Suomen Unima ry:n lehti

NUKKE-

TEATTERI 1/2011

Suomen Unima ry:n lehti

Union International de la Marionnette

Nukketeatteri 1/2011

NUKKETEATTERI 1/2011

TÄSSÄ NUMEROSSA

Sisällysluettelo 2

Pääkirjoitus 3

Vuoden nukketeatteriteko 4

Merja Pöyhöselle kritiikin kannukset 5

Esittelyssä UNIMAn uusi puheenjohtaja 6

Teatteritilastoja vuodelta 2009 8

Suomalainen nukketeatteri maailmalle 10

STOA täyttyi katsojista 13

TIP-Festin puuhanaiset Roosa ja Paula 14

Palkittuja esityksiä maailmalla 17

Teatteri Sixfingers Islannissa 18

Vekkulikettu Puolassa 20

Dance, Dance, Dance! Report from Africa 22

Mikropatia! 25

Uusi! Vanha! Nyky! Perinteinen 26

Puppeteeri matkailee: Warhorse 31

Terveisiä Onkiniemestä 41

Merkkipäiviä 41

UNIMAn vuosikokousuutisia 32

Arvioita esityksistä: Näyteikkuna 34

Arvioita esityksistä: Fanatic Figuras 38

Kolumni: Riku Laakkonen 42

Järjestösihteerin palsta: Johanna Uusiranta 43

Kuva: Maiju Tainio/ Sixfingers Theatre

NYKYNUKKETEATTERI HAKEE UUSIA

MUOTOJA JA PAIKKOJA

SIVU 26

Kuva: Timo Väntsi Photo: Timo Väntsi

SATU TEKI VUODEN

NUKKETEATTERITEON

SIVU 4

TIP-MOOTTORIT

ROOSA JA PAULA

PAGE 20

Nukketeatteri 1/2011

PÄÄKIRJOITUS

10. TOUKOKUUTA 2011

Pienin askelin,

mutta koko ajan eteenpäin

SUOMEN UNIMA RY

Puheenjohtaja:

Teija Muurinen

Varapuheenjohtaja:

Marja Susi

varajäsen: Pia Kalenius

Hallituksen jäsenet:

Kati-Aurora Kuuskoski

varajäsen: Roosa Halme

Riku Laakkonen

varajäsen: Aapo Repo

Timo Väntsi

varajäsen: Ilpo Mikkonen

Järjestösihteeri:

Johanna Uusiranta

Kansainvälisen UNIMAn

edustajisto:

Katriina Andrianov

Janne Kuustie

Kati-Aurora Kuuskoski

Nukketeatterin tekijät ovat vuosikymmeniä tehneet töitä sen puolesta, että

tämä taidelaji otettaisiin taidemuotona muiden rinnalla. Joskus tuntuu,

että otamme hyvin hitaita askelia. Samoja asioita jauhetaan vuodesta toiseen

eikä edistystä tapahdu. Pitemmän aikaa kuvioissa mukana olleet tietävät

sanoa, että edistystä on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan.

Ja näkeehän sen toki nykysilminkin. Parin viime vuoden aikana nukketeatterikenttä

on ruvennut suorastaan kihisemään positiivisella tavalla. Esityksiä

tehdään valtavat määrät vuosittain, nukketeatteria palkitaan valtakunnallisesti,

nukketeatteria napataan kerrontamuodoksi muihinkin

taidemuotoihin, tekijät verkostoituvat Suomessa ja rajojen ulkopuolella.

Taiteellisesti on lähdetty uusille vesille, samoin tuotannollisesti on keksitty

uusia tapoja tehdä nukketeatteriesityksiä ja kaiken kaikkiaan nukketeatteri

kiinnostaa mediaa ja suurta yleisöä aiempaa enemmän. Ja kun katsoo teatteritilastoja,

ei nukketeattereita ainakaan laiskottelusta tai vero-eurojen

tyhjäkäytöstä voi syyttää. Ilmassa ovat hyvät merkit nukketeatterin suuresta

läpimurrosta, vaikka se edelleenkin tapahtuisi pikkuaskelin. Eteenpäin

kumminkin!

***

Tämä NUKKETEATTERI-lehti syntyi jälleen UNIMAn jäsenistön avulialla yhteistyöllä.

Toivottavasti lehti tarjoaa ajateltavaa ja uusia näkökulmia nukketeatteriin.

Iso kiitos kaikille lehden tekoon osallistuneille, kirjoittajille

ja materiaalin toimittajille!

Timo Väntsi

päätoimittaja

NUKKETEATTERI

nro 1/2011

ISSN-L 1799-0521

ISSN 1799-0521

Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Hallituskatu 7

PL 42

90015 Oulun kaupunki

www.unima.fi,

email: unimafinland@gmail.com

Painosmäärä 300 kpl

Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n

lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin

erikoistunut kulttuurilehti Suomessa.

Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien

liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Tilaushinta

20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun)

Seuraava numero

ilmestyy lokakuussa 2011. Siihen tarkoitetut

materiaalit tulee toimittaa 15.9.2011 mennessä

osoitteeseen

unimafinland@gmail.com. Lisätietoja: Timo

Väntsi, vantsi@gmail.com.

Toimitus

Päätoimittaja: Timo Väntsi

Toimituskunta: Johanna Uusiranta (tilaukset,

laskutus), Teija Muurinen.

Tämän numeron kirjoittajat: Raimo J. Kinnunen,

Riku Laakkonen, Johanna Latvala, Antti-Juhani

Manninen, Merja Pöyhönen, Johanna

Salo, Maiju Tainio, Marjut Tawast.

Ilmoitushinnat:

1/1 sivu 400€

1/2 sivua 200€

1/4 sivua 100€

1/8 sivua 50€

Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen

unimafinland@gmail.com

Kannen kuva:

Nukketeatteri HOX Company/ TEHDAS

Teatteri: John - Eleanor, ohjaus Merja

Pöyhönen, nuket Timo Väntsi, kuva Milla

Järvipetäjä.

Painopaikka:

Painosalama Oy, Turku 2011

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Linnateatteri / Roni Lehti

3D sai valtakunnallista huomiota ja uusia yleisöjä nukketeatterille. Suurikokoisia nukkeja manipuloivat Satu Paavola ja Martti

Suosalo.

Satu Paavola palkittiin

rohkeasta tien raivaamisesta

Vuoden 2010 nukketeatteriteko-palkinnon

sai teatteritaiteen maisteri,

näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija

Satu Paavola. Perusteluna oli työskentely

aikuisten nukketeatterin

puolesta ja etenkin valtakunnallisesti

huomiota saanut 3D.

Suomalaisen nukketeatterin päivänä 11.2.

julkistettu palkinto jaettiin kolmatta kertaa.

Palkinto annetaan henkilölle tai yhteisölle,

joka on toiminnallaan edistänyt nukketeatteritaidetta

poikkeuksellisella tavalla.

Kyseeseen tulvat niin taiteelliset saavutukset

kuin tuotannolliset toiminnat. Päätöksen

palkinnosta tekee UNIMAn hallitus saatuaan

ehdotuksia jäsenistöltä.

UNIMAn hallituksen perusteluissa todetaan

seuraavaa:

”Satu Paavola on näyttelijäntyönsä ohella

vaikuttanut 1990-luvulta alkaen aktiivisesti

suomalaisella nukketeatterikentällä. Hän on

toiminut nukenrakentajana, käsikirjoittajana,

ohjaajana ja nukeillanäyttelijänä lukuisissa

esityksissä.

Vuonna 2010 ensi-iltansa sai, valtakunnallisesti

suurta huomiota herättänyt, Satu

Paavolan ideoima nukketeatterinäytelmä

3D. Dirty, difficult and dangerous on musta

komedia, jossa Paavola esiintyy yhdessä

Martti Suosalon kanssa. Ohjaajaksi tähän

esitykseen on Paavola saanut, kansainvälistä

mainetta niittäneen, Neville Tranterin

Näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija Satu Paavola

palkittiin UNIMAn vuosikokouksen yhteydessä

keraamikko Tia Laukkasen veistoksella.

Kuva: Timo Väntsi

(Stuffed Puppet Theatre, Holland). Paavola

valmisti esitykseen viisi ihmisen kokoista

nukkea. Esitys on helsinkiläisen Nukketeatterikeskus

Poijun ja turkulaisen Linnateatterin

yhteistuotanto. Syksyllä 2010 3D:tä on

esitetty niin Turun Linnateatterissa kuin

Aleksanterin teatterissa Helsingissä.

Suomalaisella teatterikentällä nukketeatteri

on helposti mielletty marginaaliseksi ilmiöksi

ja esitykset ovat pääsääntöisesti pienimuotoisia

ja lapsille suunnattuja. Satu Paavola

on kuitenkin rohkeasti uskonut nukketeatterin

ilmaisuvoimaan suurellakin näyttämöllä

ja toteuttanut oman näköisiään esityksiä

suurella ammattitaidolla ja ennen kaikkea

suurella rakkaudella nukketeatteritaidetta

kohtaan. Suomessa on näyttävä kaarti

lahjakkaita nuoria nukketeatteritaiteilijoita.

Heidän tietään Paavola on tasoittanut

ravistelemalla teatterikenttää näkemään

nukketeatterin mahdollisuudet. Paavola ei

esityksissään pelkää tarttua vaikeisiinkaan

aiheisiin.

Satu Paavolassa yhdistyvät taiteilijan lahjakkuus

ja toisaalta pyyteetön, koko sydämestä

tehty työ rakastamaansa taiteenlajia, nukketeatteria

kohtaan.”

Satu Paavola palkittiin UNIMAn vuosikokouksen

yhteydessä 18.3. Tämän vuoden nukketeatteriteko-ehdotuksia

aletaan koota vuoden

lopulla. Ehdotuksia voi lähettää Suomen

UNIMAlle.

Nukketeatteri 1/2011

Nukketeatterihistoriaa!

Merja Pöyhöselle

Kritiikin Kannukset

Vuoden 2011 Kritiikin kannukset

sai nukketeatteriohjaaja Merja

Pöyhönen. Palkittu ohjaaja kiitteli

palkinnonjakajia todeten kannusten

olevan samalla huomionosoitus

koko taidelajille. Erityisesti

perusteluissa painoi Pöyhösen

läpimurto-ohjaus John – Eleanor,

joka on saanut huomattavan kiittäviä

arvioita valtakunnan medioita

myöten. Palkinnon jakoi Suomen

Arvostelijoiden Liitto ry. Palkinto

annetaan vuosittain merkittävästä

taiteellisesta läpimurrosta tai siihen

verrattavasta suorituksesta, ja se

jaettiin nyt 50. kerran.

Kansallisteatterin Lavaklubi täyttyi keskiviikkona

27.4. toimittajista, eri alojen kriitikoista

ja menneiden vuosien palkituista.

Turkulainen Merja Pöyhönen oli saapunut

pokkaamaan huomattavan tunnustuspalkinnon,

Kritiikin kannukset, joita ovat aiemmin

saaneet monet sittemmin paikkansa vakiinnuttaneet

taitelijat. Joukossa on mm. säveltäjä-kapellimestari

Jorma Panula, teatteriohjaaja

Kalle Holmberg, ohjaaja Risto

Jarva ja taidemaalari Marjatta Tapiola.

- Moni näistä palkituista on sittemmin vakiinnuttanut

asemansa maamme taidekentässä,

mutta täytyy muistaa, että palkittaessa he

ovat olleet vielä uusia tekijöitä, muistutti liiton

hallituksen puheenjohtaja Siskotuulikki

Toijonen.

Perusteluissa todetaan mm. seuraavaa:

”Merja Pöyhönen, 30, on tämän hetken aktiivisimpia

ja lahjakkaimpia nuoria nukketeatterintekijöitä.

Pöyhösen läpimurto on helmikuussa

ensi-iltansa saanut John-Eleanor.

Turun kulttuuripääkaupungin ohjelmistoon

kuuluva aikuisten nukketeatteriesitys yhdistää

kekseliäästi teatterin, historiantutkimuksen

ja nukketeatterin keinoja. Näytelmä

kertoo keskiajalla eläneestä transvestiitista

ja prostituoidusta John Rykeneristä. Sukupuolen

rajoja ja seksuaalinormeja omaperäisellä

tavalla kommentoiva näytelmä risteilee

onnistuneesti toden ja fiktion, historian

ja nykyajan, komiikan ja draaman välillä.

Pöyhösen ohjauksessa pääsevät oikeuksiinsa

keskiajantutkija Tom Linkisen ja nukketeatteritaiteilija

Timo Väntsin oivaltava käsikirjoitus

ja hienosti toisiaan täydentävä näyttelijäntyö.

Nukketeatteri on Suomessa pitkään ollut aliarvostettu

taiteenlaji. Merja Pöyhösen kaltaisten

kunnianhimoisten, koulutettujen tekijöiden

myötä ala on 2000-luvulla alkanut

näyttäytyä ennakkoluulottomana ja innovatiivisena,

rohkeasti eri tekniikoita kokeilevana

taidemuotona, jolle yhteiskunnallisetkaan

aiheet eivät ole vieraita.”

Vakavia teemoja

villalankanukeilla

Merja Pöyhönen on ensimmäinen nukketeatteritaiteilija,

joka on saanut Kritiikin Kannukset.

Perusteluissa nostetaan esiin myös Pöyhösen

toinen lähiaikojen ohjaustyö, työryhmä Kuuman

Ankanpoikasen lasten nukketeatteriesitys

Meteliä, parsakaalia ja possu tai hevonen.

”Antti-Juhani Mannisen ja Lotta Virtasen

esittämän, ulkopuolisuuden, ulkomaalaisuuden

ja pakolaisuuden teemoja käsittelevän

näytelmän ydin on vakavaa asiaa, joka toteutuu

lapsi- ja aikuisyleisölle erilaisilla,

toisiinsa limittyvillä merkityksillä. Lapsen

mielikuvitusleikkien maailma on teoksessa

otettu haltuun niin hienosti, että villalangasta

tehtyjen nukkien keskinäiset julmuudet ja

ystävyydet tempaisevat aikuisenkin mukaan

tarinan todellisuuteen.”

Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta

vuonna 2005 valmistunut Pöyhönen on esiintynyt

nukketeatteriesityksissä Yhteenveto

planeettojen välisistä etäisyyksistä, kokeilevassa

yhteisproduktiossa Alla Poen sekä

lasten nukketeatterinäytelmässä Likinäköinen

prinsessa. Hän on toteuttanut sooloesityksensä

Kiiltokuva. Hänen ohjauksiaan on

myös Urpo ja Turpo Villissä Lännessä (Turun

AMK ja Turun Kaupunginteatteri).

Palkintojen jakotilaisuudessa Kansallisteatterin

Lavaklubilla näytettiin myös katkelmat

esityksistä John – Eleanor sekä Meteliä, parsakaalia

ja possu tai hevonen.

teksti ja kuvat: Timo Väntsi

Lisätietoja: www.sarv.fi

Lautakunnan puheenjohtaja Heikki Kastemaa (vas.) ojensi palkinnon Merja Pöyhöselle. Jakajina myös

Siskotuulikki Toijonen, sekä onnittelemaan saapunut Teoston edustaja.

Nukketeatteri 1/2011

Janne Kuustie jatkaa kansainvälisenä edustajana

Teija Muurinen on

Suomen UNIMAn uusi puheenjohtaja

Suomen UNIMAn johtoon astui

kevään vuosikokouksessa nukketeatteritaiteilija

Teija Muurinen

Helsingistä. Valinta tehtiin yksimielisesti

ilman äänestyksiä. UNIMAa

useamman vuoden johtanut Janne

Kuustie jatkaa edelleen yhtenä

kansainvälisenä edustajana ja toimii

moottorina UNIMAn ja Akseli Klonkin

kansainvälisessä suurhankkeessa,

jossa yritetään saada UNIMAn

kansainvälinen kongressi ja festivaali

Ouluun vuonna 2016.

Teija Muurinen tunnetaan Nukketeatterikeskus

Poijun perustajajäsenenä ja yhtenä

osakkaana. Hän on työskennellyt nukketeatterin

saralla oman sooloteatterinsa Teatteri

Helmen kautta. UNIMAn hallituksessa hän on

ollut vuodesta 2008 asti.

Teija, miksi halusit puheenjohtajaksi?

Ennen puheenjohtajaksi tuloani ehdin toimia

Uniman hallituksessa useamman vuoden

ja koin sen mielekkääksi ja antoisaksi tavaksi

osallistua koko nukketeatterialan kehittämiseen.

Oma elämäntilanteeni on nyt, lasten

ollessa jo isoja, sellainen että aikaa ja

energiaa riittää paremmin myös yhteisten

asioiden hoitoon. Lisäksi oma työni Nukketeatterikeskus

Poijussa antaa minulle liikkumavaraa

järjestötyöhön.

UNIMA ei ole ammattijärjestö eikä teatteri.

Mitä UNIMA sinulle on?

Unima on vapaaehtoispohjalta toimiva järjestö,

jossa edistämme omalle alallemme

tärkeitä asioita ja kannamme vastuuta nukketeatteria

koskevista kysymyksistä. Unima

on nukketeatterilaisten kohtaamispaikka ja

toimiminen Unimassa on minulle mahdollisuus

tutustua uusiin ihmisiin ja tapoihin tehdä

nukketeatteria.

Mihin suuntaan haluaisit omalta osaltasi

kehittää Suomen UNIMAa?

Suomen Unima on kehittynyt upealla tavalla

nukketeatterialaa palvelevaksi järjestöksi.

Painopisteenä on ollut taiteilijoiden ammatillisen

identiteetin tukeminen, ammatillisen

koulutuksen kehittäminen ja Suomalaisen

Nukketeatterin Näyteikkuna-tapahtumien

järjestäminen. Nyt koen tärkeäksi tehdä uudelleen

näkyväksi myös sitä laajaa harrastajakenttää,

josta suuri osa jäsenistöstämme

tulee. Ammattilaisilla ja harrastajilla voi olla

paljonkin annettavaa toinen toisilleen. Toivon

että voimme löytää rahoitusmahdollisuuksia

erilaisiin harrastajille suunnattuihin

koulutuksiin ja tapahtumiin.

On myös tärkeää, että harrastajaryhmillä

olisi mahdollista saada ammattilaisten apua

esim. käsikirjoitukseen ja ohjaukseen. Samalla

ehkä pystyisimme työllistämään nuoria

nukketeatteritaiteilijoita. Lasten taidekasvatus

on toinen minulle tärkeä ja sydäntäni

lähellä oleva asia: toivon että nukketeatterin

tekemistä pääsisi kokeilemaan mahdollisimman

moni lapsi koulujen ilmaisutaidon

tunneilla ja että erilaisten taidekoulujen

opetussuunnitelmiin lisättäisiin nukketeatteri

yhtenä osa-alueena. Nukketeatterikasvatus

voisi olla mahdollisuus nuorille taiteilijoille

työllistyä.

Missä asioissa Suomen UNIMA on mielestäsi

toiminut hyvin?

Suomen Unima on ollut ansiokkaasti nostamassa

nukketeatteritaidetta muiden taidealojen

rinnalle.

Olemme olleet mukana kehittämässä koulutusjärjestelmää,

joka takaa vastaisuudessakin

sen, että Suomesta löytyy koulutettuja

nukketeatterin ammattilaisia.

Olemme onnistuneet järjestämään hienoja

tapahtumia, joissa niin nuoret kuin kokeneemmatkin

taiteilijat ovat näyttäneet

parasta osaamistaan. Suomalaisen Nukketeatterin

Näyteikkuna, joka on edellisen puheenjohtajan

Janne Kuustien luomalla konseptilla

ja taitavissa käsissä muotoutunut

huikeaksi kokonaisuudeksi, on loistava esimerkki

onnistuneista tapahtumista. Lisäksi

oma lehtemme on viime vuosina kokenut

muodonmuutoksen ja nyt siinä riittää ihastelemista

muillekin kuin nukketeatterilaisille.

Missä asioissa UNIMAlla olisi syytä parantaa

toimintatapojaan? Onko joku asia jäänyt

huonolle hoidolle?

Varmasti on monia asioita, joissa on parantamisen

varaa. Minusta ennen kaikkea on huomioitava

ne resurssit, joilla me Unimassa toimimme.

Järjestösihteerin palkkaaminen on

ollut hurja harppaus eteenpäin. Ensimmäinen

työntekijämme Kati Aurora Kuuskoski ja

nykyinen Johannamme ovat tyhjästä luoneet

toimintatapoja ja käytäntöjä, joilla Uniman

toiminta on tullut tehokkaammaksi ja näkyvämmäksi.

Ikävää on kuitenkin se, että pesti

on ollut aina lyhyt, vain kahden vuoden

mittainen. Toisin sanoen, juuri kun homma

alkaa sujua, pitää työntekijää vaihtaa. Tavoitteena

on tulevaisuudessa löytää ratkaisu

siihen, että olisi taloudellisesti mahdollista

saada jatkuvuutta järjestösihteerin työsuhteeseen

ja näin ollen myös käytännön asioiden

hoitaminen helpottuisi.

Tämä ratkaisu olisi ehkä mahdollista löytää

yhteistyössä Nukketeatterikeskus Poijun

kanssa.

Uniman hallituksessa on ideoitu monia hienoja

työryhmiä, joiden toiminta on kuitenkin

jäänyt käynnistämättä. Esimerkiksi TEMEen

on perustettu nukketeatterilaisten oma kilta,

mutta asian hoitaminen on jäänyt täysin

kesken. Haluamme profiloitua nukketeatterin

ammattilaisina, mutta emme silti ole

saaneet aikaiseksi ohjeellista hinnastoa, jonka

mukaan ammattilaisen olisi helpompi hinnoitella

työnsä. Taidekasvatustyöryhmä ehti

myös hautautua ennen syntymäänsä.

Millaisin sanoin mainostaisit suomalaista

nukketeatteria kulttuurialan vaikuttajille?

Nukketeatteri on uskomattoman monipuolinen

taiteenlaji, joka koskettaa, itkettää,

naurattaa ja ihastuttaa. Se on monelle lapselle

ensimmäinen kosketus teatteriin ja

synnyttää kenties ikuisen rakkauden kaikkea

kulttuuria kohtaan. Suomessa on vahvoja,

osaavia nukketeatteritaiteilijoita, joiden

esitykset kilpailevat kansainvälisellä tasolla.

Olkaamme siis ylpeitä suomalaisesta nukketeatterista.

Nukketeatterissa on taikaa!

UNIMAn toimisto on siirtynyt usein puheenjohtajan

mukana paikkakunnalta toiselle.

Onko mahdollista, että UNIMAn toimisto

toimii joskus Helsingissä, ja mitä

etuja/haittoja siitä voisi olla?

On mahdollista, että toimisto siirtyy jossain

vaiheessa Helsinkiin. Nukketeatterikeskus

Poijulla on hyvät resurssit vastaanottaa

Uniman toimisto omiin tiloihinsa. Positiivista

tässä muutossa olisi se, että Poijun tiloissa

toimiessaan Unimalla olisi mahdollista hyödyntää

sitä kulttuurituotantoon ja teatte-

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Timo Väntsi

Teija Muurinen johtaa puhetta Suomen UNIMAssa Janne Kuustien jälkeen. Janne jatkaa edelleen kansainvälisenä edustajana.Tekemistä onkin,

sillä Oululla on kova yritys saada UNIMAn kongressi ja festivaali vuonna 2016.

Kolmikko edustaa

Suomea Kiinassa 2012

reiden hallintoon liittyvää osaamista, joka

Poijulla on olemassa. Toimiva ja asiantunteva

työyhteisö tarjoaisi Uniman työntekijälle

tukea käytännön asioiden hoitamiseen, talouteen,

apurahoihin ja tapahtumien sekä

koulutusten järjestämiseen liittyvissä ongelmissa.

Käytännössä moni asia varmasti hoituu Helsingistä

käsin helpommin. Lisäksi toimisto,

kirjasto ja arkisto olisivat jäsenistölle sekä

nukketeatterin tai teatterin opiskelijoille

helpommin saavutettavissa.

Mikä itseäsi kiinnostaa nukketeatterissa?

Minua kiinnostaa nukketeatterin monipuolisuus

taiteenlajina. Paitsi että nukketeatterissa

yhdistyvät eri taiteen osa-alueet niin

sen käyttömahdollisuudet ovat myös rajattomat

etenkin taiteen soveltavalla puolella.

Millaisista nukketeatteriesityksistä vaikutut

eniten?

Pieni on kaunista. Nukketeatteri kaikessa yksinkertaisuudessaan

ja pienimuotoisuudessaan

on monesti koskettavinta.

Timo Väntsi

Suomen UNIMAn kansainväliset edustajat

seuraavalle nelivuotiskaudelle ovat Kati-Aurora

Kuuskoski (Oulu), Katriina Andrianov

(Akaa) ja Janne Kuustie (Oulu).

Edustajat valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa

maaliskuussa.

Kansainvälisten edustajen tärkein tehtävä

on edustaa Suomen UNIMAa kansainvälisissä

kokouksissa. Lähin kongressi on

kesällä 2012 Kiinan Chengdussa. Kiinassa

valitaan myös seuraavan kongressin ja

festivaalin pitopaikka. Yksi vahva ehdokas

vuodelle 2016 on Oulu, joten suomalaisilla

on merkittävä rooli seuraavassa

kongressissa.

