Toimintakertomus 2012.pdf - MTK

mtk.fi

Toimintakertomus 2012.pdf - MTK

C-alueen liittojen yhteistyö

vuonna 2012

Vuonna 2012 ei ollut tarvetta pohjoisen tukialueen eli C-alueen

liittojen tiiviimpään yhteistoimintaan, joten vuoden ainoa

kokous pidettiin 17.11.2012 Viitasaarella vähän ennen

MTK:n syksyn 2012 valtuuskuntaa. 17.11.2012 kokouksessa

C-liittojen puheenjohtajaksi valittiin MTK-Pohjois-Karjalan

puheenjohtaja Jouni Mäkisalo ja sihteeriksi MTK-Etelä-

Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi. Kokoukseen

saakka puheenjohtajana toimi MTK-Etelä-Pohjanmaan puheenjohtaja

Johanna Kankaanpää ja sihteerinä MTK-Keski-

Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki.

Marraskuun kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia edunvalvontakysymyksiä,

MTK:n metsäjäsenyystyöryhmän valmistelutilannetta,

yhdistysten vuoden valmistelua ja MTK:n syksyn

valtuuskunnan luottamushenkilövalintoja. Kokouksessa

ajankohtaisista kysymyksistä alusti MTK:n 2. puheenjohtaja

Mauno Ylinen. Käydyssä keskustelussa esillä olivat erityisesti

MTK:n onnistunut kauppatempaus reilumpien tuottajahintojen

puolesta, CAP-valmistelussa esillä ollut turvemaiden

kyntökielto, syksyn satovahinkotilanne, lannanlevityksen

ongelmat, Keski-Pohjanmaan MO-liiton erottaminen

järjestöstä ja metsäjäsenyystyöryhmän valmistelutilanne.

Yrjö Ojaniemi

Toiminnanjohtaja

MTK Etelä-Pohjanmaa

Keskittämällä pankki- ja vakuutusasiointisi meille saat parhaat edut. Varaa

tapaamisaika omasta osuuspankistasi ja tule käymään!

Lisätietoja löydät kätevästi osoitteesta op.fi.

Yhdessä hyvä tulee.

16 n MTK Keski-Pohjanmaa 2012

More magazines by this user
Similar magazines