Kunnallishallinnon eettiset periaatteet seminaariraportti.pmd - Poliisi

Kuntaosaston julkaisu 5 2003 

Kunnallishallinnon 

eettiset periaatteet 

Seminaariraportti 

ISSN 1237-4199 

ISBN 951-734-648-4 (nid.) 

ISBN 951-734-649-2 (pdf)

1 

ESIPUHE 

Euroopan neuvoston paikallis- ja aluedemokratian johtokomitea on valmistellut laajan käsikirjan 

paikallishallinnon eettisistä periaatteista. Käsikirjassa tarkastellaan hallinnossa mahdollisesti 

esille nousevia eettisiä kysymyksiä useista näkökulmista kuten luottamushenkilöt ja heidän 

asemansa, paikallistason poliittisten puolueiden järjestöjen ja ehdokkaiden rahoitus, valvonta 

ja arviointi, paikallishallinnon viranhaltijat ja heidän asemansa, hallinnon toiminta, avoimuus 

ja läpinäkyvyys sekä julkisen hallinnon suhde yksityiseen sektoriin paikallishallinnossa. Käsikirja 

sisältää useita tilanteiden ratkaisuehdotuksia ja toimintamallien esittelyjä. 

Suomessa paikallishallinto toimii pääasiassa eettisesti kestävästi. Meillä useat käsikirjassa esiin 

nostetut asiat on sisällytetty kattavasti lainsäädäntöön. Kuitenkin aina silloin tällöin nousee 

esiin eettisesti arveluttavia tapauksia, joista käydään mediassa vilkastakin keskustelua. Paikallishallinto 

joutuu tulevaisuudessa pohtimaan uudenlaisia tilanteita esimerkiksi ulkoistaessaan 

palvelutuotantoaan. 

Eettiset periaatteet tulee olla paikallisten päätöksentekijöiden ja valmistelijoiden mielessä aina. 

Siksi asiaa meillä pohtinut asiantuntijaryhmä piti perusteltuna, että asiasta käydään meillä 

keskustelua. Sen virittämiseksi sisäasiainministeriö järjesti yhdessä valtiovarainministeriön, 

oikeusministeriön ja Suomen Kuntaliiton kanssa seminaarin Kunnallishallinnon eettiset periaatteet. 

Seminaarin valmisteluryhmää johti oikeuskansleri Paavo Nikula, joka oli yksi Euroopan 

neuvoston käsikirjan kirjoittajista. 

Tähän julkaisuun on koottu syyskuun seminaarin alustukset. Kirjoittajat vastaavat tekstinsä 

sisällöstä. Seminaarissa käydyn keskustelun pääkohdat on kirjattu raportin viimeisessä luvussa. 

Seminaarista on raportoitu Euroopan neuvoston paikallis- ja aluedemokratian johtokomitealle, 

joka julkistaa kansallisten käsittelyjen perusteella uudistetun käsikirjan maaliskuun lopussa 

Hollannissa pidettävässä ministerikokouksessa. Suomessa kunnallishallinnon eettisiä 

periaatteita pohditaan laajasti ja asiaan kiinnitetään erityistä huomiota uusien valtuutettujen 

koulutuksessa. Kiitän kaikkia, jotka ovat omalla työpanoksellaan osallistuneet tähän mennessä 

teeman käsittelyyn. 

Helsingissä helmikuussa 2004 

Cay Sevón 

ylijohtaja

3 

SISÄLLYSLUETTELO 

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen, sisäasiainministeriö 

ARVOISAT SEMINAARIN OSANOTTAJAT, .........................................................5 

Toimitusjohtaja Risto Parjanne, Suomen Kuntaliitto 

HYVÄ HALLINTOTAPA MYÖS KUNTASEKTORIN YHTIÖIHIN .................................9 

Oikeuskansleri Paavo Nikula 

PUBLIC ETHICS AT LOCAL LEVEL -KÄSIKIRJAN SYNTYMINEN .......................... 11 

Osastopäällikkö Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto 

KUNNALLISHALLINNON KÄYTÄNTÖ JA EETTISET PERIAATTEET ........................ 15 

Redaktör Johanna Westman, Hufvudstadsbladet 

NÄR EFFEKTIVITET ÄR VIKTIGARE ÄN DEMOKRATI ........................................ 21 

Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry 

MILLAISIA EETTISIÄ PERIAATTEITA PALVELUJEN KÄYTTÄJÄT ODOTTAVAT 

PALVELUJEN TUOTTAJILTA? ........................................................................ 27 

Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 

MILLAISIA EETTISIÄ PERIAATTEITA PALVELUJEN TUOTTAJAT ODOTTAVAT 

PALVELUJEN TILAAJILTA? ........................................................................... 35 

Neuvotteleva virkamies Kirsi Äijälä, Valtiovarainministeriö 

MITÄ VALTIONHALLINNOSSA ON TEHTY EETTISTEN PERIAATTEIDEN 

NOUDATTAMISEKSI? ................................................................................. 39 

Professori Aimo Ryynänen, Tampereen yliopisto 

EETTISTEN PERIAATTEIDEN TARVE KUNNALLISHALLINNOSSA ......................... 43 

YHTEENVETO SEMINAARIN KESKUSTELUSTA .................................................... 53 

LIITE 1. 

SISÄASIAINMINISTERIÖN KUNTAOSASTON MUISTIO 

Näkökulmia raporttiin “Public ethics at local level – Model Initiatives 

Package” ................................................................................................. 55 

LIITE 2. 

Osanottajat ............................................................................................. 61

5 

Alue- ja kuntaministeri HANNES MANNINEN 

Sisäasiainministeriö 

ARVOISAT SEMINAARIN OSANOTTAJAT, 

Korkeat asiantuntijat eri puolilta Eurooppaa ovat laatineet Euroopan neuvostolle laajan käsikirjan 

paikallishallinnon eettisistä periaatteista. Tätä käsiteltiin alue- ja paikallisdemokratian 

johtokomiteassa. Jäsenmaille annettiin tehtävä tehdä käsikirja tunnetuksi järjestämällä siitä 

kansallisia konsultaatioita. Tapa, miten konsultaatiot toteutetaan, jätettiin jäsenmaiden harkittavaksi. 

Euroopan neuvoston piirissä tehty työ oli lähtökohtana, kun päätettiin järjestää tämä tilaisuus 

kunnallishallinnon eettisistä kysymyksistä. Vaikka monet asiat toimivat Suomessa sittenkin 

varsin hyvin, on myös meillä syytä pohtia moraalin ja etiikan kysymyksiä kunnallisessa toiminnassa. 

Oikeuskansleri Paavo Nikula oli yksi asiantuntija, joka antoi laajan kokemuksensa niin kunnallisesta 

kuin keskushallinnon päätöksenteosta neuvoston käyttöön. Tämä seminaari on valmisteltu 

hänen johdollaan. Siitä kiitos hänelle. 

Me kunnallishallinnon asiantuntijat ajattelemme usein, että meidän hallinto toimii noudattaen 

peruslakiimme kirjattua hallinnon lainalaisuutta. Olemme ylpeitä virkakunnan ja luottamushenkilöiden 

korkeasta moraalista. Toteamme, että hyvä hallintotapa on omaksuttu kaikilla 

hallinnon tasoilla. Kunnallishallinto on niin kuin kaikki inhimillinen toiminta jatkuvassa 

muutoksessa. Se on jo nyt ja erityisesti tulevina vuosina uusien haasteiden edessä, joten senkin 

takia myös meidän on syytä pohtia eettisiä periaatteita yhdessä. Omalta osaltani toivon, 

että tämä seminaari johtaisi pohdintaan myös kunnissa ja maakunnissa. 

Sisällöltään hyvin laajassa käsikirjassa on tarkasteltu hallinnon toiminnassa mahdollisesti syntyviä 

ongelmatilanteita useista näkökulmista. Kun otetaan huomioon, että eettiset ongelmat 

ovat tilannekohtaisia ja tapaussidonnaisia sekä Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden paikallishallinnon 

monimuotoisuus, on tarkoituksenmukaista, että käsikirja sisältää erilaisia tilanteiden 

ratkaisuja toimintamalleja. Käsikirjassa nostetaan esille mm. luottamushenkilöitä ja heidän 

asemaansa, poliittisen toiminnan rahoitusta, valvontaa ja arviointia, paikallisten viranhaltijoiden 

asemaa, hyvän hallinnon toimintaperiaatteita kuten avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä 

julkisen hallinnon suhdetta yksityiseen sektoriin koskevia kysymyksiä.

6 

Tämän seminaarin ohjelma on rakennettu siten, että alustuksessa ja puheenvuoroissa nostetaan 

esille niitä kysymyksiä, jotka ovat meillä ajankohtaisia. Paikallishallinnon luottamushenkilöitä 

ja heidän toimintaa koskeva lainsäädäntö on Suomessa kattavaa. Uudet kunnanvaltuustot 

aloittavat toimintansa vuoden 2005 alussa. Suomen Kuntaliiton ja Kuntakoulutuksen 

onkin hyvä panostaa siihen, että uusien luottamushenkilöiden koulutuksessa eettiset periaatteet 

nostetaan esille. 

On myös syytää pohtia luottamushenkilöiden päätyön ja luottamustehtävien yhteensovittamista, 

koska luottamustehtävät tunnetusti vaativat yhä enemmän aikaa ja sitoutumista. Samasta 

ajasta kilpailevat työelämä, perhe ja muut harrastukset. Edustuksellinen demokratia 

edellyttää, että luottamustehtävien hoitamisen on mahdollista myös tavallisille perheellisille ja 

työssäkäyville ihmisille ilman, että se on perheen tai työnantajan näkökulmasta epäeettistä. 

Eettisyyteen yhdistyy usein kysymys rahasta. Meillä poliittisten puolueiden, järjestöjen ja ehdokkaiden 

rahoituksen periaatteista on säädetty lailla. Lehdistö seuraa erityisesti valtakunnan 

tasolla ehdokkaiden rahoitusta ja raportoi äänestäjille vaalirahoituksen lähteistä ja suuruuden. 

Paikallisella tasolla saattaa olla tarvetta lisätä avoimuutta myös rahoituksesta. 

Paikallistason valvontaa ja arviointia koskevat teemat liittyvät Suomessa lähinnä kysymykseen 

valtion ja kuntien välisestä suhteesta sekä kuntien toiminnan valtakunnallisesta ja paikallisesta 

arvioinnista. Tähän teemaan liittyy paljon eettisiä ongelmia erityisesti, kun tarkastellaan kokonaisuutta 

kansalaisten oikeuksien ja niiden toteutumisen näkökulmasta. Myös kuntien taloudellinen 

toimintakyky on osa tätä kysymystä jo perustuslain mukaan. 

Mielestäni ei ole erityisen eettistä lisätä kuntien tehtäviä ja velvoitteita ilman riittävää resurssointia. 

En kajoa tässä yhteydessä kuntatalouteen enempää, totean vain, että tänä syksynä 

valmisteltava peruspalveluohjelma ja vuosittainen peruspalvelubudjetointi ovat parhaimmillaan 

myös askel kohti eettisempää kuntien ja valtion välistä suhdetta. 

Paikallishallinnon viranhaltijoiden asemasta on Suomessa juuri säädetty lailla. Käsikirjan teemoista 

meillä ajankohtaisin lienee kunnanjohtajan asema. Eettiset ongelmat heijastuvat tänä 

päivänä niin yksilöiden kuin kuntayhteisönkin kannalta raskaina kunnanjohtajan erottamisprosesseina, 

vaikka pahimmista ”luottamuspulaprosesseista” ollaankin vähitellen pääsemässä 

ainakin julkisuuden perusteella eroon. Uskon, että asiat voidaan hoitaa myös ongelmien ilmetessä 

sivistyneesti kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kuntien rekrytointihaasteet koskevat 

lähivuosina myös ylintä ammattijohtoa. On kaikkien, varsinkin palveluja tarvitsevien etu, 

että kuntajohtajien virkoihin saadaan päteviä ja motivoituneita ihmisiä myös jatkossa. 

Eettinen ulottuvuus liittyy myös keskusteluun siitä, onko kunnanjohtaja poliittinen vai ammatillinen 

johtaja ja tulisiko nämä roolit erottaa. Nyt meillä kunnanjohtaja on viranhaltija, 

jonka puoluetaustasta on hyvin usein sovittu ennen johtajan valintaa. Tämä asettaa kuntajohtajille 

luonnollisesti kovat puolueettomuus- ja tasapuolisuusvaatimukset suhteessa omaan ja 

muihin taustaryhmiin. 

Viranhaltijoiden asemaan koskevat teemat nousevat esille myös tulevina vuosina. Kuntahallinto 

on kaiken kaikkiaan uusien haasteiden edessä, kun työntekijät edellä mainitun ammattijohdon 

lisäksi siirtyvät laajamittaisesti eläkkeelle ja heidän tilalleen tarvitaan uutta henkilöstöä.

Hallintomenettelyn ja hyvän hallinnon kehittämiseen meillä on kiinnitetty lainsäädännössä 

paljon huomiota. Asiaa voitaisiin pohtia nykyistä enemmän myös kuntakohtaisesti. Miten 

meidän kuntamme toteuttaa hyvän hallinnon periaatteita? 

Lopuksi nostan esille vielä yhden teeman, jota tässä seminaarissa pohditaan myöhemmin 

laajemmin, nimittäin julkisen ja yksityisen sektorin välisen suhteen. Kunnat hoitavat palveluvelvoitteitaan 

yhä laajemmin ostamalla palvelut yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Viime vuosina 

erityisesti sosiaalitoimessa yksityisten palvelujen käyttö on kasvanut voimakkaasti. Kilpailuttaminen 

ja sopimusmenettelyt ovat arkipäivää ainakin suurissa kunnissa. Yksityistäminen 

nostaa väistämättömästi esille kysymykset kilpailuttamisen periaatteista, kuntakohtaisista kilpailuttamisen 

strategioista, palvelujen tuotteistamisesta, kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta 

ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista. 

7 

Hyvät seminaarin osanottajat 

Olen avauspuheenvuorossani pyrkinyt valottamaan Euroopan neuvoston käsikirjan sisältöä 

sekä niitä teemoja, joiden yhteydessä joudumme pohtimaan eettisiä periaatteita. Nämä periaatteet 

tulee jokaisen viime kädessä ratkaista omassa sydämessään. Hallinnon kehittäjät puolestaan 

ovat pohtineet näitä periaatteita lainsäädännön tasolla. Mielestäni kuntahallinnon täytyy 

sisäistää periaatteet nykyistä paremmin myös kuntayhteisöissä. 

Toivon, että pohdinta asiasta jatkuu maakunnissa ja kunnissa. Keskushallinnon asiantuntijat 

ovat valmiita tukemaan kuntahallintoa. Lisäksi välitämme kokemukset Suomen työstä eurooppalaiselle 

foorumille. Käsikirjaa täydennetään meidän konsultaatioiden pohjalta ja näin 

olemme mukana kehittämässä paikallishallintoa eettisesti kestäväksi Euroopan neuvoston 

piirissä.

9 

Toimitusjohtaja RISTO PARJANNE 

Suomen Kuntaliitto 

HYVÄ HALLINTOTAPA MYÖS 

KUNTASEKTORIN YHTIÖIHIN 

Eettisten periaatteiden näkökulmasta Suomen kuntahallinto on erittäin hyvin toimiva ja luotettava 

järjestelmä. Lainsäädäntömme on kattava, sitä kontrolloidaan, arvioidaan ja tarkastetaan 

riittävästi, toimijoilla on korkea moraali, korruptiota ei esiinny ja ylipäätänsä suomalainen 

rehellisyys on vahvana arvona. Kun järjestelmä ei ole kovin altis väärinkäytöksille, tilanteen 

voidaan ylipäätänsä todeta olevan hyvän. 

Luottamushenkilöhallinnon toimivuuden takaamiseksi tarvitaan varsinkin vaalikauden alussa 

riittävästi koulutusta. Tämä siksi, että maassamme ei ole päätoimisia luottamushenkilöitä ja 

heidän koulutus- ja kokemustaustansa ovat varsin erilaisia. Hyvä on myös muistuttaa, että 

kaikki luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla. Oikeanlaisen strategisen ajattelun omaksuminen 

johtaa toimintoja myös tavoitetietoisiksi. Kapeat poliittiset tai eturyhmänäkökulmat 

jalostuvat eettis-poliittisessa prosessissa kokonaistavoitteiksi, jossa talousrealismi myös otetaan 

huomioon. Kun esimerkiksi valtuustolla on selkeä kokonaisvastuu kunnan taloudesta, 

en voi pitää eettisenä sellaista toimintaa, missä päätöksentekijät selkeästi toimivat yli taloudellisten 

mahdollisuuksien. Tosin on todettava, että ristiriita palveluita ja etuuksia antavan lainsäädännön 

ja vaikkapa kunnantalouden alijäämän kattamista koskevan lain välillä on ongelmallinen. 

Eettisesti on kestämätöntä vaikkapa toimia kaavoituksessa, hankinnassa, tai muissa 

vastaavissa tilanteissa jonkin ulkopuolisen yksityisen yrityksen näkökulmasta käsin. Mutta 

nämä kaikki alkavat olla menneen talven lumia ja päätöksentekomme on melko läpinäkyvää ja 

kritiikinkestävää. 

Eräs mahdollisuus olisi sopia valtuustokauden alussa eettisistä periaatteista muiden pelisääntöjen 

yhteydessä. Tähän tarjoaa mahdollisuuden valtuustosopimus. Hyvä käytäntö on myös 

julkistaa johtavien luottamushenkilöiden ja virkamiesten sidonnaisuudet. 

Yhteisten asioiden hoitamisen eli politiikan ja sen organisaatioiden eli pääosin puolueiden 

asema suomalaisessa yhteiskunnassa on aika erikoislaatuinen. Selvästi tunnustetaan, että demokraattinen 

yhteiskuntamme ei voi toimia ilman poliittisia puolueita ja poliittista osaamista. 

Kuitenkin samaan aikaan politiikkaa pidetään likaisena pelinä eikä asennoituminen kaikelta 

osin näytä olevan tervettä. Voimme hyvin verrata itseämme Ruotsiin, missä yhteiskunnallinen

10 

keskustelu ja yleensä yhteiskunnallinen toiminta, sen arvostus ja vaikkapa demokratian puolustus 

kriisihetkillä ovat aivan toista tasoa. Olisiko sittenkin demokratiamme toimimisen kannalta 

viisainta löytää politiikan rahoitukselle läpinäkyvämpiä kanavia? 

Arvioinnin osalla niin valtion kuin kunnankin järjestelmät ovat kovaa vauhtia kehittymässä. 

Onkin välttämätöntä saada tietoa ennen kaikkea perusoikeuksien ja muiden lakisääteisten 

kansalaisten oikeuksien toteutumisen tilanteesta. Kuntien ulkoista ja sisäistä tarkastusta on 

myös viime vuosina kehitetty. Niiden pohjalta esiin tulleet väärinkäytökset ovat peräti harvinaisia. 

Viranhaltijoiden ja työntekijöiden työmoraali ja eettinen vastuu ovat maassamme korkealla 

tasolla. Kunnanjohtajien ja muiden avainhenkilöiden rekrytointiin ja asemaan liittyvät kysymykset 

aiheuttavat keskustelua. Selkeiden tavoitteiden määrittely työlle, johtajasopimukset, 

reilu seuranta, selkeät työnjaot ja ”sydämen sivistys” auttavat johtajan aseman parantumisessa. 

Rekrytoinneissa valitsijoiden olisi ennalta myös paremmin mietittävä tehtävän luonne ja 

tavoitteet, edellytykset valittavalta henkilöltä ja toimittava pääsoin näiden mukaisesti. 

Kuntalain tiedottamista koskevia pykäliä on laajennettu. Ei julkisista ns. B-listoista on päästy 

eroon. Voidaankin sanoa, että kunnissamme lähes kaikki toiminta ja asiakirjat ovat julkisia. 

Näin pitääkin olla. 

Kunnat alkavat organisaatioluonteeltaan olla monesti jo isoja konserneja. Konserniajattelu 

tuli vuoden 1995 kuntalain uudistamisen jälkeen käytäntöön. Yhtiöiden määrä on lisääntynyt 

ja tulosjohtaminen yleistynyt. Kuntien ohjausjärjestelmiä väljennettäessä tilaaja–tuottaja -ajattelu 

on yleistynyt. Talouden ja tuotannon ohjaus on kulkenut strategisen johtamisen suuntaan. 

Kuntakonsernistrategiat ovat vielä liian harvinaisia. Niiden laatiminen ja käsittely kunnissa 

on kuitenkin erittäin suositeltavaa, jotta kunnan kokonaisetu sekä lopulta veronmaksajien ja 

kunnan asukkaiden etu varmistuisi. 

Tarvitaan selkeät konsernipoliittiset ohjeet ja toimintakulttuuri. Niissä onkin monasti juurruttamista 

eläväksi käytännöksi. Kaivataan myös pohdintaa poliittisen ja taloudellisen ohjauksen 

suhteista. Pörssiyhtiössä esimerkiksi jokaisen hallituksen jäsenen on sitouduttava toimimaan 

yhtiön kokonaisedun hyväksi. Kunnissa – vaikka omistajan ohjeet eivät enää olekaan 

sitovia – on useita taustatahoja, joiden vaikutus saattaa olla merkittävä hallituksen jäsenen 

käyttäytymiseen. Kuntien erilaiset intressit, poliittisten taustatahojen ohjeet, asukkaiden tai 

asiakkaiden vaatimukset tai muut vastaavat saattavat luoda ristiriitaisia tavoitteita ja käyttäytymistä. 

Oleellista kuntakonsernin strategian laadinnassa onkin prosessi, jolla erilaiset intressit 

ja tavoitteet saadaan riittävän samansuuntaisiksi. Kuntakonsernin johtamisen näkökulmasta 

jääviyssäännökset ovat liian tiukat; valvonnan näkökulmasta eivät. 

Kuntasektorilla olisi nyt mietittävä, tulisiko good governance -periaatteen kaltainen menettely 

saattaa vallitsevaksi käytännöksi myös kuntayhteisöissä? Mielestäni tähän suuntaan tulisi 

edetä. Yhtiölle on yleensä annettu selkeä tehtävä, jota hallituksen tulee edistää. Sitä täydennetään 

konserniohjeissa. Osakeyhtiölain mukaan hallituksella ja sen jäsenillä on erittäin kova – 

myös henkilökohtainen – vastuu. Tämä korostaa yhtiön hallituksen roolia ja sen keskittymistä 

yhä enemmän perustehtävän suorittamiseen. Mielestäni kuntasektorille tulisi valmistella vastaavanlaiset 

ohjeet good governance -periaatteesta kuin yksityiselläkin on. Samassa yhteydessä 

voitaisiin pohtia myös kuntayhtymien hallituksen roolia.

