Salminen-Antti_Lomonosovin-moottori_Poesia-2014

ww 

1

ww 

ww 

©Antti Salminen 2014 

Piirrokset: Johan L. Pii 

Taitto ja ulkoasu: Olli-Pekka Tennilä 

ISBN 978-952-305-004-4 

ISBN 978-952-305-005-1 (PDF) 

Painopaikka: Ecoprint, Tartto 2014 

2

ww 

LOMONOSOVIN 

MOOTTORI 

Antti Salminen 

3

TOIMITTAJALTA 

Lomonosovin moottori ei ole kirja vaan todistusaineisto erään 

elämänmuodon kohtalosta Novaja Zemljan eteläsaarella, jonka 

venäjänkielinen nimi on Južnyi. Osani on ollut näiden dokumenttien 

kokoaminen yhteen. Olen lisännyt kommenttini hakasulkeisiin. Asiakirjojen 

loppuun on laadittu tarpeelliset ristiviitteet. 

Sananen aineistosta. Olen järjestänyt materiaalin suuntaa-antavaan 

aikajärjestykseen ja jakanut sen kolmeentoista kansioon, joista kukin 

muodostaa löyhän kokonaisuuden. Ratkaisuni ovat täysin sopimuksenvaraisia. 

Kirjallisten lähteiden lisäksi olen koonnut litterointeja 

transrationaalisen kansanmusiikkikeskuksen tallenteista sekä kuvauksia 

muutamista kaitafilmipätkistä. Lisäksi olen kuvaillut menetettyjä 

dokumentteja ja sellaisia artefakteja, joita ei ollut mahdollista liittää 

mukaan. 

Useita fragmentteja on täydennetty muistinvaraisesti, osaa silkan 

arvailun varassa. Valtaosa alkuperäisestä aineistosta on päässyt liian 

huonoon kuntoon tai kadonnut. Yhtäkään mainituista kirjallisista teoksista 

ei ole säilynyt kokonaisuudessaan. Lisäksi pyydän huomioimaan, 

että nämä katkelmat Korporaation vaiheista on koottu Olosuhteiden 

vallitessa. 

Kiitosten sijaan lähetän terveiseni tiedustelutahoille, jotka yrittivät 

kaikin tavoin vaikeuttaa työtäni. 

On sanottava suoraan: olen puoliksi kaiken tämän uhri, puoliksi syyllinen. 

Omistan työni Kolenkalle. 

Krasnojarsk, 

kesäpäivänseisauksena, 

kolme vuotta käynnistämisestä 

5

ww 

ww 

6

ww 

I Kansio 

7

# 1 [Igumenin kirjoittama kartta näkövammaisille ja kuvanraastajille] 

Olet tässä. Maisema on peräisin Hieronymus Boschin keskenjääneestä 

maalauksesta. Taivas on muotoiltu palettiveitsellä. Laajat pihat 

avautuvat koilliseen, itään ja kaakkoon. Selkäsi takana aallot vetäytyvät 

rantaviivan repaleiselta huulelta. Kiinteitä rakennuksia talvileirissä 

on kaikkiaan 33. Asunnot ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia ja 

karuja, useimmat kiintojurtan kaltaisia. Asumukset on rakennettu savija 

heinäpaaleista olemattomin arkkitehtonisin ponnistuksin. 

Pysyvien rakennusten väleistä hahmottuu telttoja ja tilapäisrakennelmia. 

Ne erottuvat hädin tuskin maisemasta. Suurten jurttien välissä 

sissitelttojen ryteiköt ja vaatimattomat ruokailukatokset kasvavat, 

monistuvat ja luhistuvat vuodenaikojen myllyssä. Rakennettua aluetta 

ympäröivät kituliaat kasvimaat ja pienet pellot, joiden sato on laossa 

kuin vedellä kammattu tukka. 

Tämä on eteläsaari. En aio puhua nyt maaperän historiasta, kuten 

olisi ehkä selkeintä. Saatte tietää siitä vielä. Sen sijaan saarta kattavan 

taivaan historiassa on käännekohta, josta harvalukuiset vierailijamme 

viitsivät aina hermostua: Tsar–Bomba oli hetken uusi aurinko rannikon 

yllä. Sata megatonnia puhdasta armoa.…Vaan katsotaanpa lähempää: 

Tapuli muistuttaa massiivista kotaa tai harakanpesää. Kantavat 

rakenteet muotoiltiin pakkolaskeutuneen zeppeliinin rungosta. Rakennuksen 

toistakymmentä metriä korkeat ontot pylväät osoittavat 

taivasta kuin aurinkoa uhkaavat ruiskut. (Ei ole vaikea kuvitella, että 

yhdessä pylonit muodostaisivat alkeelliset urut. Sellaisia niistä on 

yritetty rakentaa, projekti jatkuu vielä.) Muotojen karheuden sinetöivä 

yksityiskohta on Radio Hiljaisuuden lähetysantenni. Tuo noidan sormi 

uhkaa Pohjantähteä. 

Alueen koillisnurkassa kasvihuoneen hehku taistelee maiseman 

hämärtymistä vastaan. Jos sinulla on kiikarit, näet ponukäyttöisiä 

generaattoreita, puusta veistettyjä kärryjä, pieniä liitereitä ja nokeavia 

kamiinanpiippuja, vaihtelevalla menestyksellä kivettyjä tienpätkiä, 

höyryäviä komposteja ja paskariukuja, improvisoituja polkuja, 

vänkyräisiä mäntyjä ja niiden väliin jännitettyjä pyykkinaruja. Kilometrien 

päässä erottuvat väistyvässä valossa mustien myllyjen siluetit. 

8

Kuin ujot hirviöt ne yrittävät piiloutua maisemaan ja siksi tahtomattaan 

hallitsevat sitä. 

Aivan liian lähellä, kolmisen kilometriä myllyjen takana, sijaitsee 

Tunkio. Kuvasta puuttuvat homonculit, eläimet ja ihmiset. Peninkulman 

päässä rannikolla makaa kuulemma lentotukialus, joka on 

veistetty 280000 jääkuutiosta. En ole käynyt katsomassa, ja mitäpä 

suotta. Tekemistä kyllä riittää. 

Tunnusomaisinta tässä paikassa on kuitenkin rannikkotuuli, joka 

kuorii matkaajan mukanaan tuoman sivilisaation kerros kerrokselta. 

Kohta jäljellä ovat vain silmät, jotka tuntevat viiman, ja suu, joka 

hengittää sitä. Olet tässä, jo muuttumassa toiseksi. 

#61 Kolme lähes inhimillistä hahmoa 

#105 Tapulin lyijylasit 

#29 Radio Hiljaisuus (5. kela) 

#81 Ei koskaan mennä suotta Tunkiolle 

9

# 2 Katkelmia teoksesta Ystävänä homonculi [Tunnetaan myös nimellä 

Tractatus homonculi. Tekijä ja ilmestymisvuosi tuntematon] 

Virheellisiä käsityksiä. 

Homonculeista on liikkeellä kaikenmoista lööperiä ja katteettomia 

käsityksiä, joista koetan tässä joitakin oikaista. Ensinnäkin homonculien 

sielunelämä ei ole niin suorasukaista kuin ihmistarkkailija helposti 

olettaa. Hämäännystä aiheuttaa se, että niillä on juuri ja juuri 

sivilisoitunut viettitoiminta. Tästä huolimatta tuota väheksyttyä 

kansanosaa pidetään epäoikeudenmukaisesti vain hädin tuskin 

sivistyksen piiriin kuuluvana. 

Homonculit ovat väkeviä. Heti herättyään ne ovat yleensä joko 

ylenpalttisen onnellisia tai miltei suunniltaan. Niiden kulttuurin 

perustana ovat pitkät unet, joita ne mielellään kertoisivat, jos ne vain 

huomioitaisiin. Homonculien parissa tekemistäni unitutkimuksista 

olen kirjoittanut kattavan traktaatin ”En mä koshkaan ole iminen” 

— Tapauskertomuksia kalotilta. Unien lisäksi homunculit nauttivat 

lapsenomaisista ja pientä liikutusta tai jännitystä tuottavista asioista, 

jotka eivät yleensä täysikasvuisia ihmisiä kiinnosta. 

”Täys ihme! Kiiltokääpiönkö nään” totesi tunnetusti Proteus 

nähdessään ensimmäisen homonculuksensa. Ihme tai ei, ne ovat 

tämän maailman kansalaisia, vaikka ruumiillisesti ehkä vain puolittain, 

mutta henkisesti puhtaita ja hauraita, hengen liekkejä! 

Ensimmäiset homonculit. 

Vaikka usein väitetään, että homonculus lajina olisi Theophrastus 

Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheimina (s. 1493) tunnetun 

oppineen mielentuotetta, käsitystä ei valistunut herrasmies voi 

purematta niellä. Homonculus on selvästi hominidien kehitysvaihe, 

joka on jäänyt elämään nykyihmisen rinnalle. Kehittynyt ihminen on 

aikakausien saatossa syrjäyttänyt pienet kaltaisensa. Silti selvää on, 

että niillä on edelleen elämisen oikeus ja mahdollisuus myös nykyisessä 

luonnonjärjestyksessä. Tuoreet Pritzendorf-löydökset viittaavat 

myös siihen, että homonculeilla on saattanut olla vuosituhansia sitten 

omaehtoista kulttuuria, johon on kuulunut alkeellista kasvinviljelyä 

10

ja muita verrattain edistyneitä kulturoitumisen piirteitä. Yhtäkään 

hautalöydöstä tosin ei ole vielä tehty, joten paljonkaan ei voida päätellä 

niiden hengellisestä elämästä, jos sellaista joskus on ollut. Nykyisin 

tavattavilla homonculeilla ei tunnetusti ole käsityksiä erektiota 

korkeammista voimista. 

Kasvu ja kehitys. 

”Luonnon syvimmän ihmeen, pohjaan mennen, 

kokeella selvitämme järkevällä. 

Minkä elimellistä itse loi se ennen, 

me teemme kiteyttämällä. 

Kas, ennen kuin homonculus syntyy, 

se saostuu, paisuu ja salamoi, 

niin helposti pieni syntyä voi.” 

Näin Goethe. Siis: se täytyy ensin kasvattaa. 

Parhaiten homonculus kasvaa lämpimässä lannassa, jos kohta muutkin 

eloperäiset kuona-aineet toimivat hätätapauksessa. Parhaan lopputuloksen 

saamiseksi suositellaan käyttämään hevosen väkevää, vielä 

mielellään aamulla työstettyä, ulostetta. Uusimpien kenttäkokeiden 

mukaan lannan laatu korreloi voimakkaasti homonculuksen älylliseen 

kyvykkyyteen, minkä lisäksi hyvälaatuinen lanta antaa niille edellytykset 

kasvaa roteviksi, semminkin jos ilmasto on suotuisa ja ravinto 

oikeanlaista. On myös ehdotettu keinolannoitteiden käyttämistä, 

mikä ilmeisesti entisestään lisäisi niiden sielullisia kykyjä. Salpietarin 

ja muiden väkilannoitteiden käyttöä voidaan suositella varauksetta 

ja ilman mainittavia riskejä. Kuka tietää kasvatetaanko homonculeja 

tulevaisuudessa enää lainkaan luonnonmukaisin keinoin 

Niiden kielestä. 

Virhe on ajatella, etteikö homonculuksilla olisi yhteydenpitoa edellyttävää 

kieltä. On totta, että ne eivät puhu kuin yksinkertaisilla 

äänteillä ja joillakin lyhyillä sanoilla, mutta tästä ei saa vetää liiallisia 

johtopäätöksiä. Käytössä on nimittäin monimutkainen ja kielentieteelliseltä 

kannalta hienostunut sormenheilutusjärjestelmä, joka 

erehdyttävästi tuo mieleen sokeain viittomakielen. Kultivoiduimmat 

11

homunculeista näyttävät tekevän eleistään kuin tanssillista teatteria, 

joka saattaa viitata myös paritteluntarpeeseen. 

Liitteessä Y olen esittänyt tavallisimmat käsillä tehtävät eleet ja eräitä 

niiden yhdistelmiä, jotka käsittävät jokapäiväisiä ilmaisuja. Huomatkaa, 

kuinka näennäisestä alkeellisuudestaan huolimatta niiden kieli on 

ilmaisuvoimaista ja jopa abstraktillista. 

Ei ole kahta samanlaista. 

Rohkenen väittää, että homonculit ovat toisistaan erotettavia 

persoonallisuuksia. Kuten emme aina erota omaan kulttuuripiiriimme 

kuulumattomien ryhmien edustajia toisistaan, emme näe myöskään 

homonculusten keskinäisiä eroja. Yksilölliset poikkeavuudet ovat 

hämmästyttävän suuria. Olen nähnyt silmien loistavan pimeässä. 

Toisella tuntemallani yksilöllä on jonkinmoinen tauti, joka muistuttaa 

rajua epilepsiaa. Se käyskentelee asumuksensa ympärillä hitaasti, 

ravistellen kehoaan, ja väliin sukeltaa rannalta mereen ilman mitään 

näkyvää syytä tai itsesuojeluvaistoa. Se pysyy hengissä, koska lajitoverit 

tuovat sille ruokaa. 

Käyttötavat. 

Täydellisen alistuvuutensa ja pohjattoman kiltteytensä vuoksi homunculeja 

on voitu käyttää vaarallisissa raivaustöissä, rakennustelineinä, 

pula-aikoina ihmisravintona, ynnä muissa meille sopimattomissa 

tarkoituksissa ja tehtävissä. Homonculia on helppo pitää tyytyväisenä, 

vaikka siltä puuttuisivat alkeellisimmatkin säädyllisen elämän edellytykset. 

Näin ollen homonculus on tarkoitettu ihmisen palvelukseen ja 

hänen kaitsettavakseen. 

Hienostuneet aistit. 

Homonculin hajuaisti on ällistyttävän terävä. Jos useiden kilometrien 

päässä aletaan esimerkiksi valmistaa ruokaa, suotuisen tuulen vallitessa 

herättävät tuoksut tuota pikaa niiden mielenkiinnon. Eikä siinä 

vielä kaikki. Sen tasapainoaisti on ihmeellinen. Tutkimuksissani olen 

tullut tulokseen, että se on mitä oivallisin kiipeilijä. Se pystyy liikkumaan 

hyvin ketterästi vaikeakulkuisissa paikoissa. On lisäksi joitakin 

12

todentamattomia hypoteeseja homonculien aika-aistin poikkeuksellisuudesta 

(tästä en aio kirjoittaa ennen kuin olen koetellut tarkkaan 

oletukseni). 

Homonculit & kuolema. 

Tiettävästi kukaan ei ole nähnyt homonculin kuolevan luonnollisesti. 

Se minne homonculit menevät kuolemaan on edelleen arvoitus. 

Parhaan arvaukseni mukaan ne hautaavat kuolleensa vesistöihin, 

soille, tai muihin kätköihin. 

[Oheen on liitetty kymmenen kalvoa, jotka esittävät homonculin 

anatomiaa. Jokainen liuska esittää yhden kerroksen homonculin 

sisäelinten rakenteesta ja järjestyksestä. Kallo on suippeneva, korvat 

pergamiinimaiset. Silmien koko on suoraan verrannollinen isovarpaiden 

pituuteen. Silmät ovat suuret, suu pieni. Ohutsuolen pituus on 

noin 50 senttiä. Kylkiluita on neljä paria. Napaa sillä ei ole. Yhdelle 

kalvoista on kirjoitettu, että keskimäärin vastasyntyneen homonculin 

reisiluu on 23 millimetriä pitkä. Huomioita myös vatsanpeitteiden 

paksuudesta ja ihonvärin yhteydestä eliniänodotteeseen.] 

#25 Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheimin 

erittäin hyvä (ja koeteltu) ohje 

#89 Homonculien kuorotoiminnasta 

13

# 3 Igumeni, Yökirja 

Punamultaiset tiet olivat täällä ennen meitä. Rakensimme raunioiden 

ja polkujen päälle. Kiitoradan asfaltti on routinut hajalle, sen alla on 

hyvää multaa. Tämä on siis kiinteä talvileiri, keväisin monet meistä 

lähtevät vaeltamaan, kuka minnekin. 

Paikan valintaan liittyvät ennustukset tehtiin läheiselle särkälle 

huuhtoutuneen pienen maitovalaan suolista. Liktori luki sisälmykset: 

Suurjurtta kolmetuhatta sääriluuta Tunkiosta koilliseen. Tämän verran oli 

selvää. En kätke ylpeyttäni siitä, että mitta otettiin jalastani. Oikealla 

paikalla odotti hirven luuranko. [Siksi Perustamisen päivää vietetään 

myös Pienen hirven päivänä. Otimme sen hyvänä enteenä. Siihen 

muurasimme Tapulin peruskiven.] 

Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun tulimme etsimään loppusijoituspaikkaa 

uudelle erälle polttoainesauvoja ja henkilökohtaisia 

salaisuuksia. Vietimme pohjoissaaren koillisosissa viisi kuukautta 

kairaten, kuvaten ja analysoiden. Löysimme niin paljon enemmän 

kuin olisimme halunneet, että ilmoitimme perustavamme välittömästi 

kiinteän tutkimusaseman. Lentosilta mantereelta rahtasi kolmen 

kuukauden aikana kaiken pyytämämme kaluston. Sen jälkeen lakkasimme 

vastaamasta yhteyspyyntöihin. 

Tutkimusaseman perustamisesta tähän päivään ilmaston 

keskilämpötila on noussut pohjoiskalotilla 7 astetta. Metaanijään 

sulamisvaarasta tiedettiin kyllä jo paljon aiemmin. Pohjois-Siperia 

heräsi, kerrotaan, ja ikivanhat siemenet alkoivat heräillä siellä täällä. 

Sen sijaan suurin osa Euraasian mantereesta nukkuu yhä katatonista 

unta ja unelmoi halvasta öljystä, shamppanjan poreista ja masennuslääkkeistä. 

Kaupungeissa on kuulemma vielä paljon ihmisiä. 

Tänään olen työntänyt puupyöräisessä kottikärryssä homonculusten 

kaunismuotoisia ruumiita roviolle. Minulla ei ole syytä olla onneton, ei 

liioin onnellinen. Nuorena olisin kutsunut tunnetta vapaudeksi. Olen 

erityislaatuisen tieteen palveluksessa. Elän Moottoria varten. 

#40 Isoja osia 

#28 Valastarina 

14

# 4 Säätiedotus ajalle 233.5.hh 

Otattehan huomioon, että Korporaation viralliset sääennustukset 

perustuvat maailmankuvaan, joka on töhritty tummilla väreillä. Tämä 

ei ole mitään satelliittidataa. 

Tärkein juttu ensin: Näyttää siltä, että ensi kuussa nousee toinen 

aurinko. Jaa jaa! Otan vastaan veikkauksia sen väristä. 

Melko varmaksi voi sanoa, että valo on kekrin aikoihin raivoisaa. 

Pitäkää lakki päässä. Levää on vähän kaikkialla, mereltä nousee 

kaikenlaista. En suosittele heittäytymistä romantillisiin suhteisiin. 

Haavat märkivät. Parempi pysytellä kuun puoliväli sängyssä ja olla 

varuillaan. Niin aion itsekin tehdä. 

Mistä siis tiedän, mitkä arktiset voimat ovat lähiaikoina puolellamme 

ja mitkä meitä vastaan Sivistynyt arvaus... outoa ilmaa (ja limaa) on 

seuraavan matalapaineen aikaan luvassa. Yrittäkää olla ajattelematta 

liikaa mitä taivaalla tapahtuu. Tarkkailkaa pilviä varovasti. Pitäkää 

katseenne matalalla ja jalkanne kuivina. 

#104 Kuviteltuja taivaankappaleita 

#6 Matka pois 

15

# 5 Ensyklopedia Batoria, ”Novaja Zemlja” 

Pohjois-Venäjän asukkaat tunsivat seudun viimeistään keskiajalla. 

Tutkimusmatkailija Hugh Willoughby vieraili saarilla 1553 ja 

Wilhelm Barents 1596 etsiessään koillisväylää. Aivan kuin he olisivat 

ymmärtäneet jotain näkemästään. Näiden herrasmiesten todistukset 

ovat värittyneitä ja paikoitellen suorastaan vääristyneitä. 

Novaja Zemlja toimi ydinaseiden testipaikkana kylmän sodan aikaan. 

Testialue rakennettiin 1950-luvulla. Alue A, Tšernaja Guba (70,7° N, 

54,6° E), oli käytössä 1955—1962. Aluetta B, Matotškin Šar (73,4° 

N, 54,9° E), käytettiin maanalaisissa kokeissa 1964—1990. Alue C, 

Suhoi Nos (73,7° N, 54,0° E), käytössä vuosina 1957—1962. 1961 siellä 

räjäytettiin 93 megatonnin [sivulla on tahra, mitähän se on Kyse 

on pommista.] Novaja Zemljalle on niin ikään haudattu tonneittain 

radioaktiivista jätettä käytetyistä polttoainesauvoista ydinreaktoreihin. 

Luonnonvaroja ovat kupari, lyijy, sinkki, asfaltti ja nykyisin myös 

oopiumi. 

Vuoden 2004 Keltaisen marraskuun jälkeen saarilla puhkesi jokin 

epidemia, joka vaikutti mielitaudin tavoin. Toisen maailmansodan 

jälkeiset rahtikultit lienevät lähin vertailukohta. Ilmiön välittömät 

vaikutukset jäivät lyhytaikaisiksi, mutta antropologisena kuriositeettina 

Novaja Zemlja muistettaneen vielä pitkään. 

Saarilla asui esihistoriallisista ajoista noin sadan nenetsin alkuperäisheimo. 

Kunnollista väestönlaskentaa ei ehditty toteuttaa ennen 

kokeita, joista Olosuhteet seurasivat. Valtaosa asukkaista sai elantonsa 

kalastuksesta, metsästyksestä ja hylkeenpyynnistä. Lisäksi saarilla 

on ollut muutamia pieniä sää- ja geofyysisiä asemia sekä [sivuun on 

raaputettu reikä terävällä esineellä] hesykastinen tiedekunta”. 

Natiiviväestö kaikkosi tai menehtyi pian kokeiden alettua. Tästä todistavat 

enää luut ja tuuli. 

#38 J. Steenstrupin arvelu 

#60 [oopiumi] [toimii aina] 

#37 Kalastus elinkeinona, eritoten myyttisten hirviöiden 

16

# 6 0, Kuolema pyörätuolissa 

Mitä me jätimme jälkeemme Ei yllätyksiä, tympeä lista: Hiilidioksiditaivaan 

ja vallatut maat, köyhtyneet pellot. Valuuttakurssit, luottokortit, 

kovat tieteet, koneellisen ilmastoinnin jne. Toisilta mantereilta rahdatut 

hedelmät jäivät syömättä. Sohvien muotoiluun soveltuvan ruumiinrakenteen. 

Kemiallisen serotoniinin säätelyn ja tiedostamatonta reitittävät 

öljyputket. Roskiin pakatun ruoan ja tuotteistetut sairaudet. Elämäntavoiksi 

nimitetyt luonneviat. Jatkanko vielä. Aavikoituneet golfkentät. Unelman 

suuresta onnettomuudesta, jota olisimme halunneet seurata sivusta. Miten 

tahtoisinkaan sanoa, etten kaipaisi mitään. 

En oikein muista tapahtumakulkua. Pelkkiä katkoksia. Jotain sentään: 

metropolien kivihiilismog ja tappavia tuulennopeuksia, kaikki velat maksamatta. 

Torakat vyöryivät automarketteihin — aina lopulta samat fundamentalistit 

ja ne torakat. [Ja muurahaiset.] Sini lasten silmissä syveni ja 

männyissä tuiversi tuuli. 

Kaupungit olivat lämpöisiä altaita, kaoottisten sääjärjestelmien pusertamia 

muoviastioita. Niiden hehku kohosi kuin idiootin rukous kohti taivaan palapeliä, 

jonka pilvenpiirtäjät hajottivat. Oli alettu lämmittää puilla, kerättiin 

siemeniä, keskiluokka asui näppärissä autoissaan. 

Elin Tokiossa. Olin riippuvainen vieroitusoireistani, ja koko silmäännussittu 

kulttuuri roikkui muutaman langan varassa, valmiina kääriytymään 

märkään nanoteknologiaan ja puolustautumaan lapsiaan vastaan. Olin 

melkein hereillä, aloin oppia päästämään irti. Kävin yksinäisiä kaksintaisteluja 

kaatopaikoilla. Keräsin metalleja, viljelin papuja, odotin täydellistä 

häviötä tai jäljetöntä lähtöä. Toiseksi viimeinen rahti Zemljalle, minä sen 

mukana. 

Pian saavuttuani ymmärsin, että se mitä saatoimme täällä tehdä, oli oikein, 

ehdoitta yksinkertaisesti oikein. En tiennyt, että kulttuurit syntyvät näin, 

että on niin helppoa unohtaa peseytyä ja oppia laulamaan. En uskonut että 

meidät jätettäisiin rauhaan. Niin kovasti halusimme menettää kaiken, jotta 

saisimme tyhjät, kauniit kädet. Me onnistuimme! Tyhjät kädet! 

#21 Uutisia mm. Euroopasta 

#8 Mitä tultiin tekemään 

17

# 7 Tällaisia me olemme täällä [kaitafilminpätkä vuodelta G88M, 

noin kolme vuotta retkikunnan saapumisen jälkeen. Värimaailma ja 

leikkaustapa muistuttavat vanhojen Bollywood-elokuvien trailereita. 

Kertojaääntä ei tunnistettu.] 

Tuolla on Igumeni. Mitä hänestä voi sanoa Mies on epätodennäköinen. 

Vanhan liiton luddiitti. Pitää katajanmarjoista ja kärsii 

melko paljon ja äänekkäästi huonosta ruokavaliosta. 

— Paskat armolahjat sain, hän lauleskelee aamuisin keittäessään jugurttia 

lampaanmaidosta. 

Siirtäkää katsettanne vähän koilliseen. Kiinnittäkää huomionne 

ruhoon, jonka vaivaisen ryhdin näette planetaarion maisemaikkunan 

kehystämänä. Mitä rakastettavin ja kiusallisin mies, Liktori. Tapellessaan 

puskee päällään. 

Ja niin, yksi on joukosta poissa. Hän lähti teilleen kaksi vuotta sitten. 

”Haen teille auringon”, Hän sanoi, ja kähvelsi kuumailmapallomme, 

silloin niitä oli kolme: kaksi pienempää ja se iso, ylpeytemme. Nyt on 

enää yksi ja huono. 

Tiedän jotain Hänen lapsuudestaan. Hänen kerrotaan kasvaneen 

pimeässä huoneessa seuranaan verkkopääte. Kukaan ei koskenut 

häntä, eikä ruumis ollut Hänelle enempää kuin syöte ja tulostus. 

Hänen todellisuutensa rakentui tietoverkon logiikalla. Lihan, puiden 

ja auringon ulkomaailma oli kömpelö kuvitelma, joka tuntui rasittavan 

vaivalloiselta verrattuna valokaapeleiden nopeuteen. Kun Hänet 

vietiin lopulta ihmisten keskuuteen, Hän kuvitteli pystyvänsä kontrolloimaan 

heitä kuin tietokoneita. Siinä Hän oli täysin oikeassa. Uskon, 

että Hän palaa vielä. En ole vihainen. 

Ai niin. Sitten meillä on noin neljäsataa homonculusta juoksevia 

asioita varten. Kun olet tavannut yhden, tunnet ne kaikki. Mutta 

vaikea niiden jutuista on tajuta, vaikka asuisi monta vuotta yhdessä. 

#59 Taatun tieteellistä tutkimustietoa homonculeista 

#55 Jos teitä kiinnostavat kuumailmapallot 

18

# 8 Lokin puhe ”Tesla: Aurinkomme, Isämme” 

Rakas pyhä Nikolas; me olimme ne jotka tulivat kun sinä lähdit. Olemme 

tutkineet kaikki piirustuksesi magian murhaamiseksi. Ne on kopioitu 

inkunaabeleihin ja kuivamusteella kauniisti kuvitettu. Teemme täällä 

maailmaa ruostuneesta jousesta, putkiradion ruhosta ja viiden kilometrin 

kerästä villalankaa. Helvetin hyvä tulee. Me olemme sukupolvemme 

sirkeimmät ja ankeimmat esimerkit, ylpeimmät vihityt ja vapaat niityt. 

Tänään olemme pukeutuneet kaikki käämeiksi, sinun kunniaksesi. 

Homonculit ovat pukeutuneet myös, pieniksi käämeiksi. Näkisitpä 

kuinka iloisia ne ovat! Muistelemme tänään yhdessä lapsuuttasi. On näet 

ennustettu, että taivas on tänään sees synnyinkyläsi Smiljan yllä. Voit 

olla rauhassa. Unohdus ei vainoa sinua enää. Me pidämme sinun puoliasi 

kaikkia edisonilaisia vastaan ja kohotamme insinööritaidon siihen loistoon, 

josta unelmoit! Meidän on toinen tekniikka, kauniimpi, lumottu ja 

kauheanpyhä — Moottori todistakoon! 

Tiedämme sinusta kaiken, Nikola. No niin culit, nyt korvana. Miksi 

pelkäsit helmikorvakoruja käyttäviä naisia Miksi kiersit talot kolmeen 

kertaan ennen kuin saatoit mennä sisään Koska olit puhdas ja oikeamielinen. 

Koska yksin sinä ymmärsit, että suuret mehiläiskuningattaret 

nousevat vielä kerran hallitsemaan. Tänään Eurooppa on mehiläisten 

Eurooppa. Sinä kyllä pitäisit siitä. Sinä tietäisit mitä se tarkoittaa. 

Ihmeillesi ei ole vertaa. Salakuvasit unia suoraan tyttäresi näköhermosta 

ja tatuoit sellaisen reiteesi. Syötyäsi lounaaksi vasta ensimmäisen perunan 

keksit vaihtovirran. Ja ennen kaikkea kehitit ruskeaa kuolemansädettä, 

joka olisi lopettanut kaikki sodat. Kirjoitit meille: jonakin päivänä 

ihminen kytkisi kellopelinsä koko universumin koneistoon, niin, että 

planeetat olisivat pieniä rattaita ja ihminen kääntäisi vain vipua ja... sitä et 

koskaan päässyt näkemään, et Moottorin päivää, joit vain valoakantavaa 

eetteriä viljapellon laidalla ja rakensit ajatuksissasi ihmeellisiä vehkeitä. 

Puimurien valot leikkasivat kullanhohkaa vehnää. Kuule Nikola! Olit 

onnistua siinä mikä Trismegistokselta oli jäänyt kesken. Me olemme 

kaiken sinulle velkaa, ja sinulle me rakennamme Moottorin. Ota vastaan 

uhrimme, kun koittaa Moottorin päivä. 

#171 Colorado Springs 

#57 Juhlapäivistä 

19

# 9 Huomioita culuksista, maaliskuu 

1) Jo aamupäivällä puhjennut jonkinmoista hässäkkää culien 

keskuudessa. Muistutti hovitanssia, mutta oli paljon sekavampaa. 

Olivat selvästi tuohduksissaan. 

2) Igumeni jaksaa leikkiä niiden kanssa piilosta. Ovat taitavia. Yleensä 

joku jää löytämättä ja pysyy piilossa yön tai kahdenkin yli — yleensä 

tulee kuitenkin lopulta syömään, etenkin jos on tarjolla sieniä tai 

puuroa. 

3) Yhtäkään culia ei ole vahingoitettu tarkoituksella. Tumpeloimmat 

jäävät tosin helpoissakin töissä usein pulaan ja saattavat menettää 

esimerkiksi sormia. Onneksi Lokki osaa neuloa ja unikoista riittää 

kipulääkkeeksi. Yleensä eivät ole moksiskaan, vaikka jotain jäisi 

puuttumaan. 

4) Ne pitävät eläinten syöttämisestä enemmän kuin niiden syömisestä. 

Paljakan reunassa ne pitävät jonkinmoista riistapellon tapaista 

ja ovat tyytyväisiä, jos edes myyrät tulevat syömään, silloinkin vaikka 

olisivat itse nälkäisiä. 

5) Ne eivät ole koskaan väkivaltaisia. Sen sijaan ne moittivat toisiaan 

alati. Silloin ne muodostavat piirin sen ympärille, jonka ovat kokeneet 

tehneen jotain sopimatonta, ja alkavat heilutella varpaitaan. Tätä 

jatkuu yleensä joitakin minuutteja. Paheksunta saa väärintekijän 

noloksi ja poikkeuksetta ruotuun. Tänään ne kokoontuivat Kermorvanin 

ympärille, kun tämä ei ollut muistanut antaa niille aamulla 

puhdetöitä. 

#142 Kuolleisuus romahtanut neljännekseen 

#24 Puhdetöitä 

20

# 10 Lokki, tervetuliaispuhe (lyhennelmä) uusille assistenteille 

Historia on täällä koteloituna ydinjätteeksi maankuoreen. Mutta 

jos aikaa riittää, se vuotaa pintaan ennen kuin puoliintumisaika on 

kulunut. Sitten näette. Tämän puheen sijaan minun tulisi kirjoittaa 

aiheesta Rasittavien Mauttomuuksien ja Vaikeasti Vältettävien Virheiden 

Ensyklopedia. Sen lukeminen vierottaisi humanismista paremmin 

kuin koiruoho. 

[...] 

”Sivilisoitunut” maailma ei siis ole nykyään kovin antoisa, mutta 

sitäkin mutkattomampi. Kuten tiedätte, suurimmalle osalle ihmisiä 

unet ovat tällä hetkellä parasta käsillä olevaa viihdettä ja paalusolmu 

monimutkaisinta teknologiaa. Tämä lapsen houre, joka näytellään 

metropolien kulisseissa, on täynnä ennustavaa nostalgiaa. Se kanavoi 

koruttomien menehtymisten demokratisoivaa voimaa. Kiitotiet ovat 

metsittyneet. Ihmisosaton maailma alkaa tulla hyvin toimeen. 

Elimme pitkään vapaassa pudotuksessa. Muistin lukeneeni tarinoita 

yhteispsykooseista, mutta en uskonut sen olevan mitään kokemamme 

kaltaista. Ei se johtunut säteilystä. Se ei tullut ihmisestä. Haistoin 

sen tuulessa jo ensimmäisen yhteysveneen kadotessa horisontin 

autiuteen. Tämä ”eksperimenttimme”, kuten Igumeni sitä kutsui, oli 

aluksi tarkoitus dokumentoida tarkkaan. Vajaan kuukauden kuluttua 

kamerat ja nauhat alkoivat tuntua tarpeettomilta. Siitä mitä meissä 

todella tapahtui ei voinut tehdä tallenteita. Se ei ollut valoherkkää. 

Arkistoimme tarpeellisen ja tuhosimme loput. 

Ehkä täällä on silti riittävän kylmä, jotta voisimme säilyä pakkasessa, 

syväjäässä, odottaen uutta aurinkoa, tai [...] Sillä Novaja Zemlja on 

kauempana kuin lähin tähti Euroopan ohueksi virttyneestä tulevaisuudesta. 

Unikoita lypsämällä olemme juottaneet yhteen erivärisiä 

menneisyyden juonteita khimairaksi, jonka selässä nöyrimmät meistä 

voivat kenties jonakin päivänä kirmata vapauteen vapaudesta. 

#115 Tapaus Liettuassa 

21

ww 

ww 

22

ww 

II Kansio 

II Kansio 

23

# 11 Äänessä Kermorvan, nauhoitus mikrokasetilla, kolme viikkoa 

leikkausten jälkeen 

Tämän voi muistaa: tästä alan tietää. Lumi oli harmaampaa kuin 

vuosiin. Koivujen kylkiluut kiinnittyivät tien mustaan rankaan. 

Taivaan näkyvä kappale ja tie olivat yhdenvärisiä. Puiden välissä 

hehkui horisontin sinervä suoni. Kuuset virtasivat tuulilasin molemmin 

puolin, vauhti oli kova ja kiihtyvä. Sepeli rouskui renkaiden alla 

ja kimmahteli auton pohjaan. Radio etsi kanavaa ja löysi venäläisen 

aseman, mutta en osannut kieltä. Naisen keinuva puhe rauhoitti, siihen 

saattoi tarttua. Tie oli uoma, virtaama kova. 

Sudenkorento viilsi ajovalojen keilan poikki ja napsahti lasiin kuin 

voimaton luoti. Moottori kouraisi happea ja kipinää. Tilanne piirtyi 

kaavana: vauhdin neliö suoraan verrannollinen unohduksen kuutioon. 

Se mikä oli minä alkoi liueta. Nimi muuttui yhdentekeväksi, keho alkoi 

sulaa koneeseen. Auton keula muovautui peltiotsaksi, keskiakseli niveltyi 

selkärankani nikamiin ja mykiöt poreilivat lasia. Minulla oli kahden 

litran sielu ja väkevä sydänmäntä. Join hitain kulauksin lyijytöntä 

bensiiniä. 

(Muistan nyt seuraavan tunteen, kuin ohutta kangasta olisi laskettu 

hitaasti ylleni, minua alkoi nukuttaa ja tiesin jo herääväni toisaalla. 

Mutta tämä on toinen, aiempi muisto ja syvempi uni, joka erottuu 

hetkistä tiellä kuin öljy vedestä.) 

Metsässä valo oli pakkasta kylmempää. Uroshirvi harppasi lepikosta 

tielle ja käänsi päänsä koilliseen. Jarrutusmatkaa jäi kymmenen metriä. 

Palleaa kuristava nauru ja huudon alku sekoittuivat, hirven kylki räjähti 

otsalle. Elävä kivi. Kuvittelen muistavani. Luulen tietäväni, että sen 

sarvikruunussa on 22 haaraa. Kangas peitti minut kokonaan. 22 

haavaa. 

#23 22 

#12 Auktorisoitu versio leikkauspöytäkirjasta 

#13 Vrt. epävirallinen versio 

24

# 12 Ote Kermorvanin leikkauspöytäkirjasta 

...hoittaako jo, no niin Kello on 4:27, geeämtee plus neljä, Baku, 

Tblisi, Yerevan. Lähtökohta: uusi jäsenemme on aivan lihoina. Jäsenemme, 

sanoinko sen vahingossa. Aah! En sanonut. Hän hengittää 

raskaasti paperinaamion läpi. Aletaan kursia kasaan. Baku, Tblisi, 

Yerevan. Aletaan kaivaa. Voi tulla muotopuoli tai vähäväkinen. Tulkoon 

vaan! Vasempaan sieraimeen syötetään kaasuuntunutta xxx. Hyvin 

sujuu, sisään vaan. Lyijyalusta maadoittaa aukinaiset... no, tätähän 

ei tule lopulliseen leikkauspöytäkirjaan Katson kurkkuun skoopilla. 

Liian vähän valoa. Halogeenit! Noin. Pidä tuo asento. Antakaapa 

tähystin, siellä on jotain isoa. 

Jukupliut, mikä tällä miehellä on mahassaan! Hmm, hmm, 

muistuttaapa mustekalaa! Kenen kepposia tämä on Sille voi löytyä 

käyttöä, otamme talteen. Napataan samalla tuo lisäluu vasemmasta 

säärestä. Saa siitä vielä hyvän hammastikun, ja kivut helpottavat 

polvessa. Tai sitten ei, ei sittenkään, muuttuvat sietämättömiksi. 

Vaikea sanoa. 

Tarkoituksena on tehdä hänestä assistentti, tämän voi jo kirjata. 

Assistentit, kuten tiedätte, toimivat vaativissa tehtävissä pyyteettä 

yhteiseksi hyväksi, joten heitä täytyy hieman parannella. Luusto tällä 

on hyvä ja hermoverkko nopea, mutta ei sellaista, tiedättehän, tarvittavaa 

rasakkuutta verenkuvassa. Antakaapa lisää spriitä ja paine nivusiin. 

Katsokaa nyt hänen ohimojaan. 

Ja nyt sähköä. Olitte niin nuoria, ettette muista tätä sairaalasarjoista. 

Täältä tulee jumalan potku, mahaan. Mitähän tästä tulee. Tä-dää! 

Älkää nyt säästelkö, kyllä virtaa riittää. Hän näkee tästä unta vielä 

kymmenen vuotta... Nimitän vaihetta ”salatajuisen kirurgiaksi”. 

Pyyhkikää veri suupielestä, ei ole tarkoitus sotkea. Tämä on vietävä 

nätisti loppuun. Rintalasta auki, sydänsuonet vireeseen. Suihku, kiitos. 

Puhdasta tuli! Olen valmis, siivous, olkaa hyvät. 

Nukutus on kevyt. Hän saattaa herätä pian. Muistakaa tuoda peili. 

Olkaa hyvä veli, avatkaa ikkuna. Voisin polttaa hieman. 

#14 Heräämössä 

# 32 Nekronauteista 

25

# 13 Leikkausta avustavan homonculuksen ”tosi vaatimatomia opserootioita” 

leikkauspöytäkirjaan 

Joopapa joo! Silmäpaane tosi normaali. Tosi normaali! Hengitys 

kulkee. Silmäänpaine: jotain kaksi ilmakehää. Kevyttä aamneesiaa 

ja virtsankarkailua. Baine silmässä: semmosta kolme ilmakehää. 

Liike alkaa aivoradalta ja maikroputkista! Tähän asti kaikki okei! 

Paine silmässä: neljä ja puoli ilmakehää, abaut. Spectrilaajentumia 

infrapunaan ja ultravioletiin. Paine nousemassa kutoseen. Jaha. 

Aivon lämpötila kohoaa tonne peruslämmön yläpuolelle. Retina kato 

mukautuu. Muistin hölö-hölö-gammit sammuvat. Ja mennään. 

Sydänsuoni helähti. Paine! Kaheksan tai enempi. 

valoa 

kovaa keltainen 

kovempaa 

oranzzi 

lataa oranzzi 

oranssi ladattu! 

punainen no ni 

bunainen voimistuu 

se voimistüü 

pyrppyra 

hämäräpää 

enemmän 

nomitäs 

pimeämbi 

ei voi vielä 

no nyt joo 

sydämmen kuvio: isku, isku — isku — isku, isku, totanoin baine on nyt 

melkomoinen, baine kuten junta; sisäänpäin RäJäHtÄvÄ pimeä; 

luomet avautuvat ja hän on hereilä hyvä. elää, varmaan. Hyvin meni! 

Halataan! 

#68 Eri väreistä (kalotilla) 

#15 Pidättävät salatajuiset voimat 

26

# 14 Kermorvan, Työpäiväkirjat I 

Heräsin kehojen seassa, kietoutuneena. Lapsekkaan pieniä. Kolme 

asiaa tapahtui samanaikaisesti. Ne pysyivät elossa. Ne pysyivät 

hereillä. Ne pysyivät hiljaa. Kuten veteen laskettu kappale, ruumiini 

syrjäytti joitakin kymmeniä kiloja lihaa. Ehkä olin istunut sillä tavoin, 

siinä tietyssä asennossa, ja pitänyt käsiäni sillä tavoin samalla tavalla, 

niskaani samassa kulmassa. Siinä huoneessa olisin voinut olla kuka 

tahansa. 

Minulla olisi ollut itseltäni paljon kysyttävää. Muistoja kahden yön 

ajalta. Oikean silmän luomi ja esinahkani oli poistettu. Olin nämä kaksi 

arpea. Myöhemmin sain kuulla, että olin 48 tunnin ikäinen, vaikka 

silloin tunsin itseni hyvin vanhaksi. Maailmani oli kellarin kokoinen, 

eikä se ollut todellisuus, tuskin edes sen likiarvo. 

Muistin paikan, kylän nimen tai linja-auton pysäkin: Nothing, Arizona. 

Postinumero 85XXX. 

En muistanut silmieni väriä. 

