Esse 04/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

esse.fi
  • No tags were found...

Esse 04/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

Ääriviivaversioita saa käyttää väritaustaan tai kuvaan upotettuina.esse ❘ Espoon seurakuntasanomat ❘ Perustettu 1972 ❘ www.esse.fi ❘ Tuomiokirkko ❘ Espoonlahti ❘ Leppävaara ❘ Olari ❘ Tapiola ❘ Kauniainen26.1.2012 ❘ esse3Luja ja lempeä26.1.2012Ja aurinko nouseePiispa Mikko HeikkaKirkonkymppi on KristusEräässä Espoon keskuksen lounasravintolassanäkee usein saman miehen. Pieni mies, ystävällinenhymynkare huulillaan. Hän tervehtiituttuja, pysähtyy vaihtamaan sanan jonkunpöytäkunnan kanssa. Tuntuu, että hän huomaakaikki.Olen nähnyt saman miehen lasten ympäröimänä.Hänellä on mukanaan musta salkku,vähän tavallista isompi. Mitä sieltä löytyy? Kultaaja hopeaa, aarre: kimaltava Espoon piispansauva. Se laitetaan yhdessä lasten kanssa kokoon.Espoon ensimmäinen piispa Mikko Heikkaon lempeä ja ystävällinen mies.Suurin osa piispan työstä tapahtuu suuren yleisönsilmien ulottumattomissa. Piispan ja hänenesikuntansa, tuomiokapitulin, työn tuloksetnäkyvät tavalliselle ihmiselle seurakuntientyön kautta. Hiippakunta ei itse kasta tai kutsu;se on seurakuntien tehtävä.Piispan vaikutus näkyy myös koko kirkontasolla, esimerkiksi kirkon kannanotoissa. Julkisillaesiintymisillä ja puheilla on iso merkitystavalliselle seurakunnan jäsenelle. Piispavoi median välityksellä kohdata myös ne ihmiset,jotka eivät istu piispanmessussa. MikkoHeikka on hyvin ymmärtänyt, että media onnykyajan tori.Piispan tehtävä on pitää kirkosta huolta janäyttää tietä. Piispa Heikan aikana on kirkossaotettu monta askelta eteenpäin. Yksi niistä onse, että nyt kirkossa saa rukoilla homoparienliiton puolesta. Vaikka kysymys on ollut vaikea,piispa on päättäväisesti näyttänyt tietä armonja rakkauden suuntaan.Jarmo NieminenTuomiokirkkoseurakunnanseurakuntaneuvoston jäsenja kirkkovaltuutettu,Kokoomus ja sitoutumattomat-ryhmäSarjassa kirjoittavat seurakuntienluottamushenkilöt.”Ei pidä kaikin keinoinpysytellä saarnatuolissa,opettaa ylhäältä käsin.”Ylijäämärahat seurakuntien käyttöönEspoon seurakuntayhtymällä meneehyvin. Joulukuussa kirkkovaltuustohyväksyi vuoden 2011 talousarvioonmuutokset, joiden seurauksenarahaa jää käyttämättä 1,5 miljoonaaeuroa. Lisäksi verotulot ylittävätusealla miljoonalla budjetoidut.Edellisten tilikausien ylijäämä on jo71 miljoonaa euroa.Seurakunnilla on taloudellisestitiukempaa. Ne saavat rahoituksenpääsääntöisesti yhtymältä jäsenmääriensämukaan: 126,49 euroa/jäsen. Tämä raha ei riitä esimerkiksisiihen, että kaikkia seurakuntienvirkoja voitaisiin täyttää.Seurakuntien kuluista lähes80 % on henkilöstömenoja. VuonnaGlobaali maailmamme on monimutkainenpaikka elää. Ei ole helppoa löytää ratkaisua siihen,mitä on hyvä elämä tai mitä kristittynäeläminen merkitsee tänään. Presidentinvaalienyhteydessä maahan on kaivattu arvojohtajaa.Arkkipiispa Mäkinen totesi viime viikolla Ylenykkösaamussa, että tämä on kohtuuton vaatimusyhdelle ihmiselle. Maassa on sen sijaan hyväolla arvovaikuttajia tai -keskustelijoita. PiispaHeikka kuuluu tähän joukkoon.Mikko Heikka sanoo Esselle antamassaanlähtöhaastattelussa, että ajan trendi, yksilöllisyys,haastaa kirkkoa muutokseen. Eräs vastaushaasteeseen on juuri avoimen keskustelun ylläpitäminen.Ei pidä kaikin keinoin pysytelläsaarnatuolissa, opettaa ylhäältä käsin. Kirkkoon uskottavimmillaan silloin, kun se avoimestietsii totuutta.Espoon hiippakunnan vaakunassa sädehtiiaurinko, jonka keskellä on risti. Suunnittelijanmukaan risti symboloi piispaa, joka ohjaa hiippakuntaansa.Valon hiippakunnalla on ollut luja ja lempeäpiispa. Kiitos!Urpu Sarlinurpu.sarlin@evl.fi2012 ne nousevat noin 3 %, silläraamiratkaisun palkankorotus on2 %, eläkemaksu nousee 1 % jatyöntekijät saavat 150 euron kertakorvauksen.Seurakuntien yhtymältäsaama määräraha kasvaa kuitenkinvain 1,7 %.Yhteinen kirkkoneuvosto on varannut2012 talousarvioon 800 000euron suuruisen erillismäärärahanpalkankorotuksiin. Ehdotin valtuustossa,että tämä määräraha olisijaettu suoraan seurakunnille ja yhteisenseurakuntatyön henkilöstöbudjettiin.Se olisi merkinnyt noin500 000 euron lisäystä seurakunnille.Uin tammikuun ensimmäisenäpäivänä aamuhämärissä Espoonlahdenavannossa ja katselinvaivalloisesti merenpinnanyläpuolelle kipuavaa, kalpeaa aurinkoa.Oli apean kaunista.Tammikuun alussa aurinko jaksaapysytellä taivaanrannan yläpuolellaEspoon korkeudellavain kuusi tuntia. Pimeys ja hämäryysovat keskitalvella lähespysyvä olotila.Nyt, tammikuun lopussa, vuorokauden valoisa aika onjo yli tunnin pidempi. Päivä päivältä vauhti kiihtyy ja valonmäärä lisääntyy. Hitaasti pitenevä päivä tekee meistäkaikista eläviä hymiöitä. Suupielet ylöspäin jaksamme vuodestatoiseen ihmetellä ilmaista lisävaloa. Ja sitä iloa kestäämonta kuukautta.Elämää näillä leveysasteilla ohjaa auringonvalo. Auringonpaisteenmukaan määritämme, onnistuiko kesäloma,syysloma, talviloma. Sateisen kesän jälkeen aikuiset ovatvalmiiksi väsyneitä työpaikoilla. Aurinkoisen kesän jälkeenvoimia riittää pitkälle loppusyksyyn. Aamuauringosta ei uskallaliikaa huudella, iltapäivällähän voi olla jo pilvistä.Uskalsikohan suon laidalla rämpinyt raivaaja-Jussi nauttiakevään kuulaista päivistä? Saattoihan se tarkoittaa hallayötäja menetettyä satoa. Sama raivaajan sielu piilee meissä vieläkin.Kuka uskaltaa luottaa siihen, että aamuaurinko takaakoko päivän paisteen? Edes meteorologien lupaus korkeapaineestaei takaa auringonpaistetta. Korkeapaineesta huolimattavoi olla pilvistä.Valon määrän muutosten on pakko vaikuttaa kansanluonteeseemme.Jatkuva varautuminen pilviin, sateisiin jamatalapaineisiin tekee meistä kyräileviä, ikävyyksiin varautuviasäikkyjä, muutoksia pelkääviä pessimistejä.Sopivia sanontoja löytyy joka lähtöön. Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa, älä nylje karhua ennen kuin kaadat sen!Toista on trooppisilla alueilla, missä aurinko valaisee tasaisesti,varmasti ja riskittömästi. Itsestään selvä auringonvaloluo varmuutta. On helppo hymyillä, kuten sketsisarjassa:”Don´t worry, be happy”.Oppi uudelleensyntymästäkin on voinut kehittyä vaintrooppisissa oloissa. Kukapa haluaisi syntyä uudelleen kohmeisiintalviin?Aurinko nousee ja aurinko laskee myös meillä. Mitä pidempivaloisa aika nousun ja laskun väliin jää, sitä varmemminuskallamme taas tavoitella unelmia.Ehdotukseni ei saanut riittävääkannatusta. Toki se olisi vaatinutbudjettiin muutoksia, jotka olisivattyöllistäneet seurakuntayhtymää.Virheellisesti sitä vastustettiin valtuustossamyös väittäen, että seolisi muuttanut seurakuntien rahoitusosuuksia.Esitystäni vastustettiin myös siksi,että ”seurakunnat tuhlaisivatkaikki saamansa rahat”. Tämä kuitenkinoli esitykseni pointti: antamallalisämääräraha suoraan paikalliselletasolle se varmasti tulisi käytettyäkäytännön seurakuntatyöhön.Todennäköisesti käy niin, että osa800 000 euron palkkarahasta jääSaila Posti-LindströmKirjoittaja on Espoon yhteislyseon lukion rehtori.saila.posti-lindstrom@kolumbus.fi5käyttämättä ja kartuttaa yhtymänkassaa. Tämä siksi, että seurakunnatovat jo varautuneet kasvaviinhenkilöstömenoihin säästämällä1 % muista toimintamenoista. Tätäosuutta palkankorotuksista yhtymänei tarvitse rahoittaa.Yhteisen kirkkoneuvoston tulisiantaa ohje, kuinka suuren