Osa 2 (Toinen luku, s. 30-60)

Toinen Luku.Erämaan asutus ja olot 1550—1560.Pähkinäsaaren rauhanteko oli luonut ensimmäisenvarsinaisen valtarajan Ruotsin ja Venäjän välille. Omistusolotmäärättiin siinä jäämään pääasiallisesti ennalleensiten, että Karjalan heimo jäi Venäjälle ja muu SuomiRuotsille; ainoastaan nuo edellä mainitut kolme kihlakuntaaerotettiin Karjalasta Ruotsille kuulumaan.Mutta todellisuudessa eivät omistusolot käyneet senselvemmiksi. Rauhanmääräyksiä alettiin kohta alusta alkainrikkoa. Savolaiset, jotka rauhanteon kautta olivattulleet erotetuiksi entisten erämaittensa nautinnosta, alkoivatkohta rauhanmääräyksistä huolimatta käydä rajan yli,ja samoin kävi rajan pohjoispäässä.Jo ennen Pähkinäsaaren rauhantekoa oli Pohjanmaanrannikolla ollut olemassa jonkunlainen asutus. Heti rauhanteonjälkeen kiirehti Ruotsin hallitus järjestämään näidenseutujen yhteiskunnallisia ja kirkollisia oloja. MyöskinPohjanlahden perällä asuvat Kainulaiset, sekä heidänsekaansa muuttaneet Karjalaiset voitettiin Ruotsin kruunullekäännyttämällä heidät roomalais-katooliseen oppiin; jakoko Pohjanlahden rannikon asuttamista ajettiin suurellainnolla. Ensi aluksi ei kumminkaan sopu tämän kautta

31häiriintynyt, Pohjanlahden rannikkoa pidettiin vielä edelleenjonkunlaisena yhteisenä nautintoalueena. Mutta kunuutisasukasten luku kasvoi ja nämät alkoivat häätää Karjalaisiapois erämaannautinnosta, sai vähitellen alkunsa severinen vihollisuus, joka seuraavina vuosisatoina vallitsimolemmin puolin rajaa asuvien veljesheimojen välillä.')Luonnollisesti eivät Venäläisetkään saattaneet jäädärauhassa katselemaan näitä tapahtumia. Viidennentoistavuosisadan loppupuolella, jolta ajalta Ruotsin ja Venäjänväliset tiedot jälleen alkavat, näemme, miten Venäläisetvaativat uutta valtarajan käyntiä Pähkinäsaaren rauhansopimuksenperustuksella ja kun näitä vaatimuksia eiRuotsin puolelta otettu korviin, alotti Venäjän voimakassuuriruhtinas Iivan III Vasilinpoika, joka ,,viimeinkin tahtoijälleen maan ja veden Maunu ja Yrjö kuningasten kirjeensisällyksen mukaan (ty han vil endeligen haffva igenland och vattn epter konung Magnus och konung Oriensbreffs inneholdilse." Handl. rör. Skand. Historie XXII ss.48,49.), Ruotsia vastaan 1495—96 sodan, joka on tunnettu,,Ison Venäläissodan" nimellä ja oli kauheimpia, mitämaamme on saanut kokea. Venäläiset eivät kumminkaanvoittaneet tarkoitustaan, omistusolot jäivät silleen, jommoisiksine olivat aikojen kuluessa muuttuneet.Seuraavan vuosisadan alusta aikain uudistivat Venäläisetjälleen vähän väliä rajavaatimuksensa, mutta ilmanmuuta menestystä, kuin että asia sillä tavalla pysyi vireillä.Tällä kannalla olivat asiat Kustaa Vaasan tullessahallitukseen.Kustaa Vaasa liittyi rajakysymyksessä kokonaanRuotsin vanhaan politiikkiin. V. 1510 oli saatu toimeenvälirauha 60 vuodeksi. Rauhan sovinnossa oli myöskinmäärätty, että rajat olivat järjestettävät Pähkinäsaarenrauhan perustuksella, mutta mihinkään toimiin ei sen johdostaoltu nähtävästi ruvettu. Heti Kustaa Vaasan hallitukseentultua vahvistettiin välirauha, mutta sillä kertaar ) Yrjö Koskinen, Tutkimuksia maanomistus-seikoista ss.17—18 ;J. R. Aspelin, Korsholman linna ja lääni ss. 30—35.

32ei rajasta ollut mitään puhetta. 1) Pian ottivat Venäläisetkumminkin raja-asian jälleen puheeksi. Kun Eerik Flemming1526 Ruotsin lähettiläänä oli jälleen Moskovassa 1510välirauhaa vahvistamassa, vaadittiin Venäjän puolelta taaskinrajan tarkastusta Yrjö ja Albert herttuoiden kirjeenmukaan. 2 ) Ruotsin puolelta suostuttiinkin vaatimukseen,lausuttiinpa vielä suotavaksi, että rajan tarkastus tulisi toimeenmitä pikemmin; 3 ) mutta tälläkään kertaa siitä eitullut entistä enempää. Ja kun suuriruhtinas Vasilin kuolemanjohdosta lähetyskunta oli 1535 jälleen Venäjälläuudistamassa ja vahvistamassa välirauhaa ja rauhansopimukseenotettiin tuo vanha rajanvaatimus, vieläpä määrättiin,että rajankäynti oli tapahtuva rauhan neljäntenä vuonna,ei Kustaa Vaasa vahvistanut koko sopimusta, vaan lähettiseuraavana vuonna toisen lähetyskunnan, jonka tuli koettaasaada tuota vanhaa rajanmääräystä kokonaan pois rauhansopimuksesta.4) Mutta Venäläiset olivat puolestaantässä kohden taipumattomia ja niin jäi rajanmääräys edelleenrauhankirjaan. Sen saivat lähettiläät kumminkin toimeen,että rajankäynti määrättiin tapahtuvaksi vasta rauhan kymmenentenävuonna eli 1547. 5 )Kustaa Vaasan tarkoitus rajankäynnin lykkäämiselläei tietysti ollut mikään muu kuin päästä vaatimuksesta,jota hän ei todenteolla aikonutkaan täyttää. Eivätkä Venäläisetkäänpanneet noihin sopimuksiin varsin suurta arvoa,sillä kuten seuraavasta näemme, olivat he valmiit niitä1 ) O. S. Rydberg. Sverges traktater med främmande magter IIs.74.-2) O. S. Rydberg. Edellä mainittu teos II ss. 78—83. Yrjö jaAlbert herttuan rajakirjalla arvelee Rydberg tarkoitettavan samaa rajakirjaa,joka vieläkin löytyy Ruotsin valt. arkistossa ja näyttää käsialastapäättäen olevan 14 sataluvun alulta. Se oli luultavasti ollut Fleminginmukana ja hänen onnistui uskotella, että se olisi joko Albertkuninkaan aikana tehty rajasopimus. (O. S. Rydberg: Sverges tr. medfr. magter I s. 480, muistutus).3 ) O. S. Rydberg, sama teos II s. 85.4 ) O. S. Rydberg, sama teos II ss. 189—194.5 ) O. S. Rydberg, sama teos II s. 181.

ikkomaan niin pian kun vaan sopivaa tilaisuutta siihenilmestyi.V. 1542 oli Smålannissa ja Länsi-Göthan maalla syttynytkapina, joka kävi erittäin vaaralliseksi sen kautta,että kapinalliset saivat mahtavia auttajia, m. m. keisariKaarle V, joka ajoi lankonsa Kristian II:n asioita ja KustaaVaasan vanhat viholliset Lybekkiläiset.Tätä Kustaa Vaasan ahdasta tilaa luulivat nyt Venäläisetvoivansa käyttää hyödykseen. Heidän käytöksensämuuttui yhtäkkiä uhkaavaksi ja röyhkeäksi. Rajametelitnyt taas yltyivät ja kun erään hävitysretken johdosta Viipurinlinnan käskynhaltija Niilo Grabbe lähetti lähettiläitäkysymään Nowgorodin käskynhaltijalta, oliko hyökkäystapahtunut suuriruhtinaan tai hänen käskystään, ei lähettiläilleannettu mitään varmaa vastausta, vaan pidätettiintyhjillä verukkeilla kau'an aikaa perillä, Vaadittiinpa samallarajankäyntiäkin, väittäen että rajankäynti muka olimäärätty 1542 tapahtuvaksi. 1 ) Ja kun Ruotsin puolelta eivoitu siihen suostua, tulivat Venäläiset rajalle ja toimittivatyksin rajantarkastuksen. Eräs talo, joka oli mukaVenäjän puolella rajaa, pistettiin tuleen. 2 ) Tämä tapahtuiarvattavasti keväällä tai kesällä 1542. Kesän kuluessa näkyväthe harjoittaneen muutakin vallattomuuttaan.Venäläisten käytös loukkasi kovasti Kustaa Vaasanäkkipikaista ja ylpeää mieltä. Mieluimmin olisi hän maksanuttakaisin samalla mitalla, mutta aika ei ollut sopivakostontuumille. Hän sentähden hillitsi mielensä ja varottimyöskin käskynhaltijoitansa sekä raja-asukkaita ryhtymästämihinkään, joka voisi Venäläisiä yllyttää. Samallapiti hän kumminkin huolta maan puolustuksesta niin paljonkuin se näissä ahtaissa oloissa oli mahdollista. 3 ) Valtakunnansotavoimat tarvittiin vihollisia vastaan Ruotsin puolella,sentähden jäi puolustustoimet tällä puolen etupäässä33') Arvidss. Handl. VI, ss. 216—220.2 ) Arvidss. Handl. VI s. 237.') Arvidss. Handl. VI s. 225.3

