Transform your PDFs into Flipbooks and boost your revenue!
Leverage SEO-optimized Flipbooks, powerful backlinks, and multimedia content to professionally showcase your products and significantly increase your reach.
Yritys<br />
Hyvä<br />
<strong>2015</strong><br />
VOITTAJAKIRJOITUKSET<br />
JA -RYHMÄTYÖT
YRITYS HYVÄ <strong>2015</strong><br />
voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt<br />
Toimitus ja taitto<br />
Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo<br />
Kirjoitusten luonnehdinnat<br />
Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto<br />
Ryhmätöiden luonnehdinnat<br />
Saana Palamaa, Kehittämiskeskus Opinkirjo<br />
Kustantaja<br />
Yksityisyrittäjäin Säätiö<br />
Julkaisija<br />
Kehittämiskeskus Opinkirjo<br />
Paino<br />
Unigrafia Oy, Helsinki <strong>2015</strong>
Sisällys<br />
SARJA 1 - Yrityskylä, 6.luokka<br />
Yrityskylä menestyy hyvin, Ava Dunn................................................................................ 7<br />
Päiväni päätoimittajana, Matilda Härkönen......................................................................... 9<br />
Hyvä luokkahenki, Katri Kantola........................................................................................ 11<br />
Asenne ratkaisee, Miisa Mäkelä.......................................................................................... 13<br />
Eetun tarina, Milla Pesonen................................................................................................. 15<br />
SARJA 2, 9.luokka<br />
Rohkenen yrittää, Suvi Ahonen.......................................................................................... 18<br />
Polkupyöräkauppa 87’, Alexander...................................................................................... 20<br />
Äidiltä tyttärelle, Taru Hirvensalo....................................................................................... 22<br />
Tämän minä osaan!, Kirsi Komulainen............................................................................... 26<br />
Tiistai, Lili-Ann Kuumeri....................................................................................................... 28<br />
Vastoinkäymisistä tuli bisnes, Adolfina Lehtonen.............................................................. 30<br />
Muutimme maailmaa, Elias Mattila.................................................................................. 32<br />
Kuntoa ja hyvää oloa kaikille, Henniina Meriläinen........................................................... 34<br />
Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan”, Elias Vuorio.......... 36<br />
Rohkenen yrittää, Jenna Välimäki....................................................................................... 39<br />
SARJA 3, Lukio<br />
Lupaus unelmastasi, Jenny Lehtosaari................................................................................ 43<br />
Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen ............................................. 46<br />
Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin, Iida Ranta-Nilkku................................................ 48<br />
SARJA 4, Ammatillinen oppilaitos<br />
Matka sukupolvelta toiselle, Jonna Elo.............................................................................. 51<br />
Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa, Jukka Piippo............................................................ 53<br />
Tämän minä osaan, Ellen Tahkola...................................................................................... 55<br />
SARJA 5, Ryhmätyöt<br />
Hyvä <strong>yritys</strong> -dokumentti, Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset........................................... 58<br />
Jyvistä jauhoiksi, Keudan ammattiopisto, Mäntsälä, maatalousalan opiskelijat.................. 62<br />
Lasten hyväksi Oy, Ahmon koulun 8.luokan luovan kirjoittamisen ryhmä.......................... 67<br />
Päiväkodin teemapäivä, Vanttilan koulun 9.luokkalaiset.................................................... 72
Lukijalle<br />
Yritys Hyvä <strong>2015</strong> -kilpailu kokosi yhteen lähes tuhannen nuoren ajatuksia yrittäjyydestä<br />
ja yritteliäisyydestä. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnattuun kilpailuun lähetettiin<br />
yhteensä 582 kirjoitusta ja 40 ryhmissä toteutettua projektityötä.<br />
Ensimmäinen Yritys Hyvä käynnistyi 1985 ja vuonna <strong>2015</strong> vietetään kilpailun 30-vuotisjuhlavuotta.<br />
Aikana, jolloin Yritys Hyvä syntyi, Suomessa ei ollut muita koulussa toteutettavia<br />
yrittäjyyttä käsitteleviä hankkeita tai kokonaisuuksia. Yritys Hyvää onkin<br />
pitäminen ensimmäisenä suomalaisena yrittäjyyskasvatuksen sisältönä, joka viitoitti<br />
suuntaa tavalle, jolla yrittäjyyttä ja myös muita yhteiskunnallisia teemoja voitaisiin<br />
yhdistää koulujen opetukseen. Vuonna 1994 yrittäjyys saatiinkin ensimmäistä kertaa<br />
perusopetuksen opetussuunnitelmiin aihekokonaisuutena.<br />
Yritys Hyvään osallistuu vuosittain noin 15 000 nuorta, joista loppukilpailuun pääsee<br />
noin 1000. Kilpailun 30-vuotisen historian aikana siihen on siis osallistunut jo satoja<br />
tuhansia nuoria. Kilpailu onkin kirjoituskilpailuna edelleen Suomen suurin.<br />
Yritys Hyvään osallistumista vuonna <strong>2015</strong> innosti juhlavuoden kunniaksi järjestetyt<br />
luovan kirjoittamisen työpajat, joiden vetäjänä toimi kirjailija Terhi Rannela. Työpajat<br />
järjestettiin 9.luokkalaisille viidellä eri koululla ympäri Suomea ja niissä nuoret<br />
pääsivät kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan ja ideoita paperille. Rannelalla oli myös<br />
ennestään omakohtaista kokemusta Yritys Hyvästä, hän nimittäin on osallistunut<br />
itsekin kilpailuun vuonna 1996. Rannelan kirjoitus palkittiin tuolloin luokkansa parhaana<br />
ja kilpailuun osallistumisen ja siinä menestymisen merkitystä nuoren elämään<br />
nykypäivänäkin kuvastaa hyvin Rannelan Läpi yön uutuusromaanin päähenkilön<br />
päiväkirjamerkintä: ”Toivon silti, että kirjoitus menestyy valtakunnallisessa kilpailussa.<br />
Se olisi jotain elämää suurempaa: tunnustus!” Läpi Yön kertoo 15-vuotiaasta tytöstä,<br />
jonka kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi.<br />
Voittajakirjoituksia valittiin tänä vuonna kirjoitussarjoista yhteensä 21 ja<br />
voittajaryhmätöitä neljä. Yritys Hyvä <strong>2015</strong> <strong>voittajat</strong> palkitaan Helsingin Messukeskuksessa<br />
22.toukokuuta <strong>2015</strong>. Kirjoitussarjojen <strong>voittajat</strong> palkitaan 100 ja 500 euron rahapalkinnoin,<br />
ryhmätyösarjassa voittaneet ryhmät 1000 euron rahapalkinnoin.<br />
Tähän kirjaan on koottu kaikki vuoden <strong>2015</strong> voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt.<br />
Hyviä lukuhetkiä!
SARJA 1 - YRITYSKYLÄ<br />
6.LUOKKA<br />
6
“Perusteellinen ja selkeä<br />
selostus Yrityskylä-toiminnasta,<br />
siitä miten se toteutetaan ja<br />
minkälaista se on osallistuvan<br />
oppilaan kannalta. Teksti tarjoaa<br />
sekä tietoa että tunnelmia<br />
välillä asiallisesti, välillä vähän<br />
vapaammin pohtien.”<br />
Yrityskylä menestyy hyvin<br />
Ava Dunn<br />
Oulu International School<br />
Tämä essee kertoo Yrityskylästä ja sen tarjoamasta opista tulevaa elämää varten. Toivon,<br />
että esseeni voisi tarjota vinkkejä Yrityskylään meneville ja mahdollisesti auttaa<br />
Yrityskylä-konseptin leviämisessä myös muihin maihin. Tulen kertomaan oman mielipiteeni<br />
Yrityskylästä ja kerron myös omasta <strong>yritys</strong>kyläkokemuksestani. Puhun työn eri<br />
tasoista ja niiden tärkeydestä. Puhun lisäksi erilaisten <strong>yritys</strong>ten tärkeydestä ja miten<br />
ne vaikuttavat toisiinsa. Aion myös antaa esimerkkejä siitä, miten Yrityskylää voitaisiin<br />
parantaa. Tässä esseessä tulen pohtimaan paljon <strong>yritys</strong>kyläidean menestystä ja miksi<br />
sen pitäisi laajentua muuallekin. Aloitan kertomalla perustietoa <strong>yritys</strong>kylästä Suomessa.<br />
Suomessa toimii kahdeksan kiertävää <strong>yritys</strong>kylää, joissa vierailee neljäkymmentätuhatta<br />
oppilasta vuosittain. Yrityskylien on helppo siirtyä paikasta toiseen, sillä yritykset<br />
ovat rakennettu osista jotka voidaan ottaa palasiksi ja laittaa uudelleen yhteen. Tämän<br />
takia täytyy olla varovainen, ettei juokse ja kaada vahingossa seinää. Yrityskylässä on<br />
noin kaksikymmentä <strong>yritys</strong>tä, jotka ovat melko tärkeitä oikeassa elämässä, kuten esimerkiksi<br />
posti, pankki, ravintola, jätekeskus, ruokakauppa, terveystalo ja kaupungintalo.<br />
Yrityskylä on siis kuudesluokkalaisille tarkoitettu paikka, jossa opitaan työelämästä<br />
ja ollaan yhtenä päivänä tavallaan aikuisia. Siellä opitaan muun muassa laskuista ja<br />
kauppojen tekemisestä. Tämä kuvaukseni saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta Yrityskylä<br />
on mahtava paikka ja siellä on tosi hauskaa. Usein haluaisin vain mennä sinne<br />
takaisin koulun sijasta.<br />
Yrityskylä on menestynyt Suomessa ja ymmärrykseni mukaan suurin osa oppilaista<br />
on nauttinut kokemuksestaan. Yrityskylä palkittiin viime vuonna maailman parhaaksi<br />
koulutushankkeeksi. Sen jälkeen kansainvälinen kiinnostus on huomattavasti suurentunut.<br />
Yrityskylässä käydään nyt melkein joka viikko tutustumassa ulkomailta, ja<br />
kiinnostusta on ollut ympäri maailman. Afrikassa ja Aasiassakin mietitään Yrityskylän<br />
tekemistä, mutta Ruotsin kanssa ollaan suunnitelmissa edetty eniten. Ruotsissa suunnitellaan<br />
kiertuetta jo ehkä tälle vuodelle. Yrityskylällä on laajentumistoiveita ainakin<br />
kaikkiin Pohjoismaihin. Minusta on tosi hyvä juttu, että Yrityskylä menestyy ja sen kannattaisi<br />
ehdottomasti laajentua myös muualle maailmaan.<br />
Yrityskylään valmistaudutaan kymmenellä oppitunnilla, jossa opitaan enimmäkseen<br />
työhön liittyvää sanastoa merkityksineen sekä tutustutaan palkanmaksuun ja vero-<br />
7
tukseen. Oppitunneilla täytetään erityistä tehtäväkirjaa. Jokaiselle Yrityskylään osallistuvalle<br />
luokalle, lähetetään muutamia työvaihtoehtoja, joista oppilas päättää minne<br />
haluaa, jonka jälkeen opettaja tekee viimeisen päätöksen siitä, kuka menee minne.<br />
Ensimmäisenä Yrityskylässä kaikki kokoontuvat ja ohjaajat kertovat mitä pitäisi odottaa<br />
päivästä. Jokaisella yrityksellä on lisäksi ohjaaja avustamassa aina kun tarvitsee. Eri<br />
asemassa työskenteleville annetaan erilaisia työtehtäviä. Kaikki saavat omat työvuorot<br />
ja tauot. Tauoilla voi syödä lounasta tai ostaa kaikenlaista palkalla. Alussa kaikki<br />
yritykset hakevat lainan pankista. Päivän kuluessa yritykset saavat laskuja, maksavat<br />
laskuja, lähettävät laskuja, myyvät, ja toimitusjohtajat kokoontuvat välillä kertomaan<br />
miten omassa yrityksessä sujuu.<br />
Nyt aion kertoa omasta Yrityskyläkokemuksestani ja annan neuvoja <strong>yritys</strong>kylään meneville.<br />
Luokkani sai neljä eri <strong>yritys</strong>vaihtoehtoa. Minä toivoin pääseväni Martelaan<br />
sisustussuunnittelijaksi, mutta minut laitettiin yllätyksekseni kyseisen yrityksen toimitusjohtajaksi.<br />
Minua jännitti olla johtajan roolissa. Päivän kuluessa minulle selvisi,<br />
että tykkään olla johtajan roolissa ja että minusta on mukavaa puhua yleisön edessä.<br />
Uskon, että Yrityskyläkokemus voi olla suureksi avuksi tulevaisuudessa. Yrityskylässä<br />
en vain oppinut laskuista ja kauppojen tekemisestä. Ennen en olisi uskaltanut paljon<br />
puhua ison yleisön edessä ja tehdä yhteistyötä tuntemattomien kanssa, mutta Yrityskylä<br />
on tuonut minulle rohkeutta. Hyödyllisiä neuvoja <strong>yritys</strong>kylään on tietenkin olla<br />
ystävällinen muille. Suosittelen myös sitä, että käyttäkää palkkanne, koska ette saa sitä<br />
kotiin päivän jälkeen. Yrityskylässä voi ostaa hienoja asioita, kuten ruokaa ja vaikka<br />
työkaluja. Itse en muistanut käyttää koko palkkaa, mutta älkää te muut tehkö samaa<br />
virhettä.<br />
Pienenä yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Yrityskylä on mahtava keksintö<br />
ja kannatan idean levittymistä myös muihin maihin. Itse en tiedä ketään, joka ei olisi<br />
pitänyt Yrityskylästä. Vaikka esimerkiksi johtaja saa enemmän palkkaa, on kaikkien<br />
työ ihan yhtä tärkeää. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaupassa ei vaikka olisi myyjää.<br />
Olen aina ajatellut, että laskut ja tällaiset asiat ovat aivan tyhmiä ja tylsiä, mutta nyt<br />
käsitykseni näistä asioista on parempi. Oli mukavaa päästä Martelaan, koska haluaisin<br />
ehkä olla aikuisena jonkinlainen muotisuunnittelija. Vaikka Martela onkin huonekalukauppa,<br />
kuului työhön myös paljon esteettistä suunnittelua. En keksi Yrityskylästä paljon<br />
parantamisen aihetta, mutta tulevaisuudessa olisi mukavaa, että sinne tulisi lisää<br />
yrityksiä. En ollut ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeitä eri yritykset ovat toisilleen ja<br />
miten ne toimivat yhdessä. Jos Yrityskylä laajentuu muualle, se voisi vaikuttaa muidenkin<br />
lasten tulevaisuuteen. Olisi mahtavaa jos Yrityskylä pääsisi leviämään köyhempiinkin<br />
maihin. Uskon, että he nauttisivat ja hyötyisivät siitä paljon. Työ voi olla tosi<br />
mukavaa ja nykyään odotan enemmän tulevaisuutta enkä huoli paljon siitä, että olisi<br />
kiva olla aina lapsi, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Lopuksi haluaisin sanoa, että minusta on<br />
tosi hyvä idea opettaa nuorille enemmän työstä ja toivon, että Yrityskylä voisi jatkua<br />
pitkään ja jatkaa matkaa vuoristorataa ylöspäin.<br />
8
“Mukavasti ja analyyttisesti<br />
yhtä Yrityskyläpäivää kuvaava<br />
tarina. Kirjoittaja vietti päivän<br />
sanomalehden päätoimittajana, hän<br />
kertoo johdonmukaisesti ja selkeästi<br />
miten valmistui tehtävään, miten<br />
selviytyi siitä ja mitä sai oppia.”<br />
Päiväni päätoimittajana<br />
Matilda Härkönen<br />
Kirkonkylän alakoulu, Muhos<br />
Toimin Yrityskylässä Kalevan päätoimittajana. Olin siis yritykseni johtaja, ja vastuu<br />
kaikesta työntekijöideni toiminnasta oli minulla. Minun täytyi huolehtia siitä, että kaikki<br />
tehtävät tehtiin, ja lehti oli valmis ajoissa. Pidin henkilökuntakokouksia, ja solmin<br />
sopimuksia. Yrityksemme talous- ja henkilöstöpäällikkö oli pois, joten jouduin hoitamaan<br />
osan hänen töistään, kuten palkkojen maksun. Ammattikuvauksessa sanottiin,<br />
että päätoimittajan on pidettävä ”langat käsissään” ja pysyttävä aikataulussa. Ja niitä<br />
taitoja todella tarvitsi, sillä lehden tekemiseen ja kaikkeen muuhun oli aikaa vain muutama<br />
tunti. Tein useasti listan tekemättömistä töistä, jotta niiden hahmottaminen olisi<br />
helpompaa, ja mitään ei varmasti jäisi tekemättä.<br />
Yrityksen johtaminen oli mielessäni siitä saakka, kun saimme ensimmäisen kerran<br />
kuulla Yrityskylästä. Aluksi tarkoitukseni ei ollut ryhtyä Kalevan päätoimittajaksi,<br />
mutta luokallemme annetuista yrityksistä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hain<br />
ensin toimittaja-kuvaajaksi, mutta minut siirrettiin päätoimittajaksi, sillä kukaan ei<br />
ollut hakenut paikkaa. Vaikka aluksi ratkaisu tuntui vähän hankalalta, se osoittautui<br />
todella hyväksi, sillä opin ammatissani takuulla enemmän, kuin olisin oppinut jossakin<br />
toisessa työssä. Pidän kovasti johtamisesta, mutta en kuitenkaan halua tehdä kaikkia<br />
päätöksiä itse, sillä mielestäni on hyvä kuulla useita näkökantoja asioihin, ja antaa<br />
työntekijöiden vaikuttaa ratkaisuihini. Yritin olla mahdollisimman paljon apuna kahdelle<br />
toimittajalle, joiden tehtävänä oli saada lehteen juttuja ja kuvia, sillä yhden työntekijän<br />
puuttuessa myös heillä oli ylimääräistä hommaa. En tietenkään voinut lähteä<br />
kuvaamaan tai haastattelemaan, sillä se ei kuulunut työnkuvaani, mutta autoin heitä<br />
juttujen ideoimisessa ja kirjoittamisessa.<br />
Vaikka en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan töitä, suunnittelin kuitenkin valmiiksi joitain<br />
juttuja ja tehtäviä, joita seuraavalla työvuorolla oli tehtävänä. Yhden työntekijän puuttuessa<br />
kiire oli todella kova. Esimerkiksi hänen työterveystarkastukseensa minun täytyi<br />
lähettää toinen toimittaja-kuvaaja, jotta terveystalon suunnitelmat eivät menisi sekaisin.<br />
Tästä johtuen yhden jutun toimittaminen jäi seuraavaan työvuoroon, jolla olisi<br />
pitänyt tehdä jo seuraavaa sivua. Yrityksessämme yhteistyö toimi loistavasti, ja kaikki<br />
lehteen liittyvät päätökset teimme yhdessä. Esimerkiksi mainosten ja juttujen paikat<br />
lehdessä päätimme yhdessä, jotta välttäisimme sekaannukset. Teimme lehteä usealla<br />
koneella samaan aikaan, joten pahimmassa tapauksessa olisimme saattaneet tuhota<br />
jonkun toisen työn. Kukaan meistä ei joutunut missään vaiheessa tekemään ratkaise-<br />
9
via päätöksiä yksin. Yhteistyö on tärkeä osa asioiden toimimisessa muuallakin kuin<br />
Yrityskylässä, joten päivä oli meille kaikille hyödyllinen tulevaisuuttamme ajatellen.<br />
Näin jälkeenpäin mietittynä päivä oli yksi elämäni hyödyllisimmistä. Opin asioita, joita<br />
ei olisi voinut oppia vain lukemalla kirjasta. On hienoa, että saimme näin upean mahdollisuuden<br />
oppia asioita hyvin ainutlaatuisella tavalla. Uskon, että tulen hyötymään<br />
päivästä Yrityskylässä tulevaisuudessa.<br />
10
Hyvä luokkahenki<br />
Katri Kantola<br />
Nuolialan koulu, Pirkkala<br />
“Hyvä luokkahenki on kuin<br />
piirakka, parhaimmillaan se on<br />
herkullinen, mutta se voi myös<br />
epäonnistua pahasti. Hauska ja<br />
havainnollinen teksti pohdiskelee<br />
luokkahenkeä, kiusaamista ja<br />
erilaisia oppilaita oivaltavasti ja<br />
kiihkoilematta.”<br />
Sen tuntee luissa ja ytimissä. Se on näkymätöntä, mutta silti helppo huomata. Sen<br />
vuoksi kannattaa taistella ja sitä varten pitää antaa uhrauksia. Se asia on hyvä luokkahenki.<br />
Hyvä luokkahenki syntyy ystävyyden lämmössä. Eniten tarvitsee suvaitsevaisuutta ja<br />
aikaa. Se on tärkeää, koska hiljaa hyvä tulee. Ei toisia (saati itseään uudessa ryhmässä)<br />
opi tuntemaan sekunnissa. En siis tarkoita, että pitäisi vain istua pulpeteissa, katsoa<br />
kelloa ja odottaa, että aika kuluu. Päin vastoin. Täytyy tehdä monia juttuja, yhdessä,<br />
koulussa ja vapaa-aikana. Täytyy luoda luottamus ja yhtenäisyyden tunne.<br />
Ei mikään luokka voi olla paras eikä täydellinen. Toisten luokkien vahvuus on luova<br />
työ, toisten nopeus. Toisissa luokissa on monta ihmistä, toisissa vain muutama. ja ne<br />
ovat täynnä erilaisia (ja vähän vähemmänkin erilaisia) ihmisiä, joilla jokaisella on vahvuutensa<br />
ja heikkoutensa. Sitä voisi verrata vaikka marjapiirakkaan. Siinä on monia<br />
aineksia, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten esimerkiksi makea sokeri ja happamat<br />
karpalot). Mutta silti niistä syntyy herkullinen piirakka.<br />
Mutta piirakkakin voi epäonnistua. Se on sen huono puoli. Samoin jokaisella oppilaallakin<br />
on joku huono puoli taikka tapa. Mutta siitä ei saa välittää. Olen varma, että<br />
jokaisella luokalla on ainakin yksi, joka unohtelee muita enemmän. Ja yksi, joka pärjää<br />
kokeissa vähän huonommin kuin toiset. Ja yksi leuhkija. Ja yksi möläyttelijä. Mutta<br />
pitää vain tutustua syvemmin, jotta toisesta voi huomata uusia ja hyviä puolia. Ehkä<br />
se ainainen unohtelija auttaa muita niin kovasti, että unohtaa huolehtia omista asioistaan?<br />
Tai jospa se möläyttelijä yrittää vai olla hauska? Myönteinen ajattelu ja toisen tilanteeseen<br />
itsensä asettaminen auttaa kestämään ne huonot puolet paremmin, vaikkei<br />
se todellakaan ole aina helppoa. Mutta jos luokkahenki on teräskunnossa, pikku vikoja<br />
ei edes huomaa.<br />
Me kaikki tiedämme, mitä koulukiusaaminen on. Kaikki tietävät, että niin ei saa tehdä<br />
ja että se satuttaa. Mutta kun kovasti haluaa, niin miten sitä voi ehkäistä ja miten siltä<br />
voi suojautua? En usko, että ihan joka apteekista löytyy rokote koulukiusaamista vastaa.<br />
Ja pitäisi olla kyllä varsinainen superimuri, jos haluaa imuroida koulukiusaamisen<br />
maailmasta. Silloin pitäisi kyllä imuroida kaiken maailman WhatsAppit, Instagramit ja<br />
muut (vaikkei niillä tapahtuva kiusaaminen tapahdukaan koulu pihalla, kuten vaikka<br />
11
30 vuotta sitten, se kiusaaja voi silti olla se rinnakkaisluokan tyttö tai poika). Se voi tapahtua<br />
niissä WhatsApp-ryhmissä ihan huomaamatta, kun ensimmäinen sanoo jotain<br />
ihan vitsillä vaan, niin toinen ottaa sen niin vakavasti, että muistaa sen lopun ikäänsä.<br />
Minusta tuntuu, että jos hautakiviin kirjoitettaisiin ihmisten kuoltua, että ”koulukiusaaja”<br />
tai ”koulukiusattu”, veikkaan, että jälkimmäisen haudalla olisi ainakin viisi kertaa<br />
enemmän kynttilöitä. Että sitä sietää miettiä!<br />
Hyvä luokkahenki on siis varmaan paras lääke koulukiusaamiseen ja yksi koko peruskoulun<br />
tärkeimmistä asioista.<br />
12
“Mitä tarvitaan hyvään<br />
yhteishenkeen? Teksti pohtii<br />
raikkaasti ja jalat maassa sitä,<br />
mistä muodostuu koululuokan<br />
yhteishenki, mitkä ovat sen<br />
mahdolliset ongelmat ja miten<br />
niihin tulisi suhtautua. Positiivista<br />
realismia henkivä teksti on valmis<br />
kolumni mihin tahansa lehteen.”<br />
Asenne ratkaisee<br />
Miisa Mäkelä<br />
Päivänkehrän koulu, Espoo<br />
Erilaisia yhteisöjä on monenlaisia. Kaikki me kuulumme johonkin yhteisöön. Lapset,<br />
vanhemmat, opettajat ja valmentajat. Me kaikki olemme yhteisön tärkeitä jäseniä.<br />
Yhteisössä ollaan yhdessä, kannustetaan muita ja ollaan tukena, kun jalat meinaavat<br />
pettää.<br />
Yksi tärkeimmistä yhteisöistämme on koululuokkamme. Luokkia on erilaisia. Siellä voi<br />
olla monenlaista eripuraa tai jopa monenlaisia kiusaajia. Yleisimmät kiusaajat ovat<br />
ne, jotka satuttavat muita ja ovat kuin luokan oma piru. Jotkut meistä eivät halua olla<br />
ilkeitä ja jättää niitä joskus parantumattomiakin arpia. Kenenkään ei kuuluisi kantaa<br />
kaunaa asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Se kaikkien täytyy ymmärtää.<br />
Siis, vaikka joskus särkeekin, ei kannata antaa asian masentaa. Pitää jatkaa ja tehdä<br />
selväksi, että kaikilla on oikeus olla oma lumoava itsensä. Olen itse kokenut kaiken<br />
sen, joka satuttaa ja jättää ikuiset arvet mieleen ja sydämeen, mutta nyt luokkani on<br />
mitä ihanin. Erimielisyyksiä on aina, mutta meidän luokassamme haavat paranevat<br />
nopeasti, sillä emme anna erimielisyyksien haitata luokamme tärkeintä ominaisuutta,<br />
luokkahenkeä.<br />
Resepti hyvään luokkahenkeen on erittäin yksinkertainen. Ripaus hyvää tahtoa, teelusikallinen<br />
ystävyyttä, kauhallinen kauniita ajatuksia, litra kunnioitusta, muutama oikeutta<br />
ja muutama vastuuta. On tietenkin erittäin tärkeä ainesosa, jota ei sovi unohtaa.<br />
Nimittäin mukava aikuinen, joka johtaa luokkaa lempein ottein. Sitten pitää sekoittaa<br />
nämä kaikki ainesosat ja, voilà, täydellinen luokkahenki on leivottu.<br />
Sääntöjäkin aina tarvitaan. Elämähän olisi täyttä hullunmyllyä ilman niitä. Luokassakin<br />
pitää olla rajoja, sillä elämän myrskyistä ei selviäisi, jos ei olisi joitain rajoja. Eiväthän<br />
karitsatkaan pysy tietyssä paikassa ilman aitausta. Luokan tärkein sääntö on tietenkin,<br />
ettei saa kiusata, ei ajaa toisen elämää synkkyyteen. Oikeudetkin ovat tärkeitä<br />
luokkahengen kannalta. Luokassa yksi tärkeimmistä oikeuksista on saada sanoa oma<br />
mielipiteensä ja olla oma itsensä. Oikeuksien vastapainona pitää olla velvoitteita. On<br />
velvollisuus yrittää parhaansa, kuunnella ja kunnioittaa muita. Velvoitteet ovat myös<br />
erittäin tärkeitä luokkahengen kannalta.<br />
13
Jos luokasta ei kuitenkaan löytyisi näitä ihania ainesosia, voihan niitä ainesosia aina<br />
yrittää valmistaa. Ei se taivas niskaan putoa, jos kaikki eivät olekaan täydellisesti sopivia<br />
luokkahengen reseptiin. Jos on hyvä saamaan ystäviä, kannattaa aina yrittää luoda<br />
kaunista ja sopuisaa luokkahenkeä. Täytyy myös aina tukea sellaisia oppilaita, joita<br />
syrjitään, jotka on jätetty pimeään nurkkaan yksin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka<br />
kaikki kääntyisikin parhain päin. Pitää aina muistaa yrittää.<br />
Nimittäin asenne ratkaisee.<br />
14
“Koskettava ja kauniilla tavalla<br />
opettavainen tarina pienestä Eetupojasta,<br />
joka joutui kiusatuksi<br />
koulussa ja siitä, mitä sitten<br />
tapahtui. Teksti on taidokkaan<br />
novellimaisesti kirjoitettu ja sen<br />
rakenne on vetävällä tavalla<br />
dramaattinen.”<br />
Eetun tarina<br />
Milla Pesonen<br />
Narvan koulu, Vesilahti<br />
Kuva. Pieni poika istuu laiturilla. Toinenkin kuva, jossa tyttö kerää omenoita. Molemmat<br />
kuvat ripustettu Eetun seinälle. Ne olivat hänen piirtämiä. Sillä pojalla oli totisesti<br />
piirtämisen lahja. Eetu tuijotti kuvia. Hän ei haluaisi niiden olevan siinä, mutta äiti oli<br />
inttänyt, että taiteen pitää näkyä. Eetun mielestä kuvat olivat hyvin surullisia. Kuvan<br />
pojan isä oli juuri vajonnut raivoaviin aaltoihin, ja tyttö on joutunut menemään töihin<br />
jo nuorena pitääkseen perheensä hengissä. Surua. Sitä oli Eetun elämä täynnä. Mutta<br />
ei äiti sitä tiennyt.<br />
Ennen kaikki oli ollut hyvin. Eetu oli ollut koulussa keskivertoasemassa: ei suosittu,<br />
muttei myöskään kiusattu. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Äkillisesti, varoittamatta.<br />
Eetun piirrosvihko oli tippunut suoraan Kasperin jalkoihin. Kasper oli nopealla<br />
koripalloilijan kädellään napannut maassa lojuvan vihon. Siinä oli ollut silloin vielä<br />
