Untitled - Kvaliitti

Kannen kuva/Pärmbild: yksityskohta/detalj
Juhani Linnovaara, Markiisi de Sade 1965 öljy/
oljemålning, Sara Hildénin taidemuseo/Sara
Hildéns konstmuseum. Kuva/Foto: Seppo Hilppo
Sisältö – Innehåll
2 Tervetuloa mukaan!
3 Välkommen med!
4 Juhani Linnovaaran kuvat
ovat aina erottuneet joukosta
10 Nuori taiteilija viihtyy Porvoossa
14 Nykytaiteen olemus etsimessä
17 Ateljee-projekti toi kaivattuja työtiloja
20 Skapa och leva
22 Taidelainaamossa paikalliset taiteilijat näkyvät
24 Amatööritoimintaa Porvoon Taideyhdistyksessä
26 Hyllning till galenskapen
30 Luoville aloille on luotava liiketoimintaa
32 Viagraa vastentahtoisille
34 Om konst och andra konstigheter
36 Peilikuvasta Säröön – joka Porvoosta lähti itään
38 Tuhansien touhukkaiden yhdistysten maa
40 Läänintaiteilija luo yritysyhteyksiä
Porvoon Taideyhdistys – Konstföreningen i Borgå
Välikatu 13 Mellangatan, 06100 Porvoo/Borgå, puh/tel/ fax 019-523 0052
kappalainen@porvoo.fi
Työryhmä/Arbetsgrupp
Samu Karvala, puheenjohtaja/ordförande
Heikki Oksanen, valokuvat /fotografier
Tove Hagman, varapuheenjohtaja/viceordförande
Paula Jääskeläinen, graafinen suunnittelu/grafisk form
Nordprint, Helsinki 2006 Helsingfors

Tervetuloa mukaan!
Silmäsi ovat juuri tarkentuneet Porvoon taideyhdistyksen 40-vuotisjuhlajulkaisun
ensimmäisille riveille. Tämä painotuote ei yritä olla
historiikki, vaan pikemminkin pysäytyskuva kypsään ikään ehtineestä
yhdistyksestä, sen toiminnasta ja lähitulevaisuuden tavoitteista.
Porvoon Taideyhdistys syntyi 1966, koska tarvittiin rekisteröity yhteenliittymä
vastaamaan kaupungin taidenäyttelytoiminnasta. Porvoontalon
Taidehalli oli ensimmäinen paikka, 12 vuotta myöhemmin
alkoi näyttelytoiminta Vanhassa Kappalaisentalossa. Taidelainaamoa
yhdistys on pyörittänyt vuodesta 1998 lähtien.
Ei siis ihme, että yhdistyksen aktiivijoukko on kautta vuosien
koostunut voittopuolisesti kuvataiteilijoista. Tähän julkaisuun on
haastateltu yli 50 vuotta sitten läpimurtonsa tehnyttä taidemaalari
Juhani Linnovaaraa, joka on myös yhdistyksen perustajajäsen. Nuoren
polven puheenvuoron käyttää Porvoon taiteilijatalon asukas,
kohinalla nouseva graafikko Jenni Tuominen. 570 jäsenemme joukkoon
mahtuu ammattilaisia eri taiteen aloilta ja suuri joukko kiinnostuneita
taiteen harrastajia ja kuluttajia. Heidänkin ääniään on
pyydetty mukaan.
Yhdistyksen tärkeä tehtävä on pyrkiä vaikuttamaan Porvoon kulttuuripolitiikkaan.
Runeberg ja Edelfelt eivät riitä, elävät taiteilijat ansaitsisivat
enemmän huomiota. Alkuvuoden 2006 iloisin asia on ollut
15 uuden taiteilija-ateljeen rakentaminen Taidetehtaan toiseen kerrokseen.
Toivomme, että raivoisa juupas-eipäs -vaihe vanhan tehtaan historiassa
olisi nyt ohi ja kaupungissa siirryttäisiin rakennuksen asteittaiseen
kunnostamiseen kulttuuritaloksi.
Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme. Nyt on aihetta juhlaan.
Heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun kuvataiteen juhlanäyttelyt
valtaavat Porvoon galleriatilat. Varsinaisen pääjuhlan vuoro on syksyllä
ja siitä on lupa odottaa tapahtumaa poikkeuksellisen isolla alkukirjaimella.

Välkommen med!
I denna stund fokuserar din blick på den första sidan av Borgå
Konstförenings 40-års jubileumspublikation. Detta tryckalster är inte
ett försök till en historik, utan närmast en stillbild på en förening som
nått mogen ålder, den berättar om verksamheten och framtida mål.
Konstföreningen i Borgå föddes 1966, eftersom det behövdes en registrerad
förenande sammanslutning som ansvarade för utställningsverksamheten
i staden. Konsthallen i Borgågården var den första utställningslokalen,
12 år senare startade verksamheten i Gamla Kaplansgården.
Artoteket har föreningen haft hand om sedan år 1998.
Inget att undra över, att den aktiva gruppen inom föreningen genom
åren huvudsakligen bestått av bildkonstnärer. I den här publikationen
finns en intervju med konstnären Juhani Linnovaara, som
debuterade för 50 år sedan, han var också med och grundade föreningen.
Den yngre generationen representeras av invånaren i konstnärshuset
grafikern Jenni Tuominen, som med buller och bång har
lyfts fram den senaste tiden. Bland våra 570 medlemmar finns yrkesmänniskor
inom olika konstnärsgrenar och en stor grupp amatörer och
konsumenter, som har passion för konst. Även de kommer till tals.
Föreningens viktiga uppgift är att påverka kulturpolitiken i Borgå.
Det räcker inte med Runeberg och Edelfelt, de nu levande konstnärerna
är berättigade till större uppmärksamhet. Den gladaste händelsen
i början på året 2006 har varit de 15 nybyggda konstnärsateljéerna
i Konstfabrikens andra våning. Vi hoppas, att det stormande
jo-nej-skedet i den gamla fabrikens historia nu äntligen är förbi och
att man kunde enas om att stegvis börja renovera byggnaden till ett
kulturhus.
Tack till alla samarbetskumpaner. Nu har vi orsak att festa. Från
mitten på juli till slutet av augusti fylls gallerierna i Borgå av jubileumsutställningar.
Huvudfesten hålls på hösten och av den kan
man vänta sig en händelse med extra stor pondus.

Juhani Linnovaara ei tehtaile maalauksia taidemuseoiden
varastoihin, vaan haluaa
töidensä olevan katsojien nähtävillä.
Samu Karvala
Juhani Linnovaaran kuvat
ovat aina erottuneet joukosta
Taidemaalari, professori Juhani Linnovaara on jo kahdeksannella vuosikymmenellään,
mutta kun hän puhuu taiteesta, silmät loistavat kuin
sillä nuorukaisella, joka laittoi työnsä esille Ville Vallgren-museoon
vuonna 1953.
– Näyttelystä myytiin yksi taulu, sen osti silloinen kirkkoherra Erkki
Niinivaara, muistaa Linnovaara.
Tuon koommin ei Juhani Linnovaaralla ole ollut kotikaupungissaan
yksityisnäyttelyä. Suomalaisen taidemaailman tietoisuuteen hän murtautui
jo 1956 Helsingin gallerie Artekin näyttelyllään ja kansainvälistä
menestystä alkoi tulla 1960-luvulta eteenpäin. Porvoosta puuttuu yhä
taidemuseo, johon Linnovaara-retrospektiivi voitaisiin sijoittaa.
– Kolmen vuoden takainen näyttelyni Amos Andersonin taidemuseossa
oli onneksi niin lähellä, että kaikki kiinnostuneet saattoivat mennä
katsomaan sitä.
Juhani Linnovaara kuuluu suomalaisten nykytaiteilijoiden ehdottomaan
eturiviin. Hänen surrealistiset öljy- ja akryylityönsä ovat puhuttaneet
useampia sukupolvia ja erottuneet joukosta. 1950-luvulla
aloittanut taiteilija pohtii mielellään tuon ajan ja nykypäivän mittakaavaeroja.
– 1950-luvun alkupuolen Helsingissä oli viisi galleriaa ja Taidehalli.
Kun oma näyttelyni Amoksella oli meneillään, yritin laskeskella Hesarin
Nyt-liitteen gallerialistalta muita vaihtoehtoja ja pääsin liki 90:een.

Here we are coming,
1985, akryyli, yksityiskokoelma.
Kuva: Kaj
G.Lindholm.

