LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN - European Report on Development

erd.report.eu

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN - European Report on Development

EU:N KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI 2009: KANSALAISEN OPAS

LISÄÄ ong>VAKAUTTAong>

ong>AFRIKKAANong>

UUSI TOIMINTAMALLI EUROOPASTA

KEHITYSTUTKIMUKSELLA LISÄÄ

VOIMAA EU:N KEHITYSYHTEISTYÖHÖN

EU:N

KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI


MONIMUTKAISIA TILANTEITA 4

UUSIA KASVOJA, UUSIA NÄKÖKULMIA 5

2000-LUVUN MAAILMA 5

2

MITÄ EPÄVAKAUS ON? 6

MIKSI EPÄVAKAUDELLA ON MERKITYSTÄ? 7

OMALLA TAVALLAAN EPÄVAKAA 9

AFRIKAN EPÄVAKAUDEN JUURET 10

MAAILMANLAAJUISEN TAANTUMAN KÄTKETTY AFRIKKALAINEN PUOLI 11

SOPEUTUMISKYKYISET VALTIOT 13

VAKAA PERUSTA KEHITYKSELLE 15

KEHITYSPOLITIIKAN UUSI LEHTI 16

EROON EPÄVAKAUDESTA 17

ENSIMMÄINEN VAAN EI VÄHÄISIN 18

ERD:N TUTKIMUSRYHMÄ 19

KEHITYSTUTKIMUKSELLA LISÄÄ

VOIMAA EU:N KEHITYSYHTEISTYÖHÖN

Vastuuvapauslauseke: EU:n kehitysyhteistyöraportissa (ERD) ja muissa asiakirjoissa

esitetyt ja tässä esitteessä siteeratut mielipiteet ovat esittäjien omia eivätkä välttämättä

kuvasta Euroopan komission tai Euroopan unionin jäsenvaltioiden näkökantoja.


ESIPUHE

EU:n kehitysyhteistyöraportti auttaa Euroopan unionia hiomaan kehitysyhteistyötä

koskevaa näkemystään, kehittämään toimintalinjauksiaan ja

vaikuttamaan kansainväliseen keskusteluun. Se myös täydentää muita

kehitysyhteistyötä käsitteleviä keskeisiä raportteja ja pyrkii siten tuomaan

esiin sen, että eri asioista on olemassa monenlaisia käsityksiä. Tarvittaessa

siinä esitellään myös EU:n omia lähestymistapoja, jotka perustuvat

sekä Euroopan poliittisiin ja sosiaalisiin arvoihin että sen historiaan ja

kokemuksiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että kehityspolitiikan kaltaisella

monimutkaisella ja monitahoisella alalla ei voi olla vain yhtä oikeaa

ajattelutapaa.

3

Tänä vuonna julkaistavassa ensimmäisessä EU:n kehitysyhteistyöraportissa

käsitellään epävakauden mutkikasta ja moniulotteista kysymystä ja

keskitytään erityisesti Afrikkaan, jossa useimmat epävakaat valtiot sijaitsevat.

Epävakautta on sanottu aikamme hankalimmaksi kehityshaasteeksi,

ja epävakaus huolestuttaakin aiheellisesti sekä Eurooppaa että koko

kansainvälistä yhteisöä yhä suuremmassa määrin.

Tämän kunnianhimoisen tutkimusaloitteen taustalla on intensiivinen

yhteistyöprosessi, johon on osallistunut useita huippututkijoita, poliittisia

päättäjiä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä Euroopasta että Afrikasta.

Ensimmäinen ERD luo yhteistä tutkimuspohjaa näiden vaikeiden tilanteiden

ymmärtämiselle ja auttaa siten Eurooppaa hiomaan epävakautta koskevaa

strategista toimintamalliaan ja määrittelemään johdonmukaisempia toimintalinjauksia

tulevaisuudessa.

Stefano Manservisi

Kehitysyhteistyön pääosaston pääjohtaja

Euroopan komissio

Yves Mény

Rehtori

Yliopistollinen Eurooppa-instituutti

EU:N

KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI


MONIMUTKAISIA TILANTEITA

4

EU haluaa olla kunnon maailmankansalainen

ja tuoda toiminnassaan

esiin solidaarisuuden ja

yhteenkuuluvuuden arvoja, jotka

ovat lähellä Euroopan kansalaisten sydäntä. Juuri tästä

syystä EU on maailman johtava kehitysavun ja humanitaarisen

avun antaja. Unioni ja sen 27 jäsenvaltiota

käyttivät vuonna 2008 yhteensä lähes 50 miljardia

euroa kehitysapuun ja humanitaariseen apuun. Tämä

on noin 8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna ja

lähes 100 euroa kansalaista kohden.

Rahoituksella on tarkoitus auttaa kehitysmaita etenemään

kohti YK:n vuosituhattavoitteita vuoteen

2015 mennessä. Vuosituhattavoitteita on kaikkiaan

kahdeksan: äärimmäisen köyhyyden poistaminen,

peruskoulutuksen takaaminen kaikille, sukupuolten

tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen,

lapsikuolleisuuden vähentäminen, äitien terveyden

kohentaminen, HI-viruksen/aidsin, malarian ja muiden

tautien torjuminen, kestävän ympäristökehityksen

turvaaminen ja globaalin kehitysyhteistyökumppanuuden

edistäminen.

PANOKSET NOUSEVAT

“EU:n apua koskevat viimevuotiset luvut ovat varsin

hyvät, mutta maailmanlaajuisen köyhyyden torjuntaa

koskevien ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen

edellyttää jatkossakin määrätietoisia toimia”, kehitysyhteistyöstä

ja humanitaarisesta avusta aiemmin

vastannut entinen komission jäsen Louis Michel totesi,

kun luvut julkaistiin.

YK:n selvitysten mukaan monissa kehitysmaissa ja erityisesti

Aasiassa tapahtunut nopea talouskasvu on

auttanut miljoonia ihmisiä pääsemään äärimmäisen

köyhyyden noidankehästä. Vuosituhattavoitteet ovat

silti vaarassa jäädä saavuttamatta joissakin maissa,

joissa kymmenet miljoonat ihmiset köyhtyvät ja merkittävät

kehityshyödyt ovat murentumassa. Näitä maita

ovat erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan niin kutsutut

epävakaat maat.

EU:n selvityksessä Millennium Development Goals at

midpoint: where do we stand and where do we need to go 1

todetaan, että “Vaikka kasvu on nopeutunut vuodesta

2000 lähtien, Saharan eteläpuolinen Afrikka on edelleen

jäljessä sekä tulotasoon että muihin tekijöihin

perustuvista vuosituhattavoitteista”. Lisäksi maailmanlaajuinen

talouskriisi näyttää pahentavan tilannetta.

Kansainvälinen yhteisö ei kuitenkaan saa tämän vuoksi

rikkoa lupaustaan auttaa maailman köyhimpiä ja haavoittuvimpia

kansakuntia kehittymään. Komission

puheenjohtaja José Manuel Barroso korosti, että

“kehitys ei ole osa ongelmaa, vaan osa kriisin maailmanlaajuista

ratkaisua. Ilman kehitysmaita talouden

elpyminen ei ole mahdollista. Meidän kasvumme ja

vakautemme on erottamattomasti sidottu niiden kasvuun

ja vakauteen ja päin vastoin”.

EUROOPPALAISIA VISIOITA

Eurooppa on kehitysyhteistyössä maailman johtotähti

ja tiennäyttäjä. Koska tasa-arvoisemman maailman

luominen on kansainväliselle yhteisölle – avunantajille,

kumppanimaille ja kansalaisyhteiskunnalle – valtava

haaste, EU tarvitsee välineen, joka auttaa sitä selkiyttämään

kehitystä koskevan näkemyksensä ja vaikuttamaan

kansainväliseen keskusteluun.

EU:n kehitysyhteistyöraportti (ERD) on juuri tällainen

väline. Se on uusi aloite, jolla pyritään laatimaan eurooppalainen

näkemys kehitysyhteistyöstä tekemällä

tiivistä yhteistyötä tutkijayhteisön ja kehitysmaakumppaneiden

kanssa. Tässä riippumattomassa raportissa

esitetään näkemys, joka perustuu syvempään ja todistettuun

tietoon kehitysmaista ja niiden haasteista, ja

esitetään innovatiivisia politiikkaan liittyviä ajatuksia,

jotka voivat johtaa todelliseen muutokseen.

Aloitetta rahoittavat tällä hetkellä Euroopan komissio ja

kuusi jäsenvaltiota (Espanja, Luxemburg, Ruotsi, Saksa,

Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta).

Lokakuussa 2009 julkaistussa ensimmäisessä raportissa

keskitytään epävakauden monimutkaiseen ja moniulotteiseen

ongelmaan ja tapoihin, joilla se voidaan

ratkaista. Erityisenä painopisteenä on Saharan eteläpuolinen

Afrikka. Raportin laati asiantuntijaryhmä,

jota johti yliopistollisessa Eurooppa-instituutissa (EUI)

työskentelevä Giorgia Giovannetti. Monille Saharan

eteläpuolisen Afrikan maille on ominaista epävakaus,

joka johtuu useista syistä, kuten konflikteista,

huonosta hallinnosta, heikoista instituutioista ja sosiaalisen

yhteenkuuluvuuden puutteesta. Epävakautta

ja sen poistamista on sanottu aikamme hankalimmaksi

1

http://ec.europa.eu/development/icenter/repository/mdg_paper_final_20080916_en.pdf


kehityshaasteeksi, ja se on tällä hetkellä EU:n ja kansainvälisen

yhteisön poliittisella asialistalla hyvin korkealla,

kuten tässä esitteessä jäljempänä osoitetaan.

