jaakkola

maija.f

jaakkola

018Peruste #1–2 2015väki ja valtaTAANTUVA VAIEDISTYVÄDEMOKRATIA?VALTIOLLISENDEMOKRATIA-POLITIIKANSUUNTAVIIVOJASuomen valtion demokratiapolitiikka on pyrkinytselättämään demokratian kriisin kansalaistenpoliittista osallistumista lisäämällä. Se ei ole kuitenkaankyennyt aidosti vahvistamaan demokratiaa jaosallistumismahdollisuuksia. Demokratiapolitiikka onnykyisellään ennemminkin hallitsevien valtasuhteidenja edustuksellisen järjestelmän legitimoimista kuindemokratian laajentamista kansalaisille. Jos hallitushaluaisi oikeasti laajentaa demokratiaa, se ottaisikäyttöön institutionalisoituja suoran demokratianmuotoja.henrik jaakkola


Taantuva vai edistyvä demokratia? Valtiollisen demokratiapolitiikan suuntaviivoja019emokratia on ollut pitkään yhteiskunnallisenpäätöksenteonehdoton ihanne ja normi. Käsitteenäse ei ole aivan yksiselitteisestimääriteltävissä, vaan kansanvallan ajatustasovelletaan eri yhteyksissä hyvinerilaisilla tavoilla.Politiikan tutkijat ovat 1990-luvultalähtien puhuneet deliberatiivisestakäänteestä. Tällä tarkoitetaan muutostademokratian ihanteessa, minkä seurauksenakansalaisten osallistumistapäätöksentekoon myös vaalien ulkopuolellapidetään vallitsevan politiikan legitimiteetinkannalta välttämättömänä.Deliberatiivisen demokratian keskeinenidea on keskustelulle ja harkinnalleperustuva julkinen päätöksenteko,jossa kaikkien päätöksenteon vaikutuspiirissäolevien ihmisten näkökulmat onhuomioitu. Deliberatiivinen käänne onvaikuttanut merkittävästi Suomen viralliseendemokratiapolitiikkaan, toisinsanoen demokratian kehittämiseen tähtääviinvaltiollisiin toimenpiteisiin.Toiminnan takana on huoli edustuksellisendemokratian nykytilasta. Kehitystä,jossa äänestysprosentit laskevat,puolueiden jäsenmäärät kutistuvat sekäkansa ja eliitti etääntyvät toisistaan,nimitetään demokratiavajeeksi tai demokratiankriisiksi. Demokratiapolitiikantulisi parantaa tilannetta lisäämälläkansalaisten poliittista osallistumista.Todellisuus antaa kuitenkin toisenlaisenkuvan nykyisen demokratiapolitiikanvaikutuksista. Useat politiikantutkijat ovat esittäneet, että demokratiankehittämiseksi tarkoitetut hallinnollisetja poliittiset toimet eivät ole juurikaanedistäneet demokratiapolitiikanjulkilausuttuja tavoitteita (Juujärvi 2011,Setälä 2014, Korvela 2012). Demokratiapolitiikkavoisi potentiaalisesti olla edistyksellistä,mutta se voi myös vähentääkansalaisten poliittista osallistumista.demokratiavajePolitiikan, talouden ja kansalaisyhteiskunnanrakenteelliset muutokset ovataiheuttaneet institutionaalista epävarmuuttaedustuksellisissa demokratioissa.Valtioneuvosto pitää suomalaisendemokratian suurimpina haasteina äänestysaktiivisuudenlaskemista, yhteiskunnallisestisuuntautuneiden järjestöjenhiipumista ja poliittisen osallistumiseneriarvoistumista (Valtioneuvosto2014, 9). Kärjistyessään demokratiavajesaattaa muodostaa uhan paitsi päätöksenteondemokraattisuudelle, myös yhteiskuntarauhalle(Juujärvi 2011, 79, 10).Ilmiö liittyy depolitisaation kehitykseen.Yhä useammin päätökset tehdäänperinteisen politiikan ulottumattomissaesimerkiksi Euroopan Unionin instituutioidenkaltaisissa ylikansallisissarakenteissa. Kansainvälisten yhteenliittymienpäätöksenteossa toteutuu vainharvoin demokraattisen tilivelvollisuudenperiaate. (Setälä 2014, 281.)Myös osittain teknologisesta kehityksestäjohtuva päätöksenteon monimutkaistuminenon johtanut käytännössäpoliittisen vallan siirtymiseen vaaleilla


