yritys_hyva_voittajat_2015_web

Yritys 

Hyvä 

2015 

VOITTAJAKIRJOITUKSET 

JA -RYHMÄTYÖT

YRITYS HYVÄ 2015 

voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt 

Toimitus ja taitto 

Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo 

Kirjoitusten luonnehdinnat 

Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto 

Ryhmätöiden luonnehdinnat 

Saana Palamaa, Kehittämiskeskus Opinkirjo 

Kustantaja 

Yksityisyrittäjäin Säätiö 

Julkaisija 

Kehittämiskeskus Opinkirjo 

Paino 

Unigrafia Oy, Helsinki 2015

Sisällys 

SARJA 1 - Yrityskylä, 6.luokka 

Yrityskylä menestyy hyvin, Ava Dunn................................................................................ 7 

Päiväni päätoimittajana, Matilda Härkönen......................................................................... 9 

Hyvä luokkahenki, Katri Kantola........................................................................................ 11 

Asenne ratkaisee, Miisa Mäkelä.......................................................................................... 13 

Eetun tarina, Milla Pesonen................................................................................................. 15 

SARJA 2, 9.luokka 

Rohkenen yrittää, Suvi Ahonen.......................................................................................... 18 

Polkupyöräkauppa 87’, Alexander...................................................................................... 20 

Äidiltä tyttärelle, Taru Hirvensalo....................................................................................... 22 

Tämän minä osaan!, Kirsi Komulainen............................................................................... 26 

Tiistai, Lili-Ann Kuumeri....................................................................................................... 28 

Vastoinkäymisistä tuli bisnes, Adolfina Lehtonen.............................................................. 30 

Muutimme maailmaa, Elias Mattila.................................................................................. 32 

Kuntoa ja hyvää oloa kaikille, Henniina Meriläinen........................................................... 34 

Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan”, Elias Vuorio.......... 36 

Rohkenen yrittää, Jenna Välimäki....................................................................................... 39 

SARJA 3, Lukio 

Lupaus unelmastasi, Jenny Lehtosaari................................................................................ 43 

Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen ............................................. 46 

Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin, Iida Ranta-Nilkku................................................ 48 

SARJA 4, Ammatillinen oppilaitos 

Matka sukupolvelta toiselle, Jonna Elo.............................................................................. 51 

Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa, Jukka Piippo............................................................ 53 

Tämän minä osaan, Ellen Tahkola...................................................................................... 55 

SARJA 5, Ryhmätyöt 

Hyvä yritys -dokumentti, Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset........................................... 58 

Jyvistä jauhoiksi, Keudan ammattiopisto, Mäntsälä, maatalousalan opiskelijat.................. 62 

Lasten hyväksi Oy, Ahmon koulun 8.luokan luovan kirjoittamisen ryhmä.......................... 67 

Päiväkodin teemapäivä, Vanttilan koulun 9.luokkalaiset.................................................... 72

Lukijalle 

Yritys Hyvä 2015 -kilpailu kokosi yhteen lähes tuhannen nuoren ajatuksia yrittäjyydestä 

ja yritteliäisyydestä. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnattuun kilpailuun lähetettiin 

yhteensä 582 kirjoitusta ja 40 ryhmissä toteutettua projektityötä. 

Ensimmäinen Yritys Hyvä käynnistyi 1985 ja vuonna 2015 vietetään kilpailun 30-vuotisjuhlavuotta. 

Aikana, jolloin Yritys Hyvä syntyi, Suomessa ei ollut muita koulussa toteutettavia 

yrittäjyyttä käsitteleviä hankkeita tai kokonaisuuksia. Yritys Hyvää onkin 

pitäminen ensimmäisenä suomalaisena yrittäjyyskasvatuksen sisältönä, joka viitoitti 

suuntaa tavalle, jolla yrittäjyyttä ja myös muita yhteiskunnallisia teemoja voitaisiin 

yhdistää koulujen opetukseen. Vuonna 1994 yrittäjyys saatiinkin ensimmäistä kertaa 

perusopetuksen opetussuunnitelmiin aihekokonaisuutena. 

Yritys Hyvään osallistuu vuosittain noin 15 000 nuorta, joista loppukilpailuun pääsee 

noin 1000. Kilpailun 30-vuotisen historian aikana siihen on siis osallistunut jo satoja 

tuhansia nuoria. Kilpailu onkin kirjoituskilpailuna edelleen Suomen suurin. 

Yritys Hyvään osallistumista vuonna 2015 innosti juhlavuoden kunniaksi järjestetyt 

luovan kirjoittamisen työpajat, joiden vetäjänä toimi kirjailija Terhi Rannela. Työpajat 

järjestettiin 9.luokkalaisille viidellä eri koululla ympäri Suomea ja niissä nuoret 

pääsivät kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan ja ideoita paperille. Rannelalla oli myös 

ennestään omakohtaista kokemusta Yritys Hyvästä, hän nimittäin on osallistunut 

itsekin kilpailuun vuonna 1996. Rannelan kirjoitus palkittiin tuolloin luokkansa parhaana 

ja kilpailuun osallistumisen ja siinä menestymisen merkitystä nuoren elämään 

nykypäivänäkin kuvastaa hyvin Rannelan Läpi yön uutuusromaanin päähenkilön 

päiväkirjamerkintä: ”Toivon silti, että kirjoitus menestyy valtakunnallisessa kilpailussa. 

Se olisi jotain elämää suurempaa: tunnustus!” Läpi Yön kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, 

jonka kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi. 

Voittajakirjoituksia valittiin tänä vuonna kirjoitussarjoista yhteensä 21 ja 

voittajaryhmätöitä neljä. Yritys Hyvä 2015 voittajat palkitaan Helsingin Messukeskuksessa 

22.toukokuuta 2015. Kirjoitussarjojen voittajat palkitaan 100 ja 500 euron rahapalkinnoin, 

ryhmätyösarjassa voittaneet ryhmät 1000 euron rahapalkinnoin. 

Tähän kirjaan on koottu kaikki vuoden 2015 voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt. 

Hyviä lukuhetkiä!

SARJA 1 - YRITYSKYLÄ 

6.LUOKKA 

6

“Perusteellinen ja selkeä 

selostus Yrityskylä-toiminnasta, 

siitä miten se toteutetaan ja 

minkälaista se on osallistuvan 

oppilaan kannalta. Teksti tarjoaa 

sekä tietoa että tunnelmia 

välillä asiallisesti, välillä vähän 

vapaammin pohtien.” 

Yrityskylä menestyy hyvin 

Ava Dunn 

Oulu International School 

Tämä essee kertoo Yrityskylästä ja sen tarjoamasta opista tulevaa elämää varten. Toivon, 

että esseeni voisi tarjota vinkkejä Yrityskylään meneville ja mahdollisesti auttaa 

Yrityskylä-konseptin leviämisessä myös muihin maihin. Tulen kertomaan oman mielipiteeni 

Yrityskylästä ja kerron myös omasta yrityskyläkokemuksestani. Puhun työn eri 

tasoista ja niiden tärkeydestä. Puhun lisäksi erilaisten yritysten tärkeydestä ja miten 

ne vaikuttavat toisiinsa. Aion myös antaa esimerkkejä siitä, miten Yrityskylää voitaisiin 

parantaa. Tässä esseessä tulen pohtimaan paljon yrityskyläidean menestystä ja miksi 

sen pitäisi laajentua muuallekin. Aloitan kertomalla perustietoa yrityskylästä Suomessa. 

Suomessa toimii kahdeksan kiertävää yrityskylää, joissa vierailee neljäkymmentätuhatta 

oppilasta vuosittain. Yrityskylien on helppo siirtyä paikasta toiseen, sillä yritykset 

ovat rakennettu osista jotka voidaan ottaa palasiksi ja laittaa uudelleen yhteen. Tämän 

takia täytyy olla varovainen, ettei juokse ja kaada vahingossa seinää. Yrityskylässä on 

noin kaksikymmentä yritystä, jotka ovat melko tärkeitä oikeassa elämässä, kuten esimerkiksi 

posti, pankki, ravintola, jätekeskus, ruokakauppa, terveystalo ja kaupungintalo. 

Yrityskylä on siis kuudesluokkalaisille tarkoitettu paikka, jossa opitaan työelämästä 

ja ollaan yhtenä päivänä tavallaan aikuisia. Siellä opitaan muun muassa laskuista ja 

kauppojen tekemisestä. Tämä kuvaukseni saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta Yrityskylä 

on mahtava paikka ja siellä on tosi hauskaa. Usein haluaisin vain mennä sinne 

takaisin koulun sijasta. 

Yrityskylä on menestynyt Suomessa ja ymmärrykseni mukaan suurin osa oppilaista 

on nauttinut kokemuksestaan. Yrityskylä palkittiin viime vuonna maailman parhaaksi 

koulutushankkeeksi. Sen jälkeen kansainvälinen kiinnostus on huomattavasti suurentunut. 

Yrityskylässä käydään nyt melkein joka viikko tutustumassa ulkomailta, ja 

kiinnostusta on ollut ympäri maailman. Afrikassa ja Aasiassakin mietitään Yrityskylän 

tekemistä, mutta Ruotsin kanssa ollaan suunnitelmissa edetty eniten. Ruotsissa suunnitellaan 

kiertuetta jo ehkä tälle vuodelle. Yrityskylällä on laajentumistoiveita ainakin 

kaikkiin Pohjoismaihin. Minusta on tosi hyvä juttu, että Yrityskylä menestyy ja sen kannattaisi 

ehdottomasti laajentua myös muualle maailmaan. 

Yrityskylään valmistaudutaan kymmenellä oppitunnilla, jossa opitaan enimmäkseen 

työhön liittyvää sanastoa merkityksineen sekä tutustutaan palkanmaksuun ja vero- 

7

tukseen. Oppitunneilla täytetään erityistä tehtäväkirjaa. Jokaiselle Yrityskylään osallistuvalle 

luokalle, lähetetään muutamia työvaihtoehtoja, joista oppilas päättää minne 

haluaa, jonka jälkeen opettaja tekee viimeisen päätöksen siitä, kuka menee minne. 

Ensimmäisenä Yrityskylässä kaikki kokoontuvat ja ohjaajat kertovat mitä pitäisi odottaa 

päivästä. Jokaisella yrityksellä on lisäksi ohjaaja avustamassa aina kun tarvitsee. Eri 

asemassa työskenteleville annetaan erilaisia työtehtäviä. Kaikki saavat omat työvuorot 

ja tauot. Tauoilla voi syödä lounasta tai ostaa kaikenlaista palkalla. Alussa kaikki 

yritykset hakevat lainan pankista. Päivän kuluessa yritykset saavat laskuja, maksavat 

laskuja, lähettävät laskuja, myyvät, ja toimitusjohtajat kokoontuvat välillä kertomaan 

miten omassa yrityksessä sujuu. 

Nyt aion kertoa omasta Yrityskyläkokemuksestani ja annan neuvoja yrityskylään meneville. 

Luokkani sai neljä eri yritysvaihtoehtoa. Minä toivoin pääseväni Martelaan 

sisustussuunnittelijaksi, mutta minut laitettiin yllätyksekseni kyseisen yrityksen toimitusjohtajaksi. 

Minua jännitti olla johtajan roolissa. Päivän kuluessa minulle selvisi, 

että tykkään olla johtajan roolissa ja että minusta on mukavaa puhua yleisön edessä. 

Uskon, että Yrityskyläkokemus voi olla suureksi avuksi tulevaisuudessa. Yrityskylässä 

en vain oppinut laskuista ja kauppojen tekemisestä. Ennen en olisi uskaltanut paljon 

puhua ison yleisön edessä ja tehdä yhteistyötä tuntemattomien kanssa, mutta Yrityskylä 

on tuonut minulle rohkeutta. Hyödyllisiä neuvoja yrityskylään on tietenkin olla 

ystävällinen muille. Suosittelen myös sitä, että käyttäkää palkkanne, koska ette saa sitä 

kotiin päivän jälkeen. Yrityskylässä voi ostaa hienoja asioita, kuten ruokaa ja vaikka 

työkaluja. Itse en muistanut käyttää koko palkkaa, mutta älkää te muut tehkö samaa 

virhettä. 

Pienenä yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Yrityskylä on mahtava keksintö 

ja kannatan idean levittymistä myös muihin maihin. Itse en tiedä ketään, joka ei olisi 

pitänyt Yrityskylästä. Vaikka esimerkiksi johtaja saa enemmän palkkaa, on kaikkien 

työ ihan yhtä tärkeää. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaupassa ei vaikka olisi myyjää. 

Olen aina ajatellut, että laskut ja tällaiset asiat ovat aivan tyhmiä ja tylsiä, mutta nyt 

käsitykseni näistä asioista on parempi. Oli mukavaa päästä Martelaan, koska haluaisin 

ehkä olla aikuisena jonkinlainen muotisuunnittelija. Vaikka Martela onkin huonekalukauppa, 

kuului työhön myös paljon esteettistä suunnittelua. En keksi Yrityskylästä paljon 

parantamisen aihetta, mutta tulevaisuudessa olisi mukavaa, että sinne tulisi lisää 

yrityksiä. En ollut ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeitä eri yritykset ovat toisilleen ja 

miten ne toimivat yhdessä. Jos Yrityskylä laajentuu muualle, se voisi vaikuttaa muidenkin 

lasten tulevaisuuteen. Olisi mahtavaa jos Yrityskylä pääsisi leviämään köyhempiinkin 

maihin. Uskon, että he nauttisivat ja hyötyisivät siitä paljon. Työ voi olla tosi 

mukavaa ja nykyään odotan enemmän tulevaisuutta enkä huoli paljon siitä, että olisi 

kiva olla aina lapsi, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Lopuksi haluaisin sanoa, että minusta on 

tosi hyvä idea opettaa nuorille enemmän työstä ja toivon, että Yrityskylä voisi jatkua 

pitkään ja jatkaa matkaa vuoristorataa ylöspäin. 

8

“Mukavasti ja analyyttisesti 

yhtä Yrityskyläpäivää kuvaava 

tarina. Kirjoittaja vietti päivän 

sanomalehden päätoimittajana, hän 

kertoo johdonmukaisesti ja selkeästi 

miten valmistui tehtävään, miten 

selviytyi siitä ja mitä sai oppia.” 

Päiväni päätoimittajana 

Matilda Härkönen 

Kirkonkylän alakoulu, Muhos 

Toimin Yrityskylässä Kalevan päätoimittajana. Olin siis yritykseni johtaja, ja vastuu 

kaikesta työntekijöideni toiminnasta oli minulla. Minun täytyi huolehtia siitä, että kaikki 

tehtävät tehtiin, ja lehti oli valmis ajoissa. Pidin henkilökuntakokouksia, ja solmin 

sopimuksia. Yrityksemme talous- ja henkilöstöpäällikkö oli pois, joten jouduin hoitamaan 

osan hänen töistään, kuten palkkojen maksun. Ammattikuvauksessa sanottiin, 

että päätoimittajan on pidettävä ”langat käsissään” ja pysyttävä aikataulussa. Ja niitä 

taitoja todella tarvitsi, sillä lehden tekemiseen ja kaikkeen muuhun oli aikaa vain muutama 

tunti. Tein useasti listan tekemättömistä töistä, jotta niiden hahmottaminen olisi 

helpompaa, ja mitään ei varmasti jäisi tekemättä. 

Yrityksen johtaminen oli mielessäni siitä saakka, kun saimme ensimmäisen kerran 

kuulla Yrityskylästä. Aluksi tarkoitukseni ei ollut ryhtyä Kalevan päätoimittajaksi, 

mutta luokallemme annetuista yrityksistä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hain 

ensin toimittaja-kuvaajaksi, mutta minut siirrettiin päätoimittajaksi, sillä kukaan ei 

ollut hakenut paikkaa. Vaikka aluksi ratkaisu tuntui vähän hankalalta, se osoittautui 

todella hyväksi, sillä opin ammatissani takuulla enemmän, kuin olisin oppinut jossakin 

toisessa työssä. Pidän kovasti johtamisesta, mutta en kuitenkaan halua tehdä kaikkia 

päätöksiä itse, sillä mielestäni on hyvä kuulla useita näkökantoja asioihin, ja antaa 

työntekijöiden vaikuttaa ratkaisuihini. Yritin olla mahdollisimman paljon apuna kahdelle 

toimittajalle, joiden tehtävänä oli saada lehteen juttuja ja kuvia, sillä yhden työntekijän 

puuttuessa myös heillä oli ylimääräistä hommaa. En tietenkään voinut lähteä 

kuvaamaan tai haastattelemaan, sillä se ei kuulunut työnkuvaani, mutta autoin heitä 

juttujen ideoimisessa ja kirjoittamisessa. 

Vaikka en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan töitä, suunnittelin kuitenkin valmiiksi joitain 

juttuja ja tehtäviä, joita seuraavalla työvuorolla oli tehtävänä. Yhden työntekijän puuttuessa 

kiire oli todella kova. Esimerkiksi hänen työterveystarkastukseensa minun täytyi 

lähettää toinen toimittaja-kuvaaja, jotta terveystalon suunnitelmat eivät menisi sekaisin. 

Tästä johtuen yhden jutun toimittaminen jäi seuraavaan työvuoroon, jolla olisi 

pitänyt tehdä jo seuraavaa sivua. Yrityksessämme yhteistyö toimi loistavasti, ja kaikki 

lehteen liittyvät päätökset teimme yhdessä. Esimerkiksi mainosten ja juttujen paikat 

lehdessä päätimme yhdessä, jotta välttäisimme sekaannukset. Teimme lehteä usealla 

koneella samaan aikaan, joten pahimmassa tapauksessa olisimme saattaneet tuhota 

jonkun toisen työn. Kukaan meistä ei joutunut missään vaiheessa tekemään ratkaise- 

9

via päätöksiä yksin. Yhteistyö on tärkeä osa asioiden toimimisessa muuallakin kuin 

Yrityskylässä, joten päivä oli meille kaikille hyödyllinen tulevaisuuttamme ajatellen. 

Näin jälkeenpäin mietittynä päivä oli yksi elämäni hyödyllisimmistä. Opin asioita, joita 

ei olisi voinut oppia vain lukemalla kirjasta. On hienoa, että saimme näin upean mahdollisuuden 

oppia asioita hyvin ainutlaatuisella tavalla. Uskon, että tulen hyötymään 

päivästä Yrityskylässä tulevaisuudessa. 

10

Hyvä luokkahenki 

Katri Kantola 

Nuolialan koulu, Pirkkala 

“Hyvä luokkahenki on kuin 

piirakka, parhaimmillaan se on 

herkullinen, mutta se voi myös 

epäonnistua pahasti. Hauska ja 

havainnollinen teksti pohdiskelee 

luokkahenkeä, kiusaamista ja 

erilaisia oppilaita oivaltavasti ja 

kiihkoilematta.” 

Sen tuntee luissa ja ytimissä. Se on näkymätöntä, mutta silti helppo huomata. Sen 

vuoksi kannattaa taistella ja sitä varten pitää antaa uhrauksia. Se asia on hyvä luokkahenki. 

Hyvä luokkahenki syntyy ystävyyden lämmössä. Eniten tarvitsee suvaitsevaisuutta ja 

aikaa. Se on tärkeää, koska hiljaa hyvä tulee. Ei toisia (saati itseään uudessa ryhmässä) 

opi tuntemaan sekunnissa. En siis tarkoita, että pitäisi vain istua pulpeteissa, katsoa 

kelloa ja odottaa, että aika kuluu. Päin vastoin. Täytyy tehdä monia juttuja, yhdessä, 

koulussa ja vapaa-aikana. Täytyy luoda luottamus ja yhtenäisyyden tunne. 

Ei mikään luokka voi olla paras eikä täydellinen. Toisten luokkien vahvuus on luova 

työ, toisten nopeus. Toisissa luokissa on monta ihmistä, toisissa vain muutama. ja ne 

ovat täynnä erilaisia (ja vähän vähemmänkin erilaisia) ihmisiä, joilla jokaisella on vahvuutensa 

ja heikkoutensa. Sitä voisi verrata vaikka marjapiirakkaan. Siinä on monia 

aineksia, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten esimerkiksi makea sokeri ja happamat 

karpalot). Mutta silti niistä syntyy herkullinen piirakka. 

Mutta piirakkakin voi epäonnistua. Se on sen huono puoli. Samoin jokaisella oppilaallakin 

on joku huono puoli taikka tapa. Mutta siitä ei saa välittää. Olen varma, että 

jokaisella luokalla on ainakin yksi, joka unohtelee muita enemmän. Ja yksi, joka pärjää 

kokeissa vähän huonommin kuin toiset. Ja yksi leuhkija. Ja yksi möläyttelijä. Mutta 

pitää vain tutustua syvemmin, jotta toisesta voi huomata uusia ja hyviä puolia. Ehkä 

se ainainen unohtelija auttaa muita niin kovasti, että unohtaa huolehtia omista asioistaan? 

Tai jospa se möläyttelijä yrittää vai olla hauska? Myönteinen ajattelu ja toisen tilanteeseen 

itsensä asettaminen auttaa kestämään ne huonot puolet paremmin, vaikkei 

se todellakaan ole aina helppoa. Mutta jos luokkahenki on teräskunnossa, pikku vikoja 

ei edes huomaa. 

Me kaikki tiedämme, mitä koulukiusaaminen on. Kaikki tietävät, että niin ei saa tehdä 

ja että se satuttaa. Mutta kun kovasti haluaa, niin miten sitä voi ehkäistä ja miten siltä 

voi suojautua? En usko, että ihan joka apteekista löytyy rokote koulukiusaamista vastaa. 

Ja pitäisi olla kyllä varsinainen superimuri, jos haluaa imuroida koulukiusaamisen 

maailmasta. Silloin pitäisi kyllä imuroida kaiken maailman WhatsAppit, Instagramit ja 

muut (vaikkei niillä tapahtuva kiusaaminen tapahdukaan koulu pihalla, kuten vaikka 

11

30 vuotta sitten, se kiusaaja voi silti olla se rinnakkaisluokan tyttö tai poika). Se voi tapahtua 

niissä WhatsApp-ryhmissä ihan huomaamatta, kun ensimmäinen sanoo jotain 

ihan vitsillä vaan, niin toinen ottaa sen niin vakavasti, että muistaa sen lopun ikäänsä. 

Minusta tuntuu, että jos hautakiviin kirjoitettaisiin ihmisten kuoltua, että ”koulukiusaaja” 

tai ”koulukiusattu”, veikkaan, että jälkimmäisen haudalla olisi ainakin viisi kertaa 

enemmän kynttilöitä. Että sitä sietää miettiä! 

Hyvä luokkahenki on siis varmaan paras lääke koulukiusaamiseen ja yksi koko peruskoulun 

tärkeimmistä asioista. 

12

“Mitä tarvitaan hyvään 

yhteishenkeen? Teksti pohtii 

raikkaasti ja jalat maassa sitä, 

mistä muodostuu koululuokan 

yhteishenki, mitkä ovat sen 

mahdolliset ongelmat ja miten 

niihin tulisi suhtautua. Positiivista 

realismia henkivä teksti on valmis 

kolumni mihin tahansa lehteen.” 

Asenne ratkaisee 

Miisa Mäkelä 

Päivänkehrän koulu, Espoo 

Erilaisia yhteisöjä on monenlaisia. Kaikki me kuulumme johonkin yhteisöön. Lapset, 

vanhemmat, opettajat ja valmentajat. Me kaikki olemme yhteisön tärkeitä jäseniä. 

Yhteisössä ollaan yhdessä, kannustetaan muita ja ollaan tukena, kun jalat meinaavat 

pettää. 

Yksi tärkeimmistä yhteisöistämme on koululuokkamme. Luokkia on erilaisia. Siellä voi 

olla monenlaista eripuraa tai jopa monenlaisia kiusaajia. Yleisimmät kiusaajat ovat 

ne, jotka satuttavat muita ja ovat kuin luokan oma piru. Jotkut meistä eivät halua olla 

ilkeitä ja jättää niitä joskus parantumattomiakin arpia. Kenenkään ei kuuluisi kantaa 

kaunaa asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Se kaikkien täytyy ymmärtää. 

Siis, vaikka joskus särkeekin, ei kannata antaa asian masentaa. Pitää jatkaa ja tehdä 

selväksi, että kaikilla on oikeus olla oma lumoava itsensä. Olen itse kokenut kaiken 

sen, joka satuttaa ja jättää ikuiset arvet mieleen ja sydämeen, mutta nyt luokkani on 

mitä ihanin. Erimielisyyksiä on aina, mutta meidän luokassamme haavat paranevat 

nopeasti, sillä emme anna erimielisyyksien haitata luokamme tärkeintä ominaisuutta, 

luokkahenkeä. 

Resepti hyvään luokkahenkeen on erittäin yksinkertainen. Ripaus hyvää tahtoa, teelusikallinen 

ystävyyttä, kauhallinen kauniita ajatuksia, litra kunnioitusta, muutama oikeutta 

ja muutama vastuuta. On tietenkin erittäin tärkeä ainesosa, jota ei sovi unohtaa. 

Nimittäin mukava aikuinen, joka johtaa luokkaa lempein ottein. Sitten pitää sekoittaa 

nämä kaikki ainesosat ja, voilà, täydellinen luokkahenki on leivottu. 

Sääntöjäkin aina tarvitaan. Elämähän olisi täyttä hullunmyllyä ilman niitä. Luokassakin 

pitää olla rajoja, sillä elämän myrskyistä ei selviäisi, jos ei olisi joitain rajoja. Eiväthän 

karitsatkaan pysy tietyssä paikassa ilman aitausta. Luokan tärkein sääntö on tietenkin, 

ettei saa kiusata, ei ajaa toisen elämää synkkyyteen. Oikeudetkin ovat tärkeitä 

luokkahengen kannalta. Luokassa yksi tärkeimmistä oikeuksista on saada sanoa oma 

mielipiteensä ja olla oma itsensä. Oikeuksien vastapainona pitää olla velvoitteita. On 

velvollisuus yrittää parhaansa, kuunnella ja kunnioittaa muita. Velvoitteet ovat myös 

erittäin tärkeitä luokkahengen kannalta. 

13

Jos luokasta ei kuitenkaan löytyisi näitä ihania ainesosia, voihan niitä ainesosia aina 

yrittää valmistaa. Ei se taivas niskaan putoa, jos kaikki eivät olekaan täydellisesti sopivia 

luokkahengen reseptiin. Jos on hyvä saamaan ystäviä, kannattaa aina yrittää luoda 

kaunista ja sopuisaa luokkahenkeä. Täytyy myös aina tukea sellaisia oppilaita, joita 

syrjitään, jotka on jätetty pimeään nurkkaan yksin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka 

kaikki kääntyisikin parhain päin. Pitää aina muistaa yrittää. 

Nimittäin asenne ratkaisee. 

14

“Koskettava ja kauniilla tavalla 

opettavainen tarina pienestä Eetupojasta, 

joka joutui kiusatuksi 

koulussa ja siitä, mitä sitten 

tapahtui. Teksti on taidokkaan 

novellimaisesti kirjoitettu ja sen 

rakenne on vetävällä tavalla 

dramaattinen.” 

Eetun tarina 

Milla Pesonen 

Narvan koulu, Vesilahti 

Kuva. Pieni poika istuu laiturilla. Toinenkin kuva, jossa tyttö kerää omenoita. Molemmat 

kuvat ripustettu Eetun seinälle. Ne olivat hänen piirtämiä. Sillä pojalla oli totisesti 

piirtämisen lahja. Eetu tuijotti kuvia. Hän ei haluaisi niiden olevan siinä, mutta äiti oli 

inttänyt, että taiteen pitää näkyä. Eetun mielestä kuvat olivat hyvin surullisia. Kuvan 

pojan isä oli juuri vajonnut raivoaviin aaltoihin, ja tyttö on joutunut menemään töihin 

jo nuorena pitääkseen perheensä hengissä. Surua. Sitä oli Eetun elämä täynnä. Mutta 

ei äiti sitä tiennyt. 

Ennen kaikki oli ollut hyvin. Eetu oli ollut koulussa keskivertoasemassa: ei suosittu, 

muttei myöskään kiusattu. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Äkillisesti, varoittamatta. 

Eetun piirrosvihko oli tippunut suoraan Kasperin jalkoihin. Kasper oli nopealla 

koripalloilijan kädellään napannut maassa lojuvan vihon. Siinä oli ollut silloin vielä 

iloisia kuvia - kukkia, iloa, naurua. Joten ei mennyt aikaakaan, kun kaikki kutsuivat 

häntä hihhuliksi tai joksikin muuksi yhtä omaperäiseksi. Eetu oli pudonnut keskivertosakista 

suoraan koko seiskaluokan pahimmiten kiusatuksi. Siltä se ainakin tuntui. 

Iloiset kuvat muuttuivat muutamassa päivässä surullisiksi ja ahdistaviksi. Kyyneliä. 

Niitä oli Eetun kasvoilla joka päivä. Mutta aina äidin tul-lessa hän pyyhki kyyneleet 

pois. Äiti ei saisi tietää. Hänellä oli jo tarpeeksi murehtimista. Isää Eetu tuskin koskaan 

näkikään. Siitä häntä nykyään eniten kiusattiinkin. "juoponlapsi" oli yleisin haukkumanimi 

koulussa. Kiusaajat takertuivat aina henkilökohtaisimpaan asiaan, ja repivät sen 

kappaleiksi. 

Tälläistä Eetu ajatteli matkalla kouluun. Melkein neljä kuukautta pelkoa, surua, vihaa. 

Yhden typerän vihkosen takia. Ja Kasperin. 

Ensimmäinen tunti. Uskontoa. Kaikki tuijottivat apaattisesti opettajan liikkuvaa suuta. 

Ei kukaan hänen jeesuspuheitaan oikeasti kuunnellut. Eetu vilkuili ympärilleen. Tässä 

huoneessa istuivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat tehneet hänen elämästään helvettiä. 

Takimmaisessa rivissä istui Kasper, Niko ja Jesse. Nämä kolme poi-kaa olivat AINA yhdessä. 

Pojat olivat päättäneet, että heitä pitäisi kutsua jengiksi. Lapsellista. Ei kuitenkaan 

poikien mielestä, jotka saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Sillä hetkellä, kuin 

taikaiskusta, heistä oli tullut "pahamaineinen" joukko, joka häiritsi tuntia ja kiusasi 

heikoimpia, kuten Eetua. Jos hän vaikka omistaisi viisi kiloa enemmän lihaksia, tai hän 

olisi kaksikymmentä senttiä pitempi niin... jossittelu ei kuitenkaan auta. 

