SANTKARIN POOKI - Rauma

rauma.fi

SANTKARIN POOKI - Rauma

SANTKARIN POOKI

Santkarin pooki ja 2,2 merimailin päässä sijaitseva Kylmäpihlajan majakka

muodostavat kulttuuriympäristöparin, jonka välillä on sään ja valoisuuden salliessa

näköyhteys. Santkarin pooki on rakennettu vuonna 1857 kaivattuna apuna aikansa

merenkulun haasteisiin. Vuonna 1953 valmistunut Kylmäpihlajan majakka on

puolestaan viimeinen Suomeen rakennettu, miehitetty majakkarakennus. Molemmat

kuvastavat myös ulkoasultaan aikansa tyyliä.

Lähes 140 vuotta on Santakarin pooki seissyt omalla paikallaan tunnusmajakkana. Koskaan ei

siinä ole ollut valaistusta, vaikka sellaistakin on suunniteltu. Sana pooki tarkoittaa juuri

valotonta majakkaa tai muuta isoa valotonta tunnusmerkkiä.

Santakarin pooki kuului aiemmin Merenkulkupiirille. Kun pooki siirrettiin Rauman kaupungin

omistukseen, tämä korjasi rakennuksen vuonna 1997 ja uudestaan 2010.

Rakennus on valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden (Niemi-Santakarin

tunnusmajakka) luettelossa.

Porvariston rakennuttama

Rauman satamaan tultaessa laivat käyttivät pääasiassa Rihtniemen reittiä. Koska reitti oli

maankohoamisen vuoksi mataloitunut huomattavasti, anoi kaupungin porvaristo 1830-luvulla

keisarilta lupaa merkitä uusi reitti ulomman Rihtniemen ja Niemi-Santakarin välistä. Lupa

saatiin, mutta ehtona oli vanhan reitin sulkeminen kokonaan laivaliikenteeltä. Tsaari Nikolai I

antoi päätöksensä uudesta laivareitistä tammikuussa 1839.

Reitti tuli merkitä hyvin, sillä Rihtniemen nokan vaarallisuus oli laajalti merenkulkijoiden

tiedossa. Raumalaiset porvarit olisivat halunneet rakentaa kunnollisen tunnusmajakan Niemi-

Santakariin, mutta joutuivat aluksi tyytymään pelkkään maamerkkiin. Varsinainen pooki

saatiin rakentaa vasta Venäjän keisarin Aleksanteri II:n aikana vajaat kaksikymmentä vuotta

myöhemmin eli 1857.

Koska pookin rakentamisen aikaan Suomi oli Venäjän vallan alaisena ja pookin rakentamiseen

tarvittiin keisarin lupa, jotkut kutsuvat Santakarin pookia ryssän torniksi. On myös tarinoita

siitä, että venäläiset olisivat rakentaneet pookin lähinnä itseään varten, mutta tämä ei ole

totta.

Santakarin pookin suunniteli lääninarkkitehti G. T. Chievitz. Pooki kohoaa merenpinnasta 21,5

metrin korkeuteen. Se on kahdeksankulmainen ja pohjaltaan 7x7 metriä.

Pookin rakentamisen aikoihin Raumalta vietiin Saksaan ja Tanskaan mm. puutavaraa,

puuastioita, tervaa ja halkoja. Ruotsiin vietiin elintarvikkeita ja pitsejä. Venäjän vienti käsitti

1830-luvulla lähinnä rautaa.

Ei koskaan valaistusta

Viime vuosisadalla rannikoillemme rakennettiin paljon Santakarin pookin tapaisia

tunnusmajakoita. Varsinaisiksi valomajakoiksi niitä ei kuitenkaan koskaan varustettu. Suuri osa

maamme pookeista tuhottiin viime sotien aikana.

Valomajakkaa Raumalle puuhattiin myöskin pitkään. Majakkalaivojen kanssa meriliikenne

ohjattiin satamaan, kunnes 1950-luvulla tuli aika rakentaa kunnon majakka. Luotsit olisivat


halunneet majakan rakennettavaksi Nurmeksen Pihlukseen, mutta paikaksi 1953

valmistuneelle majakalle määrättiin lopulta Kylmäpihlaja.

