APUA! 32010 - Punainen Risti

punainenristi.fi

APUA! 32010 - Punainen Risti

APUA! 32010

Katastrofirahasto tiedottaa


Haiti toipuu

hiljalleen

Haitissa rakennetaan nyt kiireesti asumuksia

ennen hurrikaanikautta. Valtavan paljon on jo

saatu aikaan, kiitos sinun.

Suomen Punaisen Ristin liikkuvan klinikan väki

saapui Haitin pääkaupunki Port-au-Princeen lauantaina

16.1., neljä päivää maanjäristyksen jälkeen.

Tuhojen laajuus oli mykistävä. Oli järkyttävää,

miten suuri osa taloista oli romahtanut.

Pystyssä olevista taloistakin pelottavan moni

näytti siltä, ettei niissä enää koskaan voi asua.

Kaduilla oli viikonloppuna aavemaisen hiljainen

tunnelma. Ihmiset olivat apaattisia, lannistuneita.

He vain istuivat hiljaa kaduilla tavaroidensa

vieressä.

Tuo tunnelma muuttui parissa päivässä, kun

apua alkoi virrata maahan, ja ihmiset huomasivat,

että heitä autetaan. Oli hienoa nähdä, miten nopeasti

apu pääsi Suomesta matkaan. Meidän klinikkamme

oli täydessä toiminnassa viisi päivää

maanjäristyksen jälkeen. Pian sen jälkeen meitä

seurasi suomalais-saksalainen kenttäsairaala ja

valtava määrä avustustarvikkeita.

En ikinä unohda Haitin Punaisen Ristin vapaaehtoisia

ja heidän valtavaa haluaan auttaa. Eräs

tapaamani Punaisen Ristin vapaaehtoinen oli tulossa

töistä, kun maanjäristys alkoi. Nuori mies

näki, kun hänen kotikaupunkinsa luhistui minuutissa.

Silti hän oli heti valmis auttamaan. Hän sitoi

haavoja ja kantoi pienimpiä lapsia vielä pystyssä

olevaan sairaalaan saamaan hoitoa. Hän

uurasti aamukolmeen auttaen muita, vaikka ei

tiennyt, mitä hänen omille rakkailleen tai kodilleen

oli käynyt.

Haitilaiset olivat saamastaan avusta valtavan

kiitollisia. Ne kiitokset kuuluvat sinulle. Haitiin lähetetyn

avun saivat aikaan jokainen Punaiselle

Ristille lahjoittanut ja viime syksyn Operaatio

Nälkäpäivänä uurastanut. Sinä teit toivosta totta.

Kiitos.

Noora Kero

Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä

APUA! Katastrofirahasto tiedottaa

Katastrofirahaston tiedote ilmestyy

neljä kertaa vuodessa.

Toimitus: Hannu-Pekka Laiho, vastaava,

Taina Keinänen, toimitussihteeri 09 1293 264

Kansikuva: IFRC

Taitto: Limukka / Leena Aalto

Osoitteenmuutokset:

lahjoitukset@punainenristi.fi

09 12931 / lahjoittajarekisteri

Suomen Punainen Risti,

Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki

Painopaikka: Hansaprint, Vantaa.

Designer’s Matt 90 g

- 2 -


APUA TARVITAAN

Nälkäkausi

tuli jäädäkseen

Kun Nigerissä aiemmin puhuttiin nälkäkaudesta, sillä tarkoitettiin kesäkuukausia,

jotka vietettiin satoa odotellen. Tänä vuonna nälkäkausi sai uuden merkityksen.

Lapiot ja kirveet heiluvat 47 asteen helteessä,

kun miehet ja naiset kaivavat maata Bambéyen

kylässä Nigerissä. Eroosion takia maa on pelkkää

hiekkaa, eikä kasvillisuutta juuri ole.

Pöllyävä maa kertoo lohdutonta kieltään Nigerin

ruokapulasta. Koska viime sadekaudella vettä

tuli hyvin niukasti, lähes 8 miljoonaa nigeriläistä

näkee nyt nälkää. Viljelijöillä

ei ole viljaa, jolla voisi ruokkia

perheen. Heillä ei ole rahaa, jolla

ruokaa voisi ostaa. Eikä heillä

ole siemeniä, joista seuraavan

sadon saisi kasvatettua.

Pengerrysten

elintärkeä tehtävä

Kahdeksan lapsen isä, Moustapha Ibrahima,

pyyhkii hikeä otsaltaan ja nojaa hetkeksi lapioonsa.

Hän viljelee työkseen papuja, hirssiä ja durraa.

Viime vuoden sato jäi olemattomaksi, koska sateita

ei tullut. Nyt Ibrahima työskentelee Punaisen

Ristin hankkeessa, jossa kaivetaan pengerryksiä

kuivuneeseen maahan.

