Esse 24/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

esse.fi

Esse 24/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

Tuomiokirkko

Espoonlahti

Leppävaara

Olari

Tapiola

Kauniainen

24 / 14.6.2012

Nuoret

oppaat

Sivu 16.

Karoliina Ek

Messu on täsmälääkettä

kiireen keskelle.

Pääkirjoitus.

Mistä saat valoa

elämääsi? Kirjoita onnesta.

Sivu 4.

Arjen valinnoilla

vaikutat.

Keskiaukeama.


Ääriviivaversioita saa käyttää väritaustaan tai kuvaan upotettuina.

esse ❘ Espoon seurakuntasanomat ❘ Perustettu 1972 ❘ www.esse.fi ❘ Tuomiokirkko ❘ Espoonlahti ❘ Leppävaara ❘ Olari ❘ Tapiola ❘ Kauniainen

14.6.2012 ❘ esse

3

Hannu Lehmusvuori

Hidasta elämää

14.6.2012

Vaativat asiakkaat

Tervetuloa Keskuspuistoon

Kiireen ajassa on huomattu, että hitaasti hyvä

tulee. Eräs esimerkki tästä on hitaan ruoan liike.

Vastakulttuurina pikaruokailulle halutaan

panostaa rauhalliseen ruoan valmistukseen ja

käsittelemättömiin ruoka-aineisiin.

Ruokailuun varataan aikaa. Syöminen ei

ole vain tankkaamista, vaan sekä nautinto että

usein myös kiireetöntä yhdessäoloa perheen tai

ystävien kanssa.

Messu, jumalanpalvelus, on sielun slow foodia.

Resepti on ikiaikainen, valmistamiseen

käytetään aikaa ja luovuutta ja lopputuloksesta

nautitaan kaikessa rauhassa yhdessä toisten

kanssa.

Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimuksen

mukaan jumalanpalvelukselta odotetaan rauhaa,

hiljaisuutta, voimia arkeen, uskon vahvistusta

ja Jumalan läsnäoloa.

Odotukset ovat suunnilleen samat sekä satunnaisilla

kirkossa kävijöillä että joka sunnuntai

messuun osallistuvilla. Kokemus messusta

on kuitenkin myönteisempi niillä, jotka

siellä useammin käyvät.

Silloin tällöin kirkossa käyvät kokevat, että jumalanpalvelus

saattaa jäädä etäiseksi. Messun

eteneminen ja kieli eivät ole tuttuja.

Näihin asioihin kirkossa on monella tavalla

herätty ja jumalanpalvelukselle on kehitetty

uudenlaisia muotoja.

Hitauden kulttuurin hengessä voitaisiin

myös ajatella, että messulle kannattaa antaa

aikaa. Jumalanpalvelus aukeaa yhä enemmän,

kun sen kulku tulee tutuiksi. Vaali tapaa, niin

”Messu on paikka,

jossa ihminen saa olla

kasvotusten elämänsä

ja Jumalansa kanssa,

ihan rauhassa.”

tapa vaalii sinua, sanotaan. Tämä pätee myös

jumalanpalveluksen suhteen.

Kansankirkko ei ohjeista jäseniään pakolla ja

määräyksillä kirkossakäyntiin. Kirkon penkissä

istuukin säännöllisesti vain pieni osa seurakuntalaisista.

Pitkään ulkomailla asunut tuttavani oli tottunut

toisenlaiseen kulttuuriin. Pienessä yhteisössä

kirkossa käyminen oli tärkeä yhteisöön

kuulumisen merkki. Tänne palattuaankin

messuun osallistuminen on hänelle itsestään

selvä kristittynä elämisen tapa. Tällaisen tavan

voi ottaa itselleenkin, vaikkei sitä kukaan ulkopuolelta

vaatisikaan.

Jumalanpalvelus ei voi olla suoritus tai vaatimus,

sillä se on luonteeltaan jotakin aivan

muuta. Ainakin oma kokemukseni jumalanpalveluksesta

on, että se on vaatimuksista vapaata

aluetta.

Messu on paikka, jossa ihminen saa olla

kasvotusten elämänsä ja Jumalansa kanssa,

ihan rauhassa. Sellaisena se on täsmälääkettä

kiireen keskelle.

Yhdellä tavalla messu koskettaa myös kaikkia

niitä, jotka eivät kirkossa käy. Joka sunnuntai

kirkossa rukoillaan koko seurakunnan puolesta.

Meidät kaikki kannetaan Kaikkivaltiaan silmien

alle.

Urpu Sarlin

urpu.sarlin@evl.fi

Samalla kun kirkon merkitys

suomalaisten elämässä yleensä

tuntuu heikkenevän, tuntuvat

vaatimukset kasvavan, mitä tulee

kirkollisiin toimituksiin.

Seurakuntalaiset ja myös he,

jotka eivät kuulu kirkkoon, näkevät

yhä useammin itsensä asiakkaina,

joilla on oikeus saada

5

juuri heille ja heidän vaatimuksilleen

räätälöityjä palveluja.

Mukaan luettuna se, mitä palvelun

toimittava pappi sanoo kastetilaisuudessa, häissä, hautajaisissa

ja kuinka paljon – jos ollenkaan – saa olla Jumalan

sanaa ja kristillistä sanomaa.

Palvelutoimittaja-ajatus näkyy yleisemminkin suhtautumisessa

kirkkoon. Se näkyy siinä, että henkilöt, jotka eivät

edes kuulu kirkkoon, katsovat oikeudekseen vaatia kirkollisia

toimituksia silloin, kun se niin sanotusti istuu johonkin

hetkeen ja tunnelmaan.

Jos kirkko ei suostu kaikkiin vaatimuksiin, jopa sellaisiin,

joihin se omien sääntöjensä mukaan ei voi ehkä suostua,

tai jos se pitää kiinni jäsenyysvaatimuksista, syytetään

kirkkoa kovasydämisyydestä tai liiallisesta jäykkyydestä.

Ja kaiken kritiikin takana tai alla väijyy hiljainen uhka: jos

kirkko ei muuta tapojaan meidän haluamaamme suuntaan,

eroamme kirkosta.

Yhä useammin kirkko myös katsoo ja arvioi toimintaansa

suhteessa eroamisvaaraan. Se voi mielestäni johtaa enemmän

hiljaiseen miellyttämisen tarpeeseen kuin toiminnan

perusteiden avaamiseen ihmisille, joille perusteet ovat vieraat.

Voimme olla varmoja siitä, että miellyttämisen tiellä ei

ole loppua. Ei ainakaan muuta loppua kuin, että kirkkoon

kuuluminen menettää merkitystään ja kirkko identiteettiään.

Silloin se voi kyllä olla koko kansan seremoniatuottaja

– jopa hyvä sellainen – seremoniapappeineen, mutta sellaiseksi

kirkkoa ei perustettu.

Kirkko on olemassa Jumalan sanan julistamista ja kristillisen

sanoman levittämistä varten. Tärkeät kirkolliset toimitukset

ovat tietenkin osa tätä tehtävää, mutta vain niin kauan

kuin toimitusten sisältö ja merkitys pysyvät kirkkaina.

Stig Kankkonen

Kirjoittaja on Espoon kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja,

kirkolliskokousedustaja ja kaupunginvaltuutettu.

stig@kankkonen.net

Suurikokoinen huuhkaja tervehtii

metsään menijöitä Sunassa. Se

toivottaa kulkijat tervetulleeksi

Espoon keskuspuistoon.

Teksti Ulla Lötjönen

Kuva Hannu Lehmusvuori

Helsingin keskuspuisto tunnetaan

ja tiedetään, mutta Espoon

keskuspuisto on ollut

vähemmän esillä.

Espoon alueelle levittäytyvää

puistoa tehdään tänä vuonna tunnetuksi

uudella tavalla. Puistoa ja

sen liikuntamahdollisuuksia esittelevä

uusi esite on valmistunut, ja

Espoon Sunassa avattiin toukokuun

lopulla Keskuspuiston ensimmäiset

infotaulut.

Samalla paljastettiin komea

Huuhkajaportti.

Sunassa sijaitseva Huuhkajaportti

toivottaa kulkijat tervetulleeksi

metsään. Portti on saanut nimensä

lähistöllä olevan Huuhkajakallion

mukaan.

Huuhkaja (Bubo bubo) on yksi

Suomessa pesivistä kymmenestä

pöllölajista, ja se on muiden pöllöjen

tapaan rauhoitettu.

Huuhkajan tekijät

Omniasta

Sunan Huuhkajaportin huuhkajat

on suunnitellut Omnian taideaineiden

lehtori Sakari Kannosto

yhteistyössä metalliosaston lehtori

Heikki Överstin kanssa.

Vasemmanpuoleisessa pylväässä

huuhkaja on valmiina lähtemään

lentoon siivet levitettynä ja oikeanpuoleisessa

pylväässä se tarkkailee

ympäristöään valppaana.

Heikki Översti kasvoi nuoruutensa

Espoossa ja asuu nykyisin

Kirkkonummella. Kun hän kuuli

Huuhkajaportin hankkeesta ensi

kertaa, hän yhdisti Keskuspuistonimen

Helsingin puolelle.

”Olen kyllä tiennyt Espoossa sijaitsevan

metsäalueen, mutta en sitä,

että alue on nimetty keskuspuistoksi.”

Samoin toteaa moni muukin espoolainen.

Alueen metsissä on tavattu

hiihdellä talvisin, puiston halki

pyöräillään ja sen metsistä noukitaan

kukkia. Myöhemmin kesällä

metsissä marjastetaan ja sienestetään.

Harvempi metsään menijä

on oivaltanut, että kotikulmien lähimetsä

on osa Espoon keskuspuistoa.

Sunan Huuhkajaportti on saanut nimensä lähistöllä olevan kallioalueen mukaan. Tarina ei kerro, onko alueella tavattu huuhkajia

vai ovatko ne aikanaan pesineet kallion ja jykevien kuusien suojissa.

Espoon toiseksi

suurin luontoalue

Espoon keskuspuisto on Espoon

toiseksi suurin yhtenäinen luontoalue

Nuuksion kansallispuiston jälkeen.

Se kautta kulkee ekologisesti

tärkeä yhteys mereltä Nuuksion järviylängöille

asti.

Espoon keskellä sijaitseva 880

hehtaarin suuruinen luonnontilainen

alue koostuu metsistä, niityistä,

kallioista ja soista.

Pohjoisessa Keskuspuistoa rajaavat

Suvelan ja Tuomarilan asuinalueet,

idässä ja koillisessa Kuurinniitty,

Henttaa ja Suurpelto. Etelässä

Keskuspuisto rajoittuu Olariin ja

Latokaskeen ja lännessä Vanttilaan.

Keskuspuistoon kuuluvat myös

Vantinkorven, Harmaakallion, Suvimetsän,

Kuurinmetsän, Henttaanmetsän

sekä Kokinmetsän

luontoalueet.

Muodoltaan Keskuspuisto muistuttaa

rusettia. Finnoontien tuntumassa

olevat Söderskogin pellot

edustavat rusetin solmua, ja itäinen

ja läntinen puisto sen silmukoita.

Repalainen

rusetti

Vuosien aikana Keskuspuiston ympäristön

rakennuspaine on pienentänyt

Keskuspuiston pinta-alaa ja

muuttanut rusetin repaleiseksi.

”Tavoitteena on tuoda esiin Espoon

keskuspuistoa tärkeänä liikuntapaikkana

lähiseudun asukkaille

sekä vaalia sen luonto- ja

kulttuuriarvoa kehittyvän yhteiskunnan

puristuksessa”, kerrotaan

Espoon ympäristökeskuksesta.

Keskuspuiston halkaisee kahtia

Finnoontie. Keskuspuiston itäpuoli

on espoolaisille tutumpi. Puiston

ahkerimmin käytetyt ulkoilureitit

Suvelasta ja Kuuriinniitystä Puolarmetsään,

Olariin sekä Henttaalle

löytyvät sieltä. Finnoontien länsipuolella

olevan Keskuspuiston tärkein

reitti kulkee Vanttilan ja Latokasken

välillä.

Myös Espoon seurakuntayhtymä

omistaa Kaupunginkallion alueelta

noin 26 hehtaaria maata, josta

osa on rakennettua tai rakennuksille

kaavoitettua aluetta. Kaupunginkallion

alueesta on tehty luontoselvitys

vuonna 2011. Se koski 11 hehtaarin

suuruista aluetta.

Luontoportit, internetsivut, esite ja infotaulut

ovat osa Rusetti – Espoon keskuspuisto

-hanketta, jonka avulla Espoon ympäristökeskus

juhlistaa designpääkaupunkivuotta.

Keskuspuiston esitteitä voi hakea

Espoon ympäristökeskuksesta ja Villa

Elfvikistä tai tulostaa Keskuspuiston internetsivuilta

osoitteesta: www.espoo.fi/

keskuspuisto

Kartta-Silta Oy. Espoon kaupunkimittausyksikkö

Hieno lehtomaisema Fiskarsinmäellä

K e s ä h e l m i

Kesähelmi-sarja esittelee Espoon helmiä.

Fiskarsinmäki on niemi, jota rajaavat Mankinjoki

ja Espoonjoki. Tämä pieni paratiisi sijaitsee

Kauklahden kupeessa Espoonlahden pohjukassa.

Lasilaaksosta lähtevä luontopolku vie kuin

toiseen maailmaan. Kyseessä on pääkaupunkiseudun

hienoimpiin kuuluva lehtomaisema.

Kevätkesällä alue on parhaimmillaan.

Lehmien laiduntamat rantaniityt, jalopuulehdot

ja kukkiva metsä. Monia vuokkolajeja,

pystykiurunkannukset ja lehtosinijuuret, muiden

lisäksi täyttää metsän. Metsän oma monumentti

on ontto lehmus.

Rannan lintutorni antaa näköalaa vesilintujen

ja kaikenlaisten keltavästäräkkien ja mustapääkerttujen

elämään.

Mäen takana, Mankinjoen kukkivilla rannoilla

onkimiesten mieli rauhoittuu.

Kuva ja teksti Mauritz Hellström

Keskuspuiston kartta on julkaistu ensi kertaa. Siihen on merkitty puiston tärkeimmät suojelukohteet, ulkoilureitit, kuntoradat, latuverkosto sekä luontopolku.


4 esse ❘ 14.6.2012 Uutiset esse.toimitus@kotimaa.fi

LUKIJOILTA esse.lukijoilta@kotimaa.fi

14.6.2012 ❘ esse 5

Maijan tarina

kiinnostaa

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen

piirissä tapahtuneesta

hyväksikäyttötapauksesta

kertova Maijan tarina oli tietokirjojen

toukokuun Mitä Suomi

lukee -listalla sijalla kahdeksan.

Kirjan ovat toimittaneet

Mari Leppänen ja Johanna

Hurtig.

Huhtikuussa ilmestyneestä

Maijan tarinasta on otettu

jo kolme painosta. Suuri kiinnostus

kirjaa kohtaan on yllättänyt

myös kustantaja Kirjapajan.

Listasijoituksesta uutisoi

Kotimaa24.fi.

Siltoja korjataan

Turunväylällä

Turunväylällä Tuomarilan ja Ullanmäen

kohdalla sijaitsevat

kaksi vierekkäistä siltaa peruskorjataan.

Töiden on ilmoitettu

alkaneen tällä viikolla ja

kestävän syksyyn asti.

Turunväylällä on käytössä

kaksi ajokaistaa molempiin

suuntiin koko korjaustyön

ajan.

Työmaa-alueella on voimassa

alennettu nopeusrajoitus

50 km/h ja ajoittain muita

liikennejärjestelyjä.

Peruskorjaustöitä tehdään

samaan aikaan myös Stensintiellä

sijaitsevalla ja Turunväylän

ylittävällä Sepänkylän risteyssillalla.

Eniten liikennehaittaa

tulee aiheutumaan

pinta- ja päällystysrakennustöiden

aikana, jolloin sillalla

on käytössä vain yksi ajokaista.

Tuomiokapitulin

maallikkojäsen

selvillä

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin

istuntoon on valittu

seuraaviksi neljäksi vuodeksi

maallikkojäseneksi Heikki

Sorvari. Maallikkojäsen on

tuomiokapitulin täysivaltainen

jäsen.

Tuomiokapitulin istunto

vastaa piispan kanssa yhdessä

hiippakunnan hallinnosta,

toiminnasta ja taloudesta.

Hiippakuntavaltuuston puheenjohtajaksi

valittiin puolestaan

Pentti Aspila. Hiippakuntavaltuuston

puheenjohtajalla

on tuomiokapitulin istunnoissa

läsnäolo- ja puheoikeus.

Sorvarin tilalle tulee hiippakuntavaltuustoon

maallikkojäseneksi

Matti Finskas.