11 

Oikeuskansleri PAAVO NIKULA 

PUBLIC ETHICS AT LOCAL LEVEL 

-KÄSIKIRJAN SYNTYMINEN 

Euroopan neuvoston alue- ja paikallisdemokratian johtokomitea asetti 2002 työryhmän selvittämään 

keinoja torjua korruptiota ja muita talousrikollisuuden muotoja alue- ja paikallishallinnon 

toimielimissä. Työryhmään kutsuttiin kuusi jäsentä neuvoston eri jäsenmaista (Tsekin 

tasavallasta professori Taisia Cebisova, Ranskasta professori Bernard Levallois, Italiasta 

professori Giorgio Mattarella, Isosta Britanniasta professori Alan Doig ja Espanjasta tuomari 

Galfore Crespi sekä allekirjoittanut Suomesta). 

Työ jäsennettiin siten, että tehtävä jaettiin kuuteen aihepiiriin, jotka olivat: 

– vaaleilla valittujen edustajien asema, 

– puolueiden ja muiden poliittisten järjestöjen rahoitus, 

– valvonta ja tilintarkastus, 

– viranhaltijoiden asema, 

– hallinnon avoimuus ja tiedonsaanti sekä muut menettelytavat, 

– viranomaisten ja yksityissektorin suhteet. 

Kukin jäsen sai yhden aihepiirin vastuulleen ja työ alkoi laatimiemme artikkeiden pohjalta. 

Sain osalleni puoluerahoituksen, jota selvitin meillä hiljattain voimaan tulleen ehdokkaan vaalirahoituksen 

ilmoittamista koskevan lain valossa. Lisäksi esitin tietoja ja kokemuksia lain 

ensimmäisestä soveltamisesta vuoden 2000 kunnallivaaleissa. En valitettavasti ollut perillä 

tuolloin vielä valmistelussa olleen uuden hallintolain sisällöstä, joten en voinut tätä merkittävää 

säädöstä esitellä työn kuluessa. Hallintomenettelylakia tietysti innolla esittelin kollegoilleni. 

Jäsenten artikkeleiden ja keskustelujen pohjalta työryhmän sihteeri Daniel Popescu avustajineen 

laati aihepiireittäin luonnokset käytännön toimenpiteiksi sekä lainsäädäntösuuntaviivoiksi. 

Luonnoksia käytiin läpi työryhmän kokouksissa ja tuloksena oli ehdotus käsikirjatyyppiseksi 

kokonaisuudeksi. Sen käsittely jatkui Euroopan neuvoston päättävissä elimissä. Lopputuloksena 

saattaa olla neuvoston esitys jäsenmaille suositusten toteuttamiseksi kokonaan 

tai osaksi.

12 

Työn aikana sain arvokasta apua Suomen Kuntaliiton Kari Prättälältä, joka kommentoi luonnoksia 

ja esitti työryhmän suositusten parantamiseksi monia ehdotuksia, jotka mielihyvin 

otin varteen. 

Alue- ja paikallishallinnon eettisiä periaatteita koskevaa käsikirjaa ei valitettavasti vielä ole 

saatavilla suomen eikä ruotsinkaan kielellä.Sen sisältöä ei tässä ole mahdollista yksityiskohtaisemmin 

tarkastella. Yleisluontoisena havaintona toteaisin, että käsikirjan monet suositukset 

on meillä jo toteutettu lainsäädäntöteitse, mutta aina jotain parannettavaa tai ainakin pohdittavaa 

varmaankin löytyy. 

Käsikirjan varsinainen osoite saattaakin olla Euroopan neuvoston uusissa jäsenmaissa (vaikka 

ei Suomikaan ole ollut yli viisikymmenvuotisen järjestön jäsen kuin vajaat viisitoista vuotta), 

joiden yhteiskuntajärjestelmä on muuttunut yksipuoluemonopolista moninapaiseksi. Samalla 

on julkista taloutta laajalti yksityistetty ja alue- ja paikallistasolle on tullut paljon lisää 

toimija päätösvaltaa. Keskushallinnossa on toteutettu parlamentarismiin tähtäävät uudistukset 

ja niiden toimivuutta voidaan tarkkailla sekä kansallisesti että kansainvälisestä paljon 

paremmin kuin alue- ja paikallishallintoa. Täällä kansanvaltaisuus-, perusoikeus- ja hallintomenettelyperiaatteet 

eivät ehkä ole myöskään aina kovin syvälle juurtuneet. 

Työryhmän monista suosituksista tässä yhteydessä nostan esiin vain yhden, joka on yhtäältä 

kiinnostava ja toisaalta hätkähdyttävä. Joissakin maissa on voimassa sääntö, että jos viranomainen 

ei ole ratkaissut kansalaisen hakemusta tietyssä määräajassa (esim. kuudessa kuukaudessa), 

hakemukseen katsotaan saadun myöntävä ratkaisu. Tietysti tällaisen periaatteen 

käyttö, jos se ylipäätään hyväksytään, on varsin rajoitettu, mutta sain sen vaikutelman, että sitä 

sovelletaan joissakin Etelä-Euroopan maissa ainakin pienehköissä rakennuslupa-asioissa. 

Suosituksiin sisältyvät ymmärrettävästi myös luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden esteellisyysperusteet. 

Tässä suhteessa säännökset meillä ovat hallintomenettelylain ja sitä seuraavan 

hallintolain myötä kunnossa, mutta näin on ollut laita vasta parin vuosikymmenen ajan. Yhä 

vieläkin yllätyksiä aiheuttaa erityisesti esteellisyyden yleislauseke: luottamus puolueettomuuteen 

vaarantuu jostain erityisestä syystä. 

Ainakin niiden kuntien osalta, joissa kaupungin- tai kunnanjohtajat säännöllisesti osallistuvat 

sen puolueen valtuustoryhmän kokouksiin, joka on tämän viranhaltijan asettanut ehdolle ja 

siten nostaneet virkaansa, voidaan esittää kysymys, miten ulkopuolisten tarkkailijoiden käsitykset 

tällaisen viranhaltijan puolueettomuudesta kestävät ajan oloon? – Kunnallispolitiikassa 

itsekin mukana olleena ymärrän kyllä puolueiden halun saada informaatioita johtajaltaan ja 

informoida tätä, mutta laki on laki. Sen muutosta kannattaisikin harkita kunnan- ja kaupunginjohtajien 

osalta tai sitten siirtää esittelytehtävät näiltä muille viranhaltijoille, joilla ei vastaavaa 

osallistumisaktiviteettia ole. 

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksella on tunnetusti ollut melkoinen vaikutus myös 

suomalaiseen perusoikeusajatteluun ja lainuudistuksiin hallitusmuodon perusoikeusluvusta 

alkaen. Public ethics -työn aikan osoittautui, että myös neuvoston omat sopimukset saattaisivat 

vaatia täydennystä hyvän hallinnon periaatteiden osalta. Tällainen säännös tunnetusti on 

omassa perustuslaissamme ja vastaava artikla on Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, josta 

on hyvää vauhtia tulossa osa unionin perustuslaillista sopimusta.

Esitinkin työryhmässämme, että Euroopan neuvoston piirissä harkittaisiin hyvää hallintoa 

koskevan täydennyksen tekemistä neuvoston omiin sopimuksiin. Tällä olisi käsitykseni mukaan 

erityinen merkitys juuri alue- ja paikallishallinnossa. Kokemukset suomalaisesta laillisuusvalvonnasta 

osoittavat, että hyvän hallinnon perustuslaillinen vaatimus on tärkeä ja tuntuva 

keino kohottaa viranomaistoiminnan laatua juuri siellä, missä julkinen valta useimmin ja 

laajimmin kohtaa kansalaiset. 

13

15 

Osastopäällikkö KARI PRÄTTÄLÄ 

Suomen Kuntaliitto 

KUNNALLISHALLINNON KÄYTÄNTÖ JA 

EETTISET PERIAATTEET 

Eettiset ongelmat 

Suomen perustuslakiin on kirjattu hallinnon lainalaisuuden periaate: kaikessa virkatoiminnassa 

on tarkoin lakia noudatettava. Lakien ja lain noudattamisen kohtuullisen hyvä tila erottaa 

suomalaisen kunnallishallinnon monista muista maista. Rikollisuus tai sen peittely eivät 

ole suomalaisessa hallinnossa merkittäviä ongelmia. Mutta se ei pelasta meitä törmäämästä 

päivittäin tilanteisiin, joissa on tehtävä moraalisia valintoja. 

Kun puhumme kunnallishallinnon etiikasta, onkin hyödyllistä nostaa keskusteluun tilanteita, 

joissa olemme valinnan edessä ilman selkeää eettistä ohjenuoraa tai joissa eettiset periaatteet 

ovat ristiriidassa keskenään. 

Avoin keskustelu – selittämisvelvollisuus 

Ensiksi on syytä kysyä: tukeeko kunta yhteisönä eettisesti kestävää käyttäytymistä? Vai onko 

kuntaan muodostunut sellaisiakin käytäntöjä, että eettisesti kyseenalainen toimintatapa saa 

lähiympäristön hyväksynnän? 

Yhteisöihin muodostuu omia käytäntöjään, joita omassa ympäristössä pidetään hyväksyttävinä, 

mutta jotka ovat laajemmassa piirissä vaikeasti selitettäviä tai jopa kestämättömiä. Puhutaan 

julkisen sanan moraalista, politiikan moraalista ja eri ammattikuntien moraalista. Ryhmän 

omilla eettisillä säännöillä pyritään selkiyttämään pelisääntöjä sillä tavoin, että ryhmän 

omat käyttäytymissäännöt vastaavat laajemman arvoyhteisön moraalikäsityksiä. 

Käyttäytymisen eettisyyden testinä voi ajatella seuraavaa: onko käytäntö perusteltavissa sillä tavoin, 

että se avoimessa, asian kaikki puolet tasapuolisesti valaisevassa keskustelussa saa hyväksynnän? Kestävätkö 

kunnalliset käytännöt tällaisen tarkastelun?

16 

Tämä testi sisältää ensinnäkin avoimuuden periaatteen: kunnan päättäjillä ja muilla toimijoilla 

on selittämisvelvollisuus. 

Tämä testi pitää siis sisällään senkin, että käyttäytymisen arviointimenettelyn tulee täyttää 

etiikan perusvaatimukset. Keskusteluilmapiirin luovat keskusteluun osallistujat, ennen kaikkea 

tiedotusvälineet, jotka muodostavat oman arvoyhteisönsä ja jonka tulee läpäistä tuo sama 

eettisyyden testi. 

Kunnallishallinnon arvot antavat perustan eettisesti kestävälle 

toimintatavalle 

Kunnallishallinnon eettinen arvoperusta on lähtökohdiltaan hyvin vahva: kuntalaisten hyvinvoinnin 

ja alueen kestävän kehityksen edistäminen demokraattisia menettelytapoja noudattaen. Harvalla 

yhteisöllä on näin kiistattoman positiivista arvoperustaa. 

Kunnat ovat lisäksi osa julkista valtaa, jonka tehtävänä on myös ihmis- ja perusoikeuksien turvaaminen. 

Nämä oikeudet ovat luovuttamattomia oikeuksia, joita ei voida loukata enemmistöpäätöksin 

eikä esimerkiksi sillä perusteella, että kunnalla ei ole taloudellisia voimavaroja näiden 

oikeuksien toteuttamiseen. 

Vaikeimpia kunnallishallinnon eettisyyden testejä ovat ne, jossa taloudellisen niukkuuden oloissa 

mietitään sitä, mistä muusta tingitään, jotta vammaisten, maahanmuuttajien, päihteidenkäyttäjien, 

eri uskontokuntiin kuuluvien tai muun pienryhmän opetus- tai sosiaalipalvelut voidaan 

turvata. Näissä asioissa päättäjä ei välttämättä saa tukea omien äänestäjiensä enemmistöltä, 

eikä aina medialtakaan. Senkään taakse ei voi vetäytyä, että valtio on väistänyt oman taloudellisen 

vastuunsa. Kunnan päättäjät eivät voi perustella omia epäonnistuneita arvovalintojaan 

sillä, että valtio kohtelee kuntia epäoikeudenmukaisesti tai että maailman talousvaikeudet ajavat 

valtion ja kunnat säästöihin. 

Laissa sanotaan myös, että kunnan on tasapainotettava taloutensa, alijäämää ei saa kasata 

tuleville vuosille. Joissakin kunnissa on jouduttu esittämään kysymys: kumpaa lakia tässä valintatilanteessa 

rikotaan ensiksi, jos ei voida sekä turvata lakisääteisiä palveluita että tasapainottaa 

taloutta? 

Yhteiskunnan, joka ajaa päätöksentekijänsä tällaisten vaihtoehtojen eteen, on vaikea säilyttää 

moraalinsa. Laki, joka säätää oikeuksia, joita ei käytännössä voida toteuttaa, murentaa sekä 

säätäjiensä että toimeenpanijoidensa moraalia. Tästä ei ole muuta tietä ulos kuin avoin keskustelu 

ja sopiminen. Valmisteilla oleva peruspalvelujen järjestämisen ja rahoituksen sisältävä 

peruspalveluohjelma ja -budjetti kenties pakottaa pohtimaan kokonaisuutta ja jakamaan vastuun 

valtion ja kuntien välillä kohtuullisella tavalla. 

Mutta valtion ja kunnan välisen vastuunjaon selkiyttäminen ei riitä. Kunnallishallinnon suuri 

tulevaisuuden kysymys on, millä tavoin kunta ja kuntalaiset yhdessä löytävät yksilön oikeudet turvaavan 

ja taloudellisesti kestävän toimintatavan, sekä miten ammattitaitoiselle henkilöstölle voidaan turvata 

edellytykset toimia oman ammattietiikkansa mukaisesti.

17 

Politiikka ja hallinto – molemmille sijansa? 

Alue, joka eniten aiheuttaa eettisiä pulmia kunnallishallinnossa, on politiikka. Politiikan moraalista 

käyty keskustelu on yleensä negatiivisesti latautunutta. Piilopuoluetuki, poliittinen virkanimitys 

ja poliittinen lehmänkauppa ovat kaikki esimerkkejä tästä. 

Asiaan liittyvistä monista näkökulmista nostan esille yhden, joka mielestäni leimaa suomalaista 

keskustelua ja käytäntöä pidemmälle kuin monien muiden demokraattisten maiden käytäntöä. 

Se on eräänlainen politiikan alueen häivyttäminen. Sen tunnustaminen, että jossakin asiassa 

ratkaisu on tehty poliittisten arvojen tai poliittisten tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien pohjalta, 

on meille vaikeaa. 

Kunnallishallinnon eettisten periaatteiden kannalta olisi selkeämpää, jos poliittinen ja ammatillinen 

johtaminen erotettaisiin toisistaan. Pormestari olisi poliitikko, joka työskentelisi kansalaisten 

(poliittisen) luottamuksen varassa, johtava viranhaltija selkeästi ammatillisin perustein 

virkaan nimitetty. Nyt kunnanjohtaja on muodollisesti viranhaltija, mutta puoluetaustasta 

sovitaan usein jo ennen hakuprosessin käynnistämistä. Nimityksessä on vaikeuksia, kun poliittisessa 

arviossa ykköseksi asetettu henkilö ei ole kiistaton ykkönen perustuslain nimitysperusteiden 

valossa. Kunnanjohtajan kohdalla ristiriita juridiikan ja politiikan välillä ei ole onneksi 

kovin suuri, koska oikeuskäytännössäkin on hyväksytty se, että poliittiset näkökohdat 

voidaan kohtuullisessa määrin ottaa huomioon. 

Kunnanjohtajan asemaa poliittisen ja ammatillisen johtamisen välimaastossa on pyritty ratkaisemaan 

myös sillä, että kunnanjohtaja voidaan erottaa määräenemmistöllä epäluottamuksen 

perusteella. Tätä kautta kunnanjohtaja joutuu myös poliittisen vastuun kantajaksi. Tämä 

on joissakin tilanteissa johtanut kunnanjohtajan kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin. 

Kun rajanveto organisaation huipulla on sumeaa, sama sumeus valuu helposti organisaation 

alemmille portaille. Osataanko kunnan virkakoneistossa pitää poliittinen toiminta ja virkakäytäntö 

sopivalla etäisyydellä toisistaan? Sitä ei voi välttää, että omat yhteiskunnalliset arvot 

vaikuttavat jokaisen sellaisen viranhaltijan toimintaan, joka valmistelee linjauksia kunnallisille 

päätöksentekijöille. Viranhoidon edellytyksiä ei toki huononna se, että viranhaltija on kiinnostunut 

yhteiskunnasta ja haluaa siihen vaikuttaakin. Politiikan vaikutus pysyy oikeissa mittasuhteissa 

niin kauan kuin mielessä pysyy se, että työtä tehdään kunnalle ja sen asukkaille eikä 

puolueorganisaatiolle. 

Oma ongelmakokonaisuutensa on kunnan palveluksessa olevien toimiminen myös luottamushenkilöinä, 

kaksoisrooli. Asiaa pyrittiin ratkaisemaan kuntalaissa tiukoilla vaalikelpoisuuden 

rajoituksilla. Kunnan palveluksessa olevien osallistumisoikeuksia ei lainsäädännössä voida 

tämän pidemmälle rajoittaa, mutta omakohtainen harkinta kaksoisroolin soveltuvuudesta 

on paikallaan. Ja kunnissa on tietysti syytä hallitus- ja lautakuntavalintoja tehtäessä pitää huolta 

siitä, ettei kunnasta synny kuvaa sisäänlämpiävästä kunnasta. Suurin vastuu tässä asiassa on 

puolueiden paikallisosastoilla, jotka käytännössä huolehtivat ehdokkaiden hankinnasta. 

Vielä yksi esimerkki politiikan avoimuuden tärkeydestä. Näyttää olevan vaikea tunnustaa, että 

poliitikkojen ja poliittisten järjestöjen työ on kunnallishallinnolle välttämätöntä. Kun kunnallisella 

tasolla ei ole selkeitä sääntöjä siitä, millä tavoin kunnallista poliittista toimintaa voidaan 

tukea, varsinkin takavuosina syntyi eri tyyppisiä piilopuoluetuen muotoja: erilaista opintopiirien

18 

avustamista, kunnan ilmoitusten jakamista tasapuolisesti eri puolueiden lehdille, puoluetaustaisten 

järjestöjen ylisuurta avustamista jne. Monet käytännöt ovat kadonneet, eivät välttämättä 

arvokeskustelun, vaan kuntien rahapulan seurauksena. Luottamushenkilöpalkkioista 

on selkeät säännöksensä, samoin vaalirahoituksen ilmoittamisesta, mutta paikallisesta puoluetuesta 

säännöt edelleen puuttuvat. Tämä on niitä kysymyksiä, joissa poliitikot ovat altavastaajina 

– kiihkoton julkinen keskustelu asiasta on vaikeaa. 

Kunta ja yritykset 

Kunnan toimintatavat ovat muuttuneet niin, että kunta toimii yhä enemmän yhteistyössä ja 

sopimussuhteissa yksityisten yritysten kanssa. Markkinoiden vaikutusta pidetään usein vaarana 

kunnallishallinnon moraalille. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksioikoinen. Eettisten koodien 

hämärtymistä saattaa tapahtua sen johdosta, että kunnat toimivat toisaalta viranomaisina ja 

toisaalta myös harjoittavat liiketoimintaa, esimerkiksi energiasektorilla. 

Julkisen viranomaisen toiminnan on oltava avointa myös silloin kun toimitaan yritysten kanssa, 

joita samat julkisuusvelvoitteet eivät koske. Kunta ei tässä roolissaan voi omaksua yksityissektorin 

toimintatapoja, vaan sen on pidettävä huolta siitä, että yrityksiä kohdellaan tasapuolisesti 

sekä siitä, että viranomaisasemaa ei käytetä hyväksi kunnan oman liiketoiminnan edistämisessä. 

Kymmenen viimeisen vuoden aikana kunnat ovat huomanneet, että yksityinen 

elinkeinosektori seuraa niiden toimintaa aivan toisella intensiteetillä kuin aikaisemmin. Myös 

lainsäädäntö on tiukentunut ja sen myötä viranomaisvalvonta on tehostunut. Kunnat ovat 

oppineet markkinoiden pelisääntöjä kilpailuviraston ja markkinaoikeuden kanssa seurustellessaan, 

mutta samalla on selkiytynyt myös se erityisrooli joka kunnilla on julkisten palveluiden 

turvaajina. 

Kunnallispolitiikoilla ja viranhaltijoilla on ja pitää olla erilaisia toiminnan areenoita. Kysymys 

ei ole tuomioistuintoiminnasta, jossa siinäkin eristäytyminen yhteiskunnallisesta todellisuudesta 

tuottaa huonoja ratkaisuja. Esteellisyys ym. säännökset yleensä antavat kohtuullisen 

hyvän ohjenuoran sille, milloin pitää pidättyä vaikuttamasta päätöksentekoon. Asioiden hoitamista 

vaikeuttavia sidoksia ei pidä tietenkään lähteä ehdoin tahdoin luomaan. 

Yllättävän usein tulee vieläkin vastaan kysymys osallistumisesta kunnan ulkopuolisen tahon 

järjestämään matkaan tai kestitykseen. Yrityselämä ei näytä tässä asiassa aina tunnistavan rajojaan, 

joten kunnassa on oltava tarkkana. Tässäkin avoimuuden testi toimii. Jos matka on 

asianmukainen ja sille, että yksityinen toimii isäntänä, on riittävän vahvat perusteet, päätös 

voidaan tehdä kunnanhallituksessa normaalina lista-asiana. Harvoin tällaiselle matkalle on 

riittävän vahvoja perusteluja olemassa. Asian pitäminen piilossa tekee asiasta erityisen ongelmallisen 

siinä vaiheessa kun asiasta nousee julkisuuteen. 

Lopuksi 

Miten kunnan päättäjät voivat testata oman päätöksentekonsa eettisen perustan kestävyyden? 