34aatelin asiaksi. V. 1542 kirjoitti kuningas avonaisen kirjeenSuomen aatelille, jossa hän ensinnäkin moittii heitäsiitä, että he eivät ole valvoneet paremmin rajan puolustustaVenäläisten hyökkäyksiä vastaan, sillä jos Venäläisetsaisivat hävitystänsä jatkaa, ei kukaan uskaltaisi asettuarajalle asumaan ja raja siten siirtyisi keskelle Suomea.Aatelin käskettiin nyt lähettämään miehiään rajalle ja sitäpaitsi valitsemaan joukostaan neljä järkevintä miestä, joidentuli matkustaa kuninkaan luo Ruotsiin neuvottelemaanmuista toimenpiteistä, jotka näkyisivät tarpeen vaatimilta. 1 )Näin ollen ei näyttänyt luultavalta että rajankäyntiäsaataisiin lykätyksi enää v:sta 1547 eteenpäin; täytyi sentähdenvähitellen ryhtyä valmistuksiin myöskin tulevaa rajankäyntiävarten. Laajaperäinen rajantarkastus pantiintoimeen; laamannit ja rajanvarsi-kihlakuntain tuomarit saivatkäskyn ottaa selon piirinsä sisällä olevista rajoista.Oli näet tärkeää, että jos rajankäynti kerran tuli toimeen,vaatimukset olivat silloin selvillä, ,,sillä", kirjoittaa kuningas1545 Eerik Flemingille, ,,jos emme itsekään ole varmojarajoistamme, vaan esiinnymme kovin heikoilla syillätai puuttuvilla tiedoilla, niin kuinka silloin käy". 2) Kaikestakumminkin näkyy, että Ruotsin puolelta ei aiottuenää palata vanhoihin rajoihin, vaan valmistavan tarkastuksentuli määrätä, miten rajan taktillisten omistusolojenmukaan tuli kulkea. Valaiseva siinä kohden onerään rajankävijän kirje Kustaa Vaasalle. Kysellessäänsiinä kihlakunnassa, jossa hän piti tutkimusta, pitkin rajanvarttaasuvilta vanhemmilta ihmisiltä, missä vanhavaltaraja kulki, oli tämä rajankävijä saanut vastaukseksi,että heidän oikea rajansa Venäjän ja Pohjanmaan välilläoli ollut Maanselkä. ,,Mutta", kirjoittaa hän edelleen, ,,kutenminä, rakas armollinen herra olen käsittänyt Venäläistenaikomuksen, tahtovat he, Jumala sen estäköön, rajansakulkemaan Viipurin läänissä olevasta Siestarjoki1) Arvidss. Handl. VI, s. 229.2) Arvidss. Handl VII s. 161.

nimisestä rajajoesta Maanselän poikki suoraan Pohjanmaalleerääsen suureen kiveen, nimeltä Hanhikivi ja siitäsuoraan poikki Länsi-Pohjanmaalle, joka ei koskaan voitapahtua, nim. että he semmoisella viekkaudella ottaisivatkaikki Teidän Armonne lohijoet pois". ')Tutkimukset tulivat päätökseen vasta 1550. Tarkastetturajansuunta julistettiin samaksi kuin vanha Pähkinäsaarenvaltaraja ja ensi kerta saatiin nyt kuulla se väite,että Pähkinäsaaren rauhan raja oli kulkenut Rajajoestasuoraan Pohjois-Jäämereen. 2 )Jo ennakolta saattoi arvata, ettei tällä pohjalla mitäänsovintoa syntyisi, sentähden jatkettiin varustuksia sitä innokkaamminkuta lähemmä rajankäynnin aika lähestyi.Aika olikin paljoa edullisempi puolustushommille kuinedelliset vuodet olivat olleet. Sisällinen rauha oli jälleenpalannut ja kuninkaan asema oli suuresti vahvistunutVesteråsin perintöyhdistyksen kautta, joka määräsi Ruotsinkruunun perinnölliseksi Kustaa Vaasan suvussa esikoisoikeudenperustuksella. — Kohta alusta vuoden 1547 oltiininnokkaissa varustelemisen puuhissa. Mielenjännitystälisäsi vielä se tieto, että suuriruhtinas oli itse Novgorodissaja että hänellä oli koolla suuret määrät väkeäja oli ottanut veroja rajan puolella asuvilta; peljättiiinsentähden että hän aikoi jo talvella ryhtyä rajankäyntiinja toimittaa sen oman tahtonsa jälkeen. Sentähden käskettiinkaikkia käskynhaltijoita, linnanpäälliköitä, voutejay. m. kokoomaan elatusvaroja. aseita sekä muita sotatarpeita;etenkin Viipurin- ja Savonlinnaa oli varustettavakaikin tavoin ja aatelit, papit, porvarit ja talonpojat kaikkisaivat kehotuksen antamaan apuaan maan puolustukseen. 3 )Puolustuskysymys oli talvella 1547 Turkuun kokoontuneittenmaakuntapäivien keskusteltavana ja koossa olevat35') O. S. Rydberg, Sverges traktater I s. 465.2 ) O. S. Rydberg, sama teos I s. 494.3)Arvidss. Handl. II ss. 243—256; VII ss. 193—203.

36aatelin, papiston ja porvariston edustajat lupasivat mielelläännoudattaa kuninkaan kehoituksia ja määräyksiä.1)Mutta pelko oli tälläkin kertaa turha. Suuriruhtinassai kylliksi tekemistä toisella taholla Tatarilaisia vastaan,jotka olivat hyökänneet hänen maahansa. Jo alkupuolellavuotta lähetti hän sentähden lähetystön Kustaa Vaasanpuheille pyytämään rajankäynnin lykkäämistä sopivampaanaikaan. 2 ) Kustaa Vaasa tähän arvattavasti kernaastikinsuostui; seuraavana vuonna lähetettiin sitte ruotsalainenlähetyskunta sopimaan suuriruhtinaan kanssa tarkemminasiasta ja silloin sovittiin että rajankäynti oli tapahtuva1550. 3 )Vaara oli siten jälleen saatu vältetyksi, mutta noudattain,,vanhain viisasten miesten neuvoa, että rauhallisinaaikoina on ajatteleminen rauhattomuuden aikaa",käski Kustaa Vaasa edelleen jatkamaan Viipurin linnanvarustamista, jota etenkin pidettiin tärkeänä. 4 ) Ja kun olijälleen käsissä vuosi 1550, jolloin rajankäynnin piti tapahtua,käskettiin että kaikkien maan puolustusvoimientuli olla salaisesti varusteilla Mutta vielä kerran oli aikomuskoettaa saada rajankäyntiä lykätyksi ja sitä vartenaikoi Kustaa Vaasa kirjoittaa suuriruhtinaalle omakätisenkirjeen, jossa hän pyytäisi rajankäynnin lykkäystätuonnemmaksi hankaluuksien vuoksi (för obelegligheteneskuld).5) Kuinka näiden tuumien kävi ei ole tietoa; muttaVenäläisetkään, jotka yhä vielä olivat sodassa Tatarilaistenkanssa, eivät luultavasti olleet halukkaat rajankäyntiinja siten jäi rajankäynti taas tälläkin kertaa.Olen esittänyt vähän tarkemmin rajakysymyksenvaiheita, koska tämä kysymys on hyvin likeisessä yhteydessäerämaitten asuttamisen kanssa, onpa hyvin mahdollista,että juuri rajakysymys on ensin herättänyt asuttamistuu-') Arvidss. Handl. II s. 263.2 ) Arvidss. Handl. VII ss. 202—203.3 ) Arvidss. Handl. IX s. 90.4 ) Arvidss. Handl. VII s. 275.5 ) Arvidss. Handl. II ss. 367—316.

man Kustaa Vaasan mielessä. Sillä alituinen kinastus jamenettämisen vaara pani miettimään keinoja, miten noittenriidanalaisten seutujen omistus saataisiin paremminturvatuksi. Siitäpä syystä asutuspuuha tarkoittikin aluksirajaseutujen asuttamista. Tähän valtiolliseen näkökohtaanliittyi sitte myöskin tärkeä taloudellinen näkökohta: selvähänoli se taloudellinen hyöty, mikä näiden verrattainhyödyttömäni erämaitten asuttamisesta olisi sekä yksityisilleettä valtioille. Nämät molemmat näkökohdat tulevatkinKustaa Vaasan asutuskirjeissä selvästi näkyviin.Huhtikuun 20 p:nä 1542 julisti Kustaa Vaasa avonaisellakirjeellä kaikki asumattomat metsämaat sekä Ruotsissaettä Suomessa kruunun omiksi. Tästä tapauksestavoimme lukea erämaitten asutuksen alkaneen.Ensin seurasi Pohjois-Savon asuttaminen. Vaillinaisistatiedoista ei käy selville, missä määrin hallitus täälläauttoi asutuspuuhia; mutta hallituksen osanottoa todistaaTavinsalmen kuninkaan kartannn perustaminen, joka mainitaanjo 1545. V. 1548 oli asutus siellä edistynyt jo niin :pitkälle, että siitä tehtiin eri nimismieskunta; seuraavanavuonna päätettiin sinne perustettavaksi oma kirkko, jokamainitaan valmiina 1552. — Sen pitemmälle eivät asutuspuuhatulottuneet ennen vuotta 1550.Mutta Kustaa Vaasalla oli jo laajempiakin aikeitamielessä.Huhtikuun 20 p:nä 1550 kirjoitti hän Korsholmanvoudille Ragvald Halvardinpojalle, käskien häntä, kuten kylläennenkin oli tehnyt, kehottamaan Pohjanmaan talonpoikiamuuttamaan erämaille, jossa kuuluu löytyvän paljon kauniitapaikkoja, etteivät he kaikki yhdessä läjässä ollenvahingoittaisi toisiansa. 1 )Samaan aikaan lähetti hän toisen kirjeen, mutta yleisemmässämuodossa.Itse erämaan olot olivat antaneet hänelle siihen likimmänaiheen. Pari Jämsän talonpoikaa Niilo Kärkkäi-371) Arvidss. Handl. VII s. 304.