talousarvionylityksen kukin seurakunta voitehdä. Tämä mahdollistaisi palkankorotusvarojenkäytön ja taloudenseurannan niin, että paikallistasontoiminta ei kärsi.Espoon piispa Mikko Heikkajää eläkkeelle tammikuunlopussa. Hän jättää hiippakuntansakiitollisin mielinseuraajansa Tapio Luomanjohdettavaksi.Teksti Ulla LötjönenKuva Jani LaukkanenKirkonkymppi, lukee piispanvirkatalon tiiliseinässä.Eräänlainen rakennustyömaankymppi eli työnjohtaja on ollutmyös piispa Mikko Heikka, 67.Espoon hiippakunta perustettiinvuonna 2004, ja samana vuonnaensimmäinen piispa vihittiinvirkaansa.Kaikki piti aloittaa alusta. Virkahuoneistoaei ollut, puhumattakaantuomiokapitulin työntekijöistä.Mutta seurakunnat olivat olemassa,ja niiden tekemään työhönHeikka on perehtynyt virkakaudellaan.”Ihaillen”, hän sanoo.Piispa on ollut tammikuun ”kesälomalla”.Kiireellisiä asioita tuleekuitenkin koko ajan hoidettavaksi.”Olen vastannut sähköposteihinja puhelin on ollut auki”, hän kertoovirkahuoneessaan Espoon tuomiokapitulintiloissa Kirkkokatu kymmenessä.Piispan kausi päättyy tuota pikaa.Ennen eläkkeelle siirtymistäänhän pitää lähtösaarnansa Espoontuomiokirkossa. Ensi pyhänteemana on tilanne, jossa opetuslapsetjoutuvat myrskyyn.Todellinenkirkon kymppiEsse-lehti julkaisi kahdeksan vuottasitten piispan tulohaastattelun.Tuossa haastattelussa Mikko Heikkatotesi, että piispan tehtävä onhengellinen.”Olen pitänyt ohjenuorana, ettätehtäväni on osoittaa Kristusta.Todellinen kirkon kymppi on Kristus”,Heikka sanoo.Tulohaastattelussa hän määritteliitsensä klassisen kristinuskonkannattajaksi.Mutta hetkinen. Klassinen kristinusko?Piispa siis käytti sanaparia, jonkamerkityssisältö näyttää muuttuneen.Ilmaisun on viime vuosinavarannut käyttöönsä konservatiivikristittyjensiipi, joka kertoo kannattavansaklassista kristinuskoa.Linjan jyrkimmät edustajat ovat kovistelleetpiispoja ja niitä kristittyjä,jotka ovat heidän näkemyksensämukaan liian liberaaleja ja ovathylänneet ”perinteisen kristinuskontulkinnan”.Elokuussa 2010 Uusi tie -lehdenpäätoimittaja Leif Nummela nimesiboikottiin Espoon piispa Heikan,Helsingin Irja Askolan, PorvoonBjörn Vikströmin, Turun silloisenpiispan Kari Mäkisen ja Kuopionpiispa Wille Riekkisen.”Niin, piispojen rannikkoketjunja Savon sydämen”, Heikka toteaa.Espoon piispa Mikko Heikka on käyttänyt mielellään julkista sanaa. Eläkkeelle jäätyään hän aikoo keskittyä kirjoittamiseen ja ”katsella vähän maailmaa”.Kaksi asiaa, jotka yllättivät HeikanViisi piispaaboikotissaMikko Heikka kertoo, ettei hänantanut boikottijulistusten häiritämielenrauhaansa tai työntekoaan.”Minulla on ollut hiippakuntanituki takanani koko ajan. Täälläollaan pitkälti perusluterilaisia, eikäkukaan ole halunnut kampittaapiispoja eikä kirkkoa.”Hänen oma analyysinsä piispaboikotistaon, että ”meidän hengellistäopetustamme ei enää haluttuottaa vastaan”.Heikkaan kohdistunut hyljeksintäjuontui pitkälti siitä, että hänon virkauransa aikana pitänyt järkähtämättänaispappien puolta.Toinen arvosteluun yllyttänyt aiheon ollut suhtautuminen homoseksuaalienoikeuksiin kirkossa.Heikka on puhunut koko ikänsäihmisarvon ja -oikeuksien puolesta.Hän myös johti virkatöinääntyöryhmiä, jotka valmistelivat kirkolliskokouksentai piispainkokouksenkantaa edellä mainittuihinkysymyksiin.”Olen edelleen klassisen kristinuskonkannattaja”, Heikka sanoo.”Se tarkoittaa sitä, että pitääkiinni uskontunnustuksista. Niissäei puhuta sanaakaan naispapeistaja suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen.Piispan tehtävänä on vaaliakirkon uskoa, joka on tiivistettynäilmaistu uskontunnustuksissa.”Kirkko onmyrskyn silmässäEnsi sunnuntaina Mikko Heikansaarnatekstin juurena on evankeliumiteksti,jossa vesillä on myrsky,ja opetuslapset pelkäävät. Kuinkakäy, tyynnyttääkö Jeesus myrskyn?”Myrskyjä tulee ja menee. Jumalaei poista koettelemuksia tai kärsimystä.Oleellista on, ettemme oleelämän myrskyissä yksin.”Piispa Heikka ei kiistä, etteikökirkko olisi myrskyn silmässä.Yhteiskunta on muuttunut ja senmyötä suomalainen uskonnollisuusja esimerkiksi asenne yhteisöllisyyteenon muutoksessa.”Kirkko on edustanut yhteisöllisyyttä,ja tämän ajan trendinä onyksilöllisyys. Tämä haastaa kirkkoamuutokseen. Kirkko on kriisissä,mutta kyse on toiminnallisesta,sosiologisesta kriisistä. Kirkon hengellistäolemusta ei sen sijaan uhkaamikään.”Heikan mielestä kriisi tekee kirkollehyvää.”Tulee muistaa, että kreikan sanakriisi tarkoittaa myös mahdollisuutta.”Esse pyysi Mikko Heikkaa nimeämäänkaksi asiaa, jotkayllättivät hänet Espoon piispana.”Kaikkien raskaimpia yllätyksiäovat olleet onnettomuudet:Konginkankaan bussionnettomuus,tsunami sekä Jokelan jaSellon ampumavälikohtaukset”,Heikka sanoo. Hän myöntää, ettäkenen tahansa kantti ja usko joutuivatniiden keskellä koetukselle,piispankin.”Tapasin ihmisiä, jotka olivataivan shokissa, ja ainoa tapatoimia tuossa tilanteessa on ollahiljaa, kuunnella, kulkea rinnalla.”Heikka toteaa, että monet suomalaisetyllättyivät siitä, kuinkanopeasti kirkko reagoi ja oli mukanakriisiorganisaatioissa ja jälkihoidossa.”Ammattitaidolla ja kriisityöhönkoulutetuin joukoin.”Toiseksi, mutta myönteiseksi ,yllätykseksi Heikka nimeää sen,kuinka kirkko on noussut medianvalokeilaan.”Meitä on kohdeltu hyvin.1960-luvulla kirkkoa kritisoitiinrajusti, ja tähän verrattunaaika on toinen. Kirkolla on mediaosaamistaja hyvää viestintäväkeä.”Tulohaastattelussaan Heikkatoivoi, että hän piispana saisi palvellatiedotusvälineitä ja käyttääjulkista sanaa. Tämä toive on toteutunut.


4 esse ❘ 26.1.2012 Uutiset esse.toimitus@kotimaa.fiLUKIJOILTA esse.lukijoilta@kotimaa.fi26.1.2012 ❘ esse 5Finlandia TrophyEspoo yhdistääurheilun ja taiteenSuomen Taitoluisteluliitto jaEspoon kaupunki ovat tehneetyhteistyösopimuksen,jonka mukaan kansainvälinenFinlandia Trophy -taitoluistelukilpailujärjestetään kahtenaseuraavana vuonna BaronaAreenalla Espoossa.Espoon kaupunki haluaayhteistyön avulla nostaa esiintiedettä, taidetta ja taloutta.Yhteistyöhön osallistuu myösAalto-yliopiston kauppakorkeakouluntiedon ja innovaatioidentutkimuskeskus CKIR.Kilpailusta tullaan rakentamaanurheilun ja taiteen yhdistävätapahtuma, jossa hyödynnetäänteknologian suomiamahdollisuuksia uudellatavalla.Kilpailua on viime vuodetkäyty Vantaalla. Kilpailuun onkautta vuosien osallistunutEM-, MM- ja olympiatason urheilijoita.Sähköisiä tukipalvelujalapsiperheilleVastaamo tarjoaa sosiaali- jaterveysalan verkkoneuvontaaVäestöliiton asiantuntijoidenja kuntalaisten välillä. KohderyhminäEspoossa ovat lastaodottavat vanhemmat, vauva-,leikki- ja kouluikäistenlasten vanhemmat, yläkouluikäisetsekä toisen asteenammatillisten oppilaitosten jaammattikorkeakoulujen opiskelijat.Palvelu on asiakkaillemaksuton. Palvelussa onmyös avoin vertaiskeskustelu,jossa vanhemmat voivatkysyä ja keskustella vertaistensakanssa.Uusi nälkäkatastrofiuhkaa AfrikkaaSuomen Lähetysseura onmyöntänyt 150 000 euroa katastrofiavustustanälänhädäntorjuntaan Mauritaniassa.Apu kohdentuu heikoimmassaasemassa oleviin väestöryhmiin,kuten lapsiin,raskaana oleviin ja imettäviinnaisiin sekä vanhuksiin.Viime kesänä pitkäaikaisenkuivuuden aiheuttamanälänhätä koetteli raskaastiitäistä Afrikkaa. Nyt vastaavailmiö toistuu mantereen länsilaidalla.Tilanteen ennakoidaanjatkuvan vaikeana läpivuoden 2012.Uusi virsi täydentää virsivalikoimaa• Suomen