020 Peruste #1–2 2015Susanna SalamaPast, present, future.Öljy pahville, 2009. 80x100 cm.valituilta edustajilta virkamiehille sekäheitä avustaville asiantuntijoille. Kansalaismielipidettäsaatetaan pitää ”alikehittyneenä”tai ”olemattomana” teknisestimonimutkaisissa kysymyksissä.Tämä koskee myös kansanedustajia,joilla saattaa olla hyvinkin puutteellisetvalmiudet päätöksentekoon teknisestimonimutkaisissa kysymyksissä. (Setälä2014, 280.)Nämä hallinnon muutokset ovat heikentäneetpäätöksenteon läpinäkyvyyttäja päätöksentekijöiden tilivelvollisuuttasekä eriyttäneet kansalaisia japoliitikkoja toisistaan. Ylikansallisessapäätöksenteossa vaadittava monitasoinenhallinto toteuttaa parlamentaaristatilivelvollisuutta ainoastaan epäsuorasti.(Setälä 2014, 282.)Demokratiapolitiikka on nähty keinonavastata demokratian ja sen legitimiteetinongelmiin. Sitä onkin tarkas-


Taantuva vai edistyvä demokratia? Valtiollisen demokratiapolitiikan suuntaviivoja021teltava kriittisesti siitä näkökulmasta,toteuttaako se tarkoitustaan eli demokratiavajeenvähentämistä.demokratiapolitiikkaKansalaisosallistumisen vahvistaminenalkoi Suomessa 1990-luvulla yksittäisillähankkeilla. 2000-luvun alussase liittyi laajaan keskushallinnon uudistukseen:Vanhasen ensimmäisen hallituksenkaudella 2003–2007 se vakiintui”tärkeäksi poikkihallinnolliseksi toimintatavaksi”.Suomessa on 2000-luvulla tuotettuuseita demokratiapoliittisia selvityksiä.Valtioneuvoston tuoreimman selonteon(2014) lähtökohtina olivat vuosina2003–2007 toteutettu kansalaisvaikuttamisenpolitiikkaohjelma ja valtioneuvostonperiaatepäätökset kansalaisjärjestöjentoimintaedellytyksistä (2007)sekä demokratian edistämisestä Suomessa(2010). Useissa muissakin maissaon käynnistetty vastaavia hallinnollisiauudistusprosesseja ja politiikkaohjelmiavastauksena demokratian kriisiin(Valtioneuvosto 2014, 14–15; Juujärvi2011, 1).Vuoden 2011 Kataisen hallitus ilmoittiohjelmassaan pyrkivänsä demokratiankehittämiseen muun muassademokratiakasvatuksella, kansalaisyhteiskunnankehityksen seurannalla jakansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukuntaKANE:n toiminnan vakiinnuttamisella.Hallituksen tavoitteenaoli hallitusohjelman mukaan myöskin”edistää uudenlaisten osallistumismuotojen,kuten neuvoa-antavien kansalaispaneeliensekä muun osallistavandemokratian välineiden kehittämistä.”(Valtioneuvosto 2014, 10, 15.)YKSI TÄRKEIMMISTÄ JAKONKREETTISIMMISTADEMOKRATIAPOLITIIKANSEURAUKSISTA ON VUONNA2012 VOIMAAN TULLUTKANSALAISALOITELAKI.KANSALAISALOITTEIDENPOHJALTA KÄYTÄVÄT KAMPANJATTOTEUTTAVAT SELVÄSTIDELIBERATIIVISEN DEMOKRATIANIHANNETTA JULKISESTAKESKUSTELUSTA.Edellä kuvattuihin uudistuksiin jakehitysideoihin viitataan usein demokraattisinainnovaatioina. Demokraattisiksiinnovaatioiksi määritellään sellaisetinstituutiot, joiden tarkoituksena onlisätä tai syventää kansalaisten osallistumistapolitiikkaan. Ajatuksena on perinteisenedustuksellisen demokratiantäydentäminen. (Setälä 2013, 16.)Innovaatioretoriikka on läsnä jo valtiollisendemokratiapolitiikan itsemäärittelyssä,jossa tavoitteeksi on asetettunimenomaan sellaisten erilaisten demokratiaaparantavien innovaatioiden kehittäminen,jotka voisivat kehittää demokratiantoimivuutta ”oman aikammevaatimuksia vastaavalle tasolle” (Valtioneuvosto2014, 14.)Yksi tärkeimmistä ja konkreettisimmistademokratiapolitiikan seurauksistaon vuonna 2012 voimaan tullut kansalaisaloitelaki.Kansalaisaloitteidenpohjalta käytävät kampanjat toteuttavatselvästi deliberatiivisen demokratianihannetta julkisesta keskustelusta. Monellatapaa kansalaisaloitteissa toteutuumyös osallistuvan demokratian aja-


