12.07.2015 Views

Elokuu 2011 No 2 - KySUA

Elokuu 2011 No 2 - KySUA

Elokuu 2011 No 2 - KySUA

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Elokuu 2011 No 2

Elokuu 2011 n:o 2Taittajan kärestäKesä kääntyikin jo syksyyn ennen kuin sain tämän lehdenpainoon. Tapahtumia/kisoja on riittänyt taasen mukavastikoko kevään ja kesän ajan. Kun tämä lehti ilmestyyniin Neste-rallikin on jo ajettu ajat sitten, hienoa kunMM-ralli kiertää jälleen Päijät-Hämeen maisemissa javanhat pikikset on otettu käyttöön. Muistan 80-luvunalkupuolelta, kun olin seuraamassa B-ryhmäläisten Jyskälänkoitosta Hämeenkoskella (silloinen Koski HL.)samaisella pätkällä joka nytkin ajettiin osana Hämeenpikataipaleita. Vauhtia riitti ja kuten Markku Alen joskuson sanonut, että sen aikakauden autoista ei tehot javääntö loppuneet. Sellaisen repivän voiman näki myösala-asteikäinen katsojakin Impivaaran mäessä. Hienoasia on myös se, että seurastamme oli edustusta tämänvuotisessa kilpailussa. Niko Nieminen oli ajamassa Neste-rallissaja tuloksista saatte tietoa myös lehden sivuilta.Seuramme järjestämissä ja osittain avustamissa ratakilpailuissaoli mukavasti talkoolaisia, toivottavasti talkoolaisetseurasivat nettisivujamme ja käyttivät mahdollisuudentoimitsijoina toimineiden ns. palaute/ palkintoristeilyyn.Harvoin tulee mahdollisuuksia tarjota jotainaktiivisimmille toimijoille. Mutta toivottavasti edestämä piknik-risteily muistutti siitä, ettei seura ole unohtanutheitä jotka kilpailuja oikeasti h-hetkellä ovattekemässä.SEURAMME PUHELINNUMEROITA JASÄHKÖPOSTIOSOITTEITAKERHOHUONE VAUHTIVINTTIPuh. 050 3426 500, fax 02-7669 921www.kysua.netPuheenjohtajaMarkku Kaunismäki puh. 050 5410 332kaunismaki.markku@gmail.comSihteeriSusanna Kallioniemi puh. 050 5644 968suska85@suomi24.fiKilpailuasiamiesToni Kaitonen puh. 0400 802 996toni.kaitonen@cadring.fiKalustonhoitajaJuha Karppinen puh. 0400 862 680juha.karppinen@kysua.netRatinvääntäjäSanttu Miinalainen puh. 040 745 8846santtu.miinalainen@pp.inet.fiJäsenasiatIsmo Vidberg puh. 040 5481 383 klo 17.00 jälkeenismo.vidberg@sci.fiSyksyn kilpailuihin tarvitaan jälleen toimitsijoita, jotenilmoittautukaa vapaasti joko Markulle, Susannalle taiallekirjoittaneelle toimitsijoiksikilpailuihin, josajankohdat sinulle sopivat.Truck Race Final -ratakilpailu ajetaan 2.10ja jokkispuolella ajetaanasfaltilla seuran omassakilpailussa 22.-23.10.SanttuLOIMAAN SEUDUN TILAUSLIIKENNEOpinkuja 5-7, 32200 Loimaa040 - 779 2214• Pyörätuolit • Paarikuljetuksetlstl.liikenne@seutuposti.fiINVATAKSIPALVELUKyrön SeudunUrheiluautoilijoidenjäsenlehti26. VuosikertaISSN 0784-5804Kansikuva:Santeri AmpujaJULKAISIJAKyrön SeudunSanttu Miinalainen ½ sivu 250 €Urheiluautoilijat ry. Gsm 2x25 mm 50 €040-7458846 1x50 mm 50 €Lehti ilmestyy 4 kertaa sp. 2x50 mm 65 €Vastaava toimittaja jaIlmoitushinnat/lehti:ilmoitusmyynti: 1/1 sivu 400 €santtu.miinalainen@pp.inet.fi 1x100 mm 65 €2x100 mm 115 €vuodessa.Seuraava lehti ilmestyysyksyllä 2011 Taitto/ulkoasu: KYSY VUOSIMAINOSHINTAALehteen tarkoitettu Santtu Miinalainen NELJÄÄN LEHTEEN!aineisto oltava perilläviimeistään 10.9.2011mennessä.Painopaikka: Newprint Oy,Turku

Elokuu 2011 n:o 222.-23.10 klo 11.00JOKAMIESLUOKAN KILPAILUALASTARON MOOTTORIRADALLAASFALTILLAAjettavat luokat:Naiset EVKNuoret YleinenPapatKilpailussa ajetaan myösGrande Finale-lähtö, jossaon evk-, ja yleisen luokanfinalisteja mukanaKILPAILUN TAUOLLA HAASTELÄHTÖMERSUV10VSMERSUR6ALUEEN TUTKINNOT JATAPAHTUMAT13.10.2011 Länsi-Suomen syyskokous15.10.11 JM-Tutkinto, Huittinen29.10.11 Rallitutkinto,Laitila10.12.2011 Aluemestaruus palkintojenjako 2011Talkoolaisia Truck Race FinalratakilpailuunTalkoolaisia tarvitaan jälleen syyskauden viimeiseenkansalliseen ratakilpailuun, joka ajetaansunnuntaina 2.10 Alastaron moottoriradalla.Kilpailun järjestää neljän lähiseuran yhtymä jakilpailun vetovastuu on tällä kertaa Säkylän UA:lla.Jos kiinnostus heräsi, niin ilmoittaudutalkoohommiin joko Santulle 040-7458846 taiMarkulle 050-5410332TEBOILAlastaroLoimijoentie 6132440 AlastaroPuh. 02-764 1163Faksi 02-764 1873

Heinäkuu 2010 n:o 2KILPA- JA HARRASTE-AUTONÄYTTELYHuhtikuun 16. päivä lauan- ihan mukavasti. Näyttelystainaoli seuramme kuljet- sä myös esiteltiin AKK:n toitajillamahdollisuus esitellä mintaa sekä oman kerhomomiaautojaan Loimaan Laa- me toimintaa. Hieno aurintuautossaja mukavasti kul- koinen päivä menikin äkkiäjettajia saatiinkin paikan tuttujen ja tuntemattopäälle.Parisenkymmentä mienkin kanssa rupatellesseurankuljettajaa olikin sa.siirtänyt kalustoaan Loimaansuuntaan ja yleisöä- Laatuauton Jaakko Suvilakinoli tullut katsomaan kin oli tyytyväinen esittely-Ari Jalavikon F-ryhmän EscortAmpujan Santeri toi ”wanhan herrankin” näytille eliihmeteltävänä oli Toyota Corona 1967päivään, kun samaisena päi- siä päivään ja innokkaitavänä esiteltiin Ford Focuk- katsojia oli kauempaakinsen uusi malli. Seuramme tullut autoja tutkailemaan.Ford-kuljettajat saivatkin Suuniityn pariskunnan paisesittelypaikataivan sisään- telemat makkaratkin menikäynninedestä. Ari Jalavik- vät kuin kuumille kiville.ko, Niko Nieminen, Ari Kään- Seura arpoi yli sadan vasteeja Heimo Mäkelä olivat tanneen kesken 5 kahdenFord -merkkisellä kalustol- hengen kisalippupakettiala liikkeellä.Rata-SM Alastaro- kilpailuun.Kuljettajat olivat tyytyväi-Katap-Racing tiimissä ajavan Niko -Pekka Niemisen Ford Fiesta R2 oli tuotu paikanpäälleMatiakselle riitti vasta kuudeskerta Teinin Akin kuorma-autonkyydissä

Heinäkuu 2010 n:o 2Huhtikuiselle näyttelylleoli siis ”tilaus”. Katsotaanhallituksen kanssa joskoensi vuonna laitettaisiin toimintakalenteriinsamanlainentapahtuma ehkäpä vaikkaKyrön markkinoidenyhteyteen, joka tällä kertaasattui ikävästi samaisellepäivälle Loimaanautonäyttelyn kanssa.Teksti ja kuvat:Santtu Miinalainen12.9Salosen Matin uusi brasilialaisvalmisteinen Mersu keräsi katsojiaJanne Turtian harraste-Wartburg oli viimeisen päällehienossa kunnossaYksi esillä olleista Fordeista oli Ari Käänteen jokkisauto,Escort kylläkin oli Volvon moottoritekniikalla varustettunaUran Timpan nappisilmä Lada on harvinaisempaa herkkua,näitä ei paljon enää ralli- ja sprinttipoluilla nähdäMahtaako Saarenvallan Santerin Tercelin nokalla valotehovarmasti riittää ?

