Mantykotilainen 2 - Oulun Seudun Mäntykoti ry

mantykoti.fi

Mantykotilainen 2 - Oulun Seudun Mäntykoti ry

Mäntykotilainen

13. vuosikerta No. 2/2009

Rauhallista Joulua


2 MÄNTYKOTILAINEN

Sisällys

Mäntykotilaiset ........................................................................................................ 3

Dementoivat sairaudet ja niiden hoito ....................................................................4

Kuolemaa lähestyvän vanhuksen hyvä hoito .......................................................14

Johtaminen kolmannella sektorilla .......................................................................17

Työssä On Hyvä Olla –projekti ..............................................................................18

Monikulttuurinen Mäntykoti .................................................................................18

Uudet työntekijät esittäytyvät ................................................................................19

Vastaava toimittaja: Marja-Leena Timonen puh. 044 5504 801

Painopaikka: Oulun Konttori, Painatuskeskus

Painos: 100 kpl


Mäntykotilaiset

MÄNTYKOTILAINEN 3

Joulun odotus on virallisesti alkanut ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joulukadut on avattu

ja kyntteliköt nostettu esiin. Kauneimpia joululauluja lauletaan ja lapset lähettävät kirjeitä

ja kortteja joulupukille. Useimmille meistä joulun odotus tuo mieleen lämpimiä muistoja

lapsuudesta.

Työntäyteisen vuoden merkittäviä asioita palvelutoiminnan osalta ovat olleet muun muassa

Koskenkodin piha-alueen peruskorjaus ja kotihoidon kysynnän lisääntyminen. Yleishyödyllisen

toiminnan osalta keskeisinä mieleen tulevat kaksi kehittämisprojektia sekä jäsentoiminnan

aktivoituminen. Savuttomaan Mäntykotiin siirtyminen 1.1.2010 on vaatinut työtä kuluneen

vuoden aikana.

Koskenkodin sadevesijärjestelmä ja piha-alueen korjaus sekä sisäpuoliset työt suunnitelmista

toteutukseen kestivät käytännössä koko vuoden. Asiakkaiden evakkoaika kesti vain kuukauden.

Viimeinen vaihe eli valaistus valmistui marraskuussa. Kodinomaisen Koskenkodin peruskorjaustyö

jatkaa tilojen käyttöikää, mutta asiakasmäärän lisäämistä toistaiseksi ei ole näköpiirissä.

Kotihoidon taloudelliselle toiminnalle kulunut vuosi on ollut haaste. Käynnit pitkien matkojen

päähän aiheuttivat hinnoitteluperusteiden tarkistuksen kesken vuoden. Toimenpide osoittautui

oikeaksi ja mahdollistaa näillä näkymin myös toiminnan kehittämisen ja laajentamisen. Palveluseteliasiakkaat

ovat myös löytämässä joustavan ja ammattitaitoisen henkilökuntamme palvelut.

Kehittämistyötä kuluneen vuoden aikana on tehty kahden projektin puitteissa. Työssä On hyvä

Olla (TOHO)-projektin kautta työllistyi monia uutta työuraa hakevia yhdistyksen lisäksi myös

muihin palvelukoteihin. Projektiyhteistyö Kotoutuminen vanhustyöhön-projektin kanssa mahdollisti

monen maahanmuuttajataustaisen, alan opintoihin hakeutuvan mahdollisuuden harjoitella

suomen kieltä. Vastaavasti työntekijöillämme oli mahdollisuus opetella venäjän aakkosia.

Monikulttuurisuus on työyhteisön rikkaus, joka toivottavasti vahvistaa asemaamme tulevina

vuosina, jolloin suurten ikäluokkien siirtyminen pois työelämästä nopeutuu ja osaavasta, ammattitaitoisesta

työvoimasta kilpaillaan.

Yleishyödyllinen toiminta on vilkastunut entisestään. Runsas vapaaehtoisten joukko on tukenut

asiakkaitamme Mäntykodissa ja Koskenkodissa. Lisäksi tukihenkilöiden käynnit kotona

asuvien luona lisääntyivät. Yksilöllinen tukihenkilö yksinäisyyttä tuntevan kotona asuvan

luona on osoittautunut tarpeelliseksi ja toiminta kehittämistä vaativaksi.

Jäsentoiminnan vilkastumista osoitti vuosien jälkeen käynnistynyt käsityö- ja askartelupiiri,

jonka tuotteet valmistetaan kierrätysmateriaaleista. Mäntykodin runopiiri jatkuu samoin kuin

tutustuminen etnisten ruokien valmistamiseen ja uusiin makuelämyksiin. Suunnitelmissa ollut

matalankynnyksen ryhmätoiminta ei toteutunut.

Hyvät asukkaat, omaiset, henkilökunta, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset.

Kiitän teitä kaikkia kuluneen vuoden hyvästä yhteistyöstä.

Toivon, että voitte virittäytyä jouluun, jolloin voitta nauttia joulumusiikista,

kynttilöistä, yhdessäolosta ja joulurauhasta.

Mäntykodissa 30.11.2009

Marja-Leena Timonen

johtaja


4 MÄNTYKOTILAINEN

Nina Kerttula

sairaanhoitaja, JET, tiimivastaava

Dementoivat sairaudet ja

Normaali ikääntyminen

Normaalisti ikääntyvällä ihmisellä joustavuus, uusien

asioiden käsittelyn nopeus ja tehokkuus sekä muistin

kuormituskyky heikkenevät jonkin verran. Elämänkokemuksen

ja aiempien tietojen ja taitojen varassa tapahtuva

ajattelu kuitenkin säilyy. Yksilöiden väliset erot

ovat kuitenkin suuria (Aejmelaeus, Kan, Katajisto &

Pohjola. 2007, 219.)

Keskushermoston toiminta hidastuu iän myötä ja aiheuttaa

myös muistitoimintojen hidastumista. Eräissä

aivojen osissa kuten otsa- ja ohimolohkojen tietyillä

alueilla tapahtuu ikääntyessä muutoksia, mikä selittää

osaltaan lieväasteisia muistin muutoksia. Muistin toimintaa

edistävästi vaikuttavia tekijöitä ovat aktiivisuus,

uudet kokemukset, hyvä motivaatio, myönteiset asenteet,

positiivinen mieliala, terveys, hyvä kunto, liikunta, virkeä

olo, riittävä uni sekä hyvä ravinto. Muistia heikentää

passiivisuus, ärsykkeetön ympäristö, muistin vähäinen

käyttö, motivaation puute, kielteiset asenteet, sairaudet,

huono kunto, liikunnan puute, väsymys, unettomuus sekä

heikko ravinto (Suutama 2008, 195.)

Normaaliin ikääntymiseen kuuluu selkeitä muutoksia

muistissa ja ne ovat yksilöllisiä. Ne liittyvät lähinnä asioiden

mieleen painamiseen ja mieleen palauttamiseen.

Ikääntyessä asioiden mieleen painaminen tapahtuu hitaammin

sekä asioiden mieleen palauttaminen vaikeutuu

aivotyöskentelyn hidastuessa. Muistin käyttö hidastuu

oma-aloitteisuutta ja ponnistelua vaativissa toimissa

myös, koska ikääntyminen vaikuttaa aloitteellisuutta ja

ponnistelua vaativiin toimiin (Huovinen 2004, 23.)

Normaalissa ikääntymisessä todettavat kognitiiviset

(muistin ja tiedon käsittelyn) muutokset ovat vähäisiä

ja normaali vanhus on oppimiskykyinen. Kognitiiviset

muutokset eivät aiheuta toiminnallisesti tai sosiaalisesti

merkittävää haittaa. Normaalissa vanhenemisessa tapahtuu

lievää heikentymistä uuden oppimisen tehokkuudessa

ja älyllisen toiminnan nopeudessa. Sekä lievää heikentymistä

joustavuutta vaativassa päättelyssä ja muistin

kuormituskyvyssä (Huovinen 2004, 40 – 41.)

niiden hoito

Muistihäiriöt ja dementia

Dementia ei ole sairaus vaan oireyhtymä. Siihen liittyy

muistihäiriön lisäksi laajempi henkisen toiminnan ja

muiden korkeampien aivotoimintojen heikentyminen. Se

rajoittaa henkilön itsenäistä selviytymistä. Dementia voi

olla ohimenevä, etenevä tai pysyvä sairaus ja sen aiheuttajana

voi olla useita etiologioita ja toisistaan poikkeavia

aivomuutoksia (Erkinjuntti 2006, 94.)

Dementia tarkoittaa elimellisestä syystä johtuvaa laajaalaista

henkisten toimintojen heikentymistä. Tavallisimmin

elimellisenä syynä on aivoja vaurioittava sairaus

tai vamma. Dementoivan sairauden ensimmäinen oire

on yleensä muistihäiriö ja muita keskeisiä oireita ovat

muistin, päättelyn ja toiminnanohjauksen häiriöt. Usein

siihen liittyy myös afasiaa eli kielellistä häiriötä, kuten

oikeiden sanojen löytämisen vaikeutta. Sekä agnosiaa eli

hahmottamisen vaikeutta, minkä vuoksi potilas voi esim.

eksyä helposti. Apraksian eli kätevyyden heikkeneminen

voi aiheuttaa esim. pukeutumisen vaikeutta (Sulkava &

Eloniemi-Sulkava 2008, 82.)

Muistioireita aiheuttavia dementoivia sairauksia ovat

Alzheimerin ja Lewyn kappale- tauti sekä verisuoniperäinen

dementia. Muistioire voi liittyä etenevään sairauteen

esim. Alzheimerin tautiin, tai kyseessä voi olla pysyvä

jälkitila kuten aivovammassa. Muistioire voi olla myös

ohimenevä ja hoidettavissa. Hoidettavien muistioireiden

syitä ovat esim. masennus, hyvälaatuinen kasvain,

B 12-vitamiinin puutos tai kilpirauhassairaus. Hyvälaatuinen

kasvain kallon sisällä voidaan leikata iäkkäiltäkin

potilailta ja oireet lievittyvät tai jopa katoavat. B 12

– vitamiinin puutoksessa potilas on hidastunut, hänellä

on muistihäiriöitä, sekavuutta ja monesti masennusoireitakin,

jolloin korvaushoito annetaan pistoksina (Aejmelaeus

ym. 2007, 219 ja Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 97.)

Normaalipaineinen hydfokefalia (NPH) on parannettavissa

oleva muistisairaus. Muita muistisairauksia ovat

frontotemporaalinen degeneraatio, Huntingtonin tauti

ja Creutzfeldt - Jakobin tauti. Myös Parkinsonin tautiin

liittyy dementiaa. Jatkuva runsas alkoholinkäyttö muiden

altistavien tekijöiden kanssa saattaa johtaa alkoholidementiaan.

Frontotemporaalinen degeneraatio on yleisnimitys

ryhmälle oireyhtymiä, joille on ominaista aivojen

otsalohkojen toiminnan heikkeneminen ja sitä johtuva

oireisto (Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 97 - 98 ja

Rinne 2006, 169.)


Muistioireiden tutkimukset

Muistihäiriön syy täytyy aina selvittää. Osa dementiaan

johtavista syistä voidaan jopa kokonaan parantaa,

jos ne huomataan riittävän ajoissa, kuten kilpirauhasen

vajaatoiminta. Jos dementian syyksi paljastuu etenevä

aivosairaus, niin silloin kuitenkin oireita voidaan useimmiten

lievittää ja potilaan suorituskykyä ja elämänlaatua

parantaa. Diagnostiikassa on erittäin tärkeää huolellisten

esitietojen ottaminen. On tärkeää, että potilas ja omainen

haastatellaan yhdessä ja erikseen, jotta saadaan mahdollisimman

objektiivinen kuva (Alhainen 2001, 25.)