Olen yllä viitannut siihen, että eettisesti kestävän käyttäytymisen on sellaista, joka tulee hyväksytyksi 

kiihkottomassa, asian kaikki puolet valaisevassa keskustelussa. Kunta voi omalta osaltaan 

olla tätä keskustelua rakentamassa. Tiedotusvälineiden asenne on valmiiksi kriittinen, jos

asioita salataan perusteettomasti. Avoimuus asettaa myös kritiikille alttiiksi, mutta siihen poliitikkojen 

ja julkisen viranomaisen tulee olla valmiita. 

Lainsäädännön perustieto antaa hyvän pohjan, mutta se on vain lähtökohta. Eettiset ongelmat 

on helpompi sivuuttaa, jos yhteisö sallii sen tai on muodostanut oman eettisesti kyseenalaisen 

käytäntönsä. Miten eettiset ongelmat tunnistaa? Jos avoin keskustelu jostakin asiasta 

on vaikeaa, se saattaa olla alue, jossa eettinen pohja ei ole aivan kunnossa. 

Kunnallishallinnolle vahvistetut eettiset periaatteet eivät yksin turvaa kunnallishallinnon etiikkaa. 

Yleisten eettisten periaatteiden määrittely on sinänsä välttämätöntä ja on tärkeää pohtia 

millaisin menettelytavoin tällaiset periaatteet tulisi valmistella. Periaatteet voivat antaa kuitenkin 

tarjota vain puitteet yhteisölle, joka tarkkailee omaa käyttäytymistään ne ohjenuoranaan. 

Uskon pohtivaan, keskustelevaan lähestymistapaan, siihen, että eettiset periaatteet nostetaan 

keskusteluun siinä asiayhteydessä, jossa eettiset ongelmat nousevat esiin. 

19

21 

Redaktör JOHANNA WESTMAN 

Hufvudstadsbladet 

NÄR EFFEKTIVITET ÄR VIKTIGARE ÄN 

DEMOKRATI 

Det ligger i journalistens natur att vara mest intresserad av problem och konflikter. Men det 

är mig en glädje att påminna om att Finland är världens minst korrumperade land. Finländare 

betalar inte under bordet för vare sig bygglov eller sjukvård. Våra kommunala ämbetsmän 

och politiker är lyckligtvis inte lika korrumperade som vissa andra. Jag fick ändå många ahaupplevelser 

av att plöja igenom Europarådets etiska principer. Kari Prättälä har dessutom 

bekräftat att många av uppslagen är relevanta också på våra breddgrader. 

I Finland tar man som regel inte mutor. Men det är ofta svårt att prioritera rätt, inte minst när 

det enda som finns att fördela är knapphet. Det förekommer också kommunala beslut där 

det privata intresset är starkare än det gemensamma. 

I dagens värld är konkurrens ett vanligt begrepp i kommunalförvaltningen. Genom offentlig 

upphandling av privata tjänster säger man sig hålla den offentliga sektorns utgifter nere. Men 

det nya språkbruket förskjuter samtidigt perspektivet. 

Den gamla teorin bakom kommunen är att vi som bor här, vi har gemensamma intressen, 

gemensamma problem, ett gemensamt ansvar. Vi vet bäst och därför får vi bestämma själv. 

Men den teorin är ute. Invånarna ses inte längre som medlemmar och inte heller som ägare. 

I stället betraktas de som kunder hos Kommunen Ab. Denna bild av kommunmedlemmen 

som konsument på marknaden hör ihop med att det är ekonomins behov som avgör, inte 

demokratins behov. 

Vid Lunds universitet i Sverige verkar statsvetaren Lennart Lundqvist som professor i offentlig 

etik. Han har uttryckt stort bekymmer över demokratins tillstånd. Partierna tappar 

folk, facket krymper, medierna sköter inte längre sin granskande roll ordentligt. De politiska 

besluten fattas allt mer i informella nätverk, bakom kulisserna. Ingen vet var besluten fattas 

eller vem som har ansvar. 

Lundqvists analys gäller Sverige, men utvecklingen är densamma i Finland. Politisk demokrati, 

offentlig etik och rättssäkerhet har som ideal och måttstock ersatts av rationalitet, produk-

22 

tivitet och effektivitet. Det är vad Lundqvist kallar ekonomism, det stora hotet mot demokratin. 

Det är samma bekymmer som ligger bakom de etiska principerna för kommunalförvaltningen. 

I varierande grad breder denna ekonomism ut sig i finländska kommuner. Man fokuserar på 

ekonomi och kostnadseffektivitet och bortser från demokratins värden. Man har stark tilltro 

till organisering och chefskap som lösning på problemen. Man ser det privata näringslivet 

som föredöme, och man förvanskar demokratins språk. Då kan det gå som i Esbo, där förvaltningsdomstolens 

utslag har satt stopp för ett stort bygge. Stadens ledning hade inte insett 

att styrelseordföranden var jävig i ärendet. 

Bland de etiska principerna hittade jag en uppmuntrande tumregel för kommunal egendomsförvaltning. 

Den säger att allt skall ske enligt reglerna för offentlig upphandling om affären är 

ekonomiskt motiverad. Men för socialt motiverade affärer gäller inte kraven på konkurrensutsättning 

och anbudstävlingar. Socialt motiverade fastighetsaffärer skall alltid skötas så att 

nyttan för de mest behövande maximeras, om jag förstod principen rätt. Det är alltså helt OK 

att ibland strunta i konkurrensen, om det tjänar ett socialt intresse. 

Det är skönt att höra att konkurrensen inte behöver vara allenarådande ens i dagens marknadsdominerade 

värld. 

Många kloka personer kan bättre än jag dra upp gränsen som skiljer det lagstridiga och det 

rent ideologiska eller politiska från det oetiska. Själv har jag funderat bland annat över underbudgetering, 

vårdköer, korttidsanställningar, låga löner i vård och omsorg, och katastrofala 

brister i den öppna vården för marginella grupper. Liknande frågor pekar Kari Prättälä på när 

han talar om konflikten mellan lagstadgade rättigheter och resursbrist. 

Vårdens resurser är numera ständigt på tapeten. I praktiken tycks begreppet kommunal självstyrelse 

ofta stå för rätten att underbudgetera specialsjukvården i förhållande till efterfrågan. 

Man får hoppas att det nationella hälsovårdsprojektet utmynnar i ett mera hållbart och rättvist 

system. 

Bland beslutsfattare är det populärt att bekänna sig till tron på att den offentliga vården 

behövs. Men ibland måste jag tvivla på uppriktigheten. Arbetsförhållandena är inte attraktiva: 

lönerna är låga i förhållande till utbildningstiden, arbetet är tungt och det är svårt att få fast 

anställning. Det förefaller snarast oetiskt att på detta sätt utnyttja den krympande skara av 

människor som fortfarande är villiga att tjäna sina medmänniskor. Kanske det skulle vara 

mera etiskt av beslutsfattarna att vinnlägga sig om att trygga den offentliga vårdens fortbestånd. 

Konkurrensen om arbetskraft kommer mycket snart att vara hård. 

De etiska principerna tar tydligt avstånd från politiska tjänsteutnämningar. Den saken tog 

Prättälä också upp. 

I våra stora städer är det kutym att pallarna i stadsdirektörskollegiet fördelas på politiska 

grunder. Politisk tillhörighet är av betydelse för utnämningar också på lägre nivå. Man säger 

att formell kompetens och verkliga meriter avgör, men i praktiken är det den politiska lämp-

ligheten som spelar huvudrollen. Detta är allmänt känt och därför lockar tjänsterna knappast 

maximalt antal kompetenta sökande. Ett färskt har vi i Helsingfors, där fullmäktigordförande 

Pekka Sauri fick anställning som biträdande stadsdirektör (grön). 

De etiska principerna är en påstöt för att göra tydligare åtskillnad än hittills mellan politiker 

och ämbetsmän. Borgmästarmodellen borde på allvar övervägas. 

Lennart Lundqvist säger att ämbetsmännen skall vara ”demokratins väktare”, och därför bör 

de ha fast anställning. En ämbetsman behöver vara trygg i sin ställning. Är man anställd på 

begränsad tid kan det vara frestande att försöka hålla sig väl med arbetsgivaren – stadsstyrelse 

och stadsfullmäktige – i stället för att rakryggat hålla på det man vet att är rätt. Ämbetsmännen 

skall enligt Lundqvist vara autonoma i den meningen att de kan och vågar säga ifrån, och 

inte stillatigande medverkar till att chefer och politiker genomdriver etiskt tvivelaktiga beslut. 

Därför är det förtroendevalda personer som skall stå för den politiska ledningen, inklusive 

kommundirektörsfunktionen; vid behov på heltid och mot arvode, men alltid på basis av 

väljarnas förtroende. 

Europarådets etiska principer säger att en folkvald kommunalpolitiker helst inte skall byta 

parti mitt i mandatperioden. Är det ändå nödvändigt skall man helst avgå. 

Nyligen skedde igen ett avhopp i Esbo, den här gången från centerns fullmäktiggrupp till de 

gröna. Leo Hiltunen ställde upp i kommunalvalet som kandidat för centern, men nu vill han 

hellre vara grön. Hiltunen tänker inte avgå, och det har andra avhoppare före honom inte 

heller gjort. I Finland röstar vi ju i första hand på person och inte på lista så det kanske inte 

ens är nödvändigt. Men incidenten stärker knappast väljarnas intresse för att delta i kommunalvalet. 

Hiltunen säger att han inte heller tänker avstå från de förtroendeuppdrag på nämndnivå som 

han har fått på basis av centerns valresultat. Det är ett intressant problem som har inslag av 

både politik, taktik, matematik – och etik. 

Det har visat sig finnas både beslutsfattare och tjänstemän som försöker utnyttja sin ställning 

för egen vinning. Då har det oftast handlat om markanvändning, fastighetsförvaltning, byggnadsinspektion 

med mera sådant. Fallen är sällsynta, men de har desto större betydelse när 

det gäller medborgarnas förtroende för den kommunala demokratin. 

Många kommuner drivs i dag som företag, med ekonomiska intressen som går långt utöver 

den traditionella uppgiften, att tjäna medlemmarna. Det är visserligen viktigt att trygga den 

ekonomiska basen, men ändå ser jag många frågetecken. Jag vill nämna några exempel: 

• Finns det kanske något oetiskt element i det faktum att gamla småhusområden till exempel 

i Kyrkslätt fortfarande saknar kommunalteknik, trots att kommunen under decenniernas 

gång har haft råd att gräva ner många miljoner i vatten, gator och belysning för nya planområden? 

Den saken kan begrundas ur såväl miljö- som invånar- och skattebetalarperspektiv. 

• Var det eventuellt oetiskt av Helsingfors stad att betala Finnlines för att överge sitt hamnprojekt 

i Pickala? Där tycktes ju de tekniska förutsättningarna för en hamn vara bättre än i 

Nordsjö. 

23

24 

• Åtminstone i huvudstadsregionen dikteras utbyggnadstakten i stor utsträckning av byggfirmornas 

intressen och markinnehav. Kan det tänkas vara oetiskt att tillåta den splittring 

av tätortsstrukturen som detta resulterar i? Kanske det skulle vara mer etiskt att tänka på 

kommande generationers behov av oförstörd natur, och på de samhällsekonomiska kostnaderna 

– inklusive kostnaderna för miljön. Det blir intressant att se hur Esbo stadsfullmäktiges 

beslut att prioritera en utbyggnad i sydost skall stå sig mot grynderintressena i 

nordväst. 

• Är det etiskt av Sibbo kommun att planera för ett affärscentrum i Östersundom, långt från 

alla tätorter? Tvivlen stärks av att Sibbo inte vill räknas till huvudstadsregionen, trots att 

det är därifrån kunderna måste komma. 

• Fanns det möjligen någonting oetiskt i Helsingfors stads beslut att inte ens försöka rädda 

ett gammalt hus på Skatudden? 

För inte så länge sedan läste jag i en föredragningslista något som fick mig att stanna upp. Där 

stod ungefär att den kommunala bostadspolitikens syfte är att stödja Helsingfors stad i dess 

strävan att bli en framgångsrik metropol. 

Det lät så totalt fel. 

Den kommunala bostadspolitikens primära syfte måste rimligtvis vara att hjälpa kommunens 

medlemmar till lämpliga bostäder. I synnerhet i en kommun som Helsingfors där det finns 

stor bostadslöshet. Men den frågan anses kanske handla om politik snarare än etik. 

Det lösryckta citatet belyser i vilket fall som helst konkurrensen mellan kommunerna i huvudstadsregionen. 

Varje kommun vill maximera sina egna skatteintäkter. Därför vill man 

attrahera så kallade goda skattebetalare. Därför styrs markanvändning och bostadspolitik av 

kommungränser också i ett sammanvuxet tätortsområde. Detta inskränkta perspektiv bortser 

från vardagsverkligheten för invånarna och är knappast ägnat att främja den mest ändamålsenliga 

samhällsstrukturen. 

Jag frågar mig om ett envist fasthållande vid den rådande strukturen kanske är en etiskt 

tvivelaktig hållning. Eventuellt handlar det om ledningens makt och härlighet mera än om 

service och identitet för invånarna. En hållbar utveckling skulle kanske tjänas bättre av en 

omstrukturerad huvudstadsregion. 

Jussi-Pekka Alanens samarbetsutredning har nu provocerat fram den diskussion som borde 

ha förts för länge sedan. 

Det finns några etiska principer till som förefaller betydelsefulla i finländska förhållanden: 

• Omröstningar skall alltid ske med namnupprop. 

På så vis kan politiken få ett ansikte, eller rättare sagt flera ansikten. 

• Kommunfullmäktige bör inte besluta om sina egna arvoden. 

Det gör inte riksdagen heller. 

• Det skall vara i lag förbjudet för fullmäktigledamöter att ens efter avslutat mandat ta anställning 

hos vissa typer av arbetsgivare. 

Den principen strider mot dagens system som tillåter Esbopolitikern Ilkka J. Kari (saml) 

att leda stadsplaneringsnämnden trots sin affärsverksamhet inom fastighetsbranschen.

• Varje fullmäktigledamot skall offentligt deklarera sin förmögenhet före och efter mandatperioden. 

En sådan praxis har vi inte i Finland. Men det borde vi kanske. 

Många andra etiska principer fokuserar också på relationerna mellan kommun och näringsliv, 

och de principerna torde ha den största relevansen för finländska förhållanden. Tankeväckande 

är bland annat följande: 

• Kommunens externa revision bör granska också de privata företag som levererar upphandlade 

tjänster. 

Underförstått är att företag som inte vill låta sig granskas inte heller säljer tjänster till 

kommunen. 

• Vidare sägs det, att offentlig service skall upphandlas endast på basis av klara data om 

lönsamhet. 

Ett beslut om privatisering kan alltså inte motiveras bara med att man vill testa nya sätt att 

producera tjänster. 

• Privata serviceproducenter skall visserligen kompenseras för kontraktets eventuella public 

service-element, men aldrig på basis av sina kostnader utan enligt de tjänster som i praktiken 

produceras. 

• Om privatföretagaren råkade räkna fel är det avtalet som avgör. Kommunen skall inte lida 

för att företaget har dålig ledning. 

Hittills har Finlands kommuner knappast följt dessa principer särskilt målmedvetet. 

Kommunen skall överhuvudtaget inte understöda näringslivet, annat än i klart specificerade 

undantagsfall. Det finns bara fyra typer av subventioner till privatsektorn som är etiskt acceptabla. 

Ändamålet kan vara antingen 

– att fördela kostnaderna mellan direkta och indirekta brukare, 

– att hjälpa dem som inte kan hjälpa sig själva, 

– att skydda miljön, eller 

– att attrahera företagsetableringar, i syfte att främja en hållbar utveckling. 

Allmännyttiga föreningars verksamhet skall kommunen nog kunna stödja, men då skall det 

finnas strikta lagstadgade kriterier för subventionerna. Föreningens eller samfundets räkenskaper 

skall också vara öppna för offentlig kontroll. 

Hittills har det inte varit möjligt att gå in och kontrollera verifikaten i bokföringen för till 

exempel Mannerheims barnskyddsförbund eller Folkhälsan, för att nämna några samfund 

som har varit aktuella i diskussionen om eftermiddagsvård för skolbarn. Det finns alltså 

utrymme för nya system. 

Min personliga erfarenhet begränsar sig tyvärr till huvudstadsregionen, där tillväxten skapar 

sina egna etiska problem. I mer perifera kommuner ser problemen delvis annorlunda ut. I 

många fall tror jag det handlar om personrelationer och svårigheter att skilja mellan person 

och sak. Riktigt små kommuner har också enorma problem med bestämmelserna om jäv, till 

exempel när en generalplan skall godkännas. 

Till slut noterar jag att det tycks höra till Europarådets etiska principer att all tänkbar information 

skall sättas ut på Internet. Bland annat skall det vara enkelt för vanliga skattebetalare 

25

26 

och väljare att själv kolla upp hur mycket varje enskild fullmäktigledamot lyfter i arvoden och 

kostnadsersättningar. 

Internet är inte något särskilt demokratiskt medium. Jag läser rekommendationen som ett 

misstroendvotum mot de konventionella massmedierna och deras undersökande journalistik. 

Tyvärr är misstroendet inte alls oberättigat. Tidningshusen lider också de av ekonomism. 

På många håll anser man i dag att pressens viktigaste uppgift inte alls är att stödja demokratin 

– och ännu mindre att bevaka den kommunala självstyrelsen. 

Jag är den första att beklaga denna utveckling. Samtidigt vill jag framhålla att offentligt anställda 

personer i Finland borde få samma rätt som kollegerna i Sverige att ostraffat läcka 

information till journalister. Det svenska meddelarskyddet framstår som ett starkare vapen 

för demokratin än den finländska lagstiftningen om källskydd.

27 

Toiminnanjohtaja RIITTA SÄRKELÄ 

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry 

MILLAISIA EETTISIÄ PERIAATTEITA 

PALVELUJEN KÄYTTÄJÄT ODOTTAVAT 

PALVELUJEN TUOTTAJILTA? 

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry on valtakunnallinen sosiaalipoliittinen asiantuntija- ja 

yhteistyöjärjestö, joka kokoaa keskeisimmät sosiaali- ja terveysalan toimijat jäseninään arvioimaan 

sosiaali- ja terveyspoliittista tilannetta ja alan kehittämistarpeita kansalaisten ja palveluiden 

sekä tuen tarpeessa olevien ihmisten kannalta Näin ollen tarkastelukulma tässä artikkelissa 

ovat hyvinvointipalvelut, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelut ja käyttäjien odotukset palvelun 

tuottajille ja tarjoajille tällä alueella. Millaiset eettiset periaatteet palveluiden käyttäjien 

kannalta ovat keskeisiä ja kestäviä? 

Oikeus palveluihin lainsäädännössä vahva, arjessa heikosti toteutuva 

Perustuslain mukaan kaikilla kansalaisilla on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja 

riittävään toimeentulon turvaan asuinpaikasta riippumatta ja tästä huolehtiminen on julkisen 

vastuulla. Käytännössä eri ihmisryhmien väliset hyvinvointierot ja eri alueiden väliset erot 

ovat kasvaneet huomattavasti. On kestämätöntä, että palveluiden ja avun saaminen on kiinni 

asuinpaikasta. Tarvitaan avointa keskustelua niistä periaatteista, joilla ratkaisuja ja valintoja eri 

päätöksenteon tasoilla tehdään. Tässä mielessä Euroopan neuvoston paikallishallinnon eettisten 

periaatteiden käsikirja on erittäin tärkeä keskustelun avaus. 

Taloudellisen kasvun on ajateltu tuovan automaattisesti mukanaan hyvinvointia. Kehitys Suomessa 

laman jälkeen tähän päivään osoittaa kuitenkin aivan muuta. Viime vuosikymmen on 

ollut Suomessa taloudellisen kasvun aikaa. Sen vaikutukset ovat heijastuneet viiveellä ja epätasaisesti 

ihmisten hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja -palveluiden alueella supistukset 

ja niukkuus ovat jatkuneet. Muilla sektoreilla tehdyt ratkaisut ovat synnyttäneet kasvavia 

ja kasautuvia hyvinvoinnin pulmia, jotka ovat jääneet sosiaali- ja terveysalan korjattaviksi. 

Sen lisäksi, että säästö- ja supistamispolitiikka on jatkunut, tavallaan jäänyt päälle, on tapahtunut 

järjestelmätasolla muutoksia mm. kuntien valtionosuuksien uudistaminen sekä alue- ja 

paikallistason vastuun ja päätöksenteon kasvaminen valtiollisen ohjauksen kaventumisen myötä.

28 

Erityisesti vuoden 1995 jälkeen kuntien sosiaalis-taloudellinen asema on heikentynyt ja yhä 

suurempi osa kunnista on vaikeuksissa selviytyä palveluiden ja tuen tuottamisesta asukkailleen. 

Taantuvassa kehityksessä olevia kuntia suuri määrä sijoittuu erityisesti Itä- ja Pohjois- 

Suomeen. Käytännössä se on merkinnyt kansalaisten kannalta erilaistuvaa palvelurakennetta 

ja sitä, että palvelujen saanti ja laatu ovatkin entistä riippuvaisempi asuinpaikasta, toisin kuin 

hyvinvointiajattelumme perusteissa on lähdetty. Haja-asutusalueilta keskuksiin ja edelleen 

pääkaupunkiseudulle suuntautuva muuttoliike kärjistää tilannetta sekä lähtö- että tuloalueilla. 

Palvelutarpeet kasvavat tuloalueella ja muuttajilla on vaikeuksia kiinnittyä yhteisöön. Toisaalta 

tyhjenevien syrjäalueiden palvelut ja ihmisten elämisen mahdollisuuksien turvaaminen on 

iso haaste. 

Tästä lähtökohdasta valtion toiminnan yhtenä keskeisenä periaatteena tulisi olla se, että valtio 

kantaa oman vastuunsa sekä kuntien ja valtion vastuun- ja kustannusjako selkiytetään. Eri 

politiikkalohkojen toimintaa, kehittämistä ja resurssointia tulee arvioida niiden sosiaalisten 

vaikutusten kannalta. Lähtökohtana tulee olla kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen maan 

eri osissa. Se merkitsee myös periaatteena tasapainoa taloudellisen ja sosiaalisen välillä sekä 

pitkäjänteisyyden vaatimusta tehdyissä ratkaisuissa. Se merkitsee valtion vastuunottoa siitä, 

että on olemassa tasapaino kansalaisten oikeuksien toteuttamisen ja niiden vaatimien resurssien 

välillä, ettei tällä alueella olevaa ristiriitaa jouduta ratkaisemaan viime kädessä asiakas ja 

työntekijä – suhteessa. 