Elokuu 2011 n:o 2Circuit Endurance14.5.2011Circuit Endurance käynnis- ”lempipaikka” viime vuotyijälleen toukokuussa ja tisen ylävarikolla majoitloppujenlopuksi kilpailuun tumisen jälkeen.osallistui 47 joukkuetta.Samassa yhteydessä ajet- Seuramme kuljettajia olitiin ratakuorma-autojen mukana jälleen monessakauden ensimmäiset osa- tiimissä. Laskeva Aurinkokilpailulähdöt. tiimin Carinaa oli Racing 1luokassa yhtenä kuljetta-Pahalta näyttää Enduran- jana ohjaamassa Jarkkocen Racing luokkien tule- Lehtinen, RP Truckracing 1vaisuus, 47:stä joukkuees- oli liikkeellä täysinta 6 ajoi Racing luokissa. KySUA:n voimin. Rami Pei-Minkä takia tähän on tultu? ponen, Markku Kaunismäki2006 Racing luokissa oli ja Kimmo Luoto kuskasivatjoukkueita vielä 21. Tähän Hondaa Racing 2 luokassa.harrastajaluokkaan tarvit- XO Motorsport Racing tii-sisi saada hieman lisää pot- missä seuramme kuljettakua,eikä niin vähääkään. jina olivat Kari Vuorinen,Jos lasketaan kuljettajis- Antti Nieminen ja Matti Varsa,niin olisiko 60-90 kul- jus. Red Five Racing olijettajan poistuminen lajinparista oikeampi vertailulukukuin tuo 15 joukkueenkato. Mutta nyt itse kilpailuun.Matti Salonen ja Aki Teini lähtivät toiseen lähtöön toisestarivistäm y ö s t ä y s m i e h i t e t t yKySUA:n toimesta, Jani Hal-me, Antti Leino ja JukkaVierula osallistuivat XX Cir-Sateeton,hieman pilvinenkeli oli kilpailupäivänaamuna, mutta sateeksihanse muuttui jossain vaiheessapäivää. 47 joukkueenlähdön järjestely menimelko kivuttomasti. Varikkooli siirretty tällä kertaa”normaaliin” paikkaan eliAlastaro Circuitin ratavarikolle.Tämä tuntuu olevanmelkein kaikkien tiimienLaskevan Auringon Carina toi tiimille luokkavoitonRacing 1:ssäKilpailun sihteerille eli AittamäenJokelle maistuiautomaattikaakao, hetikun suurin hässäkkä oliohitse toimistossa

Elokuu 2011 n:o 2cuit Enduranceen Honda Piikkiin nousi Kari SuhonenCRX:llä. Opelix-Racing oli Sisullaan. Kari Suhosenlähtenyt myös Astrallaan auton vaihdelaatikostakilpailemaan Saloon luok- booriakseli sanoi sopimukkaan.Marko Suomi, Tero sen irti ja Raine VikmanYlenius ja Timo Koivula oli- nousi piikkipaikalle. VikvatKySUA:n edustajia man ajoi lähdön voittoon,tässä tiimissä.Salonen sijalla kolme,Teini sijalla neljä, Fors-Laskeva Aurinko voitti luok- ström sijalla viisi ja Rantakansavaikkakaan suurta nen sijalla seitsemän maakilpailualuokassa ei pääs- liin.syt muodostumaan. 127kierrosta kuuden tunnin jäl- Toinen kilpailulähtö startkeenon varmasti pienim- tasi heti Endurancepiäkierrosmääriä millä kilpailun päätyttyä sateesluokkavoittotämän mittai- sa. Aki Teini rynni kärkeensessa kilpailussa on saatu. ja saikin pidettyä piikki-Racing 2 luokassa RP Truck paikan kierrokselle 5 asti,Racing 1 tiimin meno päät- jolloin Forsström kuittasityi kierroksella 120 kes- Teinin ja ajeli lähdön voitkeytykseen,siihen asti toon melko helponlaisesti.tiimi olikin luokkajohdossa.Teinin ohi pääsi vielä Rin-ne, joten Teini sijoittui toisessalähdössä kolmanneksi.Saloon luokassa XO MotorsportRacing oli parhaana Matti Salonen ajoi kilpai-KySUA:n suorittajana sijal- lussa neljänneksi ja Jarila 10 jääden voittajalle Rantasen kilpailu päättyikolme kierrosta. Opelix- mustaan lippuun 5 kierrokracingsijoittui kilpailussa sen jälkeen.sijalle 17. Red Five RacinginHondaan tuli kierroksia Teksti ja kuvat:kuuden tunnin aikana 172 Santtu Miinalainenja se oikeutti sijaan 28.Grilliä hoiti jälleen ammattimaisin ottein Suuniityn Pena,Tiia Palomäki, Saila Suuniitty ja Susanna KallioniemiXO Motorsport Team Hondan juottohetki ja kuljettajanvaihtoKuorma-autoja osallistuikauden avaukseen hienosti10. Seurastamme ajamassaolivat Matti Salonen, AkiTeini, Erik Forsström sekäuutena kuljettajana sarjassaloimaalainen Jari Rantanen.Kilpailun aikaajoissapiikkipaikan nappasikinSalonen. 0,035sekunnin erolla Suhoseen.Aki Teini Ajoi neljänteenruutuun, Forsströmin paikaksimuodostui ruutu 7.Jari Rantasen ensimmäinenkilpailu alkoi tällä kertaaruudusta kymmenen.Ensimmäisessä lähdössäaika-ajon sijoitukset muuttuivattäysin, kun Salonenja Teini myöhästyivät lähdöstäja he joutuivat aloittamaanjonon hänniltä.Timo Koivula ajoi yhtenä Opelix-tiimin kuljettajista

Elokuu 2011 n:o 2Ratailta I 19.4Kevään ratakauden seu- dessämme olleen ilmoitukrammeosalta aloitti jäl- sen, kun osallistujia oli huoleensuosittu ratailta. mattavasti enemmänKuten aikaisemmassa leh- tämän vuoden ensimmäidessäoli ilmoitettuna on sessä rataillassa kuin viimekaikki ratailtaamme osal- vuoden ensimmäisessä.listujat nyt vakuutettusaman tyyppisesti kuin kul- Ja hienoa oli myös huomajettajalisenssinhaltijat- ta, että nuorta vertakin onkin. Eikä vakuutus ole aina- tullut ratailtaan harjoittekaanollut turhaa, koska lemaan asfaltilla ajoa.vakuutuslistassa on ainaollut mukavasti nimiä. Kallioniemen Susanna hoitaatänä vuonna jälleenKuljettajat ovat näköjään ilmoittautumishommathuomioineet hienosti leh- ratailtaan ja loput hallituksestaovat vastuussamuusta ohjatusta toiminnasta.Kuten monena vuonnaaikaisemminkin ajovuoroton määrätty siten, ettäkoppiautot aloittavat, senjälkeen pääsevät moottoripyörätradalle ja viimeisenämahdolliset ratakuorma-autot,jos kuljettajiaon paikan päälleilmaantunut. Tämä kaikkisiis 20 tai 15 minuutin pätkissä.Bemarilla tultiin kahva edellä Lemminkäisen mutkaanKaitosen Jerikin oli saanut alleen ratapelinTeksti ja kuvat:Santtu MiinalainenAjovuoroja liputteli tälläkertaa Karppisen JuhaNäillä aivan eri luokan autoilla ajellaan melko samojaaikoja Alastaron radallaYhtenä uutena nuorena kuljettajana nähtiin rataillassaAhrikkalan Antti Legendsin puikoissaKriivari Racingilla oli aivan uusi kalusto testissä

Elokuu 2011 n:o 2Ratailta II 3.5Toinen ratailta toi jälleen myös liittynyt Vehviläisenyhden uuden kuljettajan Juha, jonka lajina on Drif-KySUA:n riveihin, kun Loi- ting. Juhakin pääsi testaamaalainenJari Rantanen maan omaa Nissaniaanajoi kevään aikana ratalei- radalla, kunnes takarenmanja pääsi koittamaan kaan pinta irtosi.ensimmäistä kertaa SalosenMatilta liisattua rata- Kevätaurinko porottikinkuorma-autoa. Ajonäyt- koko illan ja ratailta meniteen antaminen oli ehtona leppoisissa merkeissä läpi.rataleiman saamiselle ja Hienoa että näitä harjoihienostihanJari ajonäyt- tuksia ei turhaan järjesteteensuorittikin.tä.Muitakin kuorma-auton kul- Teksti:jettajia oli paikalla. Järvi- Santtu Miinalainensen Junnu, Forsströmin Kuvat:Erik ja Teinin Aki olivat tes- Santtu Miinalainentaamassa kauden ensim- Santeri Ampujamäistä kilpailua varten.Ja KySUA:n kuljettajiin oliV1600 luokkaa Rata-SM sarjassa ajava Arttu Mäkeläkinoli tullut testaamaan Alfaansa ratailtaanRataillassa nähtiin myös pari historiikkipyörääJuha Vehviläisen auto oli saanut uuden maalipinnan jamoottorikin tuntui toimivan erinomaisestiTämä Corvette ajeli hyviä kierrosaikoja, ei tainnut ollaalla ihan tavalliset tusinarenkaatJari Rantaselle (oik.) oli neuvoja antamassa Volvonedellinen kuljettaja Markus Alkio