iloisia kuvia - kukkia, iloa, naurua. Joten ei mennyt aikaakaan, kun kaikki kutsuivat<br />
häntä hihhuliksi tai joksikin muuksi yhtä omaperäiseksi. Eetu oli pudonnut keskivertosakista<br />
suoraan koko seiskaluokan pahimmiten kiusatuksi. Siltä se ainakin tuntui.<br />
Iloiset kuvat muuttuivat muutamassa päivässä surullisiksi ja ahdistaviksi. Kyyneliä.<br />
Niitä oli Eetun kasvoilla joka päivä. Mutta aina äidin tul-lessa hän pyyhki kyyneleet<br />
pois. Äiti ei saisi tietää. Hänellä oli jo tarpeeksi murehtimista. Isää Eetu tuskin koskaan<br />
näkikään. Siitä häntä nykyään eniten kiusattiinkin. "juoponlapsi" oli yleisin haukkumanimi<br />
koulussa. Kiusaajat takertuivat aina henkilökohtaisimpaan asiaan, ja repivät sen<br />
kappaleiksi.<br />
Tälläistä Eetu ajatteli matkalla kouluun. Melkein neljä kuukautta pelkoa, surua, vihaa.<br />
Yhden typerän vihkosen takia. Ja Kasperin.<br />
Ensimmäinen tunti. Uskontoa. Kaikki tuijottivat apaattisesti opettajan liikkuvaa suuta.<br />
Ei kukaan hänen jeesuspuheitaan oikeasti kuunnellut. Eetu vilkuili ympärilleen. Tässä<br />
huoneessa istuivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat tehneet hänen elämästään helvettiä.<br />
Takimmaisessa rivissä istui Kasper, Niko ja Jesse. Nämä kolme poi-kaa olivat AINA yhdessä.<br />
Pojat olivat päättäneet, että heitä pitäisi kutsua jengiksi. Lapsellista. Ei kuitenkaan<br />
poikien mielestä, jotka saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Sillä hetkellä, kuin<br />
taikaiskusta, heistä oli tullut "pahamaineinen" joukko, joka häiritsi tuntia ja kiusasi<br />
heikoimpia, kuten Eetua. Jos hän vaikka omistaisi viisi kiloa enemmän lihaksia, tai hän<br />
olisi kaksikymmentä senttiä pitempi niin... jossittelu ei kuitenkaan auta.<br />
Eeva ja Senni. He eivät olleet varsinaisessa jengissä, mutta kulkivat aina jengin mukana<br />
ja kikattivat vieressä jengin hakatessa niitä raukkoja, jotka sattuivat jäämään heidän<br />
15
tielleen. Kaikki pojat palvoivat Eevaa ja Senniä, eikä ihmekkään. He olivat hurjan kauniita.<br />
Mutta olin varma, että sen kaiken meikin takana olisi kamalia hirviöitä. Millainen<br />
ihminen muuten voisi vahingoittaa toista niin pahasti kuin nämä tytöt tekivät? Kaikki<br />
muut ihailivat tätä jengiä. Ketään ei kiinnostanut Eetun kärsimys. Ei ketään. Kuinka<br />
ihanalta se tuntuisikaan, jos joku puolustaisi, auttaisi häntä.<br />
Eetu havahtui, kun hänen korviinsa tunkeutui inhottava ääni. Kuin tuomion kello. Oli<br />
välitunnin aika.<br />
Eetu käveli koulun parkkipaikalle. Hän tiesi, että jengi odottaisi häntä siellä. Niin kuin<br />
joka aamu. Ajatus pakoon juoksemisesta houkutti, mutta hän ei voisi paeta ikuisesti.<br />
Viimeistään kiinni jää-dessä kävisi pahasti. Sitä määrää väkivaltaa Eetu ei varmasti<br />
kes-täisi, ei fyysisesti eikä henkisesti.<br />
"Kappas vaan, tavataan taas", Kasper härnäsi ja Niko nauroivat. Kasper jatkoi: "Mut<br />
heeei, sullahan on kiva pipo!" Samassa hän nappasi pipon Eetun päästä. "Anna se takas",<br />
Eetu sanoi ääni särähtäen. Niko matki Eetun värisevää ääntä: "Aaanna se takaaas."<br />
Pojilla näytti olevan hurjan hauskaa heitellessään pipoa toisillensa. Kasper heitti<br />
pipon Jesselle, ja Eetu salamannopeasti ryntäsi Jessen luo saadakseen piponsa takaisin.<br />
Turha toivo. Jesse tönäisi Eetun maahan ja hänen päänsä kolahti kovaan asfalttiin. Takaraivossa<br />
tuntui jotain tahmeaa. Eetu makasi avuttomana maassa.<br />
"Säälittävä <strong>yritys</strong>, ääliö", Niko ilkkui. Eetu raotti silmäänsä, ja huo-masi, että Eeva ja<br />
Senni olivat jo kadonneet parkkipaikalta. Hän sulki silmänsä ja valmistautui tulevaan.<br />
Mitään ei ehtinyt tapahtua, kun Eetu kuuli äänen: "Jättäkää se rauhaan!" Pojat käänsivät<br />
päänsä äänen suuntaan ja Eetu nosti päätään ja pakottautui avaamaan silmänsä<br />
uudestaan. Päässä tuntui kuin rautakanki olisi puristettu hänen päänsä ympärille.<br />
Oksetti. Mutta hän näki, kuka oli pysäyttänyt tämän kidutuksen. se oli Inka. Eetu ei<br />
tuntenut ketään ujompaa kuin Inka, ja silti hän oli siinä. "Oikeasti jätkät, antakaa olla",<br />
hän jatkoi hieman epävarmana. Ajattelin, että hän varmasti muuttaa mielensä ja lähtee<br />
pois. Kuitenkin yhtäkkiä Kasper sanoi irvistäen: "Ookoo, pitäkää hauskaa, rakastavaiset."<br />
Lähtiessään jenginsä kanssa hän vielä potkaisi Eetua mahaan. Sen jälkeen he<br />
lähtivät.<br />
Inka lähestyi Eetua varovasti. "Oletko okei?" hän kysyi. "Joo, mitä nyt yks reikä päässä ja<br />
sisuskalut murjottuna", Eetu vastasi varovasti hymyillen.<br />
Oikeasti Eetu oli enemmän kuin "okei". Takaraivosta tihkui vielä verta hiljalleen, mutta<br />
Inka oli tullut auttamaan häntä. Inka ojensi kätensä ja sanoi ilkikurisesti: "Tules nyt,<br />
ennen kuin vuodat kuiviin."<br />
Inka auttoi Eetun varovasti ylös ja he tuijottivat verilammikkoa hil-jaa. "Nyt ne jäävät<br />
kiinni. Ne eivät voi enää valehdelle itseään ulos tästä." Inka oli oikeassa. Jengin olisi<br />
pakko saada rangaistus. Vakava rangaistus.<br />
Jos tämä olisi elokuva, Eetu ja Inka olisivat kävelleet käsi kädessä auringonlaskuun.<br />
Mutta ei. Eetu kaatui lätäkköön. Inka alkoi nau-raa. Se ei ollut ilkeää naurua. Eetukin<br />
nauroi.<br />
Silloin hän tunsi sisällään lämpöä. Inka säteili kuin aurinko. "Aurinko on vihdoin tullut<br />
pilvien takaa piilosta", Eetu ajatteli. Hyvä niin. Se olikin ollut siellä aivan liian kauan.<br />
16
SARJA 2<br />
9.LUOKKA<br />
17
“Asiallinen ja kiinnostava kertomus<br />
vammaisurheilijoille vaatteita<br />
suunnittelevasta yrityksestä, jonka<br />
idea lähti arkisesta huomiosta<br />
Vuokatin teillä. Hyvin rakennettu<br />
teksti puhuttelee ja vakuuttaa.”<br />
Rohkenen yrittää<br />
Suvi Ahonen<br />
Tenetin koulu, Vuokatti<br />
Auton sisäikkunat täyttyivät huurusta ja pakkanen oli todella kireä. Olimme matkalla<br />
äitini kanssa Sotkamosta Vuokattiin päin. Pyörätiellä liikkui jalaton vammaishiihtäjä,<br />
jolloin äitini esitti oudon kysymyksen. Mistähän tällaiset ihmiset ostavat vaatteensa?<br />
Vammaisurheilijoille ja liikuntarajoitteisille ihmisille on erilaisia apujärjestöjä, mutta<br />
entäs heille suunnattu vaateketju? En ole vielä kuullut. Vammaisurheilijoita näkee liikkuvan<br />
paljon, ainakin täällä Sotkamon alueella, joten ajattelin liikeidean olevan kannattava.<br />
Amputaatiosta kärsineiden urheilijoiden hiihtokelkat tehdään aina mittojen<br />
mukaan, joten miksei sama pätisi vaatteisiin.<br />
Mietin monta pitkää vuotta asiaa. Uskalsin kyllä ottaa pieniä riskejä, mutta olisiko tämä<br />
liian suuri? Olin tavattoman epävarma siitä, että minusta voisi tulla yrittäjä. Henkinen<br />
hyvinvointini voisi myös olla koetuksella. Itseluottamukseni ei ollut korkeimmillaan, ja<br />
luulen, että nuoruusiän sotkut ja virheet mutkistaisivat vielä asioita. Onneksi ystäväni<br />
ja perheeni kannustivat minua yrittämään.<br />
Oli lähdettävä rahasta. Millä maksaisin kaiken? Onneksi pankki oli myönteinen ideaani<br />
kohtaan ja suostui antamaan lainan. Tiesin maksavani sitä vielä pitkään, mutta jos<br />
yritykseni toimii, asia helpottuu.<br />
Muutama ystäväni lähti myös tähän hankkeeseen mukaan ja saimme yhdessä vuokrattua<br />
tilat sopuhintaan. Tilasimme tuotteemme lähinnä suurilta urheiluvaateketjuilta.<br />
Oli hyvin vaikeaa etsiä valmistaja, joka tyydyttäisi asiakasryhmämme tarpeet. Päätimme<br />
siis muokata itse vaatteet asiakkaiden mittojen mukaan huomioiden esimerkiksi<br />
amputaation ja lyhytkasvuisuuden. Tuotteiden hinnat oli myös nostettava hiukan<br />
ylemmäs, jotta tuottoa alkaisi tulla.<br />
Aloitimme verkkokaupasta. Kun tuotto kehittyisi ja yrityksemme alkaisi menestyä,<br />
harkitsisimme vasta perinteistä kauppaliikettä. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä kauppa<br />
tapahtuu mittatilaustyönä asiakkaan mukaan.<br />
Työntekijöistä oli pula, ja tein todella pitkiä päiviä. Olin hyvin väsynyt, eivätkä ajatukseni<br />
kulkeneet. Oli keksittävä ratkaisu, mutta uusiin työntekijöihin ei ollut varaa.<br />
Markkinoinnista löytyi ratkaisu. Ajattelin, että voisimme järjestää tuote-esittelyn suuressa<br />
kauppakeskuksessa. Lähdimme työstämään ideaa ja saimme paikan. Eihän siitä<br />
mitään tullut. Kaikki olimme ulkona mukavuusalueeltamme. Kauppa ei käynyt, eivätkä<br />
ihmiset edes vilkaisseet meitä. Markkinat eivät tahtoneet ottaa meitä vastaan. Mai-<br />
18
noksia oli lähetelty mediaan ja ihmispaljouteen. Tuntui, kuin olisin ollut kuukausien<br />
kuumeessa. Kärsin kovasta stressistä, ja yritykseni oli kaatumassa. Kaikki oli pilalla.<br />
Mitä minä tekisin?<br />
Sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Eräs tunnettu vammaisurheilija, tarkemmin<br />
sanottuna hiihtäjä, otti minuun yhteyttä. Hän oli tehnyt muutamia tilauksia meiltä<br />
ja oli ollut todella tyytyväinen tuotteisiinsa. Aluksi oli epäilyttävää, että hän tarjoutui<br />
heti mainostajaksemme. Tapasimme muutaman kerran, ja otin selvää, mikä hän on<br />
miehiään. Myöhemmin selvisi, ettei hän mikään huijari ollut. Vaikka yhteistyökumppanimme<br />
ei ollut aikeissa haukata kirsikkaa kakun päältä, halusi hän olla jotenkin liikkeessä<br />
mukana. Mikäs sen parempaa, kun yksi asiakkaista toimisi markkinointitöissä?<br />
Yritys alkoi pikkuhiljaa nousta jaloilleen. Kiertelimme urheilutapahtumista toiseen<br />
ja jaoimme tuotteita sekä kuvastoja. Uudesta liikekumppanista oli hyvin paljon apua.<br />
Hän mainosti meitä kilpailutapahtumissaan tiettyä korvausta vastaan. Saimme jatkuvasti<br />
enemmän tilauksia ja firmamme nimi tuli tutuksi. Enää ei ollut rahanpuutetta<br />
eikä pulaa työntekijöistä. Sain enemmän aikaa itselleni, eikä minun tarvinnut puurtaa<br />
työpaikallani yötä päivää.<br />
Tällä hetkellä meidän yrityksellämme menee todella hyvin. Luovuutta on tällä alalla<br />
tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tämä tuotti aiemmin ongelmia minulle, sillä ideointi<br />
vaatii aikaa ja vaivannäköä.<br />
Vielä on yksi suuri päätös tehtävänä. Jatkanko minä opiskelua vai keskitynkö kokonaan<br />
yritykseeni? Tähän en ole vielä saanut päätöstä, mutta vaikka jatkaisinkin opiskeluja<br />
työn ohessa, kannustan silti enemmän nuoria kokeilemaan siipiään. Se idea, mikä ensimmäiseksi<br />
mieleen pälkähtää ja jää sinne, on siemen, josta voi kasvattaa kukkivan<br />
puun, jos vain tahtoo. Tämän <strong>yritys</strong>idean sain aivan arkipäiväisten asioiden keskellä, ja<br />
kukapa olisi arvannut, että jonain päivänä teen siitä yrityksen. Niin typeriltä ja kaukaisilta<br />
kuin ajatukset joskus kuulostavatkin, voivat ne kantaa jotain suurta.<br />
19
“Napakka ja asiantunteva juttu<br />
polkupyöräkaupan perustamisesta,<br />
toiminnasta ja laajenemisesta<br />
maailmanlaajuiseksi brändiksi.<br />
Tulevaisuuteen luotaava<br />
monipuolinen teksti ottaa<br />
huomioon ekologisuuden<br />
yrittäjyyden rinnalla.”<br />
Polkupyöräkauppa 87’<br />
Alexander<br />
Maunun koulu<br />
” MYYDÄÄN 1987 PERUSTETTU YRITYS. hinta 50 000. Erikoistunut omalaatuisiin polkupyöriin.<br />
Tiedustelut: 634 7245579.”<br />
Tämä ilmoitus herätti mielenkiintoni. Soitin Loimaalla sijaitsevaan yritykseen, ja sovimme<br />
omistajan kanssa tapaamisen. Yritys on erikoistunut polkupyörien korjaukseen<br />
ja erilaisten mallien valmistukseen, kuten erilaisiin tandempyöriin. Esimerkiksi eräässä<br />
kiinnostavassa mallissa on selät vastakkain asetetut penkit, mutta ne polkevat samaan<br />
suuntaan.<br />
Omistaja, Mauri Heinonen, on toisen polven yrittäjä. Hänellä ei ole voimia yrityksen<br />
toiminnan pyörittämiseen eikä omia lapsia, jotka jatkaisivat <strong>yritys</strong>tä. Hän päätti myydä<br />
sen pois sopuhintaan. Olin hänen mielestään lupaava ostajaehdokas.<br />
Haen pankista lainaa. Papereiden vaihto käy kätevästi. Voitan vanhan asiakaskunnan<br />
samalla puolelleni. Kauppa käy hyvin, ja kun olen päässyt omilleni, voin omistaa työaikani<br />
haaveilemaani pyörien keksimistyöhön.<br />
Oma Yritys! Mikä ihana tunne. Saa olla oma pomo, saa päättää. Rahaa tulee mutta kyllä<br />
sitä meneekin. ”Omalaatuinen”. Se sopisi. Olenhan itsekin omalaatuinen. Yrityksen<br />
nimi on Bike Shop 87’.<br />
Yritykseni on osakeyhtiö, mutta niin pieni, ettei se ole pörssissä. Unelmana olisi kuitenkin<br />
suuri ja globaali <strong>yritys</strong>. Ideoita minulla riittää: miltä kuulostaisi, jos polkupyörän<br />
napaan laitetaan vahva magneetti ja vastakkainen renkaan sisävanteeseen toinen.<br />
Magneetit saavat aikaan lujan vedon joka puolelta samaan aikaan, ja pyörä pysyy ilmassa<br />
ilman pinnoja. Se myös vaimentaa töyssyjä kuten iskunvaimennin, joten meno<br />
on mukavaa maastossakin. Näin syntyy leijuva pyörä.<br />
Suuri läpimurto markkinoilla on jellytäytteinen kypärä, joka ei hajoa, mutta vaimentaa<br />
vahvasti osumaa, ja siitä ei tule ”Nolo”, vaan ”YOLO”. Kehittämisen kohteita ovat<br />
muutenkin turvallisuus, nopeus ja muotoilu. Nykyään polkupyörät valmistetaan aina<br />
uniikkeina, ja vientiä on kaikkialle maailmaan. Seuraavina vuosikymmeninä joka mantereella<br />
on tehtaita ja toimipisteitä.<br />
Samaan aikaan kun maailmalla valokuidut ja laserit ottavat voiton tiedonsiirrossa yksinkertaisista<br />
sähköjohdoista, niin me johdamme liikenteen vallankumousta vähän<br />
kuluttavilla ajoneuvoilla ja polkupyörillä.<br />
20
Pyrimme olemaan mahdollisimman luontoystävällisiä. Vähennämme autoja keksimällä<br />
ekologisia, yksinkertaisia ja helppoja vaihtoehtoja. Siitä syystä pyörissä on tulevaisuus.<br />
Ongelmana on kuitenkin, että kansa laiskistuu, eikä pian jaksa enää polkea. Tämän<br />
voi ratkaista asentamalla polkupyörään apumoottorin. Se toimii kuin tavallinen<br />
polttomoottori, mutta polttoaine on oma sekoitus. Katalysaattoreihin panostetaan, sillä<br />
ne puhdistavat pakokaasun.<br />
Suuri H-hetki on, kun <strong>yritys</strong> listataan Hongkongin pörssiin. Yritys on kasvanut 50-vuotispäivänäni<br />
TOSI suureksi. Valmistamme Bike Shop 87’- yrityksessä nykyään kaikenlaisia<br />
turvavälineitä, kuten kypäriä, suojapukuja, liivejä, ja moottorittomia ja moottorillisia<br />
ekologisia kulkuvälineitä. Yrityksen liikevaihto pyörii miljardeissa, ja tuotantoa<br />
on kaikkialla maailmassa. Vain nimi on sama kuin kymmenen vuotta sitten, kun ostin<br />
kaupan, Bike Shop 87’. Nimi on tullut minulle tärkeäksi, ja vaikka markkinointiosaston<br />
mielestä nimi on kehno, pidän sen.<br />
Seuraava suuri siirto kehittelytyössämme on repulsiomoottorit, nuo scifi-sarjojen mahtavat<br />
leijulaitteet. Ne kumoavat painovoiman halutussa suhteessa, joten korkeutta on<br />
helppo säädellä. Parasta niissä on, että ne ovat hiljaisia, eivätkä saastuta. Polttoaineena<br />
käytetään puristettua roskaa, jätettä ja muuta tarpeetonta. Kone on täynnä katalysaattoreita,<br />
ja pakokaasukin, vesihöyry nimittäin, kerätään talteen ja jäähdytetään. Sillä voi<br />
vaikka kastella kasvit. Niistä on hyötyä esimerkiksi henkilökohtaisiin ilmailukenkiin,<br />
joilla voi mennä kovaa ja vähällä polttoaineella. Niiden pohjaan laitetaan gyropallo<br />
pitämään tasapainoa, ja pieni repulsiomoottori.<br />
Toinen suuri projekti on jäteautot, jotka käyttävät jätteen omaksi polttoaineekseen,<br />
ja niitä ohjaa robotti. Nekin ovat täynnä katalysaattoreita (oman tehtaan superlaatua<br />
tietenkin). Siten ne menevät roskikselta toiselle, ja niin edelleen.<br />
Vanhan Bike Shop 87’in elementtejä olivat maa ja hiekkatiet. Uuden Elementti on ilma,<br />
ja tulevaisuudessa kaikki liikenne on maanpinnan yläpuolella.<br />
Vuonna 2050 Bike Shop 87’ on maailmanlaajuinen brändi. Itse omistan siitä 51%, joten<br />
olen silti pomo. Mitään ei tapahdu ilman minun päätöstäni. Alaisia on kaikkialla<br />
maailmassa. Toiminta on hyvin suurta, ja kun eläkeikä koittaa, jätän yrityksen poikani<br />
hellään huomaan. Jo kolmivuotiaana poikani keksi kolmipyöräänsä lukuisia lisälaitteita:<br />
peilit, shakkilauta, eväsboksi ja valot. Uusi sukupolvi parantaa <strong>yritys</strong>tä entisestään,<br />
ja se vakiintuu maailmanmarkkinoille, sillä suojelemme luontoa. Ilman luontoa ei ole<br />
elämää. Perustamme yhtiön toiminnan maapallon pelastamiselle askel askeleelta. Sen<br />
takia keskitymme saasteongelmiin ja luonnonmukaisuuteen. Tuotantoa laajennetaan<br />
entisestään, ja muun muassa maanviljelyä kannustetaan ja kehitetään. Sitten ruvetaan<br />
tuottamaan myös elintarvikkeita. Bike Shop 87’ perustaa tytäryhtiöitä, ja se keskittyy<br />
vain määräämään muita yhtiöitä.<br />
21
“Tarina nuoresta tytöstä,<br />
joka perusti kukkakaupan.<br />
Ensin myynnissä oli vain<br />
muutama tulppaani, mutta<br />
vähitellen kaupasta muodostui<br />
elämänikäinen <strong>yritys</strong>, joka jatkui<br />
seuraaville sukupolvillekin.<br />
Kiinnostava ja vetävä juttu<br />
kuvailee tarkkaan yrityksen<br />
alkuvaiheet ja sen miten elämä<br />
ja <strong>yritys</strong> voi parhaimmillaan<br />
kietoutua yhteen.”<br />
Äidiltä tyttärelle<br />
Taru Hirvensalo<br />
Tapiolan koulu, Espoo<br />
Nyt kun mietin menneisyyttäni, niin kyllä vain sain kaiken haluamani. Kovalla työllä,<br />
hiellä ja kyynelillä. Vaikka muutama vuosi sitten tulikin pieni takaisku ja oli tehtävä<br />
suuria valintoja, oli kaikki silti sen arvoista. Kun tietää antaneensa kaikkensa, voi hyvin<br />
nyt melkein seitsemänkymppisenä istuskella elämänsä miehen kanssa oman rannan<br />
laiturilla ja katsella kevään vaihtumista kesään. Kielojen kukkimista ja valkovuokkojen<br />
valloittamaa metsää. Kaataa pari kuppia teetä ja ihastella maljakkoa koristavia keltaisia<br />
tulppaaneja. Oi niitä tulppaaneja. Jos voisinkin kertoa nuorelle minulle, Anneli<br />
Sahanpäälle, mihin nuo kukat minut veisivätkään.<br />
Minä olin 19-vuotias, kun perustin yritykseni. Olin vasta valmistunut lukiosta ja oli<br />
alkukesä. Ulkona oli niin nättiä ja aurinko paistoi ja kesäkukat kukkivat Etelä-Pohjanmaan<br />
maisemissa. No, olin päässyt lukiosta ja halusin vähän rentoutua. Loikoilinkin<br />
ensimmäiset päivät riippumatossa ja välttelin kaikenlaista työtä. Äitini oli toista maata.<br />
Hän oli ahkera ja tarmokas leskeksi jäänyt maatalon rouva, joka painosti minua<br />
aina ja sanoi: ”Anneli sinun täytyy tehdä elämälläsi jotain! Hanki mies tai ala tekemään<br />
työtä”. Olin saanut jo siinä vaiheessa miehistä tarpeekseni, joten aloin miettimään työtä.<br />
Kävinkin siinä sitten Evijärven Monivalintakaupassa kysymässä töitä ja sain paikan<br />
myyjänä. Työ oli tylsää, mutta pakkohan sitä oli jossakin kulutettava aikansa ja meillä<br />
oli työkaveri Tiinan kanssa rattoisaa aina tauoilla ja pomon ollessa poissa. Nuorena se<br />
hauskanpito oli vain niin tärkeää.<br />
Isäni vanhin veli Veikko tuli käymään heinäkuun alussa Amsterdamin maaseudulta.<br />
Sedällä oli siellä vaimokin ja kolme tyttöä. Nimet oli oudot, enkä niitä oikein koskaan<br />
oppinut tuntemaankaan. Taisivat olla aikamoista hienostosakkia, kun eivät koskaan<br />
vastanneet kirjeisiini. Tai sitten eivät puhuneet kieltä. Joka tapauksessa setä tuli joka<br />
kesä käymään. Se oli jo perinne. Sillä kertaa Veikko oli saanut kuljetettua mukanaan<br />
pari tusinaa tulppaaneja ja sanoikin minulle omahyväisellä tyylillään: ”Pistäppäs Anni<br />
kaupaks. Rahat saat pitää, jos jotain mokomista saat”. No minäpä otin kukat kainaloon<br />
ja lähdin Monivalintaan viemään tarjolle. Työnantaja Matias Pekkarinen sitten sanoikin,<br />
että itse saat edustalla myydä, mutta kauppaan sisälle ei niitä oteta houkuttelemaan<br />
ampiaisia.<br />
Siinä sitten seuraavana päivänä pistin siihen kaupan sisääntulon viereen pitsikaitaliinan,<br />
joka oli isomummon vanhaa periä ja itselleni pienen lypsyjakkaran istuimeksi.<br />
Levitin tulppaanit siihen liinalle ja laitoin rahakukkaroon valmiiksi 20 markkaa vaihtorahaksi.<br />
Sitten vain istuin ja odotin. Pari teinityttöä ensin siitä käveli ohi ja kikatteli<br />
minulle. Minähän en sellaisesta välittänyt; olin sen verran itseäni täynnä vielä siinä<br />
vaiheessa. Kauppa kuitenkin alkoi käydä ja jokaisen tulppaanin minä myin. Pistinpäs<br />
22
vielä siinä loppuiltapäivästä loput tulppaanit kolmen kukan kimppuihin, kun huomasin<br />
ihmisten ostavan mieluusti monta kukkaa koristamaan kotia maljakkoon. Kukkarokin<br />
alkoi siinä vaiheessa kiristää ja mieli kirkastua.<br />
”Siinähän ne on ja kukat myyty”, sanoin silloin Veikko sedälle ja laskin topakkana 70<br />
markkaa sedän eteen. ”Ihanko kaikki sait myytyä?” Veikko hämmästeli. ”Sinussahan<br />
saattaa olla myyjän vikaa. Et taidakaan jäädä peltopiiaksi, kuten äitisi”. En vastannut<br />
mitään, sillä jos olisin suuni avannut, niin siinä olisi kyllä pari ärräpäätä päässyt ulos.<br />
Painuin ylös huoneeseeni rahojen kanssa ja muistaakseni vielä siinä sitten laskeskelin<br />
rahoja hämmentyneenä. Silloin se iski: Veikko setä sanoi minussa olevan myyjän vikaa.<br />
Rupesin heti raapustamaan paperille <strong>yritys</strong>laskelmia. Vielä silloin en tiennyt, minkä<br />
tyyppisen yrityksen puolesta laskeskelin. Enkä yrittämisestäkään.<br />
Koko yöhän siinä sitten meni ja aamun sarastaessa edessäni oli oma <strong>yritys</strong>suunnitelma.<br />
Aika karkea se oli ja siinä olikin ilmoitettu vain <strong>yritys</strong>muoto: toiminimi ja <strong>yritys</strong>:<br />
kukkakauppa. Ja vähän siinä oli omia, töistä säästettyjä varoja laskettuina. Kukkakauppa<br />
tuntui luontevalta, koska kukkiahan minä Monivalinnankin edustalla myin. Jo<br />
heti seuraavana aamuna painuin Tiinan veljen kanssa autolla Seinäjoelle suunnitelma<br />
mukanani. Tiinan veli Antti oli sinne työkeikalle menossa. Painelin pankkiin ja istuin<br />
siihen virkailijan eteen. Jotain pankkineiti siinä kyseli ja kerroin asiani. ”Olet siis lainaa<br />
hakemassa?” pankkineiti kysyi. ”Sitäpä juuri. Ja laskelmieni mukaan 10 000 markkaa<br />
tarvitsisin ja säästöt siihen ynnättynä minulla olisi sopiva määrä rahaa”, sanoin itsevarmana.<br />
Olin aina ollut päällepäsmäri ja olin siitä saanut ennen nuhteluja, mutta<br />
tässä tilanteessa oli hyötyä olla uskottava. Juteltiin pitkät pätkät ja pääsin myös ideani<br />
kanssa pankinjohtajan puheille. Sovittiin lainaehdoista: takuudeksi sovittiin laitettavan<br />
minun tuleva liiketilani ja lainanmaksuaikaa muistaakseni oli sen 9 vuotta. Vieläkin<br />
välillä mietin, miten sain lainaa niin helposti, olinhan vasta 19-vuotias. Niin tai<br />
näin, nyt minulla oli kaikki eväät yrityksen perustamiseen.<br />
Kotimatkan kuljin linja-autolla. Siinä kesti kauan ja muistan vieläkin niin elävästi sen,<br />
kun mietin minne perustaisin puotini. Evijärvi oli kotini, mutta tiesin, ettei siellä olisi<br />
tarpeeksi asiakaskuntaa. Toisaalta halusin myös uutta vetoa elämälleni ja uusi kaupunki<br />
saattaisi olla ratkaisu. Matkalla sitten päätin, että pääkaupunkiin minä halusin.<br />
Ostinkin samana iltana Evijärven linja-autoasemalta matkalipun Helsinkiin heti ylihuomiselle.<br />
Kotona sain huutia, kun kerroin perustavani yrityksen. Äiti ja siskoni Irja huusivat päät<br />
punaisina tyhmyyttäni. Minä kuitenkin seisoin tyynenä omissa maailmoissani. Olin<br />
niin varma siitä kaikesta, ettei muiden mielipiteet enää haitanneet. Pikkuveli Eeli kuitenkin<br />
kannusti. Illalla vielä annoin Eelille marmeladia, jota olin säästänyt syntymäpäiviltäni<br />
kiitokseksi pienelle kuusivuotiaalle. Veikko setä oli samana päivänä lähdössä,<br />
mutta oli innokas tekemään yhteistyötä toimittamalla kukkia. Olin innoissani, uusi elämä<br />
häämötti horisontissa ja minä seilasin purjeet pulleina sitä kohti.<br />
Seuraava päivä meni pakkaillessa. Otin vain välttämättömimmät mukaani. Yhdessä<br />
laukussa tavarat ja toisessa rahat, <strong>yritys</strong>lupapaperit ja matkalippu. Sinä yönä en nukkunut<br />
lainkaan, vasta silloin elämänmuutos alkoi jännittää toden teolla.<br />
Se oli perjantaipäivä, kun lähdin. Aamulla kuudelta painaisi linja-auto kaasun pohjaan,<br />
ja sinne pakkasin itseni ja laukkuni. Saavuin Helsinkiin, Rautatieasemalle. En ollut ikinä<br />
ollut missään niin suuressa paikassa. Lähdin kävelemään ympäriinsä ja katselin<br />
paikkoja. Löysin Vuokratilaliikkeen, jossa selitin asiani. Siellä kerrottiin, että vanha kirjakauppias<br />
oli lopettanut kauppansa ja vuokraliiketilaa oli tarjolla Vilhon kadulla. Alle-<br />
23
kirjoitimme vuokrasopimuksen, jonka hinta oli yllättävän edullinen, sillä kirjakauppias<br />
oli jättänyt jälkeensä aikamoisen sotkun, ja remonttia oli tehtävä.<br />
Ja se kauppahan oli järkyttävä. Lattiat tomussa ja seinämaalit rapistuneet. Joka paikka<br />
risainen ja ruosteinen ja vanhojen, homeisten kirjojen lemu valtasi koko liiketilan. Siivosinkin<br />
siellä monta päivää. Välillä nukuin vaatteitteni päällä tiskin takana. Maalasin<br />
seinäpinnat vaalealla roosalla ja tiskin reunan vuorasin pitsiliinalla. Lattiat pesin juuriharjalla<br />
ja tomutin jo valmiiksi kaupassa olleet valkeat räsymatot. Kiersin keskustan<br />
kirpputoreja ja löysin vanhan koulun ulosottomyynnistä pitkiä valkoisia penkkejä ja<br />
vaaleansinisen kirjahyllyn, mitkä ostin liikkeeseen. Jouduin suostuttelemaan yhden<br />
myyjistä toimittamaan kalusteet minulle ja maksamaan siitä suolaisen hinnan. Asettelin<br />
penkkejä ja hyllyn kauppaan, sekä rakensin itse vanhoista kirjahyllyjen levyistä<br />
vitriinejä tuleville kukille. Paikka alkoi näyttää hyvälle. Kukat vain puuttuivat.<br />
Lähetin Veikko sedälle Amsterdamiin kirjeen. Tiesin, että sen toimittamisessa menisi<br />
kauan ja rahani olivat jo lopussa. Aloin kiertämään puistoja. Keräsin eri kesäkukkia,<br />
jotka kukkivat villinä puistoissa ja metsissä. Kävelin jopa kauas Espooseen saakka pellolle<br />