evankelis-luterilaisenkirkon nykyinen virsikirjaon vuodelta 1986, eiaivan tuore vuosissa mitattuna.Silti nykyvirsikirjanedeltäjää kuulee OL ARI kaipailtavanedelleen. Samaan aikaanvirrentekijät niin meillä kuinmaailmalla tekevät uusia virsiä.Kirjapaja on julkaissutvuosina 2008, 2009 ja 2011Uusia virsiä -kokoelmat. Nekuljettavat teosten selailijaaja laulajaa eri puolille maailmaa,muun muassa Kiinaan,Australian aboriginaalienpppluo sekä Norjan vuonomaisemiin.Aikamme virsirunoilijatovat suomentaneet eri puoliltamaailmaa koottuja laulujasuomalaisten tutustuttaviksi.Eräs suomentajista ja nykyajanvirsirunoilijoista onespoolainen pastori LeenaRavantti.Miksi uusia virsiä tehdään,eivätkö vanhat sanatja sävelet kelpaa?”Totta kai niillä on suurimerkitys, mutta runouden jamusiikin kieli muuttuu kokoajan, ja siksi myös virsien tuleeuudistua”, Leena Ravanttivastaa.”Virren on tarkoitus tulkitaihmisen tuntoja Jumalanedessä. Meitä nykyajanihmisiä huolettavat tai mie-• EspoonhiippakunnanensimmäinenpiispaMikko Heikka jättää piispanviran seuraajalleen tammikuunlopussa. Heikka onollut luomassa uuden hiippakunnanhallintoa, taloutta jahiippakunnallisia toimintamallejasekä tukirakenteita.Hiippakunta ulottuu MäntsälästäHankoon saakka.Heikka on 67 vuoden ikäinen.Kirkkolain mukaan piispojentulee jäädä eläkkeelleviimeistään sinä vuonna, kunhe täyttävät 68 vuotta.Tapiolassa asuva piispaaikoo eläkkeelle päästyäänkeskittyä erityisesti lukemiseenja kirjallisiin töihin.Hän on kirjoittanut useanvuosikymmenen ajan esseitämuun muassa Suomen Kuvalehteen.Heikan esseekokoelmaParatiisi ajattelee meissäjulkaistiin vuonna 1999.Mikko Heikka saarnaa viimeisenkerran Espoon piispanaja jättää messun päätteeksipiispan sauvan tuomiokirkonalttarille.Juhlamessu on sunnuntaina29.1. klo 10 Espoontuomiokirkossa. Messun liturginaon tuomiorovastiAntti Kujanpää, kanttoreinaSheldon Ylioja ja KatiPirttimaa, musiikissa avustaaHistan Veisaajat. Messunavustajina on tuomiokapitulinhenkilöstöä, istunnon jäseniäja hiippakunnan läänirovastit.Messun jälkeen on luvassajuhlakahvitus ja piispa MikkoHeikan eläkkeellelähtöjuhlaEspoon tuomiokirkonseurakuntatalolla, Kirk-velmiä niin Suomesta kuinmaailmaltakin.”Ohjelmistomme on monipuolinen.Eniten olemmeoppineet lauluja eteläisestäAfrikasta”, kertoo Nyman.Ulla LötjönenVirsi kiertää maailmaa -konsertti.Ke 1.2. kello 18.30 Kauniaistenkirkossa. Ilta on maksuton, kolehtilähetystyölle.Espoon piispa Mikko Heikka jää eläkkeelleArkkipiispa MäkinenUskonnot yhdessä sovintopuheeseenElämää suurempi armoRaamattuluentosarjaHaukikappelilla pelilla 31.1. klo 18Alustaa pastori, UudenmaanaluejohtajaIlkka Rytilahti SuomenSuruleiri on tarkoitettu perheille, joista on kuollutRaamattu opistolta,perheenjäsen. Leiri alkaa pe klo 17 ja päättyy su klo 14.aiheena ”Laupias samarialainenTiedustelut ja ilmoittautumiset viim. 27. 6.– Odottamatondiakonissa Kaija Aspholm, p. 8050 4420, 040 533 9593,auttaja Jerikon tiellä”kaija.aspholm@evl.fi.Kirkkonummelainen Verso-kuoro esiintyy Kauniaisten kirkolla 1. helmikuuta kello 18.30 Virsi kiertää maailmaa -konsertissa.(Luukas 10:25–37)Leirin hinta espoolaisille 40 €/aikuiset, 20 €/lapset, ulkopaikkakuntalaisille80 €/aikuiset, 40 €/lapset, alle 3 v. maksutta.Kahvitarjoilu. tityttävät eri asiat Seuraava kuin sukupolvia,ilta Mikä 7.2. oikeastaan tekee virrestäsa. Illan musiikista vastaajotka ovat eläneetennen meitä ja tehneet omanaikansa upeaa virsirunoutta”,Leena Ravantti sanoo.”Myös vanhojen virsiensanasto voi olla vierasta nykyihmiselle.On tärkeää ottaahuomioon myös etsijät jaepäilijät, joille virret eivät oletuttuja ja rakkaita jo lapsuudestatai nuoruudesta. Virsikuuluu kaikille.”virren? Kuinka virsieroaa tavallisesta laulelmasta?Miksi virsisävelmien taivirsikirjan uudistuspyrkimyksetherättävät niin suuriatunteita? Kuinka uusi virsisanoitussyntyy?Muun muassa näitä kysymyksiäLeena Ravantti pohtiiKauniaisten kirkolla helmikuunalussa Virsi kiertäämaailmaa -konsertin lomas-Kirkkonummen seurakunnanVerso-kuoro. Sen jäsenistälöytyy parikymmentälaulajaa ja muusikkoa: jousisoittajia,kitaristeja, basisti,pianisti ja lyömäsoittaja.Kuoroa johtaa kanttoriIlona Nyman. Hän kertoo,että kuoro ja sointinyhtyeVerso esittää Kauniaistenkirkon konsertissa erityisestiuusia virsiä ja hengellisiä sä-• Arkkipiispa Kari Mäkinenesittää mallia, jossauskontojen, julkisen vallanja median edustajat sitoutuvatsovintopuheen vahvistamiseen.Säännöllinentyöskentely vahvistaisi yhteiskunnanturvallisuuttaja ymmärrystä eri ryhmienvälillä.”Uskontojen välinen yhteistyöon sovintopuheenavain. Julkisen vallan edustajienvastuulla on yhteiskunnanuskontopolitiikka.Media taas vaikuttaa mielikuviinja merkitysten rakentumiseen”,arkkipiispa Mäkinentoteaa.Kari Mäkinen puhui asiastaSäätytalolla Helsingissä pidetyssäseminaarissa, jokakäsitteli sovintopuheen vahvistamistasuomalaisessa yhteiskunnassa.Tasavallan presidenttiTarja Halonen avasi seminaarin.Hänen aloitteestaanuskontojen edustajatkokoontuivat syyskuun yhdennentoistapäivän tapahtumienjälkeen vuonna 2001keskustelemaan yhteisestäESPOON SEURAKUNNATSuruleiri perheille 21.–23.9.Hvittorpin kurssikeskuksessaKirkkonummen Masalassatehtävästä. Halonen totesi,että vihakäyttäytymisen estäminenvaatii yhteistyötä jalaajaa vaikuttamista yhteiskunnaneri tahoihin.Halonen toivoo yhdenvertaisuuslainuudistamista.Erityisesti lasten kasvua onsuojeltava. On tärkeää tukeaopettajien pedagogista osaamistasyrjimättömyyskysymyksissävarsinkin esimurrosikäistenparissa. Maahanmuuttajienomien järjestöjenon tärkeää löytää uuden kotimaansatoimintamahdollisuudet.koranta 2. Juhlassa Heikkamuun muassa vastaa lukiolaistenkysymyksiin musiikinja tervehdysten lomassa.Mahdolliset muistamisetohjataan keräystililtä Namibianläntisen hiippakunnantietotekniikkahankkeeseen.Keräystili: Espoon hiippakunnantuomiokapituli,FI0380001570984774, viesti:Mikko Heikan lähtöjuhla.Ulla LötjönenOL ARI”Pelkkä hyvä tahto ei riitävihakäyttäytymisen estämiseen,vaan tarvitaan voimavarojaja resursseja. Medianrooli on nykyisessä tilanteessatärkeä.Sananvapauteen kuuluumyös vastuu. Tavallisessaarkikäyttäytymisessätapahtuvan syrjinnän estäminenon ratkaisevan tärkeää”,presidentti Halonentotesi.Suoraan sanoen vihapuhettavastaan – Puhukaammehyvää toisistamme -seminaarinjärjesti Uskontojenyhteistyö Suomessa ry –USKOT-foorumi.Seminaarissa pohdittiinuskontojen tehtävää suvaitsevaisuudenedistämisessäsuomalaisessa yhteiskunnassa.Eri alojen edustajien tavoitteenaon toimia yhdessävihapuhetta, rasismia ja pelkoavastaan avoimen, tasaarvoisenja kaikille turvallisenSuomen puolesta.Seminaarin videotallenneon nähtävissä osoitteessa:http://evl.fi/sovintopuhe.Elämää suurempi armoHyvät mielipidekirjoittajat! Essen Lukijoilta-palsta julkaisee korkeintaan 1500 merkkiäpitkiä mielipidekirjoituksia. Esse, Lukijoilta, PL 200, 02771 Espoo. esse.lukijoilta@kotimaa.fi. Keskustelua myös netissä www.esse.fi > keskustelu. Toimitus voi lyhentää ja muokatatekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon.Seurakuntarakenne muuttumassa – mihin suuntaan?Seurakuntien rakennemuutoksenohjausryhmä antoiloppuraporttinsa torstaina12.1. Se löytyy osoitteesta:sakasti.evl.fi, hae ”rakennemuutoksenloppuraportti”.Teksti kannattaa käydä lukemassa.Raportissa päädytäänesittämään rovastikuntiinperustuvaa mallia. Isoksiongelmaksi nousee kuitenkinehdotus seurakuntavaaleista.Seurakuntalaiset äänestäisivätrovastikunnittain,ja paikallisseurakuntienkirkkoneuvostot valitsisirovastikuntavaltuusto(vastannee esimerkiksi EspoonTuomiokirkkoseurakunnanseurakuntaneu-Raamattuluentosarjasu 29.1. klo 17Haukikappelilla pelilla 31.1. Soukanklo 18kappelivostoa, johon itse kuulun).Välillisillä vaaleilla kirkkoneuvostojenjäsenten yhteysäänestäjiin etääntyisi.Näen kuitenkin vieläkinisommaksi ongelmaksi rovastikuntamallissasen, ettänykyiset hiippakunnat jatkaisivattoimintaansa kokolailla samoin kuin nykyisin.Mielestäni olisi parempi samallakertaa muuttaa hiip-Kutsu maailman parantamiseenLEPPÄVAARAOL ARIKirkkovaltuutettu Jouni paa, rauhanomaisempaa taiHörkkö kysyy kirkon ydintehtävääPuheenvuoro-parempaa maailmaa tähänmillään muullakaan tavallapalstalla Elämää (Esse 12.1.).suurempi aikaan.”armoOn helppo yhtyä hänen Missä on evankeliuminRaamattuluentosarjanäkemykseensä, että ”... ydin?