Haastattelussa selvitetään potilaan suorituskykyä nyt ja

ennen sairastumista sekä muistioireen laatua ja vaikeusastetta.

Myös liitännäisoireet selvitetään kuten kielelliset

häiriöt sekä mahdolliset käyttäytymiseen liittyvät oireet.

Potilaalta tiedustellaan myös muita mahdollisia neurologisia

oireita, kuten lihasnykäyksiä, tajunnanhäiriötä tai

muutoksia kävelyssä. Esitietohaastattelussa kartoitetaan

potilaan yleinen toimintakyky. Siinä kerätään myös tiedot

potilaan aiemmista sairauksista, lääkityksestä ja mahdollisista

muista hoidoista. On tärkeää selvittää myös lähisukulaisten

sairaudet (Alhainen 2001, 25 – 26.)

Tutkimukseen kuuluu myös suppea muistin ja muiden

korkeampien aivotoimintojen kartoittaminen. Tähän

tarkoitukseen soveltuu hyvin MMSE – testi. Testeissä

testataan mm. aika- ja paikkaorientaatio, uusien asioiden

oppiminen, mieleen palauttaminen, hahmotuskyky,

kielelliset toiminnot, tarkkaavuus ja keskittyminen. Siinä

testataan myös ongelmanratkaisu- ja päättelykykyä.

Myös laajempi CERAD – testisarja on käytössä, mikä

paljastaa herkemmin lähimuistin häiriön jo varhaisessa

vaiheessa (Alhainen 2001, 26.)

Muistihäiriöpotilaan tutkimisessa on tärkeää tehdä yleistutkimus

ja tutkia varsinkin sydän ja verenkiertoelimistö.

On myös tärkeää tehdä suppea neurologinen tutkimus,

jossa kiinnitetään huomiota erityisesti mahdollisiin puolieroihin

aivohermojen ja raajojen toiminnoissa sekä jännevenytysheijasteissa.

Huomiota tulee kiinnittää myös

mahdollisiin lihasnykäyksiin, primitiiviheijasteisiin ja

Parkinsonin taudin kaltaisiin löydöksiin, kuten raajojen

jäykkyyteen ja lepovapinaan (Alhainen 2001, 26 – 27.)

Verikokeissa selvitetään mahdolliset yleissairaudet, tulehdussairaudet,

tartuntataudit ja puutostaudit, koska ne

voivat johtaa hoitamattomina muistihäiriöihin ja jopa

dementiaan. Otettavia laboratoriokokeita ovat PVK, K,

Na, Ca, f-b-gluc, Krea, ALAT, TSH, B12-vitamiini sekä

tarvittaessa otetaan vielä esim. thorax-rtg, ekg ja selkäydinneste.

Perustutkimuksia ei voida ajatella täydelliseksi

ilman aivojen kuvantamista. Aivot kuvataan joko tietokonekerroskuvauksella

(TT) tai magneettikuvauksella

(MK). Näillä voidaan selvittää mahdolliset rakenteelliset

aivomuutokset, jotka voidaan hoitaa esim. kirurgisesti

ja parhaimmillaan estää jopa potilaan dementoituminen

(Alhainen 2001, 27.)

Kaikki perustutkimukset voidaan tehdä periaatteessa terveyskeskuksessa.

Jos perustutkimuksista ei löydy korjat-

MÄNTYKOTILAINEN 5

tavaa syytä, on lääkärin syytä ohjata potilas erikoissairaanhoitoon

joko neurologin tai geriatrin vastaanotolle

lisäselvityksiä varten. Erikoissairaanhoidossa potilaalle

tehdään laaja neuropsykologinen tutkimus, joka antaa

tarkan kuvan mahdollisesti aivotoiminnoissa tapahtuneista

muutoksista. Joskus käytetään myös selkäydinnestetutkimusta,

isotooppikuvauksia, tai aivosähkötutkimusta

lisätutkimuksena erityisesti jos on syytä epäillä jotain

muuta kuin Alzheimerin tautia (Alhainen 2001, 28.)

Alzheimerin tauti

Suomessa noin 70 prosentilla dementoituneista on Alzheimerin

tauti. Tärkein vaaratekijä sairastua Alzheimerin

tautiin on korkea ikä. Sairastumisriskiä lisäävät myös aivovammat,

hoitamaton verenpaine, veren suuri kolesterolipitoisuus

ja metabolinen oireyhtymä. Myös vähäinen

fyysinen ja henkinen aktiivisuus lisäävät sairastumisriskiä.

Alle 2 prosentilla väestöstä tauti on perinnöllinen

ja oireet ilmenevät jo 40 – 50 – vuotiaana (Aejmelaeus

ym. 2007, 220.)

Alzheimerin tauti on aivojen rappeumasairaus, joka

etenee hitaasti ja tasaisesti. Mitä vanhemmaksi ihminen

elää, sitä suurempi riski hänellä on sairastua tautiin. Alzheimerin

taudin ensimmäisiä oireita on vaikea tunnistaa,

joten on vaikea tietää milloin sairaus alkaa. Taudin kesto

on keskimäärin 10 vuotta. Mutta se voi vaihdellakin viidestä

jopa 20 vuoteen (Huovinen 2004, 76-77.)


6 MÄNTYKOTILAINEN

Alzheimerin taudin taustalla on paikallinen vaurio älylliselle

toimintakyvylle tärkeillä aivoalueille ja sen vaikutuksesta

aivojen normaali toiminta häiriintyy, solujen

väliset yhteydet vähenevät ja solut kuolevat. Ensimmäiset

aivomuutokset havaitaan ohimolohkojen sisäosissa.

Nämä alueet säätelevät uusien asioiden ja tapahtumien

oppimista. Taudin edetessä vaurioita syntyy myös otsa-

ja päälaenlohkoihin, jolloin muut oireet lisääntyvät (Aejmelaeus

ym. 2007, 220.)

Alzheimerin tauti eli AT on tyypillisin vaihein etenevä

aivosairaus, jonka oireet aiheutuvat tiettyjen aivoalueiden

vaurioista. Tauti etenee hitaasti ja tasaisesti. Alzheimerin

voidaan jakaa viiteen eri vaiheeseen. Ne ovat

oireeton eli prekliininen vaihe, varhainen AT, lievä AT:n

dementia, keskivaikea ja vaikea AT:n dementia (Pirttilä

& Erkinjuntti 2006, 126 – 127 ja 130.)

Alzheimerin taudin oireet

Alzheimerin tauti alkaa yleensä lievillä muistihäiriöillä

kuten mieleen painamisen vaikeuksilla. Kun tauti etenee,

niin potilaan lähimuisti heikkenee ja hän ei muista

enää muutamaa minuuttia aiemmin tapahtuneita asioita.

Ajantaju alkaa hävitä ja sen jälkeen paikantaju. Puheessa

sanat alkavat olla hakusessa ja potilas käyttää kiertoilmaisuja.

Monimutkaista motorista taitoa vaativat

toiminnot kuten pukeutuminen ja ruoanlaitto alkavat

vaikeutua. Potilaan sairaudentunto heikkenee tai häviää

kokonaan (Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 86.)

Potilas saattaa vakuuttaa olevansa kykenevä huolehtimaan

kaikista asioistaan vaikka todellisuudessa hänellä

on suuria vaikeuksia selviytyä käytännön elämästä. Jos

läheisten antamia esitietoja ei ole käytettävissä lääkärillä

saattaa lääkäri arvioida potilaan selviytymisen liian

hyväksi, koska sosiaalisen keskustelun taidot säilyvät

usein hyvin Alzheimerin tautia sairastavalla. Lääkärillä

diagnostiikan tekoa helpottaa kognitiivisia kykyjä mittaavat

testit, kuten MMSE (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 86.)

Taudin alkuvaiheessa useat potilaat saattavat laihtua riittävästä

ravinnosta huolimatta. Syömisen unohtaminen

on yksi syy tähän. Tehostetulla ravitsemuksella voidaan

estää liiallista laihtumista ja aliravitsemuksen syntyä.

Osalla potilasta ilmenee jäykkyyttä, hitautta ja etukumara

asentoa 3 - 5 vuoden kulutta taudin alkamisesta. Motorisia

oireita voidaan ehkäistä ja vähentää säännöllisellä

liikunnalla ja fysioterapialla. Pakkoinkontinessia esiintyy

ja vähitellen täydellinen virtsan pidätyskyvyttömyys

ja myöhemmin ulosteen (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 86 - 87.)

Kävelykyky häviää keskimäärin noin 5 – 8 vuoden kuluttua

oireiden alkamisesta ja potilas joutuu vuodepotilaaksi.

Tätä voidaan kuitenkin ehkäistä huolehtimalla säännöllisestä

kävelyttämisestä, venyttelystä ja liikeratojen

ylläpitämisestä. (Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 87.)

Naisilla tauti yleensä kestää pari vuotta pidempään kuin

miehillä. Keskimäärin 10 – 12 vuoden sairastamisen

jälkeen seuraa kuolema. Yleensä tavallisin kuolinsyy

Alzheimerin tautia sairastavalla on aspiraatiosta johtuva

keuhkokuume (Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 87.)

Lähimenneisyyden asioiden palauttaminen mieleen on

epävarmaa ja potilas eksyy helposti vieraassa ympäristössä.

Tämä saattaa johtaa siihen, että potilaat eristäytyvät

helposti, koska kotoa poistuminen on hankalaa.

Oireiden ilmeneminen ja eteneminen on kuitenkin aina

hyvin yksilöllistä (Aejmelaeus ym. 2007, 220.)

Keskivaikeassa Alzheimerin taudissa oireet etenevät.

Kyselytaipumus lisääntyy, potilas ei ole orientoitunut

aikaan ja eksyy myös tutussa ympäristössä. Kyky käyttää

tavallisia esineitä heikkenee sekä hahmottamisvaikeudet

vaikeuttavat esineiden ja ihmisten tunnistamista. Selviytyäkseen

päivittäisistä toimista kuten pukeutumisesta

potilas tarvitsee vähintäänkin sanallista ohjausta. Taudin

edetessä toimintakyky heikkenee voimakkaasti ja avun

tarve lisääntyy. Ensin tarvitaan apua pukeutumisessa,

sitten peseytymisessä, sitten wc:ssä käynnissä ja lopuksi

myös syömisessä.

(Aejmelaeus ym. 2007, 220 - 221.)

Lievässä Alzheimerin taudissa sanojen nimeäminen ja

löytäminen vaikeutuvat, toiminnanohjaus ja prosessointi

hidastuvat sekä sujuvuus ja aloitekyky heikkenevät.

Kognitiivisten toimintojen muutokset vaikeuttavat

suoriutumista monimutkaisissa toiminnoissa. Potilaalle

tulee ongelmia taloudellisten asioiden hoidossa, rahankäytössä

ja vieraassa ympäristössä liikkumisessa (Pirttilä

& Erkinjuntti 2006, 132.)

Keskivaikeassa ja vaikeassa AT:ssä selviytyminen

arkielämässä heikkene, psyykkisten toimintojen

säätely muuttuu sekä ilmaantuu käyttäytymisen

muutoksia. Osalle potilaista kehittyy jähmeyttä, ilmeettömyyttä

ja hidasta kävelyä. Vaikeassa dementiassa

tulee myös esille turpa-, tarttumis- ja imemisheijasteita

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 132.)


Varhaisen AT:n tunnusomaisia oireita ovat asiakokonaisuuksien

oppimisen vaikeutuminen, uusien nimien muistamisen

työläys ja vieraan kielen hallitsemisen vaikeus.

Oireina ovat myös hidastuminen ja epävarmuus työssä

sekä vaikeudet erityisesti vaativissa ja uusissa tilanteissa.

Harrastusten ja tapahtumien seuraaminen vähenee ja

stressioireet lisääntyvät kuten uupumus ja alavire (Pirttilä

& Erkinjuntti 2006, 134.)

