Johanneksen Ilmestys (lyhennelmä esite)

paulimakela

Esittely Raimo Koskihomin Johanneksen Ilmestys selitysteoksesta, jonka on Suomen evankelisluterilaisen seurakuntaliiton julkaisu

Raimo Koski-Homi

JOHANNEKSEN ILMESTYS

Suomen vapaa evankelisluterilainen

seurakuntaliitto

© Raimo Koski-Homi

Kansi: Varpu Karhusaari

Kannen valokuva: Veli Männistö;

osa veteliläisen Matti Kankaan (1 881 -1 961 ) maalaamasta

Vetelin seurakuntamajan alttaritaulusta (Ilm. 3:20)

Taitto: Seppo Savola

ISBN 978-951 -96935-6-9

Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto 2011

Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki


SISÄLLYSLUETTELO

LUKIJALLE..................................................................................... 7

JOHDANTO..................................................................................... 8

Kirjan tekijä ja päällekirjoitus............................................... 1 0

Kirjan rakenne ja jaottelu...................................................... 11

Erilaisia selitysmalleja.......................................................... 1 2

Kirjan johdanto (1 :1 -8)......................................................... 1 4

ILMESTYSKIRJAN ENSIMMÄINEN PÄÄOSA

1 Ensimmäinen näky:

Kristuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle (1 :9-3:22)............. 1 9

1 .1 Kristus-näky (1 :9-20).................................................... 1 9

1 .2 Kirje Efeson seurakunnalle (2:1 -7)............................... 24

1 .3 Kirje Smyrnan seurakunnalle (2:8-11 ).......................... 27

1 .4 Kirje Pergamon seurakunnalle (2:1 2-1 7)...................... 29

1 .5 Kirje Tyatiran seurakunnalle (2:1 8-29)......................... 32

1 .6 Kirje Sardeen seurakunnalle (3:1 -6)..............................35

1 .7 Kirje Filadelfian seurakunnalle (3:7-1 3)....................... 39

1 .8 Kirje Laodikean seurakunnalle (3:1 4-22)......................43

ILMESTYSKIRJAN TOINEN PÄÄOSA

2 Toinen näky:

Taivaan temppelin jumalanpalvelus,

kirkon tulevaisuuden kirjan sinetit avataan (4:1 -8:1 )................. 47

2.1 Taivaan temppeli (4. luku).............................................48

2.2 Karitsa yksin on arvollinen (5. luku)............................. 52

2.3 Karitsa avaa kirjakäärön sinetit (6. luku)...................... 57

2.4 Ensimmäinen sinetti (6:1 -2).......................................... 58

2.5 Toinen sinetti (6:3-4)..................................................... 60

2.6 Kolmas sinetti (6:5-6).................................................... 61

2.7 Neljäs sinetti (6:7-8)...................................................... 62

2.8 Viides sinetti (6:9-11 ).................................................... 63

2.9 Kuudes sinetti (6:1 2-1 7)................................................ 64

2.1 0 Taisteleva ja riemuitseva seurakunta (7. luku).............. 65

2.11 Valitut sinetöidään (7:1 -8)............................................. 65

2.1 2 Suuri pelastettujen joukko (7:9-1 7)............................... 69

3


2.1 3 Seitsemäs sinetti (8:1 )................................................... 72

3 Kolmas näky:

Seurakuntaa uhkaavien eksytysten pasuunansoitot (8:2-11 :1 9). 73

3.1 Valmistava episodi (8:2-6).............................................73

3.2 Ensimmäinen pasuuna (8:7).......................................... 75

3.3 Toinen pasuuna (8:8-9).................................................. 76

3.4 Kolmas pasuuna (8:1 0-11 )............................................ 77

3.5 Neljäs pasuuna (8:1 2).................................................... 78

3.6 Lentävä kotka (8:1 3)......................................................79

3.7 Viides pasuuna (9:1 -1 2)................................................. 80

3.8 Kuudes pasuuna (9:1 3-21 ).............................................82

3.9 Väkevä enkeli (1 0:1 -4).................................................. 84

3.1 0 Enkelin vala (1 0:5-7)..................................................... 87

3.11 Johannes syö kirjasen (1 0:8-11 ).................................... 88

3.1 2 Johannes mittaa temppelin (11 :1 -2)...............................89

3.1 3 Kaksi todistajaa (11 :3-1 3)............................................. 93

3.1 4 Seitsemäs pasuuna (11 :1 4-1 9)....................................... 97

ILMESTYSKIRJAN KOLMAS PÄÄOSA

4 Neljäs näky:

Siionin vuoren Karitsa,

lohikäärmeen ja pedon voittaja (1 2:1 -1 4:20)............................1 00

4.1 Kristus ja lohikäärme (1 2:1 -6).................................... 1 00

4.2 Sota taivaassa (1 2:7-9)................................................ 1 03

4.3 Uusi liitto – Kristuksen voitto (1 2:1 0-1 2)................... 1 04

4.4 Sota maan päällä (1 2:1 3-1 8)........................................1 05

4.5 Ensimmäinen peto (1 3:1 -1 0)....................................... 1 07

4.6 Toinen peto (1 3:11 -1 8)................................................ 111

4.7 Karitsa Siionin vuorella (1 4:1 -5)................................. 11 4

4.8 Uskonpuhdistuksen kolme enkeliä (1 4:6-1 3).............. 11 6

4.9 Maailman elonkorjuu (1 4:1 4-20)................................ 1 20

5 Viides näky:

Viimeisten vitsausten vihanmaljat maailmalle (1 5:1 -1 6:21 ).... 1 22

5.1 Voittajat lasisella merellä (1 5:2-4)...............................1 22

5.2 Vihanmaljat annetaan enkeleille (1 5:5-8)....................1 24

5.3 Seitsemän vihanmaljaa (1 6. luku)............................... 1 25

5.4 Ensimmäinen malja (1 6:2).......................................... 1 26

5.5 Toinen malja (1 6:3)..................................................... 1 26

4


5.6 Kolmas malja (1 6:4-7).................................................1 27

5.7 Neljäs malja (1 6:8-9)................................................... 1 27

5.8 Viides malja (1 6:1 0-11 )............................................... 1 28

5.9 Kuudes malja (1 6:1 2-1 6)............................................. 1 28

5.1 0 Seitsemäs malja (1 6:1 7-21 )......................................... 1 31

6 Kuudes näky:

Kristus ja antikristus (1 7:1 -1 9:21 )............................................ 1 32

6.1 Portto helakanpunaisen pedon selässä (1 7:3-6)...........1 32

6.2 Enkeli selittää pedon ja naisen yhteyden (1 7:7-1 8).....1 34

6.3 Enkeli ilmoittaa Babylonin tuhon (1 8:1 -3)................. 1 38

6.4 ”Lähtekää siitä ulos” (1 8:4-8)..................................... 1 40

6.5 Maailman kuninkaiden valitus (1 8:9-1 0).................... 1 42

6.6 Maailman kauppamiesten valitus (1 8:11 -1 6).............. 1 42

6.7 Merenkulkijain valitus (1 8:1 7-20)...............................1 44

6.8 Babylonin lopullinen tuho (1 8:21 -24)......................... 1 44

6.9 Voitonvirsi taivaassa (1 9:1 -5)...................................... 1 45

6.1 0 Karitsan häät (1 9:6-1 0)................................................ 1 46

6.11 Kristuksen paluu kirkkaudessa (1 9:11 -1 6).................. 1 48

6.1 2 Suuri lopputaistelu (1 9:1 7-21 ).....................................1 50

7 Seitsemäs näky:

Kristuksen ja hänen omiensa lopullinen voitto (20:1 -22:5)..... 1 52

7.1 Ensimmäinen kuva: Saatana sidotaan (20:1 -3)........... 1 52

7.2 Toinen kuva: Sielut hallitsevat tuhat vuotta (20:4-6).. 1 55

7.3 Kolmas kuva: Saatanan viimeinen kapina ja

tuho (20:7-1 0).............................................................. 1 59

7.4 Neljäs kuva: Kristuksen valtaistuin ja

maailmanloppu (20:11 )............................................... 1 62

7.5 Viides kuva: Viimeinen tuomio (20:1 2-1 5)................. 1 63

7.6 Kuudes kuva: Uusi taivas ja uusi maa (21 :1 -8)........... 1 67

7.7 Seitsemäs kuva: Taivaallinen Jerusalem (21 :9-27)..... 1 72

7.8 Loppunäky: Elämän veden virta (22:1 -5)................... 1 78

NÄKYJEN PÄÄTÖS (22:6-21 )................................................... 1 82

Näkyjen päätösepisodi (22:6-1 7)........................................ 1 82

Kirjan päätössanat (22:1 8-21 )............................................. 1 87

KÄYTETTYÄ KIRJALLISUUTTA............................................ 1 90

TERMILUETTELO..................................................................... 1 92

5


LIITE 1 : Augsburgin tunnustus,

XVII Kristuksen tuomiolle tulo.................................... 1 94

TIETOJA KIRJAN TEKIJÄSTÄ..................................................... 1 95

6


LUKI JALLE

Oheinen kirja on koottu 23 luennosta, jotka pidin Rauman kirkossa

talvella 1 992-1 993. Ilmestyskirjan selitys liittyi ”Raamattu tutuksi”-

kampanjaan, jossa olin luennoinut eräitä Vanhan testamentin osia sekä

Uuden testamentin puolelta mm. Korinttolaiskirjeet ja Heprealaiskirjeen

(1 991 -1 992). Ellei toisin mainita, Raamatun tekstinä on

ollut vuoden 1 938 raamatunkäännös.

