Jean Sibelius - Chandos

chandos.co.uk
  • Keine Tags gefunden...

Jean Sibelius - Chandos

Jean SibeliusSymphony No. 4Pohjola's DaughterFinlandiaHelsinki Philharmonic OrchestraLeif Segerstam


ODE 1040-2Jean Sibelius (1865–1957)Jean Sibelius (1865–1957)Symphonies 1 & 71 Pohjola’s Daughter, Op. 49 14:24© Rob. LienauSymphony No. 4, Op. 64 37:502 Tempo molto moderato, quasi adagio 11:133 Allegro molto vivace 4:544 Il tempo largo 11:255 Allegro 10:17© Breitkopf & Härtel6 Finlandia, Op. 26 No. 7 8:53© Breitkopf & HärtelThe Polytech Male Choir (6)Chorus Master: Tapani LänsiöHelsinki Philharmonic OrchestraLeif Segerstam[61:26]


Jean SibeliusSymphony No. 4Pohjola’s DaughterFinlandiaHelsinki Philharmonic OrchestraLeif Segerstam


4“A symphony, after all, is not a ‘composition’ in theusual sense. It is more like a declaration of faith atvarious stages in one’s life.”Jean Sibelius (1865–1957) entered these words in his diary in November 1910,while working on his Fourth Symphony. This comment is particularly aptregarding the way in which Sibelius wrote his symphonies. Every one of themis unique, a work of art governed by its own particular laws. Nevertheless, theFourth is the most akin to a confession, a serious self-searching in which thecomposer painfully lays bare his soul.A number of impulses contributed to the genesis of the Fourth Symphony.Sibelius’s personal life was overshadowed by the tumour in his throat that wasdiagnosed in spring 1908. Although he had a successful operation to have itremoved in the summer of that year, the fear of a relapse remained with himfor several years. There were also musical challenges to be considered. Manycomposers were progressing towards a more dissonant and Modernist idiomthat challenged the hegemony of tonal music. Sibelius too was obliged toconsider his approach to stylistic issues.The Fourth Symphony was completed just in time for the concert ofSibelius’s works in Helsinki on April 3, 1911. It was received with mixed emotionsby both the audience and the critics, and its first performances abroad alsoproved difficult. This was scarcely surprising considering that the work is themost austere and stylistically bold of all of Sibelius’s symphonies. Althoughcontinuing in the vein of Classical purity that he had begun to explore in theThird Symphony, it is a nod towards the psychological depths of Expressionism.The grandiose gestures of his earlier symphonies are conspicuous by their


absence, replaced with subdued, dying developments that cast the work in atragic light. The introvert mood is heightened by the austere texture, whichhas the lucidity of chamber music. A central structural factor is the use of thetritone, which informs both the thematic development and key relationships ofthe work and introduces instability into the tonal environment.The Fourth Symphony is in four movements, but these are far fromconventional. The opening movement is more like a slow movement thana dynamic opening. In the development, Sibelius creates some of the mostmysterious and stylistically bold moments in his entire output as the violinsascend to the heights in a musical wasteland devoid of any tonal basis. Thesecond movement is a scherzo whose essentially bright first half is followedby a chromatically distorted and darker second half.The third movement, Il tempo largo, is the core of the symphony and thefinest slow movement in all of Sibelius’s output. The opening bars are reducedand exposed, but from this initial state the music grows towards the constructionof a theme that seeks increasingly solid forms, and in the culmination wehear the theme in a broad declamation, something in the manner of the slowmovements of Bruckner. The finale begins in an energetic and bright mood,but at the climax the music shatters into a piercing, discordant chaos andsubsides into a final section of disjointed, subdued utterances. The repeatedA minor chords of the ending underline the profound tragedy of the work.The most brilliant of Sibelius’s tone poems is Pohjolan tytär (Pohjola’sDaughter), completed between the Second and Third Symphonies in 1906.It is an obvious response to the dextrously orchestrated tone poems ofRichard Strauss, and Sibelius even considered calling it L’Aventure d’un5