(kirkon) tehtävänä on julistaasyntien sovitusta, kuu-seurakunnan kirkkoherraEdesmennyt Tapiolanluttaa kaikkeen maailmaan Tapio Saraneva haastoi meitäseurakuntalaisia usein:ILTA-Herran käskyä: tehkää parannusja uskokaa evankeliumi.tääkömeidän tehdä paran-”Meidän ei tule kysyä, pi-SOITTOHaukikappelilla pelilla 31.1. klo 18Mutta on täysin käsittämätöntäKauneimmathänen edellisessä tää tehdä parannus!”nus, vaan mistä meidän pi-29.1.kappaleessa kaste virret luomansa ku-Alustaa Tapio pastori, Saranevan Uuden-listmaan aluejohtajaoliva, että Yhteislaulutilaisuusse – kirkon tehtävä lähes identtinen Jouni Hörkönnegaatiolistan kanssa.26.2.– ei olisiEspoon”luoda puhtaampaa,ristiriidattomampaa, Jumalan valtakunta,Ilkka Rytilahti Suomenmusiikki opistonsuvaitsevaisempaa, ekologisempaa,Raamattu jonka opistolta, toteutumista kirkkonuordemokraattisem-soittajat aiheena edustaa, ”Laupias ei ole samarialainen– Odottamatonvain abst-25.3. Häämusiikkiaauttaja Jerikon tiellä”Leppävaaran kirkossa(Luukas 10:25–37)ESPOONSEURAKUNNATTuomasmessutSoukankuja 3Espoossasu 5.2. klo 18Alustaa pastori, UudenmaanMatinmessu,aluejohtajaIlkka Rytilahti Matinkappeli SuomenLiisankuja 3Raamattu opistolta,Lapsille oma messukerhoaiheena ”Laupias samarialainen– Odottamatonauttaja Jerikon tiellä”(Luukas 10:25–37)Kahvitarjoilu. Seuraava ilta 7.2.Kahvitarjoilu. Seuraava ilta 7.2.ESPOON SEURAKUNNATpakuntarakenne lähemmäksinykyaikaa. Hiippakunnatovat jäänne kuninkaanvallanajalta, ja hallintorakenteenatämä kaipaaperuskorjausta. Lisäksi kirkolliskokousja piispainkokousovat osittain rinnakkaisiaauktoriteetteja, joidensuhde myös tulisi uudistaa.Isompi muutos on tokiaina vaikeampi toteuttaakerralla, mutta rovastikuntiinperustuva rakennejättäisi isomman ongelmankorjaamatta. Helmikuussavalittavalla kirkolliskokouksellaonkin vaikea ja vastuullinentehtävä päättäätehtävästä ratkaisusta. Nytei ole edes mahdollisuuttahautoa asiaa vuosikymmeniäkuten esimerkiksi diakonaatti-säännöstenkanssaon käynyt.Lauri TunkeloKevään kirkko -maallikkolistanehdokas, EspooESPOON SEURAKUNNATrakti mielen sisäinen tapahtuma,vaan aikaan japaikkaan kontekstualisoituvaprosessi. Tässä tapahtumaketjussapuhtaampi,ristiriidattomampi, suvaitsevaisempi,ekologisempi,demokraattisempi, rauhanomaisempitai kaikellamuullakin tavoin parempimaailma tähän aikaan onkirkolle tavoiteltava haaste– ei evankeliumin poissulkeva,vaan sisäänsä sulkeva.• TOINEN RUUTUKirkolliskokous on kirkonylin päättävä elin, joka tekeekauaskantoisia päätöksiä.On tärkeää, että tulevatpäättäjät kirkolliskokous- jahiippakuntavaltuustovaaleissaosaavat ja uskaltavatkatsoa omaa toimialaansakauemmaksi.Kirkon asia on jokaisenpapin, luottamushenkilön jaseurakuntalaisen asia.Tulevalla kirkolliskokouskaudellajoudutaanottamaan kantaa seurakuntaliitoksiin.On kirkon elinkysymys,Suruleiri perheille että seurakuntalainen 21.–23.9. saakokemuksen hyvästä yhteisöstäja hyvästä palve-Hvittorpin kurssikeskuksessaKirkkonummen Juha Lassila lusta. Masalassa Tämä toteutuu niin,Tapiolan seurakunnan jäsen että ihmisten kohtaaminenSuruleiri on tarkoitettu perheille,on järjestettäväjoista on kuollutpieniin yksiköihin,perheenjäsen. Leiri alkaa pe klo 17 ja päättyyhallintosujaklotukitoimet14.Tiedustelut ja ilmoittautumiset viim.isompiin.27. 6.ToimivatSuruleiri perheille 21.–23.9.Hvittorpin kurssikeskuksessaKirkkonummen MasalassaSuruleiri on tarkoitettu perheille, joista on kuollutperheenjäsen. Leiri alkaa pe klo 17 ja päättyy su klo 14.Tiedustelut ja ilmoittautumiset viim. 27. 6.diakonissa Kaija Aspholm, p. 8050 4420, 040 533 9593,kaija.aspholm@evl.fi.Leirin hinta espoolaisille 40 €/aikuiset, 20 €/lapset, ulkopaikkakuntalaisille80 €/aikuiset, 40 €/lapset, alle 3 v. maksutta.diakonissa Kaija Aspholm, p. 8050 4420, 040 533 9593,kaija.aspholm@evl.fi.Leirin hinta espoolaisille 40 €/aikuiset, 20 €/lapset, ulkopaikkakuntalaisille80 €/aikuiset, 40 €/lapset, alle 3 v. maksutta.käytännöt ratkaistaan jalöydetään yhdessä.On tärkeää, että kirkolliskokouksessaon hyviä yhteistyöntaitajia. Siihen voivaikuttaa äänestämällä.Papistolle näissä vaaleissaäänestäminen on erityisenhelppoa.Vaaliasiakirjat tulevatkotiin postissa lähipäivinä.Tarvitaan vain puoli minuuttiaäänestyksen suorittamiseen,postimerkin kiinnitykseenja kuoren sujauttamiseenpostiin.Kirjekuoren voi myösantaa työkaverille, joka meneeäänestämään 13. päivähelmikuuta.Oli noloa, että viimekirkolliskokousvaalissaEspoon hiippakunnanpapeista vain 66 prosenttiakäytti äänioikeuttaan.taneli.kylatasku@kotimaa.fiMiksi äänestämme kirkon tärkeimmissä vaaleissa?OL ARIElämää suurempi armoRaamattuluentosarjaHaukikappelilla pelilla 31.1. klo 18Alustaa pastori, UudenmaanaluejohtajaIlkka Rytilahti SuomenRaamattu opistolta,aiheena ”Laupias samarialainen– Odottamatonauttaja Jerikon tiellä”(Luukas 10:25–37)Kahvitarjoilu. Seuraava ilta 7.2.Muutetaan tämä tulos yhdessä.Haluamme olla mukanatekemässä tulevaisuutta.Yhteistyömme aloitimmeperustamalla valitsijayhdistyksemmeyhdessämaallikkojen kanssa.Rakennamme siltoja,emme muureja.Kevään kirkko -papitwww.kevaankirkko.netLEPPÄVAARAESPOON SEURAKUNNATILTA-SOITTOSuruleiri perheilleHvittorpin kurssike29.1. Kauneimmat Kirkkonummen Mkaste virretSuruleiri Yhteislaulutilaisuuson tarkoitettu perheille,26.2. perheenjäsen. Espoon Leiri alkaa pe klo 1Tiedustelut musiikki ja opiston ilmoittautumiset vdiakonissanuor soittajatKaija Aspholm, p. 8050kaija.aspholm@evl.fi.25.3. HäämusiikkiaLeirin hinta espoolaisille 40 €/aikuiset,Leppävaaran kirkossakuntalaisille 80 €/aikuiset, 40 €/lapset,


