Pyhtään lintukoto Martti Hario MARTTI HARIO Arto Hokkanen isännöi Pyhtään lintuhoitolaa, yhtä maamme harvoista luonnonvaraisten lintujen hoitopaikoista. Työ vaatii suurta antaumusta ja sitoutumista. Arto Hokkanen uhraa linnuille sekä työ- että vapaa-aikansa — ja aina yhtä hyväntuulisena. 14 Pyhätehtävä on suojella eläimiä kärsimyksiltä, joita me voimme estää!
Joutsenilla esiintyy siiven synnynnäistä kasvuhäiriötä, ”enkelinsiipeä”, joka estää lentämisen. Tällaiset linnut jäävät asumaan tarhaan. Arto Hokkanen on paljasjalkainen pyhtääläinen. ”Viehtymys lintuihin on minussa sisäänrakennettua, sillä olin jo lapsena kiinnostunut linnuista”, hän kertoo. Tuon ajan maaseudun pikkupojat ottivat linnunpoikia elätiksi, ja myös Arton ensimmäiset hoidokit olivat peräisin variksen ja rastaan pesistä. Toisin kuin muiden poikien, Arton kiinnostus lintuihin ei alkuinnostuksen jälkeen hiipunut vaan syveni. Hänestä ei tullut lintuharrastajaa tavanomaisessa mielessä, vaan lintujen kasvattaja ja loukkaantuneiden luonnonvaraisten lintujen auttaja. Urbaaneja lokkeja ja joutsenia Pyhtään lintuhoitolan ulkotarhassa on ilmeisen sopuisasti monenlaisia vesilintuja samassa tilassa: yhteensä 12 eri lajia. Omat <strong>ry</strong>hmäkohtaiset häkkinsä on myös kyyhkyillä, päiväpetolinnuilla, pöllöillä ja kanalinnuilla. Sisätiloissa on lisää potilaita. Monet ovat pienemmissä häkeissä odottelemassa paranemista, itsenäisen ravinnonoton alkamista ja siirtymistä isompiin tiloihin. Vuosittain hoitolaan tulee 200–250 lintua, joista 35–40 prosenttia voidaan palauttaa luontoon. Kesäaikaan hoidokkeja tulee lähes päivittäin, talvella on hiljaisempaa. Eläimiä tuovat tavalliset ihmiset, mutta paljon tulee myös eläinlääkäreiden, poliisin ja eläinsuojeluyhdistysten kautta. Osa tulee Helsingistä linja-autolla ilman saattajaa. Eniten tuodaan hoitoon kalalokkeja, heinäsorsia ja joutsenia, siis urbaaneita ja näkyviä lajeja. Tämä kertoo myös siitä, missä nykyajan ihmiset liikkuvat ja miten he kohtaavat eläimet. Jokainen lintu saa hoidon ja mahdollisuuden. Arto Hokkanen ei jaa lintuja lajin perusteella arvokkaisiin ja arvottomiin. MARTTI HARIO Ajatus lintuhoitolasta syntyy Hokkasen lintutarha sai alkunsa vuonna 1983, kun hän sai tuttavansa kautta kaksi kääpiökanaa ja -kukon. Ne pesivät ja tuottivat munia ja poikasia. Kesät lintukatras oli ulkona, talveksi isovanhemmat ottivat ne hoitoonsa maalle. Parin vuoden päästä Arto lunasti vaarin rintamamiestilan itselleen ja lintujen pito sai vauhtia. Kun taloon muutti Hannele-vaimo koirineen, osoittautui Arto pian allergiseksi koirille ja ”lähes kaikelle muullekin” – mutta ei höyhenille. Koirista oli luovuttava, mutta siipikarjaharrastus laajentui vuosien mittaan niin, että kanoja, ankkoja, hanhia, fasaaneja, viiriäisiä ynnä muita on ollut yhteensä seitsemääkymmentä eri rotua. Nykyään lintuja on kotona parisataa. Vuonna 1997 Hannele oli töissä Sapokan vesipuistossa Kotkassa ja sattui siellä näkemään, kuinka poliisit lopettivat vammautuneen lokin ampumalla. ”Silloin Hannelella välähti