09.11.2014 Views

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

NUKKE-

TEATTERI 2/2011

Suomen Unima ry:n lehti

Union International de la Marionnette


2

Nukketeatteri 2/2011

NUKKETEATTERI 2/2011

TÄSSÄ NUMEROSSA

Sisällysluettelo 2

Pääkirjoitus 3

Jacques Trudeau vieraili Oulussa 4

Turun nukketeatterille oma kalenteri 5

Nukketeatteri Tukholmassa 6

Näyteikkuna suomalaiseen nukketeatteriin 10

Vierailu-uutisia 11

Orkestar Strada 12

Kirja-uutisia 13

Nukketeatteri Kepponen 14

Nukketeatteri Punahilkka 16

Kuklantida 2011 Petroskoissa 18

Nukketeatteri Olipa kerran... 20

Baltic Sea countries festival 22

NEECPA 26

TIP Fest 27

Mikromatathon 28

DOGVILLE Lappeenrannassa 30

Arvioita esityksistä: Teater Treff Tallinnassa 31

Arvioita esityksistä: Abduction of Europa 34

Arvioita esityksistä: Jos aistit, niin oivallat! 35

Kymmenen pientä nukettajaa. Testaa kuka olet! 36

Järjestösihteerin palsta: Johanna Uusiranta 39

Kuva: Juhani Joensuu, NT Punahilkka

Jacques Trudeau

UNIMAN PÄÄSIHTEERI

VIERAILI OULUSSA

SIVU 4

HARRASTAJAT

TAIPUVAT MONEEN

SIVU 14

Dockteaterverkstan: A Special Day at Larsson´s Storehouse.

TIP FEST TARJOILEE

HERKKUJA KAAMOKSEEN

SIVU 27

OLETKO VENKO

VAI EXPRESSO?

SIVU 36


Nukketeatteri 2/2011

3

PÄÄKIRJOITUS

8. MARRASKUUTA 2011

Oulu 2016: ihan mahdollista!

SUOMEN UNIMA RY

Puheenjohtaja:

Teija Muurinen

Varapuheenjohtaja:

Marja Susi

varajäsen: Pia Kalenius

Hallituksen jäsenet:

Kati-Aurora Kuuskoski

varajäsen: Roosa Halme

Riku Laakkonen

varajäsen: Aapo Repo

Timo Väntsi

varajäsen: Ilpo Mikkonen

Järjestösihteeri:

Johanna Uusiranta

Kansainvälisen UNIMAn

edustajisto:

Katriina Andrianov

Janne Kuustie

Kati-Aurora Kuuskoski

Oulu kaupunki, UNIMA ja Nukketeatteri Akseli Klonk ovat hakemassa vuoden 2016 suurtapahtumaa,

UNIMAn kongressia ja festivaalia. Toteutuessaan se toisi suomalaisen ja pohjoismaisen

nukketeatterin maailman valokiilaan. Ouluun virtaisi satoja nukketeatteripäättäjiä ja tuhansia

nukketeatterikatsojia ympäri maailmaa.

UNIMAn festivaalit ja kongressi ovat kuin nukketeatterialan olympialaiset. Järjestämisvuorosta

keskustellaan, kisataan, äänestetään ja joku ne lopulta aina saa. Maan tuntemattomuus

maailmanlaajuisessa nukketeatterikentässä ei ole este tapahtuman saamiselle. Kuka tiesi jotain

Kroatian nukketeatterista ennen kuin siellä pidettiin festivaali 2004? Sitä paitsi Suomi on

ollut aktiivinen UNIMA-jäsen jo kauan, ja suomalaisen nukketeatterin noste on kova maailmalla.

UNIMA-vaikuttajia on ollut jo useita vuosikymmeniä, ja yhteydet kentälle ovat kunnossa.

Pohjoismailla voi olla hyvä asema ensi kesänä Kiinassa, jossa päätetään vuoden 2016 tapahtumapaikka.

UNIMAn pääsihteeri Jacques Trudeau politikoi Oulussa käydessään viisaasti antamatta

liikoja lupauksia. Mutta myönteistä palautetta tuli: Oulu sopisi vallan mainiosti tapahtuman

pitopaikaksi. Se olisi myös ensimmäinen UNIMAn kongressi Pohjoismaissa, mikä on

vahva valtti.

Oululla voi olla äänestyksessä hyvä asema. Kilpakumppanit, Venäjä Jekaterinburg ja Espanjan

San Sebastian ovat jo tuttuja kongressipaikkoja tai ainakin -maita. Saattaa olla, että pohjoismainen

eksotiikka vetoaa äänestäjiin.

Pallo on nyt hakijoilla. Hakijatahojen on saatava sitoutettua kenttäväki tapahtuman taakse,

löydettävä rahoitus ja aloitettava suunnitelmat NYT. Vaikka tapahtumaan on vielä yli neljä

vuotta. Oulu 2016 on ihan mahdollinen!


Nukketeatteri on verraton harrastus. Tässä Nukketeatteri-lehdessä esitellään suomalaista harrastajanukketeatterikenttää.

Ammattilaiskentällä usein unohtuu, että Suomessa on lukuisa

määrä harrastuksenaan nukketeatteria tekeviä ryhmiä, joiden todellista lukua ei tiedä kukaan.

Ryhmillä on kunnianhimoa, intoa ja tekemisen meininkiä. Ja usein myös paikallinen,

innokas yleisö.

UNIMAn tehtäviin kuuluu myös harrastajakentän esilletuominen ja tukeminen. Miten se tapahtuisi

vielä paremmin? Omia festivaaleja, tiedotusta, koulutusta, ammattilaisapua. Ideoita

otetaan kernaasti vastaan.

Timo Väntsi

päätoimittaja

NUKKETEATTERI

nro 2/2011

ISSN-L 1799-0521

ISSN 1799-0521

Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Hallituskatu 7

PL 42

90015 Oulun kaupunki

www.unima.fi,

email: unimafinland@gmail.com

Painosmäärä 300 kpl

Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n

lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin

erikoistunut kulttuurilehti Suomessa.

Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien

liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Tilaushinta

20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun)

Seuraava numero

ilmestyy huhtikuussa 2012. Siihen tarkoitetut

materiaalit tulee toimittaa 1.3.2012 mennessä

osoitteeseen

nukketeatterilehti@gmail.com.

Toimitus

Päätoimittaja: Timo Väntsi

Toimituskunta: Johanna Uusiranta (tilaukset,

laskutus), Teija Muurinen.

Tämän numeron kirjoittajat: Johanna Latvala,

Anne Lihavainen, Kati-Aurora Kuuskoski,

Ilpo Mikkonen, Johanna Peltonen, Maiju

Tainio, Maiju Tawast.

Ilmoitushinnat:

1/1 sivu 400€

1/2 sivua 200€

1/4 sivua 100€

1/8 sivua 50€

Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen

unimafinland@gmail.com

Kannen kuva:

Orkestar Strada, kuva: Marko Tanninen

Painopaikka:

Painosalama Oy, Turku 2011


4

Nukketeatteri 2/2011

Jacques Trudeau (oik) Oulun Valveen aulakahvilassa suomalaisia nukketeatterin tekijöitä ja vaikuttajia: Pia Kalenius (vas.), Merja Pöyhönen,

Lotta Virtanen, Johanna Uusiranta, Bojan Baric, Timo Väntsi, Janne Kuustie ja Kati-Aurora Kuuskoski.

Pääsihteeri Jacques Trudeau vieraili Oulussa

Suomella on kaikki mahdollisuudet

kongressimaaksi 2016

UNIMAn pääsihteeri Jacques

Trudeau vieraili lokakuun lopulla

Oulussa tutustumassa kaupunkiin ja

suomalaiseen nukketeatteriin. Päätarkoitus

vierailulle luonnollisesti

oli tarkistaa, millaiset edellytykset

Oululla on järjestää maailmanlaajuinen

UNIMAn kongressi ja festivaali

vuonna 2016. Kaikki edellytykset

hyvälle tapahtumalle ovat

olemassa, totesi pääsihteeri.

Oulun kaupunki, Suomen UNIMA ja Nukketeatteri

Akseli Klonk ovat hakemassa vuoden

2016 UNIMAn kongressia ja festivaalia Ouluun.

Jättitapahtuma sijoittuisi kesä-heinäkuulle

2016, mikäli UNIMAn maiden edustajat

näin päättävät. Tulevasta tapahtumasta

päätetään, todennäköisesti äänestyksen jälkeen,

Kiinassa ensi kesänä, jolloin Chengdun

kongressiin kokoontuu 100-150 UNIMAn edustajaa

eri puolilta maailmaa.

Ehdolla vuoden 2016 tapahtumapaikaksi on

toki muitakin. Pisimpään tarjolla on ollut Venäjän

Jekaterinburg ja uusimpana ehdokkaana

Espanjan San Sebastian. Suomi jätti virallisen

hakemuksensa viime kesänä.

Pääsihteeri Jackues Trudeau kiertää kaikki

ehdokasmaat, ja Ouluun hänet toi Kesäaika

päättyy –teatteritapahtuma. Trudeau näki

esityksiä, Oulun kaupunkia ja ympäröivää

luontoa, kaupungin johtoa ja suomalaisia

nukketeatterin tekijöitä. Lauantaisena aamuna

Trudeau istahti aamukahville Suomen

UNIMAn hallituksen edustajien ja suomalaisen

nukketeatterikentän edustajien kanssa.

Trudeau vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä

ja kokemaansa. Hän totesi, että Oululla on

puitteidensa puolesta kaikki mahdollisuudet

soveltua tapahtuman pitopaikaksi. Esiintymispaikat

ovat lähellä toisiaan, majoituskapasiteettia

on riittävästi, ruokailumahdollisuuksien

kirjo on riittävän iso ja kaupunki

itsessään tarjoaa monenlaista virikettä.

- Kaupunki on tarpeeksi iso, mutta

myös tarpeeksi pieni. Ihmiset haluavat tavata

toisiaan ja olla yhdessä tällaisessa tapahtumassa.

Oulun pohjoinen asema olisi kansainväliselle

nukketeatterikansalle jotain uutta ja eksoottista.

Yötön yö ja pohjoismainen raikkaus

voivat olla vetovoimatekijöitä, jotka

saattaisivat saada kongressiedustajat äänestämään

Suomen puolesta. Trudeau muistutti,

että faktojen lisäksi päätökseen vaikuttavat

monet tunnekysymykset. Äänestäjät ovat

tuntevia ihmisiä, joihin voi vaikuttaa sellainenkin

seikka kuin ”tuollahan me ei olla aikaisemmin

käytykään”.

Oman näköinen

tiedotusmateriaali

Hakijakolmikon, Nukketeatteri Akseli Klonkin,

Suomen UNIMAn ja Oulun kaupungin on

syytä koota näyttävä paketti tietoa, suunnitelmia

tapahtuman järjestämiseksi ja kiinnostavaa

materiaalia ja ohjelmaa Kiinaan.

Jotkut hakijat (kuten Kiina vuonna 2008)

järjestävät jos jonkinlaista lobbausta, monenkirjavaa

materiaalia ja showta. Ne eivät

Trudeaun mielestä ole vastaus tapahtuman

saamiseen. Joskus voi riittää sekin, että on

oma itsensä ja tuottaa päättäjille asiallista,

itsensä näköistä tietoa ja materiaalia. Mutta

mieleen pitää jäädä! Hyvä videomateriaali

on tässä suureksi avuksi.

Trudeau painotti Oulun kaupungin virkamiesten

Kiinaan tuloa. Paikalle pitäisi saada kaupunginjohtaja,

apulaiskaupunginjohtaja,

kulttuurijohtaja tms. Pelkät Suomen UNIMA

kansainväliset edustajat eivät riitä.

Tärkeimpänä tietysti on raha. Rahoituspohja

on saatava selville. Trudeau toivoo, et-


Nukketeatteri 2/2011

5

tä kongressi ja festivaali eivät aiheuta isoa

lovea moneksi vuodeksi järjestäjien kukkaroon.

Näin kävi mm. Australian Perthille, joka

makseli laskuja monta vuotta tapahtuman

jälkeen.

Trudeau kehottaa sitouttamaan hankkeeseen

koko suomalaisen nukketeatterikentän ja

myös muut Pohjoismaat. Tapahtuma olisi ensimmäinen

laatuaan Pohjoismaissa, ja se olisi

oiva paikka esitellä pohjoismaista nukketeatteria.

Näin suurta tapahtumaa ei pystytä

järjestämään ilman suurta vapaaehtoisjoukkoa.

Työmyyriä saadaan, jos kaikki kokevat

tapahtuman omakseen.

Luvassa tiukka

äänestys

Suomalainen nukketeatteri on kansainvälistä

ja esiintyjät reissaavat koko ajan eri puolilla

maailmaa. Silti UNIMAn suurilla festivaaleilla

suomalaisesitykset ovat toistaiseksi

olleet hyvin harvinaisia vieraita. Se ei Trudeaun

mielestä ole haittaava tekijä. Olihan

kroatialainen nukketeatterikin melko tuntematonta,

ja silti Kroatian Rijeka sai vuoden

2004 suurtapahtuman järjestääkseen.

Vaikka Trudeau olikin vakuuttunut näkemästään,

ei hän pystynyt sanomaan, miten tulee

käymään ensi kesänä Kiinassa.

- Viimeksi Jekaterinburg hävisi viidellä

äänellä Chengdulle.

Kansainvälinen nukketeatterijärjestö UNI-

MA elää kaikkialla maailmassa uutta ja elinvoimaista

kautta. Uusi sukupolvi on astunut

esiin ja tarttunut ohjaksiin.

- UNIMAssa on nyt dynamiikkaa! sanoo

pääsihteeri Jacques Trudeau.

Timo Väntsi

Virtaako Valveeseen vuonna 2016 kansainvälistä

nukketeatterikansaa, sen päättävät UNIMAn edustajat

ensi kesänä Kiinassa.

Nämä kisaavat Oulun kanssa vuodesta 2016

San Sebastián, Espanja

San Sebastian Baskiksi Donostia) virallisesti Donostia-San Sebastián

on Guipúzcoan maakunnan pääkaupunki Baskimaan itsehallintoalueella

pohjois-Espanjassa. Asukkaita kaupungissa on noin

184 000. San Sebastián sijaitsee Biskajanlahden rannalla lähellä

Ranskan rajaa. Kaupungin maalauksellinen rantaviiva on tehnyt

siitä suositun lomakohteen.

San Sebastian on valittu vuoden 2016 Euroopan Kulttuuripääkaupungiksi,

joten luonnollisesti myös UNIMAn iso tapahtuma kiinnostaa

kovasti. San Sebastian tunnetaan mm vuosittaisista kansainvälisistä

elokuvajuhlista (San Sebastián International Film

Festival) ja jalkapallojoukkue Real Sociedadista.

Jekaterinburg, Venäjä

Jekaterinburg, aiemmin Sverdlovsk, sijaitsee Uralvuorten keskiosassa,

Aasian puoleisella vuoristotasangolla Toboliin laskevan

Isetin varrella. Jekaterinburg on Sverdlovskin alueen ja Uralin

federaatiopiirin hallintokeskus. Jekaterinburg oli vuonna 2007

asukasluvultaan (1,3 miljoonaa) Venäjän neljänneksi suurin kaupunki

Moskovan, Pietarin ja Novosibirskin jälkeen on ja maan

suurkaupungeista tiheimmin asuttu.

Jekaterinburg on Uralin alueen tärkeä kulttuuri- ja koulukaupunki:

teattereita, ooppera ja museoita. Se tunnetaan myös

rock-skenestään. Jekaterinburg melkein sai 2012 UNIMAn kongressin

viime äänestyksessä Perthissä, häviten vain joidenkin äänien

verran Chengdulle. Paine saada tapahtuma vuodelle 2016

on siis kova!

Turun nukketeatteritarjonta

löytyy nyt yhdestä osoitteesta

Turkulainen nukketeatteritarjonta on tunnetusti

ollut runsasta, mutta välillä vaikeasti

löydettävissä ja hajallaan eri esityspaikoissa.

Nyt tilanteeseen on tullut ainakin

tiedotuksen osalta parannusta.

Niina Lindroos, Puppet Studion jäsen ja

Teatteri SudenEnteen näyttelijä on perustanut

blogipohjaisen nukketeatterikalenterin,

johon kootaan Turun seudulla olevat nukketeatteriesitykset

ja nukketeatterivaikutteiset

tapahtumat, kuten nukketeatteriklubit,

keskusteluillat, työpajat, vierailut, näyttelyt

tai muut tapahtumat. Mukana kalenterissa

ovat myös draamateatteriesitykset,

joissa käytetään nukketeatterin keinoja.

Niina kokoaa tietoja omatoimisesti, mutta

paras tapa saada tieto sivuston toimittajalle

on lähettää tietoa suoraan Niinalle. Viestiin

toivotaan lyhyet tiedot esiintyjästä, esityksestä,

esityspaikasta ja –ajoista ja linkki

vaikka esiintyjän www-sivuille. Tiedot kannattaa

lähettää vähintään viikkoa ennen tapahtuma-ajankohtaa.

Tiedot blogin toimittajalle osoitteeseen

turku.puppets@gmail.com

Nukketeatterikalenteri löytyy osoitteesta

www.nukketeatteriturku.blogspot.com

Jee, vihdoinkin yhden osoitteen takana: turkulainen

nukketeatterikalenteri!


6

Nukketeatteri 2/2011

Marionetteatern 2011, Systern från havet, vasemmalla takana Helena Nilsson © Carl Thorborg

Tukholman nukketeatterin

laatulippu liehuu korkealla

teksti: Maiju Tawast

Tukholma on kulttuurikaupunki, jossa näkee korkeatasoista nukketeatteria mm.

Tittutin kotinäyttämöllä ja kaupunginteatterissa toimivassa Marionetteaternissa.

Teattereissa työskentelee usean polven ammattilaisia, joista vanhimmat ovat

aloittaneet uransa vuosikymmeniä sitten. Nuoren polven tekijät kouluttautuvat

työssä, sillä alan ammattikoulutusta ei Ruotsissa tällä hetkellä ole.

Kävin syyskuun alussa Tukholmassa tutustumassa

sikäläiseen nukketeatteriin ja tapaamassa

alan toimijoita. Heti saavuttuani

lentokentältä legendaarinen nukketeatterintekijä

Ing-Mari Tirén (s. 1934) vei minut

Marionetteaternin Kung Ubu

1964 © Beata Bergström / Marionetteaterns

arkiv

metrolla Tenstan monikulttuuriseen lähiöön

katsomaan ohjaamansa Nu är vi gorillor –

låssas vi (Ollaan leikisti gorilloja) läpimenoa

Konsthall-nimisessä kulttuuritilassa. Esitys

perustuu kuuluisan ruotsalaisen lastenkirjailija

Barbro Lindgrenin kirjaan, josta Ing-Mari

Tirén on sovittanut 2-6 -vuotiaille suunnatun

nukketeatteriesityksen. Tarina kertoo kahdesta

viidakosta seikkailevasta gorillasisaruksesta,

joiden kumppanuus on välillä koetteillakin.

Leikkisä ja lämminhenkinen esitys

oli taattua Tittut-laatua, Ing-Mari Tirénin

käsialaa: rauhallista ja selkokielistä sekä

nukettamisen, puheen, visuaalisuuden että

ohjauksen tasolla. Näyttämöllä esiintyivät

Karin Gillberg ja Sophia Segrell, joista jälkimmäinen

kuuluu Tittutin uuteen taiteelliseen

johtoon. Vuonna 1977 pohjoismaisen

lastenkulttuuribuumin aikoina perustettu

Tittut on lähes 35 vuoden ajan tuottanut

kymmeniä pienimmille katsojille suunnattuja

nukketeatteriesityksiä, jotka ovat vierailleet

useasti Suomessa puhumattakaan eri

puolilla maailmaa toteutuneista kiertueista

Aasiaa myöten.


Nukketeatteri 2/2011

7

Tittutilla

vuosittain 750 esitystä

Tittutilla on Södermalmin sympaattisessa

kaupunginosassa Lundagatanilla oma kotinäyttämö,

jonka katsomoon mahtuu noin 60

katsojaa. Teatteri on viime vuosina tehnyt

myös uusia aluevaltauksia, kuten Kuninkaallisen

oopperan kanssa tehdyn lastenoopperan

Gossen och kärleken till tre appelsiner

(Poika ja rakkaus kolmeen appelsiiniin, perustuu

italialaisen Carlo Gozzin teokseen).

Näytöksiä teatterilla on vuosittain peräti 750

(seitsemänsataaviisikymmentä), sillä Tittutilla

on neljäkin rinnakkaista pienimuotoista

esitystä päivittäin. Tämä ei kuitenkaan takaa

taloudellista turvallisuutta, koska Ruotsissakin

on meneillään lama, jonka nimissä

kulttuurimäärärahoja ja lasten toimintaan

suunnattuja varoja on rajusti supistettu. Tittut

miettiikin nyt uutta toimintastrategiaa,

joka ei kuitenkaan uhkaa teatterin taiteellista

skaalaa.