Tietoiset perusteltavissa olevat valinnat 

Kuntatasolla on varsin suurta epätietoisuutta ja selkiytymättömyyttä hyvinvointipoliittisesta 

kehityksestä ja sen suunnasta. Tietoisia ratkaisuja hakeneet kunnat ovat selvinneet paremmin 

ja kyenneet löytämään muutoksen edellyttämiä ratkaisuja. Tärkeänä elementtinä on ollut 

monipuolinen yhteistyö eri tahojen kesken. Hyvinvointistrategia- ja hyvinvointiohjelmatyö 

kunnissa ja alueilla toimintaa ohjaavina prosesseina on vasta alussa. Erityisesti tämä edellyttää 

sosiaali- ja terveystoimen näkemistä osana kunnan toiminnan kokonaisuutta. Hyvinvointinäkökulma 

ja yhteisvastuu ihmisten hyvinvoinnista eivät ole olleet yhteinen yhteiskunnallinen 

huolenaihe. (ks. Eronen et al. 2002, Särkelä ja Rönnberg 2002). 

Kunnissa tehdyt ratkaisut ja supistustoimenpiteet tai toisaalta ihmisten kannalta kestävät ratkaisut 

eivät selity vain kunnan sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Ihmisten kannalta 

kestävien ratkaisujen kannalta näyttää olevan oleellista se, miten pitkäjänteisesti ja tietoisesti 

kunnissa on tehty omia valintoja ja sen pohjalta toteutettu omaa sosiaali- ja terveyspoliittista 

toimintastrategiaa. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa on 

ollut ja on mahdollisuus lähteä määrätietoisesti hakemaan uusia toimivia ratkaisuja ihmisten 

hyvinvoinnin näkökulmasta, mikäli siihen on poliittista tahtoa. Se on merkinnyt myös sitä, 

että on kasvavassa määrin alettu ylittää eri palveluiden ja sektoreiden rajoja sekä eri toimijoiden 

rajoja. On alettu nähdä muut tahot resurssina ja mahdollisuutena eikä omaa toimintaa 

vaikeuttavana ja kilpailijana. Myönteinen muutosprosessi on käynnistynyt eri puolilla Suomea 

tässä suhteessa ja sitä on tuettu erilaisen kehittämishankkein. Eri toimijoiden voimavarojen 

yhdistäminen on kuitenkin iso kulttuurinen muutos. Kansalaisten kannalta käynnissä oleva 

prosessi on tärkeä ja myönteinen. Se edellyttää kuitenkin eettisessä mielessä sitä, että tehdyt 

strategiset valinnat ovat perusteltuja ja avoimia kansalaisten kannalta.

Voidakseen toteuttaa näitä lähtökohtia kunnissa tarvitaan hyvinvointistrategioita, joiden avulla 

kehitetään toimivien palveluiden kokonaisuus paikallisista lähtökohdista. Ne puolestaan edellyttävät 

ajantasaista tietoa olemassa olevista kansalaisten tarpeista, ennakoivaa tietoa niiden ja 

toimintaympäristön muutoksesta sekä rinnalla olevista muista toimijoista. Laadukkaat palvelut 

edellyttävät riittävien toiminnallisten resurssien ja toiminnan jatkuvan arvioinnin lisäksi 

ammattitaitoista henkilöstöä, jonka jatkuvasta osaamisen kehittymisestä pidetään huolta toiminnan 

kehittämisen ja täydennyskoulutuksen avulla. 

29 

Käyttäjälähtöisyys ja osallisuus palveluiden suunnittelussa 

Kansalaisten kannalta palvelujen saatavuus, laatu sekä toiminnan avoimuus, läpinäkyvyys ovat 

oleellisia asioita. Käyttäjälähtöisyys toimintaa ohjaavana periaatteena ja palvelukokonaisuuksien 

rakentaminen käyttäjän tarpeista käsin on keskeinen. Se merkitsee myös käyttäjien osallisuutta 

palveluiden suunnittelussa ja jatkuvan arvioinnin ja palautemekanismien kehittämistä 

omasta toiminnasta. Lainsäädäntö velvoittaa selkeästi siihen, että kunnissa tehdään palvelusuunnitelmat, 

joiden avulla palvelujen käyttäjän tarpeet, omat näkemykset sekä työntekijöiden 

ammatilliset arviot ja tuen kokonaisuus sovitetaan yhteen. Sosiaalibarometri tältä vuodelta 

nosti selkeästi esille sen, että vain osassa kunnista tehdään palvelusuunnitelmat kirjallisesti. 

Tuen tarvitsijoiden ja palveluiden käyttäjien kannalta tämä merkitsee sitä, että heidän näkökulmansa 

ei välity pitkäjänteisesti palvelujen kokonaisuuden suunnitteluun, työntekijöiden 

ammatilliset arviot eivät ole läpinäkyviä eikä myöskään tule taattua se, että työskentely asiakkaan 

tukena on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Eettisessä mielessä ei ole kestävää se, että niitä 

välineitä, joita palvelujen laadun tueksi on kehitetty, ei ole käytännössä käytössä. Sosiaali- ja 

terveydenhuollossa oman toiminnan systemaattinen arviointi näyttää olevan myös alue, jossa 

on paljon kehitettävää. (Eronen& al. 2003). 

Heikoimmassa tilanteessa olevien turva 

Hyvinvointivaltion yksi keskeinen periaate on ollut universaalisuus eli se, että palvelut ja tuki 

kuuluvat kaikille kansalaisille samanlaisina asuinpaikasta riippumatta. Tämä periaate näyttää 

käytännössä murtuneen, vaikka sen suuntaisia linjauksen muutoksia ei ole virallisesti kirjattu. 

Hyvinvoinnin kehitys on eriytynyt. Selviytymisen pulmat kasautuvat osalle ihmisistä ja osa 

uhkaa jäädä pysyvästi hyvinvoinnin ulkopuolelle. Erityisen vaikea on niiden ihmisten tilanne, 

joiden työelämäkytkös on katkennut. Osa väestöstä irtoaa sosiaalisista suhteista tuntien entistä 

enemmän yksinäisyyttä, irrallisuutta ja näköalattomuutta. Tämä heikentää itsenäistä suoriutumista 

ja hyvinvointia sekä vaikeuttaa ihmisarvoisen elämän toteutumista. Pitkällä aikavälillä 

on vaarana, että huono-osaisuudesta tulee sukupolvelta toiselle siirtyvä taakka ja osa perheistä 

jää pysyvästi hyvinvoinnin ulkopuolelle. 

Riskitilanteessa eläviä ihmisryhmiä ovat erityisesti pitkäaikaistyöttömät, työmarkkinoilla vielä 

paikkaansa löytämättömät nuoret, pitkäaikaissairaat, asunnottomat sekä mielenterveys- ja 

päihdeongelmaiset. Viime aikoina ovat entistä enemmän nousseet esille lasten ja nuorten 

vaikeudet sekä sosiaalistumisen pulmat, mikä kertoo yhteiskunnan kyvyttömyydestä turvata 

tulevien sukupolvien tasapainoisen kasvun, kehityksen ja oman elämän rakentamisen edellytykset. 

Myös ikääntyvän väestön toimintakyvyn, itsenäisen suoriutumisen ja arvokkaan ikääntymisen 

mahdollistaminen tulee olemaan haaste tulevina vuosina. Maahanmuutto ja moni-

30 

kulttuurisuus avaavat uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. (ks. Eronen et al. 2003). 

Kysymys kuuluu, millaiset periaatteet oikeuttavat siihen, että tuen ja palveluiden ulkopuolelle 

jäävät kaikkein heikoimmilla olevat ihmiset? Onko kysymys tietoisesta valinnasta vai siitä, että 

kun valintoja joudutaan tekemään, jalkoihin jäävät ne, joilla on heikoin ja hiljaisin ääni? 

. 

Kansalaisten kannalta kuntien yksi keskeinen tehtävä on tukea ja edistää kansalaisten hyvinvointia. 

Lähtökohtana eettisessä mielessä tulee olla se, että kaikkien kansalaisten oikeudet 

tulevat turvattua. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ja niiden jatkuva työstäminen käytännön 

toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi tulevat välttämättömiksi. Se merkitsee erityisesti sitä, että 

pidetään huolta niiden ihmisryhmien tarpeista, jotka eri syistä eivät sitä pysty itse tekemään. 

Se merkitsee kaikkien ihmisarvoisen elämän oikeuksien kunnioittamista. Myös kunnan tasolla 

kyse on taloudellisen ja sosiaalisen tasapainosta ja pitkäjänteisestä ennustettavasta toiminnasta 

ja jatkuvuudesta palveluiden käyttäjien kannalta. 

Julkinen, järjestöt ja yksityinen hyvinvointivastuun toteuttajina 

Kunta voi toteuttaa hyvinvointitehtäväänsä ja vastuutaan palveluista erilaisilla malleilla. Palveluiden 

tuottaminen tilaaja-tuottajamallilla ja käyttämällä alueella olevia järjestöjen ja alan yritysten 

palveluita oman toiminnan tukena edellyttää myös aikaisemmin todettujen periaatteiden 

toteuttamista. Palveluiden laatu, asiantuntemus ja jatkuvuus sekä ehjät palvelukokonaisuudet 

ovat käyttäjän kannalta tässä tapauksessakin tärkein lähtökohta. Erityisenä kysymyksenä 

nousee tässä tilanteessa se, miten kunta toteuttaa yhteistyönsä ja palveluiden hankinnan 

muilta tahoilta. Osataanko käyttää rinnalla toimijoiden resursseja hyväksi ja palveluja tarvitsevan 

parhaaksi? Osataanko palveluiden hankinta muilta tahoilta tehdä niin, että eurosta ei tule 

tärkein konsultti, vaan osataan katsoa asioita palvelun käyttäjän tilanteen kannalta myös pitkäjänteisesti. 

Lyhyen välin edullisuus voikin pitkällä aikavälillä tarkoittaa suuria kustannuksia. 

Tämä merkitsee sitä, että ostopalveluita hankittaessa ja tehtäessä vaaditaan vankkaa asiantuntemusta 

paitsi hinnan, palveluiden sisällön että asiakkaan tarpeiden osalta. On tärkeää osata 

tunnistaa se, milloin järjestöjen tuottaman palvelun erityisyys, vertaistuki on palvelun välttämätön 

elementti. Yksityisen yrittäjän laadukas palvelu voi olla toisessa tilanteessa olla toimiva 

vaihtoehto. Käyttäjien kannalta jatkuvuus on välttämätöntä. Tässä käyttäjien ja palveluiden 

tuottajien, järjestöjen ja yritysten tarpeet yhtyvät; pitkäjänteiset ostopalvelusopimukset takaavat 

laadun ja palveluiden kehittymisen. 

Ihmisten hyvinvointi on monen asian ja yhteisen työn tulos. Sen turvaamisesta kaikkien eri 

tahojen tulee kantaa yhdessä vastuuta. Ihmiset itse tekevät oman osuutensa. Silloin kun omat 

mahdollisuudet ja voimavarat eivät riitä, on julkisten palveluiden ja tuen tehtävä tulla apuun. 

Hyvinvointiyhteiskunnan kantava ajatus on, että kaikista ihmisistä pidetään huolta. Siitä arvolähtökohdasta 

on tulevaisuudessakin pidettävä kiinni. Jos kaikki tahot eivät tee osaansa 

yhteisen hyvinvoinnin puolesta, tulokset näkyvät lisääntyvinä sosiaali- ja terveydenhuollon 

paineina ja kustannuksina. Hyvinvoinnin toteutumisen kannalta kaikkein merkittävimmät 

ratkaisut tehdään ennen ongelmien syntymistä ja usein kokonaan muilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollon 

kentillä.

31 

Ihmisen arvoinen arki valintojen lähtökohtana 

Maailmaa ei voi rakentaa yksinomaan markkinoiden ehdoilla ja talouden lainalaisuuksilla. 

Talous tulee nähdä välineenä hyvinvoinnin toteuttamiseksi, ei arvona sinänsä. Sosiaalisen 

näkökulman pitää nousta talouden rinnalle yhteiskuntapoliittisessa suunnittelussa ja valinnoissa. 

Ihmiset eivät elä elämäänsä yksinomaan talouden ehdoilla, vaan heidän hyvinvointinsa 

toteutuu sosiaalisessa kehyksessä ja vuoronvaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Ihmisen 

arvoinen arki ja oman elämän rakentamisen mahdollisuudet saavat myös talouden rattaat 

pyörimään. 

On osoitettavissa selkeitä hyvinvoinnin vajeita ja myös ratkaisukeinoja ongelmiin, mutta se ei 

vielä riitä. Päätökset ja valinnat siitä, mihin niukkenevia resursseja käytetään, tehdään politiikkatasolla. 

Investointi ihmisten hyvinvointiin on kestävän tulevaisuuden perusta. 

Viime vuosina on lisääntyvässä määrin alettu puhua siitä, että ihmisten pitää ottaa enemmän 

vastuuta itsestään. Samoin on korostettu sitä, että riippuvuus tukijärjestelmistä ja mahdollisuudet 

tuen väärin käyttämiseen pitää poistaa. On helppo hyväksyä se lähtökohta, että ihmisen 

on hyvä ottaa vastuu omasta elämästään ja on tärkeää luoda edellytyksiä omien voimavarojen 

käytölle, itsenäiselle selviytymiselle. Lähestymistapana se kunnioittaa ihmisen aikuisuutta, 

itsemääräämisoikeutta ja subjektiutta hallintoalamaisuuden sijaan. Entä niissä tilanteissa, 

joissa ihmisen omat voimavarat eivät jostain syystä riitä? Löytyykö puheen takaa muutakin? 

Näyttää siltä, että edellä mainituissa korostuksissa on vahvasti mukana Euroopassa vahvistunut 

uusliberalistinen suuntaus, jonka lähtökohdat ovat selkeästi kilpailun ja taloudellisen kasvun 

tukeminen. Taustalla on näkemys aktiivisesta, toimintakykyisestä, työmarkkinoiden tarvitsemasta 

kansalaisesta. Aktivointi ja työllistettävyys ovat uudella tavalla tulleet poliittiseen 

puheeseen. Tärkeä kysymys on, miten hyvinvointiajattelumme taustalla olevat oikeudenmukaisuuden, 

tasa-arvon ja erilaisuuden kunnioittamisen lähtökohdat suhteutuvat tähän puheeseen. 

Kuuluuko edelleen tuki ja jakamaton ihmisarvo kaikille omista mahdollisista puutteista 

ja rajallisuudesta huolimatta. Ihmisten oman vastuun korostamisen takaa löytyy myös globaalin 

maailmantalouden ja rajoittamattoman kilpailun kannattajien puhetta sekä kenties myös 

tietämättömyyttä. 

Miten ihmisten omat selviytymisstrategiat ja tuen tarjoajien lähtökohdat 

kohtaavat? 

Ihminen on perusolemukseltaan kokeva ja toimiva. Ihmisellä on aina jossakin määrin mahdollisuus 

vaikuttaa omaan tilanteeseensa ja omiin elämänolosuhteisiinsa. Jokaiselle ihmiselle 

kehittyy yksilöllisesti voimavaroja ja taitoja selviytyä erilaisista elämäntilanteista ja niihin liittyvistä 

pulmista. Osalle ihmisistä oman elämänhistorian varrella kehittyy niukasti välineitä selviytyä 

itse ja saada omat voimavarat käyttöön. Toisten elämänhistoria ja elämänkokemukset 

ovat muokanneet monipuoliset ja vahvat välineet löytää ja hakea ratkaisuja sekä tunnistaa se, 

mistä ei selviydy itse. Kyse on yksilöllisistä eroista, mutta myös olosuhteiden mukanaan tuomista 

ulkoisista ehdoista. 

Ihmisten oman selviytymisen kannalta asiaa tarkasteltaessa on viime vuosien tutkimuksessa 

päädytty mielenkiintoisiin havaintoihin. Kansalaisille suunnatuissa kyselyissä on kartoitettu

32 

sitä, mistä he hakevat/ uskovat saavansa tukea silloin, kun eivät itse selviydy. Tältä pohjalta on 

löydetty neljä toisistaan poikkeavaa selviytymisstrategiaa, joissa ihminen itse yhdistää eri tavalla 

eri puolilta saamaansa tukea. Ensimmäiseksi voidaan nostaa esille ne ihmiset, jotka monipuolisesti 

osaavat ja haluavat yhdistää tuekseen kaikenlaista saatavissa olevaa tukea. Heille 

julkisilla palveluilla, lähiyhteisön tarjoamalla, seurakuntien, järjestöjen ja vapaa-ehtoisten tarjoamalla 

tuella on suuri merkitys. Tätä laaja-alaista selviytymisstrategiaa käytti noin viidennes 

eri kyselyissä mukana olleista ihmisistä. Vaikka palvelut ovat hajallaan ja järjestelmä on pirstaleinen, 

ainakin osa ihmisistä osaa käyttää niitä tuekseen monenlaista tukea yhdistellen. Yleisempää 

tämä oli kaupunkimaisissa kuin maaseutumaisissa olosuhteissa. Samoin näin toimivia 

ihmisiä yhdisti keskimääräistä parempi koulutustaso. Edellä olevan pohjalta voinee perustellusti 

sanoa, että ihmisen täytyy olla melko osaava ja taitava, jotta hän pystyy itse rakentamaan 

monimutkaisesta palveluja tukijärjestelmästä itselleen riittävän ja monipuolisen tuen. 

Osa ihmisistä turvaa vain julkisiin palveluihin. Näiden ihmisten määrä on riippuvainen asuinkunnasta. 

Paikallisella palvelukulttuurilla on keskeinen merkitys siinä, miten vahvaksi julkisten 

palveluiden osuus ja rooli rakentuu suhteessa muuhun tarjolla olevaan tukeen. Joka kymmenes 

kansalainen luottaa vain sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamaan tukeen eikä hae apua 

muualta. Näiden ihmisten kannalta järjestöjen tarjoama tuki ja palvelut ovat korvaamattomat. 

Edellä mainittujen lisäksi on löydettävissä neljänneksi ihmisryhmä, joka rakentaa selviytymisensä 

vain joko sukulaisten tai sukulaisten, tuttavien ja naapureiden varaan. Heille julkiset 

palvelut ovat kaukainen asia, mihin ei turvauduta juuri lainkaan. Tämä merkinnee kaiketi sitä, 

että aina on olemassa ihmisiä, jotka sinnittelevät omillaan. Kun he eivät selviydy, he luottavat 

siihen, että lähiyhteisö auttaa ja pitää huolen omistaan. 

Huolestuttavaa on se, että näiden tutkimusten mukaan osa ihmisistä koki jäävänsä kaiken 

sosiaalisen tuen ulkopuolelle. Näitä ns. ulkopuolisia löytyi 5–19 % koko väestölle suunnatuissa 

kyselyissä. Ulkopuolisten ryhmät näyttivät muodostuvan erityisesti kaupunkimaisille alueille, 

joissa on menossa murros. (ks. strategioista tarkemmin Kinnunen 1998 ja 1999). 

On erittäin tärkeää miettiä sitä, miten saavuttaa niitä ihmisiä, jotka jäävät eri syistä tuen ulkopuolelle. 

Ovatko heidän tilanteensa ja tarpeensa niitä, jossa voisi olla aivan uudenlaisten tuen 

muotojen paikka? Merkittäväksi tulee myös se, miten ihmiset valikoituvat eri tuen muotojen 

käyttäjiksi. Jokainen palvelupiste ja tuen tarjoaja voi perustellusti kysyä oman toimintansa 

osalta, mitkä ovat ne signaalit, jotka saavat aikaan sen, että ihminen saa apua tai kääntäen, 

milloin ei ainakaan. Iso kysymys palveluja tukijärjestelmille ja toimijoille on se, miten kyetä 

vastaamaan ihmisen kannalta hyvällä ja voimavaroja vahvistavalla tavalla näihin monimuotoisiin 

tarpeisiin. 

Ihmisten kannalta näyttää olevan menossa ristiriitainen kehitys. Yhtäältä valtio ja kunnat näyttävät 

olevan epävarmempia ihmisten hyvinvointia koskevissa sitoumuksissaan. Toisaalta ne 

näyttävät olevan valmiimpia pohtimaan erilaisia hyvinvointistrategioitaan ja kenties myös eettisiä 

periaatteitaan. Toivottavaa on, että katse kääntyy nykyistä enemmän ihmisten ja ihmisten 

tarpeiden suunnasta asioiden tarkasteluun järjestelmien sijasta, kun mietitään kestäviä eettisiä 

periaatteita ja niiden realisoitumista käytännön toiminnassa.

33 

Lähteet 

Eronen Anne – Londen Pia – Kinnunen Petri – Selkälä Arto – Siltaniemi Aki – Särkelä Riitta ja Urponen 

Kyösti: Sosiaalibarometri 2003. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton julkaisuja 2003. Helsinki 

Kinnunen Petri: Hyvinvoinnin ruletti. Tutkimus kansalaisten hyvinvoinnista. Helsinki 1999. 

Särkelä, Riitta ja Rönnberg, Leif: Järjestöjen rooli Euroopan sosiaalisen mallin rakentamisessa. teoksessa 

Saari, Juho (toim.): Euroopan sosiaalinen malli. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Helsinki 

2002. 

Public Ethics at local level. Model Initiatives Package. Council of Europe

35 

Johtaja ANTTI NEIMALA 

Suomen Yrittäjät 

MILLAISIA EETTISIÄ PERIAATTEITA 

PALVELUJEN TUOTTAJAT ODOTTAVAT 

PALVELUJEN TILAAJILTA? 

Taustaa 

Suomen Yrittäjät on toiminut aktiivisesti kuntien palvelujärjestelmien kehittämiseksi. Kannanotoissa 

on edellytetty, että kunnissa selvitetään mahdollisuudet lisätä palveluiden markkinaehtoisuutta 

ja että yksityisten palvelutuottajien potentiaalia käytetään tehokkaasti kuntalaisten 

hyväksi. 