Espoo edistää onnea

Espoon kaupunki pyrkii

tänä vuonna lisäämään

asukkaiden onnellisuutta ja

hyvinvointia. Tutkimukset

osoittavat, että onni on niin

tärkeä elämänlaatutekijä, että

sitä kannattaa pitää esillä.

”Myönteinen elämänasenne,

onnellisuus ja hyvät

ihmissuhteet ovat erittäin

terveellisiä asioita. Myös auttavainen

asenne lisää terveyttä.

Pelkästään ohjeistamalla

ja kieltämällä ei päästä ihmiselämän

kaikkein tärkeimpien

asioiden äärelle.

Pitää puhua läheisistä ihmissuhteista

ja elämäntavoista.

Silloin ollaan ytimessä”, luettelee

Espoon perusturvajohtaja

Juha Metso onnellisen

ja pitkän elämän taustalta

löytyviä asioita.

• Yhteinen kirkkoneuvosto

on päättänyt, että Espoon

Urheiluautoilijat ry:n

karting-radan vuokrasopimusta

voidaan jatkaa Bembölessä

seuraavien yhdeksän

vuoden ajan. Lapsille

tarkoitettu mikroautorata

on toiminut Bembölessä jo

lähes viisikymmentä vuotta,

ja moni formulakuuluisuus

on käynyt kasvuvuosinaan

hakemassa sieltä starttia.

”Legendaarisella radalla

ovat ajaneet esimerkiksi

Kimi Räikkönen, Mika

Häkkinen, Mika Salo ja Keke

Rosberg”, kertoo Espoon

Urheiluautoilijoiden karting-jaoksen

vetäjä Tapio

Panttila.

Espoon seurakuntayhtymä

on omistanut vuokrattavan

alueen vuodesta 1992

lähtien, ja se kuuluu Kellonummen

hautausmaan laajennusalueeseen.

Seurakuntayhtymälle

on varattu oikeus

purkaa sopimus, mikäli

hautausmaan laajennustarve

toteutuu.

Jos mikroautoradan

vuokrasopimus olisi jouduttu

lakkauttamaan Bembölessä,

se olisi ainakin toistaiseksi

merkinnyt lajin loppumista

Espoossa.

”Olisi hienoa, jos toiminta

voisi jatkua vielä vuosia,

koska kyseessä on lasten

harrastus. Aikuiset eivät

aja Bembölen radalla. Kaupunki

on luvannut Kulma-

Yksinäisyyden ja syrjäytymisen

ongelmat eivät Metson

mukaan ratkea nykymeiningillä.

Jotain uutta pitää tehdä.

Viranomaiset voivat toimia

vain tiettyyn pisteeseen asti,

mutta siitä eteenpäin kyse on

läheisistä ihmisistä.

”Meidän pitää keskustella

asukkaiden, viranomaisten

ja muiden tahojen kanssa

yhdessä, miten Espoossa

edistetään hyvinvointia ja

hyviä, läheisiä ihmissuhteita.

Tässä on selkeä yhtymäkohta

seurakunnan toimintakenttään”,

sanoo Metso.

Onnen edistäminen kuuluu

Metson mukaan luontevasti

kaupungin tehtäväkenttään.

Kuntalain ensimmäisessä

pykälässä kunnan

tehtäviin luetaan asukkaiden

hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen

edistäminen. Onni

on kestävää sosiaalista kehitystä.

Perusturvajohtajan oma

onni löytyy läheisistä ja rakkaista

ihmisistä, lapsenlapsista,

liikunnasta ja luonnosta

sekä siitä, että voi kokea

tekevänsä työtä tärkeiden

asioiden äärellä.

Vuoden teemaan liittyy

muun muassa Voi hyvin

korpeen moottoriurheilualueen,

mutta hirveän vastustuksen

vuoksi sitä ei ole

voitu toteuttaa. Korvaavasta

radasta on puhuttu viisitoista

vuotta”, sanoo Panttila,

jonka oma lapsi ajaa seurassa.

Karting-rata säilyy Bembölessä

• Seurakunnat voivat selvittää

hiilijalanjälkensä suuruuden

tietokonepohjaisella

ilmastolaskurilla. Kirkkohallituksen

keväällä julkistamaan

laskuriin syötetään

tietoja sähkön käytöstä,

lämmityksestä, liikenteestä,

hankinnoista sekä jätteiden

määrästä ja käsittelystä.

Tulosten perusteella seurakunnat

pystyvät asettamaan

tavoitteita kasvihuonepäästöjensä

pienentämiseksi.

Ekologisten asioiden

huomioiminen tuo usein

myös kustannussäästöjä.

”Mitä vähemmän tulee

kulutusta ja jätettä, sitä vähemmän

menee rahaa”, tuumii

Espoon seurakuntien vs.

kiinteistöjohtaja Mika Hirvonen.

Hän on tutustunut kirkon

uuteen ilmastolaskuriin

ja pohtii nyt, kuinka sitä

voidaan parhaiten hyödyntää

Espoon seurakunnissa.

Kirkkohallituksen tavoitteena

on ollut luoda helppokäyttöinen

väline, johon

syötettäisiin jo olemassa olevaa

tietoa.

Laskurin käyttö ei ole kuitenkaan

välttämättä aivan

yksinkertaista Espoon seurakuntayhtymän

kokoisessa

seurakuntataloudessa, johon

kuuluu useita seurakuntia ja

lukuisia kiinteistöjä.

”Tietojen täyttäminen

vaikuttaa melko suuritöiseltä.

Osa informaatiosta on

seurakunnilla itsellään ja osa

taas täällä seurakuntayhtymässä”,

Hirvonen sanoo.

Tulevaisuudessa laskurin

käyttö kuuluu edellytyksiin,

jos seurakunnat haluavat uusia

ympäristödiplominsa.

Hiilijalanjälki selville laskurilla

Ossi Lehtonen/Rodeo

Espoon Urheiluautoilijat ry

Suurimpia kulueriä, kuten

sähköstä, lämmityksestä

ja vedestä syntyviä

kustannuksia, on seurattu

Hirvosen mukaan tarkkaan

aiemminkin. Samoin

jätteiden kierrättämiseen

on kiinnitetty huomiota:

työntekijöille on annettu

ohjeeksi lajitella biojätteet,

energiajätteet sekä kartongit

ja pahvit erilleen sekajätteestä.

Hirvonen toivoo, että jätemäärää

voitaisiin kuitenkin

saada vielä vähennettyä.

Sekajäte on kallein jae.

Hyvä lukija, mitkä ovat

sinun onnen lähteesi?

Mistä saat iloa ja valoa

elämääsi? Mikä on elämäsi

suurin onni? Kirjoita

sinun onnestasi Esseen

sähköpostitse

osoitteeseen esse.lukijoilta@kotimaa.fi,

aiheeksi:

Onni, postitse

Esse/Onni, Pl 200,

02771 Espoo. Lähetä

tekstisi 31.7. mennessä.

Arvomme kirjoittajien

kesken kolme Kirjapajan

lahjakorttia.

-yleisöluentoja, joissa kevään

aiheita olivat onnellisuuden

lähteet ja pitkän iän

salaisuudet. Syyskuussa Raisa

Cacciatore puhuu lasten

elämänlaadusta ja mielenterveydestä.

Lokakuussa Jari

Sarasvuon aiheena on terveyskarma.

Kaupunki järjesti myös

aforismikeräyksen onnen

lähteistä ja valokuvauskisan

hyvästä ikääntymisestä.

Vuoden teemaan liittyy

myös näyttelyjä, blogeja, Facebook-keskustelusivu

sekä

aktivointitapahtumia eri

kohderyhmille.

Onnellisuuskampanja

liittyy World Design Capital

-vuoden Espoon hyvinvointiteemaan.

Paula Huhtala

Espoon Urheiluautoilijat

pyörittävät radan toimintaa

talkoovoimin. Lasten vanhemmat

huolehtivat vuorollaan

radan valvonnasta

ja siellä pidettävän kahvilan

toiminnasta. Seurasta muistutetaan,

että radalla pidettävät

harjoitukset ja kilpailut

tukevat parhaimmillaan

perheiden yhdessäoloa.

Radalla ajavat vain Espoon

Urheiluautoilijoiden

jäsenet. Siellä on lupa käyttää

moottoriajoneuvoja ainoastaan

silloin, kun hautausmaalla

tai siunauskappelissa

ei ole toimintaa. Radalla

ajetaan vain kolmena iltana

viikossa kolmen tunnin ajan

– muina aikoina järjestettäviin

kilpailuihin täytyy hakea

lupaa erikseen.

Panttilan mukaan naapureiltakaan

ei ole tullut

valituksia, koska sovituista

ajoista on pystytty pitämään

hyvin kiinni.

Noora Melaanvuo

Seurakunnat saavat tilata

Excel-pohjaista ilmastolaskuria

Kirkkohallitukselta.

Yksittäiset kotitaloudet

pääsevät arviomaan

kasvihuonepäästöjään

esimerkiksi Suomen

ympäristökeskuksen palvelussa

www.ilmastodieetti.fi

tai WWF:n laskurilla

www.ilmastolaskuri.fi

Noora Melaanvuo

Mielipide

Hyvät mielipidekirjoittajat! Essen Lukijoilta-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä

pitkiä mielipidekirjoituksia. Esse, Lukijoilta, PL 200, 02771 Espoo. esse.lukijoilta@kotimaa.fi.

Keskustelua myös netissä www.esse.fi > keskustelu. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä

tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon.

Elämä on lahja

Katson kännykkäkuvaa,

jossa sinisen lakanan takana

näkyvät pienet kasvot.

Siinä on oma äitini.

Kuvan katsominen tuo

silmiini kyyneleet ja riittämättömyyden

tunteen. Tiedän,

etten ole surussani yksin.

Kohtalotovereita ovat

monet keski-ikäiset ja sitä

nuoremmatkin naiset ja

miehet. Lastenlapset eivät

aina ymmärrä isovanhemmassa

tapahtunut muutosta,

varsinkin kun on kyse

dementiasta tai Alzheimerin

taudista.

Vanhenemiseen liittyy

voimakkaita pelkoja: kuka

pitää vanhuksesta huolta ja

jääkö hän yksin hoitohenkilökunnan

’armoille’. Vanhuus

on maanpäällisen elä-

Pyyntö tutkimusavuksi

Teen tutkimusta naisten ja

miesten työn ja perhe-elämän

yhteensovittamisen

asenteista Suomessa, Virossa

ja Ruotsissa.

Etsin vapaaehtoisia vastaajia

nettikyselyyn osoitteessa

http://sotsiaalkoolitus.ee/kysitlus/0581545188/.

Vastaajiksi sopivat parisuhteessa

elävät, vähintään

yhtä alle 16-vuotiasta lasta

kasvattavat, Suomessa pysyvästi

asuvat ihmiset.

Kysely on anonyymi.

Henkilötiedoista pyydetään

ilmoittamaan sukupuoli,

ikä, kansallisuus,

asuinpaikka (kaupunki

tai kunta) sekä taloudessa

asuvien lasten lukumäärä

ja ikä. Vastauksia käytetään

ainoastaan yleismuodossa.

Anne Saarinen/Vastavalo

Monivuotiset jaloangervot sopivat hyvin haudoille. Angervot ovat kauniita,

kun niitä istuttaa useamman taimen samaan ryhmään.

män viimeinen vaihe, jonka

tulisi olla arvokas, turvallinen

ja inhimillinen.

Usein me lapset koemme

huonoa omaatuntoa siitä,

ettei työelämä tai oma

elämäntilanne mahdollista

oman äidin tai isän hoitamista.

Voimme vain piipahtaa

vuoteen vierellä ja

todeta, että pitkät jäähyväiset

ovat alkaneet.

Vanhenevilla aviopareilla

omaishoitajaksi joutuu

tai pyrkii se, joka pystyy

hoitamaan arkirutiinit.

Yllättävän usein omaishoitaja

on aviomies, jonka tavoitteena

on pitää oma

puoliso kotona ja lähellä.

Autettunakin yli 80-vuotias

omaishoitaja joutuu tiukoille,

sillä velvollisuudentunto

ja halu pysyä vaimonsa

lähellä kaventavat normaalia

elämänpiiriä ja vievät

jaksamisen äärirajoille.

Äitini on sairaalavuoteessa

ja vain autettuna

pääsee istumaan. Välillä

hänen puheensa ymmärtäminen

tuottaa vaikeuksia,

mikä harmittaa äitiäni

ja meitä hänen läheisiään.

Kuitenkin kosketus, katse

ja halaus ovat keinoja olla

lähellä.

Elämä on aina lahja.

Kuoleman läheisyys tuo

mukanaan menettämisen

pelon. Kun vanhus on monien

satojen kilometrien

päässä, on huoli siitä, ettei

lopullisia jäähyväisiä ehdi

sanoa ajoissa.

Raija Meriläinen

Kyselyssä on esitetty 22

väitettä, joita pyydetään arvioimaan

eri roolien kannalta.

Helbe Põdder

Tallinnan Teknisen Yliopiston

taloustiedekunnan doktorantti

http://sotsiaalkoolitus.ee/kysitlus/0581545188/

Espoon seurakuntayhtymään

tulee ajoittain kyselyjä,

millaisia kukkia haudoille

saa tai kannattaa istuttaa.

Kirkon hautausmaan

esimies, puistopuutarhuri

Hanna Kaarre opastaa, että

kasvin tulee pysyä omalla

haudalla eikä se saa kasvaa

yli 70 senttimetrin pituiseksi.

”Taimea ostaessa pitäisi

ottaa selville, minkä pituinen

kasvi on täydessä mitassaan.

Kirkon hautausmaan

ohjesäännön mukaan puita

ja pensaita ei saa laittaa haudalle.

Niitä joutuu leikkaamaan,

jolloin niiden luontainen

kasvutapa kärsii ja ne

eivät ole enää niin kauniita”,

Kaarre sanoo.

Monivuotisista perennoista

tulee välttää muun

muassa maahumalaa, suikeroalpia,

kevätvuohenjuurta

ja pihakäenkaalin punalehtistä

lajiketta, jota moni kutsuu

puna-apilaksi.

Kyseisten kasvien leviämistä

on hankala pitää hau-

• TOINEN RUUTU

TUOMIOKIRKKO

J uhannus- aatto

Espoon

tuomiokirkonmäellä

k

22.6. klo 18 alkaen

ohjelmaa

koko perheelle

lipunnosto

haitarinsoittoa

yhteislaulutilaisuus

Tuomiokirkon

esittely

stand-up koomikko

Johannes Melander

Grillimakkaraa ja mehua myynnissä. Kevyt ilta-ateria tarjolla vain etukäteen

ilmoittautuneille hintaan 5 €/aikuinen ja 3 €/lapsi, alle 3-v ilmaiseksi.

Ilmoittautumiset iltapalaa ja bussikuljetusta varten to 14.6. mennessä p. (09) 8050 3515.

tausmaalla kurissa.

”Esimerkiksi maahumalaa

on vaikea kitkeä. Sitä ei

tarvitse jäädä kuin pieni palanen,

niin se lähtee uudestaan

leviämään.”

Kannattaa suosia

kotimaisia

Monivuotisista kasveista

Kaarre suosisi mieluiten erivärisiä

jaloangervoja, kuunliljoja,

kesäpikkusydäntä

ja sammalleimua, koska ne

ovat kaikki helppohoitoisia.

Niitä ei tarvitse edes kastella

usein.

Yksivuotiset kukat vaativat

Kaarteen mukaan aina

enemmän hoitoa ja useampia

kastelukertoja kuin monivuotiset.

Kesäkukista hän

ei itse veisi haudalle ahkeraliisaa,

koska siinä on viime

vuosina esiintynyt paljon

lehtihometta, joka tappaa

kasvin.

”Lehtihome pysyy maaperässä

ja saattaa siirtyä

myös muihin kasveihin”,

hän varoittelee.

Lyhytikäisiä kukkia ostaessa

kannattaa tarkistaa,

mistä maasta ne ovat kotoisin.

Parhaiten menestyvät

kotimaiset kukkalajit, koska

ne ovat sopeutuneet siihen,

että päivät ovat pitkiä ja yöt

lyhyempiä.

Kotimaisissa kukissa ei

välttämättä myöskään ole

niin paljon vaurioita, sillä

niiden kuljetusmatkat ovat

olleet lyhyitä eivätkä ne ole

joutuneet olemaan pitkään

ilman vettä.

taneli.kylatasku@kotimaa.fi

Raamattukylän

kesä 2012

ESITYKSET:

• 2.-15.6. ja 22.-23.6.

klo 11 Kuningas Salomo,

klo 14 Tuhlaajapoika

• 8.7., 10.-12.7, 14.-15.7., 18.-19.7.,

22.7., 25.-26.7. ja 28.-29.7.

klo 11 Kuningas Salomo,

klo 14 Tien kulkijat

• 2.8., 3.8., 5.8. ja 10.-13.8.

klo 11 Kuningas Salomo,

klo 14 Tuhlaajapoika

www.vivamonraamattukyla.fi

Erillisesitykset 10 e, koko päivä

15 e. Pullakahvit 3 e, lounas ark.