Vahvat kädet nostivat minut ruumiiden röykkiöstä. Ne olivat 

Igumenin kädet. Se oli huone, jonne homonculit viedään tekemään 

kuolemaa, ja siinä ne yleensä onnistuvat. Olin silti kuulevinani, että 

useat niistä yrittivät pidättää naurua. 

#17 Itsensä nimeäminen rannalla 

#101 Nothing, Arizona 

#33 Igumenin omalaatuinen taipumus 

27

# 15 Luvusta ”Muistinmenetykset” teoksesta Ihmisen sielunelämä. 

[Kirja on foliokokoinen, ruskeakantinen ja kolmiosainen. Lojui roskalavalla 

ja otin muutaman sivun, joilla vuorasin takkini, istuin penkille, 

luin yhden, sytytin kolmannen sätkän sinä päivänä.] 

Potilas palaa tajuntaan. Hän on ymmällään, eikä muista mitä on 

tapahtunut. Hän olisi halunnut unohtaa kokemansa, mutta hänen 

velvollisuudentuntonsa on torjunut tämän toivon. Kun hän nyt kärsii 

iskun seurauksista, hän löytää etsikkohetkensä. 

”En jaksa muistaa”, ajattelee hänen tietoinen minänsä. Aivan niin, et 

todellakaan voi muistaa, vastaavat pidättävät salatajuiset voimat, eikä 

sinun pidäkään muistaa. Ja niin muistikuvat eristäytyvät sielunelämän 

muusta osasta. Ken edellistä epäilee, lukekoon, mitä Flournoy, sielutieteen 

professori Genevessä, kirjoittaa teoksessaan Des Indes à la 

Planète Mars. 

#140 Flournoyn kirja tuhoutui tulipalossa 

#135 Rannalla 

#86 Toinen irtosivu 

28


Ovelle koputettiin. Olin jäykistynyt asentoon, jossa en halunnut kuolla. 

Toinen koputus. Kipeä asento. En voinut avata edes silmiä. Olisin 

halunnut tunnustella ruumistani, varmistaa olevani siinä. Mutta 

pysyin liikkumatta kuin kiitäjän toukka. Aistini sulkeutuivat yksitellen. 

Muistan seinät. Seinät: harmaat ja ikkunattomat. Kotelovaihe. 

Unihalvaus. Harmaat ja ikkunattomat, ei valoa. 

En tiennyt sellaisesta väsymyksestä. En tahtonut ulos. Halusin olla ja 

pysyä sisällä. 

Mikä liikkui Huone oli sukelluskello, jonka vaijerit oli katkaistu. 

Metallisydän, joka syöksyi kuparinkarvaana mikrobimaailman paineen 

kyllästämään olentoon. Laskeuduin syvänmeren kerroksia kuin raskas 

luoti. Leikkasin pimeyttä, ja pimeys läpäisi minut. Tämä oma ja vieras 

ruumis, matkalla biomassaksi, kaasukupliksi, öljyksi maastoauton 

moottorissa. 

Ehkä vuosia myöhemmin, kenties minuutteja. Heräsin hänen kasvojensa 

alla. Karkea betonilattia raapi takaraivoa. Hän koputti silmäluomeeni 

ja käänsi sen. 

— Katso tarkkaan. 

Hän nauroi kuin vain Lokki nauraa. 

Mies, pitkä ja jänteikäs varjo, hioi katseellaan silmiäni. 

— Verkkokalvo, immenkalvo, esinahka, ensimmäinen haava. Silmä ei 

arpeudu. Se alkaa nähdä. Tervetuloa. Pääset todistamaan Moottoria. 

Kerromme myöhemmin lisää. Kerää itsesi. Meillä on paljon tehtävää. 

#17 Hopeaketut rannalla 

#20 Lokin kolmet kasvot 

#10 ”Johdantoluento uusille assistenteille” 

29

# 17 Lokki, Maailma kuten sen kohtasin 

Aluksi tuuli pyyhkii suomättäältä lumen pois, turve jäätyy syvältä, se 

ei sula enää kesällä. Jääsydän kasvaa talvi toisensa jälkeen. Ajan myötä 

sade ja tuuli rappeuttavat näin muodostunutta palsaa. Kun jääsydän 

lopulta sulaa, palsa romahtaa. Paikalle kerääntyy lumenviipymiä ja 

tuulenpieksemiä. Paikalle kerääntyy ihmisiä. 

Rannalla yksikään puu ei osoita taivasta. Kituliaat männyt vääntävät 

omasta salaisesta syystään vartensa pois auringosta. Seuraan häntä 

kiikareilla. Männyn kuori punertaa. Onnettomuudesta on kolme 

kuukautta. Hän muistaa. Auton kori puristui rintakehän ympärille. 

Syöksy läpi synnytyskanavan. Eläväksi hän ei oloaan tunne. Hänen 

luustonsa on epävireessä ja muisti tahmea verkko, joka takertuu 

itseensä. Hoitoa jatketaan. 

Rannalla hän puhdistaa kettuhäkkejä. Hän on laskenut päivän ruumiit, 

kaksikymmentäkaksi, kuusi kettua, carnivore, loput tunnistamattomia. 

Sairaus leviää, mutta määrä täsmää. Nikamat jauhautuvat lihamyllyssä 

kevyesti. Aikaa vihkimyksen alkuun on kuusi tuntia ja joitakin 

minuutteja. Unensa ovat monimutkaistuneet päivien lyhetessä, kertoo. 

Hänen on ehdittävä, löydettävä sanat ja aloitettava. Miten hän voisi 

tietää. Työ alkaa kohta, ja hänelle on annettu tehtävä. 

Olen laskenut uuden nimen: 20=K, 200=R, 40=M, 200=R, 6=V, 

50=N (516). K-rm-rv-n lukitsee häkit ja kävelee hiekkatörmän yli, pois 

näkökentästä. Pimentyvälle rannalle jää kettujen mykkyys ja silmien 

valo. 

#31 Kuunnelma hiljaisuudesta 

#95 ns. ”Kettuhäkkisaarnat” 

30


Kehoni oli sivelty tervalla ja valaanrasvalla, silmäni peitettiin korpinsiivellä. 

Kaikkien assistenttien on mentävä alas, Lokki kertoi. Vihkimystäni 

edeltävänä iltana minut laskettiin siis ”hautaan”. Annettiin 

suuhun kitkerä juuri. Yritin pakottaa itseni muistamaan, miten venäläisissä 

kansansaduissa selvittiin taudista, jota kutsutaan sankaruudeksi. 

— Onks hyvä gnossis, Igumeni tiedusteli laskiessaan minua taljoilla 

routivan mullan läpi. 

Pian nukahdin tai pyörryin, ja unessani olin kierreportaiden alatasanteella. 

Jokainen porras oli nimetty eläinlajin mukaan. Ensimmäinen 

askel: sukkulamato, toinen, hallucigenica, viides, pillerinpyörittäjä, 

kuudeskymmenes: varmaankin oranki. Seisoin korkeimmalla tasanteella, 

kasvottoman ihmisen edessä, ja heräsin. 

Olin pienessä luolamaisessa huoneessa, joka muistutti jonkinlaista 

pesää. Kaukana ylhäällä löi pronssinen kello. Tilan keskellä makasi 

valtaisa hahmo selkä minuun päin. 

Olio nousi vaivoin jaloilleen. Ruho yritti kurottua eteenpäin, mutta 

selkä taipui kuin rautatanko. Keho oli valkean harson peittämä. Ainoastaan 

suu ammotti, mutta se oli liian korkealla. Se oli neljä metriä 

pitkä, haisi piimälle ja osoitti päätään vaativasti sormella. 

Kello soi nopeammin ja kumeammin. Hoipuin viereiseen huoneeseen, 

joka oli säkkikankaisen verhon takana. Keskellä huonetta vesitankki 

loisti kalpeaa valoa. Tankin päälle johtivat kolmimetriset kirjastotikkaat. 

Kiipesin askelmat ja näin putken sisällön. Se oli ruumis, tavallaan 

hajalla tai kesken. Sen raajojen määrästä ei ottanut selkoa, ja iho 

hehkui vähässä valossa kuin mustavalkoinen sateenkaari. Silmiinpistävintä 

oli kuitenkin silmä, joka näytti peittävän koko päälaen. Jos 

näin oikein, pupillin sisällä liikkuivat hampaat. Työnsin tikkaat toiseen 

huoneeseen. 

Tungin käden sen suuhun, tunnustelin lämmintä onkaloa. Ruho alkoi 

ulvoa. Se puri kättäni. Vuodin. 

Otsani ylle laskeutui nosturin koukku. Kiinnitin vyölenkin. 

31

ww 

Kuilun reunalla seisoi Lokki. Hän veti taljapyörään kiinnitetystä 

köydestä. Vasen käteni oli verestä musta. 

— Pääsitpä vähällä. Älä vereä paikkoja, sidotaan nyt sinut. 

#74 ”Prosessi” 

#64 Miten maan alle mennään 

32

ww 

III Kansio 

III Kansio 

33

# 19 Lokki, Maailma kuten sen kohtasin [Kolmannessa persoonassa, 

kuten toisinaan.] 

Mitä hän tekee Hän alkaa kirjoittaa rakkausrunoa, joka selviää 

ydintalvesta paremmin kuin torakka, sisältää taidokkaan viittauksen 

välimerelliseen elämäntuntoon, on täynnä eläintieteellistä sanastoa ja 

kyberneettisiä trooppeja, bibliofiilistä hybristä, peitemuistoja uudisraivauksen 

tai apartheidin ajoilta, ja kertoopa vielä sievän tarinan katatoniaan 

suistuvasta siilitieteilijästä. Hän on kirjoittanut runon, joka on 

huono ajasta ja paikasta riippumatta. 

Hän ei osaa sanoa, mikä kirjoittamisen jälkeen huvittaisi. [Ulosteet] 

Hänen aivojensa tilalla on tiivis suolisto. Se hehkuu kuumuutta, koska 

on auringon tiivis muoto. Hän muistaa miehen, joka näki kainalosta 

avautuvan helvetin kidan. Sulattelee ajatusta kainalosta. Ehkä kainalo 

on pesä. Hyönteisten tavat, psykologia ja moraali ovat vieraita omillemme, 

hän ajattelee. Ne ovat tulleet toisesta maailmasta, joka on 

energisempi ja helvetillisempi kuin meidän. Hyönteisten ajattelemisen 

jälkeen hän tietää olevansa jälleen ihminen, ihan niin kuin kirjoissa tai 

elokuvissa. 

Hän haluaa esittää teologisen väittämän. Helvetti on asemetallinen 

kone, mekaaninen, täydellinen ja saumaton. Johtuu varmaan 

sivilisaatiosta. Varokaa kainaloa. 

Kone suuntaa voimaa. Hammas on kone, siinä on terävä luinen 

mekanismi. Housunnappi on kiinnittävä kone. Terälehti on 

symmetriakone. Kasvot ovat mutkikas iholla päällystetty kudoskone. 

Sormi on taipuva kone. Vesi on reitin etsivä kone. Painovoima on 

raskas kone. Ja yhtenä päivänä, piru vie, kun homonculikoneet eivät 

häntä enää vedätä, hän sanoo millainen kone hän on, mitä hän tekee ja 

minne ruostuu. 

#58 Tšekkiläiset robotit 

#155 Siilitieteilijän koettelemukset 

#107 Päälaki kainalossa 

34


Käsinukke esittää pientä homonculusta. Sen nimi on Liha. Lihan 

silmissä on langenneen eläimen katumusta. Ohut suu näyttää murtumalta 

parkkinahassa. Sen korvissa on jotain kuoriaismaista. Kaikille 

uusille tulijoille se sanoo ensimmäisenä: kaikki on luonnonmukaista, 

kaikki on välttämätöntä. Ja sinä olet paskaa, saat olla ylpeä. Vaikutelmaa 

heikentää, että puhuessaan vatsastaan Lokin sieraimet värisevät. 

Lokki käyttää kolmea naamiota. Ensimmäinen muistuttaa hunnulla 

verhoiltua kaasunaamaria. Toisessa silmäkupissa on prismaattinen 

monokkeli. 

— Tarkoitan sillä ehkä rakkautta, hän sanoo maistellen sanaa, katsoo 

lyijylasi-ikkunan neliöimää kuuta ja pieraisee aggressiivisesti. 

Toinen naamio on luusta valmistettu kypärä, johon on kiinnitetty neljä 

aukinaista variksennokkaa ja rinnan päälle ulottuva ketjupanssari. Hän 

käyttää sitä leikatessaan. 

Kolmannen naamion hän pukee harvoin. Huntumainen vaate liikkuu 

kuin pieni aalto hänen silmiensä yllä. Se peittää hädin tuskin 

poskipäät. 

#80 Rakkaudesta 

#67 Varisparvi (taustalla) 

35

# 21 Uutisia mantereelta, toisinaan rantautuva pulloposti 

* Islannin maksukykyiset sielut on siirretty kovalevyille! Digitaaliset 

riivausilmiöt ovat maanalaisessa Reykjavikissa tavallisia. Tilanne 

yritetään saada hallintaan haitilaisilla viruksilla. 

* Saksanmaalla viralliseksi valuutaksi ovat vakiintuneet luotettavien 

valmistajien kondomit ja Lucky Strike -savukkeet. Vaihtokursseista 

neuvotellaan paikallisten kommuunien kesken. 

* Italian kuulumisia: yksipäinen karitsa. Mutaation syy: luvattu selvittää 

perinpohjaisesti. Paimenet huolissaan. 

* Lontoon sillan korvaava riippusilta on myöhästynyt aikataulusta. 

Rakentajat vakuuttavat, ettei heillä ole mikään kiire. 

* Sarjaitsemurha petropoliittisen konglomeraatin johtoryhmässä laski 

öljyn hinnan 30 orjaan barrelilta. 

* Balkanin alueella on tunnustettu 17 uutta mikrovaltiota. 

* Lomavinkki: Frankfurtin lentokentältä ennätysmäinen 

mustikkasato. 

#150 Muuta rantaan huuhtoutunutta 

#30 Vieraita I 

#76 Vieraita II 

36

# 22 Äänitriptyykki, jota täydentää sarjakuvamainen kollaaši, Transrationaalisen 

kansanmusiikin keskuksen kokoelmat 

Tarkoitus on kirjoittaa marginaaleihin, rivien väleihin 

ja kansilehdille. Rivejä ja kappaleita voi yliviivata näin. 

Taita aina tilaisuuden tullen koirankorvia niin monta 

kuin kiinnijäämättä ehdit. Jos mahdollista, sivu tai sen 

osa kannattaa repiä irti. Kannet on syytä poistaa ensimmäisenä. 

Paiskaa kirja lattiaan. Älä säästä voimaa! 

Käytä multaa, nesteitä, tulta ja ulosteita. Näin käsitellään 

terveiden, elävien ja kuolleiden kirjoja, että joku niitä osaisi 

kaivata. 

— Kaiverrus lukusalin oven yläpuolella, ilmeisesti 

Igumenin kirjoittama 

[...] 

Yksi vuoden alkuviikoista vietetään lukusalissa. Kirjoja ei ole enää 

montaa, muutamissa kasoissa ja likaisia. Olemme valmiit aloittamaan, 

olemme keskittyneet. Tästä se alkaa. Lokki jakaa kirjoitustehtäviä: 

rohtovirmajuuren käyttö hauteissa, pellavan tuhoeläimet, kalpaveljien 

nousu ja tuho, atlasnikaman fysiognomia... ääni lipuu kuulumattomiin. 

Pulpeteissa pesivät hiiret pitäisi pyydystää. 

Aloitan työn jäljentämällä Cornelius Agrippan muistiinpanoja salamanterien 

ja riikinkukkojen salaisuuksista. Hikoilen vuolaasti, ja 

kämmeneni tahrivat arvokkaasti sidotun kirjan arkkia. Voi näitä 

vihreitä leijonia ja niiden temppuja. Lokki kiertää pulpettien välissä. 

Kohta hän on selkäni takana, tunnen hänen läsnäolonsa kuin olisin 

auringon peitoksi asettunut kuu. Leijona raatelee sivulla aurinkoa ja 

aurinko vuotaa verta. 

[...] 

Igumeni on syventynyt M. Pöggelerin teokseen Johdatus apokalyptiseen 

ajatteluun — Osallistuva metafysiikka II. Hän istuu jalat sylissä ja 

yliviivaa kappaleita punaisella maalilla. 

— Turhaa, turhaa. Ihan paskaa. 

37

Igumeni tarttuu saksiin ja tekee sivuun kämmenen kokoisen reiän. 

— Huonosti sanottu. 

Kolmannen luvun hän maalaa lamppuöljyllä sivu sivulta ja hamuaa 

taskustaan sytytintä. 

— Niin väärin... 

Yksi kirja vähemmän. 

Hän kaivaa taskusta lukulistansa, yliviivaa teoksen, ja lähtee 

etsimään Ensyklopedia Batorian täyttämien laatikoiden välistä lisää 

toimitettavaa. Nurkissa hoippuu militantti bibliofiili. Pöly laskeutuu 

hänen kaljuuntuneelle päälaelleen. 

— Enemmän värityskirjoja! Tulen ja tuomitsen, nyljen ja kastelen. 

Tämä ei ole perinteinen luostari. Täällä myös tuhotaan tietoa. 

0 kirjoittaa yhtä loputtomista muistilistoistaan kirjoituskoneeksi 

muutetulla sormipianon koneistolla. Kevyet trillit venyttävät 

hiljaisuutta. 

#24 Lasikaappi syvennyksessä 

#119 Lokin kirjoitukset 

#140 Katto on tulessa 

38


Liktori avaa pienen nahkapussin ja kaataa sisällön pöydälle. Hän 

ravistaa hampaita käsiensä kupissa ja viskaa. 22 luupalaa putoaa tyhjän 

kirjan sivulle. Ne ovat heprean aakkoset. 

Kirja ei pääty viimeiseen sivuun eikä ala ensimmäiseltä. Teos aukeaa 

otsalla ja joen pohjalla. Roviolla ja pimeässä. 

Nimessä on kaksi kirjainta. Neljä kirjainta. Nimessä on kahdeksan tai 

kaksitoista kirjainta. Neljätoista Nimessä on kaksikymmentäkaksi 

kirjainta! 22:n asteen auringonkehä muodostuu miljoonista jääkristalleista 

cirrostratuksessa (korkeus 3—5 kilometriä). Ratkaisu rubiikin 

kuutioon. Ei. Neljäkymmentäkaksi kirjainta. Rannikottomien maiden 

määrä, koiransukuisilla hampaiden määrä. Ja lopulta siinä on 72 osaa. 

Kolmen vuorokauden tunnit, (13 + 17 + 19 + 23), Septuagintan kääntäjät. 

72, se on nimi: Ersatz. 

#57 Kemialliset häät 

#147 Gematriset konnektiivit 

#26 Miten kirjaa luetaan 

39


Kirjastossa on heiveröinen culien puhdetöinään veistelemä ikkunallinen 

kaappi. Lasi on noettu mustaksi. Lappusessa kaapin päällä 

kehotetaan rikkomaan lasi hätätapauksessa. Kukaan ei tunnu tietävän, 

mitä sen takana on. Voin kertoa mitä sen takana on. Pää siellä on. 

Kas, taas pää! Mutta se ei kyllä ole mikä tahansa pää! 0 toi sen 

mukanaan, ”ainoa perhekalleuteni”. Se on prahalaisen, renessanssin 

pimeydessä rakennetun robotin pää. Rudolf Toisen, kaikkien sivistyneiden 

hallitsijoiden esikuvan, kirjastonhoitaja. Jos tarkkoja ollaan, se 

ei ole oikea robotti. Oikeastaan puolet kallosta kuului lihasta kudotulle 

kirjastonhoitajalle (rauha leukaluilleen), joka piestiin unohdettuaan 

maksaa prostituoidulle. 

Miesprostituoitu oli porvarilliselta ammatiltaan alkemisti, joten 

hänellä oli ammattitaitoa valaa kirjastonhoitajan kalloon lejeerinki. 

Mötikästä rakennettiin mekaanisen kirjastonhoitajan ohjaamo. 

Konetta kuljetti pieni homonculus. Niitä pidettiin tuolloin palvelijoina 

Euroopan hoveissa. 

[...tästä välistä on kaksi kolmatta sivua homehtunut...] 

Edellä kuvattu tapaus on varmasti häpeällisin luku homonculin suunnattoman 

nolosta lajihistoriasta. Rudolf Toisen hovissa ne nimittäin 

puettiin pieniin korsetteihin ja niiden poskiin maalattiin koristeellisia 

kauneusluomia. Ne puhuivat usein kuutta kieltä, jokaista onnettoman 

huonosti, ja lajittelivat kirjoja vuorokaudet ympäri. Yksikään niistä ei 

oppinut laskutaitoa tai aakkosia, ja tämä on se syy, miksei vanhoista 

kirjastoista edelleenkään tahdo löytää mitään. 

Nyt te saatatte miettiä, miksi pää voidaan ottaa esiin vain hätätilanteissa. 

Samaa asiaa pääkin miettii ja hätääntyy yrittäessään laskea 

rauhallisesti kymmeneen. Jätetään se hetkeksi rauhaan. Sillä ei ole 

hätää, homonculit ruokkivat sitä öisin. 

#65 Hätätapaus! 

#59 Huomioita homonculien lajityypillisistä piirteistä 

40

# 25 [Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim 

(alias Paracelsus), ohje homonculusten kasvattamiseksi, 153X] 

”Miehen siemen täytyy asetella hermeettisesti 

sinetöityyn astiaan, joka haudataan hevosen lantaan 40 

päiväksi. Lanta on tarpeen ”magnetisoida”. Tänä aikana 

Se alkaa elää ja liikkua, ja ajanjakson loppupuolella 

Se alkaa ottaa ihmisen muotoa, mutta Se on vielä 

läpinäkyvä ja ruumiiton. Sitä täytyy syöttää päivittäin 

vispilöidyllä ja suodatetulla verellä. Jos lannan lämpötila 

saadaan pidettyä oikeana, ja näitä ohjeita noudatetaan, 

Se kasvaa ihmislapsen kaltaiseksi, tosin paljon pienemmäksi. 

Se voidaan kasvattaa ja kouluttaa kuin tavallinen 

lapsi kunnes Se on valmis huolehtimaan itsestään.” 

[Lokin kommentaari, joka on liimattu sivun reunaan avattavaksi 

liuskaksi:] T. P. A. B. v. H, tämä mainio mies ja irvailija kirjoitti 

empiiriseltä pohjalta ja vilpittömin sydämin, mutta unohti tahallaan 

mainita, että mikä tahansa lanta kelpaa, mutta sen alkuperä on ratkaiseva 

henkisten ja fyysisten kvaliteettien kannalta. ”Älä kasvata tyhmän 

paskassa, jos haluat vastusta tammessa”, kuten isoisäni herkesi 

lausumaan. Olemme tavanneet myös ”villeinä” syntyneitä homonculuksia. 

Niiden kultivointi on vaikeaa. 

#9 Niiden tavoista ja fysiologiasta 

#105 Paracelsuksen kuva 

41


Valkoisella tulella mustalle tulelle kirjoitettu kirja on auki lukupulpetissa. 

Kopioin tekstiä varoen sinisellä musteella (mustikkaa ja 

nokea). Jäljentäessä sattuu virheitä, ja monet niistä huomataan ja 

korjataan. On myös virheitä, jotka tuottavat uusia merkityksiä tai 

muuttavat vanhat lauseet toisiksi. Ne saattavat jäädä eloon ja vaeltaa 

teoksesta toiseen. 

Lapsi saa vanhemmiltaan noin 60 mutaatiota, sanotaan. Ympäristön 

paineessa kehittyy sitten pieniä groteskeja ihmeitä. Niin se menee. 

Mutta kirjoilla on oma tapansa olla elossa. Ne heräävät vasta 

luettaessa ja syntyvät joka kerta uudelleen. 

Kirja on yksi ensimmäisistä. Se on kirjoitetun kielen trilobiitti ja sen 

perimä läpäisee kaiken luetun. Huimaus nousee aaltoina, lasken kynän. 

Pöytälevy on kaiverrettu täyteen. Valmista. 

Olen laskenut kämmeneni ylöspäin. Painan otsan ranteiden väliin. 

Kasvojeni uurteet ja puun syyt yhtenevät. Otsan iho kiinnittyy 

halkeilleeseen lakkaan ja merkkeihin. Tunnen luitteni elastisuuden ja 

lihasteni sulavan kuin rasvan. Hermot purkautuvat ohuina nauhoina 

ja asettuvat pöytään kirjoitettuihin kuvioihin. Muutun orgaaniseksi 

liimaksi. Selkärankani nikamat ovat kiinni tuolin selkänojassa kuin 

puunaulat. Kuulen vielä hengitykseni. Tulee pimeitä päiviä ja valoisia 

öitä. En kuule hengitystäni. Minua ei voi erottaa pöydän pinnasta. 

Seuraava istuu ja hioo pöydän. Valmista on. 

#27 Kirjaston kirous 

#92 Eräänlainen mutaatio 

42

# 27 Kirjaston kirouksena tunnettu fragmentti, pöytäkirja 77&00D 

Minä, Lokki, Teslan pappi, langetan Erityiskirouksen, joka merkittäköön 

kokouspöytäkirjaan: 

”Sen, joka uskaltaa tuoda julki kirjoituksiamme, 

keskinäisiä puheitamme, tai ottaa isäni puheeksi, 

kiroan kuolemaan latteasti, välittömästi, ja vaeltamaan 

ikuisessa sunnuntain keskipäivässä, jolloin käydään 

ruokahalun herättämiseksi kävelemässä kolme korttelia 

ympäri, kasvoilla hymy kuin joku kusisi ylämäestä 

niskaan ja pitäisi teeskennellä ettei sitä huomaisi.” 

#75 I Kuolema 

#78 II Kuolema 

#108 III Kuolema 

43

ww 

# 28 Anonyymin assistentin muistikirjasta, joka tuhoutui kirjaston 

palossa 

Keskuspihan lounaiskulmaa hallitsee halkaisijaltaan nelimetrinen 

aurinkokello, joka on koottu maitovalaan luista. Sen sisällä on maassa 

luukku, joka johtaa [...]. Eläin huuhtoutui rantaan tammikuun kahdentenakymmenentenä, 

toisen vuoteni puolivälissä. Tuolloin ensimmäiset 

culit olivat kasvaneet polvenkorkeuteen. 

Tehtäväni oli kääntää sen sisälmykset. Valas jouduttiin hakkaamaan 

auki. Raahasimme kalliolle, avasimme kirveillä. Mylläsin suolistoa: 

pesin käsiäni jatkuvasti jäähileisessä rantavedessä, jokainen huokoseni 

oli täynnä suolaveden ja vatsahappojen polttavaa seosta. Sulatin rasvaa 

soihdulla ämpäriin. Rasvasin käteni ja tunkeuduin olkavartta myöten 

sen aorttaan. Ei poikkeamia. Irrotin silmän linssin, se oli kuin muovia. 

Tulkitsin sen läpi pilvien muotoja. 

Ei, Teslan pallit, mitään. Kuudessa päivässä en löytänyt kirjaintakaan. 

Sen luista rakennetusta kellosta tuli häpeämerkkini. Olin epäonnistunut. 

Muistan maatuvien luiden makeahkon tuoksun. 

Kello neljältä varjoviisari osoittaa mökkini ikkunasta sisään. Laitan 

etusormen suuhun ja maistan eltaantuvan traanin. Sen maku pysyy 

kuin veri murhaajan kädessä. 

#114 Pullopostia saapuu 

#170 Hiljaisuuden tieteestä 

#60 Pilviä jne. 

44

ww 

IV Kansio 

IV Kansio 

45

# 29 Radio Hiljaisuuden koenauhoite, kela viisi 

[Kohinaa] iibadaapa-daabadaa, käännä vähän kolmosmikistä ylöspäin, 

krhr, kiitos. Radio Hiljaisuus oli alun pitäen Transrationaalisen 

kansanmusiikkikeskuksen lähetysasema. Lähetykset käyttävät 

hyväkseen kaikkia saatavilla olevia taajuuksia, joita ei ole montaa. 

Ohjelmaa lähetettiin meriveteen ja pilviheijastuksina lähialueiden 

myrrysmiehille.Radioasema kollektivisoitiin Korporaatiolle sen 

miehitettyä Tapulin alueen. 

Suurin osa lähetyksistä on laatupropaa, mutta Radio Hiljaisuus kantaa 

kulttuurisen velvollisuutensa lähettämällä arkistonauhoja ja toisinaan 

näkymättömiä visuaalisia tallenteita ja culuskuoron esityksiä. Kuolevia 

kieliä suositaan ja kukoistavia syrjitään. Viihdettä tai totuutta kanava 

ei tarjoa. Eikä kuulijapalautetta tarvita. 

Jos teillä sattuu olemaan vastaanotin tai riittävää psyykillistä 

hahmoalttiutta, virittäytykää Radio Hiljaisuuden taajuudelle, 0,0 hertsiä 

eetterissä. 

#22 Tallenne 1 



46


Kauppiaita on odotettu huhtikuun lopusta. He tulevat kaukaa ja 

myöhässä kuin kevät. Mustat laivat. Rakennettu seetristä, tasapainottomista 

roottoreista, cuirbollista ja ranteenpaksuisista niiteistä. Ääni 

salpaa aistit, taivaalla säksättää ja pauhaa. He pysähtyvät yläpuolellemme 

kahdeksi päiväksi ja yöksi. Neuvottelemme vaihtokursseista 

leijoin ja raketein. Tapana on tehdä Suuri Sipulikeitto, jonka resepti on 

culien varjelema salaisuus. 

Kolmantena päivänä puretaan lasti. Löytyy vähän mitä sattuu. Viime 

toukokuussa saatiin kuusi tusinaa erikokoisia retortteja, 800 litraa 

tinktuuraa, parisataa kiloa suolaa, 80 laatikkoa herukkaviiniä, kolme 

suurta käämiä, kuusi liekinheitintä, säkkitolkulla tunnistamattomia 

siemeniä ja kilometrikaupalla teräslankaa. Vastineeksi he saavat kolme 

nidettä Newtonin taivaankarttoja (väärennöksiä, tietenkin) ja laatimamme 

vanhentuneen satelliittikartan. Kun alus on lastattu, kapteenin 

pää kurkistaa partaan yli: 

— Täällä Aurinko Yhden komentaja Agent Orange. Rivoilu saa riittää! 

Aiotteko perustaa jonkun helvetin valtion Olette niin tolkuissanne, 

että kuvottaa. Kusen teidän kaikkien päälle! Täältä pesee. [...] 

Luuletteko olevanne sodassa Tuodaanko seuraavalla kerralla lautatavaraa 

Naisiako kaipaisitte, häh Teillähän on culeja... 

He lähtevät itätuulen mukana viirit kohotettuina. Pullopostissa kerrotaan, 

että heinäkuun kolmantena laivasto hyökkää Aurinko Kahta 

vastaan Pohjois-Mongolian yllä. Taistelua kuvataan lyhyeksi mutta 

flegmaattiseksi. 

#99 Kapteenin kohtalo 

#92 Toinen vierailu 

47

# 31 Suhteeni hiljaisuuteen, Radio Hiljaisuuden kuunnelmasarja, osa IV 

[vitunmoista rätinää] Aamun hiljaisuus on jäätyneen rannan hiljaisuutta, 

kivien välistä erittyvää pimeää. Keskipäivällä se kietoo ja 

pehmenee, enkä edes halua puhua. Hämärtyvinä tunteina alan kuulla 

ääniä, tarkkailen hengitystäni, lasken murtuvia aaltoja, sykettä. 

Olen tehnyt koesarjoja kliinisellä hiljaisuudella, jäätyvän männyn 

hiljaisuudella, yhden ja monen välisellä hiljaisuudella. Hiljaisuus 

on teoria ja symboli. Ehkä olen mieltynyt enemmän siihen kuin 

hämärään, joka tulee aina uudelleen luokseni luonnottoman mykkänä 

ja hahmottomana. 

Hiljaisuus ei ole vain se, mitä ei voida sanoa. Sillä on oma pieni 

kielensä, joka koostuu katkoksista, valon ja hämärän välimatkasta ja 

ilman pienimmistä liikkeistä. Hiljaisuus voi syntyä äänestä, samoin 

kuin ääni voi syntyä hiljaisuudesta. Suurimman huomioni kohdistaisin 

silti hiljaisuuteen, joka syntyy hiljaisuudesta. 

Minä en siihen pysty, ei ihminen pysty. Kehoni ei vaikene, ja se 

inhottaa minua. Olen täynnä huminaa, lihasten tykytyksiä ja keuhkopussien 

hankausta. Verenkierto hiljenee vasta kun sitä ei kuule. Vaikka 

vertansa ei kuulisi, hermoverkko sirittää kuin heinäsirkka. Ja unissa 

me kaikki huudamme. Voi kyllä me huudamme lujasti, vaikka makuusaleissa 

hengitämme näennäisen vaiti. 

#115 Itselääkinnällisiä kokeita 

#132 Neljä minuuttia hiljaa 

48


”Aluetta B, Matotškin Šar (73,4° N, 54,9° E), käytettiin maan- 

alaisissa kokeissa 1964—1990.” 

— Ensyklopedia Batoria 

Ihminen, tuo hautaava olento. Jotkut erikoistuneista assistenteistamme 

kaivavat itsensä maahan talvipäivänseisauksena. He kutsuvat 

toisiaan ”nekronauteiksi”. Heillä on hyvä yhteishenki ja salainen 

sormimerkki. 

Hautaamisen ajankohdan määrää kaksi tekijää. Valon taipuminen 

ilmakehässä, mikä nostaa auringon kuvaa, ja se, että nousut ja laskut 

lasketaan auringon yläreunan eikä keskipisteen mukaan. Heihin 

kiinnitetään mikrofoni ja sydämenlyöntejä kuunnellaan kuulokkeilla, 

pyhäpäivinä Tapulin kovaäänisistä. Olen radisti. Vedän viivan aina 

tuhannen lyönnin kohdalle. Pidän kirjaa, kuuntelen. 

Epävarmat voivat valita heittoistuimella varustetun haudan tai ottaa 

mukaan ”pientä purtavaa”. Läheinen ystäväni otti mukaansa edelliskesän 

karitsan ja pottupataa. Perinpohjaisista varmuustoimista huolimatta 

nautteja ponnahtelee kryptista. Nämä keskenmenot ajoittuvat 

öihin, joina kalmarit nousevat lähivesiin. 

Nekronautit kaivetaan ylös kevätpäiväntasauksen jälkeisenä yönä. 

Heille annetaan kyniä ja paperia. Piirretyt ja kirjoitetut unet täyttävät 

kymmeniä oktavoniteitä. Toiset ovat menneet maan alle vuosiksi. 

Heitä ei oteta ylös. Kukaan ei voisi vastata seurauksista. Kuolleet ovat 

uhanalaisia. 

Tästä minun ei pitänyt kertoa. Nostan paljaat jalkani kinoksesta ja 

pyöritän oikeaa nilkkaani. Tunnen sykkeen jalkapöydän sisällä. 

#5 Maanalaisia kokeita (Neuvostoliiton) 

#83 Maanalaisia kokeita (Igumenin) 

#51 Kalmarin yö 

49


Yön aikana Igumeni on laskeutunut nosturilla Tunkion uumeneen, 

mutta unohtanut tupakkamassinsa keittiöön, se ei lupaa hyvää. 

Maan sisässä lämpimän mullan ja savikuoren alla hän louhii. Kahden 

viikon säteilyannos saa hiukset irtoamaan hopeatukkoina ja aristaa 

ihon herkäksi. Hän imee säteilystä voimaa ja tuntee vahvistuvansa 

päivä päivältä. Hehku on väkevimmillään hylättyjen porauskuilujen 

suilla. Hän viettää tuntikausia mahallaan kuilujen reunoilla kuunnellen. 

Välillä hän ojentaa päänsä kuiluun ja kuvittelee pimeään hahmoja, 

samalla tavoin kuin rappauksessa tai puun syissä voi nähdä olioita, tai 

merimaiseman. 

Hän keittää kaivoksen seiniin liimautuneista levistä keittoa ja kelluu 

aamupäivisin selällään maanalaisessa lammessa. Noustessaan vedestä 

hänen ihoaan peittää harmaa suolakuori. Silloin Igumeni kiiltää 

pimeässä ja riemuitsee. Joinakin öinä hän kuvittelee, että kuiluista 

nousee viileä tuuli. Ehkä ilmapatsas on tyhjyyden läpivetoa, tai jokin 

säteilyn mutatoima sielu. 

”Sen, mikä on ylhäällä, on oltava myös täällä alhaalla. Työmme 

auringon kanssa etenee”, kirjoittaa. Pisteen jälkeen on jätetty valkoista 

tilaa. Kirjan viimeinen lause on kirjoitettu toisella käsialalla: 

”Pohjalla pauhu: huiluäänet. [epäselväksi jäävä merkintä] He odottavat 

meitä. Me tulemme. Surun puoliintumisaika.” 

#133 Syvemmällä on muutakin (jääkarppi) 

#83 Säteilylle altistumisesta 

#51 93 megatonnia 

50

# 34 Ensyklopedia Batoria, Lokin artikkeli hakusanalle ”Korporaatio” 

Olipa työtön mies, joka eli keväästä syksyyn teollisuusalueella. Vallatun 

rottinkitehtaan nurkkahuoneessa yksinäinen näyttöpääte paloi valoa. 

Hänen tukkansa kasvoi lattialle. Lattiaa peitti kerros vaatemyttyjä, 

elektroniikkaa ja toffeemakeisia. Hiukset tarttuivat niihin. Näytti 

siltä kuin hän olisi juurtunut. Hän avasi karkkipapereita mekaanisen 

täsmällisesti ja pommitti palvelunestohyökkäyksillä kaikkia itseään 

isompia. Alkukuva, viaton kuin lapsuusmuisto. 

Olipa mies, joka maisteli levottomuuttaan. Olipa Lokki. Hän perusti 

Korporaation. 

Mikä on Korporaatio. Se ajattelee kuten yksittäinen ruumis toimii, 

monimutkaisesti ja yksinkertaisin periaattein. Korporaatiossa ei 

ole mitään erillistä eikä tarpeetonta: yksi immuunijärjestelmä. Sen 

jokaisella solulla on käsky, toimintamekanismi ja täydellinen vapaus 

toteuttaa tehtävänsä annettujen sääntöjen puitteissa. Se syö, ravitsee 

itsensä ja pumppaa kuonan ulos. Toimii kuin termostaatti. Lopuksi se 

maatuu ja ravitsee seuraavat. 

Korporaation suurin ongelma on tulla toimeen yksisoluisten kanssa. 

Korporaatio sanoo: minä en ole yksi, te näette minusta vain osan. 

Kun Korporaatio nukkuu, se näkee unta liikavarpaista, kyhmyistä ja 

mustelmista. Se unelmoi luonnollisesta kuolemasta. 

#3 Korporaation perustaminen 

#66 Mahdoton elämä 

51


Novaja Zemljalla suoritettiin kaikkinensa 130 ydinkoetta korkealla 

ilmakehässä, matalammalla meren yllä, tuulen vatsassa, veden 

pinnalla, meren ja maan alla. Kokeet käsittivät 224 laukaisua, joiden 

joukossa olivat myös suurimmat Neuvostoliiton koskaan tekemät 

kokeet. Vuosina 1955—1990 saarilla räjäytettiin yhteensä noin 265 

megatonnia ydinenergiaa. Tietyillä alueilla saastuminen on edelleen 

ilmeistä. 

Räjäytysaamu oli pilvetön ja ilma vallitseviin olosuhteisiin nähden 

harvinaisen seisova. 

Sienimäinen pilvi: korkeudeltaan yli kuusikymmentä kilometriä, 

leveydeltään neljäkymmentä. Tulisijojen kivet paiskautuivat paineaallon 

heittäminä kymmenien kilometrien päähän. Vanha emäntä oli 

hetken murto-osan silmätysten uuden hengen kanssa. Henki ei ollut 

hyvä tai paha, se ei kertonut nimeään eikä pyytänyt uhreja, vaan sulatti 

ihonalaisen rasvan ja pirstoi luut tomuksi. Kolme sekunnin sadasosaa 

aiemmin Tsar-Bomba, 93 megatonnia, räjäytettiin ilmakehässä. Maa 

naisen jalkojen alla oli tiivistä lasia. 

Joitakin yksinkertaisia laskelmia. Ydinaseen teho määritellään 

dynamiittitonnin räjähdysvoiman perusteella. Unelma suuresta 

tuhlauksesta. Jos oletetaan, että aseen voima oli noin sata megatonnia, 

se tarkoittaa miljardia kiloa dynamiittia per capita. 

Kului kolme tuntia ennen kuin lumi satoi tuhkan päälle. Seuraavana 

vuonna routa mursi lasittuneen kamaran. Neuvostoinsinöörien laskuvirhe 

oli massiivinen. Miljardi kiloa dynamiittia ei riitä edes naarmuttamaan 

sielua. 

#111 Puoliintumisaikoja 

#36 Lentäjien näkökulma 

52


Yksi Tsar-Bombaa kuljettaneen valkoiseksi maalatun laivueen kameramiehistä 

kuvaili tilannetta näin: 

”Voimakas väläys valaisi pilvet niin lentokoneen alla 

kuin horisontissa. Valomeri levisi koneen alapuolella, ja 

jopa pilvet alkoivat hehkua ja muuttuivat läpinäkyviksi. 

Sillä hetkellä koneemme lensi ulos kahden pilvikerroksen 

välistä, ja näin kuinka valtava oranssi pallo 

kasvoi alhaalla. Se oli voimakas ja ylimielinen kuin Jupiter. 

Hitaasti ja hiljaa se laajeni ylöspäin purkautuen läpi 

tiheän pilvikerroksen. Se näytti syövän koko maan.” 

Se läski monadi söi koko maan. Ja taivaan ja veden niiden välissä. Säde 

oli vakaa, mutta se kasvoi täsmällisellä nopeudella. Kuoleman jakamaton 

solu. Puhtain olio. 

Maidonvalkea kupu rikkoutui kaoottiseen tähtisateeseen. Näky poltti 

verkkokalvot sadan kilometrin ja viidenkymmenen vuoden etäisyydeltä. 

Se oli kauneinta, mitä jumala ei ole saanut aikaan. 

Tsar-Bomba merkitsi Moottorin paikan ja muovasi rannikosta 

nurinkäännetyn alttarin. Sekunnin kestänyt jääkausi, maantieteellinen 

tasaaja, alkhymistinen fissio. 

Me uutamme laskeumaa käpyrauhasiimme sienistä ja kaloista. Se on 

aineeton pyhäinjäänteemme. 

#57 Kalendaariset merkkipäivät 

53

ww 

ww 

V 

Kansio 

54

ww 

V Kansio 

55


Jacob Wallenberg kirjoitti teoksensa Poikani kaleerissa (Min son på 

galejan) vuoden 1781 painoksessa: 

”Kraken, jota myös Rapukalaksi kutsutaan, ei ole sen 

suurempi kuin Ölannin saari (siis vähemmän kuin 16 

kilometriä). Se pysyttelee meren pohjassa pienien kalojen 

ympäröimänä. Jos muistan oikein, mitä E. Pontoppidan 

kirjoittaa, se ruokailee kolmen kuukauden ajan ja 

sulattelee ateriaansa saman pituisen jakson. Krakenin 

uloste lannoittaa tehokkaasti meren pohjaa. Kun 

Kraken nousee kohti pintaa, laivojen on parempi pysyä 

kaukana, sillä silloin se kohta purskauttaa nokastaan 

vesipatsaan, joka voi ulottua monen mailin korkeuteen. 

Miten voisimme välttyä ajattelemasta, ettei tämä Rapukala 

olisi Jobin kirjan Leviaatanin sukua” 

Luulin tietäväni verrattain paljon kalastuksesta, ennen kuin Igumeni 

esitteli minulle harrastuksensa. Tuona aamuna spekuloimme oseaanisten 

hirviöiden sukupuilla ja meri avautui allamme kuin parantumaton 

haava. Viima teki hengittämisen vaikeaksi nostokurjen korissa. 