Elokuu 2011 n:o 2AlasRata-SM sarjan pyöräytti Kantola. Kuorma-autoissatällä kertaa kautensa onkin käynyt aikamoinenalkuun Alastaro Circuitilla. KySUAlaisten vyöryminen,Viime vuotinen hairahdus kun Matti Salonen, Aki Teipe-lakilpailupäiville oli ni, Jari Rantanen sekä Erikkorjattu ns. normaaliin kil- Forsström ajoivat UA:mmepailuviikonloppuun eli kil- nimiin.pailut ajettiin lauantaina NEZ GT-autoissa Marko Ranjasunnuntaina. Viime vuo- tanen ajoi Porsche 968:llatinen talkoolaisten etsimi- ja Legendseissä Ristonen olikin tuskaista tämän Ahrikkala -34 sedanillaanvuotisen kilpailuviikonlo- myös KySUA:n nimiin.pun talkoolaisten etsimiseenverrattuna.Tästä h u omaa, e ttäjäsenistömme rata-ajo ontodella laajalla pohjalla.BMW Extreme kujaLegendsit, BMW Extreme,GT-autot, kuorma-autot, Perjantai oli pyhitetty har-Formula Fordit ja Porschet joituksille ja varsinaisetvaltasivat radan osittain jo aika-ajot ja kilpailulähdötkeskiviikkona harjoitusten pyöräytettiin käymäänmerkeissä. Seurastamme vasta lauantaina.ajamassa olivat MarkkuHannula ja Tero Ståhl BMW AIKA-AJOTExtreme luokassa, samassa Aika-ajoissa ensimmäisenäluokassa ajoivat myös pari olivat vuorossa Legendsit.Jukka Lehtovaara ja Lasse Risto Ahrikkalan sedan kiisi1.30,525 aikaan. Tämä riit- vät Bemarinsa ruutuun 8.t i l ä h t ö r u u t u u n 2 0 . Lehtovaara-Kantola parillaLegendsejä oli tällä kertaa ei mennyt juurikaan huo-ilmoittautunut kilpailuun nommin ja heidän ruutun-hurjat 42 kpl.sa oli yhdeksän, jäädenainoastaan n. 4 sadasosaaSeuraavana aika-ajoihin kahdeksannesta ruudusta.pääsivät BMW Extreme -luokka. Ståhl-Hannulaparilla oli ehkä pienoinen Kuorma-autojen aikakotikenttäetuja he tykitti- ajoissa pisimmän korrenKySUAlaisista vei Erik Forsström,joka ajoi paalulleajalla 1.40,095. Toiseenruutuun kiilasi myös seurammekuljettaja MattiSalonen. Aki Teini ei saanutautoaan kulkemaan jaongelmien jälkeen ruuduksimuodostui 6. Jari Rantanenveivasi Volvo NL:n ruutuunyhdeksän.KILPAILULÄHDÖTLauantaina Legendsienensimmäisessä kilpailulähdössäAhrikkala joutui keskeyttämäänkilpailun viidennelläkierroksella.Risto Ahrikkalan sunnuntain lähtö toi sijan 12BMW Extreme -luokassaStåhl ja Hannula ajoivat kilpailussasijalle 11. Lehtovaaraja Kantola pari nap-

Elokuu 2011 n:o 2taro 11.-12.6pasi sijan kymmenen. Luo- Sunnuntain lähdöt ensimmäisen kierroksen neet ohitusmahdollisuuttakan kärki jäi reilu minuutin Kuuman sunnuntain aloitti jälkeen lähtösuoran kola- ja näin ollen Erik saapuipäähän. kuljettajistamme BMW roinnin takia ja uusinta läh- ruutulipulle toisena. AkiKuorma-autojen ensim- Extreme tiimit. Lehtovaa- dössä Ahrikkala saalisti Teini oli kolmas ja Mattimäisessä kilpailulähdössä ra ja Kantola eivät pääs- itselleen sijan 12. Salonen tuli maaliin vii-Erik Forsström vei voiton, seet starttaamaan kilpai-dentenä, vaikkakin tulos-Rinteen Juha kiilasi toisek- luun, mutta Hannula ja Kuorma-autojen toisessa liuska näytti jotain aivansi ja kolmannen sijan vei Ståhl pääsivät ajamaan lähdössä Olikin aikamoista muuta.Matti Salonen. Aki Teinin myös sunnuntaina. Tulok- hiillostamista, kun Forssijoituslähdössä oli viides. sena lähdöstä sija 13. ström jäi lähdössä Rinteen KUUMAAKIN KUUMEMPIJari Rantanen ajoi seitse-taakse. Vaikka Erik yritti VIIKONLOPPUmänneksi. Legendojen lähdössä sat- molemmilta puolilta ohi Sää suosi tällä kertaa kisatuija tapahtui. Itse asiassa jatkuvasti, niin Rinteen tar- viikonloppua. Ratapisteelkilpailukeskeytettiin heti kat ajolinjat eivät anta- lekin ehdin sunnuntainaAlastarolla valittiin jälleen myös Fat Pipe Grid-girlV1600 -luokan lähdössä rytisi peltikinLegends kuljettajat palaveerasivat rengassäännön tiimoilta,tämä tuntuikin kiinnostavan aivan kaikkiaHannula ja Ståhl ajoivat sijalle 11 lauantain lähdössä,sunnuntaina sijoitus oli 13.

Elokuu 2011 n:o 2Alastaro 11.-12.6Legendoja oli yhdessä lähdössä yli neljäkymmentä ja niinhän siinä kävi, että sunnuntaina oli hieman ahdasta lähtösuoranjälkeisessä mutkassahieman auttelemaan Karp- mesta löydy kohta enää jon päätettävää millä lin- kysely Strategia 2020, sielpisenJuhaa, joka urheasti maailmanluokan ratakul- joilla AKK:ä vedetään, men- lä voit jättää oman mielioliliputtanut siihen asti jettajia. En henkilökohtai- näänkö FIA:n vai ruohon- piteesi AKK:n tulevaisuuyksin.sesti usko että karting- juuritason ehdoilla. AKK:n desta.autoista päästään nouse- kotisivuilla pääset vaikut-MIKÄ ON RATA-AUTOILUN maan suoraan huipulle, tamaan osittain tähän. Teksti ja kuvat:TULEVAISUUS?vaan ennen PM-, NEZ-,EM- Sivustolta löytyy sivun Santtu MiinalainenSe on harmi, että rata-ajo ja MM-tasoa olisi nuorten vasemmasta alareunastaei kerää enää niin paljon kuljettajien päästävä koityleisöäkuin ennen. Olisiko tamaan taitonsa myös kankentiessaatava joku julk- sallisissa kilpailuissa.kis-lähtö tai joku muu Tässä olisi ehkä hiemanvetonaula millä saataisiin pohdittavaa kattojärjesyleisötulemaan paikalle. tömme ylempään portaa-Tämä on jo aivan valtakun- seen. Pitäisikö harrastaminallinenongelma ja kum- sen kustannuksia saadaminkin näissä tilaisuuksis- jotenkin kuriin, että ratasaosa rahoituksesta tulee autoiluun saataisiin lisäälipputuloista.nuoria harrastajia ja sitäkautta lisää katsojia auto-Tuntuu siltä, että ratakil- määrien kasvaessa luokispailujaei kannata järjes- sa? Ovatko kilpailun järjestääkohta enää SM-tasolla tämiskulut nousseet taitaisaati sitten kansallisel- vaisiin ja siinä samalla osallaErik Forsströmin tiimille harmaita hiuksia aiheutti kilpai-tasolla. Tämä tulee joh- listumismaksut? Tässä lulähdössä yli kääntynyt S-akselitamaan siihen ettei Suo- onkin tulevaisuudessa pal-Lauantain lähdössä kuorma-autoja oli koko radan leveydeltä

Elokuu 2011 n:o 2Ratailta IV 20.6No vettähän ei puuttunuttästä rataillasta. Kello kunlöi viisi iltapäivällä ja harjoitusiltaalkoi, niin sillointaivas repesi eikä yhtäänkierrosta päästy ajamaankuivalla asfaltilla.Täytyy antaa kyllä yhdellekuskille aikamoinen rispektipeukalo,kun jaksoiajaa koko harjoitusillansateesta huolimatta. Eliseuramme nuorimpiin kuljettajiinlukeutuva Jeri Kaitonenveivasi Hondallaansitkeästi sadekelillä, kunmuut kuljettajat odottelivatsateen taukoamista.Autot saivatkin tästä illastakaikista suurimmanosan, kun saavista kaadettuunsateeseen ei moottoripyörätlähteneet koittamaanonneaan. Yllättävänmoni auto kävi sateestahuolimatta testaamassa jasadekelitestistä ei oikeinvoinut enää puhua mieluumminkinmonsuunitestistä.No ilman mitään suurempiakommelluksia menitämäkin ratailta, niin kuinkaikki rataillat tänä kesänäovat menneet. Seurammeratailloissa on paljon jopaVirtasen Pekka oli saanut Skodansa iskuun ja ensimmäiset testimetrit uudella koneellaajettiin rataillassakatsojia paikan päällä normaalisti,mutta tällä ker-taa sade piti katsojatkotisohvillaan.Teksti ja kuvat:Santtu MiinalainenTämä Vauxhall Viva GT oli oikein ehta brittiohjauksellavarustettu historic-peliJeri Kaitosta ei ”pikku” sade haitannut, vaan Hondaakuritettiin koko 20 euron edestäErik Forsström tuli testaamaan Camarolla, mutta hurjansateen vuoksi ei slickseillä päässyt kunnolla ajotuntumaan