Yrittäjäjärjestön peruskanta on, että tärkeintä on palveluiden laatu ja tehokkuus. Palvelujen 

ulkoistaminen ja kilpailuttaminen eivät ole tavoitteita sinänsä, ne ovat varteenotettavia tapoja 

päästä yhteiseen tavoitteeseen. Sekä kansalaisten että kuntien ja koko kansantalouden kannalta 

on välttämätöntä hakea vaihtoehtoisia tapoja peruspalveluiden saatavuuden turvaamiseksi. 

Väestön ikääntyminen ja kuntien palveluksessa olevan henkilöstön ikääntyminen asettaa jo 

yksin valtavia haasteita kuntien palvelujärjestelmille. 

Mitä yleisiä reunaehtoja palvelujärjestelmien kehittämiselle asetetaan? 

Jotta yksityinen sektori voi lisätä osuuttaan julkisten palveluiden tuotannossa, on luotava nykyistä 

vakaammin toimivat kunnallisten julkisten palveluiden markkinat. Yritykset eivät voi 

toteuttaa palveluiden järjestämisen kannalta merkittäviä ja riittäviä investointeja, ellei palveluiden 

kysyntä ole riittävän uskottavaa. 

Kunnat eivät vastaa yksin palvelumarkkinoiden tulevaisuudesta. Valtion luomilla järjestelmillä 

on olennainen roolinsa palvelurakenteiden muotoutumisessa. Esimerkiksi veroratkaisut 

kuten kotitalousvähennyksen synnyttäminen, yksityisen hoidon KELA-korvausjärjestelmä, 

palvelusetelilainsäädäntö ja muut vastaavat reunaehdot vaikuttavat siihen, minkälainen yksityisten 

tuottajien asema on palveluiden tarjoajina julkiselle sektorille.

36 

Olennaista on kuitenkin havaita ja muistaa, että keskeisimmät ratkaisut hyvinvointipalveluiden 

rakenteista tehdään kuntakohtaisesti. Kunnilla on itsehallinto-oikeutensa nojalla varsin 

suuri liikkuma-ala palveluiden järjestämisvastuun toteuttamisessa. Tässä mielessä klassinen 

muna–kana -asetelma on selvä: jos kunnat haluavat, ne voivat varmasti luoda edellytyksiä 

yksityiselle palvelutuotannolle. Tempoilevuus kunnallisessa päätöksenteossa ehkäisee yhtä 

varmasti markkinoiden kehittymistä. 

Mikä on kuntien järjestelmien nykytila? 

Suomen Yrittäjät julkisti syyskuussa 2003 selvityksen Suomen 10 suurimman kaupungin palvelujärjestelmistä. 

Näkökulma oli yksityisen yritystoiminnan. Selvityksen kysymyksenasettelu 

oli seuraava: Kuinka kuntien strategioissa sekä talouden ja toiminnan suunnittelussa, käytännön 

päätöksissä ja seurannassa on otettu yksityisen palvelutuotannon mahdollisuudet ja tarpeet 

huomioon? 

Selvityksen puitteissa käytiin läpi kaikki kaupunkien yleiset ja sektorikohtaiset strategiat, taloussuunnitelmat 

ja budjetit, talousraportit ja tilinpäätökset sekä tarkastuslautakuntien arviointikertomukset. 

Lisäksi käytiin läpi lukuisia lähinnä sosiaali- ja terveyslautakuntien päätöksiä 

palveluiden hankinnoista. 

Selvityksen ydinhavainto, joka liittyy vahvasti myös kunnallishallinnon eettisiin periaatteisiin, 

oli se, että kunnat eivät tuota päätöksentekonsa pohjaksi eriteltyä tietoa yksityisten palvelutuottajien 

osuudesta palvelukokonaisuudesta. Yksityisten tuottajien osuutta ei myöskään järjestelmällisesti 

seurata osana talouden raportointia. Tästä johtuu se, että avointa ja luotettavaa 

tietoa eri tuotantovaihtoehtojen keskinäisestä laadusta ja kustannuksista ei kerry. 

Nykyisissä olosuhteissa päätökset pyrkivät perustumaan enemmän retorisiin kuin asiallisesti 

painaviin argumentteihin. Jotta palveluiden rakenteiden kehittäminen olisi vakaalla pohjalla, 

tulisi ensimmäisessä vaiheessa välttämättömänä toimenpiteenä muuttaa kunnallista talouden 

ja toiminnan suunnittelua ja seurantaa niin, että järjestelmät tunnistavat eri tuotantotapojen 

eroja. Jos perusasioita ei muuteta, ei ole oletettavaa, että eettisten periaatteiden merkityksen 

korostamisellakaan saataisiin syntymään näkyvää ja pysyvää muutosta. 

Mitä eettisiä periaatteita palveluiden tilaamiselta odotetaan? 

Hyvän pohjan toiminnan eettisyydelle antaa laki julkisista hankinnoista. Onhan lain tavoitteena 

kilpailun aikaansaaminen julkisessa hankintamenettelyssä, jonka peruspilareita ovat avoimuus, 

syrjimättömyys ja tasapuolisuus. On kuitenkin edellä sanottuun viitaten liian suoraviivaista 

todeta, että lain noudattaminen takaa toiminnan kestävyyden myös eettiseltä kannalta 

tarkasteltuna. 

Itse asiassa tänä päivänä joudutaan usein riitelemään julkisten hankintojen toteuttamismenettelystä 

sen vuoksi, että hankintapäätöksen taustatyötä ei ole tehty riittävällä huolellisuudella ja 

avoimuudella. Kun palvelujärjestelmien kehittämisessä ei ole yleisesti omaksuttu läpinäkyvään 

tietoon perustuvaa aktiivista asennetta, yksittäisiä päätöksiä kohtaan ladataan liikaa pai-

netta. Hankintaratkaisut eivät aina liity aiemmin tehtyihin päätöksiin, eivätkä ne välttämättä 

ole osoitus kuntien noudattamasta yleisestä linjasta palveluiden hankinnasta. 

Palveluiden tilaajilta odotetaan siis laissa edellytettyä avoimuutta, syrjimättömyyttä ja tasapuolisuutta. 

Kukin kunta joutuu miettimään, mitä nämä periaatteet tarkemmin ottaen tarkoittavat 

poliittisten ratkaisujen, hankintaprosessien ja yksittäisten hankintapäätösten kannalta. 

Suomen Yrittäjien saaman palautteen valossa on perusteltua väittää, että suurimmat ongelmat 

liittyvät siihen, että usein juuri palveluiden hankinnoissa laiminlyödään velvollisuus kilpailuttaa 

palvelutuottajia. Hankinnat tehdään toisin sanoen suoraan tietyltä toimittajalta. Sosiaali- 

ja terveyspalveluissa kilpailuttamisen laiminlyönti vaikuttaa suoraan markkinoiden rakenteeseen, 

sillä kuntien asema varsinkin sosiaalipalvelujen tilaajana on äärimmäisen vahva. 

Jos palveluita ostetaan suoraan joltakin tuottajalta, muut potentiaaliset tuottajat sulkeutuvat 

automaattisesti markkinoiden ulkopuolelle. Tämä ei voi olla eettisestikään kestävää menettelyä. 

Toinen tyypillinen palaute, joka liittyy kunnallishallinnon eettisiin periaatteisiin ja hankintoihin, 

on kritiikki jonka mukaan monet kunnat eivät pyydä tarjouksia oman kunnan yrityksiltä 

lainkaan. Ne siis sivuutetaan palveluostoissa perusteilla, joita ei yleensä edes kerrota. Kolmas 

selkeästi yleinen ja edelliseen väitteeseen liittyvä ongelma on oman kunnan yritysten suosiminen 

hankintamenettelyssä. 

Palveluiden tuottajat eivät voi perustellusti odottaa muuta kuin mahdollisimman avointa ja 

rehtiä kilpailua. Yrityksetkään eivät voi lähteä siitä, että niiden kanssa tulisi tehdä toistaiseksi 

voimassa olevia sopimuksia, mieluiten kilpailuttamatta. Yhtä vähän yritykset voivat edellyttää, 

että oman kunnan yrityksiä tarkoituksellisesti suosittaisiin eli subventoitaisiin julkisten 

hankintojen kautta. 

Avoimeen ja rehtiin kilpailuun kuuluu muun muassa se, että kunnat ilmoittavat hankinnoistaan 

mahdollisimman laajasti ja avoimesti. Esimerkiksi kunnan internet-sivujen käyttö on 

suositeltavaa hankintojen toteuttamisen yhteydessä. Oman kunnan yritysten kannalta taas on 

tärkeää, että niille turvataan tehokkaasti mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuihin. Tämä tarkoittaa 

muun muassa hankittavien kokonaisuuksien mitoittamista niin, että pienetkin yritykset 

voivat osallistua palveluiden ja tuotteiden tarjoamiseen. 

Kunnallishallinnon eettisiä periaatteita ja niiden vaikutuksia kuntien ja yritysten väliseen yhteistyöhön 

pitäisi pohtia kaikissa kunnissa. Asioiden käsittely yhdessä ja valottaminen eri näkökulmista 

on omiaan lisäämään ymmärrystä toisen osapuolen toimintaa kohtaan. Oikealle 

tavalla viestittyinä kunnallishallinnon eettiset periaatteet voivat osaltaan parantaa kunnallisten 

palveluiden laatua, turvata niiden saatavuutta ja lisätä toiminnan tehokkuutta myös palveluhankintojen 

välityksellä. 

37

39 

Neuvotteleva virkamies KIRSI ÄIJÄLÄ 

Valtiovarainministeriö 

MITÄ VALTIONHALLINNOSSA ON TEHTY 

EETTISTEN PERIAATTEIDEN 

NOUDATTAMISEKSI? 

Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto eli Valtion työmarkkinalaitos on 1990-luvun puolivälistä 

asti johdonmukaisesti kehittänyt keinoja eettisesti korkeatasoisen valtionhallinnon ylläpitämiseksi 

ja edistämiseksi. Impulssin työhön antoi Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen 

järjestön OECD:n ja Euroopan unionin jäsenmaissa noussut huoli siitä, että hallinnon muutosten 

myötä kansalaisten luottamus hallintojärjestelmien toimintaa kohtaan saattaa vähentyä 

ja korruptio lisääntyä. 

Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto osallistuu aktiivisesti OECD:n julkishallinnon komitean 

PUMAn julkisen sektorin etiikkaa koskevaan työhön. Yhteistyö käynnistyi vuonna 

1995 julkisen sektorin etiikkaa koskevan selvityksen yhteydessä, jolloin Suomi yhdessä kahdeksan 

muun jäsenmaan kanssa laati raportin omasta tilanteestaan. 

Valtiovarainministeriö on mukana oikeusministeriön viime syksynä asettamassa korruptionvastaisessa 

yhteistyöverkostossa. Henkilöstöosaston tavoitteena on nostaa esiin henkilöstöpoliittisia 

keinoja, joilla voidaan vaikuttaa korruption ehkäisemiseen. 

Valtion virkamieslainsäädäntö ja sen kehittäminen kuuluu valtiovarainministeriön toimialaan. 

Virkamielain säännökset viranomaisen ja virkamiehen velvollisuuksista voidaan nähdä myös 

eettisinä ohjeina. Eettiseltä kannalta merkittävä uudistus oli ylimpien virkamiesten sidonnaisuuksien 

ilmoittamisvelvollisuudesta säätäminen vuonna 1997. Samaan aikaan uudistettiin 

ylimpien virkamiesten valintaperusteita ja -menettelyä. Yleisiin valintaperusteisiin liitettiin 

tuolloin etiikka ja moraali. 

Valtiovarainministeriö on antanut eräitä ohjeita, jotka ohjaavat lain soveltamista. Näitä ovat 

esimerkiksi suositus virkojen hakumenettelyssä ja virkanimitysten valmistelussa noudatettavista 

periaatteista (14/2000), kirje virkamiesten sivutoimista (4.4.2001) sekä suositus virkaautojen 

käyttöä koskevista käytännöistä (11/2001).

40 

Virkamiesetiikka – Selvitys virkamiesetiikan perustasta, nykytilasta ja 

kehittämisalueista 

(Valtiovarainministeriön työryhmämuistio 8/2000) 

”Arvojen ja etiikan nostaminen virkatoiminnan yhdeksi kulmakiveksi varmistaa valtionhallinnon 

toimintojen korkean tason”, todetaan otsikossa mainitun työryhmämuistion johdannossa. 

Lainsäädäntö määrittää virkamiesetiikan vähimmäistason ja on viranomaisten ja virkamiesten 

toiminnan vahva perusta. Perustuslaissa, valtion virkamieslaissa ja -asetuksessa sekä 

hallintomenettelyä koskevassa lainsäädännössä on keskeisiä toimintaa ohjaavia säännöksiä. 

irkamiesetiikkaan voidaan kuitenkin vaikuttaa sen lisäksi muilla keinoilla, joiden kautta pyritään 

vähimmäistason ylittävään toimintaan. Kun jokainen virkamies ja työntekijä sisäistää 

toimintaa ohjaavien arvojen merkityksen omassa työssään, hyvän hallinnon periaatteet voivat 

toteutua parhaalla mahdollisella tavalla. 

Valtiovarainministeriön vuonna 1998 asettaman työryhmän tehtävänä oli selvittää valtionhallinnon 

virkamiesten arvomaailmaan ja eettiseen käyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä sekä tehdä 

ehdotukset toimenpiteiksi. Työhön kuului myös ministeriöille ja virastoille lähetettävän kyselyn 

toteuttaminen. Kyselyyn vastasi noin 700 johtajaa ja henkilöstön edustajaa eri hallinnonaloilta. 

Kysymykset koskivat valtionhallinnon arvoperustaa, virkamiesetiikan periaatteiden 

selkeyttä sekä virkamiesetiikkaan vaikuttavia tekijöitä. 

Virkamiesetiikan periaatteiden – eli arvoihin pohjautuvien sääntöjen, oikeuksien ja velvollisuuksien 

– selkeyttä kysyttäessä valtaosa, 61 prosenttia, vastaajista piti periaatteita riittävän 

selkeinä. Toisaalta huomattava osa, noin 20 prosenttia, vastaajista piti periaatteita melko epäselvinä. 

Täysin epäselvinä niitä ei pitänyt yksikään vastaaja. 

Suuri vaikutus työryhmän johtopäätöksiin oli vastauksilla kysymykseen, miten eri keinoilla 

voidaan parhaiten vaikuttaa eettisesti korkeatasoiseen toimintaan. Vastaajat pitivät ehdottomasti 

tärkeimpänä yksittäisenä vaikutuskeinona johdon antamaa esimerkkiä. Tämä on ymmärrettävä 

tulos, koska johtajat luovat omalla käyttäytymisellään mallit, jotka ajan myötä läpäisevät 

koko organisaation. ”Henkilöstön ei voida odottaa sitoutuvan organisaation arvoihin 

ja hyviin päämääriin, jolleivät johtajat itse näytä tekevän niin. Arvojen kanssa ristiriitainen 

käytös huomataan ja henkilöstön motivaatio ja halu toimia yhteisen hyvän puolesta vähenee, 

jos esimiehet näyttävät päinvastaista esimerkkiä”, totesi työryhmä mietinnössään vuonna 2000. 

Toiseksi tärkeimpänä tekijänä pidettiin arvojen esilletuomista, arvokeskusteluja. Työryhmä 

ehdotti tämän vuoksi, että virastot käynnistävät omat arvoprosessinsa, joihin koko henkilöstö 

osallistuu, ja sen myötä toiminnassaan toteuttavat näin määriteltyjä arvoja. Tavoitteena on 

kytkeä arvot osaksi jokaisen henkilökohtaisia työtehtäviä ja saada niille merkitys päivittäisessä 

työssä. Valtionhallinnon yhteiset arvot luovat perustan virastojen omille arvoille. 

Seuraavaksi eniten vaikutusta oli vastaajien mielestä tiedottamisella, koulutuksella ja eettisillä 

säännöillä. 

Johtopäätöksissään työryhmä toi esiin lähinnä henkilöstöpolitiikan alaan kuuluvia toimenpiteitä, 

joilla eettisiä periaatteita voidaan vahvistaa. Johtaminen on avainasemassa ja sen kehittämisessä 

arvoilla ja etiikalla on keskeinen merkitys. Uuden virkamiehen perehdyttämisessä ja 

yleensä johtamisessa on muistettava, että virkamiesasemaan liittyvät erityispiirteet eivät ole

itsestään selviä etenkään uusille virkamiehille riippumatta siitä, ovatko he vasta työelämään 

tulleita nuoria vai jo pitkään muualla kuin valtionhallinnossa työskennelleitä. Perusasia on, 

että jokainen saa tietää, mitä häneltä työssä edellytetään. – Muita merkityksellisiä alueita ovat 

virkamiesten valinta, koulutus sekä vuosittaiset tulos- ja kehityskeskustelut. 

Työryhmä pohti myös yksityisen ja julkisen sektorin lisääntyneeseen kanssakäymiseen liittyviä 

ongelmia. Erilaiset toimintatavat voivat lisätä epävarmuutta siitä, mikä virkatoiminnassa 

on sopivaa ja mikä ei. Valtionhallinnon ja yksityisen sektorin välisen kanssakäymisen lisääntyminen 

edellyttää huolenpitoa siitä, että toimintatavat ja käytännöt täyttävät kaikilta osin viranomaistoiminnalle 

asetetut puolueettomuusvaatimukset. Ulkopuoliselle ei saa syntyä vaikutelmaakaan 

siitä, että periaatteita rikottaisiin. Kun tämä tiedostetaan valtionhallinnon toiminnassa, 

voidaan esimerkiksi tarvittaessa informoida yhteistyökumppaneita viranomaistoimintaan 

liittyvistä vaatimuksista. 

Työryhmän ehdotuksista osa on toteutettu ja muut ovat valmisteilla. Yleisenä johtopäätöksenä 

todettiin, että johtamisella ja henkilöstöpolitiikalla on erityinen vaikutus arvojen vahvistamisessa 

ja toimintoja kehitettäessä. Tämän vuoksi arvojen ja niiden kehityksen seuranta esitettiin 

toteutettavaksi osana valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikan arviointia ja seurantaa, 

kuten nyt tapahtuukin. 

41 

Valtion henkilöstöpolitiikan linjasta – Valtioneuvoston periaatepäätös 

30.8.2001 

Valtioneuvosto nosti vuonna 2001 tekemässään periaatepäätöksessä ”Valtion henkilöstöpolitiikan 

linjasta” arvolähtöisen ja eettisesti korkeatasoisen toiminnan kehittämistyön tärkeäksi 

painopistealueeksi. 

Periaatepäätöksessä määriteltiin myös valtionhallinnon arvoperusta: avoimuus, laatu ja vahva 

asiantuntemus, luottamus, palveluperiaate, puolueettomuus, riippumattomuus, toiminnan tuloksellisuus 

sekä vastuullisuus. 

Valtion työmarkkinalaitoksen tehtävänä on käytännössä toteuttaa periaatepäätöksen linjaukset. 

Päätöksessä mainittujen arvojen sisältö ja merkitys on tarkoitus julkaista kirjasena, jotta 

niitä voitaisiin entistä paremmin käyttää yhteisenä ohjeena. Julkaisuun liitetään myös keskeiset 

virkamiehen asemaa ja käyttäytymistä koskevat normit. Julkaisu on tarkoitus jakaa kaikille 

virkamiehille ja käyttää sitä uusien virkamiesten perehdyttämisessä ja koulutuksessa. 

Arvot arkeen -hanke 

Valtioneuvoston periaatepäätöksen eettisesti korkeatasoista ja arvolähtöistä toimintaa koskevan 

tavoitteen toteuttamiseksi valtiovarainministeriö asetti syyskuussa 2002 hankkeen, joka 

otti nimekseen ”Arvot arkeen”. 

Nimensä mukaisesti hankkeen tavoitteena on löytää käytännön keinoja arvojen vahvistamiseksi 

ja saattamiseksi todelliseksi ja näkyväksi osaksi jokapäiväistä työtä virastoissa ja siten 

vaikuttaa eettisesti korkeatasoisen toiminnan ylläpitämiseen ja edistämiseen.

42 

Hankkeeseen osallistuu viisi pilottivirastoa, jotka ovat: Lapin TE-keskus, liikenne- ja viestintäministeriö, 

keskusrikospoliisi (tekniset asiantuntijapalvelut -yksikkö), rikosseuraamusvirasto 

sekä Jyväskylän yliopisto. 

Pilotit ovat omassa arvotyössään eri vaiheissa ja niiden projektit ovat sisällöltään erilaisia. 

Jokaisen tarkoituksena on kuitenkin käytännössä etsiä ja kokeilla keinoja, joilla arvoja voidaan 

vahvistaa ja saada ne ohjaamaan toimintaa. Työn on määrä valmistua tämän vuoden lopussa 

ja raportti hankkeesta julkaistaan ensi vuoden alkupuolella. Tarkoitus on, että valtionhallinnon 

toimintayksiköt saavat välineitä omaan arvotyöhönsä. Pilottiprojektien aiheita ovat muun 

muassa seuraavat: miten arvot määritellään virastossa, miten arvot saadaan johtamisen välineiksi, 

miten arvojen mukainen toiminta vaikuttaa viraston työtyytyväisyyteen ja miten virkamiesetiikan 

opetus liitetään yliopisto-opintoihin. 

Osana Arvot arkeen hanketta valtion työmarkkinalaitos järjesti syyskuun alussa valtionhallinnon 

ylimmälle johdolle Arvot ja johtaminen -seminaarin, jossa yli 80 virastopäällikköä ja 

muuta johtajaa eri hallinnonaloilta pohti arvojen merkitystä johtamistyössä. Seminaari vahvisti 

käsitystä siitä, että arvot eivät ole vain sanoja vaan ne näkyvät käytännön tekoina ja 

käyttäytymisenä arkisessa työssä, usein hyvinkin pieninä asioina. Johdon sitoutuminen ja arvojen 

merkityksen tiedostaminen on välttämätön edellytys sille, että arvot voidaan konkreettisesti 

saada johtamisen välineiksi. 

Lopuksi 

Valtion työmarkkinalaitoksessa käynnissä olevan työn lähtökohtana on, että arvot eivät saa 

jäädä pelkiksi sanoiksi. Oikein toteutuessaan ne ohjaavat toimintaa ja käyttäytymistä sekä 

näkyvät näin käytännön tekoina. Tässä tilanteessa koko henkilöstöllä on niiden sisällöstä ja 

merkityksestä omassa työssään yhteinen ymmärrys. Valtionhallinnossa tavoitteena on, että 

yksittäiset toimintayksiköt käyvät arvokeskustelua keskuudessaan ja pohtivat, ohjaavatko arvot 

todellisuudessa niiden toimintaa, ja miten ne saadaan luonnolliseksi osaksi toimintaa. 