The Helsinki Philharmonic Orchestra began life as theorchestra of the Helsinki Orchestral Society, founded in 1882 by the youngconductor Robert Kajanus, and was the first permanent symphony orchestrain the Nordic countries. In the first five decades of its existence theorchestra grew in size and stature under the watchful eye of Kajanus. TheHPO became particularly associated with the works of Jean Sibelius, many ofwhose compositions were given their first performance by the orchestraunder the composer’s direction.The Helsinki Philharmonic also doubled as the Finnish National Opera’sorchestra until 1963, when the Opera established its own in-house orchestra.The orchestra has toured abroad regularly ever since its début internationalappearance at the Paris World Fair in 1900. The orchestra first visited Londonin 1934 and has since toured the USA on four occasions and Japan. Successfulforeign tours have established the orchestra’s international reputation.From the autumn season of 1995 Leif Segerstam, internationally one of themost renowned of all Finnish conductors, has been chief conductor of the HPO.The Helsinki Philharmonic Orchestra records exclusively for the Ondine label.7


8Leif Segerstam (b.1944) received diplomas from the Sibelius Academyin the violin and conducting. He won the Maj Lind Piano Competition andgave his first violin recital in 1962. He rounded off his studies at the JuilliardSchool in New York, where he was awarded a conducting diploma in 1965.Segerstam was chief conductor and musical director of the Royal Opera inStockholm from 1970 to 1972 and director of the Finnish National Operafrom 1973 to 1974. Since then he has conducted in most of the world’s leadingopera houses.Segerstam was chief conductor of the Austrian Radio Symphony Orchestrafrom 1975 to 1982 and of the Finnish Radio Symphony Orchestra from1977 to 1987. He was musical director of the Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalz from 1983 to 1989 and was appointed chief conductor of the DanishRadio Symphony Orchestra in 1988. In autumn 1995, he was reappointedchief conductor of the Royal Opera in Stockholm – a post he held till2002 – and became chief conductor of the Helsinki Philharmonic.From autumn 1997, Leif Segerstam has been Professor of Orchestra Conductingat the Sibelius Academy. In November 1998, the Nordic Music CommitteeNOMUS awarded Segerstam the 1999 Nordic Council Music Prizefor his work ”as a tireless champion of Scandinavian music”.While pursuing his conducting career, Segerstam has also produced anextensive œuvre as a composer. He records regularly for the Ondine label.Ondine has also released two CDs of his compositions (ODE 877-2 andODE 928-2).


10 »Eine Symphonie ist kein ‚Stück’ im normalen Sinn.Sie ist vielmehr ein Glaubensbekenntnis inverschiedenen Lebensabschnitten.«Jean Sibelius (1865–1957) notierte diese Worte im November 1910 in seinemTagebuch, mitten in der Arbeit zur Vierten. Das Zitat beschreibt treffend, wasdie eigenen Symphonien für ihn bedeuteten: Jede besitzt eine eigeneindividuelle Beschaffenheit und Gesamtform. Die 4. Symphonie kennzeichnetein gewisser bekennerischer Grundton. Sie stellt anhand eines ernstenSelbststudiums eine nackte, qualvolle Seelenbeichte dar.Auf ihre Entstehung eingewirkt haben viele verschiedene Impulse. So verdüsterteeine im Frühjahr 1908 entdeckte Halsgeschwulst Sibelius’ Stimmungslage.Noch im Sommer operativ entfernt, beherrschte ihn die Furcht, siekönne wiederkehren, über mehrere Jahre. Andererseits bestanden auchmusikalische Herausforderungen.Viele Komponisten seiner Zeit bewegtensich hin zu einem dissonanteren, modernistischen Ausdruck, welcher dieDominanz der traditionellen Tonarten untergrub. In dieser Situation sahauch Sibelius sich gezwungen, seine Auffassung in Stilfragen zu überdenken.Die 4. Symphonie wurde kurz vor einem Konzert mit eigenen Werkenvollendet, das am 3. April 1911 in Helsinki stattfand. Publikum und Kritikernahmen sie mit Befremden auf und auch im Ausland hielt man sie nach denersten Aufführungen für problematisch. Dies überrascht nicht, denn imkünstlerischen Ausdruck ist sie die kargste und im Stil die mutigste allerseiner Symphonien. Obwohl die Vierte die klassizistisch reduzierte Linieaufgreift, die Sibelius in seiner vorherigen Symphonie eingeführt hatte, stehtsie in ihren Empfindungen doch der seelischen Tiefenlotung des Expressio-


