Views
3 years ago

Vanhempien Sanomat 1/2010 - Suomen Vanhempainliitto

Vanhempien Sanomat 1/2010 - Suomen Vanhempainliitto

V A N H E M M A T T O I

V A N H E M M A T T O I M I V A T Hurttalan koulussa siirrytään kerran vuodessa keski-aikaan Pekka Laine tarinoi lapsille kaivolla. Mika Rajala Pertti Mäkinen Hurttalan oma taikuri ’Ray Eden’ tarjosi maagisia esityksiä. Aito esikuvansa, amerikkalainen Ray Eden, käyttää taikatempuissaan aineistona mm. Suomen kansalliseeposta, Kalevalaa. Fennien Seppä takoo raudasta vaikka hevosenkengän. HATTULA | Hurttalan Koulun Keskiaikapäivä on koulullamme vuosittain järjestettävä teemapäivä. Kouluvuoden alkuun sijoittuvan tapahtuman järjestää Hurttalan koulun Vanhempainyhdistys yhteistyössä Hattulan kunnan, seurakunnan, keskiaikayhdistyksen ja Hattula-seuran kanssa. Tapahtumaan osallistuu koko koulu ja myös vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumia. Keskiaikapäivänä kaikki pukeutuvat teeman mukaisesti. Koulun rehtori johtaa teemakulkueen aluksi Hattulan Pyhän Ristin Kirkolle. Koululaishartauden ja lounaan jälkeen ohjelma jatkuu pihamaalla teeman mukaisilla esi- 32 • Vanhempien Sanomat

Info Hurttalan koulu sijaitsee Vanajaveden rannalla Kanta-Hämeessä. Koulun kanssa samalla mäellä kohoaa Pyhän Ristin Kirkko, joka on rakennettu keski-ajalla yli 500 vuotta sitten ja oli aikoinaan suosittu pyhiinvaelluskohde. Neidot opiskelevat lampaanvillan karstaamista. Pertti Mäkinen tyksillä ja ohjelmalla. Tänä vuonna mukana olivat Fennien Seppä, Sorvari-Mestari, Karstaajat, Taikuri Ray Eden, Maagiset Lumoojat, Wanhojen Wälineiden Kertoja, Vihdan ja Lipon teon Mestari, Riimusauvan Salamyhkäisyyden Kertoja ja Uljas Rohanin Ritariryhmä. Historiallinen teemapäivä on herättänyt paikkakunnalla yleisesti huomiota ja viime keväänä esimerkiksi paikallislehdessämme uutisoitiin tapahtumasta näyttävästi. Tapahtuman järjestelyt onnistuivat ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Keskiaikapäivä on jälleen kirjattu yhdistyksemme toimintasuunnitelmaan vuodelle 2010. Tapahtuma on merkittävä osa kotiseutuhistoriaamme ja sen vaalimista sekä tärkeä lenkki perinnetietouden siirtämisessä koululaisille. Koemme, että tapahtuma on koulun ja kodin yhteinen ja ainutlaatuinen juttu. Teksti: MIKA RAJALA, puheenjohtaja Vanhemmat verkossa – www.janakkala.fi JANAKKALA | Hämeen läänissä sijaitseva Janakkalan kunta tarjoaa verkkosivuillaan kattavaa palvelua asukkailleen. Erityisesti opetukseen ja kasvatukseen liittyvät sivustot tarjoavat runsaasti tärkeää perustietoa, jota on täydennetty erilaisin syventävin linkein ja liittein. Janakkalan verkkopalvelu saa Vanhempainliitolta erityiskiitoksen kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ohjaavasta osiosta, joka sisältöineen ja linkkeineen kertoo, että kunnassa otetaan vanhemmat huomioon. Miten teidän kunnassanne on perheet ja vanhemmat huomioitu? Kerro hyvät uutiset Vanhempainliittoon osoitteeseen tiedotus@vanhempainliitto.fi. Janakkala • Pinta-ala on 586 km 2 , josta vesistöä 37 km 2 • Asukkaita on runsaat 16 500, joista Turengissa 7 350 ja Tervakoskella 4056 • Suurimmat työnantajat Janakkalan kunnan lisäksi ovat Valio Oy, Tervakoski Oy, Suomen Nestlé Oy sekä Kolmeks Oy Janakkalan kunta • 10 alakoulua • kaksi yläkoulua • 2 lukiota • 1 ammatillinen oppilaitos (Koulutuskeskus Tavastia) Vanhempien Sanomat • 33

Vanhempien Sanomat 2/2009 - Suomen Vanhempainliitto
1 Holoseenin Sanomat - Helsinki.fi
Lasten mediabarometri 2010: Vanhempien ... - Mediakasvatus.fi
Suomen Uniman lehti 1/2010 - Unima.nu
1/2010 Irtonumero 3€ - Suomen Ateenan-instituutti
Lappilehti 1/2009 - Suomen Vapaakirkko
VAUHDILLA AIKUISUUTEEN? - Suomen Vanhempainliitto
Vuosikertomus 2010 - Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
HT 1 2010 - Suomen Hammasteknikkoseura ry
Lappilehti 1/2010 - Suomen Vapaakirkko
2 /2010 Irtonumero 3€ - Suomen Ateenan-instituutti
HT 4 2010 - Suomen Hammasteknikkoseura ry
Liplatus 1/2010 - Järvi-Suomen Partiolaiset
Lapsemme 2/2010 - Mannerheimin Lastensuojeluliitto
1 - Suomen arkeologinen seura ry.
Ammattisotilas 1/2010 (pdf) - Aliupseeriliitto
Lappilehti 3/2010 - Suomen Vapaakirkko
Liplatus 3/2010 - Järvi-Suomen Partiolaiset
Akti 1/2010 - Arkistolaitos
Jalopeura 2010 - Suomen Lions-liitto ry
Lappilehti 1/2012 - Suomen Vapaakirkko
Eläintaudit Suomessa 2010 (pdf) - Evira
Kuntoutus-lehti 4/2010 - Kuntoutussäätiö