10 e/su 12 e, lapset 5/6 e.

Ennakkovaraukset! Tilaa ilm. esite!

Vivamon Raamattukylä

Vivamontie 2, LOHJA

0207 681 760

vivamo@sana.fi

Mitkä kukat sopivat haudalle?

Muista käydä

kastelemassa

Kesäkukista haudoille sopivat

hyvin vaikkapa uudenguineanliisa

ja erilaiset begoniat.

”Omaiset ovat pitäneet

esimerkiksi lohikäärmebegoniasta

ja punakukkaisista

begonioista. Kuumemmilla

paikoilla viihtyvät muun

muassa samettikukka ja punanokka.”

Kaarre muistuttaa, että

kasveja ostaessa kannattaa

tarkistaa, millaisissa olosuhteissa

kasvi menestyy

parhaiten. On tärkeää katsoa,

tarvitseeko se varjoa,

puolivarjoa vai aurinkoista

paikkaa.

Osa haudoista on seurakuntayhtymän

hoidossa,

ja hautausmaan työntekijät

hoitavat niillä kasvavien

kukkien kastelun. Muilla

haudoilla kastelu on kokonaan

omaisten vastuulla.

Noora Melaanvuo


6 esse ❘ 14.6.2012 14.6.2012 ❘ esse 7

tavataan esse.tavataan@kotimaa.fi

600 000 euroa Sahelin ruokakriisiin

Kirkon Ulkomaanapu avustaa

kaikkein heikoimmassa asemassa

olevia perheitä Sahelin alueen ruokakriisissä

Burkina Fasossa. Ruokaa,

lisäravintopaketteja sekä maataloustarvikkeita

jaetaan yli sadalle

tuhannelle ihmiselle.

Suomen ulkoministeriöltä saadun

500 000 euron lisäksi Kirkon

Ulkomaanapu on päättänyt myöntää

katastrofirahastostaan 100 000

euroa avustustyöhön Burkina Fasossa.

Burkina Fason kriisi on osa laajaa

Sahelin alueellista ruokakriisiä

Länsi-Afrikassa. Sahelin alueen

maissa yli 18,5 miljoonaa ihmistä

on avun tarpeessa. Aliravitsemus

uhkaa yli neljää miljoonaa

alle 5-vuotiasta lasta. Myös terveystilanne

on huonontunut ja esimerkiksi

koleran odotetaan lisääntyvän.

Ruokakriisin taustalla on niin

luonnonilmiöihin liittyviä, poliittisia

kuin taloudellisia syitä.

Älä anna harmaakaihin sumentaa arkea.

Harmaakaihin oireet tuntuvat nopeasti arjessa. Lukeminen

ja televisionkatselu vaikeutuu, hämäränäkö heikentyy ja

värisävyt erottuvat huonommin. Silmät saattavat myös

häikäistyä helposti kirkkaassa valossa. Onneksi apua ei

tarvitse odottaa, eikä epävarmuudessa tarvitse elää.

Varaa siis aika asiantuntevalle silmäkirurgille Diacorista.

Siitä se elämä kirkastuu.

Tapahtumatiedot lähetetään viimeistään

kymmenen päivää ennen

lehden ilmestymistä osoitteeseen

esse.tavataan@kotimaa.fi.

Toimitus ei takaa, että

kaikki lähetetyt tiedot julkaistaan.

• Kirkoissa soi

To 14.6. klo 22 Espoon tuomiokirkossa

(Kirkkopuisto

5) Urkuyö ja Aaria -festivaalin

konsertti Baroque. Virpi

Räisänen (mezzosopraano),

Markku Mäkinen (urut),

Suomalaisen barokkiorkesterin

yhtye. Bach, Händel, Vivaldi,

Strozzi. Liput 13–21 € (+

palvelumaksu) Lippupisteestä

(www.lippu.fi) ja jäljellä olevia

lippuja tuntia ennen ovelta.

Su 17.6. klo 20 Espoon tuomiokirkossa

(Kirkkopuisto 5)

Suvisunnuntain iltamusiikki:

Henrico Stewen, urut.

Ti 19.6. klo 12 Tapiolan kirkossa

(Kirkkopolku 6) Musiikkia

puolenpäivän aikaan -sarjan

konsertti. Cantor-seura:

Hannu Leskinen (laulu), Henri

Hersta (urut). Merikanto, Caccini,

Bach. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen

ohjelmamaksu Kirkon

Ulkomaanavun hyväksi.

To 21.6. klo 22 Espoon tuomiokirkossa

(Kirkkopuisto 5)

Urkuyö ja Aaria -festivaalin

juhannusiltamat. Kesäisiä lauluja,

nuoria taiteilijoita ja yhteislaulua

sisällä ja ulkona. Vapaa

pääsy.

• Näyttelyt

Su 17.6. asti Galleria Villisiassa

(Soukantie 4) On tie - on

kulkija, Kaija Kososen grafiikkaa

vuosien varrelta. Ti–to klo

14–19, pe–su klo 12–15.

La 30.6. asti Tapiolan kirkon

aulassa (Kirkkopolku 6) Runot

värein, runot Riikka Jokela,

akvarellit Riitta Kukkasniemi.

Näyttelyssä on lisäksi Riitta

Kukkasniemen akvarelleja

lähiseudun kirkoista.

Hoivalla ja kuntoutuksella

tukea toimintakykyysi!

La 30.6. asti Taidelainaamo

Lainassa (Piispansilta 11 S

10) kuukauden taiteilijan Sophie

Schubakoffin vesiaiheisia

maalauksia. Avoinna ma–pe

klo 12–18, la 11–15.30.

To 5.8. asti Villa Elfvikin

luontotalossa (Elfvikintie

4) Elävät virtavedet – Espoon

luonnon rikkaus -näyttely.

Avoinna ma–pe klo 9–16 ja

la–su klo 10–16.

• Muuta

Keskiviikkoisin klo 18 Olarin

kirkon sisäpihalla (Olarinluoma

4) Kauneimmat kesälaulut

-yhteislauluiltojen sarja

jatkuu koko kesän ajan. Kesäisiä

lauluja ja virsiä.

Su 17.6. klo 10.30–12.30 Villa

Elfvikissä (Elfvikintie 4) koko

perheen retki lähiluontoon

lasten ehdoilla. Myös lastenvaunujen

kanssa pääsee kulkemaan.

Mukaan pienet eväät.

Aiheena Litulaukasta lutukkaan

– Pohjoismaisten luonnonkukkien

päivä.

Su 17.6. klo 13 Gallen-Kallelan

Museossa (Gallen-Kallelantie

27, Tarvaspää) Tuohi taipuu

-teemapäivä. Puheenvuorot:

restaurointimestari Marko

Huttunen: tuhatvuotinen tuohikatto,

FT Sirkka-Liisa Ranta:

kansanomaisia tuohiesineitä,

kuvataiteilija Akasaka kertoo

työskentelystään (englanniksi).

Tilaisuus sisältyy museon

pääsylipun hintaan.

Su 17.6. klo 16 Entressen kirjastossa

(Siltakatu 11) intialainen

Ranganiketan-tanssiryhmä

Manipurista esiintyy.

Ti 19.6. klo 14.30 Finns Omnian

tilapäiseltä parkkipaikalta

(Vanha Finnsintie) lähtö opastetulle

yleisökierrokselle Mankbyn

keskiaikaisen kylän arkeologisten

kaivausten alueelle.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy,

ellei pääsymaksua mainita.

Seurakuntien tapahtumat

ovat sivuilla 10–13.

Hammashoitoa

Erikoishammasteknikko

Timo Ylitolonen

040 8260623

Soukankuja 8 A 9

Ostetaan huoneistoja

ASUNTO RAHAKSI!

Pyydä meiltä paras tarjous.

Soita puh. 045 1111 201

(myös iltaisin).

HUONEISTOCENTER OY

Mannerheimintie 80 A 2,

Vuokrata halutaan

Nuori uskovainen opettajatar

etsii vuokra-asuntoa Espoosta tai

Helsingistä. 044 5427074/Kaisa.

UUDISTAMME

KOTISI

SISÄPINNAT

VAIVATTOMASTI!

Tilaa

maksuton

kustannusarvio:

0400 457946

www.mestarinikkarit.fi

Palveluja tarjotaan

Palsta kuvaa Espoon seurakuntien historiaa.

Hautauspalveluja

Täyden palvelun toimisto

forum 010 76 66620

hakaniemi 010 76 66500

töölö 010 76 66530

malmi 010 76 66630

itäkeskus 010 76 66590

espoonlahti 010 76 66640

leppävaara 010 76 66610

tapiola 010 76 66570

tikkurila 010 76 66560

myyrmäki 010 76 66600

kerava 010 76 66550

hyvinkää 010 76 66580

(Puheluhinnat: 0,0828 €/puh + 0,1199 €/min)

hok-elannonhautauspalvelu.fi

perunkirjoitustoimisto.fi

PÄIVYSTYS 24 h: 050 347 1555

Kaurisimpukka

Seurat

HERÄNNÄISSEURAT

Pe 15.6. klo 18 Kesäseurat

Pirkko ja Paavo Kilven torpalla,

Juhalantie 3, Topeno, Loppi.

Ostetaan

Ostamme, noutaen vanhoja tauluja,

maljakoita, Arabian astioita, huonek.,

kirjoja, LP-levyjä ym. Sekä jäämistöjen

tyhjennykset, myös viikonlopp., ilt.

Elegantik Oy, p. 040 756 5964.

MITOIN KUIN MITOIN

UUSI ILME KEITTIÖÖN

Sohvat, tuolit verhoillaan.

- ovet, tasot, rungot

P. 0400 503 179.

00250 Helsinki. - vetimet, saranat

Verhoomo Leppänen

Myydään

ILMAINEN TARJOUS- ja

MITTAUSPALVELU

Soita: Erkki 0500 503357

Mikko 0409 311466

ergadesign.fi

Pintaremontti piristää!

Kaipaisitko uutta ilmettä kotiisi?

Mutta luotettava remonttimies puuttuu.

Me teemme maalaukset, tapetoinnit,

uusimme lattiat ja remontoimme keittiöt.

Soita Petrille 050 566 0569 ja pyydä

ilmainen arviointi! www.hilpi.fi

IKKUNANPESUT, Kotisiivoukset,

23,58e/h+alv. (Kotital.väh.)

www.loistopalvelut.fi p. 045 888 2583

Sisä- ja Ulkomaalaukset + Kattomaalaukset.

Remontti- ja Rakennustyöt

Sisällä ja Ulkona. 040 712 8888

HELSINGIN

LAATURAKENNUS OY

SANEERAA

Nimi sisältää kaiken

oleellisen. Suomalaista työtä

kotimaisin voimin.

www.helsinginlaaturakennus.fi

p. 040 560 6875

Koti-ikkunoiden pesua

alk. 10 e/ikkuna + alv.

ALBERTI CLEAN p. 512 2791.

www.alberticlean.fi

LVIS, huolto, korjaus, säätö,

remontit ja sisäilmaparannukset.

JPS-Kiinteistöpalvelut Oy, 050 379 6923.

IKKUNOIDEN PESUT,

Tekstiilikalusteiden pesut 25e/h+alv.

www.kaijaclean.fi p. 045 888 2636

Kattokorjaukset, Kattojen Uusimiset,

Peltisepäntyöt, Vesikourut, Tikkaat,

Lumiesteet. 040 712 8888

MUUTOT JA KULJETUKSET

1-2 miestä ja iso pakettiauto.

Kuljetus Neppis p. 040 585 0074.

Kotien ja kiinteistöjen remontit

edullisesti puh. 044 0165273,

www.helsinginrakennusjaasennus.fi.

Siivousapua, ikkunanpesua,

kotipalvelua. P. 050 3042 337.

HYVÄÄ MULTAA

Kivituhkaa, sepeliä, soraa ja hiekkalajikkeita,

leikkihiekkaa. Toimitukset

myös pienissä erissä pienellä autolla.

Seulottuja luonnonkiviä.

Puh. (09) 854 8937 www.jvlammi.fi

Kesän parhaat mökkituliaiset !

kallenpaja.fi

p. 050 928 2191.

Ilmoitusmarkkinointi 020 754 2000/vaihde

ilmoitusmyynti@kotimaa.fi

Espoon tuomiokirkon vanhan

hirsilattian alta on löytynyt

paljon koruja. Lasi-, meripihka- ja

kaurisimpukkahelmiä. Helmet on

laitettu sinne kuolleitten ihmisten

hautoihin.

Ennen oli tapana laittaa kuolleen

ihmisen hautaan jokin tälle

ihmiselle tärkeä esine. Tällainen

saattoi olla vaikkapa kaulakoru.

Kerrotaan, että Gräsan kartanon

nuori isäntä Mats oli ihastunut

naapuritilan Lottaan. Lotta

oli ahkera tyttö, hyvä kehräämään

villaa, hoitamaan karjaa,

kutomaan kangasta ja kasvattamaan

yrttejä. Mats oli päättänyt

saada Lotan vaimokseen ja tilasi

hänelle ihanan kaulakorun kaukaa

Intiasta.

Kauan odotettuaan Mats sai

korun ja lähti kosimaan Lottaa.

Lotta piti Matsista heti ensi tapaamisen

jälkeen. He menivät

naimisiin ja onnellinen Lotta piti

kaulakoruaan kalleimpana aarteenaan.

Kun Lotta sitten vuosien jälkeen

kuoli, laittoivat Lotan ja Matsin

lapset ja lastenlapset kaurisimpukkakorun

Lotan kaulaan tämän

mukana hautaan. Lotta haudattiin

Espoon kirkon lattian alle.

Ennen ajateltiin, että kirkon lattian

alla oli ihmisen paras ja turvallisin

hautapaikka.

Teksti ja piirros Tarja Rae

Mihin kuolleet

ihmiset nykyään

haudataan?

TIEDUSTELUT JA AJANVARAUS 09 7750 8160

Diacorin omistaa Helsingin

Diakonissalaitoksen säätiö.

Tarjoamme monipuolisia kotihoiva-, kuntoutus- ja

asumispalveluita pääkaupunkiseudulla. Tilaa

ammattitaitoinen hoitaja tai fysioterapeutti

omaan kotiisi arkielämän ja itsenäisen selviytymisen

tueksi, tai tule jakamaan kanssamme

virikkeiden rikastuttamaa arkea Hoivakoti

Harmoniassa.

Soita ja kysy lisää!

Debora Kotihoito Debora Fysio Hoivakoti Harmonia

010 320 8844 010 320 8830 010 320 8848

Debora Oy, Kaupintie 10, 00440 Helsinki, www.debora.fi

www.esse.fi

Espoon seurakuntasanomat

Toimitus

Kirkkokatu 1, 02770 Espoo

PL 200, 02771 Espoo

p. 020 754 2000, faksi (09) 8050 2285

esse.toimitus@kotimaa.fi

Menovinkit

esse.tavataan@kotimaa.fi

Lukijaposti

esse.lukijoilta@kotimaa.fi

Sähköpostit

etunimi.sukunimi@kotimaa.fi

Päätoimittaja

Urpu Sarlin, p. (09) 8050 2520

urpu.sarlin@evl.fi

Espoon seurakuntayhtymä

Toimituspäällikkö

Ulla Lötjönen, p. 020 754 2243

Alue: Espoonlahti, Olari

Toimitussihteeri

Paula Huhtala, p. 020 754 2325

Alue: Leppävaara, Tapiola

Toimittajat

Noora Melaanvuo, p. 020 754 2004

Elina Raunio, p. 020 754 2346

Alue: Tuomiokirkkoseurakunta,

Kauniainen

Osoite- ja tilausasiat

Puhelin (09) 8050 2327

essetilaukset.espoo@evl.fi

Osoitemuutokset päivittyvät

väestötietojärjestelmästä.

Lehti jaetaan koteihin perheen

vanhimman seurakunnan jäsenen

nimellä.

Taitto ja kuvankäsittely

Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa

Ilmoitusmarkkinointi

Jaana Mehtälä, p. 020 754 2309

Pirjo Teva p. 020 754 2284

Myynti- ja markkinointipäällikkö:

Minna Zilliacus, p. 020 754 2361

Ilmoitustrafiikki /-valmistus

Kotimaa-yhtiöt / Tuula Hurri

Pl 279, 00181 Helsinki

p. 020 754 2275, faksi 020 754 2343

ilmoitusmyynti@kotimaa.fi

Ilmoitusvaraukset ja -aineistot

viimeistään julkaisupäivää edeltävän

viikon keskiviikkona klo 16 mennessä.

Ilmoitushinnat

1,80 e / pmm + alv 23 %.

Rivi-ilmoitukset 1–10 riviin 1,50 e /

pmm + alv 23 %.