– Meillä ei ole yhtään viljaa varastossa. Tällä

hetkellä perheeni syö kaalinlehtiä. Täällä työskentely

on ainoa keino saada ruokaa perheelleni,

Ibrahima kertoo.

Punaisen Ristin

hankkeesta saa

elantonsa 1500

satonsa menettänyttä

ihmistä.

Punaisen Ristin hankkeesta saa kahden kuukauden

aikana elantonsa 1500 satonsa menettänyttä

ihmistä. Kun kylvökausi on käsillä, jakaa Punainen

Risti viljelijöille siemenviljaa ja ruoka-apua.

Suomen Punainen Risti lähetti Euroopan komission

tukemana Nigeriin ruoka-apua 25 000 eurolla.

Pienten lasten

kauhea nälkä

Läheisessä Tazan kylässä Nigerin

Punaisen Ristin vapaaehtoiset

auttavat paikallisessa terveyskeskuksessa.

Tällä kertaa punnitukseen

tulee sata lasta. Puolet

heistä on aliravittuja.

Yksi heistä on 18 kuukautta

vanha Ismael. Pieni poika itkee paljon, ei suostu

syömään, eikä jaksa leikkiä. Terveysasemalta

hän saa maissi-soija -seosta, jota silminnähden

piristynyt poika seuraavana päivänä lappoo tarmokkaasti

suuhunsa.

Nigerin sato korjataan syyskuussa. Jos sateet

ovat tulleet ja vilja on korjuukelpoista, osa perheistä

saa ruokaa itselleen. Jos siemenviljaa ei

riitä kaikille, nälkäkausi on tullut jäädäkseen.

Noora Kero

Pieni Ismael sai Nigerin Punaiselta Ristiltä

maissi-soija -seosta. Nyt tenava jaksaa

jo vähän leikkiäkin.

- 3 -


APUA MAAILMALLE

Maailmassa on tällä hetkellä yli miljardi aliravittua

ihmistä. Operaatio Nälkäpäivän tavoitteena

on kerätä 3 miljoonaa euroa Punaisen

Ristin katastrofirahastoon.

Andreas von Weissenberg

Kauhea

nälkä

16.–18.9. 30-vuotias Operaatio

Nälkäpäivä palaa juurilleen ja

tuo esiin maailman nälän.

Vuonna 1980 Itäisessä Afrikassa kärsittiin pahasta

nälänhädästä. Uutisissa nähtiin, kuinka pakolaisleireillä

nähtiin nälkää, ja miten kuivuus vei

sadon toisensa jälkeen. Suomen Punaisen Ristin

Pälkäneen osastossa virisi ajatus: Syödään itse

yhtenä päivänä vähemmän ja lahjoitetaan säästyneet

rahat nälänhädän uhrien auttamiseksi. Operaatio

Nälkäpäivä oli syntynyt.

Tänä syksynä 30-vuotias Nälkäpäivä palaa

juurilleen. Keräyksen teemana nälkä on nyt ajankohtaisempi

kuin vuosikymmeniin. Maailmassa on

tällä hetkellä yli miljardi nälkää näkevää ihmistä.

Se on enemmän kuin koskaan aiemmin.

- 4 -


APUA MAAILMALLE

Tule mukaan!

avustustilinumero 221918-68000

Operaatio Nälkäpäivä haastaa mukaan

juuri sinut! Tule keräämään vaikkapa 30

minuutiksi ja haasta kaverisikin mukaan!

Lisää intoa ja tiedot keräyspaikoista:

www.nalkapaiva.fi

Tilinumero: 221918-68000

IBAN: FI06 2219 1800 0680 00

SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Kerääjä tekee

toivosta totta

Operaatio Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla Punainen

Risti voi auttaa nopeasti juuri siellä, missä

apua tarvitaan. Kun keräysvaroja ei ennalta sidota

tiettyyn kohteeseen, ovat ne käytettävissä nopeasti

heti, kun apua jossain päin maailmaa tarvitaan.

Viime syksyn Operaatio Nälkäpäivänä kerättyjen

varojen ansiosta Suomen Punainen Risti pystyi

auttamaan heti esimerkiksi Haitin maanjäristyksen

jälkeen. Ilman kerääjiä nopea apu olisi ollut

mahdotonta.

Operaatio Nälkäpäivässä kerätyillä varoilla autetaan

hädänalaisia ihmisiä myös Suomessa. Kotimaassa

hätäapu on usein henkistä. Vuosittain

lahjoitusvaroilla autetaan satoja vaikeaan tilanteeseen

joutuneita suomalaisia.

