KOTIIN MAALLE - Kehittämiskeskus Oy Häme

Kehittämiskeskus Oy Häme, Satu Huuhka
Hämeenlinnan seudun kyläkaavoitushanke
Kotiin maalle
Hämeenlinnan maaseudulle!
Opas Sinulle, maaseudun tuleva tai nykyinen asukas
Linnaseutu

Kehittämiskeskus Oy Häme
Hämeenlinnan seudun kyläkaavoitushanke
2012
teksti, ulkoasu & taitto Satu Huuhka
kannet Jenna Taajamo & Satu Huuhka
kannen kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme
ISBN 978-952-6625-00-3 (painettu)
ISBN 978-952-6625-01-0 (pdf)
””Kotiin maalle Hämeenlinnan maaseudulle!” on opas Sinua varten, kodin
ostoa tai rakentamista pohtiva. Opas tehtiin osana EU:n maaseuturahaston
rahoittamaa Kehittämiskeskus Oy Hämeen kyläkaavahanketta, joka toimi
vuosina 2010-2012 seitsemällä maaseutukylällä Hattulassa, Hämeenlinnassa ja
Janakkalassa.
Työssäni kyläkaava-arkkitehtina kävi pian ilmi maaseudulle muuttamista
harkitsevien ja yhtä lailla siellä jo asuvien suuri tiedontarve. Tietoa kaivattiin
erityisesti palvelutarjonnasta, rakentamista säätelevästä kaavajärjestelmästä
ja rakennuslupaprosessista. Kylillä liikkuessani tein itse havainnon, että monet
uudet rakentajat olivat - ehkä vailla parempaa tietoaan - vieraantuneet maaseudun
perinteisestä rakennustavasta, joka alkaa jo rakennuspaikan valinnasta ja
pihapiirin muodostamisesta.
Niinpä tämä vihkonen pyrkii tarjoamaan vastauksia yleisempiin kyläkaavahankkeessa
säännöllisesti esiin nousseihin kysymyksiin vielä hankkeen
päättymisenkin jälkeen. Oppaan on inspiroinut Kuopion kaupungin vastaava
julkaisu ”Rakentaisinko kodin maalle”. Toivotan Sinulle mukavia ja hyödyllisiä
lukuhetkiä oppaan parissa.
Hämeenlinnassa 25.5.2012
Hanke ja julkaisu ovat saaneet rahoitusta EU:n
maaseuturahastosta Linnaseutu ry:n kautta.
Linnaseutu
Satu Huuhka,
kyläkaava-arkkitehti
Kehittämiskeskus Oy Häme
2

Sisällys
1. Maaseutu asuinympäristönä 2
Maaseudun vetovoima 2
Hämeenlinnan erilaiset maaseudut 4
Palvelutarjonta 6
Liikenne 6
Koulut 8
Infrastuktuuri 8
Muut palvelut 10
Sosiaalinen ympäristö 11
Asumisen kustannukset 12
2. Kaavoitus maaseudulla 14
Yleiskaava 14
Asemakaava 16
Kaavasta poikkeaminen 16
Kyläkaava 16
3. Omakotitalon rakentaminen 18
Tontin hankkiminen 18
Suunnittelutarveratkaisu 18
Rakennuslupa 19
Liittymälupa yleiseen tiehen 19
Kunnan rakennusjärjestys 19
4. Perinteinen rakennustapa 24
Rakennuspaikan valinta 24
Pihapiirin muodostaminen 27
Rakennuksen muoto 27
Runko ja julkisivut 29
5. Yhteystiedot 30
Lupaviranomaiset 30
Kaavoitus 30
Rakennusvalvonta 31
Korjausneuvonta ja -avustukset 31
Yleisiin teihin liittyvät lupa-asiat 32
Infrapalvelut 32
Vesihuolto 32
Sähkö 32
Internet-liittymät 32
Jätehuolto 33
1

1 MaAseutu asuinympäristönä
2
Kuva MMM / Mavi, Yrjö Tuunanen
Maaseudun vetovoima
Maaseutua arvostetaan erityisesti oman rauhan, kauniiden maisemien ja luonnontilaisen
ympäristön vuoksi. Maaseudulla asuminen tuntuu niin sosiaalisesti kuin fyysisestikin
vapaammalta kuin elämä kaupunkien asemakaava-alueilla. Luontoon liittyvä, tilaa vievä
tai ääntä tuottava harrastustoiminta esimerkiksi eläinten kanssa on maalla mahdollista
aivan eri tavalla kuin kaupungissa. Toisia houkuttelee maalle vanhat talot - historiallinen
rakennusperintö, jossa näkyy menneen ajan käsityötaito. Joskus maaseudun vetovoiman
lähteeksi mainitaan myös edullinen rakennusmaa, joka kuitenkin lienee osin myyttiä. Edullisempaa
neliöhintaa kompensoi rakennuspaikan koko, joka maaseudulla yleensä on suurempi
kuin kaupungissa.
Etäisyys naapuriin voi tilanteesta tai henkilöstä riippuen olla sekä vapauttavaa että
pelottavaa. Maaseudun luonnonläheisyyteen kuuluu myös täydellinen pimeys, jollaista
keinovalaistuissa kaupungeissa ei juuri enää saa kokea. Toisaalta maaseutuun liittyy ajatus
yhdessä tekemisestä ja toisista huolehtimisesta, ja kylät pienine kouluineen vaikuttavat
turvalliselta kasvuympäristöltä lapsille.
Kaupungissa kaavoitus säätelee ympäristöä mutta toisaalta takaa kaupunkilaisille
oikeuden osallistua keskusteluun tulevista muutoksista. Maalla taas kaivattu vapaus kuuluu
kaikille, ja yksilön määräysvalta loppuu oman kiinteistön rajaan. Muut maaseudun asukkaat
ja maanomistajat elävät ja tekevät työtä kuin ennenkin: hakkaavat metsää, viljelevät
maata, kasvattavat eläimiä ja myyvät rakennuspaikkoja, ehkä läheltäkin omaa asumustasi.
Metsiköt voivat muuttua hakkuuaukeiksi, pellot voidaan metsittää, lähelle voi nousta uusia
taloja tai pelloille voidaan levittää lantaa, jonka tuoksu kantautuu läheisiin asuintaloihin.

Sesonkiaikoina peltotöitä tehdään aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja traktorit pärisevät
vielä iltakymmenen jälkeenkin. Maatalouselinkeinon harjoittaminen kuuluu mahdollisine
haittoineenkin erottamattomasti maaseutuun. Juuri maatalous luo ja ylläpitää suomalaisille
kollektiivisesti rakasta ja tuttua maalaismaisemaa.
Entistä harvempi kuitenkaan enää saa toimeentuloaan maataloudesta. Maaseudulle
ei ehkä muutetakaan elinkeinon perässä, vaan siitä huolimatta. Hyvä tieverkko, väestön
vaurastuminen ja henkilöautoistuminen mahdollistavat työn ja asumisen erottamisen
siten, että työ voi olla kaupungissa ja koti maalla. Muuttajia houkuttelee erityisesti kaupunkien
läheinen maaseutu – lievealue, jonka sisäinen ristiriita on, että se kasvavan rakentamisen
myötä muuttuu hiljalleen maaseudusta kaupungin laidaksi. Tähän muutokseen on
muuttajankin syytä varautua ainakin henkisesti. Maaseutuja on kuitenkin Hämeessäkin
monenlaisia. Ns. ydinmaaseutu koostuu vanhoista viljelysseuduista, jotka vastaavat suomalaisten
yleistä mielikuvaa maaseudusta. Ydinmaaseudun kulttuurimaisemassa asunee
edelleen myös Suomi-filmi –romantiikkaa, josta osa sen houkuttelevuudesta ehkä syntyykin.
Harvaan asuttu, metsäinen maaseutu puolestaan vetoaa hiljaisuutta ja rauhaa etsivään.
Maaseudun rauhaa Työn äänet ja
eläinten hajut kuuluvat maaseudun
aistimaailmaan. (Ylempi kuva MMM
/ Mavi, Martina Motzbäuchel, alempi
Kehittämiskeskus Oy Häme, Jorma
Jämsén)
4
HHämeenlinnan erilaiset maaseudut
Tosiasiassa Hämeessäkään ei ole olemassa vain yhtä maaseutua, vaan useita erilaisia
maaseutuja. Hämeenlinnan seudun maaseudun rakenne muodostuu palvelutaajamista,
kylistä, harvemmin asutusta haja-asutusalueesta ja vapaa-ajan ranta-asutuksesta.
Palvelutaajamat ovat usein entisiä kuntakeskuksia ja edelleen alueensa kaupallisia
ja hallinnollisia keskuksia. Niissä sijaitsevat ruoka- ja erikoiskaupat sekä kunnalliset palvelut,
kuten koulut ja terveyskeskukset. Keskustojen yleisilme ei useinkaan ole yhtä huoliteltu
kuin kaupungeissa. Taajamien omakotialueet eivät juuri poikkea kaupunkien vastaavista
alueista, joskin niiden rakenne voi olla hieman väljempi. Taajamissa voi asua myös kerros- ja
rivitaloissa sekä vuokra-asunnoissa. Varsinkin vanhemmat ihmiset arvostavat palveluiden
läheisyyttä ja vaivatonta kerrostaloasumista rauhallisessa maaseututaajamassa.
Kylät ovat taajamia pienempiä asutuskeskittymiä, ja niitä on rakenteeltaan hyvinkin
erilaisia. Perinteiset hämäläiskylät ovat olleet vuosisatojen ajan ryhmäkyliä, joissa
maatalot talousrakennuksineen sijaitsivat yhteisellä kylätontilla peltojen keskellä. Tällaisia
ryhmäkyliä on edelleen olemassa Hämeenlinnan seudulla, ja ne ovat rakenteeltaan paljon
tiiviimpiä kuin kaupunkimaisimmatkaan omakotitaloalueet. Niiden historiallinen rakennuskanta
muodostaa omaleimaisen miljöön, ja tiiviyden vastapainona niitä ympäröivät upe-