38nen ja Pietari Pietarinpoika olivat näet olleet kuninkaanluona valittamassa pitäjänsä puolesta, että Savon asukkaatja Pohjanmaan Lappalaiset olivat tehneet vahinkoa heidänerämaallaan ja kalavesillään. Näiden mukana lähettää kuningaskirjeen, jossa hän käskee tutkimaan ja oikaisemaanasian.Tämä kirje oli kirjoitettu Suomen molemmille laamanneilleja muille käskynhaltijoille. Tuommoinen yksinkertainenriitajuttu ei suinkaan olisi vaatinut koko Suomenvirkamiehistöä liikkeelle. Mutta kirje sisälsi toisenasian, joka olikin kuninkaan mielestä tärkeämpi. Siinäjatketaan:,,Ja koska me olemme kuulleet että se erämaa on mahtavaja suuri metsä ja että siellä kyllä on varaa tehdähyviä tiloja, joissa ihmiset voivat asua; meille on myöskinkerrottu, kuten me myös joka päivä huomaammeniistä maanomistusta koskevista valituksista, joita meidänkäsiteltäväksemme tulee, että ihmiset siinä maassa eivätsovi hyvin niille tiloille, joita he nyt omistavat, sentähdenon meidän tahtomme ja käskymme, että te pidätte neuvoaettä joku osa rahvasta ryhtyisi raatamaan ja rakentamaanmainitulla erämaalla, erittäinkin että joku osa lähtisiliikkeelle ja tekisi asuntonsa kaikille sivuille pitkinVenäjän rajaa, jotta tämä joukko vastustaisi Venäläisiäsiellä, missä ne koettavat tehdä väkivaltaa valtakunnanalueella ja meidän maallemme siten enennykseksi ja parannukseksitulisi j. n. e. Sitä te kaikki, kukin kumminkinerittäin siellä, missä olette käskynhaltijoina, tarkimmastinoudattakaa". 1 )Kustaa Vaasan tuuma oli siis saada toimeen yleinenasutuspuuha. Mutta mitään semmoista ei siitä seurannut.Useimmat niistä, joille yllämainittu kirje oli kirjoitettu,näkyvät olleen hyvin välinpitämättömiä ja jättäneen asian1) Arvidss. Handl. VII s. 312.

oman onnensa nojaan. — Ei kumminkaan kaikki; niidenmiesten joukossa, joille kuninkaan kirje oli lähetetty, olimyöskin Savonlinnan uusi vouti Kustaa Fincke, joka erämaittenasutushistoriassa ansaitsee tulla mainituksi KustaaVaasan rinnalla. Muutama sana tämän miehen elämänvaiheistalienee sentähden tässä paikallaan.Kustaa Fincke, Porkkalan ja Sonnäsin herra oli vanhaasuomalaista Rankosen sukua. Hänen isänsä GodrikNiilonpoika Rankonen oli äitinsä isän Godrik Villiaisinherran jälkeen ottanut nimekseen Fincke. —Kustaa Fincken aikaisemmista vaiheista emme paljoatiedä. Nuorempana oli hän Köpenhaminassa tehnytmiesmurhan, mutta Kustaa Vaasan välityksellä oli hänpäässyt hengenrangaistuksesta rahasakolla. V. 1542 tulihän Tukholman linnan päälliköksi, mutta määrättiin sieltäMaunu Niilonpojan ,,luutnantiksi" Viipurin linnaan. Sieltäsiirrettiin hänet 1547 Savonlinnan käskynhaltijaksi suomalaisenKlemetti kirjurin jälkeen ja oli siinä virassa vuoteen1562, ollen samalla myös Hollolan kihlakunnan tuomarina1552—1566. - Tähän aikaan näyttää hän olleenKustaa Vaasan erityisessä suosiossa, joka näkyy myöskinsiitä hän 1559 nimitettiin Juhana herttuan poissaollessa yhdessä Jochim Bulgrinin kanssa Suomen korkeimmaksikäskynhaltijaksi. Vielä Eerikin hallituksenensi aikoina oli hän suuressa suosiossa, ollen hovimestarinahänen hovissaan ja v:sta 1562, Jochim Bulgrinin kuoltua,hoiti hän yksin Svante Sturen sijaisena Suomen kupernaattorinvirkaa. Mutta 1564 joutui hän Eerikin epäsuosioon,eikä siitä enää koskaan päässyt. Hän kuoli 1566.Kustaa Fincke oli kieltämättä kykenevimpiämaamme sen aikuisista miehistä. Kykynsä ja taitonsakautta oli hän kohonnut korkeimpiin virkoihin. Muttanäitä hänen suuria ansioitansa tahrasi hänen ahneutensa,jota hän koetti tyydyttää keinoista välittämättä. JaakkoTeitin valitus-rekisterissä sanotaan Kustaa Finckestä, ettäkun hän lähtee käräjille, niin ei kukaan talonpoika voitulla oikeuden eteen valittamaan hätäänsä, vaan hänen39

40täytyy ensin hänen makuukamarissaan lahjoittaa hänellejoku erityinen lahja. Samaa todistaa myös se tapa, jollahän hankki itsellensä Hollolan tuomarin viran; — siitätulee etempänä puhe. — Hänen vikojansa lievittää kuitenkinse seikka, että ne olivat yhteisiä koko hänen aikakaudellensa,,,jolloin valot ja varjot niin hyvin viihtyivätvieretysten". 1 )Kustaa Fincke oli jo ennen uutterasti harrastanutPohjois-Savon asuttamista. Kustaa Vaasan kehotus avasinyt hänelle avaramman toimialan.Vuosikauteen ei hänenkään toimistaan kuulu mitään;mutta toimettomana hän ei silti ollut, Hän oli tällä vä-. lin kehotellut Savon miehiä muuttamaan Hämeen ja Korsholmanläänin erämaille ja nähtävästi jo seuraavana kevännäsaattoi hän ilmoittaa kuninkaalle, että Savolaisetolivat tuumaan taipuvaiset. He olivat kohta valmiit lähtemäänHämeen erämaalle, mutta Korsholman erämaillaolivat he halunneet ensin käydä katsomassa, oliko sielläsemmoisia paikkoja, joissa voisi elää. Itse ilmoitti, häntalven tultua käyvänsä Korsholman läänissä kehottamassasikäläistäkin rahvasta muuttamaan itse omille erämailleen. 2 )— Mutta kun erämaa oli avara, niin esitti hän, että jokalinnaläänistä lähetettäisiin muutamia uutisasukkaita, jottaheitä karttuisi muutamia satoja, jotta he paremmin voisivatpitää Venäläisiä vastaan puoliansa.Kustaa Vaasa oli hyvin mielissään näistä sanomista.Hetikohta kirjoitti hän Finckelle vastauksen ilmoittaentyytyväisyytensä hänen toimiinsa ja kertoo kirjoittaneensajo Korsholman voudille Jon Baggelle, että hän pitäisi varallahevosia ja muita tarpeita Fincken matkaa varten. 3 )Seuraavana talvena kävi Fincke lupauksensa mukaanKorsholman läänissä keskustelemassa rahvaan kanssa.1) K. A. Bomansson, Hertig Johan och hans tid ss. 42—47; —vertaa myös Tengström, Några blad ur Finlands häfder för Gustaf I:sregeringstid.2 ) Arvidss. Handl. II s. 313.3 J Arvidss. Handl. II s. 316.

41Hänen asiansa menestyi sielläkin hyvin. Seuraavan vuodenhelmikuussa (15 p:nä) lähetti hän kuninkaalle kertomuksenmatkastaan. Hän sanoo selittäneensä talonpojilleettä kuningas soi heille itsellensä etuoikeuden erämaihinsa,mutta mitä he itse eivät tahtoneet ja voineet viljellä,sille tahtoi kuningas keksiä muita neuvoja, sillä hän eiaikonut kärsiä, että tuo Venäläisten irtolaisjoukkio 1 ) kauemminsai hyväkseen käyttää hänen aluettaan, etenkinkun hänen omat alamaisensa vuosi vuodelta olivat saaneetväistyä heidän tieltään. Hän oli sentähden neuvonut heille,että missä samassa talossa asui useampia paria ahtaudessa,yksi lunastaisi toisilta talon ja nämät sitte muuttaisivaterämaalle, sillä kuningas ei myöskään sallinut sitä, ettäkruunun tilat jaettiin kovin moneen osaan Jotta he olisivatsitä halukkaammat muuttamaan, oli hän luvannutniille, jotka tahtoivat erämaalle muuttaa, kolmen vuodenveronvapauden. Talonpojat olivatkin ilmoittaneet olevansahalukkaat muuttamaan, mikäli väkeä liikeni ja olivat kiittäneetkuningasta hänen huolenpidostaan. Mutta sitä heolivat pelänneet, että Venäläiset ryöstäisivät ja tappaisivatheidät, samoin kuin muutamia vuosia takaperin oli tapahtnnuteräille toisille, jotka olivat siellä olleet kalastamassa.Fincke kertoo rauhoittaneensa heitä, luvaten etsiä sopivanpaikan rajan tienoilla, johon voisi rakentaa kartanon jasijoittaa siihen sen sotaväen, joka tavallisesti oli sijoitettupappiloihin, siksi kunnes uutisasukkaiden lukumäärä olisikasvanut niin suureksi, että he omin neuvoin voisivat pitääpuoliansa. Talonpojat olivat puolestansa sitoutuneetauttamaan kartanon rakentamista muutamilla päivätöilläjoka miehen osalta koko läänissä. Hän oli käskenyt heidänmyöskin tehdä kolme hyvää lauttaa (hopar) Oulunjärvelle,jonka luona erämaa oli, ensi kevääksi veden aukeemaan,joilla sotaväki voisi liikkua edestakaisin niinkauan kun kalastusaika kesti. Sen jälkeen tuli sotaväen1) Tämä Venäläisjoukkio on nähtävästi sama. josta jo edellä onollut puhe.