Taideyhdistys
syntyi tarpeeseen
Kun Porvoon Taideyhdistys perustettiin 40 vuotta sitten,
oli tärkeimpänä syynä Taidehalli. Säännöllisen näyt-
telytoiminnan pyörittämiseen tarvittiin rekisteröity
yhdistys. Porvoolaistaiteilijat olivat jo 1950-60-luvuil-
la tavanneet toisiaan klubi-illoissa, jotka järjestettiin
Grandin talossa.
– Se oli hyvin vapaamuotoista toimintaa, eikä tapaa-
misia ollut aina edes kerran kuukaudessa, muistelee
Juhani Linnovaara.
Suurin osa taiteilijaklubin vakiokasvoista liittyi
Porvoon Taideyhdistykseen perustajajäseninä 1966.
Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin filosofian
tohtori Mårten Ringbom. Ensimmäinen sihteeri oli
erikoiskirjastonhoitaja Leena Linnovaara.
– Taidehallin ensimmäiset kalusteet, pöydän ja
tuolit, toin meiltä kotoa. Näyttelytoimintaa luotaessa
tyhjästä tein 400 hengen kutsuvierasluettelon Porvoon
puhelinluettelon pohjalta, kertoo Leena Linnovaara.
Taideyhdistyksen perustajajäsenet ovat hieman
huvittuneita Porvoon tavasta ratsastaa kulttuurimai-
neellaan. Juhlapuheissa muistetaan aina Runeberg
ja Edelfelt, mutta esimerkiksi nykytaidetta on ostettu
vain murto-osalla vaikkapa Hyvinkään käyttämiin
määrärahoihin verrattuna. Yksityiset taidehankinnat-
kin ovat välillä kova pala, kuten Leena Linnovaaran
muisto vuodelta 1966 osoittaa.
– Olin Taidehallissa näyttelyvalvojana. Pariskunta
tuli luokseni taulunostoaikeissa, mutta he olivat
Perhemuotokuva, 1973, akryyli, yksityiskokoelma.
Kuva: Kaj G.Lindholm.
Juhani Linnovaaran töitä on esillä
Porvoon Taideyhdistyksen
40-vuotisjuhlanäyttelyssä
Vanhassa Kappalaisentalossa
14. 7.–27. 8. 2006.

– Nykyisin tilanne on sellainen, että useat harrastelija-asteella olevat
ihmisetkin haluavat pitää ja pitävät näyttelyjä.
Valtakunnallisen huomiokynnyksen ylittäminen on toki nykyään
vaikeampaa kuin Linnovaaran alkuaikoina. Toiselta puolen, yhteiskunnan
ja eri stipendirahastojen tuki taiteilijoille on merkittävämpää kuin
1950-luvulla.
–Taideakatemian koulun stipendillä sain ostetuksi yhden kaapin. Nuorille
taiteilijoille töiden myynti oli varmasti yhtä vaikeaa kuin nykyäänkin.
Vuoteen 1956 sain maalata rauhassa kiitos äitini tuen, mutta muutoin
olisin joutunut tekemään kirjojen kuvituksia tai mainoshommia.
Näin siis taiteilija, joka oli kuitenkin jo herättänyt valtakunnallisen
huomion. Linnovaara etsi alusta lähtien omaperäistä ilmaisua, eikä
suostunut kumartelemaan muotisuuntauksia. Ei ihme, että hän joutui
myös kriitikoiden hampaisiin.
– En päässyt taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn, koska jyrytyksestä vastanneilla
oli täysin eri näkemykset kuin minulla. He eivät käsittäneet,
miksi maalauksissani oli lutikoita ja kärpäsiä – otuksia, joista ihmiset
haluavat päästä eroon.
Linnovaara ei pyrkinyt miellyttämään ketään. Siinä on tietysti yksi
taiteen paradoksi, pitäisi myydä hankkiakseen elantonsa, mutta jos
alkaa miettiä mikä myisi, tulee vaikeuksia.
– Minulla on aina ollut tekemisen pakko. Kuvat kumpuavat alitajunnasta
ja tietoinen minä tekee ne niin hyvin kuin voi. On osin sattuma,
löytääkö taiteilija ymmärrystä. Minulla on onneksi ollut pieni piiri, joka
on ymmärtänyt ja hankkinut vuosikymmenten ajan töitäni.
Yli 50 vuoden kuvantekotaival muuttaa toki ihmistä, jo pelkkä elämä
sen tekee. Linnovaaran taide on kehittynyt alun pikkutarkoista oudoista
asetelmista parodioivien muotokuvien kautta ihmisen pienuutta oivaltavasti
käsitteleviin kuviin. Hänen töissään on aina unenomaisuutta, epätodellisuutta,
mutta tarkka tekniikka sotkee katsojan pasmat. Oudon inhimilliset
”ihmiseläinolennot” ovat varsinaisia katseenvangitsijoita.
Linnovaara on ammentanut paljon visuaalisia vaikutteita ulkomaanmatkoiltaan.
– Olen saanut matkustaa paljon, nähnyt upeita maita ja loistavimpia
museoita. Se on kuin tutkimusmatkailua. Esimerkiksi ankeaa marraskuuta
piristää valtavasti se, jos palaa mielessään Lidon rannoille ja alkaa
maalata ihmisiä auringonvarjojen alla. Pian on synkkyys poissa.
kovin huolissaan siitä, että jos se jotenkin tulee julkisuuteen.
Auton tai purjeveneen voi ostaa näkyvästi,
mutta taidetta salassa, naurahtaa Leena Linnovaara.
On nykykatsannossa harvinaista, että museon ja
taidenäyttelytoiminnan pyörittämisestä vastaavat
yhdistykset eikä kaupunki. Linnovaarat näkevät
Porvoon mallissa hyviäkin puolia.
– Yhdistystoiminta tuo mukaan tiettyä joustavuutta,
vastapainoa viralliselle linjalle. Jos kaikki olisi kaupungin
määräysvallan alla, ei sekään olisi hyvä. Nyt
on tilaa toisinajattelijoille, mikä elävöittää ilmapiiriä,
arvioi Juhani Linnovaara.
Taiteilijaklubi – Porvoon
Taide-yhdistyksen epämuodollinen
esiaste 1950–60-luvuilla
Porvoon Svenska klubbenilla pidetyissä tapaamisissa
kävivät usein mm. kuvataiteilijat Åke Hellman, Karin
Hellman, Stig Fredriksson, Helga Sonck-Majewski,
Ivan Wallensköld-Rotkirch, Ralf Sandqvist, Lennart
Segerstråhle, Rabbe Enckell, Aina Enckell, Eva Olssoni,
Paul Wikman, Juhani Linnovaara, Ragnar Ekelund ja
Paul Grönholm. Muita tuttuja kasvoja olivat filosofian
tohtori Karin Allard Ekelund, kirjailija V.V. Järner,
runoilija Kurt Sanmark, arkkitehti, graafikko Frans
Nyberg, pianisti Ulla Nylander ja diplomiurkuri
Wolmar D. Djupsjöbacka.

Samoihin maisemiin turtuu ajan kanssa. Linnovaara ymmärtää hyvin,
miksi tuttu espanjalaistaiteilija ihastui vanhan Porvoon näkymiin ja
maalasi niiden innoittamana.
– Itse en ole kuvannut ranta-aittoja 1940-luvun jälkeen, mutta hullaannuin
Rooman lähellä sijaitsevan pikkukaupungin oliivipuulehtoihin
ja luostarimaisemiin.
Juhani Linnovaara kuvaa taiteilijan onnenhetkeä inspiraatioksi,
omasta minästä vapautumiseksi. Parhaimmillaan työtä rakastaa
intohimoisesti. Menestyneen taiteilijan uralla on toki myös hetkiä,
joista ulkoinen arvostus tekee unohtumattoman. Sellainen oli Pariisin
nuorten taiteilijoiden biennale vuonna 1969, jossa Linnovaara
palkittiin ensimmäisenä suomalaisena. Toinen osuu vuoteen 1978,
jolloin Linnovaara oli Helsingin Juhlaviikkojen vuoden taiteilijana.
–Taidehallin näyttelyä kävi katsomassa 24000 henkeä. Viimeisenä aukiolopäivänä
sisäänpääsyjono oli yli 150 metrin mittainen – ja silloin satoi.
Maailma on täynnä upeita maalareita, joiden teoksista yli 90 prosenttia
on taidemuseoiden varastossa, poissa kävijöiden näkyviltä. Juhani
Linnovaaran mielestä taiteilijan tuotannossa laatu on aina tärkeämpää
kuin määrä.
– Hollantilainen 1600-luvun mestari Jan Vermeer teki koko uransa
aikana vain 30 maalausta. Ne ovat kaikki kunniapaikoilla nähtävillä. Ei
minunkaan ole syytä täyttää maailmaa kuvilla, jos ne päätyvät kellareihin.
Toivon, että kuvani ovat seinillä herättämässä iloa ja arvoituksia
ihmismielissä.
Toisena ääripäänä nimekkäistä mestareista voi pitää vaikkapa Picassoa,
joka saattoi tehdä yhden aamupäivän aikana 30 piirustusta, ja nippu
meni samantien taidekauppiaalle myytäväksi. Iltapäivällä syntyi
kenties vielä kaksi maalausta.
Vaikka Linnovaara onkin kriittinen uusien töidensä suhteen, hän
maalaa jatkuvasti.
– Mitä muuta tekisin? Eilen tein viimeksi kuvaa ja tänäänkin olisin
tehnyt, ellei olisi ollut kaupunkimenoa. Maalauksille täytyy jättää koekatsomisaika,
ainakin puoli vuotta, ennen kuin voi arvioida, päästääkö
sen maailmalle. Taiteilijahan voisi maalata yhtä taulua vaikka koko
ikänsä, mutta itselleen pitää olla myös armollinen, ei pidä verrata
Michelangeloon tai Leonardo Da Vinciin.

