Selvitys Kalmun alueen maisemasta ja ... - Riihimäki

riihimaki.fi

Selvitys Kalmun alueen maisemasta ja ... - Riihimäki

SAATTEEKSI

Riihimäki on osa pääkaupunkiseudun metropolialuetta. Väestönkasvu on ollut vallitseva trendi

1990-luvun lopulta saakka. Näköpiirissä on, että voimme edelleenkin toivottaa tervetulleeksi

uudet asukkaat ja tarjota monipuolisia ja viihtyisiä asuinoloja hyvien liikenneyhteyksien ulottuvilta.

Kaupungin kasvaessa on tullut tarpeelliseksi hakea kokonaan uusia suuntia taajamarakenteen

laajenemiselle. Kun rakennettuja alueita tuodaan lähelle metsiä ja peltoja, on välttämätöntä

tutkia asumisen ja elämisen suhdetta ympäröivään maaseutuun. Maisemallisten ja luonnonolojen

tunnistaminen on tärkeää uutta rakentamista soviteltaessa. Tärkeää on myös, että perinteisten

elinkeinojen ja kaupunkimaisen elämäntavan välille ei rakenneta ristiriitaista asetelmaa.

Tämä maisemaselvitys on Kalmun osayleiskaavan selvitysaineistoa ja muodostaa osaltaan pohjaa

oikeiden maankäyttöratkaisujen hakemiselle myös tarkemmassa kaavoituksessa.

Selvityksen on laatinut kaavasuunnittelija Carita Uronen.

Riihimäellä 16.8.2007

asemakaava-arkkitehti Raija Niemi

2


SELVITYS KALMUN ALUEEN MAISEMASTA JA KULTTUURIHISTORIALLISISTA ARVOISTA

Sisältö

1. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA RAJAUSPERIAATTEET..........................................................4

1.1 Sijainti........................................................................................................................................4

1.2 Suunnittelun kohdealue............................................................................................................4

1.3 Riihimäen kaupungin odotukset ja tavoitteet..........................................................................5

1.4 Suunnittelualueen vahvuudet ja heikkoudet ...........................................................................9

1.5 Suhde ympäröivään yhteiskuntaan........................................................................................11

1.6 Kaupunkien läheinen maaseutu asuinympäristönä..............................................................12

2. ANALYYSI JA OSATEKIJÖIDEN VAIKUTUS MAANKÄYTTÖÖN ...............................................14

2.1 Kalmun kaavatilanne..............................................................................................................14

2.2 Yhdyskuntarakenne.................................................................................................................15

2.3 Kunnallistekniikka ...................................................................................................................17

2.4 Kulttuurihistoria.......................................................................................................................19

2.4.1 Esihistoriallinen aika........................................................................................................19

2.4.2 Historiallisen ajan asutus................................................................................................19

2.4.3 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet ja rakennettu ympäristö...............................24

2.4.4 Historian jäljet maisemassa............................................................................................30

3. LUONNONOLOSUHTEET ..........................................................................................................33

3.1 Maiseman historia ..................................................................................................................33

3.2 Kallio- ja maaperä .................................................................................................................36

3.2.1 Kallioperä ........................................................................................................................36

3.2.2 Maaperä..........................................................................................................................37

3.3 Maastonmuodot .....................................................................................................................39

3.4 Pienilmasto..............................................................................................................................40

3.5 Vedet ja vedenjakajat.............................................................................................................41

3.6 Luontokohteet .........................................................................................................................44

3.6.1 Luonto- ja LUMOS -kohteet ...........................................................................................44

3.6.2 Kasvillisuus.......................................................................................................................46

3.6.3 Eläimistö ..........................................................................................................................46

4. MAISEMAN LUONNE JA VISUAALINEN RAKENNE...................................................................49

LÄHTEET.............................................................................................................................................54

3


1. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI S

JA RAJAUSPERIAATTEET

1.1 Sijainti

Tutkittavana oleva Kalmun alue sijaitsee Riihimäen länsiosassa

lähellä Lopen rajaa Hiivolan ja Herajoen

kylien alueella. Merkittävimmät liikenneväylät ovat

Helsinki-Hämeenlinnan moottoritie (M3), jonka lähin

liittymä on alueen koillispuolella Riihimäki E:n liittymä

(Kormun liittymä), sekä Vanha kolmostie (Mt 130).

Sijainniltaan suunnittelualue on hyvien liikenneyhteyksien

varrella, sillä Hämeenlinna-Helsinki -

moottoritie on merkittävä pendelöintiväylä.

Kuva 1. Kalmun alueen sijainti

1.2 Suunnittelun kohdealue

Alustava suunnittelualueen rajaus on osayleiskaavan rajausta laajempi. Myös maisemallinen ja

kulttuurihistoriallinen tarkastelu tehdään laajemmalta alueelta.

Kuva 2. Kalmun osayleiskaava-alueen alustava rajaus.

4


Riihimäen kaupunki omistaa suunnittelualueella noin 110 hehtaaria maata, josta suurin osa on

asemakaavassa osoitettu teollisuus- ja työpaikka-alueeksi. Muutoin alue on yksityisessä omistuksessa.

Osayleiskaavan luonnosvaiheessa tarkastellaan n. 850 hehtaarin kokoista aluetta, mutta

lopullinen alue tulee olemaan suppeampi. Alueella sijaitsee tällä hetkellä n. 80 tilan päärakennus

talousrakennuksineen.

Kuva 3. Valtatie 3 eristää suunnittelualueen nykyisestä kaupunkirakenteesta ja suurimmaksi osaksi sen

vuoksi Riihimäen länsi- ja luoteisosat ovat säilyneet maa- ja metsätalousvaltaisena haja-asutusalueena.

Kuvassa etualalla Valion meijeri (Lentokuva Vallas Oy, 2007).

1.3 Riihimäen kaupungin odotukset ja tavoitteet

Riihimäki on muuttovoittoinen kunta ja varsinkin omakotitalotonttien kysyntä on jatkuvassa kasvussa.

Keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet sekä huomattavasti pääkaupunkiseutua edullisemmat

tonttihinnat houkuttelevat asukkaita Riihimäelle. Kaupungin kaavoittamia tontteja tulee

vuosittain hakuun 70–80 kappaletta, mutta uusista tonteista on jatkuvasti pulaa.

Ympäristöministeriön ja Kuntaliiton Tonttibarometrin mukaan omakotitalotonttien kysyntä on

edelleen kasvussa. Eniten kysyntä kasvaa keskisuurissa, yli 30 000 asukkaan kunnissa ja pääkaupunkiseudun

kehyskunnissa. Omakotitalotonttien kysyntä on ylittänyt tarjonnan koko 2000-

luvun Tonttibarometrissä mukana olevissa kunnissa, eikä tilanteen ennakoida helpottuvan. Rivija

kerrostalotonttien tarjonta ei vastaa täysin kysyntää, mutta tilanne ei ole yhtä kärjistynyt kuin

omakotitonttien kohdalla.

Riihimäen väkiluku oli vuoden 2006 lopussa 27 495. Väestönmuutos oli edelliseen vuoteen

verrattuna + 426 (1,6 %).

5


Taulukko 1. Riihimäen väestönkehitys. Kasvuksi on laskettu 1,5 % vuodessa 2015 saakka, sen jälkeen 1

% vuodessa (Lähde Riihimäen kaupunki, Talous- ja suunnitteluyksikkö)

Väestöennuste 2005 - 2030

40000

35000

30000

25000

26847

29191

31450

33057

34744

36516

20000

15000

10000

5000

0

2005 2010 2015 2020 2025 2030

Riihimäen ikärakenne on terveellä pohjalla: työikäisten määrä suhteessa vanhusväestöön myötävaikuttaa

kaupungin kasvuun ja kehittämiseen.

Taulukko 2. Riihimäen ikärakenne vuodenvaihteessa 2006/2007 (Lähde: Tilastokeskus)

0 - 6 -vuotiaat 2 176 7,9 %

7 - 18 -vuotiaat 3 991 14,5 %

19 - 64 -vuotiaat 16 929 61,6 %

Yli 65 -vuotiaat 4 407 16 %

Asukkaita Kalmun osayleiskaava-alueella oli n. 150 vuonna 2005 (lähde: Xcityn väestötiedot).

Alueelle on rakennettu sen jälkeen jonkin verran uusia omakotitaloja, joten asukasluku on todennäköisesti

hieman noussut.

Taulukko 3. Kalmun alueen vakinaisen väestön ikäjakauma vuonna 2005

ikäryhmä

lukumäärä

0 – 6 14

7 – 15 17

16 – 24 8

25 – 44 49

45 – 64 44

65 – 74 9

75 – 84 10

85 – 2

6


Uusien asuntotonttien saatavuuden turvaamiseksi kokonaan uusi asuntoalue on kaavoitettava

lähivuosina. Osayleiskaavaa laaditaan Kalmun alueella vuosien 2007–2008 aikana, jonka jälkeen

alueelle laaditaan asemakaavat vaiheittain.

Riihimäen kaupungin teknisen viraston vuonna 2005 teettämän selvityksen Riihimäen uusien

asuntoalueiden kasvusuuntavertailun mukaan Kalmun alue on mukana olleista vaihtoehdoista

paras asuinkapasiteetiltaan ja aluetehokkuudeltaan. Muut vaihtoehdot olivat Kalmun pohjoispuolella

sijaitseva Riutta sekä Riihimäen kaakkoiskulmassa sijaitseva Arolampi. Vertailun mukaan

Kalmun alue tarjoaisi enimmillään noin 2960 asukkaan sijoittamismahdollisuuden. Kalmussa

on noin 1475 asukkaan sijoittamismahdollisuudet asumiseen suotuisille alueille, jotka on

rajattu siten, että maaperä olisi sopivaa rakentamiseen ja kaavavalitusperusteita olisi mahdollisimman

vähän.

Kasvusuuntavertailun mukaan Kalmun alueen viihtyisyys perustuu idyllisen kyläkeskittymän ja

kulttuurimaiseman arvoihin sekä metsäalueiden hyödyntämiseen asumisen virkistys- ja vapaaajan

alueina.

Kuva 4. Kalmun alueen kapasiteettivertailu (Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailu, 2005)

Kasvusuuntavertailun mukaan luontevin ratkaisu olisi kehittää Kalmun ja Riutan alueita tulevaisuudessa

vaiheittain yhdessä. Vertailussa Riuttan alueella olisi todennäköisesti parhaat edellytykset

kytkeytyä olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja palveluihin johtuen useista valinnaisista

liikenneyhteyksistä, lähellä sijaitsevista palveluista sekä alueella olevasta yhdyskuntatekniikasta.

7


Kuva 5. Riihimäen korkokuva, rakennetut alueet ja suunnitelmat. Topografia ja maaperä estävät kaupunkia

leviämästä pohjoiseen ja etelään, joissa vastaan tulee alavaa suoaluetta. Koillisosassa varuskuntaalueen

ampumaradan melu on esteenä asuinrakentamiselle. Luontevimmat laajenemissuunnat ovat siis

Kalmu, Riutta ja Arolampi.

8


1.4 Suunnittelualueen vahvuudet ja heikkoudet

Suunnittelualueeseen ja sen ympäristöön kohdistuvat uhat, mahdollisuudet, vahvuudet ja heikkoudet

kartoitetaan ja niitä käytetään suunnitelman tukena.

Taulukko 4. Kalmun alueen SWOT-analyysi

Vahvuudet

• Edustava maaseutumaisema

• Sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella,

kevyen liikenteen yhteys keskustaan

• Läheisyydessä kyläkoulut Hiivola ja Herajoki,

1-6 lk.

• Luonnonläheisyys

• Vaihteleva, monipuolinen luonto

• Pitkä historia, maiseman kerroksellisuus

• Palveluiden läheisyys

• Eläintilat elävöittävät maisemaa

• Hyvät virkistysreitit ja – maastot

• Rauhallinen asuinympäristö lähellä keskustan

palveluja

Mahdollisuudet

• Uudet asukkaat tuovat lisää toimintaa ja

mahdollistavat olemassa olevien toimintojen

säilymisen ja uusien syntymisen

• Pääkaupunkiseudun läheisyys lisää kiinnostuneiden

määrää

• Elinkaariasuminen

• Herajoen työväentalo mahdollinen kokoontumis-

ja juhlatila

Kalmun alue voidaan liittää olemassa

olevaan joukkoliikennereittiin

• Alueelle mahdollista saada uusia palveluja,

esim. päiväkoti

• Tulevaisuudessa mahdollisuus yhdistää

Riutan alue kokonaisuuteen

Heikkoudet

• Sosiaalipalvelut kohtalaisen kaukana

• Herkkä maisema ei kestä suuria muutoksia

• Lisääntyvä teollisuus moottoritien varrella

• Moottoritieltä kantautuva liikennemelu

Uhat

• Maaseutumaiseman tuhoutuminen ylirakentamisen

seurauksena

• Maatalouden kannattavuuden lasku ja peltojen

metsitys, eläintilojen toiminnan päättyminen

• Liito-oravien ja lepakoiden elinympäristöjen

häviäminen

• Rakennustapojen ja tyylien moninaisuus

rikkoo maiseman harmonian

• ”Lähiöityminen”

• Tiheä rakentaminen heikentää nykyisten

asukkaiden asuinviihtyvyyttä?