Pooki ei valomajakaksi soveltunut, sillä laivojen suurentuessa siirryttiin pikkuhiljaa eteläiseltä

väylältä Valkeakarin väylälle. Sille Kylmäpihlajan majakka ohjasi laivat hyvin. Toisin oli

Santakarin tunnusmajakka, joka palveli ainoastaan Rihtniemen reitin käyttäjiä. Merkkinä

kauempaa tuleville laivoille pooki oli toki edelleen merkityksellinen.

Santkarin vesien vedenalainen luonto

Santkarin pookia ympäröi hieno vedenalainen luonto. Merialue on verraten puhdas. Sijainti

aavan ulapan äärellä turvaa veden vaihtumisen ja aallokko pitää pohjan puhtaana.

Raumanmeren veden suolapitoisuus, vajaa kuusi promillea, on vain noin kuudesosa

valtameren veden suolapitoisuudessa. Tämän vuoksi eliölajisto on verraten niukka joukko

murtovedessä menestyviä suolaisen veden lajeja ja makeanveden eliöitä. Suomalaisittain

lajisto on kuitenkin lähes täydellinen. Oleellista on, että suolapitoisuus on riittävä monipuolisen

merileväkasvuston toimeentuloon.

Leväkasvillisuuden vyöhykkeisyys on selvimmillään ulkorannan kalliopohjilla. Kesällä

rantavyöhykkeessä on parhaimmillaan kauniin heleänvihreä viherlevävyöhyke, päälajina

ahdinparta. Pinnallekin näkyy tämän alapuolella kasvava rakkolevä. Rakkolevä on suurin

levämme ja sen kasvustot ovat tärkeitä monien vesieliöiden elinympäristöä. Rakkoleviä

syvemmällä kasvavat punalevät. Ne ovat sopeutuneet tulemaan toimeen vähemmällä valolla ja

ennen kaikkea käyttämään hyväkseen syvälle suotautuvia valon aallonpituuksia. Myöhään

syksyn hämärässä saarella käyvä saattaa tavata punaleviä aivan rantavedestäkin.

Valon määrä käy leville riittämättömäksi noin 15 metrin syvyydessä. Sieltä alkaen pohja on

hiekkaa ja kiviä. Kivet ovat sinisimpukoiden ja kuorellisen äyriäisen, merirokon peittämiä. Ero

mantereen rantojen lahtivesiin on suuri. Siellä pohja muuttuu jo paljon matalammalla ankeaksi

liejuksi. Myös vesikasvillisuus on yksipuolinen, jokseenkin pelkkää rihmalevää, joka on vienyt

elintilan muilta lajeilta.

Pookin lähivesillä on paljon matalassakin olevia hiekkapohjia. Ne ovat ajoittain irtonaisena

kasvavan rihmalevämaton peittämiä. Hiekalla on kaunis aaltokuvio. Hietakatkarapu tai

hiekasta säntäävä tuulenkala eivät ole alueella sukeltavalle harvinainen näky. Veden alla tapaa

monia muitakin kalalajeja, jotka ovat alueella kalastavillekin vieraita, lajeja, jotka

pienikokoisina eivät jää pyydyksiin. Hieta- ja mustatokkoja, teisti, vaskikala, piikkisimppu…

Santkarin pooki on puolitoista sataa vuotta vanha tunnusmajakka Raumalle tulevan laivaväylän

suulla. Karikkoiset vedet ovat aikojen kuluessa koituneet usean laivan kohtaloksi. Aivan

Santkarin edustalla on 1960-luvulla uponnut Brita Dan, jonka ylimmistä rakenteista saattaa

jotain näkyä tyynellä säällä pintaankin. Saaren eteläpään karikoilla on hakkautunut hajalle

purjelaivoja: Arvio, Avio, Maria… Niistä on jäljellä enää kappaleita.

teksti Juha Hyvärinen 2005

päivitys Juhani Korpinen 2011


Karttakoordinaatit: N 61°06.512'

E 021°16.945'

http://www.rauma.fi/ymparisto/essantkari.htm

More magazines by this user
Similar magazines