ey053 - SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry

sey.fi

ey053 - SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry

3•2005

100

vuotta/år

PYSÄYTÄ PENTUTEHTAILU


Sisällys

4 Eläinten ystävä täyttää 100 vuotta. Miten maailma ja lehti ovat tänä aikana muuttuneet?

6 Pentutehtailu ja lemmikkien halpatuonti ovat kasvava ongelma, joihin eläinten viikolla 4. – 10.10

kiinnitetään huomiota.

10 Nepalissa uskotaan sielun vaellukseen. Tämä näkyy myös eläinten kohtelussa – voihan eläin olla sielusi

seuraava majapaikka.

13 Miten Tatjanalle kävi? Lue Aura Koiviston pakina!

14 Arto Hokkanen on omistanut elämänsä loukkaantuneiden lintujen hoitamiselle

17 Tekeekö kemikaalidirektiivi tyhjiksi vuosien eläinkoetyön, pohtii Outi Vainio

18 Koe-eläinlaki muuttuu. Risto Rydman selostaa miten.

20 Eläinten ystävä 90 vuotta sitten

21 Jäsenyhdistyksiä Pirkanmaan suunnalta

22 Uutisia meiltä ja muualta

24 Metsäkoira tarvitsee kodin lämpöä

25 Kanakirja ja eläinlauluja

26 Uudet valvojat ja eläinsuojeluneuvojat. Kaikki valtakunnan valvojat ja eläinsuojeluneuvojat nyt luettelossa

yhteystietoineen!

30 Mitä kirpulle kuuluu?

31 Nuorena vitsa väännettävä.

Kansi: Lehtikuva/AFLO, sisäkansi: Hanna Oksman

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen ja Eläinten ystävä -lehden yhteystiedot ovat sivulla 17.

2


Juha Valste

PÄÄKIRJOITUS

LEDAREN

Sadan vuoden

matka

En sekellång

resa

Kuluva vuosi on Eläinten ystävän sadas. Ensimmäisestä

vuosikerrasta alkaen lehti on ilmestynyt joka vuosi

huolimatta sortokaudesta, sisällissodasta, pula-ajasta,

kolmesta eri sodasta toisen maailmansodan aikana sekä

valtavan nopeasti muuttuvasta maailmasta – mukaan lukien

myös suomalainen yhteiskunta.

Sadassa vuodessa yhteiskunnan rakennemuutos on ollut

suuri. Pientilojen ja maatalouden vallitsemasta, hevosten ja

lehmien Suomesta on tullut teollisuuden ja palvelujen tuottaja.

Maa, jossa myös eläintuotanto muuttuu koko ajan teollisemmaksi.

Maa, jossa eläinsuojelun toiseksi ja yhä kasvavaksi

painopisteeksi ovat tulleet monet erilaiset lemmikit.

Monet asiat ovat silti pysyneet samoina. Eläinten hyvinvoinnissa

ovat keskeisiä niiden elintilat, ravinto ja terveys. Pahoja

epäkohtia on nyt kuten ennenkin erityisesti eläinten kuljetuksissa

teurastamoille. Nyt ja ennen suurin osa väestöstä ei

halua maksaa ruoastaan senttiäkään enempää kuin on pakko

– vaikka jokainen ajatteleva ihminen pystyy kuvittelemaan,

millaiset elinolot ja teuraskuljetukset ovat olleet esimerkiksi

muutaman euron kilohintaan myytävillä broilereilla.

Sata vuotta ”Ellua”! Se on ollut pitkä ja mutkainen tie, mutta

tien kulkijat ovat koko ajan nähneet, mihin he ovat matkalla.

Ehkä tämä määränpää on kuin horisontti, jota tavoitteleva

saa huomata sen aina pakenevan edestään. Perille pääsy on

utopiaa, mutta se ei olekaan tärkeintä. Pääasia on pääseminen

yhä lähemmäksi tavoitetta. ■

Djurvännen fyller hundra år i år. Alltsedan den första

årgången har tidningen utkommit varje år trots

ofärdsår, inbördeskrig, kristider samt de tre olika

krigen under andra världskriget och trots att världen – liksom

också det finländska samhället – förändrats snabbt.

Under hundra år har strukturomvandlingen i vårt samhälle

varit stor. Från att ha varit ett land där småbruk och lantbruk

med hästar och kor dominerat har Finland blivit ett land som

inriktar sig på industri och servicetjänster. Ett land där också

djurproduktionen hela tiden blir alltmer industrialiserad.

Ett land där många olika slags sällskapsdjur gett upphov till

ett nytt alltmer ökande problemfält inom djurskyddet.

Mycket är dock oförändrat. Livsmiljön, födan och hälsan

är fortfarande de centrala faktorerna då det gäller djurens

välbefinnande. I dag liksom tidigare förekommer missförhållanden

i samband med slakttransporterna. Ett lika oförändrat

faktum är att de flesta människorna inte vill betala

en enda cent mer än nödvändigt för sin mat – trots att varje

tänkande människa kan föreställa sig hurdana levnadsförhållanden

och slakttransporter de broilrar varit med om

som säljs till några euros kilopris.

Ett helt sekel med Djurvännen! Det har varit en lång och

slingrig väg, men de som gått den här vägen har hela tiden

haft ett mål. Kanske det här målet är lika onåbart som horisonten,

som man inte heller kan komma fram till hur man

än försöker. Att nå målet är en utopi, men det är inte det viktigaste.

Huvudsaken är att man ständigt försöker komma allt

närmare målet. ■

Mieluummin hellyyttä kuin kovuutta.

3


4

Mitä paremmin hoidat eläimiä, sitä enemmän on meille niistä hyötyä.


Sata

Marika Selin

vuotta!

Eläinten ystävä -lehti on jo sadan vuoden ajan ollut olennainen

osa Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa.

Se on levittänyt eläinsuojeluaatetta, jakanut tietoa, ollut

yhdysside jäsenten kesken sekä esitellyt muille yhdistystä

ja sen toimintaa. Eläessään yhdistyksen ja yhteiskunnan

muutosten mukana lehti on peilannut ajan kulkua ja

eläinsuojelun kehitystä.

Eläinten ystävä -lehden ensimmäinen numero

julkaistiin näytenumerona tammikuussa

1906, ja ensimmäinen varsinainen

numero ilmestyi heti seuraavassa kuussa.

Lehti ja sen synty olivat pitkän suunnittelun

tulosta ja se oli alusta alkaen tarkoitettu elämään

pitkään. Suomen Eläinsuojeluyhdistys

oli perustettu viisi vuotta aiemmin, tosin aluksi

nimellä Uudenmaan Eläinsuojelusyhdistys.

Ensimmäisessä numerossa päätoimittaja T.

K. Forstén kirjoitti: ”Mennyt on se aika, jolloin

eläinsuojeluasiaa pidettiin hellätuntoisen mielenlaadun

ilmiönä. Aikamme jo arvostelee ihmisen

kristillistä sivistyskantaa hänen menettelytavastaan

eläimiä kohtaan. Suurempi häpeä

on olla aatteen vastustaja kuin on kunnia olla

sen kannattaja.”

Lehti jatkoi lehden linjan kuvausta: ”Ei astu

tämä heikko ase taisteluun aineellista etua,

kunniaa tai muuta katoovaa hyvää voittaakseen,

vaan pyytää se sulkeutua Suomen kansan

suosioon itsekkäisyyden, ajattelemattomuuden

ja tietämättömyyden hävittäjänä valmistamaan

siedettävämpää olemassaoloa parhaimmille

apulaisillemme jokapäiväisessä toimeentulotaistelussa.

Tarkoitustensa saavuttamiseksi

tahtoo se käytännöllisellä tavalla tehdä selkoa

velvollisuuksistamme luomakuntaa kohtaan,

Eläinten ystävä -lehden ensimmäinen

varsinainen numero ilmestyi helmikuussa

1906. Yhdistyksen nimi oli tuolloin

vielä Uudenmaan Eläinsuojelusyhdistys.

Samaa kansikuva-aihetta käytettiin aina

vuoteen 1932 asti!

antaa helposti noudatettuja neuvoja eläinten

hoidossa terveinä ja sairaina, olla yhdyssiteenä

haaraosastojensa kanssa j. n. e. Myöskin tulee

se luomaan katsauksia aatteemme kehittymiseen

muissa sivistysmaissa. Ohjelma ei tosin

näytä suurelta, mutta muokattava maaperä on

sitä suurempi, aseet ovat heikot, taistelu väsyttävä

ja kallis.”

Lehti ei alun perin ollut jäsenlehti, vaan sitä

tilasivat lähinnä jäsenyhdistykset. Lisäksi jaettiin

ilmaisnumeroita. Painos oli alkuvuosina

noin 300, mutta viidessä vuodessa se kipusi jo

noin tuhanteen. Yleinen periaate oli, että lehden

hinta ei saisi olla este sen tilaamiselle, niinpä tilaushinta

olikin aluksi vain 2 markkaa (nykyrahassa

n. 7 euroa). Alhainen hinta näkyi tietysti

lehden yleisilmeessä. Kuvalaatta maksoi satoja

markkoja, joten kuvat olivat harvinaisia ja samat

kuvat myös toistuivat.

Rahan arvon romahdettua kansalaissodan

jälkeen tilaushintoja luonnollisesti korotettiin,

mutta vuosimaksun todellinen arvo oli silti

huomattavasti laskenut. Vuoden 1923 tilaushinta

oli 10 markkaa, joka vastaa nykyrahassa

vain kolmea euroa. Vuonna 1932 hinta oli

kohonnut kaksinkertaiseksi eli 20 markkaan

(kuusi euroa). Vasta vuonna 1986 Eläinten ystävä

päätettiin muuttaa jäsenlehdeksi siten,

että tilausmaksu sisällytettiin yhdistyksen 60

markan (15 euroa) suuruiseen jäsenmaksuun.

Tilaaminen oli kuitenkin yhä mahdollista eijäsenillekin.

Lehden oli määrä ensin ilmestyä kerran

kuussa, sitten kuudesti vuodessa. Varsin usein

turvauduttiin kuitenkin kaksoisnumeroihin,

eli käytännössä numeroita tuli ilmoitettua vähemmän.

Viimeiset 15 vuotta lehti on virallisestikin

ilmestynyt neljästi vuodessa.

Pienestä ja tiiviistä yhä

väljempään

Sata vuotta sitten valokuvat olivat lehdissä

yleensäkin harvinaisia, niin myös Eläinten ystävässä.

Kuvat esittivät yllättävän usein ihmisiä

– kenties kuvalaatat oli saatu jostain valmiina.

Lisäksi käytettiin piirroskuvia, mutta nekään

harvemmin esittivät eläimiä. Yleisimpiä olivat

kuvat erilaisista ”eläinsuojelusvälineistä”:

sorkkasaksista, huuhdekannuista, juottoämpäreistä,

mahaputkista ynnä muista.

Ensimmäiset valokuvat lehden kanteen tulivat

vuosina 1920–1921 ja ensimmäiset värivalokuvat

vasta vuonna 1987. Väriä oli sentään

mukana jo joululehden kansipiirroksessa

vuonna 1933.

Kun kuvia ei ollut, oli alkuvuosien lehtien

sivuja elävöittämässä pieniä lausahduksia ja

huudahduksia. Ne olivat välillä suoranaisia

käskyjä tai kehotuksia kuten ”Tee kuorma kelin

mukaan!” tai ”Valjasta hevonen säällisesti!”,

välillä sananlaskumaisia lausahduksia kuten

”Millaiset kaviot, sellainen hevonen!” tai ”Hellä

hepo varsahansa, leskivaimo lapsehensa.”

Mukana on myös suurmiesten ajatuksia kuten

Emile Zolan: ”Pyhä tehtävä on suojella eläimiä

kärsimyksistä, joita me voimme estää” sekä

Fredrik Suuren: ”Ihmisen luonnetta voi arvostella

sen mukaan, miten hän kohtelee eläimiä”.

Myös myöhemmin uudelleen tutuksi tullut

”Oikeutta eläimille” löytyy Eläinten ystävästä

jo sadan vuoden takaa!

Alkuvuosien lehdet olivat pieniä vihkosia. Sivut

olivat täyteen ladottuja, tyhjää tilaa ei ollut.

Vähitellen sivut väljenivät, mutta etenkin sotia

seurannut pula-aika paperin säännöstelyineen

tiivisti lehden ladontaa jälleen. Jo vuoden 1930

tienoilla oli sivujen ilmettä piristetty käyttämällä

otsikoissa erilaisia kirjasimia, ja juttujen

ulkoasussa oli käytetty aikaisempaa enemmän

harkintaa muun muassa pyrkimällä sovittamaan

niitä aina omille sivuilleen.

Lehden sivukoko kasvoi 1938 ja hieman

jälleen 1955. Vuoteen 1987 sivukoko oli B5 ja

muuttui sitten nykyiseksi A4:ksi.

Millaiset kaviot, sellainen hevonen.

5


Lehdessä näkyy aika ja tekijä

Aluksi lehteä toimitti pitkään yhdistyksen

puheenjohtaja, everstiluutnantti T. K. Forstén

”ammattimiesten avustuksella”, kuten lehden

kannessa ilmoitettiin. Sisältö oli kunnianhimoisen

asiapitoinen, artikkeleita oli niin

poikimiskuumeen parantamisesta, vasikkain

teurastuksesta, hevosen kohtelusta tukinajossa

ja muuten sekä teuraseläinten kuljetuksesta.

Lisäksi lehdessä esiteltiin senaattori Onni

Schildt sekä kerrottiin Eläinsuojelustoimiston

kuulumisia.

Samalla sisällöllisellä linjalla lehti jatkoi

koko Forsténin toimikauden ajan. Hän jatkoikin

sekä yhdistyksen johdossa että lehden

toimituksessa aina kuolinvuoteensa 1927 asti.

Lehden sisältö muodostui lähinnä opettavaisista,

käytännönläheisistä artikkeleista, jotka

käsittelivät ennen muuta karjanhoidon ongelmia

sekä hevosten käsittelyä. Toki muunkinlaisia

artikkeleita oli: poleemisiakin kirjoituksia

vaikkapa kasvissyönnistä ja metsästyksestä

sekä esittelyjä ansioituneista eläinsuojelijoista

tai lintujen ruokinnasta. Myös kaunokirjallisia

kertomuksia ja runoja, jopa näytelmiä, oli

lehdessä silloin tällöin, samoin ulkomaisista

lehdistä lainattuja, suomeksi käännettyjä kuvauksia

milloin mistäkin erikoisuudesta tai

koskettavasta eläinkohtalosta. Sangen raskasta

asia-aineistoa pyrittiin selvästi elävöittämään

erilaisilla pikku-uutisilla, jotka olivat milloin

hellyttäviä, milloin karmaisevia.

Vuonna 1927 Forsténin seuraajaksi sekä yhdistyksen

puheenjohtajana että lehden päätoimittajana

tuli lääninsihteeri Vilho Selinheimo.

Lehti sai ensimmäistä kertaa toimitussihteerin,

Toivo Mähösen, ja se näkyi lehden ulkoasussa

etenkin erilaisina otsikkotyyppeinä. Lehden

linja pysyi kuitenkin hyvin samanlaisena kuin

Forsténin aikaan, paitsi että ”haaraosastojen”

kertomuksia ja ylipäätään tietoja yhdistyksen

toiminnasta oli aikaisempaa vähemmän.

1932 päätoimittajaksi tuli maisteri Aune

Hällfors, joka ei kuitenkaan kyennyt jatkamaan

työtään enää vuonna 1937 miehensä Rafael

Hällforsin kuoltua, vaan luovutti työn yhdistyksen

pitkäaikaiselle johtokunnan jäsenelle

ja lehden avustajalle Ilta Koskimiehelle. Jo ensimmäisen

naispäätoimittajan aikana lehden

linja muuttui entistä kaunokirjallisemmaksi, ja

sama jatkui Koskimiehen aikaan.

Ilta Koskimies oli paitsi harras eläinsuojelija

myös aktiivinen kulttuuri-ihminen. Hänen

aikanaan Eläinten ystävässä julkaistiin paljon

kristillistä aineistoa, joka välillä kuvasti

enemmän yleistä laupeutta ja hurskautta kuin

varsinaista eläinsuojelua. Hartaaseen linjaan

vaikutti epäilemättä myös tuolloin yhdistyksen

puheenjohtajana toiminut pastori Tor Westman.

Ilta Koskimies huolehti lehden ilmestymisestä

vaikeiden sotavuosien yli aina vuoteen 1952.

Hänen seuraajansa Kaisa Kivitie jatkoi lehden

toimittamista samassa kaunokirjallisessa hengessä,

olihan hän itsekin kirjailija. Entistä isommat

ja laadukkaammat valokuvat ilmensivät

kuitenkin uutta aikaa, samoin eläinaiheisten

elokuvien selostukset. Jopa kuvareportaaseja

nähtiin, ja ulkomaan uutisointiin tuli entistä

paneutuvampi linja. Aiemmin ulkomailta oli

kerrottu lähinnä sattumanvaraisia, hupaisia tai

koskettavia eläintarinoita, nyt käsiteltiin jo varsinaisia

eläinsuojeluaiheitakin.

Lemmikkieläinten määrän lisääntyminen

heijastui lehden sisältöön 1950-luvulla. Kissoista

ja koirista kertovien artikkelien ja kuvien

määrä kasvoi – joskus jopa yli äyräiden.

Sisällön suunnitelmallisuus ja eri eläinlajien

ja eläinsuojeluaiheiden välisestä tasapainosta

huolehtiminen kehittyi varsinaisesti vasta vuosituhannen

lopulla.

Vuonna 1959 lehti sai ensimmäisen ammattitoimittajan,

kun päätoimittajaksi tuli Rita

Pekki. Pekistä tuli lehden pitkäaikaisin päätoimittaja,

sillä hän jatkoi työtään aina vuoteen

1986. Pekin aikana paikallisosastojen ja valvojien

toimintaan alettiin lehdessä kiinnittää

taas hieman enemmän huomiota, ja lehti alkoi

julkaista myös runsaammin lukijoiden kirjoituksia.

Rita Pekin seuraajaksi tuli Merja Vehmas,

jolla oli toimittajatausta. Lehti sai uutta räväkkyyttä

etenkin pääkirjoituksiinsa. Kuvaukset ja

valokuvat julmasti kohdelluista eläimistä saivat

osan lukijoista takajaloilleen. 1980-luvun

lopulla alkoi myös kuulua kaikuja radikaalin

eläinoikeusaktivismin noususta maailmalla, ja

Vehmas ennusti ilmiön saapuvan Suomeenkin.

”Toivon hartaasti, että SEY:n kiiruhtaessa kohti

uutta vuosikymmentä, sanat yhä edelleen riittäisivät”,

Vehmas kirjoitti vuonna 1991. ”Näyttävämpään

toimintaan meillä on toki varaa

eikä sitä tarvitse kainostella, kunhan muistamme

ajatella aina tekemisemme loppuun asti.”

Pois päätoimittajan

yksinäisyydestä lehdenteossa

Merja Vehmaksen lopetettua Eläinten ystävän

tekemisen päädyttiin aivan uuteen tapaan lehden

johdossa. Päätoimittajaksi tuli yhdistyksen

puheenjohtaja Ilkka Koivisto, mutta toimitussihteeriksi

eli käytännössä lehden tekijäksi

eläinsuojelusihteeri Tiina Notko. Lisäksi perustettiin

toimitusneuvosto suunnittelemaan ja

kehittämään lehden sisältöä ja linjaa.

Ilkka Koiviston päätoimittajakaudella vakiintui

linja, jossa vankka ja monipuolinen eläinsuojelunäkemys

perustuu luotettaviin asiatietoihin

ja perehtyneisyyteen. Kirjoituksia tilattiin yhä

useammin kunkin erityisalan asiantuntijoilta.

Koiviston linjan mukaan eläinsuojelu ei saanut

pohjautua pelkkään tunteeseen vaan myös

tietoon ja harkintaan. ”Myötätunto on sinänsä

hyvä asia, mutta se vaatii aina järjen ohjausta,

jopa komentelua. Esimerkiksi toivottomasti

sairastuneelle tai vahingoittuneelle eläimelle

tehdään paras palvelus päästämällä se vaivoistaan

kivuttomalla kuolemalla, vaikka tämä

tehtävä tuntuu pahalta, tekee kipeää ja nostaa

kyyneleet silmiin”, kirjoitti Koivisto 1992.

Koiviston kaudella journalistinen ote kehittyi

ja lehden kiinnostavuuteen ja luettavuuteen

kiinnitettiin yhä enemmän huomiota sekä ulkoasun

että kirjoitustyylin puolesta. Toimitussihteereinä

ovat toimineet myös Pekka Vehviläinen,

Juha Valste, Annukka Laaksonen, Emmi

6

Käytä ainoastaan sileitä ja paksuja kuolaimia!


Manninen, Hannu Nieminen sekä Mauri Leivo.

Vuoden 2005 alussa päätoimittajana aloitti

Juha Valste. Nykyinen toimitussihteeri on Pekka

Hänninen.

Toimitusneuvosto on yhdistyksen hallituksen

vuosittain nimeämä työryhmä, joka yhdessä

pohtii lehden linjaa ja käytännön ratkaisuja.

Sekä julkaistut että suunnitteilla olevat lehdet

saavat kokouksissa huolellisen läpikäynnin

niin ulkoasun kuin sisällönkin osalta. Usein

jopa yksittäiset, lehteen aiotut kirjoitukset käsitellään

yhdessä, varsinkin silloin kun aihe on

tärkeä ja laaja.

Lehden toimittaminen ei ole koskaan ollut

päätoimi kenellekään, vaan työ on tehty joko

toimistossa tai muualla muiden töiden ohella.