nismus näher. Alle großen Gesten früherer Symphonien sind getilgt undhauptsächlich durch verlöschende, demutsvolle Entwicklungslinien ersetzt,die eine tragische Stimmung erzeugen. Den verinnerlichten Ausdruck unterstreichtein kammermusikalisch transparentes, karges Orchestergewebe.Motivischer Kern ist ein Tritonus-Intervall (eine übermäßige Quarte).Es färbt sowohl die Thematik als auch die Tonartbeziehungen und bringt soeine eigene Unschlüssigkeit in die tonale Welt des Werks ein.Die 4. Symphonie hat vier Sätze. Oft steht deren Substanz jedoch außerhalbjeder Tradition. So ist der erste Satz statt mit einem langsamen Satz eher miteinem dynamischen Eröffnungssatz vergleichbar. Die Musik zeigt sich hieram mutigsten in einem durchführenden Abschnitt im mittleren Teil, wenn ineinem vollkommen leeren Weltall der Töne ohne jegliche tonale Stützpunktedie Melodielinien der Streicher aufscheinen. Den zweiten Satz bildet einScherzo, auf dessen größtenteils lichte und lebhafte erste Hälfte einchromatisch eingefärbter, unruhiger Schlussabschnitt folgt.Das an dritter Stelle stehende Il tempo largo bildet das Herz derSymphonie und ist der schönste aller langsamen Sätze von Jean Sibelius. Erbeginnt zerbrechlich und fragmentarisch, doch nach und nach nehmen diemelodischen Linien einen prägnanteren Ausdruck an. Auf dem Höhepunkterklingt die Musik deklamatorisch wie in den langsamen Sätzen derBrucknerschen Symphonien. Das Finale schließlich beginnt in einerenergischen, lichten Stimmung. Auf dem Scheitelpunkt zerbricht die Musikin winzige Fragmente und wendet sich einem reduzierten, aus isoliertenMotiven bestehenden finalen Abschnitt zu. Seine a-Moll-Akkorde unterstreichendie tragische Grundstimmung des Werks.11


12Die strahlendste aller symphonischen Dichtungen von Sibelius ist diezwischen der zweiten und dritten Symphonie im Jahr 1906 entstandeneKomposition Pohjolan tytär (Pohjolas Tochter). Mit ihr hat Jean Sibeliushöchstwahrscheinlich ein Pendant zu den glänzend orchestrierten Tondichtungenvon Richard Strauss erschaffen wollen. Tatsächlich überlegte erzeitweilig sogar, dem eigenen Werk den Titel »L’Aventure d’un Héros«(Abenteuer eines Helden) zu geben, ein kaum verdeckter Hinweis auf dasStrauss’sche Ein Heldenleben.Ausgangspunkt von Pohjolas Tochter ist eine Episode aus dem finnischenNationalepos Kalevala. Väinämöinen, der alte, weise Held, versuchtvergeblich, die Jungfrau des Nordreichs zu erringen, die weiß gekleidet undmit Goldgarn strickend am Himmelsgewölbe sitzt. Dennoch handelt es sichhier nicht um eine Programmatik, die nach Art einiger Werke von Straussdetailgetreu das Nationalepos nachzeichnet. Er bevorzugt generell einefreiere Programmatik, die auf entsprechenden Stimmungen aufbaut.Vor diesem lockeren programmatischen Hintergrund könnte eineThemengruppe, die sich aus einer anfänglich dunkel gefärbten Meditationherauskristallisiert und mit einem fanfarenartigen Höhepunkt derBlechbläser abschließt,Väinämöinen darstellen. Die Stimmung ändert sich wiedurch einen Zauberschlag für das zweite, lyrische Thema, das die Jungfraudes Nordreichs kennzeichnet. Aus der Komposition formt sich eineGesamtheit in der Sonatensatzform, für deren sich stürmisch ausdehnendeDurchführung Sibelius einige der mutigsten Partiturseiten seines Œuvresgeschrieben hat. Zerstörerisch prallen die Motive aufeinander. In der Repriseerhalten die Themen ein orchestral verstärktes Gewand, bis die Musik auf