Julkaisija

Espoon seurakuntayhtymä

viestinta.espoo@evl.fi

p. (09) 8050 2327

Toimitusneuvosto

Anssi Siukosaari (Leppävaara) pj.

anssi.siukosaari@pp.inet.fi

Erkki Berg (Tapiola).

Marita Helki (Espoonlahti).

Antti Kujanpää

(Tuomiokirkkoseurakunta).

Kirsi Rostamo (Olari).

Mauri Vihko (Kauniainen).

Juha Vähäsarja

(Tuomiokirkkoseurakunta).

Urpu Sarlin, julkaisija.

Mikko Hormio, kustantaja.

Kustantaja

Kustannus-Osakeyhtiö

Kotimaa

Viestintäpalvelut,

johtaja Mikko Hormio

p. 020 754 2000

ISSN 1455-2310

Painos 81 300 kpl

41. vuosikerta

Jakelu

Itella Posti Oy


8 esse ❘ 14.6.2012 14.6.2012 ❘ esse 9

TEISTÄKÖ EKOPERHE?

Kirkko mukana ympäristötalkoissa

Ekoperhe viettää varsin tavallista elämää, mutta kuluttaa neljä kertaa vähemmän kuin keskivertosuomalainen.

Teksti Taneli Kylätasku

Kuva Hans Eiskonen

Perheen perustamisesta alkavat

usein elämän ruuhkavuodet.

Tunnit loppuvat kesken,

kun vauva valvottaa, päiväkodin

flunssa-aalto tarttuu eivätkä

työkiireet ja laskujen eräpäivät

odota.

Kaiken keskellä ekologinen omatunto

kolkuttelee, mutta mihin kohtaan kalenteria

mahtuisi planeetan pelastaminen?

Kesäkuussa 2008 julkistetun kirkon ilmasto-ohjelman

kutsu kestävään elämäntapaan

kuulostaa yllättävän armeliaalta. Se nimittäin

muistuttaa, että jo sunnuntain pyhittäminen

lepopäiväksi on hyvä tapa säästää

ympäristöä. Luonnossa liikkuminen, hiljentyminen

ja rukous ovat ekotekoja, jotka eivät

kuluta luonnonvaroja, mutta antavat voimaa

elämänmuutokseen.

Kirkon ilmasto-ohjelma neuvoo käyttämään

pääsiäistä ja joulua edeltäviä paastonaikoja

yksinkertaisemman elämäntavan harjoittelujaksoina.

Kesäkuukausina tähän tarkoitukseen

sopivat kaikissa seurakunnissa

vietettävät Luomakunnan kirkkopyhät.

Muutos alkaakin pysähtymisestä ja levosta.

Hiljaa hyvä tulee.

Suurijalkaiset

suomalaiset

Syyskuussa 2011 julkistettiin Global

Footprint Network -tutkimuslaitoksen mittaus,

jonka mukaan ihmiskunnan ekologinen

jalanjälki ylittää 1,2–1,5-kertaisesti maapallon

kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä

jätteitä ja ihmisten tuottamia päästöjä.

Viime vuonna planeettamme ekosysteemin

vuodessa tuottamat luonnonvarat kulutettiin

loppuun 28. syyskuuta mennessä.

Loppuvuoden ajan vähensimme maailman

luontopääomaa. Jos nykyinen kulutustahti

jatkuu, tarvitsemme kahta maapalloa jo ennen

kuluvan vuosisadan puoliväliä.

Maailman luonnonsäätiö WWF on arvioinut,

että suomalaisen keskimääräinen ekologinen

jalanjälki on lähes neljä kertaa suurempi

kuin mitä maapallon kantokyky sallisi.

Syksyllä 2008 ympäristöministeriö ja

Suomen luonnonsuojeluliitto julkistivat KotiMIPS-tutkimuksen,

jonka mukaan keskivertosuomalainen

kuluttaa vuodessa noin

40 000 kiloa luonnonvaroja henkilöä kohden.

Kulutus tuskin vähenee tulevina vuosina,

jos asumisväljyys yhä kasvaa, kotitalouksien

omistamien laitteiden ja tarvikkeiden määrä

lisääntyy, lihan kulutus ja lentoliikenne

lisääntyvät. Myös pienten yhden tai kahden

hengen kotitalouksien yleistyminen on omiaan

lisäämään luonnon kuormitusta.

Samasta tutkimuksesta kävi kuitenkin

ilmi myös arjen valintojen suuri merkitys

luonnonvarojen kulutukseen. Eniten ja vähiten

kuluttavan kotitalouden välinen ero oli

miltei kymmenkertainen.

Tutkimus hahmotteli kuvitteellisen ekoperheen,

joka kuluttaa luonnonvaroja reilun

neljänneksen keskivertosuomalaisen kulutuksesta,

mutta viettää silti varsin tavallisen

tuntuista elämää. Osa tutkimukseen osallistuneista

perheistä ylsikin lähelle tavoitetta.

Mitä ekoperhe

tekee?

KotiMIPS-tutkimuksen ekoperhe asuu kerrostalossa

ja käyttää uusiutuvien energianlähteiden

avulla tuotettua ekosähköä.

Asuinneliöitä on 21 perheenjäsentä kohden.

Kerrostalojen ja pientalojen välillä ei ole

suurtakaan eroa luonnonvarojen kulutuksessa

neliötä kohden, mutta pientaloissa asutaan

yleensä väljästi, jolloin luonnonvarojen kulutus

kasvaa.

Asuinpaikka vaikuttaa suoraan siihen,

kuinka paljon perheen liikkuminen kuluttaa.

Suurimmat erot kotitalouksien välillä syntyvät

liikenteestä ja matkailusta.

Asunnon lämpötilan laskeminen yhdellä

asteella merkitsee viiden prosentin säästöä

lämmityksen aiheuttamassa energiankulutuksessa.

Suomen luonnonsuojeluliitto suosittelee

tutkimustietoon vedoten noin 20 astetta

asuinhuoneiden ihanteelliseksi lämpötilaksi.

Yöllä lämpötila saa olla alhaisempikin,

sillä viileä ilma parantaa unen laatua.

Tavaran kierto muodostaa merkittävän

osan kotitalouden kulutuksesta. Ekoperheessä

suositaan pitkäaikaisia ja laadukkaita

tuotteita, joita on mahdollisuus korjata ja

huoltaa käytön aikana ja kierrättää käytön

jälkeen.

Pukeutumisessa ajaton tyyli ajaa vaihtuvan

muodin edelle. Huonekaluhankinnoissa

puu ohittaa lastulevyn, jota on usein särkymisen

jälkeen mahdotonta korjata. Kylmälaitteiden

kohdalla pieni energiankulutus on

tärkeä kriteeri, koska niitä pidetään päällä

jatkuvasti. Energiaa säästävät valaisimet

kuten led-lamput maksavat itsensä takaisin

ajan myötä. Yhtä ja toista löytyy kirpputoreilta,

kierrätyskeskuksista sekä lehtien ostoja

myyntipalstoilta.

Mökille

pitemmäksi aikaa

Ekoperheen matkoista yli puolet taittuu

joukkoliikennevälineillä tai polkupyörällä.

Harva tulee ajatelleeksi, että pyöräily on alle

viiden kilometrin taajamamatkoilla usein

nopein tapa liikkua.

Kotitalouksien mahdollisuudet vähentää

autoilua vaihtelevat kuitenkin melkoisesti.

Kaikki eivät asu kaupungin keskustassa tai

sujuvan joukkoliikenteen ulottuvilla, eikä jokaisen

kunto ja terveys riitä pyöräilyyn. Silloin

kimppakyyti tai yhdessä muiden

kanssa omistettu auto voisi olla järkevin

vaihtoehto.

Harrastuksien kuluttamasta energiasta

suurin osa kuluu harrastuspaikalle siirtymiseen.

Välimatkoja tulisikin miettiä jo

harrastusten valinnassa.

Ekologinen ihanneperhe ei

matkustele lentokoneella eikä

omista kesämökkiä. Jos tämä

tuntuu kohtuuttomalta, luonnon

kuormitusta voi vähentää merkittävästi

myös jättämällä lomalennot

yhteen vuodessa ja suuntaamalla

sen Eurooppaan. Ekoperhe

suosii suoria lentoja, sillä välilaskut

ja -nousut kasvattavat

päästökuormaa tuntuvasti.

Mökkireissuja voisi tehdä vähän harvemmin,

mutta viettää mökillä pidemmän ajan

kerrallaan. Keskimäärin suomalainen tekee

kahdeksan mökkimatkaa vuodessa.

Peruna

palaa lautaselle

Ruoan aiheuttamat kulutuserot kotitalouksien

välillä olivat KotiMIPS-tutkimuksessa

pienempiä kuin muilla elämänalueilla. Tämä

johtuu siitä, että tutkimukseen osallistunei-

den kotitalouksien joukossa ei ollut vegaaneja.

Mukana olleet kasvissyöjät söivät maitotuotteita,

joista erityisesti juuston aiheuttama

kulutus on verrattavissa lihaan.

Lihan ja maitotuotteiden vähentäminen

ruokavaliosta on tehokas keino vähentää

kulutusta, vaikka perhe ei siirtyisikään kokonaan

kasvissyöntiin tai vegaaniseen ruokavalioon.

Kirkon ilmasto-ohjelma tarjoaa

ohjenuoraksi lähi- ja luomuruoan suosimista

ja ”Välimeren ruokavaliota”, jossa liha on

enemmän mausteen kuin pääruoan asemassa.

Keskivertosuomalainen voi huoletta vähentää

lihan osuuden ruoasta puoleen ja

täyttää lautaselle näin syntyvän tilan kasviksilla,

esimerkiksi palkokasveilla. Lihansyönnin

voi harventaa neljään kertaan viikossa,

ja juuston voi korvata osittain raejuustolla.

Kotimaisia elintarvikkeita suosimalla

haitalliset päästöt ilmakehään vähenevät

jopa 75–80 prosenttia. Riisin, nuudelien ja

soijavalmisteiden sijasta kannattaa siis

kattaa lautaselle kotimaista perunaa,

juureksia ja Suomessa ulkona kasvatettuja

hedelmiä ja marjoja.

Nopeita ja tuntuvia parannuksia syntyy

jo suunnittelemalla ostokset ja perheen ruokailut

niin, että mahdollisimman vähän ruokaa

menee hukkaan.

Ekoperheen elämä voi alkaa vaikkapa

perheen yhteisellä kokoontumisella. Siinä

on hyvä todeta vanha viisaus: maailmaa ei

tarvitse saada kerralla valmiiksi.

Juttu ilmestyi ensimmäisen kerran Kotimaan Hääilo+

-lehdessä 2009. Tiedot on päivitetty.

Kirkko otti käyttöön reilut kymmenen

vuotta sitten oman

ympäristöjärjestelmän, ympäristödiplomin.

Kirkkohallitus

myöntää hakemuksesta ympäristödiplomin

seurakunnille tai seurakuntayhtymille,

jotka ovat tehneet ympäristöohjelman

ja täyttävät tietyt

kriteerit. Seurakunnat muun muassa

kiinnittävät huomiota energiankulutukseensa

sekä jätteiden lajitteluun

ja antavat ympäristökasvatusta.

”Kirkon ympäristödiplomi auttaa

laittamaan ympäristöasiat seurakunnissa

kuntoon”, toteaa diplomijärjestelmää

kehittänyt yhteiskuntatyön

sihteeri, pastori Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta.

Hän oli mukana myös, kun kirkolle

laadittiin ilmasto-ohjelmaa. Neljä

vuotta sitten julkistettu ohjelma palvelee

seurakuntien ja hiippakuntien

lisäksi yksittäisiä seurakuntalaisia.

”Ilmasto-ohjelma puhuu ympäristönsuojelusta

kristinuskon kannalta

ja antaa vinkkejä, mitä voisi tehdä”,

Sipiläinen sanoo.

Kunnioitus

motivoi toimimaan

Ympäristötyön tärkeyttä voi perustella

useilla raamatunkohdilla. Jumalan

sanotaan esimerkiksi asettaneen

ihmisen viljelemään ja varjelemaan

(1 Moos. 2:15) maata. Psalmit

tuovat Sipiläisen mukaan esille Jumalan

luomakunnan hienoutta.

”Jumalan ihmetekojen ihmettely

herättää kiitollisuutta ja kunnioitusta.

Sitä kautta syntyy halu pitää

luonnosta huolta.”

Ilmastonmuutos, saasteet ja

muut ympäristön uhat aiheuttavat

usein ihmisissä pelkoa. Kirkko haluaa

lähestyä aihetta myönteisestä

näkökulmasta.

”Pelko ja syyllistäminen usein lamauttavat.

Rakkaus sen sijaan motivoi

toimimaan”, toteaa Sipiläinen,

joka kiinnostui ekoteologiasta toden

teolla 2000-luvun alkupuolella. Aihepiiriin

liittyvän kirjallisuuteen tutustuminen

ravisteli hänen käsitystään

kristinuskosta.

”Koin toisen heräämisen ja aloin

nähdä maailman Jumalan luomakuntana.”

Rikkoutunut

suhde luontoon

Ekoteologisen ajattelun mukaan ympäristöongelmat

kielivät ihmisen rikkoutuneesta

suhteesta luontoon. Ilmastonmuutos

on yksi seuraus.

”Fossiilinen energia on sitoutunut

maahan miljoonien vuosien ajan,

mutta ihminen on vapauttanut sen

muutamassa sukupolvessa. Ensin

on toimittu tietämättömyydestä,

mutta sitten myös ahneudesta.”

Luonnonsuojelun tärkeyteen alettiin

havahtua kirkossa maailmalla

vaikuttaneen ympäristöliikkeen myötä

1960-luvulla. Tehtävää riittää

edelleen.

Sipiläinen iloitsee siitä, että yli

sata seurakuntataloutta on innostunut

hankkimaan ympäristödiplomin.

Espoon seurakuntayhtymällä on ollut

ympäristödiplomi vuodesta 2006

lähtien, ja Kauniaisten seurakuntayhtymälle

diplomi myönnettiin viime

joulukuussa. Ympäristödiplomi

täytyy uusia neljän vuoden välein.

Noora Melaanvuo

Nettilinkkejä

sakasti.evl.fi/ymparistodiplomi

evl.fi/ilmasto-ohjelma


10 esse ❘ 14.6.2012 14.6.2012 ❘ esse 11

14.6.2012

14.6.2012

14.6.2012

14.6.2012

Tapiolan

seurakunta

Pyhäpäivä Tapiolassa

Huikon kartanon rippikoulun

konrmaatiomessu la 16.6. klo

13 Tapiolan kirkossa. Liturgia ja

saarna Jussi Koivisto, avustavat

papit Arto Vallivirta ja Aarne Laasonen,

kanttori Hannu Jurmu.

Cityrippikoulun konrmaatiomessu

”Seuraan sinua” su 17.6.

klo 10 Tapiolan kirkossa. Liturgia

ja saarna Arto Vallivirta, avustavat

papit Antti Rusama ja Seppo

Salmensaari, kanttori Liisa Malkamäki.

Tapiolan kirkko on kesäkaudella

1.6.–25.8. avoinna ma–pe klo

8–21 ja la–su klo 8–17.

Otaniemen kappelin messut

ovat kesätauolla. Seuraava messu

Otaniemessä su 19.8.

TAPIOLA

Kirkko ja kirkkoherranvirasto,

Kirkkopolku 6, 02100 Espoo. Virasto

avoinna ma–pe klo 8–15 p. 8050 4000.

Toimitus- ja tilavaraukset klo 9–15

p. 8050 4429 etunimi.sukunimi@evl.fi

www.tapiolanseurakunta.fi

Viikkomessu

Arkiaamun pysähtyminen yhteisen

rukouksen ja ehtoollispöydän

äärellä Tapiolan kirkossa ke

20.6. klo 8. Liturgi Arto Vallivirta,

kanttori Sanna-Kaisa Ojala.

Päivärukoushetki

Tapiolan kirkossa ma–pe klo

12. Tule hiljentymään hetkeksi

arjen keskellä. Päivärukoushetket

jatkuvat juhannukseen saakka,

sen jälkeen kesätauko heinäkuun

ajan.

Musiikkia

puolen päivän aikaan

Kesäisessä lounaskonsertissa

Tapiolan kirkossa ti 19.6. klo 12

Cantor-seura: Hannu Leskinen,

Seuraan sinua

TAPIOLA

Konfirmaatiomessut Tapiolan kirkossa

la 16.6. klo 13 Huikon kartano

su 17.6. klo 10 Cityrippikoulu

Musiikkia puolen

päivän aikaan

Ti 19.6. klo 12 Tapiolan kirkossa

Hannu Leskinen, laulu ja Henri Hersta,

urut Merikanto, Caccini, Bach

Katso ohjelma: www.tapiolanseurakunta.fi

TAPIOLA

Ajankohtaiset tapahtumat viikoittain.