• Mahtuvatko kaikki alueen lapset pieniin

lähikouluihin?

• Lisääntyvä teollisuus moottoritien varrella

• Riihimäen diagonaaliväylä vähentää asumisviihtyvyyttä?

• Ekologisten yhteyksien katkeaminen

Kalmun alueen suurimpina vetovoimatekijöinä voidaan pitää idyllistä, hyvin säilynyttä maaseutumaisemaa

sekä monipuolista lähiluontoa. Alueen luonnonkaunis ja viihtyisä ympäristö tukee

maaseutumaista asumista hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden lähellä.

Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusalueet ovat vetovoimaisia asuntoalueita, joiden kysyntä

ja arvostus ovat lisääntymässä. Kasvavat kaupungit leviävät ympäristöönsä, ja samalla erityisesti

kaupunkien läheinen maaseutu houkuttelee uusia muuttajia yhä enemmän. Uusi maaltapako

9


vetää väestöä syrjäisiltä maaseuduilta suurimpiin kaupunkikeskuksiin, kun samaan aikaan tonttija

asuntopula sekä luontoa ja väljää asuinympäristöä suosivat asumismahdollisuudet houkuttelevat

väkeä keskuksista niiden reuna-alueille. Vuorovaikutusalueet tarjoavat mahdollisuuden

väljään pientaloasumiseen ja luonnonläheisyyteen. Suomalaisen asumisen on sanottu olevan

eräänlaista luonnon ja palveluiden välisen suhteen optimointia.

Maaseudun elinkeinorakenne on muuttunut nopeasti. Maaseutu on muuttunut yhä enemmän

tuotannon sijaintipaikasta kulutuksen kohteeksi. Maaseutua ei voi enää määritellä elinkeinoihin

pohjautuen, koska maa- ja metsätaloudesta toimeentulonsa saa vain murto-osa maaseudun

väestöstä. Alkutuotannon osuus maaseudun työpaikoista on nykyään enää noin 20 prosenttia.

Maaseudulla asuvien, mutta kaupungissa työssä käyvien pendelöijien osuus maaseudun työpaikoista

on jopa 40 prosenttia. Maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden rajat hämärtyvät ja kaupunki

”valuu” maalle kaupunkimaisten elämäntapojen muodossa (Viinikainen & Puustinen 2000).

Kuva 6. Arvokasta kulttuurimaisemaa Epranojan varrella.

Taulukko 5. Harvaan asuttu maaseutu ja ydinmaaseutu menettävät kiihtyvässä tahdissa asukkaitaan kaupunkeihin

ja niitä ympäröivälle maaseudulle.

10


1.5 Suhde ympäröivään än yhteiskuntaan

Etelä-Suomen asumisen, ympäristön ja liikenteen

visio 2030 – raportin pohjalta voidaan

todeta, että Riihimäki sijaitsee varsin

hyvällä paikalla yhdyskuntarakenteellisen

sijoittumisen kannalta. Alue sijoittuu sisämaahan

suuntautuvan Helsinki – Hämeenlinna

- Tampere – käytävän varrelle, joka

hyvän tie- ja ratayhteyksien vuoksi mahdollistaa

kaupunkiseudun kasvupaineiden tasaamisen.

Yhdyskuntarakenne on tehokas ja tarjoaa

korkeatasoisia asuinympäristöjä. Kanta-

Häme on hyvä alue asumisen, elinkeinotoimintojen

ja vapaa-ajan toimintojen laajaalaiselle

kehittämiselle, joita tukevat alueen

monipuoliset palvelut, koulutuspalvelut,

osaaminen sekä monimuotoinen ja rikas

luonnon- ja kulttuuriympäristö.

Maaseudun merkitys asuinympäristönä kasvaa tulevaisuudessa, mikä johtuu etenkin kakkosasumisen

lisääntymisestä. Maaseudun vetovoimatekijöitä ovat luonnonläheinen ympäristö,

maaseutumainen elämäntapa ja sen muovaama kulttuurimaisema. Maaseudulle muuttajat ovat

usein elämänvaihemuuttajia, jotka arvostavat enemmän asuinympäristön viihtyisyyttä kuin palvelujen

läheisyyttä. Asuinpaikan riippuvuus työpaikan sijainnista vähenee mm. varhaisen eläköitymisen,

työttömyyden, osa-aika-, jousto- ja etätyön vuoksi. Elinympäristön laatu ja sopivuus elämäntilanteeseen

nousevat tällöin tärkeiksi asuinpaikan valintakriteereiksi. Suurin maallemuuttajaryhmä

ovat nuoret lapsiperheet ja keski-ikäiset kahden hengen kotitaloudet. Muita muuttajia

ovat luonnonläheistä elämäntapaa kaipaavat työttömät ja varhaiseläkeläiset, edullista ensiasuntoa

etsivät nuoret sekä työtiloja tarvitsevat yrittäjät (Etelä-Suomen aluerakenne 2030).

Maaseudun vetovoimatekijöitä ovat muun muassa luonnonläheinen ympäristö, maaseutumainen

elämäntapa ja sen muovaama kulttuurimaisema. Erilaisille maaseutualueille muutetaan eri

syistä. Kaupunkien läheiselle maaseudulle muuttavat arvostavat lyhyehköjä työmatkoja ja palveluiden

saatavuutta. Liikenneyhteyksien sujuvuus ja nopeus lyhentää maantieteellisiä etäisyyksiä.

Syrjäseudulle vetää asukkaita paluu juurille, aiemmalle koti- ja kesämökkiseudulle.

Ihmisten tarve elää turvallisessa, luonnonläheisessä ja rauhallisessa ympäristössä hyvien kulkuyhteyksien

päässä voisi toteutua erinomaisesti tarkastelualueella, mikäli sen potentiaali osataan

hyödyntää.

11


1.6 Kaupunkien n läheinen maaseutu asuinympäristönä

Jokaisella kaupungilla on ympäröivä reuna-alueensa, jossa kaupunki vähitellen muuttuu maaseuduksi.

On vaikeaa määritellä onko vaihettumisvyöhyke kaupunkia vai maaseutua, ja missä

sen raja kulkee. Maaseutumaisuus on suomalaista kaupunkilaisuutta leimaava piirre. Kansainvälisessä

vertailussa suomalaiset kaupungit ovat suhteellisen pieniä, ja näyttävät melko maaseutumaisilta

varsinkin eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Maaseutu realisoituu nopeasti

kaupungin reuna-alueilla. Tyypillistä suomalaisessa kaupungissa ovat myös metsän keskelle rakennetut

lähiöt, joissa asukkaat voivat säilyttää kontaktin luonnonympäristöön. Suomalaiset ovat

kaupunkilaisinakin tottuneet asumaan lähellä luontoa. Suomalaisessa urbanismissa kaupunkimainen

asumismuoto yhdistyy maaseutumaiseen toiminnallisuuteen.

Kuva 7. Kalmun alue sijaitsee noin 4 kilometrin päässä Riihimäen keskustasta, hieman erillään kaupunkirakenteesta.

(Lentokuva Vallas Oy)

Kaupungin ja maaseudun yhdistelyllä on taustansa muun muassa ns. puutarhakaupunkiideologiassa,

esikaupungistumiskehityksessä ja suomalaisessa ”metsälähiössä”. Ilmiön nykymuotoina

voidaan pitää juuri maallemuuttoa ja kaupunkien leviämistä. OECD:ssä (Organization for

Economic Cooperation and Development eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) otettiin

1980-luvulla käyttöön maaseutualueiden kolmijako: syrjäinen maaseutu, ydinmaaseutu ja

kaupunkien läheinen maaseutu. Syrjäistä maaseutua luonnehtii työpaikkojen vähenemisen,

muuttotappion ja vähenevien palveluiden kierre, mikä johtuu siitä, että nuori ja koulutettu väestö

muuttaa keskuksiin. Ydinmaaseudulla on vanhaa elinkeinotoimintaa, ja kannattavin maataloustuotanto

on sijoittunut sinne. Kaupunkien läheinen maaseutu elää kaupungista ja houkuttelee

uusia maallemuuttajia. Kaupungin läheisillä alueilla on parhaat edellytykset kehittyä asumismaaseuduksi.

12


Maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus on askarruttanut kaupunkisuunnittelijoita jo yli 100

vuotta sitten. Englantilainen Ebenezer Howard (1850–1928) hahmotteli kirjassaan Garden Cities

of To-Morrow (1898) yhteiskunnallisen ja maapoliittisen puutarhakaupunkimallin, joka syntyi

yhdeksi ratkaisuksi Englannissa jo 1700-luvulla alkaneen nopean kaupungistumisen seurauksiin.

Puutarhakaupunki-aatteesta tuli yksi 1900-luvun tärkeimmistä pientaloasumisen esikuvista. Parannusta

kaipaavien kaupunkiolojen ohella kohteena oli maaseudun nykyperspektiivistäkin tutulta

tuntuva ongelma: autioituminen ja jääminen kaupungistumisen jalkoihin. Howard arvosteli

yleisesti esiintyvää asennetta, jonka mukaan työtä tekevän väestön oli mahdotonta asua maaseudulla,

ja jossa maaseutu rajattiin ainoastaan maanviljelyn ja – viljelijöiden alueeksi. Maaseudun

ja kaupungin erottaminen oli Howardin mielestä epäluonnollista, sillä "ihmisen luoma

yhteiskunta ja luonnon kauneus on tarkoitettu yhdessä nautittaviksi". Ratkaisuna kaupunkien ja

maaseudun ongelmiin Howard näki uuden maaseutumaisen, kaupunkeja houkuttelevamman

elämänmuodon luomisen (Salmela 2001).

Kuva 8. Ebenezer Howard kuvasi puutarhakaupunkimallinsa perusajatusta "Town and country must be

married" kolmen magneetin kaaviolla, jossa puutarhakaupungissa yhdistyivät maaseudun ja kaupungin

parhaat puolet: maaseudun kaunis luonto, aurinko, raikas ilma ja puhdas vesi sekä alhaiset vuokrat, ja

kaupungin taloudelliset ja yhteiskunnalliset mahdollisuudet edetä, huvittelumahdollisuudet, työtilaisuudet

ja kehittynyt kunnallistekniikka.

13


2. ANALYYSI JA OSATEKIJÖIDEN VAIKUTUS MAANKÄYTTÖÖN

2.1 Kalmun kaavatilanne

k

Kuva 9. Ote

Kanta-Hämeen

maakuntakaavasta.

Kanta-Hämeen maakuntakaava vahvistettiin 28.9.2006 ja se korvaa seutukaavan. Suunnittelualue

on suurimmaksi osaksi maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Moottoritien länsipuolella on

työpaikka-alue (TP). Maakuntakaavassa on osoitettu tärkeä ja muu vedenhankintakäyttöön soveltuva

pohjavesialue, sekä maisema-alue (ma), joka on kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön

tai kulttuurihistorian kannalta tärkeä alue. Lisäksi alueelle on osoitettu maa- ja metsätalousvaltainen

alue, jolla on seudullisesti arvokas geologinen muodostuma (MYg), sekä tuleva

korkeapaineinen maakaasulinja. Kormuntie on osoitettu merkittäväksi yhdystieksi (YT).

Kalmun suunnitelmat eivät tukeudu erityisesti maakuntakaavaan. Maakuntakaava ei estä alueen

yleiskaavoittamista. Yleiskaavalla on vähäinen ohjaava vaikutus.

Riihimäen yleiskaavassa 2010 (9.6.1997) suunnittelualue on suurimmaksi osaksi osoitettu maaja

metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Vanhan Kormuntien ja siltä haarautuvan Korventien varret

on osoitettu kyläalueeksi (AT), joka koostuu pääasiassa nykyisistä rakennetuista asuinalueista.

Moottoritien länsipuolella sijaitsee teollisuus- ja varastoalue (T), jossa toimii Valio Oy. Hiivolan

koulu on osoitettu merkinnällä palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY). Lisäksi alueella on risteysalueella

selvitysalue (SE) sekä tärkeä pohjavesialue (pv).

14


Kuva 10. Ote

yleiskaavasta

Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa. Alue rajautuu idästä teollisuusalueeseen, jossa on voimassa

olevat asemakaavat (vielä rakentumaton alue 1.10.2001 ja Valion meijeri 26.4.2004).