022 Peruste #1–2 2015KANSALAISALOITTEEN SUHDE DEMOKRATIANLAAJENTAMISEEN EI OLE KUITENKAANYKSISELITTEINEN. KANSALAISALOITEMAHDOLLISTAA VAATIMUSTEN JA TOIVEIDENVÄLITTÄMISEN KANSANEDUSTAJILLE, MUTTA NIIDENKÄSITTELYÄ JA PÄÄTÖKSENTEKOON SOVELTAMISTAEI MÄÄRITELLÄ LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ.tus kansalaisista aktiivisina poliittisenagendan määrittelijöinä. Merkittävimmätkansalaisaloitteet painostavat poliitikkojaja puolueita ottamaan kantaa. Nemyös mahdollistavat kansalaisille asiakysymystennostamisen politiikan esityslistalle.Kansalaisaloitteen suhde demokratianlaajentamiseen ei ole kuitenkaan yksiselitteinen.Kansalaisaloite mahdollistaavaatimusten ja toiveiden välittämisenkansanedustajille, mutta niiden käsittelyäja päätöksentekoon soveltamistaei määritellä lainsäädännössä (Kansalaisaloitelaki,12/2012). Eduskunnallaei näin ollen ole laillista velvollisuuttakäsitellä yhtäkään kansalaisaloitettasuuressa salissa ja sillä on periaatteessamahdollisuus valikoida käsiteltäviksi nealoitteet, jotka kansanedustajat kokevatmielekkäiksi.Kansalaisaloite saattaa avata poliittisenlukon ja mahdollistaa sellaisten lakienläpimenon, joiden säätämisen poliittistenryhmien väliset sopimuksetovat aikaisemmin estäneet. Todiste tästäon tasa-arvoista avioliittolakia esittäneenkansalaisaloitteen läpimeno vuonna2014.Tälläkin lainmuutoksella oli kuitenkinkansanedustajien tuki takanaan joennen kansalaisaloitteen syntymistä.Kansalaisaloite, joka on selvästi hallitusohjelmanvastainen, ei käytännössäetene päätöksenteossa. Valtioneuvostonselonteon mukaan tämän kaltaisissatilanteissa ”kansalaisosallistuminenuusilla osallistumisareenoilla ei olevaikuttavaa, minkä seurauksena uudenosallistumisareenan käyttö voi entisestäänlisätä kansalaisten tyytymättömyyttädemokratian toimivuutta japoliittisia päätöksentekijöitä kohtaan”(Valtioneuvosto 2014, 21).Demokratiapolitiikassa keskeisintäon kansalaisosallistumisen todellinenvaikutus päätöksentekoon. Vaikutustenarviointia tulee lähestyä tarkastelemalla,mihin päätöksenteon vaiheeseen nekohdistuvat.Demokraattisia innovaatioita voidaankäyttää päätöksenteon esityslistaneli agendan määrittelyssä, päätöksentekoonliittyvien näkökulmien


