Kansa_Taisteli_11_1970

Edellä mainirsemani alikersantti oli hävinnyt kuin tina
tuhkaan. Häntä en nähn1'r enää sen koommin. Miesparan
hermot olivat ilmeisesri perräneer.
Koska laukauksia alkoi kohra kur.rltra nryöskin jo pirkälti
selkämme takaa, sekii oikealta errii vasemmaita,'lähetin
sotakoiran mukana viesrin komppaniamn.re piiälli
kölle, luutnantri Mikkolalle tiedusreLlen, pysl.rnrnekö
pai koillamme vai verä1,dyn-rn.rekö r
Pysykää paikoillannel Åpua «rn tulossa,
-
oli vastaus.
Hetken kuLrttua saapuikin luutnrrnrri L ahd e n-
p e r ä on-ran .joukkueensa kera. Tiistä lvusta kuirenkaan
huolimatta veräydyin.rrle sen päir,än kuluessa pul.rrulanmdelle,
oikaisten samalla hiernln puoh.rsruslinjari.
Rajaioen vartijoita
Rajajoen
vojen ty'kir Tuli ei kurrenkaän ollut erikoisen tarkkaa,
vaan kranaatir räjähreirvir siellä sun räällä. Sirä kesti 3
runtia. Sitren ruli vhr lkxinen hiljaisuus. Mistään päin ei
kuulunut mitään. ilieheni. jorka olivat ryhmittyneet asemiinsa
hyvissä ajoin. kummasrelivat myöskin iilannetta.
Käskin kuirenkin eriln .riikersentin ottamaan mukaansa
pari miestä sekä n-rennf, rurkimaan tilannerta erurnaasros_
sa. Noin 15 minuurin kulunua hän palasi kasvot kalpeana.
Herra vänrikki. sielh on ukkoa niin pirusti. Kokcr
metsä - ihan kuhisee niirä. 1a kaikki ovat tulossa tännepäin.
No, ovarkos ne omi;r vai vihollisia, kysyin nyt jo
täysin - kalpeaksi valahtaneeltl rrlikersanrilta.
Poika-parka oli niin hermosrunur ja peloissaan, errei
osannut edes siihen vasrara. Olihan itsestään selvää, eträ
vihollinenhan sieltä oli rulossr. sillä tuskinpa meikdläisiä
olisi ollut rajan tuolla puolen.
Ja yht'äkkiä alkoi etumaasro elää. Olin anranur kdskyn
iunpua vasta sitten, kun annan siihen luvan. Annoin vil.rollisren
ensin tulla tarpeeksi lähelle.
Sranof, stanof, karjuivat venäläiset rynnätessään.
- Tulra, karjaisin, minkä keuhkoisrani lähti.
-
- Trrrrrrrrrrrrrrr-ta-ta-ta- tal
Se oli pk-ampuja, joka ampui heti pirkän sarjan ja jo_
hon vhtyivät kaikki muut mieher. Enää ei oltu harjoi_
nrksi ssl.
ixa oli syrrynyr.
Puhtulanmäellä jouduimme käymään vielä kesrävää viirytystaistelua.
Sieltä raas veräydyimme edelleen Raivolan
puolustuslinjalle, ollen kuirenkin yhtdmirtaisessa taistelukosketuksessa
viholliseen, joka hätyytteli meitä ruon
tuostakin.
Vasta Raivolassa saimme ensimmäisen levähdystauon.
Tai ainakin luulimme niin. Olin jo asetraeu mieheni
soppajonoon, naurriaksemme .juuri keirerystä hernerokag
ta, kun pr-rimen lawojen yläpuolelle ilmestyi vihollisen
hävittäjä, joka alkoi laskea pääl.lemme myrkyllisd kaasua.
Rokka meni siinä herkessä syömäkelvottomaksi ja
miehiä alkoi pyömyillä.
Kaasuhälyrys, sain huudettua yskimiseni lomasta.
Samalla - etsin kuumeisesri kaasunaamariani. Onneki selvisimme
pelkällä säikähdyksellä, sillä kaasunsa laskettuaan
kone hävisi. Vasta sen jälkeen saimme kipeästi
kaipaamarnme levähdyksen. Keitroa ei rosin enää voinut
syiidä, mLrtta nyt maisrui "vanikkakin" puolta paremmalta
kuin aikaisemmin. T:ilIöin laskirnme myöskin ensimmäisen
kerran rappiornme. Kolme joukkueeni kokelasta
oli kaatunut heri ensimmäisessä yhteenotossa. Miehet
olivat olleet nuoria, kokemartomia sekä tyhmänrohkeita.
He olivar nousseet seisomaan kiivaassa rulituksessa
ia kk-suihku oli katkaissut heidät kahtia. Ensimmäiset
trhrit isänmaan puolesra oli vuodatettr.r.
335