Luentosarja oli mitoitettu maallikoille. Historialliset ja muut erikoistiedot

oli sisällytetty monisteisiin. Siksi viittaukset alkukieleen

on transkriboitu tavallisilla kirjaimilla lukemisen helpottamiseksi.

Maailmantilanne on 20 vuoden aikana muuttunut jonkin verran,

mutta mitäpä se merkitsee 2000 vuoden rinnalla. Olen jättänyt viittaukset

maailman asioihin sellaisiksi kuin ne jäivät keväällä 1 993.

Ilmestyskirja on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloin. Sen perspektiivi

kattaa koko Uuden liiton ajan ja sen yli iäisyyteen.

Taivaallinen jumalanpalvelus ja autuaiden voittolaulu kaikuu tänne

alas lohdutukseksemme. Vaatisi oman tutkimuksensa selvittää,

miten paljon Ilmestyksen näyt ovat alkukirkosta asti vaikuttaneet liturgiaan

ja virsirunouteen.

Tässä ajassa Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan se

on sisäisesti meissä. Silti se on koko planeetan olemassaoloa hallitseva

voima, joka tulee nähtäväksi vasta kun Kristus tulee viimeisenä

päivänä ja näemme sen Jerusalemin, joka on ylhäällä (Gal. 4:26).

Lausun täten kiitokseni Suomen vapaa evankelisluterilaisen seurakuntaliiton

hallitukselle, joka on tehnyt mahdolliseksi luentojen

julkaisemisen kirjana. Erityisesti lausun kiitokseni Seppo Savolalle,

joka on nähnyt suuren vaivan tekstin saattamiseksi painokuntoon.

Hän on myös laatinut sisällysluettelon.

Toivottavasti esitykseni ohjaa mielemme ja ajatuksemme täältä

alhaalta siihen, mitä ylhäällä on.

Jumalan sana ja Lutherin oppi ei katoa nyt eikä milloinkaan. Aamen!

Tampereella 25.9.2011 Raimo Koski-Homi

7


JOHDANTO

Uuden testamentin viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys, on lajissaan

ainutlaatuinen. Se ei ole vain profeetallinen, vaan luonteeltaan

apokalyptinen, tulevaisuuden tapahtumia kuvaannollisesti käsittelevä.

Vastaavaa kuvailmaisua esiintyy Raamatussa vain eräillä Vanhan

testamentin profeetoilla, kuten Jesajalla (luvuissa 2, 11 , 24-27, 35 ja

58-66), Hesekielillä (luvuissa 38-48), Danielilla (kirjan loppuosassa)

ja Sakarialla (luvuissa 11 -1 4). Muodollisesti esiintyy apokalyptista

esitystapaa erilaisissa myöhäisjuutalaisissa ja gnostilaisissa apokalypseissa,

mutta niiden sisältö ja rakenne poikkeavat ilmiselvästi

Raamatun sisältämistä kuvailmestyksistä.

Johanneksen ilmestys on erittäin ajankohtainen kirja meille lopun

ajan kristityille. Se on ollut tärkeä, lohdullinen ja ajankohtainen kirja

kaikkina aikoina Uuden liiton seurakunnalle. Se auttoi ja rohkaisi

alusta asti marttyyrikirkkoa sen kärsimyksissä. Uskonpuhdistuksen

kirkko löysi tämän lohdutuksen jälleen niin, että kirja koettiin suorastaan

alkukirkon testamentiksi uskonpuhdistuksen kirkolle. Vainotut

kristityt meidän aikanamme ovat yhä kokeneet samaa. Lopun lähestyessä

meidän tulee hyödyntää kirjan lohduttava ja vahvistava

sanoma sieluillemme parhaaksi.

Mutta miten ymmärtää sen kuvailmaisut? Jotkin niistä Sanaan syventynyt

kristitty ymmärtää ilman muuta, useimmat selittää kirja itse

sanallisesti tai asiayhteyden avulla, mutta jotkin VT:n profeetoilta

otetut kuvailmaisut vaativat vertailevaa tutkimusta ja selityksen etsimistä

selvistä, suorasanaisista kohdista. On hyvä pitää koko ajan

mielessä, että Ilmestyskirja ei sisällä outoja salaoppeja, jotka olisivat

ristiriidassa muun Raamatun kanssa. Jokainen uskomme kannalta

merkittävä asia sen kuvailmaisuissa on varmasti lausuttu selvin sanoin

jossakin suorasanaisessa kohdassa ilman kuvaa.

Esimerkiksi oppi Antikristuksesta on selitetty 2. Tess. 2 -kaltaisis-

8


sa kohdissa, joiden valossa ymmärrämme Danielin ennustuksen sekä

eräät niistä suoraan johtuvat Ilmestyskirjan kuvat. Näin ollen kirjan

ymmärtäminen vaatii Raamatun selvien kohtien ja perusopetusten

syvällistä tuntemista. Ilmestyskirja ei ole uskossa aloittelevia varten

eikä se laske uskon varsinaista perustusta, vaan vahvistaa ja rohkaisee

uskoa, joka jo on syntynyt evankeliumin selkeiden sanojen yksinkertaisesta

vastaanottamisesta. Epäuskoinen järkeilijä ei voi ymmärtää

Ilmestyskirjaa lainkaan, koska se on tulkittava hengellisesti

(1 . Kor. 2:1 2-1 4). Sen kuvat aukeavat yksinkertaiselle uskolle, joka

nojaa selviin uskonkohtiin ja on syventynyt Raamatun perusopetuksiin.

Hurmahenki ei lähde näiden pohjalta, vaan ryntää suoraan Ilmestyksen

kimppuun mielikuvituksen ja epäterveiden ajatusrakennelmien

pohjalta. Molempia väärinkäyttäjiä vastaan historialliset

uskonpuhdistuksen kirkot ovat asettaneet selvät selitysperiaatteet,

jotka perustavat kaiken tulkinnan selviin kohtiin ja antavat niiden selittää

kuvat yhteyksissään ja terveen kokonaiskuvan säilyttäen.

Ilmestyskirjan lukijan tulee olla ensin Mooseksen lain syntiseksi

osoittama, mutta profeettain ja apostolien evankeliumin Kristus-kalliolle

nostama kristitty, joka on perehtynyt Raamatun selkeisiin perusoppeihin.

Se aukeaa erityisesti niille, jotka ovat ristin alla oppineet

kärsimään evankeliumin tähden. Sitäkin suuremmalla syyllä

Ilmestyskirjan selittäminen onnistuu vasta sitten, kun on ensin perehdytty

profeettain ja apostolien tärkeimpiin peruskirjoihin.

Selittäjänkin on noustava puuhun tyvestä eikä latvasta. Jokaisen

kristityn siis tulee astua Raamatun ilmoituksen pyramidin huipulle

niitä portaita, jotka kulkevat Mooseksen, profeettain, evankelistojen

ja apostolien kirjoitusten kautta. Ilmestyskirja päättää Jumalan ilmoitussanan

tulevaisuuden näkymiin. Se on kuin pyramidin timanttikärki,

joka hohtaa jo lohdullista taivaan valoa tänne alas taistelevan

seurakunnan keskelle, mutta sen kirkkauden luo ei ole oikotietä, on

vain Raamatun suorasanaisen ilmoituksen lihalle epämieluisat portaat.

Muutoin liukastuu timantin pinnalta alas syvyyteen tai haavoittaa

sielunsa sen neulanterävissä särmissä. Parhaankin selityksen ääressä

on aina syytä muistaa, että täällä ymmärrämme ja profetoimme

vain puolittain. Vasta kirkkaudessa tajuamme kaikki Raamatun syvyydet.

9


Kirjan tekijä ja päällekirjoitus

Ilmestyskirjan traditionaalinen päällekirjoitus on ”Johanneksen ilmestys”,

jolla nimellä sen Raamatusta tunnemme. Joissakin käsikirjoituksissa

(kuten 046) otsikko kuuluu ”Johannes teologin ilmestys”.

Tämä kunnianimi (joka myöhemmin on kärsinyt saman inflaation

kuin sana ”pastori”) annettiin alkukirkossa vain apostoli Johannekselle,

ei kenellekään apostolien oppilaalle. Teologi on opettaja, joka

puhuu Jumalan sanan mukaisesti jumalallisista asioista. Kirkko on

alkuajoista asti pitänyt itsestään selvänä, että suuren Ilmestyksen näkijä

oli apostoli Johannes. Historia vahvistaa, että hän siirtyi Jerusalemin

hävityksen jälkeen Vähään Aasiaan, jossa hän toimi kuolemaansa

asti (noin v:een 1 00, Trajanuksen kolmanteen hallitusvuoteen).