42vielä viipyä siellä siksi kunnes ne, jotka olivat aikoneetjäädä erämaalle asumaan ehtisivät saada kaskensa hakatuksi.Seuraavana kesänä voisivat nämät sitte touon kasvaessarakentaa huoneen ja vielä samana kesänä muuttaasiihen asumaan.Mutta Fincken puuhat eivät rajoittuneet vielä tähänkään.Samassa kirjeessään kertoo hän kehottaneensaHannu Fordeilla toimittamaan myöskin Ångermanlannistalisää uutisasukkaita Oulunjärven erämaalle, koska se oliniin avara, että ne kaikki sinne hyvästi mahtuivat ja tämäoli luvannut tehdä, mitä hän siinä vaan voi; ja hän kysyyvielä kuninkaalta, katsoiko hän sopivaksi, että myöskinJöns Haakoninpoikaa kehotettaisiin lähettämään Länsi-Pohjanmaalta jonkun määrän väkeä mainitulle erämaalle. 1 )Jo edellä oli puhe siitä kuinka Fincke oli kehottanutsavolaisia yllämainitulle erämaalle muuttamaan ja ettähe olivat silloin sanoneet tahtovansa ensin käydä katsomassa,millaista siellä oli. Nyt olivat he arvattavasti jo käyneetsiellä ja mielistyneet siihen, sillä jo samana kevännäsaattoi Fincke lähettää sinne ensimmäisen siirtokunnanja toisia seurasi heidän jälestänsä vielä samana vuonna,niin että tämä siirtokunta oli yhteensä 140 perhekuntaa. 2 )He asettuivat Oulunjärven rantamille, joiden seutujen viljeleminensiten sai alkunsa. Ensimmäisinä vuosina luettiinnämät seudut Limingan pitäjään, mutta erotettiin siitäOulunjärven pitäjän nimellä eri pitäjäksi 1560. Seudunensimmäinen kirkko oli Manamasalossa.Mutta siirtykäämme jo Hämeen erämaille!Mielihyvällä olivat Savon miehet keväällä 1551 luvanneetnoudattaa Kustaa Fincken kehotusta muuttamaanHämeen takamaalle. Luultavasti jo kohta sen jälkeen olikinensimmäinen savolainen siirtokunta lähtenyt Hämeen takamaalle.Myöskin Korsholman läänistä näkyy jokunen siirtokuntalähteneen liikkeelle ja asettuneen takamailleenjonnekin Jämsän pitäjän takamaiden läheisyyteen.1) Arvidss. Handl. III ss. 159—162.2 ) Arvidss. Hand III s. 173,

Mutta Hämäläiset, jotka yleensäkin katselivat karsaastinäitä Kustaa Vaasan asutuspuuhia, eivät aikoneetkaanmielisuosiolla luopua esiisiensä vanhasta perinnöstä.Tuskin olivat uudet tulokkaat saaneet ensimmäiset asumuksensavalmiiksi, kun Hämäläiset karkasivat miehissäheidän päällensä. Ne, jotka eivät päässeet pakoon, surmattiin,asumukset poltettiin ja saaliinensa palasivat Hämeenmiehet kotiin. Tämä tapahtui nähtävästi kesällä1551. Väkivallan tekijät näkyvät olleen parhaasta päästäJämsän pitäjästä.Tieto tästä tuhotyöstä näkyy saapuneen piankin kuninkaankorville ja pani hänen vihansa nousemaan. ,,Teette ole tietävinännekään," kirjoittaa hän lokakuun 2 p:näIisakki Niilonpoika Banérille, ,,noista väkivallan harjottajistaja. toimitte muutoinkin minun uudistettuja käskyjänivastaan." Samalla lähetti hän hänelle kertomuksen Hämäläistentuhotöistä ja käski hänen pitämään tarkan tutkinnonja rankaisemaan syylliset. Sitte piti hänen itsensäviipymättä tuleman Tukholmaan tekemään tiliä niistä toimista,jotka hänen läänissään olivat tekeillä (om alle lägligheter,som vdi then Landzende ther thu befalning haffwervpå färdhe ähre) 1 ). Samallaisia kirjeitä näkyvät saaneenmuutkin voudit.Vielä pitkin talvea saapui hänelle valituksia edelläkerrotusta verisaunasta. Kevättalvella 1552 kävi pari talonpoikaaKorsholman läänistä, Pietari Rautiainen Kalajoeltaja Olli Tikkanen Pyhäjärveltä omien sekä naapuripitäjienpuolesta valittamassa Jämsän miesten käytöstä,kertoen samaa, minkä me jo tunnemme. Kuningas lähettinäiden mukana kirjeen (toukok. 8 p.) pohjanmaan laamannilleJöns Knuutinpojalle, jossa hän lausuu muun muassa:,,Niin olette te kyllin ymmärtäneet meidän tahtomme jaajatuksemme, mikä meillä ennenkin näistä on ollut, nim.että me viimeinkin tahdomme ne rakennetuiksi ja asutetuiksisaada "43') Arvidss. Handl VIII s, 93.

44.,,Ja koska näillä edellä mainituilla kirjeentuojilla on tuomiokirjatniihin maihin, joita he ovat ottaneet ja viljelleet,ja Jämsän talonpojat ovat kuitenkin heidät sieltäväkivaltaisesti karkottaneet, niin on heille tapahtunutvääryys Jumalan ja koko maailman edessä, jonkatähdenmeidän vakaa tahtomme ja käskymme on, että te laitatteniin, että Jämsän talonpojat toimittavat näille ja monellemuulle, joille he samoin ovat vääryyttä tehneet, takaisinsen, mitä he ovat ottaneet, sekä korvaamaan sen vahingon,minkä he joko tulen kautta tai muuten heille tehneetovat".1)Myöskin Fincke kirjoitti helmik. 15 p. kuninkaallesamasta asiasta ja käytti sitä omaksi hyödykseen tavalla,joka ei ole hänelle kunniaksi. Kerrottuaan ensin tuostaverisaunasta, käyttää hän samalla tilaisuutta pyytääkseenitsellensä Hollolan kihlakunnan tuomarin virkaa, huolimattasiitä, että se jo ennestään oli Jaakko Henrikinpojalla.Hän kuvaili, kuinka hän siten voisi paremmin kuin tähänsaakka olla kuninkaan käskynhaltijan apuna estämässäHämäläisiä vastaisuudessa moisista väkivallan töistä. Samallaolisi hänellä siten myöskin parempi tilaisuus matkustellaheidän luonaan ja neuvotella heidän kanssaan —hän kun muutoinkin asui siinä kihlakunnassa — ja sitenedistämään asutuksen asiaa knninkaan tahdou mukaan. 2 )Fincke oli laskenutkin oikein. Kuningas suostui empimättähänen pyyntiinsä. 3 ) Jaakko Henrikinpoika sai kirjeen,jossa lyhyesti mainittiin, että kuningas Hämäläisten tarkemmansilmälläpidon vuoksi oli antanut Hollolan kihlakunnantuomarinviran uskolliselle palvelijalleen KustaaFinckelle sekä lisätään lopuksi: kuitenkaan emme ole taipumatonsuomaan sinulle eläkettä muualla saman kihlakunnansijasta. 4 )') Arvidss. Handl. VIII s. 111.2 ) Arvidss. Handl. III s. 163.3 ) Arvidss. Handl. III s. 165.4 ) Arvidss. Handl. III s. 168.

