yritys_hyva_voittajat_2015

Yritys

Hyvä

2015

VOITTAJAKIRJOITUKSET

JA -RYHMÄTYÖT

YRITYS HYVÄ 2015

voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt

Toimitus ja taitto

Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kirjoitusten luonnehdinnat

Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto

Ryhmätöiden luonnehdinnat

Saana Palamaa, Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kustantaja

Yksityisyrittäjäin Säätiö

Julkaisija

Kehittämiskeskus Opinkirjo

Paino

Unigrafia Oy, Helsinki 2015

Sisällys

SARJA 1 - Yrityskylä, 6.luokka

Yrityskylä menestyy hyvin, Ava Dunn................................................................................ 7

Päiväni päätoimittajana, Matilda Härkönen......................................................................... 9

Hyvä luokkahenki, Katri Kantola........................................................................................ 11

Asenne ratkaisee, Miisa Mäkelä.......................................................................................... 13

Eetun tarina, Milla Pesonen................................................................................................. 15

SARJA 2, 9.luokka

Rohkenen yrittää, Suvi Ahonen.......................................................................................... 18

Polkupyöräkauppa 87’, Alexander...................................................................................... 20

Äidiltä tyttärelle, Taru Hirvensalo....................................................................................... 22

Tämän minä osaan!, Kirsi Komulainen............................................................................... 26

Tiistai, Lili-Ann Kuumeri....................................................................................................... 28

Vastoinkäymisistä tuli bisnes, Adolfina Lehtonen.............................................................. 30

Muutimme maailmaa, Elias Mattila.................................................................................. 32

Kuntoa ja hyvää oloa kaikille, Henniina Meriläinen........................................................... 34

Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan”, Elias Vuorio.......... 36

Rohkenen yrittää, Jenna Välimäki....................................................................................... 39

SARJA 3, Lukio

Lupaus unelmastasi, Jenny Lehtosaari................................................................................ 43

Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen ............................................. 46

Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin, Iida Ranta-Nilkku................................................ 48

SARJA 4, Ammatillinen oppilaitos

Matka sukupolvelta toiselle, Jonna Elo.............................................................................. 51

Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa, Jukka Piippo............................................................ 53

Tämän minä osaan, Ellen Tahkola...................................................................................... 55

SARJA 5, Ryhmätyöt

Hyvä yritys -dokumentti, Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset........................................... 58

Jyvistä jauhoiksi, Keudan ammattiopisto, Mäntsälä, maatalousalan opiskelijat.................. 62

Lasten hyväksi Oy, Ahmon koulun 8.luokan luovan kirjoittamisen ryhmä.......................... 67

Päiväkodin teemapäivä, Vanttilan koulun 9.luokkalaiset.................................................... 72

Lukijalle

Yritys Hyvä 2015 -kilpailu kokosi yhteen lähes tuhannen nuoren ajatuksia yrittäjyydestä

ja yritteliäisyydestä. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnattuun kilpailuun lähetettiin

yhteensä 582 kirjoitusta ja 40 ryhmissä toteutettua projektityötä.

Ensimmäinen Yritys Hyvä käynnistyi 1985 ja vuonna 2015 vietetään kilpailun 30-vuotisjuhlavuotta.

Aikana, jolloin Yritys Hyvä syntyi, Suomessa ei ollut muita koulussa toteutettavia

yrittäjyyttä käsitteleviä hankkeita tai kokonaisuuksia. Yritys Hyvää onkin

pitäminen ensimmäisenä suomalaisena yrittäjyyskasvatuksen sisältönä, joka viitoitti

suuntaa tavalle, jolla yrittäjyyttä ja myös muita yhteiskunnallisia teemoja voitaisiin

yhdistää koulujen opetukseen. Vuonna 1994 yrittäjyys saatiinkin ensimmäistä kertaa

perusopetuksen opetussuunnitelmiin aihekokonaisuutena.

Yritys Hyvään osallistuu vuosittain noin 15 000 nuorta, joista loppukilpailuun pääsee

noin 1000. Kilpailun 30-vuotisen historian aikana siihen on siis osallistunut jo satoja

tuhansia nuoria. Kilpailu onkin kirjoituskilpailuna edelleen Suomen suurin.

Yritys Hyvään osallistumista vuonna 2015 innosti juhlavuoden kunniaksi järjestetyt

luovan kirjoittamisen työpajat, joiden vetäjänä toimi kirjailija Terhi Rannela. Työpajat

järjestettiin 9.luokkalaisille viidellä eri koululla ympäri Suomea ja niissä nuoret

pääsivät kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan ja ideoita paperille. Rannelalla oli myös

ennestään omakohtaista kokemusta Yritys Hyvästä, hän nimittäin on osallistunut

itsekin kilpailuun vuonna 1996. Rannelan kirjoitus palkittiin tuolloin luokkansa parhaana

ja kilpailuun osallistumisen ja siinä menestymisen merkitystä nuoren elämään

nykypäivänäkin kuvastaa hyvin Rannelan Läpi yön uutuusromaanin päähenkilön

päiväkirjamerkintä: ”Toivon silti, että kirjoitus menestyy valtakunnallisessa kilpailussa.

Se olisi jotain elämää suurempaa: tunnustus!” Läpi Yön kertoo 15-vuotiaasta tytöstä,

jonka kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi.

Voittajakirjoituksia valittiin tänä vuonna kirjoitussarjoista yhteensä 21 ja

voittajaryhmätöitä neljä. Yritys Hyvä 2015 voittajat palkitaan Helsingin Messukeskuksessa

22.toukokuuta 2015. Kirjoitussarjojen voittajat palkitaan 100 ja 500 euron rahapalkinnoin,

ryhmätyösarjassa voittaneet ryhmät 1000 euron rahapalkinnoin.

Tähän kirjaan on koottu kaikki vuoden 2015 voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt.

Hyviä lukuhetkiä!

SARJA 1 - YRITYSKYLÄ

6.LUOKKA

“Perusteellinen ja selkeä

selostus Yrityskylä-toiminnasta,

siitä miten se toteutetaan ja

minkälaista se on osallistuvan

oppilaan kannalta. Teksti tarjoaa

sekä tietoa että tunnelmia

välillä asiallisesti, välillä vähän

vapaammin pohtien.”

Yrityskylä menestyy hyvin

Ava Dunn

Oulu International School

Tämä essee kertoo Yrityskylästä ja sen tarjoamasta opista tulevaa elämää varten. Toivon,

että esseeni voisi tarjota vinkkejä Yrityskylään meneville ja mahdollisesti auttaa

Yrityskylä-konseptin leviämisessä myös muihin maihin. Tulen kertomaan oman mielipiteeni

Yrityskylästä ja kerron myös omasta yrityskyläkokemuksestani. Puhun työn eri

tasoista ja niiden tärkeydestä. Puhun lisäksi erilaisten yritysten tärkeydestä ja miten

ne vaikuttavat toisiinsa. Aion myös antaa esimerkkejä siitä, miten Yrityskylää voitaisiin

parantaa. Tässä esseessä tulen pohtimaan paljon yrityskyläidean menestystä ja miksi

sen pitäisi laajentua muuallekin. Aloitan kertomalla perustietoa yrityskylästä Suomessa.

Suomessa toimii kahdeksan kiertävää yrityskylää, joissa vierailee neljäkymmentätuhatta

oppilasta vuosittain. Yrityskylien on helppo siirtyä paikasta toiseen, sillä yritykset

ovat rakennettu osista jotka voidaan ottaa palasiksi ja laittaa uudelleen yhteen. Tämän

takia täytyy olla varovainen, ettei juokse ja kaada vahingossa seinää. Yrityskylässä on

noin kaksikymmentä yritystä, jotka ovat melko tärkeitä oikeassa elämässä, kuten esimerkiksi

posti, pankki, ravintola, jätekeskus, ruokakauppa, terveystalo ja kaupungintalo.

Yrityskylä on siis kuudesluokkalaisille tarkoitettu paikka, jossa opitaan työelämästä

ja ollaan yhtenä päivänä tavallaan aikuisia. Siellä opitaan muun muassa laskuista ja

kauppojen tekemisestä. Tämä kuvaukseni saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta Yrityskylä

on mahtava paikka ja siellä on tosi hauskaa. Usein haluaisin vain mennä sinne

takaisin koulun sijasta.

Yrityskylä on menestynyt Suomessa ja ymmärrykseni mukaan suurin osa oppilaista

on nauttinut kokemuksestaan. Yrityskylä palkittiin viime vuonna maailman parhaaksi

koulutushankkeeksi. Sen jälkeen kansainvälinen kiinnostus on huomattavasti suurentunut.

Yrityskylässä käydään nyt melkein joka viikko tutustumassa ulkomailta, ja

kiinnostusta on ollut ympäri maailman. Afrikassa ja Aasiassakin mietitään Yrityskylän

tekemistä, mutta Ruotsin kanssa ollaan suunnitelmissa edetty eniten. Ruotsissa suunnitellaan

kiertuetta jo ehkä tälle vuodelle. Yrityskylällä on laajentumistoiveita ainakin

kaikkiin Pohjoismaihin. Minusta on tosi hyvä juttu, että Yrityskylä menestyy ja sen kannattaisi

ehdottomasti laajentua myös muualle maailmaan.

Yrityskylään valmistaudutaan kymmenellä oppitunnilla, jossa opitaan enimmäkseen

työhön liittyvää sanastoa merkityksineen sekä tutustutaan palkanmaksuun ja vero-

tukseen. Oppitunneilla täytetään erityistä tehtäväkirjaa. Jokaiselle Yrityskylään osallistuvalle

luokalle, lähetetään muutamia työvaihtoehtoja, joista oppilas päättää minne

haluaa, jonka jälkeen opettaja tekee viimeisen päätöksen siitä, kuka menee minne.

Ensimmäisenä Yrityskylässä kaikki kokoontuvat ja ohjaajat kertovat mitä pitäisi odottaa

päivästä. Jokaisella yrityksellä on lisäksi ohjaaja avustamassa aina kun tarvitsee. Eri

asemassa työskenteleville annetaan erilaisia työtehtäviä. Kaikki saavat omat työvuorot

ja tauot. Tauoilla voi syödä lounasta tai ostaa kaikenlaista palkalla. Alussa kaikki

yritykset hakevat lainan pankista. Päivän kuluessa yritykset saavat laskuja, maksavat

laskuja, lähettävät laskuja, myyvät, ja toimitusjohtajat kokoontuvat välillä kertomaan

miten omassa yrityksessä sujuu.

Nyt aion kertoa omasta Yrityskyläkokemuksestani ja annan neuvoja yrityskylään meneville.

Luokkani sai neljä eri yritysvaihtoehtoa. Minä toivoin pääseväni Martelaan

sisustussuunnittelijaksi, mutta minut laitettiin yllätyksekseni kyseisen yrityksen toimitusjohtajaksi.

Minua jännitti olla johtajan roolissa. Päivän kuluessa minulle selvisi,

että tykkään olla johtajan roolissa ja että minusta on mukavaa puhua yleisön edessä.

Uskon, että Yrityskyläkokemus voi olla suureksi avuksi tulevaisuudessa. Yrityskylässä

en vain oppinut laskuista ja kauppojen tekemisestä. Ennen en olisi uskaltanut paljon

puhua ison yleisön edessä ja tehdä yhteistyötä tuntemattomien kanssa, mutta Yrityskylä

on tuonut minulle rohkeutta. Hyödyllisiä neuvoja yrityskylään on tietenkin olla

ystävällinen muille. Suosittelen myös sitä, että käyttäkää palkkanne, koska ette saa sitä

kotiin päivän jälkeen. Yrityskylässä voi ostaa hienoja asioita, kuten ruokaa ja vaikka

työkaluja. Itse en muistanut käyttää koko palkkaa, mutta älkää te muut tehkö samaa

virhettä.

Pienenä yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Yrityskylä on mahtava keksintö

ja kannatan idean levittymistä myös muihin maihin. Itse en tiedä ketään, joka ei olisi

pitänyt Yrityskylästä. Vaikka esimerkiksi johtaja saa enemmän palkkaa, on kaikkien

työ ihan yhtä tärkeää. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaupassa ei vaikka olisi myyjää.

Olen aina ajatellut, että laskut ja tällaiset asiat ovat aivan tyhmiä ja tylsiä, mutta nyt

käsitykseni näistä asioista on parempi. Oli mukavaa päästä Martelaan, koska haluaisin

ehkä olla aikuisena jonkinlainen muotisuunnittelija. Vaikka Martela onkin huonekalukauppa,

kuului työhön myös paljon esteettistä suunnittelua. En keksi Yrityskylästä paljon

parantamisen aihetta, mutta tulevaisuudessa olisi mukavaa, että sinne tulisi lisää

yrityksiä. En ollut ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeitä eri yritykset ovat toisilleen ja

miten ne toimivat yhdessä. Jos Yrityskylä laajentuu muualle, se voisi vaikuttaa muidenkin

lasten tulevaisuuteen. Olisi mahtavaa jos Yrityskylä pääsisi leviämään köyhempiinkin

maihin. Uskon, että he nauttisivat ja hyötyisivät siitä paljon. Työ voi olla tosi

mukavaa ja nykyään odotan enemmän tulevaisuutta enkä huoli paljon siitä, että olisi

kiva olla aina lapsi, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Lopuksi haluaisin sanoa, että minusta on

tosi hyvä idea opettaa nuorille enemmän työstä ja toivon, että Yrityskylä voisi jatkua

pitkään ja jatkaa matkaa vuoristorataa ylöspäin.

“Mukavasti ja analyyttisesti

yhtä Yrityskyläpäivää kuvaava

tarina. Kirjoittaja vietti päivän

sanomalehden päätoimittajana, hän

kertoo johdonmukaisesti ja selkeästi

miten valmistui tehtävään, miten

selviytyi siitä ja mitä sai oppia.”

Päiväni päätoimittajana

Matilda Härkönen

Kirkonkylän alakoulu, Muhos

Toimin Yrityskylässä Kalevan päätoimittajana. Olin siis yritykseni johtaja, ja vastuu

kaikesta työntekijöideni toiminnasta oli minulla. Minun täytyi huolehtia siitä, että kaikki

tehtävät tehtiin, ja lehti oli valmis ajoissa. Pidin henkilökuntakokouksia, ja solmin

sopimuksia. Yrityksemme talous- ja henkilöstöpäällikkö oli pois, joten jouduin hoitamaan

osan hänen töistään, kuten palkkojen maksun. Ammattikuvauksessa sanottiin,

että päätoimittajan on pidettävä ”langat käsissään” ja pysyttävä aikataulussa. Ja niitä

taitoja todella tarvitsi, sillä lehden tekemiseen ja kaikkeen muuhun oli aikaa vain muutama

tunti. Tein useasti listan tekemättömistä töistä, jotta niiden hahmottaminen olisi

helpompaa, ja mitään ei varmasti jäisi tekemättä.

Yrityksen johtaminen oli mielessäni siitä saakka, kun saimme ensimmäisen kerran

kuulla Yrityskylästä. Aluksi tarkoitukseni ei ollut ryhtyä Kalevan päätoimittajaksi,

mutta luokallemme annetuista yrityksistä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hain

ensin toimittaja-kuvaajaksi, mutta minut siirrettiin päätoimittajaksi, sillä kukaan ei

ollut hakenut paikkaa. Vaikka aluksi ratkaisu tuntui vähän hankalalta, se osoittautui

todella hyväksi, sillä opin ammatissani takuulla enemmän, kuin olisin oppinut jossakin

toisessa työssä. Pidän kovasti johtamisesta, mutta en kuitenkaan halua tehdä kaikkia

päätöksiä itse, sillä mielestäni on hyvä kuulla useita näkökantoja asioihin, ja antaa

työntekijöiden vaikuttaa ratkaisuihini. Yritin olla mahdollisimman paljon apuna kahdelle

toimittajalle, joiden tehtävänä oli saada lehteen juttuja ja kuvia, sillä yhden työntekijän

puuttuessa myös heillä oli ylimääräistä hommaa. En tietenkään voinut lähteä

kuvaamaan tai haastattelemaan, sillä se ei kuulunut työnkuvaani, mutta autoin heitä

juttujen ideoimisessa ja kirjoittamisessa.

Vaikka en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan töitä, suunnittelin kuitenkin valmiiksi joitain

juttuja ja tehtäviä, joita seuraavalla työvuorolla oli tehtävänä. Yhden työntekijän puuttuessa

kiire oli todella kova. Esimerkiksi hänen työterveystarkastukseensa minun täytyi

lähettää toinen toimittaja-kuvaaja, jotta terveystalon suunnitelmat eivät menisi sekaisin.

Tästä johtuen yhden jutun toimittaminen jäi seuraavaan työvuoroon, jolla olisi

pitänyt tehdä jo seuraavaa sivua. Yrityksessämme yhteistyö toimi loistavasti, ja kaikki

lehteen liittyvät päätökset teimme yhdessä. Esimerkiksi mainosten ja juttujen paikat

lehdessä päätimme yhdessä, jotta välttäisimme sekaannukset. Teimme lehteä usealla

koneella samaan aikaan, joten pahimmassa tapauksessa olisimme saattaneet tuhota

jonkun toisen työn. Kukaan meistä ei joutunut missään vaiheessa tekemään ratkaise-

via päätöksiä yksin. Yhteistyö on tärkeä osa asioiden toimimisessa muuallakin kuin

Yrityskylässä, joten päivä oli meille kaikille hyödyllinen tulevaisuuttamme ajatellen.

Näin jälkeenpäin mietittynä päivä oli yksi elämäni hyödyllisimmistä. Opin asioita, joita

ei olisi voinut oppia vain lukemalla kirjasta. On hienoa, että saimme näin upean mahdollisuuden

oppia asioita hyvin ainutlaatuisella tavalla. Uskon, että tulen hyötymään

päivästä Yrityskylässä tulevaisuudessa.

Hyvä luokkahenki

Katri Kantola

Nuolialan koulu, Pirkkala

“Hyvä luokkahenki on kuin

piirakka, parhaimmillaan se on

herkullinen, mutta se voi myös

epäonnistua pahasti. Hauska ja

havainnollinen teksti pohdiskelee

luokkahenkeä, kiusaamista ja

erilaisia oppilaita oivaltavasti ja

kiihkoilematta.”

Sen tuntee luissa ja ytimissä. Se on näkymätöntä, mutta silti helppo huomata. Sen

vuoksi kannattaa taistella ja sitä varten pitää antaa uhrauksia. Se asia on hyvä luokkahenki.

Hyvä luokkahenki syntyy ystävyyden lämmössä. Eniten tarvitsee suvaitsevaisuutta ja

aikaa. Se on tärkeää, koska hiljaa hyvä tulee. Ei toisia (saati itseään uudessa ryhmässä)

opi tuntemaan sekunnissa. En siis tarkoita, että pitäisi vain istua pulpeteissa, katsoa

kelloa ja odottaa, että aika kuluu. Päin vastoin. Täytyy tehdä monia juttuja, yhdessä,

koulussa ja vapaa-aikana. Täytyy luoda luottamus ja yhtenäisyyden tunne.

Ei mikään luokka voi olla paras eikä täydellinen. Toisten luokkien vahvuus on luova

työ, toisten nopeus. Toisissa luokissa on monta ihmistä, toisissa vain muutama. ja ne

ovat täynnä erilaisia (ja vähän vähemmänkin erilaisia) ihmisiä, joilla jokaisella on vahvuutensa

ja heikkoutensa. Sitä voisi verrata vaikka marjapiirakkaan. Siinä on monia

aineksia, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten esimerkiksi makea sokeri ja happamat

karpalot). Mutta silti niistä syntyy herkullinen piirakka.

Mutta piirakkakin voi epäonnistua. Se on sen huono puoli. Samoin jokaisella oppilaallakin

on joku huono puoli taikka tapa. Mutta siitä ei saa välittää. Olen varma, että

jokaisella luokalla on ainakin yksi, joka unohtelee muita enemmän. Ja yksi, joka pärjää

kokeissa vähän huonommin kuin toiset. Ja yksi leuhkija. Ja yksi möläyttelijä. Mutta

pitää vain tutustua syvemmin, jotta toisesta voi huomata uusia ja hyviä puolia. Ehkä

se ainainen unohtelija auttaa muita niin kovasti, että unohtaa huolehtia omista asioistaan?

Tai jospa se möläyttelijä yrittää vai olla hauska? Myönteinen ajattelu ja toisen tilanteeseen

itsensä asettaminen auttaa kestämään ne huonot puolet paremmin, vaikkei

se todellakaan ole aina helppoa. Mutta jos luokkahenki on teräskunnossa, pikku vikoja

ei edes huomaa.

Me kaikki tiedämme, mitä koulukiusaaminen on. Kaikki tietävät, että niin ei saa tehdä

ja että se satuttaa. Mutta kun kovasti haluaa, niin miten sitä voi ehkäistä ja miten siltä

voi suojautua? En usko, että ihan joka apteekista löytyy rokote koulukiusaamista vastaa.

Ja pitäisi olla kyllä varsinainen superimuri, jos haluaa imuroida koulukiusaamisen

maailmasta. Silloin pitäisi kyllä imuroida kaiken maailman WhatsAppit, Instagramit ja

muut (vaikkei niillä tapahtuva kiusaaminen tapahdukaan koulu pihalla, kuten vaikka

30 vuotta sitten, se kiusaaja voi silti olla se rinnakkaisluokan tyttö tai poika). Se voi tapahtua

niissä WhatsApp-ryhmissä ihan huomaamatta, kun ensimmäinen sanoo jotain

ihan vitsillä vaan, niin toinen ottaa sen niin vakavasti, että muistaa sen lopun ikäänsä.

Minusta tuntuu, että jos hautakiviin kirjoitettaisiin ihmisten kuoltua, että ”koulukiusaaja”

tai ”koulukiusattu”, veikkaan, että jälkimmäisen haudalla olisi ainakin viisi kertaa

enemmän kynttilöitä. Että sitä sietää miettiä!

Hyvä luokkahenki on siis varmaan paras lääke koulukiusaamiseen ja yksi koko peruskoulun

tärkeimmistä asioista.

“Mitä tarvitaan hyvään

yhteishenkeen? Teksti pohtii

raikkaasti ja jalat maassa sitä,

mistä muodostuu koululuokan

yhteishenki, mitkä ovat sen

mahdolliset ongelmat ja miten

niihin tulisi suhtautua. Positiivista

realismia henkivä teksti on valmis

kolumni mihin tahansa lehteen.”

Asenne ratkaisee

Miisa Mäkelä

Päivänkehrän koulu, Espoo

Erilaisia yhteisöjä on monenlaisia. Kaikki me kuulumme johonkin yhteisöön. Lapset,

vanhemmat, opettajat ja valmentajat. Me kaikki olemme yhteisön tärkeitä jäseniä.

Yhteisössä ollaan yhdessä, kannustetaan muita ja ollaan tukena, kun jalat meinaavat

pettää.

Yksi tärkeimmistä yhteisöistämme on koululuokkamme. Luokkia on erilaisia. Siellä voi

olla monenlaista eripuraa tai jopa monenlaisia kiusaajia. Yleisimmät kiusaajat ovat

ne, jotka satuttavat muita ja ovat kuin luokan oma piru. Jotkut meistä eivät halua olla

ilkeitä ja jättää niitä joskus parantumattomiakin arpia. Kenenkään ei kuuluisi kantaa

kaunaa asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Se kaikkien täytyy ymmärtää.

Siis, vaikka joskus särkeekin, ei kannata antaa asian masentaa. Pitää jatkaa ja tehdä

selväksi, että kaikilla on oikeus olla oma lumoava itsensä. Olen itse kokenut kaiken

sen, joka satuttaa ja jättää ikuiset arvet mieleen ja sydämeen, mutta nyt luokkani on

mitä ihanin. Erimielisyyksiä on aina, mutta meidän luokassamme haavat paranevat

nopeasti, sillä emme anna erimielisyyksien haitata luokamme tärkeintä ominaisuutta,

luokkahenkeä.

Resepti hyvään luokkahenkeen on erittäin yksinkertainen. Ripaus hyvää tahtoa, teelusikallinen

ystävyyttä, kauhallinen kauniita ajatuksia, litra kunnioitusta, muutama oikeutta

ja muutama vastuuta. On tietenkin erittäin tärkeä ainesosa, jota ei sovi unohtaa.

Nimittäin mukava aikuinen, joka johtaa luokkaa lempein ottein. Sitten pitää sekoittaa

nämä kaikki ainesosat ja, voilà, täydellinen luokkahenki on leivottu.

Sääntöjäkin aina tarvitaan. Elämähän olisi täyttä hullunmyllyä ilman niitä. Luokassakin

pitää olla rajoja, sillä elämän myrskyistä ei selviäisi, jos ei olisi joitain rajoja. Eiväthän

karitsatkaan pysy tietyssä paikassa ilman aitausta. Luokan tärkein sääntö on tietenkin,

ettei saa kiusata, ei ajaa toisen elämää synkkyyteen. Oikeudetkin ovat tärkeitä

luokkahengen kannalta. Luokassa yksi tärkeimmistä oikeuksista on saada sanoa oma

mielipiteensä ja olla oma itsensä. Oikeuksien vastapainona pitää olla velvoitteita. On

velvollisuus yrittää parhaansa, kuunnella ja kunnioittaa muita. Velvoitteet ovat myös

erittäin tärkeitä luokkahengen kannalta.

Jos luokasta ei kuitenkaan löytyisi näitä ihania ainesosia, voihan niitä ainesosia aina

yrittää valmistaa. Ei se taivas niskaan putoa, jos kaikki eivät olekaan täydellisesti sopivia

luokkahengen reseptiin. Jos on hyvä saamaan ystäviä, kannattaa aina yrittää luoda

kaunista ja sopuisaa luokkahenkeä. Täytyy myös aina tukea sellaisia oppilaita, joita

syrjitään, jotka on jätetty pimeään nurkkaan yksin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka

kaikki kääntyisikin parhain päin. Pitää aina muistaa yrittää.

Nimittäin asenne ratkaisee.

“Koskettava ja kauniilla tavalla

opettavainen tarina pienestä Eetupojasta,

joka joutui kiusatuksi

koulussa ja siitä, mitä sitten

tapahtui. Teksti on taidokkaan

novellimaisesti kirjoitettu ja sen

rakenne on vetävällä tavalla

dramaattinen.”

Eetun tarina

Milla Pesonen

Narvan koulu, Vesilahti

Kuva. Pieni poika istuu laiturilla. Toinenkin kuva, jossa tyttö kerää omenoita. Molemmat

kuvat ripustettu Eetun seinälle. Ne olivat hänen piirtämiä. Sillä pojalla oli totisesti

piirtämisen lahja. Eetu tuijotti kuvia. Hän ei haluaisi niiden olevan siinä, mutta äiti oli

inttänyt, että taiteen pitää näkyä. Eetun mielestä kuvat olivat hyvin surullisia. Kuvan

pojan isä oli juuri vajonnut raivoaviin aaltoihin, ja tyttö on joutunut menemään töihin

jo nuorena pitääkseen perheensä hengissä. Surua. Sitä oli Eetun elämä täynnä. Mutta

ei äiti sitä tiennyt.

Ennen kaikki oli ollut hyvin. Eetu oli ollut koulussa keskivertoasemassa: ei suosittu,

muttei myöskään kiusattu. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Äkillisesti, varoittamatta.

Eetun piirrosvihko oli tippunut suoraan Kasperin jalkoihin. Kasper oli nopealla

koripalloilijan kädellään napannut maassa lojuvan vihon. Siinä oli ollut silloin vielä

iloisia kuvia - kukkia, iloa, naurua. Joten ei mennyt aikaakaan, kun kaikki kutsuivat

häntä hihhuliksi tai joksikin muuksi yhtä omaperäiseksi. Eetu oli pudonnut keskivertosakista

suoraan koko seiskaluokan pahimmiten kiusatuksi. Siltä se ainakin tuntui.

Iloiset kuvat muuttuivat muutamassa päivässä surullisiksi ja ahdistaviksi. Kyyneliä.

Niitä oli Eetun kasvoilla joka päivä. Mutta aina äidin tul-lessa hän pyyhki kyyneleet

pois. Äiti ei saisi tietää. Hänellä oli jo tarpeeksi murehtimista. Isää Eetu tuskin koskaan

näkikään. Siitä häntä nykyään eniten kiusattiinkin. "juoponlapsi" oli yleisin haukkumanimi

koulussa. Kiusaajat takertuivat aina henkilökohtaisimpaan asiaan, ja repivät sen

kappaleiksi.

Tälläistä Eetu ajatteli matkalla kouluun. Melkein neljä kuukautta pelkoa, surua, vihaa.

Yhden typerän vihkosen takia. Ja Kasperin.

Ensimmäinen tunti. Uskontoa. Kaikki tuijottivat apaattisesti opettajan liikkuvaa suuta.

Ei kukaan hänen jeesuspuheitaan oikeasti kuunnellut. Eetu vilkuili ympärilleen. Tässä

huoneessa istuivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat tehneet hänen elämästään helvettiä.

Takimmaisessa rivissä istui Kasper, Niko ja Jesse. Nämä kolme poi-kaa olivat AINA yhdessä.

Pojat olivat päättäneet, että heitä pitäisi kutsua jengiksi. Lapsellista. Ei kuitenkaan

poikien mielestä, jotka saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Sillä hetkellä, kuin

taikaiskusta, heistä oli tullut "pahamaineinen" joukko, joka häiritsi tuntia ja kiusasi

heikoimpia, kuten Eetua. Jos hän vaikka omistaisi viisi kiloa enemmän lihaksia, tai hän

olisi kaksikymmentä senttiä pitempi niin... jossittelu ei kuitenkaan auta.