Tiedetään myös, että v. 95 Domitianuksen vainon aikana

hänet tuomittiin kuolemaan myrkyllä (kuten Sokrates aikoinaan),

mutta hän tyhjensi myrkkymaljan vahingoittumatta. Silloin pelästyneet

viranomaiset muuttivat kuolemantuomion karkoitukseksi pienelle

Patmos-nimiselle kalliosaarelle Aigeian meressä. Sieltä hän vapautui

pian Domitianuksen kuoltua. Koska tämä saari mainitaan

jakeessa 1 :9, asia on ilmiselvä.

Kukapa muu olisi ollut niin kaikkien tuntema kuin apostoli, että

olisi voinut kirjoittaa seurakunnille pelkällä nimellä Johannes?

Kuinka kukaan muu kuin Herran apostoli olisi voinut saada osakseen

näin valtavia näkyjä? Kuitenkin jo varhaiskirkon aikana kolmannella

vuosisadalla sekä harhaopettajat että Ilmestyskirjan viholliset

hyökkäsivät kirjan aitoutta vastaan.

Erään väärin ymmärretyn Papias-sitaatin takia, jossa Johannesta

nimitettiin ”vanhimmaksi” (presbyteros), kuten hänen toisen ja kolmannen

kirjeensä alussa, nämä sommittelivat tarinan ”presbyteeri

Johanneksesta”, joka olisi myös nuo pienet kirjeet kirjoittanut.

Vaikka tämä ei saavuttanutkaan laajaa hyväksymistä, uudemman

ajan liberaaliteologit herättivät tämän teorian uudelleen henkiin, jopa

omistaen tälle tuntemattomalle ”presbyteerille” kaikki Johanneksen

kirjoitukset evankeliumia myöten. Voimme jättää teorian omaan arvoonsa.

1 0


Tarkkaan ottaen Ilmestyskirjan päällekirjoituksena kuitenkin on

alussa oleva ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”. Muuta päällekirjoitusta

ei kirjassa voinut vielä olla silloin, kun Johannes toi sen Patmoksesta.

Vasta sitten käsikirjoituksiin merkittiin päällekirjoitus ”Johanneksen

ilmestys”. Johannes selittää ilmestyksen alunperin olleen

Jumalan antama ilmestys Kristukselle, joka sitten lähettämänsä enkelin

avulla antoi Johanneksen nähdä nämä kuvat ja välittää näkemänsä

seurakunnille. Ilmestyskirjaa on siis katseltava Kristuksesta

käsin, Kristuksen silmin Johanneksen välityksellä.

Kirjan rakenne ja jaottelu

Ilmestyskirja koostuu lukuisista näyistä, joista monet jakautuvat sarjaan

pienempiä osanäkyjä ja joihin saattaa liittyä erilaisia väliepisodeja

ja lohdutusnäkyjä. Tutkijat ryhmittävät nämä varsin erilaisilla

tavoilla. Mutta aivan silmiinpistävä perusjako on ensinnäkin helppo

nähdä: johdannon (1 :1 -8) jälkeen seuraa kirjan kolme varsin erilaista

pääosaa. Ensimmäinen pääosa käsittää Kristuksen ilmestymisen Patmoksessa

ja Hänen sanelemansa kirjeet 7:lle seurakunnalle (luvut

2-3). Toinen suuri pääosa (luvut 4-11 ) siirtää Johanneksen taivaan

temppeliin seuraamaan kirkon kohtaloiden kirjakäärön avaamista ja

sitä seuraavia pasuunoja, jotka päättyvät viimeiseen tuomioon. Sitten

taas palataan alkuun ja näyttämö muuttuu kokonaan. Kolmas pääosa

(1 2:1 -22:5) sisältää neljä tai viisi erilaista näkysikermää, joista monet

jakaantuvat pieniin episodeihin. Lopuksi on koko kirjan päätös

(22:6-21 ). Eräissä järjestelmissä luvut 20-22 muodostavat neljännen

pääosan.

Tämän ulkonaisen pääjaon rinnalla kulkee selittäjien suosima sisällöllinen

jako 7 päänäkyyn. Luku 7 on Ilmestyskirjassa yleinen

”täydellisyyden luku”, jota suositaan monin tavoin: 7 kirjettä 7 seurakunnalle,

7 sinettiä, 7 pasuunaa, 7 näkyä luvuissa 1 2-1 4, 7 enkeliä

ja 7 vihanmaljaa. Muita suosittuja lukuja ovat 3, 1 0 ja 1 2 kerrannaisineen.

Tästä ns. lukumystiikasta puhutaan myöhemmin. Pientä

vaihtelua on näiden 7 näyn erottamisessa: toiset pitävät sinetti- ja

pasuunanäyt luvuissa 4-11 yhtenä valtavana päänäkynä ja erottavat

luvun 20 kuudenneksi päänäyksi, kun taas toiset katsovat tasapainoi-

1 1


semmaksi jakaa toisen pääosan näkyjen kaksoissarja kahdeksi näyksi

ja liittävät luvun 20 seuraavien lukujen kanssa seitsemänteen näkyyn.

Lukeudun jälkimmäiseen ryhmään.

Perusteena näiden näkyjen erottamiselle on se, että kussakin niistä

tarkastellaan koko Uuden liiton seurakunnan historiaa alusta loppuun

saakka eri näkökulmista. Ne ovat siis rinnakkaisia eivätkä peräkkäistä,

sillä samat apostolien kirjoista tutut elementit kertaantuvat

kaikissa suorastaan saman kaavan mukaan. Jos tämä pidetään mielessä,

Ilmestyskirja avautuu helposti ja on kaikkien harjaantuneiden

lukijain ymmärrettävissä, kun taas eräiden reformoitujen hurmahenkien

yritys kasata näyt peräkkäisiksi tapahtumiksi johtavat mielivaltaiseen

sekasotkuun, jossa samoja tapahtumia joudutaan moninkertaistamaan

ja kirjan ymmärtäminen tulee varsin työlääksi, jopa se

muuttuu käsittämättömäksi. Sitä vastoin vanhat historialliset reformoidut

ja baptistit selittävät Ilmestyskirjaa aivan samoista peruslähtökohdista

kuin luterilaisetkin, sillä eihän eskatologia ole ollut erottamassa

historiallisia kirkkoja toisistaan. Katolinen ja ortodoksinen

eskatologia ei alunperin myöskään oleellisesti poikennut protestanttisesta.

Paavilaisetkin hyväksyivät Augsburgin tunnustuksen 1 7. uskonkohdan

”Kristuksen tuomiolle tulo”. Eskatologia oli 1 700-luvulle

saakka eräitä kiihkohenkisiä lahkoja lukuun ottamatta koko

kristikuntaa yhdistävä tekijä, joka käy ilmi kaikkien historiallisten

kirkkokuntien, jopa baptistien ja mennoniittainkin virallisista oppitunnustuksista.

Erilaisia selitysmalleja

Luterilainen kirkko edellyttää yhteyden perustaksi kaikkien uskonkohtien

yksinkertaista uskomista suoraan Jumalan selvästä sanasta,

mutta termien, määritelmien, jaottelujen ja tulkintojen kohdalla se on

aina ollut ymmärtävä ja joustava. Eksegeeseistä ei sen piirissä kiistellä,

kunhan ne vain ovat uskon analogian mukaisia eivätkä vaikuta

opin sisältöön. Oppineet väitelkööt niistä akateemisella tasolla. Ilmestyskirjassa

on myös useita vaikeaselkoisia kohtia, joihin saattaa

olla tarjolla useita uskon analogian mukaisia selityksiä, kuten ensimmäinen

sinetti ja 1 0. luvun enkeli ynnä muut vastaavat. Luterilainen

1 2


selittäjä tietää kuitenkin, ettei Ilmestyskirja sisällä eikä voi sisältää

mitään muualla Raamatussa olevien selvien kohtien vastaisia uusia

oppeja. Kuvakieli ei kätke salatietoa, vaan pitää ainoastaan ulkopuolisilta

ja epäuskoisilta salassa kirkon arvokkaimmat aarteet.

Maailmanlaajassa mittakaavassa kaikki kristilliset yhteisöt huomioon

ottaen Ilmestyskirjan tulkinnassa esiintyy neljä perusvirtausta,

joita ei tosin aina viljellä puhtaaksi. Ne ovat seuraavat:

1 ) Preteristinen eli aikahistoriallinen tulkinta etsii kaiken aikaa

tulkintaa Johanneksen omasta ajasta ja alkuperäisten saajaseurakuntien

ympäristöstä. Näkyjen toteutumista etsitään Jerusalemin hävityksen

ja Rooman valtakunnan tuhon (v. 476) välisestä ajasta. Preterististä

tulkintaa esiintyy jo vanhan kirkon aikana Aleksandrian

koulukunnassa, mutta varsinaisen preteristisen selitysmallin loi jesuiitta

Ribera 1 600-luvulla. Se on liberaaliteologian suosima nykyään

ja äärimmäiset preteristit pyrkivät sijoittamaan Ilmestyskirjan 30

vuotta aikaisemmaksi keisari Neron (Domitius) aikaan (tosin näin

myös esim. Nikolainen, vaikkei ollutkaan ääripreteristi). Konservatiiviset

teologit eivät juuri tätä tulkintaa harrasta. Poikkeuksena esim.

baptisti McDowell, joka ei sitä tosin viljele puhtaaksi.

