Download. - Firstbeat

firstbeat.fi

Download. - Firstbeat

Sonja Aatsinki

TYÖHYVINVOINTIMATKAILUA SALLAN

MALLIIN: TAPAUSTUTKIMUS

HYVINVOINTIVALMENNUSHANKKEEN

TUOTEKEHITYSPROSESSISTA

Pro gradu –tutkielma

Matkailututkimus / Matkailualan liiketoimintapainotteinen

maisteriohjelma (MALIMA)

Syksy 2011


SISÄLLYSLUETTELO

TIIVISTELMÄ ...................................................................................................................................................... 4

1 JOHDANTO ....................................................................................................................................................... 5

1.1 Tutkimuksen taustaa ...................................................................................................................................... 6

1.1.1 Hyvinvointivalmennushanke Sallan kunnassa ....................................................................................... 6

1.1.2 Salla matkailukohteena .......................................................................................................................... 9

1.2 Tutkimustehtävä ja -tavoitteet ..................................................................................................................... 12

1.3 Tutkimusaineistot ja -menetelmät................................................................................................................ 14

1.4 Keskeiset käsitteet ....................................................................................................................................... 15

1.4.1 Matkailu ............................................................................................................................................... 15

1.4.2 Matkailija ............................................................................................................................................. 15

1.4.3 Matkailutuote ja -palvelu ..................................................................................................................... 15

1.4.4 Tuotekehitys ........................................................................................................................................ 16

1.4.5 Työhyvinvointi .................................................................................................................................... 16

1.5. Tutkimuksen rakenne .................................................................................................................................. 16

2 TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN ..................................................................................................................... 18

2.1 Työhyvinvointi työpaikoilla ......................................................................................................................... 20

2.2 Työhyvinvointi matkailun kontekstissa ........................................................................................................ 24

2.3 Työhyvinvointimatkailun mahdollisuudet.................................................................................................... 28

3 MATKAILUTUOTTEEN RAKENTUMINEN ............................................................................................. 32

3.1 Matkailutuote palvelutuotteena ................................................................................................................... 32

3.2 Asiakaslähtöinen tuotekehitys ..................................................................................................................... 37

3.3 Kokemus vai elämys .................................................................................................................................... 41

3.4 Matkailutuotteen tuotekehitys Komppulan ja Boxbergin mukaan ............................................................... 43

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ....................................................................................................................... 48

4.1 Metodologiset valinnat ................................................................................................................................ 48

4.2 Aineistojen hankinta ja analyysi ................................................................................................................. 49

4.3 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi ......................................................................................................... 52

5 TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET ................................................................................... 55

5.1 Työhyvinvointimatkailun tuotekehitysprosessi ............................................................................................ 55

5.1.1 Hyvinvoinnin kehittämisen työkalut .................................................................................................... 55

5.1.2 Hyvinvointia erämaassa ....................................................................................................................... 61

5.1.3 Muut hanketoimet osana kehittämistä.................................................................................................. 65

5.1.4 Johtopäätökset...................................................................................................................................... 68

5.2 Hyvinvointivalmentajat työhyvinvointimatkailutuotteen mahdollistajina ................................................... 70

5.3 Työhyvinvointimatkailutuote Sallan malliin ................................................................................................ 72

5.4 Työhyvinvointimatkailun uusi määritelmä .................................................................................................. 78

2


6 POHDINTA ...................................................................................................................................................... 80

KIRJALLISUUS ................................................................................................................................................. 83

MUUT LÄHTEET .............................................................................................................................................. 86

LIITTEET ............................................................................................................................................................ 89

Liite 1 Valtakunnalliset hyvinvointipäivät 2010 ohjelma .................................................................................. 89

Liite 2 Tarjouskirje............................................................................................................................................ 91

KUVIO- JA KUVALUETTELO

Kuvio 1. Hyvinvointivalmennusmallin mukaiset tehtävät ja tavoitteet.

Kuvio 2. MEK:n peruskartoituksen suositeltavat nimitykset.

Kuvio 3. Matkailutuotteen elementit.

Kuvio 4. Asiakaslähtöisen matkailutuotteen välttämättömät edellytykset.

Kuvio 5. Työhyvinvointimatkailutuotteen tuotekehitysprosessi.

Kuvio 6. Työhyvinvointimatkailutuote Sallan malliin.

Kuvio 7. Tutkimustulosten mukainen palvelukonseptin kehittäminen osana matkailutuotteen tuotekehitysprosessia.

Kuva 1. Sallan kunnan ja Matkalle Sallaan ry:n viestinnällinen ilme.

3


TIIVISTELMÄ

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Työn nimi: Työhyvinvointimatkailua Sallan malliin: tapaustutkimus Hyvinvointivalmennushankkeen

tuotekehitysprosessista

Tekijä: Aatsinki, Sonja

Koulutusohjelma/oppiaine: Matkailututkimus / Matkailualan liiketoimintapainotteinen maisteriohjelma

(MALIMA)

Työn laji: Pro gradu –työ X Sivulaudaturtyö__ Lisensiaatintyö__

Sivumäärä: 93

Vuosi: Syksy 2011

Tiivistelmä:

Työelämän muutokset ja talouden vaihtelut vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen

työssään. Hyvinvointi työelämässä on menneinä vuosikymmeninä tarkoittanut lähinnä

fyysisen kunnon parantamista. Työssä tapahtuneiden muutosten myötä työyhteisö ymmärretään

psyko-sosiaalisena kokonaisuutena. Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla

edellyttää fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen näkökulman huomioon ottamista. Siihen on selkeästi

tarvetta, kun työelämäkeskusteluiden aiheita ovat työurien pidentäminen, työelämän

joustot ja eläkeiän nostaminen.

Matkailu on merkittävä toimiala kansallisesti ja globaalisti. Eri syistä johtuvista notkahduksista

huolimatta se jatkaa kasvuaan. Työhyvinvoinnin ja matkailun yhdistäminen on suhteellisen

uusi toimintamuoto Suomen matkailun kentässä, mutta jo nyt on olemassa tarve uudenlaiselle

työhyvinvointimatkailutuotekonseptille.

Tämän tapaustutkimuksen tehtävänä on kuvata työhyvinvointimatkailutuotteen tuotekehitysprosessia

Sallassa toteutetussa Hyvinvointivalmennushankkeessa. Aineistoina olivat hankkeen

aikana tehdyt havainnot, dokumentit sekä muistiinpanot, joita on analysoitu sisällönanalyysin

keinoin. Tutkimuksen tuloksena syntyi kuva siitä, millaisen prosessin kautta ideasta

kehittyy työhyvinvointimatkailutuote, millainen on sen sisältö ja miten siinä hyödynnetään

Sallassa koulutettavien, todennäköisesti maan ensimmäisten, hyvinvointivalmentajien osaamista

tuotteen toteutuksessa. Lisäksi tutkimuksen tuloksena syntyi tämän päivän työelämän

tarpeista lähtevä työhyvinvointimatkailun määritelmä.

Sallalainen kokonaisvaltainen työhyvinmatkailutuote hyödyntää erämaista luontoa hyvinvoinnin

lähteenä sekä paikallisten hyvinvointivalmentajien osaamista antamalla työyhteisölle

työkaluja ehkäistä itse ongelmia ennalta ja parantaa siten omaa hyvinvointiaan. Tuote tarjoaa

mahdollisuuden yksilön, mutta ennen kaikkea työyhteisön kehittämiseen ja siten parhaimmassa

tapauksessa muutokseen. Paikallisuus tuo esiin tuotteen vahvan sosiaalisen luonteen. Työhyvinvointimatkailutuote

on toteutettavissa samansuuntaisena kokonaisuutena myös muissa

matkailukohteissa.

Avainsanat: Matkailu, matkailutuote, matkailupalvelu, tuotekehitys, työhyvinvointi, tapaustutkimus,

Salla

Muita tietoja:

Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X

Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X

(vain Lappia koskevat)

4


1 JOHDANTO

1990-luvun lama, sitä seuranneet kansainvälisen talouden ja tuotantoelämän rakenteelliset ja

toiminnalliset muutokset sekä 2000-luvun lopun talouden taantuma ovat ravistelleet suomalaista

työelämää ankarasti. Tiedotusvälineissä keskustellaan tänä päivänä yhä enenevässä

määrin suurten ikäluokkien eläköitymisestä, eliniän noususta ja työikäisten määrän vähenemisestä

sekä kaikkien näiden tekijöiden vaikutuksesta työelämään. Selvää on, että työelämä vaatii

muutoksia. Muutokset voidaan toteuttaa työuria pidentämällä, ottamalla huomioon työelämän

joustot ja parantamalla yritysten johtamiskulttuuria. Työssäoloajan pidentäminen vaatii

niin julkiselta vallalta kuin yrityssektorilta selkeitä päätöksiä, joilla voidaan tukea työntekijöiden

jaksamista työssään. Työhyvinvointi on kuuma peruna monissa työelämän kehityskeskusteluissa.

Työhyvinvoinnin ja matkailun yhdistäminen voi äkkiseltään vaikuttaa oudolta (Kojonen 2008,

71). Asiaa lähemmin tarkasteltaessa voi todeta, että monella on kokemuksia siitä, kuinka irtautuminen

työstä lomamatkan ajaksi rentouttaa mieltä ja ruumista. Matkustaminen edistää

ihmisen subjektiivisen hyvinvoinnin kokemusta (Suontausta 2005, 34). Se vaikuttaa positiivisesti

myös työelämässä loman jälkeen. Useat suomalaiset ovat osallistuneet työpaikan tai

ammattijärjestön kautta haettaville kuntoutusjaksoille; matkustaneet toiselle paikkakunnalle

parantamaan omaa kuntoaan ja siten myös edistämään jaksamistaan työssä. Matkailun katsotaan

ylläpitävän ihmisen työkykyä, jaksamista ja uudistumista työelämää ja muita velvoitteita

varten (Suontausta 2005, 34). Elämme aikaa, jolloin asennoituminen työhön samoin kuin työn

arvostuskin ovat muuttumassa (Haavisto 2010). Voisiko myös työhyvinvointimatkailu tarjota

uusia ulottuvuuksia? Voisiko työhyvinvointimatkailusta tulla matkailun uusi trendi?

Matkailu on merkittävä osa maailman taloutta. World Tourism Organization (WTO) ennustaa

pitkän ajan ennusteessaan matkailun kasvun edelleen jatkuvan. Matkailun keskimääräinen

vuosikasvu vuoteen 2020 mennessä on ennusteen mukaan 4,1 % ja maailmanlaajuinen matkailijatulo

lähes 1,6 miljardia (WTO 2005). World Travel and Tourism Council toteaa kansainvälisen

matkailun tointuneen viimeisimmästä talouden alamäestä luultua nopeammin ja

arvioi kasvun jatkuvan tasaisena (WTTC, ei vl.). Myös Suomessa matkailun vaikutus talouteen

on tunnettu. Matkailuun kulutettiin Suomessa yhteensä 11 miljardia euroa vuonna 2007,

mikä on 2,3 % maamme bruttokansantuotteesta. Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus matkailun

kokonaiskulutuksesta oli 29 prosenttia ja vastasi arvoltaan 3,1 miljardia euroa. (Tilasto-

5


keskus, ei vl.) Lapin matkailutilastollisen vuosikirjan 2008 (Lapin liitto, ei vl.) mukaan Lappi

oli kolmanneksi merkittävin matkailualue Suomessa, ja vuonna 2007 hotelli- ja majoitusala

muodostivat 2,5 % maakunnan kokonaisliiketuotosta.

Edellä esitetyn valossa matkailulla ja etenkin Lapin matkailulla voisi olla sanansa sanottavana

työhyvinvoinnin edistämisessä. Lappiin tullaan perinteisesti rentoutumaan ja irrottautumaan

arjesta perheittäin ja tuttavaporukoilla, samoin yritykset tuovat työntekijöitään ja asiakkaitaan

neuvotteluihin etenkin keväthankien aikaan. Tulevaisuudessa voitaisiin vaikkapa selvitellä

työpaikan hyvinvointia työntekijöiden kesken toukokuun rospuuttoajalla.

1.1 Tutkimuksen taustaa

1.1.1 Hyvinvointivalmennushanke Sallan kunnassa

Kiinnostuin työhyvinvoinnin ja matkailun yhdistämisestä työskennellessäni Sallassa Hyvinvointivalmennushankkeessa

projektikoordinaattorina. Hanke oli kolmivuotinen pilottihanke,

joka toteutettiin 1.8.2008–31.7.2011. Se suunniteltiin Sallassa, ja toteutuksessa yhteistyökumppanina

on Maakuntakorkeakoulu. Hankkeen tehtävänä oli hyvinvointivalmennusmallin

luominen Sallan kuntaan. Mallissa haluttiin tuoda esille Sallan vahvuudet, mahdollisuudet ja

voimavarat toimia hyvinvointivalmennuksen uranuurtajana. Suurimpina haasteina pidettiin

hyvinvointivalmentajien koulutuksen järjestämistä yhteistyössä Lapin maakuntakorkeakoulun

kanssa sekä hyvinvointivalmennusmallin luomista ja toteuttamista käytännössä. Lisäksi hankkeen

tehtäviin kuuluivat Sallan kunnan ja matkailuyritysten yhteistyön kehittäminen, hyvinvointipalvelujen

tuottajien yhteistyöverkoston muodostaminen, sosiaalisen kanssakäymisen

lisääminen hyvinvointivalmennuksen toimijoiden kesken ja osapuolten sitoutuminen yhteistyöverkoston

yhteisiin tavoitteisiin hyvinvointivalmennuksen hyväksi. (Jääskeläinen 2010, 3.)

Käsitteen hyvinvointivalmennus voisi tässä lyhyesti määritellä kuntalaisten ja matkailijoiden

hyvinvointia edistäväksi toiminnaksi, jota toteutetaan ohjaajan ts. hyvinvointivalmentajan

avustuksella.

Hyvinvointi matkailun kontekstissa ei ole uusia asia. Matkailu on Sallan kunnassa ainoa kasvava

elinkeino, minkä vuoksi siihen halutaan myös panostaa. Hankkeen tavoitteiden ja tehtävien

mukaisesti matkailun ja hyvinvoinnin yhdistäminen on nähty potentiaalisena vaihtoehto-

6


na edistää kunnan matkailua ja siten lisätä myös kunnan vetovoimaisuutta. Erilaisia hyvinvoinnin

kehittämistoimia on suunniteltu aktiivisesti yhdessä hankkeen laaja-alaisesti eri tahoja

edustavan työryhmän kanssa (Hyvinvointivalmennus, ei vl.).

Hankkeen alussa laadittua hyvinvointivalmennusmallia (kuvio 1) on muotoiltu siitä saatujen

kokemusten myötä Sallan tarpeiden mukaan. Mallin toimintoja on kokeiltu hankkeen alusta

alkaen ja arvioitu niiden tarpeellisuutta ja onnistumista. Sallan kunnan hyvinvointikertomus

tarjoaa kuntastrategian luomiseen hyvinvointinäkökulman ja sen sisällyttämisen strategiaan.

Kuntastrategia toimii hyvinvointivalmennusmallin perustana.

Kuvio 1. Hyvinvointivalmennusmallin mukaiset tehtävät ja tavoitteet.

Lähde: Hyvinvointivalmennus (ei vl.)

Keskiössä on hyvinvointivalmentajien verkosto, joka koordinoi hyvinvointitoimintaa kunnassa

ja hoitaa viestinnän toiminta-alueellaan. Hyvinvointivalmentajat toimivat myös henkilökohtaisesti

omassa toimintaympäristössään tuki- ja vastuuhenkilöinä. Toteutettavat, hyvin-

7


vointiin oleellisesti liittyvät toiminnot on kuviossa kuvattu pienemmillä ympyröillä. Toiminnan

taustalla on Lapin maakuntakorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehtävä tutkimus- ja kehittämistyö.

Koordinoijana toimii terveyden edistämisen työryhmä sekä Pedasofia, joka on Sallan

kansalaisopiston henkilöstö- ja täydennyskoulutusyksikkö. Se voi järjestää koulutuksia

tilauksesta, ostaa ja myydä palveluja voittoa tuottamatta. Mallin tavoitteet ovat hankehakemuksessa

määritellyt tavoitteet. Hankkeen aikana pilotoitavat toimet toteutettiin Sallan kunnassa,

mutta hankkeen päätyttyä saadut kokemukset ja hyvät käytännöt ovat siirrettävissä

muihin kuntiin ja maakuntiin kautta Suomen. (Jääskeläinen 2011, 30–31.)

Hankkeessa valmistunut Sallan kunnan ensimmäinen hyvinvointikertomus (Hänninen 2009)

nosti esille toimenpiteitä kuntalaisten yleisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Parhaiten

kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää ja ongelmia ehkäistä silloin, kun

kuntalaisia koskevien päätösten terveysvaikutukset otetaan huomioon koko kuntaorganisaation

toiminnassa. Hyvinvointia ja terveyttä edistäviä päätöksiä tehdään muun muassa kaavoituksessa,

rakentamisessa, liikennesuunnittelussa, koulutuksessa, työpolitiikassa ja sosiaali- ja

terveydenhuollon järjestämisessä. Panostukset puolestaan tulee kohdentaa ehkäisevän työn

tukemiseen, jossa yksi tärkeimmistä alueista on kuntalaisten elämänhallinnan parantaminen.

Hankkeen tuloksena luotiin yhteistoiminnallinen hyvinvointivalmennusmalli, jonka keskiössä

on hyvinvointivalmentajien toimiva verkosto. Toisena tuloksena syntyi pilottina toteutettu

hyvinvointivalmentajakoulutus. Lisäksi hankkeen osapuolten toimiva yhteistyö mallinnettiin

korkeakoulun ja kunnan väliseksi yhteistyömalliksi, jossa keskeistä on hankkeen tai toiminnan

osapuolten tarpeista lähtevä, yhteisesti tapahtuva suunnittelu ja kiinteä yhteistoiminta.

(Jääskeläinen 2011, 3.)

Eräs hankkeen tehtävistä oli uuden palvelukonseptin kehittäminen kuntalaisten ja matkailijoiden

hyödyksi. Työsuhteeni kuluessa heräsi ajatus kehittää työhyvinvointimatkailutuote hyödyntämällä

hankkeessa useasti testattuja, hyvinvointia edistäviä keinoja. Matkailuun liittyvästä

aihiosta kehittyikin vähitellen pro gradu –työni aihe. Tutkimuksessani yhdistyvät sekä

Sallan kunnan matkailun kehittäminen että hankkeen keskeiset toiminnot, jotka pyrkivät

huomioimaan ennen kaikkea kuntalaisten, mutta myös matkailijoiden hyvinvoinnin.

Tuotekehitysprosessi sinällään ei ole uusi ilmiö, mutta sen avulla rakentuva tuotekonsepti voi

tuoda jotain uutta Sallan matkailuun samalla, kun se voi antaa yleisemminkin uusia virikkeitä

työhyvinvointimatkailun tuotekehitykseen. Uuden palvelukonseptin kehittäminen matkailijoil-

8


le on aina haastava tehtävä, mutta olosuhteet, toimintaympäristö sekä toteuttajatahot ovat Sallan

matkailussa jo olemassa olevia edellytyksiä. Hyvinvointimatkailuun teemana halutaan

panostaa valtakunnallisesti ja työhyvinvointimatkailu sen osa-alueena on kehittämisen arvoinen

etenkin nyt, kun työelämän muutokset luovat tarvetta etsiä ratkaisuja niistä syntyneisiin

ongelmiin ja häiriötilanteisiin. Koulutetut hyvinvointivalmentajat voisivat tuoda oman osaamisensa

matkailutarjontaan, ja heidän avustuksellaan olisi mahdollista suunnitella lisävaihtoehtoja

matkailijoille suunnattuun tuotevalikoimaan. Kehitettävä tuote sopisi erinomaisesti

etenkin hiljaisten kausien tarjontaan.

1.1.2 Salla matkailukohteena

Salla tutkimukseni matkailukohteena oli luonteva valinta jo siksi, että Hyvinvointivalmennushanke

toteutettiin Sallassa ja sen kohderyhminä olivat sallalaiset sekä paikkakunnalle saapuvat

matkailijat. Salla on myös kotikuntani, jossa olen syntynyt ja jonne olen tullut takaisin

paluumuuttajana. Vuosien varrella olen aina mielenkiinnolla seurannut kotiseutuni uutisia.

Lisäksi matkailu on jossain muodossa ollut läheinen teema koko aikuiselämäni ajan, ja nyt,

alaa opiskellessani, Sallan matkailu on luonnollinen kiinnostukseni kohde. Tutkimuksessani

rajaan Sallan matkailun tarkoittamaan Sallatunturin matkailukeskukseen suuntautuvaa matkailua,

sillä se on kunnan keskeisin matkailukohde.

Salla on asukasluvultaan pienenevä kunta, asukkaita oli vuoden 2010 lopussa 4 162 henkilöä

(Lapin liitto, ei vl.). Sallan matkailuperinteet juontavat toista maailmansotaa edeltävälle ajalle,

jolloin Salla, entinen Kuolajärven pitäjä, sijaitsi nykyisen Venäjän alueella. Ensimmäiset alppihiihdon

SM-kisat pidettiin (Vanhassa) Sallassa vuonna 1937 (Sallan matkailu, ei vl.). Toisen

maailmansodan jälkeen Salla menetti rauhanehtojen mukaisesti lähes puolet alueestaan

Neuvostoliitolle, minkä seurauksena Sallan kuntakeskus perustettiin nykyiselle paikalleen

(Heinänen 1993, 351).

Sallan matkailu keskittyy Sallatunturin alueelle reilun kymmenen kilometrin päähän kuntakeskuksesta.

Sallan Matkailu Oy aloitti toimintansa 1960-luvulla, ja samalla vuosikymmenellä

lisääntyi majoitustoiminta (Heinänen 1993, 362). Majoitustiloja rakennettiin Pyhätunturin

juurelle, josta nykyään käytetään nimitystä Sallatunturi. Alku oli vaatimatonta toimintaa, mutta

Vanhan Sallan kunniakkaita perinteitä laskettelun saralla haluttiin vaalia ja vuosikymmeni-

9


en saatossa Sallatunturille on rakennettu edustavat rinteet. Myös muuta infrastruktuuria ja

palvelutarjontaa on kehitetty matkailu- ja virkistyskäyttöön: käytössä on mm. laaja latuverkosto,

ja tunturiin on rakennettu lisää majoituskapasiteettia. Talvimatkailun tarpeita palveleva

moottorikelkkareitistö koko kunnan alueella on kattava ja hyväkuntoinen. Sallasta pääsee

kelkkaillen myös valtakunnan rajan yli itään vuonna 2007 avattua kansainvälistä Salla-

Alakurtti-kelkkareittiä pitkin, joka on toistaiseksi ainoa Suomesta Venäjälle johtava moottorikelkkareitti

(Snowmobile Route Salla-Alakurtti, ei vl.). Viisi vuotta aiemmin avattu Kelloselän

rajanylitysasema palvelee niin paikallista kuin koko Lapin matkailua ja elinkeinoelämää.

Kesämatkailun tarpeisiin on viime vuosina kehitetty voimakkaasti alueen retkeilyreitistöä ja

sen varrelle rakennettuja palveluja. Lisäksi matkustajat voivat tutustua kunnan muihin alueisiin

omatoimisesti Sallan Kyläreitin avulla. Se on pienten yritysten, yksityisten henkilöiden ja

kyläyhdistysten tuottamien palvelujen ja kohteiden kokoelma, jota markkinoidaan yhteisellä

esitteellä. (Sallan matkailu, ei vl.)

Matkailukäytössä on noin 3 000 vuodepaikkaa, joista suurin osa sijaitsee Sallatunturin matkailukeskuksessa

(Aspholm-Heimonen 2010). Hotellihuoneita on suhteellisen vähän; enemmistö

majoituskapasiteetista koostuu eri matkailuyritysten mökeistä. Lisäksi vuokravälityksessä

on yksityismökkejä. Tunturikeskuksen camping-alueelta löytyvät paikat asuntoautoille

ja –vaunuille sekä vuonna 2009 valmistunut mökkikylä. Tunturikeskuksessa on tarjolla erilaisia

liikunta-, ravintola- ja ohjelmapalveluja. Vuonna 2007 avattu kylpylä on merkittävä lisä

alueen palveluissa niin matkailijoille kuin kuntalaisille.

Sallan matkailun kehitys ja kasvu perustuvat kunnan ja yrittäjien pitkäaikaiseen työhön matkailun

hyväksi. Vuonna 2003 perustettu Matkalle Sallaan ry, jonka jäsenistö koostuu matkailu-

ja muista yrittäjistä, vastaa yhdessä kunnan kanssa Sallan matkailumarkkinoinnista ja -

hankkeista. Suunnan kunnan matkailun nykyiselle kehittämiselle on antanut Sallatunturi 2020

–kehittämisohjelma. Sen pohjalta on työstetty suunnitelma Salla-brändistä, jossa on hyödynnetty

kunnan vahvuuksia, kuten erämaita, toimivaa laskettelukeskusta, Venäjän rajaa sekä

alueen etelälaidalla sijaitsevaa Oulangan kansallispuistoa (Piirainen 2005, 2). Markkinoinnissa

ja brändin luomisessa korostetaan Sallan erämaisia piirteitä, ja Sallan brändilupaus onkin:

”Salla erämaassa / Salla – In the Middle of Nowhere”. Asiakkaalle Salla on virikkeellinen,

sympaattinen ja turvallinen lintukoto keskellä ei-mitään. Salla ei pyri jäljittelemään toisten

keskusten tyyliä, vaan myöntää reilusti olevansa omaperäinen, pieni ja sympaattinen, minkä

10


ansiosta se myös erottuu toisten joukosta aitona kohteena. Salla saa voimansa erämaistaan ja

historiastaan, jotka ovat koulineet paikallisia suhtautumaan letkeästi elämään ja ihmisiin. Se ei

kainostele kertoessaan olevansa ”keskeltä ei-mitään”. (Aspholm-Heimonen 2010.)

Salla-brändiä tukee myös kunnan yhtenäinen viestinnällinen ilme (kuva 1), joka on käytössä

kaikessa viestinnässä niin kunnan sisällä, ulkoisesti kuin matkailussakin.

Kuva 1. Sallan kunnan ja Matkalle Sallaan ry:n viestinnällinen ilme.

Lähde: Sallan matkailu (ei vl.)

Sallan matkailun kohderyhmiä ovat kotimaiset perheet ja pariskunnat, seniorit sekä luonnosta

ja kulttuurista kiinnostuneet matkailijat. Ulkomaalaisten joukossa kohderyhmiä ovat perheet

ja kannustematkailijaryhmät, jotka hakevat eksotiikkaa ja yksilöllisiä elämyksiä. Eniten ulkomaalaisia

tulee Hollannista, Iso-Britanniasta, Venäjältä, Saksasta, Espanjasta ja Kreikasta.

(Aspholm-Heimonen 2010.)

Markkinointiviestinnässään Matkalle Sallaan ry on panostanut ja panostaa edelleen internetiin:

matkailusivuihinsa ja sosiaaliseen mediaan, jossa myös asiakkaat sekä entiset ja nykyiset

sallalaiset on valjastettu markkinoimaan Sallan matkailumahdollisuuksia. Meneillään olevan

Erämaasta verkkoon -hankkeen aikana sähköisestä markkinoinnista on tarkoitus tehdä osa

Sallan jokapäiväistä markkinointia. (Iso-Heiko 2010.) Hankkeen tuottama syksyn 2010 uutuus

on koko alueen yhteinen varausjärjestelmä sekä Erämaa-verkkokauppa. Yhteinen varausjärjestelmä

näkyy asiakkaille Sallan palveluiden parempana saatavuutena, ja uuden verkkokaupan

kautta voi ostaa niin majoituksen, ohjelmapalvelut kuin hissiliputkin. (Sallan matkailu,

ei vl.)

11


Kävijämäärät Sallassa ovat kasvaneet tasaisesti koko 2000-luvun ajan lukuun ottamatta vuotta

2009, jolloin edellisen vuoden lopulla alkanut talouden nopea taantuma notkautti matkailualaa

kaikkialla Suomessa. Vuotuiset kävijämäärät vuosina 2007–2010 ovat olleet 75 494 –

94 069:n välillä, joista kotimaisten matkailijoiden osuus on runsas 70 % ja vastaavasti ulkomaalaisten

osuus vajaa 30 % (Lapin Liitto, ei vl.). Tilastojen perusteella talouden alamäki ei

ole romahduttanut Sallan matkailumääriä, sillä enemmistö kävijöistä on ollut ja on edelleen

suomalaisia matkailijoita, jotka taantumankin aikana ovat suosineet tuttua, kotimaista kohdetta

(Aspholm-Heimonen 2010). Rekisteröidyillä yöpymisvuorokausilla mitattuna Salla oli eniten

kasvanut matkailukeskus koko Pohjois-Suomessa vuonna 2010: kasvua oli kaikkiaan 12,4

% edellisestä vuodesta, ja kasvusta suurin osa tuli kotimaisista matkailijoista. (Sallan matkailu,

ei vl.). Vuosittain matkailu työllistää Sallassa useita kymmeniä henkilöitä ja vuosina 2006

ja 2007 liikevaihto alalla oli neljä miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan palvelut työllistävät

kunnan työikäisestä väestöstä 75 %. (Lapin liitto, ei vl.)

Vuosien varrella tehdyt kehittämistoimet ja sitkeä työ Sallan matkailun hyväksi palkittiin

vuonna 2009, jolloin Sallatunturin matkailukeskus sai vuoden 2009 hiihtokeskuksen palkinnon.

Valintaraadin mukaan Salla on onnistunut tuotteistamaan mainiosti sijaintinsa ”keskelläei-mitään”.

Sen mielestä keskusta on kehitetty rauhassa ja palkintona on erittäin uskollinen

asiakaskunta, joka vie Sallan erämaista ilosanomaa ympäri maailman. (Erämaan Salla 2009.)

1.2 Tutkimustehtävä ja -tavoitteet

Pro gradu -työssäni tutkin työhyvinvointimatkailuun liittyvän uuden tuotteen ideointia ja kehittämistä

sekä idean muotoutumista tuotteeksi Hyvinvointivalmennushankkeen yhteydessä.

Samalla pyrin kehittämään työhyvinvointimatkailulle tämän päivän tarpeita vastaavan määritelmän,

sillä kattavaa määritelmää käsitteelle ei ole.

Työhyvinvoinnista nimenomaan matkailun näkökulmasta on yllättävän vähän tutkittua tietoa

niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Läpikäymäni kirjallisuuden ja muun aineiston perusteella

hyvinvointimatkailu on terminä huomattavasti tunnetumpi kuin työhyvinvointimatkailu.

Tämä osoittaa, että työhyvinvointimatkailu on hajanainen ja suurelta osin myös hyödyntämätön

kokonaisuus matkailun kentässä. Suomessa työhyvinvointimatkailuna on yleisesti

pidetty työkykyä ylläpitävää matkailua (tyky-matkailu), joka mielletään usein fyysisiä suori-

12


tuksia, hierontaa, yrttikylpyjä ja kunnon mittausta sisältäväksi toimintalomaksi. Työhyvinvointiin

liittyvä tuotekehitys vaikuttaisi lähes pysähtyneen sen jälkeen, kun kuntoremontti- ja

työkykyä ylläpitävät lomat palvelukonsepteina tulivat muotiin 1990-luvulla. Työelämässä on

suuri tarve lähestyä työntekijöiden hyvinvointia aiempaa monipuolisemmasta näkökulmasta.

Yksilön fyysinen jaksaminen ja kunnon ylläpitäminen ovat merkittäviä asioita sekä työntekijälle

itselleen että muille työntekijöille. Kuitenkin on erittäin tärkeää niin yksilön kuin työyhteisön

kannalta tarkastella koko työyhteisön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia

kokonaisvaltaisesti, sillä kaikki nämä tekijät linkittyvät kiinteästi toisiinsa.

Haluan tutkimuksellani tuoda esiin työhyvinvointimatkailuun liittyvän fyysisen puolen lisäksi

myös psyko-sosiaalisen näkökulman, koska sitä voi nykyistä enemmän hyödyntää tuotetarjonnassa

ennen kaikkea ryhmille. Kokonaisvaltainen työhyvinvointimatkailutuote tarjoaa

eväitä jatkuvien muutosten keskellä painivien työntekijöiden tarpeisiin.

Tutkimukseni pääkysymys on

Millainen on sallalainen työhyvinvointimatkailutuote?

Osakysymyksiä ovat




Mitä on työhyvinvointimatkailu?

Miten syntyy työhyvinvointimatkailutuote?

Mikä on hyvinvointivalmentajan osuus matkailutuotteen toteutuksessa?

Tutkimukseni on laadullinen eli kvalitatiivinen. Teoreettisen viitekehyksen muodostaa

Komppulan ja Boxbergin teos ’Matkailuyrityksen tuotekehitys’ (2002), jossa on kuvattu matkailutuotteen

elementit, asiakaslähtöisen matkailutuotteen välttämättömät edellytykset sekä

matkailutuotteen tuotekehitysprosessi. Käytännöllisesti katsoen teos on ainoa matkailualan

tuotekehitystä laajasti esittelevä kotimainen teorialähde. Kirjassa käytetyt mallit pohjautuvat

palvelujen markkinoinnin teoriaan. Näiden mallien pohjalta tarkastelen matkailutuotteen tuotekehitysprosessia

Hyvinvointivalmennushankkeen aikana ja kuvaan sen pohjalta syntyvän

idean sallalaisesta työhyvinvointimatkailutuotteesta. Oletukseni on, että Sallaan saapuvilla

matkailijoilla voisi olla kiinnostusta henkilökohtaista hyvinvointia edistävään tuotteeseen.