Kysy, keskustele, toivo, kerro ideasi!

www.facebook.com/tapiolanseurakunta

laulu ja Henri Hersta, urut. Merikanto,

Caccini, Bach. Ti 26.6.

klo Anne Kauppi, piano, soittaa

Ligetin musiikkia. Konserttisarjan

koko ohjelma: www.tapiolanseurakunta.

. Ohjelmalistaa saa

myös kirkolta.

Keskiviikkokerhon retki

Keskiviikkokerho tekee retken

Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon

ja Tampereen tuomiokirkkoon to

23.8. Lähtö Tapiolan uimahallin

parkkipaikalta klo 9.15, paluu samaan

paikkaan n. klo 19. Retken

hinta 45 € sis. lounaan. Mukana

pastori Katja Hero. Ilmoittautumiset

kirkkoherranvirastoon, p.

8050 4000 ma–pe klo 8–15.

Tule

Kohtaamispaikkaan

Oletko vailla keskusteluseuraa?

Kohtaamispaikka joka to

klo 13–14.30 Tapiolan kirkolla

Esbo svenska församlingin huoneessa

koko kesän ajan. Yhteyshenkilö

diakoni Timo Lounio, p.

8050 4473.

Lähetyksen kesäseurat

”Jeesuksen luo tuotiin sokea

mies ja häntä pyydettiin koskettamaan

tätä”. Seurat heinäkuussa

Tapiolan kirkolla ke 18.7. klo

18.30 (kahvit klo 18 alkaen).

Mukana nimikkolähettimme Aili

Maria Manninen Bangladeshista

ja kirkkoherra Antti Rusama. Järj.

Lähetysyhdistys Kylväjä ja Tapiolan

seurakunta.

Tarvitsetko

lastenkaitsijaa?

Tapiolan seurakunnan nuorisotyössä

on mukana lastenkaitsijakurssin

käyneitä nuoria. Palvelemme

perheitä, jotka tarvitsevat

hoitajaa iltaisin tai viikonloppuisin.

Lisätietoja saat soittamalla

nuorisotoimistoon Tapiolan

kirkolle p. 8050 4470 tai

nuorisotyöntekijä Marjo Nissilälle

040 531 1012.

Kesäkuun näyttely

”Runot värein” koostuu Riikka

Jokelan runoista ja Riitta Kukkasniemen

niitä kuvittavista akvarelleista.

Näyttelyyn voi tutustua

kesäkuun ajan Tapiolan kirkon

aulassa ma–pe klo 8–21 ja

la–su klo 8–17.

Diakonia –

tukea elämään

Onko elämässäsi vaikeaa? Tarvitsetko

toisen ihmisen tukea ja

keskusteluapua? Ota yhteys diakoniatyöntekijään.

Varaa aika puhelimitse

numerosta 8050 4433

tai käy diakoniatoimistossa Tapiolan

kirkolla.

Sururyhmä lapsensa

menettäneille

aloittaa marraskuussa Leppävaaran

kirkolla. Katso lisätiedot

Yhteiset tapahtumat -palstalta.

Olarin

seurakunta

Messu

Su 17.6. klo 10 Olarin kirkko,

liturgia ja saarna Jussi Koski,

avustaa Antti Malinen, kanttorina

Sari Rautio, Inna Vintturi, huilu ja

Juha Vintturi, laulu.

Rukous- ja

hartaushetkiä

Haukikappelissa Hiljaisen rukouksen

tunti ke klo 12.

Hiljaisuuden kappeli, kauppakeskus

Ison omenan palvelutasolla

on avoinna henkilökohtaista

hiljentymistä varten arkisin ma–

pe klo 14–18. Parillisilla viikoilla

ke klo 17 Vesper, jossa lauletaan

Taizé-lauluja.

Papin Puhelin

Voit varata keskusteluajan 040

547 1857, ma–pe klo 9–21. Keskusteluaika

pyritään järjestämään

mahdollisimman pian. Palvelemme

ensisijassa Olarin seurakunnan

alueella asuvia.

Kauneimmat kesälaulut

OL ARI

OL ARI

Kirkkoherranvirasto palvelee osoitteessa

Olarinluoma 4, 02200 Espoo ma–pe klo 8–15

p. 8050 7000, faksi 420 8160.

etunimi.sukunimi@evl.fi www.olarinseurakunta.fi

Yhteislauluiltojen sarja jatkuu

läpi kesän keskiviikkoisin Olarin

kirkon sisäpihalla klo 18. Laulamme

yhdessä kukin omalla äänellämme

Jumalan kunniaksi ja

ihmisten iloksi kesäisiä lauluja

ja virsiä. Illan päätteeksi hiljennymme

hartauteen. Mukana laulamassa

ja laulattamassa seurakunnan

papit ja kanttorit. 20.6.

Anna Poutiainen ja Mikko Niinikoski.

Diakoniatyön

ajanvaraus

Kesän ajan Olarin seurakunnan

diakoniatyön ajanvaraus toimii

keskitetysti Matinkylässä. Alueelliset

päivystyksen jatkuvat syyskuussa.

Jos haluat tavata diakonin

ota yhteyttä Matinkappelin

ajanvaraukseen tiistaina klo

9–10 p. 803 4826.

Kesäkahvilat

Kesäkahvilat avaavat ovensa

kesäkuun alussa. Tiistaisin kahvitellaan

Olarin kirkolla klo 12.30.

Sitä ennen voi osallistua Päivän

Sana -hartauteen klo 12. Olarin

kappelilla kahvitellaan tiistaisin

klo 13. Matinkappelin kahvila kokoontuu

keskiviikkoisin klo 13 ja

Haukikappelin torstaisin klo 13.

Kulman kesäkuppila

Kesäkuppila nuorisotila Kulmalla,

Messuun

www.

espoonseurakunnat.fi/olari

Kesäkahvilat

Su 17.6. klo 10

Olarin kirkko

Lue lisää yllä

OL ARI

Kuunkehrä 6, perjantaisin 18–

22. Poikkeuksena juhannusperjantai,

jolloin Kulma on kiinni.

Saareen saunomaan

Sauna lämpiää Stora Blindsundin

saaressa, Matinkylän Nuottaniemen

edustalla, keskiviikkoisin

koko kesän. Parillisilla viikoilla

saunavuorot miehille klo 17–

18.30. ja naisille klo 18.30–20.

Parittomilla viikoilla on naisten

vuoro. Soutuvene noutaa saunojat

Nuottaniemen venesataman

itäreunan pikkulaiturista avoimina

iltoina klo 17 ja 18, naisten

saunailtoina vain klo 18. Saarimaksu

3 €, omat välineet, laudeliinat

ja eväät mukaan. Makkaranpaistomahdollisuus.

Ilta päättyy

klo 21 mennessä. Järjestäjä

SeKaVa (=seurakunnat, kaupunki,

vapaat järjestöt). Lisätietoja

0440 688 068.

Sururyhmä lapsensa

menettäneille

kokoontuu ensimmäisen kerran

ti 6.11. klo 17 Leppävaaran

kirkon takkahuoneessa. Ilmoittautuminen

23.10. mennessä

ryhmän ohjaajina toimiville pastoreille

Olli Nuosmaa 040 563

2322 tai Pirkko Nurminen 040

567 4420.

OL ARI

Klikkaa!

Olemme

netissä ja

naamakirjassa

www.facebook.

com/

olarinseurakunta

Kauneimmat

kesälaulut

-yhteislauluiltojen sarja

keskiviikkoisin klo 18

Olarin kirkon sisäpihalla

Espoonlahden

seurakunta

Kirkon ja kappelin kesä

Espoonlahden kirkko avoinna

4.6.–12.8. ma 8–16, ti 8–15,

ke 8–21, to–pe 8–15, la 9–17,

su 9–18.

Soukan kappeli avoinna kesäkuussa

ma–pe 8–15, la 10–17

ja su 12–19. Keskikesällä 25.6.–

30.7. Soukan kappeli on avoinna

vain sopimuksen mukaan. Elokuussa

1.–12.8. ma–pe 8–15,

la 10–17, su 12–19.

Messut

Valkealan rippikoulun konrmaatiomessu

su 17.6. klo 10

Espoonlahden kirkossa. Liturgia

ja saarna Jukka Lehti, avustava

pappi Mira Kohijoki, kanttori Timo

Lonka.

Messu su 17.6. klo 17 Soukan

kappelissa, liturgia ja saarna

Jukka Lehti, kanttori Helena Yli-

Jaskari.

Messu la 23. ja su 24.6. klo 10

kirkossa.

Messu su 24.6. klo 17 Soukan

kappelissa.

Kirkon messun jälkeen on aina

mahdollisuus henkilökohtaiseen

esirukoukseen koulutetun

rukouspalvelijan kanssa.

Elintarvikejakelu

kirkon aulassa ma–la klo 9.

Vuoronumerot arvotaan klo 8.

ESPOONL AHTI

ESPOONL AHTI

Kesäkahvilat

Tule viettämään aikaa kahvitai

teekupposen, lehtien ja jutustelun

parissa. Lapsille laulu-

ja leikkiseuraa. Yhteinen lyhyt

hartaushetki. Kahvilat 20.6.

asti: ti, ke ja to klo 10–13 Espoonlahden

kirkon pikkusalissa

ja Iivisniemen seurakuntakodissa.

Tied. lapsityön toimisto

050 523 4121.

Sinkut retkeilevät

Yhteislähtö kesä-, heinä- ja

elokuun 19. päivä klo 18 Espoonlahden

kirkon parkkipaikalta.

Mukaan omat eväät. Retken

kohde sovitaan paikanpäällä.

Ikäihmisten kesäkerho

Ohjelmassa hartaus, kahvit

(1,50 €) ja keskustelua eri teemojen

äärellä. Ke klo 12–13.30

Espoonlahden kirkolla, 20.6. asti.

Tied. diakoni Eija Siivonen

041 534 1706.

Kesäillan raamattupiiri

Tule pohtimaan seuraavan sunnuntain

tekstejä ja virsiä. Espoonlahden

kirkon pikkusalissa

ke klo 18.30 koko kesän ajan

6.6.–29.8. Illassa mukana seurakunnan

pastori: ke 20.6. Pekka

Nenonen.

Sinkut

retkeilevät

Retken kohde

sovitaan

paikanpäällä

Yhteislähtö kesä-, heinäja

elokuun 19. päivä

klo 18 Espoonlahden

kirkon parkkipaikalta.

Mukaan omat eväät.

Diakoninen

perheleiri

vähävaraisille

Tule viettämään

leppoisaa ja

virkistävää aikaa

yhdessä perheesi

kanssa

espoonlahdenseurakunta.fi > Perheet

Kirkko ja kirkkoherranvirasto: Kipparinkatu 8, 02320 Espoo.

Virasto avoinna ma–pe klo 8–15, p. 8050 6000.

Toimitus- ja tilavaraukset ma–pe klo 9–15 p. 8050 6627

etunimi.sukunimi@evl.fi www.espoonlahdenseurakunta.fi

Juhannusjuhla

Tule viettämään juhannusaattoa

Espoonlahden seurakunnan

juhannusjuhlaan. Mukana pastori

Anne Blomqvist, diakoniatyöntekijät

Ritva Aarnio ja Johanna

Korpela sekä joukko vapaaehtoisia.

Musiikki kanttori Timo Lonka,

Erkki Vinkki, hanuri ja viulu

sekä Hannu Seppänen, hanuri ja

kitara. Pe 22.6. klo 17–21 Hvittorpin

leirikeskus, Hvittorpintie

245, 02430 Masala. Tervetulosanat

ja iltapala klo 17, lipunnosto

ja kesäistä ohjelmaa klo 18.

Pienille lapsille tarjolla lapsiparkki

klo 18–19.30. Bussit kiertävät

seuraavasti

Bussi 1: Lähtö klo 16 Soukan

kappeli, 16.10 Espoonlahden

kirkko.

Bussi 2: Lähtö klo 16 Iivisniemenkatu

1, 16.10 Finnoontie,

Puolarniityn pysäkki, 16.15 Finnoontie,

Kukkumäen pysäkki,

16.20 Latokaski, Siwan pysäkki,

16.25 Kattilalaaksonkatu, Oxfotin

pysäkki, 16.30 Kivenlahdentie,

linja-autojen kääntöpaikka

vastapäätä Kivenlahdenkatua,

16.35 Kauklahdenväylä, Tillinmäen

pysäkki.

Paluulähtö klo 21 Hvittorpista

samaa reittiä takaisinpäin, pysähdys

tarvittaessa pysäkeillä.

Hinnat: bussimatkat meno-paluu

5 € / aikuiset, 2 € 3–14-v., alle

3-v. ilmaiseksi. Maksu kerätään

bussissa, varaathan tasarahan.

Juhlassa myydään iltapalaa ja

grillimakkaroita.

Ilmoittautuminen viim. 17.6. netissä

www.espoonlahdenseurakunta.

> Diakonia > Juhlat tai

Tanja Tervo 040 537 6848. Ilmoittautuminen

on välttämätön

myös omalla autolla tulevalle.

Diakoninen perheleiri

vähävaraisille

Tule viettämään leppoisaa ja

virkistävää aikaa yhdessä perheesi

kanssa. Ohjelmassa uintia,

saunomista, ulkoleikkejä ja

pelejä. Vanhemmille myös omaa

ohjelmaa. Leiri on tarkoitettu vähävaraisille

espoolaisille lapsiperheille.

4.–6.8. Hvittorpin leirikeskuksessa.

Leirin hinta 30

€ aikuinen, 15 € yli 3-v. lapsi,

alle 3-v. ilmaiseksi. Leirimaksusta

voi taloudellisista syistä myös

anoa vapautusta. Bussikuljetus

Espoonlahden kirkolta klo 11.

Leirin vetäjinä diakonissat Johanna

Korpela ja Pirjo Hagmark.

Ilmoittautuminen viimeistään

17.6. sähköisesti netissä www.

espoonlahdenseurakunta.

ESPOONL AHTI

> Perheet tai 040 537 6848.

Tiedustelut Johanna Korpela

050 511 0504 tai johanna.korpela@evl.

.

Hilavitkutin

Rohkaise mielesi ja lähde telttaleirille

mahtavassa seurassa.

Tule nauttimaan suuren leirin

tunnusta, iltanuotioista, leikeistä,

lauluista, yhteisistä hiljentymishetkistä,

musiikista, luonnon

ihmeistä ja Taika-Petteristä

Hilavitkuttimelle. Omaa telttaa

et tarvitse. Hilavitkutin on Espoonlahden,

Leppävaaran, Tapiolan

ja Kauniaisten seurakuntien

yhteinen tyttöjen ja poikien

leiri, joka järjestetään joka toinen

vuosi.

Ilmoittautua voit osoitteessa

www.sodesode. viim. 28.6. Leirin

hinta 35 €. Pienten (2003–

2005 syntyneiden) Hilavitkutin

on 6.–8.8. ja isojen (1999–2002

-syntyneiden) Hilavitkutin on 8.–

10.8. Hilassa. Lisätietoja Stellalta

numerosta 040 596 1689 tai

stella.bjorkholm@evl. .

Voisitko sinä tarjota

majapaikan Taizénuorelle?

Suomessa järjestetään ensimmäistä

kertaa Taizé-tapahtuma.

Haemme Taizéen osallistujille

vapaaehtoisia kotimajoittajia

28.–30.9. Majoituksen tarpeessa

ovat sekä ulkopaikkakuntalaiset

suomalaiset että pääosin

Pohjoismaista ja Euroopasta

saapuvat ulkomaalaiset. Majoitukseen

riittää parin neliön lattiatila

sekä aamu- ja iltapalat,

sama ruoka kuin itsellesikin. Haemme

Taizé-tapahtumaan myös

vapaaehtoisia talkoolaisia erilaisiin

tehtäviin. Tapahtuma on

suunnattu 18–35-vuotiaille ja

sen pääkielet ovat suomi ja englanti.

Kotimajoittajien ja talkoolaisten

ilmoittautuminen ja tiedustelut

050 583 6883 tai inkeri.oinonen@evl.

.

Nuoret

www.sodesode. , Sode – Soukan

ostarilla.

Kahvila pe klo 17–21 (ei 22.6.).

Nuortenilta ti 17–21.

juhannuksen

messut

eli ehtoollisjumalanpalvelukset

espoonlahden kirkko

la 23. ja su 24.6. klo 10

soukan kappeli

su 24.6. klo 17

Lue lisää yllä.

Kauniaisten

seurakunta

Kauniaisten kirkko ja kirkkoherranvirasto, Kavallintie 3, 02700 Kauniainen.

Kirkkoherranvirasto avoinna ma–pe klo 9–14, to klo 9–16

(sulj. klo 11.30–12) p. 512 3710.

etunimi.sukunimi@evl.fi www.kauniaistenseurakunta.fi

Messu

Su 17.6. klo 10 kirkossa, saarna

Pauli Tuohioja, liturgia Anna-

Kaisa Tuomi ja kanttorina Teija

Palolahti. Teija Palolahti, laulu,

Hilkka Kangasniemi, piano. Kirkkokahvit.