2) Historiallinen koulukunta etsii Ilmestyskirjan kuvien täyttymystä

historian tapahtumista, eritoten kirkon historiasta. Luther ja

vanhat luterilaiset opettajat edustavat kirkkohistoriallista tulkintaa

parhaimmillaan. Mutta puhtaaksi viljeltynä metodi äärimmillään

johtaa kirkkohistorian soveltamiseen sellaiseenkin, mikä on kuvakehystä,

ylihistoriallista tai ammoin tapahtunutta. Levottomina aikoina

on Ilmestyskirjasta etsitty viittauksia Napoleoniin, Hitleriin,

Mussoliniin ja muihin diktaattoreihin. Esimerkiksi v. 1 809 Ruotsin

kuningas Kustaa IV Aadolf, jolle ääripietistinen hovikappalainen oli

uskotellut Napoleonin olevan Ilmestyskirjan peto, menetti sekä Suomen

Venäjälle että lopulta kruununsa Bernadotten suvulle.

3) Futuristinen tulkintamalli pyrkii sijoittamaan Ilmestyskirjan

pääosan näyt kaukaiseen tulevaisuuteen ja etsii puhtaasti kuvaannollisiinkin

asioihin hyperkirjaimellisia selityksiä. Äärimmilleen tämä

malli on kehitetty ns. dispensationalismissa, jonka Plymouthin veljet

(Darby, Blackstone, Scofield, jne.) keksivät 1 820-luvulla ja jota hurmahenkiset

lahkot ovat tällä vuosisadalla levittäneet laajalle. Tämän

1 3


mallin mukaan Ilmestyskirja ei oikeastaan ole hyödyksi nykyiselle

kirkolle, koska se toteutuu vasta historian viimeisinä hetkinä. Tri

Saarnivaara on kirjassaan ”Harmageddon” onnistuneesti torjunut

dispensationalistien harhat, jotka kumoavat useita kristillisiä uskonkohtia,

vaikka Saarnivaaran omat selitykset eivät aina sitten osu

kohdalleen, jopa joskus vievät ojasta allikkoon.

4) Idealistinen tulkintamalli näkee Ilmestyskirjan kuvissa kautta

kirkon historian esiintyviä yleisiä perusaatteita ja virtauksia. Puhtaaksi

viljeltynä tämä koulukunta tekee kaikista esityksistä pelkkiä

symboleja. Tämä on nykyään laajalle levinnyt konservatiivisiinkin

piireihin. Hyvää tulkintatavassa on näkyjen rinnakkaisuudesta ja

draamallisesta esitystavasta kiinni pitäminen, mutta helposti symboliikka

voidaan sekin viedä yksipuolisuuksiin ja tällöin kirjan lohdullinen

merkitys alkuseurakunnille, marttyyrikirkolle ja uskonpuhdistukselle

hämärtyy.

Luterilainen eksegeesi ei viljele puhtaaksi mitään näistä, vaan soveltaa

Ilmestyskirjaan samaa historiallis-kieliopillista tulkintaa kuin

muuhunkin Raamatun profetiaan. Alkuperäisten saajaseurakuntien

tarpeet ja kirkkohistorian tapahtumien merkitys tunnustetaan, mutta

samalla pidetään esillä ajan päätös ja Kristuksen toinen tuleminen.

Kirjan rinnakkaisnäyt ja draamallinen rakenne hyväksytään, mutta

symboleja ei jätetä pelkkien historian trendien ja kalpeiden aatteiden

tasolle.

Kirjan johdanto (1 :1 -8)

1 . Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle,

näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen

hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,

2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen

Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.

Alkuperäinen kirjan luonteen ilmaiseva päällekirjoitus on ”Jeesuksen

Kristuksen ilmestys”. ”Ilmestys” (apokalypsis) tarkoittaa sananmukaisesti

”verhon poistamista”, jolloin verhon takana oleva salaisuus

paljastuu nähtäväksi. Sitten sanaa ruvettiin käyttämään myös

kirjasta, joka raottaa tulevaisuuden verhoa. Kaikki ilmoitus ihmisille

on tapahtunut Pojan kautta, joka on tosi Jumala ja tuntee kaikki tie-

1 4


don aarteet. Mutta kun Hän tuli ihmiseksi, Hän on Voideltu Messias

eli Kristus, ja ihmisluontonsa puolesta Hän sai Jumalalta tämän ilmestyksen,

ei itseään varten, vaan näyttääkseen elävän Jumalan ja

Kristuksen palvelijoille, siis kristityille, mitä pian ”täytyy” (dei) tapahtua.

Mitä Jumala on määrännyt majesteetissaan, se tapahtuu.

”Pian” (en takhei) merkitsee, että ilmestyksen sisältö alkoi heti toteutua

ja toteutuu Johanneksen päivistä loppuun asti. Koko kirkon

historia on osa tätä täyttymystä, eivät vain lopun tapahtumat.

Jakeen 2 mukaan tämän ilmestyksen Kristus antoi sitten Johanneksen

nähtäväksi ja lähetti tätä tarkoitusta varten enkelin (ns. angelus

interpres, kuten Danielilla ja Sakarialla). Tämä selittävä enkeli

”selitti” (eseemanen) näyn Johannekselle. Kreikan seemainoo merkitsee

”merkeillä selittämistä”, ei vain ilmoittamista tai tiedoksi antamista.

Enkeli selitti siis asiat näyttämällä vertauskuvallisilla ”merkeillä”

(seemeia) tulevaisuuden asiat, koska Johannes ei olisi voinut

niitä suorasanaisesti ymmärtää. Johannes ”on todistanut” tämän näkemänsä

perusteella. Aoristi emartyreeseen osoittaa Johanneksen

tehneen sen tässä kirjassa niin, että todistus pysyy muuttumattomana

voimassa kautta historian. Siksi käännös ”todistaa” menettelee, mutta

sanoja ”tässä” tai ”nyt” ei alkutekstissä ole. Johannes todistaa Jumalan

sanan, jota siis myös Ilmestyskirja on, ja ”Jeesuksen Kristuksen

todistuksen” (martyria), evankeliumin. ”Todistus” on VT:n

kielessä evankeliumin vastineena lain vastakohtana. Kaiken sen pääsisältönä,

mitä Johannes näki, on siis Jeesuksen evankeliumi, armon

sana, joka yksin tekee meistä kristittyjä ja jonka kohtaloita maailmassa

Ilmestyskirja kuvaa.

3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian

sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika

on lähellä!

Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat. Puhutulla ja kirjoitetulla

sanalla on tietysti aivan sama voima ja vaikutus, mikä on

Raamatussa itsestään selvää. Mutta jatko osoittaa, että apostoli on

ajatellut ensisijaisesti saajaseurakuntia, joiden edessä joku pastoreista

luki julki kirjan sisällön. Profetia piti lukea kaikille kristityille (ei

vain muutamille edistyneille), jotta he pitäisivät kaiken, mitä kirjaan

1 5


oli kirjoitettu, sillä sen sisältö oli heti toteutuva asia kerrallaan. ”Aika

on lähellä” osoittaa, että Kristuksen paluuta voi odottaa millä hetkellä

tahansa. Me vain emme sitä tiedä ennakolta.

4. Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha

häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä

hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, 5. ja Jeesukselta

Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten

esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä

rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä 6. ja

tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen,

hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Aamen.

Vasta pitkän päällekirjoituksen ja siihen kuuluvien selitysten jälkeen

seuraa Johanneksen oma tervehdys niille seurakunnille, jotka kirjan

saivat. Aasia tarkoitti Vähän-Aasian länsiosaa, joka muodosti Rooman

provinssin Aasia. Tervehdys on tyypillinen apostolin tervehdys.

Armo ja rauha ovat evankeliumin tärkeimmät aarteet. Armo on Jumalan

sydämessä oleva laupias mieliala kurjaa syntistä kohtaan. Kun

armonvälineet tuovat ja julistavat sen meille, syntyy usko syntien

anteeksiantamukseen ja se antaa omantunnon rauhan ja luo sitten

rauhan mielialan kristittyjen kesken. Armo ja rauha ovat lahja kolmiyhteiseltä

Jumalalta.

Erikoinen on tapa, jolla Jumalaa kuvataan: Hän, ”joka on ja joka

oli ja joka tuleva on”. Johannes poikkeaa tässä tavanomaisesta kreikan

kieliopista. Apo-prepositiota ei seuraakaan genetiivi, kuten jatkossa,

vaan artikkelilla on varustettu nominatiivi, ja koska menneen

ajan partisiippi puuttuu, sen tilalla on ho een. Taipumaton ryhmä

vastaa siis VT:n muuttumatonta ja taipumatonta Jahve-nimeä, jonka

lausumista ääneen juutalaisuus pyrki välttämään. Apostolin seurakunnat

hyvin tajusivat ilmaisun merkityksen. Se ei ole kielivirhe,

vaan tahallinen tehokeino muutoin hyvää kreikkaa käyttävältä apostolilta.