Lisäksi pidän hyvinkin mahdollisena, että myös työnantajan mielenkiinto edistää työhyvinvointia

työntekijöidensä keskuudessa sitä varten suunnitellun matkailutuotteen avulla kasvaa,

13


koska juuri nyt työhyvinvointi on koko valtakunnassa erittäin ajankohtainen aihe. Saatavilla

olevan materiaalin pohjalta tarkastelen myös nykypäivän työhyvinvointia työpaikoilla.

Tutkimukseni asettuu matkailututkimuksen kenttään. Käsitteistön määrittelyssä ja teoriaosuudessa

hyödynnän matkailun, markkinoinnin sekä sosiaalipsykologian tutkimusta. Lähdeaineisto

on täysin kotimaista työhyvinvointia käsittelevässä luvussa, koska - kuten Kojonenkin

(2008, 9) toteaa - työhyvinvointikulttuuri on Suomessa omanlaatuista muihin maihin verrattuna.

Matkailun osalta käytän myös ulkomaisia lähteitä. Tavoitteeni on, että tutkimustani voidaan

hyödyntää tietolähteenä matkailussa sekä tuotekehityksessä paikallisesti ja laajemminkin

- olipa kyseessä matkailutuotteen kehittäminen yleensä tai nimenomaan työhyvinvointimatkailutuotteen

kehittäminen.

1.3 Tutkimusaineistot ja -menetelmät

Aineistonkeruu tapahtui havainnoimalla ja itse osallistumalla. Olin mukana hankkeen eri toimissa

huhtikuusta 2009 lähtien sekä tutkijana että työntekijänä. Minulla oli erinomainen tilaisuus

seurata ja osallistua tuotekehitysprosessiin alusta lähtien. Viimeisimmät tutkimukseen

liittyvät toimet olivat marraskuussa 2010. Hankeajan toimenpiteitä olivat mm. työryhmien

kokoontumiset, koulutustilaisuudet, hyvinvointi-teemalla järjestetty leiri, hyvinvointimittaukset,

vuoropuhelut ja muut tapahtumat.

Tutkimusaiheeni ei ollut alkuvaiheessa vielä muotoutunut. Hankkeeseen kuului matkailun

kehittämiseen liittyvä osio, joten toiveeni tehdä matkailuaiheinen pro gradu –työ oli mahdollista

toteuttaa. Tutkimuksen tekemistä edisti myös hankkeen tavoite juurruttaa tutkimus- ja

kehittämistoimintaa alueelle yhteistyössä maakuntakorkeakoulun kanssa. Pro gradu –työssäni

olen hyödyntänyt aiheeseeni liittyvää uusinta tutkimustietoa sekä tiedotusvälineiden välittämää

ajankohtaistietoa.

Aineiston analyysissa käytin sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulee kertoa tutkittavasta ilmiöstä

(Eskola 2007), joka tutkimuksessani tarkoittaa sallalaisen työhyvinvointimatkailutuotteen

tuotekehitysprosessia ja sen valittujen vaiheiden tarkastelua. Nämä vaiheet ovat palvelukonseptin

ja palveluprosessin kehittäminen sekä kaupallistaminen soveltuvin osin. Varsinainen

14


aportointi on teorian ja empirian vuoropuhelua (Eskola 2008, 82), minkä lisäksi kuvailen

tuotteen syntyä Komppulan ja Boxbergin (2002) mallien mukaisesti.

1.4 Keskeiset käsitteet

Määrittelen tässä lyhyesti tutkimuksessani käytettävät keskeiset käsitteet. Käyttämäni käsitteet

liittyvät olennaisesti tutkimukseeni. Avaan käsitteitä tarkemmin jäljempänä olevissa luvuissa.

1.4.1 Matkailu

Matkailu (tourism) on toimintaa, jossa ihmiset matkustavat tavanomaisen elinpiirinsä ulkopuolella

olevaan paikkaan ja oleskelevat siellä yhtäjaksoisesti korkeintaan yhden vuoden ajan

(12 kuukautta) vapaa-ajanvieton, liike-/työmatkan tai muussa tarkoituksessa. Työmatkat tehdään

velvoitteista, jotka liittyvät ammattiasemaan tai sen yksikön tuotannon taloudelliseen

toimintaan, jossa henkilö työskentelee, jolloin työmatkailu voidaan jakaa kokous- ja kannustematkailuun,

varsinaiseen työmatkailuun sekä ”muuhun työmatkailuun”. Yleensä työnantaja

maksaa matkasta aiheutuneet kustannukset. (Vuoristo 2003, 16–17; Tilastokeskus, ei vl.)

Työhyvinvointimatkailu on yksi työmatkailun osa-alue.

1.4.2 Matkailija

Matkailija (tourist, overnight visitor) on henkilö, joka viettää vähintään yhden yön matkan

kohteessa joko maksullisessa tai maksuttomassa majoituksessa. Kotimaanmatkailija on matkailija,

joka viettää ainakin yhden yön matkan kohteena olevassa oman maansa paikassa. (Tilastokeskus,

ei vl.)

1.4.3 Matkailutuote ja -palvelu

Pro gradu –työssäni puhutaan matkailutuotteista ja -palveluista. Tuote voi olla joko konkreettinen

tavara tai aineeton palvelu. Tavallisesti palvelu on oleellinen osa matkailutuotetta. Pal-

15


velu tuotetaan ja käytetään samanaikaisesti. Siihen voi sisältyä aineellisia osia, mutta sitä ei

voi varastoida tai patentoida. (Komppula & Boxberg 2002, 10.)

1.4.4 Tuotekehitys

Tuotekehitys on joko kokonaan uuden tuotteen suunnittelua tai markkinoilla jo olevan tuotteen

parantelua asiakkaan tarpeisiin perustuen (Raatikainen 2008, 60).

1.4.5 Työhyvinvointi

Työhyvinvointi tarkoittaa, että työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä

sekä työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä. Parhaimmillaan työ edistää ihmisen

hyvinvointia ja terveyttä. Hyvässä kunnossa jaksaa enemmän ja elpyy rasituksista nopeammin.

Henkiseen hyvinvointiin liittyy myönteinen perusasenne, tyytyväisyys elämään ja

työhön, kohtuullinen paineensietokyky sekä oman itsensä hyväksyminen vahvuuksineen ja

puutteineen. Kaiken kaikkiaan työhyvinvointi näkyy yksilöiden ja työyhteisöjen toiminnan

sujumisena ja osaamisen kehittymisenä sekä myönteisinä kokemuksina ja asenteina. (Työterveyslaitos,

ei vl.)

1.5. Tutkimuksen rakenne

Tutkimukseni koostuu kuudesta luvusta. Edellä olen käsitellyt tutkimukseni taustaa ja kuvannut

lyhyesti tutkimusaineistoja ja –menetelmää ja perustellut tutkimukseni tekemisen merkitystä.

Lisäksi olen määritellyt keskeisimmät käsitteet.

Toisessa luvussa perehdytän lukijaa työhyvinvoinnin erilaisiin määritelmiin ja tarkastelen

työelämään ja –hyvinvointiin liittyviä tilasto- ja tutkimustietoja. Perehdyn työhyvinvointiin

myös matkailututkimuksen näkökulmasta ja arvioin työhyvinvointimatkailun mahdollisuuksia

tulevaisuudessa. Kolmas luku käsittelee matkailutuotteen rakentumista teoriapohjaisesti, jolloin

tarkastelen asiakkaan tarpeita ja motiiveja sekä matkailutuotteen välttämättömiä edellytyksiä

ja elementtejä. Pohdin, onko työhyvinvointimatkailutuote asiakkaalle kokemus vai

16


elämys. Lopuksi kuvaan työhyvinvointimatkailutuotteen tuotekehitystä Komppulan ja Boxbergin

(2002) mukaan.

Neljännessä luvussa kerron tutkimuksen toteutuksesta ja arvioin sen luotettavuutta. Viidennessä

luvussa kerron tutkimustuloksista ja vastaan tutkimuskysymyksiini. Kuudes eli viimeinen

luku sisältää päätelmiäni ja pohdintaa tutkimuksen tuloksista ja esityksiä mahdollisista

jatkotutkimusaiheista. Lopuksi olen kirjannut työni lähteet ja liitteet.

17


2 TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN

Tässä luvussa tarkastelen työelämään liittyvää tilastotietoa ja työhyvinvointiin liittyviä määritelmiä.

Lisäksi perehdyn tutkimusten ja lehtitietojen valossa tämän päivän tilanteeseen työpaikoilla.

Esittelen myös matkailututkimuksen määritelmiä hyvinvointi- ja työhyvinvointimatkailusta

sekä arvioin työhyvinvointimatkailun mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa.

Tutkimuksessani rajaan työhyvinvointimatkailutuotteen kohdennettavaksi pelkästään suomalaisille

asiakkaille. Uusi tuote edellyttää käyttäjäkokemusta ensisijaiselta asiakasryhmältä eli

Sallan tapauksessa suomalaisilta työhyvinvointimatkailijoilta. Työhyvinvointimatkailutuotteen

markkinointi muille asiakasryhmille voi alkaa sen jälkeen, kun palvelun tekijöille on kertynyt

riittävästi kokemusta palvelukokonaisuuden toteutukseen. MEK:n (2005, 58) mukaan

tuotteen suomalaisten laatukriteerien tulee täyttyä ennen aktiivista markkinointia ulkomaille.

Suomessa työllisten määrä vuonna 2010 marraskuussa oli 2 430 000 henkilöä (Tilastokeskus

2010). Eläkeläisten kokonaismäärä oli vuonna 2008 n. 1,4 miljoonaa henkilöä, joista työkyvyttömyyseläkkeellä

oli runsas 270 000 henkilöä. Se on lähes 20 % kaikista eläkeläisistä.

(Eläketurvakeskus 2010.)

Vaikka työntekijät voivat kokea työssään kiirettä, epävarmuutta ja muita ristiriitoja, he voivat

samalla myös arvostaa työtään, nauttia yhdessä tekemisestä työkavereiden kanssa ja innostua

onnistumisista. Työhyvinvointitutkimuksessa on viime vuosina Suomessakin yleistynyt ns.

kaksisuuntainen hyvinvointikäsitys, jossa jaksamisongelmien ja pahoinvoinnin lisäksi tarkastellaan

myönteistä, aktiivista hyvinvointia. Työhyvinvointi syntyy, toteutuu ja kehittyy suurelta

osin työpaikoilla työn arjessa. Tästä syystä lähikonteksti ja yhteisö, joissa työtä tekee, ovat

avainasemassa työhyvinvoinnin tai –pahoinvoinnin kehittymiselle ja edelleen myös hyville tai

huonoille organisatorisille seurauksille. (Blom 2009, 26; Hakanen 2009, 5-6.)

Hakanen on lanseerannut työhyvinvoinnista termin ”työn imu”, jonka hän määrittelee pysyväksi,

myönteiseksi tunne- ja motivaatiotilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen

ja uppoutuminen. Hakanen korostaa nimenomaan työhyvinvoinnin positiivista käsitettä

pahoinvoinnin sijasta. (Hakanen 2004, 229.) Arkisemmin sanottuna työn imua kokeva työntekijä

lähtee pääsääntöisesti aamulla mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii

siitä, on ylpeä työstään ja myös sinnikäs vastoinkäymistenkin hetkinä. Hän on myös tuottava

ja aikaansaava ja toimii epävirallisestikin työtovereidensa ja –paikkansa hyväksi. Työn imuun

18


sisältyy sekä asenne- että tunneulottuvuus. Työ on tärkeä ennen kaikkea sen tuottaman sisäisen

tyydytyksen takia; aktiivisuus näkyy myös muussa elämässä, ja työn imua kokeva näyttää

voivan hyvin myös muussa elämässään ja muissa rooleissaan. (Hakanen 2009, 33–34.)

Rauramo (2004) lähestyy työhyvinvointia Maslowin motivaatioteoriaa mukaillen, jolloin lähtökohtana

on ensisijaisten tarpeiden tyydyttäminen: aina, kun alemman tason tarpeet on tyydytetty,

voidaan nousta askel ylemmälle tasolle. Työelämään sovellettuna alimmalla portaalla

ovat fysiologiset tarpeet, joita ovat terveydenhuolto, ruoka, virvokkeet, liikunta, lepo, palautuminen

ja vapaa-aika. Toisella portaalla on turvallisuuden tarve, joka koskee koko työyhteisöä

ja –ympäristöä, ergonomiaa, työjärjestelyjä, palkkausta ja työn pysyvyyttä. Kolmas porras

koskee liittymisen tarvetta, johon kuuluvat ryhmät, tiimit, johtaminen, esimiestyö ja organisaation

me-henki. Tärkeätä on oikeudenmukainen, tasa-arvoinen, kannustava ja innostava

työyhteisö, jossa avoimuus, luottamus ja vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat keskeisiä

arvoja. Esimies-alaissuhteet ja palaverikäytännöt toimivat. Ponnistettaessa neljännelle portaalle

vastaan tulee arvostuksen tarve. Yhteiset missio, visio, arvot ja organisaatiokulttuuri

näkyvät kaikessa käytännön toiminnassa. Työntekijä saa arvostusta ja asiallista palautetta.

Eettiset arvot ja yhteiskunnallinen vastuu, laatu sekä työhyvinvointi nähdään osana strategiaa

ja johtamista. Yrityksessä on käytössä kannustavat, oikeudenmukaiset ja toimintaa tukevat

palaute- ja palkitsemisjärjestelmät sekä mittaus- ja arviointimenetelmät. Viimeisenä portaana

on itsensä toteuttamisen tarve, joka jakautuu älyllisiin ja esteettisiin tarpeisiin. Työelämässä

se tarkoittaa oppimisen ja osaamisen hallintaa, urakehitystä ja suunnittelua, tunneälyä ja luovuutta.

Mäkitalon (2008, 29–153) mukaan työhyvinvointia voidaan edistää osallistumalla työn kehittämiseen,

jossa sitoudutaan pitkäjänteiseen yhteistoimintaan kokeiluja ja osaratkaisuja toteuttamalla.

Työn kehittämiseen tarvitaan mukaan mahdollistaja, joka toimii asiantuntevana auttajana,

tuntee työhyvinvoinnin lähtökohdat, auttaa selvittämään ja tekemään ratkaisuja, mutta ei

anna niitä valmiina työyhteisölle, jossa todelliset tekijät ja toteuttajat ovat. Työskentelyn tulee

tapahtua yksilön sijasta yhteisöjen kanssa, jolloin työntekijät voivat osallistua oman työnsä

kehittämiseen. Työn kehittämisessä tarvitaan uudenlaista osaamista, uusia menetelmiä ja

oman toimintatavan muuttamista sekä luopumista vanhasta. Lisäksi se on jatkuvaa, koska

muutoskin jatkuu. Tätä prosessia Mäkitalo nimittää työhyvinvointia edistäväksi työn kehittämiseksi.

19


Kehittävän työntutkimuksen pohjalta on syntynyt muutospaja-toiminta, jossa työhyvinvointia

edistetään lisäämällä työntekijöiden ja työyhteisöjen aktiivista toimijuutta oman työnsä hallinnassa

ja kehittämisessä. Tällöin työhyvinvointia luo mielekäs ja merkitykselliseksi koettu

työ. Sitä rakentavat myös työn hallittavuus, johon liittyy kokemus työn sujuvuudesta sekä

toimintatavat, käytännön välineet, työnjakoratkaisut ja säännöt, jotka tukevat oman työn suorittamista

ja kehittämistä. Työn sujuvuus ja hallinta tuottavat keskeisiä onnistumisen kokemuksia.

Työhyvinvointi on siis näin tarkasteltuna tekemisen ja toiminnan tulosta, ei työstä

erillään tai ennen toimintaa rakennettu toiminnan edellytys. (Launis ym. 2010, 27.) Muutospajatoiminta

nostaa esiin työn sosiaalista ulottuvuutta, jota työelämätutkimuksessa pitäisi entistä

painokkaammin huomioida (Blom 2009, 52).

Ahonen (ei vl.) arvioi työhyvinvoinnin käsitteen positiiviseksi, mutta ongelmalliseksi: se esimerkiksi

asettaa työntekijän edun etualalle ottamatta huomioon työnantajan etua. Työhyvinvoinnilla

on silloin potentiaalinen marginalisoitumisen riski, sillä sen edistäminen hankaloituu,

mikäli työnantaja ei ole siitä kiinnostunut.

Tutkimuksessani työhyvinvointi tarkoittaa työpaikan hyvää arkea, jossa perustarpeet on tyydytetty.

Työntekijät luovat hyvää arkeaan yhdessä johdon kanssa. Kaikilla on oma paikkansa

ja tehtävänsä työyhteisössä. Muutoksista ja keinoista niiden selvittämiseksi keskustellaan yhteisönä

johdon ja tarvittaessa asiantuntevan auttajan kanssa, jolloin työntekijät osallistuvat

itse työnsä kehittämiseen ollen osa sisäisesti muuttavaa prosessia. Tärkeää on, että työnantajalla

on myönteinen asenne työhyvinvoinnin edistämiseen.

2.1 Työhyvinvointi työpaikoilla

Aikamme työelämää kuvaavat kolme iskusanaa: joustavuus, innovatiivisuus ja muutoskykyisyys.

Työelämässä pysyvää tuntuu olevan ainoastaan jatkuva muutoksen tila, joka on viimeisen

kahden vuosikymmenen aikana selvästi voimistunut. Muutoksiin ovat vaikuttaneet nopeasti

uusiutuva teknologia, tiedon määrän voimakas lisääntyminen, sosiaalisten taitojen korostuminen

ja kansainvälistyminen. Muutoksen väitetään olevan välttämätöntä kilpailukyvyn ja

asiakaspalvelun ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Vuonna 2009 46 % palkansaajista arvioi

omalla työpaikalla tapahtuneen viimeisen kolmen vuoden aikana sellaisia muutoksia, jotka

ovat muuttaneet työtä, työtehtäviä tai työmäärää. Työntekijän näkökulmasta muutokset eivät

kuitenkaan aina ole kehitystä. Suomessa palkansaajat tekevät lyhyempiä työpäiviä paremmis-

20


sa olosuhteissa kuin koskaan ja nauttivat enemmän vapaa-aikaa kuin ikinä, mutta silti työhyvinvointi

huononee. (Blom 2009, 8; Viluksela 2010, 246.)

Monella suomalaisella työpaikalla voidaan huonosti. Työssä jaksamisen ongelmat koskettavat

niin nuoria kuin ikääntyneitäkin työntekijöitä. Vaikeuksia esiintyy modernissa tietotyössä,

perinteisemmillä palvelualoilla sekä teollisuudessa. Väsymys vaivaa sekä fyysisesti raskaissa

että kevyissä töissä. Huolimatta siitä, että yksitoikkoinen työ on monella työpaikalla muuttunut

monipuoliseksi työksi, työssä uupuminen on vain lisääntynyt. On paradoksaalista, että

maassa, jossa on jo pitkään vaikuttanut yksi maailman kehittyneimmistä ja kattavimmista

työterveys- ja kuntoutusjärjestelmistä, on myös korkeat työkyvyttömyyseläkeluvut ja vakavalta

näyttävä työuupumusongelma. (Paso ym. 2005, 15.)

Suomessa tehtyjen työolotutkimusten mukaan kiire ja epävarmuus ovat lisääntyneet 1980-

luvun lopulta lähtien. Myös työn ja vapaa-ajan suhde on hämärtynyt. Kun työpaikoilla lisäksi

korostetaan yksilöllistä työsuoritusta ja kilpailu lisääntyy, sosiaaliset suhteet ja yhteistyö kärsivät.

Kiire, henkilöstön riittämättömyys, epävarmuus tulevaisuudesta ja avoimuuden puute

ovat lisääntyneet varsinkin julkisella sektorilla. Valtiolla työskentelevät kokevat nyt aiempaa

useammin, että henkilöstöä on liian vähän työtehtäviin nähden. Myös työilmapiirin avoimuus

ja kannustavuus ovat vähentyneet. (Lehto & Sutela 2008.) Työuran epävakaus toistuvine pätkätöineen

ja määräaikaisuuksineen, työttömyysjaksoineen sekä työpaikan vaihdoksineen ja

näihin liittyvä niukka toimeentulo ovat niin ikään haitallisia yksilön hyvinvoinnille (Hakanen

2004, 97). Toisaalta Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan mielestä työelämän kehitys ei ole

lainkaan niin huonoa, kuin julkisessa keskustelussa väitetään, eivätkä työolot 2000-luvulla ole

heikentyneet. Etenkin pienissä yrityksissä työntekijät nauttivat päivittäisistä työtehtävistään ja

suhteet johtoon ja esimiehiin ovat hyvät. (Herrala 2011.)

Mäkitalo ja Paso (2008, 11–16) arvioivat oleellisen työelämän muutoksen liittyvän tuotantoja

palvelukonseptien muutokseen. Se tarkoittaa uuden teknologian käyttöönottoa työssä, uuden

organisaation lanseerausta, tuotevalikoiman uudistusta tai myynnin kasvattamista, jolloin

vaikutus on merkittävä satojen tuhansien tai miljoonien työntekijöiden kannalta. Muutokset

voivat johtua talouden, teknologioiden tai ihmisten tarpeiden muutoksista, jolloin yritykset ja

työpaikat joutuvat tarkastelemaan, mitä ja kenelle ne tuottavat sekä miten tuotanto tapahtuu.

Uuden toimintamallin tai teknologian käyttöönotto merkitsee lähes poikkeuksetta työn sujuvuutta

häiritseviä prosesseja, jotka aiheuttavat runsaasti ylimääräistä työtä ja kuormittumista

pitkään. Nämä muutokset selittävät laajalle levinnyttä työn henkisen kuormittavuuden lisään-

21


tymistä sekä masennuksen vuoksi kirjoitettujen sairaslomien tai työkyvyttömyyseläkkeiden

määrää.

Työikäisen väestön määrä supistuu. Sen vuoksi on tärkeää löytää keinot, joiden avulla ihmiset

saadaan jatkamaan työelämässä pidempään sen sijaan, että he jäisivät eläkkeelle ennen aikojaan.

Nykyisten 50-vuotiaiden odotettu eläkeikä on lähes 62 vuotta, mutta työkyvyttömyyseläkkeelle

jäädään keskimäärin 52-vuotiaana. (Yle Puhe, ei vl.) Syksyllä 2010 tehdyn kyselyn

mukaan ennenaikaiselle eläkkeelle jäädään työelämän henkisen ja fyysisen kuormittavuuden

sekä heikon johtamisen takia (Seies 2010). Jopa nuorten eläkkeelle siirtyminen yleistyy, sillä

vuosittain noin 1800 alle 30-vuotiasta henkilöä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden

vuoksi (Yle Uutiset, ei vl.).

Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 2000-luvulla, mutta aivan viime vuosina kehitys näyttää

tasaantuneen. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2008 sairauspoissaoloja

oli keskimäärin kymmenen päivää työntekijää kohden, kun näitä vuonna 2006 oli kahdeksan

ja puoli. Pitkien sairauspoissaolojen tavallisimmat syyt ovat mielenterveyden häiriöt ja

tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Toisaalta työikäisistä noin kolme neljäsosaa arvioi todennäköisesti

kykenevänsä terveytensä puolesta työskentelemään nykyisessä ammatissaan eläkeikäänsä

saakka. Asenteet työssä jatkamiseen 63 ikävuoden jälkeen ovat muuttuneet myönteisemmiksi,

erityisesti jos työn voi kokea mielekkääksi ja ikään liittyvät asiat otetaan työpaikoilla

huomioon. Suomalaiset arvostavat työssään työn itsenäisyyttä ja mielenkiintoisuutta, hyviä

suhteita työtovereihin ja hyvää ilmapiiriä työpaikalla. He eivät halua tulla kohdelluiksi epäoikeudenmukaisesti

tai nöyryyttävästi eivätkä myöskään halua alistua kohtuuttoman kireisiin

tulosvaatimuksiin tai kokemaan ala-arvoisia työolosuhteita. (Viluksela 2010, 249–257.)

Työnantajan asenteella ja kannustavalla suhtautumisella on vahva merkitys työntekijän päätökseen

jatkaa tai lopettaa työura (Blom 2009, 223).

Vuoden 1990 tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun liitetyn suosituksen mukaan jokaisella työpaikalla

tuli järjestää työkykyä ylläpitävää toimintaa. Tyky-toiminnalla tarkoitetaan toimintaa,

jolla työnantaja ja työntekijät sekä työpaikan yhteistyöorganisaatiot yhdessä edistävät ja tukevat

jokaisen työelämässä olevan työ- ja toimintakykyä hänen työuransa kaikissa vaiheissa

(Työterveyslaitos, ei vl.). Käytännössä tyky-toiminta on keskittynyt yksinomaan työntekijöiden

fyysisen suorituskyvyn kohottamiseen: tyypillisiä muotoja ovat olleet erilaiset työntekijöille

suunnatut liikuntakampanjat testauksineen. Myös työpaikoilla odotukset ovat olleet liikuntapainotteisia.

Tyky-toiminnan liikunnallista painottumista on kritisoitu vääränä lähesty-

22


mistapana. Työssä jaksamisesta huolehtiminen vain työntekijöiden suorituskykyä lisäämällä

ei ole eettisesti hyväksyttävällä pohjalla. Ratkaisuksi ehdotettiin laaja-alaisempaa näkökulmaa,

jossa työssä jaksamista edistävät toimet voivat kohdistua työntekijään (fyysiseen kuntoon

ja terveyteen), työympäristöön (ergonomiaan ja työturvallisuuteen) tai työyhteisön kehittämiseen

(ilmapiiriin ja johtamiseen). Myöhemmin malliin lisättiin vielä osaaminen omaksi

osiokseen. (Paso ym. 2005, 33–34.) Vuoden 2008 tyky-barometrin mukaan tyky-toiminta oli

työpaikoilla tuttua ja määrältään kohtuullisen runsasta. Usko toiminnan tuomaan taloudelliseen

hyötyyn oli vankka, ja kustannusvastaavuuteen oltiin varsin tyytyväisiä. Myös lähitulevaisuudessa

on halua ja aikomuksia sijoittaa voimavaroja tyky-toimintaan. (Viluksela 2010,

252.) Tänä päivänä käytetään enenevässä määrin myös termiä tyhy-toiminta, joka paneutuu

työhyvinvointiin laaja-alaisemmin kuin fyysistä puolta korostava tyky-toiminta.

Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa vuonna 2010 -tutkimuksen mukaan hyvinvoinnin perinteiset

asiantuntijatoiminnot eli työterveyshuolto, työsuojelu, työpaikkaliikunta ja henkilöstöruokailun

järjestelyt ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Strateginen hyvinvointi tarkoittaa

niitä hyvinvointiin liittyviä tekijöitä, jotka edistävät yrityksen tuloksentekokykyä. Suomessa

investoidaan työhyvinvointiin keskimäärin 724 euroa/työntekijä vuodessa: henkilöstön koulutukseen

307 e ja työterveyshuoltoon 238 e. Loput jakaantuivat virkistys- ja kulttuuritoiminnan

(127 e), liikunnan (86 e), tyhy-toiminnan (61 e), projektien (59 e) ja viestinnän (13 e) kesken.

Yhteensä se tekee noin 1,8 miljardia euroa vuodessa. Huolimatta summan suuruudesta panostus

työhyvinvointiin on kaukana optimaalisesta. (Aura ym. 2010, 2.)

Tämän päivän työhyvinvointi tarkastelee siis yksilön sijaan yhteisöä, kokonaista työkollektiivia.

Omassa työelämässäni olen huomannut, että työyhteisö ja jämäkkä, mutta ymmärtävä

esimies ovat entistä merkittävämpiä tekijöitä työhyvinvointini kannalta. Työ erilaisissa vaihtuvissa

projekteissa on usein yksinäistä ja itsenäistä puurtamista, joten henkilöstöpalaverit ja

keskustelut samassa tilanteessa töitään tekevien kollegoiden kanssa sekä läsnä oleva, kuunteleva

ja kantaa ottava johtaja tarjoavat tarpeellista (vertais)tukea. Projektin toteutusta ja motivaatiota

työssäni edistää aktiivinen työryhmä. Sen ansiosta työntekijä ei jää yksin projektinsa

kanssa. Koska projekteja tulee aina uusia, on minun työntekijänä joka kerta myös perusteltava

itselleni juuri tämän projektin tärkeys työ- ja henkilökohtaisessa elämässäni ja sitä kautta motivoitava

itseni aloittamaan työ jälleen kerran alusta. Mikäli työ on sisällöllisesti mielekästä,

siitä saa kohtuullisen korvauksen ja työn tekemisen fyysiset edellytykset ovat kunnossa, työtä

23


on mielekästä tehdä. Pätkätyöläisenä arvostan lisäksi työnantajan panostusta työterveydenhuoltoon

sekä mahdollisuuteen harrastaa liikuntaa.

2.2 Työhyvinvointi matkailun kontekstissa

Työhyvinvointimatkailu on vähän tutkittu aihe, kun taas työhyvinvoinnista sekä hyvinvointimatkailusta

on tarjolla paljon uutta tutkimustietoa. Hyvinvointimatkailuun liittyvää tutkimusta

lienevät osaltaan edistäneet 1980-luvun lopulta lähtien Suomessa voimakkaasti kasvanut kylpylämatkailu

ja siihen liittyvät hyvinvointia lisäävät elementit, kuten erilaiset hoidot ja kuntouttaminen

(Suontausta 2005,13). Pyrin taustoittamaan työhyvinvointimatkailua tarkastelemalla

hyvinvoinnin sekä hyvinvointimatkailun määritelmiä aiheeseen liittyvän tutkimuksen

avulla. Lisäksi esittelen työhyvinvointimatkailua koskevien tutkimusten tuloksia.

Smith ja Kelly (2006, 1-4) ovat laadullisessa tutkimuksessaan tarkastelleet tutkijoiden käsityksiä

hyvinvoinnista sekä heidän määritelmiään termistä. Kattavimman määritelmän mukaan

hyvinvointi on elämäntapa, joka kohdistuu optimaalisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon,

jolloin yksilön ruumis, mieli ja henki yhdistyvät elääkseen täydemmin inhimillisessä ja luonnollisessa

yhteydessään. Toisen määritelmän mukaan hyvinvointiin kuuluu neljä pääperiaatetta,

jolloin





hyvinvointi on luonteeltaan moniulotteinen

hyvinvointitutkimuksen pitäisi sairauksien syiden tutkimisesta kohdistua hyvinvoinnin

syiden tunnistamiseen

hyvinvointi on tasapainoa

hyvinvointi on suhteellista, subjektiivista tai havainnoitavissa olevaa, mikä viittaisi

siihen, että hyvinvointi on enemmän psykologinen kuin fyysinen tila.

Länsimaisten tutkimusten perusteella hyvinvointimatkailijat ovat aktiivisia ja valveutuneita

terveyden ja onnen etsijöitä, hyvin motivoituneita ja päättäväisiä toimissaan terveytensä edistämiseksi.

He valitsevat usein vaihtoehtoja perinteiselle lääkitykselle eivätkä myöskään pelkää

kokeilla uusia asioita. Yleensä hyvinvointimatkailusta eniten kiinnostuneiden kohderyhmään

kuuluvat reilut kolmikymppiset aina 55-vuotiaisiin ja heistä enemmistö on naisia. Tule-

24


vaisuudessa nuoremmat matkailijat ja miehet voisivat olla uusia kohderyhmiä, mikäli heidät

saadaan rohkaistua mukaan hyvinvointisektorin matkailuun. Hyvinvointimatkailijat ovat matkalla

parempaan itsetuntemukseen ja tyytyväisyyteen. Heidän tarpeensa vaihtelevat suuresti

eri aikoina ja elämänvaiheissa. Hyvinvointimatkailuun liittyvistä tutkimuksista voi päätellä,

että matka hyvinvointiin on itse määränpäätä tärkeämpi. (Smith & Kelly 2006, 1-4.) Tämän

voisi tulkita niin, että matkalla hyvinvointiin etsijä löytää yhä uusia hyvinvoinnin lähteitä,

joten käytännössä matka on päättymätön.

Ahtolan (2002, 19) mukaan hyvinvointimatkailu pitää käsittää laajana hyvää oloa lisäävänä

sosiaalisena loma- ja virkistystoimintana, jossa henkisen vireyden ja terveyden hoidolla on

keskeinen merkitys ja nykyistä laajempi ulottuvuus.

Matkailun edistämiskeskus (MEK) on tekemässään Hyvinvointi- ja wellness –matkailun peruskartoituksessa

(2005, 8) käyttänyt hyvinvointimatkailusta määritelmää, jonka mukaan

”Hyvinvointimatkailu on matkailua, joka tuottaa matkailijoille hyvää oloa vielä matkan päätyttyäkin.