Elokuu 2011 n:o 2Ahvenisto11.-12.6Rata-SM jatkoi sarjaansa tivät ruudusta 15 ja hienol- nyt tulla aikaisemmin. toista autoa suomalaistenAhvenistolla Vauhtipäivien la ajolla nousivat toisessa Lauantaipäivän lähdössä edustamana ja saataisiinmerkeissä. BMW Extreme lähdössä sijalle 11 jälleen. Erik ajoi sijalle 9. Kaikki- kunnon Suomi-Ruotsi maaluokassaajamassa olivat Rantasilla sijoitus parani aan 14 Camaroa oli radal- ottelu järjestettyä johonjälleenHannu Markkula ja lauantailta ja kuudennesta la, kun Ruotsista oli tullut kin ratakilpailuun.Tero Ståhl. Marko ja Santtu ruudusta he nousivat sijal- haastajia suomalaisille kus-R a n t a n e n k i n a j o i v a t le viisi sunnuntain lähdös- keille. Sunnuntaina Erik Teksti ja kuvat:samaisessa luokassa. Cama- sä. ajoi sijalle 8. Santtu Miinalainenro-luokkaan osallistuiCamarojen ajoa oli kyllämyös seuramme jäsen Erik Forsström ajoi Camaro- hieno katsoa, kun ensim-Forsström. Cupin osakilpailussa van- mäisillä kierroksilla oli melhemmanmallisella Cama- komoista lipsumista Ahve-BMW Extreme luokassa rolla eli Gen 4. Erik ajoikin niston pääsuoran jälkei-Ståhl ja Hannula ajoivat Ahveniston aivan testi mie- sessä mutkassa. Toivotaan,aika-ajoissa ruutuun 11. lessä, koska testikilomet- että ensi vuonna sarjassaRantanen & Rantanen nap- rejä ei juurikaan ollut ehti- olisi jo ainakin tämä neljäpasiruudun 8. Ensimmäisessäkilpailulähdössä ajovuorotaloittivat tiimeissäHannula ja Rantasten tiimissäSanttu. Kuljettajavaihdonjälkeen kierrosajathieman huononivatkummallakin tiimillä,mutta lopputuloksissa pariHannula/Ståhl löytyivätsamalta sijalta kuin lähdössä.Rantasten tiimi kuittasikaksi sijaa aikaajosijoituksestaanja tiimisijoittui hienosti sijalle 6.Viikonlopun toisessa lähdössäStåhl ja Hannula läh- Kuorma-autoista tuttu Erik Forsström ajoi ensimmäisen kilpailunsa gen 4 CamarollaLegendsien 39 auton lähtö oli myös huimaa katsottavaa,tilanteita riitti viimeiselle kierrokselle astiMarko ja Santtu Rantasen sijoitus oli lauantaina 6. jasunnuntaina 5.

Elokuu 2011 n:o 2Pikkujoulua suunnitellaanHallituksella on suunnitteilla seuran pikkujoulu,joka pidetään marras-joulukuun vaihteessa. Tarkempiajankohta ja ilmoittautumisosoite tullaan ilmoittamaanseuran nettisivuilla ja seuraavassalehdessä.Pikkujoulun juhlapaikkana toimii Yläneellä sijaitsevaSuviranta. Lisätietoja paikasta löydät osoitteestawww.suviranta.fiLUVASSA SAVUSAUNA, TAVALLINEN SAUNA,LÄMMINVESIALLAS, AVANTO JA TIETENKIN JOULURUOKAILULINJA-AUTOKULJETUS, REITTI VARMISTUUILMOITTAUTUMISEN LOPUTTUA.Suuniityn Pentti on päässyt 60-vuoden etappiin ja siksipäKyrön Seudun UA haluaa onnitella aktiivista jäsentäja toivottaa monia aktiivisia autourheiluvuosialisää! ONNITTELUT!LIITTOVALTUUSTON SYYSKOKOUS LÄHESTYYJos sinulla on mielestäsi liittovaltuuston kokoukselle jotaintärkeää esitettävää, ota yhteys seuran hallituksenjäseniin ja esitä asiasi heille syyskuun loppuun mennessä.Hallitus vetää mahdolliset liittovaltuustolle menevätasiat yhteen ja lähettää niistä kirjelmän valtuustonkokoukselleBOWLING BOWLING BOWLINGOlisiko kiinnostusta keilailuun?Loimaalle avautuu keilahalli tulevana keväänä. Olisikoseuran jäsenillä kiinnostusta lähteä keilaamaanvaikkapa vakiovuorolla. Laita sähköpostia osoitteeseensanttu.miinalainen@kysua.net tai nykäise hihastajossain kilpailussa, niin ja soittaakin voi 040-7458846.Pohdimme vastausten perusteella hallituksessa mahdollistaUA:n vakiokeilavuoroaT:HALLITUSRP-TruckracingKaunismäki RacingJärjestämeajotilaisuksiaHondaCiviceiläesim.-syntäreihin-poltareihin-kaveriporukoileHUOM! Tulossa talvella:Talviendurancea2-4 hengen joukkueilleKyselyt/tiedustelut:Rami Peiponen/ 040-5255788Markku Kaunismäki/ 050-5410332www.rp-truckracing.fiwww.hirsiformula.fi

Elokuu 2011 n:o 2Mika Mäkinen jatkoi kauttaanEM-kuorma-autoissaNürburgringin radalla Saksassa.Aikamoinen joukkosuomalaisia kannustajiaoli myös paikan päällä,myös minä ja parempipuoliskoni lähdimme kannustajienreissuun mukaan.Torstaina 7. heinäkuutasuuntasimme matkammeTampereen lentokentälle,josta pääsimme lentämään80 kilometrin päähän Nürburgringinradasta. MäkisenMiian ja KoivusaarenJuuson kanssa suoriuduimmeFrankfurt Hahnin kentältäMosel joen laaksonkautta Mayenin kaupun-Majoitus oli Mayenissa 24kilometriä Nürburgringiltäjopa kaupunkimaista mai-semaa hallitsi korkeallavuorella oleva Cocheminkiin, jossa majoituimme linna. Tässä vaiheessa joPension Hotel Zum Dicken- tuli mieleen, että tämäbaumissa. Hieno kokemus reissu on liian lyhyt kaikkiolinuo serpentiinimäiset en tämän alueen linnoihinlaaksoon laskeutuvat tiet tutustumiseen.ja ehkä vielä uskomattomammannäköiset laakson Saksalaiset tiet kylläkäänrinteet, joissa kasvoi luke- eivät paljon saaneet kunmattomiahehtaarimääriä nioitusta meikäläiseltä.viiniköynnöksiä. Mosel Asfaltit olivat todella huojoenvierellä menevä tie nossa kunnossa, mutta siltimeni laakson pohjaa pitkin paikalliset asukkaat ajoi-Cochemin kaupungin yleiskuvaa hallitsi linnaaivan joen varrella ja luke- vat kuin viiripäät. Saksassa jarrutus oli pakko tehdä. burgringiin. Mayenista olimattomat gasthausit pik- on myös opittu hätävilkun Eihän heillä mikään hätä Nürburgringille reilu 20kukylissä olivat ainutlaa- käyttö. Serpentiini kiemu- ollut, mutta muuten vaan kilometriä ja tarkoituktuistabongattavaa. roita ajellessa saattoi koh- oli pysähdytty ihmettele- senamme oli mennä tsekdalleyhtäkkiä osua auto, mään maailman menoa. kaamaan varikon menoaLyhyt päivällispaussi pidet- joka oli parkkeerattu heti ennen kilpailua. Sisälle alutiinCochemin kylässä, mutkan jälkeen hätävilkut Majoittumisen jälkeen eelle päästiin melko vaijossakylää tai oikeastaan päällä ja melkeinpä lukko- hyökkäsimme vielä Nür- vattomasti Mäkisen Mikan

Elokuu 2011 n:o 2päinvastainen toisessa lähdössäeli ykköslähdön voittajalähtee ruudusta kahdeksan,toiseksi tullut lähteeruudusta seitsemänjne.Toisessa lähdössä jälleenMikan autoa kolhittiin jarengas meni jälleen. Tässävaiheessa Mika hieman turhautuijo muiden kilpailijoidenaiheuttamiin kolhuihinja sadatteli, että josvaikka pääsisi edes yhdenkilpailulähdön ajamaanehjällä autolla. Sijoitus lähdössä14. Ilta alkoi hämärtymään,mutta varikolla jafestarialueella meno vainkiihtyi. Joillakin meniaamun pikkutunneille lauantaina,mutta me lähdimmejo yhdentoista aikoihinPark Ferme sunnuntain ensimmäisen lähdön jälkeenMannin dataloggeri tallentaa monta eri tietoa kilpailunaikana esim. auton paikkatiedot, jarrujen lämmöt, moottorinkierrosluvut ja monia muita, joiden perusteella autoahienosäädetään ratakohtaisestiMikan vaimo Marita järjestiMikalle yllätyssynttäritJochen Hahnin teltassaomaan tuttuun Mayeninmajapaikkaamme. Illallavielä pistäydyimme ham-purilaispaikassa, joka löytyisellaisia pikkuteitä pitkinettä usko meinasi loppuaennen kuin paikanpihaan pääsimme. Hienojanuo navigaattorit!SunnuntaipäiväViimeinen kilpailupäiväalkoi jälleen suoriutumisellamajapaikasta Nürburgringinradalle. Lämmitte-britti Matthew Summer-field, joka oli jo lauantainaollut tuomariston puhuttelussaajotyylinsä takia.Mika ajoi puhjenneella renkaallasijalle 14.Ja huollollejälleen töitä.Toinen lähtö olikin jännittävä.Aivan juuri ennen lähtöäalkoi satamaan ja rataliukastui täysin. Ensimmäi-sellä kierroksella AllGauerintiimin kuljettajat liu-kastelivat ja Matthew Sum-merfield runttasi Jochenlyajot olikin ajettu jo , kunpääsimme pelipaikalle jaMika olikin hienosti ajanutsijalle kymmenen jälleen.Aika-ajoissa Mika pääsisijalle 11 jääden ”Super-pole” paikasta 0,8 sekuntia.Päivän ensimmäinen kil-pailulähtö oli aikamoistarynnimistä jälleen ja Mikanauto sai jälleen tällin renkaaseenja vasen takarengaspuhkesi. Tällä kertaarenkaan ”hierojana” toimiMika voitti Sponsor Challengesarjassa osakilpailunkirkkaimman pokaalinHahnin autoa päin sitenetteivät irronneet toisis-taan. Tässä vaiheessa Mikaoli jo seitsemäntenä,mutta lähtö keskeytettiinja uusittiin. Tämä ei suosi-nut Mikaa jälleen kerran,kun ainoastaan yksi kierrosoli ajettuna ennen keskey-