Taantuva vai edistyvä demokratia? Valtiollisen demokratiapolitiikan suuntaviivoja023esilletuomisessa ja niistä käytävässäkeskustelussa sekä lopulta itse päätöksenteossa.Kansalaisaloitteet ovat Suomessatällä hetkellä väline, jolla kansalaisetvoivat vaikuttaa poliittiseenesityslistaan, mutta eivät varsinaiseenpäätöksentekoon.demokratiapolitiikan kritiikkiKriittisen arvion mukaan deliberatiivinendemokratia on omaksuttu suomalaiseendemokratiapolitiikkaan käsitteenävailla sisältöä. Valtion näkökulmasta demokratiapolitiikkaon edustuksellisenjärjestelmän mahdollinen täydentäjä,jonka avulla nykyisen hallinnon oikeutusja hyväksyttävyys voidaan turvata.Vaikka deliberatiivisen demokratiankeskeiset periaatteet näkyvät demokratiapolitiikassa,eivät ne ole kriitikoidenmukaan johtaneet juurikaan uudistuksiin.(Juujärvi 2011.)Kansalaisaloitelaki on merkki valtiollisendemokratiapolitiikan kehityksestä,mutta kritiikin ydin on pysynytajankohtaisena. Parhaimmillaan demokraattisendeliberaation menetelmät kehittävätja luovat keskustelua ja harkintaanperustuvaa osallistumista. Niihinosallistuvien kansalaisten poliittinenymmärrys kehittyy, mutta laajempaanyleisöön tuo kehitys ei heijastu.”Osallisuutta lisäävät” uudet menettelytkuulostavat vakuuttavilta, mutta neeivät ole vaikuttavia. Deliberatiivistenkansalaisfoorumien tuottamat ohjeistuksetohitetaan vähin äänin eivätkä neole lähes koskaan osa virallista päätöksentekoprosessia(Setälä 2014, 290).Tulkintani on, että deliberatiivisendemokratian menetelmät vastaavat pitkältiolemattomaan ongelmaan. Kansalaistenyksisuuntaisen kuulemisen vähyysei todennäköisesti ole ongelma.Sen sijaan järjestelmässämme korostuukansalaisten poliittisten vaatimustenkuuntelemisen ja toteuttamisen eli politiikanresponsiivisuuden vähäisyys.Pelkkä korvien avaaminen ei tee politiikastaresponsiivista, jos teot puuttuvat(Juujärvi 2011, 80). Nykyisen demokratiapolitiikankeinot vastaavatdemokratiavajeeseen tyypillisesti ainoastaansellaisin tavoin ja päämäärin, jotkavarsinaiset päätöksentekijät voivathyväksyä (Setälä 2014, 291).Demokraattisten innovaatioiden käyttöon ollut satunnaista ja ylhäältä alaspäinjohdettua, eikä kansalaislähtöistäja kansalaisyhteiskuntaa tukevaa (Setälä2014, 290). Nykyisellään valtiovaltaasettaa kansalaiset ikään kuin konsultinrooliin aktiivisen kansalaisosallistumisenmahdollistamisen sijaan.Demokratiapolitiikan perimmäinenongelma onkin, että siinä on kyse osallistamisesta,ei osallistumisesta: kansalaisetosallistuvat silloin kun hallintohaluaa heidän osallistuvan. Demokratiastatulee tämän seurauksena kansalaistenomaehtoisen toiminnan sijaanepäpoliittinen hallinnon osa-alue, jotamonitoroidaan ja mitataan hallinnontarpeisiin.Carolyn Hendriks puhuu ”demokraattisestasopasta”: samalla kun vaaleillavalittujen edustajien rooli kutistuu,joudutaan kehittämään uusia keinojapäätöksenteon legitimoimiseksi (Setälä2014, 281). Depolitisaatio heikentääkansalaisten motivaatiota ja kykyäosallistua politiikkaan, mikä johtaa negatiiviseenkierteeseen: päätöksentekijätvoivat perustella epädemokraattistakehitystä kansalaisten heikentyneellä