Hyvinvointimatkailu ei ole sairautta parantavaa eikä kuntoa korjaavaa, vaan kulloistakin

matkailijan terveydentilaa ylläpitävää ja edistävää sekä virettä elämään antavaa.

Hyvinvointimatkailu tuottaa asiakkaalle yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hyvää oloa, joka voi

olla sekä fyysistä että psyykkistä vireyttä antavaa.” Määritelmässä on tekijöitä, joilla Smith ja

Kelly (2006) ja Ahtola (2002) luonnehtivat hyvinvointia.

Lähtökohdan suomalaiselle hyvinvointimatkailulle muodostavat vapaa-ajanmatkailun vetovoimatekijät

eli puhdas luonto, vesi, metsät, erämaat ja niiden tarjoamat aktiviteettimahdollisuudet.

Lisäksi hyödynnetään omia vahvuuksia, kuten saunaa, lähiruokaa, luonnossa rentoutumisen

monia mahdollisuuksia ja hiljaisuutta sekä suomalaisia kulttuurielämyksiä. Lisänsä

antavat monipuoliset hoidot ja suomalaisen teknologian innovaatiot. Hyvinvointitarjonta keskittyy

Suomessa Lappiin, Kuusamon alueelle, Ahvenanmaalle, Pohjois-Savoon ja Pohjanmaalle.

Hyvinvointimatkailu yhtenä tuoteteemoista on osa Suomen matkailustrategiaa. (MEK

2009, 3-6; TEM, ei vl.)

Kartoituksen avulla MEK selkeytti hyvinvointimatkailun termistöä. Kuviossa 2 kattoterminä

on terveysmatkailu, joka tarkoittaa oman terveyden ja hyvinvoinnin hoitamiseksi ja ylläpitämiseksi

tehtyjä matkoja. Sen alle asettuvat terveydenhoitomatkailu ja hyvinvointimatkailu.

Terveydenhoitomatkailu on sairauksia parantavaa, kun taas hyvinvointimatkailu on luonteel-

25


taan sairauksia ehkäisevää ja se pitää sisällään monipuolisia sielun, mielen ja ruumiin hyvinvoinnin

ympärille rakennettuja matkailutuotekokonaisuuksia. (MEK 2009, 3-4.)

Kuvio 2. MEK:n peruskartoituksen suositeltavat nimikkeet. Lähde: MEK 2005, 55.

Kartoituksen perusteella työhyvinvointimatkailua lähellä on tyky- eli työkykyä ylläpitävä

matkailu. MEK (2005, 13) määrittelee tyky-matkailun ”yritys- ja julkisyhteisöjen työnantajien

ja työntekijöiden toteuttamaksi työkyvyn ylläpitoon liittyväksi toiminnaksi, joka tapahtuu

työpaikan ulkopuolella ja joka toteutetaan matkailualan yritysten toimesta. Maksajana on pääasiassa

työnantaja”. Nähdäkseni tyky-toiminta on osaltaan edistänyt hyvinvointimatkailun

kehittymistä Suomessa, sillä siihen liittyy usein myös matkailua kohteisiin, joissa on saatavilla

hyvinvointi- ja terveyspalveluja (Suontausta 2005, 35). Kuvion mukaisesti tyky-matkailu

voi olla terveydenhoitomatkailua silloin, kun asiakas osallistuu lääketieteellisiä toimenpiteitä

vaativalle kuntoutuslomalle. Jos taas tyky-matkailu muodostuu liikunta-, kunnonkohotus-, ja

virkistystoiminnoista, voi sen laskea kuuluvaksi hyvinvointimatkailuun (MEK 2005, 55.)

Työhyvinointimatkailun kysyntää Pohjois-Suomessa tapausyrityksen näkökulmasta tutkinut

Kojonen (2008) toteaa, että työhyvinvointia edistävät matkailutuotteet ovat vielä suhteellisen

outo työhyvinvoinnin muoto. Koska ostaja on yleensä eri osapuoli kuin tuotteen loppukäyttäjä

26


ja ostoryhmällä, johon voivat kuulua mm. ostaja, käyttäjät ja viralliset päätöksentekijät, on

hyvin erilaisia tarpeita, tehokas markkinointi vaatii erityistä panostusta. Lisäksi ohjelma tulisi

räätälöidä niin, että siinä huomioidaan kaikki ostoryhmään kuuluvat henkilöt. Tulosten mukaan

työhyvinvointimatkan tärkein tavoite tutkitussa yrityksessä oli elämyshakuisuus: matkalle

haluttiin lähteä kohottamaan työilmapiiriä ja tiimihenkeä ja kokemaan yhdessä. Pohjois-

Suomen monipuolisuus ja Lapin eksotiikka tarjoavat siihen oivalliset lähtökohdat.

Kojonen on tutkimuksessaan määritellyt työhyvinvointimatkailun laajennetuksi versioksi työkykyä

ylläpitävästä matkailusta. Työhyvinvointimatkailu on työhyvinvointia edistävää toimintaa,

jonka painopiste on ongelmien ennaltaehkäisyssä. Maksajana toimii ainakin osittain

työnantaja. Matka voi olla yksilöllinen tai seurana voi olla samaan työyhteisöön kuuluvia

henkilöitä. Myös työntekijän perhe voi olla mukana matkalla. Tarkoituksena on virkistäytyminen,

motivaation ja työilmapiirin kohottaminen, työn ja vapaa-ajan yhdistäminen sekä ryhmähengen

vahvistaminen yhdessä kokemalla. (Kojonen 2008, 72.)

Jänkälä ym. (2010, 50–51) toteavat työhyvinvointia edistävän promotiivisen toimintamallin

olevan organisaation tulokseen vaikuttava merkittävä tekijä. Perusajatuksena on myönteinen

ja voimavaraistava näkökulma työhön ja hyvinvointiin. Työllä on myönteinen yhteys ihmisen

terveyteen ja hyvinvointiin. Keskeisimpiä keinoja edistää työhyvinvointia ovat johtaminen,

työn ja työyhteisön kehittäminen, osaaminen, yksilön terveys ja voimavarat sekä työympäristö.

Taustalla on positiivinen terveyskäsitys. Työhyvinvointimatkailun ehdot täyttyvät, kun

palvelut ovat työhyvinvoinnin ammattilaisten tuottamia, ovat suunniteltuja ja sisältyvät työpaikan

työhyvinvointisuunnitelmaan (lähtee työpaikalta ja palaa sinne eli on prosessi), virallisesta

yhteistyöstä ja tiedonkulusta sekä tietosuojasta on huolehdittu ja ne ovat suunnitelmallisia

sekä palveluilla on todennettavissa oleva vaikuttavuus työhyvinvointiin ja sen osaalueisiin.

Työyhteisöt järjestävät jatkossakin kehittämistilaisuuksia työpaikkojen ulkopuolella.

Matkailuyritykset voivat profiloitua osaavina järjestäjinä. Verkostoitumalla työhyvinvoinnin

koulutus- ja kehittämispalveluiden tuottajien kanssa ne voivat kehittää innovatiivisia työhyvinvointimatkailutuotteita.

Edelleen Jänkälä ym. arvioivat Lapin työhyvinvointimatkailutuotteiden kehittämisen jakautuvan

kolmeen teemaan:

1. Osallistuminen työhyvinvoinnin edistämisen prosessiin

27


Olemassa olevien hyvinvointi- ja terveyspalvelutuotteiden tarjoaminen työhyvinvointia

edistävinä ja tukevina palveluina. Yhteistyö työterveyshuollon ja

muiden työhyvinvoinnin asiantuntijoiden kanssa. Lapin eksotiikka. Erikoistuminen

tietyn toimialan tai ammattiryhmän työhyvinvoinnin kehittäjäksi. Palveluiden

laatu ja saatavuuden helppous kilpailutekijöiksi.

2. Kannustaminen terveyden ja kunnon vaalimiseen

Matkailun elämystuotteilla houkutellaan ihmisiä terveyttä edistävien harrastusten

ja uusien liikuntamuotojen pariin. Matkailupalveluiden oheen suunnitelluissa

oppimisympäristöissä teoria ja käytäntö yhdistyvät osaamiseksi (tiedoksi), joka

luo edellytykset mahdollisiin elämäntavan muutoksiin.

3. Työn merkityksellisyys ja arvot

Työelämässä toimivien elämäntilanteet otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti.

Ihmisille luodaan fyysisiä ja mentaalisia tiloja käsitellä työhönsä ja elämäänsä

liittyviä merkityksiä. Kehittäminen haastavaa, koska tuotteet ja markkinat ovat

vasta muotoutumassa.

Kevyinä versioina tuotteet tarjoavat niin yksilöille kuin ryhmille mahdollisuuden ainakin hetkelliseen

irtiottoon arjesta. Syvemmällä tasolla pohdinnan kohteena voivat olla kokonaan uudet

elämänarvot. Matkailuyritysten arvot suuntaavat tuotteiden tavoitteita ja sisältöjä. Tuotteiden

sisällöt voivat rakentua esimerkiksi psykologisille, hengellisille ja ihminen-luonto –

suhteen viitekehyksille. (Jänkälä ym. 2010, 51–53.)

2.3 Työhyvinvointimatkailun mahdollisuudet

Tutkimusten ja median välittämän kuvan perusteella työn vaativuus ja kuormittavuus tietoyhteiskunnan

kehittymisen myötä ovat kasvaneet. Liiallinen kuormittavuus vaikuttaa kielteisesti

ihmisten hyvinvointiin. Stressin sanotaankin levinneen maailman kehittyneissä maissa epidemian

tavoin, ja sitä voidaan pitää yhtenä suurimpana terveysriskinä. (Suontausta 2005, 51–

52.) Yritykset pitävät kuitenkin työssä jaksamisen tukemista usein liian kalliina, joskin panostukset

työhyvinvointiin voivat olla liiketaloudellisesti hyvin kannattavia: työtapaturmat

vähenevät, työhyvinvointi-investoinnit vähentävät poissaoloja ja siten parantavat tuottavuutta,

28


kansantaloudessa työllisyys lisääntyy. Yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa yhden arvion

mukaan tulevaisuudessa kuusi euroa säästöä. Työntekijöiden työkyvyn ja työhyvinvoinnin

laiminlyönti on lyhytnäköistä säästämistä taantumankin oloissa, sillä sosiaaliturva tulee

kalliiksi kansantaloudelle. (Viluksela 2010, 257; Työ, ei vl.)

Väestön ikääntyminen, eläkeiän nousu ja työssä jaksaminen asettavat matkailupalveluja tarjoaville

yrittäjille haasteita. Kehittämällä hyvinvointimatkailutuotteiden kaltaisia palvelukonsepteja

ja toimintamalleja uusien ratkaisujen pohjaksi luodaan pitkällä aikavälillä työkyvyn

ylläpidon kestolla mitattavissa olevia säästöjä, minkä merkittävät yhteiskunnalliset toimijat,

kuten vakuutusyhtiöt, pyrkivät varmasti jatkossa ottamaan huomioon tavalla tai toisella. Visioissa

hyvinvointimatkailua kehitetään yritysasiakkaiden henkilökunnan työkykyä ylläpitäväksi

toimivaksi kokonaisuudeksi. Tiivis yhteistyö terveys- ja matkailualan asiantuntijoiden välillä

on suotavaa tuotetarjontaa kehitettäessä (Ahtola 2002, 19–22.)

Nykyaikana työ- ja vapaa-ajan matkailu voivat kietoutua yhteen ajan ja kulujen säästämiseksi

(Buhalis 2000, 101). Työhyvinvointimatkailu voi sisältää osia kummastakin matkailun muodosta,

sillä matkan motiivit liittyvät työhön, mutta toteutus voi osaksi tapahtua rentouttavan

toiminnan parissa. Lapin matkailun lähitulevaisuuden kartoituksessa (Kairamo 2006) työhyvinvointimatkailua

ei ole missään vaiheessa (tietoisesti) nähty omana kokonaisuutenaan. Kartoituksessa

hyvinvointimatkailijoina nähdään esimerkiksi ikääntyvät eli seniorimatkailijat,

jotka suosivat terveyttä ja hyvinvointia tukevia palveluja. Koska he eivät enää edusta työelämää,

eivät he myöskään ole potentiaalisia työhyvinvointimatkailijoita. Lappi useine matkailukeskuksineen

on nykyaikainen matkailukohde, josta asiakkaat ammentavat hyvinvointia ja

jaksamista, ja he tulevat maakuntaan virkistäytymään. García-Rosell ja muut (2007, 454) toteavat,

että tilaulottuvuus muodostaa ainutlaatuisen miljöön matkailun tuottamiselle ja kuluttamiselle,

minkä vuoksi matkailun avainyksikkönä tulisi olla alue, jossa matkailua harjoitetaan

ja jossa eri liikealan toimijat ja siihen kuulumattomat toimijat lopulta kohtaavat toisensa.

Matkailijoille alue on kokonaisuus, kuin yksi tuote, joka syntyy kulutuksesta, tuotannosta ja

paikallisista kulttuureista. Kotimaiset yritykset ovat tuoneet ja jatkossakin tuovat Lappiin sekä

omia työntekijöitään että ulkomaisia asiakkaitaan rentoutumaan, joten edellytykset työhyvinvointimatkailun

kehittämiseen ovat olemassa.

Niin Lapissa kuin muualla Suomessa ammattiliittojen jäsenilleen markkinoimat ja osin kustantamat

kuntoremonttilomat ovat olleet suosittuja jäsenistön keskuudessa. Tuotesuunnittelun

suurina haasteina yrittäjät ja muut asiantuntijat pitävät muun muassa tuotteiden aitouden ke-

29


hittämistä ja säilyttämistä, rauhallisuuden ja hiljaisuuden mahdollisuuksia, tuotteiden uusiutumisen

vaadetta sekä hyvinvointimatkailun kaikkia osa-alueita (Kairamo 2006, 37). Matkailija

itse voisi olla oman hyvinvointinsa aktiivinen ”rakentaja” ja hyödyntää siinä tehtävässä

alueen vahvuuksia (Konu ym. 2010, 135).

Lappi on erinomainen kohde kehittää työhyvinvointimatkailua MEK:n luettelemien vahvuuksien

perusteella, joita olivat puhdas luonto kokonaisuudessaan, suomalainen sauna, kulttuuritarjonta,

hiljaisuus ja erilaiset hoidot. Näiden lisäksi Lapissa on toimiva infrastruktuuri sekä jo

olemassa oleva, hyvinvointia tukeva palvelutarjonta. Erikoistuminen pelkästään työhyvinvointimatkailutuotteita

tarjoavaksi yritykseksi tai matkailukohteeksi on haastava tehtävä Lapissa,

mutta niiden tarjonta muiden tuotteiden ohella lisäisi yritysten kokonaispalvelutarjontaa.

Lapin liiton matkailustrategian luonnoksessa vuosille 2011–2014 (tulossa 2011) todetaan,

että hyvinvointiin tavalla tai toisella liittyviä matkailutuotteita on runsaasti, mutta niitä ei ole

koottu yhteen hyvinvointi-teeman alle. Strategian mukaisia tehtäviä olisikin selkeyttää hyvinvointimatkailun

laatu- ja tuotekriteerit, tunnistaa Lapin tuote- ja palvelutarjonnassa hyvinvointimatkailun

ydintuotteet sekä määrittää lappilainen terveys- ja kuntoliikuntaloma ja hemmotteluloma.

Lisäksi tulisi kehittää uusia matkailuinnovaatioita. Käytännössä edellä mainittujen

seikkojen selvittäminen selkeyttää myös työhyvinvointimatkailuun liittyvää palvelutarjontaa.

Nykyistä tyky-matkailukonseptia liikuntapainotteisena tuotteena voisi jatkossa kehittää sisällöllisesti

vastaamaan kokonaisvaltaisemmin tämän päivän työelämän haasteisiin, jolloin tuotteessa

huomioitaisiin fyysisen aspektin lisäksi myös henkinen ja sosiaalinen puoli. Työhyvinvoinnin

uusimmat määritelmät, jalansijaa hakeva neuvotteleva johtamiskulttuuri sekä maakunnallinen

ja kansallinen matkailustrategia näyttävät vihreätä valoa tällaiselle kehittämiselle.

Vuoden 2010 uutisoinnin perusteella tarvetta sisällöltään tämän päivän työelämän tarpeita

vastaavalle työhyvinvointimatkailutuotteelle näyttäisi olevan. Se voisi olla työnantajalle

kimmoke panostaa työntekijöidensä jaksamiseen ja siten myös osaltaan vastaus työuran jatkamisen

haasteeseen. Ongelmana lienee se, että työhyvinvointimatkailu on vielä lapsenkengissään,

kuten Kojonen tutkimuksessaan toteaa. Hänen mukaansa myös markkinointi on hajallaan

tai lähes olematonta ja tietoa nimenomaan työhyvinvointimatkailuun sopivista tuotteista

on vaikea saada. Lisäksi tieto tuotteesta tulisi kohdentaa oikeille tahoille, etenkin, kun tuotteen

loppukäyttäjä on usein joku muu kuin ostaja. (Kojonen 2008, 71.) Työhyvinvointiin pa-

30


nostamalla menestyä voivat työnantajat, jotka palveluista maksavat, mutta myös yrittäjät, jotka

tarjoavat hyvinvointipalveluja työnantajille.

Yhteenvetona voi todeta, että työhyvinvointi on työpaikan hyvää arkea, jossa perustarpeet on

tyydytetty ja kaikilla on oma paikkansa ja tehtävänsä yhteisössä. Muutokset ja niistä selviäminen

on prosessi, jonka työntekijät toteuttavat yhdessä johdon ja tarvittaessa asiantuntevan

ammattilaisen kanssa. Työntekijä on silloin osa sisäisesti muuttavaa prosessia. Työn sosiaalinen

ulottuvuus tuo saman vaateen myös työhyvinvointimatkailuun. Lähtökohtana on, että

aiheeseen liittyviä kysymyksiä tulee tarkastella monipuolisesti, jolloin keskiössä ovat työntekijän

sekä koko työyhteisön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Silloin syntyy

tarve kehittää työhyvinvointiin liittyvän matkailun sisältöä aiempaa holistisemmaksi.

31


3 MATKAILUTUOTTEEN RAKENTUMINEN

Tässä luvussa tarkastelen tutkimusten valossa matkailutuotteen käsitettä sekä matkailutuotetta

palvelutuotteena. Koska asiakaslähtöisyyttä painotetaan matkailussa ja alan palveluissa, tarkastelen

tekijöitä, jotka vaikuttavat asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen. Lisäksi pohdin, onko

työhyvinvointimatkailutuote kokemus vai elämys ja perustelen oman valintani. Lopuksi esittelen

Komppulan ja Boxbergin matkailun tuotekehitystä kuvaavan prosessin.

3.1 Matkailutuote palvelutuotteena

Hyödynnän tässä luvussa Smithin ja Middletonin matkailututkimuksessa tunnetuiksi tekemiä

rakenteita, joihin myös Komppula ja Boxberg tukeutuvat kirjassaan. Luvun tavoitteena on

taustoittaa aiheeseen liittyvää keskustelua ja siinä käytettäviä käsitteitä.

Smithin (1994, 586–592) matkailutuotteen malliin kuuluu mitattavia elementtejä, joiden perusteella

matkailualan taloudellinen merkitys voidaan arvioida.

Fyysinen

ympäristö

Palvelu

Vieraanvaraisuus

Valinnan vapaus

Osallistuminen

Kuvio 3. Matkailutuotteen elementit. Lähde: Smith 1994, s. 587.

Matkailutuotteen sisältämät viisi elementtiä (kuvio 3) ovat fyysinen paikka (erilaiset resurssit,

joihin matkailu perustuu ja joiden fyysisellä ilmentymällä on suurin vaikutus kuluttajan ko-

32


kemukseen), palvelu (vastaa asiakkaan tarpeita), vieraanvaraisuus (asenne, jolla matkailija

otetaan vastaan), valinnan vapaus (matkailijan mahdollisuus tehdä omia päätöksiä matkaan ja

sen eri vaiheisiin liittyen) sekä osallistuminen (asiakkaan oleminen mukana tuotteen lopullisessa

toteutuksessa). Varsinainen matkailutuote muodostuu kaikkien viiden komponentin

keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja se on enemmän kuin osiensa summa. Malliin kuuluvat

olennaisena osana myös matkailijan kokemukset. Smith toteaa matkailutuotteen saavan lisäarvoa

tuotantoprosessin jokaisessa vaiheessa ja asiakkaan olevan olennainen osa prosessia.

Myös Xu (2010, 607–610) lähtee siitä, että fyysinen ympäristö on matkailutuotteen ydin. Palvelu,

vieraanvaraisuus, valinnanvapaus ja osallistuminen ovat hänen mukaansa merkittäviä,

todellista arvoa sisältäviä tukielementtejä. Matkailualan ammattilaisten tulisi huomioida niiden

merkitys kokonaismatkailutuotteita suunnitellessaan.

Matkailutuote syntyy Smithin mukaan monimutkaisen tuotantoprosessin tuloksena. Aluksi

tarvitaan perusresursseja, kuten raaka-aineita ja muita komponentteja, esimerkiksi rakennustarvikkeita,

polttoainetta ja maataloustuotteita, joiden avulla luodaan matkailualan tarvitsemat

varusteet ja laitteet. Perusresurssit jalostetaan matkailua tukeviksi elementeiksi, joita voivat

olla esimerkiksi museot, hotellit, ravintolat ja matkamuistomyymälät. Niitä edelleen jalostamalla

syntyvät matkailun tarvitsemat hyödykkeet, kuten majoitus-, ruokailu- ja ohjelmapalvelut.

Nämä hyödykkeet vaativat kuitenkin asiakkaan osallistumisen, jotta henkilökohtainen

kokemus - tuotantoprosessin lopputulos - pääsee syntymään. Aineeton ja asiakkaan arvostama

matkailutuote syntyy siis vasta, kun matkailija itse osallistuu tuotantoprosessin viimeiseen

vaiheeseen. (Smith 1994, 591–592.)

Smithin mallissa matkailutuotteen ytimen muodostaa paikka, jonne matkailija matkustaa.

Matkailutuotteen funktiona on helpottaa asiakkaan matkustamista ja siihen liittyviä toimintoja

matkakohteessa erilaisten palvelujen avulla (Smith 1994, 592–593). Myös Buhalis (2000, 98,

108–109) korostaa paikan merkitystä matkailussa: matkailijan kokema kokonaisvaikutelma

muodostaa hänen mielikuvansa kohteesta varsinaisen vierailun jälkeen. Matkailutuote koostuu

joukosta paikallisesti tarjottuja palveluja sekä sosio-kulttuurisista ja ympäristöresursseista ja

julkisista hyödykkeistä. Näin ollen kokonaisvaikutelma vaikuttaa siihen, haluaako matkailija

jatkossakin vierailla kohteessa.

Middleton (1989, 573) jaottelee matkailutuotteen kahteen tasoon, jolloin matkailutuote voi

olla kokonaismatkailutuote, jossa yhdistyvät kaikki matkailijan käyttämät palveluelementit

33


alkaen siitä hetkestä, kun hän lähtee matkalle, ja päätyen siihen, kun hän palaa lopulta kotiin.

Tuote on silloin idea, odotus tai mentaalinen rakennelma asiakkaan mielessä ostohetkellä.

Aina ei kuitenkaan matkailutuotteen alkamista tai loppumista voi tarkasti määritellä, eikä

myöskään sitä, kuka on tuottaja, kuka on kuluttaja (García-Rosell ym. 2007, 449). Matkailutuote

voi toisella tasolla olla myös yksityiskohtainen, lähinnä kaupallinen tuote osana kokonaismatkailutuotetta,

esimerkiksi majoitus, kuljetus, nähtävyys ja muita matkailijoille suunnattuja

mahdollisuuksia, kuten auton- tai suksivuokraus. Kokonaismatkailutuote on yhdistelmä

aineellisia ja aineettomia komponentteja, jotka perustuvat matkakohteessa tarjolla oleviin

aktiviteetteihin. Matkailijalle paketoitu kokonaisuus on kokemus, jonka saadakseen hänen

tulee maksaa siitä tietty hinta. (Middleton 1989, 573.)

Komppulan ja Boxbergin (2002, 21, 93) mukaan matkailutuote on asiakkaan subjektiiviseen

arviointiin perustuva kokemus, jolla on tietty hinta ja joka syntyy prosessissa, jossa asiakas

hyödyntää palvelun tarjoajien palveluja osallistumalla itse palvelujen tuotantoprosessiin.

Matkailutuotteesta puhuttaessa asiakas tietää, mitä palveluja hintaan kuuluu ja mistä palveluista

on maksettava lisää. Suontausta ja Tyni (2005, 131–133) toteavat matkailutuotteen olevan

tuote siinä mielessä, että matkailuyritykset tuottavat ja tarjoavat asiakkaille markkinoilla

tuotteita, joita myydään ja ostetaan ja joilla on hinta, jonka asiakas on valmis maksamaan.

Vastineeksi asiakkaat odottavat saavansa erilaisia hyötyjä ja arvoja. Toisaalta matkailutuote

on aina aineeton, yhtä aikaa tuotettava ja kulutettava palvelutuote.

García-Rosell ym. (2007, 449) esittävät, että matkailutuote on luonteeltaan sosiaalinen, mikä

tarkoittaa, että paikallisella yhteisöllä matkailukohteessa voi olla tärkeä rooli rakennettaessa

sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäviä matkailutuotteita. Silloin ei tuottajia eikä kuluttajia voi

erottaa toisistaan.

Tutkimuksessani käytän matkailutuotteesta edellisten määritelmien yhdistelmää, jolloin matkailutuote

on sosiaalinen ja aineeton, yhtä aikaa tuotettava ja kulutettava palvelutuote. Se on

asiakkaan subjektiiviseen arviointiin perustuva kokemus, jolla on tietty, asiakkaan hyväksymä

hinta. Asiakas hyödyntää tarjolla olevia palveluja osallistumalla itse niiden tuotantoprosessiin.

Määritelmässä oleellista on asiakkaan osallistuminen palvelun tuottamiseen, mikä tarjoaa

mahdollisuuden myös lisäarvon syntymiseen esimerkiksi mieleenpainuvana kokemuksena.

Lisäksi matkailutuotteen sosiaalinen luonne korostaa paikallisuutta, niin toimijoita kuin itse

ympäristöä, luomassa merkityksiä asiakkaalle ja siten edelleen lisäarvoa tuotteelle.

34


Palvelu on luonteeltaan monimutkaisempi kuin tavara. Palvelu on jotakin, jota joku tekee

puolestasi (Pine & Gilmore 1999). Palvelut ovat ostettavia tuotteita, joiden omistusoikeus ei

siirry. Sen sijaan asiakas saa käyttöoikeuden palveluun, joka käytetään tiettynä aikana tietyssä

paikassa. Tavaraa sen sijaan voidaan käyttää silloin, kun sen ostanut – ja siten omistusoikeuden

saanut – asiakas haluaa. (Middleton 2002, 41–42.)

Komppula ja Boxberg korostavat matkailutuotteen palvelun luonnetta. Palvelutuotteelle on

ominaista, että asiakkaalle tarjotaan jotain aineetonta, jota tuotetaan ja kulutetaan samanaikaisesti.

Palvelun kuluttaminen on usein jonkin tarpeen tyydyttämiseen liittyvä palvelukokemus.

Koska palvelu on aineeton, ei myöskään matkailutuotetta voida varastoida, patentoida tai esitellä

sellaisenaan valmiina tuotteena. Palveluun voi liittyä myös aineellisia osia, kuten esimerkiksi

ruokaa tai ostettavia matkamuistoja, joita voidaan tavallisesti arvioida ja kokeilla konkreettisesti,

mutta vasta matkan aikana. Palvelukokemukseen vaikuttavat asiakas itse sekä palveluja

tarjoavan yrityksen henkilökunta ja muut asiakkaat. (Komppula & Boxberg 2002, 10.)

Middleton (2002, 42) kuvailee sekä palvelukokemusta että asiakkaan osallistumista palveluun

yksinkertaisen hotelliesimerkin avulla: hotellissa majoittuessaan asiakas on tekemisissä hotellihenkilökunnan

kanssa eri vaiheissa ja osallistuu palvelun toteuttamiseen esimerkiksi kantaessaan

matkatavaransa huoneeseen tai aamiaisbuffetin yhteydessä hakemalla itse ruokansa

tarjoilupöydästä.

Sekä matkailutuotteen tuottajan että asiakkaan näkökulmasta on merkittävää, että palvelutuote

on aina ainutkertainen. Onnistuneen palvelun toteuttaminen uudelleen samalla tavalla ei välttämättä

onnistu, koska kaikkia palvelukokemukseen vaikuttavia tekijöitä ei aina ole helppoa

tunnistaa tai ennakoida eikä se aina ole edes mahdollista. (Suontausta & Tyni 2006, 133.)

Kinnusen (2004, 7) mukaan palvelun käsitteen määrittelyssä asiakkaan rooli on ollut mukana

alusta lähtien. Asiakas nähdään osana palvelun tuotantoprosessia ja järjestelmää, joka saa aikaan

palvelun. Asiakas tuo mukanaan palveluun tuottajalle hallitsemattoman osuuden. Osaksi

hallitsemattomuutta selittänee se, että palvelu on ideana asiakkaan päässä, jolloin käytännössä

kukaan muu kuin asiakas itse ei voi lopullisesti tietää palveluun kohdistuvia odotuksia (Middletonin

2002, 43).

Grönroos (2009, 77–80) painottaa palveluun kuuluvaa vuorovaikutusta palveluntarjoajan

kanssa: se ei aina ole henkilökohtaista vuorovaikutusta palveluyrityksen kanssa (esim. suora

kontakti työn suorittavaan yrittäjään), mutta sitä voi esiintyä monessa sellaisessa tilanteessa,

35


jossa sitä ei näytä olevan (tilauksen vastaanotto tai työn toimitus asiakkaalle). Nämä vuorovaikutustilanteet

ovat osa palvelua ja ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti asiakkaan mielipiteeseen

yrityksestä. Palveluissa hänen mukaansa korostuu niiden prosessiluonne: palvelut ovat

monista toiminnoista koostuvia prosesseja, joissa käytetään monenlaisia resursseja. Asiakas

kiinnittää huomiota tuotantoprosessin hänelle näkyvään osaan.

Palveluille on ominaista, että kysyntä ja tarjonta ovat usein huipussaan eri aikaan. Esimerkiksi

matkailupalvelujen tuottaminen on riippuvainen asiakkaiden käytettävissä olevasta ajasta tai

sääolosuhteista. Edullisten lomaolosuhteiden aikana on enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Epäonnistunutta palvelukokemusta ei voida palauttaa, hyvittää tai korjata kuten tavaraa. Laatua

on hankala standardoida tai mitata, ja myös kontrollointi on vaikeaa, sillä asiakkaan ja

palvelun tuottajan välinen vuorovaikutus on henkilökohtaista ja myös kokemukset ovat henkilökohtaisia.

(Komppula & Boxberg 2002, 11.)

Asiakas ei palvelun tuottamiseen osallistuessaan yleensä paljoakaan ajattele tuottajan suorittamia

prosesseja ja toimenpiteitä, vaan keskittyy kuluttajan rooliinsa ja siten omiin tavoitteisiinsa.

Silloin, kun hyöty ja palvelusta saatava arvo saavutetaan helposti ja miellyttävästi, asiakkaalle

syntyy odotukset täyttävä tai ne ylittävä palvelukokemus, joka jää hänelle myönteisenä

mieleen. (Suontausta & Tyni 2006, 134.)

Palvelutuotteen keskeisen osan muodostaa yrityskuva. Se syntyy asiakkaalle muodostuneista

mielikuvista yrityksen tuotteisiin, henkilöstöön ja toimintaan liittyen. Taustalla ovat asiakkaan

omat tarpeet ja kokemukset, muiden asiakkaiden kertomukset kokemuksistaan sekä palveluyrityksen

oma toiminta, kuten markkinointiviestintä. Myös yrityksen kumppani- ja yhteistyötahot

muokkaavat asiakkaan mielikuvaa yrityksestä. (Suontausta & Tyni 2006, 134.)

Tutkimuksessani käytän tuotekehitysprosessissa syntyvästä palvelusta termiä työhyvinvointimatkailutuote.

Myyntihetkellä siitä voidaan puhua tuotteena, mutta varsinaisen toteutuksen

yhteydessä se on ennen muuta palvelu. Se voi sisältää aineellisia palvelun osia esimerkiksi

teknisen laitteen muodossa, mutta palvelun voi tuottaa ja käyttää vasta asiakkaan ollessa perillä

kohteessa. Palvelussa oleellinen piirre on palveluhenkilöstön – tutkimuksessani hyvinvointivalmentajan

– osallistuminen palvelun toteutukseen. Palvelukokemuksen varmistamiseksi se

edellyttää myös asiakkaan osallistumista toteutukseen, mikä tarjottavan työhyvinvointimatkailutuotteen

kohdalla tapahtuukin. Tarkoitan palvelulla ainutkertaista, vuorovaikutteista tapah-

36


tumaa, jonka toteutuksessa asiakas on aina mukana. Palvelu tuotetaan ja kulutetaan samanaikaisesti,

ja palvelusta syntyvät kokemukset ovat aina henkilökohtaisia.