Nykyisin ulkoasu tehdään tiiviissä yhteistyössä

painotalon kanssa niin, että varsinainen päätäntävalta

on toimitussihteerillä, mutta käytännön

työn tekee painotalon taittaja toimitussihteeriltä

saamiensa ohjeiden mukaan.

Lehti jakoon vaikka väkisin

Lehti on ilmestynyt katkoksitta jopa vaikeiden

sotavuosien yli, mikä oli varsin harvinaista.

Ilta Koskimies muisteli lehdessä myöhemmin,

miten käsikirjoituksia varjeltiin pommitusten

aikana, ja miten osa aineistosta myös tuhoutui

toimittajan koko kodin tuhoutuessa sodassa.

Sensuuri valvoi Eläinten ystävää: esimerkiksi

Korkeasaaren pommituksista ei lehdessä saanut

kertoa.

Rahavaikeuksien kanssa lehti on kamppaillut

kautta vuosikymmenten. Tilaushinnat eivät ole

kattaneet kustannuksia. Vuonna 1916 lehti sai

senaatilta julkaisutukea 500 markkaa (940 euroa),

ja myöhemminkin valtion tukea on tullut

silloin tällöin. Haaraosastoja, nykyisiä jäsenyhdistyksiä,

on eri aikoina kaivattu apuun talousvaikeuksissa:

alussa muistutettiin tavan takaa

tilausten tärkeydestä, myöhemmin järjestettiin

tilaushankintakilpailuja ja jo 1960-luvulla toivottiin

paikallisosastojen hankkivan lehteen

ilmoituksia – laihoin tuloksin. 1950-luvun jälkeen

mainoksia on lehdessä ollut vain harvoin.

Vuonna 1932 lehden ilmestyminen oli todella

vaakalaudalla taloudellisista syistä. Lakkauttamiseen

tai edes numeron ilmestymättä jättämiseen

ei onneksi sittenkään jouduttu turvautumaan.

Maisteri Aune Hällforsin toimittaessa

lehteä vuosina 1933–1936 hänen miehensä

maksoi itse osan lehden painokustannuksista

muutaman vuoden ajan.

Usein lehti on ollut vaarassa myöhästyä, ja

silloin tällöin se on tullutkin lukijoille aikataulusta

jääneenä. 1950-luvulla myöhästymiset

olivat niin yleisiä, että niihin jouduttiin vakavasti

puuttumaan.

Koko kansan lehti

Yhdistyksen toiminnan alussa yksi aktiivisimmista

haaraosastoista oli nuorison Sylviayhdistys,

jolle pitkään puuhattiin omaa lehteä.

Vuodesta 1909 Sylvia-aineistoa alettiin julkaista

Eläinten ystävässä. Jokaisessa numerossa

oli nelisivuinen Lastenlehti, jota saattoi tilata

myös erikseen. Pian Lastenlehti muutettiin

joka toinen kuukausi ilmestyväksi Nuorison

Eläinten-Ystäväksi, joka kuitenkin myöhemmin

sulautettiin Eläinten ystävään.

Aika ajoin lehdessä on ollut oma sivu tai

sivut lapsille ja nuorille. 1983 ryhdyttiin toimittamaan

omaa, erikseen alle 15-vuotiaille

jäsenille lähetettävää Miniellua, mutta kokeilu

jäi lyhytaikaiseksi. 1990-luvun Ilonan palstaa

jatkaa nyt Kirpun nurkka.

Viihdeaineistoon on lehdessä viime vuosikymmeninä

suhtauduttu varauksella. Joskus

on julkaistu esimerkiksi sanaristikoita, mutta

yleensä kevyemmätkin tekstit kuten pakinat

ja lastenpalstat on pyritty tekemään niin, että

niissä on myös eläinsuojelullista sisältöä.

Lehdestä on kaivattu myös ruotsinkielistä

painosta, mutta sen julkaisemiseen ei ole ollut

varoja. Pääkirjoitus on kuitenkin pitkään julkaistu

myös ruotsiksi, samoin pieni osa muuta

aineistoa. Rita Pekin aikaan lehdissä oli ruotsinkieliset

yhteenvedot sisällöstä.

Vuonna 1994 lähetettiin lukijakysely satunnaisotannalla

200 jäsenelle. Vastausten perus-

Eläinten ystävän kannet ovat eri

vuosikymmeninä olleet hyvin erinäköisiä.

Vielä 1940 luvulla kansissa ei käytetty kuvaa

kuin joulunumeroissa. Muuten kansiin oli

sisällytetty pieni runo tai muuta opettavaista

tekstiä. 1950-luvulla kannen aiheena

oli usein eläin ja ihminen, kuten tässä

tunnelmallisessa Maija Karman tussityössä.

1960-luvun kannet olivat viisikymmentäluvun

tapaan asiallisia ja kauniisti sommiteltuja.

Lisävärillä tuotiin ajanhenkeen kuuluvaa

räväkkyyttä lehden yleisilmeeseen. Tuolloin

otettiin käyttöön myös kirjasintyyppi, joka

palvelee edelleen Eläinten ystävän kannessa!

Eläinten ystävän kannet ovat heijastaneet

myös aikansa taidesuuntia, kuten vuoden

1976 kollaasimaisessa kannessa nähdään.

Tekijä on tuntematon. 1980-luvulla

mustavalkokuva oli vielä arvossaan, mutta

1990-luvulla Eläinten ystävä sai vihdoin

värilliset kannet. Tässä Marjaana Jokitalon

”Kana, joka sai lentämisen taidot”. Työ

sai kunniamaininnan piirustuskilpailussa.

Tämän numeron sivuille on lainattu sitaatteja

vuoden 1911 Eläinten ystävästä. Moni niistä

on edelleen varsin ajankohtaisia!

teella Eläinten ystävän sisältöön oltiin tyytyväisiä.

Yli 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä,

että lehti oli onnistunut eläinsuojeluasioiden

esilletuomisessa erittäin tai melko hyvin. Lemmikkieläinartikkelit

olivat suosituimpia, sitten

eläinrääkkäystapaukset. Myös luonnonvaraisista

eläimistä kertovista artikkeleista ja valvojahaastatteluista

pidettiin, ja eläintarinoita ja

koe-eläinaiheen käsittelyä toivottiin lisää.

Nykyisin palautetta lehdestä kerätään Lehden

paras juttu –äänestyksillä. Vastauksissa

kommentoidaan usein lehteä myös yleisesti.

Joensuulainen Tarja Ryhänen kirjoitti heinäkuussa:

”Lehden kaikki jutut tuli luettua tarkkaan

eli koko lehti on oikein loistava. Paranee

vanhetessaan.” ■

Keritse aina lampaat kampasaksilla.

7


E l ä i n t e

Pysäyt

Eläinten viikon 4. – 10.10

teemana ovat tänä

vuonna pentutehtailu ja

lemmikkien salakuljetus.

Pimeän pennun ostaja

tukee teollaan laitonta ja

epäeettistä toimintaa – aina

laitonta kauppiasta ei ole

helppo tunnistaa. Pimeänä

hankittu pentu voi olla

myös sairas tai vailla asian

mukaisia rokotuksia.

Salakuljetettu koira

Olin hankkimassa koiraa. Halusin valkoisen koiran, ja seurailin ilmoituksia myytävistä pennuista.

Löysin ilmoituksen pennuista, jotka olivat tavallista hintatasoa selvästi edullisempia.

Pennuista pyydettiin 450 euroa. Ilmoitus oli lehdessä, jossa voi ilmoittaa ilmaiseksi.

Soitin ilmoituksessa annettuun numeroon. Puhelimeen vastasi nainen, joka kuitenkin sanoi,

ettei tiedä pennuista oikeastaan mitään, ja antoi minulle toisen numeron. Sitä kautta

sainkin kiinni toisen naisen, joka hyvin innokkaasti alkoi kertoa pennuista.

Menin katsomaan pentuja pieneen kerrostaloasuntoon. Asunnossa oli ainakin kuusi koiranpentua,

joiden kaikkien nainen kertoi olevan samanikäisiä. Minun oli vaikea uskoa naista,

sillä pennut olivat hyvin erikokoisia. Hänen tietonsa koirista tuntuivat muutenkin puutteellisilta,

mutta hän peitti kaikki orastavat epäilykseni esiintymällä vakuuttavasti.

Pentu kuitenkin hurmasi minut ja ostin sen. Nainen kertoi, että pentu on madotettu, mutta

puhetta sen rokotuksista ei ollut, vaikka kyseessä oli ulkomailta Suomeen tuotu pentu. En

saanut sen mukana mitään papereita.

Pentu oli kymmenviikkoinen tullessaan minulle. Kun se oli ollut viikon luonani, sen kunto

alkoi heiketä nopeasti ja se oksensi ja ripuloi jatkuvasti. Veimme sen nopeasti eläinlääkärille,

jossa sille annettiin tehohoitoa usean päivän ajan. Surukseni pentu ei kuitenkaan selvinnyt.

Se kuoli kahden viikon kuluttua. Eläinlääkärin mukaan pennulla oli parvo.

Yritin soittaa pennun myyneelle naiselle heti pennun sairastuttua, mutta hän ei vastannut.

Lähetin hänelle tekstiviestejä, joihin nainen vastasi pahoitellen tilannetta. Hän ei kuitenkaan

edelleenkään soittanut.

Kun pentu kuoli, vaadin rahoja takaisin. Aluksi myyjä yritti tarjota uutta koiraa tilalle.

Vasta kun rupesin uhkailemaan asian viemisellä eteenpäin, nainen suostui palauttamaan

ostohinnan. Eläinlääkärikulut jäivät kuitenkin minun maksettavikseni. Pentua raha ei tietysti

tuonut takaisin.

8

Kaisa

Tarinan nimi on muutettu ja kuva ei esitä salakuljetettua pentua.

Viime vuosina varsinkin pienten koirien

sekä rotukissojen suosio on kasvanut

jatkuvasti, ja suosion myötä on syntynyt

otolliset markkinat myös eläinten liukuhihnatuotannolle

ja halpatuonnille. Kun rekisteröidystä

rotukoirasta tai -kissasta voi joutua

maksamaan jopa yli tuhat euroa, houkutus ostaa

halvempi kotimaisen pentutehtaan kasvatti tai

itätuontikoira on suuri.

Pentutehtailijat kasvattavat koiran- ja kissanpentuja

mahdollisimman halvalla eläinten

hyvinvoinnista piittaamatta. Yleensä pentuja

tuotetaan myös mahdollisimman paljon. Tällainen

eläintuotanto on raakaa bisnestä, jossa

kärsijöiksi joutuvat yleensä niin eläimet kuin

eläimen hankkineet ihmisetkin.

Kesäkuun lopulla nousi otsikoihin yli sadan

koiran huostaanotto Valkealassa. Pentutehtailuongelma

tuli hetkessä suuren yleisön tietoisuuteen.

Eläinsuojeluvalvojat ja -viranomaiset ovat

kuitenkin painineet ongelman kanssa jo pitkään.

Valkealankin tilanteen kanssa oli taisteltu vuosia:

nainen oli saanut jo vuonna 2002 ensimmäiset

sakot eläinten puutteellisesta hoidosta ja liian

suuresta lukumäärästä sekä määräykset tilanteen

parantamiseksi. Kun muutosta parempaan

ei kuitenkaan tapahtunut, koirat lopulta huostaan

otettiin. Osa koirista oli jo niin huonossa

kunnossa, että ne jouduttiin lopettamaan.

Valitettavasti Valkealan esimerkki ei ole ainoa:

vastaavanlaisia pentutehtaita löytyy Suomesta

lukuisia. Vaikka suuren koiramäärän huostaanotto

yhdellä kertaa nousee uutisaiheeksi, ei

pelkkä koirien lukumäärä kerro vielä kaikkea

eläinten hyvinvointiongelmista – pentutehtailu

onnistuu jo muutamankin nartun avulla.


n v i i k k o 4 . — 1 0 . 1 0 .

ä pentutehtailu!

Laura Uotila

Jotain salattavaa

Pentutehtailulle on tyypillistä toiminnan piilottelu.

Ostajia ei päästetä tiloihin, joissa pennut

ovat kasvaneet, eikä kasvattaja halua välttämättä

näyttää edes pentujen emoa. Joskus pennut

myydään kokonaan toisesta paikasta kuin missä

ne on kasvatettu. Usein kasvattajilla on lukuisia

erirotuisia pentueita yhtä aikaa. Myyjää ei myöskään

kiinnosta, minkälaiseen kotiin pentua

ollaan hankkimassa. Suuri osa myytävistä pennuista

on sekarotuisia tai rekisteröimättömiä,

mutta myös rotukoiria rekisteröivä kasvattaja

voi syyllistyä pentutehtailuun.

Pelkkä rekisteritodistus ei ole takuu eettisestä

kasvatustoiminnasta. Kennelliiton rekisteröintiehtojen

mukaan nartun pentueiden välin tulee

olla 10 kuukautta, mutta koska nartuille tulee

kiima-aika tätä useammin, voi rahanahne koirankasvattaja

teettää rekisteröityjen pentueiden

välissä rekisteröimättömän pentueen. Nämä ns.

välipentueet selitetään usein vahinkoastumisesta

syntyneiksi – eläimistään vastuuta kantavalle

kasvattajalle sellaista sattuu vain ani harvoin.

Rekisteröityjenkin koirien kasvatus alkaa tuntua

tehtailulta, mikäli kasvattajalla on tapana astuttaa

narttunsa jo ensimmäisestä juoksuajasta ja

sen jälkeen teettää pentuja aina sallitun kymmenen

kuukauden välein.

Rotukissat muodissa

Kissatkaan eivät ole säästyneet suunnitelmalliselta

pentutehtailulta. Rotukissojen suosio on

kasvanut, ja erityisesti harvinaisempien kissarotujen

kysyntä ylittää tarjonnan, mikä on luonut

raon myös kissanpentujen tehtailulle. Rotukissat

maksavat yhtä paljon kuin rotukoiratkin, joten

bisnestietoiset tehtailijat tuottavat sitä, minkä

kysyntä on suurin ja hinta korkein. Emokissoilla

voi olla perinnöllisiä sairauksia, ja kasvattamossa

voi olla valloillaan erilaisia tarttuvia tauteja,

mutta tämä ei jarruta tehtailijoiden toimintaa.

Kissabisnestä tehdään myös sekarotuisilla kissanpennuilla.

Yleistä on erilaisten roturisteymien

teettäminen: esimerkiksi vuosi sitten Lahden

seudulta löytyi kylmä ja saastainen tehdashalli,

jossa olevat noin viisikymmentä erirotuista kissaa

saivat lisääntyä keskenään vapaasti. Ei liene

yllätys, että kissojen hoito ja olosuhteet olivat alta

kaiken arvostelun. Jotkut antavat kotioloissakin

eri rotua olevien kissojensa tehdä jatkuvasti keskenään

pentuja, koska niistä saa hyvän hinnan.

Useita salakuljetusketjuja jäänyt

kiinni

Viron ja Venäjän pentutehtaista salakuljetetaan

koiranpentuja Suomeen myytäviksi. Vuonna

2004 tuomittiin kaksi pirkanmaalaista naista

sakkoihin ja ehdolliseen vankeusrangaistukseen

lähes 200 koiranpennun salakuljetuksesta. Naiset

olivat tuoneet osan pennuista maahan itse ja

osittain he olivat käyttäneet kuriireja. Lisäksi he

teettivät koirillaan pentuja täällä. Naiset tuomittiin

mm. veropetoksesta sekä eläinsuojelurikkomuksesta

ehdollisiin vankeusrangaistuksiin

sekä sakkoihin. Eläintenpito- tai liiketoimintakieltoa

ei heille kuitenkaan määrätty.

Myös muita salakuljetusketjuja on jäänyt

kiinni. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa on tutkittavana

kaksi tapausta, joissa on kyse yhteensä

lähes parinsadan pennun salakuljetuksesta. Kun

pennut myydään Suomessa 600–1000 euron

hinnalla, on liiketoiminnassa kyse huomattavista

rahasummista.

Salakuljetetut pennut tekevät käsittämättömän

hyvin kauppansa, vaikka ne ovat usein liian

aikaisin vierotettuja ja sairaita. Myyjän väitteet

pennulle annetuista rokotteista ja pennun iästä

on monesti todettu valheellisiksi. Yksi salakuljettaja

pääkaupunkiseudulla jäi kiinni huolimattomuuttaan,

kun hän kauppasi pentua, joka oli

todistusten mukaan rokotettu jo ennen syntymäänsä.

Toisilta pennuilta taas on löytynyt eri

syntymäaika joka paperista. Eläinlääkärit ovat

saaneet hoidettavakseen pentuja, joiden myyjä

on väittänyt olleen myyntihetkellä kahdeksanviikkoisia,

mutta jotka todellisuudessa ovat olleet

korkeintaan viisiviikkoisia.

Osa salakuljetetuista pennuista kuolee jo matkalla

Suomeen ja osa pian uuteen kotiin päästyään.

Pentu voi sairastaa esimerkiksi tarttuvaa virusripulitautia

parvoa, kärsiä sisä- ja ulkoloisista

tai olla yleiskunnoltaan muuten niin heikko,

ettei se eläinlääkärin hoidosta huolimatta selviä.

Myös vaikeat perinnölliset sairaudet vaivaavat

usein itätuontipentuja.

Koiravälittäjät tuovat pentuja lähinnä Venäjältä

ja Baltian maista. Suosituimpia rotuja ovat

pienet seurakoirat kuten chihuahua, ranskanbulldoggi,

mopsi, kääpiövillakoira sekä erilaiset

pienten rotujen sekoituspennut. Rottweilerit ja

dobermannit ovat isoista roduista yleisimpiä.

Myytäväksi tuodaan myös dobermannin pentuja,

joilta on häntä ja korvat typistetty. Varsinkin

isojen rotujen pennut tuodaan maahan usein

hyvin pieninä, jotta kuljetus olisi helpompaa.

Suomeen tuodaan myyntiin tarkoitettuja pentuja

myös laillisesti muista EU-maista ja myös

EU:n ulkopuolelta. Vuonna 2003 eri raja-asemilla

tehtiin rajaeläinlääkärin tarkastus yhteensä 118

koiralle; vuonna 2004 vastaava luku oli 92. Viime

vuoden määrää pienensi Viron liittyminen EU:n

jäseneksi toukokuun alussa, jonka jälkeen rajaeläinlääkärin

tarkastusta ei ole enää tehty sieltä

laillisestikaan myytäväksi tuoduille koirille.

Epämääräistä ilmoittelua

Pentutehtaiden kasvattien myyntikanaviksi ovat

muodostuneet erityisesti lehdet, joissa ilmoittaminen

on ilmaista. Myös internetin ilmoituspalstat

ja teksti-tv ovat suosittuja kaupittelukanavia.

Ilmoituksissa käytettyjen puhelinnumeroiden

haltijoiden yhteystiedot ovat lähes aina

salaisia tai numerot ovat vain tilapäiseen käyttöön

hankittuja ns. prepaid-liittymiä. Ilmoitusten

yhteydessä käytetyt nimet ja paikkakunnat

vaihtuvat taajaan. Myyjä saattaa myös vaihtaa

puhelinnumeroitaan taajaan, jolloin häntä on

lähes mahdoton tavoittaa, jos pentu esimerkiksi

osoittautuu sairaaksi.

Samasta numerosta saatetaan myydä useita

erirotuisia ja eri-ikäisiä pentuja samaan aikaan.

Moni hämäräperäinen myyjä haluaa sopia tapaamispaikaksi

esimerkiksi jonkin pysäköintialueen,

jossa pentuja kaupataan ostajille suoraan

auton takaosasta. Myyjä saattaa myös tarjoutua

tuomaan pennun heti ostajan kotiin.

Pennunkatsoja puhutaan

pyörryksiin

Osa pentujen myyjistä käyttää voimakasta painostusta

myyntitilanteessa. Ostopäätös eläimestä

vaaditaan tekemään saman tien, eikä ostajalle

anneta mahdollisuutta harkita asiaa tai tutustua

pentuun useampia kertoja ennen päätöksen tekoa.

Ammattimaiset eläintenmyyjät ovat yleensä

taitavia puhujia ja huomaavat helposti, kuka on

ensikertalainen lemmikinhankkija. Tehokkaalla

myyntitaktiikallaan he saavat pennunostajat

päätymään nopeasti kaupantekoon. Usein kaupat

myös tehdään ilman kunnollista myyntisopimusta.

Toisaalta myyjä voi käyttää Suomen

Kennelliiton kauppakirjalomakkeiden kopioita

ja lisätä tällä tavalla vakuuttavuuttaan. Rekisteritodistus

luvataan lähettää jälkikäteen lisähinnasta,

”kun Kennelliitto on rekisteröinyt pennun

uuden omistajan nimiin”.

Ei myöskään kehuskelu Kennelliiton tai rotujärjestön

jäsenyydellä ole tae laadusta eikä edes

väitteiden todenperäisyydestä. Kennelliitosta

voi tarkistaa, onko kyseinen pentue ilmoitettu

rekisteröitäväksi. Harvoja poikkeuksia lukuun

ottamatta ostaja saa rekisteritodistuksen pennun

mukana, ja se kuuluu aina pennun hintaan.

Ostaja ilmoittaa itse tietonsa Kennelliittoon. ■

9


Työnorsuja käytetään Nepalin

eteläisimmissä osissa.

10

Tee kuorma kelin mukaan.


NEPAL

Teksti ja kuvat: Helena Telkänranta

Seison hotellin ylimmän kerroksen parvekkeella

ja katselen, kun aamu valkenee

Katmandun kujilla. Kottaraisen sukulainen

viidakkomaina istuu viereisellä TV-antennilla

ja laulaa taiturimaisesti. Muilta osin

Nepalin pääkaupunki on aamunkoiton hetkellä

kerrankin hiljainen.

