10.07.2015 Views

Untitled - Tampereen yliopisto

Untitled - Tampereen yliopisto

Untitled - Tampereen yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Juha Raution Duo PerikatoJuha Raution Duo Perikato on runoutta ja minimalistista elektronistamusiikkia yhdistävä runobändi. Duon äänimaisema muodostuuJuha Raution ja Veli-Matti Rintalan yhteisistä kokeiluista,nauhoitetuista ja livenä soitetuista äänistä. Tekstitovat Raution julkaistuja ja uusia runoja. Juha Rautiolta onilmestynyt kaksi runokokoelmaa Olen matkinut kaikkia lintuja(2009) ja Häkki (2011). (Sanasato)Joona RuusuvuoriJoona Ruusuvuoren maaginen lavashow tarjoaa otteita esikoiskokoelmastaAmbulansseja taivaalla (2012). Ruusuvuori (s.1981)on matkustanut Nepalissa, Mongoliassa ja Kiinassa, hakenutSuomessa töitä kummituksena, esittänyt astraalietsivää japäätynyt taidekouluun alastonmalliksi. Kaiken aikaa hän onkirjoittanut elämäänsä visionääriseksi runoksi, joka tunnustaasukulaisekseen vanhan nukketeatterin valeluukut ja hyrränpolttavan taistelun pysähtymistä vastaan. (Sanasato)Juho KytömäkiJuho Kytömäki, kitara ja huuliharppu on paketti, joka riittäälämmittämään kylmänkin pakkasillan. Kytömäen energisetfolkrock-kappaleet ovat syntyneet omasta kynästä ja tekevätvaikutuksen maanläheisellä ja rehellisellä otteellaan. Juhontuotantoon voit tutustua lähemmin osoittessa: www.palokarki.fi/kyttyra/Ochre RoomTamperelainen Ochre Room ilmestyi kotimaan musiikkikentälleviime vuonna, kun bändin debyytti-EP Blue Ribbon ilmestyi.Sittemmin yhtye on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea ja valloittanutkuulijansa tyylikkäällä ja taidokkaalla americanafolkillaan.Tästä yhtyeestä kuullaan vielä...www.ochreroom.comLauri Myllymäki – laulu, kitara, huuliharppuMinttu Tervaharju – lauluTomi Moisio – bassoAntti Leikkanen – rummut, perkussiotTanja Peltonummi – trumpetti, taustalaulu, perkussiot, kellopeliAri Savolainen – kitara

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!