45Fincke sai ensimmäiseksi toimekseen uudessa virassaanlukea Hollolan rahvaalle kuninkaan avoimen kirjeenviimeisten tapausten johdosta. 1 ) Kuningas siinä ensiksimoittii Hollolan miehiä heidän äskeisestä pahanteostaan javarottaa heitä vakavasti epäsuosionsa ja vihansa uhallaestämästä vasta Pohjanmaan miehiä tai ketä tahansa,jolla on halua muuttamasta heidän erämailleen. Kuitenkinannetaan heille etuoikeus. Ne heistä, jotka tahtoivatitse ruveta asumaan erämaitansa, saivat nyt ottaasiitä niin paljon kuin itse voivat viljellä. Mutta —uhataan lopuksi — joka enemmän ottaa, sitä antavat voudittarpeen mukaan rangaista. 2 )Tämän kirjeen sisällön piti Fincken tulkita heilleniin, että se tulisi myös noudatetuksi.Fincke näkyykin osanneen tulkita kuninkaan kirjeentarpeeksi voimakkaalla tavalla, sillä Hollolan miesten vastarintanäkyy jo kokonaan murtuneen. He koettivat vaanpelastaa edes osan takaitaan itsellensä. Ne, joilla oli varoja,lupasivat nyt itse ottaa viljelykseen semmoiset kappaleet,jotka olivat viljelykseen kelpaavia. Ne taas, jotkaeivät jaksaneet itse viljellä ja jotka siis menettivät takamaansatoisille, pyysivät päästä vapaaksi siitä kalaverosta,jota ennen niistä olivat suorittaneet. Mutta semmoisiakappaleita, joihin ei voinut niittyä eikä peltoa tehdä,mutta joissa kumminkin oli hyvää kalavettä, pyysivät niidenentiset omistajat saada edelleenkin viljellä.Hämäläisten taipuvaisuuteen oli nähtävästi vaikuttanutmyöskin se erämaan tarkastus, joka näihin aikoihintoimitettiin Pohjeis-Hämeen erämailla. Tämän tarkastuksentoimittivat Pohjois-Suomen laamanni Jöns KuuutinpoikaKurki, tuomari Korsholmnn läänissä Anders Vestgöte,sekä kaksi kihlakunaan voutia, Sääksmäen voutiPelle Pietarinpoika ja Hollolan vouti Hannu Ollinpoika. 3 )Luultavasti tarkastettiin tällä matkalla koko Hämeen erä-1) Arvidss. Handl. III s. 166.2 ) Arvidss. Handl. III s. 167.3 ) Arvidss. Handl. III s. 172.

46maa, vaikka ainoastaan Hollolan kihlakunnan erämaidentarkastusluettelo on säilynyt. 1 ) Tarkastusluetteloon merkittiintarkoin erämaankappaleen nimi, mihin kihlakuntaanja pitäjään se kuului, kuka sen entinen omistaja oli ollutja kelle se nyt oli annettu. Tarkastuskunnan mukanaseurasi näet suuri joukko uutisasukkaita; se erämaankappale,joka huomattiin asutukseen kelvolliseksi annettiinsamalla mukana seuraaville uutisasukkaille.Tarkastusluettelon mukaan oli Hollolan erämaalla yhteensä194 erämaankappaletta, mutta suurin osa niistä oliainoastaan kalavettä ja oravimetsää ja ainoastaan 66 viljelykseenkelpaavaa. Näistä oli aatelin 14, joista se oliasuttanut 9. Muut 57 erämaankappaletta nyt asutettiin, jotensiis uutisasukkaiden luku Hollolan erämaalla 1552 oli 66.')Seuraavalta vuodelta on olemassa eräs toinen luettelo,jonka päällekirjoituksen mukaan pitäisi olla niidenerämaiden luettelo, jotka Mikonpäivänä 1553 olivat tulleetasutetuiksi.2) Kaikkiaan luetellaan siinä 52 uutisasukasta.Mutta kun tarkastaa luetteloa lähemmin, huomaa että siinäon suuri joukko samoja uutisasukkaita, jotka mainitaanjo edellisen vuoden luettelossa; näyttää siis tämäkin olevantäydellinen luettelo kaikista Hollolan erämaalla asuvistauutisasukkaista, eikä vaan mainittuna vuonna muuttaneista.Sääksmäen kihlakunnan erämaalla alkavat tiedotvasta v:sta 1554. 3 ) Uutisasukasten luku oli silloin 37.Näistä oli suuri osa, 11 uutisasukasta, mainittuna vuonnamuuttaneita. Edellisinä vuosina muuttaneiden luku oliseuraava: 1553 muuttaneita 6 uutisasukasta; 1552 muuttaneita8; 1549 muuttaneita 1; ja 1548 muuttaneita 1.') V. A. Tillägshandl. 232.2 ) Allm, handl. N:o 132.3 ) Allm. handl. N:o 131.

Olen koettanut sukunimistön avulla määrätä, kuinkasuuri osa näitä asutuksen ensi vuosina muuttaneita uutisasukkaitaoli Savolaisia, kuinka suuri osa Hämäläisiä. Jotähän aikaan ovat näet sukunimet hävinneet melkein sukupuuttoonHämeestä, jotavastoin ne Savossa ovat aivanyleiset. Kumminkin on huomattava, että Hämäläisiäkinnimitetään usein, kuten nykyäänkin, sen kylän mukaan,josta he ovat kotoisin, saattaapa tämä nimi saada joskusnen-päätteenkin, kuten esim. sukunimi Kärkkäinen, jokasuku on alkuaan hämäläinen ja on saanut alkunsa Pälkäneenpitäjän Kärkkään kylästä. Ensi aikoina ilmestyykintästä nimestä molemmat muodot Kärkäs ja Kärkkäinen.Toisinaan on taas päinvastoin sattunut niin että joku, jollaonkin sukunimi, on merkitty hämäläiseen tapaan omallaja isänsä ristimänimellä, kuten Juho Juhonpoika. Sentähdenolen merkinnyt varmasti savolaisiksi ainoastaanne sukunimet, jotka olen löytänyt Gebhardin tekemästäsavolaisten sukunimien luettelosta ja sulkumerkkien väliinkaikki muut, joilla on sukunimi, erottamalla kumminkinpois ne nimet, jotka varmasti olen huomannut alkuaanhämäläisiksi. Tällä tavalla olen asutuksen ensivuosilta saanut seuraavat suhteet:Hollolan erämaalle 1552 muuttaneista 57 uutisasukkaastaoli 49 (—3) Hämäläistä ja 8 (+3) Savolaista eli siisHämäläisiä korkeintaan 86 % ja Savolaisia 14 % koko uutisasukastenluvusta (Aatelin lampuotien nimiä ei mainita).Mutta jo yhden vuoden kuluessa muuttuu tämä suhdemelkoisesti. V. 1553 luetelluista 52 uutisasukkaasta on 34(—8) Hämäläistä ja 18 (+8) Savolaista, eli Hämäläisiäkorkeintaan 65 % ,ja Savolaisia 35 %. Hämäläisten suurivähentyminen on luultavasti siten selitettävä, että Hämäläisetolivat Kustaa Fincken kehotusten ja uhkausten johdostakyllä luvanneet ruveta uutisasukkaiksi takamaillensa,pelastaakseen ne siten itsellensä, mutta eivät täyttäneetkäänlupaustaan, vaan alkoivat niitä käyttää kuten ennenkin.Savolaisten lukumäärä on siihen sijaan vilkkaasti lisääntynyt.47

48Sääksmäen erämailla oli 1554 luetelluista 37 uutisasukkaastakorkeintaan 17 (—4) Hämäläistä ja 20 (+4)Savolaista, siis Hämäläisiä 46 % ja Savolaisia 54 %.Tavallisesti on arveltu, että Hämäläiset eivät olisi takamaittensaasutukseen lainkaan ottaneet osaa. Edelläkerrotusta näemme kumminkin että Hämäläisten osanottoasutuksen ensi vuosina oli sunrempikin kun Savolaisten,vaikka savolaisuus sittemmin pääsee yhä enemmän voitolletullen vähitellen melkein yksin vallitsevaksi.V:n 1554 jälkeen katoovat erämaat taas muutamiksivuosiksi näkyvistämme. Tärkeämmät asiat olivat saattaneetsyrjäisen erämaan olot hetkeksi unohduksiin.Edellä on kerrottu miten rajankäynnistä ei 1550:kääntullut mitään. Mainitun vuoden jälkeen oli sitte seurannutloma-aika, jolloin rajakysymys jonkun aikaa oli levännyt;Venäläiset olivat yhä vielä sodassa Tatarilaisiavastaan, eivätkä sentähden tahtoneet rajankäyntiin antautua.')Tätä loma-aikaa käytettiin uutterasti rajaseutujenasutuksen jatkamiseen. Savonlinnan läänistä lähetti KustaaFincke yhä uusia siirtolaisjoukkoja Oulunjärven erämaille,menetellen siinä samaan tapaan kuin sotamiehenotossa.2 ) Myöskin rajan eteläpäässä oli eräs riidanalainenerämaankappale, jota siitä syystä kutsuttiin Riitamaaksi;senkin asuttamisesta pidettiin huolta. 3 ) — Mutta 1555alusta yltyivät rajametelit jälleen entistä kiivaammiksi javiimein alkoi saman vuoden loppupuolella tuo kauan odotettusota. Tämän sodan vaiheet on kerrottu tarkemminKoskisen Nuijasota nimisessä teoksessa. Hirveästi hävittivätVenäläiset rajanvarsiseutuja. Oulunjärven uutisasu-1 ) Kustaa Vaasa näkyy pelänneen että Venäläiset pian jälleenalkaisivat vaatia rajankäyntiä. Hän kirjoitti sentähden 1551 Viipurinlinnan käskynhaltijalle Maunu Niilonpojalle, että hän niin taitavasti. kuin suinkin koettaisi tuoda verukkeita, joilla rajankäyntiä saataisiinviivytetyksi, jos Venäläiset sitä vaatisivat. — Arvidss. Handl. VIII s. 662 ) Kustaa Fincken kirje kuninkaalle 15 2 /954. — Arvidss. Handl.III s. 213.3 ) Arvidss. Handl. III ss. 191, 201.