Suomen edustajiston määrä pieneni viime

kaudesta neljästä kolmeen. Edustajien

lukumäärä määräytyy kunkin yhdistyksen

jäsenmäärän mukaan.

Edellisen nelivuotiskauden kansainvälisiä

edustajia olivat Katriina Andrianov, Anne

Rautiainen, Hannu Räisä ja Janne Kuustie.

Hallitukseen

uusia jäseniä

Suomen UNIMAn hallitus uusiutui osittain

maaliskuisessa vuosikokouksessa. Uusina

jäseninä hallitukseen tulivat oululainen

Kati-Aurora Kuuskoski (UNIMAn järjestösihteeri

2007-2009) ja akaalainen Riku

Laakkonen, joka tunnetaan mm. Teatteri

Ramppi&Kuumeesta.

Laakkonen tuli hallitukseen Teija Muurisen

tilalle yhdeksi vuodeksi. Muurinen valittiin

puheenjohtajaksi, mutta hän olisi hallituksen

jäsenenä erovuoroisena ensi vuonna.

Erovuorossa ollut nukketeatteritaiteilija

Timo Väntsi (Turku) valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle.

Hallituksessa jatkaa edelleen

Turun taideakatemian lehtori Marja

Susi Kaarinasta.

Valinnoissa käytiin yksi äänestys Riku Laakkosen

ja Aapo Revon kesken. Äänet jakautuivat

Laakkosen hyväksi 13-1.

Varajäseninä toimivat Ilpo Mikkonen, Roosa

Halme, Pia Kalenius ja Aapo Repo.

Nukketeatteri 1/2011

Poiju Teatteritilastojen 2009 nousija:

Akseli Klonk esiintyi ja

Mukamas liikkui eniten

Esityskertojen määrissä laskien

nukketeatteri Akseli Klonk Oulusta

oli toissa vuonna maamme aktiivisimpia

nukketeattereita. Vapaan

kentän teattereista Klonk oli peräti

ykkönen 468 esityksellään. Teatteri

Mukamas on pitänyt pintansa maan

kiertävimpänä teatterina.

Tiedot käyvät ilmi vuoden 2009 Teatteritilastoista.

Teatterin Tiedotuskeskus kokoaa

maamme teatterien tiedot ja julkaisee ne

vuosittain. Tuoretta tietoa saadaan piakkoin,

sillä vuoden 2010 tilastot ilmestynevät

kesän korvalla.

Tilastoissa ovat mukana omissa taulukoissaan

sekä teatteri- ja orkesterilain piirissä

olevat teatterit (ns.VOS-teatterit) että rahoituksen

ulkopuolella olevat teatterit (ns.

vapaan kentän teatterit).

VOS- ja vapaan kentän nukketeatterien kärki

on esitysmäärien mukaan seuraavanlainen:

Nukketeatteri Akseli Klonk 468, Nukketeatteri

Sytkyt 370, Nukketeatterikeskus

Poiju 303, Teatteri Mukamas (VOS) 269,

Teatteri Hevosenkenkä (VOS) 267 ja Nukketeatteri

Sampo (VOS) 246.

Katsojamäärien mukaan ykköspaikalle on

sen sijaan kirinyt Nukketeatterikeskus Poiju.

Katsojamäärien mukainen nukketeatterien

kärki oli vuonna 2009 seuraava: Poiju 33.369,

Hevosenkenkä 32.224, Sampo 28.125, Mukamas

27.468, Akseli Klonk 25.916 ja Nukketeatteri

Sytkyt 19.131.

Muiden tilastoissa olevien nukketeatterien

esityskerrat jäävät alle sadan ja katsojamäärät

ovat nelinumeroisia: Teatteri Taiga-Matto

Turusta 71 esityskertaa (katsojia

7486), Mustan ja Valkoisen teatteri Imatralta

35 esityskertaa (katsojia 3073), Teatteri

Capelle Jyväskylästä 49 esityskertaa (katsojia

2952), Nukketeatteri Rooma Helsingistä

27 esityskertaa (katsojia 1818) ja Matkalaukkuteatteri

Rovaniemeltä 33 esityskertaa

(katsojia 1042). Huomattavaa toki on, että

kaikki ovat 1-2 henkilön teattereita.

Huomattavaa on Poijun nousu kärkikolmikkoon

millä mittarilla tahansa mitattuna. Rahoituslain

ulkopuolisia teattereita tilastoissa

on 53 kappaletta, ja niistä Poiju sai kolmanneksi

suurimmat yleisöt heti Tampereen Komediateatterin

(71.000) ja Uuden Iloisen

ENITEN ESITYKSIÄ: Akseli Klonk, kuva esityksestä Merenkuninkaan lahja, näyttelijät Jouni Järvenpää

ja Tobias Effe, nuket Virpi Tanskanen. Kuva Rauli Koskinen.

ENITEN ESITYKSIÄ KOTIKUNNAN ULKOPUOLELLA: Teatteri Mukamas. Kuva esityksestä Sirkkaseikkailu,

näyttelijä Annukka Martikainen, kuva: Patrick/Grass

Teatterin (38.200) jälkeen. VOS-teattereista

Mukamas on ryhmien ja pienteattereiden

sarjassa tilastoissa esitysmääriltään toisena

heti Linnateatterin jälkeen.

Mukamaksella on ollut perinteisesti eniten

esityksiä kotikunnan ulkopuolella, ja niin oli

edelleen vuonna 2009. Perässä tulivat Eurooppa

Neljä ja Kajaanin kaupunginteatteri.

Myös rahoituslain ulkopuoliset ryhmät kiertävät

aktiivisesti. Vapaan kentän ryhmistä

eniten kotikunnan ulkopuolisia esityksiä oli

Sytkyillä (295 eli 80% esityksistä) ja Poijulla

(200 esitystä eli 66%). Sytkyt esiintyi ulkomailla

kaikkiaan 29 kertaa vuonna 2009,

toiseksi eniten vapaan kentän ryhmistä. Ohi

meni Teatteri Quo Vadis, joka kävi esiintymässä

ulkomailla 36 kertaa.

Valtakunnan paras täyttöaste oli Nukketeatteri

Sampolla, jonka sali täyttyi keskimäärin

99,7 prosenttisesti. Keskimääräinen täyttöaste

teattereilla on 70%.

Lisärahoitusta

tuli vuodelle 2010

Sekä lainpiirissä olevat että lain ulkopuolella

olevat teatterit saivat toiminnalleen lisärahoitusta

vuodelle 2010, ja tämä näkyy jo

arviona vuoden 2009 tilastoissa.

VOS-nukketeatterien valtionavustukset kas-

Nukketeatteri 1/2011

VOS-NUKKETEATTERIEN SUURIMMAT KATSOJAMÄÄRÄT: Teatteri

Hevosenkenkä. Kuva esityksestä Lohikäärme ja seitsemän prinsessaa,

kuva: Miska Reimaluoto.

ENITEN KATSOJIA KAIKISTA NUKKETEATTEREISTA:

Nukketeatterikeskus Poiju. Kuva esityksestä

Ofelia ja varjojen teatteri. Nukke ja valokuva:

Iida Vanttaja.

voivat 5-13%. Hevosenkenkä sai valtionosuutta

ja -tukea 431.224€, Sampo 316 293€

ja Teatteri Mukamas 290 578€. Kuntien osuudet

pysyivät kutakuinkin ennallaan tai jopa

hieman laskivat.

Rahoituslain ulkopuolisista ryhmistä huima

hyppäys vuodesta 2009 vuoteen 2010

tapahtui Poijulla ja Akseli Klonkilla. Poijun

valtionavustus nousi 20.000 eurosta peräti

130.000 euroon. Akseli Klonkin nousu oli

12.000 eurosta 30.000 euroon.

Tilastoissa todetaankin, että lakisääteisen

tuen ulkopuolella olevien teatteri- ja tanssiryhmien

määrä on voimakkaasti lisääntynyt

viime vuosina ja paine tukijärjestelmän

uusimiseen on edelleen suuri. Vuoden 2010

budjetista osoitettiinkin merkittävät korotukset

teatterin, tanssin, sirkuksen ja säveltaiteen

vapaalle ryhmäkentälle. Rahoituslain

ulkopuolella olevien teatteriryhmien

määräraha nousi 70% ja oli 2.4 miljoonaa

euroa. Uusia ryhmiä otettiin tuettavien ryhmien

piiriin kuusi. Toiminta-avustusta tältä

momentilta sai 34 ryhmää.

ENITEN ESITYKSIÄ ULKOMAILLA: Nukketeatteri

Sytkyt. Kuvassa Juha Laukkanen

hampaiden hoitovalistusesityksessä

porilaisissa päiväkodeissa. Kuva: Heikki

Westergård/SK.

Näytäntökaudella 2008-2009 maamme VOSteattereilla

oli ohjelmistossa 345 eri näytelmää,

joista kotimaisia kantaesityksiä 69 ja

ulkomaisia kantaesityksiä 33 kpl. Aikuisten

puhenäytelmiä kaikista kantaesityksistä oli

50%, musiikkinäytelmiä 15%, lasten- ja nuortennäytelmiä

18%, nukketeatteria 8% ja sekalaisia

ohjelmia 8%.

Rahoituslain ulkopuolisilla ryhmillä oli ensi-iltoja

yhteensä 117, joista kantaesityksiä

96, eli 82%. Aikuisten puhenäytelmien osuus

myydyistä lipuista oli 25%, lasten- ja nukkenäytelmien

osuus 37% ja musiikkinäytelmien

osuus 1%. Ryhmien esityksistä huomattava

osuus on muita kuin em. näytelmälajeihin

kuuluvia. Esim. musiikki- ja runoesityksiä,

sirkusta, poikkitaiteellisia esityksiä, sanatonta

teatteria jne. Niiden osuus myydyistä

lipuista oli peräti 37%.

Timo Väntsi

Teatteritilastot löytyvät Teatterin Tiedotuskeskuksen

sivuilta: www.tinfo.fi

KOMMENTTI

Tilastot

kertovat

Teatteritilastot ovat jännää luettavaa.

Ensi-illat, ohjelmistossa olevat esitykset,

henkilötyövuodet, rahoitus, kiertue-elämä…

Kaikki on pakattu luvuiksi. Ja virkistävää

on katsella teatteritoimintaa vaihteeksi

pelkkinä lukuina; taiteellisen laadun

tilastoimiseen ei ole vielä löytynyt yhteismitallisia

määreitä.

Lain piirissä olevia ja vapaalla kentällä toimivia

teattereita ei kaikilta osin voi eikä

kannata vertailla. Kentällä toimitaan niin

erilaisin resurssein. Mutta vertailenpa silti.

Vuosittaiset esitysmäärät ovat selkeitä

lukuja, keikat ovat keikkoja pienellekin.

Huomattavaa on, että esitysmääriltään

vilkkaimpien nukketeatterien kärkikolmikko

koostuu kolmesta vapaan kentän teatterista.

Vasta sen jälkeen tulevat kolme VOSnukketeatteria.

Kaikkea luvut eivät kerro. Luvut eivät kerro

sitä, saivatko esim. vapaan kentän teatterien

esiintyjät palkkaa esityksistä, mentiinkö

keikalle lippuriskillä tai jouduttiinko

esitys peräti perumaan kun ei tullut yleisöä.

Tai istuiko katsomossa kaksi katsojaa?

Palkka ja jollakin lailla varmistettu yleisö

lienevät kunnossa vakiintuneilla teattereilla.

Kun lukee katsojamääriä, nousevat Poiju

ja VOS-teatterit ohi vapaiden ryhmien. Tämä

kertonee toimivasta myyntikoneistosta,

joka on vakiintuneilla teattereilla paremmalla

tolalla. Voisiko lukuja tulkita niin,

että lain piirissä olevat teatterit ja uutena

tulokkaana Poiju, pystyvät tehokkaammin

myymään esityksensä ja suuremmille

saleille kuin vapaat ryhmät?

Kaikille nukketeattereille yhteistä on kuitenkin

huikea työmäärä ja suht pieni henkilökunta.

Tätä ihmeellistä lukuviidakkoa

lukiessa vastaan tulee kysymyksiä: onko

mahdollista, että pienellä teatterilla on

enemmän esityksiä kuin vuodessa on päiviä?

Mistä koostuvat henkilötyövuodet?

Kuinka nämä teatterit ylipäänsä pystyvät

tulemaan toimeen?

Tilastot eivät ole turhan takia olemassa.

Onhan oikeus ja kohtuus, että kaikki näkevät,

mitä julkisilla varoilla tehdään.

Ne ovat myös tärkeää tietoa rahoituksista

päättäville. Jos et ole tilastoissa, sinua ei

ole ammattikentällä olemassa, taitaa kuulua

julma totuus. Tällä rintamalla nukketeatterilaisilla

on paljon tekemistä, sillä

kaikki suomalainen ammattinukketeatteri

ei vielä näy tilastoissa.

Timo Väntsi

Nukketeatteri 1/2011

Kansainvälistyminen on

ihmisten kohtaamista

Unohda pororomantiikka ja ole oma itsesi

Tee hyvä esitys! Lähde maailmalle! Tapaa ihmisiä! Ideoikaa yhdessä! Tavatkaa uudestaan! Periaatteessa kansainvälistyminen

on näin yksinkertaista, jos on uskominen Stoassa 18.3. pidettyyn seminaariin ”Suomalainen nukketeatteri

maailmankartalle”. Kansainvälistymisen askeleita pohtiva keskustelutilaisuus päätyi pohtimaan, mitä lopulta

on suomalainen nukketeatteri? Miten suomalainen nukketeatteri sijoittuu kansainvälisesti ja missä sen paikka on

nukketeatterin maailmankartalla? Ainakaan maailmalle ei väen väkisin tarvitse mennä porojen ja yöttömän yön

klisheiden varassa.

Suomen UNIMAn ja Nukketeatterikeskus Poijun

järjestämä seminaari kokosi muutaman

kymmentä keskustelijaa Näyteikkunan aattopäivänä.

Alustajina keskustelussa olivat

tutkija Katriina Andrianov, nukketeatteritaiteilija

Rene Baker (UK), nukketeatteritaiteilija

Ishmael Falke sekä tuottaja Jukka Hytti.

Keskustelua juonsi näyttelijä Satu Paavola.

Kansainvälisyys puhuttaa nukketeatteriväkeä,

sillä moni tuotanto reissaa jo nyt ympäri

maailmaa ja kansainväliset taiteilijat tekevät

yhteistyötä suomalaisten kanssa. Voisi

toisaalta sanoa myös, että kansainvälisyys on

aina kuulunut suomalaiseen nukketeatteriin.

Ensimmäisenä alustuksensa pitänyt tutkija

Katriina Andrianov aloitti pohtimalla, mitä

suomalainen nukketeatteri ylipäänsä on.

Hän arvioi, että hänen olisi helpompi määritellä,

mitä on australialainen

nukketeatteri kuin suomalainen

nukketeatteri. Erot sisältäpäin

näyttävät usein suuremmilta

kuin ne ulkopuolisen silmin

ovatkaan.

-Määrittelyt saattaisivat kuitenkin

olla australialaisten

mielestä liian kategorioituja.

-Kun puhutaan, mitä on suomalainen

nukketeatteri, pitää kysyä

myös mitä on suomalaisuus

ylipäätään.

Suomalainen nukketeatteri

on Andrianovin mielestä jo lähtökohdiltaan

kansainvälistä. Monet tekijät ovat syntyjään

ei-suomalaisia, ja tuovat suomalaiseen nukketeatterikulttuuriin

oman kulttuurinsa traditiot.

Andrianovin mielestä koko taidemuoto,

nukketeatteri, on muualta tullut.

-Väitteeni on, että Suomessa nukketeatteri

on tuontituote. Karhunpeijaiset eivät ole

nukketeatteria.

Kansainväliset vaikutteet, erityisesti venäläiset,

ovat selvästi näkyvissä suomalaisessa

nukketeatterikentässä. Esimerkiksi Turun

Taideakatemian sisältöön ja opetukseen on

tullut venäläistä traditiota luonnollisesti pitkäaikaisen

opettajan Anna Ivanova-Brashinskayan

kautta.

Vaihtoehtoa sanalle

nukketeatteri?

Englannin sana puppet aukeaa suurelle yleisölle

ja erottaa teatterinuken lelunukesta,

doll. Suomessa sanalle nukketeatteri koetetaan

toisinaan löytää kattavampi termi. Andrianov

itse on viehättynyt sanasta näyttämöanimointi,

mutta laajalti ymmärrettävää

termiä ei ole löytynyt.

-Suomessa sinnikkäästi opetetaan yleisölle,

että nukke voi olla mitä vain. Meille nukketeatterilaisille

asia on päivänselvä, mutta

uskon, että tulee menemään vielä pitkään,

Halu kansainvälisyyteen

tultava

luonnostaan

ennen kuin suuri yleisö ymmärtää asian kokonaisuudessaan.

Andrianov on seurannut, miten nukketeatterin

keinoja esiintyy runsaasti eri taiteenlajeissa,

sirkus ja tanssi etunenässä. Nukketeatterilaiset

saattavat joskus kritisoida

teatterissa nähtyä epäammattimaista nuken

käsittelyä tai animointia. Andrianovin mielestä

meidän olisi syytä hyväksyä, että täydellinen

animointi, elottoman herättäminen

elolliseksi, ei aina ole edes esityksen tavoite.

Suomalaiseen nukketeatterikenttään mahtuu

perinteistä ilmaisua ja uutta estetiikkaa.

Andrianov kaipaa suomalaiseen nukketeatteriin

enemmän Teatteria.

-Riittääkö kaunis ja hyvin tehty nukke hyvin

manipuloituna hyväksi esitykseksi. Minusta

ei riitä.

Hän provosoi nukketeatteriväkeä katsomaan

peiliin.

-Joskus esiintyy sitä, että nukketeatteriväki

väheksyy tai ylenkatsoo ammattitaidotonta

nuken käsittelyä esimerkiksi teatteriesityksissä.

Mutta toisaalta ei olla moksiskaan epäammattimaisesta

näyttelijäntyöstä nukketeatteriesityksissä.

Suomalaisten aika

olla antava osapuoli

Rene Baker työskentelee tällä hetkellä

opettajana Turun Taideakatemiassa.

Brittiläissyntyisellä, sittemmin

Espanjaan muuttaneella

taiteilijalla on pitkä suhde maahamme

ja suomalaiseen nukketeatteriin.

Hän on toiminut täällä

esiintyjänä ja opettajana ensimmäisen

kerran 90-luvun puolivälissä.

Bakerin arvion mukaan suomalainen

nukketeatterikenttä on

ollut jo vuosikymmeniä avoin ja

aktiivinen hankkimaan vaikutteita

ja oppia ulkomailta. Moni kansainvälinen

tähti ja teatteriseurue on tehnyt yhteistyötä

suomalaisten kanssa.

-Suomalaisten olisi aika sanoa, että ehkä

meillä olisi nyt jotain tarjottavaa muualle.

Tie kansainväliseen uraan on periaatteessa

selvä ja yksinkertainen: hyvät esitykset.

Ne puolestaan taas saavat katsojat kiinnostumaan,

mistä tekijä on kotoisin.

Mielikuvat syntyvät joskus pienistä osasista,

jotka muodostavat jonkunlaisen kokonaiskuvan.

Valmistautuessaan Suomen pestiinsä

Baker näki Jani Nuutisen soolosirkusesityksen,

jossa käytettiin esinemanipulaatiota.

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Ilpo Mikkonen

Jukka Hytti, Ismael Falke, Katriina Andrianov, Rene Baker ja juontaja Satu Paavola (takana) pohtivat suomalaisen nukketeatterin mahdollisuuksia

maailmalla.

Samoihin aikoihin hän näki erikoisen

suomalaisen elokuvan, jossa

liikuttiin sirkuksen maailmassa.

-Tämän erikoisen elokuvan ja näkemäni

esityksen linkitin jotenkin

mielessäni. Siitä tuli minun ”Suomi”.

Voimakas mielikuva avaa portteja

muullekin kulttuurille kyseisestä

maasta. Esimerkiksi Aki Kaurismäen

elokuvat ovat taatusti avanneet

tietä muillekin suomalaisille elokuville.

Rene Baker siteerasi suomalaista

animaatiota käsittelevää lehtijuttua, jossa

sitä luonnehdittiin ”small mental movements

between people” . Niin ikään animaation arveltiin

olevan tiukasti kiinni yhteiskunnallisessa

keskustelussa, sosiaalisissa ongelmissa

ja jopa maan historiassa. Voisikohan suomalaisesta

nukketeatterista tehdä samansuuntaisen

analyysin?

Onko pakko

kansainvälistyä?

Small mental

movements

between people?

Suomalaisen nukketeatterin ei Bakerin mielestä

pidä yrittää olla etnologisten klisheiden

orja. Tärkeää on, että on jotakin sanottavaa,

ja selkeästi oma tapa sanoa se.

Sadut ovat Bakerin mielestä tarpeellisia,

mutta kansainvälisille areenoille on turha

viedä esim. klassikkosatua, jos kyseessä ei

ole erityisen omanlainen tulkinta ja näkökulma.

Turun Taideakatemian Baker sijoittaa kärkikolmikkoon

kaikissa kansainvälisissä opiskelijatapaamisissa.

Saattaa olla, että pitemmän

tradition maat menevät teknisissä taidoissaan

ohitsemme, mutta turkulaisten opiskelijoiden

esityksissä on usein sellaista särmää,

mikä puhuttelee.

-Festivaaleilla on ilmiselvää, että nämä tekijät

ovat tutkimusretkellä, raivaamassa

uusia teitä. Ja usein

esitykset ovat todella hyvin

tehtyjä.

- Miten tulla kansainväliseksi,

on hyvä kysymys, mutta yhtä

hyvä on myös: Onko välttämätöntä

olla kansainvälinen?

Rene Baker kysyy meiltä suomalaisilta,

onko meidän veressäämme

luonnostaan halu olla

pikkaisen omissa oloissamme.

Maailmalle lähteminen ei ole

meille ehkä ollenkaan luonnollinen

asia.

Rene Baker ei pidä kansainvälistymistä mitenkään

välttämättömänä. Toimiminen

omassa maassa on arvokasta, mutta ulkomaan

keikat ja vierailut ovat kovin hauskaa

tapa elää. Kohtaamiset eri kulttuurien välillä

voivat olla hyvinkin sykähdyttäviä. Rene

Bakerin muistoissa on Peukalo-Liisan esitys

Kajaanissa.

-Myyrä kysyy Peukalo-Liisalta, haluatko mennä

kanssani naimisiin ja oletko valmis elämään

pimeydessä koko lopun elämääsi? Ymmärsin

siinä hetkessä, että nämä lapset

tietävät syvästi, mitä on pimeys. Joissain

Nukketeatteri 1/2011

muissa maissa tulee ihan toisenlaisia reaktioita.

Teatteri ei ole

teollisuutta tai bisnestä

Tuottaja Jukka Hytti kritisoi valtiovallan

suunnalta tullutta painostusta kulttuurivientiin.

Hytti puhuisi mieluummin

kulttuuriyhteistyöstä,

johon kuuluisi niin vaihtoa,

vientiä ja tuontia.

-Se on iso ongelma, jota vastaan

haluan taistella. Kulttuurivienti

on kuin teollisuutta

tai jonkinlaista bisnestä. Se

ei sellaisenaan sovi teatteritaiteelle,

joka on hetken taidetta.

Festivaalirintamalla uusin

trendi on Hytin mukaan se, että

festivaalit eivät ainoastaan

hanki esityksiä, vaan toimivat

myös uusien kansainvälisten

esitysten tuottajina. Näin esimerkiksi

NXTSTP-hankkeessa, jossa seitsemän

teatteritapahtumaa Euroopassa valitsevat

yhden kiinnostavan, nuoren ohjaajan ja

antavat tälle mahdollisuuden toteuttaa oma

suunnitelmansa.

Teatteriryhmien välinen kanssakäyminen on

edelleen aktiivista, samaten eräänlainen

koulutus ja mentorointitoiminta, usein Euroopan

kulttuurirahaston tuella. Tällaisesta

esimerkkinä on BaND Balttian ja Pohjolan

alueella. Connect Connect puolestaan on

tuotanto- ja kiertueprojekti, jossa Q-teatterin

Baltic Cirklekin on mukana.

-Baltic Cirkle ei esittele varastossa olevia

esityksiä, vaan tuomme esityksiä, jotka ovat

parhaillaan nähtävissä eri maissa.

Miten taitelija verkostoituu ja kansainvälistyy?

Moni ajattelee, että kansainvälistyminen

on vaikeaa ja muodollista.

-Tavatkaa ihmisiä, keskustelkaa, vaihtakaa

ajatuksia, kutsukaa, päättäkää tavata seuraavassa

paikassa uudelleen. Kansainvälistyminen

on nykyään hyvin epämuodollista!

Hytti kehottaa nukketeatterin tekijöitä ajattelemaan

isosti. Pelkkä festivaalikiertäminen

on pitkän päälle uuvuttavaa, mutta jos

samalla vaivalla saa vietyä mukaan vaikka

työpajan tai kurssin, niin anti on jo paljon

isompi kuin pelkässä pistokeikassa. Isosti

ajattelu kannattaa ottaa mukaan jo siinä

vaiheessa, kun väsää apuraha-anomuksia.

