Scanian R-sarja syntyi kuljettajan ehdoilla s. 6

metsatrans.com

Scanian R-sarja syntyi kuljettajan ehdoilla s. 6

Scanian uuden sukupolven

rekanveturit tulevat

R-SARJA

SYNTYI

KULJETTAJAN

EHDOILLA

6


Uuden R-sarjan lanseerausväri on paprikanpunainen. Tuttu Scaniasta jo vuosikymmenten takaa. Nyt toki metallinhohtoiseksi

tehostuneena.

R-sarja tarjoaa uuden kattokorkeuden normaali- ja Topline -makuuohjaamon

väliin. High roof -ohjaamosta odotetaan valttikorttia ainakin

kansalliseen liikenteeseen.

Scanian väeltä on viimeiset pari

vuotta tivattu tiukasti milloin uusi

5 -sarja tulee. Uutta mallistoa on

tiedetty odottaa näihin aikoihin,

ovathan huhut ja baaripuheet kertoneet

meneillään olevista kenttäkokeista

Suomessakin. Nyt ensimmäinen

mallisarja – kaukoliikenteen

veturit - uudesta mallistosta

ovat jo tuotannossa.

Uutuusmallisto ei ole nimeltään

5 -sarja; Scania on uudistanut perinteiset

tyyppimerkintänsä nopeampia

uudistusyklejä suosivaksi.

Uusi mallisarjan tyyppimerkintä

maskissa kertoo ohjaamotyypin ja

moottorin tehon. Kaukoliikenteen

mallit ovat R –sarjaa. Muut

sarjat uudistuvat kuluvan vuoden

aikana.

R-sarjassa ohjaamo on asennettu 7 senttiä aiempaa ylemmäksi. Ohjaamon

lattia onkin monen mieleen. Moottoritunneli kohoaa lattiasta vain

vajaat 15 senttiä. Liikkuminen ohjaamossa helpottuu paljon.

R-sarjan ensimmäiset maistit tarjoiltiin

aprillipäivänä Tukholman

saaristossa. Näyttävä ensilanseeraus

jymisevän hevimusiikin kera

250 hengen “virtuaaliohjaamossa”

antoi kuvan, että uusi R-sarja on

todella rock. Eikä kyse ole mistään

sukkahousurokista…

7


Ulkonäkö on uusi, mutta yleisilmeeltään R-sarjan autot tunnistaa välittömästi tuttuun Scanian-perheeseen kuuluviksi. Etusäleiköstä

tunnistaa perinteiset pokittaisrivat, tosin aiempaa harvempina.

Aerodynamiikka koostuu pienistä

paloista, kuten ilmanohjaimen

alapuolelle kiinnitetty “lisäsiipi”

osoittaa.

Etusäleikon “hyttysverkon” silmäkoko

on mietitty uudelleen.

Parhaat vanhasta

yhdistettynä

täysin uuteen

Scanian R-sarjassa on käytetty

nykyisen malliston parhaat

komponentit, tuttua vanhastaan

on Scanian mukaan 65 prosenttia,

loput komponentit ja

järjestelmät ovat täysin uutta

suunnittelua. Kyse ei siis ole mistään

kasvojen kohotuksesta.

R-sarjan pinnan alta löytyy

monta uutta teknistä ratkaisua,

ohjaamossa, voimalinjassa, alustassa,

jarru- ja sähköjärjestelmissä

sekä auton tietojärjestelmissä.

Päällimmäinen ja kuljettajan

kannalta merkityksellisin

uudistus on uusi ohjaamo;

sen ja uutuusmallien taloudellisuuden

nostaa ensimmäisenä

esiin myös Scanian toimitusjohtaja

Leif Östling.

- Uuden malliston suunnittelussa

on keskitytty kuljettajan

työympäristön ja auton omistajan

ansaitsemismahdollisuuksien

parantamiseen entisestään.