i49tus hävitettiin melkein kokonaan, 1 ) mutta tämäkään hävitysei voinut juurittaa asutusta ja Ruotsin valtaa siellä.Kun sota 1557 loppui, jäivät rajaolot entiselleen.Taas voivat mielet palata rauhan toimiin. Ja jo seuraavanavuonna sukeltavat erämaat jälleen esiin. Asutuksenedistystä näinä vuosina valaisee seuraava taulu:Sääksmäen•1kihlakunta. — -'..— - — .—— — ; — l7(-4) 20(+4) 20(44) 37Hollolankihlakunta. (49-3) 8(+3) S(+3) (43) 57 34(-8) 18(+8) 18(48) 52 — — i —Koko erämaa..... — — — — — — — — —Sääksmäenkihlakunta . l4(-3) 22(+3)3622(-10) 27(+10)49 27(4-10) 27(+1O)19(-7) 33(+7)j 52Hollolankihlakunta. 34(-4) 13(+4);47 13(44);47 47 37(-2)12(+2) 12(42) 4932(-9)3l(+9) 31(49) 31(+9) ' 63Koko erämaa48(-748(-7) )35(+7)83 35(47) 183 59(-12) 59(-l2) 39(+12) 39(412) 98 5l(-I6) 5l(—16) 51 (-16) 64(+16)115115iii iMe näemme, että uutisasukasten lukumäärä vuodesta1553 ja 1554 vuoteen 1558 ei ole lainkaan kasvanut, vaanpäinvastoin mennyt alaspäin. Näin on tapahtunut varsinkinHollolan kihlakunnassa. V:n 1558 jälkeen on asutus') H. Gebhard, Mitä vanhat aikakirjat kertovat Oulunjärven pitäjästäpainettu Valvojan kaksoisvihkossa elo- syyskuilta 1887.4

50sitävastoin vilkkaasti edistynyt molempien kihlakuntienerämailla.Jos taas vertaamme Hämäläisiä ja Savolaisia keskenään,huomaamme että Hämäläisten lukumäärä on kokovuosikymmenen ajan pysynyt jotenkin alallaan. Kokoasutuksen kasvaminen on siis tapahtunut Savolaisten siirtymisenkautta. Mutta näidenkin lisääntymisessä voimmeerottaa eri jaksoja. Vv. 1552 —1554 ja 1558—1560 on Savolaistensiirtyminen ollut hyvin vilkas, mutta 1554—1558 on Savolaisten lukumäärä päinvastoin mennyt taaksepäin.Mikähän tähän taantumiseen mahtoi olla syynä?Me tuskin voimme pitää sitä sattumuksena. Arvattavastioli useampiakin syitä, mutta perimmäisenä syynäoli luultavasti sota: Se vaati miehiä maanpuolustukseenja esti siten ulosmuuttoa, se myöskin esti hallitusta yhdeltäpuolen puuhaamasta uutisasutuksen hyväksi ja toiseltapuolen valvomasta uutisasukkaiden rauhaa ja turvallisuutta.Viimeksi mainittu seikka ei mahtanutkaan ollavähimpiä syitä Savolaisten siirtymisen pysähtymiseen, silläHämäläiset katselivat epäilemättä vieläkin yhtä karsaastiuutisasutuksen edistymistä, vaikk'eivät enää uskaltaneetsamallaisiin väkivallan töihin ryhtyä kuin asutuksen alussa,ja koettivat kaikella tavoin tehdä elämän uutisasukkailletukalaksi. Vielähän vuosikymmeniä jälkeenpäin, jolloinerämaan asutus ja yhteiskunnallinen järjestys oli kokojoukon vakaantuneempi, kuuluu valituksia, miten Hämäläisetkaikella tavoin häiritsivät uutisasukasten elämää.Tähän aikaan mahtoi asianlaita olla paljoa pahemmin,sillä Hämäläisten erämaanretket olivat vielä täydessä voimassaja vielä päälliseksi erämaat olivat sodan vuoksi kokonaanjätetyt oman onnensa nojaan. Näyttääpä itse hallituksenvirkamiehetkin olleen joskus Hämäläisten puolella.V. 1555 oli Hämeenlinnan vouti Herman Flemingkirjoittanut kuninkaalle koettaen laveasti selittää, ettäkruunulla muka olisi suurempi hyöty erämaista, jos Hämäläisetsaisivat käyttää niitä kuten ennenkin, jota-

51vastoin he peräti köyhtyvät, elleivät saa niitä itse nauttia.Kuningas epäileekin, että koko kirje oli saanut alkunsapaljaasta omanvoiton pyynnöstä, että Fleming olitarkoittanut sillä aivan samaa kuin se, joka ampuu maaliinyhden tai kahden kippunnan haukia palkinnosta.Hämäläisten käytös synnytti luonnollisesti nurjaamieltä uutisasukkaissa. Osotukseksi siitä katkeruudesta,joka Hämäläisten ja uutisasukasten välillä vallitsi, kerronseuraavan oikeusjutun v:lta 1566:Erästä Hauhon miestä Eskil Tuomaanpoikaa syytettiinsiitä, että hän ensiksikin omin luvin oli kalastellutnuotalla ja verkolla Pärnäsalossa asuvan Pekka Laurinpojankalavesillä. Sitten hän tieten taiten oli tullut mainitunPekka Laurinpojan kartanoon, hajottanut neljä kasaanauriita ja heittänyt ne järveen; tämän jälkeen olihän hakannut Pekka Laurinpojan veneen rikki ja lisäksivielä lyönyt hänen tyttäreensä verihaavan. — Tästä syystätuomittiin Eskil Tuomaanpoika täydellisesti rauhanvalanrikkojaksi ja rauhattomaksi. Tuomion päätös kuuluu:Sentähden 12 lautakunnan jäsentä eivät voineet vapauttaahäntä hengenrangaistuksesta, vaan hänet tuomittiin rauhankaaren 1 kap. mukaan mestattavaksi ja maksamaansakkoa 40 mrk. omankäden oikeudesta. 1 ) Näin ankaraarangaistusta ei ole koskaan muulloin määrätty tällaisestarikoksesta, vaikka tämä rikos ei ole ainoa laatuaan;eikä arvattavasti lautakunta tälläkään kertaa olisikatsonut velvollisuudekseen vaatia ankarinta rangaistustalain puustavin mukaan, ellei rikollinen olisi sattunut olemaannoita vihatuita Hämäläisiä.Uutisasutuksen vastustaminen oli kumminkin ajanpitkään turhaa. Sen huomasivat Hämäläiset itsekin jaalkoivat sentähden pyrkiä takamaistaan erilleen niin edullisellatavalla kuin mahdollista. He alkoivat myödä niitähuolimatta kuninkaallisesta julistuksesta, jonka kautta ne1) Tilläggshandl. N:o 284 b.l. 17.

52oli otettu kruunun omaksi. Sakkoäyriluettelot sisältävätmuutamia oikeusjuttuja, joita tämän johdosta syntyi.V. 1553, siis jo asuttamisen ensi vuosina, sakotettiinKulsialan pitäjän kesäkäräjissä erästä Kuissaman (Quissama)miestä Knuutti Niilonpoikaa 40 markkaa siitä, ettähän oli myönyt kuninkaan erämaata (Konungs ärerum),nimeltä Lahnajärvi, Savon asukkaille vastoin KuninkaallisenMajesteetin kirjettä ja kieltoa, vaikka tämä kieltooli usein laillisella tavalla kuulutettu monissa käräjissä jarahvaan kokouksissa.Panen tähän erään toisenkin oikeusjutun, joka oikeastaanei koske maiden myöntiä, vaan valaisee muutoinHämäläisten menettelyä.V. 1558 sakotettiin Padasjoen talvikäräjissä erästäAurtoisten miestä Pentti Laurinpoikaa 40 markkaa siitäettä hän oli anastanut kappaleen erämaata, nimeltä Kymenaluksenpohjaja ottanut siitä viiden vuoden ajan veroaeräältä Savon mieheltä, jonka kuninkaan vouti olisinne pannut. Tämä erämaa ei sitäpaitsi kuulunut hänelle,vaan oli alkuaan ollut erään Ajneksen (?) miehen EskilOllinpojan oma, jonka tämä oli ostolla omakseen saanut,kuten Pentti Laurinpoika itse tunnusti.Mutta vasta sitte takamaiden myönti sai suuremmanmerkityksen, kun aateli alkoi niitä ostella. — Jo vanhastaanoli aatelin hallussa muutamia erämaankappaleita,jotka olivat kuuluneet sen omistamiin tiluksiin Etelä-Hämeessä,mutta vasta erämaiden asuttaminen näkyy avanneensen silmät näkemään niiden vastaista arvoa; ja sitäyleistä sekasortoa, mikä omistusoloissa nyt seurasi, käyttise korjatakseen itselleen runsaan saaliin, ennen kun hallituskerkesi sitä estämään. V. 1552 oli tarkastusluettelonmukaan aatelin hallussa Hollolan kihlakunnan takamaalla,14 erämaankappaletta, joista yhdeksässä jo oli lampuoti.Sääksmäen takamaalta ei aatelin omistuksista ole niinvarhaisilta ajoilta tietoja; luultavasti ei aatelin omistustenluku ollut siellä sen suurempi. Mutta noin kymmenen vuottajälkeen päin, 1564, on rälssin lampuotien lukumäärä Rau-

