Elämän tarkoitus Hegelin historiakäsityksen valossa - Frank Martela
Elämän tarkoitus Hegelin historiakäsityksen valossa - Frank Martela
Elämän tarkoitus Hegelin historiakäsityksen valossa - Frank Martela
Transform your PDFs into Flipbooks and boost your revenue!
Leverage SEO-optimized Flipbooks, powerful backlinks, and multimedia content to professionally showcase your products and significantly increase your reach.
<strong>Elämän</strong> <strong>tarkoitus</strong><br />
<strong>Hegelin</strong> historiankäsityksen <strong>valossa</strong><br />
Saara Matala<br />
Informaatioajan filosofia, kevät 2008<br />
80352B<br />
smatala@cc.hut.fi
Sisällysluettelo<br />
1. Johdanto............................................................................................................................................2<br />
2. Historia.............................................................................................................................................3<br />
2.1 Vapauden historia.......................................................................................................................3<br />
2.2 Maailmanhenki..........................................................................................................................3<br />
3. Yksilö ja yhteisö...............................................................................................................................3<br />
3.1 Yksilö - elämä............................................................................................................................4<br />
3.2 Yhteisöllisyys - Valtio................................................................................................................4<br />
4.Käytännön sovellus - Hegel ja Suomi...............................................................................................5<br />
5. Lopuksi.............................................................................................................................................6<br />
6. Lähteet: ............................................................................................................................................6<br />
1. Johdanto<br />
Valtiolta odotetaan koulutusta, järjestyksen ylläpitoa ja sosiaalisia tukiverkkoja. <strong>Elämän</strong> <strong>tarkoitus</strong>ta<br />
on kuitenkin totuttu etsimään muualta, lähinnä uskonnoista ja muista maailmankatsomuksista.<br />
Myös suuri osa yhteiskuntafilosofeista tyytyy toteamaan valtion olevan vain välttämätön paha<br />
järjestyksen ylläpitämiseksi ei itseisarvo sinänsä, esimerkiksi Aristoteleella ihmisen elämän<br />
päämäärä oli onnellisuus, jonka takeena oikeudenmukaisen valtion tuli olla. (Uurtimo) Sen sijaan<br />
<strong>Hegelin</strong> filosofiassa valtio on maailmanhistoriallinen toimija. Vain valtion puitteissa ihminen voi<br />
olla vapaa.<br />
Tämän esseen päämääränä on tarkastella, miltä näyttää elämän <strong>tarkoitus</strong> hegeliläisen<br />
historiankäsityksen <strong>valossa</strong>. Elämä on tässä tulkittava yksilön elämää suuremmaksi<br />
kokonaisuudeksi, tarkemmin sanottuna maailmanhistorian jatkumoksi, jonka pieni osa ihminen on.<br />
Yksilön elämä saa siis merkityksensä suhteessa yhteiseen ja yleiseen päämäärään.<br />
Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, mitä järkeä tässä on. Nykyinen maailmankuva korostaa<br />