3.2 Asiakaslähtöinen tuotekehitys

Asiakaskeskeinen tai asiakaslähtöinen ajattelutapa lähtee asiakkaan tarpeiden ja toiveiden,

kuluttajakäyttäytymisen ja matkustusmotiivien ymmärtämisestä. Asiakaskeskeisyys on yrityksen

toimintaa, jota asiakkaat ja heidän tarpeensa ohjaavat. Tarpeella tarkoitetaan sisäistä

voimaa, jonka ihminen kokee 1) haluna epätyydyttävän tilanteen korjaamiseen, 2) elämyksellisesti

jonkin puutteena tai 3) toimintaa ohjaavana tekijänä. Tarpeet liittyvät läheisesti motivaatioon,

joka puolestaan tarkoittaa päämäärään suuntautuvaa toimintaa. Tarpeiden tunnistaminen

mahdollistaa asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjen matkailupalvelujen tuottamisen. (Albanese

& Boedeker 2003, 88–89, 107; Suontausta & Tyni 2005, 76.) Raatikainen (2008,60)

toteaa, että vaikka tuotekehityksen taustalla ovat tarpeet ja niiden tyydyttäminen, saattaa tuotekehityksen

myötä syntyä kokonaan uusia tuotteita, jotka olemassaolollaan luovat tarpeen

tuotteen käytölle.

Usein tuotekehitys tarkoittaa olemassa olevien tuotteiden kehittämistä. Tuotekehityksen vaihtoehtoja

ovat uudet innovaatiot tai liiketoiminnot, uudet tuotteet nykyisille asiakkaille, tuotelinjan

laajentaminen, palvelutuotteen parantaminen tai tyylinmuutos. Tuotekehityksen matkailuyrityksessä

tulee olla jatkuvaa, ajantasaista ja sen on pystyttävä vastaamaan ajan tuomiin

muutoksiin, sillä mikään tuote ei sellaisenaan menesty markkinoilla ikuisesti. Tuotekehitys on

yrityksen tärkeä prosessi, joka koskee yksittäisen tuotteen kehittämistä sen elinkaaren eri vaiheissa.

Se on myös osa yrityksen tuotestrategiaa. (Komppula & Boxberg 2002, 93–96; Raatikainen

2008, 64.)

Tuotekehitystä lähellä on käsite tuotteistaminen, joka Komppulan ja Boxbergin mukaan

(2002, 93) tarkoittaa erilaisten kohteiden tarjoamien mahdollisuuksien muokkaamista tuotteiksi,

joilla on selkeä arvoa tuottava ydin ja hinta. Kohteita voivat olla paikkaan tai kulttuuriin

liittyvät vetovoimatekijät, mutta myös tarinat, historia ja sääolot, jotka luovat perustan

uusille matkailutuotteille. Raatikainen (2008, 64) määrittelee tuotteistamisenkin tuotekehitykseksi,

jossa useimmiten taustalla on asiakkaalle räätälöity palvelu, tuote tai ohjelma. Kyse voi

37


olla tuotteen, palvelun tai siihen liittyvän tuotetuen sisältävästä tuotepaketista. Tuotteistamisesta

puhutaan, kun palveluista kehitetään selkeitä tuotekokonaisuuksia tai –prosesseja.

García-Rosell ym. (2007, 449) kritisoivat matkailun tuotekehitykseen juurtunutta lähes pelkästään

liikkeenjohdollista näkökulmaa. Heidän mielestään tuotekehitys on monien toimijoiden

kulttuurinen rakennelma, jonka ansiosta kulttuurisen tietotaidon voi muuttaa tuotteiksi.

Tuotekehitys on sekä kokonaan uusien tuotteiden kehittämistä että olemassa olevien tuotteiden

suunnittelua uudelleen. Tuotekehitys tulisi nähdä alati käynnissä olevana prosessina eikä

tuotteiden tarjoajia ja kuluttajia tule erottaa toisistaan. Tällainen näkemys sopii erityisesti pieniin

matkailukeskuksiin, kuten Sallakin on, sillä tuotekehityksessä on vahvasti mukana paikallisuus

ja siitä lähtevä osaaminen.

Matkailutuotteen palvelukonseptia luotaessa on tärkeää selvittää matkailijan matkaa koskevat

tarpeet. Asiakkaan tarpeet muodostuvat niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat hänen matkustuspäätöksiinsä,

sekä niistä toiveista ja odotuksista, joita hänellä on koko tuotetta kohtaan. Näitä

tekijöitä kutsutaan matkustusmotiiveiksi. Matkailuyrittäjän tulee ymmärtää, miksi asiakas

ostaa tai jättää ostamatta juuri tietyn tuotteen. Matkustusmotiivit jaetaan ensisijaisiin eli syihin,

joiden vuoksi matkustetaan, sekä toissijaisiin, jotka ilmaisevat minne ja/tai miten matkustetaan.

(Komppula & Boxberg 2002, 66–68.)

Ensisijaisia motiiveja ovat

työhön liittyvät motiivit, esimerkiksi matkustaminen pois kotoa työhön liittyvin syiden

takia

fyysiset ja fysiologiset motiivit, esimerkiksi osallistuminen aktiviteetteihin, jotka edistävät

ja ylläpitävät terveyttä ja hyvinvointia

kulttuuriset, psykologiset ja henkilökohtaiseen oppimiseen liittyvät syyt, esimerkiksi

osallistuminen kiinnostuksen kohteisiin, jotka vaativat henkisiä tai fyysisiä voimavaroja

sosiaaliset, henkilöiden väliset sekä etniset syyt, esimerkiksi sosiaaliset velvoitteet

(häät, hautajaiset)

viihde, huvittelu, nautinto, ajanviete, esimerkiksi osallistuminen urheilutapahtumiin,

ostosmatkailu

uskonnolliset syyt, esimerkiksi retriitti tai pyhiinvaellus

38


Yksilötasolla matkustamisen syihin vaikuttavia tekijöitä ovat henkilön persoonallisuus, elämäntyyli,

aiemmat kokemukset, elinkaaren vaihe, käsitys omista kyvyistä sekä imago, jota

henkilö haluaa luoda itsestään. (Komppula & Boxberg 2002, 68–69.)

Toissijaisina motiiveina matkustaja tekee päätöksiä matkakohteesta, –ajasta ja –välineestä,

matkaseurasta, majoituksesta, aktiviteeteista sekä matkan hinnasta. Toissijaiset motiivit jaetaan

sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. (Komppula & Boxberg 2002, 71.)

Markkinoinnin näkökulmasta katsoen matkailijan henkilökohtaiset ominaisuudet, joita ovat

elämänolosuhteet, asenteet ja käsitykset, ovat sisäisiä tekijöitä, joihin yritys ei voi vaikuttaa.

Sen sijaan tieto ja kokemukset ovat sisäisiä tekijöitä, joihin markkinointiviestinnällä voidaan

vaikuttaa. Ulkoiset tekijät liittyvät suoraan matkakohteen imagoon ja ne voivat vaikuttaa voimakkaasti

matkailijan päätöksentekoon. Ulkoisia tekijöitä ovat muun muassa globaalit, poliittiset

ja taloudelliset tekijät, median vaikutus, matkailuyrityksen markkinointitoimet sekä sukulaisten

ja tuttavien mielipiteet. (Komppula & Boxberg 2002, 72–73.)

Kuluttajan ostopäätös on ainutkertainen ja yksilöllinen. Matkailuyritykselle on tärkeää tunnistaa

ne tekijät, jotka vaikuttavat asiakkaiden ostopäätökseen. Mikäli asiakkaana on yritys tai

organisaatio, on hyvä tunnistaa ostopäätökseen vaikuttavien henkilöiden roolit ja kohdentaa

kullekin taholle päätöstä parhaiten tukevaa sanomaa. Kun palveluja tarjotaan yritykselle, asiakkaana

on joukko yksilöitä. Palvelun saattaa ostaa yksi ihminen, mutta palvelun käyttäjiä ja

kuluttajia voivat olla muut. Kaikki muodostavat kuitenkin ostoryhmän, jolloin jokainen palvelusuhteessa

mukana oleva ihminen on yhtä tärkeä. Palvelun laadun kokevat käyttäjät, ja mikäli

he eivät ole tyytyväisiä palveluun, ostajan ja myyjän välinen suhde kärsii. (Komppula &

Boxberg 2002, 73–74; Grönroos 2009, 419–420.)

Asiakkaalle tuote syntyy ja ilmenee asiakkaan subjektiivisena kokemuksena, joten matkailuyritys

ei varsinaisesti edes pysty tuottamaan matkailutuotteita, vaan tehtävänä on luoda tuotteen

syntymiseen vaadittavat välttämättömät edellytykset. Näitä edellytyksiä kuvaa malli, joka

koostuu palvelukonseptista, palveluprosessista ja palvelujärjestelmästä (kuvio 4). Kuvion

ytimessä on palvelukonsepti, joka tarkoittaa asiakkaan tarpeista syntyvää tuotteen ideaa ja

arvoa, jonka asiakas tuotteesta saa. Markkinointiviestinnässä pyritään herättämään asiakkaan

mielikuvia kokemuksista ja arvoista, joita tuotteen avulla on mahdollista tavoittaa. Palveluprosessi

viittaa toimintoihin, joiden on toimittava moitteettomasti palvelujen toteuttamiseksi.

Se sisältää matkailutuotteen kuvauksen esitteen tai tarjouksen muodossa, jolloin kuvauksesta

39


käyvät ilmi vain asiakkaalle näkyvät prosessit. Näkymättömät prosessit ovat yrityksen sisäistä

toimintaa, jolloin tuotekuvaus tarkoittaa toimintoketjuja, joiden avulla tuotetaan edellytykset

asiakkaan odottaman arvon syntymiselle. Palvelujärjestelmä tarkoittaa ulkoisia ja sisäisiä

resursseja, joita palvelujen tuottaminen vaatii. Siihen kuuluvat paikka, välineet, henkilöstö

sekä resurssien organisointi ja kontrolli. (Komppula & Boxberg 2002, 21–24.)

Palvelujärjestelmä

Sisäiset resurssit:

- henkilöstö

- ohjaus

Asiakkaalle:

- palvelun

näkyvät osat

Palveluprosessi

Palvelukonsepti

- asiakkaan tarpeisiin perustuva

idea tavoitellusta arvosta

Palvelun

tuottajalle:

- moduulit

- tuotanto/

kulutuskaaviot

Ulkoiset

resurssit:

- paikka

- yhteistyöresurssit

- välineet ym.

Toiminta-ajatus

Imago

Vieraanvaraisuus

Kuvio 4. Asiakaslähtöisen matkailutuotteen välttämättömät edellytykset.

Lähde: Komppula ja Boxberg 2002, 24.

Palvelukonsepti, palveluprosessi ja palvelujärjestelmä muodostavat yhdessä edellytykset kokonaismatkailutuotteelle

eli matkailutuotteelle, jossa yhdistyvät kaikki matkailijan käyttämät

palveluelementit lähtöhetkestä paluuseen. Kokonaismatkailutuote muodostuu asiakkaan aineettomien

odotusten täyttyessä. Mallia voidaan soveltaa yksittäisissä matkailuyrityksissä ja

matkailukohteissa. Tarkastelun lähtökohtana tulee aina olla asiakkaan odottama arvo. (Komppula

& Boxberg 2002, 24.)

Matkailutuotteen välttämättömien edellytysten malli sopii työhyvinvointimatkailutuotteen

tarkasteluun, olipa kyse omatoimimatkasta tai valmismatkasta. Yksityiskohtien suunnittelussa

voi hyödyntää matkailupalvelupaketin mallia, jossa tuotteen rakenne pilkotaan osiin eli mo-

40


duuleihin, tai havainnollistamalla tuotetta asiakkaan näkökulmasta, jolloin tuotteen sisältö on

tarkemman arvioinnin kohteena (Komppula & Boxberg 2002, 25). Tuotteen teoreettinen toteutus

on tärkeä ja oleellinen osa matkailutuotteen kehittämisen prosessointia. Asiakasnäkökulman

hyödyntäminen suunnittelussa on ehdoton edellytys, sillä asiakas ostaa matkailutuotteita,

mikäli ne vastaavat niitä tarpeita, joita hänellä on. Työhyvinvointimatkan osalta tarpeet

liittyvät sekä työntekijän oman että koko työyhteisön hyvinvoinnin parantamiseen. Luonteeltaan

työhyvinvointimatkailu sanan mukaisesti liittyy työhön ja se on työnantajan kustantamaa.

Komppula ja Boxberg määrittelevät tuotteistamisen ja tuotekehityksen kahtena eri käsitteenä,

mutta itse suosin Rissasen sekä García-Rosellin ym. (2007) laaja-alaisempaa määritelmää,

joka ei tee eroa näiden kahden käsitteen välillä, vaan sisällyttää siihen kummatkin. Näin ollen

tuotekehitys (tuotteistaminen) on prosessi, joka koskee kokonaan uusien tuotteiden kehittämistä

ja olemassa olevien tuotteiden suunnittelua uudelleen.

3.3 Kokemus vai elämys

Matkailu on nykyisin tärkeä areena ihmisten pyrkimyksille etsiä lisäsisältöä hyvinvointiinsa.

Hyvinvoinnin lisä painottuu suurelta osin ihmisten tunnetiloihin, siis pääosin sosiaalisten ja

henkisten tarpeiden tyydytykseen. (Aho 2001, 33–34.) Matkoilta hankitaan kokemuksia, mutta

1990-luvulta lähtien kokemuksista on yhä enenevässä määrin alettu puhua elämyksinä. Nykyään

matkailijat ehkä myös yleisemmin tavoittelevat elämyksiä. Ahon (2001, 34) mukaan

hyvinvoinnin lisä on suoraan yhteydessä koettuun elämykseen. Matkaan kuuluvat olennaisena

osana suunnittelun ja valmistelemisen tuomat kokemukset ennen matkaa, matkalla koetut tuntemukset

ja tapahtumat sekä matkan jälkeen muistoihin jääneet kokemukset. Kokemukset

vaikuttavat myös matkailijoiden tyytyväisyyteen matkansa suhteen (Lüthje 2001, 11).

Komppula ja Boxberg puhuvat matkailutuotteesta ”asiakkaan subjektiiviseen arviointiin perustuvana

kokemuksena” (2002, 21), jolloin kokemukset voidaan jakaa neljään eri tyyppiin:

1. tiedostavat kokemukset: kiinnostuksen herättäminen tiedotusprosessin käynnistäminen

tarjolla olevan informaation pohjalta oppiminen

2. harjaantumiskokemukset eli taidon lisääntyminen harjoituksen avulla

3. elämykset (tunteisiin kohdistuvat vaikutukset) ja

41


4. muutoskokemukset (henkilökohtaiset muutokset mielentilassa, fyysisessä olotilassa tai

elämäntavassa) (Aho 2001, 35).

Näitä kokemustyyppejä voi esiintyä samanaikaisesti, sillä matkalla voi oppia uutta, harjaantua

johonkin osana matkustamisen prosessia sekä kokea muutoksia ja elämyksiä (Aho 2001, 35).

Matkailuelinkeino voi tarjota matkailijalle mahdollisuuksia kokea, mutta matkailijat itse päättävät,

mitä ja miten he tämän tarjonnan kokevat (Lüthje 2001, 11).

Sanakirjojen mukaan kokemus on 1. kokemalla välittömästi saatu tieto tai taito; perehtyneisyys,

harjaannus, tottumus 2. koettu tapaus, elämys (Nykysuomen sanakirja 1980; Kielitoimiston

sanakirja 2006). Kokemuksen määritelmää mukaillen Lüthje määrittelee matkakokemuksen

voivan tarkoittaa matkaan liittyvää koettua tapausta tai kokemalla saatua matkustamiseen

liittyvää tietoa tai taitoa; hankkimalla paljon matkakokemuksia saa matkakokemusta.

Kokemukset voivat olla välittömiä (suoria) tai esimerkiksi joukkotiedotusvälineiden välittämiä.

Nykypäivän matkailussa usein mainittu elämys on yksi kokemuksen tyyppi. Elämys on

aina kokemus, mutta kokemus ei ole aina elämys. (Lüthje 2001, 14.)

Edelleen Lüthje määrittelee kokemuksen yksittäiseksi koetuksi tapahtumaksi. Kokemuksen

kohde voi olla jotakin kokijan ulkopuolella olevaa tai tapahtuvaa, mutta myös jotakin kokijassa

itsessään olevaa tai tapahtuvaa, jolloin kokemuksen kohteena on kokija itse joko kokonaisuudessaan

tai joltakin osaltaan. Kokemuksella on aina kohde ja kokija. Kokemus on jonkun

kokemus jostakin ja siten henkilökohtainen ja myös enemmän tai vähemmän yksilöllinen ja

yksityinen. Kokemuksella on aina myös aika ja paikka. Kokeminen on sekä kokemuksen kohteen

havaitsemista että sen käsittämistä ja ymmärtämistä eli kohteen tulkintaa – merkitysten

antamista kohteelle. Tässä kokemisessa ovat vaihtelevassa määrin mukana sekä kokijan mieli

että ruumis. Yritämme ymmärtää kokemuksemme ja tässä käytämme tavallisesti apunamme

kieltä: nimeämme kokemaamme ja puhumme siitä toisten kanssa. (Lüthje 2005, 25.)

Elämys on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen (LEO) mukaan moniaistinen, merkittävä,

unohtumaton ja tuotteistettu kokemus; se on aina subjektiivinen useiden tekijöiden

summa (Lapin elämys…, ei vl.). Sanakirja puolestaan määrittää elämyksen voimakkaasti vaikuttavaksi

kokemukseksi, tapahtumaksi tai muuksi sellaiseksi, joka tekee voimakkaan vaikutuksen

(Nykysuomen sanakirja 1980). Komppula ja Boxberg jakavat Pinea ja Gilmorea

(1999) mukaillen elämyksen neljään pääryhmään sen mukaan, kuinka aktiivinen tai passiivinen

asiakas elämyksen tuottamisessa on ja miten intensiivisesti hän suhtautuu itse tapahtu-

42


maan. Elämykset voivat näin olla opettavaisia, todellisuuspakoisia, esteettisiä tai viihdyttäviä.

Matkailuyrityksen tuotekehityksen kannalta kaikki elämyksen synty- ja kehitysvaiheet ovat

merkityksellisiä. (Komppula & Boxberg 2002, 28–31.) Elämyksen arvostaminen johtuu siitä,

että sen arvo on kokijan sisällä. Suuret tunnekokemukset jättävät muistijäljen, jolloin kokemuksen

arvo pysyy kokijassaan vielä pitkään tapahtuman jälkeen. (Pine & Gilmore 1999, 13.)

Näyttää siltä, että elämys mielletään enimmäkseen positiiviseksi kokemukseksi, johon liittyy

voimakas tunne. Elämyksen lähteenä voi olla fyysinen, sosiaalinen tai mentaalinen aspekti

(Aho 2001, 36). Samat aspektit sisältyvät myös kokemukseen. Smithin ja Kellyn (2006, 1)

mukaan hyvinvointikokemuksessa korostuu sen henkinen, psykologinen tai holistinen ulottuvuus

– ei pelkästään fyysinen luonne. Moniulotteinen työhyvinvointimatkailutuote voisi tarjota

yksittäisen kokemuksen tai kokemuksia, jotka käynnistävät kokijassaan muutosprosessin.

Se voisi myös tarjota edellytykset elämyksen tai useammankin syntymiselle, mutta lähtökohtana

työhyvinvointimatkailun tuotekehityksessä on nimenomaan kokemus. Koska asiakkaalle

tuote syntyy ja ilmenee hänen subjektiivisena kokemuksenaan, pitäydyn tutkimuksessani elämyksen

sijaan käsitteessä kokemus. Moniulotteinen työhyvinvointimatkailutuote perustuu

kokemuksen kautta syntyvään tiedostamiseen, oppimiseen ja muutokseen. Etukäteen ajateltuna

se voisi työyhteisön hyvinvoinnin kannalta olla matkalta saatu tulos. Tutkimuksessani kokemus

on henkilökohtainen, koettu tapahtuma, kokemus jostakin, joka voi herättää kiinnostuksen

johonkin asiaan ja siten käynnistää mahdollisen muutosprosessin.

Komppulan ja Boxbergin (2002, 29) mukaan elämyksen subjektiivinen luonne vaikuttaa siihen,

ettei matkailuelämyksiä voida itse asiassa tuottaa, mutta elämysten syntymiselle voidaan

tarjota edellytykset. Ei siis ole ollenkaan poissuljettua, etteikö työhyvinvointimatkailutuote

hyvin toteutettuna voisi tuottaa matkailijalle elämyksen. Loppujen lopuksi ainoa taho, joka

voi määritellä, oliko tapahtunut elämys tai muu kokemus, on matkailija itse.

3.4 Matkailutuotteen tuotekehitys Komppulan ja Boxbergin mukaan

Matkailutuote muodostuu vetovoimaisesta tuoteideasta ja sen kuvauksesta, onnistuneesta palveluprosessista

sekä luotettavasta ja toimivasta palvelujärjestelmästä. Kuviossa 5 on esitetty

matkailuyrityksen tuotekehitysprosessin eri vaiheet. Palvelujärjestelmä muodostuu yrityksen

kaikista laatua tuottavista ulkoisista ja sisäisistä resursseista, joita kaikkia hyödynnetään asi-

43


akkaan odottaman arvon tuottamisessa. Tuotekehityksessä yrityksen palvelujärjestelmän jatkuva

kehittäminen on aina ajankohtaista. Kehitystyö koskee niin henkilöstöä, investointeja

kuin imagoa ja yhteistyöverkkoja. Kokonaisvaltainen kehittäminen yrityksessä tapahtuu sekä

strategisella että operatiivisella tasolla. Strateginen taso viittaa yrityksen pitkän aikavälin

suunnitelmalliseen kehittämiseen, kun taas operatiivisella tasolla kehitetään jokapäiväiseen

toimintaan liittyviä toimenpiteitä. (Komppula & Boxberg 2002, 115.)

Kuvio 5. Matkailutuotteen tuotekehitysprosessi. Lähde: Komppula ja Boxberg 2002, 99.

44


Palvelukonsepti pohjautuu asiakkaan tarpeisiin ja kuvastaa asiakkaan odottamaa arvoa ja yrityksen

kokemuksen syntymiselle luomia edellytyksiä. Palvelukonseptin kehittäminen saa alkunsa

tuotteen sisällön ideoinnista asiakasarvon pohjalta. Ideat uusiin tuotteisiin saadaan etupäässä

yrityksen sisältä, asiakkailta ja kilpailijoilta. Yritys pyrkii segmentoimaan tietynsisältöisen

tuotteen sille sopivalle kohderyhmälle. Yrityksille myytävät matkailutuotteet räätälöidään

usein asiakkaan tarpeiden mukaan. Näitä tuotteita voidaan pienin muutoksin myydä

myös muille kohderyhmille. (Komppula & Boxberg 2002, 99–100.)

Asiakkaan saaman arvon lisäksi on pohdittava asiakkaiden osallistumishalua ja –kykyä. Näihin

tekijöihin vaikuttavat kohderyhmän resurssit, joita ovat aika, raha, fyysiset ja henkiset

resurssit. Ne kaikki vaikuttavat asiakkaiden aktiivisuuteen tai passiivisuuteen heidän osallistuessaan

tuotteen tuottamiseen. Resurssianalyysi kattaa yrityksen henkilökunnan osaamisen,

koneet ja laitteet, paikan, yhteistyökumppanit ja heidän resurssinsa. Yritysten välinen yhteistyö

on kehittämisen a ja o. Kokemuksen sisällön hahmottamiseksi erilaisiksi toiminnallisiksi

vaihtoehdoiksi kerätään kaikki mahdolliset ideat, joista voidaan tehdä erilaisia yhdistelmiä ja

siten erillisiä tuotepaketteja. (Komppula & Boxberg 2002, 101–102.)

Palveluprosessin kehittäminen alkaa palvelumoduulien suunnittelusta. Moduuli muodostuu

erilaisista toiminnoista, kuten majoituksesta, ruokailuista, kuljetuksista, ohjelmista, jotka linkittyvät

toisiinsa palveluketjuiksi. Lähtökohtana on asiakkaan odottamaan arvoon perustuva

tuoteidea. Perustana on, että tuote sisältää ne elementit, jotka asiakas on ostanut. Kaikki tuotteen

osat liittyvät luontevasti yhteen ja täyttävät asiakkaan odottamat laatuvaatimukset. On

kuitenkin huomattava, että asiakkaan odotukset voivat vaihdella matkan tarkoituksen ja motiivien

mukaan. (Komppula & Boxberg 2002, 103–104.)

Palvelumoduuleista laaditaan palvelun blueprint-kaavio eli tuotanto- ja kulutuskaavio, jossa

kartoitetaan kaikki asiakkaan palvelun eri vaiheissa läpi käymät toiminnot ja prosessit. Kaaviosta

ilmenevät asiakkaan toiminta sekä kaikki palvelun tuottamiseen liittyvät asiakkaalle näkyvät

ja näkymättömät vaiheet. Karkean tason blueprinttauksessa voidaan linkittää koko prosessin

kaikkien moduulien vaiheet toisiinsa, jolloin nähdään useamman yrityksen yhteistyössä

syntyvät mahdolliset ongelmakohdat. (Komppula & Boxberg 2002, 104–105.)

Prototyypin testauksessa jokainen moduuli tulee testata ennen markkinoinnin aloittamista.

Testaus tuo esiin mahdolliset ongelmakohdat, turvallisuusriskit, aikataulutukseen liittyvät

tekijät sekä muut riskitekijät. Mahdollisuuksien mukaan testaajiksi pyritään saamaan muita

45


kuin yrityksen henkilökuntaa, sillä ulkopuolisten silmin asiakasnäkökulma saadaan paremmin

esille. Testaus on tarpeen erityisesti silloin, kun kyseessä on kokonaan uusi moduuli tai tuote

koostuu eri yritysten yhteistyönä tehtävistä moduuleista. (Komppula & Boxberg 2002, 108.)

Taloudellinen analyysi tehdään tuotteen kannattavuuden laskemiseksi. Hyvä matkailutuote on

pitkäikäinen ja taloudellisesti kannattava asiakkaiden suosima tuote. Pitkäikäisyys on tuotteen

tärkeimpiä edellytyksiä, sillä tuotteen työstämiseen ja testaamiseen käytetään paljon aikaa ja

rahaa. Testauksen jälkeen laaditaan tuotteen kuvaus markkinointiviestinnän keinoin. Tuotteen

kuvauksesta muodostuu asiakkaalle laadittava markkinointikirje tai –esite, joka luo mielikuvia

siitä, millaisiin tarpeisiin tuote vastaa ja millaisia ovat kokemukset tai elämykset, joita asiakas

tuotteen ostamalla saa. On tärkeää miettiä esitteen soveltuvuutta eri käyttäjille: jakeluporras

tarvitsee yksityiskohtaisempaa tietoa kuin asiakas, ja yritykset puolestaan toivovat esitteen

sijaan henkilökohtaista myyntityötä. Asiakkaalle tuotetarjous on sitova ja sitä koskevat normaalit

markkinointia, kilpailua ja tuoteturvallisuutta koskevat säännökset. (Komppula &

Boxberg 2002, 110–112.)

Tuotteen testaus markkinoilla voidaan tehdä hankkimalla ulkoisia testaajia tai testaamalla

tuote konkreettisesti. Ulkoisen testauksen yhteydessä voidaan vielä ottaa huomioon tuotteessa

tarvittavat mahdolliset parannusehdotukset. Lisäksi testaus on samalla tuotteen markkinointia

jakelutien myyjille ja agenteille. Testaajia voivat olla esimerkiksi tuotetta ostavan yrityksen

päättäjät ja matkanjärjestäjän, markkinointikanavan tai lehdistön edustajat. Tuotteen teknisten

ja turvallisuustekijöiden on oltava lopullisessa kunnossa testauksen aikana. Konkreettisen

testauksen tulisi yrityksen näkökulmasta vastata mahdollisimman hyvin testattavan tuotteen

normaalia toteuttamistilannetta. Parhaan arvion saamiseksi myös osallistujien tulisi olla motivoituneita

testattavasta tuotteesta. (Komppula & Boxberg 2002, 112–114.)

Lopuksi uusi tuote lanseerataan valituille kohderyhmille. Keinoja ovat esitteiden ja internetsivujen

laatiminen, video- tai cd-esitykset sekä testauksen ja tutustumistilaisuuksien järjestäminen.

Markkinointikustannukset ovat korkeita, mutta palvelukonseptin idean ymmärtäminen

ja sen oikea ilmaisu voivat olla ratkaisevia tekijöitä tuotteen menestyksessä. Mikäli tuote ei

käy kaupaksi, tulisi myös syy tutkia. Usein pienillä muutoksilla voidaan saada merkittäviä

tuloksia. (Komppula & Boxberg 2002, 114–115.)

Tuotteen asemointi markkinoilla on keskeinen elementti yrityksen tuotestrategiassa. Tuotteen

markkina-asema tarkoittaa asiakkaiden mielikuvaa tuotteessa suhteessa kilpaileviin tuottei-

46


siin; yrityksen markkina-asema tarkoittaa yrityksestä vallitsevaa mielikuvaa kilpaileviin yrityksiin

verrattuna. Asiakas tekee ostospäätöksensä tuote- ja yritysvertailun perusteella hyödyntäen

tuotteesta ja yrityksestä syntyneitä mielikuvia. Tuotteen asemointi markkinoilla tapahtuu

vertailemalla laatua, hintaa ja saatavuutta eri tuotteiden välillä. Lisäksi on huomioitava

omat maantieteelliset olosuhteet. Omien tuotteiden lisäksi on tunnettava myös lähialueiden

samankaltaiset tuotteet. Kilpailijoiden tuotteisiin kannattaa tutustua konkreettisesti. Asemoinnin

apuvälineinä voidaan käyttää erilaisia mittareita. (Komppula & Boxberg 2002, 157–160.)

Komppulan ja Boxbergin tuotekehitysprosessi tarjoaa mallin tuotekehityksen eri vaiheista.

Matkailualalla teorian sekä käytännön työstä saadun kokemuksen yhdistäminen voi tarjota

erinomaisia oivalluksia tuotekehitykseen. Tärkeää tuotekehityksessä on keskeisten sidosryhmien

osallistuminen prosessiin (García-Rosell ym. 2007, 452), jolloin tieto sen eri vaiheista ja

niiden toimivuudesta on välittömästi kaikkien saatavilla ja kaikki tahot ovat perillä tuotteen

kehittämisen haasteista. He voivat olla myös tuotteen ensimmäisten testaajien joukossa. Tuotteesta

saatava arvo ei myöskään rajoitu pelkästään asiakkaaseen, sillä sidosryhmien osallistuminen

voi tuoda lisäarvoa myös mukana oleville erilaisille markkinatoimijoille (García-Rosell

ym. 2007). Tutkimukseeni läheisesti liittyviä sidosryhmiä ovat matkailuyrittäjien lisäksi muut

palvelutuottajat, paikallinen markkinointiorganisaatio, hankehenkilöstö ja hyvinvointivalmentajat

sekä paikalliset asukkaat. Markkinointisuunnitteluprosessin tulee olla osallistava ja täydellinen,

jolloin huomioon otetuksi tulee eri sidosryhmien vuorovaikutus (García-Rosell ym.

2007). Merkittävä tekijä tuotekehitysprosessissa on matkailuyrittäjien osallistuminen: ilman

heidän myönteistä asennettaan ja osallistumistaan on hyödytöntä lähteä kehittämään uutta

matkailutuotetta.

Komppulan ja Boxbergin mallista löytyvät perusasiat, joiden avulla tavoiteltuihin tuloksiin

voidaan päästä annettuja ohjeita soveltamalla. Tutkimuksessani hyödynnän mallia ennen

kaikkea palvelukonseptin ja palveluprosessin osalta.

47


4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tässä luvussa kuvaan laadullisen tutkimukseni empiiristä toteutusta. Aiemmin johdannossa

taustoitin tutkimusidean syntymistä ja hanketta, jossa tutkimus tehtiin, sekä kuvasin Sallan

matkailun vaiheita ja nykytilannetta. Tässä luvussa esittelen tarkemmin tutkimuksen metodologisia

valintoja, aineistoja ja niistä tehtävää analyysiä. Lisäksi tarkastelen tutkimukseni luotettavuutta.

4.1 Metodologiset valinnat

Tutkimukseni on kvalitatiivinen matkailututkimuksen kenttään asettuva työ. Menetelmän valintaa

ohjaa yleensä se, minkälaista tietoa etsitään ja keneltä tai mistä sitä etsitään (Hirsjärvi

2007, 179). Tutkimuskysymykseni olivat luonteeltaan sellaisia, että niiden käsittely määrällisin

menetelmin oli poissuljettu.