Olemme vähentäneet auton

painoa ja parantaneet sen tuot-

Etusäleikön alaosa kääntyy tukevaksi

rappuseksi konehuoneeseen

kurkistellessa tai tuulilasia

pestessä, esittelee Scan Auton

toimitusjohtaja Raimo Lehtiö.

tavuutta ja suorituskykyä vähentämättä

tunnusomaista Scania

–leimaa, kehuu Östling. –

Polttoainetalous on kohentunut

jopa kolme prosenttia paremman

aerodynamiikan ja moottorin

entistä älykkäämpien

ohjausjärjestelmien ansiosta.

Uudet kevyemmät komponentit

ja uudenlainen takajousitus

vähentävät alustan painoa jopa

270 kiloa. Uudistusten myötä

Scania vahvistaa asemaansa

parhaana yhteistyökumppanina

niille, jotka haluavat menestyä

kuljetusalalla, vakuuttaa

Östling.

Kuljettajan ehdoilla

R-sarjan ohjaamo on kehitetty

puhtaasti kuljettajan ehdoilla.

Merkittäviä ergonomiaa ja

mukavuutta lisääviä parannuksia

on monta, odotetuimpana

monen mielestä lähes tasainen

lattia. Ohjaamon suunnittelussa

on kuunneltu ammattimie-

8


Liikenneturvallisuus on yksi Scanian tärkeimpiä osa-alueita autoja

kehitettäessä, totesi Scanian toimitusjohtaja Leif Östling. -Autojen

turvallisuus on vain osa sitä, yhtä tärkeää on myös kuljettajien jatkuva

kouluttautuminen. Hän peräänkuuluttaa vuosittaista koulutusjaksoa

kaikille raskaan liikenteen kuljettajille.

Scanian myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Gunnar Rustad

sekä tutkimus- ja kehitysjohtaja Hasse Johansson tiivistivät uutuusmallin

syntyhistorian kansainväliselle medialle.

hiä: sen tuotekehitykseen ja toimivuuteen

ovat vaikuttaneet

ratkaisevasti yli tuhannen Scania

–asiakkaan mielipiteet. Hallintalaitteiden

sijoittelua on

muutettu ja aina tarpeellisia säilytystiloja

ja mukitelineitä löytyy

runsaasti ohjaamoversiosta

riippuen.

Erilaisia teknisiä ja ergonomisia

parannuksia on ohjaamossa

lukuisia. Paremman toimivuuden

ja auton helpomman

hallittavuuden lisäksi yhtä tärkeänä

päämääränä on ollut auton

ja kuljettajan turvallisuus. –

Uudenlainen kuljettajanpaikka

on erittäin toimiva työympäristö,

jossa tiedonvaihto auton ja

kuljettajan välillä toimii hyvin.

Se helpottaa kuljettajaa keskittymään

olennaiseen – ajamiseen,

hehkuttaa R-sarjankin

ohjaamojen kehitystyötä vetänyt

Lars Orehall.

Kojetaulu on uudistunut.

Kaikki signaalit, symbolit, varoitusvalot

ja hallintalaitteet ovat

selkeitä, helposti havaittavia ja

helppokäyttöisiä. Mittaritaulussa

näkyy normaalioloissa

vain olennainen tieto: monitoiminäytön

lisäksi vain nopeus-

ja kierrosluku, moottorin

lämpötila, polttoainemittari ja

jarrupaine. Muu osa mittaristosta

pysyy pimeänä, ellei auto

halua kertoa jotain erityistä kuljettajalle.

Näkyvyys ohjaamosta on

parantunut aiempiin malleihin

verrattuna. Uudenmallisen aiempaa

jyrkemmin kallistetun

kojetaulun ansiosta näkyvyys

auton eteen on parantunut.

Myös peilit ovat uudistuneet ja

uudet tuuliohjaimet A-pilareissa

pitävät sivuikkunat puhtaana.