Kotinäyttämöllä näkemäni Pimpa – den lilla

hunden med röda prickar (Punapilkkuinen

Pimpa-koira) edusti korkeatasoista ja kekseliästä

varjoteatteria, jonka ohjaaja, italialainen

Fabrizio Montechhi maailmankuulusta

Teatro Gioco Vitasta on tehnyt Tittutin

kanssa yhteistyötä jo parinkymmenen vuoden

ajan. Liikkuville varjosermeille ja seinillekin

animoitiin värillisiä varjokuvia sekä

edestä että takaa. Heleä värimaailma ja musiikki

loivat kiehtovan kokonaisuuden, jossa

miimikon koulutuksen saanut nuori näyttelijäkaksikko

taituroi rytmisesti ja tarkkaan.

Ing-Mari Tirén, joka perusti Tittutin Eva

Perssonin kanssa, on pikkuhiljaa vetäytymässä

taustalle ikänsäkin (77-vee) takia,

mutta vaikuttaa edelleenkin sekä ohjaajana

että hallituksen jäsenenä.

Hänen nukketeatteriuransa alkoi jo yli 50

vuotta sitten, vastaperustetussa Marionetteaternissa

vuonna 1958. Ing-Mari työskenteli

siellä 19 vuoden ajan nukkenäyttelijänä

ja sai tehdä suuret roolit mm. näytelmässä

Kuningas Ubu, josta tuli vuonna 1964 modernin,

aikuisille suunnatun nukketeatterin läpimurtoteos

Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

Ajatus omasta, lapsille suunnatusta

nukketeatterista kypsyi Ing-Marilla vähitellen

ja hän heittäytyi vuonna 1977 itsenäiseksi

yrittäjäksi. Tittutista on vuosikymmenten

mittaan kasvanut hyvin arvostettu nukketeatteri,

jolla on eniten näytöksiä Ruotsin

lastenteatterikentällä. Ruotsalainen lastenkulttuurintuntija

ja -tutkija, teatterikriitikko

Margareta Sörenson on kirjoittanut Tittutin

30-vuotisjuhlakirjan En stor liten teater,

jossa hän analysoi teatterin kehitystä ja vaikutusta.

Kirja on toimitettu sekä ruotsiksi

että englanniksi, mikä mahdollistaa sen lukemisen

Suomessakin. Suosittelen. Teoksessa

sivutaan myös Marionetteaternin vaiheita

ja Michael Meschkeä, joka oli Ing-Mari Tirénin

oppi-isä.

Sagan som rymde © Pygméteatern

Nu är vi gorillor – låssas vi, vasemmalla Sophia Segrell ©Love Lannér


8

Nukketeatteri 2/2011

Marionetteatern

mullisti alaa 1960-luvulla

Nukketeatterialan toteemi ja ikoni Michael

Meschke(s. 1931 Danzigissa) perusti vuonna

1958 Tukholmaan uuden, modernin nukketeatterin,

jonka vaikutus on ollut erittäin merkittävä

sekä pohjoismaissa että maailman

mitassa. Meschke perehtyi nuoruusvuosinaan

1940-luvun lopulla Saksassa nukketeatteriin

Harro Siegelin johdolla. Nukketeatteriuransa

hän aloitti Ruotsissa vuonna 1953

perinteisillä keskieurooppalaisilla marioneteilla,

mutta ryhtyi 1960-luvun taitteessa

kehittämään perustamassaan Marionetteaternissa

avantgardistista, aikuisille suunnattua

nukketeatteria, jossa hän sovelsi täysin

uudenlaista nukketeatteriestetiikkaa ja

-tekniikkaa.

Vuonna 1964 tehty Kuningas Ubu oli uuden

esitystaiteen merkkiteos, jossa groteskien,

toppa-asuisten näyttelijöiden lisäksi käytettiin

kolmiulotteisia jättihahmoja litteiden

paperifiguurien rinnalla. Meschke ohjasi

Marionetteaternille lukuisia moderneja tulkintoja

mm. Euripideen, Aiskhyloksen, Danten,

Cervantesin sekä Büchnerin ja Brechtin

teksteistä.

1970-luvulla hän perehtyi aasialaiseen teatteriin,

joka vaikutti ratkaisevasti Meschken

koko teatterikäsitykseen. Hän sovelsi esityksiinsä

mm. bunrakuteatteria ja kutsui

Marionetteaterniin japanilaisia mestareita,

kuten Soji Kawakitan, joka työskenteli

pitkään Marionetteaternissa ja opetti taitojaan

edelleen. Meschke organisoi teatteriinsa

myös kisälli- ja stipendiaattijärjestelmän,

jonka turvin Marionetteaternissa työskenteli

lukuisia nuoria alalle ryhtyviä Latinalaisesta

Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta (mm.

Hannu Räisä 1990-luvun lopulla).

Kansainvälisellä kentällä Meschke on toiminut

hyvin aktiivisena tekijänä sekä kouluttajana

että järjestövaikuttajana. Hän

oli Kansainvälisen Uniman hallituksessa 22

vuotta ja Latinalaisen Amerikan komission

vetäjänä, vaikuttamassa voimallisesti maailman

nukketeattereiden verkostoitumiseen

ja kehittämiseen. Meschke on myös alan

tunnettu teoreetikko, joka on kirjoittanut

lukuisia kirjoja, kuten vuonna 1989 En estetik

för dockteater, Margareta Sörensonin

kanssa (englanniksi In Search of Aesthetics

for the Puppet Theatre 1992). Michael

Meschke on toiminut kouluttajana ympäri

maailmaa, 2000-luvun alusta lähtien erityisesti

Thaimaassa. Suomessa hän on opettanut

mm. 1980-luvulla Vaasan kansainvälisillä

nukketeatterifestivaaleilla ja Teatterikorkeakoulun

täydennyskoulutuskeskuksessa.

Vuosina 1994 - 97 Meschke toimi Turun nukketeatterilinjan

johtajana, jolloin koulutuksen

nimeksi tuli International Department

of Puppetry of Michael Meschke. Vuonna

1996 hän ohjasi Turkuun megaspektaakkelin

The Apocalypse Trial (Maailmanlopun viimeinen

oikeudenkäynti), joka kiersi maailmalla.

Ruotsiin hän sai oman nukketeatterikoulu-

Elisabeth Beijer-Meschke ja Michael Meschke Ateenassa 2010 © Meschken arkisto

tuksen vuosiksi 1997 - 2002, jolloin Dramatiska

Institutenissa opiskeli kansainvälinen

joukko tulevia nukketeatterintekijöitä mm.

Ruotsista ja Intiasta.

Viime kesänä Michael Meschke täytti kunnioitettavat

80 vuotta, jota juhlistettiin mm.

Islannissa Borgarnesin uudessa nukketeatterikeskuksessa

pidetyllä juhlanäyttelyllä.

Meschke asuu nykyisin sekä Pariisissa että

Tukholmassa ja keskittyy vaimonsa Elisabeth

Beijer-Meschken kanssa luomaan uutta nukketeatterimuseota,

joka purkautui Marionetteaternin

yhdistyttyä vuonna 2003 Stadsteaterniin.

Neljätuhatta (4000) nukkea,

varjofiguuria ja muuta esineistöä sekä kirjallista

materiaalia odottaa varastoituna tilaa

Teater- och Musikmuseetista (Sibyllegatan 4,

Tukholma), jossa tällä hetkellä on näytteillä

kuusi nukkevitriiniä ja dioraama John Bauernäytelmästä.

Sulautuminen

Stadsteaterniin

Marionettmuseet toimi 1980-luvulta lähtien

teatterin tiloissa Brunnsgatanilla, jossa suomalaisetkin

nukketeatterintekijät kävivät

pyhiinvaellusmatkoilla ja näkivät 1990-luvulla

mm. hienon tulkinnan Odysseuksesta. Esityksessä

näytteli nuori Helena Nilsson, josta

tuli vuonna 1999, teatterin 40. juhlavuotena

tapahtuneessa sukupolven vaihdossa Marionetteaternin

uusi johtaja. Marionetteatern

on ollut alusta lähtien myös tärkeä ja tunnettu

lastenteatteri, joka on tehnyt hienoja

produktioita, kuten Gösta Kjellinin Sagan om

havet 1980-luvun taitteessa.

Helena Nilsson (s. 1965) jatkaa nyt Stadsteaternin

yhteydessä toimivan Marionetteaternin

laadukasta perinnettä. Hän aloitti uransa

Marionetteaternissa vuonna 1980 Meschken

oppilaana ja kehittyi nopeasti taitavaksi

nukkenäyttelijäksi, joka on myös ohjannut

lukuisia esityksiä ja opettanut nukketeatteria

mm. Ruotsin teatterikorkeakoulussa ja

ulkomailla. Marionetteaternin johtajana hän

on toiminut jo 12 vuoden ajan ja luotsannut

teatterin yli vaikean siirtymävaiheen Stadsteaternin

tiloihin.

Tukholman kaupunginteatterissa hän on ohjannut

useita nukketeatteriesityksiä, joista

tuorein Systern från havet sai kantaesityk-


Nukketeatteri 2/2011

9

sensä helmikuussa 2011. Kirjailija Ulf Stark

kirjoitti Marionetteaternille näytelmän, joka

käsittelee suomalaisen sotalapsen elämää

Ruotsissa 1940-luvulla. Yli 60 000 lasta matkasi

meren yli nimilappu kaulassaan täysin

tuntemattomiin oloihin vieraaseen kulttuuriin.

Umpisuomalaisen lapsen ei ollut helppo

sopeutua vieraskieliseen perheeseen, jossa

omat lapset saattoivat hyljeksiä ”uutta sisartaan”.

Helena Nilsson on ohjannut viisaasti tarinan,

joka käsittelee pakolaisuutta, erilaisuutta

ja kaipuuta, välttäen suurta sentimentaalisuutta.

Lapsinuket, näyttelijät, miniatyyrihahmot

ja naamioteatterin keinot soljuivat

harmonisessa näyttämötyöskentelyssä puoliympyrän

muotoisella areenalla, jolla oli kaksi

pitkittäistasoa ja pari räsymattoa. Pelkistetty

visuaalisuus antoi tilaa monenlaisille

tunteille, jotka liikkuivat sekä aikuisten että

lasten välillä näyttämöllä ja katsomossa.

Monikulttuurinen lapsiyleisö suorastaan imi

pienen Sirkan tuntemuksia ja jännitti hänen

selviytymistään vieraalla maaperällä.

Yleisön joukossa näkyi myös isovanhempien

ikäisiä katsojia, joista jotkut ilmiselvästi olivat

Ruotsiin jääneitä sotalapsia. Näytelmän

päähenkilö Sirkka kuitenkin palasi Suomeen

ja tarinan loppu oli siinä suhteessa onnellinen.

Esityksen nuket oli tehnyt Anna Hallberg,

joka aloitti nukketeatteriuransa Marionetteaternissa

vuonna 1999. Helena Nilsson

on tehnyt nukketeatteriohjauksia myös muille

teattereille ja toimii Ruotsin Uniman puheenjohtajana.

Yhtään uutta, nuoren polven itsenäistä nukketeatteriryhmää

en Tukholmasta löytänyt,

eikä aikuisille suunnattua nukketeatteriakaan

ole näkyvissä tällä hetkellä. Vakinaista

nukketeatterikoulutusta ei Ruotsissa tällä

hetkellä ole, mikä heijastuu koko skeneen.

Ruotsin Unima toki pyrkii ammatillisen koulutuksen

uudelleen virittämiseen. Mutta toisaalta

Tittut ja Marionetteatern sekä muut

vakiintuneet ja avustuksia nauttivat nukketeatterit

pystyvät kiinnittämään talleihinsa

nuoremmankin polven tekijöitä. Näissä teattereissa

työskentelee usean polven nukketeatteriammattilaisia,

jotka pyrkivät pitämään

laatulippua korkealla..

Abellis Magiska Teaternin nukketeatteribussi © Abellis

Tukholmasta löytyy myös maineikas Pygméteatern,

joka viettää paraikaa 35-vuotisjuhliaan

kotinäyttämöllään Odenplanin tienoilla.

Vuonna 1976 perustettu teatteri on

vieraillut useasti Suomessa ja kiertää ahkerasti

maailmalla lapsille suunnatuilla esityksillään.

Juhlanäytelmänä on Sagan som rymde,

joka kertoo peikosta ja kolmesta pukista.

Södermalmin perukoilla toimii myös vuonna

1983 perustettu Teater Bambino, jonka kotinäyttämö

sijaitsee Leksaksmuseetissa (Leikkikalumuseo)

osoitteessa Tegelviksgatan 22.

Högdalenin esikaupungissa on toiminut vuonna

1979 perustettu Picknickteatern, Karl-

Erik ja Margareta Lindgrenin nukketeatteri,

joka on kiertänyt maita ja mantuja lapsille

suunnatuilla esityksillään. Nackassa majaileva

Abellis Magiska Teater, joka on perustettu

1983, esittää nukketeatteria bussissa,

joka on visiteerannut Suomessa useasti

jo 1980-luvulta lähtien, pari vuotta sitten

Oulussakin. Teatterin ohjelmistossa on mm.

marionettinäytelmä Syster Benragel, eteläafrikkalainen

kansansatu.

Pimpa – den lilla hunden

med röda prickan 2011

Tittutissa © Love Lannér


10

Nukketeatteri 2/2011

Kuuma Ankanpoikanen ja Sixfingers Theatre: Planeettojen välisistä

etäisyyksistä.

Kuva: Tiina Puranen

Kuva: Suvi Auvinen

Kuva: Antti-Juhani Manninen

Kurahousukirahvi: Purkki, purkki, purkki. Näyttelijät Annastiina Storm ja Maaria

Tuhkanen.

Rahtiteatteri: Muisto.

Näyteikkuna suomalaiseen

nukketeatteriin maaliskuussa Stoassa

Suomen Unima toteuttaa Bravo!

- lasten ja nuorten teatteritapahtuman

yhteydessä Suomalaisen Nukketeatterin

Näyteikkunan yhteistyössä

Nukketeatterikeskus Poijun,

Suomen Assitej ry:n ja kulttuurikeskus

Stoan kanssa. Tapahtuman

huipennus on 16.-18.3.2012 Kulttuurikeskus

Stoassa Helsingissä.

Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna

nostaa esiin tuoreita, kiinnostavia, ammatillisesti

korkeatasoisia nukketeatteriesityksiä

eri puolelta Suomea. Monipuolisessa ohjelmistossa

on esityksiä lapsille, nuorille ja

aikuisille sekä ikäihmisille.

Esitysten ohessa voi nauttia nukketeatterityöpajoista,

nukkenäyttelystä ja aulatapahtumasta,

joihin on vapaa pääsy. Aulatapahtuman

antia ovat nukenrakentajien

työnäytökset, nukkenäyttely, myyntikojut ja

infopisteet, joista saa lisätietoa suomalaisesta

nukketeatterista sekä eri nukketeattereiden

ohjelmistosta.

Tapahtumaan oli avoin teoshaku, josta UNI-

MAn hallitus teki lopulliset valinnat. Tapahtuma

kannattaa merkitä kalenteriin, joskin

lopullinen esitysaikataulu kannattaa tarkistaa

lähempänä tapahtumaa.

Alustava aikataulu:

pe 16.3. klo 17 AVAJAISET , Orkestar Strada

klo 18.30 Yhteenveto Planeettojen välisistä

etäisyyksistä (aikuisille) Nukketeatteri Kuuma

Ankanpoikanen & Sixfingers Theatre

la 17.3. klo 11 Mörön unisukat ( 0-6 -vuotiaille)

Nukketeatterikeskus Poiju

klo 12 Soita minulle, Kukka Kaalinen (3-103

-vuotiaille) Nukketeatteri Akseli Klonk

klo 13 -14 Itäkeskus: Orkestar Strada (katuteatteria)

klo 15 Jos aistit, niin oivallat (yli 13-vuotiaille/aikuisille)

Nukketeatteri Katputli & Rauhankasvatusinstituutti

klo 16 Sirkuksen poika (yli 3-vuotiaille) Nukketeatterikeskus

Poiju

su 18.3. klo 11 Purkki, purkki, purkki

(0-3-vuotiaille) Kurahousukirahvi

klo 12 Muisto (yli 3-v., erityisesti isovanhemmille

ja lapsille yhdessä) Rahtiteatteri

klo 13 -14 Itäkeskus Orkestar Strada

(katuteatteria)

klo 15 Likinäköinen prinsessa (yli 3-vuotiaille)

Nukketeatteri Kuuma ankanpoikanen

klo 16 Neito, Ritari ja Hangokas (yli 3-vuotiaille)

Kati-Aurora Kuuskoski.

Lisätietoja: www.stoa.fi


Nukketeatteri 2/2011

11

Neito, Ritari ja Hangokas

UNIMAn festivaaleille Chengduun

Oululaisen Kati-Aurora Kuuskosken perhoset

lentävät Kiinaan ensi kesänä!

PROtotyypit-ryhmän esitys Neito, Ritari

ja Hangokas (Three Butterflies) on ainoana

suomalaisena esityksenä valittu Kiinan

Chengdussa kesäkuussa 2012 pidettäville

UNIMAn kansainvälisille festivaaleille. Kongressi

ja festivaali pidetään joka neljäs vuosi,

ja jättitapahtuma kokoaa tuhansia nukketeatterikatsojia

ja satoja esityksiä.

Festivaalille oli avoin haku, ja lopulliset valinnat

julkistettiin 28. lokakuuta 2011. Ohjelman

mukaan Pohjoismaista on valittu vain

kaksi esitystä. PROtotyyppien lisäksi Kiinaan

lähtee Marionetteatern Tukholmasta.

Neito, Ritari ja Hangokas on sanaton esitys

vuodenkierrosta ja perhosten elinkaaren eri

vaiheista. Visuaalisuus ja nuket ovat Kati-Aurora

Kuuskosken käsialaa.

Chengdun festivaaleista lisätietoa:

www.unima2012.org

Kuva: Helena Pohjosmäki

Kati-Aurora Kuuskosken isot toukat mönkivät ensi kesänä Kiinan Chengdussa.

Poiju vierailee keväällä

Kansallisteatterissa

Nukketeatterikeskus Poiju on tehnyt päänavauksen

Suomen kansallisnäyttämölle.

Poiju vierailee Kansallisteatterin Willensaunassa

alkuvuodesta 2012 esityksellä Sirkuksen

poika. Kuuden esityksen sarja on osa

Kansallisteatterin Lasten Teatterikevättä.

Esiintyjänä on Ilpo Mikkonen Nukketeatteri

PikkuKulkurista, käsikirjoitus, ohjaus ja visualisointi

on Iida Vanttajan ja musiikin on tehnyt

Bojan Baric.

Sirkuksen maailmaan syntynyt Aukusti ei tahdo

isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä tapaan

ryhtyä tulennielijäksi, koska pelkää tulta.

Kasvamisen sijaan poika alkaa kutistua! Aukusti

etsii sinnikkäästi omaa paikkaansa klovnin,

leijonan ja muiden sirkuslaisten ystävällisellä,

mutta hyödyttömällä avustuksella.

Eräänä päivänä Aukusti kuulee äänen, joka

muuttaa kaiken… Monien hauskojen ja jännittävien

tapahtumien jälkeen Aukusti löytää

oman polkunsa ja saavuttaa lopulta

paikkansa sirkusyhteisössä. Sirkuksen poika

pohjautuu Max Bolliger’in lasten kuvakirjaan

Aukusti ja trumpetti.

Esityspäivät La 28.01 13:00, La 28.01 14:30,

La 04.02 13:00, La 04.02 14:30, La 11.02

13:00La 11.02 14:30

Lisätietoa ja lippuvaraukset

www.kansallisteatteri.fi

Kuva: Okko Oinonen

Sirkuksen poika on Nukketeatteri Pikkukulkurin Ilpo Mikkosen sooloesitys.

Nuket ja visualisointi: Iida Vanttaja.


12

Nukketeatteri 2/2011

Orkestar Strada

tuo yllättäviä kohtaamisia keskellä arkea

Orkestar Strada on nukke- ja naamiotaiteilija, kuvittaja Milla

Riskun ja tanssija koreografi Sanni Sihvolan toteuttama musiikillinen

katuteatteriperformanssi, jossa yhdistyvät naamioteatteri,

tanssi, sekä musisointi erilaisin rytmisoittimin ja haitarein.

Performanssin tarkoitus on luoda yllättäviä, iloisia kohtaamisia

ja outoa huumoria keskelle arkista kaupunkivilinää.

Orkestar Strada-esitykset koostuvat miimisesti

näytellyistä kohtauksista, musiikkinumeroista,

naamiohahmojen välisestä improvisaatiosta

sekä spontaaneista kohtaamisista

yleisön kanssa. Interaktiolla on keskeinen

rooli esityksen kehittäjänä ja eteenpäinviejänä.

Jokainen esiintyminen hioo esitystä

uuteen suuntaan.