individualismia, enkä usko kovin monen innostuvan ajatuksesta jakaa elämänsä <strong>tarkoitus</strong><br />
maailmanhistorian tai edes valtion ja kansakunnan kesken. <strong>Hegelin</strong> merkitys nykypäivälle piilee<br />
kuitenkin hänen merkityksessään menneisyydelle. <strong>Hegelin</strong> filosofia vaikutti voimakkaasti<br />
Snellmannin kautta myös Suomen kansakunnan ideaan ja kansallisvaltion kehitykseen. Myös osa<br />
politiikan perusideoista muotoutui 1800-luvulla, minkä takia <strong>Hegelin</strong> ymmärtäminen voi auttaa<br />
ymmärtämään nykyistä politiikkaa. Entä sitten elämän<strong>tarkoitus</strong>? <strong>Elämän</strong> <strong>tarkoitus</strong> on ehkä<br />
voimakkain keino, jolla voi ohjailla yksilön toimintaa. Kansallisvaltioiden nousun yhtenä tekijänä<br />
pitäisi mielestäni nähdä <strong>Hegelin</strong> filosofia, joka yhdisti yksilön elämän yhteisön päämääriin.<br />
2. Historia<br />
G. W. F. <strong>Hegelin</strong> maailmankuva on yhdistelmä filosofiaa ja historiaa. Hän perustelee<br />
johtopäätöksiään väljästi historialla, mutta ennen kaikkea oikeuttaa tulkintojaan väittämällä<br />
tuntevansa maailmanhistorian päämäärän, "koska tuntee kokonaisuuden". Vain historiaa<br />
tarkastelemalla voi hänen mukaansa paljastaa kaiken järkevyyden, yhdistää yksityiskohdat<br />
kokonaisuudeksi ja nähdä elämän merkityksellisyyden. (Hegel, 4)<br />
<strong>Hegelin</strong> historianfilosofia edusti objektiivista idealismia, jossa idea, absoluuttinen henki, elää omaa<br />
elämäänsä subjektista riippumatta. (Määttänen, 40) <strong>Hegelin</strong> idea oli maailman henki, järki, joka<br />
ohjaa maailmanhistoriaa.(Hegel, 8, 19-18)<br />
Ajatus historian ja sitä kautta kaikkien maapallolla tietoisesti elävien olentojen elämän<br />
perimmäisestä päämäärästä on saanut todennäköisesti vaikutteita Immanuel Kantilta, jonka
perimmäinen päämäärä ei tarvinnut edellytyksekseen mitään muuta itsensä lisäksi, vaan oli<br />
riippuvainen ainoastaan ideastaan. Kantille moraalilakien mukaan elävä ihminen on luomakunnan<br />
perimmäinen <strong>tarkoitus</strong>, mutta toisin kuin Kant, Hegel lähestyy elämän<strong>tarkoitus</strong>ta yksilöetiikan<br />
sijaan maailmanhistoriaa tarkastelemalle. Siinä missä paino on aineen substanssi, vapaus on hengen<br />
substanssi. Maailmanhistorian perimmäinen päämäärä on hänelle vapaudentietoisuuden kasvu.<br />
(Hegel, 4-6, 26)<br />
2.1 Vapauden historia<br />
Hegel väitti teesiensä vapauden tietoisuuden kehityksestä perustuvan historian empiiriseen<br />
tulkintaan. Historia eteni paitsi kronologisesti, myös maantieteellisesti: Kuten aurinko nousee idästä<br />
ja laskee länteen, myös historian painopiste on siirtynyt Aasiasta Eurooppaan. <strong>Hegelin</strong> mukaan<br />
itämailla vain yksi ihminen oli vapaa, yksinvaltias despootti. Vasta antiikin Kreikassa<br />
vapaudentietoisuus heräsi laajemmin, mutta kreikkalaisetkin hyväksyivät orjuuden, mistä seurasi,<br />
että vain harvat kansalaiset olivat vapaita, ei ihminen itsessään. Vapauden läpimurto tapahtui<br />
valistuksen ja reformaation ansiosta ja tieto ihmisen vapaudesta nousi yleiseen tietoisuuteen<br />
kristinuskon välityksellä germaanisten kansojen keskuudessa. (Hegel, 26-27)<br />