Perhekahvila

Voit tulla hetkeksi hengähtämään

tai viihtymään samalla

kun lapsilla on mahdollisuus leikkiä.

Alusssa pieni yhteinen hetki

ti 12.6. ja to 14.6. klo 9.30–11

Sebastoksessa.

Kesäkahvit

Grillausta ja juhannuslauluja,

mukana kanttori Teija Palolahti.

K AUNIAINEN

MESSU

International

Tule tapaamaan vanhoja ja uusia

tuttavuuksia ja vaihtamaan

kesäkuulumisia ke 20.6. klo 14

kirkon sisäpihalla (sateella sisällä).

Perhepuistoon

elokuussa

Kutsu Jumalan valtakuntaan

Tule lastesi kanssa kirkon leikkipuistoon

ke ja pe aamupäivisin

3.–17.8. klo 10–12. Pidämme

pienen laulu- ja hartaushetken

klo 10, minkä jälkeen on mahdollista

tehdä pieniä askarteluja yhdessä

lapsen kanssa tai osallistua

liikuntatuokioon. Grilli kuumenee

klo 10.30. Ota omat grillattavat

mukaasi ja seurakunta tarjoaa

mehua, kahvia ja teetä. Ennakkoon

ei tarvitse ilmoittautua.

su 17.6. klo 10 Kauniaisten kirkossa

Worship Service in English

on Sunday June 24 at 4.30

pm in Espoo Cathedral Parish

Hall (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan

seurakuntatalo)

Kirkkoranta 2. Sunday

school in Finnish (3–6 and

7–12 yrs). Fellowship time

and refreshments after the

service. Federation of Espoo

Parishes in cooperation with

International Evangelical

Church in Finland. Read more:

www.church. and www.

migrantchurch. .

Anglican Worship Service

sun 17th June at 12 at Perkkaa

Chapel.

Worship Service in English

exceptionally in Kauklahti

Chapel (Kauppamäki 1, Espoo)

on Sunday June 17 at

4.30 pm (16.30). Read more:

www.church. and www.

migrantchurch. .

Yhteiset tapahtumat

Sururyhmä lapsensa

menettäneille

kokoontuu ensimmäisen

kerran ti 6.11. klo 17 Leppävaaran

kirkon takkahuoneessa.

Ilmoittautuminen

23.10. mennessä ryhmän

ohjaajille pastoreille Olli Nuosmaa

040 563 2322 tai

Pirkko Nurminen 040 567

4420.

LEPPÄVAARA

Juhannuksena

Lepuskissa

kaikki tiet

vievät

Perkkaan

kappeliin

Lisää yllä.


12 esse ❘ 14.6.2012 14.6.2012 ❘ esse 13

14.6.2012

14.6.2012

14.6.2012

Eero J. Laamanen/KuvaKotimaa

Espoon

tuomiokirkkoseurakunta

Espoon tuomiokirkko

Kirkkopuisto 5

Konrmaatiomessu la 16.6. klo

10, City I. Liturgia ja saarna Oiva

Hujanen, avustajat Tuija Filppula,

Pauliina Alanko ja Sari Vikström-

Kivioja, kanttori Lea Waaraniemi,

Kon rmaatio House Band.

Messu ja konrmaatio su 17.6.

klo 10, ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”.

Punkaharju-rippikoulun

kon rmaatio. Liturgia Tuija Filppula,

avustava pastori Oiva Hujanen,

avustaja Outi Wenell, urkuri

Anna-Liisa Haunio, kanttori Lea

Waaraniemi.

Suvisunnuntain iltamusiikki su

17.6. klo 20. Henrico Stewen,

urut. Vapaa pääsy.

Urkuyö ja Aaria to 14.6. klo 22

”Baroque”. Virpi Räisänen, mezzosopraano;

Markku Mäkinen,

urut; Suomalaisen barokkiorkesterin

yhtye. Liput 13–21 €. Lipunmyynti

www.lippu. tai ovelta tuntia

ennen konserttia. Tarkemmin

www.urkuyofestival.

Urkuyö ja Aaria to 21.6. klo 22

Juhannusiltamat. Kesäisiä lauluja,

nuoria taiteilijoita ja yhteislaulua

sisällä ja ulkona.

Vapaa pääsy.

Juhannusjuhla Espoon tuomiokirkonmäellä

pe 22.6. klo 18.

Juhannuspäivän messu la 23.6.

klo 10.

Urkupiste keskiviikkoisin klo 12–

12.20. Tule viettämään keskipäivän

hetki tuomiokirkon uusia urkuja

kuunnellen.

Tuomiokirkon esittely keskiviikkoisin

klo 14. Esittelijöinä seurakunnan

vapaaehtoiset. Kirkko

TUOMIOKIRKKO

on avoinna ma klo 11–18 ja ti–su

klo 10–18.

Tuomiokirkko on tiekirkko. Opas

paikalla ma–pe klo 11–17.

Espoon tuomiokirkon

seurakuntatalo

Kirkkoranta 2

Englanninkielinen jumalanpalvelus

su 17.6. klo 16.30 Kauklahden

kappelissa, Kauppamäki 1.

Auroran kappeli

Heiniemenpolku 1

Cafe Aurora avoinna to 14.6. ja

pe 15.6. klo 10–14, minkä jälkeen

alkaa kesätauko.

Nuorten kesäilta keskiviikkoisin

klo 18 koko kesän 8.8. asti. Lisäksi

retkipäiviä läpi kesän. Tarkemmat

tiedot lujakallio.

Kalajärven kappeli

Ruskaniitty 3

Diakoniapalvelun ajanvaraus

Päivi Pakkanen, 040 531 1042.

Kauklahden kappeli

Nähdään messussa

Espoon tuomiokirkko

Konfirmaatiomessu la 16.6. klo 10

City I-rippikoulu

Messu ja konfirmaatio su 17.6. klo 10

Punkaharju-rippikoulu

Kauklahden kappeli

Englanninkielinen jumalanpalvelus

su 17.6. klo 16.30

Rinnekappeli

Rinnekodintie 6

Jumalanpalvelus su 17.6. klo 14

TUOMIOKIRKKO

Suvisunnuntain

iltamusiikki

su 17.6. klo 20

Espoon tuomiokirkko

Henrico Stewen

urut

Vapaa pääsy

Kirkkoherranvirasto, Kirkkokatu 10, 02770 Espoo, ma–pe klo 8–15,

virkatodistukset p. 8050 3502, pappi p. 8050 3501 klo 9–18,

toimitusvaraukset p. 8050 3515. Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5

etunimi.sukunimi@evl.fi www.espoontuomiokirkkosrk.fi

Kauppamäki 1

Englanninkielinen jumalanpalvelus

su 17.6. klo 16.30. Kaksi

suomenkielistä pyhäkouluryhmää

(3–6 v. ja 7–12 v.) jumalanpalveluksen

aikana. Kirkkokahvit.

Järjestäjinä Espoon seurakunnat

ja International Evangelical

Church in Finland (IEC). Lisätiedot

www.church. ja www.migrantchurch.

. Jos sinua kiinnostaa

toimia pyhäkoulunopettajana tai

muissa vapaaehtoistehtävissä

IEC:n jumalanpalveluksissa, ota

yhteyttä Stein Rudviniin 040 582

2759.

Rinnekappeli

Rinnekodintie 6

Jumalanpalvelus su 17.6. klo 14.

Espoon tuomiokirkko

Tiekirkkona

Tuomiokirkko on tänä kesänä

Tiekirkko. Opas on paikalla arkisin

(ma–pe) 10.8. asti klo 11–17.

Tuomiokirkko on avoinna maanantaisin

klo 11–18 ja muina päivinä

klo 10–18.

Tuomiokirkon esittely keskiviikkoisin

klo 14. Esittelijöinä seurakunnan

vapaaehtoiset. Urkupiste

keskiviikkoisin klo 12–12.20,

jolloin äänessä ovat kirkon uudet

urut.

Juhannusjuhla

Espoon tuomiokirkonmäellä juhannusaattona

22.6. alkaa klo

18 lipunnostolla kirkon edessä,

minkä jälkeen siirrytään kirkkoon.

Kirkossa on yhteislaulutilaisuus

ja kirkon esittely. Juontajana

pastori Antti Pohjolan-Pirhonen,

musiikki kanttori Lea Waaraniemi.

Juhla jatkuu klo 19 Espoon tuomiokirkon

seurakuntatalolla,

missä on ohjelmaa koko perheelle.

Mikko Helenius soittaa haitaria.

Mukana myös stand-up koomikko

Johannes Melander. Kevyt

ilta-ateria tarjolla vain etukäteen

ilmoittautuneille hintaan

5 € /aikuinen ja 3 € /lapsi, alle

3 v. ilmaiseksi. Grillimakkaraa ja

mehua myynnissä erikseen. Tilaisuus

päättyy n. klo 21. Bussikuljetus

(5 €) järjestetään sitä

tarvitseville.

Ilmoittautumiset iltapalaa ja

bussikuljetusta varten to 14.6.

mennessä p. (09) 8050 3515.

Kappelipalloilijat

TUOMIOKIRKKO

pelaavat lentopalloa kesäaikaan

torstaisin klo 17–20 Kauklahden

urheilukentän lentopallokentällä,

os. Lasilaaksontie,

02780 Espoo. Tied. Erkki Pennanen,

pennaset@kolumbus. ,

0400 440 571.

Englanninkielinen

jumalanpalvelus

joka su klo 16.30 Espoon tuomiokirkon

seurakuntatalossa,

Kirkkoranta 2. Poikkeuksena su

17.6. klo 16.30, jolloin jumalanpalvelus

on Kauklahden kappelissa,

os. Kauppamäki 1.

Matka Tallinnaan ja

Koseen 18.–19.8. .

Käymme Tallinnassa Kumu:ssa

ja Kadriorgin puistossa, lounastamme

Vanhassa kaupungissa

ja menemme illaksi ystävyysseurakuntaan

Kosen kylään. Matkan

hintaan 160 € sis. bussikuljetukset,

laivamatkat, ateriat ja yöpyminen.

Matkalla mukana Pirkko

Nurminen ja Risto Myllyniemi. Ilmoittautumiset

Nina Veromaa p.

8050 3503.

Tule talkoolaiseksi

SyysMatin Markkinoille

Parin tunnin talkootehtävän voi

itse valita. Ilmoittaudu tai kysy

lisää tarja.rae@evl. p. 8050

3918 tai merja.lehtisalo@evl. p.

8050 3525.

Sururyhmä syksyllä

Sururyhmä kokoontuu ensi syyskaudella

Auroran kappelissa

torstaisin 20.9., 4.10., 18.10.,

1.11., 15.11. ja 29.11. klo 18.30.

Ryhmän ohjaajina pastorit Tuija

Filppula ja Hannu Mäenpää.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen

Tuija Filppula 040 531 1041 tai

Hannu Mäenpää 040 513 0861,

sähköpostitse etunimi.sukunimi@evl.

.

Ekumeeninen

kulttuurimatka

Pietariin ja Tihvinään 18.–

21.10. Pietarissa käynti mm.

Hengellisessä akatemiassa, ikonitarvikekaupassa

ja Pyhän Marian

luterilaisessa kirkossa. Tihvinässä

vieraillaan munkkiluostarissa.

Paluumatkalla poiketaan

Viipuriin. Matkan hengellisenä

oppaana Alarik Corander ja ikoneihin

perehdyttäjänä Tarja Rae.

URKUYÖ

JA

AARIA

E S P O O N T U O M I O K I R K K O

”Baroque” to 14.6. klo 22

Juhannusiltamat to 21.6. klo 22

www.urkuyofestival.

Matkan hintaan n. 430 € sis. puolihoito,

majoittuminen hotelleissa

2 hh ja viisumikulut.

Ilmoittautuminen 30.8. mennessä

p. 8050 3508. Tiedustelut Tarja

Rae 040 531 1050.

Nuorten kesäilta

keskiviikkoisin klo 18 Auroran

kappelissa, Heiniemenpolku 1.

Lisäksi retkipäiviä läpi kesän. ks.

tarkemmat tiedot lujakallio.

Unelmakammari

Kirpputori ja kahvila – kaiken

kansan kohtaamispaikka, Kaivomestarinkatu

8. Avoinna to

14.6. 10–18. Unelmakammari ja

Peittopaja ovat suljettuina 18.6.–

12.8. Tied. 040 513 0862.

Perheille

puhelinpäivystys

Ti klo 10–12 keskusteluapua

ajanvarauksella perheen, parisuhteen

ja vanhemmuuden kysymyksissä,

p. 8050 3583 ja

8050 3584.

Diakonian ajanvaraus

Espoon keskus 040 513 0862 ja

040 736 9315

Suvela 040 531 1037 ja 050

438 0189

Kalajärven alue 040 531 1042

Auroran alue 040 763 6599

Kauklahti 050 438 0176

Laaksolahti 040 547 1861

Viherlaakso 040 572 5344

Diakoniatyöntekijät tavoittaa

25.6.–10.8. keskusnumeron p.

80501 kautta.

Kirkkoherranvirasto

palvelee to 21.6. klo 8–13.

Muulloin aukioloaika on klo 8–15.

Harmaat Pantterit

ovat kesätauolla 18.6.–19.8.

Ajankohtaisimmat

tapahtumatiedot

www.espoontuomiokirkkoseurakunta.

TUOMIOKIRKKO

Esbo

svenska

Pastorskansli, Kyrkogatan 10, 02770

Esbo, må–fre kl. 8–15, tfn 8050 3000,

040 586 0056, fax 8050 3265.

Esbo domkyrka, Kyrkparken 5

www.esbosvenskaforsamling.fi

Högmässa sö 17.6.

Esbo domkyrka kl. 12.15. Kyrkkaffe

i prästgården.

Musik i sommarkvällen

Esbo domkyrka sö 17.6 kl. 20.

Henrico Stewen, orgel.

Orgelpunkt

Esbo domkyrka varje on kl. 12–

12.20.

Kvällsmässa

Karabacka kapell to. 21.6 kl.

18.30.

Midsommarfest

Mataskärs lägercentrum fre

22.6 kl. 17–21. Kaffe, allsång,

agghissning, musik i kapellet,

korvgrillning och andakt. Behöver

du transport? Anm. senast

må 18.6 till Ann-Christin Lintula,

8050 3211, 050 432 7526,

ann-christin.lintula@evl. .

Pensionärsläger

Mataskärs lägercentrum 20–

23.7. Anm. inom juni till Hannele

Nygård, 040 531 1045 eller Synnöve

Heikkinen, 040 547 1856.

Pris 45 €.

14.6.2012

Grankulla

svenska

Kansliet, Kavallvägen 3,

öppet må–fre kl 9–14, to kl 9–16,

stängt 11.30–12, tfn 512 3722.

fornamn.efternamn@evl.fi

www.grankullasvenskaforsamling.fi

Högmässa

Sö 17.6 kl 12 i Grankulla kyrka,

Sara Medberg, Heli Peitsalo.

Gitarr och sång: Ilkka Koski.

Sommarcafé

Ti 19.6 kl 13.30 på kyrkans innergård.

LEPPÄVAARA

Juhannuksena

Lepuskissa

kaikki tiet

vievät

Perkkaan

kappeliin

Lue lisää viereinen sivu.

Leppävaaran

seurakunta

Toimipisteet

Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu

2, Perkkaan kappeli

Upseerinkatu 5, Karakappeli

Karakalliontie 12, Uuttu Lintukulma

2, KilonRisti Vanharaide

1, Lasten kappeli Arkki Leppävaarankatu

7 B 3. krs, Leppäsiipi,

kirkkoherranvirasto Alberganesplanadi

1.

Leppävaaran kirkon

kesäaukiolo

Leppävaaran kirkko on auki

kesällä arkisin klo 10–16 sekä

viikonloppuisin tilaisuuksien yhteydessä.

Essessä nro 22 s.10

oli Leppävaaran kirkon kohdalla

virheellinen aukioloaika.

Messut

Messu ja kirkkokahvit su 17.6.

klo 10 Leppävaaran kirkossa.

Jukka Raunu, Inkeri Juvela ja Anni

Nummila.

Anglikaanimessu su 17.6. klo

12 Perkkaan kappelissa.

Konrmaatiot

Aholansaari I -rippikouluryhmän

konrmaatiomessu la

16.6. klo 10 Leppävaaran kirkossa.

Helena Kesti-Helia ja Anni

Nummila.

Aholansaari II -rippikouluryhmän

konrmaatiomessu la

16.6. klo 13 Leppävaaran kirkossa.

Juha-Pekka Rissanen ja

Pauliina Hyry.

Hvittorpin rippikouluryhmän

konrmaatiomessu su 17.6.

klo 13 Leppävaaran kirkossa.