Äkkiä kuulen takaani kuin kevyen askelen

äänen ja käännähdän ympäri. Taakseni on

ilmestynyt reesusapina, joka alkaa kaikessa

rauhassa syödä aamiaisekseen parvekekukkia.

Tämä luonnonvarainen eläin on istahtanut

metrin päähän minusta ja ruokailee ilmeisen

rentoutuneena. Lähes yhtä huoleton on aamukonserttiaan

jatkava maina, jonka istuinorrekseen

valitsema antennihäkkyrä on vain parin

metrin päässä minusta.

Vaikka eurooppalaisissakin kaupungeissa

näkee ihmisiin tottuneita luonnonvaraisia eläimiä,

Nepalissa kaupunkivillieläinten luottamus

ihmisiin on vielä silmiinpistävämpää. Tosin

sielläkään eläimet eivät voi luottaa aivan kaikkiin

ihmisiin – etenkään eurooppalaisiin. Päivemmällä

kaksi reesusapinaa hypähtää hotellin

pihalle ja istuutuu aurinkotuolien selkänojille.

Paikalla on kaksi hotellin nepalilaista työntekijää,

jotka näyttävät ilahtuvan niiden ilmaantumisesta,

keskeyttävät työnsä ja alkavat harjanvarsiinsa

nojaillen katsella apinoiden puuhia.

Idyllin keskeyttää valkoihoinen hotellivieras,

joka säntää närkästyneenä ajamaan apinat

tiehensä. Hotellin siivoojien ilmeet valahtavat

surullisiksi, mutta jyrkän hierarkkisessa nepalilaiskulttuurissa

heidän olisi sula mahdottomuus

millään tavalla puuttua arvoasemassa

”ylempänä” olevan hotellivieraan tekemisiin.

Elämän kunnioitus osa

kulttuuria

Eläinten luottavaisuus heijastelee nepalilaisen

kulttuurin omaleimaisuutta. Tämä Intian ja

Kiinan välissä sijaitseva pikkuvaltio oli pitkään

täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Vuoteen

1951 asti ulkomaalaisilta oli maahan yksiselitteisesti

pääsy kielletty, ja rajavalvonta oli

tiukkaa. Myöhemminkään maa ei ole omaksunut

kulttuurivaikutteita muualta kuin Intiasta.

Päinvastoin kuin monissa muissa kehitysmaissa,

Nepalissa ei näy länsimaiden vaikutusta

juuri missään.

Nepalilaisten suhde eläimiin juontaa juurensa

samasta lähtökohdasta kuin suuri osa

kaikesta muustakin maan elämänmenosta:

hindulaisesta ja buddhalaisesta kulttuurista.

Enemmistö nepalilaisista on hinduja, ja lopuista

lähes kaikki buddhalaisia. Nepal on maailman

ainoa maa, jossa hindulaisuus on valtionuskontona.

Sekä hindut että buddhalaiset uskovat sielunvaellukseen

ja pitävät selviönä, että sielu

voi seuraavassa elämässä päätyä yhtä hyvin

eläimen kuin ihmisen ruumiiseen. Siksi he pitävät

suvaitsevaisuutta eläviä olentoja kohtaan

hyveenä. Ja hyveellisestihän kannattaa toki

käyttäytyä, koska silloin omalla sielulla on paremmat

mahdollisuudet syntyä johonkin onnekkaaseen

ruumiiseen seuraavassa elämässä.

Vastaavasti tappaminen on synti, jota pyritään

välttämään: hyttysiäkin monet nepalilaiset vain

lempeästi hätistelevät kauemmas. Toisen tekemän

surmatyön hedelmistä nauttiminen ei sen

sijaan ole mikään ongelma, ja useimmat hindut

ja buddhalaiset syövät lihaa. Poikkeuksen tekee

tietenkin naudan liha, jota ei juuri ole saatavilla

koko valtakunnassa – lehmät ovat sentään erityisen

pyhiä vielä nykyaikanakin.

Lehmien jälkeen toiseksi pyhintä joukkoa

ovat apinat. Yksi hindulaisen mytologian sankarihahmoista

on apinajumala Hanuman. Sen

ansiosta ihmiset suhtautuvat suopeasti myös

aitoihin, lihaa ja verta oleviin apinoihin, koska

niiden katsotaan olevan Hanumanin ruumiillistumia.

Kun ajamme ilta-auringon kajossa

kohti Bardian kansallispuistoa, tien varressa

puuhailee pieni ryhmä langureita, siroja pitkähäntäisiä

apinoita. Nepalilainen oppaani

pyytää autonkuljettajaa pysähtymään ja jää

hartaana katselemaan langurien puuhia. Hän

ei sano mitään, mutta ilmeestä näkee, että hän

koettaa imeä itseensä osuuden näiden apinoiden

pyhyydestä.

Köyhyys ei estä laupeutta

Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista

ja tämä vaikuttaa väistämättä ihmisten arkielämään.

Ihmisiä kohtaavat koettelemukset,

kuten kuivuuskaudet, ovat yhtä lailla raskaita

kotieläimille. Silti köyhimmälläkin maaseudulla

näkee laupeuden hetkiä.

Iltapäivälämpötila lähenee 40 astetta. Helteinen

ilma seisoo Saurahan kylän pölyisten

raittien yllä. Vaikka vedestä on pulaa ja sen

kantamisessa kaivolta on kova urakka, yhden

savimajan pihalla seisoo nuori mies, joka valelee

avokätisesti vettä pihalla seisovan vesipuhvelin

selkään. Vesipuhveleita käytetään Nepalin

eteläosissa yleisesti kyntöhärkinä ja vankkurien

vetäjinä, mutta tällä puhvelilla näkyy olevan

vapaapäivä. Se seisoo paikallaan tyytyväisenä

ja nauttii silminnähden vilvoittavasta vedestä.

Toisaalla vanha nainen on taivaltanut pitkän

matkan tuodakseen kaksi vesipuhveliaan vilvoittelemaan

joelle, missä ne nyt lekottelevat

kokonaan upoksissa, vain silmät ja turpa pinnan

yläpuolella.

Reesusapina istahti pelottomasti kuvaajan

viereen ja alkoi syödä parvekekukkia.

E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 3 / 2 0 0 5

11


Monella maaseudun

perheellä on kotitarpeiksi

pihalla lieassa porsas tai pari.

Yleistä on, että eläinten lieat

ovat hyvin lyhyitä.

Kun norsut itkevät

Hindujenkaan hyväntahtoisuus ei silti ole

kaikenkattavaa. Jyrkin poikkeus suvaitsevaisuudesta

eläimiä kohtaan näkyy työnorsujen

koulutuksessa. Nepalin eteläosissa työnorsuja

käytetään muun muassa luonnonsuojelualueiden

partioimisessa salametsästäjien varalta

sekä turistien ratsuina. Norsujen koulutus aloitetaan

kolmivuotiaana poikasena, ja koulutusmenetelmät

ovat samoja kuin kautta Aasian eli

hyvin väkivaltaisia.

Koulutettu aikuinen norsu tottelee ikävät

kokemuksensa muistaen jo pelkkiä sanoja.

Monikaan turisti ei siksi osaa aavistaa, mitä

eksoottisen norsuratsastuskierroksen taustalla

on – eikä myöskään moni norsunkouluttaja

tule ajatelleeksi, että toisenlaisetkin koulutusmenetelmät

voisivat olla mahdollisia.

Norsujen suuri koko peittää monien ihmisten

silmiltä sen tosiasian, että norsut ovat hyvin

herkkiä eläimiä – sekä henkisesti että fyysisesti.

Perinteisesti norsuja on ollut tapana pitää

”paksunahkaisina”, jolloin unohdetaan kokonaan,

että tuntoaistinelimet eli tuntohermojen

päät sijaitsevat ihon pinnassa. Nahan paksuus

ei vaikuta millään tavalla siihen, miten herkkä

kyseisen eläimen tuntoaisti on. Ratkaisevaa on

se, kuinka tiheässä tuntohermonpäät ovat.

Mitä useampia tuntohermonpäitä kullakin

ihon neliösentillä on, sitä voimakkaammin

eläin tai ihminen aistii tuntemukset, kuten kivun.

Norsu nimenomaan sattuu olemaan sellainen

eläin, jolla tuntohermonpäitä on tiheässä ja

tuntoaisti ihossa on siten hyvin herkkä.

Peltilehmä väistää liikenteessä

Jos haluaa nähdä uudestaan nepalilaisten lempeän

puolen, kannattaa sukeltaa vaikkapa Katmandun

katuvilinään. Liikenne nepalilaisilla

kaduilla on kaoottista, mutta moniin muihin

kehitysmaihin verrattuna se on silti aika hyväntahtoinen

kaaos. Nepalilaisilla on nimittäin

herkkä jarrujalka. Aina kun auton eteen ilmestyy

katukoira tai lehmä, auto pysähtyy kuin

seinään.

Katukahvilassa jutellessamme nepalilainen

oppaani on aidosti ihmeissään ja suruissaan,

kun hän kuulee, että Euroopassa näkee toisinaan

moottoriteillä makaamassa kuolleita eläimiä.

Hän tarkistaa vielä uudestaan, ymmärsikö

hän nyt oikein: siis mihin ne ovat kuolleet? Hänen

on vaikea käsittää, miksi ihmeessä jotkut

ajavat autoa niin kovaa, etteivät ehdi jarruttaa,

jos jokin elollinen olento ilmestyy eteen.

Palaamme kadulle ja kohtaamme sen elollisen

olennon, joka nepalilaisessa liikenteessä

on ylitse muiden. Kulkuneuvojen kesken Katmandun

kaduilla vallitsee viidakon laki: polkupyörät

tekevät tilaa henkilöautoille, nämä taas

pysyttelevät poissa bussien tieltä, bussit antavat

tilaa kuorma-autoille – mutta kaikki antavat

tietä lehmille. Pyhät lehmät vaeltelevat kaduilla

leppoisaan tahtiin, käyttäen kadun ylittämiseen

niin paljon aikaa kuin siihen sattuu menemään,

ja autoilijat odottavat kärsivällisesti.

Hindujen uskomusten mukaan lehmän näkeminen

tuo onnea. Se sopii hyvin, itsellenikin

kun tulee hyvä mieli lehmien kohtaamisesta.

Kerrankin on ympärillä kulttuuri, jossa kukaan

ei ihmettele, kun pysähdyn nauttimaan jokaisen

kohdalle osuvan lehmän katselemisesta. ■

Kun helteisen päivän ilta hämärtyy, Katmandun

katukoirat alkavat heräillä.

12

Siipikarjalle on valmistettava tilaisuutta puhtaana pysymiseen.


PAKINANURKKA:

Tavoitteena tipuja

Teksti: Aura Koivisto – Kuvat: Risto Sauso

Kotitarpeikseen kanoja pitävä ei vaadi

hoidokeiltaan liukuhihnamunimista.

Päinvastoin, välillä hän toivoo jonkun

kanansa lopettavan munimispuuhat ja intoutuvan

hautomiseen ja tipujen kasvattamiseen.

Perheidylli ei kuitenkaan ole itsestään selvä

asia. Nykyiset pitkälle jalostetut kanarodut

munivat kyllä kiihkeästi, mutta eivät ymmärrä

hautomisesta mitään. Suku säilyy vain koneellisen

haudonnan avulla.

Maatiaisten ja muiden vanhojen rotujen

sekä kääpiökanojen keskuudessa on sentään

vielä kanayksilöitä, joilla nämä elämän perusasiat

ovat hallinnassa. Niinpä kun muutimme

Viroon ja aloin etsiä eläjiä tuliterään kanalaamme,

olisin tahtonut paikallisia maatiaisia. En

vain sellaisia löytänyt, ja niinpä oli tyytyminen

yleisesti kaupattaviin tuotantorotuihin, Moraviaan

ja Shaveriin.

Pari vuotta rouvat munivat vimmatusti, sitten

tahti hiipui. Yhden kanan vei kettu, yksi

kana kuoli muuten vain. Äkkiä huomasin, että

hoivissani oli enää neljä osa-aikaeläkkeelle siirtynyttä

kanaa. Halusin lisää kanoja!

Mutta eiväthän nuo onnettomat ymmärtäneet

hautomisesta mitään. Munivat minkä munivat,

siinä kaikki.

Jotenkin olisi tuntunut tappiolta mennä ostamaan

taas uudet Moraviat ja Shaverit. Onhan

kauheaa, että kanoista on tullut kuin jotain teollisuustavaraa,

jota valmistetaan lähes koneellisesti

ja sitten kaupitellaan kenelle tahansa.

Viime vuonna saimme pariksi päiväksi

kavereita lomittajiksi. Harvinainen tilaisuus

käytettiin hyväksi matkustamalla Keski-Viron

Põltsamaalle siipikarjamarkkinoille. Sieltä

ostimme kaksi brahma-rotuista – tai ainakin

sinne päin – kanaa. Brahmat ovat tunnetusti

innokkaita hautojia ja hyviä emoja, joten odotukseni

olivat korkealla.

Tulokkaat ristittiin Tamaraksi ja Svetlanaksi.

Jo ulkoiselta olemukseltaan ne olivat muhkean

mammamaisia, ja laskeskelin mielessäni, millainen

liuta tipuja mahtuisi niiden tuuheiden

höyhenhelmojen suojiin.

Tamarasta tuli suosikkini. Sillä oli erikoisen

kaunis mustan- ja harmaankirjava höyhenpuku.

Se myös kesyyntyi nopeasti. Minut nähtyään

se juoksi – tai oikeastaan lyllersi – ensimmäisenä

luokseni. Se nokki jyviä ja voikukanlehtiä

kädestäni. Ja minä kutsuin sitä: Tamara,

Tamara…

Eräänä syyspäivänä ratsastusretkeltä palatessani

näin kuusen alla hujan hajan kauniita

mustan- ja harmaankirjavia höyheniä… Tamara,

Tamara! Siinä se makasi rinta auki ja

kuolleena kuin kivi.

Kanahaukka oli iskenyt. Ja tietenkin sen

kynsiin oli jäänyt juuri Tamara, joukon kesyin

ja luottavaisin. Luonnon mittapuulla hölmöin.

Murehdutti, mutta minkäpä asialle enää mahtoi.

Haukka sai syödä mitä söi, sitten se jatkoi

matkaansa ties minne. Lohduttelin itseäni ajatuksella,

että kanahaukka on sentään huomattavasti

harvinaisempi kuin kesykana – joka

onkin maailman yleisin lintu.

En siis saanut ihailemastani Tamarasta kanojeni

kantaäitiä. Mutta se toinen, arempi,

lehtokurpan värinen Svetlana lunasti odotukset.

Eräänä toukokuun iltana, kun muut kanat

olivat jo orsilla, Svetlana kökötti pesäkopissa.

Kun lähestyin sitä, se ei hievahtanutkaan, vaan

nokkaisi kiukkuisesti kättäni. Olin riemuissani.

Hurraa, Svetlana hautoi!

Se hautoi kolme viikkoa melkein transsissa.

Kiireesti käväisi syömässä ja kylpemässä, sitten

takaisin pesään. Seitsemästä munasta kuoriutui

lopulta vain neljä, mutta olin silti tyytyväinen.

Svetlana osoittautui huolehtivaksi emoksi,

ja kaikki neljä jäivät henkiin.

Nyt kesä on kääntymässä lopuilleen ja untuvikoista

on tullut itsenäisiä nuoria. Munimissuorituksiin

on vielä aikaa, mutta maltan

odottaa. Pääasia, että Svetlanan ansiosta

minulla on nyt luontaisesti uusiutuva

kanaparvi. Kannattihan käydä

Põltsamaalla! ■

Likainen ja syöpäläisten kiduttama kana ei tuota hyötyä.

13


Pyhtään

lintukoto

Martti Hario

MARTTI HARIO

Arto Hokkanen

isännöi Pyhtään

lintuhoitolaa, yhtä

maamme harvoista

luonnonvaraisten

lintujen hoitopaikoista.

Työ vaatii suurta

antaumusta ja

sitoutumista.

Arto Hokkanen uhraa linnuille sekä työ- että

vapaa-aikansa — ja aina yhtä hyväntuulisena.

14

Pyhätehtävä on suojella eläimiä kärsimyksiltä, joita me voimme estää!


Joutsenilla esiintyy siiven synnynnäistä

kasvuhäiriötä, ”enkelinsiipeä”, joka estää

lentämisen. Tällaiset linnut jäävät asumaan

tarhaan.

Arto Hokkanen on paljasjalkainen pyhtääläinen.

”Viehtymys lintuihin on minussa

sisäänrakennettua, sillä olin jo

lapsena kiinnostunut linnuista”, hän kertoo.

Tuon ajan maaseudun pikkupojat ottivat linnunpoikia

elätiksi, ja myös Arton ensimmäiset

hoidokit olivat peräisin variksen ja rastaan pesistä.

Toisin kuin muiden poikien, Arton kiinnostus

lintuihin ei alkuinnostuksen jälkeen hiipunut

vaan syveni. Hänestä ei tullut lintuharrastajaa

tavanomaisessa mielessä, vaan lintujen

kasvattaja ja loukkaantuneiden luonnonvaraisten

lintujen auttaja.

Urbaaneja lokkeja ja joutsenia

Pyhtään lintuhoitolan ulkotarhassa on ilmeisen

sopuisasti monenlaisia vesilintuja samassa

tilassa: yhteensä 12 eri lajia. Omat ryhmäkohtaiset

häkkinsä on myös kyyhkyillä, päiväpetolinnuilla,

pöllöillä ja kanalinnuilla. Sisätiloissa

on lisää potilaita. Monet ovat pienemmissä häkeissä

odottelemassa paranemista, itsenäisen

ravinnonoton alkamista ja siirtymistä isompiin

tiloihin.

Vuosittain hoitolaan tulee 200–250 lintua,

joista 35–40 prosenttia voidaan palauttaa luontoon.

Kesäaikaan hoidokkeja tulee lähes päivittäin,

talvella on hiljaisempaa. Eläimiä tuovat

tavalliset ihmiset, mutta paljon tulee myös

eläinlääkäreiden, poliisin ja eläinsuojeluyhdistysten

kautta. Osa tulee Helsingistä linja-autolla

ilman saattajaa.

Eniten tuodaan hoitoon kalalokkeja, heinäsorsia

ja joutsenia, siis urbaaneita ja näkyviä

lajeja. Tämä kertoo myös siitä, missä nykyajan

ihmiset liikkuvat ja miten he kohtaavat eläimet.

Jokainen lintu saa hoidon ja mahdollisuuden.

Arto Hokkanen ei jaa lintuja lajin perusteella

arvokkaisiin ja arvottomiin.

MARTTI HARIO

Ajatus lintuhoitolasta syntyy

Hokkasen lintutarha sai alkunsa vuonna 1983,

kun hän sai tuttavansa kautta kaksi kääpiökanaa

ja -kukon. Ne pesivät ja tuottivat munia ja

poikasia. Kesät lintukatras oli ulkona, talveksi

isovanhemmat ottivat ne hoitoonsa maalle. Parin

vuoden päästä Arto lunasti vaarin rintamamiestilan

itselleen ja lintujen pito sai vauhtia.

Kun taloon muutti Hannele-vaimo koirineen,

osoittautui Arto pian allergiseksi koirille

ja ”lähes kaikelle muullekin” – mutta ei höyhenille.

Koirista oli luovuttava, mutta siipikarjaharrastus

laajentui vuosien mittaan niin, että

kanoja, ankkoja, hanhia, fasaaneja, viiriäisiä

ynnä muita on ollut yhteensä seitsemääkymmentä

eri rotua. Nykyään lintuja on kotona

parisataa.

Vuonna 1997 Hannele oli töissä Sapokan vesipuistossa

Kotkassa ja sattui siellä näkemään,

kuinka poliisit lopettivat vammautuneen lokin

ampumalla. ”Silloin Hannelella välähti idea lintuhoitolasta”,

kertoo Arto. ”Sen sijaan että lopetettaisiin

vammautuneet linnut, ne voitaisiin

yrittää kuntouttaa ja palauttaa luontoon.”

Oppi-isänä Anthony Bosley

Arto soitti Heinolaan Anthony Bosleylle,

maankuululle lintujen hoitajalle. Bosley neuvoi

häntä ottamaan yhteyttä ympäristöministeriöön.

Siellä vastaus oli myönteinen. Aika oli

sopiva; hoitopaikoista oli huutava pula. Korkeasaari

oli juuri lopettanut luonnonvaraisten

eläinten vastaanottamisen.

Arto ja Hannele panivat toimeksi, ja jo alkuvuodesta

1998 alkoi rakentaminen Stockforsin

tehtaiden vanhassa varastohallissa kilometrin

päässä Pyhtään kirkolta. Pyhtään kunnalta saatiin

30 000 markan starttiraha, ja rakentaminen

aloitettiin ulkotarhoista. Työllistämisvaroilla ja

sinnikkäällä talkootyöllä saatiin sisätiloihin rakennetuksi

tarvittavat huoneet. Lintuhoitolan

avajaiset pidettiin kesäkuussa 1998, vain runsas

vuosi Sapokassa syntyneen idean jälkeen.

Rakentamista riitti toki vielä seuraavallekin

Ulkotarhoissa linnut ovat vapaasti kävijöiden katseltavissa kesäaikaan.

vuodelle. Arto ei lakkaa kiittelemästä monien

hankkeeseen osallistuneiden työpanosta eikä

Anthony Bosleyn neuvoja ja asiantuntevaa

apua, jota oli aina rajattomasti saatavilla.

Hoitolan toiminta kustannetaan ympäristöministeriön

80 000 euron vuosittaisesta määrärahasta,

joka kattaa kaiken palkoista eläinten

ruokiin ja tilojen ylläpitoon. Arto Hokkanen on

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen palkkalistoilla,

jonka kautta rahat kulkevat.