<strong>Hegelin</strong> maailmanhistoria on siten varsin Eurooppa-keskeistä ja käytetty historiallinen<br />
todistusaineisto puutteellista ja päämäärähakuisesti tulkittua. Koska kansakunnat<br />
maailmanhistoriallisina toimijoina määriteltiin keskieurooppalaisen mittapuun mukaan, näyttävät<br />
monet ulkoeurooppalaiset kansat jäävän maailmanhistorian ulkopuolelle. Edelleen, koska elämän<br />
<strong>tarkoitus</strong> on Hegelillä kiinteästi yhteydessä maailmanhistoriaan, yksilön elämälläkään ei ilmeisesti<br />
tämän käsityksen tiukan tulkinnan mukaan voinut olla perimmäistä <strong>tarkoitus</strong>ta ilman<br />
eurooppalaistyylistä kulttuuria, historiaa ja valtiota.<br />
2.2 Maailmanhenki<br />
Maailmanhistorian perimmäinen toimija on siis järki, substanssi ja ääretön voima, jota Hegel kutsui<br />
myös maailmanhengeksi, Jumalaksi, kaitselmukseksi, absoluutiksi, absoluuttiseksi<br />
hengeksi,absoluuttiseksi ideaksi tai pelkäksi ideaksi. Se saa energian itsestään ja on myös oman<br />
itsensä aines, jota muokkaa. Maailman perimmäinen päämäärä on hengen tietoisuuus vapaudestaan<br />
ja vapaus hengen itselleen asettama päämäärä. <strong>Hegelin</strong> mukaan vapaus on myös se päämäärä, mihin<br />
Jumala tahtoo maailmankulun johtavan, mutta koska Jumala on täydellisin olento, se, tai hän, ei voi<br />
tahtoa mitään muuta kuin itseään, omaa tahtoaan. Maailmanhengen on siten käytettävä muita<br />
keinoja vapauden saavuttamiseksi. Tarkemmin sanoen, henki käyttää hyväkseen järjen viekkautta<br />
mobilisoidakseen yksilöt toteuttaman tahtoaan. (Hegel, 27-28)<br />
3. Yksilö ja yhteisö<br />
Hegel kritisoi muita valistusfilosofeja yksilön korostamisesta erityisesti kysymyksissä, jotka<br />
liittyivät toiminnan motiivin määräytymiseen, omaisuuteen tai vapauteen. <strong>Hegelin</strong> mukaan yksilön<br />
toiminnan motiivit ovat sosiaalisesti ja historiallisesti muotoutuneita, eikä niitä voi tarkastella<br />
ottamatta huomioon yksilön asemaa yhteiskunnassa. Omaisuus puolestaan ei <strong>Hegelin</strong> mielestä ollut<br />
muuta kuin yhteisön myöntämää tunnustusta omistussuhteelle, yhteiskunta lopulta ratkaisee<br />
tapojensa ja lakiensa perusteella, kuka omistaa ja mitä. Vapas taas liittyi niin vahvasti<br />
maailmanhengen pyrkimyksiin, ettei sitä voi tarkastella irrallaan valtioista. Valtio on tosiolevainen,<br />
jossa yksityisellä on vapaus ja jossa hän nauttii siitä.<br />
Yksilön ja yhteisön elämät liittyivät siis väistämättä yhteen. (Määttänen, 168-170; Hegel, 43)<br />
3.1 Yksilö - elämä<br />
Hegelille yksilön elämä oli vai ohikiitävä hetki maailmanhistoriallisen hengen kehityksessä
(Määttänen, 168). Kuitenkin maailmanhenki tarvitsee ihmisiä päästäkseen päämääräänsä, koska,<br />
kuten jo aikaisemmin todettiin, se ei täydellisenä olentona voi tahtoa muuta kuin itseään vaan<br />
tarvitsee realisoituakseen muita keinoja.<br />
Ensisilmäyksellä näyttää siltä, kuin ihmisten toiminnan motiiveina ja pääasiallisina vaikuttimina<br />
olisi heidän tarpeensa, intohimonsa, luonteensa, lahjansa. Hegel myöntää yksityisten intressien<br />
lisäksi olevan myös sellaisia yleisiä vaikuttimia kuten jalo isänmaanrakkas tai hyväntahtoisuus,<br />
muttei kuitenkaan pidä niitä maailman kannalta merkittävinä ihmisten itsekkyyden tyydyttämisen<br />
rinnalla. Hän korostaa itsekkyyden ja yksityisintressien voimaa tulkitsemalla ne luonnonvoimiksi,<br />
