'Vaarallisen vieras'. Retorinen analyysi islam ... - Helda - Helsinki.fi
'Vaarallisen vieras'. Retorinen analyysi islam ... - Helda - Helsinki.fi
'Vaarallisen vieras'. Retorinen analyysi islam ... - Helda - Helsinki.fi
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
23<br />
raavakin suuntaus, puhujaan painottuva moraalinen ja opetuksessaan käsikirjojen sijasta<br />
suulliseen opetukseen ja jäljittelyyn suuntautunut so<strong>fi</strong>stinen retoriikka. Kolmantena kehitettiin<br />
edellisten kritiikkinä ja laajennuksena <strong>fi</strong>loso<strong>fi</strong>nen retoriikka, kahdessa vaiheessa.<br />
Ensin Sokrates (n. 469-399 eaa.) ja Platon (n. 429-347 eaa.) ”hylkäävät” koko oppialan –<br />
asettavat kyseenalaiseksi retorikkojen monologisen puheen nostaen sen tilalle dialogin.<br />
Filoso<strong>fi</strong>sen retoriikan toiselle syntyvaiheelle oli ominaista kytkeytyminen etiikkaan ja politiikkaan,<br />
teoreettiseksi taidoksi, jonka toinen osa on dialektiikka eli keskustelutaito.<br />
Aristoteleen (384-322 eaa.) on tulkittu nähneen retoriikan tehtävänä löytää joko argumentatiivisia<br />
tai persuasiivisia todisteita inhimillisen tiedon ja sen välittämisen systeemistä 43 .<br />
Logiikan päättelykeinoja ovat tieteelliselle ajattelulle tutut deduktio ja induktio, retoriikalle<br />
ominaista on myös tunteen ottaminen mukaan argumentointiin. Aristoteleen mukaan puheet<br />
voi jakaa kolmeen eri luokkaan 1 päätöksentekoon liittyvä poliittinen puhe, 2 oikeuspuhe<br />
ja 3 esittävä tai juhlapuhe, jotka eroavat toisistaan kuulijoiden, päämäärän, aikaaspektin<br />
ja puheen lajin suhteen. Logos (asia-argumentti), eetos (puhujan vakuuttavuuden<br />
osoittaminen) ja paatos (kuulijoiden tunteisiin vetoaminen) ovat puheen kolme vaikutuskeinoa<br />
- hyvä puhuja käyttää kaikkia kolmea vaikutuskeinoa ja niin, että niitä ei voi puheessa<br />
erottaa toisistaan. Platon ja platonistit hänen jälkeensä vaativat kuitenkin järjen ja<br />
tunteen erottamista, mm. Sokrates taas kritisoi erityisesti retorikkojen ylilyöntejä suostuttelussa:<br />
ihmiset pyrittiin saamaan jonkin mielipiteen taakse esityksellisin keinoin, ei mielipiteen<br />
totuusarvon perusteella. Retoriikan vastustajien kanta voitti ja yli tuhannen vuoden<br />
ajan retoriikka käsitettiin suurin piirtein totuuden vastakohdaksi, epärehelliseksi vaikuttamiseksi.<br />
’Uusi retoriikka’<br />
Retoriikka palautettiin kunniaansa vuonna 1958 kun Ranskassa julkaistiin Chaïm Perelmanin<br />
ja Englannissa Stephen Toulminin teokset. He käsittävät tieteellisenkin argumentaation<br />
vakuutteluksi tai suostutteluksi, jonka lausumattomat esioletukset tulisi pyrkiä tuomaan<br />
esiin. Kolmas ’uuden retoriikan’ isä oli amerikkalainen kirjallisuudentutkija Kenneth Burke<br />
(1897-1994), joka argumentointiin keskittymisen sijaan korostaa retoriikan roolia inhimillisen<br />
toiminnan ymmärtämisessä 44 . Hilkka Summan mukaan Burkea kiinnosti identi<strong>fi</strong>kaatio<br />
keskeisenä retoriikan käsitteenä: puhujan ja yleisön keskinäiseen suhteeseen liitty-<br />
43 Lehtonen 1991, 112-113<br />
44 Summa valottaa burkelaisen dramatistisen perspektiivin sovellutusta sosiologiaan: Erwin Goffmanin vuorovaikutus<strong>analyysi</strong>ssä<br />
(1959) huomion kohteena ovat itse sosiaalinen näytelmä ja sen esittäjät; Burken kiin-
Change language