11.07.2015 Views

Pöytäkirja - Neviso Oy

Pöytäkirja - Neviso Oy

Pöytäkirja - Neviso Oy

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kokouspäivämäärä SivuYmpäristölautakunta 25.8.200980Ympäristöltk 26 §(jatkoa 6)Lupaehdoissa on myös huomioitu laki eräistä naapuruussuhteista(26/1920) 17 §:n velvoitteet ja pyritty rajaamaan varsinkin yöaikaistatoiminnasta aiheutuvaa haittaa toiminnan naapurustossa.Ympäristölautakunta katsoo korjatussa asemapiirroksessa olevan maavallinpituuden sekä puuistutuksen olevan riittäviä estämään ja rajoittamaanmelu- ja valohaittaa ja parantavan myös jo olemassa olevaa tilannetta.Sinänsä ei ole estettä, vaikka maavalli ulottuisi lähemmäs Eteläistäyhdystietä, kunhan ei synny liikenteellistä näkemäestettä.Lupaehtojen noudattamista valvoo luvan myöntänyt viranomainen ja tämänalainen viranhaltija.Ympäristölupaa myöntäessään ympäristölautakunta voi antaa lupaakoskevia ehtoja ja määräyksiä ainoastaan luvan hakijalle. Lautakuntakatsoo, että tehdyllä ympäristölupapäätöksellä on pyritty turvaamaansekä hakijan, että naapureiden edut mahdollisimman hyvin. Lautakuntakatsoo, ettei ole syytä muuttaa lupapäätöksen ehtoja ainakaan poistamallakokonaisuudessaan velvoite maavallin rakentamisesta.Ympäristölautakunnan päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisestikeskustelun jälkeen.Pöytäkirjan- Lautakunta Johtokunta Yhtymäkokoustarkastus:

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!