Uusi kojetaulu on joustava. Jos

onnettomuus sattuu kojetaulu

suojaa kuljettajaa, se antaa periksi,

mutta ei murru. Jäykät

rakenteet on sijoitettu syvemmälle

jalkoja suojaavan palkin

9


R-sarjan lanseerauksessa kävi

selväksi, että kovin pitkää aikaa

ei tarvitse odottaa kun moottorisarjan

yläpäähän saadaan

uusi entistä vahvempi kuutosella

alkava tehovaihtoehto.

Uutta tehoa jarruissa

Painoa pois pala palalta. Tämä

rekanveturin vetopöytäratkaisu

keventää autoa 85 kiloa. Uusi

kevyt vetopöytä kiinnitetään

suoraan runkoon.

Ohjauspyörä voidaan kääntää

pois tieltä ohjaamossa liikuttaessa.

Pystyasennossa se toimii myös

hyvänä alustana kirjallisille töille.

Vaihdekeppikin taittuu pois tieltä.

Apukuskin penkki on nyt elokuvateatterimallia.

Istuinosa nousee

tarvittaessa pystyyn ja helpottaa

osaltaan ohjaamossa liikkumista.

Selkänojan yläosa voidaan

myös kaataa pöydäksi.

Uutta R-sarjaa testattiin tosi toimissa jo parin vuoden ajan eri puolilla

maailmaa. Kenttäkokeissa 50:lla nelossarjan näköisellä testiautolla

ajettiin lähes neljä miljoonaa kilometriä. Scanian haastattelijat kokosivat

ammattilaisten arviot ja parhaat ominaisuudet päätyivät lopulliseen

R-sarjaan.

taakse. Ohjauspylväskin painuu

kolaritilanteissa kokoon.

Ohjaamon äänieristys tuntuu

tosi hyvältä. Jopa niin, että V8 –

moottorin tuttua ”potpotusta”

on lähes mahdoton kuulla. Scan-

Auton väki Suomesta pohtikin

ainakin puolitosissaan olisiko

syytä tallentaa moottorin murinat

levylle ja lahjoittaa levy

auton ostajille.

Seitsemän

moottorivaihtoehtoa

R-sarjaan on tarjolla seitsemän

moottorivaihtoehtoa. 11 ja

12 –litraiset ovat suoria 6-

sylinterisiä. 16 –litraiset ovat tietenkin

legendaarisia V8 -versioita.

Syyskuussa markkinoille

tuleva 12 –litraisen uusin versio

täyttää jo Euro 4 –vaatimukset,

muut ovat Euro 3 –tasoa, joka

vaaditaan läntisessä Euroopassa

ja monilla muillakin markkina-alueilla.

11 –litraisista on tarjolla 340 ja

380 hevosvoimaiset PDE versiot,

12 –litraisista korkeapaineruiskutuksella

varustettujen 420

hevosvoimaiset Euro 3 ja Euro

4 –version lisäksi 470 hevosvoimainen,

niin ikään HPI –tekniikalla

varustettu turbocompound

moottori. 16 –litraisissa

on kaksi Scania PDE V8 –vaihtoehtoa:

aiemman 480 hv -

moottorin korvaava 500 hevosvoimainen

sekä sarjan voimakkain

580 hevosvoimainen .

Suurimpaan osaa R-sarjan eri

malleista on saatavilla uuden

sukupolven elektronisesti ohjatut

levyjarrut. Uuden EBS –järjestelmän

parannuksiin kuuluvat

mm. automaattiunen jarruvoiman

jako sekä käyttöjarrujen,

pakokaasujarrun ja hidastimen

älykäs yhteistoiminta. Parannukset

tuntuvat selvästi parempana

jarruvasteena ja poljin-

Uuden R-sarjan maskista on luettavissa ensimmäistä kertaa Scanian

uusi tyyppimerkintäkäytäntö. Tyyppimerkintä kertoo ainoastaan

ohjaamotyypin ja moottoritehon. 16 -litraisella moottorilla varustetuissa

autoissa on lisäksi erillinen V8 -merkki.