Photo: Frits Weener

Orkestar Stradan rikkaus piilee sen improvisatorisessa

luonteessa, mahdollisuudessa

reagoida erilaisiin tilanteisiin. Tämän kaltainen

työskentely on myös haasteellista, sillä

näkyvyys naamion sisältä on hyvin rajoittunut.

Pitkän yhteistyön tuloksena Risku ja

Sihvola ovat onnistuneet kehittämään oman

ilmaisukielensä naamiohahmoilleen.

Orkestar Strada-esityksen rakenne on joustava

ja se muokkautuu mihin tahansa tilaan

ja paikkaan. Vuoden 2011 aikana duo

on esiintynyt mm. kevyen liikenteen väylän

avajaisissa Karhusaaressa, mittaillut kalatiskien

kaloja Hakaniemen kauppahallissa Helsingissä

ja soittanut rakkauslauluja jokilautta

Förillä Turussa osana Olohuone 306,4 m2

kaupunkitapahtumaa. Kohokohtana mainittakoon

esiintymiset Spoffin 2011 multi-art

festivaalilla Hollannin Amersfoortissa. Tuolloin

syntyi myös spontaani kohtaaminen toisen

katuteatteriryhmän kanssa, kun Orkestar

Strada hyppäsi liikkuvan performanssin,

minitaksi Delinuksen kyytiin.

Risku ja Sihvola ovat tehneet yhteistyötä

vuodesta 1997. Yhteinen ura alkoi Riskun

Punch and Judy-käsinukketeatteriesityksestä,

jossa Sihvola toimi yleisön sisäänheittäjänä

ja provokaattorina "Georgina the

bottler”-hahmossa.

Herra Strada minitaksi Delinus 3:ssa Spoffin 2011 festivaaleilla,


Nukketeatteri 2/2011

13

Sixfingers julkaisee

nykynukketeatterin opaskirjan

Photo: Marko Tanninen

Orkestar Stradan suuripäiset ja -silmäiset Hra

ja Rva Strada ovat Milla Riskun luomat uniikit

hahmot. Stradat ovat seikkailleet postikorteissa

ja syksyllä 2010 Helsingin Aleksanterinkadulle

maalatussa katumaalauksessa.

Yksi Orkestar Stradan ilmenemismuodoista

on kaitafilmielokuvia muistuttavien videofilmien

tuottaminen. Eri taidemuotojen vuorovaikutus

onkin olennaista ja rikastavaa Strada-konseptille.

Milla Risku

Filmejä ja lisätietoja:

www.orkestarstrada.com

Orkestar Strada / Facebook

Oskestra Strada esiintyy mm. Suomalaisen

Nukketeatterin Näyteikkunassa 16-

18.3.2012 Helsingissä

Photo: Frits Weener

Turkulainen Sixfingers Theatre julkaisee uuden

nukketeatterikirjan Turussa Mikromaraton

-festivaalin aikana 18. - 22. 11. 2011.

Keppi, porkkana ja musta laatikko – käyttäjän

opas nykynukketeatteriin -niminen teos

julkaistaan samalla sekä suomeksi että englanniksi.

Teoksen on kirjoittanut Ishmael Falke,

suomeksi kääntänyt Maiju Tainio ja kuvittanut

Johanna Latvala. Teoksen kustantaa

Sixfingers Theatre.

Ishmael Falke kertoo teoksen taustoista:

- Suomessa on kehittynyt viime vuosikymmenen

aikana laaja ja osaava nukketeatterin

tekijöiden yhteisö. Syynä on pääosin alan

ainutlaatuinen koulutus Turussa ja sen myötä

nukketeatterikentän avautuminen kansainväliselle

vuorovaikutukselle. Nykyään Suomi

on nukketeatterin tärkein pedagoginen keskus

Pohjoismaissa ja Baltiassa. Samalla suomalainen

yleisö on löytänyt uuden nukketeatterin

ja alan kasvu näkyy esitysten määrän

lisääntymisenä ympäri maata.

- Suomalainen nykynukketeatteri on hyvin

arvostettua myös ulkomailla ja suomalaisia

esityksiä nähdään usein kansainvälisillä teatterifestivaaleilla.

Myös ammattikirjallisuuden saralla näkyy

kasvu. Monien hiljaisten vuosien jälkeen on

parin vuoden sisällä ilmestynyt kaksi nukketeatteriin

liittyvää kirjaa. Nukketeatteri

suomalaisilla näyttämöillä (Peltonen & Tawast,

LIKE) käsittelee Suomen nukketeatterikentän

historiaa sadan vuoden aikana;

Nasty Puppet (Räisä, Johnny Kniga) keskittyy

teatterinukkeihin ja perinteisiin nukenrakennustekniikoihin.

Nykynukketeatteriin

ja sen käytäntöihin johdattavaa opetuskirjaa

ei vielä ole Suomessa julkaistu.

- Käytännönläheiselle alan opetusoppaalle

on nyt selkeä kysyntä. Keppi, porkkana

ja musta laatikko sisältää koulutuksessani

(mm. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian

nukketeatterilinjalla) ja nukketeatterityössä

oppimiani sekä itse kehittämiäni

uudenlaisia opetusmetodeja, harjoituksia ja

nukketeatterin historiaan ja teoriaan liittyviä

anekdootteja.

Kirja moniin

käyttötarkoituksiin

- Kiinnostus nukketeatteria kohtaan on viime

vuosina kasvanut ja uskon, että monet

taiteilijat haluavat hyödyntää nukketeatterin

tarjoamia näkökulmia sekä soveltaa sen

tekniikoita tai estetiikkaa omissa töissään.

Taidekentän lisäksi nukketeatterille löytyy

paljon käyttömahdollisuuksia esimerkiksi

kasvatuksessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Tavoitteeni on ollut, että kirja

auttaisi eri alojen ammattihenkilöitä löytämään

nukketeatterin käytännöistä työhänsä

uusia, mielekkäitä tekemisen tapoja ja näkökulmia,

Falke pohtii.

- Kirja toimii myös eräänlaisen dokumentaationa,

joka tiiviisti sisältää suomalaisessa

nukketeatteriyhteisössä viime vuosien aikana

kehittynyttä ammattitaitoa.

Keppi, porkkana ja musta laatikko – käyttäjän

opas nykynukketeatteriin -kirjan valmistumista

ovat tukeneet Majaoja-säätiö ja Alfred

Kordelinin säätiö.

Teosta voi tiedustella Sixfingers -teatterilta:

web@sixfingerstheatre.com

Kirsti Huuhkan nukeista

opaskirja

Rouva Strada soittamassa Oodia Amersfoortille

Spoffin 2011 festivaaleilla Hollannissa,

Paimiolaisen nukenrakentajan Kirsti Huuhkan

nukenrakennusohjeista ilmestyy opaskirja

helmikuussa 2012. HOKSNOKKA – Kirsti

Huuhkan nukenrakennusohjeita kertoo rakastetuimmista

Kirstin nukeista ymmärrettävästi

ja siten, että niitä voi rakentaa kaikenikäisten

nukenrakentajien kanssa. Kirjanen

sisältää runsaasti kuvia ja piirroksia. Samalla

HOKSNOKKA kertoo Huuhkan elämäntyöstä.

Kirjan ovat kooneet Teija Muurinen, Sari

Witting ja Timo Väntsi. Kirjaa ovat tukeneet

Suomen UNIMA ry ja Nukketeatterikeskus

Poiju. Avustuksia ovat antaneet Suomen

Kulttuurirahasto sekä Taiteen Keskustoimikunta.

Kirjan kustantaa taidekirjoihin erikoistunut

Draamatyö.

Kuva: Timo Väntsi

Tämä Kirsti Huuhkan karhu kiersi

Suomea Nukketeatteri Vihreän Omenan

Satulangat- näytelmässä.


14

Nukketeatteri 2/2011

Nukketeatteri Kepponen on tarttunut Juhani Ahon Lastuista tuttuun tarinaan Ensimmäinen onkeni. Lavalla nähdään nukkeja ja

varjoja.

Juhani Ahon 150-vuotisjuhla

innoitti Kepposta Iisalmessa

Istun junassa maaliskuussa 2011

aurinkoista perjantai aamua.

Hörpin termospullosta teetä ja

mussutan pullaa. Avaan läppärin

ja teen uuteen käsikirjoitukseeni

tarkennuksia. Kyseessä on Juhani

Ahon tekstiin pohjautuva näytelmä

Ensimmäinen onkeni. Olen menossa

Iisalmeen ensimmäistä kertaa moneen

vuoteen ja ihka ensimmäistä

kertaa tapaamaan Ongen tilanneita

kepposlaisia.

Nukketeatteri Kepponen on harrastajanukketeatteri,

jonka Iisalmen kaupunki on ottanut

siipiensä suojaan. Kepposelle on nimittäin

järjestynyt tila Iisalmen kaupungin

puolesta kulttuuritalon kellarista. Sinne on

10 toimintavuoden aikana rakennettu oma

pieni katsomo sekä näyttämö valoineen ja

äänentoistolaitteineen. Kepposlaiset ovat

syystäkin ylpeitä omasta sopestaan. Lisäksi

kaupunki tukee nukketeatterin toimintaa ostamalla

esityksiä päiväkotilapsille ja koululaisille.

2011 on Iisalmessa juhlavuosi, paikallisen

suuruuden, Juhani Ahon syntymästä kulunut

150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kepponen

sai tilauksen tehdä esityksen Juhani

Ahoon liittyen. Toiminnan naiset, kepposlaiset

ja erityisesti oikea rouva Kepponen eli

Lulu Saastamoinen, hakivat apurahoja projektiin

ja saivat. He halusivat valmistautua

juhlavuoteen huolella ja päättivät tilata käsikirjoituksen

ja ohjauksen esitykseen ulkopuoliselta

tekijältä. Ja näin minä astuin kuvaan

mukaan joulukuussa 2010. Sain puhelun

Lululta, joka on yksi Kepposen perustajista

ja edelleen koko teatterin kantava voima.

Aluksi ajatus Juhani Ahosta ja Lastuista tuntui

toivottoman tylsältä, mutta vähitellen

työ vei mukanaan ja käsikirjoitus syntyi kuin

itsestään. Lastuista valittiin teksti ”Ensimmäinen

onkeni” ja käsittelin sitä aika roimalla

kädellä lisäilemällä henkilöitä ja tapahtumia

säilyttäen kuitenkin alkuperäisen tekstin

kielen ja hengen. Ja huumoria piti tietysti

saada myös mukaan…

Kunnianhimoinen

ryhmä

Kepponen on monella tapaa erityinen harrastajaryhmä:

he käyttävät ammattiohjaajaa,

heillä on oma nukketeatteritila, talous

kunnossa, mutta heillä on myös ammattitutkinnon

suorittanut nukenrakentaja, Tarja

Puurunen. Joten lähtökohdat esityksen tekemiselle

ovat loistavat.

Ensimmäinen vierailuni Iisalmessa keväällä

2011 sujui siis iloisissa merkeissä. Kepposlaiset

olivat valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin

uuden ohjaajan kanssa reippaalla ja

ahkeralla mielellä. Heti ensimmäisestä tapaamisesta

alkaen oli selvää, että tämän porukan

kanssa tehdään ankarasti töitä ja rima

on korkealla, aikatauluissa pysytään ja

kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Mukaan

näyttämölle Lulun lisäksi oli houkuteltu paikallinen

perhepäivähoidon ohjaaja Marjatta

Miettinen, varsinainen harrastajateatterin

konkari ja monitoiminainen. Elokuussa harjoituksiin

tuli mukaan vielä kolmaskin näyt-


Nukketeatteri 2/2011

15

telijä Auli Matilainen, jonka käsissä sai elämän

monen lapsen suosikkihahmo pikkuinen,

vaaleanpunainen possu.

Sisko Kouvalainen puolestaan huolehti

Kepposen esityksissä teatteritekniikasta,

valoista ja äänistä. Ja hyvin huolehtikin.

Harjoitukset ja esitykset sujuvat huomattavasti

helpommin, kun on tekniikassa osaava

ja kunnianhimoinen ihminen.

Esityskertoja tulee tälle syksylle noin 20. Mikä

on tietysti hyvä saavutus pienillä resursseilla.

Nukketeatteri Kepponen on esimerkki

pienestä, omillaan sinnittelevästä harrastajateatterista,

joka jaksaa kunnianhimoisesti

kehittää toimintaansa vuodesta toiseen.

Kepponen on upealla tavalla lunastanut asemansa

Iisalmen kulttuurikentällä. Heidän

esityksiään odotetaan, sillä päiväkodeissa ja

kouluissa luotetaan Kepposen laatuun.

***

Nyt syksyllä 2011 istun taas junassa, mutta

tällä kertaa matkalla kotiinpäin Iisalmesta.

Ensi-ilta on takana ja mieli iloisena ja toisaalta

haikeana. Iso yhteinen työ on minun

kannaltani saatettu loppuun, mutta näytelmä

jatkaa nyt elämäänsä ilman minua.

teksti: Teija Muurinen

kuvat: Tarja Puurunen

Nukketeatteri Kepponen on pitkän linjan harrastajanukketeatteri, joka kehittää toimintaansa omissa

tiloissaan. Kuva harjoitustauolta, etualalla ohjaaja Teija Muurinen ja näyttelijät.

Harjoituksista elokuussa 2011: Lulu Saastamoinen (Lyydi-nukke), Marjatta Miettinen (Hanne-nukke) ja Auli Matilainen (possu).


16

Nukketeatteri 2/2011

Kuva: Juhani Joensuu

Satuteatteri Punahilkka on tarttunut esityksissään rohkeasti esineisiin ja nukkeihin jo 30 vuoden ajan. Kuva esityksestä

Kuningas Ubu.

Oviaukosta tämäkin alkoi

Punahilkka – 30 vuotta harrastajanukketeatteria Joensuussa

Satuteatteri Punahilkan toiminta

alkoi 1981 steinerpedagi Elli Kilpeläisen

kotona oviaukkoteatterina.

Ensimmäisenä satuna nähtiin Grimmin

satu ”Porkkanainen”. Monien

seuraavien esitysten pohjana käytettiin

kansansatuja ja kertojalle

rakennettiin niissä tärkeä osa. Ellin

lisäksi ryhmään kuului tuolloin viisi

nuorta naista – Arja Kilpeläinen,

Ritva Tykkyläinen, Kaisu Heikura,

Helena Lappalainen ja Raija Korhonen.

1983 Joensuun Nuorisoseura houkutteli Punahilkan

yhdistyksensä suojiin, jolloin esiintymisten

organisointi ja taloudelliset kysymykset

hieman helpottuivat. Myös oman

pikkuruisen harjoitustilan saaminen Joensuun

keskustasta parakkimaisesta nuorison

kokoontumistilasta helpotti harjoittelua..

Vuosina 1982-1988 teatteri esiintyi hoitolaitoksissa,

kirjastoissa, kouluissa, päiväkodeissa

ja erilaisissa lasten tapahtumissa.

Tammikuussa -87 tuli muutto Pekkalan kartanoon,

jonne silloinen kulttuurilautakunta

kunnosti paikallisille nukketeattereille

tilat. Tosin tilat olivat esiintymiseen melko

epäkäytännölliset. Kuitenkin viikoittaiset

sunnuntaiesitykset keräsivät pienen, mutta

vakiintuneen katsojakuntansa. Rekisteröityminen

yhdistykseksi samana vuonna mahdollisti

teatteri Punahilkalle erilaisten valtionja

kunnan avustusten hakemisen.

Joensuun kuuluisa

Nukketeatteritalo

Koska Joensuussa 1990-luvun alussa toimi

aktiivisesti kolme nukketeatteria – Punahilkan

lisäksi Teatteri Vunukka ja Teatteri

Kaamea Poksahdus – halusi kaupunki tukea

lastenkulttuuria avaamalla vuonna 1992 Joensuun

Nukketeatteritalon entiseen synnytyssairaalan

osastona toimineeseen puutaloon.

Siitä voidaankin katsoa alkaneeksi

nukketeattereiden ”kulta-aika” Joensuussa.

Ensi-iltoja, esityksiä, kursseja, koulutuksia,

kesänäyttelyitä sisältyi Nukketeatteritalon

toimintaan, vaikka vakituisia työntekijöitä

ei useinkaan ollut kuin kesäkuukausiksi.

Kaupunki tuki taloudellisesti nukketaloa

antamalla tilat käyttöön nimellistä korvausta

vastaan. Lipputuloista piti kaupungille

antaa vain 10 prosenttia. Lisäksi saimme

toimintaamme avustuksia. Kaikki muuttui

kuitenkin 1990-luvun loppupuolella, kun pieniltä

ryhmiltämme ruettiin vaatimaan vuokrien

ja sähkölaskujen maksamista vanhasta

talosta ja kaupungilta saamamme avustukset

menivät kokonaisuudessaan talon ylläpitoon.

Esitysten suunnitteluun ja tekemiseen

ei enää riittänyt tarpeeksi energiaa. Ongelmaksi

oli muodostunut myös pienen näyttämö-

ja katsomotilan tuottamattomuus, ja

niinpä talosta jouduttiin luopumaan vuonna

2003 joulukuussa. Joensuun kaupunki keskitti

tuolloin voimavaransa uuteen lasten Mukulakatuun,

jonne ensin rakennettiin puitteet

ja vasta sitten ruvettiin miettimään lapsille

suunnatun toiminnan sisältöä, eikä missään

vaiheessa oltu yhteydessä paikallisiin nukketeatterin

tekijöihin.

Parhaimmillaan 10 vuoden toimintavuotensa

aikana Joensuun Nukketeatteritalossa oli

toiminut 7 teatteriryhmää (Punahilkka, Vunukka,

Kaamea Poksahdus, Salainen Teatteri,

Vääräpyörä. Ramppi & Kuume, Fiasko) ja

lukuisat muut kokoonpanot olivat käyttäneet

taloa joko harjoitus- tai esiintymistilana lyhempiä

tai pitempiä jaksoja. Paikallisten

nukketeattereiden vapaaehtoinen, vuosia

jatkunut ”ilmainen” työ ei ollut saanut kaipaamaansa

arvostusta silloisen kaupungin

kulttuuritoimen silmissä.

Muutaman vuoden Nukketeatteritalosta lähdön

jälkeen Punahilkkakin sai harjoitella

koulujen jumppasaleissa, päiväkodissa, jäsentensä

kodeissa jne. kunnes vuonna 2006

Joensuuhun perustettavan Esittävän Taiteen


Nukketeatteri 2/2011

17

tila ry:n jäsenyyden kautta Joensuun Pakkahuone

tarjosi teatterillemme jälleen uuden

kodin eli säilytys-, harjoitus- ja esiintymistilan.

Viime vuosina olemme tehneet suomalaisvenäläisen

kulttuurifoorumin kautta yhteistyötä

mm. tuottamalla Venäjältä Vorkutan

Komin tasavallan kansallisen nukketeatterin

Maalliset Jumalat-esityksen Joensuuhun.

Petroskoin Nukketeatterista meillä on

ollut nukentekijä, lavastaja ja ohjaaja Kohti

aamunkoittoa-produktiossamme. Yhteistyö

itään päin on ollut luonnollista Venäjän rajan

läheisyydessä.

Punahilkkalaisia

ja Susinäyttämö

Hyppivän Prinsessan nuket hankittiin

Punahilkalle legendaarisesta

Obratsov-teatterista Moskovasta

ja kunnostettiin. Suoranainen kulttuuriteko

siis. Rooleissa oli Jaana

Palve-Karppanen, jonka isä Tuomas

Palve oli ollut juuri Obratsovin koulutuksessa

1950-luvulla Helsingissä

ollessaan esiintyjänä Suomalaisessa

Nukketeatterissa.

Punahilkan vahvuuksia ensimmäisten kahdenkymmenen

vuoden aikana ovat perustajamme

Ellin (-2003) lisäksi olleet oma nukentekijämme

Päivi Auvinen ja muusikot

Heikki Sivonen, Tapani Mustonen ja Aki Hietala

(vain muutamia mainitakseni). Päivin

muutettua Etelä-Suomeen, jäi Punahilkka

pitkäksi aikaa ilman nukentekijää. Se pisti

luovuuden koville ja niinpä muutamassa ensi-illassa

nähtiin näyteikkunoiden mallinukkeja

vartaloineen ja Moskovasta tai muualta

Venäjältä ostettuja nukkeja. Yhä edelleen

etsimme joukkoomme nukentekijöitä, mutta

akuutein tarve on saatu tyydytettyä yhteistyöllä

Petroskoin Nukketeatterin kanssa.

Myös pitkäaikaiset ohjaajamme nukketeatterin

ammattilaiset Marja-Liisa Lintunen ja

käsikirjoittaja/ohjaaja Juhani Joensuu olivat

tukipylväitämme koko 90-luvun, jolloin

he tinkimättömällä taiteellisella otteellaan

luotsasivat teatteriamme ahkerasti uusiin

ensi-iltoihin.