at avarat pelto- tai järvimaisemat. Hämeessä vasta myöhemmin, esimerkiksi 1900-luvun
alussa syntyneet tai maanjakotoimitusten myötä uudelleen rakennetut kylät voivat olla rakenteeltaan
harvoja nauha- tai hajakyliä. Asumismuotona kylissä on lähinnä itse omistettu
omakoti- tai maalaistalo. Vuokra-asuntoja tai esimerkiksi rivitaloja ei niissä yleensä sijaitse.
Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kylissä ei yleensä ole kouluja tai kauppojakaan.
Kylien omilta osaajilta on kuitenkin usein ostettavissa monenlaisia palveluja, kuten polttopuita
kotiovelle toimitettuna, kirvesmiehen töitä tai vaikkapa kampaamopalveluja.
Ei ole yhtä maaseutua. Naapurikylät
Uusikylä ja Oinaala Rengosta
- yksi ryhmäkylä, toinen hajakylä.
(Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme
/ Satu Huuhka)
Vasemmalla:
Hämeenlinnan seudulta löytyy maaseututaajamia,
viljelysmaisemaan
sijoittuvia perinteisiä kyliä sekä harvemmin
asuttuja pienkyliä ja metsäistä
haja-asutusaluetta. (Kartta
Kehittämiskeskus Oy Häme / Sonja
Hilska, aineisto SYKE/YKR)
Palvelutarjonta
Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012.
Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty.
Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08.
5

K16-65. Lakisääteisiä palveluita
kylissä ja haja-asutusalueella
ovat lasten koulukyydit ja
vanhusten kotihoito. Muut palvelut
järjestetään pääsääntöisesti
taajamissa, jonne asukkaiden
on itse hankkiuduttava.
(Kuvat Kehittämiskeskus Oy
Häme)
6
PPalvelutarjonta
Maaseutuun erottamattomasti kuuluvan vapauden vastinparina on vastuu. Monet
palvelut, jotka kaupungeissa tai taajamissa järjestää kunta, on maaseudun asukkaiden järjestettävä
itse – jos niitä edes kaipaa. Harva maaseudulle varsinaisesti palvelutarjonnan
perässä muuttaakaan, mutta omatoimisuuden tarve voi silti joskus tulla yllätyksenä. Lakisääteisiä
maaseudulle ulottuvia kunnan palveluita ovat peruskoululaisten ja vammaisten
kuljetukset sekä vanhusten kotihoito. Jotkut kunnat tarjoavat näiden lisäksi vapaaehtoisesti
ylimääräisiä palveluita, joten maaseudun palvelutaso saattaa vaihdella eri puolilla
Suomea. Monet palvelut, esimerkiksi terveydenhoito, on kuitenkin yleensä haettava taajamasta.
Myös yksityisyritysten tarjoamat kaupalliset palvelut sijaitsevat tätä nykyä lähinnä
nykyisissä tai entisissä kuntakeskuksissa, ja joskus niissä saattaa tapahtua odottamattomia
muutoksia hyvinkin lyhyellä aikataululla. Suuri osa maaseudun peruspalveluista on kuitenkin
asukasyhteisöjen, esimerkiksi vesiosuuskuntien ja tienhoitokuntien, itse järjestämiä.
Maaseudulla onkin perinteisesti totuttu olemaan omatoimisia ja antamaan omaa työpanosta
yhteiseksi hyväksi, ja sitä saatetaan odottaa myös uusilta tulijoilta.
LLiikenne
Maaseudun yleisin yhteiskunnan tarjoama palvelu on tie, joka valitettavasti on
myös tyypillinen asukkaissa tyytymättömyyttä aiheuttava seikka. Tieverkko koostuu valtion
omistamista yleisistä maanteistä, kuntien hallinnoimista kaduista ja yksityisten ylläpitämistä
yksityisteistä. Suuri osa maaseudun tieverkosta on valtion vastuulla. Näitä ovat
kaikki valtatiet, kantatiet, seututiet, yhdystiet ja paikallistiet. Käytännössä valtion tiestön
ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa ELY-keskus, jonka määrärahat esimerkiksi paljon toivottujen
valaistuksen ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ovat viime vuosina olleet
vähäiset. Valtio on määräyksin rajoittanut aivan yleisten teiden viereen rakentamista, ja
kaikenlaisia ajoliittymiä varten tarvitaan ELY-keskuksen myöntämä liittymälupa. Kunnat
puolestaan hoitavat ja rakentavat katuja vain asemakaava-alueilla eli käytännössä lähinnä
nykyisissä tai entisissä kuntakeskuksissa ja joissakin suurimmissa kylissä. Kaikki muut tiet
kuuluvat yksityisteinä asukkaiden omalle vastuulle, jolloin tienkäyttäjien muodostaman
tienhoitokunnan on järjestettävä esimerkiksi tien auraus tai valaistus itse. Valtio myöntää
kylläkin taloudellisia avustuksia yksityisteiden tienhoitokunnille. Erimielisyydet yksityisteiden
järjestelyistä aiheuttavat herkästi riitaa kyläyhteisöissä.

Julkinen liikenne maaseudulla rakentuu lähinnä pääteitä pitkin liikkuvien pitkänmatkanbussien
varaan. Matkaa kotiovelta lähimmälle bussipysäkille voi kertyä pitkästikin, ja vuoroväli voi olla hyvin
harva, vain muutamia kertoja päivässä. Maaseudun asukkaat kokevat usein julkisen liikenteen
palvelut huonoiksi, ja käyttävät mieluummin omaa henkilöautoa. Autoistuminen on puolestaan
vähentänyt julkisen liikenteen tarjontaa entisestään. Kyseessä on itseään ruokkiva kierre. Monien
linjojen ajaminen perustuukin nykyään siihen, että kunnat tukevat julkisen liikenteen järjestämistä
rahallisesti. Syrjäisemmälle maaseudulle Hämeenlinnan seudun kunnat järjestävät lisäksi kerran
tai kahdesti viikossa liikennöiviä palvelulinjoja, joiden tarkoitus on auttaa maaseudun autottomia
vanhuksia hoitamaan tarpeellista asiointiaan lähimmässä taajamassa. Hämeenlinnassa palvelun
nimi on Kyläpussi ja Janakkalassa Tassu-bussi. Hattulassa vastaavaa palvelua ei ole. Uutena kokeiluna
aamuisin ja iltapäivisin Hämeenlinnan kylillä liikennöivät koulukuljetusvuorot ottavat koululaisten
lisäksi myös muita asiakkaita kuljetettavakseen normaalin bussilipun hinnalla.
Monen maaseudun asukkaan mielestä asuminen maalla ei ole tänä päivänä mahdollista
ilman omaa henkilöautoa. Ajokortittomista vanhuksista tai teini-ikäisistä elämä voi tuntua
rajoitetulta, jos on menemisissään toisista riippuvainen. Toisen puolison työskennellessä
etäämpänä myös lapsia kotona hoitava puoliso voi syrjäseudulla tuntea olonsa turvattomaksi
ilman pihassa seisovaa autoa, jolla tarvittaessa pääsee ihmisten ilmoille. Lähes kaikilla kylissä
ja haja-asutusalueella asuvilla perheillä onkin vähintään kaksi autoa, mikä rasittaa paitsi luontoa,
myös kukkaroa. Maaseudun taajamissa asuvat pärjäävät selkeästi useammin vain yhdellä
autolla tai jopa kokonaan ilman autoa, kenties koska niissä on tarjolla enemmän palveluita,
työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia kuin haja-alueella. Toisaalta, jos työ ja harrastukset
sijaitsevat omassa kylässä tai jopa kodin pihapiirissä, voi liikkumistarve olla hyvinkin vähäistä.
Sellainen vain ei ehkä ole nykypäivänä enää kovin yleistä.
Kyläkauppa alkaa olla historiaa.
Maaseudun kaupallisia ympäristöjä
Hämeenlinnan itäosista: kauppakeskus
Tuulonen 10- ja 12-teiden risteyksessä,
Lammin kirkonkylä palveluineen
sekä Alvettulan perinteinen
kyläkauppa Hauhon länsiosassa.
(Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme
/ Jorma Jämsén)
7