Uusi eteenpäin kallistettu kaareva kojelauta on suunniteltu turvalliseksi,

se on joustava ja antaa periksi kolaritilanteissa. Hallintalaitteiden

uusi sijoittelu tuntuu ensinäkemältä toimivalta, se on käyttökokeiden

kautta myös havaittu hyväksi.Ohjauspylvään monikäyttövipuihin

on sijoitettu tärkeimpien toimintojen ohjaus. Oikealla on hidastimen

ohjaus ja jos autossa on Opticruise -vaihdeautomatiikka myös sen

ohjaus on samassa monikäyttövivussa. Vasemmanpuolisella vivulla

hoituvat vilkut, valot ja pyyhkijät/pesurit. Vipujen asento säätyy

ohjauspyörän mukaan. Valinnaisvarusteena löytyy myös ohjauspyörä,

johon on intergroitu enemmänkin ajon aikana tarvittavia toimintoja.

Olisiko Scanian ensimmäinen askel kohti formulamaailmasta

tuttua kuljettajakohtaista ohjauspyörää?.

10


tuntumana. Sähköisesti ohjatut

EBS levyjarrut ovat vakiovarusteena

ilmajousitetuissa autoissa

– suurimpaan osaa muista malleista

ne saa valinnaisena.

Parannukset tuntuvat selvästi

parempana jarruvasteena ja

poljintuntumana. Sähköisesti

ohjatut EBS levyjarrut ovat vakiovarusteena

ilmajousitetuissa

autoissa – suurimpaan osaan

muista malleista ne saa valinnaisena.

EBS –järjestelmä kerää tietoja

useiden antureiden välityksellä

ja laskee automaattisesti ajoneuvon

kokonaispainon. Näin

hidastuvuus on kuormasta riippumatta

aina sama jarrupolkimen

asentoon nähden. Yhdessä

nopeasti reagoivien jarrujen

kanssa jarrutustuntuma on todella

hyvä.

Jarrupoljin on lyhytliikkeinen

ja poljintuntuma aina samanlainen.

Mikäli auto on varustettu

hidastimella, järjestelmä käyttää

kaikkia jarrutusmuotoja – käyttöjarruja,

pakokaasujarrua ja hidastina

yhdessä ilman että kuljettaja

edes huomaa sitä; vain

hidastimen hiljainen vihellys

aika ajoin kertoo sen toiminnasta.

Uuden elektronisesti ohjatun

levyjarrujärjestelmän yksi uutuus

on vetoauton ja perävaunun

keskinäinen jarrusovitus.

Järjestelmä tunnistaa sekä vetoauton,

että perävaunun massa

heti liikkeelle lähdettäessä.

Jarruttaminen on turvallista

huonoissakin olosuhteissa kun

yhdistelmän vetoauto ja perävaunu

jarruttavat aina oikeassa

suhteessa omiin massoihinsa

nähden. Myös jarrujen kuluminen

on tasaista.

Vakionopeudensäätimellä

varustetuissa autoissa hidastin

voidaan ohjelmoida säilyttämään

ennalta asetettu nopeus

alamäkiosuuksilla. Jos alamäkinopeudeksi

asetetaan esimerkiksi

5 kilometriä/h enemmän

420 hv Euro 4 –moottori

markkinoille syyskuussa

Scanialta tulee syyskuussa

12 -litraisen Euro 4 –moottori,

jossa typen oksidien päästöjä

on vähennetty 30 prosentilla

ja hiukkaspäästöjä 80 prosentilla.

420 hv moottori sopii

hyvin kaukoliikenteen autoihin.

- Olemme onnistuneet vähentämään

pakokaasupäästöjä

jo niiden alkulähteillä, palotilassa,

ilman lisäaineita tai

pakokaasujen jälkikäsittelyä,

kehuu Scanian moottorikehityksestä

vastaava Urban Johansson.

- Ensimmäinen Euro

4 –moottorimme perustuu

nykyiseen 12 –litraiseemme ja

hyödyntää tekniikoita, joita

olemme itse viime vuosina

kehittäneet.