2.2 Yhdyskuntarakenne

Alue sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Riihimäen keskustasta. Alue on pääasiassa hajaasutusaluetta,

Vanhan Kormuntien varrelle on muodostunut tiiviimpää kyläasutusta. Tarkastelualueesta

valtaosa on maa- ja metsätalousalueita. Yhä harvempi alueella kuitenkaan enää harjoittaa

maataloutta. Muutamalla tilalla kuitenkin yhä laiduntavat lehmät ja Vanhan Kormuntien

varrella on hevostila.

Moottoritien varrella sijaitsee laaja-alainen meijerin tontti. Sen eteläpuolelle on asemakaavassa

osoitettu teollisuutta. Asuinalueen ja teollisuuden välille on luotava erottava vyöhyke.

Suunnittelualueen eteläpuolella on Riihimäen läntisen kehätien linjaus välillä Launonen (kt 54) –

Arolampi (vt 3). Tielinjausta ei ole osoitettu maakuntakaavassa.

Suunnittelualueen pohjoispuolella sijaitsevat Riutan monipuoliset ulkoilumaastot. Suunnittelualueen

poikki kulkee Ripaus -ulkoilureitti (Riutta – Paalijärvi – Usmi), josta osa toimii talvireittinä.

Suunnittelualueella on laavu. Ulkoilureittitarve on myös Riutasta Kalmun ja Parmalan kautta

Vahteristoon.

15


Kuva 11. Ripausreitti lähtee Riutasta ja kulkee suunnittelualueen läpi Usmiin saakka.

16


Kuva 12. Suunnittelualue on pienialaisten metsien ja peltojen muodostamaa mosaiikkia. (GoogleEarth)

2.3 Kunnallistekniikka

niikka

Suunnittelualueen länsireunalla on asemakaava. Jätevesiviemärit ja vesijohdot ulottuvat Kalliolantien

alkupäähän saakka. Runkoviemärin pääte on Meijeritien ja Vanhan Kormuntien risteyksessä.

Alueella toimii Riutta - Hiivola - Herajoki Vesiosuuskunta, joka perustettiin 27.10.2004. Se on

jäsentensä omistama palvelusosuuskunta, jonka tavoitteena on tuottaa asiakkailleen riittävä

määrä laatuvaatimukset täyttävää talousvettä, sekä johtaa alueen talousjätevedet käsiteltäviksi

jätevedenpuhdistamolle. Osuuskunta toimii Riihimäen kaupungin ja Lopen kunnan alueella.

Vesiosuuskunta liittyy Riihimäen kaupungin vesilaitoksen hallinnoimaan vesijohtoon ja jätevesiviemäriin

Herajoen alueella sekä toisaalta Riihimäen ja Lopen siirtoviemäriin Riutan alueella.

Vesiosuuskunta on rakentanut Herajoen ja Riutan väliselle alueelle runkolinjan pumppuasemineen.

Runkolinja ulottuu jäsenten sakokaivoon saakka. Jätevesiviemäri rakennetaan pääosin ns.

paineviemärijärjestelmänä.

17


Gasum Oy suunnittelee maakaasuverkoston laajentamista Länsi-Suomeen. Maakaasua käytettäisiin

alueella pääosin korvaamaan hiiltä kaukolämmön ja energian tuotannossa. Gasum on

jättänyt syyskuussa 2006 Turun Seudun Maakaasu ja Energiantuotanto Oy:lle (TSME) tarjouksen

maakaasun toimittamisesta kaukolämpöä ja sähköä tuottavaa maakaasuvoimalaa varten. Tällöin

maakaasu olisi käytössä Turun talousalueella vuonna 2010. Tällä aikataululla putkea varten

tarvittavien maiden lunastus alkaisi ennakkohaltuunottoon liittyvillä katselmuksilla vuonna

2007 ja varsinainen rakentaminen tapahtuisi vuosina 2007–09.

Uusi kaasuputki kulkisi pääpiirteissään reittiä Mäntsälä – Riihimäki – Tammela – Koski – Turku -

Naantali. Putki asennetaan maan alle 1-2 metrin peitesyvyyteen. Putkilinjan leveys maastossa

on 7-10 metriä. Riittävän siirtokapasiteetin varmistamiseksi tarvitaan halkaisijaltaan enintään

700 mm putki. Pääosa maa-alueista lunastetaan ns. pysyvällä käyttöoikeudella. Maan omistus

säilyy ennallaan, mutta Gasumilla on maakaasulinjaan pysyvä käyttöoikeus, joka tarvitaan

maakaasuputken pitämistä ja huoltotoimenpiteitä varten. Peltoalueet ovat edelleen käytettävissä

esimerkiksi viljelyyn. Lunastuslupa asettaa rajoituksia maankäytölle putken läheisyydessä. Putkilinjalle

tarvittava kaista, jolle käyttöoikeus lunastetaan, on paikasta riippuen leveydeltään 7 - 10

metriä. Putken rakentamisaikana käyttöoikeusaluetta tarvitaan enemmän, noin 20 - 30 m leveydeltä.

Maakaasuputki sijoitetaan kokonaan maan alle.

Kuva 13. Suunniteltu kaasuputki.

18


2.4 Kulttuurihistoria

2.4.1 Esihistoriallinen aika

Suunnittelualueella on tehty arkeologinen inventointi vuonna 2006. Alueelta ei tunneta esihistoriallisen

ajan kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lähimmät kiinteät esihistorialliset muinaisjäännökset

on löydetty Herajoen kaakkoispuolella sijaitsevalta Silmäkenevan suon ympäristöstä. Silmäkenevan

suo- ja peltoalue on kivikaudella, noin 10 000 vuotta sitten, ollut laaja järviallas, joka ulottui

Arolammilta nykyisen Räätykänmäen, Hirsimäen, Jokikylän ja Patastenmäen eteläpuolelle.

Silmäkenevan entisiltä rannoilta ja saarista on löydetty useita kivikautisia asuinpaikkoja, jotka

sijaitsevat 93–88 m korkeustasoilla merenpinnasta.

Kuva 14. Kuvamanipulaatio Silmäkenevan suon kohdalla sijainneesta muinaisjärvestä (Lähde: Esihistorian

pauloissa)

2.4.2 Historiallisen ajan asutus

Myöhäiskeskiaikaan saakka Vanajan suurpitäjään kuuluivat nykyiset Riihimäen, Hämeenlinnan

ja Hyvinkään kaupunkien sekä Janakkalan, Rengon, Hausjärven ja Lopen kuntien alueet. Kyläasutus

keskittyi Kernaalanjärven ja Hämeenlinnan väliselle alueelle, mutta kylät omistivat laajoja

takamaita. Hiivolan seutu kuului laajaan Punganmaan eli Riutanmaan erämaaseutuun, jossa

monilla Janakkalan kylillä oli osuuksia. Todennäköisesti vanhoista maanomistuksista johtuen

alue on kuulunut niin kauan Janakkalaan. Myös Kytäjä kuului Janakkalaan vuoteen 1605 saakka,

jolloin se liitettiin vasta perustettuun Nurmijärveen. Vanajan suurpitäjä jakautui, ja syntyi Janakkalan

kirkkopitäjä. Ennen vuotta 1380 pani Bo Joninpoika Grip toimeen uuden pitäjäjaon

lähinnä veronkantoa varten, ja silloin lienee syntynyt myös Lopen hallintopitäjä, joka kirkottomana

kuului edelleen Janakkalan kirkkopitäjään.

Historiallisen ajan varhaisimmat pysyvät asukkaat ovat todennäköisesti asettuneet Riihimäen

seudulle Ryttylään 1200-luvulla. Lopen keskuksen ja Hyvinkään välisen alueen asuttamiseen

vaikutti toisaalta Hämeen Meritie, jonka varrella olivat mm. Launonen ja Vähikkälä, toisaalta

Hämeen tie, jonka varrella oli Hyvinkää. Kaikki kolme kylää olivat suhteellisen tiheään asuttuja.

Väliin jäävä Hiivola asutettiin todennäköisesti näitä myöhemmin. Vuodesta 1539 lähtien laadi-

19


tuissa veroluetteloissa mainitaan Ryttylän lisäksi Karan, Herajoen, Arolammin ja Vantaan kylät.

Hiivolaa ei mainita, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, ettei Hiivolassa olisi ollut taloja jo silloin.

Suurjakokuntien ja pitäjien takamaita oli luovutettu uudisasutukseen jo 1300-luvun puolivälistä

lähtien. Näitä kruunutilallisia eli valtiovallan lampuoteja ei merkitty vuoden 1539 maakirjaan.

Vuoden 1560 asutusluettelon (Suomen historiallisen seuran julkaisu, 1973) mukaan Riihimäen

alueella oli kolme Lopen pitäjään kuuluvaa kylää: Hiirola (Hiivola?), Arolampi ja Herajoki.

Hiivolan seudun ensimmäinen yksityinen omistaja lienee ollut Erik Fleming, Kustaa Vaasan käskynhaltija

Suomessa ja Etelä-Suomen laamanni vuodesta 1524. Hän asui Paraisten Kuitiassa ja

sai vuonna 1533 Kytäjän ohella myös Hiivolan seudut metsästysmaikseen. Tukholmassa

12.8.1569 päivätyllä kirjeellä kuningas Juhana III lahjoitti uskolliselle palvelijalleen Johan Boosille

rälssitiluksia, jotka ulottuivat silloisen Lohjan pitäjän Immolan kylästä yli Kytäjän aina Hiivolaan

ja Herajoelle saakka. Hiivolasta siihen kuului yksi tanko ja kolme kyynärää (”1 stång och 3

alnar i Hiwola by”.) Vuonna 1571 Lopen pitäjän talvikäräjillä Sajaniemessä linnanvouti Boosin

tilukset yhä laajenivat, kun yksi Kytäjärven, yksi Launosten, kolme Kormun, neljä Herajoen ja

kolme Hiivolan talonpoikaa (”3 bönder i Hiffuola”) luovuttivat 725 markalla jalolle ja hyväsukuiselle

miehelle Johan Boosille maan, joka oli aikaisemmin myyty autuaasti edesmenneelle Nils

Bertilssonille. Näin Hiivolan kruunulampuodeista tuli rälssin lampuoteja.

Kuva 15. Geometrinen kartta Herajoen, Hiivolan, Kormun ja Launoisten kylistä vuodelta 1691

Vuonna 1571 laaditussa hopeaveroluettelossa Hiivolan kylä mainitaan yhtenä Lopen hallintopitäjän

kylistä. Järvikulman taloista useimmat ovat olleet Kytäjän kartanon torppia, mutta ainakin

Retkiojan, Pojansillan ja Vähäjärven talot ovat herajokelaisten perustamia torppia Kytäjän kartanon

maalle. Riutan seutu on kuulunut Janakkalaan sekä maallisen että kirkollisen hallinnon

20


osalta. Nykyinen Riihimäen Kernaala on ollut Janakkalan Kernaalan tytärkylä 1600-luvulta alkaen:

Kernaalan Sipilän säteri jaettiin kahden veljeksen kesken, ja Riihimäen Sipilää eli Riutan

talon aluetta alettiin nimittää myös Kernaalan kyläksi. 1700-luvun lopulla Riutan suurtalosta

erotettiin tyttärelle ja Hunsan talosta tulleelle vävylle puolet, ja syntyi Yli-Riutta. 1600-luvun lopulla

Hiivolasta mainitaan neljä taloa: Konsa (Uusitalo), Hunsa, Heikkilä ja Marttilan rustholli.

Kuninkaan kartasto (1780 – 1882) on vanhin tiedossa oleva lehtijakoon perustuva Suomen kartasto.

Sen mukaan Riihimäen seudulla oli siihen aikaan Herajoen (Härajoki), Hiivolan (Hivola) ja

Arolammin (Arolambi) kylät sekä Vatsian yksittäistalo ja Retkiojan torppa. Paalijärven, Vähäjärven

ja Hirvijärven rannoilla on yhteensä 7 torppaa sekä Hirvijärveen laskevan Väliojan varrella

mylly.

Monet Kuninkaankartaston tiet ovat säilyttäneet linjauksensa ja ovat edelleen käytössä, esimerkiksi

reitit Myllybacka – Herajoki ja Kenkiä – Hiivola – Epranoja.

Kuva 16. Kuninkaan kartasto 1700-luvun lopulta. Hiivolassa on kartan mukaan sijainnut kylä ja Riihimäen

nykyisen alueen laajimmat pellot jo 1700–1800-lukujen vaihteessa.

