ey051 - SEY Suomen ElÃ¤insuojeluyhdistysten liitto ry

1•2005 

100 

vuotta/år

Tässä lehdessä 

3 

4 

7 

8 

10 

13 

14 

16 

17 

18 

20 

22 

24 

26 

28 

30 

31 

Pääkirjoitus / Ledaren Juha Valste 

Eläinten ystävän valokuvakilpailun tulokset Tiina Notko 

Pakinanurkka Aura Koivisto 

Kaverikoirat tarjoavat tassuterapiaa Riku Cajander 

Eläimet viestivät osa 3 Ilkka Koivisto 

Eläinten ystävä 90 vuotta sitten Marika Salin 

Kiista emakoiden tilavaatimuksista saamassa 

vauhtia Emmi Manninen 

Valvojatarinaa Leena Aho 

Puheenjohtajan palsta Outi Vainio 

Valloittavat ja vainotut mäyrä ja kettu Riku Cajander 

Lukijalta 

Jäsenyhdistykset toimivat ja SEY toimii 

Vapaus, tarha vai molemmat? Aura Koivisto 

Toimiston työntekijät tutuiksi Marika Salin 

Hallitus esittäytyy Marika Salin 

Kirpun nurkka Marika Salin 

Uudet valvojat ja neuvojat 

Kannen kuva/Pärmbild: Mauri Leivo 

Suomen 

Eläinsuojeluyhdistys 

Osoite: Kotkankatu 9, 00510 Helsinki 

Toimisto, jäsenasiat ja osoitteenmuutokset: 

Puh. 09-877 1200, faksi 09-877 1206 

Sähköposti: sey@sey.fi tai etunimi.sukunimi@sey.fi 

www.sey.fi 

Toiminnanjohtaja Risto Rydman 720 68 411 

Toiminnanjohtajan sihteeri Ulla Björkén 720 68 410 

Järjestösihteeri Leena Glans 720 68 417 

Taloussihteeri Kristina Lindqvist 720 68 414 

Eläinsuojelusihteeri Emmi Manninen 720 68 418 

Eläinsuojelusihteeri Tiina Notko 720 68 413 

Kirjanpitäjä Erja Peltola 720 68 415 

Valvojasihteeri Anne Skogberg 720 68 412 

Hallitus: Professori Outi Vainio (puheenjohtaja), 

johtaja Jaana Kiljunen Kerava (varapuheenjohtaja), 

terveystarkastaja Tauno Kähkönen Lapinlahti, 

arkkitehti Antti Mustonen Savonlinna, eläinlääkäri 

Tapani Parviainen Helsinki, eläinsuojeluvalvoja Sinikka 

Rauma Ruukki, kasvatustiet.maist. Marika Salin Oulu, 

yo-merkonomi Tiina Ahokas Haukipudas (varajäsen), 

eläinsuojeluvalvoja Eija Saavalainen Rovaniemi (varajäsen) 

ja toimittaja Juha Valste Nummi (varajäsen). 

SEY:n lahjoitustili: Leonia 800019-1061763 

Finlands 

Djurskyddsförening 

Adress: Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors 

Kontor, medlemsärenden och adressförändringar: 

Tel. 09-877 1200, fax 09-877 1206 

E-post: sey@sey.fi eller förnamn.släktnamn@sey.fi 

www.sey.fi 

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen julkaisu/Finlands Djurskyddsförenings tidskrift 

Päätoimittaja/Chefredaktör: Juha Valste 

Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Emmi Manninen 

Ulkoasu/Layout: Gita Lindgren/Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino 

Toimitusneuvosto/Redaktionsråd: Tiina Notko, Marika Salin, Juha Valste, Outi Vainio 

Käännökset/Översättningar: Ija Rönnqvist 

Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä. Lehdessä julkaistuja artikkeleitä saa kopioida ja jakaa opetusja 

valistustarkoituksiin, kunhan lähde ja kirjoittajan nimi mainitaan. 

Skribenterna ansvarar själva för artiklarna. Artiklar som publicerats i tidningen får kopieras och utdelas för 

undervisnings- och upplysningsändamål om källan och skribentens namn anges. 

Ilmoitusmyynti/Annonsförsäljning: Kristina Lindqvist, puh. 09-720 68 414 

Paino/Tryckeri: Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino. ISSN 0789-1857 

Eläinten ystävän toimitus/Djurvännens redaktion: 

Kotkankatu 9, 00510 Helsinki/ Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors 

Puh./tel. 09-877 1200, faksi/fax 09-877 1206, sähköposti/E-post: ellu@sey.fi 

100. vuosikerta/Årgång 100. 

Verksamhetsledare Risto Rydman 720 68 411 

Verksamhetsledarens sekreterare Ulla Björkén 720 68 410 

Medlemsföreningssekreterare Leena Glans 720 68 417 

Ekonomisekreterare Kristina Lindqvist 720 68 414 

Djurskyddssekreterare Emmi Manninen 720 68 418 

Djurskyddssekreterare Tiina Notko 720 68 413 

Bokförare Erja Peltola 720 68 415 

Övervakarsekreterare Anne Skogberg 720 68 412 

Styrelse: Professor Outi Vainio (ordförande), direktör 

Jaana Kiljunen Kervo (viceordförande), hälsoinspektör 

Tauno Kähkönen Lapinlahti, djurskyddsöverv. Sinikka 

Rauma Ruukki, arkitekt Antti Mustonen Nyslott, 

veterinär Tapani Parviainen Helsingfors, ped.mag. 

Marika Salin Uleåborg, studentmerkonom Tiina Ahokas 

Haukipudas (suppleant), djurskyddsöverv. Eija Saavalainen 

Rovaniemi (suppleant) och redaktör Juha Valste Nummi 

(suppleant). 

Finlands Djurskyddsförenings konto, 

donationer: Leonia 800019-1061763 

2 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Juha Valste 

PÄÄKIRJOITUS 

Eläinten ystävä täyttää 

100 vuotta 

Eläinten ystävä -lehdellä on aihetta juhlaan: 100. ilmestymisvuosi 

on aluillaan. Palaamme lehden historiaan tämän vuoden 

tulevissa numeroissa.. 

Eläinten ystävän pitkäaikainen päätoimittaja Ilkka Koivisto ei 

enää jatka – monista maanitteluista, (meidän kannaltamme) järkevistä 

perusteluista ja ympäripuhumisyrityksistä huolimatta. Ilkka 

on jaksanut vuodesta toiseen olla kiinnostunut lehdestä, kirjoittaa 

artikkeleita, piirtää kuvia ja tehdä pääkirjoitukset. Kaikkea tätä 

vielä monet vuodet sen jälkeen, kun hän oli irrottautunut Suomen 

Eläinsuojeluyhdistyksen johdosta ja yritti urhoollisesti ja huonolla 

menestyksellä päästä tekemään ja seuraamaan haluamiaan asioita 

luonnossa. Lämpimät kiitokset ja rajaton ihailuni Ilkalle! 

Epäröin, kun minua kysyttiin jatkamaan Ilkan työtä: pystynkö 

eläinsuojeluyhdistyksen lehden päätoimittajaksi? Mitä minä tiedän 

naudoista, sioista tai kanoista? Koiran ja muutaman kanin omistaminen, 

lapsuuden läheiset kokemukset hevosista ja koirista sekä nykyinen 

asuminen maaseudulla tuskin riittävät antamaan tarpeeksi 

asiantuntemusta. 

Toisaalta: myös luonnoneläimet kuuluvat tai niiden pitäisi kuulua 

eläinten suojelun piiriin. Koulutukseni eläintieteilijäksi ja monivuotinen 

tutustuminen lintujen ja pienten nisäkkäiden elämään tukee 

varmasti työtä Eläinten ystävässä. Kokemusta lehtityöstä on antanut 

yli 20 vuotta toimittajana Tiede- ja Suomen Luonto -lehdissä. Usean 

vuoden mukanaolo SEY:n hallituksessa ja muutaman vuoden takainen 

työ Eläinten ystävän toimitussihteerinä helpottaa. 

Moniin maihin verrattuna eläinsuojelu on Suomessa kohtuullisen 

hyvin hoidettu. Kaikessa emme kuitenkaan ole edes Euroopan unionin 

edellyttämällä tasolla. Onko EU:n taso sitten jonkinlainen eläinten 

Onnela, siitä täytyy keskustella enemmän. Useimmat suomalaiset eivät 

olisi kovin onnellisia, jos heidän asuinympäristönsä ja ravintonsa 

täyttäisi vain niukasti jotkin miniminormit. Perimmäisenä on tietysti 

tuotantoeläinten kohdalla raha, mutta se ei saa ratkaista. Monet ihmiset 

haluavat pitää koiria, kissoja, undulaatteja ja muita eläimiä lemmikkeinä. 

Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä erilaiset eläimet 

tarvitsevat voidakseen hyvin. Tiedon ja ymmärryksen lisääminen 

ovat suureksi osaksi eläinsuojelujärjestöjen kontolla – työtä riittää. 

Eläinten ystävällä on samoja perusongelmia kuin monella muullakin 

järjestölehdellä: hyvistä artikkeleista ja kuvista on pulaa, lehden 

levikki on liian pieni ja rahaa ei ole tarpeeksi. Artikkeleita ja 

kuvia lehteen saa työllä ja tuttavuuksilla – mutta raha kyllä auttaisi. 

Pieni levikki taas johtuu SEY:n vähäisestä jäsenmäärästä. Asia on 

outo, sillä erilaisia lemmikkejä on sadoissa tuhansissa perheissä ja 

erilaiset eläimiin liittyvät harrastukset elävät vahvaa nousua. Harrastajilla 

on tietysti omat yhdistyksensä ja lehtensä, mutta miksei 

näitä ihmisiä saada tukemaan myös SEY:tä? Jotain pitäisi tehdä, 

mutta mitä? 

Toivotan kaikille hyvää kevättä Nummen Oinolasta! ■ 

LEDAREN 

Djurvännen fyller 100 år 

Tidskriften Djurvännen firar ett jubileum: det hundrade utgivningsåret 

börjar. Vi återkommer till tidskriftens historia i de 

följande numren. 

Djurvännens långvarige chefredaktör Ilkka Koivisto avgår 

– trots våra många övertalningsförsök och (från vår synpunkt sett) 

förnuftiga motiveringar. I flera år har Ilkka orkat visa intresse för 

tidskriften, han har skrivit artiklar, tecknat bilder och skrivit ledare. 

Allt det här ännu under många år efter det att han hade frigjort sig 

från Finlands Djurskyddsförenings styrelse och tappert försökte, 

men med klent resultat, få ägna sin tid åt sitt stora intresse, naturen. 

Ett varmt tack och min gränslösa beundran till Ilkka! 

Då jag blev tillfrågad om jag kunde fortsätta Ilkkas arbete var jag 

tveksam: klarar jag av uppgiften som chefredaktör för djurskyddsföreningens 

tidskrift? Vad vet jag om kor, grisar och höns? Att jag 

har hund och några kaniner, att jag som barn haft att göra med både 

hästar och hundar och att jag numera bor på landet ger knappast 

tillräcklig sakkunskap. 

Men å andra sidan: också djuren i naturen omfattas eller borde 

omfattas av djurskyddet. Jag är zoolog till min utbildning och har 

mångårig erfarenhet av fåglars och små däggdjurs liv, vilket säkert 

ger ett stöd åt mig i mitt arbete i Djurvännen. Jag har över tjugo års 

erfarenhet av tidningsarbete som redaktör i tidskrifterna Tiede och 

Suomen Luonto. Arbetet underlättas dessutom av att jag suttit i SEY: 

s styrelse flera år och att jag för några år sedan var redaktionssekreterare 

för Djurvännen. 

Jämfört med många andra länder har djurskyddet skötts ganska 

bra i Finland. På alla punkter når vi emellertid inte till den nivå Europeiska 

unionen förutsätter. Men utgör EU:s nivå sedan ett Lyckoland 

för djuren, den frågan måste tas upp till diskussion. Ett flertal 

av finländarna skulle knappast känna sig mycket lyckliga om boendemiljön 

och födan med knapp nöd fyllde endast vissa miniminormer. 

Då det gäller produktionsdjuren är det förstås fråga om pengar, 

men det får inte vara avgörande. Många människor vill också ha 

hundar, katter, burfåglar och andra djur som sällskapsdjur. Alla förstår 

dock inte vad de olika djuren behöver för att må bra. Till en stor 

del är det djurskyddsorganisationernas uppgift att öka kunskapen 

om och förståelsen för djur – ett arbete som aldrig tar slut. 

Tidskriften Djurvännen kämpar med samma grundproblem som 

många andra organisationstidskrifter: det är brist på bra artiklar 

och bilder, upplagan är för liten och det finns inte tillräckligt med 

pengar. Artiklar och bilder får man genom idogt arbete och via bekanta 

– men det är klart att pengar skulle hjälpa. Den lilla upplagan 

beror på det låga medlemsantalet i SEY. Det är egentligen ganska 

konstigt, eftersom det finns sällskapsdjur av olika slag i hundratusentals 

hem och allt flera människor har fritidsintressen som är 

förknippade med djur. De här människorna har förstås sina egna 

föreningar och tidskrifter, men varför får man inte dem med också i 

SEY? Någonting borde göras, men vad? 

Jag önskar alla en god vår från Oinola i Nummi! ■ 

E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5 

3

Eläinten ystävän valok 

Syksyllä lehdessämme julistettiin 

kaikille avoin valokuvakilpailu, 

jossa oli kaksi sarjaa: Eläin 

kuvassa sekä Eläimen ja ihmisen 

suhde. Kuvia kisaan lähetti 68 

kuvaajaa. 

Tiina Notko 

Kilpailuun lähetettiin yhteensä 230 kuvaa. Eläin kuvassa -sarjan kuvia 

oli 168. Eläimen ja ihmisen suhde oli odotetusti vaikeampi aihe. 

Siihen lähetettiin 62 kuvaa. 

Raati kiinnitti arvioinnissa huomiota sekä kuvien tasoon valokuvina että 

aiheen esittämistapaan ja siihen, millaisen viestin kuvasta voi aistia. Raati 

palkitsi kummassakin sarjassa neljä kuvaa: voittajan ja kolme muuta. Voittajakuvien 

ottajat saavat 150 euron lahjakortin valitsemaansa valokuvausliikkeeseen, 

muiden palkittujen kuvien ottajat kukin 50 euron lahjakortin. 

Lisäksi annettiin kaksi kunniamainintaa, palkintona Eläinten ystävä -tuotteita. 

Onnittelut kaikille voittajille! 

Eläin kuvassa -sarjan voittokuvan pörröisestä kimalaisesta on ottanut 

Atte Hannula Ikaalisista. Sarjan Ihmisen ja eläimen suhde voitti Elli 

Kemppinen Parikkalasta kuvallaan tytöstä vasikkakarsinassa. 

Kuvissa esiintyi laaja kirjo erilaisia eläimiä, mutta tutut suosikkieläimet 

olivat runsaimmin edustettuna. Suosituin kuvauskohde oli koira, joka oli 

kohteena 70 kuvassa (30 % kuvista). Kissa esiintyi 48 kuvassa, hevonen 25 

kuvassa ja nauta 14 kuvassa. Muita eläinlajeja oli pitkä liuta eri tuotantoeläimiä 

ja lemmikkieläimiä. Luonnonvaraisiakin eläimiä oli melkoinen joukko 

suurehkoista aivan pieniin. 

Kilpailuun osallistuneita kuvia käytetään jatkossa kuvituksena Eläinten 

ystävässä ja SEY:n verkkosivuilla. Näissä yhteyksissä monet nyt ilman sijoitusta 

jääneet kuvat ovat hyvin arvokkaita ja osuvia. Siten nekin osaltaan 

toivottavasti edistävät eläinten hyvää kohtelua ja yleistä eläinmyönteisyyttä. 

Suuret kiitokset kaikille osallistujille! ■ 

Atte Hannula, Ikaalinen: 

Pörröinen kimalainen. 

Eläin kuvassa -sarjan voittaja. 

Lähikuva kimalaisesta nousi kaikkien muiden eläinkuvien yläpuolelle aiheen 

esittämistavan, huikean terävyytensä, kauniiden väriensä ja sommittelunsa ansiosta. 

Tämä ei ole mikä tahansa hyönteiskuva, vaan siinä on kimalaisiin kuuluva eläinyksilö 

arvokkaassa tehtävässään. Ei ole vaikea kuvitella sen vakavassa ja keskittyneessä 

olemuksessa tietoisuutta meneillään olevan pölytys- ja medenkeruutyön tärkeydestä. 

Milloin viimeksi olette nähneet kuvassa näin ilmeikkään kimalaisen? 

µ 

Elli Kemppinen, Parikkala: 

Vasikkakarsina. Eläimen ja 

ihmisen suhde -sarjan voittaja. 

Voittajaksi valitussa kuvassa ihastuttavat 

tilanteen spontaanius, tytön aito ilo ja 

luontevuus sekä vasikoiden aktiivinen 

kiinnostus tyttöä kohtaan. Kuvan 

autenttisesta ympäristöstä huolimatta 

taustalle ei ole osunut mitään sälää eikä 

häiritsevästi leikkaavia linjoja, jotka 

tekisivät kuvasta sekavan. 

4 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

uvakilpailun tulokset 

Mervi Partanen, Alavus: Serenadi Ompulle. 

Tämä kuva erottui ensi katsomalla joukosta. Se on väreiltään ja 

valotukseltaan onnistunut kuva, jonka idea on kerta kaikkiaan hauska 

ja myönteinen. Kuva voisi olla vielä parempi, jos lehmä kuuntelisi esitystä 

innokkaan näköisenä. Toisaalta nyt lehmän katse jättää mahdollisuuden 

hyvinkin monenlaisille tulkinnoille. Kuvasta ei voi olla tulematta hyvälle 

tuulelle. Kitara saisi olla kuvassa reilusti kokonaan. 

Krista Bäckström, Tuusula: Uni. 

Rauhaa ja tyytyväisyyttä huokuva kuva, jonka hillityt värit sopivat 

teemaan. Kuva osoittaa, että kauniin eläinkuvan ei tarvitse sisältää 

menneiden aikojen romantiikkaa. Kuva kertoo myös lemmikkieläinten 

merkityksestä ihmisille ja ihmisen läheisyyden merkityksestä lemmikeille. 

Tiukka rajaus korostaa tytön ja kissan yhteenkuuluvuutta. 

Sakari Alasuutari, Lohja: Lampuri työssään. 

”Lampuri työssään” kuvaa todellista tilannetta lampolan arkielämässä. 

Tässä kuvassa tuntuu olevan vain eduksi, että kuvan sisältö sijoittuu 

vastakkaisiin reunoihin ja keskialue on tyhjä. Myöskään lampurin 

seisominen selin ei haittaa. Keritsemistä seuraavat lampaat pysyttelevät 

varmuuden vuoksi matkan päässä, mutta eivät vaikuta pelokkailta vaan 

kiinnostuneilta. Kuva kertoo ammattitaidosta ja hyvästä eläintenpidosta. 

Kuvassa on hyvä valaistus ja kauniit värit, mutta miehen pään taakse on 

osunut harmillinen pystytolppa. 

Hillevi Forsström, Kokkola: Miltä planeetalta sinä olet? 

Koira tuijottaa hölmistyneenä rantakalliolla äkkäämäänsä outoa 

olentoa. Kuva oli raadin mielestä valokuvauksellisesti paras kilpailuun 

osallistuneista monista hassunkurisista kuvista. Kuvassa on linjat ja kaaret 

kohdallaan ja sommittelussa sopivaa epäsovinnaisuutta. 


5

µ 

Tanja Huntus, Kirkkonummi: Kolmoset. 

Pehmeyttä huokuva kuva. Herttaiset kissanpennut katsovat 

pehmeästä sängystä pehmeän peiton päältä pehmeässä valossa. Kapea 

syväterävyys pehmentää ympäristön yksityiskohdat ja osittain kissatkin. 

Yhdensuuntaiset katseet ja korvat tekevät sommittelusta onnistuneen. 

Kuva ilmentää kaikilta osiltaan kissanpentujen suloisuutta. 

Sakari Alasuutari, Lohja: Punarinta 

Kaunis kuva, josta ei puutu mitään ja jossa ei ole mitään liikaa. 

Sommittelua voisi sanoa täydelliseksi, ja värit ovat hienot. 