hakemaan niittyleinikkejä. Minulla oli aurankukkaa, kieloa, kaunokaista ja kissankelloa,<br />
ainakin ne tulevat nyt mieleen. Paria heinääkin taisi kimppuja varten olla.<br />
Sidoin kukista pieniä kesäkimppuja ja laitoin siihen liikkeen eteen penkille ja itse asetuin<br />
siihen viereen. Kukat menivät hyvin kaupunkilaisille kaupaksi ja illansuussa kaikki<br />
kimput olikin myyty. Rahoilla ostin ruokaa ja narua sekä sakset sidontaa varten.<br />
Viikon kuluttua tuli Veikolta vastaus. Hän oli laittanut keltaiset tulppaanit tulemaan<br />
rahdin mukana. Kymmenen tusinaa kuulemma. Kävin kesäkukkarahoilla ostamalla<br />
ruukkuja ja virkisteitä kukille. Myös kukkakirjoja lainasin kirjastosta kasapäin. Kolmen<br />
päivän päästä kukat saapuivat. Pistin vaaseihin. Osan ulos ja ne jotka eivät kiveykselle<br />
mahtuneet, asettelin sisään hyllyille ja penkeille.<br />
Sen päivän aikana sitten eräs rouva kysyi: ”Mikäs tämän liikkeen nimi on ja mitä veloittaisit<br />
hääkukkalaitteista?” Vastasin epäröiden, etten tiedä ja pyysin neljästä kukkalaitteesta<br />
100 markkaa. Rouva esitti olevansa Elsi Väyrynen ja hyväksyi tarjoukseni. Hänen<br />
tyttärensä Ilona oli menossa elokuussa naimisiin ja sovimme, että toimittaisin punaista<br />
ruusua ja morsiusharsoa sidottuna kimppuihin. Pistin tilaukseen Veikolle, joka laittoi<br />
taas rahdin mukana oikeaan aikaan tulemaan. Silloin minulle alkoi selvitä liikeideani<br />
kuvio: Veikko toimittaisi kukat Hollannista, minä myisin ne ja antaisin määrätyn osan<br />
liikevoitosta Veikolle. Kuitenkin halusin pysyä toiminimenä, en halunnut jakaa <strong>yritys</strong>täni<br />
kenenkään kanssa. Liike sai myös nimen: Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliike.<br />
Tuli elokuu ja ensimmäinen tilauskeikka. Toimitin kukat ja jäin seuraamaan häätoimitusta.<br />
Hääjuhlaankin sain kiitokseksi jäädä. Siellä tutustuin mieheeni, morsiamen<br />
veljeen Elmeriin. Hän oli rauhallinen ja hellä nuorimies silloin. Luonteemme ovat täysin<br />
erilaiset, mutta ehkä se on juuri suhteemme salaisuus. Vuodet vierivät ja tulppaanikauppa<br />
kävi. Muutakin kukkaa, kuten ruusua, liljaa ja neilikkaa oli tarjolla. Ja sitten<br />
myöhemmin vielä huonekasveja ja suomalaiselta puutarhalta kesän orvokkeja ja pelargonioita<br />
sekä tietysti jouluisin joulukukat.<br />
Siinä samalla vuosien aikana menimme Elmerin kanssa naimisiin ja saimme lapsiakin:<br />
Kyösti, Henni ja Eila. Kukka myi hyvin ja Elmerikin halusi mukaan yritykseen. Seuraavaksi<br />
meillä olikin kommandiittiyhtiö; minä vastuunalaisena- ja Elmeri äänettömänäyhtiömiehenä.<br />
Elmeri yritti saada minua vaihtamaan liikkeen nimeä, mutta se pysyi<br />
Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliikkeenä. Niin paljoa en omapäisyydestäni hellittänyt.<br />
Asuimme Kaisaniemessä pienessä kerrostalokolmiossa ja onnellisina.<br />
Kunnes sitten hirveimmistä hirvein sattui. Elmeri jäi raitiovaunun alle Mannerheimintiellä.<br />
Olimme silloin molemmat 56-vuotiaita ja lapsista Kyösti jo 26-vuotias ja opis-<br />
24
kelemassa Ruotsissa, Henni 24-vuotias kauppakoulun käynyt ja töissä Tulppaaniliikkeessä<br />
ja Eila nuorimmainen 17-vuotias lukiolainen. Elmeri joutui koomaan ja niin<br />
makasikin 4 viikkoa. Henni pyöritti kukkakauppaa ja Veikko sedän kukkalähetykset<br />
olivat siirtyneet hänen nuorimman tyttärensä Lidewijn vastuulle. Itse istuin rakkaan<br />
miehen rinnalla sairaalassa, kotona, fysioterapeutilla, vesiterapiassa, lääkärissä ja toimintaterapiassa.<br />
Minulle ei enää jäänyt aikaa hoitaa kukkakauppaa. Siinä tilanteessa<br />
mieheni meni urani edelle.<br />
Eräänä iltana sitten päätin, että nyt riittää. Hennin pitää saada parempi titteli työstään,<br />
hänhän hoiti kaiken kaupalla nykyään. Tarjosinkin Hennille yrityksen sukupolven<br />
vaihdosta. Henni empi monta päivää. Hän ei ollut äkkipikainen, kuten äitinsä vaan<br />
harkitseva, kuten isänsä. Lopulta hän kuitenkin vastasi myöntävästi.<br />
Paperit tehtiin ja pankissa siirrettiin <strong>yritys</strong> Henni Väyrysen nimiin. Tyttö panikin tuulemaan.<br />
Yhdessä hujauksessa pastelli sävyt ja pitsiliinat vaihtuivat valkoiseen ja vaaleanharmaaseen<br />
maustettuna kristalleilla ja hopeareunuksisilla peileillä. Henni siirsi<br />
kaupan 2000- luvulle yhdessä hujauksessa. Myös perinteisten kukkien rinnalle Henni<br />
tilasi tarjolle muun muassa orkideoita, pioneja, hortensioita, mahtavia auringon kukkia<br />
ja jopa kaktuksia. Myös kukkasisustustarvikkeet päivitettiin ja kassalle asennettiin<br />
käyttöön sellaiset uudet kosketusnäyttötietokonehienoudet, myös uusi työntekijä palkattiin<br />
ja <strong>yritys</strong>nimike vaihdettiin taas toiminimeksi. Yrityksen nimi myös päivitettiin<br />
Evi Kukaksi. Henni kertoo nimen juurtavan juurensa synnyinpaikkakuntaani Evijärvelle.<br />
Rakas tyttäreni on nyt pyörittänyt Evi Kukkaa jo seitsemän vuotta. Hän on mennyt<br />
naimisiin ja saanut ihanan tyttären Belidan, ensimmäisen lapsenlapsemme. Minä ja<br />
Elmeri jatkamme elämää eläkeläisinä Evijärvellä. Kuntoutamme sitten vuoroin toinen<br />
toisiamme. Kyösti poikamme asuu kumppaninsa Peterin kanssa Göteborgissa ja Elvi,<br />
nuorimmainen Jyväskylässä opiskellen.<br />
Kukkaliikkeen tarina on kasvanut kahdesta tusinasta Amsterdamin tulppaaneja Evijärven<br />
Monivalinnan sisäänkäynnin edustalta mahtavaksi ja moderniksi Evi Kukaksi Helsingin<br />
keskustaan toisen upean nuoren naisen johtamaksi moderniksi yritykseksi. Sen<br />
tarina alkoi nuoren tytön yksityisyrittäjyydestä ja niin se myös jatkuu, toisen nuoren<br />
tytön yrittämänä. Ehkä jonain päivänä pieni Belida saa ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa<br />
Sahanpään naisten yrittäjätarmoa.<br />
Huh, siinä oli tarinaa kerrakseen. Ilta-aurinko paistaa ja Elmeri on tainnut tässä välissä<br />
jo lämmittää saunan. Koko perhe onkin kohta tulossa viikonlopun viettoon tänne Pohjanmaalle.<br />
Saunotaan tässä nyt ainakin ja kevyiden löylyjen jälkeen onkin hyvä käydä<br />
pulahtamassa viileässä toukokuisessa järvessä. Toisikohan Henni kaupalta sen vanhan<br />
pitsikaitaliinan niin saisi iltapalapöytään? Ja ehkä muutamat tulppaanit.<br />
25
“Tunnelmallinen ja hauskoja<br />
ideoita sisältävä teksti<br />
kirjakahvilan perustamisesta<br />
kaupungin keskustaan. Teksti<br />
hehkuu positiivista ymmärrystä<br />
yrittäjyydestä: Pitää olla valmis<br />
tekemään paljon töitä. Mikään ei<br />
tapahdu itsekseen.”<br />
Tämän minä osaan!<br />
Kirsi Komulainen<br />
Tenetin koulu, Vuokatti<br />
Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta. Kirjat vievät väliaikaisesti johonkin toiseen<br />
maailmaan pois arjen keskeltä. Lukeminenkin on sinällään taito itsessään. Lukeminen<br />
saa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja samalla kartuttaa sanavarastoa. Samalla<br />
kun lukee jotain hyvää kirjaa, on mukava juoda vaikka kupponen kaakaota. Se lisää<br />
vielä tunnelmaa. Niinpä keksin yrityksen, jossa yhdistyvät sekä hyvät kirjat että nautinto,<br />
eli ”lukukahvilan”. Löydät kahvilan isoista kirjahyllyistä jonkin mukavan kirjan ja<br />
voit tilata aivan vieressä olevasta kahviosta kupin teetä ja vaikkapa brownieleivoksen.<br />
Kaiken kruunaavat kahvilassa olevat lepotuolit ja tunnelmalliset pöydät. Taustalla soivat<br />
mukaansa tempaavat kappaleet.<br />
Aluksi sain ostettua kaupungin keskustan kadunkulmasta pienen <strong>yritys</strong>tilan. Sain huonekaluja<br />
kirpputoreilta ja ystäviltäni, jotka eivät tarvinneet enää jotain tavaraa. Ihmiset<br />
lahjottivat mielellään tilaa vieviä kirjoja. Tässä meni kuitenkin oma aikansa, sillä tavaraa<br />
piti hankkia monesta eri paikasta. Tämän jälkeen tuleva <strong>yritys</strong>tilani alkoi näyttää<br />
jo paremmalle. Seinät maalasin pastellin eri sävyillä, ja yhdelle seinälle sain hankittua<br />
valokuvatapetin, jossa komeili kaunis ja lämmin kesäinen maisema. Kunnostin hieman<br />
vanhoja kirjahyllyjä ja täytin ne mitä mielenkiintoisimmilla kirjoilla. Levitin ympäri tilaa<br />
säkkituoleja, joille olisi mukava hypätä lukemaan jotain jännittävää kirjaa. Pöydille<br />
lisäsin vielä muutaman kynttilän. Ne saivat tilan näyttämään vielä salaperäisemmälle.<br />
Tilan sisustamiseen tarvittujen esineiden ja tavaroiden hankintaa varten jouduin tekemään<br />
pidempää päivää väliaikaisessa työpaikassani, mutta haluamani päämäärään<br />
saavuttaakseni olin valmis tekemään muutaman lisätunnin. Vielä pitäisi tehdä kahvio.<br />
Sen rakentamisessa sain onneksi apua ystäviltäni ja tutuiltani. Eräs ystävistäni lupautui<br />
tulla leipomaan leivoksia kahvioon. Lopulta kaikki oli saatu valmiiksi ja lukukahvilani<br />
oli enää avajaisia vaille valmis. Laitoin ilmoituksia uudesta kahvilasta kauppoihin,<br />
lehtiin ja minne ikinä keksinkin. Ja se kannatti. Ilokseni sain huomata avajaispäivänä,<br />
kuinka kahvilani ulkopuolella oli jo pitkä jono. Kaiken kaikkiaan päivä sujui täydellisesti.<br />
Ihmiset etsivät innokkaina kirjoja ja tilasivat kahviosta syötävää ja juotavaa. Iloinen<br />
puheensorina täytti tilan, muttei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Sain ihmisiltä paljon<br />
positiivista palautetta, joka innosti työhön vielä entistä enemmän.<br />
Päivät kuluivat joutuisasti ja ihmisiä kävi mukavasti. Monet asiakkaista kertoivat, että<br />
oli mukava kun oli tällainen paikka, jossa pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan arjen<br />
hulinan keskellä. Lukukahvilani oli paljon tuottoisampi, kuin olisin ikinä uskaltanut<br />
uneksiakaan. Minulla oli varaa palkata kaksi työntekijää itseni lisäksi, ettei kaikki<br />
oma aikani kuitenkaan kuluisi yritykseen. Sain paljon tarjouksia läheisiltä tiloilta, jotka<br />
tuottivat muun muassa marjoja ja jäätelöä. Se oli hyvä, koska lähellä tuotetut tuotteet<br />
ja luomu houkuttelivat uutta asiakaskuntaa. Myös läheiset leipomot innostuivat yrityk-<br />
26
sestäni, ja teinkin sopimuksen erään leipomon kanssa, joka tekee lukukahvilaani nykyään<br />
leipomukset. Yritykseni tuottavuuden myötä sain ostettua lukukahvilaani lisää<br />
uusia kirjoja. Sain myös laitettua kahvilani ikkunoihin uudet edustavammat nimikyltit.<br />
Asiakkaiden toiveesta lisäsin seinälle liitutaulun, johon kirjoitin päivän lukuvinkit ja<br />
asiakkaille oman osion, johon he saivat kirjoittaa terveisiä ja lukemansa kirjan nimen.<br />
Myöhemmin sain laajennettua <strong>yritys</strong>toimintaani myös muihin läheisiin kaupunkeihin,<br />
jossa ihmiset innostuivat lukukahviloistani. Sain palkattua niihin työntekijöitä ja tein<br />
sopimuksia läheisten leipomoiden ja tilojen kanssa.<br />
Ajatella, että näin pienestä ideasta syntyi näinkin menestyvä <strong>yritys</strong>. En voinut olla<br />
muuta kuin todella tyytyväinen ja iloinen. Tietenkään, vaikka tekstistä ehkä saisikin<br />
sellaisen käsityksen, kaikki ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla. Joka asiassa,<br />
kaikista pienimmässäkin, meni oma aikansa. Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut pääomaa,<br />
millä saisi ostettua tavaraa kahvilaan. Ei ollut kiinnostuneita yrityksiä, jotka olisivat<br />
tarjonneet sopimuksia. Vasta sitten, kun menestystä alkoi tulla, asiat alkoivat sujua.<br />
Onneksi minulla oli kuitenkin paljon läheisiä ympärilläni, jotka uskoivat minuun<br />
ja auttoivat. Ilman heitä en varmasti nyt omistaisi mitään <strong>yritys</strong>tä.<br />
Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio. Jos haluaa oman yrityksen, sen eteen pitää<br />
olla valmis tekemään paljon töitä. Mikään ei tapahdu itsekseen. Pitää olla innostusta<br />
ja 100- prosenttinen usko ja luottamus omaan tekemiseen. Jos ei usko itsekään siihen,<br />
mitä tekee, voi olla varma, että kukaan muukaan ei usko. Aina kaikki ei mene siitä huolimatta<br />
täydellisesti ja juuri niin kuin haluaa, mutta eihän elämä muutenkaan ole täydellistä,<br />
sillä vastoinkäymisiä tulee kaikille jossain vaiheessa elämää. Halusipa tai ei.<br />
Mutta ensisijaisen tärkeää on, jos haluaa perustaa oman yrityksen, että asia on sinulle<br />
tärkeä ja pidät siitä, mitä teet. Vaikka joutuisi olemaan aamukuudesta iltakymmeneen<br />
asti töissä, ainakin tietää, että on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. Minäkään en<br />
yleensä jaksanut enää päivän jälkeen tehdä muuta kuin vaan nukkua. Mutta lopulta<br />
kaikki oli sen arvoista. Saan tehdä joka päivä rakastamaani työtä, vaikka välillä vähän<br />
väsyttääkin. Unelmien eteen on oltava valmis tekemään töitä, sillä kaikki ei tapahdu<br />
kuin elokuvissa.<br />
27
“Hauska ja oivaltava juttu kertoo<br />
yhdestä ankeasta työaamusta,<br />
jolloin tekstin sankari saa ajatuksen<br />
ryhtyä oman elämänsä yrittäjäksi.<br />
Ankeana maanantaina alkava tarina<br />
päätyy pohdintojen jälkeen siihen,<br />
että kaikki riippuu lopulta omasta<br />
asenteesta. Ikävä maanantai voikin<br />
olla iloinen tiistai.”<br />
Tiistai<br />
Lili-Ann Kuumeri<br />
Kalevankankaan koulu, Mikkeli<br />
Oli maanantai. Tai mikä tahansa muu päivä viikosta, koska ei ole juurikaan merkitystä,<br />
mikä päivä viikosta oli, sillä maanantailta se ainakin tuntui. Maanantai, se viikon<br />
tympein ja synkin päivä, jolloin sängystä nouseminenkin tuntuu niin vastenmieliseltä.<br />
Mieluummin jäisi vain nukkumaan, eikä kohtaisi tätä kaikin puolin harmaata päivää.<br />
Hän oli juuri herännyt tutun herätyskellonsa rasittavaan pärinään. Hän istui sängyllään<br />
tokkuraisena, silmiään hieroen ja katsoen tyhjyyteen. Hetken siinä istuttuaan hän<br />
tavalliseen tapaansa nousi verkkaisesti kovalta sängyltään ja asteli pienen kaksionsa<br />
keittiöön. Kuten tavallisesti hän laittoi kahvin kiehumaan pannulle, sillä hänen kahvinkeittimensä<br />
oli muutama viikko sitten hajonnut, ja haki sanomalehden eteisestä. Pian<br />
kahvi olikin jo kiehunut, jolloin hän kaatoi sitä jo vähän rusehtavaan kuppiin, lysähti<br />
epämukavan pienen pöytänsä ääreen ja ryhtyi lukemaan paikallista postissa ruttaantunutta<br />
sanomalehteä.<br />
Tämä aamu ei poikennut juurikaan muista aamuista. Noin puolen tunnin kuluttua hänen<br />
olisi mentävä siihen samaiseen tympeään työhön, jossa hän oli viettänyt ainakin<br />
kymmenen vuoden jokaisen arkipäivän. Työhönsä hän oli aluksi panostanut ja ollut<br />
erittäin motivoitunut. Ensimmäiset vuodet hän oli nauttinut siitä paljon ja teki töitä<br />
muita työntekijöitä ahkerammin, vaikka kuukausipalkka olikin kaikilla sama. Ja siinä<br />
se ongelma pohjimmiltaan piilikin. Hän ei nimittäin nykyään juurikaan jaksanut keskittyä<br />
työssään, sillä joka kuukausi tilille rapsahtaisi sama määrä tuloja, riippumatta<br />
siitä kuinka ahkerasti töitä olisi tehnytkään. Työssä, kuten elämässäkään, ei tuntunut<br />
olevan päämäärää. Arkipäivät hän vietti töissä lusmuillen, viikonloput työkavereiden<br />
kanssa juhlien ja samoja vitsejä kertoen. Kun ei mitään vaadita, miksi pitäisi tehdä<br />
mitään?<br />
Lopulta kuitenkin sitä kyllästyy tekemättömyyteen ja aikaansaamattomuuteen. Haluaisi<br />
tuntea innostusta ja päästä eteenpäin elämässään. Ainakin yrittää.<br />
Sinä samaisena tympeänä maanantaiaamuna kahvikupponen vierellään harmaata sanomalehteä<br />
lukiessaan hän silmillään törmäsi juttuun yrittäjyydestä. Artikkeli kertoi<br />
vaikeuksien kautta menestyneestä yrittäjästä ja hänen elämästään. Vaikka juttu oli<br />
mielenkiintoinen ja hän arvosti yrittäjiä kovasti, ei, ei hänestä missään nimessä tulisi<br />
mainetta ja rahallista voittoa havittelevaa yrittäjää. Hän ei halunnut sellaista vastuuta<br />
eikä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen siihen. Ehkä joillekin sellainen sopii, mutta ei<br />
hänelle.<br />
Juttu toi kuitenkin hänen mieleensä innostuksen ajoilta, jolloin hän oli juuri aloittanut<br />
28
työnsä. Palava motivaatio uraansa ja vielä tärkeämpää: elämäänsä. Sellaista hän kaipasi.<br />
Elämähän on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Synnyttyään lapsi alkaa kehittyä ja ideoida<br />
tulevaisuuttaan, <strong>yritys</strong>ideaa. Uraansa opiskeltuaan ryhtyy työhön. Rinnalla elävät<br />
ihmiset ovat kuin yrityksen osakkaat tukiessaan ja antaessaan kullanarvoisia neuvoja,<br />
joilla saa lisää varmuutta ja jaksamista päiviin. Elämä<strong>yritys</strong> laajentuu jälkeläisten<br />
muodossa. Yrityksellä on vuosia, jolloin se menestyy, vuosia jolloin matkaan tulee<br />
kuoppia. Hetkiä, joiden ei haluaisi loppuvan koskaan. Hetkiä, jolloin tuntuu kuin suuret,<br />
tummat aallot iskeytyisivät vasten rintaa. Mikään ei kuitenkaan pysäytä eteenpäin<br />
jatkamista ja pyrkimistä menestykseen.<br />
Siinä se oli. Se ajatus muutti kaiken. Entä jos elämään ja nyt hänen tilanteessaan myös<br />
työhön suhtautuisi kuin omaan yritykseen? Jotta <strong>yritys</strong> tuottaisi voittoa, iloa, täytyisi<br />
pistää kaikki likoon. Uhrautua, ottaa riskejä. Ja kun on antanut kaikkensa, onnistuu tekemässään.<br />
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Saa tuntea itsensä menestyneeksi, onnelliseksi,<br />
ylpeäksi. Jokainenhan on oman elämänsä yrittäjä, sillä mitä ihminen osaakaan<br />
paremmin kuin keksiä, yrittää, kehittyä: elää.<br />
Silloin hän hörppäsi kahvinsa polttaen samalla suunsa, nousi nopeasti pöydästään,<br />
vetäisi housunsa ja kenkänsä jalkaan ja kiirehti asunnostaan ulos. Tämä sattumanvarainen<br />
maanantaiksi nimetty viikonpäivä ei tuntunutkaan enää niin tympeältä ja harmaalta<br />
tyypilliseltä maanantailta. Todellisuudessahan maanantain kamaluus riippuu<br />
vain siitä, miltä kannalta katsoo. Ehkä olikin tiistai.<br />
29
“Dramaattinen tarina siitä, miten<br />
onnettomuuden jälkeen elämä<br />
ja suunnitelmat muuttuvat ja<br />
liikuntaa harrastavasta tytöstä<br />
tulee pyörätuolissa istuva<br />
liikuntavammaisille tarkoitetun<br />
kuntokeskuksen omistaja, nuori<br />
yrittäjä. Kertomus valaa uskoa<br />
elämään ja siihen, että uusia ovia voi<br />
avautua vaikeuksien jälkeen.”<br />
Vastoinkäymisistä tuli bisnes<br />
Adolfina Lehtonen<br />
Länsipuiston koulu, Kokkola<br />
"Aja varovasti!" oli äiti huikannut hänelle vielä ennen ajomatkan alkua. Tuntia myöhemmin<br />
hän löysi itsensä makaamassa Meilahden sairaalan teho-osastolta. Alppihiihdon<br />
maailmantilaston huipulle hyvää nousua tehneestä tytöstä oli hetkessä tullut<br />
tyttö, joka ei enää koskaan tulisi tuntemaan maitohappojen kertyvän jalkoihinsa pujotellessaan<br />
rinnettä aikaa vastaan alas.<br />
"Olihan se vähän onni onnettomuudessa", toteaa Alma Aalto rivitalokaksiossaan Helsingin<br />
Kalliossa. "Vaikka on sitä parempaakin onnea kuin istua loppuelämän pyörätuolissa",<br />
hän naurahtaa. Nuoren naisen asunto on siisti ja kodikas. Takassa loimuaa tuli ja<br />
ruskean sävyt värittävät kauniisti sisustettua olohuonetta. "Turha sitä on miettiä, miksi<br />
tämä tapahtui juuri minulle. On sitä pahempiakin asioita kuin alavartalon halvaantuminen",<br />
Aalto sanoo kysyessäni onko hän asiasta katkera. "Pääasia että saan elää. Ja<br />
onhan minulla kädet joita pystyn liikuttamaan." Positiivisuutta ja optimistisuutta ei<br />
ainakaan tältä naiselta puutu.<br />
Tasan viisi vuotta sitten, 18. helmikuuta 2009 Aallon elämä muuttui täysin. Vastakkaiselle<br />
kaistalle liukkaalla talvikelillä luisunut auto koitui hänen kohtalokseen, ja<br />
urheiluhulluksi itseään luonnehtinut Aalto sai kuulla viettävänsä loppuelämänsä<br />
pyörätuolissa. "Ajatukset olivat aluksi tyhjät. Masennus tuli vasta muutamaa päivää<br />
myöhemmin", hän muistelee kokemaansa. Tilanne ei ollut aktiiviselle nuorelle naiselle<br />
helppo. Maailmaa piti nyt katsoa pyörätuolista, ja tavallisetkin arkiset rutiinit vaativat<br />
ponnisteluja. "Piti opetella elämään uudestaan. Vähän niin kuin lukutaito olisi yhtäkkiä<br />
kadonnut kokonaan", hän toteaa. Ensimmäinen yö omassa kodissa olikin suuri askel<br />
hänen elämässään. "Se oli ehkä elämäni pelottavin yö. Koko ajan päässä jankkasi, että<br />
onhan se ja se pois päältä", hän muistelee. "Eipä siitä kovin nopeasti olisi minnekään<br />
liikuttu jos vaikka tulipalo olisi syttynyt." Tottuuko siihen ajatukseen sitten koskaan?<br />
Aalto miettii hetken. "Kyllä siihen on jo oikeastaan tottunut. Tai ei... ei siihen koskaan<br />
totu", hän sanoo ja päästää kasvoilleen pienen hymyn.<br />
"Oletko kyllästynyt elämään ilman liikuntaa? Haluatko kehittää kuntoasi pyörätuoliliikuntaan<br />
koulutettujen ohjaajien ja fysioterapeuttien avustuksella? Osallistua ryhmäliikuntaan?<br />
Meillä se onnistuu! Pyöräkunto on tarkoitettu juuri sinulle, joka et anna<br />
pyörätuolin haitata liikuntaharrastustasi. Sinulle, joka haluat kuntoilla keräämättä<br />
katseita ja ilman henkilökohtaista avustajaa. Saman katon alla toimivat kuntosali,<br />
uimahalli ja fysioterapiapalvelut mahdollistavat kaiken tämän yhdellä reissulla. Tule<br />
kokemaan liikunnan iloa yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saamaan<br />
samalla vertaistukea arjen haasteisiin!" Näin lukee esitteessä, jonka saan käteeni<br />
30
kysyessäni Aallon yrityksestä. Kaikki alkoi siitä, kun parin neljän seinän sisällä vietetyn<br />
viikon jälkeen Aalto alkoi kaivata liikuntaa. "Se urheilun tarve tuli niin suurena,<br />
että päätin lähteä tekemään käsien lihaskuntoa salille. Eivät siellä kuitenkaan päästäneet<br />
minua sisään tilanpuutteen takia", hän harmittelee. Vaikka lähtökohdat yrityksen<br />
aloittamiselle olivat Aallon nuoresta iästä johtuen verrattain heikot, asialle oli tehtävä<br />
jotain. "Olen aina halunnut, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ei se itsestä riipu,<br />
istuuko pyörätuolissa vai ei. Siitä ei saisi rangaista."<br />
Kun onnettomuus tapahtui, Aalto oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikomuksena<br />
oli hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Suunnitelmat<br />
menivät kuitenkin pakosta kokonaan uusiksi, ja pikkuhiljaa syntyi ajatus liikuntarajoitteisille<br />
suunnatusta esteettömästä kuntosalista. "Koko ajatus tuntui aluksi<br />
todella kaukaiselta, mutta hetken sitä mietittyä kuitenkin aika luontevalta vaihtoehdolta.<br />
Muutenkin oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa, kun juuri oli elämä muuttunut<br />
ihan kokonaan. Oli pakko yrittää", hän kertoo. 20-vuotiaalle nuorukaiselle tämän<br />
kokoisen yrityksen perustamisen voisi kuvitella olevan mahdottomuus. Alma Aallolle<br />
se ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän perusti Pyöräkunto-liikuntakeskuksen Helsinkiin<br />
hyvin tuloksin. Samassa yhteydessä toimivat kuntosali, pieni uimahalli sekä fysioterapia-<br />
ja kuntoutuspalvelut. Aalto kertoo asiakkaiden kiitelleen erityisesti sitä, että ammattitaitoiset<br />
ohjaajat ovat koko ajan paikalla ohjaamassa ja neuvomassa. Myös se,<br />
ettei vapaa-ajalla tarvitse käyttää muutenkin tiukalla olevia tunteja avustajan kanssa<br />
on saanut kiitosta. "Lähtökohtana oli se, että jokainen pystyy asioimaan meillä itsenäisesti.<br />
Keskuksen omia avustajia ja ohjaajia on kuntosalin ohella myös uimahallissa,<br />
joka on suunniteltu varta vasten pyörätuolia tarvitseville. Meille pääsee vain liikuntarajoitteiset,<br />
mutta kerran viikossa saa ottaa ystävän mukaan", Aalto perehdyttää. "Se<br />
onkin monelle se viikon paras päivä". Kaikkeen tähän pääseminen vaati satoja tunteja<br />
ja kymmeniä työntekijöiden haastatteluja, unohtamatta ponnistuksia vaatineen rahoituksen<br />
järjestämistä. "Paljon olen saanut tukea vanhemmiltani, jotka eivät hetkeäkään<br />
epäilleet mahdollisuuksiani. Heille kuuluu suuri kiitos." Aallon mielessä pyöri kuitenkin<br />
väistämättä kysymyksiä: Entä jos kaikki työ valuu hukkaan? Mitä jos kaikki onkin<br />
ollut turhaa? Jälkikäteen Aalto osaa kuitenkin jo suhtautua otettuun riskiin huumorilla.<br />
"Oli se aikamoinen hyppy tuntemattomaan, varsinkin tuossa iässä", hän nauraa.<br />
Kun kysyn Aallolta mitä mieltä hän on yrittäjyydestä, hän miettii hetken ennen kuin<br />
vastaa. "Sanotaanko näin, että se vaatii kyllä todella paljon, mutta antaa vielä enemmän.<br />
Parasta tässä ovat tyytyväiset asiakkaat ja se onnistumisen tunne. Ei pidä myöskään<br />
unohtaa mahtavia työkavereita. Ilman heitä koko <strong>yritys</strong> olisi kuin auto ilman pyöriä.<br />
Enkä minä tätä tekisi, jos en tästä näin paljon pitäisi." Vaikka alku oli kankea, on<br />
Pyöräkunto kerännyt jo suuren asiakasjoukon. Vielä Aalto ei kuitenkaan halua miettiä<br />
muihin kaupunkeihin laajentamista. "Alussa tämä oli enemmänkin sellaista yrittämisen<br />
yrittämistä. Nyt voin jo sanoa ihan yrittäväni. Mutta päivä kerrallaan. Eihän sitä<br />
koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Olihan sekin päivä ihan tavallinen...", hän<br />
sanoo ja viittaa onnettomuutta edeltävään päivään. Päivään, jolloin oli vielä autuaan<br />
tietämätön mihin seuraava päivä johtaisi. Aallon silmiin pyrkii kyyneleitä, ja hän yrittää<br />
räpytellä ne pois. "Eikä...", hän sanoo ja naurahtaa hieman. "En mä saisi itkeä, kun<br />
kaikki on nyt hyvin." Niin. Puoli kehoa halvaantunut, mutta silti nöyrempi kuin moni<br />
muu. Kun tätä naista katsoo, voisi ajatella hänen olevan onneton tai kykenemätön.<br />
Mutta hän ei ole kumpaakaan. Alma Aalto kilpailee pääsystä huipulle nyt yrittäjyyden<br />
maailmassa.<br />
31
“Tulevaisuudesta taaksepäin<br />
tähän päivään katseleva tarina<br />
tietokoneyrityksestä, jonka<br />
isoisoisä perustaa vuonna <strong>2015</strong>.<br />
Asiallinen, mutta silti lämpimästi<br />
fantasiaan perustuva teksti kertoo<br />
tulevaisuuden keksinnöistä ja<br />