Ruumiillista työtä

Lintujen hoito ei ole kevyttä puuhastelua. Häkkien

ja tarhojen siivoaminen ja ylläpito tehdään

hartiavoimin, kottikärryillä ja haravoimalla,

lapiolla ja harjalla. Tarhat siivotaan päivittäin,

ulkotarhan uima-altaan vesi vaihdetaan kesällä

joka toinen päivä, talvella sisäaltaan vesi

päivittäin. Häkkien sisustuksen puusto ja oksisto

vaihdetaan 4–5 kertaa kesässä. Puut Arto

kaataa harvennettavaksi sovituista taimikoista

lähiseuduilta.

Suurin päiväurakka muodostuu lintujen

ruuan hankinnasta ja valmistamisesta. Hoidokeilla

on monenlaisia ruokavalioita, ja kaikille

pitää ruoka silputa, hienontaa ja sekoittaa sopivaksi

koostumukseksi vitamiineineen ja hivenaineineen.

Kaikki tehdään käsin. ”Sellaista konetta

ei ole keksitty, jolla ainekset saisi pienittyä

sopiviksi”, toteaa Arto.

Silakat saadaan Loviisan suunnalta. Niitä

kuluu kolmisenkymmentä kiloa viikossa.

Salaatit ja muut vihannekset haetaan kesällä

kauppapuutarhalta ja talvella isosta marketista

Kotkasta. Niitä kuluu useita kymmeniä kiloja

viikossa. Marketista haetaan viikoittain myös

toista sataa leipää, parikymmentä kiloa porsaan

sydäntä ja jauhelihaa, kolmekymmentä

koiranmakkaraa, omenoita, banaania, hunajaa,

pähkinöitä ja useimmat muut tuotteet.

Vilja saadaan lähialueen maanviljelijöiltä. Sitä

ja muita siemeniä kuluu noin 15 kg viikossa.

Hiiret pöllöille haetaan mm. Helsingistä, purut

Haminan läheltä Summasta. Mustikat ja

pihlajanmarjat linnuille poimitaan itse lähi-

MARTTI HARIO

”Oikeutta eläimille”

15


MARTTI HARIO

Tarhan vakituisena asukkaana on valkoposkihanhi, joka tuli pienenä

poikasena Helsingistä. Se on niin kesy, ettei sitä voida vapauttaa

luontoon.

Huuhkaja on petolinnuista varpushaukan jälkeen yleisin hoidokki.

maastosta. Ajokilometrejä kertyy noin 50 000

vuodessa.

Lintuhoitolalla on kannatusyhdistys, joka

mahdollistaa aputyövoiman palkkaamisen hoitolaan.

On aina pieni jännityksen paikka, millaisin

asentein ja odotuksin uusi työntekijä tulee

töihin. Nykyään Arto ottaa vain naispuolisia

työntekijöitä, koska ”miehet eivät suostu siivoamiseen

ja silppuamiseen”. Itse hän tekee kaikki

raskaammat työt.

Lintuhoitolan pyörittäminen vaatii myös sitoutumista

viikonpäiviin katsomatta. Vapaapäivät

ovat harvassa, ja nekin voidaan joutua viime

hetkellä peruuttamaan. Vanhempi tytär Jonna

tuurasi Artoa tänä vuonna heinäkuussa, kun

Arto ”piti lomaa” eli teki tavallista lyhyempää

työpäivää. Viikonloppuisin nuorempi tytär Marjaana

on tarhalla vapaaehtoisena apulaisena.

Pahvilaatikosta tarhaan

Lintujen kotiutuminen ja sopeutuminen hoitoon

vaihtelee lajikohtaisesti. ”Sorsat sopeutuvat,

kanahaukka ei”, Arto tiivistää. Helpoimpia ovat

lokit, pulut ja monet vesilinnut, jotka oppivat nopeasti

itse ottamaan ravintonsa.

”Paras ensi vaiheen säilytyspaikka vammautuneelle

luonnonvaraiselle linnulle on rauhallinen

pahvilaatikko, jonka hämärissä lintu pääsee

toipumisen alkuun”, kertoo Arto. ”Sieltä se on

helppo poimia kainaloon ruokittavaksi monta

kertaa päivässä.” Vammautunut lintu on stressaantunut

ja säikky ja pyrkii luontaisesti pysymään

näkymättömissä välttääkseen joutumasta

saaliiksi.

Aikuiset petolinnut ovat lähes aina törmäyk-

sen uhreja tai nälkiintyneitä, ja ne ovat tervehdyttyään

laskettavissa luontoon. Heikkokuntoisia

petolintuja täytyy aluksi syöttää, ja vähitellen

ne voidaan siirtää pahvilaatikosta pieneen häkkiin

ja lopuksi isoon tarhaan, kun ne ovat oppineet

itse ottamaan tarjolle asetetun ravinnon.

Poikasina huostaan otettuja petolintuja ei voida

kuitenkaan palauttaa luontoon, koska ne eivät

koskaan opi itsenäisesti saalistamaan. Ne jäävät

pysyvästi hoidokeiksi.

Hoitopaikat hupenevat

Arto on erittäin kiitollinen monien yhteistyötahojensa

toiminnasta, kuten Kotkan seudun

eläinsuojeluyhdistyksen ja Kouvolan seudun

eläinsuojeluyhdistyksen panostuksesta mm.

oravien hoitoon sekä oman ”luottoeläinlääkärinsä”,

Helsingin yliopiston eläinsairaalan Einar

Erikssonin avusta.

Pyhtään runsaslukuisimpien ”asiakkaiden”

kalalokin, heinäsorsan ja joutsenten kannat ovat

kasvussa nimenomaan kaupunkiympäristössä.

Koko maan hoitopaikkatilanne on kuitenkin

huonontunut, ja Arto pelkää sen huonontuvan

yhä.

Yliopiston eläinsairaala Helsingissä saattaa lopettaa

luonnonvaraisten eläinten hoidon muuttaessaan

pian uusiin tiloihin. Ähtärin eläinpuisto

on vastikään ilmoittanut, ettei se enää

ota vastaan luonnonvaraisia eläimiä. Helsingin

eläinsuojeluyhdistys lopetti jo yli vuosi sitten

luonnonvaraisten eläinten vastaanoton, ja myös

Heinolassa luonnonvaraisten eläinten hoito on

uhattuna taloudellisista syistä. Tilanne lisää painetta

Pyhtään hoitolaa kohtaan, mutta toisaalta

entiset asiantuntevat yhteistyötahot eivät enää

toimi edes eläinten välittäjinä Pyhtäälle.

Ihmisen nurja puoli

Osa hoitoon tulleista linnuista on lopetettava,

kun ne hoidosta huolimatta eivät tervehdy tai

kun kokemus kertoo, että ne ovat toivottomia

tapauksia. Lopettaminen on usein armeliaampaa

kuin eläimen kärsimysten jatkaminen hyvää

tarkoittavalla hoidolla, joka ei onnistu. Toivottomimpina

tapauksina Arto pitää mm. uistimen

nielleitä lokkeja. ”Tässä työssä joutuu kohtaamaan

kuoleman”, Arto toteaa. Eläinsuojelijalle

nämä tilanteet eivät kuitenkaan koskaan ole

helppoja.

Ihmisen toiminta aiheuttaa Suomessakin

suoraan tai epäsuorasti vuosittain kymmenien

tuhansien eläinten vammautumisen ja silpoutumisen.

Tätä taustaa vasten ihmisten kielteinen

suhtautuminen lintuihin likaavina ja metelöivinä

kiusankappaleina tuntuu Artosta kohtuuttomalta.

Ihmisen ja luonnonvaraisen eläimen

kohtaaminen on lohduttoman usein eläimelle

kohtalokas.

Toisaalta Arto Hokkanen tietää työssään näkevänsä

juuri sen nurjimman puolen ihmisen

ja eläimen välisestä suhteesta. Hän tietää myös,

että virka-ajan jälkeen ja viikonloppuisin hänen

kännykkänsä voi olla valtakunnassa ainoa, joka

vastaa hätääntyneen eläinystävän kutsuun. Soittajan

hyvä mieli motivoi jaksamaan työaikaan

katsomatta. Iltakymmenen jälkeen kännykkä jää

kuitenkin alakertaan. Arto Hokkanen nukahtaa

helposti. ”Ei tarvitse meikäläisen iltaisin lenkille

lähteä.” ■

Pyhtään lintuhoitolan

kannatusyhdistys ry

Pyhtään lintuhoitolan kannatusyhdistys kerää varoja mm. vahingoittuneiden

lintujen hoitoon ja lisähenkilökunnan palkkaamiseen

hoitolaan.

Lahjoituksen voi tehdä tilille OP 517720-258548.

Linnun voi lähettää ilmaiseksi Pyhtäälle klo 17.00 Helsingistä lähtevällä

Pohjolan Liikenteen linja-autolla. Linnun voi itsekin viedä

Pyhtäälle, jonne on Helsingistä runsaat sata kilometriä. Ensin

soitto Arto Hokkaselle (p. 040 518 8976), joka antaa tarvittavat

ohjeet.

16

Häkkilintujen vankiloiden tulee olla siksi avarat, että linnut voivat käyttää siipiään.


Puheenjohtajalta

Outi Vainio

Kemikaalidirektiivi

lisää eläinkokeita

Suomen Eläinsuojeluyhdistys

Osoite: Kotkankatu 9, 00510 Helsinki

Toimisto, jäsenasiat ja osoitteenmuutokset:

Puh. 09-877 1200, faksi 09-877 1206

Sähköposti: sey@sey.fi tai etunimi.sukunimi@sey.fi

Kotisivut: www.sey.fi

Toiminnanjohtaja Risto Rydman 720 68 411

Toiminnanjohtajan sihteeri Ulla Björkén 720 68 410

Järjestösihteeri Leena Glans 720 68 417

Taloussihteeri Kristina Lindqvist 720 68 414

Eläinsuojelusihteeri Tiina Notko 720 68 413

Kirjanpitäjä Erja Peltola 720 68 415

Valvojasihteeri Anne Skogberg 720 68 412

Hallitus: Professori Outi Vainio (puheenjohtaja),

johtaja Jaana Kiljunen Kerava (varapuheenjohtaja),

terveystarkastaja Tauno Kähkönen Lapinlahti,

arkkitehti Antti Mustonen Savonlinna, eläinlääkäri

Tapani Parviainen Helsinki, eläinsuojeluvalvoja Sinikka Rauma

Ruukki, kasvatustiet.maist. Marika Salin Oulu,

yo-merkonomi Tiina Ahokas Haukipudas (varajäsen),

eläinsuojeluvalvoja Eija Saavalainen Rovaniemi (varajäsen) ja

toimittaja Juha Valste Nummi (varajäsen).

SEY:n lahjoitustili: Leonia 800019-1061763

Finlands Djurskyddsförening

Adress: Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors

Kontor, medlemsärenden och adressförändringar:

Tel. 09-877 1200, fax 09-877 1206

E-post: sey@sey.fi eller förnamn.släktnamn@sey.fi

Hemsidorna: www.sey.fi

Verksamhetsledare Risto Rydman 720 68 411

Verksamhetsledarens sekreterare Ulla Björkén 720 68 410

Medlemsföreningssekreterare Leena Glans 720 68 417

Ekonomisekreterare Kristina Lindqvist 720 68 414

Djurskyddssekreterare Tiina Notko 720 68 413

Bokförare Erja Peltola 720 68 415

Övervakarsekreterare Anne Skogberg 720 68 412

Styrelse: Professor Outi Vainio (ordförande), direktör Jaana

Kiljunen Kervo (viceord förande), hälsoinspektör Tauno Kähkönen

Lapinlahti, djurskydds överv. Sinikka Rauma Ruukki, arkitekt Antti

Mustonen Nyslott, veterinär Tapani Parviainen Helsingfors, ped.

mag. Marika Salin Uleåborg, studentmerkonom Tiina Ahokas

Haukipudas (suppleant), djurskydds överv. Eija Saavalai nen Rovaniemi

(suppleant) och redaktör Juha Valste Nummi (suppleant).

Finlands Djurskyddsförenings konto,

donationer: Leonia 800019-1061763

Satavuotias Eläinten ystävä on nähnyt kaikenmoista. Viimeisen vuosikymmenen suurin

muutos lienee Suomen liittyminen EU:n jäseneksi. Kertaheitolla Brysselin direktiivit

alkoivat ohjata eläinten elämää myös meillä. Nyt päättäjiä on paljon. Koska he

tulevat hyvin erilaisista maista, kaikkien näkemysten yhteensovittaminen on hidasta. Joskus

niin hidasta, että päättäjän mieli muuttuu ennen kuin on päästy päämäärään. Eläinten

etujen puolustajat joutuvat koville kaiken keskellä.

Suomessa eläinsuojelujärjestöjen sinnikkään ja määrätietoisen työn tuloksena lähiaikoina

voimaan tuleva koe-eläinlaki takaa eläinsuojelun tai etiikan edustajalle paikan koeeläinlautakunnassa.

Tämä on lakisääteinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan jokaisen

myönnettävän eläinkoeluvan ehtoihin. Samassa yhteydessä jokainen koesuunnitelma joutuu

eettisen arvioinnin kohteeksi. Mitä enemmän eläimille aiotaan tutkimuksessa aiheuttaa

kipua ja haittaa, sitä merkittävämpiä tuloksia tutkimuksista on oltava odotettavissa.

Turhiksi eläinkokeiksi koetut kosmeettisten aineiden testaukset eläimissä kiellettiin EU:n

alueella pari vuotta sitten. Siirtymäajan jälkeen kosmetiikkadirektiivi astuu voimaan vuonna

2009. Tämä on vuosikausia kestäneen kansainvälisen kampanjoinnin ja voimakkaan julkisen

mielipiteen ilahduttava lopputulos, joka selkeästi vähentää koe-eläinten käyttöä.

Nyt europäättäjät ovat huolestuneita elinympäristön kemikaalien vaikutuksesta kansalaisten

terveyteen. Riskien hallitsemiseksi on tuotettu ehdotus kemikaalidirektiiviksi.

Siitä on tulossa EU:n suurin yksittäinen säädös. Sen mukaan kaikkien käytössä olevien

kolmenkymmenen tuhannen kemikaalin myrkyllisyys on testattava uudelleen – ja pääasiassa

eläinkokein. Ehdotuksessa on lukuisia puutteita. Jo olemassa olevien myrkyllisyystietojen

julkistamista ei ole tehty pakolliseksi, koska teollisuusyritykset eivät ole olleet

halukkaita jakamaan tietojaan. Siksi eläinkokeissa kertaalleen tutkitut aineet on tutkittava

uudelleen. Näin lukemattomille eläimille aiheutetaan kärsimyksiä jo olemassa olevan tiedon

panttaamisen vuoksi.

Myös kosmetiikan aineosat kuuluvat kemikaalidirektiivin alaisuuteen, ja sen vuoksi ne

on testattava uudelleen eläinkokeissa. Kemikaalidirektiivi lisää koe-eläinten käyttöä, vaikka

kosmetiikkadirektiivin tavoitteena oli niiden vähentäminen.

Asiantuntijat arvioivat, että kemikaalidirektiiviin liittyviä ratkaisevia päätöksiä tehdään

vuoden 2006 syksyllä, jolloin Suomi toimii EU:n puheenjohtajana. Suomalaisten päätöksentekijöiden

eläinrakkauteen ei kuitenkaan ole luottamista. Italiaan menneen elintarvikeviraston

korvauksena Suomi odottaa saavansa perustettavaksi aiotun kemikaaliviraston.

Mitä suurempi virasto saadaan, sen parempi päättäjien mielestä. Brysselin suomalaiset

lobbarit ajavat mahdollisimman laajaa ja raskasta kemikaalien testausta.

Euroopan Unionin säädösten laadinta on nokkelan kimuranttia. Jokainen ratkaisu on

kierrettävissä. Olemme taas tilanteessa, jossa eläinten hyväksi kertaalleen tehdyt päätökset

jäävät käytännössä toteutumatta. Työ on aloitettava alusta. Euroopan eläinsuojelujärjestöt

kokoavat nyt rivejään saadakseen kosmetiikan aineosat pois kemikaalidirektiivin

uudelleen tutkittavien aineiden listalta. ■

Turussa 22.8.2005

Outi Vainio

100. vuosikerta/Årgång 100.

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen julkaisu/Finlands Djurskyddsförenings tidskrift

Päätoimittaja/Chefredaktör: Juha Valste

Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Pekka Hänninen

Ulkoasu/Layout: Gita Lindgren/Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino

Toimitusneuvosto/Redaktionsråd: Pekka Hänninen, Tiina Notko, Marika Salin, Outi Vainio,

Juha Valste

Käännökset/Översättningar: Ija Rönnqvist

Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä. Lehdessä julkaistuja artikkeleitä saa kopioida

ja jakaa opetus- ja valistustarkoituksiin, kunhan lähde ja kirjoittajan nimi mainitaan.

Skribenterna ansvarar själva för artiklarna. Artiklar som publicerats i tidningen får kopieras

och utdelas för undervisnings- och upplysningsändamål om källan och skribentens namn

anges.

Ilmoitusmyynti/Annonsförsäljning: Kristina Lindqvist, puh. 09-720 68 414

Paino/Tryckeri: Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino. ISSN 0789-1857

Eläinten ystävän toimitus/Djurvännens redaktion:

Kotkankatu 9, 00510 Helsinki/ Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors

Puh./tel. 09-877 1200, faksi/fax 09-877 1206, sähköposti/E-post: ellu@sey.fi

Raitis ilma ja jokapäiväinen liikunto on pääehto hevosen kasvatuksessa.

17


Uusi koe-eläintoimintalaki:

Eläinsuojelijat kantamaan

vastuuta koeeläinten

hyvinvoinnista

Ensi vuonna saadaan vihdoinkin uusi koeeläintoimintalaki.

Uuden lain ansiosta myös

eläinsuojelijat pääsevät mukaan eläinkokeista

päättäviin koe-eläinlautakuntiin. Eduskunta

ei ole vielä hyväksynyt lakia, mutta silti

lakiesitykseen tuskin tulee enää merkittäviä

muutoksia.

Risto Rydman

Koe-eläintoimintalakia on odotettu jo vuosia.

Eläinsuojelulain hyväksymisen yhteydessä

1996 koe-eläintoimintaan liittyvä

osa edellisestä laista jätettiin uudistamatta. Niinpä

meillä onkin koe-eläinten osalta noudatettu

vuonna 1985 hyväksyttyä koe-eläinasetusta.

Uusi laki tulee koskemaan edelleen vain selkärankaisilla

eläimillä harjoitettavaa koe-eläintoimintaa

– banaanikärpästen olosuhteita se ei

muuta.

Lain voimaan astuminen on pitkän prosessin

tulos. Tätä kirjoitettaessa koe-eläintoimintalakia

ei vielä ole hyväksytty eduskunnassa. Ympäristövaliokunta

on jo antanut lausuntonsa hallituksen

ehdotuksesta. Maa- ja metsätalousvaliokunnan

lausunto saataneen jo syyskuussa. Sen jälkeen

lakiehdotus menee vielä eduskunnan täysistuntoon,

jossa se hyväksytään. Valistuneen arvioni

mukaan kovin suuria muutoksia ehdotukseen ei

enää tule.

Nykyisessä koe-eläintoimintalaissa on säännökset

koe-eläintoiminnan harjoittamiseen

vaadittavan luvan edellytyksistä ja luvan myöntämisestä.

Siinä on myös säännökset eläinkokeista,

eläinkokeen suorittamista ja koe-eläinten

käyttöä koskevista periaatteista. Lain suurin

muutos koskee eläinkoeluvan myöntämistä. Ja

tietysti laki sisältää säännökset koe-eläintoiminnan

valvonnasta. Nykyinen koe-eläinasetus

ei täytä vuonna 1999 hyväksytyn perustuslain

vaatimuksia. Tämä asia korjataan nyt säätämällä

asiasta lailla.

Rotta on yleinen koe-eläin.

Koe-eläintoimikunta muuttuu

Kuva: Viikin koe-eläinkeskus

Koe-eläinlupia haetaan Suomessa noin 800

vuosittain. Nykyään lupaa haetaan tutkimusta

tekevien laitosten omilta koe-eläintoimikunnilta.

Toimikunta saa myöntää luvan suoraan

silloin, kun eläimille aiheutettava kipu tai tuska

on vähäistä ja lyhytaikaista. Jos kipu on tätä suurempaa

tai pitkäaikaisempaa, toimikunta antaa

lausunnon kokeesta lääninhallitukselle, joka

antaa sitten luvan kokeen suorittamiselle. Vielä

nykyään koe-eläintoimikunnan kokoonpanosta

on määrätty, että siinä on oltava jäseninä ainakin

yksi laitoksen eläinkokeiden suorittamista johtava

ja valvova henkilö, yksi laitoksen koe-eläinten

hoidosta vastaava henkilö sekä vähintään kaksi

muuta jäsentä, joiden on oltava perehtyneitä

koe-eläintoimintaan.

Koe-eläintoimikuntia on viime vuosina ollut

Suomessa 20–30 kappaletta. Ongelmana on pidetty

sitä, ettei yhtenäistä luvan myöntämisen

linjaa ole ollut. Näitä toimikuntia on arvosteltu

myös siitä, ettei niihin kuulu lainkaan laitoksen

ulkopuolisia henkilöitä. Näin toimikunnilla olisi

mahdollisuus myöntää eläinkoelupia pienen

toveripiirin kesken toinen toisilleen. Tällaisten

epäilyjen hälventämiseksi ainakin seitsemässä

koe-eläintoimikunnassa on jo vuosia ollut jäseninä

myös edustajia SEY:stä.