den letzten Partiturseiten mit knappen Gesten verklingt.Finlandia nimmt in der finnischen Orchestermusik eine Sonderstellung ein.Die Komposition ist der kraftvollste und international bekanntestemusikalische Ausdruck des Nationalgefühls am Beginn des 20. Jahrhunderts.Ihr Ausgangspunkt war ein Stück, das Sibelius für das Finale eines Tableausschrieb, welches im November 1899 in Helsinki aufgeführt wurde – damalstrug es noch die Bezeichnung »Finnland erwacht«. In Finlandia werden Dramaund Programmatik durch einen hymnenartigen Abschnitt ausbalanciert, derauch als Chorstück bekannt geworden ist. Auf dieser CD ist die Fassung fürOrchester und Chor zu hören, in welcher der Chor sich im Hymnenabschnittdem Orchester anschließt.13Kimmo KorhonenÜbersetzung: Jürgen SchielkeDie Anfänge der Philharmonie Helsinki reichen bis ins Jahr 1882 zurück,als der junge Robert Kajanus den Orchesterverein Helsinki gründete. Hierausging eine Besetzung hervor, die den Grundstock für das PhilharmonischeOrchester Helsinki bildete, das erste professionelle Symphonieorchester inSkandinavien. Als Chefdirigent formte Kajanus aus ihm während eines halbenJahrhunderts einen vollwertigen Klangkörper.Jean Sibelius hat die Philharmonie Helsinki mehrfach bei der Uraufführungseiner Werke dirigiert. Heute setzt sie die Tradition des großen finnischenKomponisten fort. Bevor die Finnische Nationaloper 1963 ein eigenes


14Orchester erhielt, fungierte sie auch als Opernorchester. Ein festerBestandteil ihres Wirkens sind Auslandstourneen gewesen, deren erste imJahr 1900 in einem Auftritt auf der Weltausstellung in Paris gipfelte. InLondon trat das Philharmonische Orchester Helsinki schon 1934 auf.Vieleerfolgreiche Tourneen in verschiedenen Teilen der Welt, so viermal durch dieUSA und Japan, haben zu seinem hervorragenden Ruf beigetragen.Chefdirigent ist seit der Herbstsaison 1995 Leif Segerstam, einer derinternational bekanntesten finnischen Dirigenten. Das PhilharmonischeOrchester Helsinki spielt exklusiv für Ondine ein.Leif Segerstam (*1944) studierte an der Sibelius-Akademie in Helsinkiund erwarb dort ein Violin- und ein Dirigenten-Diplom. 1962 gewann er denfinnischen Maj Lind-Wettbewerb für Klavier und debütierte als Violinist. InNew York setzte er an der Juilliard School of Music seine Studien fort undlegte dort 1965 die Dirigentenprüfung ab.Leif Segerstam hat als Generalmusikdirektor (1970–1972) und alsmusikalischer Leiter der Königlichen Oper Stockholm amtiert und warGeneralintendant der Finnischen Nationaloper (1973–1974). Gastauftrittehaben ihn seither an viele große Opernhäuser geführt.Von 1975 bis 1982war er Chefdirigent des Österreichischen Rundfunk-Symphonieorchestersund 1977–1987 auch des Finnischen RSO. 1983–1989 wirkte er alsmusikalischer Leiter beim Staatsorchester Rheinland-Pfalz und 1988–1995 alsChefdirigent des Danmarks Radios Symfonieorchester. Im Herbst 1995erhielt er nochmals einen Ruf an die Königliche Oper Stockholm, an der er