jotka eivät piittaa oikeuden ja moraalin asettamista vaatimuksista ja pitää niitä siksi tärkeämpinä<br />
vaikuttimina kuin "keinotekoisen ja pitkäveteisen kasvatuksen" pyrkimystä vedota kohtuuteen,<br />
järjestykseen, oikeudenmukaisuuteen tai moraalisuuteen. (Hegel, 28).<br />
Mitään suurta maailmassa ei <strong>Hegelin</strong> mukaan ole saatu aikaan ilman intohimoa, joka syrjäyttää<br />
yksilön mielestä kaikki muut intressit ja keskittää yksilön toiminnan yhteen tiettyyn asiaan. Yksilö<br />
toimii, koska tahtoo, mutta tahtominen on seurausta järjen viekkaudesta. Yksityiset toteuttavat<br />
järjen tahdosta siten sellaisia päämääriä, joista eivät ole tietoisia. Tässä Hegel kytkee vapauden ja<br />
välttämättömyyden yhteen: välttämättömyys on hengen sisäinen kehityskulku, vapaus taas ihmisten<br />
tietoinen tahto. (Hegel 28-33)<br />
Onnellisen ihmisen oleminen on luonteensa ja tahtomisensa mukainen ja hän nauttii<br />
olemassaolostaan. Historian tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä ihmisistä onnellisia. Päinvastoin,<br />
Hegel kuvaa maailmanhistoriaa yksilöiden ja kansojen onnen teurastuspenkiksi, jossa rauhallisen ja<br />
onnelliset aikakaudet tarkoittavat kehityksen pysähtymistä, koska niiltä puuttuu kehitykselle<br />
välttämättömät vastakkainasettelut.<br />
Historian suurmiehet ovat erikoistapauksia, joissa kiteytyy yksilöiden elämän käyttö järjen<br />
välikappaleina. <strong>Hegelin</strong> tulkinnan mukaan suurmiehet ovat aina halunneet tyydyttää vain itseään,<br />
eivät toisiaan, mutta heidän yksityisten <strong>tarkoitus</strong>periensä mukaiset teot ammentavat sisäisestä<br />
hengestä. Toimiessaan itsensä puolesta he itse asiassa ovat <strong>Hegelin</strong> mukaan viemässä historian<br />
kehitystä eteenpäin. (Hegel 36-37)<br />
Tiivistäen, yksilön elämä saa tarkoituksensa suhteessa maailmanhistorialliseen kokonaisuuteen ja<br />
järjen viekkaus sa yksilön toteuttamaan sitä.<br />
3.2 Yhteisöllisyys - Valtio<br />
<strong>Hegelin</strong> valtio syntyy historiallisena välttämättömyytenä ja edustaa historiallisen kehityksen eettistä<br />
ja rationaalista päämäärää, henkeä. (Määttänen, 168) Se on siveellinen kokonaisuus, jossa<br />
subjektiivinen ja järjellinen tahto sulautuvat yhteen. Valtio on sitä voimakkaampi, mitä paremmin<br />
yksilöiden intressit liittyvät sen yleiseen päämäärään ja saavat siinä tyydytyksensä. Yksityisen ja<br />
yleisen yhteys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan tarvitaan raskasta ja aikaa vievää intressien<br />
ja intohimojen jalostamista ennen kuin valtiomuodostelma voi ylipäätänsä syntyä. Jos<br />
yhteiskuntajärjestys lopulta syntyy, se syntyy kuitenkin intressien oman luontonsa mukaisesta<br />
toiminnasta. Niiden rakentaessa valtiota ja oikeusjärjestystä, ne rakentavat valtaa omaa itseään<br />
vastaan. (Hegel, 33-35)<br />
Toisin kuin esimerkiksi Hobbesille ja Lockelle, joille valtio merkitsi yksilön vapauden rajoittamista<br />
(Määttänen, 166-167) Hegelille vain valtio oli ihmiselle ominainen vapaan toiminnan areena. Vain<br />
lakia totteleva henki oli hänen mukaansa vapaa, sillä silloin se oli saavuttanut itsensä ja totteli<br />
itseään. Valtiossa realisoituu vapaus, perimmäinen päämäärä ja se on olemassa itseään varten.<br />
(Hegel, 43-44)<br />