Koska raportin haluttiin olevan mahdollisimman

laadukas ja sisältävän erilaisia näkökulmia, EUI

käytti työssään osallistavaa ja konsultoivaa prosessia

sekä vertaisarviointia. Raportti pohjautuu

ensisijaisesti olemassa olevaan kirjallisuuteen, mutta

alan tutkimuslaitoksilta ja yliopistoilta tilattiin myös

uutta tutkimusta. Lisäksi Euroopassa ja Afrikassa

pidettiin useita työkokouksia ja konferensseja, joissa

keskusteltiin raportin herättämistä kysymyksistä.

Tällaiset vertaisryhmien kuulemiset auttoivat varmistamaan,

että käsikirjoitusprosessi oli avoin ja osallistava

ja siinä olivat mukana kaikki tärkeimmät eurooppalaiset

ja afrikkalaiset sidosryhmät.

Lisätietoja ERD:n laatimisprosessista on saatavissa esitteestä

Towards the ong>Europeanong> ong>Reportong> on Development:

an inclusive and participatory process, joka löytyy teesta http://erd.eui.eu/.

osoit-

5

UUSIA KASVOJA,

UUSIA NÄKÖKULMIA

Paikalliset ratkaisut ovat usein tehokkain tapa

ratkaista paikallisia ongelmia ja vastata paikallisiin

haasteisiin. Tästä syystä ERD:n New Faces for

African Development -aloitteessa tarjottiin nuorille

afrikkalaisille tutkijoille näkyvä tilaisuus esitellä

kehitysyhteistyötä koskevia tutkimustuloksiaan ja

näkemyksiään.

Hakemuksia tuli alun perin 38:sta maasta, ja 158

hakijan joukosta valitut 15 tutkijaa eri puolilta

Afrikkaa kutsuttiin esittelemään tutkimustyötään

Ghanan pääkaupungissa Accrassa pidetyssä merkittävässä

ERD-konferenssissa.

Lahjakkaat nuoret tutkijat tarjosivat hyödyllisiä

käytännön näkökulmia Saharan eteläpuolisen

Afrikan epävakautta lisääviin seikkoihin ja siihen,

miten ne vaikuttavat alueen yhteiskuntiin ja ihmisiin.

He käsittelivät muun muassa seuraavia aiheita:

epävakauden syyt ja seuraukset, epävakauden

vaikutukset koulutukseen, vallan hajauttaminen

perinteisten afrikkalaisten hallintomekanismien

avulla, vaaliväkivalta ja epävakaus, Zimbabwen

vajoaminen epävakauden tilaan, öljyhallinto ja

puutteellinen elintarviketurva Nigeriassa, sukupuoleen

perustuva syrjintä Kamerunin työmarkkinoilla,

timanttien “kirous” Sierra Leonessa sekä kehitysavun

ja kasvun väliset yhteydet.

Nuorten afrikkalaisten tutkijoiden esitelmät, heistä

kertova artikkeli sekä podcast-lähetys, jossa he

esiintyvät, ovat saatavilla ERD:n verkkosivustolla.

2000-LUVUN MAAILMA

Vuosituhattavoitteiden tarkoituksena on tehdä

2000-luvusta tasa-arvoisempi ja vauraampi

maailman kaikille ihmisille. Vuosituhattavoitteita

on kaikkiaan kahdeksan:

• äärimmäisen köyhyyden poistaminen

• peruskoulutuksen takaaminen kaikille

• sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja naisten

aseman parantaminen

• lapsikuolleisuuden vähentäminen

• äitien terveyden kohentaminen

• HI-viruksen/aidsin, malarian ja muiden tautien

torjunta

• kestävän ympäristökehityksen turvaaminen

• globaalin kehitysyhteistyökumppanuuden

edistäminen.


6

MITÄ EPÄVAKAUS ON?

Epävakauden ymmärtämiseksi sitä kannattaa

ehkä verrata resilienssiin eli sopeutumiskykyyn,

joka on sen eräänlainen vastakohta.

Euroopassa ja muissa kehittyneissä maissa pidetään itsestään

selvänä, että valtio takaa kansalaisten turvallisuuden

ja oikeusvaltion periaatteiden noudattamisen ja tarjoaa

asukkaille monenlaisia palveluja jätteiden keruusta ja teiden

rakentamisesta koulutukseen ja sosiaaliturvaan.

Maailmassa on kuitenkin maita, joissa valtio ei voi suorittaa

ydintehtäviään tai ei selviydy niistä. Tällaisten

epävakaiden maiden hallitukset eivät joko pysty tai

niillä ei ole oikeutusta hallita tehokkaasti. Kansalaisilta

puuttuvat kaikkein alkeellisimmatkin julkiset palvelut,

kuten turvallinen juomavesi ja perusterveydenhuolto,

ja heidän elämänsä on usein erittäin turvatonta.

Epävakauden määritteleminen ja mittaaminen on

suunnattoman vaikea tehtävä. Tämä johtuu osittain

siitä, että ei ole olemassa yksiselitteistä, laajasti hyväksyttyä

epävakauden määritelmää eikä kansainvälisesti

hyväksyttyä luetteloa. Koska epävakauteen vaikuttavat

lisäksi erittäin monet tekijät ja tietoja on vähän, epävakauden

mittaaminen on vaikeaa.

HIDASTUVA KEHITYS

Valtion epävakaus vaikuttaa voimakkaasti sen kehitykseen.

Epävakaiden maiden kehitystä hidastavat

huonosti toimivat valtiorakenteet, ja ne ovat jääneet

eräänlaiseen köyhyysloukkuun. Tästä syystä niiden kehitys

– erityisesti kohti vuosituhattavoitteita – jää jälkeen.

Vaikka vain noin 15 prosenttia kehitysmaiden väestöstä

asuu epävakaissa maissa, niiden asukkaat muodostavat

kolmanneksen maailman köyhistä ja niissä syntyvistä

lapsista puolet kuolee alle viisivuotiaina.

Epävakauden taustalla on monia tekijöitä, muun

muassa historialliset rasitteet, konfliktit, etniset jännitteet,

huono hallintotapa, heikot instituutiot, kilpailu

luonnonvaroista, pieni talous etenkin, jos valtio on

samalla maantieteellisesti suuri, sekä lukemattomat

muut tekijät.

Epävakailla valtioilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, kuten

kehittymätön infrastruktuuri, laajalle levinnyt puutteellinen

elintarviketurva sekä vähäinen henkinen

pääoma. Lisäksi maailmanlaajuinen suhdannekehitys

ja muut ulkoiset tekijät voivat joko lisätä tai vähentää

epävakautta.

Epävakaat maat eivät kuitenkaan ole yhtenäistä massaa.

”Epävakaus” on kattotermi, joka käsittää lukuisia hyvin

erilaisia yhteiskuntia, joiden sosioekonomiset, kulttuuriset

ja poliittiset tilanteet ja rakenteet vaihtelevat suuresti.

On syytä huomauttaa, että valtiollinen epävakaus ei

pahimmillaankaan koskaan tarkoita täydellistä poliittista

tyhjiötä, sillä epäviralliset instituutiot – ruohonjuuritason

ryhmistä aseellisiin ryhmittymiin – huolehtivat usein toiminnoista,

jotka kuuluisivat valtiovallalle.

Epävakaiden maiden sosioekonomiset ja kulttuuriset

rakenteet ja tilanteet ovat äärimmäisen moninaisia.

Yhteistä niille on kuitenkin se, että epävakaus on vakavasti

heikentänyt niiden kehitysnäkymiä.


MIKSI EPÄVAKAUDELLA ON MERKITYSTÄ?

Epävakaudella on vakavia seurauksia epävakaan

valtion kansalaisille, yhteiskunnalle,

naapureille ja koko kansainväliselle yhteisölle.

Siksi sillä on merkitystä meille kaikille.

Pohjimmiltaan valtiollinen epävakaus on hyvin

inhimillinen ilmiö. Epävakaissa valtioissa asuvat

kymmenet, ehkä sadatkin miljoonat ihmiset kärsivät

inhimillisen turvattomuuden, köyhyyden ja puutteen

tuhoisista ja nöyryyttävistä vaikutuksista. Paul Collier,

joka johtaa Oxfordin yliopiston Afrikan talouksien

tutkimuskeskusta (Centre for the Study of African

Economies), toteaa kirjassaan The Bottom Billion, että

epävakaiden maiden kansalaiset “elävät ja kuolevat

1300-luvun oloissa”.

Epävakaat maat ovat jääneet jälkeen muista kehitysmaista

– erityisesti Etelä- ja Kaakkois-Aasian

kehitysmaista – vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa.