Unimaisema,1957–58, öljy, yksityiskokoelma. Kuva: Kaj G.Lindholm.

Nuori taiteilija
viihtyy Porvoossa
Täytin tämän vuoden alussa 30 vuotta. Siitä on pitkä aika, kun muutimme
äitini kanssa Ruotsista Suomeen. Elämä on mennyt paremmin kuin
olisin voinut koskaan kuvitella. Monen vuoden kova työ palkittiin
huhtikuussa, kun kuulin, että olen voittanut Marimekon suunnittelukilpailun:
Muotoilu, kohtaa käyttäjä! Voiton myötä usko omaan työhön
voimistui ja antoi mahdollisuuden villeille unelmille.
Kun vuosi sitten kuulimme puolisoni Jukka Pylvään kanssa, että
meidät on valittu asumaan Porvoon kaupungin taiteilijataloon, olimme
ratketa riemusta. Asuminen Helsingissä oli mennyttä ja tulevaisuus
Porvoossa totta. Kun saavuimme Porvooseen ensireaktio oli
ihastus, niin kaunis kaupunki ja vielä kauniimpi talo kirkon kupeessa.
Mitä muuta sitä voisi vielä toivoa?
Viime syksy oli henkilökohtaisesti aika vaikea. Luovaan alaan kuuluu
ylä- ja alamäkiä, mutta tietysti olisin toivonut, että olisin ollut tuotteliaampi.
Tänä keväänä pystyin puristamaan itsestäni intoa ja tahtoa, nythän
kaikki menee taas omalla painollaan.
Työskentelen sekä kuvataiteen että muotoilun saralla. En pysty enkä
halua lokeroitua mihinkään tiettyyn genreen. Mieluiten teen kaikkea
mitä mieleen juolahtaa ja mikä tuntuu hyvältä. Uskon että kuka tahansa
voi oppia tekemään mitä tahansa jos vain uskaltaa ja on kärsivällinen.
Olen opiskellut metallisepäksi, kuvataiteilijaksi ja nyt työn alla ovat
maisteriopinnot Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun
Jenni Tuominen
Kuvitus Jenni Tuominen ja Jukka Pylväs
Jenni Tuominen odottaa tulevaisuudelta paljon.

osastolla. Pääpaino työskentelyssäni on silkkipainossa. Se on vahvin
alueeni, jota teen mieluiten. Tietokonetyöskentely on astunut myöhemmin
kuvaan ja vaati aikamoista totuttelua. Vieläkin menee välillä sormi
suuhun, mutta se kuuluu tähän aikaan, jossa elämme.
Edessäni on osallistuminen neljään näyttelyyn/kilpailuun, jotka järjestetään
Puolassa, Kiinassa, Japanissa ja Itävallassa. Lisäksi olen hakenut
ryhmässä näyttelyaikaa Porvoon Taidehallista ensi kevääksi. Ryhmään
kuuluvat Paavo Halonen, Mirimari Väyrynen, Nina Rantala ja
Jenni Tuominen. Näyttelyyn tulisi eri tekniikoin tehtyjä piirustuksia.
Nyt tuntuu tosi hyvältä ja olemme päättäneet Jukan kanssa jäädä
Porvooseen asumaan stipendikauden päätyttyä. Tulevaisuus näyttää,
mitä tulee tapahtumaan. Odotan sitä innolla!

Saija Baer
taiteen maisteri
Petri Hytönen, Bongarin painajainen,
2000, akvarelli, yksityiskokoelma.
Nykytaiteen olemus etsimessä
ARS 06-näyttelyyn Kiasmassa liittyy julkaisu, jonka kansikuvassa ja
sisäsivuilla on aukkoja. Aukoista näkyy yksityiskohtia näyttelyssä
olevista taideteoksista. Kirjan pyöreiden aukkojen avulla voi mielestäni
lähestyä nykytaiteen olemukseen liittyvää olennaista osa-aluetta.
Taideteoksen tekijä kutsuu tekemäänsä teokseen tutustuvaa yleisöä
katsomaan, tunnustelemaan, haistamaan, maistamaan ja kokemaan,
toisin sanoen tulemaan osaksi toteuttamaansa yksittäistä teosta.
Teos voi olla esimerkiksi performanssi, esine-, digitaalivideo- tai valoinstallaatio,
värivalokuva, elektroninen teos, tekstiilitaideteos, digitaalinen
maalaus, piirros, veistos tai näiden osayhdistelmä.
Tuntuuko monimutkaiselta? Nykytaiteen katsominen ei sinänsä välttämättä
vaadi taitoa tai teknistä osaamista, mutta sitävastoin hieman
uskallusta tai sanoisinko avointa lähestymistapaa. Taideteos voi tuntua
erilaiselta eri tilassa, eri valaistuksessa, eri vuorokaudenaikoina tai erilaisilta
etäisyyksiltä tai erilaisista kulmista katsottuna. Teos kuitenkin
pysyy ilmiasultaan samana. Kokemamme tai aistimamme muutos tapahtuu
vain ajatuksemme tasolla. Mielentilammekin vaihtelevat hetkittäin
ja päivittäin.
Globalisoituneessa media- ja informaatioyhteiskunnassa eläminen
merkitsee visuaalisen tulvan keskellä elämistä. Kuvat sinkoilevat meitä
kohti televisiosta, videoista, matkapuhelimista, tietokoneista... Voisimmeko
siis nähdä taideteoksen visuaalisena ärsykkeenä? Itse teos syntyy

lopullisesti omassa ymmärryksessämme ja mielikuvissamme, eli taiteilijan
ja katsojan välitilassa. Taiteilijalla on aina teokseensa oma lähtökohtansa,
mutta silti teos esille asetettuna ja yleisön kohdatessaan jatkaa
omaa, itsenäistä elämäänsä.
Aukot täyttyvät yksityiskohdista. Taiteen katsoja sijaitsee aukon ulkopuolella.
Itse aukosta tulee metaforinen kanava taiteen tarkasteluun
ja teoksen ymmärtämiseen. Katsoessaan teosta katsojan on voitava
luottaa omaan, yksilölliseen tunnistettavissa olevaan aistikokemukseensa,
mutta jos katsojalla on kuvanlukutaitoa, kokemus on antavampi.
Porvoossa asuvat kuvataiteilijat toimivat suomalaisen ja kansainvälisen
nykytaiteen kentällä aktiivisesti. Petri Hytönen nojautuu vesivärimaalauksen
traditioon, mutta tekee kuvansa ruiskumaalaustekniikalla
yhdistäen siihen digikuvausta. Päänsisäiset installoinnit purkautuvat
kuvapinnoille tarinamaisina kollaaseina. Paradoksaalisessa maailmassa
vallitsee ikiaikainen hyvän ja pahan/ruman ja kauniin taistelu. Iloisuuden
lisäksi kuvissa ovat läsnä myös pelko ja uhkatekijät.
Kuva itsessään ei ole pyhä, se on materiaalia, se on lähtökohta johonkin
uuteen. Kuva synnyttää kuvaa, kuvausta, prosessinomaisesti. Videotaiteilija
Marikki Hakolan Butterfly Lovers on saanut kunniamaininnan
äskettäin kansainvälisillä kanadalaisilla Banffin Uuden median
instituutin järjestämillä festivaaleilla.
Taiteilijatalossa asunut taidemaalari Samuli Heimonen piti mielenkiintoisen
poikkileikkauksen Porvoon vuosien maalaustuotannostaan
Kappalaisentalossa loppuvuodesta 2005.
Valokuvataiteilija Kristoffer Albrechtin valokuvataiteen väitös 2001
Taideteollisessa korkeakoulussa saa seuraa keramiikkataiteilija Elina
Soraisen tuoreesta väitöskirjasta, jossa hän on tutkinut iranilaista, Kalpourkanin
kylän naisten keramiikkaperinnettä. ”Kuitenkaan selittäminen
ei saa ketään rakastumaan, ei taiteessa, eikä ihmissuhteissa”, sanoo
Elina Sorainen Peilikuva-lehdessä 1/2002, ”Taiteeseen voi tutustua, voi
oppia näkemään aivan kuten voi tutustua toiseen ihmiseen. Se ei ole
helppoa, vaan edellyttää vaivannäköä. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita,
jotka perustuvat tiedolle, taidolle ja tunteelle”.