Pyhän Hengen kuvaaminen ”7:nä henkenä” viittaa toiseen näkyyn

(4:5). Se puolestaan perustuu Jesajan kirjassa olevaan Pyhän Hengen

seitsenkertaiseen kuvaukseen (Jes. 11 :2). Pyhän Hengen lahjat ovat

niin moninaiset, että Hän niissä esiintyy 7:nä, vaikka onkin yksi persoona.

Meille ei ole enempää ilmoitettu tästä Pyhän Hengen salape-

1 6


äisestä seitsenykseydestä. Jeesus Kristus on armon ja rauhan antajana

uskollinen evankeliumin todistaja. Hän on kuolleitten esikoinen

kuoleman voittajana ja ensimmäisenä ylösnousseena. Hänen kuolemansa

on meidän elämämme. Hän on maan kuningasten hallitsija,

koska kaikki valta taivaassa ja maan päällä on Hänelle annettu ihmisluonnon

puolesta (Matt. 28:20). Tämä kaikkivaltias Vapahtaja rakastaa

meitä jatkuvasti. Hän on verellään päästänyt meidät synneistämme,

sillä Kristuksen täytetty työ toi yleisen armahduksen

ihmiskunnalle. Sitä evankeliumi nyt kuuluttaa. Käsikirjoitukset hajoavat

tässä kahtia: toisissa on ”päästänyt” (lysanti), toisissa taas

”pessyt” (lousanti), siis kreikassa vain yhden kirjaimen ero. Vanhat

käännökset suosivat jälkimmäistä (textus receptuksen mukaisesti).

Itse asiaan ei lukutapa vaikuta. Jae 6 esittää Vapahtajan työn hyödyn

Häneen uskoville: heidät Hän on tehnyt kuningaskunnakseen, jota

Hän armon valtakunnassaan hallitsee ja jossa he samalla ovat Herran

alikuninkaita ja hengellisiä pappeja (1 . Piet. 2:9). Kirkko on siis Uuden

liiton Israel, pyhä heimo ja omaisuuskansa. Kaikki kristityt palvelevat

Jumalaa ja Isää hengellisillä uhreilla, jotka Kristuksen tähden

ovat Jumalalle mieluisia. Uskovilla on kaikki, epäuskoisilla ei

mitään. Kristus saa kaiken kunnian aina ja ikuisesti, samoin kuuluu

Hänelle kaikki voima ja valta.

7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet,

niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat

hänen tullessansa. Totisesti, aamen.

Jae 7 sisältää kirjan teeman: Kristus tulee takaisin pilvissä lupauksensa

mukaisesti (Ap. t. 1 :11 ). Hän tulee kaikkien nähden, nähtävällä

tavalla, ei salassa tai huomaamatta. Kaikkien silmät saavat nähdä

Hänet, niidenkin, jotka Hänet lävistivät. Tämä edellyttää kaikkien

kuolleitten, myös Kristuksen vihollisten ja ristiinnaulitsijain, ylösnousemusta

tuomiolle. Epäuskoisetkin saavat kauhukseen nähdä sokaisevan

kirkkauden keskellä Tuomarin saapumisen. Se on siis ainutkertainen

hetki, joka panee ihmiskunnan ja tämän koko universumin

historialle loppupisteen.

Kaikki epäuskoiset vaikeroivat Hänen tullessaan, sillä armonaika

loppuu. Kun ihmiset ovat laskeneet kaiken tulevaisuutensa ajallisen

1 7


ja maallisen varaan, on tuomiopäivä, viimeinen päivä, koko heidän

väärän toivonsa karmea loppu. Kristuksen ilmestyminen tuomarina

osoittaa heille – tosin liian myöhään – että Kristuksen sana oli totta,

mutta he eivät sitä ajoissa uskoneet. Tämä kirjan teema ei ole kuvakieltä,

vaan suora ilmoitussana, joka pitää yhtä kaiken sen kanssa,

mitä Raamattu muutenkin opettaa selvissä sanoissaan Kristuksen takaisintulosta

ja viimeisen päivän tuomiosta.

8. ”Minä olen A ja O”, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka

tuleva on, Kaikkivaltias.

Kolmiyhteinen Jumala itse vahvistaa tämän ilmoituksen ja koko kirjan

teemoineen lausumalla Johannekselle: ”Minä olen A ja O.” Se

tarkoittaa alkua ja loppua, kuten eräät käsikirjoitukset selitykseksi lisäävätkin.

Kreikan kirjaimistossa A (alfa) oli ensimmäinen kirjain ja

O (omega) viimeinen. Jumala on siis iankaikkinen Kaikkivaltias, joka

on kaiken alussa luonut ja lopussa hävittää vanhan luomakunnan

luoden kaiken uudeksi. Tässä esiintyy jälleen tuo taipumaton ilmaisu

”joka on ja joka oli ja joka tuleva on” Jahven vastikkeena. Johannes

ei siis ole ilmaisua keksinyt omasta päästään, vaan saanut sen Herralta

ilmoituksen mukana.

Seuraavassa jakeessa 9 Johannes kertoo karkoituksestaan Patmokselle

ja kuvaa sitten ensimmäistä näkyään, valtavaa Kristus-näkyä.

1 8


ILMESTYSKIRJAN ENSIMMÄINEN PÄÄOSA

1 Ensimmäinen näky:

Kristuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle (1 :9-

3:22)

1 .1 Kristus-näky (1 :9-20)

Ensimmäinen näky muodostaa kirjan ensimmäisen pääosan ja sisältää

Kristus-näyn sekä Herran itse sanelemat kirjeet 7:lle Vähän

Aasian seurakunnalle.

9. Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen

osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa,

minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden

saaressa, jonka nimi on Patmos. 1 0. Minä olin hengessä Herran

päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikään kuin pasuunan äänen,

Johannes selostaa tilanteen lyhyesti. Apostoli tunnustautuu kristittyjen

veljeksi, koska kaikki kristityt ovat kristittyjä uskon kautta, eikä

apostoli pelastu itse ohi Kristuksen ja armon. Hänellä on myös osallisuus

samaan kristityn taisteluun ja kärsimyksiin kuin seurakuntalaisillaan.

Karkotus Patmos-saarelle tapahtui v. 95 kuolemantuomion

epäonnistuttua. Syynä oli Jumalan sana ja Jeesuksen ”todistus”

(evankeliumi), joita Johannes sekä itse uskoi että julisti toisille. Jumalan

sanaa hän ilmeisesti myös oli tutkimassa karkotuspaikassaan

tuona sunnuntaiaamuna, jolloin hän yht’äkkiä oli Hengessä (iso H on

paikallaan, koska kyseessä ei ollut mikä tahansa henki, ei myöskään

hänen oma henkensä, jota kiihkohenget usein luulevat Pyhäksi Hengeksi).

Jokainen kristitty vaeltaa Hengessä, Hengen yhteydessä

evankeliumin ja sakramenttien kautta, mutta tässä Johannes tarkoittaa

erityistä Hengen vaikutusta, jossa apostoli sai nähdä ja kuulla tai-

1 9


vaallista opetusta. Tällainen Hengen johtama tila, jota usein nimitetään

ekstaasiksi (on varottava sanan yleisiä sivumerkityksiä), oli

apostoleillakin suhteellisen harvoin.

”Herran päivä” ei tietenkään ole tuomiopäivä (hee heemera tou

Kyriou), vaan Herralle omistettu päivä (hee kyriakee heemera), viikon

ensimmäinen päivä eli sunnuntai. Kleemens käyttää ilmaisua

sunnuntaista kirjeessään korinttolaisille v. 95. ”Herran päivä” oli alkukirkon

yksimielisesti käyttämä nimitys, ja kristittyjen kokoontuminen

oli apostolisen tavan mukaan alusta asti sunnuntaina, kuten

Ap. t. ja 1 . Kor. 1 6:1 osoittavat. Kristillinen sunnuntain vietto on siis

apostolinen tapa, joka alkuajoista asti omaksuttiin kristillisessä vapaudessa.

Mutta sunnuntain nimeäminen Herralle omistetuksi päiväksi

ei johdu vain ylösnousseen Jeesuksen ilmestyksistä, vaan sillä

oli myös uskontunnustuksen luonne. Keisari Domitianuksen aikana,

jolloin Johannes oli Patmos-saarella, lauantain valtiollinen vietto

”keisarin päivänä” oli jo vakiintunut ja kun vielä juutalaiset viettivät

Vanhan liiton sapattia lauantaina, oli kristillinen sunnuntai vastalause

molemmille.