Eeva ja Senni. He eivät olleet varsinaisessa jengissä, mutta kulkivat aina jengin mukana

ja kikattivat vieressä jengin hakatessa niitä raukkoja, jotka sattuivat jäämään heidän

tielleen. Kaikki pojat palvoivat Eevaa ja Senniä, eikä ihmekkään. He olivat hurjan kauniita.

Mutta olin varma, että sen kaiken meikin takana olisi kamalia hirviöitä. Millainen

ihminen muuten voisi vahingoittaa toista niin pahasti kuin nämä tytöt tekivät? Kaikki

muut ihailivat tätä jengiä. Ketään ei kiinnostanut Eetun kärsimys. Ei ketään. Kuinka

ihanalta se tuntuisikaan, jos joku puolustaisi, auttaisi häntä.

Eetu havahtui, kun hänen korviinsa tunkeutui inhottava ääni. Kuin tuomion kello. Oli

välitunnin aika.

Eetu käveli koulun parkkipaikalle. Hän tiesi, että jengi odottaisi häntä siellä. Niin kuin

joka aamu. Ajatus pakoon juoksemisesta houkutti, mutta hän ei voisi paeta ikuisesti.

Viimeistään kiinni jää-dessä kävisi pahasti. Sitä määrää väkivaltaa Eetu ei varmasti

kes-täisi, ei fyysisesti eikä henkisesti.

"Kappas vaan, tavataan taas", Kasper härnäsi ja Niko nauroivat. Kasper jatkoi: "Mut

heeei, sullahan on kiva pipo!" Samassa hän nappasi pipon Eetun päästä. "Anna se takas",

Eetu sanoi ääni särähtäen. Niko matki Eetun värisevää ääntä: "Aaanna se takaaas."

Pojilla näytti olevan hurjan hauskaa heitellessään pipoa toisillensa. Kasper heitti

pipon Jesselle, ja Eetu salamannopeasti ryntäsi Jessen luo saadakseen piponsa takaisin.

Turha toivo. Jesse tönäisi Eetun maahan ja hänen päänsä kolahti kovaan asfalttiin. Takaraivossa

tuntui jotain tahmeaa. Eetu makasi avuttomana maassa.

"Säälittävä yritys, ääliö", Niko ilkkui. Eetu raotti silmäänsä, ja huo-masi, että Eeva ja

Senni olivat jo kadonneet parkkipaikalta. Hän sulki silmänsä ja valmistautui tulevaan.

Mitään ei ehtinyt tapahtua, kun Eetu kuuli äänen: "Jättäkää se rauhaan!" Pojat käänsivät

päänsä äänen suuntaan ja Eetu nosti päätään ja pakottautui avaamaan silmänsä

uudestaan. Päässä tuntui kuin rautakanki olisi puristettu hänen päänsä ympärille.

Oksetti. Mutta hän näki, kuka oli pysäyttänyt tämän kidutuksen. se oli Inka. Eetu ei

tuntenut ketään ujompaa kuin Inka, ja silti hän oli siinä. "Oikeasti jätkät, antakaa olla",

hän jatkoi hieman epävarmana. Ajattelin, että hän varmasti muuttaa mielensä ja lähtee

pois. Kuitenkin yhtäkkiä Kasper sanoi irvistäen: "Ookoo, pitäkää hauskaa, rakastavaiset."

Lähtiessään jenginsä kanssa hän vielä potkaisi Eetua mahaan. Sen jälkeen he

lähtivät.

Inka lähestyi Eetua varovasti. "Oletko okei?" hän kysyi. "Joo, mitä nyt yks reikä päässä ja

sisuskalut murjottuna", Eetu vastasi varovasti hymyillen.

Oikeasti Eetu oli enemmän kuin "okei". Takaraivosta tihkui vielä verta hiljalleen, mutta

Inka oli tullut auttamaan häntä. Inka ojensi kätensä ja sanoi ilkikurisesti: "Tules nyt,

ennen kuin vuodat kuiviin."

Inka auttoi Eetun varovasti ylös ja he tuijottivat verilammikkoa hil-jaa. "Nyt ne jäävät

kiinni. Ne eivät voi enää valehdelle itseään ulos tästä." Inka oli oikeassa. Jengin olisi

pakko saada rangaistus. Vakava rangaistus.

Jos tämä olisi elokuva, Eetu ja Inka olisivat kävelleet käsi kädessä auringonlaskuun.

Mutta ei. Eetu kaatui lätäkköön. Inka alkoi nau-raa. Se ei ollut ilkeää naurua. Eetukin

nauroi.

Silloin hän tunsi sisällään lämpöä. Inka säteili kuin aurinko. "Aurinko on vihdoin tullut

pilvien takaa piilosta", Eetu ajatteli. Hyvä niin. Se olikin ollut siellä aivan liian kauan.

SARJA 2

9.LUOKKA

“Asiallinen ja kiinnostava kertomus

vammaisurheilijoille vaatteita

suunnittelevasta yrityksestä, jonka

idea lähti arkisesta huomiosta

Vuokatin teillä. Hyvin rakennettu

teksti puhuttelee ja vakuuttaa.”

Rohkenen yrittää

Suvi Ahonen

Tenetin koulu, Vuokatti

Auton sisäikkunat täyttyivät huurusta ja pakkanen oli todella kireä. Olimme matkalla

äitini kanssa Sotkamosta Vuokattiin päin. Pyörätiellä liikkui jalaton vammaishiihtäjä,

jolloin äitini esitti oudon kysymyksen. Mistähän tällaiset ihmiset ostavat vaatteensa?

Vammaisurheilijoille ja liikuntarajoitteisille ihmisille on erilaisia apujärjestöjä, mutta

entäs heille suunnattu vaateketju? En ole vielä kuullut. Vammaisurheilijoita näkee liikkuvan

paljon, ainakin täällä Sotkamon alueella, joten ajattelin liikeidean olevan kannattava.

Amputaatiosta kärsineiden urheilijoiden hiihtokelkat tehdään aina mittojen

mukaan, joten miksei sama pätisi vaatteisiin.

Mietin monta pitkää vuotta asiaa. Uskalsin kyllä ottaa pieniä riskejä, mutta olisiko tämä

liian suuri? Olin tavattoman epävarma siitä, että minusta voisi tulla yrittäjä. Henkinen

hyvinvointini voisi myös olla koetuksella. Itseluottamukseni ei ollut korkeimmillaan, ja

luulen, että nuoruusiän sotkut ja virheet mutkistaisivat vielä asioita. Onneksi ystäväni

ja perheeni kannustivat minua yrittämään.

Oli lähdettävä rahasta. Millä maksaisin kaiken? Onneksi pankki oli myönteinen ideaani

kohtaan ja suostui antamaan lainan. Tiesin maksavani sitä vielä pitkään, mutta jos

yritykseni toimii, asia helpottuu.

Muutama ystäväni lähti myös tähän hankkeeseen mukaan ja saimme yhdessä vuokrattua

tilat sopuhintaan. Tilasimme tuotteemme lähinnä suurilta urheiluvaateketjuilta.

Oli hyvin vaikeaa etsiä valmistaja, joka tyydyttäisi asiakasryhmämme tarpeet. Päätimme

siis muokata itse vaatteet asiakkaiden mittojen mukaan huomioiden esimerkiksi

amputaation ja lyhytkasvuisuuden. Tuotteiden hinnat oli myös nostettava hiukan

ylemmäs, jotta tuottoa alkaisi tulla.

Aloitimme verkkokaupasta. Kun tuotto kehittyisi ja yrityksemme alkaisi menestyä,

harkitsisimme vasta perinteistä kauppaliikettä. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä kauppa

tapahtuu mittatilaustyönä asiakkaan mukaan.

Työntekijöistä oli pula, ja tein todella pitkiä päiviä. Olin hyvin väsynyt, eivätkä ajatukseni

kulkeneet. Oli keksittävä ratkaisu, mutta uusiin työntekijöihin ei ollut varaa.

Markkinoinnista löytyi ratkaisu. Ajattelin, että voisimme järjestää tuote-esittelyn suuressa

kauppakeskuksessa. Lähdimme työstämään ideaa ja saimme paikan. Eihän siitä

mitään tullut. Kaikki olimme ulkona mukavuusalueeltamme. Kauppa ei käynyt, eivätkä

ihmiset edes vilkaisseet meitä. Markkinat eivät tahtoneet ottaa meitä vastaan. Mai-

noksia oli lähetelty mediaan ja ihmispaljouteen. Tuntui, kuin olisin ollut kuukausien

kuumeessa. Kärsin kovasta stressistä, ja yritykseni oli kaatumassa. Kaikki oli pilalla.

Mitä minä tekisin?

Sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Eräs tunnettu vammaisurheilija, tarkemmin

sanottuna hiihtäjä, otti minuun yhteyttä. Hän oli tehnyt muutamia tilauksia meiltä

ja oli ollut todella tyytyväinen tuotteisiinsa. Aluksi oli epäilyttävää, että hän tarjoutui

heti mainostajaksemme. Tapasimme muutaman kerran, ja otin selvää, mikä hän on

miehiään. Myöhemmin selvisi, ettei hän mikään huijari ollut. Vaikka yhteistyökumppanimme

ei ollut aikeissa haukata kirsikkaa kakun päältä, halusi hän olla jotenkin liikkeessä

mukana. Mikäs sen parempaa, kun yksi asiakkaista toimisi markkinointitöissä?

Yritys alkoi pikkuhiljaa nousta jaloilleen. Kiertelimme urheilutapahtumista toiseen

ja jaoimme tuotteita sekä kuvastoja. Uudesta liikekumppanista oli hyvin paljon apua.

Hän mainosti meitä kilpailutapahtumissaan tiettyä korvausta vastaan. Saimme jatkuvasti

enemmän tilauksia ja firmamme nimi tuli tutuksi. Enää ei ollut rahanpuutetta

eikä pulaa työntekijöistä. Sain enemmän aikaa itselleni, eikä minun tarvinnut puurtaa

työpaikallani yötä päivää.

Tällä hetkellä meidän yrityksellämme menee todella hyvin. Luovuutta on tällä alalla

tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tämä tuotti aiemmin ongelmia minulle, sillä ideointi

vaatii aikaa ja vaivannäköä.

Vielä on yksi suuri päätös tehtävänä. Jatkanko minä opiskelua vai keskitynkö kokonaan

yritykseeni? Tähän en ole vielä saanut päätöstä, mutta vaikka jatkaisinkin opiskeluja

työn ohessa, kannustan silti enemmän nuoria kokeilemaan siipiään. Se idea, mikä ensimmäiseksi

mieleen pälkähtää ja jää sinne, on siemen, josta voi kasvattaa kukkivan

puun, jos vain tahtoo. Tämän yritysidean sain aivan arkipäiväisten asioiden keskellä, ja

kukapa olisi arvannut, että jonain päivänä teen siitä yrityksen. Niin typeriltä ja kaukaisilta

kuin ajatukset joskus kuulostavatkin, voivat ne kantaa jotain suurta.

“Napakka ja asiantunteva juttu

polkupyöräkaupan perustamisesta,

toiminnasta ja laajenemisesta

maailmanlaajuiseksi brändiksi.

Tulevaisuuteen luotaava

monipuolinen teksti ottaa

huomioon ekologisuuden

yrittäjyyden rinnalla.”

Polkupyöräkauppa 87’

Alexander

Maunun koulu

” MYYDÄÄN 1987 PERUSTETTU YRITYS. hinta 50 000. Erikoistunut omalaatuisiin polkupyöriin.

Tiedustelut: 634 7245579.”

Tämä ilmoitus herätti mielenkiintoni. Soitin Loimaalla sijaitsevaan yritykseen, ja sovimme

omistajan kanssa tapaamisen. Yritys on erikoistunut polkupyörien korjaukseen

ja erilaisten mallien valmistukseen, kuten erilaisiin tandempyöriin. Esimerkiksi eräässä

kiinnostavassa mallissa on selät vastakkain asetetut penkit, mutta ne polkevat samaan

suuntaan.

Omistaja, Mauri Heinonen, on toisen polven yrittäjä. Hänellä ei ole voimia yrityksen

toiminnan pyörittämiseen eikä omia lapsia, jotka jatkaisivat yritystä. Hän päätti myydä

sen pois sopuhintaan. Olin hänen mielestään lupaava ostajaehdokas.

Haen pankista lainaa. Papereiden vaihto käy kätevästi. Voitan vanhan asiakaskunnan

samalla puolelleni. Kauppa käy hyvin, ja kun olen päässyt omilleni, voin omistaa työaikani

haaveilemaani pyörien keksimistyöhön.

Oma Yritys! Mikä ihana tunne. Saa olla oma pomo, saa päättää. Rahaa tulee mutta kyllä

sitä meneekin. ”Omalaatuinen”. Se sopisi. Olenhan itsekin omalaatuinen. Yrityksen

nimi on Bike Shop 87’.

Yritykseni on osakeyhtiö, mutta niin pieni, ettei se ole pörssissä. Unelmana olisi kuitenkin

suuri ja globaali yritys. Ideoita minulla riittää: miltä kuulostaisi, jos polkupyörän

napaan laitetaan vahva magneetti ja vastakkainen renkaan sisävanteeseen toinen.

Magneetit saavat aikaan lujan vedon joka puolelta samaan aikaan, ja pyörä pysyy ilmassa

ilman pinnoja. Se myös vaimentaa töyssyjä kuten iskunvaimennin, joten meno

on mukavaa maastossakin. Näin syntyy leijuva pyörä.

Suuri läpimurto markkinoilla on jellytäytteinen kypärä, joka ei hajoa, mutta vaimentaa

vahvasti osumaa, ja siitä ei tule ”Nolo”, vaan ”YOLO”. Kehittämisen kohteita ovat

muutenkin turvallisuus, nopeus ja muotoilu. Nykyään polkupyörät valmistetaan aina

uniikkeina, ja vientiä on kaikkialle maailmaan. Seuraavina vuosikymmeninä joka mantereella

on tehtaita ja toimipisteitä.

Samaan aikaan kun maailmalla valokuidut ja laserit ottavat voiton tiedonsiirrossa yksinkertaisista

sähköjohdoista, niin me johdamme liikenteen vallankumousta vähän

kuluttavilla ajoneuvoilla ja polkupyörillä.

Pyrimme olemaan mahdollisimman luontoystävällisiä. Vähennämme autoja keksimällä

ekologisia, yksinkertaisia ja helppoja vaihtoehtoja. Siitä syystä pyörissä on tulevaisuus.

Ongelmana on kuitenkin, että kansa laiskistuu, eikä pian jaksa enää polkea. Tämän

voi ratkaista asentamalla polkupyörään apumoottorin. Se toimii kuin tavallinen

polttomoottori, mutta polttoaine on oma sekoitus. Katalysaattoreihin panostetaan, sillä

ne puhdistavat pakokaasun.

Suuri H-hetki on, kun yritys listataan Hongkongin pörssiin. Yritys on kasvanut 50-vuotispäivänäni

TOSI suureksi. Valmistamme Bike Shop 87’- yrityksessä nykyään kaikenlaisia

turvavälineitä, kuten kypäriä, suojapukuja, liivejä, ja moottorittomia ja moottorillisia

ekologisia kulkuvälineitä. Yrityksen liikevaihto pyörii miljardeissa, ja tuotantoa

on kaikkialla maailmassa. Vain nimi on sama kuin kymmenen vuotta sitten, kun ostin

kaupan, Bike Shop 87’. Nimi on tullut minulle tärkeäksi, ja vaikka markkinointiosaston

mielestä nimi on kehno, pidän sen.

Seuraava suuri siirto kehittelytyössämme on repulsiomoottorit, nuo scifi-sarjojen mahtavat

leijulaitteet. Ne kumoavat painovoiman halutussa suhteessa, joten korkeutta on

helppo säädellä. Parasta niissä on, että ne ovat hiljaisia, eivätkä saastuta. Polttoaineena

käytetään puristettua roskaa, jätettä ja muuta tarpeetonta. Kone on täynnä katalysaattoreita,

ja pakokaasukin, vesihöyry nimittäin, kerätään talteen ja jäähdytetään. Sillä voi

vaikka kastella kasvit. Niistä on hyötyä esimerkiksi henkilökohtaisiin ilmailukenkiin,

joilla voi mennä kovaa ja vähällä polttoaineella. Niiden pohjaan laitetaan gyropallo

pitämään tasapainoa, ja pieni repulsiomoottori.

Toinen suuri projekti on jäteautot, jotka käyttävät jätteen omaksi polttoaineekseen,

ja niitä ohjaa robotti. Nekin ovat täynnä katalysaattoreita (oman tehtaan superlaatua

tietenkin). Siten ne menevät roskikselta toiselle, ja niin edelleen.

Vanhan Bike Shop 87’in elementtejä olivat maa ja hiekkatiet. Uuden Elementti on ilma,

ja tulevaisuudessa kaikki liikenne on maanpinnan yläpuolella.

Vuonna 2050 Bike Shop 87’ on maailmanlaajuinen brändi. Itse omistan siitä 51%, joten

olen silti pomo. Mitään ei tapahdu ilman minun päätöstäni. Alaisia on kaikkialla

maailmassa. Toiminta on hyvin suurta, ja kun eläkeikä koittaa, jätän yrityksen poikani

hellään huomaan. Jo kolmivuotiaana poikani keksi kolmipyöräänsä lukuisia lisälaitteita:

peilit, shakkilauta, eväsboksi ja valot. Uusi sukupolvi parantaa yritystä entisestään,

ja se vakiintuu maailmanmarkkinoille, sillä suojelemme luontoa. Ilman luontoa ei ole

elämää. Perustamme yhtiön toiminnan maapallon pelastamiselle askel askeleelta. Sen

takia keskitymme saasteongelmiin ja luonnonmukaisuuteen. Tuotantoa laajennetaan

entisestään, ja muun muassa maanviljelyä kannustetaan ja kehitetään. Sitten ruvetaan

tuottamaan myös elintarvikkeita. Bike Shop 87’ perustaa tytäryhtiöitä, ja se keskittyy

vain määräämään muita yhtiöitä.

“Tarina nuoresta tytöstä,

joka perusti kukkakaupan.

Ensin myynnissä oli vain

muutama tulppaani, mutta

vähitellen kaupasta muodostui

elämänikäinen yritys, joka jatkui

seuraaville sukupolvillekin.

Kiinnostava ja vetävä juttu

kuvailee tarkkaan yrityksen

alkuvaiheet ja sen miten elämä

ja yritys voi parhaimmillaan

kietoutua yhteen.”

Äidiltä tyttärelle

Taru Hirvensalo

Tapiolan koulu, Espoo

Nyt kun mietin menneisyyttäni, niin kyllä vain sain kaiken haluamani. Kovalla työllä,

hiellä ja kyynelillä. Vaikka muutama vuosi sitten tulikin pieni takaisku ja oli tehtävä

suuria valintoja, oli kaikki silti sen arvoista. Kun tietää antaneensa kaikkensa, voi hyvin

nyt melkein seitsemänkymppisenä istuskella elämänsä miehen kanssa oman rannan

laiturilla ja katsella kevään vaihtumista kesään. Kielojen kukkimista ja valkovuokkojen

valloittamaa metsää. Kaataa pari kuppia teetä ja ihastella maljakkoa koristavia keltaisia

tulppaaneja. Oi niitä tulppaaneja. Jos voisinkin kertoa nuorelle minulle, Anneli

Sahanpäälle, mihin nuo kukat minut veisivätkään.

Minä olin 19-vuotias, kun perustin yritykseni. Olin vasta valmistunut lukiosta ja oli

alkukesä. Ulkona oli niin nättiä ja aurinko paistoi ja kesäkukat kukkivat Etelä-Pohjanmaan

maisemissa. No, olin päässyt lukiosta ja halusin vähän rentoutua. Loikoilinkin

ensimmäiset päivät riippumatossa ja välttelin kaikenlaista työtä. Äitini oli toista maata.

Hän oli ahkera ja tarmokas leskeksi jäänyt maatalon rouva, joka painosti minua

aina ja sanoi: ”Anneli sinun täytyy tehdä elämälläsi jotain! Hanki mies tai ala tekemään

työtä”. Olin saanut jo siinä vaiheessa miehistä tarpeekseni, joten aloin miettimään työtä.

Kävinkin siinä sitten Evijärven Monivalintakaupassa kysymässä töitä ja sain paikan

myyjänä. Työ oli tylsää, mutta pakkohan sitä oli jossakin kulutettava aikansa ja meillä

oli työkaveri Tiinan kanssa rattoisaa aina tauoilla ja pomon ollessa poissa. Nuorena se

hauskanpito oli vain niin tärkeää.

Isäni vanhin veli Veikko tuli käymään heinäkuun alussa Amsterdamin maaseudulta.

Sedällä oli siellä vaimokin ja kolme tyttöä. Nimet oli oudot, enkä niitä oikein koskaan

oppinut tuntemaankaan. Taisivat olla aikamoista hienostosakkia, kun eivät koskaan

vastanneet kirjeisiini. Tai sitten eivät puhuneet kieltä. Joka tapauksessa setä tuli joka

kesä käymään. Se oli jo perinne. Sillä kertaa Veikko oli saanut kuljetettua mukanaan

pari tusinaa tulppaaneja ja sanoikin minulle omahyväisellä tyylillään: ”Pistäppäs Anni

kaupaks. Rahat saat pitää, jos jotain mokomista saat”. No minäpä otin kukat kainaloon

ja lähdin Monivalintaan viemään tarjolle. Työnantaja Matias Pekkarinen sitten sanoikin,

että itse saat edustalla myydä, mutta kauppaan sisälle ei niitä oteta houkuttelemaan

ampiaisia.

Siinä sitten seuraavana päivänä pistin siihen kaupan sisääntulon viereen pitsikaitaliinan,

joka oli isomummon vanhaa periä ja itselleni pienen lypsyjakkaran istuimeksi.

Levitin tulppaanit siihen liinalle ja laitoin rahakukkaroon valmiiksi 20 markkaa vaihtorahaksi.

Sitten vain istuin ja odotin. Pari teinityttöä ensin siitä käveli ohi ja kikatteli

minulle. Minähän en sellaisesta välittänyt; olin sen verran itseäni täynnä vielä siinä

vaiheessa. Kauppa kuitenkin alkoi käydä ja jokaisen tulppaanin minä myin. Pistinpäs

vielä siinä loppuiltapäivästä loput tulppaanit kolmen kukan kimppuihin, kun huomasin

ihmisten ostavan mieluusti monta kukkaa koristamaan kotia maljakkoon. Kukkarokin

alkoi siinä vaiheessa kiristää ja mieli kirkastua.

”Siinähän ne on ja kukat myyty”, sanoin silloin Veikko sedälle ja laskin topakkana 70

markkaa sedän eteen. ”Ihanko kaikki sait myytyä?” Veikko hämmästeli. ”Sinussahan

saattaa olla myyjän vikaa. Et taidakaan jäädä peltopiiaksi, kuten äitisi”. En vastannut

mitään, sillä jos olisin suuni avannut, niin siinä olisi kyllä pari ärräpäätä päässyt ulos.

Painuin ylös huoneeseeni rahojen kanssa ja muistaakseni vielä siinä sitten laskeskelin

rahoja hämmentyneenä. Silloin se iski: Veikko setä sanoi minussa olevan myyjän vikaa.

Rupesin heti raapustamaan paperille yrityslaskelmia. Vielä silloin en tiennyt, minkä

tyyppisen yrityksen puolesta laskeskelin. Enkä yrittämisestäkään.

Koko yöhän siinä sitten meni ja aamun sarastaessa edessäni oli oma yrityssuunnitelma.

Aika karkea se oli ja siinä olikin ilmoitettu vain yritysmuoto: toiminimi ja yritys:

kukkakauppa. Ja vähän siinä oli omia, töistä säästettyjä varoja laskettuina. Kukkakauppa

tuntui luontevalta, koska kukkiahan minä Monivalinnankin edustalla myin. Jo

heti seuraavana aamuna painuin Tiinan veljen kanssa autolla Seinäjoelle suunnitelma

mukanani. Tiinan veli Antti oli sinne työkeikalle menossa. Painelin pankkiin ja istuin

siihen virkailijan eteen. Jotain pankkineiti siinä kyseli ja kerroin asiani. ”Olet siis lainaa

hakemassa?” pankkineiti kysyi. ”Sitäpä juuri. Ja laskelmieni mukaan 10 000 markkaa

tarvitsisin ja säästöt siihen ynnättynä minulla olisi sopiva määrä rahaa”, sanoin itsevarmana.

Olin aina ollut päällepäsmäri ja olin siitä saanut ennen nuhteluja, mutta

tässä tilanteessa oli hyötyä olla uskottava. Juteltiin pitkät pätkät ja pääsin myös ideani

kanssa pankinjohtajan puheille. Sovittiin lainaehdoista: takuudeksi sovittiin laitettavan

minun tuleva liiketilani ja lainanmaksuaikaa muistaakseni oli sen 9 vuotta. Vieläkin

välillä mietin, miten sain lainaa niin helposti, olinhan vasta 19-vuotias. Niin tai

näin, nyt minulla oli kaikki eväät yrityksen perustamiseen.

Kotimatkan kuljin linja-autolla. Siinä kesti kauan ja muistan vieläkin niin elävästi sen,

kun mietin minne perustaisin puotini. Evijärvi oli kotini, mutta tiesin, ettei siellä olisi

tarpeeksi asiakaskuntaa. Toisaalta halusin myös uutta vetoa elämälleni ja uusi kaupunki

saattaisi olla ratkaisu. Matkalla sitten päätin, että pääkaupunkiin minä halusin.

Ostinkin samana iltana Evijärven linja-autoasemalta matkalipun Helsinkiin heti ylihuomiselle.

Kotona sain huutia, kun kerroin perustavani yrityksen. Äiti ja siskoni Irja huusivat päät

punaisina tyhmyyttäni. Minä kuitenkin seisoin tyynenä omissa maailmoissani. Olin

niin varma siitä kaikesta, ettei muiden mielipiteet enää haitanneet. Pikkuveli Eeli kuitenkin

kannusti. Illalla vielä annoin Eelille marmeladia, jota olin säästänyt syntymäpäiviltäni

kiitokseksi pienelle kuusivuotiaalle. Veikko setä oli samana päivänä lähdössä,

mutta oli innokas tekemään yhteistyötä toimittamalla kukkia. Olin innoissani, uusi elämä

häämötti horisontissa ja minä seilasin purjeet pulleina sitä kohti.

Seuraava päivä meni pakkaillessa. Otin vain välttämättömimmät mukaani. Yhdessä

laukussa tavarat ja toisessa rahat, yrityslupapaperit ja matkalippu. Sinä yönä en nukkunut

lainkaan, vasta silloin elämänmuutos alkoi jännittää toden teolla.

Se oli perjantaipäivä, kun lähdin. Aamulla kuudelta painaisi linja-auto kaasun pohjaan,

ja sinne pakkasin itseni ja laukkuni. Saavuin Helsinkiin, Rautatieasemalle. En ollut ikinä

ollut missään niin suuressa paikassa. Lähdin kävelemään ympäriinsä ja katselin

paikkoja. Löysin Vuokratilaliikkeen, jossa selitin asiani. Siellä kerrottiin, että vanha kirjakauppias

oli lopettanut kauppansa ja vuokraliiketilaa oli tarjolla Vilhon kadulla. Alle-

kirjoitimme vuokrasopimuksen, jonka hinta oli yllättävän edullinen, sillä kirjakauppias

oli jättänyt jälkeensä aikamoisen sotkun, ja remonttia oli tehtävä.

Ja se kauppahan oli järkyttävä. Lattiat tomussa ja seinämaalit rapistuneet. Joka paikka

risainen ja ruosteinen ja vanhojen, homeisten kirjojen lemu valtasi koko liiketilan. Siivosinkin

siellä monta päivää. Välillä nukuin vaatteitteni päällä tiskin takana. Maalasin

seinäpinnat vaalealla roosalla ja tiskin reunan vuorasin pitsiliinalla. Lattiat pesin juuriharjalla

ja tomutin jo valmiiksi kaupassa olleet valkeat räsymatot. Kiersin keskustan

kirpputoreja ja löysin vanhan koulun ulosottomyynnistä pitkiä valkoisia penkkejä ja

vaaleansinisen kirjahyllyn, mitkä ostin liikkeeseen. Jouduin suostuttelemaan yhden

myyjistä toimittamaan kalusteet minulle ja maksamaan siitä suolaisen hinnan. Asettelin

penkkejä ja hyllyn kauppaan, sekä rakensin itse vanhoista kirjahyllyjen levyistä

vitriinejä tuleville kukille. Paikka alkoi näyttää hyvälle. Kukat vain puuttuivat.

Lähetin Veikko sedälle Amsterdamiin kirjeen. Tiesin, että sen toimittamisessa menisi

kauan ja rahani olivat jo lopussa. Aloin kiertämään puistoja. Keräsin eri kesäkukkia,

jotka kukkivat villinä puistoissa ja metsissä. Kävelin jopa kauas Espooseen saakka pellolle

hakemaan niittyleinikkejä. Minulla oli aurankukkaa, kieloa, kaunokaista ja kissankelloa,

ainakin ne tulevat nyt mieleen. Paria heinääkin taisi kimppuja varten olla.

Sidoin kukista pieniä kesäkimppuja ja laitoin siihen liikkeen eteen penkille ja itse asetuin

siihen viereen. Kukat menivät hyvin kaupunkilaisille kaupaksi ja illansuussa kaikki

kimput olikin myyty. Rahoilla ostin ruokaa ja narua sekä sakset sidontaa varten.