Ateljee-projekti
toi kaivattuja työtiloja
Porvoon Taideyhdistyksen vuonna 2003 taiteilijoille teettämä työtilakysely
osoitti, että työtiloista on jatkuva pula ja olemassa olevat työtilat
ovat huonokuntoisia. Porvoolaisista taiteilijoista suurin osa vuokraa
erillistä työhuonetta vapailta markkinoilta ja pienellä osalla taiteilijoista
on työhuone oman asunnon yhteydessä. Peruskorjaamattomassa
Taidetehtaassa työskenteli noin 20 eri alan taiteilijaa.
Työtilakyselyn seurauksena perustettiin erityinen työryhmä selvittämään
uusien työtilojen saaminen Porvooseen. Epävirallisessa työryhmässä
toimivat seuraavat henkilöt: Porvoon Taideyhdistyksen edustajat
Kaisu Lundelin (puheenjohtaja 2003–2004), Anitta Ruotsalainen (puheenjohtaja
2004–2006), Beni Juslin, Harri Leppänen, Tove Hagman,
Porvoon kaupungin edustajat Susan Hartman, Leena Anttonen (Kulttuuritoimi),
Ulf Blomberg (talo-osasto), Esko Vesikansa (Suomen
Ateljeesäätiön asiamies) ja muut Lauri Rissanen ja Jaakko Jalonen.
Työryhmällä oli käytössä Esko Vesikansan opetusministeriön toimeksiannosta
tekemä esitys Kuvataiteilijoiden työtilat 2003 – Selvitys
kuvataiteilijoiden työtiloista ja tilantarpeesta sekä tilojen lisäämisohjelma.
Selvitys liittyy taide- ja taiteilijapoliittiseen ohjelmaan.
Kulttuurin tuottamiseen ja esittämiseen tarkoitetut rakennukset
rahoitetaan useimmiten julkisin varoin. Myös pääosa kuvataiteilijoiden
pysyvistä työtiloista on toteutettu valtion ja kunnan taloudellisella tuella,
vaikkakin taiteilijoiden oma pääoma- kuin ylläpitorahoituksesta on
Okku Korkolainen ja Kaija-Riitta Iivonen
työn ääressä jälkimmäisen työhuoneella
Taidetehtaalla.
Anitta Ruotsalainen
taidemaalari, kuM

keskeinen. Taiteilijatyötilojen aikaansaaminen ei ole mahdollista ilman
julkista rahoitusta.
Eri vaihtoehtojen jälkeen työtilatyöryhmä jätti suunnitelman toukokuussa
2004 Taidetehtaan säätiön hallitukselle uusien työtilojen saamiseksi
Taidetehtaalle. Taidetehtaan säätiön hallitus selvitti hanketta ja
jätti anomuksen Opetusministeriölle taiteilijatyötilojen rakentamisesta
Taidetehtaaseen joulukuussa 2004. Toukokuussa 2005 Taidetehtaan
säätiö sai Opetusministeriöltä myönteisen päätöksen, 100 000 euron
avustuksen ateljeeprojektiin. Säätiö kävi neuvotteluja arkkitehti Olli
Heinisen kanssa ja projektille muodostettiin ohjaustyöryhmä. Sen puheenjohtajaksi
valittiin säätiön asiamies Heini Korpelainen ja jäseniksi
Leena Anttonen, Tove Hagman ja Anitta Ruotsalainen.
Ateljee-projektin seurantaryhmä kokoontui syksyllä 2005 neuvottelemaan
työtilojen suunnittelusta ja mukaan kutsuttiin myös taiteilijat
Kirsi Kaulanen, Sirkka Tapio ja Jarmo Vellonen.
Ateljee-projekti ei saanut toivottua lisäavustusta Porvoon kaupungilta,
mutta Taidetehtaan säätiö sai kaupungin takauksen lainarahoitukselle.
Myöhemmin Opetusministeriö lisäsi avustusta 50 000 eurolla,
mutta merkittävän lahjoituksen teki visionäärinen ajattelija, Tekniikan
tohtori h. c. Ensio Miettinen. Hän lahjoitti yksityishenkilönä 100 000
euroa Taidetehtaan säätiölle.
Uusien työtilojen rakentaminen pääsi käyntiin joulukuussa 2005.
Uudet työtilat noin 15 kpl, kooltaan 20–70 neliötä valmistuvat vuoden
2006 aikana Taidetehtaan toiseen kerrokseen Basilikasalin jatkoksi.
Basilikasali tulee olemaan näyttelykäytössä, kuten myös sen viereen
valmistuva näyttely/monitoimitila, joka on muunneltavissa projektikohtaisiin
työskentelyhankkeisiin/galleriatoimintaan. Työtilojen yhteyteen
tulevat myös kokoontumis- ja sosiaalitilat. Kokonniemen rinteen
puoleiset työtilat saavat luonnonvaloa yläikkunoista. Vastakkaisella
seinällä olevissa työtiloissa on keinovalo. Yhteiset saniteettitilat ja työvälineiden
pesupisteet sijaitsevat käytävällä.
Uusien työtilojen myötä Taidetehtaalla on tulevaisuudessa kuvataiteen-
ja kulttuurin kentällä eri tahojen yhteistyömahdollisuuksia ja
kulttuurikaupunki Porvoossa on luotu kulttuurityön voimakas kasvun
mahdollisuus.
Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen vaikuttaa
vahvasti Taidetehtaan taiteilijayhteisössä.

0
Tove Hagman
sekreterare för kartläggningens styrgrupp
och arbetsgruppen för kulturnäringen inom
Östra Nylands kulturdelegation
Skapa och leva
De skapande branschernas betydelse har snabbt vuxit sedan slutet på
1990-talet, både i Finland och i den övriga västvärlden. De industriella
investeringarna minskar och i motsvarande grad ökar konsumtionen
av immateriella produkter. Företagsverksamhet inom de skapande
branscherna blir en nisch som tas på allvar. Allt fler kan kanske leva
(heltid) på kultur?
Borgå och Östra Nyland har historia, miljö och aktörer; således
möjligheter till utveckling och tillväxt inom kulturen. Konstföreningen
i Borgå påstod för ca tio år sedan (ungefär vid sitt föregående
jubileum) att staden har ovanligt många invånare verksamma inom
kulturen i förhållande till hela befolkningen i staden och landet i
övrigt. Den i januari och februari 2006 utförda enkäten, där man
kartlagt de skapande branscherna i Borgå och Östra Nyland, visar att
så fortfarande är fallet. Att dessa frilansare, föreningsaktiva och
enmansföretag räknas till verksamhet inom näringslivet hör till tidens
melodi. Kulturföretagaren får lov att anamma näringslivets
vokabulär (kluster, partnerskap, kuvös o.s.v), då han/hon deltar i de
gemensamma projekt, som kan ge mera kompetens och utkomst.
Kanske det är priset för att kulturen skall få en starkare ställning och
större tyngdpunkt i både Borgå stads och Östra Nylands förbunds
nya strategier?
Kartläggningen av kulturområdet och de skapande branscherna, som
utfördes i början av detta jubileumsår, nådde 230 personer och företag i
Östra Nyland. Den visar att det i landskapets tio kommuner och speciellt
i Borgå finns många små, enstaka företagare (inberäknat frilansare
och föreningar, som i denna enkät kallas ”företagare”) och professionella,
vilkas verksamhet inom kulturen ofta är deltidsverksamhet. Fastän
företagen är små, finns det oberoende av detta en tro på att verksamheten
skall växa inom de fem följande åren. Närheten till huvudstadsregionen
har en stor betydelse inom kulturområdet och nästan hälften av

dem som svarade på enkäten, anser att de viktigaste kunderna finns
inom huvudstadsregionen.
Större nätverksverksamhet mellan de professionella aktörerna, regional
marknadsföring och nya verksamhetsutrymmen ansågs höra till de
viktigaste utvecklingsåtgärderna. De största svagheterna ansågs vara
bristen på professionell kompetens inom affärsverksamheten, s.s.
marknadsföring, ekonomi och användning av finansieringsalternativ.
Utvecklandet av den egna yrkeskompetensen värdesattes bland dem
som svarat på enkäten, fastän kunnigheten inom yrkeskåren redan nu
helt allmänt verkar högklassig!
Under kartläggningen, kom de som svarade med flera initiativ, utryckte
behov och gav ide’er, som kunde stärka utvecklingen inom de
skapande branscherna och kulturen. Kartläggningens rapport avslutas
med förslag till följande fem åtgärder:
– utveckla Östra Nylands kulturportal så att den bättre betjänar kulturnäringen
– fortsätt att ordna regelbundna utvecklingsforum och sammankomster
med intressanta teman för olika målgrupper (tex. om näringslivets
utvecklingstjänster) så att nätverksverksamhet befrämjas
– utveckla områdets evenemangen genom en ”sparrningsring” för
professionella arrangörer (gäller i detta fall föreningar, som arbetar med
evenemang år efter år!)
– starta ett utvecklingsprojekt för företagsutveckling och kuvöser
speciellt för kulturområdet, med målet att höja den ekonomiska kunskapen
hos företagare inom kulturbranschen och yrkeskonstnärer
– åtgärda utrymmesbristen genom att utgående från företagsverksamhet
utveckla de nuvarande centren (tex Konstfabriken och Magnusborg)
Den av Borgå stad och Östra Nylands förbund finansierade kartläggningen
har utförts av Culminatum Ltd Oy, där Mikko Järvinen
varit ansvarig.
Utställningen Strömma! i Borgå år 2003 gav
en fin inblick i den kreativa nutidskonsten.
Med fanns också performancer.