Mira Kohijoki, Eveliina Kauppila

ja Pauliina Hyry.

Perheiden kesäkahvila

Vielä ehdit nauttia perheen

LEPPÄVAARA

LEPPÄVAARA

Kirkkoherranvirasto, Alberganesplanadi 1, 02600

Espoo, avoinna ma–pe klo 8–15 p. 8050 5000,

faksi 8050 5590. Toimitusvaraukset

ma–pe klo 10–14 p. 8050 5575.

Päivystävä pappi ma–pe klo 10–14 p. 8050 5562.

etunimi.sukunimi@evl.fi www. leppavaaranseurakunta.fi

pienten kanssa Perkkaan kesäkeitaasta.

Kaikille avoin kahvila

kokoontuu 20.6. asti joka

arkipäivä klo 9.30–13 Perkkaan

kappelissa ja sen vehreällä pihalla.

Lapsille varattu reilusti ulkoleluja.

Tarjolla kahvia, mehua,

pullaa ja keksiä.

Kesäkerho

Vapaata seurustelua, pullakahvittelua

ja yllätysohjelmaa

silloin tällöin. Kaikenikäisille

tarkoitettu kerho kokoontuu ti

19.6. klo 14–15.30 Karakappelissa.

Kerhoa vetävät seurakunnan

vapaaehtoiset. Kesän muut

kokoontumiskerrat ovat 17.7.,

31.7. ja 14.8.

Kesäillan lauluhetki ja

ehtoollinen

Puolen tunnin yhteislauluhetki

sekä ehtoollishartaus kanttorin

ja papin johdolla. Ke 20.6. klo

19 Perkkaan kappelissa. Inkeri

Juvela ja Anni Nummila.

Kesäraamis

Olisiko sinulla kesällä aikaa

avata Raamattu? KesäRaamiksessa

voit tehdä sen yhdessä

muiden kanssa. KesäRaamis kokoontuu

joka ti klo 18-20 Leppävaaran

kirkolle. Illat alkavat

yhteyslaululla, jonka jälkeen jakaannutaan

pienryhmiin tutkimaan

elämänläheisiä Psalmeja.

Voit tulla mukaan kerraksi tai koko

kesäksi.

Juhannusjuhla

Juhannuksena Lepuskissa

kaikki tiet vievät Perkkaalle.

Perkkaan kappelilla järjestetään

pe 22.6. klo 15–18 juhannusjuhla

kaikenikäisille. Tarjolla on

makkaraa, keittoa ja pullakahvit

Kaipaatko

juttuseuraa?

Vapaaehtoisten vetämä

kesäkerho

ti 19.6. klo 14–15.30

Karakappelissa

Tykkäätkö

Leppävaaran seurakunnasta?

Näytä se netissä.

Lue lisää yll'ä.

Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Klo 16 yhteislaulutilaisuus

ja kansanmusiikkia sekä klo

17 hartaus kappelissa. Lapsille

pomppulinna. Musiikista vastaa

kanttori Anni Nummila ja Markus

& Rauno duo. Mukana pastorit

Jukka Raunu ja Merja Alanne sekä

teol.yo Hanni Raiskio. Kuljetus:

pikkubussi lähtee Karakappelin

edestä klo 14.30 ja palaa

Karakappelille juhlan jälkeen.

Romanileiri Espoossa

Espoon seurakunnat järjestävät

9.–12.8. romanileirin Hvittorpin

leirikeskuksessa. Leirin

teema on ”Rauhaa luonnosta.”

Ohjelmaa ovat toteuttamassa

muun muassa Urpo ja Miranda

Vuolasranta. Hinta aikuisilta

30 €, 3–14-vuotiaat 12 €, alle

3-vuotiaat ilmaiseksi. Leirimaksuihin

on mahdollisuus hakea

maksuavustusta omalta sosiaali-

tai diakonityöntekijältä. Tiedustelut

Paula Åkerlund, 046

626 9301.

Ilmoittautumiset jorma.purhonen@evl.

tai 040 547 1861

17.6. mennessä. Kerro ilmoittautuessasi

yhteystiedot, yhteyshenkilö

kotona ja mahdolliset

ruokavaliot. Leirille voidaan ottaa

rajallinen määrä osallistujia,

ensisijaisesti espoolaisia. Diakoniatyöntekijät

Nataša Stambej,

040 513 0867 ja Jorma

Purhonen, 040 5471861 ovat

mukana leirillä. Heihin voit ottaa

yhteyttä myös etukäteen.

Saste aaven.

Sururyhmä lapsensa

menettäneille

kokoontuu ensimmäisen kerran

ti 6.11. klo 17 Leppävaaran

kirkon takkahuoneessa. Ilmoittautumiset

23.10. mennessä

ryhmän ohjaajina toimiville

pastoreille: Olli Nuosmaa, 040

563 2322 tai Pirkko Nurminen,

040 567 4420.

Hiljaisuuden retriitti

Varaa jo paikkasi syksyn hiljaisuuden

retriittiin 31.8.–2.9.

Velskolan kartanoon. Retriittiin

otetaan 10 osallistujaa. Retriitti

alkaa pe klo 18 ja päättyy sunnnuntai-iltapäivällä.

Tiedustelut

ja ilmoittaumiset 27.7. mennessä

Veronica Witikka, 050 539

0678 tai veronica.witikka@elisanet.

. Hinta 75 € Espoon seurakuntien

jäsenille, muut 100 €.

Diakonia

Diakonian palveluaika on ohjausta,

neuvontaa ja ajanvarausta

varten ma klo 10–12 Alberganesplanadi

1, p. 8050 5522 ja

050 432 9318. Muuna aikana

ajanvaraukset puhelimitse suoraan

diakoniatyöntekijöiltä.

Kotiseurakunta

Facebookissa

Olethan huomannut, että Leppävaaran

seurakuntakin on facebookissa?

Facebookin kautta

saat parhaat menovinkit seurakunnan

toimintaan sekä näet

kuvia kesän rippileireiltä. Tykkäämisiin.

Työhullun lomaopas

Rakastuminen tekee

hulluksi. Mutta niin

tekee työkin. Työhullu

on rakastunut työhönsä,

eikä pääse rakkaudestaan

irti vaikka ehkä

haluaisikin. On myös työnantajan

järjestämiä avioliittoja,

joissa työntekijä joutuu

huhkimaan hullun lailla

avioerolta välttyäkseen.

Joka tapauksessa tämä

parisuhde vaatii keskustelua.

Ennen lomaa työhullun

on rohkaistava mielensä.

On aika neuvotella lomarauha.

Ainakin pitäisi sopia,

kuka tekee ja mitä niille

töille, jotka loman aikana

kasaantuvat työhullun työpöydälle.

Ensimmäisenä työpäivänä

loman jälkeen ne kuitenkin

kiljahtavat: ”Tuu

auttamaan.” Näiden töiden

hoidosta pitäisi saada aikaan

lomarauha esimiehen

ja työkaverien kanssa.

Kirsimari Kärkkäisen

suunnittelema naispappien

virkapukumallisto palkittiin

Vuoden Huiput 2011

-kilpailussa hopeahuipulla.

Uuden virka-asun

suunnittelussa kiinnitettiin

huomiota historialliseen ja

liturgiseen perinteeseen sekä

toimivaan kokonaisuuteen.

Graafisen suunnittelun

ammattilaisten Grafian

järjestämä Vuoden Huiput

on markkinointiviestinnän

Laiturilla meilaten

vai kalastaen?

Monesti töistä pukkaa työhullulle

puheluja ja sähköposteja

myös keskellä lomaa.

Niihin työhullu vastaa

kiltisti kesämökin laiturilta,

paitsi jos esimiehen

kanssa on sovittu, ettei ihan

kaikkea kysellä koko ajan.

Todella epätoivoiset sähköpostien

aiheet voi varustaa

vaikka sos-merkillä. Niitä

voi perhekin lähetellä.

Mutta onneksi työhullulla

on jokin ikioma hullutus

työn lisäksi: avomeripurjehdus,

kesämökin käymälän

tyhjennys, villasukkien

kutominen tai perunan

kuoriminen pihalla.

Neuvottele hyvä

lomarauha.

Loma on

tavoitteellista

toimintaa.

Lomalla on sitten aika

ottaa vene, lapio tai sukkapuikot

esiin. Kaikki ne vievät

ajatukset muihin sfääreihin:

taivaan ja meren rajaan,

luonnollisen lannoituksen

luonnottomaan hajuun,

villasukan kutinaan

kesästä hikisellä iholla.

Naispapin puvulle hopeahuippu

ja muotoilun kilpailu, joka

tähtää suunnittelun tason

nostamiseen, luovuuden ja

omaperäisyyden voimistamiseen

ja suunnittelijoiden

ammattitaidon kehittämiseen.

Grafian Vuoden Huiput

2011 -näyttely on esillä

WeeGee-talossa sunnuntaihin

17.6. saakka.

Kotimaa24

Perunan

salaisuus

Myös matka vie ajatukset

muille maille, mutta ulkomaille

ei tarvitse lähteä.

Närpiössä työhullu voi verestää

ruotsin kielen taitojaan,

oppia lisää ja huomata,

että hanke on haasteellinen.

Oman kodin keittiökin

tarjoaa elämyksiä, jos

työhullu on valmis työntämään

työasiat hellästi pois

mielestään.

Mikä ilo on kuoria perunaa

vaikka pihassa! Vasen

käsi tarttuu perunaan,

tunnustelee sen pieniä nystyröitä,

punnitsee perunan

painoa, kun taas oikea käsi

nauttii kuorimaveitsen sileästä

kosketuksesta. Se on

ihan jotain muuta kuin key

boardin nappuloiden painelu

työpaikalla.

Kun työhullu on lomansa

aikana tehnyt edes yhden

purjehduksen avomerellä,

levitellyt käymälän sisällön

perunamaalle ja kutonut

villasukat, hän voi palata

Närpiöstä kotiin ja työpaikalleen.

Työnantajalleen lomarauhasta

virkistynyt työhullu

on sampo, joka jaksaa

taas jauhaa syötävää ja

myytävää työuupumukseen

sortumatta.

Mutta ennen muuta työhullu

on itse jämäköitynyt.

Ensi vuonna hän osaa todella

pitää puolensa, kun

neuvottelee lomarauhasta.

Se on loman paras tulos.

Pentti Honkanen

Juttua varten kirjoittaja on haastatellut

työterveyspsykologi Eila

Kalliota Työterveyslaitokselta.

Kirjoittaja vastaa kuitenkin jutun

sisällöistä.

Matti Karppinen


14 esse ❘ 14.6.2012 ELÄMÄNKAARI

ikkunapaikka esse.toimitus@kotimaa.fi

14.6.2012 ❘ esse 15

17.6.2012

ELÄMÄNKAARI

Soili Jussila/Vastavalo

ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA

Kastettu:

3. sunnuntai helluntaista

Pyhän aihe on

Kutsu Jumalan valtakuntaan.

Alttarilla on

vihreä liina ja kaksi kynttilää

Pyhän tekstit ovat

Psalmi 18:17–20, 26–29

Hesekielin kirja 33:30–33

Kirje heprealaisille 12:1–6

Luukkaan evankeliumi 9:57–62

Rukous

Herramme ja Kuninkaamme.

Itsekeskeisinä ja peloissamme

hyljeksimme niitä,

jotka ovat erilaisia kuin me.

Tahtoisimme olla rauhassa,

tahtoisimme lämmitellä

tutulla joukolla

armosi paisteessa.

Sinä, Kuningas, kutsut juhlaasi

kaikkien kujien kansan.

Auta meitä ymmärtämään,

että tänäänkin lähetät juhlapöydästäsi

kutsun meidän mukanamme.

Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

Travelleri-Jeesus

Suomessa ei suhtauduta kovin helläkätisesti

maankiertäjiin. Asiassa ei tosin tehdä kovin

suurta poikkeusta muihin länsimaihin.

Olisi parempi, jos Jack Kerouacin Matkalla

olisi jäänyt kirjoittamatta, rinkan kanssa matkaavat

elämäntapatravellerit palaisivat kotiinsa

ja Jeesuskin olisi voinut julistaa Jumalan valtakuntaansa

sisäsiististi päivätöiden jälkeen.

Kaikki sujuisi hyvässä järjestyksessä. Uraakin

voisi edelleen rakentaa.

Jeesuksen julistus ja elämäntapa saisi keskiluokkaisen

toimihenkilöperheen luultavasti

edelleenkin nikottelemaan radikaaliudellaan.

Jumalan valtakuntaa lähdettiin aivan konkreettisesti

julistamaan ja se tarkoitti lähtemistä

tien päälle, kiertämään kaupunkeja ja kyliä.

Uskonratkaisua ei tehty hiljaa mielessä eikä sen

jälkeen menty hakemaan jääkaapilta iltapalaa.

Taakse jäivät katumaasturit, omakotitalo ja kaikki. Evankeliumi heijastaa

osaltaan tätä. Jeesus kutsui ihmisiä mukaan julistamaan Jumalan valtakuntaa.

Hänen kutsunsa oli konkreettinen, mutta myös hyvin ehdoton. Joko lähdet

tai et.

Ehdottomuus tekee Jeesuksen julistuksesta voimakasta, mutta myös haastavaa.

Jeesus kyseenalaistaa elämässä yleensä arvostettuja asioita – kuten omaisuuden

ja aseman yhteiskunnassa – asettamalla etusijalle Jumalan valtakunnan

julistamisen.

Mutta Jeesus kyseenalaistaa myös asioita joiden kyseenalaistamista yleensä

pidetään tökerönä ja julmanakin. Vai mitä muuta voi sanoa Jeesuksen ehdotuksesta,

että ihminen jättää väliin isänsä hautajaiset ja lähtee sen sijaan hänen

mukaansa?

Viime kädessä kysymys on siitä, mikä elämässä on tärkeää. Ja mitkä asiat ovat

tärkeämpiä kuin toiset. Sen tähden Jeesuksen julistus on yhä edelleen ajankohtaista,

mutta myös haastavaa. Mutta niin, mikä on tärkeää? Jeesus sanoi: ”Seuraa

minua! Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa”.

Vilppu Huomo

vilppu.huomo@evl.fi

Kirjoittaja on seurakuntapastori Olarin seurakunnassa. Hän asuu Niittymaalla.

Kirjoitus pohjautuu viereiseen ensi sunnuntain raamatuntekstiin.

• Radio-ohjelmaa

Yle Radio 1

TORSTAI 14.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Viestintäpääll. Simo

Repo, Espoo. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä.

18.50 Iltahartaus. Khra Pauli Niemelä,

Kiiminki.

PERJANTAI 15.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Teol. tri Kari Kuula,

Kuopio. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä.

18.50 Iltahartaus. Opetusneuvos Pertti

Luumi, Helsinki.

LAUANTAI 16.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Khra Iivo Suvanto,

Ortodoksinen kirkko, Joensuu. Uusinta

klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.00 Ehtookelloina Tampereen Pyhän

Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolauksen

kirkon kellot.

18.01 Iltahartaus. Past. Matti Mikkola,

Kuru.

SUNNUNTAI 17.6.

09.55 Turun Mikaelin kirkon kellot kutsuvat.

10.00 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta.

Saarnaajana khra Jouni Lehikoinen.

11.00 Horisontti. Ohjelma uskonnoista ja

elämänkatsomuksista.

18.00 Kajaanin Baptistiseurakunnan jumalanpalvelus.

Saarna ja loppusiunaus:

past. Kauko Malin. (Nauhoitettu

10.6.2012.)

MAANANTAI 18.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Past. Hannu Varkki,

Helsinki. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä. Kuuntelijoiden toivomaa

hengellistä musiikkia.

18.50 Iltahartaus. Päivi Kangas lukee Jobin

kirjaa.

TIISTAI 19.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Toimittaja Kaisa

Tanttu, Kerava. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä.

18.50 Iltahartaus. Reht. Sirpa Koriala, Ortodoksinen

kirkko, Uusi-Valamo.

KESKIVIIKKO 20.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Past. Ilkka Raittila,

Joensuu. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä.

18.50 Iltahartaus. Past. Leena Paintola,

Rantasalmi.

TORSTAI 21.6.

06.05 Hartaita säveliä.

06.15 Aamuhartaus. Past. Kai Sadinmaa,

Helsinki. Uusinta klo 7.50.

07.45 Hartaita säveliä.

18.30 Hartaita säveliä.

18.50 Iltahartaus. Kouluttaja Mika Aspinen,

Vantaa.

• TV-ohjelmaa

Yle TV1

LAUANTAI 16.6.

11.05 Pisara. Raamatunlukijain Liiton

projektisihteeri Anu Vuola. Raamatun

lukeminen avaa oven tilaan,

jossa kohtaan Jumalan ja Hänen

hyväksyntänsä (Ps. 57). Uusinta

18.6. klo 14.55.