Lievässä AT:ssä kaupassa käydään monta kertaa, koska

osa tavaroista unohtuu aina. Potilaalta ei onnistu uusien

lääkeohjeiden opettelu, vastaanottoajat saattavat unohtua,

puhelinkeskustelut ja sopimuksen omaisten kanssa

pyyhkiytyvät mielestä. Samojen asioiden toistaminen ja

kysely on päivittäistä. Asioiden aikajärjestys sekaantuu

ja muistivihjeistä on vain vähän hyötyä mieleen palauttamisessa

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 136.)

Lievässä AT:ssä tyypillisimpiä käytösoireita ovat masennus,

lisääntynyt ärtyvyys, apatia ja tunne-elämän latistuminen.

Osalla on käy-tösoireena myös lisääntyvää

epäluuloisuutta ja paranoidista ajattelua. Hyvin tyypillisiä

ovat varastamisepäluulot ja mustasukkaisuus. Toimintakyky

on heikentynyt monimutkaisissa päivittäisissä

toiminnoissa kuten ruoanvalmistuksessa, rahankäytössä

ja lääkityksessä huolehtimisessa. Myös ajokyky ja oikeudellinen

toimintakyky alkavat heiketä. Useat potilaat

laihtuvat, vaikka ravitsemustila olisikin hyvä. Yleensä

lievää Alzheimerin tautia sairastava tarvitsee jo päivittäistä

ohjausta, mutta selviytyy yleensä vielä yksin kotona

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 136 - 137.)

Keksivaikeassa AT:ssä sairaudentunto on heikentynyt

ja potilas enää tunnista omia vaikeuksiaan. Tavarat ovat

koko ajan hukassa, koska lähimuisti on jo heikko. Keskittymiskyky

on heikkoa ja keskusteluun osallistuminen

vaikeutuu. Orientaatiovaikeudet lisääntyvät huomattavasti

sekä potilaalle tulee hahmottamisvaikeuksia, jolloin

tutut kasvotkin on vaikea tunnistaa. Kätevyyden vaikeus

lisääntyy ja kyky käyttää välineitä huononee, mikä

vaikuttaa mm. pukeutumiseen ja ruoan valmistukseen.

Oikeustoimi- ja testamenttikelpoisuus ovat myös rajoittuneet

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 138.)

Keskivaikeassa AT:ssä käytösoireet lisääntyvät. Hahmotushäiriöistä

johtuvat kasvojentunnistamisvaikeudet

saattavat johtaa mm. siihen, että potilas seurustelee

oman peilikuvan kanssa tai aviopuoliso onkin vieras

ihminen. Potilaalla saattaa ilmetä ajassa taaksepäin siirtymistä

mikä johtaa siihen, että omaa asuntoa ei tunnisteta

enää kodiksi vaan potilas pyrkii lähtemään ”omaan

kotiin”. Hahmotushäiriöiden ja päättelykyvyn heikkouden

vuoksi televisiossa esitettävä asian potilas voi

tulkita tapatuvaksi omassa huoneessa. Harhaluuloisuus

on yleisintä keskivaikeassa dementiassa, jolloin kadotetut

tavarat on varastettu ja oma puoliso on vaihdettu.

Lisääntynyt epävarmuus ja pelko yksinjäämisestä saattavat

johtavat siihen, että potilas takertuu omaiseen ja

kävelee jatkuvasti hänen perässään. Tätä käytösoireitta

kutsutaan myös varjostukseksi. Hyvin yleisiä ovat myös

masennus ja pelkotilat (Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 138.)

MÄNTYKOTILAINEN 7

Keskivaikeassa Alzheimerin taudissa lisäsairaudet, sopimaton

lääkitys ja ympäristön muutokset aiheuttavat

herkästi sekavuustiloja. Apatia lisääntyy herkästi, jolloin

päivät kuluvat sängyssä maaten tai tuolissa istuen.

Vaikean dementian lähestyessä psykomotorinen levottomuus

lisääntyy sekä sisäinen uni-valverytmi häviää aiheuttaen

päivätorkkuja ja yövalvomisia. Usein myös alkaa

esiintyä auringonlaskuilmiötä eli illansuussa ilmaantuvaa

levottomuutta (Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 138.)

Keskivaikeassa AT:ssä toimintakyky on selkeästi alentunut

ja potilas tarvitsee päivittäistä valvontaa ja apua.

Yksin asuminen ei ole enää mahdollista, koska potilas

tarvitsee valvontaa keskimäärin saman verran kuin 5 – 7

– vuotias lapsi. Kävely ja tasapainoheijaste heikkenevät.

Osalla potilasta esiintyy jähmeyttä, hitautta ja kasvojen

ilmeettömyyttä. Paratonia yleistyy, mikä tarkoittaa raajan

jähmeyttä ja liikkeen vastustusta (Pirttilä & Erkinjuntti

2006, 138.)

Vaikeassa Alzheimerin taudissa muisti toimii enää satunnaisesti.

Kielellisten vaikeuksien vuoksi puheen tuotto

ja ymmärtäminen on vähäistä. Orientaatio ja keskittymiskyky

ovat heikkoja ja hahmottaminen ja kätevyys

ovat vaikeasti häiriintyneet. Lähes kaikilla esiintyy käytösoireita

ja apatiaa. Vastustelu ja levoton vaeltelu ovat

yleisiä. Masennusta esiintyy edelleen, mutta yleensä se

ilmenee ahdistuneisuutena ja levottomana käyttäytymisenä

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 138.)

Vaikeassa AT:ssä potilas on kaikissa perustoiminnoissa

ohjattava tai konkreettisesti autettava. Avun tarve ja

valvonta on samanlaista kuin 2 – 4 – vuotiaalla lapsella.

Potilasta ei voi enää jättää yksin kotiin. Kävelyhäiriöt

lisääntyvät jonka vuoksi lisääntyvät myös kaatuilutaipumukset.

Primaariheijasteet tulevat esille, jonka vuoksi

potilas saattaa esim. tarrata ovenkahvasta kiinni kykenemättä

irrottamaan otettaan. Osalla potilaista esiintyy

säpsähtelyä ja raajojen nytkähtelyä sekä epileptisiä kohtauksia

(Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 139.)

Alzheimerin taudin loppuvaiheessa potilaalla on vain

harvoja ilmaisuja ja hänen raajansa jäykistyvät. Potilas

menettää kävelykykynsä, hänellä ei ole enää pidätyskykyä

ja häntä pitää syöttää. Nielemiskyky on taito, mikä

säilyy pitkään (Pirttilä & Erkinjuntti 2006, 139.)


8 MÄNTYKOTILAINEN

Alzheimerin taudin tutkimukset

Laboratoriokokeet ovat taudissa normaalit. Kuvantatutkimuksissa

nähdään usein aivojen surkastumista ohimo- ja

päälaenlohkojen alueilla. Kuitenkin kuvantatutkimuksen

normaali tulos ei sulje täysin pois Alzheimerin taudin

mahdollisuutta. Neuropsykologisissa tutkimuksissa todetaan

potilaan kognitiivisten oireiden luonne ja laajaalaisuus.

Erityistä merkkiainetta taudille ei ole vielä

löydetty vaan diagnostiikka perustuu paljolti muiden

sairauksien poissulkemiseen (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 87.)

Varhaisen Alzheimerin taudin neuropsykologisissa tutkimuksissa

voidaan todeta selvää heikkenemistä erityisesti

kielellisen muistin tehtävissä, kuten loogisen kertomuksen

tai sanalistan mieleen palautuksessa. Tutkimuksiin

hakeudutaan yleensä läheisen tai muun ulkopuolisen

aloitteesta. Haastattelussa potilas kuvaa muistivaikeuksia

olevan vähän tai pyrkii vähättelemään niitä. Lievässä

AT:ssä magneettikuvauksessa on nähtävissä selviä atrofisia

muutoksia tietyissä aivojen osa-alueissa. Lääkärin

vastaanotolla ollessa tyypillistä potilaalle on ns. päänkääntöoire.

Eli asiaa kysyttäessä potilas kääntää vaivihkaa

päänsä mukana olevan omaisen puoleen odottaen

tältä vastausta kysymykseen. Tässä sairauden vaiheessa

yleensä muistihäiriöt myönnetään. (Pirttilä & Erkinjuntti

2006, 130, 132 ja 134 - 136)

Alzheimerin taudin hoito

Alzheimerin taudissa asetyylikoliinia välittäjäaineena

käyttävien hermosolujen toiminta häiriintyy. Lääkitys

estää välittäjäaineen hajoamista ja näin ollen helpottaa

solujen välistä viestintää. Lääkehoito vaikuttaa älylliseen

toimintakykyyn ja yleistilaan sekä parantaa päivittäistä

toimintakykyä. Lääkehoito ei kuitenkaan vielä tänä

päivänä vaikuta taudin etenemiseen. Lääkehoidolla on

myös lieventävä vaikutus käytösoireisiin (Aejmelaeus

ym. 2007, 221.)

Lievää ja keskivaikeaa Alzheimerin tautia hoidetaan

lääkkeillä. Hoidossa käytetään kolinergisesti vaikuttavia

lääkkeitä eli asetyylikoliiniesteraasin estäijiä (AKE).

Lääkkeen vaikutuksesta potilas aktivoituu ja toimintakyky

kohenee 30 – 40 prosentissa tapauksista. Näin potilaan

edellytykset selvitä kotihoidossa paranevat (Sulkava &

Eloniemi-Sulkava 2008, 89.)

Haittavaikutuksena lääkkeillä voi olla pahoinvointia,

oksentelua ja ripulia. Tämän vuoksi lääke aloitetaan

pienellä annoksella nostaen annosta hitaasti. On tärkeää,

että lääkettä ei oteta tyhjään vatsaan ja näin vältytään

mahasuolikanavan ärsytysoireilta. Lääkkeiden

vaikuttavia aineita ovat donepetsiili (Aricept ®, Doneration

®) ja galantamiini (Reminyl ®) sekä rivastigmiini

(Exelon ®), josta on olemassa myös laastari

valmiste. Donepetsiilin yhteiskäyttö ei ole suotavaa

ketokonatsolin (esim. Nizoral shampoo) ja fluoksetiinin

(Seronil ®) kanssa, koska ne voivat estää donepetsiilin

hajoamista. Karpamatsepiini (mm. Tegretol ®) ja alkoholi

voivat taas puolestaan laskea pitoisuuksia. (Sulka-

va & Eloniemi-Sulkava 2008, 89 ja Käypähoito 2009)

Keskivaikeassa ja vaikeassa Alzheimerin taudissa käytetään

memantiinia (Ebixa ®), joka on glutamaattivälittäjäaineen

vastavaikuttaja. Sitä voidaan käyttää yksin

tai yhdessä AKE -lääkkeiden kanssa, kun AKE –valmisteen

teho alkaa hiipua. Osalle potilasta memantiini voi

aiheuttaa liiallista aktivoitumista (Sulkava & Eloniemi-

Sulkava 2008, 89.)

Tulevaisuudessa on tulossa käyttöön lääkkeitä, jotka

estävät amyloidin kertymistä aivoihin. Näillä lääkkeillä

voitaisiin hidastaa, pysäyttää tai jopa estä Alzheimerin

tauti. Tutkimustulosten perusteella uskotaan, että 2010

–luvulla löytyy keinot Alzheimerin taudin laajamittaiseen

ennaltaehkäisyyn (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 89 - 90.)

Verisuoniperäinen eli

vaskulaarinen dementia

Dementiapotilaista 15 prosenttia kärsii verisuoniperäisestä

(vaskulaarisesta) dementiasta. Se on seurasta erityyppisten

verenkierron häiriöiden aiheuttamista aivokudoksen

vaurioista. Usein tauti vaurioittaa aivojen syvien osien

pieniä valtimoita, jolloin hapenpuute saa aikaan pieniä

vaurioita myös aivojen syviin osiin (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 90 ja Aejmelaeus ym. 2007, 222.)