Samu Karvala
Taidelainaamo on toiminut ns, Frysarin talossa
Kirkkokatu 1:ssä vuodesta 2003 lähtien.
Taidelainaamossa
paikalliset taiteilijat
näkyvät koko ajan
Taideyhdistyksen 40-vuotisjuhlakeväänä Porvoossa täyttyi kahdeksan
vuotta taidelainaamotoimintaa. Toiminnan aloitti keväällä 1998
Paperitaiteen keskus Väiski Putkosen johdolla, mutta vielä samana syksynä
artoteekki siirtyi taideyhdistykselle. Toiminta käynnistyi vanhan
kirjaston yhteydessä Mannerheiminkadulla ja jatkui kunnantalon tiloissa
Rihkamatorilla. Taideyhdistyksen artoteekkivastaavina tekivät vuosikausien
mittavan työn Jarmo Vellonen ja Susanna Widjeskog.
Kunnantalon pienet tilat jäivät taakse keväällä 2003. Tuolloin Taideyhdistys
vuokrasi taidelainaamo-galleriatilan Kirkkokatu 1:stä, Frysarin
talosta. Ajatuksena oli yhdistää artoteekki ja vaihtuva näyttelytila,
mikä 115 neliön tiloissa jo onnistuukin. Paikan nimeksi tuli kekseliäästi
Konsta ja sen vetovastuun ottivat Beni Juslin ja Teija Laine.
Kolmen vuoden toiminnan jälkeen taidelainaamon listoilla on yli 50
taiteilijaa. Joukkoon pääsevät automaattisesti Porvoon seudulla asuvat
kuvataiteilijaliittojen jäsenet. Muiden hakijoiden osalta päätöksen tekee
johtokunta. Taiteilijat huolehtivat itse siitä, että artoteekissa nähtävillä
olevat työt vaihtuvat aika ajoin.

Taidelainaamon työt voi lunastaa kotiinsa 20, 40 tai 60 euron
kuukausivuokraa vastaan. Vuokra on tavallaan myös osamaksu, sillä
kun teoksen hinta on tullut täyteen, on se vuokraajan oma. Taidelainaamosta
voi toki ostaakin työn samantien, näin tekee noin 10
prosenttia asiakkaista.
– Taidelainaamon yksi iso plussa on se, että siellä paikallisten taiteilijoiden
töitä on aina nähtävillä, sanoo Beni Juslin.
Suoraa kaupungin tukea Porvoon taidelainaamo ei ole saanut. Konstan
kävijämäärät lasketaan vuositasolla tuhansissa, mutta vuokrauspäätöksen
tekee yhä kovin harva. Vuonna 2005 vuokralle meni 40 työtä.
– Artoteekki tarvitsee vain enemmän markkinointia, tämähän on
loistava paikka esimerkiksi lahjanostajille. Yritysten suuntaan on koetettu
olla yhä aktiivisempia, miettii Juslin.
Vuonna 2006 keskusteluihin on noussut Porvoon taidelainaamon
siirto Taidetehtaalle sinne valmistuvien ateljeetilojen yhteyteen. Samaan
pakettiin kuuluisi myös toimiva näyttelytila. Lähitulevaisuus
näyttää, onko taidelainaamon neljäs osoite Porvoonjoen länsirannalla.
Sisältä löytyy laaja valikoima seudun
taiteilijoiden töitä.

Amatööritoimintaa
Porvoon Taideyhdistyksessä
Tuula Kakkonen

Porvoon Taideyhdistyksen jäsenkunnassa on amatööritaiteilijoita
kymmeniä ja harrastajataiteella on pitkät perinteet.
Aiemmin Porvoiden kulttuuritoimet järjestivät vuosittain taideleirejä
Övikin leirikeskuksessa ja jopa Tanskan Skagenissa, Puolan Kamien
Pomorskissa, Virossa jne. Ne kokosivat harrastajia yli kielirajojen ja
niitä muistellaan lämmöllä. Porvoon Kansalaisopiston ja Borgå Medborgarinstitutin
taidepiirit keräävät harrastajia saamaan lisäoppia ja
kasvattavat myös asiantuntevaa yleisöä taidenäyttelyihin.
Porvoonseudun amatööritaiteilijoiden suurin ystävä ja mesenaatti oli
Tor Ekstam, joka näki tärkeänä, että myös harrastajat rohkaistuvat
asettamaan töitään esille ja arvostamaan omia luomuksiaan. Hän sai
Taidehallin tilat Porvoon Taideyhdistykseltä harrastajien käyttöön.
Vuotuiset harrastajataiteen näyttelyt ovat jatkuneet vuodesta 1981.
Näyttelyn järjestämisestä vastaaminen siirtyi kesällä 2003 Porvoon
Taideyhdistyksen piiriin perustetulle harrastajajaokselle. Aloitteentekijöinä
toimivat puheenjohtaja Kaisu Lundelin Taideyhdistyksestä ja
apulaisrehtori Marja Kjällman Kansalaisopistosta.
Samana syksynä aloitti Ami Janssonin vetämänä kourallinen harrastajia
”rivien kokoamisen”. Jäsenluettelosta ei ilmene, minkä lajin taiteilija tai
taiteen ystävä kukin jäsen on. Niinpä jäsenkirjeen kyselyn kautta lähestyttiin
harrastajia. Kyselyyn vastasi 25 toiminnasta kiinnostunutta. Joukko
on kokoontunut 6 – 8 kertaa vuodessa suunnittelemaan toimintaa.
Taidehallin vuosinäyttelyn lisäksi on Kansalaisopiston aulatila jatkuvasti
harrastajamaalarien käytössä omien tai ryhmänäyttelyiden järjestämiseksi.
Myös Porvoon Sairaalan näyttelyyn ovat harrastajat voineet
tarjota töitään. Kesällä, parhaaseen turistiaikaan, olemme saaneet Aittagalleria
Vallen tiloihin myyntinäyttelyn omistajien suosiollisella tuella.
Myös koulutusta on mietitty. Värioppia on opiskeltu ja kesäisessä
Porvoossa on kokeiltu yhteisiä maalausiltoja. Tutustuminen ammattitaiteilijoiden
työskentelyyn ateljeevierailujen merkeissä on ollut toivelistalla.
Ensi elokuussa järjestetään omatoiminen maalausleiri Övikiin.
Varoja pienimuotoiseen toimintaan on saatu järjestämällä arpajaisia.
Tiedotteet ovat kulkeneet Taideyhdistyksen jäsenkirjeen mukana.
Harrastajataiteilu on hauskaa ja rentouttavaa. Kun sillä ei tarvitse
elää, jää jäljelle pelkkä ilottelu ja hauskanpito.
Maria Jääskeläisen akvarelli TuttiFrutti vuodelta 2001. Kuva PJ.
Odotamme joukkoomme
uusia innokkaita amatöörejä.
Vetovastuussa hyvin
epämuodollisessa
harrastajatoiminnassa
on Pirkko Kivivuori, jolle
kiinnostuksensa ja toiveensa
voi ilmaista. p. 040 7575 919
Vuotuiset harrastajataiteen näyttelyt ovat jatkuneet
vuodesta 1981 Taidehallissa.

Mikko Kalhama
kurator
www.attraktio.fi
1
Orden vansinne, galenskap och dårskap används i utställningens
sammanhang i sin folkliga betydelse. I det här sammanhanget
har orden ändå en bredare innebörd än den direkta
sjukdomsbeskrivningen och de har sin egen kulturella och
historiska bakgrund. Mentalsjukdomarna kommenteras inte i
negativ bemärkelse. Man försöker istället genom ironi och
positiv begrundan föra fram hur gränserna mellan normalt
och onormalt ständigt förändras.
Hyllning till galenskapen
Växelverkan mellan patientkonst och nutidskonst
Konceptet för ”Hyllning till galenskapen” består av två utställningar
som förverkligas med ett års mellanrum i Sibbo kommuns utrymmen i
Artborg på gamla Nickby sjukhus område.
Utställningsprojektet baserar sig på den stora samling av patientarbeten
som insamlats i det numera hädangångna Nickby mentalsjukhus.
Samlingen presenterar ett för finländska förhållanden exceptionellt
brett urval av patientkonstens olika former under flera årtionden.
Konstverken som tillkommit i samband med terapiverksamhet inom
mentalvården innehåller ställvis starkt berörande och känsliga uttryck.
De synliggör klart den intensitet i gestaltningen som kan uppstå endast
då konstnären av sig själv eller av andra skäl drivits till de yttersta gränserna
för sin andliga kapacitet.
Den första utställningen bygger på just denna gränstänjning och de
tankar samt den växelverkan mellan patientarbeten och unga nutidskonstärers
eget arbete som jämförelsen kan resultera i. Som många
gamla ordspråk och talesätt vittnar om finns det en mycket smal gränslinje
mellan galenskap och genialitet och ”vansinnet” eller ”dårskapen” 1
förtjänar därför en lovsång. Talesätten beskriver klart hur människor
med hjälp av det onormala beteende som vi förknippar med galningar
genom tiderna kunnat befria sig från invanda mönster och därför kunnat
skapa någonting nytt. I galenskapen eller de olika mentalsjukdomarna
är det därför frågan om en sjukdomsberättelse, om de gränser