Koukussa sata kiloa valaanlihaa annoin kettingistä löysää. 

Illan hämärissä hän kertoi aamuyöstä, jolloin oli nukahtanut koriin, 

ja herännyt tuntiessaan nosturin kallistuvan. Koukussa tempoi lihava 

myytti. Riippumatta siitä, kenen unista hirviö oli karannut, se joka 

tapauksessa silpoi syötin muutamassa sekunnissa. Nostokurki horjahti 

kerran jokaiseen ilmansuuntaan kuin epäröivä kompassineula. 

”Pientähän se oli, mutta meri on tiedostamattoman kostea osa”, hän 

mutisee ja käskee nostamaan syötin takaisin pintaan. Tänään ei syö, 

mutta meillä on nälkä. Leväistä vettä valuva lihakimpale roikkuu 

syysauringon kilossa kuin tuntemattoman jumalan irtirevitty elin. 

#38 Belonin hypoteesi 

#40 Sukellusveneen valssaus 

#48 Metsästys 

56

# 38 Richard Ellis, Jättiläiskalmarin jäljillä 

1500–luvulla kaksi luonnontieteilijää, Rondelet ja Pierre Belon 

kuvailivat eläimiä, joita he kutsuivat merimunkiksi ja munkkikalaksi. 

Vuosisatoja myöhemmin lennokkaista spekulaatioistaan ja 

järkälemäisestä nenästään tunnettu tiedemies Japetus Steenstrup 

vertaili Rondeletin piirrosta (vasemmalla) ja Belonin piirtämää kuvaa 

(oikealla) 1853 vangittuun kalmariin. Steenstrup päätyi hämmästyttävään 

päätelmään: ”Voisimmeko näiden tietojen perusteella päätellä 

sen olennon piirteet, jota sekä merimunkki että kalmari muistuttavat. 

Tämä lienee mustekala.” 

[Marginaaliin on kirjoitettu: Steenstrup taipumuksilleen uskollisena 

aivan hakoteillä!] 

#37 Wallenbergin hypoteesi 

#41 Tämän meren vedestä 

57

# 39 Antologiasta Puheeni ja paheeni [kirjoittajaa, painopaikkaa 

tai ilmestymisvuotta ei tunneta. Dokumentin luotettavuuteen on 

suhtauduttava kenties varauksella.] 

Tänään on Lokin 60. syntymäpäivä. Assistentit antoivat hänelle 

lahjaksi uuden maksan. Edellisen (ja sitä edellisen) olivat sienijuomat 

tuhonneet. Hän suoritti siirtoleikkauksen melkein kokonaan itse, sillä 

Lokki luottaa näissä asioissa vain Lihaan. 

[...] 

Niiden mykiöissä kiiltää pohjaton luottamus. 

— Pienet ystävät, homonculit, teillä ei ole muuta menetettävää 

kuin kaikki. Te tiedätte, että olemme ankaria, mutta samassa 

suhteessa kohtuuttomia. Tästä huolimatta, tai oikeammin juuri siksi, 

rakkautemme teitä kohtaan on mittaamaton. 

Viimeinen tikki on ommeltu, ja Lokki päättelee langan. 

— No niin, hempeily sikseen. Keskittyminen olisi helpompaa, jos kaikki 

sulkisivat silmänsä. Kiitos. Tahdon kertoa, että aloitamme kolmen 

päivän kuluttua Työmme kahdeksannen vaiheen... Se tarkoittaa, että 

pyydämme ihanan herttuan. Sen nimi on Pikkusitrus, ja sen oikut 

tulemme kyllä tuntemaan. 

Nautilan rakennustyö on edennyt aikataulussa, mistä haluan kiittää 

kaikkia mukana olevia. Tavoitteemme ovat kuitenkin vielä saavuttamatta. 

Parhaille työntekijöille lahjoitetaan pikkuraketteja, silkkihuiveja 

ja hyrriä. Lisäksi niiden kesken, joiden ystäviä on menehtynyt valimossa, 

arvotaan yksi iso sammakko. 

#40 Piispa Wilkinsin sukellusveneiden ylistys 

#71 Pikkusitrus, luciferum 

58

# 40 Koneenhoidollisia muistiinpanoja 

Teoksessaan Mathematicall Magick vuodelta 1648 piispa John Wilkins 

kuvaa sukellusveneiden strategisia ja taktisia hyötyjä: 

1. Se on yksityinen: mies voi matkata mille tahansa 

maailman rannalle näkymättömissä, kenenkään huomaamatta 

ja kiinni joutumatta. 

2. Se antaa turvan vuorovetten säännöttömyyksiltä ja 

myrskyjen väkivallalta. Myrskyt eivät nimittäin koskaan liiku 

syvemmällä kuin viisi tai kuusi jalkaa pinnan alla. Lisäksi se 

takaa turvan sekä merirosvoilta ja ryöväreiltä että jäältä ja 

vilulta, joka aina uhkaa matkaajaa napaseuduilla. 

3. Se antaa suuria hyötyjä vihollislaivaa vastaan. Vihollista 

voidaan lähestyä pinnan alla ja räjäyttää. 

4. Se tuo sanomatonta etua merenalisissa kokeissa. 

Kaamoksen aikana aurinko on piiloutunut kuin häpeällinen perhesalaisuus, 

joka paljastuessaan muuttaa kaiken. Toinen valo palaa 

rannalla. Assistentit ovat kuumentaneet masuuneja neljä vuorokautta. 

Sulan teräksen haju leviää kauas sisämaahan. Hiilipitoisuus puolitoista 

prosenttia, lisätty nikkeliä ja vanadiinia ynnä sinkkiä uhrimetalliksi. 

Palkki pakotetaan valssauslinjan telojen läpi ja pursotetaan levyiksi. 

Muotin runko on valettu valaan luurangon sapluunalla. Igumenin 

ajatus oli tehdä rungosta epäsymmetrinen. Ehdotus kaatui syystä tai 

toisesta. Hän asettaa aina muodon tarkoituksen edelle. Rannalla kauppiailta 

vaihdossa saatu pieni Stirling-moottori odottaa asennusta ja 

näyttää tässä valossa merihirviön hampaalta, tai jos totta puhutaan, 

isoäitini sappikiveltä. 

#85 Seuraavana aamuna 

#42 Harjanteen rakenteesta 

59


Petrimaljassa on pisara merta. Mikroskooppi näyttää levottoman 

tähtitaivaan, joka on saatu kuvaan muodostumisensa hetkellä. Tähdet 

ovat elossa, ne ovat yksisoluisia petoja. Mustia ja eläviä tähtiä. Hetken 

pelkään niiden ryömivän pupilliini. 

Tämän meren vesi on paksua. Se on melkein kuin kiinteää ja venyy 

loputtomasti repeytymättä. Ajattelen jo lentoa alaspäin, kohti rikkilähteitä 

ja selänteitä, jotka kuoriutuvat kerroksittain kuin paksu iho. 

Meren pohja ei ole kuollutta eikä siellä ole lainkaan pimeää. Siellä on 

toinen, kirkkaampi ja näkymätön hohka, ja pohjiaan myöten epäinhimillinen 

elämä. Meren lattia on miljoonien tonnien painoinen notkea 

kone, joka kuluttaa aikansa syömällä itseään. 

#128 Muir 

#72 Pimeydestä 

#44 Eräästä rauskusta 

60

# 42 Ensyklopedia Batoria, ”Harjanteen muutoksia” 

”Lomonosovin harjanne ja Euraasian allas kehittyivät 

varhaisen liitukauden ja kenotsooisen maailmankauden 

aikana leventäen Jäämeren allasta ja avaten syvän 

vesiyhteyden Pohjois–Atlantille. Kun Lomonosovin 

harjanne liikkui Euraasian laatasta poispäin ja vajosi, 

alkoi yhä jatkuva sedimentaatio tämän mantereisen 

pirstaleen päälle. Näin tuottui yhtäjaksoinen stratigrafinen 

sarja. Harjanteen korkeusero sitä ympäröivään 

abyssaaliseen tasankoon (noin 3 km) antaa ymmärtää, 

että sedimentit harjanteen huipulla ovat olleet turbidiiteista 

eristyksissä ja ovat puhtaasti pelagista alkuperää 

(etupäässä biogeenisia, eolisia ja jäänkuljettamia).” 

#41 Tämän meren vedestä 

#47 Pääaltaat 

61


Teemme valmisteluja ullakolla. Olemme toisessa vaiheessa. Hänen 

silmäluomensa kääritään rullalle ja teipataan silmän sokkiin. Tästä 

eteenpäin 0 ei nuku. 

0 hieroo yhdellä kädellä hajamielisesti niskaansa ja sytyttää toisella 

sinolilampun. Harmaa iho on pingottunut kasvoluiden päälle kuin 

kiristetty vuota. Hän joutuu jatkuvasti kostuttamaan silmiään. 

Pyyhin pöydän puhtaaksi, ja lasken metallilieriön kädestäni. Sen pinta 

muuttaa kaiken heijastuvan valon värilliseksi. Nostan lieriön sisältä 

mustan puurasian. Se on noettua koivua ja lähes saumattoman sileä. 

Painan korvani sitä vasten. Hiljaista puhetta. Rasia on hyvin kevyt, 

kaadan sen puoliksi vahingossa kyljelleen. Minulla on tunne, että 

rasiaa ei ole syytä avata ennen syyspäiväntasausta. Olen varma sen 

sisällöstä, mutta en osaa kuvitella sitä tarkemmin. 

#87 Syyspäiväntasauksen ennustukset 

#52 Theremin 

#51 Musta laatikko (Lokin nauhoitus) 

62


Tietyt rauskulajit mukautuvat ympäristöönsä kuin kameleontit. 

Muistan miten upotimme laudan akvaarioon ja odotimme rauskun 

laskeutuvan sen päälle. Sen nahkaan piirtyivät kaikki 64 ruutua. Eläin 

tainnutettiin sähköllä ja nyljettiin. 

Kuningatargambiitti alkaa ensimmäisestä siirrosta. Millainen sää 

oli Muistan, että taivas oli autio. Lokki teki avauksen. Piha oli jaettu 

ruutuihin. Kukin kantoi lyhtyä. Minä olin hevonen. 

Olin valkoinen ja odotin vuoroani. Ehkä benoni, kuningasintialainen 

tai sisilialainen. Katsoin vastapuolen sotilasta silmiin ja estin häntä 

siirtymästä. Homonculi puri minua reiteen. Seuraavana aamuna 

kuume nousi korkeaksi. 

Kolmen siirron jälkeen musta torni söi minut. 

#45 64 

#91 Kuume 

63


Liktori jättää kompassiastian pöydälle. Hän on jänteikäs, sitkeä kuin 

tervasjuuri. Hän tasaa hengitystään ja keskittyy. 

Kammion ovi väännetään kiinni kuin kassaholvi. Aggregaatti hakkaa 

raivokkaasti. Kuvittelen että pieni ikkuna muuttuu ensin kuperaksi, 

sitten koveraksi. Oikeastaan kyse on Liktorin kasvoista panssarilasin 

takana. Ne mukautuvat paineenvaihteluissa. Hänen saturnaaliset 

kasvoluunsa veistävät varjoja. Tarkennan hänet kameran etsimeen. 

Hänellä ei ole naamiota, tunnistan hänet vain ryhdistä, joka sortuu 

äkkiä kuin panos hänen sisällään räjähtäisi sisäänpäin. Vitkalaukaisin 

leimauttaa salaman. Kuvassa hän hymyilee, kuvan ulkopuolella haukkoo 

henkeään. 

[...] 

Puhallan keuhkollisen pimeää sieraimistani. Yöllä me lähdemme 

meren alle. Nautila on maalattu valkoiseksi. Niin se muistuttaa kaskelottia. 

Vaihdan ylle metsästyskasvoni. 

#20 Lokin kolmet kasvot (triptyykki) 

#51 Meren alle 

64

# 46 Vesivärilaveeraus, tekijä tuntematon 

On helvetin kylmä. Tapulin edusta on peittynyt kamiinoiden nokeen. 

Hataralla apupöydällä, pihalla polttavassa pakkasessa, assistentit 

lyövät pöytään tuohikorttejaan. 

Kortit on käännetty. Neljännessä nainen seisoo kukkapellossa sirppi 

kädessään ja hattu tulessa. Oikea käsi osoittaa taivasta, vasen maata. 

Hänen oikealla puolellaan auringon ahavoima mies raahautuu pitkin 

horisonttiin katoavaa hiekkatietä. Ilves vaanii metsässä ja kohta se 

on kiinni miehen kurkussa. Nainen päästää suustaan kaksisarvisen 

lapsen. Jalastaan hirtetty mies hymyilee nurinkääntyneillä huulillaan ja 

on varma. 

Myrsky on nousemassa mereltä. Jäinen tuuli puhaltaa kortit pöydältä 

ja lennättää ne ympäri pihaa. 

#168 Pagat 


65

# 47 Ensyklopedia Batoria, ”Lomonosovin harjanne” 

Lomonosovin harjanne on vedenalainen vuorijono Pohjoisella Jäämerellä. 

Se ulottuu 1800 kilometrin matkan Uuden-Siperian saarilta 

yli Jäämeren keskiosien Ellesmerensaarelle. Harjanne jakaa meren 

kahteen pääaltaaseen: Ameraasian- ja Euraasian altaisiin. Harjanteen 

leveys vaihtelee välillä 60—200 kilometriä ja se kohoaa 3300—3700 

metriä ympäröivästä merenpohjasta. Korkein huippu on 954 metriä 

merenpinnan alapuolella. Rinteet ovat jyrkkiä, kanjoneiden rikkomia ja 

sedimenttikerrosten peitossa. 

#52 Kanjoneista 

#81 Sedimenttirakenteista 

66


Masuuni on kylmennyt. Viimeisenä alukseen siirretään pieni culi, joka 

on lupautunut nyrpistämään nenäänsä kaasuvuodon sattuessa. Värikkäät 

huivit on sidottu sukellusveneen antenneihin kalmarin houkuttelemiseksi. 

En tiedä kenen idea. Igumeni istuu korkealla masuunin 

hormin reunalla. 

Teräskuoren sisällä radisti asettelee luurit päähänsä. Ongelmat alkavat 

vasta, jos kalmari löytyy. Stirling pauhaa. Keulan teräsverkkovahvisteisen 

maisemaikkunan pimennysverhot avataan kuin musta esirippu. 

Alkaa jahti. 

Kierrän objektiivin kiinni kameran bajonettiin. Tarkennan Igumeniin 

istumassa Tapulin räystäällä, liian korkealla, vierellään nuori assistentti. 

Ehkä uusi rakastaja. Kameran viisilehtinen suljin on giljotiinin 

terä, joka erottaa kuvan todesta ja Igumenin kasvot ruumiista. Hänen 

piippunsa savu kohoaa neliömäistä talviaurinkoa kohti. 

#50 Abyssaalisille tasangoille 

#49 Novaja Zemlja -efekti 

67

# 49 Ensyklopedia Batoria, ”Novaja Zemlja -efekti” 

Novaja Zemlja -efekti on polaarinen näköharha, joka syntyy valon 

sirotessa ilmakehässä. Tämän vuoksi aurinko vaikuttaa nousevan 

etuajassa. Riippuen meteorologisesta säätilasta se saattaa näyttää 

viivamaiselta tai neliöltä [ks. V-kaavio]. 

Ensimmäinen Novaja Zemlja -efektin kuvaaja oli Gerrit de Veer, 

William Barentsin tuhoutuneen retkikunnan jäsen. Ehkä jäälautat 

olivat kuljettaneet sitä, ehkä kalotin noidat, mutta hänen hapertunut 

kallonsa löydettiin viidenkymmenen kilometrin päästä muusta 

ruumiista. Tämä tapahtui aikana kun veri oli vielä paksua ja kartan 

reunoille seikkaileminen turhankin helppoa. 

#84 Toinen löytöretkeilijä (ei sen onnekkaampi) 

#48 Auringon neliöityminen 

#77 Noita 

68

# 50 Äänitysjakso Nautilan mustasta laatikosta, äänessä radisti 

Ultraäänet muuttuvat kuvaksi Nautilan tutkassa. Tuijotan ruutua 

hievahtamatta, useita minuutteja. Pidempään. Merenpohja on hiekan 

ja kiven ornamenttia, johon mieli heijastaa kuvansa. En tiedä näenkö 

sen mitä toivon vai sen mitä pelkään. Kenties se tarkoittaisi samaa. 

Puhun itsestäni. Ajatus muotoutuu kuvaksi, joka alkaa epäilyttävästi 

muistuttaa karttaa. Hohtaa sinistä valoa. Ketään ei ole haudattu näin 

syvään. 

Etsimme aurinkoa taskulampulla. Kohta alkaa sydämenpimennys, jota 

saattaa katsoa vain sormien läpi. Culia hermostuttaa, ja Igumeni silittää 

sen selkää. 

#133 Vielä paljon alempana 

69

# 51 Nautilan musta laatikko, toinen litterointi, katkelma 

Aurinko ei näe meitä enää. Maisemaikkuna hohkaa kasvoille veden 

kylmää. Lasia viilentää meri, johon laskevat Aasian puolelta Ob, 

Jenisei ja Lena, Pohjois-Amerikan suunnalta Mackenzie, Back ja 

Coppermine. Vastaanottimien viritys tarkennetaan. Pohjavirtaukset 

muodostavat katkeamatonta koreografiaa, radisti selittää. Meri on 

loputon ele, liike täsmällisempää kuin atomikellossa, hän sanoo. 

Rämän skannerin purskeinen pulssi, peto lähestyy. 

Kilometrin syvyydessä herttuakalmari sinkoutuu kohti pohjaa rantaviivan 

suuntaisesti. Orgaaninen torpedo. Nopeimmin kasvava eläin. 

Leuat muistuttavat papukaijan nokkaa. Krake, Kraken, pääjalkainen. 

Kunpa tämän näkisit, Steenrup. Vanhimmat ovat vain kolmivuotiaita. 

Silmät hienomekaniikkaa; ketjun ylin lenkki kaikilla merialueilla. Se 

sukeltaa Lomonosovin harjanteen kanjoneissa ja kylpee raskaissa 

paineissa. 

Herttuakalmarin silmä on vedenalainen majakka. Eliökunnan suurin. 

Käännämme sitä kohti. 

#37 Wallenbergin hypoteesi 

#52 Törmäysetäisyys 

70

# 52 Nautilan musta laatikko, toinen litterointi, katkelma 

Kalmari ui kymmeniä metrejä pitkin potkuin vuoroin jännittäen 

vuoroin rentouttaen ruhonsa. Orgaaninen aalto. Kutsun sitä thereminin 

ihmiskorvalle kuulumattomilla äänillä. Se ottaa haasteen vastaan 

ja kääntyy salamana kohti alusta. Törmäykseen kaksisataa metriä, 

lähestymisvektorien summanopeus noin 25 solmua. Nuotit auki 

telineessä. Soitan Kevätuhrin alkupuolelta. 

Ilmakuplavirrat kohoavat kuin spiraaliset oksistot kohti pintaa. 

Happi nousee valoon, mutta me painumme syvään, akvaarisen 

liman kerrokset kukkivat Nautilan ikkunoissa. Ja jossain vielä paljon 

alempana, lamppumustalla mutapohjalla makaavat naparetkikunnan 

ahkiot, puoliksi palaneet nuotiopuut, hylkeen luut ja mikrobit — hohtavat 

kuin hopeahile, valveunen luminenssi. Alus syöksyy. 

Olemme ohjanneet jyrkkäreunaiseen kanjoniin. Törmäys näyttää 

väistämättömältä. Kiinnitän valjaat, mutta jätän kädet vapaaksi 

soittimelle. Kolmensadan metrin etäisyydellä valonheittimet 

sytytetään. Keula hohtaa kuin palava seiväs, hydrofonilla vahvistettu 

ujellus jättää potkurin jylyn alleen. 

Ehkä vain kuvittelen katsovani hetken sen silmään. Pehmeä tähti. 

Eläimen ranteenpaksuinen pupilli supistuu ja verkkokalvolla väikkyy 

heijastus aluksen varjosta. Kauhu kasvaa ja tarkentuu kuin laskemattomiin 

hajoava luku. 

Laukaisukäsky. Vetyperoksiditorpedo repii syvän uran veteen ja 

iskeytyy kanjonin seinämään. Paineaalto heijastuu ja paiskaa aluksen 

päin vastapäistä harjannetta. Kalmari nousee nopein purskein ylös 

kanjonista. 

#53 Takaisin pintaan 

#54 Loki 

71

# 53 Nautilan loki, Lokin signeeraus 

[tuota en vedä yli] 

10:58 nostamme pintaan. Näin oletinkin. Torpedoista ei aiempaa 

kokemusta. Nopean palaverin jälkeen asennetaan ruiskut. Keskiyöllä 

laskeudumme takaisin. 

Homonculusten kuoro laulaa ja tanssii rannalla. 

#89 Kuoroharjoituksissa 

#136 Jälleen alas 

72

# 54 Nautilan loki, Lokin signeeraus 

[Nauha on näiltä kohdin erittäin huonokuntoinen, siitä saa selvää ainoastaan 

katkelmittain.] 

Syvyys: 8 [––], tutkahavainto [––] 

Ensimmäinen näköhavainto ajassa [––] Eläin hyvin aggress [––] 

Ruiskut ulkona [––] välimatka liian suuri [––] virhe 

Takaa-ajossa, nopeus [––] solmua [––] saatanan saatana 

Kosketusetäisyys. 

Kolme osumaa: lonkero, torso, torso [––] paine [––] paine [––] paine 2.3 

Murtuma rungossa, vittu mikä virhearvio ajassa [––] tukehtumiskuolema 

oletettava ajassa 

Moottorit sammutettu yhtä lukuun ottamatta [––] Pimeys 

Pohjakosketus [––] Varageneraattorit käynnistetty ajassa [––] 

Eläin ilmeisesti tippunut aluksen päälle [––] nostaminen [––] käytännössä 

mahdotonta. 

Varaudutaan evakuoimaan. Selviämisennuste... 

Perämies menettänyt tajuntansa [––] lisähappea [––] kolmannes 

miehistöstä menettänyt tajuntansa ajassa [––] Operatiivinen ketju 

poikki. 

Uhrattu puolet miehistöstä. [––] [––] Ilmanpaine kohoaa. 

#55 Ruhon nosto 

#56 Lihan riiputtaminen 

73


Hermoarepivä pilli viheltää. Vetyperoksidipatruunat on laukaistu 

kuumailmapallon sisällä. Alus kohoaa. Pyörteilevä kaasu syrjäyttää 

veden. Pimeydessä kuplii. 

Tähystän nosturista. Ensin kuumailmapallon punainen laki nousee 

majesteetillisen verkkaan syvyydestä. Se muistuttaa hitaasti aukenevaa 

silmää. Pallo tulee pintaan ja jatkaa samaa tasaista liikettä 

vedestä ilmaan. Lopulta kalmari nousee näkyviin. Homonculusten 

soutamat ruuhet ympäröivät sen ruhon, ja tarttumahaat kiinnitetään 

lonkeroihin. Se roikkuu kahdeksan metriä ilmassa. 

Kalmari hinataan rantaan kuin repaleinen lippu. Ruumiit poltetaan 

tunkiolla. Raskaat syyspilvet paiskautuvat vasten horisontin muuria. 

#66 Kolenka 

#56 Riiputus ja yllätys 

74


Kalmari vinssattiin riippumaan Tapulin keskilaivaan. Ajoittain sen 

lonkerot sätkivät, kymmenen tuntia kuolemasta. 

Oviaukosta kuulsivat nikotiininkeltaiset koivunlehdet ja valo söi 

miehen ääriviivat. Nähdessään nauriin Lokin ilme oli tympeä kuin 

liian pitkälle jalostetulla koiralla. Lokki otti nauriin kädestäni ja 

potkaisi sen hajamielisesti läpi lyijylasi-ikkunan. Sirpaleet satoivat 

pihamaalle. 

#105 Lyijylasit 

75

ww 

ww 

VI Kansio 

76

ww 

VI Kansio 

77

# 57 [Tämä on ilmeisesti kalenteri, joka on kirjoitettu noella tuohelle.] 

Vuosi voidaan aloittaa sopimuksenvaraisesti mistä tahansa jaksosta 

tai juhlapäivästä. Merkitsevää on yksinomaan juhlien keskinäinen 

järjestys. Juhlaa vietetään niin monta päivää ja yötä kuin se loppuu tai 

käy pitkästyttäväksi. Näin ollen vuoden kesto voi vaihdella huomattavasti, 

mikä tekee ajanlaskusta mielenkiintoista. Seuraavia juhlia 

vietetään vähintään kerran niin kutsutun kalenterivuoden aikana, 

suosituimpia useammin: 

Pienen hirven päivä eli Perustamisen päivä 

Pienen hirven päivänä näytellään vasan saapumista ja hidasta kuolinkamppailua. 

Näytelmä on kerta kerralta hieman erilainen ja muistuttaa 

yhä vähemmän alkuperäisiä tapahtumia. Teos koostuu enimmäkseen 

hirven kaunopuheisista monologeista, jotka ylistävät Zemljan 

niukkoja antimia ja pilkkaavat ihmistä. Hirveä näyttelee perinteisesti 

nuori assistentti (Liktori muistelee olleensa ensimmäinen pieni hirvi, 

ja raisua oli). Se on kunniatehtävä. Lopuksi juodaan ”sarvimontut”. 

Kemialliset häät N. Teslan kunniaksi 

[Kuvaus tuhoutunut, puoli sivua revennyt] 

[Liite: Igumeni, Yökirja, s. 838: Idus] 

Ensimmäinen planetaario valmistui maaliskuun iduksena xx.xxx. 

jjj. Järjestettiin kahdeksan vuorokauden karnevaali. Edelliskesänä oli 

kerätty paaleittain ukonhattua ja velhonjuurta, joita käytettiin yhdessä 

rikkimäskien kanssa kolme kuukautta teollisuusretorteissa. Tapulin 

kuparirummuissa paistettiin luvuttomasti myyriä, 365 kaniinia, sekä 

karhu. Valmis liha koottiin liiteriin kirjaston likelle, rakennus maalattiin 

tervalla ja uhrattiin tulella. Samassa roihussa paloi alkuperäinen 

kirjasto. Homonculukset lämmittelivät varpaitaan tuhkassa. 

Kolmantena yönä ilotulitteet reagoivat odottamattomasti revontulien 

kanssa, ja juhlat jouduttiin siirtämään kahdeksi päiväksi Tunkiolle. 

Hopealaboratorion räjähdys ei kuulunut maan alle. Nautilaan 

tarkoitettu vetyperoksidi lensi ilmaan viimeistä pisaraa myöten. 

78

0 on vakuuttunut, että syypää on ”Muir”, kuka hän sitten lieneekään. 

Varovasti arvioiden erilaisille rajatiloille altistavaa säteilyä vapautui 

niin paljon, ettei siitä kannata edes puhua. Koristeellisempaa lopetusta 

planetaarion kunniaksi pidetyille juhlille olisi tosin ollut vaikea 

keksiä. Niinä kevättalven öinä pohjoisella taivaalla tähdet olivat kaikki 

erivärisiä. Päästäisen, kaniinin, villisian ja karhun tähtiä. 

Tsar–Bomban festivaali (ns. ”93 megatonnin karonkka”) 

Kaikki, mikä suinkin saattaa rikkoutua, räjäytetään. Pistetään 

paskaksi. Ei muuta. Seuraava viikko siivotaan hartaassa hiljaisuudessa. 

Turskan juhla 

Vuoden Turska (VT) roikkuu karhunlangasta tuolin yllä, jolla Lokki 

istuu. Juhla alkaa, kun hän sanoo: — Jos j-m-l- juo paljon votkaa, emme 

saa koskaan tietää, ja jos me taas juomme, ei Hänkään saa tietää. Koko 

illan me odotamme turskan tippuvan, ei se tipu. Juomme ja olemme 

hiljaa. Tavalla, jota kutsutaan Turskan juhlaksi. 

#58 Siivouspäivä 

#70 Jäässä 

79


Vietän krapulaisen aamun hopealaboratorion raunioissa. Olen 

vapaaehtoinen. Ainakin karitsat olisi pitänyt viedä kauemmaksi. Villa 

vaihtaa väriä levottomasti. Istun 0:n rullatuolissa tuulen ja auringon 

kellastamassa kortteikossa. Olen imbesilli kuningas maanpaossa. 

Homonculukset kolaavat lunta pihoilta. 

Elää täällä on kuin piirtäisi itse asian, eikä enää kuvaa. Laboratoriosta 

nouseva savuverho kiertää näkymättömän akselin ympäri. Nousen 

ja kävelen hevosen luiden päältä. Sisällä oli monia eläimiä, joita en 

edes tuntenut nimeltä. Luut kytevät vielä hetken. Lampaat tulevat 

nuolemaan kasvojani. 

Odotan, että lopulta koittaa päivä, jona meille on tapahtunut riittävän 

samanlaisia ja erilaisia asioita, niin että voimme puhua yhtä kieltä, 

kieltä ilman sanoja. Kerään pyörätuoliin sylyksellisen hevosen luita. 

Tänään Moottorin prototyyppiä alettiin ruokkia kolmensadan kilowatin 

annoksilla ja risiiniöljyllä. Iltapäivällä täytyy muistaa suihkuttaa 

petroolia Tapulin parvelta ruhon päälle. 

Pihalle on tuotu tšekkiläisiä robotteja. Ehkä ne ovat Igumenin tuliaisia 

keskiaktiivisen jätteen varastosta. Jumittavaa väittelyä arameaksi. 

Tänään en taitaisi läpäistä Turingin testiä. Puhe katoaa aamutuuleen, 

joka kokoaa hiekkaa ja kampaa korteikkoa. 

#132 0 ja lampaat 

#65 Mitä on rakenteilla 

80

# 59 Ensyklopedia Batoria, ”Homonculien perustarpeet ja helppo hoito” 

Homonculin domestikaatio alkoi noin 8000 vuotta sitten Etelä- 

Euroopan, Vähä-Aasian ja entisen Irakin alueilla. Se on on edelleen 

melko yleinen sapiens-lajin edustaja Euroopan Reservaateissa, Valko- 

Aasiassa ja Pohjois-Afrikan kalifaateissa. Kesyt ja keinotekoisesti 

luodut homonculit käyttäytyvät tätä nykyä varsin samalla tavalla kuin 

villit sukulaisensa. 

Älykkäänä ja uteliaana lajina homonculi pitkästyy helposti. 

Elinalueenaan ne suosivat metsämaastoa, mutta viihtyvät myös 

tasangolla tai vuoristo- ja viljelyalueilla. Homonculien elinpiirissä pitää 

olla aina lajiteltavaa, esimerkiksi kirjastoja. Elinalueen laajuus vaihtelee 

muutamasta hehtaarista moneen sataan hehtaariin. Useimmiten ne 

haluavat elää elämänsä yhdessä paikassa. Toisinaan niillä on vähäisiä 

nomadisia taipumuksia, vaikka ovat ylpeitä jo uskaltautuessaan yksin 

riu`ulle. 

Homonculit ulostavat mieluiten hämäriin, suojaisiin ja kosteisiin 

paikkoihin. Jopa vastasyntyneet pyrkivät ulostamaan pesän reunan 

yli. Häkeissä ja ahtaissa karsinoissa pidetyillä yksilöillä ei ole mahdollisuutta 

toteuttaa tätä taipumusta, mutta äärimmäisen ahtaissa kasvatusoloissakin 

ne pyrkivät ulostamaan kauas makuupaikastaan. Siisteydestään 

huolimatta ne ovat äärimmäisen vastustuskykyisiä taudeille 

ja immuuneja lähes kaikille kasviperäisille myrkyille. Karsinoissa 

vallitsee sosiaalinen arvojärjestys, jonka mukaan ne jakavat leikkikalut, 

makuutilan ja tarjotun kirjallisuuden. Tilan ahtaus pakottaa homonculit 

käyttämään resursseja eri aikoihin, ja arvojärjestyksen alimmaiset 

jäävät usein huomattavasti muita heikommiksi. 

Vastasyntyneille homonculeille tehdään ensimmäisten elinpäivien 

aikana monta kivuliasta toimenpidettä, kuten maadoitus, hampaiden 

katkaisu, kastraatio ja rautapiikitys. Vastasyntyneiden yleisin kuolinsyy 

on kyllästyminen. Niistä kasvaa onnellisia, jos ne saavat kokoisiaan 

tehtäviä. 

#149 Homonculuksen lajipiirteitä 

#2 Tractatus Homonculi 

81

# 60 Kermorvan, Työpäiväkirjat II 

Cirratus, sen yläpuolella prototyyppinen cumulus. Tapulin kupolin 

reikien läpi näkee tummat yöpilvet, liekehtivän kaasumassan, jonka 

alareunan keskiyön aurinko polttaa puhki. Koko yön Lokki on kysynyt, 

ja minä olen ollut hiljaa. Olen maannut lattialla, ja hän on tehnyt 

minusta pilkkaa. Sekin on osa koulutusta. 

Moottorin erittämät unet painavat hänen kasvoillaan. Hän kerää niitä 

ja pohtii liikaa. Kuin hänelle olisi kasvanut uusia luita. Oikea jalkapöytä 

painautuu vasemman polvilumpion päälle. Veri on pakkautunut 

päähän, posket hehkuvat, otsa kiiltää. Olen sitonut hänen kätensä 

selän taakse. Hän on pukeutunut punaiseen. Lokki on kasvoiltaan 

alasti. Hän aukaisee kätensä solmuista ja nyrkeistä; kämmenistä 

tuijottavat []. En ole kuullut hänen ennen laulavan. 

Kymmenen minuutin kuluttua hän sytyttää oopiumin ja antaa maidonvärisen 

savun kiemurrella pilareita ylös. Pisarat läpäisevät savupilven 

kuin hidas luotikuuro. Pitkät sateet alkavat, istumme toisiamme 

vastapäätä. 

#85 Toinen istunto 

#160 Hiljaisuudesta vielä vähän 

82


Tuulimyllyissä psi, ypsilon ja kappa jauhetaan pimeää energiaa 

sähköksi. Sivilisoituneen maailman viimeinen sijoitus Novaja Zemljan 

saarille. Ne saattoivat olla voimakkaita reaktoreita tai massiivisia 

kulisseja, vaikea sanoa. Tummasta metallista pystytetyt rakennukset 

aukesivat tuuleen ja merelle. Kuin kolme mustaa jättiläistä kyykistyneinä 

rannikon koilliskulmassa. Meille ne olivat temppeleitä, joista 

jumala oli lähtenyt. Koskaan ei osannut sanoa, olivatko ne suojelevia 

vai murhanhaluisia. Viikatemaiset laipiot viipaloivat ilmaa. Ei tiedetä 

toimivatko ne enää. 

Auringon laskiessa roottorien lavat heittivät varjoja vastakynnetyn 

pellon vakojen myötäisesti. Varjojen kaihtimet vuoroin paljastivat, 

vuoroin peittivät meidät. Lähestyimme täriseviä kolosseja. 

— Hytkyy kuin hupsun kyrpä mielettömän perseessä, Igumeni totesi. 

Jyly salpasi aistit. Lokin hiukset nousivat, vaatteet lepattivat, silmät 

kääntyivät, eivätkä hänen varpaansa enää koskeneet maata. Kolmekymmentä 

senttiä, kaksi metriä, nyt häntä ei tavoittanut enää kukaan. 

Lensi pois, koko mies, aivan koruttomasti. 

— Virtaukset ovat toisinaan oikullisia, Igumeni totesi, ja vangitsi 

silmiinsä illan viimeisen valon. Se ei ollut selitys vaan syytös. 

— Ihmeiden tekeminen on epäkypsää ja julkeaa. 

#67 ”Aamulla veljeni palaa” 

83

# 62 Antibioottinen opas kasvihuoneen käyttöön ja väärinkäyttöön 

Repalaisia peltotilkkuja vartioivat ylijäämäuniformuihin puetut variksenpelätit. 

Yksikään lintu ei tosin ole kiinnostunut hamppuviljelmistä, 

joten peläteille ei jää muuta tehtävää kuin tarkkailla toisiaan ja pysyä 

pystyssä puisilla luillaan. Ne suoriutuvat tehtävästään oivallisesti. Jos 

vielä lämpenee, pelkäämme hemppojen löytävän tänne. 

Itse rakennus on kaistale kasviperäistä valoa mäellä Tapulin vieressä. 

Se on rakennettu rannalle johtavan kärrytien päälle. Tuoksu tulee luo 

valoa nopeammin. Suojattini on Inula helenium, kukka joka oli Troijan 

Helenalla kädessä, kun Paris kantoi hänet pois. Helenium auttaa 

krooniseen vierauden tunteeseen, ja sen siemenet raikastavat verta. 

Sitten velhonjuuret, jotka huutavat karmeasti, kun ne vedetään maasta. 

Öisin ne loistavat kuin kultaiset lamput, mutta karkaavat likaisista 

käsistä. Niiden vierestä alkaa kymmenen orkideapenkkiä, joista 

saadaan vähän vaniljaa. Orkideoita vastapäätä on Lokin kolmivärisiä 

unikoita (”helvetin liikennevalot”, hän sanoo), Igumenin kamomillaa, 

ja 0 kasvattaa, hmm, turnipseja ja naurista. 

En saa unohtaa japanilaista Tsukiyotake-sientä, jonka lakit erittävät 

kellertävää valoa. Luonnossa se palaa heikommin kuin kasvihuoneessa. 

Käytämme sitä lyhtyjen sisällä. Luonnonvaraisena se kasvaa 

länsirinteillä. 

Näiden kasvien keskelle platina on istutettu. Se hohtaa ja kasvaa kuin 

paha aavistus, jonka mustassa valossa varjo ei tottele. 

#3 Alas kärrytietä 

#66 Platinatyöt 

84


Valkoinen kohina, lumisade. Säämies laskee sormillaan ja hieroo 

sokeutuvaa silmäänsä. Hän sormeilee astrologisia taulukoita ja siirtää 

levottomuuttaan sarakkeesta toiseen. Lumi näyttää muodot ilman 

värejä. Sormet loppuvat. Hän sekoaa laskuissaan ja kiroilee pidäkkeettä. 

Meteorologi katsoo taivaalle ja sitten minuun. Sen olisi pitänyt 

jo alkaa. Sytytän paperossin. Tänään poltan kaikki mitä taskuista 

löytyy. Hän hieroo silmäänsä, minä hieron leukaani. Hän raapii nilkkaansa. 

Elämä syöpäläisten kanssa on yhtä toistoa. 

Näyttää kuin satoja kynttilöitä sytytettäisiin troposfäärin 

korkeudessa. Sitten alkaa tippua kiihtyvällä vauhdilla. Säämies hihkaisee 

ja levittää sateenvarjonsa. Itse yritän väistellä sivuaskelilla. Tällaisissa 

tilanteissa mitataan ihmisen arvokkuus. Vihreällä liekillä palavat 

komeetat mäjähtelevät nurmelle kuin holtittomasti viskatut teurasjätteet. 

Maahan iskeytyy mustaa metallia ja jääpaloja. 

Hän lentää kädet levitettyinä, jalat tiukasti yhdessä, hitain kaarroksin 

lumiverhon halki, suu auki kuin saalistava pääskynen. Lokki laskeutuu 

parilla pitkällä loikalla taidokkaasti perseelleen. 

#102 ”Orgaaniset komeetat” 

85


Ruumis koostuu kahdesta ristikkäisestä oksasta. Toinen ruumis koostuu 

naakkaparvesta. On ruumis, beirutilaisen avaruushissin vastapaino. 

Se kelluu hylättynä painottomuudessa päiväntasaajan yläpuolella. 

Tämän kertoi Agent Orange. On ruumis, ja on armeija, ja sen armeijan 

aseistetut raajat sekä tappajansormet. 

Yritän uudelleen. Jätän sanomatta. Kielellä ei ole salaisuuden makua. 

Ikkunasta ei näy. Ikuisuutta ei ole. En usko siihen mitä kirjoitin ja 

kirjoitan. En ole ainoa. Tässä kuussa on 35 päivää, ja nyt on valvomisen 

yö. Jään tähän. 

Opettelen hengittämään vuoroin oikealla ja vuoroin vasemmalla sieraimella: 

se tarkoittaa: aurinkosierain, kuusierain, aurinkosierain. Yritän 

oppia. Näkemään hämärän läpi pimeän, tahdon, pimeän läpi pimeän, 

toisen valon, pimeän pimeän. Gemmejä. Kutsutaan sitä kieleksi, jonka 

tahdon aloittaa. Kameita. 

Tästä aloitan näin miten aloitan. Mikä olisi hyvää Olkoon menneeksi: 

jumalanäidinkukka. 

#117 Valvomisen yö 

#128 Corpus corpus 

86


Kirjakaapin lasi räksähtää rikki kuin ohut jää. Katson kalloa. Silmänsokassa 

velloo elävä reikä. Hampaat ovat puuta. Kevyt se on, melkein 

liian. Kolenkalle pää, leikkaan omat hiukseni ja alan askarrella oljista 

pientä peruukkia. 

Palattuaan taivasmatkaltaan Lokki löysi housujensa taskusta satelliitin 

radiosähköisen pariston ja takin sisältä koiran luut. Paristosta tehdään 

Kolenkan sydän. Luista liimataan se kummallinen pieni silta käpyrauhaseen, 

joka yhdistää hengen ruumiiseen. 

Platinapuu kasvihuoneessa on kasvanut täyteen mittaansa. Siitä 

tulee Kolenkan herkkävireinen hermosto. Kun se kuukauden kuluttua 

kukkii, saa uusi elämä luvan alkaa. 

#71 Kolenka oppii kävelemään 

#98 Kolenkan ongelma 

#108 Ja kuolema 

87


Kuusikymmentä tuntia valvottu. Olen seurannut miten se kukkii. 

Edessä pöydällä hohtaa metrin korkuinen oksisto. Ehkä se on kuolemanpuu, 

jonka oksilla istuvat kymmenen harmaata henkeä. Puu on 

kasvanut, haarautunut ja kukkinut. Tässä muodossaan se näyttää 

puoliksi sulalta. Painan korvani sitä vasten ja kuulen pientä sirinää, 

kuin sen rungossa kulkisi vähäjännitteinen sähkövirta. En osaa päättää, 

tuntuuko se kylmältä vai lämpimältä. Se tuntuu elävältä. 

Aika virtaa suuntaan, jossa haje kasvaa. Tietoisuus etsiytyy monimutkaisempiin 

muotoihin, aine kohti suurinta mahdollista yksinkertaisuutta 

ja lämpökuolemaa. Kun hermot taotaan platinasta, nämä 

säännöt eivät päde. Puussa on kaksikymmentäkaksi haaraa. Se kantaa 

kymmentä hedelmää. 

Näen tekoaivoasian kokolailla samoin kuin eräs juksu-Nerval. Inhimillinen 

kuvittelu ei uskoakseni ole keksinyt mitään, mikä ei olisi totta 

joko tässä maailmassa tai jossakin toisessa. Oivalluksesta syntyy 

Kolenka: ihmeellinen, änkyttävä lapsi. 

#88 Mitä hän sanoo 

#85 Salaisuudeton rippi 

88


Veljeni nostaa mehunsa hautakaivosta ja hänen iiriksensä valaisevat 

yötä. Hän rakentaa rannalla heinäsirkkoja ja hikoilee puhdasta spriitä. 

Hän tahtoo syödä silmänsä ja kesyttää auringon. Hän hieroo rauhaa 

rottien kanssa. Veljeni rakentaa koivusta aluksen ja polttaa sen lämpimikseen 

yöllä. Hän on vulkaanista alkuperää ja haluaa tulla osaksi 

Lomonosovin harjannetta. 