Vuonna 1996 Punahilkka oli tehnyt ensimmäisen

aikuisille suunnatun teatteriesityksensä

Kuningas Ubun Juhani Joensuun ohjauksessa

ja silloin oli pakko keksiä teatterillemme lisänimi

”Susinäyttämö”, etteivät lapsikatsojat

eksyisi aikuisten esityksiin. Vuonna 2004

voitimme Susinäyttämön aikuisille tarkoitetulla

Voi kun mie saisin-esityksellä sekä Kajaanin

runoviikolla ”Maakunnat kohtaavat”

pääpalkinnon että Heinolassa Itämeren kansainvälisillä

opettajien kulttuurikilpailuissa

3.sijan.

Välillä teatterimme on kärsinyt oikeiden ohjaajien

puutteesta – viimeksi vuosina 2003-

2009. Silloin tiimityönä tehdyt esitykset vaativat

sekä viitseliäisyyttä, itsehillintää ja

”kukin komentaa vuorollaan”-mentaliteettia.

Kuva: Siiriliina Riikonen.

Kohti aamunkoittoa -esityksessä (2010) Punahilkka teki yhteistyötä Petroskoin nukketeatterin kanssa. Esitys kertoo kahden

nuoren Lirimin ja Evgenian tapaamisesta rintamalinjojen välissä ja teksti on nuoren bosnialaistytön Mostarista. Nukettajana

Janne Puhakka.


18

Nukketeatteri 2/2011

Tulevaisuus -

edelleen kovaa työtä?

Kuva: Juhani Joensuu

Kuningas Ubu vuodelta 1999. Naamiot ja puvustus: Päivi Auvinen, kuvassa isä Ubuna

Raija Korhonen-(Pusa) ja äiti Ubuna Outi Kinnunen.

Kova työ avustushakemusten teossa palkittiin

vuonna 2010, kun avustusrahoilla saimme

palkattua ammattilaisen rajan takaa yhteistyöhön

kanssamme. Nuori Natalia Pakhomova

Petroskoin Nukketeatterista ohjasi meille

”Kohti aamunkoittoa” nukkenäytelmän, jonka

alkuperäinen idea ja teksti on tullut kirjoituskilpailun

kautta kaukaa Bosnia-Herzegovinasta,

Mostarista.

Koko projektin isä, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan

lastenkulttuurin läänintaiteilija

Jyrki Tamminen on myös rikastuttanut Joensuussa

nyt toiminnallaan Joensuun lastenkulttuurin

kenttää ja omalla asiantuntevuudellaan

avannut uusia väyliä nukketeatterille

myös muuhun taidekenttään.

Tällä hetkellä teatteri Punahilkka elää uutta

vaihetta. On tullut kenties uuden sukupolven

aika näyttää, mihin teatteri Punahilkkaa

viedään.

Tulevaisuus näyttää muutamien ”hengissä

riippumisvuosien” jälkeen valoisammalta

uusien jäsenten ja uusien projektien myötä.

Olemme saaneet viimeisen vuoden aikana

nauttia teatterin historian ensimmäisestä

palkatusta työntekijästä Janne Puhakasta ja

päässeet pitkälti hänen työpanoksensa ansiosta

toteuttamaan ensimmäisen ”ulkomaan

esiintymisemme” Venäjällä Petroskoissa Kuklantida-

nukketeatterifestivaaleilla kesällä

2011. Uusina kasvoina teatterimme 8-jäseniseen

joukkoomme ovat tulleet Jannen lisäksi

myös muusikko Riikka Jokela ja valomies

Maija Karppanen.

Punahilkkalaisista monet ovat kasvattajia

ja erityisryhmien ohjaajia, joten tunnemme

lasten maailman erityisen hyvin. Silti nukketeatterin

harrastaminen vapaa-ajalla on

haastavaa ja edelleen vuosien saatossa erityisesti

avustushakemusten tekeminen ja

määräajassa jättäminen on välillä äärimmäisen

työlästä ja rasittavaa. Myös ison porukan

harjoitusaikojen yhteensovittaminen tuntuu

joskus mahdottomalta urakalta.

Työtä on tehty paljon tähän pisteeseen pääsemiseksi

ja olisi sääli, jos perustajamme Elli

Kilpeläisen pyyteetön työ lastenkulttuurin

parhaaksi loppuisi.

Satuteatteri Punahilkka juhlii 30-vuotista

taivaltaan pikkujoulujuhlana Joensuun Pakkahuoneella

perjantaina 2.joulukuuta 2011

klo 19. Juhlassa punahilkkalaisten säveltämiä

lauluja, pieniä nukkekohtauksia, runoilua

ja muutama vierailijakin. Liput 10 € sisältävät

alkujuoman, ohjelman ja pientä

suolaista.

Punahilkkalaisten puolesta historiaa

muisteli Jaana Palve-Karppanen

punahilkkalainen vuodesta 1985

KUKLANTIDA 2011 PETROSKOISSA -

PUNAHILKKA tekojen ja tunteiden RAJALLA

Pieni kertomus kulttuurivaihdon avartavasta

kokemuksesta!

Satuteatteri Punahilkka lähti matkaan Venäjän

reissulleen Joensuun Pakkahuoneelta

isolla turistibussilla keskiviikkona 1.6.2011.

klo 15. Bussimme tavaratilassa olivat meidän

lavasteet ja tarpeistomme, itse nautimme

sisätiloissa tilan tunnusta, sillä matkustajia

kuskin lisäksi oli vain kahdeksan - enemmän

ja vähemmän Venäjällä matkanneita ja sitten

niitä neitseellisiä ensikertalaisia.

Rajalla Niiralassa olimme jo tunnin kuluttua.

Suomesta Venäjälle teatteriesitystä vietäessä

– kuten muussakin viennissä – tarvitaan väliaikainen

maastavientilupa – atakarnet. Sitä

varten lavasteemme, tarpeisto ja nuket oli

valokuvattu, mitattu, punnittu, numeroitu,

luetteloitu ja tullikooditettu. Venäjän rajalta

asioita tarkistettaessa oli vaadittu myös

toukkatarkastusta vanerisista lavasteistamme,

mutta keskustelun jälkeen vaatimuksista

oli luovuttu.

Suomen tullissa meni yllättävän kauan, sillä

olimme vuoden aikana vasta toinen porukka,

jolla oli vastaavanlainen teatterilavastus

tarkastettavana ja suomalaisten täytyi huolella

tutustua papereihin. Siinä vierähti ensimmäinen

tunti.

Venäjän tulli otti meidät hyvin kohteliaasti

vastaan, sillä meitä oli osattu odottaa.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan väki oli

ennalta ilmoittanut Venäjän rajalle tulostamme.

Olimme hyvin toiveikkaita rajan ylityksen

suhteen, sillä rajanylitykseen tarvittava

pohjatyö oli todella huolella. Lisäksi

Joensuusta asti tueksemme ja turvaksemme

oli saapunut venäjänkielen tulkki.

Aluksi näytti, että kaikki sujuisi yllättävän

mukavasti. Pikku hiljaa meidät vain

unohdettiin kiireisimpien rajanylittäjien

vuoksi. Myös työvuorojen vaihtuminen

saattoi osaltaan hidastaa asioidemme käsittelyä.

Useimpien tuntien hitaasti madellessa

ja iltahämärän jo koittaessa meiltä

pyydettiin muistitikkua,jolla kaikista

lavasteista,tarpeistosta ja nukeista löytyisi

tietoa. Jos meillä ei sitä olisi, venäläiset

rajamiehet itse rupeaisivat mittailemaan ja

valokuvailemaan meidän jo kerran valokuvaamamme

ja mittaamamme materiaalin.

Onneksi uusi terävä nuorivoimamme Janne

oli ”kaiken varalta” ottanut mukaansa muistitikkunsa,

jolla vaadittava tieto oli. Muistitikun

mukaanottamistakin oli rajalta kysytty

ja silloin vastaus oli ollut, ettei sitä tarvittaisi.

Aloimme jopa tahtomattamme viihtyä

raja-asemalla, vaikka aktiviteetteja, nähtävyyksiä

ja mukavuuksia ei liiemmin ollut.

10 tunnin tiukan odottamisen jälkeen saimme

luvan ylittää Venäjän rajan ja jatkaa

matkaamme Petroskoihin. Tunnelmat ohikiitävässä

kesäyössä, hiljentyvässä bussissamme

olivat epätodelliset. Matka määränpäähän

Petroskoihin kestäisi vielä viisi tuntia.

Nukkuneita ja ei-nukkuneita matkustajia oli

vastassa ohjaajamme Natalia, nukketeatterifestivaalien

tuottaja Leonid ja muutama

taksikuski. Puoli kuuden aikaan aamulla läksimme

majapaikkaamme entiselle pioneerileirikeskukselle.

Hotellitasoinen majatalo antoi puitteet

ja unet väsyneille matkaajille – toisille to-


Nukketeatteri 2/2011

19

sin vain kolmeksi tunniksi, sillä ensimmäinen

esiintyminen ja haastattelu oli sovittu

meille jo aamukymmeneksi. Siinä taksin takapenkillä

matkatessamme suunnittelimme

teatterimme esittelyn festivaalien avajaisiin,

mutta osittain kielitaidon puutteesta,

osittain ehkä ymmärtämyksemme vajavaisuudesta

olimmekin kymmenen jälkeen menossa

paikallisen television haastatteluun.

Ohjelma muuttui lennosta!

Karjalan Televisio kohteli meitä ystävällisesti

ja onneksi saimme lähetykseen mukaamme

läänintaiteilija Jyrkin, ohjaajamme Natalian

ja nukentekijämme Polinan. Kysymykset koskivat

esitystämme ja he halusivat etupäässä

tietää, miksi tulimme festivaaleille sota-aiheisella

nuorten näytelmällä. Myös muistojamme

viimeisestä maittemme välisestä sodasta

kysyttiin ja ainoana evakkokarjalaisten

jälkeläisenä sain siihen kysymykseen vastata.

Ohjelman lopuksi saimme yhdessä juontajien

kanssa tanssia nauhoitetussa tv-lähetyksessä

suomalaisille ja venäläisillekin niin

rakasta letkajenkkaa. Sotakysymyksen aiheuttamat

tunteet tulivat pintaan heti televisiorakennuksesta

ulospäästyämme ja itku

pääsi ja itku helpotti.

Matka jatkui ilman lepotaukoja Petroskoin

kansalliseen Nukketeatteriin, jossa iltapäivällä

alkoivat esityksemme rakentaminen ja

harjoittelu. Loput hyvin levänneistä punahilkkalaisista

(unta täydet viisi tuntia!) tulivat

suoraan majapaikastamme harjoituksiin.

Vaikeinta esityksen harjoittelemisessa olivat

tietenkin esiintymislavan uudet, erilaiset

mittasuhteet, valojen uudet asemoinnit

ja savu, jota ei ollut käytetty alkuperäisessä

esityksessämme.

Kello 19 alkoi ensimmäinen esitys. Heti esityksen

jälkeen tulivat taas uudet innokkaat

TV-haastattelijat. Nyt nuorempi esiintyjäpolvemme

sai tulla haastatelluiksi ja ihailtavan

upeasti englannin kieltä käyttäen he

Jaana Palve-Karppanen, Natalia Pakhomova ja Jyrki Tamminen kokeilevat ostamiaan nukkemekaniikkoja

illalla majapaikassa.

kertoivat näytelmästämme ja akustisesta

musiikistamme. Hyvä Janne ja Riikka!

Olimme vasta matkalla Petroskoihin saaneet

tietää, että molemmat sovitut esitykset olivatkin

samana päivänä, joten ensimmäisen

esityksen jälkeen Petroskoin nukketeatterin

tekniikan miehet purkivat todella rivakasti

lavasteemme, pakkasivat ne vielä rivakammin

teatterinsa pikkubussiin ja lähdimme

puoli yhdeksän aikoihin takaisin leirikeskukselle,

jonne festivaalijärjestäjät olivat sopineet

toisen esityksemme.

Kellon ollessa lähellä iltakymmentä esiinnyimme

tanssilavaa muistuttavassa tilassa

ohjaajan käskystä ilman valoja, ilman savua

ja ensimmäistä kertaa myös ilman maskeja.

Perheiden äidit ja isät ja leirillä olleet lapset

jaksoivat katsoa vajaan tunnin mittaisen

esityksen tarkkaavaisen kuuliaisesti. Päivän

työ oli alkanut aamu yhdeksältä ja kolmen

tunnin yöunilla jatkunut pitkälle yöhön.

Olimme väsyneitä,onnellisia ja olimme antaneet

kaikkemme!

Saimme seuraavana päivänä palautetta mm.

pietarilaiselta teatterikriitikolta ja pyyteetön

antautuminen lavalla ja erityisesti musiikin

monipuolinen mukanaolo saivat kiitosta.

Festivaalien kahtena seuraavana päivänä

saimme seurata lasten nukketeatteriesityksiä

eri puolilta Karjalaa ja Pietarista – kaikenkaikkiaan

kymmenkunta hyvin eritasoista

esitystä. Mielenkiintoista oli kasvattajina

myös seurata lasten työpajoja, joita vetivät

Natalia ja Leonid. Menetelmät vaihtelivat

vaativista tarkkaavaisuusharjoituksista fyysisiin

harjoitteisiin.

Matkallamme mukana ollut Aapo Repo saavutti

leirillä suuren suosion lasten keskuudessa

hauskalla pelle - ja matkalaukkuimproilullaan.

Takaisin Suomeen lähdimme sunnuntaiaamuna.

Olimme kokeneet venäläisten järjestäjien

– etenkin tekniikan poikien - tehokkaan

toiminnan, venäläislasten iloiset ilmeet ja

ikäisekseen kehittyneet lausunta- ja esiintymistaidot.

Olimme nauttineet meidän kunniaksemme

järjestetystä, yltäkylläisestä

jäähyväisateriasta ja vierasmaalaisiin kohdistuneesta

ylenpalttisesta mielenkiinnosta.

Venäjän rajallakin pääsimme kahdella tunnilla.

Eräs punahilkkalaisista nuorista totesi

jännittäneensä kohtuuttomasti rajalle ensimmäistä

kertaa tultaessa, mutta tämän

kaiken koettuansa tajunneensa, että tämä

kokemus on tarpeellinen ja että, miten hän

tällä matkalla oppi avaamaan silmät kaikelle

mielenkiintoiselle, mitä Venäjä tarjoaa.

Kiitämme Pohjois-Karjalan Taidetoimikuntaa

suuresta ponnistuksesta matkamme onnistumiseksi!

Ja kiitos kaikille mukanaolleille

mahtavasta reissusta!

Jaana Palve-Karppanen

Janne Puhakka Lirimnukkensa kanssa Kuklantidan leirillä iltanäytös klo 22.00


20

Nukketeatteri 2/2011

Onnea 30-vuotiaalle teatterille!

Nukketeatteri Olipa kerran.../

Dockteater Det Var en gång...

”Pahvikäärö kainalossa ja toisessa

kädessä laukku, niin minä kävelin

lasten luokse esiintymään”, muistelee

Teatterin äiti, Anja Pirttilahti

aikoja, jolloin Nukketeatteri Olipa

Kerran oli juuri perustettu.

Istun Anjan kotona ja kuuntelen ihaillen,

tuota sympaattista muistikonetta, kun hän

kertoo kokemuksistaan ja muistoistaan.

”Ilman teatteria elämä on haaleaa ja väritöntä,

teatteri on rakkauteni”, Pirttilahti sanoo.

Anja aloitti tarinan kertomisensa jo 13-vuotiaana,

kun hän piti pyhäkoulua lapsille.

Tuolloin vanhempi pyhäkoulunopettaja

opasti, kuinka tarinoita voi elävöittää nukeilla

ja kuinka nukkeja liikutellaan pöydän

päällä. Tarinat ja sadut ovat kulkeneet Anjan

mukana läpi elämän. Kirjastonhoitajana hän

piti lasten satutunteja. Harrastajanäyttelijänä

hän oli kolmekymmentä vuotta, hän oli

myös lausuja ja kun nukketeatteri valtasi sydämen

kokonaan, hän hyödynsi kaikkia noita

taitojaan oman teatterinsa estradilla.

Vaasan kesästä

vahvistusta

Vuonna 1976 Anja aloitti nukketeatterisatutunnit

Porvoon maalaiskunnan kirjastoissa.

Oman nukketeatterin perustamista tuki ja

vahvisti Vaasan kesäfestivaalit. Neljänä kesänä

Anja matkusti Vaasaan oppia ja innoitusta

samaan, hän matkusti sinne, koska

siellä sai jakaa tuon saman rakkauden muiden

kanssa. Porvoosta löytyi onneksi myös Irmeli

Holstein, joka innostui nukketeatterin

tekemisestä Anjan kanssa ja niin he aloittivat

yhteisen seikkailun. ”Täytyy olla kekseliäs

ja osata improvisoida,” sanoo Anja, kun

kysyn, minkälainen on hyvä työpari näyttämöllä.

Anja kertoo: ”Kun perustin oman teatterin

vuonna eräs porvoolainen sanoi, että sinun

teatterisi ei tule pysymään pitkään pystyssä,

mutta olipas väärässä.” Niin oli, sillä nyt

on takana 30 värikästä vuotta. Anjalla on ystäviä

Tsekeissä, Virossa, Venäjällä, Ruotsissa

ja ympäri Suomea. Tiivistä yhteistyötä on

tehty läpi noiden vuosien Viljandin nukketeatterin

sekä Petroskoin nukketeatterin kanssa.

Viljandin nukketeatterin johtaja Altmar

Loris on ohjannut heille monia näytelmiä ja

Rati, Riti Rallan ensi-ilta onnellisesti takana. Kuvassa: Anne Lihavainen (esityksen ohjaaja), Katriina Halonen, Arja Kuusimurto ja

Sanna Hemminki, joka sävelsi esityksen musiikin. Nuket ja lavastuksen rakensivat Leila Jaskanen ja Reija Mälkki.


Nukketeatteri 2/2011

21

Ehdota

Nukketeatteritekoa

vuodelle 2011

On jälleen aika etsiä vuoden 2011 Nukketeatteritekoa.

Onko joku vuoden aikana tapahtunut

jotain sellaista, mikä on vienyt nukketeatterin

asemaa eteenpäin?

Palkinto julkistetaan Suomalaisen Nukketeatterin

päivänä 11. helmikuuta 2012. Palkinto

jaetaan nyt neljättä kertaa. Aiemmin palkituiksi

ovat tulleet kirjastonhoitajat Kaija

Halme Lahdesta ja Leena Karjaranta Tampereelta,

Kati Andrianov kansainvälisen tutkimusseminaarin

järjestämisestä ja Satu Paavola

panoksestaan 3D –teatterituotannossa.

Ehdota nukketeatteriteko-palkinnon saajaa

perusteluineen Suomen UNIMAn hallitukselle

1.12.2011 mennessä osoitteeseen unimafinland@gmail.com

UNIMAn toimisto

muuttaa Helsinkiin

Teatteri on rakkauteni, sanoo Anja Pirttilahti, Olipa kerran... -nukketeatterin

perustaja ja Suomen UNIMAN kunniajäsen vuodesta 1999.

kaikista noista näytelmistä Punahilkka on se

kaikkein rakkain satu Anjalle.

”Kyllä minä lähtisin vieläkin kertomaan satuja

lapsille, jos vain pyydettäisiin. Olisi taas

mukava suunnitella ja valmistella satuhetkeä”

tuo 85- vuotias satutäti tuumaa iloiset,

siniset silmät vilkkuen.

Aluksi Nukketeatteri Olipa kerran... toimi

osana Porvoon kaupunginkirjaston lasten toimintaa,

mutta vuonna 1986 teatterille kannatusyhdis-

Ilman teatteria elämä on

haaleaa ja väritöntä...

tys, jotta

avustusten

hakeminen

helpottuisi.

Nyt yhdistyksessä

on noin

40 jäsentä ja heistä 7-8 henkeä osallistuu aktiivisesti

teatterin toimintaan näyttelijöinä,

nukentekijöinä, muusikkoina jne. Tällä hetkellä

ohjelmistossa on 7 näytelmää, joista

osa sekä suomeksi että ruotsiksi. Omaa näyttämöä

ei ole, ainoastaan harjoitus- ja varastotilat

osoitteessa Linnankoskenkatu 11. Viime

vuonna näytöksiä oli 30.

Nukketeatteri Olipa kerran on harrastajateatteri

eli esiintyjät eivät saa taloudellista

korvausta näytöksistä.”Mutta tämä ihana

harrastus vie ajatukset pois arjen huolista

ja murheista, siksi harjoituksiin on aina niin

mukava tulla” toteaa Katriina Halonen. Katriina

on toiminut teatterissa aktiivisesti jo

pitkään. Ja Katriinan mielestä keikoilla käyminen

tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Oma

auto toimii keikka-autona ja se pakataan

niin täyteen, että lavasteet kilpailevat tyhjästä

tilasta näyttelijöiden kanssa. Anja Kuusimurto,

teatterin uusi puheenjohtaja, hyppää

kuskin paikalle ja eteen päin mennään

ja nauru raikaa.