Elokuu 2011 n:o 2Väliajalla ei yleisön tarvinnut tylsistyä odottelemaan lähdön järjestäytymistä, kun kilpailun lyhyet tauot paikattiinjos jonkin näköisellä viihteellä. Tässä esimerkiksi mobilisoitu bändi.tystä eli lähtöruutu tulisi Tähän reissuun olisi pitäolemaanuusintalähdössä nyt varata ainakin viikkosama kuin ensimmäisessä. aikaa, että olisi nähnytUusintalähdössä liukastel- myös Mosel-laakson aluettiinvieläkin, mutta Mikalla ta enemmän. Uskomattoolijärki kädessä eikä yrit- man hieno tapahtuma jatänyt liikaa liukkaalla hienoa oli päästä seuraakelillä.Märkä keli oikeas- maan sitä aivan tiimintaan tuntui sopivan Mäki- ”iholla” sekä myöskinselle ja sunnuntain viimei- kuvaajana radan varressa.nen lähtö toikin Mikalle vii- Saksassa on panostettukonlopun parhaan tuloksen autourheiluun ja kilpailuneli sijan 9. Mika palkittiin yhteistyökumppanitkinmyös Sponsor Challenge pyörittävät paljon mainossarjanparhaana kuljetta- kampanjoitaan paikanjana.päällä kilpailuissa. Erino-Pieni juhliminen olikin sun- maista PR-toimintaa!nuntai-iltana hyvän tuloksenkunniaksi paikallaan.Olihan viikonloppuna muitakinluokkia ajamassaesim. GT-autoja oli yhdessälähdössä yhtä aikaa 32kpl. ADAC Formuloita oli ylikaksikymmentä. Nämä siivellisetformulat on varustettuVolkswagenin 1.6 litraisellaruiskukoneella jahevosvoimia niistä löytyyn. 145. Niin ja tietysti viikonloppunaajettiin myöskuorma-autojen Mittelrhein-cupja samoissa lähdöissämyös brittien BTRAajoi oman osakilpailunsa.Teksti ja kuvat:Santtu MiinalainenSaksan osakilpailua seuraamaan olivat lähteneet MarkkuSeppälä, Kalle Lindgren, Rami Peiponen ja Kirsi KankaanpääTällaisia ”lokinsiipiovisia” Mersuja oli GT-luokan lähdöissäuseita, kuten myös VipereitaKotiinpäinMaanantaina lähtikin lentojälleen kotimaahan päin jatuntui siltä, että aika olimennyt aivan liian nopeastineljän päivän aikana.Mäkisen perheen tuoreintulokas Alissakin seurailijo mielenkiinnolla varikonsäpinääNämä ADAC Formel sarjan siipiveikot oli varustettu 145hevosvoimaisilla Volkswagenin koneilla

Elokuu 2011 n:o 2Niko Nieminen Neste Rallissa luokkansa seitsemäsNiko Nieminen teki tasaisen varmaa työtä Neste Rallis- Katap Racing sisartallissa ajava virolainen Ott Tänaksa. Ensimmäisessä kolmipäiväisessä kilpailussaan loi- taisteli tosissaan S2000-luokan voitosta kunnes perjanmaalainenajoi luokkansa seitsemänneksi. Kokonaiskil- taina lipsautti autoaan sen verran ulos, että pakoputpailussanimi löytyi tulosluettelossa sijalta 54. Haasta- ken tukkeutuminen katkaisi isommat kiireet. Lopputuvanreitin läpi ajaminen on jo sinänsä saavutus nuoru- loksissa Tänak oli luokkansa 3. ja yleiskilpailussa sijalkaiselta.Niemisen luokassakin maaliin pääsijöitä oli la 13.reippaasti alle puolet kisaan lähteneistä.Niemisen kausi jatkuu elokuun loppupuolella Viron-Tavoitteenamme oli ajaa ehjä ja tasainen kilpailu. mestaruussarjan osakilpailulla Lounais-Eestissä.Tahdoimme nauttia kansainvälisestä tunnelmasta jalegendaarisen kilpailun upeista puitteista. Rikkonaisen Teksti: Katap Racingkesäkauden vastapainoksi oli tärkeää ajaa maltilla kokokisa lävitse.Kuva: Petri SkogNiemisen hyvää viikonloppua avusti lähes moitteettomastitoiminut Ford Fiesta R2. Ainut isompi murhe oliEK 8:lla tapahtunut rengasrikko. Tiestä noussut kivirikkoi eturenkaan ja kartanlukija Panu Plosilan kanssarengasta vaihtaessa aikaa tuhlaantui muutama minuutti.-Ilman rengasrikkoa sijoituksemme olisi ollut ehkä paripykälää parempi. Saavutimme kuitenkin asettamammetavoitteemme ja ajoimme läpi yli 300 erikoiskilometriä.Täytyy erikseen vielä kiittää kaikkia tukijoitamme,jotka mahdollistivat osallistumisemme Neste Ralliin.huom kuljettajat!!!Muistakaa postittaa kilpailusaavutuksenne hyvissäajoin Susannalle syyskokouksen palkintojenjakoa vartenTEIJOTALO RALLIINTeijotalo -ralliin tarvitaan sulkumiehiä EK 4:llelauantaina 1.10. Jos sinulla olisi aikaa lähteä auttamaanSalon UA:n kilpailun tekoa, niin ilmoittauduKaunismäen Markulle hyvissä ajoin numeroon050-5410332LOIMAAN• kello-ja korukorjaukset • filmirullien ja digikuvien kehityspalvelu• passikuvat 10,- • pesulapalvelu • toimistotarvikkeet• kaiverruspalvelu, myös lasermerkkaus • värikopiopalveluPuh. 02-486 2277040-549 6972Avoinnama-pe 8.30-17la 9.00-13KYRÖNTIE 35 A21800 Kyrökyron.kk@saunalahti.fiLAMMINKATU 38 LOIMAAPUH. 02-762 1339FAX. 02-762 1360

Elokuu 2011 n:o 2Turtiat Black Rocket -rallissaHistoric RallyTrophy osa- sien moottorin lämpötiloja luokan puolivälissä viiden- Aurajoen rannoilta 17.9.kilpailu Black Rocket ralli (+13 °C). Kilpailun reitti oli sinä. Maaliin tulo kevät- Vielä on kesää jäljellä...ajettiin 14.5.2011 Jankka- vaihtelevaa tietä, mukaan säässä tuntui makealta jalan kunnassa lähellä Valion mahtui pientä syheröä se- kun vielä viisi ensimmäistä Teksti:jätskitehdasta. G-69 1000 kä pitkää suoraa.palkittiin, sijoitus tuntui Jari Turtiakuutioisten luokkaan osal-hyvältä. Seuraavaksi on Kuva:listui Jari ja Janne Turtia. Taukoa vietettiin Tuulok- tähtäimessä Länsi-Ran- ReissumiesLähtöluettelossa osallistu- sen Kapakanmäellä. Tauol- nikon ralli, joka starttaajia oli tähän luokkaan lue- la tulos edellytti luokanteltu 12 kpl, Hillmanneja, viidettä sijaa, edellä 5 se-Minejä, Angliaa, Skodaa, kunnin johdossa Jukka Häq-Fiattia, Datsun ja pari War- qvist Hillmannilla, jotenrea.tauon jälkeen lähdettiintavoittelemaan hänen pää-Kilpailun reitti sivusi vuo- nahkaansa. Ek 3:lla osoitden2011 Neste Oil -rallia, tautui, että vastustaja pis-Ek 1 ja 2 olivat osin samoja ti vielä paremmaksi, jolteitä,kuin tämän vuoden loin taistelutahto lisääntyi"Jyskälässä". Numerolla 26 entisestään. Ek 4:llä TurtiajaneetTurtiat lähtivät at päätti sitten hyökätä jamatkaan hieman epäonnis- se riittikin Hillmannin lyötuneentalvisen Riksurallin miseen sillä pätkällä, mutjälkeenvaloisalla mielellä, ta lopputulokseksi jäi kuitoivoenettä Wartburgin tenkin 7 sekuntia kaulaa.kärjet kipinöisivät. Kilpai- Luokassa maalin saavuttilusää oli erinomainen suo- yhdeksän paria ja TurtiatHUOLTO- JA PESUPALVELURAUTIAINENpesut • vahaukset • korjaustyöthinauspalvelu • varaosatNyt myös Delphi OBD vikadiagnostiikka 2001-> autoihinTakojantie 532300 MELLILÄPUH: 050 - 3065505www.huoltojapesupalvelu.fi®SYYSKOKOUS3.11.2011 alkaen klo 19.00Kyrön seudun osuuspankin alakerrassaKyröntie 31, 21800 KyröEsillä: - sääntömääräiset asiat- vuoden palkittavatKahvitarjoiluTERVETULOA!HALLITUS