Nyt hän on puristanut mielensä viiniruuviin, ja silmistä tihkuu muste. 

”Pidä mielesi helvetissä, äläkä vaivu epätoivoon”, hän sanoo. Hän 

on levittänyt mustat keuhkonsa ja lentää kierrosta varisten kanssa. 

Minun veljeni pitelee kädessään matkalippua tuonpuoleiseen. Se on 

vihreä ja loistaa kuin Aurinko Kaksi. Hänellä on kiire punaiseen uneen 

jossa hän piirtää karttoja ilman paikannimiä. Hän ajattelee tulikärpäsillä 

ja pitää hartioistani kiinni. 

Minun veljeni on kaukana, hän palaa kultaisena aamuna. Minun veljeni 

on Lokki ja hän palaa tänä aamuna. 

#63 Sadetta troposfääristä 

#70 Samaan aikaan toisaalla 

89


Lumi on lähes kaikki. Tällä valkoisella autiudella on salaisuus. Elektrolyyttitankissa 

platinapuu on haarautunut mikroskooppisiin oksistoihin 

talven kääntyessä kevääseen. Se on sijoitettu kasvihuoneen 

keskimmäiseen huoneeseen. Puhun sille paljon, kenties se kuuntelee. 

Opetan pienen kielen. 

Talvella ei ole paljoa, ei ole enempää, tuskin mitään. Nyt ei edes sitä. 

Useimmat nukkuvat. Suurin osa kalotin yöstä on ruumista, loppu 

valkoisia varjoja. Kaikenkieli, kaikellakielellä, kaikkienkieleksi. Yksi 

osa tyhjyyttä ja loput turhaa. Viileys ennen kylmyyttä. Sormi, joka 

taivuttaa luomen. Teräsvillalla pyyhitty pergamentti. 

Ei-ihmisten-maisema. Pleksilasien läpi ja niitä pitkin virtaa vaivihkaista 

tuonpuoleista valoa. Lumi on hiljaa. Kaikki valkoiset värit. 

Aamulla aukaisen rintani vasten sitä, sydän heijastaa valoa kuin kuu. Ja 

jos aurinko on rumpu, sydän on rumpu. Aurinko on rumpu, sydän ei ole 

rumpu. 

#65 Hiljaa, puu kasvaa 

#90 Valkoisia 

90

# 69 Lokki, Maailma kuten sen kohtasin, teoksen apokryfisestä osasta 

Jenisein penkereiden savesta, j-m-l-n spermasta ja pyhistä tavuista 

on saviset pojat luotu. Tiputan hänen otsalleen nitroglyserolia. 

Pää nytkähtää, kromivahvisteinen hermoverkko laskeutuu hänen 

olkapäilleen kuin itkupajun oksisto. Ei mikään homunculus, vaan 

minun geenieni jatkaja. Savipoikani Kolenka. 

Hänen otsassaan loistaa kalmarin silmä. Upotettu iiris! Katso, katso 

minua, minä opetan sinut hengittämään, puhumaan ja tappamaan. (Ei 

saa tappaa pieniä lintuja. Ei saa tappaa sammakoita. Kiltti ole culeille) 

#76 Tetrafaniuksen teltta 

#123 Moottorin golemaattisuudesta 

#119 Lokin ulosteet 

91

ww 

ww 

92

ww 

VII Kansio 

VII Kansio 

93


Mitä muuta rannalla voisi tehdä talvisena yönä kuin odottaa merkkiä 

Että jäälohkare iskeytyisi rantakiviin ja toisi sisällään pakastuneen 

lahjan toiselta rannalta. Kenties. Kourallinen tähtiä. Maa valkoinen 

kuin leikkaamaton kokaiini. Ei muuta. 

Mitään ei tapahdu, mutta kun lakkaan odottamasta, olen saanut 

sentään jotain valmiiksi. Olen muuttunut itseni karikatyyriksi. Alan 

uneksia hitaasti etanan jättämää vanaa pitkin. Ajattelen tämän saaren 

ympäri. Sanat toimivat auringontarkasti ja minulla on hetki, jona 

kipinöitä voi iskeä mistä tahansa materiaalista. 

Tällaisina hetkinä meitä kannattelevat ristikkäiset ja lomittaiset 

järjestelmät (aika, ruumiit, meri), joiden hankauskohdissa koemme 

tarpeellisen vapauden. Tämä on tieto, jonka vielä muistan, mutta 

kyvyn unohtaa olen kadottanut. Jäämeri on nestemäinen magneetti, 

johon kaikki tarttuu. Ja minä olen vain lumisateen funktio. Rannoilla 

kultapiiskuja ja kiitäjiä. Sinä kesänä. 

#117 Etanoita 

#118 Kipinöitä 

94


Taivas on polttavan sininen. Kolenka harjoittelee huoneessani 

kävelemistä. Hän änkyttää, vaikkei osaa vielä edes puhua. En usko, 

että hän oppii koskaan kieltä sujuvasti, toisaalta hän ei opi elämäänkään 

sujuvasti. Niin ei ole tarkoitus. Kaatuu ja sattuu. Päivä on selvä 

kuin tuli. 

Tutkin ikkunaa vasten Dürerin puupiirroksen jäljennöstä. Meidän 

kalmarimme luo valoa symbioottisilla bakteereilla (luciferum). Siksi 

sen nimi saa olla Pikkusitrus. Se tuottaa kylmää valoa ja pimeyden 

hologrammeja. Sekä paljon limaa. 

Bakteereita oli istutettu myös parantumattomasti mielisairaisiin, 

minuunkin (tietenkin vahingossa). Karattuamme me aloimme 

hohtaa pimeässä. Potilasjärjestömme vaeltelivat laitakaupungeilla 

kuin valopilvessä uiskenteleva plankton. Uimme pienillä vedoilla 

valosta Valoon. Ja meren syvässä osassa sama bakteeri jatkoi outoa 

elämäänsä, ja se yksi silmä, joka valvoo yön ja syö pupillillaan. 

Tässä päivässä oli jotain äärimmäisen tihentynyttä ja kovaa. 

Paleokrystista jäätä. Myös se on valoa, toisessa faasissa. Katson 

savisen poikani selkää. Metalliset luomet. Jäätynyt yötaivas, sen 

syöveri, johon päällään seisovat syöksyvät. Huomenna opetan hänet 

kaivamaan kohopenkin porkkanoille. 

#156 Lisää jäätä 

#75 Syövä silmä 

95


Se ei ollut tuuli, se oli valo. Kun löysin sen rantatörmältä, se oli vain 

häivähdys, noro valomahlaa kiven päällä. Mukanani oli puoli tusinaa 

homonculusta, jotka yrittivät kerätä sitä pussukoihinsa. Aines jallitti 

culeja ketterämmin kuin elohopea. Se muodosti lammikoita nilkan 

korkeudella ja aaltoili kuin reikäinen käärinliina. Hitaasti se keräytyi 

kasaan, tuskin jyvän kokoiseksi tiivistymäksi. Jotain rikkoutui (kuin 

vain pieni aurinko saattaa särkyä), ja silmäni kuivuivat kiviksi. Kanssaolioni 

kiljahtelivat hermostuneesti ja imivät toistensa sormia. Voima 

räjähti auki, vihurinen happovalo. Sillä oli pimeät suonet. Villiintynyttä 

hylea. 

Se otti käärmeen muodon ja haki uomaa. Paksu ja vetreä salama 

muodosti ympyröitä ja kieppuvaa spiraalia, kutoi valotekstiiliä, joka 

hajosi hipuiksi ja hohtaviksi helmiksi. Jokin vain sille ominainen 

vieraus syntyi hajusta, joka muistutti palavien hiusten ja kynsien 

käryä. Se upposi culin korvaan, ja parka oksensi sen vierustoverinsa 

suuhun. Hetkeksi olento jähmettyi, ja valo ryöpsähti sen anaalista, 

kietoutui seuraavan jalkaan ja kiipesi kuin nopea köynnös kohti suuta. 

Alle sekunnissa se oli kulkenut kaikkien homonculien läpi. Kauhunsa 

ajamina ne alkoivat tanssia omaa marionettipolkkaansa liikkeillä, jotka 

viskasivat ne rannan syvänteisiin. Valopilvi seurasi veden alle ja syttyi 

välkkymään. Se reagoi veden kanssa sähisten kuin magnesiumlastu. 

Valo kiehutti vettä, ja homonculusten kiljunta kuului tuulen yli. 

Veden ja ilman rajapinta ryöstäytyi outoon faasiin. Voiko valolla olla 

paine Se kasvoi puhuriksi, kirkkaaksi trombiksi, joka pöllytti maata 

ja viskoi multaa ryytimailta. Minä jatkoin sen tuijottamista. Tahdoin 

tietää sen. Valonlähde oli niin kirkas, että se muuttui näkymättömäksi. 

Kirkkaus nieli maiseman. Kiinnitin silmäni sen keskelle. Se oli rakentanut 

itsestään kauhean olemattomuuden. Se oli raaka alkuvalo, kuoleman 

väliaine, ja sen väkivalta merkitsi minut. Se oli uusi pimeys, ja me 

viattomat teimme siitä lain. ”Tsar-tsar-tsaar!” huusivat culit viimeisillä 

voimillaan. 

#75 Ämpärillinen tulikärpäsiä 

96

# 73 Lokki, Harjoitteita assistenteille I 

1. Avaa suusi. Ojenna oikea kätesi eteen. Käännä kämmen kohti 

taivasta. Tartu vasemmalla kädellä vasemmasta nilkasta. Taivuta itsesi 

vaaka-asentoon käsi, selkäranka ja reisi suorassa linjassa. Suu on edelleen 

auki. Anna valon tulla sisään. Muista hengitys. Pysy asennossa 

niin pitkään kuin tuntuu luontevalta. 

2. Lämmitä sauna. Ota turska kiuluun. Heitä löylyä niin kauan, että 

silmissä sumenee. Ala vihtoa turskalla. Jatka niin kauan kuin suomut 

irtoavat. 

3. Sekoita saippuakuplaneste. Puhalla. Vedä miekka. 

#113 Turskan merkitys 

#131 Iltapäivä Tapulissa 

97


Sanottiin että se on luonnonvastainen. Sen häkki, mädänhajuinen 

”koeputki” on häkki. Piirrän kaavoja vaatteille, joita ei ole suunniteltu 

neliraajaisille. Hihansuihin ompelen punaiset luunapit. Muutun vähän 

toiseksi. 

Prosessin silmät ovat haavojen sisällä, ja suu on kuin veitsellä kaivettu 

reikä. Ruho kelluu suolaliuoksessa. Hiukset eivät muistuta meriheinää, 

ne ovat meriheinää. Ensimmäisen kerran eläessään se pystyi 

puhumaan kolme tuntia sitten, matalilla äänillä ja niin nopeasti, että 

oli vaikea saada selvää. Olennon nauru on kuin kassaraa heiluttelisi. 

Yritimme pitää sen totisena. 

Tietyillä mutatoituneilla banaanikärpäsillä on tuntosarvien sijalla jalat, 

Prosessilla ne muistuttavat siittimiä. Sen selästä nousee riikinkukkomainen 

pyrstö, jonka sulat ovat peilipintaisia. Sen silmät vaativat 

minulta edelleen jotain. Tapaamme kerran viikossa kuin vanhat 

ystävät, joiden ei tarvitse enää puhua. 

Katson Prosessin rakkaudella säilöttyä ruumista hyvin läheltä. Miksi 

sen suomujen päälle on kasvanut lyhyt karva 

#90 Kermorvanin tapaaminen 

#75 Kun se tanssii 

98


Prosessin silmä oli alkanut kasvaa kuin syöpä. Siitä tuli syövä silmä, 

olin onneton. Se oli karannut minulta, ja sen elämästä oli tullut outoa. 

Luin sille kärsivällisesti Raamattua, mutta tilanne vain paheni. Sille 

sälytetty osa sai sen kärsimään. Vain rakastelu homonculusten kanssa 

rauhoitti sitä hetkeksi. Viimeisenä keinona yritin auttaa sitä hallusinogeneettisellä 

hevoskuurilla. Prosessi ei ollut riittävän kohtuuton 

pysyäkseen järjissään. Sen hulluus oli kuitenkin lauhkeaa, ja annoin 

sen elää pienen tahtonsa mukaan. Toin sille aamuisin ämpärillisen 

kärpäsiä syötäväksi. 

Prosessi sai olla vapaa, ja kulkea mailla ja rannoilla miten mieli. Olisin 

halunnut opettaa sille tuohitöitä, juurenpunontaa tai jonkin muun 

hyödyllisen taidon, jonka parissa se olisi saanut aikansa kulumaan. En 

saanut sitä kiinnostumaan oikein mistään. Se oli levoton ja sai syyttä 

suotta raivokohtauksia. Suurimman osan ajasta se nukkui, ja synnytti 

unissaan jälkeläisiä. Iltaisin katsoin sen reikäisiä kasvoja läheltä, 

piirsin sen vartalosta kuvia tai kampasin sen kuultavia hiuksia. Sen 

lasikapseli oli tuotu avoimen taivaan alle, niin että se sai suojan sateella 

ja rauhan tähdiltä. 

Nikola Teslan-juhlan vastaisena yönä olimme tarkistamassa hautojen 

heittoistuinten toimivuutta, Liktori ja minä, kun kuulin sellaisen 

paukahduksen kuin lohkare olisi irronnut jäätikön reunasta. Kryptan 

luukku oli revitty saranoiltaan ja lasikupu oli särkynyt kaareviksi sirpaleiksi. 

Niiden päällä Prosessi istui polvillaan. Se kalvoi vasenta kättään 

hampaillaan. Sen kivekset nytkähtelivät kuin kuolleet sammakot. 

Rintapielet olivat verentahraiset, sitä tuli sen silmistä. Se oli syönyt 

nuoren homonculuksen silmähampaillaan ja röyhtäisi. 

Ja silloin Prosessi tanssi, tanssi kuplivana varjona. Se oli suuren 

voiman vallassa. Se otti kalunsa käteensä ja heilutti sitä puolelta 

toiselle kuin astaloa. Se teki monimutkaisia liikesarjoja, kiipesi ylös 

kryptasta, otti harppauksia kesäkentällä kuin olisi mitannut ojaa ja 

käpertyi lopulta pieneen myttyyn. Yö keriytyi sen ympärille. Avasin 

vajan oven ja nostin tankit selkääni. Sytytin kynttilästä liekinheittimen 

polttimon. Astuin sen eteen, rukoilin jonkin sanan, se puri 

99

nilkkaani oikealla silmällään. Otin tukevan asennon, pyysin pyhältä 

Nikolakselta anteeksiantoa ja painoin liipaisinta. Tekoelämästä syntyy 

oikea kuolema. Palava neste tarttui sen paksuun nahkaan. Kun se 

leimahti, ihokudos näytti elävältä tatuoinnilta, joka jatkoi tulitanssia 

tuhoutuvan kehon hiiltyessä. 

Prosessin kehosta paloi kantomainen möykky, tervaskeho. Säilöimme 

sen suolaan ja hautasimme Tapulin lattian alle. Myöhemmin siirsin 

sen Aurinkoholviin jatkamaan kuolemaansa. 

Sain tyytyä homonculuksiin, joiden kasvattaminen osoittautui 

Prosessiin verrattuna perin yksinkertaiseksi. Työssäni homonculusten 

parissa opin paljon uutta elämästä. Juoksin vastasyntyneet 

reppuselässä pihoja ympäri, ne puhuivat uusia sanoja, lennätimme 

leijoja, suuria kuin jättiläisrauskut. Se oli sitä aikaa, parasta. 

#142 Lokin olennot 

#9 Homonculusten tavoista ja oloista 

100


Kuka muistaa Teltantekijän, joka veti pilvisaattoa perässään kuin 

koiranmärkää surunauhaa Kuka muistaa kasvot, joilla jo oli onnettomuuden 

nimi Nelimieli, nokipäinen, mikä hänen tuli. Nimeksi 

annettiin Tetrafranius, mutta meille hän oli Teltantekijä. Hän saapuu 

rannikolta kerran vuodessa, tahmeiden painajaisten mykistämänä, 

yllään pelkät kumisaappaat, nylonkalsarit ja Ukrainan armeijan 

ammuttu sadetakki. ”Jos haluat ennustaa tulevaisuuden, niin tapat 

käen ja syöt sen ja laitat luut tyynyt alle yöksi”, hän sanoi ja veti 

pohjasta jo puhkikuluneen ahkionsa keskelle pihaa. 

Vierailu toistuu näin. Teltantekijä tuo lahjan: rinkallisen pieniä nahkoja 

ja turkiksia, kullekin culille. Ne ovat telttamiehen mielisuosiossa. 

Päähän annamme ruohoseppeleen, ja hän sanoo, että se lämmittää 

hyvin. Tuomme hänelle kaiken juoman, mitä taloista löytyy. Ei ole 

turhan tarkka laadusta. 

Hänellä on paljon ajatuksia synnyistä, kertoilee kysymättäkin. Väittää 

päissään, että ”pimeä massa se maailmassa hallitsee”. Hän väittää, että 

pimeä massa on mursunpaskaa. Yhtä lailla on pimeää voimaa, aina 

liikaa. ”Se on puhtaaksi tislautunutta katkeruutta”, Teltantekijä selittää. 

Meidän kosmogonimme ei tee kompromisseja, vaikka hänellä olisi 

siihen varaa. 

Hän juo kuusi päivää, hikoaa, haisee ja kiroaa, ja alkaa seitsemäntenä 

työnsä. Kasaa kiukaan tasaiselle, pystyttää sen päälle teltan kuumailmapallokankaan 

jämistä ja tekee tervaskannoista tulet. Yksitellen 

käymme hänen luonaan. Sisällä savu on rasvaista ja pimeä paksua. 

Hän imee pahan veren ja keventää unia. Hän painaa otsaan suurella 

hampaalla ja puhaltaa nuotin hampaan reiästä. Matkaseurakseen 

ottamansa henget rehvastelevat nurkissa ja heittävät noppaa. Teltan 

henkireiästä sataa näkyä kuin lunta. 

Kun kaikki ovat käyneet teltassa, hänet pitää kivittää matkoihinsa. 

Sen enempää hän ei toivo, mutta seppeleen tahtoo pitää. Seuraavana 

vuonna hän palaa jälleen rannikolta ja tekee meille teltan. 

#77 Teltassa 

#46 Toinen ruutu (helmikuu) 

101

# 77 Tetrafraniuksen jäämistökasasta löydetty merkintä, tuohelle, 

päiväämätön 

[...] semmoinen matkustaminen henkien kanssa ei ole ongelma, ne 

mahtuvat sovussa pieneenkin tuohisuppiloon ja pimeyden nopeudella 

liikkuvat. Nytkin oikealla puolellani, barentsilainen, retkikunnan mies. 

Tiedoistaan hyvin tarkka ja osaa kertoilla myrrysmiestä miellyttäviä. 

Hyvä sen kanssa on. On myös toinen väkevä apuri, Japetus. Japperin 

kanssa olen hakenut monet eksyneet kinoksista ja hätistänyt riivaavat 

raakaa lihaa himoavat aaveet Liktorinkin kimpusta. Voitte niitä yrittää 

kutsua nimeltä, huutakaa pohjoistuuleen näitä niiden nimiä, jos tulee 

kova paikka. Tulevat, jos tahtovat, ette voi luottaa. 

Ei ole väheksyminen näitä kuuluisia kalsareita, jotka on kursittu 

valkoisen poron täyden kuun alla luomasta nahasta. Otin elävät riimut 

sen selästä, kun eläimen sieraimista valui vielä hopeaa ja verta! Sen 

jalat olivat pajua, kuusi jalkaa, ja väkkäriä mäntyjä sarvet. Tätä telttaa 

suojelee hurja ja riemukas lintu, kattoon ripustettu. Jos näette 

unia linnusta tai kalsareista, tiedätte, että olen jo matkalla, alle viikon 

päässä olen silloin tulossa. Te tunnette minut. Mutta jotkut eivät 

vieläkään usko. Toiset uskovat, kun ovat nähneet. He uskovat. Missä 

šamaani voi olla. He eivät usko edelleenkään. En minä heille rupee 

selittelemään, ei ole sellaisille sanottavaa. He, jotka ovat nähneet 

omin silmin, jotka ovat olleet siellä, he kertovat muille, mutta he eivät 

siltikään usko. Suurin osa ei usko. 

Huomenna painun korpeen. Sen telttapuut mätänevät, joka viipyy 

samoilla seuduilla. Sormieni välissä on kulunut hammas, muutama 

gramma äitini suusta. Pieni luu hänen surunkorventamien kasvojensa 

sisältä. Reiästä voi puhaltaa nuotin. Nuotti jää pään luiseen 

kaikukoppaan resonoimaan. Tällä äänellä voitte loihtia, kun minä olen 

poissa. Jätän sen teille, [...] 

#128 Uneton herää 

#78 Radio Hiljaisuuden tallenteita 55 

102

#78 Transrationaalisen kansanmusiikin tallenteita 

[Juontajana homunculus, jonka nimeä en enää muista] Kuuletsämunäänen, 

No Niii! Tässähän nyt tulee lä-he-tys-iston-tooo. 

Moskovašta beräisin, meille tullut, äänessä LOKKI. Kiva! Tässä on 

mulla kahdenkappalein näitä finyylejä, vihreitä on joo, kauniita on 

nää kiekot, tänään soitellaan siis toista näistä. Enttententten. Entent-tent... 

Tsädädädädää! Toi toinen ”ääni” on sitten joku mezme, 

toinen on, sanoiksimäjo, LoKkI, tää on siis jonkinmoinen, emmäätiiä, 

iztunto. Aika jännää! Mitähän tullee! Diupalidaupali, ollaas korvana 

aivan! 

[Soittorasia toistaa lyhyttä Erik Satien sävelmää Sports et 

divertissements.] 

Mesmeroija: Oletteko hereillä Tarvitseeko minun vielä laskea 

kymmeneen. 

Lokki: Minä nukun. Joten ei helvetissä. 

M: Ettehän huijaa 

L: Sitä et tule koskaan saamaan selville. 

M: Näettekö unta 

L: Näen puun. 

M: Selittäkää tarkemmin. 

L: Kysykää paremmin. 

M: Millainen puu se on 

L: En voi sanoa. 

M: Mistä se kasvaa 

L: Ihmisen suusta. 

M: Onko hän kuollut 

L: Hetkinen, kysyn häneltä. Hetkinen! [Kuulemme hetken aikaa soittorasian 

ääntä] Hän on elossa. 

M: Mitä hän sanoi teille 

L: Tuskin sanoi mitään. 

M: Oletteko paikalla itse 

L: Olen paikalla. 

M: Mitä teette 

L: Kastelen puuta. 

M: Onko se teidän tehtävänne 

L: Se minun on tehtävä. 

103

[Soittorasia] 

M: Olkaa hyvä ja laskekaa ase maahan. 

L: Olen hereillä. Sillä minä olen silmästä vuotava maito, kyllä, minä 

olen myös jään 14 kiinteää olomuotoa ja koivuntuhkaa, golgin laite 

kloonilampaan silmässä. Juoksen yöllä rajan yli ja menen naimisiin 

sinun kanssasi. 

[Soittorasia] 

#34 Kuka tämä mies on 

#144 Lisää tallenteita 

104


Ennen tuloaan Korporaation palvelukseen 0 toimi suuren pörssisääyhtiön 

ennustajana. Hänet oli suljettu kassakaappiin, joka 

oli sinetöity holviin. 0 istui Tokion pörssin alimmassa kellarissa. 

Kassakaappiin pumpattiin tasatunnein vulkaanisia kaasuja, jotka 

saivat hänet näkemään vaihtokursseiksi tulkittavia murtoviivoja. Hän 

istui kolmijalan päällä ja sätki. 

Työnkuvastaan huolimatta kiinnostavimmat taipumukset olivat 

sukurasitusta. Hänen isoäitinsä oli ollut lihavan yläluokan matriarkka 

ennen Venäjän vallankumousta. Hän pakeni menshevikkejä 

Moskovasta raahaten kristallikruunua rautatiekiskoilla, kun viimeiset 

sammenmädit vielä sulivat samettipintaisessa suolessa. Tämä 

heittyneisyyden tunne toistui seitsemänteen sukupolveen vain 

pahentuakseen. 

Kerran vuodessa ryhmä japanilaisia psykoanalyytikkoja kävi puhumassa 

0:n kanssa. He varautuivat kohtaamiseen viikon leirillä Fujivuorella, 

jossa heille syötettiin uusimpia laboratoriokemikaaleja. Minä 

olin yksi heistä. Tehtäväni oli tulkita hänen silmämuniensa värähdyksiä 

ja päästä lähietäisyydelle. 

0 oli tähti romahtamassa hetkenä minä tahansa mustaksi aukoksi. 

Hiivin häntä kohti takaviistosta lumipuvussa. Hän torjui ensimmäisen 

hyökkäykseni tuijottamalla minua polttavasti vasempaan kämmeneen. 

Videotallenteen perusteella olin poissa pelistä ja makasin lattialla 

säädyttömästi masturboiden. Hän kukisti koko ryhmän nostamalla 

esiin jonkin puoliksisulaneen salaisuuden kunkin perhehistoriasta. 

Sittemmin en tavannut häntä viiteentoista vuoteen, kunnes yhtenä 

aamuna hän oli huuhtoutunut pyörätuoleineen rannalle. ”Olisiko 

sinulla hetki aikaa, jos veisimme loppuun sen, minkä kerran aloitimme”, 

hän kysyi minulta. 

#127 0 istuu 

#87 0 opiskelee 

#128 0 istuu jälleen 

105

# 80 Suuren koon 9x12 arkkitehtuurikuva Tunkiosta ja Rautamahasta, 

mustavalkoinen 

Mittakaavasta on vaikea saada selvää. Alue lienee jalkapallokentän 

kokoinen. Taivasta vasten reunaviiva muistuttaa pommitetun kaupungin 

profiilia, josta vain hormit sojottavat. Suurin osa ulokkeista on 

ruosteen syömiä ja vihreäksi hapettunutta harkkorautaa. Erilaisia 

aukkoja ja pieniä syövereitä on luvuttomasti kuin ihohuokosia. Aluetta 

kietoo kompostoitumisen nostattama onka. 

Sammal on kasvanut vihreäksi sametiksi suurille metallirummuille, 

jotka muodostavat ruhon päämassan. Se muistuttaa kyykistyneen 

peikon selkää. Nikamat ovat oudon epätarkkoja, kuin ne olisivat liikkuneet 

valotushetkellä. Kuvaa ympäröi nekrofiilisen rakkauden äitelä 

aura. Yksinäinen homonculus kantaa traanikynttilää kompostin 

ympäri. 

# 81 Kuvan päähenkilö 

#174 Terveyteemme vaikuttavista näkymättömistä asioista 

#83 Ruosteenkukat 

106


Eräs Amazonasissa ripuloinut antropologi, kutsuttakoon häntä vaikka 

”Claudeksi”, jakoi kulttuurit kahteen luokkaan: niihin jotka hankkiutuvat 

hankalista jäsenistään eroon ulostamalla, ja niihin, joiden tapa 

lähestyä ongelmaa on syöminen. Tämän tosiseikan kätkemiseen tarvitaan 

tulvamyyttejä, yhteiskunnallista työnjakoa ja mittaamattomasti 

lampaan kärsivällisyyttä. 

Korporaatio ei ole suvaitsematon, meille käyvät kummatkin vaihtoehdot. 

Meillä on myös kolmas ratkaisu, vitkainen sulattelu. Kun joku 

ei sopeudu, hänet laitetaan Rautamahaan miettimään. 

Rautamaha oli kerran nuori nainen. Emme halua tietää hänestä 

enempää kuin sen, että hänelle kehittyi viipurivuosinaan paha metallinhimo. 

Hän aloitti uransa syömällä pala kerrallaan vanhan Stukan, 

entisen tiedustelukoneen, joka oli pakkolaskeutunut vuosikausia sitten 

hänen kotitalonsa läheiselle pellolle. Se oli komea alku; hän piti siitä. 

Vielä tässä vaiheessa hän kutsui mieltymystään harrastukseksi, ”tämä 

minun pikku hobbyni”. Mutta ruokahalu oli herännyt. 

Hän opiskeli vielä vanhalla iällä mekaanikoksi voidakseen olla enemmän 

tekemisissä metalliesineiden kanssa. Rautamaha ahtoi itseensä 

pala kerrallaan käytöstä poistettuja höyrykoneita, työkalupakkeja ja 

pahimmillaan raakaa harkkorautaa. 

Rautamahasta tuli purkutelakoiden ja rautakauppiaiden riesa. Näin 

elämä Viipurissa olisi sumpliutunut koko lailla mukavasti, jollei hänen 

halunsa olisi paisunut kaikennieleväksi riippuvuudeksi. Hän kiersi 

öisin rakennustyömaita repien raudoitusrautoja hampaillaan irti 

betonista. Synkimpänä hetkenään hän muutti natonsa luokse Ruhriin 

teräsvalimon läheisyyteen, jossa hänen annettiin syödä niin paljon 

valuvirheistä terästä kuin kehtasi pyytää. Hän paisui, eikä paluuta 

ollut. Matkan kohti äärtä oli pakko alkaa. 

Paikalliset viranomaiset tiesivät kertoa, että hän saapui Pohjois- 

Venäjälle kaappaamallaan junalla ja söi sen kardaaniakselin viimeisen 

pysäkin jälkeen. Rautamahan piti saada enemmän. Hän etsi lähteitä, 

tuoreita malmisuonia. Sillä matkalla hän on edelleen, meidän 

107

luonamme, ja nauttii Tunkion lähes ehtymättömistä antimista. 

Rautamaha makaa Tunkion reunalla. Viimeistään nyt on aika lopettaa 

hienosteleva puhe viipurilaisesta neidosta. Se on suuri kuin jäävuori, 

eikä enää oikein ihminen. Osa sen ruumiista sijaitsee maan alla, ja 

oletettavasti näemme vain jonkin sen kymmenistä raajoista. Zemljan 

sedimentit hierovat sen niskaa. Sen luista alimmat ovat fossiloituneet. 

Näin Rautamaha muistuttaa väärinpäin käännettyä lehmän kitaa, 

mutta vain vähän. Epätodennäköistä kyllä siitä on tullut Euraasian 

mannerlaatan viisain olento. 

Syksyn kellastama kauraheinä ja tuulen lennättämä hiekka ovat peittäneet 

tuon olennon melkein kokonaan. Vain nännipihaa muistuttava 

muoto vihjaa hänen läsnäolostaan. Rautamaha ei valita, eikä hengitä. 

Se tuskin valitsi kohtaloaan, mutta tuskin halusi muutakaan. Sellainen 

on Rautamaha eikä kukaan voi sitä ymmärtää. 

#84 Sisällä 

#83 Kuvassa 

108


Tänään Rautamaha julistettiin kuolleeksi. Se saattoi tosin kuolla 

jo kauan sitten. Paikalla aloitettiin kaivuut kaksi päivää sen ruhon 

kylmentymisen jälkeen. Mahdollisimman paljon tuoreesta massasta 

yritetään siirtää Moottoriin. 

Muistan kuulleeni maanjäristyksiä koskevan teorian. Tutkija, olkoon 

hän nyt vaikka Y, väitti että fossiilien romahtaminen saa maan 

järkkymään. Erityisen vaarallisia ovat mammuttien fossiilit, jotka 

aiheuttavat suurimmat järistykset. Jos Rautamahan ruho romahtaisi, 

meistä ja rauhattomista suunnitelmistamme jäisi pelkkä kraatteri. 

Se voisi romahtaa, mutta vain kuten kaikki mahdottomat asiat, 

jotka ymmärtäessään olevansa ihmeellisiä sulavat tyhjään ilmaan tai 

räjähtävät sisäänpäin. 

#83 Kuvaan astunut eläin 

#97 Moottori etenee 

109

ww 


Karhu löntystelee Tunkion laitaan. Sen yllä mustetahraiset pilvet 

kasvavat. Se näkee minut. Mutta mitä se ajattelee, sitä minun ei ole 

lupa tietää. 

Jos rakastaisin jotakuta, toisin hänet tänne. Me sanomme, että 

aurinko on haudattu Tunkiolle. Kukaan ei ole enää vuosiin vaivautunut 

pitämään kirjaa säteilyn voimakkuudesta. Dumpatun materiaalin 

massa ja tunneliverkoston laajuus ovat verrannollisia vain sen 

tarkoituksellisen unohtamisen määrään. Huoltotunnelien rampit ja 

suut kasvavat rahkasammalta. Tottumattomat oksentavat kymmenessä 

minuutissa tai tulevat yksinkertaisesti vainoharhaisiksi, mikä on 

toisaalta terve reaktio. Mitä Marie Curiekin olisi tästä sanonut 

Tuoksuu hapettuvalle raudalle. Tuoreet ruosteenkukat ovat varma 

sateen merkki. Jos ruostetta voisi syödä, voisimme järjestää juhlat joka 

ilta. Se leviää nopeasti kuin bakteerikasvusto, kesii kuin iho ja hajoaa 

lopuksi punervaksi tomuksi. Ruoste on minun elementtini. Se syö 

pinnan, kunnes ontto sisin on valmis tulemaan näkyviin. Ruoste tuo 

rakenteet esiin. 

Igumeni laskeutuu vuosi toisensa jälkeen maan sisään. ”Tahdon louhia 

alitajuntaani”, hän sanoo. Sitä varten nosturi puretaan rannalta, 

siirretään culien kanssa pala palalta kaksi kilometriä pohjoiseen ja 

pystytetään avoimen kaivannon reunalle. Nosturin kopan laskeutuessa 

hän muistuttaa otsalamppuineen lyhtykalaa. 

Olen painanut korvani siltarumpuun. Kuulen kuinka ruoste etenee, 

kuinka pienet hyönteiset kääntävät kylkeä, siipien rapistelua. Ei sittenkään, 

rytmi on paljon massiivisempi, tahdikas jyske. Ehkä juna, veturi, 

pitkän jarrutuksen ääni. En tahdo tietää, mitä Tunkion sisällä todella 

tapahtuu. Kysykää Igumenilta, mutta ei hän kerro. ”Jokainen pyhä 

paikka kätkee aarteenaan mätänemisen salaisuutta”, muistan hänen 

todenneen. 

#33 Igumeni laskeutuu 

110

ww 

VIII Kansio 

VIII Kansio 

111


Teslan Coloradon-käsikirjoitusten perusteella: keskeistä hänen suunnittelemalleen 

rakenteelle oli vuonna 1906 nähty uni auringosta, jonka 

fallos heilui niin että synnytti tuulen. 

Vietetty kolme viikkoa Rautamahassa ja saatu Moottorin piirustukset 

valmiiksi. Miten kuvailla sitä 

Kun tulin takaisin sain uuden nimen. Keväällä lähdin vaeltelemaan 

pohjoiseen Teltantekijän tapaan. Villihunajaa oli paljon syötäväksi. 

Mustasin hampaani. Onni tuli. Saatoin palata takaisin, aloimme 

Lokin kanssa valmistella Moottorin rakentamista ennen hylkeiden 

poikimista. 

#118 Moottorin piirustukset 

112

# 85 Igumenin nauhoite ”Rippituolissa koristua” 

Tabletti on ristiuurteinen, hallusinogeneettinen öylätti. Neljään osaan 

jakautuva kuu. Pilleri jauhautuu kevyesti morttelissa. Imaisen jauhepilven 

korren läpi vasempaan sieraimeeni ja odotan minuutin kaksi 

kunnes täydet 30 milligrammaa alkaa vaikuttaa. Aistikynnys alentuu 

nautittavasti. Suussa maistuu väkevä lyijy, silmissä valo romahtaa. 

Välittäjäaineiden sekoitussuhteet vaihtuvat, limbinen järjestelmä 

mukautuu, mielihyväkeskus suihkuttaa, ja Tapulin keskilaivan äänet, 

värit sekä tuoksut muuttuvat yhdeksi paljasta hermoa puristavaksi 

ärsykkeeksi. 

Yksi Tapulin ikkunoista on rikki, se on tukittu vanhalla sanomalehdellä 

ja putkistoteipillä. Lehden rikkoo kerroksittain pienentyvä reikä. 

Suurennan sitä sormella hieman. Uloimmassa kerroksessa alkaa 

henkilöhaastattelu naisesta, jonka mahasta löydettiin muinainen 

sammakkoeläin. ”Me tulimme toimeen”, hän sanoo, ”eikä se haittaa, 

pieni sammakko se oli vain.” Sisemmässä paperissa kerrotaan 

alkuaineiden jaksollisen järjestelmän löytäjän Grigori Mendelevin 

unielämästä: ”[...] tämä on otettava huomioon siitäkin huolimatta, 

että hänen älynsä veti vertoja hänen välinpitämättömyydelleen sitä 

kohtaan”, huomauttaa Stillebenin yliopiston dosentti, ”[...] tiedättehän 

ihmistyypin: hän kanniskeli taskussaan arsenikkipalaa, jota kutsui 

’planeetan sydämeksi’”. 

Aamulla otettujen trisyklien sameus häviää. Hoc est corpus. Jos saisin 

valita, en nauttisi tästä. Hokkuspokkus. Näin lyijymieli muutetaan 

poreilevaksi kullaksi. Nyt voitte kertoa minulle syntinne. Ensimmäisenä 

on, jaa, Kolenka, käy sisään, ole hyvä. 

— Miminä viha-ha-aan. Vihaan sisitä, mikä kehtaa e-e-elää. Keketään 

en erityisesti, kun enen tunne ketään. Kuo-riri-riaista en, koska sese 

muistuttaa minua hy-hyvästä ystävästä. Elävää eneenemmän inhoan 

niitä he he hetkiä, jolloin alan ka-k-k-katua. Silloin laitan sähköjojohdot 

suuhun, puraisen, ja avavaan fly, fly, flyy!, flyygelin kannen. 

Aa-aukaisen toisen käteni pituussuunnassa kalaveitsellä. Sen sisällä 

o-o-on lasivillaa yleensä ja jotain syötävää, jos on lalaitettu evästä. 

Ihmemettelen. Suljen flyygelin kannen, ompelenpelen käden karhunlangagalla. 

Ehkä soittaisin, jos mimimiminulla olisi sormet eikä näitä, 

113

mitä n-nämä nyt tällaiset. 

E-eilen menin Tetraksifruktuksusuksen telttaan. Si-siellä oli hämärä 

jja miminun oli pimeä, isä. Kekerroin, e-että kaduin, ja e-että te-tein 

niin kuin tein, ja ajattelin mimiten ajattelen, ja että siksksi näytän 

tältä. Hän-n pälysi minua ja sanoi, ett-t-tä olen aivan terve eikä hätää, 

mu-mutta että koetetaan reflerefleksit. Hän kopautti pi-pienellä plaa 

plaa vasaralla lumum–m–mpioon. Mitetettn hän oliss tiennyt, että 

se on savea. Sese pppolvi mnmemeni rrrikkkki sesese ppolvi! Kunun 

käkäveli, ni-niin kamalasti koli koli koli kolisi. Hän-än pahoillaan, 

minä papahoillani. Kopautin sitten pienellä plasaralla hänen päätään, 

rikki-meni-räks. Kun tömäytti keskisalkoon, niin kamalasti kolisi. 

Minut se teki iloiseksi, sellainen pää, sellainen. 

Tätätällaista oli tänään i-i-isä. Minun pitää mennä vielä jonkun luokse 

ja ja ja mu-muutakin tekemistä on. Tänään on jo parempi olo, ki-kiitos 

vaan. Tutulen huhuomenna uudelleen. 

Kiitos, Kolenka. (Nojaan selkäni tuolin tammilautaan ja vedän syvään 

henkeä. Seuraava on Lokki. Hän ei vaivaudu edes istumaan.) 

#108 Ostrakia 

#66 Syntyperä 

114

# 86 Warszawa–fragmentit I 

3. Kolme sekuntia puhetta. Valo auki tyhjyyttä vasten ja tyhjyys 

aukeaa. Pian alkaa, vaikka ei saisi. Lintuviivoja, tulikukkia. [käsiala 

muuttuu painokirjaimiksi edit. huom. xviii] Pidä kiinni vihreän 

leijonan viiksistä, kohta sinua viedään ja rakastetaan aivan hirveästi. 

[sivuun palanut reikä 2x8 cm, orkidean muotoinen] 

7. Ei aikaakaan ja salaisuus on päättymässä. Räjäytä kasvot 

eläinyöhön. Lyön seuraavan sateen vetoa, että sanoisit: pimeys on 

valkoinen. Eipäs, että pimeys on, sinä sanoisit! Ota nyt. Vaniljakota 

sinulle. 

141. (Ottaako tätä kukaan ylös) [Se nauhoittaa.] 

Koi söi rivit: syö sinä juurileipää 

kiehuva mieli, kaikulapsi 

sisäelinkäryssä. 

Sillä näin kuolleet opetetaan elämään 

ja piirtämään käsi ja aurinko ja linnut. 

[W–fragmentit ovat mahdollisesti koko aineiston irrallisimpia tekstiosuuksia. 

Niitä oli paljon enemmän, mutta olen kadottanut muut. 

Näennäisesti niistä vaikuttaa puuttuvan selkeä merkitys. Käytännössä 

se pitää paikkansa.] 

#121 Miten kuolleet elävät 

#32 Miten elävät kuolevat 

#89 Käsi ja aurinko ja linnut 

115


Haluan puhua muutamista asioista, joita ei voi lakata opettelemasta. 

Hengittämistä, kirjoittamista, lukemista, nämä kolme tulevat ensimmäisenä 

mieleen. Tosin, haluan tähdentää, kirjaimet ansaitsevat kokeneelta 

lukijalta vain halveksuntaa. Älkää antako kirjaimille mitään. Ne 

haluavat syödä ja tulla syödyiksi. 

Kirjaimia kiinnostavampaa on tulkita tahdottoman lihaksiston 

pakkoliikkeittä ennen nukahtamista, lusikan kierroksia teekupeissa 

ja nestepinnan tärähdyksiä mittalaseissa. Täytyy ennustaa leikkausarpien 

muodostamista konstellaatioista, jarrutusjäljistä, rappauksen 

epätasaisuuksia Tapulin seinillä. Toisinaan on tarvetta piirtää liituviiva 

ikkunaan ja lukea sitä pitkin yötaivasta tähdestä toiseen. Ei sittenkään 

mitään niin romanttista. Pyhittää paras aika kasvien ihmettelemiselle 

ja käpylinnuille. 

Jos ette ymmärrä tätä, en voi auttaa. Jos ymmärrätte tämän, en voi 

auttaa. En voi auttaa. 

#73 Harjoituksia assistenteille 

116

# 88 Lokki, henkilökohtainen nauhoite [Kolenka on oppinut 

puhumaan] 

Mikä sinun nimesi on Olenko-ko kkkolenko! 

Kolenka, mitä sinä pidät nyrkissä Linntua. Päpääsk-k-kyä. 

Mitä sen sisällä on Laulua laulua Arizona. 

Mikä pääsky on Kone, kev-vyt momomoottori. Ee–ei päpäppääskysmoottoria 

parempaa. 

Mitä pääsky laulaa Ee-e-eei kyllä laula enää... 

Kolenka, anna lintu minulle. Nänälkä o-o-o-on nälkä. 

Mitä Kolenka, mitä sinun sisälläsi on Taiva-v-ass on Zemljan yllä sees 

jja nyt kiii silmät. 

Mitä sinun sisälläsi on Sokerimuurahaisia, kuningatarmehiläisiä, 

atlaskuoriaisia, platinapuu. Semmosta. 

#137 Nothing, Arizona 

#98 Pojan edesottamus 

117

# 89 Radio Hiljaisuuden tallenteita, ”kuoromme esittäytyy” 

Kenellä täällä on kolmisatapäinen kuoro Itse opetin! 