Yle TV2

KESKIVIIKKO 20.6.

22.15 Mistä tulen: Reya, muslimi vai juutalainen?

Israelilaisten ja arabien

välinen konflikti on osa 25-vuotiaan

Reyan elämää. Hänen isänsä

Seuraa minua!

Kun he tekivät taivalta, muuan

mies sanoi Jeesukselle: ”Minä

seuraan sinua, minne ikinä

menetkin.” Jeesus sanoi hänelle:

”Ketuilla on luolansa ja taivaan

linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen

Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”

Eräälle toiselle Jeesus sanoi:

”Seuraa minua!” Tämä vastasi:

”Herra, anna minun ensin käydä

hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus

sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden

haudata kuolleensa. Lähde sinä

julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra,

minä seuraan sinua, mutta anna

minun ensin käydä hyvästelemässä

kotiväkeni.” Hänelle Jeesus

vastasi: ”Joka tarttuu auraan

ja katsoo taakseen, ei ole sopiva

Jumalan valtakuntaan.”

Evankeliumi Luukkaan

mukaan 9:57–62

on muslimi, äiti juutalainen. Reya

lähtee Israeliin ja Gazaan, sukulaistensa

luo, selvittämään konfliktin

taustoja.

Muut kanavat

TV7:n ohjelmatiedot: www.tv7.fi > Viikon

ohjelmat.

Radio Dein ohjelmatiedot: www.radiodei.

fi > Ohjelmat.

Hartaat sävelet

Kuuntelijoiden toiveita lähetetään Yle

Radio 1:ssä maanantaisin kello 18.30–

18.50. Toiveita voi lähettää osoitteeseen

Hartaat sävelet, PL 14, 00024 Yleisradio

tai s-posti: yle.radio1@yle.fi, aiheena Hartaat

sävelet. Ohjelman toimittaa Kirkon

tiedotuskeskus.

Oliver Samuel Dikert, Oliver Aimo Juhani Forsman, Daniel Henri Oliver Franck,

Ronja Eija Karoliina Gustafsson, Santeri Matias Halonen, Roosa Katariina

Hassi, Nooa Oliver Kasanen, Ami Kasper Tapani Kemppainen, Niklas Eemil

Keskikallio, Ellinoora Fiina Kyllikki Marjava, Jimi Oliver Selroos, Ninni Fiona

Tuure, Alissa Rosanna Angelina Väisänen.

Avioliittoon aikovat:

Suna-Marija Önder ja Olav Nikolaus Franzen, Henna Mari Harri ja Raino Sakari

Vuori, Hanna Charlotte Saari ja Hannu Antti Juhani Pesola, Anita Annukka

Syrjälä ja Antti Tapio Koskinen.

Hautaan siunattu:

Eva-Lisa Aho 90 v, Maire Ireene Järvinen 87 v, Martta Maria Naarajärvi 87 v,

Leena Sinikka Lundgren 61 v, Terttu Anneli Grandell 55 v.

ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA

Kastettu:

Sisu Juhani Hedman, Alvar Juhani Kallio, Taina Anette Kokko, Saana Tuulia

Mesikämmen, Joel Toninpoika Mäkinen, Niilo Oscar Emil Paananen, Jade

Christella Le Puhakka, Isla Elisabet Rajala, Sini Chloe Schermesser, Otto

Samuli Silventoinen.

Avioliittoon aikovat:

Heidi Niina Anneli Harju ja Arto Rainer Rasi, Elisa Esteri Kukko ja Teemu Olavi

Lindström, Henna Maija Lappi ja Mikko Juha Johannes Tanskanen, Ada Maria

Karoliina Tikkanen ja Patrik Mikael Myrberg.

Hautaan siunattu:

Lenno Joakim Järvi 93 v, Maire Elina Bergström 91 v, Raimo Veikko Rousku 74

v, Anja Kaarina Nene Limo 63 v, Jaana Hannele Lamminsivu 47 v.

LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA

Kastettu:

Onni Eelis Saarainen, Elias Mikael Mustonen, Fanni Jose ina Teppola, Aaro

Taavi Juhani Stenman, Pihla Inkeri Puttonen, Emilia Leila Ayling, Aku-Einari

Karsi, Vertti Johannes Jonatan Erämaa, Simo Julius Juhani Tolkki, Sienna

Kirsikka Engström, Eevi Aada Alisa Hono, Irja Elisa Komi, Heta Anni Ilona

Virtanen.

Avioliittoon aikovat:

Jukka Antti Honkanen ja Julia Marianne Kristensen, Pyry Ilmari Heinonen ja

Sanna Eveliina Pönkänen

Hautaan siunattu:

Vilho Puska 81 v, Heikki Alfred Tikkanen 81 v, Anja Orvokki Joutsenlampi 70 v,

Liisa Kaarina Eerola 63 v.

OLARIN SEURAKUNTA

Kastettu:

Aapo Sakari Kariola, Alex Elmeri Johannes Taskinen, Eelis Olli Mikael Junnila,

Eevi Elisabet Ahervuo, Elsa Eleonoora Pihlaja, Laura Emilia Isabella Taskinen,

Luka Eliel Kaura, Mia Emilia Kapanen, Oliver Englund, Otso Heikki Johannes

Tavia, Santeri Ilmari Hamarila.

Avioliittoon aikovat:

Jenni Susanna Lahtinen ja Carl Victor Leonard Kaattari.

Hautaan siunattu:

Harri Tauno Rusila 71 v, Esa Olavi Saarenmaa 42 v.

TAPIOLAN SEURAKUNTA

Kastettu:

Edvin Onni Julius Meloni, Lassi Ilmari Olavi Hänninen, Jasmin Anna Ulriikka

Kuosa, Stella Aurora Mathoora.

Avioliittoon aikovat:

Outi Johanna Väyrynen ja Henrik Johannes Tuohino, Krista Annina Bär ja Aku

Sakari Sonninen, Pia Marke Johanna Tallus ja Timo Antero Kanerva.

ESBO SVENSKA FÖRSAMLING

Kastettu:

Emma Emilia Birgit Hellgren, Nelly Carolina Aaltonen, Oscar William Bärlund,

Mio Johannes Eklund.

Hautaan siunattu:

Leo Fuchs 91 v, Ingmar Martin Nylund 75 v, Arna Birgitta Kirjonen 72 v.

Suolla

Rahkasammaleessa on painauma. Kuka tästä on

kulkenut? Maassa on sorkanpainauma. Metsäkauriin

jälkiä Gubbmossenin suolla.

En näe sinua, metsäkauris, joka olet pienenä nätti kuin

lastenkirjan Bambi. Olet liikkunut täällä. Seuraan jälkiäsi.

Olet näkymätön minulle. Olet mennyt piiloon.

Näetkö minut nyt? Sinäkin asut tässä kaupungissa.

Gubbmossenin suon maisemat irrottavat arjesta.

Tällä Espoon ja Vantaan rajalla olevalla suolla ei ole

mitään ihmisen tekemää, paitsi nuo ojat. Ne ovat tietysti

vaikuttaneet suoluontoon.

Suolla aistii jalkojensa alla olevan maan paremmin

kuin missään muualla. Pehmeälle astuessaan tunnustelee

kuulostellen miten syvälle jalka vajoaa. Hiukan

epäillen kuljen tietyissä kohdissa. Mieluimmin kierrän

kosteimmat paikat. Suo saa aistit valppaiksi.

Vajoaminen suon syvyyksiin on ihmiseen istutettu

pelko. Miten pehmeästä ja kosteasta pääsisi pois,

jos sinne uppoaisi? Mitä siellä suon syvyyksissä sitä

paitsi on? Onko sinne piilotettu jotain semmoista

mistä on haluttu päästä eroon?

Suo laittaa mielikuvituksen liikkeelle, se nostaa

voimakkaat tunteet pintaan. Jotkut inhoavat koko

paikkaa lapsuuden marjanpoimintaurakoiden takia.

Muistoissa kuuma avara suo ja paarmojen surina korvassa.

Minussakin on piilossa asioita, jotka olen tahtonut

työntää pois mielestä. Kuten suohon, varmasti minuunkin

mahtuu paljon kätkettyä ja salattua.

Yllättäen juttelen vanhan tuttavan kanssa. Hänen tapaamisensa

nostaa mielen syvyyksistä esille jotain,

jonka olin jo unohtanut. Vanhan tuttavan näkeminen

nostaa surua pintaan. Silloin kun tutustuin häneen,

olin uupunut. Ei ollut voimia harrastuksiin velvollisuuksien

lisäksi.

Minut yllättävät muinaiset väsymyksen tunteet,

jotka heräävät henkiin, kun näen vanhan tuttavan.

Kuitenkin katselen itseäni kuin jotain vierasta maisemaa.

Katselen itseäni ja reaktioitani etäämmältä matkan

päästä. Olen muuttunut vuosien saatossa. En ole

enää aivan sama kuin silloin. Katselen itseäni uteliaana

kuin suomaisemaa.

Tuo tuttava on painanut minuun oman merkkinsä

niin kuin metsäkauris sammaleeseen. Kuten kostea

sammal palautuu entiselleen ja siinä oleva sorkan kuva

katoaa, niin heikkenevät myös tuttavan jättämät

jäljet minussa.

Marja-Liisa Hyvärinen

lierinkangas@wippies.fi

Hyvä lukija, voit tarjota tälle palstalle ajatuksia elämästä

ja mietteitä arjen ja uskon saranakohdista osoitteena

Esse, Ikkunapaikka, PL 200, 02771 Espoo, s-posti: esse.

toimitus@kotimaa.fi, aiheeksi Ikkunapaikka. Kirjoituksen

pituus on 2 300 merkkiä välilyönteineen ja tekstit julkaistaan

mieluiten omalla nimellä.


16 esse ❘ 14.6.2012

Opaskolmikko valmiina palvelukseen

Kirkko-oppaan kesätyön jälkeen Jussipekka Jyväsjärvi aikoo suunnata soittamaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Maria Laakso ehtii kesän aikana vielä isoseksi rippileirille ja kuvaamaan kavereidensa kanssa

omaa elokuvaa. Christina Elgert valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin ja käy ratsastusleirillä.

Espoon tuomiokirkon ensimmäiset

tiekirkko-oppaat

odottavat innokkaina turistitulvia.

Teksti Elina Raunio

Kuva Karoliina Ek

Espoon tuomiokirkon ovi on

tiistai-iltapäivänä auki. Sisällä

tervehtii ystävällinen

nuori nainen, joka kysyy, voisiko

hän olla avuksi. Maria Laakso on

toista päivää kesätyössään. Kohta

18 vuotta täyttävä Maria löysi työn

netistä.

”Surffailin Lujakallion, Espoon

tuomiokirkkoseurakunnan nuorten

sivuilla etsimässä lisätietoa rippileiristä,

jolle olen menossa isoseksi.

Huomasin, että oppaita etsitään,

ja laitoin heti hakemuksen.”

Kesäkuun ajan Maria on oppaana

kahden työkaverinsa kanssa.

Jussipekka Jyväsjärvi, 19-vuotias

tuore ylioppilas, kuuli työmahdollisuudesta

nuoriso-ohjaajalta.

”Seurakunnan työt ovat tuttuja

ennestään. Olen ollut monilla rippileireillä

isosena ja tuntipalkkaisena

vahtimestarina Nupurissa.

Kiva että tämä työ järjestyi, olin etsiskellyt

kesätöitä jo pitkään”, Jussipekka

sanoo.

Kirkkonummelainen 17-vuotias

Christina Elgert sai vinkin äidiltään,

joka on töissä Espoon ruotsinkielisessä

seurakunnassa.

”Tämä kirkko ei ole minulle ennestään

tuttu, mutta meidät perehdytettiin

ja annettiin iso kasa luettavaa”,

Christina kertoo.

Pikavauhdilla töihin,

luppohetkiksi luettavaa

Espoon tuomiokirkon saaminen

tiekirkko-verkostoon jo täksi kesäksi

oli viime hetkeen asti epävarmaa.

Asian varmistuttua nuoret

oppaat työllistettiin nopealla

aikataululla.

”Meillä oli koulutusilta, jossa

nuorisotyönohjaaja Tarja Rae

kiersi kanssamme koko kirkon ja

esitteli paikat”, Jussipekka kertoo.

”Esimiehemme Harri Ahdesmäki

on myös vinkannut, että hiljaisempina

hetkinä on hyvä lukea

saamaamme materiaalipinoa.”

”Joku halusi tietää,

miksi Jeesus on rikki.”

Jussipekalle tuomiokirkko on

tuttu, ja se osoittautuu haastattelumme

lomassa hyödylliseksi.

Kirkkoon tulee tutustumaan pariskunta,

joka katsastaa tulevien

rippijuhlien paikkoja etukäteen.

Jussipekka osaa kertoa heille, missä

osassa kirkkoa sukulaisten on

ollut tapana istua. Pariskunta on

silminnähden tyytyväinen saamaansa

palveluun.

Uudet urut ja

seinämaalaukset

Nuoret oppaat ovat jo huomanneet,

mikä kävijöitä kiinnostaa.

”Ihmisiä kiinnostavat historia

ja tarinat, esimerkiksi se, miksi

keskiaikaisen kirkon hienot seinämaalaukset

olivat peitettyinä yli

sata vuotta”, sanoo Jussipekka.

”Joku halusi tietää, miksi Jeesus

on rikki”, Maria viittaa kovia kokeneeseen

krusifiksiin.

”Aika paljon tullaan varta vasten

katsomaan uusia urkuja”, sanoo

Christina, joka itse soittaa kirkon

pianoa rauhallisina hetkinä.

”Kotikirkossani olen saanut kokeilla

urkuja, täällä se ei varmaankaan

onnistuisi”, arvelee soittamista

harrastava neito.

Opaskolmikkoa yhdistää musikaalisuus.

Maria on jo ehtinyt laulamalla

kokeilla ja hyväksi havaita

tuomiokirkon akustiikan. Oman

määritelmänsä mukaan ”sympaattista

pseudokansanmusiikkia”

trionsa kanssa esittävä Jussipekka

hallitsee kosketin- ja kielisoittimia.

Kielitaitoa ja

palvelualttiutta

Tiekirkko-oppaat osaavat kertoa

kirkosta monilla kielillä.

”Ruotsi on äidinkieleni, joten se

ainakin menee sujuvasti”, Christina

hymyilee. ”Lisäksi puhun englantia

ja vähän saksaakin”.

Maria taitaa olla tyytyväinen,

että joukossa on ruotsinkielinen

työkaveri.

”Minulta ruotsi ei tule sitten

millään”, hän puuskahtaa. ”Sen sijaan

osaan espanjaa, englantia ja

saksaa”.

Jussipekka kertoo, että nuorten

ensimmäisenä työpäivänä kirkossa

kävi venäläisiä ja ranskalaisia turisteja.

”Harmi kyllä, heistä kukaan ei

puhunut englantia. Itselläni englanti

ja saksa ovat sujuvat, ruotsikin

menettelee”.

Kotimaiset ja kansainväliset

vieraat ovat tuomiokirkkoon tervetulleita.

”Parasta työssä olisi se, että kävijöitä

olisi koko ajan paljon. Meidän

tietojammekin saa testata”,

Christina sanoo.

”Bussillinen kiinalaisia olisi

hieno juttu”, Maria innostuu. ”Siinä

olisi meille haastetta.”

Jussipekka joutuu miettimään

hetken vastausta kysymykseen,

mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua.

”Kamalinta olisi, jos ullakolla

viheltelevä suntion aave ilmestyisi

näkösälle. Tai että kahvi loppuisi.”

Viileitä viivähdyksiä

Tiekirkko-verkostoa ylläpitää

Kirkkopalvelut ry. Suomessa

on lähes 300 tiekirkkoa, joihin

ohjaavat erityiset liikennemerkit

ja niissä on paikalla opas.

Espoossa on entuudestaan

kaksi tiekirkkoa; Tapiolan

kirkko ja Otaniemen kappeli.

Espoon tuomiokirkko on

ensimmäistä kesää tiekirkkona,

vaikka sen ovet ovat olleet

aiemminkin avoinna satunnaisille

kulkijoille. Kirkossa työskentelee

kesän aikana useita

oppaita, kukin neljä viikkoa

kerrallaan.

Espoon tuomiokirkko,

Kirkkopuisto 5, avoinna 12.

elokuuta saakka ma kello 11–18,

ti–su 10–18, oppaat paikalla 10.

elokuuta saakka arkisin 11–17.

Tapiolan kirkko, Kirkkopolku

6, avoinna 31. elokuuta

saakka ma–pe kello 8–21, la–su

8–17. Ei opasta.

Otaniemen kappeli, Jämeräntaival

8, avoinna 31. elokuuta

saakka arkisin kello 12–

17, jolloin myös opas paikalla.

Lisätietoa esitteistä ja netistä:

www.taivaallinentaukopaikka.fi.

More magazines by this user
Similar magazines