Eeva ja Senni. He eivät olleet varsinaisessa jengissä, mutta kulkivat aina jengin mukana 

ja kikattivat vieressä jengin hakatessa niitä raukkoja, jotka sattuivat jäämään heidän 

15

tielleen. Kaikki pojat palvoivat Eevaa ja Senniä, eikä ihmekkään. He olivat hurjan kauniita. 

Mutta olin varma, että sen kaiken meikin takana olisi kamalia hirviöitä. Millainen 

ihminen muuten voisi vahingoittaa toista niin pahasti kuin nämä tytöt tekivät? Kaikki 

muut ihailivat tätä jengiä. Ketään ei kiinnostanut Eetun kärsimys. Ei ketään. Kuinka 

ihanalta se tuntuisikaan, jos joku puolustaisi, auttaisi häntä. 

Eetu havahtui, kun hänen korviinsa tunkeutui inhottava ääni. Kuin tuomion kello. Oli 

välitunnin aika. 

Eetu käveli koulun parkkipaikalle. Hän tiesi, että jengi odottaisi häntä siellä. Niin kuin 

joka aamu. Ajatus pakoon juoksemisesta houkutti, mutta hän ei voisi paeta ikuisesti. 

Viimeistään kiinni jää-dessä kävisi pahasti. Sitä määrää väkivaltaa Eetu ei varmasti 

kes-täisi, ei fyysisesti eikä henkisesti. 

"Kappas vaan, tavataan taas", Kasper härnäsi ja Niko nauroivat. Kasper jatkoi: "Mut 

heeei, sullahan on kiva pipo!" Samassa hän nappasi pipon Eetun päästä. "Anna se takas", 

Eetu sanoi ääni särähtäen. Niko matki Eetun värisevää ääntä: "Aaanna se takaaas." 

Pojilla näytti olevan hurjan hauskaa heitellessään pipoa toisillensa. Kasper heitti 

pipon Jesselle, ja Eetu salamannopeasti ryntäsi Jessen luo saadakseen piponsa takaisin. 

Turha toivo. Jesse tönäisi Eetun maahan ja hänen päänsä kolahti kovaan asfalttiin. Takaraivossa 

tuntui jotain tahmeaa. Eetu makasi avuttomana maassa. 

"Säälittävä yritys, ääliö", Niko ilkkui. Eetu raotti silmäänsä, ja huo-masi, että Eeva ja 

Senni olivat jo kadonneet parkkipaikalta. Hän sulki silmänsä ja valmistautui tulevaan. 

Mitään ei ehtinyt tapahtua, kun Eetu kuuli äänen: "Jättäkää se rauhaan!" Pojat käänsivät 

päänsä äänen suuntaan ja Eetu nosti päätään ja pakottautui avaamaan silmänsä 

uudestaan. Päässä tuntui kuin rautakanki olisi puristettu hänen päänsä ympärille. 

Oksetti. Mutta hän näki, kuka oli pysäyttänyt tämän kidutuksen. se oli Inka. Eetu ei 

tuntenut ketään ujompaa kuin Inka, ja silti hän oli siinä. "Oikeasti jätkät, antakaa olla", 

hän jatkoi hieman epävarmana. Ajattelin, että hän varmasti muuttaa mielensä ja lähtee 

pois. Kuitenkin yhtäkkiä Kasper sanoi irvistäen: "Ookoo, pitäkää hauskaa, rakastavaiset." 

Lähtiessään jenginsä kanssa hän vielä potkaisi Eetua mahaan. Sen jälkeen he 

lähtivät. 

Inka lähestyi Eetua varovasti. "Oletko okei?" hän kysyi. "Joo, mitä nyt yks reikä päässä ja 

sisuskalut murjottuna", Eetu vastasi varovasti hymyillen. 

Oikeasti Eetu oli enemmän kuin "okei". Takaraivosta tihkui vielä verta hiljalleen, mutta 

Inka oli tullut auttamaan häntä. Inka ojensi kätensä ja sanoi ilkikurisesti: "Tules nyt, 

ennen kuin vuodat kuiviin." 

Inka auttoi Eetun varovasti ylös ja he tuijottivat verilammikkoa hil-jaa. "Nyt ne jäävät 

kiinni. Ne eivät voi enää valehdelle itseään ulos tästä." Inka oli oikeassa. Jengin olisi 

pakko saada rangaistus. Vakava rangaistus. 

Jos tämä olisi elokuva, Eetu ja Inka olisivat kävelleet käsi kädessä auringonlaskuun. 

Mutta ei. Eetu kaatui lätäkköön. Inka alkoi nau-raa. Se ei ollut ilkeää naurua. Eetukin 

nauroi. 

Silloin hän tunsi sisällään lämpöä. Inka säteili kuin aurinko. "Aurinko on vihdoin tullut 

pilvien takaa piilosta", Eetu ajatteli. Hyvä niin. Se olikin ollut siellä aivan liian kauan. 

16

SARJA 2 

9.LUOKKA 

17

“Asiallinen ja kiinnostava kertomus 

vammaisurheilijoille vaatteita 

suunnittelevasta yrityksestä, jonka 

idea lähti arkisesta huomiosta 

Vuokatin teillä. Hyvin rakennettu 

teksti puhuttelee ja vakuuttaa.” 

Rohkenen yrittää 

Suvi Ahonen 

Tenetin koulu, Vuokatti 

Auton sisäikkunat täyttyivät huurusta ja pakkanen oli todella kireä. Olimme matkalla 

äitini kanssa Sotkamosta Vuokattiin päin. Pyörätiellä liikkui jalaton vammaishiihtäjä, 

jolloin äitini esitti oudon kysymyksen. Mistähän tällaiset ihmiset ostavat vaatteensa? 

Vammaisurheilijoille ja liikuntarajoitteisille ihmisille on erilaisia apujärjestöjä, mutta 

entäs heille suunnattu vaateketju? En ole vielä kuullut. Vammaisurheilijoita näkee liikkuvan 

paljon, ainakin täällä Sotkamon alueella, joten ajattelin liikeidean olevan kannattava. 

Amputaatiosta kärsineiden urheilijoiden hiihtokelkat tehdään aina mittojen 

mukaan, joten miksei sama pätisi vaatteisiin. 

Mietin monta pitkää vuotta asiaa. Uskalsin kyllä ottaa pieniä riskejä, mutta olisiko tämä 

liian suuri? Olin tavattoman epävarma siitä, että minusta voisi tulla yrittäjä. Henkinen 

hyvinvointini voisi myös olla koetuksella. Itseluottamukseni ei ollut korkeimmillaan, ja 

luulen, että nuoruusiän sotkut ja virheet mutkistaisivat vielä asioita. Onneksi ystäväni 

ja perheeni kannustivat minua yrittämään. 

Oli lähdettävä rahasta. Millä maksaisin kaiken? Onneksi pankki oli myönteinen ideaani 

kohtaan ja suostui antamaan lainan. Tiesin maksavani sitä vielä pitkään, mutta jos 

yritykseni toimii, asia helpottuu. 

Muutama ystäväni lähti myös tähän hankkeeseen mukaan ja saimme yhdessä vuokrattua 

tilat sopuhintaan. Tilasimme tuotteemme lähinnä suurilta urheiluvaateketjuilta. 

Oli hyvin vaikeaa etsiä valmistaja, joka tyydyttäisi asiakasryhmämme tarpeet. Päätimme 

siis muokata itse vaatteet asiakkaiden mittojen mukaan huomioiden esimerkiksi 

amputaation ja lyhytkasvuisuuden. Tuotteiden hinnat oli myös nostettava hiukan 

ylemmäs, jotta tuottoa alkaisi tulla. 

Aloitimme verkkokaupasta. Kun tuotto kehittyisi ja yrityksemme alkaisi menestyä, 

harkitsisimme vasta perinteistä kauppaliikettä. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä kauppa 

tapahtuu mittatilaustyönä asiakkaan mukaan. 

Työntekijöistä oli pula, ja tein todella pitkiä päiviä. Olin hyvin väsynyt, eivätkä ajatukseni 

kulkeneet. Oli keksittävä ratkaisu, mutta uusiin työntekijöihin ei ollut varaa. 

Markkinoinnista löytyi ratkaisu. Ajattelin, että voisimme järjestää tuote-esittelyn suuressa 

kauppakeskuksessa. Lähdimme työstämään ideaa ja saimme paikan. Eihän siitä 

mitään tullut. Kaikki olimme ulkona mukavuusalueeltamme. Kauppa ei käynyt, eivätkä 

ihmiset edes vilkaisseet meitä. Markkinat eivät tahtoneet ottaa meitä vastaan. Mai- 

18

noksia oli lähetelty mediaan ja ihmispaljouteen. Tuntui, kuin olisin ollut kuukausien 

kuumeessa. Kärsin kovasta stressistä, ja yritykseni oli kaatumassa. Kaikki oli pilalla. 

Mitä minä tekisin? 

Sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Eräs tunnettu vammaisurheilija, tarkemmin 

sanottuna hiihtäjä, otti minuun yhteyttä. Hän oli tehnyt muutamia tilauksia meiltä 

ja oli ollut todella tyytyväinen tuotteisiinsa. Aluksi oli epäilyttävää, että hän tarjoutui 

heti mainostajaksemme. Tapasimme muutaman kerran, ja otin selvää, mikä hän on 

miehiään. Myöhemmin selvisi, ettei hän mikään huijari ollut. Vaikka yhteistyökumppanimme 

ei ollut aikeissa haukata kirsikkaa kakun päältä, halusi hän olla jotenkin liikkeessä 

mukana. Mikäs sen parempaa, kun yksi asiakkaista toimisi markkinointitöissä? 

Yritys alkoi pikkuhiljaa nousta jaloilleen. Kiertelimme urheilutapahtumista toiseen 

ja jaoimme tuotteita sekä kuvastoja. Uudesta liikekumppanista oli hyvin paljon apua. 

Hän mainosti meitä kilpailutapahtumissaan tiettyä korvausta vastaan. Saimme jatkuvasti 

enemmän tilauksia ja firmamme nimi tuli tutuksi. Enää ei ollut rahanpuutetta 

eikä pulaa työntekijöistä. Sain enemmän aikaa itselleni, eikä minun tarvinnut puurtaa 

työpaikallani yötä päivää. 

Tällä hetkellä meidän yrityksellämme menee todella hyvin. Luovuutta on tällä alalla 

tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tämä tuotti aiemmin ongelmia minulle, sillä ideointi 

vaatii aikaa ja vaivannäköä. 

Vielä on yksi suuri päätös tehtävänä. Jatkanko minä opiskelua vai keskitynkö kokonaan 

yritykseeni? Tähän en ole vielä saanut päätöstä, mutta vaikka jatkaisinkin opiskeluja 

työn ohessa, kannustan silti enemmän nuoria kokeilemaan siipiään. Se idea, mikä ensimmäiseksi 

mieleen pälkähtää ja jää sinne, on siemen, josta voi kasvattaa kukkivan 

puun, jos vain tahtoo. Tämän yritysidean sain aivan arkipäiväisten asioiden keskellä, ja 

kukapa olisi arvannut, että jonain päivänä teen siitä yrityksen. Niin typeriltä ja kaukaisilta 

kuin ajatukset joskus kuulostavatkin, voivat ne kantaa jotain suurta. 

19

“Napakka ja asiantunteva juttu 

polkupyöräkaupan perustamisesta, 

toiminnasta ja laajenemisesta 

maailmanlaajuiseksi brändiksi. 

Tulevaisuuteen luotaava 

monipuolinen teksti ottaa 

huomioon ekologisuuden 

yrittäjyyden rinnalla.” 

Polkupyöräkauppa 87’ 

Alexander 

Maunun koulu 

” MYYDÄÄN 1987 PERUSTETTU YRITYS. hinta 50 000. Erikoistunut omalaatuisiin polkupyöriin. 

Tiedustelut: 634 7245579.” 

Tämä ilmoitus herätti mielenkiintoni. Soitin Loimaalla sijaitsevaan yritykseen, ja sovimme 

omistajan kanssa tapaamisen. Yritys on erikoistunut polkupyörien korjaukseen 

ja erilaisten mallien valmistukseen, kuten erilaisiin tandempyöriin. Esimerkiksi eräässä 

kiinnostavassa mallissa on selät vastakkain asetetut penkit, mutta ne polkevat samaan 

suuntaan. 

Omistaja, Mauri Heinonen, on toisen polven yrittäjä. Hänellä ei ole voimia yrityksen 

toiminnan pyörittämiseen eikä omia lapsia, jotka jatkaisivat yritystä. Hän päätti myydä 

sen pois sopuhintaan. Olin hänen mielestään lupaava ostajaehdokas. 

Haen pankista lainaa. Papereiden vaihto käy kätevästi. Voitan vanhan asiakaskunnan 

samalla puolelleni. Kauppa käy hyvin, ja kun olen päässyt omilleni, voin omistaa työaikani 

haaveilemaani pyörien keksimistyöhön. 

Oma Yritys! Mikä ihana tunne. Saa olla oma pomo, saa päättää. Rahaa tulee mutta kyllä 

sitä meneekin. ”Omalaatuinen”. Se sopisi. Olenhan itsekin omalaatuinen. Yrityksen 

nimi on Bike Shop 87’. 

Yritykseni on osakeyhtiö, mutta niin pieni, ettei se ole pörssissä. Unelmana olisi kuitenkin 

suuri ja globaali yritys. Ideoita minulla riittää: miltä kuulostaisi, jos polkupyörän 

napaan laitetaan vahva magneetti ja vastakkainen renkaan sisävanteeseen toinen. 

Magneetit saavat aikaan lujan vedon joka puolelta samaan aikaan, ja pyörä pysyy ilmassa 

ilman pinnoja. Se myös vaimentaa töyssyjä kuten iskunvaimennin, joten meno 

on mukavaa maastossakin. Näin syntyy leijuva pyörä. 

Suuri läpimurto markkinoilla on jellytäytteinen kypärä, joka ei hajoa, mutta vaimentaa 

vahvasti osumaa, ja siitä ei tule ”Nolo”, vaan ”YOLO”. Kehittämisen kohteita ovat 

muutenkin turvallisuus, nopeus ja muotoilu. Nykyään polkupyörät valmistetaan aina 

uniikkeina, ja vientiä on kaikkialle maailmaan. Seuraavina vuosikymmeninä joka mantereella 

on tehtaita ja toimipisteitä. 

Samaan aikaan kun maailmalla valokuidut ja laserit ottavat voiton tiedonsiirrossa yksinkertaisista 

sähköjohdoista, niin me johdamme liikenteen vallankumousta vähän 

kuluttavilla ajoneuvoilla ja polkupyörillä. 

20

Pyrimme olemaan mahdollisimman luontoystävällisiä. Vähennämme autoja keksimällä 

ekologisia, yksinkertaisia ja helppoja vaihtoehtoja. Siitä syystä pyörissä on tulevaisuus. 

Ongelmana on kuitenkin, että kansa laiskistuu, eikä pian jaksa enää polkea. Tämän 

voi ratkaista asentamalla polkupyörään apumoottorin. Se toimii kuin tavallinen 

polttomoottori, mutta polttoaine on oma sekoitus. Katalysaattoreihin panostetaan, sillä 

ne puhdistavat pakokaasun. 

Suuri H-hetki on, kun yritys listataan Hongkongin pörssiin. Yritys on kasvanut 50-vuotispäivänäni 

TOSI suureksi. Valmistamme Bike Shop 87’- yrityksessä nykyään kaikenlaisia 

turvavälineitä, kuten kypäriä, suojapukuja, liivejä, ja moottorittomia ja moottorillisia 

ekologisia kulkuvälineitä. Yrityksen liikevaihto pyörii miljardeissa, ja tuotantoa 

on kaikkialla maailmassa. Vain nimi on sama kuin kymmenen vuotta sitten, kun ostin 

kaupan, Bike Shop 87’. Nimi on tullut minulle tärkeäksi, ja vaikka markkinointiosaston 

mielestä nimi on kehno, pidän sen. 

Seuraava suuri siirto kehittelytyössämme on repulsiomoottorit, nuo scifi-sarjojen mahtavat 

leijulaitteet. Ne kumoavat painovoiman halutussa suhteessa, joten korkeutta on 

helppo säädellä. Parasta niissä on, että ne ovat hiljaisia, eivätkä saastuta. Polttoaineena 

käytetään puristettua roskaa, jätettä ja muuta tarpeetonta. Kone on täynnä katalysaattoreita, 

ja pakokaasukin, vesihöyry nimittäin, kerätään talteen ja jäähdytetään. Sillä voi 

vaikka kastella kasvit. Niistä on hyötyä esimerkiksi henkilökohtaisiin ilmailukenkiin, 

joilla voi mennä kovaa ja vähällä polttoaineella. Niiden pohjaan laitetaan gyropallo 

pitämään tasapainoa, ja pieni repulsiomoottori. 

Toinen suuri projekti on jäteautot, jotka käyttävät jätteen omaksi polttoaineekseen, 

ja niitä ohjaa robotti. Nekin ovat täynnä katalysaattoreita (oman tehtaan superlaatua 

tietenkin). Siten ne menevät roskikselta toiselle, ja niin edelleen. 

Vanhan Bike Shop 87’in elementtejä olivat maa ja hiekkatiet. Uuden Elementti on ilma, 

ja tulevaisuudessa kaikki liikenne on maanpinnan yläpuolella. 

Vuonna 2050 Bike Shop 87’ on maailmanlaajuinen brändi. Itse omistan siitä 51%, joten 

olen silti pomo. Mitään ei tapahdu ilman minun päätöstäni. Alaisia on kaikkialla 

maailmassa. Toiminta on hyvin suurta, ja kun eläkeikä koittaa, jätän yrityksen poikani 

hellään huomaan. Jo kolmivuotiaana poikani keksi kolmipyöräänsä lukuisia lisälaitteita: 

peilit, shakkilauta, eväsboksi ja valot. Uusi sukupolvi parantaa yritystä entisestään, 

ja se vakiintuu maailmanmarkkinoille, sillä suojelemme luontoa. Ilman luontoa ei ole 

elämää. Perustamme yhtiön toiminnan maapallon pelastamiselle askel askeleelta. Sen 

takia keskitymme saasteongelmiin ja luonnonmukaisuuteen. Tuotantoa laajennetaan 

entisestään, ja muun muassa maanviljelyä kannustetaan ja kehitetään. Sitten ruvetaan 

tuottamaan myös elintarvikkeita. Bike Shop 87’ perustaa tytäryhtiöitä, ja se keskittyy 

vain määräämään muita yhtiöitä. 

21

“Tarina nuoresta tytöstä, 

joka perusti kukkakaupan. 

Ensin myynnissä oli vain 

muutama tulppaani, mutta 

vähitellen kaupasta muodostui 

elämänikäinen yritys, joka jatkui 

seuraaville sukupolvillekin. 

Kiinnostava ja vetävä juttu 

kuvailee tarkkaan yrityksen 

alkuvaiheet ja sen miten elämä 

ja yritys voi parhaimmillaan 

kietoutua yhteen.” 

Äidiltä tyttärelle 

Taru Hirvensalo 

Tapiolan koulu, Espoo 

Nyt kun mietin menneisyyttäni, niin kyllä vain sain kaiken haluamani. Kovalla työllä, 

hiellä ja kyynelillä. Vaikka muutama vuosi sitten tulikin pieni takaisku ja oli tehtävä 

suuria valintoja, oli kaikki silti sen arvoista. Kun tietää antaneensa kaikkensa, voi hyvin 

nyt melkein seitsemänkymppisenä istuskella elämänsä miehen kanssa oman rannan 

laiturilla ja katsella kevään vaihtumista kesään. Kielojen kukkimista ja valkovuokkojen 

valloittamaa metsää. Kaataa pari kuppia teetä ja ihastella maljakkoa koristavia keltaisia 

tulppaaneja. Oi niitä tulppaaneja. Jos voisinkin kertoa nuorelle minulle, Anneli 

Sahanpäälle, mihin nuo kukat minut veisivätkään. 

Minä olin 19-vuotias, kun perustin yritykseni. Olin vasta valmistunut lukiosta ja oli 

alkukesä. Ulkona oli niin nättiä ja aurinko paistoi ja kesäkukat kukkivat Etelä-Pohjanmaan 

maisemissa. No, olin päässyt lukiosta ja halusin vähän rentoutua. Loikoilinkin 

ensimmäiset päivät riippumatossa ja välttelin kaikenlaista työtä. Äitini oli toista maata. 

Hän oli ahkera ja tarmokas leskeksi jäänyt maatalon rouva, joka painosti minua 

aina ja sanoi: ”Anneli sinun täytyy tehdä elämälläsi jotain! Hanki mies tai ala tekemään 

työtä”. Olin saanut jo siinä vaiheessa miehistä tarpeekseni, joten aloin miettimään työtä. 

Kävinkin siinä sitten Evijärven Monivalintakaupassa kysymässä töitä ja sain paikan 

myyjänä. Työ oli tylsää, mutta pakkohan sitä oli jossakin kulutettava aikansa ja meillä 

oli työkaveri Tiinan kanssa rattoisaa aina tauoilla ja pomon ollessa poissa. Nuorena se 

hauskanpito oli vain niin tärkeää. 

Isäni vanhin veli Veikko tuli käymään heinäkuun alussa Amsterdamin maaseudulta. 

Sedällä oli siellä vaimokin ja kolme tyttöä. Nimet oli oudot, enkä niitä oikein koskaan 

oppinut tuntemaankaan. Taisivat olla aikamoista hienostosakkia, kun eivät koskaan 

vastanneet kirjeisiini. Tai sitten eivät puhuneet kieltä. Joka tapauksessa setä tuli joka 

kesä käymään. Se oli jo perinne. Sillä kertaa Veikko oli saanut kuljetettua mukanaan 

pari tusinaa tulppaaneja ja sanoikin minulle omahyväisellä tyylillään: ”Pistäppäs Anni 

kaupaks. Rahat saat pitää, jos jotain mokomista saat”. No minäpä otin kukat kainaloon 

ja lähdin Monivalintaan viemään tarjolle. Työnantaja Matias Pekkarinen sitten sanoikin, 

että itse saat edustalla myydä, mutta kauppaan sisälle ei niitä oteta houkuttelemaan 

ampiaisia. 

Siinä sitten seuraavana päivänä pistin siihen kaupan sisääntulon viereen pitsikaitaliinan, 

joka oli isomummon vanhaa periä ja itselleni pienen lypsyjakkaran istuimeksi. 

Levitin tulppaanit siihen liinalle ja laitoin rahakukkaroon valmiiksi 20 markkaa vaihtorahaksi. 

Sitten vain istuin ja odotin. Pari teinityttöä ensin siitä käveli ohi ja kikatteli 

minulle. Minähän en sellaisesta välittänyt; olin sen verran itseäni täynnä vielä siinä 

vaiheessa. Kauppa kuitenkin alkoi käydä ja jokaisen tulppaanin minä myin. Pistinpäs 

22

vielä siinä loppuiltapäivästä loput tulppaanit kolmen kukan kimppuihin, kun huomasin 

ihmisten ostavan mieluusti monta kukkaa koristamaan kotia maljakkoon. Kukkarokin 

alkoi siinä vaiheessa kiristää ja mieli kirkastua. 

”Siinähän ne on ja kukat myyty”, sanoin silloin Veikko sedälle ja laskin topakkana 70 

markkaa sedän eteen. ”Ihanko kaikki sait myytyä?” Veikko hämmästeli. ”Sinussahan 

saattaa olla myyjän vikaa. Et taidakaan jäädä peltopiiaksi, kuten äitisi”. En vastannut 

mitään, sillä jos olisin suuni avannut, niin siinä olisi kyllä pari ärräpäätä päässyt ulos. 

Painuin ylös huoneeseeni rahojen kanssa ja muistaakseni vielä siinä sitten laskeskelin 

rahoja hämmentyneenä. Silloin se iski: Veikko setä sanoi minussa olevan myyjän vikaa. 

Rupesin heti raapustamaan paperille yrityslaskelmia. Vielä silloin en tiennyt, minkä 

tyyppisen yrityksen puolesta laskeskelin. Enkä yrittämisestäkään. 

Koko yöhän siinä sitten meni ja aamun sarastaessa edessäni oli oma yrityssuunnitelma. 

Aika karkea se oli ja siinä olikin ilmoitettu vain yritysmuoto: toiminimi ja yritys: 

kukkakauppa. Ja vähän siinä oli omia, töistä säästettyjä varoja laskettuina. Kukkakauppa 

tuntui luontevalta, koska kukkiahan minä Monivalinnankin edustalla myin. Jo 

heti seuraavana aamuna painuin Tiinan veljen kanssa autolla Seinäjoelle suunnitelma 

mukanani. Tiinan veli Antti oli sinne työkeikalle menossa. Painelin pankkiin ja istuin 

siihen virkailijan eteen. Jotain pankkineiti siinä kyseli ja kerroin asiani. ”Olet siis lainaa 

hakemassa?” pankkineiti kysyi. ”Sitäpä juuri. Ja laskelmieni mukaan 10 000 markkaa 

tarvitsisin ja säästöt siihen ynnättynä minulla olisi sopiva määrä rahaa”, sanoin itsevarmana. 

Olin aina ollut päällepäsmäri ja olin siitä saanut ennen nuhteluja, mutta 

tässä tilanteessa oli hyötyä olla uskottava. Juteltiin pitkät pätkät ja pääsin myös ideani 

kanssa pankinjohtajan puheille. Sovittiin lainaehdoista: takuudeksi sovittiin laitettavan 

minun tuleva liiketilani ja lainanmaksuaikaa muistaakseni oli sen 9 vuotta. Vieläkin 

välillä mietin, miten sain lainaa niin helposti, olinhan vasta 19-vuotias. Niin tai 

näin, nyt minulla oli kaikki eväät yrityksen perustamiseen. 

Kotimatkan kuljin linja-autolla. Siinä kesti kauan ja muistan vieläkin niin elävästi sen, 

kun mietin minne perustaisin puotini. Evijärvi oli kotini, mutta tiesin, ettei siellä olisi 

tarpeeksi asiakaskuntaa. Toisaalta halusin myös uutta vetoa elämälleni ja uusi kaupunki 

saattaisi olla ratkaisu. Matkalla sitten päätin, että pääkaupunkiin minä halusin. 

Ostinkin samana iltana Evijärven linja-autoasemalta matkalipun Helsinkiin heti ylihuomiselle. 

Kotona sain huutia, kun kerroin perustavani yrityksen. Äiti ja siskoni Irja huusivat päät 

punaisina tyhmyyttäni. Minä kuitenkin seisoin tyynenä omissa maailmoissani. Olin 

niin varma siitä kaikesta, ettei muiden mielipiteet enää haitanneet. Pikkuveli Eeli kuitenkin 

kannusti. Illalla vielä annoin Eelille marmeladia, jota olin säästänyt syntymäpäiviltäni 

kiitokseksi pienelle kuusivuotiaalle. Veikko setä oli samana päivänä lähdössä, 

mutta oli innokas tekemään yhteistyötä toimittamalla kukkia. Olin innoissani, uusi elämä 

häämötti horisontissa ja minä seilasin purjeet pulleina sitä kohti. 

Seuraava päivä meni pakkaillessa. Otin vain välttämättömimmät mukaani. Yhdessä 

laukussa tavarat ja toisessa rahat, yrityslupapaperit ja matkalippu. Sinä yönä en nukkunut 

lainkaan, vasta silloin elämänmuutos alkoi jännittää toden teolla. 

Se oli perjantaipäivä, kun lähdin. Aamulla kuudelta painaisi linja-auto kaasun pohjaan, 

ja sinne pakkasin itseni ja laukkuni. Saavuin Helsinkiin, Rautatieasemalle. En ollut ikinä 

ollut missään niin suuressa paikassa. Lähdin kävelemään ympäriinsä ja katselin 

paikkoja. Löysin Vuokratilaliikkeen, jossa selitin asiani. Siellä kerrottiin, että vanha kirjakauppias 

oli lopettanut kauppansa ja vuokraliiketilaa oli tarjolla Vilhon kadulla. Alle- 

23

kirjoitimme vuokrasopimuksen, jonka hinta oli yllättävän edullinen, sillä kirjakauppias 

oli jättänyt jälkeensä aikamoisen sotkun, ja remonttia oli tehtävä. 

Ja se kauppahan oli järkyttävä. Lattiat tomussa ja seinämaalit rapistuneet. Joka paikka 

risainen ja ruosteinen ja vanhojen, homeisten kirjojen lemu valtasi koko liiketilan. Siivosinkin 

siellä monta päivää. Välillä nukuin vaatteitteni päällä tiskin takana. Maalasin 

seinäpinnat vaalealla roosalla ja tiskin reunan vuorasin pitsiliinalla. Lattiat pesin juuriharjalla 

ja tomutin jo valmiiksi kaupassa olleet valkeat räsymatot. Kiersin keskustan 

kirpputoreja ja löysin vanhan koulun ulosottomyynnistä pitkiä valkoisia penkkejä ja 

vaaleansinisen kirjahyllyn, mitkä ostin liikkeeseen. Jouduin suostuttelemaan yhden 

myyjistä toimittamaan kalusteet minulle ja maksamaan siitä suolaisen hinnan. Asettelin 

penkkejä ja hyllyn kauppaan, sekä rakensin itse vanhoista kirjahyllyjen levyistä 

vitriinejä tuleville kukille. Paikka alkoi näyttää hyvälle. Kukat vain puuttuivat. 

Lähetin Veikko sedälle Amsterdamiin kirjeen. Tiesin, että sen toimittamisessa menisi 

kauan ja rahani olivat jo lopussa. Aloin kiertämään puistoja. Keräsin eri kesäkukkia, 

jotka kukkivat villinä puistoissa ja metsissä. Kävelin jopa kauas Espooseen saakka pellolle 

hakemaan niittyleinikkejä. Minulla oli aurankukkaa, kieloa, kaunokaista ja kissankelloa, 

ainakin ne tulevat nyt mieleen. Paria heinääkin taisi kimppuja varten olla. 

Sidoin kukista pieniä kesäkimppuja ja laitoin siihen liikkeen eteen penkille ja itse asetuin 

siihen viereen. Kukat menivät hyvin kaupunkilaisille kaupaksi ja illansuussa kaikki 

kimput olikin myyty. Rahoilla ostin ruokaa ja narua sekä sakset sidontaa varten. 

