Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

unima.nu

Suomen Unima ry:n lehti - Unima.nu

NUKKE-

TEATTERI 2/2010

Suomen Unima ry:n lehti

Union International de la Marionnette


2

Nukketeatteri 2/2010

NUKKETEATTERI 2/2010

TÄSSÄ NUMEROSSA

Photo: Stuffed Puppet Theater

Sisällysluettelo 2

Pääkirjoitus 3

Nukketeatterikilpalailun voittajat 4

Turun koulutus jatkuu 5

Porvoon Taidekoulussa opiskellan nukketeatteria 8

Sven Hirn: Nukketeatterimme varhaisvaiheet 11

Marianne Kinberg 12

Finland-Swedish Puppetry 13

Some Quotes from Neville Tranter 20

Yksin lavalla, soolonukketeatterin haasteet 22

Työpaja tuulettaa päätä jos sen antaa tehdä 24

Dordrecht 2010, matkapäiväkirja 28

Kritiikkiä dialogin muodossa 30

Ähkypassilla talviaikaan 32

Puheenvuoro: Antti-Juhani Manninen 33

Turku 2011: nukketeatteritarjonta 34

Nukenrakennukset haasteet kesäteatterissa 36

Muuramen nukkeprojekti 37

Punch Night Fever 38

Poijun kurssitarjontaa 40

Arvioita esityksistä 41

Kolumni: Teija Muurinen 42

Järjestösihteerin palsta: Johanna Uusiranta 43

Nukke: Eeva-Liisa Holma-Kinnunen, Photo: Yle/TV2

MEETING WITH

NEVILLE TRANTER

PAGE 20

RANSU TULEE

TURKUUN!

SIVU 6

FINLAND - SWEDISH PUPPETRY

HAS A ALONG HISTORY

PAGE 12


Nukketeatteri 2/2010

PÄÄKIRJOITUS

3

1.MARRASKUUTA 2010

SUOMEN UNIMA RY

Puheenjohtaja:

Janne Kuustie

Varapuheenjohtaja:

Marja Susi

varajäsen: Pia Kalenius

Hallituksen jäsenet:

Teija Muurinen

varajäsen: Ilpo Mikkonen

Aapo Repo

varajäsen: Ilona Lehtoranta

Timo Väntsi

varajäsen: Anna-Kaisa Väänänen

Järjestösihteeri:

Johanna Uusiranta

Kansainvälisen UNIMAn

edustajisto:

Katriina Andrianov

Janne Kuustie

Anne Rautiainen

Hannu Räisä

Kritiikkiä ja

keskustelua tarvitaan

Suomalaisen nukketeatterin tarjonta häkellyttää tällä hetkellä jo naapurimaitamme

ja muita UNIMAn jäsenjärjestöjä sekä määrällisesti ja laadullisesti.

Silti suomalaisen nukketeatterin näkyväksi tekemisessä onkin vielä työtä.

Emme ole esityksillämme kansainvälisillä UNIMAn festivaaleilla kovasti komeilleet,

vaikka totta onkin, että monet ryhmät tekevät kaikessa hiljaisuudessaan

kulttuurivientiä joka puolelle maailmaa.

Kenttä elää ja muuttuu hurjalla vauhdilla. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä

lehtemme NUKKETEATTERI yrittää pysyä tässä kaikessa perässä. Kiitos siis

taas kaikille lehden tekoon osallistuneille! Olemme kehittäneet lehteä taas

piirun verran eteenpäin. Toivottavasti lehdestä löytyy luettavaa ja ajateltavaa

jokaiselle, ja antaa keskustelun aihetta.

Nukketeatteriesityksistä kertovat kritiikit ovat olleet lehden keskeistä aineistoa

alusta pitäen, jo silloin kun lehti ilmestyi Unima-lehtenä. Toisinaan

kuitenkin kuuluu arvostelua lehden julkaisemista kritiikeistä.

Voisiko lehti jättää julkaisematta kritiikkejä ja keskittyä vain taiteenalan

esittelyyn Vastaus on: Ei voi.

Kritiikki on osa keskustelua, ja ilman keskustelua ei laji kehity. Meidän on

uskallettava olla rehellisiä, muttei tietenkään ilkeitä, oman taiteenlajimme

tuotoksille, ja ojentaa rakentavia ajatuksia tekijöille ja katsojille.

Ongelmaton tehtävä ei ole. Jo siinäkin mielessä, että kritiikkejä kirjoittavat

useimmiten itsekin teatteria tekevät henkilöt ja kaiken lisäksi tutuista kollegoista.

Toinen on tietysti taloudellinen: kirjoittamisesta emme toistaiseksi

kykene maksamaan mitään, ja näin esim. ammattikriitikon pestaaminen on

vaikeaa.

Joka tapauksessa ihanne olisi tämä: Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä lehdessämme

olisi kritiikki joka ainoasta vakavasti tehdystä suomalaisesta nukketeatteriesityksestä.

Myös niistä, joihin isot sanomalehdet eivät vaivaudu

edes lähettämään kriitikkoa. Tämä siis tavoitteenamme: Kykenevät ja näkemykselliset

kriitikot ilmoittautukoot!

Keskustellaan!

Timo Väntsi

päätoimittaja

NUKKETEATTERI

nro 2/2010

ISSN-L 1799-0521

ISSN 1799-0521

Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Hallituskatu 7

PL 42

90015 Oulun kaupunki

www.unima.fi,

email: unimafinland@gmail.com

Painosmäärä 400 kpl

Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n

lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin

erikoistunut kulttuurilehti Suomessa.

Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien

liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Tilaushinta 20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy

jäsenmaksuun)

Seuraava numero ilmestyy huhtikuussa 2010.

Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa

15.3.2011 mennessä osoitteeseen

unimafinlad@gmail.com. Lisätietoja: Timo

Väntsi, vantsi@gmail.com.

Toimitus

Päätoimittaja: Timo Väntsi

Toimituskunta: Johanna Uusiranta (tilaukset,

laskutus), Janne Kuustie.

Tämän numeron kirjoittajat em. lisäksi: Katriina

Andrianov, Nina Ervasti, Pia Kalenius, Toni

Kandelin, Tessa Lepistö, Anne Lihavainen,

Niina Lindroos, Ilpo Mikkonen, Teija Muurinen,

Maiju Tawast.

Ilmoitushinnat:

1/1 sivu 400€

1/2 sivua 200€

1/4 sivua 100€

1/8 sivua 50€

Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen

unimafinland@gmail.com

Kannen kuva: Sixfingers Theater: LOVER-

LOVERLOVER Punch Night Fever- klubilla Turussa

(kuva Ville Roisko, kuvassa Maiju Tainio,

nukke: Sixfingers)

Painopaikka: Painosalama Oy, Turku 2010


4

Nukketeatteri 2/2010

Kuuma Ankanpoikanen otti

voiton kolmella esityksellään

Turkulainen nukketeatteriryhmä

Kuuma Ankanpoikanen

otti Oulun

valtakunnallisissa nukketeatterikilpailuissa

kultasijan

kolmella esityksellään.

Kakkoseksi tuli Anatomia

Ensemble ja kolmanneksi

Nukketeatteri Piironginlaatikko.

Kuumaa Ankanpoikasta edustivat Oulussa Merja Pöyhönen (vas.), Lotta Virtanen ja Antti-Juhani Manninen

(kuva: Johanna Uusiranta).

Vuoden 2010 Valtakunnallisen

Nukketeatterikilpailun loppukilpailu

käytiin The End of Daylight

Saving Time -festivaalin yhteydessä.

Nukketetteri Akseli Klonk

on järjestänyt valtakunnallisen

Nukketeatterikilpailun jo

vuodesta 2001, vuosina 2002,

2003 ja 2004. Edellinen kilpailu

oli vuonna 2008 ja seuraava on

2012.

Tämän vuotiseen kilpailuun Nukketeatteri

Akseli Klonkin taiteellinen

johtaja Janne Kuustie valitsi

hakijoista dvd-taltiointien

perusteella 8 esitystä, josta kuitenkin

vain 7 oli mukana kilpailussa.

Kilpailijat ja kilpailuesitykset olivat:

(esitysjärjestyksessä)

Pikku Aasin Nukketeatteri (Vaasa):

Kani, ampiainen ja Marcovaldo;

Kuuma Ankanpoikanen,

Antti-Juhani Manninen (Turku):

Vain Toivo Jää; Kuuma Ankanpoikanen,

Merja Pöyhönen (Turku):

Kiiltokuva; Teatteri Objekti,

Tessa Lepistö (Turku): Merirosvo

Svarttis ja Espanjalaiset kultakolikot;

Nukketeatteri Piironginlaatikko,

Kerttu Aaltonen,

(Uusikaupunki): Yhdeksän kultapäistä

prinssiä; Anatomia Ensemble

(Helsinki): Anatomia

Lear sekä Kuuma Ankanpoikanen

& Sixfingers Theatre (Turku/Helsinki):

Yhteenveto planeettojen

välisistä etäisyyksistä.

Kilpailutuomareina toimivat Marjut

Tawast (kulttuuritoimittaja),

Tobias Effe (näyttelijä, Nukketeatteri

Akseli Klonk), Mikko

Korsulainen (näyttelijä, Oulun

Kaupunginteatteri) ja Kati-Aurora

Kuuskoski (Nukketeatteritaiteilija).

Tuomaristo kiinnitti huomiota

seuraaviin seikoihin: kokonaisuus,

näyttelijäntyö ja nukettaminen,

ohjaus, dramaturgia, visualisointi

sekä äänet ja valot

Kilpailun 1. sija, 2500 euron stipendi

myönnettiin Kuuma Ankanpoikanen

–työryhmälle teoksista:

Kiiltokuva, Vain Toivo Jää ja Yhteenveto

Planeettojen Välisistä

Yhteyksistä.

Tuomariston arvio: Näyttämökieltä

modernisoiva ja uutta etsivä,

yhteen hengittävä ryhmä.

Toinen sija, 1000 euron stipendi,

myönnettiin Anatomia Ensemblelle

teoksesta: Anatomia Lear.

Tuomariston arvio: Kunnianhimoinen

ja vahva tulkinta Shakespearen

klassikosta.

Kolmas sija, 500 euron stipendi,

myönnettiin Nukketeatteri

Piironginlaatikolle teoksesta:

Yhdeksän Kultapäistä Prinssiä.

Tuomaristo kiitti raikkaasti anarkistisesta

esityksestä ja toimivasta

yleisökontaktista.

Tapahtumaa tukivat Oulun Kaupunki

ja Pohjoismainen kulttuurirahasto.

tulokset koosti

Johanna Uusiranta

Palkittu Anatomia Lear -työryhmä: Mikaela Hasán (vas.), Heidi Fredriksson,

Johanna af Schultén, Åsa Nybo ja Kristian Ekhol (takana). Kuva Johanna Uusiranta.

Nukketeatteri Piironginlaatikon

Kerttu Aaltosen sooloesitys

Yhdeksän Kultapäistä

Prinssiä valloitti kolmannen

tilan (kuva: Mika Reinholm).


Nukketeatteri ja sirkus jatkuvat Turun Taideakatemiassa

Työrauha on laskeutunut

lakkautuskohun jälkeen

Nukketeatterista kohistiin julkisuudessa viime keväänä

enemmän kuin pitkään aikaan. Turun AMK:n Taideakatemian

nukketeatteri- ja sirkuskoulutus uhattiin lakkauttaa,

ja asiasta älähtivät tavalliset kansalaiset, nukketeatteripiirit

ja ministerit. Suuremmitta mekkaloitta meni

sen sijaan uutinen, että koko lakkautusesitys vedettiin

lopulta pois.

Nukketeatteri 2/2010

5

Taideakatemian esittävän taiteen

koulutuspäällikkö Marja Susi

myöntää, että ison kohun myötä

lakkautuspäätös jäi leijumaan

nukketeatteri- ja sirkuskoulutusten

ylle. Moni pahoittelee edelleen

sitä, että sirkus- ja nukketeatterikoulutus

loppuvat Turun

koulussa.

- Joudumme kaikkialla vakuuttelemaan,

että eivät koulutukset

mihinkään lopu!

Mekkalan jälkeen kouluun on laskeutunut

työrauha: Uusi vuosikurssi

nukketeatteriopiskelijoita

on aloittanut työskentelynsä,

ja Ari Ahlholmin rinnalla nukketeatterin

lehtori Anna Ivanova

-Brashinskayan viransijaisena

työskentelee seuraavat pari lukuvuotta

tunnustettu nukketeatteripedagogi

Rene Baker. Nukketeatterin

lehtori Marja Susi

toimii tätä nykyä koko esittävän

taiteen koulutusohjelman johtajana,

mikä toki hyödyttää myös

nukketeatterikoulutustakin hallintotasolla.

Kuka aloitti

koko jupakan

asti medialle. Turun Sanomat

räväytti asian etusivulle, ja pian

siitä uutisoivat valtakunnan

kaikki isot mediat YLEstä alkaen.

Ehdotukseen reagoivat opiskelijat,

nukketeatteriväki ja tavalliset

kansalaiset. Kun Turun

Kulttuuripääkaupunkisäätiö 2011

ja ministeritason päättäjätkin

ärähtivät asiasta, koko ehdotus

vedettiin lopulta pois. Mutta tässä

vaiheessa julkinen mielenkiinto

oli jo hiipunut eikä asia saanut

enää niin suurta huomiota

mediassa.

Ennen ehdotuksen pyörtämistä

AMK ja OKM ehtivät kinastella,

kumman aloitteesta lakkautusehdotus

oli tullut. AMK väitti, että

vaatimus oli tullut ministeriön

suunnalta. OKM puolestaan väitti,

ettei valtiovallalla ole edes

oikeutta puuttua AMK:n sisäisiin

asioihin.

Kaksi linjaa

nyt jo yhdessä

Ennen lakkautuskohua Turun Taideakatemiassa

oli jo ehtinyt tapahtua

fuusioitumista. Teatterin

ja nukketeatterin suuntautumisvaihtoehdot

sulautuivat samaksi

suuntautumisvaihtoehdoksi JO

pari vuotta sitten. Niillä on yhteinen

opetussuunnitelma, jonka

sisällä opiskelijat saavat oman

aineensa syventäviä opintoja.

Yhdistyminen aiheutti aikanaan

epäilyjä, mutta tilanne on kääntynyt

voitoksi ja paljon hyvää on

syntynyt.

- Minä näen tässä paljon synergiaetuja.

Nukketeatteriopiskelijat

saavat paljon sellaista osaamista,

mistä on ollut puutetta,

Marja Susi sanoo.

Nukketeatteriopiskelijat saavat

yhteiselon kautta paljon teatterin

tekemiseen liittyviä perus-

Turun Taideakatemiassa voidaan taas keskittyä opiskeluun viime keväisen suuren

lakkautuskohun jälkeen. (Kuva: Timo Väntsi).

Miten koko mekkala sitten alkoi

Kaikki käynnistyi keväällä pidetystä

AMK:n sekä Opetus- ja

Kulttuuriministeriöiden yhteisestä

talous- ja tulosneuvotteluista.

Neuvotteluissa oli ehdotettu,

että nukketeatterin ja sirkuksen

tutkintoon johtava koulutus

lopetettaisiin Turun Taideakatemiassa,

ja niitä jatkettaisiin

pelksätään lyhytaikaisena erikoistumisopintoina.

Käytännössä

tämä tarkoitti AMK:n täydennyskoulutuskeskuksen

noin 30 opintopisteen

kursseja, jollaisia siellä

nykyäänkin jo järjestetään.

Lopettamispäätös vuoti AMK:n

sisäiseen tiedotukseen ja nopepalikoita,

kuten dramaturgista

osaamista, esiintyjyyttä, tanssia

ja akrobatiaa ja muilla esittävän

taiteen opiskelijoilla on mahdollisuus

oppia nukketeatterillista

ajattelua osana teatterityötä.

Koulutusohjelmassa voi opiskella

tanssia, sirkusta, teatteria ja

nukketeatteria.

-Tämä on melko ainutlaatuista

taidekoulumaailmassa.

Koulutuspäällikkö Marja Susi ei

usko, että nukketeatterikoulutuksen

lakkautusuhka olisi uudestaan

vaanimassa lähiaikoina.

Sen sijaan ammattikorkeakoulujen

opetussuunnitelmia ollaan

muuttamassa ehkä radikaalistikin

lähitulevaisudessa yhtenäistää

ja kasvattaa ryhmiä ja koulutuksia

sekä puolustaa koko

taidealan koulutusta ja aloituspaikkoja

on koko maassa.

Kansainvälisyys tulee jatkossakin

olemaan nukketeatterikoulutuksessa

tärkeää. Hyvä maine ja

kansainväliset vierailut ovat tuoneet

ulkomaisia opiskelijoita ja

vaihto-oppilaita Turkuun. Suunta

on myös toisinpäin. Koulutus on

edelleen ainoa laatuaan Pohjoismaissa,

muistuttaa Susi.

- Käytännössä kaikki opiskelijat

suorittavat tänä päivänä harjoittelunsa

ulkomailla.

Taideakatemiassa on poikkeuksellisesti

kolme vuosikurssia,

kaikkiaan 35 opiskelijaa. Koulusta

valmistuu seuraavat opiskelijat

keväällä 2011, ja seuraavat

heti keväällä 2012. Linjojen

yhdistymisen vuoksi hakurytmi

muuttui, mutta vuoden 2012

jälkeen päästään taas ”normaaliin”,

joka toinen vuosi tapahtuvaan

hakuun. Ensi vuotta sävyttävät

myös osallistumiset

kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin.

Timo Väntsi


6

Nukketeatteri 2/2010

TIP-Fest 18-21.11.2010

Varaslähtö kulttuuripääkaupunkivuoteen

Turussa järjestettävä festivaali,

Nukketeatterijuhla TIP-Fest on

varaslähtö Turun kulttuuripääkaunkivuoteen.

Marraskuun loppupuolella

pidettävä tapahtuma on jo osa

2011-tapahtumia, ja se tarjoilee

varsinaissuomalaista nukketeatteria

ja kaukaisempia vieraita.

18. – 21.11.2010 Turussa vietetään ensimmäistä

kertaa kansainvälinen Nukketeatterijuhla

TIP-Fest, Turku International Puppetry

Festival. Lämminhenkinen tapahtuma on kaikenikäisiä

ihmisiä yhdistävä valopilkku marraskuun

pimeydessä.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii TIP-Connection

ry (Turku International Puppetry Connection)

yhteistyössä Turun Seikkailupuiston,

Turun kaupunginteatterin, Nukketeatteritalo

Mundon sekä Aboa Vetus & Ars Nova – museon

kanssa. Vuonna 2010 tapahtuma tuotetaan

osana Turku 2011 – kulttuuripääkaupunki-hanketta.

TIP-Festin ohjelma koostuu sekä lapsille että

aikuisille suunnatuista esityksistä, erilaisista

työpajoista ja ympäri kaupunkia leviävästä

teatterinukkenäyttelystä. Juhlan tunnelma

taiotaan kaikkien Turussa toimivien nukketeatterin

ammattilaisten voimin: mukana ovat

HOX Company, Kuuma Ankanpoikanen, Marionettiteatteri

Mundo, Nukketeatteri Piironginlaatikko,

Puppet Studio ry, Rahtiteatteri, Six

Fingers Theatre, Teatteri SudenEnne, Taiga-

Matto ja TIP-Connection ry.

Paikallisen ohjelman lisäksi tapahtumaa värittävät

kolme kansainvälistä vierailijaa: nukketeatteri

Svarta Katten Tukholmasta, nukketeatteritaiteilija

András Lénárt Unkarista

sekä suomalais-ranskalais-saksalainen Quoi-

WasMitä -ryhmä Saksasta. Juhlan erikoisvieraina

nähdään Ransu Karvakuono ja Tatu ja

Patu. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan

presidentti Tarja Halonen.

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme!

TIP-Connection ry

Festivaalin taiteellinen johtaja: Anna Ivanova-Brashinskaya,

Festivaalikoordinaattorit:

Roosa Halme ja Paula Vilmi Tuottaja: Irina

Kachelina Visuaalinen suunnittelija: Laura

Hallantie, Näyttelykoordinaattori: Iisa Tähtinen

OHJELMA:

www.tip-connection.com

www.turku2011.fi/nukketeatterijuhla-tipfest

LIPUT: www.lippu.fi p. 0600 900 900 (1,76 e/

min + PVM, KLO 7-22)

Huom! Liput ke, to ja pe päivänäytöksiin ja

LISÄTIETOJA:

tip.fest(at)gmail.com, p. 040 4604 851

Svarta Katten: Syrsan och Myran. Marionettiklassikko

Ruotsista, nuket Thomas Lundqvistin käsialaa.

Unkarilainen András Lénárt tuo viehättävät pienet

nukkensa Turkuun.

Rahtiteatterin Kotkan pesällä nähdään sekä suomen- että ruotsinkielisenä versiona. Nuket Tiina

Puranen, kuva Jonas Franck.

Sixfingers Teatterin festarihitti Golemanual on

jälleen bongattavissa kotikaupungissaan Turussa.

(kuva: Sixfingers Theater.)


Nukketeatteri 2/2010

7

Kati-Auroran tanssiteos Iik, olen nainen

palkittiin IIKKA-patsaalla

Nukketeattetitaiteilija Kati-Aurora Kuuskosken

uusi aluevaltaus tanssitaide on noteerattu

mielenkiintoisella foorumilla. Kauhuelokuvien

erikoisfestivaali IIK! ja sen taustajärjestö

Iikkuvat ry palkitsi Kati-Auroran rohkeasta

aluevaltauksesta IIKKA-patsaalla.

- Meillä on nyt useamman vuoden ajan ollut

yhtenä osana festivaaliamme IIKKA-palkinnon

jakaminen. Patsas luovutetaan henkilölle,

joka esim. ”on uransa aikana ansioitunut

kauhuelokuvan tai -genren saralla tai on kuluneen

vuoden aikana tehnyt merkittävän yksittäisen

tai useamman teon - tai on muuten

vaan hyvä tyyppi”.

- Aiempina vuosina Iikkuvat ry on antanut

IIKKA-patsaan IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin

ideoijalle Heikki Timoselle sekä elovaohjaajille

Olli Soinio ja AJ Annila. Tänä vuonna

päätimme jakaa patsaan sinulle ”Iik, olen

nainen!” -soolotanssin johdosta; rohkeasta

heittäytymisestä, paniikin ja pelon voittamisesta

ja ansiokkaasta suorituksesta. Onnittelut!

Näin perusteli palkinnonjakoperusteita patsaan

tekijä Jyrki Mäki, joka tunnetaan paitsi

IIK-festarin järjestäjänä myös Radiopuhelimet-bändistään.

IIKKA-patsas komeilee Kati-Aurora Kuuskosken

kotona. Hullu heittäytyminen kannattaa! (kuva:

Kati-Aurora Kuuskoski)

IIKKA-patsas jaetaan ja sen saaja julkistettiin

Iin (T)yöväentalolla lauantai-iltana 6.11. klo

20.45 alkavassa tilaisuudessa, jossa IIKAn lisäksi

jaettiin kauhulyhytelokuvakisan palkinnot.

Miten ihmeessä nukketeatteritaiteilija päätti

ruveta tekemään tanssisooloa

”Tämä alkoi, kun juttelin parhaan kaverini

kanssa siitä, että molemmat täytämme pian

40 vuotta. Että pitäisikö sen kunniaksi tehdä

jotain repäisevää. Jotain, mitä ei ole koskaan

aikaisemmin tehnyt”. Näin kommentoi Kati-

Aurora Kuuskoski Kaleva-lehdelle.

Ideaan tarttui Akseli Klonkin riveistä tuttu koreografi

Jouni Järvenpää, joka oli jo työstänyt

Suo-koreografiaa näyttelijä Tobias Effelle.

Iik, olen nainen- koreografiasta alkoi tulla

Suon sisaresitys.

Kati-Aurora tunnustaa Kaleva-lehden haastattelussa

projektiin liittyvän ennen kokemattoman

paniikin, ja ilmeisesti tämä paniikki sai

IIK-festivaalin väen kiinnostumaan tanssiteoksesta.

Ensi-iltansa Iik, olen nainen! sai Oulussa

Kesäaika päättyy-teatteritapahtumassa,

jonka jälkeen se nähdään eri teatteritapahtumissa.

Ja ehkä joskus IIK!-festivaalillakin…

Timo Väntsi

UNIMA hyppäsi laivaan

Suomen UNIMA vei nukketeatterin merelle.

Yhdistys oli yhtenä taustajärjestäjänä jo perinteeksi

muodostuneella risteilyllä, Teatterilaivalla

24-25.syyskuuta. M/S Silja Europa

vei Tukholmaan ja takaisin noin 600 teatterin

harrastajaa ja ammattilaista. UNIMAn vapaamuotoisessa

jäsentapaamisessa oli mukana

17 jäsentä.

Teatterilaivan pääjärjestäjä on Nuorisoseurat

ry, mutta mukana on yli kymmenen eri alan

järjestöä. UNIMA oli nyt ensimmäistä kertaa

yhteistyökumppanina. Tarjolla oli mm. Anne

Lihavaisen ja Teija Muurisen vetämät työpajat.

Esityksiäkin nähtiin: Poijun Ofelia ja varjojen

teatteri sekä Teatteri Airopikin …4 kpl,

kumikäsineitä 2 kpl.

Jouni Järvenpää sai

innostuneen yleisön

kumihanskaesityksellään.

(kuva: Timo

Väntsi)

UNIMA ja Nukketeatteri-lehti olivat mukana

teatterilaivalla.Risteilyemäntänä UNIMAn puolesta

toimi järjestösihteeri Johanna Uusiranta (kuva:

Timo Väntsi).

Nukketeatterin

näyteikkuna

avautuu

taas Hurraan

yhteydessä

Pari vuotta sitten Hurraa! lasten- ja nuorten

teatterifestivaalin yhteydessä pidettiin suomalaisen

nukketeatterin näyteikkuna kulttuurikeskus

Stoassa. Unima sai tapahtumasta

paljon positiivista palautetta.

Ensi keväänä näyteikkuna toteutetaan jälleen.

Hurraan yhteyteen kootaan kimara

nukketeatteriesityksiä. Lauantaina 19. maaliskuuta

tarjotaan ohjelmaa nuorille ja aikuisille,

sunnuntai 20. maaliskuuta on suunnattu

koko perheelle. Stoan aulaan kootaan työpajoja

ja näyttelyitä. Perjantaille on suunnitteilla

keskustelutilaisuus ja paneelikeskustelu

nukketeatterin ammattilaisuudesta ja koulutusmahdollisuuksista.

Suomen Unima kokoaa näyteikkunan ohjelmistoa

vielä tämän vuoden puolella.

Kalenteriin kannattaa jo merkata sekin, että

lauantai-iltapäivällä pidetään Uniman vuosikokous.

Lisätietoja tapahtumasta lähetetään jäsenistölle

lähiaikoina.


8

Nukketeatteri 2/2010

Porvoon taidekoulussa

opiskellaan

nukketeatteria

Nukketeatteriopetuksesta Porvoon Taidekoulussa on vuodesta 2007 vastannut Aukusti Paukku (kuvassa).

Sateisena elokuun iltapäivänä kurvailen autollani Porvoon kapeita katuja ja etsin Porvoontaloa,

Porvoon kuvataidekoulun pääopetuspistettä. Lopulta navigaattorin neuvomana kaarran

suuren kivirakennuksen pihalle, joka on täynnä autoja. Joudun kääntymään takaisin ja etsimään

parkkipaikan kadunvarresta toivoen, että en saa parkkisakkoja luvattomasta pysäköinnistä.

Pingon pihan halki hiukset märkänä ja harhailen koulun käytävillä, jossa iloiset lasten

äänet kiirivät kaikuna portaikoissa ja värikkäitä reppuja lojuu lattioilla siellä täällä. Seinät

ovat täynnä raikkaita värejä ja toinen toistaan upeampia taideteoksia.

Opettajanhuoneessa kuulen, että Porvoon

taidekoulu on Suomen toiseksi suurin kunnallinen

taidekoulu. Taidekoulun koko oppilasmäärä

on lähes 800. Tavoitettavuus on siis

huipussaan, kun ottaa huomioon, ettei Porvoo

ole kovin suuri kaupunki. Oppilailla on

mahdollisuus suorittaa kuvataiteen perusopetuksen

yleinen oppimäärä tai vaihtoehtoisesti

perusopetuksen laajaoppimäärä. Lisäksi

Porvoon taidekoulu järjestää kaikille

avoimia viikonloppu- ja kesäkursseja.

Mutta erikoisen Porvoon taidekoulusta tekee

salliva ja inspiroiva ilmapiiri. Rehtori Leena

Stolzmanin sanoin kuvataidekoulun tulee olla

avoin ja erilaisten työskentelymuotojen

tulisi olla toisiaan tukevia. Porvoon taidekoulun

toiminta-ajatuksena on nähdä taide

mahdollisimman laajasti, siksi taidetunneilla

opiskellaan perinteisen piirustuksen ja maalaamisen

lisäksi mm. tuotesuunnittelua ja

media-alaa. Niin ja tietysti nukketeatteria.