Elokuu 2011 n:o 2LOIMAALoimaanVARAOSAPÖRSSIKalevalankatu 11 • 32200 Loimaapuh. 02 763 2271fixusloimaa@fixus.fi www.fixus.fiLämmintätalvisäilytystilaa:-autoille-kilpa-autoille-moottoripyörille-erikoisautoilleKylmäsäilytystilaa:-asuntovaunuilleTiedustelut:Markku Kaunismäki 050-5410332Kardaanikunkussa heinäkuun lopulla seuratpitivät jokkiksen linjanvetokokouksenKardaanikunkku keräsi jäl- jokamiesluokan harrastaji- tinut kirjelmän muotoon le, joka osittain omassaleen aikamoisen määrän en toimesta. Syynä oli yksityiskohtaisen viestin kokouksessaan helpottikuljettajia kilpailemaan AKK:n ”hylätyksi” tulemi- AKK:n hallitukselle ja pai- harrastajavetoista joka-”kruunuista”. Kunkku vii- nen sääntöasioiden kehi- kalla olleet seurat saivat miehenluokkaa kumokonloppunakokoontui tyksessä. Moni jokkishar- lukea kokouksen kulun mu- amalla varustesääntömuumyöspaljon AKK:n alaisia rastaja onkin siirtynyt aja- kaiset pykälät ja mahdolli- toksen, jonka oli alunperinseuroja, jotka olivat huo- maan Jokkisracen kilpailu- sesti antaa tukensa ko- tarkoitus astua voimaanlissaan jokamiesluokan tu- ja ja samalla jättänyt lu- kouksen asioille. Kaikki ensi vuoden puolella.levaisuudesta. nastamatta AKK:n lisens- 42:n seuran paikalla ollutsin.Suunta ei välttämättä ta edustajaa allekirjoitti- Toivottavasti kanssakäymi-Kokous pidettiin kilpailun ole paras mahdollinen. vat pöytäkirjan kokouksen nen lajiryhmän, ruohonyhteydessäja seurastam- jälkeen. juuritason ja AKK:n hallimekinoli kokoukseen osal- Sen takia näihin jokamies- tuksen kanssa tulee olelistumassapari henkilöä. luokan sääntöjen rationa- Koska kaikilla seuroilla ei maan avointa ja harrasta-Kokouksessa käsiteltiin lisoimiseen ja luottamuk- ollut mahdollisuutta tulla jalähtöistä tulevaisuudesmontaeri asiaa, joilla on sen palauttamiseen halli- paikan päälle kokoukseen, sakin, etteivät seurat joujatulee olemaan vaikutuk- tuksen osalta Kaanaassa toimitettiin linjanvetoko- tuisi tällaisiin ns. ääritoisiajokamiesluokan kehi- järjestetty kokous halusi- kouksen pöytäkirja myös menpiteisiin saadakseen -tykseen harrastajalajina. kin paneutua.muille seuroille ympäri Suo- ehkäpä suosituimman au-Kuten moni tarkemmin au- mea luettavaksi sekä mah- tourheilulajin Suomessa -tourheilua seurannut on A-P Männistö ja Emppu Tuo- dollisesti allekirjoitetta- ääntä kuuluviin.varmasti huomannut, ovat minen olivat hyvin pitkälti vaksi. Kahden viikon vasjokamiesluokanharrasta- vastaamassa tästä seuro- tausajan kuluttua oli lopul- Teksti:jat hajonneet kahteen eri jen tapaamisesta sekä kool- ta koossa 84 seuran nimet Santtu Miinalainenryhmään. Jokkisrace pe- lekutsumisesta. linjanvetopöytäkirjassa.rustettiin viime vuodenloppupuolella muutamien Kokouksen kulun nopeut- A-P Männistö toimitti pöy-AKK:n alaisten seurojen tamiseksi oli työryhmä laa- täkirjan AKK:n hallituksel-LOIMAAN PESULA OY•Vesipesut•Kemiallinen pesu•Emulsiopesu•PöytäliinavuokrausVUODESTA1986•Pyykinpesuaineiden myyntiKYSY KULJETUSPALVELUAAvoinna ma-pe 6.30 - 16.30Muina aikoina puh. 0400 854058Puh. (02) 762 1144 Oppipojankatu 5, 32200 LOIMAAwww.loimaanpesula.fiLoimaanKANSI- JA MOOTTORI-KONEISTUS OY- automaalit- varaosat- tarvikkeetTeollisuuskatu 1032200 LOIMAAAnssi PihlajasaariPuh 02 762 1303Fax 02 762 4791GSM 040 553 9149

24Elokuu 2011 n:o 2Miksu Racingin alku ja ensimmäinen enKaikki sai alkuunsa viime saakka sisältäen lukematvuosituhannenpuolella ja toman määrän hauskojatarkalleen vuonna 1998, hyvin onnistuneita ja joskunhyvä ystäväni joka oli kus hieman epäonnisiakinainoastaan muutamia vuo- retkiä, mutta kaikilla onsia sitten aloittanut katu- ollut jollain tavalla opettamotoristinuran hankki en- va ja mieleen jäävä merkisimmäisenRR-kilpapyö- tys.rän. Se kuinka päästiin tuo- Vuodesta 2004 vuoteenhon ensimmäisen kilpa- 2008 oma rata-ajo kiinnospyöränhankintaan oli moni- tuneisuus eteni hyvää vauhensattumien ja hausko- tia ja kilvellisillä pyörilläjenkin tapahtumien sum- tuli käytyä yhä useamminma, mutta ne kuuluvatkin erilaisilla järjestetyillä rasitteneri tarinoihin. Itse ta-ajo päivillä. Ajokokeolenharrastanut moottori- mus karttui hyvää kyytiä japyörien kanssa touhuamis- vauhtikin alkoi kasvamaanta varsinaisesti vuodesta lähes kerta toisensa jäl-1993 alkaen jolloin ostin keen. Jossain vaiheessaensimmäisen pyöräni Hon- homma tosin jäi paikoildaNSR 125R, jonka kanssa leen junnaamaan, koskatuli ajettua melko reilusti mieltä kalvoi kokoajanmm. Norjaa myöten. myöskin mahdollinen kaa-Pyörät vaihtuivat aina pa- tuminen ja pyörän romurinvuoden välein, mutta tus, jota en kuitenkaan hapyörientyyli on pysynyt lunnut tapahtuvan. Vuonainasamana - sporttipyöri- na 2008 syyskuussa Alastanä.Tämä osaltaan on aina ron moottoriradalla oli jäl-kuvastanut kiinnostunei- leen yksi ajoharjoittelutasuuttaniRoad Racing lajia pahtuma, jonka aikana tä-Poutaisella kelillä varikkopaikalla odoteltiin rauhallisesti, sadekelin renkaiden hankintaei varmaankaan ollut vielä mielessätuli pieni "high sider" taka- ko helposti omistajaa, mutpyöränirtoaminen, mutta ta sopivaa kilpuria ei tahkaikeksionneksi sain pyö- tonut oikein löytyä misränpidettyä pystyssä ja tään ja niinpä tulikin en-kaikelta vahingolta selvit- simmäisen kerran omantiin tai niinhän minä sen ajohistorian aikana hieluulin,vahinko sattui ni- man pidempi ajotauko,mittäin korvien välissä. kunnes vuonna 2010 heinäkuussaSRRA:n myyntipals-Tämä läheltä piti tilanne taa lukiessani löysin tutunsai aikaan sen että kotia ja turvallisen Suzuki Gsxkohtiajellessani mietin R1000 myynti-ilmoituksen,omaa ja silloisen Suzukin ei tarvinnut sen ihmeempiäodotella vaan puhelinkäteen ja soitto myyjälleja tiedustelemaan millainenlaite olisi kyseessä.Puhelun tuloksena oli sovittunanäyttö kaupan kohteenaolevasta kilpuristajonne minä lähdin peräkärrynkera, tosin kotona ilmoitin, että menen vainkatsomaan. Niinhän siinäsitten kävi, kuten arvatasaattaa, että samana iltanaajelin kotiin kilpuri peräkärryssäja suu messingillä.Pyörä oli rakennettu vuoden2006 Superbike sääntöjenmukaisesti käyttäenvarsin laadukkaita komponentteja,ulkoisesti siikohtaan.Sen johdosta ei mä kaatuminen sitten oli tarinaa ja päätös oli sitätarvinnut myöskään kauan erittäin lähellä. Ajoin sil- myötä selvä-> tämä pyörämiettiä, kun lupaudun tuol- loisella uudehkolla pyöräl- lähtee uudelle omistajallaloin ystäväni avustajaksi läni joka oli Suzuki GSX- ja seuraava hankinta mi-RR-kisoihin ja elettiin siis R1000 erästä ajosettiä ja nulle on vain kilpailukäyt-vuotta 1998. Tämä retki Las Palmas -mutkaa edel- töön tarkoitettu moottorikestiaina vuoteen 2004 tävässä nopeassa oikeassa pyörä. Suikka vaihtoi mel-RR-pyörien endurance-kilpailun lähtö starttasi kuljettajienpienellä juoksupyrähdyksellä pyörän luonä oli pieniä kosmeettisiavaurioita katteissa, kutennäissä on lähes tulkoon aina,mutta teknillisesti seoli varsin moitteettomassakunnossa. Ehdin viime syksynäkäymään muutaman