Utställningen
Genom att sammanföra gammal patientkonst och ung
nutidskonst skapas en intressant process som leder till
en helhet där de ovan beskrivna fenomenen åskådliggörs.
Utställningen beskriver inte patientkonsten och
Nickby sjukhusområde som en historisk kuriositet som
delvis blivit nedtystad. I stället strävar man till att visa
historiska lämningar i levande beröring med nutida
konstnärers verk.
Utställningens struktur
Sex unga begåvade konstnärer väljs ut till en arbetsgrupp
som bekantar sig med samlingen av patientkonst.
De väljer här ut konstverk som på sätt eller annat berör
eller inspirerar konstnärens egna produktion. Efter
urvalet skapar konstnärerna egna verk som kommunicerar
med de utvalda patientkonstverken. Verken hängs
sedan upp tillsammans eller ställs ut i form av installationer
där patientkonstverken ingår.
Utställningen bildar en fast helhet där axlarna för
normalt och onormalt, ”galenskap” och ”mental hälsa”
samt kreativitet och rationalitet korsar varandra på
många olika punkter. Betraktaren erbjuds möjligheter
att se historien bakom Nickby sjukhus och de terapiarbeten
som där utfördes i ett nytt ljus, med rum för
begrundan kring normalitetens förskjutningar, utan att
några färdiga tolkningsmodeller erbjuds.
för det normala som bestäms av kultur och samhälle och hur man kan
befria sig själv och sin kreativitet ur vanans trånga fjättrar.
Galenskapens historia är den västerländska kulturens historia, särskilt
för den så kallade högkulturens del. Innan den moderna sjukvården
utvecklades kallades galna människor ofta byfånar. De var narrar
och oliktänkande som verkade inom och togs om hand av gemenskapen
i samhället. Deras opposition godtogs eftersom den kunde förbigås
genom skratt och humor. Genom den humoristiska inställningen kunde
kritiken behandlas positivt utan att man drevs in i konfliktsituationer.
Samtidigt kunde man ta tillvara kritikens innehåll. Byfånarna avslöjade
och bidrog till att upplösa samhälleliga krissituationer genom
att lyfta fram problemen med ett barns naiva klarsynthet.
Narrarnas och byfånarnas sanningssägande kom senare under 1700talet
att förädlas i den konstform som kallas Comedia dell arte – en
karneval och teaterform där världen är upp- och nedvänd enligt de galnas
tankevärld. Kungen kunde här bli dräng och drängen kung - för en
dag eller så länge föreställningen varade.
Comedia dell arte har i sin tur starkt påverkat nästan alla andra
konstformers utveckling. Ännu i dagens teoridiskussioner inom konsten
behandlas olika fenomen ofta genom genom dikotomier och kontrastering,
d.v.s. genom att de ställs mot varandra.
Utställningen
pågår till den 10. 9. 2006
Artborg 35, Pilvilinnavägen 2
Östanåparken, Nickby
öppet ti–fre kl 15–20, lö–sö kl 12–18
www.sipoo.fi > aktuellt > kulturkalendern
Välkomna!

0
Luoville aloille on
luotava liiketoimintaa
Harri Airaksinen
Porvoon apulaiskaupunginjohtaja
Porvoo on suomalaisittain ainutlaatuisen vahva kulttuurikaupunki,
jonka vahvuuksina ovat vuosisataiset perinteet, historialliset ja monikerroksiset
rakennetut kulttuuriympäristöt sekä ennen kaikkea luoviin
ihmisiin ja aitoon kaksikielisyyteen perustuva monikulttuurisuus.
Porvoon vahva kulttuuritarjonta ei niinkään perustu kulttuurilaitoksille,
vaan vahvuus on erilaisten toimintaryhmien ja harrastepohjaisen
kulttuurielämän laaja kirjo ja monipuolinen tarjonta. Kun pääkaupunkiseudun
läheisyys toisaalta on aiheuttanut sen, ettei kaupungissa ole
esimerkiksi laitosteatteria tai –orkesteria, on se samalla vastuuttanut
kulttuurin tuotantoa erilaisille yhdistyksille.
Tässä työssä Porvoon Taideyhdistyksellä on keskeinen rooli. 40-vuotias
aktiivisten asianharrastajien ja ammattilaisten yhteenliittymä hoitaa
Porvoossa tehtäviä, jotka monissa kaupungeissa kuuluvat julkisin voimavaroin
tuotettavien palvelujen piiriin. Kappalaisentalon ja Taidehallin
gallerioilla sekä taidelainaamo-galleria Konstalla on oma vakiintunut
asemansa porvoolaisessa kulttuuritarjonnassa. Esimerkiksi juuri artoteekkitoiminta
on loistava osoitus kulttuurin kyvystä muuntua ja vastata
ajan tuomiin haasteisiin sekä myös tavasta synnyttää kulttuurista liiketoimintaa.
Tarkastelen seuraavaksi hieman kulttuurin ja liiketoiminnan
suhdetta. Voidaanko niitä yhdistellä ja voivatko ne tukea toisiaan?
Viime aikoina on eri yhteyksissä puhuttu paljon ns. luovista toimialoista.
Ne ovat toisaalta erilaisten kulttuurin osa-alueiden ilmentymiä
erityisesti liiketoiminnan näkökulmasta tarkasteltuna, mutta myös
erilaisten tuotannollisten ja suunnitteluun liittyvien toimialojen osia,
joihin on yhdistetty uutta luovia elementtejä. Näin ollen luovia aloja
ovat yhtä lailla erilaiset esittävät taiteet, audiovisuaaliset alat, käsityöammatit
kuin myös muotoilu, arkkitehtuuri- ja suunnittelutoiminnot,
majoitus- ja ravitsemusalat sekä matkailu- ja elämysteollisuus.
Luovien toimialojen kehittäminen erityisesti liiketoiminnan näkökulmasta
on eräs Porvoon kaupungin kehittämis- ja elinkeinopolitiikan

uusista painopistealueista. Kehittämistyö on lähtenyt liikkeelle Itä-Uudenmaan
liiton kanssa yhteisesti rahoitetun toimialaselvityksen myötä.
Kyselyyn vastasi yli 200 kulttuurialan yrittäjää ja ammatinharjoittajaa
Itä-Uudeltamaalta. Aktiivisuus yllätti toimeksiantajat positiivisesti ja
vahvistaa sen tosiasian, että alalla on erittäin suuri liiketoimintapotentiaali,
jota kannattaa lähteä kehittämään erityisen toimialahankkeen avulla.
Tutkija Mika Raunio Sentestä on tutkinut suomalaisia kaupunkiseutuja
luovuuden näkökulmasta ja Porvoon osalta voidaan todeta seuraavaa:
Porvoossa kulttuuritarjonta ja kulttuurialoilla työskentelevien
osuus ovat jonkin verran keskimääräistä vähäisemmät, vastaavasti kuitenkin
ns. luovan luokan ja ”boheemien” osuus on keskimääräistä suurempi.
Mahdollisuutemme ja haasteemme onkin siis lähteä kehittämään
nykyistä parempia kulttuurille soveltuvia toimintaympäristöjä ja
mahdollistaa kulttuurista syntyvää liiketoimintaa.
Toivon, että aktiiviset kulttuuriyhdistykset ja alalla toimivat osaavat
ihmiset lähtevät mukaan kehittämistyöhön. Samalla haluan myös sekä
Porvoon kaupungin että omasta puolestani onnitella 40 vuotta täyttävää
Porvoon Taideyhdistystä ja toivottaa yhdistykselle jatkossakin menestystä
sen tärkeässä työssä porvoolaisen kulttuuritarjonnan kehittäjänä.
Avantin Suvisoitosta on tullut myös liiketoimintaa, mutta
taiteen ehdoilla.

