Numero 2-2012 - Posten Åland

posten.ax

Numero 2-2012 - Posten Åland

NRO 2 2012

SUOMI

12• Ahvenanmaan

taidemuseon

50-vuotisjuhlan

kunniaksi julkaistaan

postimerkki,

jossa on kuvattuna

Guy Friskin taulu

Längtan.

14 •

S/s Ålandsfärjan

kuvataan helmikuussa

ilmestyvän

Matkustajalauttoja-sarjan

postimerkissä.

ESIRAKKAUTTA

ESIRAKKAUTTA

SURREALISMIIN

SURREALISMIIN

18 •Taiteilija

ilij

Bo Lundwall on

maalannut WWFvihkon

postimerkit,

jotka kuvaavat

neljää lintua.

posten.ax


2 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Kolmannet WWF-linnut

Ensin ilmestyivät huuhkaja-aiheiset postimerkit vuonna 1996, sitten allihaahka vuonna

2001, ja ensi vuonna 5. huhtikuuta Posten Åland julkaisee neljä uutta, upeaa lintuaiheista

WWF-postimerkkiä. Merkeissä kuvatut kaksi kuikkaa ja kaksi uikkua ovat Ruotsin tunnetuimpien

lintutaiteilijoiden joukkoon kuuluvan Bo Lundwallin maalaamat. Kuikista innostunut

Sandi Fuchs Suomesta herätti idean kuikkamerkeistä muistuttamalla meitä asiasta

usean vuoden ajan. WWF:n osallistuminen julkaisuun lisää postimerkkien suosiota.

Ahvenanmaalla on satakunta sisäjärveä, joista useimmat sijaitsevat Pohjois-Ahvenanmaalla.

Linnuista kiinnostunut löytää täältä useita eri lintulajeja, myös postimerkeissä

kuvatut lajit.

Anita Häggblom

TOIMIALAJOHTAJA

POSTEN ÅLAND FRIMÄRKEN

2•2012

PUHELIN

018 636 640

Puhelinaika:

ma–pe 9.00–16.00,

heinäkuussa ma–pe 9.00–15.00

FAKSI

018 636 608

INTERNET

www.posten.ax

Pohjola-postimerkit:

www.topoftheworld.nu

SÄHKÖPOSTI

frimarken@posten.ax

KÄYNTIOSOITE

Flygfältsvägen10,

Sviby, Jomala

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

POSTEN ÅLAND AB

FRIMÄRKEN

PB 1100

22111 MARIEHAMN

TOIMITUS

Anita Häggblom

Katja Rikberg

Heidemarie Eriksson

Björn Wennström

Cecilia Mattsson

TEKSTI

Katja Rikberg

KÄÄNNÖS

Virpi Isaksson

Anita Häggblom

LAYOUT

Cecilia Mattsson

TUOTANTO

Posten Åland Ab

Waasa Graphics

KANSIKUVA

John Häggblom

Sisältö

Kolmannet WWF-linnut 2

Uutisia 3

Monipuolinen Jonas 4

Lampaita keväällä 11

Ahvenanmaan taidemuseo 50 vuotta 12

Ensimmäinen Ålandsfärjan 14

Posti tukee Rosaa nauha-kampanjaa 16

Alli puisena houkutuslintuna 17

Punarinnoista elefantteihin 18

Joulumerkit auttavat 23

Ensipäivänkuoret 2012 24

Näyttelykortit 2012 25

Erikoisleimat 2012 26

Kalenteri 27


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 3

UUTISIA

Puhelinnumero

vaihtunut

JOULULEIMA

Tänäkin vuonna voit lähettää joulutervehdyksesi

ja muut lähetyksesi Ahvenanmaan kautta ja

saada niihin erityisen joululeiman. Joululeima on

käytössä 15.11.–31.12.2012. Leima toimii kuten

tavallinen päivämääräleima, mutta siinä on

jouluinen aihe. Jos haluat leimauttaa lähetyksesi

joululeimalla, lähetä ne osoitteeseen Posten

Åland Frimärken, PB 1100, 22111 MARIEHAMN.

Merkitse kuoreen ”Julstämpel”. Muistathan,

että Ahvenanmaalta postitettaessa postimaksuksi

kelpaavat ainoastaan ahvenanmaalaiset

postimerkit.

Palvelunumero 020 340 020, johon on voinut

soittaa Manner-Suomesta, poistettiin käytöstä

1. kesäkuuta. Ottaessasi yhteyttä Manner-

Suomesta Posten Åland Frimärkeniin soita

numeroon 018 636 640.

Ilmoita sähköpostiosoitteesi.

Voit voittaa lahjan!

Jotta pääsisit osalliseksi uutiskirjeemme ajankohtaisista

tarjouksista, uutisista ja tapahtumista, toivomme sinun

ilmoittavan sähköpostiosoitteesi meille. Samalla osallistut

viiden filateliatuotteita sisältävän yllätyspaketin arvontaan

(arvo 50 euroa)! Lähetä sähköpostiosoitteesi meille

merkinnällä ”Yllätyspaketti” osoitteeseen vinn@posten.ax

viimeistään 31.12.2012. Voittajat saavat tiedon henkilökohtaisesti.

Julkaisemme voittajien nimet myös kotisivullamme

osoitteessa www.posten.ax.


4 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

MONIPUOLINEN

JONAS

Jonas Wilén on menestyvä ahvenanmaalainen taiteilija. Hän

on ollut taiteellisesti aktiivinen 20 vuotta ja ehtinyt tehdä

monia erilaisia töitä mm. postimerkkejä, kirjojen kuvituksia,

lavastuksia ja yhden suihkulähteen. Hänellä on kuitenkin

runsaasti ideoita tulevaisuudelle. Toiveena on saada tehdä

postimerkki, joka on hieman erilainen.

Taiteilija Jonas Wilén on alunperin Eckeröstä, mutta asuu nyt

perheineen Maarianhaminassa. Hänen ateljeensa sijaitsee kuitenkin

Eckerössä, ja siellä hänellä on myös näyttelyhalli ja työpaja.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 5

Jonas Wilén on tähän mennessä tehnyt Posten

Ålandille kuusi postimerkkiä ja useita muita

filateelisia tuotteita mm. tämän vuoden näyttelypostikortit,

joiden aiheena on kaupunkien vaakunat.

Teimme Jonaksen kanssa katsauksen postimerkkeihin

ja pyysimme häntä kertomaan niistä.

JUHANNUS (EUROPA), ILMESTYMISVUOSI 1998

– Tämä oli ensimmäinen tekemäni postimerkki.

Posti antoi tälle työlle selkeät ohjeet. Tein useita

erilaisia luonnoksia, ja lopulta päädyimme tähän.

Näin jälkeenpäin huomaan, että tyyli muistuttaa

setäni Tage Wilénin tyyliä, mitä myös haluttiin.

Myös setäni on taiteilija.

SIRKUS (EUROPA), ILMESTYMISVUOSI 2002

– Tällä postimerkillä halusin antaa positiivisen

kuvan sirkuksesta ja päätin maalata elefantin. Toki

eläimet saattavat tuottaa hankaluuksia sirkuksessa.

Siksi päätin maalata nuoren ja iloisen elefantin.

JOHN HÄGGBLOM


6 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Kehityn koko ajan.