Isolla rintamalla

maailmalle

Raja-aidat eri taiteenlajien kesken ovat Suomessa

korkeammat kuin monessa Euroopan

maassa. Nukketeatteri painii teatterin kanssa

samassa sarjassa, samoilla festivaaleille.

Näille areenoille voisi suomalaisen nukketeatterin

olla helppokin päästä.

-Rohkeasti verkostoitumaan! Meidän täytyy

isolla rintamalla mennä kertomaan suomalaisesta

kulttuurista.

Etenkin valtionosuutta nauttivat teatterit

Taidelajien rajaaidat

ovat matalat

muualla Euroopassa

joutuvat koko ajan laajentamaan tarjontaansa

muuhunkin kuin pelkkään esitysten

tekemiseen. Kansainvälisyys, yleisötyö, yhteistyö

sosiaalitoimen ja nuorisotyön kanssa

ja harrastustoiminnan kehittäminen ovat

teemoja, joihin teatterit pikkuhiljaa velvoitetaan.

-Jotain VOS-teattereissa pitää keksiä, tai

muuten niitä ajetaan alas, ennustaa Hytti.

Suhde mediaan ja toimittajiin on muuttunut

paljon viime vuosina.

-Asiantuntija kohtaa asiantuntijan, siitä on

kyse. Ennen lähetettiin lehdistötiedote ja

toivottiin, että joku toimittaja nappaa siihen.

Nykyään teatterintekijöiden täytyy tuntea

toimittajat ja heidän erityisosaamisensa

ja tarjota suoraan juttuideoita.

-Me teatterintekijät helposti unohdamme,

että olemme oikeasti oman alamme asiantuntijoita.

Se pitää osata valjastaa ja tuoda

esille.

Kahden kansallisuuden

edustajana

Turkulainen Sixfingers Teatteri edustaa uuden

polven ryhmää, joka on lyhyessä ajassa

löytänyt tiensä maailmalle. Ryhmän perustajajäsen

Ishmael Falke pohtii, onko hänen

taiteensa suomalaista.

-En ole varma olenko suomalainen, mutta

melko varma olen siitä, että olen suomalainen

nukketeatterintekijä.

Israelissa syntynyt ja kasvanut Ishmael on

asunut Suomessa kymmenisen vuotta ja luonut

nukketeatteriuransa pääosin Suomessa.

Maailmalla Ishmael on huomannut, ettei

häntä välttämättä aina luokitella suoraan

suomalaiseksi, osaksi siitä syystä, ettei ole

ihan tyypillisen suomalaisen näköinen.

-Tavallaan edustan kahta kansallisuusidentiteettiä.

Israelilaisena häneen kohdistuu odotuksia ja

ennakkoasenteita. Toisaalta taas suomalainen

taiteilija on maailmalla edelleen melko

lailla ”tabula rasa”, eikä

ennakko-odotuksia ole juuri

mitään. Falke on joutunut suomalaisuudestaan

vain kerran tilille.

-Brasiliassa, jossa suomalaisella

yrityksellä oli likaisia bisneksiä,

Ishmael Falke kertoo

viitaten Stora Enson metsäkauppoihin.

Suomalaisuus

kulkee mukana

koulutustaustassa

Vaikka Falke seurueineen usein

edustaa Suomea, esimerkiksi

festivaaleilla, eivät esitykset ole mitään

Suomi-brändin kiillotusta. Falke uskoo, että

suomalaisuutta on silti väistämättä livahtanut

esityksiin. Esimerkiksi Turun kaupunginteatterissa

esitetty Keskitalven uni pohjautui

Kalevalaan ja toisaalta Golemanualissa

käytetty Kimmo Pohjosen musiikki on herättänyt

kiinnostusta esityksen kiertäessä maailmaa.

Falke kokeekin, että isoa osaa suomalaisuutta

hän kantaa saamansa koulutuksen

kautta, vaikka Taideakatemian opetus olikin

hyvin paljon kansainvälisten opettajien varassa.

-Moni kysyy, where have you studied? Sitä

kautta edustan tietysti Suomea ja Turkua.

Konkreettista suomalaista nukketeatteria

Falke kertoo tehneensä menneenä talvena.

Mikropatia-festivaalin osana Sixfingers työskenteli

kaduilla liikennemerkkien kanssa. 25

asteen pakkasessa oli kyse selviytymisestä ja

kamppailusta kylmää vastaan.

-Koin sen hyvin suomalaiseksi. Miten tällaisen

voi ikinä viedä etelään?

Timo Väntsi

Juttu on koostettu tilaisuudesta tehdyn viedotallenteen

pohjalta (kuvaus: Laura Hallantie).

Nukketeatteri 1/2011

Katsomot

täyttyivät

Näyteikkunassa

Kuva: Timo Väntsi

Suomalaisen nukketeatterin Näyteikkuna Stoassa keräsi kaikkiaan 600 katsojaa.

Alkamassa Nukketeatteri Akseli Klonkin esitys Hurjan hauska autokirja. Ohjaus Janne

Kuustie, nuket ja visuaalisointi Virpi Tanskanen.

Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna

järjestettiin Helsingin Kulttuuritalo Stoalla

18.-20.3.2011. Kaikkiaan Näyteikkunoita

on järjestetty viisi: Ensimmäisen kerran Jyväskylässä

marraskuussa vuonna 2007, sitten

vuonna 2009 helmikuussa Oulussa ja maaliskuussa

Helsingissä sekä vuonna 2010 helmikuussa

Oulussa.

Näyteikkuna polkaistiin käyntiin hyvin nopealla

aikataululla, ja yksi peruutuskin tapahtui,

mutta itse tapahtuma sujui hienosti.

Siitä kuluu kiitos kaikille tapahtuman tekijöille.

Niin antoisa seminaari, komea aulanäyttely,

kuin mielenkiintoiset työpajat ja

korkeatasoiset esityksetkin järjestettiin pääosin

talkootyönä.

Esityksiä oli kahden päivän aikana 11, myytyjä

lippuja oli noin 440, kutsuvieraslippuja

n. 20, yhteensä näytöksissä oli yleisöä 600

henkeä. Esiintyjät eri puolilta Suomea saivat

tilaisuuden nähdä myös toistensa esityksiä.

Esitykset olivat kattava katsaus tämän päivän

Suomalaiseen Nukketeatteriin. Oli esityksiä

lapsille, nuorille, perheille ja aikuisille.

Aikuisnukketeatteri on vihdoinkin

saamassa ansaitsemaansa huomiota ja jalansijaa

itsenäisenä taidemuotona.

Kiitosta tuli niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin.

Stoan henkilökunta sai kiitoksia hyvin

hoidetusta työstä ja avuliaisuudesta esitysten

rakentamisessa. Yleisö oli innostunutta

ja kiinnostunutta. Kutkuttavaa oli tietysti,

että valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomat

antoi reilusti palstatilaa Näyteikkunalle.

Suurempana tavoitteena on, että Näyteikkuna

tuo työmahdollisuuksia pienille teattereille

ja ryhmille, ja että päättäjät huomaavat

nukketeatterin mahdollisuudet

apurahoja jakaessaan.

Johanna Uusiranta

Lisää kuvatunnelmia Näyteikkunasta tämän

lehden takasivulla.

Kertun juhlasta

kulttuuritapahtuma

Nukketeatteri Piironginlaatikon vetäjän

Kerttu Aaltosen 60-vuotisjuhla ja 40-vuotistaiteilijajuhla

kasvoi Uudessakaupungissa

suorastaan kulttuuritapahtuman mittoihin.

Nukketeatterinäyttely Kulttuurikeskus Cruselllissa

tarjosi Poimintoja Piironginlaatikosta

1971-2011. Esillä oli lavastuskokonaisuuksia

nukkeineen ja pukuineen eri tekijöiltä.

Oli myös valokuvia sekä teltta, jonka seinät

oli koottu lehtileikkeistä ja teltan sisällä oli

nukketeatterikirjallisuutta. Näyttelyssä oli

lukuisia Kitta Saran suunnittelemia lavasteita

sekä Kertu Aaltosen omien kätten töitä.

Piironginlaatikon näyttelyssä olleita nukkeja

ovat toteuttaneet Kerttu Aaltosen lisäksi Aapo

Repo, Anna Hilska, Kitta Sara ja Milla Risku.

Pukuja ovat tehneet Mervi Lamminen,

Sirpa Niemelä ja Marja Heilä. Valokuvat olivat

Mika Reinholmin käsialaa sekä diaheijasteet

Jukka Salosen.

Näyttelyn avajaiset pidettiin 2.4. ”Satavuotisjuhlien”

yhteydessä. Näyttelyssä kävi yli

600 henkilöä, joista suuri osa koululaisia ja

päiväkotilapsia, joille esittelin näyttelyn.

Kitta Saran ohjaamaa Kaarina Helakisan satuun

perustuvaa Todellisen prinsessan vaiheet-näytelmää

esitettiin joitakin kertoja

näyttelyn yhteydessä.

-Tapahtumasta tuli paljon hyvää palautetta.

Näyttely oli suuri ponnistus ja ainutlaatuinen

alueellamme. Ihmiset voivat itse todeta, miten

monipuolinen taiteenlaji nukketeatteri

voi olla ja mitä kaikkea siihen liittyy. Ei

pelkästään tumppuja, ”valistustyö” on jatkuvaa....

, kommentoi Kerttu.

Nukketeatteria gaalassa

Teatteriväen vuosittaisessa palkitsemisjuhlassa

Thalia-gaalassa nähtiin tänä vuonna

myös nukketeatteria, joskaan pokaaleja ei

nukketeatterin sarjassa ainakaan toistaiseksi

jaettu.

Turun Taideakatemian nukketeatterilinja toi

sekä livenä että videotallenteena esiin diivan,

valtavan kokoisen naishahmon, joka

suurine säärineen loikki yli lavan. Useamman

henkilön liikuteltavaa nukkea oli ohjannut

koulussa työskentelevä Rene Baker.

Videoklippinä nähtiin HOX Companyn ja TEH-

DAS Teatterin kulttuuripääkaupunkituotannosta

John-Eleanor katkelma. Esityksen on

ohjannut Merja Pöyhönen. Lavalla ja klipissä

esiintyvät Timo Väntsi ja Tom Linkinen.

Laurilla on nukkeystävä

Nukketeatterin keinoja nähdään aina silloin

tällöin myös musiikkibisneksessä. Suomessa

viimeisin esimerkki tästä on Lauri Ylösen

hittibiisi Heavy. The Rasmuksen laulajana

tunnettu Lauri Ylönen käyttää nukketeatterin

keinoja uudella videollaan. Lauri esiintyy

soololevynsä ensimmäisen singlensä videossa

pienen nukkehahmon kanssa.

Videolla laulajalla on kantikaspäinen ystävä

lintuhäkissä. Nukke on sovellus käsinukketekniikasta.

Kappale Heavy löytyy Laurin

uudelta soololevyltä New world.

14 Nukketeatteri 1/2011

Nukketeatteri 1/2011

Uusi festivaali ja nukketeatteri toivat Turkuun

VALOA JA

ENERGIAA

Paula Vilmi ja Roosa Halme ovat nuoria nukketeatterin tekijöitä, jotka yhdessä kollegojensa kanssa tarttuivat

toimeen ja perustivat uuden nukketeatteritapahtuman Turkuun, Nukketeatterijuhla TIP-Festin. Tapahtuma oli kuin

pääorganisaattorit itse, täynnä valoa ja energiaa.

- Annan 9 ja puoli siitä kun ylitimme ihtemme,

Paula Vilmi sanoo.

Samansuuntaisen arvion antaa myös toinen

festivaalin tuotantokoordinaattori Roosa

Halme. Festivaali sai ihmiset sankoin joukoin

liikkeelle, ja ilmassa oli jännittävää kihinää.

Uusi festivaali oli syntynyt Suomen Turkuun,

ja etujoukoissa olivat Roosa Halme ja Paula

Vilmi, apunaan seudun muut nukketeatterin

tekijät.

- Halusimme näyttää turkulaisille, mitä kaikkea

nukketeatteri voikaan olla. Ja hienoa

oli, miten moni ihminen tuli näytöksistä ulos

todeten, ettei arvannutkaan että ”tää on

nukketeatteria”, Roosa sanoo.

- Hulluja me oltiin, ja paljon opittiin, sanoo

Paula.

Palautteesta saattoi päätellä, että hulluus

kantoi hedelmää.

- Tapahtuma oli kiireetön, mutta juhlava niin

kuin halusimme. Se oli dynaaminen ja energinen,

ilon ja riemun tunnelma säilyi koko

ajan, Roosa analysoi mennyttä.

Mutta miten kaikki alkoi? Miksi pieni joukko

hiljattain valmistuneita nukketeatteritaiteilijoita

haluaa pistää pystyyn festivaalin? Eikö

niitä ole Suomen niemellä jo aika paljon?

Roosa ja Paula olivat joulukuussa 2009 palaverissa

Seikkailupuistossa. Tuottaja Benny

Majabacka ja toiminnanjohtaja Toni Ekroos

totesivat, että olisi hienoa saada nukketeatterifestivaali

Seikkailupuistoon. Ennen kuin

Roosa ja Paula ehtivät ajatellakaan asiaa, he

huomasivat olevansa uuden festivaalin tuotantokoordinaattorit.

- Minä en ole oikein ikinä ollut festivaali-ihminen.

Niissä on aina jotenkin sama kaava.

Hirveästi esityksiä kauhealla vauhdilla, ketään

ei ehdi tavata, mitään ei ehdi sulatella

eikä kirjoittaa mitään muistiinpanoja esitysten

välissä. Ja nyt huomasin olevani itse

järjestämässä festivaalia, Paula naurahtaa.

TIP-Fest tuntui syntyvän sopivaan ajankohtaan:

Kaamos syvimmillään ja joulu ei vielä

painamassa liikaa päälle. Yleisöryntäyksestä

päätellen voisi uskoa, että tällaiselle

tapahtumalle oli Turussa tilausta. Festivaali

on jatkossakin aika omavarainen, sillä Turussa

syntyy tiuhaan tahtiin uusia esityksiä. Jo

pelkästään niistä saisi vuosittain ainakin jonkinmoisen

katsauksen.

Kyselyjä ulkomailta

tippuu jo nyt

- Mutta tarkoitus on saada aina mukaan myös

ulkomaisia vieraita suomalaisten lisäksi.

TIP Fest sai taloudellista tukea Turku 2011-

säätiöltä, ja se on myös tänä vuonna kulttuuripääkaupunkivuoden

ohjelmistossa. Kansainvälistä

väkeä nähdään siis myös tänä

vuonna järjestettävässä TIP-Festissä, jonka

ohjelmaa kasataan jo.

Jokin ilmeisesti naksahti oikealle paikalleen,

sillä TIP-Festin järjestäjä, The Turku International

Puppetry Connection eli TIP-Connection

on jo nyt saanut ulkomaisilta ryhmiltä

tiedusteluja mahdollisuudesta osallistua tulevaan

festivaaliin. Kyselyjen määrä on yllättänyt

organisaattoritkin!

Viime vuoden Festiin tulleet ulkomaiset vieraat,

Svarta Katten Ruotsista, András Lénárt

Unkarista ja suomalais-ranskalais-saksalainen

Iarn Vith -työryhmä Saksasta saatiin mukaan

henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Juhlien erikoisvieras, TV2:n tähti Ransu Karvakuono

oli oikea työvoitto, sillä kultaisen

videonoutajan henkilökohtainen avustaja ei

keikkaile enää usein koiransa kanssa.

Festivaali oli koko turkulaisen nukketeatterikentän

yhteisponnistus. Talkoolaiset jakoivat

lennäkkejä, Kuuma Ankanpoikanen järjesti

festivaaliklubeja ja Iisa Ilona Tähtinen

Puppet Studiosta järjesti teatterinukkeja

turkulaisten liikkeiden näyteikkunoihin.

Tuttuja esineitä

uudessa valossa

Roosa ja Paula valmistuivat Turun Taideakatemiasta

vuosikurssilta, jonka opiskelu päättyi

keväällä 2009. He ovat festivaaliurakointinsa

lisäksi tehneet myös taiteellista

yhteistyötä. Lapsille suunnatuissa esityksissä

”Tarinataikina” sekä ”Venyy ja paukku” on

teemana ollut tuttujen esineiden uudenlainen,

hullu käyttö. Roosa ja Paula myöntävät,

että pietarilaisen Akhe-ryhmän työtavoilla

on ollut vaikutusta heidän taiteelliseen työskentelyynsä.

Esityksissä työskennellään tutuilla esineillä,

esimerkiksi ruuanlaittovälinellä. Mutta niihin

lisätään hulluuskierroksia ja esineitä käytetään

eri tavalla kuin on totuttu.

- Esineet luovat assosiaatioita ja kuljettavat

tarinaa taas jonnekin muualle, ja ne taas

jonnekin eteenpäin, Roosa sanoo.

Ihan perinteistä nuketusta, nuken elävöittämistä,

Roosan ja Paulan esityksissä harvemmin

nähdään. Silti kyse on heidän mielestään

nukketeatterista. Lapset ovat joka tapauksessa

ottaneet tämän kaltaisen kerronnan

omakseen. Kaksi temperamentiltaan erilaista

esiintyjää, tutut esineet ja oudot käyttö-

Nukketeatteri 1/2011

kuva: Mikko Pitkäniemi

Tarinataikina-esityksessä viihdytetään omapäistä prinsessaa. Kuvassa Paula Vilmi ja Roosa Halme.

tarkoitukset ovat yhdistelmä, joka uppoaa

lapsiin.

- On mahtavaa, kun katsomosta kuuluu oikein

räkänaurua, Paula kommentoi.

Roosan ja Paulan mielestä suomalainen nukketeatteri

elää mielenkiintoista vaihetta.

Uusia tekijöitä tulee koko ajan kentälle. Taideakatemialla

on ehdottoman virkistävä vaikutus.

- Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä syntyy.

Uusia ryhmiä, uusia tiloja? Roosa pohtii.

Paulan tausta on selkeästi draamateatterin

puolella. Nyt hän kokee pelkän näyttelemisen

hyvinkin vieraana kerrontamuotona

itselleen. Äskettäiset kokemukset teatteriharjoituksissa

saivat Paulan arvostamaan

nukketeatteria jälleen erityisellä tavalla.

- Oikein ihmettelin, miten teatterissa kaikki

asiat sanotaan ääneen. Nukketeatterissa samat

jutut näytettäisiin ihan eri tavalla.

Nukketeatterin arvo on Paulan ja Roosan

mielestä siinä, miten isoja tunteita ja tapahtumia

voidaan ilmaista yksinkertaisesti ja visuaalisesti,

ilman valtavia sanavyörytyksiä.

Nukketeatterin saaminen mukaan osaksi teatterikenttää

on iso urakka. Asenteita on

niin teatterin puolella mutta myös nukketeatterin

tekijöissä itsessäänkin.

- Tärkeää olisi, että ihmiset arvostaisivat

itseään enemmän. Me tehdään pienesti ja

kauniisti. Kun arvostetaan itseä ja omaa tekemistä,

niin muutkin arvostavat. Ja pitää

mennä vaan kysymään ja tarjoamaan, Paula

toteaa.

Opiskelujen päättymisestä on parisen vuotta.

Millaisia ajatuksia liikkuu menneistä oppivuosista?

kuvat Timo Väntsi

- Paljon riippuu omasta asenteesta. Päätin

koulussa, että otan vastaan mitä saan. Ja jos

on aukkoja, niin täytän ne itse, Paula sanoo.

- Minulle kouluvuodet olivat merkittäviä; niiden

aikana valkeni, mitä nukketeatteri oikeastaan

on. Me näimme ja teimme paljon kouluaikana,

se on ollut tärkeää, Roosa sanoo.

TIP-Festiin on vielä aikaa. Tällä hetkellä

Roosa työskentelee nukketeatteritaiteilijana

Porin lastenkulttuurikeskuksessa - Satakunnan

lastenkulttuuriverkostossa järjestäen

työpajoja ja TIP-Festin poikasta PIP-Festiä

(Pori International Puppetry Festival) ensi

syksyksi. Paula puolestaan haaveilee nukketeatterityöstä

omalla kotiseudullaan Kuhmossa.

Nukketeatterin tyhjiöitä on paljon

ympäri maata.

Timo Väntsi

Paula Vilmi haastatteli

Tatua ja Patua,

jotka olivat Festin

toisia julkkisvieraita

Ransu Karvakuonon

rinnalla.

Nukketeatterijuhla TIP-Fest 18.-22.11.2011

Tiedustelut:

www.tip-connection.com

Lähde kesällä festivaaleille

Mustan ja Valkoisen VI Teatterifestivaali valtaa Imatran 24-28.5. Festivaalilla

esiityy 20 ryhmää 11 maasta. Luvassa on tanssiteatteria, balettia,

ooperaa, pantomiimia, nukketeatteria jpm.

Esiintyjiä saapuu mm. Israelista, Virosta, Iranista, Tsekistä, Iso-Britanniasta,

Venäjältä, Romaniasta, Sloveniasta ja Kataloniasta.

Lisätietoa www.kulttuuri.org

Mikkelissä vietetään koko perheen taidefestivaalia koko elokuun

ajan. Yksi viikonloppu painottuu nukketeatteiin. Satujen sateenvarjon

nukketeatterifestivaalia vietetään 26-28. elokuuta. Tapahtuman

taiteellisena johtajana toimii läänintaiteilija Aapo Repo. Tapahtuman

ohjelmisto julkaistaan toukokuun aikana.

Lisätietoja www.satujensateenvarjo.net

Kannattaa tarkistaa tarjonta myös Jyväskylän kesässä 12-17.heinäkuuta

ja Tampereen Teatterikesässä 1-7. elokuuta. Jyväskylässä

nähdään mm. Nukketeatterikeskus Poijun ja Linnateatterin Neville

Tranter-ohjaus 3D.

Lisätietoja www.jyvaskylankesa.fi ja www.teatterikesa.fi .

Nukketeatteri 1/2011

Teatteri Mukamaksen Hölmöläisille

Grand Prix-palkinto Omskissa

Tamperelainen Teatteri Mukamas vieraili

Omskissa, Lounais-Siperiassa Venäjällä, kansainvälisellä

nukketeatterifestivaalilla ” Visiting

”Arlekin” 25.4.-3.5.2011 esityksellä

Hölmöläiset, jonka on ohjannut Mansi Stycz.

Kansainvälinen raati valitsi yksimielisesti

Hölmöläiset koko festivaaliohjelmiston parhaaksi

esitykseksi.

Festivaalin aikana nähtiin 23 eri esitystä,

jotka olivat 14 eri maasta. Mukana oli teattereita

Bulgariasta, Englannista, Espanjasta,

Iranista, Israelista, Kanadasta, Kiinasta, Puolasta,

Ranskasta, Serbiasta, Suomesta, Venäjältä

ja Virosta.

Hölmöläisten nuket on rakentanut Annukka

Martikainen ja lavastuksen Heikki Kuusela.

Musiikista vastaavat Edward Stycz (vier.) ja

Katarina Stycz, joka nähdään myös esityksessä

livemuusikkona ja näyttelijänä.

Kuva: Patrick/Grass

PALKITTUJA

Lisätietoja esityksestä: http://www.teatterimukamas.com/pages/65

Teatteri Mukamaksen Hölmöläisissä näyttelevät Katarina Stycz (vas.), Annukka Martikainen ja Heikki

Kuusela.

Jyrkserge sai

pääpalkinnon

festivaalilla Marissa

Kuva: Jussi Virkkumaa

Jousenpoika Jyrksergen

nuket on rakentanut

Heini Maaranen. Toisena

näyttelijänä Anne

Lihavainen.

Suomalainen nukketeatteriesitys voitti ensimmäistä

kertaa suomalais-ugrilaisten teattereiden

festivaalin pääpalkinnon.

Nukketeatterikeskus Poijun tuotanto, Anne

Lihavaisen ja Teija Muurisen esittämä Joutsenpoika

Jykserge lumosi sekä yleisön että

tuomariston.

Joutsenpoika Jykserge on Oili Sadeojan kirjoittama

ja ohjaama nukketeatteriesitys,

jonka nuket ja lavastus ovat Heini Maarasen

käsialaa. Esityksen lähtökohtana ovat suomalais-ugrilaisten

luonnonkansojen maagiset

käsitykset kaiken elollisen yhteydestä. Marilaiseen

mytologiaan perustuvassa tarinassa

Joutsenpoika elää kahden maailman välissä.

Valkosiipinen Jykserge on puoliksi poika ja

puoliksi joutsen. Hän kasvaa ja kohoaa siivilleen,

mutta ei opi puhumaan ihmisten kieltä.

Eläinten ja luonnon ääniä hän sen sijaan

ymmärtää. Lopulta Jykserge harjaantuu elämään

molemmissa maailmoissa.

”Esitys lumoaa runollisella otteellaan sekä

maailmankuvalla, joka kunnioittaa kaikkea

elollista. Nukkien kyky ilmaista Joutsenpojan

kokemuksellisen äärettömyyden erilaisia

tasoja on puhdistettua ja kirkasta. Taruolentojen

ja myyttien tulkitsijoina olevat näyttelijät

ovat syvästi sisäistäneet tulkitsemansa

maailman.” Tuomariston puheenjohtaja Kirsikka

Moring kiteyttää.