16 «La symphonie n’est pas une composition dans lesens habituel. C’est plutôt un credo dansdifférents stades de la vie.»Jean Sibelius (1865–1957) a écrit ces mots dans son journal intime ennovembre 1910 tout en travaillant à sa Quatrième symphonie. Cetteconstatation reflète bien son attitude vis-à-vis de ses symphonies, carchacune d’entre elles a sa propre expression et sa propre forme globale. Maisce côté confessionnel est surtout propre à sa Quatrième symphonie. C’est laconfession nue d’une introspection dans une situation grave.A l’arrière-plan de la Quatrième symphonie on trouve toutes sortesd’impulsions. Sur le plan personnel, l’état d’esprit de Sibelius était assombri parune tumeur trouvée au printemps 1908. Elle fut opérée au cours de l’étéde la même année mais la crainte d’une rechute tourmenta Sibelius pendantde longues années. Mais la situation était aussi musicalement fascinante.De nombreux compositeurs étaient en train d’entrer dans une expression plusdissonante et plus moderne qui ébranlait le pouvoir des tonalités traditionnelles.Dans cette situation Sibelius a dû, lui aussi, repenser ses attitudes stylistiques.La Quatrième symphonie fut achevée le 3 avril 1911 tout juste avant sonconcert biographique à Helsinki. Elle a reçu une réception embarrassée aussi biende la part du public que des critiques et, pour les premières représentationsà l’étranger, on l’a trouvée difficile. Ce n’est pas surprenant car c’estexpressivement la plus dépouillée et stylistiquement la plus hardie de ses œuvres.Bien qu’il ait prolongé la ligne classique de la Troisième symphonie, il serapprochait des profondeurs psychiques de l’expressionnisme. Les grands gestesdes symphonies antérieures ont disparu et à leur place on trouve principalement


des tendances mourantes et résignées qui introduisent dans l’œuvre uneatmosphère tragique. L’expression introvertie est soulignée par la textureorchestrale transparente et simple dans un esprit de musique de chambre. Lacellule génératrice de l’œuvre est le triton (la quarte augmentée) qui teinte aussibien la thématique que les relations tonales et apporte une certaine ambiguïté àson monde tonal.La Quatrième symphonie est en quatre mouvements mais le contenudes mouvements est souvent éloigné de la tradition. Le premier mouvementest par exemple plus proche d’un mouvement lent que d’une ouverturedynamique. La musique est la plus audacieuse au cours du développementcentral du mouvement où les lignes mélodiques des cordes évoluent dansun espace sonore vide et sans points d’appui tonaux. Le deuxièmemouvement est un scherzo dont le début, principalement lumineux etvivace, est suivi par un passage final agité et teinté de chromatisme.Il tempo largo, le troisième mouvement, est le noyau de la symphonie etle mouvement lent le plus sublime de l’œuvre de Sibelius. Il commenced’une manière éthérée et fragmentée, mais peu à peu les lignes mélodiquesprennent un caractère plus résolu et, à son apogée la musique sonne avecune plénitude qui ressemble aux expositions des mouvements lents deBruckner. Le final s’ouvre sur des impressions énergiques et lumineuses maisà l’apogée du mouvement la musique explose ar se disperse en motifsséparés au cours du passage final dépouillé. Les accords de la mineursoulignent le caractère profondément tragique de l’œuvre.Le plus splendide des poèmes symphoniques de Sibelius est Pohjolan tytär(La fille du Nord) achevé en 1906. Sibelius y a très probablement voulu créer17