Vaskulaarinen dementia on joukko oireyhtymiä, joiden


syynä ovat erityyppiset aivoverenkiertohäiriöt ja muutokset

aivoissa. Aivoverenkiertohäiriöt johtuvat suurten

tai pienten aivoverisuonten tai sydämen sairauksista.

Myös aivohalvauksen jälkeen todettava dementiaoire on

yleinen. Vaaratekijöitä sairastua vaskulaariseen dementiaan

ovat korkea ikä, matala koulutaso sekä verisuonisairauksien

vaaratekijät kuten verenpainetauti, korkea

kolesteroli, diabetes jne. (Huovinen 2004, 108 - 110.)

Vaskulaarinen dementia voidaan jakaa useaan eri alatyyppiin

riippuen vaurion sijainnin tai syntymekanismin

perusteella. Päätyyppejä kuitenkin ovat kortikaalinen ja

subkortikaalinen vaskulaarinen dementia. Subkortikaalinen

muoto eli aivokuorenalainen muoto on yleisin. Tässä

muodossa aivojen syvien osien pienet valtimot ahtautuvat

ja tukkeutuvat. Tästä aiheutuu pieniä vaurioita aivojen

syviin osiin sekä valkean aivoaineen hapenpuutteesta

johtuvia vaurioita. Kortikaalisesta muodosta puhutaan,

kun vaskulaarinen dementia painottuu aivokuorelle.

Tällöin tukoksia muodostuu aivojen päävaltimoiden

haaroihin, jotka voivat olla paikallisia eli trombeja tai

sydämestä lähtöisin olevia hyytymiä eli emboluksia.

Seurauksena tästä on aivoinfarkteja, jotka tulevat pääosin

aivokuorelle. Yksittäinen aivoinfarkti tärkeällä aivoalueella

saattaa aiheuttaa dementian. Myös harvinaiset

verisuonitulehdukset ja perinnölliset tautimuodot voivat

aiheuttaa dementiaa (Huovinen 2004, 109 - 110.)

Vaskulaarisen dementian sairauden kesto vaihtelee yksilöittäin,

keskimääräinen aika on 7 – 8 vuotta. Vaskulaarista

dementiaa sairastavan välittömiä kuolinsyitä ovat

yleensä keuhkokuume ja sydän- ja aivoinfarktit. Verisuoniperäisen

dementian riskitekijöitä ovat verenpainetauti,

sydämen rytmihäiriöt (erityisesti eteisvärinä) ja diabetes.

Vaikka riskitekijät olisivatkin hallinnassa, saattaa vaskulaarinen

dementia kuitenkin edetä. Tämä dementian

muoto kulkee usein suvuittain, koska sairaudelle altistavat

tekijät ovat periytyviä (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 90 - 91.)

Harvinainen vaskulaarisen dementian muoto on periytyvä

CADASIL-oireyhtymä. Siinä oireet alkavat

jo 20 – 30 vuoden ikäisenä. Oireina on pienet aivohalvaukset

ja hankalat migreenikohtaukset. Dementia

kehittyy kuitenkin vasta 50. ikävuoden jälkeen.

Taudin aiheuttaa kromosomin mutaatio, joka voidaan

määrittää DNA-näytteestä (Sulkava 2001, 78.)

Vaskulaarisen dementian oireet

Vaskulaarinen dementia etenee yleensä portaittain, välillä

se pysähtyy ja vointi voi jopa kohentua. Välillä taas tulee

äkillisiä pahenemisvaiheita ja sekavuustiloja. Osa älyllisistä

toiminnoista saattaa säilyä pitkään kun taas osa voi

olla vaikeasti heikentyneitä jo sairauden alkuvaiheessa.

Muistin ongelmaa tulee kaikille sairastuneille, mutta

ne eivät ole läheskään yhtä vaikeita kuin Alzheimerin

taudissa ja muistivinkeistä on pitkän apua (Huovinen

2004, 111 – 112.)

MÄNTYKOTILAINEN 9

Muistioiretta selvempi yleinen piirre on häiriö oman

toiminnan ohjaamisessa. Sitä ilmenee m. suunnitelmallisuudessa,

kokonaisuuksien jäsentämisessä, järjestelmällisyydessä

sekä käsitteellisessä ajattelussa. Yksinkertaisesti

vain asiat eivät hoidu eteenpäin. Kävelyvaikeudet

ovat yleisiä, kävely on haara-asennoltaan leveähköä ja

askeleet lyhyitä ja köpöttäviä. Pelkkä liikkeelle lähtö

on hankalaa eikä käveleminen suju yhtä automaattisesti

kuin ennen. Tuntuu kuin kävelemisen taito olisi unohtunut.

Vähitellen käveleminen muuttuu hiihtämiseksi, jalat

eivät juuri nouse alustaltaan. Usealla potilaalla todetaan

lieviä halvausoireita ja yleistä raajojen kömpelyyttä

(Huovinen 2004, 112.)

Kaksoiskuvat ja näkökenttähäiriöt saattavat olla myös oireita

joillakin potilailla. Virtsaamisen vaikeuksia saattaa

myös ilmetä ilman selittävää urologista sairautta. Tällöin

virtsaamisen tarve saattaa tihentyä tai pidätyskyky voi

heikentyä (Huovinen 2004, 112.)

Subkortikaalisessa muodossa yleistä on toimintojen kaikkinainen

hitaus, jähmeys ja ohjauksen vaikeus. Muistioire

on vähäisempää, oppiminen tehotonta, unohtaminen

vähäisempää, tunnistava muisti säilyy ja vihjeet auttavat

muistamisessa. Kävelyvaikeudet ja puheen puuroutuminen

ovat tyypillisiä oireita. Vaivihkainen taudin alku on

yleistä ja oireet etenevät tasaisemmin (Huovinen 2004,

113.)

Kortikaalisessa muodossa taas korostuvat useat neurologiset

oireet kuten toispuolinen halvaus ja siihen liittyvä

kävelyhäiriö, näkökenttäpuutokset ja kielelliset vaikeudet.

Puhuminen ja ymmärtäminen vaikeutuvat sekä

hahmottamisessa on häiriöitä. Yleensä alku on nopea

ja oireet pahenevat vaiheittain (Huovinen 2004, 113.)

Taudin alkuvaiheessa yleisiä oireita ovat yöllinen sekavuus,

masennus ja kävelyvaikeudet. Potilailla ei heikkene

sairaudentuntu, muisti ja uuden oppiminen niin selvästi

kuin Alzheimerin taudissa. Usein todetaan neuropsykologisia

erityishäiriötä kuten afasiaa, apraksiaa ja agnosiaa.

Potilailla esiintyy myös aivoverenkiertohäiriöihin

liittyvää rigiditeettiä ja spastisuutta. Kävely voi olla leveäraiteista

ja töpöttelevää (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 90.)

Käytösoireita on vaskulaarisessa dementiassa enemmän

kuin Alzheimerin taudissa. Potilaat myös laihtuvat, mutta

eivät yhtä paljon kuin Alzheimerin taudissa. Liikuntakyky

heikkenee nopeampaa ja voi olla, että potilas menettää

kävelykykynsä jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa.

(Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 90.)

Liikuntakyvyn menetys voi johtaa siihen, että potilas

joutuu vuodepotilaaksi jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa

sairautta. Sydän- ja aivoinfarktit sekä keuhkokuume

ovat yleisiä kuolinsyitä. Taudin kesto vaihtelee

hyvin yksilöllisesti, mutta keskimäärin se on 7 – 8 vuotta

(Sulkava 2001, 78.)


10 MÄNTYKOTILAINEN

Vaskulaarisen dementian tutkimukset

Vaskulaarisen dementian hoidolle saadaan parhaat lähtökohdat

mahdollisemman varhaisella taudinmäärityksellä

heti ensimmäisten oireiden ilmettyä päivittäistoiminnoissa.

Jatkotutkimuksen ja muistiselvityksen tulee koostua

kokonaisvaltaisesta muistioireen syiden tutkimuksesta.

Se pitää sisällään laajan kliinisen erikoislääkärin tekemän

muistineurologisen tutkimuksen. Lisäksi on otettava

kaikki tarpeelliset laboratorio-, kuvantamis- sekä muut

erityistutkimukset (Huovinen 2004, 113 – 114.)

Aivojen kuvantamistutkimuksessa nähdään yleensä laaja-alainen

valkean aineen vaurio aivokammioiden ympärillä.

Tutkimuksessa voidaan nähdä usein myös merkkejä

pienistä ja suurista aivoinfarkteista. Vaskulaarinen

dementia on helppoa sekoittaa Lewyn kappale-taudin

oireisiin sekä Parkinsonin tauti voi myös muistuttaa alkavaa

vaskulaarista dementiaa. Masennusoireita vaskulaarisessa

dementiassa on enemmän kuin Alzheimerin

taudissa. On erittäin tärkeää, että kun potilas sairastaa

toimintakykyä heikentävää ma-sennusta, niin orgaanisten

syiden mahdollisuus on tärkeä selvittää laboratoriokokein

ja pään kuvantamisella (Sulkava 2001, 78.)

Vaskulaarisen dementian hoito

Hoitolinjana on puuttua vaskulaarisen dementian

syihin ja vaaratekijöihin. Tärkeää on hoitaa jo todettuja

sairauksia. Hoitamalla seuraavia sairauksia,

kuten verenpainetauti, sydämen rytmihäiriö tai

rasva-aineenvaihdunnan häiriöt voidaan vähentää

dementian ilmaantumista (Huovinen 2004, 115.)

Vaskulaarisessa dementiassa on erittäin tärkeä hoitaa

riskitekijöitä kuten verenpainetautia, sydänsairautta, diabetesta

ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä. Kuitenkin

liian matalaa veranpainetta on hyvä varoa. Vaskulaarista

dementiaa sairastavalle kannattaa aloittaa pienellä

annoksella asetylisalisyylihappolääkitys (Primaspan ®)

(Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 92.)

Alzheimerin taudin lääkkeistä saattaa olla hyötyä vaskulaarisen

dementian hoidossa, koska tauti vaurioittaa

usein osaa asetyylikoliinia välittäjäaineena käyttävistä

hermoradoista. Masennus ja ahdistus tulee hoitaa tavanomaisilla

lääkkeillä. Fysioterapialla ja kuntoutuksella on

tärkeä merkitys liikuntakyvyn säilymiselle (Aejmelaeus

ym. 2007, 222 ja Sulkava 2001, 78.)

Oireenmukaisista lääkkeistä kuten propentofylliinistä,

nimodipiinistä (Nimotop®) ja memantiinistä (Ebixa®)

on saatu lupaavia alustavia tuloksia. Tutkimustulokset

viittaavat myös siihen, että koliiniesteraasin estäjien

käytöstä on hyötyä vaskulaarista dementiaa sairastavalle.

Niihin kuuluu galantamiini (Reminyl®). Kuitenkaan mitään

näistä lääkkeistä ei ole toistaiseksi vielä rekisteröity

vaskulaarisen dementian hoitoon (Huovinen 2004, 115.)

Lewyn kappale - tauti

Aivokuoressa ja aivorungossa on hermosolun sisäisiä

jyväsiä, joita kutsutaan Lewyn kappaleiksi. Lewyn kappale

-tauti aiheuttaa muutoksia ainakin dopamiinia ja

asetyylikoliinia välittäjäaineena käyttävissä hermosoluissa.

Välittäjäaineiden määrällinen suhde myös häiriintyy.