idea lintuhoitolasta”, kertoo Arto. ”Sen sijaan että lopetettaisiin vammautuneet linnut, ne voitaisiin yrittää kuntouttaa ja palauttaa luontoon.” Oppi-isänä Anthony Bosley Arto soitti Heinolaan Anthony Bosleylle, maankuululle lintujen hoitajalle. Bosley neuvoi häntä ottamaan yhteyttä ympäristöministeriöön. Siellä vastaus oli myönteinen. Aika oli sopiva; hoitopaikoista oli huutava pula. Korkeasaari oli juuri lopettanut luonnonvaraisten eläinten vastaanottamisen. Arto ja Hannele panivat toimeksi, ja jo alkuvuodesta 1998 alkoi rakentaminen Stockforsin tehtaiden vanhassa varastohallissa kilometrin päässä Pyhtään kirkolta. Pyhtään kunnalta saatiin 30 000 markan starttiraha, ja rakentaminen aloitettiin ulkotarhoista. Työllistämisvaroilla ja sinnikkäällä talkootyöllä saatiin sisätiloihin rakennetuksi tarvittavat huoneet. Lintuhoitolan avajaiset pidettiin kesäkuussa 1998, vain runsas vuosi Sapokassa syntyneen idean jälkeen. Rakentamista riitti toki vielä seuraavallekin Ulkotarhoissa linnut ovat vapaasti kävijöiden katseltavissa kesäaikaan. vuodelle. Arto ei lakkaa kiittelemästä monien hankkeeseen osallistuneiden työpanosta eikä Anthony Bosleyn neuvoja ja asiantuntevaa apua, jota oli aina rajattomasti saatavilla. Hoitolan toiminta kustannetaan ympäristöministeriön 80 000 euron vuosittaisesta määrärahasta, joka kattaa kaiken palkoista eläinten ruokiin ja tilojen ylläpitoon. Arto Hokkanen on Kaakkois-<strong>Suomen</strong> ympäristökeskuksen palkkalistoilla, jonka kautta rahat kulkevat. Ruumiillista työtä Lintujen hoito ei ole kevyttä puuhastelua. Häkkien ja tarhojen siivoaminen ja ylläpito tehdään hartiavoimin, kottikär<strong>ry</strong>illä ja haravoimalla, lapiolla ja harjalla. Tarhat siivotaan päivittäin, ulkotarhan uima-altaan vesi vaihdetaan kesällä joka toinen päivä, talvella sisäaltaan vesi päivittäin. Häkkien sisustuksen puusto ja oksisto vaihdetaan 4–5 kertaa kesässä. Puut Arto kaataa harvennettavaksi sovituista taimikoista lähiseuduilta. Suurin päiväurakka muodostuu lintujen ruuan hankinnasta ja valmistamisesta. Hoidokeilla on monenlaisia ruokavalioita, ja kaikille pitää ruoka silputa, hienontaa ja sekoittaa sopivaksi koostumukseksi vitamiineineen ja hivenaineineen. Kaikki tehdään käsin. ”Sellaista konetta ei ole keksitty, jolla ainekset saisi pienittyä sopiviksi”, toteaa Arto. Silakat saadaan Loviisan suunnalta. Niitä kuluu kolmisenkymmentä kiloa viikossa. Salaatit ja muut vihannekset haetaan kesällä kauppapuutarhalta ja talvella isosta marketista Kotkasta. Niitä kuluu useita kymmeniä kiloja viikossa. Marketista haetaan viikoittain myös toista sataa leipää, parikymmentä kiloa porsaan sydäntä ja jauhelihaa, kolmekymmentä koiranmakkaraa, omenoita, banaania, hunajaa, pähkinöitä ja useimmat muut tuotteet. Vilja saadaan lähialueen maanviljelijöiltä. Sitä ja muita siemeniä kuluu noin 15 kg viikossa. Hiiret pöllöille haetaan mm. Helsingistä, purut Haminan läheltä Summasta. Mustikat ja pihlajanmarjat linnuille poimitaan itse lähi- MARTTI HARIO ”Oikeutta eläimille” 15
Change language