Nukketeatteri Olipa kerran…./Dockteatern

Det var en gång…. on todennäköisesti yksi pisimpään

yhtäjaksoisesti toimineista (harrastaja)nukketeattereista

Suomessa. Ja ainoa

molemmilla

ko-

timaisil-

la kielillä

toimiva!

Teatterin

aktiivit

jäsenet ovat hyvin kiinnostuneita kouluttautumaan

ja oppimaan lisää. Niinpä he

pyrkivät käyttämään, aina kun vain on mahdollista,

ammattiohjaajia, - lavastajia-, -nukentekijöitä

ja -muusikoita uusissa tuotannoissaan.

Nukketeatteri juhlisti 30. toimintavuottaan

syyskuussa viikonloppuna 9.-11.9. Tuolloin

uusi näytelmä, Elsa Beskoviin satuun pohjautuva

Rati, Riti ja Ralla, sai ensi-iltansa

Kulttuuritalo Grandissa, Porvoossa. Viikonloppuna

esiiintyi myös Viljandin nukketeatteri

näytelmällään Karupoeg Puhh ( Nalle

Puh) sekä Hanna Hietala näytelmällään Talven

Taika.

Anne Lihavainen

Suomen UNIMAn toimisto siirtyy ensi talven

aikana Oulusta Helsinkiin. UNIMAn hallitus

päätti, että toimistolle vuorataan työpiste

Nukketeatterikeskus Poijun yhteydestä.

Helsinkiin siirtoon painoivat yhteistyökuviot

muiden teatteriorganisaatioiden kanssa.

Mm. lastenteatterin maailmaanlaajuinen

järjestö Assitej työskentelee myös Poijun tiloissa.

Tilat tarjoavat muutakin synergiaetuja,

mm. toimistopalveluja ja työyhteisön

UNIMAn työntekijälle.

Suomen UNIMAn toimisto on toiminut viimeksi

pääkaupunkiseudulla, kun se toimi Nukketeatteri

Vihreän Omenan tiloissa 1990-luvulla.

Ennen Ouluun siirtoa toimisto ja arkisto

olivat Tampereella Mukamaksen tiloissa.

Mansi Stycz Suomen

Teatterit ry:n

hallituksessa

Tamperelaisen Teatteri Mukamaksen johtaja

Mansi Stycz vaikuttaa Suomen Teatterit ry:n

hallituksessa. Suomen Teatterit ry:n korkein

päättävä elin on vuosikokous, johon jäsenteatterit

ovat kokonsa mukaan oikeutettuja

lähettämään 1-3 edustajaa. Vuosikokous valitsee

Suomen Teatterit ry:n kymmenenjäsenisen

hallituksen ja puheenjohtajan.

Puheenjohtajana toimii Lasse Eskonen ja varapuheenjohtajana

Tuula Öhman. Jäseninä

Styczin lisäksi ovat Jussi Helminen (Espoon

Kaupunginteatteri), Ilkka Laasonen (Kotkan

Kaupunginteatteri), Pasi Laukka (Oulun

kaupungin kulttuuriltk jäsen), Harri Natunen

(Rauman Kaupunginteatteri), Esa Perttu

(Seinäjoen Kaupunginteatterin hall pj.),

Maarit Pyökäri (Lahden Kaupunginteatteri)

ja Johan Storgård (Svenska Teatern).


22

Nukketeatteri 2/2011

Lenin meets Kasper.

Matkalla maatuskojen maassa 24.-26.6.2011

XII Baltic Sea Countries Puppet

Theatre Festival ja Xth Jubilee Festival Kykart

Perjantai

Juhannusaatto oli helteinen ja tyypilliseen

tapaansa ruuhkainen. Yli kahden tunnin jonotuksen

jälkeen selviydyin ulos laivasta ja

tullin läpi. Pietarilaisten satamavirkailijoiden

vähyydestä päättelin, että heille tuli

suurena yllätyksenä, että laituriin ankkuroi

perjantaisen aikataulunsa mukaisesti M/S

Princess Maria täynnä turisteja. Odottelua

helpottamaan oli paikalle sentään järjestetty

viihdykettä. Jazzahtava viisihenkinen orkesteri

töräytteli säveliä matelevan jonon

iloksi.

Satamasta tungeksin bussiin, jonka kyydissä

pääsin Iisakin kirkolle. Valtaisaa rakennusta

aikani pällisteltyäni suuntasin Pietarin

pääkadulle, Nevsky Prospectille. Kuljettuani

pari kilometriä ja ylitettyäni muutamia lukuisista

Nevan sivukanavista, päädyin Näyttelijöiden

talolle. Jyhkeän rakennuksen uumenissa

sijaitsi mm. jo kymmenettä kertaa

järjestettävän KYKART teatteritapahtuman

hermokeskus.

Hermot tuntuivatkin olevan hieman kireällä,

kun ilmeettömän ovimiehen ja kielimuurin

takaa lopulta löysin festivaalihenkilökuntaa.

Vuokseni oli hälytetty lähes tulkoon interpol,

koska ”olin kadonnut”. Eihän yksin matkaava

suomalaisnainen voi omin nokkinensa selviytyä

Pietarissa satamasta festivaalipaikalle.

Olin toki etukäteen kysynyt sähköpostitse

festivaalin monitoiminaiselta Maria Naimarkilta,

että tuleeko joku kenties minua vastaan

satamaan, mutta en ollut saanut vastausta.

Paitsi nyt. Tästä lähin olin ”se, jota

odotettiin turhaan satamassa monta tuntia”.

Mutkikkaan alun jälkeen minut ohjattiin Nevsky

Prospectin lähellä sijaitsevaan kotoisaan

hotelliin. Hotellipiipahduksen jälkeen

pääsin vihdoin uppoutumaan matkani varsinaiseen

ohjelmaan eli festivaalin tarjontaan.

Esityspaikkoja oli kahdeksan ja ne sijaitsivat

pitkin poikin Pietaria. Metroa ei kannattanut

käyttää, sillä asemat eivät juurikaan

osuneet esityspaikkojen liepeille. Kieltä taitamattomana

en tohtinut koittaa onneani

muunkaan paikallisliikenteen kiemuraisessa

verkostossa. Vikkelät jalat ja hyvä kartta

auttoivat löytämään ja ehtimään perille,

melkein aina.

Ensimmäinen näkemäni esitys oli maineikkaan

puolalaisen Bialostockin Nukketeatterin

Soldier. Tähän päivään saakka olin luullut

(neljä kuukautta), että tämä H.C.Andersenin

Tinasotilaasta tyylikkäästi versioitu esineteatteriesitys

oli aikuisille suunnattu. Mutta

niinpä tuossa katalookissa seisoo, että lapsille.

Jopas nyt.

Melankolisen näytelmän keskiössä oli mieskirjailija,

joka kamppaili itsensä ja vastustelevan

tekstinsä kanssa. Kirjailijapolo haki

tukea luomisen tuskaan muusastaan, joka


Nukketeatteri 2/2011

23

esityksen alussa oli vinoraamisen taulun

näyttävä naishahmo. Taulun muusa muuttui

lihaksi ja vereksi astuessaan kehyksistä ulos.

Ihastuttava ja yllättävä veto.

Muusa ei jaksanut pysytellä pelkkänä objektina,

vaan ryhtyi todenteolla nostamaan

tuskaisen kynäilijän mielialaa antamalla hänelle

syntymäpäivälahjan. Kas vain, mitäpä

laatikosta löytyi? Liuta tinasotamiehiä, joista

yksi oli kelvoton rampa. Näyttämöllä esitettiin

kahta tarinaa, yksijalkaisen Tinasotilaan

satua sekä kirjailijan ja taikavoimia

omaavan muusan yhteenkietoutuvaa kohtaloa.

Pariskunnan puolankielinen puhetulva ei

minulle auennut, mutta sen huomasin, että

toistolla oli iso rooli käsikirjoituksessa.

Kokonaisuudessaan esitys oli tyylikäs ja taidokas.

En ihmettele, että näyttelijä Artur

Dwuilit on palkittu kirjailijan roolistaan. Sen

verran antaumuksella hän rooliinsa sukelsi.

Pelkistetty lavastus sekä mielenkiintoinen

musiikkimaailma tukivat mielikuvaa kirjailijan

sisäisestä kamppailusta. Olisin kuitenkin

kaivannut synkähköön tunnelmaan ilonpilkahduksia.

Keikistelevä ja itsepäinen muusa

ei saanut kevennettyä ilmapiiriä tarpeeksi.

Tinasotamiehen maailmasta siirtyin kolmen

korttelin päähän seuraamaan liettualaisen

Kaunasin Valtionnukketeatterin esitystä

Greeny Greeny Tiny Apple. Näyttämön alkunäkymä

lupasi paljon, monimetrisiä puukeppejä

veistoksellisissa rykelmissä ja katosta

laskeutuvia punaisia omenoita. Valitettavasti

siinä olikin näytöksen tyylikkäin osuus.

Kahden miehen ja yhden naisnäyttelijän kuljettama

tarina ”Omenapojan” kasvusta aikuiseksi

ja lopulta vanhukseksi eteni kovin

verkkaisesti. Esityksessä oli harmillisen moni

asia ”vähän sinne päin”.

Trion äänenkäyttö oli epätasaista. Ainoa hyvin

kuulunut osuus oli kyseenalainen playback-laulanta.

Nukkevisualisoinnissa oli

selkeä idea. Päähahmo, Omenapoika, oli

tyynyyn liitetty iso omenapää, jota liikuteltiin

keppien varassa. Pojan vanhetessa omena

muuttui vihreästä punaiseksi ja lopuksi

kurttuiseksi ompuksi. Ajatus oli hyvä, mutta

hahmoa olisi pitänyt tyylitellä rohkeammin.

Iso omena toljottavine ihmisen silmineen aiheutti

vähän karmivan olon. Fiilistä ei yhtään

parantanut eräs nuken versioista, joka

oli ilmetty E.T. Lisäksi nukettajamies hakeutui

itse valoon jättäen nuken varjoon. Ohjaajalla

olisi vielä hommia.

Juhannusaaton viimeinen esitys oli hämmentävä.

Yleisö saapui paikalle upeissa juhlatamineissa

ja kukkapuskien kera. Ajattelin,

että ohhoh, kylläpä nukketeatteri on täällä

Nevan suistossa arvossaan. Ihmettelin toki,

etten nähnyt ketään tuttuja katsomossa...

Selvisihän totuus esityksen edetessä. Olin

väärässä paikassa. Osoite oli oikea, mutta

ovi väärä. Myöhemmin opin, että etuoven sijasta

minun olisi pitänyt osata luikahtaa pimeään

porttikongiin, josta lautapitkospuita

pitkin reitti vei oikealle ovelle, nukketeatterin

maailmaan.

Noloissani ja kurnivin vatsoin hipsin draamateatterin

ensi-illasta väliajalla pois kohti

Näyttelijöiden taloa, jossa festivaalivieraille

tarjottiin illallinen. Ruokapöydän ääreen

kerääntyi lukuisia tuttuja nukketeatterilaisia

ympäri Eurooppaa. Voi sitä jälleennäkemisen

riemua.

Lauantai

Seuraavan päivän teatteriannin aloitti Theater

der Nacht Saksasta. Ruth Brockhausen

esitti soolona pikkuisen Häwelmann pojan

seikkailumatkan. Lavalle asteli pullea satuhahmo,

jonka samettisen viitan kätköistä

paljastui Häwelmannin makuuhuone. Ennen

nukkumaan menoa uneton poika joutui yllättäen

seikkailuun. Satuhahmon tassutellessa

ympäri, vaihtui lavastus näppärästi uudeksi

kerta kerran jälkeen. Monitahoisen retkensä

jälkeen Häwelmann palasi uupuneena kotipetiin

ja vaipui tuhisten oikeaan uneen.

Esitys oli todella viehättävä ja rautaisella

ammattitaidolla tehty. Näyttelijä hoiti kaiken

itse, kuten äänitekniikan asuunsa kiinnitetyllä

kaukosäätimellä. Välillä joku lukuisista

pikku tarpeistoelementeistä oli häviksissä

päällepuetun lavasteen kätköissä, mutta se

ei menoa haitannut. Ihastuttava ja intiimitunnelmainen

esitys lapsille...ja meille kaikille.

Saksalaisesta mielikuvitusmaailmasta siirryin

sujuvasti Venäjän kautta Afrikkaan. Pietarin

Teatteriakatemiasta valmistuvat näyttelijät

vetäisivät raikkaan ja vauhdikkaan Barmaley

esityksen. Tarinassa tuhmat lapset Vanja ja

Tanja niskuroivat ja keppostelevat minkä ehtivät.

Tästä hyvästä he joutuivat Afrikkaan,

jonka viidakoissa heitä vainosi Barmaley

mörkö. Vanja ja Tanja kohtasivat tyypillisempiäkin

viidakon asukkeja, kuten elefantteja,

myrkkykäärmeitä ja apinoita. Kiperistä tilanteista

lapsia pelastamaan saapuu pahvisella

helikopterillaan hyväsydäminen tohtori Aibolit.

Ja kuten asiaan kuuluu, lopuksi Vanja

ja Tanja pääsivät palaamaan turvallisesti kotiinsa,

kiltimpinä kuin koskaan.

Esitys oli rakennettu yksinkertaisista elementeistä.

Koko näyttämöaukon peitti voimapaperiseinä,

johon näyttelijät vimmaisella

vauhdilla sutivat hahmoja tarinan

edetessä. Välillä olentoja leikattiin irti paperista

ja nuketettiin moninaisin tavoin. Lisäksi

hahmoja projisoitiin paperille. Maalia

räiskyi, paperia kului ja reipasta meininkiä

säesti afrikkalaishenkinen jytke. Näennäisen

sekasotkun ja metakan piti koossa tarkkaakin

tarkempi ohjaus ja näyttelijöiden yhteispeli.

Nautittavaa ja keventävää katsottavaa.

Seuraava esitys kuljetti katsojat Tuhannen

ja yhden yön satujen itämaihin. Tai yritti

kuljettaa. Kyseessä oli venäläinen Novokusnetskin

valtionnukketeatteri Skaz ja heidän

näytelmänsä Scheherazade and Aladdin.

Hämmennyin heti lavastuksen nähtyäni. Basaarimaista

tunnelmaa sotki inka-tyyppiset

pylväät ja egyptiläiset ruukut. Hässäkän

Pietarin Taideakatemia: Barmaley (kuva esitteestä).

Nukkeja nämäkin: Maatuskoja Pietarin kaduilla. (kuva: Kati-Aurora Kuuskoski)


24

Nukketeatteri 2/2011

Big Puppet Theatren

aula täyttyi nukketeatterin

ystävistä.

kruunasi iso aurinkovarjo, joka oli peitetty

erivärisillä rypytetyillä kankailla. Esityksen

ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia

tyynyllä istuva kertojaeukko jaaritteli niitä

näitä. Katsomossa silmäluomet painoivat ja

raukeat haukotukset lisääntyivät. Jotenkin

tarinassa päästiin eteenpäin kolmen näyttelijän

voimin ja pikku Aladdin aloitti taipaleensa

hedelmävarkaana päätyen tavoitellun

prinsessan puolisoksi lampun hengen avittamana.

Kohtausten vaihdot hoidettiin ”näköesteeksi”

lasketulla aurinkovarjolla, jota

pyöritettiin hitaasti ja kauan, ilmeisesti tarkoituksena

hypnotisoida katsojat lopullisesti.

Lampun henki ansaitsee pisteen aivan hervottomasta

ulkomuodostaan ja gestiikastaan.

Miesnäyttelijä oli vetäissyt yläkehonsa

peitoksi pitkäkyntiset kädet, lihaksikkaan

rintakehän ja kasvoilleen tuimailmeisen kokonaamion.

Koska puhuminen oli mahdotonta,

teksti tuli nauhalta ja Henki ilmaisi itseään

hytkymällä, toisinaan eri aikaan nauhan

kanssa. Huhhuh. Nukkejakin lavalla nähtiin,

mutta valitettavasti vain seurueen naisnäyttelijä

osasi pitää parikymmensenttistä prinsessaa

ja Aladdinia elossa.

Esityksen päätyttyä herätin olkaani vasten

uinuvan Unima-edustajan. Kiiruhdimme samaisen

herran kanssa Näyttelijöiden talolle,

jossa juhannuslauantain ratoksi järjestettiin

Baltic-Nordic tapaaminen. Kolme ja

puolituntiseksi venyvään kokoukseen osallistui

Uniman edustajia kymmenestä maasta

sekä Kykart festivaalin johtoporras. Kokouksen

puheenjohtajana toimi Tanskan Uniman

puheenjohtaja Hans Hartvich-Madsen ja sihteerinä

Saksan Uniman varapuheenjohtaja

Ruth Brockhausen. Protokollaan kuuluen

kukin esitteli ensin itsensä ja oman maansa

nukketeatteritilanteen. Itse edustin ainoana

suomalaisena maatamme. Jaoin muille osallistujille

uusimman Nukketeatteri-lehtemme

sekä kaksisivuisen tiivistelmän Suomen

Unimasta. Monet maat ihmettelivät Suomen

nukketeatterikentän vitaalisuutta ja Uniman

jäsenmäärää, joka on esimerkiksi sama kuin

Ruotsissa ja tuplasti enemmän kuin Tanskassa.

Pienistä avustuksistamme huolimatta

Suomen Unima on saanut aikaiseksi uskomattomalla

talkoohengellä useita festivaaleja ja

ylläpidettyä tätäkin lehteä ilman päätoimittajan

palkkiota.

Toki muissakin maissa tapahtuu paljon. Eritoten

Viro on kunnostautunut kaikenlaisen

yhteistyön airueena. Tallinnaan on avattu

hiljattain innovatiivinen nukketeatterimuseo,

johon kannattaa tutustua. Kateellisena

kuuntelin Viron Uniman puheenjohtajan

Vahur Kellerin selostusta ensi vuonna 60-v

täyttävän Viron valtionnukketeatterin (Eesti

Nuku- ja Noorsooteatri) elinvoimaisuudesta.

75 vakinaista työntekijää kuulostaa ihmeelliseltä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että

Nukuteaterin tuoreimmat näyttelijät ovat

hakeneet oppinsa Suomesta, Turun taideakatemian

nukketeatterilinjalta. Vastaavan

tason koulutusta ei Pohjoismaista tai Virosta

saa.

Googleen tulossa

nukketeatterikartasto

Kati-Aurora Nevan rannoilla (kuvaHans

Hartvich-Madsen)

Kokouksen toisena aiheena oli The Road of

Puppetry. Parin vuoden ajan on Saksan Ruthin

johdolla suunniteltu Googlemaps karttaohjelmaan

pohjautuvaa Nukketeatterin

polkua. Kansainvälisestä rahoituksesta riippuen,

The Road of Puppetry aukeaa matkaajien

käyttöön ensi keväänä. Aluksi sivuston

on tarkoitus esitellä kootusti Euroopan nukketeattereita,

laajentuen mahdollisuuksien

mukaan koko maailman kattavaksi nukketeatterikartaksi.

Ruth esitteli karttapohjan, jolle oli kerätty

Saksan nukketeattereita. Näpsäyttämällä

vaikkapa Hampuria, ilmestyi näyttöön kaikki

kyseisen kaupungin nukketeatterit. Todella

hyvältä näytti. Seuraava työ onkin koota

Suomesta dataa sivustolle. Toivon antoisaa

yhteistyötä alamme taitajien kanssa, kunhan

ryhdymme keruutoimiin.

Kolmantena kokouksen asialistassa oli The

Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival

organisaation selkeyttäminen. Tähän saakka

kokoukset ovat olleet aika epämuodollisia, ja

osa kokoustajista halusi organisaatioon ryhtiä,

kuten festivaalille oman logon.

Kokouksen päätti seuraavan festivaalipaikan

valinta. Kuten ennakkoon arvuuttelinkin,

tapahtuman sai Viro, jolla oli jo suunnitelmat

selvät. The Baltic Sea Countries Puppet

Theatre Festival sulautettaisiin Tallinn Treff

-tapahtumaan kesällä 2012. Toisena ehdokkaana

oli Suomen Oulu. Alustavasti Nukketeatteri

Akseli Klonk valittiin vuoden 2013

festivaalin järjestäjäksi.

Sunnuntai

Sunnuntaina Kykart festivaalin vieraille tarjottiin

parituntinen kanavaristeily. Festivaalin

supernainen Maria Naimark selosti näkymiä

ja Pietarin historiaa sekä venäjäksi että

englanniksi. Talvipalatsia ja muita ihmeellisiä

nähtävyyksiä silmäillessä sai aavistuksen

Tsaarinajan loistosta.

Nevan aaltojen jälkeen palasimme nukke-


Nukketeatteri 2/2011

25

teatterin lumoon. Suomessakin vieraillut

Ruslan Kudashov (mm. Potudan) oli tehnyt

loistavaa jälkeä vastuuopettajana Pietarin

teatteriakatemian valmistuvan vuosikurssin

kanssa. Sanaton 12 Month or Travel in a

Circle marssitti pyörivälle lavalle 15 monitaitoista

näyttelijää. Tuli, Maa, Vesi ja Ilma

-hahmot esittelivät vuorollaan videoprojisoinnin

avulla seuraavan horoskooppimerkin.