Ajattelin, että se pääsee vapaaksi esiintymisensä

jälkeen, Jonas kuvailee hieman leikkisästi, mutta

myös pikkuisen tosissaan.

LOMANVIETTO (EUROPA), ILMESTYMISVUOSI 2004

– Tämä oli vapaampi aihe. Tein useita erilaisia luonnoksia,

jotka kaikki kuvasivat eri tavoilla venettä

luonnonsatamassa.

OLYMPIALAISET, ILMESTYMISVUOSI 2004

– Olympialaiset-postimerkin säännöt olivat aika

tiukat. Varsinkaan olympiarenkaita ei saanut kuvata

miten tahansa. Ja olympiakomitea tarkasti postimerkin

ennen kuin se hyväksyttiin. Olympialaispostimerkin

suunnittelu oli erityisen hauskaa, koska

sen aihe oli haastava. Suuren stadionin kuvaaminen

pienessä koossa ei ollut helppoa.

TYTTÖJALKAPALLOILU, ILMESTYMISVUOSI 2007

– Tyttöjalkapalloilu-postimerkin tekeminen oli

hauskaa. Vanhana jalkapalloilijana minusta oli

mukava kuvata harhautus, Jonas kertoo. Hänen ei

tarvinnut tutkiskella asiaa sen kummemmin. Aihe

oli valmiina hänen päässään.

ELOKUVATOIMINTA 100 VUOTTA, ILMESTYMISVUOSI 2009

– Tämän postimerkin tekemiseen sain vapaat kädet

ja päätin kuvata ensimmäisen filmisuudelman. Hän

käytti elokuvayleisön hattuja ajan osviittana.

– Ahvenanmaan ensimmäisestä elokuvateatterista ei

Jonas on tähän mennessä tehnyt 6 postimerkkiä Posten

Ålandille. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 1998.

ollut saatavilla viitemateriaalia, mikä olikin hyvä. Sain

luoda oman kuvan – ei ollut kuvia, mihin verrata.

NÄKEE KEHITYKSEN

Tarkastellessaan postimerkkejään hän näkee oman

taiteellisen kehityksensä sekä ensimmäisen (1998)

ja viimeksi julkaistun (2009) postimerkin välisen

selvän eron.

– Pidän eniten Elokuvatoiminta 100 vuotta-postimerkistä,

ja minusta tuntuu hyvältä, että asianlaita

on niin, hän sanoo.

Hän tunnustaa, että hän saattaa usein löytää

virheitä aikaisemmin tekemistään taideteoksista ja

tekisi tänään toisella tavoin.

– Mutta hyväksyn sen kuitenkin, kehityn koko

ajan.


JOHN HÄGGBLOM

ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 7

Jonas tekee sekä kuvituksia että maalauksia. Mieluiten hän haluaa tasapainoa niiden välille. Silloin hän tuntee luovansa eniten.


8 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

HAASTE SAADA NE ELÄVÄNNÄKÖISIKSI

Jonaksen mielestä vaakuna-aiheisten näyttelykorttien

tekeminen oli yllättävän hauskaa puuhaa.

– Ja kuitenkin aiheet olivat hyvin rajoitettuja.

Haastavaa oli saada vaakunat näyttämään

korteissa eläviltä ja struktuuria sisältäviltä.

Saadakseen selville, millaisilta eri kaupunkien

vaakunat näyttävät, hän käytti Googlea, mutta

tarkisti huolellisesti aiheet kahteen kertaan.

– Erityisesti Pariisin ja Essenin vaakunat vaativat

paljon työtä, koska niissä on runsaasti yksityiskohtia

verrattaessa esimerkiksi Tukholman vaakunaan.

Koska Pekingillä ei ole kaupungin vaakunaa,

Jonas valitsi kuvattavaksi aiheeksi lohikäärmeen.

Päätös tehtiin yhdessä postimerkkiryhmän kanssa.

Vuosi 2012 onkin lohikäärmeen vuosi.

– Tuntui palkitsevalta saada tehdä niin toisenlainen

aihe, Jonas kuvailee.

PERINTEISPAINOTTEISTA POSTIMERKKITYÖTÄ

Tämä on toinen kerta, kun Jonas maalaa näyttelykortit.

Vuonna 2002 hän teki 10 rakennusaiheista

korttia.

– Mielestäni oli hauskaa löytää erilaisia maamerkkejä

ja kuvata ne poikkeavasta näkökulmasta.

Postimerkkien ja näyttelykorttien tekemisen

välillä on useita eroavaisuuksia.

– Yksi selvä eroavaisuus on se, että korteissa

kuvataan useita aiheita, mikä onkin jännittävää.

Postimerkkien teko onkin sitten perinteispainotteisempaa

ja sen myötä hauskempaa.

EI KADUTA

Jonas on 38 vuotta, mutta nuoresta iästään huolimatta

hän on ehtinyt työskennellä kokopäiväisenä

taiteilijana noin 20 vuotta.

Päätöksen teko omistautua kokopäiväisesti taiteilijanuralle

oli sattuman ja sunnittelun yhdistelmä.

– Kävin Tukholmassa 1990-luvun alussa Basistaidekoulun

yksivuotisen linjan ja tarkoituksenani

oli jatkaa opintoja. Mutta samanaikaisesti sain

useita peräkkäisiä näyttelytarjouksia, ja kaikki vain

jatkui.

Hän ei kadu valintaansa omistautua koko sydämestään

taiteilijantyölle.

– Me taiteilijat olemme useimmiten äärimmäisen

Tuntui palkitsevalta saada

tehdä niin toisenlainen aihe.

JOHN HÄGGBLOM

Jonas haaveilee, että hänellä olisi aikaa tehdä maalauskokoelma, jonka hän sitten esittelisi gallerioille Tukholmassa ja Helsingissä

ja siten saisi avattua portit myös siellä.


PARIS SALON D’AUTOMNE 2012

ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 9

JOHN HÄGGBLOM

HÄMEENLINNA TAVASTEX 2012

HELSINGFORS FRIMÄRKSMÄSSAN 2012

Kaikille messuille, joihin Posten Åland

osallistuu, tehdään myös näyttelypostimerkki.

Postimerkeissä kuvataan

näyttelykorttien yksityiskohtia.

JONAS WILÉN

Tässä näemme neljä tämän

vuoden 13 näyttelykortista,

joiden aiheena on kaupunkien

vaakunat. Koska Pekingillä ei

ole kaupungin vaakunaa, sen

kortissa kuvataan lohikäärmettä.

Vuosi 2012 onkin lohikäärmeen

vuosi Kiinassa.

Taiteilija Jonas Wilén on syntynyt

Eckerössä vuonna 1974. Hän

aloitti uransa sarjakuvapiirtäjänä

ja piti ensimmäisen näyttelynsä

jo vuonna 1988. Sen jälkeen hän

on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä

niin Ahvenanmaalla kuin

muuallakin Pohjoismaissa. Jonas

tekee useimmiten eri kokoisia

ja aiheisia öljymaalauksia, jotka

ovat sekä kuvaavia että aivan

abstrakteja. Hän on työskennellyt

mm. kuvittajana päivä- ja

viikkolehdissä, tehnyt kirjojen,

CD-levyjen ja muiden julkaisujen

ja painotuotteiden kansikuvituksia.