Nälän monet

kasvot

Kauhea nälkä

Luonnonkatastrofin tuho on aina valtava. Kotien

lisäksi maanjäristykset ja hirmumyrskyt runtelevat

ihmisten pellot, työvälineet ja karjan

– heidän elinkeinonsa.

Paras tapa taistella nälkää vastaan on ehkäistä

sen syitä. Luonnonkatastrofeihin varautuminen

ja nopea hätäapu on Punaisen Ristin perustyötä

joka puolella maailmaa.

Anna ruokarauha

Sodat pakottavat ihmiset jättämään kotinsa ja

elinkeinonsa. Pakolaisleireillä nälkä on usein läsnä,

ja kotiin palattua ihminen kohtaa tuhotut pellot.

Usein nälkä on myös konfliktien syy. Kun maa

ei riitä elättämään nälkäisiä, pakottaa epätoivo

tarttumaan aseisiin.

Konfliktin iskiessä Punainen Risti jakaa ruokaa

ensin hätäapuna. Hätätilanteen jälkeen ihmisiä

autetaan saamaan tuhoutuneet elinkeinonsa

takaisin, jotta elämä voisi taas jatkua.

Näe nälkä

Maailman nälkä on hiljaista, sillä se johtuu usein

meille näkymättömistä katastrofeista. Nälän kierteen

voi aiheuttaa esimerkiksi vakava tautiepidemia.

Sairauden vuoksi kokonaiset kylät kärsivät

hiljaa, kun pelloille ei riitä enää tervettä työväkeä.

Operaatio Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla autetaan

myös heitä, joiden nälkä ei näy tai kuulu.

Punainen Risti auttaa ihmisiä viljelemään oman

ruokansa pienillä viljelmillä ja kouluttaa ihmisiä

pitämään huolta terveydestään.

Papua tarvitaan

Ilmastonmuutos iskee kovimmin niille alueille, jotka

jo kärsivät äärimmäisistä luonnonoloista. Kun

kuivuus ja niitä usein seuraavat tulvat vievät sadon

toisensa jälkeen, on nälän kierre jatkuva.

Punainen Risti kouluttaa perheitä viljelemään

uusin keinoin. Samalla kehitetään tulvavaroitusjärjestelmiä,

jotta tulevaisuuden tulvat eivät enää

veisi ihmisiltä kaikkea.

- 5 -


Kotiinpaluu

on Kirgisiassa

raskas

”Näin vanhan naisen jonottamassa telttojenjakopisteellä

kyyneleet silmissä. Hän joutuu pystyttämään

teltan poltetun kotinsa viereen ja

aloittamaan kaiken alusta”, Jakob Kellenberger.

REUTERS, Shamil Zhumatov


APUA MAAILMALLE

Kesäkuun puolivälissä Oshin kaupunkia Kirgisiassa

repivät väkivaltaiset yhteenotot. Noin 300 000 ihmistä

joutui pakenemaan taisteluita Uzbekistaniin. Nyt he ovat

palanneet tuhoutuneeseen kotikaupunkiinsa, jossa avun

tarve ei suinkaan ole ohi.

Kirgisian kesäkuisissa väkivaltaisuuksissa kuoli

satoja ja loukkaantui tuhansia ihmisiä. Sadat tuhannet

pakenivat naapurimaa Uzbekistaniin, ja

elivät viikkoja väliaikaisissa leirikyhäelmissä. Vaikka

Punainen Risti toimitti leireihin ruokaa ja muita

hätäaputarvikkeita, oli ihmisten hätä suuri. Pelko

omaisten ja oman kodin puolesta kalvoi kotoaan

paenneiden mieltä.

Nyt pakolaiset ovat päässeet palaamaan kotikaupunkiinsa.

Vaikka konflikti näyttää olevan tältä

erää ohi, ei kotikaupunki ole enää entisensä.

Oshissa on pulaa ruoasta, suojasta ja sairaanhoidosta.

Kokonaisia kortteleita on poltettu, ja monen

koti on tuhoutunut täysin.

– Näin vanhan naisen jonottamassa telttojenjakopisteellä

kyyneleet silmissä. Hän joutuu

pystyttämään teltan poltetun kotinsa viereen ja

aloittamaan kaiken alusta, kertoo Oshissa vieraillut

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean puheenjohtaja

Jakob Kellenberger.

– Oshin kaduilla näkyy paljon taloja ja kauppoja,

jotka ovat täysin tuhoutuneet. Kestää kauan

ennen kuin ihmiset voivat jatkaa tavallista elämäänsä.

Suomesta 400 000 konfliktin uhreille

Suomen Punainen Risti avusti Kirgisian konfliktia

paenneita ihmisiä 400 000 eurolla. Varat apuun

saatiin Suomen ulkoministeriöltä. 200 000 eurolla

hankittiin avustustarvikkeita Uzbekistanin pakolaisleireillä

majoittuneille ihmisille. Uzbekistaniin

lennätettiin 8 385 huopaa, 2 160 vesikanisteria

ja 3 580 keittiötarvikepakkausta.