Metodioppaat korostavat, että tutkimuksen ongelmat tulisi tarkkaan harkita ja muotoilla selkeästi,

ennen kuin ryhdytään varsinaiseen aineiston keruuseen. Kvalitatiiviselle tutkimukselle

on kuitenkin ominaista kaikkien tutkimuksen vaiheiden kietoutuminen yhteen. Kvalitatiivisessa

tutkimuksessa varaudutaan siihen, että tutkimustehtävä saattaa muuttua tutkimuksen

edetessä. Tulkinta jakautuu koko tutkimusprosessiin, eikä tutkimusprosessia ole aina helppo

pilkkoa toisiaan seuraaviin vaiheisiin. Jonkinlainen käsitys tutkimustehtävästä täytyy kuitenkin

aina olla. (Hirsjärvi 2007, 122–123; Eskola 2008, 16.) Tutkimusta tehdessäni huomasin

erilaisten vaiheiden todellakin sekoittuvan keskenään: saatoin tehdä analyysia ja alustavaa

tulkintaa mielessäni jo ennen raportointia. Tutkimussuunnitelmaa muotoilin useamman kerran

tutkimuksen eri vaiheissa. Myös itse tutkimustehtävä muuttui alkuperäisestä, jossa tarkoituksena

oli tutkia jonkin työpaikan työntekijöistä koostuvan ryhmän kokemuksia työhyvinvointimatkailutuotteesta.

Muutoksen syynä oli, ettei tarvittavaa ryhmää saatu kokoon tutkimuksen

toteutusta varten.

Tutkimukseni on tapaustutkimus. Tapaustutkimuksen voi suorittaa sekä kvantitatiivisesti että

kvalitatiivisesti. Laadullisille tutkimustyypeille yhteinen piirre on, että niissä käytetään samanlaisia

aineistonkeruumenetelmiä. Niitä ovat kysely, haastattelu, havainnointi ja dokumenttien

käyttö. Tapaustutkimus tuottaa yksityiskohtaista tietoa pienestä joukosta toisiinsa suhteessa

olevista tapauksista. Tavoitteena on ilmiöiden kuvailu. (Hirsjärvi 2007, 130–131, 186–

48


187.) Tapaustutkimus sopi erittäin hyvin menetelmäkseni, koska Hyvinvointivalmennushanke

on yksittäinen, mutta riittävän pitkäkestoinen hanke, josta kertyi tarpeeksi aineistoa tutkimustani

varten. Tutkimuksessani tuotan siis tietoa erilaisista hankkeen aikana toteutuneista tapahtumista,

joissa olin mukana työni kautta. Näistä tapahtumista kertyneen tiedon avulla rakennan

kuvaa työhyvinvointimatkailutuotteen syntymisestä ja esittelen samalla varsinaisen tuotteen.

4.2 Aineistojen hankinta ja analyysi

Kvalitatiiviselle tutkimukselle on tyypillistä, että tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista

tiedon hankintaa ja aineisto kootaan luonnollisissa, todellisissa tilanteissa (Hirsjärvi 2007,

160). Aineiston keruun ja teorian kehittämisen vuorovaikutteisuutta voidaan pitää luontevana

laadullisessa tutkimuksessa (Kiviniemi 2007, 75).

Aineistoni on kerätty työssä havainnoimalla, itse osallistumalla ja dokumentteja tutkien. Tutkimuksessani

kirjallinen aineisto koostuu Hyvinvointivalmennushankkeen aikana tekemistäni

(vähäisistä) muistiinpanoista sekä hankedokumenteista, kuten työryhmän sekä erilaisten palavereiden

ja kokousten aikana kirjoitetuista pöytäkirjoista, muistioista ja raporteista. Käytännössä

kaikki, mitä tutkimuksen aikana tapahtuu, voi hyödyttää tutkijaa ja sisältyä myös tutkimusraporttiin.

Se tarkoittaa, että aineistoon saattaa sisältyä myös epävirallisempaa aineistoa,

jota on saatu jokapäiväisen vuorovaikutuksen yhteydessä, esimerkiksi kahvipöytäkeskustelujen

kautta. Aineiston keruu ja tutkimuskohteeseen tutustuminen ovat osaltaan jäsentämässä,

miten alkuvaiheen teoreettinen haltuunotto täsmentyy tutkimusprosessin kuluessa ja miten

tarkoituksenmukainen tämä teoreettinen ajatusrakennelma ylipäätään on tutkittavan ilmiön

tarkastelussa (Kiviniemi 2007, 75–78).

Omalla kohdallani tämä tapahtui niin, että osallistumalla itse erilaisiin hankkeessa testattuihin

hyvinvointimittauksiin, sain niistä syvempää käytännön tietoa, kuin jos olisin pelkästään lukenut

niistä. Tiesin myös omakohtaisesti sekä toisia seuraamalla ja heidän kanssaan asiasta

keskustelemalla, miten mittaukset voivat vaikuttaa mitattavaan. Keskustelut työpalavereissa

hanketyöntekijöiden kesken auttoivat näkemään asioita toisenlaisesta näkökulmasta, sillä

olimme kaikki eri alojen osaajia. Matkailuyrittäjien kanssa käydyt keskustelut puolestaan suhteuttivat

ajatuksia realistisesti yrittäjän lähtökohtiin. Kaikki kokemukset sekä ajatusten vaihto

49


tutkimukseni aiheesta – ja toisinaan sen vierestäkin – auttoivat kiteyttämään varsinaisen tuotteen

kehittämistä.

Tutkimusprosessini oli pitkähkö, joskaan kaikki aika ei kulunut varsinaisen tutkimuksen merkeissä.

Alkuvaiheessa selvää oli ainoastaan matkailun ja hyvinvoinnin yhdistäminen tutkimusaiheeksi.

Miten sen tekisin, alkoi hahmottua vasta runsaan puolen vuoden työskentelyn

jälkeen. Eskolan (2007, 159) toteamus tutkijan kokemista ylä- ja alamäistä tuli itsellenikin

tutuksi. Kaikenlainen aiheen työstäminen oli kuitenkin merkittävä osa prosessia, koska sen

avulla pystyin vähitellen rakentamaan itselleni kuvan siitä, mitä halusin tutkia. Tutkijan kiinnostus

tutkittavaan aiheeseen on erittäin tärkeää, koska ilman sitä työstä tulee helposti pakkopullaa.

Osallistumisestani Hyvinvointivalmennushankkeen työryhmän ensimmäiseen matkailua

käsitelleeseen kokoukseen kesti lähes puolitoista vuotta, ennen kuin aloitin varsinaisen

tutkimuksen kirjoittamisen. Itse kirjoitusprosessi kesti väliin sijoittuvine taukoineen runsaan

puoli vuotta.

Havainnointini hankkeessa ja osallistumiseni sen toimiin koostuivat seuraavista tapahtumista

ajalla huhtikuu 2009 – marraskuu 2010:

Hyvinvointia Erämaassa –leiri 21.-23.5.2009 Kenttälammen eräkeskuksessa Naruskalla

Työryhmän kokoontumiset, yhteensä kymmenen kertaa

Koulutustilaisuudet

- Firstbeat hyvinvointianalyysi -koulutus hyvinvointivalmentajille

- Hyvinvointi- ja kulttuurimatkailun teemapäivät

Firstbeat-hyvinvointinalyysiamittaukset useille eri kohderyhmille

- Matkalle Sallaan ry:n hallituksen jäsenet

- Sallan yrittäjät ja maatilayrittäjät

- kunnan hallintokuntien työtekijöiden uusintamittaukset

- hyvinvointikurssin osallistujat

- matkailualan työntekijät

Vuoropuhelut eri kohderyhmille

- järjestötoimijat

- matkailualan työntekijät ja yrittäjät

- Matkalle Sallaan ry:n hallitus

- koululaisten vanhemmat

50


Valtakunnalliset hyvinvointipäivät 2009 ja 2010

- kaksipäiväinen tapahtuma kuntalaisille ja matkailijoille Sallan Rykimäviikon yhteydessä

Tasapaino- ja muistipäivä 19.5.2010

Hanketyöntekijöiden ja matkailuyrittäjien työhyvinvointimatkailutuotteen suunnitteluun

liittyvät palaverit, muutamia palavereita

Hanketyöntekijöiden kuukausittain (ja tarvittaessa useammin) pidetyt työkokoukset

Hanketyöskentely kokonaisuudessaan

Käytännössä havainnointi tiedonkeruumenetelmänä oli omalla kohdallani enemmänkin mentaalinen

prosessi kuin kirjallista työskentelyä, joskin tein muistiinpanoja muun muassa matkailuyrittäjien

tapaamisten yhteydessä. Usein en olisi ehtinyt työn teon yhteydessä edes tekemään

muistiinpanoja havainnoistani. Mielessäni tehdyt havainnot jalostuivat selkeiksi ajatuksiksi

vasta tutkimustulosten työstämisen aikana.

Analyysi tapahtui sisällönanalyysin keinoin. Eskolan (2008, 137) mukaan laadullisessa tutkimuksessa

ongelmallisinta on aineiston analyysi, mikä omassakin tutkimuksessani oli suurin

ylämäki. Laadullisen aineiston analyysin tarkoitus on luoda aineistoon selkeyttä ja siten tuottaa

uutta tietoa tutkittavasta asiasta. Tuloksia kirjatessani jaottelin hankkeessa toteutettuja

toimia sen mukaan, mihin tuotekehitysprosessin mukaisiin vaiheisiin ne kuuluvat. Pyrin aineistojen

avulla kuvaamaan työhyvinvointimatkailutuotteen tuotekehityksen vaiheita kronologisesti

niin, että siitä rakentuu selkeä kokonaisuus sekä itse tuote.

Tutkimusaineistojeni analyysi oli teorialähtöinen. Teorialähtöisessä eli deduktiivisessa mallissa

teoria ohjaa uuden tiedon etsinnässä samalla, kun se jäsentää ja systematisoi kerättyä aineistoa

(Hirsjärvi 2007, 140). Tutkimuksessani keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostaa

Komppulan ja Boxbergin tuotekehityksen prosessimalli, jota hyödynnän soveltuvin osin

kuvatessani sen avulla sallalaisen työhyvinvointimatkailutuotteen syntymistä. Se toimii taustateoriana,

jota vasten tarkastelen aineistoa (ks. Eskola 2008, 81). Komppulan ja Boxbergin

mallista poiketen hankkeen aikana käytettyjen mittausten testaus sekä tuotetestaus tapahtuivat

oletettua aikaisemmassa vaiheessa, mikä tuotekehityksen kannalta oli hyödyllistä. Tutkimukseni

teoreettisena antina voin näin ollen esittää täydentävän lisäykseni Komppulan ja Boxbergin

tuotekehitysmalliin.

51


Jossain määrin analyysini tapahtui myös aineistolähtöisesti eli induktiivisesti, jolloin etenin

yksittäisistä havainnoista yleisempiin väitteisiin; lähtökohtanani oli aineistojen monitahoinen

ja yksityiskohtainen tarkastelu (ks. Eskola 2008, 83; Hirsjärvi 2007, 160). Yleisesti ottaen

tutkimuksen aineistoista voi siis rakentua joko paikallisesti tai yleisemminkin tulkittavia ja

hyödynnettäviä tuloksia tai tulokset voivat vahvistaa jo aiemmin tutkittua tietoa. Tutkimukseni

vahvistaa aiempaa työhyvinvointiin liittyvää tutkimusta siinä, että työhyvinvointimatkailutuotteen

kehittämisessä tulee huomioida ihminen kokonaisuudessaan. Samoin käy ilmi Lapin

merkittävyys yleensäkin (työ)hyvinvointimatkailun kohdealueena. Pro gradu –työni aineistoista

syntyy työhyvinvointimatkailun tämän päivän tarpeista syntyvä uusi määritelmä, joka

on jatkossa käytettävissä aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä.

4.3 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi

Kaikissa tutkimuksissa pyritään arvioimaan tehdyn tutkimuksen luotettavuutta. Laadullisen

tutkimuksen tulosten luotettavuuden arvioinnissa aineiston analyysivaihetta ei voi erottaa siitä

omaksi kokonaisuudekseen. Tutkija joutuu jatkuvasti pohtimaan tekemiään ratkaisuja ja ottamaan

samalla kantaa analyysin kattavuuteen ja tekemänsä työn luotettavuuteen. Lähtökohtana

on, että tutkija on tutkimuksensa keskeinen tutkimusväline, jolloin luotettavuutta arvioitaessa

tarkastellaan koko tutkimusprosessia. Laadullinen tutkimus on henkilökohtaisempaa ja pohdiskelevampaa

kuin määrällinen tutkimus. (Eskola & Suoranta 2008, 208–210.) Laadullisen

tutkimuksen luotettavuus tukeutuu analyysia, tulkintaa ja johtopäätöksiä tehdessä käytyyn

vuoropuheluun muiden alaan liittyvien tutkimusten kanssa. Laadullisessa tutkimuksessa tutkija

pyrkii nousemaan aineistostaan teorian tasolle. (Moilanen & Räihä 2007, 62–63.)

Tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida käsitteiden reliabiliteetti ja validius avulla. Reliabiliteetti

merkitsee mittaustulosten toistettavuutta, mikä tarkoittaa, että tutkimus tuottaa

tuloksia, jotka eivät ole sattumanvaraisia. Aineiston tulkinta ei sisällä ristiriitaisuuksia. Aineistonkeruumenetelmän

tarkkuus voidaan varmistaa useammalla havainnointikerralla tai

tutkimuksen objektiivisuus käyttämällä useampaa havainnoitsijaa. Validius eli pätevyys tarkoittaa

mittarin tai tutkimusmenetelmän kykyä mitata juuri sitä, mitä on tarkoituskin mitata.

Sisäinen validiteetti viittaa tutkimuksen teoreettisten ja käsitteellisten määrittelyjen sopusointuun.

Se osoittaa tutkijan tieteellisen otteen ja tieteenalansa hallinnan voimakkuutta. Ulkoinen

52


validiteetti merkitsee tehtyjen tulkintojen ja johtopäätösten sekä aineiston välisen suhteen

pätevyyttä. (Hirsjärvi 2007, 226–227; Eskola & Suoranta 2008, 213.)

Tutkimukseni reliabiliteetti perustuu monipuoliseen aineistoon, joka on kerätty Hyvinvointivalmennushankkeessa

suhteellisen pitkän ajan kuluessa. Tulokset perustuvat kerättyyn aineistoon

ja esitän ne kootusti aineiston pohjalta. Tutkimuksessani olen pyrkinyt kuvaamaan tutkimusprosessia

ja varsinaisia tutkimuskysymyksiä. Pätevyys ilmenee käsittelyssä, jossa olen

pyrkinyt hyödyntämään teoriaa aineiston tulkinnassa sekä vertailemaan tutkittavia kysymyksiä

muihin tutkimustuloksiin. Tutkimuksen edetessä työni ohjaaja on seurannut edistymistäni

ja neuvonut minua sisältöön liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi olen saanut taustatukea alan

asiantuntijalta työhyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Yhtenä luotettavuuden osa-alueena voidaan pitää varsinaista tutkimusraporttia. Raportointi on

laadullisen tutkimuksen ja yleensäkin tutkimustyön kulmakivi. Tutkija voi raportoinnissaan

tarjota lukijalle välineet arvioida, onko tutkijalle muodostunut käsitys tutkittavasta ilmiöstä

lukijan kannalta uskottava. (Kiviniemi 2007, 83.) Tehtäväni on ollut tutkia ja välittää tietoa

erilaisten aineistojen avulla sekä analysoida tietoa niin, että myös lukija voi seurata päättelyäni

ja arvioida sitä. Eskolan ja Suorannan (2008, 214–215) mukaan analyysin arvioitavuuden

lisäksi merkittäviä laadullisen tutkimuksen arviointiperusteita ovat myös aineiston merkittävyys

sekä riittävyys ja analyysin kattavuus. Aineiston merkittävyyttä voidaan pitää suhteellisena.

Omassa tutkimuksessani se on paikallisesti merkittävä, sillä tulokset hyödyntävät nimenomaan

paikallisia toimijoita. Aineistoa on kertynyt riittävästi tuotekehitysprosessin kuvaamista

ja analysointia varten. Huolimatta siitä, että aineisto kertoo ja on koottu rajatusta

tapauksesta (Eskolan ja Suorannan 2008, 215), tulokset ovat hyödynnettävissä muuallakin

kuin pelkästään sallalaisessa toimintaympäristössä, koska ne ovat yleistettävissä. Tämä tarkoittaa,

että (työ)hyvinvointimatkailun tuotekehityksessä voidaan käyttää samantapaisia elementtejä,

olipa tuote suunniteltu muualla Lapissa tai Suomessa.

Tutkimuksen tekoon liittyviä eettisiä kysymyksiä ovat muun muassa tutkimuksen lupa-asiat,

aineiston keruuseen ja osallistumiseen liittyvät ongelmat sekä tutkimuksesta tiedottaminen

(Eskolan ja Suorannan 2008, 52). Hyvinvointivalmennushankkeeseen kuulunut tutkimus- ja

kehittämistoiminnan osio mahdollisti alussa osallistumiseni hankkeeseen tutkijana, kun ensin

oli yleisesti keskusteltu tutkimuksen aiheesta, tavoitteista ja niiden liittymäkohdista hankkeeseen.

Huolimatta siitä, että myöhemmin työskentelin hankkeessa palkattuna hanketyöntekijänä,

sain vapaasti valita aiheeni sekä toteuttaa tutkimuksen oman aikatauluni mukaisesti sillä

53


oletuksella, että pyrin saamaan työni valmiiksi ennen hankkeen päättymistä heinäkuussa

2011. Oman työni lisäksi hankkeen aikana valmistui useita opinnäytetöitä niin ammattikorkeakoulu-

kuin yliopistotasolla. Aineiston hankintaa olen kuvannut edellä. Tutkimuksessani ei

ole tutkittu ihmisiä, heidän mielipiteitään tai mittaustuloksia, joskin kuntalaisia on ollut mukana

hankkeen tapahtumissa. Kenenkään henkilöllisyys tai mielipiteet eivät millään tavoin

käy ilmi tuloksista. Tutkimuksesta on tiedotettu sen alkuvaiheessa ja sen kuluessa eri sidosryhmille,

jotka ovat olleet mukana tapahtumissa. Tutkimukseni tuloksista olen kertonut hankkeen

loppuvaiheessa pidetyssä päätösseminaarissa, johon osallistui edustajia hankkeen sidosryhmistä,

hanketyöntekijöitä, hyvinvointivalmentajia sekä aiheesta kiinnostuneita kuntalaisia.

54


5 TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän työn empiirinen osuus on tehty laadullisen tutkimuksen keinoin havainnoimalla ja

analysoimalla hankkeessa työstettyjä aineistoja teorialähtöisesti ja osin myös aineistolähtöisesti.

Sen kautta jäsennän prosessia, jonka kuluessa työhyvinvointimatkailutuote syntyy. Tutkimukseni

vastaa kysymykseen, millainen on sallalainen työhyvinvointimatkailutuote. Selvitän

myös, miten hyvinvointivalmentaja osallistuu työhyvinvointimatkailutuotteen toteutukseen.

Koska työhyvinvointimatkailu on vähän tutkittu aihe, myöskään sen käsite ei ole vielä

lopullisesti muotoutunut. Yhtenä tutkimustuloksena syntyykin oma määritelmäni käsitteestä

työhyvinvointimatkailu.

5.1 Työhyvinvointimatkailun tuotekehitysprosessi

Tarkastelen sallalaisen työhyvinvointimatkailutuotteen kehittymistä sen alkuvaiheista lähes

valmiiksi tuotteeksi asti. Työssäni keskityn tutkimuksen kannalta oleellisimpiin vaiheisiin,

joita ovat palvelukonseptin ja -prosessin kehittäminen sekä tuotteen testaus. Oleellisia ne ovat

siksi, että hankkeessa toteutettiin mainittuja vaiheita koskevia toimia. Palvelukonseptin kehittämisvaiheessa

pyrittiin määrittelemään tuotteessa käytettävät hyvinvoinnin kehittämisen työkalut,

jäljempänä hahmoteltiin (varsinaisen) tuotteen sisältöä kokonaisuutena sekä asiakkaan

saamaa arvoa. Sekä työkaluja että tuotteen sisältöä testattiin kummassakin vaiheessa. Koska

työhyvinvointimatkailutuote ei lopullisesti valmistunut tutkimukseni kuluessa, eivät myöskään

markkinatestaus, kaupallistaminen ja kaupallistamisen jälkeen tehtävä arviointi olleet

ajankohtaisia vaiheita työssäni. Pyrin tarkastelemaan tuotekehitysprosessia kronologisessa

järjestyksessä. Alaluvuissa esittelen aluksi prosessin kulkua ja lopuksi teen johtopäätökset.

Aineiston analyysissä sovellan aiemmin esittelemääni teoriaa. Tulokset esitän teorian ja empirian

välisenä keskusteluna.

5.1.1 Hyvinvoinnin kehittämisen työkalut

Tässä alaluvussa kuvaan kokemuksia erilaisista keinoista lisätä hyvinvointia sekä mahdollisuuksia

käyttää niitä hyväksi työhyvinvointimatkailun tuotekehityksessä tuomaan arvoa asiakkaalle.

55


Ajatus hyvinvoinnin hyödyntämisestä matkailussa syntyi Hyvinvointivalmennushanketta

edeltävän esiselvityksen aikana. Komppula & Boxberg (2002) toteavat idean voivan saada

alkunsa yrityksen sisältä, asiakkailta tai kilpailijoilta; Sallassa alkuperäinen ajatus oli yrittäjälähtöinen.

Esiselvitystä varten haastatellut paikalliset yrittäjät ilmaisivat halukkuutensa kehittää

hyvinvointivalmennusta ja osallistua hyvinvointivalmennuksen tuote- ja palvelukonseptien

luomiseen verkostoyhteistyössä. Tällä tavoin Sallan alueen monipuolinen hyvinvointipalveluiden

tarjonta saataisiin kaikkien ulottuville ja asiakkaat löytäisivät helposti haluamansa

hyvinvointivalmennuksen palvelut. (Jussila 2007, 18.) Palveluja haluttiin tarjota sekä kuntalaisille

että alueelle saapuville matkailijoille.

Hyvinvointivalmennushankkeen alkuvaiheessa toteutettiin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista

hyvinvointivalmennusta yhteistyöverkostossa sekä pyrittiin parantamaan paikallisten ihmisten

elämänlaatua hyvinvointikartoituksilla (Jääskeläinen 2010, 4). Hyvinvointikartoitusten ja mittausten

tarkoituksena oli herättää osallistujien mielenkiinto omaa terveyttä ja sen ylläpitämistä

kohtaan sekä antaa tietoa mahdollisen elämänmuutoksen tekemiseen. Matkailun kehittämiseen

liittyvän hankeosion kannalta tapahtumissa voitiin arvioida erilaisten mittausten suosiota

keskenään sekä testata niiden toimivuutta.

Kuntalaiset, joita tapahtumissa oli selvä enemmistö, sekä matkailijat saivat teemapäivillä ja

muissa tapahtumissa tietoa terveyteensä ja hyvinvointiinsa vaikuttavista tekijöistä. He saivat

kokeilla ilmaiseksi laitteita, joiden avulla testattiin esimerkiksi tasapainoa tai kehonkoostumusta.

Diabeteksen ja sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä suosittuja olivat verenpaine-,

verensokeri-, kolesteroli- ja hemoglobiinimittaukset. Kuntalaisten keskuudessa tehtiin hyvinvointianalyysimittauksia.

Mittaukset herättivät suurta kiinnostusta kävijöiden keskuudessa.

Mittausten lisäksi kunnan eri hallintokuntien alaisille työntekijöille sekä järjestöjen ja matkailualan

edustajille pidettiin vuoropuheluita, joiden avulla selviteltiin työhön, matkailuun tai

järjestötoimintaan liittyviä kysymyksiä ja mietittiin niihin ratkaisuja, joiden toteutukseen kukin

saattoi osallistua. Hankkeen aloitustoimissa myös ohjausryhmän ja työryhmän jäsenet

osallistuivat vuoropuhelun menetelmin käytyihin keskusteluihin, joissa teemoina luonnollisesti

olivat hanke ja sen toteutuksessa tehtävät toimet.

Kiinnostuksen perusteella kaikki kokeillut mittaukset olivat suosittuja, mutta parhaimpina

työkaluina hyvinvoinnin edistämiseksi niin yksilön, ryhmän kuin tuotteistamisenkin kannalta

pidettiin firstbeat- ja kehonkoostumusmittauksia sekä vuoropuhelua.

56


Hyvinvointianalyysimittaus (firstbeat-mittaus) perustuu sydämen sykeanalyysiin. Mittaus tehdään

sykepannalla tai elektrodimittarilla vähintään vuorokauden ajan normaalina arkipäivänä

tai viikonlopulla. Mittauksen perusteella saadaan raportoitua analyysejä stressistä ja palautumisesta,

työn kuormituksesta, energiankulutuksesta ja liikunnan vaikuttavuudesta sekä voidaan

arvioida elämäntapoihin liittyviä riskejä mm. diabeteksen kehittymiselle. Hyvinvointianalyysin

avulla varhaiset kuormittumisen merkit voidaan havaita ennen vakavampaa ylikuormittumista.

Analyysi auttaa tekemään päätelmiä omasta hyvinvoinnista ja mahdollisesta

tarpeesta elämäntapojen muutokseen. Seurantamittausten avulla voidaan arvioida tehtyjen

muutosten vaikutusta, jolloin mittaus on motivoiva tekijä mittaukseen osallistuneelle. (Firstbeat,

ei vl.; Jääskeläinen 2011, 32–33.)

Hankkeen aikana tehtiin noin 300 hyvinvointianalyysimittausta. Firstbeat-mittausten kohderyhmään

kuuluivat Sallan kuntalaiset ja erityisesti työikäinen väestö. Mittauksiin osallistuville

pidettiin aloitusinfo, jossa kerrottiin, mikä on hyvinvointianalyysi ja miten mittaus tapahtuu.

Muutaman viikon kuluttua mittauksesta pidettiin yhteinen palautepalaveri, jossa osallistujat

saivat kukin henkilökohtaisen raporttinsa sekä yleisellä tasolla tulkinnan raportin tiedoista.

(Jääskeläinen 2011, 33.) Matkailijoille ei kyseisiä mittauksia järjestetty, sillä heidän osallistumistaan

mittauksiin ja palautetilaisuuksiin olisi useimpien kohdalla rajoittanut käytettävissä

oleva aika. Hankkeen alkuvaiheessa mittauksia suorittivat Rovaniemen ammattikorkeakoulun

opiskelijat, minkä jälkeen niiden tekeminen siirtyi Hyvinvointivalmennushankkeen työntekijöille.

Hyvinvointivalmentajakoulutuksen alettua helmikuussa 2010 mittauksia tekivät alun

harjoitteluvaiheen jälkeen hyvinvointivalmentajat. Firstbeat-mittausten raportit ovat luottamuksellista

tietoa eikä tulosten syöttäjä yleensä tiennyt, kenen asiakkaan tiedot olivat käsiteltävinä.

Osallistumalla hyvinvointianalyysimittauksiin kuntalaisilla oli mahdollisuus saada ainutlaatuisella

tavalla tietoa terveydentilastaan. Fyysisen tilan arviointi on keino tarjota yksilölle tie

muutokseen. Hankkeen aikana tutkittiin sallalaisia hyvinvointimittauksiin osallistuneita henkilöitä.

He kokivat mittauksen hyödylliseksi, ja sillä oli vaikutusta vastaajien elämäntapoihin.

Positiivisia muutoksia tapahtui liikunta- ja ruokailutottumuksissa sekä stressinhallinnassa,

joihin voi vaikuttaa elämäntapamuutoksilla. (Koivisto 2010, 32.)

Kehonkoostumusmittaus tekee analyysin kehon ravitsemustilasta. Mittalaite analysoi kehon

rasvattoman painon, pehmytkudospainon, rasvamassan, kehon kokonaisnestemäärän sekä

elimistölle haitallisen, sisäelimiä ympäröivän rasvan määrän. Mittaus sopii harjoittelun ja

57


uokavalion muutosten seurantaan, mikäli tavoitteena on kiinteytyminen, laihduttaminen tai

lihasmassan kasvattaminen. Mittaus perustuu teknologiaan, jossa kehon läpi kulkee heikkoa

sähkövirtaa eri taajuuksilla. (Hyvinvointivalmennus, ei vl.)

Kehonkoostumusmittauksia järjestettiin tutkimuksen aikana Valtakunnallisilla hyvinvointipäivillä

syksyllä 2009 ja 2010, jolloin mittaukset olivat avoimia niin kuntalaisille kuin matkailijoille,

sekä paikallisille järjestetyillä hyvinvointikursseilla. Loppuvuodesta 2010 kehonkoostumusmittauksia

tehtiin kunnan työntekijöille, minkä jälkeen alettiin järjestää yleisiä,

kaikille kiinnostuneille avoimia mittauspäiviä. Hyvinvointimittausten tapaan myös kehonkoostumusmittaukset

herättivät kuntalaisten keskuudessa paljon keskustelua ja kiinnostusta

oman hyvinvoinnin hoitamiseen. Myös matkailijat olivat kiinnostuneita kehonkoostumusmittauksesta.

Tarkkaa tietoa mittauksen vaikutuksesta heidän hyvinvointinsa edistämiseen ei ole.

Hankkeen aikana mittauksiin osallistui noin 650 henkilöä. He saivat jatko-ohjausta samoin

kuin hyvinvointianalyysimittauksiin osallistuneet. (Jääskeläinen 2011, 35–36.)

Firstbeat- ja kehonkoostumusmittaus ovat tehokkaita herättäjiä elämäntapamuutokseen ja uusina

menetelminä ne kiinnostivat ihmisiä. Nykyaikaisen teknologian käyttö voi olla tekijä,

joka jossain määrin houkuttelee kokeilemaan mittauksia ja samalla kenties vakuuttaa ihmisiä

saadun tiedon oikeellisuudesta. Silti mukana on inhimillinen ja sosiaalinen elementti eli hyvinvointivalmentaja

työpanoksineen osallistumassa tapahtumaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Mittauksista saatava henkilökohtainen tieto ja hyvinvointivalmentajan ohjaus voivat auttaa

mitattavaa, mikäli hänellä itsellään on riittävästi halua ja motivaatiota muutoksen tekoon.

Osallistuminen mittauksiin voi syntyä sisäisestä tarpeesta saada perustelut muutoksen tekoon

tai se voi olla konkreettinen lähtölaukaus muutokselle. Hankkeen aikana mittaukset eri tapahtumissa

olivat kaikille osallistujille ilmaisia, mutta valmiissa tuotteessa ne ovat luonnollisesti

maksullisia palveluja.

Vuoropuhelu on koulutettujen vuoropuhelunvetäjien ohjaamaa keskustelua, jossa tavoitteena

on osallistujien kuulluksi tuleminen ja uusien näkökulmien löytäminen kulloinkin pohdittavana

olevassa tilanteessa. Vuoropuhelussa käytetään tulevaisuuden muistelu –menetelmää, jossa

jokainen puhuu vuorollaan ja toiset kuuntelevat. Puheenvuorot kirjataan fläppitaululle kaikkien

nähtäville, jolloin voi vielä pohtia omaa näkemystään ja selkeyttää ajatuksiaan. Palaverissa

ajatellaan tilannetta hyvästä tulevaisuudesta, ratkaisusta käsin. Osallistujat miettivät myös,

mitä he voivat itse tehdä hyvän tilanteen aikaan saamiseksi. He saavat kertoa myös huolensa

nykytilanteesta, mutta niihinkin mietitään jo ratkaisuja. Tavoitteena on laatia konkreettinen

58


suunnitelma, johon osallistujat voivat sitoutua ja jonka toteutumista seurataan sovitun ajan

kuluttua. (Hyvinvointivalmennushanke, ei vl.)

Muun muassa työyhteisöillä niin matkailussa kuin kuntatyön keskeisillä toimialoilla oli mahdollisuus

vuoropuhelun keinoin paneutua työyhteisönsä ongelmakohtiin tai toimintansa kehittämiseen.

Jääskeläisen (2011, 40–41) mukaan vuoropuheluista annetun palautteen perusteella

osallistuminen dialogeihin ja seurantapalavereihin lisäsi osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa

asioihin esimerkiksi työyhteisössä. Lisäksi seurantapalaveri koettiin usein jopa hyödyllisemmäksi

kuin vuoropuhelu. Osa kunnan työntekijöistä kävi samanaikaisesti läpi hyvinvointianalyysimittauksen

jälkeistä omaa fyysisen muutoksen prosessiaan, mutta myös työyhteisön

kollektiivista muutosprosessia, joka oli saanut alkunsa vuoropuhelusta. Hankkeen aikana Sallasta

valmistui neljä vuoropuhelun vetäjää.

Mittausten ja muiden toimintojen järjestelyjä edisti vuoden 2010 alussa alkanut Innovaatioympäristöt-hanke,

jota on toteutettu Hyvinvointivalmennushankkeen rinnalla. Hankkeen investoinnit

liittyivät läheisesti hyvinvointivalmennustoimintaan, ja hankkeiden keskinäinen

yhteistyö on ollut saumatonta. Loppuvuodesta 2010 ja vuoden 2011 aikana hankkeessa rakennettiin

innovaatioympäristöjä keskeisille paikoille eri puolille Sallaa, kuten kirjastoon,

vapaa-aikatalo Sallansuuhun ja Sallatunturin liikuntakeskukseen. Tavoitteena on tarjota kuntalaisille

ja matkailijoille mahdollisuus terveysmittauksiin, rentoutumiseen, tasapainon testaamiseen

ja kunnon parantamiseen eri ympäristöissä. Tiloihin rakennettiin ns. terveyttä edistäviä

ympäristöjä, joissa kuntalaiset ja matkailijat voivat omatoimisesti mitata esimerkiksi

verenpainettaan tai sykettään. Kirjastosta asiakkaat voivat lainata askel- ja sykemittareita,

tasapainolautoja tai selänkuntoutuslaitteen tai siellä voi kokeilla rentoutumista hierontatuolissa.