Nyt uuden voimaan astuvan lain mukaan

laitoskohtaisista koe-eläintoimikunnista luovutaan,

ja eläinkokeen suorittamista koskevan

lupahakemuksen käsittelee ja luvan myöntää

eläinkoelautakunta. Lautakunta sijoitetaan toimimaan

Etelä-Suomen lääninhallitukseen.

Uuteen lautakuntaan tulee kuulumaan puheenjohtaja

ja varapuheenjohtaja sekä 16 varsinaista

jäsentä ja heidän varajäsentäänsä. Puheenjohtajalta

ja varapuheenjohtajalta edellytetään

oikeustieteen kandidaatin tutkintoa. Lautakunnan

kokoonpanossa on neljä asiantuntijatahoa,

jotka edustavat tieteellistä tutkimusta, koe-eläinten

hoitoa, eläinlääketiedettä sekä eläinsuojelua

tai eettistä asiantuntemusta. Uutta siis on, että

mukana ovat eläinlääketiede ja eläinsuojelu tai

eettinen asiantuntemus. Lautakunta jakaantuu

neljään jaostoon, joihin kuuluu yksi asiantuntija

kustakin ryhmästä.

Eduskunnassa keskustellaan tällä hetkellä

siitä, olisiko lautakunnan jäsenten määrää

kasvatettava 16:sta 24:ään. Ajatuksena on, että

eläinsuojelu ja eettinen asiantuntemus jaettaisiin

omiksi ryhmikseen ja tieteellinen tutkimus

saisi toisen edustajan jokaiseen jaostoon. Tämä

18

Tilatkaa Eläinten Ystävä!


muutos maksaisi valtiolle noin 100 000 euroa

vuodessa.

Lautakunnan työsarka valtava

Valtioneuvosto nimeää tulevan lautakunnan

jäsenet. Sääli lautakunnan jäseniä, sillä heidän

urakkansa tulisi olemaan hirmuinen. Jokainen

jaosto joutuisi käsittelemään keskimäärin 200

eläinkoehakemusta vuodessa. Kokemuksesta

tiedän, että hakemuksiin perehtyminen vie

paljon aikaa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää,

että hakemukset ovat hyvin valmisteltuja.

Tätä varten lautakunta saa neljä valmistelijaa.

Epäilen, että valmistelijoita on liian vähän.

Kuudella valmistelijalla voitaisiin selvitä urakasta.

Yhden valmistelijan kustannukset ovat

noin 60 000 euroa vuodessa. Uskon, että eduskunnan

maa- ja metsätalousvaliokunta keskustelee

vielä myös tästä asiasta.

Jäsenten ja valmistelijoiden työtä lisää vielä

se, että jaoston on annettava päätös 30 päivän

kuluessa siitä, kun kaikki asian ratkaisemiseksi

tarvittavat tiedot on lääninhallitukselle toimitettu.

Mikäli asia siirtyy lautakunnan täysistuntoon,

on sillä aikaa ratkaista asia 30 päivässä.

Kuva: Veikko Lähteenmäki

Koe-eläinten hoito on osaavissa käsissä. Kodikkaiksi eläinten oloja ei

voi kuitenkaan sanoa.

Lain keskeiset periaatteet

Uuden samoin kuin vanhankin lain mukaan

eläinkokeena pidetään sellaista tieteelliseen

tutkimukseen liittyvää toimenpidettä, josta

eläimelle voi aiheutua vähintään neulanpiston

aiheuttamaan tuntemukseen verrattavaa

kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa.

Vain yhden verikokeen ottaminen eläimeltä on

jo eläinkoe, johon tarvitaan lautakunnan eläinkoelupa.

Koe-eläintoimintaa kehitetään 3R-periaatteiden

mukaisesti eläimiä kaikin tavoin säästäväksi.

Eläinkoe on aina kun se on mahdollista

korvattava jollakin vaihtoehtoisella menetelmällä,

jossa ei käytetä eläimiä (Replacement).

Eläinmäärää on vähennettävä aina kun se on

mahdollista (Reduction) ja menetelmiä on

parannettava eläinten kivun ja tuskan minimoimiseksi

(Refinement). Nämä periaatteet

olivat jo aikaisemminkin koe-eläinasetuksessa

esillä, vaikka osin tekstiin piilotettuina.

Eläinten kannalta olennaista tietysti on määräys

siitä, että kipua, tuskaa tai kärsimystä on

aina lievitettävä kaikilla kokeen tarkoituksen

kannalta mahdollisilla tavoilla.

Kuva: Veikko Lähteenmäki

Sikiöt edelleen suojaa vailla

Uusi laki koskee vain syntyneitä selkärankaisia

eläimiä. Lain ulkopuolelle rajataan siis näiden

eläinten sikiöt ja alkioita. Tämä on valitettavaa,

sillä sikiöitä ja alkiota käytetään tutkimuksessa

varsin paljon. SEY:n mielestä pitkälle kehittyneet

sikiöt pitäisi kuulua lain piiriin. Monet

nykyisistä koe-eläintoimikunnista kiinnittävät

huomiota myös sikiöiden asianmukaiseen kohteluun.

Uutuutena laissa on määräys siitä, että eläinkokeen

tekijän on kokeen päätyttyä raportoitava

Etelä- Suomen lääninhallitukselle tiedot

eläinkoeluvassa ennakoimattomalla tavalla

eläinten hyvinvointiin vaikuttaneista kokeen

tapahtumista. Tällaista menettelyä on jo kokeiltu

Kansanterveyslaitoksen koe-eläintoimikunnassa

erinomaisella menestyksellä. Olennaista

tietysti on, että näistä raporteista muodostetaan

jatkuvasti karttuva rekisteri, jota voidaan

hyödyntää uusien koelupien myöntämisen yhteydessä.

Jo nyt voidaan silti sanoa, että koe-eläintoiminnan

uskottavuus ja luotettavuus tulee

parantumaan, vaikka vielä ei tiedetä tulevan

asetuksen sisältöä. Eläinsuojelun ja eläinlääketieteen

asiantuntijoiden osallistuminen eläinkoelautakunnan

toimintaan tulee myös vähentämään

koe-eläinten kärsimystä ja viemään

kehitystä kohti eettisempiä eläinkokeita. ■

Koe-eläimillä on oltava

häkeissään virikkeitä, tässä

purulelu.

Kaikille eläimille tulee olla saatavana raitista vettä mielin määrin.

19


Eläinten ystävä 90 vuotta sitten

Juhlintaa

eläinsuojelutyön

lomassa

Eläinten ystävä -lehden elo–syyskuun numeroa 1915 leimaa

tuolloin riehunut maailmansota. Lehdessä on kuvauksia hevosten

ja koirien kohtaloista sotarintamilla. Kuvaukset on

yleensä lainattu ulkomaisista lehdistä.

Kotimaan uutiset ovat lähinnä haaraosastojen vuosikertomuksia.

Useimmat yhdistykset ovat järjestäneet iltamia, osa myös kesäja

kuusijuhlia. Niiden tarkoitus on ollut paitsi tuottaa jonkinlaista

voittoa pienille yhdistyksille myös levittää eläinsuojeluaatetta. Ohjelmassa

oli yleensä vähintään yksi eläinsuojeluesitelmä sekä runonlausuntaa,

kertomusten lukua, laulua ja joskus jopa näytelmiä.

Kymin yhdistys jakoi rippikoulupojille ilmaisia eläinsuojelukirjasia,

levitti Eläinten ystävä –lehteä ja kirjoitti paikkakunnan

sanomalehtiin. ”Eläinsuojelustyöllä on kuitenkin siksi suuri taloudellinen

ja moraalinen merkitys, että sitä on välttämättömästi ja

tarmokkaasti jatkettava. Mutta ei se käy laatuun, että yleisö kyllä

antaa asialle tunnustuksen, mutta itse pysyy aivan passiivisena sen

suhteen. Yhdistyksen on välttämättömästi saatava lisää jäseniä ja

väsymättömiä työvoimia, jotka eivät tyydy vain kädet ristissä istumaan”,

kirjoitti yhdistyksen sihteeri H. Salokannel.

Tornion yhdistys puolestaan valittelee toimintansa hiljaisuutta

ja kertoo sen rajoittuneen ”paitsi juoksevien asiainsa hoitoon,

pääasiallisesti eläinsuojeluspoliisin pitämiseen paikkakunnalla”.

Tässä virassa toimi jefreitteri Ferdinand Massa. Jefreitteri oli korpraalia

vastaava sotilasarvo Venäjän armeijassa.

Väinö Ollilan kirjoittamasta vuosikertomuksesta ilmenee, että

”monia muistutuksia ovat ajajat saaneet joko liian hurjasta ajosta

tai hevosensa ruoskalla pieksämisestä. Ja voinee tähän vielä lisätä,

että pelkkä tieto eläinsuojeluspoliisin toiminnasta – ja vähitellen

se alkaa olla jo laveammaltakin täältäpäin tietona – vaikuttaa varmaan

sekin jo eläinten parempaa, säälivämpää kohtelua ja päättäen

muutamista poliisimme kokemuksista, ehkä enemmän kuin

osaamme odottaakaan. Onpa jotkut hevosmiehet huonoine hevosineen

nähneet parhaimmaksi hävitä ulkopuolelle poliisimme toimintapiiriä

peläten muuten menettävänsä hevosensa.”

Valtakunnalliset eläinsuojelupäivät järjestettiin heinäkuussa

1915 Hämeen läänin Koskella, nykyisellä Hämeenkoskella, jossa

nyt, 90 vuotta myöhemmin, sijaitsee Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen

luonnonsuojelualue. Senaatti oli myöntänyt osanottajille 50

prosentin alennuksen rautatielipuista. Lehdessä julkaistiin päivistä

monisivuinen, tarkka kuvaus.

Aukusti Simeliuksen aloituspuheen jälkeen saatiin eläinsuojelupäivillä

kuulla mieskuoron laulua ja sitten rouva Simeliuksen

lausuma runo. ”Kahvi- ja seurusteluloman” aikana T. K. Forstén

esitteli työväentalolle pystytettyä eläinsuojeluesinenäyttelyä.

Pastori Tunkelon esitelmää ”Valta – vastuu – velvoitus” seurasi

keskustelu Eläinten ystävän levittämisestä ja poliisiviranomaisten

toiminnasta eläinsuojelutapauksissa. Eversti Forsténin loppupuheen

jälkeen siirryttiin yhteiselle päivälliselle ja sitten kävelyretkelle.

Illansuussa kuunneltiin jälleen esitelmiä, kunnes siirryttiin

lastenjuhliin. ”Opettajat Alli Wihonen ja Mandi Sjöblom puhuivat

lapsille lennokkaasti ja kauniisti vakavia, mieleenpantavia sanoja

eläinsuojeluksesta, ja varmaan siellä moni hyvä siemen kylvyi

nuoriin mieliin.” Ohjelmassa oli myös lasten esittämät vuorokeskustelu

sekä kukkaistanssi lauluineen.

Toisen juhlapäivän aamu oli varattu juhlajumalanpalvelukselle.

Päivällisen aikana pidettiin useita puheita, jonka jälkeen olikin

aika taas käydä kuuntelemaan esitelmää kotieläinhoidosta.

Kuulijoita oli niin paljon, että esitelmä piti pitää ulkosalla. Eversti

Forstén esitelmöi sen jälkeen nuorisotyöstä, jota seurasi kaksi

eri paikoissa pidettävää esitelmää, toinen Mongoliasta ja toinen

osuustoiminnasta.

Eläinsuojelupäivät huipentuivat juhlailtamaan Seurahuoneella.

Ohjelmassa oli jälleen puheita, mutta myös orkesterin

soittoa, mieskuoron laulua, runonlausuntaa, soolo-orkesteriesitys

sekä laulunäytelmä. Sitä seurasi sitten tanssi. ”Tanssin

lomassa esitettiin Seurahuoneella vielä Kalevalan mukaan sommiteltu

kuvaelma Neuvoja nuorelle emännälle, jonka neuvoissa

tietysti pantiin erityistä painoa karjan hyvään hoitamiseen ja ystävälliseen

kohtelemiseen.”

Seuraavana iltana vielä ”toimeenpanijat ja avustajat kokoontuivat

n. s. rääpiäisiin, jotka pidettiin Seurahuoneella.” ”Nyt ovat

Kosken eläinsuojelupäivät enää muisto vain, mutta miellyttävä

muisto, sillä hyvin ne olivat onnistuneet. ---Sopiipa nyt muiden

yhdistysten seurata Kosken yhdistysten esimerkkiä kesäjuhlien

järjestämisessä”, kirjoitti nimimerkki ”Läsnäollut” Eläinten ystävässä.


Marika Salin

20

Hoida lehmän sorkkia!


JÄSENYHDISTYKSIÄ

Pesu toimii

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry

perustettiin joulukuussa 2002 ja hyväksyttiin

yhdistysrekisteriin keväällä 2003.

Samana vuonna Pesusta tuli SEY:n jäsenyhdistys.

Toiminta-aluettamme ovat

Tampere, Kangasala, Pirkkala, Lempäälä,

Vesilahti, Nokia, Ylöjärvi, Toijala, Viiala,

Kylmäkoski ja Urjala.

Jaamme eläintietoutta mm. järjestämällä

yleisötilaisuuksia, kirjoittamalla

lehtiin, osallistumalla erilaisiin tapahtumiin

sekä tietysti julkaisemalla omaa jäsenlehteämme

Pesu-infoa, joka ilmestyy

2–3 kertaa vuodessa.

Viime kuukausien aikana olemme esitelleet

toimintaamme mm. Tampereen Mahdollisuuksien

torilla 4.6. sekä Lempäälässä

Pirkanmaan Nakertajien kevätnäyttelyssä

29.5. Eläinten viikolle lokakuussa

on suunnitteilla ainakin yleisötapahtuma. Siitä tiedotamme

lisää syyskuussa ilmestyvässä Pesu-infossa sekä paikallisissa

sanomalehdissä.

Tutustumiskäyntejä olemme tehneet mm. luomueläintilalle

sekä viimeksi toukokuussa Heinolan lintutarhalle,

jossa meille esiteltiin hyvin kattavasti ja mielenkiintoisesti

tarhan toimintaa. Mukana oli pienehkö mutta sitäkin kiinnostuneempi

joukko pesulaisia.

Pesu ei ylläpidä löytöeläinhoitolaa, vaan esimerkiksi

Tampereella kunta ostaa palvelun Orivedellä sijaitsevalta

Boondock’sin eläinhoitolalta. SEY:n valtuuttamat eläinsuojeluvalvojamme

ja -neuvojamme tekevät tietenkin

toimenkuvansa mukaista työtä, ja yhdistys auttaa heitä

tarpeen ja resurssien mukaan. Teemme eläinten uudelleen

sijoituksia sekä hoidamme loukkaantuneita tai orpoja

luonnonvaraisia eläimiä.

Jäseniä yhdistyksessä on nyt noin 150,

ja he ovat ympäri toiminta-aluettamme

sekä sen ulkopuoleltakin. Pesun toimintaa

pyörittää tällä hetkellä pieni aktiivien

joukko, joten kaipaamme mukaan lisää

toimijoita. Hallitus kokoontuu joka kuukauden

ensimmäinen keskiviikko Tampereella,

ja kokouksiin ovat tervetulleita

myös kaikki muut jäsenemme. Ota yhteyttä

esimerkiksi allekirjoittaneeseen,

jos haluat tulla mukaan suunnittelemaan

ja toteuttamaan Pesun toimintaa! ■

Vivikka Monto,

tiedottaja ja varapuheenjohtaja

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry

Tampereen Eläinsuojeluyhdistys

Tampereen Eläinsuojeluyhdistys eli

TESY on perustettu 1876. Se onkin

Suomen vanhimpia eläinsuojeluyhdistyksiä.

Yhdistyksen satavuotishistoriikki

julkaistiin 1976. Historiikin

mukaan yhdistyksen toiminta on ollut

vilkasta sotavuosia 1939 – 45 lukuun

ottamatta, ja jatkuu edelleen vireänä.

Yhdistyksessä on jäseniä tällä hetkellä

210. Toimialueena on Tampereen

kaupunki lähikuntineen. Tampereen

Eläinsuojeluyhdistys on Suomen

Eläinsuojeluyhdistyksen SEY:n jäsen.

Tampereen Eläinsuojeluyhdistyksen

puheenjohtajana toimii Hilkka

Brander. Hän tuli mukaan yhdistyksen

toimintaan 1981. Hilkka innostui

TESY:stä samassa talossa asuneen

yhdistykseen kuuluneen naapurin

kautta. Hallitukseen Hilkka on kuulunut

1990-luvulta lähtien ja toiminut

tähän mennessä kahdeksan vuotta

puheenjohtajana. Hilkan kotieläimiä

ovat Muru-koira ja Puppe, joka on

luppakorvakani.

Hilkka Branderin mielestä eläinten

kohtelu on viime vuosina mennyt parempaan

suuntaan, mikä on osaksi

valistustoiminnan ansiota. Toisaalta

monet ihmiset kohtaavat elämässään

suuria ongelmia. Työ on jakautunut

yhteiskunnassa epätasaisesti. Toisilla

ihmisillä on töitä liikaa ja toisilla taas

ei lainkaan. Ihmisten pahoinvointi heijastuukin

eläinten huonona kohteluna.

Valistusta tarvitaan edelleen mm.

kouluissa ja vanhainkodeissa. SEY:

ltä Brander toivoo hyvää yhteistyötä,

selkeitä linjanvetoja sekä neuvoja.

Koulutukseen haluavien tulisi päästä

hänen mielestään eläinsuojeluvalvojan/neuvojan

kursseille. Yhdistyksen

jäseniltä hän toivoo yhteydenottoja ja

aktiivista osallistumista kokouksiin ja

muihin tapahtumiin.

Astrid Neuvonen toimii yhdistyksessä

neuvoja-valvojana. Hän kertoo,

että neuvontatapauksia on miltei päivittäin

– kuluvan vuoden tammi-helmikuussa

hän kirjasi 43 yhteydenottoa!

Astrid on yhdistyksessä veteraani,

sillä hän on ollut 22 vuotta mukana

TESY:n toiminnassa. Toiminta on ollut

monipuolista: myyjäisiä, kahvilatoimintaa,

kirpputoreja, koira-showta,

tempauksia varsinkin eläintenviikolla

sekä tiedotusta kouluissa, lehdissä

ja radiossa. Ensi vuosi on yhdistyksen

juhlavuosi, sillä 130 vuotta tulee

täyteen. Astrid toivottaakin kaikki

tervetulleeksi juhlimaan Tampereelle!

Kotona Astridilla on kaksi kissaa. ■

Helppo kuolema uskolliselle avustajalle!

21


Minkkitarhauksen loppu

häämöttää Ruotsissa

Ruotsin hallitus on antanut

lakiesityksen, joka tiukentaisi

minkkien tarhakasvatuksen

vaatimuksia merkittävästi.

Uuden lain tullessa

voimaan loppuisi minkkitarhaus

maassa käytännössä

kokonaan. Kettujen kasvattaminen

päättyi Ruotsissa jo

muutama vuosi sitten, kun

vaatimuksia niiden osalta

tiukennettiin, mutta minkkitarhoja

on yhä noin 200. Ne

tuottavat noin 1,3 miljoonaa

minkinnahkaa vuosittain.

Lakiesitys vaatii minkeille

mahdollisuutta toteuttaa

lajityypillistä käyttäytymistään.

Minkeillä tulee olla

mahdollisuus kiipeillä, toteuttaa

saalistusviettiään

Juliana von Wendtin säätiö

on muuttanut vuokralaiseksi

Suomen eläinsuojeluyhdistyksen

tiloihin Kotkankadulle.

Onneksi muuttomatka ei

ollut pitkä, sillä aikaisemmin

säätiö on toiminut Eläinsuojeluliitto

Animalian tiloissa

sekä uida. Vaatimukset

ovat niin merkittävät, että

tarhaus tulee muuttumaan

kannattamattomaksi.

Tarkoitus on, että laki tulee

voimaan vuoden 2007

alussa, jonka jälkeen tarhaajilla

on kahden vuoden

siirtymäaika uusien häkkien

rakentamiseksi tai elinkeinosta

luopumiseksi. Tarhaajilla

luvataan korvauksia

menetetyistä tuloista.

Ruotsin hallitus perustelee

eläinsuojelulain tiukentamista

sillä, että maa

haluaa edelleenkin pysyä

eläinsuojelun kärkimaana.

Hallituksen mielestä minkkien

hyvinvointia ei voida

nykyisissä oloissa taata

Sey:n uusi vuokralainen

lähikadulla Helsingin Alppilassa.

Juliana von Wendtin

säätiö toimii tieteen edistämiseksi

ilman eläinkokeita,

pääasiassa jakamalla

apurahoja tutkijoille, jotka

kehittelevät eläinkokeille

vaihtoehtoisia menetelmiä.

ja kyseenalaista on myös

eläinten kasvattaminen

pelkästään turkin vuoksi.

Euroopan maista Iso-Britannia,

Itävalta sekä neljä

Saksan osavaltiota ovat

kieltäneet turkistarhauksen

kokonaan. Sveitsissä on

sallittua ainoastaan chincillojen

tarhaaminen. Merkittäviä

rajoituksia tarhaukselle

on tulossa myös mm.

Hollantiin ja Italiaan.

Lakiesitys käy syksyn aikana

lausuntokierroksella,

ja sen on tarkoitus tulla valtiopäivien

käsittelyyn ensi

keväänä. ■

Laura Uotila

Säätiöllä on myös rahasto

maatalouden eläinten auttamiseksi.

Säätiön asioita

hoitaa toiminnanjohtaja Marianna

Norring. Lisätietoja

säätiöstä löytyy osoitteesta

www. jvws.org. ■

Eläinkuljetu

broilerit es

EU-komissio antoi kesällä

ehdotuksen uudeksi broileridirektiiviksi.