Viikon kuluttua tuli Veikolta vastaus. Hän oli laittanut keltaiset tulppaanit tulemaan 

rahdin mukana. Kymmenen tusinaa kuulemma. Kävin kesäkukkarahoilla ostamalla 

ruukkuja ja virkisteitä kukille. Myös kukkakirjoja lainasin kirjastosta kasapäin. Kolmen 

päivän päästä kukat saapuivat. Pistin vaaseihin. Osan ulos ja ne jotka eivät kiveykselle 

mahtuneet, asettelin sisään hyllyille ja penkeille. 

Sen päivän aikana sitten eräs rouva kysyi: ”Mikäs tämän liikkeen nimi on ja mitä veloittaisit 

hääkukkalaitteista?” Vastasin epäröiden, etten tiedä ja pyysin neljästä kukkalaitteesta 

100 markkaa. Rouva esitti olevansa Elsi Väyrynen ja hyväksyi tarjoukseni. Hänen 

tyttärensä Ilona oli menossa elokuussa naimisiin ja sovimme, että toimittaisin punaista 

ruusua ja morsiusharsoa sidottuna kimppuihin. Pistin tilaukseen Veikolle, joka laittoi 

taas rahdin mukana oikeaan aikaan tulemaan. Silloin minulle alkoi selvitä liikeideani 

kuvio: Veikko toimittaisi kukat Hollannista, minä myisin ne ja antaisin määrätyn osan 

liikevoitosta Veikolle. Kuitenkin halusin pysyä toiminimenä, en halunnut jakaa yritystäni 

kenenkään kanssa. Liike sai myös nimen: Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliike. 

Tuli elokuu ja ensimmäinen tilauskeikka. Toimitin kukat ja jäin seuraamaan häätoimitusta. 

Hääjuhlaankin sain kiitokseksi jäädä. Siellä tutustuin mieheeni, morsiamen 

veljeen Elmeriin. Hän oli rauhallinen ja hellä nuorimies silloin. Luonteemme ovat täysin 

erilaiset, mutta ehkä se on juuri suhteemme salaisuus. Vuodet vierivät ja tulppaanikauppa 

kävi. Muutakin kukkaa, kuten ruusua, liljaa ja neilikkaa oli tarjolla. Ja sitten 

myöhemmin vielä huonekasveja ja suomalaiselta puutarhalta kesän orvokkeja ja pelargonioita 

sekä tietysti jouluisin joulukukat. 

Siinä samalla vuosien aikana menimme Elmerin kanssa naimisiin ja saimme lapsiakin: 

Kyösti, Henni ja Eila. Kukka myi hyvin ja Elmerikin halusi mukaan yritykseen. Seuraavaksi 

meillä olikin kommandiittiyhtiö; minä vastuunalaisena- ja Elmeri äänettömänäyhtiömiehenä. 

Elmeri yritti saada minua vaihtamaan liikkeen nimeä, mutta se pysyi 

Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliikkeenä. Niin paljoa en omapäisyydestäni hellittänyt. 

Asuimme Kaisaniemessä pienessä kerrostalokolmiossa ja onnellisina. 

Kunnes sitten hirveimmistä hirvein sattui. Elmeri jäi raitiovaunun alle Mannerheimintiellä. 

Olimme silloin molemmat 56-vuotiaita ja lapsista Kyösti jo 26-vuotias ja opis- 

24

kelemassa Ruotsissa, Henni 24-vuotias kauppakoulun käynyt ja töissä Tulppaaniliikkeessä 

ja Eila nuorimmainen 17-vuotias lukiolainen. Elmeri joutui koomaan ja niin 

makasikin 4 viikkoa. Henni pyöritti kukkakauppaa ja Veikko sedän kukkalähetykset 

olivat siirtyneet hänen nuorimman tyttärensä Lidewijn vastuulle. Itse istuin rakkaan 

miehen rinnalla sairaalassa, kotona, fysioterapeutilla, vesiterapiassa, lääkärissä ja toimintaterapiassa. 

Minulle ei enää jäänyt aikaa hoitaa kukkakauppaa. Siinä tilanteessa 

mieheni meni urani edelle. 

Eräänä iltana sitten päätin, että nyt riittää. Hennin pitää saada parempi titteli työstään, 

hänhän hoiti kaiken kaupalla nykyään. Tarjosinkin Hennille yrityksen sukupolven 

vaihdosta. Henni empi monta päivää. Hän ei ollut äkkipikainen, kuten äitinsä vaan 

harkitseva, kuten isänsä. Lopulta hän kuitenkin vastasi myöntävästi. 

Paperit tehtiin ja pankissa siirrettiin yritys Henni Väyrysen nimiin. Tyttö panikin tuulemaan. 

Yhdessä hujauksessa pastelli sävyt ja pitsiliinat vaihtuivat valkoiseen ja vaaleanharmaaseen 

maustettuna kristalleilla ja hopeareunuksisilla peileillä. Henni siirsi 

kaupan 2000- luvulle yhdessä hujauksessa. Myös perinteisten kukkien rinnalle Henni 

tilasi tarjolle muun muassa orkideoita, pioneja, hortensioita, mahtavia auringon kukkia 

ja jopa kaktuksia. Myös kukkasisustustarvikkeet päivitettiin ja kassalle asennettiin 

käyttöön sellaiset uudet kosketusnäyttötietokonehienoudet, myös uusi työntekijä palkattiin 

ja yritysnimike vaihdettiin taas toiminimeksi. Yrityksen nimi myös päivitettiin 

Evi Kukaksi. Henni kertoo nimen juurtavan juurensa synnyinpaikkakuntaani Evijärvelle. 

Rakas tyttäreni on nyt pyörittänyt Evi Kukkaa jo seitsemän vuotta. Hän on mennyt 

naimisiin ja saanut ihanan tyttären Belidan, ensimmäisen lapsenlapsemme. Minä ja 

Elmeri jatkamme elämää eläkeläisinä Evijärvellä. Kuntoutamme sitten vuoroin toinen 

toisiamme. Kyösti poikamme asuu kumppaninsa Peterin kanssa Göteborgissa ja Elvi, 

nuorimmainen Jyväskylässä opiskellen. 

Kukkaliikkeen tarina on kasvanut kahdesta tusinasta Amsterdamin tulppaaneja Evijärven 

Monivalinnan sisäänkäynnin edustalta mahtavaksi ja moderniksi Evi Kukaksi Helsingin 

keskustaan toisen upean nuoren naisen johtamaksi moderniksi yritykseksi. Sen 

tarina alkoi nuoren tytön yksityisyrittäjyydestä ja niin se myös jatkuu, toisen nuoren 

tytön yrittämänä. Ehkä jonain päivänä pieni Belida saa ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa 

Sahanpään naisten yrittäjätarmoa. 

Huh, siinä oli tarinaa kerrakseen. Ilta-aurinko paistaa ja Elmeri on tainnut tässä välissä 

jo lämmittää saunan. Koko perhe onkin kohta tulossa viikonlopun viettoon tänne Pohjanmaalle. 

Saunotaan tässä nyt ainakin ja kevyiden löylyjen jälkeen onkin hyvä käydä 

pulahtamassa viileässä toukokuisessa järvessä. Toisikohan Henni kaupalta sen vanhan 

pitsikaitaliinan niin saisi iltapalapöytään? Ja ehkä muutamat tulppaanit. 

25

“Tunnelmallinen ja hauskoja 

ideoita sisältävä teksti 

kirjakahvilan perustamisesta 

kaupungin keskustaan. Teksti 

hehkuu positiivista ymmärrystä 

yrittäjyydestä: Pitää olla valmis 

tekemään paljon töitä. Mikään ei 

tapahdu itsekseen.” 

Tämän minä osaan! 

Kirsi Komulainen 


Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta. Kirjat vievät väliaikaisesti johonkin toiseen 

maailmaan pois arjen keskeltä. Lukeminenkin on sinällään taito itsessään. Lukeminen 

saa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja samalla kartuttaa sanavarastoa. Samalla 

kun lukee jotain hyvää kirjaa, on mukava juoda vaikka kupponen kaakaota. Se lisää 

vielä tunnelmaa. Niinpä keksin yrityksen, jossa yhdistyvät sekä hyvät kirjat että nautinto, 

eli ”lukukahvilan”. Löydät kahvilan isoista kirjahyllyistä jonkin mukavan kirjan ja 

voit tilata aivan vieressä olevasta kahviosta kupin teetä ja vaikkapa brownieleivoksen. 

Kaiken kruunaavat kahvilassa olevat lepotuolit ja tunnelmalliset pöydät. Taustalla soivat 

mukaansa tempaavat kappaleet. 

Aluksi sain ostettua kaupungin keskustan kadunkulmasta pienen yritystilan. Sain huonekaluja 

kirpputoreilta ja ystäviltäni, jotka eivät tarvinneet enää jotain tavaraa. Ihmiset 

lahjottivat mielellään tilaa vieviä kirjoja. Tässä meni kuitenkin oma aikansa, sillä tavaraa 

piti hankkia monesta eri paikasta. Tämän jälkeen tuleva yritystilani alkoi näyttää 

jo paremmalle. Seinät maalasin pastellin eri sävyillä, ja yhdelle seinälle sain hankittua 

valokuvatapetin, jossa komeili kaunis ja lämmin kesäinen maisema. Kunnostin hieman 

vanhoja kirjahyllyjä ja täytin ne mitä mielenkiintoisimmilla kirjoilla. Levitin ympäri tilaa 

säkkituoleja, joille olisi mukava hypätä lukemaan jotain jännittävää kirjaa. Pöydille 

lisäsin vielä muutaman kynttilän. Ne saivat tilan näyttämään vielä salaperäisemmälle. 

Tilan sisustamiseen tarvittujen esineiden ja tavaroiden hankintaa varten jouduin tekemään 

pidempää päivää väliaikaisessa työpaikassani, mutta haluamani päämäärään 

saavuttaakseni olin valmis tekemään muutaman lisätunnin. Vielä pitäisi tehdä kahvio. 

Sen rakentamisessa sain onneksi apua ystäviltäni ja tutuiltani. Eräs ystävistäni lupautui 

tulla leipomaan leivoksia kahvioon. Lopulta kaikki oli saatu valmiiksi ja lukukahvilani 

oli enää avajaisia vaille valmis. Laitoin ilmoituksia uudesta kahvilasta kauppoihin, 

lehtiin ja minne ikinä keksinkin. Ja se kannatti. Ilokseni sain huomata avajaispäivänä, 

kuinka kahvilani ulkopuolella oli jo pitkä jono. Kaiken kaikkiaan päivä sujui täydellisesti. 

Ihmiset etsivät innokkaina kirjoja ja tilasivat kahviosta syötävää ja juotavaa. Iloinen 

puheensorina täytti tilan, muttei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Sain ihmisiltä paljon 

positiivista palautetta, joka innosti työhön vielä entistä enemmän. 

Päivät kuluivat joutuisasti ja ihmisiä kävi mukavasti. Monet asiakkaista kertoivat, että 

oli mukava kun oli tällainen paikka, jossa pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan arjen 

hulinan keskellä. Lukukahvilani oli paljon tuottoisampi, kuin olisin ikinä uskaltanut 

uneksiakaan. Minulla oli varaa palkata kaksi työntekijää itseni lisäksi, ettei kaikki 

oma aikani kuitenkaan kuluisi yritykseen. Sain paljon tarjouksia läheisiltä tiloilta, jotka 

tuottivat muun muassa marjoja ja jäätelöä. Se oli hyvä, koska lähellä tuotetut tuotteet 

ja luomu houkuttelivat uutta asiakaskuntaa. Myös läheiset leipomot innostuivat yrityk- 

26

sestäni, ja teinkin sopimuksen erään leipomon kanssa, joka tekee lukukahvilaani nykyään 

leipomukset. Yritykseni tuottavuuden myötä sain ostettua lukukahvilaani lisää 

uusia kirjoja. Sain myös laitettua kahvilani ikkunoihin uudet edustavammat nimikyltit. 

Asiakkaiden toiveesta lisäsin seinälle liitutaulun, johon kirjoitin päivän lukuvinkit ja 

asiakkaille oman osion, johon he saivat kirjoittaa terveisiä ja lukemansa kirjan nimen. 

Myöhemmin sain laajennettua yritystoimintaani myös muihin läheisiin kaupunkeihin, 

jossa ihmiset innostuivat lukukahviloistani. Sain palkattua niihin työntekijöitä ja tein 

sopimuksia läheisten leipomoiden ja tilojen kanssa. 

Ajatella, että näin pienestä ideasta syntyi näinkin menestyvä yritys. En voinut olla 

muuta kuin todella tyytyväinen ja iloinen. Tietenkään, vaikka tekstistä ehkä saisikin 

sellaisen käsityksen, kaikki ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla. Joka asiassa, 

kaikista pienimmässäkin, meni oma aikansa. Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut pääomaa, 

millä saisi ostettua tavaraa kahvilaan. Ei ollut kiinnostuneita yrityksiä, jotka olisivat 

tarjonneet sopimuksia. Vasta sitten, kun menestystä alkoi tulla, asiat alkoivat sujua. 

Onneksi minulla oli kuitenkin paljon läheisiä ympärilläni, jotka uskoivat minuun 

ja auttoivat. Ilman heitä en varmasti nyt omistaisi mitään yritystä. 

Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio. Jos haluaa oman yrityksen, sen eteen pitää 

olla valmis tekemään paljon töitä. Mikään ei tapahdu itsekseen. Pitää olla innostusta 

ja 100- prosenttinen usko ja luottamus omaan tekemiseen. Jos ei usko itsekään siihen, 

mitä tekee, voi olla varma, että kukaan muukaan ei usko. Aina kaikki ei mene siitä huolimatta 

täydellisesti ja juuri niin kuin haluaa, mutta eihän elämä muutenkaan ole täydellistä, 

sillä vastoinkäymisiä tulee kaikille jossain vaiheessa elämää. Halusipa tai ei. 

Mutta ensisijaisen tärkeää on, jos haluaa perustaa oman yrityksen, että asia on sinulle 

tärkeä ja pidät siitä, mitä teet. Vaikka joutuisi olemaan aamukuudesta iltakymmeneen 

asti töissä, ainakin tietää, että on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. Minäkään en 

yleensä jaksanut enää päivän jälkeen tehdä muuta kuin vaan nukkua. Mutta lopulta 

kaikki oli sen arvoista. Saan tehdä joka päivä rakastamaani työtä, vaikka välillä vähän 

väsyttääkin. Unelmien eteen on oltava valmis tekemään töitä, sillä kaikki ei tapahdu 

kuin elokuvissa. 

27

“Hauska ja oivaltava juttu kertoo 

yhdestä ankeasta työaamusta, 

jolloin tekstin sankari saa ajatuksen 

ryhtyä oman elämänsä yrittäjäksi. 

Ankeana maanantaina alkava tarina 

päätyy pohdintojen jälkeen siihen, 

että kaikki riippuu lopulta omasta 

asenteesta. Ikävä maanantai voikin 

olla iloinen tiistai.” 

Tiistai 

Lili-Ann Kuumeri 

Kalevankankaan koulu, Mikkeli 

Oli maanantai. Tai mikä tahansa muu päivä viikosta, koska ei ole juurikaan merkitystä, 

mikä päivä viikosta oli, sillä maanantailta se ainakin tuntui. Maanantai, se viikon 

tympein ja synkin päivä, jolloin sängystä nouseminenkin tuntuu niin vastenmieliseltä. 

Mieluummin jäisi vain nukkumaan, eikä kohtaisi tätä kaikin puolin harmaata päivää. 

Hän oli juuri herännyt tutun herätyskellonsa rasittavaan pärinään. Hän istui sängyllään 

tokkuraisena, silmiään hieroen ja katsoen tyhjyyteen. Hetken siinä istuttuaan hän 

tavalliseen tapaansa nousi verkkaisesti kovalta sängyltään ja asteli pienen kaksionsa 

keittiöön. Kuten tavallisesti hän laittoi kahvin kiehumaan pannulle, sillä hänen kahvinkeittimensä 

oli muutama viikko sitten hajonnut, ja haki sanomalehden eteisestä. Pian 

kahvi olikin jo kiehunut, jolloin hän kaatoi sitä jo vähän rusehtavaan kuppiin, lysähti 

epämukavan pienen pöytänsä ääreen ja ryhtyi lukemaan paikallista postissa ruttaantunutta 

sanomalehteä. 

Tämä aamu ei poikennut juurikaan muista aamuista. Noin puolen tunnin kuluttua hänen 

olisi mentävä siihen samaiseen tympeään työhön, jossa hän oli viettänyt ainakin 

kymmenen vuoden jokaisen arkipäivän. Työhönsä hän oli aluksi panostanut ja ollut 

erittäin motivoitunut. Ensimmäiset vuodet hän oli nauttinut siitä paljon ja teki töitä 

muita työntekijöitä ahkerammin, vaikka kuukausipalkka olikin kaikilla sama. Ja siinä 

se ongelma pohjimmiltaan piilikin. Hän ei nimittäin nykyään juurikaan jaksanut keskittyä 

työssään, sillä joka kuukausi tilille rapsahtaisi sama määrä tuloja, riippumatta 

siitä kuinka ahkerasti töitä olisi tehnytkään. Työssä, kuten elämässäkään, ei tuntunut 

olevan päämäärää. Arkipäivät hän vietti töissä lusmuillen, viikonloput työkavereiden 

kanssa juhlien ja samoja vitsejä kertoen. Kun ei mitään vaadita, miksi pitäisi tehdä 

mitään? 

Lopulta kuitenkin sitä kyllästyy tekemättömyyteen ja aikaansaamattomuuteen. Haluaisi 

tuntea innostusta ja päästä eteenpäin elämässään. Ainakin yrittää. 

Sinä samaisena tympeänä maanantaiaamuna kahvikupponen vierellään harmaata sanomalehteä 

lukiessaan hän silmillään törmäsi juttuun yrittäjyydestä. Artikkeli kertoi 

vaikeuksien kautta menestyneestä yrittäjästä ja hänen elämästään. Vaikka juttu oli 

mielenkiintoinen ja hän arvosti yrittäjiä kovasti, ei, ei hänestä missään nimessä tulisi 

mainetta ja rahallista voittoa havittelevaa yrittäjää. Hän ei halunnut sellaista vastuuta 

eikä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen siihen. Ehkä joillekin sellainen sopii, mutta ei 

hänelle. 

Juttu toi kuitenkin hänen mieleensä innostuksen ajoilta, jolloin hän oli juuri aloittanut 

28

työnsä. Palava motivaatio uraansa ja vielä tärkeämpää: elämäänsä. Sellaista hän kaipasi. 

Elämähän on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Synnyttyään lapsi alkaa kehittyä ja ideoida 

tulevaisuuttaan, yritysideaa. Uraansa opiskeltuaan ryhtyy työhön. Rinnalla elävät 

ihmiset ovat kuin yrityksen osakkaat tukiessaan ja antaessaan kullanarvoisia neuvoja, 

joilla saa lisää varmuutta ja jaksamista päiviin. Elämäyritys laajentuu jälkeläisten 

muodossa. Yrityksellä on vuosia, jolloin se menestyy, vuosia jolloin matkaan tulee 

kuoppia. Hetkiä, joiden ei haluaisi loppuvan koskaan. Hetkiä, jolloin tuntuu kuin suuret, 

tummat aallot iskeytyisivät vasten rintaa. Mikään ei kuitenkaan pysäytä eteenpäin 

jatkamista ja pyrkimistä menestykseen. 

Siinä se oli. Se ajatus muutti kaiken. Entä jos elämään ja nyt hänen tilanteessaan myös 

työhön suhtautuisi kuin omaan yritykseen? Jotta yritys tuottaisi voittoa, iloa, täytyisi 

pistää kaikki likoon. Uhrautua, ottaa riskejä. Ja kun on antanut kaikkensa, onnistuu tekemässään. 

Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Saa tuntea itsensä menestyneeksi, onnelliseksi, 

ylpeäksi. Jokainenhan on oman elämänsä yrittäjä, sillä mitä ihminen osaakaan 

paremmin kuin keksiä, yrittää, kehittyä: elää. 

Silloin hän hörppäsi kahvinsa polttaen samalla suunsa, nousi nopeasti pöydästään, 

vetäisi housunsa ja kenkänsä jalkaan ja kiirehti asunnostaan ulos. Tämä sattumanvarainen 

maanantaiksi nimetty viikonpäivä ei tuntunutkaan enää niin tympeältä ja harmaalta 

tyypilliseltä maanantailta. Todellisuudessahan maanantain kamaluus riippuu 

vain siitä, miltä kannalta katsoo. Ehkä olikin tiistai. 

29

“Dramaattinen tarina siitä, miten 

onnettomuuden jälkeen elämä 

ja suunnitelmat muuttuvat ja 

liikuntaa harrastavasta tytöstä 

tulee pyörätuolissa istuva 

liikuntavammaisille tarkoitetun 

kuntokeskuksen omistaja, nuori 

yrittäjä. Kertomus valaa uskoa 

elämään ja siihen, että uusia ovia voi 

avautua vaikeuksien jälkeen.” 

Vastoinkäymisistä tuli bisnes 

Adolfina Lehtonen 

Länsipuiston koulu, Kokkola 

"Aja varovasti!" oli äiti huikannut hänelle vielä ennen ajomatkan alkua. Tuntia myöhemmin 

hän löysi itsensä makaamassa Meilahden sairaalan teho-osastolta. Alppihiihdon 

maailmantilaston huipulle hyvää nousua tehneestä tytöstä oli hetkessä tullut 

tyttö, joka ei enää koskaan tulisi tuntemaan maitohappojen kertyvän jalkoihinsa pujotellessaan 

rinnettä aikaa vastaan alas. 

"Olihan se vähän onni onnettomuudessa", toteaa Alma Aalto rivitalokaksiossaan Helsingin 

Kalliossa. "Vaikka on sitä parempaakin onnea kuin istua loppuelämän pyörätuolissa", 

hän naurahtaa. Nuoren naisen asunto on siisti ja kodikas. Takassa loimuaa tuli ja 

ruskean sävyt värittävät kauniisti sisustettua olohuonetta. "Turha sitä on miettiä, miksi 

tämä tapahtui juuri minulle. On sitä pahempiakin asioita kuin alavartalon halvaantuminen", 

Aalto sanoo kysyessäni onko hän asiasta katkera. "Pääasia että saan elää. Ja 

onhan minulla kädet joita pystyn liikuttamaan." Positiivisuutta ja optimistisuutta ei 

ainakaan tältä naiselta puutu. 

Tasan viisi vuotta sitten, 18. helmikuuta 2009 Aallon elämä muuttui täysin. Vastakkaiselle 

kaistalle liukkaalla talvikelillä luisunut auto koitui hänen kohtalokseen, ja 

urheiluhulluksi itseään luonnehtinut Aalto sai kuulla viettävänsä loppuelämänsä 

pyörätuolissa. "Ajatukset olivat aluksi tyhjät. Masennus tuli vasta muutamaa päivää 

myöhemmin", hän muistelee kokemaansa. Tilanne ei ollut aktiiviselle nuorelle naiselle 

helppo. Maailmaa piti nyt katsoa pyörätuolista, ja tavallisetkin arkiset rutiinit vaativat 

ponnisteluja. "Piti opetella elämään uudestaan. Vähän niin kuin lukutaito olisi yhtäkkiä 

kadonnut kokonaan", hän toteaa. Ensimmäinen yö omassa kodissa olikin suuri askel 

hänen elämässään. "Se oli ehkä elämäni pelottavin yö. Koko ajan päässä jankkasi, että 

onhan se ja se pois päältä", hän muistelee. "Eipä siitä kovin nopeasti olisi minnekään 

liikuttu jos vaikka tulipalo olisi syttynyt." Tottuuko siihen ajatukseen sitten koskaan? 

Aalto miettii hetken. "Kyllä siihen on jo oikeastaan tottunut. Tai ei... ei siihen koskaan 

totu", hän sanoo ja päästää kasvoilleen pienen hymyn. 

"Oletko kyllästynyt elämään ilman liikuntaa? Haluatko kehittää kuntoasi pyörätuoliliikuntaan 

koulutettujen ohjaajien ja fysioterapeuttien avustuksella? Osallistua ryhmäliikuntaan? 

Meillä se onnistuu! Pyöräkunto on tarkoitettu juuri sinulle, joka et anna 

pyörätuolin haitata liikuntaharrastustasi. Sinulle, joka haluat kuntoilla keräämättä 

katseita ja ilman henkilökohtaista avustajaa. Saman katon alla toimivat kuntosali, 

uimahalli ja fysioterapiapalvelut mahdollistavat kaiken tämän yhdellä reissulla. Tule 

kokemaan liikunnan iloa yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saamaan 

samalla vertaistukea arjen haasteisiin!" Näin lukee esitteessä, jonka saan käteeni 

30

kysyessäni Aallon yrityksestä. Kaikki alkoi siitä, kun parin neljän seinän sisällä vietetyn 

viikon jälkeen Aalto alkoi kaivata liikuntaa. "Se urheilun tarve tuli niin suurena, 

että päätin lähteä tekemään käsien lihaskuntoa salille. Eivät siellä kuitenkaan päästäneet 

minua sisään tilanpuutteen takia", hän harmittelee. Vaikka lähtökohdat yrityksen 

aloittamiselle olivat Aallon nuoresta iästä johtuen verrattain heikot, asialle oli tehtävä 

jotain. "Olen aina halunnut, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ei se itsestä riipu, 

istuuko pyörätuolissa vai ei. Siitä ei saisi rangaista." 

Kun onnettomuus tapahtui, Aalto oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikomuksena 

oli hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Suunnitelmat 

menivät kuitenkin pakosta kokonaan uusiksi, ja pikkuhiljaa syntyi ajatus liikuntarajoitteisille 

suunnatusta esteettömästä kuntosalista. "Koko ajatus tuntui aluksi 

todella kaukaiselta, mutta hetken sitä mietittyä kuitenkin aika luontevalta vaihtoehdolta. 

Muutenkin oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa, kun juuri oli elämä muuttunut 

ihan kokonaan. Oli pakko yrittää", hän kertoo. 20-vuotiaalle nuorukaiselle tämän 

kokoisen yrityksen perustamisen voisi kuvitella olevan mahdottomuus. Alma Aallolle 

se ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän perusti Pyöräkunto-liikuntakeskuksen Helsinkiin 

hyvin tuloksin. Samassa yhteydessä toimivat kuntosali, pieni uimahalli sekä fysioterapia- 

ja kuntoutuspalvelut. Aalto kertoo asiakkaiden kiitelleen erityisesti sitä, että ammattitaitoiset 

ohjaajat ovat koko ajan paikalla ohjaamassa ja neuvomassa. Myös se, 

ettei vapaa-ajalla tarvitse käyttää muutenkin tiukalla olevia tunteja avustajan kanssa 

on saanut kiitosta. "Lähtökohtana oli se, että jokainen pystyy asioimaan meillä itsenäisesti. 

Keskuksen omia avustajia ja ohjaajia on kuntosalin ohella myös uimahallissa, 

joka on suunniteltu varta vasten pyörätuolia tarvitseville. Meille pääsee vain liikuntarajoitteiset, 

mutta kerran viikossa saa ottaa ystävän mukaan", Aalto perehdyttää. "Se 

onkin monelle se viikon paras päivä". Kaikkeen tähän pääseminen vaati satoja tunteja 

ja kymmeniä työntekijöiden haastatteluja, unohtamatta ponnistuksia vaatineen rahoituksen 

järjestämistä. "Paljon olen saanut tukea vanhemmiltani, jotka eivät hetkeäkään 

epäilleet mahdollisuuksiani. Heille kuuluu suuri kiitos." Aallon mielessä pyöri kuitenkin 

väistämättä kysymyksiä: Entä jos kaikki työ valuu hukkaan? Mitä jos kaikki onkin 

ollut turhaa? Jälkikäteen Aalto osaa kuitenkin jo suhtautua otettuun riskiin huumorilla. 

"Oli se aikamoinen hyppy tuntemattomaan, varsinkin tuossa iässä", hän nauraa. 

Kun kysyn Aallolta mitä mieltä hän on yrittäjyydestä, hän miettii hetken ennen kuin 

vastaa. "Sanotaanko näin, että se vaatii kyllä todella paljon, mutta antaa vielä enemmän. 

Parasta tässä ovat tyytyväiset asiakkaat ja se onnistumisen tunne. Ei pidä myöskään 

unohtaa mahtavia työkavereita. Ilman heitä koko yritys olisi kuin auto ilman pyöriä. 

Enkä minä tätä tekisi, jos en tästä näin paljon pitäisi." Vaikka alku oli kankea, on 

Pyöräkunto kerännyt jo suuren asiakasjoukon. Vielä Aalto ei kuitenkaan halua miettiä 

muihin kaupunkeihin laajentamista. "Alussa tämä oli enemmänkin sellaista yrittämisen 

yrittämistä. Nyt voin jo sanoa ihan yrittäväni. Mutta päivä kerrallaan. Eihän sitä 

koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Olihan sekin päivä ihan tavallinen...", hän 

sanoo ja viittaa onnettomuutta edeltävään päivään. Päivään, jolloin oli vielä autuaan 

tietämätön mihin seuraava päivä johtaisi. Aallon silmiin pyrkii kyyneleitä, ja hän yrittää 

räpytellä ne pois. "Eikä...", hän sanoo ja naurahtaa hieman. "En mä saisi itkeä, kun 

kaikki on nyt hyvin." Niin. Puoli kehoa halvaantunut, mutta silti nöyrempi kuin moni 

muu. Kun tätä naista katsoo, voisi ajatella hänen olevan onneton tai kykenemätön. 

Mutta hän ei ole kumpaakaan. Alma Aalto kilpailee pääsystä huipulle nyt yrittäjyyden 

maailmassa. 

31

“Tulevaisuudesta taaksepäin 

tähän päivään katseleva tarina 

tietokoneyrityksestä, jonka 

isoisoisä perustaa vuonna 2015. 

Asiallinen, mutta silti lämpimästi 

fantasiaan perustuva teksti kertoo 

tulevaisuuden keksinnöistä ja 

yrityksestä, joka kestää ainakin 

neljän sukupolven yli.” 

Muutimme maailmaa 

Elias Mattila 

Jokirannan koulu, Ylivieska 

Tämä on elämäni jännittävin hetki. Elämme vuotta 2148. Minut nimetään yrityksen 

johtoon, joka on yksi maailman vanhimmista yrityksistä. Isoisoisäni aloitti yrityksen, 

ja toivottavasti minä en sitä lopeta. Luulen silti, että hyvällä koulutuksellani ja isäni 

antamalla tuella tulen onnistumaan! 