Vuosituhattavoitteet voivat kuitenkin antaa

epäoikeudenmukaisen kuvan niistä epävakaista valtioista,

jotka ovat saavuttaneet edistystä. Saharan

eteläpuolisen Afrikan epävakaiden valtioiden alkutilanne

oli yleensä paljon huonompi kuin kaikkien

muiden kehitysmaiden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi,

että köyhyyden puolittamiseksi Saharan eteläpuolisen

Afrikan maiden olisi saavutettava talouskasvu, joka

on ennennäkemätön koko maailmassa – ja/tai saatava

vastaava määrä ulkomaista apua.

ERD:n puitteissa suoritetut tutkimukset osoittavat,

että köyhyys, vajaaravitsemus (josta kärsii keskimäärin

40 prosenttia Afrikan epävakaiden maiden asukkaista ja

peräti 76 prosenttia Kongon demokraattisen tasavallan

asukkaista), koulua käyvien vähäinen määrä sekä alle

viisivuotiaiden korkea kuolleisuus ovat huomattavasti

yleisempiä Saharan eteläpuolisen Afrikan epävakaissa

maissa kuin vakaissa kehitysmaissa. Lisäksi köyhissä

oloissa elävien määrä on epävakaissa maissa

kolminkertainen verrattuna vakaisiin kehitysmaihin.

Vajaaravitsemuksen yleisyys on yhteydessä etenkin

siihen, että epävakaat maat eivät kykene takaamaan

kansalaistensa elintarviketurvaa, koska ne eivät kykene

tuottamaan ja jakelemaan elintarvikkeita tehokkaasti

eivätkä suojelemaan maatalousvarallisuutta rappiolta

ja häiriöiltä. Toisaalta elintarvikekriisit saattavat

johtaa epävakauteen, mikä vuorostaan vähentää elintarviketurvaa

entisestään. Tätä kuvastaa se, että

elintarvikekriisit kolminkertaistuivat Saharan eteläpuolisessa

Afrikassa 1980-luvun ja 2000-luvun alun välillä.

Köyhyyden aiheuttamien koettelemusten lisäksi

epävakaissa valtioissa rikotaan usein myös törkeästi

alkeellisimpiakin ihmisoikeuksia, kuten oikeutta

elämään ja turvallisuuteen. Tästä kärsivät erityisesti

kaikkein haavoittuvimmat väestöryhmät, kuten naiset,

lapset ja etniset vähemmistöt. Esimerkiksi seksuaaliseen

hyväksikäyttöön tähtäävä ihmiskauppa on ilmiö,

josta naiset maksavat raskaan hinnan.

NOIDANKEHÄ

Paradoksaalista epävakaudessa on se, että sen ote maasta

ei yleensä ole epävakaa, vaan hyvinkin vankka. Kun maa

jää epävakausloukkuun, siitä irrottautuminen on erittäin

hankalaa. Tästä syystä maan itsensä ja sen kehityskumppaneiden

on hyvin vaikea ratkaista ongelmaa.

Esimerkiksi Maailmanpankin vuonna 1979 epävakaiksi

määrittelemistä 35 maasta kaikki ovat edelleen epävakaita

vuonna 2009, kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Lisäksi yksikään epävakaa afrikkalainen maa ei yllä YK:n

inhimillisen kehityksen indeksissä korkeammalle sijalle

kuin 115. Sierra Leone on viimeinen 179. sijallaan.

Epävakauden hellittämättömyys voi johtua noidankehästä,

jonka osatekijät ruokkivat toisiaan: köyhyys,

alhaiset kehitysasteet ja kehittymättömät valtiorakenteet

aiheuttavat epävakautta, joka vuorostaan luo lisää

köyhyyttä, alhaisia kehitysasteita ja kehittymättömiä

valtiorakenteita.

7


Epävakaus aiheuttaa usein konflikteja, ja konfliktitkin

voivat johtaa epävakauteen. Miljardista maailman köyhimmästä

ihmisestä, joista valtaosa asuu epävakaissa

maissa, lähes kolme neljännestä on hiljattain kokenut

tai kokee parhaillaan sisällissodan. Vaikka epävakaassa

maassa tällä hetkellä vallitsisikin rauha tai konfliktin jälkeinen

tilanne, sen vaara suistua sisällissotaan viiden

vuoden sisällä on erittäin suuri, noin yksi kuudesta.

Noin 80 prosenttia epävakauden kustannuksista,

jotka muodostuvat menetetystä talouskasvusta, koituu

vakaampien naapurimaiden maksettavaksi. Niiden

talouskasvumahdollisuudet pienenevät keskimäärin

noin 0,6 prosenttia vuodessa. Koska kullakin maalla

on keskimäärin 3,5 naapuria, “huonojen naapureiden

vaikutus” voi aiheuttaa Afrikassa vuosittain peräti

160 miljardin euron menetyksen.

8

Konfliktialttius on luonut arpia kaikkialle Afrikan mantereelle

ja vaatinut suunnattomasti ihmisuhreja.

Esimerkiksi African Development ong>Reportong> -raportissa 2

arvioidaan, että Angolan 27-vuotisen sisällissodan

(1975–2002) taisteluissa kuoli 160 000 ihmistä ja lisäksi

yli 1,5 miljoonaa ihmistä menehtyi konfliktin seurauksena

nälkään, tauteihin tai muihin syihin. Kongon

demokraattisessa tasavallassa käyty sota on aiheuttanut

toisen maailmansodan jälkeen eniten ihmishenkien

menetyksiä: 5,4 miljoonaa.

Lisäksi naiset ja lapset ovat epävakaissa maissa haavoittuvimmassa

asemassa, etenkin jos niissä on käynnissä

konflikti. ERD:n yhteydessä laaditussa selvityksessä

kävi ilmi, että erittäin epävakaissa Afrikan maissa sukupuolten

epätasa-arvo on keskimäärin kaksinkertainen

muuhun Afrikkaan verrattuna. Lisäksi epävakaiden

maiden turvautuminen epävirallisiin mekanismeihin

voi vahingoittaa naisten asemaa, sillä perinteiset instituutiot

toimivat usein syrjivästi.

Tämä osoittaa, että epävakauden sukupuoliulottuvuuteen

on puututtava. Asiaa valotti Isaac Oluwatayo

Ado-Ekitin yliopistosta. Hän on yksi ERD:n New Faces

for African Development aloitteen uusista kasvoista, ja

hän totesi tutkimuksessaan, että “elintarviketurva on

todennäköisemmin suurempi sellaisissa kotitalouksissa,

joissa päätöksiä tekevillä naisilla on käytettävissään

varoja, kuin sellaisissa, joissa naisilla ei ole käytettävissään

varoja. Välillisesti tämä tarkoittaa, että naisille on

annettava enemmän päätäntävaltaa”.

ONGELMIA NAAPURISSA

Epävakaus ei ole huono uutinen pelkästään epävakaan

valtion väestölle, vaan myös sen naapureille, sillä epävakaudella

on heijastusvaikutuksia: se vaikuttaa alueen

sisäiseen kauppaan, karkottaa ulkomaisia sijoituksia

ja saattaa jopa lietsoa etnisiä jännitteitä. Nämä heijastusvaikutukset

voivat heikentää tai horjuttaa koko

lähiympäristöä.

Epävakaan maan käymä sisällissota voi aiheuttaa naapureille

vielä vakavampia seurauksia. Vaikka konfliktit

eivät ole tarttuvia, niillä on toisinaan heijastusvaikutuksia.

Esimerkki tästä on Charles Taylorin johtama Liberian

hallitus, joka tarjosi naapurimaan Sierra Leonen kapinallisille

palkkasotureita, rahaa, aseita ja infrastruktuurin

siinä toivossa, että saisi hallintaansa alueen timanttikaivokset

ja talousverkostot.

Toinen esimerkki on Zaire (nyttemmin Kongon demokraattinen

tasavalta), jonka ensimmäisen sisällissodan

(1996–1997) osasyynä olivat Ruandasta virtaavat hutut,

jotka pakenivat maasta tutsien kostohyökkäysten

pelossa hutujen vuonna 1994 käynnistämän tutsien

kansanmurhan jälkeen.

MAAILMANLAAJUINEN ULOTTUVUUS

Epävakaudella voi olla myös koko kansainvälistä yhteisöä

koskevia, maailmanlaajuisia vaikutuksia. Tästä

tuore esimerkki on Adenin lahdella uudelleen virinnyt

merirosvous, joka liittyy läheisesti Somalian sekasortoiseen

tilanteeseen. Lisäksi talous- ja sotapakolaiset sekä

poliittiset pakolaiset eivät suuntaa vain naapurimaihin

vaan pakenevat kotimaan epävakautta ymmärrettävästi

ja usein vastoin tahtoaan Eurooppaan ja maailman

muihin vauraisiin osiin rakentaakseen paremman ja

vakaamman elämän.

Vielä olennaisempaa on, että yhä rikkaammassa ja

vauraammassa maailmassa kansainvälinen yhteisö ei

saa katsoa syrjästä, kun sadoilta miljoonilta ihmisiltä

viedään alkeellisimmatkin ihmisoikeudet: oikeus turvallisuuteen

ja hyvinvointiin.

ep

2

http://www.afdb.org/fileadmin/uploads/afdb/Documents/Publications/African%20Development%20ong>Reportong>%202008.2009_00_Full_ong>Reportong>.pdf

Kaikki tämä huomioon ottaen ei ole yllättävää, että

Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick kutsui

epävakaita valtioita “aikamme hankalimmaksi

kehityshaasteeksi”.