Positiivista

on, että viimein saadaan

ensimmäinen broilereiden

tuotantoa säätelevä laki,

mutta direktiivin vaatimukset

eläinten hyvinvoinnin

takaamiseksi ovat riittämättömät.

Komissio teetti vuonna

2000 selvityksen broilereiden

hyvinvointiongelmista,

mutta direktiivissä ei ole

otettu huomioon selvityksessä

havaittuja puutteita.

Brysselissä toimiva lobbausjärjestö

Eurogroup for

Animal Welfare ja sen jäsenjärjestöt

ympäri Eurooppaa

kampanjoivat broilereiden

hyvinvointiongelmien

myöntämiseksi ja direktiiviehdotuksen

tiukentamiseksi.

Broilereiden suurin hyvinvointiongelma

on intensiivisen

jalostuksen tuloksena

saatu nopea kasvu. Linnut

kärsivät usein jalkavioista,

sydänongelmista ja ihon

palamisesta lantaisella alustalla,

ja niiden kuolleisuus

on korkea jo ennen reilussa

kuukaudessa saavutettavaa

teurasikää. Uusi direktiivi ei

kuitenkaan puutu mitenkään

jalostuksen aiheuttamiin

terveysongelmiin.

Pentutehtailu

aiheeksi syksyn

Eläinten viikolle
























Kymmenen kysymystä





































Paras juttu

Kaatisjengi

SEY:n uudet valvojat







































































































π

























SEY:n uusi

neuvoja



Eläinten ystävän 2/2005

paras juttu oli lukijaäänestyksen

perusteella Leena

Ahon kirjoittama Kaatisjengi.

Liikuttava tarina kuvaa

eläinsuojeluvalvojien

arkea – nyt tehtävänä on

pelastaa kaatopaikalle joutunut

kissapentue. Yhden

äänen erolla jäivät jaetulle

toiselle sijalle Ilkka Koiviston

Eläimet puhuvat, Päivi

Ylikorven Feromonit, Aura

Koiviston Pakinanurkka ja

Ritva Raipan Löytökoira

Roope on luottokoira -jutut.

Useat jutut saivat lisäksi

hajaääniä. Onnetar valitsi

arvonnassa Venna Niemen

possuja esittävän kortin.

Vennalle on lähetetty pyyhe

palkinnoksi.

Osallistu Eläinten ystävä

3/2005 Paras juttu -äänetykseen

lähettämällä meille

eläinaiheinen postikortti ja

kirjoittamalla korttiin yhteystietojesi

lisäksi mielestäsi

parhaan jutun nimi. Voit kertoa

muitakin mielipiteitäsi ja

toiveitasi lehdestä. Lukija

äänestyksen avulla toimitus

voi kehittää lehteä lukijoiden

toiveiden mukaiseen

suuntaan. Samalla osallistut

arvontaan. Eläinaiheiset

kortit lahjoitetaan lastentarhan

käyttöön. ■

22

Possujen asunto, syömä- ja juomakaukalot ovat aina pidettävä puhtaina.


kset ja

illä EU:ssa

Direktiivissä määritellään

broilerihallien eläintiheydeksi

korkeintaan 38 kg/m 2 ,

joka tarkoittaisi keskimäärin

19 eläintä neliömetrillä. Siten

eläimillä olisi vähemmän

tilaa käytössään kuin

häkkikanoilla. EU:n komission

tieteellinen komitea

suosittelee raportissaan

tiheydeksi korkeintaan 25

kg/m 2 , mutta uusi direktiivi

ei huomioi lainkaan raportin

tuloksia.

Suomalaisissa broilerikasvattamoissa

on yleensä

20 lintua neliömetrillä, mutta

suurempiakin tiheyksiä

käytetään. Maa- ja metsätalousministeriön

asetus

suosittelee enimmäismääräksi

35 kg/m 2 .

Toinen EU:ssa puhuttava

aihe on elävien eläinten

kuljettaminen EU:n ulkopuolelle.

Enemmistö EU:n

parlamentin jäsenistä on allekirjoittanut

vetoomuksen

elävien eläinten vientitukien

lakkauttamiseksi. Vetoomus

julistettiin parlamentin

yleisenä mielipiteenä EU:n

komissiolle ja neuvostolle.

Kiistanalaiset elävien

eläinten vientituet ovat lisänneet

pitkiä kuljetuksia

EU:n ulkopuolelle. Vaikka

periaatteessa tukea saa

ainoastaan, jos eläinten

kuljetuksia koskevaa lainsäädäntöä

noudatetaan, on

valvonta melko olematonta

jo EU:n sisällä, ja EU:n rajojen

ulkopuolella sitä ei ole

ollenkaan. Lisäksi valvontajärjestelmä

on todettu helposti

huijattavaksi.

Kuljetettavista eläimistä

suurin osa on nautoja ja kuljetukset

voivat kestää jopa

viikkoja. Varsin usein kuljetusten

kohdemaa on Libanon.

Vuonna 2003 EU:ssa

käytettiin 59 miljoonaa euroa

elävien teuraseläinten

viennin tukemiseen. ■

Laura Uotila

Kaupallinen valaanpyynti

pysyy kiellettynä

Kansainvälisen valaanpyyntikomission

(International

Whaling Commission, IWC)

vuosikokous pidettiin kesäkuussa

Koreassa. Kokouksessa

tuli käsittelyyn vuosien

ajan valmisteltu ehdotus

valaskantojen hoitosuunnitelmaksi.

Tähän ns. RMSsuunnitelmaan

(Revised

Management Scheme) sisältyy

myös kaupallisen valaanpyynnin

salliminen.

Ennen kokousta Maailman

eläinsuojeluliitto WSPA

ja myös suomalaiset eläinsuojelujärjestöt

kampanjoivat

pyyntikiellon jatkamisen

puolesta. Kokouksen alla

kävi ilmi, että IWC-maiden

välillä oli RMS:stä niin

suuria erimielisyyksiä, ettei

ehdotus voisi mennä läpi.

Myös Suomi vetäytyi ehdotuksen

tukijoukoista. Lopputulos

oli, että pyyntikielto

jatkuu.

Kansainväliseen valaanpyyntikomissioon

kuuluu

60 maata. Kaupallinen valaanpyynti

kiellettiin vuonna

1986, mutta Islanti ja Japani

ovat koko ajan harjoittaneet

pyyntiä, jota ne nimittävät

tieteelliseksi pyynniksi.

Saaliiksi saatujen valaiden

liha kuitenkin päätyy toreille

ja ravintoloiden pöytiin.

Viime aikoina Japani ja

Islanti ovat yhä kovempaan

ääneen vaatineet kaupallisen

pyynnin sallimista perustellen

sitä vahvistuneilla

valaskannoilla. Japani puolustaakin

avoimesti pyyntikäytäntöään.

Maa aikoo

nostaa lahtivalaiden pyyntikiintiötään

ja aloittaa myös

silli- ja ryhävalaiden sekä

kaskelottien pyynnin.

Norja erosi vuonna 1993

IWC:stä ja on tällä hetkellä

ainoa maa, joka virallisesti

sallii kaupallisen valaanpyynnin.

Maa katsoo, että

lahtivalaskannat ovat riittävän

suuret kestääkseen

pyynnin. Norja myönsi tälle

vuodelle lähes 800 lahtivalaan

pyyntilupaa, mutta

suunnittelee jopa pyyntimäärien

kolminkertaistamista.

Valaat ovat hyvin älykkäitä

eläimiä, eikä niiden

tappamiseen ole löydetty

eläinsuojelun kannalta hyväksyttävää

menetelmää,

joka toimisi myös valtameren

oloissa. Tällä hetkellä

kuitenkin valaanpyyntiä

harjoitetaan kaiken sääntelyn

ulkopuolella. RMS:

n tarkoituksena olisi saada

pyynti edes jonkinlaisen

kontrollin piiriin, mutta hintana

olisi kaupallisen pyynnin

salliminen. ■

TN

Kuva: Francois Gohier/Ardea London

Käytä aina lain- ja ajanmukaisia teurastuskoneita.

23


Metsästyskoira on myös

Metsästyskoirasta saa sitä paremman

jahtikaverin mitä enemmän sen kanssa viettää

aikaa. Koulutetun koiran kanssa on helppo

liikkua kylässä ja kaupassa, ja yhteiselo on

mukavaa sekä koirasta että omistajasta.

Teksti ja kuvat: Ritva Raippa

Ajavia ja haukkuvia metsästyskoiria pidetään

usein tarhoissa. Kuusankoskelainen

Leo Jumppanen poikkeaa kuitenkin

monista metsästyskoirien isännistä. Hänen

beaglensa Jenna ja Svetlana ovat koko perheen

lemmikkejä ja sohvanvaltiaita. Jennasta tuli lisäksi

käyttövalio seitsemänvuotiaana. Työtä ja

uskoa ajokoirien opettaminen kotikoiriksi on

kuitenkin vaatinut.

Jenna ja Svetlana kasvoivat keittiössä perheen

keskellä, ja samalla pentuja totutettiin

erilaisiin arjen tilanteisiin. Näin koirista kasvoi

rohkeita ja toimeliaita. ”Kun metsästyskoira

elää ihmisten parissa, se oppii kuin itsestään

sosiaaliseksi ja pelottomaksi”, Jumppanen kertoo

kokemuksistaan. ”Koiran kanssa on helppo

elää ja matkustaa”, hän jatkaa.

Jumppasen ensimmäinen metsästyskoira oli

beaglen ja suomenajokoiran sekoitus Saku. Se

tuli perheeseen aikuisena löytökoiratarhalta.

Saku oli juopolta juopolle kiertänyt ja siksikin

varsin hankala tapaus alkuun. Se repi sohvan ja

tapetit, rikkoi kännykän ja muuta pientä. Mutta

hyvä ja luotettava tupakoira siitä viimein tuli ja

myös kerrassaan loistava ajuri. ”Jokaisella koiralla

on jokin lahja, jossa se on erityisen hyvä.

Kaikki vain eivät pääse toteuttamaan lahjojaan”,

pohtii Jumppanen lemmikkiään muistellen.

Saku jäi myöhemmin auton alle.

Oppivaiset ajokoirat

Suomenajokoira Pietu on kiteeläisen Taisto Pirisen

paras ystävä ja silmäterä. Pietun ollessa

nuori Pirinen kävi sen kanssa Kiteen kennelkerhon

järjestämässä ”hyvät tavat” –koulutuksessa.

Siellä koira oppi seuraamaan sivulla

nätisti, istumaan, menemään maahan ja antamaan

tassua.

Paljon puhetta kuulleelle Pietulle moni sana

on tuttu, ja niinpä ”metsään”-sanaa ei kannata

turhaan viljellä. Sanan kuullessaan koira näet

on jo isännän maastopukua katselemassa ja

ovella odottamassa, että nytkö lähdetään.

Pietulle kiinniottopisteet ajokokeissa tulevat

helposti, sillä se tulee varsin hyvin ajostakin

luokse pilliin viheltämällä. Tottelevaisuuden

ansiosta myös silmät ja korvat on helppo puhdistaa

missä vaan ja milloin vain. Yhteistyö

sujuu kaikin puolin. Pietu katselee tyytyväisenä

maisemia auton ikkunasta niin kylä- kuin

Leo Jumppasen beaglet Jenna ja Svetlana

ovat paitsi hyviä metsästyskoiria myös mukavia

lemmikkejä, jotka elävät perheen parissa.

kauppareissuilla. Veneretkillä ja marjastusmatkoilla

se on aina mukana. Talvisaikaan Pietun

kanssa harrastetaan vetohiihtoa.

Alkuaikoina Pirinen kuuli runsaasti epäilyjä

koiransa suhteen, varsinkin kun sen ajo ei yltänyt

kilpailuissa tuloksille vielä parivuotiaanakaan.

Mutta nyt viisivuotiaana Pietulla on jo

ykköstuloksia useampiakin eikä käyttövalion

arvo ole kuin pienestä kiinni. Epäilijät ovat vaienneet.

Pirisen ensimmäinen suomenajokoira Retu

sairastui diabetekseen vanhoilla päivillään ja

eli viimeiset vuodet insuliinipistosten varassa.

”Tietenkään Retun kanssa ei loppuaikoina

voinut metsälle lähteä, mutta kyllä hyvä jahtikaveri

on aina vanhuudenpäivänsä ansainnut”,

toteaa Pirinen.

Tottelevainen hirvikoira

tupakoira

Mikko Kärkkäinen Enosta uskoo vakaasti siihen,

että metsästyskoirasta saa sitä paremman

mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa. Mikon

ensimmäinen koira on yhdeksänvuotias norjanharmaahirvikoira

Aku. Käyttövalio siitä tuli

jo vajaa kolmivuotiaana. Nyt Akun kaverina on

kolmevuotias jämtlanninpystykorva Max. Se

on osallistunut tottelevaisuuskilpailuihinkin.

”Tottelevaisuuskoulutus helpottaa elämää

koiran kanssa”, Kärkkäinen kiittelee. Kun isäntä

siirtyy toiseen huoneeseen, siirtyy Max sinne

vaivihkaa myös. Max tervehtii vierasta iloisesti.

Aku on aavistuksen pidättyväisempi. ”Maxin

voi jättää pihaan odottamaan, kun piipahdan

sisällä”, nauraa tyytyväinen isäntä.

Kärkkäisen mielestä hyvä käyttökoira on tottelevainen

myös jahtireissuilla. Kun isännällä ja

koiralla on suhde kunnossa, koiran saa metsästä

pois juuri silloin kun haluaa. ”Minusta koiran

pitää saada olla luonnossa mahdollisimman

paljon”, linjaa Kärkkäinen. Hän pitääkin vuorotellen

koiria mukanaan metsätyömailla.

Luontoharrastuksia voi hyödyntää koiran

opetusvaiheessa. Marjastusaika on mitä parhainta

opettelua pentukoiralle Kärkkäisen

mukaan. Kaupungissa kasvaessaan pentukoira

pelkää metsää eikä osaa liikkua siellä. Koska

marjassa pysytellään paikoillaan, pentu voi tutustua

rauhassa ja turvallisesti metsään.

Sanotaan, ettei hirvikoira viihdy sisällä,

mutta ainakin Max ja Aku näyttävät viihtyvän

koreissaan. Toisinaan ne hakeutuvat uunin viereen

makailemaan. Metsästyskausien väli on

pitkä. Mikäli tuon ajan pitää koiraa aitauksessa,

ei sen kunto voi olla korkea eikä hyvää suhdetta

isäntään synny. ■

Jos ei ihan aamiaista vuoteeseen, kyllä ajokokeen

jälkeen voi ajokoiralleen tarjoilla ruoan

säkkituolin eteen, tuumii Taisto Pirinen.

24

Mitä paremmin hoidat eläimiä, sitä enemmän on meille niistä hyötyä.


KIRJOJA

Musiikkia

eläimistä ja

yhteisestä

maailmasta

Kirja kotieläinten

hyvästä hoidosta

Katarina Rehnström: Kylpevät kanat ja

sarvipäälehmät – kotieläinten hyvinvointi

ja sen haasteet, Biodynaaminen yhdistys,

2005. 108 s.

Kylpevät kanat ja sarvipäälehmät on Biodynaamisen

yhdistyksen julkaisema kirja

kotieläimistä. Teos keskittyy eläinten ja

ihmisten välisiin suhteisiin, mutta siitä

löytyvät lyhyehköt osuudet myös kotieläinten

historiasta sekä eri lajeille ominaisista

tavoista käyttäytyä. Mielenkiintoista

luettavaa ovat lisäksi kotieläintilallisten

haastattelut ja kirjoittajan omat pohdinnat

luomukotieläintuotannon ongelmista ja

haasteista.

Rehnström painottaa kirjassaan eläintenhoitajien

suurta merkitystä eläinten

hyvinvoinnille. Eläimet eivät voi hyvin,

mikäli hoitaja ei ole aidosti kiinnostunut

niistä ja hoida niitä niin hyvin kuin mahdollista.

Hyvällä hoitajalla on suurempi

vaikutus aggressiivisen käyttäytymisen

ehkäisemiseen kuin navetan sisustuksella

tai pohjaratkaisuilla. Kotieläintalouden uudet

tekniset ratkaisut ja apuvälineet voivat

monessa tapauksessa parantaa eläinten

hyvinvointia, mutta usein samalla entistä

suurempi eläinmäärä siirtyy yhden hoitajan

vastuulle. Hoitajan ja yksittäisen

eläimen vuorovaikutussuhde heikkenee

eläinmäärän kasvaessa, ja sairauksien sekä

lauman sisäisten ongelmien havaitseminen

vaikeutuu.

Naudoista suurimmalta osalta poltetaan

nykyään sarvenaiheet jo vasikkana, eikä

tätä eläimille tuskallista amputaatiota juuri

edes kyseenalaisteta. Uusi kirja puolustaa

lehmien oikeutta sarviinsa. Sveitsiläisen

tutkimuksen mukaan sarvellinen karja

vaatii hoitajaltaan toki erityistä ammat-

titaitoa, mutta mikäli hoitaja on tottunut

käsittelemään sarvellisia eläimiä ja osaa

havaita kehittymässä olevat ongelmat ja

puuttua niihin ripeästi, ei onnettomuuksia

satu ihmisille eikä eläimille sen enempää

kuin sarvettomissa karjoissa.

Antoisaa luettavaa ovat kotieläintilallisten

omat kokemukset eri eläinlajeista. Kirjassa

pääsivät ääneen niin luomukanalan

hoitajat kuin muutaman emakon kasvattajatkin,

joiden molempien eläimet elivät

poikkeavissa, mutta varsin luonnonmukaisissa

oloissa totuttuihin kanaloihin ja sikaloihin

verrattuna. Kotieläinlajien erilaisia

vaatimuksia ja mahdollisuuksia maatilakokonaisuuden

rikastuttajina kuvattiin

osuudessa hyvin käytännönläheisesti.

Teos antaa hyviä vinkkejä pienimuotoisesta

kotieläinten kasvatuksesta haaveileville

tai muuten yleiskatsausta luonnonmukaisesta

kotieläintuotannosta kaipaaville.

Kirjan suppea koko rajoittaa tiedon suhteellisen

pintapuoliseksi, ja olisin mieluusti

lukenut käsitellyistä aiheista enemmänkin.

Pienestä koostaan huolimatta kirjaan on

saatu mahtumaan hämmästyttävä määrä

ajatuksia herättävää tietoa ja pohdiskelua.

Kirjasta saa varsin hyvän käsityksen luonnonmukaisesta

kotieläintuotannosta ja eri

kotieläinlajien vaatimuksista.

Koko kirjan läpi paistaa lämminhenkinen

ja arvostava suhtautuminen eläimiin.

Kotieläimistä ei ole tehty vain biologisia

tutkimuskohteita tai tuotantoyksiköitä.

Antroposofinen näkökulma tuo kirjaan

oman lisänsä, mutta siitä huolimatta kirjalla

on paljon annettavaa myös biodynamiikkaan

aikaisemmin perehtymättömille

lukijoille. Mustavalkoiset piirros- ja valokuvat

somistavat kirjan sivuja. ■

Laura Uotila

Bianca Morales: Yhteinen maailmamme

CD, WWF/Beem Records 2005

Eläimet pääsevät harvoin laulujen päähenkilöiksi,

mutta Yhteinen maailmamme -

CD:ssä päähenkilöinä ovat delfiinit, muuttolinnut

sekä sademetsän ja eläintarhan

eläimet. ”On tärkeätä meille vesi ja ilma ja

asuinpaikat luonnon helmassa. Vaan hakkuut

vie puuston ja jätteet pilaa maaston,

on metsänväki muuttotouhuissa”, lauletaan

Metsänväen esityslista -kappaleessa.

CD:n sanoma on tärkeä, mutta tunnetasolla

kappaleet eivät kuitenkaan kolahda.

Ne eivät tunnu viestiltä sydämestä sydämeen,

vaan opetelluilta esityksiltä. Kaikkien

kappaleiden säveltäjä on Lois Skiera-

Zucek, ja hän tuntuu aika paljon toistavan

itseään. Kun uusi kappale alkaa, tulee tunne,

että sen on jo kuullut.

Eläimet ovat hyvin lähellä nykylasten

ja -nuorten sydämiä, siksi toivoisi myös

eläinaiheista musiikkia, jossa on mukana

sydän ja henki. Parhaat kirjat puhuttelevat

niin aikuisia kuin lapsiakin, sama pätenee

myös musiikkiin.

Yhteinen maailmamme -CD sisältää 16

kappaletta. Bianca Moralesin lisäksi levyllä

esiintyvät mm. Pihlajanmarjat- ja Pessikuorot.

Levykotelossa on laulujen sanat. ■

Tuula-Maria Ahonen

Tilatkaa Eläinten Ystävä!

25


SEY:n uudet valvojat

SEY:n Eläin

Johanna Vienonen (34) on AMK tradenomi

Vantaalta. Hän työskentelee

myyntipäällikkönä viihteen parissa.

Johanna on toiminut Eläinten Auttajat

ry:n puheenjohtajana sekä muissa

eläinsuojelua koskettavissa hankkeissa.

Hänellä on kolme koiraa. Hän

harrastaa kuntoilua sekä koiriensa

kanssa ulkoilua.

Uusi

neuvoja

Tuulia Passilahti (24) Porista. Hän on

työskennellyt mm. eläinkaupassa harjoittelijana

ja kehitysvammaisten perhepäiväkodissa.

Tuulia on aktiivisesti

mukana Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen

toiminnassa. Lemmikkeinä

on kani, kaksi gerbiiliä, kilpikonna ja

kaksi koiraa. Harrastuksina koirien

kanssa agility sekä rata- ja maastojuoksu.

Milla Turunen (27) on prosessitekniikan

diplomi-insinööri Lempäälästä.