Nukketeatteriopetuksen myötä taidekoulun

toiminta on alkanut näkyä Porvoon katukuvassa

entistäkin enemmän. Suuret nuket

ovat marssineet kulkueena halki kaupungin

ja kuvataidemuskarilaiset ovat paljastuneet

hurmaaviksi esiintyjiksi, joiden kevätnäytöstä

odotetaan aina innolla.

Uranuurtajat A.Paukku

ja Anne Lihavainen

Nukketeatteriopetuksesta Porvoon taidekoulussa

on vastannut 14.01.2007 alkaen pääasiassa

Aukusti Paukku. Paukun vakituisena

assistenttina on koko ajan toiminut nukketeatteritaiteilija

ja teatterikuraattori Anne

Lihavainen. Lihavaisen mukaan Aukusti Paukusta

tuli välittömästi lasten suosikki. Jos

opettajanhuoneen juoruihin on uskominen,

niin Aukusti on hurmannut myös useimmat

naispuoliset kollegansa. Kukapa ei haluaisi

pörhöttää Aukustin pehmoista otsatukkaa

Aukusti Paukku on rohkeasti uudistanut ku-


Nukketeatteri 2/2010

9

vataidekoulun opetuskäytäntöjä ja saanut

myös lasten vanhemmilta rohkaisevaa palautetta

ennennäkemättömien opetusmetodiensa

soveltamisesta käytäntöön. Aukusti

kuuluu olevan taidealojen varsinainen monitoimimies

tai ehkä pitäisi sanoa monitoimikani.

Aukusti Paukku juontaa kevätjuhlat,

opettaa kuvismuskarissa, toimii mallina taidetunneilla,

esiintyy kiertävänä taiteilijana

rumpunsa kera tilaisuudessa kuin tilaisuudessa

ja hauskuttaa niin isoja kuin pieniäkin.

Kukaan ei tarkkaan tiedä missä Aukusti Paukku

on toiminut ennen Porvoon taidekouluun

saapumistaan. Erään oppilaan äiti arvelee A.

Paukun olevan heidän kaukainen sukulaisensa,

joka aiemmin työskenteli Helsingin yliopistossa.

Selvää on kuitenkin vain se, että

enää ei Porvoossa tultaisi toimeen ilman Aukustia

ja nukketeatteriopetusta, vaikka on

Lihavaisellakin ehkä osuutta asiaan.

Kuvataidetta

ja musiikkia

Kuvataidetta ja musiikkia samassa paketissa

on tarjoiltu Porvoossa jo vuodesta 2006.

Alusta asti opettajina ovat olleet kuvataideopettaja

Irina Sorsa ja musiikkikasvattaja

Hannele Arola. Heidät tapaan ensimmäisinä

tutustumiskierroksellani.

Kuvismuskariopetus toteutetaan Porvoon taidekoulun

ja Porvoon seudun musiikkiopiston

yhteistyönä. Tunti kestää 2x 45 min ja on

jaettu kahteen osaan. Opetus on lasta kunnioittavaa,

kokonaisvaltaista taidekasvatusta,

jossa tärkeintä on tekemisen ja oppimisen

ilo. Opetus perustuu kahden alan ammattilaisen

vuorovaikutteiseen opetustapaan.

Opetusta on tarjolla 0-3-vuotiaiden perheryhmistä

aina 9-vuotiaisiin lapsiin asti. Kuvismuskareiden

suosio yllätti opettajat, sillä

heti alusta alkaen niihin on jonotettu. Ja

suosio on kasvanut entisestään nukketeatterin

tultua osaksi opetusta.

Nukke on elävänä läsnä opetuksessa, siksi

Sorsan ja Arolan mielestä lapset jaksavat

keskittyä huomattavasti paremmin tekemiseen.

Lapsella kun on luontainen kyky elää

omassa mielikuvitusmaailmassaan. Näissä

ryhmissä lapset saavat myös itse valmistaa

nukkeja ja jokainen pääsee kevätnäytöksessä

esiintymään nukkensa kanssa. Nuket rohkaisevat

pieniä taiteilijoita esiintymään suurellakin

näyttämöllä, sillä tietysti jokainen

haluaa oman nukkensa pääsevän tanssimaan

ja laulamaan. Ujoimmatkin lapset uskaltavat

yleensä lopulta voittaa esiintymispelkonsa ja

se onkin opettajantyössä yksi suurimpia ilonaiheita.

Pienten lasten taideopetuksessa on tärkeää

säilyttää herkkyys aistia lasten tunteet ja

vireystila. Suhde lapseen on aina etusijalla.

Hannele Arolan sanoin: - Taideopetuksessa

taika on lapsessa!

Molemmat opettajat ovat sitä mieltä, että

taidetunneilla yhdessä tekemällä saadaan

Iso jättiläisnukke ja taideopettaja Anne Niskala

Aukustin kanssa.

Anne Lihavainen, Aukusti Paukku ja Leo Vis tekevät tuttavuutta.

aikaan enemmän. Opettajat hyötyvät toistensa

osaamisesta ja näin syntyy mahdollisuus

jatkuvaan oppimiseen omassa työssä.

He molemmat kokevat nukketeatterin rikastuttaneen

vielä lisää työtään. Monesti yhteisopetuksen

vaikeutena voi olla hyvän työparin

löytyminen. Tosin tässä koulussa sitä vaikeutta

ei näytä olevan, niin innostuneilta naiset

vaikuttavat olevan työstään. Innostuneita

ovat myös oppilaiden vanhemmat, sillä

vanhempainilloissa on kuulemma aina kova

tungos ja tunnelma katossa. (Tässä kohdassa

haastattelua minua alkoi hieman epäilyttää;

tungosta vanhempain illoissa Helsinkiläisenä,

kahden tytön äitinä en ole moista

kokenut. Meidän lasten kuvataidekoulussa ei

ole vanhempainiltoja ja ei missään muissakaan

vanhempainilloissa ole koskaan minun

lisäkseni ollut kuin muutama ihminen, tunnelmasta

nyt puhumattakaan…)

Ja kilpaa tämä kaksikko kehuu myös Lihavaista,

joka aina valmis hyppäämään mukaan

hulluiltakin kuulostaviin ideoihin. Nuket ja

nukketeatteri mahdollistavat uusia asioita,

saadaan kaikki aistit käyttöön. Lopputuloksena

syntyykin sitten teatterispektaakkeleita

kevätnäytöksiin.

Sorsan mukaan kiitos kuuluu osaltaan myös

kuvataidekoulun rehtorille, joka antaa aina

mahdollisuuden uusien ideoiden toteuttamiseen

nopeallakin aikavälillä. Pienessä kaupungissa

osataan toimia joustavasti. Turhaan

ei ole Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen

liitto valinnut Porvoon taidekoulun

rehtoria Leena Stolzmannia vuoden 2009 kuvataidekasvattajaksi.

Kuvataidekoulujen liiton

perusteluissa kiitetään Leena Stolzmannin

innovatiivista tapaa tuoda kuvataiteen

opetus näkyväksi osaksi omaa kotikaupunkiaan.

Ei siis ihme että nukketeatteriopetuskin

mahtuu näiden seinien sisään.

Värien synty

Tutustumiskäyntini ensimmäinen tunti vierähti

sukkelasti ja oli mielenkiintoista kuulla

opettajien tarinoita ja mielipiteitä taidekoulun

toiminnasta, mutta pelkkä puhuminen

taiteesta ja taideopetuksesta on aika onttoa.

Oli siis aika päästä itse asiaan. Halusin

jo kiihkeästi tavata tuon kuuluisan pedagogi

Paukun ja nähdä siinä sivussa vähän teatteria.

Siispä minut ohjattiin taideluokkaan,


10

Nukketeatteri 2/2010

Anne Lihavainen ja Aukusti Paukku eivät jätä nukketeatteriopetusta ainoastaan Porvooseen, vaan suuntaavat matkansa myös Brasiliaan.

Tänä syksynä Aukusti Paukku kertoo lähtevänsä

Lihavaisen kanssa Brasiliaan. Mistään lomamatkasta

ei tietenkään ole Paukun tapauksessa

kysymys vaan Brasiliaan lähdetään

töihin. Siellä kaivataan myös nukketeatteripedagogia.

Paukku ja Lihavainen osallistuivat

jo 2008 Venezuelassa Assitejn Tabu-projektiin

ja Brasilian matka on jatkoa tälle projektille.

Tulevaisuudessa Aukusti suunnittelee valmisjossa

oli alkamassa 3-5-vuotiaiden ryhmälle

tarkoitettu taidetunti. Tunnin alkajaisiksi oli

tarjolla esitys Värien matkassa.

Keväällä 2010 Lihavainen ja Sorsa saivat Taiteen

keskustoimikunnalta apurahan jo toiseen

yhteiseen taidekasvatusprojektiinsa. Sen tuloksena

syntyi yhteistyössä Porvoon taidekoulun

kanssa Värien matkassa –niminen varjoteatteriesitys.

Nimensä mukaisesti esityksessä

käydään läpi mistä värit syntyvät ja mitä ainesosia

tarvitaan eri värien valmistamiseen.

Esimerkiksi kauan sitten ihmiset löysivät syvältä

vuoren uumenista ihmeellistä sinistä kiveä,

jota murskaamalla onnistuttiin valmistamaan

kaunista sinistä väriä, koboltin sinistä.

Keltaista väriä puolestaan saatiin uuttamalla

sitä kukasta, keltaliekosta. Purppuraa valmistettiin

simpukasta ja punaista pienistä kirvoista.

Koska ainekset olivat hankalasti hankittavia,

niin ne olivat myös hyvin kalliita.

Paljon tärkeää tietoa siis pienessä paketissa.

Esitykseen liittyy oleellisena osana varjoteatterityöpaja,

jossa lapset pääsevät itse kokemaan

värien synnyn varjokankaalla. Viime

keväänä porvoolaiset koululuokat saivat varata

oman esitys- ja työpajapäivänsä ja tänä

syksynä esitys kuuluu taidekoulun opetussuunnitelmaan

niin, että lähes kaikki ryhmät

pääsevät katsomaan sen ja pohtivat sitten näkemäänsä

omissa opetusryhmissään.

Yksinkertaisen tyylikkäille keinoilla ja taidolla

Lihavainen ja Sorsa kuljettavat lapset vuosisatojen

taakse ihailemaan värien syntyä,

niiden loistoa ja hohdetta.

Ja ihmeen hyvin varjoteatteri pitikin katsojan

otteessaan; pikkuiset 3-5-vuotiaatkin jaksoivat

keskittyä hienosti. Tosin eläytyminen

esitykseen oli hieman vauhdikkaampaa kuin

koululaisten ryhmissä. Esimerkiksi pikkuinen

Leo-poika, 3-v, innostui kesken esityksen demonstroimaan

hyppimällä kuinka korkeita ne

sinisiä kiviä sisällään pitävät vuoret voivat olla…

Opettaja Paukku

Ja sitten koittaa vihdoin hetki jolloin saan

kohdata kuuluisan Aukusti Paukun. Paukku

kömpii vaatimattoman oloisena ulos rummustaan

ja tervehtii suloisesti. Paukku paukauttaa

rummullaan ensimmäiset rytmit ja lapset

ovat heti juonessa mukana. Kaikki pääsevät

kokeilemaan samaa rytmiä taputtamalla. Ensin

Paukku ja sitten lapset. Paukulla on aikaa

myös jututtaa jokaista lasta erikseen, kysellä

nimiä ja lempivärejä.

Leo suhtautuu aluksi hieman epäilevästi Aukusti

Paukkuun ja on vahvasti sitä mieltä,

että Paukku ei ole elävä. Mutta kun Aukusti

Paukku aloittaa tervehtimiskierroksen, niin

on pian toinen ääni kellossa; Leo tervehtii mitä

innokkaimmin ja kertoo mieluusti lempivärinsä.

Paukku ehdottaa seuraavaksi, että lapset te-

kisivät hänelle esityksen. Ja niin ryhdytään

toimeen, minä innosta puhkuen mukana. Nyt

ottaa ohjat käsiinsä ryhmän toinen opettaja,

Anne Niskala. Ensin piirretään kalvolle lempivärillä

lempieläin ja sitten se leikataan irti.

Lopuksi kiinnitetään tikut nuken liikuttamista

varten. Sitten Paukku johdattaakin vauhdikkaan

esiintyjäseurueen varjoteatteritilaan ja

niin voi esitys alkaa. Puolitoistatuntinen hujahti

hetkessä ja lapset eivät malttaisi lopettaa

ollenkaan.

Kun lapset ovat hyvästelleet Paukun ja lähteneet

koteihinsa, lupaa Paukku esitellä minulle

hieman opetustiloja. Vaatimattomana hän

näyttää minulle lasten hänestä tekemiä muotokuvia.

Anne Niskala haluaa ehdottomasti

myös ikuistaa itsensä samaan kuvaan Paukun

kanssa. Lihavainen puolestaan kätkeytyy jättipään

sisään.

Kokonaista hyvää

nukketeatterista!


Nukketeatteri 2/2010

11

tavansa omaelämänkerrallisen teatterikappaleen.

Tosin nämä suunnitelmat ovat kiinni

myös Lihavaisen aikataulusta, joka on aika

kiireinen.

Lihavainen kertoo onnellisena nukketeatterin

pikkuhiljaa vakiintuneen osaksi opetusta.

Lähes kaikki kuvataidekoululaiset pääsevät

jossain vaiheessa opintojaan tekemään nukketeatteria

ja esittämisen kulttuuri on tullut

jäädäkseen. Pienimmillä tietysti ennen kaikkea

leikin varjolla.

Nukketeatterissa yhdistyvät ihanasti erilaiset

asiat. Kädentaidot karttuvat nukkeja rakentaessa

ja esityksissä käytetään mm. musiikkia

ja tanssia monipuolisesti. Tärkeintä on se,

että kaikki osaavat ja saavat olla mukana eli

Sorsan sanoin lapset saavat kokonaista hyvää

nukketeatterista.

Opettajien rakkaus työhön ja ennen kaikkea

lapsiin ja heidän perheisiinsä välittyy kaikista

keskusteluista. Nukketeatterista he ovat

saaneet uuden työkalun taidekasvatustyöhön.

Porvoossa taideopettajan työn ei tarvitse olla

yksinäistä pakertamista, vaan siellä sovitaan

vuosittain yhteisistä teemoista, joiden avulla

rakennetaan yhdessä opintokokonaisuuksia

toinen toista tukien. Jokaisella opettajalla on

oma erityisosaamisen alue, josta hän on vastuussa,

mutta yhdessä luodaan kokonaisuuksia.

Siksi tästä koulusta henkii niin mainio yhteisöllisyys.

Nukketeatteri vaikuttaa omalta osaltaan olevan

eräänlainen kokoava voima, siinä kun yhdistyvät

niin monet asiat. Lihavainen haluaakin

ehdottomasti opettaa nukketeatteria

kaikille ikäryhmille ja hän vakuuttaa, että

jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Seuraavaksi

on suunnitteilla isommille lapsille ja

nuorille hieman vaativampi marionettityöpaja.

Anne Lihavainen on paitsi opettaja niin myös

nukketeatteritaiteilija, joka esiintyy jatkuvasti

omilla sooloesityksillään (Nukketeatteri

Ofelia) ja Nukketeatterikeskus Poijun

Leni Heikkinen (vas.) ja Nuppu Palm esittelevät varjonukkeperhosiaan.

suuremmissa tuotannoissa. Kuten useimmat

muutkin taideopettajat, hän tasapainottelee

opettamisen ja oman taiteentekemisen

välissä. Lihavaisella on oma idyllinen työhuone

Porvoon vanhalla asemalla. Nukketeatteri

Ofelia tarjoaa porvoolaisille lapsille mahdollisuuden

päästä katsomaan nukketeatteria

Porvoon asemalla aina silloin tällöin. Se onkin

oiva retkikohde päiväkodeille ja muille lapsiryhmille.

Vanhan rautatieaseman tunnelma

on ihanan romanttinen ja salaperäinen.

Nukketeatteri Ofelia on toiminut Porvoossa

vuodesta 2006 ja on vuodesta 2007 alkaen

ollut osa Nukketeatterikeskus Poijua. Nukketeatteri

Ofelia Porvoossa on siis tavallaan Poijun

ensimmäinen aluekeskus.

Kun lopulta maltan lähteä ulos taidekoululta,

kello on jo paljon ja ilta on muuttunut

pimeäksi. Sakkolappua ei onneksi näy autonikkunassa

ja niin pääsen hyvillä mielin kotimatkalle.

Mielessäni pyörii ajatus siitä, miten

tärkeää olisi saada nukketeatteri osaksi

opetusta myös muissa taidekouluissa. On varmaankin

turha haaveilla siitä, että nukketeatterilla

olisi omat taiteen perusopetusta antavat

koulunsa. Liikaa pyydetty ei varmaan

kuitenkaan ole haave siitä, että nukketeatteri

voisi olla kirjattu osaksi taiteenperusopetusta

kuvataidekouluissa ja teatteri-ilmaisuun

suuntautuneissa kouluissa.

teksti ja kuvat: Teija Muurinen

Sven Hirniltä uusi nukketeatterikirja

Nukketeatterimme

varhaisvaiheet

Tanskan ja Ruotsin kautta 1800-luvun alussa

Suomeen levinnyt marionetti- ja nukketeatteri

oli yleistä kansanhuvia, jonka seuraamiseen

osallistuivat yhtä lailla aikuiset kuin lapset.

Kun keskieurooppalaiset teatteriseurueet

siirtyivät esiintymään Tukholmasta Pietarin,

matka sinne taittui kätevimmin

Suomen etelärannikkoa pitkin, ja Turku, Helsinki

ja Viipuri olivat luontevia pysähdyspaikkoja.

Marionetti- ja nukketeatterinäytännöt olivat

1900-luvun alkuun asti lähes yksinomaan näiden

kansainvälisten seurueiden varassa.

Sven Hirn on onnistunut paljolti sanomalehtiaineiston

ja erilaisten pienpainatteiden avulla

rekonstruoimaan elävän ja värikkään kuvan

lukuisten seurueiden esiintyjistä, marioneteistta

ja nukeista sekä näytännöistä. Kirjassa

on hieno aikalaiskuvitus, joka on kerätty

sanomalehti-ilmoituksista ja

kiertuejulisteista.

Teos on saatavilla SKS:n kirjamyyymälästä

(Mariankatu 3, Helsinki), verkkokaupasta

www.finlit.fi/kirjat sekä kirjamyynnistä (p.

0201 131 216, kirjamyynti@finlit.fi). Saatavilla

myös hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

150 sivua, nidottu, ovh 24 €


12

Nukketeatteri 2/2010

Marianne Kinberg

nukketeatterin monitoiminainen vuodesta 1952

Suomalaisen nukketeatterin historiasta

ja nykypäivästä löytyy 1950-luvulta

lähtien monia suurelle yleisölle

tuntemattomia taiteilijoita nukentekijöinä,

assistentteina ja nukkenäyttelijöinä.

Marianne Kinberg on

esimerkki aktiivisesta monitoiminaisesta,

jonka ura nukketeatterintekijänä

on jatkunut lähes 50 vuotta

tähän päivään saakka.

Marianne Kinberg työskenteli 1950- ja 60-luvuilla

Mona Leon, Irina Batujevan ja Annikki

Setälän kanssa, toimi Suomalaisessa nukketeatterissa

ja Kasper-teatterissakin sekä

teki lukuisia nukkeja televisioproduktioihin.

1970-luvun lopulla hän muutti Ruotsiin, missä

jatkoi 20 vuoden ajan nukketeatterin tekemistä

sekä ruotsinsuomalaisille lapsille että

ruotsinkieliselle yleisölle oman päivätyönsä

ohella. Palattuaan Suomeen vuonna 1998 Marianne

Kinberg toi mukanaan kaikki nukkensa

ja lahjoitti ne Lahden Televisio- ja Radiomuseolle.

Hän on siitä lähtien jatkanut nukketeatterin

tekemistä ja pitänyt koululaisille kursseja

Lahdessa. Nyt 84-vuotiaana hän kiertää

seudun ruotsinkielisissä päiväkodeissa esittämässä

nukketeatterinäytelmää Andersenin

sadusta Sikopaimen yhdessä Jaana Kilpeläisen

kanssa.

Marianne Kinberg (s.1926) aloitti nukketeatteriuransa

vuonna 1952. Hänen sisarensa,

Svenska Teaternin oppilaskoulun suorittanut

Gunnel Hanén oli toiminut Mona Leon assistenttina,

mutta saatuaan kiinnityksen draamanäyttelijänä

pyysi sisartaan Mariannea

sijaisekseen. Marianne Kinberg ihastui runol-

Marianne Kinberg työskentelemässä 1950-luvulla

© Marianne Kinberg

Marianne Kinberg ja Jaana Kilpeläinen Sikopaimen-esityksessä (© Anneli Enqvist) Nukketeatterin

monitoiminaisen ura on siis jatkunut lähes 60 vuotta!

liseen esitystyyliin nähtyään Mona Leon nukketeatterin

esiintyvän Tempon lelukaupassa

Mannerheimintiellä. Hänestä tuli Mona Leon

nukketeatterin harjoittelija ja assistentti, joka

sermin takana näkymättömissä ojensi nuket

oikeassa järjestyksessä esiintyjälle tai piteli

nukkea määrätyssä asennossa Mona Leon

puhuessa repliikkejä. Marianne Kinberg myös

avusti ompelutöissä ja sekoitti paperimassaa

Leon keittiössä sekä harjoitteli esityksiä olohuoneessa.

Hän opiskeli 1950-luvulla Taideteollisessa

oppilaitoksessa, missä suoritti tekstiilitaiteilijan

ja -suunnittelijan tutkinnon

mallipiirustusopinnot. Niihin sisältyi myös kuvanveisto,

joka antoi taidot kolmiulotteisuuteen,

nukkien teossa oleelliseen taitoon. Hän

valmisti nukkien lisäksi myös kudontamalleja

ja massahelmiä Kalevala-korulle.

Televisionukketeatteriin Marianne Kinbergin

pyysi lastenohjelmien käsikirjoittaja ja ohjaaja

Raili Rusto. Kinberg oli jo aiemmin ollut

mukana Mona Leon televisionukketeatteriesityksissä.

Vuodesta 1962 lähtien Marianne Kinberg

teki televisiossa Kylli-tädin Satusivellin

ja Satukaappi-ohjelmiin nukkeja, puvustuksia

ja liikutti nukkeja, joiden repliikit näyttelijät

olivat esiäänittäneet. Ohjelmistossa

oli mm. kansansatuja, Mirja Kariston nukketeatterinäytelmiä,

Kirsi Kunnaksen ja Pirkko

Karpin satuja, joihin Kinberg teki kymmeniä

nukkeja. Hän teki myös mielikuvitusolentoja

ja tanssivia kirjaimia, kukkia, rekvisiittaa ja

hämähäkinverkkoa sekä pieniä lavasteitakin.

Televisionukketeatterin nimeksi annettiin

Nukketeatteri Pippolo, jonka esityksiä sadat

tuhannet lapset näkivät kautta vuoden. Marianne

Kinberg vieraili 1960-luvulla myös Raninien

perheen televisio-ohjelmassa ja näytteli

nukeilla. Lisäksi hän oli joillakin Kasper-teatterin

kiertueilla mukana nukkeavustajana.

Hän työskenteli myös Teattereiden Keskuspuvustossa

Albertinkadulla, mistä hän sai ilmaiseksi

kaikenlaisia tilkkuja, brokadia ja muita

kalliita materiaaleja. Näitä Marianne Kinberg

käytti nukkien puvustukseen ja lavasteisiin.

Vuonna 1965 hän perusti oman Satunuketsooloteatterinsa,

joka kiersi esiintymässä

mm. Lastenlinnan sairaalassa; ohjelmistossa

oli Putte Possun nimipäivät ja muita humoristisia

esityksiä. Hän oli myös mukana joissakin

Suomalaisen nukketeatterin vetäjien

Eine Helke-Viljasen ja Pentti Viljasen esityksissä

kirjastoissa ja seurakuntien tiloissa sekä

televisioesityksissä. Vuonna 1968 Eine Helke-

Viljanen ja Marianne Kinberg tekivät Teatteri

Jurkkaan nukketeatteriesityksen Piparkakku-ukko,

joka pohjautui osittain Suomalaisen

nukketeatterin ohjelmistossa olleeseen Nalle

Puh-näytelmään ja Gunnel Hanénin kirjoittamaan

satuun palaneesta piparkakusta.

Marianne Kinberg työskenteli myös Irina Batujevan

kanssa ja harjoitteli vuonna 1970 hänen

kanssaan Nalle Puh-esitystä, johon Batujeva

oli saanut oikeudet suoraan Milnen asiainhoitajalta.

Nalle Puh´issa Nasua näytteli Batujevan

ystävä Vera Winter ja Tiikeriä Inga-Liisa

Laukka, jonka mies Aimo Tepponen oli Intimiteatterin

näyttelijä. Yhteensä esityksessä oli

viisi näyttelijää, joiden nukkenäyttelemistä

Batujeva armottomasti hioi viikosta toiseen.

Hänen nukketeatterikäsityksensä perustui

Sergei Obrazstsovin oppeihin, jotka erosivat

suuresti Mona Leon lyyrisestä lähestymis-


Nukketeatteri 2/2010

13

tavasta. Batujeva oli vahva ja vaativa draamaihminen,

jonka nukketeatteriesityksissäkin

piti olla draamaa ja rytmiä, nukeissa vahvat

karaktäärit. Nalle Puhia harjoiteltiin pitkään,

mutta sillä oli vain yksi julkinen esitys ohjaajan

ja esittäjien välisten ristiriitojen johdosta.

Marianne Kinberg oli tässä vaiheessa jo valmistunut

tekstiilitaiteilijaksi Taideteollisesta

oppilaitoksesta ja työskenteli päivät

sisustusliikkeessä. Töiden ohessa hän harrasti

nukketeatteritoimintaa ja teki nukkeja

myös nukkefilmeihin, joissa oli satuja eri

maista. Ammattinäyttelijät, mm. Ritva Vepsä

ja Seppo Kolehmainen tekivät nukkien äänet

ja näyttelivätkin tallennuksissa. Filmejä

kuvattiin mm. Suomenlinnassa, missä Vihreän

Omenan Lea Wallin avusti nukkenäyttelemisen

saloissa. Vuonna 1974 Marianne Kinberg

perusti Nukketeatteri Pan´in. Hänen

veljensä Klaus Hanén oli kirjoittanut näytelmiä

kahdesta villistä pojasta nimeltään Rymy

ja Rämä. Lisäksi ohjelmistossa oli mm. Rapu

räätälinä ja Jasper-setä lastenkutsuilla sekä

Putte Possun nimipäivät paperinukkeversiona.

Marianne Kinbergin lukioikäinen poika

Tuomas markkinoi näytöksiä mm. firmojen ja

yhdistysten lastenjuhliin. Esityksiä kertyi parikymmentä

vuosittain. Marianne Kinberg veti

lisäksi lapsille päiväkodissa nukketeatteria,

jota lapset esittivät Kinbergin tekemillä nukeilla.

Nukketeatterikursseja hän piti aikuisille,

mm. Kalliolan vapaaopistossa ja opettajaopiskelijoille

Jyväskylän yliopistossa.

Vuonna 1978 Marianne Kinberg muutti Ruotsiin,

missä hän jatkoi päivätöidensä ohella

Nukketeatteri Pan´in toimintaa. Ruotsinsuomalaisten

keskusliitto ja Arbetarnas Bildningsförbund

tilasivat häneltä esityksiä ja

nukketeatterikursseja. Myös Invandrarverket

(Maahanmuuttovirasto) työllisti Kinbergiä, joka

työskenteli nukketeatteriohjaajana kouluissa

sekä ruotsinsuomalaisten että muiden

maahanmuuttajalasten parissa. Nukketeatteri

Pan´in toimintaan tuli mukaan Liisa Siltavuori

ja hänen jälkeensä Paula Sandelin.

Kinberg teki lapsille mm. näytelmän Ruotsiin

lähetetyistä sotalapsista. Ohjelmistossa olivat

myös kaksikieliset nukketeatterinäytelmät

Kultalintu ja Kuka sanoi Miau / Vem sade

Miau Ruotsissa Marianne Kinberg piti myös

nukketeatterikursseja aikuisille ja osallistui

monille huipputaiteilijoiden vetämiin koulutuksiin.

Vuonna 1994 Marianne Kinberg ryhtyi yhteistyöhön

taidekäsityöläinen Pyret Sellberg-

Svedlundin kanssa. Heillä oli Dockteater Pelikanen,

joka kiersi esityksillään eri puolilla

Ruotsia. Ohjelmistossa oli mm. mysteerionäytelmä,

jota esitettiin Visbyn keskiaikamarkkinoilla.

Pelikanen lopetti toimintansa vuonna

1998, jolloin Marianne Kinberg muutti takaisin

Suomeen. Hän pakkasi matkalaukkuun

Kultalinnun ja muut vuosikymmenten kuluessa

tekemänsä nuket. Ne päätyivät Lahden Radio-

ja televisiomuseoon, missä Marianne Kinbergin

nuket ovat näytteillä vitriineissä.