Viikon kuluttua tuli Veikolta vastaus. Hän oli laittanut keltaiset tulppaanit tulemaan

rahdin mukana. Kymmenen tusinaa kuulemma. Kävin kesäkukkarahoilla ostamalla

ruukkuja ja virkisteitä kukille. Myös kukkakirjoja lainasin kirjastosta kasapäin. Kolmen

päivän päästä kukat saapuivat. Pistin vaaseihin. Osan ulos ja ne jotka eivät kiveykselle

mahtuneet, asettelin sisään hyllyille ja penkeille.

Sen päivän aikana sitten eräs rouva kysyi: ”Mikäs tämän liikkeen nimi on ja mitä veloittaisit

hääkukkalaitteista?” Vastasin epäröiden, etten tiedä ja pyysin neljästä kukkalaitteesta

100 markkaa. Rouva esitti olevansa Elsi Väyrynen ja hyväksyi tarjoukseni. Hänen

tyttärensä Ilona oli menossa elokuussa naimisiin ja sovimme, että toimittaisin punaista

ruusua ja morsiusharsoa sidottuna kimppuihin. Pistin tilaukseen Veikolle, joka laittoi

taas rahdin mukana oikeaan aikaan tulemaan. Silloin minulle alkoi selvitä liikeideani

kuvio: Veikko toimittaisi kukat Hollannista, minä myisin ne ja antaisin määrätyn osan

liikevoitosta Veikolle. Kuitenkin halusin pysyä toiminimenä, en halunnut jakaa yritystäni

kenenkään kanssa. Liike sai myös nimen: Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliike.

Tuli elokuu ja ensimmäinen tilauskeikka. Toimitin kukat ja jäin seuraamaan häätoimitusta.

Hääjuhlaankin sain kiitokseksi jäädä. Siellä tutustuin mieheeni, morsiamen

veljeen Elmeriin. Hän oli rauhallinen ja hellä nuorimies silloin. Luonteemme ovat täysin

erilaiset, mutta ehkä se on juuri suhteemme salaisuus. Vuodet vierivät ja tulppaanikauppa

kävi. Muutakin kukkaa, kuten ruusua, liljaa ja neilikkaa oli tarjolla. Ja sitten

myöhemmin vielä huonekasveja ja suomalaiselta puutarhalta kesän orvokkeja ja pelargonioita

sekä tietysti jouluisin joulukukat.

Siinä samalla vuosien aikana menimme Elmerin kanssa naimisiin ja saimme lapsiakin:

Kyösti, Henni ja Eila. Kukka myi hyvin ja Elmerikin halusi mukaan yritykseen. Seuraavaksi

meillä olikin kommandiittiyhtiö; minä vastuunalaisena- ja Elmeri äänettömänäyhtiömiehenä.

Elmeri yritti saada minua vaihtamaan liikkeen nimeä, mutta se pysyi

Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliikkeenä. Niin paljoa en omapäisyydestäni hellittänyt.

Asuimme Kaisaniemessä pienessä kerrostalokolmiossa ja onnellisina.

Kunnes sitten hirveimmistä hirvein sattui. Elmeri jäi raitiovaunun alle Mannerheimintiellä.

Olimme silloin molemmat 56-vuotiaita ja lapsista Kyösti jo 26-vuotias ja opis-

kelemassa Ruotsissa, Henni 24-vuotias kauppakoulun käynyt ja töissä Tulppaaniliikkeessä

ja Eila nuorimmainen 17-vuotias lukiolainen. Elmeri joutui koomaan ja niin

makasikin 4 viikkoa. Henni pyöritti kukkakauppaa ja Veikko sedän kukkalähetykset

olivat siirtyneet hänen nuorimman tyttärensä Lidewijn vastuulle. Itse istuin rakkaan

miehen rinnalla sairaalassa, kotona, fysioterapeutilla, vesiterapiassa, lääkärissä ja toimintaterapiassa.

Minulle ei enää jäänyt aikaa hoitaa kukkakauppaa. Siinä tilanteessa

mieheni meni urani edelle.

Eräänä iltana sitten päätin, että nyt riittää. Hennin pitää saada parempi titteli työstään,

hänhän hoiti kaiken kaupalla nykyään. Tarjosinkin Hennille yrityksen sukupolven

vaihdosta. Henni empi monta päivää. Hän ei ollut äkkipikainen, kuten äitinsä vaan

harkitseva, kuten isänsä. Lopulta hän kuitenkin vastasi myöntävästi.

Paperit tehtiin ja pankissa siirrettiin yritys Henni Väyrysen nimiin. Tyttö panikin tuulemaan.

Yhdessä hujauksessa pastelli sävyt ja pitsiliinat vaihtuivat valkoiseen ja vaaleanharmaaseen

maustettuna kristalleilla ja hopeareunuksisilla peileillä. Henni siirsi

kaupan 2000- luvulle yhdessä hujauksessa. Myös perinteisten kukkien rinnalle Henni

tilasi tarjolle muun muassa orkideoita, pioneja, hortensioita, mahtavia auringon kukkia

ja jopa kaktuksia. Myös kukkasisustustarvikkeet päivitettiin ja kassalle asennettiin

käyttöön sellaiset uudet kosketusnäyttötietokonehienoudet, myös uusi työntekijä palkattiin

ja yritysnimike vaihdettiin taas toiminimeksi. Yrityksen nimi myös päivitettiin

Evi Kukaksi. Henni kertoo nimen juurtavan juurensa synnyinpaikkakuntaani Evijärvelle.

Rakas tyttäreni on nyt pyörittänyt Evi Kukkaa jo seitsemän vuotta. Hän on mennyt

naimisiin ja saanut ihanan tyttären Belidan, ensimmäisen lapsenlapsemme. Minä ja

Elmeri jatkamme elämää eläkeläisinä Evijärvellä. Kuntoutamme sitten vuoroin toinen

toisiamme. Kyösti poikamme asuu kumppaninsa Peterin kanssa Göteborgissa ja Elvi,

nuorimmainen Jyväskylässä opiskellen.

Kukkaliikkeen tarina on kasvanut kahdesta tusinasta Amsterdamin tulppaaneja Evijärven

Monivalinnan sisäänkäynnin edustalta mahtavaksi ja moderniksi Evi Kukaksi Helsingin

keskustaan toisen upean nuoren naisen johtamaksi moderniksi yritykseksi. Sen

tarina alkoi nuoren tytön yksityisyrittäjyydestä ja niin se myös jatkuu, toisen nuoren

tytön yrittämänä. Ehkä jonain päivänä pieni Belida saa ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa

Sahanpään naisten yrittäjätarmoa.

Huh, siinä oli tarinaa kerrakseen. Ilta-aurinko paistaa ja Elmeri on tainnut tässä välissä

jo lämmittää saunan. Koko perhe onkin kohta tulossa viikonlopun viettoon tänne Pohjanmaalle.

Saunotaan tässä nyt ainakin ja kevyiden löylyjen jälkeen onkin hyvä käydä

pulahtamassa viileässä toukokuisessa järvessä. Toisikohan Henni kaupalta sen vanhan

pitsikaitaliinan niin saisi iltapalapöytään? Ja ehkä muutamat tulppaanit.

“Tunnelmallinen ja hauskoja

ideoita sisältävä teksti

kirjakahvilan perustamisesta

kaupungin keskustaan. Teksti

hehkuu positiivista ymmärrystä

yrittäjyydestä: Pitää olla valmis

tekemään paljon töitä. Mikään ei

tapahdu itsekseen.”

Tämän minä osaan!

Kirsi Komulainen

Tenetin koulu, Vuokatti

Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta. Kirjat vievät väliaikaisesti johonkin toiseen

maailmaan pois arjen keskeltä. Lukeminenkin on sinällään taito itsessään. Lukeminen

saa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja samalla kartuttaa sanavarastoa. Samalla

kun lukee jotain hyvää kirjaa, on mukava juoda vaikka kupponen kaakaota. Se lisää

vielä tunnelmaa. Niinpä keksin yrityksen, jossa yhdistyvät sekä hyvät kirjat että nautinto,

eli ”lukukahvilan”. Löydät kahvilan isoista kirjahyllyistä jonkin mukavan kirjan ja

voit tilata aivan vieressä olevasta kahviosta kupin teetä ja vaikkapa brownieleivoksen.

Kaiken kruunaavat kahvilassa olevat lepotuolit ja tunnelmalliset pöydät. Taustalla soivat

mukaansa tempaavat kappaleet.

Aluksi sain ostettua kaupungin keskustan kadunkulmasta pienen yritystilan. Sain huonekaluja

kirpputoreilta ja ystäviltäni, jotka eivät tarvinneet enää jotain tavaraa. Ihmiset

lahjottivat mielellään tilaa vieviä kirjoja. Tässä meni kuitenkin oma aikansa, sillä tavaraa

piti hankkia monesta eri paikasta. Tämän jälkeen tuleva yritystilani alkoi näyttää

jo paremmalle. Seinät maalasin pastellin eri sävyillä, ja yhdelle seinälle sain hankittua

valokuvatapetin, jossa komeili kaunis ja lämmin kesäinen maisema. Kunnostin hieman

vanhoja kirjahyllyjä ja täytin ne mitä mielenkiintoisimmilla kirjoilla. Levitin ympäri tilaa

säkkituoleja, joille olisi mukava hypätä lukemaan jotain jännittävää kirjaa. Pöydille

lisäsin vielä muutaman kynttilän. Ne saivat tilan näyttämään vielä salaperäisemmälle.

Tilan sisustamiseen tarvittujen esineiden ja tavaroiden hankintaa varten jouduin tekemään

pidempää päivää väliaikaisessa työpaikassani, mutta haluamani päämäärään

saavuttaakseni olin valmis tekemään muutaman lisätunnin. Vielä pitäisi tehdä kahvio.

Sen rakentamisessa sain onneksi apua ystäviltäni ja tutuiltani. Eräs ystävistäni lupautui

tulla leipomaan leivoksia kahvioon. Lopulta kaikki oli saatu valmiiksi ja lukukahvilani

oli enää avajaisia vaille valmis. Laitoin ilmoituksia uudesta kahvilasta kauppoihin,

lehtiin ja minne ikinä keksinkin. Ja se kannatti. Ilokseni sain huomata avajaispäivänä,

kuinka kahvilani ulkopuolella oli jo pitkä jono. Kaiken kaikkiaan päivä sujui täydellisesti.

Ihmiset etsivät innokkaina kirjoja ja tilasivat kahviosta syötävää ja juotavaa. Iloinen

puheensorina täytti tilan, muttei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Sain ihmisiltä paljon

positiivista palautetta, joka innosti työhön vielä entistä enemmän.

Päivät kuluivat joutuisasti ja ihmisiä kävi mukavasti. Monet asiakkaista kertoivat, että

oli mukava kun oli tällainen paikka, jossa pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan arjen

hulinan keskellä. Lukukahvilani oli paljon tuottoisampi, kuin olisin ikinä uskaltanut

uneksiakaan. Minulla oli varaa palkata kaksi työntekijää itseni lisäksi, ettei kaikki

oma aikani kuitenkaan kuluisi yritykseen. Sain paljon tarjouksia läheisiltä tiloilta, jotka

tuottivat muun muassa marjoja ja jäätelöä. Se oli hyvä, koska lähellä tuotetut tuotteet

ja luomu houkuttelivat uutta asiakaskuntaa. Myös läheiset leipomot innostuivat yrityk-

sestäni, ja teinkin sopimuksen erään leipomon kanssa, joka tekee lukukahvilaani nykyään

leipomukset. Yritykseni tuottavuuden myötä sain ostettua lukukahvilaani lisää

uusia kirjoja. Sain myös laitettua kahvilani ikkunoihin uudet edustavammat nimikyltit.

Asiakkaiden toiveesta lisäsin seinälle liitutaulun, johon kirjoitin päivän lukuvinkit ja

asiakkaille oman osion, johon he saivat kirjoittaa terveisiä ja lukemansa kirjan nimen.

Myöhemmin sain laajennettua yritystoimintaani myös muihin läheisiin kaupunkeihin,

jossa ihmiset innostuivat lukukahviloistani. Sain palkattua niihin työntekijöitä ja tein

sopimuksia läheisten leipomoiden ja tilojen kanssa.

Ajatella, että näin pienestä ideasta syntyi näinkin menestyvä yritys. En voinut olla

muuta kuin todella tyytyväinen ja iloinen. Tietenkään, vaikka tekstistä ehkä saisikin

sellaisen käsityksen, kaikki ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla. Joka asiassa,

kaikista pienimmässäkin, meni oma aikansa. Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut pääomaa,

millä saisi ostettua tavaraa kahvilaan. Ei ollut kiinnostuneita yrityksiä, jotka olisivat

tarjonneet sopimuksia. Vasta sitten, kun menestystä alkoi tulla, asiat alkoivat sujua.

Onneksi minulla oli kuitenkin paljon läheisiä ympärilläni, jotka uskoivat minuun

ja auttoivat. Ilman heitä en varmasti nyt omistaisi mitään yritystä.

Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio. Jos haluaa oman yrityksen, sen eteen pitää

olla valmis tekemään paljon töitä. Mikään ei tapahdu itsekseen. Pitää olla innostusta

ja 100- prosenttinen usko ja luottamus omaan tekemiseen. Jos ei usko itsekään siihen,

mitä tekee, voi olla varma, että kukaan muukaan ei usko. Aina kaikki ei mene siitä huolimatta

täydellisesti ja juuri niin kuin haluaa, mutta eihän elämä muutenkaan ole täydellistä,

sillä vastoinkäymisiä tulee kaikille jossain vaiheessa elämää. Halusipa tai ei.

Mutta ensisijaisen tärkeää on, jos haluaa perustaa oman yrityksen, että asia on sinulle

tärkeä ja pidät siitä, mitä teet. Vaikka joutuisi olemaan aamukuudesta iltakymmeneen

asti töissä, ainakin tietää, että on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. Minäkään en

yleensä jaksanut enää päivän jälkeen tehdä muuta kuin vaan nukkua. Mutta lopulta

kaikki oli sen arvoista. Saan tehdä joka päivä rakastamaani työtä, vaikka välillä vähän

väsyttääkin. Unelmien eteen on oltava valmis tekemään töitä, sillä kaikki ei tapahdu

kuin elokuvissa.

“Hauska ja oivaltava juttu kertoo

yhdestä ankeasta työaamusta,

jolloin tekstin sankari saa ajatuksen

ryhtyä oman elämänsä yrittäjäksi.

Ankeana maanantaina alkava tarina

päätyy pohdintojen jälkeen siihen,

että kaikki riippuu lopulta omasta

asenteesta. Ikävä maanantai voikin

olla iloinen tiistai.”

Tiistai

Lili-Ann Kuumeri

Kalevankankaan koulu, Mikkeli

Oli maanantai. Tai mikä tahansa muu päivä viikosta, koska ei ole juurikaan merkitystä,

mikä päivä viikosta oli, sillä maanantailta se ainakin tuntui. Maanantai, se viikon

tympein ja synkin päivä, jolloin sängystä nouseminenkin tuntuu niin vastenmieliseltä.

Mieluummin jäisi vain nukkumaan, eikä kohtaisi tätä kaikin puolin harmaata päivää.

Hän oli juuri herännyt tutun herätyskellonsa rasittavaan pärinään. Hän istui sängyllään

tokkuraisena, silmiään hieroen ja katsoen tyhjyyteen. Hetken siinä istuttuaan hän

tavalliseen tapaansa nousi verkkaisesti kovalta sängyltään ja asteli pienen kaksionsa

keittiöön. Kuten tavallisesti hän laittoi kahvin kiehumaan pannulle, sillä hänen kahvinkeittimensä

oli muutama viikko sitten hajonnut, ja haki sanomalehden eteisestä. Pian

kahvi olikin jo kiehunut, jolloin hän kaatoi sitä jo vähän rusehtavaan kuppiin, lysähti

epämukavan pienen pöytänsä ääreen ja ryhtyi lukemaan paikallista postissa ruttaantunutta

sanomalehteä.

Tämä aamu ei poikennut juurikaan muista aamuista. Noin puolen tunnin kuluttua hänen

olisi mentävä siihen samaiseen tympeään työhön, jossa hän oli viettänyt ainakin

kymmenen vuoden jokaisen arkipäivän. Työhönsä hän oli aluksi panostanut ja ollut

erittäin motivoitunut. Ensimmäiset vuodet hän oli nauttinut siitä paljon ja teki töitä

muita työntekijöitä ahkerammin, vaikka kuukausipalkka olikin kaikilla sama. Ja siinä

se ongelma pohjimmiltaan piilikin. Hän ei nimittäin nykyään juurikaan jaksanut keskittyä

työssään, sillä joka kuukausi tilille rapsahtaisi sama määrä tuloja, riippumatta

siitä kuinka ahkerasti töitä olisi tehnytkään. Työssä, kuten elämässäkään, ei tuntunut

olevan päämäärää. Arkipäivät hän vietti töissä lusmuillen, viikonloput työkavereiden

kanssa juhlien ja samoja vitsejä kertoen. Kun ei mitään vaadita, miksi pitäisi tehdä

mitään?

Lopulta kuitenkin sitä kyllästyy tekemättömyyteen ja aikaansaamattomuuteen. Haluaisi

tuntea innostusta ja päästä eteenpäin elämässään. Ainakin yrittää.

Sinä samaisena tympeänä maanantaiaamuna kahvikupponen vierellään harmaata sanomalehteä

lukiessaan hän silmillään törmäsi juttuun yrittäjyydestä. Artikkeli kertoi

vaikeuksien kautta menestyneestä yrittäjästä ja hänen elämästään. Vaikka juttu oli

mielenkiintoinen ja hän arvosti yrittäjiä kovasti, ei, ei hänestä missään nimessä tulisi

mainetta ja rahallista voittoa havittelevaa yrittäjää. Hän ei halunnut sellaista vastuuta

eikä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen siihen. Ehkä joillekin sellainen sopii, mutta ei

hänelle.

Juttu toi kuitenkin hänen mieleensä innostuksen ajoilta, jolloin hän oli juuri aloittanut

työnsä. Palava motivaatio uraansa ja vielä tärkeämpää: elämäänsä. Sellaista hän kaipasi.

Elämähän on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Synnyttyään lapsi alkaa kehittyä ja ideoida

tulevaisuuttaan, yritysideaa. Uraansa opiskeltuaan ryhtyy työhön. Rinnalla elävät

ihmiset ovat kuin yrityksen osakkaat tukiessaan ja antaessaan kullanarvoisia neuvoja,

joilla saa lisää varmuutta ja jaksamista päiviin. Elämäyritys laajentuu jälkeläisten

muodossa. Yrityksellä on vuosia, jolloin se menestyy, vuosia jolloin matkaan tulee

kuoppia. Hetkiä, joiden ei haluaisi loppuvan koskaan. Hetkiä, jolloin tuntuu kuin suuret,

tummat aallot iskeytyisivät vasten rintaa. Mikään ei kuitenkaan pysäytä eteenpäin

jatkamista ja pyrkimistä menestykseen.

Siinä se oli. Se ajatus muutti kaiken. Entä jos elämään ja nyt hänen tilanteessaan myös

työhön suhtautuisi kuin omaan yritykseen? Jotta yritys tuottaisi voittoa, iloa, täytyisi

pistää kaikki likoon. Uhrautua, ottaa riskejä. Ja kun on antanut kaikkensa, onnistuu tekemässään.

Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Saa tuntea itsensä menestyneeksi, onnelliseksi,

ylpeäksi. Jokainenhan on oman elämänsä yrittäjä, sillä mitä ihminen osaakaan

paremmin kuin keksiä, yrittää, kehittyä: elää.

Silloin hän hörppäsi kahvinsa polttaen samalla suunsa, nousi nopeasti pöydästään,

vetäisi housunsa ja kenkänsä jalkaan ja kiirehti asunnostaan ulos. Tämä sattumanvarainen

maanantaiksi nimetty viikonpäivä ei tuntunutkaan enää niin tympeältä ja harmaalta

tyypilliseltä maanantailta. Todellisuudessahan maanantain kamaluus riippuu

vain siitä, miltä kannalta katsoo. Ehkä olikin tiistai.

“Dramaattinen tarina siitä, miten

onnettomuuden jälkeen elämä

ja suunnitelmat muuttuvat ja

liikuntaa harrastavasta tytöstä

tulee pyörätuolissa istuva

liikuntavammaisille tarkoitetun

kuntokeskuksen omistaja, nuori

yrittäjä. Kertomus valaa uskoa

elämään ja siihen, että uusia ovia voi

avautua vaikeuksien jälkeen.”

Vastoinkäymisistä tuli bisnes

Adolfina Lehtonen

Länsipuiston koulu, Kokkola

"Aja varovasti!" oli äiti huikannut hänelle vielä ennen ajomatkan alkua. Tuntia myöhemmin

hän löysi itsensä makaamassa Meilahden sairaalan teho-osastolta. Alppihiihdon

maailmantilaston huipulle hyvää nousua tehneestä tytöstä oli hetkessä tullut

tyttö, joka ei enää koskaan tulisi tuntemaan maitohappojen kertyvän jalkoihinsa pujotellessaan

rinnettä aikaa vastaan alas.

"Olihan se vähän onni onnettomuudessa", toteaa Alma Aalto rivitalokaksiossaan Helsingin

Kalliossa. "Vaikka on sitä parempaakin onnea kuin istua loppuelämän pyörätuolissa",

hän naurahtaa. Nuoren naisen asunto on siisti ja kodikas. Takassa loimuaa tuli ja

ruskean sävyt värittävät kauniisti sisustettua olohuonetta. "Turha sitä on miettiä, miksi

tämä tapahtui juuri minulle. On sitä pahempiakin asioita kuin alavartalon halvaantuminen",

Aalto sanoo kysyessäni onko hän asiasta katkera. "Pääasia että saan elää. Ja

onhan minulla kädet joita pystyn liikuttamaan." Positiivisuutta ja optimistisuutta ei

ainakaan tältä naiselta puutu.

Tasan viisi vuotta sitten, 18. helmikuuta 2009 Aallon elämä muuttui täysin. Vastakkaiselle

kaistalle liukkaalla talvikelillä luisunut auto koitui hänen kohtalokseen, ja

urheiluhulluksi itseään luonnehtinut Aalto sai kuulla viettävänsä loppuelämänsä

pyörätuolissa. "Ajatukset olivat aluksi tyhjät. Masennus tuli vasta muutamaa päivää

myöhemmin", hän muistelee kokemaansa. Tilanne ei ollut aktiiviselle nuorelle naiselle

helppo. Maailmaa piti nyt katsoa pyörätuolista, ja tavallisetkin arkiset rutiinit vaativat

ponnisteluja. "Piti opetella elämään uudestaan. Vähän niin kuin lukutaito olisi yhtäkkiä

kadonnut kokonaan", hän toteaa. Ensimmäinen yö omassa kodissa olikin suuri askel

hänen elämässään. "Se oli ehkä elämäni pelottavin yö. Koko ajan päässä jankkasi, että

onhan se ja se pois päältä", hän muistelee. "Eipä siitä kovin nopeasti olisi minnekään

liikuttu jos vaikka tulipalo olisi syttynyt." Tottuuko siihen ajatukseen sitten koskaan?

Aalto miettii hetken. "Kyllä siihen on jo oikeastaan tottunut. Tai ei... ei siihen koskaan

totu", hän sanoo ja päästää kasvoilleen pienen hymyn.

"Oletko kyllästynyt elämään ilman liikuntaa? Haluatko kehittää kuntoasi pyörätuoliliikuntaan

koulutettujen ohjaajien ja fysioterapeuttien avustuksella? Osallistua ryhmäliikuntaan?

Meillä se onnistuu! Pyöräkunto on tarkoitettu juuri sinulle, joka et anna

pyörätuolin haitata liikuntaharrastustasi. Sinulle, joka haluat kuntoilla keräämättä

katseita ja ilman henkilökohtaista avustajaa. Saman katon alla toimivat kuntosali,

uimahalli ja fysioterapiapalvelut mahdollistavat kaiken tämän yhdellä reissulla. Tule

kokemaan liikunnan iloa yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saamaan

samalla vertaistukea arjen haasteisiin!" Näin lukee esitteessä, jonka saan käteeni

kysyessäni Aallon yrityksestä. Kaikki alkoi siitä, kun parin neljän seinän sisällä vietetyn

viikon jälkeen Aalto alkoi kaivata liikuntaa. "Se urheilun tarve tuli niin suurena,

että päätin lähteä tekemään käsien lihaskuntoa salille. Eivät siellä kuitenkaan päästäneet

minua sisään tilanpuutteen takia", hän harmittelee. Vaikka lähtökohdat yrityksen

aloittamiselle olivat Aallon nuoresta iästä johtuen verrattain heikot, asialle oli tehtävä

jotain. "Olen aina halunnut, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ei se itsestä riipu,

istuuko pyörätuolissa vai ei. Siitä ei saisi rangaista."

Kun onnettomuus tapahtui, Aalto oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikomuksena

oli hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Suunnitelmat

menivät kuitenkin pakosta kokonaan uusiksi, ja pikkuhiljaa syntyi ajatus liikuntarajoitteisille

suunnatusta esteettömästä kuntosalista. "Koko ajatus tuntui aluksi

todella kaukaiselta, mutta hetken sitä mietittyä kuitenkin aika luontevalta vaihtoehdolta.

Muutenkin oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa, kun juuri oli elämä muuttunut

ihan kokonaan. Oli pakko yrittää", hän kertoo. 20-vuotiaalle nuorukaiselle tämän

kokoisen yrityksen perustamisen voisi kuvitella olevan mahdottomuus. Alma Aallolle

se ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän perusti Pyöräkunto-liikuntakeskuksen Helsinkiin

hyvin tuloksin. Samassa yhteydessä toimivat kuntosali, pieni uimahalli sekä fysioterapia-

ja kuntoutuspalvelut. Aalto kertoo asiakkaiden kiitelleen erityisesti sitä, että ammattitaitoiset

ohjaajat ovat koko ajan paikalla ohjaamassa ja neuvomassa. Myös se,

ettei vapaa-ajalla tarvitse käyttää muutenkin tiukalla olevia tunteja avustajan kanssa

on saanut kiitosta. "Lähtökohtana oli se, että jokainen pystyy asioimaan meillä itsenäisesti.

Keskuksen omia avustajia ja ohjaajia on kuntosalin ohella myös uimahallissa,

joka on suunniteltu varta vasten pyörätuolia tarvitseville. Meille pääsee vain liikuntarajoitteiset,

mutta kerran viikossa saa ottaa ystävän mukaan", Aalto perehdyttää. "Se

onkin monelle se viikon paras päivä". Kaikkeen tähän pääseminen vaati satoja tunteja

ja kymmeniä työntekijöiden haastatteluja, unohtamatta ponnistuksia vaatineen rahoituksen

järjestämistä. "Paljon olen saanut tukea vanhemmiltani, jotka eivät hetkeäkään

epäilleet mahdollisuuksiani. Heille kuuluu suuri kiitos." Aallon mielessä pyöri kuitenkin

väistämättä kysymyksiä: Entä jos kaikki työ valuu hukkaan? Mitä jos kaikki onkin

ollut turhaa? Jälkikäteen Aalto osaa kuitenkin jo suhtautua otettuun riskiin huumorilla.

"Oli se aikamoinen hyppy tuntemattomaan, varsinkin tuossa iässä", hän nauraa.

Kun kysyn Aallolta mitä mieltä hän on yrittäjyydestä, hän miettii hetken ennen kuin

vastaa. "Sanotaanko näin, että se vaatii kyllä todella paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Parasta tässä ovat tyytyväiset asiakkaat ja se onnistumisen tunne. Ei pidä myöskään

unohtaa mahtavia työkavereita. Ilman heitä koko yritys olisi kuin auto ilman pyöriä.

Enkä minä tätä tekisi, jos en tästä näin paljon pitäisi." Vaikka alku oli kankea, on

Pyöräkunto kerännyt jo suuren asiakasjoukon. Vielä Aalto ei kuitenkaan halua miettiä

muihin kaupunkeihin laajentamista. "Alussa tämä oli enemmänkin sellaista yrittämisen

yrittämistä. Nyt voin jo sanoa ihan yrittäväni. Mutta päivä kerrallaan. Eihän sitä

koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Olihan sekin päivä ihan tavallinen...", hän

sanoo ja viittaa onnettomuutta edeltävään päivään. Päivään, jolloin oli vielä autuaan

tietämätön mihin seuraava päivä johtaisi. Aallon silmiin pyrkii kyyneleitä, ja hän yrittää

räpytellä ne pois. "Eikä...", hän sanoo ja naurahtaa hieman. "En mä saisi itkeä, kun

kaikki on nyt hyvin." Niin. Puoli kehoa halvaantunut, mutta silti nöyrempi kuin moni

muu. Kun tätä naista katsoo, voisi ajatella hänen olevan onneton tai kykenemätön.

Mutta hän ei ole kumpaakaan. Alma Aalto kilpailee pääsystä huipulle nyt yrittäjyyden

maailmassa.

“Tulevaisuudesta taaksepäin

tähän päivään katseleva tarina

tietokoneyrityksestä, jonka

isoisoisä perustaa vuonna 2015.

Asiallinen, mutta silti lämpimästi

fantasiaan perustuva teksti kertoo

tulevaisuuden keksinnöistä ja

yrityksestä, joka kestää ainakin

neljän sukupolven yli.”

Muutimme maailmaa

Elias Mattila

Jokirannan koulu, Ylivieska

Tämä on elämäni jännittävin hetki. Elämme vuotta 2148. Minut nimetään yrityksen

johtoon, joka on yksi maailman vanhimmista yrityksistä. Isoisoisäni aloitti yrityksen,

ja toivottavasti minä en sitä lopeta. Luulen silti, että hyvällä koulutuksellani ja isäni

antamalla tuella tulen onnistumaan!