Hän toimii Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen

hallituksen jäsenenä.

Lemmikkinä on luppakorvakani Kerkko.

Milla harrastaa lukemista, maalaamista

ja kuntosalilla käymistä.

Essi Leminen (28) on hevostenhoitaja

Karjalohjalta. Hän työskentelee

materiaalivastaavana kansainvälisessä

yrityksessä, mutta pitää sivutoimisesti

hevosten turvakotia. Hänellä

on koira, kissa ja hevonen. Essin harrastuksiin

kuuluu raviurheilu ja siihen

liittyen lämminverikasvatus.

UUSIMAA

Ingmar Fridolfsson, Porvoo, ( 019-520 4253,

019-579 119

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi,

Ruotsinpyhtää, Loviisa, Pernaja, Liljendahl,

Askola

Jenni Halonen, Sipoo, ( 040 501 2668

Sipoo

Elias Himanen, Porvoo, ( 019-520 4254, 0400

845 368

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Askola

Mårten Hoge, Porvoo, ( 019-520 2283, 019-575

4888, 0400 691 669, marten.hoge@porvoo.fi

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi,

Ruotsinpyhtää, Loviisa, Pernaja, Liljendahl,

Askola

Krista Hokkanen, Nurmijärvi, ( 040 759 8379,

(09) 8392 3105, kristahokkanen@hotmail.com

Vantaa, Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi

Krister Hollmerus, Porvoo, ( 019-520 2342

Porvoo

Anita Honkala (vain puhelinneuvontaa), Pornainen,

( 0400 932 864

Pornainen, Askola, Mäntsälä, Kerava

Heidi Hytönen, Helsinki, ( 040 517 5144,

heidi.hytonen@helsinki.fi

Helsinki, Espoo

Eläinsuojeluneuvoja Miska Kaihlamäki, Helsinki,

( 040 8413 420, mi_ska@suomi24.fi

Helsinki

Essi Leminen, Karjalohja, ( 041 499 0145,

essi.leminen@kolumbus.fi

Vain hevoset: Karjalohja, Karjaa, Pohja, Tammisaari

Göran Lindholm, Helsinki, ( 09-877 1200

(SEY:n toimisto)

Helsinki, Espoo, Vantaa

Leena Lötjönen, Vihti, ( 09-222 1265, 040 734

5708, faksi 09-222 1265

Nummi-Pusula, Karkkila, Lohja, Nurmijärvi

Ossi Lötjönen, Vihti, ( 09-222 1265, 040 734

5708, faksi 09-222 1265

Nummi-Pusula, Karkkila, Lohja, Nurmijärvi

Pauliina Maunula (vain puhelinneuvontaa),

Pornainen, ( 040 594 8258

Pornainen, Askola, Mäntsälä

Päivi Mäki, Mäntsälä, ( 019-687 7118,

paivi.maki@proagria.fi

Mäntsälä, Hyvinkää, Järvenpää, Pornainen,

Pukkila, Askola, Orimattila, Kärkölä, Hausjärvi,

Riihimäki

Marjatta Niemi, Nummi-Pusula,

( 019-371 562, 040 576 9360,

aulis.niemi@dnainternet.net

Lohja, Nummi-Pusula, Karjalohja, Sammatti

Eläinsuojeluneuvoja Kati Nieminen, Vantaa,

( 040 584 5472, nieminenkm@yahoo.com

Vantaa

Sonja Nurmi, Helsinki, ( 050 3466 550,

sonja.nurmi@luukku.com

Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen

Marianna Paavolainen, Espoo, ( 09-541 9198,

0500 820 904, marianna.paavolainen@jippii.fi

Vain tuotantoeläimet ja hevoset: Espoo, Hel-

26 Puhdistettuasi lehmäsi utareet ja pestyäsi lypsykiulun ja kätesi,

lypsä lehmäsi keskeyttämättä viimeiseen pisaraan.


suojeluvalvojat ja -neuvojat

sinki, Vantaa, Kauniainen, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula, Järvenpää; vain

hevoset: Mäntsälä

Nancy Sagulin, Sipoo, ( 040 770 8226

Sipoo

Jussi Sammalisto, Järvenpää, ( 0400 424 871

Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Pornainen, Mäntsälä, Hyvinkää

Tiia Sandberg, Vihti, ( 0400 467 667

Vihti, Nurmijärvi, Karkkila

Eläinsuojeluneuvoja Annukka Suvioja (puhelinneuvontaa ilt. ja vkl),

Helsinki, ( 040 535 1486

Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen

KYMENLAAKSO ja ETELÄ-KARJALA

Krista Ala-Turkia, Hamina, ( 040 746 2238,

krista.ala-turkia@luukku.com

Hamina

Niina Arponen, Anjalankoski, ( 044 266 6116, reporanta@luukku.com

Anjalankoski, Kouvola, Valkeala, Jaala, Kuusankoski, Elimäki, Iitti,

Miehikkälä, Vehkalahti

Anne Jaakkola, Jaala, ( 040 586 8506

Jaala, Kouvola, Anjalankoski, Valkeala, Kuusankoski, Elimäki, Iitti

Taisto Collanus, Valkeala, ( 05-387 157, 0400 884 545

Valkeala, Jaala, Kuusankoski, Kouvola, Anjalankoski, Luumäki, Savitaipale,

Elimäki, Iitti

Minna Harkko, Kotka, ( 045 635 5818, minna@kymp.net

Karhula, Kotka, Ruotsinpyhtää, Pyhtää, Hamina, Vehkalahti, Virolahti

Marju Honkanen, Karhula ( 040 569 1879, mallu.honkanen@kymp.net

Karhula, Kotka, Hamina, Virolahti, Loviisa, Pyhtää, Ruotsinpyhtää

Anne Luttinen (vain puhelinneuvontaa), Mäntyharju, ( 044 794 8832,

anne.luttinen@luukku.com

Mäntyharju, Mikkeli, Ristiina, Hirvensalmi, Pertunmaa, Suomenniemi,

Valkeala

Juha Saarelainen, Tohmajärvi, ( 013-427 630, 0500 913 090,

juhasaarelainen@jippii.fi

Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi, Värtsilä, Uukuniemi, Saari

Eija Sorsa, Kitee, ( 013-426 733, 040 7709 873

Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi, Värtsilä, Uukuniemi, Saari

VARSINAIS-SUOMI

Leena Aho, Perniö, ( 02-735 2642, 050 339 6557,

leena.aho@luukku.com

Perniö, Särkisalo, Kemiö, Sauvo, Kisko, Dragsfjärd, Västanfjärd

Martti Kaariluoto, Salo, ( 02-731 1991, 040 583 8631

Salo, Halikko, Kuusjoki, Muurla

Asko Lavikainen, Somero, ( 02-4841 852

Somero, Kiikala, Pertteli, Kuusjoki, Koski, Tammela, Ypäjä, Jokioinen

Heidi Leyser, Turku, ( 02-262 3110, 050 5546 394, heidi.leyser@turku.fi

Turku, Kaarina, Raisio, Piikkiö, Rusko, Lieto, Naantali, Parainen, Paimio,

Masku, Vahto, Nousiainen, Aura, Askainen, Dragsfjärd, Finby,

Houtskär, Iniö, Kemiö, Korppoo, Kustavi, Laitila, Lemu, Marttila, Merimasku,

Mietoinen, Mynämäki, Nauvo, Pyhäranta, Rymättylä, Sauvo,

Suomusjärvi, Särkisalo, Taivassalo, Tarvasjoki, Uusikaupunki, Vehmaa,

Velkua, Västanfjärd

Sirkka-Liisa Oksanen, Perniö, ( 02-737 6379, 040 773 8274,

siku5@luukku.com

Salo, Halikko, Kuusjoki, Muurla

Ulla Räsänen, Rauma, ( 040 737 2075, ulla.rasanen@netti.fi

Rauma, Pyhäranta, Laitila, Eurajoki

Eläinsuojeluneuvoja Heidi Salomaa, Salo, ( 040 829 3956,

heidi.salomaa@pernio.salonseutu.fi

Perniö, Salo, Kemiö, Dragsfjärd, Muurla, Koski

Anne Sipilä, Lieto, ( 040 501 1281, 02-487 6895, annepet@luukku.com

Lieto, Aura, Tarvasjoki, Turku

Marja-Leena Virtanen, Salo, ( 02-736 5001, 050 571 2722

Pertteli, Salo, Muurla, Kiikala, Kuusjoki, Halikko, Kisko, Suomusjärvi

Taru Vuoristo, Turku, ( 045 674 4502, taru.vuoristo@luukku.com

Turku, Raisio, Masku, Nousiainen, Kaarina, Lieto, Aura, Paimio, Piikkiö,

Naantali, Merimasku, Rymättylä, Vahto, Lemu, Mietoinen, Askainen,

Mynämäki

HÄME

Satu Ahdesmäki, Forssa, ( 044 062 1940, satu.ahdesmaki@netti.fi

Jokioinen, Forssa

Ingmar Fridolfsson, Porvoo, ( 019-5204 253, 019-579 119

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi, Ruotsinpyhtää, Loviisa,

Pernaja, Liljendahl, Askola

Elias Himanen, Porvoo, ( 019-520 4254, 0400 845 368

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Askola

Mårten Hoge, Porvoo, ( 019-5202 283, 019-5754, 0400 691 669,

marten.hoge@porvoo.fi

Porvoo, Artjärvi, Pukkila, Myrskylä, Lapinjärvi, Ruotsinpyhtää, Loviisa,

Pernaja, Liljendahl, Askola

Eläinsuojeluneuvoja Anna-Kaarina Jaakkola, Hausjärvi, ( 040 505 0175

Hausjärvi

Eläinsuojeluneuvoja Heidi Koho, Mäntsälä, ( 040 740 2508,

heidikoho@yahoo.com

Mäntsälä

Asko Lavikainen, Somero, ( 02-484 1852

Somero, Kiikala, Pertteli, Kuusjoki, Koski, Tammela, Ypäjä, Jokioinen

Eläinsuojelueuvoja Titta Malinen, Hämeenkoski, ( 041 434 8507

Hämeenkoski

Päivi Mäki, Mäntsälä, ( 019-687 7118, paivi.maki@proagria.fi

Mäntsälä, Hyvinkää, Järvenpää, Pornainen, Pukkila, Askola, Orimattila,

Kärkölä, Hausjärvi, Riihimäki

Katja Rättyä, Janakkala, ( 0400 514 024, katjaheikki@pp1.inet.fi

Janakkala, Hämeenlinna, Hauho, Renko, Kalvola, Lammi, Tuulos, Loppi,

Riihimäki

Jorma Vastamäki, Asikkala, ( 040 562 5797, jorma.vastamaki@phnet.fi

Asikkala, Nastola, Lahti, Hollola, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi

Anne Väisänen, Pertunmaa, ( 040 576 5340,

effukan.anne@luukku.com

Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Hartola, Sysmä, Heinolan mlk,

Heinola, Mikkeli, Ristiina, Juva, Anttola; koiratarkastukset lisäksi: Suomenniemi,

Mikkelin mlk, Puumala

SATAKUNTA ja PIRKANMAA

Markku Alanko, Valkeakoski (vain luonnonvaraiset eläimet),

( 040 584 7265, lintuhoitola@luukku.com

Valkeakoski, Toijala, Kylmäkoski, Viiala, Kalvola, Urjala, Vesilahti, Lempäälä,

Pirkkala, Ylöjärvi, Tampere, Kangasala, Pälkäne, Hämeenlinna,

Hattula

Marko Elomaa, Pori, ( 040 411 9480, marko.elomaa@satesy.net

Pori, Luvia, Ulvila, Noormarkku, Kullaa, Nakkila

Eläinsuojeluneuvoja Tiina Haapamäki, Ulvila, ( 050 494 1413

Ulvila, Pori, Luvia, Noormarkku, Kullaa, Nakkila

Nanna Karlsson (vain neuvontaa), Kangasala, ( 050 382 6829,

nanna_ojanen@hotmail.com

Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Nokia

Sanna Keronen, Lempäälä, ( 040 759 6069, thunderwaves@hotmail.

com

Lempäälä, Vesilahti

Eläinsuojeluneuvoja Henna Lehtola, Tampere, ( 040 7200 262, henna.

lehtola@webinfo.fi

Tampere, Ylöjärvi, Lempäälä, Pirkkala, Nokia

Raimo Lietsala, Orivesi, ( 03-334 4719, 040 5584 019, raimo@lietsala.

net

Orivesi, Längelmäki, Juupajoki, Ruovesi, Tampere, Kangasala, Sahalahti,

Kuhmalahti, Kuorevesi, Mänttä, Vilppula

Sirkka-Liisa Mäkelä, Tampere, ( 03-345 1990 ilt.

Ylöjärvi, Nokia

Säästä parhaiten tehdyt heinäsi poikiville lehmille, varsoville tammoille, vasikoille ja varsoille.

27


Tanja Mäkelä, Eura, ( 050 338 4489

Eura, Säkylä, Köyliö, Kokemäki, Kiukainen, Kodisjoki, Lappi, Rauma,

Eurajoki, Luvia, Harjavalta, Nakkila, Pori, Ulvila, Kullaa, Noormarkku

Kirsi-Marja Nurminen, Kangasala, ( 03-377 3596, 040 760 0107

Kangasala, Pälkäne, Sahalahti, Luopioinen, Kuhmalahti

Tarja Peltola, Kankaanpää, ( 050 566 0352, tarja.peltola@dnainternet.

net

Kankaanpää, Jämijärvi, Honkajoki

Ulla Räsänen, Rauma, ( 040 737 2075, ulla.rasanen@netti.fi

Rauma, Pyhäranta, Laitila, Eurajoki

Eläinsuojeluneuvoja Johanna Saari, Kangasala, ( 044 337 5949,

johannasaari@hotmail.com

Kangasala, Tampere

Eläinsuojeluneuvoja Tetti Sandberg, Pori, ( 041 432 7055

Pori

Saija Sivula, Valkeakoski, ( 040 595 5796, SaijaS@hevostalli.com

Valkeakoski, Toijala, Viiala, Kangasala, Pälkäne, Lempäälä

Eläinsuojeluneuvoja Tarja Tuomisto, Kankaanpää, puh. 040 507 4623,

tarja_tuomisto@hotmail.com

Kankaanpää, Jämijärvi, Honkajoki, Karvia, Siikainen, Pomarkku, Parkano

Milla Turunen, Lempäälä, ( 040 718 1028 (miel. klo 17-20)

milla.turunen@pesu.org

Lempäälä ja Vesilahti

ETELÄ- ja KESKI-POHJANMAA ja

RUOTSINKIELINEN POHJANMAA

Eläinsuojeluneuvoja Mona Andersson, Kokkola, ( 050 556 9251, mona.

andersson@luukku.com

Kokkola, Kruunupyy, Kälviä

Päivi Berg, Kruunupyy, ( 050 588 0599

Kokkola, Kruunupyy, Kälviä

Hannele Flinkman, Kristiinankaupunki, ( 050 353 7816,

hanneleflinkman@gmail.com

Kristiinankaupunki, Isojoki, Karijoki, Teuva, Kauhajoki, Kaskinen

Monica Karlsson, Mustasaari, ( 0400 999 078, montsu@netti.fi

Mustasaari, Vaasa

Erkki Kilponen, Larsmo, ( 06-728 2552

Larsmo, Pietarsaari, Pedersöre, Kruunupyy

Risto Kyngäs, Kokkola, ( 0500 777 759

Kälviä, Lohtaja, Kannus, Toholampi, Ullava, Kaustinen, Kruunupyy,

Kokkola

Eläinsuojeluvalvoja Lotta Känsäkangas, Kruunupyy, ( 050 505 2332,

lottak@animail.net

Kokkola, Kruunupyy, Kälviä

Toivo Leskinen, Vaasa, ( 06-356 8145, 040 770 5899

Vaasa, Mustasaari, Korsnäs, Malax, Oravainen, Vöyri, Maxmo

Anne Luukkonen, Vaasa, ( 044 074 8799,

Vaasa, Laihia, Mustasaari

Suvi Rita, Kokkola, ( 040 545 9907

Kokkola, Kruunupyy, Kälviä

Tytti Salenius, Nurmo, ( 044 502 6541, tytti.salenius@netikka.fi

Kuortane, Nurmo, Seinäjoki, Peräseinäjoki, Alavus, Töysä, Soini, Alajärvi,

Lehtimäki, Lapua, Ilmajoki, Ylistaro

Kristina Smulter, Vaasa, ( 050 330 7977

Vaasa, Mustasaari, Korsnäs, Malax, Oravainen, Vöyri, Maxmo

KESKI-SUOMI

Tarja Hakala-Koivusalo, Sumiainen, ( 050 533 1418

Sumiainen, Konnevesi, entinen Konginkangas, Suolahti, Äänekoski,

Laukaa, Uurainen

Heino Hyvönen, Vesanto, ( 0500 260 995

Keitele, Viitasaari, Pihtipudas, Vesanto, Tervo, Pielavesi, Karttula, Suonenjoki,

Rautalampi

Marika Oksanen, Jyväskylä, ( 040 727 8598

Jyskä, Vaajakoski, Jyväskylän pohjoisosa (Huhtasuo, Kangasvuori, Sulku,

Kaakkolampi, Kangaslampi, Pupuhuhta, Halssila, Aittorinne, Aholaita)

Sirpa Peltonen, Korpilahti, ( 014-826 294

Korpilahti, Jämsä, Jämsänkoski, Muurame

Jorma Vastamäki, Asikkala, ( 040 562 5797, jorma.vastamaki@phnet.fi

Asikkala, Nastola, Lahti, Hollola, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi

ETELÄ-SAVO

Ulla Huopainen, Pieksämäki, ( 044 368 6733, 015-223 4224,

ulla.huopainen@pmkth.fi

Pieksämäki, Pieksänmaa, Haukivuori

Pirjo Kinnunen, Joroinen, ( 017-558 0183, 040 563 3735

Joroinen, Varkaus

Marja-Liisa Kotro, Savonlinna, ( 0500 749 852,

mlkotro@savonlinnalainen.com

Savonlinna, Rantasalmi, Sulkava, Puumala, Punkaharju, Enonkoski

Anne Luttinen (vain puhelinneuvontaa), Mäntyharju, ( 044 794 8832,

anne.luttinen@luukku.com

Mäntyharju, Mikkeli, Ristiina, Hirvensalmi, Pertunmaa, Suomenniemi,

Valkeala

Antti Mustonen, Savonlinna, ( 050 559 4866,

antti.mustonen@arkkitehdit-amam.com

Savonlinna, Sulkava, Rantasalmi

Jukka Paavilainen, Mikkelin mlk, ( 050 581 5642

Mikkelin mlk, Mikkeli, Kangasniemi, Haukivuori, Juva, Hirvensalmi

Veijo Parviainen, Joroinen, ( 050 560 6506

Pieksämäki, Pieksänmaa, Varkaus, Joroinen, Haukivuori, Kangasniemi

Yrjö Ponkkonen, Pieksämäki, ( 044 280 1028, 044 368 6734,

yrjo.ponkkonen@pmkth.fi

Pieksämäki, Pieksänmaa, Haukivuori, Kangasniemi

Pekka Suutari, Ristiina, ( 015-419 535, 050 592 2195

Ristiina, Suomenniemi, Anttola, Mikkelin mlk, Mäntyharju, Hirvensalmi,

Puumala

Minna Särkkä, Savonlinna, ( 015-520 780, 044 520 7800,

sarkka@suomi24.fi

Savonlinna, Sulkava, Rantasalmi

Anne Väisänen, Pertunmaa, ( 040 576 5340, effukan.anne@luukku.

com

Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Hartola, Sysmä, Heinola, Mikkeli,

Ristiina, Juva, Anttola; koiratarkastukset lisäksi: Suomenniemi,

Mikkelin mlk, Puumala

Heikki Väätäinen, Leppävirta, ( 017-554 1045, 0500 498 879

Leppävirta, Vehmersalmi, Jäppilä, Joroinen, Heinävesi, Varkaus

POHJOIS-SAVO

Mira Halonen, Karttula, ( 017-386 1216, 050 405 7209,

mira@elainhoitola.com

Karttula, Kuopio, Tervo, Suonenjoki, Rautalampi, Vesanto

Heino Hyvönen, Vesanto, ( 0500 260 995

Vesanto, Tervo, Pielavesi, Karttula, Suonenjoki, Rautalampi, Keitele,

Viitasaari, Pihtipudas

Pirjo Kinnunen, Joroinen, ( 017-558 0183, 040 563 3735

Joroinen, Varkaus

Tauno Kähkönen, Lapinlahti, ( 017-733 015, 0400 371 299,

tauno.kahkonen@lapinlahti.fi

Lapinlahti, Iisalmi, Sonkajärvi, Rautavaara, Varpaisjärvi, Pielavesi,

Vieremä, Kiuruvesi

Veijo Parviainen, Joroinen, ( 050 560 6506

Pieksämäki, Pieksänmaa, Varkaus, Joroinen, Haukivuori, Kangasniemi

Yrjö Ponkkonen, Pieksämäki, ( 044 280 1028, 044 368 6734,

yrjo.ponkkonen@pmkth.fi

Pieksämäki, Pieksänmaa, Haukivuori, Kangasniemi

Juha Rissanen, Juankoski, ( 017-721 686, 0400 928 046,

juha.rissanen@lindstrom.fi

Juankoski, Siilinjärvi, Nilsiä, Kaavi, Kuopio, Tuusniemi, Vehmersalmi

Erkki Shemeikka, Sonkajärvi, ( 017-839 1200, 017-763 185, 0400 815

185, erkki.shemeikka@pp.inet.fi

Sonkajärvi, Vieremä, Varpaisjärvi, Rautavaara

Jouko Tiainen, Lapinlahti, ( 017-735 248, 0500 752 760

Lapinlahti/Valtimo, Nurmes, Rautavaara, Varpaisjärvi, Iisalmi

Kristiina Tiainen, Lapinlahti, ( 017-735 248, 0500 548 747

Lapinlahti/Valtimo, Nurmes, Rautavaara, Varpaisjärvi, Iisalmi

28

Nostakaa ajoissa jäätarpeenne! Kerätkää käpyjä!