Vuonna 2000 Marianne Kinberg meni mukaan

Nukketeatteri Vihreän Omenan suureen Lumikuningatar-projektiin,

missä useat harrastajaryhmät

tekivät omia esityksiään Helsingin

kulttuuripääkaupunkivuoden merkeissä.

Harrastajaryhmä teki myös Pfisterin Kultakala-esityksen,

mutta ryhmän toiminta lopahti

muutaman esityksen jälkeen. Muutettuaan

Lahteen Marianne Kinberg on ohjannut lasten

nukketeatteriryhmiä kouluissa ja esittää tällä

hetkellä Jaana Kilpeläisen kanssa Sikopaimen-satua

miniatyyrinukeilla ruotsinkieliselle

päiväkodille.

Maiju Tawast

Lähteet:

Marianne Kinbergin haastattelu 29.7.2009

Lahdessa, haastattelija Marjut Tawast

Marianne Kinbergin arkistot sekä Lahden Radio-

ja televisiomuseo

Ota Oma -lehti 3/09, Anneli Enqvistin artikkeli

Marianne Kinbergistä

From Kalle Nyström to Atte

FINLAND-SWEDISH PUPPETRY

Finnish puppetry has been celebrating its 100th anniversary

in 2009. In November 1909, journalist and variety-show artist

Kalle Nyström set up the stage of his Marionett-teatern in

Hotel KÄMP in Helsinki. He was the first Finnish artist to make

puppet theatre as a part of his profession and means of living.

And he represented the Finland-Swedish culture, which has

very strongly affected the birth and development of Finnish

puppetry during the last 100 years. The Swedish-speaking

population in Finland consist of only 5-6 per cent of the total

population, but their impact on Finnish culture has always

been of great importance, even crucial in the field of puppet

theatre.

Before Kalle Nyström and the birth of professional puppetry Finland had joined

the centuries old and highly developed European tradition of puppet theatre

in the nineteenth century. Travelling European theatre troups touring to Stockholm

and St. Petersburg visited since 1830s Finland, mainly Helsinki and Vyborg,

performing among their repertoire scenes of marionette theatre, metamorphosis

puppetry and “theatrum mundi”.

Paper and shadow figures as well as glove puppets were brought to Finland in

the 19th century as toy gifts for children in the bourgeois and upper-class families,

who had been travelling in Europe. At the end of the century some adults

became enthusiastic amateur puppeteers giving performances to small, mainly

intellectual and adult audiences, among them the famous Finnish painter Albert

Edelfelt. These tableaux usually depicted historical events (e.g. The Battle of

Salamis in 1882) as shadow theatre, which the artists had seen e.g. in the Chat

FST’s Atte made by Marina Motaleff (photo: Ari-Pekka Keränen, YLE valokuva-arkisto)


14

Nukketeatteri 2/2010

Noir Cabaret in Paris, where they went to study

painting. Shadow theatre had become very

fashionable in all European countries and

silhoutte theatre sheets were printed even in

Finland, Helsinki by Edlunds Printing House.

The only preserved one depicts our national

poet´s, the Finland-Swedish Runeberg´s epic

poem Fänrik Ståls Sägner / Second Lieutenant

Ståls Story. This shadow theatre story was

performed in Finland-Swedish cultural families,

like the famous Sibelius in Loviisa, every

Feburary at the Runeberg Day until 1930ies

and even during the Second World War.

Early pioneers

The very first professional puppeteer was Kalle

Nyström (1865 - 1933), who in 1909 founded

the Marionett-teatern (Marionette Theatre)

in Helsinki and ran it continuously for

twenty years. He had seen the famous German

Papa Schmidt performing in Munich in

the beginning of the century. This gave him

inspiration to start a regular puppet theatre

in Helsinki in 1909 alongside with his career

as a variety show author and a journalist. Nyström

worked together with professional Finland-Swedish

actors and artists of that time.

The Moomintroll Theatre,

which were made by Signe

Hammarsten-Jansson have

not been found yet (photo:

Teatterimuseo)

The performances, written and performed in

Swedish, were aimed at adult audiences and

told satirically of current happenings in artistic

spheres and of celebrities such as Sibelius,

the national composer of Finland. Kalle

Nyström wrote tens of short scenes for

his puppet theatre based on Shakespeare,

our national epic Kalevala and many variety

shows for puppets. For children Marionettteatern

gave own performances, fantastic

and educational stories by Sakari Topelius.

Kalle Nyström´s theatre gave shows regularly

in the vaudeville Apollo Theatre in Helsinki

and also toured in the Nyland Region. In

the weekends Marionett-teatern played in

the Helsinki Zoo for children. Nyström´s son

Harry worked with his father since 1915 until

1933, when the puppet theatre was closed after

the death of Kalle Nyström. The puppets

are now at Tampere Vapriikki-museum.

The next pioneer in Finnish puppetry was Joel

Pettersson (1892-1937), a painter and author

who lived in the Åland Islands, where 95

% of the population speaks Swedish. He got

interested in puppet theatre in the beginning

of 1910s, when he saw some touring foreign

puppetry shows in Mariehamn and read

in the newspapers about Kalle Nyström´s Marionetteatern.

Pettersson started making his

own puppetry performances for adults and

children, toured around in villages and had a

permanent puppetry scene at Lemland Youth

Association´s House until 1937. In his plays

for adults he had a critical point of view on

the life of peasants and city-dwellers. In the

style of folk theatre Pettersson depicted love,

greed, the rich and the poor in his puppetry

shows. Many of his puppets are in the Provincial

Museum of Art of Åland Islands. The

Åland-based amateur puppet theatre Fågel

Blå (The Bluebird) made a puppetry performance

on Joel Pettersson´s life in 2003 with

a great success.

Bärbi Luther´s

pedagogical shadow theatre

In 1914 Bärbi Luther (1898-1979), a teacher

and pedagogue in the early kindergartens,

began performing with shadow figures

for children in kindergartens in Helsinki.

The origin of these shadow figures was Germany,

where she went for kindergarten teacher

education and acquainted herself with

Steiner pedagogics and arts education. Bärbi

Luther started making her own performances

Joel Pettersson

Harriet and Nikolai Schmakoff

Irene Battujeva


Nukketeatteri 2/2010

15

with her sister Märtha, also a kindergarten

teacher in Helsinki. They both got acquainted

with puppet theatre very early in their

childhood at home, where their mother used

puppetry as means of children´s education.

Bärbi Luther continued her career as a puppeteer

for more than 60 years, until 1975 with

her performance Per och Brita. It told about a

brother and her sister, who wonder in a forest

trying to find their way back home.

Bärbi Luther´s shadow theatre was pedagogical

and poetic, scenes were slow and beautiful.

The scenery was made of colored silk paper

according to the color schemes of Goethe

used in the Steiner pedagogics. Bärbi Luther

played puppet theatre also in children´s hospitals,

where she worked as an occupational

therapist, the very first one in Finland.

In her repertory there was also a Christmas

Legend ”Det Glada Budskapet” (The Message

of Joy), which was made in the 1920ies.

The two sisters performed the show until mid

1970ies, when they were retired and donated

the whole performance to their goddaughter

Frida Packalén (born in 1928). She continued

performing the Christmas Legend together

with her husband in the Eastern Nyland

Province until the late 1990ies. She has been

a school teacher using the means of puppetry

at her work with children and taught also

shadow theatre technics to adults in various

courses.

The first art historian

depicting puppetry

The Finland-Swedish art historian Yrjö Hirn

(1870 – 1952) wrote a book Barnlek: några kapitler

om visor, danser och små teatrar (On

children´s games, songs, dances and small

theatres). It was published in 1916.Hirn dealt

with children’s games from an aesthetic

and cultural-historical perspective. He studied

the artistic expression of high culture

but also popular art expressions and the art

forms of primitive peoples. Hirn demonstrates

the great breadth of puppet theatre as

a phenomenon. Following the historical survey,

Hirn depicts the various techniques of

puppet manipulation using them to analyse

puppet theatre’s aesthetic effects. These are

to do with the magical/poetical, the comic,

the visual/stylized and the equilibristic. Yrjö

Hirn’s eye-witness descriptions of contemporary

puppet theatre performances in the end

of 19th century have a value all of its own as

historic sources for an art form with few such

references. Hirns interest in puppet theatre

was perfectly genuine and his broad theoretical

knowledge as a professor of aesthetics,

combined with his personal enthusiasm

for the subject, makes Barnlek an altogether

unusual work where the aesthetic of puppet

theatre is concerned.

Early amateur

puppeteers

In the 1920s and 30s quite many kindergarten

Frida Packalén and the shadow theater of Bärbi Luther

teachers used puppetry in their work as pedagogical

means, for instance Ms. Olly Donner

at Kirkniemi orphanage and school in Lohja.

She and her colleagues made own glove

puppets: kasper and harlequin, animals, angels

and other Christmas story figures. 13 of

these puppets are now at Helsinki City Museum.

In Vyborg, next to the Russian border, Harriet

(1891 - 1965) and Nikolai (1871 - 1956)

Schmakoff started making amateur puppetry

and performed shows in family circles, charity

events and other occasions. They had been

inspired by the German puppetry, especially

Harro Siegels performances and his unique

style. The Schmakoff´s moved to Espoo, next

to Helsinki after the War, when Soviet Union

took Vyborg, and continued playing marionette

shows, which contained of humoresques,

musical etydes and scenes of e.g. The Barber

of Sevilla

The arias and songs were sung by the famous

Ms. Korniloff accompanied by pianist Berg. In

1950, when the Schmakoff couple had seen

the famous French puppeteer Jacques Chesnais

visiting Helsinki, they gave a few public

performances in Koitto Cultural House. After

that they continued as occasional amateurs

until 1958, when they donated five of their

puppets to The Helsinki City Museum.

Break-through

in the 1950s

After World War II puppet theatres all over

Europe sought and found a new language and

style. The Finnish puppetry however was for

a long time in a lull with a few amateur performers.

Two noteworthy companies from abroad visited

Finland: in 1949 French puppeteer

Jacques Chesnais and in 1950 Russian Sergei

Obraztsov. They inspired enthusiasm for

puppetry in Finland and Finnish puppeteers

began presenting public performances as professional

companies

The final artistic and international break of

Finnish puppetry came in the 1950s with Mona

Leo´s lyrical performances in her Helsingin

Nukketeatteri - Helsingfors Dockteater (Helsinki

Puppet Theatre), which also visited foreign

festivals.

Mme Mona Leo (1903-1986), the Grand Lady

of Finnish puppet theatre, started her own

puppetry activities in 1951. Her modern and

poetic approach within Helsinfors Dockteater

- Helsingin Nukketeatteri (Helsinki Puppet

Theatre) was remarkable and had a strong

influence on all other puppeteers from the

1950s until the 70s. She brought the Finnish

puppet theatre also to an international audience

when touring around Europe.

Mona Leo concentrated on creating her own

puppet theatre, which was small in scale and

lyrical, beautiful and mysterious. Her bilingual

puppet theatre performed fairy tales

and stories for children in kindergartens, hospitals

and charity events. She was the first

puppeteer (with her assistant Vivi-Ann Sjögren,

a professional drama actress) in 1955,

who also performed at the very new Finnish

Television, where she continued doing

puppetry shows until 1964.

Mona Leo was mainly a solo performer, but

several assistants worked with her as assistant

puppeteers, seemstresses, props and set

designers. One of the assistants was Marianne

Kinberg, who later on worked with several

Finnish puppeteers and made puppet theatre

also in Sweden.

Mona Leo was highly appreciated as an artist

throughout the world and became the

Honorary Member of International Unima in

1976. She was also a board member of The

Nordic Puppetry Association since 1966. Mona

Leo was the first Finnish professional

puppeteer totally dedicated to the art and

its promoting. She continued her career officially

until 1968, but after that she gave

private performances in Siuntio and Tammisaari

(Western Nyland), where she lived her

last years.


16

Nukketeatteri 2/2010

She mentored many starting puppeteers and

enthusiasts during her long career. One of

them was Ms. Gunvor Ekroos (1907-1982),

who started The Haihara (amateur) Puppet

Theatre in 1969 in Tampere and founded The

Haihara Doll and Costume Museum, with a

large collection of theatre puppets and souvenir

dolls. Mona Leo donated most of her

puppets to the Theatre Museum in Helsinki;

some of her puppets are in Siuntio Museum

and in Tampere Vapriikki-museum, where the

Haihara Museum was joined recently.

Irina

Batujeva

When Mona Leo started making puppet theatre,

her first assistant was Irina Batujeva (1905

- 1977), a Finnish-Swedish-Russian theatre

enthusiast. But their ways were separated

quite soon, since Mona Leo wanted to

concentrate on a small scale, lyrical puppet

theatre, where as Irina Batujeva (later Irene

Battu) wished to create a large scale professional

puppet theatre with tens of employees.

She travelled in Western Europe and

Soviet Union studying puppetry in 1950s. In

1953 she founded together with other enthusiasts

The Finnish Puppet Theatre Company,

which had 5-10 part time employees. The

company was very popular in 1960´s and gave

more than 300 performances a year touring in

schools and all kinds of events. But Batujeva

was at odds and quarreling with her companions,

after which she started her own solo

theatre, The Puppet Theatre of Finland. Batujeva

even managed to get the rights for a

Moomintroll play, which was a success.

She continued occasionally making puppet

theatre in Finnish, Swedish and Russian until

1970´s, after which she was not seen in

the public scenes. The Moomintroll theatre

puppets, which were made by Signe Hammarsten-Jansson

have not yet been found. It has

been told that they might have been donated

to Japan, Puppet Theatre Puk in Tokyo. Some

of Batujevas theatre puppets are at Moscow

Central Puppet Theatre´s Museum.

New professionals in 1970s

wave of enthusiasm towards puppetry everywhere

in Finland, both by amateurs and professionals.

Tens of small puppetry companies

started working, but only a five of them became

new, state-subsidized professional puppet

theatres.

Skolteatern promoting puppetry

Puppetry was also included in the repertory

of several professional drama theatres. The

first ever permanent theatre for children and

youth in Finland, the Finnish-Swedish Skolteatern

(nowadays Unga Teatern in Espoo),

was founded in 1960. The founder, director

(1969 - 1980 and 1981 - 86), actress and

theatre director of Skolteatern / Unga Teatern,

Margret von Martens (1935-2003) was a

pioneer of children´s culture and theatre in

Finland. She was also an excellent puppeteer,

who wrote, directed and dramatized many

plays for children since 1960s to early 2000.

In 1987 Margret von Martens founded together

with dancer Timo Sokura Totemteatern,

a non-verbal theatre company for

children and adolescents. She also played

and directed in many institutional drama and

puppet theatres. In 1996 she founded Teater

Kristall, which has had in its repertory among

other plays Christina Andersson´s Flickan och

trädet (Girl in a Tree). Since 1975 Skolteatern

/ Unga teatern has had in its repertory more

than 12 puppetry plays. Within the Finland-

Swedish field Danish actor and puppeteer Ellika

Lindén (b. 1946) and Skolteaterns actor

Marina Motaleff have for more than 25 years

worked together dramatizing and directing

puppetry and mask performances both

for Skolteatern and Svenska Teatern as well

as for other theatres.

Multidisciplinary Marina Motaleff

Marina Motaleff (b. 1947) got interested in

puppet theatre as a school girl, when she saw

Mona Leo´s performances. After having graduated

the Swedish Theatre School in Helsinki,

she travelled to Poland in 1973 and

saw the fantastic and expressionistic adult

Margret von Martens: Den lycklige prinsen.

Nukketeatteri Olipa kerran...: Punahilkka

puppetry and object theatre performances of

Teatr Groteska.

Since then Marina Motaleff has alongside her

work as a drama actor made puppet theatre

in various theatres, television and as her

own solo performances. In 1983 she founded

together with Lilga Kovanko Teater Athena,

which has staged plays for adult audiences

using also theatre puppets and objects. Since

1990s Marina Motaleff has made puppetry

performances for the Finnish Television´s

Swedish channel: The Atte-boy puppet has

become very popular among the Finland-

Swedish children. She has also used object

theatre in her directions for various theatres,

like in the play OJ! Tröstebok för koppar

och korkar in 2005 telling about renunciation,

growing old and meeting the death. This

play, which was made in the memory of Margret

von Martens, had its premiere in Svenska

Teatern and toured in Finland-Swedish old

people´s homes.

This pioneering period in the 1950s and 60s

was followed by years of lull until the beginning

of the 1970s, when the interest in

theatre for children had a boom in the Nordic

countries and new enthusiasm for puppetry

rouse also in Finland.

The Helsingfors Dockteater and Mona Leo were

the main pillars of Finnish and Finnish-Swedish

puppetry until the beginning of 1970´s,

when children´s culture and also puppet

theatre became main stream arts in Nordic

countries and the states started to support

the artists and groups.

The puppetry education started even in Finland

with tens of courses held by the professional

artists from Finland, Nordic and other

countries in worker´s and other institutes,

festivals and other occasions. There was a

Svenska Teatern: Regnbåghjortan. EllikaLindén and Marina Motaleff.


Nukketeatteri 2/2010

17

In the latest years Marina Motaleff has made

her own solo puppetry. She writes, directs

and performs small scale puppet theatre

shows touring around with two suitcases

full of puppets, objects and props. Marina

Motaleff´s main field of work is however acting

in drama theatres, films and television.

She is also a renowned teacher and theatre

educator.

Bilingual puppetry in Vaasa

Puppet theatre Teatteri Peukalopotti -Dockeatern

Tummetot (Theatre Little Thumb) was

founded in 1976 in Vaasa. Artistic director

Kristiina Hurmerinta (b. 1950) has also

made avantgardist visual performances for

adults under the title of Pandoran näyttämö

(Pandora´s stage). Ms. Hurmerinta was also

the director of Vaasa International Puppetry

Festival in 1980-1990 and the primus motor of

long-term puppetry courses, which both have

had a deep effect on the development of Finnish

puppetry. The theatre was bilingual from

the very beginning, which ment also extensive

tours in the Nordic countries.

Peukalopotti Puppet Theatre´s first artistic

leader was Finland-Swedish actor Simeon Rabinowitsch,

who was working in Vaasa Municipal

Theatre, which gave the young puppet

theatre group it´s facilities and resources.

Kristiina Hurmerinta started the exploration

of modern means of expression in puppetry

and object theatre. She invited artists of all

fields – dancers, painters, musicians, scenographers

– to work with the group, which soon

became a modernist and innovative puppet

theatre never seen in Finland. Hurmerinta

had two great examples in puppetry: one of

them was the Finland-Swedish Mona Leo and

the other one Polish Anna Proszkowska, who

became her partner and leader of puppetry

education programmes in Vaasa. Peukalopotti

Puppet Theatre closed in 1996 with a magnificent

ritual feast Pidot/Gästabud96.

Actor Lasse Hjelt (b. 1947) was in the core

team of Peukalopotti theatre for ten years in

1979-89 alongside his work at Vaasa Municipal

theatre. He was also an active puppetry

educator like Kristiina Hurmerinta sharing

his knowledge of puppetry and drama acting.

Lasse Hjelt moved to Turku in 1989, where he

worked as an actor in the Municipal Theatre

until 1995. Both in Vaasa and Turku he has also

dramatized and directed puppet plays for

drama theatres as well as for many Swedishspeaking

amateur puppetry groups. After having

returned from Turku back to Vaasa Municipal

Theatre in 1997 Hjelt has continued

making puppet theatre both as an actor/

puppeteer and director.

Nowadays Vaasa has again a bilingual puppet

theatre, on an amateur basis. In 2006 Italian

Cosimo Galiano and Finnish Kirsti Rautamo

founded Nukketeatteri Pikku Aasi - Teatrino

del Ciuchino (Puppet Theatre Little Donkey).

The members of the theatre - teachers and

artists working in different fields in Vaasa –

have produced several plays, like The Princess

of the North and Sea Robbers – in Finnish

and Swedish mainly with hand and rod

puppets.

Not far from Vaasa, in the town of Närpes,

amateur puppetry has been very active in

the 1980s, when the Association of Women

for Peace founded in 1982 their own puppetry

company. Local teachers Ritva Granholm

and Brita Hannus-Gullmets used puppetry as

means of peace education for children during

ten years. The members of Närpes Puppet

Theatre participated in many puppetry festivals

and courses in the 1980s and early 1990s

and toured around Finland-Swedish regions.

Inspired by Mona Leo

Mona Leo has inspired many other Finland-

Swedish puppeteers, one of them is Kati Bondenstam

(b. 1939), who started making animations

to the Fennada Film in Helsinki. She

studied graphic arts at The School of Design

in Helsinki in 1960s and saw Mona Leo´s performances

as well as Czech animations by

Jiři Trinka. In 1970 Kati Bondenstam made

puppetry programs for Finnish Television

and its Swedish Programme Unit using glove

puppets. In 1974 she met a librarian Cita

Reuter and founded an amateur puppet

theatre Dockteater Cit-Kat, which toured

around Helsinki and Nyland regions with their

shows for five years. In 1980 Kati Bondenstam

started working with Barbro Wallgren, who

had been doing puppetry by herself. They

toured six years under the name Hux-Flux in

the Swedish-speaking kindergartens, schools

and libraries, visited even Åland Islands in

1982, when The Bluebird-company arranged

a puppetry festival there. Barbro Wallgren

continued as a solo puppeteer with her Dockteater

Kamurkan after Kati Bondenstam concentrated

on her work as an arts instructor.

Semiprofessional and

amateur puppet theatre

The Swedish-speaking amateur puppetry was

flourishing in the 1970s and 80s like the Finnish-speaking

ones. Many of the groups were

born within libraries, like Dockteater Rosetten

in 1975 at Karis Library founded by

its director Rose-Marie Malm. She has written,

dramatized and made puppets for tens

of small performances since then until recent

years working with her colleagues at the library.

Likewise was born the bilingual Nukketeatteri

Olipa kerran…. / Dockteater Det var en

gång…. (Puppet Theatre Once upon a Time)

in Porvoo in 1981, by the initiative of the legendary

librarian Anja Pirttilahti. The group,

which has been led also by Irmeli Holstein and

other library officials has a repertory of 5-6

puppetry plays, directed mostly by professional

theatre directors from Finland, Russia and

Estonia.

Mervi Tammi, a teacher, visual artist and writer

from Espoo is a semiprofessional puppetry

artist, who has been making her own shows

Lasse Hjelt

Rose-Marie Malm.

Kati Bondenstam

and led puppetry courses in Swedish and Finnish

since 1982 Her solo theatre Mervis Nordiska

Dockteater (Mervi´s Nordic Puppet

Theatre) has been touring intensively in the

Finland-Swedish regions and also in the Nordic

countries. In recent years she has made

several puppetry projects with the schools of

Espoo, where she lives.

In Turku Swedish-speaking amateur puppetry

flourished in 1988-1997, when a group of

kindergarten pedagogues had a theatre group


18

Nukketeatteri 2/2010

Dockteater Fingerborgen. One of the founders

was Pirkko Teir, who invited the famous

Finnish puppet maker Kirsti Huuhka to create

their puppets.

The group, which consisted of 4-6 enthusiasts

even had a Puppetry House Fingerborgen

in the centre of Turku, where they gave performances,

various courses, invited visiting

groups and arranged family events for five

years in 1992-1997.

Lasse Hjelt, who was at that time working in

Turku Municipal Theatre, trained the Fingerborgen

group members and directed them a

play “Ofelia och skuggorna”, a shadow theatre

performance. Fingerborgen group and the

Puppetry House do not exist anymore, but the

members are still using puppetry as pedagogical

means in their daily work with children.

Nowadays there are only a few Swedish-speaking

amateur puppeteers working in Turku

and nearby regions. One of them is Marita

Reuter in Pargas, who is a teacher and makes

her solo performances every now and then.

Puppetry in Åland

The cultural life in Åland Islands is in some

extent different than in the rest of Finland.

People living and working at Åland are 95-98

% Swedish-speaking, which means a special

cultural sphere and traditions. Puppet theatre

has existed there since 1910s, when Joel

Uncle Noah’s hat, written

and directed by Gösta

Kjellin in Theater Green

Apple.

Pettersson started his puppetry activities and

had a permanent puppetry scene until 1937.

But after that there was a pause of appr. 30

years in puppetry.

It has been told that in the 1960s Irja Mansnerus

made puppet shows for children in the

parish of Mariehamn, the capital city of Åland

Islands. In the 1980s Ms. Dolores Westerholm

(b. 1937) used puppet theatre as a tool in her

work at the Åland Museum. Nowadays she is

retired and has a Sagolandet-puppet theatre

at home, making performances to her grandchildren.

But there is one active, permanent amateur

puppet theatre company in the Åland Islands.

Dockteater Fågel Blå (The Blue Bird Puppet

Theatre) has been making puppetry since

1983. More than 40 plays have been in the

repertory and they have had appr.1500-2000

spectators each year in their shows. Dockteater

Fågel Blå has given regular shows in the

main library of Mariehamn, visited schools

and kindergartens all over Åland Islands and

Southern Finland with their Swedish-speaking

performances. Fågel Blå has actively arranged

puppetry courses, seminars and even a

puppetry festival in Mariehamn. In 1993 the

company produced a play telling of the life of

Joel Pettersson, Pojken som hette Joel (The

Boy Named Joel), honouring his life and work

as an artist and puppeteer. The leader of the

company, Ms. Berit Lindqvist (b. 1939) was

Mervis Nordiska Dockteater

(Mervi´s Nordic Puppet

Theatre) has been touring

intensively in the Finland-

Swedish regions and also in

the Nordic countries.

awarded The Cultural Prize of Mariehamn City

in 2002 due to her work in childrens culture.

She got acquainted with puppetry already

in the 1950s, when studying pedagogics and

used puppetry in her work as a kindergarten

teacher.

Professionals in puppet theatre

In the field of professional Finland-Swedish

theatre some directors and authors have seriously

got interested in puppetry already in

the 1970s and 80s. In addition to Margret von

Martens and Marina Motaleff, Johanna Enckell

(b. 1933) has since 1983 had a great impact

on Finnish puppetry. She is a renowned

literature and theatre researcher, reviewer,

director and dramaturg, who has written

and dramatized numerous plays for theatres

in Finland, Sweden and abroad. While working

at the Universities of Oulu and Helsinki

in 1960s and 70s, she acquainted herself with

semiotics, structuralism and modern French

philosophy and theatre. Antonin Artaud´s

theatrical approach and writings gave her the

thesis on La poésie de l´espace / The poetry

of space.

In late 1970s Johanna Enckell worked at

Stockholm Municipal Theatre as a dramaturg

and started visiting the very famous Marionetteatern

led by Michael Meschke. There

she saw, how puppetry can affect all kinds of

people, be critical and fun at the same time

according to the traditions of folk theatre but

with new approaches and aesthetics. It gave

her a new view into the drama: puppet theatre

was a free space for creating new kinds of

unexpected scenes, visions and emotions. She

wrote two puppetry plays for Marionetteatern,

where her future companion Gösta Kjellin

(1936-2009) worked as as a dramaturg.

Kjellin wrote and dramatized plays for Marionetteatern,

e.g. Sagan om havet (Story of the

Sea), based on the theme of Ulysses, which

was also staged in Finland, Helsinki Municipal

Theatre in 1982. He moved to Finland with

Johanna Enckell in early 1980s and worked at

the University of Helsinki as a lecturer and researcher

on Swedish literature and drama. He

started writing and directing puppet theatre

plays for The Green Apple Puppet Theatre,

where he and Johanna brought new, modern

approaches to puppetry.

Gösta Kjellin directed and wrote 4-5 plays

to The Green Apple theatre, e.g. Ukko Nooan

hattu (Uncle Noah´s Hat) and Matkalla

kymmenen valtakunnan taa / Landet fjärran

tio riken härifrån (The Far Away Land),

which have been staged also abroad. Johann

Enckell has written 15 remarkable puppetry

and object theatre plays for several drama

and puppet / object theatres in Finland

(The Green Apple, Theatre Mukamas, Swedish

Theatre in Helsinki, Lahti, Oulu and Espoo City

Theatres), in Sweden, France, Switzerland

and Czech Republic.

In her plays she has often reinterpreted myths

of feminity, like in Heliga Birgittas farliga lekar

/ Pyhän Birgitan vaaralliset leikit (St.


Nukketeatteri 2/2010

19

Brigitte´s Forbidden Games) in 1989, Hundrade

drömmars Sara / Sadan unelman Sara (Sara

with a Hundred Dreams) in 1995 and Bröllopsnatt

/ Hääyö (The Wedding Night) in 1994

which is a surrealistic object theatre play.

New professional generation

In the early 2000s a new generation of young

Finland-Swedish theatre directors, actors and

other artists has started making professional

puppetry. One of them is actor-director Mikaela

Hasán (b. 1968), who got interested in

object and puppet theatre when studying at

the Jacques Lecoq Theatre School in Paris in

1994.

For her puppetry is an equal means of expression

in theatre like masks and red clown noses

giving new dimensions and possibilities.

She has used puppetry in many of her directions

since late 1990s: for instance in Theatre

Totem in 2000 (Music Your Majesty, dance

theatre and puppetry) and Unga Teatern 2005

(Crocodile Gena). In 2005 she directed for

a team of Finland-Swedish actors a puppetry

play Evig Sommar/ Ikuinen kesä (Eternal Summer)

which was aimed at the elderly people

and children in the kindergartens.