Piennarta pitkin. Haja-asutusalueilla
ei ole kevyen liikenteen
väyliä. Lapsella on oikeus linjaautokyytiin,
jos koulumatka
ylittää kolme tai viisi kilometriä.
Kotoa on kuitenkin kuljettava
koulubussin pysäkille.
Monet vanhemmat kokevat
turvattomuutta siitä, että lapset
kävelevät tai pyöräilevät
maanteiden varressa. (Kuva
Kehittämiskeskus Oy Häme /
Satu Huuhka)
8
Koulut
Peruskoulun ala-aste on yleisin kyliltä löytyvä kunnallispalvelu. Myös kouluverkko
on viime vuosina harventunut. Hämeenlinnan seudun maaseutukylissä ja kirkonkylillä toimii
noin 25 ala-asteen koulua. Kyläympäristö ja kyläkoulut mielletään turvalliseksi kasvuympäristöksi,
mutta kuitenkin monet vanhemmat kokevat lasten koulumatkat maantien
piennarta pitkin turvattomiksi, sillä kevyen liikenteen väylät ovat harvassa. Perusopetuslain
mukaan koulukuljetusraja on viisi kilometriä, jonka ylityttyä ala- ja yläasteen oppilaalla on
oikeus maksuttomaan, kunnan järjestämään koulukuljetukseen. Kuljetusta varten koululaisen
on itse kuljettava ensin kotoa koulubussin pysäkille – käytännössä jonkun suuremman
tien varteen. Hämeenlinnan ja Janakkalan kunnat ovat päättäneet tarjota kaikkein pienimmille
koululaisille kuljetusta jo kolmen kilometrin ylittävästä matkasta: Janakkala 1.-3.
-luokkalaisille ja Hämeenlinna 1.-2. -luokkalaisille. Hattulassa kuljetusraja on kaikille oppilaille
lain mukainen viisi kilometriä. Vasta kun koulumatkoihin kuluva aika venyy lapsen iästä
riippuen yli 2,5 – 3 tuntiin, tulee koulubussin sijasta harkittavaksi yksilöllisempi kuljetus.
Yläkoulujen verkosto on selkeästi harvempi kuin alakoulujen. Yläasteet sijaitsevat
vain suurimmissa taajamissa, eikä esimerkiksi Tuuloksen tai Rengon entisissä kuntakeskuksissa
ole yläastetta – ei ole koskaan ollutkaan, vaan oppilaat ovat aina kulkeneet yläasteelle
Rengosta Hämeenlinnaan ja Tuuloksesta Lammille. Koululaisten päivät voivat näin ollen
venyä kuljetuksineen yllättävän pitkiksi. Peruskoulun jälkeisiin keskiasteen oppilaitoksiin
eli lukioihin ja ammattikouluihin opiskelijoiden perheiden on itse järjestettävä ja kustannettava
nuorten kulkeminen joko julkista liikennettä käyttäen tai muulla tavoin. Myöskään
pienten lasten päivähoitoon ei liity kunnan kuljetusvelvollisuutta.
IInfrastruktuuri
Kunnallisilla vesihuoltoyhtiöillä – Hämeenlinnassa ja Hattulassa HS Vedellä, Janakkalassa
Janakkalan vedellä – on jonkin verran vesihuoltoverkostoa maaseudun taajamissa
ja joissakin kylissä. Vesihuoltoyhtiön toimitusvelvollisuus ulottuu asemakaava-alueella
kymmenen metrin ja haja-alueella sadan metrin päähän sille määritellyn toiminta-alueen
rajasta. Vastaavasti toiminta-alueella olevilla kiinteistöillä on liittymisvelvoite. Ylivoimaisesti
suurimmalla osalla maaseudun kiinteistöistä on kuitenkin oma, kiinteistökohtainen
jätevesijärjestelmä ja oma puhtaan veden kaivo. Jäteveden käsittelyn määräykset ovat tiukentumassa
vuonna 2011 hyväksytyn jätevesiasetuksen myötä, jonka siirtymäaika jatkuu
vuoteen 2016 asti. Kaikkia aiemmin hyväksyttyjä jäteveden käsittelytapoja ei enää katsota

Lähi- vai kaukokoulu Valkoisilla ja vaaleanharmailla
alueilla lapset jaksavat kävellä itse kouluun. Tummanharmaan
alueen koululaiset ovat linja-autokuljetuksen
piirissä. (Kartta Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu
Huuhka)
Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012.
Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty.
Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08.
9

Ekoenergiaa. Hauhon kaukolämpö
tuotetaan paikallisesta
puuhakkeesta. Verkostojen
ulkopuolella voi tuottaa itse
esimerkiksi aurinkoenergiaa.
(Ylempi kuva MMM/Mavi, Martina
Motzbäuchel, alempi kuva
Wikimedia Commons / TUBS)
10
riittävän tehokkaiksi. Uusien kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien hankintakustannukset
voivat olla varsin korkeita. Asuntokauppoja haja-asutusalueella tehdessään kannattaakin
varmistua etukäteen, täyttääkö olemassa oleva jätevesijärjestelmä asetuksen vaatimukset.
Joillakin kylillä on vesiosuuskuntia, jotka ovat rakentaneet ja ylläpitävät kylän
yhteistä vesijohtoverkostoa ja joskus myös viemäriä.
Paikallisesta polttoaineesta tuotettua kaukolämpöä on tarjolla lähinnä entisissä
kuntakeskuksissa, ainakin Hauholla. Maatalousyrittäjät saattavat tuottaa lämpöä biomassasta,
mutta sitä harvoin riittää ulos myytäväksi asti. Pääasiallisesti kiinteistöt vastaavatkin
maaseudulla itse omasta lämmityksestään. Kiinteistökohtaiset ekologiset energiaratkaisut,
kuten maalämpö, puulämmitys, aurinkosähkö ja tuulivoima, ovat maaseudulla helpommin
toteutettavissa kuin kaupungissa. Valtio avustaa rahallisesti vanhojen kiinteistöjen
siirtymistä uusiutuviin energianlähteisiin.
Kiinteää laajakaistaa ei ole tarjolla kaikkialla maaseudulla, ja matkapuhelinverkossa
toimivan langattoman mokkulan nopeus on joillakin alueilla sietämättömän huono. Valtio
pyrkii kehittämään maaseudun tietoverkkoja, mutta käytännössä niiden takkuisuus voi
toistaiseksi jopa estää etätyön tekemisen joillakin alueilla.
Sijainti voi vaikuttaa palveluiden liittymishintaan. Esimerkiksi sähköliittymä saattaa
olla harvaan asutulla alueella monta kertaa perusliittymää kalliimpi. Myös kunnalliseen
vesihuoltoverkostoon liityttäessä saatetaan periä korotettua maksua, jos verkostoa laajennetaan
maaseutualueelle eikä liittyjiä saada tarpeeksi kustannusten kattamiseksi normaalitaksalla.
Tällöin korotettu maksu voi kuitenkin mahdollistaa verkoston rakentamisen.
MMuut palvelut
Useimmat niin julkiset kuin yksityisetkin palvelut sijaitsevat taajamien kiinteissä
toimipisteissä, joihin asiakkaan on itse tultava. Esimerkiksi päivähoitoon vanhempien on
itse tuotava lapsensa. Myöskään kiireettömään terveydenhuoltoon ei liity kunnan kuljetuspalveluita,
vaan lähimmälle terveysasemalle tai hammashoitolaan on hankkiuduttava omin
konstein. Myös näihin vanhempien täytyy itse järjestää lastensa kuljetus, mikä voi joskus
olla hankalaa, jos työpaikka sijaitsee kaukana kotoa eikä esimerkiksi sukulaisten apua ole
käytettävissä. Kunnallisiin palveluihin kehitetään uusia asiakkaiden luokse liikkuvia toimintamalleja,
mutta käytännössä ne eivät ole vielä käytössä. Perinteisistä liikkuvista palveluista
kirjastoautot kiertävät yhä maaseudulla, mutta kauppa-autot ovat käyneet harvinaisiksi.
Kaupallisten palveluiden verkko on viime vuosina harventunut, mutta taajamissa palvelut

ovat kuitenkin säilyneet varsin kohtuullisella tasolla. Maaseudulla omalla ostoskäyttäytymisellä
– valitseeko lähimmän kyläkaupan vai kaupungin reunan suuren automarketin – voi
olla erityisen suuri merkitys palveluiden turvaamisessa. Kylissä paikalliset yrittäjät ja kyläyhdistykset
järjestävät usein hämmästyttävän monipuolista palvelutarjontaa takkapuista
teatterikerhoon, kukin oman osaamisalueensa mukaan. Maaseudulla asuu monitaitoista
väkeä, ja oman kylän palveluiden suosiminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta kylässä.
SSosiaalinen ympäristö
Maalla tervehditään kaikkia, kyläillään ennakkoon ilmoittamatta eikä ovia usein vielä
tänäkään päivänä pidetä lukossa. Kylää ei vain asuta vaan sitä eletään: asiat ovat yhteisiä niin
hyvässä kuin pahassakin. Maalla vaalitaan perinteistä kulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi
yhteiseksi hyväksi tehtävä talkootyö. Sekä miesten että naisten toimeliaisuutta arvostetaan,
mutta perinteiset sukupuoliroolit voivat näyttäytyä maaseudulla vahvempina kuin kaupungissa.
Aikuisten on helppo ylläpitää sosiaalisia suhteitaan omaehtoisesti, mutta alueella asuvien
lasten määrällä ja etäisyyksillä on suuri vaikutus lasten mahdollisuuksiin muodostaa ystävyyssuhteita
ja tavata kavereita. Asiaa kannattaa pohtia myös lasten arjen näkökulmasta.
Monet mainitsevat yhdeksi maalla asumisen parhaista puolista, että voi luottaa
naapurin pitävän silmällä lapsia, vanhuksia ja vieraita kulkijoita. Kaikki tuntevat toisensa,
eikä uusi muuttaja jää huomaamatta. Mene siis rohkeasti mukaan kyläyhteisön toimintaan
ja tee itsesi tutuksi, mutta kunnioita yhteisön vanhoja toimintamalleja. Edelleenkään ei
ole täysin harvinaista, että kantatiloilla asuu yhä sukua, joka on viljellyt samaa maata jo
1600-luvulta lähtien. Tällöin ei liene ihme, että side maahan on syvä, ja sitä kuvastaa hyvin
haluttomuus myydä tonttimaata muille kuin sukulaisille tai muutoin luotetuille henkilöille.
Ei ole myöskään poikkeuksellista, että kyläläiset eivät 30 vuoden asumisenkaan jälkeen uskalla
sanoa tulevansa kyseiseltä kylältä, koska ovat syntyneet ja kasvaneet jossain muualla.
Kaverit kaukana Lapset ja nuoret
eivät aina koe maaseudun rauhaa
yhtä positiivisena kuin vanhempansa.
(Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme)
Meidän kylä! Vahva paikallisidentiteetti
yhdistää ihmisiä,
mutta joskus - onneksi harvemmin
- se voi olla myös erottava
tekijä. (Kuvat Kehittämiskeskus
Oy Häme / Laura Vuoma & Jorma
Jämsén)
11