Festivaali pidettiin Mari Elin tasavallassa Venäjällä.

Joka toinen vuosi järjestettävä suomalais-ugrilainen

teatterifestivaali Mayatul

VIII toteutui viime vuonna, 17.-27.11.2010,

kahdeksannen kerran. Festivaalilla nähtiin

yhteensä 13 esitystä, yhtä monella eri kielellä.

Lisätietoa Jyrksergestä:

www.nukketeatterikeskus.fi

Nukketeatteri 1/2011

Lemmentauti

levisi Islantiin

Olimme 28.3.-4.4. Islannissa osallistumassa

ensimmäisille Borgarnes

International Puppetry Festivaleille.

Festivaalijärjestelyt oli hoidettu

saksalaisella tarkkuudella ja islantilaisella

lämmöllä, ja festivaali

olikin järjestäjiensä Bernt Ogrodnikin,

Hildur Jönsdottirin ja Sigríður

Sunna Reynisdóttirin näköinen;

lämmin, intiimi ja keskittynyt.

Esitykset olivat meidän esityksiämme lukuun

ottamatta sooloja. Hurjalta tuntui, miten

kaikki kollegat olivat tulleet esittämään soolojaan

yksin, ilman teknikkoja ja kouluttivat

nopeasti paikan päällä valo- ja ääniajajat.

Oli tanskalaisen, Espanjassa toimivan Sophie

Krogin hauska ja kummallinen Diva-esitys,

joka oli tulvillaan hulvattomia teknisiä kommervenkkejä.

Divan voi nähdä muuten ensi

kesänä myös Suomessa! Niin ikään tanskalaisen

Astrid Jensenin käsiteatteriesitys Lilith

tarttui rempseän tyttömäisesti myyttiin Aatamin

exästä, Lilithistä, joka oli niin emansipoitunut,

että katsomossa eräällä ainakin

posket punastuivat. Amerikkalainen kuvataiteilija

ja nukenrakentaja Marie Keller työsti

viikon ajan festivaalien lopetusjuhlaan

ohjelmaa. Ranskalainen Nicolas Goussef toi

festivaaleille esityksensä Dormir, joka tutkii

yöpuulle käymiseen liittyviä rituaaleja, nukkumista,

unia ja niiden logiikkaa. Mimiikasta

ja esineteatterista ammentava esitys tarjosi

kavalkadin tunnistettavia unimaailmojen

nyrjähdyksiä. Bruduheimarin isäntä Berndt

Ogrodnik esitti kaksi esitystä; festivaaleja

kiertäneen Metamorphosiksen, joka esitteli

monipuolisesti erilaisia nukketekniikoita käsiteatterista

marionetteihin ja sauvanukkeihin

sekä uuden Gilitrutt-esityksen, joka on

Tittelintuuren islantilainen toisinto ja johon

Turun nukketeatterilinjalta valmistuva Erika

Aalto oli työharjottelussaan huovuttanut

upeat lavasteet.

Kööpenhaminassa Downstairs Puppet Cabareta

pyörittävä Sif Jessen emännöi suuren

suosion saanutta Milk House Puppet Cabaret-iltamaa,

jossa mm. festivaalien esiintyjäkaarti

esitteli katkelmia esityksistään. Kabareessa

oli tupa täynnä, ilahduttava määrä

silmin nähden tyytyväisiä paikallisia katsojia.

Muutenkin B.i.p.-festivaalit olivat tärkeä

juttu borgarnesilaisille, näin meille kertoivat

monet paikalliset niin uimahallissa

kuin näyttelyn avajaisissakin. Todella tärkeä

osa festivaaleja oli Michael Meschken nukeista

koottu näyttely. Meschke, joka itsekin

oli vaimonsa Elisabethin kanssa paikalla, on

merkittävä hahmo islantilaiselle nukketeatterille

ja on ollut mm. mukana perustamassa

Islannin Unimaa.

Nukettajan

keho-työpaja

Le corps castelet-työpajassa tutkittiin nukettajan

kehoa näyttämönä ja nuken ja

nukettajan välistä suhdetta välillä ihanan

”aivot nyrjäyttävillä” harjoitteilla (kuten

sellaisella, jossa käsinukke toimii neuroottisen

nukettajansa psykoterapeuttina), yksinkertaisia

käsinukkeja käyttäen. Työpajan

vetäjä Nicolas Goussef on kiertänyt pitkään

Philippe Gentyn ryhmässä ja pohjaa työnsä

nukketeatterin lisäksi fyysiseen teatteriin

ja mimiikkaan. Työpajassa tutustuttiin myös

hienovaraiseen Feldenkreis-kehotekniikkaan.

Erityisesti mieleen jäivät harjoitukset,

joissa nukke manipuloi nukettajan kehoa (ja

mieltä), ihanat tilojen ja linjojen luonnit

keppiä käyttäen ja Goussefin kiinnostavasti

Kuva: Maiju Tainio

Le corps castelet-työpajan osallistujia ja työpajan vetäjä Nicolas Goussef (edessä oikealla) Bruduheimarin teatteritilassa.

Nukketeatteri 1/2011

artikuloitu käsitys nukesta Itsen peilinä. Työpaja

oli hieno startti festivaalille. Joskus festivaaleilla

ei juuri ehdi muihin esiintyjiin tutustua

ja olikin ihanaa aloittaa viikonlopun

esitykset kun alle oli vedetty yhdessä inspiroiva

työpaja, josta jäi pureskeltavaa myös

kotiin viemisiksi. Viikon aikana osallistujista

muodostuikin kuin perhe.

Bruduheimar – nukketeatterikeskus

meren rannalla

Festivaalin koti, vuosi sitten auennut Bruduheimar-nukketeatterikeskus

Borgarnesissa

sopisi hyvin jokaisen nukketeatteritaiteilijan

pyhiinvaelluskohteeksi. Se on jopa Michael

Meschken sanojen mukaan täysin ainutlaatuinen

paikka maailmassa. Meren rannalla,

vuoren kainalossa lepäävä vanhojen talojen

rykelmä on kunnostettu taidolla ja rakkaudella.

Keskusta vetävä aviopari Berndt Ogrodnik

ja Hildur Jönsdottir ovat todennäköisesti

tehneet vähintään taikoja. Hyvin varustettu

teatteritila, Ogrodnikin nukkeja esittelevä

hauska museo, vapaamuotoinen residenssitoiminta

ja viihtyisä luomuravintola Hildurin

herkullisine kaakkuineen muodostavat hämmentävän

toimivan kokonaisuuden. Kahvilan

monipuolisessa kirjastonurkkauksessa voi syventää

nukketeatterisivistystään ja yläkerrassa

on oma leikkiteatteri lapsille roolivaatteineen

ja pienine käsinukkenäyttämöineen.

Vastaanotossa myydään pieniä käsintehtyjä

puuveistoksia matkamuistoiksi.

Berndtin nukkepajan laajuus, kattavuus, valoisuus

ja pedantti järjestys vetävät hiljaiseksi.

Valmisteilla olevien nukkien äärellä

keskuksen isäntä jakaa avoimesti vuosien

varrella oppimiaan nukenrakennussalaisuuksia.

Tietenkin idylliin kuuluu, että Bruduheimarin

baarissa järjestetään silloin tällöin klubeja,

joissa kaiken ikäiset paikalliset istuvat iltaa

yhdessä ja hoilaavat singer-songwriter-hipsterin

johdolla lauluja. Kaiken kruunaa kahvilan

ikkunasta avautuva maisema Atlantille

nousevine ja laskevine vuorovesineen. Kalpene

Strömsö!

Omat

esiintymiskokemukset

Veimme festivaaleille kolme esitystä. Paikallisessa

koulussa vedimme ihanan Sigga Sunnan

englannista islanniksi simultaanitulkkaamana

Hakatumbala-käsiteatterityöpajan,

jossa sukelletaan afrikkalaisten lasten arkeen

pitkine koulumatkoineen ja vuohen

lypsämisineen laululeikin avulla. Cabaretiltaan

teimme uuden version Mikropatiassa

seikkailevasta Babel Cateringista, jossa friikit

tarjoilijahahmot esittävät materiaalilähtöisiä

numeroitaan. Esityksen huumori on

melko synkkää, joten odotimme kiinnostuneina,

miten islantilaisyleisö ottaa sen vastaan.

Mutta kuten monta kertaa islantilaisten

kuulimme sanovan, me suomalaiset ja

islantilaiset olemme aika samalaisia. Yleisön

reaktioista päätellen ymmärrämme molemmat

pimeän sävyjä...

Kolmas festivaaleilla esittämämme esitys

oli viime syksynä Islannissa alkunsa saanut

Lemmentauti, joka myös on Mikropatian ohjelmistoa.

Lemmentauti ei oikeastaan ole

esitys vaan tarot-korttien katsomiseen verrattavissa

oleva intiimi sessio, jossa asiakas

käy keskustelua itsensä kanssa tutustumalla

”lemmenrohtoihin” eli pulloihin, joiden sisälle

on rakennettu installaatiomaisia hetkiä

rakkaudesta. Olemme Suomessa esittäneet

Lemmentautia torilla, kahviloissa ja linjaautossa

mutta festivaaleilla esitys pääsi aivan

uuteen muotoon kun saimme sisustaa

meren rantaan ajetun, kuhmuisen pakettiauton

unelmiemme kauppapaikaksi. Pitsiverhojen

heilahdellessa merituulessa ja Tamara

Lundin huokaillessa taustalla vastaanotimme

kymmeniä islantilaisia; miehiä ja naisia, lapsia

ja vanhuksia ja kävimme toinen toistaan

koskettavampia keskusteluja rakkaudesta.

Vanhaan saagankertojien sukuun kuuluvat

nukketeatteritaiteilijat Hallveig Thorlacius

ja Helga Arnalds toimivat tarvittaessa tulkkeinamme

mutta yleensä keskustelut sujuivat

englanniksi.

Olimme asennoituneet täydellisen islanninvillapaidan

metsästykseen mutta loppujen

lopuksi istuimme tunnista toiseen romanttisessa

pakussamme aina vain uusien asiakkaiden

astuessa sisään pitsiverhojen lomasta

emmekä malttaneet lopettaa ollenkaan.

Tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutunut: puoli

Kuva: Maiju Tainio

vuotta sitten, kun saavuimme Islantiin ensimmäisen

kerran, esitys oli vasta pilke silmäkulmissamme.

Nyt palasimme vulkaaniselle

maaperälle onnellisina ja kiitollisina.

Ajatustenvaihtoa nukketeatteritaiteilijan

roolista

Yhteisillä aterioilla käytiin syväluotaavia

keskusteluja nukketeatteritaiteilijan oleellisesta

ammattitaidosta: onko hän kuin klassisen

musiikin virtuoosi, joka harjoittelee välineensä

kanssa päivittäin? Myykö hän tarkasti

määriteltyä palvelua, jonka katsoja tilaa?

Onko hänellä tilaa kokeilla itseään intuitiivisesti

kiinnostavia esitysmuotoja vaarantamatta

taiteenlajin mainetta?

Oma esityksemme oli suora puheenvuoro

tässä keskustelussa. Lemmentauti – Potions

for the Incurable on esitys, jonka tekeminen

alkoi yhdellä sopimuksella: emme hoputa

esitystä syntymään, stressaa tai yritä liikaa

vaan kuljemme luottavaisina eteenpäin kunnes

idea ilmestyy. Taideteos ei ole mitattava

suoritus vaan ihme.

Johanna Latvala ja Maiju Tainio

Sixfingers Theatre

Kuva: Johanna Latvala

Johanna Latvala (vas.) ja Maiju Tainio

Lemmentauti-esityksen tauolla auringonlaskua

ihailemassa pakettiautossa.

Nukketeatteri 1/2011

Vekkulikettu loikkasi pikavisiitille Puolaan

”Absolute brilliant!”

Helokruunun tarinan visuaalisuuden on

suunnitellut Anna-Liisa Tarvainen.

Tarina alkoi keväällä 2010 Mukamas-festivaaleilla,

kun puolalainen nukketeatterin

voimahahmo Marek Waszkiel näki Teatteri

Vekkuliketun esityksen ’Helokruunun tarina’

ja ihastui esitykseen. Hän arveli, että tällä

soivan äänimaailman myötä hitaasti virtaavalla

ja väreissä kylpevällä kukkasen tarinalla

olisi jotain sanottavaa Puolassa, jossa ei

tehdä tämän tyyppistä lastenteatteria. Hänen

mielestään Skandinaviassa on erilainen

suhde lapsiyleisöön, sen erityistarpeet otetaan

täällä enemmän huomioon.

Myöhemmin syksyllä Vekkulikettu sai kutsun

esiintyä The Little Kontrapunkt -festivaaleilla

Szczecinin kaupungissa. Pienen Kontrapunktin

esitykset keskittyivät kahteen viikonloppuun

1-10.4.2011 ennen varsinaista

isoa festivaalia.

Monien valmistelujen jälkeen Vekkuliketun

ydinkaksikko, Matti Koskinen ja Anna-Liisa

Tarvainen, lähti seilaamaan pakettiauton

kanssa Helsingistä kohti Gdyniaa. Seikkailun

tuntua retkeen toi laivayhtiön toimet. Lähtö

myöhästyi viidellä tunnilla, joten saavuimme

perille vasta puolenyön jälkeen, mikä aiheutti

ongelmia asiaan kuuluvien informaatiokatkoksien

takia. Seuraavana päivänä kuulimme,

että paluulaivamme on rikki, joten

jouduimme palaamaan takaisin kotiin vuorokautta

aiemmin. (Vuorokautta myöhemmin

Matti ei olisi ehtinyt Pohjanmaan keikoilleen.)

Saatoimme siis viipyä festivaaleilla

ruhtinaalliset kaksi päivää. Lauantaina aamulla

ehdimmekin tutustua vähän kaupunkiin

ennen kuin nukketeatterin väki tuli töihin

ja pääsimme itse asiaan.

Teatr Lalek Pleciugalla on ollut jo 4 vuotta

käytössään moderni, iso nukketeatteri-talo,

jossa on kaksi esityssalia (isommassa 300

paikkaa) ja tekniikka meikäläisten resursseihin

verrattuna huippuluokkaa. Matti totesi,

että ison salin yksi moottori-ohjattu heitin

ylittää Vekkuliketun koko valokaluston budjetin.

Teatterin aulaan oli tehty ihan oikea leipomo

uuneineen ja myyntivitriineineen ja siellä

paakari leipoi yhdessä lasten kanssa isolla

pöydällä. Se oli hauskaa puuhaa esityksiä

odottaessa ja taloon levisi ihanan vastaleivotun

pullan ja mausteiden tuoksu. Aulassa

toimi myös pikku kahvila, josta sai keittoa,

erinomaista cappuccinoa sekä herkullisia

kakkuja.

Talossa työskentelee kaikkiaan 60 henkeä.

Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta.

Festivaaleilla jokaiselle vierailevalle teatteriryhmälle

oli osoitettu vapaaehtoiset

avustajat. Meillä oli kolme innokasta ja ystävällistä

lukiolaista, jotka toimittivat kaikenlaisia

käytännön asioita, huolehtivat

teestä ja ruokailuista sekä esittelivät kaupunkia

illalla harjoitusten jälkeen. Heidän

ansiostaan tunsimme olevamme tärkeitä ja

odotettuja vieraita. Esityksemme pystytys

kävi salamavauhtia, apulaiset kilpailivat,

kuka saa roudata laatikot tai ehtii vääntää

useamman ruuvin. Tekninen henkilökunta ja

kääntäjät olivat koko ajan läsnä ja harjoitukset

sujuivat mutkattoman mukavasti.

Sunnuntaina esitimme Helokruunun tarinan

kolme kertaa täydelle katsomolle. Esitykset

saivat paljon kiitosta ja ihastuneita

kommentteja. Pieni kulttuurinen ero oli

huomattavissa esitysten jälkeen. Miehet olivat

yllättävän aktiivisia ja kävivät kehumassa

esitystä Matille ja kaikki naiset puolestaan

tulivat kiittelemään Anna-Liisaa.

Vekkuliketun esitysten jälkeen oli järjestetty

keskustelutilaisuus, jossa Anna-Liisa

kertoi työstään taideterapeuttina sekä nukketeatterin

terapeuttisista mahdollisuuksista

- esimerkkinä Helokruunun tarina, jonka

kaikki olivat juuri nähneet. Paikalle oli kutsuttu

terapeutteja, erityishoitajia, teatterin

väkeä, lehdistöä, kaupungin edustajia sekä

muita kiinnostuneita. Tilaisuus myös nauhoitettiin,

mikä toi tiettyjä lisäpaineita allekirjoittaneelle.

Englanninkielisenä tulkkina toimi

onneksi erittäin hyvä ammatti-ihminen.

Me onnistuimme näkemään vain yhden nukketeatteriin

liittyvän esityksen, joka oli norjalaisen

dramaturgian opettajan Henriette

Harbitzin valmistama. Hän kertoi myöhemmin,

että sen tarkoituksena oli inspiroida

lapsia osallistumaan työpajaan esityksen jäl-

Nukketeatteri 1/2011

keen. Tässä koimme hänen onnistuvan, lapset

puuhasivat innokkaina näyttämöllä hänen

kanssaan.

Sunnuntai-iltana juuri ennen lähtöämme

saimme vielä upean lahjan konsertin muodossa:

tanskalainen Jens Fuglsang & Rêve

Bohème soitti mustalais-jazzia sellaisella palolla,

että sali oli revetä riemusta.

Mestarien musiikin siivittämänä lähdimme

Szczecinistä kuin parhaassakin toimintaleffassa:

Kaasuttelimme konsertista hotellin

eteen, pysäköimme sakkopaikalle ja

juosten haimme matkalaukut. Moottoritielle

päästyämme paahdoimme talla pohjassa

Travemündeen. Laakealla rantavyöhykkeellä

yön pimeydessä erottuivat vain satojen ja

satojen tuulimyllyjen aavemaisesti vilkkuvat

punaiset valot. Saavuimme viimeisenä terminaaliin

ja kun automme oli kannella, laivan

luukut sulkeutuivat.

Oleellinen tuli tehtyä – iloitsemme siitä!

Anna-Liisa Tarvainen

Matti Koskinen

Helokruunun tarinan traileri YouTubessa:

http://www.youtube.com/

watch?v=QUXwccr_oeo

Hevosenkenkä otti

Lelumuseon hoiviinsa

Teatteri Hevosenkenkä tarjoaa uuden matkailukohteen

lelunostalgian nälkään. Espoon

WeeGeessä toiminut Leikkilinna – Suomen

Lelumuseo sai viime vuonna uudeksi ylläpitäjäkseen

espoolaisen Teatteri Hevosenkengän

kannatusyhdistyksen ja nimeksi tuli Suomen

Lelumuseo Hevosenkenkä.

Museo toimii Näyttelykeskus WeeGeessä ja

lastenteatterin ammattilaisten avulla museon

näyttelyihin voi jatkossa tutustua myös

draamaopastusten kautta. Museon perusnäyttelyssä

voi tutustua suomalaisten lelujen

ja leikin historiaan 1800-luvun lopulta

nykypäivään. Sen lisäksi museo järjestää

vuosittain erikoisnäyttelyitä, kerää leluja ja

kartuttaa kokoelmiaan tulevien sukupolvien

iloksi ja opiksi.

Lelumuseon historia ulottuu 1980-luvulle,

jolloin Lasten Päivän Säätiö aloitti valtakunnallisen

lelukeräyksen tulevaa museotoimintaa

varten. Museo toimikin vuodesta 1996

alkaen Linnanmäellä, kunnes se siirtyi Wee-

Geen tiloihin vuonna 2006.

Lisätietoja www.weegee.fi

www.hevosenkenka.fi

Teatr Lalek Pleciugan komea rakennus.

NUKKETEATTERIlehti

sai lehtitukea

Suomen UNIMA ry on saanut Mielipideja

kulttuurilehdille tarkoitettua lehtitukea

3000 euroa. Opetusministeriö myöntää

kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville,

pääsääntöisesti maksullisille, ei sanomalehtityyppisille

lehdille, jotka ylläpitävät

yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista,

tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä.

Hakijoita oli 157, joista tukea voitiin myöntää

29 lehdelle. UNIMA haki lehtitukea ensimmäistä

kertaa. Summa käytetään lehden

kustannusten kattamiseen.

Kaikkiaan jaossa oli reilu miljoona euroa.

Suvilahdessa

tarjolla harjoitustilaa

Vekkuliketun edustajat sekä paikalliset vapaaehtoiset avustajat Adam,

Sebastian, Matti, Anna-Liisa ja Anna.

Harjoitustilapulaan saa mahdollisesti hiukan

helpotusta ensi syksynä. Esitystaiteen Keskus

aloittaa toimintansa 1.9. Helsingin Suvilahdessa

puhdistamo-rakennuksen 2. kerroksessa.

Esittävän Taiteen Keskus vuokraa

esittävän taiteen vapaan kentän toimijoille

kolmea harjoitussalia lyhyt- tai pitempiaikaiseen

käyttöön.

Salien koot 83, 88 ja 79 neliötä. Vuokraan

kuuluvat sosiaalitilat, viihtyisä aulatila ja

keittiö. Tilojen korkeus kattopalkkien kohdalla

noin 2,5 m.

Tiedustelut:

tilavaraukset.esitystaide@gmail.com

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Sylvester

The final dance of the workshop! /Työpaja päättyi CLAN:in soittoesitykseen, joka sai kaikki tanssimaan villisti.

”DANCE, DANCE, DANCE!”

- 2 months under the sun of Africa-

It is 20:45 and the kids are missing.

Our show is due to start in 15

minutes and we were supposed to

go through the choreography one

more time. I’m desperately looking

the long road of Grand Popo,

hoping to see some small shadows

coming towards us..

I ended up in this situation in Grand Popo,

Benin. 13.2 me and my old friend, writer

Katja Kettu left to Villa Karos residence, to

spend 2 months as a stipendiates. My aim

was to to make puppet-workshop with children

and Katjas job was to document it on a

film and on photos.

Benin is a West-African country, neighbouring

countries are Togo in the West, Burkina

Faso and Niger in the North, and Nigeria in

the East. The long, peacefull country lays

by the Guinea bay. It has been independent

since 1960 and its population is almost 9 million.

The climate is hot but the wind from

the sea makes it tolerable. But for us who

come from Lappland it took a while to get

used to the heat and constant sun. I spend

my first two weeks just sweating and laying

on the matress of Villa Karos balcony.

The climate change (from -25C to +32C) was

huge.

Villa Karo was founded 2000 by writer Juha

Vakkuri. It’s aim is to widen the Africa

knowledge of Finnish artist and support cowork

between Africans and Europians. Every

year several artists, researches or otherwise

Benin-minded people spend from 3 weeks to

3 months in the house. Per year avarage 30

artists from all the arts sector visit Villa Karo.

There is also a small library and museum

which are run by the friendly and helpfull

staff of Villa Karo. The chief of the place is

always smiling Kwassi Akpladokou. The collaboration

with local artist depends of your

projects there.

We had a huge chance to meet Yéhoumè

Georges Anselme Agbazahou who is an artistic

director of CLAN – L’Association Contes

et Legendes d’Afrique Noir. CLAN is founded

to preserve and develope the history and

culture of Africa. Mr.Agbazahou has a background

in modern dance, but he is also a

percussionist, musicien and a marionnetist.

Other members of CLAN are Addja and

Abdoullay who are both talented musicien

and dancers. They are also members of UNI-

MA Benin and a soon to be opened “Centre

Academique des Arts Africains et d´Écoute

de Grand-Popo” school.

Unima Benin is based in the official capital

of Benin, Porto Novo. I had the priviledge to

meet the secretary of Unima, Mr.Jaqcues.

He has been visiting Charleville de Mezieres

many times with his marionettes. I got to visit

his storageroom and office and was facinated

of the variaty of different puppets.

I even got to see the secret voudou marionettes.

Voudou is originally from Benin and there is

lots of different kinds of marionnettes and

masks to use for rituals. Most of them aren’t

shown to foreigners, but the styles and ways

of manipulation are spread among the artists.

As an example I have to mention the

huge, humansize zangbetos, which are made

of hay and decorated with different coloures.

They look kind of like massive moving

straw bales. They are the protectors of village

and seen often in voudou ceremonies.

Nukketeatteri 1/2011

Other amazing puppetstyle is stringmarionettes

which are manipulated while standing

on a long stilts and wearing a mask. Mr. Agbazahou

was doing also this with astonishing

energy. He even played djembe while standing

on the stilts!

We got along very well and decided to make

a project together which would end on a big

concert in Lissa Kwassa, the main stage in

Villa Karo and Grand Popo. The first step was

that I build a marionnette for myself. Mr. Agbazahou

uses mainly string-marionnettes and

he borrowed me one of his own so I could use

it to build mine.

My marionette wasn’t as spectaculour as the

voudou-puppets. It has 15 strings and I did it

from recycling-materials like locals too. The

beaches of Benin are beautiful but unfortunately

(and fortunately for me) you can find

lots of good materials from there. Some materials

we had to go and get from the bush.

Abdoullay and me were wandering around

to find bambu for the cross of the marionnette.

Since we always carried marionettes

with us, the kids started to recognise us and

many times our walks were interrupted by

herd of kids who wanted to see the marionette

dance while they were singing to him.