Together with the same team as in Evig

Sommar / Eternal Summer (actors Åsa Nybo,

Johanna af Schultén and visualist Janne

Siltavuori) Mikaela Hasán has made with

Heidi Fredriksson an adult puppet and object

theatre performance Anatomia Lear (Anathomy

Lear) in 2008, based on Shakespeare´s

play. It is a clinical study of the story of the

old Lear and her daughters, performed with

the means of puppets, acting and movement.

In both productions the scenographer and visualist

is Janne Siltavuori, who has worked already

in the 1980s with Peukalopotti Puppet

Theatre and in the 1990s at Helsinki Municipal

Theatre.

Many of the actors who have graduated at

Swedish-speaking programme in the Theatre

Academy of Finland have started making

puppetry alongside with drama acting. Heidi

Fredriksson (b. 1971), who graduated in 1998,

is one of them. After having worked as a drama

actor for several years she has specialized

herself on puppetry by studying three years

of puppetry in pedagogics at The aRTO Institute

Puppetry Education in the 2000s. She is

also a trained hospital clown. Together with

Tiina Puranen who graduated at Turku Arts

Academy Puppetry Department in 1997, she

has started in 2009 a new professional puppet

theatre FraktTeatern/RahtiTeatteri (Freight

Theatre), which will be the first Finland-Swedish

one in 40 years since Mona Leo. Tiina Puranen

has earlier worked as a solo puppeteer

in Turku and made puppet films (not animations)

Kejsar-Fina and Båkjungfrun in 2008,

telling the stories of people living in the Finland-Swedish

Åboland archipelago.

Another group of Finnish-Swedish artists of

theatre and visual art made in 2006 an absurd

and dadaist puppetry performance for adults

Kautschuk in Helsinki at the Finland-Swedish

Cultural House G18. Visual artists and writers

Linda Bondenstam (b. 1977), Stella Parland

(b. 1974) and musician Janek Öller (b. 1965)

created a parody with marionettes, which

were a headless broiler, psychoanalyst Fnoid

and a complex ballerina, meeting the Death.

There are a few solo puppeteers at the moment

working in the Finland-Swedish field.

Malin Fagerström has graduated at the Turku

Arts Academy Puppetry Education in early

2000s and works in the province of Nyland

as an arts instructor. Bilingual Sari Witting

(b. 1964), who has been studying literature

and theatre at Helsinki University has founded

Nukketeatteri Sikuri Dockteater, where

Anette Hackman has made puppets. Hackman

tours in the schools of Swedish-speaking Nyland

with a puppetry project Gruffalo. Together

with Anne Lihavainen, who is a professional

puppeteer from Porvoo, Sari Witting has

made several performances.

Christel Grönroos, who has studied puppetry

at aRTO-Institute has been performing bilingual

puppetry shows in the capital region.

Her latest production is Kirjailijan maailma /

Författarens värld (The world of an Author),

telling about the famous author Astrid Lindgrens

life, in 2007.

Swedish-speaking professional actress Susanne

Marins (b. 1979) has made some puppetry

performances at the Österbotten Region next

to Vasa. In the same region Sol-Britt Arnolds-

Gullmets has on an amateur basis created her

own Solteatern, where she plays puppet and

object theatre.

Nowadays the Swedish speaking theatre

groups (Teater Geist, Sirius Teatern, Teater

Mars and others) and Åbo Svenska Teatern have

introduced puppetry in their productions.

In 2002 The Helsinki Swedish Theatre staged

Ofelias skuggteater, a shadow theatre performance

based on Michael Ende´s book, dramatized

and directed by Nena Stenius.

Marianne Kinberg´

puppetry since 1950s

Last, but not least: there is one more Finland-

Swedish puppeteer, who has almost been forgotten.

Marianne Kinberg (b. 1926) started

making puppet theatre in 1952, after having

seen Mona Leo´s performances. She became

the invisible assistant of Mona Leo, seated

behind the booth handing puppets to her during

the performances and in the television.

Kinberg graduated as a textile artist at The

School of Applied Arts in Helsinki in the 1950s.

She continued making puppets in the 1960s

at the Finnish Television for various childrens

programmes and for several puppet theatre

groups like the famous Kasper Theatre.

With her own solo puppet theatre she toured

in children´s hospitals, in kindergartens and

various events in Helsinki and its surroundings.

In 1978 she moved to Sweden, where

she made puppetry shows for Swedish-Finnish

children. In 1998 Marianne Kinberg moved

back to Finland and took with her all her

puppets, which she donated at The Radio and

Television Museum in Lahti.

Lately she has been conducting puppetry

courses for school children and made together

with kindergarten teacher Jaana Kilpeläinen

in 2009 a Swedish-speaking puppetry performance

for kindergartens.

Consequently, the Finland-Swedish puppetry

field is rich: there are people of various generations

making both professional and amateur

puppet theatre. Kalle Nyström´s heritage lives

and flourishes.

Maiju Tawast

Edited to Nukketeatteri Magazine by Timo

Väntsi. Tawast had her lecture about Finnish-

Swedish Puppetry in Rovaniemi 7 Solos Festival

August 2010.

Rahtiteatteri / Frackteatern: Pieni tulitikkutyttö (the little march seller). Tiina Puranen with her puppets

(photo: Rasmus Puranen).


20

Nukketeatteri 2/2010

Some QUOTES from

NEVILLE TRANTER

These quotes are from Neville Tranter Q & A session which was taking place in Nukketeatteritalo Mundo, Turku

16.9.2010. Evening was hosted by Anna-Ivanova Brashinskaya.

Neville Tranter worked in Finland while

he was directing 3D. Photos from Q&A

ewening from Nukketeatteritalo Mundo.

(Roman Chauzov)

Early years

- I studied four years (in drama school) to be

an actor and I learned from method acting

system. In my third or fourth year of my studies

I had an elderly couple who came to perform

a puppet show in my drama-class. For all

of us it was very first time ever to see alive

puppet show. It was a children show with very

traditional wooden puppets (Billbar Puppet

Theatre). I had to help them to build up the

set and break it down and when I saw the

show I say ”that, that’s what I want to do with

my life”. So I asked them and they were looking

for a trainee, so they got money from the

government to teach me and I trained with

them two years.

So I learned how to carve wood, how to carve

puppets out from the wood, I learned to do

voices also. This time I worked with voices on

tape because they were elderly couple and

they used professional actors to put all voices

on the tape and they mix those with all

sound effects.

They were against professional puppeteers

when this man retired he was a photographer

in a local newspaper and his hobby had always

been making a puppets. His wife came

originally from Vienna, so she was the one

who really inspired him to make whole plays

with the puppets, and she found the actors.

They became a professional puppeteers when

they were 65. So they started a new career. I

did it a four or five years and then that was it.

At that time I knew that I want to be a puppeteer.

We did shows for children and I developed

my first solo piece with marionettes and

that was for adults, and I knew then that THIS

is what I REALLY want to do.

So I moved to Melbourne which was 2000 kilometers

away from where I was studying

and then we begin the Stuffed Puppet theatre

with an actor and a musician. We decided

to do short piece; a cabaree, because we

wanted to do it really fast. We decided I’ll

make the puppets and we work together to

make the scenes. Then we decided; okay, we

put a show together and the musician he had

(which was his brother) and I had a band so

we had live music right from the beginning.

And when we did the publicity we said: okay

we gonna do political sketches, we experimented

with songs satirical text and we noticed;

okay we are not going to get any publicity

for this because the journalists don’t know

anything about adult puppetry. So what we

did was we advertised as x-rated puppetry.

X-rated meaning its even worse: it’s pornographic.

And we got all the journalists come. And we

had striptease acts and exhibitionist..

And it was actually very innocent it really

wasn’t so pornographic. Then a man who saw

the show invited to us to perform in his theatre

restaurant together with a cabaree group

and they were ‘’the first act ‘’and the puppets

‘’the second act’’. But this group had been

in Amsterdam a year before, a great success,

and in Amsterdam was a festival called The

Festival of Fools, it was the biggest street

theatre alternative festival in the world. I did

not know that. We were invited to Amsterdam

with the whole show with the puppets,

cabaree and another friend who was a magician.

We had one big Australian show. We came

there and we had to work three months.

we even lived in hotel for two months at the

cost of the festival.

I wanted to work only for adults and I had

a great response from the audiences in Holland

to the puppets, they react wonderfully

to the puppets. I thought that I have to start

somewhere, so I staied in Holland. But also

from practical reasons: I didn’t have to travel

to find an adult audience. In Holland you have

also whole Europe. In Australia that was a

problem and I don’t wanna spend all my life

performing short pieces in nightclubs. I really

wanted to make a whole play with puppets,

that was my dream.

My first piece was “Studies in Fantasy”. Which

was also once again all solo pieces in the

booth and outside the booth. In 1981 I performed

in Charleville for the very first time.

It was my first international festival and in

those days it was very badly organized festival.

Every puppeteer had to pay their own

festival pass to see shows, but in the festival

there were thousands of puppeteers. First time

of my life I saw people really fighting with

their tickets. I thought that “they are really

fighting to see a puppets..WOW!”. I was very

nervous because I was performing at the end

of the week and everybody in the audience


Nukketeatteri 2/2010

21

was tired. My first character came to stage

and started talking to me as a puppeteer and

said “I had to excuse him because he has seen

a lot bad puppet theatre this week” and the

audience just went like ‘’What’’ and I exploded

with laughter. Ever since I’ve been performing

in Charleville.

So in the last 30 years now and I’ve done

20 different pieces. All of except one are solo

pieces. With large life-size puppets I have

experienced many different directions and

I wanted to find out how far I can go with

the puppets. To find out where are the limitations,

just how far can I go with the puppets

and not only with the puppets but also with

me as a actor. So in all those 30 years; in the

beginning after doing ‘’Studies in Fantasy’’

I felt like I wasn’t getting anywhere. I once

performed for just to punks in Copenhagen

and they loved it. And I thought if they enjoy

it, everything is ok. But I wasn’t getting anywhere

so people weren’t buying.

I said I have to go throw myself into the deep

and so I did ‘’Seven Deadly Sins’’. And that’s

the style I still use today. I played the role

of Mephisto and I had a golden mask, a half

mask, and Faust was a naked puppet sitting

in the first row in the audience. The other

puppets were the Devil and the Seven Deadly

Sins.

With this play I finally broke

through in Holland. All the newspaper

came and it had great reviews.

The best theatre critics of

the land saw it and thought: “it

was best theatre piece I’ve ever

seen”. For me doors started to open. I though

that after that I have to make sure that next

one is good as the first one or even better.

That’s how I started to develop all the shows.

In the beginning the puppets, characters were

so strong that I felt I cannot compete with

them as an actor. In the beginning I kept my

mouth shut. It took me a few years to get

courage to speak with them. So I finally forced

myself to do that. I explore relationship

with these puppets and myself as an actor,

where are the boundaries of this relationship

between actor and puppet.

- In early days when I performed to the drunken

audiences. I learned how to tell a story

in one minute. I learn to cut, cut, cut! To tell

only the parts which are necessary and get

their attention. If story goes too long, audience

lost their interest. That means cutting.

About puppeteering

- I realised really quickly that puppets can be

really extreme characters. Because they are

archetypes, great actors, the best actors in

the world. You know that it’s a puppet and it’s

been made some materials. But when it really

comes alive and audience believes in a character,

in a creature. Then suddenly something

happens. The audience goes with a figure

and accept it. You are watching this creature

“survive” on the stage. We are witnessing

something and that makes it very special.

We are almost like voyeurs. So if something

happens between me and puppet, in our relationship,

something very violent, audience

experience it also very violent. Puppets are

very visual and if you made him alive even

adults accept it just like children. Audience

is shocked because something is living on

the stage and they know that it isn’t a human

being.

- During the time of “Seven Deadly Sins” I discover

that it’s possible to have actor and a

puppet on the stage and have relationship

between each other. It’s fascinating. The

whole world opens for me. How can I explore

with all of these characters.

- Puppets have something very wonderful: the

way you can use puppets to deal with time

on stage. Stopping time, making things stop

because it has something to do with the fact

of the puppet. When it moves it begins from

stillness and makes a movement and then it’s

back to still again. And this stillness is absolutely

necessary when you are working with the

puppets. So the stillness and the movement

and again stillness...

I’ve always felt the puppets have something

to do with opera because it’s such a strange

art form. And when I started to do puppets I

”I trust puppets completely”

wanted the puppet to sing, so that they have

to actually sing. So every puppet is made

for two people and I made everything to the

minimum: no bodies, just heads with a collar

and two hands on sticks. So you come right

back to the very basics: the gestures in space.

And it works. And not only that, its wonderful

to watch because you are watching two singers,

or me with a singer, ‘’animating’’ this

puppet and it all becomes one. When the voice

and the movement comes together and

two people is one character it’s wonderful.

And very, very beautiful at the same time.

You are watching something alive, its happening

now, people melting together with the

puppet.

- I trust puppets completely. Because of that

trust, I let myself go with them, they show

me the way. Let’s go that way and this way.

Young puppeteers make always too many movements,

you have to find just precise movements.

Everything is absolutely precise.

Puppeteering is always very choreographical

and precise. Working with puppets is also like

a theatre of suggestion , because you are

working with imagination of audience and body

language.

- Maximum amount of characters what I work

with is three (two puppets and myself), because

I do dialogue with them. It took me

years to figure out how to do it.

- Focus. What do you want to audience to see

and what you DON’T want to audience to see.

- One of difficult things to learn as an actor

is how to be still. It has to do with breathing

and listening. When I perform I listen reactions

of the audience. Dialogue is not only

between me and characters it’s also dialogue

between what happens on the stage and audience.

It’s a responsibility. When you learn

to listen, you also hear yourself what you’re

doing.

Sometimes it’s like a third eye. It’s also learning

how to take distance of what you’re

doing. When you learn it, then you have better

control to the things you are doing. It’s also

about technique. That’s one of the things

that young puppeteers don’t get. Technique

is so important. You really have to learn

techniques.

- If I want to get people attention I have to

know how to get their attention. I have always

trusted my puppets, they gave me the

courage to make adult puppetry.

About Working

- I started working in solo purely by economical

reasons. You don’t pay puppets, puppets

don’t need insurances. At the very early stages

of my career I noticed that I have to work

in solo, because that’s the only way

how I can exist as a puppeteer. Because

with four or three people it’s

much more difficult to do it.

- My first plays I wrote myself and after

fourth play I started to work with a writer

and later on with director. And then finally I

started to do all the other shows with my ideas.

I make the puppets, I think the story and

invite other people: professional writers, professional

directors. And then I work with many

different directors because I also want to

learn from them. I work with many different

writers also to learn from them.

- When I start a new story I’m thinking what

characters I need to tell this story. They’re

all archetypes.

- I’ve never had my own theatre space, I’ve

always travelled. What I did last year in Torino,

Italy, They have a festival there. I was

invited to come to work with 5 young puppeteers.

And what I did was I directed Frankenstein

and let the 5 puppeteers perform my

performance with my puppets and we used

the same music in the show. But now I could

do different stuff as I had 5 people. Which

was really nice. These days I teached also and

I directed. I’ve already directed 2 shows in

Switzerland. It’s a totally new direction for

me.

These quotes are written down from the

miniDV tape of Q&A session by Toni Kandelin

& Nina Ervasti. Edited by Timo Väntsi.

Photos Roman Chauzov.


22

Nukketeatteri 2/2010

YKSIN LAVALLA

Soolonukketeatteri – kuninkuuslaji

vai köyhän miehen teatteria

Piirros: Timo Väntsi

Sooloesitys on haastava laji. Draamateatterin puolella harva näyttelijä tarttuu monologin tekemiseen,

mutta nukketeatterissa melkein jokainen jossain uransa aikana tekee sooloesityksen. Toisille siitä on tullut

suorastaan elämänura. Soolo on jossain määrin taloudellinenkin vaihtoehto, mutta siinä piilee myös mielettömiä

taiteellisia mahdollisuuksia. Tekijät kertokoot!

Suomessa toimii monia nukketeatteritaiteilijoita,

jotka keikkailevat soolona joko aina

tai ainakin hyvin usein. Kerttu Aaltonen on

Uudessakaupungissa asuva taiteilija, joka on

pyörittänyt omaa sooloteatteriaan Nukketeatteri

Piironginlaatikkoa jo yli 25 vuotta.

Nukketeatteri Piironginlaatikko toimii myös

Turussa Nukketeatteritalo Mundossa. Kerttu

Aaltonen tekee pääasiassa esityksiä lapsille,

mutta takana on myös muutama aikuisille

suunnattu esitys. Viimeisin työ, lasten esitys

Yhdeksän kultapäistä prinssiä (ohj. Kitta

Sara) sai Oulun nukketeatterikilpailussa kolmannen

palkinnon.

Matti Koskinen on tamperelainen pitkän linjan

nukketeatteriesiintyjä, joka työskennel-

lessään Teatteri Mukamaksessa kiersi maata

lähinnä sooloesityksien kanssa. Nyt mies pyörittää

omaa soolonukketeatteria Vekkulikettu

tehden paljon yhteistyötä Anna-Liisa Tarvaisen

kanssa. Tarvainen on viime aikoina vastannut

esitysten visualisoinnista ja ohjauksesta.

Ilpo Mikkonen Helsingistä keikkailee omalla

sooloteatterillaan Pikkukulkuri useammalla

esityksellä. Hänellä on takanaan pitkä työrupeama

Nukketeatteri Sampon näyttelijänä,

mutta nykyään hän toimii Nukketeatterikeskus

Poijussa ollen sen perustajajäseniä. Pikkukulkurin

repertuaarissa ovat mm. esitykset

Satusafari (ohj. Rainer Kaunisto) ja Sirkuksen

poika (ohj. Iida Vanttaja).

Arvon artistit, nukketeatterissa tehdään

paljon sooloesityksiä. Mistä arvelette tämän

johtuvan

Kerttu: Sooloesitysten tekemisessä on puolensa.

Vapaus.

Matti: Rahastahan se on kiinni. Laskin tarvitsevani

vuodessa sata keikkaa saadakseni perheellisenä

niukan toimeentulon. Viime näytäntökaudella

esityksiä oli 119, mutta osa

tuloksesta hukkuu entisten tuotantojen kuolettamiseen

ja yhden uuden tuottamiseen.

Sitten on tietysti menopuolella kirjanpitäjä,

kirjanpito-ohjelma, parit vakuutukset, matka

ja majoituskulut, puhelin jne. Olisi hienoa,

jos välillä voisi keikkailla musisoivan taikurin,

tanssijan tai nukettajan kanssa, mutta sitten


Nukketeatteri 2/2010

23

keikkoja olisi saatava vähintään 200. Mikäli

tuotantokuluihin saisi esim. 10000€ apurahan

ja sitä ei tarvitsisi keikkailulla kuolettaa, niin

parin ottaminen keikoille tulisi harkinnan alle.

Sooloesitykset ovat kyllä itselleni myös tapa

tuottaa itseni näköistä taidetta.

Ilpo: Tekijät ehkä ajattelevat, että yksin on

helppo tehdä - on oman tuotantonsa herra/

rouva. Itse henkilökohtaisesti en pidä tätä

helpompana tienä. Vaatii kovasti työtä ja työtä

ja työtä tehdä hyvä sooloesitys.

Mistä juontaa oma kiinnostuksesi sooloesitysten

tekemisen

Ilpo: Olen työskennellyt pitkään ns. laitosteatterissa,

Nukketeatteri Sammossa Helsingissä

15 vuotta, ja aika tuli kypsäksi tehdä

omaa. Sooloilu on hieno haaste.

Kerttu: Homma lankesi minulle luonnostaan,

sillä muutin seudulle, jossa ei ollut nukketeatteria.

Aiemmin kahden ihmisen nukketeatteri

ei vastannut enää tarkoitustaan ja olin

hyvin turhautunut toimimaan tietyllä tavalla.

Halusin kokeilla uutta. Suoritettuani alan tutkinnon,

olin vakuuttunut sooloesitysten antamista

mahdollisuuksista tehdä hyviä esityksiä

ihan yksinkin. Tuotannot ovat helpommin toteutettavissa,

kun voi sopia aikatauluista ja

asioista pienemmän porukan kanssa kuin suurissa

tuotannoissa.

Matti: Esiinnyin yhdeksän vuotta Teatteri Mukamaksen

riveissä ja siellä roolini oli lähinnä

keikkailla yksin ympäri suomenniemen.

Se oli minun oppikouluni. Teatterin myynnin

kannalta oli tarkoituksenmukaista, että kaksi

autoa saattoi olla samanaikaisesti liikenteessä.

Kai tästä ajanjaksosta jäi sooloesitykset

tekemisen mallina päälle. Jatkuvasta sooloilusta

on seurannut, etten oikein osaakaan lukea

näyttämöllä muiden näyttelijöiden aivoituksia.

Ilpo Mikkonen keikkailee oman sooloteatterinsa, Pikkukulkurin, kanssa. Kuva esityksestä

Sirkuksen poika. Ohjaus ja nuket Iida Vanttaja (kuva: Okko Oinonen).

Teetko kaikki työvaiheet itse vai käytätkö

apuvoimia esityksesi tekovaiheessa

Ilpo: Tähän asti olen käyttänyt kaikissa, tähän

asti kolmessa, esityksessäni apuvoimia.

Seuraavaan ensi-iltaan olen asettanut uuden

riman: teen lähes kaiken itse. Pidän kuitenkin

siitä, että esitys rakennetaan eri osa-alueiden

spesialistin kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kerttu: En suinkaan tee kaikkea yksin. Päinvastoin,

sooloesityksen työryhmissä voi olla

vaikka kymmenhenkinen ammattilaisten

ryhmä. Käytän ohjaajaa, lavastajaa, nukenrakentajia,

puvustajia, muusikoita, valo- ja

äänitekniikan ihmisiä sekä produktiosta riippuen

muitakin osaajia. Kitta Sara on monivuotinen

ohjaajani ja lavastajani, loistava

ideapankki.

Matti: Kolmessa viimeisessä esityksessä Anna-

Liisa Tarvaisella on ollut merkittävä rooli ohjaajana,

näyttämökuvan luojana ja nukenrakentajana.

Syksyllä ensi-illan saaneessa Matin

meriseikkailussa häneltä tuli alkuvisio meren-

Nukketeatteri Piironginlaatikon Kerttu Aaltonen tekee nukketeatteria Uudestakaupungista ja Turusta käsin.

Kesäaika päättyy -tapahtumaan hän toi riemukkaan esityksensä Yhdeksän kultapäistä prinssiä, ohjaus Kitta

Sara. (Kuva: Johanna Uusiranta).


24

Nukketeatteri 2/2010

rannasta, aurinkovarjosta ja siellä leikkivästä

Matista. Aloimme koota tavaraa ja ilman varsinaista

käsikirjoitusta leikimme koko kesän

tarinaa kasaan. Osaamme molemmat rakentaa

lavasteita, mekaanisia ratkaisuja ja monenlaisten

materiaalien mahdollisuudet sekä

rajoitukset ovat ajansaatossa tulleet tutuiksi.

Kahteen esitykseen minulla on ollut muusikoita

apuna luomassa musiikkia/äänimaisemaa.

Kesällä neljä muusikkoa improvisoi useamman

päivän aamusta yöhön musiikkia muuten

valmiiseen näytelmään. Näytelmän rytmi

selkiytyi ja sai aivan uusia värejä sen prosessin

myötä. Vieläkin muistelen ilolla miten he

heittäytyivät leikkiin. Vaikka esitän yksin,

niin cd:n muodossa muusikot ovat mukana ja

heidän oivalluksensa kantavat osaltaan näytelmää.

Ja tietysti käytän graafista suunnittelijaa,

trailerin tekijää Utubessa jne.

Kaikki käytätte apuvoimia. Voisitko kuvitella

tekeväsi esityksen aivan itseksesi

Ilpo: Kyllä periaatteessa, mutt tavaksi en sitä

ota.

Kerttu: Mieluummin käytän apuvoimia, yhteistyöllä

saadaan enemmän aikaan.

Matti: Vekkuliketun ensimmäinen näytelmä

Vaarin perintö oli minun luomus, tai no, Anna-Liisa

loi ketulle visuaalisen ilmeen ja minä

sen mekaniikan. En usko, että teen enää kaikkea

itse. Vaarin perintö valmistui raakileena

ja jouduin arvailemaan yleisön reaktioista

mikä toimii ja mikä ei. Kirjoitin sen kolmasti

uusiksi aina kymmenen keikan jälkeen. Nyt

se toimii ja siitä on ollut noin 100 keikkaa ja

muutama festarinäytös. Yksin tekeminen sisältää

minulle liikaa miinoja.

Mitä tuotannollisia etuja on siinä, että tekee

koko esityksen yksin

Kerttu: Helpompaa, koska voi sopia esimerkiksi

kiertueita oman aikataulunsa mukaan.

Matti: Keikkakalenterin rakentaminen on helpompaa,

kun ei tarvitse huomioida vaikka

kolmen näyttelijän elämän kommervenkkejä.

Majoitus on tietty edullisempaa ja voi visiteerata

tuttujen luona. Tämä ei kuulu tuotantoon,

mutta yksin voit jäädä haahuilemaan

sumuisen suon laitaan, kun porukka jyräisi

tavoitteellisesti eteenpäin. Yksin liikkuessasi

voit intoutua tunniksi vaihtamaan aivoituksia

tilaajan kanssa. Siinä selviää vastasiko mainontani

tuoma mielikuva juuri nähtyä esitystä

ja jos ei mitä olisi syytä muuttaa. Voi samalla

kysyä mikä hänen mielestään äsken nähdyssä

ei toiminut tai toimi. Mainonnan totuudellisuus

on tärkeää esitystoiminnan jatkuvuuden

kannalta. Toriseminen on muutenkin antoisaa

ja saa eväitä huomisen varalle.

Ilpo: Kun tekee yksin, projektin voi aikatauluttaa

itselleen sopivaksi. Tietysti tuolloin

kantaa itse myös vastuun siitä, että esitys

valmistuu luvatuksi ajankohdaksi. Yksin tehdessä

sopiminen asiakkaan kanssa on helppoa.

Täytyy pitää vain oma kalenteri ajan tasalla.

Sooloartistinkin on syötävä! Matti Koskinen keikkailee sooloteatterillaan Vekkulikettu. Kuvan kalapullat

ovat uusimmasta esityksestä Matin meriseikkailu, jonka ensi-ilta koettiin Rovaniemellä 7 sooloa-festivaaleilla.

(kuva Timo Väntsi)

Soolon taiteelliset vahvuudet Mitä taiteellisessa

mielessä kiinnostavaa on yhden

esiintyjän esityksessä

Ilpo: Mihin yksi Ilpo venyy, mitä kaikkea saan

itsestäni irti- tai ohjaaja saa. Se on joskus yllättävää.

Sooloesitys on taiteellisessa mielessä

periaatteessa, ja toivottavasti aina käytännössäkin,

yhtä kiinnostava kuin mikä tahansa

muu teatteriesitys. Sooloesityksissä voi päästä

hyvin lähelle katsojaa: monesti esiinnytään

pienissä tiloissa, joissa kuiskauskin kuuluu.

Matti: Tiedä sitten taiteellisesta vahvuudesta,

mutta aikuisia katsojia usein kiehtoo miten

yksi ihminen pystyi tekemään kaiken

äsken nähdyn. Yksin esiintyvän on lähtökohtaisesti

haettava yksinkertaisia, selkeitä ratkaisuja.

Jos sellaisia löytyy niin lopputulos

voi olla näyttämön täyttävää hyörinää mielenkiintoisempaa.

Kerttu: Se, mihin kaikkeen yksi ihminen voi

taipua... mitä kaikkea meissä voikaan olla,

kun annamme itsellemme aikaa ja vapautta.

Soolon taiteelliset heikkoudet Mitkä ovat

sooloesityksen kompastuskivet, eli missä

mennään helposti pieleen

Kerttu: Taiteelliset heikkoudet lienevät siinä,

että jos aivan yksin puurtaa, sokeutuu

työlleen. Sooloesiintyjän on oltava tietoinen

omista taidoistaan ja vangittava esityksellään

koko katsomo. Kokonaisuus ratkaisee.

Matti: Helposti sokeutuu omille maneereillensa.

Kyllästyy itsekin, kun ei kehity ja tilaaja

taas ajattelee ”ai toi on tota taas”. Yksin

on vaikeampaa pitää esityksen pulssia jäntevänä.

Siirtymävaiheiden uhka ovat kuolleet

hetket: ”Miksei mitään tapahdu”. Lumo katoaa

ja sen uudelleen herättäminen ottaa aikansa.

Näyttelijä saattaa sortua hosumiseen

monia hahmoja käsitellessään, jolloin nuket

eikä hän itse ehdi elää. Esine- ja nukketeatteri

on tekniikkalaji, ja yksin häärätessä jää

paljon sen mahdollisuuksista hyödyntämättä.

Ilpo: Soolotekijän täytyy olla monipuolinen.

Esitys koostuu kuitenkin monista eri palasista

ja tekijän pitäisi omata melkoinen määrä taitoja.