Ne oppivat laulamaan vasta kun tekee hieman kipeää. Mutta en ole 

koskaan niille ilkeä. Arvatkaa kuinka kauan siinä kesti No. Melkein 

neljä vuotta. Aloitin kahdensadan kanssa, ja osa tippui matkalla. Kuten 

tätini sanoi: ”Kun vauhti kiihtyy, paska putoaa rattailta”. 

Homonculuksilla on erittäin kapea ääniala. Ei voi puhua dynamiikasta. 

Niitä ei voi päästää sooloilemaan. 

Priimukset huomio, otetaan ääni! Vetäkääpäs nyt komea pikku veisu... 

[Ja homonculukset laulavat:] 

Voiko enempää mua vituttaa 

kun suolaliemel’ kasvaa saan 

Töitä töitä ainavaan 

Milloin päästää nukkumaan 

[kertosäe x 2] 

Arjen kolhuja 

Elämän kolhuja 

Ei se mittään 

Jatketaan matkaa 

[nauha kuuntelukelvoton (4:21—7:35) päättyy koloratuurisopraanon 

laulaman aarian () katkelmaan:] 

piirtämään käsi, aurinko ja linnut 

pyyhkimään käsi, aurinko ja linnut 

#138 Aurinko ja linnut 

118

# 90 Kuusi metriä kaitafilmiä, vaurioitunutta ja käsivaralta 

Keskellä pirunpeltoa Kermorvan katsoo oikeaan ja vasempaan kuin 

olisi ylittämässä tien. Hän odottaa pitkään. Koillistuulen puuska 

kulkee ohitse, ja hän jatkaa matkaa. Epämuotoinen aurinko kohoaa 

horisontin kylmyydestä. 

Hän kulkee rantaviivan suuntaisesti ja nousee kivikkoiselle törmälle. 

Sadan metrin päässä pieni patsasmainen hahmo erottuu vinona siluettina. 

Hän on kyllästynyt ruumiisiin. Voisipa joku yössä vastaantuleva 

olla kerrankin elossa. 

Rannalla makaa harmaa hahmo. Hän on savea ja elää. Mennään 

lähemmäs. Hänen otsassaan on piktogrammi, se on sana. Sanan alla 

on yksi luometon silmä. Eläminen on hänelle uutta, mutta lokkien 

valkoisissa parvissa on jotain samaa kuin hänessä. Jos hänellä olisi 

sana, se olisi ”levottomuus”. Raajat hiertävät liitoksissaan. Kolenka. 

Hän on yrittänyt karata Lokilta. 

Kermorvan on maiseman laidalla ja tulee häntä kohti. Kolenka nousee 

istumaan. Hän ei tiedä, miten kutsuisi itseään. Hänellä ei ole yhtäkään 

kysymystä, eikä yhtäkään vastausta, vain kylmä. 

#26 Sana otsassa 

119

# 91 Liktorin julkaisematon omaelämäkerta, kuudes luku huomattavasti 

lyhennettynä 

Bratislavan sotilasvallankaappauksen aikaan keräsin riisihäröjä, liitin 

ne elävinä yhteen pienillä solmuilla ja annoin lentää. ”Elävät ja lentävät 

kollaašit” tunnettiin ainakin yhdessä esikaupungissa asti, jossa 

yksikätinen tuulilasinpesijäpoika rakastui neliraajahalvaantuneeseen 

uimaopettajaan, joka pelihimossaan välitti vain kasinon yksikätisestä 

hedelmäpelistä. 

Ilotulitusöinä Bratislavassa oli tapana köyttää suurimmat panokset 

niiden lasten selkään, jotka olivat jatkuvasti inttämässä makeaa tai 

villitsemässä vierailla pihoilla. He saattoivat palata monien viikkojen 

päästä silmät loistaen kotiin ja kertoivat käyneensä milloin missäkin, 

eläinpuistossa, huvipuistossa tai tädin luona. 

Mutta tärkeintä minulle olivat hyönteiseni. Oli puhetta, että kuumeepidemia 

oli saapumassa jälleen metsästä kaupunkiin. Ja nyt kävikin 

niin, että lentävät kollaašini toivat kuumeen suuren sadepäivän jälkeen, 

sunnuntaina ennen päivällistä. Oli siinä pitelemistä. 

#155 Eräs toinen kommellus 

120


Sanottiin, että se oli noussut merestä. Ainakin suurimman osan 

ajastaan se vietti rannan louhikoissa ja kiljui tuuleen. Sen nelimetrinen 

keho oli kuiva kuin eläköityneen heroinistin. Aluksi se päästi suustaan 

narisevia äännähdyksiä. Homonculukset ottivat sen vastaan kuin 

vanhan tutun. Se oli harmiton mutaatio, joita toisinaan syntyy, kun 

lähivesistön eliöt keräävät ravinnekiertoonsa riittävästi karjapelloilta 

valuvia isotooppeja. 

Lokki rakasti sitä heti, hän kutsui sitä ”Kaniikiksi”. ”Geneettistä 

kaunokirjoitusta”, hän sanoi, eikä yllätä, että hän ajatteli saavansa 

Kaniikista vielä seuraajan. Homonculukset suhtautuivat kaltaiseensa 

huolehtivasti. Ne syöttivät sitä ja laittoivat nukkumaan lahoavaan 

vajaan, johon se hädin tuskin mahtui käpertymään. Aamuisin se hoippui 

ulos ja alkoi lumitöihin. Se opetti meille kivikeiton reseptin. 

Kaniikki toi taudin. Ensin homonculukset sairastuivat tuskalliseen 

pöhöön, joka tappoi ainakin kymmenen. Henkiinjääneet oppivat, 

kauheaa kyllä, puhumaan sujuvasti venäjää, mordvaa ja ainakin kolmea 

muuta kieltä, joita emme pystyneet tunnistamaan, ennen kuin ne 

alkoivat itse ihmetellä ja puhuivat kielillä enää keskenään. 

Kaniikin johdolla karja alkoi rakentaa omatoimisesti jotain, mistä 

meillä ei ollut käsitystä. Rakentaminen ei ole niille lajityypillistä 

toimintaa. Se oli jonkinlainen pesä, johon koottiin risuja, sulkia, levää, 

sieniä, pahkoja ja rantaheinää. Yritimme estää niiden harrastukset ja 

poltimme pesän toistuvasti. Joka aamu, vielä edellisen savutessa, ne 

olivat rakentaneet uuden yhä kaukaisempaan kolkkaan vain entistä 

korkeampana. 

Lisähuomio: homonculusten keskimitta on vuoden sisään noussut 

yli neljällä sentillä. Pidimme teoreettisena säkäkorkeutena 90 senttiä 

kahdenkymmenen sukupolven aikana. Nyt ne ovat järjestään yli 

metrin mittaisia. 

#93 Kalan tulo (KT) 

#158 Kivikeiton resepti 

121


Sen täytyy olla vanhimpia homonculuksia, ehkä kuusi vuotta. Puhuu jo 

kaksisanaisia lauseita ja edistyy omalla lyhyellä mittapuullaan. Kyvyt: 

vähäiset ja nolot. Sen tehtävänä on asentaa hautoihin heittoistuimia. 

Ne eivät tiettävästi ole toimineet koskaan, tai haudatut eivät koskaan 

joutuneet vaaratilanteisiin. Sen nimi on Kaniikki. 

Hänen päähänsä on kiinnitetty kala, vihreä karppi. Minua ei huvita, 

kun hän alkaa syödä hiekkaa tai hieroa itseään hiilimurskalla. ”Yhtäältä 

liian outo elääkseen ja toisaalta liian harvinainen kuollakseen”, Lokki 

sanoo. Iltaisin Kaniikki ompelee muille homonculuksille vaatteita. Ne 

ovat säälittävän heikkotekoisia. 

Olen nähnyt hänet kerran alasti pesutuvassa ja koskenut häntä. Kala 

oli silloin sairas, jotenkin pullistunut, ja sitä täytyi valella jatkuvasti 

vedellä. Se alkoi haista. Häntä pyydettiin vaihtamaan kala. En pitänyt 

kalasta, mutta pidän Kaniikista. 

Kaniikki muistuttaa eräästä maalauksesta, jonka tekijää en nyt muista. 

Hän on jäänyt tänne, ja hänen nimensä on muuttunut joksikin muuksi, 

eikä kukaan tiedä mikä se on. 

#96 Kaniikin koulutus 

#116 Rajattoman raivon evankeliumi 

122


Kaniikki viilteli päänahkaansa ja toisinaan opiskelijatovereitaan 

kaskelotin siitinluulla. Hänen kotinsa kirjaston nurkalla: pieni vaja, 

joka olisi pitänyt purkaa moneen kertaan. Hän oli sellainen varoittava 

esimerkki, joka on katsonut auringonpimennystä ilman suojalaseja, 

ja kiertää kouluissa luennoimassa valon turmiollisuudesta. Ainoa 

intohimo, mitä hän koskaan pystyi tuntemaan, kohdistui maailman 

suurimpien rintojen kantajan Lolo Ferrarin polviin, joista Igumenilla 

oli hieno kuvasarja. Näin jatkui kuusi kuukautta, kunnes hänen 

elämässään tapahtui käänne, jota hän kutsui myöhemmin Kalan 

Tuloksi (KT). 

Kalan tulossa itsessään ei ollut mitään erityisen uskonnollista. Hän 

sattui vain saamaan suvannosta kauniin karpin. Kalan Tulon jälkeen 

häntä ei nähty ilman kolmekiloista eväkästä, joka oli useimmiten 

sidottu siimalla hänen päänsä ympärille. Siinä se rötkötti, joskus 

otsalla tai poskella, juuri sen verran ryhdikkäästi ettei alkanut haista. 

Kalan Tulosta lähtien hän puhui aina hiljaa kuin lähistöllä olisi nukkunut 

valtavan kokoinen vauva. 

#95 ns. ”Rantasaarnat” 

123


Rannalla Kaniikki saarnaa kettuhäkeille. Hiekkakuopalla Kaniikki 

saarnaa muurahaisille. Ryteiköissä Kaniikki kastaa siilejä. Kaikkialla 

Kaniikki käy järjestelmällisen rasittavaksi. Hän ripittäytyy neljästi 

päivässä ja pohjaa tunnustuksensa keksimiinsä uusiin synteihin: 

1# Taipumus epämääräisiin eleisiin, ilmeisiin tai 

puoliksi syötyihin lauseisiin, jotka osoittavat synnintekijän 

ajatusten askartelevan haureuden seikoissa. 

2# Henkinen jännitys, joka tulee esiin syvennyttäessä 

keskittymistä vaativiin töihin ja purkautuu äyskimisenä. 

Selvä merkki turmion iljetyksestä ja henkisestä 

autoimmunologiasta. 

3# Culien halveeraaminen syöksee arpeutuneen sielun 

tykin suusta kadotukseen. Synnistä voidaan syyttää 

ketä tahansa Kaniikkin mielestä jumaluusopillisesti 

kerettiläistä tai välinpitämätöntä. 

Öisin hän kirjoittaa vilpittömän apokryfista teostaan Rajattoman 

raivon evankeliumi. Jokaisen jakeen valmistuttua hän murtautuu 

Tapuliin soittamaan olemattomia kirkonkelloja ja onanoimaan 

ikonostaasiin. 

#149 Haureuden seikat 

#151 Tartunta 

124

# 96 Tämän manifestinsa Kaniikki tiettävästi naulasi Tapulin oveen 

puunauloilla ja nyrkeillään kello 15:17, kesäkuun kuudentena päivänä 

Toverini Japetuksessa! Vetoan puhtauteenne ja tikittävään termostaattiin 

kylkiluittenne välissä. Virittäytykää, herkistykää, sillä lähetys on 

alkamassa. Minä sanon, että tapahtuu Suuri Ulosotto (SU), jolloin 

teiltä lasketaan hampaat ja teidät punnitaan lopultakin intohimon 

määrässä. Hetki koittaa pian, kertoo tiedustelu. Tätä ei ole syytä 

epäillä, sillä minulla ei ole mielipiteitä, esitän ainoastaan faktoja. 

Suuren Ulosoton jälkeen me olemme kaikki valaistunutta kuonamassaa, 

joka viettää ikuista rantalomaa kaltaistensa seassa ilman arjen 

teloittavia pikku panetteluja ja sukulaisia, jotka tuovat mieleemme 

ainoastaan insestin. Se on oleva hunajaista aikaa ja yhtä maitosadetta. 

Minä puhun tajunnan mustan laatikon ulkopuolelta ja vapaan hengityksen 

nimissä. Jos ette kiellä minua, en kiellä teiltä mitään. Jos se 

minusta riippuu, eikä se muuten riipu, tästä aloitetaan Uusi Työ (UT) 

eli Kaiken Täytyy Muuttua (KTM). 

Ensimmäinen periaate on täydellinen avoimuus: minkä tahansa täytyy 

antaa tunkeutua sisään tai työntyä ulos — minkä tahansa. Toinen periaate 

kieltää kaiken muun paitsi näiden periaatteiden sensuroimisen. 

Kunhan mieli aukeaa kuin taskukello, meistä kaikista tulee hyviä kuin 

lampipolyyppi (eli hydra). 

Kolmas periaate kuuluu, että erotiikka, tuo hirveä biologinen ase, on 

suunnattava kohti Jumalan kalansilmäisiä kasvoja. Muistakaa Hunni 

Attilaa, joka kuoli hääyönään nenäverenvuotoon! Häneltä meillä ei ole 

mitään opittavaa! 

Näin puhuivat potkurit, ja näin puhui elohopea kuolleen Isaac Newtonin 

hiuksissa. 

#17 Uusi Työ, lyhyemmin Työ, myös muodossa Suuri Työ 

#168 Viimeinen periaate 

125

ww 

ww 

126

ww 

IX Kansio 

IX Kansio 

127

#97 Koneenhoidollisia muistiinpanoja 

Käyttöohjeita kaiverrettuna Moottorin ykköskalloon pultattuun 

kuparilevyyn. 

1. Pysy kaukana. 

2. Kone tappaa. 

3. Et saata kuvitella seurauksia. 

4. Sinun ei tarvitse todistaa mitään. 

5. Älä tee sitä. Älä missään nimessä. 

6. Et saa sitä anteeksi. 

7. Kun olet varma päätöksestäsi, älä 

epäröi. 

#171 V3-prototyyppi 

#172 ”Mikä Moottori on” 

128


Pelkään, että Kolenka ottaa huonoja vaikutteita homonculuksilta. 

Hän pystyy muistamaan valtavasti asioita ja ratkaisemaan mekaanisia 

tehtäviä hämmästyttävän nopeasti. Hänen tietoisuutensa itsestään 

kasvaa näinä viikkoina alati, mutta laajojen kokonaisuuksien soveltaminen 

ja niveltäminen toisiinsa on vielä vaikeaa. Käden ja silmän 

yhteistyö toimii mainiosti, samoin hienomotoriset liikkeet kuten 

peukalo-ote. Ilmeet eivät ole vielä täysin sosiaalistuneet. Kognitiivisten 

kykyjen kehittymisnopeus antaa kuitenkin olettaa, että edistys 

jatkuu. 

Valitettavasti Kolenka kärsii raastavasta jännitystilasta, joka vääristää 

hänen ruumiskuvaansa. Saattaa olla, että hiomani luinen silta on, 

sallinette ilmauksen, kulkukelvoton. Toivottavasti hän ei sairastu. 

Hän puri minua illalla nenään. Kutsuisin sitä takaiskuksi. Hänen on 

vaikea erottaa oman kehonsa rajoja ympäristöstä, mikä johtaa aika 

ajoin kiusallisiin tilanteisiin. Kolenka haluaisi jatkuvasti syödä, mihin 

olenkin myöntynyt. Tosin kaikki minkä hän laittaa suuhunsa tippuu 

hetken kuluttua maahan. Skandaali! 

#72 Huonot vaikutteet 

#88 Hän änkyttää 

129

#99 Kermorvan, Työpäiväkirjat II 

Seetrikuorinen Graf-Zeppelin nähty korkealla itäisellä taivaalla. 

Sen täytyy olla Hän. Hän tulee myymään lakejaan tai taatelisatoa. 

Aiomme kaapata hänet ja istuttaa kuin elävän pistokkaan Moottoriin. 

Asiasta on äänestetty. Esitys hyväksytty. Tervetuloa. Kohta sinut 

voidellaan ja syötetään. Näin valmistetaan Hän, Igumenin paras 

resepti: 

[vinjetti] 

Aseta pesty ja kuivattu Hän selälleen pöydälle. 

Tuoreena silmät ovat kirkkaat ja pulleat; 

lihan tulisi olla kiinteä ja hajun raikas. 

Pistä veitsellä kaksi syvää reikää Hänen 

molempiin kylkiinsä ja valuta veri talteen astiaan. 

Käännä Hänet kyljelleen ja vedä kaksi viiltoa 

selkärangan molemmin puolin 

niskannupista pohkeisiin. 

Viillä rinnan ja yläselän sekä vyötärön ympäri. 

Aloita nylkeminen 

ohuella ja terävällä veitsellä. Veistä tulisi kuljettaa 

viilloilla juuri nahan alla 

varoen vahingoittamasta sitä. Pingota nahanpalat kuivumaan 

myöhempää käyttöä varten. 

Poista rasvat ja suoli. Irrota sisäelimet 

joita aiot käyttää. Suositeltavia osia ovat 

Hänen munuaisensa, maksa ja sydän. 

Seuraavaksi voit fileroida lihat selästä, rinnasta, käsistä 

ja reisistä ja pohkeista. Älä heitä kieltä pois. 

Se on hyvää suolattuina siivuina leivän päällä. 

Kuivatuista päistä saa koristeita, 

mutta aivot tulee ensin poistaa. 

Jos pää halutaan säilyttää vahingoittumattomana 

suositellaan niiden kaivamista ulos nenän kautta 

tarkoitusta varten suunnitellulla koukulla. 

Luita voi käyttää maustamaan keittoja ja liemiä. 

Näin Hänet on valmistettu, nyt hänet syödään. 

130

[vinjetti] 

Viestimme Hänen kanssaan leijoilla. Mutta tämä ei olekaan Hän, vaan 

mitään tietämätön Agent Orange. Parempia paikkoja olisi eksyä ja 

paremman nimen olisi voinut keksiä. Köydet tiputetaan ja hinaamme 

hänen laivansa alas. Agent Orange tarjoaa ystävyytensä eleenä luisia 

aakkosia. Vastalahjaksi hänet eristetään kanalaan. Hän saa syödäkseen 

mustien kanojen munia. Näin hänestä poistetaan magneettinen varaus 

ja keho maadottuu, vaikka mieli järkähtää jo toisena yönä. Toivottavasti 

hän löytää etsimänsä. 

#23 Pussillinen aakkosia 

#30 Taivas täynnä laivoja 

#152 Lokki ja Hän 

131

# 100 Säätiedotus ajalle 6uo(k)—565 

Haluan tehdä tämän nyt kerralla selväksi. Toisin kuin jotkut ovat 

epäilleet, en käytä monokkelia. Vasen silmäni on lähes sokea. Siinä 

juilii kaihi. Se on ”haptinen silmäni” ja saan sen hieromisesta optista 

mielihyvää. Siksi olen valmistanut itselleni pienen sovittimen, jolla 

yhdistän silmäni planetaarion suurimpaan kaukoputkeen, Baikonurilaiseen. 

Sovittimeen kuuluu sisältä peilipinnoitettu joustava putki, joka 

sallii minun liikkua huoneessa irrottamatta katsettani taivaankannesta. 

Olen opetellut katsomaan samanaikaisesti kahta kuvaa, toista 

sisällä ja toista ulkona. Voin esimerkiksi tarkkailla yhtä aikaa suolistoani 

ja vangita komeettaa verkkokalvolleni. Silmäni korvaa normaalin 

seksuaalisen kanssakäymisen. 

Baikonurilaisessa on satoja linssijärjestelmiä, joista monet on lisätty 

vain Vaikutelman luomiseksi. Pääpeilin halkaisija on neljä ja puoli 

metriä. Peili kasvaa erilaisia sieniä, pahasti päässyt homeeseen. Näin 

uusien järjestelmien löytäminen on huomattavasti helpompaa kuin 

muutoin. Baikonurilainen voidaan myös kytkeä pikaliitännällä Lokin 

puettavaan ”planetaariofrakkiin”. 

Tuskin kukaan kieltää taivaanmekaniikalle omistautumiseni määrää, 

joten sanon suoraan: Moottorin käynnistämisen ajankohdan määrittämisessä 

tähdillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä. Älkää kuunnelko 

mitä puhutaan ullakoilla ja ryytimaiden liepeillä. Kyse ei ole 

Härän huoneen Merkuriuksesta, joka näyttää huonoa ajankohtaa 

ja suuren luokan skandaalia. Nenät irti taulukoista! Sulkekaa planetaarion 

luukut, jos ette tiedä, mitä tehdä. Pikemminkin meidän on 

seurattava ilmapuntareita. Matalapaineen rintamien tarkkaileminen 

on epävarmaa, mutta sentään suuntaa-antavaa. Jos selvyyttä ei tule, 

jokunen eläinuhri saattaa olla paikallaan. Jos ette löydäkään siiseliä 

nyt, edellisen kesän orava ajaa melkein saman asian. 

#104 Planeettoja, planeettoja! 

#4 Stellaarinen sääennustus 

132


Kunnianhimoisena nuorena miehenä kaavailin rakentavani avaruusaluksen 

männystä, koska muitakaan materiaaleja ei ollut käsillä. Suunnittelin 

matkaa arizonalaiseen kylään nimeltä Nothing. Ajatuksessa oli 

kovasti jotain, mikä minua silloin miellytti. 

Aluksen nimi oli Frau im Mond, äitini mukaan. Se muistutti venäläistä 

rakettityyppiä N-1, kärjestä suippeneva malli, hyvä idea, ei erityinen 

toteutus, peräti 42 moottoria. Kiinteitä polttoaineita, kumiseokseen 

seostettua alumiinijauhetta ja ammoniumperkloraattia, jota saatoin 

valmistaa elektrolyysilla suolasta. Suolaahan löytyi, mutta ei kärsivällisyyttä. 

Siinä työssä räjäytin isänperintöni ilmaan. 

Päätin kävellä. Paska reissu. Lyhyesti: kun matkaaja saapuu Nothingiin, 

hänen huomionsa kiinnittää valtava kyltti, jossa on huolellisella 

käsialalalla kirjoitettu kyläläisten (heitä on neljä) motto: 

”Me sisukkaat ja vilpittömät Nothingin asukkaat 

olemme laittaneet uskomme ei–mihinkään, jonka 

puolesta uurastamme päivin öin. Ei-kukaan meitä tässä 

työssä varjelkoon!” 

#137 Nothing, Arizona: ekstaasi ja pettymys. 

#141 

133


Vuonna 1656 filosofi ja luonnontutkija Henry More kirjoitti päiväkirjaansa 

mulperipuun alla: 

”Se että tähdet syövät, on aivan totta. Nuo Putoavat 

Tähdet, kuten jotkut niitä kutsuvat, ja joita löydetään 

maasta tärisevän massan muodossa, ovat nähdäkseni 

taivaallisten tähtien ulosteita.” 

Saman todentaa runoilija J. Dryden, vuonna 1679 [mulperipuun jo 

kaaduttua] kirjoittamassaan traktaatissa: ”Erään kerran, kun löysin 

pudonneen tähden ja otin sen käteen, huomasin käteni peittyneen 

limaan.” 

Jaloissani kärpäset, muurahaiset, kuoriaiset ja niiden syömä mädäntyvä 

komeetta. Mutta mistä kaikki nämä mehiläiset tulevat Ylhäällä 

syövät tähdet, niille maistuu elämä. 

#63 Valoja taivaalla 

#122 Otteita astroeroottisen klubin uniarkistosta 

134

# 103 Ensyklopedia Batoria, ”Tsar-Bomba” 

Tuhon planeetta eli yhden sateisen päivän. Pommi räjäytettiin 

30. lokakuuta 1961 neljän kilometrin korkeudessa Novaja Zemljan 

yläpuolella. Tarkoituksena oli suorittaa tieteellinen koe ja saada 

propagandistinen näyte Neuvostoliiton mahdista. Sotilaallisesti Tsar- 

Bomba oli kelvoton, koska ei ollut mitään mahdollisuutta kuljettaa niin 

suurikokoista asetta luotettavasti yhteenkään strategiseen kohteeseen. 

Pommin räjähdys läpäisi ilmakehän, jolloin suurin osa energiasta 

katosi avaruuteen. 

Räjähdyksen saattoi nähdä ja tuntea 1000 kilometrin päästä, ja se 

vaikutti koko Pohjois-Siperian ilmastoon. Se rikkoi järistysaalloilla 

ikkunoita ja pienten lasten sydämiä pitkiltä etäisyyksiltä. Pommi tuotti 

räjähdyshetkellään 39 nanosekunnin aikana noin 1% energiasta (noin 

5,3 jottawattia), jonka aurinko tuotti samaan aikaan. Tulipallo kohosi 

korkeimmillaan kymmenen kilometrin korkeuteen ja kosketti maata. 

Sadan kilometrin päässä olleet tarkkailijat saivat kolmannen asteen 

palovammoja ja toisen kertaluokan sielullisia mutaatioita. 

#104 Vulkanus 

#35 Sinä hetkenä 

135

# 104 Kuvitteellisia planeettoja 

Kermorvanin; Urun 

Kuvittelen Urunin. Planeetta on eräänlainen luuranko. Ehkä se on ollut 

kovalla ulkoisella tukirangalla suojautunut eliö. Urunilla ei ole ilmakehää, 

joten epäselvää on, millä tavoin se olisi pysynyt hengissä. Maankuoren 

alta on löydetty jäätä, mutta se on vetenä myrkyllistä ja hapetonta. 

Jättiläismäisellä olennolla ei ole ollut raajoja eikä kehittyneitä aistielimiä. 

Ultraäänitutkimuksessa planeetan ydin on todettu ontoksi. 

Lähellä Urunin päiväntasaajaa sijaitsevat kaupungin rauniot. Kaupunki 

on rakennettu epäkäytännöllisesti materiaaleista, jotka on täytynyt tuoda 

jostain muualta. Asuinrakennukset ovat heikkoja, ja ne on pystytetty 

ilman järjellistä asemakaavaa. Ilmeisesti kyseessä on väliaikaiseksi 

tarkoitettu suoja muutaman kymmenen tuhannen eliön populaatiolle. 

Tutkimuksia mutkistaa, että kaupungin alla on toisen kaupungin rauniot 

ja jäänteitä on vielä paljon vanhemmistakin kerrostumista. Kaupunki on 

selvästi rakennettu moneen kertaan uudelleen, mutta ei tiedetä, onko 

uudelleenrakennus ollut vapaatahtista vai onko luonnonmullistus tuhonnut 

kaupungin. Raunioista ei ole löydetty tarve-esineitä tai dokumentteja, 

jäljellä ovat ainoastaan hatarat rakennelmat. 

Pieni joukko tutkijoita on sitä mieltä, että planeetta on suuri kone. Tätä 

näkemystä puoltavat planeetan kuoren alta löydetyt monimutkaiset 

pumppujärjestelmät ja navoilla sijaitsevat monumentaaliset turbiinit, 

joilla on ehkä voitu tarvittaessa poikkeuttaa planeettaa radaltaan. Edellisten 

lisäksi ontossa ytimessä on massiivinen sähkömagneetti. Laitteiden 

käyttötarkoitusta ei ole kyetty varmentamaan. Ristiriitaista on, että 

koneet ovat teknologisesti hyvin kehittyneitä, mutta ainoan kaupungin 

arkkitehtuuri on lähes primitiivistä. Ehkä sivilisaatiotkin ovat kerrostuneet 

kuin rauniot. 

Totuus Urunin planeetasta on kuitenkin päinvastainen. Mitään asukkaita 

ei ole koskaan ollut. Planeetta itsessään ei ole sen paremmin kone kuin 

eliökään. Turbiinit, magneetti ja kaupungin päällekkäiset rauniot ovat 

aina olleet siellä. Planeetan löytäneet tutkijat olivat sen pinnalla ensimmäisiä 

eläviä olioita. 

136

Igumeni; Vulkanus 

Kuten tiedätte, Liais ei nähnyt mitään katsoessaan aurinkoa samanaikaisesti 

maalaislääkäri Lescarbault’n kanssa 26. maaliskuuta 1859. 

Lescarbault katsoi ja näki tarkemmin. Liais oli oikeassa siinä, että 

Lescarbault’n näkemä kohde olisi saattanut olla missä tahansa Maan 

ja Auringon välisellä linjalla. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin 

Watson ja Swift näkivät täsmälleen saman — varjoplaneetta Vulkanus 

kulki auringon editse. 

Vulkanus julistettiin monesti löydetyksi, mutta Einsteinin laaja 

suhteellisuusteoria selitti aurinkokunnan ilman Vulkanusta. Epäilijöistä 

huolimatta Vulkanus kiertää vakaasti rataansa aurinkoa 

lähimpänä sisäplaneettana. Se on massaton kappale siitä huolimatta. 

Sen rata voidaan nykyään laskea hyvin täsmällisesti. 

137

Lokki; Amar 

Vuonna 1612 Johannes Keplerin mielikuvituksessa syntyi Capellan 

tähden kiertolaiseksi planeetta, jonka elinoloista hän aikoi antaa 

tarkan selvityksen teoksessaan Somnium seu Opus posthumum de Astronomia 

Lunari. Teos jäi ilmestymättä Keplerin ryypättyä paksua viiniä 

teoksen kustantamiseen tarkoitetun summan edestä. Lisäksi Kepler 

ei syystä tai toisesta koskaan kirjoittanut kyseisestä planeetasta, joten 

katson tarpeelliseksi ja oikeutetuksi kuvailla sitä kuten sen itse koen. 

Amar C:n planeetta on jakautunut kahteen miltei yhtä suureen 

asutettuun alueeseen, joista toinen sijaitsee maan alla noin kahden 

kilometrin syvyydessä. Tarkalleen ei ole selvitetty, miksi väestö on 

näin jakautunut. Varmaa on vain, että maan alla on asuttu yhtä kauan 

kuin sen pinnalla. Ainoa ulkonaisesti poikkeava piirre maanalaisilla 

on maanpäällisiä suurempi silmien koko, jota evoluutio on kasvattanut 

ajan kuluessa. 

Amarin asukkaiden lihalla on sama ominaisuus kuin Maassa fosforilla 

ja eräillä nilviäisillä: se säteilee valoa. Koska maan pinnan alla 

valosta on poltettavien materiaalien vähyyden vuoksi jatkuva pula, on 

kehitetty käytäntö, joka hyödyttää molempia osapuolia. Maanaliset 

kuljettavat malmia maan pinnalle ja heille annetaan ylisestä maailmasta 

vastineeksi kuolleiden hehkuvat ruumiit, jotka ensin on kuivatettu. 

Kun ruumiit ovat luovuttaneet keräämänsä valon, ne poltetaan 

lämmön tuottamiseksi. 

Kuvitellessaan Amarin planeetan Johannes Kepler ei ollut tietoinen 

sen myöhemmistä vaiheista. 

Viimein Kiinan Yhdysvaltojen kauppakompania toi sähkövalon. Maan 

alla ei enää tarvittu ruumiita. Vaihtotalous surkastui. Ylinen ja alinen 

maailma eivät olleet enää yhteydessä toisiinsa. Sukupolvien saatossa 

maanalainen yhdyskunta jäi oman onnensa nojaan kunnes satojen 

vuosien päästä koeporaus aukaisi sortuneen kaivostunnelin. Kävi ilmi, 

että sähkövalo oli nopeasti surkastanut hämärään valoon tottuneet 

silmät. Koko yhdyskunta oli sokeutunut. Kun ruumiita nostettiin 

maanpinnalle, ne olivat kuin noettuja. 

138

0; Lapis 

Tavallisesti meille kerrotaan, että suurin osa raskaista alkuaineista 

syntyy auringoissa tähtien räjähtäessä. Poikkeuksena tapahtumien 

yleisestä kulusta on mainittava Lapiksen planeetta, jota Kiinan, Intian 

ja Grönlannin alkemistit saostivat retorteistaan. Lapis on viisasten 

kivi, ja kaikki siihen koskeva muuttuu kullaksi. Vuodessa planeetalle 

joutuu tonneittain ainetta, joka jatkaa kiertoaan puhtaana keltakultana. 

Planeetan kellertävän tomun pinta muistuttaa naurettavan pröystäilevää 

ulkoilmamuseota. Ajan kuluessa useat sivilisaatiot ovat onnistuneet 

paikallistamaan tarunhohtoisen Lapiksen ja lähettäneet sinne 

retkikuntansa. Yksin erimallisia kultaisia avaruusaluksia on planeetalla 

yli neljä ja puoli tuhatta, ja miehistöjen jäsenten kultapatsaita 

kimaltelee Lapiksen auringon noustessa kymmeniätuhansia. 

139

Liktori; 

Gaia gaia, io io! — Anteeksi. Katsokaas, se on suuri liha. Maidonlämmin, 

pehmeä ja hämärä. Jos maata läimii, se alkaa kuumeta ja vuotaa 

ihmeellisiä nesteitä. Parasta on upota sen sisään kuin suon silmäkkeeseen. 

Silloin se ruokkii ja parantaa. Sen pinta on täynnä pieniä huokosia, 

joiden kautta se hengittää pitkillä vedoilla. Siellä tiedän olevani 

kaikkien rakastamieni elimistöjen alla. Kosketan kaikkia, ja kaikki 

koskettavat minua. 

Karttaa ei tarvita, mitään nähtävää ei ole, vain pimeys on näkyvää. 

Miljoonat pohjattomat reiät pisteyttävät maiseman. Minä sanon 

maalle: rakastan sinua ja laitan sinut kärsimään. Se on valtava öljytty 

keho, toinen pyhä, hohtava ja raskas. Tuskin pystyn hengittämään sen 

alla. Pysyn juuri ja juuri hengissä, yhdyn planeettaan, likainen gnosis ja 

ilon eritteet ovat rakkauteni valtoimet lähteet. 

#101 Frau im Mond 

140

# 105 Kuvaus Tapulin lyijylaseista, jotka Hän itse rakensi. [Se on 

valitettavasti myytti, vaihdoin ne vladivostokilaisella torilla röntgenlamppuun 

ja kiloon ruisjauhoa.] 

Kaakkoisseinä: 

Nainen ja mies yhtyvät. Paikalle saapuu kolmas, eikä hän ole kumpikaan. 

Kaikki kolme yhtyvät toisiinsa. Nainen ja mies nukahtavat. 

Kolmas kruunataan palavalla seppeleellä. Nainen ja mies heräävät. 

Kolmas on kourallinen tuhkaa. 

Lounaisseinä: 

Taikalyhtyjen valossa kymmenen vanhaa naista on kokoontunut 

pöytään. Pöydällä on nukkuvia siilejä ja istuva jänis. Jänis saarnaa 

käpälä koholla. Ovelle kolkutetaan. 

Koillisseinä: 

Kuvan muodostaa ruutujen kennosto: Salomonin kuva. Hermeksen 

kuva. Plotinoksen kuva. Maimonideen kuva. Mestari Eckhartin kuva. 

Paracelsuksen kuva. John Deen kuva. St. Germainen kreivin kuva. 

Pieni peili. 

Luoteisseinä: 

Hänellä on käyrät sarvet, toisella istuu varpunen ja toisella korppi. 

Hänen mahansa pingottunut nahka, näyttää että se repeää. Muut 

nauravat. Mies on raskaana. ”Kolmatta tuhatta vuotta hän kantaa 

sisällään kiviä, vettä ja lunta” lukee pään ympärillä. 

Tähti-ikkunan lasi: 

Suuri lasi on rikki, se on sisältänyt useita pieniä kuvia. 

#129 Korppi ja korppi ja korppi 

#56 Viidennen ikkunan rikkova nauris 

141

# 106 Tuntemattoman assistentin ”Huomioita Korporaation 

arkkitehtonisista ideaaleista” 

[Kuvateksti edellisen sivun kuvaan, joka on revitty.] 

Pyhä Igumeni ajaa ulos paholaisia nuoresta assistentista. Manaaja 

kaivaa dramaattisesti nenäänsä. Rubensin (—1640) maalaus. Siihen 

aikaan luultiin salatajuisten sairauksien johtuvan räyhähengen riivauksesta. 

Aika paha juttu! 

Kuvassa on paholainen lähtenyt raivoavan riivatun suusta ja pakenee 

vasemmalle samalla, kun rikin katku täyttää Tapulin. Oikealla yläkulmassa 

leijailee tylsistyneitä enkeleitä auringonpaisteessa. 

#85 Aamupäivällä keskilaivassa 

#174 Igumeni sanoo 

142

# 107 Meteorologos kuudennen viikon kuudennelle päivälle 

Aloitin urani kysymyksestä voiko ihminen koskaan tietää, sataako 

hänen päällensä huomenna paskaa. Ongelma vaivaa minua yhä, ja 

uhraan sen pohtimiseen päivittäin joitakin käsinpoimittuja minuutteja. 

Jos nyt ei mitään muuta tule, niin luvassa puolipilvistä, mikä tarkoittaa 

puolipimeää mielialaa, ja sitä että saan aamulla vain toisen silmäni 

auki ja että elimeni sojottaa vasemmalle näiden planetaaristen konstellaatioiden 

vallitessa. Kun Saturnus on Neitsyen huoneessa, tulee aina 

ikäviä yllätyksiä ja ilkeämielisiä vieraita, puhumattakaan äkillisistä 

paisuvaiskudoksen turpoamisista. Kadehdin tiedottomia ihmisiä, 

joihin astrologinen säätila ei vaikuta millään lailla. 

Siis päivällä puolipilvistä, tuulee koillisesta. Yöllä saattaa tulla pari 

komeettaa tai jotain mielivaltaista metalliroskaa kiertoradalta, joten 

silmä tarkkana nyt sitten hyvät ihmiset ja culit, jos ilmakehässä näkyy 

palavan. Mutta siis pääosin puolipilvistä, vain puolikas aurinko eikä 

yhtään enempää. Se tarkoittaa, että elän tulevina vuosina vain puolet 

minulle luvatusta ajasta, ja että Kolenka juoksee tuolla kohti talleja 

Teltantekijän päälaki kainalossaan. 

Vai niin. 

Oikein siisti pään puolikas, päänsirppi, enkös minä sanonut. 

#108 Mitä asialle tehtiin 

#4 Hieman tarkempi säätiedotus 

#103 Ilmakehässä palaa 

143


Kolenka makasi Tapulin keskilattialla. Kymmenen meistä muodosti 

kehän hänen ympärilleen. Tarjottimella oli kymmenen vasaraa. 

Rikkomisen piiri. 

— Tällaista se on, Kolenka, savinen poikani, sanoi Lokki. Olet tehnyt 

kauhean teon, ja minä tiedän, ettet voinut luonnollesi mitään. Annoin 

karkaamisesi anteeksi, mutta tästä minä kiitän. Tetrafraniuksen 

tappamalla sovitit kaiken pahan, joka meihin oli pinttynyt. 

— Is-ss-ää, ki-kiitos, et-tä et kos-koon hy-hy-lännyt minuu, Kolenka 

sanoi ja sulki kalmarinsilmänsä. 

Homonculusten kuoro lauloi: 

Bai da bai, 

kuole pikimmin! 

Iloisesti murskaamme 

pyhimykset laulamme 

pilkomme ja rikomme 

suuren kellon soitamme. 

Pogostalle kannetaan 

märkään maahan annetaan! 

Pogostalle heitetään 

Jumalille syötetään! 

Näytti kuin hän olisi nukahtanut. Kumarruimme hiljaa hänen ylleen. 

Lokki laski käden hänen kaulalleen. Hän antoi ensimmäisen iskun 

päälakeen. Kolenka ei herännyt. Minä työskentelin vasemman reiden 

parissa. Paloittelin savea pienillä terävillä iskuilla. Lokki pyyhki 

hihaansa sanan hänen otsaltaan. Keräsimme sirpaleet lakanalle. Lokki 

nosti hänen platinalangoista juotetun verkkonsa aamuauringon kiloon, 

silitti sen suoraksi ja kääri kerälle. Kolenka pysyi hiljaa, loppuun asti. 

Olimme toiseksi viimeisessä vaiheessa, kohta takaisinkääntyminen 

olisi mahdotonta, emmekä tienneet mitä meillä oli tarkalleen ottaen 

hävittävänä — rakentaako Moottori valmiiksi Uhratako kaikki 

144

Piirsin merkin pieneen savenpalaan. Reunassa oli pieni pyöreähkö 

reikä, sierain. Pala Kolenkan nenää. Aurinko nousi, jälleen hieman 

kulmikkaampana kuin eilen. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Hiljaisuudessa suuri ponupullo kiersi piiriä, ja oli kuin jotkin savenpaloista 

olisivat vielä liikkuneet hieman. Pontikka valui Liktorin 

suupielistä rintamukselle. Kun pullo oli tyhjä, kävimme makuulle 

Kolenkan jäänteiden ääreen. Oli aamu ja me nukahdimme. [...] 

Matkalla hautajaisiin tunsin eläväni. Teltantekijän karannut sielu ja 

Kolenkan uhri olivat päästäneet valloilleen outoa voimaa, ja luulen, 

että kaikki tunsivat sen läheisyyden. Kolme kuumailmapalloamme 

nousivat taivaan pintaan vaivalloisesti, hitaat kuplat. Ne oli värjätty 

maatuneilla väreillä. Huonoja palloja, näillä ei lennettäisi enää mantereelle, 

mutta niin kauniita! Koristeluun oli käytetty eritteitä, sulkia, 

viirejä, metallinpaloja ja kasveja, vastuussa culien somistusosasto. Tuuli 

puhalsi suuhuni niin kovalla voimalla, ettei minun tarvinnut itse juuri 

hengittää. Sama tuuli, joka tuo murtovedet rannoille, kuljettaa jäälauttoja 

merellä ja vie kuolleet pois. 

Ilmavirtaus tarttuu kuumailmapalloon ja vauhti kiihtyy. Pyörteilevä 

tuuli kuljettaa palloja rantaviivan myötäisesti. Tuolla on Tapuli, ryytimaat 

ja kasvihuone. Sadat homonculukset tuijottavat meitä rannalta 

ja vilkuttavat. Liktorilla on megafoni, johon hän honottaa rakastettua 

kappalettaan ”Jättilaisrauskun tuon matkoiltain”. 

Lokin huiviin on kirjottu kultalangoilla sanoja, joita en osaa lukea. Polttimon 

bunsenliekki hulmahtaa. Lokki nostaa kätensä. Palloja aletaan 

laskea. Tähtäämme nostokurjen läheiselle rantakaistaleelle. 

#44 Rauskun käyttötarkoitus (pikku niksi) 

#109 Ruuhen laskeminen 

145

# 109 [Kuvailen tässä kaitafilmimateriaalia, jonka ääniraita on joltisenkin 

tuulen peittämä. Puheet ovat arvailujen varassa] 

— Meidän kelpo Teltantekijämme on mennyt... hänen päänsä on 

kahtia, hän ei enää paina heinäkruunua päähänsä. Hänen murtunut 

huulensa ei enää juo pillillä mustanmakeaa olutta. Meidän risukuninkaamme 

ei koskaan enää kerro ainokaisista asioista. Hän ei enää 

puhalla hampaistaan murhetta pilkkovaa ääntä. Hän ei nosta pystyyn 

telttasalkoaan ja hänen henkiystävänsä ovat vapaat menemään ja 

ikävöivät häntä, Lokki sanoo. 

— Voi, meidän nokipäinen poikamme Kolenka on kuollut! Hänen ainoa 

valtainen silmänsä ei enää valaise tallinnurkalla, ei hurja poika telmi 

enää pihoilla ja palstoilla. Ei enää kerro, millaista on elää luomatonta ja 

käsintehtyä elämää. Nikolan siunausta, poika. 