OMALLA TAVALLAAN

EPÄVAKAA

Vaikka epävakailla mailla on tiettyjä yhteisiä

piirteitä, on tärkeää huomata, että ne ovat

kaikki yksilöllisiä ja jokaista varten on luotava

oma räätälöity lähestymistapansa.

Epävakauden käsitettä on vaikea määritellä, ja epävakaina

pidettävien maiden tunnistaminen on yhtä

hankala tehtävä. Tietyllä tasolla useimmat mat yhteiskunnat

ovat tavalla tai toisella joko tosiasiallisesti epävakaita atai

niissä on epävakauden aineksia, jotka tulevat ilmeisemmiksi

taloudellisesti vaikeina ja muina kriisiaikoina.

9

Kuten aiemmin todettiin, mailla, joihin lyödään epävakauden

ei-toivottu leima, on kuitenkin tiettyjä

yhteisiä peruspiirteitä, joista yksi on kyvyttömyys taata

kansalaisten turvallisuus ja tarjota heille ne julkiset

peruspalvelut, joita nykyaikaiselta valtiolta odotetaan. oteta

Epävakaiden ja vakaiden tai sopeutumiskykyisten valtioiden

välillä on huomattavia eroja, mutta myös epävakaat

maat ovat keskenään hyvin erilaisia. “Epävakailla

valtioilla ei ole paljon muuta yhteistä kuin oireet:

köyhyys, turvattomuus, konfliktialttius ja korruptio”,

Fundación para las Relaciones es Internacionales y el

Dialogo Exterior (Fride) -säätiössä Madridissa työskentelevä

erikoistutkija Ivan Briscoe toteaa.

Ne voivat olla luonnonvaroiltaan rikkaita tai ne voivat

olla köyhiä, niiden talouskasvu voi olla suurta tai

pientä ja niiden ulkomainen velkataakka voi olla raskas

tai kevyt. Lisäksi epävakauden voivat laukaista monet

eri tekijät väkivaltaisesta aise konfliktista valtion toimintakyvyn

ja legitimiteetin tee asteittaiseen murenemiseen, ja

sen voimakkuus voi vaihdella.

EI OLE OLEMASSA YHTÄ AINOAA RATKAISUA

Esimerkkeinä toimivat Angola ja Zimbabwe, jotka ovat

molemmat OECD:n epävakaiden maiden vuoden 2009

luettelossa, mutta poikkeavat toisistaan hyvin paljon.

Vaikka Angolassa on virallisesti vallinnut rauha vuodesta

2002 ja raaka-ainehintojen aka

nousu on lisännyt sen talouskasvua

yli 10 prosenttia useana vuonna, luku- ja kirjoitustaito

on siellä edelleen harvinaista ja lapsikuolleisuus yleistä.

Zimbabwen talous on sen sijaan supistunut, mutta

zimbabwelaiset ovat siitä huolimatta Saharan eteläpuolisen

Afrikan luku- ja kirjoitustaitoisimpia kansoja ja

lapsikuolleisuus on yhä verrattain alhainen.

Koska epävakaat maat ovat niin erilaisia ja epäyhtenäisiä,

niiden kehityshaasteisiin ei ole olemassa yhtä

ainoaa ratkaisua. Epävakauden käsite on hyödyllinen,

koska sillä voidaan kiinnittää huomiota maihin, jotka

vaativat erityistoimia ja joihin kehitysyhteistyön perinteiset

menetelmät eivät sovellu.

ävakaa

Epävakaissa maissa pikaratkaisut eivät yleensä toimi

ja voivat joskus pahentaa tilannetta. Epävakauteen on

puututtava pitkäaikaisella, räätälöidyllä, tilannesidonnaisella

ja aktiivisella toiminnalla.


10

AFRIKAN EPÄVAKAUDEN JUURET

Afrikan epävakauden siemenistä monet piilevät

Saharan eteläpuolisen Afrikan moninaisuudessa

ja alhaisessa väestötiheydessä,

siirtomaamenneisyydessä ja eurooppalaisten

maailmanvaltojen jälkeensä jättämien valtiorakenteiden

epäonnistuneessa uudistamisessa

itsenäistymisen jälkeen.

Eurooppalaisten valtioiden läsnäolo Afrikassa oli ennen

siirtomaa-aikaa kestänyt satoja vuosia, mutta se oli

rajoittunut enimmäkseen pieniin ranta-alueiden siirtokuntiin.

Paikallisia yhteiskuntia tuhoutui enimmäkseen

Länsi-Afrikassa, ja syynä oli ennen kaikkea orjakauppa.

Vaikka “kilpajuoksu Afrikkaan”, jolloin “epävirallinen

imperialismi” väistyi suoremman vallan tieltä, kesti vain

verrattain vähän aikaa – 1880-luvulta

ensimmäiseen maailmansotaan – sillä

oli pitkäaikaisia, syvällisiä vaikutuksia

suureen osaan Saharan eteläpuolista

Afrikkaa. “Siirtomaa-aika oli taitekohta

Afrikan historiassa”, ERD:ssä todetaan.

Siirtomaakokeilun tuloksena Afrikkaan

tuotiin ulkomaisia instituutioita,

maiden välisiä rajoja vedettiin

sattumanvaraisesti, alkuperäistä johtorakennetta

horjutettiin tai se sulautettiin osaksi hallintojärjestelmää

– ja luotiin siten eräänlainen hajautettu

itsevalta – sekä synnytettiin ryöstötalouksia, joiden tarkoituksena

oli luonnonvarojen siirtäminen siirtomaavalloille.

Brittiläinen tutkija Virginia Luling toteaa, että

“valtio on suurimmassa osassa Afrikkaa pohjimmiltaan

sellaisen yhteiskunnan päälle kiinnitetty keinotekoinen

rakenne, joka ei itse olisi koskaan sitä luonut

eikä pyytänyt”. Jotkin asiantuntijat huomauttavat, että

tämä tulenarka sekoitus tuomitsi monet Afrikan valtiot

“epäonnistumaan” melkein alusta alkaen.

Eurooppalaisten läsnäolo Afrikassa myös pahensi jo

valmiiksi vaikeaa tilannetta. “Afrikan valtiorakentajien

– olivatpa he siirtomaa-aikaa edeltäviä kuninkaita,

siirtomaa-ajan kuvernöörejä tai itsenäisten maiden

presidenttejä – perustavana ongelmana on ollut määräysvallan

levittäminen karuille alueille, joissa asuu

verrattain vähän ihmisiä”, Jeffrey Herbst kirjoittaa States

and power in Africa -kirjassaan.

MENETETTYJÄ MAHDOLLISUUKSIA

Saharan eteläpuolisen Afrikan valtiot itsenäistyivät vähitellen

toisen maailmansodan jälkeen. “Rauhanomainen

siirtyminen siirtomaavallasta poliittiseen autonomiaan

tarjosi selkeän tilaisuuden hankkiutua eroon

siirtomaavaltioiden vahingollisista institutionaalisista

piirteistä”, ERD:ssä todetaan.

“Vastamuodostuneiden maiden poliittiset

eliitit menivät kuitenkin harvoin

byrokratian afrikkalaistamista

pidemmälle.”

Siirtomaa-ajan jälkeisten valtiorakenteiden

“kotimaistamisen” epäonnistumiseen

oli monia syitä:

valtiorakenteiden heikkous sai itsenäistymisen

jälkeiset johtajat usein

olemaan uudistuksissaan varovaisia, monet näistä

johtajista olivat omaksuneet länsimaisia näkemyksiä,

rajojen siirtäminen oli vaikeaa ja siirtomaa-ajan

instituutioiden säilyminen oli joidenkin turmeltuneiden

johtajien etujen ja länsimaisten taloudellisten

etujen mukaista. On ironista, että avuksi tarkoitettu

ulkomainen tuki saattoi joissakin tapauksissa jatkaa

riippuvuuden kulttuuria, joka on jarruttanut maiden

omien resurssien käyttöön perustuvaa, sisäsyntyistä

kehitystä.


11

MAAILMANLAAJUISEN TAANTUMAN KÄTKETTY

AFRIKKALAINEN PUOLI

Lehtien etusivuilla lukee harvoin, että maailmanlaajuisesta

talouskriisistä on aiheutunut

suuria kärsimyksiä Saharan eteläpuoliselle

Afrikalle ja erityisesti sen epävakaisimmille

valtioille sekä suurta haittaa niiden kehitykselle.

Tilanne suuressa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa

oli menossa parempaan suuntaan lähes vuosikymmenen

ajan alueen talouksien kasvaessa voimakkaasti.

Kun talouskriisi kävi ilmeiseksi vuonna 2008, monet asiantuntijat

ja kommentaattorit uskoivat sen ohittavan

Saharan eteläpuolisen Afrikan, jonka rahoitussektori

oli hyvin pieni ja jonka yhteydet maailmanlaajuiseen

rahoitusjärjestelmään olivat heikot.

Vain muutama maa, jolla on kehittyneemmät rahoitusmarkkinat

– Ghana, Kenia, Nigeria ja Etelä-Afrikka – koki

samanlaisia häiriöitä rahoitussektorilla kuin teollistuneempi

maailma. Nigerian osakemarkkinat romahtivat

itse asiassa pahemmin kuin monien kehittyneiden maiden

markkinat.