Vuoden 2015 syksyllä isoisoisäni Sami astui helsinkiläiseen lukioon. Hän oli muuttanut 

Helsinkiin kotoaan Pohjanmaalta. Takana oli peruskoulusta saatu hyvä todistus, 

jolla Sami oli päässyt opiskelemaan. Lukion ohella hän harrasti liikuntaa ja oli erittäin 

kiinnostunut tietotekniikasta. Jo ennen kouluikää Sami värkkäsi paljon elektronisten 

laitteiden kanssa, ja ylä-asteella hän hankki käyttörahansa korjaamalla tietokoneita. 

Ensimmäisen vuoden jälkeen Sami näki tulevaisuutensa tietotekniikassa. Hän kävi 

lukion loppuun päästäkseen yliopistoon opiskelemaan teknisiä tieteitä. Hän pärjäsi 

loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Samilla oli 

vaikeuksia valita, mitä lähtisi opiskelemaan, mutta lopulta hän päätti hakea rohkeasti 

Englantiin. Hän pääsi ja sai myös stipendin Cambridgen yliopistoon. 

Englannissa hän alkoi tutkia kvanttimekaniikkaa. Siellä Sami tajusi, että yritystoiminta 

olisi hänen juttunsa. Hän halusi johtaa, ei palvella. Mutta rahaa ei ollut. Sami kävi loppuun 

asti yliopiston ja sai hyvän opinnäytetyön ansiosta työpaikan teknilliseltä alalta. 

Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa toteuttaakseen suunnitelmansa, kvanttitietokoneen. 

Hän sai apurahan Linux Foundation -säätiöltä, ja se mahdollisti kaiken. Sami oli ensimmäinen, 

joka sai rakennettua kvanttitietokoneen. Se ei tarvinnut alhaista lämpötilaa 

toimiakseen, eikä siinä ollut säteilyvaaraa. 

Tietokoneeseen oli panostettu, ja sen kyllä huomasi. Kauppa kävi aluksi eri maiden armeijoiden 

kanssa. Myöhemmin Sami myi teknologiaansa myös kaikille, joilla oli varaa 

ostaa tuotteita laman loputtua. Sami tutki pienen työryhmänsä kanssa myös muuta 

teknologiaa ja alkoi saada tuotoksillaan lisää mainetta ja tuloja. 

Samin poika astui yrityksen johtoon vuonna 2059. Yritys tuotti alkuun miinusta, jolloin 

Sami joutui käymään töissä vielä vähän aikaan, jotta yrityksen kurssi lähti jälleen nousuun. 

Lääketiede oli pappani erikoisuus, mutta teknologiaan hän ei ollut perehtynyt 

paljoakaan. Hän päätti yhdistää nämä kaksi alaa: oman lääketieteellisen tietämyksensä 

ja työntekijöiden teknologiaosaamisen. 

32

Papan aikana kansantaudit jylläsivät, mutta isoisäni keksi työntekijöiden kanssa lääkkeitä 

niihin. Ongelma oli, miten saada kaikille immuniteetti. Yritys rakensi lentokoneita 

suurilla kaasusäiliöillä ja suuttimilla, joiden avulla lääkkeet levitettiin maailmaan 

kaasuna. Nanobottiteknologia oli tähän aikaan jo jokapäiväistä potilaiden hoitoa ja ihmiset 

elivät yhä vanhemmiksi. Itse asiassa pappani elää edelleen. Hän on 118-vuotias. 

Pappani lopetti kvanttitietokoneiden valmistuksen, koska niiden tilalle tuli vielä kehittyneemmät 

laitteet. Panostus siirtyi tuotekehittelyyn, jossa ydinajatuksena oli kestävä 

kehitys. Hänen alaisuudessaan yritys kehitti autoja ja junia, jotka toimivat maan magneettikenttää 

hyväksi käyttäen. 

Maailma oli muuttunut, ja pappani ymmärsi sen. Ainoastaan rikkaimpien ihmisten 

lapset kävivät koulua kirjaimellisesti, sillä köyhyys ja tuloerot olivat kasvaneet huimasti. 

Valtiolle oli halvempaa opettaa roboteilla ja hologrammeilla kotona kuin luokassa 

oikean ihmisen opetuksessa. Kouluopetuksesta piti maksaa korkeita lukukausimaksuja. 

Pappani otti tämän haasteekseen, sillä hän ymmärsi opetuksen tärkeyden ihmiseltä 

ihmiselle, kokemuksen kautta. Ei vain kylmästi teknologiaa hyödyntäen. Vuosien kuluttua 

hän onnistui tavoitteessaan ja sai paljon kiitosta tehdystä työstä. 

Isäni otti yhtiön haltuunsa papan jäätyä eläkkeelle ja alkoi panostaa sekä laajentaa yrityksessään 

osa-alueita, joissa käytettiin ihmisiä työntekijöinä, ei robotteja. Tällä tavoin 

hän loi jo muutenkin suureen ja maailmanlaajuiseen yritykseensä todella paljon lisää 

työpaikkoja. Työttömyys oli kasvanut lisää teknologian viedessä työpaikkoja. 

Isäni halusi, että maailma olisi enemmän tasa-arvoinen rahan ja työn suhteen, joten 

hän teki radikaalin päätöksen. Hän perusti säätiön, johon hän laittoi 75 prosenttia varoistaan. 

Säätiön tavoitteena oli antaa ihmisille työpaikkoja erilaisissa hankkeissa. Yksi 

suurimmista operaatioista oli luonnonsuojelu, sillä maailman luonto oli melkein kokonaan 

tuhottu sekä meret saastuneet. Isäni rakensi suuria keinotekoisia luontotodellisuuksia, 

joihin talletettiin elävää luontoa, kasvistoa ja eläimistöä. Tällä tavoin saatiin 

estettyä lajien sukupuutto. 

Isäni on juuri jäämässä eläkkeelle, ja nyt on minun vuoroni. Hän on uupunut eikä isänsä 

tavoin käyttänyt nanoteknologiaa. Minun tavoitteenani on kehittää lääketiedettä 

sekä teknologiaa uudelle aikakaudelle ja ylläpitää säätiötä. Marsissa asuva yhdyskunta 

tarvitsee apuani. Elämisen edellytyksissä on paljon ongelmia. Tehtävää on paljon, mutta 

nautin haasteista. Minulla ovat samainen työn ilo ja tekemisen halukkuus, kuten 

yrityksen aikaisemmilla johtajilla, ja se on pitänyt meidät kasassa ja pitää vieläkin. 

33

“Minkälainen olisi kuntosali, 

joka tarjoaisi mahdollisuuden 

ihan tavalliselle kuntoilijalle 

ja epävarmoille aloittelijoille? 

Hienosti yrittäjyyttä yleisesti ja 

kuntosaliyrittäjyyttä erikseen 

kuvaava innostava teksti, joka 

vertaa yrittäjyyttä tandempyörällä 

ajoon: yhdessä yrittäminen toimii 

parhaiten.” 

Kuntoa ja hyvää oloa kaikille 

Henniina Meriläinen 


Kuntosalien suosio on kasvanut viimeisien vuosien aikana todella paljon. Moni hurahtaa 

salien ja proteiinien yhteisvaikutuksesta tapahtuvaan lihasmassan kasvuun ja 

kalorien polttamiseen. Sosiaalinen media vilisee kuvia vähäpukeisista ja treenatuista 

vartaloista, jotka ovat kuvanmuokkausohjelmien tekemää hienoa jälkeä. Moni ihminen 

katsoo kuvia ja miettii, kuinka voisi itse saavuttaa oman ihannevartalonsa. Näiden kuvien 

ansiosta moni sairastuu erilaisiin syömis- ja mielenterveyshäiriöihin. 

Olen itsekin käynyt kuntosaleilla ja tuntenut pistävän katseen selässäni. Mitä tuollainen 

oikein tekee kuntosalilla? Kuulen takana olevan lihaskimpun ajattelevan mielessään, 

kun itse yritän treenata naurettavan pienillä painoilla. Onko joku toinenkin 

tuntenut joskus näin? Luulen, että on. Tietysti erilaiset ihmiset tuntevat tämän toisin, 

mutta tiedän, etten ole tämän ajatuksen kanssa yksin. Miten ylipainoiset ja kuntosalille 

tullut ensikertalainen kokevat tämän? 

Näistä katseista keksin tämän idean. Jos minä saisin perustaa minkä tahansa yrityksen, 

minä perustaisin kuntokeskuksen, jossa olisi oma salinsa treenaamisen aloittelijoille, 

fitness-malleille ja muille lihaskimpuille. Salilla jokainen saisi harjoitella omantasoistensa 

kanssa ja saisi oman henkilökohtaisen valmentajansa, asiantuntevaa opastusta 

ja oman harjoitusohjelman, joka olisi räätälöity juuri itselle oman fyysisen tason ja 

tavoitteiden mukaan. Tällä salilla ei tarvitsisi tuntea olevansa eriarvoinen kuin muut, 

koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla. 

Yritykseni sijaitsisi Jyväskylässä lähellä yliopistoa. Silloin nuoret opiskelijat pääsisivät 

sinne helposti koulusta, koska he muodostavat suuren osan kuntosalien ja ryhmäliikuntojen 

asiakaskunnasta. Opiskelijat saisivat hyvää opiskelualennusta salilta, jotta 

innostus harjoitteluun ei lakastuisi suurien hintojen takia. Liikuntatieteellisen viimeisen 

vuosikurssin opiskelijat voisivat myös hankkia lisätuloja ohjaajina kuntosalilla 

ja järjestämässä erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Yliopisto ei ole kovin kaukana aivan 

Jyväskylän ydinkeskustasta, joten keskustassa asuvienkin olisi helppo tulla salille bussilla 

tai esimerkiksi pyöräillen. 

Kuntokeskuksen muodostaisi kolme eri kuntosalia: aloittelijat, harrastajat ja ammattilaiset. 

Lisäksi olisi kolme eri ryhmäliikuntasalia, joihin kaikkiin olisi myös omat tasoluokat. 

Lisäksi tietysti pukuhuoneet, joissa olisi suihkut ja saunat. 

Kuntokeskuksen yhteydessä olisi myös pieni ravintola, josta voisi ostaa treenien jälkeen 

terveellistä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa ei myytäisi pikaruokaa 

34

vaan kuntoilijoille soveltuvaa ruokaa, joka auttaisi kaikkia pääsemään tavoitteeseen 

ilman, että tulisi nälkäisenä kotiin hakien McDonald’sin autokaistalta Big Mac - aterian. 

Tällöin hampurilaista ei tule laitettua nälän piikkiin vaan omien valintojen. 

Kuntosali olisi sisustettu värikkäästi ja viihtyisästi, niin että jokainen tuntisi olevansa 

kodinomaisessa ilmapiirissä, jossa voisi olla oma ihana itsensä. Nuorena yrittäjänä 

rahoituksen saanti voisi olla todella vaikeaa. Mistä saisin rahat kaikkiin kalliisiin kuntosalilaitteisiin 

niin, että en joudu konkurssiin isojen lainanlyhennyksien ja velkojen 

takia? Ehkä ostaisin aluksi kaikki välttämättömät laitteet. Kun olisin ansainnut enemmän 

rahaa, voisin ostaa laitteita lisää. Täytyisi löytää myös sopivat vuokratilat, josta 

voisin aloittaa toiminnan. Jos yritykseni menestyisi, voisin myös laajentaa. Tai sitten 

jopa rakentaa aivan omat ja juuri sellaiset toimitilat, kuin itse haluaisin. Siihen mennessä 

täytyisi saada todella paljon asiakkaita, joita yrittäisin hankkia hyvällä markkinoinnilla 

ja mainostamisella. Täytyisi löytää myös jo kouluttautuneita työntekijöitä 

opiskelijoiden lisäksi ohjaamaan toimintaa. Itse kouluttautuisin erilaisten kurssien 

avulla, jotta tietäisin toiminnasta vielä enemmän. 

Yrityksen aloittaminen ei helppoa, ja sen olen kuullut vanhemmiltani, jotka ovat ennen 

omistaneet oman yrityksen. Täytyy täyttää monia lupahakemuksia ja täytyy olla 

ammatista edes jonkinlaista käsitystä. Moniin lupiin tarvitaankin työkokemusta tai 

ammattiin liittyvä koulutus. Yritykseni perustamiseen kuluisi siis useita vuosia saada 

rahoitukset, toimitilat ja koulutukset kuntoon. 

Oppisin tänä aikana varmasti paljon talouden hoidosta ja monesta muusta asiasta. 

Yrittäminen vaatii paljon suunnittelua ja tietoa asioista. Yrittäminen olisi varmasti 

antoisaa ja huomaisi oman kätensä jäljen. Olisi mahtavaa huomata, kuinka itsestään 

epävarmasta henkilöstä kasvaisi itseään ja kehoaan arvostava itsevarma ihminen. Olisi 

hienoa saada seurata tuota kehitystä ja jakaa sitä liikunnanriemua muillekin. Se olisi 

varmasti parasta, mitä yrittäjyydestä voisi palkaksi saada: kokea toisten ihmisten onnistumisen 

tunne ja ylpeys omasta työstään. 

Yrittäminen on kuin tandempyörällä ajoa. Jotta pyörällä voi ajaa, tarvitaan siihen useita 

muitakin henkilöitä. Tangosta irti päästäminen voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen. 

Kun pyörällä ajon osaa ja pitää ohjaustangosta kaksin käsin kiinni, on kaatuminen 

paljon epätodennäköisempää. 

Yhteistyöllä on valtava merkitys yrittäjyydessä niin kuin myös monessa muussakin 

asiassa. Yhteistyön avulla yrityksestä saadaan toimivampi ja tehokkaampi. Onko olemassa 

mitään yritystä, joka ei tekisi mitään yhteistyötä? Asiakkaiden ja henkilökunnan 

välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjyydessä täytyy ottaa myös muiden 

mielipiteet huomioon, jolloin kaikilla on parempi olla. 

Yrittäjyydessä oman työpanoksen täytyy olla todella suuri, ja yrittäjät tekevät valtavasti 

töitä. Yrittäjät ovat rohkeita ja päättäväisiä. Heidän täytyy tehdä suuria päätöksiä ja 

vähemmän suuria päätöksiä. Arvostan yrittäjiä todella paljon! He kehittävät Suomea 

ja tuovat ihmisille uusia työpaikkoja, joita Suomessa lama-aikana tarvittaisiin paljon. 

Yrittäjät rakentavat Suomen. Minäkin haluaisin kehittää Suomea omalla yritysideallani, 

kaikille asiakkaille sopivalla kuntosalilla. Ehkä se on vielä jonakin päivä mahdollista. 

35

“Jääkiekkoharrastajan 

unelma: yritys, joka tuottaa 

erilaisia jääkiekkoon liittyviä 

koulutus- ja viihdetapahtumia. 

Hankesuunnitelman muotoon 

huolellisesti kirjoitettu teksti opettaa 

miten yritys perustetaan ja miten 

omaa osaamista ja harrastusta 

voi käyttää hyväkseen oman 

yrittäjyyden luomisessa.” 

Tämän minä osaan! 

”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion 

tapaan” 

Elias Vuorio 

Tapiolan koulu, Espoo 

Taustaa 

Liikeideani on perustaa yritys, joka tarjoaa ammattitasoista luisteluvalmennusta sitä 

tarvitseville. 

Olen harrastanut jääkiekkoa 5-vuotiaasta lähtien eli vuodesta 2004 lähtien, ensin Jäähongassa 

ja sitten Blues Juniorsissa. Nykyinen joukkueeni on Blues B Akatemia, joka 

pelaa B SM-sarjassa. Joukkueessa pelaa pääasiassa vuosina 1998 ja 1997 syntyneitä 

pelaajia. 

Olen pelivuosieni aikana saanut jääkiekko- ja luisteluoppia parhailta espoolaisilta jääkiekkovalmentajilta, 

jotka ovat kaikki espoolaisia kiekkoikoneja ja kuuluneet suomalaisen 

kiekkoilun eliittiin: Juha Ylönen, Juha Ikonen, Jan Långbacka ja Timo Hirvonen. Liikeideani 

on siirtää tämä saamani arvokas luisteluoppi kannattavaksi liiketoiminnaksi. 

Yrityksen perustaminen 

Tarkoituksena on perustaa yritys nimeltä ”Elias Proskating Oy”, joka tuottaa erilaisia 

jääkiekkoon liittyviä koulutus- ja viihdetapahtumia erilaisille kohderyhmille. Yritys perustetaan 

osakeyhtiömuotoon. Omistan alkuvaiheessa itse kaikki yhtiöni osakkeet ja 

toimin myös yhtiöni toimitusjohtajana. Yrityksen logo on sivun oikeassa yläreunassa. 

Osakeyhtiö perustetaan verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä 

YTJ-asiointipalvelussa. Osakeyhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen 

kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta. Liitteeksi on toimitettava 

osakeyhtiön perustamissopimus alkuperäisenä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä ja 

kuitti käsittelymaksun suorittamisesta. 

Kaupparekisteri tekee yrityksen nimestä nimitutkimuksen eli tutkii sen, onko yrityksen 

nimelle Elias Proskating Oy mahdollisia rekisteröintiesteitä. Nimitutkimuksessa Kaupparekisteri 

tutkii mm. yrityksen nimen yksilöllisyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta 

muihin rekisterissä tai vireillä oleviin samankaltaisiin nimiin ja tavaramerkkeihin. 

Myös verkkotunnuksen www.proskating.fi saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen. 

36

Yrityksen palvelu 

Yritys keskittyy luisteluvalmennuksessa erityisesti maksimaalisen luistelunopeuden 

kehittämiseen sekä täydellisen luistelutekniikan opettamiseen nykyaikaisilla valmennusmenetelmillä 

ja -opeilla. Apuna käytetään uusinta tekniikkaa: videokuvausta ja 

nopeusmittausta. Tarkan videoanalyysin ja henkilökohtaisen palautteen ansiosta valmennus 

on hyvin tehokasta ja henkilökohtaista. 

Yritys tarjoaa laadukasta luisteluvalmennusta 10 hengen pienryhmissä ja 10 kerran 

jaksoissa. Jakso sisältää 10 jääharjoitusta oheisharjoitteluineen ja maksaa 500 euroa 

(sis. ALV). Harjoituksia varten yritys vuokraa jääaikaa lähialueen jäähalleista, kuten 

Espoon Matinkylästä, Espoonlahdesta ja Leppävaarasta, Helsingistä Salmisaaresta, Paloheinästä 

ja Vuosaaresta sekä Espoon Barona Areenalta. Jäävuorot Espoon ja Helsingin 

halleissa maksavat noin 100-300 euroa tunti riippuen ajankohdasta. 

Lisäksi yritys tarjoaa yrityksille erilaisia jääkiekkoon liittyviä elämystapahtumia, kuten 

pikkujouluja, pelitapahtumia, leirejä sekä muita luisteluun liittyviä hauskoja elämyksiä. 

Yrityksen kohderyhmät ja markkinointi 

Yrityksen kohderyhminä ovat aluksi lähialueen jääkiekkojoukkueet ja niiden yksittäiset 

junioripelaajat sekä yritykset. Markkinointikanavina toimivat yrityksen omat nettisivut 

(www.proskating.fi), suoramarkkinointi sähköpostin ja facebookin välityksellä 

sekä perinteiset kanavat, kuten mainonta seurojen ja yritysten ilmoitustauluilla. 

Starttiraha 

Yrityksen on tarkoitus hakea aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua ”starttirahaa”. Sen tavoitteena 

on auttaa uutta yrittäjää yrityksen perustamisen alkuvaiheessa, jotta yrittäjälle 

varmistetaan riittävä toimeentulo. Starttirahan tarkoituksena on parantaa työllisyyttä 

ja sen myöntää paikallinen TE-toimisto. 

Starttiraha on harkinnanvarainen etu ja sen saaminen riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta, 

taloussuhdanteesta ja muista seikoista. Etua myönnettäessä pyydetään normaalisti 

myös ulkopuolista tahoa arvioimaan yrittäjän liiketoiminnan mahdollisuuksia 

sekä henkilön kykyä toimia yrittäjänä. Starttirahan enimmäisaika on 12-18 kk ja sen 

määrä on ensimmäiseltä 6 kk:n jaksolla noin 850 e/kk. 

Ammattitaidon kehittäminen 

Koska yrityksen menestys perustuu luisteluvalmentajan vankkaan ammattitaitoon, 

on oman ammattitaidon kehittäminen yritykselle ensiarvoisen tärkeä menestystekijä. 

Jääkiekon ja urheilun alalta löytyy erilaisia koulutusvaihtoehtoja, kuten Jyväskylän 

liikuntatieteellinen, josta voi valmistua liikunnanopettajaksi, ja Vierumäen urheiluopisto 

(ja muut urheiluopistot), jossa voi opiskella liikunnanohjaajaksi tai valmentajan 

ammattitutkinnon. Lisäopintoja voi opiskella esimerkiksi Haaga-Heliassa, jossa valikoimiin 

kuuluu mm. urheilumarkkinointi. Lisäksi alalle on mahdollista kouluttautua 

myös ulkomailla 

37

Yritystoiminnan riskit ja kustannukset 

Yrityksen on tarkoitus aloittaa toimintansa kevyellä kulurakenteella. Yrityksen pääasiallisena 

menoeränä alkuvaiheessa ovat mahdollisten ulkopuolisten valmentajien 

palkat sekä jääkustannukset. Lisäksi tulevat nettisivujen kustannukset, tilitoimiston 

maksut sekä vakuutukset. Yritystoiminnan laajentuessa ajankohtaiseksi saattaa tulla 

vuokratilojen hankkiminen sekä ulkopuolisen toimistotyöntekijän palkkaaminen. 

Koska aluksi yrityksen kulut ovat pienet ja ne on sidottu suoraan toiminnan laajuuteen, 

ovat myös yritystoiminnan riskit pienet. Jos toimintaa laajennetaan muille paikkakunnille 

ja jopa ulkomaille, riskit ja kustannukset myös kasvavat. 

Luisteluvalmennuksen lisäksi yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaa myös jääkiekkovarusteiden 

maahantuontiin tai tehdä läheistä yhteistyötä eri jääkiekkovarusteiden 

maahantuojien kanssa. Jatkossa myös välinehuolto, kuten luistinten teroituspalvelu, 

kuuluu mahdollisesti yrityksen tarjoamiin palveluihin. 

Elias Vuorio, Blues B Akatemia # 5 (2014-15), 

Elias Proskating Oy:n tuleva omistaja ja toimitusjohtaja 

”IT´S ALWAYS A GREAT DAY FOR HOCKEY!” 

- Bob Johnson - 

38

“Perinpohjainen ja raikkaalla 

tavalla erilainen teksti, joka kertoo 

kirjoittajan suuren haaveen: hän 

haluaa kirjanpitäjä-yrittäjäksi. 

Teksti perustelee nuorelle aika 

poikkeuksellista uravalintaa 

hienosti ja asiantuntevasti.” 

Rohkenen yrittää 

Jenna Välimäki 

Nakkilan yhteiskoulu 

Kun kysyy kuuden vanhoilta eskarilaisilta unelma-ammattia, tytöiltä saa vastaukseksi 

usein prinsessan. Poikien keskuudessa taas esimerkiksi poliisi ja palomies ovat suosittuja. 

Kun eräältä pieneltä tytöltä kerran kysyttiin, odotettiin varmaan samankaltaista 

vastausta ja kirkkain silmin kerrottua haavetta prinsessan elämästä sitten isompana. 

Mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Tyttö tahtoi kirjanpitäjäksi. 

Kirjanpitäjä ei ole samanlainen sankari kuin poliisi tai palomies tai ylipäätään edes 

sellainen ammatti, josta pikkuinen kuusivuotias voisi haaveilla. Eihän silloista pientä 

eskarilaista edes uskottu, naurahdettiin vain ja todettiin, että kyllä mieli vielä muuttuu 

moneen kertaan suuntaan ja toiseen. Muistan tuon hetken elämässäni täysin kirkkaana 

vieläkin. Minua kiukutti, koska tahtooni ei luotettu, vaikka kuinka yritin vannoa. Vähän 

kasvanutta kolmannelle luokalle menijääkään ei uskottu tämän toistaessa saman 

haaveammatin muutamaa vuotta myöhemmin. Yläasteikäisen seitsemäsluokkalaisen 

mielen muuttumista kehdattiin vielä epäillä, mutta kun se sama tyttö peruskoulun 

viimeisellä luokalla sanoo yhä samaa kuin yhdeksän vuotta sitten, alkavat viimeisimmätkin 

epäilijät jo uskoa, että hän on tosissaan. Miksi vasta nyt? 

En kiellä, ettenkö olisi haaveillut muistakin ammateista. Mutta kun on monta vuotta 

tiukasti väittänyt lähtevänsä juuri sille tietylle alalle, lausetta toistaessaan siihen uskoo 

itsekin joka kerta enemmän: ”Minusta on tähän. Tätä minä haluan.” 

Ehkä syy aikuisten uskomiseen löytyy siitä tosiasiasta, että jatko-opinnot ovat aivan 

ovella. Ehkä nyt uskotaan, että mieli tietää tahtonsa, kun valinta on oikeasti edessä – ja 

tällä kertaa sen vaihtaminen ei käykään enää niin helposti. Mielestäni aikuisten pitäisi 

uhrata aikaa pieneen ajatusleikkiin: jos lapsi sanoo yhtä totisella naamalla kuin minä 

aikanani, että tahtoo tietyn ammatin, mukana voi olla jopa yllättävä määrä totuutta ja 

päättäväisyyttä. Ainakin, jos tämä kyseinen lapsi saa ykkösluokan ensimmäisen matematiikankokeen 

takaisin, huomaa yhden ainoan virheen, joka vei pisteen, ja korjaa sen 

toivossa, että tulos vaihtuisi täyteen pistepottiin. 

Haaveammattini ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kirjanpitäjän työhön, vaan se sisältää 

muutakin. On asia, jonka olen pienestä asti halunnut yhdistää työhöni, kunhan 

aika on vain kypsä: minusta tulee yrittäjä. 

Nyt kun jälkikäteen mietin päätöksiäni ja toiveitani tulevaisuuden suhteen, en yhtään 

ihmettele mielihalujani. Olen kasvanut yrittäjyyteen lähestulkoon vaahtosammuttimen 

kokoisesta nappulasta saakka. Äitini, joka siis omistaa oman kirjanpitoyrityksen, 

perusti firmansa, kun olin neljän vanha. Olen siis kasvanut firman ja yrittäjyyden mukana, 

ja luultavasti juuri siksi ammatinvalinta on aina tuntunut niin helpolta. Nykyään 

39

myös isäpuoleni on yrittäjä, eikä se päätöksiäni tulevaisuuden suhteen ainakaan heikentänyt 

ole. Pikemminkin juuri päin vastoin. 

Vaatiiko yrittäjyys ja oman firman perustaminen todella sen pohjan, jonka olen itse 

saanut? Eli käytännössä kasvatuksen yrittäjän muottiin suoraan äidinmaidosta? Ei. 

Sitä se ei vaadi, mutta myönnän olevani onnekas siinä suhteessa. Yrittäjän elämä ei 

ole koskaan tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta, koska se on ollut täysin luonnollinen 

osa elämääni niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Ei se kuitenkaan mene 

niin, että vain yrittäjien lapsista tulee uuden sukupolven yrittäjäkunta. Yrittäjyys ei 

ole mikään geeni, jonka perii vanhemmiltaan. Se on elämäntapa, jonka voi omaksua 

kuka vain niin halutessaan. Koska kun tosissaan miettii, ”vaikea” ja ”hankala” ovat vain 

adjektiiveja omien korvien välissä. Jos niille ei anna ylivaltaa, voi saada aikaan ihan 

mitä vaan. 

Firmani nimeä en sentään ole vielä suunnitellut, mutta monia muita tarpeellisia juttuja 

kyllä. On helppoa omaksua tärkeitä asioita, kun on hyvä tukiverkko – tässä asiassa 

äitini on suurin esikuvani. Ilman häntä tuskin tietäisin murto-osaakaan kaikesta ammattiin 

liittyvästä. Ilman häntä en olisi kaikkia näitä vuosia jaksanut toistaa itselleni, 

että vielä joku päivä minäkin voin olla samanlainen asiani osaava ammattilainen sekä 

oman yrityksen omistaja – kuten hänkin. 

Monista yhteyksistä voi oppia hyödyllisiä asioita. Kirjanpitäjälle tarpeellinen taulukko-ohjelma 

on tullut tutuksi valinnaisen tietotekniikan tunneilla. Äidinkielestä saa 

matkaansa vaikkapa oikean tavan tehdä asiakirjoja ja yhteiskuntaopista työelämän 

mutkiin liittyviä hyviä ratkaisuja. Matematiikan tunneilla taas oppii esimerkiksi verotus- 

ja korkoprosenttilaskentaa, joka on kirjanpitäjälle elintärkeää. Ja no, sitä laskentaa 

ylipäätään. Tietoja ja taitoja oppii siis koko ajan. Voisi ehkäpä ajatella, että koulu edesauttaa 

yrittäjäkasvatusta tiettyyn pisteeseen asti. 

Monet tuntuvat kuvittelevan, että yrittäjänä elämä olisi helpompaa. Okei, käytännössä 

saa itse määrätä vaikkapa työaikansa ja ruokataukonsa, mutta on myös monia asioita, 

joita kukaan ulkopuolinen ei näe – tai ei halua nähdä. 

Moni ei huomaa sitä tosiasiaa, että sen ajan, minkä muut käyttävät rentoutumiseen, 

voi yrittäjä joutua käyttämään töihin. Yrittäjän roolissa työajan ja vapaa-ajan välinen 

raja hämärtyy selkeästi. Koska olen yrittäjäperheestä, huomaan tämän helpommin: 

vaikka äiti ei tekisi töitä vaan lukisi esimerkiksi sanomalehteä, asiakkaan soittaessa 

rooli vaihtuu tutun, huolehtivan vanhemman sijasta rautaiseen, asiansa tuntevaan 

ammattilaiseen huolimatta siitä, että hän edelleen istuu pöydän vieressä lehti nenänsä 

edessä. 

Toinen huomauttamisen arvoinen juttu: Yrittäjä saa toki tehdä kaikki päätökset itse ja 

pitää myös kaiken voiton, mutta entä sitten, kun mennään pakkasen puolelle. Yrittäjä 

joutuu yksinään ottamaan myös vastuun päätöksistään ja toimeentulo on täysin kiinni 

itsestä. Kaikista ei siihen ole. Minä päätin, että minusta on. Osittain ehkä pelkään tuottavani 

pettymyksen; olen puhunut ammatinvalinnastani ja jatkosuunnitelmistani niin 

paljon, että puheille odotetaan myös vastinetta ja hyvää menestystä yläasteen jälkeen. 