Ekoillen vai ökyillen maalla Maaseudulla
on mahdollisuus kaikkein kuluttavimpaan
tai kaikkein säästäväisimpään
elämäntapaan - sekä kukkaron että
ympäristön kannalta. (Kuvat Kehittämiskeskus
Oy Häme / Satu Huuhka)
12
Asumisen kustannukset
Maan neliöhinta on maaseudulla edullisempi kuin kaupungissa, mutta käytännössä
maaseudun rakennuspaikkojen suuremmat pinta-alat tasoittavat hinnaneron. Kunnat
myyvät maaseudulla asemakaavoitettuja tontteja lähinnä taajamissa ja joissakin suurimissa
kylissä. Kuntien myymien tonttien neliöhinnat ovat vuonna 2011 olleet luokkaa 2-15 €/
m² ja pinta-alat 1000 - 3000 m². Asemakaava-alueiden ulkopuolella tarjolla on yksityisten
myymiä rakennuspaikkoja. Vuonna 2011 yksityisten myymien maaseuturakennuspaikkojen
keskihinta oli Kanta-Hämeessä 15 000 - 30 000 euron luokkaa ja keskimääräinen pinta-ala
6000 m². Kaikkea maata ei haja-asutusalueella ole tarkoitettu rakennusmaaksi, ja pelto- ja
metsämaiden neliöhinnat ovatkin huomattavasti alhaisempia kuin rakennusmaan.
Tontin hinta on tietysti vain pieni osa vuosien mittaa syntyvistä asumisen kuluista.
Jos työpaikka ja harrastukset sijaitsevat kaupungissa, jo 20 minuutin automatkan etäisyydellä
asumisesta syntyy vuodessa yli 10 000 ajokilometriä, silloin kun matkaa taitetaan vain
arkisin. Nykyisillä polttoaineen hinnoilla tämä merkitsee 1300 euroa vuodessa, jos autoja
on yksi. Jos autoja onkin kaksi - mikä on varsin tavallista - summa tuplaantuu. Kahdella
autolla pendelöinnistä syntyy esimerkkitapauksessa lähes 80 000 euron kustannukset 30
vuodessa nykyhinnoilla laskettuna. Maailman öljyvarantojen ehtyessä polttoaineen hinta
on kuitenkin jatkuvassa nousussa. Tällä hetkellä liikkumiskustannukset eivät ehkä vielä näy
asuntojen jälleenmyyntiarvossa, mutta onko tilanne tulevaisuudessa toinen
Talonrakentamisen kustannukset eivät tonttia lukuun ottamatta juuri riipu rakennuspaikan
sijainnista. Myös teknisten palveluiden (esimerkiksi lämmitys, vesihuolto) osalta
kustannukset ovat samansuuntaiset maaseudulla ja kaupungissa, ja suurin ero on ehkä niitä
järjestävä taho ja vastuun jakautuminen: kaupungissa palveluiden järjestäjä on usein yhtiö,
jolle verkostoon liittymisestä ja huollosta maksetaan - maaseudulla useassa tapauksessa
asukkaan täytyy itse rakentaa ja ylläpitää järjestelmänsä. Siellä missä niitä on tarjolla, verkostoihin
liittymisen kustannukset voivat maaseudulla olla korkeammat kuin kaupungissa.
Rakennuksen jälleenmyyntiarvo määräytyy rakennuspaikan ja itse rakennuksen
muodostamasta kokonaisuudesta. Rakennuspaikalla voi olla jälleenmyyntiarvoon paljon
suurempi vaikutus kuin sen osuus hankintakustannuksista antaisi ymmärtää. Jälleenmyyntiarvo
syrjäisellä ja varjoisalla rakennuspaikalla voi jäädä alle hankintakustannusten, kun
se maisemallisella ja hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevalla paikalla voi ylittää ne.
Myös kulutustrendien pitkän tähtäimen muutokset ekologisempaan suuntaan voivat tulevaisuudessa
vaikuttaa maaseutukiinteistöjen haluttavuuteen ja arvoon.

Missä työ Värilliset ruudut ilmaisevat työpaikkojen sijaintia.
Väri määräytyy suurimman toimialan mukaan.
Maatalous työllistää edelleen haja-alueilla. Muiden
alojen työpaikat keskittyvät taajamiin. (Kartta Kehittämiskeskus
Oy Häme / Satu Huuhka, tiedot YKR/SYKE)
Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012.
Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty.
Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08.
13

2 KaAvoitus maaseudulla
Suurinta osaa maaseudusta ei ole lainkaan kaavoitettu. Rannoilla tilanne on toinen, sillä
Maankäyttö- ja rakennuslaki säätelee rantarakentamista tiukasti. Ennen rakennuspaikan
tai talon ostamista on syytä tarkistaa kunnasta kaavatilanne ja rakentamiseen tarvittavat
luvat. Yhteydenotto teknisen toimen tai maakäytön suunnittelun asiakaspalveluun ei maksa
mitään, mutta voi säästää turhilta yllätyksiltä.
Kaavoitus on rakentamisen säätelyä.
Yllä ote Tuuloksen asemakaavasta
ja oikealla sivulla osayleiskaavasta,
johon asemakaavaotteen
paikka on rajattu punaisella. (Kartat
Hämeenlinnan kaupunki)
14
OOsayleiskaava / rantayleiskaava / kyläyleiskaava
Yleiskaava on nimensä mukaan tarkoitettu yleispiirteiseen suunnitteluun, ja siinä
osoitetaan suurehkoja alueita erilaisiin toimintoihin kuten kerros- tai pientaloasumiseen,
teolliseen toimintaan tai vaikkapa virkistyskäyttöön. Rakentaminen edellyttää yleiskaavan
lisäksi yleensä myös asemakaavaa, jonka laatimista yleiskaava ohjaa.
Poikkeuksen tähän tekevät ranta- ja kyläyleiskaavat, joissa osoitetuille rakennuspaikoille
saa hakea rakennuslupaa suoraan rakennusvalvonnasta samaan tapaan kuin jos
alue olisi asemakaavoitettu. Ranta- ja kyläyleiskaavoja voisi karkeasti luonnehtia perinteisen
yleiskaavan ja asemakaavan välimuodoksi. Ne tehdään rajatulle alueelle, jolloin ne
ovat tarkempia kuin osayleiskaavat yleensä ja ohjaavat jo itsessään rakentamista riittävällä
tavalla ilman asemakaavaakin. Rakennuspaikkoja ranta- tai osayleiskaavoihin osoitettaessa
on tutkittu perusteellisesti mm. niiden tasapuolista jakautumista eri maanomistajille
suhteessa kiinteistöjen pinta-aloihin ja jo rakennettuihin rakennuspaikkoihin. Tällöin uusia
rakennuspaikkoja ei pääsääntöisesti saa, jos ne eivät ole kaavassa.
Kun kyse ei ole ranta- tai kyläyleiskaavasta, tarvitaan yleiskaava-alueilla asemakaavan
puuttuessa yleensä ns. suunnittelutarveratkaisu, jossa kaavoittaja tutkii suunnitellun