Vuoden 2015 syksyllä isoisoisäni Sami astui helsinkiläiseen lukioon. Hän oli muuttanut

Helsinkiin kotoaan Pohjanmaalta. Takana oli peruskoulusta saatu hyvä todistus,

jolla Sami oli päässyt opiskelemaan. Lukion ohella hän harrasti liikuntaa ja oli erittäin

kiinnostunut tietotekniikasta. Jo ennen kouluikää Sami värkkäsi paljon elektronisten

laitteiden kanssa, ja ylä-asteella hän hankki käyttörahansa korjaamalla tietokoneita.

Ensimmäisen vuoden jälkeen Sami näki tulevaisuutensa tietotekniikassa. Hän kävi

lukion loppuun päästäkseen yliopistoon opiskelemaan teknisiä tieteitä. Hän pärjäsi

loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Samilla oli

vaikeuksia valita, mitä lähtisi opiskelemaan, mutta lopulta hän päätti hakea rohkeasti

Englantiin. Hän pääsi ja sai myös stipendin Cambridgen yliopistoon.

Englannissa hän alkoi tutkia kvanttimekaniikkaa. Siellä Sami tajusi, että yritystoiminta

olisi hänen juttunsa. Hän halusi johtaa, ei palvella. Mutta rahaa ei ollut. Sami kävi loppuun

asti yliopiston ja sai hyvän opinnäytetyön ansiosta työpaikan teknilliseltä alalta.

Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa toteuttaakseen suunnitelmansa, kvanttitietokoneen.

Hän sai apurahan Linux Foundation -säätiöltä, ja se mahdollisti kaiken. Sami oli ensimmäinen,

joka sai rakennettua kvanttitietokoneen. Se ei tarvinnut alhaista lämpötilaa

toimiakseen, eikä siinä ollut säteilyvaaraa.

Tietokoneeseen oli panostettu, ja sen kyllä huomasi. Kauppa kävi aluksi eri maiden armeijoiden

kanssa. Myöhemmin Sami myi teknologiaansa myös kaikille, joilla oli varaa

ostaa tuotteita laman loputtua. Sami tutki pienen työryhmänsä kanssa myös muuta

teknologiaa ja alkoi saada tuotoksillaan lisää mainetta ja tuloja.

Samin poika astui yrityksen johtoon vuonna 2059. Yritys tuotti alkuun miinusta, jolloin

Sami joutui käymään töissä vielä vähän aikaan, jotta yrityksen kurssi lähti jälleen nousuun.

Lääketiede oli pappani erikoisuus, mutta teknologiaan hän ei ollut perehtynyt

paljoakaan. Hän päätti yhdistää nämä kaksi alaa: oman lääketieteellisen tietämyksensä

ja työntekijöiden teknologiaosaamisen.

Papan aikana kansantaudit jylläsivät, mutta isoisäni keksi työntekijöiden kanssa lääkkeitä

niihin. Ongelma oli, miten saada kaikille immuniteetti. Yritys rakensi lentokoneita

suurilla kaasusäiliöillä ja suuttimilla, joiden avulla lääkkeet levitettiin maailmaan

kaasuna. Nanobottiteknologia oli tähän aikaan jo jokapäiväistä potilaiden hoitoa ja ihmiset

elivät yhä vanhemmiksi. Itse asiassa pappani elää edelleen. Hän on 118-vuotias.

Pappani lopetti kvanttitietokoneiden valmistuksen, koska niiden tilalle tuli vielä kehittyneemmät

laitteet. Panostus siirtyi tuotekehittelyyn, jossa ydinajatuksena oli kestävä

kehitys. Hänen alaisuudessaan yritys kehitti autoja ja junia, jotka toimivat maan magneettikenttää

hyväksi käyttäen.

Maailma oli muuttunut, ja pappani ymmärsi sen. Ainoastaan rikkaimpien ihmisten

lapset kävivät koulua kirjaimellisesti, sillä köyhyys ja tuloerot olivat kasvaneet huimasti.

Valtiolle oli halvempaa opettaa roboteilla ja hologrammeilla kotona kuin luokassa

oikean ihmisen opetuksessa. Kouluopetuksesta piti maksaa korkeita lukukausimaksuja.

Pappani otti tämän haasteekseen, sillä hän ymmärsi opetuksen tärkeyden ihmiseltä

ihmiselle, kokemuksen kautta. Ei vain kylmästi teknologiaa hyödyntäen. Vuosien kuluttua

hän onnistui tavoitteessaan ja sai paljon kiitosta tehdystä työstä.

Isäni otti yhtiön haltuunsa papan jäätyä eläkkeelle ja alkoi panostaa sekä laajentaa yrityksessään

osa-alueita, joissa käytettiin ihmisiä työntekijöinä, ei robotteja. Tällä tavoin

hän loi jo muutenkin suureen ja maailmanlaajuiseen yritykseensä todella paljon lisää

työpaikkoja. Työttömyys oli kasvanut lisää teknologian viedessä työpaikkoja.

Isäni halusi, että maailma olisi enemmän tasa-arvoinen rahan ja työn suhteen, joten

hän teki radikaalin päätöksen. Hän perusti säätiön, johon hän laittoi 75 prosenttia varoistaan.

Säätiön tavoitteena oli antaa ihmisille työpaikkoja erilaisissa hankkeissa. Yksi

suurimmista operaatioista oli luonnonsuojelu, sillä maailman luonto oli melkein kokonaan

tuhottu sekä meret saastuneet. Isäni rakensi suuria keinotekoisia luontotodellisuuksia,

joihin talletettiin elävää luontoa, kasvistoa ja eläimistöä. Tällä tavoin saatiin

estettyä lajien sukupuutto.

Isäni on juuri jäämässä eläkkeelle, ja nyt on minun vuoroni. Hän on uupunut eikä isänsä

tavoin käyttänyt nanoteknologiaa. Minun tavoitteenani on kehittää lääketiedettä

sekä teknologiaa uudelle aikakaudelle ja ylläpitää säätiötä. Marsissa asuva yhdyskunta

tarvitsee apuani. Elämisen edellytyksissä on paljon ongelmia. Tehtävää on paljon, mutta

nautin haasteista. Minulla ovat samainen työn ilo ja tekemisen halukkuus, kuten

yrityksen aikaisemmilla johtajilla, ja se on pitänyt meidät kasassa ja pitää vieläkin.

“Minkälainen olisi kuntosali,

joka tarjoaisi mahdollisuuden

ihan tavalliselle kuntoilijalle

ja epävarmoille aloittelijoille?

Hienosti yrittäjyyttä yleisesti ja

kuntosaliyrittäjyyttä erikseen

kuvaava innostava teksti, joka

vertaa yrittäjyyttä tandempyörällä

ajoon: yhdessä yrittäminen toimii

parhaiten.”

Kuntoa ja hyvää oloa kaikille

Henniina Meriläinen

Tenetin koulu, Vuokatti

Kuntosalien suosio on kasvanut viimeisien vuosien aikana todella paljon. Moni hurahtaa

salien ja proteiinien yhteisvaikutuksesta tapahtuvaan lihasmassan kasvuun ja

kalorien polttamiseen. Sosiaalinen media vilisee kuvia vähäpukeisista ja treenatuista

vartaloista, jotka ovat kuvanmuokkausohjelmien tekemää hienoa jälkeä. Moni ihminen

katsoo kuvia ja miettii, kuinka voisi itse saavuttaa oman ihannevartalonsa. Näiden kuvien

ansiosta moni sairastuu erilaisiin syömis- ja mielenterveyshäiriöihin.

Olen itsekin käynyt kuntosaleilla ja tuntenut pistävän katseen selässäni. Mitä tuollainen

oikein tekee kuntosalilla? Kuulen takana olevan lihaskimpun ajattelevan mielessään,

kun itse yritän treenata naurettavan pienillä painoilla. Onko joku toinenkin

tuntenut joskus näin? Luulen, että on. Tietysti erilaiset ihmiset tuntevat tämän toisin,

mutta tiedän, etten ole tämän ajatuksen kanssa yksin. Miten ylipainoiset ja kuntosalille

tullut ensikertalainen kokevat tämän?

Näistä katseista keksin tämän idean. Jos minä saisin perustaa minkä tahansa yrityksen,

minä perustaisin kuntokeskuksen, jossa olisi oma salinsa treenaamisen aloittelijoille,

fitness-malleille ja muille lihaskimpuille. Salilla jokainen saisi harjoitella omantasoistensa

kanssa ja saisi oman henkilökohtaisen valmentajansa, asiantuntevaa opastusta

ja oman harjoitusohjelman, joka olisi räätälöity juuri itselle oman fyysisen tason ja

tavoitteiden mukaan. Tällä salilla ei tarvitsisi tuntea olevansa eriarvoinen kuin muut,

koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla.

Yritykseni sijaitsisi Jyväskylässä lähellä yliopistoa. Silloin nuoret opiskelijat pääsisivät

sinne helposti koulusta, koska he muodostavat suuren osan kuntosalien ja ryhmäliikuntojen

asiakaskunnasta. Opiskelijat saisivat hyvää opiskelualennusta salilta, jotta

innostus harjoitteluun ei lakastuisi suurien hintojen takia. Liikuntatieteellisen viimeisen

vuosikurssin opiskelijat voisivat myös hankkia lisätuloja ohjaajina kuntosalilla

ja järjestämässä erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Yliopisto ei ole kovin kaukana aivan

Jyväskylän ydinkeskustasta, joten keskustassa asuvienkin olisi helppo tulla salille bussilla

tai esimerkiksi pyöräillen.

Kuntokeskuksen muodostaisi kolme eri kuntosalia: aloittelijat, harrastajat ja ammattilaiset.

Lisäksi olisi kolme eri ryhmäliikuntasalia, joihin kaikkiin olisi myös omat tasoluokat.

Lisäksi tietysti pukuhuoneet, joissa olisi suihkut ja saunat.

Kuntokeskuksen yhteydessä olisi myös pieni ravintola, josta voisi ostaa treenien jälkeen

terveellistä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa ei myytäisi pikaruokaa

vaan kuntoilijoille soveltuvaa ruokaa, joka auttaisi kaikkia pääsemään tavoitteeseen

ilman, että tulisi nälkäisenä kotiin hakien McDonald’sin autokaistalta Big Mac - aterian.

Tällöin hampurilaista ei tule laitettua nälän piikkiin vaan omien valintojen.

Kuntosali olisi sisustettu värikkäästi ja viihtyisästi, niin että jokainen tuntisi olevansa

kodinomaisessa ilmapiirissä, jossa voisi olla oma ihana itsensä. Nuorena yrittäjänä

rahoituksen saanti voisi olla todella vaikeaa. Mistä saisin rahat kaikkiin kalliisiin kuntosalilaitteisiin

niin, että en joudu konkurssiin isojen lainanlyhennyksien ja velkojen

takia? Ehkä ostaisin aluksi kaikki välttämättömät laitteet. Kun olisin ansainnut enemmän

rahaa, voisin ostaa laitteita lisää. Täytyisi löytää myös sopivat vuokratilat, josta

voisin aloittaa toiminnan. Jos yritykseni menestyisi, voisin myös laajentaa. Tai sitten

jopa rakentaa aivan omat ja juuri sellaiset toimitilat, kuin itse haluaisin. Siihen mennessä

täytyisi saada todella paljon asiakkaita, joita yrittäisin hankkia hyvällä markkinoinnilla

ja mainostamisella. Täytyisi löytää myös jo kouluttautuneita työntekijöitä

opiskelijoiden lisäksi ohjaamaan toimintaa. Itse kouluttautuisin erilaisten kurssien

avulla, jotta tietäisin toiminnasta vielä enemmän.

Yrityksen aloittaminen ei helppoa, ja sen olen kuullut vanhemmiltani, jotka ovat ennen

omistaneet oman yrityksen. Täytyy täyttää monia lupahakemuksia ja täytyy olla

ammatista edes jonkinlaista käsitystä. Moniin lupiin tarvitaankin työkokemusta tai

ammattiin liittyvä koulutus. Yritykseni perustamiseen kuluisi siis useita vuosia saada

rahoitukset, toimitilat ja koulutukset kuntoon.

Oppisin tänä aikana varmasti paljon talouden hoidosta ja monesta muusta asiasta.

Yrittäminen vaatii paljon suunnittelua ja tietoa asioista. Yrittäminen olisi varmasti

antoisaa ja huomaisi oman kätensä jäljen. Olisi mahtavaa huomata, kuinka itsestään

epävarmasta henkilöstä kasvaisi itseään ja kehoaan arvostava itsevarma ihminen. Olisi

hienoa saada seurata tuota kehitystä ja jakaa sitä liikunnanriemua muillekin. Se olisi

varmasti parasta, mitä yrittäjyydestä voisi palkaksi saada: kokea toisten ihmisten onnistumisen

tunne ja ylpeys omasta työstään.

Yrittäminen on kuin tandempyörällä ajoa. Jotta pyörällä voi ajaa, tarvitaan siihen useita

muitakin henkilöitä. Tangosta irti päästäminen voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen.

Kun pyörällä ajon osaa ja pitää ohjaustangosta kaksin käsin kiinni, on kaatuminen

paljon epätodennäköisempää.

Yhteistyöllä on valtava merkitys yrittäjyydessä niin kuin myös monessa muussakin

asiassa. Yhteistyön avulla yrityksestä saadaan toimivampi ja tehokkaampi. Onko olemassa

mitään yritystä, joka ei tekisi mitään yhteistyötä? Asiakkaiden ja henkilökunnan

välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjyydessä täytyy ottaa myös muiden

mielipiteet huomioon, jolloin kaikilla on parempi olla.

Yrittäjyydessä oman työpanoksen täytyy olla todella suuri, ja yrittäjät tekevät valtavasti

töitä. Yrittäjät ovat rohkeita ja päättäväisiä. Heidän täytyy tehdä suuria päätöksiä ja

vähemmän suuria päätöksiä. Arvostan yrittäjiä todella paljon! He kehittävät Suomea

ja tuovat ihmisille uusia työpaikkoja, joita Suomessa lama-aikana tarvittaisiin paljon.

Yrittäjät rakentavat Suomen. Minäkin haluaisin kehittää Suomea omalla yritysideallani,

kaikille asiakkaille sopivalla kuntosalilla. Ehkä se on vielä jonakin päivä mahdollista.

“Jääkiekkoharrastajan

unelma: yritys, joka tuottaa

erilaisia jääkiekkoon liittyviä

koulutus- ja viihdetapahtumia.

Hankesuunnitelman muotoon

huolellisesti kirjoitettu teksti opettaa

miten yritys perustetaan ja miten

omaa osaamista ja harrastusta

voi käyttää hyväkseen oman

yrittäjyyden luomisessa.”

Tämän minä osaan!

”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion

tapaan”

Elias Vuorio

Tapiolan koulu, Espoo

Taustaa

Liikeideani on perustaa yritys, joka tarjoaa ammattitasoista luisteluvalmennusta sitä

tarvitseville.

Olen harrastanut jääkiekkoa 5-vuotiaasta lähtien eli vuodesta 2004 lähtien, ensin Jäähongassa

ja sitten Blues Juniorsissa. Nykyinen joukkueeni on Blues B Akatemia, joka

pelaa B SM-sarjassa. Joukkueessa pelaa pääasiassa vuosina 1998 ja 1997 syntyneitä

pelaajia.

Olen pelivuosieni aikana saanut jääkiekko- ja luisteluoppia parhailta espoolaisilta jääkiekkovalmentajilta,

jotka ovat kaikki espoolaisia kiekkoikoneja ja kuuluneet suomalaisen

kiekkoilun eliittiin: Juha Ylönen, Juha Ikonen, Jan Långbacka ja Timo Hirvonen. Liikeideani

on siirtää tämä saamani arvokas luisteluoppi kannattavaksi liiketoiminnaksi.

Yrityksen perustaminen

Tarkoituksena on perustaa yritys nimeltä ”Elias Proskating Oy”, joka tuottaa erilaisia

jääkiekkoon liittyviä koulutus- ja viihdetapahtumia erilaisille kohderyhmille. Yritys perustetaan

osakeyhtiömuotoon. Omistan alkuvaiheessa itse kaikki yhtiöni osakkeet ja

toimin myös yhtiöni toimitusjohtajana. Yrityksen logo on sivun oikeassa yläreunassa.

Osakeyhtiö perustetaan verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä

YTJ-asiointipalvelussa. Osakeyhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen

kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta. Liitteeksi on toimitettava

osakeyhtiön perustamissopimus alkuperäisenä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä ja

kuitti käsittelymaksun suorittamisesta.

Kaupparekisteri tekee yrityksen nimestä nimitutkimuksen eli tutkii sen, onko yrityksen

nimelle Elias Proskating Oy mahdollisia rekisteröintiesteitä. Nimitutkimuksessa Kaupparekisteri

tutkii mm. yrityksen nimen yksilöllisyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta

muihin rekisterissä tai vireillä oleviin samankaltaisiin nimiin ja tavaramerkkeihin.

Myös verkkotunnuksen www.proskating.fi saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen.

Yrityksen palvelu

Yritys keskittyy luisteluvalmennuksessa erityisesti maksimaalisen luistelunopeuden

kehittämiseen sekä täydellisen luistelutekniikan opettamiseen nykyaikaisilla valmennusmenetelmillä

ja -opeilla. Apuna käytetään uusinta tekniikkaa: videokuvausta ja

nopeusmittausta. Tarkan videoanalyysin ja henkilökohtaisen palautteen ansiosta valmennus

on hyvin tehokasta ja henkilökohtaista.

Yritys tarjoaa laadukasta luisteluvalmennusta 10 hengen pienryhmissä ja 10 kerran

jaksoissa. Jakso sisältää 10 jääharjoitusta oheisharjoitteluineen ja maksaa 500 euroa

(sis. ALV). Harjoituksia varten yritys vuokraa jääaikaa lähialueen jäähalleista, kuten

Espoon Matinkylästä, Espoonlahdesta ja Leppävaarasta, Helsingistä Salmisaaresta, Paloheinästä

ja Vuosaaresta sekä Espoon Barona Areenalta. Jäävuorot Espoon ja Helsingin

halleissa maksavat noin 100-300 euroa tunti riippuen ajankohdasta.

Lisäksi yritys tarjoaa yrityksille erilaisia jääkiekkoon liittyviä elämystapahtumia, kuten

pikkujouluja, pelitapahtumia, leirejä sekä muita luisteluun liittyviä hauskoja elämyksiä.

Yrityksen kohderyhmät ja markkinointi

Yrityksen kohderyhminä ovat aluksi lähialueen jääkiekkojoukkueet ja niiden yksittäiset

junioripelaajat sekä yritykset. Markkinointikanavina toimivat yrityksen omat nettisivut

(www.proskating.fi), suoramarkkinointi sähköpostin ja facebookin välityksellä

sekä perinteiset kanavat, kuten mainonta seurojen ja yritysten ilmoitustauluilla.

Starttiraha

Yrityksen on tarkoitus hakea aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua ”starttirahaa”. Sen tavoitteena

on auttaa uutta yrittäjää yrityksen perustamisen alkuvaiheessa, jotta yrittäjälle

varmistetaan riittävä toimeentulo. Starttirahan tarkoituksena on parantaa työllisyyttä

ja sen myöntää paikallinen TE-toimisto.

Starttiraha on harkinnanvarainen etu ja sen saaminen riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta,

taloussuhdanteesta ja muista seikoista. Etua myönnettäessä pyydetään normaalisti

myös ulkopuolista tahoa arvioimaan yrittäjän liiketoiminnan mahdollisuuksia

sekä henkilön kykyä toimia yrittäjänä. Starttirahan enimmäisaika on 12-18 kk ja sen

määrä on ensimmäiseltä 6 kk:n jaksolla noin 850 e/kk.

Ammattitaidon kehittäminen

Koska yrityksen menestys perustuu luisteluvalmentajan vankkaan ammattitaitoon,

on oman ammattitaidon kehittäminen yritykselle ensiarvoisen tärkeä menestystekijä.

Jääkiekon ja urheilun alalta löytyy erilaisia koulutusvaihtoehtoja, kuten Jyväskylän

liikuntatieteellinen, josta voi valmistua liikunnanopettajaksi, ja Vierumäen urheiluopisto

(ja muut urheiluopistot), jossa voi opiskella liikunnanohjaajaksi tai valmentajan

ammattitutkinnon. Lisäopintoja voi opiskella esimerkiksi Haaga-Heliassa, jossa valikoimiin

kuuluu mm. urheilumarkkinointi. Lisäksi alalle on mahdollista kouluttautua

myös ulkomailla

Yritystoiminnan riskit ja kustannukset

Yrityksen on tarkoitus aloittaa toimintansa kevyellä kulurakenteella. Yrityksen pääasiallisena

menoeränä alkuvaiheessa ovat mahdollisten ulkopuolisten valmentajien

palkat sekä jääkustannukset. Lisäksi tulevat nettisivujen kustannukset, tilitoimiston

maksut sekä vakuutukset. Yritystoiminnan laajentuessa ajankohtaiseksi saattaa tulla

vuokratilojen hankkiminen sekä ulkopuolisen toimistotyöntekijän palkkaaminen.

Koska aluksi yrityksen kulut ovat pienet ja ne on sidottu suoraan toiminnan laajuuteen,

ovat myös yritystoiminnan riskit pienet. Jos toimintaa laajennetaan muille paikkakunnille

ja jopa ulkomaille, riskit ja kustannukset myös kasvavat.

Luisteluvalmennuksen lisäksi yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaa myös jääkiekkovarusteiden

maahantuontiin tai tehdä läheistä yhteistyötä eri jääkiekkovarusteiden

maahantuojien kanssa. Jatkossa myös välinehuolto, kuten luistinten teroituspalvelu,

kuuluu mahdollisesti yrityksen tarjoamiin palveluihin.

Elias Vuorio, Blues B Akatemia # 5 (2014-15),

Elias Proskating Oy:n tuleva omistaja ja toimitusjohtaja

”IT´S ALWAYS A GREAT DAY FOR HOCKEY!”

- Bob Johnson -

“Perinpohjainen ja raikkaalla

tavalla erilainen teksti, joka kertoo

kirjoittajan suuren haaveen: hän

haluaa kirjanpitäjä-yrittäjäksi.

Teksti perustelee nuorelle aika

poikkeuksellista uravalintaa

hienosti ja asiantuntevasti.”

Rohkenen yrittää

Jenna Välimäki

Nakkilan yhteiskoulu

Kun kysyy kuuden vanhoilta eskarilaisilta unelma-ammattia, tytöiltä saa vastaukseksi

usein prinsessan. Poikien keskuudessa taas esimerkiksi poliisi ja palomies ovat suosittuja.

Kun eräältä pieneltä tytöltä kerran kysyttiin, odotettiin varmaan samankaltaista

vastausta ja kirkkain silmin kerrottua haavetta prinsessan elämästä sitten isompana.

Mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Tyttö tahtoi kirjanpitäjäksi.

Kirjanpitäjä ei ole samanlainen sankari kuin poliisi tai palomies tai ylipäätään edes

sellainen ammatti, josta pikkuinen kuusivuotias voisi haaveilla. Eihän silloista pientä

eskarilaista edes uskottu, naurahdettiin vain ja todettiin, että kyllä mieli vielä muuttuu

moneen kertaan suuntaan ja toiseen. Muistan tuon hetken elämässäni täysin kirkkaana

vieläkin. Minua kiukutti, koska tahtooni ei luotettu, vaikka kuinka yritin vannoa. Vähän

kasvanutta kolmannelle luokalle menijääkään ei uskottu tämän toistaessa saman

haaveammatin muutamaa vuotta myöhemmin. Yläasteikäisen seitsemäsluokkalaisen

mielen muuttumista kehdattiin vielä epäillä, mutta kun se sama tyttö peruskoulun

viimeisellä luokalla sanoo yhä samaa kuin yhdeksän vuotta sitten, alkavat viimeisimmätkin

epäilijät jo uskoa, että hän on tosissaan. Miksi vasta nyt?

En kiellä, ettenkö olisi haaveillut muistakin ammateista. Mutta kun on monta vuotta

tiukasti väittänyt lähtevänsä juuri sille tietylle alalle, lausetta toistaessaan siihen uskoo

itsekin joka kerta enemmän: ”Minusta on tähän. Tätä minä haluan.”

Ehkä syy aikuisten uskomiseen löytyy siitä tosiasiasta, että jatko-opinnot ovat aivan

ovella. Ehkä nyt uskotaan, että mieli tietää tahtonsa, kun valinta on oikeasti edessä – ja

tällä kertaa sen vaihtaminen ei käykään enää niin helposti. Mielestäni aikuisten pitäisi

uhrata aikaa pieneen ajatusleikkiin: jos lapsi sanoo yhtä totisella naamalla kuin minä

aikanani, että tahtoo tietyn ammatin, mukana voi olla jopa yllättävä määrä totuutta ja

päättäväisyyttä. Ainakin, jos tämä kyseinen lapsi saa ykkösluokan ensimmäisen matematiikankokeen

takaisin, huomaa yhden ainoan virheen, joka vei pisteen, ja korjaa sen

toivossa, että tulos vaihtuisi täyteen pistepottiin.

Haaveammattini ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kirjanpitäjän työhön, vaan se sisältää

muutakin. On asia, jonka olen pienestä asti halunnut yhdistää työhöni, kunhan

aika on vain kypsä: minusta tulee yrittäjä.

Nyt kun jälkikäteen mietin päätöksiäni ja toiveitani tulevaisuuden suhteen, en yhtään

ihmettele mielihalujani. Olen kasvanut yrittäjyyteen lähestulkoon vaahtosammuttimen

kokoisesta nappulasta saakka. Äitini, joka siis omistaa oman kirjanpitoyrityksen,

perusti firmansa, kun olin neljän vanha. Olen siis kasvanut firman ja yrittäjyyden mukana,

ja luultavasti juuri siksi ammatinvalinta on aina tuntunut niin helpolta. Nykyään

myös isäpuoleni on yrittäjä, eikä se päätöksiäni tulevaisuuden suhteen ainakaan heikentänyt

ole. Pikemminkin juuri päin vastoin.

Vaatiiko yrittäjyys ja oman firman perustaminen todella sen pohjan, jonka olen itse

saanut? Eli käytännössä kasvatuksen yrittäjän muottiin suoraan äidinmaidosta? Ei.

Sitä se ei vaadi, mutta myönnän olevani onnekas siinä suhteessa. Yrittäjän elämä ei

ole koskaan tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta, koska se on ollut täysin luonnollinen

osa elämääni niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Ei se kuitenkaan mene

niin, että vain yrittäjien lapsista tulee uuden sukupolven yrittäjäkunta. Yrittäjyys ei

ole mikään geeni, jonka perii vanhemmiltaan. Se on elämäntapa, jonka voi omaksua

kuka vain niin halutessaan. Koska kun tosissaan miettii, ”vaikea” ja ”hankala” ovat vain

adjektiiveja omien korvien välissä. Jos niille ei anna ylivaltaa, voi saada aikaan ihan

mitä vaan.

Firmani nimeä en sentään ole vielä suunnitellut, mutta monia muita tarpeellisia juttuja

kyllä. On helppoa omaksua tärkeitä asioita, kun on hyvä tukiverkko – tässä asiassa

äitini on suurin esikuvani. Ilman häntä tuskin tietäisin murto-osaakaan kaikesta ammattiin

liittyvästä. Ilman häntä en olisi kaikkia näitä vuosia jaksanut toistaa itselleni,

että vielä joku päivä minäkin voin olla samanlainen asiani osaava ammattilainen sekä

oman yrityksen omistaja – kuten hänkin.

Monista yhteyksistä voi oppia hyödyllisiä asioita. Kirjanpitäjälle tarpeellinen taulukko-ohjelma

on tullut tutuksi valinnaisen tietotekniikan tunneilla. Äidinkielestä saa

matkaansa vaikkapa oikean tavan tehdä asiakirjoja ja yhteiskuntaopista työelämän

mutkiin liittyviä hyviä ratkaisuja. Matematiikan tunneilla taas oppii esimerkiksi verotus-

ja korkoprosenttilaskentaa, joka on kirjanpitäjälle elintärkeää. Ja no, sitä laskentaa

ylipäätään. Tietoja ja taitoja oppii siis koko ajan. Voisi ehkäpä ajatella, että koulu edesauttaa

yrittäjäkasvatusta tiettyyn pisteeseen asti.

Monet tuntuvat kuvittelevan, että yrittäjänä elämä olisi helpompaa. Okei, käytännössä

saa itse määrätä vaikkapa työaikansa ja ruokataukonsa, mutta on myös monia asioita,

joita kukaan ulkopuolinen ei näe – tai ei halua nähdä.

Moni ei huomaa sitä tosiasiaa, että sen ajan, minkä muut käyttävät rentoutumiseen,

voi yrittäjä joutua käyttämään töihin. Yrittäjän roolissa työajan ja vapaa-ajan välinen

raja hämärtyy selkeästi. Koska olen yrittäjäperheestä, huomaan tämän helpommin:

vaikka äiti ei tekisi töitä vaan lukisi esimerkiksi sanomalehteä, asiakkaan soittaessa

rooli vaihtuu tutun, huolehtivan vanhemman sijasta rautaiseen, asiansa tuntevaan

ammattilaiseen huolimatta siitä, että hän edelleen istuu pöydän vieressä lehti nenänsä

edessä.

Toinen huomauttamisen arvoinen juttu: Yrittäjä saa toki tehdä kaikki päätökset itse ja

pitää myös kaiken voiton, mutta entä sitten, kun mennään pakkasen puolelle. Yrittäjä

joutuu yksinään ottamaan myös vastuun päätöksistään ja toimeentulo on täysin kiinni

itsestä. Kaikista ei siihen ole. Minä päätin, että minusta on. Osittain ehkä pelkään tuottavani

pettymyksen; olen puhunut ammatinvalinnastani ja jatkosuunnitelmistani niin

paljon, että puheille odotetaan myös vastinetta ja hyvää menestystä yläasteen jälkeen.