Jonas on suunnitellut

Posten Ålandille vuoden 2002

näyttelykorttien lisäksi seuraavat

postimerkit: ”Juhannus” (1998),

”Sirkus” (2002), ”Lomanvietto”

(2004), ”Olympialaiset” (2004),

”Tyttöjalkapalloilu” (2007) ja

”Elokuvatoiminta 100 vuotta”

(2009).


10 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

JOHN HÄGGBLOM

Jonaksen mielestä unelmapostimerkki on eläinaiheinen, ja hän haluaisi mielellään löytää uusia eläinlajeja.

vanhoillisia ja haluttomia antamaan periksi.

Otamme mieluummin tarvittaessa sivutöitä kuin

että lopettaisimme kokonaan.

HALUAA YHDISTELLÄ

Tänään hän yhdistää kuvitustehtävät maalaustilausten

kanssa, vaikkakin kuvitukset tuntuvat vievän

suurimman osan ajasta.

– Minulle sopii parhaiten, kun teen sekä kuvituksia

että maalauksia samanaikaisesti. Ne antavat

voimaa ja energiaa toisilleen. Mutta jos kuvitustöitä

on enemmäm, niin se on ikävää, hän selittää.

Teknisesti hän tekee useimmiten öljymaalauksia

ja piirustuksia. Hänestä piirustus on kaiken perusta.

– Haluaisin mielelläni tehdä veistoksia. Sitä paitsi

olen vastikään hankkinut grafiikkapainon ja talvella

alan työskennellä sen kanssa. Grafiikka muistuttaa

hyvin paljon piirtämistä. Odotan sitä innolla.

LAPSELLINEN POIKAUNELMA

Tilaustyöt ovat usein melko ohjattuja. Joskus Jonas

toivoo, että hänellä olisi aikaa tehdä useampia omia

maalauksia.

– Haaveilen, että saisin aikaa tehdä useita maalauksia,

jotka esittelisin Ahvenanmaan ulkopuolella

esimerkiksi Tukholmassa ja Helsingissä. Teostensa

näytteilleasettaminen ei ole uutta Jonakselle, jolla

on ollut näyttelyitä niin Pohjoismaissa kuin Italiassakin.

Hänen kuvailemansa lapsellinen poikaunelma

on saada esittää omaa taidetta maailmalla.

Mutta hän sanoo samanaikaisesti, että hän on aina

ollut huono puhumaan itsensä puolesta.

– En ole missään nimessä kiipijä, vaan työskentelen

enemmän sisäänpäin kuin ulospäin.

Ahvenanmaalla hän on kuitenkin hyvin menestyvä

ja tunnettu taiteilija, minkä vuoksi hän on saanut

vaihtelevia toimeksiantoja. Esimerkiksi hän on

kuvittanut kirjoja, suunnitellut logoja ja lavastuksia

sekä rakentanut pysyvän vesitaideteoksen.

HALUAA TEHDÄ ELÄINAIHEITA

Jonas suunnitteli postimerkin viimeksi vuonna

2009 ja haluaisi suunnitella useampia tulevaisuudessa.

– Jos kaikki sujuu kuten tähän mennessä, niin

olisi mukavaa tehdä vielä parempi postimerkki.

Mielestäni on hauskaa työskennellä postimerkkien

kaltaisten pienten kokojen kanssa.

Unelmapostimerkki olisi eläinaiheinen. Hän

haluaisi keksiä uusia eläinlajeja.

– Minua ihastuttaa surrealismi ja lievä omituisuus,

hän selittää hymyillen. ✹


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 11

EHIÖKORTIT, KEVÄT

JULKAISUPÄIVÄ

5.4.2013

Lampaita keväällä

Vuonna 2013 julkaistaan kolme ehiökorttia huhtikuussa,

koska niiden aiheena on Kevät. Taiteilija on Ålandsposten

frimärken-asiakaslehden lukijoille uusi tuttavuus. Hänen

nimensä on Ammi Krogius. Hän valitsi iloisia lampaita

symbolisoimaan kevättä.

TAITEILIJA

Ammi Krogius

PAINOSMÄÄRÄ

3 x 8 000

HINTA

1,90 € /ehiö

5,70 € / kolme ehiökorttia

KOKO

105 x 148 mm

PAPERI

Chromocard 240 g

PAINOMENETELMÄ

4-värioffset

– Olen aina rakastanut lampaiden maalaamista. Asuin 25 vuotta

Etelä-Ranskassa ja pidin keramiikkakauppaa yhdessä mieheni kanssa.

Myös siellä tein lampaita mm. lampun varjostimiin, veistoksiin ja

karahveihin, Ammi kertoo.

Lampaista hän pitää siksi, että ne ovat ihmisten tavoin laumaeläimiä.

HUMORISTINEN SÄVY

Ehiökorttien lampaat ovat kaikki hymyileviä ja hieman veitikkamaisia.

– Kuvissani on miltei aina humoristinen sävy. Surullisten aiheitten

teko ei sovi luonnolleni, Ammi sanoo.

Korteissa kuvattujen iloisten lampaiden lisäksi Ammi maalaa myös

spontaanisti muita aiheita.

– Kysymyksessä ei ole silloin abstraktit aiheet, mutta maalaan

enemmän sellaista, mikä tulee spontaanisti, hän selittää. ✹

AMMI KROGIUS

Taiteilija Ammi Krogius syntyi

vuonna 1947 Ruotsissa, mutta

varttui Suomessa. Hän on suorittanut

Taideteollisen korkeakoulun

kolmivuotisen keramiikkalinjan

Helsingissä. Hän asui

25 vuotta Etelä-Ranskassa ja

piti siellä keramiikkakauppaa

yhdessä miehensä kanssa. Koska

hänen kätensä eivät kestäneet

keramiikkatyötä, hän vaihtoi alaa

ja alkoi sen sijaan maalata. Hän

on asunut Maarianhaminassa

vuodesta 1999 lähtien. Tämä on

Ammin ensimmäinen työ Posten

Ålandille.

Ehiökortit kuvaavat iloisia

keväästä nauttivia lampaita.

Myös porto betalt-postitetunnus

ja ensipäivänleima

ovat kevään inspiroimat.


12 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Ahvenanmaan taidemuseo 50 vuotta

Ahvenanmaan taidemuseo (Ålands konstmuseum) täyttää 50 vuotta

ensi vuonna. Tapahtuman kunniaksi julkaistaan postimerkki, jonka aihe

valittiin seitsemän taideteoksen joukosta. Yleisö sai äänestää suosikkiaan.

Äänestys järjestettiin keväällä 2012. Seuraavien

seitsemän taiteilijan taideteoksia oli mukana äänestyksessä:

Henrik Nylund, Guy Frisk, Sigrid Granfelt,

Robert Hancock, Hildur Stenbäck, Ture Bengtz

ja Johan Scott. Heidän taideteoksensa kuuluvat

taidemuseon kokoelmiin. Asiantuntijaryhmä valitsi

taideteokset äänestykseen.

LÄNGTAN SAI 42 PROSENTTIA ÄÄNISTÄ

Äänestys toteutettiin Ahvenanmaan taidemuseossa

ja Postin kotisivulla sekä Maarianhaminan postikonttorissa.