Soolotekijän ei mielestäni kannata ängetä

teoksiinsa liikaa, pitäisi uskaltaa luottaa

ideaan, tarinaan... monesti yritetään ängetä

juttuun liian paljon tavaraa. Selkeys ja yksinkertaisuus

voi olla kauneutta ja synnyttää

hienoja elämyksiä.

Minkälainen tarina soveltuu parhaiten

sooloesiintyjälle

Ilpo: Tarina, jossa on idea, joka tuntuu tekijälle

tärkeältä. Jonka takana tekijä voi seistä.

Matti: Vaikea sanoa, kun kirjo tyylilajeista,

tekniikoista ja tietysti näyttelijöistä on niin

moninainen. Näyttelijän on tunnistettava

omat resurssinsa, jotta paketti pysyy kasassa

ja rytmissä.

Kerttu: Riippuu esityksen tavoitteista - kenelle,

mitä, missä ja milloin Itse rakastan satuja

ja tarinoita ja keskityn lapsille suunnattuihin

esityksiin.

Joudutko joskus hylkäämään hyvän idean

sen vuoksi, että sitä ei pysty toteuttamaan

soolona

Matti: Selvä se, että näkemys ja keinot ovat

varsin rajalliset.

Kerttu: Hylkääminen on osa tekemisen prosessia

ja sitä tapahtuu koko ajan, myös soolototeutuksissa.

Hyvät ideat ovat yleensä myös

muunneltavissa... ja aina niistä jää jotain itse

esitykseenkin tai sitten seuraaviin.


Nukketeatteri 2/2010

25

Ilpo: Onhan se mahdollista, jos tarinassa on

esimerkiksi liikaa henkilöitä tai hahmoja...

Tällä hetkellä teen pienille lapsille suunnattua

juttua. Tuolloin juoni ei voi olla liian koukeroinen.

Onko osa soolon viehätystä juuri se, että

esiintyjä on tehnyt suuren osan työstä itse

(käsikirjoittanut, rakentanut nuket jne.)

Ilpo: Kyllähän se niinkin on, mutta itse olen

kyllä myös nauttinut siitä, kun olen saanut

tehdä töitä yhteistyössä loistavien ammattilaisten

kanssa, vastuualueita on jaettu. Esimerkiksi

Satusafarin nuket valmisti Rainer

Kaunisto ja hän myös ohjasi esityksen. Iida

Vanttaja teki samoin Sirkuksen pojassa. Musiikista

vastasi Bojan Baric jne.

Kerttu: Olen elänyt vaiheen, jolloin tein paljon

kaikkea itse omassa kammiossani. Vaarana

on, että sokeutuu omille ratkaisuilleen ja

työlleen. Paljon antoisampaa on tehdä muiden

kanssa, voi testata ideoitaan, saada palautetta

ja peilata tekemisiään. On rikkautta

saada hyvä ja toimiva työryhmä taakseen.

Matti: Markkinointi, konttorityöt, ajomatkat

ja roudaaminen vievät suurimman ajan. Päästessäni

arjen rutistuksen jälkeen leikittelemän

uudella idealla, huomaa miten luominen

on päihde mitä parahin. Käytännön etu on,

että kokemuksen myötä oppii, mitkä ratkaisut

kestävät. Jos tien päällä vaurioita kuitenkin

tulee niin ne osaa korjata lennosta. Silti

jos rahaa olisi, hyödyntäisin enempi spesialisteja.

Onko soolon yllä väkisinkin ”köyhän miehen/naisen

teatterin” meininki Hyvässä

ja pahassa Voisiko sitä kääntää hyödyksi

Matti: Tyhjästä luominen on hauskaa ja uskon

sen näkyvän oivaltavina ratkaisuina. Jos saat

luotua kelvollisen tai peräti hyvän esityksen

edullisesti, niin sitä paremmat mahdollisuudet

on saada siitä myös särvintä. Luulen kyllä

jokaisen köyhän tehneen köyhän esityksenkin,

jonka soisi vaipuvan unholaan.

Ilpo: Meistä tekijöistä se on kiinni, millaisen

leiman saamme. Kunkin pitäisi tehdä laatua,

mutta toisaalta kuka sen laadun määrittää

Kerttu: Voi olla, että taloudelliset seikat ratkaisevat

ja myös olosuhteet. Jos on niin, että

joutuu toimimaan pienillä taloudellisilla

resursseilla - kuten useimmiten onkin - kannattaa

keskittyä oleelliseen ja miettiä, mitä

haluan tällä esitykselläni kertoa. Se on hyvä

lähtökohta sekä köyhille että rikkaille :)

Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle nukketeatteritaiteilijalle,

joka aikoo tehdä elämänsä

ensimmäisen sooloesityksen

Kerttu: Älä haukkaa liian suurta palaa... pieni

voi olla suurta... tee hyvin se, mikä teet ja

keskity omiin vahvuuksiisi.

Matti: Parempi vartin hiottu paketti kuin tunnin

sössö. Luota pieneen ja tarkkaan työskentelyyn,

jossa sinun ja objektin liikkeet

ovat perusteltuja. Savu ja strobo eivät tyhjää

pelasta, mutta voivat olla joskus kohdallaan.

Jos kohdeyleisö on lapset älä lässytä vaan ole

aikuinen joka leikkii tosissaan Aikuisille on

turha tarjota toista tasoa joissa on kaksimielisyyksiä.

Kun oma sielusi elää tarinan mutkissa

ja rytmität sitä tarkalla työskentelyllä niin

kaikki uskovat sinuun. Säästä paukkuja markkinointiin

ja varaudu pitkiin kuiviin jaksoihin.

Tilaajille tarjotaan säkeittäin esityksiä, jolloin

uuden yrittäjän on vaikea saada 2 sekunnin

huomiota. Anna ainakin kolme vuotta

aikaa nimesi tunnetuksi tekemiseen. Itselläni

ei ole vieläkään nettisivuja, mutta uskon sen

välttämättömyyteen. Luomiseen kuuluu arvaamattomuus.

Jos ennakkomainoksesi kertoi

Maasta, päätyessäsi Kuuhun, niin muuta

mainosta. Rahapulassa ei kannata suostua

keikkaan joista tietää, ettei esitys voi toimia.

Tilaajat kertovat toisilleen epäonnistuneista

keikoista. Kuuntele palautetta, kärsi, ota

opiksesi, usko omaa näkemykseen ja tee jotakin,

jotta seuraavaksi voisit nauttia. Kaikki

kompuroivat taiteen poluilla. Riskin välttäminen

halvaannuttaa. Mikäli esitys ei toiminut

opi antamaan itsellesi anteeksi. Onnea.

Ilpo: Aluksi on oltava idea -ajatus miksi haluan

tehdä juuri tämän. Varaa reilusti aikaa,

voimavaroja. Mieti nuket ja hahmot. Mikä on

kohderyhmäsi Käytä apuvoimia tai ainakin

peiliä. Karsi, yksinkertaista, uskalla. Nauti.

Kerro jokin muisto soolouraltasi, jolloin

olet kokenut olleesi juuri oikea esiintyjä

oikeassa tilanteessa Ollut piste iin päällä

Kerttu: Sain kutsun kansainvälisille festivaaleille

Saksaan muutama vuosi sitten. Esitin

Kitta Saran ohjaaman Pikku pikku Liisan seikkailut,

joka oli ylistys paitsi keväälle myös

suomalaisen luonnon kuvaus. Esitys puhutteli

”suomi-kuvallaan” katsomossa olleita ja

sai vedet silmiin erityisesti suomalaisilla eläkeläisillä,

vaikka esitys oli suunnattu lapsille.

Tuntui hyvältä, että esitys oli koskettanut niin

perinpohjin.

Ilpo: Kehitysvammaislaitoksessa iso karski

mies alkoi vyöryä lavalle nähdessään perhosnuken

lentävän. Hän tuli tanssimaan perhosen

kanssa.

Matti: Kävin syksyllä oululaisessa koulussa,

missä vuotta aikaisemmin olin esittänyt Vaarin

perinnön. Silloinen esitys eli virrassa ja leikittelin

mielin määrin yleisön kanssa. Sain kirjoittaa

ruokatunnin nimikirjoituksia. No nyt

syksyllä esitin samalle porukalle Helokruunun

tarinan, joka on hidasta runollisten kuvien liikettä

pikkuisen huumorilla maustettuna. Aplodien

alkaessa oppilaat nostelivat koristeltuja

kylttejä joissa luki hyvä Matti, Kee on paras

(kettu Vaarin perinnössä). He parveilivat ympärilläni

fanittaen oikein kunnolla. Ajattelin

siitä toinnuttuani, että jos vielä vuosi esityksen

4-5-luokkalaisilla on tuollaiset muistot,

niin nukketeatterissa on edelleen taikaa armon

vuonna 2010.

Timo Väntsi

Haastattelut tehty sähköpostin välityksellä

Jos aiot

sooloteatteriyrittäjäksi....

VEKKULIKETUN

VINKKEJÄ

”Ennen toiminimen perustamista

kannatta tehdä omaa nimeänsä

tilaajille tunnetuksi.

Yrittäjäkurssi on pakollinen johdatus

yrittäjäksi ja ehto strattirahaan.

Tällöin saattaa selvitä että

hyvä harrastus uhkaa muuttua

rääkiksi ja kituuttamiseksi.

Hyvätkään esitykset eivät tahdo

löytää tilaajaa.

Jos päädyt yrittäjäksi, maksa

kunnon YEL. Siitä määräytyy

esim. sairaspäiväraha. Minua

operoitiin lokakuussa, joka on

parasta kierteaikaa. Se vaikutti

ratkaisevasti koko vuoden keikka

määrin ja tulokertymään. Ilman

kohtuullista YEL-maksuja tilanne

olisi vielä kurjempi.

Hintoja polkemalla ei elä ja sillä

tuhoaa muidenkin mahdollisuuksia

elää. Itse veloitan keikasta

370-450€, ja lisäesitykset samalla

pystytyksellä usein edullisemmin

ja isot, useamman esityksen

kokonaisuudet.

Turhaan ei puhuta yrittäjien

kuluista niitä riittää. Taiteen

tekeminen on tietysti kaiken toiminnan

ydin ja raha mahdollistaa

sen, mutta kokonaistyömäärästä

itse Arttia on häviävän pieni osa.

Suuri haaste on miten luoda

itselleen esitys jonka takan voit

ylpeästi seistä ja joka samalla

kiinnostaa ostajia.

Todennäköisesti et saa apurahaa

ja maksat tuotannon itse. Ellei

esitys myy edessä häämöttää

konkurssi. Ilman yritystä on

vapaampi villeihin kokeiluihin ja

taiteelliseen itseilmaisuun.”

Matti Koskinen

Nukketeatteri Vekkulikettu


26

Nukketeatteri 2/2010

Tutkimuksia trasselin kanssa Rovaniemen nukketeatteritalon vinttihuoneessa, mallina Johanna Salo (kuva: Timo Väntsi).

Pöydän putsausta

Työpaja tuulettaa päätä –

jos sen antaa niin tehdä

Työpaja, workshop, master class tai

ihan vaan kurssi. Sellaisia on tarjolla

moneen lähtöön. Työpajassa pääsee

ehkä omaa arkeaan pakoon, mutta

omaa itseään ei pääse pakoon. Ehkä

päinvastoin.

Itselleni tarjoutui mahdollisuus osallistua Rovaniemen

Nukketeatteriyhdistyksen järjestämään

soolonukketeatterin mestariluokkaan

7 sooloa-festivaalin alusviikoilla. Opettajana

oli tunnustettu nukketeatteritaiteilija,

brittiläinen, sittemmin Espanjaan asettunut

Rene Baker, joka on luonut ihan omat metodinsa

materiaalin omimman kielen löytämiseksi.

Kurssilaisina oli 11 festivaaliohjelmiston

esiintyjää tai ohjaajaa sekä festivaalin

järjestäjiä. Mestariluokalle oli varattu aikaa

vajaa viikko. Viimeisenä päivänä on tarkoitus

esittää pienet esityksemme koko porukalle ja

kutsuvieraille.

Olen ensimmäistä kertaa opiskelijana tai

kurssilaisena sitten valmistumisena 2003,

tuumin Lapin junan makuuvaunussa maatessani.

Mahtavaa! En ole ohjaajana, en näyttelijänä,

en yleismiesjantusena, vaan opiskelijana.

Saan keskittyä vain itseeni ja omaan

luovuuteni. Ja ainakin tutkia onko sitä jäljellä

jotain vai olenko pelkkä läjä rutinoituneita

tapoja ratkaista taiteellisia ongelmia.

Liikkeelle lähdetään hyvin hissunkissun. Rene

esittelee metodiaan, jonka hän aikanaan keksi

omiin tarpeisiinsa. Metodi syntyi kun hän

itse huomasi väsähtäneensä ja tulleensa umpikujaan

taiteilijana.

Jokainen valitsee materiaalin, jota tutkii työpajan

aikana. Mestarikurssilaisten valinnat

ovat monenkirjavat: marjoja pullollaan olevat

pihlajanoksat, iso kasa avaimia, vesi, nippu

sulkia, jää, muovi, paperi ja kaikki viikon

varrella tarpeelliseksi osoittautunut.

Valitsen materiaalin, jota on matkassani Seurapiirikuninkaat-

esityksen tarpeistossa: trasseli.

Kiireessä tehty valinta, myönnän, mutta

se osoittautuu viikon mittaan ihan mielenkiintoiseksi

kaveriksi.

Mitä materiaali

haluaa tehdä

Ensimmäisen vaiheen aikana materiaalilla

leikitään, tutkitaan, kokeillaan materiaalin

käyttäytymistä. Mitä tapahtuu jos sitä rutistaa,

heittelee, pyörittää, sirottelee

Toisessa vaiheessa edelleen leikitään, mutta

nyt heitetään jo konkreettisia kysymyksiä ilmaan.

Mihin tätä materiaalia oikeasti käytetään

ja mitä ideoita se synnyttää Mitä tästä

voisi tulla Mitä se voisi esittää Miten tästä

luontevimmin syntyisi jonkinlainen hahmo

Kolmannessa vaiheessa materiaalilla leikitellään

jo tilanteissa. Haetaan tunnetiloja, ja

katsotaan miten ja millä lailla materiaali taipuu

vaatimuksiin.

Arvokkaita ajatuksia tulvii ensimmäisten päivien

aikana. Tuntuu kuin palaisimme nukketeatterin

ja visuaalisen teatterin alkujuurille.

Miten helposti materiaalin tutkiminen ja

kuunteleminen sivuutetaan muka kiireellisten

tuotantoaikataulujen vuoksi Etenkin ohjaajan

jakkaralla istuessani kaikuu korvissani

”Tee päätöksiä ja tee ne nyt”. Myös Rene kehottaa

tekemään päätöksiä, mutta pitämään

samalla kaikkia löydettyjä tuloksia vielä mahdollisina.

Usein laitamme materiaalit toteuttamaan mitä

haluamme, mutta unohdamme että asia

voisi tapahtua myös toisinpäin. Mitä materi-


Nukketeatteri 2/2010

27

aali haluaa tehdä Sinänsä tuttu viisaus antaa

helpotuksen tunteen: materiaali on ystäväni,

kaikkea ei tarvitse repiä muka loppumattomasta

mielikuvituksestani.

Kuvaa, videoi,

kokeilkaa yhdessä

Näiden palasten avulla rupesimme ahertamaan

pikku esityksiämme, yksin ja parityöskentelynä.

Lapin Nukketeatteriyhdistyksen

vanhan puutalon ala- ja yläkerta täyttyivät

rapinasta, kolinasta, ähinästä, lotinasta ja

väliin musiikista, puheesta ja ääntelystä.

Työparini Johanna Salo päätyi materiaalivalinnassaan

isoon muovinpalaan. Kun minä vielä

otin trasseliin luontevasti liittyvän jäteöljyn,

muodostimme eräänlaisen synteettisten

materiaalien vinttihuoneen.

Työvälineenä Rene kehottaa käyttämään valokuvaa,

videomateriaalia ja kirjoittamista,

piirtämistä. Ja parityöskentely, kaksin tekeminen

helpottaa kyllä kummasti sitä ahdistusta,

joka hiipii aina välillä selustaan. Kun työpari

tekee kokeiluja sinun materiaalillasi, se

antaa sopivaa etäisyyttä prosessiisi.

Kun alkuihastus omaan materiaalin alkaa hiipua

parin päivän jälkeen, alkavat materiaali

ja etenkin omat ideat ärsyttää ja raivostuttaa.

Ja kiukku kohdistuu omaan itseen. Onko

omasta luovuudestani enää mitään jäljellä ja

mahdanko olla edes oikealla alalla Lähestyvä

julkinen esiintyminenkin rupeaa kuristamaan

vaikka siihen ei sinänsä paineita kasatakaan.

Jos aistin oikein, kurssin puolivälin paikkeilla

nämä tuntemukset ovat yhteisiä muidenkin

kurssilaisten kanssa. Mahtaako myös kisaväsymys

ja vieraissa nurkissa olo vaikuttaa Niin

mukavissa oloissa kuin saammekin elää Rovaniemellä.

Mutta tuskasta kömmitään ylös. Joku pieni

kokeilu, juttelu työpajan vetäjän kanssa, pala

suklaata ja kuppi kahvia tai vaikka perinteinen

niskasta kiinni-ote pistävät asioita taas

eteenpäin. Demo-paine kääntyy lopulta eduksi.

Esiintyjyys lienee kaikilla meillä sen verran

voimakas vietti, että se saa mestarikurssilaiset

rykäisemään kasaan hienoja esityksiä,

minkä huomaamme kurssin viimeisenä päivänä.

Jatkavatko ne eloaan jossain muodossa,

Sympaattinen erikoisfestivaali

Rovaniemen 7 Sooloa- festivaali on sympaattinen

erikoisfestivaali, joka paneutuu nukketeatterille

hyvin tyypilliseen lajiin: soolonukketeatteriin.

Festivaalille antaa oman

sävynsä päättyvä kesä ja pohjoisen kaunpungin

tunnelma. Toivottavasti saamme jatkoa

festivaaleille parin vuoden päästä.

Ohjelmassa oli tänä vuonna esityksiä Islannista

(Hallveig Thorlacius, Helga Arnalds), Norjasta

(Camilla Tostrup), Venäjältä (Ekaterina

Efremova)ja Suomesta (Katariina Angeria,

Ishmael Falke, Kati-Aurora Kuuskoski, Matti

Koskinen, Johanna Peltonen ja Timo Väntsi).

Koettiinpa myös kaksi suomalaista sooloensiiltaa:

Matkalaukkuteatterin Hohde (Johanna

Peltonen) ja Vekkuliketun (Matti Koskinen)

Matin Meriseikkailu.

Tässä tunnelmapaloja festivaaleilta ja kurssilta.

(kuvat: Timo Väntsi)

Hallveig Thorlaciuksen pikkupeikko vastaanotti

pieniä katsojia esityksen jälkeen.

Muovinen ystävä. Kuva: Johanna Salo

sen näyttää aika, ja osa on jo jatkanutkin.

Ensimmäinen työpajani jälkeen Turun AMK:n

ei toivottavasti jää viimeiseksi.

Turussa syyskuussa 2010

Timo Väntsi

Rene Bakerin soolonukketeatterin Mestariluokka

Rovaniemellä 26.8.-1.9. ja Seitsemän

sooloa- festivaali 2.-5.9.2010.

Mestarikurssin

opettaja Rene

Baker ja Anna-Liisa

Tarvaisen pujottelemat

pihlajanmarjahelmet.

Helga Arnalds: Leif

the Lucky One.

Ishmael Falke (Six Fingers Theater): Oidipus

Schmoidipus.

Ekaterina Efremova (Murmanskin nukketeatteri) osallistutti yleisöä tussijalkaisilla

nukeillaan esityksessä Meet:Katya@Home.Ru.

Malja festareille!

Festivaalien vastaava

Johanna Latvala

ja soolofestivaalit

aikanaan käynnistänyt

Leila Peltonen

skoolaavat päätösklubilla.


28

Nukketeatteri 2/2010

Yllättävä kohtaaminen (kuva: Ida Hledikova).

Retrospektiivinen ja erittäin subjektiivinen

MATKAPÄIVÄKIRJA

Hollannin Dordrecht 19.-24.6.2010

Päivää! Olen tulossa UNIMA:n

välikokoukseen sinne Dordrechtiin,

minulle on varattu laivamajoitus.

Miten löydän majapaikkani

Mene rekisteröintitoimistoon, Spuiboulevard

99.

Kiitos vastauksestanne, mutta ennakkotietojen

mukaan rekisteröintitoimisto

ei ole enää auki, kun junani

saapuu Amsterdamista. Menisin

mielelläni suoraan laivaan, mikähän

sen osoite mahtaa olla

No se on tuolla Riedijkshaven-satamassa.

Ahaa, no miten löydän oikean laivan

Tule festivaalitoimistoon, Aardappelmarkt

9, tämä on ihan lähellä kaikkea

niin kuin kaikki paikat täällä.

Kiitos avustanne, mutta löydän

kyllä itsekin laivan jos saan tarkat

tiedot..

Ei kun tulet tänne festivaalitoimistoon.

Vastaanotto

Syön kiltisti eteeni kannettua kylmää makaronia,

mikä on vaikeaa ympärillä istuvan henkilökunnan

tuijotuksen takia. Johtaja puhuu

hollanniksi jotain, työntekijät vilkaisevat

häntä ja sitten taas tuijottavat minun syömistäni.

En lainkaan ymmärrä, miksi olen tässä

Ottaakseni jollakin tavalla kiinni tilanteesta

ojennan johtajalle lentokentältä ostamani

tuliaisen, mutta ilmeisesti ele ei ole oikea:

johtaja vaivaantuu silminnähden. Hän kokoaa

itsensä ja alkaa lopultakin puhua majoituksestani.

Minulle on järjestetty todella harvinaislaatuinen

tilaisuus yöpyä yksityislaivassa.

Monet hollantilaiset voivat vain unelmoida

laivakodista, ja nyt minä olen niin onnekas,

että saan maistaa tällaista ihanuutta, vieläpä

vauvaa odottavan pariskunnan luona.

Minut saatetaan laivaan, joka on ankkuroitu

kolmanteen riviin kanavan reunasta lukien.

Hypimme sateessa märältä kannelta toiselle

painavan matkalaukkuni kanssa, ja sitten

saattajatyttö avaa luukun ja osoittaa: tuonne.

Omistajat eivät ole kotona, eikä tyttö tiedä

heidän paluustaan mitään. Jos he sattuvat

tulemaan juuri kun olen vaihtamassa yöpukua,

he eivät kuulemma ole moksiskaan. Jos

punkka on liian lyhyt, voin kuulemma avata

jalkopäässä olevan luukun ja pitää jalkojani

toisella puolella olevalla jakkaralla.

Sataa, istun laivassa, on kylmä vaikka suljin

ikkunat. Katson kaihoisasti rantapubia, jonne

en mene, koska en halua pudota kanavaan kotiin

tullessa. Yht’äkkiä valtava hahmo alkaa

kohota vedestä aivan ikkunani takana: pää,

kämmenet, jalkaterät. Olento nousee hitaasti

koko vaikuttavaan mittaansa, sehän on viiksekäs

mies! Girovago e Rondella –teatterin tervetulotoivotus.

Ihmisiä etsimässä

Sunnuntai, herään puolittaisesta horroksesta

ja huomaan tulleeni lukituksi kajuuttaan. Ei

auta, isäntäväki on herätettävä. Nopeat aamutoimet,

sitten määräystä noudattaen aamiaiselle

festaritoimistoon. Syöminen keskellä

hiljaista henkilökuntapalaveria ei onnistu

sen paremmin kuin eilenkään, joten vaihdan

lopulta pöytää jollain tekosyyllä. Kuppi kahvia

ja pala haperoa paahtoleipää margariinin

kera – maksamani summa yhden hengen hytistä

aamiaisineen ei lainkaan vastaa tätä todellisuutta.

Henkilökunta puhuu minusta pitkät

pätkät, kuulen nimeni mainittavan moneen

kertaan (silloin minua myös aina vilkaistaan),

mutta kukaan ei kerro minulle mitään.

Odottamisen ja tiedustelujeni tuloksena saan

lopulta selville, että oikea laivani lipuu satamaan

vasta kahdelta iltapäivällä, joten minulla

on runsaasti aikaa tutustua kaupunkiin.

Tyhjät sateiset kadut, ei ristin sielua missään.

Odotan kahviloiden aukeamista, odotan näköpiiriini

ylipäätään jotain elämän merkkejä.

Otan kaupunkia haltuun kävellen, ja sitten,

oi ihanuutta, rekisteröintitoimisto avautuu ja

oikea laivamajoituskin järjestyy (vaikka nimeäni

ei löydy listoilta), joten menen iloisena

tutkimuskomission kokoukseen.

Tästä se lähtee.

Tunnustelua

Ensimmäinen välikokouspäivä eli maanantai

alkaa pääsihteeri Jacques Trudeaun raportilla

koskien vuosia 2008-2010. Kuulemme, et-


Nukketeatteri 2/2010

29

tä UNIMA:lla on hyvä rahatilanne, järjestön

sisäinen kommunikaatio pelaa, 80-vuotisjuhlat

olivat menestys, Nukketeatteritaiteen Ensyklopedia

on vihdoinkin valmis, uusia kansallisia

keskuksia avataan, komissioilla on

mielenkiintoisia projekteja suunnitteilla, ja

nukketeatteriportaali avautuu lähitulevaisuudessa

käyttöön osoitteessa www.artsdelamarionnette.eu.

Takaiskujakin on ollut: arvostettu sihteeri

Laura Verdonk on lähtenyt yllättäen muihin

hommiin. Haastattelukierroksen tuloksena

on kuitenkin saatu tilalle kielitaitoinen ja

hallinnosta, tapahtumajärjestämisestä sekä

uudesta mediasta kokemusta omaava Delphine

Sohier. Päämajan vesivahinko ja tietokonetta

vahingoittaneet virukset ovat myös hidastaneet

toimintaa, ja etenkin jälkimmäisen

seurauksena on jouduttu käyttämään paljon

energiaa tietojen jälleen-kokoamiseen. Tässä

yhteydessä muistutetaan kansallisia keskuksia

lähettämään päivitetyt tietonsa aina muutoksien

yhteydessä, siis esim. jos toimiston

osoite muuttuu tai hallituksen jäsenet vaihtuvat

jne.

Lisää raportteja: komissioiden toiminta

2008-2010. Kansainvälisen UNIMA:n hallitukseen

kuuluu presidentin ja pääsihteerin lisäksi

16 jäsentä, jotka periaatteessa myös

toimivat komissioiden puheenjohtajina ja kokoajina.

Komissioiden kaikki jäsenet eivät ole

maidensa virallisia kongressiedustajia, mutta

UNIMA:n jäsen toki pitää olla. Olen iloisen

yllättynyt Tampereella 2009 järjestämämme

konferenssin saamasta tilasta tutkimuskomission

puheenjohtajan raportissa – hyvä Suomi!

Katselen ympärillemme kaartuvan kirkon lasimaalauksia

ja peitettyä krusifiksia. Hollantilaiset

käyttävät kirkkoja moneen eri tarkoitukseen,

kuten tulen jatkossakin yllättyneenä

huomaamaan: keskiaikainen kivikirkko toimii

pesuaineita myyvänä halppiskauppana, uskonpuhdistuksen

tuloksena rakennettu ensimmäinen

protestanttikirkko käsi- ja taideteollisena

opinahjona.

Lisää tunnustelua ja ihana Kuiskausvene

Tiistai, toinen kokouspäivä. Mielessä hohtavat

vielä eilisillan esitykset: näyttämöanimaatioksi

sanan kirjaimellisimmassa merkityksessä

luokiteltava Roodkapje Strikes Back

(Wiersma & Smeets, Hollanti) ja ”uuden”

teatterin tyylipuhdas taidonnäyte Aunt Frieda

(Doda Group, Israel).

Mutta nyt: WEPA eli World Encyclopedia of

Puppetry Art. Kolmikymmenvuotisen, kaikki

rahat ja paljon energiaa vaatineen urakan

hedelmä julkaistiin lopulta 25.9.2009 Charleville-Mézières’n

kirjamessuilla. Ranskankielisessä

järkäleessä on 864 sivua, 506 kuvaa ja

yli 1000 artikkelia. Tehtävänämme nyt kokouksessa

on päättää jatkotoimenpiteistä liittyen

teoksen kääntämiseen muille kielille. Äänestäjien

enemmistön mielipiteen mukaisesti

ensyklopedia ilmestyy seuraavaksi englanninkielisenä

internet- ja paperiversiona, jota

työstettäessä otetaan huomioon kansallisten

keskusten tekemät korjaus- ja muutosehdotukset

koskien ko. maihin liittyviä tietoja.

Suomenkin UNIMA:n toimistoon on toimitettu

yksi kappale teosta, josta näitä asioita voi

tarkistaa.

Lauteille päästetään Kiinan tehotäti Da Yu

Tang, jota on aina ilo kuunnella. Ei häiritse

yhtään, vaikka en ymmärrä sanaakaan kiinaa:

hänen napakka tyylinsä vakuuttaa minut siitä,

että Chengdun kongressissa 2012 kaikki tulee

pelaamaan täydellisen loistavasti. Tästä ovat

ilmeisen vakuuttuneita myös presidentti Dadi

Pudumjee ja pääsihteeri Jacques Trudeau,

jotka ovat jo käyneet paikan päällä tutustumassa

järjestäviin osapuoliin marraskuussa

2009.