Pekka Vallenius, Varkaus, ( 044 355 3706, pekka.vallenius@varkaus.fi

Varkaus, Leppävirta

Heikki Väätäinen, Leppävirta, ( 017-554 1045, 0500 498 879

Leppävirta, Vehmersalmi, Jäppilä, Joroinen, Heinävesi, Varkaus

POHJOIS-KARJALA

Olavi Mustonen, Joensuu, ( 013-896 103, 0500 170 203

Joensuu, Polvijärvi, Kontiolahti, Eno, Ilomantsi, Tuupovaara, Kiihtelysvaara,

Pyhäselkä, Rääkkylä, Liperi, Outokumpu, Lieksa

Eläinsuojeluvalvoja Sanna Neuvonen, Nurmes, ( 050 342 3438,

s.neuvonen@luukku.com

Nurmes, Lieksa, Juuka, Valtimo

Anne Piitulainen, Värtsilä, ( 050 371 0042,

anne.piitulainen@susiraja.net

Värtsilä, Tohmajärvi, Tuupovaara, Kiihtelysvaara

Juha Saarelainen, Tohmajärvi, ( 0500 913 090,

juha.saarelainen@kopteri.net

Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi, Uukuniemi, Saari

Eija Sorsa, Kitee, ( 013-426 733, 040 770 9873

Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi, Värtsilä, Uukuniemi, Saari

Jouko Tiainen, Lapinlahti, ( 017-735 248, 0500 752 760

Lapinlahti, Varpaisjärvi, Iisalmi

Kristiina Tiainen, Lapinlahti, ( 017-735 248, 0500 548 747

Lapinlahti, Varpaisjärvi, Iisalmi

Lauri Vaakanainen, Juuka, ( 013-472 067, 0400 382 893

Juuka, Nurmes, Lieksa, Valtimo

KAINUU

Mari Alakopsa, Muhos, ( 0400 851 441

Kestilä, Muhos, Utajärvi, Vaala

Sirkku Haapalainen, Kajaani, ( 050 517 2696

Kajaani, Sotkamo, Paltamo, Vuolijoki, Ristijärvi

Ari Stenvall, Kajaani, ( 0400 545 378, ari-jukka.stenvall@pp.inet.fi

Kajaani, Sotkamo, Paltamo, Vuolijoki, Ristijärvi

POHJOIS-POHJANMAA

Tiina Ahokas, Haukipudas, ( 0500 583 377,

tiina.ahokas@mail.suomi.net

Haukipudas, Oulu, Ii, Yli-Ii, Kiiminki, Ylikiiminki, Hailuoto, Oulunsalo,

Kempele, Muhos, Tyrnävä, Liminka, Lumijoki

Minna Ahonen, Tyrnävä, ( 08-5401 520, 0400 584 208,

minna.m.ahonen@saunalahti.fi

Tyrnävä, Temmes, Liminka, Lumijoki

Mari Alakopsa, Muhos, ( 0400 851 441

Muhos, Utajärvi

Päivi Heikkinen, Kiiminki, ( k. 08-816 8560, 0500 686 018,

heikkinen.p@luukku.com

Kiiminki, Ylikiiminki, Oulu

Heidi Huru, Kiiminki, ( 040 724 0975, harri.huru@pp.inet.fi

Kiiminki

Eläinsuojeluneuvoja Airi Jussila, Oulu, ( 08-311 5522

Oulu, Haukipudas

Eläinsuojeluneuvoja Sanna Kinnunen, Liminka, ( 040 833 3119

Liminka, Lumijoki

Tarja Kolvanki (vain puhelinneuvontaa), Kuusamo, ( 050 462 1229

Kuusamo

Eläinsuojeluneuvoja Kirsi Kotisaari, Raahe, ( 050 413 8792,

SEY:llä on yli 120 eläinsuojeluvalvojaa ja parikymmentä eläinsuojeluneuvojaa.

Valvojan työstä ei makseta palkkaa, vaan ainoastaan kulukorvauksia. Useimmat

SEY:n eläinsuojeluvalvojat ansaitsevat leipänsä muissa ammateissa.

Valvojat tekevät tarkastuskäyntejä ilmoitusten perusteella, tai jos heillä muuten

on aihetta epäillä, että eläimiä kohdellaan huonosti.

Valvojana toimiminen vaatii aikaa ja henkisiä voimia – ei ole helppoa mennä

tuntemattomien ihmisten koteihin. Valvojan pitää siis tulla hyvin toimeen ihmisten

kanssa ja selvitä kiperistäkin tilanteista. Valvojat eivät ole viranomaisia.

Eläinsuojeluneuvoja ei tee omin päin tarkastuskäyntejä, vaan hänen toimintansa

keskittyy neuvontaan. Myös neuvojaksi haluavan pitää käydä eläinsuojeluvalvojien

peruskurssi.

kirsi.kotisaari@kotinet.com

Raahe, Pattijoki, Siikajoki, Pyhäjoki

Markku Kukkohovi, Muhos, ( 040 758 4541

Oulu, Muhos

Heikki Mehtätalo, Oulainen, ( 040 511 4395

Oulainen

Sinikka Rauma (vain puhelinneuvontaa), Ruukki, ( 040 581 6329

Ruukki, Raahe, entinen Pattijoki, Siikajoki, Rantsila, Vihanti, Pyhäjoki,

Pulkkila, Piippola, Merijärvi, Oulainen

Eläinsuojeluneuvoja Marika Salin, Oulu, ( 044 5522 555,

masalin@edu.ouka.fi

Oulu, Oulunsalo, Kempele, Kiiminki

Kaisu Seppä, Haapavesi, ( 040 725 7377, viipykettu@sunpoint.net

Haapavesi, Nivala, Ylivieska

Eläinsuojeluneuvoja Henna Äijälä, Raahe, ( 050 328 8056,

aijalahe@webinfo.fi

Raahe, Pattijoki, Siikajoki, Pyhäjoki

LAPPI

Marika Hiltunen, Rovaniemen mlk, ( 040 767 1474

Rovaniemi, Rovaniemen mlk

Berit Hotti, Keminmaa, ( 016-283 507

Keminmaa, Kemi, Tornio, Ylitornio, Pello, Tervola, Rovaniemi, Rovaniemen

mlk, Ranua, Simo

Markku Hotti, Keminmaa, ( 016-283 507, markku.hotti@pp.inet.fi

Kemi, Tornio, Ylitornio, Pello, Tervola, Rovaniemi, Rovaniemen mlk,

Ranua, Simo

Mikko Häggman, Sodankylä, ( 0400 246 299,

mikko.haggman@kolumbus.fi

Sodankylä, Inari, Utsjoki

Tiina Jokelainen, Kemi, ( 0400 873 665

Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Simo

Saila Keskitalo, Muonio, ( 016-532 243, 016-534 210, 041 550 8808,

saila.keskitalo@pp.inet.fi

Muonio, Enontekiö, Kittilä, Kolari, Pello, Rovaniemen mlk

Jaakko Leinonen, Rovaniemi, ( 040 823 8979,

jaakko.leinonen@lapin4h.fi

Rovaniemi, Rovaniemen mlk, Ranua, Tervola, Tornio, Ylitornio, Pello,

Kemijärvi

Marita Paananen, Ranua, ( 0400 895 931,

marita.paananen@luukku.com

Ranua, Posio

Pirjo Pelkonen, Ranua, ( 0400 232 895, pirjo.pelkonen4@luukku.com

Ranua, Posio

Henna Perälä, Rovaniemi, ( 0400 462 824, helaitin@ulapland.fi

Rovaniemi, Rovaniemen mlk

Henri Pätsi, Rovaniemen mlk, ( 040 721 3892, hepe55@surfeu.fi

Posio, Kuusamo

Nina Rissanen, Rovaniemi, ( 040 715 1793

Rovaniemi, Rovaniemen mlk

Eija Saavalainen, Rovaniemi, ( 0400 382 104, eija.saavalainen@jippii.fi

Rovaniemi, Rovaniemen mlk

Maarit Tervo, Pelkosenniemi, ( 040 826 7452, maarit.tervo@pp.inet.fi

Pelkosenniemi, Savukoski, Kemijärvi

Terttu Ylimäki, Tornio, ( 0400 653 651

Tornio, Tervola, Simo, Keminmaa, Kemi

Vakavat eläinsuojelutapaukset siirretään viranomaisille. Monet valvojat toimivatkin

koko ajan kiinteässä yhteistyössä alueensa eläinsuojeluviranomaisten

kanssa. Onneksi useimmat tapaukset ovat lieviä ja vapaaehtoisen valvojan

käynti riittää ”herättämään” omistajan, niin että hän korjaa asiat. SEY:n valvojat

tekevät työtä, joka eläinsuojelulain mukaan kuuluisi viranomaisille, mutta

nämä eivät ehdi kaikkia tehtäviä hoitaa.

SEY järjestää yleensä vuoden tai kahden vuoden välein viiden päivän mittaisen

eläinsuojeluvalvojakurssin, jonka käyneet voivat hakea valvojiksi. Seuraava

valvojakurssi pidetään vuonna 2006 Helsingissä.

Pyhätehtävä on suojella eläimiä kärsimyksiltä, joita me voimme estää!

29


Toivottavasti kaikilla on ollut mukava ja toiminnantäyteinen

kesä. Kirppu ainakin on puuhaillut

yhtä ja toista.

K

I RP

U N

N U RK

K A

Virikkeiden merkityksestä koiralle ja

muille eläimille on puhuttu viime

vuosina paljon, syystäkin. Virikkeillä

tarkoitetaan sitä, että eläimellä ei olisi tylsää,

vaan että se saisi puuhastella kaikkea mukavaa,

myös sellaista joka vaatii aivotyötä.

Kirppua ei ole opetettu tekemään erityisiä

temppuja, vaikka moni koira rakastaa

niitäkin. Sen sijaan Kirppu on itse opiskellut

monenlaisia taitoja, joita se elämässään

käyttää. Kirpun elämässä virikkeet ovat

sitä, että se pääsee ihmisten mukana erilaisiin

paikkoihin ja tapaa myös muita koiria.

Junassa Kirppu tapasi vastikään pienen

mustan koiran, josta se piti kovasti. Mutta

koiraparkaa pelotti! Se oli jo puolitoistavuotias,

mutta se ei ollut paljon asioita elämässään

saanut nähdä eikä kokea.

Vaikka Kirppu oli Suomeen tullessaan

kovasti arka ja pelkäsi kaikkea, sitä ei alettu

suojella liikaa erilaisilta tapahtumilta. Heti

alkuun se sai kulkea paljon eri paikoissa.

Arkaa koiraa ei auta se, että sitä säälitelläään.

Päin vastoin, silloin se juuri uskookin,

että tilanteessa on jotain mitä pitää

pelätä. Parasta on, että tilanteet järjestetään

sillä tavalla turvallisiksi, että koira ei

oikeasti ole vaarassa, ja sen jälkeen asioihin

suhtaudutaan vain aivan luonnollisesti.

Nyt seuraakin pieni tieto- tai oikeastaan

arvaustehtävä! Seuraavissa vaihtoehdoissa

on aina yksi, joka ei pidä paikkaansa. Kaikki

muut pitävät. Arvaa, mikä vaihtoehto on

väärä!

1. Reissukoira Kirppu on matkustanut

a) veneessä

b) lentokoneessa

c) laivassa

d) polkupyörän kyydissä

e) henkilöautossa

f) raitiovaunussa

g) junassa

h) taksissa

i) bussissa

2. Kulttuurikoira Kirppu on ollut mukana

a) teatterissa

b) elokuvissa

c) taidenäyttelyssä

3. Tiedottajakoira Kirppu on esiintynyt

a) televisiossa

b) sähköpostissa

c) internetissä

d) radiossa

e) paikallislehdessä

f) sanomalehdessä

g) aikakauslehdessä

4. Suhdetoimintakoira Kirppu on viettänyt

aikaansa

a) heinätalkoissa

b) kesäleirillä

c) synttäreillä

d) kokouksissa

e) kesäjuhlissa

f) rockfestivaaleilla

g) työpaikalla toimistossa

No, joko ehdit veikata, mitkä kohdat eivät

pitäneet paikkaansa? Katso vastaukset vasta

kun olet valmis!

No, tässä tulevat siis vastaukset:

1. d) polkupyörän kyydissä emäntä ei ole

uskaltanut Kirppua kuljettaa. Moni koira osaa

kuitenkin matkustaa myös pyörän korissa.

2. b)elokuvia Kirppu on katsonut vain

kotosalla. Muut kulttuuririennot ovat tapahtuneet

kesällä ulkoilmassa.

3. d)radiohaastattelussakin Kirppu oli

kyllä mukana, mutta se ei puhunut mitään.

Niinpä ei voi oikein sanoa, että se olisi

esiintynyt radiossa.

4. f) rockfestivaaleille koiraa ei pidä viedä.

Siellä on aivan liikaa meteliä sekä ihmisiä,

jotka eivät ehkä osaa varoa vaikkapa

tallaamasta koiraa. Muissakin väkijoukoissa

on tietysti pidettävä huolta, että kaikki

huomaavat koiran ja ovat sille ystävällisiä.

Ravintoloihin ja ruokakauppoihinhan ei

Suomessa saa koiraa viedä. Muissa paikoissa

on aina asiallista kysyä läsnäolijoilta

lupa koiran tuloon. Jos joku on allerginen,

sitä pitää kunnioittaa. Onneksi allergikkoja

ei sittenkään ole niin paljon, ja useimmat

ihmiset suhtautuvat koiriin hyvin myönteisesti.

Kirpun mukaan tuloa yleensä ainakin

toivotaan!

Hyvä syksyn jatkoa kaikille!

toivoo Kirppu ja emäntä

Posti Kirpun nurkkaan osoitteella:

Marika Salin

Syrjäkatu 7 as. 6

90100 Oulu

sähköposti: marika.salin@ope.ouka.fi

30

Mieluummin hellyyttä kuin kovuutta.


Pienestä pitäen

10 kysymystä

Miten hyvin luit viime lehden? Vastaukset

kysymyksiin löytyvät Eläinten ystävän numerosta

2/2005 tai alta.

Yksivuotiaana Hillan sanavarastosta

varmasti 50 prosenttia ellei peräti

enemmänkin oli eläinten nimiä. Kun

luimme Antti tuntee eläimet -kirjaa, Hilla

oppi nopeasti tunnistamaan ja nimeämään

gorillan, valaan, jääkarhun ja muut eläimet.

Eläimiä kirjassa on 80.

Toinen mieluisa kirja oli ”Talvilintuja”.

Tikka oli Hillasta erityisen kiinnostava. Ja

voi sitä riemun päivää, kun näimme mökin

ikkunasta lähipuuhun laskeutuneen tikan.

Tuolloin vuoden ja neljän kuukauden

ikäinen Hilla tunnisti linnun heti. ”Tikka,

tikka” toisteli lapsi innoissaan heilutellen

samalla käsiään.

Eläinten äänet lapset tuntuvat oppivan

hyvin varhain. Tuttavaperheen pieni Punni-poika

osasi matkia parin kymmenen

linnun ääntä ennen ensimmäisiä ihmistenkielisiä

sanojaan! Kuk-kuut, hu-huut ja

titityyt osuivat aina oikeille lajeille niitä kysyttäessä.

Samoin kotieläinten ääniä lapset

oppivat imitoimaan huomattavan varhain.

Kukapa lapsi ei tietäisi, että lehmä sanoo

”muu” ja lammas ”mää”.

Voisi kuvitella, että pienten lasten kiinnostus

eläimiä kohtaan on peräti perinnöllinen

ominaisuus. Onhan ihminen elänyt

koko historiansa eläinten keskellä ja ollut

eläimistä riippuvainen. Eläinten oppiminen

ja niiden tapojen tunteminen on ollut

elinehto ihmisille. Kiinnostus eläimiä kohtaan

on luonnonvalinnan myötävaikutuksella

kehittynyt syntymälahjaksi ihmiselle

– tällainen kuva ainakin helposti syntyy

pieniä lapsia seuratessa.

Luonnon kieli on universaali. Niin me ihmiset

kuin eläimetkin tunnistamme tietyt

värit ja symbolit vaaran merkeiksi. Poikasten,

olivat ne sitten ihmisten tai eläinten,

pyöreä olemus laukaisee meissä hellimisreaktion.

Lapsissa tämä piirre on erityisen

selvä. Samoin eläinten syöttäminen tuntuu

olevan lapsille pienestä pitäen tärkeätä.

”Heinää vuohelle”, tietää Hillakin.

Hilla asuu lähellä maatilaa ja hän pääsee

katsomaan vuohia vaikka päivittäin. Suurimmalla

osalla lapsista ei kaupungistumisen

myötä ole kuitenkaan mahdollisuutta

nähdä eläimiä ja rakentaa suhdettaan niihin.

Se on valtava menetys niin lasten kuin

eläintenkin kannalta.

Vierailin hiljattain Helsingin Viikissä toi-

Pekka Hänninen

mivassa Sotkan kodon päiväkodissa. Siellä

noudatetaan Ruotsista meillekin levinnyttä

Luonnossa kotonaan –pedagogiikkaa.

Lapset ovat joka päivä ulkona luonnossa

retkellä. Luonto ja eläimet tulevat näin lapsille

tutuiksi ja luonnolliseksi osaksi elämää.

Lapsille syntyy tunneside luontoon

ja eläimiin. Tunneside luontoon ja eläimiin

velvoittaa myös suojelemaan. Luonnon ja

eläinten suojelu kumpuaa rakkaudesta itselleen

läheisiä asioita kohtaan.

Luonto-Liitto on tehnyt myös pitkään

työtä lasten ja varhaisnuorten parissa.

Lapset ovat hääränneet luonnon ja eläinten

kanssa liiton lastenleireillä ympäri Suomea

jo vuosikymmenten ajan. Luonto on tullut

lapsille läheiseksi ja monista lapsista on

kasvanut aktiivisia luonnon- ja ympäristönpuolustajia.

Sotkan kodon ja Luonto-Liiton sekä viimenumerossa

esitellyn Pikkumökin päiväkodin

kaltaista toimintaa soisi olevan

enemmänkin. Lapsista, jotka pienestä pitäen

ovat saaneet toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan

ja hoitamistarvettaan eläinten

kanssa, kasvaa varmasti vastuullisia ja

eläimet huomioivia aikuisia.■

Kuva: hanna Oksman

1. Miten järvenpääläinen Pikkumökin

päiväkerho poikkeaa tavanomaisista

lasten päivähoitopaikoista?

2. Lintujen ja nisäkkäiden varoitusäänillä

ja poikasten hätä-äänillä on yhteinen

erityispiirre eläinten ääniviestinnässä.

Mikä?

3. Miten jyrsijät ilmaisevat kipuaan?

4. Mitä ovat feromonit?

5. Mihin käytettiin SEY:n 5000 euron lahjoitus

tsunamialueella?

6. Piikkipannan käyttö koirilla kiellettiin

yli 10 vuotta sitten. Millaisia metallikaaria

tai tappeja koulutuskaulaimessa

nykyisin saa olla?

7. SEY:n hallitukseen valittiin vuonna

1978 tunnettu biologi ja eläintieteilijä.

Kuka?

8. Sotkamosta löytyi viime helmikuussa

harvinainen lintu, joka toukokuussa

toimitettiin Norjaan. Minkälajinen lintu

se oli?

9. Pyhtäällä on harvinainen eläinhoitola.

Mitä eläimiä siellä hoidetaan?

10. Mikä on Harakanvarpaat?

Vastaukset 10 kysymykseen:

1. Pikkumökin päiväkerhossa lapset saavat

osallistua navettatöihin, ratsastaa,

syödä lähi- ja luomuruokaa ja hoitaa

myös tilan omia kanoja, vuohia, sikoja,

kissoja ja koiria.

2. Lintujen ja nisäkkäiden varoitusäänet

ja niiden poikasten hätä-äänet ymmärretään

yleensä yli lajirajojen, vaikka

eläinten äänet ja niiden ymmärtäminen

yleensä ovat lajikohtaisia.

3. Kipua kärsiessään jyrsijät valittavat

ääneen, mutta äänet ovat niin korkeita,

ettei ihmiskorva kuule niitä!

4. Feromonit ovat rasvahapoista koostuvia

hajuaineita, joita eläimet (myös

ihmiset) erittävät eritteitten mukana

tai suoraan iholta. Ne kertovat mm. terveyden-

ja mielentilasta.

5. Maailman eläinsuojelujärjestö WSPA

käytti SEY:ltä saadut 5000 euroa liikkuvan

eläinklinikan hankkimiseen Sri

Lankaan. Auto sisältää täysin varustetun

leikkaussalin koirille ja kissoille.

6. Koiran kaulaimessa saa olla korkeintaan

8 mm:n pituisia kaaria tai tappeja,

mutta ne eivät saa olla teräviä tai pistäviä

eivätkä kääntyä painamaan koiran

kaulaa.

7. Vuonna 1978 aloitti SEY:n hallituksessa

Ilkka Koivisto.

8. Sotkamosta löytynyt lintuharvinaisuus

oli lunni.

9. Pyhtään lintuhoitolassa hoidetaan

kaikkia lintuja.

10. Harakanvarpaat on Rauman Eläinsuojeluyhdistyksen

jäsenlehti.

Tilatkaa Eläinten Ystävä!

31


SUOMEN ELÄINSUOJELUYHDISTYS

PALVELUNUMERO: . A504

More magazines by this user
Similar magazines