Äänestykseen osallistui kaikkiaan

1 582 henkilöä. Guy Friskin taulu ”Längtan”

(Kaipaus) vei voiton saaden 42 prosenttia annetuista

äänistä. Taulu on yksi taidemuseon kokoelmien

suosituimpia teoksia. Maalaus välittää meditatiivista

voimaa, joka kiehtoo kävijät ja houkuttelee heidät

takaisin teoksen luo. Taideteos on maalattu öljyväreillä

vuosina 1973–1975 ja kooltaan se on 103 x

120 cm. Längtan sisältyy noin 400 teoksen sarjaan,

jonka viimeinen maalaus on nimeltään Glömskans

hav (Unohduksen meri).

LEVITTÄÄ TIETOA AHVENANMAALAISESTA TAITEESTA

Ahvenanmaan taideyhdistys (Ålands konstförening)

teki vuonna 1955 aloitteen taidemuseon hankkimisesta.

Maakuntahallitus nimitti kahden vuoden

kuluttua taideteosten ostolautakunnan. Lopulta

taidelautakunta ja taideyhdistys jättivät ehdotuksensa

maakuntahallitukselle lopullisesti ratkaistavaksi.

Ahvenanmaan taidemuseo perustettiin

vuonna 1963. Taidemuseon kokoelmat keskittyvät

taiteeseen, jolla on yhteys ahvenanmaalaisuuteen.

Kokoelmia täydennetään vuosittain. Ahvenanmaan

maakuntahallitus omistaa ja hoitaa Ahvenanmaan

taidemuseota. Perustehtäviin kuuluu levittää tietoa

ahvenanmaalaisesta taiteesta, innostaa taiteellisia

toimintoja ja lisätä kiinnostusta taidetta kohtaan. ✹

Lähde: www.museum.ax/museum/konstmuseum.pbs


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 13

305 • AHVENANMAAN

TAIDEMUSEO 50 VUOTTA

Ensipäivänleimassa

näemme Ahvenanmaan

taidemuseon logon.

JULKAISUPÄIVÄ

15.1.2013

TAITEILIJA

Guy Frisk

PAINOSMÄÄRÄ

180 000

MAKSUARVO

Världen (1,00 €)

FDC:N HINTA

1,60 €

POSTIMERKKIEN KOKO

36,25 x 31,5 mm

ARKKIKOKO

2 x 15 postimerkkiä

HAMMASTE

13 per 2 cm

PAPERI

102 g/m 2

PAINOMENETELMÄ

4-värisoffset

PAINO

Joh. Enschedé Stamps

Ensipäivänkuoressa kuvataan Ahvenanmaan museo, missä myös Ahvenanmaan

taidemuseo sijaitsee. Kuva on entisen kaupunginarkkitehdin Folke

Wickströmin maalaama. Hän suunnitteli myös Rakennustaiteellista nostalgiaa

aiheisen postimerkkivihkon merkit, jotka ilmestyivät 23.8.2012.

Väliöparikeskilössä on sama kuva kuin ensipäivänkuoressa. Myös Ahvenanmaan

taidemuseon logo kuvataan kahdessa eri paikassa.

GUY FRISK

Taidemaalari ja graafikko Guy

Frisk syntyi Loviisassa 1934 ja

asuu nyt Lumparlandissa. Hän

kouluttautui Taideteollisessa

oppilaitoksessa ja Taideakatemian

koulussa Helsingissä ja muutti

Ahvenanmaalle 1960-luvulla.

Guy Frisk on erittäin tuottelias

maalari, joka aloitti abstraktisen

tyylin surrealistina, mitä hän usein

hahmotteli kollaasitekniikassaan

tai monotypiassaan. Jo varhain

hän omistautui suhteellisen

tavanomaisille akvarelleille,

joita vähitellen seurasi joukko

teknisesti täydellisiä, samantyylisiä

teoksia. Hän työskenteli 17 vuotta

kuvaamataidonopettajana Ahvenanmaan

lyseossa. Sen jälkeen

hän omistautui kokonaan omalle

taiteelleen. Guy Friskin taulu on

nyt kuvattuna ensimmäistä kertaa

Posten Ålandin postimerkeissä.


14 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

306 • MATKUSTAJALAUTTOJA,

S/S ÅLANDSFÄRJAN

JULKAISUPÄIVÄ

19.2.2013

TAITEILIJA

Håkan Sjöström

PAINOSMÄÄRÄ

200 000

MAKSUARVO

Lokalpost (0,75 €)

FDC:N HINTA

1,35 €

POSTIMERKKIEN KOKO

35,4 x 26 mm

ARKKIKOKO

2 x 20 postimerkkiä

PAPERI

110 g/m²

HAMMASTE

13 per 2 cm

PAINOMENETLMÄ

4-värioffset

PAINO

Cartor Security Printing

Ensipäivänleimassa

kuvataan s/s Ålandsfärjan.

HÅKAN SJÖSTRÖM

Håkan Sjöströmin (s. 1933)

katsotaan tänä päivänä olevan

yksi Skandinavian etevimpiä

merimaalareita. Maalaaminen

on aina ollut tärkeää Håkanille.

Suoritettuaan ekonomintutkinnon

hän pääsi töihin turkulaiselle

telakalle ja työskenteli siellä

eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Työn ohessa hän maalasi telakan

uudisrakennuksia. Håkan on

maalannut alusten kuvia myös

useille varustamoille mm. Viking

Linelle. Tämän lisäksi hän on tehnyt

kuvituksia aikakauslehtiin ja

kirjoihin. Hänellä on vielä jäljellä

tiettyjä merimaalaustehtäviä. Nyt

Håkan on tehnyt yhdeksännen

postimerkkinsä Posten Ålandille.

Ensipäivänkuoressa kuvataan s/s Bore I. Alus rakennettiin vuonna 1898

Tanskassa. Se liikennöi vuoteen 1916 saakka reitillä Turku–Maarianhamina–

Tukholma. Liikennöityään muutaman vuoden muualla alus palasi takaisin

vuonna 1919, mutta silloin sen nimi oli Hebe.

Väliöparikeskilössä kuvataan sama alus kuin postimerkissä.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 15

Ensimmäinen Ålandsfärjan

Monet yhdistävät nimen Ålandsfärjan siihen alukseen, joka liikennöi

reitillä Maarianhamina–Kapellskär vuosina 1987–2008. Mutta vuonna

2013 ilmestyvässä postimerkissä on kuvattu juuri ensimmäinen Ålandsfärjan.

Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä vuonna 1959

matkustajaliikenteen aloittaneen Rederi Ab

Vikinglinjenin perustajien välisen kiistan jälkeen

osa omistajista jätti yrityksen ja perusti kilpailevan

varustamon Rederi Ab Ålandsfärjanin.

KANAALILAUTTA BRITTANY

S/s Ålandsfärjan rakennettiin Skotlannissa vuonna

1933. Sen nimi oli alunperin s/s Brittany. Ålandsfärjanista

tuli vastaperustetun varustamon ensimmäinen

lautta, joka alkoi liikennöidä 20. kesäkuuta

1963 Ruotsista Ahvenanmaalle reitillä Roslagen–

Maarianhamina. Brittany oli aikaisemmin kanaalilautta,

jonka omistaja oli brittiläinen rautatieyhtiö.

OMA SATAMA

Aluksi kotisatama oli Ruotsissa Gräddössä, mutta

vuoden 1964 alussa satama muutettiin Kapellskäriin.