Elokuu 2011 n:o 2 25durance-kilpailuAjatuksissa aloimme pik- kaikki kilpailuun tarvittakuhiljaamyöskin mietti- vat seikat kuntoon ja kämäänmitä kaikkea jälleen vimme yhdessä myöskintarvittiinkaan mukaan ja harjoittelemassa. Muutamihinkaikkeen pitää va- ma päivä ennen suunnitelrautuaaiempien muistel- lun kilpailun ajankohtaamien avustuksella. Samal- alkoi hieman säätiedotusla oma harjoittelumääräni k i i n n o s t a m a a n t a-ajamisen suhteen ehkä hie- vanomaista enemmän saamankasvoi suunnitellusta, tikka, kun Mette kollejokaoli luonnollisesti pel- goidensa kanssa lupaili hykästäänhyväksi. Näyttöko- vin epävakaista, muttakeen sain suoritettua MP- lämmintä säätä.tuen järjestämällä harjoi- Ajankohta läheni ja valtuslähtöharjoituksella, mistelut oli saatu sekäjoka suoritettiin oikean suunniteltua, että suorikilpailustartinmukaises- tettua loppuun ja näin ol-ti.Kaikki nämä alku valmis- len kaikki oli kunnossa, kuntelut kun oltiin saatu hoi- kohti kilpailupaikkaa kesdettua,jäljelle jäi vain kiviikkoaamuna kuljetus-odottelu varsinaisen kil- kaluston keula käännetpailunalkuun joka suori- tiin. Keskiviikkona leirintettiin heinäkuun toiseksi pystyttämisen jälkeen käy-viimeisellä viikolla Bike- tiin pikaisesti vielä aja-week-tapahtuman yh- massa muutama kierrosteydessä.ihan varmistaaksemme,Alkuun olimme tehneet että kaikki oli niin kuin pititiiminsisällä heti pari peri- kin ja olihan ne. Illallaaatteellista päätöstä jotka teimme valmistelut seu-olivat: Mikäli sataa ja raavan päivän rengastuksislicks-renkaillaei voida en suhteen ja päivän päät-ajaa, niin silloin emme tyessä iltaan siirryimmeosallistu lainkaan kilpai- kerhon mökille punomaanluun vaan keskitymme kan- viimeiset strategiat kuinnustamaanmuita kanssa- ka ajetaan ja missä välissäkilpailijoita ja toisena pää- tankataan sekä kuinka paltöksenäkaluston ja kuski- jon. Nämä kun oli tehty,en on tultava ehjänä maa- saunottu, sekä makkaratliin. Näiden periaatepää- polteltu grillillä olikin aikatösten pohjalta valmiste- painua unten maille, jottalimme luottavaisin mielin seuraavan aamuna voisikerran radalla tutustumas- pumista tai siltä se ainakinsa itselleni uuteen ajope- tuntui. Kevään ensi ajotliin, joka ehkä hieman yl- suoritettiin jälleen Alastalättäenerosi ajamisen osal- ron tutulla radalla ja vauhtamelkoisesti ns. katu- ti mihin syksyllä jäätiin saapyörästä.Noina muutami- vutettiin melko nopeastina ajokertoina oli vaan tar- uudelleen, joka taas innoskoituksenaajaa kierroksia ti entisestään kuskia.tutustuen laitteeseen il- Lähes joka ajotapahtumanmitään suurempaa massa johon osallistuin tulisäätämistä ja siinä onnis- opittua jotain uutta jatuttiin varsin hyvin. omaa vauhtiakin olen saa-Syksyn päätteeksi huomi- nut kasvatettua hiemanoitavaa oli että oma vauhti näkyen parempina ja eri-Täydellinen vesikeli muuttikin kilpailun kulkua hyvin paljonoli parantunut ja ajo alkoi tyisesti tasaisempina kiersujumaanilman sen suu- rosaikoina.rempia toistuvia oho tilan- Ajatus johonkin kilpailuunteita joten kauden lopussa osallistumisesta alkoi kyeiauttanut muuta kuin teä, kun ennakkokyselyinnolla jäädä odottamaan Endurance -kilpailujen jär-kesän 2011 ajojen aloitus- jestämisestä ilmestyi harta.Talven aikaan tuli Suzu- raste-foorumien sivuille,ki käytyä perusteellisesti Nopea mietintä ja puhelinläpi huollettua kaikki mitä käteen ja soittamaan mah-huollettavissa oli sekä hom- dolliselle toiselle kuljettamattiintäydellinen uusi jalle ( tarinan alussa mai-katesarja, jotka saivat uu- nittu henkilö). Ei siinä asidenhienon sinivalkoisen aa sen enempää tuumittuvärin pintaansa. Talven ai- ja päätös ilmoittautumikanatuli hommattua kaik- sesta tehtiin saman tien.kea muutakin pientä ja suu- Itselleni tämä merkitsi kul-rempaa aiheeseen liitty- jettajatutkinnon suorittaväätarviketta ja varaosaa mista, koska omaa ajaja-sekä renkaita, joilla ke- k i l p a i l u t a u s t a a R R -vään ensimmäiset ajot voi- touhuista ei ollut. Kuljet-taisiin suorittaa. Talvi sekä tajatutkinto koostuu kah-alkukevät meni töiden puo- desta osuudesta teorialestamelko kiireisissä tun- sekä ns. näyttökokeestanelmissa ja tämä edesaut- joka suoritetaan radallatoi kevään nopeampaa saa- valvonnan alaisuudessa.Kuten autopuolen endurance-kilpailussa, niin myös MPpuolella suoritetaan kuljettajan vaihto

26 Elokuu 2011 n:o 2virkeänä herätä auringonpaisteeseen ja mennä suorittamaanyhdistetyt ajoharjoitukset/aika-ajot.Uni tuli kaikille varsin hyvin,mutta seuraavana aamunaei herätty auringonpaisteeseenvaan hienoiseenvesisateeseen. Taivasnäytti tosin siltä, ettei siitäihan vähään aikaan selkiäja näin ollen aamun ensikiireet ajovuorolle osallistumisestajäivät vainsuunnittelun tasolle.Aamupäivä meni melko sateisissatunnelmissa ja mielihieman painuksissa, kunvarsinaista auringon pilkettäei saatu kuin harvakseltaanpilvien raosta.Ilma tosin oli melko lämminjoten mikäli aurinko Kalusto matkalla kaatumisen ”jälkihoitoon” eli alavarikon pesupaikka kutsuupaistaa, niin radan pintakuivuisi kyllä pikaisesti. sä, josko löytyisi paljonSade lopulta taukosikin het- ylimääräisiä sadekelin renkeksija ilma alkoi kirkas- kaita. Samilta löysimmetumaan, joten kävimme yhden kilpailun ajetun tanoin15 min ennen ilmoit- karenkaan ja päättelimmetautumisen loppua kilpai- sen olevan meille kyllin hylutoimistossasuorittamas- vä, jotta voitaisiin kilpaisailmoittautumisen sekä luun osallistua meille määkeskustelemassalähtöpai- ritetystä lähtöpaikasta jokastamme,kun emme ai- ka oli numero 17. Kiireelläka-ajoa saaneet sateesta vaihdoimme renkaat slickjohtuensuoritettua. sien tilalle ja pyörä oli näinPeriaatteemme mukaan valmis sadekelin kilpaimeillähänei ollut sadeke- luun. Pikku mutta hiipi siilinrenkaita lainkaan yhtä nä vaiheessa oman kypärävanhaaeturengasta lukuun ni sisään johtuen siitä etottamatta,joka tosin toi- ten ollut ikinä ajanut met-Varikkona toimia Alastaron ratavarikkomi varavanteiden suojana. riäkään kilpapyörällä ratöaluetta.Tiimimme toi- pyörä viistoon radan reulähdinhiljalleen kohti läh- muuta kuin parkkeerataTästä johtuen emme siihen dalla jossa oli sadekelinaika-ajoon päässeet. Kat- renkaat alla. En antanut nen kuljettaja hipsi tässä naan ja siirtyä itse radansastus saatiin suoritettua sen kuitenkaan varsinaiavustajaksi,koska kysees- Lippu heilahti, visiiri alasvaiheessa lähtöalueelle toiselle puolelle.ilman moitteita ja kaikki sesti häiritä ja ajattelinnäytti hyvältä, kunnes että onhan meille sentään sähän on ns. LE MANS - ja juoksujalkaa pyörälle,rankkasade pääsi yllättä- yksi ns. sisäänmenokierjettajatjuoksevat sam- päin, ensimmäisen kurviintyyppinen startti jossa kul- pelit käyntiin ja eteen-mään ja sitä vettä tulikin ros.tällä rupeamalla melko Aika läheni varikonportin muksissa olevien pyörien tullessani hämmästyin, etreippaasti.Vettä tuli siinä aukaisua ja ei auttanut luo starttaavat ja lähtevät tä edessäni ei ollut kovin-määrin paljon, että kilpai- muuta kuin laittaa pelit liikkeellä. Hienoiseksi jän- kaan montaa pyörää: -Oholu tulisi alkamaan ve- käyntiin ja kypärä päähän nittyneisyyden lisäämisek- sehän menikin varsin hysisateessaja mitä tämä tar- ja siirtää pyörä ratameilläon startti suoraan set menivät omasta mie-si minulle valkeni, että vin. Ensimmäiset kierrokkoittimeille, pikkurillin varikkoalueelle. Ratailmanyhtään kierrosta, lestäni varsin mukavasti jaantaneena ei auttanut varikolla laittelin vielä viijotenne siitä renkaiden ei sieltä montaa ollut tulmuutakuin käydä vie- meiset varusteet "kuonoedespienoisesta kokeile- lut vielä ohi, joten paranreemmeparkkeeranneelta koppaa" myöden kuntoonSamin Pennalta kysymäs- ja varikkoportin auettua misesta, joten ei auttanut nettiin melkoisesti siitä