— Nostakaa salkoon tietäjän kalsarit! Heidän hautansa on kaivo, josta 

me nostamme turskat pöytään. Antakoon heidän muistonsa meille 

voimaa käynnistää Moottori!, Liktori sanoo. 

Tuulisella taivaalla heiluvat hirvennahkaiset kalsarit. Hautaruuhi 

sytytetään ja lasketaan aaltojen lumiseen vuoristoon. Koukun salpa 

paukahtaa auki. Ruuhi katoaa vesimassojen pimeyteen, kohti säälimättömiä 

paineita. Homonculien kuoro esittää blueskappaleensa ”Sitä 

päivää ei tullut koskaan”. Alamme viritellä nuotioita. 

#136 Avannossa 

#113 Tusina turskaa pöydällä 

146

# 110 Äänitefragmentti, äänessä ilmeisesti anonyymi assistentti, joka 

alkaa käydä jo riesaksi 

Minä olen se, valasmies joka laittoi sormen suuhunsa. Kello lähestyy 

keskiyön nollaa, muurahaisia ryömii kyljelläni. Ne ovat jo sängyssä. 

Etsin niiden koloja, mutta niitä ryömii kaikkialta, täälläkin ja tuolla. 

Hapuilen seinien saumoja ja lankkujen välejä. Eivät ne mistään tule, 

vaan lisääntyvät tyhjästä! Nenästä alkaa valua verinoro. 

Veren seassa on mustia myttyjä, jotka alkavat ojennella kitiinipanssaroituja 

raajojaan. Roikotan päätä sängynreunan yli ja annan muurahaisten 

tulla. 

Tämä tarpeellinen hetki näyttää mahdottoman tien kohti minää tuolla 

kaukana, vaikka sinne en tiedä. Siellä suuri sokea hyönteinen odottaa, 

ymmärtää kaiken ja opettaa minut irti siitä mikä on inhimillistä. 

#28 Valastarina. Taas. 

#110 Lisää muurahaisia 

147

ww 

# 111 Lokki, Ajan kudos, puhe Turskan juhlaan 

Muistan sydämen kaksoislyönnin sekä käyrän virtapiikit. 

Muistan pakkasen tuskat ja viimeisten nauriiden maun. 

Muistan syövän silmän 

ja haluan unohtaa kuolleen lapsen suuhun puhjenneen kultahampaan. 

Minä muistan kymmenen vasaraa. 

Muistan että muistan pimeän puoliintumisajan. 

Muistan tehtävämme ja tuhomme nälän. 

Muistan jumalten poissaolon loiston. 

Muistan kaikki juhlamme. 

Muistan pääskynkallon läpi työntyneet maakuusenjuuret. 

Muistan valon valon sisässä, sydämen sydämen sisässä, veressä. 

Muistan veressä ja valossa, hengessä, veren ja hengen valossa. 

Minä muistan sanan joka huusi; 

muistan kaiken mikä kukki ja paloi. 

#57 Tuhkakalenteri 

#62 Kasvihuoneen flooraa 

148

ww 

X Kansio 

X Kansio 

149


[...] annostellaan tippapullosta lääkeamfetamiinin ja nesteytettyjen 

humboldtinsienten seosta. Tämän verran on selvää. 

Olen öljynnyt kokonaisuuden paloruiskuilla ja syöttänyt sen. Moottori 

on käynnistysvalmiudessa 48 tunnin varoajalla. 

#172 Moottori on maalattu 

#118 Labyrinteista 

150

# 113 no. 8 ns. ”Pastoraalisista fragmenteista” 

Kannan vettä keittiöön. Kaivo on kohta sortunut käyttökelvottomaksi. 

Kohta on juotava sulatettua jäätä. Sateisiin on vielä aikaa. Pehmenneessä 

puukulhossa höyryää hirssipuuro, joka saa unohtamaan kaiken 

vaivannäön. Igumeni silpii herneitä. Tusina keskimittaista turskaa 

makaa pöydällä. Lyön Igumenia yhdellä mahaan. Hän vastaa juomalla 

tyhjästä mukista. Ymmärrämme toisiamme. 

Väkevä mauste savuaa paistinpannussa. Öljyn pinnalla kelluvan 

jauheen epäjärjestys katoaa, ja se muodostaa kennostoja. Maustejauhe 

virittyy aavemaiseen epäkuolleeseen elämään. Yritän katsoa kennojen 

läpi. Sivupöydältä minua katsoo pieni lampaanpää, josta lihat on 

leikattu irti. 

Raikas suru hulmahtaa ylle, vanha ja turvallinen suru, raikas kuin 

mädäntynyt puukulho. 

#132 Lampaat rannalla 

#158 Mitä muuta syötiin 

151

# 114 Pullopostia retortissa, ilmeisesti huuhtoutunut takaisin rantaan 

Xx.Xx.xxxx, Zemlja 

Perheelleni, 

Olen täällä hyvin onnellinen ja lopultakin täysin rehellinen. Etenkin 

paskalla kuten nyt tätä kirjoittaessani. Halusin tehdä selväksi, etten 

tule enää takaisin, mutta nyt se tuntuisi tarpeettomalta suurentelulta. 

Olen oppinut uusia tunteita, ja ymmärrättekö jos sanon, että minulle 

on kasvanut ikään kuin sisäisiä raajoja. On aika vaikea selittää, mitä 

täällä oikeastaan puuhataan. Muistan liian vähän entisestä elämästäni, 

jotta osaisin verrata sitä tähän nykyiseen. 

Kuten varmasti huomasitte, lähetin tässä mukana pieniä rannoiltamme 

löytyneitä puolijalokiviä, hiilipiirustukseni N. Teslasta ja pari 

juurista punottua koristetta. Toivottavasti olette lapset onnellisia, 

olkoon elämänne täynnä mykistystä, ja kuulkaatten tuulessa kuolleiden 

puhuvan. Sopii kyllä tulla vierailulle tänne, mieluiten myöhään 

keväällä. En voi tosin antaa koordinaatteja, teidän on itse löydettävä. 

Jos tulette, tuokaa ainakin kessutupakan siemeniä, etsaushappoa ja 

suoloja. 

Rakastaen, 

En-enää-minä 

#102 ”Huomasin käteni peittyneen limaan” 

152


Tietenkin tein kokeita myös itselläni. Ennen kuin aloitin kokeiluni 

luonnonmukaisilla lääkkeillä, tunsin oloni huonoksi useita vuosia. 

Hellittämättä minua vaivasi määrittelemätön kipu. Suoloni 

olivat epätasapainossa, mikä tarkoittaa surullista elämää vailla 

anteeksiantoa. 

Keräsin raaka-aineita varastoon. Kasvikunnan tuotteiden lisäksi 

valmistin parantavia magneetteja, joita nautin pääosin sisäisesti. 

Kuinka näppärää olikaan, että magneetin saattoi syödä yhä uudelleen. 

Olin aito itselääkintämies. 

Seuraavaksi ulotin kokeeni homonculuksiin. Pidin tarkasti kirjaa 

erilaisten verrokkiryhmien käyttäytymisestä. Magneetteja ne söivät 

mielellään. Ongelmaksi muodostui, että eniten magneetteihin mieltyneet 

olivat verstastöissä, joten rautasuikaleet ja metallitomu tarttui 

helposti niiden vatsaan. 

Kehoni on ollut vuoroin barokkinen ja askeettinen. Puhdistin ja 

sinetöin sitä, päivästä riippuen. Minussa on vertauskuvallisesti kasvanut 

eläviä jalokiviä ja mekaanisia sulkia. Yhteen aikaan olin laiha kuin 

haarukka, ja pystyin sulautumaan mihin tahansa maastoon kuin sirkat, 

jotka jäljittelevät ulkomuodollaan kuivuneita oksia. Henkilöhistoriani 

tässä vaiheessa joillakin ruumiinjäsenilläni, jopa ruumiintoiminnoillani, 

alkoi olla separatistisia pyrkimyksiä. Niiden jotka halusivat 

annoin mennä. Näin ollen kolme varvastani vaeltaa näillä saarilla, 

sanokaa terveisiä minulta. Ja jos joskus tapaamme, minut tunnistaa 

punaisesta parrasta. Siitä en ole luopunut koskaan, mutta mietin 

milloin se hankkiutuu eroon minusta. 

#128 Muir 

#129 Elinten luovutus 

153

# 116 Kaniikki, Rajattoman raivon evankeliumi, katkelma 

Olen tehnyt rauhan rottien kanssa. Erotan hyvän lihan pahasta. Juoksen 

paljasjaloin liiterien katoilla. 

Savisuoni on kostea ja taipuisa, hiekkaisen mäen viileä aortta. Minulla 

on ainetta, tarvitaan muotoa. Poljen dreijan käyntiin. Aivoni ovat 

haava. Näin tulen lähemmäs sinistä ovea. Elämä vaihtaa ainetta. 

Metabolinen määritelmä: elämä ottaa kuolleen ja riistää siltä kuoleman. 

Tämä ei ole niin helppoa. He eivät ymmärrä, mitä tarkoitan. 

Muotoilen päälaen. 

Meri on täynnä klooneja. Maan sisällä on klooneja. Tarvitsen 

puhdasta verta. Käsittelen mehiläisiä. Kloonien hauta on pesän alla. 

Ne suojelevat mäntymetsää ja sinistä ovea. Tarkkailen niiden liikkeitä. 

Kuuntelen mettiäisiä. Niiden pehmeänlujat symmetriat. 

Kolenka oli mechane, se tarkoittaa: epäonnen tuottamiseen käytettävä 

laite. Olen tullut toiselle puolelle. Olen täällä sinisen oven takana 

antaakseni teille muitakin esimerkkejä. 

Aavistelen, että myös kielellä on ruumis, valmistan gemmejä ja 

kameita. Ei, uudelleen. Valmistan gem. ja kam. 

Toivottavasti saatte selvää, käsialani on siksi huonoa. 

#137 Ongelmia mehiläisten kanssa 

#117 Kaniikin lahja 

154


Sain Kaniikilta punaiseen voimapaperiin käärityn lahjan. Hän sanoi 

sen olevan ”elävää, vissiin”. Se oli kooltaan suurempi kuin myyrä, 

mutta pienempi kuin naali. Kaniikki sanoi, ettei sitä saisi avata ennen 

ensi yötä, joka on valvomisen yö. Odotin pimeän tuloa hermostuneesti 

ja seurasin auringon vyörymistä näkymättömiin kuin valvovaa silmää, 

joka ummistuu tuskallisen hitaasti. 

Katkaisin paketin paperinarun hampailla. Kääre oli viileän liiman 

tahrima, ja jotain liikkui sen sisällä. Valtavaksi kasvanut etana, joka 

osoitti minua syyttävästi vasemmalla tuntosarvellaan. Laskin sen 

kaivon reunalle. Katsoin kaivon pohjalle. Veden pinnalla Ison karhun 

tähdistö kehysti otsani. Tiesin, että Kaniikki oli tarjonnut minulle 

ratkaisun. 

#64 Valvomisen yö 

155


Sateen jälkeen ne ryömivät kasvuston seasta. Odottaa ei enää tarvitse. 

Säntään niiden perässä puskien märkää jäkälää. Käyn varvikossa 

takaa-ajoon. Käännös vasempaan, juoksujalkaa, pajukon läpi alamäkeen 

kävyt kuin kipinät jalkapohjista kimmahdellen. Jumalauta, kuinka 

nopeasti ne ryömivät. Saan ne kiinni polun kohdalla. 

Etanat kiinnostuvat tarjoamastani lampaanjuustosta. Tämä yksi Opisthobranchioihin 

kuuluva nilviäinen, Aplysia, on minun sankarini. Sen 

hermoston koko kytkentäkaavio on nyt ullakon seinällä kolme metriä 

korkeana ja seitsemän metriä leveänä mallipiirroksena. Olen kaivanut 

esiin labyrintin nilviäisen imuputkesta. Se on muinaisempi kuin 

mikään helleeninen murju. 

[...] 

On kolmenlaisia sokkeloita. Ensinnäkin niitä joissa on vain yksi 

sisään- ja ulospääsy, eikä lainkaan haarautumia. Sellaisen suunnitteli 

Daidalos. Sitten on toisia, jotka haarautuvat loputtomiin reitteihin, 

mutta sisältävät ulospääsyyn. Niihin eksyivät barokkiruhtinaiden 

lapset ennen lounasaikaa ja parfyrmoituja peruukkimeriä. Kolmannen 

tyypin labyrinteista ei tunneta ulospääsyä. Niissä voi oppia asumaan. 

Lähden seuraamaan sattumanvaraista reittiä. Risteyksiä on lukemattomasti. 

En unohda mitään ja kun katson ikkunasta, paperilintu liitää 

pihan poikki, kohti länttä ja merta. 

#157 Linnunluu 

156

# 119 Huomioita kirjaston kokoelmista 

Lokin kirjallinen tuotanto on jokseenkin vertailukelvoton kokonaisuus. 

Tässä nopeassa katsauksessa en tilan sanelemissa rajoissa pystyne edes 

mainitsemaan hänen läpimurtotöitään Kööpenhaminan pahamaineisessa 

”Skatologisessa instituutissa”. 

Nuorena miehenä Lokki kirjoitti kuusiosaisen, mekaanisia lintuja 

käsittelevän ja jo ilmestyessään klassisen teoksen Organon mechanon. 

Ilmeisen oppineen tutkielman osat ovat monipolvisia ja argumentaatioltaan 

tieteellisesti epäsovinnaisia. Ensimmäisen laitoksen hän kuvitti 

itse herkkäpiirtoisella guassitekniikalla. Organon on täynnä monimutkaisia 

heprealaisia käsitteitä. 

Maailma kuten sen kohtasin on tunnustuksellinen ja vilpittömän 

naivistinen kuvaus Lokin vuosista Zemljalla. Tällä 72–vuotiaana 

kirjoitetulla omaelämäkerralla on arvoa lähinnä kirjoittajalleen sekä 

niille kaikkiruokaisille mielille, jotka pystyvät polttamaan henkisenä 

ravintonaan lähes mitä hyvänsä. Teoksella ei ole mitään tekemistä 

samannimisen kirjan kanssa, jonka talonmies ja kansakoulunopettaja 

Witt mainitsee eräässä kirjoitelmassaan. 

Jätettyään neljännen vaimonsa, opeteltuaan culien kasvattamisen 

perusteet ja siirryttyään pysyvästi työskentelemään saarilla Lokki 

toteutti unelmansa kirjoittaa kirja, jota varten lukija joutuu opettelemaan 

uudet aakkoset. Tiettävästi kukaan ei ole lukenut tätä nimetöntä 

sinikantista painatetta, mikä ei tosin ole ollut este lukuisille siitä kirjoitetuille 

kommentaareille ja selitysteoksille. 

Näistä kunnianhimoisista teoksista huolimatta, tai ehkä niistä 

johtuen, vasta Ajan kudoksesta tuli hänen päätyönsä. Vain kahdeksasta 

oktavoarkista sidottu teos hahmottelee aksiomaattisesti menneisyyden, 

nykyisyyden ja tulevaisuuden väliset säikeet. Elegantti tutkimus osoittaa 

vastaansanomattomasti, että todellisuudessa kaikki tapahtuu kaikkialla 

samaan aikaan, mutta ainoastaan ihmisen kyky ikävystyä jakaa ajantajun 

ymmärrettäviin jaksoihin ja pelastaa kohtuuttomalta tympeydeltä. 

#123 Lokin selitys 

#69 Maailma kuten sen kohtasin, apokryfinen katkelma 

157


Tuohikontissa lepäävät jäljelle jääneet reliikit, yhteensä neljä. 

Sijoitamme ne Moottorin eri osiin. Ensimmäiseksi, pienen hirven 

häntäluu. Ei tarvinne selityksiä. Toinen on hieromasauva, joka löydettiin 

rannalta. Se värisi vielä vettymisen jälkeen, ja minä näin siinä 

kauneuden. Sen moottori käy edelleen, ja mikä hienointa, väline loistaa 

pimeässä. 

Kolmas pyhäinjäänteemme on muovinen kebablihavarras, jonka 

kyljessä lukee koruttomin gemenakirjaimin ”syö niin paljon kuin jaksat 

ja etsi jumalia”. Neljäs on Tetrafraniuksen nenäliina (rätti), jonka hän 

lahjoitti ”hyvään tarkoitukseen”. Siinäkin lukee jotakin, muistaakseni 

”Pidä mielesi helvetissä äläkä vaivu epätoivoon”. Näissä on jo paljon, 

melkein liikaa. 

#150 Rantaan huuhtoutunutta 

#148 Muuta pyhää 

158


Tämä rannikon alue jäätyy suojaisuutensa vuoksi talvella mutta ehtii 

hyvin sulaa kesäkuukausina. Talvisin avannon päälle on rakennettu 

iglu sahatuista jääkimpaleista. Kolme kynttilää riittää lämmittämään 

pienen huoneen. Makaan matalan jääkaton alla, jäälattian päällä, allani 

kolmekymmentä metriä vettä. Kuulen kuinka korppi lentää avannon 

yli. Klonk–––klonk. 

Tyhjennän keuhkoni ja upottaudun. Olen karkaistava rauta. Polttava 

kylmä vaihtuu lantiosta leviävään hehkuun. Kuuma aalto nousee ylös 

selkärankaa samalla kun kehoni vajoaa. Tapaan pohjakivet kolmen 

metrin syvyydessä. Seison laakean kiven päällä hetken, hetken, hetken, 

kunnes rintani ympärille solmittua köyttä nykäistään. Nykäisen 

takaisin, kahdesti, mikä tarkoittaa, että olen tajuissani. En ole vielä 

lähtemässä. 

Äkkiä valostuu. Niin paljon valoa, ettei sitä voi enää nähdä. 

Haukon hapetonta vettä. Ymmärrän olevani jyrkänteen reunalla. 

Vedenalaisessa solassa makaa Tetrafraniuksen ruuhi. Hän istuu 

veneessä. Hänellä on neljät kasvot, kaikki kiristyneinä huutoon. Hänen 

otsillaan lepattavat sairaanväriset auringot. Hän ei anna anteeksi 

mitään. Vihreä karppi ui sisään yhdestä ja ulos toisesta suusta. Köysi 

kiristyy kainaloissani. 

Avaan silmäni hangessa avannon reunalla, kaljulta iholtani nousee 

vesihöyryn patsas. Nostokurjen varsi jakaa läntisen tähtitaivaan 

kahtia. 

#125 Työpäiväkirjat III 

#135 Käynnistys lähestyy 

159

# 122 Otteita astroeroottisen klubin uniarkistosta 

Näin uneksii Kermorvan: 

Pitkän käytävän molemmin puolin lattiasta kattoon yltäviä varastohyllyjä. 

Käytävän perällä on sininen ovi, joka on naulattu kiinni. Hyllyt 

ovat täynnä raajoja, elimiä ja vaatteita. Täytyy etsiä sopivat. Sovitan 

itselleni uusia sormia. Yksi puuttuu, ja se täytynee korvata jollakin 

muulla. Munuaiset voisi vaihtaa uusiin, mutta juuri nyt se ei taida 

onnistua. Juuri tuollaiset housut olen aina halunnut. Ajatus etten löydä 

istuvaa hattua alkaa pelottaa. Sinisen oven takaa kuuluu luusahan ääni, 

tai ehkä jonkinlainen primitiivinen soitin. Siellä on lierihattuinen mies, 

hän ei ole kenenkään ystävä. Tiedän hänen nimensä, hän on Ersatz. 

Näin uneksii Lokki: 

Kämmeneen on viilletty kartta, jonka polut kohtaavat tässä huoneessa. 

Olen siis löytänyt perille. Ukkonen kaikuu tehdassalissa. Lattialla on 

rautaromua, sipuleita ja jätöksiä. Pitää istua alas ja pysyä paikallaan, 

että jyrinän kuulee. Taivutan korvani rintaani vasten. Sieltä se tulee. 

Kädessäni aukeaa silmä. Silmän läpäisee naula. Yritän repiä sen irti. 

Naula muuttuu oksaksi, joka kasvaa kämmenen läpi. Oksa on kuollut 

käärme. Käteeni iskee salama. Mitä vielä Ymmärrän istuvani 

sähkötuolissa. Pysyn tiukasti paikallani. Minulle kerrotaan suuresta 

voimasta. Olen ehdolla ukkosenjohdattimeksi, ja otan vastaan kaiken 

mitä annetaan. Olen Teslan mielikuvituksen suojeluksessa. Välillä syön 

sipulin. Tämä on uusi työpaikkani, eikä se ole lainkaan hullumpaa. 

Näin uneksii Liktori: 

Istun parvekkeella korituolissa. Juon olutta ja silmäilen sanomalehteä. 

Sisältä kantautuu pihvin tuoksu. Kohta on illallisaika. Tulisiko televisiosta 

jotain katsottavaa Lapset huutelevat toisilleen. Nukuttaa 

vähän. Olen melkein rauhallinen. 

#152 Painajaisten ympäröimä lapsi 

160


On ryhdytty suunnittelemaan varajärjestelmiä. Niiden avulla Moottori 

voidaan tarvittaessa sammuttaa tai kammitsoida sen tietyt osat 

esimerkiksi vuotojen sattuessa. Kaiken varalta liekinheittimet on tuotu 

paikalle ja säiliöt täytetty. 

Varotoimilla ei ole käytännön merkitystä, sillä jos käynnistys onnistuu 

optimaalisesti, se tarkoittaa iloista ja hallitsematonta kaaosta. Kenties 

kyse on oikeastaan siitä, että voisin varmana kohtalostamme kääntää 

silmäni kohti taivasta ja tuntea korkeanpaikankammoa. Sillä meillä, 

jotka kävelemme käsillämme, on taivas kuiluna jalkojen alla, sanoo, 

sanoo, sanon minä. 

En ole kuullut edelleenkään yhtään julkista selitystä, miksi Moottoria 

rakennetaan. Igumeni väittää, että sen on tarkoitus täydentää 

luomistyö tai saattaa alkuun murtuma Ajan Kudoksessa. Tavoiteltavaa 

ketjureaktiota hän nimittää Tikkun ha–Olamiksi. Höpsähtäneen 

juutalaisen katteettomia juttuja. Useimmat assistenteista epäilevät, 

että Moottorista halutaan tehdä mielikuvitusta purkavan logiikan ja 

hyötyrationalismin mausoleumi. Se on itsestään selvä ja oppikirjamainen 

ajatus. 

Lokin mukaan Moottori yritetään käynnistää vain koska se on hauskaa 

ja mahdollista. Kerran kahden kesken hän perusteli unelmansa 

samalla äänenpainolla kuin olisi kertonut yhdentekevän vitsin. 

— Se oli Lilith, masturboijien muusa, joka ilmestyi minulle ja antoi 

kymmenen vuotta aikaa saada jotain kiinnostavaa valmiiksi. Siitä 

lähtien en ole odottanut mitään, toivonut mitään tai ollut hetkeäkään 

suruissani. Kun sain Kermorvanin täydentämät piirustukset, tiesin, 

mitä elämäntyöllä voidaan tarkoittaa. 

#138 Muita selityksiä 

#162 Lisää selityksiä 

#124 Tikkun 

161

# 124 Jacob Schochet, Mystical Concepts of Chassidism, Igumenin 

lainaamana 

Tikkun olam on välttämättömyys korjata maailma, jotta se noudattaisi 

jumalaisia arvoja: oikeutta (tzedek), armeliaisuutta (hesed) ja rauhaa 

(shalom). Käsitys tikkun olamista kulkee rabbi Isaac Lurian nimissä 

mutta on häntä vanhemman perinteen jatketta. Luria työskenteli 

ajatuksen parissa 1500-luvun alkuvuosina Safedin kaupungissa. 

Tikkun viittaa korjaukseen ja parannukseen, joka järjestää sefiran kaoottisuuden 

partzufimin tilaan. 

[Igumeni on kirjoittanut marginaaliin: Yhtäältä tiedetään, että tikkun 

on mahdollista saavuttaa keräämällä leivän murut pöydältä tai laskemalla 

kädet tiskiveteen. 

Tikkunin jälkeen mikään ei ole muuttunut. Silti kaikki on toisin. 

Kun kuluu tarpeeksi aikaa, ei minkään muuttuminen käy 

muodonmuutoksesta.] 

#73 Korjaustöitä [Vedä miekka, pastoraali] 

#147 Sefiran ominaisuuksista 

162

# 125 Kermorvan, Työpäiväkirjat III 

Tänään rakensin juurivärttinän valmiiksi ja kävin kaivamaan ylängöltä 

petäjän juuristoja. Niistä teemme rihmoja, joita culit punovat langoiksi, 

naruiksi ja köysiksi. En ole koskaan huomannut niiden opettavan 

toisiaan. Pikemminkin tuntuu siltä, että kun yksi oppii taidon riittävän 

hyvin, sen oppivat kuin itsestään kaikki muutkin. 

Ei ole yhtäkään toista paikkaa, minne haluaisin, joten olen tyytynyt 

kuvittelemaan tulevia aikoja. Ajattelen yksittäisiä päivämääriä, 

esimerkiksi kuudetta maaliskuun päivää ensi vuonna. Mitä minä voin 

tehdä ja kuinka etäällä olen silloin itsestäni. Montako kiloa soluja olen 

elänyt loppuun ja onko tästä hetkestä tullut minulle menneisyys. 

Me olemme täällä, olemattomana pisteenä rannalla, joka jatkuu murtoviivana 

Jäämeren avaruudessa. Yksikään satelliitti ei enää näe meitä. 

Olemme valkoinen alue unohdetulla kartalla. 

On unia, jotka pitävät hereillä sekä näkymättömiä ja oireettomia 

sairauksia, jotka pitävät terveinä. Nämä ovat ehkä ainoat asiat, jotka 

saavat minut jäämään sijoilleni. Tämä saari on tyhjä paikka, joka 

antautuu meren ykseydelle. Etiäisten odotushuone ja vajoamisen 

aavistus. 

#162 Soluisuuksia 

163

# 126 Paperiliidokiksi taiteltu riisipaperiarkki. Liidokin kärkeen on 

kiinnitetty pieni pistin. 

Moottorin kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Hidas muutos ja 

sen järsivä syövyttävyys on alkanut näkymättömissä, minkä voitte 

tuntea kevyenä oksetuksena ja itkuisuutena. Liikkeen fysiologinen 

keskipiste on kallon ja selkärangan yhtymäkohdassa, geografinen 

painopiste pihan aurinkokellon alla. Se on Zemljan kolmanneksi 

tärkein geopunktuuripiste. Aalto tulee kielen läpi ja aivokalvojen halki, 

tarkentuu kuin objektiivi läpäistäkseen yhä suuremman massan. 

Vaikka kielen rikkonaisuus ei kuvaisikaan maailman rikkonaisuutta, 

kielen kysymykset ovat minun kysymyksiäni: nimeni on Ersatz. 

Olen viimeinen käärme tässä ruohikossa, ja millainen minun rankani 

on ja millainen minun tietoni. Olen viimeinen käänne tarinassa, jota ei 

ole, variaatio teemasta, jota ei ole. 

Kun te ette odota minua, tulen, ja vastaan kutsumatta. Kun kaikki on 

valmista, tulen luoksenne. 

#137 Sivun kulma 

#28 Aurinkokello 

#133 Jääkarppi nukkuu 

164


Puhdistan piipun. Viimeisestä rassista jää käsiin tilkka tervaa, jonka 

hieron nenän alle. Tuoksuu paksulta. Pakkaan pesän uudelleen, kopautan 

kylkeen, sytytän ja imen syvään. Tuoksu leijailee kymmenien 

metrien päähän rakennusten välissä. Aika venyy, taustalla kaukainen 

aaltojen kohina voimistaa läheltä kuuluvia ääniä. Rastas vai orava 

Kynsi vai siipi 

0 on sulkeutunut ullakolleen. Hänen huoneensa seinät on vuorattu 

mustetahratapeteilla. Tuskin hän näkee niissä mitään, tai korkeintaan 

oman kuvansa. Se, joka kätkeytyy, valmistautuu ulostuloon, hän sanoi 

minulle ennen kuin sulki viimeisen kerran ovensa. Moottori on vetäytynyt 

ruskeaan kuoreensa. Sen sisältä kuuluu lyhyitä liplattavia ääniä, 

ja jos minua uskotte, puhetta. Yksinäistä puhetta. 

Poimin ruohikon seasta tuohisen kortin, joka kuvaa matkustavaa 

narria. Olen nähnyt unta toisesta nurmikosta, jonka jokainen korsi oli 

erivärinen, ja hohti. 

#128 0 ei saa unta 

#46 Kortit pöydällä 

165

# 128 0, Kuolema pyörätuolissa, kolme viikkoa Moottorin 

käynnistämiseen 

Silmät tuntuvat paperilta. Minä uneton käyn hidasta painia 

nukahtamista vastaan. Liu’utan sormet ohimoilta poskipäille. Olisi 

syytä ottaa jotain piristävää. Olisiko nauriskeitosta apua Ei ole. Polttaisinko 

vielä hieman oopiumia En. Kääntäisinkö päätäni En keksi 

syytä miksi. Nyt liikkumatta. Hengitän vain tarvittaessa. 

Kaikkien näiden ylimääräisten ruumiinosien kanniskeleminen on 

raskasta työtä. Ihmiset tallovat valtavan lisähaimani päälle. Kolmas 

selkärankani tarttuu kiinni puiden oksiin. Useat raajat saattavat olla 

yhtä aikaa tulehtuneita. Pahinta on, että tulehdukset ovat kaikki erilaisia, 

ja monet äärimmäisen harvinaisia. Jo äitini sanoi, että tässä on 

minulla poika, joka kärsii kaikki harvinaiset sairaudet. Hän tiesi. 

Yksi minun lihaksistani, nimeltään Muir, saa minut pysymään hereillä 

ja ehkä myös elossa. Se on oikean lavan alla ja viettää omaa punaista 

elämäänsä välittämättä niistä kärsimyksistä, joita yritän yötä päivää 

keksiä sen kesyttämiseksi. Viralliset Elimet ovat asettuneet jyrkästi 

sen aikeita vastaan, mutta Muir on kuin vihainen syöpä, joka suurenee 

kyselemättä. No, jokainen terve ihminen on terve samalla tavalla, 

jokainen sairas omallaan. Corpus, corpus, tässäpä on ruumiini. 

#136 Valmisteluja 

#130 Muirista luopuminen 

#131 Kuva kruunatusta karitsasta 

166


Korppi ja korppi ja korppi. Kolme mustaa lintua. Kolme toisensa leikkaavaa 

vektoria. Keksin uusia värejä. Virenssin esimerkiksi, ja punisen, 

näillä Moottoria maalataan. 

Tänään Liktori keräsi kolehdin. Olen ajatellut luopua Muirista 

Moottorin hyväksi. Askartelen pientä hydraulista lihasta, jossa on 

näköhermoon kytketty yhdeksällä linssielementillä tarkentuva järjestelmä. 

Voin tarkastella jatkuvasti elimistöni toimintaa sisältäpäin. 

Haluan nähdä mitokondrioitteni hohtavan ja tumien jakautuvan, ja sen 

mikä minussa kasvaa. 

Kyllä minun tulee Muiria ikävä, mutta sitä odottaa suuri tehtävä. 

Hieron sitä hyvästiksi, kun Lokki ottaa minua kädestä ja johdattaa 

sisään leikkaussalin heiluriovista. Niiden lasi-ikkunoista leijuva 

valousva lämmittää hetken jalkojani. Laatoitus on mustavalkoinen. 

Leikkausta avustava homunculus annostelee puudutuksen ja huokailee: 

Arjen kolhuja! 

Elämän kolhuja! 

Ei se mitään! 

Jatketaan matkaa! 

Kahdeksan sentin viilto leikataan olkapäähäni. Suurin kolmesta 

korpista liitää puusta toiseen. Näin on hyvä. 

#130 Onnellinen luovuttaja 

#134 Siniselle ovelle 

167

# 130, Kermorvan, Työpäiväkirjat III 

En ymmärrä, mitä 0:n olkapäälle tehtiin. Se näyttää ontolta. Koko 

nivelen syvyinen kolhu kuin kuokan iskemät. Hän ei halua puhua 

siitä. Tiedän, että hänellä on kipuja. Tuska sijoittaa hänen maailmansa 

keskipisteen pyörätuolin käsinojan yli velttona roikkuvaan käteen. 

Myöhemmin sain tietää, että hänen olastaan tehtiin osa Moottorin 

vasenta kalloa. Tämä merkittävä osa Moottorin arkkitehtuuria on 

ilmeisesti gram-negatiivisten kolmostyypin bakteereiden eritysjärjestelmä 

(TTSS), joka siirtää vahingollisia molekyylejä pois soluista. 

Kuultuaan sen hän kantoi tuhottua raajaansa kuin hänen koko 

ruumiinsa olisi kunniamerkki. 

Miten meistä jotkut saattoivat vielä kiintyä niin paljon näihin kehoihin, 

joiden täytyi niin pian tukahtua kuin pienet traanikynttilät 

#63 Kynttilöitä 

168


0 istuu päivät edelleen Tapulin ullakolla. Hän on muuttunut ja odottaa, 

tuijottaa Myllyjen lapoja. Hän ei ole aivan ihminen enää, en ole varma. 

Hän sanoi olevansa terve, eikä häneltä juuri muita lausuntoja ole sen 

jälkeen haluttukaan. Hän etsii ja aistii ihollaan paineenvaihteluita. 

Tiedän, että 0 laskee, hän on laskenut jo kauan. Syötän hänelle keittoa 

ja juotan olutta. Välillä hänen vasen keskisormensa piirtää tuolin 

käsinojaan hitaan viivan. 

Ehkä hän on ensimmäisiä, tai hyvin nuori, mutta joka tapauksessa 

elossa, mitä ei voi pitää näissä olosuhteissa itsestäänselvyytenä. Voi 

kaunis 0, eläisit vielä pitkään ja pysyisit inhimilliselle vieraana. 

Iltaisin 0 kelaa pyörätuolillaan lampaiden luokse ja kaatuu makuulle 

niiden keskelle. Eläimet puskevat häntä kuin yrittäen herättää. 

Viimeksi hän esitti toiveen, että lampaat söisivät hänet. Antakaa 

minut lampaille, hän vaati. 

Seuraavana päivänä hän maalasi kauneimman ikoninsa, kuvan kruunatusta 

karitsasta. 

#58 Lampaiden kanssa 

169


Karitsa makaa 0:n sylissä. Hänen pyörätuolinsa liikkuu rantaviivan 

myötäisesti, lähellä vesirajaa. Neljä lammasta on valjastettu 

pyörätuolin eteen, ja ne vetävät häntä eteenpäin kituliaalta 

ruohomättäältä toiselle. Seuraan häntä katseellani. Hieron vasemman 

kalvosimeni housunreiteen, ja katson sen kalansilmästä kuperaa 

rantaviivaa. Sivusilmällä näen pyörätuolin kallistuvan kiusallisen 

hitaasti. 

Nyt 0 makaa maassa selällään, eikä varmasti erota lampaitaan pilvistä. 

Täytyy muistaa käydä nostamassa myöhemmin pystyyn. Hetki vielä, 

tulen kohta. Pidätän itselleni nyt neljä minuuttia hiljaisuutta ajatella. 

Sytytän mahorkan, tarvitsen ajatuksen. 

Kerran tunsin naisen, joka oli niin rakastunut, että hänen savukkeensa 

savu muuttui punaiseksi keuhkoissa. Ei minuun, tietenkään, mutta 

vaatteeni tuoksuivat vielä seuraavana aamuna. 

#135 Ukkosvirta 

170


Ahtojään alla jääkarppi elää hitaasti 300 vuotta. Yksitellen sen suomut 

uudistuvat. Syvemmällä on muutakin. 

Pimeämpää ja sakeampaa. Hitaasti maatuvista ruhoista tiivistyy öljyä. 

Mutta siihen tarvitaan jääkausia, ja paljon unohdusta. 

Tarvitaan epäinhimillistä kärsivällisyyttä. Täytyy nukkua vähän. 

Hiljempaa, merijää. On saatava unta. 

#81 Kärsivällisyydestä 

171

ww 

ww 

XI Kansio 

172

ww 

XI Kansio 

173

# 134 [Pala synteettistä nahkaa, johon on kirjoitettu punaisella värillä; 

mustikalla] 

Kun viimeksi näin unta, kysyin missä on sininen ovi. Sateet satavat. 

Kahvan yläpuolelle on kirjoitettu. 

Kompassi näyttää haudan paikan. 

Ovessa on punainen lukko. Ei se eläville aukea. 

Koputa, koputa, tulen sinulle avaamaan. 

Tulethan, jos raivovaloa tahdoit ja mustanpehmeää kitaa. 

#174 Moottorin kitaan 

#151 Alkaa sataa 

174


Meren yllä taivas on sähkövirta, kasvoilleni jää lämpö. Kävelen yöhön 

asti kaljuilla kallioilla kunnes pimeä syö minulta silmät. Tasapainoni 

on yksinäisyys. 

Taittunein niskoin ukkosenpäät nelistävät läpi hellepäivän. Tutkin 

pöllön niveliä. Jos Moottorille tarvittaisiin siivet, tässä olisi hyvä 

malli. Villimehiläiset ryömivät vaatteeni poimuissa. Moottorin päivä 

lähestyy. Kesäpäivänseisaus koittaa pian. 

Kävelen louhikossa avojaloin. Maadoitan jalkapohjani ja annan sähkön 

virrata ulos. Sade kiharoi alas kasvojani. Katson niitä kivien sumeanmustista 

peileistä. Tunnistaa itsensä kuvastaan: ensimmäinen ja ainoa 

nautinto, jota minulle ei suoda. 

#167 Moottorin päivä 

#148 Valmistava toimi 138 

175


Pinoan vaatteeni penkille. Kehoni on moottoriöljyn ja metallipölyn 

parkitsema. Leikkaan kynteni ja ripseni, saksin hiukseni ja ajan 

partaveitsellä karvani. Pesen höyryävässä padassa kaljun nahkani 

päänahasta jalkapohjiin. Nousen portaat löylyparvelle. Kuumuus 

pakottaa hengittämään suun kautta. Hankaan kehoni taipeet ja poimut 

karkealla harjalla. Iho hehkuu hämärässä pesutuvassa. Laskeudun 

löylystä ja valelen itseni maidolla. Olen muuttunut valkoiseksi. 

Ei ollut culuksen culusta selkää pesemään. Lienivät porukalla kalassa. 

Epäselväksi jäi, miksi kiulussa oli turska. 

#73 Vastaus löytyy nopeasti 

176

# 137 Sivun kulma, joka on sullottu assistenttien asuntolan väliseinän 

tiivisteeksi 

Elohopearäjähteet, vaniljan maku, pumpuliruuti, taivaalle nostettu 

mehiläisviiri sekä lintupilvi. 

Natriumin polttaminen, Henrik I Linnustajan tanssitauti ja hermosairaat 

pyhimykset tulivat jostain tähän, mistä sen tietää mistä. 

Poistoja on enemmän kuin lisäyksiä. Miten kirjasta voisi tulla koskaan 

valmis Nothing, Arizona... Sieltä se tuli taas, helvetti, kuka kehtaa... 

Ryhdistäydy. No niin. Tarvitaan vielä yksi henkilö, joka saattaa tarinan 

valmiiksi. Hänen nimensä on Ersatz. 

#126 Hänen päässään on punainen kruunu 

#144 Haastattelu, ensimmäinen osa 

#167 Viimeinen säätiedotus ennen ukkosta 

177

# 138 [Polaroidkuvassa, jonka ilmankosteus on syönyt lähes täysin, 

oletettavasti Igumeni ja tunnistamaton assistentti istuvat tapulin räystäällä. 

Taustalla haahkaparvi Kuvan alle on kirjoitettu pieni dialogi 

kosmoskynällä.] 

— En ymmärrä edelleenkään, mikä se on. 

— Moottori on ihmeellinen vartalo. 

— Onko se elossa 

— Yhtä paljon, kuin sinä olet kuollut. 

— Melko paljon. 

— Mitä sinä kuolemasta tiedät 

[...] 

— Yhtä paljon kuin sinä. En mitään. 

— Moottori herätetään kuolleena eloon. 

— Mitä 

[...] 

— Ei mitään, se toimii. Kyllä se toimii. 

#142 Seuraava kysymys 

#151 Sen elävässä kuolemassa 

178


[Vaikka Lokki kirjoittaa tässä itsestään kolmannessa persoonassa, sitä 

ei ole syytä ihmetellä. Olen yrittänyt säästää lukijaa monikon ensimmäisessä 

kirjoitetuilta jaksoilta.] 

Lokilla oli tapana kohottaa sormeaan joka kerta, kun häneltä kysyttiin 

Moottorista. Eräs assistentti, nuori poika, alkoi matkia häntä. Jos joku 

kysyi assistentilta, mitä Lokki oli sanonut, poika heristi sormeaan. 

Lokki kuuli assistentin kepposista. Hän otti pojan kiinni ja katkaisi 

veitsellä hänen etusormensa. Juostessaan pois poika parahti itkemään. 

Silloin Lokki huusi häntä. Poika pysähtyi. Kun hän käänsi päänsä 

Lokkia kohti, Lokki kohotti sormensa. 

Sillä hetkellä assistentti ymmärsi. Sormi oli osa Moottoria. 

#172 Moottorin värit 

#153 Liktorin sormet 

179

# 140 Sarja grafiikanlehtiä, 20x30 senttiä, tekijä Anonyymi 

Tuuli puhaltaa kekäleen sitä ympäröivää kinosta valkoisemmaksi. 

Lumimyrskyn keskellä liekkiruoska viiltää hiilellä hahmoteltua 

taivasta. Valkoinen sivu muuttuu mustaksi, käpristyy ja palaa täyteen 

reikiä. Tuli tarttuu sanasta toiseen, hyppää seuraavaan kappaleeseen, 

tuhoaa luvun toisensa perään, sytyttää kannet, pyyhkii ilmestymisvuodet 

ja tekijät. 

Arktisten alueiden historia on tulessa, Igumenin libertarististen 

pamflettien kokoelma roihuaa, merihirviöiden psykologiaa koskeva 

osasto on tuhoutunut jo täysin. Pätsin keskellä yksi kirja on auki ja 

palaa itse palamatta. Se on kirjoitettu valkoisella tulella mustalle tulelle 

ja sisältää 22 vaikeakulkuista polkua. 

Kirjaston länsisiipi ja lukusali tuhoutuvat täysin. Vanhojen teosten 

metallihelat hohtavat. Paanut sinkoilevat meren jäälle asti. Tuli on jo 

tarttunut kirjaston viereisiin pilttuisiin. Lampaiden villa syttyy. Jäälle 

karkaa palava lauma. Pyryttävän lumen seassa sataa mustaa tuhkaa ja 

paperinpaloja, mustat kirjaimet kinostuvat. 

Kirjasto on kohta metsää. Sen eliöt kasvavat ja lehtivihreä sekoittuu 

painomusteeseen. Solun seiniä, metsän laitoja ja kirjan kansia ei voi 

erottaa enää toisistaan, emmekä tiedä, onko puut valmistettu paperista 

vai kasvoivatko kirjat runkojen sisällä. 

#141 Kortisto-ote 

180

# 141 Sivu kirjaston kortistosta [Varastetut ja lainatut pelastuivat 

palosta.] 

Kirjastosta lainattiin tai varastettiin 22 ja 88 0h välisenä aikana 

seuraavat teokset: 

Kiehtova ihmismieli (lyhennetty & sensuroitu laitos) 

Rautamaha. Fysiognominen elämäkerta 

0, Kuolema pyörätuolissa eli pieniä tutkielmia taipumuksistani 

Suuri sun rantasi autius — Avaruuden laajenemisen aiheuttama ahdistus 

boreaalisessa valossa 

Ensyklopedia Batoria, viisi satunnaista osaa viidestätoista 

Igumeni, Yökirja eli miten minusta tuli ei-minä 

Kliinistä pornografiaa kuvakiellon aikakaudella 

#81 Rautamahan surullinen ja kuuluisa tarina 

#127 Irto-ote Yökirjasta 

#6 Kuolema pyörätuolissa, edustava katkelma 

181


Mitähän kaikkea hän on niille antanut Lokin suunnittelema 

homeopaattinen rokotusohjelma on ollut valtaisa menestys, ja culien 

kuolleisuus on romahtanut neljännekseen. 