Terveysmittausten ympäristössä hyödynnetään Firstbeat-hyvinvointianalyysiä ja kehonkoostumusmittalaitteistoa.

Terveysmittauksiin pääsee osallistumaan kuukausittain järjestettävinä

yleisinä mittauspäivinä. Lisäksi kuntalaiset ja matkailijat ovat voineet testata innovaatioympäristöiden

laitteita erilaisissa hyvinvointitapahtumissa ja -esittelyissä, joita on järjestetty

muun muassa kirjastossa, Sallatunturin liikuntakeskuksessa ja paikallisessa rautakaupassa.

(Hyvinvointivalmennus, ei vl.; Jääskeläinen 2011, 51–52.)

Komppulan ja Boxbergin (2002) tuotekehitysprosessin mukaisesti hankkeessa oli alkuvaiheessa

meneillään palvelukonseptin kehittämisvaihe, johon kuului ydintuotteen sisällön ideointi.

Tuotteen ydin muodostuu asiakkaan odottamasta arvosta ja siitä, kuinka luodaan edellytykset

arvon kokemiseen (Komppula 2002, 99; 2005, 86). Hyvinvointivalmennushankkeessa

59


käytetyt mittaukset ja vuoropuhelu olivat sisällöllisesti valmiita palveluja, mutta ne olivat

vielä uusia ja tuntemattomia. Eri tapahtumissa nämä palvelut ”ajettiin sisään” uusina tapoina

edistää sekä henkilökohtaista että työhyvinvointia.

Alkuvaiheen mittaukset toivat käyttökokemusta tekijöilleen samalla, kun niiden avulla voitiin

karsia ennakkoluuloja itse palvelua kohtaan. Mittausta harkitsevia henkilöitä huoletti muun

muassa se, kuinka yksityiskohtaista tietoa mittaus antaa ja näkyivätkö tuloksissa mitattavan

mahdolliset sairaudet. Usein kiinnosti kysymys tietojen luottamuksellisuudesta ja saattaisivatko

tiedot työntekijän tuloksista päätyä myös työnantajalle. Ensimmäisten mittausten jälkeen

muiden kokemukset herättivät positiivista uteliaisuutta ja mielenkiintoa asiaa vielä tuntemattomien

tai mittausta vasta suunnittelevien keskuudessa. Mittausten yleistyttyä ne saivat myös

kansanomaisemmat nimityksensä: hyvinvointianalyysistä tuli kuntalaisten keskuudessa ”ressimittaus”

ja kehonkoostumusmittaus tunnettiin ”läskimittauksena”. Mittauksia järjestämällä

palvelun sisältöä ja sen toteutusta voitiin testata luonnollisissa olosuhteissa ja todellisissa

asiakastilanteissa, mikä oli ensiarvoisen tärkeää tuleville hyvinvointivalmentajille.

Vuoropuhelu yhtenä palveluista tarjoaa osallistujilleen rakentavan mahdollisuuden käsitellä

esimerkiksi työyhteisöä koskevia aiheita, joihin halutaan löytää toimiva ratkaisu. Koska uuteen

johtamiskulttuuriin kuuluu johdon ja työntekijöiden välinen keskustelu, joka jatkuvana

prosessina osaltaan parantaa työhyvinvointia (Mäkitalo 2008), voi juuri vuoropuhelu olla menetelmä,

jonka avulla tarpeellinen keskustelu voidaan aloittaa. Vuoropuhelua moni osallistuja

saattoi pitää aluksi hassuna menetelmänä (Jääskeläinen 2011, 41), mutta jälkeenpäin sen avulla

on voitu todeta saadun aikaan tuloksia. Tätä käsitystä vahvistaa menetelmän hyödyntäminen

(työ)yhteisöissä useammin kuin kerran. Hankkeen aikana menetelmää testattiin usein ja

vuoropuhelun vetäjien koulutuksessa olevat henkilöt saivat siten tarpeellista harjoitusta.

Osallistuin itse kuntalaisena, työntekijänä ja tutkijana neljään eri vuoropuheluun. Keskusteluun

käytettävä aika vie kahdesta kolmeen tuntia. Vuoropuhelun vetäjien ammattimainen ja

määrätietoinen työskentely sen aikana herättää luottamusta menetelmän toimivuuteen. Tämä

tukee Mäkitalon (2008) ajatusta siitä, että työhyvinvoinnin tai muiden kysymysten kehittämisessä

on mukana asiantunteva mahdollistaja eli tässä tapauksessa hyvinvointivalmentaja. Hyvinvointivalmentaja

ei kuitenkaan tarjoa valmiita vastauksia, sillä hän on enemmänkin ”neutraali

työrukkanen”. Vastaukset tulevat vuoropuhelun osallistujilta itseltään eli heiltä, jotka

parhaiten tuntevat työhönsä tai yhteisöönsä liittyvät olosuhteet ja ongelmat ja myös ratkaisut

niihin. Mikäli vuoropuheluun osallistuneet henkilöt sitoutuvat toteuttamaan yhteisesti kirjatut

60


tavoitteet, on se tehokas työväline. Tuloksellisuutta voi lisätä myöhemmin järjestettävä seurantadialogi,

jonka yhteydessä tarkastellaan tavoitteiden toteutumista ja mahdollisia jatkotoimia.

Itselläni ei ole kokemusta seurantadialogista.

Palvelukonseptin kehittämisvaiheessa mietittävinä olivat Komppulan ja Boxbergin (2002)

mallin mukaisesti myös käytettävissä olevat resurssit sekä asiakkaille tarjottavat kokemukset

ja niiden hahmottaminen toiminnallisiksi vaihtoehdoiksi. Kaikki kuvatut ja testattavina olleet

hyvinvoinnin työkalut osoittautuivat käyttökelpoisiksi ja saadun kokemuksen perusteella ne

ovat tehokkaita keinoja käytettäviksi jatkossa myös hyvinvointimatkailussa. Tuotekehityksessä

käytettiin MEK:n (2009, 6) suositusten mukaisesti kotimaista tekniikkaa. Ne ovat myös

helposti tuotteistettavissa asiakkaalle sopiviksi ja paikallisesti tarjottaviksi palveluiksi. Palvelukonseptin

kehittäminen poikkesi Komppulan ja Boxbergin tuotekehitysprosessin mallista

siinä, että jo tässä vaiheessa palvelujen testaus oli osa kehittämisvaihetta. Testaus muodostui

oleelliseksi osaksi, koska jatkossa se määritti kehitettävän tuotteen sisältöä. Koska testatut,

hyvinvointia kehittävät työkalut ovat erilaisia, tuotteen sisältöä on mahdollista räätälöidä asiakkaan

tarpeen mukaan (ks. Komppula & Boxberg 2002; Haahti & Komppula 2006, 104;

Kojonen 2008, 70; Jänkälä ym. 2010, 33). Testausten perusteella asiakkaan mittauksista ja

vuoropuhelusta saama arvo kiteytyy henkilökohtaisen (mittaukset) ja ryhmän (vuoropuhelu)

hyvinvoinnin edistämiseen sekä muutokseen, joka mahdollisesti saa alkunsa näistä kokemuksista.

Mittausten toteutuksessa hyvinvointivalmentajalla on merkittävä osa, sillä hänellä on

mittausten ja tehtävien suorittamiseen tarvittava tietotaito.

5.1.2 Hyvinvointia erämaassa

Siinä vaiheessa, kun hankesuunnitelman mukainen matkailuun liittyvän osion kehittäminen

alkoi, tuotteen kehittämien oli vasta ideatasolla. Hyvinvoinnin hyödyntämistä paikallisessa

matkailussa ideoitiin edelleen Hyvinvointivalmennushankkeen työryhmän toimesta. Kunnan

eri hallintokuntia, järjestöjä ja yhdistyksiä laaja-alaisesti edustavan työryhmän jäsenten vuoropuhelun

sekä hanketapaamisten tuloksena syntyi ajatus järjestää Hyvinvointia erämaassa –

leiri. Lähtökohtana oli työ- ja muiden yhteisöjen virkistystoiminnan suunnittelu ja uudentyyppisen

ryhmämatkailutuotteen kehittäminen. Hankkeella oli käytössään resursseja, kuten

firstbeat-mittarit, hyvinvointia edistäviä tuotteita sekä paikallisen yrittäjän tarjoama palvelu,

joiden toimivuutta haluttiin testata sisäisten toimijoiden avulla. Leiriohjelman suunnittelusta

61


vastasivat hanketyöntekijät. Käytännössä pilotoitava leiri oli ensimmäinen testattava tuote,

josta saatavat kokemukset tulisivat ohjaamaan matkailutuotteen kehittämistä edelleen.

Leiri järjestettiin 21.–23.5.2009 Sallan kunnan pohjoisosassa, Kenttälammin mukavuuksin

varustetussa eräkeskuksessa Naruskalla. Matkaa Sallan kuntakeskuksesta kertyy 75 km ja

ympäristö on erämainen. Keskus sijaitsee kauniissa mäntymaastossa lammen rannalla, ja sitä

ympäröivät pienet harjunnyppylät. Kenttälammen Eräkeskus on vuokrattavissa asiakkaille ja

se tarjoaa puitteet niin ruskaretkille, moottorikelkkailuun, leirikouluihin, juhlien pitopaikaksi

kuin yritysten koulutustilaisuuksiin (Sallan matkailu, ei vl.).

Hyvinvointia erämaassa -leirin testiasiakkaina oli 17 hengen ryhmä, johon kuului hankkeen

ohjaus- ja työryhmän jäseniä sekä muutamia opiskelijoita, jotka osallistuivat leirille sekä palvelujen

tarjoajina että asiakkaina. Osallistumalla testaukseen tuotekehityksen alkuvaiheessa

etenkin työryhmän, mutta myös ohjausryhmän, jäsenet pääsivät kohtalaisen hyvin perehtymään

tuoteaihioihin. Tuotekehityksen osalta heidän tietämystään päivitettiin jokaisessa työ- ja

ohjausryhmän kokouksessa sikäli, kun siitä oli uutta kerrottavaa.

Testattavina olivat sekä leiri tuotteena että leirin aikana tarjolla olleet palvelut. Hyvinvointipalveluja

tarjosivat ryhmä fysioterapiaopiskelijoita Rovaniemen ammattikorkeakoulusta sekä

yksi paikallinen yrittäjä. Leiriohjelmaan sisältyi ulkoilua lähimaastossa, venyttelyä, rentoutusta

sekä joogaharjoituksia ja halukkaat saivat kokeilla uimista rantasaunomisen yhteydessä.

Lisäksi oli mahdollista pelata kortti- ja lautapelejä, jotka olivatkin suosittuja, ja laulaa yhdessä.

Halukkaat saivat tilaisuuden kokeilla perhonsidontaa, mikä oli useimmille ensimmäinen

kerta. Leiriläiset muodostivat kaksi ryhmää, jotka vastasivat vuorotellen ruoanlaitosta. Varsinaisia

testattavia hoitoja olivat opiskelijoiden suorittama perinteinen hieronta, jota saattoi kokeilla

kahtena päivänä, turvesauna tulopäivän iltana sekä suolasauna ja yrttijalkakylpy seuraavana

iltana. Yksi tärkeimmistä testattavista palveluista oli firstbeat-mittaus, joka aloitettiin

heti eräkeskukseen saavuttua ja jatkettiin lähtöpäivänä pidettyyn leirin palautetilaisuuteen

saakka. Kaikki leiriläiset osallistuivat mittaukseen. Osa tarjottavista palveluista pystyttiin toteuttamaan

omatoimisesti (suolasaunominen, yrttijalkakylpy, jooga) ja osaan tarvittiin ulkopuolista

tekijää (hieronta, turvesauna). Palvelujen käyttäminen oli vapaaehtoista. Kaikki palvelut

hierontaa lukuun ottamatta edellyttivät leiriläisiltä aktiivista osallistumista.

Päiväohjelma alkoi lyhyellä kävelyllä metsätiellä tai metsässä, ja osa leiriläisistä osallistui

myös joogaharjoitukseen. Toinen ryhmä valmisteli aamupalan, jonka jälkeen vietettiin hetki

62


keskustelun, pelien tai levon merkeissä. Sen jälkeen ohjelmassa oli ulkoilua ja ohjattu venyttelyhetki.

Uusi ryhmä valmisteli lounaan sillä aikaa, kun toiset lepäsivät tai seurustelivat keskenään.

Lounaan jälkeen pidettiin rentoutus- tai keskusteluhetki ja ulkoiltiin, minkä jälkeen

osa ryhmästä alkoi lämmittää saunaa, osa opetteli perhonsidontaa ja loput lepäsivät, pelailivat

tai muuten vain seurustelivat keskenään. Leiriläiset saivat halutessaan kokeilla fysioterapeuttiopiskelijoiden

hierontaa, joka kesti kerrallaan 30 minuuttia. Ennen saunaa nautittiin päivällinen.

Iltasaunan yhteydessä sai testata erilaisia hoitoja, mikäli oli niistä kiinnostunut. Ilta päätettiin

nuotiolla keskustelujen ja lohen- tai lätynpaiston merkeissä. Kuten edellä käy ilmi,

useimmissa palveluissa hyödynnettiin MEK:n (2005) määrittelemiä hyvinvointimatkailun

vetovoimatekijöitä.

Leiriläisten firstbeat-mittaus jatkui lähes koko leirin ajan. He kirjasivat henkilökohtaiseen

päiväkirjaan tekemisiään ja tuntemuksiaan. Kirjausten perusteella leiriläiset saattoivat myöhemmin

järjestetyn palautteen annon yhteydessä muistella, mitä milloinkin tekivät ja kuinka

se tuloksissa ilmenee. Sekä aloituksen että lopetuksen yhteydessä leiriläiset saivat perusinformaation

mittauksesta. Lisäksi sovittiin palautetilaisuuden järjestämisestä. Leirin päätteeksi

järjestetyssä palautekeskustelussa sekä myöhemmin palautetuissa kirjallisissa kyselyissä kerrattiin

ja analysoitiin kokemuksia ja vaikutelmia sekä annettiin parannusesityksiä.

Leirin yhteydessä Smithin (1994) ja Xun (2010) matkailutuotteen elementit - fyysinen ympäristö,

palvelu, vieraanvaraisuus, valinnan vapaus ja osallistuminen - sisältyivät kokonaisuudessaan

testattavaan tuotteeseen, joskin vieraanvaraisuuden käsite on jossain määrin tulkinnallinen.

Smith (1994, 588) on määritellyt vieraanvaraisuuden paikallisten asenteeksi, jolla

matkailija otetaan vastaan. Leirillä ei ollut varsinaista vetäjää tai ohjaajaa vastaanottamassa

ryhmää, mutta hanketyöntekijät olivat vastuussa kaikista leirin järjestelyistä, vastasivat tapahtumien

kulusta sekä osallistuivat tapahtumiin yhdessä muiden kanssa. Lähtökohtana oli, että

kaikki osallistuivat leirin toimintoihin. Kaikkea tehtiin yhdessä tai pienemmissä ryhmissä,

jolloin vieraanvaraisuus – sekä palvelu – muotoutuivat yhteisestä tekemisestä ja hyväntuulisesta

yhdessäolosta. Leppoisa ja rento tunnelma olikin merkille pantavaa koko leirin ajan,

mikä johtunee siitä, että lähes kaikki olivat lähteneet leirille hyvinvoinnin merkeissä vailla

pakkoa suorittamisesta. Se, että puhelimelle löytyi kenttää vain tietystä kohdasta pihan perältä,

helpotti jättämään mahdolliset häiritsevät asiat mielestä. Vaikutusta oli todennäköisesti

myös sillä, että osallistujat tunsivat toisensa vähintään näöltä, joten ryhmäytyminen tapahtui

nopeasti. Ryhmällä on tärkeä merkitys, minkä vuoksi ryhmäprosessiin kannattaa kiinnittää

63


huomiota suunnittelussa ja toteutuksessa (Jänkälä ym. 2010, 45). Ainoastaan Rovaniemeltä

saapuneet opiskelijat olivat ennestään tuntemattomia, mutta heidät otettiin nopeasti mukaan

joukkoon, mistä opiskelijat antoivatkin myönteistä palautetta. Sosiaaliset suhteet ja kuuluminen

johonkin ovat tärkeä osa henkistä hyvinvointia (Heikkanen 2007, 49).

Palautteiden perusteella kävi ilmi, että leirillä tai ryhmän matkaohjelmassa tulee olla vetäjä tai

ohjaaja. Hänen vastuullaan on jäsenten ryhmäyttäminen etenkin silloin, kun jäsenet eivät tunne

toisiaan. Ohjaajan osittainenkin mukana olo ja tavoitettavuus leirin aikana sitovat ohjelman

kokonaisuudeksi, vaikka ohjelmaan sisältyisi vapaasti valittavia osioita tai vapaa-aikaa. Ohjaajan

ja asiakkaiden välisessä kanssakäymisessä matkailijoille välittyy lisäksi luontevasti

kuva ja tietoa paikallisesta elämäntavasta, mikä on tyypillistä myös ohjelmapalvelujen ja

muiden aktiviteettien yhteydessä. Matkailutuotteen sosiaalinen luonne (García-Rosell ym.

2007) ilmenee etenkin silloin, kun suunnittelu, osaaminen ja toteutus ovat lähtöisin paikallisista

tekijöistä. Hyvinvointia erämaassa –leirin yhteydessä sosiaalisuutta ennestään tuttujen

ihmisten kesken lisäsi yhdessä tekeminen, joka oli tärkeää kaikille osallistujille.

Edelleen palautteissa todettiin, että hyvinvointileirin järjestäminen sananmukaisesti erämaassa

on hiljaisuuteen tottumattomalle matkailijalle todennäköisesti liiankin erähenkistä, kenties

jopa ahdistavaa. Nykyajan matkailija on laatutietoinen (Suontausta & Tyni 2005, 56) ja hän

haluaa nauttia matkallakin samanlaisista - ja jopa paremmista - mukavuuksista kuin kotona.

Siksi kohde, jossa leiri tai kurssi järjestetään, kannattaa harkita tarkkaan. Sopiva määrä ruokailuja,

muttei missään nimessä liikaa, tulee kuulua ohjelmaan. Ruoan laatuun ja keveyteen

kannattaa panostaa. Palvelujen ja hoitojen yhteydessä asiantuntijuus on tärkeä elementti, jonka

ansiosta asiakas voi vakuuttua palvelun laadusta. Siten matkustaja saa lisäarvoa ostamalleen

tuotteelle. Lisäarvo tekee tuotteesta käyttäjälleen merkityksellisen ja erottaa sen muista

vastaavista tuotteista (Komppula & Boxberg 2002; Grönroos 2009), joten näitä ominaisuuksia

ei tuotekehityksessä sovi unohtaa. Tuotteeseen ei pidä liittää liikaa palveluja tai muuta ohjelmaa,

sillä silloin leiri muuttuu suorittamiseksi. Leiriläisten mielestä markkinoinnissa on tärkeää,

että tarjolla on riittävästi tietoa tuotteesta, siihen kuuluvista palveluista sekä hinta, minkä

myös teoria (Komppula & Boxberg 2002; Suontausta & Tyni 2005) toteaa.

Hyvinvointimatkailijan päämotiivina on oman itsensä ja kuntonsa hoitaminen, ja hyvää oloa

haetaan tyypillisesti liikunnan ja liikkumisen kautta (Smith & Kelly 2006, 1-4; MEK 2009, 4-

5). Liikkuminen oli osa leiriläistenkin ohjelmaa. Keskeinen ajatus oli, ettei liikunnan tarvinnut

olla hikistä puurtamista. Sen sijaan se oli yksi sosiaalisen kanssakäymisen muoto, koska käve-

64


lylenkeillä metsässä käytiin ryhmän kanssa. Luonto oli tärkeä elementti liikunnan yhteydessä,

etenkin, kun leirikeskusta ympäröivä luonto oli talven jälkeen heräämässä eloon ja sen tapahtumia

voitiin ihmetellä yhdessä. Tutkimusten perusteella luonnon virkistyskäyttö suomalaisten

keskuudessa on merkittävää: ulkoilu on tärkeä keino liikkua ja virkistyä, sillä on vaikutusta

psyykkiseen hyvinvointiin, minkä lisäksi se vaikuttaa myönteisesti kokonaismielialaan

(Sievänen 2010, 172).

Hyvinvointia erämaassa –leirin järjestelyt veivät Komppulan ja Boxbergin (2002) tuotekehitysmallia

loogisesti eteenpäin. Työryhmän jäsenten tuotteistusta koskeva ideointi vuoropuhelun

avulla sekä leiriohjelman suunnittelu hanketyöntekijöiden toimesta olivat osa palvelukonseptin

kehittämistä. Myös meneillään ollut kokemusten sisällön hahmottaminen toiminnallisiksi

vaihtoehdoiksi kuului palvelukonseptin kehittämiseen. Leirin aikana hankkeen sisäiset

toimijat testasivat itse leiriä tuotteena sekä sen aikana tarjottuja palveluja, mikä Komppulan ja

Boxbergin mallin mukaan olisi kuulunut palveluprosessin kehittämiseen, mutta toteutuikin

hankkeen aikana jo tätä edeltävässä vaiheessa. Testauksesta ei ollut haittaa, vaikka tuote olikin

keskeneräinen. Se pikemminkin auttoi hahmottamaan, mitkä olisivat sopivia palveluja

lopullisessa tuotteessa käytettäviksi. Matkailutuotteen tuotekehityksen näkökulmasta leirillä ei

vielä mietitty tuotteen asiakkaalle tuomaa arvoa, vaan lähtökohdaksi muodostui testauksesta

saatava kokemus.

Yhteenvetona voi todeta, että leirillä asiakkaiden testaamat palvelut antoivat järjestäjille hyödyllistä

käytännön kokemusta ja tietoa palvelujen toteutuksesta. Lisäksi ne selkeyttivät ajatusta

asiakkaalle sopivista palveluista.

5.1.3 Muut hanketoimet osana kehittämistä

Leirin jälkeen vuorossa oli ensimmäinen tapaaminen matkailuyrittäjien, hankkeen tärkeän

sidosryhmän, kanssa. Mukana olleet yrittäjät saivat välitöntä tietoa leirin tavoitteista ja toteutuksesta

sekä palautekeskustelun tuloksista. Heidän kanssaan pohdittiin hyvinvointimatkailun

kehittämisen mahdollisuuksia. Lisäksi yrittäjien toiveena oli oman hyvinvoinnin vahvistaminen,

Sallatunturin liikuntakeskuksen hyödyntäminen matkailussa ja kunnan ja matkailuyrittäjien

yhteistyön kehittäminen laajemmin (Jääskeläinen 2011, 52). Tapaamisen yhteydessä so-

65


vittiin matkailualan työntekijöiden hyvinvointianalyysimittausten järjestämisestä syksyllä,

joihin osallistuikin sekä matkailualan yrittäjiä että työntekijöitä.

Hankkeen aikana tehdyt mittaukset matkailualan toimijoille antoivat omakohtaista tietoa hyvinvointipalvelusta

juuri niille henkilöille, jotka ovat työkseen tekemisissä matkailijoiden

kanssa. Käytännössä tuote myytiin ensin henkilökunnalle (Albanese & Boedeker 2003, 187).

Alan yrittäjien oli helpompi lähteä suunnittelemaan tuotetta, kun heillä oli siitä kokemusta.

On tärkeää, että lomakohteessa työskentelevät yrittäjät ja työntekijät omaavat kokemuksellista

tietoa asiakkaille tarjolla olevista tai tarjolle tulevista tuotteista. Näin he pystyvät antamaan

niistä perusinformaatiota potentiaalisille asiakkaille ja parhaimmassa tapauksessa he voivat

vaikuttaa asiakkaan myönteiseen ostopäätökseen.

Ensimmäisiin firstbeat-mittauksiin alkuvuodesta 2009 osallistuneille kuntalaisille järjestettiin

saman vuoden syksyllä hyvinvointikurssi, jonka osallistujat olivat kaikki naisia. Kurssi pidettiin

kolmen kuukauden pituisena iltakurssina, jossa kokoonnuttiin kerran viikossa. Kurssilla

pidettiin luentoja ja esittelyjä kurssilaisten toivomista aiheista, joista useimmat käsittelivät

naisen elämää. Ryhmäläiset olivat toistensa tukena ja vaihtoivat aktiivisesti kokemuksia pyrkiessään

tekemään muutoksia elämäntavoissaan. Tämä nostaa esiin ryhmän merkityksen kokemusten

jakamisessa sekä sosiaalisen todellisuuden rakentamisessa (Jänkälä ym. 2010, 45).

Hyvinvointikurssin vaikutuksia tutkinut Alapoikela (2010, 2) toteaa kurssilla olleen vaikutusta

osallistujien hyvinvointiin, sillä mittausten avulla oli saatu konkreettista tietoa omasta terveydestä

ja fyysisestä kunnosta. Lisäksi kurssi antoi mahdollisuuden kiinnittää huomiota

omassa hyvinvoinnissa koettuihin puutteisiin ja siten asettaa itselle sopivia tavoitteita sen parantamiseksi.

Osa tavoitteista pystyttiin saavuttamaan jo kurssin aikana. Kurssille osallistuneiden

usko elämäntapamuutokseen, halu jakaa yhdessä kokemuksia tilanteeseensa liittyen

sekä mahdollisuus arvioida tilannettaan eri näkökulmista auttoivat myös oman itsensä hyväksymisessä.

Ryhmän tuki oli olennainen tekijä kurssin aikana.

Hyvinvointipalvelujen paikallisia tuottajia, esimerkiksi hierojia, kauneus- ja kampaamoalan

sekä ravitsemusalan yrittäjiä, kutsuttiin kokoon kehittämään yhteistä hyvinvointialan toimijoiden

verkostoa – olihan se ollut esiselvityksen (Jussila 2007) mukaan yksi yrittäjien tavoitteista.

Hanketyöntekijä toimi kokoonkutsujana, mikä säästi yrittäjien voimavaroja heidän varsinaiseen

työhönsä. Lähtijöitä verkoston luomiseen ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten ajatus

sen perustamisesta raukesi. On ymmärrettävää, ettei yrittäjä työkiireidensä vuoksi välttämättä

ehdi tai jaksa lähteä tapaamisiin. Sallalaisilla yrittäjillä on entuudestaan kaksi toimivaa yrittä-

66


jäyhdistystä, Matkalle Sallaan ry ja Sallan yrittäjät ry, joista jommassakummassa moni yrittäjä

on jäsenenä ja todennäköisesti he kokevat osallistumisen toisen yhdistyksen toimintaan

riittävänä. Osallistuakseen verkoston toimintaan, yrittäjä haluaa vastineeksi saada siitä jotain

hyötyä, mutta hänellä on myös oltava kykyä panostaa yhteistyöhön (Komppula 2000, 3). Oletan,

että vähäisen kiinnostuksen vuoksi yrittäjät joko eivät kokeneet saavansa riittävästi hyötyä

verkoston toiminnasta tai he kokivat, etteivät voineet panostaa toimintaan riittävässä määrin.

Valtakunnalliset hyvinvointipäivät, joiden järjestelyistä hanke vastasi vuosina 2008 - 2010,

järjestetään vuosittain parhaimpana ruska-aikana matkailijoille suunnatun Rykimä-viikon yhteydessä

Sallatunturissa. Erilaiset terveysmittaukset ovat olleet täydentämässä varsinaista ohjelmaa,

joka on muodostunut eri alojen ammattilaisten pitämistä luennoista. Luennoilla on

usein ollut ajankohtainen liitos työelämään. Lisäksi on ollut toiminnallisia luentoja, joiden

aikana yleisö on aktiivisesti osallistunut luennon kulkuun. Aiemmasta poiketen vuoden 2010

Hyvinvointipäivät (liite 1) pidettiin kaksipäiväisenä tapahtumana, jossa ensimmäisenä päivänä

järjestettiin hyvinvointiin liittyvät, kaikille avoimet messut. Toinen päivä sujui toiminnallisissa

merkeissä teemallisen Onnenpolun tehtävärasteilla, jotka houkuttelivat kunnan työntekijöitä

sekä paikkakunnalla olleita matkailijoita ulkoilemaan. Lähtökohtana oli hyödyntää paikallista

luontoa ja sen mukanaan tuomaa hyvää oloa, mikä on merkittävä hyvinvoinnin lähde

suomalaisessa matkailussa (MEK 2005, 56). Ideana oli kiertää pienissä ryhmissä matkailukeskuksen

alueella olleet rastit ja ratkoa yhdessä niillä olleita tehtäviä. Kaikki reitin kiertäneet

saivat ilmaislipun paikalliseen kylpylään, ja päivän aikana oli tilaisuus nauttia sopivan hintainen

keittolounas. Lisäksi kahvirastilla osallistujat pääsivät kahvistelemaan yhteisen tehtävän

ratkaistuaan. Koska osa rasteista oli yrittäjien suunnittelemia, osallistujilla oli tilaisuus tutustua

matkailukeskuksen lisäksi myös sen yrityksiin ja yrittäjiin. Onnenpolku tehtävärasteineen

sai kiitosta työntekijöiltä, joille tapahtuma sopi hyvin toiminnallisena ja liikunnallisena ulkoilupäivänä,

sekä matkailijoilta, jotka saivat tilaisuuden tutustua tunturialueeseen. Erittäin tyytyväinen

oli pariskunta, joka oli juuri tullut elämänsä ensimmäistä kertaa Sallaan.

Viimeinen tutkimusaineistoa kartuttanut hanketapahtuma oli Hyvinvointi- ja kulttuurimatkailun

teemapäivät, joka järjestettiin avoimena koulutustilaisuutena kaikille kiinnostuneille. Mukana

oli muun muassa hyvinvointivalmentajia, yrittäjiä tai sellaisiksi aikovia sekä eri hankkeiden

työntekijöitä, jotka jossain määrin ovat tekemisissä tuotekehitykseen liittyvien teemojen

kanssa. Tutkimukseni kannalta kurssilla käytiin kootusti läpi sellaisia aiheita, joihin olin

67


pro gradu –työtäni varten perehtynyt, kuten käsitteistöä, tuotekehityksen teoriaa ja tiedonlähteitä.

Käytännön harjoituksina osallistujat suunnittelivat aitoja matkailutuotteita, joista ainakin

yhdestä tuli asiakkaille myytävä tuote. Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa edistää muun muassa

kulttuurimatkailua Suomessa (TEM, ei vl.). Työhyvinvointimatkailutuote sallalaisessa ympäristössä

paikallisten toimijoiden toteuttamana tuo paikkakunnan omaa kulttuuria lähemmäs

asiakasta.

Kaikki mainitut toimet täydensivät tuotekehitysprosessia, jossa oltiin edelleen palvelukonseptin

kehitysvaiheessa. Ne antoivat tietoa ennen kaikkea tuotteen mahdollisesta sisällöstä sekä

vahvistuksen syntymässä olevan tuotteen sopivuudesta paikalliseksi matkailutuotteeksi. Käytäntö

osoitti, että prosessin vaiheet saattavat sekoittua keskenään, mikä Komppulan ja Boxbergin

(2002, 97) mukaan on mahdollista. Tutkimuksessani palvelumoduulien (hyvinvoinnin

työkalujen) ja koetuotteen (Hyvinvointia erämaassa –leiri) testaus ajoittuivat osaksi palvelukonseptin

kehittämisvaihetta, mutta siitä ei ollut haittaa tuotekehitykselle.

5.1.4 Johtopäätökset

Edellä kuvatun mukaisesti lähes kaikki hankkeessa toteutetut toimet liittyivät Komppulan ja

Boxbergin (2002) tuotekehityksen mallin palvelukonseptin kehittämisvaiheeseen. Siihen kuuluvat

siis tuotteen sisällön ja asiakkaan saaman arvon määrittely sekä tapaustutkimuksessani

myös tuotteeseen kuuluvien palvelujen testaus. Jatkoa ajatellen Hyvinvointia erämaassa –leiri

tuotti hyvin hyödyllistä tietoa siitä, mitkä ovat tärkeitä hyvinvointi- tai työhyvinvointimatkailun

tuotekehityksessä huomioon otettavia seikkoja. Ne liittyvät matkustajan perustarpeisiin eli

ruokaan, majoitukseen ja lepoon, mutta myös palvelujen sisältöön ja niiden toteutukseen kokonaisuutena

niin asiakkaan kuin palvelun tuottajan silmin.

Sallan matkailua markkinoidaan mielikuvalla erämaasta (Sallan matkailu, ei vl.), mikä viestittää,

että luonto vahvana elementtinä on läsnä kaikkialla. Näin todella onkin, myös paikallisen

silmin. Siksi luonto on oleellinen vetovoimatekijä hyvinvointimatkailun tuotteistamisessa

myös sallalaisittain, mikä tukee näin MEK:n (2009) ja TEM:n (ei vl.) kannanottoja aiheesta.