Tästä pääsemme siihen valtion käsitteeseen, mikä teki hegeliläisyydestä yhden nationalististen<br />
liikkeiden kulmakivistä. Valtio on <strong>Hegelin</strong> käsitteistössä abstraktio, joka tulee eläväksi ja
todelliseksi valtiosäännön perusteella. Valtiomuoto muodostaa yhdessä kansan uskonnon,<br />
kulttuurin, taiteen, filosofia, asenteen, ajatusten ja sivistyksen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden,<br />
yhden hengen. Tämän kansallishengen vaikutuksesta yksilöiden tahto samaistuu valtion lakien ja<br />
isänmaan tahdon kanssa. "Yksilöt kuuluvat sille; jokainen yksilö on kansansa poika ja samalla,<br />
sikäli kuin hänen valtakuntansa on kehittyvä, aikansa lapsi." (Hegel 42-52, 54) Kansallishenki on<br />
siis aikaansidottu käsite, joka nitoo yhteen historiallisen kehitysasteen määräämällä tavalla tietyn<br />
yhteisön. Samalla se on kuitenkin itse yksi yksilö maailmanhistorian kulussa. (Hegel, 55)<br />
Jos tarkastelemme elämää maapallolla yleensä, valtiot nousevat <strong>Hegelin</strong> käsitteistössä<br />
historiallisiksi yksilöiksi ihmisyksilöiden ohitse, jolloin yksilöt voivat saada elämälleen<br />
tarkoituksen ainoastaan valtion välityksellä.<br />
4.Käytännön sovellus - Hegel ja Suomi<br />
<strong>Hegelin</strong> kerrotaan kerran tokaisseen ärtyneenä, kun hänelle huomautettiin, ettei todellisuus näytä<br />
aivan sellaiselta, kuin sen hänen teoriansa mukaisesti pitäisi näyttää, että se oli sen pahempi<br />
todellisuudelle (Määttänen, 14). Jos käsitteelliset totuudet menivät <strong>Hegelin</strong> filosofiassa empiiristen<br />
kokemusten edelle, <strong>Hegelin</strong> merkitystä historiallisesti arvioitaessa on kiinnitettävä käsitteiden<br />
lisäksi huomiota myös käytäntöön.<br />
Kansallishenki on monta kertaa rakennettava ennen kansakuntaa. Suomen kansallishengen<br />
rakentamisessa 1800-luvulla todennäköisesti suurin yksittäinen vaikuttaja oli fennomaanien<br />
monitoimikone J. V. Snellmann, jonka filosofia ammensi voimakkaasti hegeliläisestä perinnöstä.<br />
Tätä kautta hegeliläiset ideat vaikuttivat suomalaisuuden ja suomalaisten poliittisten instituution<br />
kehittymiseen, mikä näkyy jo suomen kielessä kansalaisen, kansallisvaltion ja kansan käsitteellisenä<br />
yhteytenä (vrt. saksan Volk, Nation, Bürger). Hegeliläinen kansallisuusajattelu yhdisti Suomessa<br />
kolme ajatusta: 1) käsityksen uudesta poliittisesta kansakunnasta, jossa hallitsijat ja hallitut<br />
muodostavat yhden, yhteinäisen kokonaisuuden, 2) käsityksen etnisestä kansakunnasta, jonka<br />
viitekehyksestä ensimmäisen kohdan poliittinen kansakunta sai luonnollisen määritelmän sekä 3)<br />
ajatuksen poliittisesta yksiköstä itsehallintaa yhtenä toimijana tavoittelevana mielenä. (Pulkkinen,<br />
118-119, 126-127)<br />
Tuija Pulkkisen mukaan tämä 1800-luvulla vakiintunut käsitys näkyy suomalaisessa politiikassa<br />
vieläkin. Osin tiedostamatta ajatellaan vieläkin suhteellisen homogeenisen suomalaisen kansan<br />
muodostavan yhden yhteisön, jonka etua ja mieltä politiikan parissa toimivat erilaiset puolueet ja<br />
järjestöt pyrkivät tulkitsemaan. Poliittiset erimielisyydet olisivat tämän tulkinnan mukaan seurausta<br />
ainoastaan erilaisista tulkinnoista ja näkökulmista, ei liberaalin anglosaksisen näkemyksen<br />
mukaisesta eri intressiryhmien välisestä kilpailusta. (Pulkkinen, 131-133)<br />