12 erilaista sirkusmaista ja kekseliästä episodia

seurasi rytmikkäästi toisiaan, välillä riehakkaana,

välillä herkistellen. Vaikka idea

oli perin yksinkertainen, piti se otteessa

alusta loppuun. Koskaan ei voinut aavistaa,

miten ja millä tekniikalla seuraava merkki

luotaisiin eläväksi. Oli varjokuvaa, pöytänukkeja,

mekaanisia hahmoja, marionetteja,

kalojen uppopallo-ottelua, rullaluisteleva

härkä, voimailijarapu... Suuren luokan

teatteria ja hyvää viihdettä.

Ennen lähtöäni ehdin nähdä vielä pätkän

toisesta opiskelijoiden näytöksestä (Pietarin

Teatteriakatemia, vastuuopettaja

T.Stavisskaya). Alku vaikutti perinteiseltä

pöytänukketeatterilta. Lavasteena oli talo,

jossa hassut nukkehahmot elelivät. Valitettavasti

esitys alkoi niin myöhässä, että jouduin

lähtemään kesken pois.

Itämeren maiden edustajien tapaaminen: Nina, Ruth, Vahur, Ruta. Selät kameraan Gustav, Hans ja Vilmantas.

(kuva: Kati-Aurora Kuuskoski)

Laukku hotellilta ja kyyti satamaan. Kuski

jaksoi muistuttaa, kuinka hän oli odottanut

minua satamassa perjantaina...ja taas yritin

puhdistaa mainettani. Hyvässä hengessä

erottiin ja pääsin hämmästyksekseni M/S

Princess Marian uumeniin varsin sujuvasti.

Kesäinen matka on poikinut hyviä asioita.

Vahur Kellerin johdolla The Baltic Sea Countries

Puppet Theatre Festival on saanut logon,

uuden nimen ja kodin. Tallinnan Nukukeskukseen

on syksyn aikana syntynyt The

Northern and Eastern European Centre for

Puppet Arts. Yhteisöt ja teatterit voivat hakea

NEECPA:n jäsenyyttä, kuten Suomen

Unima on jo tehnyt. NEECPA:n ensimmäinen

kokous pidetään Tallinnassa marraskuussa.

Suomesta kokoukseen matkaavat allekirjoittaneet

lisäksi Ilpo Mikkonen Nukketeatterikeskus

Poijusta ja Johanna Peltonen Matkalaukkuteatterista.

Toivottavasti NEECPA:n

hallituksesta lohkeaa paikka Suomellekin.

Kati-Aurora Kuuskoski

Suomen Uniman hallituksen jäsen ja kansainvälinen

edustaja

NEECPAn perustamiskokouksesta 7.11.2011

raportti seuraavalla sivulla

Charmantti hotelli, ikkunassa Hans Hartvich-Madsen.


26

Nukketeatteri 2/2011

NEECPA

perustettiin Tallinnassa

The Northern and Eastern European

Centre for Puppet Arts

Kolmisenkymmentä alamme edustajaa

kokoontui Nuku-keskuksen

Ovaalisaliin NEECPAn starttikokoukseen

7.11.2011. NEECPAn ideana on

toimia joustavana yhteistyöareenana

nukketeattereille ja alan

organisaatioille. NEECPAn kautta

tiedotetaan yhteistyökumppaneiden

tapahtumista, kuten festivaaleista.

Tavoitteena on myös helpottaa kontaktien

syntymistä ja ylläpitoa ja toimia eräänlaisena

”työnvälitystoimistona”. Yhteistyökuvioita

on jo syntynyt, kuten Norjan, Slovenian

ja Hollannin välinen nukketeatteriproduktio.

NEECPAn perustamiskokouksessa kotimaatamme

edustivat Kati-Aurora Kuuskoski (Unima),

Ilpo Mikkonen (Nukketeatterikeskus

Poiju) ja Johanna Peltonen (Matkalaukkuteatteri).

Vastasyntyneen järjestön kymmenhenkiseen

hallitukseen valittiin Suomesta peräti kaksi

henkilöä, Ilpo Mikkonen ja Kati-Aurora Kuuskoski.

Vetovastuun NEECPAsta ottaa Viron

Vahur Keller.

Miksi

NEECPA?

Kansainvälisen Uniman organisaatio on kokonsa

takia melko jähmeä ja päätösten teko

saattaa venyä ja paukkua. Esimerkiksi nukketeatterin

suurteosta (WEPA World Encyclopedia

of Puppet Arts) väännettiin julkaisumuotoon

15 vuotta...

NEECPAn toiminta pyritään pitämään dynaamisena

ilman monimutkaisia byrokraattisia

kiemuroita. Järjestön jäsenteatterit ja -ryhmät

ovat myös itse vastuussa tiedotuksesta

ja NEECPAn aktiivisena pitämisestä. Erona

Unimaan on lisäksi se, että NEECPAssa ei ole

henkilöjäseniä.

NEECPAn päämaja sijaitsee Tallinnan Nukukeskuksessa.

Keskukseen ryhdytään kokoamaan

nukketeatterin arkistoa, jonne jäsenteatterit

voivat esimerkiksi lähettää

esitysvideoitaan. NEECPAlle on tulossa omat

kotisivut, jonne luonnollisesti kaikki jäsenryhmät

voivat linkittää tapahtumatietojaan,

kuten ensi-iltoja ja nukketeatterikursseja.

NEECPAn uusi logo ja osallistuvien maiden liput.

NEECPAlla on tällä hetkellä 15 jäsentä. Jäsenhakemuksia

voi pyytää Tallinnasta: annika@nuku.ee

Kokouksessa vuosijäsenmaksuksi äänestettiin

Ilpo Mikkosen ehdottama 20 euroa. Koska

NEECPA halutaan pitää joustavana yhteisönä,

jäsenmäärä ei saa nousta liian korkeaksi.

Siksi kannattaa hakea jäsenyyttä mahdollisimman

pian, jos haluaa varmistaa kyytiin

mahtumisen. Jäsenyydestä päättää NEECPAn

hallitus.

Suomen troikka on NEECPAsta innoissaan!

Ensiaskelten perusteella vauhtia tulee riittämään!

Kati-Aurora Kuuskoski

Johanna Peltonen

Ilpo Mikkonen

Kuvat: Kati-Aurora Kuuskoski

NEECPA sai juhlallisen alun Tallinnassa,

jossa pidettiin uuden organisaation

perustava kokous 7.11.2011.


Nukketeatteri 2/2011

27

The Turku International

Puppetry Festival – TIP-Fest

Circolando Theatren Paisagens em Trânsito tulee Portugalista.

TIP Fest kutsuu Turkuun

Taas on aika juhlia!

Toista kertaa järjestettävä nukketeatterijuhla

TIP Fest tarjoilee 18-

22. marraskuuta koti- ja ulkomaista

nukketeatteria, ja esittelee huiman

kattauksen turkulaista nukketeatteria.

Erikoisvieraana on Esa Pakarinen

JR:n luoma TV-hahmo Hapsiainen,

joka astuu live-yleisön eteen

ensimmäistä kertaa.

Nukketeatterijuhla TIP-Fest (Turku International

Puppetry Festival) on Turussa toimivien

nukketeatterin ammattilaisten yhteisponnistus,

johon oman loisteensa tuovat

kansainväliset alan huiput. Ohjelma koostuu

sekä lapsille että aikuisille suunnatuista visuaalisen

teatterin esityksistä, työpajoista, seminaareista,

nukkenäyttelyistä sekä avajaisjuhlasta

ja päätösklubista.

TIP-Fest lennättää Turkuun nukketeatterin

mestareita Venäjältä (Viktor Antonov, Hand

Made Theatre), Ruotsista (Dockteaterverkstan),

USA:sta (Sandglass Theatre: Eric Bass),

Portugalista (Circolando Theatre), Saksasta

(Uta Gebert) ja Liettuasta. Six Fingers

Theatren mikroteatterifestivaali Mikromarathon

yllättää yleisön eri puolilla kaupunkia

koko TIP-Festin ajan. Sen tiimoilta ensiiltansa

saa myös TIP-Connectionin tuottama

ainutlaatuinen kulttuuritapahtuma STILL/LI-

FE - around 12 worlds in 1 hour.

TIP-Festin pääjärjestäjänä toimii TIP-Connection

ry (Turku International Puppetry

Connection ry) yhteistyössä useiden turkulaistahojen

kanssa. TIP-Festin ytimessä kuhisee

koko Turun hurmaava nukketeatterikenttä:

HOX Company, Kuuma Ankanpoikanen,

Marionettiteatteri Mundo, Rahtiteatteri, Six

Fingers Theatre, Taiga-Matto, Teatteri Sude-

Napatanssija Viktor Antonovin esityksestä

Circus on String.

nenne, Teatteri Vanaja, TIP-Connection sekä

Turun Taideakatemian nukketeatterilinja.

Muualta Suomesta juhlayleisöä tulevat viihdyttämään

mm. Akseli Klonk Oulusta, Vekkulikettu

Tampereelta sekä Kalteva Company

ja Teatteri Metamorfoosi Helsingistä. TIP-

Festin erikoisvieraana nähdään ikimuistoinen,

aito Hapsiainen, joka hyppää televisiosta

teatterinäyttämölle ensimmäistä kertaa

elämässään!

Esityspaikkoina toimivat mm. Seikkailupuisto,

TEHDAS Teatteri, Nukketeatteritalo Mundo,

Aboa Vetus & Ars Nova ja Fortuna-kortteli.

The TIP-Fest (Turku International

Puppetry Festival), held for the second

time in 2011, is a combined effort of

Turku-based puppetry professionals and

international top names. The programme

includes pieces of visual theatre aimed

at both children and adults, along

with workshops, seminars, puppet exhibitions,

opening celebrations and a final

club. The aim of the event is to bring

people of all ages together for a warm

moment in the middle of the dark, cold

November.

TIP-Fest brings masters of puppetry to

Turku from all corners of the world: Russia

(Viktor

Antonov, Hand Made Theatre), Sweden

(Dockteaterverkstan), the United States

(Sandglass Theatre: Eric Bass), Portugal

(Circolando Theatre), Germany (Uta Gebert)

and Lithuania. Mikromarathon, a

festival of micro theatre by the Six Fingers

Theatre, is ready to surprise viewers

all over the town throughout the

festival. TIP-Connection’s unique cultural

event STILL/LIFE – Around 12 Worlds

in 1 Hour will be performed for the first

time: in this performance puppeteers

from Turku animate models created by

12 young stage designers from Lithuania.

The main organizing body of the festival

is the TIP-Connection, working in cooperation

with various Turku-based partners.

The puppetry department of the

Turku Arts Academy is the only school in

the Nordic countries that trains puppetry

professionals, and the programme

has helped to establish numerous active

groups and a vivid scene of visual theatre

in the town.

At the center of TIP-Fest is the lively

puppetry scene of Turku: HOX Company,

Kuuma

Ankanpoikanen, Marionettiteatteri Mundo,

Rahtiteatteri, Six Fingers Theatre,

Taiga-Matto, Teatteri Sudenenne, Teatteri

Vanaja, TIP-Connection and students

of the Arts Academy puppetry department.

In 2011 the TIP-Fest will be organized

from November 18th to the 22th. Venues

include the Turku Adventure Park,

Theatre TEHDAS, Puppetry House Mundo,

the Aboa Vetus & Ars Nova museum

and the Fortuna Quarter.

www.tip-connection.fi

www.turku2011.fi


28 Nukketeatteri 2/2011

Parhaat palat tarjolla yhdessä paketissa

Mikromaraton -festivaalilla

Koko vuoden 2011 kestänyt Mikropatia!

-festivaali huipentuu

Mikromaratoniin, joka järjestetään

Turussa 18.-22 marraskuuta, rinnatusten

Tip Festin kanssa. Mikropatia

on ollut Sixfingers Teatterin ainutlaatuinen

mikroteatterikokeilu,

joka on tuonut pieniä esityksiä

yllättäviin paikkoihin ympäri kaupunkia.

Mikropatian esityksiä on nähty verotoimistossa

ja kirkon portailla, liikennemerkeissä

ja vesilätäköissä, kahviloissa ja klubeilla,

puistoissa ja busseissa, torikojuissa ja

lumikinoksissa. Mikropatian monenkirjavia

teoksia on yhdistänyt pienuuden tutkiminen:

Kuinka pieni asia voi olla koskettava esitys?

Mikromaraton-festivaali tarjoilee valittuja

paloja vuoden varrelta sekä ässiä hihasta.

Mikromaratonin ulkomainen esiintyjäkaarti

on pieni ja mielenkiintoinen: Jan Vandemeulebroeke

(Alankomaat) esittää sarjan pieniä

esityksiä katsojien kämmenillä. Yhdessä Steven

Groenenin kanssa tehty mikroteossarja

OP HANDEN on vieraillut niin päivälliskutsuilla,

piknikeillä kuin katuteatterifestivaaleillakin

- ja nyt mikromaratonvieraiden kämmenillä.

Sandrina Lindgren (Ruotsi) aloitti

Mikropatian ulkomaiset taiteilijavierailut

tammikuussa. Nyt tanssija-koreografi palaa

kokoamaan yhdessä Sixfingersin Ishmael Falken

kanssa tekemänsä liikennemerkkitutkimukset

TRAFIKA -esityssarjaksi. Liettualainen

Ramutis Petniunas tuo Mikromaratoniin

sarjan kaupunkitilaan sijoittuvia, pienistä

posliinifiguureista ja niiden osista rakennettuja

installaatioita, jotka koskettavat, huvittavat

ja hämmentävät. Ryhmä liettualaisia

lavastustaiteen opiskelijoita esittelee

Still/lifen, upean sarjan lavastuspienoismalleja,

joita myös animoidaan. TEHDAS teatterin

tiloissa nähtävän esityksen on ohjannut

Anna Ivanova-Brashinskaya. Tuorein silmin

turkulaista mikroteatteriskeneä tutkii myös

ruotsalainen Tove Boysen, joka tekee tarpeistonvalmistuksen

työharjoitteluaan Mikropatiassa.

Vierailijoiden ennennäkemättömien esitysten

lisäksi Sixfingers tekee Mikromaratoniin

uusia mikroteatteritutkielmia, mm. tarinanpätkiä

iskevästä islantilaisesta saagasta sekä

lastenvaunuteatteria. Myös yllätyksellisiä

esityksiä on edelleen luvassa.

Mikromaratonin ohjelmisto esittelee, miten

erilaisin tavoin mikroteatteria on vuoden aikana

lähestytty. Mikropatian paikka- ja tilannesidonnaista

luonnetta edustaa mm. Karhun

peijaiset, verotoimistoon suunniteltu

luontodokumentti verokarhusta, jonka esityspaikka

toimi niin merkitystensä (veroihin

Jaa - Ei - Tyhjiä - Poissa. Kuva: Sixfingers Theatre

liittyvät asiat) kuin esineistönsä (toimitstotarvikkeet)

puolesta esityksen merkittävimpänä

innoittajana. Mikroteatterin poliittisia

näkökulmia tuo esiin ote Liisa isänmaassa -

promenadiesityksestä, jota työstettiin huhti-toukokuussa

kymmenhenkisen työryhmän

voimin. Kahden naisen katuesitys ja rohdoskauppa

Lemmentauti kertoo mikroteatteri

henkilökohtaisuudesta: intiimeistä, 1 - 4 katsojan

vastaanotoista koostuva esitys sai alkunsa

tekijöidensä varjelluista salaisuuksista

ja on johtanut kymmeniin henkilökohtaisiin

keskusteluihin.

Liisa Ihmemaassa -promenadiesitys. Kuva: Sixfingers

Theatre

Mikroteatterista

symposiumissa

Mikroteatteri on avannut tekijöilleen hedelmällisiä

kysymyksiä: mitä eroa on sillä, että

esiinnyn ennalta ilmoittamassani paikassa ja

ajassa ja sillä, että esiinnyn salaa, vaihdellen

esityspaikkaa tilanteen mukaan? Miten

katsojat suhtautuvat ilmaiseen esitykseen?

Miten erilaisia poliittisia kommentteja katsojat

lukevat varsin viattomassa teoksessani!

Miksi esityksiä harjoitellaan sillä tavalla kuin

on tapana? Näitä ja muita mikroteatterin herättämiä

kysymyksiä pohditaan Mikrosymposiumissa

festivaalisunnuntaina 21.11.

“Mahdollisimman monien osallistuminen

mikroteatterin monitaiteiseen tutkimusryhmään

olisi symposiumisunnuntaina erittäin

tervetullutta”, kutsuu Sixfingers.

Mikromaratonin keskuspaikkana on Seikkailupuisto,

mutta monet esitykset levittäytyvät

myös Turun keskustan alueelle. Kartan

avulla kovakuntoisimmat maratoonarit

voivat kiertää vaikka koko reitin. Mikromaratonin

esityksiin voi törmätä myös yhteistyöfestivaali

Tip-festin esitysten liepeillä

ja Tip-festin esityspaikkojen välillä. Suurin

osa Mikromaratonin esityksistä on ilmaisia.

Mikromaraton ja Mikropatia ovat osa Turku

2011 - Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden

virallista ohjelmaa.

Tarkempia tietoja esityksistä, esityspaikoista

ja -ajoista sekä Mikromaratonista:

sixfingerstheatre.blogspot.com

www.turku2011.fi/mikropatia-festivaali

web@sixfingerstheatre.com


Nukketeatteri 2/2011

29

Poimintoja Mikropatian tarjonnasta

Babel Catering - Mistä tämä kahvituspalvelu

on saapunut, sitä ei tiedä kukaan. Mutta

hämmästyttäviä ovat tarjoilijaryhmän listalla

olevat makupalat.

Genya - Roskisteatteria, lapsuuden muisto

Tel Avivista kohtaa tämän hetken Suomessa.

Tarina vanhuksesta, lapsista, totuudesta,

valheista ja ajankulusta.

Escape from Kurpitsa Island - Trash-vegetable-specific-market-show.

Erikoismakuinen

ja -kokoinen kylmän sodan ja kylmän lokeron

agenttitarina.

It was Cloudy - Two people sitting next to

each other calmly watching life passing by

and not realizing that their connection is stronger

than they think. A performance by Vitalia

Samuilova & Maëlle Le Gall

Astinkivet – Kuinka pitkä matka täytyy kulkea

kyetäkseen hyväksymään muutos? Esitys

seitsemälle katsojalle.

Jaa-Ei-Tyhjiä-Poissa - Maassa makaa kaksi

elotonta ihmistä, käsinuket tutkivat heidän

tilaansa. Esitys kommentoi kaupunkiti-

Posliininuken osia Ramutis Petniunasin installaatiosta.

laa, jossa on kiellettyä nukkua ja toisaalta

työelämän kiivasta rytmiä, joka tainnuttaa

ihmisiä yhä nuorempina.

Koe - esitys, josta ei paljasteta vielä sanaakaan.

Micro sight seeing - One-to-one kokemus

kaupunkitilassa. Oppaana lastenvaunut. Ja

kukapas siellä vaunuissa pötköttelee? Kesto

tilauksen mukaan.

On hand(s) - Out of the blue, a puppetplayer

might ask for your hand. Don’t hesitate,

say YES! (It’s OK, you’ll get it back!)

For a while, the palm of your hand will be

Iskevää islantilaista saagaa Turussa

turned into a small theatre, where you are

on the first row.

Revealing Remedies - Rakastin eniten sitä,

jota kohtelin huonoimmin. Islantilaisten

saagojen paradoksaalista viisautta.

Mikrosymposium - Mikroteatteriin hurahtanut

Sixfingers Teatteri järjestää sunnuntaina

21.11. kaikille avoimen Mikrosymposiumin,

jonne kaikki mikroteatterin

koskettamat ovat tervetulleita jakamaan

huomioitaan pienuuden teemasta teatterin

teossa ja kokemisessa. Keskustelun aiheina

ovat mm:

-Mikroliike: Mitä tapahtuu liikkeelle, kun

esitystila tai kesto on hyvin rajattu?

-Mikrolava: Miten esitystila valikoituu mikroteatterissa,

ja miten se muuttuu esityksen

aikana?

-Mikro ja yleisö: Kuka, miten, missä ja milloin

mikroteatteria voi kokea?

-Mikrotuotanto: Mitä pienempi esitys, sitä

pienempi tuotantotyö - vai kuinka?

Mikropatia-vuoden huipentuma, Mikromaraton-festivaali

tarjoaa katsojilleen tuulahduksen

muinaiskandinaavista viisautta. Festivaalin

aikana ensi-iltansa saa Revealing

Remedies, Laxdaelan saagaa tutkivan islantilais-norjalais-ruotsalais-suomalaisen

esitystrilogian

suomalainen osuus.

Revealing Remedies on kahden naisen katuesitys

ja rohdoskauppa, joka tutkii suurien

tunteiden sankaritarinaa ylpeyden näkökulmasta.