akentamisen vaikutuksia samaan tapaan kuin kaavaa laadittaessa tutkittaisiin. Suunnittelutarveratkaisusta
on kerrottu lisää seuraavassa luvussa 3, ”Omakotitalon rakentaminen”.
Tällöinkin rakentamisen täytyy olla yleiskaavan mukaista, eli yleiskaavassa esimerkiksi
pientaloalueeksi osoitetulle alueelle ei saa rakentaa varastohallia ilman poikkeuslupaa.
AAsemakaava / ranta-asemakaava
Asemakaava on yksityiskohtainen, yleiskaavaa huomattavasti tarkempi suunnitteluväline
taajaan rakennetuille alueille. Asemakaava on meistä useimmille kaavajärjestelmän
tutuin osa, ja lähtökohtaisesti kaupunkimainen kaavoituksen muoto. Maaseudulla niin tarkkaan
sääntelyyn ei yleensä ole tarvetta. Asemakaavoja onkin tehty maaseudulla lähinnä entisiin
kuntakeskuksiin ja lisäksi joihinkin suurimpiin kyliin. Kaavamääräykset voivat olla hyvinkin
yksityiskohtaisia säädellen rakennuksen sijoitusta, käyttötarkoitusta, ulkomuotoa aina
kattomuodosta pintamateriaaleihin ja jopa velvoittaa pihan istuttamiseen tietyllä tavalla.
Määräyksiin kannattaa tutustua huolellisesti etukäteen, sillä ne ovat sitovia. Ranta-asemakaava
säätelee rakentamista rannalla samaan tapaan.
Pääsääntö on, että asemakaavassa olevalle tontille saa rakennusluvan suoraan rakennusvalvonnasta,
kunhan kiinteistölle on kulkuväylä ja kiinteistön rajat ovat maastossa samat kuin asemakaavakartassa.
Yleensä näin onkin. Kuitenkin maaseututaajamissa on edelleen voimassa 1970- ja
1980-lukujen asemakaavoja, joiden laadinnassa tällaisiin ”muotoseikkoihin” ei aikanaan kiinnitetty
riittävästi huomiota. Jos asemakaavatonttia on ostamassa yksityiseltä myyjältä, varmistaa huolellinen
rakentaja vielä kunnalta, että tontti todellakin on rakennettavissa. Esimerkiksi kadun puuttuessa
rakentaja saattaa joutua järjestämään itse ajoyhteyden tontille. Mitä uudempi asemakaava on, sitä
todennäköisemmin se on kelvollinen eikä edellytä rakentajalta mitään erityistoimenpiteitä.
KKaavasta poikkeaminen
Kaavan määräyksistä voidaan poiketa hakemalla poikkeuslupaa rakennuslupaprosessin
yhteydessä. Poikkeamisen pitää olla erityisen hyvin perusteltua, eikä lupaa välttämättä
myönnetä. Ranta-alueilla poikkeamisen päätösvalta on tietyissä tapauksissa ELY-keskuksella.
Kaavoittajakin on ihminen.
Kaavamääräysten hieroglyfit
ja taikamerkit avautuvat keskustelussa
kaavoittajan kanssa.
(Kuva Kehittämiskeskus Oy
K
Häme / Jorma Jämsén)
Kyläkaava
Kyläkaava voi sanana viitata joko viralliseen kyläyleiskaavaan tai epäviralliseen rakennuspaikkaselvitykseen.
Esimerkiksi tämän oppaankin laatineen Kyläkaavahankkeen puitteissa maaseutukylille
tehdyt suunnitelmat ovat epävirallisia kyläkaavoja, jotka eivät velvoita 16 lupaviranomaisia.

Kaavoihin kangistumattomat. Suurin osa maaseutua
on kaavoittamatonta, jolloin rakentamisen säätely on
vapaampaa kuin kaava-alueilla. Yleiskaavat (vihreä väri)
kattavat maaseudulla etenkin ranta-alueet, sillä laki
velvoittaa rantojen suunnitteluun. Asemakaava (sinien
väri) soveltuu suunnitteluvälineeksi lähinnä taajamiin.
(Kartta Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka)
Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012.
Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty.
Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08.
17

3 Omakotitalon rakentaminen
Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme
18
Varaa omakotitalon rakentamisprosessissa riittävästi aikaa tarvittavien lupien selvittämiseen,
hakemiseen ja ennen kaikkea niiden käsittelyyn. Saatat tarvita rakennusluvan lisäksi
muitakin lupia, esimerkiksi suunnittelutarveratkaisun tai liittymäluvan yleiseen tiehen.
Valmistaudu keskustelemaan kaavoittajan ja rakennustarkastajan kanssa avoimin
mielin maaseudulle sopivista suunnitteluratkaisuista. He ovat alansa ammattilaisia, jotka
paitsi auttavat asiakasta, myös tuovat keskusteluun yleisen edun näkökulman, jonka ei tarvitse
olla ristiriidassa asiakkaan toiveiden kanssa. Viranomaisen tehtävänä on huolehtia hyvän
rakennetun ympäristön syntymisestä, mikä merkitsee mm. rakennuspaikan sopivuutta
maisemaan. Sitoumuksia esimerkiksi talopakettikaupoista ei missään nimessä pidä tehdä
ennen rakennusmahdollisuuksien ja -ehtojen varmistumista. Rakennuslupaprosessissa
naapuritkin pääsevät aina sanomaan sanansa suunnitelmista, ja suunnitelmia täytyy olla
valmis muuttamaan viranomaisten ohjauksen mukaan. Unelmiaan ei kannata lyödä lukkoon
etukäteen, sillä suunnittelussa ei koskaan ole yhtä oikeaa vastausta - hyviä vaihtoehtoja
on useita. Usein pienellä hionnalla päästään kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen,
missä riittävän aikaiseen ajoitettu kontakti lupaviranomaiseen on avainasemassa.
Itse rakennusluvan käsittelyaika voi olla sisään jättämisestä jopa kahdeksan viikkoa,
ja mahdolliset puutteet asiakkaan omissa dokumenteissa pidentävät aikaa. Nopeimmillaan
luvan saattaa saada parissa viikossa. Asia riippuu rakennusvalvontatoimen kulloisistakin resursseista
vireillä olevien lupahakemusten määrään nähden, mikä vaihtelee kunnan ja vuodenajan
mukaan. Kevät on ruuhkaisinta aikaa, ja kesällä lomat pidentävät käsittelyaikoja.
Pienempiin rakentamistoimiin riittää toimenpidelupa tai -ilmoitus, eikä aina tarvitaan lupaa
lainkaan. Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu neuvoo lupatarpeen arvioinnissa.

Rakennuspaikan hankinta
Kun olet hankkimassa maata rakennuspaikaksi asemakaava-alueen ulkopuolelta, varmista
jo etukäteen kunnan kaavoittajalta, että siihen voidaan myöntää rakennuslupa. Samalla
selviää, tarvitaanko muita lupia. Ennen rakennuslupaa saatetaan edellyttää suunnittelutarveratkaisun
hakemista. Esimerkiksi lähes kaikki vanhat viljelysalueet ovat Kanta-Hämeessä maakunnallisesti
tai valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita, jolloin viranomaista kiinnostaa
rakennuksen maisemaan sopiva sijoittelu.
Maaseudulla rakennuspaikan rakennettavuudesta ei yleensä ole olemassa virallista
päätöstä ennen kaupantekoa. Joskus - mutta harvemmin - rakennuspaikan myyjä on saattanut
hakea esimerkiksi suunnittelutarveratkaisun tai jopa rakennusluvan etukäteen, jolloin rakentamisen
ehdot selviävät päätöksistä. Yleensä kauppakirjaan on kuitenkin syytä kirjata, että
maa ostetaan rakennuspaikaksi ja että kauppa purkautuu, jos lupaa rakentamiseen ei voikaan
saada. Toinen vaihtoehto on tehdä esikauppakirja. Rakennuspaikan ostaminen on maakaaren
mukaista kiinteistökauppaa ja vaatii aina julkisen kaupanvahvistuksen. Omistusoikeuden siirryttyä
haetaan Maanmittaustoimistosta lainhuutoa, jossa uusi omistaja merkitään kiinteistörekisteriin.
Muista, että määräalalle eli tilan osalle ei saa rakennuslupaa, vaan määräala on ensin
lohkottava itsenäiseksi tilaksi.
Rakennuspaikka katsottuna,
mutta entäs ne luvat Rakentaja
säästää omia hermojaan selvittämällä
kaavat ja tarvittavat luvat
etukäteen sekä varaamalla lupakäsittelyyn
riittävästi aikaa. (Kuvat
Kehittämiskeskus Oy Häme)
20
SSuunnittelutarveratkaisu
Suunnittelutarveratkaisu on rakennuslupaa edeltävä lupa, jonka kunnan kaavoittaja
myöntää. Siitä puhutaan myös laajennetun rakennusluvan nimellä. Nimensä mukaisesti suunnittelutarveratkaisu
tarvitaan kaavoittamattomilla alueilla, joilla on kuitenkin suunnittelun tarvetta
esimerkiksi liikenteellisten tai maisemallisten seikkojen vuoksi. Suunnittelutarveratkaisulla valvotaan
yleisen edun toteutumista. Siinä kaavoittaja tutkii, että rakentaminen mm. sopii maisemaan,
kunnioittaa luonnonarvoja ja kulttuuriarvoja, on toivottua yhdyskuntakehitystä eikä vaikeuta kaavoitusta
jatkossa. Lisäksi tarkastellaan esimerkiksi maanomistajien tasapuolista kohtelua samaan
tapaan kuin kaavoitettaessakin.
Tietyt alueet ovat suunnittelutarvealueita suoraan Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella,
mutta lisäksi kunta voi yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä määritellä muitakin alueita
suunnittelutarvealueiksi. Esimerkiksi taajamien kaavoittamattomat reuna-alueet ovat suunnittelutarvealueita.
Jos olet epävarma siitä, onko aikomasi rakennuspaikka suunnittelutarvealueella,
saat asian selville ottamalla yhteyttä kunnan kaavoituksen ja rakentamisen asiakaspalveluun.
Suunnittelutarveratkaisunkin käsittely vaatii oman aikansa, joten ole ajoissa liikkeellä.