Hiivolan talot paloivat 1800-luvun puolivälin tienoilla ja alkoivat sen jälkeen Kytäjän lampuodeiksi

Constantin Linderin aikana. Linder osti Kytäjän vuonna 1861, jolloin siihen kuuluivat

mm. Kenan rälssitila Lopelta, Vatsian yksinäistila sekä Hunsa, Heikkilä ja puolet Marttilasta; toisen

puolen Linder osti vuonna 1863. Linder muodosti Hiivolasta, sen Janakkalan puolen tiluksista

1870-luvulla Kytäjän ulkotilan, jonka pehtorina oli ensin J.G. Kihlström, sitten Johansson, ja

21


vuodesta 1894 Anton Lönnroth, joka vuonna 1905 rakennutti asunnokseen Hiivolan nykyisen

päärakennuksen. Sitä ennen tilanhoitajat asuivat talossa, jota sanottiin Kavariksi. Kamariherra

Hjalmar Linder osti Kytäjän kartanon isältään Constantinilta vuonna 1907 Hiivola oli Kytäjän

kartanon pohjoisin ulkotila, joka sijaitsi kuuden kilometrin päässä Riihimäen asemasta. Kytäjän

kartanon maat ulottuivat etelässä melkein Korven asemalle, Hyvinkään-Hangon rajalle. Hjalmar

Linder möi Hiivolan vuonna 1918 kolmelle omistajalle, Kaltiolle, Anna Waldenille ja Schulmannille,

joka osti vuonna 1938 muut ulos. Kartano kuuluu yhä Schulmannin suvulle.

Kuva 17 Kytäjän kartanon maa-alue 1800-luvulla. Yksi rajapaikoista on Hiidenkallion pyykki (nykyään

Hiirenkallio, jossa yhä on rajakivi jäljellä.)(Kartta kirjasta Katri Lehto: Kytäjän kreivitär,1985).

22


Kylät ja asutuskeskittymät hakeutuivat sora- ja moreeniharjuille, joiden liepeillä oli myös peltoviljelyyn

sopivia hieta- ja hiesumaita. Torppariasutus alkoi lisääntyä Riihimäellä 1700-luvun lopulla

ja 1800-luvun lopussa torppien perustamisen tultua talonpoikaistilojen mailla mahdolliseksi

vuodesta 1743 alkaen. 1900-luvun alussa torpat alkoivat muuttua itsenäisiksi tiloiksi.

Kuva 18. Venäläinen topografikartta vuodelta 1884. Havainnollisessa kartassa eri metsätyypit on osoitettu

eri väreillä: sekametsät oranssilla, havumetsät violetilla ja lehtimetsät sinisellä. Pellot ovat kartalla vaaleankeltaiset.

Riihimäki syntyi, kun sen alue yhdistettiin Hausjärven, Lopen ja Janakkalan rajakylistä, keskuksenaan

rautatieaseman seutu. Vuonna 1909 muodostettiin itsenäinen Riihimäen kirkkoherrankunta,

johon kuuluivat asema-alue, Arolammin, Herajoen ja Karan kylät Hausjärvestä, Hiivolan kylä

ja osa Kernaalaa Lopesta. Vuonna 1919 asemakylästä muodostettiin ns. ”taajaväkinen yhdyskunta”.

Riihimäestä tuli kauppala vuonna 1922 ja se itsenäistyi. Kauppalan ulkopuolella oli seitsemän

kylää: Ryttylä, Kara, Herajoki, Kernaala, Hiivola, Hirvijärvi ja Arolammi.

Nurmijärven ja Janakkalan, sittemmin Lopen ja Janakkalan raja kulki 1700-luvun alusta 1900-

luvun lopulle Paalijärven läpi linjalla Kunnamusvaha – Niemenkallio – Pitkähännänoja – Paattikoski

– Haapasenkallio. Hyvinkään vähittäinen ero Nurmijärvestä ja Riihimäen irtautuminen

Hausjärvestä muovasivat taas kerran Hiivolan rajoja. Hyvinkääseen liitettiin kiila, joka ulottui

Paarijoen – Suolijärven välistä Paalijärven länsipäähän. Riihimäen kauppalaan taas liitettiin

1922 Janakkalasta Hiivolan kylä, Sipilän eli Riutan talo ja Lopelta Kytäjärven kylän Vatsian talo.

Muu osa Riihimäkeä on ollut Hausjärveä. Vielä 1970-luvulla Retkiojan kylä siirrettiin asukkaiden

anomuksesta Hyvinkäästä Riihimäkeen ja Hiivolan koulupiiriin.

23


2.4.3 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet ja rakennettu ympäristö

Maakunnallisesti arvokkaaksi rakennusperinnöksi on luokiteltu suunnittelualueella tai sen välittämässä

läheisyydessä kolme kohdetta: Hiivolan kulttuurimaisema, Herajoen kylä ja kulttuurimaisema

sekä Herajoen työväentalon ympäristö.

Kuva 19. Hiivolan kylän tontit vuonna

1837

Hiivolan nykyisen tilakeskuksen paikkeilla oli 1600-luvun lopulla kokonainen kylä, n. 26 rakennusta.

Tilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1906. Rakennus on alun perin tilanhoitajan

asunto ja se on ollut ennen muutoksia tyyliltään samanlainen kuin Hiivolan koulun vanha osa.

Edellinen päärakennus, vanha työväen asuintalo on vuodelta 1918. Päärakennusten läheisyydessä,

mäenkumpareella

sijaitsee talli ja pieni mökki

1890-luvulta.

Päärakennuksen kupeessa

on kaksi aittaa: kelloaitta

1890-luvulta ja vilja-aitta

vuodelta 1910.

Tilakeskusta ympäröi laaja

peltoaukea. Hiivolan

vuonna 1897 rakennettu

koulu sijaitsee kyläkeskuksen

eteläpuolella.

Kuva 20. Hiivolan tila vuonna

2006 (Lentokuva Vallas Oy)

24


Moottoritie ja Mt 130 ovat halkaisseet Herajoen kylän. Kalmun alueella merkittäviä kohteita

ovat Herajoen työväentalo, Myllybackan vanhat piharakennukset ja Väinölän tila. Teiden toisella

puolella sijaitsevat Herajoen koulu, Yli-Laurilan tila, Ali-Laurilan tila ja Parmalan tila.

Herajoen kylä on asutettu keskiajan kuluessa. Parmala ja Laurila ovat olleet Helsingin ja Hämeenlinnan

välisen talvitien kievareita. Laurilan tila oli yksi neljästä Herajoen ratsutilasta 1600-

luvulla. Parmalan tila perustettiin alun perin rälssitilaksi vuonna 1560. Nykyisen päärakennuksen

rakennutti vuonna 1893 August Olander. Rakennus on tyyliltään uusrenessanssia ja puistomaisen

puutarhan ympäröimä. Yli-Laurilan päärakennus vuodelta 1920 on kylän kauneimpia puurakennuksia,

ja sen on suunnitellut rakennusmestari Olamo. Herajoen kansakoulu on rakennettu

mallipiirustusten mukaan vuosina 1907–08 ja sitä on laajennettu 1923. Uusin osa on vuodelta

1986.

Herajoen työväenyhdistys on perustettu vuonna 1908. Lopelta ostettiin vanha käräjätalo keväällä

1909, ja se pystytettiin työväentaloksi. Asiakirjassa sanotaan: ”Tämän kautta vuokraamme me

allekirjoittaneet nyt omistamamme Hausjärven pitäjän Herajoen kylässä Iso-Paakkola nimisestä

perintötilasta N:o 1 lohkaistusta Harjula nimisestä palstasta, joka erottaa pohjoisesta Herajoelta

Lopelle menevä maantie ja eteläpuolella samalla erkaneva kylätie ja lännessä vatatettu raja, siis

kolmion muotoinen maa-alue suuruudeltaan 1500 m 2 .”

Kuva 21. Työväentalo 1920-luvulla (Kuva teoksesta Herajoen työväenyhdistys ry. Historiikki 1908 – 1998)

Heikki Siikonen suunnitteli 1919 muutoksen, josta toteutettiin vain osa. Taloa jatkettiin vuonna

1929 sementtitiilisellä näyttämöosalla.

25


Kuva 22. Työväentalo 1950-luvulla Kuva teoksesta Herajoen työväenyhdistys ry. Historiikki 1908 – 1998)

Kuva 23. Herajoen työväentalo keväällä 2007.

Kalmun alueen rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä ja eri-ikäiset rakennukset ovat jakautuneet

alueelle melko tasaisesti. Alueen ja sen ympäristön vanhinta rakennuskantaa edustaa Kalmun

länsipuolella sijaitseva Hiivolan tila, jonka pihapiirin rakennukset ovat peräisin 1800- ja 1900-

lukujen vaihteesta. Myös Vanhan Kormuntien varrella on yhä useita 1900-luvun alkupuoliskolla

rakennettuja päärakennuksia, jotka muodostavat ehyen tienvarsimiljöön.

26


Kuva 24. Kalmun alueen rakennuskanta rakennusvuoden mukaan

Jälleenrakennuskausi 1940-luvun lopulta pitkälle 1950-luvulle täydensi olemassa olevaa rakentamista,

mutta laajeni myös uusille alueille, jotka aikaisemmin olivat olleet viljelymaita ja metsää.

Viime vuosien aikana alueelle on noussut useita uusia taloja vanhojen teiden varteen. Uusi

rakentaminen on pääosin tehty maisemaan sopivalla tavalla rakennuspaikoille, jotka ovat olleet

luontaisia maaseutumaisemassa.

Kuva 25. Lisäpurontien varrella sijaitsee monenikäisiä

rakennuksia, mutta kokonaisuus on

harmoninen.

27


Kuva 26. Vanhan Kormuntien asutusta (Lentokuva Vallas Oy)

Kylän maisemallinen solmukohta muodostuu Vanhan Kormuntien ja Kalliolantien risteykseen,

jossa sijaitsee maamerkkinä Herajoen työväentalo. Työväentalo on Hiivolan tilan lisäksi mainittu

myös Riihimäen merkittäviä rakennuksia, rakennusryhmiä ja kulttuurimaisemakokonaisuuksia –

raportissa. Sivuteiden varsille on sijoittunut haja-asutusta pienialaisten peltojen äärelle tai metsän

keskelle. Maisema on sulkeutuneempi kuin Vanhan Kormuntien tai Hirvijärventien varrella.

Alueella on säilynyt ehyitä maatiloja pihapiireineen. Lehmät ja hevoset laitumineen elävöittävät

maaseutumaisemaa vielä muutamilla tiloilla.

Kuva 27. Myllybackantien maaseutumaisemaa.

28


Kuvat 28 ja 29. Vanhan Kormuntien varrella Väinölän tilan pihapiirissä vanha ja uusi päärakennus ovat

sopusoinnissa keskenään, vaikka ikäeroa on lähes 90 vuotta.

Kuva 30. Suuri osa rakennuskannasta on vanhaa ja pienipiirteistä.

Kuvat 31 ja 32. Taka-Kalmun vanhaa ja uutta rakennuskantaa.

29


2.4.4 Historian jäljet maisemassa

Vaikka alueelta ei ole löydetty muinaisjäännöksiä, jotka olisivat muinaismuistolain suojelemia,

ne voivat silti olla arvokkaita ja säilytettäviä. Alueella on useita mielenkiintoisia kohteita, jotka

kertovat Kalmun alueen historiasta.

Hiirenkallion laella on säilynyt vanha

rajamerkki, lohkottu kivipaasi, joka aikojen

saatossa on kaatunut. Rajamerkki sijaitsee

Hiivolan ja Herajoen kylien rajalla. Suora linja

lähtee Hiirenkalliosta loivasti lounaaseen ja

on yhä säilynyt kyliä erottavana rajana.

Kuva 33. Hiirenkallion vanha rajapyykki.

Kuva 34. Maastosta löytyy myös pienempiä

kivipyykkejä, jotka yhä osoittavat tilojen rajan.

Kuva 35. Salaperäiset kivikasat paljastuvat tutkimuksissa

usein peltokiviröykkiöiksi, mutta ne

voivat olla myös muinaisia kalmistoja tai vanhoja

kiukaita. Kuvassa tutkimaton kiviröykkiö Hiivolassa.

30


Kuva 36. Takalan tilalla sijaitsee useita

taidokkaasti rakennettuja, hyvin säilyneitä

jykeviä kivimuureja.

Kuva 37. Kalmun alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet (Vihreällä merkityt alueet määritellyt

Juha Ruohonen/Riihimäen kaupunginmuseo)

Historian merkitys tämän päivän maankäytölle on vanhasta viisaudesta oppiminen ja toisaalta

alueen perinteistä muodostuvan ilmapiirin säilyttäminen. Ymmärtämällä paikan historiallinen

tausta voidaan maisemaa oppia lukemaan yllättävän hyvin, ja monet kummallisilta tuntuvat seikat

saavat selityksensä. Nimistö on merkittävä osa historiaa, sillä se voi selittää monia asioita

alueen menneisyydestä.