Toisaalta taas tiedän, että kävi miten kävi, minulla on aina äitini tuki. Eikä siitä varmaan 

haittaakaan ole, että äiti, mummu ja mummi ovat kaikki aikanaan suorittaneet 

saman tutkinnon, jonka minäkin aion opiskella. 

Kun perustan yritykseni, elämäni tulee muuttumaan huimasti. Elämäni tulee olemaan 

sidottu yritykseen, josta on kiinni toimeentulo. Vaikka tekisinkin aluksi töitä muualla- 

40

kin, tulee pääpisteeni aina olemaan pelkästään yrityksessä, jonka perustan. Tavoitteeni 

on, että saan leipäni tekemättä töitä ulkopuoliselle. 

Toimiston ja kaikki paperit tulen pitämään kotonani. On paljon käytännöllisempää ja 

taloudellisempaa pitää toimisto kotona: Ei tarvitse maksaa vuokraa kiinteistöstä tai 

bensasta, joka kuluisi päivittäiseen työmatkaan. Lisäksi asiakkaat saattavat soitella ns. 

”kiinteän” työajan ulkopuolellakin – yrittäjä kun vähemmän näitä kellotunteja katsoo 

– ja kysellä jotain tietoa, jonka saan sitten kätevästi vilkaistua kotiarkistostani. Jos toimisto 

olisi muualla, pitäisi joko lähteä käymään toimistolla tai luvata selvittää se ja 

ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. On siis myös palveluvaltti pitää toimisto ja työt 

ihan lähellä. Sen avulla saa myös vahdittua, ettei kukaan ylimääräinen pääse tutkimaan 

arkaluontoisia tietoja. 

Myös vastuu on täysin erilaista. Kun on asiakkaita, joiden papereita käsittelee, on pakko 

opetella vastuuta. Kenenkään muun ei voi antaa katsoa luottamuksellisia ja tärkeitä 

tietoja. Arvonlisäveroilmoitukset pitää lähettää ajoissa joka kuukausi. Tilinpäätökset 

pitää saada valmiiksi. Palkanlaskentakin pitää hoitaa ajallaan, koska muiden toimeentulo 

voi olla kiinni minun laskelmistani. Minulla on vastuu siitä, että kaikki on ajallaan 

perillä ja varmasti tehty niin kuin pitääkin. 

Yrittäjän elämäntapa sopii minulle siinäkin mielessä, että olen aina ollut vahva persoona 

– jo pelkkä ajatus siitä, että olisin 40-50 vuotta työelämässä jonkun muun pomoteltavana, 

ei innosta. Aina kun joku puhuu sellaisesta, minulla iskeytyy jarrut päälle. ”Sitä 

minä en halua. Tahdon olla itse itseni herra.” 

Koulutus ei kuitenkaan lopu siihen, kun saan paperit käteeni – oli se sitten tavallinen 

merkonomitutkinto kauppaoppilaitoksesta tai joku ylempi tutkinto ammattikorkeakoulusta 

tai jopa yliopistotasolta. On tärkeää pysyä mukana alati muuttuvissa asioissa, 

kuten verotuksessa ja tietotekniikassa. Äitini käy päivän tai kahden mittaisissa koulutuksissa 

usein monta kertaa vuodessa ja on kertonut, että niistä on kyllä hyötyä. 

”Huominen jossakin 

kuinka ikinä kohteleekaan 

Kaikki mitä mä kerran jo kohdannut oon 

auttaa tulevan kohtaamaan.” 

– Suvi Teräsniska: Pilviä ja päivänpaistetta 

Mielestäni tuon kappaleen sanat tiivistävät ajatuksen yrittäjyydestä loistavasti: kaikki, 

mitä on oppinut – ihan pienestä pitäen – edesauttaa yrittäjänä. Luonteenpiirteet, opiskelut, 

oma asenne. Yrittäjä selviytyy monista ongelmista, koska hän on oma pomonsa. 

Jos ei muuten, niin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla. 

41

SARJA 3 

Lukio 

42

“Kaunis ja vähän haikea tarina 

pariisilaisesta leipomoyrityksestä, 

jonka 17-vuotias tyttö ottaa 

hoidettavakseen isänsä kuoltua. Tarina 

kertoo työstä ja vastuunkannosta 

ja siitä, että vain yrittämällä aina 

uudelleen unelma voi toteutua.” 

Lupaus unelmastasi 

Jenny Lehtosaari 

Herttoniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki 

Pariisissa on erityisen kylmä. Vaikka aurinko oli piilossa harmaiden pilvien takana, 

lumi sai kaupungin näyttämään kirkkaalta ja ystävälliseltä. Kadut ja kaupat oli koristeltu 

juhlavasti joulua varten, johon oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa. 

Rakastan joulukuuta, sillä leipomossa käy paljon asiakkaita tähän aikaan vuodesta ja 

joulusta tulee isäni mieleen. Outoa, että leipomon perustamisesta on jo 46 vuotta. Jo 

pienestä pitäen isäni suurin intohimo oli leipominen. Kaksikymmentävuotiaana hän 

toteutti unelmansa ja perusti leipomon, jonka nimeksi tuli Jacques Patisserie. Leipomo 

oli hänelle hyvin erityinen, sillä siellä hän ja äiti tapasivat. 

Vasta kuusivuotiaana sain nähdä isän työnteossa. Eräänä päivänä katselin, kun hän 

puki päällensä valkoista esiliinaa ja totesin: ”Isä, haluan tulla kanssasi töihin.” Sinä 

päivänä hän otti minut mukaan leipomoon. Rakastin leipomon huumaavaa tuoksua, 

koneiden surinaa koneiden, jollaisia en koskaan ollut nähnyt! Isäni taitteli esiliinan 

sopivaksi pienelle vyötärölleni ja asetti minut korokkeen päälle, jotta voisin katsoa. Hänen 

käsissään taikinasta tuli eloisa. Se kiepahti kaulimen ympärille, purkautui ja makasi 

littanana niin kuin se nukkuisi. Se oli taikaa. 

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin menin leipomoon isän kanssa. En sen takia, 

että olisin halunnut leipuriksi. Itse asiassa ajattelin, ettei minusta olisi siihen hommaan. 

Muutamalla kynän vedolla isä pystyi suunnittelemaan mitä kauneimpia koristeita leivoksille. 

Minä taas, minulla ei ollut lainkaan taiteellisia kykyjä. Koulun taideprojektini 

olivat katastrofeja. Sitä paitsi isäni ei halunnut minun seuraavan hänen jalanjälkiänsä. 

”Sinä et aio tehdä tätä elääksesi”, hän sanoi vahvalla ranskan aksentillaan. 

Hän halusi kuitenkin minun oppivan vastuulliseksi, joten hän pani minut töihin – ei 

leipomon taakse, missä kaikki jännittävä tapahtui. Työni oli lattioiden hankaaminen ja 

vessan puhdistaminen, kovaa työtä 12-vuotiaalle. Jonkin ajan kuluttua hän antoi minun 

auttaa häntä leipomusten valmisteluissa: kananmunien rikkomista, jopa keksien 

koristelua. Yhtenä päivänä sain laittaa kirsikoita suosittujen leivosten päälle. 

Jokainen tehtävä oli minulle mahdollisuus oppia tekemään asiat oikein ja paremmin. 

Vaikka en koskaan ajatellut, että minusta olisi tullut leipuri, pidin isän työskentelyn 

seuraamisesta. Hänen leipänsä olivat legendaarisia Pariisissa. Asiakkaat tulivat leipomoon 

katsomaan, mitä hän oli tehnyt, ja osoittamaan hänelle kunnioitusta. 

Vaikka kuinka suosittu leipomo oli, isä halusi nostaa sen tasoa. Kuljimme kioskin ohi ja 

43

hän sanoi: ”Ajattele, kuinka liiketoimi kukoistaisi, jos leipomo pääsisi lehteen!” Hän oli 

yhtä suuri unelmoija kuin työntekijä. 

Isä opetti minua tekemään muutamia uusia juttuja, vain huvin vuoksi – teekeksejä, 

muffinsseja, torttuja. ”Cecilia, katso käsiäni”, hänellä oli tapana sanoa. Opin asiat melko 

nopeasti. Kun olin vasta kuusitoistavuotias, isä luotti minuun ja sain kokeilla leivän 

tekoa. En välttämättä ollut mikään mestari, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen osasin 

tehdä ranskanleivän ilman reseptiä. 

”Tyttösi on ihmeellinen”, sanoivat ihmiset isälleni. ”Hän on kuin sinä!” Isäni oli ylpeä, 

mutta sen sijaan hän sanoi: ” Tyttärestäni tulee vielä parempi, hän menee yliopistoon.” 

Osasin tehdä pieniä kakkuja, piirakoita, leipiä, kaikkea, minkä takia ihmiset tulivat leipomoon. 

Toisaalta en osannut tehdä leipomon kuuluisinta tuotetta, joka oli isäni kehittämä 

oliivileipä. Yritin useita kertoja, mutta en koskaan onnistunut samaan leivästä 

oikeanlaista. Ei hätää, isä opettajana minulla on vaikka kuinka paljon aikaa oppia, 

ajattelin. 

Mutta kun ei ollut. Isä sairastui syöpään. Oli seitsemäntoistavuotissyntymäpäiväni ja 

seison isäni sairaalavuoteen vieressä äidin kanssa, kun hän paljasti tulokset. Me olimme 

hirveässä shokissa. Sitten äiti kuiskasi: ”Mitä me aiomme tehdä?” 

Tiesin vastauksen, se oli ainoa, joka tuli mieleeni. Katsoin isää silmiin ”Aijon ottaa leipomon 

vastuulleni ”, sanoin. ”Aion tehdä leipomostasi tunnetun, niin kuin aina olet 

unelmoinut, lupaan. Teen sinut ylpeäksi. Yritä sinä parantua.” Kyynelet valuivat isäni 

kasvoilta: ”Cecilia, haluan sinun valmistuvan.” 

”Ei, haluan työskennellä leipomossa. Me emme voi lopettaa sitä ”, sanoin. Sinä samana 

iltapäivänä äiti vei minut kouluun täyttämään eroamispapereita. Kolme viikkoa myöhemmin 

isä kuoli. Hän oli vasta viisikymmentävuotias. 

Kovasta työskentelystäni huolimatta oli mahdotonta olla surematta. Leipomon henkilökunta 

ja minä hoidimme tilauksia. Paitsi yhtä tuotetta – isän nimikkoleipää, ja asiakkaat 

kyselivät sitä. Eräänä yönä noin kaksi kuukautta myöhemmin en kestänyt enää. 

Tein ison kasan taikinaa ja aloin valmistaa leipää. Jälleen kerran leipä epäonnistui, se 

oli kivikovaa. Tätini seisoi vierelläni pudistaen päätään ja sanoi: ”Sinun pitäisi pystyä 

tekemään tämä. Olethan sinä Jacquesin tytär.” 

Se oli totta, mutta kenties minulla ei ole hänen taitavia käsiään. Ehkä minua ei ole 

tarkoitettu leivontahommiin. Ehkä en koskaan pystyisi pitämään lupaustani isälle. Makasin 

sängyssä levottomana ja mietin itsekseni. Onko minusta leipuriksi? Vai olenko 

totaalinen ääliö? Vaivuin uupuneena syvään uneen. 

Sinä yönä näin unta. Olin leipomon keittiössä ja näin isäni siellä. Hän näytti samalta 

kuin aina – iloiselta, turvalliselta ja vahvalta: ”Kuuntele minua, Cecilia. Näytän sinulle 

vielä kerran, kuinka leipä tehdään.” Nyökkäsin ja kohdistin katseeni työpöydälle. ”Katso 

tarkkaan”, hän sanoi. Kopioin kaiken isäni perässä. Vaivasin taikinan, lisäsin oliivit ja 

laitoin leivän uuniin. Leivästä tuli täydellinen. Katsoin vierelleni ja isä oli poissa. ”Kiitos”, 

sanoin. 

Seuraavana aamuna säntäsin suoraan keittiöön ja rupesin hommiin. Valmistin leivän 

samalla tavalla kuin unessani. Se oli elämäni pisin tunti. Viimeinkin leipä oli valmis. Se 

oli aivan kuin unessani – pehmeä, rapea ja pinnalta kullanruskea. Vihdoin ja viimein 

kova työni tuotti tulosta ja voisin olla ylpeä itsestäni. 

44

Siitä lähtien asiat olivat kohdillaan. Vuonna 2000 pääsimme ensimmäistä kertaa lehteen, 

ja pian leipomomme oli yksi Pariisin tunnetuimmista. Tiedän, että isäni olisi ylpeä 

minusta. 

Istun pöydässä, siemailen kaakaotani ja nakerran piparia. Huomenna on jokavuotinen 

perinnepäivä, jonka isäni keksi. Leipomon henkilökunta valmistaa suuren jouluaterian, 

jota asiakkaat sekä perheenjäsenet saapuvat syömään. Sinä päivänä keskitymme vain 

kahteen asiaan: hyvään seuraan ja tietysti ruokaan. Toivon, että isäni perinteet säilyvät 

minunkin jälkeeni, kuka tahansa leipomoa hoitaakaan myöhemmin. 

45

“Öljynkatkuinen vahva 

kertomus perheyrityksestä, 

linja-autofirmasta, joka tarjoaa 

bussimatkoja lähelle ja vähän 

kauemmaksikin. Yrityksen kyljessä 

koko ikänsä kasvanut nuori 

pohtii omia edellytyksiään jatkaa 

yrittäjänä, punnitsee ammatin 

hyviä ja huonoja puolia realistisesti 

ja valoisasti.” 

Yrittämisen yliannostus 

vai yliarvostus? 

Juliane Moilanen 

Suomussalmen lukio 

Lapsena nukutin nukkeni hallin rasvamontun portaille ja keittelin sorapuuroa jakoavaimella, 

sillä aikaa, kun isä teki hallihommia. Kesälomareissut reissattiin linja-autolla, 

usein jonkun ryhmän mukana, jolloin isä pystyi yhdistämään työn ja perheen. Kun 

koulussa suunnitellaan yhteisiä reissuja, minä olen se, joka hankkii kuljetuksen, koska 

minulla on suhteita. Kyllä, olen yrittäjäperheestä. 

Isovanhemmillani, isälläni ja tädilläni on perheyritys. Tilausmatkat Oy on Venäjän, erityisesti 

Karjalan sekä Montenegron matkoihin erikoistunut matkatoimisto ja linja-autoliikenne. 

Isoäiti ja täti hoitavat toimistopuolen, isoisä ja isä vastaavat kalustosta sekä 

istuvat ratin takana. Yritys työllistää lisäksi myös hallimiehiä ja kuljettajia. 

Yrittäminen on ollut aina läsnä meidän perheemme arjessa. Kun isä on suurimman 

osan ajasta tien päällä, on täytynyt keksiä uusia tapoja yhteisen ajan viettämiseen; siispä 

linja-autoissa on istuttu kilometri jos toinenkin. Kun yrittäjäperheessä on kasvanut 

pienestä asti, on tottunut siihen, että yrittäjä ei voi vetää selkeää rajaa työn ja vapaaajan 

välille, vaan työt tulevat väkisin mukaan kotiin. 

Kun lapsesta saakka on tottunut elämään yrittämisen keskellä, voi väittää tietävänsä 

aika paljon yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista. On normaalia, että lomallakin 

isoäiti vastaa puhelimeen tai että isä ei pääse katsomaan joulujuhlaa, koska on ryhmän 

kanssa viikon kylpylälomalla Virossa. Kaikki tämä on normaalia, koska siihen on 

tottunut. 

Omaa tulevaisuuden kouluttautumista ja ammatinvalintaa miettiessä tulee väistämättäkin 

mieleen, olisiko minusta yrittäjäksi. Haluaisinko minä seurata sukulaisteni 

jalanjälkiä ja ruveta jatkajaksi perheyritykseen? Haluaisinko minä kasvattaa lapseni 

yrittäjäperheessä? Näiden ajatusten taustalla on myös isän ja isovanhempien rivien 

välistä luetut pyynnöt: ”Sitten kun sinusta tulee toimitusjohtaja” tai ”Olisihan se parempi, 

että firma pysyisi omassa perheessä.” Velvollisuudentunnetta, vanhempien painostusta 

vaiko sittenkin omaa kiinnostusta? Näihin tuntemuksiin uskon monen yrittäjän 

lapsen samaistuvan. 

Kun kiinnostusta yrittämiseen ja bisnesmaailmaan kuitenkin omasta takaakin on, voisi 

yrittäjäksi ryhtymistä pitää potentiaalisena vaihtoehtona, varsinkin, kun valmis bisnesidea 

ja yrityskin ovat lähipiirissä. Lisäksi perheyrityksen toimintamallit ja käytännöt 

ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Olisi siis helppoa lähteä jatkamaan tuttujen ihmisten 

luomaa yritystä, jolla olisi myös tunnearvoa. 

46

Harva bisnes kuitenkaan enää nykypäivänä pitää itsensä tuottoisana ilman kehittämisen 

tarvetta. Yrityksen jatkamiseen ryhtyessä täytyy siis olla valmis myös kehittämistyöhön 

ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uusia ideoita. Kun kyseessä on matkailuun 

liittyvä yritys, on kehittämisen varaa koko ajan, koska kilpailu alalla on suurta ja 

matkailu itsessään on koko ajan kasvavassa suosiossa. 

Venäjän ja erityisesti Karjalan matkoihin erikoistuneen matkatoimiston uhaksi voi lähitulevaisuudessa 

koitua kiinnostuvuuden väheneminen, jos suhteet Venäjän kanssa 

kiristyvät Ukrainasta alkaneen kriisin vuoksi. Uusia aluevaltauksia täytyisi siis alkaa 

suunnittelemaan. Uudet, kiinnostavat matkakohteet, joihin löytyisi laaja tietämys, olisivat 

ihanteellisia uudistuksia. Myös Venäjän matkailua voisi kehittää uuteen suuntaan 

kriisistä huolimatta. Kehittämiskohteeksi sopisi uuden, nuoria houkuttelevan valttikortin 

löytäminen, jolloin Venäjän tietämystä voitaisiin hyödyntää myös vanhemman sukupolven 

siirryttyä pois asiakaskunnasta. 

Linja-autofirman ja matkatoimiston on lähitulevaisuudessa mietittävä myös vaihtoehtoista 

ratkaisua kalustolleen, kun matkustajat miettivät yhä enemmän liikkumisen 

ekologisuutta. Jatkaako samalla linjalla kuin aikaisemmin ja uskoa halvemman hinnan 

vetävyyteen vai vaihtaako kalusto vähäpäästöisempään ja ottaa etulyöntiasema markkinoilla 

ekologisuuden nimissä? Kehittämistä kyllä löytyy, kun vain jaksaa ideoida ja 

kokeilla uutta rohkeasti. 

Yrityksen jatkaminen olisi kunnia, mutta samalla myös näytön paikka. Kun yrityksen 

perii läheisiltä, syntyy tietynlainen velvollisuus säilyttää yrityksen arvo ja pitää se menestyksekkäänä. 

Paperityöt, palkanlaskenta ja markkinointi – kaikesta täytyy vastata 

itse, unohtamatta asiakassuhteita, yrittämisen suolaa. 

Jos minä yrittäjäksi päättäisin tulevaisuudessa ryhtyä, suurin pelonaiheeni olisi se, 

malttaisinko nauttia yhtään vapaa-ajasta vai jäisikö perhe taka-alalle, koska vuosien 

varrella takaraivoon on pinttynyt neuvo: ”Työtä on tehtävä silloin, kun sitä on tarjolla.” 

Yrittäjänhän on oltava koko ajan valppaana, sillä yksikin päivä pois pelikentältä voi 

aiheuttaa pitkäaikaiset seuraukset. Kun yrittäminen kuitenkin on lähellä sydäntä, se ei 

ole pelkkä työ vaan paremminkin elämäntapa. Kuten isoisäni sen ilmaisi: ”En minä tätä 

rahan takia tee, tämähän on kuin olisi koko ajan lomalla.” 

47

“Asiantunteva ja realistinen 

kertomus mansikkatilan 

perustamisesta ja laajenemisesta. 

Oman isän perustaman 

yrityksen tarina kertoo hienosti 

yrittäjyyden vaatimuksista: 

periksiantamattomuudesta, halusta 

oppia uutta ja kyvystä voittaa 

vastoinkäymiset.” 

Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin 

Iida Ranta-Nilkku 

Toholammin lukio 

Unelma ihan omasta mansikkamaasta. Liikeidea tuottaa laadukkaita mansikoita paikallisiin 

tarpeisiin. Mielikuva omasta yrityksestä ja palo saada kokeilla, millaista sen 

pyörittäminen olisi. 

Näistä aineksista perheemme mansikkatila sai alkunsa kuusitoista vuotta sitten. Ensimmäiset 

mansikkapenkit isämme kaivoi lapiolla keväisenä yönä vuonna 1999. Mansikantaimet 

istutettiin ja niitä kasteltiin säksättävällä sadettimella, johon johdettiin 

vesi läheisestä pikkupurosta. Taimet kasvoivat, alkoivat tuottaa ensimmäistä satoa ja 

kaksivuotias minä tepasteli penkkien väleissä maistelemassa punaisia (ja toisinaan 

vihreitäkin) mansikoita. 

Noista ajoista on monien, niin hyvien kuin huonojen vaiheiden kautta tultu tähän pisteeseen: 

mansikkatilan pinta-ala ja sato on moninkertaistunut, monet työt voidaan 

suorittaa koneellisesti ja perheellämme on arvokasta kokemusta yrittäjyydestä pian 

16 vuoden ajalta. Lapion kanssa vietetyn kevätyön ja ensimmäisen mansikkakesän 

jälkeen yritys otti ensimmäisen kehitysaskeleensa: paikallisella sepällä teetetyn penkintekokoneen 

ansioista seuraava mansikkamaa syntyi hieman edellistä helpommin 

ja tästä laajennuksesta alkoi pitkä sekä opettavainen tie mansikanviljelijänä ja yrittäjänä. 

Seuraavien kesien aikana kokeileva isämme oppi muun muassa sen, että olkia ei 

kannata käyttää mansikkapenkkien katteena. Niiden levittäminen on paitsi aikaavievä 

myös turha työ, sillä olkien myötä etanat lisääntyivät. Seuraava laajennus, mansikkamaa 

numero 3, oli edellisten tavoin tärkeä oppiaskel. Penkin sisällä oleva tihkuletku 

kastelujärjestelmänä, päälle vedetty muovi ja uusi, tehdasvalmisteinen penkintekokone 

toimivat loistavasti. Sen sijaan koko Suomessa vielä uusi mansikkalajike, Keski- 

Euroopasta tullut Sonata ei mainiosta maustaan ja rakenteestaan huolimatta toiminut. 

Kylmät talvet verottivat satoa runsaasti, lajike kun ei kyennyt talvehtimaan tarpeeksi 

hyvin näillä leveysasteilla. Periksi ei kuitenkaan annettu ja seuraavaan neljänteen 

mansikkamaahan valittiin edellisten hyvät puolet sekä tuttu, varma mansikkalajike 

Polka. Talveksi mansikkamaa peiteltiin suuren harson alle paleltumisen estämiseksi. 

Lopputulos painui perheemme lisäksi myös monen paikallisen mieleen hyvin; useita 

päiviä kestäneiden rankkasateiden jälkeen vesi virtasi penkkien välissä pieninä puroina 

ja runsas mansikkasato lojui maassa vaaleana, piiskattuna ja syömäkelvottomana 

läjänä. 

– Kun intohimo on tarpeeksi voimakas, vastoinkäymiset pystyy kääntämään voitoiksi. 

Ne ovat oppihetkiä, oppirahoja, paikallaanaskellusta. Uudelleenyrittäminen on työn 

48

suola, isä pohtii. Seuraavaan mansikkamaahan valittiin taas edellisten maiden hyviksi 

havaitut puolet, mutta taimet istutettiin harvempaan. Näin mansikat eivät liiskautuisi 

ja homehtuisi niin herkästi, vaikka pensaat kasvaisivat isoiksi, mansikoita tulisi 

runsaasti ja alkaisi sataa vettä. Periksiantamattomuus kannatti, sillä viides laajennus 

onnistui ja kuudes toteutetiin samalla tavalla. Ensimmäisten penkkien lapioinnista oli 

kulunut reilut 12 vuotta. 

Yrittäminen on mieleisen tekemisen ja haasteen kohtaamista, riskien ottamista, onnistumista, 

epäonnistumista ja oppimista, jännittävää ja tietyllä tapaa kiehtovaa. Jos 

olisin yrittäjä, pystyisinkö ottamaan haasteet vastaan, kääntämään vastoinkäymiset 

voitoiksi, kehittymään ja samaan aikaan nauttimaan? 

– Tärkeää on edetä sopivan pienin askelin, myös myötätuulessa. Suurimmat virheet tapahtuvat 

silloin, kun menee hyvin ja ottaa liian ison askeleen, isäni ohjeistaa. Askeltamista 

ei kuitenkaan saa hidastaa liikaa tai lopettaa, sillä yritystoiminnassa paikalleen 

jääminen on taaksepäin menoa ja jatkuva ajan hermoilla pysyminen sekä itsensä kehittäminen 

on välttämätöntä. Vaikka mansikkatilamme kuudes laajennus on onnistunut, 

uusia ei tulla toteuttamaan tulevaisuudessa samalla tavalla. Aina on jotakin kehitettävää, 

työt voidaan tehdä näppärämmällä tavalla ja sadosta voidaan saada parempi. 

Jos yritys siirtyisi minun omistukseeni, aloittaisin hankkimalla parhaat mahdolliset 

tiedot parhaan mahdollisen sadon tuottamiseen. Vaikka vastoinkäymisten ja onnistumisten 

kautta saatu kokemus on välttämätöntä, tiedon hankkiminen viljelystä ja mansikoista 

olisi tärkeää. Toinen isäni ohje kuuluu: ”Tee päätös, mihin voit sitoutua ajallisesti, 

määrällisesti ja taloudellisesti.” Nykyinen yrityksemme on suhteellisen pieni; se ei 

ole vanhempieni ainoa työ ja se pyörii vain perheemme voimin. Ryhtyessäni yrittäjäksi 

voisin joko jatkaa samaa tuttua linjaa tai laajentaa mansikkamaata niin paljon, että 

se voisi olla ainoa työni, ei vain ”kesäajan harrastus”. Palkkaisin ulkoista työvoimaa 

ja myisin mansikoita laajalle alueelle. En kuitenkaan tekisi päätöstä yhdessä kesässä 

vaan pikkuhiljaa, kartuttaen samalla kokemusta ja taitoa. Mansikkatilamme vaiheista 

olen tähän mennessä jo oppinut, että vaikeuksia tulee aina olemaan. Se on asia, johon 

ei voi vaikuttaa. Sen sijaan omaan asenteeseensa, siihen miten haasteet kohtaa ja 

miten niitä käsittelee, voi. Vaikka tekisin laskelmia siitä, minkä verran mansikkamaahan 

voi investoida kerralla, jotta kesän sato kattaisi ympärivuotiset kustannukset ja 

tuottaisi voittoa, sekä laskelmia, missä ajassa mansikkamaa maksaisi itsensä takaisin, 

en voisi ikinä keväällä olla varma, mikä tilanne tulisi olemaan syksyllä. Sääolot ovat 

ennustettavissa, harmaahome ja muut mansikkataudit torjuttavissa ja räkättirastaat 

peloteltavissa, mutta kaikki kolme ovat aina aiheuttaneet ja tulisivat jatkossakin aiheuttamaan 

haasteita. Oppihetkiä, paikallaanaskellusta. 

Olisiko minusta tulevaisuudessa isäni saappaisiin? Riittäisikö periksiantamattomuuteni? 

Todellinen vastaus ei tule löytymään koskaan asiaa pohtimalla, vaan kokeilemalla. 

Täytyy ruveta hommiin, yrittää ja huomata tulokset. Ihan lähivuosina en kuitenkaan 

tule olemaan perheyrityksemme jatkaja, sillä isäni intohimo mansikanviljelyyn ei ole 

laantumassa moneen vuoteen. Uusin unelma koskee tunneliviljelyä, jota käytetään jo 

muun muassa Brittien saarilla. Kasvutunnelien myötä esimerkiksi sää- ja lintuongelmat 

jäisivät historiaan, mutta toisiko se mukanaan muita ongelmia? Olisiko sato niin 

paljon parempi, että investointi kalliisiin tunneleihin kannattaisi? 

Mansikkatilamme kehitys ja oppiaskeleet jatkuvat tulevaisuudessa, mutta mitä ne tuovatkaan 

tullessaan, on asioita jotka eivät muutu. Kesän ensimmäinen perkattava penkki 

on aina pisin, ensimmäinen poimittava mansikkalaatikko työläin, ensimmäinen aikainen 

työaamu raskain. Kesän ensimmäinen mansikka on kuitenkin makein kaikista. 

49

SARJA 4 

Ammatilliset oppilaitokset 

50

Matka sukupolvelta toiselle 

Jonna Elo 

Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida 

“Hieno ja elämänmakuinen tarina 

siitä, miten Uudenkaupungin 

kuuluisimman ravintolan Old 

Elma’s:in vastuu siirtyy äidiltä 

tyttärelle. Teksti kertaa ravintolan 

vaiheita ja tyttären kasvamista 

yrittäjyyteen ja siihen liittyvään 

vastuuseen.” 

Uudenkaupungin kuuluisan ravintolan, Old Elma’s:in, toiminnan jatkuvuus ei ole aina 

ollut täysin varmaa. Nuorena yrityksen perustanut Elma Torppa on tullut jo siihen 

ikään, että on aika jättää palveleminen toiselle sukupolvelle. Elma Torpan tytär Hanna 

Salminen ei kuitenkaan aluksi ollut ihan ideassa mukana. Hänellä on lapsia ja mies, 

jotka tarvitsevat huomiota ja hän pelkäsi heidän jäävän vähemmälle, jos hän suostuu 

jatkamaan äitinsä aloittamaa yritystä. Old Elma’s on kuitenkin ollut niin tärkeä hänen 

äidilleen, ettei hän raaskinut tehdä lopullista päätöstä sen lopettamisesta. – Olin jo 

murheen murtama, kun elin luulossa ettei yritys saa enää jatkaa, vaikka minä jäänkin 

pois kuvioista, Elma Torppa kertoo mietteliäänä. Hän asettelee posliiniastioita, jotka 

hän on juuri pessyt, takaisin hyllyille. Ravintola on ollut parisen viikkoa kiinni, sillä 

sisustusta uusitaan omistajan vaihtuessa. – Onneksi minun luuloni ovat olleet vääriä. 