Toisaalta taas tiedän, että kävi miten kävi, minulla on aina äitini tuki. Eikä siitä varmaan

haittaakaan ole, että äiti, mummu ja mummi ovat kaikki aikanaan suorittaneet

saman tutkinnon, jonka minäkin aion opiskella.

Kun perustan yritykseni, elämäni tulee muuttumaan huimasti. Elämäni tulee olemaan

sidottu yritykseen, josta on kiinni toimeentulo. Vaikka tekisinkin aluksi töitä muualla-

kin, tulee pääpisteeni aina olemaan pelkästään yrityksessä, jonka perustan. Tavoitteeni

on, että saan leipäni tekemättä töitä ulkopuoliselle.

Toimiston ja kaikki paperit tulen pitämään kotonani. On paljon käytännöllisempää ja

taloudellisempaa pitää toimisto kotona: Ei tarvitse maksaa vuokraa kiinteistöstä tai

bensasta, joka kuluisi päivittäiseen työmatkaan. Lisäksi asiakkaat saattavat soitella ns.

”kiinteän” työajan ulkopuolellakin – yrittäjä kun vähemmän näitä kellotunteja katsoo

– ja kysellä jotain tietoa, jonka saan sitten kätevästi vilkaistua kotiarkistostani. Jos toimisto

olisi muualla, pitäisi joko lähteä käymään toimistolla tai luvata selvittää se ja

ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. On siis myös palveluvaltti pitää toimisto ja työt

ihan lähellä. Sen avulla saa myös vahdittua, ettei kukaan ylimääräinen pääse tutkimaan

arkaluontoisia tietoja.

Myös vastuu on täysin erilaista. Kun on asiakkaita, joiden papereita käsittelee, on pakko

opetella vastuuta. Kenenkään muun ei voi antaa katsoa luottamuksellisia ja tärkeitä

tietoja. Arvonlisäveroilmoitukset pitää lähettää ajoissa joka kuukausi. Tilinpäätökset

pitää saada valmiiksi. Palkanlaskentakin pitää hoitaa ajallaan, koska muiden toimeentulo

voi olla kiinni minun laskelmistani. Minulla on vastuu siitä, että kaikki on ajallaan

perillä ja varmasti tehty niin kuin pitääkin.

Yrittäjän elämäntapa sopii minulle siinäkin mielessä, että olen aina ollut vahva persoona

– jo pelkkä ajatus siitä, että olisin 40-50 vuotta työelämässä jonkun muun pomoteltavana,

ei innosta. Aina kun joku puhuu sellaisesta, minulla iskeytyy jarrut päälle. ”Sitä

minä en halua. Tahdon olla itse itseni herra.”

Koulutus ei kuitenkaan lopu siihen, kun saan paperit käteeni – oli se sitten tavallinen

merkonomitutkinto kauppaoppilaitoksesta tai joku ylempi tutkinto ammattikorkeakoulusta

tai jopa yliopistotasolta. On tärkeää pysyä mukana alati muuttuvissa asioissa,

kuten verotuksessa ja tietotekniikassa. Äitini käy päivän tai kahden mittaisissa koulutuksissa

usein monta kertaa vuodessa ja on kertonut, että niistä on kyllä hyötyä.

”Huominen jossakin

kuinka ikinä kohteleekaan

Kaikki mitä mä kerran jo kohdannut oon

auttaa tulevan kohtaamaan.”

– Suvi Teräsniska: Pilviä ja päivänpaistetta

Mielestäni tuon kappaleen sanat tiivistävät ajatuksen yrittäjyydestä loistavasti: kaikki,

mitä on oppinut – ihan pienestä pitäen – edesauttaa yrittäjänä. Luonteenpiirteet, opiskelut,

oma asenne. Yrittäjä selviytyy monista ongelmista, koska hän on oma pomonsa.

Jos ei muuten, niin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.

SARJA 3

Lukio

“Kaunis ja vähän haikea tarina

pariisilaisesta leipomoyrityksestä,

jonka 17-vuotias tyttö ottaa

hoidettavakseen isänsä kuoltua. Tarina

kertoo työstä ja vastuunkannosta

ja siitä, että vain yrittämällä aina

uudelleen unelma voi toteutua.”

Lupaus unelmastasi

Jenny Lehtosaari

Herttoniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki

Pariisissa on erityisen kylmä. Vaikka aurinko oli piilossa harmaiden pilvien takana,

lumi sai kaupungin näyttämään kirkkaalta ja ystävälliseltä. Kadut ja kaupat oli koristeltu

juhlavasti joulua varten, johon oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa.

Rakastan joulukuuta, sillä leipomossa käy paljon asiakkaita tähän aikaan vuodesta ja

joulusta tulee isäni mieleen. Outoa, että leipomon perustamisesta on jo 46 vuotta. Jo

pienestä pitäen isäni suurin intohimo oli leipominen. Kaksikymmentävuotiaana hän

toteutti unelmansa ja perusti leipomon, jonka nimeksi tuli Jacques Patisserie. Leipomo

oli hänelle hyvin erityinen, sillä siellä hän ja äiti tapasivat.

Vasta kuusivuotiaana sain nähdä isän työnteossa. Eräänä päivänä katselin, kun hän

puki päällensä valkoista esiliinaa ja totesin: ”Isä, haluan tulla kanssasi töihin.” Sinä

päivänä hän otti minut mukaan leipomoon. Rakastin leipomon huumaavaa tuoksua,

koneiden surinaa koneiden, jollaisia en koskaan ollut nähnyt! Isäni taitteli esiliinan

sopivaksi pienelle vyötärölleni ja asetti minut korokkeen päälle, jotta voisin katsoa. Hänen

käsissään taikinasta tuli eloisa. Se kiepahti kaulimen ympärille, purkautui ja makasi

littanana niin kuin se nukkuisi. Se oli taikaa.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin menin leipomoon isän kanssa. En sen takia,

että olisin halunnut leipuriksi. Itse asiassa ajattelin, ettei minusta olisi siihen hommaan.

Muutamalla kynän vedolla isä pystyi suunnittelemaan mitä kauneimpia koristeita leivoksille.

Minä taas, minulla ei ollut lainkaan taiteellisia kykyjä. Koulun taideprojektini

olivat katastrofeja. Sitä paitsi isäni ei halunnut minun seuraavan hänen jalanjälkiänsä.

”Sinä et aio tehdä tätä elääksesi”, hän sanoi vahvalla ranskan aksentillaan.

Hän halusi kuitenkin minun oppivan vastuulliseksi, joten hän pani minut töihin – ei

leipomon taakse, missä kaikki jännittävä tapahtui. Työni oli lattioiden hankaaminen ja

vessan puhdistaminen, kovaa työtä 12-vuotiaalle. Jonkin ajan kuluttua hän antoi minun

auttaa häntä leipomusten valmisteluissa: kananmunien rikkomista, jopa keksien

koristelua. Yhtenä päivänä sain laittaa kirsikoita suosittujen leivosten päälle.

Jokainen tehtävä oli minulle mahdollisuus oppia tekemään asiat oikein ja paremmin.

Vaikka en koskaan ajatellut, että minusta olisi tullut leipuri, pidin isän työskentelyn

seuraamisesta. Hänen leipänsä olivat legendaarisia Pariisissa. Asiakkaat tulivat leipomoon

katsomaan, mitä hän oli tehnyt, ja osoittamaan hänelle kunnioitusta.

Vaikka kuinka suosittu leipomo oli, isä halusi nostaa sen tasoa. Kuljimme kioskin ohi ja

hän sanoi: ”Ajattele, kuinka liiketoimi kukoistaisi, jos leipomo pääsisi lehteen!” Hän oli

yhtä suuri unelmoija kuin työntekijä.

Isä opetti minua tekemään muutamia uusia juttuja, vain huvin vuoksi – teekeksejä,

muffinsseja, torttuja. ”Cecilia, katso käsiäni”, hänellä oli tapana sanoa. Opin asiat melko

nopeasti. Kun olin vasta kuusitoistavuotias, isä luotti minuun ja sain kokeilla leivän

tekoa. En välttämättä ollut mikään mestari, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen osasin

tehdä ranskanleivän ilman reseptiä.

”Tyttösi on ihmeellinen”, sanoivat ihmiset isälleni. ”Hän on kuin sinä!” Isäni oli ylpeä,

mutta sen sijaan hän sanoi: ” Tyttärestäni tulee vielä parempi, hän menee yliopistoon.”

Osasin tehdä pieniä kakkuja, piirakoita, leipiä, kaikkea, minkä takia ihmiset tulivat leipomoon.

Toisaalta en osannut tehdä leipomon kuuluisinta tuotetta, joka oli isäni kehittämä

oliivileipä. Yritin useita kertoja, mutta en koskaan onnistunut samaan leivästä

oikeanlaista. Ei hätää, isä opettajana minulla on vaikka kuinka paljon aikaa oppia,

ajattelin.

Mutta kun ei ollut. Isä sairastui syöpään. Oli seitsemäntoistavuotissyntymäpäiväni ja

seison isäni sairaalavuoteen vieressä äidin kanssa, kun hän paljasti tulokset. Me olimme

hirveässä shokissa. Sitten äiti kuiskasi: ”Mitä me aiomme tehdä?”

Tiesin vastauksen, se oli ainoa, joka tuli mieleeni. Katsoin isää silmiin ”Aijon ottaa leipomon

vastuulleni ”, sanoin. ”Aion tehdä leipomostasi tunnetun, niin kuin aina olet

unelmoinut, lupaan. Teen sinut ylpeäksi. Yritä sinä parantua.” Kyynelet valuivat isäni

kasvoilta: ”Cecilia, haluan sinun valmistuvan.”

”Ei, haluan työskennellä leipomossa. Me emme voi lopettaa sitä ”, sanoin. Sinä samana

iltapäivänä äiti vei minut kouluun täyttämään eroamispapereita. Kolme viikkoa myöhemmin

isä kuoli. Hän oli vasta viisikymmentävuotias.

Kovasta työskentelystäni huolimatta oli mahdotonta olla surematta. Leipomon henkilökunta

ja minä hoidimme tilauksia. Paitsi yhtä tuotetta – isän nimikkoleipää, ja asiakkaat

kyselivät sitä. Eräänä yönä noin kaksi kuukautta myöhemmin en kestänyt enää.

Tein ison kasan taikinaa ja aloin valmistaa leipää. Jälleen kerran leipä epäonnistui, se

oli kivikovaa. Tätini seisoi vierelläni pudistaen päätään ja sanoi: ”Sinun pitäisi pystyä

tekemään tämä. Olethan sinä Jacquesin tytär.”

Se oli totta, mutta kenties minulla ei ole hänen taitavia käsiään. Ehkä minua ei ole

tarkoitettu leivontahommiin. Ehkä en koskaan pystyisi pitämään lupaustani isälle. Makasin

sängyssä levottomana ja mietin itsekseni. Onko minusta leipuriksi? Vai olenko

totaalinen ääliö? Vaivuin uupuneena syvään uneen.

Sinä yönä näin unta. Olin leipomon keittiössä ja näin isäni siellä. Hän näytti samalta

kuin aina – iloiselta, turvalliselta ja vahvalta: ”Kuuntele minua, Cecilia. Näytän sinulle

vielä kerran, kuinka leipä tehdään.” Nyökkäsin ja kohdistin katseeni työpöydälle. ”Katso

tarkkaan”, hän sanoi. Kopioin kaiken isäni perässä. Vaivasin taikinan, lisäsin oliivit ja

laitoin leivän uuniin. Leivästä tuli täydellinen. Katsoin vierelleni ja isä oli poissa. ”Kiitos”,

sanoin.

Seuraavana aamuna säntäsin suoraan keittiöön ja rupesin hommiin. Valmistin leivän

samalla tavalla kuin unessani. Se oli elämäni pisin tunti. Viimeinkin leipä oli valmis. Se

oli aivan kuin unessani – pehmeä, rapea ja pinnalta kullanruskea. Vihdoin ja viimein

kova työni tuotti tulosta ja voisin olla ylpeä itsestäni.

Siitä lähtien asiat olivat kohdillaan. Vuonna 2000 pääsimme ensimmäistä kertaa lehteen,

ja pian leipomomme oli yksi Pariisin tunnetuimmista. Tiedän, että isäni olisi ylpeä

minusta.

Istun pöydässä, siemailen kaakaotani ja nakerran piparia. Huomenna on jokavuotinen

perinnepäivä, jonka isäni keksi. Leipomon henkilökunta valmistaa suuren jouluaterian,

jota asiakkaat sekä perheenjäsenet saapuvat syömään. Sinä päivänä keskitymme vain

kahteen asiaan: hyvään seuraan ja tietysti ruokaan. Toivon, että isäni perinteet säilyvät

minunkin jälkeeni, kuka tahansa leipomoa hoitaakaan myöhemmin.

“Öljynkatkuinen vahva

kertomus perheyrityksestä,

linja-autofirmasta, joka tarjoaa

bussimatkoja lähelle ja vähän

kauemmaksikin. Yrityksen kyljessä

koko ikänsä kasvanut nuori

pohtii omia edellytyksiään jatkaa

yrittäjänä, punnitsee ammatin

hyviä ja huonoja puolia realistisesti

ja valoisasti.”

Yrittämisen yliannostus

vai yliarvostus?

Juliane Moilanen

Suomussalmen lukio

Lapsena nukutin nukkeni hallin rasvamontun portaille ja keittelin sorapuuroa jakoavaimella,

sillä aikaa, kun isä teki hallihommia. Kesälomareissut reissattiin linja-autolla,

usein jonkun ryhmän mukana, jolloin isä pystyi yhdistämään työn ja perheen. Kun

koulussa suunnitellaan yhteisiä reissuja, minä olen se, joka hankkii kuljetuksen, koska

minulla on suhteita. Kyllä, olen yrittäjäperheestä.

Isovanhemmillani, isälläni ja tädilläni on perheyritys. Tilausmatkat Oy on Venäjän, erityisesti

Karjalan sekä Montenegron matkoihin erikoistunut matkatoimisto ja linja-autoliikenne.

Isoäiti ja täti hoitavat toimistopuolen, isoisä ja isä vastaavat kalustosta sekä

istuvat ratin takana. Yritys työllistää lisäksi myös hallimiehiä ja kuljettajia.

Yrittäminen on ollut aina läsnä meidän perheemme arjessa. Kun isä on suurimman

osan ajasta tien päällä, on täytynyt keksiä uusia tapoja yhteisen ajan viettämiseen; siispä

linja-autoissa on istuttu kilometri jos toinenkin. Kun yrittäjäperheessä on kasvanut

pienestä asti, on tottunut siihen, että yrittäjä ei voi vetää selkeää rajaa työn ja vapaaajan

välille, vaan työt tulevat väkisin mukaan kotiin.

Kun lapsesta saakka on tottunut elämään yrittämisen keskellä, voi väittää tietävänsä

aika paljon yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista. On normaalia, että lomallakin

isoäiti vastaa puhelimeen tai että isä ei pääse katsomaan joulujuhlaa, koska on ryhmän

kanssa viikon kylpylälomalla Virossa. Kaikki tämä on normaalia, koska siihen on

tottunut.

Omaa tulevaisuuden kouluttautumista ja ammatinvalintaa miettiessä tulee väistämättäkin

mieleen, olisiko minusta yrittäjäksi. Haluaisinko minä seurata sukulaisteni

jalanjälkiä ja ruveta jatkajaksi perheyritykseen? Haluaisinko minä kasvattaa lapseni

yrittäjäperheessä? Näiden ajatusten taustalla on myös isän ja isovanhempien rivien

välistä luetut pyynnöt: ”Sitten kun sinusta tulee toimitusjohtaja” tai ”Olisihan se parempi,

että firma pysyisi omassa perheessä.” Velvollisuudentunnetta, vanhempien painostusta

vaiko sittenkin omaa kiinnostusta? Näihin tuntemuksiin uskon monen yrittäjän

lapsen samaistuvan.

Kun kiinnostusta yrittämiseen ja bisnesmaailmaan kuitenkin omasta takaakin on, voisi

yrittäjäksi ryhtymistä pitää potentiaalisena vaihtoehtona, varsinkin, kun valmis bisnesidea

ja yrityskin ovat lähipiirissä. Lisäksi perheyrityksen toimintamallit ja käytännöt

ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Olisi siis helppoa lähteä jatkamaan tuttujen ihmisten

luomaa yritystä, jolla olisi myös tunnearvoa.

Harva bisnes kuitenkaan enää nykypäivänä pitää itsensä tuottoisana ilman kehittämisen

tarvetta. Yrityksen jatkamiseen ryhtyessä täytyy siis olla valmis myös kehittämistyöhön

ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uusia ideoita. Kun kyseessä on matkailuun

liittyvä yritys, on kehittämisen varaa koko ajan, koska kilpailu alalla on suurta ja

matkailu itsessään on koko ajan kasvavassa suosiossa.

Venäjän ja erityisesti Karjalan matkoihin erikoistuneen matkatoimiston uhaksi voi lähitulevaisuudessa

koitua kiinnostuvuuden väheneminen, jos suhteet Venäjän kanssa

kiristyvät Ukrainasta alkaneen kriisin vuoksi. Uusia aluevaltauksia täytyisi siis alkaa

suunnittelemaan. Uudet, kiinnostavat matkakohteet, joihin löytyisi laaja tietämys, olisivat

ihanteellisia uudistuksia. Myös Venäjän matkailua voisi kehittää uuteen suuntaan

kriisistä huolimatta. Kehittämiskohteeksi sopisi uuden, nuoria houkuttelevan valttikortin

löytäminen, jolloin Venäjän tietämystä voitaisiin hyödyntää myös vanhemman sukupolven

siirryttyä pois asiakaskunnasta.

Linja-autofirman ja matkatoimiston on lähitulevaisuudessa mietittävä myös vaihtoehtoista

ratkaisua kalustolleen, kun matkustajat miettivät yhä enemmän liikkumisen

ekologisuutta. Jatkaako samalla linjalla kuin aikaisemmin ja uskoa halvemman hinnan

vetävyyteen vai vaihtaako kalusto vähäpäästöisempään ja ottaa etulyöntiasema markkinoilla

ekologisuuden nimissä? Kehittämistä kyllä löytyy, kun vain jaksaa ideoida ja

kokeilla uutta rohkeasti.

Yrityksen jatkaminen olisi kunnia, mutta samalla myös näytön paikka. Kun yrityksen

perii läheisiltä, syntyy tietynlainen velvollisuus säilyttää yrityksen arvo ja pitää se menestyksekkäänä.

Paperityöt, palkanlaskenta ja markkinointi – kaikesta täytyy vastata

itse, unohtamatta asiakassuhteita, yrittämisen suolaa.

Jos minä yrittäjäksi päättäisin tulevaisuudessa ryhtyä, suurin pelonaiheeni olisi se,

malttaisinko nauttia yhtään vapaa-ajasta vai jäisikö perhe taka-alalle, koska vuosien

varrella takaraivoon on pinttynyt neuvo: ”Työtä on tehtävä silloin, kun sitä on tarjolla.”

Yrittäjänhän on oltava koko ajan valppaana, sillä yksikin päivä pois pelikentältä voi

aiheuttaa pitkäaikaiset seuraukset. Kun yrittäminen kuitenkin on lähellä sydäntä, se ei

ole pelkkä työ vaan paremminkin elämäntapa. Kuten isoisäni sen ilmaisi: ”En minä tätä

rahan takia tee, tämähän on kuin olisi koko ajan lomalla.”

“Asiantunteva ja realistinen

kertomus mansikkatilan

perustamisesta ja laajenemisesta.

Oman isän perustaman

yrityksen tarina kertoo hienosti

yrittäjyyden vaatimuksista:

periksiantamattomuudesta, halusta

oppia uutta ja kyvystä voittaa

vastoinkäymiset.”

Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin

Iida Ranta-Nilkku

Toholammin lukio

Unelma ihan omasta mansikkamaasta. Liikeidea tuottaa laadukkaita mansikoita paikallisiin

tarpeisiin. Mielikuva omasta yrityksestä ja palo saada kokeilla, millaista sen

pyörittäminen olisi.

Näistä aineksista perheemme mansikkatila sai alkunsa kuusitoista vuotta sitten. Ensimmäiset

mansikkapenkit isämme kaivoi lapiolla keväisenä yönä vuonna 1999. Mansikantaimet

istutettiin ja niitä kasteltiin säksättävällä sadettimella, johon johdettiin

vesi läheisestä pikkupurosta. Taimet kasvoivat, alkoivat tuottaa ensimmäistä satoa ja

kaksivuotias minä tepasteli penkkien väleissä maistelemassa punaisia (ja toisinaan

vihreitäkin) mansikoita.

Noista ajoista on monien, niin hyvien kuin huonojen vaiheiden kautta tultu tähän pisteeseen:

mansikkatilan pinta-ala ja sato on moninkertaistunut, monet työt voidaan

suorittaa koneellisesti ja perheellämme on arvokasta kokemusta yrittäjyydestä pian

16 vuoden ajalta. Lapion kanssa vietetyn kevätyön ja ensimmäisen mansikkakesän

jälkeen yritys otti ensimmäisen kehitysaskeleensa: paikallisella sepällä teetetyn penkintekokoneen

ansioista seuraava mansikkamaa syntyi hieman edellistä helpommin

ja tästä laajennuksesta alkoi pitkä sekä opettavainen tie mansikanviljelijänä ja yrittäjänä.

Seuraavien kesien aikana kokeileva isämme oppi muun muassa sen, että olkia ei

kannata käyttää mansikkapenkkien katteena. Niiden levittäminen on paitsi aikaavievä

myös turha työ, sillä olkien myötä etanat lisääntyivät. Seuraava laajennus, mansikkamaa

numero 3, oli edellisten tavoin tärkeä oppiaskel. Penkin sisällä oleva tihkuletku

kastelujärjestelmänä, päälle vedetty muovi ja uusi, tehdasvalmisteinen penkintekokone

toimivat loistavasti. Sen sijaan koko Suomessa vielä uusi mansikkalajike, Keski-

Euroopasta tullut Sonata ei mainiosta maustaan ja rakenteestaan huolimatta toiminut.

Kylmät talvet verottivat satoa runsaasti, lajike kun ei kyennyt talvehtimaan tarpeeksi

hyvin näillä leveysasteilla. Periksi ei kuitenkaan annettu ja seuraavaan neljänteen

mansikkamaahan valittiin edellisten hyvät puolet sekä tuttu, varma mansikkalajike

Polka. Talveksi mansikkamaa peiteltiin suuren harson alle paleltumisen estämiseksi.

Lopputulos painui perheemme lisäksi myös monen paikallisen mieleen hyvin; useita

päiviä kestäneiden rankkasateiden jälkeen vesi virtasi penkkien välissä pieninä puroina

ja runsas mansikkasato lojui maassa vaaleana, piiskattuna ja syömäkelvottomana

läjänä.

– Kun intohimo on tarpeeksi voimakas, vastoinkäymiset pystyy kääntämään voitoiksi.

Ne ovat oppihetkiä, oppirahoja, paikallaanaskellusta. Uudelleenyrittäminen on työn

suola, isä pohtii. Seuraavaan mansikkamaahan valittiin taas edellisten maiden hyviksi

havaitut puolet, mutta taimet istutettiin harvempaan. Näin mansikat eivät liiskautuisi

ja homehtuisi niin herkästi, vaikka pensaat kasvaisivat isoiksi, mansikoita tulisi

runsaasti ja alkaisi sataa vettä. Periksiantamattomuus kannatti, sillä viides laajennus

onnistui ja kuudes toteutetiin samalla tavalla. Ensimmäisten penkkien lapioinnista oli

kulunut reilut 12 vuotta.

Yrittäminen on mieleisen tekemisen ja haasteen kohtaamista, riskien ottamista, onnistumista,

epäonnistumista ja oppimista, jännittävää ja tietyllä tapaa kiehtovaa. Jos

olisin yrittäjä, pystyisinkö ottamaan haasteet vastaan, kääntämään vastoinkäymiset

voitoiksi, kehittymään ja samaan aikaan nauttimaan?

– Tärkeää on edetä sopivan pienin askelin, myös myötätuulessa. Suurimmat virheet tapahtuvat

silloin, kun menee hyvin ja ottaa liian ison askeleen, isäni ohjeistaa. Askeltamista

ei kuitenkaan saa hidastaa liikaa tai lopettaa, sillä yritystoiminnassa paikalleen

jääminen on taaksepäin menoa ja jatkuva ajan hermoilla pysyminen sekä itsensä kehittäminen

on välttämätöntä. Vaikka mansikkatilamme kuudes laajennus on onnistunut,

uusia ei tulla toteuttamaan tulevaisuudessa samalla tavalla. Aina on jotakin kehitettävää,

työt voidaan tehdä näppärämmällä tavalla ja sadosta voidaan saada parempi.

Jos yritys siirtyisi minun omistukseeni, aloittaisin hankkimalla parhaat mahdolliset

tiedot parhaan mahdollisen sadon tuottamiseen. Vaikka vastoinkäymisten ja onnistumisten

kautta saatu kokemus on välttämätöntä, tiedon hankkiminen viljelystä ja mansikoista

olisi tärkeää. Toinen isäni ohje kuuluu: ”Tee päätös, mihin voit sitoutua ajallisesti,

määrällisesti ja taloudellisesti.” Nykyinen yrityksemme on suhteellisen pieni; se ei

ole vanhempieni ainoa työ ja se pyörii vain perheemme voimin. Ryhtyessäni yrittäjäksi

voisin joko jatkaa samaa tuttua linjaa tai laajentaa mansikkamaata niin paljon, että

se voisi olla ainoa työni, ei vain ”kesäajan harrastus”. Palkkaisin ulkoista työvoimaa

ja myisin mansikoita laajalle alueelle. En kuitenkaan tekisi päätöstä yhdessä kesässä

vaan pikkuhiljaa, kartuttaen samalla kokemusta ja taitoa. Mansikkatilamme vaiheista

olen tähän mennessä jo oppinut, että vaikeuksia tulee aina olemaan. Se on asia, johon

ei voi vaikuttaa. Sen sijaan omaan asenteeseensa, siihen miten haasteet kohtaa ja

miten niitä käsittelee, voi. Vaikka tekisin laskelmia siitä, minkä verran mansikkamaahan

voi investoida kerralla, jotta kesän sato kattaisi ympärivuotiset kustannukset ja

tuottaisi voittoa, sekä laskelmia, missä ajassa mansikkamaa maksaisi itsensä takaisin,

en voisi ikinä keväällä olla varma, mikä tilanne tulisi olemaan syksyllä. Sääolot ovat

ennustettavissa, harmaahome ja muut mansikkataudit torjuttavissa ja räkättirastaat

peloteltavissa, mutta kaikki kolme ovat aina aiheuttaneet ja tulisivat jatkossakin aiheuttamaan

haasteita. Oppihetkiä, paikallaanaskellusta.

Olisiko minusta tulevaisuudessa isäni saappaisiin? Riittäisikö periksiantamattomuuteni?

Todellinen vastaus ei tule löytymään koskaan asiaa pohtimalla, vaan kokeilemalla.

Täytyy ruveta hommiin, yrittää ja huomata tulokset. Ihan lähivuosina en kuitenkaan

tule olemaan perheyrityksemme jatkaja, sillä isäni intohimo mansikanviljelyyn ei ole

laantumassa moneen vuoteen. Uusin unelma koskee tunneliviljelyä, jota käytetään jo

muun muassa Brittien saarilla. Kasvutunnelien myötä esimerkiksi sää- ja lintuongelmat

jäisivät historiaan, mutta toisiko se mukanaan muita ongelmia? Olisiko sato niin

paljon parempi, että investointi kalliisiin tunneleihin kannattaisi?

Mansikkatilamme kehitys ja oppiaskeleet jatkuvat tulevaisuudessa, mutta mitä ne tuovatkaan

tullessaan, on asioita jotka eivät muutu. Kesän ensimmäinen perkattava penkki

on aina pisin, ensimmäinen poimittava mansikkalaatikko työläin, ensimmäinen aikainen

työaamu raskain. Kesän ensimmäinen mansikka on kuitenkin makein kaikista.

SARJA 4

Ammatilliset oppilaitokset

Matka sukupolvelta toiselle

Jonna Elo

Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida

“Hieno ja elämänmakuinen tarina

siitä, miten Uudenkaupungin

kuuluisimman ravintolan Old

Elma’s:in vastuu siirtyy äidiltä

tyttärelle. Teksti kertaa ravintolan

vaiheita ja tyttären kasvamista

yrittäjyyteen ja siihen liittyvään

vastuuseen.”

Uudenkaupungin kuuluisan ravintolan, Old Elma’s:in, toiminnan jatkuvuus ei ole aina

ollut täysin varmaa. Nuorena yrityksen perustanut Elma Torppa on tullut jo siihen

ikään, että on aika jättää palveleminen toiselle sukupolvelle. Elma Torpan tytär Hanna

Salminen ei kuitenkaan aluksi ollut ihan ideassa mukana. Hänellä on lapsia ja mies,

jotka tarvitsevat huomiota ja hän pelkäsi heidän jäävän vähemmälle, jos hän suostuu

jatkamaan äitinsä aloittamaa yritystä. Old Elma’s on kuitenkin ollut niin tärkeä hänen

äidilleen, ettei hän raaskinut tehdä lopullista päätöstä sen lopettamisesta. – Olin jo

murheen murtama, kun elin luulossa ettei yritys saa enää jatkaa, vaikka minä jäänkin

pois kuvioista, Elma Torppa kertoo mietteliäänä. Hän asettelee posliiniastioita, jotka

hän on juuri pessyt, takaisin hyllyille. Ravintola on ollut parisen viikkoa kiinni, sillä

sisustusta uusitaan omistajan vaihtuessa. – Onneksi minun luuloni ovat olleet vääriä.