31


Alueen historia on merkittävä vetovoimatekijä. Historiallinen kokonaiskuva auttaa näkemään

alueen kokonaisuutena ja noudattamaan kestävää kehityslinjaa. Toisaalta kyse on myös historiallisten

arvojen ja tunnelman säilyttämisestä. Vahvimmin kulttuurihistoria näkyy maankäytössä

erilaisten suojelukohteiden ja alueiden huomioonottamisessa. Suojelukohteet tai muuten erityisiksi

arvioidut kohteet eivät kuitenkaan saa olla kulttuurihistorian huomioimisen korkein taso.

Kyse on lähinnä minimistä, jolla taataan vain välttämätön suojelutaso.

Kuva 38. Vanha Kormuntie

on säilyttänyt vanhan

linjauksensa vuosisatojen

ajan.

32


3. LUONNONOLOSUHTEET

3.1 Maiseman historia

Suomen maisema on kokonaisuudessaan melko nuorta. Nykyinen maisema on jääkauden ja

muinaisten vesistöjen muovaama. Riihimäki sijaitsee Salpausselkien vyöhykkeessä siten, että ensimmäinen

Salpausselkä ohittaa kaupungin kaakkoispuolelta kulkien Hyvinkään läpi, ja toinen

ja kolmas Salpausselkä sijaitsevat Riihimäen luoteispuolella. Maanpinnan ollessa painuneena

Baltian jääjärvi peitti suurimman osan Suomesta, jolloin muodostui ns. ylin ranta, johon Itämeri

on korkeimmillaan ulottunut. Tällaisia muinaisrantoja esiintyy eri korkeuksilla riippuen vedenpinnan

kulloisestakin tasosta. Itämeren korkeimman rannan taso on määriteltävissä myös harjujen

yhteyteen syntyneiden tasalakisten reunadeltojen avulla. Tällaisia glasifluviaalisia deltoja Riihimäellä

ovat Riutan Hiivolannummi ja Riutanmäki.

Rantamuotojen historiassa ylimmäiseksi asettuu vedenkoskematon eli supra-akvaattinen maa.

Vedenkoskemattomat lakialueet säilyttivät ravinteensa ja irtaimet maamassansa, ja sen vuoksi ne

ovat rehevämpiä kuin veden huuhtomat rinteet, jotka ovat ravinneköyhiä ja hyvin karuja. Pohjimmaisena

vedenmuotona on nykyinen Itämeri ja sen rantoja reunustava savikkoalue, "seisovaan

veteen" kasautunut hienojakoinen maa-aines. Riihimäellä on muutamia pienialaisia vedenkoskemattomia

alueita, jotka kohoavat yli 140 m mpy: Hatlamminmäki (165,4 m), Paljaskallio

(145 m), Pähkinistönmäki (143,9 m), Riutanmäki (143 m) sekä Hiirenkallio (142,1m).

Kuva 39. Hiirenkallion laki

Riihimäen alue vapautui jäästä noin 10 600–10 500 vuotta sitten. Mannerjään reunan vetäytyminen

yli Riihimäen alueen kesti noin 300 vuotta. Jäänreunan vetäytymisnopeus oli 60–70 metriä

vuodessa. Jääkauden jälkeisien vaiheiden kuluessa ns. Yoldianmeren aikana jo yli puolet

alueesta oli paljastunut veden alta, Vantaanjoen latvahaarat saivat hahmonsa ja päävedenjakaja

syntyi. Yoldianmeren patoutuessa järveksi noin 9 500 vuotta sitten Riihimäen alue oli jo vapautunut

veden alta ja vesi oli kerääntynyt jokiin ja järviin. Maankohoaminen seudulla on nykyisin

noin 4 mm vuodessa. Reunamuodostumaan saattaa liittyä pitkittäisharjujaksoja, jolloin liittymäkohdissa

on jäätikön reunasta lohjenneiden jääkimpaleiden sulaessa muodostuneita harju-

33


kuoppa- eli suppamaastoja. Suunnittelualueen pohjoispuolella sijaitseva Riutanlukkojen alue on

edustava esimerkki jääkauden muokkaamasta maisemasta. Deltojen loivalle kaakkoissivulle

(distaalireuna) on usein kerrostunut rantavalli korkeimman rannan tasoon. Selvin korkeimman

rannan merkki moreeni- ja kallioalueilla on ns. huuhteluraja, ylimmän vedenpinnan huuhtoma,

paljas lohkareinen mäkeä kiertävä vyöhyke. Riutan alueella on ”pirunpeltoa”, Baltian jääjärven

aikaista muinaisrantaa, joka on osittain tuhoutunut, koska pururata on rakennettu muodostuman

yli. Yoldianmeren mahdollisten rantatasojen sijainti on 115 – 125 m mpy.

Kuva 40. Itämeren meri- ja järvivaiheet: 1. Baltian jääjärvi n. 12 000 vuotta sitten, 2. Yoldianmeri n.

10 000 vuotta sitten, 3. Ancylusjärvi Noin 9 500 vuotta sitten ja 4. Litorinameri n. 7 500 vuotta sitten.

Kuva 41. Riutan pirunpeltoa

Ancylusjärvi on seuraava suuri Itämerenvaihe, jolloin vesistö oli kuroutunut itsenäiseksi sisävedeksi.

Jääkauden aikaisen jäämassan vuoksi painunut ja edelleen kohoava maankamara ei

kohoa tasaisesti, joten nykyisiä korkeuskäyriä ei suoraan voi käyttää silloisten korkeustasojen

määrittäjinä. Näin suppealla alueella ja tässä mittakaavassa kohoamisen ero laidalta toiselle on

kuitenkin niin pieni, että tiettyä korkeustasoa voidaan käyttää antamaan viitteellisen tiedon rantaviivan

sijainnista. Alin vielä Ancylusjärven aikainen vaihe on arvioitu alueelta löytyneiden esihistoriallisten

asuinpaikkojen perusteella. Rantavaiheet näkyvät maisemassa maaston topografisena

muotona ja niitä voidaan käyttää apuna, kun etsitään esihistoriallisia asuinpaikkoja ja muita

esihistoriallisia kohteita. Jääkauden jälkeinen asutus saapui Suomeen Ancylusjärven aikoihin,

34


joten kivikautiset asuinpaikat löytyvät usein Ancylusjärven vanhoilta rantatasoilta. Muinaisten

vesistöjen sedimentti on aikanaan kerrostunut hedelmälliseksi maapohjaksi.

Jääkauden aikaiset ja sen jälkeiset tapahtumat määrittelevät suomalaisen maiseman piirteet, sen

rakenteen ja maankäytön periaatteet. Maisemahistorian tarkastelu antaakin vastauksia moniin

kysymyksiin, kuten maaperän hedelmällisyyteen. Tästä syystä sen tarkastelu on hyödyllistä maankäyttöä

suunniteltaessa.

Kuva 42. Vantaanjoen valuma-alueen geomorfologia Kalmun alueella. Riutan harjumuodostuma (vihreä)

on jäätikköjokien muodostama, Epranojan v-laakso (keltainen) syntynyt virtaavan veden vaikutuksesta.

Moreenimaat (punainen) ovat mannerjäätikön synnyttämiä, kalliot (ruskea) polygeneettistä, kallioperän

kulutuskorkokuvaa. Alavat alueet (sininen) ovat syntyneet syvään veteen ja rantavyöhykkeisiin. Silmäkenevansuo

(harmaa) on eloperäistä korkokuvaa. Maisemassa on yhä näkyvissä mm. reunamuodostumia,

kame-kumpuja ja suppakuoppia (Matti Tikkanen: Geomorphology of the Vantaanjoki drainage basin,

southern Finland 1989).

35


3.2 Kallio- ja maaperä

3.2.1 Kallioperä

Kovat syväkivilajit ovat kuluneet vähemmän kuin pehmeämmät pintakivilajit. Pintakivet ovat topografialtaan

matalaksi kuluneina usein saven ja muiden maalajien peitossa ja enimmäkseen

viljelysmaina. Myös kallioperän murros- ja siirrosvyöhykkeet ovat usein täyttyneet maa-aineksella

ja ovat tehokkaasti ihmisen toiminnan käytössä. Maisemassa murrokset näkyvät laaksoina. Kasvillisuuteen

emäksiset kivilajit vaikuttavat lehtomaisuuden lisääntymisenä.

Riihimäen kallioperä on vaihtelevaa. Luoteiskulma sekä keskiosa ovat mikrokliinigraniittia, joka

on Hämeen maakunnan eteläosan vallitsevin kivilaji. Keskustan alue on kiillegneissiä ja kiilleliusketta.

Länsiosa eli Riutan alue on granodioriittia. Eteläosassa on emäksistä vulkaniittia sekä

syväkivistä gabroa ja dioriittia. Lounaiskulmassa esiintyy arvokkaita avokallioalueita.

Kuva 43. Kalmun alueen kallioperä

36


Pienialaisia kalliopaljastumia esiintyy erityisesti alueen etelä- ja kaakkoisosassa. Alueella on runsaasti

kallioita, mutta vain Hiirenkalliota on pidetty selvitysalueen ainoana merkittävänä kalliona.

Kassoskivien siirtokivimuodostuma on merkittävä luonnonmuistomerkki.

Kuva 44. Hiirenkallion pintaa. Hiirenkallio

on mukana valtakunnallisessa

kallioidensuojeluohjelmassa.

3.2.2 Maaperä

Alimmat alueet ovat hienojen maalajien peittämiä ja ylimmät alueet yleensä paljaita johtuen

siitä, että maa jäi jääkauden jälkeen veden alle. Veden laskettua aallokko huuhtoi ylimmät alueet

paljaiksi. Moreeni peittää yleisesti matalat kallioalueet. Pohjamoreeni on vallitseva moreenityyppi.

Kerrostuminen on tapahtunut viimeisen jäätiköitymisen aikana pohjoisluodesuunnasta

tulleen jään virtauksen mukana. Tästä syystä paksummat kerrostumat on löydettävissä

jäätikön liikuntoon nähden suojatuista kalliopainanteista ja niiltä vyöhykkeiltä, missä jäätikön

reuna-alueen railoihin tai jäätikön reunalle on kerääntynyt paksumpia moreenikerrostumia.

Jäätikköjokimuodostumat erottuvat harjuina, esimerkiksi Riutan alue. Rantamuodostumat taas

ovat nimensä mukaisesti muinaisten rantojen aikaansaamia. Ne sijaitsevat samoilla korkeustasoilla

suhteessa toisiinsa ja niistä voidaan päätellä pidempään paikallaan pysytelleiden rantaviivojen

sijainti. Savikot ovat yleisin maalaji. Muita hienoja maalajeja, kuten silttiä, ei ole merkittäviä

määriä. Savet ovat yleensä heikosti kerrallisia jääkauden loppuvaiheessa ja sen jälkeen

muodostuneita savikoita. Silmäkenevan alueella on seudun suurimmat turvealueet.

Kuva 45. Sorainen Mahlamäki muodostaa saarekkeen hienoa hietaa olevan pellon keskelle.

37


Epranojan ympäristön maaperä on karkeaa hietaa. Hiivolannummi sekä Uudentalonmäki, Mahlamäki

ja muutama muu ovat hiekkakumpareita. Selänteet ovat hiekkamoreenia, jonkun verran

kalliota. Selänteiden väliset laaksoalueet ovat savea, hiesua tai hienoa hietaa. Soistuneet alueet

ovat saraturvetta.

Kuva 46. Kalmun maaperä on pääasiassa hiekkamoreenia, alavat kohdat ovat savea ja hiesua, ja ne

ovat tavallisesti viljelymaita. Vanhan Kormuntien varren kyläasutus on sijoittunut karkealle hiedalle, kuten

myös Epranoja ja sitä ympäröivät viljelymaat.

Maaperä vaikuttaa rakentamiseen merkittävästi. Huonolle maaperälle rakennetun talon rakennuskustannukset

voivat olla moninkertaiset verrattuna hyvälle maaperälle rakentamiseen. Hyvä

maaperä on lämmin, kuiva ja helposti muokattavissa. Mitä paremmin pohjamaa pitää muotonsa,

sitä helpompi ja halvempi sille on perustaa. Hyviä maalajeja rakentaa ovat soramoreeni,

harjusora, karkea hiekka, hieno hiekka ja karkea hieta. Hieman vaativampia ovat hiesu- ja savimoreeni

ja hieno hieta. Hiesu, savet ja eloperäiset maat ovat kosteita, kylmiä ja perustamisolosuhteiltaan

huonoja. Kalliolle perustaminen on helppoa, mutta vesi- ja viemärilinjat ovat

hankalia ja kalliita toteuttaa.