Jokaiseen rohdospulloon on tallentunut

hetki saagan labyrinttimaisesta tarinasta.

Interaktiivisessa esityksessä katsojat ovat

tervetulleita kurkistamaan pulloihin rakennettuja

pienoismaailmoja, keskustelemaan

siitä, mitä ne herättävät ja kuuntelemaan

otteita Laxdaelan saagasta. Pullojen taideteoksia

elävöitetään mm. liikkeen, äänen,

puheen, musiikin, maun ja kosketuksen avulla.

Esitys toteutetaan intiimeinä vastaanottoina,

joihin mahtuu 1-4 katsojaa kerrallaan.

Laxdaela -trilogian taiteilijaryhmään kuuluvat

Maiju Tainio ja Johanna Latvala Sixfingers-teatterista

Suomesta, Hallveig Thorlacius

(The Pocket Theatre) ja Helga Arnalds

(Tiu Fingur) Islannista sekä norjalais-ruotsalainen

Camilla Tostrup (Musidra Teater),

kaikki nukketeatteritaiteilijoita. Ryhmän

yhteinen työ sai alkunsa vanhaan saagankertojien

sukuun kuuluvien islantilaisten

taiteilijoiden halusta siirtää vahvaa tarinankerrontaperinnettään

uusille sukupolville yli

Islannin rajojen. Laxdaelan saaga valikoitui

ryhmän esitystrilogian aiheeksi monestakin

syystä: Saagan valovoimainen keskushenkilö

– Guðrún Ósvífursdóttir – on kaunis, älykäs

ja vahva nainen, joka herättää edelleen intohimoista

keskustelua Islannissa. Tarinasta

on jäänyt elämään monia lausahduksia, joiden

merkityksistä väitellään edelleen, kuten

Guðrúnin toteamus “Eniten rakastin häntä,

jota eniten haavoitin.” Laxdaela onkin suurien

ja ristiriitaisten tunteiden ja elämänkohtaloiden

tarina, ja sellaisenaan rikasta materiaalia

erilaisista näkökulmista tutkittavaksi.

”Se myös kuvaa hyvin pohjoisen tarinaperinteen

ominaista piirrettä - sitä, että tunteita

ei koskaan sanota aivan suoraan”, kuvaa islantilainen

Hallveig, saagankerronnan grand

old lady.

Trilogian kaikkien osien ensi-illat esitetään

kotimaissaan syksyn 2011 ja kevään 2012

aikana. Tämän jälkeen trilogia kiertää kolmen

esityksen “saagafestivaalina” Islannissa,

Suomessa ja Norjassa.

Laxdaela -esityssarjan islantilainen osa -

“Laxdaela” -seurailee saagan juonta, kertojinaan

suoraan Gudrunista polveutuvat äiti

ja tytär. Esityksessä saaga tulee eläväksi esineiden,

animoinnin, varjoteatterin, nukkien

ja projisoinnin keinoin.

Laxdaelan, suomennettuna Lohilaaksolaisten

saaga on Islannin tunnetuimpia sukusaagoja,

jota arvostetaan erityisesti päähenkilöiden

elävän luonteenkuvauksen ja kerronnan

runollisen kauneuden tähden. Erityistä

1200-luvun alkupuolella kirjoitetussa saagassa

on myös se, että se on ainoa, jonka kirjoittajaksi

epäillään naista.

Saagan tarina kertoo Laxdalurin suvusta ja

sen riidoista. Keskushenkilöitä, kaunista

Gudrunia ja häneen rakastuneita ystävyksiä

Kjartania ja Bollia, repii rakkauden kolmiodraama,

joka johtaa moniin verisiin tekoihin.

Norjalainen osa – “Motr” – on sooloesitys, joka

pureutuu Laxdaelan saagan sivujuonteeseen,

tarinaan norjalaisesta prinsessa Ingeborgista

ja tämän onnettomasta rakkaudesta

Kjartanin kanssa. Tarinan välittää yleisölle

saagassa esiintyvä vanha shamaaninainen.

Esitystrilogian ja sen suomalaisen osan valmistumista

ovat tukeneet mm. Pohjoismainen

kulttuurirahasto ja Pohjoismainen kulttuuripiste.

Shoprtly in English:

The Icelandic part of the thrilogy - “Laxdaela”

- follows the story line of the saga,

told by mother and daughter, descenders of

Gudrun. The story is made alive through objects,

animation, shadow theatre, puppets

and projections.

The Norwegian part - “Motr” - is a solo performance

that dives deep into one of the side

stories in Laxdaela, the story of Norwegian

Ingeborg who has an unhappy love to

Kjartan, one of the main characters. The

story is told by an old shaman.

The Laxdaela Thrilogy and the Finnish part

of it have been financially supported by Nordic

Culture Fund and Kulturkontakt Nord -

Production fund and Mobility fund.


30

Nukketeatteri 2/2011

kuva: Aki Loponen

Grace (Ilona Pukkila)+ nuket (rakentaja: Emma Jussila-Scherman)

Dogville Lappenrannan kaupunginteatterissa

Koirankylä tappoi viattomuuden

Lappeenrannan kaupunginteatterin

johtaja Jari Juutinen tarttui

kunnianhimoisesti Christian Lollikenin

näyttämösovitukseen Lars

von Trierin elokuvasta Dogville,

suomensi teoksen itse ja niin Dogville-

Koirankylä sai suomenkielisen

kantaesityksensä Lappeenrannassa

10.9.2011.

Juutinen ratkaisee sovituksessaan osan hahmoista

nukketeatteritaiteilija Emma Jussila-Schermanin

nukeilla, ” koska niitä tarvittiin.”

Olen samaa mieltä – niitä tosiaan

tarvittiin. Itse näin nuket hyvinkin metaforisina

hahmoina: näyttämöllä koko esityksen

hengettömänä makaava vahtikoira, jota

kyläläiset edelleen ruokkivat, pyörätuolissa

kuljetettava sairaalloinen, puhumaton tyttö

ja kylän lapset – nukkeja.

Luontokappaleet, ymmärtämättömät ja viattomimmat

– kuolleita, vainajia, joita näytelmän

sadistit manipuloivat, kuten yrittävät

manipuloida kylään ajautuvaa muukalaista,

Gracea (Ilona Pukkila). Koirankylän kohtalo

on alusta asti sinetöity.

Sain tilaisuuden haastatella ihastuttavan

innokkaita ja rohkeasti noviiseina nukkeihin

tarttuneita näyttelijöitä Piia Soikkelia,

Anna-Kaisa Makkosta, Liisa Pöntistä, Turo

Marttilaa ja Samuli Punkkaa.

Näyttelijät olivat ottaneet nukketeatteritehtävän

vastaan avoimina ja innostuneina.

Monet heistä kokivat, että nukketeatterin

kautta voisi saada uuden ilmaisukanavan,

instrumentin näyttämölle.

Nukenrakentaja Jussila-Scherman oli kurssittanut

nukettajia pienimuotoisesti: tärkeimpänä

tavoitteena oli ollut löytää oma ääni ja

rohkeus, oma tapa nukettaa. Nuketuskoreografian

viimeisteli esityksen koreografi Kira

Riikonen.

- Ei ollut helppoa. Työpajan alkaessa tajusimme,

että tarkka nuketus vaatii valtavasti

treenausta. Koreografin ja nukenrakentajan

lisäksi käytimme treeniapuna peilejä. Ja nuo

työasennot ovat aivan hirveitä!

Näyttelijät kokivat, että nukeista muodostui

harjoitusaikana kokonaisia persoonia, jotka

tulivat nukettajilleen tärkeiksi. Tunnettiin

jopa mustasukkaisuutta siitä, jos joku toinen

nuketti omaa nukkea. Nukke koettiin roolina.

Näyttelijät allekirjoittivat väitteen, että

sekä roolia että nukkea voidaan nukettaa.

Lappeenrannan Dogville on mielenkiintoinen

osoitus siitä, millainen uusi taso nukketeatterilla

voidaan esitykseen luoda – joskus näköjään

jopa vahingossa. Kauan eläköön viattomuus.

Pia Kalenius

Lappeenrannan kaupunginteatteri: DOGVIL-

LE, Ohjaus, suomennos ja sovitus: Jari Juutinen,

Skenografia: Tarja Jaatinen, Valosuunnittelu:

Timo Hämäläinen, Äänisuunnittelu:

Hannu Hauta-Aho (vier.), Videot: Kimmo Pasanen,

Koreografia: Kira Riikonen (vier.),

Nuket: Emma Jussila-Sherman (vier.), Rooleissa:

Seppo Kaisanlahti, Reijo Kanerva,

Marja-Liisa Ketola, Jarno Kolehmainen, Sami

Lanki (vier.), Joni Leponiemi (vier), Marjatta

Linna, Anna-Kaisa Makkonen, Turo

Marttila, Ilona Pukkila, Samuli Punkka, Liisa

Pöntinen, Piia Soikkeli (vier), Heini Kallio

(avustaja)


Nukketeatteri 2/2011

31

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Teatertreff-festivaali Tallinnassa

Arvioijat: Ilpo Mikkonen, Johanna Uusiranta

Suomen UNIMAn järjestösihteeri

Johanna Uusiranta ja Nukketeatterikeskus

Poijun näyttelijä Ilpo

Mikkonen osallistuivat toukokuussa

Tallinnan jokavuotiseen teatteritapahtumaan

Teatertreffiin. Seuraavassa

he käyvät keskustelua näkemistään

nukketeatteriesityksistä.

Me molemmat olimme Treffien ensikertalaisia

ja hämmästyimme ohjelmiston laajuutta

ja monipuolisuutta. Järjestelyt toimivat kaikin

puolin hyvin.

Ilpo: Hienoa opiskelijoiden ja ammattilaisten

vuoropuhelua, ihan aidosti vielä. Tämä

tuli hyvin esille myös iltatilaisuuksissa. Treffeillä

oli mahdollista rakentaa siltoja ja kontakteja

tekijäsukupolvien välille, mikä on

kasvattavaa puolin ja toisin. Ohjelmisto oli

paremmin koordinoitu kuin esim. Hollannin

Dordrechtissa. Esitykset olivat pääasiassa

keskittyneet vanhan kaupungin alueelle.

Johanna: Tämä ei varmasti jää ainoaksi kerraksi

Tallinnan Treffeillä, niin hieno kokemus

oli. Harmi vain, että en ollut varannut enemmän

aikaa Treffeilyyn.

Katuteatteriesityksiä:

Companie Une de Plus: Three (Kolme)

Kaksi puista piirustusmallinukkea muistuttavaa

ruskeaan”haarniskaan” pukeutunutta

näyttelijää. Toinen on kömpelö, ikäänkuin

vastasyntynyt, jota toinen hahmo saapuu ohjaamaan

ja opastamaan, auttaa ottamaan

ensiaskeleita ja löytämään leikkikaverin. Pian

”lapsi” haluaa kävellä itse ja katkaisee

narut.

Johanna: Pelkistetyt, kasvottomet ihmisnuket

ja niiden hitaat, kömpelöt liikkeet vangitsivat

yleisön odottamaan mitä tapahtuu.

Ilpo: Hypnoottista liikettä, yksinkertaiset

vahvat hahmot. Pahvilaatikot sekä rajasivat

aluetta että olivat yllättävän tarkoituksellisiakin

lavastuselementtejä.

Johanna: hieno, vaikuttava esitys, visuaalisesti

yksinkertaisen selkeä

+ suosittelemme

Companie Une de Plus: Three.

Jaroslavl State Theatre Institute: Sea

Fantasy/Merifantasia:

Esitys koostui 4-6 meriaiheisesta pienoisnäytelmästä.

Ryhmä liikkui karnevaalikulkueena

kohti esityspaikkaa ja keräsi yleisöä mukaan.

Ryhmän puvut olivat karnevaaliasuja, värikkäitä,

liioiteltuja ja satumaisia.

Johanna: Kun esiintyjät tulivat kadulla vastaan

ja kokosivat ihmisiä, en arvannnut, että

luvassa olisi esitys, vaan luulin, että kyseessä

oli vain karnevaalikulkue.

Ilpo: Sopi vanhaan kaupunkiin. Alku oli kiinnostava,

sisältöä ei loppujen lopuksi kuitenkaan

juuri ollut. Kermakakku, visuaalisesti

hauska, mutta suttuinen ja halvannäköinen.

Värikäs koriste-esitys.

Johanna: Jos olisin odottanut esitystä ja

maksanut pääsymaksun, olisin pettynyt,

mutta nyt kun seurasimme kulkuetta esityspaikkaan,

ja jäimme katsomaan, ei ollut mitään

odotuksia. Hilpeä, kesäinen esitys, sopi

hyvin katu-/ilmaisesitykseksi.

Ilpo: Kevyt, ei ryppyotsaisesti tehty, musiikki

korosti kepeyttä, varieteenomainen.

Panevèzys Wagon Puppet Theatre: Kolme

karhua

Perinteiseen satuun pohjautuva esitys sauvamarionetein

toteutettuna. Esityksen voi katsoa

ja ymmärtää, vaikka puhetta ei ymmärtäisikään,

koska tarina on tuttu.

Ilpo: Tarina on kaikille tuttu ja turvallisen

jännittävä. Aina yhtä mielenkiintoinen -ainakin

lapsikatsojien määrästä päätellen. Näyttelijät

olivat taitavia sekä kertojina että nukeillanäyttelijöinä.

Johanna: Minusta tuo matkalaukkuun sijoitettu

esitys oli hauska idea, taustakuva vaihtui

kuin kirjan sivua olisi käännetty, nuket

heräsivät eloon tässä ”matkalaukkukirjassa”.

Koska tarina oli tuttu, huomio keskittyi

yksityiskohtiin ja esiintyjiin, joita olikin

hauska tarkkailla.


32

Nukketeatteri 2/2011

Turun Taideakatemia ja Erica Aalto: Metsänpeitto.

Turun Taideakatemia: Metsänpeitto

Metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä

tila, johon luonnossa kulkeva ihminen

tai kotieläin voi joutua.

Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen,

vieras olo. Jotkut kertovat maailman

samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden

metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä

saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi,

joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi.

Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät

paikalleen pystymättä liikkumaan

tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi

muuttuneen seudun. Usein tarinoissa

metsänpeittoon myös eksytään.

Esitys tapahtui luonnonmateriaaleista tehdyssä

”luolassa”, johon oli pieni tirkistysikkuna.

Ilpo: Kunnioitettavaa, että huopateatterimaja

oli itse tehty ja luonnonmateriaaleja

oli käytetty taitavasti hyväksi. Näyttelemisessä

paikoin pienemmät liikkeet olisivat

mielestäni olleet nukeilla vahvemmat, välillä

tuntui siltä, että silmät eivät pysy tapahtumien

perässä.

Katsomiskokemuksesta muodostuu todella

henkilökohtainen, kun näyttelijöitä on saman

verran kuin katsojia, se jotenkin alleviivaa

tarinan tärkeyttä.

Johanna: Minä en kokenut ahtautta enkä tirkistelyä

hankalaksi, kivat ”nuket”, jätetään

ne kuitenkin yllätykseksi ja pohdittavaksi tuleville

katsojille. Tällaisia ”nukkeja” on kuulemani

mukaan myös vanhaan aikaan ollut

käytössä...

Ilpo: Äänimaailma tuki hienosti esitystä.

Sisätiloissa:

Tip-Connection ja Turun Taideakatemia:

Her Cup of tea

Kun teepussin laskee kuumaan veteen, tapahtuu

jotain peruuttamatonta: jotain syntyy

ja samalla jotain tuhoutuu. Esityksen

pohjana on Anton Tsehovin kirjoittama tragikomedia

Vanja-eno, joka kertoo kauneuden

katoamisesta.

Johanna: Alussa ylinäytteleminen häiritsi,

mutta siihenkin tottui. Mielenkiinto säilyi koko

esityksen ajan.

Ilpo: Ehkä esiintyjä itse oli pelokas ja jännittynyt?

Kaikki tapahtui henkilön päässä.

Esityksessä oli intensiteettiä ja odotusta.

Duda Paiva Company (Hollanti): Bastard

Duda Paiva Companyn uutta sooloesitystä on

inspiroinut ranskalaisen kirjailijan Boris Vianin

teos L’arrache-coeur (Sydämensiepaaja)

Ilpo: Duda Paiva on multitalentti: näyttelijä,

nukettaja, tanssija, miimikko. Taitavan keskittyneesti

hän veti vaativan esityksen kuumassa

täyteen ahdetussa salissa. Nerokkaat

nuket.

Johanna: Huikea esitys, taitavaa, loistavaa.

Rumuus kosketti, tapahtumapaikkana oli hylätty

alue, kuin kaatopaikka, jossa asui hylkiöitä.

Ilpo: Hienoa työtä, upea esitys.

Quanzhou Marionette Troupe (Kiina):

Acient Art, New Paths

Esitteen mukaan ryhmä edustaa Kiinan rikasta

kulttuurista ja taiteellista perinnettä.

Ryhmän monet esitykset perustuvat kansan

uskomuksiin, sääntöihin ja tapoihin jotka

juontava juurensa Quanchoun alueen ikivanhaan

historiaan.

Tätä esitystä vähän arvelutti mennä katsomaan.

Vaikka otsikko lupasikin uusia polkuja,

perinne on vahva ja siksi tuntui, että tuleekohan

pitkästyttävää. Saimme nähdä makupaloja

kiinalaisen nukketeatterin rikkaasta

perinteestä hyvin suunniteltuina ja taitavasti

esitettyinä annoksina. Elävää musiikkia

jäimme kaipaamaan.

Ilpo: Virtuoosimainen esittäminen ja marionettien

taiturimainen käsittely oli kääritty

oletettavasti länsimaista katsojaa viihdyttävään

pakettiin.

Johanna: Esitys oli hieno kokonaisuutena,

taidokasta työtä, mutta johtuen siitä, että

tarinoita ei tunne, tuli väkisin vähän pinnallinen

maku.

Joan Baixas Company (Espanja): Pregnant

earth

Esiintyjä käyttää koko vartaloaan maalaamiseen,

maalina Sarajevon poltetun kirjaston

tuhka sekä vesi ja valo.

Ilpo: Oli valtavat odotukset! Asetelma valmisti

odottamaan. Tuntui, että yleisö arvosti

esitystä ja piti siitä jo ennen kuin oli nähnytkään.

Esitys oli minun mielestäni - anteeksi

vaan - laiska, ylimielisesti ja hällä väliä-tyylillä

esitetty.


Nukketeatteri 2/2011

33

Pietarin Bolshoi Nukketeatteri (Venäjä):

US

Esitys perustui Jevgeni Zamjatinin vuonna

1920 kirjoittamaan dystopiaan. Esittäjät olivat

jo pitkälle ehtineitä opiskelijoita, mutta

ainakin teknisesti jo täysin ammattilaisia.

Ilpo: hyvää ja taitavaa/yhdenaikaista ryhmätyöskentelyä

sekä nukenkäsittelyä.

Venäjänkielisen puheen määrä välillä puudutti,

ja rikkoi mielestäni hienoa nukeilla

näyttelemistä. Esityksessä kuvattiin vaikuttavasti

pienen ihmisen osaa suuren sota- tai

valtakoneiston pyörteissä.

Johanna: Uskomattoman taitavaa. Huonoa:

paljon puhetta, joka ehkä oli merkityksellistä,

mutta kun sitä ei ymmärtänyt....(venäjää).

Liikehdintä oli hypnoottista, konemaista,

esitys nostatti odotusta... milloin jotain

todella dramaattista tapahtuu.

Central School of Speech and Drama (Iso

Britannia): Pommiuutiset (Breaking News)

Esitys oli alunperin reaktio Islannin talouskriisiin

2008 ja sen seurauksiin, lähestyen aihetta

nukke-ja välineteatterin keinoin.

Johanna: Hauska ja hyvin tehty

Ilpo: Koko ajan lupaava, mutta ei kasvanut....

Vahva, vangitseva esiintyjä, ideoita

olisi voinut jatkaa pidemmälle.

Johanna: Esityksessä oli kuitenkin positiivinen

energia, vaikka huippua ei tullutkaan.

Tartu Student Theatre: Christmas at the Ivanovs

Compagnie sans Soucis Ranska): Hamletmachine

Heiner Müllerin Hemletmachine, josta on

tullut nykyajan klassikko, on yhdeksän sivuinen

versio Shakespearen alkuperäisestä näytelmästä.

Ilpo: Tehty isolla rahalla, tekniikka hallussa,

äänet koneelta, 3 äänetöntä näyttelijää,

projektori, nukke joka oli tehty savulla

ja laserilla... Hitler, Stalin, tinasotilaita, ....

kikkailua. Ahdistava, julmuutta kuvaava esitys,

en saanut otetta. Luulen, että nykyäänkin

kuitenkin ihmiset menevät hakemaan teatteriesityksistä

jonkin sortin haltioitumista.

Kuinkahan moni katsojista sai sellaisen kokemuksen?

Tartu Student Theatre: Christmas at the

Ivanovs

Yksivuotias Petya Perov: Tuleeko meille joulukuusi?

