Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi
Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi
Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Taulukossa 6 tarkastellaan vuosien 1996-2002 lopun tilannetta. Mukana ovat kaikki henkilöt, jotka joko ovat

kyseisen vuoden lopussa työttömänä tai ovat osallistuneet työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin edellisen neljän

vuoden aikana (tai osallistuvat parhaillaan). Tämä joukko on jaettu eri ryhmiin. Toimiin osallistuneet, ansiotai

peruspäivärahalla olevat on erotettu kahteen ryhmään sen mukaan, onko päivärahaoikeus ansaittu ainakin

osittain toimien avulla vai ei. 15

Tulokset ovat mielenkiintoisia. Yleisen työllisyystilanteen paraneminen nähdään siinä, että toimiin osallistuneista

kasvava osuus on päätynyt työlliseksi. Myös työvoiman ulkopuolelle päätyneiden osuus on kasvanut

vuoteen 2000 asti, mutta romahtanut vuonna 2002 (takana saattaa olla tekninen syy, ks. alaviite).

Taulukko 6 Työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin edellisen neljän vuoden aikana osallistuneet ja/tai työttömänä

vuoden lopussa olleet: toiminta vuoden lopussa.

Osallistuminen toimiin

4 edeltävänä vuonna

Toiminta vuoden lopussa 1996 1998 2000 2002 16

On osallistunut

Työllinen 17.1 % 21.6 % 24.9 % 30.3 %

Työvoiman ulkopuolella

Työtön:

18.4 % 24.2 % 27.3 % 15.8 %

Ansioturva toimien avulla 9.5 % 6.7 % 3.7 % 2.5 %

Ansioturva muuten 3.7 % 1.4 % 3.1 % 3.8 %

Peruspäiväraha toimien avulla 1.2 % 0.6 % 0.3 % 0.3 %

Peruspäiväraha muuten 0.4 % 0.2 % 0.3 % 0.4 %

Työmarkkinatuki 11.6 % 14.4 % 14.7 % 14.7 %

Muu / ei mitään 0.6 % 0.7 % 0.8 % 0.9 %

Ei ole osallistunut,

Ansioturva: 11.4 % 8.1 % 7.4 % 8.6 %

mutta työttömänä

Peruspäiväraha 1.2 % 0.7 % 0.5 % 0.9 %

Työmarkkinatuki 10.9 % 8.9 % 6.9 % 7.9 %

Muu / ei mitään 2.5 % 1.8 % 1.7 % 3.1 %

Osallistuu parhaillaan 11.6 % 10.8 % 8.3 % 10.9 %

Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 %

Tässä tarkastelussa relevanteinta on eri työttömyysturvan lajien saajien osuus ja vaihtelut eri ryhmien välillä.

Havaitaan, että toimiin osallistuneista selvästi aiempaa pienempi osuus päätyy työttömäksi ansioturvalle.

Lisäksi heistäkin suurin osa on ansainnut päivärahaoikeutensa muuten kuin toimien avulla, vaikka on toimiin

lähimenneisyydessä osallistunut. Tässä kohtaa tulee huomata, että taulukkoon on poimittu kaikkiin työvoimapoliittisiin

toimiin osallistuneet – myös niihin, joita ei työssäoloehtoon lasketa.

15 Tarkkaan ottaen kyse on siis siitä, mikä on toimien osuus työttömyysjaksoa edeltävänä tarkasteluaikana. Kaikilla

todellinen työssäoloehdon tarkasteluaika ei välttämättä ajoitu juuri kyseistä jaksoa edeltävälle ajalle.

16 Tässä tarkastelussa ei ole voitu korjata vuoden 2002 viimeisen päivän tietoja seuraavan vuoden jaksotiedoilla. Tämä

saattaa vaikuttaa jonkin verran etenkin työvoiman ulkopuolella olevien osuuteen. Tämän tutkimuksen kannalta relevanteimpien

ryhmien kokoon tällä ei käsityksemme mukaan kuitenkaan ole suurta vaikutusta.

51