Lintu on niin sievä kuin vain punarinta voi olla, ja rinnan 

väriläiskä tulee erinomaisesti esiin vihreästä taustasta. Toukka 

linnun nokassa elävöittää asetelman - lintu on juuri menossa 

ruokkimaan poikasiaan ja on pysähtynyt pyörän jarruvaijerille 

varmistamaan tilanteen turvallisuuden. Pyörän osatkin 

näyttävät kuvassa kauniilta. 

Eija Hirvi-Talka: Sateen jälkeen. Kunniamaininta. 

Matalalta tuleva aurinko, väistyvät sadepilvet ja hevosen 

lähestyvä liike tekevät tästä kuvasta miellyttävän ja silmää 

lepuuttavan. Vastavalosta huolimatta hevosen olennaiset 

piirteet erottuvat. Avara laidun antaa tilaa. Etukulman 

naru olisi saanut jäädä puuttumaan. 

µ 

Henrica Lindström, Turku: Lämmin kesäpäivä. Kunniamaininta. 

Linjakas kuva, jossa taustan punainen ja harmaankirjava kivi sekä sinertävä 

meri muodostavat tasomaiset väripinnat. Kolmiulotteinen rantakäärme 

luikertelee esiin pintojen rajakohdasta eloa ja liikettä ilmentäen. Kellertävät 

niskatäplät ja käärmeen pituus näkyvät selvinä lajituntomerkkeinä. Mainio 

tilannekuva, jossa on mukana myös lajille tärkeä vesi. 

6 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

PAKINANURKKA 

Karitsointiaika 

On maaliskuu. Olen 

tullut kaupasta kotiin 

ja menossa antamaan 

heiniä hevoselle. 

Tallin pihalla jään 

kuuntelemaan, sillä 

lampolasta kuuluu 

ynähtelyä. Se on tuttu 

ääni, vaikkei sitä usein 

kuule. Edellisestä 

kerrasta on jo vuosi. 

Aura Koivisto 

Se on ynähtelyä, jolla uuhi juttelee karitsalleen. 

Koskaan muulloin tuota ääntä 

ei kuule. Ynähtely on erityisen kiihkeätä 

silloin, kun uuhi nuolee vastasyntynyttä 

pienokaistaan. Kiiruhdan lampolaan ja löydän 

sieltä nuoren uuhen kahden jo jaloilleen 

ponnistelleen karitsansa kanssa. 

Nyt se sitten alkoi – 

karitsointiaika! 

Laskujeni mukaan ensimmäisten olisi pitänyt 

syntyä vasta kahden viikon kuluttua. 

Nyt karitsoitaan niin hartaasti hoitava uuhi 

ei ollut aamulla osoittanut minkäänlaisia äidiksi 

tulon oireita. Mutta tämä ei ole uutta. 

Ennenkin arvioni ovat menneet pieleen. 

Edellisenä keväänä musta matroona 

näytti jatkuvasti olevan synnyttämäisillään, 

ja minä juoksin lampolassa yötä myöten. 

Loppujen lopuksi rouva ei tehnyt karitsanpuolikastakaan. 

Kai se puhkui vain omaa 

erinomaisuuttaan. Nyt puolestaan käy niin, 

että musta muori ei puhku ollenkaan – ja 

sitten salavihkaa eräänä yönä pyöräyttää 

kaksoset! 

Yleensä karitsoinnin ennustaminen onnistuu 

minulta vasta siinä vaiheessa, kun 

uuhi jättää syömisen, eristäytyy muista, 

kuopii pehkuja ja on levoton. Silloin h-hetkeen 

onkin enää suunnilleen tunti aikaa… 

Uuhet ovat yksilöitä, ja sitä ne ovat myös 

omassa äitiydessään. Yksi emo nuolee vastasyntynyttä 

niin perusteellisesti, että melkein 

jo pelästyn: sehän kohta syö sen! Toinen taas 

kääntää pienokaisille takapuolensa, kun ne 

vielä pärskivät sikiökalvojaan – ja ryhtyy 

kaikessa rauhassa rouskuttamaan heinää. 

Minun asiani on ottaa talouspaperia ja hieroa 

niljaiset ja tärisevät mytyt kuiviksi. 

Joku uuhi pyörii ja hyörii karitsansa 

ympärillä niin, ettei hoippuvakinttuinen 

ressukka tahdo millään päästä utareelle. 

Onneksi useimmat seisovat kuin viilipytyt 

– tai tässä tapauksessa kuin maitopytyt 

– hyväksyen ei vain karitsat, vaan minutkin 

mahansa alle mönkimään ja varmistamaan, 

että tulokkaat saavat elintärkeät ternimaitopisaransa. 

Usein jälkeenpäin tuntuu, ettei mukana 

konttaamisiani ja kyttäämisiäni olisi oikeasti 

tarvittu, niin sitkeitä ja vahvoja nuo 

vapisevat rääpäleet kuitenkin ovat. Toisaalta 

jos joku ei pärjäisikään, tuntisin synkkää 

syyllisyyttä, jos konttaamiset ja kyttäämiset 

olisivat jääneet. 

Maailma on niin suuri 

On huojentavaa, kun kaikki on sujunut hyvin, 

ja äiti ja lapset ovat terveitä. Mutta hauskin 

hetki on oikeastaan vielä edessä. 

Aina aluksi siirrän tuoreen äidin karitsoineen 

pieneen yksityiskarsinaan. Näin ne 

saavat pari päivää rauhassa tutustua toisiinsa 

ja levätä. Hauskin hetki seuraa, kun päästän 

äidin ja lapset muun katraan joukkoon. 

Ensin pikkuiset tuijottavat pelästyneen 

näköisinä ympärilleen. ”Huh, onpas maailma 

suuri!” ne näyttävät ajattelevan. Mutta 

seuraavassa hetkessä sama havainto saa ne 

riemastumaan. Ja sitten ne ovatkin jo täydessä 

vauhdissa – nuo parin päivän ikäiset, 

hentoiset olennot. Ne pinkaisevat juoksuun, 

jarruttavat, hypähtävät suoraan ilmaan, tekevät 

korkkiruuvipompun, pinkaisevat taas 

menemään, jarruttavat… Kuin niillä olisi 

vieterit sorkkien tilalla. Sitä menoa ei voi 

nauramatta katsella. 

Uuhia on yhdeksän, ja ennen kuin souvi 

on ohi, kolme viikkoa on kulunut. Ollaan 

siis jo huhtikuun puolella. Menetykseksi jää 

yksi kuolleena syntynyt karitsa, mutta eloon 

jääneitä on sentään viisitoista. Äidit ja lapset 

ovat terveitä ja reippaita: kaikki on mennyt 

lopultakin hienosti! ■ 

Risto Sauso 

Useimmat uuhet hoitavat karitsansa onneksi 

alusta alkaen hyvin. 

Risto Sauso 

Opettaja ja oppilaat. Näin näyttää Mossekoira 

suhtautuvan pienempiinsä. 

Risto Sauso 

Karitsoiden villi meno vaatii välillä kunnon 

lepoa. 


7

Kaverikoirat tarjoavat 

tassuterapiaa 

Talvi-iltapäivän jo hämärtyessä saapuu suuren 

laitosrakennuksen eteen värikäs koirien ja ihmisten 

porukka. Hännänhuiskuttajien joukossa on pientä 

terrieriä, valkoista bokseria ja jykevää rottweileria. 

Koirien emäntiä on mukana viisi ja yksi isäntäkin. 

Itä-Helsingin Kaverikoirat -ryhmä on menossa 

viemään tassuterapiaa Puotilan vanhainkotiin. 

Maailmalta on jo vuosien ajan kantautunut 

tutkimustuloksia, joiden 

mukaan eläimen läheisyys lisää 

monin tavoin ihmisen hyvinvointia. Eläin 

pehmeänä omana itsenään, ilman vaatimuksia 

ja avoimesti tunteitaan ilmaisten 

pystyy avaamaan myös ihmisen tunnelukkoja 

ja ottamaan vastaan hellyyttä. Kaikilla 

ei voi kuitenkaan olla omaa lemmikkiä kotona. 

Tähän tilanteeseen tulevat avuksi kaverikoirat, 

joiden avulla tarjoutuu tilaisuus 

eläinkontaktiin siellä, missä se ei ole muuten 

mahdollista. 

Suomen Kennelliitto on kouluttanut jo 

20–30 koirakaveriryhmää eri puolille Suo- 

Riku Cajander 

mea. ”Olemme järjestäneet koulutustilaisuuksia, 

jotta saataisiin koiria ja niiden 

omistajia tekemään laitosvierailuja vanhainkoteihin, 

kehitysvammalaitoksiin ja 

erilaisten lapsiryhmien tarpeisiin”, kertoo 

toiminnasta Kennelliitossa vastaava Sanna 

Heikkinen. ”Ihmiset ovat innolla lähteneet 

tähän auttamistyöhön mukaan, ja arvioisin, 

että meillä on jo parisataa koira-ihminen 

-paria mukana.” 

Kaverikoira herättää muistoja 

Nelijalkaiset Miklo, Nanne, Bande, Winha, 

Rauno ja Capri lähtevät iloisesti liikkeelle, 

Riku Cajander 

kun vanhainkodin sähköovi avautuu. Ainakin 

osa koirista tuntuu tietävän, että pian ne 

voivat nauttia rapsutuksesta. 

Koiria on odottelemassa kahdella osastolla 

kussakin vajaa kymmenen paikan asukasta. 

Koirat antautuvat mielellään silitettäviksi. 

”Asukkaamme voivat halutessaan tulla 

näitä koiria tapaamaan”, kertoo Sampolaosaston 

hoitaja Sanna Tiehinen. ”Omia 

koiriahan täällä ei voi olla. Päivät ovat vanhainkodissa 

hyvin samanlaisia, ja koiravierailu 

tuo niihn mukavaa vaihtelua. Meillä 

on aiemmin käynyt kylässä myös kaneja ja 

kissoja.” 

Osalla vanhuksista on itsellään ollut aiemmin 

koira. Kaverikoiran silittäminen voi 

tuoda muistoja mieleen. 

Tähtelä-osastolla hoitaja Milja Polat 

kertoo, että tutut kaverikoirat muistetaan 

hyvin. Ryhmä käy paikalla vierailulla kahden 

viikon välein. ”Koirien tapaaminen on 

selvästi iso juttu täällä. Se on tärkeä puheenaihe 

vielä seuraavanakin päivänä.” 

Koirat viipyvät yhdellä osastolla puolisen 

tuntia. Mitään koirapelkoa tai koirien riehumista 

ei esiinny, mitä nyt joukonpienin, 

norfolkinterrieri Rauno, välillä rähähtää 

bokseri Winhalle. 

”Periaatteessa mikä koira tahansa käy tähän 

toimintaan”, kertoo Itä-Helsingin kaverikoiraporukan 

vetäjä Majka Borgström. 

”Koiran täytyy olla ihmisystävällinen ja 

kiltti, ei pelokas. Aluksi meillä oli täällä neljä 

koiraa mukana, nyt jo parikymmentä ja hyvin 

monista eri roduista. Ja hyvin on mennyt. 

Ei ole vielä kovinkaan monta tohvelia 

tullut pureskelluksi!” 

”Sopivimpia kaverikoiriksi ovat sellaiset 

hyvähermoiset ja kokeneet yksilöt, jotka 

ovat tottuneet vieraisiin ihmisiin ja nopeasti 

vaihtuviin tilanteisiin”, lisää Sanna Heikkinen. 

Toiminta kasvamassa 

Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistyötä, 

joka antaa hyvän mielen myös koiran emännälle. 

Niin, emännälle, koska ainakin toistaiseksi 

suurin osa mukanaolevista on naisia. 

Silittäminen hoitaa sekä koiraa että 

silittäjää. 

8 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

➜ 

Tosin Puotilan vanhainkodissa käyskenteli 

komean rotikkansa kanssa myös palvelukoiratouhuja 

harrastava Ari Starck. 

”Mahtavaa kun täällä näkee, miten monet 

ihmiset, jotka eivät paljon puhu, selvästi 

piristyvät ja tulevat iloisiksi koiria tavatessaan. 

Tiedetään tapauksia, että jo omaan 

maailmaansa vetäytyneet dementoituneet 

henkilöt ovat eläinkontaktien avulla alkaneet 

taas jutella ja aktivoitua”, Starck iloitsee. 

”Minusta tämä on tärkeää lähimmäistyötä 

myös siksi, että nämä ihmiset täällä ovat rakentaneet 

tämän maan meille ja ansaitsevat 

kaiken tukemme.” 

”Tässä menee avustus heti ja varmasti 

perille, ja näkee heti tulokset”, kiteyttää 

Majka Borgström. 

”Koirakoita on tulossa koko ajan lisää”, 

kertoo Sanna Heikkinen. ”Myös vierailupaikkoja 

on yhä enemmän, joten tarvetta 

toiminnalle on runsaasti.” 

Koulujenkin ovet ovat enemmän avautumassa 

kaverikoirille. Enää ei niin korosteta 

allergia- ja hygieniapuolta, perustetta, jolla 

eläinvierailut aiemmin kiellettiin monissa 

päivä- ja vanhainkodeissa. 

Omistaja ja koira, jotka ovat sitoutuneet 

kaverikoiratoimintaan, saavat merkiksi keltaisen 

huivin koiran kaulaan. Se muistuttaa 

myös siitä, että eläinten merkitys ihmisten 

hyvinvoinnin kannalta on koko ajan tärkeämpi 

asia nyky-yhteiskunnassamme. ■ 

Lisätietoja kaverikoiratoiminnasta: 

Sanna Heikkinen, Suomen Kennelliitto, 

puh. 09-8873 0294, sähköposti: 

sanna.heikkinen@kennelliitto.fi 

Riku Cajander 

Ilo on molemminpuolinen, kun 

tuttu kaverikoira tulee kylään. 

➜ 

Kaverikoiraksi käyvät isot ja 

pienet koirat, kunhan ne ovat 

ystävällisiä ja hyvähermoisia. 


9

ELÄIMET VIESTIVÄT OSA 3 

Eläinten liikkeissä 

on paljon sanomaa 

Tämän pakinasarjani viime osassa vertasin eläinten 

viestinnässään käyttämää ulkoasun kuviointia laivaston 

muinaisiin lippuviesteihin. Yhtäläisyys merimiesten viestintään 

on sikälikin osuva, että kuviosignaalin tehoa parantaa 

molemmissa ratkaisevasti liike. 

Ilkka Koivisto 

Pelkkä liikekin voi olla täysivoimaista 

viestintää. Jokainen tietää, mitä kiivas 

hännän viuhtominen puolelta toiselle 

kertoo kissan mielialasta ja myös sen, että 

vastaava liike tarkoittaa koiran signaalikielessä 

kutakuinkin päinvastaista. 

Koirien hännän typistämisestä on vuosikymmenten 

mittaan käyty useita, yllättävän 

paljon poliittista painoarvoa ja julkisuutta 

saaneita keskusteluja. Lainvoimainen kielto 

syntyi loppujen lopuksi. Kieltoa kannattaneet 

ihmiset käyttivät yhtenä perusteena 

sitä, ettei töpöhäntäinen saati nysähäntäinen 

koira pysty hyödyntämään yhtä lajinsa 

tärkeintä signaalia ja ilmaisemaan näin 

mielialaansa ihmisille sekä lajikumppaneilleen. 

Totta tämä on, vaikka sen merkitystä 

koiralle itselleen on mahdoton täsmällisesti 

osoittaa. Eihän ihmistenkään turhautumista 

pystytä mittaamaan. 

Ainakin metsästyskoirana käytettävien 

saksanseisojien hännän typistämisen puolesta 

esitettiin eläinsuojelullisena pidetty 

perustelu. Liikkuessaan vauhdikkaasti tiheissä 

pensaikoissa saksanseisoja pieksee 

ulokettaan kivuliaasti oksiin ellei saa sitä 

perin vereslihalle. Pidin tätä ensi täysin tuulesta 

tempaistuna perusteluna etenkin kun 

havaintoja ”häntäkärsimyksistä” ei ollut ajokoirista. 

Nehän ne vasta mennä vilistävät vitikoissa 

jäniksiä jahdatessaan. Myöhemmin 

hoksasin, että hiukan perääkin perustelussa 

saattoi olla. 

Hännän liikkeet kertovat 

mielialoista 

Ilveksen häntä on luonnonvalinnassa lyhentynyt 

vaatimattomaksi verrattuna lähes 

kaikkiin muihin kissaeläinlajeihin. Ilves 

saalistaa tiheissä pensaikoissa ja nuorten 

puiden seassa. Sille pitkä häntä olisi vielä 

pahempi riesa kuin koiralle. Ilveksen vauhti 

saalistusloikissa on huimempaa kuin riistaa 

hakevan saksanseisojan. Vastenmielisyyttäni 

eläinten silpomista kohtaan tämän hoksaaminen 

ei kyllä vähentänyt. 

Tottakai häntä on useimmille kissaeläimille 

tärkeä kapistus muunakin kuin viestintävälineenä. 

Siitä on saalistustilanteissa 

ja muulloinkin suurta apua tasapainon säilyttämisessä. 

En nyt käy pohtimaan, miksi 

ilves tulee toimeen ilman tätä hännän tarjoamaa 

apua, vaan kerron, kuinka ilves korvaa 

hännän vaatimattomuuden ilmaistessaan 

itseään. 

Useissa nisäkäslahkoissa, muiden muassa 

petoeläimissä, korvat ovat yksi mielenliikkeiden 

ilmaisun väline. Minulla on havaintoja 

vain tarhailveksistä. Niistä on ollut helppo 

huomata, kuinka korvat ovat vilk kaassa 

viestintäkäytössä. Viestien näkyvyyttä tehostavat 

tupsut korvien päissä. 

Liikkuvat korvat ovat hyödyksi 

Kissaeläinten joukossa on muitakin tupsukorvaisia. 

Meikäläisen ilveksen kanssa 

Lynx-sukuun kuuluvat iberianilves, amerikanilves, 

punailves, näille etäisempi sukulainen 

karakali (vanhalta nimeltään aavikkoilves) 

ja vielä yksi, kesykissan kanssa samaan 

sukuun kuuluva suokissa. Kaikkien näiden 

häntä on lyhyempi kuin kissaeläinten enemmistön. 

Kaikkien ilvesten häntä on lyhyt töpö. Karakalin 

häntä on hivenen pitempi, mutta töpöksi 

sitäkin voi sanoa. Suokissan hännälle 

ei tämä titteli ehkä enää sovi, mutta paljon 

lyhyempi sekin on suhteessa ruumiiseen 

kuin esimerkiksi kotimirrillä. Ehkä suokissan 

hännän ”kohtuullinen töpöys” korvaa 

sitä, että sen korvatupsut eivät ole yhtä näkyvät 

kuin muilla tupsukorvaisilla lajeilla. 

10 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Kolmen tupsukorvaisen kissaeläimen potretti. 

Vasemmalla pohjoisamerikkalainen punailves, keskellä karakali ja oikealla suokissa. 

Kokosuhteet eivät ole luonnonmukaiset. Jos niin olisi, punailveksen naama olisi suurempi ja suokissan pienempi kuin karakalin naama. 

Kissaeläimillä korvat ovat suhteessa pään 

kokoon keskimäärin pienemmät kuin koiraeläimillä. 

Olen summittaisesti päätellyt, en 

mittaillut, että koraeläinten korvien asentovalikoima 

on vielä runsaampi kuin kissaeläimillä. 

Monenlaisia korvien asentoja on yhtä 

lailla norsuilla, hevoseläimillä, märehtijöillä 

– näistä etenkin kamelieläimillä – sekä kädellisillä. 

Ihmisapinat ja etenkin ihminen ovat 

korvien käytössä taantuneet (tosin vanhan 

sanonnan mukaan ihmisen korvat heiluvat, 

kun hän valehtelee). Luulen, että korvien 

”mykkyyden” korvaa osittain käsien elehtivä 

käyttö. Se on luonteenomaista simpansseille, 

gorilloille ja orangeille eikä ihminenkään 

ole siitä päässyt eroon. Kerta toisensa 

jälkeen kädet nousevat aivan huomaamatta 

tehostamaan puhetta. Mitä enemmän tunnetta 

sanomaan sisältyy, sitä enemmän kädet 

viuhtovat. 