Lewy –potilailla esiintyy usein myös Alzeimerin taudin

aivomuutoksia. Lewyn kappale –dementiassa jyväsiä

havaitaan runsaasti aivojen kuorikerroksen alueella sekä

subkortikaalisesti. Lewyn kappaleita esiintyy myös Parkinsonin

tautia sairastavien henkilöiden aivoissa. Lewyn

kappale –taudin puhkeamisen syytä ei tiedetä (Rinne

2006, 163, Aejmelaeus ym. 2007, 222 ja Sulkava &

Eloniemi-Sulkava 2008, 92.)

Lewyn kappale – tauti on kolmanneksi yleisin dementiaa

aiheuttava sairaus ja se alkaa 50 – 80 vuoden iässä.

Sairaus alkaa vähitellen ja sen keston on raportoitu

vaihtelevan 2:sta 12 vuoteen. Mutta on tapauksia, joissa

taudin kesto on ollut jopa yli 30 vuotta (Rinne 2006, 163

ja Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 93.)

Lewyn kappale – taudin oireet

Lewyn kappale –taudin tyypilliset oireet voidaan jakaa

kognitiivisiin oireisiin, parkinsonismiin ja psykoottisiin

oireisiin. Kognitiivisia oireita ovat muistin heikkous,

hahmotushäiriöt, kielelliset häiriöt sekä kätevyyden

heikkous. Parkinsonismin oireita ovat esim. lihasjäykkyys,

hypokineesia ja kävelyvaikeudet. Psykoottisia

oireita ovat hallusinaatiot ja harhaluulot (Rinne 2006,

163 – 164.)

Taudin alkuvaiheessa kognitiivisen tason heikentyminen

voi olla suhteellisen lievää. Potilas voi vaikuttaa täysin

normaalilta ollessaan virkeä, mutta väsyneenä hän muistaa

huonosti eikä kykene loogiseen ajatteluun. Oppimiskykyä

ja lähimuistia voi potilaalla olla huomattavasti

jäljellä. Kommunikointi yleensä onnistuu vaivattomasti,

potilaalla on oivalluskykyä ja hän pystyy perustelemaan

asioita loogisesti. Saattaa olla, että potilas vastailee hitaasti,

mutta vastaus tulee kun malttaa odottaa. Yleensä

huumorintaju säilyy loppuun saakka. Taudin edetessä dementiaoireet

lisääntyvät. Potilaan lauseet käyvät lyhyiksi

ja vähitellen loppuvat lähes kokonaan. On kuitenkin

muistettava, että potilaan ymmärrys voi olla normaali,

vaikka sanat ovat hukassa. (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 93 - 94.)

Tautiin liittyy oireiden ja vireystason huomattavaa vaihtelua.

Potilas saattaa olla aamulla täysin selkeä, mutta

iltapäivällä hän voi olla sekava, harhainen ja kyvytön

tunnistamaan läheisiään. Saattaa olla, että hän nukahtaa

kesken kaiken muutamaksi minuutiksi. Lewy -potilaalle

on tyypillistä matala verenpaine, mikä sitten altistaa

vireystason laskulle. Tavallisia oireita on myös masentuneisuus

ja ahdistuneisuus (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 94 - 95.)


Lewy – potilailla on usein näköharhoja. Yleensä ne alkavat

eläväisten, hyvin todentuntuisten unikuvien lyhyenä

jatkumisena potilaan herättyä ja myöhemmin potilas

voi nähdä harhoja myös päiväsaikaan. Harhoille altistaa

usein väsymys ja hämärä. Näköharhat ovat yleensä hyvin

todentuntuisia, yksityiskohtaisia ja värikkäitä. Potilas

voi nähdä esim. tuttuja, jo kuolleita henkilöitä, eläimiä

tai erilaisia esineitä. Voi olla, että potilas uskoo jonkun

henkilön olevan huoneessa ja juttelee harhansa kanssa.

Yleensä harhoista kerrotaan muille ihmisille ja taudin

alkuvaiheessa potilas itsekin ymmärtää näkemiensä

olevan harhoja. Kuuloharhat ja harhaluuloisuus ovat

harvinaisempia oireita. (Sulkava & Eloniemi-Sulkava

2008, 94 - 95.)

Potilaalla saattaa olla selittämättömiä kaatumisia ja pyörtymisiä

ja joskus jopa pidempiäkin tajuttomuuskohtauksia.

Osa kaatumisista selittyy matalalla verenpaineella,

kävelykyvyn heikentymisellä tai tasapainon hallinnan

huonontumisella. Arvellaan, että tajuttomuuksiin liittyy

jonkinlainen välittäjäainemyrsky aivoissa. Esim. korkeakuumeisen

infektion yhteydessä Lewyn kappale – tautia

sairastava voi mennä nopeasti syvästikin tajuttomaksi ja

tajunta voi palata puolen tunnin – tunnin kuluttua (Sulkava

& Eloniemi-Sulkava 2008, 95.)

Melko tavallinen piirre Lewy – potilaalla on aggressiivisuus

tai oikeammin äkkipikaisuus. Potilas saattaa

suuttua silmittömästi pienestäkin vastoinkäymisestä ja

aggressiivisuus ilmenee kiroiluna, huutamisena tai lyömisenä.

Suuttumiselle löytyy yleensä syy, joka saattaa

olla hyvinkin vähäpätöinen. Kuten esim. potilas pyytää

hoitajalta juotavaa ja kun sitä ei heti tuoda potilaalle

hän hermostuu ja lyö. Pitkäkestoisen aggressiivisuuden

taustalta löytyy yleensä pitkäkestoinen syy, kuten jatkuva

kipu tai yleinen huonovointisuus (Sulkava & Eloniemi-

Sulkava 2008, 96.)

Lewyn kappale – taudin tutkimukset

Lewyn kappale –taudin diagnoosi perustuu pääasiallisesti

potilaan oireisiin ja diagnoosiin tarvitaan aina näyttö potilaan

kognitiivisen tason heikentymisestä. Potilaalla on

myös esiinnyttävä vähintään kaksi seuraavista kolmesta

oireesta: 1) spontaani parkinsonismi, kuten jäykkyyttä,

liikkeiden hitautta, kävelyhäiriö tai karkeaa lepovapinaa,

2) vireystason ja oireiden ajoittainen hyvinkin nopea

vaihtelu tai 3) yksityiskohtaiset näköharhat. Edellytyksenä

on myös, että potilas on tutkittu asianmukaisesti,

eikä oireille ole löytynyt muuta syytä. Potilaalle on tehty

perusteelliset muistihäiriöpotilaan tutkimukset, aivojen

kuvantamistutkimus sekä potilaalta on otettu verikokeet

dementiaa aiheuttavien yleissairauksien poissulkemiseksi

(Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 92 - 93.)

Näyttää siltä, että käytännössä moni Lewyn kappale – dementiaa

sairastava jää vaille diagnoosia tai usein sairautta

pidetään Alzheimerin tautina, vaskulaarisena dementiana

tai Parkonsonin tautina. Laboratoriotutkimuksista ei ole

apua diagnoosissa. EEG:ssä ja magneettikuvauksissa ei

näy tavanomaisia muutoksia (Rinne 2006, 164 – 165.)

MÄNTYKOTILAINEN 11

Lewyn kappale – taudin hoito

Lewyn kappale – tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta

useita sen oireita voidaan hoitaa lääkkeillä tai ilman

lääkkeitä. Taudissa on usein hyötyä pienin annoksin käytettävistä

kolinergisesti vaikuttavista Alzheimerin taudin

lääkkeistä. AKE – lääkkeet (Aricept®, Exilon®, Reminyl®)

kirkastavat ajatusta sekä vähentävät käytösoireita

ja harhoja (Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 96.)

Oireiden edetessä on vaarana kävelykyvyn heikkeneminen

ja jopa häviäminen. Silloin on kiinnitettävä erityistä

huomiota liikuntakyvyn ylläpitoon ja kuntoutukseen.

Yleensä tarpeen voi olla ajoittain toistuva tai säännöllinen

fysioterapia. Lewy – potilailla on usein paljon henkisiä

kykyjä tallella, niin päivätoiminta aktiviteetteineen

ja kuntouttava lyhytaikaishoito voivat olla hyödyksi (Sulkava

& Eloniemi-Sulkava 2008, 94 ja 97.)

Vireystason vaihteluihin voi auttaa liikunnan lisääminen

ja hyvin ajoitetut lyhyet päiväunet. Matalapaineisille potilaille

voi olla hyötyä verenpaineen nostattamisesta mm.

suolan lisäämisellä. Jos potilaalla on masennusoireita,

voidaan hoitona käyttää uuden polven masennuslääkkeitä

(Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 94 - 95.)

Potilaan kärsiessä harhoista, on tärkeää, että hänen kanssa

keskustellaan ja selvitetään harhojen luonne. Voi olla,

että valaistuksen parantaminen ja valoa heijastavien pintojen

poistaminen auttaa. Kun harhat ahdistavat tai häiritsevät

potilasta voidaan turvautua lääkehoitoon. Jos potilaalla

on kuuloharhoja tai harhaluuloisuutta, niin hoito

on samanlaista kuin näköharhojenkin kohdalla. (Sulkava

& Eloniemi-Sulkava 2008, 95.)

Lewy –potilaat ovat usein herkkiä antipsykoottien haittavaikutuksille.

Pienet annokset saattavat jäykistää potilaan

ja vaikuttavat heikentävästi henkiseen ja fyysiseen

toimintakykyyn. Suuremmilla annoksilla on vaarana,

että potilaan kävelykyky häviää ja hän joutuu vuodepotilaaksi.

Vuodepotilaana oleminen altistaa mm. keuhkokuumeelle.

Vältettäviä antipsykootteja ovat haloperidoli

(Serenase®), melperoni (Buronil®, Melpax®) ja levomepromatsiini

(Levozin®, Nozinan®). Jos lääkkeettömät

hoitokeinot eivät riitä, niin voidaan käyttää uusia

epätyypillisiä antipsykootteja pienin annoksin, kuten

risperidonia (Rirsperdal®) tai ketiapiinia (Seroquel®)

(Sulkava & Eloniemi-Sulkava 2008, 95 - 96.)

Lewyn kappale –tautia sairastava aggressiivinen potilaan

hoito on haasteellista. Tärkeintä hoidossa on altistavien

tekijöiden tunnistaminen ja niiden poistaminen.

Tilanteita, joissa potilas helposti hermostuu, on syytä

välttää. Uusia epätyypillisiä antipsykootteja, serotoniinitasoa

nostavia masennuslääkkeitä ja Alzheimerin taudin

lääkkeitä voidaan kokeilla aggression hoidossa. Jos

aggressiivisuus johtuu kivusta, niin silloin sitä tietenkin

hoidetaan kipulääkkein. Myös verenpainetta nostattavista

lääkkeistä on ollut hyötyä (Sulkava & Eloniemi-

Sulkava 2008, 96.)


12 MÄNTYKOTILAINEN

Demenitaan liittyvät käytösoireet

Dementia ei ole vain muistin ja muiden älyllisten toimintojen

rapeutumista, vaan sairauden edetessä muutoksia

näkyy myös dementoituvan käyttäytymisessä ja tunneelämässä.

Näitä mielialan vaihteluja, aggressiivisuutta ja

levottomuutta kutsutaan käytösoireiksi. Käytösoireiden

hoidossa on ensisijaisen tärkeää lääkkeettömät hoidot ja

lääkehoidot vasta toissijaisia. Dementoivien käytösoireet

jaetaan käyttäytymisen oireisiin ja psykologisiin oireisiin

(Aejmelaeus ym. 2007, 232.)

Psykologisia oireita ovat masennus, ahdistuneisuus,

unihäiriöt, aistiharhat, harhaluulot ja virhetulkinnat.

Ne ovat yleisiä lievässä ja keskivaikeassa dementiassa.