Tulee. Mutta mitä jos ei? Ehkä minä

kuolen? Näin Alexander Vvedenskin (1904-

1941) kirjoittama näytelmä alkaa. Se on outo,

hassu ja musikaalinen näytelmä Ajasta, Kuolemasta

ja Jumalasta.

Johanna: Visuaalisesti mielenkiintoinen,

esiintyjät ilmestyivät ulos ja piiloutuivat suuriin

pahvikartioihin, mutta muuta en oikeastaan

koko esityksestä ymmärtänytkään. Jonkun

aikaa jaksoi katsella, mutta kyllästys ehti

tulla.

Ilpo: Olen samoilla linjoilla Johannan kanssa.

Harrastelijamainen. .

Panevèzys Wagon Puppet Theatre:

Kolme karhua


34

Nukketeatteri 2/2011

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Yhteys löytyi vetten yli

Engineering Theatre AKHE (RUS), Turun ammattikorkeakoulun

Taideakatemian nukketeatterilinja

ja TIP-Connection ry: Abduction

of Europa -esitykset 12.-15.10.2011.

Samppalinnan maauimalassa Turussa, ohjaus:

Maxim Isaev ja Pavel Semchenko, tuottaja

Anna Ivanova-Brashinskaya. Turku 2011

kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa.

Lokakuu, talveen valmistautuva luonto,

vesi, valot, mekaaniset rakennelmat

ja kolmattakymmentä näyttelijää. Turun

Kulttuuripääkaupunkivuoden runsaasta nukketeatteritarjonnasta

spektaakkeli-osastoon

nousi yhteistuotanto Abduction of Europa.

Esityksen taiteellinen lähde oli pietarilainen

insinööriteatteri AKHE, ja sen voimakaksikko

Maxim Isaev ja Pavel Semchenko.

Syksyinen ilta jätti jollain kummalla tavalla

täyttymyksellisen olon, mutta myös jotenkin

ristiriitaisen olon. Eikä vähiten AKHEn vimmaisen

ja epätäsmällisen estetiikan vuoksi.

Tarina pohjautuu antiikin tarustoihin. Europa

on siepattu, ja Zeus ja Europa tavoittelevat

toisiaan yli heidät erottavan meren. Mytologiseen

kehyskertomukseen takertuminen

oli vällyn alla esitystä katsoessa tosin aika

turhaa. Kokonaisuudesta kasvoi omituinen,

meditatiivinen ja hyvin yhteisöllinen kokemus.

Kun istuu satojen ihmisten kanssa lokakuisessa

illassa viltteihin kääriytyneenä

kesän jälkeen hiljentyneessä maauimalassa

katsellen hyvin omituisia juttuja, niin siitä

tulee väistämättä jollain lailla yhteinen ja

erikoinen kokemus. Yhteisöllisyys oli keskeinen

juttu tässä visuaalisen teatterin suuressa

spektaakkelissa.

AKHE on erikoistunut kaikenlaisten teknisten

teknisten rakennelmien rakentamiseen

ja niiden liikuttamiseen näyttämöllä. Rakentelu

on myös osa esitystä, ja materiaalit

ovat tunnistettavia: muovia, metallia, puuta.

Mystisyyttä ei luoda näkymättömillä käsillä,

vaan keskittyneellä tutkimuksellisella

otteella materiaaleihin ja näyttämön tapahtumiin.

Kehyskertomus antoi suuntaviivoja, mutta

muutoin katsoja sai antaa ajatustensa virrata

mihin suuntaan halusi. Mieleen pulpahti kuvia

nyky-Euroopasta, menneistä mahtavista

valtakunnista, idän ja lännen vastakkaisasettelusta

ja ihmisten vaikeudesta löytää kommunikointikeinoja.

Valkoisilla jättikirjaimilla

tehty viestintä korkeilta hyppytelineiltä

antoi toiveikkaan lähtötunnelman: yhteys on

mahdollista löytää. Ja ainahan voi solahtaa

uima-altaaseen lajitovereiden sekaan.

Virittely vie

yllätyksen

AKHEn käsiala on ronskia ja energistä, kokeilevaa

ja vimmaista. AKHEn esityksessä ei

hengitellä silkkiriepujen kanssa, vaan materiaalia

vatkataan, paiskotaan, hinataan, heitetään

veteen. Kieli vaatii vähän sulattelua.

Kun ensimmäisen kerran kohtasin AKHEn käsialaan

turkulaisen Aurinkobaletin Tanssivassa

tornissa, olin ihmeissäni. Muistan poistuneeni

näytöksestä suorastaan harmistuneena

noihin sekopäisiin ukkoihin, jotka kyllä keksivät

lavan täyteen erilaisia materiaaleja,

mutta eivät (minun nukketeatterin muokkaamasta

näkökulmastani) viitsineet keskittyä

materiaalin todelliseen luonteeseen tai

siihen mitä siitä oltiin luomassa.

Minulle toinen ongelma on loputon värkkäily

ja rakentaminen. Pitkäkestoisen, avoimen

Kuva: Kari Vainio

Jättimäinen härkä oli yksi Abduction of Europan suurimpia hahmoja. Kuva Kari Vainio.


Nukketeatteri 2/2011

35

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

etukäteisvärkkäilyn riski on, että kun lopputulos

viimein valmistuu, se on katsojalle jonkinmoinen

pettymys. Katsoja on jo usean minuutin

ajan ehtinyt odottelemaan enemmän

kuin mitä sitten lopulta tarjotaan.

Tanssivan tornin ja Anduction of Europan keinoissa

oli paljon samaa. Johtuiko ehkä siitä,

että olin jo tietoinen AKHEn estetiikasta,

mutta Samppalinnan maauimalassa AKHEn

touhut olivat tällä kertaa paremmin sovussa

esityksen älyttömyyden kanssa. Saattoi olla,

että AKHEn keinot sopivat paremmin yhteen

nukketeatterin kuin tanssin kanssa. Pitkät

valmisteluvaiheet ja esityksen hitaus sopivat

kohmeiseen syysiltaan.

Komeita

näyttämökuvia

Kaikista epäilevistä kysymyksistäni huolimatta

poistuin maauimalan hyisestä katsomosta

ilahtuneena, vaikuttuneena ja hyvillä mielin.

Koreografia ja näyttämötapahtumat olivat

paikoitellen hyvinkin tarkasti tehtyjä, ja tarjosivat

monesti todella hienoja näyttämökuvia.

Alkupuolen puu-ukkojen äänimaailma

oli viehättävä. Tekniset rakennelmat olivat

kyllä mielenkiintoisia. Pidin kaikessa älyttömyydessä

altaan yli leijuvasta pöydästä

ja sen kuljetuksen vaivalloisuudesta. Muitakin

rakennelmia kuljetettiin altaan päästä

päähän, ja valitettavasti koko ajan samasta

suunnasta: matalasta syvään. Tähän olisi voinut

tuoda vaihtelua, samoin rytmiin. Mahtavasta

vesi-elementistä olisin toivonut otettavan

enemmänkin irti.

Olisiko Maxim Isaevin ja Pavel Semchenkon

ollut paikallaan istahtaa pelkästään ohjaajan

pallille ja löytää esiintyjät turkulaisvoimista

sen sijaan, että itse olivat näyttämöllä päärooleissa?

Taideakatemian opiskelijat ja TIP

Connectionin apujoukot tekivät paneutuvaa

työtä, mutta olivat näin kokonaisuutta toteuttavaa

armeijaa.

Abduction of Europa oli kokonaisvaltainen

elämys, joka sai erikoisesta ajankohdastaan

huolimatta liikkeelle runsaasti katsojia.

Se esitteli suurelle yleisölle, että tällaistakin

nukketeatteri voi olla. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden

jättinäytöksiä nähtyään

täytyy kyllä myös todeta: spektaakkeli on tosi

vaikea laji.

Timo Väntsi

Kuva: Irja Samoil

Elviira Davidow esityksessä Jos aistit, niin oivallat!

Siloittelematta

ja syyllistämättä

Nukketeatteri Katputli & Rauhankasvatusinstituutti:

Jos aistit, niin oivallat! Esivalmistelu,

käsikirjoitus ja ohjaus Elviira Davidow,

esiintyjät Elviira Davidow ja muusikko

Juhani Tiainen. Esitys Kesäaika päättyy –tapahtumassa

29.10.2011.

Nukketeatteri Katputli on tarttunut aiheeseen,

joka tuntuu olevan vaikea pala suomalaisille

päättäjille ja etenkin Helsingin

kaupungille. Miten suhtautua katukuvassa

oleviin kerjäläisiin, joita on viime vuosina

saapunut maahamme erityisesti Romaniasta?

Elviira Davidow on ohjanneet esityksen Jos

aistit, niin oivallat! Elviira Davidow nähdään

myös esiintyjänä yhdessä muusikko Juhani

Tiaisen kanssa.

Esitys kulkee pääosin tarinan kerronnallisia

keinoja käyttäen, höystettynä visuaalisilla

elementeillä: varjokuvilla ja esinekombinaatioilla

sekä live-musiikilla. Katsojalle kerrotaan

rinnakkain useampaa tarinaa, jotka

nivoutuvat lopussa yhteen. Kerrotaan mm.

Romanian kurjuudesta Suomeen parempaa

elantoa etsimään tulleen naisen tarina ja

kerrotaan suomalaisen miehen elämäntarina

huutolaislapsesta perheenisäksi ja puistojen

mieheksi.

Tekijöiden mukaan esityksen tarkoituksena

on antaa koululaisille välineitä käsitellä ja

ymmärtää heidän sukupolvelleen uutta ilmiötä

eli kerjäämistä, sekä Euroopan romanien

asemaa. Esitys pyrkii antamaan koululaisille

keinoja samaistumiseen ja oivaltamiseen,

tai ainakin toisen täysin toisenlaisista olosuhteista

tulevan ihmisen elintilanteen hetkelliseen

aistimiseen.

Katputlin esitys ei sorru ylisentimentaalisuuteen

eikä osoittelevuuteen. Esityksessä viehättää

sen runollinen, visuaalinen ja tanssillinenkin

esitystapa. Kuvat ja tapahtumat

puhuvat puolestaan, vastoinkäymisiä ei alleviivata,

kurjuuden huipentumia ei vedetä

överiksi. Silti esitys pistää ajattelemaan ja

tuntemaan. Esiintyjä Elviira Davidow ottaa

kontaktia yleisöön taitavasti pitkin esityksen

matkaa hyvin ei-suunnitellun oloisesti, mikä

on osa esityksen viehätystä.

Esityksen näyttämökuva on kaunis: kuluneita

astioita, puuesineitä, pitsiä, valkoista lakanaa,

vanhaa elektroniikkaa, diaprojisointia,

varjonukkeja ja kaikkien näiden kekseliäitä

yhdistelmiä. Visuaalinen maailma tarjoaa

assosiaatioita Suomen lähihistoriaan, romaanien

elämään ja metsien asukkaiden

tapaan rakentaa oma majansa. Tarinaan nivotaan

tämän päivän onnettomat ja vaikka

vaivaisukot, jotka olivat oman aikansa nenäpäivätempauksia.

Mennyt ja oleva kurjuus

kulminoituvat ajankohtaiseen, vaikeaan ja

tulikuumaan aiheeseen, kaduilla polvillaan

keräjääviin miehiin, naisiin ja lapsiin.

Taustatyön kuulee ja aistii esityksestä. Käsikirjoittaja

on kiertänyt kouluja keskustelemassa

koululaisten kanssa ajankohtaisista

teemoista: Miksi joidenkin ihmisten on jätettävä

kotinsa rasismin vuoksi? Miksi joku joutuu

kerjäämään usein kylmissä ja vaikeissakin

olosuhteissa? Miksi he tulevat Suomeen

kerjäämään? Tapaamisiin on aina liittynyt

myös työpajoja. Tärkeänä taustatukena koko

esityksen valmistamiselle on ollut Rauhankasvatusinsituutti.

Esitystä ei ole tehty

ulkopuolelta ja ylävinkkelistä, vaan tekijät

ovat olleet myös oikeasti tekemisissä maahan

tulleiden romanien kanssa, ja jopa auttaneet

heitä. Tarinassa kuullut tarinat ovat

tosia.

Oulun Kesäaika päättyy –tapahtumassa yleisössä

oli vastaanottavaa yleisöä. Mielenkiintoista

olisi nähdä tämä esitys kohdeyleisönsä,

5-7-luokkalaisten kanssa. Tärkeään ja

akuuttiin aiheeseen tarttuneelle esitykselle

toivottaa mielellään hyvää jatkoa.

Timo Väntsi


36

Nukketeatteri 2/2011

Kymmenen pientä nukettajaa

Piirrokset ja tekstit: Timo Väntsi

Olipa kerran nukketeatteri, jossa työskenteli kymmenen

ahkeraa nukettajaa. Tai nukeilla näyttelijää.

Tai nukkenäyttelijää. Tai nukketeatteritaiteilijaa. Ai

niin, eräs halusi hänestä käytettävän ammattinimikettä

marionetiste, ranskalaisittain.

Heillä kaikilla oli omat ihanat lahjansa ja erityispiirteensä.

Öö, oletko sinä joku heistä?

Venko

On fyysisesti taipuvainen ja notkea ja haluaa osoittaa sen jokaisessa

esityksessään. Rakastaa esineteatteria, koska siinä voi

kiidättää hahmoa ihan missä päin muovautuvaa vartaloa tahansa.

Venkolla on tanssitausta, ja sen huomaa.

Symppa

Pikku tähtisilmien oma ystävä. Hänellä on

lämmin katse, sympaattinen ääni, ja ymmärtää

lapsia paremmin kuin kukaan muu tässä

maailmassa. Sympan esitykset ovat lämpimän

harmonisia, joissa ei tarvitse pelätä mitään

pahaa.

Mykkis

Mykkis animoi nukkeja kuin

enkeli, mutta ilman ainuttakaan

repliikkiä. Hän sanoo

pitävänsä sanattomasta teatterista,

mutta oikeasti hän

ei yksinkertaisesti uskalla

käyttää ääntään lavalla.

Läppä

Läppä on peräkylän Neville

Tranter. Hänellä on loputon

määrä erilaisia ääniä. Tai ainakin

möreä, kimeä ja normaali. Läpän

esityksissä on tolkuttomasti puhetta.

Läppä tekee aina sooloja,

koska on hyvä siinä. Ja koska

kukaan ei kykene yhteistyöhön

hänen kanssaan.


Nukketeatteri 2/2011

37

Hösö

Hösön esitykset ovat yhtä kaaosta. Niitä ei oikein

harjoitella kunnolla, nuket hajoilevat, suunnitelmat

muuttuvat viime tingassa ja Hösön henkilökohtaiset

kriisit pakkautuvat aina ensi-iltaa

edeltävälle viikolle. Mutta katsojat rakastavat

häntä, ja se on Hösölle tärkeää.

Heinis

Heinis käyttää esityksissään vain

ja ainoastaan luonnonmateriaaleja:

heiniä, risuja, oksia, kiviä,

hiekkaa… Heiniksen esitykset

käsittelevät usein ihmisen ja

luonnon suhdetta sekä naiseutta.

Mytologioihin pohjautuvat esitykset

päättyvät usein siihen, että

Heinis on alasti näyttämöllä.

Tiukki

Tiukki on periaatteessa ihan hyvä nukettaja.

Tiukki itse ei ole koskaan tyytyväinen lopputulokseen.

Esitys on pilalla, jos nukke tai mukana

esityksessä oleva kollega ei tee tismalleen niin

kuin on sovittu. Tiukin maailmankuvaan ei kuulu

minkään valtakunnan improvisointi.


38

Nukketeatteri 2/2011

Expresso

Expresso tulee draamateatterin puolelta,

mutta on vakuuttunut, että nukketeatteri on

hänen juttunsa. Hänellä on vielä tekemistä,

että ilmaisu oikeasti siirtyy nukkeen, eikä jää

pelkästään häneen. Mutta into ja vakaumus

on luja.

Ardee

Ardee pohtii, mitä nukketeatteri on? Mikä on nukke? Mikä on

ihminen? Mikä on tämä tila ja tässä ja nyt? Hän ei koe nuken

animoimista edes kiinnostavana. Joskus hän saa esityksenkin

aikaiseksi. Niistä poistuu hämmentynyttä yleisöä.

Ai niin, sitten on vielä yksi…

Sinä.

Näkymätön

Näkymätön on oikeasti näkymätön ja hänen nukkensa

Elävät. Hän ei personoidu teatterissa kehenkään fyysiseen

hahmoon. Hänen työasunsa ovat mustia, ja heitä

löytyy pimeydestä useampiakin.


Nukketeatteri 2/2011

39

Uniman

järjestösihteerin palsta

Kirjoitan nyt viimeistä kertaa järjestösihteerin palstalle. Pian on kaksi vuotta kulunut ja

määräaikainen työsuhteeni kestää enää 3 kk! Nämä kaksi vuotta ovat olleet hauskoja, iloisia,

työntäyteisiä, opettavaisia - ja täynnä nukketeatteria!

Suomen Uniman toimisto, kirjasto ja arkisto muuttaa Helsinkiin Nukketeatterikeskus Poijun

tiloihin ensi vuoden alkupuolella. Uusi järjestösihteeri aloittaa helmi-maaliskuussa.

Uniman pääsihteeri Jacques Trudeau vieraili Oulussa Kesäaika päättyy-festivaalin aikaan

lokakuun lopussa. Hän tutustui Oulun kaupunkiin todetakseen kaupungin kelvolliseksi Uniman

kongressin ja nukketeatterin Maailman festivaalin isäntäkaupungiksi. Oulun etuna on

sen pienuuus, kaikki löytyy läheltä. Koko suurtapahtuma voidaan järjestää niin, että paikasta

toiseen voi siirtyä kävellen. Kokous- ja festivaalipaikat on mahdollista valita keskustan

läheltä. Vain joihinkin erikoiskohteisiin täytyy järjestää bussikuljetus.

Asia, jota pääsihteeri painotti, on YHTESTYÖ, tarkoittaen sekä Suomen Uniman sisäistä

yhteistyötä että yhteistyötä eri järjestäjätahojen kanssa hankkeen eteenpäin viemiseksi.

Toistaiseksi asiaa on viety eteenpäin Suomen Uniman, Nukketeatteri Akseli Klonkin ja Oulun

kulttuuritoimen voimin, mutta Oulun kaupungin panosta tarvitaan todella voimakkaasti.

Lisäksi tarvitaan yhteistyötä monien muiden toimijoiden kanssa, jotta tällainen tapahtuma,

joka kokoaa nukketeatteri-ihmisiä kaikkialta maailmasta, saadaan toteutettua. Ensi

vuonna touko-kesäkuussa on totuuden hetki, kun Kiinan Chengdussa valitaan seuraava kongressipaikka vuodelle 2016.

Mutta sitä ennen on vielä yksi iso ponnistus, Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna Helsingissä, Stoassa. Tämäkin tapahtuma on

yhteistyön tulos: Suomen Uniman, Nukketeatterikeskus Poijun, Kulttuuritalo Stoan sekä Suomen Assiteijn.

Suomen Uniman vuosikokous pidetään Näyteikkunan yhteydessä Helsingissä, jäsenet pistäkääpä jo kalenteriin tuo viikonloppu 16.-

18.3.2012!

Lämmin kiitos teille kaikille ihanille, mukaville Suomen Uniman jäsenille! Palautteenne on ollut työni sokeri ja suola, kannustavaa

ja tärkeää. En kylläkään aio jättää Suomen Unimaa ihan kokonaan, vaan haluaisin ainakin kirjoitella Nukketeatterilehteen jatkossakin.

Lämpimin halauksin,

Johanna

KANSAINVÄLINEN NUMERO KEVÄÄLLÄ 2012

NUKKETEATTERI-lehden suraava numero ilmestyy huhti-toukokuussa 2012.

Numero on kansainvälinen, eli teksti tulee olemaan pääosin eglanninkielistä.

Lehteä jaetaan kansainvälisissä tapahtumissa ja erityisesti Kiinan Chengdussa kesäkuussa

pidettävässä kongressissa ja seminaarissa.

Lehden tavoitteena on esitellä suomalaista nukketeatteria mahdollisimman monipuolisesti.

Lähetä materiaali 1.3.2012 mennessä osoitteeseen

nukketeatterilehti@gmail.com tai unimafinland@gmail.com

Valokuvien koko vähintään 1 Mt.

Liitä mukaan kuvaajan nimi, kuvassa olevien henkilöiden nimet sekä esityskuvissa tiedot

esityksestä (nimi, ohjaaja, teatteri, nukenrakentaja).

terveisin

NUKKETEATTERI -lehden toimitus


40

Nukketeatteri 2/2011

Kuvapoimintoja Abduction of Europa -esityksestä Samppalinnan

maauimalassa lokakuussa 2011. Tuotanto Turun Taideakatemia,

AKHE, TIP Connection, Turku 2011.

Kuva: Arto Takala

Kuva: Kari Vainio

Kuva: Kari Vainio

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully !

Ooh no, something went wrong !