1 1 . joka sanoi: ”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle

seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan

ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan.” 1 2. Ja minä käännyin

katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin

seitsemän kultaista lampunjalkaa, 1 3. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen

Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan

kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. 1 4. Ja hänen päänsä ja hiuksensa

olivat valkoiset niin kuin valkoinen villa, niin kuin lumi, ja hänen

silmänsä niin kuin tulen liekki; 1 5. hänen jalkansa olivat ahjossa

hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niin

kuin paljojen vetten pauhina. 1 6. Ja hänellä oli oikeassa kädessään

seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä

miekka, ja hänen kasvonsa olivat niin kuin aurinko, kun se täydeltä

terältä paistaa.

Johannes kuuli takaansa äänen, joka oli valtava ja tuli pasuunan kaltaisena

pauhaavana voimana sanoen: ”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja

lähetä niille seitsemälle seurakunnalle”. Sitten ääni luetteli nämä

seurakunnat. Kun Johannes kääntyi katsomaan äänen lausujaa, hän

koki taivaallisen kirkkauden läsnäolon. Ensin hän huomasi 7 kultais-

20


ta ”lampun- tai kynttilänjalkaa” (lykhnia), joiden keskellä oli Ihmisen

Pojan muotoinen (Dan. 7:1 3), siis Kristus kirkastetussa hahmossaan.

Pitkäliepeinen viitta kuuluu Hänen ylimmäispapilliseen virkaansa,

kultainen vyö on osoitus Hänen kuninkaallisesta virastaan.

Hän ei lähesty täällä armonajassa syntistä tuomarin hahmossaan,

vaan sovittajana, välimiehenä, joka on armollinen. Silti Hän on kirkastetussa

hahmossaan pelottava vihollisilleen, kuten mahtavan voittajan

jalkojen loiste osoittaa. Hänen katseensa on kuin tulen liekki ja

Hänen kasvojensa piirteet osoittavat Hänen jumalallisen luontonsa ja

majesteettinsa, joka on sama kuin Danielin näyssä Isän kuvauksessa,

jossa Isää sanotaan Vanhaikäiseksi (Dan. 7). Jeesuksen persoonan

ihmeellisyys käy näystä ilmi. Hänen kirkkautensa kuvaamiseen ei

tahdo löytyä sopivia sanoja. Täytyy tyytyä vertauskuviin, kuten täydeltä

terältä paistava aurinko tai ahjossa kiiltävä valkohehkuinen

vaski (sana khalkolibanos esiintyy vain tässä ja jakeessa 2:1 8). Erityinen

piirre on vielä kaksiteräinen miekka, joka välkähtelee Kristuksen

suusta Hänen puhuessaan. Se on tuttu raamatullinen symboli:

Jumalan sana, jota Jeesus ihmisluonnossaankin puhuu. Hän on siis

tosi Jumala kaikessa majesteetissaan. Jumalan sanan ohella Herran

Kristuksen profeetalliseen virkaan viittaavat myös 7 tähteä Hänen

kädessään. Ne selittyvät edempänä.

1 7. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen

jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen:

”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 1 8. ja minä

elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti,

ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Kirkastetun Herran näkeminen oli niin hirmuinen kokemus, että Johannes

kaatui maahan ikään kuin kuolleena, aivan kuten Saulus Damaskon

tiellä. Näin kävi jopa Jeesuksen rakkaimmalle opetuslapselle,

joka viimeisellä aterialla oli levännyt Vapahtajan rintaa vasten.

Paljaan majesteetin näkeminen on suorastaan kuolettavaa ihmiselle,

sillä täällä tarvitsemme armonvälineiden verhon voidaksemme olla

Jumalan kanssa tekemisissä. Tässä ei ollut myöskään kysymys unesta

tai näystä, jollaisia apostoleilla tavallisesti oli, vaan Kristus oli

ruumiillisesti läsnä Johanneksen luona Patmoksessa. Sen osoittaa

myös tapa, jolla Kristus suorastaan fyysisesti panee kätensä Johan-

21


neksen päälle virvoittaen hänet elämään ja antaen hänen katsella näkyä

sokaistumatta. Vapahtaja puhuu nyt lohdullisesti: ”Älä pelkää! ”

Niinhän Raamattu usein evankeliumin yhteydessä kehottaa rohkaistakseen

kuulemaan ja uskomaan Jumalan Sanan. Jeesus perustelee

armollista läsnäoloaan: ”Minä olen (Jahve) ensimmäinen ja viimeinen”,

siis kaiken alku ja lopunkin jälkeen iankaikkisesti oleva. ”Minä

elän”, niin kuin Hän, jolla on elämä itsessänsä. Vaikka Hän oli todella

kuollut ristillä syntiemme sovitukseksi, Hän on noussut

kuolleista ja elää nyt ikuisesti. Ylösnousseena Hänellä on ”kuoleman

ja tuonelan” avaimet. Hän siis kuolettaa ja tekee eläväksi, Hän sulkee

kadotukseen tai päästää ihmisen vapaaksi. Tätä ei muuta se tosiasia,

että seurakunnalle on annettu avainten valta täällä ajassa. Se

ei ole kuitenkaan ihmisten mielivalta, vaan julistajat ovat velvolliset

käyttämään sitä Kristuksen tahdon mukaisesti. He ovat vain renkejä,

jotka käyttävät isännän avaimia, mutta isäntä ei ole niitä jättänyt pois

omistuksestaan. ”Kuolema ja tuonela” on Ilmestyskirjalle ominainen

kaksoisilmaus. ”Haadees” (tuonela) saattoi tarkoittaa VT:n sheol-sanan

vastineena (LXX = Septuaginta) hautaa, mutta yleensä se UT:n

kielessä merkitsee vaivan paikkaa, jossa kadotetut ovat ennen ylösnousemusta.

Sanapari voitaisiin siis kääntää ”kuolema ja kadotus”

tai ”kuolema ja helvetti”, kuten vanhassa käännöksessä. Haadees ei

siis UT:ssa ole pakanallisessa merkityksessä ”kuolleitten olinpaikka

yleensä”, vaan kadotettujen sielujen tila. Kristukseen uskova on jo

täällä siirtynyt kuolemasta elämään eikä joudu Haadeeseen, vaan

taivaaseen Kristuksen luo eli paratiisiin. Sen takaa päästön avain jo

täällä uskoville.

1 9. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen

on tapahtuva. 20. Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka

näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan

salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän

seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne

seitsemän seurakuntaa.”

Johanneksen piti kirjoittaa kirjaan, mitä näki. Hän oli siis ekstaasista

huolimatta täysissä ruumiin ja sielun voimissa, hänellä oli saaressa

mukana pergamenttia ja kirjoitusvälineet, ja näin hän saattoi kirjoittaa

näyt muistiin sitä mukaa kuin näki ne. Useat kirjan maininnat tu-

22


kevat tätä. Koko kirja piti lähettää niille seurakunnille, jotka Kristus

mainitsi, ei vain pelkkiä kirjeitä. Kaikki viittaa siis siihen, että Johannes

kirjoitti ensimmäisen luvun 1 ähetteeksi ennen kuin Jeesus

saneli seuraavissa luvuissa olevat kirjeet. Kirjoituskäsky sisältää

myös koko kirjaa koskevan painotuksen: mitä näet ja mitä on ja mitä

pian tulee tapahtumaan. Johanneksen ei siis vain pitänyt selostaa näkemäänsä,

vaan hänen oli kuvattava, mitä kristikunnalla nyt jo on ja

mitkä sen kohtalot ovat Kristuksen paluuseen saakka. Näyt siis lähtevät

tilanteesta, jossa seurakunnat ovat apostolin aikana, ja toteutuvat

sitten välittömästi kirkon historiassa. Vapahtaja selittää myös

näyn rekvisiitan merkityksen: 7 lampunjalkaa ovat nuo 7 seurakuntaa,

ja 7 tähteä Kristuksen kädessä merkitsevät niiden kunkin enkeliä.

Enkeli on perusmerkitykseltään ”sanansaattaja” myös ihmisistä

käytettynä. Ei tietenkään ole puhe suojelusenkeleistä, sillä taivaallisille

henkiolennoille ei tarvitse kirjoittaa kirjeitä maan päällä. Kysymys

on siitä seurakunnan saarnaviran hoitajasta, jolla on vastuu koko

paikallisseurakunnan sielunhoidosta. Paimen eli kaitsija

(episkopos = piispa) oli myös presbyteerien veljellinen sielunhoitaja,

mutta muutoin ei piispaa vielä mielletty itseoikeutetusti saarnaviran

hoitajien esimieheksi, vaan hänet valittiin heidän keskuudestaan vastuuta

kantamaan. Vasta toisella vuosisadalla alkaa muodostua varhaiskirkon

monarkkinen piispuus. Paikallisseurakunnat olivat itsenäisiä

eikä niiden piispojen yläpuolella pitkään aikaan ollut ketään.