Käyttäytymisen oireisiin luetaan kuuluvaksi fyysinen aggressiivisuus,

levottomuus ja kuljeskelu, estoton käyttäytyminen,

huutelu, tavaroiden keräily, katastrofireaktiot,

sundowning ja pakko- sekä toisto-oireet (Aejmelaeus

ym. 2007, 232 – 233.)

Aivojen neurokemiallisten ja –patologisten muutosten

lisäksi fyysiset tekijät, persoonallisuus ja elinympäristö

vaikuttavat käytösoireiden syntyyn. Muistihäiriöt ja

käytösoireet ovat yhteydessä toisiinsa, koska tiedonkäsittelytoimintoja

säätelevät aivoalueet osallistuvat myös

mielialan ja käyttäytymisen säätelyyn. Arvioidessa käytösoireen

syitä, on aina otettava huomioon somaattinen

terveydentila ja käytössä oleva lääkitys (Eloniemi-Sulkava

& Sulkava 2008, 118.)

Muut sairaudet, infektiot ja kipu voivat aiheuttaa ja vaikeuttaa

käytösoireita sekä lääkkeiden sivuvaikutukset ja

haitalliset yhteisvaikutukset. Aiemmat psyykkiset häiriöt

ja persoonallisuushäiriöt altistavat käytösoireiden synnylle

ja vaikuttavat oireiden sisältöön. Käytösoireiden

todennäköisyyttä lisäävät myös ympäristön kireys, kiireisyys,

rauhattomuus, meluisuus ja negatiiviset asenteet.

Koska muistisairas ei kykene kontrolloimaan omaa käyttäytymistään,

saattaa pienikin ärtymys purkautua voimakkaana

aggressiivisen ilmaisuna (Eloniemi-Sulkava

& Sulkava 2008, 118 - 119.)

Aggressioiden hoidossa tärkeää on syyn selvittäminen

ja pyrkimys löytää syyn mukainen hoito. Tilannesidonnaisessa

aggressiossa taas on tärkeä pyrkiä muuttamaan

joko tilannetta tai hoitajan toimintaa ja asennoitumista.

Usein aggressiivisessa käyttäytymisessä joudutaan

turvautumaan lääkehoitoon. Ahdistuneisuus voi ilmetä

levottomuutena tai aggressiivisuutena esim. toistuva

kyseleminen voi olla merkki ahdistuksesta. Lääkkeettömät

keinot ovat taas ahdistuneisuuden hoidossa ensisijaisia.

Näitä keinoja ovat turvallisuuden tunteen vahvistaminen,

tuttujen vaatteiden, tottumusten ja tapojen

käyttäminen, rauhallisuus, kuunteleminen ja aktiivinen

läsnäolo. Myös ympäristön muovaaminen selkeäksi ja

ilmapiiriltään kodikkaaksi lievittää ahdistusta (Aejmelaeus

ym. 2007, 236.)

Katastrofireaktio ilmenee äkillisenä, odottamattomana

tai tilanteeseen nähden liian voimakkaana reaktiona,

hyvin usein aggressiona. Altistavia tekijöitä ovat mm.

turhautuminen kun ei ymmärretä tai ympäristön meluisuus.

Tällaisia tilanteita rauhoittaa luottamusta herättävä

lähestymistapa, turvallisuutta ja välittämistä herättävä

sanaton viestintä, tilanteen valinnasta viestittäminen,

dementoituvan intimiteetistä huolehtiminen sekä dementoituvan

kokemusten kuuleminen ja vakavasti ottaminen

(Aejmelaue ym. 2007, 237.)

Levottomuus dementoituneella voi esiintyä fyysisenä tai

verbaalisena. Fyysinen levottomuus voi ilmetä jatkuvana

kävelynä, harhailuna, hoitajan perässä kulkemisena,

muuna toistuvana kehon liikkeenä tai erilaisena touhuiluna.

Verbaalinen levottomuus tai voi ilmetä toistuvana

kyselemisenä, samojen asioiden hokemisena tai hoitajan

jatkuvana kutsumisena. Levottomuus voi ilmetä myös

toisto-oireina ja tavaroiden keräilynä. Levottomuus voi

myös ilmentää energiaa tai aktiivisuutta ja on keino laukaista

stressiä. Mutta se voi olla myös seurausta fyysisestä

tai henkisestä huonovointisuudesta (Aejmelaeus

ym. 2007, 238.)

Levottomuuden syy pyritään aina selvittämään ja se

vaatii dementoituvan taustaan perehtymistä sekä levottomuuden

esiintyvyyttä. Myös turvallisen tuntuinen

ympäristö on tärkeää levottomuuden hoidossa. Jotta

dementoituva voi purkaa ahdistustaan, on tärkeää, että

hän saa liikkua ja touhuilla vapaasti, kuitenkin fyysisestä

turvallisuudesta on huolehdittava. Touhuilu omien

esineiden ja vaatteiden parissa tuottaa dementoituneella

parhaimmillaan onnistumisen edellytyksiä. On myös

varmistettava, että dementoitunut ei levottomuudellaan

lisää omaa ahdistusta. Dementoituneelle on tärkeä kokea,

että muut hallitsevat tilannetta vaikkei hän itse sitä

hallitsekaan(Aejmelaeus ym. 2007, 238.)

Seksuaaliset käytösoireet ovat ympäristölle hankalia.

Kuitenkaan aina se ei dementoituvan näkökulmasta ole

seksuaalista. Esim. miespotilaan pyytäessä naishoitajaa

sänkyyn se ei välttämättä merkitse hänelle yhdyntää vaan

se saattaa olla merkki läheisyydenkaipuusta. Hoidossa

pitää aina välttää dementoituneen nolaamista sekä on

huolehdittava, ettei käytös loukkaa muita ihmisiä. Jos

se on loukkaavaa tai hyväksikäyttävää, niin tilanteeseen

on aina puututtava (Aejmelaeus ym. 2007, 238 - 239.)


Lähdeluettelo

Ajelmus, R., Kan, S., Katajisto, K-R. & Pohjola, L. 2007.

Erikoistu vanhustyöhön. Helsinki: WSOY.

Alhainen, K. 2001. Dementoivien sairauksien tunnistaminen

ja diagnostiikka. Teoksessa Heimonen, S-L &

Voutilainen, P. (Toim.) Dementoituvan hoitopolku. Helsinki:

Kustannusyhtiö Tammi

Erkinjuntti, T. 2006. Dementian käsite. Teoksessa Erkijuntti,

T., Alhainen, K., Rinne, J. & Soininen, H.

(Toim.) Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Kustannus

Oy Duodecim

Huovinen, M. (toim.) 2004. Muistihäiriöt. Jyväskylä:

Kustannus Oy Duodecim

Pirttilä, T. & Erkinjuntti, T. 2006. Alzheimerin taudin

kliininen kuva ja diagnoosi. Teoksessa Erkijuntti, T.,

Alhainen, K., Rinne, J. & Soininen, H. (Toim.) Muistihäiriöt

ja dementia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim

Rinne, J. 2006. Frontotemporaaliset degeneraatiot. Teoksessa

Erkijuntti, T., Alhainen, K., Rinne, J. & Soininen,

H. (Toim.) Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Kustannus

Oy Duodecim

Rinne, J. 2006. Lewyn kappale – dementia. Teoksessa

Erkijuntti, T., Alhainen, K., Rinne, J. & Soininen, H.

(Toim.) Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Kustannus

Oy Duodecim

Sulkava, R. 2001. Neurologiset sairaudet. Teoksessa Tilvis,

R, Hervonen, A., Jäntti, P., Lehtonen, A. & Sulkava,

R. (Toim.) Geriatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim

MÄNTYKOTILAINEN 13

Sulkava, R. & Eloniemi-Sulkava, U. 2008. Muistisairaudet.

Teoksessa Hartikainen, S. & Lönroos, E. (Toim.) Geriatria

arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita Prima

Suutama, T. Muisti ja oppiminen. 2008. Teoksessa Heikkinen,

E.& Rantanen, T. (Toim.) Gerontologia. Keruu:

Otavan kirjapaino oy.

Internet lähteet

Käypähoito.2009.Donepetsiili.Viitattu27.9.2009. http://

www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_

artikkeli=nix00517

Sanastoa

Afasia = kielellinen häiriö, joka aiheuttaa puheen

tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeuksia

Agnosia = hahmottamisen häiriö, joka aiheuttaa

tunnistamisvaikeuksia

Apraksia = kätevyyden häiriö, joka aiheuttaa

kykenemättömyyttä suoriutua motorisista toiminnoista

Katastrofireaktiot = odottamattomat tilanteeseen

nähden liiallisen voimakkaat reaktiot

Sundowning = iltaa kohden lisääntyvä levottomuus

Rigiditeetti = kankeus, jäykkyys

Spastisuus = jäykkyys, jäykkähalvaus

Hypokineesi = lihasten vajaatoiminta


14 MÄNTYKOTILAINEN

Merja Kocol

sairaanhoitaja, tiimivastaava

Kuolemaa lähestyvän vanhuksen

Määritelmiä

Palliatiivinen hoito= Parantumattomasti sairaiden asiakkaiden

aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa, sisältäen

kärsimyksen lievittämisen. Palliatiivinen hoito voi kestää

vuosia. Palliatiivinen hoito on siirtymistä oireita lievittävään

hoitoon.

Saattohoito= Päämääränä on asiakkaan kärsimyksen

lievittäminen. Hyvä perushoito ja oirehoito, valmistaa

lähestyvään kuolemaan. Asiakkaan ja omaisten tukemisen

huomiointi. Saattohoito on kuolevan aktiivista

kokonaishoitoa. Jossa kivun lievitys ja psyykkisten, sosiaalisten

ja hengellisten asioiden käsittely on oleellista.

Saattohoito voi kestää viikkoja tai enintään kuukausia.

Siirtyminen saattohoitoon

Siirtymisestä saattohoitoon päätöksen tekee hoitava lääkäri.

Parantavaa hoitoa sairauteen ei ole ja kuolema on

lähestymässä. Tieto saattohoitopäätöksestä kirjataan potilaskertomukseen,

mitä päätettiin, paikallaolijat, sovitut

jatkotoimenpiteet ja kenelle tulee ilmoittaa päätöksestä.

Saattohoitopäätös antaa mahdollisuuden yhteyden löytämiseen

tärkeiden ihmisten välille.

Saattohoitoon siirtyvällä tulee olla päätöksen tekoon

mahdollisuus osallistua. Saattohoitoon siirtyvän ja hänelle

läheisten ihmisten kanssa tulisi hoitolinjaus tehdä

yhteisymmärryksessä. Hoidettavana olevan henkilön

itsemääräämisen toteutumista, oireiden lievitystä ja

kuolemaan valmistautumista, voi liian myöhään tehty

saattohoitopäätös haitata. Saattohoitoon siirtyminen

pohjautuu moniammatilliseen yhteistyöhön ja se on lääketieteellinen

päätös.

Kuolevan ihmisen hoitaminen

Kuolemaan liittyvän surutyön lopputuloksena on kuoleman

hyväksyminen ja seesteinen olotila. Kuoleva

ihminen käy lävitse surutyön vaiheet. Surunhoitoa on

sureminen, kootaan yhteen kuolleeseen liittyvät ajatukset

ja tunteet. Kuoleva luo tulevaisuuskuvan kuoleman

jälkeisestä elämästä.

Hoitosuhteessa toisesta välittäminen, perustuu haluun

toimia potilaan parhaaksi. Hoitaja ottaa huomioon potilaan

ajatukset, tunteet ja voimavarat. Saattohoidossa

keskeistä on vuorovaikutus. Hoitaja tukee potilasta

vuorovaikutuksellisin keinoin. Hoitavan henkilön läsnäolo

on hoitosuhteessa merkityksellinen. Se on aitoa

hyvä hoito

kohtaamista potilaan kanssa, ei vain fyysinen läsnäolo.