yrityksestä, joka kestää ainakin<br />
neljän sukupolven yli.”<br />
Muutimme maailmaa<br />
Elias Mattila<br />
Jokirannan koulu, Ylivieska<br />
Tämä on elämäni jännittävin hetki. Elämme vuotta 2148. Minut nimetään yrityksen<br />
johtoon, joka on yksi maailman vanhimmista yrityksistä. Isoisoisäni aloitti yrityksen,<br />
ja toivottavasti minä en sitä lopeta. Luulen silti, että hyvällä koulutuksellani ja isäni<br />
antamalla tuella tulen onnistumaan!<br />
Vuoden <strong>2015</strong> syksyllä isoisoisäni Sami astui helsinkiläiseen lukioon. Hän oli muuttanut<br />
Helsinkiin kotoaan Pohjanmaalta. Takana oli peruskoulusta saatu hyvä todistus,<br />
jolla Sami oli päässyt opiskelemaan. Lukion ohella hän harrasti liikuntaa ja oli erittäin<br />
kiinnostunut tietotekniikasta. Jo ennen kouluikää Sami värkkäsi paljon elektronisten<br />
laitteiden kanssa, ja ylä-asteella hän hankki käyttörahansa korjaamalla tietokoneita.<br />
Ensimmäisen vuoden jälkeen Sami näki tulevaisuutensa tietotekniikassa. Hän kävi<br />
lukion loppuun päästäkseen yliopistoon opiskelemaan teknisiä tieteitä. Hän pärjäsi<br />
loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Samilla oli<br />
vaikeuksia valita, mitä lähtisi opiskelemaan, mutta lopulta hän päätti hakea rohkeasti<br />
Englantiin. Hän pääsi ja sai myös stipendin Cambridgen yliopistoon.<br />
Englannissa hän alkoi tutkia kvanttimekaniikkaa. Siellä Sami tajusi, että <strong>yritys</strong>toiminta<br />
olisi hänen juttunsa. Hän halusi johtaa, ei palvella. Mutta rahaa ei ollut. Sami kävi loppuun<br />
asti yliopiston ja sai hyvän opinnäytetyön ansiosta työpaikan teknilliseltä alalta.<br />
Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa toteuttaakseen suunnitelmansa, kvanttitietokoneen.<br />
Hän sai apurahan Linux Foundation -säätiöltä, ja se mahdollisti kaiken. Sami oli ensimmäinen,<br />
joka sai rakennettua kvanttitietokoneen. Se ei tarvinnut alhaista lämpötilaa<br />
toimiakseen, eikä siinä ollut säteilyvaaraa.<br />
Tietokoneeseen oli panostettu, ja sen kyllä huomasi. Kauppa kävi aluksi eri maiden armeijoiden<br />
kanssa. Myöhemmin Sami myi teknologiaansa myös kaikille, joilla oli varaa<br />
ostaa tuotteita laman loputtua. Sami tutki pienen työryhmänsä kanssa myös muuta<br />
teknologiaa ja alkoi saada tuotoksillaan lisää mainetta ja tuloja.<br />
Samin poika astui yrityksen johtoon vuonna 2059. Yritys tuotti alkuun miinusta, jolloin<br />
Sami joutui käymään töissä vielä vähän aikaan, jotta yrityksen kurssi lähti jälleen nousuun.<br />
Lääketiede oli pappani erikoisuus, mutta teknologiaan hän ei ollut perehtynyt<br />
paljoakaan. Hän päätti yhdistää nämä kaksi alaa: oman lääketieteellisen tietämyksensä<br />
ja työntekijöiden teknologiaosaamisen.<br />
32
Papan aikana kansantaudit jylläsivät, mutta isoisäni keksi työntekijöiden kanssa lääkkeitä<br />
niihin. Ongelma oli, miten saada kaikille immuniteetti. Yritys rakensi lentokoneita<br />
suurilla kaasusäiliöillä ja suuttimilla, joiden avulla lääkkeet levitettiin maailmaan<br />
kaasuna. Nanobottiteknologia oli tähän aikaan jo jokapäiväistä potilaiden hoitoa ja ihmiset<br />
elivät yhä vanhemmiksi. Itse asiassa pappani elää edelleen. Hän on 118-vuotias.<br />
Pappani lopetti kvanttitietokoneiden valmistuksen, koska niiden tilalle tuli vielä kehittyneemmät<br />
laitteet. Panostus siirtyi tuotekehittelyyn, jossa ydinajatuksena oli kestävä<br />
kehitys. Hänen alaisuudessaan <strong>yritys</strong> kehitti autoja ja junia, jotka toimivat maan magneettikenttää<br />
hyväksi käyttäen.<br />
Maailma oli muuttunut, ja pappani ymmärsi sen. Ainoastaan rikkaimpien ihmisten<br />
lapset kävivät koulua kirjaimellisesti, sillä köyhyys ja tuloerot olivat kasvaneet huimasti.<br />
Valtiolle oli halvempaa opettaa roboteilla ja hologrammeilla kotona kuin luokassa<br />
oikean ihmisen opetuksessa. Kouluopetuksesta piti maksaa korkeita lukukausimaksuja.<br />
Pappani otti tämän haasteekseen, sillä hän ymmärsi opetuksen tärkeyden ihmiseltä<br />
ihmiselle, kokemuksen kautta. Ei vain kylmästi teknologiaa hyödyntäen. Vuosien kuluttua<br />
hän onnistui tavoitteessaan ja sai paljon kiitosta tehdystä työstä.<br />
Isäni otti yhtiön haltuunsa papan jäätyä eläkkeelle ja alkoi panostaa sekä laajentaa yrityksessään<br />
osa-alueita, joissa käytettiin ihmisiä työntekijöinä, ei robotteja. Tällä tavoin<br />
hän loi jo muutenkin suureen ja maailmanlaajuiseen yritykseensä todella paljon lisää<br />
työpaikkoja. Työttömyys oli kasvanut lisää teknologian viedessä työpaikkoja.<br />
Isäni halusi, että maailma olisi enemmän tasa-arvoinen rahan ja työn suhteen, joten<br />
hän teki radikaalin päätöksen. Hän perusti säätiön, johon hän laittoi 75 prosenttia varoistaan.<br />
Säätiön tavoitteena oli antaa ihmisille työpaikkoja erilaisissa hankkeissa. Yksi<br />
suurimmista operaatioista oli luonnonsuojelu, sillä maailman luonto oli melkein kokonaan<br />
tuhottu sekä meret saastuneet. Isäni rakensi suuria keinotekoisia luontotodellisuuksia,<br />
joihin talletettiin elävää luontoa, kasvistoa ja eläimistöä. Tällä tavoin saatiin<br />
estettyä lajien sukupuutto.<br />
Isäni on juuri jäämässä eläkkeelle, ja nyt on minun vuoroni. Hän on uupunut eikä isänsä<br />
tavoin käyttänyt nanoteknologiaa. Minun tavoitteenani on kehittää lääketiedettä<br />
sekä teknologiaa uudelle aikakaudelle ja ylläpitää säätiötä. Marsissa asuva yhdyskunta<br />
tarvitsee apuani. Elämisen edellytyksissä on paljon ongelmia. Tehtävää on paljon, mutta<br />
nautin haasteista. Minulla ovat samainen työn ilo ja tekemisen halukkuus, kuten<br />
yrityksen aikaisemmilla johtajilla, ja se on pitänyt meidät kasassa ja pitää vieläkin.<br />
33
“Minkälainen olisi kuntosali,<br />
joka tarjoaisi mahdollisuuden<br />
ihan tavalliselle kuntoilijalle<br />
ja epävarmoille aloittelijoille?<br />
Hienosti yrittäjyyttä yleisesti ja<br />
kuntosaliyrittäjyyttä erikseen<br />
kuvaava innostava teksti, joka<br />
vertaa yrittäjyyttä tandempyörällä<br />
ajoon: yhdessä yrittäminen toimii<br />
parhaiten.”<br />
Kuntoa ja hyvää oloa kaikille<br />
Henniina Meriläinen<br />
Tenetin koulu, Vuokatti<br />
Kuntosalien suosio on kasvanut viimeisien vuosien aikana todella paljon. Moni hurahtaa<br />
salien ja proteiinien yhteisvaikutuksesta tapahtuvaan lihasmassan kasvuun ja<br />
kalorien polttamiseen. Sosiaalinen media vilisee kuvia vähäpukeisista ja treenatuista<br />
vartaloista, jotka ovat kuvanmuokkausohjelmien tekemää hienoa jälkeä. Moni ihminen<br />
katsoo kuvia ja miettii, kuinka voisi itse saavuttaa oman ihannevartalonsa. Näiden kuvien<br />
ansiosta moni sairastuu erilaisiin syömis- ja mielenterveyshäiriöihin.<br />
Olen itsekin käynyt kuntosaleilla ja tuntenut pistävän katseen selässäni. Mitä tuollainen<br />
oikein tekee kuntosalilla? Kuulen takana olevan lihaskimpun ajattelevan mielessään,<br />
kun itse yritän treenata naurettavan pienillä painoilla. Onko joku toinenkin<br />
tuntenut joskus näin? Luulen, että on. Tietysti erilaiset ihmiset tuntevat tämän toisin,<br />
mutta tiedän, etten ole tämän ajatuksen kanssa yksin. Miten ylipainoiset ja kuntosalille<br />
tullut ensikertalainen kokevat tämän?<br />
Näistä katseista keksin tämän idean. Jos minä saisin perustaa minkä tahansa yrityksen,<br />
minä perustaisin kuntokeskuksen, jossa olisi oma salinsa treenaamisen aloittelijoille,<br />
fitness-malleille ja muille lihaskimpuille. Salilla jokainen saisi harjoitella omantasoistensa<br />
kanssa ja saisi oman henkilökohtaisen valmentajansa, asiantuntevaa opastusta<br />
ja oman harjoitusohjelman, joka olisi räätälöity juuri itselle oman fyysisen tason ja<br />
tavoitteiden mukaan. Tällä salilla ei tarvitsisi tuntea olevansa eriarvoinen kuin muut,<br />
koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla.<br />
Yritykseni sijaitsisi Jyväskylässä lähellä yliopistoa. Silloin nuoret opiskelijat pääsisivät<br />
sinne helposti koulusta, koska he muodostavat suuren osan kuntosalien ja ryhmäliikuntojen<br />
asiakaskunnasta. Opiskelijat saisivat hyvää opiskelualennusta salilta, jotta<br />
innostus harjoitteluun ei lakastuisi suurien hintojen takia. Liikuntatieteellisen viimeisen<br />
vuosikurssin opiskelijat voisivat myös hankkia lisätuloja ohjaajina kuntosalilla<br />
ja järjestämässä erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Yliopisto ei ole kovin kaukana aivan<br />
Jyväskylän ydinkeskustasta, joten keskustassa asuvienkin olisi helppo tulla salille bussilla<br />
tai esimerkiksi pyöräillen.<br />
Kuntokeskuksen muodostaisi kolme eri kuntosalia: aloittelijat, harrastajat ja ammattilaiset.<br />
Lisäksi olisi kolme eri ryhmäliikuntasalia, joihin kaikkiin olisi myös omat tasoluokat.<br />
Lisäksi tietysti pukuhuoneet, joissa olisi suihkut ja saunat.<br />
Kuntokeskuksen yhteydessä olisi myös pieni ravintola, josta voisi ostaa treenien jälkeen<br />
terveellistä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa ei myytäisi pikaruokaa<br />
34
vaan kuntoilijoille soveltuvaa ruokaa, joka auttaisi kaikkia pääsemään tavoitteeseen<br />
ilman, että tulisi nälkäisenä kotiin hakien McDonald’sin autokaistalta Big Mac - aterian.<br />
Tällöin hampurilaista ei tule laitettua nälän piikkiin vaan omien valintojen.<br />
Kuntosali olisi sisustettu värikkäästi ja viihtyisästi, niin että jokainen tuntisi olevansa<br />
kodinomaisessa ilmapiirissä, jossa voisi olla oma ihana itsensä. Nuorena yrittäjänä<br />
rahoituksen saanti voisi olla todella vaikeaa. Mistä saisin rahat kaikkiin kalliisiin kuntosalilaitteisiin<br />
niin, että en joudu konkurssiin isojen lainanlyhennyksien ja velkojen<br />
takia? Ehkä ostaisin aluksi kaikki välttämättömät laitteet. Kun olisin ansainnut enemmän<br />
rahaa, voisin ostaa laitteita lisää. Täytyisi löytää myös sopivat vuokratilat, josta<br />
voisin aloittaa toiminnan. Jos yritykseni menestyisi, voisin myös laajentaa. Tai sitten<br />
jopa rakentaa aivan omat ja juuri sellaiset toimitilat, kuin itse haluaisin. Siihen mennessä<br />
täytyisi saada todella paljon asiakkaita, joita yrittäisin hankkia hyvällä markkinoinnilla<br />
ja mainostamisella. Täytyisi löytää myös jo kouluttautuneita työntekijöitä<br />
opiskelijoiden lisäksi ohjaamaan toimintaa. Itse kouluttautuisin erilaisten kurssien<br />
avulla, jotta tietäisin toiminnasta vielä enemmän.<br />
Yrityksen aloittaminen ei helppoa, ja sen olen kuullut vanhemmiltani, jotka ovat ennen<br />
omistaneet oman yrityksen. Täytyy täyttää monia lupahakemuksia ja täytyy olla<br />
ammatista edes jonkinlaista käsitystä. Moniin lupiin tarvitaankin työkokemusta tai<br />
ammattiin liittyvä koulutus. Yritykseni perustamiseen kuluisi siis useita vuosia saada<br />
rahoitukset, toimitilat ja koulutukset kuntoon.<br />
Oppisin tänä aikana varmasti paljon talouden hoidosta ja monesta muusta asiasta.<br />
Yrittäminen vaatii paljon suunnittelua ja tietoa asioista. Yrittäminen olisi varmasti<br />
antoisaa ja huomaisi oman kätensä jäljen. Olisi mahtavaa huomata, kuinka itsestään<br />
epävarmasta henkilöstä kasvaisi itseään ja kehoaan arvostava itsevarma ihminen. Olisi<br />
hienoa saada seurata tuota kehitystä ja jakaa sitä liikunnanriemua muillekin. Se olisi<br />
varmasti parasta, mitä yrittäjyydestä voisi palkaksi saada: kokea toisten ihmisten onnistumisen<br />
tunne ja ylpeys omasta työstään.<br />
Yrittäminen on kuin tandempyörällä ajoa. Jotta pyörällä voi ajaa, tarvitaan siihen useita<br />
muitakin henkilöitä. Tangosta irti päästäminen voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen.<br />
Kun pyörällä ajon osaa ja pitää ohjaustangosta kaksin käsin kiinni, on kaatuminen<br />
paljon epätodennäköisempää.<br />
Yhteistyöllä on valtava merkitys yrittäjyydessä niin kuin myös monessa muussakin<br />
asiassa. Yhteistyön avulla yrityksestä saadaan toimivampi ja tehokkaampi. Onko olemassa<br />
mitään <strong>yritys</strong>tä, joka ei tekisi mitään yhteistyötä? Asiakkaiden ja henkilökunnan<br />
välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjyydessä täytyy ottaa myös muiden<br />
mielipiteet huomioon, jolloin kaikilla on parempi olla.<br />
Yrittäjyydessä oman työpanoksen täytyy olla todella suuri, ja yrittäjät tekevät valtavasti<br />
töitä. Yrittäjät ovat rohkeita ja päättäväisiä. Heidän täytyy tehdä suuria päätöksiä ja<br />
vähemmän suuria päätöksiä. Arvostan yrittäjiä todella paljon! He kehittävät Suomea<br />
ja tuovat ihmisille uusia työpaikkoja, joita Suomessa lama-aikana tarvittaisiin paljon.<br />
Yrittäjät rakentavat Suomen. Minäkin haluaisin kehittää Suomea omalla <strong>yritys</strong>ideallani,<br />
kaikille asiakkaille sopivalla kuntosalilla. Ehkä se on vielä jonakin päivä mahdollista.<br />
35
“Jääkiekkoharrastajan<br />
unelma: <strong>yritys</strong>, joka tuottaa<br />
erilaisia jääkiekkoon liittyviä<br />
koulutus- ja viihdetapahtumia.<br />
Hankesuunnitelman muotoon<br />
huolellisesti kirjoitettu teksti opettaa<br />
miten <strong>yritys</strong> perustetaan ja miten<br />
omaa osaamista ja harrastusta<br />
voi käyttää hyväkseen oman<br />
yrittäjyyden luomisessa.”<br />
Tämän minä osaan!<br />
”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion<br />
tapaan”<br />
Elias Vuorio<br />
Tapiolan koulu, Espoo<br />
Taustaa<br />
Liikeideani on perustaa <strong>yritys</strong>, joka tarjoaa ammattitasoista luisteluvalmennusta sitä<br />
tarvitseville.<br />
Olen harrastanut jääkiekkoa 5-vuotiaasta lähtien eli vuodesta 2004 lähtien, ensin Jäähongassa<br />
ja sitten Blues Juniorsissa. Nykyinen joukkueeni on Blues B Akatemia, joka<br />
pelaa B SM-sarjassa. Joukkueessa pelaa pääasiassa vuosina 1998 ja 1997 syntyneitä<br />
pelaajia.<br />
Olen pelivuosieni aikana saanut jääkiekko- ja luisteluoppia parhailta espoolaisilta jääkiekkovalmentajilta,<br />
jotka ovat kaikki espoolaisia kiekkoikoneja ja kuuluneet suomalaisen<br />
kiekkoilun eliittiin: Juha Ylönen, Juha Ikonen, Jan Långbacka ja Timo Hirvonen. Liikeideani<br />
on siirtää tämä saamani arvokas luisteluoppi kannattavaksi liiketoiminnaksi.<br />
Yrityksen perustaminen<br />
Tarkoituksena on perustaa <strong>yritys</strong> nimeltä ”Elias Proskating Oy”, joka tuottaa erilaisia<br />
jääkiekkoon liittyviä koulutus- ja viihdetapahtumia erilaisille kohderyhmille. Yritys perustetaan<br />
osakeyhtiömuotoon. Omistan alkuvaiheessa itse kaikki yhtiöni osakkeet ja<br />
toimin myös yhtiöni toimitusjohtajana. Yrityksen logo on sivun oikeassa yläreunassa.<br />
Osakeyhtiö perustetaan verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä<br />
YTJ-asiointipalvelussa. Osakeyhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen<br />
kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta. Liitteeksi on toimitettava<br />
osakeyhtiön perustamissopimus alkuperäisenä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä ja<br />
kuitti käsittelymaksun suorittamisesta.<br />
Kaupparekisteri tekee yrityksen nimestä nimitutkimuksen eli tutkii sen, onko yrityksen<br />
nimelle Elias Proskating Oy mahdollisia rekisteröintiesteitä. Nimitutkimuksessa Kaupparekisteri<br />
tutkii mm. yrityksen nimen yksilöllisyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta<br />
muihin rekisterissä tai vireillä oleviin samankaltaisiin nimiin ja tavaramerkkeihin.<br />
Myös verkkotunnuksen www.proskating.fi saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen.<br />
36
Yrityksen palvelu<br />
Yritys keskittyy luisteluvalmennuksessa erityisesti maksimaalisen luistelunopeuden<br />
kehittämiseen sekä täydellisen luistelutekniikan opettamiseen nykyaikaisilla valmennusmenetelmillä<br />
ja -opeilla. Apuna käytetään uusinta tekniikkaa: videokuvausta ja<br />
nopeusmittausta. Tarkan videoanalyysin ja henkilökohtaisen palautteen ansiosta valmennus<br />
on hyvin tehokasta ja henkilökohtaista.<br />
Yritys tarjoaa laadukasta luisteluvalmennusta 10 hengen pienryhmissä ja 10 kerran<br />
jaksoissa. Jakso sisältää 10 jääharjoitusta oheisharjoitteluineen ja maksaa 500 euroa<br />
(sis. ALV). Harjoituksia varten <strong>yritys</strong> vuokraa jääaikaa lähialueen jäähalleista, kuten<br />
Espoon Matinkylästä, Espoonlahdesta ja Leppävaarasta, Helsingistä Salmisaaresta, Paloheinästä<br />
ja Vuosaaresta sekä Espoon Barona Areenalta. Jäävuorot Espoon ja Helsingin<br />
halleissa maksavat noin 100-300 euroa tunti riippuen ajankohdasta.<br />
Lisäksi <strong>yritys</strong> tarjoaa yrityksille erilaisia jääkiekkoon liittyviä elämystapahtumia, kuten<br />
pikkujouluja, pelitapahtumia, leirejä sekä muita luisteluun liittyviä hauskoja elämyksiä.<br />
Yrityksen kohderyhmät ja markkinointi<br />
Yrityksen kohderyhminä ovat aluksi lähialueen jääkiekkojoukkueet ja niiden yksittäiset<br />
junioripelaajat sekä yritykset. Markkinointikanavina toimivat yrityksen omat nettisivut<br />
(www.proskating.fi), suoramarkkinointi sähköpostin ja facebookin välityksellä<br />
sekä perinteiset kanavat, kuten mainonta seurojen ja <strong>yritys</strong>ten ilmoitustauluilla.<br />
Starttiraha<br />
Yrityksen on tarkoitus hakea aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua ”starttirahaa”. Sen tavoitteena<br />
on auttaa uutta yrittäjää yrityksen perustamisen alkuvaiheessa, jotta yrittäjälle<br />
varmistetaan riittävä toimeentulo. Starttirahan tarkoituksena on parantaa työllisyyttä<br />
ja sen myöntää paikallinen TE-toimisto.<br />
Starttiraha on harkinnanvarainen etu ja sen saaminen riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta,<br />
taloussuhdanteesta ja muista seikoista. Etua myönnettäessä pyydetään normaalisti<br />
myös ulkopuolista tahoa arvioimaan yrittäjän liiketoiminnan mahdollisuuksia<br />
sekä henkilön kykyä toimia yrittäjänä. Starttirahan enimmäisaika on 12-18 kk ja sen<br />
määrä on ensimmäiseltä 6 kk:n jaksolla noin 850 e/kk.<br />
Ammattitaidon kehittäminen<br />
Koska yrityksen menestys perustuu luisteluvalmentajan vankkaan ammattitaitoon,<br />
on oman ammattitaidon kehittäminen yritykselle ensiarvoisen tärkeä menestystekijä.<br />
Jääkiekon ja urheilun alalta löytyy erilaisia koulutusvaihtoehtoja, kuten Jyväskylän<br />
liikuntatieteellinen, josta voi valmistua liikunnanopettajaksi, ja Vierumäen urheiluopisto<br />
(ja muut urheiluopistot), jossa voi opiskella liikunnanohjaajaksi tai valmentajan<br />
ammattitutkinnon. Lisäopintoja voi opiskella esimerkiksi Haaga-Heliassa, jossa valikoimiin<br />
kuuluu mm. urheilumarkkinointi. Lisäksi alalle on mahdollista kouluttautua<br />
myös ulkomailla<br />
37
Yritystoiminnan riskit ja kustannukset<br />
Yrityksen on tarkoitus aloittaa toimintansa kevyellä kulurakenteella. Yrityksen pääasiallisena<br />
menoeränä alkuvaiheessa ovat mahdollisten ulkopuolisten valmentajien<br />
palkat sekä jääkustannukset. Lisäksi tulevat nettisivujen kustannukset, tilitoimiston<br />
maksut sekä vakuutukset. Yritystoiminnan laajentuessa ajankohtaiseksi saattaa tulla<br />
vuokratilojen hankkiminen sekä ulkopuolisen toimistotyöntekijän palkkaaminen.<br />
Koska aluksi yrityksen kulut ovat pienet ja ne on sidottu suoraan toiminnan laajuuteen,<br />
ovat myös <strong>yritys</strong>toiminnan riskit pienet. Jos toimintaa laajennetaan muille paikkakunnille<br />
ja jopa ulkomaille, riskit ja kustannukset myös kasvavat.<br />
Luisteluvalmennuksen lisäksi yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaa myös jääkiekkovarusteiden<br />
maahantuontiin tai tehdä läheistä yhteistyötä eri jääkiekkovarusteiden<br />
maahantuojien kanssa. Jatkossa myös välinehuolto, kuten luistinten teroituspalvelu,<br />
kuuluu mahdollisesti yrityksen tarjoamiin palveluihin.<br />
Elias Vuorio, Blues B Akatemia # 5 (2014-15),<br />
Elias Proskating Oy:n tuleva omistaja ja toimitusjohtaja<br />
”IT´S ALWAYS A GREAT DAY FOR HOCKEY!”<br />
- Bob Johnson -<br />
38
“Perinpohjainen ja raikkaalla<br />
tavalla erilainen teksti, joka kertoo<br />
kirjoittajan suuren haaveen: hän<br />
haluaa kirjanpitäjä-yrittäjäksi.<br />
Teksti perustelee nuorelle aika<br />
poikkeuksellista uravalintaa<br />
hienosti ja asiantuntevasti.”<br />
Rohkenen yrittää<br />
Jenna Välimäki<br />
Nakkilan yhteiskoulu<br />
Kun kysyy kuuden vanhoilta eskarilaisilta unelma-ammattia, tytöiltä saa vastaukseksi<br />
usein prinsessan. Poikien keskuudessa taas esimerkiksi poliisi ja palomies ovat suosittuja.<br />
Kun eräältä pieneltä tytöltä kerran kysyttiin, odotettiin varmaan samankaltaista<br />
vastausta ja kirkkain silmin kerrottua haavetta prinsessan elämästä sitten isompana.<br />
Mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Tyttö tahtoi kirjanpitäjäksi.<br />
Kirjanpitäjä ei ole samanlainen sankari kuin poliisi tai palomies tai ylipäätään edes<br />
sellainen ammatti, josta pikkuinen kuusivuotias voisi haaveilla. Eihän silloista pientä<br />
eskarilaista edes uskottu, naurahdettiin vain ja todettiin, että kyllä mieli vielä muuttuu<br />
moneen kertaan suuntaan ja toiseen. Muistan tuon hetken elämässäni täysin kirkkaana<br />
vieläkin. Minua kiukutti, koska tahtooni ei luotettu, vaikka kuinka yritin vannoa. Vähän<br />
kasvanutta kolmannelle luokalle menijääkään ei uskottu tämän toistaessa saman<br />
haaveammatin muutamaa vuotta myöhemmin. Yläasteikäisen seitsemäsluokkalaisen<br />
mielen muuttumista kehdattiin vielä epäillä, mutta kun se sama tyttö peruskoulun<br />
viimeisellä luokalla sanoo yhä samaa kuin yhdeksän vuotta sitten, alkavat viimeisimmätkin<br />
epäilijät jo uskoa, että hän on tosissaan. Miksi vasta nyt?<br />
En kiellä, ettenkö olisi haaveillut muistakin ammateista. Mutta kun on monta vuotta<br />
tiukasti väittänyt lähtevänsä juuri sille tietylle alalle, lausetta toistaessaan siihen uskoo<br />
itsekin joka kerta enemmän: ”Minusta on tähän. Tätä minä haluan.”<br />
Ehkä syy aikuisten uskomiseen löytyy siitä tosiasiasta, että jatko-opinnot ovat aivan<br />
ovella. Ehkä nyt uskotaan, että mieli tietää tahtonsa, kun valinta on oikeasti edessä – ja<br />
tällä kertaa sen vaihtaminen ei käykään enää niin helposti. Mielestäni aikuisten pitäisi<br />
uhrata aikaa pieneen ajatusleikkiin: jos lapsi sanoo yhtä totisella naamalla kuin minä<br />
aikanani, että tahtoo tietyn ammatin, mukana voi olla jopa yllättävä määrä totuutta ja<br />
päättäväisyyttä. Ainakin, jos tämä kyseinen lapsi saa ykkösluokan ensimmäisen matematiikankokeen<br />
takaisin, huomaa yhden ainoan virheen, joka vei pisteen, ja korjaa sen<br />
toivossa, että tulos vaihtuisi täyteen pistepottiin.<br />
Haaveammattini ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kirjanpitäjän työhön, vaan se sisältää<br />
muutakin. On asia, jonka olen pienestä asti halunnut yhdistää työhöni, kunhan<br />
aika on vain kypsä: minusta tulee yrittäjä.<br />
Nyt kun jälkikäteen mietin päätöksiäni ja toiveitani tulevaisuuden suhteen, en yhtään<br />
ihmettele mielihalujani. Olen kasvanut yrittäjyyteen lähestulkoon vaahtosammuttimen<br />
kokoisesta nappulasta saakka. Äitini, joka siis omistaa oman kirjanpitoyrityksen,<br />
perusti firmansa, kun olin neljän vanha. Olen siis kasvanut firman ja yrittäjyyden mukana,<br />
ja luultavasti juuri siksi ammatinvalinta on aina tuntunut niin helpolta. Nykyään<br />
39
myös isäpuoleni on yrittäjä, eikä se päätöksiäni tulevaisuuden suhteen ainakaan heikentänyt<br />
ole. Pikemminkin juuri päin vastoin.<br />
Vaatiiko yrittäjyys ja oman firman perustaminen todella sen pohjan, jonka olen itse<br />
saanut? Eli käytännössä kasvatuksen yrittäjän muottiin suoraan äidinmaidosta? Ei.<br />
Sitä se ei vaadi, mutta myönnän olevani onnekas siinä suhteessa. Yrittäjän elämä ei<br />
ole koskaan tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta, koska se on ollut täysin luonnollinen<br />
osa elämääni niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Ei se kuitenkaan mene<br />
niin, että vain yrittäjien lapsista tulee uuden sukupolven yrittäjäkunta. Yrittäjyys ei<br />
ole mikään geeni, jonka perii vanhemmiltaan. Se on elämäntapa, jonka voi omaksua<br />
kuka vain niin halutessaan. Koska kun tosissaan miettii, ”vaikea” ja ”hankala” ovat vain<br />
adjektiiveja omien korvien välissä. Jos niille ei anna ylivaltaa, voi saada aikaan ihan<br />
mitä vaan.<br />
Firmani nimeä en sentään ole vielä suunnitellut, mutta monia muita tarpeellisia juttuja<br />
kyllä. On helppoa omaksua tärkeitä asioita, kun on hyvä tukiverkko – tässä asiassa<br />
äitini on suurin esikuvani. Ilman häntä tuskin tietäisin murto-osaakaan kaikesta ammattiin<br />
liittyvästä. Ilman häntä en olisi kaikkia näitä vuosia jaksanut toistaa itselleni,<br />
että vielä joku päivä minäkin voin olla samanlainen asiani osaava ammattilainen sekä<br />
oman yrityksen omistaja – kuten hänkin.<br />
Monista yhteyksistä voi oppia hyödyllisiä asioita. Kirjanpitäjälle tarpeellinen taulukko-ohjelma<br />
on tullut tutuksi valinnaisen tietotekniikan tunneilla. Äidinkielestä saa<br />
matkaansa vaikkapa oikean tavan tehdä asiakirjoja ja yhteiskuntaopista työelämän<br />
mutkiin liittyviä hyviä ratkaisuja. Matematiikan tunneilla taas oppii esimerkiksi verotus-<br />
ja korkoprosenttilaskentaa, joka on kirjanpitäjälle elintärkeää. Ja no, sitä laskentaa<br />
ylipäätään. Tietoja ja taitoja oppii siis koko ajan. Voisi ehkäpä ajatella, että koulu edesauttaa<br />
yrittäjäkasvatusta tiettyyn pisteeseen asti.<br />
Monet tuntuvat kuvittelevan, että yrittäjänä elämä olisi helpompaa. Okei, käytännössä<br />
saa itse määrätä vaikkapa työaikansa ja ruokataukonsa, mutta on myös monia asioita,<br />
joita kukaan ulkopuolinen ei näe – tai ei halua nähdä.<br />
Moni ei huomaa sitä tosiasiaa, että sen ajan, minkä muut käyttävät rentoutumiseen,<br />
voi yrittäjä joutua käyttämään töihin. Yrittäjän roolissa työajan ja vapaa-ajan välinen<br />
raja hämärtyy selkeästi. Koska olen yrittäjäperheestä, huomaan tämän helpommin:<br />