Kiistan takia varustamo ei kuitenkaan voinut käyttää

jo olemassa olevaa satamaa, vaan sen oli rakennettava

oma satama läheisyyteen.

Rederi Ab Ålandsfärjanin toimisto sijaitsi

Maarianhaminassa Seurahuoneen pohjoisessa

siipirakennuksessa. (Seurahuone on kuvattu

yhdessä 23.8.2012 ilmestyneen Rakennustaiteellista

nostalgiaa aiheisen postimerkkivihkon merkeistä).

Toimisto vastasi markkinoinnista ja myynnistä.

YHTEINEN MARKKINOINTI

Kilpailu asiakkaista oli kovaa. Vuonna 1966 Rederi

Ab Ålandsfärjan, Rederi Ab Viking linjen ja Rederi

Ab Slite menivät yhteen ja perustivat markkinointiyhtiö

Viking Linen. Jo aikaisemmin yhtiöt olivat

sopineet lippujen hinnoista. Nyt ne alkoivat jakaa

yhteisiä aikatauluja, joissa oli kerta- ja menopaluumatkojen

sekä ajoneuvojen eri kategorioiden

hinnat. Tämän lisäksi yhtiö kävi keskusteluja

mainonnasta ja PR:stä, yhteisistä varauskeskuksista

Helsinkiin ja Maarianhaminaan, vaihtokelpoisista

matkalipuista ja yhteisestä henkilökunnasta

Kapellskärissä.

ROMUTETTIIN VUONNA 1972

S/s Ålandsfärjan oli liikenteessä aina vuoteen 1972

saakka, jolloin se vahingoittui karilleajossa. Sen

jälkeen alus romutettiin Teijossa. ✹


16 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Myssy 11,50 €

Minihiiri 12,50 €

iPhonen kuori 8,30 €

Posti tukee Roosa

nauha-kampanjaa

Posten Åland tukee koko kuluvan vuoden

ajan Roosa nauha-kampanjaa keräämällä

rahaa Ahvenanmaan syöpäyhdistykselle

(Ålands cancerförening). Lokakuussa ilmestyi

myös Roosa nauha-aiheinen postimerkki.

Kerroimme postimerkistä Ålandsposten frimärkenasiakaslehden

edellisessä numerossa. Tämän sivun

alareunassa on kuva julkaisun ensipäivänkuoresta.

Kylmälaukku 13,30 €

ROOSA NAUHA-TUOTTEITA MYYTÄVÄNÄ

Postimerkkijulkaisun lisäksi järjestettiin erikoisleimaus

6. lokakuuta, ja syksyn aikana järjestetään

useita muita tapahtumia eri puolilla Ahvenanmaata.

Lisäksi postikonttoreissa ja Postin verkkokaupassa

osoitteessa www.posten.ax on myytävänä kymmenkunta

erilaista tuotetta, joissa kaikissa on Roosa

nauha-tunnus. Tuotteet ovat roosanvärisiä tai

valkoisia. Tuotteiden myynnistä saatu tuotto lahjoitetaan

Ahvenanmaan syöpäyhdistykselle.✹

T-paita 15,50 €


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 17

VANHOJA PUISIA HOUKU-

TUSLINTUJA, ALLI

JULKAISUPÄIVÄ

19.2.2013

TAITEILIJA

Juha Pykäläinen

Alli puisena houkutuslintuna

Vuonna 2012 alkoi kolmivuotinen postimaksulipukkeiden

sarja, jonka aiheena on vanhat, puiset houkutuslinnut.

Ensimmäiseksi kuvattiin haahka. Ensi vuonna on allin vuoro.

SARJAN MAKSUARVOT

0,75, 0,80, 0,95 ja 1,00 €

FDC:N HINTA

4,10 €

KOKO

40,00 x 30,34 mm

PAPERI

Fluoresenssi, 100 g/m 2

PAINOMENETELMÄ

5-värioffset

PAINO

The Lowe Martin Group

Houkutuslinnut ovat luonnollisen näköisiä houkuttimia, joita käytetään

lintujen metsästyksessä. Vanhimmat houkutuslinnut oli tehty kasveista

kuten osmankäämeistä. Sittemmin alettiin valmistaa puisia houkutuslintuja,

joita ei aluksi edes maalattu. Nykyään käytetään enimmäkseen

muovisia houkutuslintuja.

ALLI

Alli kuuluu sorsalintuihin. Se on 39–47 cm pituinen ja painaa noin

kilon verran. Sillä on pyöristynyt pää ja lyhyt, tukeva nokka. Allin

siivet ovat mustat, melko kapeat ja suippokärkiset. Lentäessään se

pitää siipiään usein jokseenkin taaksepäin kääntyneinä ja räpyttelee

joustavin nopein siiveniskuin. ✹

Lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Alf%C3%A5gel

Ensipäivänkuoreen Juha Pykäläinen on maalannut metsästäjän tähystyspaikalla.

Maksimikortissa on kuvattu kaksi allia.

JUHA PYKÄLÄINEN

Taiteilija Juha Pykäläinen syntyi

vuonna 1953 Tampereella,

mutta asuu nyt Sundin kunnassa

Ahvenanmaalla. Hän on monipuolinen

taiteilija ja tekee mm.

akvarelli-, guassi- ja öljyväritöitä.

Hän on tehnyt myös veistoksia,

etsauksia ja grafiikkaa. Posten

Ålandille hän on suunnitellut

tähän mennessä 16 postimerkkiä

ja useita muita filateelisia tuotteita

mm. näyttelykortit vuonna

1994 ja 2007 sekä joulumerkit

vuonna 2006.


18 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

– Aikaisemmin pidin orjamaisesti kiinni, miltä eläimet näyttävät todellisuudessa. Nykyään minusta on ihanaa, kun

voin vapautua ja käyttää enemmän mielikuvitustani. Panostan kuitenkin, että eläimet ovat todellisuudenmukaisesti

kuvattuja, Bo sanoo.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 19

KUIKKIA & UIKKUJA

Punarinnoista elefantteihin

Bo Lundwall innostui varhain eläinten maalaamisesta ja jatkaa sitä yhä

edelleen. Selitys on yksinkertainen: – Eläimet ovat aina kiinnostaneet minua.

Suoritettuaan lukion Smålandissa ja yksivuotisen

taidekoulun Malmössä Bo muutti Tukholmaan käydäkseen

Anders Beckmanin koulua 3 vuotta. Sen

jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa Ruotsin radion

palveluksessa. Sitten Bo sai viran eräässä studiossa

Tukholmassa. Siellä hän työskenteli muotoilun ja

kuvituksen parissa noin kymmenen vuoden ajan.

– Jo siellä sain tehdä useita eläinaiheisia töitä ja

kiinnostukseni vain lisääntyi, Bo selittää.

Bo on työskennellyt vuodesta 1989 lähtien

kokopäiväisenä taiteilijana, ja toimeksiantajina ovat

olleet sekä yksityishenkilöt että yritykset. Suuri osa

hänen ajastaan kuluu myös maalauksien tekemiseen

näyttelyihin ja gallerioihin. Lisäksi kirjaprojektit

vievät osan ajasta, mm. kirja ”Däggdjuren i Norden”.

– Sen kirjan kuvituksen parissa työskentelin

2 ½ vuotta. Matkustelin paljon ympäriinsä muun

muassa Tanskassa ja Suomessa aineistoa keräämässä.