Minulla on ollut hyvin aikaa suunnittelun keskellä perheelleni ja he ovat olleet täällä 

paljon auttamassa, Hanna Salminen sanoo hymyillen leveästi. Pihalta kuuluu leikkivien 

lapsien huutoa ja hänen miehensä, Kalle Salminen, astuu sisälle ravintolaan. Hän 

kertoo sisustuksen pysyvän kuitenkin aika samanlaisena, jotta paikka ei menetä merkkejään 

Elmasta. Hän on ollut tärkeä osa yritystä jo monen vuosikymmenen ajan ja olisi 

kohtuutonta muuttaa kaikki kokonaan. 

Äiti yritti, minä autoin 

Elma Torppa on aina ollut ahkera työntekijä. Suurimman osan Hanna Salmisen nuoruudesta 

hän vietti ravintolalla miettien uusia menuja, palkaten uusia työntekijöitä ja 

tietenkin tekemässä ruokaa palkkaamiensa kokkien kanssa. Yrityksen kasvaessa hän 

ei halunnut kuitenkaan luopua täysin lempipuuhastaan eli kokkauksesta. Apujoukot 

olivat enemmän kuin tervetulleita. Hänen miehensä, nyt jo kuollut Frans Torppa, oli 

yrityksen toinen omistaja. – Minä autoin tarjoillen iltaisin koulun jälkeen ja viikonloppuisin, 

kun tulin teini-ikään, Hanna Salminen kertoo. – Siitä hän sitten sai idean lähteä 

opiskelemaan tälle alalle, Elma Torppa jatkaa. Opiskelut veivät muutaman vuoden, ensin 

hän opiskeli kokiksi ja sitten vielä tarjoilijaksi. Yrittämistä on opiskeltu myöhempinä 

vuosina. Vähän vanhemmaksi tullessaan Hanna alkoi auttaa äitiään raha-asioissa 

ja yrittämisessä muutenkin. – Tämä ei siis ole ihan uusi juttu, Hanna Salminen toteaa 

naurahtaen. 

Asiakkaille vain parasta 

Elma Torppa ei ole koskaan tyytynyt vähään, kun on ollut kyse asiakkaista. Annosten 

on täytynyt näyttää mahdollisimman hyviltä ja asiakaspalvelun oltava ensiluokkaista. 

Hanna Salminen jatkaa yritystä samalla linjalla. Annoksia on hieman muokkailtu 

51

”modernimmiksi” ja asiakkaille järjestetyn kyselyn avulla joitain asioita on paranneltu. 

Esim. naulakkotilaa on enemmän, jotta asiakkaat saavat takkinsa paremmin mahtumaan 

sekä tarjoilijoita on palkattu pari lisää paremman palvelun takaamiseksi. – Ihan 

hyviä muutoksia nuo ovat. Hanna on kysellyt minulta jokaisen muutoksen kohdalla, 

sopiiko se varmasti minulle, Elma Torppa kertoo tyytyväisenä. – Äiti on ollut kuitenkin 

tämän yrityksen pää niin kauan, etten voinut olla kysymättä häneltä, Hanna Salminen 

sanoo. Yritys on nyt kummallekin mieleinen. Salmisen mies on nyt myös mukana yrityksessä, 

sillä sekin oli hyvä keino saada enemmän yhteistä aikaa yrityksen lomassa. 

Muistojen aarreaitta 

Ravintolaan liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Hanna ja hänen nuoremmat sisaruksensa 

ovat kastettu ravintolassa sen alkuaikoina. Elma Torpan ja hänen miehensä 

Frans Torpan hääpäiviä on juhlittu myös siellä. Hanna Salminen tapasi miehensä Kalle 

Salmisen ravintolassa. Hanna työskenteli tarjoilijana parikymppisenä ja Kalle tuli heille 

töihin keittiöön. Heidän häitään vietettiin ravintolan yläkerrassa. Heidänkin lapset 

ovat kastettu siellä ja Hanna toivoo hänenkin lapsiensa joskus kastavan omansa siellä. 

– Tämä paikka on niin täynnä muistoja, etten voi sormin laskea kaikkia, Elma Torppa 

sanoo liikuttuneena. Hän katselee ympärilleen haikeana ja miettii menneisyyttään ravintolan 

parissa. – Paras muisto on kuitenkin se päivä, jona avasimme tämän ravintolan 

ensimmäistä kertaa. Odotin jo silloin Hannaa. Minä ja Frans olimme iloisia ja väkeä 

tuli enemmän kuin osasimme kuvitella, Elma kertoo. – Minun lempimuistoni täältä 

ovat hääjuhlani. Niitä tulee varmasti vielä lisää, Hanna sanoo. 

Yrityksen tulevaisuus 

Yrityksen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Muutamia muitakin lehtihaastatteluita uudistuksista 

on tehty ja asiakkaat ovat innostuneita. Avajaiset vietetään viikon päästä 

lauantaina ja luvassa on hiukan yllätysohjelmaakin. – En kerro sen tarkemmin, antaa 

sen pysyä yllätyksenä, Kalle Salminen virnistää. Old Elma’s on myös lapsiystävällinen 

paikka ja lapset ovat ohjelmassa sekä menussa huomioitu. – Ajattelimme panostaa 

lapsiinkin, jotta saamme heistä kenties pysyviä asiakkaita vielä vanhempanakin, Hanna 

Salminen valottaa. Lastennurkkaus, jossa on piirtopöytä ja leluja näyttää todella 

mukavalta ja siellä varmasti viihtyy lapsi jos toinenkin. Hanna ja Kalle Salminen ovat 

suunnitelleet myös viikonlopuille erilaisten artistien kutsumista esiintymään, toisinaan 

lapsille jotain omaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus jatkaa hieman pitopalvelunkin 

puolelle yritystä ja sitä kautta palkata lisää väkeä. – Kaikenlaista on vähän vaiheessa, 

sen näkee sitten tulevaisuudessa, mitä tuleman pitää, Kalle Salminen sanoo. Yksi 

asia on kuitenkin varmaa: vaikka Elma jääkin pois, ravintola ei ole sulkemassa oviaan 

vielä pitkään aikaan. 

52

“Verkkokaupan merkitystä 

ja vaikutuksia tämän päivän 

kaupankäyntiin asiallisesti, 

monipuolisesti ja asiantuntevasti 

pohtiva teksti, joka osoittaa 

kirjoittajan vahvaa perehtymistä 

aiheeseen. Teksti käy läpi 

kaupankäynnin eri vaiheita, 

markkinointia, mahdollisia tuotteita 

ja valtavaa kasvupotentiaalia.” 

Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa 

Jukka Piippo 

Validia ammattiopisto, Järvenpää 

Verkkokaupasta on kehittynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaupan rakenteita 

monin tavoin horjuttava palvelumuoto. Seurannaisvaikutukset näkyvät jo. 

Isot kaupparyhmät ovat joutuneet jäädyttämään laajennussuunnitelmiaan ja sopeuttamaan 

käyttötavarakauppaansa. 

Verkkokaupan etuja ovat hintakilpailukyky, koska verkkotoimijan henkilöstö- ja tilakulut 

ovat minimissään. Tällöin tuotteen voi myydä halvemmalla. Usein toimijat ovat 

ulkomaisia, mikä yleensä keventää kustannusrasitusta suomalaisin työehdoin ja verorasituksin 

toimivan yrityksen rinnalla. 

Nettikaupan perustaminen on helppoa. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa 

mitä vain. Nämä kaksi seikkaa pelkästään tekevät verkosta täydellisen alustan yrityksen 

tuotteen kauppaamiseen. Verkkokaupan perustamisen helppous on tuonut alalle 

myös huijaussivustoja. 

Verkkokaupat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin postimyyntiyritykset, ja niitä 

koskevat samantyyppiset säännökset, vaikka kaikki postimyyntiin tarkoitetut lait 

ja säädökset eivät päde siihen. Esimerkiksi sähköisesti käytettävät sovellukset mutta 

myös oikeat tuotteet on mahdollista myydä ilman palautusoikeutta, mutta tästä täytyy 

myyjän mainita selvästi sivuillaan. 

Tilaaminen edellyttää yleensä jonkinlaista rekisteröitymistä palveluun. Yleisimpiä 

maksutapoja verkkokaupoissa ovat luottokortit, pankkien tarjoamat nettimaksut, postiennakko 

ja Matkahuollon bussiennakko. 

Sosiaalinen media mahdollistaa kustannustehokkaan ja kohdistetun viestinnän nykyisten 

ja tulevien asiakkaidesi kanssa. Sosiaalisen median merkitys ihmisten elämässä 

on kasvanut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana. Mainonta ja markkinointi 

ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa, nykyään internetissä ja erityisesti 

sosiaalisen median palveluissa. Yritykset ovat ottaneet sosiaalisen median käyttöönsä 

mm. ammattimaisten bloggaajien muodossa ja ymmärtävät täysin tämän alueen 

merkityksen jo alkuvaiheen yritystoiminnassa. 

Verkossa parhaiten myytäviä tuotteita ovat tavarat ja matkailupalvelut, joista tavaroiden 

suurimmat osuudet ovat viihde-elektroniikalla, tietotekniikalla, pukeutumisella ja moottoriajoneuvoilla. 

Nämä kaupan alat lähestyvät nettiä aggressiivisesti lähes kaikkien perustettua 

verkkopalvelun tuotteisiinsa tutustumisen mahdollistamiseksi. Sisältöjen myynti kasvaa nopeimmin, 

vaikka on pientä verrattuna tavaroihin ja palveluihin. Tämänkin alan uskon kehittyvän 

sen vuoksi, että se kykenee sopeutumaan tuotteineen täysin verkon kehittyviin ehtoihin. 

53

Mielikuvan saaminen tuotteesta verkossa on tärkeää. Asiakkaan oma yleistietämys tuotteista 

on myös vaadittavaa. Näillä ominaisuuksilla kehittyy ostajan päätös tavaran tai 

palvelun ostosta. Aivan uudenlaisten tuotteiden ostaminen vaatii jokaiselta lähempää 

tutustumista sekä myös sosiaalisen median antamaa ihmisten kokemuspohjaista tietoa. 

Helppoja nettiostoksia ovat esimerkiksi liput, rahapelit, musiikki ja elokuvat, jotka ostajan 

on helppo tuntea entuudestaan. Kokeilua tai muuta läheistä tutustumista vaativia 

tuotteita ovat esimerkiksi vaatteet, autot ja asunnot, joiden kaikkien myynti on siirtynyt 

suurelta osin internetiin. Tällöin verkko kuitenkin on huomattavasti tehokkaampi 

auton ostoprosessin osa kuin vanha tapa kiertää autokauppoja lehtien ilmoitusten 

perusteella. Asunto on lähes aina pakko nähdä ennen muuttopäätöstä, jotta voisi olla 

varma muuton onnistumisesta. Vaatteet ovat samanlaisia, niitä täytyy sovittaa ennen 

ostopäätöstä. 

Lyhyttä harkintaa tarvitsevia ostoksia ovat sisustamisen ja esimerkiksi puutarhanhoidon 

välineet näiden tavallisuus huomioon ottaen. Tietotekniikan ja elektroniikan myyminen 

verkossa on kohtalaisen helppoa ihmisten tuntiessa tällaiset tuotteet pitkälti 

ennalta ja vain yksityiskohtien ratkaistessa ostopäätöksen. 

Verkkokauppojen välillä vallitsee kova kilpailu, sillä alalla toimii todella monia yrityksiä. 

Useat niistä toimivat periaatteessa maailmanlaajuisesti, ja hintataso määräytyy 

suurten myyntimäärien perusteella. Tästä syystä asiakkaan ei kannata tilata sivustolta, 

joka tuntuu epäilyttävältä. Verkkoon onkin ilmestynyt sivustoja, joissa verkkokauppoja 

arvioidaan ja vertaillaan. Verkkokaupan taustalla toimivan yrityksen hyvämaineisuus 

ja pitkät perinteet takaavat pääsääntöisesti toiminnan luotettavuuden. 

Internetiin on myös syntynyt muutamia globaaleja kauppapaikkoja, kuten Amazon ja 

eBay. Nämä ja monet muut kilpailevat hyvin laajalla tuotevalikoimalla. Toisaalta myös 

pienet erikoisalueet, jotka tuskin muuten edes voisivat tarjota tuotteitaan, ovat voineet 

löytää asiakkaita Internetin välityksellä. 

Verkko on kilpailuhaluiselle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle välttämätön väline 

nykymaailmassa. Verkossakin määräävät kilpailun ankarat lait. Netti on toki kilpailullisen 

lisäksi sosiaalinen paikka muun muassa sosiaalisen median ominaisuudessa. 

Tämä kuitenkin pitää verkkokauppojen tasoa yllä. 

Verkkopalvelujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sillä verkkopalvelut 

ovat saatavissa käytännössä mihin tahansa laitteeseen matkapuhelimista älytelevisioihin. 

Tämä aiheuttaa suuria haasteita verkkopalveluiden toimivuudelle. Pelkkä 

toimivuus ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset siirtyvät helposti kilpailevalle sivustolle, jos 

verkkopalvelu tuntuu hitaalta. 

Verkkokauppa myös kehittyy ajan myötä. Tuote on esitettävissä huomattavasti paremmin 

seuraavien askelien toteutuessa, jolloin verkkokauppa vahvistuu paljon vielä entisestään. 

3D-teknologia avaa täysin uudet mahdollisuudet mainontaan. Yhdistämällä 

elävää kuvaa ja animaatiota saadaan aikaan sellaista, mikä varmasti muistetaan ja 

huomataan. Näyttäviä animaatioita ja tuotekuvituksia toteutetaan kaikkiin mediakanaviin. 

Web-tuotannoissa suunnitellaan monipuolisesti verkkosivustot ja verkkokaupparatkaisut. 

Kaiken kaikkiaan verkkokauppa on nopeasti kehittyvä, välttämätön ja tulevaisuudessa 

lähes ainoa väline asiakkaan lähestymiseen. 

54

“Rennosti jutusteleva teksti siitä, 

miten soittoharrastus ja halu 

perustaa oma yritys jalostuu 

pienille lapsille tarkoitetun 

musiikkileikkikoulun avaamiseksi. 

Teksti huokuu innostusta ja uskoa 

omaan asiaan. Se kertoo myös 

siitä, miten yrittämisestä voi tulla 

elämäntapa.” 

Tämän minä osaan 

Ellen Tahkola 

Reisjärven Kristillinen opisto, Pyhäntä 

Muuttaessani pois kotoa 16-vuotiaana olin minä maailmasta tietämätön. Uskoin luottavaisena 

siihen, että kyllä elämä kantaa. Tuli minulle elämää eläessäni pari ongelmaa 

vastaan. Miten sitä rahoittaisi oman elämän? Entisenä maalaistyttönä, nykyisenä kaupunkilaisena 

ei mieleeni ollut tullut, että asuminen maksaisi paljon. Sipsitehtaan tuotannossa 

saamani kesätyörahat hupenivat nopeasti. Tätä ongelmaa pohtiessani, satuin 

purkamaan ajatuksiani ääneen kotona vanhempieni kuullen. Silloin viisas äitini katsoi 

minua ja totesi: "kuules Ellen, käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Eikö yrittäjyys virtaa verissäsi." 

Kyllähän minä tiesin, että ei yrittäjyys ole perinnöllistä, mutta työtä pelkäämöttömänä 

sekä rohkeana tyttönä ajatus omasta yrityksestä alkoi kytemään päässäni. 

Minulla on kämpässäni piano, olen soittanut sitä yli 10 vuotta. Olen saanut musiikkiopiston 

päättötodistuksen, ja unelmaammattini on erityisopettaja. Miksi en yhdistäisi 

näitä kahta kiinnostusta, ja rupeaisi pitämään lapsille musiikkileikkikoulua iltapäivisin. 

Voisin laulaa ja leikkiä heidän kanssaan perinteisiä lauluja ja leikkejä. Vähän vanhemmille 

lapsille voisin opettaa pianonsoiton alkeita. Tällä tavalla voisin jakaa rakkauttani 

musiikkiin. Laulattaisin lapsille perinteisiä suomalaisia lauluja. Lapset mahtuisivat hyvin 

asuntoni olohuoneeseen, jos veisin pois sohvat ja muut huonekalut. 

Tässä vaiheessa olin aivan innoissani ajatuksesta. Olen romantikko, mutta silti realisti. 

Mielessäni pyöri kauhukuvia siitä, että en saisi ketään tulemaan musiikkileikkikouluuni, 

tai menettäisin malttini vilkkaisiin lapsiin. Yrittäjyyteen kuuluu aina riskejä. Ilman 

kokeilua en saisi koskaan tietää, olisiko minusta muskarin pitäjäksi, tai edes yrittäjäksi. 

Muutaman todella pitkän pohdinta viikon, usean alan ammattilaisten kanssa 

käydyn keskustelun, sekä monien eri SWOT-analyysien jälkeen, oli minulla oma toiminimi. 

Hyvin suuniteltu on puoleksi tehty, niin meillä päin sanotaan. Oli aika suunitella kaikki 

valmiiksi viimeisen päälle. Minun piti hankkia muutamia lisäsoittimia, kuten triangeleita 

ja rytmikapuloita. Ideani oli soittaa nimenomaan perinteisiä lastenlauluja ja 

suomalaisia kansanlauluja. Lapset tarvitsisivat myös sopivat nuotit. Menin nettiin huutokauppa.comiin 

ja ostin viimeisillä rahoillani vanhoja koululaulukirjoja 1-2 luokkalaisille. 

Eri soittimiin sain rahallista apua sponsoreilta, joita pyysin yhteistyökumppaneiksi. 

Lisäksi hain rahoitusta nuoriso leaderiltä. 

Oli aika hankkia toiminnalleni näkyvyyttä. Perustin nettisivut ja facebookprofiilin. 

Pistin puskaradiota isommalle, kiinitin kauppojen ja koulujen seinille mainoksia: "Kaikille 

mahdollisuus päästä musiikkileikkikouluun, tervetuloa!" 

55

Kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kaupungin ylläpitämään kalliiseen muskariin. 

Nyt kaikilla lapsilla oli tilaisuus päästä laulamaan ja leikkimään yhdessä. Minulla 

oli mahdollisuus ja halu pyörittää toimintaa edulliseen hintaan, vaikka muskarini oli 

yksityinen. 

Pikkuhiljaa puhelimeeni alkoi tulla innostuneilta vanhemmilta yhteydenottoja, ja minulla 

oli kaksi ryhmää täynnä. Tiistai ja torstai iltaisin pieneen vuokraasuntooni saapuu 

10 iloista pientä tyttöä ja poikaa. Heidän kanssa olen viettänyt elämäni koomisimpia 

ja ikimuistoisimpia hetkiä. Minulle oli nimittäin aivan sama olivatko oppilaani musikaalisia. 

Minun visioni oli saada kaikista lapsista heidän musikaalinen puolensa esiin. 

Joukossa oli monentasoisia oppilaita. Eräät heistä olivat vielä niin pieniä, että koti-ikävä 

saattoi yllättää. Toiset heistä taas eivät olisi millään halunneet lähteä kotiin. Haasteita 

minulle toivat myös ne oppilaat, ketkä eivät olisi millään jaksaneet istua omalla paikallaan. 

He olisivat mieluusti tutustuneet minun tavaroihini. Eräällä kerralla yllätin sitten 

kolme Vaahteramäen Eemeliä pomppimassa sängylläni. Se oli heidän mielestään paras 

mahdollinen pomppulinna, itse olin kyllä hieman erimieltä. 

Ongelmia minulle tuotti myös se että, maalta kaupunkiin tulleena, ei mielessäni käynyt 

miettiä naapureideni suhtautumista yritystoimintaani. Talkkarin ja naapureiden 

kanssa pidetyn kriisipalaverin jälkeen asiat oli vihdoin kunnossa. Näiden palvereiden 

myötä, oli yläkertani vanhat mummot halukkaita saapumaan yleisöön.Mummot olivat 

hyvällä tavalla teräväkielisiä, ja heidän avulla sain oppilaideni kiinostuksen pysymään 

musiikissa. Naapureiden suvaitsevaisuus oli yksi syy sille, miksi pystyin jatkamaan yritystoimintaani. 

Tästä olen heille ikuisesti kiitollinen. 

Homman alkaessa pyörimään, aloin odottamaan innokkaasti oppilaideni tapaamista. 

Meillä kaikilla oli hauskaa. Jaoin porukan aina kahteen osaan, kuoroon ja säestäjiin. 

Minulla oli aluksi tapana opettaa lapsille uusi laulu, jonka jälkeen me laulettiin ja soitettiin 

niitä lauluja mitä me jo osattiin. Nautin näistä hetkistä, ja minusta tuntui että 

lapset nauttivat myös. Yritin antaa lapsille aina mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja, 

ja en koskaan sanonut heille, etteivätkö he olisi pystyneet johonkin. Minun mielestäni 

kaiken voi saavuttaa kunhan jaksaa yrittää, ja uskoo itse siihen mitä tekee. 

Välillä on ollut todella rankkaa suorittaa luokiota ja pyörittää musiikkileikkikouluani 

samaan aikaan. Olen silti pienen ja nuoren yrittäjän urani aikana oppinut ja kasvanut 

ihmisenä niin paljon, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Kyllähän se sydämessäni 

tuntui, kun pienet koululaiseni lauloivat kaupunkimme järjestämässä Vappujuhlassa 

täysin rinnoin: ”Ilon ääni ihanainen ilmoillemme ilmestyi.. ..”Silloin tajusin sen, 

että en minä ole rahan takia tätä tehnyt, vaan siksi että olen voinut jakaa toisten kanssa 

sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta. 

56

SARJA 5 

Ryhmätyöt 

57

”Ammattimaisesti ja tyylikkäästi toteutettu 

dokumentti nuorten ja yrittäjyyden välisestä 

suhteesta. Projekti lähti liikkeelle ryhmän 

omaehtoisesta kiinnostuksesta tekijöiden 

löydettyä esitteen Yritys Hyvä -kilpailusta 

koulunsa aulasta. Tehty työnmäärä näkyy 

muun muassa yrittäjäaiheisesta, nuorille 

suunnatusta kyselystä, joka pohjusti tekijöiden 

suunnittelutyötä ja dokumenttiin itse 

sävellytystä musiikista. Kaikilta osin projekti 

on viimeistelty ja tarkasti loppuun asti mietitty 

kokonaisuus. Tekijöiden koostama portfolio 

dokumentin suunnittelusta, ideoinnista 

ja toteuttamisesta on havainnollinen ja tukee 

hienosti valmistunutta lopputulosta.” 

Hyvä yritys -dokumentti 

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat 

Elise Ignatius, Janne Lähteenmäki 

& Meri-Juulia Pihlaja 

Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta: 

Esittely 

Dokumenttimme Hyvä yritys kertoo Suomen tulevaisuuden toivoista –nuorista ja heidän 

suhtautumisestaan yrittäjyyttä kohtaan. Portfolion tarkoituksena on avata projektin 

eri työvaiheita ja sen varrella heränneitä ajatuksia. Valmis dokumentti on nähtävillä 

osoitteessa: goo.gl/QnEXj2 tai portfolion mukana tulevalla DVD-levyllä. 

Miksi juuri tämä aihe? 

Syyskuussa löysimme koulumme aulasta esitteen Yritys hyvä -kilpailusta. Siitä tämä 

matka sitten alkoi. Kuusi kuukautta tämän jälkeen saamme ihailla valmista tuotosta, 

mutta sen eteen tehty työ on ollut suurempi kuin kukaan meistä osasi odottaa. 

Teemaksi valitsimme nuorten ja yrittäjyyden välisen suhteen, sillä koimme sen 

hedelmälliseksi aiheeksi juuri meidän ryhmällemme. Dokumentin aiheena olisi voinut 

olla muukin annetuista aiheista, mutta niiden rajaaminen muutaman minuutin 

kokonaisuudeksi olisi jättänyt aiheen käsittelyn hieman yksipuoliseksi. Dokumentin 

teko puolestaan tuntui luontevalta erään ryhmän jäsenen videokuvaustaustan vuoksi. 

Kaikilla ryhmäläisillä oli aiheeseen omanlaisensa suhtautumistapa, mutta saadaksemme 

puolueettoman lähtökohdan aiheen tarkastelemiseen teetimme noin 40 nuorella 

pienimuotoisen kyselyn aiheeseen liittyen. Tulokset antoivat hyvän pohjan dokumentin 

alustavan suunnitelman rakentamiselle. 

Dokumentti lukuina 

Työstöaika: 5.9.2014–20.2.2015 

Työryhmän koko: 3 

Haastateltavien lukumäärä: n. 20 

Taustatietoa varten 

haastateltujen lukumäärä: n. 40 

Kuvatun materiaalin kokonaiskesto: n. 4h 

Lopullinen kesto: n. 7 min 

58

Kuka, mitä, häh? – Keitä me oikein olemme, miksi lähdimme mukaan ja mitä saimme 

aikaan 

Janne Lähteenmäki, 16, videoinnista kiinnostunut ensimmäisen vuoden opiskelija 

Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Kokemusta minulla löytyy videotyöstä muutaman 

vuoden ajalta. Tähän ryhmätyöhön osallistumiseen minua innoitti mahdollisuus kokeilla 

uudenlaista lajityyppiä videoinnin saralla: dokumenttia. Vastuualueellani oli dokumentin 

konseptin kehittäminen, kuvaaminen, editointi ja muut jälkityöt. 

Olen 16-vuotias Elise Ignatius, joka opiskelee Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Projektiin 

lähdin mukaan yhtäkkisestä innostuksesta sekä intohimosta kirjoittamiseen. Sain 

vastuulleni mm. haastattelut sekä yleiset asioiden järjestelyt. Kokemusta näistä löytyy, 

sillä olen työskennellyt ennenkin esimerkiksi lehdessä. Ryhmätyöt ovat aina kiinnostaneet 

ja hyvin mieluisia, joten projektiin oli mahtavaa päästä mukaan testaamaan omia 

taitojaan ja soveltamaan niitä muiden ryhmäläisten ideoiden pariin. 

Olen Meri-Juulia Pihlaja, 16-vuotias ilmaisutaidon lukion opiskelija. Dokumentissa 

olin vahvasti mukana suunnittelussa ja käsikirjoitusprosessissa. Lisäksi dokumentissa 

kuultava musiikki on omaa käsialaani. Aiheena yrittäjyys oli mielenkiintoinen, sillä 

tuttavapiiristäni löytyy paljon aiheeseen perehtyneitä ihmisiä. Kokemuksena projekti 

oli kokemisen arvoinen, vaikkei sen teko ollutkaan aina ruusuilla tanssimista välillä 

vaikeiden aikataulujen vuoksi. 

Kysely 

Saadaksemme todellisen kuvan nuorten suhtautumisesta yrittäjyyteen, teetimme 

muutamalla kymmenellä nuorella yrittäjyysaiheisen kyselyn. 

Haastattelimme dokumenttiamme varten myös oman yrityksensä jo 13-vuotiaana perustanutta 

Valtteri Uotilaa. Hän totesi yrittäjyydestä seuraavasti: ”Vastaanotto yrityksellä 

oli hyvä ja paljon tyytyväisiä asiakkaita on vuosien aikana kertynyt. Jos joku on 

kiinnostunut yrittäjyydestä, niin rohkaisen tutkimaan asiaa enemmän ja kokeilemaan. 

Yrittänyttä ei laiteta.” 

Näin kaikki tapahtui 

Kuvaukset 

Kuvauspäivä 1: Yrityskylä Pirkanmaa 24.10.2014 

Vierailimme Yrityskylässä kuvaamassa innokkaita lapsia, jotka toimivat ahkerasti miniyhteiskunnassaan. 

He saivat työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ansaita rahaa. Lapset 

olivat ahkeria, ja meidänkin piti pysyä heidän nopeiden aikataulujensa perässä. 

Oli hienoa huomata, miten avoimesti nuoret ihmisalut ottivat yhteiskunnan vastuunsa 

vastaan 

Kuvauspäivä 2: Oppilaiden haastatteluja 3.11.2014 

Nuoret ovat pääosassa dokumentissamme, joten oli tärkeää kuulla heidän 

mielipiteitänsä aiheesta. Haastatellut nuoret ovat poimittu sattumanvaraisesti haastattelupisteemme 

ohi kävelleistä oppilaista. 

Kuvauspäivä 3: Sammon koulu 7.11.2014 

Oppilaiden haastatteluiden perusteella koulutus nousi yhdeksi suureksi puheenaiheeksi 

jatkuvasti. Siksi suuntasimme Sammon koululle tutustumaan yrittäjyyskoulutuseen. 

59

Lyhyen visiitin aikana kuitenkin saimme paljon hyvää haastattelumateriaalia. 

Kuvauspäivä 4: Opinto-ohjaaja 26.11.2014 

Haastattelu oli antoisa ja saimme kaipaamiamme mukavan suoria vastauksia. 

Opinto-ohjaaja ei kaunistellut kertoessaan, kuinka nuorille ei tarjota tarpeeksi tietoa 

yrittämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista. 

Jälkityöt 1.12.2014-20.2.2015 

Materiaalin purkaminen 

Jo pelkästään kaiken kuvatun materiaalin varastointi ja hallitseminen vaatii oman 

hommansa. Tiedostot veivät tietokoneelta yhteensä vajaat 100Gt tilaa. 

Materiaalin läpikäyminen 

Kuvatusta materiaalista pitäisi saada ehjä kokonaisuus ja siihen valmisteleva vaihe on 

hyvän ja huonon materiaalin erotteleminen toisistaan. 

Editointi 

Kenties tärkein työvaihe kaikista kokoaa kaiken muutaman minuutin paketiksi. Tämä 

ei kuitenkaan ole yksinkertainen prosessi ja siihen kuluikin lukemattomia iltoja. 

Voiceover 

Dokumentin taustalla kuultavan ääniraidan äänityskoppina toimi vaatekomero. Tämä 

kerronta johdattelee katsojaa asiasta toiseen luontevasti. 

Hyväksyttäminen 

Kaikkien haastateltavien kanssa sovimme, että näytämme heille valmiin version ennen 

sen lopullista lukkoon lyömistä. 

20.2.2015 VALMIS DVD-versio 

Valmis dokumentti poltettiin 

DVD-levylle ja se annettiin kaikille sen tekemisessä mukana olleille. 

