Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

malaisen hyvinvointivaltion tilannetta. Esittelyn jälkeen analysoimme niiden
avulla vielä erikseen suomalaisen sosiaalipolitiikan 1990-luvun reformia ja
reformin jatkumista 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Laajenemisen jälkeen
Hyvinvointivaltioiden laajentamisesta on siirrytty uuteen, takaisinpainamisen
tai karsinnan politiikkaan, politics of retrenchment, kuten englanninkielinen
ilmaus kuuluu. Hyvinvointivaltion kasvun katkeamiselle on monia
toisiaan täydentäviä selityksiä (Bonoli ym. 2000; Kautto 2001).
Globalisaatioselityksen mukaan globalisaatio sekä synnyttää painetta hyvinvointivaltiota
kohtaan että vähentää kansallisvaltioiden kykyä kontrolloida
omia asioitaan. Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen vähentää kansallisen
talouspolitiikan autonomiaa ja johtaa talouspolitiikan konvergoitumiseen
rahan vakautta ja budjettitasapainoa suosivaan suuntaan. Euroopassa
talous- ja rahaliitto (EMU) antoi uusille pelisäännöille institutionaalisen
muodon. Pääoman liikkuvuus ja verokilpailu murentavat verotuloja. Työn
siirtämisen uhka heikentää palkkatyöläisten neuvotteluasetelmia ja vaikutusvaltaa
niin, että työnantajat voivat painostaa työvoimakustannusten sekä
sosiaalimenojen leikkauksia. Uusien teollisuusmaiden nousu kiihdyttää kilpailua
kohti minimiä.
Jälkiteollistumisselityksen mukaan hyvinvointivaltioihin kohdistuvat paineet
aiheutuvat jälkiteollistumisesta, johon kuuluvat tuottavuus- ja talouskasvun
hidastuminen, täystyöllisyyden menettäminen sekä väestön
ikärakenteen vanheneminen. Hidastuvan talouskasvun merkitys hyvinvointivaltion
rahoituspohjalle on suuri. Hidastuneen kasvun oloissa on vaikea
ajatella bruttoveroasteen jatkuvaa kohoamista verotuksen talouskasvua
heikentävien vaikutusten vuoksi.
Hyvinvointivaltion kypsymisselityksen mukaan aikaisempien sitoumusten
realisoituminen on tapahtunut samanaikaisesti talouskasvun hidastumisen
kanssa, minkä seurauksena on ollut kasvava menopaine ja politiikan pelivaran
kaventuminen. Julkinen kulutus on jo rakennettujen järjestelmien,
jo annettujen (eläke)lupausten ja jo otetun velan sitomaa. Sen sijaan, että
tämän päivän poliitikot voisivat saada itselleen ansiota uusista aloitteista,
he ”joutuvat perimään laskuja eilisen lupausten lunastamiseksi” (Pierson
2001c, 424).
308