vaikka äiti ei tekisi töitä vaan lukisi esimerkiksi sanomalehteä, asiakkaan soittaessa<br />
rooli vaihtuu tutun, huolehtivan vanhemman sijasta rautaiseen, asiansa tuntevaan<br />
ammattilaiseen huolimatta siitä, että hän edelleen istuu pöydän vieressä lehti nenänsä<br />
edessä.<br />
Toinen huomauttamisen arvoinen juttu: Yrittäjä saa toki tehdä kaikki päätökset itse ja<br />
pitää myös kaiken voiton, mutta entä sitten, kun mennään pakkasen puolelle. Yrittäjä<br />
joutuu yksinään ottamaan myös vastuun päätöksistään ja toimeentulo on täysin kiinni<br />
itsestä. Kaikista ei siihen ole. Minä päätin, että minusta on. Osittain ehkä pelkään tuottavani<br />
pettymyksen; olen puhunut ammatinvalinnastani ja jatkosuunnitelmistani niin<br />
paljon, että puheille odotetaan myös vastinetta ja hyvää menestystä yläasteen jälkeen.<br />
Toisaalta taas tiedän, että kävi miten kävi, minulla on aina äitini tuki. Eikä siitä varmaan<br />
haittaakaan ole, että äiti, mummu ja mummi ovat kaikki aikanaan suorittaneet<br />
saman tutkinnon, jonka minäkin aion opiskella.<br />
Kun perustan yritykseni, elämäni tulee muuttumaan huimasti. Elämäni tulee olemaan<br />
sidottu yritykseen, josta on kiinni toimeentulo. Vaikka tekisinkin aluksi töitä muualla-<br />
40
kin, tulee pääpisteeni aina olemaan pelkästään yrityksessä, jonka perustan. Tavoitteeni<br />
on, että saan leipäni tekemättä töitä ulkopuoliselle.<br />
Toimiston ja kaikki paperit tulen pitämään kotonani. On paljon käytännöllisempää ja<br />
taloudellisempaa pitää toimisto kotona: Ei tarvitse maksaa vuokraa kiinteistöstä tai<br />
bensasta, joka kuluisi päivittäiseen työmatkaan. Lisäksi asiakkaat saattavat soitella ns.<br />
”kiinteän” työajan ulkopuolellakin – yrittäjä kun vähemmän näitä kellotunteja katsoo<br />
– ja kysellä jotain tietoa, jonka saan sitten kätevästi vilkaistua kotiarkistostani. Jos toimisto<br />
olisi muualla, pitäisi joko lähteä käymään toimistolla tai luvata selvittää se ja<br />
ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. On siis myös palveluvaltti pitää toimisto ja työt<br />
ihan lähellä. Sen avulla saa myös vahdittua, ettei kukaan ylimääräinen pääse tutkimaan<br />
arkaluontoisia tietoja.<br />
Myös vastuu on täysin erilaista. Kun on asiakkaita, joiden papereita käsittelee, on pakko<br />
opetella vastuuta. Kenenkään muun ei voi antaa katsoa luottamuksellisia ja tärkeitä<br />
tietoja. Arvonlisäveroilmoitukset pitää lähettää ajoissa joka kuukausi. Tilinpäätökset<br />
pitää saada valmiiksi. Palkanlaskentakin pitää hoitaa ajallaan, koska muiden toimeentulo<br />
voi olla kiinni minun laskelmistani. Minulla on vastuu siitä, että kaikki on ajallaan<br />
perillä ja varmasti tehty niin kuin pitääkin.<br />
Yrittäjän elämäntapa sopii minulle siinäkin mielessä, että olen aina ollut vahva persoona<br />
– jo pelkkä ajatus siitä, että olisin 40-50 vuotta työelämässä jonkun muun pomoteltavana,<br />
ei innosta. Aina kun joku puhuu sellaisesta, minulla iskeytyy jarrut päälle. ”Sitä<br />
minä en halua. Tahdon olla itse itseni herra.”<br />
Koulutus ei kuitenkaan lopu siihen, kun saan paperit käteeni – oli se sitten tavallinen<br />
merkonomitutkinto kauppaoppilaitoksesta tai joku ylempi tutkinto ammattikorkeakoulusta<br />
tai jopa yliopistotasolta. On tärkeää pysyä mukana alati muuttuvissa asioissa,<br />
kuten verotuksessa ja tietotekniikassa. Äitini käy päivän tai kahden mittaisissa koulutuksissa<br />
usein monta kertaa vuodessa ja on kertonut, että niistä on kyllä hyötyä.<br />
”Huominen jossakin<br />
kuinka ikinä kohteleekaan<br />
Kaikki mitä mä kerran jo kohdannut oon<br />
auttaa tulevan kohtaamaan.”<br />
– Suvi Teräsniska: Pilviä ja päivänpaistetta<br />
Mielestäni tuon kappaleen sanat tiivistävät ajatuksen yrittäjyydestä loistavasti: kaikki,<br />
mitä on oppinut – ihan pienestä pitäen – edesauttaa yrittäjänä. Luonteenpiirteet, opiskelut,<br />
oma asenne. Yrittäjä selviytyy monista ongelmista, koska hän on oma pomonsa.<br />
Jos ei muuten, niin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.<br />
41
SARJA 3<br />
Lukio<br />
42
“Kaunis ja vähän haikea tarina<br />
pariisilaisesta leipomoyrityksestä,<br />
jonka 17-vuotias tyttö ottaa<br />
hoidettavakseen isänsä kuoltua. Tarina<br />
kertoo työstä ja vastuunkannosta<br />
ja siitä, että vain yrittämällä aina<br />
uudelleen unelma voi toteutua.”<br />
Lupaus unelmastasi<br />
Jenny Lehtosaari<br />
Herttoniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki<br />
Pariisissa on erityisen kylmä. Vaikka aurinko oli piilossa harmaiden pilvien takana,<br />
lumi sai kaupungin näyttämään kirkkaalta ja ystävälliseltä. Kadut ja kaupat oli koristeltu<br />
juhlavasti joulua varten, johon oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa.<br />
Rakastan joulukuuta, sillä leipomossa käy paljon asiakkaita tähän aikaan vuodesta ja<br />
joulusta tulee isäni mieleen. Outoa, että leipomon perustamisesta on jo 46 vuotta. Jo<br />
pienestä pitäen isäni suurin intohimo oli leipominen. Kaksikymmentävuotiaana hän<br />
toteutti unelmansa ja perusti leipomon, jonka nimeksi tuli Jacques Patisserie. Leipomo<br />
oli hänelle hyvin erityinen, sillä siellä hän ja äiti tapasivat.<br />
Vasta kuusivuotiaana sain nähdä isän työnteossa. Eräänä päivänä katselin, kun hän<br />
puki päällensä valkoista esiliinaa ja totesin: ”Isä, haluan tulla kanssasi töihin.” Sinä<br />
päivänä hän otti minut mukaan leipomoon. Rakastin leipomon huumaavaa tuoksua,<br />
koneiden surinaa koneiden, jollaisia en koskaan ollut nähnyt! Isäni taitteli esiliinan<br />
sopivaksi pienelle vyötärölleni ja asetti minut korokkeen päälle, jotta voisin katsoa. Hänen<br />
käsissään taikinasta tuli eloisa. Se kiepahti kaulimen ympärille, purkautui ja makasi<br />
littanana niin kuin se nukkuisi. Se oli taikaa.<br />
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin menin leipomoon isän kanssa. En sen takia,<br />
että olisin halunnut leipuriksi. Itse asiassa ajattelin, ettei minusta olisi siihen hommaan.<br />
Muutamalla kynän vedolla isä pystyi suunnittelemaan mitä kauneimpia koristeita leivoksille.<br />
Minä taas, minulla ei ollut lainkaan taiteellisia kykyjä. Koulun taideprojektini<br />
olivat katastrofeja. Sitä paitsi isäni ei halunnut minun seuraavan hänen jalanjälkiänsä.<br />
”Sinä et aio tehdä tätä elääksesi”, hän sanoi vahvalla ranskan aksentillaan.<br />
Hän halusi kuitenkin minun oppivan vastuulliseksi, joten hän pani minut töihin – ei<br />
leipomon taakse, missä kaikki jännittävä tapahtui. Työni oli lattioiden hankaaminen ja<br />
vessan puhdistaminen, kovaa työtä 12-vuotiaalle. Jonkin ajan kuluttua hän antoi minun<br />
auttaa häntä leipomusten valmisteluissa: kananmunien rikkomista, jopa keksien<br />
koristelua. Yhtenä päivänä sain laittaa kirsikoita suosittujen leivosten päälle.<br />
Jokainen tehtävä oli minulle mahdollisuus oppia tekemään asiat oikein ja paremmin.<br />
Vaikka en koskaan ajatellut, että minusta olisi tullut leipuri, pidin isän työskentelyn<br />
seuraamisesta. Hänen leipänsä olivat legendaarisia Pariisissa. Asiakkaat tulivat leipomoon<br />
katsomaan, mitä hän oli tehnyt, ja osoittamaan hänelle kunnioitusta.<br />
Vaikka kuinka suosittu leipomo oli, isä halusi nostaa sen tasoa. Kuljimme kioskin ohi ja<br />
43
hän sanoi: ”Ajattele, kuinka liiketoimi kukoistaisi, jos leipomo pääsisi lehteen!” Hän oli<br />
yhtä suuri unelmoija kuin työntekijä.<br />
Isä opetti minua tekemään muutamia uusia juttuja, vain huvin vuoksi – teekeksejä,<br />
muffinsseja, torttuja. ”Cecilia, katso käsiäni”, hänellä oli tapana sanoa. Opin asiat melko<br />
nopeasti. Kun olin vasta kuusitoistavuotias, isä luotti minuun ja sain kokeilla leivän<br />
tekoa. En välttämättä ollut mikään mestari, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen osasin<br />
tehdä ranskanleivän ilman reseptiä.<br />
”Tyttösi on ihmeellinen”, sanoivat ihmiset isälleni. ”Hän on kuin sinä!” Isäni oli ylpeä,<br />
mutta sen sijaan hän sanoi: ” Tyttärestäni tulee vielä parempi, hän menee yliopistoon.”<br />
Osasin tehdä pieniä kakkuja, piirakoita, leipiä, kaikkea, minkä takia ihmiset tulivat leipomoon.<br />
Toisaalta en osannut tehdä leipomon kuuluisinta tuotetta, joka oli isäni kehittämä<br />
oliivileipä. Yritin useita kertoja, mutta en koskaan onnistunut samaan leivästä<br />
oikeanlaista. Ei hätää, isä opettajana minulla on vaikka kuinka paljon aikaa oppia,<br />
ajattelin.<br />
Mutta kun ei ollut. Isä sairastui syöpään. Oli seitsemäntoistavuotissyntymäpäiväni ja<br />
seison isäni sairaalavuoteen vieressä äidin kanssa, kun hän paljasti tulokset. Me olimme<br />
hirveässä shokissa. Sitten äiti kuiskasi: ”Mitä me aiomme tehdä?”<br />
Tiesin vastauksen, se oli ainoa, joka tuli mieleeni. Katsoin isää silmiin ”Aijon ottaa leipomon<br />
vastuulleni ”, sanoin. ”Aion tehdä leipomostasi tunnetun, niin kuin aina olet<br />
unelmoinut, lupaan. Teen sinut ylpeäksi. Yritä sinä parantua.” Kyynelet valuivat isäni<br />
kasvoilta: ”Cecilia, haluan sinun valmistuvan.”<br />
”Ei, haluan työskennellä leipomossa. Me emme voi lopettaa sitä ”, sanoin. Sinä samana<br />
iltapäivänä äiti vei minut kouluun täyttämään eroamispapereita. Kolme viikkoa myöhemmin<br />
isä kuoli. Hän oli vasta viisikymmentävuotias.<br />
Kovasta työskentelystäni huolimatta oli mahdotonta olla surematta. Leipomon henkilökunta<br />
ja minä hoidimme tilauksia. Paitsi yhtä tuotetta – isän nimikkoleipää, ja asiakkaat<br />
kyselivät sitä. Eräänä yönä noin kaksi kuukautta myöhemmin en kestänyt enää.<br />
Tein ison kasan taikinaa ja aloin valmistaa leipää. Jälleen kerran leipä epäonnistui, se<br />
oli kivikovaa. Tätini seisoi vierelläni pudistaen päätään ja sanoi: ”Sinun pitäisi pystyä<br />
tekemään tämä. Olethan sinä Jacquesin tytär.”<br />
Se oli totta, mutta kenties minulla ei ole hänen taitavia käsiään. Ehkä minua ei ole<br />
tarkoitettu leivontahommiin. Ehkä en koskaan pystyisi pitämään lupaustani isälle. Makasin<br />
sängyssä levottomana ja mietin itsekseni. Onko minusta leipuriksi? Vai olenko<br />
totaalinen ääliö? Vaivuin uupuneena syvään uneen.<br />
Sinä yönä näin unta. Olin leipomon keittiössä ja näin isäni siellä. Hän näytti samalta<br />
kuin aina – iloiselta, turvalliselta ja vahvalta: ”Kuuntele minua, Cecilia. Näytän sinulle<br />
vielä kerran, kuinka leipä tehdään.” Nyökkäsin ja kohdistin katseeni työpöydälle. ”Katso<br />
tarkkaan”, hän sanoi. Kopioin kaiken isäni perässä. Vaivasin taikinan, lisäsin oliivit ja<br />
laitoin leivän uuniin. Leivästä tuli täydellinen. Katsoin vierelleni ja isä oli poissa. ”Kiitos”,<br />
sanoin.<br />
Seuraavana aamuna säntäsin suoraan keittiöön ja rupesin hommiin. Valmistin leivän<br />
samalla tavalla kuin unessani. Se oli elämäni pisin tunti. Viimeinkin leipä oli valmis. Se<br />
oli aivan kuin unessani – pehmeä, rapea ja pinnalta kullanruskea. Vihdoin ja viimein<br />
kova työni tuotti tulosta ja voisin olla ylpeä itsestäni.<br />
44
Siitä lähtien asiat olivat kohdillaan. Vuonna 2000 pääsimme ensimmäistä kertaa lehteen,<br />
ja pian leipomomme oli yksi Pariisin tunnetuimmista. Tiedän, että isäni olisi ylpeä<br />
minusta.<br />
Istun pöydässä, siemailen kaakaotani ja nakerran piparia. Huomenna on jokavuotinen<br />
perinnepäivä, jonka isäni keksi. Leipomon henkilökunta valmistaa suuren jouluaterian,<br />
jota asiakkaat sekä perheenjäsenet saapuvat syömään. Sinä päivänä keskitymme vain<br />
kahteen asiaan: hyvään seuraan ja tietysti ruokaan. Toivon, että isäni perinteet säilyvät<br />
minunkin jälkeeni, kuka tahansa leipomoa hoitaakaan myöhemmin.<br />
45
“Öljynkatkuinen vahva<br />
kertomus perheyrityksestä,<br />
linja-autofirmasta, joka tarjoaa<br />
bussimatkoja lähelle ja vähän<br />
kauemmaksikin. Yrityksen kyljessä<br />
koko ikänsä kasvanut nuori<br />
pohtii omia edellytyksiään jatkaa<br />
yrittäjänä, punnitsee ammatin<br />
hyviä ja huonoja puolia realistisesti<br />
ja valoisasti.”<br />
Yrittämisen yliannostus<br />
vai yliarvostus?<br />
Juliane Moilanen<br />
Suomussalmen lukio<br />
Lapsena nukutin nukkeni hallin rasvamontun portaille ja keittelin sorapuuroa jakoavaimella,<br />
sillä aikaa, kun isä teki hallihommia. Kesälomareissut reissattiin linja-autolla,<br />
usein jonkun ryhmän mukana, jolloin isä pystyi yhdistämään työn ja perheen. Kun<br />
koulussa suunnitellaan yhteisiä reissuja, minä olen se, joka hankkii kuljetuksen, koska<br />
minulla on suhteita. Kyllä, olen yrittäjäperheestä.<br />
Isovanhemmillani, isälläni ja tädilläni on perhe<strong>yritys</strong>. Tilausmatkat Oy on Venäjän, erityisesti<br />
Karjalan sekä Montenegron matkoihin erikoistunut matkatoimisto ja linja-autoliikenne.<br />
Isoäiti ja täti hoitavat toimistopuolen, isoisä ja isä vastaavat kalustosta sekä<br />
istuvat ratin takana. Yritys työllistää lisäksi myös hallimiehiä ja kuljettajia.<br />
Yrittäminen on ollut aina läsnä meidän perheemme arjessa. Kun isä on suurimman<br />
osan ajasta tien päällä, on täytynyt keksiä uusia tapoja yhteisen ajan viettämiseen; siispä<br />
linja-autoissa on istuttu kilometri jos toinenkin. Kun yrittäjäperheessä on kasvanut<br />
pienestä asti, on tottunut siihen, että yrittäjä ei voi vetää selkeää rajaa työn ja vapaaajan<br />
välille, vaan työt tulevat väkisin mukaan kotiin.<br />
Kun lapsesta saakka on tottunut elämään yrittämisen keskellä, voi väittää tietävänsä<br />
aika paljon yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista. On normaalia, että lomallakin<br />
isoäiti vastaa puhelimeen tai että isä ei pääse katsomaan joulujuhlaa, koska on ryhmän<br />
kanssa viikon kylpylälomalla Virossa. Kaikki tämä on normaalia, koska siihen on<br />
tottunut.<br />
Omaa tulevaisuuden kouluttautumista ja ammatinvalintaa miettiessä tulee väistämättäkin<br />
mieleen, olisiko minusta yrittäjäksi. Haluaisinko minä seurata sukulaisteni<br />
jalanjälkiä ja ruveta jatkajaksi perheyritykseen? Haluaisinko minä kasvattaa lapseni<br />
yrittäjäperheessä? Näiden ajatusten taustalla on myös isän ja isovanhempien rivien<br />
välistä luetut pyynnöt: ”Sitten kun sinusta tulee toimitusjohtaja” tai ”Olisihan se parempi,<br />
että firma pysyisi omassa perheessä.” Velvollisuudentunnetta, vanhempien painostusta<br />
vaiko sittenkin omaa kiinnostusta? Näihin tuntemuksiin uskon monen yrittäjän<br />
lapsen samaistuvan.<br />
Kun kiinnostusta yrittämiseen ja bisnesmaailmaan kuitenkin omasta takaakin on, voisi<br />
yrittäjäksi ryhtymistä pitää potentiaalisena vaihtoehtona, varsinkin, kun valmis bisnesidea<br />
ja <strong>yritys</strong>kin ovat lähipiirissä. Lisäksi perheyrityksen toimintamallit ja käytännöt<br />
ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Olisi siis helppoa lähteä jatkamaan tuttujen ihmisten<br />
luomaa <strong>yritys</strong>tä, jolla olisi myös tunnearvoa.<br />
46
Harva bisnes kuitenkaan enää nykypäivänä pitää itsensä tuottoisana ilman kehittämisen<br />
tarvetta. Yrityksen jatkamiseen ryhtyessä täytyy siis olla valmis myös kehittämistyöhön<br />
ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uusia ideoita. Kun kyseessä on matkailuun<br />
liittyvä <strong>yritys</strong>, on kehittämisen varaa koko ajan, koska kilpailu alalla on suurta ja<br />
matkailu itsessään on koko ajan kasvavassa suosiossa.<br />
Venäjän ja erityisesti Karjalan matkoihin erikoistuneen matkatoimiston uhaksi voi lähitulevaisuudessa<br />
koitua kiinnostuvuuden väheneminen, jos suhteet Venäjän kanssa<br />
kiristyvät Ukrainasta alkaneen kriisin vuoksi. Uusia aluevaltauksia täytyisi siis alkaa<br />
suunnittelemaan. Uudet, kiinnostavat matkakohteet, joihin löytyisi laaja tietämys, olisivat<br />
ihanteellisia uudistuksia. Myös Venäjän matkailua voisi kehittää uuteen suuntaan<br />
kriisistä huolimatta. Kehittämiskohteeksi sopisi uuden, nuoria houkuttelevan valttikortin<br />
löytäminen, jolloin Venäjän tietämystä voitaisiin hyödyntää myös vanhemman sukupolven<br />
siirryttyä pois asiakaskunnasta.<br />
Linja-autofirman ja matkatoimiston on lähitulevaisuudessa mietittävä myös vaihtoehtoista<br />
ratkaisua kalustolleen, kun matkustajat miettivät yhä enemmän liikkumisen<br />
ekologisuutta. Jatkaako samalla linjalla kuin aikaisemmin ja uskoa halvemman hinnan<br />
vetävyyteen vai vaihtaako kalusto vähäpäästöisempään ja ottaa etulyöntiasema markkinoilla<br />
ekologisuuden nimissä? Kehittämistä kyllä löytyy, kun vain jaksaa ideoida ja<br />
kokeilla uutta rohkeasti.<br />
Yrityksen jatkaminen olisi kunnia, mutta samalla myös näytön paikka. Kun yrityksen<br />
perii läheisiltä, syntyy tietynlainen velvollisuus säilyttää yrityksen arvo ja pitää se menestyksekkäänä.<br />
Paperityöt, palkanlaskenta ja markkinointi – kaikesta täytyy vastata<br />
itse, unohtamatta asiakassuhteita, yrittämisen suolaa.<br />
Jos minä yrittäjäksi päättäisin tulevaisuudessa ryhtyä, suurin pelonaiheeni olisi se,<br />
malttaisinko nauttia yhtään vapaa-ajasta vai jäisikö perhe taka-alalle, koska vuosien<br />
varrella takaraivoon on pinttynyt neuvo: ”Työtä on tehtävä silloin, kun sitä on tarjolla.”<br />
Yrittäjänhän on oltava koko ajan valppaana, sillä yksikin päivä pois pelikentältä voi<br />
aiheuttaa pitkäaikaiset seuraukset. Kun yrittäminen kuitenkin on lähellä sydäntä, se ei<br />
ole pelkkä työ vaan paremminkin elämäntapa. Kuten isoisäni sen ilmaisi: ”En minä tätä<br />
rahan takia tee, tämähän on kuin olisi koko ajan lomalla.”<br />
47
“Asiantunteva ja realistinen<br />
kertomus mansikkatilan<br />
perustamisesta ja laajenemisesta.<br />
Oman isän perustaman<br />
yrityksen tarina kertoo hienosti<br />
yrittäjyyden vaatimuksista:<br />
periksiantamattomuudesta, halusta<br />
oppia uutta ja kyvystä voittaa<br />
vastoinkäymiset.”<br />
Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin<br />
Iida Ranta-Nilkku<br />
Toholammin lukio<br />
Unelma ihan omasta mansikkamaasta. Liikeidea tuottaa laadukkaita mansikoita paikallisiin<br />
tarpeisiin. Mielikuva omasta yrityksestä ja palo saada kokeilla, millaista sen<br />
pyörittäminen olisi.<br />
Näistä aineksista perheemme mansikkatila sai alkunsa kuusitoista vuotta sitten. Ensimmäiset<br />
mansikkapenkit isämme kaivoi lapiolla keväisenä yönä vuonna 1999. Mansikantaimet<br />
istutettiin ja niitä kasteltiin säksättävällä sadettimella, johon johdettiin<br />
vesi läheisestä pikkupurosta. Taimet kasvoivat, alkoivat tuottaa ensimmäistä satoa ja<br />
kaksivuotias minä tepasteli penkkien väleissä maistelemassa punaisia (ja toisinaan<br />
vihreitäkin) mansikoita.<br />
Noista ajoista on monien, niin hyvien kuin huonojen vaiheiden kautta tultu tähän pisteeseen:<br />
mansikkatilan pinta-ala ja sato on moninkertaistunut, monet työt voidaan<br />
suorittaa koneellisesti ja perheellämme on arvokasta kokemusta yrittäjyydestä pian<br />
16 vuoden ajalta. Lapion kanssa vietetyn kevätyön ja ensimmäisen mansikkakesän<br />
jälkeen <strong>yritys</strong> otti ensimmäisen kehitysaskeleensa: paikallisella sepällä teetetyn penkintekokoneen<br />
ansioista seuraava mansikkamaa syntyi hieman edellistä helpommin<br />
ja tästä laajennuksesta alkoi pitkä sekä opettavainen tie mansikanviljelijänä ja yrittäjänä.<br />
Seuraavien kesien aikana kokeileva isämme oppi muun muassa sen, että olkia ei<br />
kannata käyttää mansikkapenkkien katteena. Niiden levittäminen on paitsi aikaavievä<br />
myös turha työ, sillä olkien myötä etanat lisääntyivät. Seuraava laajennus, mansikkamaa<br />
numero 3, oli edellisten tavoin tärkeä oppiaskel. Penkin sisällä oleva tihkuletku<br />
kastelujärjestelmänä, päälle vedetty muovi ja uusi, tehdasvalmisteinen penkintekokone<br />
toimivat loistavasti. Sen sijaan koko Suomessa vielä uusi mansikkalajike, Keski-<br />
Euroopasta tullut Sonata ei mainiosta maustaan ja rakenteestaan huolimatta toiminut.<br />
Kylmät talvet verottivat satoa runsaasti, lajike kun ei kyennyt talvehtimaan tarpeeksi<br />
hyvin näillä leveysasteilla. Periksi ei kuitenkaan annettu ja seuraavaan neljänteen<br />
mansikkamaahan valittiin edellisten hyvät puolet sekä tuttu, varma mansikkalajike<br />
Polka. Talveksi mansikkamaa peiteltiin suuren harson alle paleltumisen estämiseksi.<br />
Lopputulos painui perheemme lisäksi myös monen paikallisen mieleen hyvin; useita<br />
päiviä kestäneiden rankkasateiden jälkeen vesi virtasi penkkien välissä pieninä puroina<br />
ja runsas mansikkasato lojui maassa vaaleana, piiskattuna ja syömäkelvottomana<br />
läjänä.<br />
– Kun intohimo on tarpeeksi voimakas, vastoinkäymiset pystyy kääntämään voitoiksi.<br />
Ne ovat oppihetkiä, oppirahoja, paikallaanaskellusta. Uudelleenyrittäminen on työn<br />
48
suola, isä pohtii. Seuraavaan mansikkamaahan valittiin taas edellisten maiden hyviksi<br />
havaitut puolet, mutta taimet istutettiin harvempaan. Näin mansikat eivät liiskautuisi<br />
ja homehtuisi niin herkästi, vaikka pensaat kasvaisivat isoiksi, mansikoita tulisi<br />
runsaasti ja alkaisi sataa vettä. Periksiantamattomuus kannatti, sillä viides laajennus<br />
onnistui ja kuudes toteutetiin samalla tavalla. Ensimmäisten penkkien lapioinnista oli<br />
kulunut reilut 12 vuotta.<br />
Yrittäminen on mieleisen tekemisen ja haasteen kohtaamista, riskien ottamista, onnistumista,<br />
epäonnistumista ja oppimista, jännittävää ja tietyllä tapaa kiehtovaa. Jos<br />
olisin yrittäjä, pystyisinkö ottamaan haasteet vastaan, kääntämään vastoinkäymiset<br />
voitoiksi, kehittymään ja samaan aikaan nauttimaan?<br />
– Tärkeää on edetä sopivan pienin askelin, myös myötätuulessa. Suurimmat virheet tapahtuvat<br />
silloin, kun menee hyvin ja ottaa liian ison askeleen, isäni ohjeistaa. Askeltamista<br />
ei kuitenkaan saa hidastaa liikaa tai lopettaa, sillä <strong>yritys</strong>toiminnassa paikalleen<br />
jääminen on taaksepäin menoa ja jatkuva ajan hermoilla pysyminen sekä itsensä kehittäminen<br />
on välttämätöntä. Vaikka mansikkatilamme kuudes laajennus on onnistunut,<br />
uusia ei tulla toteuttamaan tulevaisuudessa samalla tavalla. Aina on jotakin kehitettävää,<br />
työt voidaan tehdä näppärämmällä tavalla ja sadosta voidaan saada parempi.<br />
Jos <strong>yritys</strong> siirtyisi minun omistukseeni, aloittaisin hankkimalla parhaat mahdolliset<br />
tiedot parhaan mahdollisen sadon tuottamiseen. Vaikka vastoinkäymisten ja onnistumisten<br />
kautta saatu kokemus on välttämätöntä, tiedon hankkiminen viljelystä ja mansikoista<br />
olisi tärkeää. Toinen isäni ohje kuuluu: ”Tee päätös, mihin voit sitoutua ajallisesti,<br />
määrällisesti ja taloudellisesti.” Nykyinen yrityksemme on suhteellisen pieni; se ei<br />
ole vanhempieni ainoa työ ja se pyörii vain perheemme voimin. Ryhtyessäni yrittäjäksi<br />
voisin joko jatkaa samaa tuttua linjaa tai laajentaa mansikkamaata niin paljon, että<br />
se voisi olla ainoa työni, ei vain ”kesäajan harrastus”. Palkkaisin ulkoista työvoimaa<br />
ja myisin mansikoita laajalle alueelle. En kuitenkaan tekisi päätöstä yhdessä kesässä<br />
vaan pikkuhiljaa, kartuttaen samalla kokemusta ja taitoa. Mansikkatilamme vaiheista<br />
olen tähän mennessä jo oppinut, että vaikeuksia tulee aina olemaan. Se on asia, johon<br />
ei voi vaikuttaa. Sen sijaan omaan asenteeseensa, siihen miten haasteet kohtaa ja<br />
miten niitä käsittelee, voi. Vaikka tekisin laskelmia siitä, minkä verran mansikkamaahan<br />
voi investoida kerralla, jotta kesän sato kattaisi ympärivuotiset kustannukset ja<br />
tuottaisi voittoa, sekä laskelmia, missä ajassa mansikkamaa maksaisi itsensä takaisin,<br />
en voisi ikinä keväällä olla varma, mikä tilanne tulisi olemaan syksyllä. Sääolot ovat<br />
ennustettavissa, harmaahome ja muut mansikkataudit torjuttavissa ja räkättirastaat<br />
peloteltavissa, mutta kaikki kolme ovat aina aiheuttaneet ja tulisivat jatkossakin aiheuttamaan<br />
haasteita. Oppihetkiä, paikallaanaskellusta.<br />
Olisiko minusta tulevaisuudessa isäni saappaisiin? Riittäisikö periksiantamattomuuteni?<br />
Todellinen vastaus ei tule löytymään koskaan asiaa pohtimalla, vaan kokeilemalla.<br />
Täytyy ruveta hommiin, yrittää ja huomata tulokset. Ihan lähivuosina en kuitenkaan<br />
tule olemaan perheyrityksemme jatkaja, sillä isäni intohimo mansikanviljelyyn ei ole<br />
laantumassa moneen vuoteen. Uusin unelma koskee tunneliviljelyä, jota käytetään jo<br />
muun muassa Brittien saarilla. Kasvutunnelien myötä esimerkiksi sää- ja lintuongelmat<br />
jäisivät historiaan, mutta toisiko se mukanaan muita ongelmia? Olisiko sato niin<br />
paljon parempi, että investointi kalliisiin tunneleihin kannattaisi?<br />
Mansikkatilamme kehitys ja oppiaskeleet jatkuvat tulevaisuudessa, mutta mitä ne tuovatkaan<br />
tullessaan, on asioita jotka eivät muutu. Kesän ensimmäinen perkattava penkki<br />
on aina pisin, ensimmäinen poimittava mansikkalaatikko työläin, ensimmäinen aikainen<br />
työaamu raskain. Kesän ensimmäinen mansikka on kuitenkin makein kaikista.<br />
49
SARJA 4<br />
Ammatilliset oppilaitokset<br />
50
Matka sukupolvelta toiselle<br />
Jonna Elo<br />
Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida<br />
“Hieno ja elämänmakuinen tarina<br />
siitä, miten Uudenkaupungin<br />
kuuluisimman ravintolan Old<br />
Elma’s:in vastuu siirtyy äidiltä<br />
tyttärelle. Teksti kertaa ravintolan<br />
vaiheita ja tyttären kasvamista<br />
yrittäjyyteen ja siihen liittyvään<br />
vastuuseen.”<br />
Uudenkaupungin kuuluisan ravintolan, Old Elma’s:in, toiminnan jatkuvuus ei ole aina<br />
ollut täysin varmaa. Nuorena yrityksen perustanut Elma Torppa on tullut jo siihen<br />
ikään, että on aika jättää palveleminen toiselle sukupolvelle. Elma Torpan tytär Hanna<br />
Salminen ei kuitenkaan aluksi ollut ihan ideassa mukana. Hänellä on lapsia ja mies,<br />