partie. Dans cet enregistrement on entend Finlandia dans une version oùle chœur intervient dans le passage hymnique de l’œuvre orchestrale.19Kimmo KorhonenTraduction : Anja FantapiéLa fondation, en 1882, par le jeune Robert Kajanus de la Société de l’Orchestrede Helsinki est à l’origine de la Philharmonie de Helsinki. Les instrumentistesconstituent la base du futur Orchestre de la Ville de Helsinki, premier orchestresymphonique permanent des pays nordiques. Kajanus en est le premier chefpendant cinquante ans et en fait peu à peu un orchestre symphonique complet.L’orchestre est connu surtout pour sa forte tradition sibélienne ; Sibelius dirigelui-même la création d’une bonne partie de ses œuvres. La Philharmoniede Helsinki joue également à l’Opéra national de Finlande jusqu’en 1963, dateà laquelle l’opéra obtient son propre orchestre.Les voyages réguliers à l’étranger ont toujours caractérisé l’activité de la Philharmoniede Helsinki – depuis la première tournée qui le rend à l’Exposition universelle deParis de 1900. En 1934, l’orchestre effectue son premier voyage à Londres et, à partirde cette date, donnera des concerts dans les quatre coins du monde. C’est au succèsde ses visites à l’étranger qu’il doit sa notoriété internationale.Depuis l’automne 1995, la Philharmonie de Helsinki est dirigée par LeifSegerstam, un des chefs d’orchestre finlandais les plus célèbres au niveauinternational. La Philharmonie de Helsinki fait des enregistrements exclusivementpour le label Ondine.


»Sinfoniahan ei ole ’sävellyskappale’ tavallisessa mielessä.Se on pikemminkin uskontunnustus elämän erivaiheissa.»Jean Sibelius (1865–1957) kirjoitti nämä sanat päiväkirjaansa marraskuussa 1910,kesken neljännen sinfonian sävellystyön. Toteamus kuvastaa hyvin hänen asennettaansinfonioihin, sillä jokaisella niistä on omanlaisensa ilme ja kokonaishahmo.Silti tietty tunnustuksellinen sävy on ominaista juuri neljännelle sinfonialle. Se onvakavassa itsetutkiskelussaan hänen paljas, tuskallinen sielunrippinsä.Neljännen sinfonian taustalla oli monenlaisia virikkeitä. Henkilökohtaisellatasolla Sibeliuksen tunnelmia synkensi keväällä 1908 löydetty kurkkukasvain. Seleikattiin saman vuoden kesällä, mutta pelko sen uusiutumisesta jäi vaivaamaanSibeliusta useiksi vuosiksi. Toisaalta tilanne oli haastava myös musiikillisesti.Monet säveltäjät olivat etenemässä kohti riitasointisempaa ja modernistisempaailmaisua, joka horjutti perinteisten sävellajien valtaa. Tässä tilanteessa myös Sibeliusjoutui pohtimaan suhdettaan tyylillisiin kysymyksiin.Neljäs sinfonia valmistui juuri ennen 3. huhtikuuta 1911 Helsingissä olluttasävellyskonserttia. Teos sai hämmentyneen vastaanoton sekä yleisöltä ettäarvostelijoilta, ja myös ensimmäisissä ulkomaisissa esityksissä se koettiin vaikeaksi.Tämä ei ollut yllätys, sillä teos on ilmaisultaan riisutuin ja tyyliltään rohkeinSibeliuksen sinfonioista.Vaikka se jatkoi kolmannen sinfonian aloittamaaklassistisen pelkistyksen linjaa, se oli tunnoiltaan jo lähempänä ekspressionisminsielullista syväluotausta. Aiempien sinfonioiden suuret eleet on karsittu pois jakorvattu pääosin hiipuvilla ja alistuvilla kehityslinjoilla, jotka tuovat teokseentraagisen tunnelman. Sisäistynyttä ilmaisua korostaa kamarimusiikillisen läpikuultavaja karu orkesterikudos. Teoksen motiivisena ytimenä on tritonus-21