The openess and spontanity of the kids never

stopped to facinate me.

When my marionette was finished we started

to rehearse with it. In Benin the marionettes

are mainly used as a instruments, they come

to dance with the band and make a small

number. Just like a little solo. So I had to

also learn to dance, sing and play an instrument.

The puppeteer doesn’t try to be invisible

but is an active, lively part of the show.

That was for me a challenge and new thing

to learn. I took lessons of dance and playing

of djembe, maracas and balafone. And I

even tried the kora, cool string-instrument

which at least for me resembles of sitar.

Unfortunately I didn’t have enough time to

progress more in my music lessons. There is

something left for the next time!

It was interesting and fruitfull to combain

different art-forms and instruments, try

my limits (”No Georges, I do not sing”) and

overcome them. The African beat, what the

members of CLAN were teaching us, just got

a hold of us and we went with the flow. And

to the right direction I think.

We rehearsed in bars of Grand Popo and met

few other marionnetistes who we made concerts

with. The joy of performing together

and challenge each other with different

ways of dancing was so enjoyable.

Our work culminated when we went on a

tour to Lomé, the capital of Togo. We performed

in a small venue and Katja Kettu was

our lead singer. Mr. Agbazahou thought that

we need a Finnish singer and since Katja is

singer in a punk-band called Confusa, she got

the post.

In Togo there is at least two puppet-groups

where all the members are women. Unfortunaltey

I met only male marionetists. I got

a lot of admiration when they learned that I

also build my own puppets. Benin is a country

where signs by the road say:”All the girls

to the school.” There is the cultural differences

, and women have still lower status.

It was a good suprise for the togolese audience

when two white yovos (foreigners)

came on stage, the other singing and the

other with marionette and we played with

our rastamen ”Kurja matkamies maan” and

”Minun kultani kaunis on”. Succes was granted.

Members of CLAN are very talented and

good in improvising. They took our songs and

Kuva: Abdoullay

Johanna Salo teaching how to use marionnets./ Työpajassa 26 lasta valmisti huivimarionetit, joiden kanssa harjoiteltiin iltapäivä.

Nukketeatteri 1/2011

kept the essential but also changed them a

bit to fit with the African style. I think that

same change happened in me and Katja on a

spiritual level!

When we returned from Togo we organised

the workshop for children. We thought that

10kids would be enough. We collected materials

and organised the lunches. When

the clock strike 10:00 on Saturday morning,

we had 26kids on the yard, making morning

exercises together with Villa Karos lovely

technicien Boniface. He had collected the

children from the village, and everybody

brought a sister or a brother or a friend. So

we ran to Villa Karos kitchen and took all the

dishclothes to be used as an extra material

and the chef cut the sandwiches into 3 pieces

so we all got something in the stomach.

The workshop started with puppet building.

Kids were between 6-13 years so some

needed more help than the others. We made

scarf-marionettes and when everybody had

their own ready, we started the rehearseals.

We tought ”A ram sam sam” song to the children

and then made a choreography for it.

Children in Benin are singing all the time and

everywhere and they got the tune and words

immediately. Members of CLAN joined us in

the noon and we made a big party with the

marionettes, live music and dancing. I also

performed with Abdoullay and the theater

marionettes for the children. All in all, after

the workshop, when we all sit on the floor

munching our 1/3 of a sandwich I could only

see tired but very happy faces around me.

Mr. Agbazahou was so impressed of our work

that he decided to take the kids to perform

to our concert the next Saturday in Lissa

Kwassa. On that stage normally performs only

big stars like Adjignon Hanbladj from Benin

but next Saturday there would be 26 very

small, but very bright stars.

And now is that Saturday and we are back in

the situation of missing kids. Band is ready,

instruments are on the stage and the lights

are on. Then we see little figures emerging

from the bushes hastily. Life can be hard for

African children. Saturday is off from school

but many of them have to work instead. One

boy, the one who came last, ran like crazy,

still covered in flouver since he had to work

for his uncles pizzeria just before and still

he really wanted to participate on the show.

Sky was clear, we were forming a line on

backstage and we were smiling to each other.

Mr. Agbazahou started to play the djembe

on the stage and we; Katja, me and 26

children started to sing ”A ram sam sam”

and enter the stage. And the whole night we

radiated and sparkeled more than the stars

above us.

Lisätietoa:

www.villa-karo.org

Villa Karon viralliset sivut

Johanna Salo

Lapin Nukketeatteriyhdistys

www.letke.fi

Lapin Esittävien Taiteiden Aluekeskus

www.laplandpuppets.net

Lapin Nukketeatteriyhdistys

Photo: Rose

At the Popo beach. / CLAN eli Abdoullay, Katja Kettu, Jose Salo, Georges ja Addja Grand Popon rannalla.

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Maiju Tainio

MIKROTEATTERIA

läpi koko vuoden ajan

Mikropatia! on mikroteatterille omistettu

festivaali, joka jatkuu koko vuoden 2011

ajan, osana Turku 2011 – Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden

virallista ohjelmaa. Festivaalin

tapahtumapaikkoina ovat Turun julkiset

tilat: esimerkiksi kadut, katot, kahvilat

ja kaninkolot. Mikropatian ohjelmistossa on

niin teatteriesityksiä, installaatioita, karnevaaleja

ja juhlia kuin työpajoja ja keskustelutilaisuuksiakin.

Taiteidenvälisen ja yllätyksellisen

ilmaisunsa taustalla tapahtuma on

tiiviisti sidoksissa nykynukketeatteriin järjestäjänsä

Sixfingers -teatterin kautta.

Mikroteatteri on toistaiseksi vakiintumaton

taiteenlaji, jonka keskeisenä ajatuksena on

pienuuden tutkiminen. Mikropatiaesityksissä

pientä voi olla esimerkiksi näyttämön koko,

esityksen kesto, muutos jokapäiväisessä

kaupunkikuvassa, projektin valmisteluaika

tai työhön kohdistuvan stressin määrä. Mikropatia

kannustaa osallistujiaan tutkivaan,

luonnosmaiseen työskentelyyn ja pieniin esityssarjoihin,

joiden aikana voi kokea monenlaisia

yleisökohtaamisia.

Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa

Mikropatia puhuu epäspektaakkelin puolesta.

Siinä, missä suuria ideoita täytyy valmistella

kuukausia, pienet voi toteuttaa saman

tien!

Mikropatia huipentuu marraskuussa (20. -

27. päivä) Mikromaratoniin, jonka aikana on

mahdollisuus nähdä suuri osa Mikropatiaan

Kuva: Sixfingers Thetre

valmistuneista esityksistä tiiviimmässä, festivaalimaisessa

muodosssa. 20.11. järjestetään

Mikrosymposium, jossa puretaan vuoden

aikana tehtyjä havaintoja keskustellen

ja pieniä kokeita tehden. Toivotamme kaikki

Nukketeatteri -lehden lukijat tervetulleiksi

jakamaan tuoreita havaintojamme silloin!

Projektista Karhunpeijaiset, kuvassa Ishmael Falke.

Mikropatia levittäytyy kaupungille läpi vuoden. Kuvassa Maiju Tainio (vas.), Ishmael Falke ja

Johanna Latvala.

Mikropatia ottaa mielellään vastaan vierailevia

taiteilijoita. Jos mielessäsi on kokeilu tai

idea, jonka haluaisit toteuttaa ohjelmassamme,

ehdota sitä meille!

web@sixfingestheatre.com

www.turku2011.fi/mikropatia-festivaali

Nukketeatteri 1/2011

Kuva: Maiju Tainio

Sixfingers Theatre: Mikropatia!

Keskustelu nukketeatterin menneestä ja tulevasta jatkuu

UUSI,VANHA, NYKY,

PERINTEINEN?

Maiju Tawast

Antti-Juhani Manninen on nostanut kissan pöydälle, keskustelu uudesta nukketeatterista alkaa viimeinkin. Olen itse

pohtinut viime vuosina käsitettä nykynukketeatteri, joka ankkuroisi alamme uudet tekijät ja toteutustavat samaan

käsitteistöön kuin 1990-luvulta lähtien esiin murtautuneet nykytanssi ja nykysirkus. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat

saaneet valtionkin tunnustaman aseman ja rahoituksen omana taidesuuntauksenaan. Uusi ja nykynukketeatteri sen

sijaan ovat vielä 99 % VVA eli vailla vakinaisia avustuksia, julkista tunnustusta ja omia esitystiloja.

Perinteinen nukketeatteri on edelleenkin

voimissaan ja kolmella vanhalla (1970-luvulla

perustetulla) ammattinukketeatterilla on

valtion ja kotikuntiensa mittavat avustukset,

omat toimitilat ja laajapohjaiset yleisöt.

En kuitenkaan ole havainnut näiden kahden

kentän välillä varsinaista kilpailua tai konfliktia.

Kaikki tekevät omanlaistaan, omista

taidenäkemyksistään kumpuavaa nukke-,

esine-, väline-, varjoteatteria tai objektiperformansseja,

visuaalista teatteria, monija

poikkitaiteellisia esityksiä – miten kukin

tekemisensä määritteleekään.

Uutta nukketeatteria ovat Suomessa vuosikymmenten

mittaan tehneet aina oman aikansa

avantgardistit, jotka haluavat murtaa

vallitsevan tradition ja konventiot, tuoda

niihin ennen näkemätöntä ja tekemätöntä.

Merkittävin uranuurtaja on ollut Kristiina

Hurmerinta, joka jo 1980-luvulla teki Vaasassa

Pandoran näyttämöllä avantgardistisia,

kokeellisia ja visuaalisia esityksiä aikuisille

yhteistyössä eri alojen taiteilijoiden kanssa

(viite: Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä,

LIKE 2009, sivut. 93 - 98). Mielestäni

2000-luvun taitteesta lähtien voidaan puhua

suomalaisesta nykynukketeatterista (contemporary

puppet theatre), joka on voimallisesti

murtautunut Suomen teatteriskenelle

kymmenin uusin tekijöin ja teoksin.

Vanhaa ja uutta rinnakkain

Juuri nyt perinteinen ja uusi nukketeatteri

elävät rinnakkain ja lomittain – eivätkä välttämättä

kohtaa toisiaan. Meneillään on murros:

kolmen sukupolven ammattitoimijoista

vanhimmat ovat eläköitymässä, keskipolvi

puurtaa esityskierteessä ja nuorimmat rynnivät

rinta rottingilla moniääniselle kentälle.

Turun taideakatemian nukketeatterikoulutus

on tuottanut alalle kymmeniä uusia ammattilaisia,

jotka haastavat epäsovinnaisilla produktioillaan

ja muuntuvilla kokoonpanoillaan

vakiintuneet teatterit ja sooloesiintyjät.

Nykynukketeatterin tekijöitä on toki muuallakin

valtakunnassa, esimerkiksi Rovaniemellä

ja Tampereen suunnalla. Monitaiteellinen

moderni nukkeja esine/välineteatteri käyttää

produktioissaan uutta estetiikkaa, tekniikkaa,

teemoja ja dramaturgiaa.

Aikuisille suunnattu uusi nukketeatteri,

avantgarde ja poikkitaiteellisuus ovat nykypäivää.

Perinteinen nukketeatteri on toki

voimissaan: enimmäkseen lapsille suunnattu,

vuosien ja vuosikymmenten kokemuksella

taiten tehty ja esitetty nukketeatteri on

yhä alan valtavirtaa. Aiheita ammennetaan

saduista, tarinoista ja myyteistä sekä klassikoista

ja uusista teksteistä, joiden kulku on

useimmiten topeliaaninen: hyvä voittaa aina

lopussa pahan. Näyttämöhahmot ovat enimmäkseen

ihmistä tai eläintä kuvaavia nukkefiguureja,

joiden nuketus on useinkin konventionaalista.

Nukketeatteri 1/2011

Monet uudet ryhmät ja sooloesiintyjät tekevät

teatro poveren - köyhän teatterin - keinoin

esineteatteria sekä taiteellisista että

käytännön syistä. Visualisoinnissa, figuureissa

ja nuketuksessa käytetään kaikkea mahdollista

kierrätys- ja löytömateriaalia: parittomia

kenkiä, kankaanriekaleita, vanhoja

muovipusseja, patjan jousia ja työkaluja,

oksia ja aterimia, raajarikkoisia lelunukkeja,

pölynimurinletkuja ynnä muuta sekalaista.

Kyseessä on tietoinen irtiotto nukketeatterin

naturalistista konventioista, tutkimusretki

esineiden ja animoinnin maagiseen maailmaan.

Myös nuketuksessa rikotaan usein ns. hyvän

maun ja perinteen rajoja. Tavoitteena ei ole

kaunis antropomorfinen (ihmisen liikekieltä

jäljittelevä) tai zoomorfinen (eläimen liikekieltä

jäljittelevä) liikeilmaisu, vaan häröilevä

erilaisten objektien animointi. Tätä tyyliä

edustaa Nukketeatteri Akseli Klonk, joka

on tehnyt punk-asenteella jo toistakymmentä

vuotta nukkeja välineteatteria yhdistettynä

fyysiseen ja tanssiteatteriin. Puhumattakaan

ns. Turun koulukunnasta, johon

kuuluvat mm. vuonna 2006 perustettu Kuuma

Ankanpoikanen ja muut autonomiset nykynukketeatteriryhmittymät.

Kuva: Ville-Matias Roisko

Nykyteatterin määritteistä

Nykyteatterista puhuttaessa (Nykyteatterikirja

LIKE 2010) se määritellään useinkin

seuraavasti: kyseessä on uusi estetiikka, kielioppi,

tekemisen prosessi ja toteutustavat

sekä yleisösuhde. Uusi teatteri (ja tanssi,

sirkus) hylkäävät vanhat konventiot, perinteisen

estetiikan ja tuotantotavat sekoittaen

reippaasti taidemuotoja ja lajityyppejä.

Tekijät pyrkivät uusiin kerronnallisiin ja visuaalisiin

konteksteihin, useinkin absurdeihin

ja anarkistisiin teoksiin, jotka viis veisaavat

vanhoista soveliaisuuksista. Esitysten lähtökohtana

ei ole valmiiksi pureskeltu draamateksti,

vaan ne saavat impulssinsa tekijöiden

senhetkisistä tunnoista. Tekstit ovat useinkin

fragmentteja aiheen ympäriltä, eivät perinteisiä

dialogeja, ja draaman kaarikin on harhaileva.

Tekeminen on usein prosessikeskeistä, kehkeytyvää

ja haaroittuvaa, lopputulos saattaa

olla toinen kuin tavoite. Monesti esitys

on materiaalilähtöinen, se saa impulssinsa

esineestä tai materiaalista, jonka pohjalta

esitystä generoidaan ja derivoidaan. Nykyteatterin

funktio ja tehtävä ovat muuttuneet,

enää ei tavoitteena ole harmoninen ja

turvallinen elämys pehmustetuilla penkeillä.

Yleisö on osa kokonaistaideteosta, joka paljastaa

ja liikuttaa, järkyttää ja saa reagoimaan.

Tämän olen syvästi kokenut Kuuman

ankanpoikasen esityksissä Kiiltokuva ja Vain

toivo jää.

Nykyteatteri on myös astunut ulos laitosteattereista

ja perinteisiltä näyttämöiltä, se

tapahtuu ja kohtaa yleisönsä missä vain:

kaduilla ja kapakoissa, haltuun otetuissa

tehdastiloissa ja pienissä huoneissa muista

tiloista puhumattakaan. Postmodernille

Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction, näyttelijä Niina Lindroos, nuket Marie Antikainen.

taiteelle ominaista on myös tekstin ja ajatuskuvioiden

miksaaminen, lainaaminen,

varastaminen sekä ylhäisen ja alhaisen sekoittuminen.

Lisäksi teatteriesityksen funktio

ja tehtävä ovat muuttuneet: taiteilijat/

näyttelijät ovat livenä esityksensä luojia ja

todistajia, kommunikoivat suoraan, sarkastisesti

ja etäännyttävästi yleisönsä kanssa.

Nykyteatteri liikkuu myös eri taidelajien rajapinnoilla

ja sisällä, esitys ei ole pelkästään

draamallinen ja draamalähtöinen. Näissä

raameissa suomalaiselle teatterikentälle on

todellakin ilmaantunut nykynukketeatteri:

monitaiteellinen moderni nukkeja esine/

välineteatteri, joka rikkoo perinteisiä konventioita

ja fuusioi eri taiteenlajeja esityksiinsä.

Uudet aihepiirit

Aristoteelisen draaman mukaisesti etenevät,

esteettisesti harmoniset ja moraalisesti oikeamieliset

satuklassikot ovat saaneet rinnalleen

aivan uusista näkö- ja toteutuskulmista

tehtyjä säröisiä ja romuluisia esityksiä.

Dramaturgia on usein assosiatiivista, fragmentaarista

ja monesta lähteestä ammentavaa.

Uusissa nukketeatteriryhmissä tehdään

laajalla kirjolla aikuisesityksiä, joissa käsitellään

rankkojakin aiheita aidsista aborttiin

ja anoreksiaan, gender-kysymyksiä ja kauhuskeneäkin.

Modernin nukkeja esineteatterin innoittajina

ovat viime vuosina olleet esimerkiksi Fellinin

La Strada, Rosa Liksomin novellit, zombie-leffat

ja underground-sarjakuvat sekä

seksuaalikysymykset. Tuore 3D - Dirty, Difficult

and Dangerous käsittelee ihmiskauppaa

kokkishow´n keinoin.

Johanna Piritta Peltosen soolo, länkkärimaailmaan

sijoittuva Koettelemusten kaupunki

on karhea ja rouhea esitys yksinäisyydestä ja

ulkopuolisuudesta. Visualisoinnin muodostavat

paperista ja pahvista muotoillut rujot figuurit,

jotka poikkeavat tyystin perinteisistä

ns. hyvän maun nukketeatterin (well made

puppetry) hahmoista. Nukettaja mässyttää

purkkaa eikä todellakaan pyri kaunoesiinty-

Nukketeatteri 1/2011

miseen.

Sudenenteen ja työryhmä Tasomaan Puppet

Science & Fiction puolestaan käsittelee korkeampaa

matematiikkaa ja geometriaa kuvataiteen

ja nukketeatterin keinoin. Nykynukketeatterissa

ollaan siis hyvin kaukana

perinteisistä aihepiireistä ja estetiikasta.

Uuden (ja vanhankin) nukketeatterin keinoja

käytetään myös taidekasvatuksessa, terapiassa,

museopedagogiikassa ja kehitysyhteistyössä.

Monitaiteellisia

esityksiä missä vain

Monitaiteellisissa näyttämötoteutuksissa

käytetään nukke-, esine- ja varjoteatterin

Kuva: Riku Laakkonen

rinnalla sirkuksen, tuliteatterin, tanssin sekä

fyysisen ja visuaalisen teatterin keinoja

kaihtamatta punkkia tai butoakaan. Nykynukketeatteri

ammentaa laajalla skaalalla

myös muista taiteista ja tekee produktioita

eri taiteenalojen tekijöiden kanssa. Esimerkiksi

Kuuman ankanpoikasen Likinäköinen

prinsessa sukeltaa Hanna Brotheruksen

tauluihin ja katsojat pääsevät modernin nukketeatterin

keinoin elävään taidenäyttelyyn.

Teatteri Airopikin, Kuuman ankanpoikasen,

Ehkä-tuotannon ja Tanssiteatteri Jumbon

tuore oululais-turkulainen yhteisproduktio

Alla Poen fuusioi nukketeatteria, tanssia,

puhetta, laulua ja soittoa performanssiluonteiseksi

tapahtumaksi, jossa yhtenä elementtinä

on Timo Nyyssösen veistämä jättimäinen,

liikuteltava ja osina liikkuva puinen

lintuveistos.

Esityksiä viedään myös uusille areenoille:

esittävää ja soveltavaa nukketeatteria tehdään

yhä enenevässä määrin pakolaiskeskuksissa,

sairaaloissa, ravintoloissa, museoissa

ja vanhustentaloissa sekä muissa teatterinäyttämöiden

ulkopuolisissa tiloissa. Nykynukketeatteri

on jalkautunut ulos, ihmisten

keskuuteen: Sixfingersin 365 päivän mittainen

Mikropatia-projekti Turussa tapahtuu

toreilla ja kävelykaduilla, kauppakeskuksissa

ja kirjastojen auloissa; huhtikuussa miniesityksiä

nähdään jopa Veroviraston asiakastiloissa.

Sudenenteen Bongaa Oliopus Otus

toteutetaan Turku 2011-hankkeena vaellusteatterina

luonnossa. Vuosina 2008-2009 Kalteva

Company esitti Herra Bunsdorffin puutarhakierroksen

Brinkhallin kartanon mailla

Turussa nukkehahmoin.

Tampereen Teatterikesässä 2008 nähtiin

Ramppi & Kuume -teatterin Ratkaisuja koti-ikävään,

jossa Kati Andrianov leiriytyi

soputelttoineen Tampereen Vanhan kirkon

nurkalle ja toteutti näyttämöanimaation keinoin

yliopistollista nukketeatteritutkimustaan

esittelevän ja parodioivan performanssipuheenvuoron.

Tanssiteatterit ja sirkustaiteilijatkin käyttävät

nukkeja esineteatterin keinoja: esimerkiksi

Jani Nuutisen sooloesityksessä Un

cirque plus juste minikokoinen areena laajenee

eläinsirkukseksi varjoteatterin avulla.

Jyrki Karttusen nykytanssiesityksessä Bad

Body Doubles tanssijoilla on Rainer Kauniston

tekemät nuket kumppaneinaan. Turusta

valmistuneet soveltavat modernia nukketeatteria

myös tanssin ja sirkuksen areenoilla,

kuten Tanssiteatteri Hurjaruuthiin epäsovinnaisen

Punahilkka-produktion ohjannut Elina

Lajunen, joka esiintyi nukettajana, näyttelijänä

ja sirkustaiteilijana myös Talvisirkuksessa

vuonna 2008.

Punahilkan nukettajina ja näyttelijöinä toimineet

Susanna Hemmilä ja Anna Pelkonen

sekä sirkustaiteilija Teemu Öhman ovat puo-

Teatteri Ramppi&Kuume: Ratkaisuja koti-ikävään, esiintyjä Katriina Andrianov.

Kuva: Virpi Tanskanen

Kuva: Linnateatteri/Roni Lehti

Nukketeatteri Akseli Klonk: Peter Pan, ohjaus Janne Kuustie, näyttelijä Jouni

Järvenpää, nuket Timo Nyyssönen.

Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri: 3D,

kuvassa Satu Paavola ja Martti Suosalo, ohj.

Neville Tranter, nuket Satu Paavola.

Nukketeatteri 1/2011

lestaan perustaneet uuden poikkitaiteellisen

ryhmän BläkPox, joka on kantaesittänyt

mm. Daniil Harmsin teokseen Sattumia perustuvan

produktion. Esityksessä arkimaailma

muuttui esineteatterin ja jongleerauksen

keinoin surrealistiseksi seikkailuksi vinksahtaneine

hahmoineen venäläisen avantgardismin

hengessä.

Teatteri Sudenenteen ohjelmistossa on nukketeatteriin,

fyysiseen ja tanssiteatteriin

perustuva poikkitaiteellinen, lapsille suunnattu

sanaton Mikä-Mikä kuoriutuu.

Nykynukketeatterin esitykset ammentavat

vapaasti kaikista mahdollisista aiheista, lähtökohdista

ja ilmaisukeinoista. Esimerkiksi

Turussa vuonna 2007 kantaesitetty Prometheus:

Tuli palaa rikospaikalle tutki Tehdasteatterin

ruhjuisissa tiloissa antiikin myyttiä

nukke-, naamio- ja tuliteatterin keinoin.

Palavat naamiot syöpyivät lähtemättömästi

katsojien mielten syvyyksiin. Turun kaupunginteatterissa

vuonna 2008 toteutettu Keskitalven

uni yhdisti ketterästi Kalevalaa ja

science fictionia kuvaten dystopiana ihmisen

viha-rakkaus -suhdetta keksintöihin ja

teknologiaan. Kalteva Company (Maija Linturi

ja Johanna Kultala) tutki vuosina 2009

- 2010 esityksessään Ihminen 2.0 ihmisen ja

koneen liittoa, uuden elämän luomista. Esitys

oli materiaalilähtöinen ja käytti tietotekniikkaromua,

josta luotiin orgaanisia muotoja

ja figuureja. Nykynukketeatteri on myös

ottanut askeleita kohti poliittista yhteisöteatteria.

Sixfingersin Herätys, Nukkemaa,

täältä tulee Salminen! pureutui pakolaisaiheeseen

kesällä 2008 eri puolilla Suomea sijaitsevissa

vastaanottokeskuksissa. Ishmael

Falke on työstänyt Tel Avivissa toimivassa radikaalissa

Clipa-teatterissa soolonsa Corpus

Separatum, jossa käsitellään metaforisesti

Israelin ja Palestiinan kysymystä. Näyttämönä

ja konfliktin tapahtumapaikkana on sooloesiintyjän

oma keho, nukeilla ja myyteillä

miehitetty alue.