Aivan kuten rahoituskriisi saastutti reaalitalouden kehittyneissä

maissa, se heijastui myös afrikkalaisiin talouksiin,

jotka ovat tulleet viime vuosikymmenen kuluessa

paljon riippuvaisemmiksi kansainvälisestä kaupasta ja

siten herkemmiksi maailmanlaajuisille laskukausille.

Juuri kun Saharan eteläpuolinen Afrikka ja erityisesti

sen epävakaimmat alueet eniten tarvitsevat talouskasvua

pelastaakseen kansalaisiaan köyhyydestä, niiden

taloudet ovat hidastuneet merkittävästi. Ennustettu

bruttokansantuotteen (eli kansantulon) reaalikasvu

vuonna 2009 on keskimäärin noin 1,5 prosenttia, kun

se oli 5,5 prosenttia lokakuussa 2008. Jos ennuste

3

http://www.londonsummit.gov.uk/resources/en/PDF/africa-recommendations

toteutuu, vuodesta 2009 tulee vuosikymmenen ensimmäinen

vuosi, jolloin suurimmassa osassa Saharan

eteläpuolisen Afrikan epävakaita maita tulot asukasta

kohden tosiasiassa laskevat.

Vaikka teollisuusmaat katsovat maailmanlaajuisen

laman käynnistyneen sub-prime-kuplan puhjetessa

vuoden 2007 loppupuolella, Saharan eteläpuolisen

Afrikan epävakaissa maissa kriisi alkoi monessa mielessä

jo paljon aikaisemmin, erityisesti tavallisten

kansalaisten ja köyhien keskuudessa. Vuosien 2007–

2008 elintarvike- ja polttoainekriisi oli länsimaisille

kuluttajille epämiellyttävä asia, mutta monien afrikkalaisten

elämän se tuhosi täysin syösten heidät

syvemmälle äärimmäiseen köyhyyteen.

HILJALLEEN ETENEVÄ KURJUUS

Maailmanlaajuinen lama uhkaa tehdä tyhjäksi Saharan

eteläpuolisen Afrikan maiden edistymisen kohti vuosituhattavoitteiden

täyttymistä. “Kesti melko kauan

ennen kuin rahoituskriisin ensimmäiset vaikutukset

näkyivät Afrikassa, mutta nyt ne alkavat olla ilmeisiä.

Kriisi pyyhkäisee pois yrityksiä, kaivoksia, työpaikkoja,

tuloja ja toimeentulokeinoja. Kyseessä on siis täysimittainen

kehityskriisi”, Afrikan valtiovarainministerien ja

keskuspankkien hallitusten jäsenten komitean raportissa

3 todetaan lopuksi.

Afrikan kehityspankki arvioi, että afrikkalainen köyhälistö

lisääntyy 27 miljoonalla hengellä, ja Kansainvälinen

työjärjestö (ILO) ennustaa työttömyyden kasvavan

8,5 prosenttia vuonna 2009. Joe Masawe Tansanian

keskuspankista totesi Accrassa Ghanassa järjestetyssä

ERD:n tapahtumassa, että “vaikka kriisin


12

ensimmäinen aalto väisti Afrikan, se kärsii nyt toisen

aallon vaikutuksista”. Toisin kuin teollistuneissa maissa

“rahoitusjärjestelmän häiriö on todennäköisesti peräisin

reaalisektorilta”.

Afrikan maat ja niiden väestöt poikkeavat tietenkin

erittäin voimakkaasti toisistaan sekä kriisin vaikutusten

osalta että siltä osin, kuinka ne selviytyvät näistä

vaikutuksista. Kuten ERD:ssä kuitenkin huomautetaan,

valtiorakenteiden heikkous on yleensä huonontanut

epävakaiden maiden hallitusten kykyä reagoida häiriöihin

ja vaimentaa niiden vaikutuksia. Viimeaikaiset

ulkoiset häiriöt – elintarvike-, e-, polttoaine-, rahoitus- ja

talouskriisi – saattavat yhdessä horjuttaa epävakaita

valtioita entisestään tai jopa syöstä aiemmin vakaita

tai sopeutumiskykyisiä maita epävakauteen tai konfliktiin

– joihin joutuminen on helpompaa kuin niistä

irrottautuminen.

KRIISIN SAAPUMISVÄYLÄT

ERD:ssä yksilöidään neljä epäsuoraa väylää, joita pitkin

maailmanlaajuinen taantuma rantautui Saharan eteläpuoliseen

Afrikkaan: viennin supistuminen, ulkomaille

muuttaneiden yhteisöjen rahalähetysten pienentyminen,

suorien ulkomaisten sijoitusten väheneminen sekä

ulkomailta tulevan kehitysavun todennäköinen lasku.

Kriisi on vahingoittanut Saharan eteläpuolista Afrikkaa

lähinnä kaupan kautta. Useimpien maiden talouskasvu

riippuu raaka-aineiden – joko maataloustuotteiden tai

luonnonvarojen – viennistä, ja maailmanlaajuinen laskusuhdanne

on vähentänyt näiden raaka-aineiden kysyntää

voimakkaasti ja tehnyt hinnoista erittäin häilyviä.

Kuten aiempien taantumien aikana, Afrikan vienti

näyttää heikentyneen suhteettomasti verrattuna

muihin kehittyviin alueisiin, jopa raaka-aineiden

viennistä riippuvaisiin alueisiin. Tämä saattaa johtua

osittain siitä, että koska Saharan eteläpuolisilla

viejillä ei ole luottolähteitä, ne ovat riippuvaisempia

vientirahoitusjärjestelmistä, kuten vastaanottajamaiden

maksusitoumuksista. Nämä taas ovat ehtymässä.

Toinen syy on se, että afrikkalaisilla yrityksillä ei ole

kylliksi henkilöstöä eikä pääomaa löytääkseen uusia

markkinarakoja tai siirtyäkseen ylemmäksi arvoketjussa

kriisiaikoina.

Ihmiset ovat tavallaan Saharan eteläpuolisen Afrikan

tärkeimpiä vientiartikkeleita, ja rahalähetykset afrikkalaisilta

siirtotyöläisiltä – jotka työskentelevät rikkaammissa

tai vakaammissa Afrikan maissa tai länsimaissa

– ovat merkittävä tulolähde erityisesti köyhimmissä

ja epävakaimmissa maissa. Rekisteröityjen lähetysten

ennustetaan vähenevän jopa 7 prosenttia. Epävirallisia

rahalähetyksiä on vaikea mitata, etenkin jos ne ovat

peräisin muista Afrikan maista, mutta niiden arvellaan

vähenevän huomattavasti joissakin epävakaissa maissa.

HIDASTUVA VIRTA

Suorissa ulkomaisissa sijoituksissa suuntaus on samanlainen.

Vaikka suorat ulkomaiset sijoitukset ovat viime

vuosina lisääntyneet, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

niiden määrä on edelleen maailman alhaisimpia.

Taantuman kiristäessä kehittyneissä sä ja kehittyvissä

talouksissa toimivien yritysten luottoja ja supistaessa

niiden voittoja, ne ovat vähentäneet ulkomaisia

sijoituksiaan erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan

maihin, joita pidetään erityisen riskialttiina. Investoinnit

luonnonvaroihin ja tehdasteollisuuteen ovatkin lähes

keskeytyneet. Esimerkiksi Sambiassa ja Botswanassa

on peruutettu kaivoshankkeita, ja Sudanissa on lykätty ty

jalostamon rakentamista.

Ainoa poikkeus, jossa suorat ulkomaiset sijoitukset

ovat itse asiassa kasvaneet, ovat maa-alueet, jota elintarviketurvaa

tai biopolttoaineita varten tarvittavaa

biomassaa havittelevat ulkomaat ostavat. Tämä saattaa

pehmentää kriisiä, mutta näiden tulovirtojen mahdolliset

vaikutukset vastaanottajamaihin aihin ovat erittäin

kiistanalaiset, sillä ne saattavat horjuttaa maiden elintarviketurvaa

tai avata oven korruptiolle.

Vaikka avunantajamaiden hallitukset ovat vakuuttaneet

pysyvänsä sitoutuneina vuosituhattavoitteisiin

ja monet ovat sanoneet tekevänsä kaikkensa säilyttääkseen

nykyiset kehitysaputasot, kehitysapuvirtojen

hidastumisesta on yhä enemmän näyttöä. Jos näin

tapahtuu, tilanne on sama kuin aiemmissa taantumissa

– ja pääasiallisina kärsijöinä ovat todennäköisesti

epävakaat maat. Maltillisemmin voidaan todeta, että

vaikka hallitukset pitäisivät aikaisemmat lupauksensa

avun lisäämisestä Afrikalle, virrat eivät tosiasiassa ehkä

voimistuisi, sillä kehitysapusitoumukset ilmaistaan

prosenttiosuutena kansantulosta, joka on laskenut,

samoin kuin eräiden keskeisten valuuttojen vaihtokurssit,

esimerkiksi Englannin punnan kurssi suhteessa

Yhdysvaltain dollariin.