024 Peruste #1–2 2015poliittisella ymmärryksellä, mikä taasentisestään ruokkii juuri kyseistä kehitystä.Demokratiapoliittiset toimet, esimerkiksideliberatiiviset kansalaisfoorumit,voivat olla yksi elementti tässä demokraattisessasopassa. Niiden roolia voisikuvata seuraavasti: 1) Uuden verkostomaisenhallinnan muodot lisäävät tarvettademokratialle ja avoimuudelle. 2)Päätöksentekijät vastaavat tarpeeseendeliberatiivisilla kansalaisfoorumeilla.3) Kansalaisfoorumeita ei kytketä poliittiseenjärjestelmään, mutta ne legitimoivatsilti harjoitettua politiikkaa.4) Uudistuneen legitimiteetin seurauksenadepolitisaatioon johtavat uudenverkostomaisen hallinnan muodot eivätjoudu kyseenalaistetuksi ja kasvattavatedelleen demokratian ja avoimuudentarvetta.Demokratiapolitiikan todellisena tarkoituksenavoikin nähdä demokratiansyventämisen sijaan vallitsevien valtasuhteidenja nykyisen edustuksellisendemokratian legitimiteetin vahvistamisen.Paul-Erik Korvela kirjoittaa: ”Kyynikkovoisi myös väittää, että [demokratiapoliittisten]hankkeiden taustallaei ole niinkään aito huoli kansalaistenosallistumismahdollisuuksien parantamisestavaan pikemminkin kyse on legitimiteetintuottamisesta hallinnolle.Susanna SalamaThe Blues Monkey. Diptyykki.Öljy kankaalle 2007. 2x 140x55 cm.


026 Peruste #1–2 2015SUORA DEMOKRATIA EI NYKYÄÄNKÄÄN OLE EDUSTUKSELLISENDEMOKRATIAN VASTAKOHTA, VAAN SAATTAA OLLADEMOKRAATTISEN EDUSTUKSEN TOIMIVUUDEN EDELLYTYS.EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN PERUSAJATUS ON,ETTÄ KANSALAISET DELEGOIVAT PÄÄTÖSVALTAANSAKANSANEDUSTAJILLE, MUTTA SÄILYTTÄVÄT MAHDOLLISUUTENSAVALVOA NÄIDEN TOIMIA JA TARVITTAESSA VAIKUTTAA NIIHIN.sella tasolla. On luovuttava satunnaisiinkokeiluihin ja pilotteihin perustuvastahallinnoinnista ja ryhdyttävä aidosti uudistamaaninstituutioita ja tarjoamaanpysyviä osallistumisen mahdollisuuksia.Uusi verkostomainen hallinta haastaademokratian kentän kokonaisuudessaan– siksi edustuksellista demokratiaaon avattava, jotta vaalidemokratiassatoteutuisi poliittisen tilivelvollisuudenperiaate. Osallistuvan demokratian yhteiskunnassaavoin poliittinen deliberaatioon elimellinen osa yhteiskunnallistapäätöksentekoa ja parhaimmillaanse yhdistää edustuksellisen, suoran jadeliberatiivisen demokratian.Demokratiapolitiikka on puutteistaanhuolimatta tuottanut merkittävän uudistuksen:valtiollisen kansalaisaloitteen.Sen voidaan nähdä edustavan sekäosallistuvaa että deliberatiivista demokratiaa,mutta työkalu ei ole vielä valmis.Kansalaisaloite nykyisessä muodossaankärsii velvoittamattomuudestaja heikosta institutionalisoinnista. Mikälikansalaisaloitteesta ei saada vaikuttavampaa,saattaa koko ajatus kansalaistenosallistamisesta kansalaisaloitteillakääntyä itseään vastaan (Valtioneuvosto2014, 21).Paras ratkaisu kansalaisten aidonosallistumisen takaamiseksi poliittisessapäätöksenteossa olisikin nähdäkseniperinteisen suoran demokratian käyttöönottaminen.Tämä tarkoittaisi ennenkaikkea kansalaisaloitteiden pohjaltajärjestettäviä sitovia kansanäänestyksiä.Suora demokratia ei ole ”uutta demokratiaa”tai demokratiainnovaatio.Suomessa suoraa demokratiaa ovatvaatineet esimerkiksi sosialidemokraatitForssan ohjelmassa vuonna 1903.1900-luvun alun sosiaalidemokraattiselletyöväenliikkeelle suora demokratiaoli osa laajempaa kansalaisoikeuskamppailua,johon perustui myös vaatimusyleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta.Suora demokratia ei nykyäänkäänole edustuksellisen demokratian vastakohta,vaan saattaa olla demokraattisenedustuksen toimivuuden edellytys.Edustuksellisen demokratian perusajatuson, että kansalaiset delegoivat päätösvaltaansakansanedustajille, muttasäilyttävät mahdollisuutensa valvoanäiden toimia ja tarvittaessa vaikuttaaniihin.Voidaan perustellusti epäillä, että nyky-yhteiskunnassapäätöksentekovallandelegointi on mennyt liian pitkälle. Kansanäänestyksetpalauttaisivat responsiivisuudendemokraattiseen politiikkaanvarmistaen kansalaisten mahdollisuudenvaikuttaa edustajiensa toimintaan.