Emotionaalinen tukeminen on potilaan kuuntelemista ja

myötäelämistä. Tukeminen vaatii henkilöstö resursseja,

aikaa keskustelulle potilaan ja omaisen kanssa. Potilaan

esittämät kysymykset kuolemaan liittyen voi aiheuttaa

ahdistusta. Saattohoidossa on keskeistä ahdistuksen kohtaaminen

ja sietäminen.

Lääkärin tehtävänä on kertoa potilaan luvalla omaisille,

mitä lääketieteellisellä hoidolla on saavutettavissa. Tämä

tulee kirjata potilaan hoitosuunnitelmaan. Hoitamisen

laadun mittareista tärkeimpänä Arkkiatri Pelkonen pitää

sitä, miten kuolevaa kohdellaan. Saattohoidossa keskeinen

käsite on turvallisuus. Potilaan menettäessä voimavaroja,

korostuu toisten ihmisten merkitys turvallisuuden

tunteen ylläpitäjänä.

Fyysisestä hyvinvoinnista huolehtimisessa korostuu kivun

lievittäminen, hengenahdistuksen hoito, ruoansulatuskanavan

oireiden helpottaminen, eritystoiminnan

helpottaminen, ympäristön huomioiminen ja psyykkiset

oireet.

Monissa kuolemaan johtavissa sairauksissa kipu on

yleinen oire esim. sydänsairauksissa 41-77%:lla, keuhkoahtaumataudissa

34-77%:lla ja munuaissairauksissa

47- 50%:lla. Hyvän hoidon perusedellytys on kivun

arviointi. Kipu on usein alihoidettua kuolevalla vanhuspotilaalla.

Syövän aiheuttaman kivun hoidossa opioidit

ovat tehokkaita, mutta ne ovat myös tehokkaita muun

pitkäaikaisen kivun hoidossa esim. vanhuksilla paljon

käytössä oleva laastarimuotoinen fentanyyli. Opioidiin

tulehduskipulääkkeen ja parasetamolin yhdistäminen

saattaa lievittää kipua tehokkaammin. Jos kipu ei ole

kipulääkityksellä hallittavissa, voidaan hoitaa kipusädehoidolla.

tarvittaessa konsultoidaan kipupoliklinikkaa.

kivuliaita oireita voi myös lievittää fysioterapian keinoin.

Oireita voidaan lievittää asentohoidolla, kylmä- ja

lämpöhoidoilla, hieromalla, musiikin kuuntelulla ja rentouttamalla.

Iäkkään kipua hoidettaessa, hänellä voi olla

tarvetta kivun asianmukaiseen arviointiin vaikka sanat

ovat hukassa. Hoitohenkilökunnan ei tule jäädä odottamaan

iäkkään itsensä ottavan kipua esille, vaan kysyttävä

oma-alotteisesti kivusta. kun iäkäs ei kykene viestimään

oireistaan, korostuu havainnoinnin merkitys esim. kasvojen

ilmeet, erityisesti otsan rypistäminen, levottomuus,

ääntely, valitus, huonounisuus, huono ruokahalu, sekavuus,

hikoilu ja hengityksen kiihtyminen.


Saattohoitovaiheessa olevista potilaista tutkimuksen mukaan

kärsii hengenahdistuksesta 45-70% viimeisten viikkojen

aikana. Hitaasti kehittyvään hengenahdistukseen

potilaat usein sopeutuvat. Hengenahdistusta voi aiheuttaa

esim. keuhkojen alueen kasvaimet, keuhkokuume,

keuhkoahtaumatauti, astma ja psyykkiset tekijät. Potilailla

joilla esiintyy hengenahdistusta ja hapenpuutetta

on tarpeen happihoito. Happihoito lievittää lepohengenahdistusta

vähäisessä määrin. Ilmavirtauksesta voi olla

hengenahdistusta lievittävä vaikutus esim. edennyttä

syöpää sairastavilla. Hengenahdistuksen hoidossa on

tärkeää oireenmukainen lääkehoito esim. morfiini, kortisoni,

rauhoittavat lääkkeet, diureetit ja astmalääkkeet.

Hengenahdistuksen helpottamiseksi voidaan käyttää

tuuletinta huoneessa sekä rauhoittamista happihoidon

lisänä. Saattohoidon loppuvaiheessa hengitysvajaus ja

liman eritys on normaali ilmiö.

Ruoansulatuskanavan oireista pahoinvointia esiintyy

jopa 60%:lla parantumattomasti sairailla loppuvaiheessa

ja oksentelua 30%:lla. Pahoinvointia voidaan lievittää

käyttämällä pahoinvointilääkitystä. Syljen tuotannon

vähenemiseen liittyy tunne suun kuivuudesta. Tulee

huolehtia potilaan suun kostuttamisesta esim. keinosylkivalmisteella

ja puhdistamisesta. Elintoiminnot heikkenevät

kuoleman lähestyessä. Janon ja nälän tunteminen

vähenee. Kuivuminen sopeuttaa elimistöä lähestyvään

kuolemaan. Nesteyttämisestä voi olla enemmän haittaa

kuin hyötyä. Pahoinvoinnin ja oksentelun hoidossa tulee

huomioida ummetuksen hoito ja lääkitys tarkistaa.

Tehokkaalla laksatiivilääkityksellä tulee ummetusta

hoitaa. Kun suoli tyhjenee alle kolme kertaa viikossa,

tarkoitetaan harventunutta ulostamista. Ummetuslääk-

MÄNTYKOTILAINEN 15

keet voi aiheuttaa ripulia. Saattohoitopotilailla ripuli on

harvinaisempi oire. Tehokkaita ripulin hoidossa lienevät

ripulilääkkeet.

Psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtimisessa korostuu

oireiden tunnistaminen ja hoito sekä potilaalla että omaisella,

läsnäolo ja kiireettömyys ja tarvittaessa sielunhoito.

Vakavan masennuksen esiintyvyys vaihtelee 4,5-58%:lla

syöpäpotilailla. Saattohoitopotilaan masennuksen hoito

on psykoterapiaa tarvittaessa, kekustelua, kuuntelua,

rentoutusta ja mielialalääkitystä. Jos elinaika ennuste

on useita viikkoja, aloitetaan masennuslääkitys. Luonnollinen

reaktio lähestyvään kuolemaan voi olla ahdistuneisuus

ja unettomuus. Ahdistusta voi aiheuttaa esim.

hallitsemattoman kivun ja kuoleman pelko. Potilaan

kärsimystä lisää se, että omaisilla esiintyy samoja tuntemuksia.

Potilaaseen ja omaisiin siirtyy myös henkilökunnan

tuntemukset.

Hyvästä hoitosuhteesta alkaa kuolevan tukeminen. Vuorovaikutuksessa

korostuu sanallinen ja sanaton viestintä.

Hoitosuhde pohjautuu välittämiseen, turvallisuuden tunteen

luomiseen ja jatkuvuuteen. Henkilökunta on läsnä

olevaa ja kiireetöntä. Kytköskohtina yhteyden menettäneeseen

saattohoidettavaan voi olla keinuttelu ja luonnon

äänien kuuntelun mahdollistaminen. Kosketuksessa

potilaan kuolemaan sykkii toisen elämä. Vanhukselle

tieto kuolemasta saattaa olla elämänkaaren päätösvaiheessa

tosiasian toteamista, nuorella elämän pirstoutumista.

Kuolevalle tärkeää toisen ihmisen läheisyys ja

kestävyys rakkaudessa. Se suojaa hylkäämisen tunteelta.


16 MÄNTYKOTILAINEN

Potilas usein toivoo sielunhoitoa turvan etsimisen tueksi

esim. rukoilemista, virsien veisaamista, rippiä, ehtoollista

sekä musiikin kuuntelua. Sielunhoitajan rooliin

joutuu jokainen vuorollaan hoitavan yhteisön jäsen.

Henkilökunnan tehtävä on kuunnella riippumatta elämänkatsomuksesta,

jos potilas haluaa puhua. Henkilökunta

on avainasemassa sairaalapapin yhteyden luomisessa

potilaan kanssa. Saattohoito on myös hengellinen

asia. Sielunhoidollista tehtävää hoitaa pappi ja diakoni,

antaen potilaan oman vakaumuksen mukaista tukea.

Sielunhoitaja on Jumalan läsnäolon sakramentti, tullut

lähelle ja tykö.

Kuoleman tapahduttua

Hyvään saattohoitoon kuuluu vainajan kunnioittaminen

ja omaisten tukeminen. Kuolema peruuttamattomuudessaan

on koskettava ja se tuo surun, mutta se voi olla myös

usein armollinen helpotus. Luonnollinen reaktio läheisen

kuolemaan on suru. Etukäteen henkilökunnan on hyvä

miettiä esim. miten kerrotaan tapahtuneesta, jos omaiset

ei ole ollut kuolinhetkellä paikalla. Omaiselle voidaan

tarjota papin tapaamisen mahdollisuutta tai saattohartauden

järjestämistä henkilökunnan tai omaisen pitämänä.

Hienotunteisuutta tarvitaan vainajan tavaroiden luovuttamisessa.

Hoitoyksikössä tulee olla toimintaohjeet käytännön

toimintaa varten. Asentohoito ja oireiden helpottaminen

on keskeistä viimehetken hoidossa. Kylkiasento ja

pääty lievästi koholla. Suun kostuttaminen. Kuolevaa ei

jätetä yksin ja kerrotaan mitä tehdään. Kuoleman merkkinä

on sydämen toiminnan ja hengityksen loppuminen

ja lihasten veltostuminen. Iholle tulee lautumia.

Moniammatillinen tiimityö

Kuoleva potilas tarvitsee vierelleen tutun hoitotiimin.

Tiimin, joka tuntee elämänhistorian ja tiedostaa tarpeet.

Omahoitajuus mahdollistaa jatkuvuuden toteutumisen ja

tiedon siirron. Omaisen hallinnan tunnetta lisää läheisyys

ja turvallisuus omahoitajan tapaamisten kautta. Vapaaehtoistyöntekijät

voivat avustaa esim. osaston asiakkaita,

niin omahoitajalle jää enemmän aikaa kuolevan potilaan

hoitamiseen ja läsnäoloon. Lääkärin ja hoitohenkilökunnan

suhde kuolemaan, vaikuttaa elämän loppuvaiheen

kohtaamiseen. Kokemuksen myötä nämä valmiudet kehittyvät.

Yksilö ja tiimitasolla tulee lisätä koulutusta ja

työnohjausta. Kuoleman kohtaamiseen liittyvistä asioista

tulee keskustella tiimissä. Lääkärin tulee toimia loppuun

saakka potilaan hoitamisessa ja sekä omaisten ja hoitotiimin

tukena myös potilaan kuoleman jälkeen. Lääkärin

tulee antaa selkeät toimintaohjeet menettelytavoista.

Pysytään sovituissa hoitolinjoissa.

Laitos on siellä asuvalle potilaalle koti. Toivottavaa olisi

ettei häntä siirrettäisi tutusta ympäristöstä muualle kuolemaan,

vieraaseen ympäristöön. Kiire ja riittämätön

henkilöstö voi olla syynä läsnäolon ja huomion puuttumiselle

laitoksessa.

Suomen oman uskonnollisuuden säilyttäminen on kansallisuuskysymys.

Yhteiskunnan eettisissä arvoissa val-

tauskonnon ihanteet, tuo ihmiselle turvallisuutta ja jatkuvuutta.

Uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia ihmisiä

ymmärretään, vakaumukseen tutustumalla. Kuolemaa

lähestyvän hoidossa keskeistä vakaumuksen kunnioittaminen.

Itsemääräämisoikeus ja hoitotahto

Potilaan oikeutta päättää hoidoista ja kieltäytyä hoitotoimenpiteistä

korostaa laki potilaan asemasta ja oikeuksista.