Mitä ajatuksia matkan varrella syntyi? 

Mitä matkan varrelta jäi ryhmämme mieleen? Positiivisia ja negatiivisia mutta opettavia 

muistoja, sekä paljon erilaisia kysymyksiä, joihin haluaisi vastauksia. Kysymyksiä 

yhteiskuntamme yrittäjyyden vaikeuksista, vaikeuksien ratkaisuista, ratkaisujen pysyvyydestä. 

Toisaalta myös iloisia oivalluksia siitä, kuinka helppoa yrittäminen voi olla 

kaikille, jos siihen vain on valmis koko kapasiteetillaan ja intohimollaan. 

Voisiko meistäkin olla yrittäjiksi? Miksipä ei. 

Päällimmäiset herättävimmät ajatukset syntyivät oppilashaastatteluiden aikana. Lyhyessä 

ajassa nuorilta irtosi vastauksia, jotka olivat kypsiä ja niin yksinkertaisia, että niitä 

on juuri siksi vaikea uskoa. Kukapa enää haluaisi päästä helpolla? 

Riskien ottamista on demonisoitu niin paljon, että monet luulevat olevansa kykenemättömiä 

raakaan bisnesmaailmaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Muutaman kerran 

haastattelujen aikana kävi jopa mielessä, että jokainen haastattelemamme nuori oli 

omalla tavallaan kuin valmis yrittäjä. Löytyi uskoa omiin ajatuksiin, ja kun se siirtyy 

60

vielä uskoksi omiin tekoihin ja persoonaan, on yrittäjäpaketti valmis. Helppoa se on, 

mutta ensimmäinen askel tuntuu olevan liian suuri kynnys ylitettäväksi. 

Tuota kynnystä on kuitenkin lähdetty ylittämään Yrityskylä-toiminnalla. Kun kävimme 

Yrityskylä Pirkanmaalla kuvaamassa ja näimme lapset innostuneina työn touhussa, 

ymmärsimme, että pienet ihmiset olivat paljon itsevarmempia otteissaan. Heillä oli 

peloton mutta nöyrä asenne sekä turvallisia aikuisia opastamassa heitä yhteiskunnassaan. 

Lapsenomaisuudesta ei ollut haittaa. Ehkä siitä voisi olla aikuisillekin hyötyä. 

Lapset uskalsivat kokeilla uutta ja kantaa vastuutaan tunnollisesti samaan aikaan, kun 

ympärillä lukuisat muutkin toimittivat samoja, yhtä tärkeitä tehtäviään. Oli hienoa tajuta, 

miten tuosta reippaudesta sai niin paljon irti. Yrityskylästä poistuttaessa toivoimme, 

että osa tuosta rohkeudesta lähti mukanamme. 

Opinto-ohjaajan haastattelu herätti meissä paljon ajatuksia. Hän kannusti riskinottoihin 

ja kertoi kuinka Suomen peruskouluissa lapsille kerrotaan, että heistä tulee palkansaajia 

ja he tulevat menemään jollekin töihin. Sen sijaan jätetään huomioimatta 

paljon sitä itsenäistä puolta, jonka avulla voi itse hankkia elantonsa omilla ideoillaan 

ja rohkeudellaan. Sitähän on yrittäminen. 

Myös ryhmätyössämme oppi aihetta sivuavasta aiheesta; yritteliäisyydestä. Vastuumme 

oli jaettu niin, että jokainen sai toimia osaamissaan tehtävissä, mutta välillä mentiin 

myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Jos itsellä ei sattunut tietyllä hetkellä 

olemaan tekemistä, pääsi mieluusti toisen mukaan esimerkiksi kameralaukun kantajaksi. 

Näin soveltaen tiimityö pelasi hyvin, mitä nyt välillä jouduimme yrittämään kaikenlaisia 

aikataulun muutoksia. Kuten varmasti yrittäjät joutuvat tekemään. 

Jo itsessään dokumenttimme on yrittämistä, jos sanan merkitystä haluaa toden teolla 

lähteä miettimään. Tuosta saavutuksesta tulee itselle hyvä mieli, ja toivotaan, että 

jatkossa yritteliäisyys kasvaa Suomessa, minkä pohjalta yrittämistä on helppoa lähteä 

rakentamaan uuteen nousuun. 

Itsearviointi 

Näin jälkikäteen ajateltuna tulee mieleen paljon asioita, joita olisi voinut tehdä toisin. 

Olemme kuitenkin saaneet teoksestamme niin positiivista palautetta, että tehtyjä 

virheitä on turha katua. Olihan tämänkin projektin tekeminen yksi oppimisprosessi. 

Tekijöinä me itse tiedämme paljon pieniä yksityiskohtia, jotka edelleen vaatisivat korjausta, 

mutta kokonaiskuvahan ratkaisee. 

Tämä matka on pitänyt mukanaan monenlaisia vaiheita. Aina ei sen tekeminen ole ollut 

ruusuista aikaa, mutta lopussahan se kiitos aina seisoo. Ainakin opimme, että dokumentti 

on erittäin vaikea tehdä. Käsikirjoitusta ei voida tehdä, kuvamateriaalia täytyy 

tuottaa suurissa määrin ja editointivaihe on erittäin työläs. Valmiissa kokonaisuudessa 

kun pitäisi olla vielä jokin punainen lankakin. 

Lopputulos on kuitenkin jotakin mistä voimme olla ylpeitä. Lukemattomien työtuntien 

tulos on tiivistettynä katsojaystävälliseksi paketiksi. 

Loppusanat 

Kiitokset kaikille dokumentin ja portfolion teossa apuna osallisena olleille henkilöille 

sekä niitä varten haastatelluille henkilöille. 

61

”Maaseutuyrittäjä- ja 

maatalousteknologiaopiskelijoiden 

yhteisprojekti, jossa jatkojalostettiin 

opetusmaatilan vehnää myytäväksi 

joulutapahtumaan. Jatkojalostus sisälsi vehnän 

säkityksen ja jauhatuksen, jauhopussien 

suunnittelun, valmiin tuotteen testaamisen 

sekä pakkaamisen myyntituotteeksi. Lisäksi 

ryhmä markkinoi tuotettaan ja suunnitteli 

sille asiakkaita houkuttelevan myyntipisteen 

joulutapahtumaan. Projektista tehdyn portfolion 

on koonnut kolme hankkeeseen aktiivisesti 

osallistunutta opiskelijaa. Syntynyt portfolio 

on taitavasti koottu. Se kuvaa jäsennellysti 

yrittäjyyteen liittyviä haasteita ja onnistumisen 

iloa. Itsereflektio on vahvaa ja projektin 

opettavuus tulevaisuuden yrittäjyyttä ajatellen 

on hyvin esitelty. ” 

Jyvistä jauhoiksi 

Keuda Mäntsälän, Saaren kartanon 

maatalousalan perustutkinnon opiskelijat 

Aija Ilola, Lotta Laaksomaa & Riku Riihelä 


Projektista ja sen aloittamisesta 

Me maaseutuyrittäjäopiskelijat Mäntsälän Keudasta Saaren kartanolta haluamme tällä 

projektilla osallistua Yritys hyvä 2015 –kilpailun sarjaan 5 (ryhmätyö/yrittäjyysaiheinen 

projekti). Tämä projekti liittyy kilpailun teemaan 1, kouluyhteisön yrittäjämäinen toimintatapa. 

Olimme siis ideoimassa ja toteuttamassa projektia, jolla ryhmä pääsi tutustumaan 

yrittäjämäiseen toimintaan, mikä on erittäin tärkeää ottaen huomioon opiskeltavan 

alamme. Nykymaailmassa pitää muuttua ja kehittyä. Yrittäjän on pysyttävä 

aallonharjalla. Myös koulussa, jossa toimii opetusmaatila, on mietittävä, mitä uutta 

voisi kehittää ja minkälaisille tuotteille voisi olla kysyntää. 

Projektilla saimme rakennettua myös yhteisöllistä hyvää, sillä itse tekemisen osalta 

yhteisöllisyys kasvoi ja saimme tavallaan projektiin osallistutettua monen ryhmän 

opiskelijoita kysymällä heiltä mielipiteitä tuotteesta sen eri kehitysvaiheissa. Halusimme, 

että koulun opiskelijoista tuntuisi, että he saavat kertoa mielipiteensä ja että he 

voivat siten vaikuttaa asioihin. Myös opettajilta ja muulta henkilökunnalta pyysimme 

palautetta matkan varrella. Hyvän tuotteen tekemiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä. 

Projektilla saatiin rakennettua yhteisöllistä hyvää, sillä projektin valmistuminen – ja 

tässä tapauksessa uusi tuote – tuotti iloa koulussa sekä sen ulkopuolella. Valmiilla 

tuotteilla myös muistettiin läheisiä joulun alla. 

Projektin aikataulu 

Toteutimme jauhoprojektia varsin tiiviillä aikataululla. Aloitimme suunnittelut lokamarraskuun 

vaihteessa 2014. Tuotteitten oli määrä olla myytävänä Joulumaassa, joka 

avattiin 12.12.2014, joten sinänsä oli aika kiireistä toteuttaa näin suuri projekti tässä 

ajassa. Toteutimme projektia sekä peltokasvien tuottamisen tunneilla että äidinkielen 

tunneilla. Lisäksi matkan varrella saimme tehdä projekti myös englannin ja ruotsin 

tunneilla. Tällöin haimme tietoa ja selvitimme tuotteiden englannin- ja ruotsinkieliset 

nimet. Myös vapaa-ajalla tuli monessakin kohtaa projektia toteutettua. 

62

Projektissa mukana olleet 

Projektia toteutettiin kahden ryhmän voimin: vuonna 2013-2014 opintonsa aloittaneet 

maaseutuyrittäjäopiskelijat olivat päävastuussa projektin etenemisestä ja vuonna 2013 

aloittaneet maatalousteknologiaopiskelijat aloittaneet olivat apuna. Kukin teki omien 

resurssiensa mukaan sen, minkä ehti. Joitakin karkeampia vastuualueita oli kyllä jaettu. 

Opiskelijoista kolme halusi osallistua projektilla Yritys hyvä 2015 –kilpailuun, ja 

yhteistyössä sovittiin, että näin tehdään, sillä ammattiopistossa on tärkeää, että jokaisella 

on mahdollisuus päättää osallistumisestaan esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin tai 

muihin projekteihin. Tämä sopi kaikille. 

Projektin budjetti 

Meillä ei ollut varsinaista aloituspääomaa, vaan ideana oli että saamme kuitattua menot 

tuloilla määrittelemällä lopullisen myyntihinnan menojen mukaan. Hinnassa huomioimme 

myös riskit eli vähän pelivaraa oli, jos olisi käynytkin niin, etteivät tuotteet 

olisikaan menneet odotetusti kaupaksi. Mutta koska kaikki meni suunnitelmien mukaisesti 

ja tuotteet tulivat kaikki myydyiksi, emme tehneet lainkaan tappiota. 

Otteita projektin etenemisestä 

Jauhopussin ulkonäön suunnittelua: 

Koska äidinkielen tunneilla oli tarkoitus hoitaa jauhopussien ulkoasun suunnittelu, 

aloitimme suunnittelulla ja tiedonhaulla. Tämä oli tärkeää, jotta tietäisimme, millaisia 

mahdollisuuksia meillä olisi. Etsimme ensinnäkin tietoja siitä, mistä hankkisimme 

pussit ja etiketit. Tutkimme aluksi eri myllyjen kotisivuja etsiäksemme tietoa myös jauhatusmahdollisuuksista. 

Lisäksi tutustuimme alkuvaiheessa myös Eviran sivustoon, sillä meidän olisi 

tarkkaan tiedettävä, mitä tietoja pussiin olisi merkittävä. Saimme selville, että 

pakkausmerkintöjen osalta pussissa pitäisi lukea kattavasti informaatiota. 

Vehnämyllyyn – vienti ja haku: 

Jauhoprojektin toteutus jatkui luonnollisesti niin, että vilja eli raaka-aine oli toimitettava 

myllyyn jauhettavaksi. Olimme varanneet jauhatusajan Tönnön Myllyyn ja sitten 

suuntasimme oppituntien alussa pidetyn pikaisen palaverin jälkeen kohti koulumme 

vanhaa viljankuivaamoa, jossa raaka-ainetta eli vehnää säilytetään. Virittelimme paikat 

kuntoon viljan säkitystä varten ja sitten itse työ kävikin joutuisaan. 

Myllyllä olikin jo mylläri itse vastassa, jätimme säkit hänen huomaansa, ja hän myös 

kertoi hieman myllyn toiminnasta ja kehui tuomaamme viljaa laadultaan erinomaiseksi. 

Sillä välin, kun vilja oli jauhatuksessa, valmistelimme paikkoja pakkaamista varten. 

Olimme sopineet hakevamme valmiit jauhot seuraavalla viikolla. Samanaikaisesti tietysti 

suunniteltiin ja muokattiin pakkausten ulkoasua. Haimme sitten seuraavalla viikolla 

valmiit jauhot myllystä. 

Sähköpostiviestintää ja ulkoasun kehittelyä: 

Ensimmäisessä viestissä ammattiopettaja informoi peltokasvien tunneilla tapahtunutta 

toimintaa, jotta kaikki tietävät, millä aikataululla mennään eteenpäin. Toisen 

sähköpostiviestin 12.11.2014 on kirjoittanut Riku – etikettisuunnittelun päävastaava. 

63

Sähköposti oli muutenkin näppärä väline väliarviointia tehdessä, palautteen antamisessa 

ja ylipäänsä yhteydenpidossa. Myös opiskelijat, kuten Riku ja Lotta, toimivat 

tiedonvälittäjinä ryhmien välillä. 

Ulkoasun kehittely oli keskeinen osa työtä. Etikettien kehittelystä vastasi pääosin Riku, 

jolla oli kärsivällisyyttä hioa ja kehitellä etikettien ulkoasua eteenpäin. Myös sinettitarroja 

pussien sulkemista varten piti suunnitella. Riku piti muut ajan tasalla tilanteesta. 

Jauhojen pakkaaminen ja testaus 

Jauhojen pussittaminen koululla tapahtui maanantaina 17.11. ja leseiden muutamaa 

päivää myöhemmin. Pakkaaminen tapahtui koulun keittiössä hygieenisessä tilassa. 

Hygieniapassin omistamisesta oli tässä tilanteessa hyötyä! Osalla sellainen olikin. 

Jauhojahan oli toki sitten myös testattava, jotta tietäisimme, mitä lähdemme myymään. 

Leivottiin sekä pullia että sämpylöitä. Hyvin tuntuivat tuotteet toimivan! 

Myynnin suunnittelua 

Laakereillaan ei kuitenkaan vielä päästy lepäämään, sillä työtä riitti yhä, vaikka jauhot 

ja leseet olivat pusseissa. Seuraavaksi pohdimme, kuinka jauhoja mainostettaisiin ja 

laadimme mainoksia. Suunnittelimme mainostavamme tuotteita seuraavissa paikoissa: 

Keudan nettisivuilla, Facebookissa, ruokalan kanttiinissa, Joulumaa-tapahtumassa, 

Siwan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä. 

Päätimme myös laatia reseptivihkosen, jonka tuotteen ostaja saisi mukaansa. 

Tuotteiden myynti 

Vihdoin oli Joulumaan aika! Tuotteidemme myynti tapahtui Saaren kartanon puutarhapuolen 

valintamyymälässä, jonne rakensimme esillepanoa varten puisesta hyllyköstä 

ja useammasta puulaatikosta myyntipaikan. Asettelimme tuotteet hyllyihin ja laatikoihin 

mahdollisimman houkuttelevan näköisesti. Loput tuotteet, jotka eivät mahtuneet 

näkyville, varastoimme myöhempää ajankohtaa odotellen. Somistimme vielä 

myyntipaikkaa tuotteisiin sopivalla tavalla käyttäen vehnäntähkiä ja pellavanarua. 

Hyllykön taakse laitoimme vielä kuvia hetkistä, jolloin olimme kokeilleet itse tuotetta. 

Näin asiakas sai varmuuden, että olimme todellakin testanneet tuotetta ja se olisi 

käyttökelpoinen. 

Myynnin edetessä ja tuotteiden hupenemisen myötä myyntipaikkaa muutettiin hieman 

ja näkyville laitettiin loput tuotteista. Pitkin päivää koko Joulumaan ajan Aija ja 

Riku pitivät huolen, ettei myyntipaikka ollut tyhjillään vaan täynnä tuotteita. Lopulta, 

kun Joulumaasta ei ollut jäljellä kuin muutama päivä, ottivat Riku ja Aija ohjat käsiinsä 

ja alkoivat kaupitella myyntipisteen luona loppuja tuotteita. Jauhopussit käsissään he 

kertoivat tuotteista, omista kokemuksistaan ja onnistuivat myymäänkin tuotteita vielä 

jonkin verran. Joulumaan päättyessä tuotteista ei ollutkaan jäljellä kuin muutama jauhopussi. 

Aluksi ajattelimme jatkojalostaa vehnästä pelkkiä jauhoja, mutta loppujen lopuksi 

päätimmekin tehdä useampia tuotteita ja hyvä niin, sillä tuotteet, joiden arveltiin 

menevän huonosti kaupan, loppuivatkin heti ensimmäisenä. Näitä olivat siis 

hiivaleipäjauhot ja leseet. 

Projektin arviointi 

Arvioimme projektin kulkua pitkin matkaa etenkin suullisesti. Pohdimme, missä 

mennään, miltä tuntuu ja mihin olemme menossa. Pyysimme palautetta myös muilta, 

64

jotta osaisimme saada lopullisesta tuotteesta parhaan mahdollisen version markkinoille. 

Teetätimme jälkiarvioinnin jauhoprojektissa mukana olleitten kesken. Arviointi suoritettiin 

valmiilla kysymyslomakkeilla, jotka osallistujat täyttivät. Pohdimme, mikä onnistui, 

missä olisi kehitettävää ja minkälainen projekti oppimisprosessi oli. Pohdimme 

myös erityisesti, mikä onnistui ryhmätyöskentelyn osalta, mikä oli parasta ja missä 

kehitettävää. Myös jatkotoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia sai esittää. 

Jälkiarviointia tekijöitten suusta: 

”Päällimmäisenä mainittavana monet mainitsivat oman osuutensa olleen pieni, tosin kaikilla ei 

ollut alun perinkään resursseja välttämättä kovin aktiiviseen osallistumiseen. Koska projektiin 

osallistui opiskelijoita eri ryhmistä, joillekin jäi osuutensa asiassa ja mukana olonsa hieman 

epäselväksi ja kyseenalaiseksi, mutta kuitenkin hekin osallistuivat kukin omalla panoksellaan 

ja hallitsemallaan osa-alueella yhteiseen projektiin. Ehkä tiivis aikataulu muodosti oman haasteensa. 

Opiskelijoita oli eri osaamisaloilta, joten halu ja innokkuus sekä projektiin osallistumiseen 

että projektilla Yritys hyvä 2015 -kilpailuun osallistumiseen vaihteli. On luonnollista, että 

jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, joten näin päätimmekin, että jokainen voi osallistua 

projektiin omien resurssiensa mukaisesti ja projektin myötä kilpailuun saavat osallistua halukkaat, 

joita olivat Riku, Aija ja Lotta. Kaikkien osallistumishalukkuus siis selvitettiin. Tällainen, 

hieman erilainen tapa toimia ryhmässä tuli myös näin koettua sekä se, että jokainen saa tehdä 

henkilökohtaisia valintoja ihan sallitusti. Tällainen opiskelu tulee varmasti olemaan entistä tavallisempaa 

tulevaisuudessa, ja tämän projektin myötä siitä saatiin hieno kokemus. Tästä opittiin 

varmasti myös jatkoa ajatellen.” 

Poimintoja arviointilomakkeista: 

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen projektista? 

* Kamala työmäärä *Liian halpa hinta 

* Jauhot * Etiketin teko 

Mitä projekti sinulle opetti? 

* Työn määrän alusta loppuun * Etiketin ja mainosten tekoa 

* Ei mitään * Tappioita 

* Miten paljon eri vaiheita on ennen kuin jauho on myynnissä 

Paljon siis ajatuksia projekti herätti ja paljon opittiin. Jatkosuunnitelmistakin puhuttiin: 

yrittäjämäistä toimintatapaa jatkettaneen jatkossakin. Jatkossa pohdittaisiin varmasti 

uudestaan, mitä voisi jatkojalostaa, ja tässä voidaan huomioida myös Joulumaassa 

asiakkailta saadut kommentit. Seuraavan kokeilun saattaa kuitenkin tehdä eri ryhmä, 

ja pakkauksetkin saattavat silloin näyttää taas erilaisilta. Tämä projekti ja pakkaukset 

pääsivät kuitenkin historiankirjoihin ensimmäisenä tuoteperheenä, joka saatiin myyntiin 

koulun järjestämään isoon tapahtumaan, Joulumaahan – joka tänä vuonna saikin 

osakseen vielä kävijäennätyksen! 

Loppusanat 

Osa vastanneista olisi halunnut jopa osallistua enemmän projektiin käytännön 

työvaiheessa, monet mainitsivat epäkohdaksi kiireisen ja tiivistahtisen aikataulun. Arvioinnista 

saatiin varsin kattavasti erilaisia ja rakentavia mielipiteitä ja huomioita. Niistä 

onkin varmasti apua vastaisuudessa, jos joku taho jatkaa jauhojen valmistamista. 

65

Tämä projekti on ollut opettava kokemus meille kaikille, jotka olemme olleet tekemässä 

sitä. Aluksi se oli vain opettajan ehdotus, mutta lopulta päätimme ryhtyä leikkiin. Miksemme 

ottaisi selvää minkälaista yritystoiminta voisi olla kohdallamme? Miksemme 

ottaisi kaikkea hyötyä irti siitä, että teemme ison projektin, jossa pitää suunnitella ja 

tehdä paljon erilaisia työvaiheita? 

Saimme esimakua yrittäjänä toimimisesta, joka oli meille maaseutuyrittäjiksi kouluttautuville 

todella hyvä toiminnan kokemus. Kaikki palaute, jota saimme niin koulun 

muilta oppilailta kuin opettajilta ja vierailtakin, rikastutti tietämystämme, miten ihmiset 

saattavat reagoida toimintaamme. Yrityksen ja erehtymisen kautta oppii paljon. 

Opimme, että tuote, joka ei mielestämme myy, myykin parhaiten. Opimme, ettei kaikki 

mikä omasta mielestä on hienoa ja mikä saattaa puhuttaa ihmisiä, olekaan loppujen 

lopuksi hyvä idea. Opimme tekemään kompromisseja, jotka eivät ehkä kaikkia 

tyydyttäneet, mutta jotka olivat tuotteen myynnin kannalta hyväksi. 

Tuotteen myynnin parantamisen ajattelu lähensi meitä ryhmänä. Päätökset tehtiin 

ryhmässä niin, että mahdollisimman moni olisi tyytyväinen. Työtehtäviä tehtiin 

yhdessä ja jaettiin jokaiselle niin, ettei kukaan olisi toimeton. Pakkauksen ulkoasua 

muutettiin ja tuotevalikoimaa mietittiin koko ryhmän voimin. Tuotteet pakattiin yhteisvoimin. 

Sellainen jauho-, lese- ja jyvämäärä olisi ollut muutaman henkilön pakattavaksi 

liian suuri pala. Siksi päädyimme liukuhihnatoimintaan. Osa liimasi etiketit 

pakkauksiin, osa täytti pussit, osa sulki ne ja osa laittoi järjestelmällisesti laatikoihin 

ja varastoon. Tällä tavoin kellekään ei tullut liian suurta työmäärää, vaikka totta kai 

osa henkilöistä teki suuremman työmäärän kuin toiset. Mielikuvituksellakin sai leikkiä, 

kun suunnittelimme myyntipisteen pienemmällä porukalla ja rakensimme sekä somistimme 

sen. Myyntipisteen täyttäminen ja tuotteiden hinnoittelu sujui sukkelasti 

sekä myyntipisteen täytenä pitäminen samaten. Tuotteita meni aika tasaisena virtana, 

joka yllätti meidät iloisesti. Varsinkin, kun piti ottaa huomioon tosiasia, ettei kaikki 

tuotteet ehkä menisikään. Tuotteiden loppumarkkinointi myyntipisteen luona laittoi 

muutaman opiskelijan ottamaan kontaktia ihmisiin kylmiltään, joka oli hyvää harjoitusta 

sekin. 

Jopa tämän portfolion tekeminen on ollut hyvää harjoittelemista tulevaisuutta varten. 

Olemme saaneet kokemusta, kuinka portfoliota tehdään ja sen teko on laittanut 

meidät miettimään monia eri asioita yrittäjyydestä. Tämä projekti oli vain todellinen 

pintaraapaisu yrittäjyyden saralla, joka on todellisuudessa paljon monimutkaisempi 

kokonaisuus. Onneksi päätimme ryhtyä leikkiin, sillä muuten olisimme nyt yhtä kokemusta 

köyhempiä. 

66

”Luova, omaperäinen ja hauska näytelmä 

yrittäjyydestä ja sen muutoksista esiteltynä 

satuhahmoilla. Ryhmän tavoitteena on satuhahmojen 

avulla tuodaan esiin, kuinka maailma 

on muuttunut ja millaiset seuraukset sillä 

on yrittäjyyden kannalta. Valittujen hahmojen 

huolellinen taustoittaminen, kuvauspaikkojen 

ja musiikin onnistuneet valinnat sekä laadukas 

kameratyöskentely tekevät näytelmästä mukaansatempaavan. 

Videoidusta näytelmästä 

sekä valmistuneesta portfoliosta on nähtävillä 

tekijöidensä ilo ja vahva ryhmähenki. Projektissa 

on lisäksi osattu hienosti hyödyntää koulusta 

löytyvää osaamista ja toteutus on tuonut 

yhteen kaksi eri opetusryhmää ja opettajaa.” 

Lasten hyväksi Oy 

Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä 

Amanda Ahonen, Iida Heiskanen, Anni Juntunen, 

Milja Keski-Karhu, Lotta Korhonen, Rasmine Pekkarinen, 

Taika Rönkkö, Siiri Salonen & Jenna-Julia Väänänen 

Keitä me oomme me nuoret neidot…? 

Olemme Siilinjärven Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä. Meillä on 

luova kirjoittaminen lyhyenä valinnaisaineena, eli sitä on tunti viikossa. Olimme kuulleet 

viime vuoden luovan kirjoittamisen ryhmältä (Päiväunisatuja) hehkutusta siitä, 

miten mahtavaa oli osallistua Yritys Hyvään ja vielä päästä Helsinkiinkin toukokuussa. 

Meilläkin oli siis kova motivaatio osallistua Yritys Hyvän ryhmätyösarjaan. 

Miksi erikoisteema 3? 

Uudesta Yritys Hyvä -lehtisestä hyppäsi heti silmiimme tehtävä, jonka tahdoimme toteuttaa: 

Erikoisteema 3, jossa sai kirjoittaa ja kuvata näytelmän liittyen yrittäjyyteen. 

Ryhmämme oppilaista melkein kaikki ovat myös ilmaisutaidon kurssilla ja kiinnostuneita 

siis näyttelemisestä ja esiintymisestä, ja lisäksi moni harrastaa teatteria vapaa-ajallakin. 

Lisäksi yksi kurssilaisistamme, Taika, on jo ala-asteelta asti kirjoittanut 

näytelmien käsikirjoituksia erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Tämä tehtävä tuntui siis 

sopivan meille erinomaisen hyvin, kun voimme yhdistää kirjoittamisen ja näyttelemisen. 

Alussa emme vielä miettineet tarkemmin sitä, kuka kuvaa, editoi jne. näytelmän, 

vaikka se todellakin on iso osa tätä juttua. Ajattelimme, että kyllä aikaa on järjestellä 

asioita, sillä aloitimme tämän projektimme jo syyskuussa. 

Naurua ja hulluttelua 

Meillä on persoonallinen seitsemän hengen ryhmä, jossa todellakin nauretaan ja hullutellaan. 

Tekemisen ilo ja spontaanius on läsnä miltei aina. Tunnelma ryhmässä on ollut 

alusta asti vapautunut. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tunsimme jo lähes kaikki 

toisemme entuudestaan, ja toisaalta ehkä sekin, että open lisäksi kurssia ohjaa vapaaehtoisesti 

yksi viime vuoden kurssilainen, Eeva. Eeva innostui kurssista viime vuonna 

niin, että halusi jatkaa ysilläkin ohjaamalla kurssia. 

Koska ryhmä on omalaatuinen, emme halunneet tehdä mitään tavanomaista näytelmää. 

Luovan kirjoittamisen tunti on klo 14-15, ja silloin syömme usein nälissämme 

67

karkkeja. Ajattelimmekin, että projektin aiheena olisi karkkimaa, jossa olisi erilaisia 

yritysjohtajia (mm. hevijätkä, joka on vaahtokarkkifirman pomo). Aika pian kuitenkin 

hylkäsimme tämän ajatuksen, sillä se tuntui liian vaikealta. 

Näytelmän juoni ja hahmot 

Päätimme, että näytelmän aihe ja nimi on ”Lasten hyväksi Oy”. ”Lasten hyväksi Oy” 

-yrityksessä on kuusi satuhahmoa, jotka ovat siis tämän yrityksen yrittäjiä: joulupukki, 

hammaskeiju, luontoäiti, metsänhaltija Tapio, nukkumatti ja pääsiäispupu. Yksi ryhmäläisistä, 

Anni, halusi olla maskeeraaja ja ”jokapaikanhöylä”, joten hänelle ei tullut 

roolia. Aluksi ope hieman toppuutteli meitä, että ovatko nämä hahmot yrittäjiä, mutta 

saimme onneksi vakuutettua opelle, että kyllä ovat. 

Koska Yritys Hyvä täyttää 30 vuotta, piti meidänkin tuoda työssämme esille jotenkin 

menneisyys ja nykyisyys. Keskustelimme ryhmässä pitkään siitä, miten näiden satuhahmojen 

rooli on muuttunut aikojen saatossa. Modernistuminen ja teknologia vaikuttavat 

näidenkin hahmojen elämään. Päätimmekin, että ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksen 

ongelma on yhteiskunnan modernistuminen ja sitä kautta se, ettei näitä satuhahmoja 

enää tarvita niin kuin ennen. Joulupukki: lapset haluavat lahjakortteja ja uusia laitteita; 

ei enää niinkään perinteisiä joulupukin pajassa valmistettuja lahjoja. Hammaskeiju: 

lapset syövät liikaa karkkeja ja juovat limua eivätkä pese tarpeeksi usein hampaitaan. 