Elokuu 2011 n:o 2 27lähtötilanteesta. Näin jäl- räistä hiekkakuormaa kat- yhdenkään niistä toteutu- tai toisella osallistuneidenkikäteen ajatellen, en tie- teissa lasketa mukaan ja matta, mutta hauskaa aina- sekä meitä auttaneita hendäoliko siitä hyötyä vai näin tosin olikin, katteet kin se oli. Ja mikä tärkein- kilöitä.haittaa.vaan hieman rikki, mutta tä, kuskit olivat kuitenkin Kilpailuavustajille Markol-Kierroksella 7 hämmästyin kaikki osat jopa vivut mu- hymyssä suin kilpailun jäl- le ja Samille kiitokset riuudemmankerran sitä kaan lukien vaikutti olevan keen.peästä toiminnasta kilpaikuinkahyvin sadekelin ren- ihan kunnossa. Joten ei Loppuilta ajettiin vielä mö- lun alla ja sen aikana!gas sitten pitääkään ja sen muuta kuin raato-auto pi- killä hieman kilpaa ja uusiajohdosta hieman vauhtikin kaisesti paikalle ja pyörä juttuja suunnitellen, joitaehkä kiristyi, kunnes heti varikon pesupaikalle, jossa oli seuraavalla viikolla ole- AjoterveisinLas Palmasin ulostulossa pesun jäljiltä voi vielä pal- va rata-ajo Kemorassa ja Miikka Ahlforsliukkaus varoitti ensim- jastua joitain vaurioita. muutama reissu vielä Alas- Kuvat:mäisen kerran pienen taka- Kaikeksi onneksi katteiden taroonkin. Siinäpä onkin Miksu Racingpyörän irtoamisen myötä. poiston ja pesun jälkeen ollut lähes ainoa syy miksiSelvä ulostulo oli ehkä sii- vaurioita ei löytynyt, joten en ole ehtinyt tätä kirjoihenhieman liian kova, jo- päätös oli nopeasti selvä. telmaa aiemmin teketenpäätin avata siinä hie- Tankki täyteen poltto- määnkään kuin vasta nyt,man rauhallisemmin "ensi ainetta ja jatkamaan kil- harrastaminen on kivaa,kerralla". Sitä "ensi kertaa" pailua. Meillä meni reilu 30 mutta toisinaan aikaa viesamaiseenkohtaan pitikin minuutti kaikenlaisen tuh- vää.sitten odottaa muutama taamisen kanssa ja kilpailu Lopuksi haluan kiittää kaiktovi,kun kierroksella 9 sa- oli tulosten valossa näin kia tapahtumaan tavallamaisen kurvin jarrutukses- ollen jo pelattu. Rataansa jarrutin eturenkaan alta kuivui melko hyvin kilpaijaelämäni ensimmäinen lun loppua kohti ainakinkaatuminen oli tosiasia. pienen ajouran verran rai-Tosin tajusin kaatumiseni taa, joten kanssakilpailijatvasta radalla jo jonkin mat- vaihtoivat kuivankelin renkaaliukuneena, että näin- kaisiin, meille siitä ei olisikö tässä kävi. Kaikeksi on- ollut enää mitään hyötyä,neksi radan pinta oli todel- joten päätimme ajaa varolamärkä joka varmaan vasti loppuun vaikkakinedes auttoi osaltaan liuku- takarengas sulikin ihan täymisenhelppoutta. sin kilpailun viimeisilläVauhdin pysähtyessä hie- kierroksilla. Tulimme maakalletuli kiire tarkista- liin kokonaiskilpailun sijalmaanettei pyörään tullut la 14 ja oman luokkammesuurempaa vaurioita, jol- osalta olimme 6. Periaatleivarmaan 10 kg ylimää- teista annoimme periksi Miksu Racingin kilpakalustona on Suzuki GSX-R 1000HelRC 200 miles endurance tuloksetSij. Nro Tiimi Kuljettajat Kalusto1 22 KSB Racing Magnus Collin / Raimo Kesseli BMW/Suzuki2 64 Team Timo Pohjalainen Timo Pohjalainen / Mikko Toivonen / Mika Kallio Triumph3 1 Push Up Racing Juha Ollikainen / Janne Puranen Kawasaki/Suzuki4 164 SK Piter Racing Grogori Bychkov/Alexwy Samaydanov/Vladimir Sternik Yamaha/Yamaha/Yamaha5 20 Moisio Racing Lauri Moisio / Matti Moisio Suzuki6 13 MP Hotelli Pro Racing Jukka Rindell / Sakari Pietilä Yamaha7 94 Team Jarrupojat Toni Hakala / Pasi Kolehmainen / Antti Hörkkö Yamaha/Suzuki/Suzuki8 777 Team Karjut Pasi Laamanen / Juuso Rannikko / Joni-Jussi Nevalainen Suzuki/Yamaha/Yamaha9 133 McBBB Timo Mckeown / Birger Blomberg Triumph/Aprilia10 89 Team Automatix Jani Kyyhkynen / Jari Suominen Suzuki11 85 JaJo Racing Jorma Nybergh / Jarmo Fremling Yamaha/Suzuki12 129 Nutcrackers Heli Ronkainen / Saara Nyman / Piia Rahja Suzuki/Honda/Yamaha13 17 Kuokka-Järvinen Tuomas Järvinen / Ville Kuokka Suzuki14 8 Miksu Racing Miikka Ahlfors / Matti Vireä SuzukiDNF 41 Team Härkönen&Javanainen Jani Härkönen / Kalle Javanainen / Jan Kopponen HondaDNF 111 Team Oneracing Tapio Nevala / Ville Nurmi KawasakiDNS 53 SFF Racing Jarmo Ylijoki / Aleksi Kyllästinen / Vesa Korpi SuzukiDNF= did not finishDNS= did not start

American Car Show 23.4seuran virkistäytymismatkaPieni ryhmä KySUA:n jäseniälähti keväisenä lauantainasuuntaamaan matkaansaFHRA:n AmericanCar Show -näyttelyyn.Mukaan lähti hieman vajaaparikymmentä jäsentä jabussikuskinamme toimi KoivistonEsko, jolle suuret kiitoksetjälleen kerran.Näyttelyssä oli myös pariKySUA:n jäsenen autoa esillä:Juha Vehviläisen drifting-Nissansekä SuomenMarkon Chevy paku.Jälleen kerran oli amerikanrautaa ja tuningpuolenautoja näytillä aivan hurjamäärä ja moottoripyörätkinolivat vallanneet isonosan yhdestä näyttelyhallista.Tilpehööriä oli tarjollajos jonkinmoista ainakinpuolen hallin verran ja euroistapääsi mukavastieroon vaikka vaateostoksilla.n. 55 000 kävijää todistiAmerican Car Showsuosion pääsiäisenä ja näyttelyon kasvanut vuosi vuodelta.Ehkäpä joskus voitaisiinjärjestää jopa yhteinenkokonaisvaltainenautonäyttely, jossa olisikoko autourheilukirjo sekäsiihen liittyvät yrityksetnäytillä.VM Motorsport Show:n jaAmerican Car Show:n yhdistäminensaattaisi jopatoimia.Teksti ja kuvat:Santtu MiinalainenFinnish Hot Rod AssociationMahtuisi kait tuohon vielä pari ”ämyriä”, ei menisi sitenhukkaan tuo takakontin vapaa tila ;)Juha Vehviläisen Nissan sai teippauksen vasta hiemanennen näyttelyäP Ö Y T Y ÄMatkaKATSO NETISTÄ LISÄÄ…6-9.10 Saarenmaan RALLI matka, ilm. pian!5-6.11 ja 10-11.12 Tallinnan hotellimatkatJoulu Saarenmaalla: 22.-28.12. Spa MeriJärjestämme vuosittain teemamatkoja: mm.ralli, puutarha, käsityö, teatteri, kirpputori,ruskamatkat Lappiin, Makedonia, Karjala.Tilausajot 19-50 -paikkaisilla busseilla.Pyydä tarjous, räätälöimme ryhmällennetoiveenne mukaisen matkan kotimaahan taiulkomaille.Liity postituslistallemme ja saatmatkaluettelomme kuukausittainsähköpostiisi info@matkaviitala.fi.Katso muita matkojamme, lue lisää:www.matkaviitala.fiSuomen Markon Chevy oli hyvällä esittelypaikalla hetihallin sisäänkäynnin kohdallaHeimolinnankatu 8, 32200 Loimaa02 - 766 9294, 044 040 5140

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!