Arvokeskustelua on syytä käydä mahdollisimman avoimesti toimintayksiköissä ja eettisten 

periaatteiden selkeydestä koko henkilöstön piirissä on varmistuttava. Kysymys on siitä, että 

noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä. Valtion työmarkkinalaitoksen tehtävänä keskustason viranomaisena 

on asian pitäminen esillä ja kannustaminen toimiin muun muassa antamalla välineitä 

virastojen avuksi. 

Kun arvot ovat mukana toiminnan ohjauksessa, päätöksenteossa ja virkamiesten käyttäytymisessä, 

toiminta on myös eettisesti korkeatasoista.

43 

Professori AIMO RYYNÄNEN 

Tampereen yliopisto 

EETTISTEN PERIAATTEIDEN TARVE 

KUNNALLISHALLINNOSSA 

1. Eettisten kysymysten pohdinnan uusi tuleminen 

Muutama vuosi sitten leikkasin sattumoisin käsiini joutuneesta ulkomaisesta sanomalehdestä 

pilakuvan, jossa isä kurkistaa poikansa huoneeseen. Poika lukee huoneessaan etiikkaa käsittelevää 

paksua kirjaa. Havaittuaan pojan kirjan aiheen isä hämmästyneenä toteaa: ’Mitä, etkös 

sinä aiokaan suuntautua politiikkaan?’. – Eli politiikalla ja etiikalla ei sen mukaisesti olisi mitään 

tekemistä keskenään. Tarkastelen seuraavassa sitä, millaiselta asia näyttää kansalaista lähinnä 

olevan hallinnontason, kunnallisen itsehallinnon kannalta. Tarvitaanko kunnallishallinnossa 

lainsäädännön antamien reunaehtojen lisäksi ja toisaalta itsehallintoon olennaisesti kuuluvan 

laajan harkintavallan rajoittamiseksi vielä erityisiä eettisiä periaatteita tai vastaavia käyttäytymisohjeita? 

Taakse jääneellä 1990-luvulla katsotaan tapahtuneen merkittävän orientoitumisen etiikkaan, 

moraaliin ja perusarvoihin. Sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset olosuhteet 1980-luvulla toivat 

mukanaan ns. postmodernin tiedenäkemyksen esiinnousun ja edistivät arvoihin ja eettiseen 

kysymyksenasetteluun kohdistuvaa kiinnostusta tavalla, jota ei aiemmin ollut. 1 Konkreettisina 

syinä tälle esimerkiksi Sveitsissä pidetään muun ohella laajaa käsitystä arvojen muutoksesta, 

virkamiesaseman kumoamista, liiketaloudellisten Governance-mallien käyttöönottoa, 

ehkäiseviä korruption vastaisen taistelun keinoja ja uuden teknologian haasteita. 2 

Keskustelulla eettisistä periaatteista on näin ollen kansainväliset taustat. Sama koskee myös 

kunnallishallinnon eettisiä periaatteita. 3 Niinpä monet kunnissakin toimivat ammattiryhmät 

ovat viime vuosina laatineet omia sisäisiä eettisiä periaatteistojaan (esim. OAJ opettajille, Sosiaalityöntekijäin 

liitto sosiaalityöntekijöille ja SuPer lähihoitajille). Toisaalta on kysyttävä, onko 

1 Westerhäll 2003, 168. 

2 Schindler 2003, 81. 

3 Esim. Ruotsissa vaatimus eettisten sääntöjen aikaansaamisesta poliitikoille, ks. Daléus 1990.

44 

havaittavissa olevassa eettisten kysymysten esilläpidossa kyseessä muotitrendi vai välttämättömyys. 

Suomen tilannetta tarkasteltaessa on myös kysyttävä, miksi ja millaisia eettisiä periaatteita 

sitten tarvittaisiin. Meillähän kansainvälisten mittareiden mukaan on korruption määrä vähäisin 

vertailumaihin nähden. 4 Meillä on korkean koulutuksen ja moraalin omaava virkakunta. 

Toisaalta kunnallinen itsehallinto on maallikkohallintoa, jossa kunnan asukkaiden edustajat 

käyttävät ylintä valtaa. Tämän maallikkojen harjoittaman vallankäytön siirtyminen aiemmista 

yksittäisratkaisuista (ja silloin usein yksilöön kohdistuvista) periaateratkaisuihin on yksi seikka, 

joka voidaan tulkita myös eettisten periaatteiden tarvetta vähentäväksi ja näiden periaatteiden 

tarvetta virkakunnan suuntaan siirtäväksi. Ja toisaalta kunnan asema on lakiperusteinen, 

jolloin kunnan toimintaa määrittävien normien antaminen muussa järjestyksessä on rajoitettua. 

Ennen näiden kysymysten lähempää tarkastelua on syytä tehdä katsaus siihen, millainen kunnallishallintoa 

koskevien eettisten periaatteiden antamistilanne tällä hetkellä on. 

2. Keskustelu ja käytäntö 

Keskustelua kunnallishallinnon eettisten periaatteiden tarpeesta käytiin jo 1980-luvun loppupuolella. 

5 Suomen Kaupunkiliiton piirissä ryhdyttiin laatimaan ensimmäisiä kunnallishallinnon 

eettisiä periaatteita 1990-luvun alussa. Taustana tälle oli Espoon kaupungissa tapahtunut 

viranhaltijan käyttäytyminen, jossa oli hyödynnetty viranhaltijan virassaan saamia luottamuksellisia 

tietoja omaksi eduksi. Menettely ei tuolloin ollut lainvastaista, mutta eduskunnan apulaisoikeusasiamies 

katsoi sen olevan vastoin hyvää virkamiesmoraalia. 6 Kaupunkiliiton kirjeessä 

Espoon kaupungille (14.8.1991) todettiin tarve kehittää käyttäytymissääntöjä vastaavankaltaisten 

tilanteiden varalle: ”Hyvän hallintotavan kehittäminen ja sisällön yksityiskohtaisempi 

erittely on meillä jäänyt liiaksi muodollisen juridiikan tulkinnan varaan.” Eettiset periaatteet 

ilmestyivät v. 1993 (Hyvä kunnallinen hallintotapa. Eettiset periaatteet käytännössä). 

Periaatteita sisältävän julkaisun tarkoitus ilmeni hyvin sen johdantoluvusta: 

”Eettisten periaatteiden tarkoituksena on kiinnittää luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden 

huomiota omaan toimintaansa. Avainasemassa ovat jokaisen omat käsitykset luottamusta 

herättävästä ja puolueettomasta hallinnosta. Ohjeet voivat havahduttaa asianomaisia vertaamaan 

ja arvioimaan niitä omiin käsityksiinsä ja toimintaansa. Siten niillä voi osaltaan olla 

merkitystä käytännön kehittämisessä kuntalaisten näkökulmasta parempaan suuntaan.” 

4 Corruption Perceptions Index 2002, Transparency International. 

5 Pohjolainen (1986, 134–138) katsoi, että virkamieskunta kaipaa paitsi eettisiä sääntöjä selventävää keskustelua, 

myös konkreettisia ohjeita. Samoin Ryynänen 1991: kuntien ja niiden viranomaisten olisi itse toiminnassaan kehitettävä 

hyvän hallinnon periaatteiden sisältöjä ja merkitystä vastaamaan jatkuvasti muuttuvia oloja. 

6 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 22.2.1991 Dnro 1321/2/89.

Periaatteiden valmistuminen osui vireillä olleen kuntalain valmistelun ja säätämisen yhteyteen. 

Monet periaatteista sisältyvätkin säädettyyn kuntalakiin (365/1995). 7 Myös uusi hallintolaki 

(434/2003) antaa aiempaa yksityiskohtaisemmat säännökset hyvästä hallintotavasta (kuten 

2-luvun säännökset hyvän hallinnon perusteista). Tarvitaanko siis enää lainsäädäntöä täydentävää 

periaatteistoa – eettisiä periaatteita? 

Hyvää kunnallista hallintotapaa koskevia, vuosikymmen ikäisiä periaatteita ei ole uudistettu. 

Yhtenä syynä tälle on todettu se, että koska ”perustiedot eettisten normien asemasta ja merkityksestä 

ovat puutteellisia, ei nyt ole myöskään mahdollista ottaa kantaa siihen, tarvitaanko 

tällaisia kunnallishallintoa koskevia suosituksia täydentämään lainsäädäntöä”. 8 

45 

3. Periaatteiden tarve 

Vastaukseni periaatteiden tarpeeseen on myönteinen. Tällaisen kannan tueksi voi tietysti viitata 

jo Euroopan neuvoston piirissä v. 1999 hyväksyttyyn suositukseen 9 samoin kuin nyt valmistuneeseen 

”käsikirjaan” 10 . 

Ennen näiden asiakirjojen arviointia suomalaisesta näkökulmasta nostan esille kaksi seikkaa, 

joissa yksityiskohtaisempien periaatteiden tarve on ilmeinen. Poliittisen järjestelmän ja virkakunnan 

välisten suhteiden perussääntö on selkeä: poliittiset päättäjät tekevät linja- ja periaatepäätökset 

kuntaa koskevissa ratkaisuissa viranhaltijoiden valmistelun perusteella. Virkakunta 

on alisteinen poliittiselle järjestelmälle. Tälle perusperiaatteelle ovat riittävät säännökset jo 

perustuslain itsehallintosäännöksessä (121 §) ja Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjassa 

(3-artiklan 2. kappale: ”…niille vastuussa olevia toimeenpanevia elimiä”). Sääntely on 

selkeä, mutta käytännössä suomalaisessa järjestelmässä sekava: poliittiset virkamiehet, viranhaltijat 

luottamushenkilöinä, viranhaltijat vaikuttamassa esim. kunnanhallituksissa omissa asioissaan 

jne. Voidaan tietysti katsoa, että tämänlaatuiset ongelmallisuudet on kuntalain säätäjä 

ratkaissut vaalikelpoisuussäännösten ja esteellisyyssäännösten muodossa. Ongelmakenttä 

poliittisen järjestelmän ja virkakunnan välisissä suhteissa ei kuitenkaan ole pelkästään tässä. 

Luonnollista on, ettei virkakunnan tule esimerkiksi sekaantua poliittisen järjestelmän valintamenettelyihin. 

Kuitenkin suomalaisessa todellisuudessa esimerkiksi suuren kaupungin kaupunginjohtaja 

voi poseerata valtakunnallisessa lehdessä yhden puolueen (vaikkakin omansa) 

kunnallisvaali-ilmoituksessa ehdokkaiden kanssa, tai suuren kaupungin johtava viranhaltija 

toimia johtavan luottamushenkilön vaaliavustajana. 

On yhä asioita, joita ei säännellä tai kielletä lainsäädännössä, mutta jotka kuitenkin voivat olla 

sellaisia, että niitä ei ole pidettävä hyvän virkamiesmoraalin tai hallintotavan mukaisina. 

7 Esim. luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidoksia (kytkentöjä) koskevat eettisten periaatteiden suositukset 

(Hyvä kunnallinen hallintotapa 1993, 34), vrt. kuntalain 32.2 §. 

8 Suomen kuntaliiton kirje 29.3.1995 sisäasiainministeriön kunta- ja aluekehitysosastolle. 

9 Euroopan neuvoston kunta- ja aluekongressin 17.6.1999 pidetyssä täysistunnossa hyväksytty suositus “European 

Code of conduct for local and regional elected representatives”. 

10 Handbook on public ethics at local level prepared by the Steering Committee on Local and Regional Democracy 

(CDLR), Euroopan neuvoston kunta- ja aluekongressin 10. täysistunnossa 20.–22.5.2003 osaltaan hyväksymä.

46 

Tälle näkemykselle antaa tukea myös se jatkuva kehitys, jossa kunnallinen päätöksenteko 

määrällisesti siirtyy poliittisen järjestelmän piiristä virkakunnan hoidettavaksi – eräällä tavalla 

vähemmän julkisuuden piiriin. Hallinnolle niin lainsäädännössä kuin poliittisten päättäjien 

taholta annettu laaja harkintavalta ei voi olla ”vapaata harkintaa”. Tähän virkatoimintaan kohdistuu 

yhä vähäisempi julkinen huomio, koska kaikista osallisuuspyrkimyksistä huolimatta 

kunnan asukkaiden yhä suurempi joukko on välinpitämätön niin vaali- kuin osallistumisoikeuksiensa 

suhteen. Kuntayhteisön oma sisäinen valvontajärjestelmä kuntalaisten kautta toteutuu 

siis entistä heikommin. Toisaalta valtion viranomaisten valvonta hallintokanteluiden ja 

kunnallisvalitusten kautta on sattumanvaraista. 

Ehkä on hyväksyttäväkin historioitsijan käsitys, ettei pidä yrittää ”tuputtaa” lisää demokratiaa, 

vaan edustuksellisen demokratian toimintaa pitäisi supistaa keskeisiin asioihin – siis jatkaa 

1990-luvun kehitystä kunnallishallinnossa. Mutta sillä on reunaehtonsa: ”Ja virkamieskunnan 

olemukseen, traditioihin, kasvatukseen, käytökseen tulisi kohdistaa asiantuntevaa ja 

monipuolista analyysia – ja tarvittaessa: ei skandaaleja vaan systeemiin kohdistuvaa arvostelua.” 

11 

Kunnan palveluksessa on runsaasti ammattiryhmiä, jotka joutuvat tekemään yksilöä koskevia 

ratkaisuja tai toimenpiteitä: terveydenhoitohenkilöstö, sosiaalivirkailijat, opettajat jne. Eri 

ammatit ovat eri tavoin ”herkkiä” eettisille ongelmille. Ammattiryhmän työllä voi olla suoranaisia 

eettisiä arvopäämääriä: esimerkiksi terveydenhuoltoammateissa toimivat pyrkivät edistämään 

ihmisten terveyttä. Työn eettiseen herkkyyteen vaikuttaa myös sen kohde: esimerkiksi 

ympäristöongelmien kärjistyminen on muuttanut yhteiskunnan arvoperustaa siinä määrin, 

että kaikki ihmisen elolliseen tai elottomaan elinympäristöön vaikuttava työ sisältää nyt työikäisen 

sukupolven aikana aiemmasta tilanteesta laadullisesti poikkeavan eettisen ulottuvuuden. 

12 

4. Kansainväliset eettiset periaatteet suomalaisesta näkökulmasta 

Nyt valmistunut Euroopan neuvoston ”käsikirja” ei luonnollisestikaan ole ensimmäinen tai 

ainoa vastaava. 

Kunnan johtamisen alueelta esimerkkinä voidaan nostaa USA:ssa toimivan kansainvälisen 

kunnallisjohtajien liiton (The International City/County Management Association, ICMA) v. 1972 

(uudistettu v. 2000) laatimat periaatteet ammattijohtajien toiminnalle. 13 Periaatteissa edellytetään 

muun ohella, että johtajan tulee omistautua tehokkaan ja kansanvaltaisen paikallishallinnon 

toteuttamiseen kunnioittamalla vaaleilla valittuja toimijoita ja näkemällä, että ammatillinen 

yleisjohto on keskeisessä asemassa kyseisen tavoitteen (kansanvaltaisen paikallishallinnon) 

saavuttamiseksi. On hyväksyttävä, että paikallishallinnon päätarkoitus on joka hetki palvella 

parhaimmalla tavalla koko väestön etua. Periaatetta selvennetään konkreettisesti mm. 

suosituksella kahden vuoden minimipalveluajasta kussakin tehtävässä. Periaatteen mukaan 

on hyväksyttävä se, että vaaleilla valitut asukkaiden edustajat ovat oikeutettuja saamaan kun- 

11 Klinge 2001, 100. 

12 

Hannikainen 1992, 2. 

13 The ICMA Code of Ethics, ks. http://www.icma.org/go.cfm?cid=1.

nian paikallishallinnon politiikan aikaansaannoksista. Periaatteissa edellytetään myös vältettäväksi 

kaikkea sellaista poliittista toimintaa, joka heikentää julkista luottamusta ammattijohtajiin. 

Tätä selvennetään mm. kiellolla osallistua aktiivisesti vaalikampanjointiin ehdokkaiden 

puolesta tai heitä vastaan, niin valtuuston kuin pormestarin vaaleissa. 

Euroopan neuvoston kunta- ja aluekongressin v. 1999 hyväksymä käyttäytymissäännöstö 14 kuntien ja 

alueiden luottamushenkilöille nostaa mielenkiintoisella tavalla esille asioita, jotka ovat tuttuja 

suomalaisellekin hallinnolle ja joita pidetään jopa itsestään selvinä ja huomioon otettuina, 

mutta jotka eivät sellaisia välttämättä ole. Periaatteiden lähtökohtana on toteamus siitä, että 

luottamushenkilöt hoitavat tointaan lainsäädännön antamissa reunaehdoissa ja valitsijoiltaan 

saamansa mandaatin perusteella, ja että he ovat vastuullisia kaikille kunnan tai alueen asukkaille, 

myös niille, jotka eivät ole heitä valinneet. Käyttäytymissäännöstön tarkoituksena on 

lisätä luottamusta kuntien ja alueiden sekä asukkaiden välillä. 

Monet periaatteista ovat itsestäänselvyyksiä, kuten vaatimus oman edun tavoittelun asemesta 

edistää yleistä etua. Huomiota ansaitsevat kuitenkin monet käyttäytymistä koskevat ohjeet. 

Ehdokkaan vaalikampanjan tarkoituksena on hänen poliittisen ohjelmansa levittäminen ja 

selvittäminen. Ehdokkaan on vältettävä äänistä kilpailua muilla kuin argumentaation ja vakuuttamisen 

keinoin, ei loukkaamalla muita ehdokkaita, väkivallalla tai uhkaamalla tai etuja 

lupaamalla. Luottamushenkilön on vältettävä sellaisten tehtävien, mandaattien, ammattien tai 

velvoitteiden hoitamista, jotka edellyttävät hänen luottamuselimensä kontrollia tai joiden 

kontrolli hänen tehtäviinsä edustajana kuuluu. Luottamustointaan hoitaessaan hänen on vältettävä 

toimenpiteitä, joilla on hänelle henkilökohtaista ammatillista etua hänen toimikautensa 

päätyttyä. Luottamushenkilö sitoutuu valitessaan hallintohenkilöstöä välttämään sellaisia 

valintoja, jotka eivät perustu ansioituneisuuden ja ammatillisen kompetenssin hyväksymiseen. 

Henkilöstön rekrytoinnissa ja ylentämisessä on kaiken päätöksenteon oltava objektiivista, 

perusteltua ja asianmukaista. 

Käyttäytymissäännöstö on Suomessa suhteellisen tuntematon. Suurilla kansainvälisillä kielillä 

siitä on laadittu painetut folderityyppiset julkaisut. Suomessa Kuntaliitto julkaisi käännöksen 

säännöstöstä kesällä 2002 kotisivuillaan. 

Euroopan neuvosto on hyväksynyt myös viranhaltijoita koskevan käyttäytymissäännöstön. 15 

Euroopan neuvoston v. 2003 valmistunut ”käsikirja” kunnallishallinnon eettisistä periaatteista on varsin 

yksityiskohtainen. Tarkoituksena on, että vuonna 2004 toteutetaan Roomassa pyöreän pöydän 

kokous, jossa kyseisiä periaatteita käsitellään. Euroopan neuvoston kunta- ja aluedemokratian 

johtokomitean aloitteesta käsikirjaa levitetään myös jäsenvaltioihin. 

Käsitellessään käsikirjaa 10. täysistunnossaan toukokuussa 2003 neuvoston kunta- ja aluekongressi 

totesi 16 , että eettisten periaatteiden noudattaminen kunnallisten luottamushenkilöi- 

47 

14 

Recommendation 60 (1999) of the Congress of Local and Regional Authorities of Europe: Political integrity of 

local and regional elected representatives. – Ks. sen esittelyä Ryynänen 2002. 

15 Recommendation No. R (2000) 10 of the Committee of Ministers to Member states on codes of conduct for 

public officials (Adopted by the Committee of Ministers at its 106th Session 11 May 2000). 

16 

Kannanotto CPL (10) 7.

48 

den työssä edistää luottamushenkilöiden ja kansalaisten välisten suhteiden lujittumista ja vahvistaa 

luottamusta kunnallisiin instituutioihin. Käsikirja tarjoaa kongressin mielestä erittäin 

täydellisen luettelon hyvän käytännön mahdollisuuksista. Se myös hyväksyy käsikirjan lähtökohtana 

olevan periaatteen julkisen hallinnon eri tasojen roolien ja toimintojen mahdollisimman 

täsmällisestä määrittelystä. Yksityiskohtana voi mainita myös sen, että kunta- ja aluekongressi 

korostaa valtuutetun oikeudellisen aseman riittävyyttä. Ennen kuin valtion keskushallinnon 

taholta kohdistetaan häneen mitään sanktioita, on hänellä oltava oikeus suulliseen 

tai hallinto-oikeudelliseen käsittelyyn. 

Edellä olevista periaatteistoista on tässä yhteydessä mahdollista vain yleisluonteinen kommentointi. 

Ensimmäiseksi on jälleen uudistettava näkemys kuntien toiminnan lakiperusteisuudesta. 

On myös havaittava kulttuuriset erot. Esimerkiksi USA:ssa tyypillinen eettisten seikkojen 

painottaminen julkisissa tehtävissä on selitettävissä historiallisilla syillä. Myös ero mannereurooppalaiseen 

oikeustraditioon selittää tätä. Saksalais–sveitsiläinen hallinto-oikeus on 

vahvasti abstraktis-systemaattisleimallista. Sitä vastoin amerikkalaiset eettiset periaatteet heijastavat 

kasuistisella detaljiharrastuksellaan yksittäistapauksiin orientoitunutta common law 

-järjestelmää. Niinpä esimerkiksi hallinnon etiikkatoimiston (United States Office of 

Government Ethics, OGE) ohjeissa säännellään yli 20 sivulla pikkutarkasti siitä, millaisia 

lahjoja saadaan vastaanottaa ja millaisia ei (kuten esimerkiksi mikä ei ole lahjan käsitteen 

mukaista: “Modest items of food and refreshment, such as soft drinks, coffee and donuts, 

offered other than as part of a meal”, § 2635.203, lit. B, nro 1). 