Lounaan jälkeen me skandinaavit jäämme ravintolaan

kokoustamaan. Kaikki Pohjoismaat

ovat edustettuina, lisäksi esittäytymään on

tullut myös Cariad Astles Englannista. Kokouksen

puheenjohtajana toimiva Hans Hartvich-Madsen

(Tanska) ei ota puheeksi sekä

Tanskan että Suomen halukkuutta järjestää

vuoden 2016 kongressi, vaan asiasta järjestetään

erillinen palaveri Suomen edustajien ja

Hansin välillä tämän tilaisuuden jälkeen.

Ilmassa on tunnustelua puolin ja toisin: kuinka

tosissaan tässä ollaan, millaisin motiivein

kukin on liikkeellä, sovitaanko yhteisestä linjasta

Olisiko jompikumpi halukas järjestämään

kongressia rennomman välikokouksen

vuonna 2014 Pidämme vielä nopean neuvottelun

suomalaisvoimin ja päätämme varmistaa

Suomen kannan vielä puheenjohtaja

Janne Kuustieltä ennen kuin otamme asian

seuraavan kerran puheeksi.

Ei kauniimpaa ja rauhoittavampaa päätöstä

päivälle voi saada kuin on italialaisen Girovago

e Rondellan Whisperboat-ajelu yön laskeutuessa

1200-luvulla perustetun kaupungin

ylle.

Robotit kesäyössä

Tänään keskiviikkona välikokous muuttuu

kongressiksi, sillä välikokouksella ei ole valtaa

päättää ehdotetuista sääntömuutoksista.

Knut Alfsenin (Norja) johtama sääntökomissio

on tehnyt loistavan pohjatyön, ja

Viimeisen kokouspäivän tunnelmia. (kuva: Kati Andrianov)

äänestämään päästään suht’ lyhyen keskusteluosuuden

jälkeen. Etenkin potentiaalista

kongressijärjestäjää kiinnostanee muutos,

jonka mukaan järjestäjä saa nyt itse (yhteistyössä

pääsihteerin kanssa) päättää, mille

kielille tarjotaan simultaanitulkkaus.

Olemme edellä aikataulusta, joten kansallisten

UNIMA-keskusten raportit pannaan alulle

esityslistasta poiketen jo tänään. Keskusteltuamme

asiasta toisten Suomen edustajien

kanssa raportin antaminen tulee allekirjoittaneen

hommaksi. Mutta haluan hieman miettiä

sanavalintojani, mihin presidentti antaa

kahvitauolla sekä luvan että hyviä neuvoja:

puheen voi pitää huomenna, ja muotoilun pitää

olla varovainen puhuttaessa Suomen halukkuudesta

järjestää seuraava UNIMA-kongressi.

Nopea lounas, sitten tutkimuskomission yli

3-tuntinen kokous. Chengdun kongressin järjestäjät

ovat ”tilanneet” tutkimuskomissiolta

akateemisten paneelikeskustelujen sarjan, ja

pohdimme mahdollisia puhujia ja moderaattoreita

eli puheenjohtajia. Kokous venyy, aurinko

porottaa lasikaton läpi.

Juoksen peltilelukaupalle, ja nyt se on auki!

Ostan kävelevän, vilkkuvan ja ampuvan robotin.

Sitten äkkiä laivalle miettimään huomista

puhetta. Luen sihteerimme Johannan kirjoittamaa

raporttia kokouskansiosta. Päätän

mainita sellaiset asiat, jotka ovat uusia tai

toteutuneet Suomen nukketeatterielämässä

ensimmäistä kertaa. Hikoilen sanamuotojen

kanssa, ohuesti nukutut yöt alkavat tehdä

vannetta päähän.

Jätän ohjelmaan kuuluvan esityksen suosiolla

väliin, ja kas: saan päivälliskutsun Villa

Augustukseen, linnamaiseen idylliin kaupungin

laidalla. Kävelymatkan aikana pohdimme

kongressin järjestämiseen ja tutkimuksen

tekemiseen liittyviä kysymyksiä Ida Hamren

kanssa.

Geometrisesti muotoillun puiston ja uskomattoman

monilajisen keittiöpuutarhan ympäröimä

ravintola on hurmaava, mutta kello


30

Nukketeatteri 2/2010

tikittää ja tilaamme kiireesti annoksemme.

Tehokkaasta popsimisesta huolimatta belgialaisen

Theater FroeFroen Midsummernightsdream

on jo menossa kun ehdimme

esityspaikalle. Meidät päästetään parvelle,

jossa otan elvyttävät puolihorrokset ennen illan

cocktail-tilaisuutta.

Juhannukseksi kotiin

No niin, on viimeinen välikokouspäivä eli torstai.

Laivamme lähtee pois Dordrechtista aamupäivän

aikana, joten joudumme ottamaan

matkalaukut mukaan kokouspaikalle. Moikkaan

Venäjän edustajia, ja kuinka ollakaan

he kertovat myös Ekaterinburgin kaupungin

kulttuuritoimen olevan erittäin kiinnostunut

isännöimään vuoden 2016 kongressia. Mitäs,

reilun pelin hengessä paljastan heille sen mitä

aion kohta sanoa mikrofoniin.

Ennen kokouksen alkua ehdimme vielä muodostaa

naisdelegaation ojentaaksemme pääsihteerille

Oulun kaupungin pormestarin allekirjoittaman

kirjeen ja Suomi-tietoutta.

Jacques Trudeaun reaktio on avoimen positiivinen.

Suomen raportin vuoro. Saan jonkunlaisen

tolkun eilisistä harakanvarpaistani ja annan

Villa Augustuksen pihaa (kuva: Kati Andrianov).

asiallisen, hymyttömän robottiraportin, jossa

presidentin neuvoa noudattaen ilmoitan

Suomen kartoittavan mahdollisuuksia järjestää

vuoden 2016 kongressi Oulussa”.

Lopulta on viimeisten käsiteltävien asioiden

aika. Internet-sivut kaipaavat uudistamista,

ja asiasta keskustellaan kovasti (niin kuin

kaikesta – niin pientä asiaa ei olekaan, etteikö

siitä UNIMA:n kokouksessa saataisi aikaan

mielenkiintoista ja kuumiakin tunteita herättävää

debattia). Kokouksen lopuksi kiitetään

kovan työn tehneitä järjestäjiä ja simultaanitulkkeja,

sekä otetaan yhteisvalokuva koko

porukasta kuten tapana on. Tuttu hämmästyksensekainen

helpotus: tässäkö se oli

Tarjolla olisi lounaan sijasta pikkupurtavaa

festaritoimiston läheisessä teltassa, mutta

koska en jaksa raahata matkalaukkuani toiseen

päähän kaupunkia, päätän kävellä hissutella

suoraan juna-asemalle. Viimeiset poskisuukot

ja tanskankieliset toivotukset kadun

kulmassa, ja ei muuta kuin kotiin. Sämpylä

suussa katselen sitten ohikiitäviä alankomaisemia

ja mietin, mitä kuuluu omalle ”viljelmälleni”.

Sen näen kohta, juhannusaattoaamun

valjetessa Viialassa.

(Kokouskansio raportteineen ja tarkempine

tietoineen saatavana allekirjoittaneelta.)

Kati Andrianov

Kirjoittaja on yksi Suomen UNIMA ry:n kansainvälisen

edustajiston jäsenistä.

Hänen kanssaan Suomen kokouksessa edustivat

muut kv-edustajat Hannu Räisä ja Anne

Rautiainen. Kv-edustaja Janne Kuustie oli

estynyt perheenlisäyksen vuoksi lähtemästä

matkalle.

Ilpo Mikkonen ja Johanna Uusiranta Dordrechtissä:

Kritiikkiä dialogin muodossa

Vierailimme Hollannissa Dordrechtin

kansainvälisillä nukketeatterifestivaaleilla,

katsoimme näytöksiä ja

ruodimme niitä sitten kahvilassa

milloin lounaan, milloin kahvin

tai oluen siivittämänä. Näimme

ja koimme samoja ja eri esityksiä

yhtä- ja eri aikaan. Päätimme

kertoa kokemuksistamme myös

Nukketeatteri-lehden lukijoille ja

tapasimme Oulussa ”muisteloiden”

merkeissä.

Ilpo: Kivaa oli pieni ja idyllinen Dordrechtin

kaupunki, jossa kaikki oli lähellä ja helposti

tavoitettavissa.

Joh: Kaupungin pienuudesta johtuen festivaali

oli hajotettu ympäri kaupunkia. Toisaalta

oli hauskaa, kun sai samalla tutustua

kaupunkiin, kun etsi esityspaikkaa, mutta kiireisille

kokousedustajille tämä taisi tuottaa

päänvaivaa! Osa tiloista sopi esityspaikaksi

vallan mainiosti, osa taas ei. Jossain oli ongelmia

kuuluvuuden kanssa, huono ilmanvaihto

jne.

Lampje lampje

Wiersma en Smeets, Hollanti

Ilpo: Mielestäni se oli parasta festariteatteria

pitkään aikaan. Valon leikkiä ja -iloa. Varjoteatterin

vastakohta - valon teatteri, jonka

tukirakenteina toimivat vanhanajan piirtoheittimet.

Esitys kesti puolisen tuntia. Lapset

hihkuivat ja aikuiset huokailivat ihastuksesta.

Esityksen valohahmot kieppuivat katsojien yllä

ja ympärillä. Mielenkiintoista koko huonetilan

täyttävää valohahmojen tanssia. Ihailin

näyttelijöiden saumatonta yhteistyötä.

Doda (Aunt) Frieda, The Museum,

Doda Group, Israel

Muistojen teatteri, eräänlainen museo, jossa

on muotinäytös. Näemme nykyisyyden ja

menneen etsiessämme Doda Friedaa. Hän oli

uskollinen sionisti, joka muutti 20-luvun puolivälissä

Wienistä Palestiinaan ja avasi Jerusalemissa

muotitalon. Hän suunnitteli ja valmisti

vaatteita yläluokalle, kuten brittiläisten

upseerien vaimoille, Arabialaisille rouville ja

kuolleiden sionistisotilaiden leskille. Mutta

mitä hänestä jäi jälkipolville

Esityksen rakenne ei ole perinteinen, vaan

yleisö istuu keskellä tapahtumia. Emäntä ja

kolme palvelijatarta kutsuvat yleisön museon

avajaisiin, cocktail-tilaisuuteen, jossa he kertovat

tarinoita ja tarjoilevat Lindsenin torttua,

lopuksi seuraa muotinäytös Doda Friedan

Salongissa. Vieraat kutsutaan osallistumaan

tarinoiden ja myyttien paljastamiseen, niin

yksityisten kuin yleistenkin. Ne vähäiset tavarat,

mitä Frida-rouva on jättänyt jälkeensä,

esitellään ”Muistojen museossa” muistoesineinä,

jotka liittyvät naisvartaloon.

Ilpo: Tämä esitys oli tekijöilleen äärettömän

tärkeä. He seisoivat vahvasti jutun takana.

Joh: Esitys oli vaikuttava, ehkä vaikuttavin,

mitä olen nähnyt!

Ilpo: Hyvin intensiivinen esitys, yleisö otettiin

mukaan yllättävällä tavalla!

Joh: Tässä kaikki asiat olivat merkityksellisiä.

Pieninkin ykstyiskohta oli tarkkaan harkittu.

Ilpo: Esitys oli kuin kolmiulotteinen palapeli.

Yllättävistä suunnista koottiin ihmiskuvaa.

Näyttelijät olivat tiimi, yhteistyö oli saumatonta

ja sujuvaa. Esitys oli erikoinen, omituinenkin,

mutta kiinnostava.

Joh: Harvinainen esitys siinä, että jätti niin

paljon pohdittavaa. Sen outous ja yllättävyys

ei ollut pitkästyttävää, vaan mielenkiintoista.

Kuka toisi tämän Suomeen

Sunnuntain esityksen jälkeen oli tekijöiden

haastattelu. Juontajana toimiva toimittaja

piti aluksi pitkän ja tylsän alustuksen, joka ei

juuri asiaa avannut, mutta kun tekijät viimein

päästettiin ääneen, esitys täydentyi ja syveni

entisestään.

Nenä

Anne-Kathrin Klatt, Saksa

Outo olio, sini-keltainen mönkerö, kokee

muodonmuutoksen kerta toisensa jälkeen.

Joh: Alussa tuo epämääräinen olio oli todella

mielenkiintoinen, kun ei yhtään tiennyt, mitä

tuleman pitää. Katosta roikkui iso kankainen

kello (niinkuin kirkon kello), jonka tarkoitusta

ihmettelin, mutta sekin selvisi, kun se oli mukana

yhdessä muodonmuutoksessa...

Ilpo: Siinä oli rauhallista tekemisen riemua ja

selkeitä värejä.


Nukketeatteri 2/2010

31

Joh: Taustalla oli äänimaailmaa - vai oliko se

musiikkia - esitykseen sopivaa kuitenkin.

Ilpo: Alku, jossa oli vain mönkijä, oli hieno

yksinkertaisuudessaan. Olisi ollut parempi,

jos tässä esityksessä olisi luotettu pelkkään

otukseen, eikä alettu vääntää väkisin sitä ihmiseksi.

Joh: Esitys kantoi pitkälle, mutta loppu oli

tylsä ja tavanomainen, koko juttu latistui.

Ilpo: Luottamus mönkijään!

Joh: Vielä siinä vaiheessa, kun tuo olio oli ihmishahmoinen

ilman kasvoja, se oli mielenkiintoinen,

oliko se humanoidi vai mikä... Ihmiskasvot

oli se, mikä latisti lopputuloksen.

Pictures at an exhibition,

Jekaterinburgin Nukketeatteri,

Venäjä

Mussorgskin musiikkiin tehty esitys, jossa

näyttelijät esiintyvät nukkeina. Pierrot ja

Harlekino ovat molemmat rakastuneet Colombineen.

Mukana on myös pieniä nukkeja.

Ilpo: Neukkuaikainen toteutus! Musiikki liian

päällekäypää. Toisaalta ylinäyttelemistä, toisaalta

liian pieniä yksityiskohtia.

Joh: Vaikka esitys oli kliseinen, tykkäsin taitavuudesta!

Näyttelijät olivat todella taitavia,

ihmisnuket olivat esityksessä tärkeimmät.

Musiikki oli kyllä aivan liian kovalla.

Ilpo: Vanhan koulun käyneitä, taitavia näyttelijöitä,

mutta söivät nukkien osuutta. Turhan

rönsyävää, pursuili joka saumasta! Tehty

ajan kanssa, mutta oliko ajatuksen kanssa.

Joh: Alku oli hyvä, yllättävä, esitys liian pitkä

ja loppu oli kyllä aivan kamala, amerikkalaistyylinen

happy end pienillä nukeilla, joita ei

nähnyt kunnolla ja tekniikkakin vielä takkuili...oi

voi!

Poison

Theatre Mogilev, Valkovenäjä

Esityksen aiheena oli saastuminen. Pienen suden

näkökulmasta näimme kuinka maailmasta

tulee elinkelvoton. Ihminen myrkyttää maailman.

Sanaton näytelmä perinteisin käsinukein.

Ilpo: Tykkäsin tästä, parempi venäläisen tradition

edustaja kuin se toinen (venäläinen).

Joh: Lavastus oli karu, se yllätti.

Ilpo: Niin, mutta se täydentyi koko ajan!

Joh: Positiivinen kokonaisuus, tykkäsin kun

tämä oli ”oikeaa” nukketeatteria.

Ilpo: Taidokasta, ei tumpputeatteria!

Whisperboat

Girovago & Rondella, Italia

Esitys tapahtui kaupungilla, kanavien varsilla.

Yleisö lipui veneessä hitaasti pitkin kanavaa

ja erilaiset hahmot yllättivät veneilijät milloin

missäkin, silloilla, talojen välissä... Esityksessä

oli löyhä juoni traagisesta rakkaustarinasta.

Ilpo: Se oli enemmänkin ”häppening”, viihteellinen

rakastavaisten risteily. Odotin aina

uusia nukkeja, yllätyksiä, näytöksiä. Olo veneessä

oli silti levollisen keskittynyt. Kierros

oli hyvin sunniteltu ja kesto optimaalinen. Se

oli kuin kuvitettu kiertoajelu. Pimeys ja siltojen

alta meno toi jännitystä mukaan.

Joh: Minustakin parasta oli juuri se venematka

pimeässä illassa, ja oikeat soittajat mukana

veneessä. Ne nuket ja yllätykset oli vähän

pliisuja, jotenkin lapsellisia ja liian ”helppoja”.

Ilpo: Loppupuolella vedestä noussut jättihahmo

ei ollut WAU!

Joh: Niin, ei se tehnyt vaikutusta, paremminkin

pläähh... Mutta kaupunkia siinä tunnissa

näki kivasti uudesta näkökulmasta. Yllätykset

olisivat toimineet hienosti, jos ei olisi ollenkaan

tiennyt, että niitä tulee!

Kuvat esityskokonaisuudesta Fluisterboot (Girovago

e Rondella, Italia), kuvat Ilpo Mikkonen.

L’atlante delle citta

Antonio Panzuto, Italia

Kaikki tapahtuu teltassa, teltassa aavikolla.

Matkustamme Marco Polon, nykypäivän yksinäisen

matkaajan mukana. Esitys rakentuu

aukeavan ja kääntyvän lavastuksellisen koneen

ympärille. Kartasto tarinoineen, kuvineen,

piirukstuksineen näyttää olevan näkymätön

kaupunki. Esityksen inspiraationa on

ollut Calvinon teos Näkymättömät kaupungit.

Ilpo: Näin sen tekotaiteena. Viitteellinen lavastus

oli ok. Moni kakku päältä kaunis, mutta

silkkoa sisältä! Kikkailua!

Joh: Minulle tuli sellainen deja-vu-olo. Olen

ennenkin nähnyt tällaista (italialaista!) ”paperikivaa”.

Puheesta ei saanut selvää (hmm...

englantia italialaisella korostuksella), paljon

esitykseen kuuluvaa melua taustalla. Kaikki

keinot käytössä, monenlaista ”hauskaa” touhua,

mutta hauskaa taisi olla vain esiintyjällä.

Tuntui, että yleisöä ei tarvittaisi lainkaani!

Ilpo: Ajatus puuttui. Aikuisten teatterissa kikkailu

ei riitä! Teatteri ei ole ajan tappamista,

vaan sen pitäisi nostaa irti maasta, melkein

lentoon!

Joh: Mietin, että olisin voinut saada enemmän

irti, jos olisin tuntenut Calvinon teoksen,

mutta toisaalta tällaisen esityksen pitäisi

avautua myös ilman taustatietoja.

Play of Forces

Helios Theater, Saksa

Painovoimanäytelmä. Tässä puhutaan unelmista,

lentämisen vaikeudesta, putomisesta.

Joh: Kiviä maassa ja kiviä ilmassa. Harmaata,

viitteellinen lavastus. Pitäisikö tästä ymmärtää

jotain Minä en ymmärtänyt, en vaikka

luin välillä käsiohjelmaakin. Tämä ei auennut

ollenkaan. Joskus voi nauttia, vaikka ei niin

ymmärräkään, mutta ei tässä kivien liikuttelussa

ollut mitään nautittavaa. Outoa!

Midsummernights dream

Theater FroeFroe, Belgia

Kesäyön unelma, Shakespearen näytelmä,

jossa menninkäiset, keijut ja satyyrit etsivät

rakkautta siinä missä ihmisetkin. Tapahtumapaikkana

oli nyt Kiina.

Joh: Ensimmäisen puoli tuntia luulin olevani

väärässä esityksessä, kiinalaisuus hämäsi!

Teknisesti erittäin taitavaa nukketeatteria.

Maininnan ansaitsevat myös ”äänet”, eli korkealla

näyttämön yllä olevat kolme henkilöä,

jotka puhuivat englanniksi kaikki vuorosanat.

Isot nuket näkyivät varmasti taakse asti, mutta....

kaikesta taitavuudesta huolimatta jäi

turhautunut olo. Tämä ei ollut sellainen elämys

kuin se olisi voinut olla. Nuket olivat turhaa

rekvisiittaa tällä kertaa! Parasta koko esityksessä

oli Puckin ”intro”soolo, aivan alussa.

Arvioijat Dordrechtissa:

Johanna Uusiranta

Suomen UNIMA ry:n järjestösihteeri

Ilpo Mikkonen

nukketeatteritaiteilija


32

Nukketeatteri 2/2010

Kesäaika päättyy- teatteritapahtuma Oulussa

Ähkypassilla talviaikaan

Sofie Krog: The House.

Levende Dukker: Baobab og

Bushbaby.

Kesäaika päättyi Oulussa 28. - 31.10. megalomaanisen

teatteri- ja tanssifestivaalin merkeissä,

jonka kuluessa oli mahdollista osallistua

53 tapahtumaan. Minä valitsin niistä 24

teatteri- ja tanssiesitystä Ähkypassilla - ja

selvisin hengissä neljän päivän katsojamaratonista.

Hektisimmillään tarjolla oli kahdeksan

esitystä päivässä viidessä eri tilassa,

tämän päälle vielä iltaklubin musiikki- ja teatteriesityksiä.

Tukka putkella tuli siis kipitettyä

esityksestä toiseen, joiden teemat ja taso

vaihtelivat laidasta laitaan.

Akseli Klonkin järjestämä Kansainvälinen The

End of Saving Daylight Time – Kesäaika päättyy

-tapahtuma on ylenpalttinen, ohjelmistoltaan

kimarainen ja koetteleva. Esitystiloissa

nähtiin nuketusta ja näyttelijäntyötä,

hyppyjä ja loikkia, horroria ja huumoria sekä

haahuilua ja höttöäkin. Suurin osa ohjelmistosta

oli tasokasta ja useassa esityksessä

istuttiin aivan etukenossa fokusoituneina

näyttämötapahtumaan. Bravo-huutoja herutti

tanskalaisen Sofie Krogin omaperäinen

The House, horror-nukketeatterina toteutettu

kertomus oudosta talosta kammottavine

tapahtumineen, joka toi mieleen pahimmat

kuvat Psyko-leffasta. Aivopoimuihin tallentui

syvälle myös Teatteri Airopikin ja Kuuman ankanpoikasen

monitaiteellinen yhteisteos Uri

G Oulun taidemuseossa. Kolmen fleksiibelin

miehen ryhmä esitti israelilaisen psykokinesteetikon

(suomeksi: esineiden liikuttajan ja

taivuttelijan) Uri Gellerin tarinaa ja 70-luvun

kasvatusmetodeja kuvataiteilija Timo O.

Nenosen esineistöllä. Jouni Järvenpää säkenöi

myös Teatteri Airopikin sooloesityksessä

Aivohärkä, joka perustuu Maiju Lassilan jutelmaan

suomalaisesta kateudesta kaikkine

kauheine seuraamuksineen. Virtaava tanssi,

soljuva puhunta ja välineteatterin käyttö

ovat Jounin vahvuuksia, joista saatiin nauttia

myös festarilla nähdyissä Nukketeatteri Akseli

Klonkin esityksissä Merenkuninkaan lahja,

Hurjan hauska autokirja sekä Hilma ja pingviini

täydellinen. Klonkilla on jäljittelemätön

tyyli, joka yhdistää modernia nuketusta

fyysiseen teatteriin. Nokkeluus ja ketteryys,

välineteatteri sekä omaperäinen dramaturgia

ovat hyvinkin hallussa, mutta jotain uudistusta,

säröä ja syvennystä niihin jo kaipaa

12 vuoden jälkeen.

Festarilla nähtiin myös tanssiteatterivierailuja,

joiden valintaa ohjelmistoon en aivan

ymmärtänyt. Turkulaisen Ehkä ry´n esityksissä

Ihana maailma ja Carlo For Ever tanssijat

lepattivat säikkyinä kuin kanit kiväärin tähtäimessä

sinne tänne eikä koreografiasta saanut

oikein mitään tolkkua. Lienevätkö peräti

pelänneet katsojia, sulkeutuneet omaan esitysmaailmaansa,

joka ei avautunut Ryhmässä

toimivan Tashi Iwaokan sooloteos Kuroko´s

Dreams oli sen sijaan mielenkiintoinen leikittely

esineillä, joissa hän mursi esiin bunrakuteatterin

näkymättömän avustajan, kurokon,,

unelman omasta esityksestä. Esineillä leikki

myös Prototyyppien Kati-Aurora Kuuskoski,

joka marssitti pöydälle miniviina- ja hajuvesipullojen

salatun elämän. Hän esitti myös

soolona iltaklubilla tanssiteoksen Iik, olen

nainen, ensimmäistä kertaa eläissään. Lapsille

festarin ohjelmistossa oli tarjolla useita

esityksiä, joista norjalaisen Levende Dukkerryhmän

nukketeatteritoteutukset Baobab og

Bushbaby sekä Vekkerklokka tuottivat pettymyksen.

Liikaa puhetta ja häsläystä, yleisökontakti

olematon, harmi kyllä. Ruotsalaisen

Papagenan eli Tjåsa Gusforsin Dollhouse onnistui

paremmin tarinoidessaan vanhasta nukketalosta

ja sen asukkaista. Aikuisille suunnatussa

ohjelmistossa ihmetytti Jyväskylästä

saapuneen Näätimö & Teatteri Vastavoiman

Pyöriäisen tarkkailija, joka varmaankin oli

tarkoitettu tiukaksi yhteiskunta- ja EU-kriittiseksi

statementiksi. Mutta esitys ja tarina

sortuivat heikkoon näyttelijäntyöhön ja ohjaukseen

kautta linjan. Sen sijaan Porista saapunut

Teatteri Moderni Kanuuna hämmästytti

omaperäisellä teoksellaan Samurai Rauni Reposaarelainen,

joka pyrki tyyliteltyyn japanilaiseen

teatteriin ja tulkitsi myyttistä tarinaa

sijoitettuna reposaarelaiseen ihmisyhteisöön.

Sokerina pohjalla festivaalilla pidettiin päätöspäivänä

Valtakunnallinen nukketeatterikilpailu,

jossa kilvoitteli seitsemän esitystä.

Voiton korjasi turkulainen Kuuma Ankanpoikanen,

jonka esitykset Vain toivo jää, Kiiltokuva

ja Yhteenveto planeettojen välisistä

etäisyyksistä edustavat uuden polven mo-


Nukketeatteri 2/2010

33

dernia ja tutkivaa nukketeatteria. Toiseksi

tullut suomenruotsalaisten Anatomia Lear

tunki tajuntaan visioillaan, valoillaan ja äänimaailmallaan.

Omaperäinen tulkinta Shakespearen

klassikosta on kiertänyt kahden viime

vuoden kuluessa maailmalla Istanbulia myöten.

Kolmanneksi sijoittunut Nukketeatteri

Piironginlaatikko eli Kerttu Aaltonen Uudestakaupungista

yllätti iloisesti Helakisan kirjasta

sovitetulla esityksellä Yhdeksän kultapäistä

prinssiä. Ohjaaja ja dramatisoija Kitta

Sara oli pusertanut Kerttu-konkarista esiin

iloisen anarkistin, jolla oli hervoton kontakti

sekä lapsi- että aikuiskatsojiin. Teatteri Objektin

Tessa Lepistöllä oli tuomisinaan Turusta

sooloesitys Merirosvo Svarttis ja espanjalaiset

kultakolikot, jossa kylppärin esineistö

elävöityi ja oikea vesi loiskui lasten riemuksi.

Vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri toi kilpailuun

esityksensä Kani, ampiainen ja Marcovaldo,

joka perustuu Italo Calvinon kirjaan.

Italiasta Suomeen kotiutuneen Cosimo Galianon

vetämän ryhmän esityksessä oli yritystä

moneen suuntaan: perinteistä italialaista

käsinukketeatteria, varjoteatteria, commedia

dell´arten ituja ja elävää musiikkiakin.

Festivaalin päättäjäisiksi nähtiin vielä Anna

Leymanin ja Camilla Lilleengenin vetämän

Juanita workshopin demot, jossa viisi pohjoismaista

näyttelijää tutki tilaa ja liikettä

akanapussien inspiroimana.

Valve-salissa vietettiin neljä iltaa festivaaliklubeissa,

joiden ohjelmisto oli tyrmäävän

monipuolinen: Kauko Röyhkä, Reijo Kela, Airopik,

Severi Pyysalo ynnä muut villitsivät

yleisönsä yli puolenyön jatkuneissa bileissä.

Kymmenet iskurityöläiset, Valveen, Klonkin

ja nuorten työpajan uurastajat saivat hybridifestivaalin

sujumaan ja järjettömän tiukat

aikataulut toimimaan. Kiitos ja kumarrus kaikille.

Saturaatiopiste saavutettiin Kesäaika

päättyy -festareilla moneen otteeseen, ähky

tuli esitysvyörystä ja kiireestä tilasta toiseen.

Seuraavilla festivaaleilla kannattaisi

kyllä hieman hellittää. Muutama esiintyjäryhmä

vähemmän (ja tarkemman seulan läpi valikoituina)

toisi kaivattua väljyyttä ja antaisi

tilaa myös kohtaamisille.