Pelottelua pullistellen 

Vaikka hännänpieksennän mielialalataus 

on kissoilla ja koirilla erilainen, on niiden 

elekieli niiden ollessa uhattuna tai itse uhatessa 

samankaltaista. Kumpikin pörröttää 

karvaisen takkinsa ja kehittelee asennon, 

jossa hahmo kehkeytyy mahdollisimman 

suureksi uhkaajan tai uhattavan suuntaan. 

Kumpikin käyttää tässä vielä häntäänsä 

hahmonsa kasvattamiseksi. 

Ilves tekee samoin. Se kohottaa pätkänsä 

suoraan pystyyn ja värisyttää sitä, eikä 

suotta: töpö näkyy silloin hyvin edestä päin. 

Itsensä mahdollisimman kookkaaksi tekeminen 

erilaisissa rähinätilanteissa (hienommin 

niitä voi sanoa aggressiivisiksi) 

on ”yleiseläimellistä”. Ihmisen tavoistakin 

tämä tunnetaan, ei vain ”gorilla-asentona” 

vaan myös keinotekoisina pituuden ja leveyden 

– etenkin hartianseudun – lisäämiskikkoina. 

Suorastaan huvittavaa on, että maalla tallustelijoista 

kaikkein kookkaimmatkin harrastavat 

itsensä isontamista. Norsut leyhyttelevät 

korviaan tiuhaan muutoinkin, sehän 

on niiden keino haihduttaa liiallista lämpöä 

ruumiistaan. Kun ne uhittelevat tai pelottelevat, 

niiden korvat eivät heilu samalla lailla, 

vaan ne ovat pysyvämmin levällään. Jos norsu 

päättää lähteä toden teolla hyökkäykseen, 

sen korvat menevät luimuun aivan samaan 

tapaan kuin monilla norsua pienemmilläkin 

nisäkkäillä. 

Linnut kykenevät helposti kasvattamaan 

hahmoaan, ja siinä ylen yleinen temppu on 

pyrstön levittäminen viuhkaksi. Jokaisen 

lintukirjojen selaajan katseltavaksi ilmaantuu 

ennemmin tai myöhemmin kuvia mahtailevista 

riikinkukoista, metsoista, teeristä, 

kalkkunoista jne. Metsokukko uhkailee 

lähelle tulevaa kilpailijaansa myös kohottamalla 

kaulahöyheniään. Samalla kuuluu 

kirahtava ääni. Jos sitten uhkailu yltyy tosi 

taistoksi, kaulahöyhenet ja pyrstösulat laskeutuvat. 

Linnun siivet levähtävät iskuasentoon 

ja päälaen höyhenet kääntyvät ihonmyötäisiksi. 

Samanlaisen asennon näkee miniversiona 

talvisilla lintulaudoilla, kun paikasta ruuan 

äärellä kilpaileva talitiainen uhkailee kumppaniaan 

tai toiseen lajiin kuuluvaa tiaista. 

Ilmaisu ymmärretään siis yli ”kielirajojen”. 

Kyhmyjoutsenen, kuten muidenkin sorsalintujen, 

pyrstö on sen verran vaatimaton, 

ettei siitä ole apua uhitteluun. Niinpä kyhmyjoutsen 

ilmoittaa valmiutensa puolustaa 

reviiriään kohottamalla siipensä isoiksi 

viuhkoiksi. 

Tanssien parisuhteen alkuun 

Kaikkien liikeilmaisujen sanoma ei ole yhtä 

selvä. Kurkien tansseissa koreografia on hieno, 

monivivahteinen ja tulkinta upeaa. Toistaiseksi 

vain arvaillaan tanssin merkitystä; 

merkityksiä voi olla montakin. Puhumattakaan 

siitä, mikä on yksittäisten liikkeiden 

viesti. 

Eläintarhoissa tehtyjen havaintojen ansiosta 

on jo kauan tiedetty, että naaraiden ja 

koiraiden nokan asento poikkeaa hiuksenhienosti 

toisistaan joissakin tanssin osioissa. 

Tästä voi päätellä, että tanssilla on ratkaiseva 

merkitys kurkien parisuhteen solmimisessa 

ja varmasti myös sen vahvistamisessa. Kun 

kurkien liitot eivät ole sesonkiluonteisia, kuten 

useimpien muiden lintujen, ymmärtää 

senkin, että ne tanssivat myös pesimäkauden 

ulkopuolella. Aivan parinmuodostuksen 

alussa on kurjenkaltaisten lajien, joilla 

sukupuolet ovat samannäköiset ja -kokoiset, 

hyvä todeta mielitiettyehdokkaan sukupuoli 

turhan touhun välttämiseksi. 

Tämä on tietysti hyödyllistä, vaikkei kyseessä 

olisikaan pitkäkestoinen liitto. Sukupuolen 

tunnistamisesta eleiden avulla kertoi 

ensimmäisenä Julian Huxley vuonna 1915 

ilmestyneessä silkkiuikkututkimuksessaan. 

Kun kevään koittaessa ruovikkoisen rantamatalan 

edustalla kaksi silkkiuikkua tapaa 

toisensa, ne kohottautuvat vastakkain ohi- 


11

Pihamailta tuttu pönttöpesijä, kirjosieppo, 

kuuluu pyrstön heiluttajiin. Pyrstönsä 

ohella se ilmoittaa olemassaolostaan 

siivillään, ikään kuin kohautellen niitä. 

motöyhtö ja poskiparta pörrötettynä. Ne 

ovat kuin toistensa peilikuvia ja tuskin siis 

heti kättelyssä tajuavat kumpaa sukupuolta 

toinen on. Mutta soitimen edistyessä uusin 

kuvioin sukupuolten roolit kehkeytyvät erilaisiksi, 

ja linnut pääsevät tositoimiin, pesänrakennukseen 

ja paritteluun. 

Kolmas esimerkki lintulajista, jonka parinmuodostuksen 

alkuongelmana on sukupuolten 

samannäköisyys, on kaupunkiasukas 

kesykyyhky eli pulu. Pulujen kirjavuus 

ei ole sukupuolten välistä eroa vaan vallan 

muuta, sekamelskaa. Pulujen parinmuodostuksessa 

sukupuolten roolit ovat alun alkaen 

erilaiset. Koiras on aktiivinen. Sen kosintakäyttäytymisen 

ovat useimmat lukijani 

nähneet. Koiras pyörii ja kurnuttaa, kaulahöyhenet 

ovat pörhöllä, siivet riippuvat ja 

pyrstö on alaviistossa levällään. Se testaa 

tällä tavoin tapaamansa lajikumppanin. 

Aluksi kosinnan kohde on välinpitämätön, 

olipa se parinmuodostukseen halukas 

naaras tai sitten ei. Nämä ei-tapaukset ovat 

tietysti suuri enemmistö eikä siihen kuulu 

vain haluttomia naaraita, vaan myös vähintään 

yhtä haluttomia koiraita. Viimemainitut 

saattavat joskus työlääntyä yrittäjään 

ja käyttäytyä sitä kohtaan kiukkuisesti. 

Naaraspulun myöntävä ele on hyökkäyshypähdys 

kohti kosijaa. Se on kuitenkin niin 

omanlaisensa, ettei väärinkäsityksiä synny. 

Avioelämässä pulut ilmaisevat tarpeitaan ja 

aikomuksiaan usein aivan tietynlaisin liikkein, 

joskus hyvin vähäisin. 

Sinisorsan käyttäytymisvalikoimasta löytyy 

hauska esimerkki siitä, miten pieni ero 

arkielossa ja seksissä käytettyjen liikeviestien 

välillä voi olla. Linnuilla on tapana kertoa 

kumppanilleen aikeistaan lähteä lentoon 

tietyin liikkein. Sinisorsa ilmoittaa sen nostamalla 

päätään nopeaa tahtia kohtisuoraan 

ylös ja alas. Täsmälleen samalla tavoin sinisorsa 

pumppaa päällään myös silloin, kun 

se esittää puolisolleen paritteluehdotuksen. 

Väärinkäsitykset seuraisivat toistaan, 

jollei tuossa samankaltaisessa viestissä olisi 

kuitenkin pieni ero. Keskittyneesti tarkkaileva 

ihminen kykenee sen havaitsemaan. 

Lentoonlähtöaikeistaan viestittävän sinisorsan 

pää liikkuu pumpatessa nopeammin 

ylös- kuin alaspäin. Paritteluehdotuksessa 

nopeusero on päinvastainen. 

Paljastavat kasvonilmeet 

Liikkeiden pienimuotoisuus ja vähäisten 

erojen merkitys lienee tyypillisintä nisäkkäiden 

naamanliikkeissä. Tässä ihminen on 

ykkönen. Melko runsasta on myös meille lähisukuisten 

kädellisten ilmekieli, ja ilmeitä 

ilmaantuu kaukaisempienkin kädellissukulaistemme 

kasvoille. 

Petoeläimet on toinen ilmehtijöiden ryhmä. 

Sen sijaan sorkkaeläimet pitävät kasvonsa 

enimmäkseen peruslukemilla. Hevoseläimet 

puolestaan ovat aikamoisia ilmehtijöitä, 

kun niikseen tulee. 

Muutamat nisäkkäiden ilmeistä ymmärretään 

yli lajirajojen. Yksi tällainen on uhkaus 

hampaita näyttämällä. Kun koira esittää 

sen ja höysteeksi vielä rypistää kuonoaan, 

kissa ymmärtää viestin oikein, samoin mikä 

tahansa apinalaji – paitsi ihminen. Kun siihen 

koiralla vielä liittyy yleensä murina, 

taitaa ihminenkin käsittää viestin, vaikka 

sattuisikin kuulumaan niihin, jotka vasta 

vähän varttuneemmassa iässä tapaavat irvistelevän 

koiran ensimmäisen kerran ja 

ilman ennakkotietoa ilmeen kertomasta. 

Koirakin voi hymyillä 

Ihmisten kesken hampaiden näyttö on tunnetusti 

myönteisen asenteen esittämistä, 

sitähän hymy on. Hymyn alkuperästä on 

keskusteltu ja kirjoitettu. Yleisesti oletetaan, 

että hymy on alun perin kertonut saman 

kuin simpanssin ”kohtuullinen” hampaiden 

näyttö, joka ilmaisee ”olen hämilläni”. 

Jotkut koiratkin hymyilevät tai napakammin 

sanoen irvistävät. Niiden muutaman 

kerran perusteella, jolloin olen tämän nähnyt, 

olin havaitsevinani, että myös koira oli 

jotenkin hämillään. Sen olemus ja liikehdintä 

viestitti tätä. 

Jos yritämme väkijoukossa tavoittaa tuttua, 

yksi keino on heiluttaa kättä. Tämä toimii 

myös tervehdyksenä etäämpää. 

Västäräkillä ei ole kättä. Se hoitaa olemassaolonsa 

ilmoittamisen keikuttelemalla 

pyrstöään. Otin esimerkiksi västäräkin, 

koska se lienee pyrstönkeikuttelijoista tutuimpia. 

Yhtä tuttu on harakka. Se ei heiluta 

pitkää ulotintaan yhtä tiuhaan kuin västäräkki, 

mutta sama viestisisältö senkin keikutuksissa 

on: ”täällä minä”. 

Sepelkyyhky keikuttaa pyrstöään vain 

silloin, kun se laskeutuu lennosta oksalle 

tai maahan. Se tekee liikkeen vain kerran, 

mutta näyttävyyttä lisäten hyvin verkkaan. 

Kumma kyllä kesykyyhkyn käyttäytymisvalikossa 

ei ole vastaavaa. Miksi? En tiedä, 

mutta veikkaan. Sepelkyyhky ei ole yhtä sosiaalinen 

kuin kesykyyhky, jolla on aina seuraa 

lähituntumassa. Toisaalta kesykyyhky ei 

juuri oleskele paikoissa, joissa lajikumppania 

ei huomaisi ilman erityistä ”liputusta”. 

Yhtä tietämätön olen siitä, miksi västäräkin, 

harakan ja useiden muiden lintujen liikevalikossa 

pyrstön liike on ja taas suurelta 

joukolta se puuttuu. Näistä monilla lajeilla, 

kuten peipolla, punatulkulla ja närhellä, 

on yhteydenpitokeinona valkoiset liput ja 

muutkin värimerkit, joista tämän sarjan aikaisemmissa 

pakinoissa kirjoitin. ■ 

12 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Eläinten ystävä 90 vuotta sitten 

Marika Salin 

Vuoden 1915 huhtikuun numerossa julkaistiin 

kahden edellisen vuoden toimintakertomukset 

yhdistettyinä. Toimintakertomuksesta selviää, 

että ”haaraosastoja”, siis nykyisiä jäsenyhdistyksiä, oli 

tuolloin peräti 566, joista 206 aikuisten ja 360 lasten yhdistyksiä. 

Vuoden 1914 loppuun mennessä saapuneiden 

tietojen mukaan aikuisten yhdistyksissä oli noin 5 500 

jäsentä ja lasten yhdistyksissä noin 20 000! 

”Kun kuitenkin tietoja puuttuu monista aikuisten 

ja lasten yhdistyksistä, on jäsenten joukko tuntuvasti 

suurempi. Täydellä syyllä voi sanoa, että ei ole pieni se 

kansalaismäärä, joka jo tekee eläinsuojelustyötä Suomen 

Eläinsuojelusyhdistyksen lipun alla.” 

”On usein oltu erimielisiä maaseudulla hajallaan olevista 

yhdistyksistä ja niiden suorittamasta työstä. Varmaa 

kuitenkin on, että ainakin olennainen osa niistä 

toimii vaikuttaen paikkakunnallaan paljon hyvää, kuten 

huomaa niistä vuosikertomuksista, joita on julkaistu 

”Eläinten Ystävässä”. Osa on, ikävä kyllä, toimettomia, 

mutta jo niiden olemassaolokin vaikuttaa, ja onpa esimerkkejä 

siitäkin, että 7–8 vuotta lamassa ollut yhdistys 

on herännyt ja käynyt innokkaasti työhön käsiksi. Näin 

ollen jokaisella yhdistyksellä on merkityksensä. Ja saapuu 

kai sekin aika, jolloin ne kaikki älyävät merkityksensä, 

tulevat siitä tietoisiksi. Kunpa se hyvin pian saapuisi!” 

Toisaalla vuosikertomuksessa mainitaan, että ”yhdistyksen 

jäsenluku oli 1914 vuoden lopulla 123 miestä, 152 

naista, yht. 275”. Lisäksi oli niinsanottuja julkaisunsaajajäseniä, 

jotka kolmen markan vuosimaksulla saivat kaikki 

yhdistyksen julkaisut. Näitä oli 59 eli 36 raittiusseuraa 

ja 23 nuorisoseuraa. Näitä yhdistyksiä oli lähestytty pari 

vuotta aiemmin lähettämällä niille kehotus liittyä julkaisunsaajajäseniksi. 

”Alku näyttikin lupaavalta. Ensi vuotenaan ne ottivat 

jäsenyytensä täydellä todella, sovitellen eläinsuojelustyötä 

ohjelmiinsa, perustamalla eläinsuojelusosastoja yhdistyksiinsä 

– jopa oli sellainenkin nuorisoseura (Kiikan), 

joka rahallisesti avusti yhdistyksemme paikallisosastoa. 

Viime vuonna ei ole sanottavaa kuultu tästä toiminnasta, 

joka kuitenkin ymmärtääksemme olisi ollut omansa 

virkistyttämään ja vaihtelevammaksi tekemään näiden 

seurain usein yksipuolista ohjelmaa.” 

”Toivoa näin ollen sopii, että yhteistoiminta taas jätkuu 

pirteänä. Tosin Suomen Eläinsuojelusyhdistys ei ole 

voinut aikaansaada mitään nimenomaa näitä seuroja ja 

yhdistyksiä koskevaa, mutta onhan äänenkannattajassa ollut kertomuksia, 

runoja, vuorokeskusteluja, joita ohjelmain lisäksi on sopinut 

käyttää; niin että siltäkään kannalta katsoen ei luulisi näiden 

seurain voivan katua jäsenyyttään.” 

Perin pienellä porukalla joutui tuon ajan eläinsuojeluyhdistys toimeen 

tulemaan. ”Eläinsuojelustoimistossa” Helsingissä työskenteli 

puheenjohtajan, eversti T.K.Forsténin lisäksi yksi konttoriapulainen. 

”Konttoriapulaisena toimi v. 1913 9 kuukautta nti H. Tuomela sekä 

hänen erottuaan rva H. Nisula, joka viimemainittu oli sitten tässä 

Vuonna 1915 julkaistussa kuvassa eläinsuojelutoimistosta näkyy kaapin päällä 

tuttu patsas. Kauris koristaa yhä, 90 vuotta myöhemmin, Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen 

toimistoa Helsingissä. 

toimessa koko vuoden 1914. Vuoden lopulla hän kuitenkin erosi, ja 

hoitaa konttoriapulaisen tehtäviä nykyään ylioppilas nti Paola Husgafvel. 

Kiertävänä neuvojana on edelleen molempina vuosina ollut 

Fr. Nivalainen. Perä-Pohjolassa, poromailla, on sitäpaitsi osan kumpaakin 

vuotta hra O. Moberg toiminut neuvojana. Eläinsuojeluspoliisin 

toimessa yhdistyksen käytettävänä on ollut molemmat vuodet 

poliisikonstaapeli K. W. Andersin. Yhdistyksen toimihenkilöihin voidaan 

vielä lukea kotieläintenhoidon ylivalvojat, kotieläintenhoidon 

neuvojat, pikkulintusuojelusneuvojat sekä rakennusneuvojat.” ■ 

Tiina Notko SEY 


13

Kiista emakoiden tilavaatim 

SEY 

Erimielisyys emakoiden tilavaatimuksista 

ryhmäkarsinoissa on jatkunut jo vuosia. 

Maa- ja metsätalousministeriön tulkinta EU:n 

sikadirektiivistä ei kelpaa sen paremmin 

eläinlääkäreille kuin eläinsuojelijoillekaan. 

Vuoden 2003 alussa tuli voimaan maaja 

metsätalousministeriön asetus 

sikojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista. 

Sen oli tarkoitus olla EU:n 

direktiivin mukainen. Vaan kuinka kävikään. 

Direktiivin ja asetuksen mukaan ryhmäkarsinassa 

pidettävillä emakoilla tulee olla 

vähintään 2.25 m 2 esteetöntä liikkumatilaa. 

Maa- ja metsätalousministeriö tulkitsee 

kuitenkin asetustaan niin, että esteettömään 

liikkumatilaan luetaan myös karsinarakenteilla 

toisistaan erotetut ruokintahäkit, joilla 

on tarkoitus turvata emakoiden ruokailurauha. 

Häkit ovat reilut kaksi metriä pitkiä 

ja noin 60 cm leveitä, kutakuinkin emakon 

kokoisia. Kussakin ryhmäkarsinassa on yksi 

häkki jokaista emakkoa kohden. 

Liian vähän liikkumatilaa 

Suomalainen tulkinta johtaa siihen, että 

käytännössä emakoille jää avointa liikkumatilaa 

noin neliömetri. Siis suunnilleen 

saman verran kuin emakko vie tilaa seistes- 

Emmi Manninen 

sään paikoillaan. Esimerkiksi kääntyminen 

on jo sitten paljon enemmän tilaa vievää 

puuhaa, joten sitä emakoiden ei kannata kovin 

monen karsinatoverin kanssa yhtä aikaa 

yrittää. 

Suomessa ruokintahäkkien laskeminen 

osaksi vapaata liikkumatilaa, on virallisesti 

hyväksytty. Esimerkiksi Hollannissa, Espanjassa 

ja Portugalissa häkit eivät sisälly 

esteettömään tilaan. Useissa EU-maissa 

kansallinen päätös on vielä tekemättä. Näistä 

Isossa-Britanniassa tuottajat itse ovat 

ottaneet väljemmän tulkinnan kuin Suomi 

eli ruokintahäkit eivät lohkaise emakoilta 

todellista liikkumatilaa. 

Suomen Eläinlääkäriliitto lähetti ministeriölle 

viime syksynä kirjelmän, jossa se 

paheksui ministeriön ahdasta tulkintaa. 

”Tulkintaohjeella on suuri käytännön merkitys, 

koska se ohjaa rakentamista. Kasvava 

osa Suomen emakkopopulaatiosta elää siksi 

ahtaissa lantaritiläpihatoissa”, kirjelmässä 

mainittiin. 