22intervalli (ylinouseva kvartti), joka sävyttää sekä tematiikkaa että sävellajisuhteitaja tuo omaa häilyvyyttään teoksen tonaaliseen maailmaan.Neljäs sinfonia on neliosainen, mutta osien sisältö on usein kaukana perinteisestä.Esimerkiksi ensimmäinen osa on lähempänä hidasta osaa kuin dynaamistaavausosaa. Rohkeimmillaan musiikki on osan keskivaiheen kehittelevässä jaksossa,jossa jousten melodialinjat piirtyvät autioon sävelavaruuteen vailla tonaalisiatukipisteitä. Toinen osa on scherzo, jossa pääosin valoisaa ja eloisaa alkujaksoaseuraa kromaattisesti sävytetty ja levoton loppujakso.Kolmantena oleva Il tempo largo on sinfonian ydin ja Sibeliuksen tuotannonhienoin hidas osa. Se alkaa hauraasti ja katkelmallisesti, mutta vähä vähältämelodiset linjat saavat määrätietoisemman ilmeen, ja suurimmassa huipennuksessamusiikki soi vakaan julistuksellisena kuin Brucknerin sinfonioiden hitaissaosissa. Finaali alkaa energisissä ja valoisissa tunnelmissa, mutta osan lakipisteessämusiikki hajoaa pirstaleiksi ja taittuu pelkistettyyn, irrallisista sävelaiheista koostuvaanloppujaksoon. Päätöksen a-molli-soinnut alleviivaavat teoksen syväntraagista pohjavirettä.Loistokkain Sibeliuksen sinfonisista runoista on toisen ja kolmannen sinfonianvälissä vuonna 1906 valmistunut Pohjolan tytär. Siinä Sibelius on mitäilmeisimmin halunnut luoda vastineen Richard Straussin taiturillisestiorkestroiduille sävelrunoille, ja yhdessä vaiheessa hän jopa ajatteli antavansateokselle nimen »L’Aventure d’un héros» (Sankarin seikkailut), vain vähän peiteltyviittaus Straussin Ein Heldenlebeniin.Pohjolan tyttären lähtökohtana on Kalevalan episodi, jossa Väinämöinen yrittääturhaan tavoitella taivaankannella valkeissa vaatteissa istuvaa, kultakangastakutovaa kaunista Pohjan neitiä. Kuitenkaan tässä ei – niin kuin Sibeliuksella


yleensäkään – ole kyse yksityiskohtia tarkasti kuvittavasta ohjelmallisuudestajoidenkin Straussin teosten tapaan vaan vapaammasta, tunnelmien vastaavuuteenperustuvasta ohjelmallisuudesta.Ohjelmallista taustaa vasten alun tummavärisestä mietiskelystä kiinteytyvä javaskien fanfaarimaiseen huipennukseen päättyvä teemaryhmä voisi ilmentääVäinämöistä.Valaistus muuttuu kuin taikaiskusta lyyrisen runollista toistateemaa varten, joka kuvastanee Pohjan neitiä. Teoksesta rakentuu sonaattimuotoinenkokonaisuus, jonka myrskyisäksi paisuvassa kehittelyssä Sibelius onkirjoittanut muutamia tuotantonsa rohkeimpiin kuuluvia partituurinsivuja aihelmientörmätessä musertavasti vasten toisiaan. Kertauksessa teemat saavatorkestraalisesti tehostetun asun, mutta loppusivuilla musiikki häviää vähäeleisestihiljaisuuteen.Suomen orkesterimusiikissa Finlandialla on erikoisasema. Se on 1900-luvunalun suomalaisen kansallistunteen väkevin ja laajimmin tunnettu musiikillinenilmentymä. Sen lähtökohtana oli musiikki, jonka Sibelius kirjoitti Helsingissämarraskuussa 1899 esitetyn kuvaelmasarjan finaaliksi, silloin otsikolla »Suomiherää». Finlandiassa esiintyy väkevän draaman ja julistuksen tasapainottajanahymnimäinen taite, joka on tullut tunnetuksi myös kuorokappaleena. Tällälevyllä Finlandia kuullaan yhdistelmäversiona, jossa kuoro liittyy mukaanorkesteriteoksen hymnivaiheeseen.23Kimmo Korhonen