Pentti Nykvist
Taideyhdistyksen
puheenjohtaja 1988–89
Fiskarsista tuli Taidetehtaana päättäjille
päänsärky. Kuvassa etualalla ulkoseinälle
ripustettuja Janne Kaitalan töitä.
Viagraa vastentahtoisille
Suomen kielen käyttämiseen liittyy sellainen sanaton sopimus, että
kulttuuri terminä tarkoittaa taiteita, ellei toisin sovita. Porvoo on
vallitsevan yleisen käsityksen mukaan kulttuurikaupunki. Siispä
taiteet saavat täällä erityistä huolenpitoa, ellei toisin sovita.
Ulkopuolisen tarkkailijan on helppo luulla, että Porvoon Taideyhdistyksen
täytyy näillä reunaehdoilla olla kaikkien kaupungin päättäjien
lellilapsi, koska se edustaa pyyteettömimmillään kaupungin imagon
kannalta keskeistä kolmatta
sektoria. Näin sitä luulisi.
Taideyhdistyksessä on kuitenkin
virallisen tahon kannalta
katsottuna sellainen
perusvika, että se askartelee
elävien taiteilijoiden kanssa.
Ja näistäpä sitten kaikenlaista
vaivaa piisaa. Ilman eläviä
taiteilijoita olisi päättäjien
huomattavasti helpompi keskittyä
muutamiin vainajasuuruuksiin,
joiden merkkipäivinä
kokoonnuttaisiin puuduttavan
tylsiin juhlatilaisuuksiin.
No!
Taideyhdistys sellaisenaan
on kuitenkin Porvoon kannalta
varsin harmiton taho. Se hoitaa erittäin mittavan osan kaupungin
vaihtuvasta kuvataidetarjonnasta; joiltain osin talkootyönä. Mutta hankaluuksia
syntyy silloin kun yhdistys ehdottaa jotain poikkeavaa.
Kaupunki ei ole vieläkään toipunut siitä sinisilmäisestä anomuksesta,
jolla yhdistys pyysi Fiskarsin vanhaa tehdasta taiteitten (Taideyhdis-

tyksen kumppanina oli Avanti!) käyttöön kesäksi 1988. Yhdistys esitti
anomuksensa varsinaisena täkynä sitoumusta, jonka mukaan kaupungille
ei koidu hankkeesta muita kustannuksia kuin kämpän luovuttaminen
mainittuun tarkoitukseen. Fisk-Ars 88 toteutettiin tällä periaatteella,
mutta ei ilman lystikkäitä oheisia.
Yhdistys sai esimerkiksi kaupungilta käyttöoikeuden, mutta ei sitä
niin vaan ruveta tehtaasta galleriaa ja konserttisalia tekemään. Käyttötarkoituksen
muutos(anomus) edellytti muun muassa rakennuspiirustuksia,
joita ei kaupungilta löytynyt, vaikka se omisti talon. Yhdistys
teetti piirustukset, ja käyttötarkoitus muuttui!
Loppu on historiaa, jota kirjoitetaan parhaillaan.
Mutta pienemmissäkin asioissa Taideyhdistyksen esityksistä on koitunut
kaupungille vaivaa. Esimerkkitapauksessa lähinnä tekemättä
jättämisen vaiva.
Mainittuna Fisk-Ars-vuotena yhdistys esitti erilaisia kanavia pitkin
sekä kirjallisesti että motkottamalla, josko Porvooseen pystytettäisiin
kolme ilmoitustaulua keskeisille paikoille: Torille, Rihkamatorille ja
jokirantaan. Ei tapahtunut mitään, paitsi ilmoitus, jonka mukaan
kulttuuripuoli katsoi asian kuuluvan tekniselle sektorille, joka puolestaan
katsoi asian kuuluvan kulttuurille.
Noin kymmenen vuotta sitten aloite tuoristettiin viittaamalla Loviisan
malliin, jossa keskellä toria on ilmoituspömpeli, jota kaupungin toritoimi
hoitaa. Asia on Porvoossa edelleen niin avoin, että sen äärelle ei ole perustettu
edes työryhmää.
Eläväinen ja reaaliaikainen perinteinen ilmoitustaulu on keskeinen
vekotin kulttuurikaupungin ytimessä. Ehkäpä yhdistyksen 50-vuotisjuhlien
kunniaksi korkkaamme skumppaa torilla?
Tämän kirjoituksen otsikko on vertauskuva, jota selvensi henkilääkärini.
Hänen vastaanotolleen tulee usein miehiä, jotka ovat selvästi sinne
lähetettyjä. ”Mutta on aivan turha kirjoittaa kallista Viagraa äijälle,
jota ei koko vekotin enää kiinnosta lainkaan!”
Tästä huolimatta uskoisin, että Taideyhdistys tulee lähestymään kotoisen
kulttuurikaupunkinsa päättäjiä esityksillä, jotka liittyvät elävien
taiteilijoiden elämään.
Rullalautailijat harjoittelivat Taidetehtaalla
talvisaikaan. Sitthichai Mayurowat grindaa.

Egil Green
Borgåbladets kulturredaktör
Om konst och andra
konstigheter
Under de femton år jag följt med konstlivet i Borgå på yrkets vägnar
har en hel del hunnit hända. Själv lärde jag mig mycket tidigt, mycket
snabbt och den så kallade ”hard way” att det inte är gulasch som är
det rätta namnet på en av blandteknikerna inom bildkonsten utan
gouache. Detta efter att konstnären själv undrade om jag i mitt skriveri
avsåg ungersk eller eventuellt någon annan gulasch. Jag kan avslöja
av vi fortfarande är goda vänner trots – eller kanske just tack vare
lapsusen.
Begreppsförvirring är lika pinsam som den är lärorik. Samma kan
man märkligt nog också säga om den konst som visas upp i gallerierna
i Borgå. Den behöver naturligtvis inte alltid vara, men den kan vara
pinsam och lärorik. Det främsta misstag vi gör som betraktare av konst
består i att vi antingen inte vågar se eller vill se på nutidskonsten med
öppna ögon.
Det är ingen hemlighet att det finns mycket i dagens konstyttringar
som förbryllar och märk väl, som skall förbrylla. Vanligt folk
förstår sig knappast alls på en skulptural skapelse bestående av ett rostigt
järnrör som lutar åt söder eller en abstrakt målning med samma
skönhetsvärde som i en skurtrasa. Men för konstens utveckling är det
avgörande att alla uttrycksformer tillåts och att alla dörrar står öppna.
Inte skriver ju heller en författare idag på samma sätt som under
Charles Dickens tid, inte komponerar Magnus Lindberg som Mozart
gjorde, så varför skulle en Viggo Wallensköld eller en modern
Borgåkonstnär som Anitta Ruotsalainen, Leena Illukka eller Harri
Leppänen göra konst som på Rembrandts dagar.
Att se på konst är i bästa fall en ständigt pågående process som
lär oss någonting nytt. I det här fallet har Borgåpubliken det sällsynt
väl förspänt.

Konsthallen erbjuder ofta de där mera svårsmälta nyvinklingarna.
Här ställer unga och lovande eller mindre lovande konstnärer ut ett
sortiment som man inte behöver gilla men som inte desto mindre
har ett egenvärde för vår förståelse av konsten.
I Kaplansgården finns de ”säkrare”, mera traditionella konstnärerna
som därför också lockar en större publik. Kaplansgården är samtidigt
galleriet för både unga men ofta också långt hunna, inarbetade konstnärer
som ofta bor i Borgå och som firar sina märkesår med jubileumsutställningar
just här. Trots takhöjden är det inte lågt i tak här
heller. Det finns en variationsrikedom, en geist och en fräschör som
tilltalar oberoende om det är Stig Fredrikssons bollar, Åke Hellmans
stilleben, Ninna Kjällmans glaskonst – eller som i skrivande stund –
Stig Janssons djurbilder som
ställs ut.
Hatten av också för Marjatta
Ikäläinen i Yrjö A. Jänttis
galleri. Hon har en drive i det
tidigare avdomnade galleriet
som idag bidrar med allt från
modern och traditionellt konst
jämte ett bestående sortiment
av högklassig inhemsk 1900talskonst.
Fastän somliga ännu ser rött
när man talar om Konstfabriken
är den tid då man på allvar
funderade att riva hela fabrikskomplexet
förbi. I stället ställs i
sommar helt nya ateljéutrymmen
till konstnärernas förfogande.
Det är en garant för att Borgå också i fortsättningen kan uppvisa ett
av vårt lands mest aktiva konstliv, oftast administrerat av den 40-årsjubilerande
Borgå Konstförening. Gratulerar.
Kaplansgården är favoritgalleriet för långt
hunna, inarbetade konstnärer som ofta bor
i Borgå och som firar sina märkesår med
jubileumsutställningar just här.