8 esse ❘ 26.1.2012 tavataan esse.tavataan@kotimaa.fi26.1.2012 ❘ esse 9Omissa saappaissa on kevyt kulkeaEnneagrammi on vanha itsetuntemusjärjestelmä.Ihmisen arvo perustuu siihen,kuka olen, ei siihen,mitä teen tai osaan.Seija Taivainen valmistui itsetuntemuskouluttajaksikymmenen vuotta sitten.Coloradossa, USA:ssa, opiskellutTaivainen toteaa, että koulutuksestaon seurannut paljon hyväähänelle itselleen, parisuhteelleen jalukuisille kurssilaisille.”Kun tutustuu Jumalan luomistyöhönitsessään, voi arvostaa itseäänja kulkea omissa, juuri sopivankokoisissa saappaissa”, hän toteaa.Lohjalla asuva Taivainen haluaaauttaa muita löytämään arvonsa jakutsumuksensa työvälineellä, jokahäntä itseään on auttanut. Kyseessäon vanha itsetuntemusjärjestelmä,enneagrammi.”Jumalan luomistyö itsessänialkoi tulla näkyväksi enneagramminkuvausten myötä. Sain luvanolla se, kuka olen. Sain luvan iloitaitsestäni. Syntyi myös rohkeuttaoman tien kulkemiseen.”RakennusaineitaelämäänSeija Taivainen palasi Coloradostainnosta ja ihmetyksestä täristen.Seija Taivainen kannustaa armollisuuteen itseään kohtaan: hyväksy ja hellitä, rakastaja armahda itseäsi ja toisia.”Halusin levittää tietoa ja ymmärrystäerilaisista tavoista elää jatoimia sekä tehdä ihmeitä yhdessätoisten kanssa.”Taivainen sanoo olevansa tyytyväinen,että kuunteli sisäistäääntään ja rohkeni lähteä liikkeelle,vaikka sai osakseen arvosteluaja epäilyä.”Enneagrammi on toimiva itsetuntemustyövälinekaikkialla,missä ihmiset tekevät yhdessätyötä tai viettävät vapaa-aikaansa.Kirja-ale!18.1.–4.2.2012 2012Wille RiekkinenPiispan pipliaWillejä valintojaRaamatusta.9,– 90(norm. 38,30) 7,–Jeesus parhain ystäväniKiva neljän pahvisivuisenkirjan paketti.PäiväKirja-alen täysi valikoima www.kotimaakauppa.fi90(norm. 14,90)Kun ymmärtää erilaisten ihmistenerilaisia tapoja elää, alkaa nähdävikojen sijaan ominaisuuksia”,hän sanoo.Itsetuntemuksentyökalu”Erilaisuuden ymmärtäminen onminusta hyvin kristillistä. Jokainenmeistä ilmentää ainutlaatuisinayksilöinä jollain lailla Jumalankuvaa. Tämä on ihmisarvon perusta,eivät teot tai saavutukset.”Kirjojarajoitettumäärä –tilaa heti!Matti Pirhonen3,– 20– 90 (norm. 7,90)RaamattuVihreä, pienikokoinen,kartonkikantinen käteväRaamattu. Koko 85x115mmKAIKKEA MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ.”Itsetuntemusmenetelmiin liittyvätyleistykset eivät ehkä tee oikeuttaainutlaatuisten yksilöidenpersoonallisuuksille. Yleistystenkautta saa kuitenkin kiinni jostain,minkä varassa voi kysellä itseltään,mikä on totta minussa, mikäei”, Taivainen pohtii.Enneagrammiaan sisältyy yhdeksänpersoonallisuustyyppiä.Käsite tulee kreikan kielestä, jossaenne tarkoittaa lukua yhdeksän jagrammi kirjainta tai kuviota.”Yhdeksän selviytymisstrategiankautta on mahdollisuus peilataitseään.”Taivainen korostaa, että enneagrammiei ole uskonto tai oppi,vaan työkalu, jonka toimivuudenvoi jokainen itse punnita.Eroonitsensä vähättelystäEnneagrammista kirjoittamassaankirjassa hän esittelee Onnelantie9:n elämäänsä tyytyväiset asukkaat;Tarkkasen, Apusen, Puuhasen,Syväsen, Tutkivaisen, Turvasen,Intosen, Voimasen ja Tyynelän.Luonnetyyppien mukaiset asukkaatovat tiedostaneet erilaisuudenvoimavaran ja haasteen, eikä erilaisuusole este yhteistyölle. Jokaisellaon omat lahjansa ja omat kehitysalueensa.Onnelantiellä on opittu,että huomio kannattaa kiinnittäähyvään, ja että kaikkia tarvitaan.Mique Moriuchi, Sonja FalkHyvän yön rukouksetSuloinen kirja pienelle.Uusi TieHIETALAHDENRANTA 13, Helsinki | ma-pe 9–17 | p. 020 754 2350 | www.kotimaakauppa.fiAnna-Mari KaskinenMikä on oikeinPohditaan yhdessälapsen kanssa.7,–(norm. 18,10)6,– 90(norm. 13,90)Seija Taivainen sanoo, että hänenkohdallaan kaikki lähti liikkeellealemmuudentunnosta ja itsensävähättelystä.”Jopa mahdollisen menestyksenkinhetkillä alemmuudentunteenisai minut soimaamaan itseäni.”Kun kurssiohjaaja Eero Voutilainentoi enneagrammikoulutuksenTaivaisen silloiseen työyhteisöönKansan Raamattuseuraan,hän syttyi aiheesta: tämä on minuavarten.Elämä alkoi muuttua sisäisentyöskentelyn kautta.”Sain konkreettisia kiinnekohtia,joihin tarttua. Vuosien varrellasisäinen hyvä olo on kasvanut, mielentilaanon tullut iloa ja keveyttä,rohkeutta ja varmuutta.”Seija Taivainen vakuuttaa, ettärehellisen itsetutkistelun ja avoimenmielen avulla voi yhdessä toistenmatkalaisten kanssa löytää jokaiseenpäivään uusia aarteita.”Matka on jo alkanut. Meissäon kaikki se, mitä tarvitsemme.Kun havahdumme huomaamaanalitajuisten mekanismien voiman,voimme oppia purkamaan toimimatontaja ottaa käyttöön meissäjo olevia, käyttämättömiä voimavaroja.”Leena Anttila2,– 90(norm. 29,20)Päivi Somero-HuuhtanenRukous ja piirtämisentaitoPiirtämisen idea toimii tässäteoksessa valaisevana vertauskuvanasille, mitä rukouksessa”sielun silmin” tapahtuu.Tapahtumatiedot lähetetään osoitteeseenesse.tavataan@kotimaa.fi viimeistään lehden ilmestymistäedeltävän viikon maanantaina. Toimitusei takaa, että kaikki lähetetyttiedot julkaistaan. Tapahtumatiedotovat myös netissä osoitteessawww.espoolaiset.fi.• Kirkoissa soiPe 27.1. klo 19 Espoon tuomiokirkossa(Kirkkopuisto 5) on hyväntekeväisyyskonserttiElämästäMusiikkia, Musiikista Elämää.Mukana mm. lauluyhtye Humanorgan ja Exodus-kuoro.Su 29.1. klo 14 Suvelan kappelissa(Kirstinpiha 3) Inkerinsuomalaistenelämää meillä ja maailmalla-tilaisuudessa Sotaorpojen kuorolaulaa Seppo Karttusen johdolla.Su 29.1. klo 15 Kauklahden kappelissa(Kauppamäki 1) on Nuortenhyväntekeväisyyskonsertti.Ohjelma 5 e Kosen seurakunnanhyväksi.Su 29.1. klo 18 Leppävaaran kirkossa(Veräjäkallionkatu 2) onKauneimmat kastevirret -yhteislaulutilaisuus.Ke 1.2. klo 12 Tapiolan kirkossa(Kirkkopolku 4) Häivähdys Pyhää-lounaskonsertissa esiintyyJoanna Hyrskyn viuluoppilaitaEspoon musiikkiopistosta.• MusiikkiaLa 28.1. klo 15 Villa Elfvikissä(Elfvikintie 4) on Tapiola SinfoniettanKamarimusiikkia kartanoissaII -konsertti. Liput 12/6 e(+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.La 28.1. klo 16 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) on Schubertfestivaalinkonsertti Kaipausta– Unelmia. Soile Isokoski, sopraano;Marita Viitasalo, piano jaRiitta Pesola, sello. Liput 20/15 e(+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.La 28.1. klo 18 Gallen-Kallelanmuseossa (Gallen-Kallelan tie 27)on Tapiola Sinfoniettan Kamarimusiikkiakartanoissa II -konsertti.Liput 12/6 e (+ palvelumaksu)Lippupisteestä, www.lippu.fi.La 28.1. klo 18 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) on Schubertfestivaalinkonsertti Joutsenlaulu.Tommi Hakala, baritoni jaKristian Attila, piano. Liput 20/15e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.Su 29.1. klo 16 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) on Schubertfestivaalinkonsertti Paimen ja forelli.Marjukka Tepponen, sopraano.Liput 20/15 e (+ palvelumaksu)Lippupisteestä, www.lippu.fi.Su 29.1. klo 18 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) on Schubertfestivaalinkonsertti Talvinenmatka. Arttu Kataja, baritonija Kiril Kozlovsky, piano. Liput20/15 e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.Ke 1.2. klo 19 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) Lepistö & Lehti-duon Radio Moskova -konsertissakuullaan basson ja haitarin dialogia.Liput 12 e (+ palvelumaksu)Lippupisteestä, www.lippu.fi.