Rakennuspaikkaa valittaessa valitaan samalla kasvillisuuden kehittymisen mahdollisuudet. Maaperä

vaikuttaa paikan kasvukykyyn, mikä heijastuu alueen käytettävyyteen maa- ja metsätaloudessa.

Tieto maaperän laadusta auttaa valitsemaan oikeat puulajit ja viljelylajikkeet oikealle

paikalle. Kaikkein helpoimmin viljeltäviä maita ovat hienot hietamaat. Savimaat sopivat myös

erinomaisesti viljelykäyttöön, mutta niillä vaarana on liiallinen tiivistyminen.

Mitä kuivempi tai kosteampi maaperä on, sitä hankalampaa sitä on käyttää. Kaikkein karuimmat

ja toisaalta vetisimmät paikat onkin syytä jättää aktiivisen maa- tai metsätalouden ulkopuolelle.

Useimmiten tällaiset alueet ovat pienialaisia ja myös metsä- tai luonnonsuojelulain mukaan

suojeltuja. Niiden eliö- ja kasvikanta uusiutuu hitaasti, mikä on merkki heikosta tuottoky-

38


vystä. Virkistyskäyttöä ei maaperä juurikaan rajoita. Maaperältään kosteat ja upottavat alueet

ovat vaikeakulkuisia. Toisaalta taas karut paikat kuluvat herkästi. Luontoa kunnioittava, määrältään

pieni virkistyskäyttö ei kuitenkaan kuluta mitään paikkaa liikaa. Jos kulutus kasvaa merkittävästi

yhdessä paikassa, saattaa herkimmin paljastuvien maalajien suojaaminen esimerkiksi

pitkospuilla olla tarpeen.

3.3 Maastonmuodot

Alueen topografia on vaihtelevaa ja pienipiirteistä kuitenkin niin, että pohjois-, etelä- ja länsiosissa

on absoluuttisesti korkeampaa kuin keski- ja itäosassa. Suhteellisesti korkeuserot pysyvät

alueella melko samoina. Korkein kohta on Hiirenkallio, joka kohoaa 142,1 m korkeuteen. Alavin

kohta on Epranojan laakso ja siitä itään, jossa Herajoen kylän jälkeen tulee vastaan Silmäkeneva,

joka kivikauden aikaan oli vielä järvi. Koko alueen suhteellinen korkeusero on 86 metriä.

Kuva 47. Korkokuva Kalmun alueelta. (Lähde: Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys)

Topografia vaikuttaa maankäyttöön paljon, mm. pienilmastoon ja rakennettavuuteen. Mitä jyrkempi

rinne on, sitä hankalammin ja voimakkaammin keinoin maankäyttöä joudutaan paikalla

toteuttamaan. Alavat paikat taas ovat usein hallanarkoja, mihin osasyynä on myös sinne kulkeutunut

kostea maaperä, joka alavilla mailla on usein savi, siltti tai turve. Maasto, jonka kaltevuus

on alle 1:20, on helposti rakennettavissa ilman merkittäviä maastonmuotoiluja. Kaltevuus 1:20

-1:5 alkaa jo vaatia jonkinlaisia maastonmuotoiluja, mutta on vielä täysin käyttökelpoinen. Yli

1:5 kaltevuus alkaa olla jo lian kalteva rakentamisen tai se vaatii ainakin merkittävästi ympäristöä

muuttavaa pengertämistä ja täyttöjä.

39


Rakentamiseen vaikuttaa paitsi maaston kaltevuus, myös alueelle tyypillinen rakentamisen korkeustaso.

Rakentaminen on aikojen kuluessa hakeutunut yleensä tietylle korkeustasolle maisemassa.

Suunnittelualueella tämä korkeustaso on noin 100–115 m mpy. Jos rakennuksen rakentaa

kovin paljon matalammalle tai korkeammalle kuin tämä taso, se on paljon vaikeampi

sopeuttaa maisemaan. Tämä sääntö pätee parhaiten alueilla, missä maaston korkeustasot vaihtelevat

selkeästi. Maa- ja metsätaloudessa mitä kaltevammaksi maasto muuttuu sitä suuremmaksi

eroosioriski kasvaa. Eroosioriski on pieni kaltevuuksilla, jotka ovat alle 1:30. Siitä kaltevampaan

päin mentäessä riski kasvaa. Jos rinne on kaltevuudeltaan yli 1:5, tulisi sitä käyttää

hyvin harkiten.

3.4 Pienilmasto

Ilmastoa tilastoidaan Suomessa muun muassa Ilmatieteenlaitoksen toimesta. Riihimäen vuotuinen

sademäärä on 600–650 mm. Vuoden keskilämpötila on + 4-5 C°. Termisen kasvukauden

pituus on noin 180 päivää (25.4.–22.10. vuonna 2005). Ensimmäisen ehjän (aamulla maassa

vähintään 1 cm paksuisen) lumipeitteen tulon keskimääräinen ajankohta on 6.11. ja pysyvän

lumipeitteen alkamisen keskimääräisen ajankohta on 6.12. Lumen syvyys on 15.3. ollut keskimäärin

30 cm. Pysyvä lumipeite on hävinnyt noin 10.4. ja lumipeitepäiviä on ollut 125–150

vertailukaudella 1971–2000 (Lähde: http://www.fmi.fi/saa/tilastot.html).

Pienilmaston merkitys asumismukavuudelle ja taloudellisuudelle on merkittävä. Kovin tuulinen,

kostea ja kylmä paikka ei ole suotuisa kasvillisuudelle, miellyttävälle oleskelulle eikä myöskään

lämmityskustannuksille. Pienilmasto vaikuttaa myös maa- ja metsätalouden tuottavuuteen. Kylmät

pohjoisenpuoleiset rinteet ovat kylmiä ja varjoisia, mikä on usealle maankäyttömuodolle

epäedullista. Maaston epätasaisuudet, kumpareet, talot jne. aiheuttavat pyörteitä ilmaan, mikä

aiheuttaa yllättäviä tuulenpuuskia ja lumen kerääntymistä.

Lämpimintä on eteläisiin ilmansuuntiin aukeavilla rinteillä. Kylmintä on taas pohjoiseen aukeavilla

rinteillä. Mitä kohtisuorempaan ja pidempään aurinko rinteeseen paistaa, sitä enemmän siihen

tulee säteilyä pinta-alayksikköä kohden. Tasaisella maalla säteilyä tulee pinta-alayksikköä

kohden vähemmän. Mitä enemmän rinne kallistuu pohjoisiin ilmansuuntiin, sitä vähemmän siihen

tulee säteilyä, mikä tietysti tekee paikasta kylmemmän. Paikan lämpimyyteen vaikuttavat

paitsi auringonsäteily, myös tuulisuus ja kosteus. Ikävimpiä paikkoja ovat tuulensolat, eli paikat

joissa ilma pääsee puristumaan kahden rinteen tai muun esteen väliin ja sen nopeus kiihtyy.

Tuulensolia muodostuu helposti myös rakennusten väliin jos ne ovat riittävän korkeita, lähellä

toisiaan ja sola aukeaa tuulen suuntaan.

Rehevä kasvillisuus lisää ilman kosteutta ja on karua kasvillisuutta miellyttävämpi pienilmaston

luoja. Tuulisuuden suhteen parhaat rakennuspaikat ovat metsien ja selännekumpareiden takana

tuulen suunnasta katsottuna. Kasvillisuudella voi vähentää tuulisuutta, sillä puut hidastavat tuulta

ja tuuli nousee helposti niiden yli. Monikerroksinen metsä vaimentaa tuulta huomattavasti. Virkistyskäytön

ja erityisesti oleskelun miellyttävyyteen pienilmastolla on suuri vaikutus, joten siihen

vaikuttavat tekijät on syytä ottaa huomioon, kun mietitään mihin rakennetaan lasten leikkipaikka

tai pihan oleskelualue.

40


Kuva 48. Rinteiden suuntautuneisuus Kalmun alueella. Kartassa on esitetty lämpimät rinteet keltaisella.

(Lähde: Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys)

3.5 Vedet ja vedenjakajat

Jokaisella vesistöllä on valuma-alueensa, jolla tapahtuva toiminta vaikuttaa suoraan kyseiseen

vesistöön. Alueen maisema-arvojen kannalta on erityisen merkittävää, että vesistöt valumaalueineen

säilyvät mahdollisimman puhtaina eivätkä merkittävästi muutu esimerkiksi rehevöitymisen

myötä. Valuma-alueella on runsaasti pieniä soita ja soistumia lähinnä moreeni- ja kallioselänteiden

päällä sekä murroslinjoissa. Nämä vesien varastot ovat erittäin herkkiä. Metsien

peittämät selänteet, vedenjakaja-alueet, ovat myös veden kerääntymisalueita, missä vesi imeytyy

pohjavedeksi sekä valuu puroja pitkin järviin ja edelleen Vantaanjoen kautta mereen. Maapinnan

läpi pohjavedeksi imeytyvät vedet varastoituvat maakerroksiin ja purkautuvat selänteiden

juurilla lähteinä.

Riihimäellä sijaitsee kahden suuren vesistökokonaisuuden, Kokemäenjoen ja Vantaanjoen vedenjakaja.

Vedenjakajana toimii Lemmenmäen-keskeisen harjujakson, varuskunnan ja Hatlamminmäen

kautta kulkeva, maastossa varsin heikosti hahmottuva selänne. Kaupungin keskusta

sijaitsee valuma-alueiden välisellä vedenjakajalla, jonka absoluuttinen korkeus kaikkialla keskustan

alueella on alle 120 m. Vedenjakajan pohjoispuoliset alueet laskevat Punkanjokeen,

jonka sivu-uoma on Riihiviidanoja, sekä pieneltä osin myös Katinojan kautta Puujokeen. Suurin

osa Riihimäestä eli vedenjakajan eteläiset osat kuuluvat Vantaanjoen valuma-alueeseen. Vantaanjokeen

ne laskevat Herajoen ja sen sivu-uoman Epranojan sekä Paalijoen ja sen sivuuoman

Retkiojan kautta.

41


Vantaanjoki ja Kokemäenjoki ovat pitkään kuuluneet veden laadultaan Suomen huonokuntoisimpiin

jokiin, mutta tilanne parantui jonkin verran 1980-luvulla, kun uudet jätevedenpuhdistamot

otettiin käyttöön.

Kuva 49. Kalmun alue kuuluu Vantaanjoen päävaluma-alueeseen ja Herajoen pienvaluma-alueeseen.

Epranojan ympäristö Hiidenkalliosta pohjoiseen kuuluu Herajoen I luokan pohjavesialueeseen.

Pohjavesialueella sijaitsee pitkittäisharju, joka jatkuu kaakkoon Multatöyrään alueelle ja luoteeseen

Kormun alueelle. Pohjaveden pääasiallinen muodostumisalue on Riutan harjualue. Herajoen

pohjavesialue on Riihimäen tärkein ja laaja-alaisin pohjavesialue, ja siellä sijaitsee myös

Herajoen vedenottamo.

Kalmun alueen merkittävin pintavesistö on Vantaanjoen sivuhaara Epranoja, joka virtaa maantien

ja pellon välisessä metsässä lähes luonnontilaisessa uomassa.

Veden kulku maaperässä ja maan pinnalla on huomioitava suunniteltaessa maankäyttöä. Seisova

vesi ei tee hyvää viljelyksille, metsätaloudelle eikä rakennuksille. Toisaalta erilaiset vesistöt

ovat taas erityisen kiinnostavia virkistysalueita ja houkuttelevat myös rakentamista lähelleen. Vesistöt

ja niiden rantavyöhykkeet ovat erityisen arvokkaita kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään,

joten niitä tulisi käyttää hellävaraisesti. Vesien luonnollinen kiertokulku on otettava huomioon

kaikessa maankäytössä.

42


Kuva 50. Herajoen I-luokan pohjavesialue ja pohjaveden muodostumisalueet.

Kuvat 51 ja 52. Alueella ei ole paljon pintavesiä, mutta muutamia tekolampia on kaivettu. Kuvissa Taka-

Kalmun maille tehty tekolampi sekä Epranoja.

43


3.6 Luontokohteet

Suomi ulottuu pohjois-eteläsuunnassa läpi boreaalisen havumetsävyöhykkeen. Se jaetaan neljään

alavyöhykkeeseen, joiden rajat määräytyvät lämpöilmastosta aiheutuvien kasvillisuuserojen

perusteella. Alavyöhykkeet jaetaan edelleen lähinnä ilmaston mereisyydestä ja mantereisuudesta

johtuvien kasvillisuuserojen määräämiin lohkoihin. Riihimäen seutu kuuluu eteläboreaaliseen

metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen ja sen vuokkovyöhykkeeseen.