jotka tarvitsevat huomiota ja hän pelkäsi heidän jäävän vähemmälle, jos hän suostuu<br />
jatkamaan äitinsä aloittamaa <strong>yritys</strong>tä. Old Elma’s on kuitenkin ollut niin tärkeä hänen<br />
äidilleen, ettei hän raaskinut tehdä lopullista päätöstä sen lopettamisesta. – Olin jo<br />
murheen murtama, kun elin luulossa ettei <strong>yritys</strong> saa enää jatkaa, vaikka minä jäänkin<br />
pois kuvioista, Elma Torppa kertoo mietteliäänä. Hän asettelee posliiniastioita, jotka<br />
hän on juuri pessyt, takaisin hyllyille. Ravintola on ollut parisen viikkoa kiinni, sillä<br />
sisustusta uusitaan omistajan vaihtuessa. – Onneksi minun luuloni ovat olleet vääriä.<br />
Minulla on ollut hyvin aikaa suunnittelun keskellä perheelleni ja he ovat olleet täällä<br />
paljon auttamassa, Hanna Salminen sanoo hymyillen leveästi. Pihalta kuuluu leikkivien<br />
lapsien huutoa ja hänen miehensä, Kalle Salminen, astuu sisälle ravintolaan. Hän<br />
kertoo sisustuksen pysyvän kuitenkin aika samanlaisena, jotta paikka ei menetä merkkejään<br />
Elmasta. Hän on ollut tärkeä osa <strong>yritys</strong>tä jo monen vuosikymmenen ajan ja olisi<br />
kohtuutonta muuttaa kaikki kokonaan.<br />
Äiti yritti, minä autoin<br />
Elma Torppa on aina ollut ahkera työntekijä. Suurimman osan Hanna Salmisen nuoruudesta<br />
hän vietti ravintolalla miettien uusia menuja, palkaten uusia työntekijöitä ja<br />
tietenkin tekemässä ruokaa palkkaamiensa kokkien kanssa. Yrityksen kasvaessa hän<br />
ei halunnut kuitenkaan luopua täysin lempipuuhastaan eli kokkauksesta. Apujoukot<br />
olivat enemmän kuin tervetulleita. Hänen miehensä, nyt jo kuollut Frans Torppa, oli<br />
yrityksen toinen omistaja. – Minä autoin tarjoillen iltaisin koulun jälkeen ja viikonloppuisin,<br />
kun tulin teini-ikään, Hanna Salminen kertoo. – Siitä hän sitten sai idean lähteä<br />
opiskelemaan tälle alalle, Elma Torppa jatkaa. Opiskelut veivät muutaman vuoden, ensin<br />
hän opiskeli kokiksi ja sitten vielä tarjoilijaksi. Yrittämistä on opiskeltu myöhempinä<br />
vuosina. Vähän vanhemmaksi tullessaan Hanna alkoi auttaa äitiään raha-asioissa<br />
ja yrittämisessä muutenkin. – Tämä ei siis ole ihan uusi juttu, Hanna Salminen toteaa<br />
naurahtaen.<br />
Asiakkaille vain parasta<br />
Elma Torppa ei ole koskaan tyytynyt vähään, kun on ollut kyse asiakkaista. Annosten<br />
on täytynyt näyttää mahdollisimman hyviltä ja asiakaspalvelun oltava ensiluokkaista.<br />
Hanna Salminen jatkaa <strong>yritys</strong>tä samalla linjalla. Annoksia on hieman muokkailtu<br />
51
”modernimmiksi” ja asiakkaille järjestetyn kyselyn avulla joitain asioita on paranneltu.<br />
Esim. naulakkotilaa on enemmän, jotta asiakkaat saavat takkinsa paremmin mahtumaan<br />
sekä tarjoilijoita on palkattu pari lisää paremman palvelun takaamiseksi. – Ihan<br />
hyviä muutoksia nuo ovat. Hanna on kysellyt minulta jokaisen muutoksen kohdalla,<br />
sopiiko se varmasti minulle, Elma Torppa kertoo tyytyväisenä. – Äiti on ollut kuitenkin<br />
tämän yrityksen pää niin kauan, etten voinut olla kysymättä häneltä, Hanna Salminen<br />
sanoo. Yritys on nyt kummallekin mieleinen. Salmisen mies on nyt myös mukana yrityksessä,<br />
sillä sekin oli hyvä keino saada enemmän yhteistä aikaa yrityksen lomassa.<br />
Muistojen aarreaitta<br />
Ravintolaan liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Hanna ja hänen nuoremmat sisaruksensa<br />
ovat kastettu ravintolassa sen alkuaikoina. Elma Torpan ja hänen miehensä<br />
Frans Torpan hääpäiviä on juhlittu myös siellä. Hanna Salminen tapasi miehensä Kalle<br />
Salmisen ravintolassa. Hanna työskenteli tarjoilijana parikymppisenä ja Kalle tuli heille<br />
töihin keittiöön. Heidän häitään vietettiin ravintolan yläkerrassa. Heidänkin lapset<br />
ovat kastettu siellä ja Hanna toivoo hänenkin lapsiensa joskus kastavan omansa siellä.<br />
– Tämä paikka on niin täynnä muistoja, etten voi sormin laskea kaikkia, Elma Torppa<br />
sanoo liikuttuneena. Hän katselee ympärilleen haikeana ja miettii menneisyyttään ravintolan<br />
parissa. – Paras muisto on kuitenkin se päivä, jona avasimme tämän ravintolan<br />
ensimmäistä kertaa. Odotin jo silloin Hannaa. Minä ja Frans olimme iloisia ja väkeä<br />
tuli enemmän kuin osasimme kuvitella, Elma kertoo. – Minun lempimuistoni täältä<br />
ovat hääjuhlani. Niitä tulee varmasti vielä lisää, Hanna sanoo.<br />
Yrityksen tulevaisuus<br />
Yrityksen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Muutamia muitakin lehtihaastatteluita uudistuksista<br />
on tehty ja asiakkaat ovat innostuneita. Avajaiset vietetään viikon päästä<br />
lauantaina ja luvassa on hiukan yllätysohjelmaakin. – En kerro sen tarkemmin, antaa<br />
sen pysyä yllätyksenä, Kalle Salminen virnistää. Old Elma’s on myös lapsiystävällinen<br />
paikka ja lapset ovat ohjelmassa sekä menussa huomioitu. – Ajattelimme panostaa<br />
lapsiinkin, jotta saamme heistä kenties pysyviä asiakkaita vielä vanhempanakin, Hanna<br />
Salminen valottaa. Lastennurkkaus, jossa on piirtopöytä ja leluja näyttää todella<br />
mukavalta ja siellä varmasti viihtyy lapsi jos toinenkin. Hanna ja Kalle Salminen ovat<br />
suunnitelleet myös viikonlopuille erilaisten artistien kutsumista esiintymään, toisinaan<br />
lapsille jotain omaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus jatkaa hieman pitopalvelunkin<br />
puolelle <strong>yritys</strong>tä ja sitä kautta palkata lisää väkeä. – Kaikenlaista on vähän vaiheessa,<br />
sen näkee sitten tulevaisuudessa, mitä tuleman pitää, Kalle Salminen sanoo. Yksi<br />
asia on kuitenkin varmaa: vaikka Elma jääkin pois, ravintola ei ole sulkemassa oviaan<br />
vielä pitkään aikaan.<br />
52
“Verkkokaupan merkitystä<br />
ja vaikutuksia tämän päivän<br />
kaupankäyntiin asiallisesti,<br />
monipuolisesti ja asiantuntevasti<br />
pohtiva teksti, joka osoittaa<br />
kirjoittajan vahvaa perehtymistä<br />
aiheeseen. Teksti käy läpi<br />
kaupankäynnin eri vaiheita,<br />
markkinointia, mahdollisia tuotteita<br />
ja valtavaa kasvupotentiaalia.”<br />
Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa<br />
Jukka Piippo<br />
Validia ammattiopisto, Järvenpää<br />
Verkkokaupasta on kehittynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaupan rakenteita<br />
monin tavoin horjuttava palvelumuoto. Seurannaisvaikutukset näkyvät jo.<br />
Isot kaupparyhmät ovat joutuneet jäädyttämään laajennussuunnitelmiaan ja sopeuttamaan<br />
käyttötavarakauppaansa.<br />
Verkkokaupan etuja ovat hintakilpailukyky, koska verkkotoimijan henkilöstö- ja tilakulut<br />
ovat minimissään. Tällöin tuotteen voi myydä halvemmalla. Usein toimijat ovat<br />
ulkomaisia, mikä yleensä keventää kustannusrasitusta suomalaisin työehdoin ja verorasituksin<br />
toimivan yrityksen rinnalla.<br />
Nettikaupan perustaminen on helppoa. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa<br />
mitä vain. Nämä kaksi seikkaa pelkästään tekevät verkosta täydellisen alustan yrityksen<br />
tuotteen kauppaamiseen. Verkkokaupan perustamisen helppous on tuonut alalle<br />
myös huijaussivustoja.<br />
Verkkokaupat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin postimyyntiyritykset, ja niitä<br />
koskevat samantyyppiset säännökset, vaikka kaikki postimyyntiin tarkoitetut lait<br />
ja säädökset eivät päde siihen. Esimerkiksi sähköisesti käytettävät sovellukset mutta<br />
myös oikeat tuotteet on mahdollista myydä ilman palautusoikeutta, mutta tästä täytyy<br />
myyjän mainita selvästi sivuillaan.<br />
Tilaaminen edellyttää yleensä jonkinlaista rekisteröitymistä palveluun. Yleisimpiä<br />
maksutapoja verkkokaupoissa ovat luottokortit, pankkien tarjoamat nettimaksut, postiennakko<br />
ja Matkahuollon bussiennakko.<br />
Sosiaalinen media mahdollistaa kustannustehokkaan ja kohdistetun viestinnän nykyisten<br />
ja tulevien asiakkaidesi kanssa. Sosiaalisen median merkitys ihmisten elämässä<br />
on kasvanut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana. Mainonta ja markkinointi<br />
ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa, nykyään internetissä ja erityisesti<br />
sosiaalisen median palveluissa. Yritykset ovat ottaneet sosiaalisen median käyttöönsä<br />
mm. ammattimaisten bloggaajien muodossa ja ymmärtävät täysin tämän alueen<br />
merkityksen jo alkuvaiheen <strong>yritys</strong>toiminnassa.<br />
Verkossa parhaiten myytäviä tuotteita ovat tavarat ja matkailupalvelut, joista tavaroiden<br />
suurimmat osuudet ovat viihde-elektroniikalla, tietotekniikalla, pukeutumisella ja moottoriajoneuvoilla.<br />
Nämä kaupan alat lähestyvät nettiä aggressiivisesti lähes kaikkien perustettua<br />
verkkopalvelun tuotteisiinsa tutustumisen mahdollistamiseksi. Sisältöjen myynti kasvaa nopeimmin,<br />
vaikka on pientä verrattuna tavaroihin ja palveluihin. Tämänkin alan uskon kehittyvän<br />
sen vuoksi, että se kykenee sopeutumaan tuotteineen täysin verkon kehittyviin ehtoihin.<br />
53
Mielikuvan saaminen tuotteesta verkossa on tärkeää. Asiakkaan oma yleistietämys tuotteista<br />
on myös vaadittavaa. Näillä ominaisuuksilla kehittyy ostajan päätös tavaran tai<br />
palvelun ostosta. Aivan uudenlaisten tuotteiden ostaminen vaatii jokaiselta lähempää<br />
tutustumista sekä myös sosiaalisen median antamaa ihmisten kokemuspohjaista tietoa.<br />
Helppoja nettiostoksia ovat esimerkiksi liput, rahapelit, musiikki ja elokuvat, jotka ostajan<br />
on helppo tuntea entuudestaan. Kokeilua tai muuta läheistä tutustumista vaativia<br />
tuotteita ovat esimerkiksi vaatteet, autot ja asunnot, joiden kaikkien myynti on siirtynyt<br />
suurelta osin internetiin. Tällöin verkko kuitenkin on huomattavasti tehokkaampi<br />
auton ostoprosessin osa kuin vanha tapa kiertää autokauppoja lehtien ilmoitusten<br />
perusteella. Asunto on lähes aina pakko nähdä ennen muuttopäätöstä, jotta voisi olla<br />
varma muuton onnistumisesta. Vaatteet ovat samanlaisia, niitä täytyy sovittaa ennen<br />
ostopäätöstä.<br />
Lyhyttä harkintaa tarvitsevia ostoksia ovat sisustamisen ja esimerkiksi puutarhanhoidon<br />
välineet näiden tavallisuus huomioon ottaen. Tietotekniikan ja elektroniikan myyminen<br />
verkossa on kohtalaisen helppoa ihmisten tuntiessa tällaiset tuotteet pitkälti<br />
ennalta ja vain yksityiskohtien ratkaistessa ostopäätöksen.<br />
Verkkokauppojen välillä vallitsee kova kilpailu, sillä alalla toimii todella monia yrityksiä.<br />
Useat niistä toimivat periaatteessa maailmanlaajuisesti, ja hintataso määräytyy<br />
suurten myyntimäärien perusteella. Tästä syystä asiakkaan ei kannata tilata sivustolta,<br />
joka tuntuu epäilyttävältä. Verkkoon onkin ilmestynyt sivustoja, joissa verkkokauppoja<br />
arvioidaan ja vertaillaan. Verkkokaupan taustalla toimivan yrityksen hyvämaineisuus<br />
ja pitkät perinteet takaavat pääsääntöisesti toiminnan luotettavuuden.<br />
Internetiin on myös syntynyt muutamia globaaleja kauppapaikkoja, kuten Amazon ja<br />
eBay. Nämä ja monet muut kilpailevat hyvin laajalla tuotevalikoimalla. Toisaalta myös<br />
pienet erikoisalueet, jotka tuskin muuten edes voisivat tarjota tuotteitaan, ovat voineet<br />
löytää asiakkaita Internetin välityksellä.<br />
Verkko on kilpailuhaluiselle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle välttämätön väline<br />
nykymaailmassa. Verkossakin määräävät kilpailun ankarat lait. Netti on toki kilpailullisen<br />
lisäksi sosiaalinen paikka muun muassa sosiaalisen median ominaisuudessa.<br />
Tämä kuitenkin pitää verkkokauppojen tasoa yllä.<br />
Verkkopalvelujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sillä verkkopalvelut<br />
ovat saatavissa käytännössä mihin tahansa laitteeseen matkapuhelimista älytelevisioihin.<br />
Tämä aiheuttaa suuria haasteita verkkopalveluiden toimivuudelle. Pelkkä<br />
toimivuus ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset siirtyvät helposti kilpailevalle sivustolle, jos<br />
verkkopalvelu tuntuu hitaalta.<br />
Verkkokauppa myös kehittyy ajan myötä. Tuote on esitettävissä huomattavasti paremmin<br />
seuraavien askelien toteutuessa, jolloin verkkokauppa vahvistuu paljon vielä entisestään.<br />
3D-teknologia avaa täysin uudet mahdollisuudet mainontaan. Yhdistämällä<br />
elävää kuvaa ja animaatiota saadaan aikaan sellaista, mikä varmasti muistetaan ja<br />
huomataan. Näyttäviä animaatioita ja tuotekuvituksia toteutetaan kaikkiin mediakanaviin.<br />
Web-tuotannoissa suunnitellaan monipuolisesti verkkosivustot ja verkkokaupparatkaisut.<br />
Kaiken kaikkiaan verkkokauppa on nopeasti kehittyvä, välttämätön ja tulevaisuudessa<br />
lähes ainoa väline asiakkaan lähestymiseen.<br />
54
“Rennosti jutusteleva teksti siitä,<br />
miten soittoharrastus ja halu<br />
perustaa oma <strong>yritys</strong> jalostuu<br />
pienille lapsille tarkoitetun<br />
musiikkileikkikoulun avaamiseksi.<br />
Teksti huokuu innostusta ja uskoa<br />
omaan asiaan. Se kertoo myös<br />
siitä, miten yrittämisestä voi tulla<br />
elämäntapa.”<br />
Tämän minä osaan<br />
Ellen Tahkola<br />
Reisjärven Kristillinen opisto, Pyhäntä<br />
Muuttaessani pois kotoa 16-vuotiaana olin minä maailmasta tietämätön. Uskoin luottavaisena<br />
siihen, että kyllä elämä kantaa. Tuli minulle elämää eläessäni pari ongelmaa<br />
vastaan. Miten sitä rahoittaisi oman elämän? Entisenä maalaistyttönä, nykyisenä kaupunkilaisena<br />
ei mieleeni ollut tullut, että asuminen maksaisi paljon. Sipsitehtaan tuotannossa<br />
saamani kesätyörahat hupenivat nopeasti. Tätä ongelmaa pohtiessani, satuin<br />
purkamaan ajatuksiani ääneen kotona vanhempieni kuullen. Silloin viisas äitini katsoi<br />
minua ja totesi: "kuules Ellen, käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Eikö yrittäjyys virtaa verissäsi."<br />
Kyllähän minä tiesin, että ei yrittäjyys ole perinnöllistä, mutta työtä pelkäämöttömänä<br />
sekä rohkeana tyttönä ajatus omasta yrityksestä alkoi kytemään päässäni.<br />
Minulla on kämpässäni piano, olen soittanut sitä yli 10 vuotta. Olen saanut musiikkiopiston<br />
päättötodistuksen, ja unelmaammattini on erityisopettaja. Miksi en yhdistäisi<br />
näitä kahta kiinnostusta, ja rupeaisi pitämään lapsille musiikkileikkikoulua iltapäivisin.<br />
Voisin laulaa ja leikkiä heidän kanssaan perinteisiä lauluja ja leikkejä. Vähän vanhemmille<br />
lapsille voisin opettaa pianonsoiton alkeita. Tällä tavalla voisin jakaa rakkauttani<br />
musiikkiin. Laulattaisin lapsille perinteisiä suomalaisia lauluja. Lapset mahtuisivat hyvin<br />
asuntoni olohuoneeseen, jos veisin pois sohvat ja muut huonekalut.<br />
Tässä vaiheessa olin aivan innoissani ajatuksesta. Olen romantikko, mutta silti realisti.<br />
Mielessäni pyöri kauhukuvia siitä, että en saisi ketään tulemaan musiikkileikkikouluuni,<br />
tai menettäisin malttini vilkkaisiin lapsiin. Yrittäjyyteen kuuluu aina riskejä. Ilman<br />
kokeilua en saisi koskaan tietää, olisiko minusta muskarin pitäjäksi, tai edes yrittäjäksi.<br />
Muutaman todella pitkän pohdinta viikon, usean alan ammattilaisten kanssa<br />
käydyn keskustelun, sekä monien eri SWOT-analyysien jälkeen, oli minulla oma toiminimi.<br />
Hyvin suuniteltu on puoleksi tehty, niin meillä päin sanotaan. Oli aika suunitella kaikki<br />
valmiiksi viimeisen päälle. Minun piti hankkia muutamia lisäsoittimia, kuten triangeleita<br />
ja rytmikapuloita. Ideani oli soittaa nimenomaan perinteisiä lastenlauluja ja<br />
suomalaisia kansanlauluja. Lapset tarvitsisivat myös sopivat nuotit. Menin nettiin huutokauppa.comiin<br />
ja ostin viimeisillä rahoillani vanhoja koululaulukirjoja 1-2 luokkalaisille.<br />
Eri soittimiin sain rahallista apua sponsoreilta, joita pyysin yhteistyökumppaneiksi.<br />
Lisäksi hain rahoitusta nuoriso leaderiltä.<br />
Oli aika hankkia toiminnalleni näkyvyyttä. Perustin nettisivut ja facebookprofiilin.<br />
Pistin puskaradiota isommalle, kiinitin kauppojen ja koulujen seinille mainoksia: "Kaikille<br />
mahdollisuus päästä musiikkileikkikouluun, tervetuloa!"<br />
55
Kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kaupungin ylläpitämään kalliiseen muskariin.<br />
Nyt kaikilla lapsilla oli tilaisuus päästä laulamaan ja leikkimään yhdessä. Minulla<br />
oli mahdollisuus ja halu pyörittää toimintaa edulliseen hintaan, vaikka muskarini oli<br />
yksityinen.<br />
Pikkuhiljaa puhelimeeni alkoi tulla innostuneilta vanhemmilta yhteydenottoja, ja minulla<br />
oli kaksi ryhmää täynnä. Tiistai ja torstai iltaisin pieneen vuokraasuntooni saapuu<br />
10 iloista pientä tyttöä ja poikaa. Heidän kanssa olen viettänyt elämäni koomisimpia<br />
ja ikimuistoisimpia hetkiä. Minulle oli nimittäin aivan sama olivatko oppilaani musikaalisia.<br />
Minun visioni oli saada kaikista lapsista heidän musikaalinen puolensa esiin.<br />
Joukossa oli monentasoisia oppilaita. Eräät heistä olivat vielä niin pieniä, että koti-ikävä<br />
saattoi yllättää. Toiset heistä taas eivät olisi millään halunneet lähteä kotiin. Haasteita<br />
minulle toivat myös ne oppilaat, ketkä eivät olisi millään jaksaneet istua omalla paikallaan.<br />
He olisivat mieluusti tutustuneet minun tavaroihini. Eräällä kerralla yllätin sitten<br />
kolme Vaahteramäen Eemeliä pomppimassa sängylläni. Se oli heidän mielestään paras<br />
mahdollinen pomppulinna, itse olin kyllä hieman erimieltä.<br />
Ongelmia minulle tuotti myös se että, maalta kaupunkiin tulleena, ei mielessäni käynyt<br />
miettiä naapureideni suhtautumista <strong>yritys</strong>toimintaani. Talkkarin ja naapureiden<br />
kanssa pidetyn kriisipalaverin jälkeen asiat oli vihdoin kunnossa. Näiden palvereiden<br />
myötä, oli yläkertani vanhat mummot halukkaita saapumaan yleisöön.Mummot olivat<br />
hyvällä tavalla teräväkielisiä, ja heidän avulla sain oppilaideni kiinostuksen pysymään<br />
musiikissa. Naapureiden suvaitsevaisuus oli yksi syy sille, miksi pystyin jatkamaan <strong>yritys</strong>toimintaani.<br />
Tästä olen heille ikuisesti kiitollinen.<br />
Homman alkaessa pyörimään, aloin odottamaan innokkaasti oppilaideni tapaamista.<br />
Meillä kaikilla oli hauskaa. Jaoin porukan aina kahteen osaan, kuoroon ja säestäjiin.<br />
Minulla oli aluksi tapana opettaa lapsille uusi laulu, jonka jälkeen me laulettiin ja soitettiin<br />
niitä lauluja mitä me jo osattiin. Nautin näistä hetkistä, ja minusta tuntui että<br />
lapset nauttivat myös. Yritin antaa lapsille aina mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja,<br />
ja en koskaan sanonut heille, etteivätkö he olisi pystyneet johonkin. Minun mielestäni<br />
kaiken voi saavuttaa kunhan jaksaa yrittää, ja uskoo itse siihen mitä tekee.<br />
Välillä on ollut todella rankkaa suorittaa luokiota ja pyörittää musiikkileikkikouluani<br />
samaan aikaan. Olen silti pienen ja nuoren yrittäjän urani aikana oppinut ja kasvanut<br />
ihmisenä niin paljon, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Kyllähän se sydämessäni<br />
tuntui, kun pienet koululaiseni lauloivat kaupunkimme järjestämässä Vappujuhlassa<br />
täysin rinnoin: ”Ilon ääni ihanainen ilmoillemme ilmestyi.. ..”Silloin tajusin sen,<br />
että en minä ole rahan takia tätä tehnyt, vaan siksi että olen voinut jakaa toisten kanssa<br />
sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta.<br />
56
SARJA 5<br />
Ryhmätyöt<br />
57
”Ammattimaisesti ja tyylikkäästi toteutettu<br />
dokumentti nuorten ja yrittäjyyden välisestä<br />
suhteesta. Projekti lähti liikkeelle ryhmän<br />
omaehtoisesta kiinnostuksesta tekijöiden<br />
löydettyä esitteen Yritys Hyvä -kilpailusta<br />
koulunsa aulasta. Tehty työnmäärä näkyy<br />
muun muassa yrittäjäaiheisesta, nuorille<br />
suunnatusta kyselystä, joka pohjusti tekijöiden<br />
suunnittelutyötä ja dokumenttiin itse<br />
sävellytystä musiikista. Kaikilta osin projekti<br />
on viimeistelty ja tarkasti loppuun asti mietitty<br />
kokonaisuus. Tekijöiden koostama portfolio<br />
dokumentin suunnittelusta, ideoinnista<br />
ja toteuttamisesta on havainnollinen ja tukee<br />
hienosti valmistunutta lopputulosta.”<br />
Hyvä <strong>yritys</strong> -dokumentti<br />
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat<br />
Elise Ignatius, Janne Lähteenmäki<br />
& Meri-Juulia Pihlaja<br />
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:<br />
Esittely<br />
Dokumenttimme Hyvä <strong>yritys</strong> kertoo Suomen tulevaisuuden toivoista –nuorista ja heidän<br />
suhtautumisestaan yrittäjyyttä kohtaan. Portfolion tarkoituksena on avata projektin<br />
eri työvaiheita ja sen varrella heränneitä ajatuksia. Valmis dokumentti on nähtävillä<br />
osoitteessa: goo.gl/QnEXj2 tai portfolion mukana tulevalla DVD-levyllä.<br />
Miksi juuri tämä aihe?<br />
Syyskuussa löysimme koulumme aulasta esitteen Yritys hyvä -kilpailusta. Siitä tämä<br />
matka sitten alkoi. Kuusi kuukautta tämän jälkeen saamme ihailla valmista tuotosta,<br />
mutta sen eteen tehty työ on ollut suurempi kuin kukaan meistä osasi odottaa.<br />
Teemaksi valitsimme nuorten ja yrittäjyyden välisen suhteen, sillä koimme sen<br />
hedelmälliseksi aiheeksi juuri meidän ryhmällemme. Dokumentin aiheena olisi voinut<br />
olla muukin annetuista aiheista, mutta niiden rajaaminen muutaman minuutin<br />
kokonaisuudeksi olisi jättänyt aiheen käsittelyn hieman yksipuoliseksi. Dokumentin<br />
teko puolestaan tuntui luontevalta erään ryhmän jäsenen videokuvaustaustan vuoksi.<br />
Kaikilla ryhmäläisillä oli aiheeseen omanlaisensa suhtautumistapa, mutta saadaksemme<br />
puolueettoman lähtökohdan aiheen tarkastelemiseen teetimme noin 40 nuorella<br />
pienimuotoisen kyselyn aiheeseen liittyen. Tulokset antoivat hyvän pohjan dokumentin<br />
alustavan suunnitelman rakentamiselle.<br />
Dokumentti lukuina<br />
Työstöaika: 5.9.2014–20.2.<strong>2015</strong><br />
Työryhmän koko: 3<br />
Haastateltavien lukumäärä: n. 20<br />
Taustatietoa varten<br />
haastateltujen lukumäärä: n. 40<br />
Kuvatun materiaalin kokonaiskesto: n. 4h<br />
Lopullinen kesto: n. 7 min<br />
58
Kuka, mitä, häh? – Keitä me oikein olemme, miksi lähdimme mukaan ja mitä saimme<br />
aikaan<br />
Janne Lähteenmäki, 16, videoinnista kiinnostunut ensimmäisen vuoden opiskelija<br />
Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Kokemusta minulla löytyy videotyöstä muutaman<br />
vuoden ajalta. Tähän ryhmätyöhön osallistumiseen minua innoitti mahdollisuus kokeilla<br />
uudenlaista lajityyppiä videoinnin saralla: dokumenttia. Vastuualueellani oli dokumentin<br />
konseptin kehittäminen, kuvaaminen, editointi ja muut jälkityöt.<br />
Olen 16-vuotias Elise Ignatius, joka opiskelee Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Projektiin<br />
lähdin mukaan yhtäkkisestä innostuksesta sekä intohimosta kirjoittamiseen. Sain<br />
vastuulleni mm. haastattelut sekä yleiset asioiden järjestelyt. Kokemusta näistä löytyy,<br />
sillä olen työskennellyt ennenkin esimerkiksi lehdessä. Ryhmätyöt ovat aina kiinnostaneet<br />
ja hyvin mieluisia, joten projektiin oli mahtavaa päästä mukaan testaamaan omia<br />
taitojaan ja soveltamaan niitä muiden ryhmäläisten ideoiden pariin.<br />
Olen Meri-Juulia Pihlaja, 16-vuotias ilmaisutaidon lukion opiskelija. Dokumentissa<br />
olin vahvasti mukana suunnittelussa ja käsikirjoitusprosessissa. Lisäksi dokumentissa<br />
kuultava musiikki on omaa käsialaani. Aiheena yrittäjyys oli mielenkiintoinen, sillä<br />
tuttavapiiristäni löytyy paljon aiheeseen perehtyneitä ihmisiä. Kokemuksena projekti<br />
oli kokemisen arvoinen, vaikkei sen teko ollutkaan aina ruusuilla tanssimista välillä<br />
vaikeiden aikataulujen vuoksi.<br />
Kysely<br />
Saadaksemme todellisen kuvan nuorten suhtautumisesta yrittäjyyteen, teetimme<br />
muutamalla kymmenellä nuorella yrittäjyysaiheisen kyselyn.<br />
Haastattelimme dokumenttiamme varten myös oman yrityksensä jo 13-vuotiaana perustanutta<br />
Valtteri Uotilaa. Hän totesi yrittäjyydestä seuraavasti: ”Vastaanotto yrityksellä<br />
oli hyvä ja paljon tyytyväisiä asiakkaita on vuosien aikana kertynyt. Jos joku on<br />
kiinnostunut yrittäjyydestä, niin rohkaisen tutkimaan asiaa enemmän ja kokeilemaan.<br />
Yrittänyttä ei laiteta.”<br />
Näin kaikki tapahtui<br />
Kuvaukset<br />
Kuvauspäivä 1: Yrityskylä Pirkanmaa 24.10.2014<br />
Vierailimme Yrityskylässä kuvaamassa innokkaita lapsia, jotka toimivat ahkerasti miniyhteiskunnassaan.<br />
He saivat työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ansaita rahaa. Lapset<br />
olivat ahkeria, ja meidänkin piti pysyä heidän nopeiden aikataulujensa perässä.<br />
Oli hienoa huomata, miten avoimesti nuoret ihmisalut ottivat yhteiskunnan vastuunsa<br />
vastaan<br />
Kuvauspäivä 2: Oppilaiden haastatteluja 3.11.2014<br />
Nuoret ovat pääosassa dokumentissamme, joten oli tärkeää kuulla heidän<br />
mielipiteitänsä aiheesta. Haastatellut nuoret ovat poimittu sattumanvaraisesti haastattelupisteemme<br />
ohi kävelleistä oppilaista.<br />
Kuvauspäivä 3: Sammon koulu 7.11.2014<br />
Oppilaiden haastatteluiden perusteella koulutus nousi yhdeksi suureksi puheenaiheeksi<br />
jatkuvasti. Siksi suuntasimme Sammon koululle tutustumaan yrittäjyyskoulutuseen.<br />
59
Lyhyen visiitin aikana kuitenkin saimme paljon hyvää haastattelumateriaalia.<br />
Kuvauspäivä 4: Opinto-ohjaaja 26.11.2014<br />
Haastattelu oli antoisa ja saimme kaipaamiamme mukavan suoria vastauksia.<br />
Opinto-ohjaaja ei kaunistellut kertoessaan, kuinka nuorille ei tarjota tarpeeksi tietoa<br />
yrittämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista.<br />
Jälkityöt 1.12.2014-20.2.<strong>2015</strong><br />
Materiaalin purkaminen<br />
Jo pelkästään kaiken kuvatun materiaalin varastointi ja hallitseminen vaatii oman<br />
hommansa. Tiedostot veivät tietokoneelta yhteensä vajaat 100Gt tilaa.<br />
Materiaalin läpikäyminen<br />