Lääkärin tehtävä on kertoa potilaalle sairaudesta,

hoitovaihtoehdoista ja ennusteesta. Taudinmäärityksen

perusteet, valitun hoidon ja tehtyjen päätösten perusteet

tulee ilmetä potilaskertomukseen tehtävistä merkinnöistä.

Potilaskertomukseen tulee tehdä merkintä myös, jos

potilas kieltäytyy tutkimuksesta ja hoidosta. Jos potilas

haluaa tulevaisuuden varalle ilmaista hoitoa koskevan

tahtonsa, tästä tulee tehdä itsensä varmentama merkintä

potilaskertomukseen tai liitettävä potilaan tahtoa ilmaiseva

asiakirja. Potilaskertomukseen tulee tehdä merkintä

siitä, että potilas on saanut tietoa hänen tahtonsa noudattamisen

vaikutuksista. potilaalla ei usein ole itsemääräämisoikeutta

äkillisessä henkeä uhkaavassa tilanteessa.

Tilanteessa tulee toimia potilaan todennäköisen tahdon

ja edun mukaisesti.

Lähteet:

Ala-Kokko,T., Moisio, T., Kemppainen, M., Majamaa-

Voltti, K., Juustila, H., Remes, M., Juntunen, A. 2002.

Suosituksia elämän loppuvaiheen päätösmenettelystä ja

hoidosta. Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

WWW.ppshp.fi

Hartikainen, S., Lönnroos, E. 2008. Geriatria arvioinnista

kuntoutukseen.

Heikkinen, H., Kannel, V., Latvala, E. 2004. Saattohoito.

Haaste moniammatilliselle yhteistyölle.

Kuittinen, O., Seppänen, M-L., Heikkinen, M., Karjalainen,

T., Järvimäki, V. 2002. Saattohoito- ohjeistus.

Pohjois- pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

WWW. ppshp.fi

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen

Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä

2008. Käypä hoito. Kuolevan potilaan oireiden hoito.

WWW.kaypahoito.fi

Artikkelin koonnut sairaanhoitaja Merja Kocol


Mettovaara Marja-Liisa

vastaava hoitaja

TtM, sairaanhoitaja

Tiivistelmä

MÄNTYKOTILAINEN 17

Johtaminen kolmannella sektorilla

Johtajan työ ja työssä jaksaminen johtajien itsensä kokemana.

Pro gradu tutkielma: 86 sivua, 4 liitettä

Lokakuu 2009

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata johtamista

kolmannella sektorilla, johtajan työtä ja työssä jaksamista

johtajien itsensä kokemana. Tutkimuksen teoreettisessa

osassa tarkasteltiin kolmatta sektoria sosiaali- ja terveyspalvelujen

tuottajana sekä johtamista kolmannella

sektorilla. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmannen sektorin johtajilta

(N=8) essee kirjoitelmina syksyn 2008 aikana. Aineisto

analysoitiin sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että johtajan työhön

kolmannella sektorilla vaikuttavat muutokset kolmannen

sektorin johtamisessa, jotka liittyvät organisaatioon,

osaamiseen, toimintaan ja asemaan. Tulevaisuuden

näkymiin kolmannen sektorin johtamisessa vaikuttavat

talous, henkilöstö, asiakkaat ja osaaminen. Haasteita

kolmannen sektorin johtamiseen aiheuttavat työ, henkilöstö,

toiminta, talous ja asiakkaat. Työn hallintaan kolmannen

sektorin johtamisessa vaikuttavat palkitsevuus,

vaatimukset ja vastuut, vaikutusvalta ja osallistuminen.

Koulutuksen tarkoituksenmukaisuus muodostuu koulu-

tuksesta ja kokemuksesta.

Lisäksi tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että johtajan

työssä jaksamiseen liittyvät kokemukset kolmannen sektorin

johtamistyössä, jotka jakaantuvat hyvin jaksamiseen

ja raskaaksi kokemiseen. Stressiä aiheuttavat asiat

kolmannen sektorin johtamistyössä liittyvät tulevaisuuteen,

vastuuseen ja kiireeseen. Jaksamista edesauttavat

asiat kolmannen sektorin johtamistyössä muodostuvat

tuesta, yhteistyöstä ja vapaudesta. Johtajien saama tuki

muodostuu työyhteisöstä, hallituksesta, työnohjauksesta

ja yhteistyöstä. Johtajien välinen yhteistyö muodostuu

kolmannen sektorin ja julkisen sektorin yhteistyöstä.

Tutkimuksen tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä

kolmannen sektorin johtamista, johtajien työtä ja työssä

jaksamista sekä johtamiskoulutusta. Tutkimuksen tietoa

voidaan hyödyntää myös mietittäessä tarkoituksenmukaista

ja toimivaa esimiesrakennetta kolmannen sektorin

työyksiköihin.

Avainsanat: kolmas sektori, johtaminen, työssä jaksaminen

Oulun Seudun Mäntykoti ry:n hallitus vuonna 2010

Puhakka Katriina hallituksen puheenjohtaja, johtoryhmän puheenjohtaja

Jussila Marja hallituksen varapuheenjohtaja, johtoryhmän jäsen

Juurikainen Heikki hallituksen jäsen, kiinteistö-/peruskorjaustyöryhmän jäsen

Kainulainen Markku hallituksen jäsen

Kitinoja Ritva hallituksen jäsen

Kuukasjärvi Olavi hallituksen jäsen, kiinteistö-/peruskorjaustyöryhmän puheenjohtaja

Kuokkanen Toivo hallituksen jäsen, kiinteistö-/peruskorjaustyöryhmän jäsen

Pekkarinen Anneli hallituksen jäsen

Ruuska Aino hallituksen jäsen

Turkka Martti hallituksen jäsen


18 MÄNTYKOTILAINEN

TOHO – Työssä On Hyvä Olla

2008 – 2010

Onnistunut rekrytointi vanhustenhuoltoon -projekti

Ikäihmisten ja vanhusten määrä kasvaa voimakkaasti

lähivuosina ja tarvitsemme uusia työntekijöitä vanhustyöhön.

Tilastojen mukaan vuosina 2010 - 2015 jää työelämästä

pois noin 73 000 työntekijää/vuosi.

(Tilasto: Tilastokeskus ja Väestöennuste 2050)

Mäntykodissa lokakuussa 2008 alkanut Työ- ja elinkeinokeskuksen

rahoittama hanke vastaa osaltaan tähän

haasteeseen. Olemme mukana työllistämässä ja kouluttamassa

uusia vanhustyöntekijöitä ja lupautuneet työllistämään

20 henkilöä vuodessa. Projektissa etsitään

vanhustenhoidon alalle soveltuvia ja sitoutuvia työnhakijoita

yhteistyössä Työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.

Työsuhteessa oleville työntekijöille järjestetään vanhustenhuoltoon

työpaikkana liittyvää koulutusta sekä

ohjataan hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen.

Työnhakijoille järjestetään myös mahdollisuuksia tutustua

vanhustyöhön myös muilla toimenpiteillä mm. työelämäharjoittelun,

-valmennuksen ja –kokeilun avulla.

Kaikki työnhakijat eivät ole työllistyneet tai ole harjoittelussa

Mäntykodissa, vaan osa on vanhustyössä jossain

toisessa kolmannen sektorin työpaikassa.

Vuoden 2009 aikana projektissa on työllistynyt 14 henkilöä

korkeimmalla korotetulla palkkatuella työhön sekä

neljä työntekijää peruspalkkatuella. Lisäksi työelämävalmennuksessa

on ollut 19 henkilöä, joista kahdeksan

Monikulttuurinen Mäntykoti

Työharjoittelu ja vapaaehtoistyö Mäntykodissa

Minä olen Azie Joice Aisomando. Tulen Kamerunista

Etelä-Afrikasta. Minä haluaisin kirjoittaa miten minun

työharjoittelu ja vapaaehtoistyö meni Mäntykodissa.

Ennen kuin menin Mäntykotiin ensimmäisen kerran,

minä luulin, että se voi olla vaikeaa, koska minä olen

musta. Mutta kun minä olin siellä, se oli tosi helppo.

Kaikki meni hyvin ja kaikki ihmiset siellä (lähihoitajat

ja vanhat ihmiset) oli tosi kohtelias minulle ja mukavaa.

Kun minä olin siellä, minä tunsin, että olin sellaisessa

paikassa, jossa minä viihdyn.

Minusta. Äiti ja isa ei ole joka on synnyttänyt, esimerkiksi

minun äidi ja isä ei ole se äidi ja isä, joka on syn-

maahanmuuttajaa. Työkokeilussa on ollut viisi henkilöä

ja kolme on oppisopimusopiskelijoita.

Haasteena projektissa on ollut löytää vanhustyöstä kiinnostuneita

sekä alalle soveltuvia työntekijöitä. Meillä

Mäntykodissa on ollut hyviä työntekijöitä sekä harjoittelijoita,

mutta työnhakijoita olisi voinut käydä haastatteluissa

enemmänkin. Oman haasteensa projektiin toi

myös syksyllä työllistämiseen varattujen määrärahojen

loppuminen, joka vaikeutti ja pitkitti työllistämistä.

Tätä kirjoittaessani ei ole tiedossa ensi vuoden projektirahoitusta,

mutta toivottavasti sitä on myönnetty vielä

ainakin vuodelle 2010.

Kiitos tiimeille, että olette jaksaneet ohjata niin harjoittelijoita

kuin työllistettyjäkin työssään. Palaute ohjauksesta

on ollut positiivista.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille!

Toivottaa:

Kaija Luukinen

Projektiohjaaja

044 5504 836

kaija.luukinen(at)mantykoti.fi

mantykoti.fi/projektit/toho

nyttänyt minut. Kaikki äidi ja isä täällä Suomessa ovat

minun äidi ja isä ja minä tykään olla heidän kanssa.

Ensun kun minä mietin että olla lähihoitaja vanhusten

kanssa. Se oli tosi hyvää minulle mutta minä pelkäsin

että se ei voi onnistua. Kun minä olin Mäntykodissa viime

talvella, huomasin että jos toivon olemassa jotakin

ja jos olen päättänyt sydämessä että tämä on mitä minä

haluan, niin se on mahdollista.

Minä haluan sanoa kiitos teille Mäntykodissa koska te

olette auttanut minua paljon. Toivon, että kaikki menee

hyvin Elämässäni.

Joice


Olen Jonna Launonen Kempeleestä.

Olen naimisissa ja 19-vuotta vanha.

Valmistuin lähihoitajaksi keväällä 2009, sairaanhoidonja

huolenpidonkoulutusohjelmasta.

Harrastan metsästystä, kalastusta, lenkkeilyä sekä muuten

urheilua. Pidän lähihoitajan työskentelemisestä, muita

ihmisiä auttaen.

MÄNTYKOTILAINEN 19

Uudet työntekijät esittäytyvät

Hei!

Olen Anu Ahosola. Olen asustellut Oulussa noin nelisen

vuotta. Valmistuin vuonna 2008 lähihoitajaksi vammaistyönkoulutusohjelmasta.

Olen työskennellyt kehitys- ja

liikuntavammaisten parissa viime talven. Pari kesää olen

myös tehnyt pitempiä sijaisuuksia hoivalla. Lähellä sydäntäni

on hyvä musiikki ja lenkkeily.

Minä olen Leinosen Pirjo Kiimingistä.

Lähihoitajaksi valmistuin 2008 toukokuussa, suuntautuen

opiskeluissa vanhustyöhön.

Perheeseeni kuuluvat mies, 2 poikaa (7 ja 6 vuotiaat)

sekä koira Saku ja kissa Siiri.

Harrastan ratsastusta omalla suomenhevosellani.

Mäntykodissa aloitin työt 9.11.2009.


Hyvää Uutta Vuotta

Similar magazines