Ekologialtaan vaihteleva ympäristö mahdollistaa monipuolisen kulttuurimaiseman, kasvillisuuden

ja eläimistön. Alueelta löytyy useita potentiaalisia metsälain arvokkaiksi luokittelemia kohteita,

kuten jyrkänteitä alusmetsineen ja pienvesiä lähiympäristöineen. Talousmetsissä olevat luonnontilaiset

tai luonnontilaisen kaltaiset arvokkaat elinympäristöt suositellaan jätettäväksi metsänkäsittelyn

ulkopuolelle tai käsitellään varovasti, jotta kohteella olevat luonnon monimuotoisuudelle

olennaiset ominaispiirteet säilyvät.

3.6.1 Luonto- ja LUMOS -kohteet

Kuva 53. Kuusimetsää

Hiirenkallion juurella.

Riihimäellä inventoitiin kesinä 1990–91 luontokohteita, joista koottiin selvitys Riihimäen luontokohteet,

kasvillisuuskartoitus (1991). Selvitystyön tavoitteena oli saattaa luontokohteiden kasvillisuustiedot

ja luonnontieteellisin perustein tehty aluerajaus ajantasalle luonnonsuojelua ja mm.

yleiskaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua varten. Paikallisesti arvokkaita luontokohteita

ovat Hiirenkallio, Kassoskivien metsä ja Epranoja. Epranojan luonnoltaan arvokkaan alueen

muodostaa itse puro ja sitä ympäröivä kasvillisuus. Epranoja on kirkasvetinen ja hiekkapohjainen

puro, jossa elää purotaimenia. Kasvillisuus on mm. suurruoholehtoa ja lehtokorpea. Niissä

kasvaa mm. Hämeessä uhanalaista, silmälläpidettävää korpinurmikkaa. Hiirenkallion arvokkain

osa on kallionlaki, jonka kalliokedolla kasvaa Hämeessä harvinaista nurmilaukkaa. Kassoskivien

metsässä paikallisesti arvokkaat osat ovat länsi- ja keskiosan luonnontilaiset pikkusuot ympäristöineen.

Kassoskivet tulisi rauhoittaa luonnonmuistomerkkinä.

44


Kanta-Hämeen luonnon monimuotoisuuden tilan seurantaohjelmassa 2004–2005 on kartoitettu

seurantakohteita, joiden avulla pyritään säilyttämään alueelleen ominaiset luonnon piirteet.

Kalmun alueelta Epranojan ja Kassoskivien lisäksi loppuraportissa mainitaan Hiivolannummi

sekä Mahlamäki ja Kutinhaka, peltojen ympäröimät kumpuilevat metsäsaarekkeet, joiden vallitseva

kasvillisuustyyppi on kulttuurivaikutteista sekametsää. Metsäsaarekkeet ovat merkittävä osa

vanhaa kylämaisemaa, ja monimuotoisuutensa vuoksi hyviä opetuskohteita.

Kesällä 2006 laadittiin Kalmun osayleiskaavaa varten luontoselvitys, jossa kartoitettiin alueen

luontoarvoja, ja arvioitiin niiden vaikutusta maankäyttöön. Selvityksessä kartoitettiin luonnonsuojelulain

suojelemat luontotyypit, vesilain mukaiset kohteet, metsälain tarkoittamat erityisen tärkeät

elinympäristöt sekä muut luonnonarvoiltaan merkittävät kohteet, kuten perinnebiotoopit ja

lepakoiden päiväpiilot ja talvehtimispaikat sekä liito-oravareviirit. Selvityksen mukaan alueella ei

ole luonnonsuojelulain suojelemia luontotyyppejä eikö vesilaissa mainittuja suojeltavia pienvesiä.

Sen sijaan metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä on neljä, jonka lisäksi on neljä muuta

arvokasta kohdetta.

Kuva 54. Suunnittelualueen luontokohteet

45


3.6.2 Kasvillisuus

Kalmun alueesta valtaosa on metsämaata, ja tavallisin metsätyyppi on tuore kangas. Paikoitellen

esiintyy myös lehtomaista kangasta sekä pienialaisia lehtoja lähinnä purojen varsilla.

Epranojan varsi on suurruoholehtoa, paikoin lehtokorpea ja saniaislehtoa sekä ylempänä rinteellä

käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa. Kasvillisuus on rehevää ja lajisto monipuolista, mm.

mustakonnanmarjaa, imikkää, näsiää, lehtopähkämöä ja korpinurmikkaa. Puron varrella on

suurruoholehtoa ja saniaislehtoa. Ylempänä rinteellä kasvillisuus on käenkaali-mustikkatyyppiä

ja käenkaalioravanmarjatyyppiä. Alue on pääosin varttuvaa kuusikkoa. Saniaislehdossa kasvaa

muutamin paikoin runsaasti kotkansiipeä ja puronvarrella muita vaateliaita kasvilajeja, mm.

korpinurmikkaa, lehtotähtimöä ja suokelttoa.

Hiirenkallion laella valtapuuna on mänty, ja kalliokedolla kasvaa nurmilaukan lisäksi jäykkärölliä,

karvakiviyrttiä, kivikkoalvejuurta, tuoksusimaketta, metsälauhaa, huopakeltanoa, hopeahanhikkia,

rohtotädykettä, kallioimarretta ja ahosuolaheinää.

Kuva 55. Kassoskivet

Selänteiden välissä sijaitsee useita soistuneita, pienialaisia kohtia. Kassoskivien läheisyydessä

esiintyy ruohoista sararämettä, hetteikköistä sarakorpea ja ruohoista saranevaa. Lumosselvityksen

mukaan suot ovat edustavuudeltaan merkittäviä.

3.6.3 Eläimistö

Kalmun alueen länsi- ja eteläpuolella sijaitsevat laajat harvaanasutut maastot, joissa on runsaasti

eläimiä. Hirvijärven ja Kytäjän välinen maasto on Kytäjän kartanon vanhoja metsästysmaita,

ja erätaloudesta kertoo vielä eläimiä vilisevä paikannimistö (Hirvijärvi, Jänissaari, Lintunokka,

Ahvennokka, Kettukallio, Karhukorpi, Hirvikorpi, Ahvenlammi, Kiiskilampi ym.). Alueella elää ja

kulkee yhä runsas eläimistö: mm. hirviä, metsäkauriita, teeriä, haukkoja ja pöllöjä on tavattu

alueella.

46


Alueella on tavattu mm. seuraavia lintulajeja: tiltaltti, idänuunilintu, kottarainen, mustapääkerttu,

pyy, käki, peukaloinen ja teeri. Korpimaisissa metsissä on tavattu petolintuja kuten hiirihaukka ja

viirupöllö. Riihimäen linnustoselvityksessä 1992–1993 Kassaskiven alueella tavattiin seudun viimeinen

pohjantikkapari, joka on alueellisesti uhanalainen lintulaji. Alueen lajistoon kuuluivat

myös mehiläis- ja varpushaukka sekä viiru-, helmi- ja varpuspöllö. Muuta vaativaa metsälajistoa

edustivat metso, pyy, palokärki sekä töyhtötiainen, puukiipijä ja peukaloinen. Uhanalaisista lajeista

Hiivolassa on tavattu vaarantuneet ruisrääkkä ja harmaapäätikka, erittäin uhanalainen

peltopyy, silmälläpidettävä ja harvinainen pikkusieppo sekä silmälläpidettävät ja taantuneet pohjantikka

ja metso. Tehometsätalous avohakkuineen on heikentänyt lintujen elinolosuhteita. Pesimä-

ja elinympäristöjen tuhoutuminen ja muuttuminen kelpaamattomiksi ovat uhkana monille

uhanalaisille lajeille. Avainasemassa olisi monipuolisen ja – muotoisen metsäluonnon säilyttäminen.

Linnustoselvityksen päivitys tehdään Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen toimesta

vuosina 2007–2008.

Vuonna 2004 laaditun liito-oravainventoinnin mukaan Hiivolan ja Herajoen ympäristössä on

viisi erillistä laikkua, jossa on havaittu liito-oravia tai niiden jätöksiä. Tuomolan tilan lounaispuolinen

metsä on lehtomaista kangasta ja selkeä reviiri, joka tulisi jättää metsänhoitotoimenpiteiden

ulkopuolelle, sekä puustoyhteydet itään ja etelään tulisi säilyttää. Vanhan Kormuntien itäpuolella

sijaitseva Lehtola on pienialainen kuusisekametsä, metsätyyppi on tuore kangas ja lehtomainen

kangas. Kyseessä lienee liito-oravan levähdysalue tai reviirin raja. Kuusikko tulisi säilyttää

koskemattomana. Epranojan varren puustovyöhykkeellä on reviiri, joka on rauhoitettava

kaikilta perkaus- ja hoitotoimenpiteiltä. Lisäksi Hiivolan koulun ja kartanon ympäristössä on tehty

liito-oravahavaintoja viime vuosina, mutta ei tavattu merkkejä inventoinnissa. Kalmun luontoselvityksessä

kesällä 2006 löydettiin lisäksi yksi uusi reviiri Kormuntien varrella olevasta metsästä.

Kuva 56. Suunnittelualueen eläimistöä (Lähteet: Riiihimäen liito-oravainventointi 2004 ja Kalmun maisemaselvitys

2006).

47


Kalmun luontoselvityksessä kartoitettiin lepakoille sopivat päiväpiilot, joita ovat mm. autiot rakennukset

ja kivirauniot ja – aidat. Kesän 2007 aikana tehdään lepakkokartoitus koko Riihimäen

alueelta.

Epranojassa elää taimenkanta, joka poikkeaa geneettisesti muista Vantaanjoen latvaosien taimenista.

Niiden on arveltu olevan alkuperäistä taimenkantaa. DNA-näytteiden perusteella Epranojan

taimen on jo varsin pitkään elänyt eriytyneenä muista tunnetuista taimenkannoista.

Luonnon arvokohteet, monimuotoisuus ja ekologiset yhteydet otetaan huomioon maankäytön ja

hankkeiden suunnittelussa siten, että ne säilyvät mahdollisimman ehyinä. Luonnon arvoalueita

pyritään ennallistamaan mahdollisuuksien mukaan.

48


4. MAISEMAN LUONNE JA VISUAALINEN RAKENNE

Maisemia on Suomessa luokiteltu monien tahojen toimesta. Vanhin lienee J.S. Granön maisemamaantieteellinen

aluejako (1932). Vuonna 1985 tehdyssä maisemaselvityksessä yleiskaavatutkija

Hannu Kytö on jakanut Riihimäen maisemallisiin alueisiin, joille kullekin on laadittu aluetta

kuvaava maisemakaava Granön esimerkin mukaan. Kalmun alueen itäosa on Herajoen kankareista

kulttuurimaata (A12 IIb) ja länsiosa Hiivolan tasaista kulttuurimaata (A12 Ib). Herajoen

kankareinen kulttuurimaa käsittää alueen eteläosassa Herajoen kylän kulttuurimaiseman ja tästä

luoteeseen Herajokilaaksossa sijaitsevat pellot. Hiivolan tasaisesta kulttuurimaasta eteläosa on

määritelty arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi (Kanta-Hämeen seutukaavaliitto; Kanta-Hämeen

kulttuurihistorialliset kohteet, 1982). Luoteisosa käsittää Kauppilan ja Soukkalan taloja ympäröivät

pellot, jotka kaikki ovat maisemallisesti merkittäviä. Kalmun eteläpuolella ovat Hiivolan mäkinen

metsämaa ((B3 IIIa) ja Arolammin 3-tien länsipuolen mäkinen metsämaa (B13 IIIa). Kalmun

pohjoispuolella sijaitsevat Riutan mäkinen metsämaa (B13 IIIc) sekä Riutan vuorinen metsämaa

(B13 IVb). Jälkimmäinen koostuu useista maisemaa rikastuttavista geologisista muodostumista.