Kuvatusta materiaalista pitäisi saada ehjä kokonaisuus ja siihen valmisteleva vaihe on<br />
hyvän ja huonon materiaalin erotteleminen toisistaan.<br />
Editointi<br />
Kenties tärkein työvaihe kaikista kokoaa kaiken muutaman minuutin paketiksi. Tämä<br />
ei kuitenkaan ole yksinkertainen prosessi ja siihen kuluikin lukemattomia iltoja.<br />
Voiceover<br />
Dokumentin taustalla kuultavan ääniraidan äänityskoppina toimi vaatekomero. Tämä<br />
kerronta johdattelee katsojaa asiasta toiseen luontevasti.<br />
Hyväksyttäminen<br />
Kaikkien haastateltavien kanssa sovimme, että näytämme heille valmiin version ennen<br />
sen lopullista lukkoon lyömistä.<br />
20.2.<strong>2015</strong> VALMIS DVD-versio<br />
Valmis dokumentti poltettiin<br />
DVD-levylle ja se annettiin kaikille sen tekemisessä mukana olleille.<br />
Mitä ajatuksia matkan varrella syntyi?<br />
Mitä matkan varrelta jäi ryhmämme mieleen? Positiivisia ja negatiivisia mutta opettavia<br />
muistoja, sekä paljon erilaisia kysymyksiä, joihin haluaisi vastauksia. Kysymyksiä<br />
yhteiskuntamme yrittäjyyden vaikeuksista, vaikeuksien ratkaisuista, ratkaisujen pysyvyydestä.<br />
Toisaalta myös iloisia oivalluksia siitä, kuinka helppoa yrittäminen voi olla<br />
kaikille, jos siihen vain on valmis koko kapasiteetillaan ja intohimollaan.<br />
Voisiko meistäkin olla yrittäjiksi? Miksipä ei.<br />
Päällimmäiset herättävimmät ajatukset syntyivät oppilashaastatteluiden aikana. Lyhyessä<br />
ajassa nuorilta irtosi vastauksia, jotka olivat kypsiä ja niin yksinkertaisia, että niitä<br />
on juuri siksi vaikea uskoa. Kukapa enää haluaisi päästä helpolla?<br />
Riskien ottamista on demonisoitu niin paljon, että monet luulevat olevansa kykenemättömiä<br />
raakaan bisnesmaailmaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Muutaman kerran<br />
haastattelujen aikana kävi jopa mielessä, että jokainen haastattelemamme nuori oli<br />
omalla tavallaan kuin valmis yrittäjä. Löytyi uskoa omiin ajatuksiin, ja kun se siirtyy<br />
60
vielä uskoksi omiin tekoihin ja persoonaan, on yrittäjäpaketti valmis. Helppoa se on,<br />
mutta ensimmäinen askel tuntuu olevan liian suuri kynnys ylitettäväksi.<br />
Tuota kynnystä on kuitenkin lähdetty ylittämään Yrityskylä-toiminnalla. Kun kävimme<br />
Yrityskylä Pirkanmaalla kuvaamassa ja näimme lapset innostuneina työn touhussa,<br />
ymmärsimme, että pienet ihmiset olivat paljon itsevarmempia otteissaan. Heillä oli<br />
peloton mutta nöyrä asenne sekä turvallisia aikuisia opastamassa heitä yhteiskunnassaan.<br />
Lapsenomaisuudesta ei ollut haittaa. Ehkä siitä voisi olla aikuisillekin hyötyä.<br />
Lapset uskalsivat kokeilla uutta ja kantaa vastuutaan tunnollisesti samaan aikaan, kun<br />
ympärillä lukuisat muutkin toimittivat samoja, yhtä tärkeitä tehtäviään. Oli hienoa tajuta,<br />
miten tuosta reippaudesta sai niin paljon irti. Yrityskylästä poistuttaessa toivoimme,<br />
että osa tuosta rohkeudesta lähti mukanamme.<br />
Opinto-ohjaajan haastattelu herätti meissä paljon ajatuksia. Hän kannusti riskinottoihin<br />
ja kertoi kuinka Suomen peruskouluissa lapsille kerrotaan, että heistä tulee palkansaajia<br />
ja he tulevat menemään jollekin töihin. Sen sijaan jätetään huomioimatta<br />
paljon sitä itsenäistä puolta, jonka avulla voi itse hankkia elantonsa omilla ideoillaan<br />
ja rohkeudellaan. Sitähän on yrittäminen.<br />
Myös ryhmätyössämme oppi aihetta sivuavasta aiheesta; yritteliäisyydestä. Vastuumme<br />
oli jaettu niin, että jokainen sai toimia osaamissaan tehtävissä, mutta välillä mentiin<br />
myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Jos itsellä ei sattunut tietyllä hetkellä<br />
olemaan tekemistä, pääsi mieluusti toisen mukaan esimerkiksi kameralaukun kantajaksi.<br />
Näin soveltaen tiimityö pelasi hyvin, mitä nyt välillä jouduimme yrittämään kaikenlaisia<br />
aikataulun muutoksia. Kuten varmasti yrittäjät joutuvat tekemään.<br />
Jo itsessään dokumenttimme on yrittämistä, jos sanan merkitystä haluaa toden teolla<br />
lähteä miettimään. Tuosta saavutuksesta tulee itselle hyvä mieli, ja toivotaan, että<br />
jatkossa yritteliäisyys kasvaa Suomessa, minkä pohjalta yrittämistä on helppoa lähteä<br />
rakentamaan uuteen nousuun.<br />
Itsearviointi<br />
Näin jälkikäteen ajateltuna tulee mieleen paljon asioita, joita olisi voinut tehdä toisin.<br />
Olemme kuitenkin saaneet teoksestamme niin positiivista palautetta, että tehtyjä<br />
virheitä on turha katua. Olihan tämänkin projektin tekeminen yksi oppimisprosessi.<br />
Tekijöinä me itse tiedämme paljon pieniä yksityiskohtia, jotka edelleen vaatisivat korjausta,<br />
mutta kokonaiskuvahan ratkaisee.<br />
Tämä matka on pitänyt mukanaan monenlaisia vaiheita. Aina ei sen tekeminen ole ollut<br />
ruusuista aikaa, mutta lopussahan se kiitos aina seisoo. Ainakin opimme, että dokumentti<br />
on erittäin vaikea tehdä. Käsikirjoitusta ei voida tehdä, kuvamateriaalia täytyy<br />
tuottaa suurissa määrin ja editointivaihe on erittäin työläs. Valmiissa kokonaisuudessa<br />
kun pitäisi olla vielä jokin punainen lankakin.<br />
Lopputulos on kuitenkin jotakin mistä voimme olla ylpeitä. Lukemattomien työtuntien<br />
tulos on tiivistettynä katsojaystävälliseksi paketiksi.<br />
Loppusanat<br />
Kiitokset kaikille dokumentin ja portfolion teossa apuna osallisena olleille henkilöille<br />
sekä niitä varten haastatelluille henkilöille.<br />
61
”Maaseutuyrittäjä- ja<br />
maatalousteknologiaopiskelijoiden<br />
yhteisprojekti, jossa jatkojalostettiin<br />
opetusmaatilan vehnää myytäväksi<br />
joulutapahtumaan. Jatkojalostus sisälsi vehnän<br />
säkityksen ja jauhatuksen, jauhopussien<br />
suunnittelun, valmiin tuotteen testaamisen<br />
sekä pakkaamisen myyntituotteeksi. Lisäksi<br />
ryhmä markkinoi tuotettaan ja suunnitteli<br />
sille asiakkaita houkuttelevan myyntipisteen<br />
joulutapahtumaan. Projektista tehdyn portfolion<br />
on koonnut kolme hankkeeseen aktiivisesti<br />
osallistunutta opiskelijaa. Syntynyt portfolio<br />
on taitavasti koottu. Se kuvaa jäsennellysti<br />
yrittäjyyteen liittyviä haasteita ja onnistumisen<br />
iloa. Itsereflektio on vahvaa ja projektin<br />
opettavuus tulevaisuuden yrittäjyyttä ajatellen<br />
on hyvin esitelty. ”<br />
Jyvistä jauhoiksi<br />
Keuda Mäntsälän, Saaren kartanon<br />
maatalousalan perustutkinnon opiskelijat<br />
Aija Ilola, Lotta Laaksomaa & Riku Riihelä<br />
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:<br />
Projektista ja sen aloittamisesta<br />
Me maaseutuyrittäjäopiskelijat Mäntsälän Keudasta Saaren kartanolta haluamme tällä<br />
projektilla osallistua Yritys hyvä <strong>2015</strong> –kilpailun sarjaan 5 (ryhmätyö/yrittäjyysaiheinen<br />
projekti). Tämä projekti liittyy kilpailun teemaan 1, kouluyhteisön yrittäjämäinen toimintatapa.<br />
Olimme siis ideoimassa ja toteuttamassa projektia, jolla ryhmä pääsi tutustumaan<br />
yrittäjämäiseen toimintaan, mikä on erittäin tärkeää ottaen huomioon opiskeltavan<br />
alamme. Nykymaailmassa pitää muuttua ja kehittyä. Yrittäjän on pysyttävä<br />
aallonharjalla. Myös koulussa, jossa toimii opetusmaatila, on mietittävä, mitä uutta<br />
voisi kehittää ja minkälaisille tuotteille voisi olla kysyntää.<br />
Projektilla saimme rakennettua myös yhteisöllistä hyvää, sillä itse tekemisen osalta<br />
yhteisöllisyys kasvoi ja saimme tavallaan projektiin osallistutettua monen ryhmän<br />
opiskelijoita kysymällä heiltä mielipiteitä tuotteesta sen eri kehitysvaiheissa. Halusimme,<br />
että koulun opiskelijoista tuntuisi, että he saavat kertoa mielipiteensä ja että he<br />
voivat siten vaikuttaa asioihin. Myös opettajilta ja muulta henkilökunnalta pyysimme<br />
palautetta matkan varrella. Hyvän tuotteen tekemiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä.<br />
Projektilla saatiin rakennettua yhteisöllistä hyvää, sillä projektin valmistuminen – ja<br />
tässä tapauksessa uusi tuote – tuotti iloa koulussa sekä sen ulkopuolella. Valmiilla<br />
tuotteilla myös muistettiin läheisiä joulun alla.<br />
Projektin aikataulu<br />
Toteutimme jauhoprojektia varsin tiiviillä aikataululla. Aloitimme suunnittelut lokamarraskuun<br />
vaihteessa 2014. Tuotteitten oli määrä olla myytävänä Joulumaassa, joka<br />
avattiin 12.12.2014, joten sinänsä oli aika kiireistä toteuttaa näin suuri projekti tässä<br />
ajassa. Toteutimme projektia sekä peltokasvien tuottamisen tunneilla että äidinkielen<br />
tunneilla. Lisäksi matkan varrella saimme tehdä projekti myös englannin ja ruotsin<br />
tunneilla. Tällöin haimme tietoa ja selvitimme tuotteiden englannin- ja ruotsinkieliset<br />
nimet. Myös vapaa-ajalla tuli monessakin kohtaa projektia toteutettua.<br />
62
Projektissa mukana olleet<br />
Projektia toteutettiin kahden ryhmän voimin: vuonna 2013-2014 opintonsa aloittaneet<br />
maaseutuyrittäjäopiskelijat olivat päävastuussa projektin etenemisestä ja vuonna 2013<br />
aloittaneet maatalousteknologiaopiskelijat aloittaneet olivat apuna. Kukin teki omien<br />
resurssiensa mukaan sen, minkä ehti. Joitakin karkeampia vastuualueita oli kyllä jaettu.<br />
Opiskelijoista kolme halusi osallistua projektilla Yritys hyvä <strong>2015</strong> –kilpailuun, ja<br />
yhteistyössä sovittiin, että näin tehdään, sillä ammattiopistossa on tärkeää, että jokaisella<br />
on mahdollisuus päättää osallistumisestaan esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin tai<br />
muihin projekteihin. Tämä sopi kaikille.<br />
Projektin budjetti<br />
Meillä ei ollut varsinaista aloituspääomaa, vaan ideana oli että saamme kuitattua menot<br />
tuloilla määrittelemällä lopullisen myyntihinnan menojen mukaan. Hinnassa huomioimme<br />
myös riskit eli vähän pelivaraa oli, jos olisi käynytkin niin, etteivät tuotteet<br />
olisikaan menneet odotetusti kaupaksi. Mutta koska kaikki meni suunnitelmien mukaisesti<br />
ja tuotteet tulivat kaikki myydyiksi, emme tehneet lainkaan tappiota.<br />
Otteita projektin etenemisestä<br />
Jauhopussin ulkonäön suunnittelua:<br />
Koska äidinkielen tunneilla oli tarkoitus hoitaa jauhopussien ulkoasun suunnittelu,<br />
aloitimme suunnittelulla ja tiedonhaulla. Tämä oli tärkeää, jotta tietäisimme, millaisia<br />
mahdollisuuksia meillä olisi. Etsimme ensinnäkin tietoja siitä, mistä hankkisimme<br />
pussit ja etiketit. Tutkimme aluksi eri myllyjen kotisivuja etsiäksemme tietoa myös jauhatusmahdollisuuksista.<br />
Lisäksi tutustuimme alkuvaiheessa myös Eviran sivustoon, sillä meidän olisi<br />
tarkkaan tiedettävä, mitä tietoja pussiin olisi merkittävä. Saimme selville, että<br />
pakkausmerkintöjen osalta pussissa pitäisi lukea kattavasti informaatiota.<br />
Vehnämyllyyn – vienti ja haku:<br />
Jauhoprojektin toteutus jatkui luonnollisesti niin, että vilja eli raaka-aine oli toimitettava<br />
myllyyn jauhettavaksi. Olimme varanneet jauhatusajan Tönnön Myllyyn ja sitten<br />
suuntasimme oppituntien alussa pidetyn pikaisen palaverin jälkeen kohti koulumme<br />
vanhaa viljankuivaamoa, jossa raaka-ainetta eli vehnää säilytetään. Virittelimme paikat<br />
kuntoon viljan säkitystä varten ja sitten itse työ kävikin joutuisaan.<br />
Myllyllä olikin jo mylläri itse vastassa, jätimme säkit hänen huomaansa, ja hän myös<br />
kertoi hieman myllyn toiminnasta ja kehui tuomaamme viljaa laadultaan erinomaiseksi.<br />
Sillä välin, kun vilja oli jauhatuksessa, valmistelimme paikkoja pakkaamista varten.<br />
Olimme sopineet hakevamme valmiit jauhot seuraavalla viikolla. Samanaikaisesti tietysti<br />
suunniteltiin ja muokattiin pakkausten ulkoasua. Haimme sitten seuraavalla viikolla<br />
valmiit jauhot myllystä.<br />
Sähköpostiviestintää ja ulkoasun kehittelyä:<br />
Ensimmäisessä viestissä ammattiopettaja informoi peltokasvien tunneilla tapahtunutta<br />
toimintaa, jotta kaikki tietävät, millä aikataululla mennään eteenpäin. Toisen<br />
sähköpostiviestin 12.11.2014 on kirjoittanut Riku – etikettisuunnittelun päävastaava.<br />
63
Sähköposti oli muutenkin näppärä väline väliarviointia tehdessä, palautteen antamisessa<br />
ja ylipäänsä yhteydenpidossa. Myös opiskelijat, kuten Riku ja Lotta, toimivat<br />
tiedonvälittäjinä ryhmien välillä.<br />
Ulkoasun kehittely oli keskeinen osa työtä. Etikettien kehittelystä vastasi pääosin Riku,<br />
jolla oli kärsivällisyyttä hioa ja kehitellä etikettien ulkoasua eteenpäin. Myös sinettitarroja<br />
pussien sulkemista varten piti suunnitella. Riku piti muut ajan tasalla tilanteesta.<br />
Jauhojen pakkaaminen ja testaus<br />
Jauhojen pussittaminen koululla tapahtui maanantaina 17.11. ja leseiden muutamaa<br />
päivää myöhemmin. Pakkaaminen tapahtui koulun keittiössä hygieenisessä tilassa.<br />
Hygieniapassin omistamisesta oli tässä tilanteessa hyötyä! Osalla sellainen olikin.<br />
Jauhojahan oli toki sitten myös testattava, jotta tietäisimme, mitä lähdemme myymään.<br />
Leivottiin sekä pullia että sämpylöitä. Hyvin tuntuivat tuotteet toimivan!<br />
Myynnin suunnittelua<br />
Laakereillaan ei kuitenkaan vielä päästy lepäämään, sillä työtä riitti yhä, vaikka jauhot<br />
ja leseet olivat pusseissa. Seuraavaksi pohdimme, kuinka jauhoja mainostettaisiin ja<br />
laadimme mainoksia. Suunnittelimme mainostavamme tuotteita seuraavissa paikoissa:<br />
Keudan nettisivuilla, Facebookissa, ruokalan kanttiinissa, Joulumaa-tapahtumassa,<br />
Siwan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä.<br />
Päätimme myös laatia reseptivihkosen, jonka tuotteen ostaja saisi mukaansa.<br />
Tuotteiden myynti<br />
Vihdoin oli Joulumaan aika! Tuotteidemme myynti tapahtui Saaren kartanon puutarhapuolen<br />
valintamyymälässä, jonne rakensimme esillepanoa varten puisesta hyllyköstä<br />
ja useammasta puulaatikosta myyntipaikan. Asettelimme tuotteet hyllyihin ja laatikoihin<br />
mahdollisimman houkuttelevan näköisesti. Loput tuotteet, jotka eivät mahtuneet<br />
näkyville, varastoimme myöhempää ajankohtaa odotellen. Somistimme vielä<br />
myyntipaikkaa tuotteisiin sopivalla tavalla käyttäen vehnäntähkiä ja pellavanarua.<br />
Hyllykön taakse laitoimme vielä kuvia hetkistä, jolloin olimme kokeilleet itse tuotetta.<br />
Näin asiakas sai varmuuden, että olimme todellakin testanneet tuotetta ja se olisi<br />
käyttökelpoinen.<br />
Myynnin edetessä ja tuotteiden hupenemisen myötä myyntipaikkaa muutettiin hieman<br />
ja näkyville laitettiin loput tuotteista. Pitkin päivää koko Joulumaan ajan Aija ja<br />
Riku pitivät huolen, ettei myyntipaikka ollut tyhjillään vaan täynnä tuotteita. Lopulta,<br />
kun Joulumaasta ei ollut jäljellä kuin muutama päivä, ottivat Riku ja Aija ohjat käsiinsä<br />
ja alkoivat kaupitella myyntipisteen luona loppuja tuotteita. Jauhopussit käsissään he<br />
kertoivat tuotteista, omista kokemuksistaan ja onnistuivat myymäänkin tuotteita vielä<br />
jonkin verran. Joulumaan päättyessä tuotteista ei ollutkaan jäljellä kuin muutama jauhopussi.<br />
Aluksi ajattelimme jatkojalostaa vehnästä pelkkiä jauhoja, mutta loppujen lopuksi<br />
päätimmekin tehdä useampia tuotteita ja hyvä niin, sillä tuotteet, joiden arveltiin<br />
menevän huonosti kaupan, loppuivatkin heti ensimmäisenä. Näitä olivat siis<br />
hiivaleipäjauhot ja leseet.<br />
Projektin arviointi<br />
Arvioimme projektin kulkua pitkin matkaa etenkin suullisesti. Pohdimme, missä<br />
mennään, miltä tuntuu ja mihin olemme menossa. Pyysimme palautetta myös muilta,<br />
64
jotta osaisimme saada lopullisesta tuotteesta parhaan mahdollisen version markkinoille.<br />
Teetätimme jälkiarvioinnin jauhoprojektissa mukana olleitten kesken. Arviointi suoritettiin<br />
valmiilla kysymyslomakkeilla, jotka osallistujat täyttivät. Pohdimme, mikä onnistui,<br />
missä olisi kehitettävää ja minkälainen projekti oppimisprosessi oli. Pohdimme<br />
myös erityisesti, mikä onnistui ryhmätyöskentelyn osalta, mikä oli parasta ja missä<br />
kehitettävää. Myös jatkotoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia sai esittää.<br />
Jälkiarviointia tekijöitten suusta:<br />
”Päällimmäisenä mainittavana monet mainitsivat oman osuutensa olleen pieni, tosin kaikilla ei<br />
ollut alun perinkään resursseja välttämättä kovin aktiiviseen osallistumiseen. Koska projektiin<br />
osallistui opiskelijoita eri ryhmistä, joillekin jäi osuutensa asiassa ja mukana olonsa hieman<br />
epäselväksi ja kyseenalaiseksi, mutta kuitenkin hekin osallistuivat kukin omalla panoksellaan<br />
ja hallitsemallaan osa-alueella yhteiseen projektiin. Ehkä tiivis aikataulu muodosti oman haasteensa.<br />
Opiskelijoita oli eri osaamisaloilta, joten halu ja innokkuus sekä projektiin osallistumiseen<br />
että projektilla Yritys hyvä <strong>2015</strong> -kilpailuun osallistumiseen vaihteli. On luonnollista, että<br />
jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, joten näin päätimmekin, että jokainen voi osallistua<br />
projektiin omien resurssiensa mukaisesti ja projektin myötä kilpailuun saavat osallistua halukkaat,<br />
joita olivat Riku, Aija ja Lotta. Kaikkien osallistumishalukkuus siis selvitettiin. Tällainen,<br />
hieman erilainen tapa toimia ryhmässä tuli myös näin koettua sekä se, että jokainen saa tehdä<br />
henkilökohtaisia valintoja ihan sallitusti. Tällainen opiskelu tulee varmasti olemaan entistä tavallisempaa<br />
tulevaisuudessa, ja tämän projektin myötä siitä saatiin hieno kokemus. Tästä opittiin<br />
varmasti myös jatkoa ajatellen.”<br />
Poimintoja arviointilomakkeista:<br />
Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen projektista?<br />
* Kamala työmäärä *Liian halpa hinta<br />
* Jauhot * Etiketin teko<br />
Mitä projekti sinulle opetti?<br />
* Työn määrän alusta loppuun * Etiketin ja mainosten tekoa<br />
* Ei mitään * Tappioita<br />
* Miten paljon eri vaiheita on ennen kuin jauho on myynnissä<br />
Paljon siis ajatuksia projekti herätti ja paljon opittiin. Jatkosuunnitelmistakin puhuttiin:<br />
yrittäjämäistä toimintatapaa jatkettaneen jatkossakin. Jatkossa pohdittaisiin varmasti<br />
uudestaan, mitä voisi jatkojalostaa, ja tässä voidaan huomioida myös Joulumaassa<br />
asiakkailta saadut kommentit. Seuraavan kokeilun saattaa kuitenkin tehdä eri ryhmä,<br />
ja pakkauksetkin saattavat silloin näyttää taas erilaisilta. Tämä projekti ja pakkaukset<br />
pääsivät kuitenkin historiankirjoihin ensimmäisenä tuoteperheenä, joka saatiin myyntiin<br />
koulun järjestämään isoon tapahtumaan, Joulumaahan – joka tänä vuonna saikin<br />
osakseen vielä kävijäennätyksen!<br />
Loppusanat<br />
Osa vastanneista olisi halunnut jopa osallistua enemmän projektiin käytännön<br />
työvaiheessa, monet mainitsivat epäkohdaksi kiireisen ja tiivistahtisen aikataulun. Arvioinnista<br />
saatiin varsin kattavasti erilaisia ja rakentavia mielipiteitä ja huomioita. Niistä<br />
onkin varmasti apua vastaisuudessa, jos joku taho jatkaa jauhojen valmistamista.<br />
65
Tämä projekti on ollut opettava kokemus meille kaikille, jotka olemme olleet tekemässä<br />
sitä. Aluksi se oli vain opettajan ehdotus, mutta lopulta päätimme ryhtyä leikkiin. Miksemme<br />
ottaisi selvää minkälaista <strong>yritys</strong>toiminta voisi olla kohdallamme? Miksemme<br />
ottaisi kaikkea hyötyä irti siitä, että teemme ison projektin, jossa pitää suunnitella ja<br />
tehdä paljon erilaisia työvaiheita?<br />
Saimme esimakua yrittäjänä toimimisesta, joka oli meille maaseutuyrittäjiksi kouluttautuville<br />
todella hyvä toiminnan kokemus. Kaikki palaute, jota saimme niin koulun<br />
muilta oppilailta kuin opettajilta ja vierailtakin, rikastutti tietämystämme, miten ihmiset<br />
saattavat reagoida toimintaamme. Yrityksen ja erehtymisen kautta oppii paljon.<br />
Opimme, että tuote, joka ei mielestämme myy, myykin parhaiten. Opimme, ettei kaikki<br />
mikä omasta mielestä on hienoa ja mikä saattaa puhuttaa ihmisiä, olekaan loppujen<br />
lopuksi hyvä idea. Opimme tekemään kompromisseja, jotka eivät ehkä kaikkia<br />
tyydyttäneet, mutta jotka olivat tuotteen myynnin kannalta hyväksi.<br />
Tuotteen myynnin parantamisen ajattelu lähensi meitä ryhmänä. Päätökset tehtiin<br />
ryhmässä niin, että mahdollisimman moni olisi tyytyväinen. Työtehtäviä tehtiin<br />
yhdessä ja jaettiin jokaiselle niin, ettei kukaan olisi toimeton. Pakkauksen ulkoasua<br />
muutettiin ja tuotevalikoimaa mietittiin koko ryhmän voimin. Tuotteet pakattiin yhteisvoimin.<br />
Sellainen jauho-, lese- ja jyvämäärä olisi ollut muutaman henkilön pakattavaksi<br />
liian suuri pala. Siksi päädyimme liukuhihnatoimintaan. Osa liimasi etiketit<br />
pakkauksiin, osa täytti pussit, osa sulki ne ja osa laittoi järjestelmällisesti laatikoihin<br />
ja varastoon. Tällä tavoin kellekään ei tullut liian suurta työmäärää, vaikka totta kai<br />
osa henkilöistä teki suuremman työmäärän kuin toiset. Mielikuvituksellakin sai leikkiä,<br />
kun suunnittelimme myyntipisteen pienemmällä porukalla ja rakensimme sekä somistimme<br />
sen. Myyntipisteen täyttäminen ja tuotteiden hinnoittelu sujui sukkelasti<br />
sekä myyntipisteen täytenä pitäminen samaten. Tuotteita meni aika tasaisena virtana,<br />
joka yllätti meidät iloisesti. Varsinkin, kun piti ottaa huomioon tosiasia, ettei kaikki<br />
tuotteet ehkä menisikään. Tuotteiden loppumarkkinointi myyntipisteen luona laittoi<br />
muutaman opiskelijan ottamaan kontaktia ihmisiin kylmiltään, joka oli hyvää harjoitusta<br />
sekin.<br />
Jopa tämän portfolion tekeminen on ollut hyvää harjoittelemista tulevaisuutta varten.<br />
Olemme saaneet kokemusta, kuinka portfoliota tehdään ja sen teko on laittanut<br />
meidät miettimään monia eri asioita yrittäjyydestä. Tämä projekti oli vain todellinen<br />
pintaraapaisu yrittäjyyden saralla, joka on todellisuudessa paljon monimutkaisempi<br />
kokonaisuus. Onneksi päätimme ryhtyä leikkiin, sillä muuten olisimme nyt yhtä kokemusta<br />
köyhempiä.<br />
66
”Luova, omaperäinen ja hauska näytelmä<br />
yrittäjyydestä ja sen muutoksista esiteltynä<br />
satuhahmoilla. Ryhmän tavoitteena on satuhahmojen<br />
avulla tuodaan esiin, kuinka maailma<br />
on muuttunut ja millaiset seuraukset sillä<br />
on yrittäjyyden kannalta. Valittujen hahmojen<br />
huolellinen taustoittaminen, kuvauspaikkojen<br />
ja musiikin onnistuneet valinnat sekä laadukas<br />
kameratyöskentely tekevät näytelmästä mukaansatempaavan.<br />
Videoidusta näytelmästä<br />
sekä valmistuneesta portfoliosta on nähtävillä<br />
tekijöidensä ilo ja vahva ryhmähenki. Projektissa<br />
on lisäksi osattu hienosti hyödyntää koulusta<br />
löytyvää osaamista ja toteutus on tuonut<br />
yhteen kaksi eri opetusryhmää ja opettajaa.”<br />
Lasten hyväksi Oy<br />
Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä<br />
Amanda Ahonen, Iida Heiskanen, Anni Juntunen,<br />
Milja Keski-Karhu, Lotta Korhonen, Rasmine Pekkarinen,<br />
Taika Rönkkö, Siiri Salonen & Jenna-Julia Väänänen<br />
Keitä me oomme me nuoret neidot…?<br />
Olemme Siilinjärven Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä. Meillä on<br />
luova kirjoittaminen lyhyenä valinnaisaineena, eli sitä on tunti viikossa. Olimme kuulleet<br />
viime vuoden luovan kirjoittamisen ryhmältä (Päiväunisatuja) hehkutusta siitä,<br />
miten mahtavaa oli osallistua Yritys Hyvään ja vielä päästä Helsinkiinkin toukokuussa.<br />
Meilläkin oli siis kova motivaatio osallistua Yritys Hyvän ryhmätyösarjaan.<br />
Miksi erikoisteema 3?<br />
Uudesta Yritys Hyvä -lehtisestä hyppäsi heti silmiimme tehtävä, jonka tahdoimme toteuttaa:<br />
Erikoisteema 3, jossa sai kirjoittaa ja kuvata näytelmän liittyen yrittäjyyteen.<br />
Ryhmämme oppilaista melkein kaikki ovat myös ilmaisutaidon kurssilla ja kiinnostuneita<br />
siis näyttelemisestä ja esiintymisestä, ja lisäksi moni harrastaa teatteria vapaa-ajallakin.<br />
Lisäksi yksi kurssilaisistamme, Taika, on jo ala-asteelta asti kirjoittanut<br />
näytelmien käsikirjoituksia erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Tämä tehtävä tuntui siis<br />
sopivan meille erinomaisen hyvin, kun voimme yhdistää kirjoittamisen ja näyttelemisen.<br />
Alussa emme vielä miettineet tarkemmin sitä, kuka kuvaa, editoi jne. näytelmän,<br />
vaikka se todellakin on iso osa tätä juttua. Ajattelimme, että kyllä aikaa on järjestellä<br />
asioita, sillä aloitimme tämän projektimme jo syyskuussa.<br />
Naurua ja hulluttelua<br />
Meillä on persoonallinen seitsemän hengen ryhmä, jossa todellakin nauretaan ja hullutellaan.<br />
Tekemisen ilo ja spontaanius on läsnä miltei aina. Tunnelma ryhmässä on ollut<br />
alusta asti vapautunut. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tunsimme jo lähes kaikki<br />
toisemme entuudestaan, ja toisaalta ehkä sekin, että open lisäksi kurssia ohjaa vapaaehtoisesti<br />
yksi viime vuoden kurssilainen, Eeva. Eeva innostui kurssista viime vuonna<br />
niin, että halusi jatkaa ysilläkin ohjaamalla kurssia.<br />
Koska ryhmä on omalaatuinen, emme halunneet tehdä mitään tavanomaista näytelmää.<br />
Luovan kirjoittamisen tunti on klo 14-15, ja silloin syömme usein nälissämme<br />
67
karkkeja. Ajattelimmekin, että projektin aiheena olisi karkkimaa, jossa olisi erilaisia<br />
<strong>yritys</strong>johtajia (mm. hevijätkä, joka on vaahtokarkkifirman pomo). Aika pian kuitenkin<br />
hylkäsimme tämän ajatuksen, sillä se tuntui liian vaikealta.<br />
Näytelmän juoni ja hahmot<br />
Päätimme, että näytelmän aihe ja nimi on ”Lasten hyväksi Oy”. ”Lasten hyväksi Oy”<br />
-yrityksessä on kuusi satuhahmoa, jotka ovat siis tämän yrityksen yrittäjiä: joulupukki,<br />
hammaskeiju, luontoäiti, metsänhaltija Tapio, nukkumatti ja pääsiäispupu. Yksi ryhmäläisistä,<br />
Anni, halusi olla maskeeraaja ja ”jokapaikanhöylä”, joten hänelle ei tullut<br />
roolia. Aluksi ope hieman toppuutteli meitä, että ovatko nämä hahmot yrittäjiä, mutta<br />