Minulla on ollut hyvin aikaa suunnittelun keskellä perheelleni ja he ovat olleet täällä

paljon auttamassa, Hanna Salminen sanoo hymyillen leveästi. Pihalta kuuluu leikkivien

lapsien huutoa ja hänen miehensä, Kalle Salminen, astuu sisälle ravintolaan. Hän

kertoo sisustuksen pysyvän kuitenkin aika samanlaisena, jotta paikka ei menetä merkkejään

Elmasta. Hän on ollut tärkeä osa yritystä jo monen vuosikymmenen ajan ja olisi

kohtuutonta muuttaa kaikki kokonaan.

Äiti yritti, minä autoin

Elma Torppa on aina ollut ahkera työntekijä. Suurimman osan Hanna Salmisen nuoruudesta

hän vietti ravintolalla miettien uusia menuja, palkaten uusia työntekijöitä ja

tietenkin tekemässä ruokaa palkkaamiensa kokkien kanssa. Yrityksen kasvaessa hän

ei halunnut kuitenkaan luopua täysin lempipuuhastaan eli kokkauksesta. Apujoukot

olivat enemmän kuin tervetulleita. Hänen miehensä, nyt jo kuollut Frans Torppa, oli

yrityksen toinen omistaja. – Minä autoin tarjoillen iltaisin koulun jälkeen ja viikonloppuisin,

kun tulin teini-ikään, Hanna Salminen kertoo. – Siitä hän sitten sai idean lähteä

opiskelemaan tälle alalle, Elma Torppa jatkaa. Opiskelut veivät muutaman vuoden, ensin

hän opiskeli kokiksi ja sitten vielä tarjoilijaksi. Yrittämistä on opiskeltu myöhempinä

vuosina. Vähän vanhemmaksi tullessaan Hanna alkoi auttaa äitiään raha-asioissa

ja yrittämisessä muutenkin. – Tämä ei siis ole ihan uusi juttu, Hanna Salminen toteaa

naurahtaen.

Asiakkaille vain parasta

Elma Torppa ei ole koskaan tyytynyt vähään, kun on ollut kyse asiakkaista. Annosten

on täytynyt näyttää mahdollisimman hyviltä ja asiakaspalvelun oltava ensiluokkaista.

Hanna Salminen jatkaa yritystä samalla linjalla. Annoksia on hieman muokkailtu

”modernimmiksi” ja asiakkaille järjestetyn kyselyn avulla joitain asioita on paranneltu.

Esim. naulakkotilaa on enemmän, jotta asiakkaat saavat takkinsa paremmin mahtumaan

sekä tarjoilijoita on palkattu pari lisää paremman palvelun takaamiseksi. – Ihan

hyviä muutoksia nuo ovat. Hanna on kysellyt minulta jokaisen muutoksen kohdalla,

sopiiko se varmasti minulle, Elma Torppa kertoo tyytyväisenä. – Äiti on ollut kuitenkin

tämän yrityksen pää niin kauan, etten voinut olla kysymättä häneltä, Hanna Salminen

sanoo. Yritys on nyt kummallekin mieleinen. Salmisen mies on nyt myös mukana yrityksessä,

sillä sekin oli hyvä keino saada enemmän yhteistä aikaa yrityksen lomassa.

Muistojen aarreaitta

Ravintolaan liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Hanna ja hänen nuoremmat sisaruksensa

ovat kastettu ravintolassa sen alkuaikoina. Elma Torpan ja hänen miehensä

Frans Torpan hääpäiviä on juhlittu myös siellä. Hanna Salminen tapasi miehensä Kalle

Salmisen ravintolassa. Hanna työskenteli tarjoilijana parikymppisenä ja Kalle tuli heille

töihin keittiöön. Heidän häitään vietettiin ravintolan yläkerrassa. Heidänkin lapset

ovat kastettu siellä ja Hanna toivoo hänenkin lapsiensa joskus kastavan omansa siellä.

– Tämä paikka on niin täynnä muistoja, etten voi sormin laskea kaikkia, Elma Torppa

sanoo liikuttuneena. Hän katselee ympärilleen haikeana ja miettii menneisyyttään ravintolan

parissa. – Paras muisto on kuitenkin se päivä, jona avasimme tämän ravintolan

ensimmäistä kertaa. Odotin jo silloin Hannaa. Minä ja Frans olimme iloisia ja väkeä

tuli enemmän kuin osasimme kuvitella, Elma kertoo. – Minun lempimuistoni täältä

ovat hääjuhlani. Niitä tulee varmasti vielä lisää, Hanna sanoo.

Yrityksen tulevaisuus

Yrityksen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Muutamia muitakin lehtihaastatteluita uudistuksista

on tehty ja asiakkaat ovat innostuneita. Avajaiset vietetään viikon päästä

lauantaina ja luvassa on hiukan yllätysohjelmaakin. – En kerro sen tarkemmin, antaa

sen pysyä yllätyksenä, Kalle Salminen virnistää. Old Elma’s on myös lapsiystävällinen

paikka ja lapset ovat ohjelmassa sekä menussa huomioitu. – Ajattelimme panostaa

lapsiinkin, jotta saamme heistä kenties pysyviä asiakkaita vielä vanhempanakin, Hanna

Salminen valottaa. Lastennurkkaus, jossa on piirtopöytä ja leluja näyttää todella

mukavalta ja siellä varmasti viihtyy lapsi jos toinenkin. Hanna ja Kalle Salminen ovat

suunnitelleet myös viikonlopuille erilaisten artistien kutsumista esiintymään, toisinaan

lapsille jotain omaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus jatkaa hieman pitopalvelunkin

puolelle yritystä ja sitä kautta palkata lisää väkeä. – Kaikenlaista on vähän vaiheessa,

sen näkee sitten tulevaisuudessa, mitä tuleman pitää, Kalle Salminen sanoo. Yksi

asia on kuitenkin varmaa: vaikka Elma jääkin pois, ravintola ei ole sulkemassa oviaan

vielä pitkään aikaan.

“Verkkokaupan merkitystä

ja vaikutuksia tämän päivän

kaupankäyntiin asiallisesti,

monipuolisesti ja asiantuntevasti

pohtiva teksti, joka osoittaa

kirjoittajan vahvaa perehtymistä

aiheeseen. Teksti käy läpi

kaupankäynnin eri vaiheita,

markkinointia, mahdollisia tuotteita

ja valtavaa kasvupotentiaalia.”

Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa

Jukka Piippo

Validia ammattiopisto, Järvenpää

Verkkokaupasta on kehittynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaupan rakenteita

monin tavoin horjuttava palvelumuoto. Seurannaisvaikutukset näkyvät jo.

Isot kaupparyhmät ovat joutuneet jäädyttämään laajennussuunnitelmiaan ja sopeuttamaan

käyttötavarakauppaansa.

Verkkokaupan etuja ovat hintakilpailukyky, koska verkkotoimijan henkilöstö- ja tilakulut

ovat minimissään. Tällöin tuotteen voi myydä halvemmalla. Usein toimijat ovat

ulkomaisia, mikä yleensä keventää kustannusrasitusta suomalaisin työehdoin ja verorasituksin

toimivan yrityksen rinnalla.

Nettikaupan perustaminen on helppoa. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa

mitä vain. Nämä kaksi seikkaa pelkästään tekevät verkosta täydellisen alustan yrityksen

tuotteen kauppaamiseen. Verkkokaupan perustamisen helppous on tuonut alalle

myös huijaussivustoja.

Verkkokaupat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin postimyyntiyritykset, ja niitä

koskevat samantyyppiset säännökset, vaikka kaikki postimyyntiin tarkoitetut lait

ja säädökset eivät päde siihen. Esimerkiksi sähköisesti käytettävät sovellukset mutta

myös oikeat tuotteet on mahdollista myydä ilman palautusoikeutta, mutta tästä täytyy

myyjän mainita selvästi sivuillaan.

Tilaaminen edellyttää yleensä jonkinlaista rekisteröitymistä palveluun. Yleisimpiä

maksutapoja verkkokaupoissa ovat luottokortit, pankkien tarjoamat nettimaksut, postiennakko

ja Matkahuollon bussiennakko.

Sosiaalinen media mahdollistaa kustannustehokkaan ja kohdistetun viestinnän nykyisten

ja tulevien asiakkaidesi kanssa. Sosiaalisen median merkitys ihmisten elämässä

on kasvanut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana. Mainonta ja markkinointi

ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa, nykyään internetissä ja erityisesti

sosiaalisen median palveluissa. Yritykset ovat ottaneet sosiaalisen median käyttöönsä

mm. ammattimaisten bloggaajien muodossa ja ymmärtävät täysin tämän alueen

merkityksen jo alkuvaiheen yritystoiminnassa.

Verkossa parhaiten myytäviä tuotteita ovat tavarat ja matkailupalvelut, joista tavaroiden

suurimmat osuudet ovat viihde-elektroniikalla, tietotekniikalla, pukeutumisella ja moottoriajoneuvoilla.

Nämä kaupan alat lähestyvät nettiä aggressiivisesti lähes kaikkien perustettua

verkkopalvelun tuotteisiinsa tutustumisen mahdollistamiseksi. Sisältöjen myynti kasvaa nopeimmin,

vaikka on pientä verrattuna tavaroihin ja palveluihin. Tämänkin alan uskon kehittyvän

sen vuoksi, että se kykenee sopeutumaan tuotteineen täysin verkon kehittyviin ehtoihin.

Mielikuvan saaminen tuotteesta verkossa on tärkeää. Asiakkaan oma yleistietämys tuotteista

on myös vaadittavaa. Näillä ominaisuuksilla kehittyy ostajan päätös tavaran tai

palvelun ostosta. Aivan uudenlaisten tuotteiden ostaminen vaatii jokaiselta lähempää

tutustumista sekä myös sosiaalisen median antamaa ihmisten kokemuspohjaista tietoa.

Helppoja nettiostoksia ovat esimerkiksi liput, rahapelit, musiikki ja elokuvat, jotka ostajan

on helppo tuntea entuudestaan. Kokeilua tai muuta läheistä tutustumista vaativia

tuotteita ovat esimerkiksi vaatteet, autot ja asunnot, joiden kaikkien myynti on siirtynyt

suurelta osin internetiin. Tällöin verkko kuitenkin on huomattavasti tehokkaampi

auton ostoprosessin osa kuin vanha tapa kiertää autokauppoja lehtien ilmoitusten

perusteella. Asunto on lähes aina pakko nähdä ennen muuttopäätöstä, jotta voisi olla

varma muuton onnistumisesta. Vaatteet ovat samanlaisia, niitä täytyy sovittaa ennen

ostopäätöstä.

Lyhyttä harkintaa tarvitsevia ostoksia ovat sisustamisen ja esimerkiksi puutarhanhoidon

välineet näiden tavallisuus huomioon ottaen. Tietotekniikan ja elektroniikan myyminen

verkossa on kohtalaisen helppoa ihmisten tuntiessa tällaiset tuotteet pitkälti

ennalta ja vain yksityiskohtien ratkaistessa ostopäätöksen.

Verkkokauppojen välillä vallitsee kova kilpailu, sillä alalla toimii todella monia yrityksiä.

Useat niistä toimivat periaatteessa maailmanlaajuisesti, ja hintataso määräytyy

suurten myyntimäärien perusteella. Tästä syystä asiakkaan ei kannata tilata sivustolta,

joka tuntuu epäilyttävältä. Verkkoon onkin ilmestynyt sivustoja, joissa verkkokauppoja

arvioidaan ja vertaillaan. Verkkokaupan taustalla toimivan yrityksen hyvämaineisuus

ja pitkät perinteet takaavat pääsääntöisesti toiminnan luotettavuuden.

Internetiin on myös syntynyt muutamia globaaleja kauppapaikkoja, kuten Amazon ja

eBay. Nämä ja monet muut kilpailevat hyvin laajalla tuotevalikoimalla. Toisaalta myös

pienet erikoisalueet, jotka tuskin muuten edes voisivat tarjota tuotteitaan, ovat voineet

löytää asiakkaita Internetin välityksellä.

Verkko on kilpailuhaluiselle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle välttämätön väline

nykymaailmassa. Verkossakin määräävät kilpailun ankarat lait. Netti on toki kilpailullisen

lisäksi sosiaalinen paikka muun muassa sosiaalisen median ominaisuudessa.

Tämä kuitenkin pitää verkkokauppojen tasoa yllä.

Verkkopalvelujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sillä verkkopalvelut

ovat saatavissa käytännössä mihin tahansa laitteeseen matkapuhelimista älytelevisioihin.

Tämä aiheuttaa suuria haasteita verkkopalveluiden toimivuudelle. Pelkkä

toimivuus ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset siirtyvät helposti kilpailevalle sivustolle, jos

verkkopalvelu tuntuu hitaalta.

Verkkokauppa myös kehittyy ajan myötä. Tuote on esitettävissä huomattavasti paremmin

seuraavien askelien toteutuessa, jolloin verkkokauppa vahvistuu paljon vielä entisestään.

3D-teknologia avaa täysin uudet mahdollisuudet mainontaan. Yhdistämällä

elävää kuvaa ja animaatiota saadaan aikaan sellaista, mikä varmasti muistetaan ja

huomataan. Näyttäviä animaatioita ja tuotekuvituksia toteutetaan kaikkiin mediakanaviin.

Web-tuotannoissa suunnitellaan monipuolisesti verkkosivustot ja verkkokaupparatkaisut.

Kaiken kaikkiaan verkkokauppa on nopeasti kehittyvä, välttämätön ja tulevaisuudessa

lähes ainoa väline asiakkaan lähestymiseen.

“Rennosti jutusteleva teksti siitä,

miten soittoharrastus ja halu

perustaa oma yritys jalostuu

pienille lapsille tarkoitetun

musiikkileikkikoulun avaamiseksi.

Teksti huokuu innostusta ja uskoa

omaan asiaan. Se kertoo myös

siitä, miten yrittämisestä voi tulla

elämäntapa.”

Tämän minä osaan

Ellen Tahkola

Reisjärven Kristillinen opisto, Pyhäntä

Muuttaessani pois kotoa 16-vuotiaana olin minä maailmasta tietämätön. Uskoin luottavaisena

siihen, että kyllä elämä kantaa. Tuli minulle elämää eläessäni pari ongelmaa

vastaan. Miten sitä rahoittaisi oman elämän? Entisenä maalaistyttönä, nykyisenä kaupunkilaisena

ei mieleeni ollut tullut, että asuminen maksaisi paljon. Sipsitehtaan tuotannossa

saamani kesätyörahat hupenivat nopeasti. Tätä ongelmaa pohtiessani, satuin

purkamaan ajatuksiani ääneen kotona vanhempieni kuullen. Silloin viisas äitini katsoi

minua ja totesi: "kuules Ellen, käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Eikö yrittäjyys virtaa verissäsi."

Kyllähän minä tiesin, että ei yrittäjyys ole perinnöllistä, mutta työtä pelkäämöttömänä

sekä rohkeana tyttönä ajatus omasta yrityksestä alkoi kytemään päässäni.

Minulla on kämpässäni piano, olen soittanut sitä yli 10 vuotta. Olen saanut musiikkiopiston

päättötodistuksen, ja unelmaammattini on erityisopettaja. Miksi en yhdistäisi

näitä kahta kiinnostusta, ja rupeaisi pitämään lapsille musiikkileikkikoulua iltapäivisin.

Voisin laulaa ja leikkiä heidän kanssaan perinteisiä lauluja ja leikkejä. Vähän vanhemmille

lapsille voisin opettaa pianonsoiton alkeita. Tällä tavalla voisin jakaa rakkauttani

musiikkiin. Laulattaisin lapsille perinteisiä suomalaisia lauluja. Lapset mahtuisivat hyvin

asuntoni olohuoneeseen, jos veisin pois sohvat ja muut huonekalut.

Tässä vaiheessa olin aivan innoissani ajatuksesta. Olen romantikko, mutta silti realisti.

Mielessäni pyöri kauhukuvia siitä, että en saisi ketään tulemaan musiikkileikkikouluuni,

tai menettäisin malttini vilkkaisiin lapsiin. Yrittäjyyteen kuuluu aina riskejä. Ilman

kokeilua en saisi koskaan tietää, olisiko minusta muskarin pitäjäksi, tai edes yrittäjäksi.

Muutaman todella pitkän pohdinta viikon, usean alan ammattilaisten kanssa

käydyn keskustelun, sekä monien eri SWOT-analyysien jälkeen, oli minulla oma toiminimi.

Hyvin suuniteltu on puoleksi tehty, niin meillä päin sanotaan. Oli aika suunitella kaikki

valmiiksi viimeisen päälle. Minun piti hankkia muutamia lisäsoittimia, kuten triangeleita

ja rytmikapuloita. Ideani oli soittaa nimenomaan perinteisiä lastenlauluja ja

suomalaisia kansanlauluja. Lapset tarvitsisivat myös sopivat nuotit. Menin nettiin huutokauppa.comiin

ja ostin viimeisillä rahoillani vanhoja koululaulukirjoja 1-2 luokkalaisille.

Eri soittimiin sain rahallista apua sponsoreilta, joita pyysin yhteistyökumppaneiksi.

Lisäksi hain rahoitusta nuoriso leaderiltä.

Oli aika hankkia toiminnalleni näkyvyyttä. Perustin nettisivut ja facebookprofiilin.

Pistin puskaradiota isommalle, kiinitin kauppojen ja koulujen seinille mainoksia: "Kaikille

mahdollisuus päästä musiikkileikkikouluun, tervetuloa!"

Kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kaupungin ylläpitämään kalliiseen muskariin.

Nyt kaikilla lapsilla oli tilaisuus päästä laulamaan ja leikkimään yhdessä. Minulla

oli mahdollisuus ja halu pyörittää toimintaa edulliseen hintaan, vaikka muskarini oli

yksityinen.

Pikkuhiljaa puhelimeeni alkoi tulla innostuneilta vanhemmilta yhteydenottoja, ja minulla

oli kaksi ryhmää täynnä. Tiistai ja torstai iltaisin pieneen vuokraasuntooni saapuu

10 iloista pientä tyttöä ja poikaa. Heidän kanssa olen viettänyt elämäni koomisimpia

ja ikimuistoisimpia hetkiä. Minulle oli nimittäin aivan sama olivatko oppilaani musikaalisia.

Minun visioni oli saada kaikista lapsista heidän musikaalinen puolensa esiin.

Joukossa oli monentasoisia oppilaita. Eräät heistä olivat vielä niin pieniä, että koti-ikävä

saattoi yllättää. Toiset heistä taas eivät olisi millään halunneet lähteä kotiin. Haasteita

minulle toivat myös ne oppilaat, ketkä eivät olisi millään jaksaneet istua omalla paikallaan.

He olisivat mieluusti tutustuneet minun tavaroihini. Eräällä kerralla yllätin sitten

kolme Vaahteramäen Eemeliä pomppimassa sängylläni. Se oli heidän mielestään paras

mahdollinen pomppulinna, itse olin kyllä hieman erimieltä.

Ongelmia minulle tuotti myös se että, maalta kaupunkiin tulleena, ei mielessäni käynyt

miettiä naapureideni suhtautumista yritystoimintaani. Talkkarin ja naapureiden

kanssa pidetyn kriisipalaverin jälkeen asiat oli vihdoin kunnossa. Näiden palvereiden

myötä, oli yläkertani vanhat mummot halukkaita saapumaan yleisöön.Mummot olivat

hyvällä tavalla teräväkielisiä, ja heidän avulla sain oppilaideni kiinostuksen pysymään

musiikissa. Naapureiden suvaitsevaisuus oli yksi syy sille, miksi pystyin jatkamaan yritystoimintaani.

Tästä olen heille ikuisesti kiitollinen.

Homman alkaessa pyörimään, aloin odottamaan innokkaasti oppilaideni tapaamista.

Meillä kaikilla oli hauskaa. Jaoin porukan aina kahteen osaan, kuoroon ja säestäjiin.

Minulla oli aluksi tapana opettaa lapsille uusi laulu, jonka jälkeen me laulettiin ja soitettiin

niitä lauluja mitä me jo osattiin. Nautin näistä hetkistä, ja minusta tuntui että

lapset nauttivat myös. Yritin antaa lapsille aina mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja,

ja en koskaan sanonut heille, etteivätkö he olisi pystyneet johonkin. Minun mielestäni

kaiken voi saavuttaa kunhan jaksaa yrittää, ja uskoo itse siihen mitä tekee.

Välillä on ollut todella rankkaa suorittaa luokiota ja pyörittää musiikkileikkikouluani

samaan aikaan. Olen silti pienen ja nuoren yrittäjän urani aikana oppinut ja kasvanut

ihmisenä niin paljon, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Kyllähän se sydämessäni

tuntui, kun pienet koululaiseni lauloivat kaupunkimme järjestämässä Vappujuhlassa

täysin rinnoin: ”Ilon ääni ihanainen ilmoillemme ilmestyi.. ..”Silloin tajusin sen,

että en minä ole rahan takia tätä tehnyt, vaan siksi että olen voinut jakaa toisten kanssa

sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta.

SARJA 5

Ryhmätyöt

”Ammattimaisesti ja tyylikkäästi toteutettu

dokumentti nuorten ja yrittäjyyden välisestä

suhteesta. Projekti lähti liikkeelle ryhmän

omaehtoisesta kiinnostuksesta tekijöiden

löydettyä esitteen Yritys Hyvä -kilpailusta

koulunsa aulasta. Tehty työnmäärä näkyy

muun muassa yrittäjäaiheisesta, nuorille

suunnatusta kyselystä, joka pohjusti tekijöiden

suunnittelutyötä ja dokumenttiin itse

sävellytystä musiikista. Kaikilta osin projekti

on viimeistelty ja tarkasti loppuun asti mietitty

kokonaisuus. Tekijöiden koostama portfolio

dokumentin suunnittelusta, ideoinnista

ja toteuttamisesta on havainnollinen ja tukee

hienosti valmistunutta lopputulosta.”

Hyvä yritys -dokumentti

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat

Elise Ignatius, Janne Lähteenmäki

& Meri-Juulia Pihlaja

Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:

Esittely

Dokumenttimme Hyvä yritys kertoo Suomen tulevaisuuden toivoista –nuorista ja heidän

suhtautumisestaan yrittäjyyttä kohtaan. Portfolion tarkoituksena on avata projektin

eri työvaiheita ja sen varrella heränneitä ajatuksia. Valmis dokumentti on nähtävillä

osoitteessa: goo.gl/QnEXj2 tai portfolion mukana tulevalla DVD-levyllä.

Miksi juuri tämä aihe?

Syyskuussa löysimme koulumme aulasta esitteen Yritys hyvä -kilpailusta. Siitä tämä

matka sitten alkoi. Kuusi kuukautta tämän jälkeen saamme ihailla valmista tuotosta,

mutta sen eteen tehty työ on ollut suurempi kuin kukaan meistä osasi odottaa.

Teemaksi valitsimme nuorten ja yrittäjyyden välisen suhteen, sillä koimme sen

hedelmälliseksi aiheeksi juuri meidän ryhmällemme. Dokumentin aiheena olisi voinut

olla muukin annetuista aiheista, mutta niiden rajaaminen muutaman minuutin

kokonaisuudeksi olisi jättänyt aiheen käsittelyn hieman yksipuoliseksi. Dokumentin

teko puolestaan tuntui luontevalta erään ryhmän jäsenen videokuvaustaustan vuoksi.

Kaikilla ryhmäläisillä oli aiheeseen omanlaisensa suhtautumistapa, mutta saadaksemme

puolueettoman lähtökohdan aiheen tarkastelemiseen teetimme noin 40 nuorella

pienimuotoisen kyselyn aiheeseen liittyen. Tulokset antoivat hyvän pohjan dokumentin

alustavan suunnitelman rakentamiselle.

Dokumentti lukuina

Työstöaika: 5.9.2014–20.2.2015

Työryhmän koko: 3

Haastateltavien lukumäärä: n. 20

Taustatietoa varten

haastateltujen lukumäärä: n. 40

Kuvatun materiaalin kokonaiskesto: n. 4h

Lopullinen kesto: n. 7 min

Kuka, mitä, häh? – Keitä me oikein olemme, miksi lähdimme mukaan ja mitä saimme

aikaan

Janne Lähteenmäki, 16, videoinnista kiinnostunut ensimmäisen vuoden opiskelija

Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Kokemusta minulla löytyy videotyöstä muutaman

vuoden ajalta. Tähän ryhmätyöhön osallistumiseen minua innoitti mahdollisuus kokeilla

uudenlaista lajityyppiä videoinnin saralla: dokumenttia. Vastuualueellani oli dokumentin

konseptin kehittäminen, kuvaaminen, editointi ja muut jälkityöt.

Olen 16-vuotias Elise Ignatius, joka opiskelee Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Projektiin

lähdin mukaan yhtäkkisestä innostuksesta sekä intohimosta kirjoittamiseen. Sain

vastuulleni mm. haastattelut sekä yleiset asioiden järjestelyt. Kokemusta näistä löytyy,

sillä olen työskennellyt ennenkin esimerkiksi lehdessä. Ryhmätyöt ovat aina kiinnostaneet

ja hyvin mieluisia, joten projektiin oli mahtavaa päästä mukaan testaamaan omia

taitojaan ja soveltamaan niitä muiden ryhmäläisten ideoiden pariin.

Olen Meri-Juulia Pihlaja, 16-vuotias ilmaisutaidon lukion opiskelija. Dokumentissa

olin vahvasti mukana suunnittelussa ja käsikirjoitusprosessissa. Lisäksi dokumentissa

kuultava musiikki on omaa käsialaani. Aiheena yrittäjyys oli mielenkiintoinen, sillä

tuttavapiiristäni löytyy paljon aiheeseen perehtyneitä ihmisiä. Kokemuksena projekti

oli kokemisen arvoinen, vaikkei sen teko ollutkaan aina ruusuilla tanssimista välillä

vaikeiden aikataulujen vuoksi.

Kysely

Saadaksemme todellisen kuvan nuorten suhtautumisesta yrittäjyyteen, teetimme

muutamalla kymmenellä nuorella yrittäjyysaiheisen kyselyn.

Haastattelimme dokumenttiamme varten myös oman yrityksensä jo 13-vuotiaana perustanutta

Valtteri Uotilaa. Hän totesi yrittäjyydestä seuraavasti: ”Vastaanotto yrityksellä

oli hyvä ja paljon tyytyväisiä asiakkaita on vuosien aikana kertynyt. Jos joku on

kiinnostunut yrittäjyydestä, niin rohkaisen tutkimaan asiaa enemmän ja kokeilemaan.

Yrittänyttä ei laiteta.”

Näin kaikki tapahtui

Kuvaukset

Kuvauspäivä 1: Yrityskylä Pirkanmaa 24.10.2014

Vierailimme Yrityskylässä kuvaamassa innokkaita lapsia, jotka toimivat ahkerasti miniyhteiskunnassaan.

He saivat työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ansaita rahaa. Lapset

olivat ahkeria, ja meidänkin piti pysyä heidän nopeiden aikataulujensa perässä.

Oli hienoa huomata, miten avoimesti nuoret ihmisalut ottivat yhteiskunnan vastuunsa

vastaan

Kuvauspäivä 2: Oppilaiden haastatteluja 3.11.2014

Nuoret ovat pääosassa dokumentissamme, joten oli tärkeää kuulla heidän

mielipiteitänsä aiheesta. Haastatellut nuoret ovat poimittu sattumanvaraisesti haastattelupisteemme

ohi kävelleistä oppilaista.

Kuvauspäivä 3: Sammon koulu 7.11.2014

Oppilaiden haastatteluiden perusteella koulutus nousi yhdeksi suureksi puheenaiheeksi

jatkuvasti. Siksi suuntasimme Sammon koululle tutustumaan yrittäjyyskoulutuseen.

Lyhyen visiitin aikana kuitenkin saimme paljon hyvää haastattelumateriaalia.

Kuvauspäivä 4: Opinto-ohjaaja 26.11.2014

Haastattelu oli antoisa ja saimme kaipaamiamme mukavan suoria vastauksia.

Opinto-ohjaaja ei kaunistellut kertoessaan, kuinka nuorille ei tarjota tarpeeksi tietoa

yrittämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista.

Jälkityöt 1.12.2014-20.2.2015

Materiaalin purkaminen

Jo pelkästään kaiken kuvatun materiaalin varastointi ja hallitseminen vaatii oman

hommansa. Tiedostot veivät tietokoneelta yhteensä vajaat 100Gt tilaa.

Materiaalin läpikäyminen

Kuvatusta materiaalista pitäisi saada ehjä kokonaisuus ja siihen valmisteleva vaihe on

hyvän ja huonon materiaalin erotteleminen toisistaan.

Editointi

Kenties tärkein työvaihe kaikista kokoaa kaiken muutaman minuutin paketiksi. Tämä

ei kuitenkaan ole yksinkertainen prosessi ja siihen kuluikin lukemattomia iltoja.

Voiceover

Dokumentin taustalla kuultavan ääniraidan äänityskoppina toimi vaatekomero. Tämä

kerronta johdattelee katsojaa asiasta toiseen luontevasti.

Hyväksyttäminen

Kaikkien haastateltavien kanssa sovimme, että näytämme heille valmiin version ennen

sen lopullista lukkoon lyömistä.

20.2.2015 VALMIS DVD-versio

Valmis dokumentti poltettiin

DVD-levylle ja se annettiin kaikille sen tekemisessä mukana olleille.

Mitä ajatuksia matkan varrella syntyi?