Luontoäiti ja Tapio: luontoa roskataan eikä muutenkaan kunnioiteta entiseen 

tapaan. Nukkumatti: nykyään valvotaan tietokoneiden ja puhelinten äärellä ihan liian 

myöhään, tulee univelkaa. Pääsiäispupu: lapsille pitää olla jättimäisiä pääsiäismunia ja 

ei kelpaa ihan mikä tahansa muna. Kilpailu suurten kauppaketjujen kanssa on vaikeaa 

ja syrjemmälle joutuminen hyvin todennäköistä! 

Näytelmän alussa satuhahmot keskustelevat nykyajasta ja siitä, miten he kokevat olevansa 

turhia yrittäjiä, kun maailma on muuttunut niin kovasti. Sen jälkeen jokaista satuhahmoa 

esitellään ennen (mustavalkoinen kuva) ja nyt (värikuva). Seuraavaksi onkin 

jälleen satuhahmojen yhteinen kohtaus, jossa tuskailevat tarpeettomuuttaan ja sen 

aiheuttamaa stressiä. He päättävät ryhtyä lakkoon ja matkustaa Havaijille makoilemaan 

aurinkorannalle. Ihmiset eivät kuitenkaan pärjää ilman näitä yrittäjiä, ja heidät 

halutaan takaisin. Lopussa kaikki on hyvin. 

Näytelmämme opetus ja keskeinen ajatus on, että ”ihmiset eivät selviä ilman yrittäjiä 

ja yrittäjyyttä”. Vaikka yrittäjä itse on ahkera, voi kuitenkin olla, että hänen palvelujaan 

ei tarvita. Näytelmämme yrittäjät eivät kuitenkaan vaivu masennukseen tai ala 

syytellä toisiaan tilanteesta. He ottavat aikalisän ja lähtevät porukalla Havaijille. Riitely 

ja syyttely olisi voinut repiä koko yrityksen hajalle, mutta nämä yrittäjät pitävät yhtä 

tiukassakin tilanteessa. 

Näytelmän kuvaaminen 

Marraskuussa aloimme miettiä, että näytelmää pitäisi päästä kuvaamaankin. Meillä 

itsellämme oli hurjan paljon tekemistä (mm. vuorosanojen harjoittelu, oman hahmon 

omaksuminen, lavasteiden teko, itsearvioinnin kirjoittaminen), joten päätimme etsiä 

työllemme ulkopuoliset kuvaajat. Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa on samaan aikaan 

8. luokan valinnainen videotyön kurssi, jolla oli meille jo entuudestaan tuttuja ihmisiä. 

Tältä kurssilta Ida ja Jensku siirtyivät mukaan projektiimme. Samalla myös luovan 

kirjoittamisen ope ja videotyökurssin ope alkoivat tehdä yhteistyötä. Idan ja Jenskun tulo 

mukaan helpotti kovasti työtämme, koska heille oli juuri opetettu kyseisellä kurssilla 

elokuvan kuvaamista ja editointia. Nyt he pääsivät kokeilemaan oppejaan käytännössä! 

68

Idan ja Jenskun tultua mukaan ryhmässämme on siis yhdeksän oppilasta. Ida ja Jensku 

ovat samanlaisia hulluttelijoita ja naurajia kuin mekin, mutta toisaalta he toivat ryhtiä 

työntekoon. Heillä oli edessään iso työ, ja siksi he huolehtivat, että kunakin päivänä 

saadaan kuvattua se, mitä oli aiottukin. Emme pyrkineet siihen, että kaikki vuorosanat 

menevät käsikirjoituksen mukaan tai että yhtään mokaa ei saa jäädä tallenteeseen. 

Meillä oli tarpeeksi tekemistä siinä, että saimme edes jotenkin kuvattua otoksen, jossa 

kukaan ei räjähdä nauruun. 

Tavoitteet: 

• ilmaista itseämme lapsenomaisella tavalla 

• tehdä mahdollisimman paljon ryhmämme näköinen video (ryhmä on nauravainen 

ja eloisa) 

• todistaa yrittäjyyden tärkeys 

• osoittaa, että satuhahmotkin ovat yrittäjiä ja heilläkin on omat ilot ja surut 

• yhdistää mahdollisimman paljon eri aihekokonaisuuksia (äidinkieli, kuvaamataito, 

musiikki, yhteiskuntaoppi, terveystieto…) 

• toimia paitsi koulussa myös koulun ympäristössä 

• edistää terveellisiä elämäntapoja: ei liikaa karkkia, juomia, tietokoneella oloa & 

puhelinta; pitää nukkua tarpeeksi jne. 

• edistää ympäristön kunnioitusta: älä roskaa luontoa, metsiä ei pidä hakata liikaa 

jne. 

• uskaltaa panna itsensä likoon pelkäämättä mokailua (mottona ”Mokaaminen on 

ankarasti sallittu”) 

• PITÄÄ HAUSKAA JA NAUTTIA TEKEMISESTÄ OTTAMATTA SITÄ LIIAN VAKAVASTI 

Esimerkki hahmon suunnittelusta 

(Jokaisesta näytelmän hahmosta löytyi portfoliosta oma suunnitelmansa.) 

TAPIO 

Tapio on suurikokoinen, luonnossa vaelteleva metsän valtias. Luonteeltaan hän on hyvin 

rauhallinen ja lempeä. Tapio elää syödäkseen ja pitää erityisesti vanhoista metsistä, 

jotka täynnä hyviä eväspaikkoja. Tapio mieltä painaakin metsien raivaus ja luonnon 

roskaaminen. Tapio arvostaa metsän eläimiä, luonnon kauneutta – sekä tietysti luonnon 

antimia 

”Silloin ennen elämä oli huoletonta ja rauhallista. Minä istuskelin puiden alla ja nautin 

eväistäni. Mutta nykyään hyviä eväspaikkoja ei löydy millään. Kaikki puut kaadetaan, 

eikä minulle ole paikkaa minne mennä. 

Päiväkirjamerkintöjä 

17.11.2014 

Suunnittelimme kohtauksia, joissa kerrotaan menneestä ja tulevasta. Pidettiin myös 

nyyttärit. 

1.12.2014 

Kuvattiin Tapion ja Luontoäidin menneisyys ja nykyisyys ”hakkuutyömaalla”. Metsässä 

tuli vähän kylmä, ja pilalle menneitä kohtauksia tuli paljon. Loppujen lopuksi kohtauksista 

tuli kuitenkin onnistuneita. 

69

15.12.2014 

Kuvattiin alkukokous ja Hawaiji-kohtaus. Aikataulu oli tiukka ja kuvattavaa paljon. Hawaijin 

lavastus vaatii aikaa ja vaivaa, ja kamerastakin meinasi loppua akku. Kohtaukset 

saatiin juuri ja juuri kuvattua. 

Kuvaajat & editoijat Iida ja Jenna-Julia kertovat: 

Kuvaaminen oli hauskaa, mutta koululta oli välillä vaikea löytää hyviä, tarpeeksi omaperäisiä 

kuvauspaikkoja. Kivointa oli kuvata ulkona metsässä, koska pokka ei meinannut 

millään pitää. Myös Halpa-Hallin kuvauskeikka oli ikimuistoinen, koska saimme 

osaksemme hämmästyneitä katseita, kun kuvasimme Pääsiäispupun raivokohtausta. 

Open pitikin soittaa etukäteen Halpa-Hallin johtajalle, voiko Pääsiäispupu tulla ottamaan 

Halpa-Halliin itkupotkuraivarit. Pääsiäispupulta pyydettiin myös yhteiskuvia. 

Editointi oli aluksi vaikeaa, koska editointiohjelma hävitti välillä videon pätkiä eikä tallentanut 

aina tekemiämme muutoksia. Joitain kohtauksia piti poistaa kokonaan, kun 

editointiohjelma ei suostunut muokkaamaan kohtauksia siten, kuin olimme suunnitelleet. 

Jouduimme editoimaan videon omilla tietokoneilla, koska koululla ei ollut sopivaa 

editointiohjelmaa. Teimme siis kaikki editointiin liittyvät jutut vapaa-ajalla. 

Myös videon siirtäminen muistitikulle tai open sähköpostiin tuotti ongelmia. Onneksi 

koulumme It-nörttiope-kaikenosaavaguru-Heikki tuli avuksi, ja video saatiin näkymään. 

Opimme tämän projektin aikana editointia ja kuvaamista mutta ennen kaikkea kärsivällisyyttä. 

Kaikki ei todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaisesti, välillä tuntuikin, 

että mitähän tästä tulee. Lisäsimme videoon musiikkia, ja opimme senkin, että 

siihenkin pitää vielä varmuuden vuoksi kysyä lupa Teostolta. Saimme Teostolta paljon 

tietoa aiheesta ja kerroimme asiasta muillekin oppilaille. 

Onnistuimme hyvin: 

+ ryhmän yhteistyö ja ryhmätoiminta onnistui kaikista parhaiten, suorastaan erinomaisesti 

+ käsikirjoitukseen olemme tyytyväisiä: se ei ole loppuun asti viilattu, ja juuri siksi se 

on meidän näköisemme, jätimme improvisaatiolle tilaa 

+ jokainen sai mielestään hyvin tuotua esiin oman satuhahmonsa luonteen, ja satuhahmosta 

tuli joillekin jopa hyvinkin rakas 

+ pystyimme hyvin yhdistämään ryhmän vahvuudet: kirjoittamisen ja ilmaisutaidon 

+ lopputulos on omaperäinen, erilainen 

+ oli viisasta pyytää apua videotyön kurssilta 

+ omat arvomme toteutuivat hyvin: ”rakastan nukkumista”, ”rakastan syömistä”, rakastan 

valkoisia, terveitä hampaitani”, ”rakastan joulua ja joulupukkia”, ”rakastan diivailua”, 

”rakastan puhdasta luontoa” 

+ meillä oli todella hauskaa yhdessä; naurua riitti joka kerta 

+ meillä on paljon uusia, itse keksimiämme vitsejä, joille saamme nauraa vielä kauan: 

mm. pääsiäispupun hahmoa ja toimintaa suunnitellessa päivittelimme nykyajan isoja, 

jättimäisiä suklaamunia ja sitä, kuinka lapsille ostetaan valtavasti erilaisia suklaamunia 

”munasta toiseen”, ”nykyajan munat ei kunnolla mahdu suuhun”. 

+ mielestämme pääsimme melkein kaikkiin edellä asettamiimme tavoitteisiin; ainoastaan 

karkkia tuli syötyä liikaa 

70

Haasteet: 

- tuli kiire, vaikka aloitimme työn jo syyskuussa 

- aiheesta poikkeamista tuli turhan usein: hersyvä huumori sekoitti päämme 

- rekvisiittojen valmistelu yllättävän työlästä: jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut pyytää 

apua kuvaamataidon ryhmältä (ainakin Havaiji-taustaan) 

- kuvauspaikkojen valinta ei ollut niin helppoa, kuin kuvittelimme 

- editointiin liittyvät ongelmat 

Jatko: 

- ope aikoo käyttää tätä esimerkkinä uuden OPSin toteuttamisesta (oppilaslähtöisyys, 

luovuudelle tilaa, rikkoo oppiainerajoja, käytännönläheisyys, paikallisuus jne.) 

- toukokuun lopussa esittelemme työn koko koululle tai ainakin osalle koulua 

- jokaiselle jää työstä oma levy ja ihanat muistot 

Linkki näytelmään: https://www.youtube.com/watch?v=b0UBaFjspvc 

71

”Yläkoululaisista koostunut ryhmä toteutti 

päiväkodin lapsille toiminnallisen teemapäivän. 

Päivän pohjana toimi itse suunniteltu 

satu, joka kuljetti osallistujat tehtävärastilta 

toiselle. Projektin tehtävänjaossa on 

huomioitu hienosti ryhmän jäsenten erilainen 

osaaminen, ja lopputuloksessa korostuu 

tekijöidensä vahva innostus ja halu luoda 

opettavainen elämys päiväkodin lapsille. 

Ryhmä on lisäksi rohkeasti hankkinut paikallisen 

yrittäjän yhteistyökumppanikseen. 

Portfoliossa tekijät erittelevät ansiokkaasti 

teemapäivän toteuttamisen eri vaiheita ja 

oppimaansa. Portfolioon valitut kirjoitustyylit 

ovat eläviä ja sujuvia.” 

Päiväkodin teemapäivä 

Vanttilan koulun 9.luokan oppilaat 

Leila Gharhour, Elli Lehto, Taru Ojanen, 

Aino Palander, Hanna Petäjä & Henna Relander 


Alkukirjoitus 

Niin kuin blogiteksteistä tulee myöhemmin ilmi, päätimme osallistua Yritys hyvä 2015- 

kilpailuun sarjassa 5, teemalla 1-2. Teema yksi – kaksi tarkoittaa projektissamme sekoitusta 

molemmista. Päätimme olla luovia, ja tehdä niistä kahdesta oman näköisemme. 

Kukaan meistä ei ollut kuullut koko kilpailusta halaistua sanaa koskaan aiemmin. Koulullemme 

ei ole viime vuosina tullut tietoa kilpailusta, ja siksi suuremmalla innostuksella 

lähdimme mukaan. Sanoisin ainakin itseni puolesta lähteneeni mukaan puhtaasta 

mielenkiinnosta ja halusta päästä kokeilemaan jotain erilaista. 

Mukana olevat osallistujat ovat tällä hetkellä minä eli Hanna, Elli, Taru, Henna, Leila ja 

Aino. Kaksi tipahti matkan varrella pois, mukaan lukien tyttö, jolta koko idea projektiin 

tuli. Se oli ja meni. Nyt jäljellä olemme me kuusi. 

Alkuperäinen idea oli järjestää päiväkodille jonkinlainen teemapäivä. Siitä idea lähti 

sitten liikkeelle ja muotoutui pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa. Tälläkin hetkellä luen 

lehtistä, joka kilpailusta infosi, sillä en oikein osannut sanoa ideamme kategoriasta 

mitään. Se on sen verran kumpaakin. 

Lunttaan lehdestä ja muotoilen sanomani näin: Toteutamme teemapäivän, jonka tarkoituksena 

on muokata koulun (vanhempien) oppilaiden, sekä päiväkodin yhteistyötä 

ja -henkeä. Haluamme nostaa ja parantaa kahden erillisen mutta aivan vierekkäin olevan 

yhteisön yhdessä toimimista. Lisäksi meillä on sponsorina Espoon mattopesula, 

sillä tarvitsemme sponsorin materiaalikustannuksia varten. 

Tuntuisi ihan typerältä selostaa kaikki tekemämme pienet ja suuret askeleet, sillä 

olemme pitäneet huolta, että projektin kulku tulee esille blogikirjoituksissa. 

Kehittelimme idean teemapäivästä, johon osallistuu kolme – viisi- vuotiaat lapset. Teemapäivän 

pohjana on satu, joka kulkeutuu rastien läpi alusta loppuun, jollain lailla 

opettavaisena kokonaisuutena. Halusimme toteuttaa portfolion tekemällä luonnoksia, 

72

suunnitelmia, kirjoituksia, sekä ottaa lapsista ja lopullisesta teemapäivästä kuvia. Lisäidea 

oli tehdä video koko työstä ja sen eri vaiheista. 

Hienosti koottu suunnitelma kuitenkin kariutui meitä toteuttajia realisoivassa tapaamisessa 

päiväkodin johtajan kanssa. Itse teemapäivä muuttui teematunniksi, video 

oli kokonaan poissuljettu, emmekä saaneet lupaa ottaa kuvia päivän aikana, niin että 

lapset näkyvät niissä. Siitä huolimatta teimme suunnitelmiin muutoksia ja jatkoimme 

eteenpäin. 

Meidän vahvuutemme on yhteishenki. Olemme kaikki hyviä kavereita. Silti projekti, 

jossa vaaditaan selkeää johtajaa, vaati aika paljon erilaista, mihin olemme tottuneet. 

Siis tavallisesti kouluarjessa ei vaadita sitä yhtä, joka pitää porukkaa kasassa ja jakelee 

ohjeita. Vaikka olemme kavereita, ei kukaan ole voinut olla huomaamatta tätä. On 

syntynyt pientä kränää ja erimielisyyksiä, mutta niistä kaikista on tähän mennessä selvitty. 

Väkisinkin iso yhdessä tehtävä projekti opetti meille monenlaista. Eiköhän meistä 

kukin opi vain mukana tekemällä paljon ryhmähenkitaitoja. 

Kaikilla kuudella osallistujalla on omat vahvuutensa, joiden mukaan tehtävät jaettiin. 

Niin kutakin pystytään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. 

Meitä pitää kasassa yhteinen tavoite. Tavoitteemme on saada aikaiseksi jotakin erilaista 

lasten kanssa ja sen kautta yhteistyön parantaminen. Meillä se tuo piristystä ja 

haasteita tavalliseen arkeen. Totta kai tähtäämme voittoon, mutta luulen kaikista tärkeimmän 

seikan piilevän tässä. Mikään ei ole hauskaa, jos ei voi olla rennosti ja pitää 

välillä hauskaa. Pitää pysyä aikataulussa ja saamaan kaikki aikaiseksi, mutta samalla 

täytyy myös osata pitää hauskaa. Ja se onnistuu meidän porukallamme. 

Hanna 

Blogikirjoituksia 

Sunnuntai 16.11.2014 

Aloitettiin tämä projekti tällä viikolla ja kaikki oli innoissaan. Ja on vieläkin. Olemme saaneet 

järjestettyä tosi monet asiat viimeistä silausta vaille valmiiksi. 

Kävimme torstaina kysymässä Susannan ja Hannan kanssa päiväkodilta, että sopiiko jos me 

pitäisimme tällaisen päivän siellä. Se päiväkodin johtaja oli tosi innoissaan. Onneksi! 

Sinä samana torstaina pidimme palaveria tekstiilitunneilla koulumme kirjastossa. Ideoimme nimeä 

projektille ja kertasimme koko homman, ettei jäisi epäselvyyksiä. Koska minä päätin ottaa 

ohjat, niin annoin kaikille ”läksyksi” kirjoittaa tämän ensimmäinen blogi-kirjoitus ja keksiä tarinan 

juonta siihen isompien lasten rataan. 

Meillä on tässä välissä TET-viikot, joiden takia emme näe toisiamme vähän aikaan. Tämän takia 

tapaamme ensi viikon lauantaina Hennan luona. Suunnittelen parhaillaan lauantain tehtäviä ja 

ohjelmaa. 

Edistymme hyvää vauhtia ja kaikilla on kivaa! Hyvä me! 

Elli 

73

Tiistai 25.11.2014 

Tämä projekti on mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten meillä tuli hieman hidastusta 

kun osa osallistuneista tytöistä ei halunnutkaan mukaan, se hankaloitti asioita. Olemme saaneet 

hyvin asiat hoitumaan ja ryhmän yhteishenki on todella hyvä, tietysti kun kavereita ollaan :) 

Meidän pitäisi miettiä paremmin ajat jolloin tapaamme. 

Taru 

Torstai 1.1.2015 

Projekti on hidastunut etenemisessään, mikä oli arvattavissakin. Joululomalla kaikki lahnaavat 

kotonaan. Lisäksi kun kevätlukukausi pyörähtää käyntiin, alkavat yhdeksäsluokkalaisilla loppurutistukset 

koulun suhteen. Onneksi meidän tapahtumapäivä on alkuvuodesta eikä vaikkapa 

loppuvuodesta. 

Henna 

Keskiviikko 24.12.2014 

Minulla on motivaatio hukassa. Tuntuu, ettei kukaan meistä jaksa tehdä projektin eteen mitään 

ja ettei sillä ole väliä jos jättää jotain tekemättä. Minua surettaa, että kun annan päivämäärän 

jolloin jotain on pitänyt olla tehtynä, niin kukaan ei ole saanut mitään valmiiksi. Esimerkiksi 

annoin kaikille tehtäväksi kirjoittaa yhden lyhyen käsikirjoituksen ja se pitäisi palauttaa viikon 

päästä. No, olen odottanut niitä kirjoituksia melkein kaksi viikkoa deadlinen jälkeen ja vain yksi 

tuli viikon myöhässä. 

Muutenkin projektimme on hajoaa palasiksi. Kukaan ei jaksa keskittyä eikä viitsi tehdä mitään. 

Minulla on vielä tahtoa suorittaa projekti loppuun, mutta kun yksikään muista ei lähde mukaan, 

niin tuntuu paremmalta vain työntää pää hiekkaan kuin strutsi ja unohtaa kaikki. 

Elli 

Perjantain 2.1.2015 

Viimeisen blogikirjoituksen aika on nyt. Vaikka aikaa on vielä yli kuukausi, tulee tässä nyt lopullinen 

tilannekatsaus, tämäkin on vaan tässä välissä. Milloinkohan me aloitettiin tekemään tätä 

projektia? Lokakuussa? En edes muista. 

Sanotaan nyt niin, että myöhästyin sovistusta aikataulusta. Tein osan jutuista ajoissa, mutta 

loput myöhässä. Kuitenkin kaikki joululomalla valmiiksi. Jotain ollaan keskenämme projektin 

aikatauluista juteltu ja muistuteltu toisiamme. 

Mun mielestä on paras olla rehellinen. Lomat on aina petollisia. Lomat ja tauot. Se on huomattu 

tässä, koska sillon kun ei oo tavallisia rutiineja tehdä jotain, ja joku ei oo kyselemässä tehtävien 

valmistumisesta, ne vaan jää tekemättä. Ehkä ihmiset ajattelee silloin, että ”kyllä tän vielä 

kerkee, mulla on viikko aikaa”. Siihen mä sorruin itekin välillä. Tai en vaan edes muista ajatella 

tekemättömiä asioita. 

Musta tuntuu myös, että ihmisten motivaatio tätä kohtaan ei oo niin korkeella, kuin pitäisi olla. 

Huono perustelu on ettei jaksa. Se ei kelpaa nyt, kun ollaan loppusuoralla. Vähän aikaa sitten oli 

myös keskustelua lopetetaanko tämä projekti tähän vai vedetäänkö loppuun asti. Sitä on ilmassa 

edelleen vähän. 

Portfolio valmistuu kyllä ihan hyvää tahtia. Sinne tulee kaikkien blogitekstipätkiä, meidän suunnitelmia 

ja luonnoksia, sekä alku- ja lopputekstejä. Meillä on materiaalia sen kokoamiseen. 

74

Aion potkia itteäni niin kauan, kunnes ollaan täysin valmiita. On jäljellä enää se teemapäivä 

ja portfolion kokoaminen. Me mennään pelleilemään lasten kanssa pakkaseen. Se on hauskaa, 

ja koko projektin tavoite oli meidän ja päiväkodin välisen yhteishengen parantaminen. Vaikka 

portfoliosta ei tulis täydellistä, mitä oltais haluttu, se on ihan okei. En tykkää luovuttaa, vaikka 

joskus se tuntuiski paremmalta. Sellainen jää harmittamaan. Varsinkin kun ihan tosissaan ei ole 

mahdottomasti tehtävää. 

Mielipiteenä se, että nyt jos kaikki vaan tekisi parhaansa. Ihan kaikki. Keskeneräiset asiat ja ne 

asiat, joita täytyy tehdä. Ne täytyy saada valmiiksi. 

Ehkä meidän porukassa on havaittavissa myös laiskuutta tai paremminkin saamattomuutta. Ja 

luulen, että itse kukin tunnistaa itsensä tosta projektin menneissä tai tulevissa vaiheissa. Ainakin 

tunnistan itteni. Hyvänä puolena on se, että jos jaksaa muistuttaa jutuista positiivisesti, se 

otetaan vastaan myös positiivisena eikä vihaisesti. Kyllä tää tästä, vedetään projekti kunnialla 

loppuun. Piste. 

Hanna 

Teemapäivä päiväkodilla ja itsearviointia 

Ryhmä sai kaiken valmiiksi ajoissa, mutta vielä päivää ennen h-hetkeä pientä epävarmuutta 

oli ilmassa. Huolta herätti niin yhden ryhmän jäsenen sairastuminen kuin ettei 

päiväkodin johtajaan ollut saatu yhteyttä koko viikkona. Tietäisivätkö päiväkodissa 

paikalla olevat sijaiset teemapäivästä ja pääsisikö ryhmä todella toteuttamaan toiminnallisen 

saturatansa lapsille? Entä saapuisivatko kaikki ryhmän jäsenet ajoissa paikalle 

ja olisiko palkintona olevat vaahtokarkit ostettu, kuten oli sovittu? Ryhmänjohtaja Elli 

lähetti kaikille ryhmäläisille kannustusviestin, jonka tarkoituksena oli samalla vähentää 

epätietoisuutta: 

”Kokoonnumme koululla. Olemme tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa, mutta valmistaudumme 

pitämään teema-päivän huomenna. Käyttäytykää asiallisesti, varautukaa kaikkeen 

(tarrapasseja liian vähän, joku ei tykkää vaahtokarkeista, lapsi heittäytyy hankalaksi, menkat, 

vuorosanat unohtuminen jne.). Jos ette muista mitä piti tehdä missäkin, improvisoikaa! Tiedän, 

että olette kaikki todella hyviä siitä joten käyttäkää taitojanne. Jos päädytte tilanteeseen, jossa 

ette tiedä miten jatkaisitte, älkää näyttäkö sitä, alkaa olko pihalla kaikesta. Kertokaa kaikki 

mieltänne askarruttavat asiat heti, niin saamme niihin vastaukset ajoissa!” 

Jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta kaikki sujui hienosti ja ryhmä sai toteutettua 

teemapäivänsä. Satukierroksella päiväkodin lapset auttoivat Henna-mennikäistä 

selvittämään taika-arkun avaussanan. Reitin varrella oli paljon erilaisia esteitä ja 

tehtäviä sekä siellä saattoi tavata noidan kissan, prinsessan ja hassun mummon. Mukaan 

jokainen osallistuja sai vielä tarrapassin, johon saattoi kerätä matkan varrella 

saadut palkinnot. Kun reitti oli kuljettu ja taika-arkun avaussanat selvitetty, avattiin 

vielä taika-arkku, josta löytyi vaahtokarkkeja ja tarroja jokaisella lapselle. 

Ote käsikirjoituksesta: 

”MIAUH!” 

Loikin ympäriinsä ja katselen lapsia kissamaisen viekkaasti. 

”Keitäs te olette, hm? Minä olen lähimetsän noidan musta kissa! MIAUH! Minulla on terävät 

kynnet ja hampaat, mutta en käytä niitä teihin jos osaatte auttaa minua.” 

75

Näyttelen lapsille ja mau’un. Nuolaisen käpälääni. 

”Noita ei opeta minulla kaikki tärkeitä asioita muista eläimistä, vaikka haluan. Minua on usein 

mietityttänyt missä muut eläimet asuvat. Minun paikkani on noidan mökissä, mutten tiedä mitään 

siitä, missä kaikkien muiden eläinten kodit ovat.” 

Käännyn lappujen puoleen ja otan esille kuvia eläimistä. 

”Toivon että osaatte auttaa minua. Tai jos ette, niin minä kerron noidalle ja hän saattaa muuttaa 

teidät sammakoiksi!. Noniin. Minulla on kolme kuvaa, joissa on paikat, missä eläimet voisivat 

asua. Lisäksi minulla on tallessa kuvia muutamista eläimistä. Teidän tehtävänne on kertoa, mikä 

eläin kuuluu mihinkin kuvaan.” 

Näytän jokaista eläintä lapsille yksitellen ja he saavat miettiä, kuuluuko kyseinen eläin 

viidakkoon, maatilalle vai mereen uimaan. Kun kaikki kymmenen eläintä on paikoillaan, 

kehun lapsia. 

”Jaa-a. Näyttää siltä, että selviydyitte tehtävästäni. Minä jään kuitenkin seuraamaan matkaanne, 

joten olkaa varuillanne. 

Jaan kaikille lapsille tarrapassiin koira-tarrat ja lähetän heidät matkaan. 

Palkitsevinta teemapäivässä oli innokkaat ja iloiset lapset sekä projektin loppuun vieminen 

onnistuneesti. 

Otteita itsearvioinneista : 

”Seikkailu sujui mainiosti. Ja rehellisesti, oli iso huojennus saada tämä pidettyä. Enää ei tarvinnut 

jännittää tai pelätä, mitäköhän tästä tulisi. Onnistumisen tunne oli hyvä kokea, sillä kaikki 

se, mitä me nähtiin teemapäivän eteen, antoi palkintonsa nyt. Lapset olivat onnessaan ja hyvällä 

mielellä ja emmäköhän me kaikki olleet myös.” – Hanna 

”Yhteispelimmekin sujui. Ikään kuin projektin ”pomoksi” ja eteenpäin viejäksi muotoutui jo aika 

alussa Elli, mutta kuitenkin asiat teimme ja niistä päätettiin yhdessä.” – Henna 

”Koko projektillemme annan kouluarvosanoin 9-. Projektimme on yhdeksikön arvoinen, mutta 

miinuksen annan myöhästelystä ja laiskuudesta, muiden osalta ja omalta osaltani.” – Elli 

”Tein kaiken hyvin mutta en ehkä ajallaan. Yritin parhaani ja mielestäni onnistuin tarpeeksi 

hyvin. Motivaationi tätä työtä kohtaan oli aivan alussa hyvin suuri mutta pienen hitautemme 

vuoksi motivaationi laski hieman, mutta kun leikkipäivä koitti motivaationi oli taas melko suuri.” 

– Taru 

”Työtehtäväni oli huolehtia kaikesta mahdollisesta kuvituksesta ja piirtämisestä. -- Näin lopussa 

minulle on jäänyt ihan hyvä mieli koko jutusta. Olen saanut kokea uusia asioita ja viettää aikaa 

kavereiden kanssa. Toivon suoritukseni ja kaikkien meidän työn olleen jonkin arvoista.” – Aino 

”Motivaatio on mulla pysyny projektissa ihan hyvin. Tai no kun minulla ei ole tapana asetttaa 

minkäänlaisia oletuksia asioille mihin lupausun niin en yleensä pety ja varaudun kaikkeen. -- 

Uskon, että kaikilla oli ihan hauskaa tehdä tätä. Minulla myös, tulin projektiin mukaan jotta saisin 

tehdä jotain mahtavaa lapsille ja sen teimme ja se oli ihan mahtavaa nähdä miten hauskaa 

kaikilla lapsilla ole. :) ” –Leila 

76

yritys_hyva_voittajat_2015_web

Transform your PDFs into Flipbooks and boost your revenue!

Delete template?

Save as template ?