Sioista väitöskirjansa tehneet eläinlääkärit 

Olli Peltoniemi, Mari Heinonen ja 

Anssi Tast Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä 

tiedekunnasta sekä samaisen 

tiedekunnan dekaani Hannu Saloniemi 

ottivat sikojen pitoon liittyviä eläinsuojelullisia 

epäkohtia esiin Helsingin Sanomissa 

jo syksyllä 2002. Muun muassa emakoiden 

ahtaat ryhmäkarsinat olivat nelikon huolenaiheena 

silloin ja ovat edelleen. 

”Emakoiden hyvinvointia ja terveyttä koskevassa 

tutkimuksessa niin sanotussa HETUprojektissa 

ahtaita ryhmäkarsinoita oli noin 

neljänneksessä emakkosikaloista. Vastaava 

osuus lienee vallalla koko maassa”, dosentti 

Olli Peltoniemi arvioi. Tällä laskuopilla 

maamme noin 178 000 emakosta (vuonna 

2003) kaikkiaan 44 500 eläintä viettäisi suuren 

osan elämästään ahtaassa häkissä! 

EU:n komissio patisteli Suomea 

EU-tasolla keskustelu Suomen tulkinnasta 

emakoiden tilavaatimusten osalta sai 

vauhtia vuonna 2003, kun Eläinsuojeluliitto 

Animalia tiedotti asiasta EU:n eläinsuojelujärjestöjen 

kattojärjestölle Eurogroupille. 

Sieltä puolestaan otettiin yhteyttä EU:n komissioon. 

Komissiossa Suomen tulkintaa 

emakoiden tilavaatimuksista pidettiin vääränä 

ja komissio vaati maaja metsätalousministeriöltä 

selvityksen asiasta. Komission 

ja ministeriön kirjeenvaihto kesti vuoden 

verran. 

Sen verran hyvää kirjeenvaihto toi tullessaan, 

että enää Suomessa ei lasketa emakkokarsinoissa 

olevien ruokintakaukaloiden viemää 

tilaa vapaaksi liikkumatilaksi. Ruokintahäkit 

sen sijaan siihen edelleen lasketaan. 

”Komissiosta ei ole tullut lisäselvityspyyntöä, 

joten ilmeisesti siellä ollaan nyt 

Suomen tulkintaan tyytyväisiä”, eläinsuojeluneuvos 

Pirkko Skutnabb ministeriöstä 

pohtii. ”Tulkintamme, jonka mukaan ruokintahäkit 

sisältyvät emakoiden vapaaseen 

liikkumatilaan, perustuu siihen, että emakot 

voivat vapaasti mennä häkkiin ja tulla sieltä 

ulos. Niitä ei siis teljetä sinne sisään.” 

”Toiveenamme täällä eläinlääkintäosastolla 

kuitenkin on, että ministeriön myöntämiä 

investointitukia suunnattaisiin jatkossa 

väljempään sikalarakentamiseen.” 

Osaston toive näyttää olevan toteutumassa. 

”Maa- ja metsätalousministeriössä on 

Ahtaissa emakkokarsinoissa emakot 

makaavat paljon ruokintahäkissä, koska 

tilaa liikkumiselle on liian vähän. 

14 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

uksista saamassa vauhtia 

SEY 

Kun emakoiden ryhmäkarsinassa on riittävästi tilaa, eläimet uskaltavat liikkua. 

Kaavakuva emakoiden ryhmäkarsinasta. 

tekeillä uusi asetus, jonka mukaan sikalan 

rakentamiseen tai peruskorjaukseen saa investointitukea 

vain, jos ruokintahäkkejä ei 

lasketa osaksi emakoiden liikkumiseen tarkoitettua 

karsina-alaa”, suunnittelija Kjell 

Brännäs kertoo. 

Nykyisen ”emakkoasetuksen” mukaan 

ryhmäkarsinassa on oltava vähintään 1.3 

m 2 kiinteää lattiaa, ei rakolattiaa. On olemassa 

ryhmäkarsinoita, joissa takaosa ruokintahäkin 

lattiasta on ritilää samoin kuin 

koko häkkien ulkopuolinen alue. Emakot 

eivät lainkaan pääse kävelemään kiinteällä 

alustalla. Uudessa asetusehdotuksessa edellytetään 

sitä, että kiinteäpohjainen lattia on 

ruokintahäkkien ulkopuolella emakoiden 

liikkumiseen tarkoitetulla alueella. Kiinteällä 

lattialla voidaan käyttää kuivikkeita toisin 

kuin rakolattialla, jossa kuivikkeet tukkivat 

lannanpoistoon tarkoitetut raot. 

Tulkinta emakoiden tilavaatimuksista 

muuttuu, jos maaja metsätalousministeri 

Juha Korkeaoja sellaista ehdottaa. Ministerin 

erityisavustajan Jouni Lindin mukaan 

investointitukia koskevan muutosehdotuksen 

lisäksi ei muuta uutta ole asetukseen 

kuitenkaan tulossa. 

Tuleeko muutos sitten EU:n kautta? Eurogroupin 

poliittinen neuvonantaja, eläinlääkäri 

Dil Peeling katsoo, että suomalainen 

tulkinta emakoiden ryhmäkarsinoiden 

tilavaatimuksista ei ole ollenkaan loppuun 

käsitelty. ”Eurogroup käy parhaillaan keskustelua 

asiasta EU:n komission juridisen 

osaston kanssa”, Peeling kertoo. ”Komissio 

tulee todennäköisesti ottamaan uudestaan 

yhteyttä Suomen maaja metsätalousministeriöön.” 

■ 

Mikä on 

kiistanalainen 

ryhmäkarsina? 

Emakoita saa pitää kääntymisen 

estävissä häkeissä siemennyksen 

ajan, tiineyden alkuviikot ja silloin, kun 

niillä on porsaita. Osa emakoista elää 

muun ajan väljissä karsinoissa pihatoissa. 

Pihatossa suuri osa emakoiden 

ajasta kuluu liikkuen, seurustellen ja 

kuivikkeita tonkien. 

Väljissä ryhmäkarsinoissa on muutama 

emakko kussakin ja vapaata, esteetöntä 

liikkumatilaa niillä on vähintään 

2.25 m 2 sekä tämän lisäksi noin emakon 

kokoiset ruokintahäkit ruokarauhan 

turvaamiseksi. Vähintään tällainen 

tulee emakoiden ryhmäkarsinan olla 

EU:n sikadirektiivin mukaan 

Ahtaissa ryhmäkarsinoissa 2.25 neliömetrin 

alaan lasketaan mukaan väliseinin 

erotetut ruokintahäkit. Esteetöntä tilaa 

liikkumiseen jää silloin neliön verran 

emakkoa kohden. Tällaisia karsinoita 

Suomessa ei saisi eläinsuojelujärjestöjen 

ja Eläinlääkäriliiton mielestä olla olemassakaan, 

mikäli EU:n sikadirektiiviä 

todella noudatettaisiin. Todellisuudessa 

niitä arvioidaan olevan noin neljänneksessä 

emakkosikaloistamme. 

Ahtaissa emakkokarsinoissa emakot 

makaavat paljon ruokintahäkeissä, 

koska tilaa liikkumiselle on liian vähän. 

Varsinkin ryhmän alempiarvoiset yksilöt 

pakenevat häkkeihin. Makaaminen ja 

liikkumattomuus altistavat eläimet jalkasairauksille 

ja virtsatie- sekä sukuelintulehduksille, 

puhumattakaan luonnollisen 

käyttäytymisen rajoittumisesta. 

Noin joka kymmenes suomalaisemakko 

ontuu, ja ontuminen on yleisempää 

ahtaissa kuin väljissä karsinoissa. Ontumisesta 

aiheutuva kipu ja liikkumisen 

väheneminen ovat sikojen hyvinvoinnin 

kannalta vakava ongelma. ■ 

Emakko 

Ruokintahäkki Esteetön liikkumatila 

Lähteitä 

Maa- ja metsätalousministeriön ja EU komission kirjeenvaihto 10.12.2003–16.11.2004. 

Maatilan Pellervo, Terve eläin -liite toukokuu 2004. Sika-lehti 3/2003 


15

Kun Rusakosta 

tuli Tossu 

Leena Aho 

VALVOJATARINAA 

Leena Aho 

Leena Aho 

Kesällä 2003 minulle ilmoitettiin parkkipaikalle jätetystä kissasta. 

Kipin kapin menin katsomaan, mikä on tilanne. 

Voi mitä löysin. Pienen kissan, joka oli niin nälkiintynyt ja 

väsynyt, ettei jaksanut ottaa askeltakaan, vaan makasi vain autojen 

välissä kuin loppuaan odottaen. Nappasin kissan syliini ja kiiruhdin 

kotiin. Kissa oli niin huonossa kunnossa, etten vienyt sitä löytöeläinkotiin, 

vaan pidin sen omassa hoidossani. 

Annostelin kissalle pikku hiljaa ruokaa ja juomaa, ja se alkoi vähän 

piristyä. Parin päivän päästä pääsimme eläinlääkärille. Hän ihmetteli 

kissan kuntoa. Hänen sanojensa mukaan kissa olisi ollut loistava 

malli eläinlääkärikoulutuksessa. Kaikki sen sisäelimet ja luut tuntuivat 

nahan läpi, koska rasvaa ei ollut missään. Kissa painoi alle kaksi 

kiloa, ja kyseessä oli sentään täysikasvuinen narttu. 

Kutsuin kissaa Rusakoksi, koska sen väritys oli aivan samanlainen, 

kauniin ruskea oranssein pilkuin. Aikaa kului eikä kukaan kaivannut 

kissaa. Näytti siltä, että pikku murisija (sen tapa äännellä) 

jäisi pidemmäksi ajaksi hoiviini. 

No, se miten Rusakosta tuli Tossu tapahtui eräänä aamuna. Kissoilla 

on tapana nukkua kanssani, ja aamuisin aina sanon hyvät 

huomenet niille, jotka ovat vielä makuuhuoneessa. Tuona aamuna 

minulla ei ollut vielä silmälaseja päässäni ja olin jo sanonut kaikille 

muille huomenta, kun huomasin Rusakon nukkuvan lattialla sängyn 

päädyssä. Sanoin sille ”huomenta Rusakko”. Samalla laitoin silmälasit 

päähäni ja kas - olin toivottanut hyvät huomenet mieheni Reinon 

tohveleille. Kissan sukupuolen vuoksi en voinut kutsua häntä Reinoksi, 

ja niinpä hänestä tuli Tossu. 

Tossu painaa nykyään yli kolme kiloa ja on edelleen pikku murisija. 

Hän laittaa sylissä ollessaan päänsä kainalooni ja ääntelee kehräyksen 

sijaan tasaisesti murissen. Se on kertakaikkisen hellyttävää. 

■ 

Tossu on kovasta taustastaan huolimatta malliesimerkki kissasta, 

joka osaa ottaa rennosti. 

Cesar- ja Tarzan-villikissoista tuli kärsivällisen opettelun jälkeen 

hellyydenkipeitä sylikissoja. 

Särkisalon villikissat 

Leena Aho 

Syksy 2002 oli jo pitkällä, ja talvi teki tuloaan. Huolestunut naapuri 

soitti jälleen. Hän kertoi kesäasukkaan lähteneen kaupunkiin 

ja jättäneen narttukissan ja kolme pentua selviämään talvesta, 

miten parhaaksi näkevät. 

Ei muuta kuin pennut loukkuun ja emo kainaloon ja – taas kerran 

– osoitteena saunatilat. Emo oli selvästi hellyyteen tottunut, mutta 

pojat olivat villejä ja kesyttämättömiä. Pitäisikö lopettaa ne vai antaa 

mahdollisuus? Koska emo oli todella suloinen, päätin antaa poikien 

yrittää kesyyntymistä. Ja ei kun taas aloin etsiä sopivaa kotia. 

Työkaverini tuli katsomaan kissoja. Hänen lapsensa kaipasivat 

kovasti eläintä itselleen, ja paikka olisi tarjolla kahdelle. Emokissalle 

oli jo sovittu koti kahden aikuisen kissan kaveriksi. Niinpä pojat lähtivät 

Karjaalle uuteen kotiinsa neuvojen saattelemana. 

Kissat saivat kesyyntyä täysin omaa tahtiaan, ruoalla houkutellen, 

hitaasti ja kiirehtimättä. Pari viikkoa kului ja toinen kissoista, Tarzan, 

alkoi kesyyntyä. Cesarilla oli vielä pitkä matka edessään. Onneksi 

uudet omistajat olivat pitkäpinnaisia eivätkä yrittäneet väkisin. 

Vielä meni yli kuukausi, kunnes myös Cesar suostui silitettäväksi. 

Siitä se sitten alkoi, kun pojat pääsivät hellyyden makuun. Nykyisin 

kissat eivät muuta tekisikään kuin olisivat sylissä ja silitettävinä. 

Vieraiden läsnäollessa huomaa vielä, että kyseessä ovat vapauteen 

syntyneet eläimet. Sen verran varautuneita ne ovat. 

Kissat ovat perheen lasten, Malinin ja Andersin, ensimmäiset lemmikit. 

Kissoja hoitaessaan he ovat oppineet ymmärtämään eläinsuojelutyön 

tärkeyden. Malinista tulee aivan varmasti vielä joskus SEY:n 

valvoja. Tytön koululuokka tempaisi syksyllä 2003 taksvärkkikeräyksen 

kohteeksi eläinsuojelutyön ja sai yli 1000 euroa kerätyksi paikalliselle 

eläinkodin pitäjälle. En voi sanoin kuvailla, kuinka ylpeä 

olin tytöstä. Totta kai suuri kiitos kuuluu myös heidän opettajalleen 

ja luokkakavereilleen, mutta uskoisin että kipinän antoi Malinin 

kouluun viemät Eläinten viikon artikkelit. 

Cesar ja Tarzan, nuo villikissat, saivat aikaan tämän hienon asian. 

Jälleen kerran olin tyytyväinen, etten vienyt kissoja lopetettavaksi, 

vaan ne saivat mahdollisuuden. Ja mitä kuuluu sille yhdelle pennulle? 

No, se jäi minun hoiviini. Topi-poika on arka eikä luota vieraisiin, 

mutta sen on ihan hyvä olla luonani. ■ 

16 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Hei! 

Lukijat 

kysyvät 

✍ 

Kysyin sähköpostitse Berner Oy:ltä heidän kantaansa eläinkokeisiin. 

Vastaus oli muuten ymmärrettävä (valmiita tuotteita ei testata eläimillä, 

pyritään käyttämään aineita, jotka jo testattu, odotetaan vaihtoehtoisten 

menetelmien kehittymistä jne.), mutta seuraava kohta 

vastauksessa jäi ihmetyttämään: 

"EU:n kosmetiikkadirektiivin (96/768/EEC) mukaan kaikki kosmeettisiin 

tuotteisiin käytettävät raaka-aineet on testattava siten, 

että ne ovat ihmisille turvallisia käyttää. Toistaiseksi virallisesti hyväksyttyjä 

vaihtoehtoisia menetelmiä eläinkokeille ei ole olemassa. 

Tästä seuraa, että kaikkien lakia noudattavien valmistajien tuotteiden 

raaka-aineet on joskus testattu eläinkokein." 

Onko todella näin? Rikkovatko esimerkkiksi Animalian listan kosmetiikkayritykset 

siis muka lakia? Kuulostaa epäuskottavalta minusta! 

Nimim. Kysymysmerkkinä 

Viittaat kysymyksessäsi Eläinsuojeluliitto Animalian julkaisemaan 

listaan eläinkokeettomasta kosmetiikasta, joten käännyimme suoraan 

järjestön toiminnanjohtajan Hanna Kivisen puoleen. 

Kosmetiikan ja muiden kemikaalien testaus ei ole yhtä synkässä 

tilassa kuin lainaamassasi tekstissä mainitaan. Hanna Kivisen tietojen 

mukaan kemikaalien testaukseen on jo olemassa muutamia 

vaihtoehtoisia menetelmiä. 

”Kansainvälisellä eläinkokeettoman kosmetiikan listalla olevat 

yritykset ovat sitoutuneet siihen, että ne käyttävät joko vaihtoehtoisin 

menetelmin testattuja tai pitkään käytössä olleita ja turvallisiksi 

todettuja raaka-aineita, joita ei ole testattu tietyn päivämäärän jälkeen 

eläinkokeilla”, Kivinen selvittää. 

Ydinasia on siis se, että uusia eläinkokeita ei enää tehdä kosmetiikan 

vuoksi. 

Animalia on aloittamassa parhaillaan kotimaisten kosmetiikkayritysten 

arviointijärjestelmän käytön. Yrityksen on läpäistävä 

tämä päästäkseen eläinkokeettoman kosmetiikan listalle. 

Emmi Manninen 

Kysymyksiä voi lähettää Eläinten ystävän toimitukseen postikortilla, 

kirjeitse tai sähköpostilla. Osoite on: Eläinten ystävä, 

Kotkankatu 9, 00510 Helsinki. Sähköposti: ellu@sey.fi 

✍ 

Lukijat 

kysyvät 

Puheenjohtajan palsta 

Outi Vainio 

Vuosi alkoi ilouutisella: eläinsuojelujärjestöille on luvattu 

valtion tukirahaa. SEY:n ja muiden eläinsuojelujärjestöjen 

monivuotinen lobbaus näyttää tuottaneen hyvän tuloksen. 

Tämän vuoden valtionbudjettiin on varattu 100 000 euroa, 

joka jaetaan valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille hakemusten 

perusteella eläinten hyvinvointia edistävään toimintaan. Rahaa 

myönnetään erityisesti tiedotukseen, koulutukseen ja tarkastuksiin. 

Nämä ovat SEY:n keskeisiä toimintamuotoja, joita yhteiskunta 

osoitti arvostavansa niin, että on niitä valmis rahallisesti tukemaan. 

Juhlapuheiden tasolla kannatusta on saatu muulloinkin. 

Eläinsuojelutyön tukeminen verovaroista ei ole uutta. Vuosikymmen 

sitten valtio lakkautti avustuksen, joka oli niin pieni, että jakamisesta 

aiheutuvat valtion kulut ylittivät tuen määrän (Helsingin 

Sanomat 5.1.2005). Toivottavasti hallintokulut tällä kertaa pysyvät 

kurissa. 

Yhteiskunnallisen tuen vastaanottaminen ei ole itsestään selvä 

asia eläinsuojelujärjestöille. Puhdasoppisimpien mukaan tukea ei 

pidä hyväksyä, koska silloin syntyy jonkinlainen riippuvuus tuen antajasta. 

Vähäisen ja tiedostamattoman vuorovaikutuksen pelätään 

vievän kärjen eläinsuojelijoiden arvostelukyvyltä ja mielipiteiltä. SEY 

on toistuvasti tuonut esiin toimintansa periaatteen, jonka mukaan 

se haluaa olla muiden joukossa vaikuttamassa siellä, missä eläinten 

hyvinvoinnista päätetään. Siten meillä on koko ajan ollut puhevälit 

viranomaisiin ja alan yksityisiin toimijoihin. En usko valtion tuen 

erityisesti muuttavan SEY:n kannanottoja näissä tilanteissa. 

Eläinsuojeluun varattu valtion tuki jakautuu usean järjestön kesken, 

joten yhden osalle ei kovin suurta määrää riitä. Pieni lisäraha 

ei oleellisesti muuta SEY:n taloudellista tilannetta. Siksi pitää jatkuvasti 

miettiä, miten pystyisimme entistä tehokkaammin hyödyntämään 

uudesta tukimuodosta huolimatta rajalliset voimavaramme. 

Mahdollisuus muiden joukossa voisi olla valtakunnallisten eläinsuojelujärjestöjen 

yhteistoiminnan kehittäminen. EU:n lainsäädäntötyön 

tai kotimaisten tiedotusvälineiden kirjoittelun seuranta 

voisivat olla arvovapaita aihepiirejä, joista järjestöt saattaisivat helposti 

löytää yhteisen toimintatavan ja päämäärän. 

Silti huolenaiheita riittää. Sekä kotimaisilta että EU:n virkamiehiltä 

on tihkunut hälyttäviä viestejä. Suullisissa kommenteissa 

on annettu ymmärtää, että EU:ssa aletaan olla lähellä rajaa, jossa 

eläintuotannon kustannuksia ei enää voida lisätä. Minulla ei ole 

tietoa, mitä kaikkea on kannanottojen taustalla. Arvaan, että puhutaan 

kilpailukyvystä. Alhaisempien tuotantokustannusten maat 

syöttävät sisämarkkinoille edullisia valmisteita, jotka vievät ostajia 

EU:n omilta tuotteilta. 

