Nelli Palomäki, Sanni 30-vuotiaana, 2010.Elina Julin, Xxxxxxxxxxxx, 2010.<strong>EMMA</strong> PrizeFinalistitMikko Rikala, Falls the shadow 2, 2010.Elina Julin (s. 1979 )Ghosts / Haamut, 2010Haamut ovat tässä tapauksessa kuvien haamuja,valokuvieni näkymättömiin jääneitäosia, valokuvaajalle tuttuja kuvien maskeja.Työskentelen paljon ruudun ääressä ja sieltänuo kiinnostavat hahmot tulivat esiin. Olen jatkotyöstänytmaskeja kuin olisin käsitellyt mitätahansa muita kuviani. Haluan muutenkinkiinnittää huomiota pieniin ja hiljaisiin, helpostihuomaamatta jääviin asioihin. Yksinkertaisimmatasiat ovat monesti niitä monimutkaisimpia.Haamutukset, niin kuin ystäväni niitä kutsui,ovat nyt tulleet esiin piilostaan. Sarjassani näkyykiinnostukseni kuvan rakentumiseen, valoonja varjoon sekä pelkistettyyn ilmaisuun.Ajattelen teoksiani yhtä paljon muste- tai hiilitöinäkuin ne voisivat olla fotogrammeja, vaikkane eivät ole kumpaakaan, vaan kuvia.Kimmo Metsäranta (s. 1978)A False Sense of Space, 2010Sarjassani tutkin miten mielikuvitus muokkaapimeydessä olevaa tilaa ja rakentaa tarinaa antamienifragmenttien pohjalta. Tilat ovat näyttämöitätapahtumille, joissa ihminen on tavallatai toisella läsnä. Staattisena näyttäytyvät paikatpitävät sisällään olettamuksen menneistätai tulevista tapahtumista pimeyden ruokkiessamielikuvitusta. Samaan aikaan vihjeiden niukkuusantaa tilaa katsojan kuvitelmiin pohjautuvilletulkinnoille. Tarinallisuus on voimakkaastiläsnä sarjassani, osittain pimeyden kuviini luomanjännitteen vuoksi, mutta ennen kaikkeaomaksumamme elokuvallisen kerronnan vaikutuksesta.Tapamme tulkita kuvia pohjautuuvahvasti aiemmin näkemäämme.6
Jarkko Räsänen, Xxxxxxxxxxxx, 2010Kimmo Metsäranta, Xxxxxxxxxxxx, 2010.Nelli Palomäki (s. 1981)Aino 27-vuotiaana, Julia 5-vuotiaanaja Sanni 30-vuotiaana sarjastaElsa ja Viola, 2010.Teokseni ovat puhtaita muotokuvia. Uskon, ettämuotokuvalla on kyky kantaa tietyn ajanjaksonmuistoja, onnistuessaan yhdessä kuvassa voinähdä useankin vuoden tapahtumat. Kuva voipaljastaa, kätkeä ja satuttaakin samanaikaisesti.Oleellista on henkilön läsnäolo ja katse, jokasamalla kohdistuu kuvaajaan, katsojaan sekäkuvattavan ajatuksiin. Kuvien intiimi tunnelmasyntyy kuvaustilanteen herkkyydestä ja vuorovaikutuksestaminun ja kuvattavan välillä. Enkaipaa värejä kuviini. Mustavalkoisuus tukeemyös kuvien ajatonta tunnelmaa, henkilöt eivätole sidottavissa juuri tähän päivään.Anna Katariina Pesonen (s. 1979)Autobiography, 2009Valokuvasarjan pohjana on Laura Mulveyn feministinenelokuvateoria, jonka pääteesinä on,että kaupallinen valtavirtaelokuva näyttää naisenaina miehen katseelle suunnattuna objektina.Kokeellinen elokuva välttää naisen passiivisenakohteena esittämisen, sillä useimmitenkokeellisessa elokuvassa katsoja on tietoinensiitä, että hän seuraa valkokankaalta teosta.Käytän sarjassani perinteistä kuvastoa.Kenties yksi ikuistetuimmista ihmisvartalonaiheista on torso-osa, selkä ja kyljen kaari. Pyrinkuitenkin eri elementeillä ja kuvaustavoillaetäännyttämään katsojan vartalosta itseisarvona.Viittaansarjan yksittäisillä teoksilla naisellehänen elinkaarensa aikana asetettuihin malleihin,ilmiöihin, mutta toisaalta myös idoleihin javiehtymyksiin.Mikko Rikala (s. 1977)Between the idea and the reality, 2009Teoksessani tarkastelen ihmisen keinoja mukautuaympäristöönsä. Konkreettisen dokumentaationsijaan lähestyn kysymystä abstraktimmin.Kuvissani tapahtuva piiloutuminen onvertauskuvallinen tapa reagoida ympäristöön.Se jättää tilaa katsojan omille kokemuksille jaassosiaatioille. Kuvieni hahmot eivät suoranaisestimukaudu ympäristöönsä tai nouse senvaatimuksia vastaan. He reagoivat ympäristöönsä,ovat jonkinlaisessa suhteessa siihen jakäyttävät apunaan ympäristönsä elementtejäluodessaan jonkinlaisen maskin itsensä ja kohdattavansa,katsojan välille. Naamioitumisenele poistaa heidän näkyvän identiteettinsä, jokamäärittelee heitä ihmisinä iän, ihonvärin, sukupuolenja sosiaalisen roolin mukaan, muttasamalla tapa jolla he naamioituvat kertoo jotainoleellista heidän luonteestaan. Mitä paljastuukun pinta piilotetaan?Jarkko Räsänen (s. 1984)1 & 3 ways (2010)Sarjan kuvat ovat valokuvakollaaseja: Olen kirjoittanuttietokoneohjelman, jonka avulla olenviipaloinut digitaalisen kuvatiedoston kapeiksisiivuiksi ja koonnut ne uuteen järjestykseenerilaisten parametrien mukaan. Lopputuloksenaon kolme versiota yhdestä kuvatiedostosta,joista yksikään ei ole alkuperäisen kuvan rappukäytävästänäköinen. Rinnakkain, suurinavedoksina sarjan kuvissa hahmottuvat tilatkommunikoivat keskenään ja muodostavat kuviauusista tiloista.Anna Katariina Pesonen, Frida, 2010.7