Rakennuslupa
Uusien rakennusten rakentamiseen tarvitaan aina rakennuslupa - pienempiin rakennelmiin
voi riittää toimenpidelupa tai -ilmoitus. Myös rakennuksen purkamiseen vaaditaan purkulupa.
Kunnan rakennusjärjestyksessä määritellään, minkälainen lupa eri rakennustoimenpiteisiin
tarvitaan asemakaava-alueella ja sen ulkopuolella. Asemakaava-alueilla lupa saatetaan
vaatia sellaisillekin toimenpiteille, jotka haja-alueella saa tehdä pelkällä ilmoituksella.
Omakotihankkeella tulee olla pääsuunnittelija ja rakentamisesta vastaava työnjohtaja.
Lisäksi tarvitaan rakennussuunnittelija (arkkitehti), rakennesuunnittelija (insinööri) sekä LVI- ja
sähkösuunnittelijat. Pääsuunnittelijan tehtävä on koordinoida eri suunnitelmien yhteensopivuutta.
Usein pää- ja rakennussuunnittelija ovat sama henkilö, mutta näin ei tarvitse olla. Suomen
Rakennusmääräyskokoelma edellyttää suunnittelijoilta pätevyyttä tehtäväänsä, minkä rakennusvalvonta
ratkaisee suunnittelijoiden koulutuksen ja kokemuksen sekä rakennushankkeen vaativuuden
perusteella. Hämeenlinnan kaupungilla sekä Janakkalan ja Hattulan kunnilla on kullakin
omat ”Rakentajan oppaansa”, jossa rakennuslupaprosessia on selostettu yksityiskohtaisemmin.
LLiittymälupa yleiseen tiehen
Uusi liittymä valtion ylläpitämään yleiseen tiehen vaatii aina liittymäluvan ELY-keskukselta,
samoin olemassa olevan liittymän luonteen muuttaminen esimerkiksi maatalousliittymästä
vakituisen asunnon liittymäksi. Maanteihin ei mielellään myönnetä kiinteistöille uusia liittymiä,
vaan liittymisen tulisi tapahtua useamman talon yhteisen yksityistien kautta. Aivan tien
reunaan ei saa rakentaa. Rakennuksen etäisyyden on oltava yleisillä teillä vähintään 20 metriä
ja yksityisteillä vähintään 12 metriä ajoradan keskiviivasta. Hämeenlinnan seudun liittymäluvat
myöntää Uudenmaan ELY-keskus, jonka yhteystiedot löytyvät tämän julkaisun lopusta.
KKunnan rakennusjärjestys
Rakennusjärjestys ohjaa kaikkea rakentamista kunnassa, niin maaseudulla kuin taajamissakin.
Siinä kuvataan rakentamisen perusedellytykset ja -vaatimukset. Asemakaavoissa
esitetään usein rakennusjärjestystä yksityiskohtaisempia määräyksiä esimerkiksi rakennusten
ulkonäölle. Koska maaseutualueita ei yleensä ole asemakaavoitettu, ohjaa rakennusjärjestys
rakentamista maalla suoremmin kuin kaava-alueilla. Tosin suunnittelutarveratkaisussa voidaan
antaa tiukempia ehtoja vaikkapa rakennuksen sijoittelulle tai rakennusoikeudelle samaan tapaan
kuin asemakaavoissakin. Muutoin rakennusjärjestys määrää esimerkiksi rakennuspaikan
minimikoon, enimmäiskerrosluvun ja rakennusoikeuden.
Saanko luvan Liittymän tekeminen
yksityistiehen on helpompaa
kuin yleiseen tiehen. Yksityistiekuntaan
on luonnollisesti
kuuluttava, jotta tietä saa käyttää.
(Kuva Kehittämiskeskus Oy
Häme / Satu Huuhka)
21

Yhteenveto Hämeenlinnan seudun kuntien rakennusjärjestysten
pinta-alaehdoista (tilanne 5/2012)
Oikean sivun kartalla on kuvattu alueet, joita rakennusjärjestykset koskevat. Hämeenlinnan
rakennusjärjestyksen yhtenäistäminen on kuntaliitoksen jäljiltä kesken, ja liittyneiden kuntien
omia rakennusjärjestyksiä noudatetaan aina uuden ilmestymiseen asti. Myös Janakkalassa
rakennusjärjestyksen uusiminen on vireillä.
Kanta-Hml Hauho (Hml) Tuulos (Hml) Lammi (Hml)
Rakennuspaikan minimikoko (m²) 10 000 5 000 4 000 4 000
jos vesihuoltoverkoston piirissä 10 000 2 000 4 000 2 000
jos suunnittelutarvelueella 10 000 5 000 5 000 7 000
Max rakennusoikeus, % pinta-alasta 10 10 10 10
Asuinrakennuksen kerrosala (m²) max 300 max 500 max 350 max 500
Kalvola (Hml) Renko (Hml) Hattula Janakkala
Rakennuspaikan minimikoko (m²) 3 500 2 000 3 000 5 000
jos vesihuoltoverkoston piirissä 2 000 2 000 2 000 5 000
jos suunnittelutarvealueella 5 000 5 000 3 000 10 000
Max rakennusoikeus, % pinta-alasta 10 15 10 7
Asuinrakennuksen kerrosala (m²) max 500 max 350 max 250 max 150 / min 300*
Maitolaituri ei sentään vaadi rakennuslupaa.
(Kuva Kehittämiskeskus
Oy Häme / Jorma Jämsén)
* rakennuspaikan koosta riippuen: alle 2 000 m² rakennuspaikalla aina 150,
2 000 - 4 300 m² rakennuspaikoilla 300 m² ja sitä suuremmilla 7% pinta-alasta.
22

Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012.
Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty.
Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08.
23

Hämeenlinn
4 Perinteinen rakennustapa
Maaseutu on tiivistä - maaseutu
on väljää. Rengossa naapurikylät
Uusikylä (yllä) ja Oinaala (alla)
ovat erilaiset naapurit. Ne muodostuvat
molemmat maatiloista,
mutta toinen on ryhmäkylä ja toinen
hajakylä. (Kartat Kehittämiskeskus
Oy Häme / Satu Huuhka)
24
Maaseutumaisema ja perinteinen tapa rakentaa sitä on syntynyt sääty-yhteiskunnassa, jossa
ihmisen paikka yhteisössä heijastui myös hänen mahdollisuuksiinsa hankkia ja omistaa maata
sekä asua ja rakentaa. Niinpä perinteinen maaseutumainen rakennustapa osoittaakin edelleen
hierarkiaa monin eri tavoin. Hierarkkisuus helpottaa ympäristön hahmottamista ja tekee
siitä ymmärrettävän. Toisaalta luonnonolosuhteet ovat hyvin pitkälle sanelleet esimerkiksi
rakennuspaikan ja -materiaalien valintaa. Myös yhteiskunnan määräämät maanjakotoimitukset,
kuten iso- ja uusjaot, ovat muovanneet kylärakennetta suurella kammalla. Perinteinen
maaseutumainen rakennustapa onkin harmoninen yhdistelmä yhteiskunnan ja luonnon
tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Se on sitä, mikä näyttäytyy tänäkin päivänä
silmälle tuttuna, vaikka sen osasia ei tuntisikaan.
RRakennuspaikan valinta
Tapa rakentaa maisemaan on perua vuosisatoja vanhasta maankäyttötavasta.
Maaperältään hienoaineiset alavat alueet osoittautuivat hyväksi maatalousmaaksi, joten
ne otettiin viljelykäyttöön jo varhain. Rakentaminen sijoitettiin ylempänä sijaitseville paikoille,
jossa maaperä koostuu karkeammista maalajeista ja on siksi routimatonta, hyvää
rakennusmaata. Perinteisessä rakennuspaikan valinnassa on aina pyritty välttämään maiseman
äärikohtia, jotka ovat myös luonnonvoimille alttiita. Aukeat pellot, jyrkät rinteet ja
kukkuloiden laet on jätetty rakentamatta. Tietysti aina on ollut myös poikkeuksia, mutta
epäedullisilla paikoilla rakennetut rakennukset eivät yleensä ole olleet pitkäikäisiä. Maaperältään
ja pienilmastoltaan hyviä rakennuspaikkoja ovat loivat etelään suuntautuvat rinteet
sekä pienet maaston kohoumat ja kumpareet. Rakentaminen on perinteisesti sijoitettu