Tuotantokustannusten sietorajan lähestyminen voisi käytännössä 

tarkoittaa, että jonkin ajan kuluttua esimerkiksi suurempia 

tilavaatimuksia eläinyksilöä kohden ei enää tultaisi kirjaamaan 

direktiiveihin ja sitä kautta Suomen lainsäädäntöön. Eläinsuojelutyön 

kannalta oltaisiin siirtymässä puolustusvaiheeseen. Lisävaatimusten 

sijasta alettaisiin taistella sen puolesta, ettei vaatimuksia 

vähennetä. Toivon olevani väärässä. ■ 


17

Kettuja pyydetään ns. hetitappavilla raudoilla. Raudat 

eivät valikoi, onko niihin menevä eläin vaikkapa emo, 

joka on hankkimassa pennuilleen ruokaa. 

Valloittavat ja vainotut mäyrä ja kettu 

Riku Cajander 

Kaunisturkkinen repolainen kevätaamuna 

myyräjahdissa pellon laidassa, mustavalkoinen 

viirupää köpöttelemässä tuhisten vastaan kesäyönä 

metsäpolulla – suomalaisen luonnon tarjoamia 

elämyksiä parhaimmillaan! 

Kuitenkin kettu ja mäyrä ovat luontomme 

vainotuimpia eläimiä. Kun 

lähes kaikki linnut ja nisäkkäät ovat 

rauhoitettuja ainakin lisääntymisaikana, 

niin repolaisia ja viirunaamoja saa pyytää 

ympäri vuoden. 

Osa metsästäjistä katsoo, että näistä turkisnisäkkäistä 

on liikaa haittaa riistaeläimille. 

Kanalintujen ja jäniksien vähenemiset 

laitetaan helposti petonisäkkäiden, etenkin 

ketun syyksi. 

Paljon pyyntikeinoja tarjolla 

Myös metsästyslaki lähtee siitä ajatuksesta, 

että kettu ja mäyrä ovat vahinkoeläimiä. Niitä 

saa pyydystää ympäri vuoden. Laissa on 

tosin maininta, että naarasta, jolla on pentue, 

ei saa tappaa. Käytännössä tätä määrä- 

Riku Cajander 

ystä on helppo kiertää ja sen noudattamista 

on lähes mahdoton valvoa. 

Mäyrän ja ketun metsästystä harjoitetaan 

myös menetelmillä, joihin liittyy eläinsuojeluongelmia. 

Pyyntiin saa käyttää ns. hetitappavia 

rautoja. Niiden toimintatehoon 

vaikuttavat monet tekijät: sääolot, jousien 

teho, rautojen sijoituspaikka ja eläimen rautoihin 

joutumisen asento. Eläimet voivat kitua 

niissä kauan ennen kuolemaansa. 

Raudat eivät myöskään osaa nähdä tai valikoida, 

onko niihin menevä eläin vaikkapa 

juuri se emo, joka on hankkimassa pennuilleen 

ruokaa. Onneksi rautojen käyttö on ollut 

vähenemään päin. 

Kettuja ja mäyriä pyydetään myös ajavien 

koirien avulla, väijyksistä ampumalla ja 

elävänä pyytävillä loukuilla. Haulikkopyynnissä 

tulee haavoittuu paljon eläimiä. Pyynnissä 

käytetään apuna usein luolakoiria, jotka 

lähetetään eläimen asuinluolaan. Koiran 

tarkoituksena on ajaa eläin ulos piilostaan 

metsästäjän tapettavaksi. Luolakoirapyynti 

merkitsee eläimelle ankeaa loppua, eikä 

kuolema tapahdu välittömästi. 

”On aikamoinen vääryys, että luolakoiria 

voi käyttää pyynnissä myös eläinten lisääntymisaikoina”, 

sanoo tiedottaja Jaana Reijonaho 

Espoosta. Hänellä itsellään on luolakoirarotuista 

jackrusselinterrieriä – tosin 

vain lemmikkinä, ei metsästyskäytössä. 

”Russelit ovat niin rajuluonteisiä koiria, 

että ne varmasti tappavat ketun tai mäyrän 

pennut, jos ne eteen luolassa sattuvat. Luolakoirien 

arjoituksissa ja kilpailuissa käytetään 

’syöttinä’ eläviä kettuja, mikä on eettisesti 

hyvin arveluttavaa”, luolakoirapyynnin 

eläinsuojelupuoleen perehtynyt Reijonaho 

lisää. Eläinten kohtelu tällä tavalla on tuskin 

eläinsuojelun kannalta hyväksyttävää. 

Pyyntiä virkistyksen vuoksi 

Nykyisellään metsästäjät tappavat Suomessa 

joka vuosi 40 000–60 000 kettua ja 6 000– 

12 000 mäyrää. Pyynnin motiivi on yleensä 

riistanhoito tai virkistys, ei rahallinen hyöty. 

Villiketun nahalla ei ole juuri arvoa, kun turkistarhat 

työntävät markkinoille pari miljoonaa 

ketunnahkaa joka vuosi. Mäyrän nahkaa 

vain ani harva käyttää enää hyväksi. 

18 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Entä ovatko ketut ja mäyrät pahoja petoja, 

jotka uhkaavat riistaeläinkantojen säilymistä? 

Mikäli tilanne olisi näin yksioikoinen, 

niin tuhansien vuosien aikana ennen ihmisen 

suorittamaa tehometsästyksen alkua 

olisivat monet turkisnisäkkäiden saaliseläimet 

ja myös pedot itse meiltä jo kadonneet. 

Ketun pääravintoa ovat myyrät ja hiiret, 

joista on ihmiselle haittaa pelloilla, taimikoissa 

ja puutarhoissa. Kyllä kettu tilaisuuden 

tarjoutuessa pistää poskeensa jäniksenpoikasen 

tai maassa pesivän linnun munat, 

mutta se syö myös paljon muuta. Muun 

muassa tohtori Kaarina Kauhalan tutkimuksissa 

ei ole löydetty selkeää suhdetta ketun 

ja sen saaliseläinkantojen välillä, vaikka 

kettu voikin tietyissä tilanteissa ja paikallisesti 

heikentää esimerkiksi kanalintujen tai 

jänisten poikastuottoa. 

Toisaalta tutkimusten mukaan voimakaskaan 

metsästys ei välttämättä pienennä 

kettukantoja. Tämä on vahvistettu useissa 

selvityksissä Isossa-Britanniassa. Voimakkaasti 

pyydetyissä kettukannoissa jäljellejäävistä 

naaraista useammat synnyttävät 

ja saavat suurempia pentueita. Lisäksi hengissä 

säilyneille ketuille riittää enemmän 

ravintoa. Tämä on iso etu, koska pentuikäisille 

ja nuorille ketuille ravinnon puute 

on yksi suurimpia kuolinsyitä. Englannissa 

on todettu sekin, ettei ketunmetsästyksen 

lopettaminen myöskään lisää kettukantoja 

merkittävästi. 

Mäyrät syyttä henkipattoina 

Mäyrän ruokalistaa on tutkittu paljon meillä 

ja muualla. Tulos on aivan selkeä: riistaeläimillä 

on pieni tai olematon merkitys mäyrän 

ravinnossa. Yli 90 % mäyrän ahmimista 

herkuista koostuu kasveista ja selkärangattomista 

eläimistä. Tärkeimpiä ovat lierot, 

etanat, hyönteiset ja niiden toukat, marjat, 

sienet ja etenkin vilja. Loppu koostuu myyristä 

ja muista pikkunisäkkäistä, sammakoista, 

sisiliskoista ja keväällä satunnaisesti 

myös linnunmunista. 

Mäyrän metsästämiselle haittaeläimenä 

ei ole perusteita. Sen vainoamisessa on kyse 

vanhoista ja vääristä uskomuksista – tai tekosyystä, 

jolla päästään pyytämään tätä harmitonta 

eläintä. 

Mäyrän ekologiasta väitöskirjaa valmisteleva 

ja lajia Kaakkois-Suomessa radiopantojen 

avulla tutkinut Katja Holmala Helsingin 

yliopistosta vahvistaa, että mäyrän 

haitallisuutta on liioiteltu eikä sen metsästäminen 

ole sinänsä tarpeellista muun riistan 

suojelemiseksi. Holmalan tutkimusalueella 

Virolahdella mäyräkanta on tiheämpi kuin 

keskimäärin Suomessa, kahdesta neljään 

yksilöön kymmenellä neliökilometrillä. 

”Vaikka mäyrän metsästys meillä lopetettaisiin, 

se tuskin vaikuttaisi riistaeläinkantoihin 

millään tavalla. Mutta se suuri etu 

siitä olisi, että ilman metsästystä mäyristä 

tulisi rohkeampia ja tavalliset luonnonharrastajat 

pääsisivät tutustumaan lajiin paremmin”, 

Holmala lisää. 

Englannissa mäyrään suhtaudutaan toisin 

kuin Suomessa. Mäyrät ja niiden pesät 

ovat siellä nykyisin rauhoitettuja. Eri puolilla 

maata toimii lähes sata mäyräkerhoa, 

jotka ovat erikoistuneet lajin tarkkailuun, 

tutkimiseen ja loukkaantuneiden mäyrien 

auttamiseen. Ne järjestävät myös mäyränkatseluretkiä 

eläimistä kiinnostuneille. 

Englannissa arvioidaan asustelevan 300 000 

aikuista mäyrää, yli kymmenen kertaa 

enemmän kuin Suomessa. 

Isossa-Britanniassa on toisaalta epäilty, 

että mäyrät levittäisivät karjatuberkuloosia. 

Asian tutkimiseksi mäyriä on pyydystetty 

joiltakin alueilta runsaasti. Lopullista 

varmistusta mäyrän roolista tämän taudin 

leviämisessä ei vielä ole. Suomessa ei karjatuberkuloosia 

esiinny. 

Bernin sopimus ja Ruotsin 

malli käyttöön 

Suomi on 19 vuotta sitten allekirjoittanut 

Bernin sopimuksen luonnonvaraisen eläimistön 

suojelusta. Mäyrä kuuluu sopimuksessa 

mm. kärpän ja hylkeiden ohella III-liitteen 

eläinlajeihin, joiden hyödyntämistä on 

säänneltävä ja joita ei saa tappaa umpimähkään 

pyytävillä laitteilla, kuten raudoilla. 

Useissa Euroopan maissa, kuten Irlannissa, 

Espanjassa, Belgiassa ja Hollannissa 

mäyrä on jo rauhoitettu kokonaan. Ensiaskeleena 

tilanteen korjaamiseksi mäyrä 

pitäisi Suomessakin rauhoittaa lisääntymisaikana, 

kieltää luolakoirien käyttö ja siirtää 

rautapyynti kokonaan menneisyyteen. 

Myös ketulle kuuluu suoja lisääntymisaikana. 

Ruotsissa sekä mäyrä että kettu ovat 

keväällä ja kesällä elokuun alkuun asti kokonaan 

rauhoitettuja. Meilläkin olisi jo aika 

tehdä vastaava päätös näiden suomalaisen 

luonnon peruseläinten hyväksi. ■ 

Mäyränpoikasten telmiessä emo tutkii puunrungon hajuja. 

Mäyrän metsästämiselle haittaeläimenä ei ole perusteita. 

Yli 90 % mäyrän herkuista koostuu kasveista ja 

selkärangattomista eläimistä. 

Jouko Kuosmanen 

Jouko Kuosmanen 


19

Parannuskonsteja 

riistalintujen 

asemaan 

Lueskelin tuossa SEY:n nettisivuilta 

artikkelia pienpetoprojektista. Itse 

näin eläinsuojeluvalvojana ja metsästäjänä 

lueskelin sitä vähän ristiriitaisesti. 

En oikein jaksa uskoa mihinkään erityisiin 

hetkellisiin projekteihin jonkin petokannan 

rajoittamisessa. Luonto on sellainen, että se 

hoitaa kantoja itse melko tehokkaasti. Tosin 

minkki pitää kyllä kitkeä, koska se ei kuulu 

täkäläiseen luontoon ja se tekee nopeasti 

selvää lintukannoista. Muut pedot saalistavat 

pääasiassa omaan tarpeeseensa. Minkki 

ja villikissa ovat sellaisia, jotka tappavat pelkästä 

tappamisen riemusta. 

Metsästysajoista haluaisin sanoa omaan 

kokemukseen perustuvan mielipiteen. Todettiin, 

että Suomessa kanalintujen metsästys 

alkaa liian aikaisin 1.9. Tämän ajan 

myöhentämistä perusteltiin sillä, että aiemmin 

aloitettu metsästys hajottaa poikueita 

ym. Vesilintujen pyynti aloitetaan Suomessa 

20.8. Silloin metsät ja rannat ovat täynnä 

miehiä ja koiria, ja tämä haukunta ja 

pauke alkaa jo hajottaa myös kanalintujen 

poikueita. On toden nimessä sanottava, että 

samalla kun mennään metsästämään vesilintuja, 

niin osa ampuu myös kanalintuja. 

Kuka siellä niitä katsoo. No Ruotsissa aloitetaan 

sekä vesi- että kanalintujen metsästys 

25.8 ja siellä kannat ovat paljon Suomea 

vahvemmat. Se on selkeä systeemi ja ei tule 

väärinkäytöksiä, eli ei ammuta niitä, joita ei 

vielä saa pyytää. 

Kantojen säätelyssä kätevämpää mielestäni 

olisikin se, että aloitetaan kaikkien lintujen 

metsästys yhtä aikaa hieman aiemmin 

ja säädellään metsästysaikaa kantojen mukaan. 

Jos on vähän lintuja, niin metsästysaika 

olisi vaikka kolme päivää. Jos taas lintuja 

on paljon, niin aikaa pidennettäisiin. Jos 

metsästysaikaa myöhennetään, niin ainakin 

täällä alkaa olla jo niin pimeää, että haavakkojen 

määrä tulee lisääntymään, mikä ei 

todellakaan ole kenenkään etu. 

Vahvat kanalintukannat ovat kaikkien etu, 

ja yhteistyö on avainsana. Itse näkisin tehokkaimpana 

kanalintukantojen pelastajana 

metsäteiden rakentamisen täydellisen kieltämisen. 

Olen vuosien kuluessa huomannut, 

että kun metsähallitus tekee metsäautotien, 

niin sen alueen lintukannat romahtavat. 

LUKIJALTA 

Keväinen tukinajo ilmeisesti häiriinnyttää 

pesimään alkavat poikueet, epäsosiaalinen 

metsästäjäaines pääsee lähemmäs pyyntimaita 

ja väärinkäytökset lisääntyvät. 

Metsähallitus on näissä hommissa aika 

kingi, se tekee justiin niin kuin haluaa. Poromiehet 

ja joskus Greenpeace yrittävät pistää 

vähän kampoihin metsähallitukselle, mutta 

valtio jyrää. Uskon, että jos tämä metsäautoteiden 

rakentaminen lopetettaisiin ja käyttämättömät 

tiet saataisiin palautettua luonnontilaan, 

niin kannat saataisiin nousuun. 

Jos taas verrataan Ruotsiin, niin Statensskog 

on näissä tiehommissa todella paljon maltillisempi. 

Kavereiden kanssa käydään myös Ruotsin 

puolella metsällä. Jotenkin tuntuu, että 

luonnon kunnioitus on siellä kaikkien yhteinen 

asia. Toivottavasti se tauti tarttuu 

meihinkin. ■ 

Jaakko Leinonen 

Maaseutu tutuksi – 

vierailutilaverkostohanke 

Hankevastaava 

Lapin 4H-piiri ry 

Rovaniemi 

Onko SEY:n uusi 

tavoite lopettaa 

metsästys 

Suomessa? 

saanut hirvi juoksee 

voimakkain askelin pakoon ja 

”Keuhko-osuman 

puhaltaa jokaisella uloshenkäyksellä 

hohtavan punaisena erottuvan huurupilven 

usvaisen syysaamun värejä rikastuttamaan.” 

(Eläinten ystävä 3/04) Tämä lause 

kuvaa kirjoittajan näkemystä metsästäjien 

mielenmaailmasta, mutta vielä paremmin 

se kuvaa kirjoittajan omaa punahohtoisten 

lasien läpi muodostettua asennetta. Mistähän 

metsästysoppaasta tai -lehdestä taikka 

keneltä metsästäjältä on peräisin näkemys, 

että sama miten ammutaan kunhan ammutaan 

ja paljon. Taitaa olla kyseessä ennakkoluuloihin 

ja vanhoihin juttuihin perustuva 

luulo. 

Metsästys on maailmanlaajuisesti erittäin 

suosittu harrastus. Suomessa metsästäjiä 

on noin 300 000. Se on täysin laillista 

ja sanoisinpa, että myös moraalisesti ja eettisesti 

kestävää toimintaa. Nykyaikaisessa 

metsästyskulttuurissa korostetaan saaliin 

kunnioitusta ja hetitappavan saalislaukauksen 

merkitystä. Tämä on luettavissa joka 

ainoasta metsästyslehdestä. Metsästämään 

ei pääse kuka hyvänsä, vaan täytyy suorittaa 

metsästyskoe, joka sisältää teoriaa ja käytäntöä. 

Esimerkiksi hirvenmetsästykseen 

osallistuvat suorittavat kokeen, joka osoittaa 

heidän ampumataitonsa. Koe on uusittava 

joka kolmas vuosi. 

Eli mikä tahansa ampumaräiskintä ei ole 

missään tapauksessa hyväksyttävää metsästäjien 

keskuudessa. Oikea metsästäjä 

ampuu vain sen verran kuin kuluttaa. Kaikki 

turha hupiammunta tuomitaan. Tämäkin 

on luettavissa lehdistä. Ja niin kuin aina ihmisen 

toiminnassa, joukkoon valitettavasti 

mahtuu myös kouhoja, jotka eivät noudata 

sääntöjä ja joiden toiminta ei kestä päivänvaloa. 

Yleensä muita ei tuomita heidän perusteellaan. 

Kaikki ihmiset eivät hyväksy metsästystä, 

mutta sehän ei oikeuta tekemään haittaa 

metsästykselle. Kaikki ihmiset eivät hyväksy 

aina toistensa tekemisiä, mutta se ei aina oikeuta 

tuomitsemaan ja mustamaalaamaan 

heidän tekemisiään. Varsinkin jos käsitykset 

eivät perustu tosiasioihin. Metsästyksestä annetaan 

kuva saaliinhimoisena juntti-macho 

-räiskimisenä, jossa pääasia on tappaminen 

keinolla millä hyvänsä. Tämä loukkaa Suomen 

lukuisia asiallisia metsästäjiä, jotka näkevät 

paljon vaivaa opetellessaan esimerkiksi 

ampumista, aseenkäyttöä ja lainsäädäntöä. 

Yhtä loukkaavaa olisi nimittää kaikkia eläinsuojelijoita 

kettutytöiksi. 

Metsästys on myös luonnossa eläinten 

välillä tapahtuvaa ravinnonhankintaa. Kettu 

saalistaa jäniksen, haukka hiiren. Eikö 

tämäkin ole hirvittävää ja ahdistusta aiheuttavaa? 

En halua rienata, mutta näinhän 

tapahtuu. Ihminen ei todellakaan saalista 

elääkseen, mutta metsästyksellä on merkitystä 

kantojen säätelyssä. Ja nykyinen metsästys 

perustuu jatkuvasti tutkittuun tietoon 

eläinkantojen määrästä. Onko parempi, että 

jänis kuolee jänisruttoon kannan kasvaessa 

liian suureksi vai metsästäjän luotiin? 

Metsästyskulttuuri on muuttunut aikojen 

kuluessa niin kuin mikä tahansa ihmisen 

toiminta. On turha perustaa omaa näkemystään 

siihen, minkälaista metsästys on ollut 

vaikka 30 vuotta sitten. Sata vuotta sitten 

eläimiä metsästettiin sukupuuttoon, mutta 

niistä ajoista on onneksi päästy eteenpäin. 

Ihmisten tietoisuus on kasvanut niin kuin 

muillakin elämän aloilla. 

Eläinten ystävän kirjoitus lehdessä 3/04 

ei vastannut itse kysymykseen miten hirvieläinten 

kanssa tulisi toimia. Jos hirven met- 

20 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

telu- ja neuvottelusuhteet ja vaikuttamaan 

siihen, että nämä yhteisöt ottaisivat toiminnassaan 

huomioon eläinsuojelulliset näkökohdat.” 