• NäyttelytSu 29.1. asti Galleria Espoonsillassa(Virastopiha 3) on esilläSanna Juujärvi-Bremerin maalauksia.Avoinna ti–pe klo 11–16 jala–su klo 12–15.Su 29.1. asti Tapiolan kirkonaulassa (Kirkkopolku 6) 11 harrastajataiteilijaaEspoon työväenopistostatuo näytteille Kreikan-matkanmaalaussatoaan.Avoinna ma–pe klo 8–21 ja la–suklo 8–18.Su 29.1. asti Galleria AarnissaWeegeellä (Ahertajantie 5) onesillä Ville Rädyn näyttely DefyingLandscape. Avoinna ti, to,ja pe klo 11–18, ke klo 11–20 ja la–su klo 11–17.Su 29.1. asti Kulttuurikeskuksennäyttelytilassa (Kulttuuriaukio2) on esillä Eeva Tervalannäyttely Attitude – Liikkeen jälkiäpaperilla. Avoinna ma–pe klo8–21, la klo 9–18 ja su klo 9–15.Ma 30.1. – pe 10.2. Kauniaistenkaupungintalolla (Kauniaistentie10) on esillä KansalaisopistoPetran Senioritaiteilijoiden ryhmänäyttely.Avoinna ma–pe klo8–15.45 sekä ti–to klo 17–19.30.Ti 31.1. asti TaidelainaamoLainassa (Piispansilta 11 S 10) onesillä kuukauden taiteilijan OlaviFellmanin näyttely Elämän Filosofiaa.Avoinna ma–pe klo 12–18ja la klo 11–15.30.Ti 31.1. – su 26.2. Kulttuurikeskuksennäyttelytilassa (Kulttuuriaukio2) on esillä näyttely ValoisastiIntiasta intialaisen käsityöperinteenja länsimaisen muotoilunreilusta yhteistyöstä. Avoinnama–pe klo 8–21, la klo 9–18 ja suklo 9–15.La 4.2. asti Jorvin sairaalan pääaulassa(Turuntie 150) on esilläMarja Salosen ja Leeni Walleninmaalauksia sekä Ritva Lehdon lasitöitä.Su 26.2. asti Villa Elfvikissä(Elfvikintie 4) on esillä VuodenLuontokuva 2011 -kilpailun 40parasta suomalaista luontokuvaa.Avoinna ma–pe klo 9–15 jasu klo 10–16.Ti 28.2. asti Karatalossa (Kotkatie4) on esillä Helmi Heinosenvammaisuudesta kertova näyttelyVeli kahdella pyörällä. Avoinnama klo 11–17, ti klo 9–18 ja ke–peklo 9–17.• ElokuviaMa 30.1. klo 19 KulttuurikeskuksenLouhisalissa (Kulttuuriaukio2) Kuukauden leffana esitetäänPäiväni Margueritten Kanssa(La Tête en Friche). Liput 7,5 eLippupisteestä, www.lippu.fi.Tiistaina 31.1. Kauniaisten Uudessa Paviljongissa esiintyy Pentti RasinkangasOhilyönti-orkesterinsa kanssa.Ti 31.1. klo 19 Sellosalissa (Soittoniekanaukio1 A) Mykkäelokuvakonsertissaesitetään elokuvatLa souriante Madame Beudet(1923) ja Vain tunnit (1926). Liput17/14 e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.• LapsillePe 27.1. klo 10 ja la 28.1. klo 16Lillklobbissa (Nuijalantie 9) esitetäänH.C. Andersenin koskettavasatumusikaali Pieni Tulitikkutyttö.Liput 10 e (+ palvelumaksu)Lippupisteestä, www.lippu.fi.La 28.1. – la 25.2. TaidetaloPikku-Aurorassa (Järvenperäntie1–3) Nuken elämää -kiertonäyttelyavaa nukketeatterinmaailmaa elämyksellisellä tavalla.Avoinna ti–to klo 10–15 sekäla klo 11–14.La 28.1. klo 11 Sellon kirjastonLastenmaan pelihuoneessa (Leppävaarankatu9) on satutunti.Suositellaan yli 3-vuotiaille.La 28.1. – su 29.1. klo 11 ja 12Emmassa Weegeellä (Ahertajantie5) esitetään lastennäytelmäMustasulka ja merimies. Teatterilippu5 e. Liput museoalueelle8/10 e, alle 18-v. ja yli 70-v. vapaapääsy.La 28.1. klo 11 ja 13 TaidetaloPikku-Aurorassa (Järvenperäntie1–3) Nukketeatteri Sampo esittäänäytelmän Lurpukka ja sininentakki. Liput 4 e. Ilm. pikku-aurora@espoo.fitai p. 09 8168 3364.La 28.1. klo 15 Suomen lelumuseoHevosenkengässä Weegeellä(Ahertajantie 5) on Kuninkaallinensatuseikkailu -opastus. Liputmuseoalueelle 8/10 e, alle 18-v. jayli 70-v. vapaa pääsy.Su 29.1. klo 13–15 Suomen lelumuseoHevosenkengässä Weegeellä(Ahertajantie 5) on Lastenja vanhempien avoin askartelutyöpaja.Liput museoalueelle8/10 e, alle 18-v. ja yli 70-v. vapaapääsy.Su 29.1. klo 14 Emmassa Weegeellä(Ahertajantie 5) on sadutuksensiivittämä opastus Saastamoisensäätiön kokoelmaripustuksiin.Liput museoalueelle8/10 e, alle 18-v. ja yli 70-v. vapaapääsy.Su 29.1. klo 14 Jupperin koululla(Veininkatu 24) on Rokki-Kokkilastenkonsertti. Buffetti klo 13 alkaen.Liput 4 e.Ma 30.1. klo 9.15 ja 11 KulttuurikeskuksenLouhisalissa (Kulttuuriaukio2) esitetään elokuvaRisto Räppääjä. Pakolliset ennakkovarauksetkulttuurikeskus.ilmo@espoo.fi.Ti 31.1. klo 9 Taidetalo Pikku-Aurorassa (Järvenperäntie 1–3)Nukketeatteri Annos esittää näytelmänSirkustyttö. 4–6-vuotiaille.Liput 4 e. Ilm. pikku-aurora@espoo.fi tai p. 09 8168 3364.Ti 31.1. klo 9.15, 10.30 ja 12 KauniaistenUudessa Paviljongissa(Läntinen koulupolku 3) esiintyyPentti Rasinkangas & Ohilyönti.Ilm. p. 09 5056 205.Ke 1.2. klo 9.15 ja 10.30 Kulttuurikeskuksessa(Kulttuuriaukio 2)Linnateatteri esittää 3–10-vuotiaillesuunnatun näytelmän Suuriurheiluesitys. Liput 5 e (+ palvelumaksu)Lippupisteestä, www.lippu.fi.To 2.2. klo 9 Taidetalo Pikku-Aurorassa (Järvenperäntie 1–3)on 5–6-vuotiaille suunnattu savityöpajaKarvakuonoja ja muitasöpöläisiä. Pajamaksu 6 e. Ilm.pikku-aurora@espoo.fi tai p.09 8168 3364.• MuutaLa 28.1.– su 29.1. klo 12 KulttuurikeskuksenTapiolasalissa(Kulttuuriaukio 2) on Valtakunnallisetbalettikilpailut. Liput 12 e(+ palvelumaksu) Lippupisteestä,www.lippu.fi.La 28.1. klo 14 Emmassa Weegeellä(Ahertajantie 5) on Taidesilta-opastus,joka yhdistää yhteisenteeman avulla eri näyttelyidenteokset toisiinsa. Liput museoalueelle8/10 e, alle 18-v. ja yli70-v. vapaa pääsy.La 28.1. klo 17 Sellosalin lämpiössä(Soittoniekanaukio 1 A) onTaiteilijatapaaminen ooppera- jakonserttilavoja kiertävien taiteilijoidenSoile Isokosken ja TommiHakalan kanssa.Su 29.1. klo 11 Akilleksen majanparkkipaikalta (Kylänvanhimmanpiha)on lähtö lumikenkäretkelle.Mukaan vaihtovaatteet,eväät, juomista, istuinalusta jasauvat. Pakkasraja -15 °C. Ilm. p.050 309 7271 tai esko.laaksonen@elisanet.fi.Su 29.1. klo 13 ja 16 EmmassaWeegeellä (Ahertajantie 5) onTaidevartti-opastus Saastamoisensäätiön kokoelmaripustuksiin.Liput museoalueelle 8/10 e,alle 18-v. ja yli 70-v. vapaa pääsy.Su 29.1. klo 13.30 Helinä Rautavaaranmuseossa Weegeellä(Ahertajantie 5) on yleisöopastus.Liput museoalueelle 8/10 e,alle 18-v. ja yli 70-v. vapaa pääsy.Su 29.1. klo 14 Kamussa Weegeellä(Ahertajantie 5) on AikamatkaEspoossa -näyttelyn yleisöopastus.Liput museoalueelle8/10 e, alle 18-v. ja yli 70-v. vapaapääsy.Su 29.1. klo 17 Sellosalin lämpiössä(Soittoniekanaukio 1 A) on TaiteilijatapaaminenMarjukka Tepposenja Marita Viitasalon kanssa.Ma 30.1. klo 14 Sellon kirjastonNeuvotteluhuoneessa (Leppävaarankatu9) on Kielikahvila, jossavoi ylläpitää suomen kielen taitoavapaamuotoisessa keskusteluryhmässä.Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, elleipääsymaksua mainita. Seurakuntientapahtumat ovat sivuilla12–15.


10 esse ❘ 26.1.2012 26.1.2012 ❘ esse 11Mitä opimme, vai opimmeko mitään?Fortum OyjMyrskyn jälkeenEvakkoviikko koetteli kukkaroaEi valoa, ei lämmitystä, ei jääkaappia,ei pakastinta, ei liettä. Matkapuhelimet pätkivät,ja ne lakkaavat toimimasta viimeistään silloinkun niiden akku loppuu. Internetissä on tietoakorjausten etenemisestä, mutta sähkötön tietokoneon toimeton. Kun vedenpumppaamot pysähtyvät,loppuu myös vesi. Jo yhden päivänsähkökatko aiheuttaa lukuisia pulmatilanteita,viikon mittaisesta virrattomuudesta puhumattakaan.Teksti Elina RaunioTapaninpäivänä alkaneidenmyrskyjen aiheuttamatongelmat paljastivat,kuinka riippuvaisiaolemme sähköstä. Pahinmyrsky 30 vuoteen sai monet tarkastelemaankriittisesti yhteiskunnantoimia ja omaa varautumistaanpoikkeusoloihin.Fortumin viestintäpäällikköKaroliina Lehmusvirta muistuttaa,että sähkökatkoihin on varauduttavaedelleen.”Noin kolmannes sähkölinjoistammeon kaapeloitu, Espoossavähän enemmän. Tuulet, tykkylumija muut luonnonvoimat vaikuttavatilmajohtoihin.” Lehmusvirranmukaan myrsky oli Fortumilleopettavainen.”Korjaustöitä tehdään yhä, muttaolemme samaan aikaan käynnistämässäuusia hankkeita, joilla yhteiskunnantoiminta voidaan varmistaa.Pyrimme parantamaansähköverkon luotettavuutta sekätiedotusta viranomaisten välillä,median kautta ja asiakkaidemmekanssa.”Tiedon täytyykulkeaLänsi-Uudenmaan pelastuslaitoksenpalopäällikön Heikki Kervisenmukaan hankalinta myrskyviikollaoli, että ihmiset eivät saaneet tietoa,milloin sähköt mahdollisestisaadaan palautettua.”Viranomaisverkko pelasi. Kunhätäkeskuksen puhelinliikennetukkeutui, pelastuslaitos otti hoitaakseenhätäkeskukselle normaalistikuuluvaa töiden jakamista.Yhteydet myös Fortumiin toimivatja saimme kartoitettua