Nykyteatterille ominaista onkin näyttelijän

vahva fyysisyys: näyttämöllä esitettävän

tekstin palvelijan sijasta näyttelijä/nukettaja

on itsemääräytyvä ja vahvasti läsnä oleva

tekijä, toimija ja välittäjä. Falke on myös

tehnyt paikkasidonnaisia objektiperformansseja,

kuten Genya, joissa lähtökohtana on

piha ja roskis. Esitys on alati muuttuva riippuen

paikasta, sen impulsseista ja löytyvistä

esineistä.

Friikkiä ja seksiä

Nykynukketeatterille ominaista on myös

friikkiys ja entisiin tabuaiheisiin kajoaminen,

jotka ovat nousseet pinnalle muutaman

viime vuoden aikana erityisesti Turun skenellä.

Sudenenteen ohjelmistossa on aikuisille

suunnattu kiero ja brutaali freak show Doktor

Heartless, jossa Lars Wingård sooloilee

tohelona kirurgina. Irtoraajat ja suolenpätkät

lentelivät myös Taideakatemiassa vuonna

2009 Fanatik Figuras -festivaalilla nähdyssä

valmistuvien opiskelijoiden splatter-esityk-

Kuva: Merja Pöyhönen

Kuva: Johanna Latvala

Matkalaukkuteatteri: Koettelemusten kaupunki, visualisointi Johanna

Latvala ja Johanna Peltonen.

Kuuma Ankanpoikanen: Vain toivo jää, toteutus Antti-Juhani Manninen.

Nukketeatteri 1/2011

sessä They won´t stay dead, jonka innoittajana

on ollut George Romeron vanha zombie-leffa.

Päättötöissä nähtiin myös Laura Ruohosen

näytelmä Kuningatar K., jossa vallan, vapauden

ja rakkauden sukupuolisidonnaisuutta

luodattiin nukke-, esine- ja näyttelijäntyön

keinoin. Gender-kysymys ja seksuaalisuus

ovat monien nuoren polven ammattilaisten

teemana. Turkulainen Teatteri Lumottu

Prinsessa teki vuonna 2008 rajun käsinukkeproduktion

Pixy, joka pohjautuu Max

Andersonin samannimiseen undergroundsarjakuvaan.

Se kertoi anarkopunk-tyyliin

nuoren parin elämästä ja abortoidun sikiön

seikkailuista manalassa. Kuuman Ankanpoikasen

vuonna 2008 valmistunut Fragile (K-

13) pohti kehoa, seksiä, halua ja tunteita.

Nuorille suunnattu hulvaton ja hervoton esitys

toteutettiin yhteistyössä seksuaalikasvatuksen

ammattilaisten kanssa. Turkulaisen

Timo Väntsin ja HOX Company -ryhmän

ohjelmistossa on mm. aikuisille suunnattu

Oscar Wilden teokseen perustuva dekadentti

gay-aiheinen Seurapiirikuninkaat.

Helmikuussa 2011 sai kantaesityksensä John

– Eleanor, jossa pureudutaan iloisen härskisti

sukupuoli- ja seksuaalinormeja rikkovaan

keskiaikaiseen tarinaan ristiinpukeutujasta.

Transvestismi aiheena on todellakin kaukana

perinteisestä suomalaisesta nukketeatterista.

Marginaalissa?

Uusi nukketeatteri toimii tällä hetkellä monenlaisessa

marginaalissa, aivan kuten nykytanssi

pari vuosikymmentä sitten: valtion ja

kuntien mittavat avustukset ohjautuvat ns.

vanhoille teattereille, moderneja produktioita

tehdään vimmaisesti ja vailla mitään

säädyllistä rahoitusta, avantgarden katsojakunta

on kapea ja terävä, vakinaisia esitys-

ja toimitiloja ei ole. Uudet produktiot

herättävät osassa katsojia ja etenkin teatterikriitikoissa

närkästystä, koska he eivät

osaa lukea niitä nykykulmasta. Onko nykynukketeatteri

siis marginaalissa? Ja haluaako

se jäädä sinne? Mitä pitäisi tehdä, että

uusi nukketeatteri saisi saman aseman kuin

nykytanssi ja -sirkus, jotka mursivat tiensä

päättäjienkin sydämeen 1990-luvun lopulla?

Pitäisikö nykynukketeatterin tekijöiden yhdistää

voimansa ja ryhtyä määrätietoisesti

ajamaan rahoitus-, tila-, yleisö- ja imagokysymyksiä?

Jätän kysymykset tekijöiden

pohdittaviksi. Ja jatkan sekä perinteisen että

uuden nukketeatterin seuraamista kautta

valtakunnan. MT

Kuva: Kaika Karttunen

Turun AMK: Kuningatar K, ohj

Maija Linturi, nuket Leena

Kiessling ja Maija Linturi

(kuvassa).

Bläkbox: Sattumia, ohj. Susanna Hemmilä, nuket

Anna Sucksdorff ja työryhmä.

Kuva: Leena Kiessling

Kuva: Tiina Puranen

Kalteva Company: Herra Bunsdorffin puutarhakierrros, ohjaus

Marja Susi, kuvassa Roosa Halme, nuket: Tiina Puranen.

Nukketeatteri 1/2011

Puppeteeri matkailee

Palstalla kerrotaan nukketeatterimatkailijaa kiinnostavista kohteista ja tapahtumista

Hevosvoimaa

West Endissä

Kuva: Timo Väntsi

Lontoossa jyllää jo monetta vuotta kaksi

megaluokan teatterituotantoa, joissa nuket

ovat hyvin isossa osassa. Lion King on jo

melkoinen klassikko, mutta jo vuodesta 2007

saakka on yleisöä ihastuttanut nukeilla ja ihmisillä

kerrottu tarina pojasta ja hevosesta.

War Horse siirrettiin National Theaterista

suuren suosion vuoksi London New Theaterin

näyttämölle Dury Lanelle.

Etelä-afrikkalaisen Handspring Puppet Theaterin

ja National Theaterin yhteistyönä syntyneen

hedelmän kiinnostus ei ota laantuakseen.

Tällä hetkellä teatteri ottaa varauksia

helmikuuhun 2012 saakka, ja epäilemättä

jatkostakin neuvotellaan.

Jos ei ole etukäteen varannut lippuja, kannattaa

edullisempia lippuja kysellä Box Office

lippumyymälöistä, joita on etenkin Leicester

Squarella useita. Lippuja voi saada,

tai sitten ei. Lion King myy niin tasavarmasti,

että siihen on vaikea saada edes alennuslippuja.

Varmin tapa on varata siis liput etukäteen.

Matkasimme Pia Kaleniuksen kanssa Lontooseen

War Horse yhtenä suurimmista täkyistä.

Pettymykseksemme saimme netistä tiedon,

että War Horse olisi juuri reissumme aikana

esitystauolla. Pahus! Mutta paikan päällä

Time Out, Lontoon menoista kaiken kertova

julkaisu väitti toista: War Horsessa olisi esityksiä!

Pinkaisimme lippuluukulle ja saimme

VIIMEISET kaksi lippua lauantain matineanäytökseen

salin vasempaan laitaan ensimmäiseltä

ja toiselta riviltä. JIHUU!

Jo videoklippien perusteella olimme tietoisia,

että luvassa on huikeita nukkeja huikeasti

nuketettuna. Toden totta. Hevosia ei

oltu rakennettu tukkoon, vaan niiden hahmot

oli kurottu kasaan pajumaisilla vitsoilla,

remmeillä, metallilla, puulla ja ohuella,

läpikuultavalla harsolla. Kumpaakin pääosahevosta

operoi kolme osin näkyvissä olevaa

nukettajaa. Hind eli takaosa ohjailee takajalkoja

ja häntää, heart vastaa etujaloista

ja pääosin hevosen hengityksestä. Head ohjailee

päätä hahmon ulkopuolella kuin tallipoika

ikään.

Illuusio toimii häkellyttävän hienosti. Harjoituksia

lienee käyty monta vuotta, niin aitoa

ja luontevaa ovat hevosten joka eleet.

Hevoset ovat jokainen oman luontoisiaan.

Joey, jonka elämää seurataan varsasta asti,

on tanakka ja omapäinen maalaishevonen.

Topthorn taas on musta uljas ori, oikea alfauros.

Eläimet jopa paikallaan seisoessaan

Nukketeatterilla höystetystä draamasta on tullut iso hitti Lontoossa. War Horse

nähdään ainakin ensi helmikuulle asti London New Theaterissa.

täydentävät hevosmaisuuttaan pienillä pyrskähdyksillä,

korvien liikuttamisilla, kavioiden

nostelulla. Katsoja voi helposti kokea

katsovansa oikeita hevosia rooleissaan.

Tarina on sinänsä yksinkertainen. Nuori poika

kasvattaa juopon isänsä ostaman hevosen oikeaksi

työhevoseksi. Syttyy sota, ja isä rahapulassaan

myy hevosen armeijan käyttöön.

Lopputarina onkin hevosen ja pojan matkan

seuraamista.

Lavastus tarjoaa yksinkertaisia ja tyylikkäitä

ratkaisuja. Hevoshaka syntyy pitkien puuriukujen

avulla. Kotiovi on simppeli irto-ovi

saranoillaan. Ylhäällä takana lavan laidasta

laitaan kulkee iso repalereunainen vaalea

kaistale, johon projisoidaan piirrosjäljellä

tehtyjä animaatioita. Tilat ja tilanteet

vaihtuvat luontevasti, eikä sivupaikoilta ole

yhtään hassumpi katsella. Meitä muistetaan

tasaisin väliajoin amfiteatterin kaltaisessa

salissa.

Salin muoto mahdollistaa myös sen, että

joissain kohtauksissa katselee pikkuisen yleisöäkin.

Sali on jälleen aivan täynnä, ja jokainen

katsoo herkeämättä ja suu hämmästyksestä

avoinna nukkehahmoisia hevosia.

Tulee hupaisa ajatus: Lontoon suuresta tarjonnasta

kaksi mahtavaa megamagneettia

ovat vahvasti nukketeatteria! Tähän on toistaiseksi

vielä matkaa Suomessa.

Väliajalla olemme ihan ekstaasissa! Mutta

toisella puoliajalla valitettavasti tarinan kuljetus

ei ihan jaksa kantaa loppuun asti. Alun

runollinen kerronta unohtuu väliajan jälkeen

vaihtuen rasittavaan realistiseen jankkaukseen.

Ja muutama epäonnistunut roolitus

(ainakin tässä näytöksessä) sai aikaan laskusuuntaisen

tunnelman.

Mutta mutta: upeaa se joka tapauksessa oli!

Ehdottomasti näkemisen arvoinen esitys!

Nästyykkejä mukaan!

Timo Väntsi

War Horse, Michael Morpurgon romaanin

pohjalta sovittanut Nick Staffod, ohjaus Marianne

Elliott ja Tom Morris, nuket Basil Jones

ja Adrian Kohler (HandSpring Puppet

Company), musiikki Adrian Sutton.

www.nationaltheater.org.uk

Nukketeatteri 1/2011

UNIMAn vuosikokousuutisia

Taloudesta ja toiminnasta

Vuosi 2010 oli tiukan talouden

vuosi. Suomen Uniman 25-vuotisjuhlavuoden

2009 jälkeen talous oli

kunnossa, mutta rahaa oli käytettävissä

vähemmän. Opetusministeriön

yleisavustus oli ainut avustus.

Lisäksi oli tietysti jäsenmaksutulot

ja palkkatuet.

Toimintaakin oli vuonna 2010 vähemmän

kuin juhlavuotena. Merkittävin tapahtuma

oli Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna

Oulussa, jota Kulttuuritalo Valve ja Oulun

kaupunginteatteri tukivat.

Vuosi 2011 on, jos mahdollista vielä tiukempi.

Opetusministeriön avustus on pysynyt

ennallaan. Nukketeatterilehti sai kulttuurilehtitukea,

joka on käytetty tietokoneen ja

taitto-ohjelman hankintaan. Helsingissä järjestetty

Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna

ei saanut rahallista tukea. Lipputulot

riittivät matkakustannuksiin, mutta

esityspalkkioita ei pystytty maksamaan. Onneksi

talkoohenkeä vielä löytyi. Helsingin

kulttuurikeskuksen panos oli mittava tilojen

ja työvoiman kautta. Nukketeatterikeskus

Poiju oli mukana isolla työpanoksella.

Hallituksella on taas miettimistä, kuinka

suuniteltu toiminta toteutetaan - talkoovoimin!

Yhteistyötä viritellään teatteritapahtumien

kesken. Nukketeatterin Näyteikkunoita

tullaan järjestämään tulevaisuudessakin,

mutta missä ja miltä pohjalta, on vielä neuvottelun

alla. Hallitus kävi vakavaa keskustelua

siitä, että jatkossa tällaisia tapahtumia

ei voida järjestää pelkästään talkoopohjalta,

se ei yksinkertaisesti käy, että ammattilaiset

tekevät työtään ilmaiseksi.

UNIMAn vuosikokouksen väkeä yhteispotretissa Poijun tiloissa: vasemmalta edestä Timo Väntsi, Kati-

Aurora Kuuskoski, Pia Kalenius, Elviira Davidow, Katriina Andrianov, Johanna Uusiranta, takana vas. Janne

Kuustie, Ilpo Mikkonen, Teija Muurinen, Satu Paavola, Anne Lihavainen, Maiju Tawast, Elina Lajunen, Iida

Vanttaja ja Anne Rautiainen. Muutama osallistuja ehti poistua ennen kuvan ottoa.

Suomen Unima on pyytänyt Oulun Kulttuurijohtajaa

nimeämään Unima Congress 2016

työryhmän. Ensimmäinen kokous pidetään

toukokuussa. Tänä vuonna asiaa pitää saada

reippaasti eteenpäin, koska vuoden 2016

kongressista päätetään Kiinan Chengdussa

kesällä 2012. General Secretary Jacques Trudeau

tullee vierailemaan lokakuun lopussa

Oulussa Kesäaika päättyy -festvaalilla.

Uniman jäsenet järjestävät isompia ja pienempiä

tapatumia ja festivaaleja pitkin

vuotta. Taloudellista tukea Unima ei voi antaa,

mutta voi tiedottaa vähintäänkin jäsenistölle

ja jos mahdollista, toimia yhteytenä

tiedotusvälineisiin.

Uniman keskeisiä tehtäviä on, paitsi tiedottaa

jäsenistöä, kuuluttaa nukketeatterista

suurelle yleisölle ja päättäjille. Kansainvälinen

toiminta on yhteistyön kehittämistä alan

toimijoiden kesken.

UNIMAN periaate tasa-arvon ja rauhan puolesta

toimimisessa ei ole Suomen Uniman

toiminnassa keskeistä, joten olisiko tässä

kehittämisen paikka. Voisiko Suomen Unima

toimia enemmän maailmanrauhan ja tasaarvon

edistämiseksi sekä köyhyyden lievittämiseksi?

Johanna Uusiranta

järjestösihteeri

Poijun syksyn kurssitarjontaa

Nukketeatterikeskus Poiju järjestää syksyllä

koulutusta, joka soveltuu nukkeja esineilmaisusta

kiinnostuneille. Ensimmäinen

kurssi on jo elokuussa - varaathan paikkasi

ajoissa!

Käsinukkekurssi

la 27.8. klo 10-18 ja su 28.8. klo 10-17

Tehdään oma käsinukke ja tutustutaan materiaalien

variaatioihin - helppoa, hauskaa

ja innostavaa! Materiaaleina joustofroteeta,

vanua, lankaa, kangasta ja vesivärejä. Ohjaaja

Rainer Kaunisto. Hinta: 120 €

Varjojen tarinat -kurssi

la 10.9. klo 10.00-16.30 ja su 11.9 klo 10.00-

16.30

Sukelletaan yhdessä tarinoihin ja luodaan

itsellemme soveltuva kerrontatapa. Kuvitetaan

tarinat varjoteatterin keinoja käyttäen.

Jokainen osallistuja saa mukaan ”oman

varjotarinansa”. Ohjaaja Elviira Davidow.

Hinta: 70 €

Shifting focus for the visible puppeteer

Sat 5th November at 10.00-16.30 and Sun

6th November at 10.00-16.30

This practical course explores various aspects

of when actors and objects share the

stage: how different amounts of presence

and neutrality can be used for dramatic purpose.

Teacher Rene Baker. Language: English.

Price: 100 €

Hinnat sisältävät materiaalit. PoijuPaikkalaisille

ale -15 %. Maksu suoritetaan Nukketeatterikeskus

Poiju Oy:n tilille 405500-1210199;

kurssille pääsee kuittia vastaan.

Kurssit pidetään Poijun toimitiloissa Herttoniemessä,

os. Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:

Nukketeatterikeskus Poiju, Anne Lihavainen

ofelia@nukketeatterikeskus.fi tai p. 040 718

6674

Lisätietoja: www.nukketeatterikeskus.fi

Poijun kurssisyksyn aloittaa Rainer

Kauniston käsinukkekurssi.

Nukketeatteri 1/2011

MERKKIPÄIVIÄ

Merkkipäiviään ovat tänä

keväänä viettäneet:

Nukketeatteritaiteilija ja nukenrakentaja

Kirsti Huuhka 90 vuotta

Paimiossa 22.4.2011

Nukketeatteritalo Musta ja Valkea Ratsu.

Terveiset Onkiniemestä

Nukketeatteritalo Musta & Valkea

Ratsu on kokenut uudistumista.Nukentekijä

Eevaliisa Holma-Kinnusen

ja satojen nukkejen koti sai uudet

ja uudistetut terassit. Seuraavassa

Raimo J. Kinnusen terveiset Onkiniemestä.

Eevaliisa vaikuttaa Sysmän Onkiniemellä, jossa

omaishoitaja Raimo J. Kinnunen pitää hänestä

huolta, jakaa lääkkeitä noin 8 pilleriä

päivässä ja kuumentaa mikrossa ruokia yhteisille

aterioille. Heidän poikansa Jukkapekka

Kinnunen hoitaa Nukketeatteritalo Musta

& Valkea Ratsun 300 neliön tiloja, joissa on

500 Eevaliisan valmistamaa nukkea, kokeiluteatteri

yläkerrassa ja kirjamyynti alakerrassa.

Marjatan kanssa hänellä on Metkamuistoputiikki,

jossa on valtava määrä pariskunnan

tekemiä nukkeja ynnä muuta matkamuistoksi

tarkoitettua kivaa esinettä.

Terassit pelastettiin taas. Pekka Liikanen

poisti paakkuja terassia uhkaamasta. Hänen

yhteistyökumppaninsa oli Janne Kananen,

molemmat sysmäläisistä yrityksistä.

Lisätietoja: www.mustavalkearatsu.fi

Eevaliisa Holma-Kinnunen tarkastelee valmistamaansa

nukkea, ja takana on juliste Ransu

Karvakuonosta, joka on äskettäin päässyt Arttu

Juseliuksen kirjan ”Ransu palokunnassa” kanteen.

(Pieni Karhu 2011, 40 sivua, kuvitettu).

Teatteriohjaaja, FM, taideaineiden

lehtori Marja-Liisa Lintunen 60

vuotta 4.2.2011 Pieksämäellä.

Nukketeatteriohjaaja, nukenrakentaja

ja lavastaja Anna-Liisa Tarvainen

60 vuotta 5.3.2011 Säkylässä.

ILMOITUSTAULU

100 prosenttista käsityötä käteen!

Myynnissä käsinukkeja teatterikäyttöön,

omaksi iloksi tai lahjaksi. Tilauksesta teen

juuri sinun toivomasi nuken. Kuvan käsinuket

70 euroa.

Nukketeatteritaiteilija artesaani Kati-Aurora

Kuuskoski

k.a.kuuskoski@gmail.com

Palsta on tarkoitettu pikku-ilmoituksille ja on UNIMAn jäsenille maksuton.

Nukketeatteritaiteilija, Nukketeatteri

Piironginlaatikon taiteellinen

johtaja Kerttu Aaltonen 60 vuotta

2.4.2011 Uudessakaupungissa.

Nukketeatteri 1/2011

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Vaikutelmia Näyteikkunasta

ja vähän muualtakin

HURRAA-festivaalin yhteydessä järjestetty Suomalaisen Nukketeatterin

Näyteikkuna oli mittava kaksipäiväinen tapahtuma, joka esitteli

10 ryhmää. Siis tuplasti enemmän kuin muu Hurraa-viikon anti,

jossa oli kuusi muuta teatteria. Edustettuina Näyteikkunassa olivat

suomalaisen nukketeatterin indie-toimijat eli ns. vapaat ryhmät ja

sooloesiintyjät, jotka eivät saa valtion tms. avustuksia eikä niillä ole

omia tilojakaan oululaista Akseli Klonkia lukuunottamatta. Käsittämättömän

paljon ja hyvin mielenkiintoisia, monipuolisia produktioita

vapaat toimijat tekevät kuitenkin kärvistellessään marginaalissa.

Näyteikkuna-katselmus oli komea näyttö ja yleisöä riitti sekä aikuisille

että lapsille suunnattuihin esityksiin. Tässä suhteessa nukketeatteri

ei todellakaan ole marginaalissa. Stoan aulassa oli Timo Nyyssösen

hieno teatterinukkenäyttely, ensimmäinen retrospektiivi monipuoliselta

pitkän linjan tekijältä. Ennen katselmusta järjestettiin seminaari

aiheesta Suomalainen nukketeatteri maailmalla, jossa alustukset

ja keskustelu polveilivat teeman ympärillä.

Alalla toimivat Maiju Tawast (MT), vuodesta 1981, ja Johanna Uusiranta

(JU), vuodesta 2010, keskustelivat Näyteikkunan esityksistä,

joista tässä lyhykäisiä arvioita: (osa arvioinneista pohjautuu aiemmin

nähtyyn esitykseen, nähdyn esityksen ajankohta suluissa)

JU: Täytyy tunnustaa, että vasta nyt jälkeenpäin tajuan kuinka hieno

tilaisuus ja kohtaamispaikka Näyteikkuna oli! Itse tapahtumassa

oli hyvä fiilis ja kaikki sujui hienosti, mutta eihän siinä ehtinyt syvällisiä

ajatella!

MT: Tuhannen taalan paikka esiintyjille ja järjestäjille! Toivottavasti

myös päättäjiä oli paikalla. Soisin, että olisivat nähneet tämän komean

tapahtuman.

Oli upeaa tavata, keskustella ja halata eri puolilta Suomea tulevia ihmisiä,

sekä nähdä esityksiä laidasta laitaan, uuden ja vanhan koulukunnan

visioita.

Arvioita:

(esitykset siinä järjestyksessä kuin ne olivat Näyteikkunassa)

Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction

(19.3.2011) Pohjautuu Edwin Abbottin romaaniin Flatland (1884) ,

ohjaus Outi Sippola, tuottaja Eeva Salonius, näyttely Elina Minn, työpaja

Lars Wingård, esiintyjät Niina Lindroos ja Pia Kalenius, nukenrakennus

ja lavastus Marie Antikainen, äänet ja valot Markus Heino.

MT: Mielenkiintoinen matemaattinen taidetapahtuma, pedagoginen

oppitunti. Yhdisti kuvataidetta, nukketeatteria ja animaatiota. Hienoa,

että yleisö otettiin mukaan, teki aikuisillekin hyvää.

JU: Näytöksessä oli teknisiä ongelmia, eli jotain jäi puuttumaan, mutta

enpä osannut kaivata, sitä mitä ei ollut. Kaksiulotteinen kohtaus,

missä näyttelijä litistyy seinään heijastettujen kuvioiden sekaan, oli

minusta aivan erityisen hieno!

MT: Maistui ja tuntui kuitenkin luokkahuoneelta eikä ihan tempaissut

uusiin ulottuvuuksiin. Keinot olivat toki moninaiset ja esiintyjät sekä

ohjaaja Outi Sippola taisivat keinonsa.

JU: Ammattilaiset osasivat asiansa ja aihekin oli kiintoisa, mutta minun

aivoni eivät taipuneet ymmärtämään moniulotteisuutta, koululaisilla

on varmaan notkeammat aivot! Kokonaiskesto liian pitkä,

olisi voinut tiivistää vähän. Työpajan kyselytutkimus lopussa kohotti

tunnelmaa ja yleisö poistui hymyillen.

kuva Ville-Matias Roisko

kuva Teatteri Airopik

Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction, rooleissa Pia Kalenius (vas) ja

Niina Lindroos.

Teatteri Airopik: Aivohärkä. Roolissa Jouni Järvenpää.

Teatteri Airopik: Aivohärkä

(Oulu lokakuu 2010 ja Helsinki 19.3.2011)

Ohjaus ja dramatisointi Janne Kuustie, näyttelijä Jouni Järvenpää,

puvustus Päivi Soini, lavastus Sampsa Soukainen ja Päivi Soini, musiikki

Mikko Karjalainen, tekniikka Kimmo Korkala

JU: Tämän esityksen huono puoli on nimi. Se ei houkuttele katsomaan.

Mutta jos uskaltaa vaivautua paikalle, saa kokea yllätyksen!

MT: Taattua tavaraa, Jouni Järvenpään hervotonta ja pakotonta sooloilua.

Hämmästyttävä ja hengästyttävä tanssi- ja välineteatterimonologi.

JU: Jounin enemmän kuin sataprosenttinen läsnäolo ja vahva fyysisyys

tekee vaikutuksen. Ei mitään turhaa, ei mitään löysää, ei yhtään

tarkoituksetonta hetkeä! Jouni saa tarinan elämään ja pitää katsojan

pihdeissään melkeinpä hypnoottisella otteellaan. Ohjaajalle siitä tietysti

myös ansionsa!