Mannereurooppalaisessa perustuslaillisessa valtiossa oikeuden ja eettisten periaatteiden välinen 

suhde on ongelmallinen. On tietysti alueita, joilla oikeus ja etiikka ovat päällekkäisiä. 

Yhden esimerkin muodostavat perusopetuksen tavoitteet. Perusopetuslain (628/1998) 2 §:n 

mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen 

yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Nuori 

kansalainen ”oppii” näin sellaisia perusarvoja kuin ihmisarvo, suvaitsevaisuus, ympäristönsuojelu, 

yhteisöllisyys ja voi omaksua ne aikuisuutta varten. Mutta oikeus ja etiikka ovat vain 

osa-alueilla identtisiä. Muilla alueilla ne ovat erillisiä, ja juuri tämä erillisyys tekee perustuslaillisesta 

valtiosta vapauden ja demokratian sekä markkinatalouden ja pluralismin valtiomuodon. 

17 

Mutta on uusia alueita, joille etiikan postulaatit työntyvät sillä tavoin, että perustuslaillisen 

valtion on identifioiduttava niiden kanssa: erityisesti ympäristönsuojelu on sellainen. Klassiset 

eettiset periaatteet tyytyivät nykyisyyteen, uudet hahmotelmat sen sijaan keskittyvät myös 

sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. 

5. Lainsäädäntö, eettiset periaatteet vai oma harkinta? 

Etiikka kuvailee ja selvittää tieteellisesti ja tietoisesti tulkiten ja vastakohdat selvittäen sitä, 

mikä on hyvää, oikeaa ja hyväksyttävää ja mikä toisaalta huonoa, väärää ja moitittavaa. Eettis- 

17 Häberle 1996, 125–126.

ten arvojen mukainen toiminta pyrkii sosiaalisen, teknisen, taloudellisen ja poliittisen toiminnan 

sekä yksilön ja ihmiskunnan parhaaksi. 18 

Hallinnon toimintaympäristö ja muuttunut hallintoajattelu ovat seikkoja, joiden vaikutuksia 

eettisten periaatteiden tarpeen suhteen ei meillä juuri ole arvioitu. Hallinto on kokenut 1990- 

luvulta kulttuurinmuutoksen, jota kuvaavat sellaiset perinteisen hallinto-oikeuden ulkopuolelta 

tulevat termit kuin New Public Management (NPM) ja sittemmin New Governance. Ne 

eivät ole mitään oikeudellisia käsitekokonaisuuksia, mutta silti hallinnon toimintaperiaatteiksi 

otettuja. Ne ovat tuoneet hallinnossa toimiville myös uusia toimintatapaa koskevia vaatimuksia: 

tehokkuuden, asiakastyytyväisyyden edistämisen, “Total Quality Managementin” ja tuotannon 

optimoinnin, muiden ohella. Ari Salmisen tutkimuksessa eettisinä arvoina ovat nousseet 

esille julkinen palvelu, asiantuntevuus, oikeudenmukaisuus sekä taloudellisuus ja kustannustietoisuus. 

Kyseiset arvot leimaavat uudistuvan virkamiesetiikan vaatimuksia. Monet eettiset 

valinnat yhdistyvät julkisen palvelun ideaan. 19 

Samalla perinteinen yhteiseen hyvään ja yleisen edun tavoitteluun suuntautunut toimintamaksiimi 

on menettänyt merkitystään. 20 Uudet toimintaperiaatteet ovat täysin hyväksyttäviä, mutta 

niiden suhde perinteisiin virkatoiminnan vaatimuksiin on selvittämättä. Mihin asetetaan 

esimerkiksi raja yhteishyvään suuntautumisen ja asiakastyytyväisyyden kesken? 

On tietysti selvää ja hyväksyttävää, että ammattieettiset vaatimukset voivat muuttua ajan myötä, 

vaikka perusarvot pysyisivätkin muuttumattomina. 21 Siksi keskustelun jatkaminen eettisistä 

kysymyksistä on tärkeää, sillä valmiita lopullisia vastauksia kaikkiin ongelmiin ei ole. 

Lainsäädännön ja eettisten periaatteiden välinen suhde säilyy ongelmallisena. Julkisen toiminnan 

perustan muodostaa hallinnon lainalaisuuden vaatimus. Mutta miten laajasti etiikan pitää 

ja saa olla suunnannäyttäjänä hallinnolle? Oikeusnormit eivät ole samalla moraalisia normeja, 

mutta edellyttävät sellaisten olemassaoloa sitovuutensa edellytyksenä. Oikeuden ja moraalin 

keskinäistä suhdetta voisi luonnehtia sanomalla, että oikeus lepää moraalisääntöjen varassa, 

mutta moraalin sanoma ulottuu laajemmalle, oikeastaan kaikkiin mahdollisiin käyttäytymisvalintoihin, 

joita julkisia tehtäviä hoidettaessa tunnistetaan tehtäväksi. 22 Tosiasia, että oikeusnormeja 

noudatetaan, ei johdu pelkästään pelosta sanktioita kohtaan. Syynä on merkittävältä 

osin se, että oikeusnormit heijastavat moraalisia arvoja ja niitä pidetään oikeina. Oikeus on 

kuvattavissa lain säännöksiin ”jäädytetyksi” yleiseksi yhteiskuntamoraaliksi. 23 

Toisaalta lainsäädäntö on aina tietyllä tavalla jäljessä, kuten edellä mainittu Espoon maanostotapaus 

osoittaa. Lainsäädäntö ei ehkä vielä kiellä jotain uutta tai uudenlaista toimintaa, mutta 

sitä voidaan silti pitää moitittavana. Samoin on nähtävissä, että hallinnon oikeudellisessa sääntelyssä 

jatkuu väljien ja joustavien oikeusnormien, yleisklausuulien ja harkintaviittausten li- 

49 

18 Heikkonen 1995, 17. 

19 Salminen 2003, 55. 

20 Schindler 2003, 64–65. 

21 Jokela 2000, 538. 

22 Oulasvirta 1993, 22. 

23 Aarnio 2001.

50 

sääntyvä käyttäminen – syyt, jotka yhtäältä olivat nostamassa esiin eettisten periaatteiden tarvetta 

jo 1980-luvun lopulta. 24 Kunnallisen toiminnan kannalta huomionarvoisia esimerkkejä 

ovat luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden käyttäytymiselle laissa annetut yleisluontoiset 

määräykset. Kuntalain 32.2 §:n mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden 

parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. 

Viranhaltijoita koskeva vastaavankaltainen käyttäytymissäännös sisältyy viranhaltijan asemasta 

annetun lain (304/2003) 17.2 §:ään. On selvää, että tämänkaltaisten joustavien oikeusnormien 

sisällöstä ja soveltamisesta on tarpeen käydä keskustelua, jolla ohjataan käytäntöä. 

Lait eivät voi kattaa koko inhimillisen käyttäytymisen kirjoa, eikä tätä viranomaistoiminnan 

osalta kykene sääntelemään uusi hallintolakikaan 25 . Siksi osan oikeustajusta on aina levättävä 

yleisten moraalikäsitysten varassa. Ongelma tietysti on näiden käsitysten erilaisuudessa ja tulkinnallisuudessa. 

Esimerkiksi vaatimus perus- ja ihmisoikeusmyönteisestä lakien tulkinnasta 

korostaa perus- ja ihmisoikeuksien tunnollista noudattamista ja samalla myös eettisesti oikeaa 

menettelyä. 26 

Jos etiikka ymmärretään tietoisena refleksinä hallinnon edessä oleviin arvoratkaisuihin, voidaan 

tätä merkittävästi edesauttaa laatimalla avuksi eettisiä periaatteita sisältäviä ”käsikirjoja”. 

Ennen muuta sellaisilla aloilla, joissa uudet teknologiat nostavat esiin sellaisia eettisiä periaatekysymyksiä, 

joihin vastaaminen edellyttää erityistietämystä, niistä on hyötyä. Mutta päätösvaltaa 

itseään ei voida delegoida näiden periaatteiden laatijoille (kuten eettisille toimikunnille), 

vaan sen on pysyttävä hallinnon ja politiikan päätöksentekijöillä itsellään. 27 

Toisaalta on syytä varoittaa periaatteiden kaikkivoipaisuuteen tuudittautumisesta. Oikeustutkimuksen 

ja etiikan intressissä on jatkuvasti pyrkiä myös paitsi osoittamaan tämän käsiteparin 

– oikeuden ja etiikan – väliset yhteydet, myös erottamaan käsitteet selkeästi. Moraali ei saa 

tulla oikeudellistumisen kohteeksi. Moraalisesti oikean käyttäytymisen on oltava sisäisen pyrkimyksen 

tulos eikä sitä voida määrätä millään koodilla. 28 Periaatteiden sitovuuteen on näin 

ollen suhtauduttava varovaisuudella. Varjeltakoon meitä edellä lyhyesti siteeratun kaltaisista 

amerikkalaistyyppisistä yksityiskohtaisista käyttäytymissäännöistä. 

6. Kunnallisen itsehallinnon erityispiirre ja eettisten periaatteiden tarve 

Kunnallisen itsehallinnon idea perustuu maallikkohallintoon, mutta tuo hallinto on muuttunut 

voimakkaasti ammatilliseksi. Tämä kehitys on leimallista erityisesti Suomelle, jossa kunta 

on keskeinen peruspalvelujen tuottaja. Yksilöön ja hänen oikeuksiinsa kohdistuvat päätökset 

tehdään kunnissa. Tämä painopisteen vähittäinen siirtyminen kuntiin tuo entistä suuremman 

vaatimuksen perus- ja ihmisoikeusystävällisestä sekä moraalisesti ja eettisesti oikeasta asioidenhoidosta. 

24 Pohjolainen 1986, 133. 

25 Hallintolain perusteluissa (HE 72/2002 vp) todetaankin: ”Laki ei myöskään asettaisi rajoituksia hyvän hallinnon 

mukaisten menettelytapojen kehittämiselle tai näitä täydentävien erityissäännösten antamiselle.” 

26 Jokela 2000, 530. 

27 Schindler 2003, 81. 

28 Schindler 2003, 81.

Eri ammattialoille on annettu omat eettiset periaatteensa. Mutta keskustelu niiden antamista 

ohjeista ja muutostarpeista on ollut vähäistä. Voidaan nimittäin havaita, että kunnassakin vallitsee 

erilaisia virkamiesetiikan tyyppejä: palvelulähtöinen etiikka, legalistinen etiikka ja 

asiantuntijaetiikka. 29 Niiden suhdetta keskenään ja soveltuvuutta kunnan kokonaistoimintaympäristöön 

ei myöskään ole juuri tarkasteltu. 

1980-luvun lopulta toteutetut uudistukset (vapaakuntakokeilu, suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän 

keventäminen, hallinnollisten normien karsinta ja uuden kuntalain säätäminen) 

ovat karsineet olennaisesti kuntien toimintaa määrittävää lainsäädäntöä ja alemmanasteista 

normistoa. Silti yleisesti voidaan sanoa, että mitään ongelmaa laittomuuden lisääntymisen 

suuntaan kunnallisessa toiminnassa ei ole sen seurauksena ollut. Kunnallinen itsehallinto omaa 

kyvyn toimia ilman yksityiskohtaista normiohjaustakin. Ihmisen halu oikeudenmukaisuuteen 

tekee demokratian mahdolliseksi, hänen taipumuksensa vääryyteen tekee demokratian välttämättömäksi 

(Reinhold Niebuhr). 

Etiikassa ei ole kyse pelkästään siitä, että seurataan sääntöjä ja niiden antamia ohjeita. On 

myös pyrittävä aktiivisesti kehittämään tapoja ja vaihtoehtoja parhaiden mahdollisten ratkaisujen 

löytämiseksi ihmisten ja heidän ympäristönsä eduksi. 30 Eettisten periaatteiden ja ratkaisujen 

etsiminen on näin ollen pysyvät tehtävä. Erityisesti kunnan luottamushenkilöorgaanien 

katsotaan tarvitsevan tukea yksityiskohtaisemmalle paikallisen poliittisen kulttuurin uudistamistoiminnalleen. 

31 

Kunnallishallinnon osalta tälle tarjoutuu nyt oivallinen mahdollisuus, kun Euroopan neuvoston 

valmistunut ”käsikirja” otetaan työstettäväksi kansallisia vaatimuksiamme vastaavaksi. 

Euroopan neuvoston suosituksen mukaisesti esimerkiksi valtuutettujen oikeudellista asemaa 

koskevat suositukset tulee valmistella yhteistyössä valtion ja kuntien keskusjärjestön kanssa. 

Tässä kehittelyssä suositetaan myös käytettäväksi hyväksi kunta- ja aluekongressin 1999 hyväksymää, 

edellä esiteltyä suositusta kunnallisten ja alueellisten luottamushenkilöiden aseman 

riippumattomuudesta. 

”Käsikirjan” perusteella aikanaan laadittavat periaatteet voivat osaltaan lisätä luottamusta 

kunnalliseen toimintaan osoittaessaan kuntalaisille kunnan viranomaisten toiminnassaan noudattamat 

periaatteet. Tätä voidaan ehkä pitää eettisten periaatteiden aikaansaamisen keskeisimpänä 

tuloksena. 

Myös kunnallisesta itsehallinnosta lähtevän syyn voidaan nähdä olevan puoltamassa periaatteiden 

aikaansaamista. Nyt hyvän kunnallisen hallintotavan määrittelyä harjoittavat pitkälti 

ulkopuoliset tahot: oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies ja lääninhallitukset antaessaan 

päätöksiä hallintokanteluihin. Voidaan kysyä, eikö hyvän kunnallisen hallintotavan määrittelyn 

pitäisi olla pääasiassa kunnallisen itsehallinnon sisäinen tehtävä. Jo keskustelulla näistä 

kysymyksistä on tärkeä itseisarvonsa. Euroopan neuvoston laatima käsikirja antaa myös oman 

maamme keskustelulle uutta sisältöä. 

51 

29 Ks. Salminen 2003, 54. 

30 

Werring 1994, 128. 

31 

Näin eettisiä periaatteita (1993) valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Ylä-Autio 1995.

52 

Lähteet 

Aarnio, Aulis: Eettisiä ohjeita vai juridiikkaa? Alakerta. Aamulehti 3.12.2001. 

Daléus, Lennart: Etiska regler för politiker. KommunAktuellt 13/1990. 

Euroopan neuvosto: European Code of conduct for local and regional elected representatives. 

Euroopan neuvosto: Handbook on public ethics at local level prepared by the Steering Committee on 

Local and Regional Democracy (CDLR), 2003. http://www.coe.int 

Hannikainen, Lauri (toim.): Eettiset säännöt. Turku 1992. 

Heikkonen, Jaakko: Moraali ja etiikka käytännössä. Juva 1995. 

Hyvä kunnallinen hallintotapa. Eettiset periaatteet käytännössä. Suomen Kuntaliitto. Helsinki 1993. 

Häberle, Peter: Ethik im Verfassungsstaat. Kirjassa: Der Verwaltungsstaat im Wandel s. 119–126. 

München 1996. 

Jokela, Antti: Eri lakimiesryhmien eettisistä koodeista. Defensor Legis 4/2000 s. 528–540. 

Klinge, Matti: Luen ja matkustan. Keuruu 2001. 

Oulasvirta, Leena (toim.): Julkisen toiminnan eettisiä kysymyksiä. Valtionhallinnon kehittämiskeskus. 

Helsinki 1993. 

Pohjolainen, Teuvo: Eettiset säännöt virkatoimien ohjaajina. Kunnallistieteellinen aikakauskirja 2/1986 

s. 132–144. 

Ryynänen, Aimo: Hyvän hallinnon periaatteet kunnallishallinnossa. 2. painos. Helsinki 1991. 

Ryynänen, Aimo: Kunnallishallinto kaipaa eettisiä periaatteita. Näkökulma. Aamulehti 1.9.2002. 

Salminen, Ari: Hyvän hallinnon etiikka. Kolmen profession arvioita hallinto- ja johtamistyön eettisistä 

kysymyksistä. Vaasan yliopiston julkaisuja, tutkimuksia 245. Vaasa 2003. 

Schindler, Benjamin: Ethikförderung in der Verwaltung – Modetrend oder Notwendigkeit? 

Schweizerisches Zentralblatt für Staats- und Verwaltungsrecht 2/2003 s. 61–81. 

Werring, Henri: Etik i kommunen. Oslo 1994. 

Westerhäll, Lotta Vahlne: Den starka statens fall? – förändringar på det rättsliga trygghetsområdet från 

ett styrningsperspektiv. Förvaltningsrättslig tidskrift 1/2003 s. 159–177. 

Ylä-Autio, Ilmari: Luottamus hallintoon palautettava. Vapaa sana. Ilta-Sanomat 3.2.1995.

53 

YHTEENVETO SEMINAARIN 

KESKUSTELUSTA 

Seminaarin keskustelussa painotettiin eettisten periaatteiden ja niistä käytävän keskustelun 

vaikutuksia politiikan uskottavuudelle, tiedotusvälineiden tehtäviin tässä keskustelussa, palvelujen 

tuottajien ja kuluttajien odotuksiin, keskustelun edistämismahdollisuuksiin kunnallisessa 

toiminnassa sekä kotimaisen keskustelun yhteyksistä kansainväliseen toimintaan. 

Eettisten periaatteiden noudattaminen edesauttaa poliittisen uskottavuuden kehittymistä ja 

säilymistä myös paikallisella tahossa. Juridinen ja hallinnollisen kehikko on meillä kunnossa 

myös paikallisella tasolla, mutta siitä huolimatta on tärkeää, että poliittisesta ja hallinnollisesta 

suhteesta käydään syvällinen keskustelu kunnallisella tasolla. Politiikan ja hallinnon luoma 

mielikuva kansalaisille on tärkeä poliittisen uskottavuuden vahvistamisessa. Seminaarissa toivottiin, 

että poliittisesta ja hallinnollisesta suhteesta käydään kunnallishallinnossa syvällinen 

keskustelu. Kunnallisessa keskustelussa ja toiminnassa on tärkeää, että jokainen toimija pohtii 

omaa käytöstään. Joudumme miettimään, millaista toimintaa kunnassa hyväksytään. Tässä 

pohdinnassa joudumme lopulta hyvinkin yksinkertaisten kysymysten eteen, kuten hyväksytäänkö 

meidän kunnassa toisia ”tölvivä” toimintapa. Eettisten kysymysten syvällinen pohdinta 

johtaa keskusteluun, jossa etsitään ratkaisuja kunnan toimintakulttuuriin. 

Eettisten periaatteiden toteutumisen seurannassa tiedotusvälineillä on keskeinen tehtävä. Tiedotusvälineet 

nostavat esille tilanteita, joissa kunnalliset päätöksentekijät ja viranhaltijat toimivat 

eettisesti arveluttavasti. Jotta tiedotusvälineillä on mahdollisuuksia toimia, on perusteltua, 

että kunnallishallinto ottaa tiedotusvälineet hyvissä ajoin keskusteluun mukaan. Tiedotusvälineillä 

on merkitystä myös kunnallishallinnon eettisistä periaatteista tiedottamisessa. 

Eettisten periaatteiden esille nostamisessa tulee edetä suunnitelmallisesti. Seminaarissa ehdotettiin, 

että Kuntaliitto käynnistää uusille valtuutetuille tarkoitetun käsikirjan laadinnan. Kirjassa 

korostettaisiin hyvää hallintoa ei pelkästään esteellisyysnäkökulmasta tai päätösten perustelun 

näkökulmasta vaan ottaen huomioon hallintoasioiden menettelytavat kunnallisissa 

viranomaisissa tai itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä julkisoikeudellisissa yhdistyksissä 

silloin, kun ne hoitavat julkisia hallintotehtäviä. Eettisten periaatteiden kytkemistä 

uusien valtuutettujen koulutukseen pidettiin tärkeänä ja Kuntakoulutukselle uusien valtuutettujen 

kouluttaminen on suuri haaste. Myös valtuutettujen opaskirjalle on tarvetta. Euroopan 

neuvoston käsikirjassa on hyvää aineistoa sekä koulutusprosessiin että oppaan kirjoittamiseen.

54 

Palvelujen tuottajat ja kuluttajat toivat esille, että näille tahoille on eduksi eettisten periaatteiden 

sisäistäminen kunnallishallinnossa. Keskustelua toivotaan paikallisella tasolla konkreettisista 

kysymyksistä kuten hankintatoimen järjestämisestä. Kun eettiset periaatteet ovat selkeät, 

on palvelujen kuluttajien ja tuottajien helpompi toimia käytännön yhteistyössä. 

Kunnallishallinnon kulttuurin muutoksen tueksi tarvitaan tutkimusta. Ajankohtaisina tutkimuksellisina 

kysymyksinä nostettiin esille mm. seuraavat: Onko kunnallishallinto palvelujen 

käyttäjälle ja asukkaalle vahva suojelija ja käyttäjä vastaavasti suojatti? Miten asiakasta kohdellaan 

kunnallishallinnossa? Erityisesti nämä teemat nousevat esille, kun palvelujen tuotantoa 

ulkoistetaan. 

Korruption vastaisen verkoston Suomen toimintaa täydentävät ulkomaiset valvontaelimet, 

jotka antavat suosituksia mm. hallinnon ohjeistamisesta, lainsäädännön soveltamisesta sekä 

tulkinnasta. Tässä työssä on havaittu, että tarvitaan uudenlaisen kulttuurin omaksumista ja 

erityistä huomiota uusien säännösten soveltamisessa kiinnittää tiedon siirtoon. 

Seminaarin aihetta pidettiin tärkeänä ja toivottiin, että keskustelua voidaan käydä mahdollisimman 

laajasti. Eri maissa on valittu erilaisia toimintamalleja ja meillä tiedossa on mm. eri 

maiden kokemukset eettisten koodien rakentamisesta. Seminaarissa todettiin, että suomalaiseen 

hallintoon nämä koodit sopivat huonosti ja meillä riittää usein se asian tunnetuksi tekeminen. 

Meillä kunnallishallinnossa on tärkeää pohtia, miten eettisellä keskustelulla voidaan 

saada lisäarvoa erilaisille yleisille toimintaohjeille ja -malleille. Seminaarissa esitettiin toivomus, 

että eettisten periaatteiden eteenpäin viemiseksi edetään keskustelun linjalla ja esimerkiksi 

laaja keskustelufoorumi eettisistä periaatteista järjestettäisiin säännöllisesti muutaman 

vuoden välein. 