Yksi tällainen taho ovat metsästäjät. 

Halutaanko luoda hyvät keskusteluolosuhteet 

vai tuhota ne? 

Moni voisi yllättyä, kuinka eläinsuojelulliset 

näkökohdat otetaan huomioon riistanhoitotyössä. 

Nimikin jo viittaa siihen että 

puhutaan riistanhoidosta. Moni metsästäjä 

tekee enemmän työtä eläinten hyväksi kuin 

omat jäsenemme. Moniko lähtisi viemään 

lumiseen metsään hirville nuolukiviä? Yhteistyöhön 

yhdistyksemme ja metsästysyhdistyksien 

välille olisi lukuisia eri mahdollisuuksia, 

jos niihin halutaan tarttua. 

Esimerkiksi yksi eläinsuojelutyön muoto, 

josta olen lukenut Metsästäjä-lehdestä, on 

kartoittaa metsäkanalintujen pesiä koirien 

kanssa keväällä ja suojata ne nauhalla pienpetojen 

varalta. 

Meidän taloudessamme molemmat lukevat 

Eläinten ystävää, Metsästäjä- ja Jahti-lehteä. 

Suosittelisin avoimuutta myös 

muille. Yhteistyö lähtee muiden ihmisten 

kunnioittamisesta, ja yhteisellä vuoropuhelulla 

voidaan saada paljon enemmän aikaan 

kuin panettelulla ja omiin poteroihin kaivautumisella. 

■ 

Minna Seppä 

Haapavesi 

SEY:n jäsen 

Päätoimittaja vastaa 

Kummankin kirjeen kirjoittaja on oikealla 

asialla ja oikeassa: metsästys 

ja eläintensuojelu eivät yleensä ole 

ristiriidassa ja niiden pitäisi tukea toisiaan. 

Se, ettei näin aina tapahdu, on kuitenkin tosiasia. 

Jos metsästäjät noudattavat määräyksiä ja 

lakeja, haavakkoja ei tule eivätkä eläimet kärsi. 

Kaikki metsästäjät eivät määräyksistä ja laeista 

piittaa, vaikka useimmat piittaisivatkin. 

Räikeintä on laajamittainen salametsästys, 

toinen ongelma on ampuminen ilman varmuutta 

kohteesta – tavallisesti joko hämärän 

tai etäisyyden vuoksi. Metsästykseen liittyvi- 

Metsästäjäin Keskusjärjestön johtama pienpetojen pyyntikampanja on herättänyt keskustelua. 

Kampanjan kohteina olivat näätä, kettu, mäyrä, supikoira ja minkki. SEY ei osallistunut 

siihen, vaikka toista julkisuudessa nähtiin väitettävän. 

Riku Cajander 

sästystä ei Suomessa harjoitettaisi, kanta 

kasvaisi aivan hurjasti, koska luontaisia vihollisia 

ei ole. Mitä sitten tehtäisiin? Entäpä 

jos ajat hirvikolarin, ja loukkaantunut eläin 

pakenee metsään. Mistä saadaan asiantuntijoita 

jäljittämään eläin ja lopettamaan se 

nopeasti? Yleensä hirviporukoilta, jotka lähtevät 

tehtävään vaikka keskellä yötä. 

Onko SEY.n uusi linja tulehduttaa välit 

Suomen metsästäjiin? Toimintastrategiassa 

kyllä sanotaan, että ”…tavoitteena on vaikuttaa 

niiden ihmisten toimintaan, jotka 

missä tahansa yhteydessä ovat vastuussa 

eläinten käsittelystä, hyvästä kohtelusta ja 

hyvinvoinnista. Tällaisia ihmisiä edustaviin 

yhteisöihin pyritään luomaan hyvät keskusen 

lakien rikkomisesta ei yleensä rankaista 

mitenkään tai rangaistukset ovat naurettavia. 

Jos vain prosentti metsästäjistä rikkoisi törkeästi 

lakia, niin näitä tyyppejä olisi 3000. 

Metsästys ei yleensä säätele luonnossa 

runsaiden eläinten kantoja – poikkeuksia 

ovat metso ja teeri. Muu ihmistoiminta on 

kaventanut etenkin metson elinmahdollisuuksia. 

Lisäksi metsästäjät ampuvat lähes 

30 000 aikuista metsoa vuodessa. Tällaisen 

aikuislintumäärän poistaminen vaikuttaa 

kantaan enemmän kuin pienpetojen syömät 

munat tai poikaset. 

Metsästyksen käyttäminen eläinkantojen 

säätelyyn onnistuu vain poikkeustapauksissa. 

Karhu, susi, ilves, ahma, halli ja norppa 

hävitettiin sukupuuton partaalle tai vähiin 

tapporahajärjestelmän avulla. Hirven ja 

valkohäntäkauriin kantoja voidaan säädellä 

osaksi niiden hitaan lisääntymisen ja osaksi 

saaliin liha-arvon ansiosta. Mutta vahingollisina 

pidetyistä eläimistä ketun, supikoiran 

ja minkin kannoista metsästäjät tappavat 

suunnilleen sen määrän, joka jälkeläistuotosta 

kuolisi muista syistä ilman metsästystä. 

Metsästys ei ole muuttanut näiden eläinten 

kantojen suuruutta. 

Henkilökohtaisesti ymmärrän ja hyväksyn 

metsästyksen, jossa eläimet eivät joudu 

kärsimään, joka kohdistuu eläinkantojen 

tuottoon ja jossa saalis käytetään hyväksi. 

Eläinten yleistä metsästystä sillä perusteella, 

että ne ovat ”haitallisia” en hyväksy 

– tällaiset väitteet ovat joko täysin vääriä 

(mäyrä ja hilleri) tai vähintäänkin pahasti 

liioiteltuja (kettu ja minkki). Käytäntö on 

jo osoittanut, että haitalliset yksilöt voidaan 

poistaa rajatuista kohteista, kuten Helsingin 

Vanhankaupunginlahden lintuyhdyskuntien 

läheltä. ■ 

Juha Valste 


21

JÄSENYHDISTYKSET TOIMIVAT 

Oulusta vinkki jo 

loppuvuodeksi 

Tämän vuoden loppupuolen tapahtumiin paikallisyhdistykset voisivat suunnitella 

vaikka Oulun mallin mukaista joulurauhan julistusta eläimille. Suunnittelu ja mahdollinen 

ennakkoluuloisten ihmisten ”pehmittely” kannattaa aloittaa ajoissa. 

Oulun Seudun ESY järjesti historiansa ensimmäisen joulurauhan julistuksen eläimille 

luonnonkauniilla eläinten hautausmaalla sunnuntai-iltana 19.12.04. Paikalle oli saapunut 

runsaasti ihmisiä, arviolta satakunta, lemmikkeineen tai ilman. Ulkotulien viitoittamalla, pimeähköllä 

eläinten hautausmaalla, nuotioiden loisteessa, kappalainen Pentti Kortesluoma 

Oulujoen seurakunnasta luki kuulijoille joulun sanoman. Uskon että kaikkien läsnäolijoiden 

mieli herkistyi, joulun alun kiireet unhoittuivat ja joulurauha valtasi mielen. 

Olimme vasta haudanneet rakkaan koiraystävämme ja kuuntelimme kahden jäljelle jääneen 

koiran rinnalla joulurauhan julistusta. Kauniita joululauluja laulaessamme en voinut 

estää kyyneleitä tulemasta. Kaikessa surussakin joulurauhan julistus oli juuri sitä, mitä tarvitsimme: 

rauhan tunnetta hiljaisen hämyisässä illassa nuotion loisteessa, ympärillä suuri 

joukko tuttuja ja tuntemattomia eläinrakkaita ihmisiä omine rakkaine lemmikkeineen. Kokemus 

oli niin upea ja tunteita täynnä, etteivät sanat riitä kuvaamaan tilannetta ja tunnelmaa. 

Tilaisuus sai niin myönteisen vastaanoton, että Oulun Seudun ESY tekee tapahtumasta 

perinteen. Suosittelemme tapahtumaa kaikille, jotka eivät sitä ole vielä järjestäneet. Ihana 

ja lämmin tapa saada sydämeen se aito, oikea, joulun tunnelma rakkaiden karvakorviemme 

rinnalla! ■ 

Oulun Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry 

Minna Ahonen (sihteeri, SEY:n eläinsuojeluvalvoja) 

sekä miehensä Marko ja mukana olleet karvakuonot; 

bokserityttö Pepita ja 

monirotuinen poju Nikke 

Kevätretkelle 

merimaailmaan 

Helsingissä sijaitseva meriakvaario Sea 

Life tarjoaa SEY:n jäsenyhdistysten 

etukäteen varatuille ryhmille puolen 

tunnin teemaopastuksen. Sen aiheina ovat 

mm. koralliriutat, hait ja rauskut, merihevoset 

ja meduusat tai valinnainen teema. 

Sea Lifessa voi tutustua tropiikin meriympäristöihin, 

Itämeren ja Pohjanmeren 

kalalajeihin sekä kotimaamme makeiden 

vesien kaloihin. Näyttelyaltaita on yli 40. 

Nähtävänä on muun muassa 12 eri hailajia, 

koralliriutan värikkäitä kaloja, rauskuja, 

meduusoja, merihevosia ja monia muita. 

Yhteensä näyttelyssä on yli sata lajia ja lähemmäs 

kolmetuhatta yksilöä. 

Suurimman, 250 kuutiometrin kokoisen 

valtamerialtaan sisälle voi astella 10 metriä 

pitkää läpinäkyvää tunnelia pitkin. Uudenlaisen 

näkökulman merten elämään tarjoaa 

myös 20 kuutiota virtaavaa vettä sisältävä 

silliparville suunniteltu rengasmainen allas. 

Yleisöllä on pääsy altaan keskelle. 

Maaliskuussa 15.3.2005 avataan Sea Lifessa 

uusi näyttely "Mustekalojen maailma". 

Ryhmähinnat 9,50 € aikuinen ja 7,00 € 

lapsi. Merimaailmaan voi tutustua netissä 

osoitteessa www.sealife.fi ■ 

SEY TOIMII 

Seminaari eläinten 

kulkureiteistä 

Käyttävätkö eläimet niille rakennettuja 

vihersiltoja? Mitä stadiin eksyvälle citykarhulle 

tehdään? Miten ekologiset käytävät 

turvataan kaavoituksessa? Tietoa 

näistä ja monista muista asioista tarjotaan 

ke 6.4. Eläinmuseolla Helsingissä. 

Seminaarissa on puhujina suunnittelun, 

tutkimuksen ja käytännön ratkaisujen 

asiantuntijoita. Puheenjohtajana 

Harri Dahlström. 

Seminaarin järjestävät Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, 

SEY ja Uudenmaan 

riistanhoitopiiri. Seminaari on ilmainen 

ja kaikille avoin. Lisätietoja: www.sey.fi tai 

Tapani Veistola, p. (09) 228 081. 

Tervetuloa! 

WSPA:lle 5000 € tsunamiapuun 

SEY on lähettänyt Maailman eläinsuojeluliitolle 

(WSPA) katastrofirahastostaan 

5000 euroa käytettäväksi eläinten hyväksi 

tsunamin tuhoamilla alueilla Aasiassa. 

WSPA lähetti tsunamialueille asiantuntijaryhmänsä 

heti onnettomuuden jälkeen. 

WSPA korostaa, että onnettomuusalueiden 

eläimet tarvitsevat pitkäaikaista apua 

kuten ihmisetkin. Ongelmat vain pahenevat 

ajan mittaan, ellei eläimiä auteta. Laitumet 

ovat tuhoutuneet, omistajat kuolleet, juomavesi 

suolaista eikä mitään eläinlääkintää ole. 

Kotinsa menettäneitä nälkiintyneitä lemmikkikoiria 

ja -kissoja on paljon. 

WSPA:n projektin menoarvio on noin 

370 000 euroa. Suurin painotus on Thaimaan 

Phuketissa, mutta myös Sri Lanka ja 

Intia kuuluvat ohjelmaan. WSPA:n ryhmä 

kävi selvittämässä tilannetta myös Indonesiassa, 

mutta siellä todettiin, että akuutti 

apu ei ole tarpeen. 

Kodittomat koirat ja kissat ovat välittömästi 

alkaneet lisääntyä, ja niiden määrät 

kasvavat. Raivotaudin leviämistä pelätään. 

Tärkeä osa WSPA:n avustusohjelmaa onkin 

eläinten steriloiminen ja rokottaminen. 

Näin ehkäistään ongelmien kasvamista 

tulevaisuudessa ja vaikutetaan ihmisten 

asenteisiin. WSPA varustaa alueelle liikkuvia 

autoklinikoita. Projektia jatketaan, kunnes 

Phuketin eläinsuojeluyhdistys ja alueen 

eläinlääkintähuolto voivat ottaa vastuun 

toiminnasta. ■ 

Aiheesta lisää WSPA:n kotisivuilla www. 

wspa.org.uk. 

T.N. 

22 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

SEY TOIMII 

Messukeskuksen koiranäyttelyn 

vanhimmat koirat palkittiin 

SEY on vuodesta 1995 alkaen palkinnut 

Helsingin Messukeskuksen Voittaja 2004 

-koiranäyttelyssä vanhimman osallistujan 

molempina näyttelypäivinä. Viime joulukuussa 

pidetyssä valtaisassa näyttelyssä 

vanhimmat koirat olivat peräti 15-vuotiaita. 

Lauantaina palkinnon sai lepsämäläisen 

Helena Mattilan puminarttu Karvakorvan 

Amanda, kotoisammin Manta. Manta 

vietti 15-vuotissyntymäpäiviään viime elokuun 

lopulla. Koiran titteliluettelo paljastaa, 

että Messukeskuksen näyttely ei ollut Mantan 

ensimmäinen: koira on uransa aikana 

ehtinyt saavuttaa kansainvälisen muotovalion 

arvon. Se on myös Voittaja 1993 eli se on 

ollut rotunsa paras narttu 12 vuotta sitten 

Messukeskuksen näyttelyssä! 

Sunnuntaina näyttelyn seniorina palkit- 

tiin niinikään 15-vuotias pinseriuros Dorthonion 

Castamir-Coire. Sen omistavat sammaljokelaiset 

Marjo ja Merja Mäkinen 

yhdessä koiran kasvattajan kanssa. Voitokas 

pinseripoika on kansainvälinen ja peräti 

kuuden maan muotovalio. Neljä vuotta sitten, 

12-vuotiaana, se päihitti nuoremmat 

kanssakilpailijansa ja saavutti Messukeskuksessa 

Voittaja 2001 -tittelin. 

SEY:n palkinnon tarkoituksena on antaa 

tunnustusta koiran henkisen ja ruumiillisen 

kunnon vaalimisesta vielä sen aktiivisimman 

näyttely- ja jalostusuran päätyttyä. 

Palkinnon saadakseen koiran on yksilökohtaisessa, 

niin sanotussa laatuarvostelussa, 

saatava tuomarilta arvio erittäin hyvä. 

Emmi Manninen 

SEY palkitsi Helena Mattilan 15-vuotiaan 

puminartun Karvakorvan Amandan, joka 

oli Messukeskuksen koiranäyttelyn vanhin 

koira ensimmäisenä näyttelypäivänä. Manta-pumi 

liikkui kehässä kuin nuoret tytöt. 

Tiina Notko 

Eläinsuojelulle vihdoinkin 

valtionapua 

Joulun alla eduskunta hyväksyi valtion 

vuoden 2005 budjetin. Eläinlääkintähuoltoon 

myönnetystä 1 580 000 

euron määrärahasta saa käyttää enintään 

100 000 euroa valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille 

myönnettäviin valtionapuihin. 

Tätä ennen eläinsuojeluliike on saanut 

sinnitellä yksitoista pitkää vuotta ilman 

valtionapua. 

Vuonna 1993 elettiin lamakauden pahimpia 

vaiheita ja valmisteltiin valtion 

budjettia vuodelle 1994. Menoja karsittiin. 

Eläinsuojelujärjestöjen aikaisempi, noin 

33 000 euron (200 000 markan) valtionapu 

sai mennä. Tästä summasta SEY oli saanut 

8 300 euroa, josta 5 000 euroa oli eläinsuojeluvalvojien 

toimintaan ja 3 300 euroa 

jaettavaksi SEY:n jäsenyhdistyksille. 

Tämän vuoden tammikuun alussa luin 

Helsingin Sanomista yllätyksekseni, että 

pääsyy eläinsuojelujärjestöjen tuen lakkauttamiseen 

olisikin ollut suuret hallintokustannukset 

myönnettävään summaan 

nähden eikä suinkaan lama. 

Eläinsuojelujärjestöjen avustusten palauttamisesta 

aloitettiin keskustelut viranomaisten 

kanssa välittömästi niiden 

lakkauttamisen jälkeen. Ja niitä on jatkettu 

intensiivisesti kaikki nämä vuodet. Miksi 

siihen meni niin paljon aikaa? 

Siksi, että ensin odotettiin laman loppumista 

ja vuodesta 1995 lähtien keskusteltiin 

suhtautumisesta turkistarhaukseen. 

Tuolloin iskivät kettutytöt ensimmäisen 

kerran. Lehdistö kutsui heitä virheellisesti 

eläinsuojeluaktivisteiksi. SEY:tä ei kukaan 

edes epäillyt laittomuuksista ja Animaliakin 

teki hartiavoimin töitä kertoakseen 

kaikille, ettei sillä ollut mitään tekemistä 

tällaisen laittoman toiminnan kanssa eikä 

se sellaista hyväksynyt. 

Turkistarhaiskut jatkuivat ja eläinten hyvinvoinnin 

lisäämistä ajavat eläinsuojeluyhdistykset 

joutuivat kärsimään. Vähän yli 

kolme vuotta sitten olimme jo niin pitkällä, 

että silloisen maaja metsätalousministerin 

kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen 

sekä valtionavun myöntämisestä että 

sen määrästä. Se muuten oli täsmälleen 

nyt hyväksytyn summan suuruinen. Valitettavasti 

ministeri erosi ja asian toteuttaminen 

viivästyi. 

Yksitoista vuotta kestäneen korpivaelluksen 

aikana SEY on käyttänyt pelkästään 

eläinsuojeluvalvojien toiminnan ylläpitämiseen 

noin 2,2 miljoonaa euroa. Siis 

toimintaan, joka eläinsuojelulain mukaan 

kuuluu valtion hoidettavaksi. Suruttomasti 

lääninhallitukset ovat nimenneet SEY:n 

eläinsuojeluvalvojia tekemään eläinsuojelutarkastuksia 

ja jättäneet kaikkien kulujen 

korvaamisen SEY:n tehtäväksi. 

Eläinten hyvinvoinnin puolesta SEY toimii 

ja haluaa toimia. Sen se on kuluneiden 

vuosien aikana osoittanut ja tulee jatkossakin 

osoittamaan. Valtion antama tunnustus 

tuntuu hyvältä. ■ 

Risto Rydman 


23

Vapaus, tarha vai molemmat? 

Kun kanoja pidetään omaksi iloksi ja omiksi 

tarpeiksi, niiden laittaminen pieneen häkkiin 

tuntuisi mielipuoliselta. Onhan tarkoitus 

myös protestoida häkkikanaloita vastaan. Silti 

kotikanalankin pitäjä joutuu totisen kysymyksen 

eteen: tarha vai täydellinen vapaus? 

Reipasta puuhailua raittiissa ilmassa 

ei kanalle korvaa mikään. Keväästä 

syksyyn ja talvellakin, mikäli lenseitä 

päiviä ja pälvipaikkoja on tarjolla, kanat 

törmäävät vauhdilla ulos heti kun luukku 

avataan. Jos kylmien säiden vuoksi kanat 

joutuvat tavallista pitempään kotiarestiin, 

sen päätyttyä ne ovat innoissaan. Ne eivät 

millään malta mennä nukkumaan, vaan hiiviskelevät 

pihalla hämärään saakka. 

Kanojen tarhaukseen päädytään usein niiden 

turvallisuuden ja naapurisovun vuoksi. 

Ketut, haukat, karanneet koirat ja autoillaan 

kaahaavat ihmiset ovat yleisimpiä kanakarjan 

uhkia. Paikasta riippuen ne ovat joko 

erittäin epätodennäköisiä tai suorastaan 

jokapäiväisiä uhkia, tai jotakin siltä väliltä. 

Kananhoitajan on tehtävä omat riskianalyysinsa 

ja ratkaistava kysymys sen mukaan. 