Kuva 57. Kalmun ympäristön maisemalliset alueet:

7. Herajoen kankareinen kulttuurimaa (A13 IIIb)

8. Hiivolan tasainen kulttuurimaa ((A12 Ib)

16. Retkiojan-3-tien välinen kankareinen kulttuurimaa (A12 IIc)

21. Riutan mäkinen metsämaa (B13 IIIc)

23. Riutan vuorinen metsämaa (B13 IV)

25. Hiivolan mäkinen metsämaa (B3 IIIa)

26. Arolammin-3-tien länsipuolen mäkinen metsämaa (B13 IIIb)

49


Kuva 58. Hiivolan tasainen kulttuurimaa

Ympäristöministeriön asettaman maisema-aluetyöryhmän (1993) laatima maisemamaakuntajako

luokittelee Kanta-Hämeen kuuluvaksi kolmeen maisemamaakuntaan: Hämeen viljely- ja järvimaahan,

Lounaismaahan ja Eteläiseen rantamaahan. Maisemamaakunnat on jaettu edelleen

maisemaseutuihin. Riihimäki kuuluu Hämeen viljely- ja järvimaahan, ja se jakautuu edelleen

Tammelan ylänköseutuun ja Keski-Hämeen viljely- ja järviseutuun. Riihimäen pohjois- ja itäosa

kuuluvat Hämeen viljely- ja järvimaahan, jota kuvataan seuraavalla tavalla: ”Keski-Hämeen

viljely- ja järviseutua voidaan pitää Hämeen varsinaisena ydinalueena. Vanhin asutus ja viljavat

savikot sekä vaihtelevat vesireitit keskittyvät tälle seudulle. Maisema on hyvin monimuotoista ja

usein pienipiirteistä. Tämä johtuu paitsi vaihtelevista luonnonoloista, myös monipuolisesta ja

pitkään jatkuneesta sekä alkutuotantoon että teollisuuteen liittyvästä elinkeinoelämästä. Huomattava

osa maamme esihistoriallisesta rautakautisesta asutuksesta on sijainnut Vanajaveden

laaksossa. Pitkäaikaista asutusta ja pitkiä kulttuuriperinteitä kuvaa muun muassa keskiaikaisten

kivikirkkojen ja vanhojen talonpoikais- ja kartanorakennusten suuri määrä.”

Riihimäen länsiosa ja suurin osa eteläosasta kuuluvat Tammelan ylänköseutuun, jota luonnehditaan

suunnittelualuettakin hyvin kuvaavasti: ”Tammelan ylänkö on ympäristöään karumpaa,

suureksi osaksi jääkauden jälkeisen vedenpinnan yläpuolelle jääneistä muodostumista koostuvaa,

lähes savetonta moreenialuetta. Viljelymaata on selvästi vähemmän ja pellot ovat pienialaisempia

kuin ympäröivillä seuduilla. Seutu on metsäistä ja karjatalous on ollut täällä aiemmin

tärkeätä.”

Hämeen maakunnallisessa maisemaselvityksessä (2003) tarkennettiin valtakunnallista maisemamaakuntajakoa

luomalla maakunnalliset maisematyypit. Perusteena jaolle ovat olleet luonnonpiirteet

ja niiden muovaamat maankäyttömuodot. Maisemarakenteen ominaisuuksista selänteiden

ja laaksojen rajapinnat ovat usein maisema-alueiden rajaajia. Muita alueita toisistaan

erottavia ominaisuuksia ovat maalajien, vesistöalueiden, kasvillisuuden ja maankäytön aiheuttamat

erot.

Riihimäki jakautuu kahteen maisematyyppiin: Hämeen järviylängön viljelymaisemiin ja Salpausselän-Puujokilaakson

viljelymaisemiin. Kalmun alue sijaitsee niiden rajalla. ”Hämeen järviylängön

viljelymaisemille on tyypillistä laaksojen sekä moreeni- ja harjuselänteiden mosaiikkimainen

vuorottelu. Maisemassa se näkyy peltojen ja metsäsaarekkeiden pienialaisena vuorotteluna sekä

kumpuilevina viljelyaukeina. Alueella on paljon peltoja, joiden maaperä on hietaa tai hiesua.

Pienehköt järvet ja joet kuuluvat enimmäkseen Vanajaveden valuma-alueeseen, mutta etelästä

on yhteys myös Vantaanjokeen. Vanha asutus on hakeutunut enimmäkseen nimenomaan jokireittien

varteen, mutta myös harjujen liepeille sijoittuvaa vanhaa asutusta on ainakin Kormun

tienoilla. Selvimmät vanhan asutuksen vyöhykkeet ovat Loppijärven-Tervajoen, Kaartjoen ja Renkajoen

varsilla. Aluetta halkoo keskiaikaisperäinen Loppijärven itärantaa kulkeva Helsingin ja

Hämeenlinnan välinen maantie. Pohjoisessa taas Hämeen Härkätie kulkee Rengon kirkonkylän

kautta. Nykymaisemaa leimaa edelleen maisemallinen pienipiirteisyys ja pitkän historian tuntu.

Uusimpiin maiseman muutoksiin kuuluvat kantatie 54:n rakentaminen sekä lisääntyvä loma- ja

pientaloasutus erityisesti Lopella.”

50


Kuva 59. Ympäristöministeriön Maisema-aluetyöryhmän maisemamaakuntajako 1993. (Hämeen maakunnallinen

maisemaselvitys)

Kuva 60. Hämeen maisematyypit 2003. (Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys)

51


”Salpausselän-Puujokilaakson viljelymaisemille on tyypillistä laajojen tasaisten tai loivasti kumpuilevien

peltoaukeiden ja korkealle kohoavien harju- ja moreenimuodostumien vuorottelu. Alue

on kokonaisuutena alavaa. Vesistöistä merkittävin on Mommilanjärvestä alkava Puujoki, joka

luikertelee syvässä uomassaan peltojen halki kohti Vanajavettä. Muita asutushistoriallisestikin

merkittäviä jokia ovat Riihimäeltä alkunsa saava Vantaanjoki ja pienempi niin ikään Suomenlahteen

laskeva Mustijoki. Alue on vanhimmin asuttua Hämettä ja Suomea: kivikauden ihminen

vaelsi tänne idän suunnalta heti jääkauden jälkeen, silloisten Itämeren vaiheiden rantojen tuntumassa

olevia Salpausselkiä pitkin. Kivikautisia löytöjä onkin tältä alueelta runsaasti. Alueen

merkitys kasvoi keskiaikaisen Helsingistä Hämeenlinnaan kulkevan maantien ansiosta. Uuden

ajan asutusta on Kuninkaankartaston mukaan erityisesti harjujen ja niitä myötäilevien maateiden

tuntumassa. Osa nykyisistä laajoista pelloista on otettu viljelykäyttöön vasta viimeisen kahdensadan

vuoden aikana. Alueen nykymaisemaan kuuluvat valtakunnalliset liikenneväylät, joista maisemallisilta

vaikutuksiltaan suurimmat ovat Tampereen ja Helsingin välinen moottoritie ja rautatie.”

Kuva 61. Maisemarakennetta voidaan kuvata erilaisilla kartoilla. Tässä Marja Mikkolan näkemys Herajoki

– Hiivolan seudusta vuodelta 1991 (Riihimäen yleiskaavan 1997 valmisteluaineistoa).

Maiseman luonne ja visuaalinen rakenne ovat tärkeitä huomioonotettavia seikkoja maankäyttöä

suunniteltaessa. Jos maankäyttöä harjoitetaan näitä vastaan, muuttuu maisema nopeasti ilmeeltään

sekavaksi. Maisemaa voidaan jakaa osiin tietyllä korkeustasolla tyypillisesti esiintyvien

maankäyttömuotojen perusteella. Viljelyvyöhyke sisältää ne korkeustasot, joilla maasto on pääsääntöisesti

viljelykäytössä. Selännevyöhyke on taas pääsääntöisesti metsien peittämää. Viljelyja

selännevyöhykkeen välissä on inhimillinen vyöhyke, eli korkeustaso, jolle rakentaminen on

vuosikymmenten ja satojen kuluessa pääsääntöisesti sijoittunut.

52


Kuva 62. Kalmun maa- ja metsätalousvaltaista maisemaa (Lentokuva Vallas Oy, 2007)

53


LÄHTEET

Alanen, Timo & Kepsu, Saulo. 1989. Kuninkaan kartasto Suomesta 1776 – 1805. Suomalaisen Kirjallisuuden

Seuran Toimituksia 505. Tampere.

Arvokkaat maisema-alueet; Maisema-alue työryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö mietintö 66/1992,

Helsinki 1993

Etelä-Suomen aluerakenne 2030, Väestö ja työpaikat. Etelä-Suomen maakuntien liittouma, 2004.

http://www.etela-suomi.fi/pdf/julkaisu.pdf

Etelä-Suomen maakuntien liittouma, http://www.etela-suomi.fi/aluerakenne_2030.htm

Gasum. Länsilaajennuksen YVA-selostus 15.1.2002. http://www.gasum.fi

Hirviniemi, Reima & Astor, Jouko/ Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. 1994: Riihimäen linnustoselvitys

1992–1993. Riihimäen kaupunki, Ympäristönsuojelulautakunta. Julkaisu 1/94.

Hoffrén, Jouko & Penttilä, Kalevi. 1979. Riihimäen historia I. Riihimäen kaupunki. Hämeenlinna.

Honkala, Juha. Riihimäen liito-oravainventointi 2004. Riihimäen kaupunki, ympäristöyksikkö.

Huisko, Sirkku. 2005. Maisemallinen maankäyttösuositus maankäytön hallinnan apuvälineenä. Esimerkkinä

Orimattilan Mallusjärven ympäristö, valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen osa. Diplomityö,

Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma.

Huovinen, Kalevi. 1987. Hiivolan koulu 1897 – 1987. Riihimäen kirjapaino Oy.

Jaakkola, Maria. 1992. Riihimäen maisemaselvitys. Riihimäen kaupunki, tekninen virasto.

Jukka, Jaakko. 2001. Reissun päällä Hiivolassa.

Jutikkala, Eino & Nikander, Gabriel. 1946. Hämäläisiä kartanoita ja suurtiloja. Helsinki.

Kaavoituskatsaus 2007. Riihimäen kaupunki, Kaavoituspalvelut.

Kalmun alueen luontoselvitys. 1.12.2006. Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy.

Luonnon toiminnallinen tasapaino Riihimäellä. Riihimäen kaupunki, Tekninen virasto, Arkkitehtiosasta.

Julkaisu 1/1987.

Maisemanhoito; Maisema-alue työryhmän mietintö I, Ympäristöministeriö mietintö 66/1992, Helsinki

1993

Matiskainen, Heikki. 2002. Riihimäen esihistoria. Hämeenlinna.

Niemi, Raija. 2000. Riihimäen merkittäviä rakennuksia, rakennusryhmiä ja kulttuurimaisemakokonaisuuksia.

Riihimäen kaupunki, Kaavoituspalvelut.

Oksanen, Juha. 1998. Itämeren ylin ranta eteläisessä Suomessa. Pro Gradu. Maantieteen laitos. Helsingin

yliopisto.

54


Putkonen, Lauri (toim.) 2003. Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen

liitto. Rakennustieto Oy. Hämeenlinna.

Riihimäen luontokohteet – kasvillisuuskartoitus. Riihimäen kaupunki, Ympäristönsuojelulaitakunta. Julkaisu

1/1991. Luontotutkimus Enviro Oy.

Riihimäen läntinen kehätie välillä Launonen (kt 54) – Arolampi (vt 3). Pääsuuntaselvitys, Loppi, Riihimäki.

Tiehallinto, Hämeen tiepiiri. Tampere 2001.

Riihimäen maisemaselvitys. 1985. Riihimäen kaupungin tekninen virasto, Kaavoitus- ja talonsuunnitteluosasto,

julkaisu 2:1985.

Riihimäen seudun pohjaveden suojelusuunnitelma. Hämeen ympäristökeskus, Hausjärven kunta, Lopen

kunta ja Riihimäen kaupunki. Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy. 2004.

Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailu. Raportti 15.11.2005. Riihimäen kaupunki, WSP

LT-Konsultit Oy, Petri Saarikoski, arkkitehti SAFA.

Ruohonen, Juha. Riihimäki Herajoki Parmala, asemakaava-alueen muinaisjäännösselvitys 2006. Riihimäen

kaupunginmuseo.

Ruohonen, Juha. Riihimäki Kalmu, muinaisjäännösselvitys 2006. Riihimäen kaupunginmuseo/arkeologiset

selvitykset.

Salmela, U.: "Town and country must be married…” Maaseutu, kaupunki ja kaupunkisuunnittelu 1900-

luvun alkupuolella. – Taiteentutkija 1/2000.

Saura, Ari. 2005 Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 2004- Kala- ja riistaraportteja

nro 350.

Somerpalo, Sirpa & Luppi, Päivi. 2003. Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys. Hämeen liiton julkaisu

II:190. Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu.

Suomela, Risto. 1998. Herajoen työväenyhdistys ry. Historiikki 1908 – 1998.

Suomen asutus 1560-luvulla. Kyläluettelot. 1973. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja N:o

4. Helsinki.

Suomen kartasto vihko 131 Ilmasto, Maanmittaushallitus, Suomen maantieteellinen seura 1987

Varmanen, Väinö. 1983. Hiukan Riihimäen historiaa. Näköispainos vuonna 1946 ilmestyneestä kirjasta.

Riihimäen kaupunki.

Viinikainen, T. & Puustinen, S. 2000: Kylä kaupungin kyljessä. Tutkimus maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksesta.

– Teknillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. 122 s.

55

More magazines by this user
Similar magazines