töidenluonnetta, työnjakoa ja kiireellisyysjärjestystä.Varsinkin aluksioli vaikea saada ihmisille arvioitasiitä, milloin viat pystytään korjaamaan.”Karoliina Lehmusvirta myöntää,että tiedonkulku asiakkaidensuuntaan oli huonoa.”Tilanne oli toisaalta poikkeuksellinen;samanaikaisestioli satoja tuhansia sähkövikoja.Yhden päivän aikana yhteydenottoyrityksiäFortumiin oli600 000. Resurssimme olivatriittämättömät sekä puhelinpalvelussaettä netissä. Kotisivustommekaatui suuren kävijämääräntakia, mutta saatiinentistä suorituskykyisempänäkuntoon melko pian”.Lehmusvirta toteaa, että oikea-aikainentieto on tärkeääkaikille osapuolille. Sähköyhtiölleolennaista on saada asiakkailtahavaintoja tarkasta vikapaikasta,esimerkiksi alas pudonneenjohdon sijainnista.Asukkaat odottavat sähköyhtiöltätietoa siitä, onko sähkökatkoheidän asuinalueellaan jo yhtiöntiedossa, ja milloin vika onkorjattu.”Tähän viestintään olemmekehittämässä tekstiviestipalvelua,johon asiakkaat voivat tulevaisuudessarekisteröityä. Kunhenkilö saa kännykkäänsä meiltätiedon, että vika asuinalueellaon havaittu ja sitä on lähdettykorjaamaan, yhteydenottojenmäärä ja ihmisten oma vaiva vähenevät”,Lehmusvirta sanoo jahuomauttaa, että viestintäpalveluidenkehittämiseen halutaanmukaan sekä Fortumin oma väkiettä asiakkaat.Kaveriaei jätetäPoikkeustilanteet herättävätmyös kysymyksiä siitä, kuinkapaljon ihmisten on otettava itsevastuuta arkisesta pärjäämisestäänja millaista apua on lupaodottaa yhteiskunnalta. Espoonperusturvajohtaja Juha Metsoantaa tässä asiassa kehuja kaupunkilaisille.”Naapuriapua annettiinja sotaveteraanien ’kaveria eijätetä’-periaate tuntui toimivan”,hän sanoo.Sosiaalitoimessa huolehdittiinensisijaisesti kotihoidon asiakkaista,jotka usein ovat yksinasuvia, iäkkäitä ihmisiä.”Kotihoitajamme menivätpaikoin otsalamput päässä,loppumatkan jalkaisin, asiak-kaista huolehtimaan”, Metso kertoo.”Kaupungin varsinaiset velvollisuudetasukkaitaan kohtaankriisitilanteissa ovat vähän rajanvetokysymyksiä,mutta me haluammemieluummin tehdä enemmänkuin laki velvoittaa, yhteistyössäasukkaiden kanssa. Ihmisiäei haluta jättää kohtuuttomiintilanteisiin. Inhimillinen ja moraalinenvastuu ovat tärkeimmät”,Metso linjaa.Myrskyn jälkeen kaupunginjohtoryhmä on neuvotellut muunmuassa HSY:n kanssa vesihuollonhaasteista."Hätävarana on hyväolla taskulamppu,kynttilöitä japaristokäyttöinenradio."”Haja-asutusalueilla asuvat ihmiset,joilla on oma porakaivo, eivätole HSY:n asiakkaita. Jos kaivonpumppu ei sähkökatkon takiatoimi, niin onhan heillekin siltivettä saatava”, Metso sanoo. Tiedonkulkukorostuu tässäkin.”Totesimme, että meidän ontiedotettava paremmin vesipisteidenpaikoista.”KotivarakunniaanPitkien sähkökatkojen lisäksi monetmuutkin elämän erityistilanteetkannattaa ottaa huomioonetukäteen. Sisäasiainministeriönnettisivuilla sellaisiksi tilanteiksimainitaan muun muassa perheenjäsenensairastuminen, jakeluhäiriö,joka estää tavaran kuljetuksenkauppoihin ja liikennehäiriö taikelirikko, joka estää tavanomaisetliikenneyhteydet.Kaiken varalta kodissa on hyväolla ainakin taskulamppu, kynttilöitäja paristokäyttöinen radio.Pienikokoista kaasukeitintä kannattaamyös harkita.Ruokakaapin sisältöä on hyvätarkastella miettien, mitä pitkäänsäilyvää ja ilman kypsentämistävalmistettavaa siellä on. Ydinkysymyson, kuinka moneksi päiväksikotona on säilykkeitä ja kuivaruokaa,pussikeittoja, pastaa ja näkkileipää,jos jääkaappi ja pakastinovat pois pelistä? Kotivaraankannattaa hankkia sellaista ruokaa,mitä muutenkin söisi, ja myöskäyttää ja uudistaa sitä, jotta tuotteidenkäyttöpäivämäärät pysyvätajan tasalla.Vettä kannattaa pitää varallasuljetussa astiassa. Kotona on hyväolla ainakin kanistereita, joihinvettä voi hakea toimivista vesipisteistä.Siikajärvellä asuva PirkkoMiinalainen on miehensäkanssa varautunut poikkeustilanteisiin.Sähköjen mentyätalon useat taskulamput,kynttilät ja patteritoiminen radioolivat nopeasti käsillä. Pariskunnanitse 48 vuotta sitten rakentamantalon pihassa on myöskaivo, joten vettä oli saatavilla.Varustelusta huolimatta eläminenomassa kodissa kävi pianriskialttiiksi. ”Tapaninpäivänaamuna kello 8.20 heräsinsiihen että CPAP-laite lakkasitoimimasta. Se oli epämiellyttäväherätys”, Pirkko Miinalainensanoo.Miinalaisella on uniapnea,sairaus joka nukkuessa aiheuttaahengityskatkoksia. CPAPlaiteauttaa häntä öisin hengittämään.”Laite toimii sähköllä;ainakaan en ole vielä missäännähnyt patteritoimista”, Miinalainensanoo.”Aika pian aloin ajatella seuraavaayötä; talossamme on varaavasähkölämmitys, joten kylmenevääoli luvassa. Laitteeseenioli saatava virtaa, jotta voinnukkua. Myös päivän mittaanusein toistuva silmätippojenlaittaminen olisi hankalaa kylmässäja pimeässä, vailla kunnollistakäsihygieniaa.”Radiosta Miinalainen saitiedon sähkökatkosten laajuudesta.Tieto auttoi ymmärtämään,miksi lukuisat soittoyrityksetsähkölaitokselle eivätonnistuneet; puhelinlinjat olivattukossa.Pariskunta alkoi kartoittaaväliaikaista evakko-osoitetta.”Soitin palvelukeskuksiin siinätoivossa, että heillä olisi jokuhuone vapaana väliaikaiseenmajoitukseen. Me olemmesellaisessa tilanteessa, että emmetarvitse kotisairaanhoitoa,mutta ilman lämmintä sänkyäja sähköä emme pärjää”, Miinalainensanoo.Pitkien puhelukierrosten jälkeensyntyi päätös asettua sähkökatkonajaksi hotelliin. ”Olimmevarautuneet olemaan sielläyön tai kaksi, joten viikoksi venähtänytvierailu koetteli kovastikukkaroa”, Miinalainen sanoo.Pariskunta kävi päivittäinbussilla kotonaan katsomassa,ovatko paikat kunnossa ja sähkötpalanneet. Lämpötila talossa laskilopulta muutamaan asteeseenja pakastimeen ja jääkaappiinsäilötyt ruoat menivät pilalle.”Kotona käydessä kuuntelinradiosta tuoreimmat tiedot. Kaskun en huomannut ottaa matkaradiotasieltä mukaan hotellihuoneeseen”,Miinalainen nauraa.Fortumin puhelinnumeronhän oppi ulkoa. ”Yritin soittaasinne kymmeniä kertoja. Sii-nä vaiheessa, kun naapurimmesoitti meille viikon kuluttuaettä ’valkeus on tullut’, sainmyös sähkölaitokseen yhteyden.Tarvitsimme heiltä vielätietoa, mikä vika lämmityksessäon, kun se ei käynnistyvaikka sähköt toimivat. Kyseoli onneksi vain palaneestasulakkeesta”, Miinalainenkertoo.Viikon evakkomatka tuntuiMiinalaisesta toivottomalta.Jälkeenpäin hän sanoo, ettäpienistä asioista on hyvä ollakiitollinen. ”Hotellin aamiaishuoneestaihailin juhlavalaistuaEspoon Tuomiokirkkoa.Se ajatus lohdutti, että kirkkoon ollut paikoillaan paljon ennenminua, siellä olen päässytripille ja mennyt naimisiin, samassakirkossa on myös lapsenivihitty ja lapsenlapseni kastettu.Se on elämän kallio, jokakestää.”Pirkko Miinalaisella taskulamppu on aina käden ulottuvilla.Tärkeitä puhelinnumeroitaJani LaukkanenVesihuolto HSY Veden Espoon vikailmoitusnumero on010 800 330. Numeroon otetaan vastaan vikailmoituksiaympäri vuorokauden mm. putkirikoista, viemäritukoksista,rikkoontuneista kaivonkansista ja veden laatuhäiriöistä.Sähkökatkot Fortumin vikapäivitykseen voi ilmoittaaFortumin verkkoalueilla olevista sähköjakelun keskeytyksistä.Vikailmoitusnumero on 0800 1 95011. Numeroon kannattaasoittaa vain hätätapauksessa tai jos tiedät vian aiheuttajan.Yleinen hätänumero Hätänumeroon 112 tulee soittaa ainakiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden,omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa,tai jos on syytä epäillä näin olevan.