Kunnallishallinnossa keskustelu eettisistä periaatteista tulee jatkumaan. Lainsäädännössä on 

toteutettu vastikään hallintolainsäädännön uudistus. Vielä ajankohtaisempaa on toteuttaa uuden 

kielilain tavoitteet, mitä uusi kielilaki ja kaksikielisyys merkitsevät hallinnolle. Palvelujen yksityistämisessä 

on tärkeää pitää aina mielessä, että vain lain nojalla julkinen tehtävä voidaan 

antaa yksityiselle hoidettavaksi eikä näin hoitaminen saa vaarantaa perusoikeuksien toteutumista.

55 

LIITE 1. 

SISÄASIAINMINISTERIÖN KUNTAOSASTON MUISTIO 

Näkökulmia raporttiin ”Public ethics at local level – Model Initiatives 

Package” 

Yleistä 

Tässä muistiossa on lyhyesti tarkasteltu Euroopan neuvoston CDLR:n toimesta laaditun otsikossa 

mainitun dokumentin käsikirja -osiota paikallishallinnon eettisistä periaatteista. Muistiossa 

on tarkasteltu ko. käsikirjaa ja siinä esitettyjä teemoja Suomen kunnallis- ja paikallishallinnon 

näkökulmasta. Tarkoituksena on ollut poimia esiin käsikirjassa esiintyvien eettisten 

toimintaperiaatteiden joukosta sellaisia kokonaisuuksia, jotka voidaan nähdä ajankohtaisina 

kysymyksinä Suomen osalta. 

Euroopan neuvoston CDRL:n toimesta laadittu käsikirja paikallishallinnon eettisistä periaatteista 

on laadittu varsin kattavaksi. Hallinnon toiminnassa mahdollisesti syntyviä eettisesti 

ongelmallisia tilanteita on tarkasteltu useista näkökulmista ja ne on jäsennelty kontekstin ongelmallisuuteen 

nähden hyvin onnistuneesti. Kun otetaan huomioon toisaalta eettisten ongelmien 

välttämätön tilanne- ja tapaussidonnaisuus ja toisaalta Euroopan paikallishallinnon 

heterogeenisyys, on käsikirjan rakenne eräänlaisena yleisenä tilanteiden ratkaisuja toimintamallien 

ehdotelmana tässä mielessä hyvin onnistunut. 

Kun tarkastellaan Suomen paikallishallintoa käsikirjan esittämien eettisten teemojen valossa, 

voidaan todeta, että paikallishallinto ja hallinto yleisemminkin on Suomessa varsin hyvin toimiva 

järjestelmä. Nykyinen hallintoa, sen toimintaa, organisaatioita ja organisaatioiden välisiä 

suhteita ohjaava lainsäädäntömme on hyvin kattavaa. Tämän vuoksi voidaan todeta, ettei 

järjestelmämme ole altis väärinkäytöksille siinä laajuudessa kuin jossain muissa järjestelmissä 

voi olla mahdollista. Tästä huolimatta käsikirja voidaan nähdä huomionarvoisena työvälineenä 

hallinnon kehittämisessä ja siitä käytävässä keskustelussa. 

Seuraavassa on lyhyesti käyty läpi Suomen tilanteen näkökulmasta paikallishallinnon eettisiä 

periaatteita koskeva käsikirja siinä noudatetun jäsennyksen mukaan. 

A) Luottamushenkilöt ja heidän asemansa 

Käsikirjassa esiin nostetut teemat: 

– luottamustoimesta erottaminen 

– luottamushenkilöiden oikeudet ja velvollisuudet 

– luottamushenkilöiden vastuu/vastuuvapaus 

– luottamushenkilöiden palkkiot 

– luottamushenkilöiden koulutus

56 

Paikallishallinnon luottamushenkilöitä ja heidän toimintaansa koskeva lainsäädäntö on Suomessa 

suhteellisen kattavaa. Käsikirjan kohdista Suomen osalta tulisi ehkä kiinnittää huomioita 

luottamushenkilöiden koulutuksen ja ohjauksen koordinoimiseen. Koulutuksella voidaan 

vaikuttaa luottamustoimen imagon parantamiseen ja luottamustehtäviin motivoitumiseen. 

Erityisen tärkeää tämä on ajatellen uusia luottamushenkilöitä ja luottamustoimeen pyrkimistä 

harkitsevia henkilöitä. Koulutuksen osalta tulisi korostaa niin keskushallinnon koordinoivaa 

roolia kuin kuntien ja valtuutettujen omatoimista paneutumista koulutukseen. 

Suomen osalta voidaan nähdä haasteena myös luottamushenkilöiden nk. päätyön ja luottamustehtävien 

yhteensovittamisen kehittäminen. Tässä yhteydessä voidaan nostaa esiin keskustelu 

luottamushenkilöille maksettavista palkkioista ja niiden vastaavuudesta luottamustoimen 

vaativuuteen. 

B) Paikallistason poliittisten puolueiden, järjestöjen ja ehdokkaiden 

rahoitus 


– puolueille/nuorisojärjestöille myönnettävä tuki 

– vaalikampanjan tukeminen 

– vaalirahoituksen julkisuus ja rahoituksen valvonta 

Poliittisten puolueiden, järjestöjen ja ehdokkaiden rahoituksen periaatteet ovat Suomessa pitkälle 

lainsäädännöllä ohjattuja. Lisäksi paikallistason vaaleihin ja ehdokkaiden kampanjointiin 

liittyvät taloudelliset kysymykset eivät ole niin merkittäviä kuin esimerkiksi valtakunnallisissa 

vaaleissa. Politiikan ja poliittisen järjestelmän uskottavuuden ja imagon kohottamisen 

kannalta olisi kuitenkin tärkeää tehdä tunnetuksi kyseistä toimintaa ohjaavien avoimuusperiaatteiden 

ja säädösten tunnetuksi tekeminen niin kansalaisille kuin ehdokkaillekin. 

Lisäksi kunnissa olisi tarpeen käydä keskustelua paikallisella tasolla toimivien järjestöjen ja 

yhdistysten toiminnan tukemisen eettisistä perusteista. 

C) Valvonta ja arviointi 


– kuntien toiminnan valtionvalvonta ja siihen liittyvät elementit 

– sisäinen tarkastus, tarkastuslautakunnat ja tilintarkastus 

– muut toimet, mm. arviointi 

– toimintaan liittyvä avoimuus ja julkisuus 

Käsikirjassa esiin nostetut teemat liittyvät kiinteästi kysymykseen kuntien ja valtion välisestä 

suhteesta sekä kuntien toiminnan paikallisesta ja valtakunnallisesta arvioinnista. Kyseiset teemat 

ovat Suomessa paljon keskusteltuja ja ne liittyvät kiinteästi toisaalta kuntien taloudelliseen 

toimintakykykyyn ja toisaalta kansalaisten perusoikeuksien toteutumiseen. Lähtemättä 

tässä yhteydessä tarkemmin erittelemään tätä varsin mittavaa ongelmakenttää voidaan todeta,

että kyseiseen kokonaisuuteen liittyy paljon eettisiä ongelmia erityisesti tarkasteltaessa kokonaisuutta 

kansalaisten oikeuksien ja niiden toteutumisen näkökulmasta. 

Kuntien sisäiseen tarkastukseen, tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajien toimintaan liittyvät 

kysymykset herättävät usein paikallisella tasolla keskustelua. Toiminnan perusteet ovat Suomessa 

lainsäädännöllä ohjattuja ja sinällään yleisesti toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi koettuja. 

Kuntien tarkastuslautakunnan toiminta kunnan toiminnan tarkoituksenmukaisuuden 

arvioijana on kuitenkin altis myös eettisille ongelmille. Kyseiset ongelmat syntyvät usein tarkastuslautakunnan 

toiminnan tavoitteiden paikallisista väärinkäytöksistä. Ongelmat ovat aina 

tapauskohtaisia ja paikallisia, mutta niiden perusteista olisi syytä keskustella. 

57 

D) Paikallishallinnon viranhaltijat ja heidän asemansa 


– irtisanominen, virasta pidättäminen 

– oikeudet ja velvollisuudet 

– viranhaltijoiden luotettavuus, hyvä hallinto 

– rekrytointi, työolot, urakehitys 

– koulutus, työtehtävien hallinta 

Kuntien viranhaltijoiden ja työntekijöihin liittyvät kysymykset on Suomessa järjestetty kattavasti 

lainsäädännöllisten reunaehtojen kautta ja näiden reunaehtojen sisällä järjestöpohjaisen 

sopimusjärjestelmän kautta. Lainsäädännön luomien reunaehtojen sisällä tapahtuva sopimusjärjestelmä 

on luonteeltaan sellainen, että yo. asiakokonaisuudessa mahdolliset ongelmat pääsevät 

nousemaan hyvin esille ja niihin voidaan myös aktiivisesti puuttua. 

Käsikirjan esittelemistä teemoista tällä hetkellä Suomessa ehkä ajankohtaisimmaksi nousee 

kysymys kunnanjohtajien asemasta. Kysymys liittyy kiinteästi laajempaan kuntien johtamisjärjestelmän 

pohdintaan. Kunnanjohtajien aseman, tehtävänkuvan ja vastuiden määrittelemiseen 

liittyvät paikalliset eettiset ongelmat heijastuvat tänä päivänä mm. raskaina kunnanjohtajien 

erottamisprosesseina. 

Eettisestä näkökulmasta on tässä yhteydessä nostettava esiin myös kysymys julkiseen virkaan 

valitsemisen perusteista myös paikallishallintotasolla. Poliittisen näkemyksen sijaan kyvyn tulisi 

olla julkiseen virkaan valituksi tulemisen perusta ja valitsemisperusteiden tulisi olla muutoinkin 

selkeitä ja oikeudenmukaisia. Kysymys on eettisesti tärkeä jo ajatellen kansalaisten luottamusta 

julkisen järjestelmään ja sen toimintaan. 

Paikallistason viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkauskysymykset sekä muut työ- ja virkasuhteen 

ehtoihin liittyvät kysymykset ratkaistaan Suomessa em. sopimusjärjestelmän puitteissa. 

Nämä kysymykset ovat kuitenkin relevantteja myös eettisestä näkökulmasta. Ottaen huomioon 

kunnissa tehtävän työn laajuus ja merkittävyys sekä toisaalta negatiiviset tulevaisuudennäkymät 

työvoiman saatavuuden suhteen, on kysymys kuntien eri toimintasektoreiden 

työntekijöiden ja viranhaltijoiden työsuhteeseen liittyvistä kysymyksistä otettava vakavasti. 

Tähän liittyy kiinteästi kysymys työntekijöiden ja viranhaltijoiden kouluttautumismahdollisuuksista, 

jotka on jo edellä luottamushenkilöiden osalta nostettu esiin.

58 

E) Hallinnon toiminta, avoimuus ja läpinäkyvyys 


– läpinäkyvyys ja julkisuus 

– hallintotoiminnan yleiset periaatteet 

Hallintomenettelyyn ja hyvään hallintotapaan on kiinnitetty Suomessa paljon huomiota. Menettelyllisesti 

kyseinen teema on kattavasti lainsäädännöllä ohjattu ja tätä säädöspohjaa ollaan 

tällä hetkellä keskeisesti uudistamassa. Uudistusprosessin yhteydessä on myös käyty keskustelua 

yo. teemaan liittyvistä eettisistä ongelmista. 

Käsikirjassa nostetuista teemoista voisi Suomen osalta nostaa esiin lainsäädännön luomien 

reunaehtojen lisäksi hallinnon palvelufunktiota laajentavan toiminnan merkitystä. Esimerkkinä 

tästä ovat paikalliset hyvän hallinnon kehittämiseen pyrkivät strategiat ja erilaiset sitoumukset. 

Niiden luonne suhteessa kansalaisten lakisääteisiin oikeuksiin voi ilman kunnollista 

tiedottamista nousta myös eettiseksi ongelmaksi. 

Edellä olevan lisäksi myös tiedottamiseen liittyvät kysymykset on hyvä nostaa esille tässä yhteydessä. 

Tiedottamisella on usein arvioitua suurempi rooli esimerkiksi kansalaisten mahdollisuudella 

vaatia oikeuksiensa toteutumista. Esimerkkinä voidaan ottaa julkisuusperiaate – 

keskeiset hallinnolliset ja asiakirjat ovat nytkin kansalaisten vapaasti tutustuttavissa, mutta 

kansalaisia on tarpeen myös muistuttaa näihin tutustumisen mahdollisuudesta. 

F) Julkisen hallinnon suhde yksityiseen sektoriin paikallishallinnossa 


– hankintamenettely 

– julkisten palveluiden yksityistäminen 

– julkisten organisaatioiden osakkuudet 

– suhteet kolmanteen sektoriin 

– lupakysymykset ympäristö- ja alueidenkäytössä 

– kunnan omaisuuden hoito 

Käsikirjassa käsitellyistä kokonaisuuksista julkisen hallinnon ja yksityisen sektorin suhdetta 

käsittelevä kokonaisuus on Suomen osalta eettisestä näkökulmasta ehkä ongelmallisin. Se on 

myös kokonaisuus, jonka kehitys on ollut nopeinta ja jota ei ole voitu lainsäädännöllisin keinoin 

ohjata yhtä kattavasti kuin muita tässä yhteydessä käsiteltyjä kokonaisuuksia. 

Keskeisimmäksi kysymykseksi em. kokonaisuudesta nousee julkisten palveluiden yksityistämiseen 

tai ulkoistamiseen liittyvät eettiset ongelmat. Nämä ongelmat kietoutuvat toisaalta 

yksityistämisen yhteydessä tapahtuviin kilpailuttamis- ja sopimusmenettelyihin ja toisaalta itse 

palveluiden järjestämiseen ja tätä kautta kuntalaisten oikeuksiin vaikuttaviin tekijöihin. 

Ulkoistamisen ja yksityistämisen toteuttamiseen tähtäävät kilpailuttamis- ja sopimusmenettelyt 

voivat muodostua eettisestä näkökulmasta ongelmallisiksi yksityisen ja julkisen intressin

joutuessa ristiriitaan. Taustalla voi joskus olla yksityisen ja julkisen intressin välisiä eroja. Tämän 

vuoksi olisi tärkeää pyrkiä keskustelemaan käytännöistä, joissa nämä mahdolliset erot ja 

niistä johtuvat ristiriidat ja ongelmat voitaisiin ottaa mahdollisimman hyvin huomioon. Käsikirjassa 

on tuotu tähän keskusteluun liittyen esille muutamia hyviä näkökohtia, esimerkkinä 

yhtenäisen ohjeistuksen ja periaatteiden luominen yksityistämisprosesseille. Näissä periaatteissa 

voitaisiin sopia esimerkiksi kuntien yksityistämistiedotuksen avoimuudesta, päätösten 

perusteluiden priorisoinneista ja vastuukysymysten uloskirjoittamisesta. 

Palvelujen järjestämisen osalta yksityistämiseen liittyvät ongelmat kiteytyvät enemmän kansalaisten 

oikeuksien toteutumisen ympärille. Keskeisimmiksi kysymyksiksi nousevat tässä yhteydessä 

toisaalta kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien turvaaminen ja toisaalta kansalaisten 

oikeuksien toteutuminen. Vaikuttamismahdollisuuksista voidaan ottaa esimerkiksi avoimuuden 

vaatimus koko palveluketjussa ja kansalaisten oikeuksista esimerkiksi yhdenvertaisuuden 

vaatimuksen toteutuminen. 

Muista em. asiakokonaisuuden kysymyksistä voidaan Suomen osalta nostaa esille kuntien 

omaisuuden hoitoon ja hallinnointiin liittyvät kysymykset. Kunnallisen omaisuuden myynnissä 

ja yleisessä hallinnoinnissa läpinäkyvyys ja selkeiden ohjeiden laatiminen on keskeisellä 

sijalla. Lisäksi myös tässä keskustelussa tulisi korostaa kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien 

turvaamista. 

59

61 

LIITE 2. 

Osanottajat 

Ahti, Aimo, kaupunginjohtaja, Kouvola 

Asunmaa, Pentti, kaupunginjohtaja, Jämsä 

Baranov, Igor, apulaisosastopäällikkö, Viron sisäasiainministeriö 

Blom, Allan, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Uusikaarlepyy 

Fagerlund, Markku, pienkunta-asiain päällikkö, Suomen Kuntaliitto 

Grönlund, Pirkko, koulutuspäällikkö, Kuluttajavirasto 

Halila, Ritva, pääsihteeri, sosiaali- ja terveysministeriö 

Halme, Esa, maakuntajohtaja, Päijät-Hämeen liitto 

Harju, Pekka, kunnanjohtaja, Janakkala 

Harjula, Heikki, johtava lakimies, Suomen Kuntaliitto 

Havu, Olli, päätoimittaja, Kuntalehti 

Holm, Pia, ylikomisario, sisäasiainministeriö 

Hynynen, Eeva-Liisa, toimittaja, Kuntalehti 

Kakriainen, Marita, kansliasihteeri, Kangasala 

Kantoniemi, Päivi, korkeakouluharjoittelija, sisäasiainministeriö 

Kataja, Pertti, kaupunginjohtaja, Valkeakoski 

Kirvesniemi, Arja-Leena, ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö 

Kuittinen, Mervi, lakimies, Vantaa 

Kujala. Santero, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Muurame 

Kukkonen, Erkki, kaupunginjohtaja, Järvenpää 

Kurikka, Päivi, erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 

Lahtinen, Matti, lainsäädäntöneuvos, opetusministeriö 

Laine, Eero, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Rauma 

Laine, Kaisa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Mäntsälä 

Lehtinen, Kari, ylitarkastaja, sisäasiainministeriö 

Liikkanen, Heli, pohjoisen ja etelän yhteistyökoordinaattori, Suomen Kuntaliitto 

Mannninen, Pentti, politiikan toimittaja, UP-uutispalvelu 

Moilanen,Tauno, kaupunginjohtaja, Imatra 

Mustanoja, Leila, Suomen edustaja, Transparency International 

Mäkelä, Pertti, tutkija, Kunta-alan ammattiliitto KTV ry. 

Mäkinen, Pentti, johtaja, Keskuskauppakamari 

Mäkitalo, Raili, neuvotteleva virkamies, valtiovarainministeriö 

Määttä, Jarmo, kunnanjohtaja, Jokioinen 

Mölläri, Markku, ylitarkastaja, sisäasiainministeriö 

Niemivuo, Matti, lainsäädäntöjohtaja, oikeusministeriö 

Nuutinen, Sakari, kunnanjohtaja, Mäntyharju 

Oksanen, Antero, johtava lakimies, Suomen Kuntaliitto 

Palonen, Katja, tiedottaja, sisäasiainministeriö 

Pihlajaniemi, Toivo, neuvotteleva virkamies, sisäasiainministeriö 

Pihlajasaari, Helena, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Laukaa 

Pitkänen, Piia, korkeakouluharjoittelija, sisäasiainministeriö 

Ranki, Tapani, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kerava 

Reina, Timo, erityisavustaja, sisäasiainministeriö 

Riipi, Mika, ylitarkastaja, sisäasiainministeriö

62 

Rinne, Minna-Liisa, lainsäädäntöneuvos, sisäasiainministeriö 

Ruokanen, Tapani, päätoimittaja, Suomen Kuvalehti 

Salmi, Anne-Maj, henkilöstöpäällikkö, Etelä-Suomen lääninhallitus 

Salonen, Antti, kunnanjohtaja, Kalvola 

Savioja, Hannele, neuvotteleva virkamies, sisäasiainministeriö 

Sevón, Cay, ylijohtaja, sisäasiainministeriö 

Sieviläinen, Leena, asiamies, Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry. 

Simola, Jaana, erityisasiantuntija, Päijät-Hämeen liitto 

Sola, Aarno, kunnanjohtaja, Kuusjoki 

Sonninen, Matti, kaupunginjohtaja, Uusikaupunki 

Sulonen, Arto, hallitusneuvos, sisäasiainministeriö 

Sundström, Merja, kaupungin lakimies, Vantaa 

Sundquist, Salme, kehityspäällikkö, Suomen Kuntaliitto 

Suomala, Antti, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Laukaa 

Sutinen, Silja, aluekeskuskoordinaattori, Kuopion seudun aluekeskusohjelma 

Taavitsainen, Hannu, erityisavustaja, sisäasiainministeriö 

Talvitie, Erkki, apulaiskunnanjohtaja, Jyväskylän maalaiskunta 

Temisevä, Liisa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Leivonmäki 

Tuovinen, Pentti, johtaja, Uudenmaan liitto 

Vanhatalo, Tuula, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Hyvinkää 

Vanne, Pertti, kansliapäällikkö, Helsingin kaupunki 

Venho, Tapani, kaupunginjohtaja, Forssa 

Vilavaara, Auni-Marja, hallintojohtaja, Valtioneuvoston kanslia 

Viljakainen, Hannele, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Anjalankoski 

Välikangas, Anne-Marie, neuvotteleva virkamies, sisäasiainministeriö 

Väänänen, Olli-Pekka, johtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y. 

YLE, toimittaja, alueuutispalvelu 

Ylikylä-Leiva, Helena, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Lemu

Vuonna 2003 ilmestyneet julkaisut: 

1 • 2003 Arviointia ja laskelmia kuntien 

rahoitusjärjestelmän kehittämiseksi 

Kunnallistalouden ja –hallinnon 

neuvottelukunta 

Valtionosuusjaosto 

2 • 2003 Loimaan ja Loimaan kunnan 

kuntajakoselvitys 

Selvitysmies Arto Koski 

3 • 2003 Itä-Lappi-työryhmän loppuraportti 

4 • 2003 Kuntien yhdistymisten vaikutukset kuntien 

menoihin 

Antti Moisio ja Roope Uusitalo 

5 • 2003 Kunnallishallinnon eettiset periaatteet 


Kunnallishallinnon eettiset periaatteet 


Julkaisujen verkkoversiot: www.intermin.fi/julkaisut 

Julkaisutilaukset: Sisäasiainministeriö, Anja Pitkänen 

PL 26, 00023 Valtioneuvosto, p. (09) 160 44534 

julkaisutilaukset@intermin.fi 

Hinta 25 euroa + alv + toimituskulut 

Sisäasiainministeriön monistamo 

Helsinki 2003

Kunnallishallinnon eettiset periaatteet seminaariraportti.pmd - Poliisi

Transform your PDFs into Flipbooks and boost your revenue!

Delete template?

Save as template ?