MT: Janne Kuustien ohjaus ja dramatisointi olivat jo nähdyn nykivät

ja tempoilevat. Paljon puhetta, kunnon vanhanaikaista jutunkerrontaa,

joka surrasi aika lailla tasaisesti. Kaipasin repäisyä, rämähdystä!

Nukketeatteri 1/2011

Kuuma Ankanpoikanen: Kiiltokuva

(Oulu 31.10.2010) Ohjaus, käsikirjoitus, lavalla: Merja Pöyhönen, nuket

ja lavastus: Susanna Hemmilä, musiikki: Antti-Juhani Manninen

MT: Tärkeä avaus vaikeaan asiaan. Merja Pöyhösen riipaiseva soolo

käsittelee parisuhdeväkivaltaa. Nukkekodin putoavat kulissit ja särkyvät

posliinit, Merjan hauras olemus.

JU: Hienovaraista monella tavalla, esittää asian vihjailevasti, mutta

kuitenkin tarpeeksi selkeästi, huumoria unohtamatta. Chinchilla

keventää juuri sopivasti, muuten esityksestä voisi tulla liian vakava.

Tanssi ilmeettömän naamion kanssa teki minuun vaikutuksen ja jätti

mietimään....

MT: Nykynukketeatteri tarttuu päivänpolttaviin asioihin, joka on myös

kannanotto! Kuumis käsittelee aihetta omilla ehdoillaan, omilla käsikirjoituksilla.

JU: Teknisesti taitavaa ja viimeisteltyä, tasalaatuinen monessakin

mielessä. Kuumalta Ankanpoikaselta ei tarvitse pelätä huonoja päiviä.

Anatomia Ensemble: Anatomia Lear

(Oulu 31.10.2010, Stoa 19.3.2011) Ohjaus: Mikaela Hasán, näyttelijät

Heidi Fredriksson, Åsa Nybo ja Johanna af Schultén, nuket ja lavastus:

Janne Siltavuori, valot: Mari Agge, ääni: Kristian Ekholm, tuottaja:

Kristin Helgaker

MT: Suursatsaus! Ruotsinkielisen kentän näyttö, joka niittää mainetta

kansainvälisestikin. Näyttelijät ovat fyysisesti hyvin intensiivisesti

näyttämöllä, Teatterikorkeakoulutus näkyy. Well made puppetry, väkeviä

visioita. Rohkea sovitus, ruumiinavaus Shakespearen klassikosta

pureutuu vanhuuteen ja itsemääräämisoikeuteen.

JU: Minua ei haitannut, vaikka näyttelijät näkyivät, mutta korinaa oli

liikaa, kurkkua alkoi kuivata katsomossakin. Näyttelijöiden vaihdot

toimivat hienosti, eikä ollut vaikea häivyttää näyttelijöitä silloin, kun

heitä ei tarvinnut nähdä. Unimaailma taas oli liian kuvottava, toivoin

vain, että se loppuisi.

MT: Janne Siltavuoren nukke on hieno ja taitavasti animoitu. Valoihin

ja ääniin on satsattu, koko tiimi on huippuammattilaisia. Suuren luokan

teatteria.

JU: Ansiokas esitys, teknisesti taitavaa, visuaalisesti näyttävää, oivaltavaa,

sisällöltään arvokasta, mutta en siltikään lämpene toteutukselle.

Hox- Company: John -Eleanor

(19.3.2011) Käsikirjoitus: Timo Väntsi, Tom Linkinen, ohjaus: Merja

Pöyhönen, näyttelijä: Timo Väntsi, luennoitsija: Tom Linkinen, alosuunnittelu:

Timo Ollila, puvustus: Pia Kalenius, nuket: Timo Väntsi.

JU: Koko näyteikkunan tuorein esitys oli John-Eleanor, keskiajalla eläneen

John Rykenerin tarina. Miehen, joka pukeutui naiseksi ja myi

seksiä, etsi itseään ja rakkautta elämäänsä. Luennoitsija ja näyttelijä

kuljettavat tarinaa vuorotellen ja yhdessä.

MT: Odotin kieli pitkällä tätä esitystä! Rohkea valinta, tyylikäs, hauska

esitys. Riemastuttava ja räävitön, Timo Väntsin notkea roolityö

naisena ja miehenä, miesnaisena, naismiehenä.... erinomaista nukke-

ja käsiteatteria. Keskiaikaisesta nukketeatteriperinteestä ammentava,

markkinateatteria parhaimmillaan.

JU: Timo Väntsi liehui ja liihotteli lavalla kuin kala vedessä, otti paikkansa

ja vangitsi yleisönsä, nautti joka sekunnista! Tutkija Tom Linkinen,

joka esitti tutkijaa, ei osannut oikein päättää ollako tutkija vain

näyttelijä. Tutkimusta alleviivattiin liikaa, mutta räävittömät nukkekohtaukset

olivat ihanan piristäviä!

MT: Esityksen rytmi oli hyvä, Merja Pöyhösen napakka ja tiuhaan

perspektiivejä vaihtava ohjaus. Tyylikäs ja tyylitön, herkkä ja rohkea.

kuva:Stefan Bremer

kuva:Milla Järvipetäjä

Kuuma Ankanpoikanen: Kiiltokuva, näyttelijä Merja Pöyhönen, nuket Susanna

Hemmilä.

Anatomia Ensemble: Anatomia Lear, näyttelijät: Åsa Nybo, Johanna af Schultén

ja Heidi Fredriksson, nuket Janne Siltavuori.

HOX Company: John - Eleanor, esiintyjät Tom Linkinen (vas) ja Timo Väntsi,

nuket Timo Väntsi.

Nukketeatteri 1/2011

Sixfingers Theatre: Poika joka sukelsi

(Turku marrask 2010, Stoa 20.3.2011) Perustuu Daisaku Ikedan satuun

“Prince and the Coral Sea”, ohj: Ishmael Falke, käsikirjoitus, esiintyminen,

nuket, skenografia: Maiju Tainio, musiikin sävellys: Minna-Liisa

Tammela, mus. toteutus: Minna-Liisa Tammela ja Ilkka Heinonen

Kuva: Ishmael Falke

MT: Kaunis tarina pienestä Ryo-pojasta, joka haluaa pelastaa kotisaarensa

saastumiselta. Maiju Tainio lämmin, rauhallinen, läsnä oleva.

Tarinankerrontaa ja esineteatteria, ottaa kantaa ympäristönsuojeluun.

JU: Kokonaisuus näkyi hyvin takapenkille, mutta aina kaukana istuessa

jää joku intiimiys kokematta. Silti herkkä ja hellyttävä. Tarina eteni

kuitenkin turhan verkkaisesti, toisaalta siinä tapahtui asioita, jotka

tuntuivat irrallisilta. Tiivistämistä olisin kaivannut.

MT: Tarina jotensakin vailla kohokohtia, vaikka soljuikin kauniisti.

JU: Polvi-nuket olivat hauskoja, toimi hyvin, loistava idea!

Vekkulikettu: Matin meriseikkailu

(Tampere maaliskuu 2011, 20.3.2011) Visio, nuket, ohjaus: Anna-Liisa

Tarvainen, näyttelijä, valot, äänitekniikka: Matti Koskinen, käsikirjoitettu

leikkien kesällä 2010: Anna-Liisa ja Matti, musiikki: Sebastian

Boulter, Juuso Frisk, Suvi Kaukonen, Heikki Korkalainen, äänitys

ja editointi: Heikki Korkalainen

MT: Ihanaa katsoa Matti Koskisen avautumista ja iloa soolonukettajana,

tekijöilleen tärkeä esitys. Anna-Liisa Tarvaisen visiot, nuket ja

ohjaus harmoniset ja lempeät. Aavistuksen verran liian hitaat varjokuvaelmat.

JU: Alun meditaatio-osuuden tarkoitus oli ehkä rauhoittaa katsojia ja

herkistää kokemaan nyansseja, mutta se kävi pitkästyttäväksi. Huomasin

tuijottavani mustaa teippiä katossa ja miettiväni, miksi kangas

on vinossa....

MT: Plussaa erilainen ote, tarkka ajoitus, tarkkaan mietitty värimaailma.

JU: Onneksi sitä reippaampaakin menoa löytyi ja pienet huumoripalat

osui ja upposi! Esityksestä jää hyvä mieli ja ajatukset vievät ihan

väkisin kesään.

Kuva: Sebastian Boulter

Sixfingers Theatre: Poika joka sukelsi, näyttelijä ja visuaalisuus Maiju Tainio.

Kuuma Ankanpoikanen: Meteliä, parsakaalia ja possu tai hevonen

(20.3.2011) Ohjaus: Merja Pöyhönen, käsikirjoitus: Merja Pöyhönen

ja työryhmä Manninen-Pöyhönen-Virtanen, visuaalinen suunnittelu:

työryhmä, ideointi: työryhmä ja Hilla Väyrynen ja lapsivahvistukset

päiväkodeista Halikolo, Lyckobo ja Ketunpesä, lavalla: Lotta Virtanen

sekä Antti-Juhani Manninen, Musiikki: Bugari Ormond aka Olli

Suorlahti (& NoiseCollector, propthis, base trix, Stickinthemud, AM-

PUL, Erdie, dobroide, genghis attenborough, Veli-Matti Järvenpää ja

Hannu Leivo)

Vekkulikettu: Matin Meriseikkailu, näyttelijä Matti Koskinen, nuket Anna-Liisa

Tarvainen.

Molemmat olimme odottaneet tämän esityksen näkemistä jo jonkin

aikaa!

JU: Kuuma Ankanpoikanen yllätti taas! Vaikka olen nähnyt ”kuumisten”

korkeatasoisia esityksiä, ja vaikka luin esittelyjä ja näin kuvia,

yllätyin taas, ja sataprosenttisen positiivisesti! Esitys oli tarkkaan

harkittua, huolellisesti tehtyä ja viimeisteltyä väri-ilotulitusta!

MT: Monimutkainen nimi herätti ihmetystä! Hieno, tärkeä, sydämellä

tehty esitys outoudesta, maahanmuuttajalapsen elämästä. Tarina

lasten maailmasta lähtöisin, päiväkodeissa sadutettu. Ei tärkeilyä eikä

viisastelua, vaan lasten irrationaalista kieltä ja tarinankuljetusta.

Kierrätysmateriaaleja, hylättyjä leluja, roinaa ja kamaa. Riemunkirjavin

esitys, mitä olen nähnyt. Epäsovinnaista ja hyvää nuketusta.

JU: Vaikka nuket olivat pieniä, ne toimivat loistavasti. Ihastuttavaa

oli myös nuken vaihto toiselle nukettajalle kesken kaiken. Tämä on

sellainen esitys, jonka voi katsoa monta kertaa ja varmasti aina löytää

jotain uutta.

MT: Kuuma Ankanpoikanen osaa heittäytyä, heillä on omat tarinat,

oma dramaturgia. Ote tekemiseen on moderni, kaikkia konventioita

räsäyttelevä. Sykähdyttävää ja epäloogista! Nukke on keskiössä, ei

näyttelijä eikä näytteleminen. Ongelmana dramaturgia, joka on Kuumiksella

stoppaileva, pysäyttelevä.

Kuva: Merja Pöyhönen

Kuuma Ankanpoikanen: Meteliä, pasakaalia ja possu, tai hevonen. Kuvassa

Antti-Juhani Manninen ja Lotta Virtanen.

Nukketeatteri 1/2011

Akseli Klonk: Hurjan hauska autokirja

(Oulu, lokakuu 2010 ) Kirjoittanut: Mauri Kunnas, dram. & ohj: Janne

Kuustie, nuket ja lavastus: Virpi Tanskanen & Satu Wiinikka, rooleissa:

Tobias Effe, Jouni Järvenpää ja Miira-Mari Manninen

MT: Visualisointi noudatti Mauri Kunnaksen maailmaa, Virpi Tanskasen

ja Satu Wiinikan mainiot nuket. Hauska ja vauhdikas, letkeät

esittäjät.

JU: Olen nähnyt Oulussa kaksi esitystä, joissa oli aika erilainen tunnelma.

Ensimmäisen positiivinen lataus ja yhteys yleisöön oli kerrassaan huikea

kokemus. Toinen, aivan kelpo esitys sekin, tuntui sitten melkeinpä

lattealta. Havainnollistus siitä, mitä yleisön ja esiintyjien sanaton

kommunikointi voi parhaimmillaan olla.

Tässä esityksessä ei turhia jaaritella, vaan vauhtia riittää: reilussa

puolessa tunnissa nähdään parhaat palat viidestä tutusta sadusta, eikä

haittaa, vaikka tarinoita ei ennestään tuntisikaan.

Nukketeatterikeskus Poiju/ Teatteri Helmi: Joutsenpoika Jykserge

(20.3.2011) Käsikirjoitus ja ohjaus: Oili Sadeoja, nuket ja lavastus:

Heini Maaranen, nukeilla näytteleminen ja äänimaailman toteutus:

Anne Lihavainen ja Teija Muurinen

JU: Taustatietojen perusteella en tiennyt mitä odottaa. Esitteen

joutsenkuva ei herättänyt innostunutta kiinnostusta, mutta olikin

mahtavaa kokea yllätys!

MT: Sukellus suomalais-ugrilaiseen kulttuuriperintöön. Oili Sadeoja

oli onnistunut tuomaan arkaaisen, mytologisen tarinan 2000-luvun

näyttämölle. Ehkä liian hillittyä ja hallittua, kaunotaidetta.

JU: Minusta juuri harkittua! Lasten esitys ei voi olla shokeeraava.

Tässä oli taas tyyliltään erilainen esitys, erinomaisen aidon ja alkuperäisen

tuntuinen. Tyylikkäästi tehty, nostaa kansanperinteen arvoa

ja arvostusta!

MT: Vahva kannanotto kaiken elollisen yhteydestä ja luonnon säilymisen

puolesta. Runollinen, tyylikäs, harmoninen ja kaunis, mutta

kaipasin säröä! Paikoin oli aavistuksia voimasta, etenkin shamaanirummutuksessa.

JU: Minusta siinä oli pidäteltyä voimaa, kuten flamenco-tanssissa.

Laulu ja puhe oli tasapainossa. Rummutusta olisi voinut olla enemmänkin.

Kokonaisuus oli WAU! Ei siis ihme, että tämä esitys palkittiin

suomalais-ugrilaisella teatterifestivaalilla Mari Elin tasavallassa

Venäjällä!

Nukketeatteri Piironginlaatikko: Yhdeksän kultapäistä prinssiä

(Oulu 31.10.2010 ja Helsinki 20.3.2011), Ohjaus, sovitus ja visuailisointi:

Kitta Sara, roolit: Kerttu Aaltonen, nukenrakennus: Anna

Hilska, Kerttu Aaltonen, lavastus ja rekvisiitta: Kitta Sara, Kerttu

Aaltonen, puvustuksen toteutus: Mervi Lamminen.

MT: Ohjaajan panos näkyy, Kerttu Aaltosella on hyvä yhteistyö Kitta

Saran kanssa. Kerttu purskautti ilmoille oman innostuksensa! Näimme,

että omassa tyylilajissaan vanhan koulukunnan tekijä voi uudistua

ja räväyttääkin.

JU: Tässä ei ollut hidastelua ja viipyilyä, vaan reipasta menoa! Hauskalla

tavalla roolien tärkeys näkyi koossa: (ihmis-)Kuningatar oli kaiken

keskiössä, Kuningas oli käsinukke ja Prinssit pieniä nukkeja. Monia

kivoja oivalluksia, jotka ilahduttivat aikuiskatsojaa. Kontakti

yleisöön toimi hyvin ja siinäkin oli sopivasti napakkuutta, eikä Aaltonen

jäänyt turhaan seurustelemaan yleisön kanssa.

MT: Visualisoinnissa häiritsivät halvat materiaalit, kuten epäesteettinen

vuorisilkki puvussa ja lavasteessa.

JU: ”Äänet” menivät välillä sekaisin. Ei se nyt kauheasti esitystä haitannut,

mutta olisi hyvä, että kukin henkilö kuulostaisi samalta läpi

esityksen.

Päällimmäiseksi esityksestä jäi mieleen reipas ja epäsovinnainen

ote, joka ilahduttaa pitkään.

Kuva: Virpi Tanskanen

Kuva: Mika Reinholm Kuva: Jussi Virkkumaa

Nukketeatteri Akseli Klonk: Hurjan hauska autokirja, näyttelijä Minna-Mari

Manninen, nuket: Virpi Tanskanen ja Satu Wiinikka.

Nukketeatterikeskus Poiju/Teatteri Helmi: Joutsenpoika Jykserge, nuket:

Heini Maaranen.

Nukketeatteri Piironginlaatikko: Yhdeksän kultapäistä prinssiä, näyttelijä

Kerttu Aaltonen, nuket Anna Hilska, Kerttu Aaltonen.

Nukketeatteri 1/2011

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Kuva Jessica Kangasniemi

”If my body were a map, my soul would be right about...here”, ohjaus Katri Pekri,

Fanatic Figuras

Turun Taideakatemian nukketeatterilinjan

opinnäytetöiden festivaali Turussa 26-30.4.201

Nukketeatteritaiteilijat Merja Pöyhönen (MP) ja Antti-

Juhani Manninen (A-JM) katsastivat vastavalmistuneiden

tai –valmistuvien opinnäytetyöt, joita nähtiin

Turussa viisi. Osa kansainvälisen vuosikurssin lopputöistä

nähdään Tallinnassa.

Merja Pöyhönen:

Olipa ihanaa! Fanatik Figurasin esityksiä katsoessa pää tuulettui,

inspiroitui ja tuli taas astetta vapaammaksi. Yleisesti tämän vuoden

sato oli myös poikkeuksellisen puhdasta, valinnoissaan selkeää ja jokaisen

työn takaa näkyi selkeästi tekijänsä tyyli ja maailma. Yleisenä

mielikuvana esityksistä jäi myös niiden varmuus, kaikki olivat selkeästi

ehtineet harjoitella rauhassa, eikä lavalla näkynyt paniikin häivääkään.

Ajoittain kaikki oli jopa hieman liian varmaa, hetkittäin esityksistä

paistoi läpi liian selvästi sovitut koreografiat ja rytmit, jolloin

illuusio teatterista hetken taiteena särkyy. Näin jälkeenpäin ajatellen

jäi myös pienoinen nälkä ihan siihen perinteiseen nukketeatteriin,

nukkeihin, nuketukseen, elottoman eloon herätykseen, mutta tämä

lienee mielipideasia, alan kai olla vanhanaikainen… Joka tapauksessa

ihanan persoonallisia ja varmoja esityksiä, kiitos!

If my body was a map…. my soul would be right

about… here

ohjaus: Katri Pekri, esiintyjät: Jenni Helenius, Jessica Kangasniemi,

Maria-Elina Koivula, Annikki Levomaa, Anna Nekrassova, Mila Nirhamo,

Raisa Suksi, Emma-Reetta Virta, valot: Kiia Kuivalainen, Noora

Karjalainen.

MP: Paperia, josta tullaan läpi. Paperista tehty hame, jota huljutellaan.

Paperista tehty kukka, paperi, johon kääriydytään. Ihmisten ääniä.

Paperin ääniä… Rentouduin. Vaikka yleisesti en pidä tunteesta,

etten ymmärrä, oli tässä esityksessä alusta asti selvää, ettei tarvitsekaan.

Olin turvallisesti pihalla, tuntematta oloani tyhmäksi. Esitys

onnistui jakamaan materiaalitutkimuksensa tulokset yleisön kanssa

kuin pieniä salaisuuksia kertoen. Valittuun materiaaliin oli syvennytty

huolella: sillä oli leikitty, siihen oli tutustuttu ja siihen oli rakastuttu.

Herkät paperista löytyneet hahmot muistuttivat siitä, ettei aina

tarvitse olla sen kummempaa. Kuitenkin loppua kohti herkkä tunnelma

alkoi saada myös ahdistuneempia sävyjä, ja se tuntui tarinaa

seuraamattomalle hieman väkinäiseltä. Pienen kysymyksen jätti myös

johdatteleva nimi. Se antoi vihjeen siitä, että ohjaaja olisi kuitenkin

meidän halunnut ymmärtävän… jotain… mitä? Olisiko sittenkin pitänyt

tajuta, missä se sielu oli? Oliko voimapaperi kuitenkin kartta?

Nukketeatteri 1/2011

A-JM: Rauhallisena ja huolella tehtynä tutkimusmatkana valittuun

materiaaliinsa, paperiin, IMBWAM(MSWBRA...H) näyttäytyy enemmän

löydettyjen hetkien ja kuvien esittelynä kuin varsinaisena esityksenä.

Näyttämöllä nähdään paperia, lisää paperia, muotoa vaihtavaa paperia

ja hartaita paperin käsittelijöitä. Tyhjä paperi materiaalina on

herkkä, puhdas ja särkyvä, jotenkin toimiva valinta kuvattaessa nuorten

naisten välisiä, kehittyviä, vielä nimeämättömiä suhteita. Paperi

on myös kuiva ja eloton, mikä taas ehkä ei sovi edelliseen. En saa

otetta paperin symbolisista ominaisuuksista suhteessa sen käyttöön.

Miksi juuri paperia, mitä sillä koetetaan sanoa?

Varsinaista tarinaa ei ole, tai sitten se ei ole ymmärrettävissä. Välillä

kiinnostun yrittämään löytämään tulkintoja tälle pää höyryten,

välillä taas en. On aivan kuin tekijöitä ei edes kiinnostaisi tulla ymmärretyksi.

Koko esityksen ajan minusta tuntuu ulkopuoliselta. Paperista

muodostetaan ulkoisia naiseuden korosteita ja koristeita, nämä

houkuttelevat luokseen muotoutumatonta paperimöykkyä. Naisen kädet

hyväilevät ja lyövät pimeässä. Katson naisia, joita nainen vetää

puoleensa. Naisia, jotka jakavat kätkettyjä salaisuuksiaan pimeässä.

Koen lähes oivalluksen hetken: näiden asioiden ei ole tarkoituskaan

avautua minulle. Tämä olisi johdonmukaista. Jos asia on näin, minä

pidän tästä.

En kuitenkaan ole varma tästä. Esityksen nimeäkään en ymmärrä. En

löydä näyttämöllepanosta sielun etsintää. Kauniita hetkiä, huolellista

työntekoa kyllä, sielua en. Itse asiassa kaikki lavalla nähtävien asioiden

syyt ovat minulta visusti piilossa. Tai sitten niitä ei ole. Käytetyt

elementit eivät tunnu sopivan toisiinsa, eivätkä jälleen oikein

kommentoi toisiaan. Tämä ei tunnu tarkoitukselliselta. Jos useiden

elementtien välille ei löydetä syitä ja yhteyksiä, onkin usein tarkoituksenmukaisempaa

tyytyä vähempiin. Esitys loppuu. Olo on laimean

hämmentynyt.

Kuva Jessica Kangasniemi

The last supper, ideointi Sandra Lange ja Katariina Tamm, ohjaus Sandra

Lange.

The Last Supper

Idea: Sandra Lange ja Katariina Tamm, ohjaus: Sandra Lange, ohjaajan

assistentti Marja-Leena Nuormaa Vilen, esiintyjät: Perrine Ferrafiat,

Katariina Tamm, valot: Ilja Mäkelä, Veera Alaverronen, Riitta

Lindroos, Anna Hellsten.

MP: Rai-rai. Sandra Langen ja Katariina Tammin lopputyö tarjosi

katsojilleen huumoria, absurdiutta, ihanan alkutilanteen, loistavan

miespääosavalinnan sekä kasan toimivia kikkoja ruokateatterin saralta.

Draamallisesti kiinnostava tilanne isäänsä surevien sisarusten välillä

jätetään kuitenkin hieman oman onnensa nojaan, valtasuhteet

pysyvät läpi esityksen melkoisen tasaisina. Alun näyttelijäntyöllä hienosti

ilmaistu tilanne jää ensin liiallisen sanallistamisen ja sitten ruokasotakikkailujen

jalkoihin. Ja toisaalta se ei harmita yhtään. Vahvimmillaan

kun tämä esitys onkin juuri tempuissaan. Suusta pursuavat

erilaiset ruoka-aineet ilahduttavat kerta toisensa jälkeen ja päästävät

esityksen turvallisen absurdeille vesille. Esiintyjät tekevät hyvää

työtä, ollen sekä sopivan ylilyöviä että tarkkoja. Oli ihana nauraa.

A-JM: Last supperin ongelmanasettelu taas on hyvinkin selkeä, isä on

kuollut, tyttäret hyvästelevät häntä. Esityksen alku luo dynaamisen

jaon kahden siskoksen välille, kun toinen ei saa itkua alkamaan ja toinen

taas ei saa sitä loppumaan. Hieno ja hienosti toteutettu selkeä

ja ihanan absurdi alkuasetelma. Asetelma kuitenkin nimetään sanallisesti

rakkaudettomuudeksi, näin se vähenee, konkretisoituu ulos absurdista,

psykologisoituu ja katoaa. Tämän jälkeen nähdään toki mielenkiintoisia

mutta hajanaisia lyhyitä esimerkkejä siskosten välisestä

valtataistelusta, välineenä aina niin huvittava ruoka. Ruoka on merkityksiltään

rikas käyttövara näyttämöllä, samoin kuin visuaalisesti.

