vuosikirja 2012

golfpiste.com

vuosikirja 2012

Puheenjohtajan

tervehdys

Seuramme 43. golfkausi on alkamassa.

Viime kausi oli ennätyspitkä

ja viimeiset golflyönnit kentällä

tehtiin joulukuun lopulla.

Kautta on voinut jatkaa Sokerin

talviharjoittelutiloissa ja Junioritoimikunnan

hankkima simulaattori

on ollut ahkerassa käytössä.

Kentän talvehtiminen on

sujunut hyvin ja se saatiin avattua

suunnitelmien mukaan

6.5.2012 perinteisellä talkookilpailulla.

Talkooväkeä on riittänyt kevään aikana ja

suur kiitokset kaikille jotka ovat talkoissa

käyneet.

Viime vuonna toteutuneet maakaupat antavat

meille mahdollisuuden edelleen kehittää

kentällä tarjottavia palveluja. Range alueen

siirtäminen ja par 3 kentän suunnittelu tulevat

olemaan tämän ja seuraavien vuosien

tärkeimpiä projekteja. Uuden par 3 kentän

toteutus antaa myös mahdollisuudet kehittää

klubitalon vieressä olevaa lähipelialuetta.

Näiden projektien toteutusta ei voida jatkossa

rahoittaa pelikausimaksuja nostamalla

vaan meidän täytyy miettiä muita rahoitusmahdollisuuksia

kuten esim rahoitusvastiketta

tai osakeantia.

Uudet pelialueet mahdollistavat myös jäsenmäärän

lisäämistä ja sitä kautta saataisiin

lisää maksajia jakamaan tulevia kustannuksia.

Kiinnostus golfiin tällä alueella on edelleen

hyvä. Greencard kursseilla käy paljon

ihmisiä mutta heistä kuitenkin vain pieni

osa liittyy seuran jäseneksi tai jatkaa golfharrastusta.

Tässä on meille jatkossa haasteita

miten saada greencard kurssin käyneet

meidän jäseneksi.

Ordförandes

hälsning

Föreningens 43. golfsäsong har

öppnats. Senaste säsongen var

rekordlång och de sista golfslagen

för året gjordes i slutet av december.

Vi har kunnat fortsätta säsongen

i Sockerbrukets utrymmen

med vinterträning. Simulatorn

som juniorsektionen skaffade

har varit i flitig användning.

Vintern var skonsam med banan

och vi kunde öppna banan

6.5.2012 med den traditionella talkotävlingen.

Vi har haft manga talkoarbetare

med under våren och jag vill tacka alla som

deltagit i arbetet.

Markköpen som realiserades senaste åt har

gett oss möjlighet att vidare utveckla de

tjänster som banan kan erbjuda. Förflyttningen

av rangen och planeringen samt förverkligandet

av en ny par 3 bana kommer att

vara de viktigaste projekten under de närmaste

åren. Förverkligandet av par 3 banan

ger oss även möjlighet att utveckla närspelsområdet

invid klubbhuset. Förverkligandet

av dessa projekt kan inte finansieras med

en höjning av spelavgiften utan vi bör planera

andra lösningar såsom finansieringsvederlag

eller aktie emission.

De nya spelområden ger oss också möjlighet

att utöka antalet medlemmar och på det

sättet få mera betalare att dela på de ökade

kostnaderna. Intresset för golfen är ännu

stort inom vårt område. Greencard kurserna

är väl besökta men endast en liten del av dem

som klarat kursen blir medlemmar i vår

klubb eller fortsätter med golfen. Vi har här

en stor utmaning att få dessa spelare att

fortsätta golfandet och bli medlem i vår

klubb.

4

More magazines by this user
Similar magazines