Käytännössä myös työhyvinvointimatkailuun sopii liikkuminen luonnossa yhtenä hyvinvointia

lisäävänä tekijänä. Smith ja Kelly (2004) korostavat tutkimuksessaan, että fyysisyyden

lisäksi hyvinvointiin kuuluu olennaisena osana myös sosiaalinen ja mentaalinen puoli eli hy-

68


vinvointi on kokonaisvaltainen kokemus. Luonto voikin olla myös hyvin voimakas henkisen

hyvinvoinnin lähde ja mielihyvän tuoja. Useimmille nykyajan matkustajille luontokokemus

tulisi kuitenkin tarjota ohjatusti ja turvallisesti (Verhelä & Lackman 2003). Paikallisen oppaan

myötävaikutuksella mukaan tulee tiedon ja taidon lisäksi jälleen myös García-Rosellin (2010)

esiintuoma sosiaalinen elementti.

Leirillä testatut palvelut antoivat pontta ajatukselle, että hyvinvointiin liittyvä matkailutuote

on kehittämisen arvoinen, potentiaalinen tuote. Lisäarvoa tuotteelle tuovat muun muassa asiakkaan

tarpeiden ymmärtäminen, tapa, jolla hänet kohdataan, sekä matkakohde, jossa asiakas

oleilee (Haahti & Komppula 2006, 104). Leirin yhteydessä tuotteen lisäarvo voisi syntyä aiemmin

esitetyn asiantuntijuuden lisäksi tuotteen monimuotoisuudesta eli tuotteesta fyysisenä,

psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Tässä vaiheessa keskeinen tavoite ei kuitenkaan

vielä ollut varsinaisen työhyvinvointimatkailutuotteen suunnittelu, vaan kokemuksen hankkiminen

testiryhmän avulla sekä palveluista että leiristä mahdollisena tuotteena, joka vielä toistaiseksi

oli raakile. Leirikokemusten tuloksena oli, että synnytettävänä oli kokonaisvaltaista

hyvinvointia edistävä tuote, joka käytännössä sopisi niin yksilöille kuin ryhmillekin. Keskeisenä

palveluna tai osana tuotepakettia olisi hyvinvointianalyysimittaus. Hoidot ja hieronta tai

muut hyvinvointipalvelut sen sijaan olisivat vapaasti valittavia, maksullisia lisäpalveluja.

Arvioitaessa työhyvinvointimatkailutuotteen kehittämistä leirikokemusten perusteella tärkeitä

ovat seuraavat seikat: luonnon merkitys osana tuotetta, sosiaalisuus osana ryhmämatkaa sekä

hyvinvointianalyysi luomassa kokonaiskuvaa yksilön fyysisestä ja osaksi myös psyykkisestä

hyvinvoinnista. Myös hyvinvointikurssilta saadut tulokset puhuivat sen puolesta, että sosiaalisuus

on merkittävä voimavara, jonka ryhmä osallistujilleen tarjoaa.

Mittausten ja vuoropuheluiden järjestäminen tarjosi osallistujilleen kokemuksia uudenlaisesta

lähestymistavasta omaan hyvinvointiin sekä kuulluksi tulemiseen ryhmässä käsiteltävänä olevan

asian tiimoilta. Palvelukonseptin kehittämisvaihe (Komppula & Boxberg 2002) kesti

useita kuukausia, sillä hankkeessa työstettiin monia tehtäviä ja tapahtumia samanaikaisesti.

Yrityksessä vaihe voi olla nopeampi. Pohdittavana oli ydintuotteen sisältö, joka hankkeen

aikana järjestettyjen tapahtumien myötä vähitellen selkiytyi. Lähtökohtana oli kehittää tuote,

jossa hyödynnettäisiin hyvinvointianalyysiä ja vuoropuhelua. Vuoropuhelun käyttö Sallan

kunnan eri työyhteisöissä työhyvinvoinnin parantamiseksi ja siitä saadut rohkaisevat kokemukset

- myös omat - vahvistivat ajatusta sen käyttökelpoisuudesta työhyvinvointimatkailutuotteessa.

Koulutettavista hyvinvointivalmentajista ainakin osa tulisi hallitsemaan joko first-

69


eat-mittauksen tai vuoropuhelun menetelmänä tai jopa kummankin niistä. Siten he paikallisina

toimijoina olisivat merkittävä resurssi sallalaisen, työhyvinvointia edistävän tuotteen toteutuksessa.

Esiselvityksen tavoitteena ollut hyvinvointialan toimijoiden verkosto toteutunee tulevaisuudessa

hyvinvointivalmentajien verkostona, ja ainakin toistaiseksi ilman yrittäjiä. On mahdollista,

että yhteinen, laaja toimijoiden verkosto voi toteutua aikaisintaan siinä vaiheessa, kun

nähtävissä on konkreettisia tuloksia hyvinvointivalmennuksesta. Tällä tarkoitan lisääntynyttä

hyvinvointipalvelujen kaupallista kysyntää. Tätä näyttäisi tukevan myös Komppulan (2000,

272) tutkimustulos, jonka mukaan sitoutuminen yhteistyöhön liittyy taloudellisiin hyötyihin,

joita yritys voi oman toimintansa kehittämiseen saada verkostoon liittymällä.

5.2 Hyvinvointivalmentajat työhyvinvointimatkailutuotteen mahdollistajina

Hyvinvointivalmentajien koulutusmallin rakentaminen oli yksi Hyvinvointivalmennushankkeen

tärkeimmistä tavoitteista. Runsaan vuoden pituinen koulutus alkoi helmikuussa 2010.

Pilottikoulutus oli rajattu pelkästään sallalaisille. Opiskelijoista suurin osa työskenteli kunnan

palveluksessa. Sen lisäksi mukana oli opiskelijoita myös yritys- ja järjestöelämästä sekä valtion

laitoksesta. Koulutuksen päätti 19 henkilöä. Vastaavaa koulutusta ei tiettävästi ole aiemmin

toteutettu yhtenä kokonaisuutena Suomessa. Sallassa erityisyytenä oli kouluttaa hyvinvointivalmentajat

toimimaan omana yhteistyöverkostonaan kunnan organisaatiossa järjestöt ja

yrittäjät yhteistyökumppaneinaan. (Jääskeläinen 2011, 55.)

Oppiminen perustui henkilökohtaiseen kokemukseen ja reflektointiin. Koulutuksen aikana

opiskelija pohti hyvinvointiaan ja arvioi saamaansa tietoa ja hyvinvoinnin vahvistamisen keinoja

oman kokemuksensa kautta. Hän liittyi hyvinvointivalmentajien verkoston toimivaksi

jäseneksi. Tavoitteena oli laaja, kokonaisvaltainen käsitys hyvinvoinnista ja sen vahvistamiseen

liittyvistä tekijöistä. Puolet tavoitteesta liittyi oman hyvinvoinnin vahvistamiseen ja siihen

liittyvien perustietojen oppimiseen. Toinen puoli tavoitteista liittyi hyvinvointivalmentajien

verkostossa toimimiseen. Opintojaksot käsittelivät työlähtöistä työhyvinvointia, luontaishoitoa,

kulttuuria ja kädentaitoja osana hyvinvointimatkailun opintoja, ikäihmisen hyvinvoinnin

tukemista, vuoropuhelun vetämistä, Voimavarat käyttöön –ryhmänohjaajakoulusta sekä

70


hyvinvointianalyysin teknistä toteutusta. Varsinaisen palautteen antamiseen perehtyivät terveydenhoitajan

koulutuksen saaneet hyvinvointivalmentajat. (Jääskeläinen 2011, 58-62.)

Hyvinvointivalmentajakoulutus antoi kaikille osallistujille valmiudet elämäntapaohjaukseen.

Ohjaus perustuu valtakunnallisiin suosituksiin ja hyväksi todettuihin menetelmiin. Sairauksien

hoidossa ja muissa tarkempaa terveydellistä tietoa vaativissa tilanteissa valmennettava ohjataan

riittävän terveydenhuollon koulutuksen saaneen vastaanotolle. Hyvinvointivalmentajilla

on mahdollisuus konsultoida eri tavoin koulutettuja muita hyvinvointivalmentajia, mikä on

verkostossa työskentelemisen etu ja vahvuus. Koulutuksen aikana hyvinvointivalmentajat

saivat valmiudet toimia hyvinvointivalmennusmallin mukaisesti ja kehittää sitä edelleen.

Ryhmän jäsenten heterogeeninen peruskoulutus, työkokemus ja erilainen osaaminen ovat rikkaus

toimittaessa hyvinvointivalmentajien verkostossa. (Jääskeläinen 2011, 55–84.)

Työhyvinvointimatkailutuotteen kehittämisen kannalta hyvinvointivalmentajien osuus on

merkittävä. He eivät määrittele matkailijan terveyden tilaa tai sairauden oireita. Heidän erityistä

osaamistaan tarvitaan mittausten toteutuksessa ja palautteiden tulkinnassa. Vuoropuhelu

ryhmäläisten kanssa edellyttää ammattitaitoa tehtävän läpiviemiseksi. He ovat niitä hyvinvoinnin

mahdollistajia ja asiantuntevia ammattilaisia, jotka voivat auttaa työryhmän jäseniä

löytämään itse vastaukset heitä yhteisönä askarruttaviin aiheisiin (Mäkitalo 2008). Hyvinvointivalmentajilla

on tehtävässään teoreettisesti hallittu työote ja ryhmän vetämisen taito (Jänkälä

ym. 2010, 45).

Toimivan työhyvinvointimatkailutuotteen kannalta kaikkien tekijöiden on osuttava kohdalleen.

Yksi merkittävimmistä tekijöistä on asiakkaan ja palveluhenkilöstön välinen vuorovaikutus

(Komppula ja Boxberg 2002; Grönroos 2009). Kaikki kohtaamiset paikallisen palveluhenkilöstön

kanssa, olivatpa he majoituspaikan henkilökuntaa, hyvinvointivalmentajia tai

oppaita, luovat asiakkaalle mielikuvaa sekä itse tuotteesta että Sallatunturista matkailukohteena.

Ne luovat kuvaa myös matkailutuotteen laadusta ja vaikuttavat asiakkaan viihtyvyyteen.

Asiakas ja hyvinvointivalmentaja kohtaavat matkan aikana useasti. Kokemuksen laatua määrittävät

tapaamiskerrat, niiden laatu sekä osallistuminen (Haahti & Komppula 2006, 104). Se

tarkoittaa, että hyvinvointivalmentaja on merkittävässä asemassa, kun tähän tavoitteeseen

pyritään. Edelleen Haahden ja Komppulan (2006) mukaan pienissä ja keskikokoisissa yrityksissä

– sekä matkailukeskuksissa – kontaktit vieraiden ja isäntien välillä ovat välittömiä, minkä

avulla luodaan kilpailuetua suuriin yrittäjiin ja keskuksiin verrattuna.

71


Työhyvinvointimatkailutuotteen sosiaalinen piirre ilmenee kulttuurisena vuorovaikutuksena:

pienessä ja ”maanläheisessä” kohteessa, kuten Salla ja Sallatunturin matkailukeskus ovat,

kanssakäyminen niin paikallisten ja matkailijoiden kesken tapahtuu helposti. Hyvinvointivalmentaja

kohtaa jokaisen asiakkaan yksilönä, mutta samalla myös osana kiinteää ryhmää. Silloin

toteutetaan ajatusta, jonka mukaan hyvinvointia ei voida tuoda ulkopuolelta, vaan se täytyy

kehittää paikan päällä yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa (Jääskeläinen, tulossa

2011). Sosiaalisen vuorovaikutuksen tuloksena kaikille osapuolille syntyy ainutkertainen ja

aikaan sidottu tunnekokemus, ja vieraanvaraisuuteen sisältyy vahva vuorovaikutuksellinen

osaaminen (Matero & Vankka 2011). Paikallisena asukkaana ja paikkakunnan elämäntavan

asiantuntijana hyvinvointivalmentaja voikin olla luomassa suhdetta, joka sitoo asiakkaan kohteeseensa

pidemmäksikin aikaa.

Hyvinvointivalmentaja on paljon vartijana työhyvinvointiin liittyvän tuotteen toteutuksessa:

hän on hyvinvointipalvelujen asiantuntija, hän sitoo ohjelman kokonaisuudeksi ja ajaa asiakkaat

”sisään” sekä kohteeseen että osallistumaan palvelujen toteutukseen. Lisäksi hän on

ryhmän tunnelmanluoja.

5.3 Työhyvinvointimatkailutuote Sallan malliin

Edellä kerrotun mukaisesti matkailun ja hyvinvoinnin yhdistämistä pohdittiin hanketyöntekijöiden,

työryhmän jäsenten ja myöhemmin myös aiheesta kiinnostuneiden hyvinvointivalmentajien

kanssa. Lisäksi työhyvinvointimatkailutuotteen toteutuksesta ja testaamisesta käytiin

keskusteluja muutamien matkailuyrittäjien kanssa. Heidän hyväksyntänsä myötä käynnistyi

varsinaisen työhyvinvointimatkailutuotteen sisällön lopullinen suunnittelu. Matkailuyrittäjien

kannalta tilanne oli erinomainen sikäli, ettei tuotekehitykseen kulunut heille tärkeitä resursseja,

aikaa ja rahaa. Suunnittelu, toteutus ja testaus tapahtuivat hankkeen kustannuksella.

On kuitenkin muistettava, että ilman yrittäjien myönteisestä suhtautumista tuotekehitykseen ja

halukkuutta osallistua suunnitteluun, olisi uuden tuotteen kehittäminen ollut tarkoituksetonta.

Keväällä 2010 yhteistyön tuloksena oli suunniteltu työhyvinvointimatkailutuote, jota tarjottiin

testattavaksi pilottina Sallatunturin matkailukeskuksessa kesäkuun alussa. Tuotekehitystä tehtiin

niiden tulosten perusteella, joita hankkeen aikaisista tapahtumista ja keskusteluista oli

saatu. Yleisesti voidaan todeta asiakkaalle olevan tärkeää, että kohteessa on saatavilla palvelu-

72


ja, majoitus on hyvätasoinen, luonto on lähellä ja palvelut toteutetaan ammattitaitoisesti. Lisäksi

asiakkaan tulee saada riittävästi tietoa tuotteen sisällöstä ja hinnasta.

Perinteisestä työkykyä ylläpitävästä (fyysisestä) toiminnasta poiketen pyrkimyksenä oli luoda

edellytykset kokonaisvaltaista työhyvinvointia edistävälle toiminnalle. Työntekijä nähdään

fyysisenä ja psyko-sosiaalisena kokonaisuutena ja häneen sekä koko ryhmään paneudutaan

nämä seikat huomioiden. Sallalainen työhyvinvointimatkailutuote (kuvio 6) on ohjattu nelipäiväinen

matka, jossa halutaan hyödyntää Sallatunturin laadukkaita matkailu- ja hyvinvointipalveluja,

erämaista luontoa ja sen tarjoamia ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksia sekä hyvinvointivalmentajien

osaamista firstbeat-mittauksen (asiakkaan toiveesta riippuen myös kehonkoostumusmittauksen)

ja vuoropuhelun muodossa.

Kuvio 6. Työhyvinvointimatkailutuote Sallan malliin. Lähde: mukaillen Komppula ja Boxberg

2002, 25.

73


Ohjelma muodostuu erilaisista palvelumoduuleista, joissa lähtökohtana on tarjota osallistujille

henkinen, fyysinen ja sosiaalinen hengähdyshetki vailla kiirettä ja suorittamista työhyvinvoinnin

parantamiseksi. Siihen kuuluu rauhallinen liikkuminen ja ulkoilu retkillä lähikohteisiin

ja luonnon kokeminen rentouttavana ja parantavana, ehkä jopa henkisenä, voimanlähteenä.

Firstbeat-mittaus antaa kattavasti tietoa yksilön henkilökohtaisesta hyvinvoinnista, mutta

halutessa sen avulla voi mitata myös kokonaisen työryhmän hyvinvointia. Työkollektiivin

asioiden selvittelyssä vuoropuhelu tuo esiin jokaisen työntekijän sisäisen näkemyksen tilanteesta.

Työntekijä on mukana yksilönä, mutta ennen kaikkea työyhteisönsä merkittävänä osana.

Hyvinvointia edistämässä ovat paikalliset hyvinvointivalmentajat sekä osaltaan myös

kaikki matkailukeskuksen työntekijät, joiden kanssa asiakas on tekemisissä. Heidän kauttaan

tuotteeseen tulee mukaan vahva sosiaalinen elementti, joka muodostuu paikallisesta osaamisesta

ja vuorovaikutuksesta. Hyvinvointivalmentajat sitovat ohjelman toimivaksi kokonaisuudeksi

ja heidän palvelunsa kuuluvat perusohjelmaan. Halutessaan asiakkailla on mahdollisuus

käyttää hyväkseen paikallisten yrittäjien hemmotteluhoitoja lisämaksusta.

Tarvittaessa retkien sisältö on räätälöitävissä asiakkaan toivomusten mukaisesti, joskin Jänkälä

ja muut (2010, 30) toteavat, että yritysten taholta toivotaan valmiiksi ohjelmoitua toimintaa

työpaikan ulkopuolella tapahtuviin tilaisuuksiin. Edelleen he (2010, 43) toteavat, että työorganisaatiolle

ja osallistujalle työhyvinvointimatkailutuote on osa työhyvinvoinnin kehittämisen

prosessia. Ei ole mielekästä lähteä ”suorittamaan” työhyvinvointia. On tärkeää, että ohjelmassa

on yhteistä, ohjattua toimintaa sekä tilaisuuksia ohjatulle keskustelulle, mutta yhtä

tärkeää on, että ryhmän jäsenet saavat viettää rauhassa aikaa myös keskenään ja työstää koettuja

asioita. Reflektointi auttaa käsittelemään ja tarkastelemaan opittuja asioita ja työstämään

omia ratkaisuja tai vaihtoehtoja toiminnalle (Verkko-tutor, ei vl.). Myös Kojosen (2008, 68)

tutkimus painottaa yhteisten kokemusten ja saavutusten sekä ryhmähengen vahvistamisen

merkitystä.

Matkan lopussa tehtävän palautekeskustelun yhteydessä asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta

jatkaa työhyvinvoinnin kehittämisen prosessia. Prosessin jatkaminen työyhteisössä ja jokaisen

työntekijän työssä ja toiminnassa on suositeltavaa (Jänkälä ym. 2010, 47). Mikäli kehittäminen

jatkuu hyvinvointivalmentajan avulla, voisi se tarkoittaa osallistumista jatkomittauksiin ja

uuteen vuoropuheluun ja siten tilaisuutta päivittää toimenpiteiden vaikuttavuutta. Todennäköisesti

tieto jatkosta kannustaisi osallistujia toteuttamaan vuoropuhelun aikana sovittuja toimia.

Samalla se motivoisi heitä yksilöinä ja ryhmänä edistämään fyysistä ja henkistä hyvin-

74


vointiaan. On mahdollista, että matkan aikana syntynyt toimiva suhde hyvinvointivalmentajaan/-iin

jatkuu matkan jälkeen esimerkiksi konsultoinnin muodossa. Siinä tapauksessa työhyvinmatkailutuotteella

olisi työllistävä vaikutus myös kunnan ulkopuolella. Se olisi positiivinen

ilmiö, sillä Salla kunnan työttömyysprosentti on vaihdellut 1990-luvulta lähtien 20–33

% välillä kuluvan vuoden huhtikuussa luvun ollessa 21,2 % (Lapin elinkeino-, ympäristö- ja

liikennekeskus, ei vl.).

Tuotteen ydin on asiakkaalle tarjottava, työnhyvinvointia kokonaisvaltaisesti kehittävä palvelu,

joka syntyy huomioimalla yksittäisen jäsenen sekä koko ryhmän tarpeet. Toivottuna lisäarvona

kokemuksesta voi syntyä muutos henkilökohtaisella ja/tai ryhmätasolla, mikä puolestaan

voi johtaa positiivisiin muutoksiin työyhteisön sisällä. Mikäli muutos syntyy, työhyvinvointimatkailutuote

ja siihen kuuluvat palvelut ovat onnistuneesti toimineet askeleena kohti

työyhteisön hyvinvointia.

Tuotteen testaajaksi haluttiin saada jonkin Etelä-Suomessa toimivan yrityksen työyhteisö,

jonka työntekijät Sallaan saapuessaan siirtyisivät kokonaan toisenlaiseen ympäristöön, kuin

missä he asuvat ja työskentelevät. Asiakkaita ei kuitenkaan saatu, sillä markkinointi jäi liian

myöhäiseen vaiheeseen. Myöskään myöhemmin syksyllä valtakunnallisen järjestön eri puolilla

Lappia yksin työskenteleville työntekijöille suunniteltu markkinatestaus ei toteutunut. Tälläkin

kertaa syynä todennäköisesti oli liian nopea aikataulu. Toisaalta myös tuotteen hinta,

huolimatta ohjelmapalvelujen karsimisesta ja huokeamman majoituspaikan valinnasta, vaikutti

olevan liian korkea. Ryhmällä oli työnantajan suostumus osallistumiseen, mutta työntekijät

olisivat joutuneet maksamaan osallistumisensa itse.

Samalla, kun tuotekehitys tuotteen sisällön osalta oli edennyt niin pitkälle, että työhyvinvointimatkailutuote

oli syntynyt ja sitä päästäisiin markkinoimaan potentiaalisille asiakkaille testattavaksi,

oli aiottua markkinatestausta Boxbergin ja Komppulan (2002) mallin mukaisesti

edeltänyt palveluprosessin kehittämisvaihe. Palvelumoduulien suunnittelussa kiinnitettiin erityistä

huomiota siihen, että alkuperäinen tavoite eli työhyvinvoinnin edistäminen oli keskeisesti

mukana kaikissa vaiheissa. Asiakas saisi tuotekuvauksessa esitetyt elementit. Syntynyttä

tuotetta kokonaisuutena ei testattu henkilökunnan voimin etukäteen. Perusteluna oli, että kokonaistuotteeseen

kuuluvat hankkeen tarjoamat palvelut, hyvinvointivalmentajien toteuttamat

firstbeat-mittaus ja vuoropuhelu, oli testattu useasti erilaisissa tapahtumissa. Majoitus, ruokailut

sekä ohjelmaan kuuluvat ohjelmapalvelut ja mahdolliset lisäpalvelut oli myös jo testattu

useita kertoja yrittäjien käytännön työssä, ja heillä oli niistä vahva kokemus ja osaaminen.

75


Ohjelmapalveluja suunniteltaessa oli keskusteltu kokonaistuotteen tavoitteesta. Sen mukaisesti

myös luontoretkillä sisältönä olisi ryhmänä toimiminen sekä yhteisten kokemusten hankkiminen

vailla kilpailua ja samalla luonnon rauhasta nauttien. Silloin asiakkaan tehtävänä on

opetella kuuntelemaan luontoa ja itseään sekä toimimaan ryhmänä. Kaiken kaikkiaan työhyvinvointimatkailutuotteessa

yhdistyivät tarkoitukseensa sopivat, testatut tai tunnetut palvelut

toimivaksi kokonaisuudeksi.

Taloudellinen analyysi palveluprosessissa jäi suhteellisen vähäiseksi, mikä Komppulan ja

Boxbergin (2002, 110) mukaan onkin usein matkailutuotteiden tuotekehitysprosessin heikoin

lenkki. Toisaalta tutkimustehtäväni painottui palvelukonseptin ja –prosessin kehittämiseen

eikä päämääränäni ollut tuotteistamisen taloudellisen puolen tarkastelu. Tuotteeseen kuuluvat

majoitus- ja ohjelmapalvelut oli hinnoiteltu hiljaisen sesongin mukaan. Hankkeen tarjoamat

yksilö- ja ryhmäkeskeiset työhyvinvointia edistävät palvelut olivat osallistujille ilmaisia ja

mahdolliset hemmotteluhoidot asiakkaat maksaisivat itse lisäpalveluina. Tuote oli määrä hinnoitella

lopullisesti sen jälkeen, kun kokemukset testimatkasta olisi analysoitu niin asiakkaiden

kuin tuottajienkin osalta.

Potentiaaliselle asiakkaalle tuotteen kuvaus esitettiin tarjouskirjeessä. Jotta tuotekuvaus oli

mahdollista, se edellytti palveluketjun seikkaperäistä hahmottamista toteutukseen osallistuvien

tahojen kanssa. Siitä syntyi asiakkaalle tarjottavan matkan ohjelma. Varsinaista tuotanto- ja

kulutuskaaviota ei laadittu, mutta palveluprosessin eri vaiheita käytiin läpi suullisesti suunnittelun

yhteydessä.

Markkinointiviestinnässä asiakkaalle näkyvä tuote kuvataan yleensä tuote-esitteessä tai kirjallisessa

tarjouksessa (Komppula & Boxberg 2002, 111). Tutkimuksessani tarjouskirje (liite 2)

sisälsi sekä kutsun että varsinaisen tarjouksen. Kutsulla pyrittiin luomaan mielikuvaa ydintuotteesta

ja sen tarjoamasta arvosta asiakkaalle. Tarjous sisälsi yksityiskohtaisen ja sitovan

kuvauksen tuotteen sisällöstä ja hinnasta sekä kuvaukset ohjelmassa käytetyistä hyvinvointia

parantavista menetelmistä. Lisäksi asiakas sai tietoa kulkuyhteyksistä kohteeseen. Kutsukirjeen

tehtävänä oli herättää asiakkaan mielenkiinto. Tarjouksessa ohjelma oli tarkoituksella

laadittu vailla kellonaikoja, sillä ne oli määrä sopia lopullisesti asiakkaan kanssa. Työhyvinvointimatkaa

markkinoitiin hyödyntämällä mukana olevien yrittäjien sekä muutamien sidosryhmien

edustajien olemassa olevia verkostoja. Lisäksi testimatkaa markkinoitiin Sallan matkailusivustolla

mainosbannerilla.

76


Toisin kuin Komppulan ja Boxbergin tuotekehitysprosessimallissa tutkimukseni osoitti, että

tuotteen/palvelun testaus on mahdollista ja kannattavaa jo palvelukonseptin kehittämisvaiheessa.

Siitä ei ollut haittaa palvelukonseptin työstämiselle, vaan se pikemminkin selkeytti

prosessia. Tuotetta testaamalla on helpompi arvioida sisällön muodostumista ja määritellä

tuotteen asiakkaalle tarjoamaa arvoa. Tutkimukseni teoreettisena antina esitän Komppulan ja

Boxbergin tuotekehitysprosessin mallia täydennettäväksi siten, että palvelukonseptin kehittämisosioon

lisätään ydintuotteen sisällön ja asiakkaan arvon ideoinnin lisäksi myös testaus

(kuvio 7).

Kuvio 7. Tutkimustulosten mukainen palvelukonseptin kehittäminen osana matkailutuotteen

tuotekehitysprosessia. Lähde: mukaillen Komppula & Boxberg 2002, 99.

Hankkeen kaikissa tuotekehityksen vaiheissa oli samanaikaisesti meneillään jatkuva palvelujärjestelmän

kehittäminen (Komppula & Boxberg 2002). Osana kehittämistä olivat hankkeen

aikana tehdyt investoinnit koneisiin ja laitteisiin sekä hyvinvointivalmentajakoulutus. Toimet

hyvinvoinnin kehittämiseksi ja edistämiseksi kuntalaisten ja matkailijoiden parissa parantavat

sekä kunnan että Sallan matkailun imagoa. Kehitystoimien yhteydessä luotiin kiinteät yhteistyöverkostot

esimerkiksi kunnan ja maakuntakorkeakoulun, hyvinvointivalmentajien ja yrittäjien

ja kuntalaisten kesken sekä yleisesti hankkeen eri sidosryhmien välille. Verkostot ovat

oiva tapa levittää tietoa toimintatavoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista sekä aikaansaaduista

tuloksista.

Hankkeen aikana ei seikkaperäisesti tutkittu, millaisia työhyvinvointimatkailutuotteita on tarjolla

Lapin tai Suomen mittakaavassa, eikä näin ollen tehty myöskään kilpailija-analyysia.

Aiempien tutkimustulosten mukaan tieto tuotteista on hajanaista (Kojonen 2008), joten on

vaikea hahmottaa, kuinka sallalainen työhyvinvointimatkailutuote sijoittuisi nykytarjontaan.

77


Olettamukseni on, että vastaavanlaisia tuotteita on kehitetty hyvin vähän, jolloin niiden markkinointikin

on vähäistä.

Sallalainen työhyvinvointimatkailutuote on kokonaisuus, joka muodostuu erämaisesta luonnosta,

Sallatunturin matkailukeskuksen palvelutarjonnasta, paikallisuudesta ja sen mukanaan

tuomasta vuorovaikutuksesta sekä hyvinvointivalmentajien ammattitaidosta. Asiakkaalle se

antaa tilaisuuden hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen sekä hänen itsensä että prosessissa

mukana olevan työyhteisön kannalta. Lisäarvona on mahdollisuus muutokseen, joka

toteutuessaan voi kohdistua yksittäiseen henkilöön, mutta myös työyhteisöön kokonaisuudessaan.

5.4 Työhyvinvointimatkailun uusi määritelmä

Tutkimukseni yhtenä tehtävänä on muotoilla työhyvinvointimatkailulle nykypäivän näkökulmasta

tarkasteltuna aiempaa kattavampi määritelmä. Hyvinvointivalmennushankkeessa työskentely

ja siitä saadut kokemukset sekä tutkimuksen tulosten analysointi ovat muovanneet

käsitystäni määritelmästä. Se hyödyntää Mäkitalon (2008) työhyvinvoinnin määritelmää, jonka

mukaan työhyvinvointi on työn pitkäjänteistä kehittämistä työyhteisön jäsenten kesken

mahdollistajan ohjauksessa. Hyvinvointi syntyy työn sujuvuudesta, mielekkyydestä ja hallittavuudesta.

Yksilön tarpeiden sijaan pääosassa ovat yhteisön tarpeet. Silloin, kun tuote toteutuu

suunnitellusti, tuloksena voi olla positiivinen muutos, joka vaikuttaa niin yksilön kuin

koko yhteisön viihtymiseen työssään.

Edellä esitettyjen muiden tutkimuskysymyksien tarkastelun perusteella esitän, että työhyvinvointimatkailu

on yksilöllistä, mutta ennen kaikkea yhteisöllistä työhyvinvointia kokonaisvaltaisesti

edistävää toimintaa, joka painottuu ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tarkoituksena on,

että työyhteisön jäsenet löytävät matkan ansiosta ratkaisut ajankohtaisiin kysymyksiinsä asiantuntevan

ammattilaisen johdolla. Matka tehdään työpaikan ulkopuolelle, ja maksajana on

useimmiten työnantaja.

Kojosen (2008) määritelmästä poiketen painopiste on nimenomaan työyhteisön tarpeissa.

Näin ollen työntekijän perhe ei osallistu työhyvinvointimatkalle. Tulosten perusteella tyhymatka

on työmatka, joskin siihen liittyy vapaa-ajan matkaan tyypillisiä elementtejä, kuten

78


luontoretket. Tällöin luontoretket ovat vapaa-ajan matkailun kaltaisia tuotteita työsidonnaisina

matkailupalveluina (Kantele 2006, 20). Vapaa-ajan matkalle tyypilliset elementit ovat siis

valjastettu edistämään työhyvinvointia. Kanteleen (2006) mukaan työhyvinvointimatkailuun

sopivat samat kriteerit kuin kannustematkailuunkin: tavoitteellisuus, ei-valinnaisuus ja työajallisuus.

Sallalainen työhyvinvointimatkailutuote sisältää Jänkälän ym. (2010) mainitsemat

kehittämisteemat eli tuote osallistaa työhyvinvoinnin edistämisen prosessiin, kannustaa terveyden

ja kunnon vaalimiseen sekä huomioi myös työn merkityksellisyyden ja arvot. Lisäksi

se on sisällöllisesti syvemmän tason tuote, joka hyödyntää psykologista ja ihminen-luonto –

suhteen viitekehyksiä. Silloin, kun työhyvinvointimatkailutuotteen toivottuna tuloksena on

kokemuksen kautta saatava yksilön ja yhteisön työelämään positiivisesti vaikuttava muutos,

ollaan vahvasti toteuttamassa Pinen ja Gilmoren (1999) transformaatiotalouden periaatetta.

Siinä vaihdon kohteena on asiakkaan kokema ja havaitsema muutos. Asiakkaita ohjataan

muutokseen palvelujen tai kokemusten (elämysten) kautta. Mainittu periaate sopii erinomaisesti

työhyvinvointimatkailuun.

MEK:n peruskartoituksessa (2005) työhyvinvointimatkailulle ei löydy omaa paikkaa nimikkeiden

joukossa. Se ei ole verrattavissa työkykyä ylläpitävään matkailuun ainakaan silloin,

kun tyky-matkailu ymmärretään lääketieteellisiä toimenpiteitä vaativaksi kuntoutuslomaksi.