Suomi on yhdistysten maa. Pappatunturistit, Martat, filatelistit,
työväki, vapaapalokuntalaiset, lennokinrakentajat,
kaikki kuuluvat johonkin.
Päätimme ottaa selvää kuinka tunnettu oma, nyt juhliva
yhdistyksemme on porvoolaisille. Kehno sää suosi lyhyitä
vastauksia. Tässä otanta:
Tuhansien touhukkaiden
yhdistysten maa
Gallup: Martin Nybergh
Sarjis: Kaisa Leka

Mark Mallon
Särön päätoimittaja
Peilikuvasta Säröön –
joka Porvoosta lähti itään
Porvoolaisten kirjallisuuden ja taiteen ystävien tajuntaan on ilmestynyt
ensimmäinen Särö. Sellainen Särö, joka syntyy seitsemän vuotta
vanhasta Peilikuvasta.
Siis mitä? Katsotaanpa ajassa taaksepäin.
Taideyhdistyksen väki muistanee muinaista Peilikuvaa, ensimmäistä
Porvoon omaa kulttuurilehteä, joka pyristeli itäuusmaalaisten tietoisuuteen
vuonna 1999.
Neljä kertaa vuodessa ilmestynyt julkaisu tuotti tekijöilleen aluksi
lähinnä velkaa ja hikeä, varsinkin päätoimittaja Helmut Diekmannille,
mutta parin vuoden sisällä tilaajakunnan kasvaessa alkoi jo näyttää
siltä, että lehdellä oli ikäänkuin sisäinen tilaus.
Tekijöitä ja lukijoita pulpahti esiin sieltä täältä, Turkua, Lappia ja
Eestiä myöten. Peilikuva alkoi kannattaa myös taloudellisesti. Tai siis
lakkasi tuottamasta tappiota.
Vähitellen virisi keskustelua siitä, pitäisikö lehti virallisesti julistaa
valtakunnalliseksi. Julkaisijan, Porvoon kirjoittajat ry:n hallituksessa
laajentajien äänet olivat vähemmistönä. Heräsi toinenkin ajatus: tehdään
Peilikuvasta kaakkoissuomalainen lehti. Vastustus oli vieläkin
jyrkempää.
Diekmannin nelivuotinen päätoimittajuus päättyi, kun hän muutti
Helsinkiin ja perusti Absurdia-kustantamon.
Samoihin aikoihin Porvoon kulttuuripiireihin sukelsi hankolainen
nuori monitaiteilija, Sampsa Kullervo Laurinen, jonka käsiin yhdistys
uskoi Peilikuvan päätoimittajuuden. Toimituskunta uudistui, ulkoasu
muuttui kulttuurilehtityylisemmäksi, artikkelit pitenivät ja ei-ammattikirjoittajien
esiintymisiä vähennettiin. Rajuin muutos oli, että Peilikuva
julistautui valtakunnalliseksi.
Tilaajat yllättäen vähenivät. Otaksun, että tärkein syy mielenkiinnon
hiipumiseen oli tämä valtakunnallistaminen, toisin sanoen porvoolaisten
juurien katkominen.

Laurisen kautta kesti vuoden, kuten ennalta oli sovittu, ja vuoden
2003 lopussa ilmestyi viimeinen Peilikuva.
Täydellistä peilikuvatonta kautta kesti vuoden ja melkein toistakin.
Koska olin alkuperäisen Peilikuvan ideoijia, mikä ilmeisesti huokui
minusta paikallisissa ravintoloissa liikkuessani, tuntemattomattomatkin
henkilöt tulivat pöytääni ja muistuttivat minua Peilikuvan puuttumisesta.
Viimein kaksi nuorta tyyppiä, Mika Brygger ja Ari Talvila, saivat
minut innostumaan lehden uudelleenperustamisesta. Ehdotin, että
julkaisusta tällä kertaa tehtäisiin kaakkoissuomalainen versio.
Niinpä otin yhteyttä Kaakkois-Suomen läänintaiteilijaan Petri Pietiläiseen,
joka salamannopeasti innostui ideasta. Hän oli nimittäin ollut
kotkalaisen kulttuurilehti Peilaajan päätoimittaja; tämän foorumin
toiminta oli hiipunut samoihin aikoihin kuin Peilikuvan.
Uuden lehden nimeksi tuli Särö – mikäpä olisikaan ollut luontevampi
ratkaisu.
Mutta mihin Särön kaltaista julkaisua sitten tarvitaan? Vieläpä kaakkoissuomalaista?
Siksi että lehteen puhallettava henki synnyttää energiaa, joka kiteyttää
ajatuksia ja tunteita kuviksi ja tarinoiksi, ja siksi, että kulttuurilehti
edesauttaa ihmisiä löytämään toisiaan ja itseään, ja siksi, että alueella,
jota kutsukaamme vastedes Uudeksi Itämaaksi, ei aiemmin tällaista
julkaisua ole ollut.
www.sarolehti.net

0
Läänintaiteilija
luo yritysyhteyksiä
Samu Karvala
Johanna Vuorenrinne arvioi, että yhä useammat
yritykset haluavat satsata taiteilijayhteisöön
tai -seuraan mieluummin kuin
yksittäiseen taiteilijaan.
Läänintaiteilija Johanna Vuorenrinne aloitti haastavan toimikautensa
viime vuoden huhtikuussa. Haastavan siksi, että hän on Uudenmaan
ensimmäinen läänintaiteilija, jolle on annettu tehtäväksi kohentaa
taidemaailman ja yritysmaailman välisiä suhteita.
– Puhtaalta pöydältä lähdettiin uuteen seikkailuun. Alkutilanne on
haasteellinen, sillä yritysten tuki yksittäisille taiteilijoille on entistä niukempaa.
Yritysten kokonaispotista tämä osuus on pudonnut 15 prosentista
7 prosenttiin, kertoo Vuorenrinne.
Kehityssuuntana on niin sanottu business-to-business, eli yritykset
valitsevat sponsorointikohteensa yhä tarkemmin ja haluavat saada
mahdollisimman paljon hyötyä niistä.
–Taiteilijoiden on verkostoiduttava ryhmittymiksi tai seuroiksi, jotta
päästään neuvottelemaan merkittävistä yhteistyökuvioista.
Osalle taiteilijoista tämä on vastenmielinen ajatus. Suomessa on perinteisesti
ollut vahva julkisen rahoituksen perinne, mutta kuvio on
muuttumassa monimuotoisemmaksi.
Vuorenrinteen konkreettisin kehitysprojekti on internet-hakemisto
taiteilijoista, jotka ovat kiinnostuneita yhteistyöstä rakennuttajien
kanssa. Julkisiin ja yksityisiinkin rakennuksiin sopisi mainiosti kuvataide
muodossa tai toisessa, mutta se olisi tärkeää saada mukaan budjettiin
jo suunnitteluvaiheessa. Taiteilijahakemisto olisi kuvineen ja esittelyineen
ikään kuin Oikotie asuntokaupassa.
– Jos mukaan päästään heti rakennushankkeen alussa, ei taidehankintoja
niin helposti viilatakaan pois.
Toinen mielenkiintoinen hanke on kansainvälisen mallin mukainen
Artist in residence, eli taiteilija yrityksessä. Tässä konseptissa taiteilija
ja yritys toteuttavat yhteistyössä sovitun taidehankkeen, joka parhaassa
tapauksessa johtaa pitkään ja hedelmälliseen liikesuhteeseen.
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liki 1,5-miljoonaisen asujaimiston ja
tuhansien kuvataiteilijoiden seassa ei yksi läänintaiteilija voi tietenkään
ihmeitä tehdä.
– Pyrin olemaan hengennostattaja ja tukea aktiivisia yhdistyksiä näiden
hankkeissa. Porvoossa on edessä muun muassa Taidetehtaan toimintamallin
rakentaminen sponsorointisuunnitelmineen. Vuorenrinne arvioi.
Kuvallisten taiteiden kohdalla Vuorenrinteen kolmivuotinen toimikausi
on täyttänyt tavoitteensa, jos yritysyhteistyö saadaan kartoitettua
ja perustukset verkostoitumiselle luotua.

Onnittelemme
–Vi gratulerar
Hotelli Haikon Kartano
Café Cabriole
Art-Kehys
Café Fanny
Porvoon Vanha Apteekki
Porvoon Uusi Apteekki
Simolin
Porvoon Paahtimo

Porvoon Taideyhdistyksen
40-vuotisjuhlanäyttelyt
14.7.– 27. 8. 2006
Borgå Konstförenings
40-års jubileumsutställningar
Avajaiset /Vernissager: to 13. 7. 18–20
Galleria Vanha Kappalaisentalo/Galleri Gamla Kaplansgården
Juhani Linnovaara, Matti Kujasalo
Avoinna: ti–su /öppet: ti–sö 10–16
Porvoon Taidehalli /Borgå Konsthall
Marikki Hakola, Peter Sandberg
Avoinna /öppet: ti 17–20, ke-su/on–sö 12–16
Galleria Konsta /Galleri Konsta
Åsa Hellman, Beni Juslin, Ninna Kjällman-Kukla,
Srba Lukic, Elina Sorainen
Avoinna /öppet: ti–pe/ti-fr 11–17, la–su/lö–sö 12–16
Staffas
Kristoffer Albrecht, Caj Bremer,
Kari Holopainen, Heikki Oksanen
Avoinna /öppet: ti–su/ti–sö 12–18
Avajaiset /Vernissage: la/lö 29. 7. 16 –19
Taidetehtaan Avanti-Sali /Avanti-Salen i Konstfabriken
Porvoon Taideyhdistyksen ammattikuvataiteilijat
Borgå Konstförenings yrkeskonstnärer
30. 7.–27. 8. 2006 Avoinna /öppet: ti–su /ti–sö 12–18
Taidetehdas/Konstfabriken 30. 9. 2006
Porvoon Taideyhdistyksen 40-vuotisjuhla
Borgå Konstförenings 40-års jubileumsfest