On myös naapureita, jotka eivät näe pihallaan 

vierailevia kanoja viehättävän pit- 

Aura Koivisto 

Toinen tarhaukseen johtava syy oli sentään 

vähemmän itsekäs. Havaitsimme kanat varsin 

tehokkaiksi petolinnuiksi. Ällistyttävän 

sitkeästi kanat pinkoivat sittiäisten perässä, 

pudottivat ne hyvin tähdätyillä nokkaisuilla 

ja takoivat sitten hengiltä. Sammakoiden, sisiliskojen 

ja perhostoukkien kimppuun rynnättiin 

suoranaisella kiihkolla koko parven 

voimin. 

Pikkueläimet ovat toki kanoille erinomaista 

valkuaispitoista ravintoa, ja kanojen kyky 

hankkia osa ruoastaan itse on juuri yksi 

peruste kanojen vapaana pitämiseen. Silti 

oman kanapataljoonamme iskukyky alkoi 

mietityttää. Pihaluontomme monimuotoisuus 

on aina ollut meille ns. sydämen asia. 

Olimme ottaneet kotieläimiä tuota monimuotoisuutta 

rikastuttaaksemme – mutta 

nyt kanojen kanssa uhkasi käydä päinvastoin! 

Koska tarhan rakentaminen navetan yhteyteen 

oli hankalaa, tehtiin erillinen tarha. 

Siitä tuli laaja, niin että sisälle sopi puolentusinaa 

marjapensasta ja vanhaa pihapuuta, 

mukaan lukien leveähelmainen kuusi. 

Tarhaan rakennettiin myös kanojen kesätoreskina 

ilmiönä, vaan raivostuttavana järjestyshäiriönä. 

Tuntuvatpa moiset naapurit 

miten tyhmiltä ja tosikkomaisilta tahansa, 

kanat on pakko tarhata. 

Joskus jopa kananhoitaja itse hermostuu 

huolettomasti tipauteltuihin ulosteläjiin ja 

uudelleen muotoiltuihin kukkapenkkeihin. 

Myös kasvimaalla kanat ahkeroivat mieluusti, 

mutta vaikka multa pysyy kuohkeana, 

vihannesten juurtuminen ikävä kyllä 

vaikeutuu. 

Kananmunat piiloon 

Meillä, puolisollani ja minulla, on ollut kanoja 

hoidokkina kahteen otteeseen. Ensi 

kerran pientilallamme Pohjois-Karjalan 

Valtimolla, ja nyt Virossa Vormsin saarella. 

Molemmissa paikoissa täydellinen vapaus 

päättyi eräänlaiseen kompromissiin: ei sataprosenttiseen 

tarhaukseen, vaan yhdistel- 

Risto Sauso 

mään tarha ja rajoitettu vapaus. 

Valtimon farmillamme meillä ei ollut 

oikeastaan mitään edellä mainittuja ongelmia. 

Kasvimaamme oli sen verran pihasta 

etäällä, etteivät kanat sinne löytäneet, kukkapenkit 

olivat retuperällä ilman kanojakin, 

naapurimme eivät olleet tosikkoja, kakkaläjille 

riitti tilaa eikä potentiaalisia uhkiakaan 

liiemmin ollut. Usean vuoden tappioksi jäi 

yksi ainoa kukkopoika, jonka tappoi muuttomatkallaan 

ollut kanahaukka. 

Miksi sitten tarhaan? Tunnustan, että tässä 

asiassa edustin karsastamaani hyötyajattelua. 

Halusin saada kananmunia! 

Rakennusten aluset, navetan heinävintti, 

lampaiden pihamökki ja ennen kaikkea puutarhan 

pöheiköt olivat kanoille niin vastustamattomia 

pesäpaikkoja, että viimeistään 

juhannuksen jälkeen, kun kasvillisuus oli 

päässyt täyteen rehevyyteensä, muniminen 

kanalan pesäkoppeihin loppui totaalisesti. 

Ja kun harakat löysivät pesät ennen minua, 

lopulta huomasin, etten viikkokausiin ollut 

saanut yhtäkään kananmunaa, vaikka meillä 

oli sentään parikymmentä munivaa kanaa! 

Kanatkin ovat petoja 

Laajaan tarhaan mahtuu vaikkapa marjapensaita, 

pihapuita ja kanojen kesäasunto. 

24 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

asunto. Runko tehtiin tukevista lankuista, 

katto huovasta ja seinät olkipaaleista. Idea 

saatiin vanhasta kanakirjasta, ja lopputulos 

oli hauskan näköinen. Olkimökki oli suojaisa, 

sitä paitsi sen hämäriin nurkkiin kanat 

suosiolla munivat! 

Risto Sauso 

Rajoitettua vapautta 

Kanat munivat mielellään olkimökkinsä hämäriin nurkkiin. 

Täysin valtoimenaan kanat saivat olla aikaisin 

keväällä ja myöhään syksyllä. Tällöin 

ne eivät vielä saaneet paljon pahoja aikaan 

ja toisaalta puutarha oli sen verran paljas, 

että jopa tylsät pesäkopit herättivät munimisinspiraation. 

Pitkän ja ankaran talven 

vuoksi vapauden aika jäi kuitenkin valitettavan 

lyhyeksi. 

Myös täällä Vormsin farmillamme kanat 

olivat aluksi vapaina. Virossa vapaina juoksentelevat 

kanat ovat mitä luonnollisin asia; 

niitä oli kylässämme jo ennestään, joten 

naapurisovusta ei tarvinnut murehtia. Ja 

ihme kyllä, muutamia heinälatokeikkoja lukuun 

ottamatta kanat munivat kiltisti sisälle 

pesäkoppeihin. 

Koska kanoja oli vain puolen tusinaa, arvioimme 

niiden aiheuttaman saalistuspaineen 

melko vähäiseksi. Sammakoistakaan ei 

tarvinnut murehtia, sillä niitä ei pihapiirissämme 

juuri ole. Kanoihin itseensä kohdistuva 

saalistuspaine on tosin ollut suurempi 

kuin Valtimolla. Yksi kana on kadonnut ja 

kuolleeksi julistettu – luultavasti kettu vei 

– ja yksi kana päätyi viime syksynä haukan 

paistiksi. 

Pihapiiriämme suurelta osin ympäröivät 

avoimet laitumet kuitenkin pidättelevät 

enimpiä kettujen iskuja, ja kanahaukkavaara 

rajoittuu muuttoaikoihin. Sitä paitsi 

haukan vierailuja ei varmuudella estä kuin 

katettu tarha. 

Niinpä kanojen sijasta aidattiin kasvimaa. 

Aita tosin osoittautui hieman liian matalaksi... 

Tämä aiheutti minulle keväällä ja alkukesällä 

hieman hermopaineita ja väkersin 

aitaan epäonnistuneita vasenkätisen-virityksiäni. 

Puolisoni piti sitä turhana hössötyksenä: 

mitä nyt muutamasta kananjalan 

ruopaisusta? Varsinkin jos ruopaisut kohdistuivat 

punajuuren tai parsakaalin taimiin, 

mitään vahinkoa ei hänen mielestään 

ollut edes tapahtunut! 

Tilanne muuttui, kun meille tuli hevonen, 

jonka sontakakkaroissa alkoi pörrätä erilaisia 

lantakuoriaisia – ennen kaikkea suuria 

ja muhkeita sontiaisia – ja kanat aloittivat 

metsästyksen. Puhumattakaan kun kompostistamme 

löytyi rantakäärmeen munia 

ja pihapiiristä lyijykynän paksuisia rantakäärmeenlapsia! 

Ne olivat kanojen takia 

hengenvaarassa, se oli selvä. 

Silloin isäntä paineli rautakauppaan ja 

osti verkkoa ja pystytti kanalan ympärille 

aidan. 

Kanat ovat nyt tarhassa suurin piirtein 

toukokuusta syyskuuhun. Ne ovat tarhassa 

parhaan kesäajan, mikä voi tuntua tylyltä. 

Täkäläisen leppeän ilmaston ansiosta 

Risto Sauso 

vapauden aika on kuitenkin pitempi kuin 

tarhauksen. Ulkoilua voi harrastaa jopa keskellä 

talvea, ja usean viikon yhtäjaksoiset 

sisäkaudet ovat harvinaisia. 

Vapaus päättyy keväällä siinä vaiheessa, 

kun sontiaiset alkavat isommin joukoin 

pörrätä ja kun kasvimaa on kylvökunnossa. 

Vapaus alkaa uudestaan, kun hyönteis- ja 

matelijaelämä selvästi hiipuu. Siinä vaiheessa 

juureksetkin ovat jo niin isoja ja vankkoja, 

etteivät kanojen ruopaisut niitä hetkauta. 

Vapaat kanat ovat ilo silmälle 

Ilman kanoja maalaistalon pihapiiri ei mielestäni 

ole mikään maalaistalon pihapiiri. 

Kaikkein parasta olisi, kun kanat saisivat 

olla vapaina. Ne tuovat pihaan eloa ja liikettä. 

Puutarhassa teetä juodessa kanoista 

saa seuraa, kun ne tulevat kärkkymään 

leivänmurusia. Niiden puuhailut, yksilöiden 

väliset erot ja keskinäiset suhteet ovat 

mielenkiintoista seurattavaa – telkkarin 

saippuasarjat häviävät mennen tullen – ja 

nimenomaan vapaana liikkuvasta parvesta 

tehdyt havainnot tuntuvat suorastaan etologiselta 

tutkimustyöltä. 

Niinpä kanojen tarhaus on mielestäni aina 

pieni tappio, olkoonkin, että tarha olisi laaja 

ja virikkeellinen ja tarjoaisi kaikki mahdolliset 

suojapöheiköt sekä hiekkakylpy-, auringonotto- 

ja kuopsutuspaikat. 

Mutta, kuten on tullut ilmi, vapaus vai tarhaus 

on monitahoinen kysymys. Eikä vastaukseen 

riitä vain kananhoitajan henkilökohtainen 

maailmankatsomus, sillä kananhoitajan 

ja hänen hoidokkiensa lisäksi osapuolia 

on useita muitakin, aina naapureista 

sontiaisiin ja ketuista rantakäärmeisiin. ■ 

Harvoin tulee ajatelleeksi, että kanatkin 

ovat pieniä petoja. Eläinravintoa ne saavat 

hyönteisistä, niiden toukista ja jopa sisiliskoista 

ja sammakoista. 


25

Toimiston 

työntekijät 

tutuiksi 

Tiina Notko 

Monelle jäsenelle SEY:n 

toimiston työntekijät 

ovat tuttuja vain nimeltä 

ja ehkä puhelinäänestä. 

Pieni tutustuminen 

heihin lienee paikallaan. 

Marika Salin 

Risto Rydman 

Toiminnanjohtaja Risto Rydman asuu 

Helsingin Töölössä. Hän on koulutukseltaan 

oikeustieteen kandidaatti 

ja työskennellyt SEY:ssä vuodesta 1991. 

Hän valmistelee kaikki liittohallituksen ja 

-valtuuston kokoukset sekä liittokokoukset 

ja laatii lainsäädäntöä koskevia lausuntoja. 

Lisäksi hän ylläpitää suhteita viranomaisiin 

ja erilaisiin järjestöihin sekä tiedotus- ja tiedemaailmaan. 

Hän on edustajana erilaisissa 

toimikunnissa ja työryhmissä, ja kokouksiin 

osallistuminen vie suuren osan hänen työ- 

ajastaan. Hän kiertää myös ympäri Suomea 

luennoimassa ja edustamassa liittoa. Aikaa 

vie myös vastausten pohtiminen hankaliin, 

usein lainopillisiin kysymyksiin, joita esittävät 

tavallisten kansalaisten lisäksi valvojat, 

viranomaiset ja yhteistyökumppanit. Hän 

on myös toimiston esimies. 

Risto kiinnostui eläimistä jo lapsena ja 

oli mukana Luonto-Liitossakin. Ennen toiminnanjohtajaksi 

tuloaan hän toimi SEY:n 

tilintarkastajana. Riston perheeseen kuuluu 

kaksi faaraokoiraa sekä vaimo ja kolme aikuista 

lasta. Lapsista yksi asuu vielä kotona. 

Jos Ristolle työnteolta joskus aikaa jää, hän 

lukee kirjoja ja vaeltaa kuvaamassa luontoa. 

”Keskeisellä sijalla liitossa on nyt toimintastrategian 

luominen ja talouden tasapainotus 

sekä valtionavun saaminen valvoja- ja 

tiedotustoimintaan. Eläinsuojeluvalvonnassakin 

riittää kehitettävää. ” 

”Eläinten hyvinvoinnin tason pitäisi Suomessa 

vähintäänkin säilyä, ellei jopa parantua, 

vaikka uhkia sille on. Vapaa maailmankauppa 

tuottaa EU:n ulkopuolisissa maissa 

niin halpoja elintarvikkeita, että elintarvikkeiden 

tuotanto Suomessa vaarantuu.” 

Ulla Björkén asuu Itä-Uudellamaalla ja on 

työskennellyt SEY:n toimistossa vuodesta 

1993. Hän on nykyisin toiminnanjohtajan 

sihteeri ja hoitaa myös monenlaisia juoksevia 

asioita, esimerkiksi osaa jäsenrekisterin 

ylläpidosta. ”Täysipäiväisen työn ja pitkien 

työmatkojen takia minun ei ole mahdollista 

pitää eläimiä. Ne joutuisivat olemaan aivan 

liian paljon yksin, ja se ei ole oikein.” 

”Arkiviikolla harrastuksiin ei jää paljon 

aikaa. Kesäviikonloppuisin on kuitenkin 

ihanaa pyöräillä ja talvisin hiihtää. Tai miksipä 

ei voisi tehdä esimerkiksi ruskaretkeä 

Lappiin”, Ulla sanoo. 

Leena Glans asuu Pornaisissa ja on työskennellyt 

järjestösihteerinä elokuusta 2003. 

Hän on jäsenyhdistyksien yhteyshenkilö 

toimistossa. 

Leenan perheeseen kuuluu aviomies ja 

kuusivuotias tytär, kuusi koiraa, muutama 

marsu, pari papukaijaa ja akvaariokaloja. 

Hän harrastaa koirankasvatusta ja aktiivista 

järjestötoimintaa, ja hänen vahvuutenaan 

Leena Glans vasemmalla 

onkin paikallistason järjestötoiminnan tuntemus 

oman harrastuksensa kautta. 

Leena korostaa hyvän yhteishengen ja yhteistyön 

merkitystä. ”One for all and all for 

one eli yhteen hiileen!” Leena sanoo. 

Kristina Lindqvist 

Kristina Lindqvist on syntynyt Ruotsissa 

ja taitaa molemmat kotimaiset kielet. Hän 

asuu pääkaupunkiseudulla. Toimistoon 

26 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Anne Skogberg 

Kristina tuli 1991. Hän on koulutukseltaan 

kirjanpitäjä ja toimii tällä hetkellä taloussihteerinä 

sekä Suomen Eläinsuojelusäätiön 

asiamiehenä. 

Kristina haluaisi kultaisennoutajan, mutta 

allergia tekee sen mahdottomaksi. Mökillään 

hän ihailee luonnonvaraisia eläimiä; 

vuosi sitten hänen istuessaan terassilla iltapäiväkahvilla 

ilmestyi aivan terassin viereen 

metsästä iso karhu! 

Kristina harrastaa puutarhanhoitoa, käsitöitä 

ja öljyvärimaalausta sekä keramiikkatöitä, 

luonnonväreillä värjäystä ja huovutusta. 

”Muutama rauhallinen vuosi SEY:n toimistossa 

ennen kuin jään eläkkeelle”, Kristina 

kertoo toiveenaan. 

Tiina Notko 

Eläinsuojelusihteeri Tiina Notko on työskennellyt 

SEY:ssä vuodesta 1991. Hän muun 

muassa vastaa eläinsuojelua koskeviin kysymyksiin, 

tekee tiedotteita ja esitteitä, ylläpitää 

ja täydentää SEY:n nettisivuja ja valmistelee 

jokavuotista Eläinten viikkoa. 

Hän asuu Espoossa ja hänellä on tallinnalainen 

sekä madeiralainen löytökoira. Lisäksi 

hänellä on viisi undulaattia, hiiri ja 14 

akvaariokalaa. Hänen miesystävänsä tutkii 

työkseen lintuja. Tiina harrastaa muun muassa 

WWF:n talkooleirejä ja muita luonnonhoitotalkoita, 

puutarhanhoitoa ja pyöräilyä. 

Talvisin hänellä jää enemmän aikaa myös 

TV:n asiaohjelmille sekä tietoa ja oivalluksia 

tarjoavalle kirjallisuudelle. 

Tiina on ollut SEY:n jäsen kansakoulusta 

lähtien. Koulutukseltaan hän on maatalousja 

metsätieteiden maisteri, ja hänen vahvuutenaan 

on monipuolinen ja vankka eläinasioiden 

tuntemus. 

"Jos haluamme vähentää eläinten kärsimystä 

maailmassa, on välttämätöntä auttaa 

myös muiden maiden eläimiä. Eläinsuojeluongelmat 

länsimaiden ulkopuolella ovat 

mittasuhteiltaan järkyttäviä. Jos me emme 

auta noita eniten kärsiviä, ei niitä auta kukaan", 

Tiina miettii. 

Erja Peltola 

Kauppatieteiden maisteri Erja Peltola on 

työskennellyt kaksi vuotta SEY:n kirjanpitäjänä. 

Hän hoitaa taloushallinnossa kirjanpidon 

ja tilinpäätöksen, palkkakirjanpidon ja 

maksuliikenteen. 

Erja asuu Nurmijärvellä miehensä Mikon 

kanssa ja he harrastavat yhdessä tanssia ja 

luonnossa liikkumista hiihtäen, meloen ja 

kävellen. Hän kertoo halunneensa koko työelämänsä 

ajan olla mukana jollain tavalla 

yleishyödyllisessä ja itselleen mielekkäässä 

toiminnassa. 

”Hoitamalla hallinnon ja taloushallinnon 

taustatyötä organisaatiossa edistän sen var- 

Anne Skogberg 

Tiina Notko 

sinaisen tarkoituksen toteutumista. Hain 

tänne töihin, koske eläinsuojelu on mielestäni 

tärkeää, vaikka itse olenkin ollut vähän 

tekemisissä eläinten kanssa”, hän sanoo. 

”Käynnissä oleva strategiatyö on koko SEY:n 

toiminnan kannalta erittäin tärkeä asia.” 

Anne Skogberg toimii SEY:ssä valvojasihteerinä 

ja hoitaa muun muassa valvojakurssien 

järjestelyitä sekä yhteydenpitoa 

valvojiin ja neuvojiin. Koulutuksena hänellä 

on kauppaopisto. Hän aloitti toimistossa 14 

vuotta sitten, mutta on välillä ollut viitisen 

vuotta äitiyslomalla. 

Annella on 11-vuotias poika ja 9-vuotias 

tytär. Elämäntilanteensa vuoksi Annella ei 

nyt ole omia eläimiä, mutta hän suunnittelee 

kissojen hankintaa. Hän harrastaa liikuntaa 

ja lukemista ja on mukana lastensa jalkapallo- 

ja muissa harrastuksissa. ■ 

Kymmenen kysymystä 

Koonnut: Marika Salin 

Vastaukset kysymyksiin löytyvät Eläinten 

ystävä -lehden viime numerosta eli numerosta 

4/2004 sekä tämän lehden sivulta 31. 

1. Kuinka monta eläinsuojeluvalvontakäyntiä 

SEY:n valvojat tekivät vuonna 

2003? 

2. Miksi viherpeippo on viime vuosina 

runsastunut? 

3. Mikä on EAZA? 

4. Mikä on Syvempi mielihyvä -liike? 

5. Kuinka vanha on Suomen Poniraviyhdistys? 

6. Mihin tai miten koirille käytetään synteettisiä 

feromoneja? 

7. EU:n ministerineuvosto hyväksyi viime 

vuoden lopulla uuden eläinkuljetusasetuksen, 

joka astuu voimaan ensi vuoden 

alussa. Kuinka pitkään sen mukaan 

saa kuljettaa sikoja ilman taukoa? 

8. Mikä SEY:n paikallisyhdistyksistä on 

julkaissut tälle vuodelle oman kissakalenterin? 

9. Viime syksyn Eläinten viikolla järjestettiin 

myös Eläinsuojelurock. Missä? 