talammin pitäjässä 67, eli puolet koko pitäjän vero tilallistenluvusta. — Millä tavalla aateli tilusten hankkimispuuhissaantäällä yleensä menetteli, siitä antaa erittäinvalaisevan kuvan kanneviskaali Juhana Ottenpojan (Klöfverbladin)kertomus v:lta 1628.1) Juhana Ottenpoika oliTurun hovioikeuden toimesta ollut ottamassa selkoa näistäasioista. Hänen kertomuksensa kuuluu käännettynä kokonaisuudessaannäin:,,Ensiksikin on tiettävä, että ennen aikaan koko Rautalamminpitäjä on ollut yhteismaata, jota kaikki ympärilläolevat kihlakunnat ja pitäjät ovat viljelleet ja jossahe ovat harjottaneet metsästystä ja kalastusta, kuten muillakinyhteismailla on tavallista. Ja kun kullakin kylälläon ollut siellä oma viljelyksensä, sekä metsästyksensä jakalastuksensa, niin on niillä kullakin ollut myöskin erityisiäpaikkoja, missä ne vuosittain ovat samaa viljelystäharjottaneet, eikä ole juuri mitään veroa siitä kruunullesuorittaneet. Mutta kun Korkeasti luvallinen muistossakuningas Kustaa vainaja tuli hallitukseen ja sai tietääettä niin suuri kruunun ja maan yhteismaa oli siten käytettävänä,eikä se mitään kruunulle tuottanut, niin käskiKorkeimmasti mainittu H. K. M., että sama yhteismaa onasutettava ja viljeltävä, jotta se tuottaisi veroa kruunulle,joka myöskin on tapahtunut. Ja samoin kuin kruununjaverotalonpojat ovat harjottaneet nautintoansa ja omistaneetitsellensä erityisiä paikkoja tuolla yhteismaalla, kutenennen on mainittu, samoin ovat myöskin ympärilläolevissa kihlakunnissa ja pitäjissä asuvat aatelin talonpojatottaneet itselleen erityisiä paikkoja, joissa he jokavuosi ovat harjottaneet metsästystä ja kalastusta. Kun nytKorkeasti mainittu kuningas Kustaa viljelytti tuon kruununja maan yhteismaan ja pani sille veroa, kuten edelläon kerrottu, niin on myöskin aateli anastanut ja asuttanuträlssi-maaksi ne paikat, joita heidän lampuotinsa naapurikihlakunnissaja pitäjissä ennen muinoin Rautalammin53') Åbo Tidning, v. 1778, N:o 21.

54ja kruunun yhteismailla ovat käyttäneet. Siis syntyy nytkysymys: mitä oikeutta on aatelismiehellä maan yhteismaahan,saako hän asuttaa ja tehdä siitä jotakin osaarälssiksi ja kuinka pitkälle hänen nautinto-oikeutensa onhyväksyttävä, jonka hän siten on kruunun ja maan yhteismaallaitsellensä anastanut.Toiseksi löytyy aatelin joukossa myös muutamia,jotka ovat hallitukselta hankkineet itsellensä rälssioikeudenmuutamiin kyliin muissa ympärillä olevissa kihlakunnissa,sen jälkeen kun Rautalampi oli tullut viljellyksi jaasutuksi, kuten ennen on mainittu, kuten Iivari Maununpojanperilliset ja Aksel Iivarinpoika nyt omistavat, sentähdentahtovat he saman rälsikirjeen nojalla omistaa nekintilat ja paikat, joita samat kylät ovat ennen aikaanviljelleet Rautalammin yhteismaalla: koska samassa kirjeessäsanotaan: kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja vanhastaanon kuulunut.Kolmanneksi on vielä osa aatelia, joka sittemmin onottanut verotiloja Rautalammin pitäjässä.Neljänneksi on vielä muutamia aatelistosta, joilla onkuninkaan antamia kirjeitä ja lahjakirjoja tiloihin niissäpitäjissä.Viidenneksi on näiden joukossa muutamia, jotka äskettäinovat hankkineet itsellensä kuninkaan kirjeitä, perustaenpyyteensä semmoisiin oikeuksiin, joita heidän vanhemmillansaja esivanhemmillansa siellä ei ole ollut; tuleekonäillä sitte olla mitään oikeuksia.Lopuksi on otettava mietittäväksi, mitä on sanottavatuosta vakaantuneesta nautinto-oikeudesta,johon he vetoovat,onko sekin pidettävä ikimuistoisena, koska tiedetäänpuhua, milloin Rautalampi tuli asutuksi ja myöskin kuningasJuhana tultuaan hallitukseen on sitä moittinut, samoinkuin myöskin Korkeasti luvallinen muistossa kuningasKaarle on tehnyt". —Tähän kertomukseen ei ole paljon lisättävää. Ainaoli aatelilla joku edellä lueteltuja keinoja tarjona. Muttanoina ensimmäisinä sekasorron aikoina pidettiin niitäkin

55liian monimutkaisina; sentähden käytiin suorinta tietä jaotettiin omin luvin, mitä mieli teki. Hallitus ei suinkaansuopeilla silmillä katsellut tätä aatelin menettelyä, sillä sevähensi kruunun tuloja, kun ne tilat, jotka joutuivat aatelinhaltuun, muuttuivat säännöllisesti veroista vapaaksirälssimaaksi. Kuten vasta saamme nähdä antoi tämäasia hallitukselle paljon huolta ja päänvaivaa. — Tälläkertaa palaamme jälleen Hämäläisiin.Vaikka uutisasutus oli melkoisesti supistanut Hämäläistenerämaannautintoa, ei se siltä ollut lakannut. Ennenon mainittu, että he olivat saaneet luvan edelleen käyttääsellaisia erämaankappaleita, jotka eivät kelvanneet viljeltäviksija tätä oikeuttaan käyttivätkin he uutterasti. —Niinpä oli Sääksmäen kihlakunnan erämailla 1554 kaikkiaan101 kalastajaa. Seuraavilta vuosilta aina vuoteen1558 puuttuu tietoja myöskin kalastuksesta, mutta epäilemättäharjoitettiin kalastusta näinäkin vuosina. Kun 1558erämaat jälleen tulevat näkyviin, esiintyvät myöskin erämaankalastajat.Kalastajain lukumäärä Sääksmäen kihlakunnanerämaalla oli 1558—1560 seuraava:155815591560Sääksmäen pitäjästä1619?Pälkäneen „2526?Kulsialan „Kalvolan „8181??Saarion „Palokan kylästä (Saarion pitäjää) . .Koko Sääksmäen kihlakunnasta . . .986714681861

56Hollolan kihlakunnan kalastajista puuttuu kokonaantietoja tältä vuosikymmeneltä. Mutta ei ole syytä epäillä,ettei kalastajain lukumäärä siellä olisi ollut ainakin yhtäsuuri kuin Sääksmäen kihlakunnassa, sillä olivathan henimenomaan pyytäneet ja saaneet luvan käyttää viljelykseenkelpaamattomia erämaankappaleita ja olihan kalastushelpompi heille, jotka asuivat erämaiden naapurina kuintaampana asuville Sääksmäkeläisille. Ainoa tieto Hollolankihlakunnan kalastajista on v:lta 1561, sekin vaan Hauhonja Tuuloksen pitäjistä. Vielä silloinkin oli yksin näistäpitäjistä 21 kalastajaa; luultavasti oli toisista pitäjistä,jotka olivat erämaata lähempänä, kalastajain luku paljoasuurempi.V:n 1561 jälkeen loppuvat erityiset kalastaja-luettelot.Mutta vielä 1563 kannettiin kalastusveroa 1 Kipp. 3Leiv. 15 naul., joka osottaa että kalastusta harjotettiin yhä.Kun kalavero kultakin miehenosalta teki 1 Leiv. 5 naul.,oli kalastajain luku mainittuna vuonna 19. Mutta tämävuosi olikin viimeinen, sillä jo seuraavana vuonna kiellettiinHämäläisten kalastus kokonaan. Tämä tapahtuiRautalammin kesäkäräjissä mainittuna vuonna. Syyksi olivouti Paavali Antinpoika verokamarille selittänyt, ettäerämaahan oli muuttanut uusia asukkaita, jotka siis tarvitsivatnuo kalavedet. 1 ) Mutta itse oikeuden päätös selittääasiata vähän lähemmin. Siitä näkyy että kielto oliannettu uutisasukasten pyynnöstä; eikä siinä puhuta erittäinheidän nautintoalueensa ahtaudesta, vaan kiellon sanotaantapahtuneen ,,sentähden että he (uutisasukkaat)täst'edes saisivat nauttia rauhaa kalavesillään, niin etteivätHämäläiset tekisi heille siellä mitään väkivaltaa".Puolestaan sitoutuivat uutisasukkaat maksamaan siitä nautintoalanlisäyksestä, minkä he täten saivat, ½ tynnyriäkalaa kultakin 1/ 6 koukulta. (Toisen tiedon mukaan: kultakin'/ 6 koukulta 1/4 tynnyriä suolakalaa. — Verokamarinhuomautus N:o 3980 l. 2).1) N:o 3980 1. 1.