Maiju Tawast

Teatteri Airopik/ Kuuma Ankanpoikanen: Uri G.

Kuvassa Tobias Effe, Jouni Järvenpää ja Antti-

Juhani Manninen.

PUHEENVUORO

haluatko suunvuoron, lähetä: unimafinland@gmail.com

Uusi, vanha

nukketeatteri

by Antti-Juhani Manninen

Olen viime vuosina usein kuullut puhuttavan uudesta nukketeatterista, nykynukketeatterista ja

nukketeatterin uudesta aallosta. Olen omaksunut käsitteet omaan jokapäiväiseen kielenkäyttööni

niitä tai niiden sisältöä juuri ajattelematta. Minähän teen uutta nukketeatteria, sehän on

selvä. Pusken koti tuntematonta. Kokeilen ja yhdistelen elementtejä tavoilla, joita en ole muiden

aiemmin kuullut yrittäneen.

Olen kuitenkin ollut suorastaan pakotettu matkan varrella pysähtymään toistuvasti juuri tämän

ajatuksen äärelle. Löydänkö ja teenkö tosiaan jotain uutta Kokeiluni ovat toki itselleni uusia.

Tunnen oppivani ja kehittyväni, löytäväni uusia yhdistelmiä, uusia tapoja ajatella ja käyttää

nukketeatteria. Mutta onko tämä jotakin uutta Mitä on se uusi, josta puhutaan puhuttaessa uudesta

nukketeatterista Mikä tässä tavassa ajatella ja lähestyä nukketeatteria on sellaista uutta,

jota Suomessa ei ole aiemmin nähty Onko kyse vain omasta tietämättömyydestäni, siitä etten

ole tutustunut alani historiaan riittävän perusteellisesti Vai seisonko jonkin uuden kynnyksellä,

löytämässä jotakin

Uusi määrittyy aina vanhan kautta. Ei voi olla uutta nukketeatteria, jos ei ole jotain olemassaolevaa

vanhaa, josta määritelmällä halutaan erottua. Näin ollen ensimmäinen kysymys, joka

kaipaa vastausta on: mitä on perinteinen vanhakantainen suomalainen nukketeatteri Olen pystynyt

luomaan itselleni jonkinlaisen hataran, ei-vedenpitävän käsityksen tästä. Suuri kiitos tästä

kuuluu lukuisille keskusteluille lukuisten nukketeatterin vanhemman polven edustajien kanssa,

kuin myös lukuisille katsomilleni suomalaisille nukketeatteriesityksille.

Olen siis ehkä löytänyt joitain yhteisiä piirteitä alan vanhempien tekijöiden esityksistä. Näihin

löydöksiin kuuluvat sadun- tai tarinankertojan ja tekstin runsas käyttö, kansansatujen (ja niiden

kaltaisten itse kirjoitettujen tarinoiden) käyttö, esitysten suuntaaminen lähinnä ainoastaan lapsiyleisölle,

lavastuksessa käytettävät vanhat esineet (joilla on jo tarina itsellään), suhteellisen

vähäinen kiinnostus nukkien elävöittämiseen ja tarinankerrontaan nukkien toiminnan tasolla,

sekä itse tarinoiden sijoittuminen menneisyyden hämärille satujen vuosisadoille.

Vastaukseni ei ole kovin kattava. Jää edelleen kysymys määritelmästä. Mitkä ovat ne piirteet,

jotka määrittävät perinteistä nukketeatteria tämän päivän Suomessa Onko edes olemassa yhtenäistä,

elävää suomalaista nukketeatteriperinnettä Ja jos siitä pyrkii erottumaan omaksi uudeksi

uuden nukketeatterin kentäkseen, niin mistä todellisuudessa pyrkii erottumaan Ja mitä

ovat sitten uuden nukketeatterin määrittävät piirteet Niin sanottua Turun koulukuntaa määrittää

ainakin nuken nostaminen keskiöön kerronnassa. Entä muualta Suomesta nouseva uusi nukketeatteri

Ilman vastausta kysymykseen perinteisestä nukketeatterista on vaikea vastata siihen,

mikä uuden siitä erottaa.

Jostain syystä olen joutunut kuulemaan myös tuhahduksia ja vastalauseita mainitessani uuden

nukketeatterin. Kitkaa syntyy aina, kun osat pyrkivät erilleen, kun joku tai jotkut haluavat erottua

omaksi erilliseksi yksikökseen. Siis tässä tapauksessa uuden nukketeatterin kentäksi. Nousee

kysymys, onko vanhassa jotain vikaa, jos joku haluaa nostaa itsensä sen ulkopuolelle. Ulkopuolelle

asettuja nähdään usein yläpuolelle asettujana. Uudeksi nimeäminen myös leimaa olemassaolevan

vanhaksi, vanhanaikaiseksi, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Syntyy kipailuasetelma. Me

emme tarvitse tätä kilpailuasetelmaa. Mutta ehkä tarvitsemme määritelmiä. Ainakin tarvitsemme

keskustelua, vaikka olisimme asioista eri mieltä.

Näin päästään vihdoin siihen mitä kohti olen tämän artikkelin verran pyristellyt. Pyrin kirjoittamaan

tämän pikemminkin keskustelun avauksena, kuin itsenäisenä kirjoituksena. Kaipaisin

kovasti vastausta lukuisiin kysymyksiini, sekä alan uusilta että vanhoilta tekijöiltä mahdollisimman

laajalti. Mitä on uusi nukketeatteri Mitä on perinteinen nukketeatteri tänään Eroavatko

perinteinen ja uusinukketeatteri toisistaan Ja miten Mihin tämän päivän nukketeatteri on menossa,

oli se sitten uutta tai vanhaa Ja mihin suuntaan nukketeatterin pitäisi kehittyä Marjut

Tawastin ja Leila Peltosen toimittama Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä–kirja käsitteli

ansiokkaasti osittain samoja kysymyksiä. En varmasti ole ainut, jonka mieltä nämä kysymykset

ovat jääneet askarruttamaan. Nukketeatteri-lehti on ihanteellinen keskustelualusta tällaiselle

mielipiteenvaihdolle ja yhteiselle määrittely-yritykselle. Jään mielenkiinnolla odottamaan (ja

toivomaan) vastauksia. Kiitos jo etukäteen!


34

Nukketeatteri 2/2010

TURKU 2011

Euroopan Kulttuuripääkaupungissa

runsas nukketeatteritarjonta

Se in ihan kulman takana! Turun paljon odotettu vuosi Euroopan

kulttuuripääkaupunkina. Ohjelmistosuunnittelijat ovat antaneet

paljon tilaa myös nukketeatterille: kaksi isompaa festivaalia ja

useampi yksittäinen teos.

Kuva: Timo Väntsi

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki

vuonna 2011, samaan aikaan Tallinnan kanssa.

Turku 2011 -päätavoitteet ovat hyvinvointi,

kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti.

Lähtökohtana on kulttuurin laaja

määritelmä, joka tuo esimerkiksi ruokakulttuuria,

liikunta- ja hyvinvointikulttuuria, tiedekulttuuria

ja monikulttuuristen kohtaamisten

teemaa taiteiden rinnalle.

Ohjelmaa haettiin keväällä 2008 avoimella

hankehaulla, joka keräsi liki tuhat erilaista

ehdotusta. Lopulliseen ohjelmaan on otettu

parisataa hanketta. Ohjelmakirjasta selatessa

osuu silmiin aika moni nukketeatteriprojekti,

tai projekti, jossa nukketeatteri on

vahvasti mukana.

Tässä varmat vinkit:

Mikropatia!

Mikropatia! tarjoaa mikrokokoisia nukketeatteriesityksiä

kaupungin julkisissa tiloissa läpi

kulttuuripääkaupunkivuoden. Ohjelmistossa

on 52 eri esitystä ja 365 näytöstä, joista ainakin

30 on kantaesityksiä. Näistä yhdessä muodostuu

koko vuoden kattava kokonaiselämys.

Festivaaliesityksiä nähdään kaduilla ja katoilla,

sairaaloissa ja vanhainkodeissa, baareissa

ja huoltoasemilla. Esitykset elävät ja muuttuvat

vuoden aikana, erottamattomana osana

Turun katukuvaa.

Projekti huipentuu joulukuussa 2011 mikroteatterimaratoniin,

jonka aikana on mahdollisuus

katsoa keskitetysti suurin osa festivaalin

esityksiä. Tapahtumasta vastaa vuonna 2005

perustettu kokeellisen nukketeatterin ryhmä

Sixfingers Teatteriyhdistys ry.

TIP-Fest

Nukketeatterijuhla TIP-Fest (Turku International

Puppetry Festival) on Turussa toimivien

nukketeatterin ammattilaisten yhteisponnistus,

johon oman lisänsä tuovat kansainväliset

vierailijat. Marraskuinen ohjelma koostuu

sekä lapsille että aikuisille suunnatuista esityksistä,

erilaisista työpajoista ja ympäri kaupunkia

leviävästä teatterinukkenäyttelystä.

Lämminhenkinen tapahtuma on kaikenikäisiä

ihmisiä yhdistävä valopilkku marraskuun pimeydessä.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii

TIP-Connection ry yhteistyössä useiden

turkulaistahojen kanssa. Esimakuna festivaali

toteutetaan ensimmäisen kerran jo marraskuussa

2010.

VUONNA 3011

Vuonna 3011 lentää kaikki - koulut, lehmät,

penaalit sekä erityisesti ihmiset. Monet asiat

ovat myös huomattavan paljon helpompia

kuin tällä hetkellä. Seinien läpi voi kävellä ja

legoista ei tarvitse maksaa. Tulevaisuudessa

eläimet ja ihmiset ovat vielä parempia kavereita

kuin ennen. Eläimet puhuvat ja he osaavat

varoittaa ihmisiä.

Turku 3011 -lastenoopperan työpajoissa lukuvuonna

2009 – 2010 turkulaisten alakoulujen

oppilaat loivat vallankumouksellisia tulevaisuuksia

tekstein, sävellyksin sekä paperiteatterin

keinoin. Työpajojen materiaaleista Emma

Puikkonen on koonnut lastenoopperan

libreton ja Pia Kalenius luo puvustuksen, lavastuksen

ja lavalla nähtävät nuket. Sävellys

on Markku Klamin käsialaa ja ohjaus Tapio

Väntsin.

Esitykset turkulaisissa kouluissa keväällä ja

Turun Musiikkijuhlilla elokuussa 2011. Tuotannosta

vastaa ArtSoppa ry.

UKI –NYKI

2 Helenaa, 2 unelmaa, 2 kaupunkia. Ihminen

elää kaksi kertaa: unelmissaan ja elämässään

ja näiden aineksien sekoittuessa ihminen elää

unelmansa.

Esitys kertoo, mitä tapahtuu, kun uskallus

kasvaa suuremmaksi kuin pelko; ihmisistä jotka

ovat päättäneet toimia… Nyt. Uusikaupunkilaisen

Helenan soundtrackina soi Frank Sinatra,

kun taas Helen of New York rauhoittuu

kuunnellessaan saamelaista joikumusiikkia.

Suomalainen mielenmaisema yhdistyy urbaaniin

amerikkalaiseen kaupunkikulttuuriin, jo-


Nukketeatteri 2/2010

35

ta höystävät hip-hop, breakdance, rap, graffitit

ja dj:n live-musiikki.

Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa nukketeatteritaiteilija

Terhi Tuulia Lintukangas,

joka suorittaa parhaillaan teatterialan maisterin

opintojaan new yorkilaisessa The Actors

Studio Drama Schoolissa. Näyttelijänä

nähdään amerikkalaisen vahvistuksen lisäksi

mm. turkulainen nukketeatteritaiteilija Timo

Väntsi. UKI-NYKI on nukketeatteri-ensemble

HOX Companyn tuotanto.

Ensi-ilta 12.8.2011 Turussa ja sen jälkeen

New Yorkissa.

BONGAA OLIOPUS OLIUS

”Oliopus Olius” on havaittu metsässä ja kaikki

ei ole aivan ennallaan. Polulta löytyy eriskummallisia

jälkiä ja vaelluksella kohdatut

metsän olennot näyttävät olevan hämillään.

Vaelluksella nähdään miten eläimet kohtaavat

tuntemattoman tulokkaan ja seurataan

metsän siimeksessä syntyviä pieniä ja suuria

selviytymistarinoita. Lapsille nukketeatterin

keinoin toteutettu luontoelämysesitys johdattaa

osallistujat tuntemattoman otuksen

jäljille.

Reitin varrella esiin nousevat ihmisen ja luonnon

vuorovaikutus sekä luonnonilmiöt osana

taide-elämystä. Esitys herättää huomaamaan

Teatteri Sudenenne:

Bongaa

Oliopus Olius

(kuva: Andrea

Vannucchi).

luonnon pienet ihmeellisyydet ja nauttimaan

sen tarjoamista seikkailujen, leikkien ja tarinoiden

mahdollisuuksista.

Esityksen tuottaa ja toteuttaa Teatteriyhdistys

SudenEnne ja Bongaa Oliopus Olius! -työryhmä

yhteistyökumppaninaan arvostettu

tanskalainen lastenteatteri Teater Refleksion.

Esityksen ensi-ilta on 18.4.2011. Esitys kiertää

tilauksesta päiväkotien ja koulujen lähimetsissä

touko-kesäkuussa 2011 ja viikonloppuisin

toteutetaan perheille avoimia

esityksiä.

JOHN – ELEANOR

Lontoo 1394. John Rykener on mies, joka tarjoaa

seuralaispalveluita naisille, mutta pukeutuu

toisinaan naiseksi käyttäen nimeä

Eleanor. Vanha oikeuspöytäkirja kertoo tapauksesta,

kun hänet yllätettiin harrastamassa

seksiä toisen miehen kanssa. Kuka tai mikä

John - Eleanor aikalaistensa silmissä oli ja oliko

hänellä paikkaa oman aikansa kulttuurissa

Miten hänelle ja hänen kaltaisille kävi tuon

ajan Englannissa

Sukupuoli- ja seksuaalinormeja möyhivä esitys

tuo uudenlaisen näkökulman keskiaikaan,

joka usein ilmenee meidän silmissämme moraalikäsityksiltään

ahtaana ja tiukkana. Samalla

esiin nousee kysymys, onko mikään

muuttunut

Turkulaisen nukketeatteriryhmä HOX Companyn

esitys perustuu keskiaikaisiin aineistoihin.

Timo Väntsi on tehnyt käsikirjoituksen

yhdessä tutkija Tom Linkisen kanssa, ja heidät

nähdään myös lavalla: luennoitsijana ja

näyttelijänä. Ohjaus: Merja Pöyhönen, puvustus:

Pia Kalenius.

Ensi-ilta 18.2., esitykset huhtikuulle saakka

TEHDAS Teatterissa (yhteistuotanto).

LISÄTIETOJA:

www.turku2011.fi

NUKKETEATTERI-LEHTI

SUOSITTELEE LISÄKSI:

Turku 365 on julkiseen tilaan sijoittuva kaupunkitaidekokonaisuus,

jonka reilut 130

teosta pilkahtelevat läpi vuoden kaupungin

arjessa. Pääosassa on arjen löytöretkeily.

Kansainväliset Ylioppilasteatterifestivaalit

7-10.2.2011. Tapahtumaa isännöi Turun

Ylioppilasteatteri yhteistyössä ruotsinkielisen

ylioppilasteatterin, Studentteatern i

Åbo, kanssa.

Esittävän taiteen toukokuu on kolmiviikkoinen

teatteritapahtuma, jonka myötä

Turkuun saapuu noin 15 ajankohtaista vierailuesitystä

kotimaasta ja muualta Euroopasta.

Emäntänä Turun kaupunginteatteri.

New Baltic Drama- festivaali esittelee

kaupunginteatterissa syksyllä neljä kansainvälisen

näytelmäkirjoituskilpailun

voittajaa Suomesta, Ruotsista Venäjältä ja

Virosta.

Performanssi 2011 on kolmipäiväinen performanssitaiteen

festivaali 27-29.5.2011.

Toteuttaja MUU ry turkulaisten yhteistyökumppaneiden

kanssa.

Tarinoiden toukokuu herättelee tarinankerrontakulttuuria

eri puolilla Turkua. Sytykettä

anatmassa Metropolian AMK.

Smeds Ensemble & Von Krahl Theater:

Karamazov Workshop loka-marraskuussa

Manilla.

Puppet Sciense

and Fiction

tarjolla

yläkouluille 2011

Ovatko asiat järkähtämättömästi niin kuin ne

näyttäytyvät meille vai onko maailmassamme

mahdollisuuksia, jotka kaipaavat tulla tiedostetuiksi

Miltä näyttäisi vieras neljännestä

ulottuvuudesta Voiko hän juoda mehua avaamatta

mehupurkkia Mitä on yksiulotteisuus

Esimerkiksi tämän tyyppisiin kysymyksiin

haetaan vastauksia yläkouluikäisille nuorille

suunnatussa Puppet Science and Fictiontapahtumassa,

joka yhdistää matematiikkaa

kuvataiteeseen ja nukketeatteriin. Se esittelee

nuorille geometrian periaatteita ja avaa

heidän ajatuksiaan neljännelle ulottuvuudelle

taidenäyttelyn, nukketeatteriesityksen ja

työpajan avulla.

Puppet Science and Fiction perustuu Edwin A.

Abbottin teokseen Flatland (suom. Tasomaa).

Tapahtuman valmistaa työryhmä Tasomaa,

Matematiikkaa,

kuvataidetta ja

nukketeatteria

yhdistelee

Puppet Sciense

and Fiction.

joka koostuu kuvataiteen, musiikin, nukketeatterin

ja matematiikan ammattilaisista. Tapahtuma

on osa Turun kulttuuripääkaupungin

ohjelmistoa.

Puppet Science and Fiction on tilattavissa

yläkouluihin 7.3.2011 alkaen. Tapahtuman

tuottaa turkulainen Teatteri SudenEnne.

Lisätiedot:

p. 041 723 0944

puppetsciencefiction@gmail.com

www.puppetsciencefiction.com


36

Nukketeatteri 2/2010

Harkitaan,

hinkataan

ja toivotaan

-nukenrakennuksen

haasteista kesäteatterissa

Enpäs ihan arvannut, kuinka hikiset paikat

oli luvassa, kun Väntsin Timo haastoi minut

tekemään nuket Aladdin ja taikalamppu

–esitykseen (Turun kesäteatteri Vartiovuorella

kesällä 2010, ohj. Timo Väntsi). Siis

kolme (myöhemmin 11) kevyttä ja kestävää

nukkea kesäteatteriin, ulos, sään armoille,

180-astetta aukeavan ja 630-paikkaisen katsomon

koettaviksi, muutamaan useampi eri

tekniikka, yksi mittatilauksesta käteen, joka

on rakennusajan lähes tyystin Helsingissä No

problem…

Pienet henget (vasen alakulma) olivat tumppukokoa, mutta joukkona toimivat isollakin näyttämöllä.

Ilkeä taikuri (Peter Kanerva) joutuu hengen narutettavaksi (kuva: Timo Väntsi).

Haaste 1: SÄÄ

Oletettavaahan on, että 54 vedon joukkoon

osuu useampikin sade-esitys, mutta ei tänä

kesänä: koko esityskauden sadesaldo oli yhteensä

10 min. (Toisaalta helteessä virrannut

hiki hoiti nukkien kosteutuksen mitä tehokkaimmin.)

Vaan mistäpä tuon olisi voinut

vielä keväällä tietää, joten siihen oli varauduttava

ja siksi materiaaleiksi valikoituivat

hyvinkin ”kovat aineet”. Hurraa ystäväni styrox,

retkipatja, lattia-alussolumuovi, uimanuudelit,

paneelilakka, ulko-erikeeper, kuumaliima

ja roudarin teippi! Mukaan pääsi

myös kangasta ja jonkin verran vaahtomuovia

(elmukelmuttuna, hurraa!), mutta näissäkin

valinnoissa oli huomioitava ehdottomasti

säänkestävyys, riittävän nopea kuivumisaika

ja tuulen tarttumapinta.

Haaste 2: ISO ja LAAJA KATSOMO

Alusta alkaen oli selvää, että nukkien on oltava

riittävän näyttäviä Vartiovuoren kokoisen

katsomon tavoittaakseen, ts. niihin

oli saatava kattava volyymi koossa tai määrässä,

kimallusta/pilkettä/hohtoa, taustasta

erottuvat värit, riittävän selkeä muoto ja

mahdollisimman hyvä manipuloitavuus. Kuten

nuketuksessa keskiöön nousivat myös tyylittely

ja nk. selkosuunnat/-väittämät. Toisaalta

osa katsojista näki nuket hyvinkin läheltä,

joten niiden oli kestettävä myös yksityiskohtaisempi

tarkastelu.

Haaste 3: HELPPOKÄYTTÖISYYS

Nuket oli tärkeätä saada paitsi kestäviksi

myös keveiksi, teknisesti riittävän yksinkertaisiksi,

nopeiksi pukea ja riisua sekä ergonomisesti

mahdollisimman taakattomiksi.

Esityskausi oli pitkä, olosuhteet välillä yllättävänkin

rankat, eikä harjoituskaudella ollut

paljoakaan aikaa varsinaiseen nuketustreeniin.

Nukkien oli sovittava nukettajilleen nopeasti,

helposti ja pitkään.

Haaste 4: OLLA KUIN ILMAA tai PELOTTAVA

PÄIVÄNVALOSSA

Koska ulkonäyttämöllä ei ole käytössä valoteknistä

taikuutta, jolla tukea esim. aineettomuutta

tai pelottavuutta, piti Sormuksen

hengen ja hirviö Khimairan olennaiset elementit

kaivaa jotenkin toisin esiin. Päädyin

jättämään Sormuksen hengen lähes vartalotta,

jotta ainetta olisi yksinkertaisesti mahdollisimman

vähän. Nukke rakentui päästä ja

kädestä, niitä yhdistävästä kangaskaitaleesta

sekä kevyestä harsosta vaatteena. Sormuksen

henki sai ulkoilmassa kirjaimellisesti tuulta

alleen, ilmavirta teki hahmosta entistä keveämmän

ja ”henkevämmän”.

Hirviö Khimairaa mietittiin ohjaaja Väntsin

kanssa pitkään ja hartaasti. Tavoitteena oli

saada aikaan oikeasti pelottava kammotus.

Aluksi jämähdimme ajattelemaan, että hahmon

on oltava mahdollisimman iso ollakseen

riittävän kauhistuttava. Toisaalta jättikoko

olisi jähmettänyt Khimairan robotiksi ja me

halusimme siitä liikkuvan, ilmeikkäämmän

hahmon. Nukenrakennus ratkaistiin jakamalla

Khimaira kolmeen osaan, päähän, siipiin

ja pyrstöön, joista jokaiselle tuli oma näkyvä

nukettaja. Näin Khimairasta saatiin mahdollisimman

ilmaisukykyinen, suuri ja nopeasti

liikkuva kokonaisuus. Silmiin vielä punaiset

joulupallot, savusta vähän mystisyyttä, kumeat

töminät ja karjahdukset – niin avot ja

IIK!

Hirviö Khimaira koostui isosta päästä, siivistä ja hännästä, sekä

tietysti savusta ja äänitehosteista (kuva: Timo Väntsi).

Sormuksen hengen kättä ja päätä yhdisti

harsomainen kangasvartalo. Hahmon

takana Pia Kalenius (kuva: Timo Väntsi)

Kaiken kaikkiaan parasta oli, että opin matkanvarrella

tosi paljon. Oli ihana pähkäillä,

keksiä ja löytää! Monet materiaalit ja keinot

yllättivät iloisesti, samoin nukkien ja näkyvien

nukettajien istuminen noin hyvin isolle ulkonäyttämölle.

Sormuksen hengen sanoin: ” loppujen lopuksi

on kyse priorisoinnista ja pienistä asioista”...

Ja kunnon liimoista ja teipeistä siitä, että

kaiken joutuu itselleen kuitenkin vääntämään

ensin rautalangasta.

Pia Kalenius


Nukketeatteri 2/2010

37

Muuramessa, Jyväskylän lähikunnassa,

toteutui keväällä 2010 monipuolinen

ja onnistunut Nukkeprojekti.

Muuramen kulttuuritoimen ja päivähoidon

edustajista koottu ryhmä piti

ensimmäisen suunnittelukokouksen

syksyllä 2009.Perhepäivähoitaja

Terhi Määttä ehdotti Nukke-teemaa,

johon voisi liittää koulutusta päivähoidon

henkilökunnalle.

Muuramen Nukkeprojekti

Hanketta lähti vetämään Muuramen kulttuuritoimen

päällikkö Anne Patrikainen yhteistyössä

Kulttuuriaitan koordinaattorin Marjo

Tiainen-Niemistön kanssa. Kulttuuriaitta

on osa Taikalamppua, joka on valtakunnallinen

lastenkulttuurikeskusten verkosto. Marjo

otti yhteyttä minuun ja nukketaiteilija

Piitu Nykoppiin ja pyysi meitä vetämään alkuorientaation

Muuramen päivähoidon henkilökunnalle.

Tammikuun kovilla pakkasilla vierailimme Piitun

kanssa neljässä päiväkodissa. Kussakin

kokoontumisessa päivähoidon väkeä oli 15-

30. Parin tunnin ”luennollamme” Piitu kertoi

ensin nukkien historiasta ja minä nukketeatterin

menneisyydestä. Esittelimme eri tekniikoilla

tehtyjä nukkeja ja teatterinukkeja ja

kerroimme niiden käyttömahdollisuuksista.

Ajatuksemme oli osoittaa leikin, nukkien ja

teatterinukkien monipuolisuus. Yhteistyö Piitun

kanssa oli helppoa, koska tunsimme toisemme

entuudestaan. Välillä toinen jatkoi

toisen lausetta ja uusia ideoita syntyi puolin

ja toisin.

Projekti sai lisää tuulta purjeisiin, kun Anne

Patrikainen sai tietää kevään kuluessa Taiteen

keskustoimikunnan myöntäneen Nukke-projektille

4000 euroa. Kevään taidetyöpajoihin

saatettiin ottaa nyt useampi ryhmä mukaan.

Kolmelletoista päivähoidon lapsiryhmälle järjestettiin

kolme työpajaa: nukketeatteri-, sanataide-

ja musiikkipajat. Oma osuuteni oli

ohjata nukketeatteripajassa. Pääsin näkemään

monenlaisia suunnitelmia ja vaiheessa

olevia teatterinukkeja, joita heidän oma

opensa/hoitajansa oli lasten kanssa tehnyt.

Vau, mitä mielikuvituksen lentoa ja innostusta!

Yksi ryhmä aikoi tehdä marionettieläimiä

ja niillä sirkusesityksen. Toinen oli tehnyt

huovutetut avaruusolion päät. Sukat ja

hansikkaat oli hyödynnetty, sanomalehteä ja

kipsinauhaa käytetty. Kahden tunnin pajassa

harjoittelimme teatterinuken liikuttamista ja

ilmaisua, jaoin jonkin verran nukketeatterimateriaalia,

ohjeita, kaavoja ja annoin tarvittaessa

opastusta tuleviin nukketeatteriesityksiin.

Sanataidepajan ohjaaja Hanne Honkanen vei

ryhmiä tarinoiden maailmaan nuken avulla.

He tutkivat lelunukkea sadutus- menetelmää

hyödyntäen, piirsivät ja kertoivat tarinoita

nukkien näkökulmasta. Musiikkipedagogi Piia

Säpyskä-Hietala innosti ja opasti, millaista

Roope ja Mika Rajalan päiväkodista ottivat tuntumaa käsinukkenäyttelijänä työskentelyyn.

musiikkia, äänimaisemaa ja –efektejä voisi

käyttää esityksissä.

Kesällä 2010 esitin tämän projektin päätökseksi

Inha-Rampe ja Rinsessa-nukketeatterinäytelmän

kunnan vuosittaisessa tapahtumassa

Muurame-päivillä. Esityksiä oli neljä

eri paikoissa ja kaksi niistä osoittautui ns. ikimuistoisiksi.

Kinkomaan päiväkotia oltiin sulkemassa,

koska tiloille oli suunniteltu muuta

käyttöä. Esiinnyin upealla takapihalla,

järvenranta, auringonpaiste, penkit vihreällä

nurmella, männikkö…haikeuden kyyneleet

yhden pitkäaikaisen työntekijän silmissä. Toinen

mieleen jäänyt tapaus oli Koskenrannassa

rankkasateen yllättäessä minuuttia ennen

esityksen alkua. Pikainen päätös Anne Patrikaisen

kanssa ja hetken päästä olimme ahtautuneet

yleisön kanssa lähimmän rakennuksen

eli Muuramen palokunnan taukotilaan. Ehdoton

ennätys teatteriurani aikana: noin 90

ihmistä kahvihuoneessa…osa oviaukoissa ja

Koira lääkärissä. Kirsi-Marju lääkärinä ja Aava

Lehtonen koiran kanssa potilaana.

pöytien alla. Lapset istuivat haalareissaan,

kostea ja lämmin höyry kirvoitti hikipisaran

yhden jos toisenkin otsalle.

