Vesi – elämän lähde ja riitojen aihe Teemana ... - Suomen YK-liitto

ykliitto.fi

Vesi – elämän lähde ja riitojen aihe Teemana ... - Suomen YK-liitto

Kaukasia ja Keski-Aasia nousemassa geopolitiikan

kuumaksi alueeksi Kuva

Keski-Aasiaan katsotaan kuuluvan eri yhteyksissä

hiukan eri alueita. Usein sellaisia maantieteellis-poliittisia

käsitteitä, kuten Euraasia,

Kaspianmeren alue tai Kaukasian alue käytetään

rinnakkain, päällekkäin tai synonyymeinä Keski-Aasiasta.

Vakiintuneimman maantieteellis-poliittiseen

määritelmään mukaan Keski-Aasialla tarkoitetaan

Kazakstanin, Uzbekistanin, Kirgisian, Turkmenistanin

ja Tadžikistanin viiden entisen neuvostotasavallan

muodostamaa itsenäisten valtioiden joukkoa.

Kaukasiaan taas katsotaan kuuluviksi Armenia,

Azerbaidžan ja Georgia, jotka ovat niin ikään

itsenäisiä valtioita ja entisiä neuvostotasavaltoja.

Tästä kolmikosta puhutaan usein Etelä-Kaukasiana,

kun taas Pohjois-Kaukasia koostuu Venäjän

federaatioon kuuluvista tasavalloista: Dagestan,

Tšetšenia, Ingušetia, Pohjois-Ossetia, Kabardi-Balkaria,

Karatšai-Tšerkessia ja Adygea.

Kaukasian etniset konfliktit edelleen

vailla poliittista ratkaisua

Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 palautti

Kaukasian ja Keski-Aasian geopoliittisten intohimojen

keskipisteeseen vuosikymmenien

tauon jälkeen.

Neuvostovallan raudanluja ote piti kurissa ulkovaltojen

aluetta koskeneen geopoliittisen spekulaation

lisäksi etniset ristiriidat alueen eri kansallisuuksien

välillä, joista osa periytyi ajalta ennen

neuvostovaltaa, kun taas osa oli totalitaristisen

järjestelmän kansallisuuspolitiikan tuotetta.

Synkkänä esimerkkinä tshetsheenien, inguushien

ja useiden muiden Pohjois-Kaukasian

kansallisuuksien pakkosiirto Kazakstaniin

vuonna 1944, josta nämä pääsivät palaamaan

vasta vuonna 1957.

Muutama vuosi ennen neuvosto-sosialismin

lopullista romahdusta azerit ja armenialaiset

ajautuivat vuonna 1988 veriseen sotaan

Azerbaidžanin alueella sijaitsevan ja armenialaisten

asuttaman Vuoristo-Karabahin hallinnasta.

Jatkoa seurasi kiihtyvässä tahdissa. Abhasian

ja Etelä-Ossetian irrottautumispyrkimykset Georgiasta

johtivat puolestaan aseelliseen konfliktiin

separatistien ja Georgian hallituksen joukkojen

välillä vuonna 1992.

Pohjois-Kaukasiassa osseettien ja inguushien

välit kärjistyivät aseelliseksi yhteenotoksi vuoden

1992 syksyllä. Viime vuosikymmenen puoleen väliin

mennessä nämä konfliktit ovat vähitellen hiipuneet

ja konfliktiosapuolien välille solmitut tulitauot

ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta

pitäneet.

Tšetšenian konflikti poikkeaa jyrkästi edellä

mainituista kriiseistä, koska siellä brutaali sota on

jo toistamiseen leimahtunut väkivallan liekkiin.

Presidentti Dzhohar Dudajev julisti Tšetšenian itsenäiseksi

vuonna 1991, mutta vasta joulukuussa

1994 Venäjä vyörytti asevoimansa suuressa mittakaavassa

”palauttamaan perustuslaillinen järjestys

tasavaltaan”, kuten Jeltsinin hallinnon argumentti

silloin kuului.

Lähes kaksi vuotta kestänyt raaka ja verinen

sota Tšetšeniassa päättyi vasta, kun tshetsheenit

onnistuivat yllätysoperaatiossa valtaamaan tasavallan

pääkaupungin Groznyin venäläisiltä elokuussa

1996. Sitä seuranneessa ns. Khasavyurtin

rauhanprosessissa Venäjä tunnusti Tšetšenian de

facto itsenäisyyden.

Vuoden 1999 elokuussa Tšetšenian presidentti

Ashlan Mashadovin auktoriteetti ei riittänyt estämään

tasavallassaan operoivia ja Shamil Basajevin

johtamien islamistien joukkojen hyökkäystä

Tšetšenian naapuritasavaltaan Dagestaniin.

Syyskuussa samana vuonna tapahtuneista

kerrostaloräjäytyksistä Moskovassa ja pommiiskuista

Etelä-Venäjällä syytettiin muitta mutkitta

tshetsheenejä. Nämä tapahtumat antoivat Venäjälle

verukkeen jo toiseen sotilaalliseen interventioon

Tšetšenian alueelle Neuvostoliiton romahduksen

jälkeen.

Toinen Tšetšenian sota jatkuu vaihtelevalla

intensiteetillä jo neljättä vuotta, eikä poliittista

tai sotilaallista ratkaisua kriisiin ole välittömässä

näköpiirissä. Viimeisin yritys on Venäjän

Tšetšeniassa 23.3. järjestämä kansanäänestys

muun muassa tasavallan uudesta perustuslaista,

jossa Tšetšenia pyritään palauttamaan takaisin

Venäjän federaation yhteyteen.

Vaikka yli 95% äänestäneistä oli uuden perustuslain

kannalla ja äänestysprosentti (80 %) oli

huomattavan korkea, niin kansanäänestyksen legitimiteetti

on kyseenalaistettu useilta eri tahoilta

ja aika näyttää tuoko uusi perustuslaki stabiliteettia

sodan runtelemaan tasavaltaan.

Tšetšeniaa lukuun ottamatta muihin Kaukasian

alueen etnisiin konflikteihin on saatu solmittua

tulitauko. Silti näiden konfliktien taustalla

olevia poliittisia kysymyksiä ei lukuisista yrityksistä

huolimatta ole pystytty ratkaisemaan kaikkia

osapuolia tyydyttävällä tavalla. Alueen poliittisen

ja sotilaallisen pattitilanteen seurauksena

Kaukasiaan on muodostunut joukko itsenäisiksi

julistautuneita valtioita, jotka tosiallisesti

4 Maailmanpyörä|1|2003

Henrik Lilius

Similar magazines