Mitä matkan varrelta jäi ryhmämme mieleen? Positiivisia ja negatiivisia mutta opettavia

muistoja, sekä paljon erilaisia kysymyksiä, joihin haluaisi vastauksia. Kysymyksiä

yhteiskuntamme yrittäjyyden vaikeuksista, vaikeuksien ratkaisuista, ratkaisujen pysyvyydestä.

Toisaalta myös iloisia oivalluksia siitä, kuinka helppoa yrittäminen voi olla

kaikille, jos siihen vain on valmis koko kapasiteetillaan ja intohimollaan.

Voisiko meistäkin olla yrittäjiksi? Miksipä ei.

Päällimmäiset herättävimmät ajatukset syntyivät oppilashaastatteluiden aikana. Lyhyessä

ajassa nuorilta irtosi vastauksia, jotka olivat kypsiä ja niin yksinkertaisia, että niitä

on juuri siksi vaikea uskoa. Kukapa enää haluaisi päästä helpolla?

Riskien ottamista on demonisoitu niin paljon, että monet luulevat olevansa kykenemättömiä

raakaan bisnesmaailmaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Muutaman kerran

haastattelujen aikana kävi jopa mielessä, että jokainen haastattelemamme nuori oli

omalla tavallaan kuin valmis yrittäjä. Löytyi uskoa omiin ajatuksiin, ja kun se siirtyy

vielä uskoksi omiin tekoihin ja persoonaan, on yrittäjäpaketti valmis. Helppoa se on,

mutta ensimmäinen askel tuntuu olevan liian suuri kynnys ylitettäväksi.

Tuota kynnystä on kuitenkin lähdetty ylittämään Yrityskylä-toiminnalla. Kun kävimme

Yrityskylä Pirkanmaalla kuvaamassa ja näimme lapset innostuneina työn touhussa,

ymmärsimme, että pienet ihmiset olivat paljon itsevarmempia otteissaan. Heillä oli

peloton mutta nöyrä asenne sekä turvallisia aikuisia opastamassa heitä yhteiskunnassaan.

Lapsenomaisuudesta ei ollut haittaa. Ehkä siitä voisi olla aikuisillekin hyötyä.

Lapset uskalsivat kokeilla uutta ja kantaa vastuutaan tunnollisesti samaan aikaan, kun

ympärillä lukuisat muutkin toimittivat samoja, yhtä tärkeitä tehtäviään. Oli hienoa tajuta,

miten tuosta reippaudesta sai niin paljon irti. Yrityskylästä poistuttaessa toivoimme,

että osa tuosta rohkeudesta lähti mukanamme.

Opinto-ohjaajan haastattelu herätti meissä paljon ajatuksia. Hän kannusti riskinottoihin

ja kertoi kuinka Suomen peruskouluissa lapsille kerrotaan, että heistä tulee palkansaajia

ja he tulevat menemään jollekin töihin. Sen sijaan jätetään huomioimatta

paljon sitä itsenäistä puolta, jonka avulla voi itse hankkia elantonsa omilla ideoillaan

ja rohkeudellaan. Sitähän on yrittäminen.

Myös ryhmätyössämme oppi aihetta sivuavasta aiheesta; yritteliäisyydestä. Vastuumme

oli jaettu niin, että jokainen sai toimia osaamissaan tehtävissä, mutta välillä mentiin

myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Jos itsellä ei sattunut tietyllä hetkellä

olemaan tekemistä, pääsi mieluusti toisen mukaan esimerkiksi kameralaukun kantajaksi.

Näin soveltaen tiimityö pelasi hyvin, mitä nyt välillä jouduimme yrittämään kaikenlaisia

aikataulun muutoksia. Kuten varmasti yrittäjät joutuvat tekemään.

Jo itsessään dokumenttimme on yrittämistä, jos sanan merkitystä haluaa toden teolla

lähteä miettimään. Tuosta saavutuksesta tulee itselle hyvä mieli, ja toivotaan, että

jatkossa yritteliäisyys kasvaa Suomessa, minkä pohjalta yrittämistä on helppoa lähteä

rakentamaan uuteen nousuun.

Itsearviointi

Näin jälkikäteen ajateltuna tulee mieleen paljon asioita, joita olisi voinut tehdä toisin.

Olemme kuitenkin saaneet teoksestamme niin positiivista palautetta, että tehtyjä

virheitä on turha katua. Olihan tämänkin projektin tekeminen yksi oppimisprosessi.

Tekijöinä me itse tiedämme paljon pieniä yksityiskohtia, jotka edelleen vaatisivat korjausta,

mutta kokonaiskuvahan ratkaisee.

Tämä matka on pitänyt mukanaan monenlaisia vaiheita. Aina ei sen tekeminen ole ollut

ruusuista aikaa, mutta lopussahan se kiitos aina seisoo. Ainakin opimme, että dokumentti

on erittäin vaikea tehdä. Käsikirjoitusta ei voida tehdä, kuvamateriaalia täytyy

tuottaa suurissa määrin ja editointivaihe on erittäin työläs. Valmiissa kokonaisuudessa

kun pitäisi olla vielä jokin punainen lankakin.

Lopputulos on kuitenkin jotakin mistä voimme olla ylpeitä. Lukemattomien työtuntien

tulos on tiivistettynä katsojaystävälliseksi paketiksi.

Loppusanat

Kiitokset kaikille dokumentin ja portfolion teossa apuna osallisena olleille henkilöille

sekä niitä varten haastatelluille henkilöille.

”Maaseutuyrittäjä- ja

maatalousteknologiaopiskelijoiden

yhteisprojekti, jossa jatkojalostettiin

opetusmaatilan vehnää myytäväksi

joulutapahtumaan. Jatkojalostus sisälsi vehnän

säkityksen ja jauhatuksen, jauhopussien

suunnittelun, valmiin tuotteen testaamisen

sekä pakkaamisen myyntituotteeksi. Lisäksi

ryhmä markkinoi tuotettaan ja suunnitteli

sille asiakkaita houkuttelevan myyntipisteen

joulutapahtumaan. Projektista tehdyn portfolion

on koonnut kolme hankkeeseen aktiivisesti

osallistunutta opiskelijaa. Syntynyt portfolio

on taitavasti koottu. Se kuvaa jäsennellysti

yrittäjyyteen liittyviä haasteita ja onnistumisen

iloa. Itsereflektio on vahvaa ja projektin

opettavuus tulevaisuuden yrittäjyyttä ajatellen

on hyvin esitelty. ”

Jyvistä jauhoiksi

Keuda Mäntsälän, Saaren kartanon

maatalousalan perustutkinnon opiskelijat

Aija Ilola, Lotta Laaksomaa & Riku Riihelä

Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:

Projektista ja sen aloittamisesta

Me maaseutuyrittäjäopiskelijat Mäntsälän Keudasta Saaren kartanolta haluamme tällä

projektilla osallistua Yritys hyvä 2015 –kilpailun sarjaan 5 (ryhmätyö/yrittäjyysaiheinen

projekti). Tämä projekti liittyy kilpailun teemaan 1, kouluyhteisön yrittäjämäinen toimintatapa.

Olimme siis ideoimassa ja toteuttamassa projektia, jolla ryhmä pääsi tutustumaan

yrittäjämäiseen toimintaan, mikä on erittäin tärkeää ottaen huomioon opiskeltavan

alamme. Nykymaailmassa pitää muuttua ja kehittyä. Yrittäjän on pysyttävä

aallonharjalla. Myös koulussa, jossa toimii opetusmaatila, on mietittävä, mitä uutta

voisi kehittää ja minkälaisille tuotteille voisi olla kysyntää.

Projektilla saimme rakennettua myös yhteisöllistä hyvää, sillä itse tekemisen osalta

yhteisöllisyys kasvoi ja saimme tavallaan projektiin osallistutettua monen ryhmän

opiskelijoita kysymällä heiltä mielipiteitä tuotteesta sen eri kehitysvaiheissa. Halusimme,

että koulun opiskelijoista tuntuisi, että he saavat kertoa mielipiteensä ja että he

voivat siten vaikuttaa asioihin. Myös opettajilta ja muulta henkilökunnalta pyysimme

palautetta matkan varrella. Hyvän tuotteen tekemiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä.

Projektilla saatiin rakennettua yhteisöllistä hyvää, sillä projektin valmistuminen – ja

tässä tapauksessa uusi tuote – tuotti iloa koulussa sekä sen ulkopuolella. Valmiilla

tuotteilla myös muistettiin läheisiä joulun alla.

Projektin aikataulu

Toteutimme jauhoprojektia varsin tiiviillä aikataululla. Aloitimme suunnittelut lokamarraskuun

vaihteessa 2014. Tuotteitten oli määrä olla myytävänä Joulumaassa, joka

avattiin 12.12.2014, joten sinänsä oli aika kiireistä toteuttaa näin suuri projekti tässä

ajassa. Toteutimme projektia sekä peltokasvien tuottamisen tunneilla että äidinkielen

tunneilla. Lisäksi matkan varrella saimme tehdä projekti myös englannin ja ruotsin

tunneilla. Tällöin haimme tietoa ja selvitimme tuotteiden englannin- ja ruotsinkieliset

nimet. Myös vapaa-ajalla tuli monessakin kohtaa projektia toteutettua.

Projektissa mukana olleet

Projektia toteutettiin kahden ryhmän voimin: vuonna 2013-2014 opintonsa aloittaneet

maaseutuyrittäjäopiskelijat olivat päävastuussa projektin etenemisestä ja vuonna 2013

aloittaneet maatalousteknologiaopiskelijat aloittaneet olivat apuna. Kukin teki omien

resurssiensa mukaan sen, minkä ehti. Joitakin karkeampia vastuualueita oli kyllä jaettu.

Opiskelijoista kolme halusi osallistua projektilla Yritys hyvä 2015 –kilpailuun, ja

yhteistyössä sovittiin, että näin tehdään, sillä ammattiopistossa on tärkeää, että jokaisella

on mahdollisuus päättää osallistumisestaan esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin tai

muihin projekteihin. Tämä sopi kaikille.

Projektin budjetti

Meillä ei ollut varsinaista aloituspääomaa, vaan ideana oli että saamme kuitattua menot

tuloilla määrittelemällä lopullisen myyntihinnan menojen mukaan. Hinnassa huomioimme

myös riskit eli vähän pelivaraa oli, jos olisi käynytkin niin, etteivät tuotteet

olisikaan menneet odotetusti kaupaksi. Mutta koska kaikki meni suunnitelmien mukaisesti

ja tuotteet tulivat kaikki myydyiksi, emme tehneet lainkaan tappiota.

Otteita projektin etenemisestä

Jauhopussin ulkonäön suunnittelua:

Koska äidinkielen tunneilla oli tarkoitus hoitaa jauhopussien ulkoasun suunnittelu,

aloitimme suunnittelulla ja tiedonhaulla. Tämä oli tärkeää, jotta tietäisimme, millaisia

mahdollisuuksia meillä olisi. Etsimme ensinnäkin tietoja siitä, mistä hankkisimme

pussit ja etiketit. Tutkimme aluksi eri myllyjen kotisivuja etsiäksemme tietoa myös jauhatusmahdollisuuksista.

Lisäksi tutustuimme alkuvaiheessa myös Eviran sivustoon, sillä meidän olisi

tarkkaan tiedettävä, mitä tietoja pussiin olisi merkittävä. Saimme selville, että

pakkausmerkintöjen osalta pussissa pitäisi lukea kattavasti informaatiota.

Vehnämyllyyn – vienti ja haku:

Jauhoprojektin toteutus jatkui luonnollisesti niin, että vilja eli raaka-aine oli toimitettava

myllyyn jauhettavaksi. Olimme varanneet jauhatusajan Tönnön Myllyyn ja sitten

suuntasimme oppituntien alussa pidetyn pikaisen palaverin jälkeen kohti koulumme

vanhaa viljankuivaamoa, jossa raaka-ainetta eli vehnää säilytetään. Virittelimme paikat

kuntoon viljan säkitystä varten ja sitten itse työ kävikin joutuisaan.

Myllyllä olikin jo mylläri itse vastassa, jätimme säkit hänen huomaansa, ja hän myös

kertoi hieman myllyn toiminnasta ja kehui tuomaamme viljaa laadultaan erinomaiseksi.

Sillä välin, kun vilja oli jauhatuksessa, valmistelimme paikkoja pakkaamista varten.

Olimme sopineet hakevamme valmiit jauhot seuraavalla viikolla. Samanaikaisesti tietysti

suunniteltiin ja muokattiin pakkausten ulkoasua. Haimme sitten seuraavalla viikolla

valmiit jauhot myllystä.

Sähköpostiviestintää ja ulkoasun kehittelyä:

Ensimmäisessä viestissä ammattiopettaja informoi peltokasvien tunneilla tapahtunutta

toimintaa, jotta kaikki tietävät, millä aikataululla mennään eteenpäin. Toisen

sähköpostiviestin 12.11.2014 on kirjoittanut Riku – etikettisuunnittelun päävastaava.

Sähköposti oli muutenkin näppärä väline väliarviointia tehdessä, palautteen antamisessa

ja ylipäänsä yhteydenpidossa. Myös opiskelijat, kuten Riku ja Lotta, toimivat

tiedonvälittäjinä ryhmien välillä.

Ulkoasun kehittely oli keskeinen osa työtä. Etikettien kehittelystä vastasi pääosin Riku,

jolla oli kärsivällisyyttä hioa ja kehitellä etikettien ulkoasua eteenpäin. Myös sinettitarroja

pussien sulkemista varten piti suunnitella. Riku piti muut ajan tasalla tilanteesta.

Jauhojen pakkaaminen ja testaus

Jauhojen pussittaminen koululla tapahtui maanantaina 17.11. ja leseiden muutamaa

päivää myöhemmin. Pakkaaminen tapahtui koulun keittiössä hygieenisessä tilassa.

Hygieniapassin omistamisesta oli tässä tilanteessa hyötyä! Osalla sellainen olikin.

Jauhojahan oli toki sitten myös testattava, jotta tietäisimme, mitä lähdemme myymään.

Leivottiin sekä pullia että sämpylöitä. Hyvin tuntuivat tuotteet toimivan!

Myynnin suunnittelua

Laakereillaan ei kuitenkaan vielä päästy lepäämään, sillä työtä riitti yhä, vaikka jauhot

ja leseet olivat pusseissa. Seuraavaksi pohdimme, kuinka jauhoja mainostettaisiin ja

laadimme mainoksia. Suunnittelimme mainostavamme tuotteita seuraavissa paikoissa:

Keudan nettisivuilla, Facebookissa, ruokalan kanttiinissa, Joulumaa-tapahtumassa,

Siwan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä.

Päätimme myös laatia reseptivihkosen, jonka tuotteen ostaja saisi mukaansa.

Tuotteiden myynti

Vihdoin oli Joulumaan aika! Tuotteidemme myynti tapahtui Saaren kartanon puutarhapuolen

valintamyymälässä, jonne rakensimme esillepanoa varten puisesta hyllyköstä

ja useammasta puulaatikosta myyntipaikan. Asettelimme tuotteet hyllyihin ja laatikoihin

mahdollisimman houkuttelevan näköisesti. Loput tuotteet, jotka eivät mahtuneet

näkyville, varastoimme myöhempää ajankohtaa odotellen. Somistimme vielä

myyntipaikkaa tuotteisiin sopivalla tavalla käyttäen vehnäntähkiä ja pellavanarua.

Hyllykön taakse laitoimme vielä kuvia hetkistä, jolloin olimme kokeilleet itse tuotetta.

Näin asiakas sai varmuuden, että olimme todellakin testanneet tuotetta ja se olisi

käyttökelpoinen.

Myynnin edetessä ja tuotteiden hupenemisen myötä myyntipaikkaa muutettiin hieman

ja näkyville laitettiin loput tuotteista. Pitkin päivää koko Joulumaan ajan Aija ja

Riku pitivät huolen, ettei myyntipaikka ollut tyhjillään vaan täynnä tuotteita. Lopulta,

kun Joulumaasta ei ollut jäljellä kuin muutama päivä, ottivat Riku ja Aija ohjat käsiinsä

ja alkoivat kaupitella myyntipisteen luona loppuja tuotteita. Jauhopussit käsissään he

kertoivat tuotteista, omista kokemuksistaan ja onnistuivat myymäänkin tuotteita vielä

jonkin verran. Joulumaan päättyessä tuotteista ei ollutkaan jäljellä kuin muutama jauhopussi.

Aluksi ajattelimme jatkojalostaa vehnästä pelkkiä jauhoja, mutta loppujen lopuksi

päätimmekin tehdä useampia tuotteita ja hyvä niin, sillä tuotteet, joiden arveltiin

menevän huonosti kaupan, loppuivatkin heti ensimmäisenä. Näitä olivat siis

hiivaleipäjauhot ja leseet.

Projektin arviointi

Arvioimme projektin kulkua pitkin matkaa etenkin suullisesti. Pohdimme, missä

mennään, miltä tuntuu ja mihin olemme menossa. Pyysimme palautetta myös muilta,

jotta osaisimme saada lopullisesta tuotteesta parhaan mahdollisen version markkinoille.

Teetätimme jälkiarvioinnin jauhoprojektissa mukana olleitten kesken. Arviointi suoritettiin

valmiilla kysymyslomakkeilla, jotka osallistujat täyttivät. Pohdimme, mikä onnistui,

missä olisi kehitettävää ja minkälainen projekti oppimisprosessi oli. Pohdimme

myös erityisesti, mikä onnistui ryhmätyöskentelyn osalta, mikä oli parasta ja missä

kehitettävää. Myös jatkotoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia sai esittää.

Jälkiarviointia tekijöitten suusta:

”Päällimmäisenä mainittavana monet mainitsivat oman osuutensa olleen pieni, tosin kaikilla ei

ollut alun perinkään resursseja välttämättä kovin aktiiviseen osallistumiseen. Koska projektiin

osallistui opiskelijoita eri ryhmistä, joillekin jäi osuutensa asiassa ja mukana olonsa hieman

epäselväksi ja kyseenalaiseksi, mutta kuitenkin hekin osallistuivat kukin omalla panoksellaan

ja hallitsemallaan osa-alueella yhteiseen projektiin. Ehkä tiivis aikataulu muodosti oman haasteensa.

Opiskelijoita oli eri osaamisaloilta, joten halu ja innokkuus sekä projektiin osallistumiseen

että projektilla Yritys hyvä 2015 -kilpailuun osallistumiseen vaihteli. On luonnollista, että

jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, joten näin päätimmekin, että jokainen voi osallistua

projektiin omien resurssiensa mukaisesti ja projektin myötä kilpailuun saavat osallistua halukkaat,

joita olivat Riku, Aija ja Lotta. Kaikkien osallistumishalukkuus siis selvitettiin. Tällainen,

hieman erilainen tapa toimia ryhmässä tuli myös näin koettua sekä se, että jokainen saa tehdä

henkilökohtaisia valintoja ihan sallitusti. Tällainen opiskelu tulee varmasti olemaan entistä tavallisempaa

tulevaisuudessa, ja tämän projektin myötä siitä saatiin hieno kokemus. Tästä opittiin

varmasti myös jatkoa ajatellen.”

Poimintoja arviointilomakkeista:

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen projektista?

* Kamala työmäärä *Liian halpa hinta

* Jauhot * Etiketin teko

Mitä projekti sinulle opetti?

* Työn määrän alusta loppuun * Etiketin ja mainosten tekoa

* Ei mitään * Tappioita

* Miten paljon eri vaiheita on ennen kuin jauho on myynnissä

Paljon siis ajatuksia projekti herätti ja paljon opittiin. Jatkosuunnitelmistakin puhuttiin:

yrittäjämäistä toimintatapaa jatkettaneen jatkossakin. Jatkossa pohdittaisiin varmasti

uudestaan, mitä voisi jatkojalostaa, ja tässä voidaan huomioida myös Joulumaassa

asiakkailta saadut kommentit. Seuraavan kokeilun saattaa kuitenkin tehdä eri ryhmä,

ja pakkauksetkin saattavat silloin näyttää taas erilaisilta. Tämä projekti ja pakkaukset

pääsivät kuitenkin historiankirjoihin ensimmäisenä tuoteperheenä, joka saatiin myyntiin

koulun järjestämään isoon tapahtumaan, Joulumaahan – joka tänä vuonna saikin

osakseen vielä kävijäennätyksen!

Loppusanat

Osa vastanneista olisi halunnut jopa osallistua enemmän projektiin käytännön

työvaiheessa, monet mainitsivat epäkohdaksi kiireisen ja tiivistahtisen aikataulun. Arvioinnista

saatiin varsin kattavasti erilaisia ja rakentavia mielipiteitä ja huomioita. Niistä

onkin varmasti apua vastaisuudessa, jos joku taho jatkaa jauhojen valmistamista.

Tämä projekti on ollut opettava kokemus meille kaikille, jotka olemme olleet tekemässä

sitä. Aluksi se oli vain opettajan ehdotus, mutta lopulta päätimme ryhtyä leikkiin. Miksemme

ottaisi selvää minkälaista yritystoiminta voisi olla kohdallamme? Miksemme

ottaisi kaikkea hyötyä irti siitä, että teemme ison projektin, jossa pitää suunnitella ja

tehdä paljon erilaisia työvaiheita?

Saimme esimakua yrittäjänä toimimisesta, joka oli meille maaseutuyrittäjiksi kouluttautuville

todella hyvä toiminnan kokemus. Kaikki palaute, jota saimme niin koulun

muilta oppilailta kuin opettajilta ja vierailtakin, rikastutti tietämystämme, miten ihmiset

saattavat reagoida toimintaamme. Yrityksen ja erehtymisen kautta oppii paljon.

Opimme, että tuote, joka ei mielestämme myy, myykin parhaiten. Opimme, ettei kaikki

mikä omasta mielestä on hienoa ja mikä saattaa puhuttaa ihmisiä, olekaan loppujen

lopuksi hyvä idea. Opimme tekemään kompromisseja, jotka eivät ehkä kaikkia

tyydyttäneet, mutta jotka olivat tuotteen myynnin kannalta hyväksi.

Tuotteen myynnin parantamisen ajattelu lähensi meitä ryhmänä. Päätökset tehtiin

ryhmässä niin, että mahdollisimman moni olisi tyytyväinen. Työtehtäviä tehtiin

yhdessä ja jaettiin jokaiselle niin, ettei kukaan olisi toimeton. Pakkauksen ulkoasua

muutettiin ja tuotevalikoimaa mietittiin koko ryhmän voimin. Tuotteet pakattiin yhteisvoimin.

Sellainen jauho-, lese- ja jyvämäärä olisi ollut muutaman henkilön pakattavaksi

liian suuri pala. Siksi päädyimme liukuhihnatoimintaan. Osa liimasi etiketit

pakkauksiin, osa täytti pussit, osa sulki ne ja osa laittoi järjestelmällisesti laatikoihin

ja varastoon. Tällä tavoin kellekään ei tullut liian suurta työmäärää, vaikka totta kai

osa henkilöistä teki suuremman työmäärän kuin toiset. Mielikuvituksellakin sai leikkiä,

kun suunnittelimme myyntipisteen pienemmällä porukalla ja rakensimme sekä somistimme

sen. Myyntipisteen täyttäminen ja tuotteiden hinnoittelu sujui sukkelasti

sekä myyntipisteen täytenä pitäminen samaten. Tuotteita meni aika tasaisena virtana,

joka yllätti meidät iloisesti. Varsinkin, kun piti ottaa huomioon tosiasia, ettei kaikki

tuotteet ehkä menisikään. Tuotteiden loppumarkkinointi myyntipisteen luona laittoi

muutaman opiskelijan ottamaan kontaktia ihmisiin kylmiltään, joka oli hyvää harjoitusta

sekin.

Jopa tämän portfolion tekeminen on ollut hyvää harjoittelemista tulevaisuutta varten.

Olemme saaneet kokemusta, kuinka portfoliota tehdään ja sen teko on laittanut

meidät miettimään monia eri asioita yrittäjyydestä. Tämä projekti oli vain todellinen

pintaraapaisu yrittäjyyden saralla, joka on todellisuudessa paljon monimutkaisempi

kokonaisuus. Onneksi päätimme ryhtyä leikkiin, sillä muuten olisimme nyt yhtä kokemusta

köyhempiä.

”Luova, omaperäinen ja hauska näytelmä

yrittäjyydestä ja sen muutoksista esiteltynä

satuhahmoilla. Ryhmän tavoitteena on satuhahmojen

avulla tuodaan esiin, kuinka maailma

on muuttunut ja millaiset seuraukset sillä

on yrittäjyyden kannalta. Valittujen hahmojen

huolellinen taustoittaminen, kuvauspaikkojen

ja musiikin onnistuneet valinnat sekä laadukas

kameratyöskentely tekevät näytelmästä mukaansatempaavan.

Videoidusta näytelmästä

sekä valmistuneesta portfoliosta on nähtävillä

tekijöidensä ilo ja vahva ryhmähenki. Projektissa

on lisäksi osattu hienosti hyödyntää koulusta

löytyvää osaamista ja toteutus on tuonut

yhteen kaksi eri opetusryhmää ja opettajaa.”

Lasten hyväksi Oy

Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä

Amanda Ahonen, Iida Heiskanen, Anni Juntunen,

Milja Keski-Karhu, Lotta Korhonen, Rasmine Pekkarinen,

Taika Rönkkö, Siiri Salonen & Jenna-Julia Väänänen

Keitä me oomme me nuoret neidot…?

Olemme Siilinjärven Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä. Meillä on

luova kirjoittaminen lyhyenä valinnaisaineena, eli sitä on tunti viikossa. Olimme kuulleet

viime vuoden luovan kirjoittamisen ryhmältä (Päiväunisatuja) hehkutusta siitä,

miten mahtavaa oli osallistua Yritys Hyvään ja vielä päästä Helsinkiinkin toukokuussa.

Meilläkin oli siis kova motivaatio osallistua Yritys Hyvän ryhmätyösarjaan.

Miksi erikoisteema 3?

Uudesta Yritys Hyvä -lehtisestä hyppäsi heti silmiimme tehtävä, jonka tahdoimme toteuttaa:

Erikoisteema 3, jossa sai kirjoittaa ja kuvata näytelmän liittyen yrittäjyyteen.

Ryhmämme oppilaista melkein kaikki ovat myös ilmaisutaidon kurssilla ja kiinnostuneita

siis näyttelemisestä ja esiintymisestä, ja lisäksi moni harrastaa teatteria vapaa-ajallakin.

Lisäksi yksi kurssilaisistamme, Taika, on jo ala-asteelta asti kirjoittanut

näytelmien käsikirjoituksia erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Tämä tehtävä tuntui siis

sopivan meille erinomaisen hyvin, kun voimme yhdistää kirjoittamisen ja näyttelemisen.

Alussa emme vielä miettineet tarkemmin sitä, kuka kuvaa, editoi jne. näytelmän,

vaikka se todellakin on iso osa tätä juttua. Ajattelimme, että kyllä aikaa on järjestellä

asioita, sillä aloitimme tämän projektimme jo syyskuussa.

Naurua ja hulluttelua

Meillä on persoonallinen seitsemän hengen ryhmä, jossa todellakin nauretaan ja hullutellaan.

Tekemisen ilo ja spontaanius on läsnä miltei aina. Tunnelma ryhmässä on ollut

alusta asti vapautunut. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tunsimme jo lähes kaikki

toisemme entuudestaan, ja toisaalta ehkä sekin, että open lisäksi kurssia ohjaa vapaaehtoisesti

yksi viime vuoden kurssilainen, Eeva. Eeva innostui kurssista viime vuonna

niin, että halusi jatkaa ysilläkin ohjaamalla kurssia.

Koska ryhmä on omalaatuinen, emme halunneet tehdä mitään tavanomaista näytelmää.

Luovan kirjoittamisen tunti on klo 14-15, ja silloin syömme usein nälissämme

karkkeja. Ajattelimmekin, että projektin aiheena olisi karkkimaa, jossa olisi erilaisia

yritysjohtajia (mm. hevijätkä, joka on vaahtokarkkifirman pomo). Aika pian kuitenkin

hylkäsimme tämän ajatuksen, sillä se tuntui liian vaikealta.

Näytelmän juoni ja hahmot

Päätimme, että näytelmän aihe ja nimi on ”Lasten hyväksi Oy”. ”Lasten hyväksi Oy”

-yrityksessä on kuusi satuhahmoa, jotka ovat siis tämän yrityksen yrittäjiä: joulupukki,

hammaskeiju, luontoäiti, metsänhaltija Tapio, nukkumatti ja pääsiäispupu. Yksi ryhmäläisistä,

Anni, halusi olla maskeeraaja ja ”jokapaikanhöylä”, joten hänelle ei tullut

roolia. Aluksi ope hieman toppuutteli meitä, että ovatko nämä hahmot yrittäjiä, mutta

saimme onneksi vakuutettua opelle, että kyllä ovat.

Koska Yritys Hyvä täyttää 30 vuotta, piti meidänkin tuoda työssämme esille jotenkin

menneisyys ja nykyisyys. Keskustelimme ryhmässä pitkään siitä, miten näiden satuhahmojen

rooli on muuttunut aikojen saatossa. Modernistuminen ja teknologia vaikuttavat

näidenkin hahmojen elämään. Päätimmekin, että ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksen

ongelma on yhteiskunnan modernistuminen ja sitä kautta se, ettei näitä satuhahmoja

enää tarvita niin kuin ennen. Joulupukki: lapset haluavat lahjakortteja ja uusia laitteita;

ei enää niinkään perinteisiä joulupukin pajassa valmistettuja lahjoja. Hammaskeiju:

lapset syövät liikaa karkkeja ja juovat limua eivätkä pese tarpeeksi usein hampaitaan.