10. Minkä eläinlajien käyttö koe-eläiminä 

lisääntyi eniten viime vuonna? 


27

Hallitus 

Liittohallitus on 

eräänlainen SEY:n 

työrukkanen, joka panee 

toimeen liittokokouksen 

ja -valtuuston päätökset. 

Monien muiden 

tehtävien lisäksi se 

mm. suunnittelee 

ja valmistelee liiton 

toimintaa. 

Marika Salin 

SEY:n liittohallituksen valitsee liittovaltuusto 

syyskokouksessaan. Hallitukseen 

kuuluu puheenjohtaja, kuusi 

varsinaista ja kolme varajäsentä. Liittohallituksen 

sihteerinä on toiminnanjohtaja, ja 

myös liittovaltuuston puheenjohtaja – tällä 

hetkellä Ismo Kovanen – on läsnä kokouksissa. 

Kokouksia hallitus pitää noin kerran 

kuussa. 

Tiina Ahokas Haukiputaalta oli aiemmin 

yhden kauden hallituksen jäsenenä. Hän jättäytyi 

pois hallituksesta organisaatiomuutoksen 

yhteydessä ryhtyäkseen valtuuston 

jäseneksi, mutta tämän vuoden alusta hän 

on uudelleen mukana hallitustyössä. Hän 

on toiminut 15 vuotta aktiivisesti Oulun 

Seudun Eläinsuojeluyhdistyksessä, ensin 

sihteerinä ja taloudenhoitajana ja nyt jo 10 

vuotta puheenjohtajana. 

Tiina on yo-merkonomi ja työskentelee 

tätä nykyä Haukiputaan Osuuskaupassa. Va- 

Saima Uski 

esittäytyy 

paaehtoinen eläinsuojeluvalvoja hän on ollut 

15 vuotta ja lääninvalvoja vuodesta 1994. 

Tiinan perheeseen kuuluu avomies Antero 

sekä kolme kissaa, kuusi koiraa, kaksi kania 

sekä kukko ja viisi kanaa. Hallituksessa hän 

pitää vahvuutenaan käytännön paikallisyhdistys- 

ja valvojatyön tuntemusta. ”Toivoisin 

SEY:lle lisää valvojia sekä toimintaa ja valtion 

tukea.” 

Jaana Kiljunen Keravalta on ollut SEY:n hallituksessa 

vuodesta 2003, tällä hetkellä varapuheenjohtajana. 

Hän on koulutukseltaan 

maatalous-metsätieteiden maisteri ja agronomi 

ja toimii naudanjalostuksen johtajana 

Suomen Kotielänjalostusosuuskunnassa. 

Vuosina 1996–1999 hän työskenteli Eläinsuojeluliitto 

Animalian toiminnanjohtajana. 

Jaana hoiti aiemmin heitteille jätettyjä 

kissoja mm. Hesylle. Hän harrastaa ratsastusta 

ja on innostunut hevoshieronnasta ja 

luonnollisesta hevostaidosta. Hänen perheeseensä 

kuuluu aviomies ja kaksi lasta sekä 

koira ja kaksi rottaa. 

Omimpana alueenaan hallituksessa Jaana 

pitää ammattinsa vuoksi tuotantoeläimiä. 

SEY:n tämän hetken tilanteesta hän sanoo 

seuraavaa: ”SEY:n toiminnan perusteena 

ovat ammattimainen valvojatoiminta ja 

aktiiviset jäsenjärjestöt. Globalisaation kilpailukykyvaatimukset 

ovat tämän hetken 

haaste, mutta onneksi meillä on asiantunteva 

katto-organisaatio Eurogroup for Animal 

Welfare. Sen työn ja kampanjoinnin tukeminen 

on elintärkeää, koska suurin osa Suomen 

lainsäädäntöä tehdään Brysselissä.” 

Tauno Kähkönen asuu Lapinlahdella ja 

toimii terveystarkastaja-kuluttajaneuvojana 

kotikuntansa lisäksi Varpaisjärvellä sekä 

osin Nilsiässä ja Rautavaaralla. Hänellä on 

hallituksessa menossa jo 12. vuosi. Eläinsuojeluvalvoja 

hän on ollut 20 vuotta ja paikallisyhdistystoiminnassa 

noin 10 vuotta. 

Taunon perheeseen kuuluu vaimo ja 

bichon frisé -rotuinen koira tyttären lennettyä 

jo pois pesästä. Hallituksessa häntä 

kiinnostavat erityisesti talousasiat sekä valvojatoiminnan 

kehittäminen. 

”Toiminta ja talous tulee saada tasapainoon 

niin, että yhdistyksen olemassaolo ja 

tarvittava valvojatoiminta voidaan turvata 

pitkälle tulevaisuuteen vielä meidän jälkeemmekin”, 

Tauno sanoo. 

Antti Mustonen on hallituksessa seitsemättä 

vuotta. Hän asuu Savonlinnassa ja työskentelee 

arkkitehtinä omassa toimistossaan. 

Antti on ollut eläinsuojeluvalvoja yli kymmenen 

vuotta ja toiminut pitkään Itä-Savon 

eläinsuojeluyhdistyksessä kuten vaimonsakin. 

Heillä on poika ja lisäksi koira, kolme 

kissaa ja akvaariokaloja. Vapaa-aikanaan 

Antti urheilee ja musisoi minkä erilaiselta 

järjestötoiminnalta ehtii. 

Hallituksessa hän pitää omimpana alueenaan 

yhdistystoimintaa ja strategointia. 

”Painottaisin SEY:n toiminnassa lähitulevaisuudessa 

valtionavun saamista pysyväk- 

28 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

si järjestelmäksi ja sen määrän kohtuullistamista 

sekä yhdistyksen näkyvämpää roolia 

julkisuudessa käytävien keskustelujen yhteydessä.” 

Tapani Parviainen on ollut SEY:n hallituksessa 

vuodesta 1998. Hän on läänineläinlääkäri 

ja työskennellyt eläinsuojeluviranomaisena 

vuodesta 1996. Vahvuutenaan hallitustyössä 

Tapani pitää viranomaistoiminnan 

tuntemusta ja tuotanto- ja koe-eläimiä. 

Sinikka Rauma Ruukista on käynyt yo-viljelijälinjan 

ja toiminut muun muassa maatalouslomittajana 

ja viljelijänä. Hän on ollut 

myös opettajana maatalousalan oppilaitoksissa, 

mutta on nyt ollut pitkään sairaslomalla 

olkapäävammansa vuoksi. Vapaaehtoinen 

eläinsuojeluvalvoja hän on ollut yli 

seitsemän vuotta. 

SEY:n hallituksessa hän on ollut vuodesta 

2002. Hän kuuluu myös valvojavaliokuntaan 

ja hänet valittiin viime hallituksen kokouksessa 

tuotantoeläinvastaavaksi. 

Kotona Sinikalla on koira sekä poika Eetu, 

jolla on kaksi marsua ja tytär Mira, jolla on 

hermeliinikani. Hän harrastaa monenlaista, 

muun muassa eläinten ja ihmisten lajityypillistä 

käyttäytymistä tutkivaa kirjallisuutta 

ja lehmäkirjoja. 

Hallituksessa Sinikan vahvuus on tuotantoeläimet. 

”Toivoisin, että jokainen omalla 

elämäntavallaan, valinnoillaan ja esimerkillään 

vaikuttaisi eläinten ja kanssaihmisten 

hyvinvointiin”, sanoo Sinikka. 

Eija Saavalainen on rovaniemeläinen pieneläinhoitaja 

ja freelance-näyttelijä. Hän on 

hallituksen varajäsen nyt viidettä vuotta. 

Hän on toiminut aktiivisesti Rovaniemen 

Eläinsuojeluyhdistyksessä siitä asti kun herätti 

sen henkiin. Hän on Lapin läänin eläinsuojeluvalvoja 

sekä kennelneuvoja. 

Eijan perheeseen kuuluu aviomies, tytär 

ja poika sekä poni, englanninsetteri ja akvaariokaloja. 

Hänen omin koirarotunsa on 

kuitenkin collie. 

Hallituksessa Eija pitää omimpana alueenaan 

lemmikkien terveyden- ja sairaanhoitoa 

sekä jäsenyhdistystoimintaa. ”Toivoisin 

valvojille virallisempaa asemaa ja parempaa 

yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tärkeää 

on myös SEY:n liitto-organisaation kehittäminen.” 

Marika Salin on Oulussa asuva kasvatustieteen 

maisteri. Hän on ollut hallituksessa 

vuosina 1994-1997 ja nyt vuodesta 1999. 

Hän työskenteli aiemmin 15 vuotta Kennelliitossa 

ja sitten jonkin aikaa toimittajana 

paikallislehdessä ennen kuin hakeutui 

opettajankoulutukseen. Hän on englannin 

kielen opettaja ja luokanopettaja, erikoistumisaineenaan 

mm. biologia. 

Marika toimii myös Oulun Seudun esy:ssä 

sekä Oulun Luonnonsuojeluyhdistyksessä. 

Hän on myös eläinsuojeluneuvoja. SEY:ssä 

hänen ominta aluettaan ovat tiedotus- ja 

koulutusasiat, ja hän on myös Eläinten ystävän 

toimitusneuvoston jäsen. 

Kotona hänellä on löytökoira Kirppu ja 

koululuokassa neljä akaattikotiloa. ”Tärkeää 

SEY:ssä olisi tehostaa paikallisyhdistysten 

toimintaa ja saada sitä kautta myös lisää 

jäseniä. Emme kuitenkaan saisi unohtaa 

kansainvälistä toimintaa yhteistyössä mm. 

WSPA:n kanssa.” 

Outi Vainio Turusta on nyt SEY:n liittohallituksen 

puheenjohtaja toista vuotta. Hän on 

koulutukseltaan eläinlääkäri ja tällä hetkellä 

eläinlääketieteellisen farmakologian professori 

Helsingissä. Hän opettaa tuleville eläinlääkäreille 

lääkkeiden käyttöä ja luennoi 

myös eläinten käytön etiikasta ja eläinsuojelusta. 

Tätä ennen hän toimi Turun läänineläinlääkärinä 

kolme ja puoli vuotta. 

Vahvuuksinaan ja omimpana alueenaan 

hallitustyössä hän pitää eläinetiikkaa ja 

eläinsuojelun viranomaistyön tuntemusta. 

Outin perheeseen kuuluu aviomies, kaksi 

poikaa ja kissa ja hän harrastaa kaunokirjallisuutta 

ja kuntourheilua. 

SEY:n tämän hetken tärkeänä haasteena 

Outi pitää liittomuodon saamista toimivaksi 

ja vuorovaikutteiseksi. ”Jokaisen eläinsuojeluyhdistyksen 

jäsenen on koettava, 

että liittomuotoinen toiminta tukee ja auttaa 

tärkeässä työssä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.” 

Juha Valste asuu Nummi-Pusulassa ja on 

hallituksen varajäsen nyt kolmatta vuotta. 

Juha on filosofian maisteri ja biologi (ekologinen 

eläintiede). Hän työskentelee Suomen 

Luonto -lehden toimittajana, on kirjoittanut 

useita oppi- ja tietokirjoja sekä toiminut pitkään 

merkittävissä tehtävissä luonnonsuojeluliikkeessä. 

Eläinten ystävä -lehteä Juha 

toimitti noin vuoden, ja on tämän vuoden 

alusta sen päätoimittaja. 

Juhan vaimo Anne on myös biologi. Heillä 

on lapinkoira Hetta, jolle on tulossa kumppani, 

sekä kaksi kania. Juhan lapset ovat olleet 

aikuisia jo pitkään. Juha harrastaa muun 

muassa omatoimimatkoja Afrikkaan. 

SEY:ssä hänen omin alueensa on luonnoneläinten 

suojelu ja vahvuutenaan tämän aiheen 

laaja ja pitkäaikainen tuntemus. ”SEY:n 

toiminnassa olisi mielestäni tärkeää juuri 

nyt jäsenmäärän kasvattaminen – se on luvattoman 

pieni.” ■ 

Anne Petäinen 


29

Hyvää alkanutta vuotta 

kaikille lapsille ja nuorille! 

K 

IRP 

UN 

Yhdeksänvuotiaat espoolaiskaverukset 

Michelle ja Petra ovat piirtäneet Kirpulle 

pari kuvaa. Michellen kuvaan 

liittyy seuraava teksti: ”Kissa ja hiiri kiipeävät 

aitaa pitkin. Kun kissa näki hiiren, hiirtä 

alkoi pelottaa.” 

Petra puolestaan tuntuu jo odottavan tulevaa 

kesää. Kuvassa on lintuja ja perhosia 

sekä jänis ja koira. Löydätkö kaikki? Kiitos, 

Petra ja Michelle! 

Moni lapsi haaveilee omasta lemmikistä, 

jos ei kotiin niin sitten koululuokkaan. 

Luokassa eläimellä olisikin monta hoitajaa, 

mutta asiapa ei olekaan ihan yksinkertainen. 

Kuka eläintä hoitaisi viikonloppuisin ja 

lomilla? Entä illat – haluaisiko eläin tosiaan 

olla yksin suurimman osan päivästä, kun 

lapset ovat koulussa vain muutamia tunteja? 

Ei eläin luokassa silti ihan mahdoton 

ajatus ole. Pitää vain valita oikea laji. Sauvasirkkoja 

on monissa luokissa – vahinko 

vain, että ne ovat kovin huomaamattomia, 

eikä niistä ainakaan hellittäviksi ole. Akaattikotilot 

ovat näkyvämpiä kavereita, ja niitä 

voi jopa pitää kädessä. Syödessä niiden voi 

kuulla rouskuttavan! Niiden kasvua ja lisääntymistä 

on mukava seurata. Nehän ovat, 

yllätys yllätys, tyttöjä ja poikia yhtaikaa! 

Kun akaattikotilot munivat, ne munivat 

paljon, joten poikasia on helppo saada. Silti 

pitää muistaa, että elävän eläimen ottaminen 

vaatii aina harkintaa ja sitoutumista sen 

hoitoon jopa vuosiksi eteenpäin. 

Akaattikotilot asuvat terraariossa, jota 

on melko helppo hoitaa. Akvaario on huomattavasti 

isotöisempi hoidettava ja vaatii 

jonkun, joka on oikeasti paneutunut kalojen 

hoitamiseen. Silti niitäkin on monissa kouluissa. 

Myös koulukäärmeistä on kuultu! 

Mutta miksei sitten karvaista lemmikkiä? 

Hoidon vaativuuden lisäksi suurin syy on 

erilaiset allergiat. Harvassa on nykyisin koululuokat, 

joissa ei ole yhtään allergista lasta 

– tai opettajaa! Ja vaikkei omassa luokassa 

allergikkoja olekaan, niitä voi olla muissa 

luokissa, ja oireiden aiheuttamisen riski on 

liian suuri. Ja kun kotonakin joku voi tulla 

allergiseksi, on mahdollisuus siihen koululuokassa 

tietysti vielä paljon suurempi, kun 

lapsiakin on enemmän. Mutta allergioista 

ehkä enemmän jollain toisella kerralla. 

Onnellinen on kuitenkin se eteläsuomalainen 

koululuokka, jonka opettaja kuljettaa 

koulussa mukanaan kahta leonberginkoiraa. 

Lapset saavat helliä isoja, lempeitä koiria ja 

kuiskia niiden turkkiin salaisuuksiaan. Pelkästään 

niiden läsnäolo rauhoittaa monia. 

Koulukoirat ovat kuitenkin suuri harvinaisuus, 

monestakin syystä. 

Vaikka Kirppu inhoaa yksinoloa, se ei silti 

haluaisi ruveta koulukoiraksi. Kirppu toivoo, 

että kaikki, jotka harkitsevat eläimen vientiä 

kouluun, miettisivät ensin, haluaisiko eläin 

itse sitä. Vaatii tosi vahvoja hermoja viihtyä 

hälisevien lasten keskellä vieraiden kosketeltavana 

vieraassa ympäristössä! ■ 

N URK 

KA 

Posti Kirpun nurkkaan osoitteella: 

Marika Salin 

Syrjäkatu 7 as. 6 

90100 Oulu 

sähköposti: marika.salin@ope.ouka.fi 

30 E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 1 / 2 0 0 5

Lehden 

paras juttu 

E 

läinten ystävä -lehden paras juttu 

-äänestys uinui viime numeron 

ajan, mutta nyt aloitamme sen uudestaan. 

Mikä mielestäsi oli tämän lehden 

paras juttu? Lähetä mielipiteesi eläinaiheisella 

postikortilla toimistoomme 

(osoite lehden etusisäkannessa). Äänestyksen 

kortit menevät uusiokäyttöön 

päiväkodin lasten askartelumateriaaliksi. 

Kaikkien vastaajien kesken 

arvomme palkinnon Eläinten ystävän 

puodista. ■ 

Uudet valvojat ja neuvojat 

SEY:N UUSI VALVOJA 

Marko Elomaa (35) on konttoripäällikkö 

Porista. Hän on toiminut kolme vuotta aktiivijäsenenä 

Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksessä 

ja on tällä kaudella hallituksen 

sihteeri. Lemmikkeinä hänellä on kolme kissaa, 

kaksi kania, punakorvakilpikonna sekä 

kaksi gerbiiliä. Markon harrastus on eläinsuojelutyön 

lisäksi puukäsityöt. Valvojaksi 

hän ryhtyi halusta puolustaa heikompia ja 

puolustuskyvyttömiä. Marko toivoo omalla 

työllään edistävänsä eläinten hyvinvointia 

ja eläintietoutta. 

SEY:N UUDET NEUVOJAT 

Kymmenen kysymystä 

– vastaukset 

1. Vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat tekivät 

viime vuonna yhteensä 3631 eläinsuojeluvalvontakäyntiä. 

2. Viherpeippo on runsastunut lisääntyneen 

talviruokinnan ansiosta sekä siksi, 

että yhä useammassa pihassa ja puutarhassa 

kasvaa kurttulehtiruusuja, joita ne 

syövät. 

3. EAZA on eurooppalaisten eläintarhojen 

kattojärjestö. 

4. Syvempi mielihyvä on omantunnon 

liike, jota itse kukin voi toteuttaa omalla 

tavallaan luopumalla jostakin ja lahjoittamalla 

säästyvät rahat itse valitsemaansa 

hyvään kohteeseen. 

5. Suomen Poniraviyhdistys täytti 10 

vuotta viime marraskuussa. 

6. Keinotekoisia feromoneja käytetään 

tyynnyttämään koiria lievissä pelkotiloissa. 

Feromonihaihdutin työnnetään pistorasiaan. 

7. Uuden eläinkuljetusasetuksen mukaan 

sikoja saa kuljettaa tauotta jopa vuorokauden. 

8. Kissakalenterin julkaisi Raahen eläinsuojeluyhdistys. 

9. Eläinsuojelurock järjestettiin viime lokakuussa 

Oulussa. 

10. Koe-eläiminä lisääntyi eniten hiirten 

ja rottien käyttö. 

Tiina Kautonen (31) on puutarhuri Ulvilasta. 

Hän on Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen 

hallituksen jäsen ja vastaa yhdistyksen 

palvelupuhelimesta. Lemmikkeinä 

Tiinalla on kissa ja kolme gerbiiliä. Omien 

eläinten ja eläinsuojelutyön lisäksi hän harrastaa 

lukemista, käsitöitä ja ulkoilua. 

Neuvojaksi hän ryhtyi, koska eläimet ovat 

aina olleet hänelle tärkeitä ja hän halusi hyödyntää 

eläinsuojeluvalvojien peruskurssilla 

opittuja asioita. 

Heidi Salomaa (19) Salosta toimii akvaarioliikkeen 

myyjänä. Aikaisemmin hän on 

toiminut kesäisin eläinklinikalla avustajana. 

Heidi on Perniön eläinsuojeluyhdistyksen 

hallituksen jäsen. Tulevaisuudensuunnitelmiin 

kuuluu eläintenhoitajan tutkinnon 

suorittaminen. Lemmikkeinä hänellä on 

neljä rottaa, neljä hiirtä, kaksi kellosammakkoa 

sekä akvaariokaloja. Harrastuksia 

ovat karate, piirtäminen, maalaaminen ja 

manga. 


31

SUOMEN ELÄINSUOJELUYHDISTYS 

PALVELUNUMERO: . A504

ey051 - SEY Suomen ElÃ¤insuojeluyhdistysten liitto ry

Transform your PDFs into Flipbooks and boost your revenue!

Delete template?

Save as template ?