Maaseudulla on omat rakennustyyppinsä.
Asuinrakennukset on
tehty puusta. Yllä talonpoikaistalo,
alla mäkitupa Hauholta. (Kuvat Kehittämiskeskus
Oy Häme / ylempi
Toni Husu, alempi Satu Huuhka)
26
tukeutumaan johonkin maisemaelementtiin tai solmukohtaan - pellon ja metsän rajaan,
kumpareeseen, tienristeykseen tai jo olemassa olevaan rakennusryhmään. Valitettavasti
nykyään myynnissä olevat rakennuspaikat eivät aina ole maaperältään, pienilmastoltaan
ja maisemalliselta sijainniltaan hyviä. Maanomistajilla on taipumusta varmuuden vuoksi
säästää parhaita rakennuspaikkoja jälkeläisilleen paluumuuttoa varten, vaikka jo aikuiset
lapset olisivat rakentaneet elämänsä muualle. Usein maisemallisesti hyvien rakennuspaikkojen
koetaan myös olevan liian lähellä omaa reviiriä, mutta uuden rakennuspaikan muodostaminen
jo olemassa olevasta rakennusryhmästä erikseen onnistuu harvoin kauniisti ja
luontevasti.
Rakennuspaikan valinnassa on tärkeää havainnoida ja huomioida kunkin kylän erityispiirteet,
sillä kylät ovat rakenteeltaan eriluonteisia. Hämeessä vanhinta kylätyyppiä
edustavat ryhmäkylät, joissa talonpoikaistilat ovat sijainneet tiiviisti yhteisellä kylätontilla
raitin varrella. Talonpoikaistalon lukuisat rakennukset ovat muodostaneet umpikorttelimaisia
suljettuja pihapiirejä. Talousrakennusten määrä on yleensä vähentynyt murtoosaan
entisestä, mutta tiiviissä rivissä seisovat päärakennukset kertovat vielä ryhmäkylien
tarinaa. Niihin kuuluneet tilattoman väestön piskuiset mäkituvat oli tyypillisesti annettu
rakentaa ryppääksi kylän yhteyteen, omalle alueelleen mäkiseen ja kivikkoiseen, viljelyyn
kelpaamattomaan maastoon. Perihämäläiseen ryhmäkylätyyppiin kuuluu siis tiiviys
ja kompakti tonttikoko. Näistä oma lukunsa ovat torpat, joita syntyi lähinnä kartanoiden
takamaille. Torpat muodostuivat rakennusryhmistä kuten talonpoikaistalotkin. Isojako ja
sitä seuranneet yhteiskunnan ajamat maanjakotoimitukset hajottivat ryhmäkylien rakennetta
Hämeessäkin. Talouskeskuksia siirrettiin pois kylätontilta omien peltojensa keskelle.
Peltojen keskelläkin rakennusryhmä sijaisee usein kompaktisti pienellä metsäkumpareella
ja rajaa maanviljelykseen liittyvillä talousrakennuksillaan oman tilansa maisemaan. Omien
laajojen peltojensa keskellä sijaitseva maatila on luonteva näky, mitä viljelysmaaton omakotitalo
toisten omistamien peltojen keskellä ei maiseman hierarkiaa rikkovana vieraslajina
ole. Hyvä viljelysmaa ei yleensä ole hyvää rakennusmaata, joten pelloille rakentamista tulisi
pyrkiä välttämään maisemallisten seikkojen vuoksi myös teknisistä syistä.
Harva tulee muistaneeksi, että omakotitalo on asumismuotona itse asiassa syntynyt
vasta 1900-luvun alussa kaupungeissa. Maaseudulla asuttiin Suomen itsenäistymiseen
asti talonpoikaistaloissa, torpissa ja mäkituvissa, joissa asuminen ja työ kietoutuivat
erottamattomasti yhteen, ja saman katon alla eli useampia sukupolvia. Vielä jälleenrakennuskauden
rintamamiestalotkin rakennettiin maaseudulle maataloiksi, eikä omakoti-

taloiksi kuten kaupungissa. Omakotitalo saapuikin maaseudulle puhtaassa muodossaan
ehkä vasta 1900-luvun loppupuoliskolla, 1960- ja 70-lukujen suuren maaltamuuton jälkeisenä
kaupungistumisen vastareaktiona. Omakotitalonkin voi kuitenkin istuttaa luontevasti
maalaismaisemaan soveltamalla maaseudun perinteisiä tapoja rakennuspaikan valintaan,
pihapiirin muodostamiseen ja rakennusten muotokieleen. Rakennuspaikan suuren koon ei
pidä olla itsetarkoitus. Kanta-hämäläiseen maaseudun rakennusperinteeseen kuuluu maatilojen
ohella entisajan viljelysmaattoman väestön pienemmät asumukset, jotka ovatkin
ehkä luontevampi esikuva omakotirakentamiselle kuin kartanot ja suuret maatilat. Koska
uudet asuinrakennukset ovat joskus huomattavan kookkaita vanhaan rakennuskantaan
nähden, voi talousrakennusten muotokieli tietyissä tapauksissa olla nykyrakentamiselle
soveltamiskelpoinen lähtökohta.
Pihapiirit kuin umpikorttelit.
Hämäläistalon pihapiiri 1920-luvulta
(Kuva kirjasta ”Suomalainen
kylä kuvattuna ja muisteltuna”).
Samankaltaisia pihapiirejä näkyy
edellisen aukeaman ilmakuvassa
Rengon kirkonkylästä 1940-luvulla.
(Kuva Hämeenlinnan kaupungin
historiallinen museo)
PPihapiirin muodostaminen
Maaseudulla on luontevaa, että pihapiiri muodostuu useammasta rakennuksesta.
Useimmat eivät enää tarvitse navettaa, mutta jo päärakennuksella ja autotallilla pystyy
muodostamaan pihapiiriä. Jos tähän lisätään vielä yhdistetty pihasauna ja puuliiteri, päästään
jo lähemmäs perinteisen pihapiirin muodostusta. Kasvillisuuden kertyminen kestää
kauan, mutta rakennukset luovat heti suojaisan oleskelualueen, kun kaikkia tiloja ei sijoiteta
samaan rakennukseen. Esimerkiksi kolmella U-muotoon sijoitetulla, mittasuhteiltaan
toisiinsa istuvilla rakennuksilla saadaan syntymään kaunis ja perinteinen pihapiiri. Pihan
ulkopiiriä rajataan rakennusten lisäksi puin ja pensain. Omalla reviirillä, useamman rakennuksen
välillä ja suojissa tapahtuva ympärivuotinen pihaelämä on oleellinen osa maalaiselämän
viehätystä. Sisäänkäynti rakennuksiin tapahtuu perinteisesti aina pihan kautta.
Kuistia ei koskaan suunnata suoraan tielle, avoimeen maisemaan - se on pikemminkin kivikaupunkien
kerrostalojen sisäänkäyntien sijoittamisen tapa. Perinteinen maaseudun piha
on hyötypuutarha omenapuineen ja marjapensaineen. Suuret nurmikentät eivät kuulu viljelysmaisemaan.
RRakennuksen muoto
Perinteinen suomalainen maaseudun asuinrakennus, oli se sitten maalaistalo tai
torppa, on pohjamuodoltaan yksinkertainen suorakaide tai neliö, johon liittyy muodoltaan
yhtä yksinkeirtainen kuisti. Maaseudun omat rakennustyypit eli esimerkiksi talonpoikaistalot
olivat rungoltaan kapeita. Hyvä sääntö on, että asuintalon runkosyvyyden eli raken-
27

Ulkorakennuksia puusta ja kivestä.
Tiilitaloissa, olkoonkin komeita
kuin Tuuloksessa, eivät asuneet
ihmiset vaan karja. Punamultaiset
ulkorakennukset ovat luontevia lähes
ikkunattomina. (Kuvat Kehittämiskeskus
Oy Häme / ylempi Jorma
Jämsén, alempi Satu Huuhka)
28
nuksen lyhyemmän sivun leveyden ei tulisi nykyäänkään ylittää kahdeksaa metriä. Talousrakennukset
ovat käyttötarkoituksensa vuoksi olleet luonnollisesti hyvinkin kookkaita.
Niinpä työnteon tuomiselle osaksi nykyaikaistakin maalaispihapiiriä sijoittamalla siihen
työhön tai varastointiin tarkoitettuja hallirakennuksia on hyvät lähtökohtaisesti hyvät edellytykset,
jos rakennusten suunnittelussa muutenkin nojaudutaan maaseudun rakennusperinteeseen
esimerkiksi materiaalien ja värien osalta.
Kattomuodoista maaseudulle perinteinen on yksinkertainen harjakatto. Auma- ja
mansardikatot kuuluvat kaupunkiarkkitehtuuriin. Maaseudulla niitä esiintyi vain ylempien
säätyjen ulottuvilla olevien arkkitehtuurin muotivirtausten myötä. Useimpien hämäläiskylien
vanhan rakennuskannan mansardikatot voi laskea yhden käden sormilla - jos löytää
yhtään. Perinnetietoinen rakentaja valitseekin itsestäänselvästi pelkistetyn harjakaton,
jonka jyrkkyys on yksikerroksisessa talossa loivempi, noin 1:3 ja 1½-kerroksisessa hieman
jyrkempi, esimerkiksi 1:2.
Vielä 1900-luvun alussa hämäläisen maaseudun asuinrakennukset olivat yleisesti
yksikerroksisia - vintit olivat yleensä kylmiä. 1½-kerroksinen rintamamiestalo toi toisen
asuinkerroksen maalaistaloihin. Niitä korkeampia ovat olleet vain kartanot - mutta harva
meistä nykyäänkään on kartanonomistaja. Koska emme ole Pohjanmaalla, jo puhtaasti
kaksikerroksinen talo näyttää helposti maisemassa ylikorkealta. Myös rinneratkaisut tuottavat
usein kaksikerroksisen julkisivun, ja avautuessaan maisemaan ne ovat erittäin haastavia
suunnittelukohteita - siis mikäli rakentamista halutaan ajatella myös vuosisataisen
maisema- ja kyläkuvan näkökulmasta, eikä ainoastaan omien olohuonenäkymien kannalta.
Monimutkaiset pohjaratkaisut tuottavat rakennuksille usein monimutkaisen ulkomuodon
kattorakennelmineen, erkkereineen ja lukuisine kuisteine sekä terasseineen. Tällainen
on harvoin eduksi rakennuksen arkkitehtuurille, eikä ainakaan kiinnitä sitä perinteeseen.
Esimerkiksi laajat laitureita tai hyppytorneja muistuttavat terassirakennelmat ovat suomalaiselle
maalaismaisemalle vieraita. Monet rakentamisessa hetkellisesti suositut piirteet ovatkin
huonosti harkittuja lainoja vieraista rakennuskulttuureista. Suomalaista rakennusperinnettä
jatkavat ratkaisut ovat maiseman kannalta turvallinen ja paras valinta. Perinteisyyttä on esimerkiksi
rakennuksen sopusuhtaisuus - pröystäilemätön harmonia, joka syntyy rakennuksen
osien kauniista suhteista sekä rakennuselementtien niukkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.
Valitettavasti vain juuri millään talovalmistajalla ei ole erityisesti maaseudulle suunnattua
mallistoa. Näyttääkin siltä, että 1900-luvun loppupuolella alkanut maaseuturakentamisen
kaupunkimaistuminen ei ole ainakaan äkillisesti pysähtymässä.