HAHMOTTELEE PALJON

Juuri aineiston kerääminen on ratkaisevaa, kun Bo

maalaa eläimiä. Täytyy olla vuorenvarma värien,

muotojen ja ilmaisun suhteen, jotta tuloksesta tulisi

mahdollisimman todellisuudenmukainen.

– Kun aloin työskennellä postimerkeissä kuvattujen

lintujen parissa, minulla oli aineistoa kaikkiin

lintuihin kaakkuria lukuunottamatta. Maalasin

kolme linnuista heti, sillä jouduin odottamaan

toukokuun puoliväliin, ennen kuin minun kannatti

matkustaa Hälleforsiin Västermanlandiin Keski-

Ruotsiin tutkiskelemaan kaakkureita.

Bo ottaa aina runsaasti kuvia ja hahmottelee

myös paljon.

– Sitten kun alan maalata, teen paljon muutoksia

valokuviin verrattuna. En ole koskaan nähnyt

täsmälleen samanlaisia eläimiä kuin olen kuvannut

maalauksissani. Mielestäni on tärkeää, että voi osittain

irtaantua todellisuudesta. Aikaisemmin pidin

orjamaisesti kiinni siitä, miltä aihe näytti todellisuudessa.

Nykyään minusta on ihanaa, kun voin vapautua

ja käyttää enemmän mielikuvitustani. Panostan

kuitenkin, että eläimet ovat todellisuudenmukaisesti

kuvattuja.

MAAILMANMATKAAJA

Bo on aikaisemmin tehnyt eläinaiheisia postimerkkejä

Ruotsin postille. Ensimmäinen sarja ilmestyi

vuonna 1993 ja toinen vuonna 1996.


20 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Nyt Bo haluaa lähteä maailmalle.

Hän on jo saanut useita kontakteja

Yhdysvalloissa.

Minneapolisissa ja osallistunut useamman kerran

Leigh Yawkey Woodson Art-museon Birds in Artnäyttelyyn

Wisconsinissa. Hänen maalauksiaan

on myös esiintynyt useamman kerran Kanadassa

julkaistavassa ”Artists for Conservation”-kirjassa.

Postimerkkiaiheiden maalaaminen ei eroa mainittavasti

suurempien aiheiden maalaamisesta.

– Työskennellessäni muotoilu- ja kuvitusstudiossa

painotuotteiden parissa sain tietoa painotekniikasta.

Olen hyvin tietoinen, mikä sopii pieneen kokoon ja

mitä pitää ottaa huomioon.

Kokeneena frilanserina kotikonnuillaan Bo

haluaa nyt lähteä maailmalle ja onkin jo saanut

useita kontakteja Yhdysvalloissa. Hän on muun

muassa asettanut näytteille maalauksiaan Amerikan

Ruotsi-instituutissa (American Swedish Institute)

AFRIKKALAISTA YHDYSVALLOISSA

Tulevaisuudessa Bo haluaa työskennellä enemmän

afrikkalaisten aiheiden parissa. Hän on huomannut,

että juuri se puhuttelee amerikkalaista yleisöä.

– Skandinaviassa on toki myös asiakkaita, jotka

pitävät afrikkalaisista aiheista, mutta ylipäänsä

olemme täällä vanhanaikaisempia ja haluamme hirviä

ja punarintoja tauluihimme. Sekä Englannissa

että Yhdysvalloissa osoitetaan suurta kiinnostusta

afrikkalaisia aiheita kohtaan.

Hänellä ei itsellään ole mitään tiettyä mielieläinaihetta,

vaan sanoo olevansa kaikkiruokainen.

– Pidän kaikesta, niin elefanteista kuin leijonista

ja pienistä punarinnoista.

Mieluiten Bo haluaa saada vapaat kädet – silloin

tulos on paras. Unelmana on saada tehdä oma kirja,

johon hän ennakkoluulottomasti valitsee kuvattavat

aiheet ilman että on sidottu tekstiin, kuten on

tapahtunut aikaisemmissa kirjaprojekteissa. Unelmaprojekti

on edennyt niin pitkälle, että hän on jo

käynyt keskusteluja samojen kirjailijoiden kanssa,

joiden kanssa hän teki yhteistyötä ”Däggdjuren i

Norden”-kirjan parissa. Seuraavaksi hänen täytyy

löytää ideasta kiinnostunut kustantamo.

GICLÉE ON UUSI MENETELMÄ

Bo maalaa akvarelleja sekä öljymaalauksia, kun

kyseessä on kookkaampia töitä. Hän käyttää myös

mustesuihkutulostusmenetelmää, joka on suhteellisen

uutta Ruotsissa, mutta jota on käytetty jo yli

20 vuotta Yhdysvalloissa. Kyseessä on graafinen

tekniikka mustesuihkutulostuksen muodossa.

– Mustesuihkutulostusarkit ovat kauhean hyviä!

Tähän saakka Pohjoismaissa on seurattu kehitystä,

mutta nyt kiinostus on lisääntynyt ja tulos on

erittäin hyvä, Bo sanoo.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 21

308 • KUIKKIA & UIKKUJA

JULKAISUPÄIVÄ

5.4.2013

Postimerkeissä i kuvatut linnut ovat kuikka (lh (ylhäällä ll vasemmalla),

kaakkuri (ylhäällä oikealla), mustakurkku-uikku (alhaalla vasem-

malla) ja silkkiuikku (alhaalla oikealla).

TAITEILIJA

Bo Lundwall

PAINOSMÄÄRÄ

95 000 vihkoa

MAKSUARVO

Europa (8 x 0,95 €)

FDC:N HINTA

4,40 €

POSTIMERKKIEN KOKO

35 x 26,56 mm

VIHKON KOKO

181 x 62,5 mm

PAPERI

98 g/m²

HAMMASTE

13 per 2 cm

PAINOMENETELMÄ

4-värioffset

PAINO

Posten Sverige

Bo liikkuu paljon luonnossa. Maalauksiaan varten

hän ottaa aina runsaasti valokuvia ja tekee paljon

luonnoksia.

Ensipäivänkuorta koristaa uiva mustakurkku-uikku. Vihkon kantta koristaa

kaksi kuikkaa. Ensipäivänleima kuvaa kaakkuria.

BO LUNDWALL

Taiteilija Bo Lundwall (s. 1953) on

saanut koulutuksensa Malmössä

(Skånska målarskolan) ja Tukholmassa

(Anders Beckmans skola).

Aina vuodesta 1989 lähtien hän

on omistautunut kokopäiväisesti

eläinaiheiden maalaamiselle,

ja toimeksiantajien joukossa on

yksityishenkilöitä, yrityksiä ja gallerioita.

Hän on julkaissut useita

kirjoja ja tehnyt kaksi postimerkkisarjaa

Ruotsin postille. Bo on

osallistunut useisiin näyttelyihin

Pohjoismaissa sekä Yhdysvalloissa,

ja hänen maalauksiaan

on myyty Christien huutokauppakamarissa

Lontoossa. Bo on nyt

suunnitellut ensimmäistä kertaa

postimerkkejä Posten Ålandille.

Hänen kuvia voit katsoa osoitteessa

www.bolundwall.com


22 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Bo maalaa periaatteessa vain eläinaiheita. Aktiivisten

taiteilijavuosiensa aikana hän on ehtinyt maalata useita

eri eläimiä, jotka hän on kuvannut niin todellisuudenmukaisesti,

että niitä voi melkein luulla valokuviksi.