Vain apostoli Johannes nautti kaikissa seurakunnissa apostolinviran

tuomaa kunnioitusta. Huomaamme tästä kaksi seikkaa: 1 ) Kukin

paikallisseurakunta on Jumalan seurakunta paikkakunnallaan, sitä

edustaa Pyhän Hengen kynttilänjalka, sillä Herra on oikean seurakunnan

koonnut puhtaalla evankeliumilla ja väärentämättömillä

sakramenteilla. Sitä vastoin vääräoppiset kirkot ja lahkot ovat ihmisten

aikaansaannosta. Herra itse kulkee seurakuntien keskellä ja voi

sysätä kynttilänjalan nurin, jos seurakunta ei noudata Herransa sanaa.

2) Oikein kutsutut julistajat ovat Pyhän Hengen asettamia

(Ap. t. 20:28) ja heidän tulee hoitaa omaa laumaansa. Kirkon Herra

itse pitää evankeliumin julistajia suojaavassa kädessään. Voi sitä, joka

kajoaa yksinkertaisimpaankin presbyteeriin niin kauan kuin hän

pysyy puhtaassa opissa ja hoitaa sakramentit huolella Kristuksen

23


opetuksen mukaan! Sellainen ihminen joutuu vastaamaan Kristuksen

edessä teostaan. Kristus kulkee elävänä Vapahtajana seurakuntien

keskellä halliten kirkkoaan Jumalan sanalla. Hän myös välittää julistajistaan

ja huolehtii siitä, miten he julistavat.

Näyn jatkona ovat sitten kirjeet, jotka Jeesus itse saneli kullekin

seurakunnalle. Kirjeissä on tietty peruskoostumus, jonka mukaan

kussakin kirjeessä on nähtävissä 7 osaa: 1 ) käsky kirjoittaa, 2) kirjeen

lähettäjän ”esittely” jollakin Kristus-näyn osakuvalla, 3) kiitos,

4) moite, 5) kehotus, 6) kutsu kuulla, mitä Henki puhuu ja 7) lupaus.

Osat 1 ja 2 ovat aina kirjeen alussa ja osat 6 ja 7 kirjeen lopussa.

Osien 3-7 järjestys kuitenkin vaihtelee eri kirjeissä. Erityinen poikkeus

on, että kirjeestä Smyrnan seurakunnalle puuttuu kokonaan

moite ja kirjeestä Laodikean seurakunnalle puuttuu kiitos. Jeesus

tarkastelee kunkin seurakunnan sisäistä ja ulkoista tilaa – seurakunnan

tarpeen mukaisesti – kirjeessä mainitun ja Kristus-näystä ”otetun”

ominaisuuden valossa.

1 .2 Kirje Efeson seurakunnalle (2:1 -7)

”1 . Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää

niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee

niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:

Kristus vetoaa asemaansa seurakunnan elävänä Herrana ja kaiken

saarnaviran alkulähteenä sekä varjelijana, kun hän osoittaa kirjeensä

Efeson seurakunnan kaitsijalle, seurakunnan edustajalle. Efeso oli

seurakunnista ensimmäinen, koska se oli niistä suurin ja apostoli Johanneksen

toimipaikka. Efeso oli Rooman valtakunnan neljänneksi

suurin kaupunki, tärkeä kauppakeskus ja satamakaupunki, jolla oli

laaja paikallinen itsehallinto, kuten Luukkaan kuvauksestakin Apostolien

teoissa ilmenee. Se oli valtakunnallinen keskuspaikka, jossa

Rooman loisto ja mahti näkyi kaikkialla. Mutta se oli myös epäjumalien,

erityisesti Artemiin, palvonnan keskus kuuluisine temppeleineen.

Miten vaikeata olikaan apostolien juurruttaa evankeliumi tämän

kansainvälisen metropolin ilmaston keskelle! Kuitenkin näin oli

käynyt. Efesosta tuli myöhemmin edelleen tärkeä kirkolliskokousten

paikka ja idän kirkon keskus, vaikka Konstantinopoli veikin 300-lu-

24


vulta lähtien sen johtoaseman.

2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja

ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä

apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi;

3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut

kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.

Kristus tietää, miten seurakunta on toiminut ja millainen paimen sillä

on. Hän antaa tunnustusta sen työstä ja vaivannäöstä, samoin kuin

siitä, ettei seurakunta voi sietää pahoja (julkijumalattomia ja harhaoppisia).

Väärät opettajat ja valheapostolit seurakunta oli uskollisesti

torjunut. Se oli myös ollut kärsivällinen ja ottanut vastaan paljon

vainoa eri tahoilta. Olihan Efeson seurakunta siihen aikaan koko

kristikunnan voimakeskus. Ensin oli Paavali tehnyt siellä hedelmällistä

työtä yli kolme vuotta ja kouluttanut päteviä pastoreita niin, että

koko Aasian maakunta oli saanut kuulla Herran sanan. Tuskin mikään

muu Rooman provinssi Kyprosta lukuun ottamatta oli niin perusteellisesti

kristinuskon hapattama. Sitten oli Timoteus jatkanut

apostolin työtä, kunnes Johannes oli sinne asettunut Jerusalemin hävityksen

jälkeen ja toiminut maakunnan hyväksi neljännesvuosisadan.

Tämä suurkaupunki oli maakunnan keskus ja myös kirkon hengellisen

elämän keskus. Kunpa ihmiset osaisivatkin arvostaa samaa

kuin Kristus: opin puhtautta, opillista selkeyttä ja tinkimätöntä pysymistä

Jumalan sanassa ja kristillistä kärsivällisyyttä ahdistuksissa.

4. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen

rakkautesi. 5. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus,

ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun

tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee

parannusta. 6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja,

joita myös minä vihaan.

Kuitenkin Kristuksella oli jotakin tätä ulkonaisesti kukoistavaa ja

opillisesti moitteetonta seurakuntaa vastaan. Se on hylännyt ensimmäisen

rakkautensa, tuon palavan rakkauden Jeesukseen ja Hänen

armoonsa. Ei enää iloittu armahdetun syntisen ilolla, vaan oli vajottu

itsetyytyväiseen saavutetun hurskauden tilaan. Jos lain ja evankeliumin

ero alkaa sydämissä hämärtyä, jos usko muuttuu kristillisten

velvollisuuksien suorittamiseksi, jos väärä oppikin torjutaan vain

25


velvollisuuden tunnosta tai oikeassa olemisen ilosta, silloin on vaarassa

joutua Efeson syntiin: ensimmäisen rakkauden hylkäämiseen.

Jos rakkaus puuttuu, toiminta saa kylmän ja ulkonaisen leiman. Siksi

tästä on syytä heti tehdä parannus ja palata takaisin kurjan syntisen

paikalle ryövärin armoa vastaanottamaan. Silloin tulevat taas ensimmäiset

teot esiin: ilo armosta, rakkaus Jeesukseen, pyhä into Hänen

puhtaan sanansa puolesta ja kaiken pahan inhoaminen evankeliumin

tähden. Silloin eksyttäjät torjutaan pyhällä kiivaudella, mutta heitä

ojennetaan rakkaudesta sieluihin. Ensimmäinen rakkaus on niin tärkeä,

ettei seurakunta voi ilman sitä loppuun asti pysyä oikealla tiellä.

Itsetyytyväisyys johtaa farisealaiseen mieleen, armon tilalle tulee

lakihurskaus, töitten vanhurskaus ja ulkonaiset suoritukset. Vaikka

ihmiset ylistäisivät tällaista seurakuntaa mallikristittyinä, Jeesus itse

näkee sydänten todellisen tilan. Kaikki lankeemus opissa ja elämässä

alkaa ensimmäisen rakkauden jättämisestä. Efesossa oli tuo vaarallinen

kehitys alkamassa. Ellei piispa ja seurakunta tee parannusta tässä

asiassa, Jeesus uhkaa työntää seurakunnan kynttilänjalan pois paikoiltaan.

Vaikka ensi vuosisatoina seurakunta yrittikin ottaa varteen

kirjeen opetuksen, aikaa myöten hengellinen kuolema levisi ja kun

Efeso rappeutui ja tuhoutui, meni seurakunta sen mukana. Sen kynttilänjalka

sysättiin paikaltaan. Kaupunki on raunioina ja evankeliumin

tilalla on islamin puolikuu. Näin voi käydä minkä hyvänsä seurakunnan,

ellei se tee parannusta. Jeesus lykkäsi Efeson kohdalla

vielä tuomion kauas tulevaisuuteen. Eräänä syynä oli sen into nikolaiittain

tekoja vastaan. Tuo lahko oli libertinistinen, ts. harjoitti karkeita

syntejä. Muutoin siitä tiedetään kovin vähän. Sen perusti Nikolaus

niminen harhaopettaja 70-luvulla. Häntä ei saa sekoittaa Ap. t. 6

mainittuun samannimiseen diakoniin, joka tuolloin oli jo kuollut.

7. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan

paratiisissa.’

Kirkon Herra kutsuu jokaista, jolla on korva, kuulemaan Pyhän Hengen

ilmoitusta seurakunnille. Efeson saama kehotus koskee siis

kaikkia seurakuntia aikojen loppuun asti. Tämä sana toistuu myös

kaikissa kirjeissä. Samoin on kaikkina aikoina voimassa Kristuksen

26


lupaus: Joka voittaa – siis uskon taistelun täällä – saa syödä elämän

puusta, joka on Jumalan paratiisissa, iankaikkisessa kirkkaudessa.