Last supperissa kaikki ruoan visuaaliset mahdollisuudet katoavat sekavaan,

sotkuiseen näyttämökuvaan, joka tuntuu äkkiä kyhätyltä hätävararatkaisulta.

Komedia on jo itsessään mukavan raikas lähtökohta, sitä ei näe nukketeatterissa

joka päivä, eikä sen tekeminen ole helppoa. Paitsi nyt:

kaikki yksittäiset ideat tuntuvat mielenkiintoisilta, ja älykkäiltä, mutta

lopulta jää olo, että tekijät ovat päästäneet itsensä aika helpolla.

Ohjaukselliset ideat ovat nokkelia, mutta eivät muodosta kokonaisuutta,

eivätkä kommentoi toisiaan, ne vain ovat peräkkäin. Esiintyjät

ovat vahvoja, Katariina Tamm ihastuttavan väärennetyssä herkkyydessään

ja Perrine Ferrafiat hihityttävässä tarkkuudessaan. Mutta

välillä kaikki muuttuu lepsuksi, esiintyminen, ajatus, rytmi. Siskokset

ovat välillä vastakkain, välillä eivät. Välillä kaikki huojuu, on kaatumaisillaan,

tippumaisillaan. Narunpätkät jäävät roikkumaan, kun on

jo kiire seuraavaan hauskaan pikkuideaan. Hyvien ideoiden kiinnostavuus

katoaa vähitellen., kun mikään ei johda mihinkään. Mittasuhteet

ja merkitykset katoavat. Vaikka elävä musiikkikin on aina toki plussaa,

nyt piano suuruudessaan ei tunnu edes etsivän tasapainoa tapahtumien

kanssa, vaan jyrää surutta kaiken yli.

Näin taitava ryhmä saisi tästä materiaalista nopeastikin aikaan mielenkiintoisemman

ja merkityksellisemmän kokonaisuuden.

Penelope

Ohjaus: Kadri Kalda, esiintyjä: Essi Nummelin, valot: Sami Sainio,

Mikko Lamminen.

MP: Penelope oli tekniseltä toteutukseltaan niin puhdas, kuin esitys

vain voi olla. Essi Nummelinin esittämä Penelope käy läpi tarinaansa

Odysseuksen kanssa välineenään vain liitu, jolla piirtää kuvia lattiaan.

Puhtaus, selkeys ja tekniikan rajaus tuntuivat hyvältä ja työryhmä

oli löytänyt kiitettävän hyvin ratkaisut kuvakerrontaan pitääkseen

katsojan kärryillä. Piirustusten ja näyttelijäntyön kautta näkyi Penelopen

kaipaus ja sen kääntyminen pettymysten kautta luopumiseen.

Kadri Kalda oli luonut tyylipuhtaan kokonaisuuden, jossa kaikki oli hyvin

hallussa. Jopa niin hyvin hallussa, että hetkittäin toivoi, että jokin

– joko tekninen ratkaisu tai vaikkapa tunnetila - olisi saanut hallinnan

järkkymään. Kun sekä rytmi, että tekniikka, että näyttelemistyyli olivat

kaikki kovin tyyliteltyjä, alkoi kaivata jotain harkittua rikkoa. Nyt

mustasukkaisuudesta ja epätoivosta päästiin yllättävän nopeasti ja

helposti eroon, liidut eivät lennelleet seinille, piirustus ei ottanut valtaa,

eikä Penelopen koko maailma järkkynyt. Yleisesti toki hallittuus

on positiivinen asia. Esiintyjä oli varmaotteinen ja mikä tärkeintä:

nautti lavallaolostaan. Suureksi osaksi juuri tästä syystä koko esitystä

oli niin miellyttävä seurata. Lämminvireinen huumori upposi yleisöön

ja toi tarinaan kaivattua pientä itseironista sävyä.

Nukketeatteri 1/2011

ARVIOITA ESITYKSISTÄ: Fanatic Figuras 2011

Kuva Kadri Kalda

Penelope, ohjaus Kadri Kalda.

A-JM: Hengästynyt ja mielipuolinen Penelope ryntäilee yksin pitkin

näyttämöä. Hän joko haaveilee miehestä, tai muistelee tätä,

en tiedä. Peräkkäisiä, välillä sattumanvaraisesti peräkkäin aseteltuja

tapahtumia kuvitetaan liidulla. Sattumanvaraisuus on ehkä väärä

sana. Peräkkäiset tapahtumat vain eivät tunnu muodostavan yhtä

jatkumoa. Muissa esityksen osa-alueissa samaa hajanaisuutta ei

ole ongelmana. Visuaalisesti, näyttelijäntyöllisesti ja tyylilajillisesti

kokonaisuus pysyy ansiokkaasti eheänä alusta loppuun asti. Liitupiirrustuksesta

löydetään samalla ilahduttavasti yhä uusia puolia. Tämä

kaikki on tyylikästä, mutta tyylikkyyteen pyritään niin kovasti, että

itse näyttämöllepano ja esitystapa jää melko tasapaksuksi ja konventionaalisiksi,

ja jopa varovaiseksi kaiken hysterian keskellä. Piirtämistä

lukuunottamatta materiaalin mahdollisuudet jäävät lähes käyttämättä.

Vähitellen, esityksen mittaan, Penelopen hysteria laantuu. Tuntematta

alkuperäistä tarinaa jää kysymykseksi, mistä hysteria alkoi, miksi

tämä nainen oli niin kiihkeän hysteinen jopa omassa mielikuvituksessa

tai muistoissa tapahtuvien asioiden sisällä. Jää samoin kysymykseksi,

onko tärkeää että katsoja ymmärtää, milloin ollaan Penelopen

muistoissa, milloin haaveissa. Entä missä ollaan, kun Penelope alkaa

kuvitella kuvitelmissaan, tai uneksia muistoissaan? Sekavien tasohyppelyjen

kanssa katsoja on ainakin ymmällään. Ne tuntuvat lähinnä

Mies, joka aikoi vähemmän, ohjaus Riina Tikkanen. Kuvassa Tuomas Kotamaa.

Kuva: Jessica Kangasniemi.

Kuva Jessica Kangasniemi

turhalta yritykseltä vaikuttaa syvällisemmältä kuin tarina todella onkaan.

Penelope saa pisteet rohkeasta yrityksestä luoda kokonainen omalla

logiikallaan toimiva maailma ja esitys. On huomattavasti vaikeampi ja

suurempi tavoite tehdä yksi puolen tunnin mittainen esitys, kuin sarja

mielenkiintoisia muutaman minuutin kokeiluita.

Mies, joka halusi vähemmän

Ohjaus: Riina Tikkanen, esiintyjät: Tuomas Kotamaa, Mona Krueger,

Alma Rajala, visuaalinen neuvoja: Vitalia Samuilova, valot: Antti Autio,

Hennariikka Laaksola, Juulia Soidinaho.

MP: Mies, joka halusi vähemmän kertoo kaavoihin kangistuneesta

miehestä, jota koiran kautta yritetään houkutella ulos sulkeutuneisuudestaan,

kohtaamaan maailma. Riina Tikkasen esityksessä oli siis

tarina. Esityksen tarinankerronnasta on houkuttelevan helppo löytää

virheitä, mutta ennen kuin ammutaan ohjaajaa siitä alas, haluaisin

muistaa ja muistuttaa, että tarinan välittäminen, varsinkaan ilman

puhetta, ei ole mikään maailman helpoin tehtävä. Vaikka Vähemmän

haluava mies ei siinä kaikin puolin täysin onnistunut, annan silti täydet

pisteet yrityksestä. Esitys tähtäsi perinteiseen draaman kaareen

kehityskaarineen ja käännekohtineen. Se oli siis ihan tavallista teatteria.

Ja vielä nukketeatteria! Siinä oli ihan oikea nukke! Jota nuketettiin

ihan oikeasti! Ja hyvin! Myös päähenkilölle löytynyt kaavamainen

näyttelemistyyli tuntui hyvältä ja tarinaa tukevalta valinnalta.

Riina Tikkanen oli saanut esiintyjistään paljon irti, ajoittain ehkä jopa

liian paljon. Tuntui että eloonjääneet turhat darlingsit ja gägit sotkivat

esityksen kokonaisdramaturgiaa ja henkilöiden välisiä suhteita.

Perinteisemmän teatteriesityksen dramaturgia kun on juuri tässä tapauksessa

vapaampaa tyyliä kinkkisempi. Hyvät ideat eivät vielä sinänsä

riitä, niiden täytyy myös olla oikeita.

A-JM: Mies joka aikoi vähemmän on tämän nukketeatterin opinnäytetyösarjan

rohkein yritys, siinä mielessä että kyseessä on selkeästi

pyrkimys sekä kokonaisuuden että nukketeatterillisen ilmaisun saavuttamiseen.

Riskit ovat huomattavasti suuremmat kuin ”esimerkiksi”

tehdessä kokoelma kivoja ideoita näytettäväksi.

Esityksen keskiössä on Tuomas Kotamaan esittämä mieshahmo, joka

pitää tarkkaa huolta että asiat ovat niinkuin niiden pitää. Tätä on

nautinnollinen seurata, esiintymisen ollessa tarkaa ja johdonmukais-

Nukketeatteri 1/2011

Kuva Emma Golnick

ta. Näin ainakin siihen asti, kun päähenkilön pitäisi joutua pulaan tilanteiden

kehittyessä hallitsemattomampaan suuntaan. Mieshahmosta

on kuitenkin jo kasvanut niin voimakas, ettei mikään horjuta hänen

valta-asemaansa eikä itsevarmuuttaan. Draama notkuu, kun päähenkilö

ei suostu tekemään sitä itse.

Samalla, vaikka Alma Rajala ja Mona Krueger esittävät ansiokkaasti

eläväisillä pikkunukeilla sivuosia, ei näille nukkenaapureille jää draamassa

tai tarinankuljetuksessa tilaa. Ne jäävät merkityksettömiksi ja

hieman ulkokohtaisiksi välikevennyksiksi, ja tässä roolissa haaste nostaa

ne takaisin merkytyksettömyyden syövereistä on näillekin esiintyjille

liikaa. Nukenkäsittely ja äänenkäyttö on kaiken kaikkiaan kiitettävää,

eikä katsojaa häiritse vaikka hetkittäin nukettajat puskevat

turhan isolla voluumilla nukkejen yli. Pikkuäänet ovat aina kivoja, ja

voivat aina olla vieläkin vähän pienempiä.

Esityksen visuaalinen ilme on eheä ja harkittu. Ainoan varsinaisen

moitteen voisi antaa musiikkidramaturgiasta, joka jo alkuhetkillä kertoi

tarinan loppuun asti. Kokonaisuudessaan esitys oli toki hieman tovereitaan

perinteisempi, mutta kykeni näyttämään, että uuden nukketeatterin

perinteen sisälläkin voi niin ote tekemiseen kuin tulos olla

raikas ja mielenkiintoinen.

Metsänpeitto

Ohjaus: Erica Aalto, esiintyjät: Ninni Finnberg, Emma Golnick, lavastus:

Erika aalto, Vitalia Samuilova.

MP: Erika Aallon lopputyössä oli luotu kokonainen konsepti. Huovutettu

teltta, johon katsojat pääsivät kurkistamaan sisään toimi kauniina

puitteena kolmelle lyhyelle esitykselle. Kurkistaessa pienestä

luukusta kulminoitui koko nukketeatterille niin tärkeä ajatus: päästä

näkemään toinen maailma, joka tässä tapauksessa oli vielä lähes

täydellisen eristetty ulkomaailmasta. Rauhallinen tunnelma ja lähes

rituaalinomainen nuketus antoivat katsojalle pieniä ihmeitä, unen logiikkaa

ja kuuden minuutin paon arkitodellisuudesta. Luupäisiä nukkeja,

peililampi, heinänkorsista tehty hontelo lintu ja huovutettu nainen.

Ihania hahmoja, ihania maailmoja… Mutta silti: saduissakin on

pointtinsa, ja unissa viestinsä ja näiden esitysten kohdalla ne eivät

täysin tulleet selväksi. Myönnän, että katsoessani en edes ajautunut

miettimään, mitä esityksissä oikeastaan haluttiin sanoa, mutta tiedän

että ainakin omalla kohdallani se olisi jälkeenpäin täydentänyt kokemustani

kummasti. Joka tapauksessa toimivien nukketeatterillisten

maailmojen tuputtaminen niillekin turkulaisille, jotka nukketeatterista

eivät koskaan ole kuulleetkaan, on toki jo sinällään ympäristöteko.

Ja vielä: kiitos perinteisen kauniista, nukkeja kunnioittavasta

nuketuksesta.

Toinen arvioija, Antti-Juhani Manninen ei nähnyt Metsänpeittoa.

Puheenvuoro

Fanatik figuras

ja missä onkaan

taas nukketeatteri

Opinnäytetyössä pitäisi kai näyttää oppimansa. Näin sana antaisi

ymmärtää. Vuosi toisensa jälkeen joutuu ihmettelemään, miten

vähän varsinainen nukketeatteri uusia valmistuvia ammattilaisia

kiinnostaa, jos edes oppia näyttäessä ei suostuta tekemään nukketeatteria.

Joko nuken elävöittäminen tai nukketeatterillinen

draama puuttuu lähes johdonmukaisesti kaikista opinnäytetöistä.

Itse asiassa ne puuttuvat lähes kaikista Suomessa tehtävistä nukketeatteriesityksistäkin.

Miksi näin? Itse tungen esityksiini mukaan musiikkiteatteria, live

arttia, performanssia, puheteatteria, ja kaikkea muuta, jota

en varsinaisesti osaa. Ja sillä mitä en varsinaisesti osaa, en voi

edes pyrkiä ilmaisun tarkkuuteen. Voit sanoa minua vanhanaikaiseksi

tai tylsäksi, mutta ilman tarkkuutta ei ole mitään. Ilman ymmärrystä

käytettävästä taiteenlajista ei merkityksiä voi saavuttaa

kuin tuurilla. Miksi siis teemme näin, vaikeutamme vain asioita/

ilmaisua itsellemme? Käännämme selkämme osaamisellemme ja

kokeilemme jotain ihan muuta? Miksi minä teen näin?

Väitän vastauksen olevan: nukketeatteri ja sen draama on niin

monimutkaista, monitasoista ja vaikeaa, että me vain emme vielä

osaa. Suomalainen nukketeatteri on edelleen lapsenkengissä.

Muutama hassu alalle koulutettu ammattilainen on putkahtanut

tallaamaan lapsenkengissään Turun katuja viime vuosien aikana.

Me kaikki etsimme paikkaamme ja opettelemme. Opettelemme

myös luomaan nukketeatterimuotoa, joka on juuri meille itsellemme

mielenkiintoinen. Mutta samalla eksymme omaan napaamme.

Nostamme oman mielenkiintomme kaiken muun yläpuolelle,

ja kadotamme mahdollisuuden oppia. Jos kaikki on koko ajan kivaa

ja mielenkiintoista, emme joudu koskaan oppimaan mitään.

Emme suostu nöyrästi myöntämään osaamattomuuttamme, ja ensin

opettelemaan yhtä alaa kunnolla, vaan vaadimme tunnustusta

osaamisellemme heti kaikilla mahdollisilla taiteenaloilla. Toinen

väitteeni on, ettei kukaan meistä ole niin lahjakas, että voisi vain

porskuttaa omassa pilvessään ympyrää, ja kuvitella vievänsä jotain

eteenpäin.

On olemassa myös toinen, pelottavampi vastaus: ehkä emme vain

yksinkertaisesti välitä nukketeatterista. Meille riittää taiteilijastatus

ja sen suoma outo kunnia. Meitä ei kiinnosta oppia pohjaa

jolle rakentaa, josta kehittyä. Tuntematta perinnettä on mahdotonta

rikkoa sitä. Tietämättä mihin sijoittuu taiteen kentällä ei

voi viedä asioita eteenpäin tai kuvitella luovansa uutta estetiikkaa.

Tämä on inhimillistä. Tahdomme olla valmiita, emme keskeneräisiä.

Tahdomme olla suuria, emme pieniä. Jos kehitymme,

se tarkoittaa ettemme ole vielä täydellisiä. Jos voisimme tehdä

jotain vielä paremmin kuin nyt, olemme vielä epätäydellisiä. Jos

taiteenalan kehittäminen eteenpäin kiinnostaisi meitä todella,

opettelisimme ensin taiteenlajin säännöt ja käytön kunnolla.

Kolmas ilmiselvä vastaus on, ettei nukketeatteri ole aina tarkoituksenmukaisin

ilmaisukeino kaikelle. On hyvä, että löytyy tekijöitä,

jotka jaksavat kyntää kohti uutta ja tuntematonta, tekijöitä

joille vanhan ja olemassa olevan toistaminen ei riitä. Mutta

aivan yhtä paljon minua ilahduttaa nähdä, kun joku suostuu opettelemaan

vanhoja ja olemassa olevia asioita, löytää niiden sisältä

jotain rehellistä tai mielenkiintoista, ja oppii.

Antti-Juhani Manninen

Metsänpeitto, ohjaus Erika Aalto.

Nukketeatteri 1/2011

KOLUMNI

PALSTA SUOMALAISEN NUKKETEATTERIN TEKIJÄN AJATUKSILLE.

PALSTALLA VUOROTTELEVAT SUOMEN UNIMA RY:N HALLITUKSEN JÄSENET .

28 kysymystä

unimalaisille

Miksi nukketeatterin tekijät eivät puhu rahasta? Paljonko keikasta sai ja olisiko pitänyt enemmän

pyytää? Miksei ole yhdessä sovittuja (suuntaa antavia) palkkio- ja palkkataulukoita? Kuinka moni

unimalaisista ylipäätään elää nukketeatteria tekemällä? Mitä olette ajatelleet tehdä eläkkeellä, jos

eläkettä ei kerry? Kuinka kauan jaksamme hehkuttaa nukketeatterin nousua, ja kituuttaa samalla

itse?

Miksi edelleen puhutaan nukettamisesta ja nukettajasta? Mistä nuo sanat kertovat? Kenelle ne

avautuvat, ja millaisin konnotaatioin?

Miksei kukaan lähde kesken toisen nukketeatterilaisen esityksestä, jos esitys on omasta mielestä

huono? Huutaako kukaan bravoo, kun on sen aika? Miksi ylipäätään vallitsee sellainen hymistelevä

ilmapiiri, jossa asioista harvoin puhutaan suoraan?

Miksi pitäisi kokea olevansa osa Unimaa? Mitä hyötyä on Unimasta? Miksei kaikki nukketeatteria

tekevät liity Unimaan? Miten Unima voisi saada lisää huomiota? Onko koleeta, kun kuuluu Unimaan?

Mitä hyötyä (ja kenelle) on tehdä nukketeatteria? Missä viipyvät nukketeatterin aluekeskukset?

Miksei nukketeatterista ole tehty sarjaa/dokumenttia Yle-Teemalle? Milloin alkaa nukketeatteritaiteen

perusopetus lapsille ja nuorille, ja missä?

Miksei soveltava nukketeatteri nosta päätään ja missä näkisi soveltavan nukketeatterin esityksiä?

Onko jossain suomalaista, poliittista nukketeatteria? Miksi nukketeatteriesitysten dramaturgia niin

usein ontuu? Miksi nukkenäyttelijöiden näyttelijäntyö on usein heikkoa? Miksi nuken hengitys unohdetaan?

Hengitämmekö me, unimalaiset, riittävästi sisään- ja ulospäin? Ymmärrämmekö me mitä olemme

tekemässä, mistä tulossa ja mitä kohti menemässä?

Tauko.

Hengitys sisään ja ulos.

Ja samat kysymykset uudelleen.

Riku Laakkonen

Kirjoittaja on akaalainen esittävän taiteen

ammattilainen, jonka yhtenä intohimona ovat

nukketeatteri ja sen sovellukset.

Nukketeatteri 1/2011

Uniman

järjestösihteerin palsta

Istun Oulun lentoasemalla odottamassa ja mietin, mitä kirjoittaisin

järjestösihteerin palstalle....

Kevät on ollut hurja: Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna polkaistiin

pystyyn parissa kuukaudessa, eli aivan liian tiukalla aikataululla.

Toivottavasti ja luultavasti se ei kuitenkaan näkynyt yleisölle,

vaikka aiheuttikin harmaita hiuksia sekä esiintyjille että järjestäjille.

Lopputulos ylitti kuitenkin odotukset. Siitä vielä kerran kiitos kaikille,

jotka olivat tapahtumaa tekemässä.

Nukketeatteria on viety eteenpäin taas iso askel. Nukketeatteri

sai uutta yleisöä ja kaivattua julkisuutta. Vanha yleisökin sai uutta

ihmeteltävää! Pian selvinnee, tuleeko näyteikkunasta jokavuotinen

tapahtuma. Uusia yhteistyökuvioita ollaan virittelemässä ja jo vuosia

tehty pitkäjänteinen taustatyö alkaa tuottaa tulosta. Nukketeatteria

pulpahtelee esiin mitä odottamattomimmissa paikoissa! Nukketeatterilla

on nyt nostetta! ....ja se pitää hyödyntää!

Kaikki Suomen nukketeatterit eivät ole Uniman jäseniä. Se on tietysti

harmillista. Ehkä isot nukketeatterit, jotka nekin tosin ovat pieniä

koko teatterin kentässä, eivät koe tarvitsevansa Unimaa, mutta Unima

tarvitsee jäseniä ja tukijoita! Tyhyjästä ei voi nyhyjästä sanotaan

Oulusa, eli ei asioita voi tehdä ilman resursseja. Pienet siis auttavat toisiaan. Onneksi meitä sentään on

monta, yhdessä olemme aika suuri!

Tämän pienen Suomen nukketeatteri-ihmiset ovat kuitenkin järjestäytyneet sen verran hyvin, että

saamme lähettää kolme edustajaa kansainvälisiin kokouksiin. Se on yhtä paljon kuin monella väestöpohjaltaan

suuremmalla maalla. Reilun vuoden päästä Unimalaiset kaikkialta maailmasta kokoontuvat Kiinan

Chengduhun joka 4. vuosi pidettavään Maailman Kongressiin. Nyt jos koskaan myös ”rivijäsenen” kannattaa

lähteä käymään Kiinassa. Isännät tarjoavat taatusti parastaan ja vieraat saavat kokea ikimuistoisia

elämyksiä niin festivaalin kuin kongressinkin osalta.

Mutta sitä ennen voi tietysti piipahtaa Tallinnassa Treffeillä tai Pietarissa KykArtissa! Kotimaassa on myös

monenlaisia, vähintäänkin nukketeatteria sivuavia festivaaleja. Kaikissa ei varmaan ehdi käydä, mutta on

hienoa, että on mistä valita!

No niin, olen koneessa, ollut jo tovin, lento on myöhässä. Onneksi ei ole kiire, enkä minä myöhästy nyt

mistään. Perillä odottaa iloisia tapaamisia ja ajankohtaista kulttuuria!

Ihanaa kevättä! Nautitaan kaikenlaisesta kulttuurista!

Johanna Uusiranta

Seuraava numero ilmestyy

lokakuussa 2011!

NUKKETEATTERI-lehti ilmestyy seuraavan kerran syksyllä 2011, arvioitu ilmestymisaika lokakuun loppu.

Haemme taas uutisia, artikkeleita, kritiikkejä nukketeatterin laajalta rintamalta. Juttu voi olla pitempi

(3000 merkkiä välilyönteineen on noin yksi sivu lehdessä) tai ihan lyhyt (pienet uutiset eri puolilta

Suomea oikein tervetulleita). Lähetä materiaalisi 15.9. 2011 mennessä.

Kun lähetät valokuvia, varmistathan, että niiden julkaisuun on kuvaajan ja kuvattavan kohteen lupa.

Toimita kuvan mukana ehdottomasti seuraavat tiedot: kuvan ottajan nimi ja kuvassa olevien henkilöiden

nimet. Teatterikuvien ollessa kyseessä liitä teatterin/ ryhmän nimi, ohjaajan nimi, esityksen nimi,

tiedot roolihahmoista ja nukenrakentajasta. Kuvan koko noin 1 megan verran.

Timo Väntsi, päätoimittaja

vantsi@gmail.com, puh 0400-691757

tai unimafinland@gmail.com

Nukketeatteri 1/2011

Nukketeatterin Näyteikkuna Helsingin

Itäkeskus Stoassa 18-19.3.2011 ja vuosikokous

Nukketeatterikeskus Poijussa

17.3.2011.

kuvat: Timo Väntsi

Timo Nyyssönen oli tuonut Stoan aulaan ison joukon eri näytelmiin

tekemiänsä nukkeja.

Nukketeatteri Roomasta tuttu Rainer Kaunisto esitteli

omaa nukenrakennustekniikkaansa.

Leirikeskuksen keittäjä muistelee traagisia tapahtumia! Kati-Aurora Kuuskosken esineteatterisoolo

”AistEN elämää” nähtiin UNIMAn vuosikokouksessa.

STOAn aulassa oli näytteillä myös Iida Vanttajan nukkeja.

Maiju Tawast ja Ulla Raitahalme kauppasivat Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä kirjaa.

Viimeisiä viedään kuulemma tästä painoksesta!

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

products

Resources

Company

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

Delete template?

Save as template?

products

Resources

Company