Bo tekee töitä myös perinteisellä litografiamenetelmällä.

Kummassakin tekniikassa hän numeroi ja

signeeraa työt, ja ne kaikki painetaan valoa kestävillä

väreillä grafiikkapaperille.

WWF-POSTIMERKIT

Posten Åland julkaisee nyt kolmannen kerran

postimerkkejä, joissa on WWF-logo (World

Wildlife Fund, Maailman luonnonsuojelusäätiö).

Ensin ilmestyivät huuhkaja- (1996) ja sitten

allihaahka-aiheiset (2001) postimerkkivihkot.

WWF-postimerkkejä on julkaistu vuodesta 1982

lähtien, ja ne muodostavat maailman laajimmam

aiheittaisen postimerkkikokoelman. WWF-postimerkeissä

kuvataan suojeltavia, uhanalaisia eläimiä.

Luonnonsäätiö myy merkkejä aihepakkauksissa,

joista saatu tuotto käytetään uhanalaisten eläinten

suojelemiseen.✹

Lähde: ”Fåglar i Norden”, Matsåke Bergström ja Carl-Fredrik

Lundevall.

KUIKKA

Kuikan pituus on 60–70 cm, ja sen siipien kärkiväli on

110–130 cm. Ominaista sille on harmaa pää ja mustavalkoiset

laikut selässä.

KAAKKURI

Kaakkurin pituus on 50–70 cm, ja sen siipien kärkiväli

on 105–115 cm. Ominaista sille on kapea, ylöspäin

kaartuva nokka, harmaa pää ja harmaanruskea yläruumis.

SILKKIUIKKU

Silkkiuikun pituus on 45–50 cm, ja sen siipien kärkiväli

on på 85–90 cm. Ominaista sille on päälaen kaksoistöyhtö

ja posken punaruskea ja musta poskiparta, mitkä

erottavat sen muista vesilinnuista.

MUSTAKURKKU-UIKKU

Mustakurkku-uikun pituus on 30–40 cm, ja sen siipien

kärkiväli on 60–65 cm. Ominaista sille on pään sivuilla

ruskeankeltaiset tupsut, mustat posket ja punainen kaula.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 23

Joulumerkit auttavat

Posten Åland julkaisee joka vuosi joulumerkkejä, joita voi

käyttää joulukorttien ja pakettien koristeluun. Tämän vuoden

joulumerkit sopivat mainiosti yhteen joulupostimerkkien kanssa,

koska suunnitelijana on sama taiteilija – Minna L. Immonen.

Yhdessä arkissa on 20 tarramerkkiä, neljä erilaista aihetta. Tänä

vuonna merkeissä kuvataan klassisia joulusymboleja kuten tonttua,

punatulkkua ja kynttilälyhtyä.

RAHAA LAPSISYÖPÄPOTILAILLE

Postin joulumerkkimyynnistä saatava tuotto lahjoitetaan joka vuosi

hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna lahjoituksen saa Ålands Cancerförenings

Barn- och familjecancerfond (Ahvenanmaan syöpäyhdistyksen

lapsisyöpäpotilaiden säätiö), joka avustaa lapsisyöpäpotilaiden

perheitä. Avustuksella helpotetaan lasten sairaalassa oleskeluaikaa

sekä syöpään sairastuneiden lasten perheitä. Avustusta voi hakea myös

syöpään sairastunut aikuinen, kun koko perhe on esimerkiksi yhteisen

matkan tarpeessa.✹

JOULUMERKIT 2012

JULKAISUPÄIVÄ

9.10.2012

TAITEILIJA

Minna L. Immonen

PAINOSMÄÄRÄ

8 000 arkkia, joissa 20 tarramerkkiä

HINTA

3,70 €

MERKKIEN KOKO

23 x 26 mm

ARKIN KOKO

210 x 146 mm

PAPERI

80 g/m²

PAINOMENETELMÄ

4-värioffset

PAINO

Arkmedia

MINNA L. IMMONEN

Tämän vuoden joulumerkeissä on taiteilija Minna L. Immosen suunnittelemia

jouluisia aiheita. Minna on suunnitellut myös tämän vuoden joulupostimerkin.

Taiteilija Minna L. Immonen

(s. 1964) Oulunsalosta on saanut

graafisen muotoilijan koulutuksen

Rovaniemellä. Hän on käynyt

eri taidekouluja Lapissa ja Limingassa.

Nykyisin hän työskentelee

omassa yrityksessään, jonka nimi

on Minna-Kortti. Hän julkaisee

mm. kortteja, kalentereita ja

tauluja. Hän on suunnitellut myös

posliinia Arabialle, mm. nalleaiheisen

lastensarjan sekä mukeja

ja purkkeja, joissa on perinteisiä

jouluaiheita. Vuonna 2008 hän

suunnitteli Fazerin suklaarasian

kuvituksen. Lisäksi hän on

kuvittanut useita kirjoja. Minna

on suunnittellut joulumerkkien

lisäksi myös tämän vuoden joulupostimerkin.


24 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Ensipäivänkuoret 2012

Ehiökortit, joulu,

9.10.2012

Titanic 100 vuotta,

16.4.2012

Sudenkorentoja,

4.6.2012

Joulu 2012, 9.10.2012

Pohjola – Elämää merellä

(pienoisarkki), 21.3.2013

Minun postimerkkini,

Minun Ahvenanmaani,

(miniarkki), 4.6.2012

Roosa nauha, 1.10.2012

Matkustajalauttoja,

1.2.2012

Vanhoja, puisia houkutuslintuja,

haahka (postimaksulipuke)

1.2.2012

Europa – Visit Åland,

9.5.2012

Mannen vid ratten,

26.4.2012

Linja-autoja, 19.9.2012 Rakennustaiteellista

nostalgiaa (vihko),

23.8.2012

Nyt voit ostaa ahvenanmaalaisten ensipäivänkuorten

tämän vuoden pakkauksen. Kaikkien

posti merkkien ensipäivänkuorten lisäksi pakkaukseen

sisältyy myös postimaksulipukesarjan

ensipäivänkuori, jonka aiheena on vanhat, puiset

houkutuslinnut sekä Alexander Lindénin suunnittelemat

ehiökortit. FDC-pakkaus on ollut myynnissä

9. lokakuuta lähtien ja sen hinta on 36,00 €.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 25

Näyttelykortit 2012

2012 Beijing

International Stamp

& Coin Expo, Peking,

2.–4.11.2012

Int. Briefmarkenmesse, Essen,

12.–14.4.2012

Frimärkets dag, Tukholma,

10.11.2012

Postimerkkimessut, Helsinki,

27.–28.10.2012

Salon d’automne, Pariisi,

8.–11.11.2012

Turun Kevät 2012, Turku,

10.–11.3.2012

Die Liba 2012, Schaan,

16.–19.8.2012

Nordpost, Hampuri,

28.–30.9.2012

Nordia 2012, Roskilde,

2.–4.11.2012

Huddex 2012 ja Frimung 2012,

Huddinge, 3.–4.3.2012

Tavastex 2012, Hämeenlinna,

27.–29.4.2012

Stamps in Svedala, Svedala,

8.–9.9.2012

Int. Briefmarken–Börse, Sindelfingen,

25.–27.10.2012

Näyttelykorttipakkaus 2012 on myynnissä 10.

marraskuuta alkaen. Korttien aiheena on kaupunkien

vaakunat paitsi Pekingin kortissa, jossa on

kuvattu lohikäärme. Taiteilija on Jonas Wilén.