Ruokaa on sitä vastoin kovin vähän. Alkaa olla kevät, mutta juuri 

mikään ei vielä kasva. Loput varastot ovat säilykkeitä tai puoliksi 

piloilla. Peruna loppui jo kolme viikkoa sitten, aiemmin kuin koskaan 

ennen. Kuin auttavassa puhelimessa työskentelevä sarjamurhaaja jaan 

enää muruja. Varastot ehtyvät. Tarjolla toisen päivän sadekeittoa; pieni 

annos soppatiivistettä, ja päälle taivaalta vettä. Kauhon ja ajattelen 

hevosia autiomaassa. Nälästä on tullut jokapäiväistä elämää. Ne 

odottavat säntillisessä jonossa, hiljaa. Minusta tuntuu, että ne katsovat 

minua suillaan ja mutustelevat silmillään. 

Homonculit muistuttavat eläviä sieniä. Liha on harmaanruskea 

ja pehmeä, iho voimakkaan poimuinen. Kaikki hymyilevät ja ovat 

ilmeisen onnellisia. Niiden asunnot näyttävät leikkimökeiltä, jotka 

on rakennettu toisiinsa kiinni, päälle ja kaivettu lattioiden alle. Haju 

on hirveä. Talot on maalattu niin taitavasti kuin kolmella sormella on 

mahdollista. Tulisijat, kamiinat ja pikkuruiset hellat ovat mustanneet 

katot ja seinät sisäpuolelta. Ikkunat on pingotettu ohueksi kaavituista 

nahoista. Vapaa-ajallaan ne kalisuttavat kuhmuisia kattiloitaan, 

yhtyvät toisiinsa kaikkien nähden (tässä puuhassa olen nähnyt niiden 

nuolevan toistensa silmiä) ja tappelevat nyrkein hampain rottien 

kanssa. 

On kerrottu, että homonculit ovat muinaisia lapsia. Niillä on muistoja 

menneiltä vuosisadoilta, prahalaisilta kaduilta, kun Rudolf II hallitsi 

kuninkaana. Kävelen niiden kanssa ja seassa. Pisimmät ulottuvat 

minua navan korkeudele. Kosken niitä, ne koskevat minua. Luulen, 

että ne ymmärtävät enemmän minusta kuin minä niistä. Se näkyy 

niiden silmistä, jotka ovat kuin porattuja helmiä. Kaikki ovat kauniita. 

#158 Ruoasta 

182

# 143 ”Viitisen lakia” [Igumenin toteutumaton mutta monien mielestä 

hyvä ehdotus Korporaation perustuslaiksi] 

1. Novaja Zemljan ainoa hyväksytty runomitta on daktyylinen heksametri. 

Muiden mittojen käyttäjät solvataan pystyyn. Eikä anneta 

paperia. 

2. Jos asianomaisella ei ole parempaa tekemistä, hänen täytyy 

tavoitella pettymystä, vilpitöntä oksetuksen tunnetta ja mahdollisimman 

suurta menetystä. 

3. [Ei ota selvää.] ...ja nauriita oltava riittävästi. 

4. Homonculuksissa on jumaluuden kipinä, scintilla. Kohdeltakoon 

niitä sen mukaisesti, mitä se sitten tarkoittaakaan. 

5. Älä osoita sanoille uskollisuutta. Pese ne kuin ruumiit, kuten ruumiit 

pesevät teidät, ystävät. 

#163 Kemialliset ohjenuorat 

183

# 144 [Tämä nimeltä mainitsemattoman assistentin haastattelu tallennettiin 

hieman yli kaksi vuotta Olosuhteisiin johtaneiden tapahtumien 

jälkeen D:n kaupungin hylätyllä rautatieasemalla] 

[...] päädyit siis lähtemään ennen Moottorin valmistumista. Mistä 

syystä 

Niin, niihin aikoihin aloin epäillä, että olimme sellaisten voimien ohjauksessa, 

joista meillä ei ollut enää mitään käsitystä. Ajan myötä monet 

itsestään selvinä pidetyt lähtökohdat hylättiin, ja jotkin ihanteemme kääntyivät 

suorastaan päälaelleen. Toisaalta tavoitteemme alkoivat vaikuttaa 

saavuttamattomilta. Ehkä ne olivat sitä alun perinkin. 

Sitä ne ymmärtääkseni olivat alusta asti. Painostettiinko sinua 

jäämään 

Ei oikeastaan. Ilmaistuani aikeeni minua tosin kohdeltiin kuin ilmaa. Olisin 

yhtä hyvin voinut olla kuollut. Ehkä he pitivät minua luopiona tai luovuttajana. 

En sitten paljoa kysellyt. Kukaan ei hyvästellyt minua. Palaan yhä 

uudelleen miettimään sitä hetkeä, kun... Toisaalta ymmärrän heitä. 

Tunsitko Lokkia henkilökohtaisesti 

En usko, että hän on sellainen henkilö, johon luodaan kovin henkilökohtaisia 

suhteita. Suhtauduin häneen ehkä ihannoiden, mutta minusta hänessä oli 

tietty annos vanhan maailman tuhlailevaa nerokkuutta, joka loi hänen 

persoonansa ympärille tietyn koskemattomuuden sädekehän. Hänellä oli 

barokkisielu, huonomuotoinen helmi, tiedättehän. 

Toimittaessani teostani olen saanut kuvan, että jotkut pitivät tätä 

”nerokkuutta” kyseenalaisena. Melko suurella varmuudella tiedän hänen 

käyttäneen esimerkiksi vahvoja synteettisiä kemikaaleja, jotka olisivat 

käräyttäneet aivot kaskelotilta. 

Ah-haa, mielipuoli hän oli varmasti, mutta hänen hulluudessaan oli kyllä 

järkeä. Siinä ei ollut mitään suttuista tai edes vainoharhaista. Hän oli hyvin 

johdonmukainen. Tätäkään asiaa ei saa irrottaa yhteydestään. Lokille 

hulluus oli toimivin menetelmä silloisessa tilanteessa. Hän osasi luottaa aina 

epätodennäköisyyksiin, eikä pitänyt mitään itsestäänselvyytenä. 

184

[Hetken hiljaisuuden rikkoo savukkeen sihahdus ilmeisesti 

vesilätäkössä.] 

Tulee mieleeni kerta, se miten hän luonnehti Korporaatiota juotuaan pari 

kannullista katajanmarjaponua häiden aamuna. Hän sanoi jotenkin, 

odotas, ”olemme unohdetulla valtatiellä ontto kenkä, joka on päässyt kaikkia 

jalkoja pidemmälle. Ei meistä voinut tulla vähempää kuin osiemme 

summa eikä ruohonkortta todempaa”. Niin hän sanoi, se on jäänyt 

mieleen. Hänessä oli tämä tietty annos pateettisuutta, joka oli hänen inhimillisin 

piirteensä. Se innosti meitä. 

Jaa. Enpä tiedä, ketä innosti ja ketä ei. Askarruttaa vielä eräs kysymys, 

johon haluaisin selvyyden. Muotoilen asian näin: miten suhtauduit 

homonculeihin 

Culeihin En haluaisi puhua niistä. En aio puhua niistä. Ei. 

Minulla on syytä epäillä, että ne [päälle on nauhoitettu ääntä, joka 

kuulostaa palovaroittimelta] että sinä [...] 

#140 Kirjaston palo 

#145 Toinen otto 

#115 Toimivat menetelmät 

185

# 145 [Toinen haastattelutuokio anonyymin Zemljalta lähteneen assistentin 

kanssa. Tämä mies on mielipuoli, tunnistan kyllä kaltaiseni.] 

Tutkimuksissani en ole voinut olla törmäämättä Häneksi nimitettyyn 

henkilöön, joka ilmeisesti jätti saaren kuten sinäkin 

Jätti tai oli jättämättä. Hänestä liikkui paljon huhuja, ja minusta vaikutti 

siltä, että monet salaa kunnioittivat hänen muistoaan omilla hiljaisilla 

tavoillaan. 

Osaatko arvella miksi 

Jaa, tietäisin liikaa, jos sen tietäisin, mutta sanotaan nyt näin, että uskon 

Lokin nähneen hänessä kilpailijan. 

Lokin kilpailija 

Niin, ja rakastettu. 

Todellako. Olen aina kuvitellut, että hän oli mies. 

Niin toki olikin. Onko siinä sinusta jotain outoa 

Olen pahoillani. 

Mitä suotta. 

Kuinka hyvin tunsit hänet henkilökohtaisesti 

Ei ole tarpeen puhua hänestä kovin kuuluvasti. Hän oli täysin kohtuuton ja 

hyvin käytännöllinen, mikä oli outo ja karismaattinen yhdistelmä. 

Viehättävää. 

Helvetin kammottavaa. 

Olen pahoillani. 

No niin. Juuri hän teki Lokista sen, mitä hän loppuaikoinaan oli 

186

pohjimmiltaan. [...] 

#78 Lokin selitykset 

#144 Ensimmäinen otto 

187

# 146 [Kirjastonhoitajan valitus] 

Ei tästä tule paskaakaan! Kaukana on sota. Kuulen sen. Rintama 

lähestyy. Minut valtaa tunne, että kukaan ei lue näitä rivejä. En tee 

työtäni enkä kirjoita siis kenellekään. Hyvä. Olen voimaton, hämilläni 

ja onnellinen siitä, että kohta minun täytyy luovuttaa. En ole lukenut 

suurinta osaa edes tärkeimmästä materiaalista. Liian monta kirjaa 

on vielä avaamatta. Mitään valmista ei tule. Valoja ei voi pitää päällä, 

joten poltan piippua. 

Olen painellut sisäelimiäni, ne tuntuvat jotenkin kovettuneilta. En 

ole huolissani. En voi kovin hyvin. Ne ovat päässeet sisääni. Kuljetan 

kynää muurahaisen edellä. Se määrää lauseen vauhdin. Hieron poskipäitäni 

ja syön kupista jääpalasia pysyäkseni hereillä. Niitä on hiuksissani. 

Tämä on lahja, sillä on hinta. 

#152 Minä ja Lokki 

#12 Polven sisällä on jotain 

188

# 147 Säätiedostus ajalle FGH—0038/(i) 

Voimme tutkia säähavaintoja aivan hyvin kabbalistisesta näkökulmasta. 

Saatamme esimerkiksi täysin perustellusti mietiskellä räntäsadetta 

lahjana ja emanaationa Yhdeltä kohti näkyvän valon maailmaa. 

Tämä edellyttää huolellista gematrista analyysia sefiran ominaisuuksista. 

Keteristähän Me Emme Tiedä, ja yhdeksästä muusta voimme 

esittää vain oppineita arvauksia. Vasta Malkhutin vaikutusta emanaatioon 

voimme käsitellä normaalina sublunaarin sfäärin muutoksille 

alttiina ilmiökenttänä. Ilmanpaineen rintamien virtaukset voidaan 

yhdistää elämänpuun järjestelmään oheisen taulukon mukaan [fig. 1]. 

#119 Pieniä tutkielmia I 

#170 Pieniä tutkielmia II 

189

ww 

ww 

190

ww 

XII Kansio 

XII Kansio 

191

# 148 Liktori, Alkemistinen keittokirja 

Hitsannut vahvikkeita aortan viereiseen verkkokalvostoon. Tummat 

liekit puhkoivat yötöntä yötaivasta, hyvää työtä. Homonculien työryhmät 

punoivat ranteenpaksuisia hopeapajunippuja lihassäikeiden joukkoon 

ja lauloivat kirskuvia joikujaan. Valaan ruho on nyt yhdistetty 

seinämään Igumenin mukaan ”uhrimielisellä kirurgisella operaatiolla”. 

Se roikkuu länsirinnalla kuin pyrstöllinen penis. 

Gramma ajattelua: kantasolulinja ja syllogismi säilyttävät totuuden. 

Moottori on viimeinen päätelmä, joka tuhoaa edelliset ja sulkee tien 

itsensä luo. Sen jälkeen me annamme sille aikaa odottaa. Hiljalleen se 

muuttuu paikaksi, lihan pyramidiksi ja pyhäksi kaatopaikaksi. Turistit 

tulevat tämän piraattivaltion rajoille perhekunnittain ja palvovat sitä 

salamavaloilla kuin heijastinsilmäiset kerubit. He saavat suudella 

Moottorin aukkoja ja lypsää sen kissanmaitoa kalliilla myytäviin 

pulloihin. Homonculit johtavat opaskierroksia, huijaavat heidän 

eväänsä ja opettavat lapsille tanssejaan. 

Onnellisen epätoivoisina turistit kulkevat kohti sisempää yötä ja 

syvemmän lihan kehää, näkevät turpeat verikellot, kuulevat sisä-äänet 

ja antautuvat Moottorin nieltäviksi huolettomasti kuin luovuttaisivat 

Buickiensa avaimet hotellipojalle. He osallistuvat siihen säälimättömyyden 

karnevaaliin, joka paljastaa mätänemisen onnen. Sillä hajottajien 

kukkiessa, hehkuvien mikrobikasvustojen valossa on toiset juhlat, 

joille myös elämä on, jokseenkin vastahakoisesti, antanut nimensä. 

#157 Ei enää kauaa 

#156 Toisenlaisesta elämästä 

192


Viime yönä uskaltauduin homonculien majoille, yksin. Miniatyyrisissa 

siirtolapuutarhoissa näin sen, mitä minun ei olisi pitänyt. Ehkä noin 

sata niistä oli kokoontunut suurimmalle aukiolle mökkien väliin. Ne 

makasivat liikkumatta ympyrän muodossa, päät vierekkäin, ja pitivät 

korkeaa painajaismaista ääntä, jossa lapsen huuto ja lintumaiset 

kirkaisut sulautuivat. Ne olivat voidelleet itsensä jonkinlaisella öljyllä, 

joka hohti lyhdyn kajossa. Niiden keskellä seisoi Kaniikki. Hän teki 

jotain sanoinkuvaamatonta. En voi kirjoittaa sitä tähän. 

Sanon vain: ne tietävät, miten seurustella kuolleidensa kanssa. Ja 

Kaniikki tietää. Me emme tiedä. 

#94 Kaniikin haaveet 

193

# 150 Inventaario vuonna jj88 rannalle huuhtoutuneesta tavarasta 

— Valas, aika iso. Alkaa harmi kyllä mädäntyä. Traania saa kynttilöihin 

sen kun jaksaa kaivella. Culit valamaan. 

— Öljyä, kohtuuttomasti, puhdistetaan nenäliinoilla. (Jos nyt kuka 

ehtii.) 

— Monta tonnia erilaisia leviä. Kivan värisiä. Tietyt lajikkeet sopivat 

ruoaksi hyvämunuaisille ja karjalle rehuksi. Puuron sekaan sopii 

sekoitella + muista jäkälää joukkoon. 

— Tarpeeksi jääkimpaleita. Käytetään juomiin, avannon ylle igluun, 

kesällä bunkkerin jääkellariin. 

— Jäänteitä historiallisista meritaisteluista. Myös maitovalaan ja 

kalmarin, sekä kalmarin ja ydinsukellusveneiden kesken. 

— 0 ja hänen pyörätuolinsa. Ei mitään järkevää käyttöä. Säilytetään 

ullakolla. 

— Kylmän meren rauskuja ja ameeboja. Virtsaparkitsemalla näistä 

voidaan valmistaa läpinäkyviä kalvoja, joita kesällä ikkunaruuduiksi. 

(Kermorvan on ommellut pari kaapua). 

— Tuhannen kylpyankkaa. Merivesi ja uv-säteily ovat kuluttaneet ne 

valkoisiksi, mutta kelluvat edelleen hyvin. Annetaan kolme kullekin 

homonculukselle Pienen hirven päivänä. Saavat uitella. 

#156 Jääveistos 

#44 Rauskusta tehty lahja 

194


Sataa kolmatta päivää, vahdin astiaa, johon valuu mätää Moottorin 

kylkeen auenneesta haavasta. Ehdimme jo pelätä, että sillä on 

verenvuototauti. 

Raivoisa flunssa-aalto on ottanut vallan homonculuksista. Niiden 

paksua räkää on kaikkialla, ne niistävät toistensa hiuksiin ja sylkevät, 

rähmivät ja röhivät. Haukkuva yskä ja tuhannet rohisevat keuhkoputket 

kuulostavat rapisevalta lehtikasalta. Näin käy pari kertaa vuodessa, 

Suuret Nuhat (SN) ovat niiden immuniteettijärjestelmän vuodenaikoja 

ja yhteisiä koko heimolle. Jos yksi niistä sairastuu, puolen päivän 

kuluessa kaikki ovat saaneet tartunnan. Ne myös paranevat ja parantavat 

toisensa yhdessä. Kenties ne jonakin päivänä kuolevatkin yhdessä. 

0 väittää, että hänellä on spitaali, mutta se on vain fantasia paremmasta 

elämästä. 

#131 0 ullakolla 

#154 Viemärireissu, mukana homonculuksia 

195


Lokki ja Hän olivat kaksi vastakkaista voimaa, jotka kumosivat toisensa 

joutuessaan samaan huoneeseen. Jos toinen tunsi olonsa sairaaksi, 

toinen sai siitä voimaa. He jaksoivat huutaa toisilleen tuntikausia. 

Hän oli laihempi kuin yksikään linnunpeläteistämme. Niin paljas, että 

sielun elohopeat olivat kuluneet näkyviin, kuten Lokki niin mielellään 

sanoi. Paljon selittyisikin sillä, että Hänen sisällä olisi ollut 

merkuurinen täyte. Hän väitti syövänsä ainoastaan kerran kuussa 

ja tulevansa muuten toimeen pelkällä auringonvalolla ja vedellä. 

Kieltämättä Hänessä oli metallisuuden lisäksi jotain vegetatiivista. Iho 

oli kalmanvihreä, ja sen alta kuulsivat lehtiruotoja muistuttavat suonet. 

Kesäisin Hän houkutteli puoleensa hyönteisiä. Hänen pahin pelkonsa 

oli joutua symbioosiin jonkin nuivan kasvin (esim. näsiä) kanssa. Siksi 

Hän pysytteli mahdollisimman kaukana yli polvenkorkuisista putkikasveista, 

joita täällä piisaa. 

En usko kenenkään tietävän, mistä Hän on saanut liikanimensä 

”Mantelikuningas”. Muistan kyllä hänen silmänsä, jotka olivat likipitäen 

mantelin muotoiset ja hyvin vaaleat, lähes hopeiset. Pupillit näyttivät 

terävässä valossa neliömäisiltä. Toisen tarinan mukaan lisänimi 

johtui paisuneesta mantelitumakkeesta. 

Selvä, se mantelista, mutta miksi häntä kutsuttiin kuninkaaksi Ei 

Hänessä ollut rahtuakaan aatelista ylpeyttä. Ei tapaintuntemusta, 

myötäsyntyistä jaloutta tai muita totisten marttyyreiden ominaisuuksia. 

Sitä vastoin hänellä oli pitkälle jalostetut heikkoutensa, jotka viehättivät 

meitä muita aina yhtä paljon. Ei ole nautinnollista seurata katastrofeja, 

mutta hiljaisen palamisen todistaminen on jotenkin katkeransuloista. 

Hän oli kaunis painajaisten ympäröimä lapsi, joka loistaa hämärässä 

kuin rikkiliekki. 

Mitä te tahdoittekaan tietää miehestä nimeltä Hän Seurasin tarkkaan, 

kuinka hänen rintalastansa painui vuosien kuluessa milli milliltä sisään, 

kunnes hänen oli pakko paeta puristuskuolemaa. Hänen lähtönsä ei 

tarvitse selityksiä. 

#99 Valmistusresepti 

196

# 153 Kuvateksti 6x6–kokoisen valokuvan kääntöpuolella. Itse kuva on 

syöpynyt ja auringonsyömä. 

Kymmensormisuus teki hänet pian apeaksi. Analyyttisten pohdintojen 

jälkeen hän antoi amputoida jäljelle jääneistä sormista kahdeksan. 

Kahden sormensa kanssa hän tulee hyvin toimeen, jos peukalo-otetta 

ei häneltä epäreilusti edellytetä. Se on loogista, kuten toisaalta se, että 

ravut ovat hänen intohimonsa. Hän on kertonut minulle, että eräillä 

on 38 jalkaa ja poikaset riippuvat niiden panssarin alla yhden saksen 

varassa. En tiedä onko se totta, mutta ainakin tämä kuva, jossa Liktori 

näyttää neljää keskisormeaan on kovin vilpitön. 

#159 Hämähäkkimäiset sormet 

197


Kampesin kannen auki sorkkaraudalla. Sen alta pelmahti paksu haju. 

Olin pukeutunut alkeelliseen jämäkankaista kursittuun sammakkopukuun, 

hapuilin tikkaiden metallipuolia. Viemärisukellus on yltäkylläistä 

anaalista mielihyvää. Minulla oli viisi culia kanssani. Ne upposivat 

kanavaan kaulaansa myöten. Jokainen oli yltä päältä likainen, ja erittäin 

tyytyväinen tarjotusta seikkailusta. 

Ryömimme viemäreitä useita tunteja. Vanhan sääaseman alla on suuri 

pääviemäri, joka johtaa mereen, sekä joitakin pienempiä sivuviemäreitä. 

Karttoja näistä ei ole. Viemärien seinämät muistuttivat kalkkeutuneita 

suonia. Nostimme ja pumppasimme ylös kymmeniä kiloja 

puolimätää ainesta, jota voidaan kokeilla seuraavien homonculien 

lannoitteena. Pikku pölkyt kantoivat sen vasuissa tiluksille ja levittivät. 

Suurin osa massasta on valunut maan alle Moottorista. 

Toukotöiden lomassa saamme tuoreen sadon elävää lihaa. Kävin eilen 

katsomassa. Vähän isopäisiltä näyttivät tällä kertaa, päälaista päätellen, 

jotka ovat jo nousseet ilmoille. Mittasin muutamat kallot [ohessa 

taulukko], ja koputtelin päitä mätien varalta. Joiltain näkyy jo silmätkin. 

Yksi ärsyttävä yritti kai hieman kommunikoida kanssani. Painoin 

sitä syvemmälle. 

Noustuamme pihoille, olin yltä päältä puoliksi maatuneessa massassa. 

Viljapeltojen yllä kaksi kuumailmapalloa veti auroja. Vaoista tuli 

melko mutkikkaita. Asetuin makuulle kulottuneelle nurmelle. Aurinko 

kuivasi paskaisen pukuni, ja aloin muuttua savisen jäykäksi, kuin 

Kolenka. Kevätmyrsky oli nousemassa pohjoisesta. Kuivuin jäykäksi ja 

nukahdin. 

#175 Elävää lihaa 

#161 Polku pellolle 

198


Niinä aikoina, kun olin tunnetun haamukirjoittajan haamukirjoittaja 

eräässä liettualaisessa esikaupungissa, poikkeuksellisen voimakas 

raekuuro kulki lähiöiden yli. Elettiin vaikeita aikoja, jolloin tällaisilla 

asioilla on merkitystä. Kuuron aikana toinen kanoistani tuli sisään, 

hyppäsi syliini ja muni munan, jonka pinnassa luki J–m–l–n nimi. 

Nähdäkseni se oli kirjoitettu kuulakärkikynällä. Ymmärsin välittömästi, 

että peruuttamaton vahinko oli jo tapahtunut. Piilottelin 

metsissä munan kanssa useita päiviä, mutta ihmemunaa oli mahdoton 

kätkeä. Se loisti valkoista valoa ja sirkutti iloisesti. Paljastuttuani 

minua pidettiin satumaisen onnekkaana, vaikka itseäni tapaus 

tympäisi suunnattomasti. 

Onnettomuudekseni kanalasta tuli alueen tärkein pyhiinvaelluspaikka, 

ja jo ennestään hauras rauhani oli mennyttä. Yritin pelastaa, mitä 

pelastettavissa oli viskomalla vierailijoiden niskaan kananpaskaa. Tulin 

nopeasti tunnetuksi, mikä tosin vain kiihdytti kiinnostusta lahoavaa 

kanalaani ja sen ylpistyneitä asukkaita kohtaan. Ihmiset toivat 

linnuille kaikenlaisia herkkuja, jotka turvottivat ne nokkaviksi palloiksi. 

Ne lyllersivät pihalla autuaina. Ihmiset alkoivat rakastaa kanojeni 

lisäksi myös epäsovinnaisuuttani ja minuun alettiin suhtautua kuin 

uutta moraalia opettavaan pyhimykseen. Kauempaa saapuneet tulivat 

sairauksineen luokseni, ja halusivat ostaa parantavilta vaikutuksiltaan 

tunnettua kananpaskaa. Joka sunnuntai tiputtelin sitä ilmaiseksi ullakon 

ikkunasta alle kokoontuneen väkijoukon päälle. 

Kolme vuotta myöhemmin, palkattuani kolme apulaista, satoi toinen 

raekuuro. Metsästä ryömi ikkunani alle pieniä siilejä, jotka menivät 

kerälle tähden muotoon, pyörivät kehää ja lopuksi muodostivat 

porraspyramidia muistuttavan häkkyrän. Sain tarpeekseni. Rahoitin 

matkani tänne kirjoittamalla oppaan hengellisesti väkevien kanojen 

kasvattamiseksi. En tiedä, miten se on myynyt. Siileistä olen ollut 

melko vaiti. 

#23 Tetragrammaton 

#76 Vastentahtoinen parantaja 

199


Pitkien lumisateiden jälkeen laitoimme kolmekymmentä homonculusta 

veistämään jäätä. Ne raahasivat kuumaa ja kylmää vettä, 

sahasivat jäälohkareita ja joivat kannukaupalla kuumaa karpalomehua. 

Muutaman virheen tapahduttua otimme niiltä suurimmat taltat pois. 

Jäinen nuoska oli värjääntynyt läikikkääksi punasoluista ja ureasta. 

En ymmärrä miten ne sen tekivät. Kaksi päivää otukset koversivat, 

kaiversivat ja purivat jäätä hampaillaan kunnes rannalla kohosi jäinen 

Moottorin pienoismalli, tarkka kuin suoraan piirustuksista. Aurinko 

kulki jääveistoksen läpi hitaasti ja korosti jokaista linjaa ja jään 

laskosta. Keskipäivän hetkellä rantaharjun yli juoksi toinen ryhmä 

culeja. Ne hajottivat veistoksen silmittömän raivon vallassa. 

[...] 

Mutta onneksi on muutakin, esimerkiksi muovailtava ruumis joka 

taipuu tuoliksi, kasvaa männyksi ja kiertyy vesiputken ympärille. 

Luusta veistetty sileä silmä, syväterävä veitsi. Siitäkin on kysymys. 

#170 Ei-jotain 

200


Väittelyt jatkuvat läpi yön. Lokin taipeissa loistavat moniväriset kiiltomadot, 

joita homonculukset ovat keränneet nimipäivälahjaksi. Hänen 

suunsa on ääntelevä haava, ja Liha aukoo pientä päätään kelle kerkeää. 

Mistä on puhe, Moottorin aineenvaihdunnasta ja käynnistämisen 

aaton määräytymisestä Jos määräpäivä on kesäpäiväntasaus, tulee 

kiire. Kaikki on vielä kesken. 

En jaksa enää kuunnella. Ihmissorina vie minut varjoisiin lapsuuskesiin, 

kotitalon ullakolle, suuren lipaston eteen. Sen takana on 

rikottu ikkuna. Ikkunan takana saarni kasvaa niin korkealle kuin 

jaksan kiivetä. Olen eilen täyttänyt kuusi vuotta. Alan varovasti availla 

laatikoita, joita tuntuu olevan määrättömästi. Yhdessä on pienen 

linnun luut. Paperinkevyet. Olen löytänyt ensimmäisen salaisuuteni. 

Lokki kysyy minulta jotain. Vastaan kieltävästi, ei kyllä ei, olen 

ymmärtänyt. Tartun teemukiini ja kosketan sen kuumalla reunalla 

alahuultani. 

Kaksikymmentä grammaa luuta, niin, tunnustelen kielellä hampaitani, 

hampaat, huuli palaa, ovatko ne linnun luita painavammat Entä 

jalkapöydän luut tai Lokin nenän hienopiirteinen rusto En avannut 

kaikkia laatikoita. Mitä siellä olisi ollut Entä oliko lipasto tehty 

saarnesta, ja istuiko ikkunan takana sinä iltana lintu Tämä muisto on 

koteloitunut minuun kuin sirpale lihakseen. Ersatz. Siinä huoneessa 

odottaa mykkä nainen. 

#169 Suora totuus 

#69 Lintuja 

201

# 158 Liktori, Alkemistinen keittokirja: hallusinogeneettiset jälkiruoat ja 

kylmät alkuruoat 

No, mitä me sitten söimme odottaessamme Suuren Työn valmistumista 

Kyllä se on syytä kertoa. Toisia kiinnostavat nimenomaan 

ruokailuun liittyvät yksityiskohdat. 

Kun turska nousi lähivesiin, keitimme sitä tuoreena. Valtaosan 

saaliista kaivoimme maahan ja annoimme mädäntyä kuutisen 

kuukautta. Se säilyi hyvin ja maistui, miten sen sanoisin, mädältä 

turskalta. Turskan keralla syötiin spelttipuuroa, kuivattua mustikkaa, ja 

kosolti, voi kyllä, valkosipulia. 

Pitkään pidin eniten kivikeitosta. Siinä vasta eettinen ateria. Koko 

elämäni olen tuntenut sympatiaa paitsi eläinkuntaa, myös kasvikuntaa 

kohtaan. Eläinravinnon lisäksi myös kasvisravinto on helposti vaihdettavissa 

kiviruokaan. On vain suosittava suoloja ja sulavia mineraaleja. 

Esimerkiksi kristalliliuskat, joita Igumeni tuo maan alta, jatkavat 

mahassa kasvuaan ja ovat siksi täyttä ravintoa. Kivikeitto on voimakkaan 

makuista, jos käytetään täysin pyöreiksi hioutuneita jääkautisia 

rantakiviä. Maun lähde on siinä, että kivistä irtoaa keitinveteen suolaa 

ja kivikunnan kylmiä makuja. Maistan niissä maan raudan, ja se antaa 

minulle voimaa. Kivistä saa myös teetä, jota suosittelen hauduttamaan 

pitkään. Aterian päätteeksi tapanani on imeskellä jääpuikkoja. 

Toisen käsityksen muodostivat ne, jotka vannoivat puhtaan liharuokavalion 

nimeen. 

— Ennen luulin, että nauris oli ystäväni, Kaniikki saarnasi usein ennen 

yhteistä ruokahetkeä. 

— Vittuun nauris! Tilalle kivi! 

Sen sijaan vakaumukselliset lihansyöjämme tavoittelivat valinnallaan 

Suurta Ketoosia (SK), jonka on määrä seurata kehon puhdistuttua 

kasviperäisestä törystä. Pitkään juoruttiin, että Igumeni olisi säveltänyt 

suuren osan parhaimmista teoksistaan massiivisessa Ketoosissa. 

Hän katkaisi huhuilta siivet, ja paljasti valmistavansa ruoan fossiileista. 

Hän kutsui annoksiaan ”keraamiseksi ihmisravinnoksi”. 

#95 Kaniikin riemut 

202

# 159 [Nämä kolme ”fiktiivistä” fragmenttia on kirjoitettu suikaleeseen 

punaista tapettia punaisella tussilla] 

— Muistatko hämähäkkimäisen tavan, jolla hän alituiseen liikutti 

sormiaan. Lyhyessä valossa hänen epäselvät eleensä. Minä olen jo 

unohtanut, lähes. Muistelen sitä, miten olen voinut melkein unohtaa. 

Kyllä, hänen sormensa olivat luonnottoman pitkät ja ohuet. Hän oli 

aiemmin toiminut hammaslääkärinä. Joutui lopettamaan kieltäydyttyään 

toistuvasti panemasta käsiään naisten suihin. Minä ymmärrän 

häntä hyvin, mutta ymmärränkin aivan liikaa. 

— Eikä siinä kaikki. Sotavuosina afrikkalais–intialainen vastavakoilu 

sai selville, että liittouman ohjusiskut kohdistuivat aina alueille ja 

rakennuksiin, joissa hän oli saanut erektion. Hmm, hetkinen sittenkin, 

sotkenko nyt hänet erääseen samannimiseen tuttavaani Joka tapauksessa 

hän eli kuin ensimmäistä päivää, aina yhtä viattomana, haavoittuvana 

ja herkkäuskoisena. Koskettavan tyhmä ja hellyyttävä ystävä. 

— Vielä yksi todiste. Tämä kuva on kokonaan musta. Se on hänen 

vaimonsa ottama. Lähtöpäivänä Srebrenicassa hän irrotti Leicansa 

suojuksen, painoi silmän etsimeen, suuntasi kameran vanhaan kirkontorniin 

ja käänsi tarkennusrengasta. Kello löi kolmannen ja viimeisen 

kerran. Venäläisen tarkkuuskiväärin luoti kiersi keskiakselinsa ympäri 

hieman äänennopeuden yläpuolella ja läpäisi kameran 50 millisen 

objektiivin, sulkimen kuusi lehteä ja niiden takana hänen vasemman 

poskipäänsä. Työnnyttyään aivokurkiaisen ja pikkuaivojen läpi 

pyörähtävällä liikkeellä luoti repäisi kallonpohjaan perhosen muotoisen 

aukon. Kuulin laukauksen vasta, kun ymmärsin, mitä oli tapahtunut. 

Luodin iskun ja iskurin äänen väliin jäänyt hetki oli kuvassa käytetyn 

suljinajan mittainen. 

#80 Valokuvasta 

#153 Liktorin kuuluisat sormet 

203


Ympäröikö meitä luonto Luonnot Onko meri korpi Kielen lihaa 

Kenen lihaa Kielifilosofia tekee minut nyt erittäin hermostuneeksi. 

Nimet osittavat sen mitä näen. Täysin epäsymmetrisesti ne raatelevat 

maiseman. Tämä on meri, mutta meri on myös osa rantaa. Kuuluuko 

rantaan taivas Kyllä, sen yllä on pala taivasta, pala joka mahtuu 

kämmenkupilliseen vettä. Mutta ovatko pilvet osa rantaa, jos ne kulkevat 

sen yli 

Entä betoniset poijut, nostokurjen profiili, tuulen aallot. Hukkaan 

nimet. Ne muuttuvat näkymättömäksi, mutta eivät katoa. Tullessaan 

näkymättömiksi ne voimistuvat. Istun maassa. En erota itseäni. Älkää 

tulko nyt, haluan istua tässä hetken ilman itseäni. Ilman sellaista sitä, 

siitä ja sinne. Antakaa minä tärisen. 

#42 Meren osia 

#170 Hiljaisuuden tutkimuksen laihat lopputulokset 

204


Tässä edessäni on, lainassa Lokilta, maagikko John Deen tarot-pakka, 

joka tuhosi Espanjan armadan 1588. Nostetaan muutama kortti: 

Torni. Flyygeli on korkean rakennuksen katolla. Hänen viittansa on 

vanhan merirosvokalifin lippu. Ääni ei kuulu. Soittajan suusta valuu 

marmorikuulia. Alhaalla oranssit sienet kasvavat kuutamossa silminnähtävää 

vauhtia, pilvet salakuljettavat rakastajien viestejä. 

Maagikko. Naisella on pitkä kieli, johon on kirjoitettu armahdettujen 

nimet. Kreivitär ei ole poistunut vieläkään vaunuistaan. Ajaja on hylännyt 

hänet, ja hän imeskelee hiuksiaan. Hänellä on kolme sarjaankytkettyä 

sydäntä, jotka pumppaavat verta yhteiskuntaruumiin neljään 

raajaan: koilliseen, kaakkoon, lounaaseen ja luoteeseen. Hän leikkaa 

kielensä irti, pujottaa siihen sormuksensa ja heittää ulos pienestä ikkunasta. 

Viestintuoja herää ja jatkaa matkaa. Kettu tulee juomaan verta 

pyöränjäljestä. 

Aurinko. Valo heijastuu huoneen valkoisista holveista. Katolla saa 

valita lentovälineensä, pitopöytiä on katettu suuriin hisseihin. Kerrotaan, 

että tuntematon on pelastettu ja airueet ovat tuomassa hänen 

nimeään. Ilman valtaa aavistus arvaamattomasta rauhasta ja ihmeellisistä 

juhlista, joissa voimme tavata. 

Maailma. Hän kävelee auringonkukkapellossa kevätvalossa, 

kymmeniä luurankoja on pystytetty linnunpelättimiksi. Selkärangat 

halkeilevat auringossa, suurimmat kukat ovat kuusi metriä korkeita ja 

nyökyttävät raskaspäisinä siemenkotiaan; tuuli tekee käytävän pellon 

halki, kirkas tuuli ja värikäs — siinä aukeaa polku. Tällä matkalla kuolet, 

keskellä auringonkukkapeltoa, pääsiäisaattona kuin kuka tahansa 

ihana muukalainen. 

#177 Kolme sydäntä 

#185 Auringon neliöiminen 

205


Otan sen kyljistä näytteitä. Raaputan taltoilla solukkoa sen rumpumaisten 

”ohimoiden” pinnasta. Luullakseni niiden alla on paksulti 

paisuvaiskudosta. 

Uskoisin, että Moottori vaikuttaa meihin, vaikka sitä ei ole edes 

käynnistetty. Olen varma, että se on kuin voimakas sähkökenttä, joka 

muotoilee ajatuksiamme. Tiivis Higgsin meri. Se saa valtaa. Kohta se 

saattaa tehdä ensimmäiset siirtonsa. Se on jo saattanut. Tehdä ensimmäiset 

siirtonsa. Hallissaan sen massa saa valon kaareutumaan juuri 

sen verran, että pimeimmissä nurkissa aavistaa jotain mustan aukon 

sakeasta pahuudesta. 

Lainaan Lokkia, eilisestä puheesta: ”Tinkimättömällä materian tietämyksellä 

ja tuntemuksella valmistauduimme hiilipohjaisen, vaihtoosaisen 

elämänmuodon luomiseen. Me vapautamme sen kuoleman 

ajatuksesta ja siten kuolemasta itsestään, korkeimman mielikuvituksen 

osoitukseksi. Se toimii täsmällisesti kuin sulkijalihas.” 

Katsoessani ensimmäisen Moottorin piirustuksia, luulin että kyseessä 

olisi kone, joka hylkisi elämää kuin tefloni. Päinvastoin, Moottori 

vetää puoleensa kaiken elollisen, orgaanisen ja lihallisen. Ei tappaakseen, 

vaan muuttaakseen elämän toiseksi elämäksi, Elämäksi. 

On myös toinen teoria. Monisoluiset eliöt ovat koko olemassaolonsa 

ajan olleet häveliäässä sodassa yksisoluisia vastaan. Moottori on 

solu, jonka mitokondriot kukkivat sen sisällä kuin värikkäät lehdet. 

Se soluhengittää, solupuhuu ja solu-ulostaa. Sellainen solu se on, 

motorisoitu, militarisoitu terroristisolu. Tuma-Bomber. Se itsenäistyy, 

rakentaa tukikohdan, perustaa ryhmän, ottaa vallan tiluksilla, ratsastaa 

hirvellä, juo lätäköstä ja tuntee olonsa varmaksi. Siitä tulee kädetön 

sissi, joka elää pelkällä raivolla mangrovemetsän varjoissa ja tuntee 

kymmeniä kovakuoriaislajeja. Se on nyt Komentaja Moottori, edelleen 

yksisoluinen, mutta sitäkin tappavampi legenda, keinoja kaihtamaton, 

hallitusten joukkojen vainoama. Helikopterit kaartelevat päidemme 

yllä. B-suunnitelmaa ei ole. Kenraali Moottori tapetaan, sen pää 

säilötään glyseroliin ja muisto paikallisten voodootarinoihin. Olenko 

oikeassa vai olenko oikeassa! Minä taistelin komentajani rinnalla ja 

206

syötin vyötä hänen konekivääriinsä, pyyhin herraparatkoon verta 

hänen suupielestään! 

On siis sota Jos minä olen paikalla. Alan puuttua asioihin. Palaan 

viidakosta. Etsin Jumalaa. Hän etsii minua. Emme aio löytää 

toisiamme. Kuljemme ristiin. Hyvässä järjestyksessä mädättäjäsienet 

käyvät kimppuuni. Paise, ripuli. Vanhuus. Olen puoliksi syöty ja pidän 

saarnaa auringolle satunnaisessa Väli-Aasian kaupungissa kyrpä 

lerpallaan. Näen ympärillä pelkkää yhdyntää sielläkin missä sitä 

on. Juttu on hauska kuin syöpä. Olen laiha kuin haarukka. Erittäin 

huono juttu. Kaikki mikä olisi saattanut olla totta, on muuttunut 

arvottomaksi. Asiaa ei helpota se, että minut valitaan mielisairaalan 

johtoon. Voi että, ollaan jälleen satunnaisessa Väli-Aasian kaupungissa. 

Tiistaissa ei ollut hurraamista. Minussa ei ole lainkaan kitkaa, 

ja pienellä alkuvauhdilla voin liukua kymmenien kilometrien matkoja. 

Löydän Jumalan. Hän on melkein samanlainen kuin minä, mutta 

minulla on karvoja myös selässä. Hän näkee Moottorissa luodun olennon, 

minä näen sietämättömän. 

#164 Hopeointi tummuu 


207


Täsmällisen harjoitusohjelman mukaan olen kokeillut Moottorille 

annettavia huumeita. Liha tekee omia sekoituksiaan. Kaikki ovat luonnontuotteita: 

sieniä, juuria, eläinten ulosteita, ja tislattu ampiaisenmyrkky 

on hyvä; puhdasta chiliä alitajunnalle, sateenkaarikranaatti 

ylitajunnalle. Aineet ovat auenneet minussa kuin valoa vuotavat huokoset, 

uudet mentaaliset rauhaset, joilla on hassuja nimiä ja kummallisia 

vaatimuksia. 

Näiden aineiden avulla tämän ylieläimen ruho on ensin kuollut, sitten 

se elää. Mutta kestää vielä hetken ennen kuin se lopulta syntyy. 

#168 Käynnistyksen aattona 

#60 Oopiumin sytyttäminen 

208


Hopeointi metallilevyn pinnassa alkaa tummua. Valon pimeys nousee 

näkyviin purppuraisina ja indigonsävyisinä juovina. Se on piirilevy, 

joka valmistettiin unkarilaisen pesukoneen piirikortin pohjalta. Sen on 

tarkoitus säädellä kolmen eri rauhasen toimintaa Moottorissa. ”Nämä 

rauhaset”, Lokki kertoi, ”erittävät nestämäistä valoa, kuvotuksen 

tunnetta ja ruusuöljyä Suuren Kehon verenkiertoon.” 

Ensimmäinen Moottorin prototyyppi oli kristalleilla ja upotuksilla 

koristeltu muna, jonka sisällä oli höyrymäntä. Temppu oli siinä, että 

munaa ei ollut rikottu mäntää asennettaessa. Fabergén sepät olisivat 

hirttäytyneet häpeästä. Toisaalta en koskaan nähnyt, että munan 

sisällä todella olisi ollut mäntä, mutta halusin uskoa. 

Moottoria kutsutaan pehmeäksi, merkityksessä, joka ei houkuttele 

painamaan päätään sitä vasten. Siihen on kytketty enemmän 

kudoksia kuin edellisiin prototyyppeihin yhteensä. Moottorin ytimen 

muodostaa herttuakalmarin massiivinen ruho. Se on ripustettu katon 

kupolista ja roikkuu väkipyörästössä keskilattian yllä kaksitoista 

senttiä ilmassa. Lonkerot on liitetty tuulimyllyistä vedettyihin kaapelikimppuihin, 

jotka kiemurtelevat tapulista kilometrien matkan kuin 

parittelevat käärmeet. ”Ne ovat juuria”, Lokki sanoi, ”jotka ruokkivat 

rakkautta”. 