SOPEUTUMISKYKYISET VALTIOT

Vaikka suuri osa Saharan eteläpuolista

Afrikkaa vaikuttaa epävakaalta, monissa

afrikkalaisissa yhteisöissä on kehitetty selviytymis-

ja mukautumismekanismeja, jotka

voivat tarjota kotoperäisiä prototyyppejä ja

malleja kestävälle ja sopeutumiskykyiselle

valtiorakenteiden kehittämiselle.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen valtiorakenteiden

kehittämisestä on muodostunut avunantajavaltioiden

ensisijainen painopiste. Kansainvälisen yhteisön toimet

ovat eri syistä yleensä suuntautuneet ylhäältä alaspäin,

ja niissä on keskitytty instituutioiden rakentamisen

teknisiin näkökohtiin, kuten tuomarien ja virkamiesten

kouluttamiseen, lakien laatimiseen, tuomioistuinten

rakentamiseen ja vaalijärjestelyissä avustamiseen.

Viime vuosina on yhä paremmin ymmärretty, että valtiorakenteiden

kehittäminen on sisäsyntyinen prosessi,

jota ei voida tuoda ulkoa ja jota ulkopuoliset eivät voi

johtaa – kansainvälinen yhteisö voi korkeintaan tarjota

apua. Lisäksi kestävin muutos lähtee ruohonjuuritasolta,

eikä sitä voida tyrkyttää ylhäältä – tai ulkoa – käsin.

Valtiorakenteiden kehittämiseen liittyy myös monia

aineettomia tekijöitä ja näkökohtia, joita on hyödynnettävä

ja jotka on otettava huomioon.

Tämän ymmärrettyään kansainvälinen yhteisö on

vähitellen siirtymässä tukemaan sekä virallisten

että epävirallisten hallintorakenteiden sisäsyntyistä,

alhaalta lähtevää uudistumista ja muutosta.

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ

Biologisesti monimuotoiset ekosysteemit, joissa elää

erittäin sopeutumiskykyisiä lajeja, sietävät paremmin

muuttuvia oloja ja ulkoisia häiriöitä. Tämä johtuu siitä,

että järjestelmä kykenee selviytymään epäsuotuisista

tapahtumista aivan kuten ihmispopulaatiot, jotka koostuvat

monia eri kykyjä ja taitoja omaavista yksilöistä.

Vaikka resilienssin käsite onkin peräisin luonnontieteistä,

sitä käytetään luontevasti myös kehitysyhteistyön

alalla. Yhteiskunta, jolla on käytettävissään monenlaisia

inhimillisiä, aineellisia ja institutionaalisia voimavaroja,

kestää yleensä paremmin talouskriisejä ja muita odottamattomia

myllerryksiä. Kädestä suuhun elävällä ja

olemassaolostaan taistelevalla yhteiskunnalla tai yhteisöllä

ei sen sijaan yleensä ole valmiuksia sopeutua

yllättäviin muutoksiin.

Vaikka monet afrikkalaiset kansallisvaltiot ja niiden

viralliset instituutiot ovat epävakaita, Saharan eteläpuolisen

Afrikan yhteiskunnat ovat osoittaneet

olevansa erittäin valmiita ja kykeneviä mukautumaan

luovasti toistuviin kriiseihin. Ne ovat itse asiassa kehittäneet

hienostuneita ja syvälle juurtuneita eloonjäämis-,

selviytymis- ja mukautumismekanismeja perheen ja

yhteisön sisäisistä vakuutusjärjestelmistä perinteisiin

maanhallintainstituutioihin, jotka ulottuvat usein yli

keinotekoisten kansallisrajojen. Nämä mekanismit

voivat auttaa väestöä välttymään joiltakin valtiollisen

epävakauden ihmisille ja kehitykselle aiheuttamilta

iskuilta, vaikkeivät voikaan täysin vaimentaa niitä.

PAIKALLISIA SELVIYTYMISMEKANISMEJA

Abena Oduro Ghanan yliopistosta tutki talous- ja muiden

häiriöiden vaikutuksia afrikkalaisiin kotitalouksiin

sekä näiden käyttämiä selviytymismekanismeja. Hän

havaitsi, että tämänhetkinen maailmanlaajuinen kriisi

tuo uuden riski- ja epävarmuuskerrostuman jo ennestään

riskialttiisiin yhteisöihin ja kotitalouksiin.

Häiriöillä voi olla sekä lyhyt- että pitkäaikaisia seurauksia.

Esimerkiksi välittömästi Norsunluurannikolla

tapahtuneen säähäiriön jälkeen kouluissa oppitunneilla

olevien oppilaiden määrä väheni ja vajaaravitsemus

lisääntyi. Jos koulutuksen ja terveydenhuollon rahoitus

on pitkään riittämätöntä häiriöiden vuoksi, tällaiset

kielteiset seurauksetkin voivat jatkua pitkään.

Häiriötilanteissa kotitalouksilla on tapana turvautua

erilaisiin selviytymisstrategioihin. Ne saattavat esimerkiksi

myydä omaisuutta kulutuksen rahoittamiseksi tai

vähentää kulutusta, tukeutua perheeseen, heimoon,

kylään tai muihin ruohonjuuritason verkostoihin, siirtyä

muualle etsiäkseen parempia elinmahdollisuuksia

ja lähettääkseen kotiin rahaa tai hyödyntää epävirallisia

laina- tai vakuutusjärjestelmiä. Epäviralliset mekanismit

toimivat kuitenkin parhaiten, kun häiriö ei koske koko

yhteisöä vaan yksittäisiä ihmisiä tai pieniä ryhmiä.

TAKAISIN PERUSASIOIHIN

Resilienssi on tärkeä osa kestävää kehitystä, koska yhteiskunta,

joka ei kykene mukautumaan muutokseen, tuskin

kykenee kehittymään ajan mittaan. Epävakaiden maiden

resilienssiä voidaan lisätä kohentamalla sekä virallisten

että epävirallisten instituutioiden valmiuksia selviytyä

häiriöistä ja suunnistaa kohti kehitystä ja vaurautta.

13


Yksi lupaava tapa kehittää pysyviä ja kestäviä valtiorakenteita

on hyödyntää, mukauttaa ja laajentaa kotoperäisiä

ja perinteisiä hallintovälineitä. Eteläafrikkalainen

tutkija Jesse McConnell, joka osallistui ERD:n New Faces

for African Development -aloitteeseen, perehtyi siihen,

miten hallintoa hajauttamalla ja kotimaisiin hallintomekanismeihin

turvautumalla voidaan parantaa sellaisten

epävakaiden maiden hallintoa, jotka ovat joko monietnisiä

tai maantieteellisesti valtavia tai molempia.

“Ruandassa käytetään kotoperäistä ideaa, jota kutsutaan

imihigoksi ja joka pohjimmiltaan tarkoittaa, että

viranomaiset sitoutuvat saavuttamaan tietyt tavoitteet

tietyssä ajassa”, hän selittää. McConnell havaitsi,

että imihigo on “auttanut luomaan uuden kansallisen

identiteetin ja samalla synnyttänyt virkamiesten ja

poliittisten päättäjien keskuudessa uuden palvelutarjonnan

ja vastuuntunnon kulttuurin”.

14


VAKAA PERUSTA KEHITYKSELLE

Monet epävakaat valtiot kärsivät turvattomuudesta.

Turvallisuus on resilienssin ja

vakauden kulmakivi – ja tässä EU:lla on ollut

ja voi olla jatkossakin keskeinen asema.

Maslow’n kuuluisassa tarvehierarkiassa turvallisuustarpeet

ovat pyramidin toisella askelmalla, heti

hengittämisen, veden ja ruuan kaltaisten fysiologisten

tarpeiden jälkeen. Mikä pätee yksilöön, pätee myös

yhteiskuntaan – enemmän tai vähemmän. Kehityksen

ja turvallisuuden suhde on monimutkainen eikä aina

selkeä, mutta varmasti läheinen. Turvallisuus on erityisen

olennainen asia epävakaille maille, koska ne kärsivät

usein kroonisesta ja jatkuvasta turvattomuudesta.

Koska turvallisuuden ja kehityksen välinen suhde on niin

tärkeä, EU on viime vuosina keskittynyt monissa toimissaan

juuri tälle osa-alueelle ja kehittänyt useita toimintalinjoja

ja välineitä sen edistämiseksi. “Turvallisuuden

ja kehityksen välinen yhteys on keskeinen tekijä EU:n

erikoislaatuisessa ulkopolitiikassa ja sen nousussa siviilialan

maailmanvallaksi”, ERD:ssä todetaan. Tällaisia toimintalinjoja

ja välineitä ovat muun muassa vuonna 2003

hyväksytty Euroopan unionin turvallisuusstrategia sekä

Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

YHTENÄINEN JA JOHDONMUKAINEN

Turvallisuus ei ole erillinen asia, eikä sitä voida erottaa

paikallisesta tilanteesta tai tavoitella tietyllä yhdenmukaisella

tavalla. Kaikki tilanteet ovat ainutlaatuisia, ja,

kuten ERD:ssä todetaan, on tärkeää, että paikalliset asukkaat

ovat mukana kaikessa turvallisuuteen liittyvässä

kehitysavussa ja että tällainen apu on suunniteltu heidän

tarpeitaan ja koko yhteiskunnan etua ajatellen.