Näyttelykorttien kuvapuolella on erityinen

näyttely postimerkki, joka on leimattu näyttelyleimalla.

Tämän vuoden pakkauksen hinta on

24,70 €. Voit ostaa myös näyttelypostimerkkipakkauksen,

joka sisältää 13 miniarkkia. Pakkauksen

hinta on 104,00 €.


26 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

Erikoisleimat 2012

30.3. Ålands fredsinstitut

20 år

4.6. Sudenkorentoja

(maksimikortit)

9.6. Självstyrelsen 90 år

16.6. Postrodden

23.8. Rakennustaiteellista

nostalgiaa (maksimikortit)

6.10. Folkdansarna

på Åland 90 år

6.10. Rosa bandet-galan 9.10. Frimärkets dag 9.11. Demensföreningen

på Åland 20 år

Joka vuosi tietyille Ahvenanmaalla järjestettäville

tapahtumille myönnetään oma erikoisleima.

Vuoden lopussa ilmestyy pakkaus, johon on koottu

kaikki erikoisleimat.

Pakkaus sisältää erikoisleimoilla leimatut ahvenanmaalaisin

postimerkein varustetut kuoret.

Tämän vuoden pakkauksen hinta on 15,50 € ja

se on myynnissä 9. marraskuuta alkaen.


ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN • 27

Julkaisuohjelma 2013

KALENTERI

15.1. Ahvenanmaan taidemuseo 50 v. 1 postimerkki, 1 postikortti

19.2. Vanhoja, puisia houkutuslintuja, alli Postimaksulipuke, 1 maksimikortti

19.2. Matkustajalauttoja 1 postimerkki, 1 postikortti

5.4. Kuikkia & uikkuja (WWF) Vihko, 8 postimerkkiä, 4 eri aihetta,

4 postikorttia

5.4. Ehiökortit, kevät 3 ehiökorttia

6.5. Minun postimerkkini,

Ahvenanmaan juusto

Miniarkki, jossa 8 postimerkkiä, 1 aihe,

1 postikortti

6.5. Europa – Postiautoja 1 postimerkki, 1 postikortti

4.6. Lumme ja ulpukka 2 postimerkkiä, 2 maksimikorttia

heinäkuussa Musiikkitapahtumia 2 postimerkkiä, 2 postikorttia

5.8. Matkustajalauttoja 1 postimerkki, 1 postikortti

20.8. Neitoperhonen (Sepac) 1 postimerkki, 1 maksimikortti

2.9. Sininen nauha 1 postimerkki, 1 postikortti

9.10. Joulu 1 postimerkki, 1 postikortti

9.10. Joulumerkit Arkki, jossa 20 tarramerkkiä

Toimitukset ja muutospäivät (HUOM.! ALUSTAVAT TOIMITUSAJAT)

TOIMITUS-

NUMERO

VIIMEINEN

MUUTOSPÄIVÄ

TOIMITU-

SAIKA

SISÄLTÖ

1-2013 28.2. huhtikuu Ahvenanmaan taidemuseo 50 v., Postimaksulipuke,

Matkustajalauttoja, Kuikkia & uikkuja

(vihko), 1 maksimikortti, 6 postikorttia,

3 ehiökorttia

2-2013 25.4. kesäkuu Minun postimerkkini-Ahvenanmaan juusto

(miniarkki), Postiautoja, Lumme ja ulpukka,

2 maksimikorttia, 2 postikorttia

3-2013 5.9. lokakuu Musiikkitapahtumia, Matkustajalauttoja,

Neitoperhonen, Sininen nauha, Joulu,

1 maksimikortti, 5 postikorttia

4-2013 24.10. marraskuu Vuosilajitelma, joulumerkit, pakkaukset,

joulukoristeet, vuosilehdet y.m.

Muut kestotilaustoimitukset (HUOM.! ALUSTAVAT TOIMITUSAJAT)

TUOTE TOIMITUSAIKA TUUOTE TOIMITUSAIKA

Keräilyauto nro 27 huhtikuu Sepac-pakkaus syyskuu

Eurokolikkopakkaus huhtikuu Keräilyauto nro 28 lokakuu

Keräilylehdet,

matkustajalauttoja

elokuu

Ålands frimärken berättar

2012–2013

lokakuu

Postimerkkikello nro 12

elokuu


28 • ÅLANDSPOSTEN FRIMÄRKEN

KALENTERI

HÄMEENLINNA TAVASTEX 2012

SINDELFINGEN

INT. BRIEFMARKENBÖRSE

2012

Messuja 2013

Posten Åland osallistuu alustavien tietojen mukaan seuraaviin postimerkkitapahtumiin. Tiedot saattavat

muuttua. Muutoksista ilmoitamme Postin kotisivulla osoitteessa www.posten.ax.

INT.BRIEFMARKENBÖRSE FRIMYNT NORDIA 2013

München, Saksa

Helsingborg, Ruotsi

Gardabaer, Islanti

28.2.–2.3.

27.4.

7.–9.6.

SAVOFILA INT. BRIEFMARKENMESSE STAMPS IN SVEDALA

Kuopio

Essen, Saksa

Svedala, Ruotsi

8.–10.3

2.–4.5.

7.–8.9.

TURUN KEVÄT FRIMÄRKETS DAG INT. BRIEFMARKENBÖRSE

Turku

Tukholma, Ruotsi

Sindelfingen, Saksa

9.–10.3.

päivämäärä ei tiedossa 24.–26.10.

Kaikille näille messuille valmistetaan näyttelykortti, -postimerkki ja -leima. Aiheena on postiautot ja

taiteilija on Staffan Nylander.

Erikoisleimat 2013

Seuraaville tapahtumille on tähän mennessä myönnetty erikoisleima vuonna 2013:

19.2. VANHOJA, PUISIA HOUKUTUSLINTUJA

(MAKSIMIKORTTI)

LOKAKUUSSA

ROOSA/SININEN

NAUHA-GAALA

4.6. LUMME JA ULPUKKA (MAKSIMIKORTIT) 9.10. FRIMÄRKETS DAG

15.6. POSTRODDEN EI TIEDOSSA POSTEN ÅLAND 20 ÅR

20.8. NEITOPERHONEN (MAKSIMIKORTTI)

Erikoisleimojen lisäyksistä ilmoitamme lehden seuraavassa numerossa ja Postin kotisivulla osoitteessa

www.posten.ax. Kotisivulla on myös erikoisleimojen kuvat.

Pyhien aukioloajat

Posten Åland Frimärken on suljettu seuraavina pyhäpäivinä:

ITSENÄISYYS-

UUDENVUODEN-

TOISENA

PÄIVÄNÄ

JOULUPYHINÄ PÄIVÄNÄ

PITKÄPERJANTAINA PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ

6.12.2012 24.–26.12.2012 1.1.2013 29.3.2013 1.4.2013

Seuraava asiakaslehti

Seuraava Ålandsposten Frimärken-asiakaslehti ilmestyy huhtikuussa 2013.

More magazines by this user
Similar magazines