Paavo Ravila ja Leonard Bloomfield kielitieteen ... - Helda - Helsinki.fi

helda.helsinki.fi

Paavo Ravila ja Leonard Bloomfield kielitieteen ... - Helda - Helsinki.fi


aiempien töiden pohjalle (Robins 1997: 190) ja tieteestä tuli näin ollen kumulatii-

vista. Kielitiede oli 1800-luvulla suurimmaksi osin historiallis-vertailevaa, ja kie-

litieteellisen kehityksen kannalta tärkein maa oli Saksa. Saksaan kehittyi kielitie-

teen edistynein keskus, ja suurin osa tuon ajan menestyneimmistä kielitieteilijöistä

oli joko saksalaisia, koulutettu Saksassa tai ekspatriaatteja (mts. 197). Saksan

asema kielitieteessä säilyi maailmansotiin saakka, ja saksalaisvaikutus näkyy

myös Bloomfieldissä: hän puhui toisena äidinkielenään saksaa, keskittyi uransa

alussa germanistiikkaan ja opiskeli Saksassa 1900-luvun alkupuolella.

Historiallis-vertailevan kielitieteen edustajat olivat ensisijaisesti kiinnostu-

neita kielten historiasta. Etenkin indoeurooppalaisia kieliä vertailtiin keskenään,

minkä ansiosta kielten sukulaisuussuhteet alkoivat hahmottua paremmin. Aikai-

sempia aprioristisia käsityksiä alettiin vastustaa, ja tehty tutkimus oli useimmiten

aineistokeskeistä. Vertailevan kielentutkimuksen perustajana pidetään Franz Bop-

pia (1791–1867), joka vertailtuaan sanskritia ja muita indoeurooppalaisia kieliä

huomasi, että kielisukulaisuuksien selvittäminen on itsessään hedelmällinen tut-

kimuskohde (Ivić 1966: 36). Historiallisen suuntauksen alullepanija oli tanskalai-

nen Rasmus Rask (1787–1832), joka tutki muinaisskandinaavin alkuperää (mts.

36–37; Robins 1997: 200). Kolmas tärkeä kielitieteilijä oli germanisti Jakob

Grimm (1785–1863), joka tutki äänteenmuutoksia germaanisissa kielissä. Hänen

tutkimustyönsä tuloksena oli niin sanottu Grimmin laki, joka osoittaa, kuinka ään-

teet ovat muuttuneet historiallisesti (ks. Robins 1997: 198–199). Grimmin laki –

kuten muutkin aikalaisten tutkimukset äänteenmuutoksesta – salli kuitenkin poik-

keukset, toisin kuin vuosisadan lopulla vallalle noussut nuorgrammatismi.

Yleisen kielitieteen kehityksen kannalta merkittävin tieteilijä 1800-luvulla

oli saksalainen Wilhelm von Humboldt (1767–1835). Humboldtin työssä voi näh-

dä piirteitä, jotka muistuttavat 1900-luvun strukturalismia. Humboldt tutki kieltä

hetkessä ja korosti kielen oman rakenteen tärkeyttä kieliopin kirjoittamisessa.

(Ivić 1966: 45–46; Robins 1997: 504.) Psykologista lingvistiikkaa kehittivät

Humboldtin oppien pohjalta lähinnä Heymann Steinthal (1823–1899) ja Wilhelm

Wundt (1832–1920), joista jälkimmäisen vaikutus Bloomfieldin varhaiseen tuo-

tantoon on ilmeinen. Wundtin kirjoitukset olivat yleisesti tunnettuja ja hyväksytty-

8

More magazines by this user
Similar magazines