Pakolaisten kotiinpaluun myötä avustustarvikkeet

tullaan kuljettamaan osittain rajan yli Kirgisian

puolelle. Osa tarvikkeista jää Uzbekistanin

Punaisen Puolikuun varastoihin mahdollisia tulevia

katastrofeja varten.

Ruokaa, suojaa ja sairaanhoitoa

200 000 eurolla Suomen Punainen Risti puolestaan

tukee kansainvälisen Punaisen Ristin työtä

Kirgisiassa. Heinäkuun puoleenväliin mennessä

Punainen Risti ja Kirgisian Punainen Puolikuu

oli jakanut ruokaa yli 200 000 ihmiselle. Lisäksi

kotinsa menettäneille ihmisille on jaettu muun

muassa ruoanlaittovälineitä, huopia, telttoja ja

hygieniapaketteja. Kaikkiaan Punainen Risti on

lennättänyt Kirgisiaan noin 600 tonnia humanitaarista

apua.

Aiemmin tänä vuonna puhjenneiden mellakoiden

yhteydessä kansainvälinen Punainen Risti

koulutti noin 130 kirgisialaista kirurgia hoitamaan

ampumahaavoja. Heidän osaamisensa toivotaan

nyt auttavan eteläisen Kirgisian ylikuormitettua

terveydenhuoltohenkilökuntaa.

Anna ruokarauha

Operaatio Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla autetaan myös konfliktien uhreja joka puolella

maailmaa. Punaisella Ristillä on konfliktitilanteissa kansainvälisten sopimusten suoma

ainutlaatuinen oikeus ja velvoite auttaa konfliktin uhreja. Paikallisten vapaaehtoistensa

tekemän työn ja ympäri maailmaa auttavien lahjoittajien tuen avulla Punainen Risti

on voinut auttaa sotien uhreja jo yli 150 vuoden ajan.

- 7 -


AJANKOHTAISTA

30-vuotias Operaatio Nälkäpäivä haastaa sinut mukaan!

Ari Räsänen

Kolmekymppisellä keräyksellä on tänä vuonna

juhlavuoden mukaiset tavoitteet. Tavoitteena on

saada kokoon 3 miljoonaa euroa ja innostaa mukaan

30 000 kerääjää. Juuri sinä voit olla mukana

auttamassa!

Kerääjänä voit lahjoittaa vaikkapa vain 30 minuuttia

ajastasi. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa

www.nalkapaiva.fi ja haasta kaverisikin mukaan.

Kerääjäksi voit tulla myös keräyksen aikana

ilman ennakkoilmoittautumista.

Lahjoittajana olet ensimmäinen linkki avun

ketjussa. Kilauta lippaaseen haluamasi summa

tai klikkaa apu perille verkkopankissa.

Nälkäpäivän nettisivuilta löydät myös Nälkäpäivän

tapahtumakalenterin ja monia muita

hauskoja tapoja olla mukana keräyksessä. Käy

katsomassa, mitä Nälkäpäivänä tapahtuu sinun

paikkakunnallasi!

Näe nälkä. Ota herkkuhaaste vastaan!

Operaatio Nälkäpäivän nettisivuilla voit haastaa itsesi ja kaverisi

herkkuhaasteeseen. Jätä parina päivänä herkut syömättä ja

lahjoita säästyneet rahat keräykseen. Donitsin hinnalla lahjoitat

puuroaterian pienelle kylälle, illallisen hinnalla annat pullon maitoa

sadalle lapselle.

Nälkäpäivän reseptit

innostavat kokeilemaan

Nälkäpäivän alkuperäinen ajatus oli: ”Syö yhtenä

päivänä kevyemmin tai edullisemmin ja lahjoita

säästyneet rahat heille, joilla on nälkä aina.” Pälkäneellä

vuonna 1980 syntynyt ajatus on edelleen

erinomainen ja ajankohtainen.

Tämän vuoden Nälkäpäiväreseptit on koottu

vuosien varrelta ja monet niiden raaka-aineista

löytyvät läheltä, kenties sinunkin kaappiesi pohjalta

tai lähimetsiköstä?

Resepteihin pääset tutustumaan osoitteessa

www.nalkapaiva.fi

Operaatio

Nälkäpäivän

lahjoituspuhelimet:

0600 12210

(9,85 euroa + pvm)

0600 12220

(19,95 euroa +pvm)

Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen apu 8.4.–30.7.2010

Kooste kansainvälisestä avusta on luettavissa osoitteessa

www.punainenristi.fi/katastrofirahasto_tiedottaa

More magazines by this user
Similar magazines