Moottorissa käytetään Scanian

oman moottorinohjausjärjestelmän,

ruiskutusjärjestelmän

ja turbocombound –

tekniikan lisäksi Scanian itse

kehittämää pakokaasujen

takaisinkierrätysjärjestelmää

(EGR).

Scanian pakokaasujen kier-

Automaattinen jarruvoiman jako

vetoauton ja perävaunun välillä

antaa uudenlaista turvallisuutta,

vakuuttaa Seppo Salmi Scan Autolta.

kuin mitä vakionopeudensäätimeen

on asetettu, järjestelmä

säilyttää nopeuseron muistissa.

Esimerkiksi: jos aluksi asetetaan

esimerkiksi nopeudet 75/80 km/

rätysjärjestelmässä osa pakokaasuista

jäähdytetään ja johdetaan

takaisin imusarjaan. EGR –

järjestelmän ansiosta palamislämpötila

sylintereissä laskee,

jolloin typen oksidien muodostuminen

vähenee. Turbocompound

–tekniikkaa käytetään

oikean pakokaasumäärän syöttämiseen

takaisin moottoriin.

Pakokaasupäästöjen tiukentaminen

on perinteisesti heikentänyt

polttoainetaloutta. Nyt on

Urban Johanssonin mukaan toisin.

– Testimme osittavat, että

uuden Euro 4 –moottorin polt-

Uuden automalliston turvallisuutta

testataan monin tavoin.

Yhtenä osa-alueena ovat tiukat

kolaritestit. Tässä katsotaan kuinka

alleajosuoja toimii.

h, mutta vakionopeudensäätimen

asetus muutetaankin nopeuteen

65 km/h järjestelmä

muistaa aiemmin asetetun viiden

kilometrin nopeuseron ja

toaineenkulutus on täsmälleen

sama kuin vastaavantehoisen

Euro 3 –moottorin.

- Scania esittelee myöhemmin

Euro 4 –moottorit kaikkiin

teholuokkiin ja kaikkiin

käyttökohteisiin. Rivimoottoreissa

käytetään EGR järjestelmää.

Muissa moottoreissa

Euro 4 taso saavutetaan SCR

–tekniikalla (valikoiva katalyyttinen

jälkikäsittely). Niissä

polttonesteen lisäaineeksi

tarvitaan ureapohjainen lisäaine.

Säilytystilaa. Ohjaamon vuoteen

alle on sijoitettu kolme erillistä säilytyslokeroa,

niistä reunimmaisiin

on pääsy ohjaamon ulkopuolelta.

Keskimmäinen soveltuu jääkaapin

paikaksi.

säätää alamäkinopeuden 70

kilometriksi tunnissa.

Lisää hyötykuormaa

R-sarjan kehittelyssä on pa-

11


12

Uutuuksia

R-sarjassa

Ohjaamo:

- Lähes tasainen lattia

- Uusi kaareva kojelauta

- Uudelleen sijoitetut

hallintalaitteet

- Uudet istuimet

- Automaattinen

lämmitys-, tuuletus- ja

ilmastointijärjestelmä

- Uusi vuode

- Uusi ohjaamokorkeus

- Uudet ulkomuodot

- Ohjaamorakenteisiin

integroitu alleajosuoja

Voimalinja:

- Kehitetyt Euro 3 -

moottorit, uusi 500hv

korvaa 480 hv version

- Uusi Euro 4 - moottori

420 hv

- Uusi nopeampi

Opticruise

- Elektroninen kytkimen

suojajärjestelmä

- Elektronisesti ohjattu

paineilmantuottojärjestelmä

Jarrujärjestelmä:

- Uuden sukupolven

ABS -jarrut

- Kehitetty jarrupoljin ja

parantunut

jarrutustuntuma

- Uuden sukupolven

elektronisesti ohjatut

levyjarru (EBS) automaattisella

vetoauton ja

perävaunun välisellä

jarruvoiman jaolla

- Valinnaisvarusteena

4x2 vetoautoihin ESP,

elektroninen ajonvakautusjärjestelmä

Sähköjärjestelmä:

- CAN väylätekniikkaan

perustuva

sähköjärjestelmä

- Sähköjärjestelmän

päällirakennevalmiudet

saatavana erilaisina

paketteina

Päivittäiset huolto- ja tarkastustoimet

on tehty mahdollisimman

helpoiksi.

nostettu tuottavuuteen keveitä

rakenteita käyttäen. Mallista ja

käyttötarkoituksesta riippuen

alustan paino pudonnut noin

270 kiloa, joka kilo asiakkaan

hyödyksi. Suurimmat painonsäästöt

syntyvät aiempaa lujemmasta

teräksestä valmistettujen

entistä ohuempien (nyt 7 mm,

aiemmin 8 mm) runkopalkkien

käyttämisestä ja uudesta takailmajousituksesta.

Taka-akseliston ilmajousitus

on nelipalkeinen. Uudenlaisen

yläpuolisen V-tuen ja alas sijoitetun

kallistuksenvaimentimen

ansiosta akseliston pito-ominaisuudet,

suuntavakavuus ja ajomukavuus

ovat parantuneet.

Lyhytakselivälisissä autoissa

tämä näkyy erityisen hyvin

nyökkimisen häviämisenä.

Tuotanto ja

verkosto valmiina

Uusien kuorma-automallisto-

Kun vuoteen suojaverkkoa ei käytetä

se on aina pois tieltä. Patjaan

piilotettu verkko toimii kuten

rullaverho.

Södertäljen tehtailla R-sarjan tuotantoa on hiottu iskuun jo viime syksystä

lähtien. Uusia malleja on valmistettu rinta rinnan entisten kanssa.

Hollannissa uusien mallien valmistus alkaa toukokuussa ja Ranskassa

syyskuussa. Brasiliassa tuotanto alkaa parin vuoden kuluttua.

jen markkinoille tuominen on miina. Tämän vuoden alusta Eurooppaa

aina iso juttu ja monesti toimitusten

on kiertänyt 12 koulu-

aloittaminen viivästyy. tusyksikköä valmentamassa

Scania on pyrkinyt välttämään verkostoa uuden malliston tulemiseen.

yllätykset perusteellisella valmistautumisella.

Myös myyjät ovat

saaneet laajan koulutuksen.

R-sarjan asiakasautojen tuotanto

R-sarja uudistukset antavat

käynnistyykin Södertäl-

uusia mahdollisuuksia myös

jessä heti, ja Hollannin Zwollessa päällirakentajille. Esimerkiksi

sekä Ranskan tehtaalla Angersissa

CAN -väyläpohjaisen sähkö-

muutaman viikon sisään. järjestelmän ja päällirakenteen

Tuotantoprosessia on hiottu rajapinnat on kehitetty mahdollisimman

esituotantovaiheessa jo viime

joustaviksi yhdessä

syksystä lähtien. Tuotekehityslinjalla

useiden päällirakentajien kans-

ja sittemmin normaalilla sa, myös he ovat olleet koulu-

tuotantolinjalla on valmistunut tettavina ja perehtymässä uuden

mjuiden mallien joukossa jo satoja

järjestelmän tuomiin mah-

uuden R-sarjan autoja. Näin dollisuuksiin Scanialla.

on voitu kouluttaa tuotannon Scania tarjoaa nyt tehdasvalmiita

henkilöstö ja tarkistaa tuotantoprosessit

paketteja tavallisim-

sekä kaikki alihankkijoiden

komponentit ennen var-

kuten takalaitanostimille tai voimille

päällirakennetyypeille,

.

sinaista asiakasautojen tuotannon

alkua.

laitteille.

man ulosottoa käyttäville lisä-

Myös huoltoverkosto on val-

More magazines by this user
Similar magazines