Luontoäiti ja Tapio: luontoa roskataan eikä muutenkaan kunnioiteta entiseen

tapaan. Nukkumatti: nykyään valvotaan tietokoneiden ja puhelinten äärellä ihan liian

myöhään, tulee univelkaa. Pääsiäispupu: lapsille pitää olla jättimäisiä pääsiäismunia ja

ei kelpaa ihan mikä tahansa muna. Kilpailu suurten kauppaketjujen kanssa on vaikeaa

ja syrjemmälle joutuminen hyvin todennäköistä!

Näytelmän alussa satuhahmot keskustelevat nykyajasta ja siitä, miten he kokevat olevansa

turhia yrittäjiä, kun maailma on muuttunut niin kovasti. Sen jälkeen jokaista satuhahmoa

esitellään ennen (mustavalkoinen kuva) ja nyt (värikuva). Seuraavaksi onkin

jälleen satuhahmojen yhteinen kohtaus, jossa tuskailevat tarpeettomuuttaan ja sen

aiheuttamaa stressiä. He päättävät ryhtyä lakkoon ja matkustaa Havaijille makoilemaan

aurinkorannalle. Ihmiset eivät kuitenkaan pärjää ilman näitä yrittäjiä, ja heidät

halutaan takaisin. Lopussa kaikki on hyvin.

Näytelmämme opetus ja keskeinen ajatus on, että ”ihmiset eivät selviä ilman yrittäjiä

ja yrittäjyyttä”. Vaikka yrittäjä itse on ahkera, voi kuitenkin olla, että hänen palvelujaan

ei tarvita. Näytelmämme yrittäjät eivät kuitenkaan vaivu masennukseen tai ala

syytellä toisiaan tilanteesta. He ottavat aikalisän ja lähtevät porukalla Havaijille. Riitely

ja syyttely olisi voinut repiä koko yrityksen hajalle, mutta nämä yrittäjät pitävät yhtä

tiukassakin tilanteessa.

Näytelmän kuvaaminen

Marraskuussa aloimme miettiä, että näytelmää pitäisi päästä kuvaamaankin. Meillä

itsellämme oli hurjan paljon tekemistä (mm. vuorosanojen harjoittelu, oman hahmon

omaksuminen, lavasteiden teko, itsearvioinnin kirjoittaminen), joten päätimme etsiä

työllemme ulkopuoliset kuvaajat. Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa on samaan aikaan

8. luokan valinnainen videotyön kurssi, jolla oli meille jo entuudestaan tuttuja ihmisiä.

Tältä kurssilta Ida ja Jensku siirtyivät mukaan projektiimme. Samalla myös luovan

kirjoittamisen ope ja videotyökurssin ope alkoivat tehdä yhteistyötä. Idan ja Jenskun tulo

mukaan helpotti kovasti työtämme, koska heille oli juuri opetettu kyseisellä kurssilla

elokuvan kuvaamista ja editointia. Nyt he pääsivät kokeilemaan oppejaan käytännössä!

Idan ja Jenskun tultua mukaan ryhmässämme on siis yhdeksän oppilasta. Ida ja Jensku

ovat samanlaisia hulluttelijoita ja naurajia kuin mekin, mutta toisaalta he toivat ryhtiä

työntekoon. Heillä oli edessään iso työ, ja siksi he huolehtivat, että kunakin päivänä

saadaan kuvattua se, mitä oli aiottukin. Emme pyrkineet siihen, että kaikki vuorosanat

menevät käsikirjoituksen mukaan tai että yhtään mokaa ei saa jäädä tallenteeseen.

Meillä oli tarpeeksi tekemistä siinä, että saimme edes jotenkin kuvattua otoksen, jossa

kukaan ei räjähdä nauruun.

Tavoitteet:

• ilmaista itseämme lapsenomaisella tavalla

• tehdä mahdollisimman paljon ryhmämme näköinen video (ryhmä on nauravainen

ja eloisa)

• todistaa yrittäjyyden tärkeys

• osoittaa, että satuhahmotkin ovat yrittäjiä ja heilläkin on omat ilot ja surut

• yhdistää mahdollisimman paljon eri aihekokonaisuuksia (äidinkieli, kuvaamataito,

musiikki, yhteiskuntaoppi, terveystieto…)

• toimia paitsi koulussa myös koulun ympäristössä

• edistää terveellisiä elämäntapoja: ei liikaa karkkia, juomia, tietokoneella oloa &

puhelinta; pitää nukkua tarpeeksi jne.

• edistää ympäristön kunnioitusta: älä roskaa luontoa, metsiä ei pidä hakata liikaa

jne.

• uskaltaa panna itsensä likoon pelkäämättä mokailua (mottona ”Mokaaminen on

ankarasti sallittu”)

• PITÄÄ HAUSKAA JA NAUTTIA TEKEMISESTÄ OTTAMATTA SITÄ LIIAN VAKAVASTI

Esimerkki hahmon suunnittelusta

(Jokaisesta näytelmän hahmosta löytyi portfoliosta oma suunnitelmansa.)

TAPIO

Tapio on suurikokoinen, luonnossa vaelteleva metsän valtias. Luonteeltaan hän on hyvin

rauhallinen ja lempeä. Tapio elää syödäkseen ja pitää erityisesti vanhoista metsistä,

jotka täynnä hyviä eväspaikkoja. Tapio mieltä painaakin metsien raivaus ja luonnon

roskaaminen. Tapio arvostaa metsän eläimiä, luonnon kauneutta – sekä tietysti luonnon

antimia

”Silloin ennen elämä oli huoletonta ja rauhallista. Minä istuskelin puiden alla ja nautin

eväistäni. Mutta nykyään hyviä eväspaikkoja ei löydy millään. Kaikki puut kaadetaan,

eikä minulle ole paikkaa minne mennä.

Päiväkirjamerkintöjä

17.11.2014

Suunnittelimme kohtauksia, joissa kerrotaan menneestä ja tulevasta. Pidettiin myös

nyyttärit.

1.12.2014

Kuvattiin Tapion ja Luontoäidin menneisyys ja nykyisyys ”hakkuutyömaalla”. Metsässä

tuli vähän kylmä, ja pilalle menneitä kohtauksia tuli paljon. Loppujen lopuksi kohtauksista

tuli kuitenkin onnistuneita.

15.12.2014

Kuvattiin alkukokous ja Hawaiji-kohtaus. Aikataulu oli tiukka ja kuvattavaa paljon. Hawaijin

lavastus vaatii aikaa ja vaivaa, ja kamerastakin meinasi loppua akku. Kohtaukset

saatiin juuri ja juuri kuvattua.

Kuvaajat & editoijat Iida ja Jenna-Julia kertovat:

Kuvaaminen oli hauskaa, mutta koululta oli välillä vaikea löytää hyviä, tarpeeksi omaperäisiä

kuvauspaikkoja. Kivointa oli kuvata ulkona metsässä, koska pokka ei meinannut

millään pitää. Myös Halpa-Hallin kuvauskeikka oli ikimuistoinen, koska saimme

osaksemme hämmästyneitä katseita, kun kuvasimme Pääsiäispupun raivokohtausta.

Open pitikin soittaa etukäteen Halpa-Hallin johtajalle, voiko Pääsiäispupu tulla ottamaan

Halpa-Halliin itkupotkuraivarit. Pääsiäispupulta pyydettiin myös yhteiskuvia.

Editointi oli aluksi vaikeaa, koska editointiohjelma hävitti välillä videon pätkiä eikä tallentanut

aina tekemiämme muutoksia. Joitain kohtauksia piti poistaa kokonaan, kun

editointiohjelma ei suostunut muokkaamaan kohtauksia siten, kuin olimme suunnitelleet.

Jouduimme editoimaan videon omilla tietokoneilla, koska koululla ei ollut sopivaa

editointiohjelmaa. Teimme siis kaikki editointiin liittyvät jutut vapaa-ajalla.

Myös videon siirtäminen muistitikulle tai open sähköpostiin tuotti ongelmia. Onneksi

koulumme It-nörttiope-kaikenosaavaguru-Heikki tuli avuksi, ja video saatiin näkymään.

Opimme tämän projektin aikana editointia ja kuvaamista mutta ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

Kaikki ei todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaisesti, välillä tuntuikin,

että mitähän tästä tulee. Lisäsimme videoon musiikkia, ja opimme senkin, että

siihenkin pitää vielä varmuuden vuoksi kysyä lupa Teostolta. Saimme Teostolta paljon

tietoa aiheesta ja kerroimme asiasta muillekin oppilaille.

Onnistuimme hyvin:

+ ryhmän yhteistyö ja ryhmätoiminta onnistui kaikista parhaiten, suorastaan erinomaisesti

+ käsikirjoitukseen olemme tyytyväisiä: se ei ole loppuun asti viilattu, ja juuri siksi se

on meidän näköisemme, jätimme improvisaatiolle tilaa

+ jokainen sai mielestään hyvin tuotua esiin oman satuhahmonsa luonteen, ja satuhahmosta

tuli joillekin jopa hyvinkin rakas

+ pystyimme hyvin yhdistämään ryhmän vahvuudet: kirjoittamisen ja ilmaisutaidon

+ lopputulos on omaperäinen, erilainen

+ oli viisasta pyytää apua videotyön kurssilta

+ omat arvomme toteutuivat hyvin: ”rakastan nukkumista”, ”rakastan syömistä”, rakastan

valkoisia, terveitä hampaitani”, ”rakastan joulua ja joulupukkia”, ”rakastan diivailua”,

”rakastan puhdasta luontoa”

+ meillä oli todella hauskaa yhdessä; naurua riitti joka kerta

+ meillä on paljon uusia, itse keksimiämme vitsejä, joille saamme nauraa vielä kauan:

mm. pääsiäispupun hahmoa ja toimintaa suunnitellessa päivittelimme nykyajan isoja,

jättimäisiä suklaamunia ja sitä, kuinka lapsille ostetaan valtavasti erilaisia suklaamunia

”munasta toiseen”, ”nykyajan munat ei kunnolla mahdu suuhun”.

+ mielestämme pääsimme melkein kaikkiin edellä asettamiimme tavoitteisiin; ainoastaan

karkkia tuli syötyä liikaa

Haasteet:

- tuli kiire, vaikka aloitimme työn jo syyskuussa

- aiheesta poikkeamista tuli turhan usein: hersyvä huumori sekoitti päämme

- rekvisiittojen valmistelu yllättävän työlästä: jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut pyytää

apua kuvaamataidon ryhmältä (ainakin Havaiji-taustaan)

- kuvauspaikkojen valinta ei ollut niin helppoa, kuin kuvittelimme

- editointiin liittyvät ongelmat

Jatko:

- ope aikoo käyttää tätä esimerkkinä uuden OPSin toteuttamisesta (oppilaslähtöisyys,

luovuudelle tilaa, rikkoo oppiainerajoja, käytännönläheisyys, paikallisuus jne.)

- toukokuun lopussa esittelemme työn koko koululle tai ainakin osalle koulua

- jokaiselle jää työstä oma levy ja ihanat muistot

Linkki näytelmään: https://www.youtube.com/watch?v=b0UBaFjspvc

”Yläkoululaisista koostunut ryhmä toteutti

päiväkodin lapsille toiminnallisen teemapäivän.

Päivän pohjana toimi itse suunniteltu

satu, joka kuljetti osallistujat tehtävärastilta

toiselle. Projektin tehtävänjaossa on

huomioitu hienosti ryhmän jäsenten erilainen

osaaminen, ja lopputuloksessa korostuu

tekijöidensä vahva innostus ja halu luoda

opettavainen elämys päiväkodin lapsille.

Ryhmä on lisäksi rohkeasti hankkinut paikallisen

yrittäjän yhteistyökumppanikseen.

Portfoliossa tekijät erittelevät ansiokkaasti

teemapäivän toteuttamisen eri vaiheita ja

oppimaansa. Portfolioon valitut kirjoitustyylit

ovat eläviä ja sujuvia.”

Päiväkodin teemapäivä

Vanttilan koulun 9.luokan oppilaat

Leila Gharhour, Elli Lehto, Taru Ojanen,

Aino Palander, Hanna Petäjä & Henna Relander

Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:

Alkukirjoitus

Niin kuin blogiteksteistä tulee myöhemmin ilmi, päätimme osallistua Yritys hyvä 2015-

kilpailuun sarjassa 5, teemalla 1-2. Teema yksi – kaksi tarkoittaa projektissamme sekoitusta

molemmista. Päätimme olla luovia, ja tehdä niistä kahdesta oman näköisemme.

Kukaan meistä ei ollut kuullut koko kilpailusta halaistua sanaa koskaan aiemmin. Koulullemme

ei ole viime vuosina tullut tietoa kilpailusta, ja siksi suuremmalla innostuksella

lähdimme mukaan. Sanoisin ainakin itseni puolesta lähteneeni mukaan puhtaasta

mielenkiinnosta ja halusta päästä kokeilemaan jotain erilaista.

Mukana olevat osallistujat ovat tällä hetkellä minä eli Hanna, Elli, Taru, Henna, Leila ja

Aino. Kaksi tipahti matkan varrella pois, mukaan lukien tyttö, jolta koko idea projektiin

tuli. Se oli ja meni. Nyt jäljellä olemme me kuusi.

Alkuperäinen idea oli järjestää päiväkodille jonkinlainen teemapäivä. Siitä idea lähti

sitten liikkeelle ja muotoutui pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa. Tälläkin hetkellä luen

lehtistä, joka kilpailusta infosi, sillä en oikein osannut sanoa ideamme kategoriasta

mitään. Se on sen verran kumpaakin.

Lunttaan lehdestä ja muotoilen sanomani näin: Toteutamme teemapäivän, jonka tarkoituksena

on muokata koulun (vanhempien) oppilaiden, sekä päiväkodin yhteistyötä

ja -henkeä. Haluamme nostaa ja parantaa kahden erillisen mutta aivan vierekkäin olevan

yhteisön yhdessä toimimista. Lisäksi meillä on sponsorina Espoon mattopesula,

sillä tarvitsemme sponsorin materiaalikustannuksia varten.

Tuntuisi ihan typerältä selostaa kaikki tekemämme pienet ja suuret askeleet, sillä

olemme pitäneet huolta, että projektin kulku tulee esille blogikirjoituksissa.

Kehittelimme idean teemapäivästä, johon osallistuu kolme – viisi- vuotiaat lapset. Teemapäivän

pohjana on satu, joka kulkeutuu rastien läpi alusta loppuun, jollain lailla

opettavaisena kokonaisuutena. Halusimme toteuttaa portfolion tekemällä luonnoksia,

suunnitelmia, kirjoituksia, sekä ottaa lapsista ja lopullisesta teemapäivästä kuvia. Lisäidea

oli tehdä video koko työstä ja sen eri vaiheista.

Hienosti koottu suunnitelma kuitenkin kariutui meitä toteuttajia realisoivassa tapaamisessa

päiväkodin johtajan kanssa. Itse teemapäivä muuttui teematunniksi, video

oli kokonaan poissuljettu, emmekä saaneet lupaa ottaa kuvia päivän aikana, niin että

lapset näkyvät niissä. Siitä huolimatta teimme suunnitelmiin muutoksia ja jatkoimme

eteenpäin.

Meidän vahvuutemme on yhteishenki. Olemme kaikki hyviä kavereita. Silti projekti,

jossa vaaditaan selkeää johtajaa, vaati aika paljon erilaista, mihin olemme tottuneet.

Siis tavallisesti kouluarjessa ei vaadita sitä yhtä, joka pitää porukkaa kasassa ja jakelee

ohjeita. Vaikka olemme kavereita, ei kukaan ole voinut olla huomaamatta tätä. On

syntynyt pientä kränää ja erimielisyyksiä, mutta niistä kaikista on tähän mennessä selvitty.

Väkisinkin iso yhdessä tehtävä projekti opetti meille monenlaista. Eiköhän meistä

kukin opi vain mukana tekemällä paljon ryhmähenkitaitoja.

Kaikilla kuudella osallistujalla on omat vahvuutensa, joiden mukaan tehtävät jaettiin.

Niin kutakin pystytään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.

Meitä pitää kasassa yhteinen tavoite. Tavoitteemme on saada aikaiseksi jotakin erilaista

lasten kanssa ja sen kautta yhteistyön parantaminen. Meillä se tuo piristystä ja

haasteita tavalliseen arkeen. Totta kai tähtäämme voittoon, mutta luulen kaikista tärkeimmän

seikan piilevän tässä. Mikään ei ole hauskaa, jos ei voi olla rennosti ja pitää

välillä hauskaa. Pitää pysyä aikataulussa ja saamaan kaikki aikaiseksi, mutta samalla

täytyy myös osata pitää hauskaa. Ja se onnistuu meidän porukallamme.

Hanna

Blogikirjoituksia

Sunnuntai 16.11.2014

Aloitettiin tämä projekti tällä viikolla ja kaikki oli innoissaan. Ja on vieläkin. Olemme saaneet

järjestettyä tosi monet asiat viimeistä silausta vaille valmiiksi.

Kävimme torstaina kysymässä Susannan ja Hannan kanssa päiväkodilta, että sopiiko jos me

pitäisimme tällaisen päivän siellä. Se päiväkodin johtaja oli tosi innoissaan. Onneksi!

Sinä samana torstaina pidimme palaveria tekstiilitunneilla koulumme kirjastossa. Ideoimme nimeä

projektille ja kertasimme koko homman, ettei jäisi epäselvyyksiä. Koska minä päätin ottaa

ohjat, niin annoin kaikille ”läksyksi” kirjoittaa tämän ensimmäinen blogi-kirjoitus ja keksiä tarinan

juonta siihen isompien lasten rataan.

Meillä on tässä välissä TET-viikot, joiden takia emme näe toisiamme vähän aikaan. Tämän takia

tapaamme ensi viikon lauantaina Hennan luona. Suunnittelen parhaillaan lauantain tehtäviä ja

ohjelmaa.

Edistymme hyvää vauhtia ja kaikilla on kivaa! Hyvä me!

Elli

Tiistai 25.11.2014

Tämä projekti on mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten meillä tuli hieman hidastusta

kun osa osallistuneista tytöistä ei halunnutkaan mukaan, se hankaloitti asioita. Olemme saaneet

hyvin asiat hoitumaan ja ryhmän yhteishenki on todella hyvä, tietysti kun kavereita ollaan :)

Meidän pitäisi miettiä paremmin ajat jolloin tapaamme.

Taru

Torstai 1.1.2015

Projekti on hidastunut etenemisessään, mikä oli arvattavissakin. Joululomalla kaikki lahnaavat

kotonaan. Lisäksi kun kevätlukukausi pyörähtää käyntiin, alkavat yhdeksäsluokkalaisilla loppurutistukset

koulun suhteen. Onneksi meidän tapahtumapäivä on alkuvuodesta eikä vaikkapa

loppuvuodesta.

Henna

Keskiviikko 24.12.2014

Minulla on motivaatio hukassa. Tuntuu, ettei kukaan meistä jaksa tehdä projektin eteen mitään

ja ettei sillä ole väliä jos jättää jotain tekemättä. Minua surettaa, että kun annan päivämäärän

jolloin jotain on pitänyt olla tehtynä, niin kukaan ei ole saanut mitään valmiiksi. Esimerkiksi

annoin kaikille tehtäväksi kirjoittaa yhden lyhyen käsikirjoituksen ja se pitäisi palauttaa viikon

päästä. No, olen odottanut niitä kirjoituksia melkein kaksi viikkoa deadlinen jälkeen ja vain yksi

tuli viikon myöhässä.

Muutenkin projektimme on hajoaa palasiksi. Kukaan ei jaksa keskittyä eikä viitsi tehdä mitään.

Minulla on vielä tahtoa suorittaa projekti loppuun, mutta kun yksikään muista ei lähde mukaan,

niin tuntuu paremmalta vain työntää pää hiekkaan kuin strutsi ja unohtaa kaikki.

Elli

Perjantain 2.1.2015

Viimeisen blogikirjoituksen aika on nyt. Vaikka aikaa on vielä yli kuukausi, tulee tässä nyt lopullinen

tilannekatsaus, tämäkin on vaan tässä välissä. Milloinkohan me aloitettiin tekemään tätä

projektia? Lokakuussa? En edes muista.

Sanotaan nyt niin, että myöhästyin sovistusta aikataulusta. Tein osan jutuista ajoissa, mutta

loput myöhässä. Kuitenkin kaikki joululomalla valmiiksi. Jotain ollaan keskenämme projektin

aikatauluista juteltu ja muistuteltu toisiamme.

Mun mielestä on paras olla rehellinen. Lomat on aina petollisia. Lomat ja tauot. Se on huomattu

tässä, koska sillon kun ei oo tavallisia rutiineja tehdä jotain, ja joku ei oo kyselemässä tehtävien

valmistumisesta, ne vaan jää tekemättä. Ehkä ihmiset ajattelee silloin, että ”kyllä tän vielä

kerkee, mulla on viikko aikaa”. Siihen mä sorruin itekin välillä. Tai en vaan edes muista ajatella

tekemättömiä asioita.

Musta tuntuu myös, että ihmisten motivaatio tätä kohtaan ei oo niin korkeella, kuin pitäisi olla.

Huono perustelu on ettei jaksa. Se ei kelpaa nyt, kun ollaan loppusuoralla. Vähän aikaa sitten oli

myös keskustelua lopetetaanko tämä projekti tähän vai vedetäänkö loppuun asti. Sitä on ilmassa

edelleen vähän.

Portfolio valmistuu kyllä ihan hyvää tahtia. Sinne tulee kaikkien blogitekstipätkiä, meidän suunnitelmia

ja luonnoksia, sekä alku- ja lopputekstejä. Meillä on materiaalia sen kokoamiseen.

Aion potkia itteäni niin kauan, kunnes ollaan täysin valmiita. On jäljellä enää se teemapäivä

ja portfolion kokoaminen. Me mennään pelleilemään lasten kanssa pakkaseen. Se on hauskaa,

ja koko projektin tavoite oli meidän ja päiväkodin välisen yhteishengen parantaminen. Vaikka

portfoliosta ei tulis täydellistä, mitä oltais haluttu, se on ihan okei. En tykkää luovuttaa, vaikka

joskus se tuntuiski paremmalta. Sellainen jää harmittamaan. Varsinkin kun ihan tosissaan ei ole

mahdottomasti tehtävää.

Mielipiteenä se, että nyt jos kaikki vaan tekisi parhaansa. Ihan kaikki. Keskeneräiset asiat ja ne

asiat, joita täytyy tehdä. Ne täytyy saada valmiiksi.

Ehkä meidän porukassa on havaittavissa myös laiskuutta tai paremminkin saamattomuutta. Ja

luulen, että itse kukin tunnistaa itsensä tosta projektin menneissä tai tulevissa vaiheissa. Ainakin

tunnistan itteni. Hyvänä puolena on se, että jos jaksaa muistuttaa jutuista positiivisesti, se

otetaan vastaan myös positiivisena eikä vihaisesti. Kyllä tää tästä, vedetään projekti kunnialla

loppuun. Piste.

Hanna

Teemapäivä päiväkodilla ja itsearviointia

Ryhmä sai kaiken valmiiksi ajoissa, mutta vielä päivää ennen h-hetkeä pientä epävarmuutta

oli ilmassa. Huolta herätti niin yhden ryhmän jäsenen sairastuminen kuin ettei

päiväkodin johtajaan ollut saatu yhteyttä koko viikkona. Tietäisivätkö päiväkodissa

paikalla olevat sijaiset teemapäivästä ja pääsisikö ryhmä todella toteuttamaan toiminnallisen

saturatansa lapsille? Entä saapuisivatko kaikki ryhmän jäsenet ajoissa paikalle

ja olisiko palkintona olevat vaahtokarkit ostettu, kuten oli sovittu? Ryhmänjohtaja Elli

lähetti kaikille ryhmäläisille kannustusviestin, jonka tarkoituksena oli samalla vähentää

epätietoisuutta:

”Kokoonnumme koululla. Olemme tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa, mutta valmistaudumme

pitämään teema-päivän huomenna. Käyttäytykää asiallisesti, varautukaa kaikkeen

(tarrapasseja liian vähän, joku ei tykkää vaahtokarkeista, lapsi heittäytyy hankalaksi, menkat,

vuorosanat unohtuminen jne.). Jos ette muista mitä piti tehdä missäkin, improvisoikaa! Tiedän,

että olette kaikki todella hyviä siitä joten käyttäkää taitojanne. Jos päädytte tilanteeseen, jossa

ette tiedä miten jatkaisitte, älkää näyttäkö sitä, alkaa olko pihalla kaikesta. Kertokaa kaikki

mieltänne askarruttavat asiat heti, niin saamme niihin vastaukset ajoissa!”

Jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta kaikki sujui hienosti ja ryhmä sai toteutettua

teemapäivänsä. Satukierroksella päiväkodin lapset auttoivat Henna-mennikäistä

selvittämään taika-arkun avaussanan. Reitin varrella oli paljon erilaisia esteitä ja

tehtäviä sekä siellä saattoi tavata noidan kissan, prinsessan ja hassun mummon. Mukaan

jokainen osallistuja sai vielä tarrapassin, johon saattoi kerätä matkan varrella

saadut palkinnot. Kun reitti oli kuljettu ja taika-arkun avaussanat selvitetty, avattiin

vielä taika-arkku, josta löytyi vaahtokarkkeja ja tarroja jokaisella lapselle.

Ote käsikirjoituksesta:

”MIAUH!”

Loikin ympäriinsä ja katselen lapsia kissamaisen viekkaasti.

”Keitäs te olette, hm? Minä olen lähimetsän noidan musta kissa! MIAUH! Minulla on terävät

kynnet ja hampaat, mutta en käytä niitä teihin jos osaatte auttaa minua.”

Näyttelen lapsille ja mau’un. Nuolaisen käpälääni.

”Noita ei opeta minulla kaikki tärkeitä asioita muista eläimistä, vaikka haluan. Minua on usein

mietityttänyt missä muut eläimet asuvat. Minun paikkani on noidan mökissä, mutten tiedä mitään

siitä, missä kaikkien muiden eläinten kodit ovat.”

Käännyn lappujen puoleen ja otan esille kuvia eläimistä.

”Toivon että osaatte auttaa minua. Tai jos ette, niin minä kerron noidalle ja hän saattaa muuttaa

teidät sammakoiksi!. Noniin. Minulla on kolme kuvaa, joissa on paikat, missä eläimet voisivat

asua. Lisäksi minulla on tallessa kuvia muutamista eläimistä. Teidän tehtävänne on kertoa, mikä

eläin kuuluu mihinkin kuvaan.”

Näytän jokaista eläintä lapsille yksitellen ja he saavat miettiä, kuuluuko kyseinen eläin

viidakkoon, maatilalle vai mereen uimaan. Kun kaikki kymmenen eläintä on paikoillaan,

kehun lapsia.

”Jaa-a. Näyttää siltä, että selviydyitte tehtävästäni. Minä jään kuitenkin seuraamaan matkaanne,

joten olkaa varuillanne.

Jaan kaikille lapsille tarrapassiin koira-tarrat ja lähetän heidät matkaan.

Palkitsevinta teemapäivässä oli innokkaat ja iloiset lapset sekä projektin loppuun vieminen

onnistuneesti.

Otteita itsearvioinneista :

”Seikkailu sujui mainiosti. Ja rehellisesti, oli iso huojennus saada tämä pidettyä. Enää ei tarvinnut

jännittää tai pelätä, mitäköhän tästä tulisi. Onnistumisen tunne oli hyvä kokea, sillä kaikki

se, mitä me nähtiin teemapäivän eteen, antoi palkintonsa nyt. Lapset olivat onnessaan ja hyvällä

mielellä ja emmäköhän me kaikki olleet myös.” – Hanna

”Yhteispelimmekin sujui. Ikään kuin projektin ”pomoksi” ja eteenpäin viejäksi muotoutui jo aika

alussa Elli, mutta kuitenkin asiat teimme ja niistä päätettiin yhdessä.” – Henna

”Koko projektillemme annan kouluarvosanoin 9-. Projektimme on yhdeksikön arvoinen, mutta

miinuksen annan myöhästelystä ja laiskuudesta, muiden osalta ja omalta osaltani.” – Elli

”Tein kaiken hyvin mutta en ehkä ajallaan. Yritin parhaani ja mielestäni onnistuin tarpeeksi

hyvin. Motivaationi tätä työtä kohtaan oli aivan alussa hyvin suuri mutta pienen hitautemme

vuoksi motivaationi laski hieman, mutta kun leikkipäivä koitti motivaationi oli taas melko suuri.”

– Taru

”Työtehtäväni oli huolehtia kaikesta mahdollisesta kuvituksesta ja piirtämisestä. -- Näin lopussa

minulle on jäänyt ihan hyvä mieli koko jutusta. Olen saanut kokea uusia asioita ja viettää aikaa

kavereiden kanssa. Toivon suoritukseni ja kaikkien meidän työn olleen jonkin arvoista.” – Aino

”Motivaatio on mulla pysyny projektissa ihan hyvin. Tai no kun minulla ei ole tapana asetttaa

minkäänlaisia oletuksia asioille mihin lupausun niin en yleensä pety ja varaudun kaikkeen. --

Uskon, että kaikilla oli ihan hauskaa tehdä tätä. Minulla myös, tulin projektiin mukaan jotta saisin

tehdä jotain mahtavaa lapsille ja sen teimme ja se oli ihan mahtavaa nähdä miten hauskaa

kaikilla lapsilla ole. :) ” –Leila

yritys_hyva_voittajat_2015_web

products

Features

Resources

Developer

Company

Pro Features

Help & Support

Integrations

Plans & Pricing

Company

yritys_hyva_voittajat_2015_web

Delete template?

Save as template?

products

Features

Resources

Developer

Company

Pro Features

Help & Support

Integrations

Plans & Pricing

Company