24Helsingin kaupunginorkesterin syntysanat lausuttiin, kun 26-vuotias Robert Kajanus perusti vuonna 1882 Helsingin orkesteriyhdistyksen.Tämä soittajisto muodosti perustan tulevalle Helsingin kaupunginorkesterille,Pohjoismaiden ensimmäiselle vakituisesti toimineelle sinfoniaorkesterille. Kajanusoli orkesterin ylikapellimestarina viisi vuosikymmentä ja kehitti sen täysimittaiseksisinfoniaorkesteriksi.Orkesteri tunnetaan erityisesti vahvasta Sibelius-traditiostaan, ja säveltäjä itsejohti useiden teostensa kantaesityksen. Helsingin kaupunginorkesteri toimimyös Suomen Kansallisoopperan orkesterina vuoteen 1963, jolloin ooppera saioman orkesterinsa.Säännölliset ulkomaanvierailut – vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyynsuuntautuneesta debyyttikiertueesta alkaen – ovat kuuluneet Helsingin kaupunginorkesterintoimintaan. Ensimmäisen Lontoon-vierailun orkesteri teki jovuonna 1934 ja on sen jälkeen esiintynyt eri puolilla maailmaa, mm. neljästiYhdysvalloissa ja Japanissa. Menestyksekkäät ulkomaanvierailut ovat tehneetorkesterista kansainvälisesti arvostetun nimen.Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi on syksystä 1995 alkaenkiinnitetty Leif Segerstam, yksi kansainvälisesti tunnetuimmista kapellimestareistamme.Helsingin kaupunginorkesteri levyttää yksinoikeudella Ondine-yhtiölle.


25Leif Segerstam (s. 1944) opiskeli Sibelius-Akatemiassa Helsingissä ja suorittidiplomit viulunsoitossa sekä orkesterinjohdossa.Vuonna 1962 hän voittiMaj Lind -pianokilpailun ja piti debyyttikonserttinsa viulistina. Segerstam täydensiopintojaan New Yorkin Juilliard Schoolissa, jossa hän suoritti kapellimestaritutkinnonvuonna 1965.Segerstam on toiminut Tukholman kuninkaallisen oopperan ylikapellimestarina(1970–72) ja musiikillisena johtajana sekä Suomen Kansallisoopperan pääjohtajana(1973–74). Sittemmin hän on vieraillut johtamassa useimmissa merkittävissäoopperataloissa.Vuosina 1975–82 Segerstam työskenteli Itävallan radion ja 1977–87 Suomenradion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Rheinland-Pfalzin valtionorkesterinmusiikillinen johtaja hän oli 1983–89.Vuosina 1988–95 hän toimi ylikapellimestarinaTanskan radion sinfoniaorkesterissa ja 1995–2002 jälleen Tukholmankuninkaallisessa oopperassa. Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarinahän on työskennellyt syksystä 1995.Syksystä 1997 Leif Segerstam on toiminut Sibelius-Akatemian orkesterinjohdonprofessorina. Pohjoismainen musiikkineuvosto Nomus on myöntänythänelle Pohjoismaiden neuvoston vuoden 1999 musiikkipalkinnon hänenansioistaan »pohjoismaisen musiikin väsymättömänä esilletuojana».Kapellimestariuransa ohessa Segerstam on luonut mittavan sävellystuotannon.Hän levyttää säännöllisesti Ondine-merkille. Ondine on julkaissut myös kaksiSegerstamin sävellyslevyä (ODE 877-2 ja ODE 928-2).


26 Recorded at the Finlandia Hall, Helsinki,12/03 (Symphony No. 4 & Finlandia) & 1/04 (Pohjola’s Daughter)Recording Engineer: Enno MäemetsProducer: Seppo SiiralaCover painting: Pekka Halonen: Erämaa (1899) / Turku Art MuseumCover photo: Matti RuotsalainenArtist photos: Sibelius Museum (Sibelius in 1915. Photo: Apollo, Helsingfors);Maarit Kytöharju/Fimic (Segerstam)Cover and inlay design: Cheri TamminenBooklet Editor: Riitta BergrothExecutive Producer: Reijo KiilunenA 24 bit recording 2005 Ondine Inc.Fredrikinkatu 77 A 2FIN-00100 HelsinkiTel. +358 9 434 2210Fax + 358 9 493 956e-mail ondine@ondine.fiwww.ondine.net

Weitere Magazine dieses Users
Ähnliche Magazine