Runko ja julkisivut
Suomessa maaseudun asuinrakennusten perinteinen rakennusmateriaali on puu:
1900-luvun alkupuoliskolle asti hirsi, ja sen jälkeen puinen rankarunko. Puurungon tyypistä
huolimatta julkisivut on Hämeessä laudoitettu jo pitkään. Verhoilematon hirsirunko on
kuulunut korkeintaan talousrakennuksiin ja asuintaloissa viestinyt vähävaraisuudesta. Verhouksen,
ikkunoiden ja listoitusten yksilölliset koristeet ovat olleet nyttemin jo hävinneen
käsityöläisyyden taidonnäytteitä. Näiden jäljitteleminen koneellisessa massatuotannossa
ei tee oikeutta perinteelle, sillä perinteisyys ei ole pelkkä ulkoinen tyyliseikka. Taitavasti
suunniteltu muotokieleltään moderni rakennus voi kiinnittyä maaseudun rakennusperinteeseen
tyylikopioita paremmin. Toisaalta perinne on joka tapauksessa katkennut, koska
nykyajan teollinen rakennustekniikka on täysin erilainen kuin sata vuotta sitten.
Maaseutumaisemassa tiili- tai kivirakennus lähettää viestin eläinten pidosta. Tiilestä
on tehty lähinnä karjarakennuksia, sillä kivimateriaali kestää hyvin eläinsuojien kulumisen
ja kosteuden suhteen vaativia olosuhteita. Jopa kartanot, joita on pitkään rakennettu
kivestä, ovat Hämeessä maaseudulla yleisesti puisia. Kivisen asuintalon rakentamista maaseudulle
ei voi perustella rakennusperinteellä, vaan se on selkeä - ja toivottavasti tietoinen
- irtiotto siitä.
Vanhojen rakennusten värimaailma perustuu maapigmenttien käyttöön. Niillä pystyttiin
tuottamaan lähinnä keltaisen, punaisen ja ruskean sävyjä. Vihreät olivat pääsääntöisesti
hyvin vaaleita, murrettuja sävyjä, ja.sininen ei oikeastaan kuulu suomalaiseen väriperinteeseen
lainkaan. Maaseudun pihapiirin rakennukset eivät juuri koskaan ole kaikki samanvärisiä.
Hyvä tapa on ilmentää rakennusten värityksellä hierarkiaa, kuten ennen vanhaankin on tehty:
päärakennus maalataan kalliimmalla, vaaleammalla öljymaalilla - esimerkiksi vaaleankeltaisella
tai -ruskealla, ja talousrakennukset edullisemmalla punamullalla.
Punamullatut, ikkunattomat umpijulkisivut ovat talousrakennuksille luonteenomaisia.
Esimerkiksi autotallista ei tule rakentaa asuinrakennuksen kopiota pienoiskoossa
ikkunoineen ja vaaleine väreineen, vaan mallia kannattaa ottaa rohkeasti vaikkapa oman
kylän ladoista tai traktoritalleista. Väljässä maaseutuympäristössä asuinrakennuksissa saa
mielellään olla ikkunoita kaikilla sivuilla. Kaupunkien kapeille tonteille suunnitellut umpipäätyiset
talomallit voivat tulla kyseeseen lähinnä tiiviiden ryhmäkylien rakennusrivistöjä
täydennettäessä. Kiinnitä huomiota myös ikkunoiden kokoon ja muotoon - perinteisten rakennusten
ikkunat ovat pystysuuntaisia. Pikkuruiset wc:n ja saunan ikkunat ovat modernin
ajan tuote, joiden ei tulisi mielellään näkyä ainakaan paraatijulkisivussa.
Modernia ja maaseutumaista.
Valmistaloja ei juuri ole suunniteltu
erityisesti maaseutua silmälläpitäen.
Kannustalon moderni
Lato-talomalli tekee tästä positiivisen
poikkeuksen. (Kuvat Sameli
Rantanen / Kannustalo Oy)
29

5 Yhteystiedot
Lupaviranomaiset
Kaavoitus
Hämeenlinnan Maankäytön ja
ympäristön palvelupiste auttaa.
Leena Leiponen ottaa vastaan
lupahakemukset virastotalo Wetterillä.
(Kuva Kehittämiskeskus Oy
Häme / Satu Huuhka)
30
Hämeenlinna
Kylä-, ranta- ja haja-asutusalueet
Asemakaava-alueet
Tilaajapäällikkö Aimo Huhdanmäki
Maankäytön ja ympäristön palvelupiste
aimo.huhdanmaki@hameenlinna.fi
mypalvelupiste@hameenlinna.fi
puh. 03 – 621 2406 puh. 03 – 621 2310
Janakkala
Kylä-, ranta- ja haja-asutusalueet
Asemakaava-alueet
Yleiskaavasuunnittelija Ismo Holstila
Kaavoitusarkkitehti Leena Turkka
ismo.holstila@janakkala.fi
leena.turkka@janakkala.fi
puh. 03 – 680 1319 puh. 03 – 680 1293
Hattula
Tekninen johtaja Janne Teeriaho
janne.teeriaho@hattula.fi
puh. 03 – 673 1235

Rakennusvalvonta
Hämeenlinna
Rakennustarkastaja Jouko Salminen
Maankäytön ja ympäristön palvelupiste
jouko.salminen@hameenlinna.fi
mypalvelupiste@hameenlinna.fi
puh. 03 – 621 3770 puh. 03 – 621 2310
Janakkala
Rakennustarkastaja Harri Turunen
Palvelutoimisto Lyyli
harri.turunen@janakkala.fi
lyyli@janakkala.fi
puh. 03 – 680 1336 puh. 03 – 680 1225
Hattula
Rakennustarkastaja Jorma Immonen
jorma.immonen@hattula.fi
puh. 03 – 673 1294
Korjausneuvonta ja -avustukset
Ohjeita avustusten hakuun:
www.ara.fi > avustukset
Hämeenlinna
Peruskorjauskeskus Oy Häme
Suunnitteluavustaja Jaana Lindholm
jaana.lindholm@peruskorjauskeskus.fi
puh. 03 – 621 2499
Janakkala
Hattula
Rakennustarkastaja Pertti Kähönen
Rakennustarkastaja Jorma Immonen
pertti.kahonen@janakkala.fi
jorma.immonen@hattula.fi
puh. 03 – 680 1337 puh. 03 – 673 1294
Rakentavia neuvoja. Hämeenlinnan
kaupungin rakennustarkastaja
Jouko Salminen neuvoo maanantaista
keskiviikkoon ilman ajanvarausta.
(Kuva Kehittämiskeskus Oy
Häme / Satu Huuhka)
31

Yleisiin teihin liittyvät lupa- ja neuvonta-asiat
liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
puh. 020 – 690 300 (liikenteen asiakaspalvelu)
puh. 020 – 690 303 (yksityistieavustusten neuvonta)
Infrapalvelut
Vesihuolto
Hämeenlinna & Hattula
Janakkala
HS Vesi Oy
Janakkalan Vesi Oy
www.hsvesi.fi
www.janakkalanvesi.fi
puh. 03 – 621 2279 puh. 03 – 680 11
Sähkö
Sähköenergian myynnin voi kilpailuttaa, mutta siirrosta vastaa aina paikallinen sähköyhtiö,
joka on Hämeenlinnan seudulla Vattenfall.
Vattenfall Oy
www.vattenfall.fi
puh. 020 – 690 022 (liittymämyynti)
Internet-liittymät
Paikallinen operaattori on AinaCom, mutta liittymiä voi tiedustella myös kaikilta
valtakunnallisilta toimijoilta.
32
AinaCom
www.aina.fi
puh. 040 – 4500 500 (asiakaspalvelu)

Jätehuolto
Kaikkien vakituisten ja loma-asuntojen pitää liittyä järjestettyyn jätteenkuljetukseen.
Hämeenlinnan seudun kunnissa on sopimusperusteinen jätteenkuljetus, mikä merkitsee,
että jokainen kiinteistö tekee jonkin jätteenkuljetusliikkeen kanssa oman sopimuksen.
Hämeenlinna
Lassila & Tikanoja Oyj
SITA Finland Oy
puh. 010 – 636 140 puh. 010 – 540 141
Hämeen kuljetus Oy
Kuljetus Tuusa Oy
puh. 020 – 161 6261 puh. 0400 – 218 839
Kuljetus Mälkki
Janatrans Oy
puh. 03 – 616 2550 puh. 0400 – 737 233
Kuljetusliike Heikki Mäkeläinen Oy
Lammin Jätehuolto Ay
puh. 03 – 633 5414 puh. 050 – 572 8906
Janakkala
Hattula
Lassila & Tikanoja Oyj
Lassila & Tikanoja Oyj
puh. 010 – 636 140 puh. 010 – 636 140
Janakkalan jätteenkuljetus
puh. 03 – 687 6425
Janatrans Oy
puh. 0400 – 737 233
SITA Finland Oy
puh. 010 – 540 141
Fagerlund Kuljetus Oy
puh. 0400 – 485 562
33

Kyläkaavahankkeen julkaisuja 2
© Kehittämiskeskus Oy Häme 2012
Julkaisua ovat tukeneet
34