On myös tärkeää, että turvallisuus on osa laajempaa

kokonaisuutta, jossa politiikat ja ohjelmat täydentävät

toisiaan ja johon kuuluvat muun muassa poliittinen sovittelu,

hyvä hallintotapa, instituutioiden uudistaminen ja

niiden valmiuksien kehittäminen, kansalaisyhteiskunnan

osallistumisen tukeminen unohtamatta investointeja

talouteen, infrastruktuuriin ja terveydenhuoltoon.

Tämä täydentävyys on osa kehitykseen vaikuttavien

politiikkojen johdonmukaisuuden käsitettä, joka ilmaistaan

EU:n perussopimuksissa ja jonka tarkoituksena on

varmistaa, että kaikilla unionin politiikoilla edistetään

kehitysprosessia.

15


16

KEHITYSPOLITIIKAN UUSI LEHTI

EU:lla on jo käytettävissään joitakin epävakautta

koskevia, järeitä toimintapolitiikkoja.

ERD:llä pyritään tuomaan tähän kehitysprosessiin

lisätietoa sekä hienosäätämään ja

viimeistelemään sitä.

Epävakaus ja toiminta epävakaissa valtioissa on ollut

EU:n asialistalla jo joitakin vuosia. ”EU ei lähde tyhjästä

parantamaan toimia, joilla epävakauteen voidaan

puuttua”, ERD:ssä todetaan.

Jo vuonna 2001 Belgia julisti puolivuotisella EUpuheenjohtajakaudellaan

epävakaat valtiot painopistealueeksi.

Vuoteen 2005 mennessä tältä alalta saadut

kokemukset ja opetukset johtivat kehityspolitiikkaa

koskevaan eurooppalaiseen konsensukseen, merkittävään

asiakirjaan, jossa EU ja sen jäsenvaltiot kiteyttävät

yhteisen näkemyksensä kehityksestä. Se perustuu

lupaukseen köyhyyden poistamisesta ja vakaamman ja

tasavertaisemman maailman rakentamisesta.

Konsensuksessa määritellään valtiollinen epävakaus

yhdeksi kehityspolitiikan viidestä keskeisestä periaatteesta

ja hahmotellaan EU:n lähestymistapa, joka

perustuu hallinnonuudistuksiin, oikeusvaltioperiaatteen

noudattamiseen, lahjonnan torjuntaan, toimintakelpoisten

valtionlaitosten perustamiseen ja valtion

toimintakyvyn tehostamiseen. Tässä poliittisessa asiakirjassa

kehotetaan myös pitämään kiinni sitoumuksesta

estää valtiorakenteiden romahtaminen.

p äva

EU toimii lisäksi yhteistyössä hyvin monien muiden

KEHITYSPOLITIIKAN RÄÄTÄLÖINTI

Vuonna 2007 käyty laaja keskustelu- ja kuulemisprosessi

johti komission tiedonantoon, useisiin neuvoston

päätelmiin ja Euroopan parlamentin päätöslauselmaan,

joissa hahmotellaan kokonaisvaltainen EU:n toimintatapa

epävakaissa tilanteissa.

EU:n vuonna 2008 julkaisemassa selvityksessä

Millennium Development Goals at midpoint: where do

we stand and where do we need to go suositellaan omaa

kehitysohjelmaa epävakaille valtioille. Vuonna 2009 on

määrä julkaista epävakautta ja konflikteja koskeva EU:n

toimintasuunnitelma, joka sisältää konkreettisia ehdotuksia

johdonmukaisemmaksi ja strategisemmaksi

eurooppalaiseksi lähestymistavaksi epävakauteen.

Osana tätä hanketta komissio harkitsee myös rahoitusvälineidensä

ja menettelyjensä uudistamista siten, että

niillä voidaan paremmin vastata epävakauden aiheuttamiin

haasteisiin.

Saharan eteläpuolista epävakaata Afrikkaa koskeva

unionin toimintamalli on kolmiosainen. Se koostuu

yleisistä toimintakehyksistä, EU:n ja Afrikan yhteisistä

poliittisista asiakirjoista (joihin kuuluu muun muassa

Cotonoun sopimus, jossa vahvistetaan EU:n ja sen

Afrikassa, Karibialla ja Tyynellämerellä sijaitsevien

kumppanien välisen kehitysyhteistyön pääperiaatteet)

sekä EU:n laajuisista kehityspolitiikoista ja kehityspoliittisista

suuntaviivoista, jotka koskevat muun muassa turvallisuutta,

konfliktien estämistä, hyvää hallintotapaa ja

kehityspoliittisten toimien johdonmukaisuutta.

EUROOPPALAINEN ULOTTUVUUS

Yhteistyö afrikkalaisten kumppanien kanssa tarjoaa

EU:lle hyvät mahdollisuudet todella vaikuttaa epävakauteen.

Tämä johtuu siitä, että unioni on poliittinen

yksikkö, joka toimii kehitysyhteistyön lisäksi muillakin

osa-alueilla, joilla epävakaita maita voidaan auttaa

vakautumaan. Ennen kaikkea sillä on yhteinen ulko- ja

turvallisuuspolitiikka (YUTP), jonka kautta 27 jäsenvaltiota

yhdistävät diplomaattiset voimavaransa yhteisesti

tärkeinä pidetyissä kysymyksissä. ”Mielestäni EU:lla on

erittäin hyvät mahdollisuudet toimia epävakaustilanteissa,

sillä mikään yksittäinen poliittinen taikaväline ei

ratkaise kaikkia ongelmia”, Paul Collier Oxfordin yliopistosta

totesi Barcelonassa pidetyssä ERD:n työkokouksessa.

”Hyvin harvoilla organisaatioilla on näinkin laaja

toimintakenttä. Esimerkiksi Maailmanpankki on pohjimmiltaan

avunantajajärjestö, eikä sillä ole valtuuksia

toimia paljonkaan muilla aloilla. Koska Euroopan

unioni on sen sijaan itsessään eräänlainen hallitus, se

voi hyödyntää kaikkien eri alojen poliittisia välineitä.”

toimijoiden kuin hallitusten kanssa paikallisista viranomaisista

ja kansalaisyhteiskunnasta alueellisiin organisaatioihin,

jotka voivat tarjota sille uusia näkökulmia

paikalliseen tilanteeseen ja sitä muokkaaviin voimiin.

EU on myös jäsenvaltioidensa ja komission lähetystöjen

kautta ollut pitkään läsnä Afrikan valtioissa, myös epävakaissa

valtioissa, mikä voi olla uskomattoman arvokasta

räätälöitäessä toimia yksilöllisiä tilanteita varten.

Avunsaajamaiden vaihtelevien tarpeiden vuoksi kehitysohjelmien

– ja tietenkin niiden taustalla olevien


periaatteiden – onkin oltava riittävän joustavia toimiakseen

tehokkaasti. Tästä syystä ERD on raportin pääkäsikirjoittajan

Giorgia Giovannettin mukaan pikemminkin

”ajattelukehikko” kuin toimintapoliittinen ohjeisto.

Giovannetti on myös todennut, että kyetäkseen torjumaan

epävakautta tehokkaasti Euroopan on arvioitava

uudelleen asemansa maailmannäyttämöllä. Raportissa

varoitetaan samasta asiasta seuraavasti: ”EU:n lisäarvoa

hyödynnetään täysimääräisesti vasta, kun [EU] ja sen

jäsenvaltiot kykenevät puhumaan ja toimimaan yksimielisesti

– ja niillä on tehokas ja toimiva työnjako.”

Tämä tarkoittaa, että EU:n politiikkoja on yhdenmukaistettava

ja koordinoitava muutenkin kuin teknisesti –

siten, että voidaan luoda yhteisiä visioita ja poliittisia

strategioita.

17

EROON EPÄVAKAUDESTA

Epävakaiden maiden on itse löydettävä tie

ulos epävakaudesta ja kohti resilienssiä. EU

voi edistää tätä prosessia toimintapolitiikoillaan

ja välineillään, mutta tämä edellyttää

kutakin maata varten erikseen räätälöityä

lähestymistapaa ja pitkäaikaista sitoutumista

kaikilla toiminnan osa-alueilla.

Elämme epävarmoja aikoja: maailmantalous on hidastunut,

taloudellinen valta maailmassa on vähitellen

siirtymässä kohti itää, ja samalla ilmastonmuutos, väestönkasvu

ja hupenevat luonnonvarat ovat vaatimassa

raskaan veron, joka kohdistuu erityisesti maailman heikoimpiin

ja haavoittuvimpiin.

Vuosituhattavoitteiden tarkoituksena on kuroa umpeen

kehityskuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä sekä

siirtää historiaan 1900-luvun eriarvoisuus ja rakentaa

tasavertaisempi maailma. Valtiollinen epävakaus uhkaa

kuitenkin horjuttaa näitä pyrkimyksiä.

Seuraavat 20 vuotta ovat ratkaisevia; muutoin 2000-

luvusta tulee seuraava ”menetetty mahdollisuus”

Saharan eteläpuoliselle Afrikalle. Alueella on kaikki menestymisen

ainekset: nuori ja kasvava väestö, runsaat

luonnonvarat ja hedelmällinen maa. Sieltä puuttuvat

vain vakaus ja resilienssi, joita näiden voimavarojen

hyödyntäminen edellyttää.

