Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

ohjaavat muut arvot ja tavoitteet kuin mitkä vallitsevat vapailla markkinoilla.
(Marshall 1975.) Sosiaalisena rakenteena sosiaalipolitiikka on harvinaisen
vahva ja muuttumaton, sillä se on osa kollektiivista päätöksentekoa
ja valtiota. Mutta vaikka valtio on poikkeuksellisen vahva ja kestävä
sosiaalinen rakenne, se on silti sosiaalinen säännönmukaisuus, joka syntyy
yksilöiden käyttäytymisen kautta. Kuinka sosiaalipolitiikka (tai laajemmin
valtio) nousee rakenteeksi yksilöiden tavoitteellisesta toiminnasta ja kuinka
se synnyttyään sekä mahdollistaa ja rajoittaa yksilöiden valintoja, on liian
iso haaste tarkasteltavaksi tässä, niin empiirisesti kuin teoreettisestikin.
Mutta toimintateoreettista viitekehystä voidaan käyttää vähemmän kunnianhimoiseen
tarkoitukseen. Sen avulla voidaan jäsentää sosiaalipoliittisen
tutkimuksen kohdetta eli luoda viitekehys tutkimukselle.
Toimintateoreettisella viitekehyksellä voidaan tutkia neljää sosiaalipolitiikkaan
vaikuttavaa osatekijää: (i) yksilön valintoja rajoittavia resursseja,
(ii) yksilön preferenssejä, (iii) rakenteen antamia mahdollisuuksia sekä (iv)
rakenteen tuottamia rajoituksia yksilön toiminnalle.
Yksilön (valintoja rajoittavien) resurssien määrän ja jakautumisen tutkiminen
on eräs sosiaalitieteiden tutkituimmista alueista. Tulonjakotutkimuksissa
resurssit ymmärretään useimmiten kapeasti varallisuutena ja
käytettävissä olevina tuloina. Todellisuudessa taloudellisten resurssien hyödyntäminen
riippuu voimakkaasti muista resursseista ja tarpeiden määrästä.
Köyhyystutkimuksessa keskitytäänkin juuri resurssien ja tarpeiden
väliseen suhteeseen eli tutkitaan, riittävätkö käytettävissä olevat resurssit
tuottamaan minimiksi katsotun elintason. (Moisio 2004.) Yksilön tavoitteet
ja niiden kautta syntyvät preferenssit ovat sen sijaan otettu enemmän
tai vähemmän annettuina sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa. Perinteisessä
pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa kaikkien yksilöiden on katsottu
tavoittelevan loppujen lopuksi aineellista (ja henkistä) hyvinvointia. Yksilöillä
voidaan katsoa olevan tarve hyvinvointiin, vaikka yksilöt itse eivät
tätä tarvetta tunnistaisikaan. Uudempi hyvinvointitutkimus on alkanut
yhä enemmän kyseenalaistamaan oletusta, että (kaikki) ihmiset tavoittelisivat
aina korkeampaa elintasoa.
Edellisessä kappaleessa viitattiin siihen, kuinka Pohjoismaiden ilmainen
ja kattava koulujärjestelmä on tuottanut kansainvälisesti korkean sosiaalisen
liikkuvuuden. Aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, kuinka yhteiskuntapoliittisella
interventiolla on muutettu yksilöiden kohtaamia ra-
257