Tämän Koskenrannan esityksen jälkeen kävin

katsomassa vielä Muuramesalin aulaan rakennetun

näyttelyn Nukke-projektista. Lastentarhanopettajat

ja perhepäivähoitajat olivat

koonneet valmistuneista töistään upean kokonaisuuden.

Piirroksia, valokuvia, teatterinukkeja

ja projektikuvauksia. Mainiota tässä

yhteistyössä oli sen laajuus ja monitaiteellisuus.

Yhden kunnan koko päivähoidon väki sai

osallistua koulutukseen ja sitä kautta hyötyivät

kaikki päivähoidon lapset. Hienoa minusta

oli se, että alkuidea tuli perhepäivähoitajalta,

joka rohkeasti lähti viemään ajatusta

eteenpäin. Kunta ja laajemmat organisaatiot

syttyivät myös asialle ja yhdessä saatiin paljon

aikaan. Hurraa!

teksti ja kuvat: Ilona Lehtoranta

Jere Kankaanperä ja avaruusoliot (nuket:

Reetta Nalkki ja Sara Virtanen).


38

Nukketeatteri 2/2010

Punch Night

Fever K18

Traileri Paula Vilmin tulevasta esityksestä Ämmin

henkäys.

Nukenrakennusperformanssi, kuvassa Roman Chauzov.

Pia Kalenius juonsi klubin Mr Punchina.


Nukketeatteri 2/2010

39

Tadaa! Nyt se on täällä. Tapahtuma

mitä olemme odottaneet: nukketeatterilla

on nyt myös Turussa aivan

oma klubi! Nukke‐ ja visuaalisen

teatterin klubi Punch Night Fever loi

debyytti‐iltansa keskiviikkona 29.9.,

jolloin yleisö sai viihdykettä kerrakseen

viiden esityksen edestä.

Toni Kandelin ja musiikkiperformanssi.

Turun iltaelämässä on nähty nukketeatteria

muutaman kerran aiemminkin. Sitä on esitetty

mm. Nukketeatteri Kuuma ankanpoikasen,

Teatteri Lumotun Prinsessan ja Turun Taideakatemian

nukketeatterilinjan toimesta, esimerkiksi

Bar Kukassa, Yökerho Vegasissa ja

entisellä Säätämöllä.

Tämänlaisia tapahtumia kohdatessa miettii

yleensä, miksi näitä ei ole enemmän! No nyt

on! Ja hyvä uutinen on myös se, että uudelle

nukketeatteriklubille suunnitellaan jo jatkoa.

Neuvottelut Turun Klubin kanssa ovat käynnissä.

Nukketeatteriklubin tämänhetkinen järjestäjä

Niina Lindroos toivoo Punch Night Feverin

pyörivän noin kuusi iltaa vuodessa, vaihtuvalla

nukke‐ ja visuaalisen teatterin ohjelmistolla.

Kiinnostuneet esiintyjät voivat ottaa yhteyttä

allaolevaan osoitteeseen.

Ensimmäinen iltama alkoi tunnelmallisissa

merkeissä. Varsinaiseen teatteritilaan sopimattomat

esitykset astuivat oikeuksiinsa hämyisessä

ja rennossa tilassa. Esitystila Klubin

toisessa kerroksessa oli täydellinen nukketeatteriklubille,

eikä tavallisesti baarissa viihtyvää

taustahälyä juurikaan ollut. Illan juonsi

Pia Kalenius ihmisen kokoisena käsinukke Mr.

Punchina, joka pohti muun muassa onko hänet,

sekä koko maailmankaikkeuden luonut

mahdollisesti Suuri Ompelukone.

Varsinaisista esityksistä saamme kiittää: Roman

Chautzov ja Laura Hallantie esityksestä

Nimetön, (nukenrakennusperformanssi), Paula

Vilmi: Ämmin henkäys, (traileri myöhemmin

ensi‐iltansa saavasta samannimisestä

esityksestä), Maiju Tainio ja Hilla Väyrynen,

Sixfingers Theatre: Loverloverlover, Lars Wingård

ja Teatteri SudenEnne: Doktor Heartless

ja Toni Kandelin: Toni Kandelinin musiikkiperformanssi.

Esitykset olivat lyhyitä, tiiviitä, ronskeja ja

häpeilemättömiä. Näimme juuri sellaista uskallusta

ja vapautuneisuutta, mitä esimerkiksi

rasittavan työpäivän jälkeen on sekä virikkeellistä,

että rentouttavaa katsoa.

Esityskokonaisuus oli hyvin mietitty, mutta

pakattu hieman liian tiiviisti. Tuntui, että katsojilla

ei ollut esitysten välissä riittävästi aikaa

vaihtaa kuulumisia tai esimerkiksi käydä

tiskillä tukemassa Turun Klubin muuta toimintaa.

Tapahtumassa oli niin sanottua nukketeatteriperheen

sukukokouksen tunnelmaa, mutta

iloksemme paikalle oli löytänyt myös henkilöitä,

jotka eivät itse työskentele nukketeatterin

parissa. Heidän tiukasti lavalle kiinnittyneistä

katseistaan pystyi päättelemään

vastausta olennaiseen kysymykseen, eli: ”Kyllä,

kysyntää tällaiselle klubille on!”

Suuret kiitokset siis ideasta Turun klubilla

työskentelevälle Riku Lindroosille, joka alkoi

ripeästi toimia nukketeatterin hyväksi kuultuaan

keväällä Turun Ammattikorkeakoulun

nukketeatterikoulutuksen olevan uhattuna.

Sixfingers Theater:

LOVERLOVERLOVER,

kuvassa Hilla Väyrynen.

Jäämme todellakin innolla odottamaan seuraavaa

nukketeatteriklubia Turussa!

Tessa Lepistö ja Niina Lindroos

Kuvat: Ville Roisko

Ville Roiskon ottamat valokuvat tulevat

näytteille kevätkaudella Turkuun.

Lisätietoa tulevista klubeista:

niinalin@gmail.com

Teatteri Sudenenne: Doctor Heartless, esiintyjä Lars Wingård, nuket Iisa Ilona Tähtinen.


40

Nukketeatteri 2/2010

Nukketeatterikeskus Poiju

tarjoaa kursseja kevääseen

Nukketeatterikeskus Poiju järjestää

keväällä 2011 alan kursseja ja

koulutuksia: tarjolla on nukenrakennustyöpajaa,

nukke- ja esinenäyttelijäntyön

työpaja, käsiteatterikurssi

ja käsinukkepajakurssi. Sisällöllisesti

monipuoliset kurssit ovat itsenäisiä

kokonaisuuksia, jotka soveltuvat

kaikille nukeista ja nukenrakennuksesta

sekä teatteri-ilmaisusta

kiinnostuneille.

Ishmaelin käsiteatterikurssi

Tässä työpajassa lava on kokonaan varattu

meidän käsillemme! Rakennamme käsiemme

avulla erilaisia hahmoja ja jopa lavasteita

käyttämällä mustan teatterin esiintymistekniikkaa.

Opimme myös nukettamaan ryhmässä rakentamalla

käsillämme isojakin hahmoja ja tutustumme

käsiteatterin erikoiseen tarinankerrontatapaan.

Käsiteatteri ei ainoastaan

kehitä koordinaatiokykyä ja ryhmätyötaitoja

vaan on yllättävä teatterin laji, joka haastaan

tekijänsä mielikuvituksen ja kekseliäisyyden.

Kohderyhmänä on nukketeatterista kiinnostuneet

aikuiset ja myös esim viittomakielen parissa

työskentelevät sekä tanssijat/koreografit,

koska työskentelyssä on ensisijaista kehon

ja käsien käyttö. Kurssin ohjaajana toimii Ishmael

Falke.

Kurssin aikataulu: pe 28.1 2011 klo 18-21, la

29.1.2011 klo 10-16, su 30.1.2011 klo 10-15

Poijun kurssitarjonnassa on mm. Ishmael Falken käsiteatterityöpaja. Kuva Ishmaelin kurssilta Brasiliasta.

Iidan nukenrakennustyöpaja

Iidan nukenrakennustyöpajassa keskitytään

olennaiseen: nuken karaktäärin luomiseen.

Miksi nukkeni tuppaavat olemaan aina saman

näköisiä Pallopäiden sukua! Miten saisin nuken

piirteisiin uutta luonnetta Valmistamme

nuken pään ja varustamme sen vielä liikkuvalla

suumekanismillä. Ajan salliessa teemme

myös hartialinjan ja kädet. Kurssi on suunnattu

kokeneemmille tekijöille, ja vastaalkajat

voivat rakentaa nuken pään ilman suumekanismia.

Kurssin aikataulu la 5.2. 2011 klo 10-17,

la12.2.2011 klo 10-17, su 13.2.2011 klo 10-16

Rainerin käsinukkepaja

Rainerin käsinukkepajalla tutustutaan monentyyppisiin

nukkeihin, jotka on rakennettu

pehmeistä materiaaleista. Kurssilla tehdään

oma käsinukke ja tutustutaan materiaalien

variaatioihin- helppoa, hauskaa ja innostavaa!

Materiaaleina käytetään joustofroteeta, vanua,

lankaa, kangasta ja vesivärejä.

Ohjaajana Rainer Kaunisto

Kurssin aikataulu: pe 4.3. 2011 klo 17-20, la

5.3.2011 klo 10-16, su 6.3.2011 klo 10-15

Sadun nukke-/esinenäyttelijäntyön

työpaja

Työpajassa tutkitaan elotonta objektia, esinettä

tai nukkea tarinankerronnan ja näyttelijän

ilmaisun välineenä. Mitkä ovat nuken

tai esineen fyysiset ilmaisulliset esteet

ja mitkä ovat oman ilmaisumme esteet niin

fyysisesti kuin emotionaalisesti Mitkä ominaisuudet

ovat itseni tai välineeni vahvuudet

ja rajoitteetVoiko nukke tai esine vapauttaa

näyttelijän ilmaisun Työpajassa tehdään fyysisiä

ja äänellisiä harjoitteita, joten mukavat

vaatteet on syytä varata mukaan. Ohjaajana

toimii Satu Paavola, ja työpajaan mahtuu

enintään 12 osallistujaa.

Kurssin aikataulu: pe 15.4. 2011 klo 18-21,

la16.4.2011 klo 10-16, su 17.4.2011 klo 10-15

Yhden kurssin hinta on 120€. Jos osallistut

kahdelle tai useammalle kurssille, seuraavien

kurssien hinta on 100€. Poijupaikkalaiset

saavat kurssimaksusta 15% alennuksen. Kurssimaksu

suoritetaan Precusor Oy:n tilille( tilinumero:405500-1210199),

ja sisään pääseee

kuittia vastaan. Kurssit järjestetään Nukketeatterikeskus

Poijun tiloissa Herttoniemessä,

osoite Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Anne Lihavainen,

anne.lihavainen@pp.inet.fi p.040-718

66 74

TILAA Nukketeatteri-lehti

Tilaa itsellesi Suomen ainoa nukketeatterista kertova erikoislehti.

* Ilmestymisajat: Kevät ja syksy (yleensä huhtikuu ja lokakuu)*

* Tilausmaksu 20 euroa (sisältää mahdolliset extra-numerot) *

Suomen UNIMA ry:n jäsenille

NUKKETEATTERI-lehti lähetetään jäsenetuna.

Tilaukset:

unimafinland@gmail.com.

Tilauksen voi tehdä myös Kultin sivujen kautta www.kultti.net.


Nukketeatteri 2/2010

41

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Olet mitä syöt

3D, käsikirjoitus Satu Paavola, ohjaus Neville

Tranter (Stuffed Puppet Theatre, Hollanti),

äänisuunnittelu Juha Jaakkola, valosuunnittelu

Esa Näykki, näyttelijät Satu Paavola,

Martti Suosalo, nuket: Satu Paavola. Ensi-ilta

22.9.2010 Linnateatterissa Turussa, tuotanto

Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri.

Satu Paavola ja Martti Suosalo valloittavat yhteistuotannossa 3D. (kuva Linnateatteri/ Roni Lehti).

Meillä länsimaisissa kaupoissa on saatavilla

herkkua sun toista ihan mistä päin maailmaa

tahansa, ja arkinenkin ateria on suuri gourmetnautinto.

Vaan millä hinnalla 3D:n käsikirjoittaja, Nukketeatteritaiteilija

ja näyttelijä Satu Paavola

linkittää trendikeittiön kylmään hohteeseen

kammottavia ilmiöitä ihmiskaupasta seksuaaliseen

hyväksikäyttöön ja ruuan tuottamiseen

vailla etiikkaa.

3D (Dirty, Difficult, Dangerous) on kertomus

TV-studion tapahtumista lähetyksen aikana ja

kulisseissa. Show’n on jatkuttava vaikka raaka-aineet

tulisivat mistä tahansa ja millä keinoilla

hyvänsä. Suosittu crosskitchen-kokki

Rex de Chef (Martti Suosalo) tuo yleisön eteen

makuja kaikkialta maailmasta. Raaka-ainepulasta

muodostuu esityksen kulmakivi, ja se

saa esityksen tuottajan tarttumaan häikäilemättömiin

aseisiin. Studion hiljainen tuotantoassistentti

(Satu Paavola) joutuu todistamaan

kaameuksia ja alistumaan hiljaiseen

hyväksikäyttöön pitääkseen työpaikkansa.

Näyttämöllä nähdään viisi isokokoista nukkea,

joilla Satu Paavola ja Martti Suosalo näyttelevät

oman näyttelijäntyönsä lisäksi. Satu Paavola

tunnetaan sävykkäänä nukettajana mutta

myös Martti Suosalokin on saanut uuden

aluevaltauksen hienosti haltuunsa. Rytmi ja

komiikka kantavat nukkejenkin kanssa. Esitys

on kukkeimmillaan nukkien viedessä tarinaa.

Nukketeatteripiireissä guru-asemaa nauttivan

Neville Tranterin kädenjäljen tunnistaa

ohjauksesta. Tranter tunnetaan nimenomaan

näyttelijän ja nukkejen välisen dialogin mestarillisena

pompottelijana, ja tätä osaamista

Tranter on saanut siirrettyä hienosti näyttelijöihin.

Nukkekohtaukset ovat täynnä hauskoja

herkkupaloja. Tranterin omat esitykset

ovat usein aihemaailmaltaan makaabereja ja

provokatiivisia, joten voisi kuvitella hänen

päässeen 3D:n tyylilajiin helposti sisään. Hieno

oivallus idean äidiltä Satu Paavolalta pyytää

nimenomaan Tranter ohjaajaksi.

Tunnistettavaa on myös Satu Paavolan kädenjälki.

Paavola on ennenkin tarttunut globaaleihin

ongelmiin, ja nukenrakentajana hän on

luonut myös oman tunnistettavan nukketyylinsä.

Esitys ottaa mukaansa nimenomaan taitavien

näyttelijöiden, ilmeikkäiden nukkehahmojen

ja mielenkiintoisen lähtöasetelmansa ansiosta.

Ja loppuhuipennus lämmittää onneksi rosterinhohtoisen

studion.

Kaipasin kuitenkin ohjauksellisesti enemmän

painetta huippukokin niskaan ennen hänen

suurta päätöstään. Tyylilaji olisi kestänyt vielä

suuremman kaaoksen studiokeittiöön ja kokin

pään sisälle ennen kuin asiat rupeavat ratkeamaan.

Onneksi näyttelijät ja nuket hehkuvat. Sitä

ei nimittäin 3D:n valosuunnittelu tee. Lähes

muuttumaton valaistus ei tuo tilanteisiin

juurikaan uutta informaatiota tai tunnelmaa.

Koko ajan valaistaan lähes kaikkea. Lisäksi

nukkejen alaosattomuus korostuu turhaan,

vaikka jalkaosioita sinänsä en kaipaakaan. Ripaus

magiaa valoihin tekisi terää.

Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri

ovat lyöneet tuotannolliset hynttyynsä yhteen,

ja se on hieno suunta. Yhteistuotannot

ovat oikea tapa saada järeyttä ja ammattimaisuutta

nukketeatterituotantoihin. Salit

ovat olleet tiettävästi aika hyvin täynnä niin

Turussa kuin Helsingissä. 3D on tuonut suurelle

yleisölle sellaista puolta nukketeatterista,

jota monikaan ei varmasti ole nähnyt. Tärkeä

esitys, niin taiteellisesti kuin ”nukketeatteripoliittisestikin”.

Timo Väntsi

Kaikki yhden ja...

Divadlo Alfa (Tsekki): Kolme musekettisoturia,

vierailu Teatteri Mukamaksen nukketeatterifestivaalit

3-8.5.2010, Käsikirjoitus: B.

Josephová-Lunáková, Ohjaus: I.Nesvada

Lavastus: T.Dvorák, I.Nesveda, P.Vasicek, Musiikki:

M.Vanis

Käsinukketeatteria näkee ihan liian harvoin.

Teatteri Mukamaksen seitsemänsillä kansainvälisillä

nukketeatterifestivaaleilla pääsi

näkemään varsinaisen käsinukkeherkun

Tsekinmaalta. Divadlo Alfa toi näyttämölle

seikkailuklassikon Kolme muskettisoturia. 55

minuuttiin pakattu esitys oli rytmin, huumorin

ja mainion tilannekomiikan juhlaa. Tarkkaa

nukenkäsittelyä ja tarkkaan piirrettyjä

karikatyyrjä oli ilo seurata. Ja harvoin näkee

käsinukke-esityksiä, joissa on 6-7 nukettajaa

sermin takana ja kymmeniä nukkeja. Näyttämönä

oli laakea, noin viiden metrin levyinen

käsinukkenäyttämö, jonka suojissa työskenteli

6-7 nukettajaa. Näkymät ja maisemat

vaihtuivat käsittämättömän tiuhaan ja muuttuvasti.

Teksti oli kutistettu minimiin, ja esityksessä

käytetty sanasto aukesi ilman tsekin

kielen taitoakin. Näyttelijät käyttivät paljon

ranskaa, englantia ja siansaksaa, minkä lisäksi

kohtauksia rytmittäneet laulut projisoitiin

esirippuun suomenkielisin tekstein.

D’Artagnan esitettiin näytelmässä toopena

maalaispoikana, joka törmäili ihmisiin ja

joutui hankaliin tilanteisiin. Hyväsydäminen

nuorukainen kuitenkin saa puolelleen musketöörit

ja neitokaisen. Viimeistään kuningattarelle

tehty palvelus nostaa D’Artagnanin muskettisoturien

riveihin.

Kolme muskettisoturia on juoneltaan aika

haasteellinen tarina käsinukketeatteriin ja

myös lastenteatteriin. Siihen nähden Divadlo

Alfa oli löytänyt polveilevasta kertomuksesta

olennaisimmat. Salajuonet, salarakkaat ja

valtasuhteet voivat tarinaa tietämättömälle

olla kova pala, mutta mitäs sen on väliä, kun

homma kulkee ja tarina on täynnä hauskoja

yksityiskohtia ja taitavaa nuketusta. Esitys

sisälsi paljon pikkuvitsejä, kuten matilan pihalla

hengaava rottalauma tai käsinukke, joka

esitti käsinukketeatteria. Nukketeatteria

nukketeatterissa siis.

Osa vitseistä ainakin takariviin jäivät ehkä

aukeamatta, samaten joidenkin hahmojen

tunnistamisen kanssa ainakin meikäläinen sai

olla tarkkana, viiksiniekkoja ja hattupäisiä

herroja kun oli melko runsaasti.

Timo Väntsi


42

Nukketeatteri 2/2010

KOLUMNI

PALSTA SUOMALAISEN NUKKETEATTERIN TEKIJÄN AJATUKSILLE.

PALSTALLA VUOROTTELEVAT SUOMEN UNIMA RY:N HALLITUKSEN JÄSENET .

Että oikein opiskellut

nukketeatteria...

Tänä vuonna on jälleen keskustelu nukketeatterikoulutuksen tarpeellisuudesta ollut kiihkeää ja ajankohtaista.

Koulutus, jossa itse opiskelin Tuusulassa, on lakkautettu jo pari vuotta sitten ja nyt on lakkautusuhan

alla ollut Turun Taideakatemian nukketeatterilinja. Turun koulutus on onneksi nyt kuitenkin jatkumassa.

Vuosia sitten, kun vasta aloittelin keikkailua nukketeatterintekijänä, sain puhelun suuren teollisuusyrityksen

johtajan sihteeriltä. Sihteeri kertoi saaneensa puhelinnumeroni eräältä ystävältään ja kysyi, että

voiko minulta tilata nukketeatteriesityksen heidän yrityksensä lastenjuhliin.

Tunnistin heti hänen mainitsemansa ystävän nimen ja iloisesti vastasin, että kyllä minulla on lastenjuhliin

sopivaa ohjelmistoa. Totesin myös, että muistin hänen ystävänsä hyvin, sillä hän oli työskennellyt tiedottajana

samassa koulussa, jossa itse olin opiskellut nukketeatteria.

Puhelimessa tuli hiljaisuus ja sitten alkoi kuulua naurua: - ”ai että olet oikein opiskellut nukketeatteria…”

Johon minä hämmentyneenä jatkoin: -” kyllä, totta kai. En kai minä muutoin voisi tehdä tätä työtä.”

Ääni puhelimessa jatkoi kikatuksen keskeltä: - ”Ajatella, että sellaistakin voi joku opiskella!!”

Sitten sihteeri rauhoittui ja jatkoimme asiallista keskusteluamme lastenjuhlien yksityiskohdista. Otin tilauksen

vastaan ja tein sopimuksen. Se oli muuten yksi kummallisimpia keikkapaikkoja, jossa olen esiintynyt;

keskellä tehdashallia, suurten koneiden välissä, jossa lapset kyyhöttivät patjoilla ja yrittivät koneiden

meteliltä saada jotain selvää esityksen tarinasta.

Edellä kertomani tarina tosielämästä on kuitenkin ennen kaikkea osoitus siitä, kuinka tarpeellista nukketeatterikoulutus

ja sen kehittäminen on. Kuinka ihmiset voisivat tietää mitään taiteenlajista, joka elää

Suomessa koko ajan marginaalissa. 15-20 vuotta sitten Suomesta lähdettiin vielä ulkomaille opiskelemaan

nukketeatteria, kun täällä se ei ollut mahdollista. Nyt tilanne on Turun Taideakatemian nukketeatterilinjan

ansiosta ollut päinvastoin; Suomeen on tullut ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelemaan alaa. Tilanne

on sinänsä hiukan nurinkurinen, kun ottaa huomioon meidän lyhyen historiamme nukketeatteritaiteen

saralla.

Mutta kuinka kummassa nostamme nukketeatterin suuren yleisön tietoisuuteen

Paitsi että tarvitsemme kipeästi noita nuoria koulutettuja

ammattitaiteilijoita tekemään hurmaavia ja näyttäviä esityksiä, niin

tarvitsemme myös nukketeatterikasvatusta niin kouluihin kuin harrastuskentällekin.

Tanssi- ja sirkustaiteen arvostuksen nousu suomalaisella taidekentällä

on varmasti ollut suhteessa myös siihen, miten paljon lapsia ja

nuoria on saatu aktivoitua kyseisten alojen harrastuksen pariin. Asenteet

nukketeatteria kohtaan syntyvät jo pienenä. Jos mielikuva nukketeatterista

on vain päiväkodeissa tapahtuvaa pehmoleluilla leikkimistä, niin on

selvää, että se ei jaksa innostaa koululaisia. Luomalla vahvan pohjan nukketeatterikasvatukselle

peruskoulussa ja erilaisissa taidekouluissa, luomme

myös vankan perustan koko taiteenalan kehitykselle Suomessa. Paitsi

taiteilijoita, jotka uskaltavat rikkoa rajoja ja tuulettaa pölyttyneitä mielikuvia

nukketeatterista, me tarvitsemme myös taidekasvattajia, jotka innostavat

lapsia ja nuoria itse sukeltamaan nukketeatterin maailmaan ja

kokemaan tekemisen riemua.

Teija Muurinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen nukketeatteritaiteilija ja

näyttelijä, joka työskentelee omassa nukketeatterissa

Nukketeatterikeskus Poijussa.

Kuva: Jussi Virkkumaa


Nukketeatteri 2/2010

43

Järjestösihteerin

terveiset

Jäsenmaksuista: Nyt meillä on aivan loistava tilanne, melkein kaikki jäsenet ovat

suorittaneet jäsenmaksunsa tälle vuodelle. Olen todella iloinen, että voin keskittyä

mukavampiin asioihin, kuin jäsenmaksujen karhuaminen.

Olemme saaneet tänä vuonna mukavasti uusiakin jäseniä, mutta kokonaismäärä on

suunnilleen entisellään.

Olen sukeltanut nukketeatterin maailmaan monin tavoin: Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali

ja pieni pala Uniman kansainvälistä kokousta tuli nähtyä ja koettua

kesällä Dordrechtissa, Hollannissa, kun yhdistin sen kesälomamatkaani. Euroopassa

matkustaminen ei ole mitään suurta seikkailua, mutta hauskaa ja mielenkiintoista

kuitenkin! Juttua teatterielämyksistä ja -kokemuksista toisaalla lehdessä.

Uniman

järjestösihteerin

palsta

Kotimaan (ja vähän naapurimaidenkin) nukketeatteriin olen päässyt tutustumaan

paitsi täällä Oulussa, myös Mikkelissä Satujen Sateenvarjon alla. Mikkelin festivaalilla

oli lämmin ja kotoinen tunnelma. Oulussa on Kesäaika päättyy-festivaali lopuillaan,

kun tätä kirjoitan, ja ähky on jo! Toisaalla lehdessä juttua ja kuvia kilpailusta.

Unima oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Teatterilaiva-festivaalilla taustajärjestäjänä.

Meitä oli risteilyllä ja vapaamuotoisessa jäsentapaamisessa 17. Tämä

ensimmäinen kerta oli lähinnä tutustumista siihen, mikä Teatterilaiva on. Toivottavasti

tulevaisuudessa voimme olla mukana isommalla porukalla ja useammilla

esityksillä.

Johanna Uusiranta (kuva: Timo

Väntsi)

Tarkoitukseni on koota jo alkuvuodesta koko ensi vuodelle Nukketeatterin tapahtumakalenteri,

joten pyydän teitä kaikkia ilmoittamaan kaikki mahdolliset tapahtumat,

erityisesti pienet festivaalit ja seminaarit, jotka ovat tiedossanne, jo tämän

vuoden puolella tänne toimistolle. Alustavasti on suunnteltu, että vuosikokous olisi

Helsingissä Hurraa-festivaalin yhteydessä maaliskuussa, mutta siitä tulee tietysti

kutsu lähempänä.

Riemukasta Pikkujouluaikaa ja Rauhallista Joulua toivotellen

Johanna

Seuraava numero ilmestyy

huhtikuussa 2011!

NUKKETEATTERI-lehti ilmestyy seuraavan kerran keväällä 2010, arvioitu ilmestymisaika

huhtikuun loppu. Haemme taas uutisia, artikkeleita, kritiikkejä

nukketeatterin laajalta rintamalta. Juttu voi olla pitempi (3000 merkkiä välilyönteineen

on noin yksi sivu lehdessä) tai ihan lyhyt (pienet uutiset eri puolilta

Suomea oikein tervetulleita). Lähetä materiaalisi 15.3. 2011 mennessä.

Kun lähetät valokuvia, varmistathan, että niiden julkaisuun on kuvaajan ja

kuvattavan kohteen lupa. Toimita kuvan mukana ehdottomasti seuraavat tiedot:

kuvan ottajan nimi ja kuvassa olevien henkilöiden nimet. Teatterikuvien

ollessa kyseessä liitä teatterin/ ryhmän nimi, ohjaajan nimi, esityksen nimi,

tiedot roolihahmoista ja nukenrakentajasta. Kuvan koko noin 1 megan verran.

Timo Väntsi, päätoimittaja

vantsi@gmail.com, puh 0400-691757

tai unimafinland@gmail.com


44

Nukketeatteri 2/2010

Haluatko pätevöityä

nukketeatterin

ammattilaiseksi

Teatterialan ammattitutkinto/

nukketeatterin osaamisala

valmistava koulutus alkaa tammikuussa 2011 osiolla

nukketeatterikasvatus i 27.1.- 28.1.2011 ja

nukketeatterikavastus ii 24.-25.3.2011.

tutkintoa / näyttöä suorittavien johdantokurssi 26.1.2011 ja

opinto-ohjauksen päivä 26.3.2011.

tutkintotilaisuuksissa voit osoittaa osaamisesi myös ilman

valmistavaa koulutusta.

voit myös osallistua osaan koulutuksesta oman kiinnostuksesi ja

henkilökohtaisen suunnitelmasi mukaan.

lähiopetusjaksot osiosta nukketeatterin yhteinen osaaminen/

nukketekniikat touko-, kesä- ja elokuussa.

lisätietoja:

marja-liisa lintunen, 020 754 2574 tai

marja-liisa.lintunen@kkagricola.fi

ilmoittautumiset opintotoimistoon 15.12.2010 mennessä,

puh.020 754 2612 tai toimisto@kkagricola.fi tai osoitteella

koulutuskeskus agricola, Huvilakatu 31, 76130 pieksämäki

www.kkagricola.fi

More magazines by this user
Similar magazines