57Tähän siis loppuu Hämäläisten laillinen erämaankäynti-janautinto-oikeus Pohjois-Hämeen takamaalla. Askelaskeleelta oli heidän täytynyt sieltä väistyä. Epäilemättävaikutti tämä aluksi paljo hämminkiä heidän taloudellisissaoloissaan; mutta kun ensimmäiset vaikeudet olivatvoitetut, niin oli siitä heille itselleenkin hyötyä, silläse pakoitti heitä kääntymään säännöllisempiin elinkeinoihin.— Ja yleensä voimme sanoa, että erämaiden asuttaminen,vaikka se tapahtui väkivaltaisella, yksityistä omistusoikeuttaloukkaavalla tavalla, tuotti pysyviä hedelmiä.Sen kautta ei ainoastaan voitettu suuria aloja, viljelykselleja sivistykselle, vaan se on varmaankin ollut voimakkaanavaikuttimena viljelyksen ja sivistyksen kohoamiseenmyöskin muualla maassamme.Mutta Hämäläiset eivät voineet pian unohtaa erämaitansa.Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin koettivat hejatkaa erämaankäyntiään harjottaen samalla kaikellaistavallattomuutta ja väkivaltaa uutisasukkaille, niin että hallituksentäytyi lähettää ankaroita kieltokirjeitä sen johdosta. 1 )Hämäläisillä oli kumminkin tavallaan oikeus puolellaan, sillävaikka kruunu oli ottanut pois heidän kalavetensä, niinsaivat he edelleen suorittaa niistä veroa. Niinpä oli Jämsänpitäjäläiset saaneet maksaa kalaveroa aina vuoteen1600 kalavesistänsä Rautalammilla, josta heidät vasta mainittunavuonna vapautettiin. Veron suuruus oli: haukia6 ½ Leiv. ja särkiä 8 Leiv. koukulta. 2 )Onpa valituksia vielä paljoa myöhäisemmältäkinajalta. V. 1628 valitti Padasjoen ja Sysmän pitäjän rahvaslähetystönsä kautta kuninkaalle, että he yhä vieläsaivat maksaa kalaveroa entisistä kalavesistänsä Rautalamminpitäjässä, vaikka kalastus siellä oli heiltä kielletty.Vero teki 12 Leiv. kuivia kaloja kultakin 12 äyrin maaalalta.Juhana kuninkaan aikana oli heidät jo vapautettuJ ) Juhana III:n kirje 15 21 / 6 82; saman kuninkaan kirje 15 21 /683: painetutA. L.Nymanin teoksessa: Muinaismuistoja Laukaan kihlakunnassa.Muin. muisto-yhd. aikak. VII ss. 147—150.2 ) N:o 4380 1. 43.

58siitä verosta, mutta sen jälkeen oli se jälleen siirrettyheidän niskoilleen. He pyysivät nyt siitä päästä ja semyönnettiinkin heille sillä ehdolla, että he eivät harjotakalastusta Rautalammin pitäjässä. 1 ) Luultavasti loppui sekäHämäläisten kalastus että myöskin heidän kalaveronsasitte vähitellen, mutta muisto heidän erämaankäynneistäänon säilynyt aina näihin aikoihin asti Etelä-Hämeen asukkaidenmielessä ja yleisenä luulona on siellä, että he yhävieläkin maksavat kalaveroa esivanhempainsa entisistäkalavesistä Pohjois-Hämeessä.Ennenkuin siirrymme seuraavaan lukuun, on meidänvielä katseltava miten erämaan sisälliset olot näinä asutuksenensi vuosina muodostuivat.Ensialuksi jäivät erämaat asuttamisen jälkeenkinkuulumaan samoihin kihlakuntiin ja pitäjiin, joihin neennenkin olivat kuuluneet. Mutta vähitellen alkaa ilmestyäuuden järjestyksen oireita. Jo 1558 mainitaan sielläoma nimismies. Mainittuna vuonna sakotettiin, näet, Lamminpitäjän talvikäräjissä kahta Keiteleen miestä 3 markkaakumpaakin siitä, että he olivat jättäneet kuninkaantavarat maantielle, jotka heidän piti kuljettaa nimismiehentaloon. V:n 1560 hopeavero-luettelossa mainitaan hänennimensä olleen Pietari Kerkkonen (Kerckos). Hän maksoihopeaveroa 8 markkaa, joten hän näkyy ollen varakasmies.Riita-asiat ratkaistiin ensi vuosina sen pitäjän käräjissä,johon uutisasukas hallinollisessa suhteessa kuului.Niihin kumminkin harvoin vedottiin; ennemmin, ratkaistiinkeskinäiset riidat omin avuin kuin lähdettiin kymmenienpeninkulmain päähän oikeutta hakemaan. Tämän epäkohdankorjaamiseksi ruvettiin sentähden jo aikaisin pitämäänerämaita varten erityisiä käräjiä. Ensimmäiset mainitaanv:lta 1558.2) Rautalammin pitäjän perustettua oikeudenhoitojärjestettiin pääasiallisesti samalle kannallekuin Hämeen muissakin pitäjissä.1) K. G. Leinberg, Bidrag tili kännedomen af vårt land V s. 26.2) Käräjät Saravedellä lokak. 28 p:nä 1558. — N:o 3857 1. 59.

59Tavallisesti annettiin uutisasukkaille aluksi kolmenvuoden veronvapaus; niin oli tapahtunut Oulunjärven tienoillaja samoin myös Riitamaalla. Miten Hämeen erämaallatässä kohden meneteltiin, emme tarkemmin tunne.Kustaa Fincke oli kyllä ehdottanut, että heille pantaisiinse kalavero, jota kalastajat samoista paikoista olivat maksaneet,mutta ainakaan ei ensimmäisiltä vuosilta ole veroistamitään tietoa. Vasta 1558 kannettiin tiettävästi ensikerran veroja uutisasukkailta; niitä ei kumminkaan kokovuosikymmenen kuluessa kannettu minkään säännöllisenperusteen mukaan, vaan kukin maksoi varojensa mukaan.Verot suoritettiin yksinomaan rahassa ja kaloissa. V. 1560teki koko erämaan verot yhteensä: rahaa 187 m. 3½ äyriä,haukia 7 Kipp. 6 Leiv., ruokakalaa, nim. ahvenia jasärkiä 4 Kipp. 10 Leiv., tynnyri eli suolakalaa 1 Kipp. 9Leiv. 12 naul.; lintuja, metsoja ja teeriä yhteensä 74 kpl.Mutta jo kohta asutuksen alusta oli ryhdytty toimiinsäännöllisemmän verotuksen aikaansaamiseksi. V. 1554arvioittiin Sääksmäen kihlakunnan erämaat koukkuluvun.mukaan ja vuosikymmenen lopulla jatkettiin arvioimista. 1 ).Myöskin verojen otossa alettiin pyrkiä vakaantuneihinmuotoihin. V. 1560 veroissa näkyy jo alkua siihen suuntaanja varsinkin Hauhon voutikunnassa 2 ) olivat verot1) N:ot 3855, 3885.2) V. 1556 oli voutikuntain jaossa tapahtunut suuria muutoksia-Hämeen kolme kihlakuntaa, Sääksmäen, Hollolan ja Hauhon kihlakunnat,jaettiin silloin useampiin voutikuntiin, joiden keskustana olivat nuoKustaa Vaasan perustamat karjakartanot. Siten oli Sääksmäen kihlakuntajaettu kahdeksi voutikunnaksi, joista toiseen kuului Saarion,Kalvolan ja Porttaan pitäjät, jonka keskuksena oli Mustelan karjakartano,toiseen voutikuntaan kuului Kulsialan, Pälkäneen ja Sääksmäenpitäjät. — Hollolan kihlakuntaan, joka alkuaan oli yhdistetty kahdesta,kihlakunnasta nim. Ylisestä ja Hauhon kihlakunnasta oli jaettu kolmeenvoutikuntaan: ensimmäiseen kuului Hauhon, Tuuloksen ja Lamminpitäjät sekä yksi neljänneskunta Tennilää (keskuksena Sairilankartano); toiseen Hollola, Asikkala, Uusikylä eli Villehtis ja Tennilä(keskuksena Hollolan kartano); sekä kolmanteen Padasjoen, Sysmän jaJämsän pitäjät. Mutta 1563 palautettiin kihlakuntain jako entiselleen-

60järjestetyt aivan samaan malliin kun sittemmin Rautalamminpitäjässä.Kipeimpiä tarpeita oli hengellisen hoidon järjestäminen,sillä lähin kirkko oli Jämsässä, jonne erämaan periltätuli vähintään 20 peninkulmaa. Kansantarinan mukaankävivät Sysmän ja Jämsän papit joskus pitämässäjumalanpalvelusta, joka tapahtui paljaan taivaan alla. ] )Kun sota oli ohi ja hallituksen huomio jälleen kääntyi erämaidenoloihin, oli nähtävästi sen ensimmäisiä huolia omankirkon hankkiminen erämaalle. Arvattavasti oli se jo 1560valmiina, sillä sen vuoden hopeavero-luettelossa 2 ) mainitaanjo kirkkoherra ja kaksi muuta pappia. Papeille ei maksettumäärättyä palkkaa, vaan samoin kuin kruununkinveroa, senmukaan kuin kullakin oli varoja Saatavansa kantoivatpapit itse; vasta seuraavana aikana yhdistettiin papinverotäälläkin, kuten muuallakin oli tapahtunut, yhteen kruununveronkanssa.') A. Reinholmin kokoelmat: Kolonisation, Tavastland; säilytetäänMuin. muist. yhdistyksen arkistossa.2 ) Tätä veroa kannettiin Eerik kuninkaan aiottua Englannin matkaavarten ja sanottiin myös hopeaveroksi, koska se otettiin puhtaassarahassa. Sitä kannettiin sekä mies- että koukkuluvun jälkeen: Kokonaiseltakoukulta meni 4 markkaa ja jokaiselta 1/4 väheni 1 markka.Se, jolla oli 1/4 koukkua tai siitä alle maksoi 1 markan. Kaikki uu=tisasukkaat maksoivat vaan 1 markan kukin. Seurakunnan virkamiehistäon jo mainittu nimismies. Kirkkoherra maksoi hopeaveroa 16markkaa, toinen apupapeista maksoi 8 markkaa ja toinen, jota sanotaankappalaiseksi, 4 markkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, ettäHauhon kirkkoherra suoritti hopeaveroa 50 markkaa ja Lammin kirkkoherra24 markkaa. Kappalaisen osuus mainituissa pitäjissä oli sama .kuin Rautalammilla.