Siinä tapauksessa, että tyky-matkailuun sisältyy liikunta-, kunnonkohotus- ja virkistystoimintoja,

se asettuu hyvinvointimatkailun alle, jonne myös työhyvinvointimatkailu kuuluu. Asettaisinkin

työhyvinvointimatkailun työntekijän hyvinvointia kokonaisvaltaisesti edistävänä

tuotteena hyvinvointimatkailu-otsikon alle omana kokonaisuutenaan ja tyky-matkailun sen

alakäsitteeksi. Toisaalta voisi miettiä, sopisiko työhyvinvointimatkailu oma nimikkeenä terveydenhoitomatkailun

ja hyvinvointimatkailun rinnalle. Se voisi olla perusteltua siksi, että

työelämän nopeat muutokset ja niiden mukanaan tuomat häiriöt tulevat todennäköisesti olemaan

pysyvä tila suomalaisissa työyhteisöissä. Siksi työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä

pyritään enenevässä määrin ratkaisemaan myös tarkoitukseen soveltuvin matkailullisin keinoin.

79


6 POHDINTA

Työhyvinvointimatkailu on 1980–1990 –lukujen vaihteesta lähtien ymmärretty ennen kaikkea

työkykyä ylläpitävänä matkailuna, jossa painotus on ollut lähinnä fyysisen kunnon kohottamisessa.

Nykypäivän työelämän vaatimuksia vastaavien työhyvinvointimatkailutuotteiden kehittäminen,

jonka yhteydessä kokonaisvaltaisesti huomioitaisiin asiakkaan fyysiset ja psykososiaaliset

tarpeet, on jäänyt muun kehityksen jalkoihin. Tähän ovat voineet vaikuttaa talouden

nopeat muutokset viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Yritysmaailmassa talouden

vaihtelut ovat johtaneet rankkoihin muutoksiin muun muassa fuusioina ja saneerauksina.

Työyhteisöihin ovat vaikuttaneet teknologian kehitys ja työtehtävien uudelleenjärjestelyt.

Suurten ikäluokkien eläköityminen on herättänyt aiheellisen kysymyksen työntekijöiden määrän

riittävyydestä ja heidän jaksamisestaan nyt ja tulevina vuosikymmeninä. Kaikilla näillä

tekijöillä on vaikutuksensa yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin työpaikoilla. Todennäköisesti

käsillä on aika, jolloin työhyvinvointiin on oikeasti panostettava – olipa kansallisilla tai

globaaleilla markkinoilla lama tai ei.

Sallan kunta on pilottihankkeessaan astunut tielle, joka voi johtaa kokonaan uuteen suhtautumiseen

niin kuntalaisten kuin alueelle saapuvien matkailijoiden hyvinvointiin. Se edellyttää,

että jatkossakin hyvinvointivalmentajien ammatillista osaamista ja opiskelun aikana työstettyä

hyvinvointimallia käytetään ja kehitetään kunnassa kaikilla osa-alueilla. Hyvinvointivalmennuksella

on paljon tarjottavaa myös muille sidosryhmille. Merkittävää se on ennen kaikkea

matkailualan toimijoille, jotka voisivat tarjota asiakkaille monipuolisia ja sisällöltään uudenlaisia

hyvinvointiin liittyviä matkailupalveluja. Salla ”keskellä ei-mitään” voi erämaisena

matkailualueena hyödyntää luontoa ja sen rauhaa hyvinvointia lisäävänä elementtinä kaikessa

matkailussa, mutta ehdottomasti myös (työ)hyvinvointimatkailussa. Samalla se fyysisenä

paikkana muodostaa matkailutuotteen ytimen (Smith 1994; Xu 2010).

Tutkimuksessani tarkasteltu Sallan mallin mukainen työhyvinvointimatkailutuote ei ole vielä

käytössä, mutta sen eteen tehdään töitä. Tuotteen markkinointi edellyttää, että tuote on täysin

valmis ja käytettävissä. Silloin yrittäjien kannalta on tärkeää hyvinvointivalmentajien sitoutuminen

tuotteen toteutukseen. Kun tuote on lopullisesti valmiita, sitä voidaan myydä suoraan

asiakkaille ilman suurempia ponnisteluja (Komppula & Boxberg 2002, 90). Matkalla Sallaan

ry:llä on omilla matkailusivuillaan markkinointi- ja myyntikanavana sähköinen verkkokauppa,

jota voi tehokkaasti hyödyntää erilaisten tuotteiden, myös kuvatun työhyvinvointimatkai-

80


lutuotteen, sekä mahdollisten muiden hyvinvointimatkailutuotteiden myynnissä. Matkailutuotteen

elementteihin kuuluva asiakkaan osallistuminen tuotteen toteutukseen voi nykyaikana

alkaa siitä, että asiakas kokoaa palvelunsa itse (Smith 1994; Heikkanen 2007, 49). Aluksi

asiakkaille voisi kokeiluluontoisesti tarjota yksittäisiä hyvinvointituotteita, kuten firstbeat- ja

kehonkoostumusmittauksia. Kohderyhmään kuuluisivat silloin kotimaiset terveydestä ja hyvinvoinnista

kiinnostuneet yksittäiset matkailijat. Mikäli kysyntää olisi, voisi tarjontaa laajentaa

koskemaan ryhmiä kokonaisvaltaisen työhyvinvointimatkailutuotteen muodossa. Sallatunturilla

on mahdollista järjestää myös fyysistä kuntoa kohottavia kuntoremonttilomia sekä yksittäisille

matkailijoille että ryhmille, sillä Liikuntakeskuksessa yhtenä innovaatioympäristöistä

on käytössä monia nykyaikaisia laitteita. Verkkokaupassa työhyvinvointimatkailutuotteen

ostaja voi olla työnantajan edustaja, mikä tarkoittaa, että tuotteen lopullinen käyttäjä voi olla

kokonaan eri taho. Siinä tapauksessa toteutus vaatii räätälöintiä vastatakseen kulloistenkin

asiakkaiden tarpeita (Raatikainen 2008). Sallatunturin matkailukeskuksella on jo nyt monipuoliset

mahdollisuudet tarjota asiakkaan tarpeita vastaavia (työ)hyvinvointimatkailutuotteita.

Todellisista tarpeista syntyvät hyvin menestyvät uudet palvelut (Kinnunen 2004, 42). Yritykset

ovat talouden alamäen jälkeen jälleen löytämässä Lapin (Lapin radio, ei vl.), mikä tarkoittaa,

että yritykset kustantavat työntekijöidensä koulutus-, virkistys- tai neuvottelumatkoja

Lappiin ja tarvitsevat erilaisia – myös uusia – palveluja. Voisikin olettaa, että Lappi on löydettävissä

myös työhyvinvointimatkailukohteena, kunhan tietoa tuotteista on tarjolla. Tarjonnan

tulee MEK:n (2005, 57) mukaan olla kysyntälähtöistä, mutta toisaalta kysyntää voidaan

luoda tarjoamalla matkailijoille ajan henkeä vastaava, kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin

tähtäävä matkailutuote. Tarvetta kokonaisvaltaisen työhyvinvointimatkailun tuotteisiin on

median mukaan selkeästi olemassa. Viimeisimmän taloudellisen laskusuhdanteen jälkeen

ajankohta on otollinen kehittää ja myös ottaa käyttöön sisällöltään uudenlainen työhyvinvointia

edistävä tuote. Muutoksen mahdollisuuden tarjoava matkailutuote on samalla askel elämystaloudesta

kohti transformaatiotaloutta (Pine & Gilmore 1999).

Salla kunta voisi tietoisesti profiloitua hyvinvoinnin edelläkävijäksi, mikä olisi samalla merkittävä

imagotekijä kunnalle. Se voi tarjota esimerkin muille Suomen kunnille hyvinvointimallin

toteuttamisesta, jossa on hyödynnetty hyvinvointivalmentajakoulutusta ja sen myötä

syntynyttä hyvinvointivalmentajatoimintaa. Ulottamalla toimet kaikkien kuntalaisten hyödyksi

voidaan edistää hyvinvointia ja jaksamista niin jokapäiväisessä elämässä kuin työelämässäkin

matkailusta puhumattakaan. Tutkimusta kirjoittaessani Sallan kunnassa on tehty ennakko-

81


luuloton - ja todennäköisesti ainutlaatuinen - päätös ensimmäisen hyvinvointikoordinaattorin

palkkaamisesta kahdeksi vuodeksi kunnan palvelukseen, joten hyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla

ja kuntalaisten sekä matkailijoiden keskuudessa saa jatkoa.

Sallatunturin matkailukeskuksella olisi tilaisuus profiloitua työhyvinvointimatkailun edelläkävijäksi

tarjoamalla uusia ja laadukkaita hyvinvointimatkailutuotteita niin vapaa-ajan matkailijoille

kuin työmatkailijoillekin. Se edellyttää verkostoitumista matkailu- ja muiden yrittäjien

kanssa, mitä jo tapahtuukin paikallisen matkailuyhdistyksen ansiosta. Heidän lisäkseen

tulee verkostoitua myös hyvinvointivalmentajien kanssa. Yhteistyön myötä uusien hyvinvointipalvelujen

toteutus ja innovointi toisi tuloksia, mikä edelleen lisäisi toimijoiden sitoutumista

verkostoon (Komppula 2000, 4). Verkostoituminen parantaisi tiedon kulkua palveluista

ja niiden sisällöstä sekä verkoston jäsenille että asiakkaille. Erämaan matkailukeskus

tarjoaa luonnostaan erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää alueen luontoa virkistyksen ja hyvinvoinnin

lähteenä. Kun siihen yhdistetään huolella suunnitellut, niin yleistä hyvinvointia

kuin työhyvinvointia edistävät matkailutuotteet, käytössä voi olla potentiaali, joka luo arvaamattomia

mahdollisuuksia kehittää alueen matkailua vuodenajasta riippumatta. Tyhymatkailulla

voisi olla edellytykset kehittyä jopa uudeksi trendiksi. Sallatunturin matkailukeskukselle

se antaisi tilaisuuden laajentaa asiakaskuntaansa enenevässä määrin myös yrityksiin.

Huolimatta siitä, että tutkimukseni on kohdistunut yksittäiselle alueelle, Sallaan, ja siellä hyvinvoinnin

ja matkailun hyväksi tehtävään työhön, saadut tulokset ovat siirrettävissä minne

tahansa Suomeen ja siten ne palvelevat myös muiden alueiden erilaisia työyhteisöjä ja matkailuyrityksiä.

Jatkotutkimuksen aihe voisi olla matkailijan kokemus Sallan mallin mukaisesti

toteutetusta kokonaisvaltaisesta työhyvinvointimatkailutuotteesta siinä vaiheessa, kun se lopulta

on myynnissä asiakkaille. Tutkimus tuottaisi konkreettista tietoa tuotteen vetovoimatekijöistä.

Olisi myös kiinnostavaa tietää, mitkä ovat matkan tulokset ryhmän työhyvinvoinnin

sekä osallistujien henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi olisi mielenkiintoista vertailla

asiakaskokemusta sen mukaan, kuka on asiakkaana – matkan hankintapäätöksestä vastaava

taho tai tuotteen loppukäyttäjä.

82


KIRJALLISUUS

Aho, Seppo (2001) Matkailuelämys prosessina: elämysten synnyn ja kehityksen vaiheet. Teoksessa

Aho, Seppo toim. Matkailun vetovoimatekijät tutkimuskohteina. Lapin yliopiston

matkailun julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 6. Lapin yliopisto, Rovaniemi. 32–

50.

Ahtola, Janne (2002) Hyvinvointimatkailu osana kiihtyvää trendituotantoa. Muuttuva matkailu

3-4: 19–23.

Ala-Poikela, Helka (2010) Hyvinvointi käsitteenä ja edistämisen kohteena. Kandidaatin tutkielma.

Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Albanese, Pietro & Mika Boedeker (2003) Matkailumarkkinointi. Edita Prima, Helsinki.

Aura, Ossi, Guy Ahonen & Juhani Ilmarinen (2010) Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa

2010. Exenta, Helsinki.

Blom, Raimo & Ari Hautaniemi toim. (2009) Työelämä muuttuu, joustaako hyvinvointi?

Hakapaino, Helsinki.

Buhalis, Dimitrios (2000) Marketing the Competitive Destination of the Future. Tourism Management

21: 97-116.

Eskola, Jari (2007) Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi

vaihe vaiheelta. Teoksessa Aaltola, Juhani & Raine Valli toim. (2007) Ikkunoita tutkimusmetodeihin

II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin.

PS-kustannus, Juva. 159–183.

Eskola, Jari & Juha Suoranta (2008) Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Gummerus,

Jyväskylä.

García-Rosell, José-Carlos, Minni Haanpää, Mika Kylänen & Vesa Markuksela (2007) From

Firms to Extended Markets: A Cultural Approach to Tourism Product Development. Tourism

Rewiev 55(4): 445–459.

Grönroos, Christian (2009) Palveluiden johtaminen ja markkinointi. WSOY, Helsinki.

Haahti, Antti & Raija Komppula (2006) Experience Design in Tourism. Teoksessa Buhalis,

Dimitrios & Carlos Costa (eds.) (2006) Tourism Business Frontiers. Butterworth-Heinemann,

Oxford. 101–110.

Haavisto, Ilkka (2010) Työelämän kulttuurivallankumous. EVAn arvo- ja asennetutkimus

2010. Yliopistopaino, Helsinki.

Hakanen, Jari (2004) Työuupumuksesta työn imuun: työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja

reuna-alueilla. Työ ja ihminen Tutkimusraportti 27. Työterveyslaitos, Helsinki.

Hakanen, Jari (2009) Työn imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja? – Kohti laadukasta

työelämää. Työsuojelurahasto: Tätä on tutkittu 2009.

83


Heikkanen, Sakariina (2007) Henkiseen hyvinvointiin tähtäävien elämyspalveluiden tulevaisuuden

näkymiä. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Heinänen, Hannu (1993) Sallan historia. Gummerus, Jyväskylä.

Hirsjärvi, Sirkka, Pirkko Remes & Paula Sajavaara (2007) Tutki ja kirjoita. Tammi, Helsinki.

Jussila, Susanna (2007) Hyvinvointivalmennus. Esiselvitys uudenlaisen fyysisen, psyykkisen ja

sosiaalisen valmennusmallin rakentamisesta yhteistyöverkostolla. Sallan kunta, Sivistystoimi/

vapaa-aikatoimi.

Jänkälä, Raimo, Helena Kangastie, Mika Rahkola, Teija Tekoniemi-Selkälä & Taimi Tolvanen

(2010) Hektisyydestä harmoniaan. Työhyvinvointamatkailutuote matkailun uutena palveluna.

Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C 21. Korpijyvä, Jyväskylä.

Jääskeläinen, Arja (2011) Hyvää elämää etsimässä. Sallan hyvinvointivalmennushanke ja sen

tulokset. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C 23, Rovaniemi.

Kantele, Kaarina (2006) Suomeen ja Lappiin suuntautuneen työsidonnaisen matkailun ja erityisesti

kannustematkailun synty ja kehitys tarkasteltuna kannustematkatuotteen rakentumisena

1980-luvulla. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Kiviniemi, Kari (2007) Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Aaltola, Juhani & Raine

Valli toim. (2007) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen

teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. PS-kustannus, Juva. 70–85.

Koivisto, Juha (2010) Hyvinvointianalyysillä kohti elämäntapamuutosta. Rovaniemen ammattikorkeakoulu,

Rovaniemi.

Komppula, Raija (2000) Matkailuyrityksen sitoutuminen verkostoon – tapaustutkimus Pohjois-Karjalan

maakunnallinen matkailuverkosto. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Komppula, Raija & Matti Boxberg (2002) Matkailuyrityksen tuotekehitys. Edita, Helsinki.

Komppula, Raija (2005) Pursuing Vustomer Value in Tourism – a Rural Tourism Case-Study.

Journal of Hospitality and Tourism. 3(2): 83-104.

Kojonen, Marja (2008) Työhyvinvointimatkailun kysyntä Pohjois-Suomessa: tapausyrityksen

näkökulma. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Konu, Henna, Anja Tuohino & Raija Komppula (2010) Lake Wellness – a Practical Example

of a New Service Development (NSD) Concept in Tourism Industries. Journal of Vacational

Marketing 16(2): 125–139.

Launis, Kirsti, Marika Schaupp, Annarita Koli & Sirpa Rauas-Huuhtanen (2010) Muutospajaohjaajan

opas. Tykes Raportteja 71, Helsinki.

Lehto, Anna-Maija & Hanna Sutela (2008) Työolojen kolme vuosikymmentä. Työolotutkimusten

tuloksia 1977–2008. Tilastokeskus, Helsinki.

84


Middleton, Victor T. C. (1989) Tourist Product. Teoksessa Witt, S.F. & L. Moutinho (eds.)

Tourism Marketing and Management Handbook. Prentice-Hall, Hempel Hempstead. 573–

576.

Middleton, Victor T. C. & Jackie Clarke (2002) Marketing in Travel and Tourism. Butterworth-Heinemann,

Oxford.

Moilanen, Pentti & Pekka Räihä (2007) Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa Aaltola,

Juhani & Raine Valli toim. (2007) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle

tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. PS-kustannus, Juva.

46–69.

Mäkitalo, Jorma & Eija Paso (2008) Työ työ ja työ. Työlähtöinen työterveyshuolto ja kuntoutus.

Kalevaprint, Oulu.

Paso, Eija, Jorma Mäkitalo & Juhani Palonen (2005) Viimeinen tykykirja. Art-Print, Helsinki.

Pine II, Joseph B & James H. Gilmore (1999) The Experience Economy: Work is Theatre &

Every Business a Stage. Harvard Business School Press, Boston.

Raatikainen, Leena (2008) Asiakas, tuote ja markkinat. Edita, Helsinki.

Rauramo, Päivi (2004) Työhyvinvoinnin portaat. Edita, Helsinki.

Sievänen, Tuija (2010) Luonnon virkistyskäytön tutkimus. Teoksessa Sevola, Y. (toim.). Metsä,

talous, yhteiskunta. Katsauksia metsäekonomiseen tutkimukseen. Metlan työraportteja 145:

167–178.

Smith, Melanie & Catherine Kelly (2006) Wellness Tourism. Tourism Recreation Research

31(1): 1-4.

Smith, Stephen L. J. (1994) The Tourism Product. Annals of Tourism Research 21(3): 582–

595.

Suontausta, Hannu & Markku Tyni (2005) Wellness-matkailu – hyvinvointi matkailun tuotekehityksessä.

Edita, Helsinki.

Verhelä, Pauli & Pekka Lackman (2003) Matkailun ohjelmapalvelut. Matkailuelämyksen tuottaminen

ja toteuttaminen. WSOY, Porvoo.

Viluksela, Marja toim. (2010) Työ ja terveys Suomessa 2009. Työterveyslaitos, Helsinki.

Xu, Jing Bill (2010) Perceptions of Tourism Products. Tourism Management 31: 607–610.

85


MUUT LÄHTEET

Ahonen, Guy (ei vl.) ”Työhyvinvointi, mitä se oikeastaan on? Onko työhyvinvointi kannattava

sijoitus?” –puheenvuoro” Työhyvinvointia tunturissa” –seminaarissa. Lapin yrityskunto –

hanke 27.-28.1.2010.

Aspholm-Heimonen, Paula (2010) Haastattelu 8.5.2010. Matkailukoordinaattori, Sallan kunta

/ Matkalle Sallaan ry, Salla. Haastattelijana Sonja Aatsinki.

Eläketurvakeskus (2010) Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2008. Viitattu 25.10.2010. Saatavilla

internetistä: http://www.etk.fi/Binary.aspx?Section=41214&Item=64565

Erämaan Salla (2009) Vuoden hiihtokeskus Salla. Keskellä ei mitään kasvoi myyntivaltiksi.

Sallan tiedotuslehti talvi 2009–2010 nro 3.

Firstbeat (ei vl.) Työ ja hyvinvointi. Viitattu 19.3.2011. Saatavissa internetissä:

http://www.firstbeat.fi/fi/tyo-ja-hyvinvointi

Herrala, Olli (2011) Järventaus: Työolot parantuneet. Kauppalehti 3.3.2011.

Hyvinvointivalmennus (ei vl.) Hyvinvointivalmennushankkeen kotisivut. Viitattu 26.10.2010.

Saatavilla internetistä: http://hyvinvointivalmennus.fi/cgi-bin/wafnet3.pl?id=231&kid=1

Hyvinvointivalmennus (ei vl.) Terveyskartoitukset. Viitattu 20.3.2011. Saatavilla internetistä:

http://hyvinvointivalmennus.fi/Terveyskartoitukset

Hyvinvointivalmennus (ei vl.) Tutkimus. Viitattu 18.3.2011. Saatavilla internetistä:

http://hyvinvointivalmennus.fi/Tutkimus

Iso-Heiko, Ilkka (2010) Keskustelu 24.6.2010 Sallan matkailuneuvonnan avajaisissa. Projektipäällikkö,

Erämaasta verkkoon -hanke. Keskustelukumppanina Sonja Aatsinki.

Jääskeläinen, Arja (2010) Hyvinvointivalmennushanke. Toimintakertomus 2009. Hyvinvointivalmennushanke,

RAMK.

Lapin elinkeino-, ympäristö- ja liikennekeskus (ei vl.) Lapin työllisyyskatsaus huhtikuu 2011.

Viitattu 1.6.2011. Saatavilla internetistä:

www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/LapinELY/.../Huhtikuu_2011.pdf

Lapin liitto (ei vl.) Lapin matkailutilastollinen vuosikirja 2008. Viitattu 1.11.2010. Saatavilla

internetistä:

http://www.lapinliitto.fi/c/document_library/get_file?folderId=20782&name=DLFE-603.pdf

Lapin liitto (tulossa 2011) Matkailustrategia 2011–2014. Luonnos. Lapin liitto, Rovaniemi.

Lapin liitto (ei vl.) Väestö. Viitattu 20.3.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.lapinliitto.fi/195

86


Lapin radio (ei vl.) Yritykset löysivät jälleen Lapin kevään. Viitattu 8.5.2011. Saatavilla internetistä:

http://yle.fi/alueet/lappi/2011/05/yritykset_loysivat_jalleen_lapin_kevaan_2561083.html?prin

t=true

Matero, Soile & Merja Vankka (2011) Vieraanvaraisuus matkailun voimavaraksi. Lapin Kansa

23.3.2011.

MEK (2005) Hyvinvointi- ja wellness –matkailun peruskartoitus. Matkailun edistämiskeskus

A:114. Suunnittelu-keskus, Helsinki.

MEK (2009) Suomalainen hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisillä markkinoilla

2009–2013. Viitattu 16.1.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.mek.fi/w5/mekfi/index.nsf/%28pages%29/Hyvinvointimatkailun_strategia

Piirainen, Hannu & Tommi Tenno & Eva Persson Puurula (2008) Sallatunturi 2020 –

kehittämisohjelma. Sevenprint, Rovaniemi.

Salla (ei vl.) Sallan kotisivut. www.salla.fi.

Seies, Eeva-Riitta (2010) Johtaja, olet syyllinen. Viitattu 8.2.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.talouselama.fi/tyoelama/article536549.ece

Hänninen, Joonas (2009) Sallan kunnan hyvinvointikertomus 2009. Hyvinvointivalmennushanke,

Sallan kunta.

Sallan matkailu (ei vl.) Salla erämaassa. www.salla.fi.

Snowmobile Route Salla-Alakurtti. Viitattu 1.11.2010. Saatavilla internetistä:

http://www.salla.fi/Resource.phx/sivut/sivut-salla/kunta/projektit/projektit.htx

TEM (ei vl.) Suomen matkailustrategia 2020 – 4 hyvää syytä edistää matkailutoimialojen kehitystä.

Viitattu 17.4.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.tem.fi/files/27053/Matkailustrategia_020610.pdf

Tilastokeskus (ei vl.) Matkailutilinpito. Viitattu 3.11.2010. Saatavilla internetistä:

http://www.stat.fi/til/matp/2007/matp_2007_2009-04-03_tie_001_fi.html

Tilastokeskus (ei vl.) Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. Viitattu 25.10.2010. Saatavilla

internetistä: http://www.stat.fi/til/tyti/2010/09/tyti_2010_09_2010-10-26_tie_001_fi.html

Työ (ei vl.) Panostus työhyvinvointiin tuo euroja. Viitattu 15.1.2011. Saatavilla internetistä:

http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Panostus_tyohyvinvointiin_tuo_euroja.aspx

Työterveyslaitos (ei vl.) Tykytoiminta. Viitattu 30.1.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.ttl.fi/fi/terveys_ja_tyokyky/tykytoiminta/Sivut/default.aspx

Työterveyslaitos (ei vl.) Työhyvinvointi. Viitattu 10.11.2010. Saatavilla internetistä:

http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/Sivut/default.aspx

87


Verkko-tutor (ei vl.) Reflektio oppimisessa. Viitattu 6.5.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/reflekt.htm

WTO (ei vl.) Tourism 2020 Vision. Viitattu 3.11.2010. Saatavilla internetistä:

http://www.world-tourism.org/facts/menu.html

WTTC (ei vl.) Economic Impact Data and World Forecasts. Viitattu 3.1.2011. Saatavilla internetistä:

http://www.wttc.org/eng/Tourism_Research/Economic_Research/

Yle Puhe (ei vl.) Politiikkaradio: Takaisin Rukan hangille. Haastateltavina Anne Berner,

Minna Helle, Jaakko Kiander ja Raimo Sailas, toimittajana Sakari Sirkkanen. Lähetys

20.9.2010.

Yle Uutiset (ei vl.) Masennus ajaa nuoret turhaan eläkkeelle. Viitattu 29.1.2011. Saatavilla

internetistä:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/masennus_ajaa_nuoret_turhaan_elakkeelle_2316750.htm

l

88


LIITTEET

Liite 1 Valtakunnalliset hyvinvointipäivät 2010 ohjelma

89


Liite 2 Tarjouskirje

TYÖHYVINVOINTIMATKAILUN PILOTTILEIRI SALLAN MALLIIN

Hei!

Haluaisitko sinä päästä välillä rentoutumaan ja voimaan hyvin? Vai haluaisitko tietää

enemmän kehosi toiminnasta elämän eri tilanteissa? Nyt sinulla on siihen loistava tilaisuus!

Hyvinvointivalmennushanke yhteistyössä sallalaisten yrittäjien kanssa tarjoaa sinulle ja

työyhteisöllesi ainutlaatuisen mahdollisuuden tulla testaamaan ja kehittämään hyvinvointianne

Sallatunturissa järjestettävälle hyvinvointileirille. Leirin aikana osallistujille tehdään

hyvinvointianalyysimittaukset ja ryhmän jäsenet osallistuvat dialogiseen vuoropuheluun,

jonka aikana etsitään yhteisesti ratkaisuja ja näkökulmia esimerkiksi työyhteisön

hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi tarjotaan monia elämyksellisiä, rentouttavia sekä

hemmottelevia palveluita. Hyvinvointileirin osallistujat saavat siis laajan tietopaketin

oman kehonsa hyvinvoinnin tilasta, löytävät uusia keinoja työyhteisön hyvinvoinnin edistämiseen

sekä tietysti pääsevät rentoutumaan ja nauttimaan sallalaisesta luonnosta.

Etsimme 10–15 hengen työyhteisöä osallistumaan aivan uudenlaisen hyvinvointituotteen

testaukseen. Kyseessä on hyvinvointituotteen pilottileiri, johon osallistuvilla on mahdollisuus

antaa oma näkemyksensä leirin tuotteiden toimivuudesta sekä niiden edelleen kehittämisestä.

Koska kyseessä on pilottileiri, olemme voineet laskea palveluiden hinnan todella

alhaiselle tasolle ja näin osallistujat saavat pitkälle kehitetyn tuotekokonaisuuden erittäin

huokealla hinnalla. Vastapalveluksena pyydämme teiltä vain omien kokemustenne jakamista.

Mikäli mielenkiintosi heräsi, löydät tarkempaa tietoa Hyvinvointileiristä seuraavilta sivuilta.

Tule siis Sallaan ja voi hyvin!

Ystävällisin terveisin

Sonja Aatsinki ja XXX

Projektikoordinaattorit

Hyvinvointivalmennushanke

91


YLEISTÄ

OHJELMA

HINTA

Ajankohta ja kesto 4 päivää / 3 yötä viikolla 23 (esim. 7.-10.6.)

Kohderyhmä

Yrityksen työyhteisö

Osallistujamäärä

10 – 15 hlö

Majoitus ja ruokailut hotellihuone tai Tunturitähti-mökki, aamiainen ja päivällinen

/ Kylpylähotelli Revontuli

Kylpyläpalvelut

Kylpylähotelli Revontuli

Ohjelmapalvelut

Poropuisto, Moiporo

Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointivalmennushanke

Hemmotteluhoidot Paikalliset yrittäjät, hotellin tiloissa tai muuten järjestettynä

Ohjelman runko löytyy seuraavalta sivulta. Ohjelman alkamis- ja loppumisaika

riippuu asiakkaan valitsemasta matkustustavasta. Hemmotteluhoidot hintoineen

ilmoitamme myöhempänä ajankohtana.

1 HH xxx e/hlö/4 vrk

2HH tai 2-4 hlö/mökki xxx e/hlö /4 vrk

Hinnat sisältävät ohjelmassa mainitut palvelut.

Tee kunnon päätös ja tuo työntekijäsi voimaan hyvin Sallassa!

LISÄTIEDOT

Sonja Aatsinki

projektikoordinaattori

puh. XXX

sp. XXX

XXX

projektikoordinaattori

puh. XXX

sp. XXX

Postipolku 3

98900 SALLA

www.salla.fi/hyvinvointivalmennus

92


LEIRIOHJELMA

I päivä II päivä III päivä IV päivä

Aamiainen Aamiainen Aamiainen

Majoittuminen ja ruokailu

Info

Retkipäivä Hangasjärven

maastossa kävellen ja kanootilla

Elämyksellinen luento

ulkona (sateella sisätiloissa)

Mittausten tulokset,

palautekeskustelu

ja arviointi

*Hyvinvointianalyysimittauksen

aloitus, **dialoginen

vuoropuhelu

Retkilounas Lounas Lounas

Retkipäivä jatkuu

Mahdollisuus ryhmäkeskusteluihin

Lähtö kotiin

Päivällinen

Yöttömän yön sauvakävely

tunturiin

Hemmotteluhoidot omakustannushintaan

Päivällinen

Hemmotteluhoidot

omakustannushintaan

Kotaillallinen

*Hyvinvointianalyysin avulla voidaan mitata stressiä ja palautumista, työn kuormitusta, energiankulutusta,

liikunnan vaikuttavuutta sekä arvioida elämäntapoihin liittyviä riskejä mm. diabeteksen kehittymiselle.

Ihmisen elimistön kuormittuminen heijastuu sydämen toiminnan säätelyyn ja edelleen sykevälivaihteluun,

jonka avulla elimistön fysiologisia reaktioita voidaan tarkastella helposti ja nopeasti. Mittauksen

voidaan suorittaa työpäivän aikana ja/tai vapaa-ajalla esimerkiksi tallentavan sykepannan avulla, jolloin

panta kiinnitetään rintaan, ja mittaus käynnistyy automaattisesti eikä vaadi muita toimenpiteitä.

(www.firstbeat.fi)

**Dialogisen vuoropuhelun tavoitteena on tuottaa mahdollisimman moniääninen ja tasavertainen vuoropuhelu,

jossa osalliset tulevat kuulluiksi ja saavat uutta ymmärrystä käsiteltävästä tilanteesta kuullessaan

toisten ajatuksia. Toimintatavalla haetaan ratkaisuja ja voimavaroja. Työmuotona on tulevaisuudenmuistelu,

jossa käsitellään hyvää tulevaisuutta, siihen johtaneita tekoja ja tukea sekä huolia ja niiden hälvenemistä.

Ohjaajia on kaksi: toinen haastattelee ja toinen tekee julkiset kirjaukset samanaikaisesti. Työtapa

on kehitelty pitkän tutkimustyön aikana monitoimijaisten perheiden tilanteisiin ja muuhun suunnittelutyöhön.

ESIMERKKEJÄ KULKUYHTEYKSISTÄ

Yöjunalla Kemijärvelle (tiedot 6.6. saakka/VR)

Helsinki 19.26 – Kemijärvi 9.45 (paluumatka 19–8.36)

Rautatieasemalta bussiyhteys Sallatunturiin, perillä klo 11.25 (paluumatka 17–

18.25)

Lentäen Kuusamoon

Finnair: Helsinki 11.20 – Kuusamo 12.35 (paluumatka 13.05–15.05)

Bussiyhteys Sallatunturiin heti lennon saavuttua, matka Sallatunturiin kestää reilun

tunnin. Lentokenttäbussi Sallatunturista lähtee n. kaksi tuntia ennen lentoa.

HYVINVOINTIVALMENNUSHANKE

Hyvinvointivalmennushanke on aloittanut toimintansa Sallassa elokuussa 2008.

Hankkeessa luodaan hyvinvointivalmennusmalli, jossa koulutetaan hyvinvointivalmentajia

suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia, kartoituksia, vuoropuheluja,

hyvinvointimatkailua ja koulutuksia kuntalaisille ja alueelle saapuville

matkailijoille yhteistyössä Lapin maakuntakorkeakoulun kanssa. Hanke luo edellytyksiä

mm. matkailun kehittämiseksi ja tutkimus- ja kehittämistyön lisäämiseksi.

93

More magazines by this user
Similar magazines