Moottorin täytyy olla sotakone, reaktiivinen panssari tyhjyyden 

ympärillä. Tämä on vasta ensimmäinen. Me teemme niitä monta, 

kokonaisen kohortin. Aloitamme sarjatuotannon. Kaikki saudiruhtinaat 

haluavat oman Moottorin. He järjestävät kilpailuja Riadin 

taivaalla. Ohjastajista tulee kuuluisuuksia ja riettaiden neitseiden 

rakastajia. Kilpailut saavat miljoonia katsojia ja niihin osallistuvat 

päävammoja. Kaikki ovat haltioissaan. 

Pehmeää Moottoria kastellaan neljän tunnin välein paloruiskuilla. Se 

imee kammioihinsa ja kudoksiinsa ahnaasti kaiken päälle valeltavan 

nesteen. Moottori on tahmea, kolmenkymmenen tonnin painoinen 

hermopanos. Ehkä sillä on jo ajatuksia ja haluja, mutta ei mitään millä 

ilmaista niitä. Elektrodit on kytketty yli viiteensataan synaptiseen 

pisteeseen ja generaattoreiden kaapelit suuaukkoon. Suuaukkoa Lokki 

kutsuu ”pelikaaniaortaksi”. 

209

Tämän prototyypin flagellumien juurissa on nanoluokan joustavia 

koukkuja, jotka kiinnittävät sen proteiinilevyihin bakteerimoottorin 

solukalvolla. Moottori saa voimansa protonigradientista massasta. 

Se tarjoaa protoneille tien vuotaa takaisin sytoplasmaan, ja niin 

tehdessään ne pyörittävät Moottoria. Moottori pystyy pyörimään 

sekä myötä- että vastapäivään. 

#61 Taustalla tuulimyllyt 

#37 Pitävä selitys kalmarista 


210


Kukkaissotien aikaan atsteekkien kolmiliiton soturit harjoittivat 

kannibalismia. Paljon muuta ei tehtykään, syötiin vain toisia. Ne 

olivat leppoisia päiviä. Eräät Pohjois-Amerikan heimot vuorostaan 

vannoivat ystävyyttä syömällä toisiltaan pikkusormen. 

Toimintani oli siis tavallaan historiallisesti perusteltua. Ei Hän 

minnekään lähtenyt. Minä söin hänet. Kaipaan vain vähän hyväksyntää. 

Halusin ottaa, ja hän tarjosi itsensä. Se tarina on mitä yksinkertaisin. 

Minä olen vain eräs Abraham, ja tämän murhan teologiasta olen 

väitellyt jo riittämiin. Voitteko te rakkaat ystävät koskaan ymmärtää 

miltä tuntuu, jos sielu on kyljys ja mielikuvitus lihas. Olin tuolloin 

yksinäinen ja tarvitsin jonkun oikein lähelleni. Minulla on omat tapani 

osoittaa kiintymystä. 

Ei ollut vaihtoehtoa, aloitin huulista ja nenästä. Hän ei ollut milläänsäkään, 

ja suhtautui haluihini aina analyyttisesti. Kun siirryin kriittisiin 

elimiin, kysyin jokaisen kohdalla erikseen lupaa. Perna oli tosi 

veltto. Kun imeskelin kylkiluita, hän ei välittänyt, näytti vain hieman 

kyllästyneeltä. Se oli hänen viimeinen, paras loukkauksensa. 

Kuten nyt arvaatte, myös Hänesta tuli osa. ”Kauneuteen palataan 

myöhemmin.” 

[Rakas Lokki, toim. huom. Onneksi minulla on viimeinen sana: 

valetta. Kohta lähtee pyörimään yötaivaan musta dreija. Teette siirron 

pelissä jonka sääntöjä ette tunne, otatte viimeisen askeleen ja vielä 

seuraavan. Mustan aukon reunalta astutte viimeiseen näytökseen.] 

#178 Käynnistys 

#166 Indigon väri 

211

ww 

ww 

212

ww 

XIII Kansio 

XIII Kansio 

213


Tuo ikuisuuden pöhkö väri iltataivaalla vivahtaa indigoon. Kaikkihan 

sen tietävät, että ikuisuus vivahtaa hieman indigoon. Samaan 

hengenvetoon sitä verrataan usein ultraviolettiin, mitataan vähän 

valon aallonpituuksia, vietetään öitä observatorioissa, keitetään lisää 

teetä ja tehdään sitten muutama monimutkainen ratalasku. Turhaa 

työtä. Joka tapauksessa lopulta päädytään siihen, että indigo on 

kosmoksen laajenemisen väri ja siitä tehdään oikein värien pioneeri. 

Kaikki indigosta pitävät ovat tietenkin innoissaan ja lerkettävät 

taukoamatta toisilleen indigon ylivoimaisuudesta. Voi ikuisuuden 

tyhmä väri! Tulisitte valkoisen meren rannalle tai kylpisitte lampaanmaidossa 

kanssamme niin jo pian tietäisitte. 

Elämä on hypoteesi, ja minä ajattelen ihmisiä, joilla kaikilla on oma 

sukupuoli. He keksivät loputtomasti tapoja paritella kalvoilla, rei’illä, 

ulokkeilla tai pelkällä katseella. Ei kuiviin imettyä ruumista, ei maatuvia 

kehon kappaleita, vaan läpinäkyviä elimistöjä, hormonaalisia 

kellopelejä ja palvottavia lumpioita. Niiden seuraajille on tuleva päivä, 

jolloin yksi tarpeeksi omaperäinen varvas riittää käynnistämään 

vallankumouksen. 

He yhtyvät toistensa hermoratoihin ja kasvattavat solisluunsa 

toisiinsa kiinni. Tulevat uudet elämänmuodot vanhoissa olennoissa, he 

syövät kiireettä aurinkoisen päivän päätteeksi, ja heidän kasvoilleen 

sekoittuu tummaa valoa lyhdyistä ja tähdistä. 

Toisaalta ajattelen elämää, joka on todistus, loogisen kalkyylin 

viimeinen siirto. Näemme vain sen, ja on turha kysyä millaisilla päättelyaskeleilla 

siihen on päästy. Ehkei siinä ole mitään mieltä tai se 

kertoo vain sen, mitä olemme aina aavistaneet tietävämme. Väliäkö 

sillä, joka tapauksessa se on mahdoton ja kaikesta huolimatta se on 

olemassa. 

#148 Syllogismi 

#171 Nikola Teslan mahdoton 

214


Tänä aamuna näin sen toisenlaisena kuin ennen. Muodonmuutoksensa 

viimeisessä vaiheessa se on saanut karmiinin kitiinikuoren, joka 

kasvaessaan rätisee kuin pienet tulitteet. Porasin siihen ”hammasporalla” 

reiän. Kuoren paksuus oli lähes seitsemän senttiä. Sisältä kuului 

tasaista huminaa ja rousketta. Aloin tulla epätoivoiseksi. Mitä täydellisemmäksi 

se muuttuu, sitä vähemmän sitä ymmärrän. 

Kymmenet homonculukset hierovat sen lihaksistoja pettutaikinalla. 

Se kylpee kylmässä alttarivalossa, pimeästä löydettynä olentona, jonka 

valtimoja hyväillään uhrauksen edellä. 

Sääennusteemme ovat pettäneet täysin. Vesi valuu Moottorin kylkiä 

pitkin ja saa Myllyistä vedetyt johtokimput kipunoimaan. Sateen 

valelema Moottori muistuttaa hetken karnaalista suihkulähdettä, 

joka ei ole majesteettinen ja veistoksellinen, vaan nestettä hikoileva, 

voimastaan tiedoton ja epäinhimillisyyttä erittävä olio. Se pitää 

muotonsa, joka ei riipu meistä, mutta me riipumme siitä epätoivoisesti 

kuin asteroidi näkymättömästä radastaan. 

#148 Fysiologisia yksityiskohtia 

215


Yritän muistella olenko humalassa. Ainakin tiedän, että kuumetta 

on kaksipilkkuseitsemän astetta, saman verran kuin keskimääräinen 

avaruus on kelvineissä absoluuttista nollapistettä lämpimämpi. 

Istun sängyn laidalla. Minä vaihdan sukkia. Olenko kyllästynyt vai 

kylläinen 

Yksi vai kahdeksan, montako sanaa tarvitaan, ainakin — nikama, rusto, 

aortta. Voisin kirjoittaa pelkästään näillä sanoilla laajoja tutkielmia 

siitä, miltä leuto pakkanen nyt tuoksuu, ja mitä se saa minut ajattelemaan. 

Pakkanen tarkoittaa kuulaita etäisyyksiä, pitkää silmää uusiin 

horisontteihin ja taivaanrantaa, joka on valkokangas kevyille unille. 

Otan käsiini pään, pitelen sitä hetken ennen kuin lopetan. Elohopea 

mittaa lämmön sisällä ja ulkona kylmyyden. Magneettitalvi, kuumeentuoksu, 

tupakoin: miltä lumi tuntuu, siltä valo maistuu. Miltä mustat 

luut, miltä valkoinen liha. Poltetulta tervalta. 

Minä vihaan tieteitä! Minä vihaan taiteita! Miten on niin vaikeaa pitää 

itsensä kolmessakymmenessä ja seitsemässä celsiuksessa En pidä 

siitä mitä taivaalla tapahtuu. Tähdet ovat rustottuneet ja kasvaneet 

rihmastoilla toisiinsa kiinni. Katson sisään. Nautin minuutin surun. Ei 

tähtiä enää. Ei hätää, vain jälkikuvia. Ei surua. Verkkokalvolle palanut 

pohjoinen taivas, tyhjä. Vaihdan mustat sukat mustiin. 

Kuume vastaa sairauteen, se on vastasairaus ja myrkky, jota nautitaan 

pieni annos lääkkeeksi. Mutta entä jos sairautta ei ole Minä en ole 

sairas muusta kuin kuumeesta. Entä jos kuume vastaa kuumeeseen, ja 

se vastaa kuumeeseen 

Aluksi tuntuu samalta kuin ikänsä arktisissa olosuhteissa elänyt näkisi 

jään sulavan. Suru jäätyy mustiksi liuskoiksi tapetin saumoihin. Kuin 

olisi raaja, joka härmistyisi kaasusta kiinteäksi, toimivaksi ja ulottuvaksi. 

Kuolleet jähmettyvät ektoplasmaksi ja elävät sulavat. Täällä sitä 

tapahtuu nyt jatkuvasti, mutta ei siinä ole mitään kummallista, minulla 

ei ole taipumusta eksentrismiin. Oikeastaan minulla ei ole taipumuksia, 

vaan sydämessäni kuulen vain kuolleiden hyräilyn. 

216

Uimme sähkömagneettisten kenttien meressä, se riittää todistamaan, 

että kuume on perusperiaate, jolla elämä avaruudessa tulee mahdolliseksi. 

Mutta miksi sattumanvaraisuuden hillitsemiseksi otetaan 

sääntö tai järjestelmä, joka välttämättä sekin on sattumanvarainen 

Jos olemme kadottaneet normin ja suoraan kulkemisen kyvyn, miksi 

sitten emme uskoisi ihmeitä Kun jääkaappimagneetti nostaa paperiliittimen 

pöydältä, se kumoaa hetkellisesti koko maapallon painovoiman. 

Vasemmassa sukassa on pelikortin puolikas. Se on Pagat, narri. 

0. 2,7. 

Mikä voisi olla parempaa kuin tämä Mikä tahansa, paitsi nämä 

epileptiset tähdet. Magneettinen kevät: kylmyys vetää puoleensa 

hiljaisuutta ja vereslihakuu valomylly erottaa pimeän luut pimeän 

lihasta. 

#48 Tuohikortteja 

#174 Moottorin lämpö 

217

# 169 Lokki, Maailma kuten sen kohtasin [alkuperäiskäsikirjoituksen 

sivu, jota ei löydy viimeistellystä painoksesta] 

Älkää näytelkö yllättynyttä. Kermorvan on culi. Jos mahdollista, hän 

on vain hieman edistyneempi kuin muut. Hänellä on jonkinlainen 

oletus vapaasta tahdosta. Hän on selvästi ihmismäisempi ja mielen 

takaisinkytkennät ovat siinä määrin monimutkaisia, että ne sallivat 

hänen pohtia omia pieniä askelkuvioitaan. Hänen lannassa kasvaneet 

muistonsa ovat minun uniani ja hänen sydämensä on alruunasta, 

suonensa vaivaismännyn juurista. 

Arvaan, että hänen muistiaan on kutittanut kuin amputoitua kättä. 

Olen kiinnostuneena kuunnellut hänen kehittämäänsä tarinaa, joka 

on yhdistelmä ylijääneitä painajaisiani. Jos älyllinen perversio sallisi 

lisääntymisen alitajuisen kauneuden kanssa, hän olisi minun mieleni 

äpärä. Tärkeä kysymys! Olisiko hän kunnostautunut toisissa olosuhteissa 

esimerkilliseksi isänmurhaajaksi 

Miksi Siinä kysymyssana kuulustelua varten. En tunnusta, en 

puolusta. Olenko antanut jo vastauksen kysymykseen miten, joka 

on aina esteetin valinta. Joka tapauksessa. Hän oli minun suljetun 

huoneen kokeeni, pikku kasparini, rohkea kasvi. Hän oli minun 

korvaukseni Prosessin kohtalosta. Kaikkea hyvää sinulle poika, mutta 

tarkkaan ottaen et kyllä ole ollut aivan elossa. Se hiuksenhieno ero, 

joka erottaa louhoksessa kasvavan kristallin yksinkertaisesta orgaanisesta 

kukinnosta erottaa sinut nyt esimerkiksi minusta. Meidän 

välissämme on puolet evoluutiosta ja koko katkeruuden summa. 

#181 Kätyrin osa 

#182 Viimeinen muotoilu 

218


Tämä on kahdeskymmenes osa hiljaisuuden teoriaa. Sarja päättyy 

tähän. Kootusti voidaan nyt sanoa, että hiljaisuus ei ole jänniteerosta 

johtuvaa sirinää, joka kuuluu elävästä hermoverkosta. Tämä 

ääni olisi muutaman hertsin hiljaisuutta korkeampi. Hiljaisuudella ei 

ole myöskään mitään tekemistä jääkarppien tai niiden sukukunnan 

kanssa. Hiljaisuus ei ole kieli, eikä herraparatkoon etenkään sana 

”hiljaisuus”. Hiljaisuus ei ole vaitioloa tai seuraa käskystä olla vaiti. Se 

ei ainakaan ole äänen vastakohta. Hiljaisuus ei ole kiusallista. Tai jos 

on, se on teidän oma vikanne. Se ei ole kuulijan korvassa. 

Mitä tahansa hiljaisuus onkin... Minä en tiedä enää mikä on, mikä on 

aisti, ei siinä ole mitään tietämistä, mutta hiljaisuus on, sanoisinko, 

tyhjyyden nännipiha ja nurinkääntyvä valokimppu. 

Edellinen ei ollut vielä tieteellinen määritelmä. Se on tulossa. Mutta 

ensin on syytä listata keskeisimmät tutkimustulokset. Hiljaisuus ei ole 

turvekatosta kasvanut tuntematon leinikkilaji. Hiljaisuus ei ole oopiumin 

savun tuoksu avoimesta ikkunasta tai laihasti lohduttava kusi, joka 

valuu lahkeesta jo puolimatkassa. On oletettavaa, että hyvistä arvauksista 

huolimatta hiljaisuus ei kuulu eläin- eikä kivikuntaan. Hiljaisuutta 

ja arizonalaiskylä Nothingia yhdistää vain kummankin pohjaton poissaolo, 

jos sekään, kun tarkemmin ajattelen. 

Näin kauan kesti, että sain sanotuksi edes tämän: en mitään. Tämän 

verran piti tietää, etten tiedä edes sitä mitä luulin ymmärtäväni. 

Tämän verran lohkesi hiljaisuudesta, ja toivon että otatte langettavassa 

arviossanne huomioon ne vaikeat olosuhteet, joiden ehdoilla 

olen joutunut tutkimustani työstämään. Olosuhteet! Näkymättömien 

jäävuorien käsittämätön läheisyys! Nyt hiljaa! 

#5 Olosuhteet 

219

# 171 Magneettinauhaa 

[Tässä on se, minkä olen saanut pelastettua kolmensadan metrin 

sotkuisesta vyyhdestä magneettinauhaa. Äänessä on Lokki, hänen 

puheensa on poissaolevaa. Nauhoitushetki tuntematon. Akustiikan 

perusteella äänitetty avarassa tilassa.] 

Kyllä, vietin silloin aikaa opettajani N. Teslan kanssa Colorado Springsissa. 

Hän kertoi nauhoittavansa kosmisia säteitä, jotka heijastuivat 

interstellaarisista pilvistä ja punaisista jättiläisistä. En tiennyt, pitikö 

se paikkansa. Toisinaan luulen, että useimmiten hän kuunteli vain omaa 

pulssiaan. Niihin aikoihin hänestä oli tullut jo kuuluisa ja sykkeestään 

kiihkeä. Mahtavimmat slaavilaiset taikurit tulivat pyytämään häneltä 

ideoita ja kokeellista tekniikkaa temppuihinsa. Yksistään Teslan takapihalle 

oli hylätty näkyjä, joille ei tule yhdessäkään kielessä olemaan nimiä. 

Hänellä oli ystäviä ylhäisissä ja alhaisissa asemissa. Teslan kirjeenvaihto 

ulottui paheellisista kuningattarista profetoiviin kahlekuninkaisiin ja 

brasilialaisiin salsa-anarkisteihin, mutta meidän päivittäinen työmme 

jatkui viikosta toiseen samanlaisena. Suuntasimme antenneja, tarkensimme, 

pidimme kirjaa. Joimme mustaa teetä. Samovaarikaupalla. 

Hän ei koskaan nukkunut, koska, kuten hän sanoi, hänen täytyi olla 

jatkuvasti kuulolla. 

— Minä kuuntelen tähtiä radiolla, hän sanoi, haukkasi päättäväisesti 

omenasta ja kiristi kuulokepantaa kuristavan tiukalle. — Ne laulavat, ja 

kamalan lujaa laulavatkin. 

Colorado Springsissä minä rakastin häntä viimeistä kertaa. Hän antoi 

minulle ajatuksen Korporaatiosta. Hänellä oli tietenkin katteettomia 

fantasioita avaruusmatkailusta, mitä en koskaan sulattanut. 

— Täältä täytyy olla tie pois. Näen ajan, kun avaruuteen lähetetään älykkäitä 

koneita, joille matka Linnunradan tuolle puolen sujuu nopeammin 

kuin sinulta ulkohuusiin, apulaiseni, hän sanoi kolme palavaa paperossinjämää 

sormien välissä. Nikotiini oli kellertänyt jo hänen silmänsä. 

Eräiden mielestä Teslaa voidaan pitää Moottorin tosiasiallisena 

keksijänä. Hänellä oli kymmeniä piirustuksia pursuilevia mappeja, 

joiden päälle hän oli kirjoittanut hämähäkkimäisellä käsialallaan sanan, 

220

jota eniten rakasti: Mahdoton. Hän antoi minun tehdä kopioita 

toteuttamiskelvottomiksi tuomitsemistaan töistä (keltaiset mapit 

Mahdoton I—XI), mutta koska kalkeeripaperiin ei ollut varaa, jäljentäminen 

oli hidasta, ja kopistin avuni olivat turhauttavan puutteelliset. 

Ne olivat ”orgaanis-lyyrisen ja kvantti-maagillisen elinvoimakojeen” 

piirustukset, joista kehitin Moottorin ensimmäisen prototyypin. 

Suurimman osan elämänsä jälkipuoliskosta hän yritti lähettää erilaisia 

viestejä Marsiin ja sen kuihin. Hän oli lähetystensä sisällöstä 

yhtä vaitelias kuin avaruus, jota hän yritti saada vastaamaan. Omien 

sanojensa mukaan hän oli hyvissä diplomaattisissa suhteissa sinne 

jonnekin. Syystä tai toisesta Marsista hän ei silti koskaan saanut 

palautetta herrasmiesmäisiin tiedusteluihinsa. Miten sääli! Kaiken 

omistautumisensa jälkeen hän olisi sen ansainnut. Radio Hiljaisuus 

tarjoaa kuulijoilleen tallenteet Nikola Teslan viimeiseksi jääneestä 

Mars-äänitteistä nyt ensimmäistä kertaa. Tätä lähetystä emme uusi. 

Olen valmis. Minä ylitin Atlantin hetulavalaan suolessa 

planktonia mutustellen. Olin kangastuksia manaava 

taikuri Gobin autiomaassa. Elonkorjuuaikana kuokin 

kemiallisissa häissä. Salaiset taistelut jatkuvat avaruudessa. 

Lopetin huolehtimisen. Aurinko oli osoittautunut 

valloittamattomaksi. Talvehdin kasvihuoneissa, vietin 

lomani painien parrakkaiden rabbien kanssa Wienin 

katoilla ja 

[rätinää] 

joten tulkaa tänne nahjukset 

siellä. 

minä tiedän että olette 

Ette te minua huijaa. Minä valmistan koneen, elävän ja 

hurjan, ja sanokaa minun sanoneen, että kun se on valmis, 

te todella olette kusessa. 

#172 Moottorin värit 

#8 Teslan ylistys 

221


Moottori on maalattu Becherin vihreällä, terra vertella, kölnin sinisellä, 

kobolttisinisellä, caput mortumilla, poltetulla sienalla, raa’alla 

sienalla, alitsariinikarmosiinilla ja kadmiuminkeltaisella. Igumeni 

kieltäytyi maalaamasta indigolla suoliston näkyvää osaa. Kalmari on 

värjäytynyt vetyperoksidista titaanivalkoiseksi. Se näkyy varmasti 

avaruuteen asti, lihan tilkkutäkki. 

Etäältä Moottori haisee alkemistisen tinktuuran pohjilta, punaiselta 

spermalta  ja vastavuolluilta kuparilastuilta. Lounaissiipi lemuaa panssaridieseliltä 

ja pesemättömiltä nivusilta. Koneen pohjalla aistii rottalauman 

läheisyyden. Kaukaa sen tuoksussa on koivunmahlaa. Aivan 

läheltä se on hajuton kuin ihmisen tuhkasta puristettu timantti. 

Lopulta ymmärrän, että Moottoriksi kutsuttu olio on todellinen syyni 

olla täällä. Työstän tänä yönä viimeisiä ompeleita kuudenteen sydämeen. 

Neulansilmässä on siniseksi poltettua teräslankaa. Ompelen 

sydänsuonta. Mereltä katsottuna täältä näkyisi lämmin läikkä lihan 

hehkua. 

Mitä hyötyä Moottorista on, tursain assistentti eilen kysyi minulta. 

Mitä hyötyä Hyötyä, tuokaa kolikko! Sanoin siis hänelle näin: — Se 

on onneton ihme ja pimeyttä liikuttava tuuli. Se on ruumis vailla 

elimiä, raa´aksi hakattu huuto, hampaaton anaalinen suu ja tähtien 

seula. 

#174 Sen sisällä liikkuu 

#11 Radio on auki 

222


Radio on auki, sen neuvostovalmisteiset putket hehkuvat, valkoinen 

kohina täyttää huoneen, ulkona putoavat lumiverhot, totutan silmäni 

pimeään ja suuni hiljaisuuteen. Otin tietoisen riskin, jolla on tiedostamattomia 

seurauksia. Määräsin kuusi homonculusta tunkeutumaan 

Moottorin sisään varmistamaan turvallisen käynnistyksen. Annoin 

niille retiisit evääksi, kaksi kullekin käteen. Siitä on kuusitoista tuntia. 

Tunnen kaularangassani vaimean resonanssin. Tärinä on kuin sordiinon 

läpi vedetty maanjäristys. En uskalla hengittää kuin keuhkojen 

kärjillä, muuten tapahtuisi se, no, jotain ikävää. 

Moottori kasvattaa nyt juuria ja uusia luita. Emme pysty liittämään 

niitä piirustuksiin. Luut ovat teräviä ja läpinäkyviä, lihan ja vulkaanisen 

lasin punosta, joka työntyy Tapulin katon läpi. Se juurtuu, mutta mikä 

näyttää juurakolta on oksisto, maan sisään kasvava negatiivinen puu; 

elävä, kuollut, elävä. 

#174 Homonculukset palaavat 

#179 Kohina 

223


Astrofysiikka tarjoaa meille monia täsmällisiä kiertoliikkeitä, tasaista 

säteilyä ja valopulsseja, jotka takaavat tasalaatuiset pikosekunnit, 

vuorokaudet ja taivaankierrot. Säntillisen fysikaalisen ajan sisään on 

elämä virittänyt omat rytminsä. Nisäkkäillä on kutakuinkin yksi aika, 

niiden sydämet lyövät karkeasti ottaen saman määrän iskuja yhden 

elämän aikana. Mutta neligrammaisen päästäisen sydämen kierroslukua 

ei silmin lasketa, ja sinivalaan tonnin sydän on raskas kuin 

paalujuntta. Tietty kehitysvaihe virittää äyriäisten kuukellot ja kertoo 

kaskaille, milloin nousta seitsemäntoista vuoden koomastaan. Aika on 

räjähtävä kaleidoskooppi golgin laitteiden jätättävissä kultakelloissa. 

Moottori on toista maata. Sen viimeinen protyyppinimi on Silberspitz. 

Näinä tunteina se on jo muodostumassa jäävuorirakenteeseen, 

kolme viikkoa etuajassa. Tapulin kattoa purettiin eilen moukareilla, 

jotta se mahtuisi kasvamaan. Väänsin kuivuneita lihaksia poikki. Viime 

päivät Moottorin kasvu on ollut epätasaista, vaikka se selvästi alkaa 

turpoilla, kun lämpötila Tapulissa nostetaan viiden asteen yläpuolelle. 

Sillä on kolme eriväristä sydäntä, jotka pumppaavat verta monimutkaiseen 

kammiojärjestelmään. Insinöörityömme ensimmäinen sääntö 

oli symmetrioiden rikkominen. 

Kävelin iltapäivällä hitaasti sen ympäri ja mittasin lämpötiloja eri 

osista. Suurimmaksi osaksi Moottori on vielä täysin kylmä, tietyt 

kohdat tuntuvat miltei jäisiltä. Jotain sen sisällä kuitenkin liikkuu, 

lähes läpinäkyvän kalvoston läpi näkyy syvällä kulkevia kiinteitä 

kappaleita. Seuraan niiden hidasta etenemistä ruotteiden läpi. 

Verisuihku purkautui ammuksena. Uumeniin tunkeutuneet homonculukset 

pusertuivat kudosten ja kalvojen läpi kuin sätkivät jälkeiset. 

Ne sanoivat tulleensa kammiosta, joka on syvällä Moottorin sisällä. 

Ne sanoivat, että hän on siellä, eikä hän ole meidän yshtävä. Niiden 

silmät oli vaihdettu retiiseihin. Kuulin, miten niiden sydämet tikittivät 

hätäisesti ja vieras olemus oli painunut niihin kuin avain vahaan. 

#175 Sen immuunijärjestelmä 

224


Moottorin ylijäämälihaa hakataan irti kymmeniä kiloja vuorokaudessa. 

Massa alkaa pilaantua välittömästi, kun se irrotetaan pääruumiista. 

Liha on todella sitkeää ja tulista. Mutta homonculeille on kerrankin 

kylliksi syötävää. Ne kehräävät, improvisoivat pieniä lauluja, ja raapivat 

kieliään kiviin. 

Tänään mittasimme pääruumiin kuumeen. 240 Fahrenheitia. Kenties 

sekin on saanut tartunnan. Ehkä homehtumisen ja mätänemisen 

prosessit vain kuumentavat sen lihaa ja bakteerit viljelevät sitä. Kukaties 

värikkäät homerihmastot peittävät sen verkkokalvoja. Mutta kohta 

on oikea hetki, emmekä voi perääntyä. 

Moottorilla vaikuttaa olevan äkkiväärä immuunijärjestelmä. Minä 

piirsin jokaisen imusolmukkeen paikan. Eliön kuumehoureet piirtyvät 

kalotin taivaalle: karpin ja karitsan tähdistöt välähtelevät. 

#162 Se on saanut vallan 

225


On selvinnyt, että culit ovat juonineet. Hän pursuaa verta, joka päreen 

valossa on mustaa kuin öljy. Hän roiskuu minun päälleni ja kiroaa 

kahdeksalla osaamallaan kielellä. 

Aamuyöllä Lokki on lyönyt toisen kätensä vesurilla irti ranteesta. Rujo 

kiristysside tihkuu. 

— Minä ompelen itseni, minä ompelen yhteen, hän toistelee ja tapailee 

neulalla haavan reunoja. 

— Salamurhaajat... se kuristi minua, Liha, Lihani oli niiden pikku 

paskojen puolella. Se oli minun kurkullani ja vannoi kostoa. Antakaa 

nitoja! 

#20 Lihan piirteet 

#177 Käynnistys 

226

# 177 Moottorin käynnistys, jälkikäteisraportti 

On aika herätä. 0 oksentaa. 0 nukahtaa. Kermorvan vääntää Agent 

Orangen selkärangasta ja Myllyjen musta energia räjäyttää ohjaustuolin. 

Valo on niin massiivinen, ettei sitä voi nähdä. Käynnistys. 

Lomonosovin harjanne jyrisee. Taivaalla konstellaatiot ovat päin 

helvettiä, tämä on huono päivä. Sateenkaarenvärinen ulostesuihku 

ampaisee pelikaaniaortasta, kohoaa kymmenen metrin korkeuteen ja 

sataa alas hurmioituneen väen niskaan. Culeja ei näy missään, ne ovat 

kaikonneet sisämaahan päin saatuaan työn valmiiksi. 

To-ka-mak to-ka-mak to-ka-mak. Haahkaparven monipolvinen fraktaali 

katoaa tyhjään lentäessään yli. Pysähtynyt sekunti kuplii. 

— Lisäämme tehoa! Käynnistäkää soluautomaatit! Käynnistäkää 

kvanttiprosessorit! Mitä meillä edes on! Käynnistäkää nyt perkele 

jotakin!, Lokki käskee ruostuneeseen gramofonintorveen äänimyrskyn 

yli. En tiedä mitä hän tarkoittaa soluautomaateilla eikä kvanttiprosessoreista 

ole tietoakaan, joten sytytän vielä yhden traanikynttilän. 

Origo asetetaan Tapulin keskelle ja voimavektorit tähdätään kohti 

Euroopan pääkaupunkeja. Virtaa ladataan piikkiin asti. Kaniikin 

karppi lätkähtää kuolleena maahan. 

Igumeni lukee, huutaa ja avaa pienen mustan rasian. Sisältä ryömii 

muurahaisia. Maa vavahtaa kuin pakkoliikkeinen ruumis jännittäisi 

ja sitten rentouttaisi kaikki lihaksensa yhtäaikaa. Lomonosovin 

harjanteesa tapahtuu jotain. Tapulin lyijylasi-ikkunasta näen Tunkiolta 

kohoavan valopatsaan, joka ulottuu alempiin ilmakerroksiin. Valo 

pyörittää pilviä. Kuvittelen tuhansien betoniin valettujen metallilieriöiden 

avautuvan kuolemaa lupaavina kukintoina. Rautamahan 

mausoleumi vaikuttaa repeytyvän auki. Tunkio on puhjennut kukkaan, 

se näyttää louhitut rakenteensa ja arpiinsa kuroutuneen energian. 

Ohjaan voimaa Moottorin eri osiin suunnistamalla eteeni pingotetun 

hermoverkkokartan poluilla. Olen koneen sisällä pimeää voimaa, 

joka yrittää purkautua minkä tahansa metallin hiusmurtuman läpi. 

Muutun vasamaksi, olen sisällä, kierrän järjestelmää, teen miljoonia 

kytkentöjä sekunnissa, murskaan molekyylin toisensa jälkeen. Minä 

olen Tsar-Bomba. 

227

Kolmas aortta pullistuu kuin laajeneva kasvain. Ensin räjähtää kaakkoon 

suunnattu käämi. Sataa pihan täydeltä kuparilankaa. Revontulihäntiä 

koillisella taivaalla ei parane katsoa. Punaisessa valossa kuolleita 

soluja, kuivia kennoja, hylättyjä, katottomia huoneita, orgaanisia 

slummeja. 

Moottori tanssittaa meitä. Me olemme kaikki sen osia, emmekä enää 

pääse irti. Me tanssimme, kuten Prosessi, kuten homonculukset. 

Elävän kuoleman junttaava polkka. 

Pelikaaniaortta vaihtaa väriä kuin rikkinäinen kuvaruutu. Moottorin 

ydin on syntymisen menehtymisen ja menehtymisen syntymisen 

astia. Se kiehuttaa sisällään orgaanista massaa. Ilman haju on väkevä 

ja äitelä. Kalmarin lonkerot heittelehtivät kuin myrskytuulessa. 

Pikakelauksilla ja hyppyleikkauksilla evoluution vaiheet, katkokset, 

mutaatiot ja erikoistumiset kertautuvat sekunnin murto-osissa. Hetket 

venyvät kuin kultalanka valtaviin pituuksiin epätodennäköisestä kohti 

mahdotonta. Sateenkaarikipinöitä, voimajohdot aaltoilevat lattialla. Ja 

katkeavat. 

Jotain hidasliikkeistä ja jähmeää pusertuu ulos aortasta. 

Määrittelemätöntä ainesta on irtautunut luonnosta: se mitä musertuneesta 

oliosta on jäljellä. Kerran se oli nimeltään Prosessi. Kouristukset 

ovat vääntäneet hänet poimuille. 

Hän on tulessa, palaa: silmistä kajastaa pätsi. Paljon huutoa, ei voi 

kuulla, mutta sen tuntee ilmanpaineen purskeista. Oksennus tulee kuin 

ääniaseen iskusta. Elämä kääntymässä ympäri. 

Alkaa olla mahdotonta kuvailla tapahtumia. Täytyy keskittyä. Taidan 

luovuttaa. Yritän hidastaa. Jokainen läsnä olevista on pyörre virrassa, 

joka kulkee Tapulin läpi ja vie mukanaan kaiken. Virtsa karkailee. 

Hahmot muuttuvat toisikseen. Säteily ei ole laskennallista. Yritetään 

hidastaa! Herää. Ei onnistu. Me tanssimme, me toistamme toistemme 

ja itsemme... Kaikki sulaa... Yrit... 

#178 Kermorvan raportoi 

#183 Puoli tuntia myöhemmin 

228

# 178 [Kappale Kermorvanin raportista] 

Ruhon pimeys välähtää, se maatuu ja versoo ympärilläni, järisee kuin 

massiivinen kevät, puhdas liha, joka säihkyy halvaantumisen ja räjähdyksen 

välillä. Minua raapivat sen yhteenkietoutuvat kielet, jotka eivät 

etsi ravintoa vaan tulta; purskeinen veri kimaltaa sen uumilla kuin 

mikroskooppinen tähdistö. Se tahtoo kertoa minulle itsestään. Ydin 

aukeaa, silmä lyö tyhjää, yö kasvaa, ja näkymätön hivuttautuu näkyviin. 

Katson kalmarin silmään. Tunnen valtavaa huojennusta. Tulkitsen 

Moottorin tahtovan sanoa, että paikallinen maailmanloppu on a) 

aineenvaihdunnallinen b) arkkitehtoninen tapahtuma. 

#179 Sama äänitallenteena 

229

# 179 Moottorin käynnistämisestä taltioitu äänitallenne [Ei kuntonsa 

vuoksi voi enää toistaa. Olen kuullut tämän kerran, yritän parhaan 

taitoni mukaan sitä tässä sanallisesti kuvailla.] 

Tallenne alkaa kohinalla, joka muistuttaa sateen ääntä. 

Kohina voimistuu ja nyt kuulostaa kuin sata liekinheitintä sytytettäisiin 

yhtä aikaa. Taustan bassopulssi; kohti ravaava hevonen. 

Äänimassan läpi voi erottaa vielä ääntelyä. 

Vaivoin äänen keskeltä on erotettavissa jotain melodian kaltaista. 

Vimmaisia huutoja & kakofonista kuhinaa. Kuin valtaisa äyriäinen 

pujottautuisi ulos kuorestaan. 

Jälleen rätinää. 

#180 Vastasyntyvä 

#181 Evoluution pieni vitsi 

230

# 180 Nimenomainen kuvaus on sensuroitu aiemmista painoksista. Se 

on hyväksytty mukaan totuudellisen dokumentaation vaatimuksesta 

Prosessi repii vatsansa ja rintansa auki kaularangasta nivusiin. Pään 

jäänteet irtoavat kolmella riuhtaisulla. Maahan jää kasa lihaa, palaneita 

luita ja kuonaa, jonka keskeltä pieni homonculuksen pää haukkoo 

henkeään. Kuulostaa siltä kuin se nauraisi. Niin vastasyntyneet 

homonculukset tekevät. 

Moottori on sammunut ja muuttumassa nopeasti kompostiksi. Tapulia 

kietoo rasvainen usva. Alaston homonculi nousee jaloilleen, ottaa 

kolme askelta, kävelee Lokin eteen ja sylkäisee hänen naamalleen 

nauriin kappaleet. 

— Ihmine o guolut, elökööt imiset! 

#181 Viimeinen sivu työpäiväkirjasta 

#182 Elävässä haudassa 

231

# 181 Kermorvan, Työpäiväkirjat III, viimeinen lehti 

Hyvä veli, sinä annoit minulle väärän sydämen. Se ei ollut lihas, se 

oli myrkyllinen sieni. Lopulta inhimillistä minussa oli vain kipu, joka 

edeltää inhimillisyyden menetystä. Olin vähän, tulin vähemmäksi, ja 

kun en enää ollut mitään, aloin muuttua. Kun sain tietää mikä olin, 

minussa ei ollut enää mitään, mitä en olisi pelännyt. Kaikki kävi hyvin. 

Painan sarvikruunun päähäni. 22 haaraa. Minä olin Kermorvan. 

Evoluution pieni vitsi. Koska olin kuka olin, en muistanut mitään, 

en tiennyt mitään, en kokenut mitään erityistä. Mutta ymmärsin, 

miten näytellään kätyrin osa. Minä olin Kermorvan, elävä nukke. Tätä 

lukiessanne olen kuollut nukke; jälleen oma itseni. 

#11 Ensimmäinen muisto 

#183 Viides lyijylasi 

232

# 182 [Pala paperia, oletettavasti Lokin käsialaa. Kulmaan on piirretty 

pieni aurinko, jolla on silmät ja sarvet] 

Mistä sen olisi tiennyt. Tiesinhän minä. Moottorista tuli elävä hauta. 

En tiedä onnistuimmeko vaiko emme. Sillä ei ole merkitystä. Jään 

tänne, missä olen kokonaan, eikä kukaan kuule miten hengitän. Tähän 

aukeaa ilo, jos maltan vielä hetken. 

Olen elänyt loppuun käsikirjoituksen, jonka olen tuhoamassa. Jumalanäidinkukka 

syttyy ja sammuu, syttyy ja sammuu. Merikello käy. 

#64 Jumalanäidinkukka 

#183 Ersatz saapuu 

233

# 183 [Tapulin viides lyijylasikollaaši, myöhemmin entisöity] 

Culeja ei enää tarvita. Ainoalla kädellään Lokki vyöttää liekinheittimen 

selkäänsä. Hän lähtee hoippumaan rantatietä pesiä kohti. Oranssi 

savutorni nousee Moottorin raunioista. Makeaa savua. 

Se on Ersatz. Hänellä ei ole pitkää takkia eikä harmaata hattua. Hän 

ei ole varteva tai lyhyt. Hän ei tule paljasjaloin. Hänen hiuksensa eivät 

ole mustat, ruskeat, harmaat, vaaleat tai punaiset. Toinen silmä ei ole 

puhki. Ei hän ole mies eikä nainen. Napsuttaa sormiaan. 

Lokki tulee vastaan tiellä. Aurinko on zeniitissä. Hänen päässään on 

puinen punainen kruunu. Ersatz ottaa kiinni olkapäästä. Hän kaataa 

Lokin maahan. Lokki huutaa. Ersatz repii hänen naamionsa ja murtaa 

hänen nenänsä kahdella iskulla. 

He kulkevat käsi kädessä rantaan päin. Yhtäkään homonculia ei näy. 

Lokin kaula-aukosta valuu verta sisään. Keskellä karjan asumuksia, 

pienelle torinomaiselle aukiolle on kaivettu kuoppa, joka on täytetty 

tuhansilla luilla, kalloilla ja vaatteiden riekaleilla. Viereiseen kuoppaan 

on kasattu kylpyankkoja. Ersatz ohjaa Lokin takaisin Tapulille. 

Auringossa on vihreä sävy. Auringossa on sininen sävy. Veri on valunut 

kenkään saakka. Luut ovat lampaiden, kumiankat aitoja. Homonculit 

ovat lähteneet. Ersatz painaa kevyen kruununsa Lokin päähän. 

Kermorvan seisoo kasvokkain Moottorin tuhoutuneen rungon kanssa, 

paljain jaloin, leuka rinnassa. 0 makaa rantatörmällä pyörätuolissa ja 

laskee aaltoja. 

Ersatz avaa sinisen oven aurinkokellon sisällä. Mitään ei tapahdu. 

Tulkaa kynnyksen yli. Haluatteko nähdä Haluatteko mukaan 

Hämärä on valtava, mutta enää ei ole pimeä. Tulkaa mukaan. 

#184 Portaat alas 


234

# 184 Valvontakameran kela, asemalaituri 

[Ensin pätkä tyhjää kaitafilmiä. Roskat muodostavat kuvaan vaihtuvia 

tähtikuvioita.] 

Sininen ovi on auki Tapulin kryptaan. Joukko laskeutuu jyrkät portaat 

maanalaiselle laiturille. 0 ratsastaa pässillä, ja lammaslauma seuraa 

häntä. Juna on pysähtynyt, ovet aukeavat. Vaunuista kajastaa ohut 

jodinkeltainen valo. Hämärässä ei voi tunnistaa heitä kuin ryhdistä. 

Ersatz nousee veturiin. Lampaat ohjataan hytteihin. Varatuilla 

paikoilla istuvat haudatut assistentit. Kullekin riittää tuoli. Ovet 

sulkeutuvat. Viimeinen kuulutus, ääni on homonculuksen: Naathäng`, 

Arizoonah! 

Asemalaiturilla on hetken hiljaista, sitten harmaa joukko täyttää sen 

jokaisen neliömetrin. Ne eivät ole ihmisiä eivätkä homonculuksia. 

Seuraavan junan tuloon on aikaa. Ne ovat varjoja. Yksikään ei liiku. Ne 

vilkuttavat. Kiskot soivat. 

#185 Kohti aurinkoa 

235

# 185 [Kuten sen kuvittelin] 

Homonculien lauma ryntää rikkonaista rantaa, aurinkoa vastaan. 

Niitä on satoja ja ne laulavat. Niiden hiki nousee harmaana höyrynä ja 

sekoittuu kajastukseen. Nauru sekoittuu tuuleen, tuuli sekoittuu niihin. 

Ne tanssivat kohti auringonnousua ja näkevät toistensa silmistä kajastuksen 

sarastuksesta. Neliomäinen aurinko kiehuu horisontin alla: se 

on 93 miljoonaa kiloa dynamiittia. Enää se ei merkitse mitään, mutta 

vaikka ne eivät sitä ehkä arvaa, seuraava elämä on niiden. 

#49 Novaja Zemlja -efekti 

236

237

238

239

240

Salminen-Antti_Lomonosovin-moottori_Poesia-2014

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?