<strong>Hegelin</strong> filosofian vastausta elämän tarkoitukseen voidaan siis edelleen etsiä vaikeaselkoisten<br />
kirjojen sijaan sen historiallisista käytännön sovelluksista. Vaikka emme uskoisikaan ihmisten<br />
elämien olevan vain absoluuttisen järjen välikappaleita, meidän on kuitenkin tunnustettava monien<br />
ihmisten saaneen elämänsä tarkoituksen enemmän tai vähemmän valtion ja kansakunnan<br />
yhteydestä. Isämaallisuus ei tietenkään ole yksin <strong>Hegelin</strong> keksintöä tai ansiota, mutta ei hän täysin<br />
syytönkään ole, etenkään mitä tulee kansakunnan yhtenäisyyden korostamiseen.<br />
5. Lopuksi<br />
Hegelille filosofia oli oman aikansa henki käsitteellisesti ilmaistuna, kansakunnan filosofia oli osa<br />
sen aikaan ja kehitysasteeseen sidottua kansallishenkeä samoin kuin historinkirjoitus ja muukin<br />
taide. Luetun aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Hegel piti omaa filosofiaansa aikansa<br />
lapsena vain sikäli, että se kuului vaiheeseen "tietoisuuden leviäminen", pitäen itse filosofiansa
sisältöä muuttumattomana faktana. Tämä ei ole sinänsä poikkeuksellista: suurin osa filosofiasta<br />
pyrkii matematiikan lakien mukaisiin, muuttumattomien tosiseikkojan löytämiseen.<br />
Aika kuitenkin vaikutti Hegeliin. Hänen filosofiassaan näkyy modernisaation kehitysusko ja käsitys<br />
historiallisesta edistymisestä kohti vapautta, Ranskan vallankumouksen ihanteet ja kansakunnan ja<br />
kansallishengen käsitteiden yleinen kehittyminen. Toisaalta Hegel vaikutti aikaansa, määrittelemällä<br />
kansallishengen ja kansalaisuuden käsitteellisesti hän oli vahvistamassa kansallisvaltion filosofisia<br />
perusteita. Suomessa Hegel vaikutti erityisesti kulttuurin ja kielen politisoitumiseen ja fennomanian<br />
nousuun antaessaan valtiolle moraalisen tulkinnan ja oikeutuksen.<br />
Hegel tulkitsi historiaa jopa hämmentävän puolueellisesti omasta näkökulmastaan ja omasta<br />
ajastaan. Tämän päivän näkökulmasta monet <strong>Hegelin</strong> kirjoitusten yksityiskohdat on helppo tuomita<br />
rasistisiksi ja sovinistisiksi. Kansakunnan yhtenäisyyttä ja ykseyttä korostaneiden oppien<br />
kääntöpuolena on erilaisuuden huono sietokyky ja toiseuden poissulkeminen.<br />
Löytyikö <strong>Hegelin</strong> historianfilosofiasta lopulta vastaus elämän tarkoitukseen? Ei suoranaisesti.<br />
Oleellisempaa on kuitenkin se, miten se on osaltaan ollut muokkaamassa sitä ympäristöä ja<br />
käsitteistöä, kansallisvaltiota ja länsimaista kulttuuria, jonka puitteissa elämän <strong>tarkoitus</strong>ta on<br />
Suomessakin vuosikymmeniä etsitty.<br />
6. Lähteet:<br />
1. Hegel, G. W. F: Järjen ääni - historianfilosofisten luentojen johdanto. Gaudeamus, Kyriiri<br />
Osakeyhtiön kirjapaino, Helsinki 1978.<br />
2. Määttänen, Pentti: Filosofia, johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus, Gummerrus, Jyväskylä. 3.<br />
painos 2003.<br />
3. Pulkkinen, Tuija: Kielen ja mielen ykseys. 1800-luvun suomalaisen nationalismin erityispiirteistä<br />
ja perinnöstä poliittisessa ajattelussa. Teoksessa Suomi - outo pohjoinen maa? Näkökulmia<br />
Euroopan äären historiaan ja kulttuuriin. Toim. Tuomas M. S. Lehtonen. PS-kustannus, WSOY,<br />
Porvoo 1999.<br />
4. Uurtimo, yrjö: Käytännön elämä ja kaikkeus Aristoteleella. (Haettu 17.5.2008)<br />
http://www.netn.fi/297/netn_297_uur.html
Change language