Uskossa loppuun asti Jumalan armon kautta kestävä saavuttaa iankaikkisen

elämän taivaassa, uskon päämäärän.

1 .3 Kirje Smyrnan seurakunnalle (2:8-1 1 )

8. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen

ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:

Smyrna on nykyisin turkkilaiselta nimeltään Izmir, mutta kautta historiansa

kaupunki on ollut kreikkalaisen kulttuuripiirin osa. Se sijaitsee

syvän lahden poukamassa noin 56 km muinaisesta Efesosta pohjoiseen.

Kaupunki syntyi jo 3000-luvulla eKr. ja oli aiolialaisten

asuttama, kunnes joonialaiset valtasivat sen 688 eKr. He rakensivat

kaupungin uudelleen ja tekivät siitä kauniin kulttuurikaupungin, jossa

Homeroksen väitettiin syntyneen. Se oli yhä tärkeä kauppapaikka

ja Rooman vallan keskus. Erityisesti se oli keisarin palvonnan keskuspaikka,

puhumattakaan lukuisista epäjumalien temppeleistä. Seurakunnan

syntyvaiheita ei tunneta. Evankeliumi ennätti sinne jo Paavalin

aikana Efesosta käsin, mutta pienen seurakunnan järjestäytynyt

toiminta alkoi varsinaisesti vasta apostoli Johanneksen tultua Vähään

Aasiaan. Seurakunnalla oli hyvä piispa, jota ei kirjeessä lainkaan

moitita. Siellä Johanneksen ja Ignatioksen oppilas, piispa Polykarpus

kärsi marttyyrikuoleman v. 1 55. Vaikka Turkki valtasi

kaupungin takaisin v. 1 922, siellä edelleen kolmannes väestöstä kuuluu

kristillisiin kirkkoihin. Smyrnan kynttilänjalkaa ei siis ole sysätty

paikoiltaan, kuten Efeson.

9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin

rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia,

eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

Jeesus vetoaa siihen, että Hän on ensimmäinen ja viimeinen (1 :1 7-

1 8). Hän oli kuollut ja elää edelleen. Tämä on lohdutus ahdistetulle

pikku seurakunnalle, joka oli aina kuoleman vaarassa, koska viranomaiset

saattoivat tulla vaatimaan sen jäseniltä suitsutuksen polttamista

keisarin kuvan edessä. Jos sen teki, sai kansallisesta kuuliaisuudesta

todistuksen ja eli sen jälkeen turvassa, mutta tällainen

27


epäjumalanpalvelus merkitsi Kristuksen kieltämistä. Kristitty voi

yhä joutua tunnustustilanteeseen päältä katsoen harmittomalta näyttävänkin

asian vuoksi, jos siihen osallistumalla luopuu Kristuksesta.

Juutalaiset olivat vapautettuja uhraamisesta, heillä oli ”religio licita”

(luvallinen uskonto), mutta vihassa kristittyjä kohtaan epäuskoiset

juutalaiset ilmiantoivat (jopa maksusta) kristittyjä viranomaisille

saadakseen evankeliumin tukahdutetuksi. Monet kiivaimmista olivat

lisäksi käännynnäisiä pakanoista juutalaisiksi.

Jeesus toteaa epäuskoisista juutalaisista, että he sanovat olevansa

juutalaisia, eivätkä ole. Oikeita juutalaisia ovat Kristukseen uskovat,

Messiaan vastaanottaneet. Kautta Raamatun kulkee ajatus, että Israelin

uskova jäännös on lopun ajan eli Uuden liiton ajan tosi Israel,

johon sitten pakanuudesta kääntyneet liitetään, oksastetaan jaloon

öljypuuhun. Joka ei sitä Profeettaa (Jeesusta) kuule, hänet hävitetään

kansastansa (5. Moos. 1 8:1 9, 4. Moos. 9:1 3, 5. Moos. 28:6,25 jne.)

Tosi Israel onkin uskova Siion (Jes. 28:1 6, 1 0:24, 51 :1 6, Jer. 31 :7,

31 -34 jne.), uskova jäännös (Jer. 3:1 2, Room. 9:27 jne.). Epäuskoiset

eivät siis enää ole juutalaisia (Room. 2:28-29), vaan hylätessään Jeesuksen

ja jatkaessaan Vanhaa liittoa he ovat tätä harjoittaessaan saatanan

synagooga, ei Jumalan. Näin Vapahtaja asian selvästi ilmaisee

ja siihen meidän tulee tyytyä, sanokoot kiihkohenget mitä hyvänsä.

1 0. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä

muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja

teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen

kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. 1 1 . Jolla

on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka

voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.’

Jeesus rohkaisee seurakuntaa tulevien kärsimysten varalta. Evankeliumin

vihollisten toiminta on itse asiassa perkeleen toimintaa. Joka

teettää jotakin toisella, tekee sen itse. Muutamia perkele heittää viranomaisten

välityksellä syyttömästi vankilaan. Vainoa kestää kymmenen

päivää – tavanomainen ilmaus Kreikassa lyhyelle aikajaksolle,

kuten englannin fortnight. Vainot tulivat monin paikoin tällaisina

lyhyinä ryöppyinä, koska viranomaiset nopeasti kyllästyivät. Milloin

Jeesuksen mainitsema lyhyt vaino toteutui ei ole lähemmin tiedossa,

kumminkin se toteutui pian sen jälkeen kun seurakunta oli saanut

28


TIETOJA KIRJAN TEKIJÄSTÄ

"Pastori Raimo Koski-Homi on suorittanut teologisen loppututkinnon

(TM) Helsingin Yliopiston Teologisessa tiedekunnassa saaden

pro gradu -työstään erityispalkinnon. Hän opiskeli myös Oberurselin

luterilaisessa teologisessa korkeakoulussa Saksassa.

Koski-Homi vihittiin pastorinvirkaan Suomen tunnustuksellisessa

luterilaisessa kirkossa. Palveltuaan siellä lyhyen ajan hän siirtyi Suomen

evankelisluterilaisen kirkon virkaan, jossa joidenkin lyhyempien

virkatointen jälkeen toimi Rauman evankelisluterilaisen seurakunnan

kappalaisena eläkkeelle jäämiseensä asti.

Nykyisin hän palvelee teologisena avustajana Suomen vapaa

evankelisluterilaisessa seurakuntaliitossa, ollen jäsenenä Seurakuntaliiton

Tampereen seurakunnassa. Hänet tunnetaan poikkeuksellisen

syvällisesti teologiaan perehtyneenä, tunnustukselliseen luterilaisuuteen

uskollisesti pitäytyvänä sananpalvelijana."

Aulis Jalonen, pastori

1 95


eesuksen Kristuksen seurakunnalleen rohkaisuksi antama profeetallinen

kirja on läpi vuosisatojen ollut monien harhaavien selitysten

kohteena. Sen kautta on Raamatun oman ilmoituksen mukaiseen

kristilliseeen oppiin pyritty sisäänkirjoittamaan monia Kristuksen opin

vastaisia tulkintoja. Luterilaisen raamatunselitysopin keskeinen ohje

on selittää Raamattua Raamatulla, Kristus-keskeisesti, lähestyen monimutkaisia

ja vaikeita asioita yksinkertaisista ja selvistä kohdista lähtien,

Raamatun selkeän opin ja sen varaan rakentuvan uskon analogian

mukaan. Tämä on ylipäätään mahdollista vain Pyhän Hengen valaisemalle

Jumalan armolapselle. Alkukielten, Vanhan testa mentin profeettojen,

sekä antiikin historian ja käsitemaailman tuntemus ovat niinikään

välttämättömiä turvalliselle ja luotettavalle koko Ilmestyskirjan

selittämiselle. Ilman noita edellytyksiä on ilmeisen mahdotonta kyetä

ymmärtämään ja erottamaan kirjan runsas vertauskuvallinen kuvakieli

sen suorasanaisesta, realistisesta kerronnasta.

Raimo Koski-Homin selitys Johanneksen Ilmestykseen opastaa lukijansa

katselemaan syntiemme sovitukseksi uhratun ja voittajana kuolleista

nousseen Jumalan Karitsan ja hänen seurakuntansa voittokulkua

avaten Ilmestyskirjaa Jumalan sanan omilla ”avaimilla”. Näin Uuden

testamentin viimeinenkin kirja näyttäytyy lukijalle osana samaa turvallista

Raamattua, jonka olemme oppineet tuntemaan jo Mooseksen,

profeettojen ja kaikkien Herran apostolien välittämänä. Myös antiikin

historian runsas tausta-aineisto avautuu kirjasta tavalliselle kristitylle

ymmärrettävällä tavalla.

Voidaan täydellä syyllä Jumalaa kiittäen sanoa, että olemme näin saaneet

teologisen harvinaisuuden, perusteellisen ja selkeästi luterilaisen,

Raamatun Ilmestyskirjan selitysteoksen.

Seppo Salo, pastori

ISBN 978 - 951 - 96935 - 6 - 9

More magazines by this user