saimme onneksi vakuutettua opelle, että kyllä ovat.<br />
Koska Yritys Hyvä täyttää 30 vuotta, piti meidänkin tuoda työssämme esille jotenkin<br />
menneisyys ja nykyisyys. Keskustelimme ryhmässä pitkään siitä, miten näiden satuhahmojen<br />
rooli on muuttunut aikojen saatossa. Modernistuminen ja teknologia vaikuttavat<br />
näidenkin hahmojen elämään. Päätimmekin, että ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksen<br />
ongelma on yhteiskunnan modernistuminen ja sitä kautta se, ettei näitä satuhahmoja<br />
enää tarvita niin kuin ennen. Joulupukki: lapset haluavat lahjakortteja ja uusia laitteita;<br />
ei enää niinkään perinteisiä joulupukin pajassa valmistettuja lahjoja. Hammaskeiju:<br />
lapset syövät liikaa karkkeja ja juovat limua eivätkä pese tarpeeksi usein hampaitaan.<br />
Luontoäiti ja Tapio: luontoa roskataan eikä muutenkaan kunnioiteta entiseen<br />
tapaan. Nukkumatti: nykyään valvotaan tietokoneiden ja puhelinten äärellä ihan liian<br />
myöhään, tulee univelkaa. Pääsiäispupu: lapsille pitää olla jättimäisiä pääsiäismunia ja<br />
ei kelpaa ihan mikä tahansa muna. Kilpailu suurten kauppaketjujen kanssa on vaikeaa<br />
ja syrjemmälle joutuminen hyvin todennäköistä!<br />
Näytelmän alussa satuhahmot keskustelevat nykyajasta ja siitä, miten he kokevat olevansa<br />
turhia yrittäjiä, kun maailma on muuttunut niin kovasti. Sen jälkeen jokaista satuhahmoa<br />
esitellään ennen (mustavalkoinen kuva) ja nyt (värikuva). Seuraavaksi onkin<br />
jälleen satuhahmojen yhteinen kohtaus, jossa tuskailevat tarpeettomuuttaan ja sen<br />
aiheuttamaa stressiä. He päättävät ryhtyä lakkoon ja matkustaa Havaijille makoilemaan<br />
aurinkorannalle. Ihmiset eivät kuitenkaan pärjää ilman näitä yrittäjiä, ja heidät<br />
halutaan takaisin. Lopussa kaikki on hyvin.<br />
Näytelmämme opetus ja keskeinen ajatus on, että ”ihmiset eivät selviä ilman yrittäjiä<br />
ja yrittäjyyttä”. Vaikka yrittäjä itse on ahkera, voi kuitenkin olla, että hänen palvelujaan<br />
ei tarvita. Näytelmämme yrittäjät eivät kuitenkaan vaivu masennukseen tai ala<br />
syytellä toisiaan tilanteesta. He ottavat aikalisän ja lähtevät porukalla Havaijille. Riitely<br />
ja syyttely olisi voinut repiä koko yrityksen hajalle, mutta nämä yrittäjät pitävät yhtä<br />
tiukassakin tilanteessa.<br />
Näytelmän kuvaaminen<br />
Marraskuussa aloimme miettiä, että näytelmää pitäisi päästä kuvaamaankin. Meillä<br />
itsellämme oli hurjan paljon tekemistä (mm. vuorosanojen harjoittelu, oman hahmon<br />
omaksuminen, lavasteiden teko, itsearvioinnin kirjoittaminen), joten päätimme etsiä<br />
työllemme ulkopuoliset kuvaajat. Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa on samaan aikaan<br />
8. luokan valinnainen videotyön kurssi, jolla oli meille jo entuudestaan tuttuja ihmisiä.<br />
Tältä kurssilta Ida ja Jensku siirtyivät mukaan projektiimme. Samalla myös luovan<br />
kirjoittamisen ope ja videotyökurssin ope alkoivat tehdä yhteistyötä. Idan ja Jenskun tulo<br />
mukaan helpotti kovasti työtämme, koska heille oli juuri opetettu kyseisellä kurssilla<br />
elokuvan kuvaamista ja editointia. Nyt he pääsivät kokeilemaan oppejaan käytännössä!<br />
68
Idan ja Jenskun tultua mukaan ryhmässämme on siis yhdeksän oppilasta. Ida ja Jensku<br />
ovat samanlaisia hulluttelijoita ja naurajia kuin mekin, mutta toisaalta he toivat ryhtiä<br />
työntekoon. Heillä oli edessään iso työ, ja siksi he huolehtivat, että kunakin päivänä<br />
saadaan kuvattua se, mitä oli aiottukin. Emme pyrkineet siihen, että kaikki vuorosanat<br />
menevät käsikirjoituksen mukaan tai että yhtään mokaa ei saa jäädä tallenteeseen.<br />
Meillä oli tarpeeksi tekemistä siinä, että saimme edes jotenkin kuvattua otoksen, jossa<br />
kukaan ei räjähdä nauruun.<br />
Tavoitteet:<br />
• ilmaista itseämme lapsenomaisella tavalla<br />
• tehdä mahdollisimman paljon ryhmämme näköinen video (ryhmä on nauravainen<br />
ja eloisa)<br />
• todistaa yrittäjyyden tärkeys<br />
• osoittaa, että satuhahmotkin ovat yrittäjiä ja heilläkin on omat ilot ja surut<br />
• yhdistää mahdollisimman paljon eri aihekokonaisuuksia (äidinkieli, kuvaamataito,<br />
musiikki, yhteiskuntaoppi, terveystieto…)<br />
• toimia paitsi koulussa myös koulun ympäristössä<br />
• edistää terveellisiä elämäntapoja: ei liikaa karkkia, juomia, tietokoneella oloa &<br />
puhelinta; pitää nukkua tarpeeksi jne.<br />
• edistää ympäristön kunnioitusta: älä roskaa luontoa, metsiä ei pidä hakata liikaa<br />
jne.<br />
• uskaltaa panna itsensä likoon pelkäämättä mokailua (mottona ”Mokaaminen on<br />
ankarasti sallittu”)<br />
• PITÄÄ HAUSKAA JA NAUTTIA TEKEMISESTÄ OTTAMATTA SITÄ LIIAN VAKAVASTI<br />
Esimerkki hahmon suunnittelusta<br />
(Jokaisesta näytelmän hahmosta löytyi portfoliosta oma suunnitelmansa.)<br />
TAPIO<br />
Tapio on suurikokoinen, luonnossa vaelteleva metsän valtias. Luonteeltaan hän on hyvin<br />
rauhallinen ja lempeä. Tapio elää syödäkseen ja pitää erityisesti vanhoista metsistä,<br />
jotka täynnä hyviä eväspaikkoja. Tapio mieltä painaakin metsien raivaus ja luonnon<br />
roskaaminen. Tapio arvostaa metsän eläimiä, luonnon kauneutta – sekä tietysti luonnon<br />
antimia<br />
”Silloin ennen elämä oli huoletonta ja rauhallista. Minä istuskelin puiden alla ja nautin<br />
eväistäni. Mutta nykyään hyviä eväspaikkoja ei löydy millään. Kaikki puut kaadetaan,<br />
eikä minulle ole paikkaa minne mennä.<br />
Päiväkirjamerkintöjä<br />
17.11.2014<br />
Suunnittelimme kohtauksia, joissa kerrotaan menneestä ja tulevasta. Pidettiin myös<br />
nyyttärit.<br />
1.12.2014<br />
Kuvattiin Tapion ja Luontoäidin menneisyys ja nykyisyys ”hakkuutyömaalla”. Metsässä<br />
tuli vähän kylmä, ja pilalle menneitä kohtauksia tuli paljon. Loppujen lopuksi kohtauksista<br />
tuli kuitenkin onnistuneita.<br />
69
15.12.2014<br />
Kuvattiin alkukokous ja Hawaiji-kohtaus. Aikataulu oli tiukka ja kuvattavaa paljon. Hawaijin<br />
lavastus vaatii aikaa ja vaivaa, ja kamerastakin meinasi loppua akku. Kohtaukset<br />
saatiin juuri ja juuri kuvattua.<br />
Kuvaajat & editoijat Iida ja Jenna-Julia kertovat:<br />
Kuvaaminen oli hauskaa, mutta koululta oli välillä vaikea löytää hyviä, tarpeeksi omaperäisiä<br />
kuvauspaikkoja. Kivointa oli kuvata ulkona metsässä, koska pokka ei meinannut<br />
millään pitää. Myös Halpa-Hallin kuvauskeikka oli ikimuistoinen, koska saimme<br />
osaksemme hämmästyneitä katseita, kun kuvasimme Pääsiäispupun raivokohtausta.<br />
Open pitikin soittaa etukäteen Halpa-Hallin johtajalle, voiko Pääsiäispupu tulla ottamaan<br />
Halpa-Halliin itkupotkuraivarit. Pääsiäispupulta pyydettiin myös yhteiskuvia.<br />
Editointi oli aluksi vaikeaa, koska editointiohjelma hävitti välillä videon pätkiä eikä tallentanut<br />
aina tekemiämme muutoksia. Joitain kohtauksia piti poistaa kokonaan, kun<br />
editointiohjelma ei suostunut muokkaamaan kohtauksia siten, kuin olimme suunnitelleet.<br />
Jouduimme editoimaan videon omilla tietokoneilla, koska koululla ei ollut sopivaa<br />
editointiohjelmaa. Teimme siis kaikki editointiin liittyvät jutut vapaa-ajalla.<br />
Myös videon siirtäminen muistitikulle tai open sähköpostiin tuotti ongelmia. Onneksi<br />
koulumme It-nörttiope-kaikenosaavaguru-Heikki tuli avuksi, ja video saatiin näkymään.<br />
Opimme tämän projektin aikana editointia ja kuvaamista mutta ennen kaikkea kärsivällisyyttä.<br />
Kaikki ei todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaisesti, välillä tuntuikin,<br />
että mitähän tästä tulee. Lisäsimme videoon musiikkia, ja opimme senkin, että<br />
siihenkin pitää vielä varmuuden vuoksi kysyä lupa Teostolta. Saimme Teostolta paljon<br />
tietoa aiheesta ja kerroimme asiasta muillekin oppilaille.<br />
Onnistuimme hyvin:<br />
+ ryhmän yhteistyö ja ryhmätoiminta onnistui kaikista parhaiten, suorastaan erinomaisesti<br />
+ käsikirjoitukseen olemme tyytyväisiä: se ei ole loppuun asti viilattu, ja juuri siksi se<br />
on meidän näköisemme, jätimme improvisaatiolle tilaa<br />
+ jokainen sai mielestään hyvin tuotua esiin oman satuhahmonsa luonteen, ja satuhahmosta<br />
tuli joillekin jopa hyvinkin rakas<br />
+ pystyimme hyvin yhdistämään ryhmän vahvuudet: kirjoittamisen ja ilmaisutaidon<br />
+ lopputulos on omaperäinen, erilainen<br />
+ oli viisasta pyytää apua videotyön kurssilta<br />
+ omat arvomme toteutuivat hyvin: ”rakastan nukkumista”, ”rakastan syömistä”, rakastan<br />
valkoisia, terveitä hampaitani”, ”rakastan joulua ja joulupukkia”, ”rakastan diivailua”,<br />
”rakastan puhdasta luontoa”<br />
+ meillä oli todella hauskaa yhdessä; naurua riitti joka kerta<br />
+ meillä on paljon uusia, itse keksimiämme vitsejä, joille saamme nauraa vielä kauan:<br />
mm. pääsiäispupun hahmoa ja toimintaa suunnitellessa päivittelimme nykyajan isoja,<br />
jättimäisiä suklaamunia ja sitä, kuinka lapsille ostetaan valtavasti erilaisia suklaamunia<br />
”munasta toiseen”, ”nykyajan munat ei kunnolla mahdu suuhun”.<br />
+ mielestämme pääsimme melkein kaikkiin edellä asettamiimme tavoitteisiin; ainoastaan<br />
karkkia tuli syötyä liikaa<br />
70
Haasteet:<br />
- tuli kiire, vaikka aloitimme työn jo syyskuussa<br />
- aiheesta poikkeamista tuli turhan usein: hersyvä huumori sekoitti päämme<br />
- rekvisiittojen valmistelu yllättävän työlästä: jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut pyytää<br />
apua kuvaamataidon ryhmältä (ainakin Havaiji-taustaan)<br />
- kuvauspaikkojen valinta ei ollut niin helppoa, kuin kuvittelimme<br />
- editointiin liittyvät ongelmat<br />
Jatko:<br />
- ope aikoo käyttää tätä esimerkkinä uuden OPSin toteuttamisesta (oppilaslähtöisyys,<br />
luovuudelle tilaa, rikkoo oppiainerajoja, käytännönläheisyys, paikallisuus jne.)<br />
- toukokuun lopussa esittelemme työn koko koululle tai ainakin osalle koulua<br />
- jokaiselle jää työstä oma levy ja ihanat muistot<br />
Linkki näytelmään: https://www.youtube.com/watch?v=b0UBaFjspvc<br />
71
”Yläkoululaisista koostunut ryhmä toteutti<br />
päiväkodin lapsille toiminnallisen teemapäivän.<br />
Päivän pohjana toimi itse suunniteltu<br />
satu, joka kuljetti osallistujat tehtävärastilta<br />
toiselle. Projektin tehtävänjaossa on<br />
huomioitu hienosti ryhmän jäsenten erilainen<br />
osaaminen, ja lopputuloksessa korostuu<br />
tekijöidensä vahva innostus ja halu luoda<br />
opettavainen elämys päiväkodin lapsille.<br />
Ryhmä on lisäksi rohkeasti hankkinut paikallisen<br />
yrittäjän yhteistyökumppanikseen.<br />
Portfoliossa tekijät erittelevät ansiokkaasti<br />
teemapäivän toteuttamisen eri vaiheita ja<br />
oppimaansa. Portfolioon valitut kirjoitustyylit<br />
ovat eläviä ja sujuvia.”<br />
Päiväkodin teemapäivä<br />
Vanttilan koulun 9.luokan oppilaat<br />
Leila Gharhour, Elli Lehto, Taru Ojanen,<br />
Aino Palander, Hanna Petäjä & Henna Relander<br />
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:<br />
Alkukirjoitus<br />
Niin kuin blogiteksteistä tulee myöhemmin ilmi, päätimme osallistua Yritys hyvä <strong>2015</strong>-<br />
kilpailuun sarjassa 5, teemalla 1-2. Teema yksi – kaksi tarkoittaa projektissamme sekoitusta<br />
molemmista. Päätimme olla luovia, ja tehdä niistä kahdesta oman näköisemme.<br />
Kukaan meistä ei ollut kuullut koko kilpailusta halaistua sanaa koskaan aiemmin. Koulullemme<br />
ei ole viime vuosina tullut tietoa kilpailusta, ja siksi suuremmalla innostuksella<br />
lähdimme mukaan. Sanoisin ainakin itseni puolesta lähteneeni mukaan puhtaasta<br />
mielenkiinnosta ja halusta päästä kokeilemaan jotain erilaista.<br />
Mukana olevat osallistujat ovat tällä hetkellä minä eli Hanna, Elli, Taru, Henna, Leila ja<br />
Aino. Kaksi tipahti matkan varrella pois, mukaan lukien tyttö, jolta koko idea projektiin<br />
tuli. Se oli ja meni. Nyt jäljellä olemme me kuusi.<br />
Alkuperäinen idea oli järjestää päiväkodille jonkinlainen teemapäivä. Siitä idea lähti<br />
sitten liikkeelle ja muotoutui pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa. Tälläkin hetkellä luen<br />
lehtistä, joka kilpailusta infosi, sillä en oikein osannut sanoa ideamme kategoriasta<br />
mitään. Se on sen verran kumpaakin.<br />
Lunttaan lehdestä ja muotoilen sanomani näin: Toteutamme teemapäivän, jonka tarkoituksena<br />
on muokata koulun (vanhempien) oppilaiden, sekä päiväkodin yhteistyötä<br />
ja -henkeä. Haluamme nostaa ja parantaa kahden erillisen mutta aivan vierekkäin olevan<br />
yhteisön yhdessä toimimista. Lisäksi meillä on sponsorina Espoon mattopesula,<br />
sillä tarvitsemme sponsorin materiaalikustannuksia varten.<br />
Tuntuisi ihan typerältä selostaa kaikki tekemämme pienet ja suuret askeleet, sillä<br />
olemme pitäneet huolta, että projektin kulku tulee esille blogikirjoituksissa.<br />
Kehittelimme idean teemapäivästä, johon osallistuu kolme – viisi- vuotiaat lapset. Teemapäivän<br />
pohjana on satu, joka kulkeutuu rastien läpi alusta loppuun, jollain lailla<br />
opettavaisena kokonaisuutena. Halusimme toteuttaa portfolion tekemällä luonnoksia,<br />
72
suunnitelmia, kirjoituksia, sekä ottaa lapsista ja lopullisesta teemapäivästä kuvia. Lisäidea<br />
oli tehdä video koko työstä ja sen eri vaiheista.<br />
Hienosti koottu suunnitelma kuitenkin kariutui meitä toteuttajia realisoivassa tapaamisessa<br />
päiväkodin johtajan kanssa. Itse teemapäivä muuttui teematunniksi, video<br />
oli kokonaan poissuljettu, emmekä saaneet lupaa ottaa kuvia päivän aikana, niin että<br />
lapset näkyvät niissä. Siitä huolimatta teimme suunnitelmiin muutoksia ja jatkoimme<br />
eteenpäin.<br />
Meidän vahvuutemme on yhteishenki. Olemme kaikki hyviä kavereita. Silti projekti,<br />
jossa vaaditaan selkeää johtajaa, vaati aika paljon erilaista, mihin olemme tottuneet.<br />
Siis tavallisesti kouluarjessa ei vaadita sitä yhtä, joka pitää porukkaa kasassa ja jakelee<br />
ohjeita. Vaikka olemme kavereita, ei kukaan ole voinut olla huomaamatta tätä. On<br />
syntynyt pientä kränää ja erimielisyyksiä, mutta niistä kaikista on tähän mennessä selvitty.<br />
Väkisinkin iso yhdessä tehtävä projekti opetti meille monenlaista. Eiköhän meistä<br />
kukin opi vain mukana tekemällä paljon ryhmähenkitaitoja.<br />
Kaikilla kuudella osallistujalla on omat vahvuutensa, joiden mukaan tehtävät jaettiin.<br />
Niin kutakin pystytään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.<br />
Meitä pitää kasassa yhteinen tavoite. Tavoitteemme on saada aikaiseksi jotakin erilaista<br />
lasten kanssa ja sen kautta yhteistyön parantaminen. Meillä se tuo piristystä ja<br />
haasteita tavalliseen arkeen. Totta kai tähtäämme voittoon, mutta luulen kaikista tärkeimmän<br />
seikan piilevän tässä. Mikään ei ole hauskaa, jos ei voi olla rennosti ja pitää<br />
välillä hauskaa. Pitää pysyä aikataulussa ja saamaan kaikki aikaiseksi, mutta samalla<br />
täytyy myös osata pitää hauskaa. Ja se onnistuu meidän porukallamme.<br />
Hanna<br />
Blogikirjoituksia<br />
Sunnuntai 16.11.2014<br />
Aloitettiin tämä projekti tällä viikolla ja kaikki oli innoissaan. Ja on vieläkin. Olemme saaneet<br />
järjestettyä tosi monet asiat viimeistä silausta vaille valmiiksi.<br />
Kävimme torstaina kysymässä Susannan ja Hannan kanssa päiväkodilta, että sopiiko jos me<br />
pitäisimme tällaisen päivän siellä. Se päiväkodin johtaja oli tosi innoissaan. Onneksi!<br />
Sinä samana torstaina pidimme palaveria tekstiilitunneilla koulumme kirjastossa. Ideoimme nimeä<br />
projektille ja kertasimme koko homman, ettei jäisi epäselvyyksiä. Koska minä päätin ottaa<br />
ohjat, niin annoin kaikille ”läksyksi” kirjoittaa tämän ensimmäinen blogi-kirjoitus ja keksiä tarinan<br />
juonta siihen isompien lasten rataan.<br />
Meillä on tässä välissä TET-viikot, joiden takia emme näe toisiamme vähän aikaan. Tämän takia<br />
tapaamme ensi viikon lauantaina Hennan luona. Suunnittelen parhaillaan lauantain tehtäviä ja<br />
ohjelmaa.<br />
Edistymme hyvää vauhtia ja kaikilla on kivaa! Hyvä me!<br />
Elli<br />
73
Tiistai 25.11.2014<br />
Tämä projekti on mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten meillä tuli hieman hidastusta<br />
kun osa osallistuneista tytöistä ei halunnutkaan mukaan, se hankaloitti asioita. Olemme saaneet<br />
hyvin asiat hoitumaan ja ryhmän yhteishenki on todella hyvä, tietysti kun kavereita ollaan :)<br />
Meidän pitäisi miettiä paremmin ajat jolloin tapaamme.<br />
Taru<br />
Torstai 1.1.<strong>2015</strong><br />
Projekti on hidastunut etenemisessään, mikä oli arvattavissakin. Joululomalla kaikki lahnaavat<br />
kotonaan. Lisäksi kun kevätlukukausi pyörähtää käyntiin, alkavat yhdeksäsluokkalaisilla loppurutistukset<br />
koulun suhteen. Onneksi meidän tapahtumapäivä on alkuvuodesta eikä vaikkapa<br />
loppuvuodesta.<br />
Henna<br />
Keskiviikko 24.12.2014<br />
Minulla on motivaatio hukassa. Tuntuu, ettei kukaan meistä jaksa tehdä projektin eteen mitään<br />
ja ettei sillä ole väliä jos jättää jotain tekemättä. Minua surettaa, että kun annan päivämäärän<br />
jolloin jotain on pitänyt olla tehtynä, niin kukaan ei ole saanut mitään valmiiksi. Esimerkiksi<br />
annoin kaikille tehtäväksi kirjoittaa yhden lyhyen käsikirjoituksen ja se pitäisi palauttaa viikon<br />
päästä. No, olen odottanut niitä kirjoituksia melkein kaksi viikkoa deadlinen jälkeen ja vain yksi<br />
tuli viikon myöhässä.<br />
Muutenkin projektimme on hajoaa palasiksi. Kukaan ei jaksa keskittyä eikä viitsi tehdä mitään.<br />
Minulla on vielä tahtoa suorittaa projekti loppuun, mutta kun yksikään muista ei lähde mukaan,<br />
niin tuntuu paremmalta vain työntää pää hiekkaan kuin strutsi ja unohtaa kaikki.<br />
Elli<br />
Perjantain 2.1.<strong>2015</strong><br />
Viimeisen blogikirjoituksen aika on nyt. Vaikka aikaa on vielä yli kuukausi, tulee tässä nyt lopullinen<br />
tilannekatsaus, tämäkin on vaan tässä välissä. Milloinkohan me aloitettiin tekemään tätä<br />
projektia? Lokakuussa? En edes muista.<br />
Sanotaan nyt niin, että myöhästyin sovistusta aikataulusta. Tein osan jutuista ajoissa, mutta<br />
loput myöhässä. Kuitenkin kaikki joululomalla valmiiksi. Jotain ollaan keskenämme projektin<br />
aikatauluista juteltu ja muistuteltu toisiamme.<br />
Mun mielestä on paras olla rehellinen. Lomat on aina petollisia. Lomat ja tauot. Se on huomattu<br />
tässä, koska sillon kun ei oo tavallisia rutiineja tehdä jotain, ja joku ei oo kyselemässä tehtävien<br />
valmistumisesta, ne vaan jää tekemättä. Ehkä ihmiset ajattelee silloin, että ”kyllä tän vielä<br />
kerkee, mulla on viikko aikaa”. Siihen mä sorruin itekin välillä. Tai en vaan edes muista ajatella<br />
tekemättömiä asioita.<br />
Musta tuntuu myös, että ihmisten motivaatio tätä kohtaan ei oo niin korkeella, kuin pitäisi olla.<br />
Huono perustelu on ettei jaksa. Se ei kelpaa nyt, kun ollaan loppusuoralla. Vähän aikaa sitten oli<br />
myös keskustelua lopetetaanko tämä projekti tähän vai vedetäänkö loppuun asti. Sitä on ilmassa<br />
edelleen vähän.<br />
Portfolio valmistuu kyllä ihan hyvää tahtia. Sinne tulee kaikkien blogitekstipätkiä, meidän suunnitelmia<br />
ja luonnoksia, sekä alku- ja lopputekstejä. Meillä on materiaalia sen kokoamiseen.<br />
74
Aion potkia itteäni niin kauan, kunnes ollaan täysin valmiita. On jäljellä enää se teemapäivä<br />
ja portfolion kokoaminen. Me mennään pelleilemään lasten kanssa pakkaseen. Se on hauskaa,<br />
ja koko projektin tavoite oli meidän ja päiväkodin välisen yhteishengen parantaminen. Vaikka<br />
portfoliosta ei tulis täydellistä, mitä oltais haluttu, se on ihan okei. En tykkää luovuttaa, vaikka<br />
joskus se tuntuiski paremmalta. Sellainen jää harmittamaan. Varsinkin kun ihan tosissaan ei ole<br />
mahdottomasti tehtävää.<br />
Mielipiteenä se, että nyt jos kaikki vaan tekisi parhaansa. Ihan kaikki. Keskeneräiset asiat ja ne<br />
asiat, joita täytyy tehdä. Ne täytyy saada valmiiksi.<br />
Ehkä meidän porukassa on havaittavissa myös laiskuutta tai paremminkin saamattomuutta. Ja<br />
luulen, että itse kukin tunnistaa itsensä tosta projektin menneissä tai tulevissa vaiheissa. Ainakin<br />
tunnistan itteni. Hyvänä puolena on se, että jos jaksaa muistuttaa jutuista positiivisesti, se<br />
otetaan vastaan myös positiivisena eikä vihaisesti. Kyllä tää tästä, vedetään projekti kunnialla<br />
loppuun. Piste.<br />
Hanna<br />
Teemapäivä päiväkodilla ja itsearviointia<br />
Ryhmä sai kaiken valmiiksi ajoissa, mutta vielä päivää ennen h-hetkeä pientä epävarmuutta<br />
oli ilmassa. Huolta herätti niin yhden ryhmän jäsenen sairastuminen kuin ettei<br />
päiväkodin johtajaan ollut saatu yhteyttä koko viikkona. Tietäisivätkö päiväkodissa<br />
paikalla olevat sijaiset teemapäivästä ja pääsisikö ryhmä todella toteuttamaan toiminnallisen<br />
saturatansa lapsille? Entä saapuisivatko kaikki ryhmän jäsenet ajoissa paikalle<br />
ja olisiko palkintona olevat vaahtokarkit ostettu, kuten oli sovittu? Ryhmänjohtaja Elli<br />
lähetti kaikille ryhmäläisille kannustusviestin, jonka tarkoituksena oli samalla vähentää<br />
epätietoisuutta:<br />
”Kokoonnumme koululla. Olemme tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa, mutta valmistaudumme<br />
pitämään teema-päivän huomenna. Käyttäytykää asiallisesti, varautukaa kaikkeen<br />
(tarrapasseja liian vähän, joku ei tykkää vaahtokarkeista, lapsi heittäytyy hankalaksi, menkat,<br />
vuorosanat unohtuminen jne.). Jos ette muista mitä piti tehdä missäkin, improvisoikaa! Tiedän,<br />
että olette kaikki todella hyviä siitä joten käyttäkää taitojanne. Jos päädytte tilanteeseen, jossa<br />
ette tiedä miten jatkaisitte, älkää näyttäkö sitä, alkaa olko pihalla kaikesta. Kertokaa kaikki<br />
mieltänne askarruttavat asiat heti, niin saamme niihin vastaukset ajoissa!”<br />
Jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta kaikki sujui hienosti ja ryhmä sai toteutettua<br />
teemapäivänsä. Satukierroksella päiväkodin lapset auttoivat Henna-mennikäistä<br />
selvittämään taika-arkun avaussanan. Reitin varrella oli paljon erilaisia esteitä ja<br />
tehtäviä sekä siellä saattoi tavata noidan kissan, prinsessan ja hassun mummon. Mukaan<br />
jokainen osallistuja sai vielä tarrapassin, johon saattoi kerätä matkan varrella<br />
saadut palkinnot. Kun reitti oli kuljettu ja taika-arkun avaussanat selvitetty, avattiin<br />
vielä taika-arkku, josta löytyi vaahtokarkkeja ja tarroja jokaisella lapselle.<br />
Ote käsikirjoituksesta:<br />
”MIAUH!”<br />
Loikin ympäriinsä ja katselen lapsia kissamaisen viekkaasti.<br />
”Keitäs te olette, hm? Minä olen lähimetsän noidan musta kissa! MIAUH! Minulla on terävät<br />
kynnet ja hampaat, mutta en käytä niitä teihin jos osaatte auttaa minua.”<br />
75
Näyttelen lapsille ja mau’un. Nuolaisen käpälääni.<br />
”Noita ei opeta minulla kaikki tärkeitä asioita muista eläimistä, vaikka haluan. Minua on usein<br />
mietityttänyt missä muut eläimet asuvat. Minun paikkani on noidan mökissä, mutten tiedä mitään<br />
siitä, missä kaikkien muiden eläinten kodit ovat.”<br />
Käännyn lappujen puoleen ja otan esille kuvia eläimistä.<br />
”Toivon että osaatte auttaa minua. Tai jos ette, niin minä kerron noidalle ja hän saattaa muuttaa<br />
teidät sammakoiksi!. Noniin. Minulla on kolme kuvaa, joissa on paikat, missä eläimet voisivat<br />
asua. Lisäksi minulla on tallessa kuvia muutamista eläimistä. Teidän tehtävänne on kertoa, mikä<br />
eläin kuuluu mihinkin kuvaan.”<br />
Näytän jokaista eläintä lapsille yksitellen ja he saavat miettiä, kuuluuko kyseinen eläin<br />
viidakkoon, maatilalle vai mereen uimaan. Kun kaikki kymmenen eläintä on paikoillaan,<br />
kehun lapsia.<br />
”Jaa-a. Näyttää siltä, että selviydyitte tehtävästäni. Minä jään kuitenkin seuraamaan matkaanne,<br />
joten olkaa varuillanne.<br />
Jaan kaikille lapsille tarrapassiin koira-tarrat ja lähetän heidät matkaan.<br />
Palkitsevinta teemapäivässä oli innokkaat ja iloiset lapset sekä projektin loppuun vieminen<br />
onnistuneesti.<br />
Otteita itsearvioinneista :<br />
”Seikkailu sujui mainiosti. Ja rehellisesti, oli iso huojennus saada tämä pidettyä. Enää ei tarvinnut<br />
jännittää tai pelätä, mitäköhän tästä tulisi. Onnistumisen tunne oli hyvä kokea, sillä kaikki<br />
se, mitä me nähtiin teemapäivän eteen, antoi palkintonsa nyt. Lapset olivat onnessaan ja hyvällä<br />
mielellä ja emmäköhän me kaikki olleet myös.” – Hanna<br />
”Yhteispelimmekin sujui. Ikään kuin projektin ”pomoksi” ja eteenpäin viejäksi muotoutui jo aika<br />
alussa Elli, mutta kuitenkin asiat teimme ja niistä päätettiin yhdessä.” – Henna<br />
”Koko projektillemme annan kouluarvosanoin 9-. Projektimme on yhdeksikön arvoinen, mutta<br />
miinuksen annan myöhästelystä ja laiskuudesta, muiden osalta ja omalta osaltani.” – Elli<br />
”Tein kaiken hyvin mutta en ehkä ajallaan. Yritin parhaani ja mielestäni onnistuin tarpeeksi<br />
hyvin. Motivaationi tätä työtä kohtaan oli aivan alussa hyvin suuri mutta pienen hitautemme<br />
vuoksi motivaationi laski hieman, mutta kun leikkipäivä koitti motivaationi oli taas melko suuri.”<br />
– Taru<br />
”Työtehtäväni oli huolehtia kaikesta mahdollisesta kuvituksesta ja piirtämisestä. -- Näin lopussa<br />
minulle on jäänyt ihan hyvä mieli koko jutusta. Olen saanut kokea uusia asioita ja viettää aikaa<br />
kavereiden kanssa. Toivon suoritukseni ja kaikkien meidän työn olleen jonkin arvoista.” – Aino<br />
”Motivaatio on mulla pysyny projektissa ihan hyvin. Tai no kun minulla ei ole tapana asetttaa<br />
minkäänlaisia oletuksia asioille mihin lupausun niin en yleensä pety ja varaudun kaikkeen. --<br />
Uskon, että kaikilla oli ihan hauskaa tehdä tätä. Minulla myös, tulin projektiin mukaan jotta saisin<br />
tehdä jotain mahtavaa lapsille ja sen teimme ja se oli ihan mahtavaa nähdä miten hauskaa<br />
kaikilla lapsilla ole. :) ” –Leila<br />
76