Taantuva vai edistyvä demokratia? Valtiollisen demokratiapolitiikan suuntaviivoja027Mahdollisuus edustajien poliittisiapäätöksiä kumoaviin kansanäänestyksiin(niin sanotut hylkäävät äänestyksettai kansalaispäätökset) lisää päätöksenteonkonsensuaalisuutta ja mahdollisestimyös deliberaatiota edustuksellisillafoorumeilla, sillä päätöksentekijät haluavatvälttää nämä äänestykset ja huomioivatsiksi paremmin kansalaisten näkemykset.Kansanäänestykset kannustaisivatedustajia perustelemaan omat päätöksensäjulkisesti saadakseen näkemyksensäläpi. Kun deliberatiiviset kansalaisfoorumityhdistetään rutiininomaisestikansanäänestyksiin, ne tarjoavat äänestäjillemahdollisuuden ehdotusten puolestaja vastaan esitettyjen argumenttienpuntaroimiselle. Tämä vähentäisi poliittisenristiriidan luonnetta pelkästäänhallituksen ja opposition välisenä kiistelynä.(Setälä 2014, 299.)Demokratiapolitiikan on palveltavatarkoitustaan. Jos ongelmana on kansalaistenheikko kiinnittyminen poliittiseenjärjestelmään ja demokraattisenpäätöksenteon heikkenevä legitimiteetti,on syytä pohtia nimenomaan tapojakiinnittää kansalaiset vahvemmin poliittiseenjärjestelmään.Nykyisellään demokratiapolitiikkapyrkii kiertämään ongelman luomallalegitimiteettiä katteettomalla lupauksellalaajenevasta demokratiasta tilanteessa,jossa politiikka on pikemminkinvetäytymässä kansalaisten ulottumattomiin.Ruostunutta rakennetta kannattaavahvistaa uusilla ja kestävämmillä osilla,ei maalata ruosteen päälle.Kirjoittaja on politiikan tutkimuksenopiskelija Tampereen yliopistonJohtamiskorkeakoulussa.lähteet:✕✕Juujärvi, Joonas (2011) Deliberatiivinen näkökulma suomalaiseen demokratiapolitiikkaan. Pro gradututkielma.Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu, Tampere.✕✕Paul-Erik Korvela (2012) ”Uuden osallistumisen tavat saattavat heikentää demokratiaa”.Politiikasta.fi 30.11.2012. [http://politiikasta.fi/article/uudet-osallistumisen-tavat-saattavatheikent%C3%A4%C3%A4-demokratiaa].Tarkistettu 12.1.2015✕✕Setälä, Maija (2003) Demokratian arvo. Gaudeamus, Helsinki.✕✕Setälä, Maija (2009) ”Puolueet ja deliberatiivinen demokratia”. Teoksessa Rauli Mickelsson (toim.)Puolueiden tulevaisuus. Oikeusministeriön julkaisu 2009:6, Helsinki.✕✕Setälä, Maija (2013) ”Demokratian uudet muodot”. Teoksessa Uusi ja vanha demokratia. Eduskunnantulevaisuusvaliokunnan julkaisu 7/2013.✕✕Setälä, Maija (2014) ”Mihin deliberatiivista demokratiaa tarvitaan tulevaisuudessa?” Teoksessa RauliMickelsson (toim.) Poliittinen vaikuttaminen tulevaisuudessa. Turun yliopisto, Turku.✕✕Suomen laki (12/2012) Kansalaisaloitelaki.✕✕Valtioneuvoston demokratiaverkosto ja oikeusministeriö (2014) ”Avoin ja yhdenvertainenosallistuminen. Valtioneuvoston demokratiapoliittinen selonteko 2014”. [http://oikeusministerio.fi/fi/index/valmisteilla/kehittamishankkeita/demokratiapoliittinenselonteko.html]. Tarkistettu 12.1.2015.

More magazines by this user
Similar magazines