Euroopan unioni voi auttaa luomaan tällaiset olosuhteet,

mutta vain sitoutumalla pysyvästi. ERD:ssä

kehotetaan EU:ta ”tekemään epävakaille valtioille antamastaan

sitoumuksesta uskottava, toimintamalleistaan

ymmärrettäviä ja vaikutuksestaan tuntuva”.

Kuten aiemmin todettiin, ERD on pikemminkin ”ajattelukehikko”

kuin toimintapoliittinen ohjeisto. Siinä

ei pyritä keksimään pyörää uudelleen, vaan ottamaan

oppia vuosikymmenten kokemuksesta ja osoittamaan

sen perusteella suunta, jota noudattamalla voidaan

vaikuttaa valtiollisen epävakauden näennäisen järkähtämättömään

ongelmaan. Siinä tunnustetaan, että

vuosien varrella on useasti onnistuttu ja muutaman

kerran epäonnistuttu. Kaikista tapauksista voidaan

kuitenkin ottaa oppia tulevaisuutta varten.

TIENHAARASSA

Jokainen epävakaa maa on pohjimmiltaan yksilöllinen,

ja jokaisen on siksi löydettävä oma tiensä ulos

epävakaudesta. Tätä varten kaikkia käytettävissä olevia

politiikan osa-alueita ja välineitä on hyödynnettävä

tavalla, joka sopii paikalliseen kontekstiin. Tämä puolestaan

edellyttää tilanteen syvällistä ja täydellistä

ymmärtämistä. Juuri siksi ERD:ssä korostetaan, että

EU:n on räätälöitävä ”yleiset politiikkansa niin, että niitä

voidaan soveltaa yksittäisiin kysymyksiin ja mukauttaa

ne yksittäisiin tilanteisiin”.

kaa

EU:n ja paikallisten toimijoiden – hallituksista kansalaisyhteiskuntaan

– olisi yhdessä suunniteltava reitti, jota

ne lähtevät kulkemaan. Tämä edellyttää pitkäaikaista

toimintaa monella painopistealalla, sillä epävakaiden

valtioiden ongelmat ovat ennen kaikkea rakenteellisia

ja itsepintaisia ja edellyttävät joustavien lähestymistapojen

lisäksi vakaata ja jatkuvaa sitoutumista.

ERD:ssä määritellään viisi keskeistä painopistealuetta

EU:n toimille. Ne ovat lyhyen aikavälin tarpeiden ja

pitkän aikavälin politiikan ja resilienssin välisen kuilun


18

umpeen kurominen, henkisen ja sosiaalisen pääoman

kasvattaminen, valtiorakenteiden kehittämisen ja sosiaalisen

yhteenkuuluvuuden tukeminen, paremman

hallintotavan tukeminen alueellisella tasolla, alueellinen

yhdentyminen mukaan lukien, sekä turvallisuuden

vahvistaminen.

ERD:ssä suositellaan lisäksi, että EU keskittää toimensa

ja tukensa aloille, joilla sillä on erityisosaamista.

Esimerkiksi henkisen pääoman kehittäminen on tärkeää,

sillä yhteiskunnan vahvuus on sen ihmisissä. Jotta

epävakaissa maissa saavutettaisiin pitkällä aikavälillä

kestävä talouskasvu ja kehitys, on ratkaisevan tärkeää

sijoittaa koulutukseen, sukupuolten välisen kuilun

kaventamiseen ja sosiaalisen pääoman kehittämiseen.

Todellisen kestävän kehityksen ja vastuunkantamisen

edistämiseksi on lisäksi valjastettava vajaakäytössä

olevat kotimaiset voimavarat ja laajennettava niitä

perustamalla oma veropohja ja kehittämällä vakaita

paikallisia rahoituslaitoksia.

Vaikka maatalous on erittäin tärkeää yksilön hyvinvoinnille

ja koko taloudelle, sitä on vuosia laiminlyöty

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. ERD:ssä kehotetaan

muuttamaan tätä tilannetta lisäämällä maatalouteen

tehtäviä investointeja.

ENSIMMÄINEN VAAN EI VÄHÄISIN

Ensimmäinen EU:n kehitysyhteistyöraportti julkaistaan

vuonna 2009, mutta se ei missään tapauksessa jää

viimeiseksi. ERD:stä tulee vuosittainen raportti, jossa

keskitytään erilaisiin olennaisiin aiheisiin ja kysymyksiin ja jonka

tarkoituksena on helpottaa kehityspolitiikan mukauttamista

uusiin ja kehittyviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin, joita vuoden

2015 vuosituhattavoitteiden saavuttaminen ja sen jälkeinen aika

tuovat tullessaan.

Jokaisessa ERD:ssä esitetään vankka analyysi ja toimintapoliittisia

vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on auttaa kehittämään EU:n

kehityspolitiikkaa ja mukauttamaan sitä uusiin globaaleihin tosiasioihin

maailmassa, jossa vallitsee yhä suurempi keskinäinen riippuvuus.

Näistä uusista haasteista ja mahdollisuuksista on esimerkkinä maailman

valtatasapainon muutos talouden ja politiikan alalla. Joukko maita on

kehittymässä merkittäviksi taloudellisiksi toimijoiksi, mutta myös tärkeiksi

poliittisiksi toimijoiksi ja avunantajiksi.

Maailmanlaajuinen taloudellinen epävakaus – jonka ilmentymiä ovat

viimeaikaiset elintarvike-, öljy- ja rahoituskriisit sekä tämänhetkinen taloustaantuma

– herättää perimmäisiä kysymyksiä siitä, miten globalisaatiota

hallitaan. Tämä saattaa johtaa kansainvälisten hallinto-organisaatioiden,

kuten Maailman kauppajärjestön, Kansainvälisen valuuttarahaston ja

Maailmanpankin rakenneuudistuksiin.

Vakiintuneet ja kehittyvät talousmahdit kilpailevat yhä kiivaammin hupenevista

luonnonvaroista, joista huomattava osa sijaitsee kehitysmaissa. Lisäksi

kehitysmaihin merkittävästi vaikuttava ilmastonmuutos on nousemassa yhä

tärkeämmäksi aiheeksi kansainvälisessä politiikassa.

Ensi vuoden raportin valmistelu on jo alkanut, ja sen aihe julkistetaan

lähikuukausina. Tietoja vuoden 2010 ERD:stä julkaistaan ERD:n verkkosivustolla,

jonka kautta voi seurata ERD:tä koskevia uutisia tilaamalla sähköisen

tiedotuslehden.


ERD:N TUTKIMUSRYHMÄ

ERD:n ydinryhmässä on 11 jäsentä :

Giorgia Giovannetti : ERD-työryhmän vetäjä. Hän on

Firenzen yliopiston taloustieteen professori ja toimii

vierailevana professorina yliopistollisessa Eurooppainstituutissa

ja New York Universityssä Firenzessä.

Wendy Harcourt : Development-aikakauslehden päätoimittaja

ja Society for International Development

järjestön erityisasiantuntija.

Thierry Verdier : Paris-Jourdan Sciences Économiques

-taloustutkimuskeskuksen tieteellinen johtaja.

Marta Reynal-Querol : Taloustieteen apulaisprofessori

Pompeu Fabran yliopistossa Barcelonassa ja ulkopuolinen

asiantuntija Barcelona Graduate School of

Economics -yliopistossa.

Shailaja Fennell : Kehitysmaatutkimuksen lehtori

Cambridgen yliopiston maankäytön laitoksella ja tutkija

saman yliopiston Jesus Collegessa.

Pascal Vennesson : Valtiotieteen professori ja

Euroopan turvallisuus -tutkimuksen professori yliopistollisessa

Eurooppa-instituutissa.

Franklin Allen : Rahoitus- ja talousalan professori

Pennsylvanian yliopiston Wharton Schoolissa, Wharton

Financial Institutions Centren johtaja.

Ingo Linsenmann : ERD-projektipäällikkö Robert

Schuman Centre for Advanced Studies keskuksessa

Firenzessä.

Simone Bertoli : ERD-projektiassistentti yliopistollisessa

Eurooppa-instituutissa, maahanmuuttajien transnationaalisuuden

tutkija työmarkkinoita ja työllisyyttä

tutkivassa Institut für Arbeitsmarkt- und Berufsforschung

tutkimuslaitoksessa Nürnbergissä.

Elisa Ticci : ERD-projektiassistentti yliopistollisessa

Eurooppa-instituutissa, taloustieteen lehtori Firenzen

yliopistossa, toimii myös Maailmanpankin konsulttina.

Marco Sanfilippo : ERD-projektiassistentti yliopistollisessa

Eurooppa-instituutissa ja Kiinan Eurooppaan

tekemien suorien investointien tutkija nyky-Kiinan

tutkimuskeskuksessa (Centro Alti Studi sulla Cina

Contemporanea).

19

YHTEYDENOTOT

Lisätietoja EU:n kehitysyhteistyöraportista on saatavissa

ERD:n sihteeristöstä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen :

DEV-EDR-SECRETARIAT@ec.europa.eu


LISÄÄ ong>VAKAUTTAong>

ong>AFRIKKAANong>

UUSI TOIMINTAMALLI EUROOPASTA

http://erd.eui.eu/

KEHITYSTUTKIMUKSELLA LISÄÄ

VOIMAA EU:N KEHITYSYHTEISTYÖHÖN

EU:N

KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI

More magazines by this user
Similar magazines