Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

ti valtaa ihmisten mielipiteisiin ja että median valta on lisääntynyt viime
aikoina. Samassa tutkimuksessa noin puolet katsoi medialla olevan myös
liikaa valtaa. (Karppinen, Jääsaari & Kivikuru 2010, 17.)
Toinen poliittiseen kulttuuriin liittyvä muutos on Castellsin mukaan politiikan
personalisoituminen. Tämän ulottuvuuden, kuin myös työmarkkinoiden
naismaistumisen ja politiikan mediasoitumisen, Castells ja Himanen
(2001) ovat syystä tai toisesta jättäneet suomalaisen tietoyhteiskuntamallin
analyysissään vähemmälle. Näin siitäkin huolimatta, että tiedotusvälineiden
vaikutuksen suomalaiseen politiikkaan on katsottu tapahtuvan useimmiten
juuri henkilökysymyksiä painottamalla (esim. Kantola 2002; Luostarinen
& Uskali 2004). Luostarisen ja Uskalin (2004) mukaan media on
alkanut väistellä politiikan raskaita ja ikäviä puolia. Sen sijaan, että asiakysymykset
olisivat säilyneet medioiden kiinnostuksen kohteena, on huomio
alkanut kiinnittyä siihen, ketkä ja millä keinoin saavuttavat ja menettävät
valtaa. Konkreettisimmin politiikan henkilöityminen ja medioituminen
ovat Suomessa näkyneet vaalien julkkisehdokkuuksina, puoluejohtajien
valtataisteluina ja heidän yksityiselämän julkisena riepotteluna. Kansalaisista
suuri osa on sitä mieltä, että sekä julkisuuden henkilöiden että tavallisten
kansalaisten yksityisyyden käsittelyssä on edetty mediassa liian pitkälle,
ja jopa noin kaksi kolmasosaa katsoo, että median toimintaa pitäisi valvoa
entistä tiukemmin ”yleisen edun nimissä” (Karppinen, Jääsaari & Kivikuru
2010, 46.)
Medioituminen ja henkilöityminen eivät korostu mitenkään erityisellä
tavalla sosiaalipolitiikassa. Sosiaalipolitiikka lukeutuu niihin politiikan
raskaampiin aiheisiin, jotka eivät tunnu herättävän medioiden kiinnostusta.
Jyrki Kataisen hallituskaudella kiivaana käynyt keskustelu sosiaali- ja
terveydenhuoltpalvelu-uudistuksesta (sote) on tästä poikkeus. Luostarisen
ja Uskalin (2004) raportti antaa viitteitä siitä, etteivät henkilöityminen ja
medioituminen kiinnittyisi mihinkään tiettyyn politiikkalohkoon. Tiettyä
politiikkalohkoa useammin kiinnostuksen herättää muun muassa politiikkojen
väliset luottamuskiistat tai yksityiselämän ongelmat. Politiikan
henkilöitymisen ja medioitumisen kohtuullisuudesta kertoo myös se, ettei
viime vuosikymmenten aikana toimineiden hallitusten linjanvedoissa ole
katsottu aiheelliseksi kiinnittää huomiota median rooliin politiikassa.
189