14 esse ❘ 26.1.2012 26.1.2012 ❘ esse 1526.1.201226.1.2012Yhteiset tapahtumatEspoontuomiokirkkoseurakuntaKirkkoherranvirasto, Kirkkokatu 10, 02770 Espoo, ma–pe klo 8–15,virkatodistukset p. 8050 3502, pappi p. 8050 3501 klo 9–15,toimitusvaraukset p. 8050 3515. Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5etunimi.sukunimi@evl.fi www.espoontuomiokirkkosrk.fiLeppävaaranseurakuntaKirkkoherranvirasto, Alberganesplanadi 1, 02600 Espoo,avoinna ma–pe klo 8–15 p. 8050 5000, faksi 8050 5590.Toimitusvaraukset ma–pe klo 10–14 p. 8050 5575.Päivystävä pappi ma–pe klo 10–14 p. 8050 5562.etunimi.sukunimi@evl.fi www. leppavaaranseurakunta.fiEspoon tuomiokirkkoKirkkopuisto 5Juhlamessu su 29.1. klo 10. Espoonhiippakunnan ensimmäinenpiispa Mikko Heikka saarnaa viimeisenkerran Espoon piispanaja jättää messun päätteeksi piispansauvan tuomiokirkon alttarille.Messun liturgina tuomiorovastiAntti Kujanpää, kanttoreina SheldonYlioja ja Kati Pirttimaa, musiikissaavustaa Histan Veisaajat.Messun avustajina tuomiokapitulinhenkilöstöä, istunnon jäseniäja hiippakunnan läänirovastit.Messun jälkeen juhlakahvitus japiispa Mikko Heikan eläkkeellelähtöjuhla Espoon tuomiokirkonseurakuntatalolla. Tarjoilua, musiikkiesityksiä,kyselytunti ja tervehdyksiä.Elämästä Musiikkia, MusiikistaElämää-hyväntekeväisyyskonserttipe 27.1. klo 19. Konsertti järjestetäänEtiopian äitien ja perheidensekä Nepalin vammaisten lastenhyväksi, kolehti kerätään heidänhyväkseen.Taizè-messu su 5.2. klo 18.Espoon tuomiokirkonseurakuntataloKirkkoranta 2Eläkeläiskerho to 26.1 klo 13.Asiaa liikunnasta ja sen merkityksestäihmisen kunnon ylläpitämiselleja terveydelle. Hanna Björkmanja Esa Yletyinen.Perhekerho torstaisin klo 10–11.30.Pyhäkoulu su 29.1. klo 12.Naiskuoro Lukkarit to 26.1. klo18.30. Tied. Marja-Liisa Talja040 546 5192.PitäjäntupaKirkonmäentie 2Aarteenetsijöiden miesteniltama 30.1. klo 19.Auroran kappeliHeiniemenpolku 1Viherin veikkojen venytys- jatasa painojumppa torstaisin klo11.Kappelilounas torstaisin klo 12.Alkuhartaus, aterian hinta 4 €.Pappi paikalla to klo 12–13.Ompeluseurat to 26.1. klo 17.Pyhäkoulu su 29.1. klo 12.Raamattu-rukouspiiri ma 30.1.klo 18.30.Neulekahvila ke 1.2. klo 18, Tallipojankerhotila, Tallipojankuja.Rukouspiiri ke 1.2. klo 18.Auroran lapsikuoron harjoitustorstaisin klo 15.30–16.30. Tied.Lea Waaraniemi 040 831 9099.Auroran lauluyhtyeen harjoitusto 26.1. klo 17.30. Tied. LeaWaara niemi 040 831 9099.Auroran kappelin teologisenopintopiirin keskustelusarja ”Liberaalejaemme ole, konservatiiveiksiemme tule, olkaamme siis… Kuusi vuoropuhelua Raamatusta”jatkuu to 2.2. klo 19. Aiheena”Kun Egyptistä vapautuminen onkertomus”, professori Antti Laato.Vuoropuhelusarjan vakiokeskustelijanaopetusneuvos Kalevi Virtanen.Tutustu ennakkotekstiin,kysy ja kommentoi: www.espoontuomiokirkkoseurakunta.. Kahvitarjoiluklo 18.30.Perhekerho perjantaisin klo 10–TUOMIOKIRKKOPiispa Mikko Heikanlähtömessu29.1. klo 10.Espoon tuomiokirkossaLähtöjuhla seurakuntatalossa.11.30 ja maanantaisin klo 10–11.30.Vauvaperhekerho ke 1.2. klo 10–11.30 Tallipojan kerhotila, Tallipojankuja.Ikonipiireistä tiedustelut ohjaajaTarja Rae 040 531 1050.Nuoret perjantaisin Lujiksen raamisklo 18–19, Lujakalliokahvilaklo 19–23. Isoskoulutus ti31.1. klo 17.30–19 ja ke 1.2. klo17.30–19.Nuorten Lujis-messu pe 27.1. klo20.30. Liturgi Heikki Marjanen.Cafe Aurora ja Yhteisvastuupuotima–pe klo 10–14. Myynnissätuotteita Yhteisvastuukeräyksenhyväksi.Harmaat Pantterit toimivat myösAuroran alueella. Tarkemmin:www.espoontuomiokirkkoseurakunta> Diakonia > Harmaat Pantterit.Ota yhteyttä sähköpostitsehpantterit@gmail.com tai jätäviesti vastaajaan 050 434 1069.Lue lisää toiminnastamme www.espoontuomiokirkkoseurakunta. > Seurakunta-alueet > Aurora.Kalajärven kappeliRuskaniitty 3Eläkeläisten kerho to 26.1. klo10.30.Ylistys- ja Rukousilta pe 27.1.klo 19.Pyhäkoulu su 29.1. klo 12.Naisten raamattu- ja rukouspiirima 30.1. klo 18.30.Perhekerho ma 30.1. ja ke 1.2.klo 10–11.30.Vauvaperhekerho perjantaisinklo 9–11.30.Diakoniapalvelu ajanvaraus PäiviPakkanen, 040 531 1042.Espoo rukoilee pe 3.2. klo 19.Opetuspuhe: Tapani Suonto, OneWay Missio. Ylistystä, opetusta,laulua, yhteistä rukousta ja esirukouspalvelu.Kahvitarjoilu klo18.30.Kauklahden kappeliKauppamäki 1Jmies-ilta to 26.1. klo 19. Vainmiehille! ”Mies ja vallankäyttö”, TTEero Junkkaala. Illassa mukanaHannu Kiili, Martti Kinnunen, AriKunnamo ja Jmies-soitinryhmä.Kahvitarjoilu klo 18 alkaen.Afrikkalaisten piiri la 28.1. klo15.Pyhäkoulu su 29.1. klo 12.Nuorten solistien hyväntekeväisyyskonserttisu 29.1. klo 15. AnniinaIlola, urut; Henna Helasvuo,piano; Maaria Myllyniemi, laulu;Iikka Järvi, kontrabasso; Jon Selin,viulu; Joona Vallenius, viulu;Maija Weitz, säestys. Vapaa pääsy,ohjelma 5 € ystävyysseurakuntaKosen (Viro) hyväksi. Konserttion nuorten ideoima ja toteuttama.Eläkeläiskerho ma 30.1. klo 13.Eläkeläisten keittoruokailu ti31.1. klo 11–12.30. Aterian hintaon 3 €.Rukouspiiri ke 1.2. klo 18.30.Lapsikuoro Kielot torstaisin klo15–16. Tied. Sheldon Ylioja 040590 0730.Vauvaperhekerho ma 30.1. klo13–15.Perhekerho ti 31.1. klo 10–11.30.Meidän Viro – Holger ja MariliisSiigartin – yhteisnäyttely ma–ke22.2. asti klo 10–19 tai sop. mukaan050 438 0187.Kappelipalloilijat, lentopalloillattiistaisin klo 17–18.30 Mikkelänkoululla, Lanttikatu 7.Laaksolahden kappeliYlänkötie 16Perhekerho perjantaisin klo 10–11.30.Pyhäkoulu su 29.1. klo 12, vanhakappeli.Avoin Kahvila ti 31.1 klo 9–11vanhan talon ”Peräkammarissa”.Laulun ja Sanan ilta pe 3.2. klo19. Teetarjoilu 18.30.NestoriAsemakuja 2Nuoret perjantaisin: Luja KallioRaamis klo 18–19 ja Luja Kallio –kahvila klo 19–23. Isoskoulutus ti31.1. klo 17.30–19.Kanerva-kerho paluumuuttajilleto 2.2. klo 13–15, Liilia Reelo jaRaigo Liiman.NiipperiYläjuoksun kerhotilaPyhäkoulu su 29.1. klo 12.Nupurin kappeliBrobackantie 1-3Perhekerho ke 1.2. klo 10–11.30.Eläkeläiskerho to 2.2. klo 10.30,Martti Rae.Suvelan kappeliKirstinpiha 3Torstaipiiri to 26.1. klo 15–16.Vertaistukiryhmä mielenterveyskuntoutujille.Tied. diakoni Maaritvan Santen, 050 4380 189.Tea & Fellowship Sat Jan 28 at3 pm, A group for anyone whowants to speak English, make internationalfriends and learn moreabout the Christian faith. Formore information contact PastorMari Mathlin, mari.mathlin@evl. ,t. 050 438 0182.“Inkerinsuomalaisten elämäämeillä ja maailmalla” su 29.1.klo 14. Tule kokemaan yhteyttävaikeista oloista Suomeen muuttaneidenihmisten kanssa. Sotaorpojenkuoro Helsingistä SeppoKarttusen johdolla. Mukana OivaHujanen ja Liilia Reelo. Kahvitarjoiluklo 13.45 alkaen.Käsityö- ja askartelupiiri ti 31.1.klo 10–12. Valmistetaan tuotteitalähetyksen ja Yhteisvastuukeräyksenhyväksi.Diakoniaruokailu ti 31.1. klo12.15–13.15. Hinta 2 €.Raamattupiiri ke 1.2. klo 18.Sentterin Raamattupiiri on siirtynytSuvelan kappeliin. Seuraavankerran to 2.2. klo 12. Ohjaaja:Pentti Laukkanen.Eläkeläiskerho to 2.2. klo 13.Voimistelua Annu Kankaanpäänjohdolla.Monikulttuurinen perhekerho”Aurinkoinen” torstaisin klo 10–11.30.Vauvaperhekerho ”Suvelan suloiset”ti 31.1. klo 13.30-15.Suvelan lapsikuoro torstaisinklo 16-17. Tied. Eeva Jurmu 0405480 466 tai eeva.jurmu@evl. .Lauluryhmä maanantaisin klo18.30. Lauletaan tuttuja, Gospeltyyppisiälauluja omaksi ja toistenkiniloksi. Ohjaaja: Tuomo Sorri044 088 2082.Etsitään vapaaehtoista yhteisvastuukeräyspäällikköäSuvelanalueelle. Ota yhteyttä: diakoniMaarit van Santen 050 4380189.Tuomarilan asemaTuomarilantie 4Perhekerho ”Pörriäinen” perjantaisinklo 10–11.30.TUOMIOKIRKKOKaksi hyväntekeväisyyskonserttiawww.espoontuomiokirkkoseurakunta.fiVenäjänkielinen shakkikerhotorstaisin klo 16.Raamattupiiri to 26.1. klo 18.Tarkoitettu sekä Raamatun ensikertaa avaajille että kokeneemmillelukijoille. Lähdetään tutustumismatkalleRaamatun ihmeelliseenmaailmaan ja löydetäänsiitä uusia ulottuvuuksia. Lisätiedot:Anu Ristimäki 040 5425182.Pyhäkoulu su 29.1. klo 11.Luodaan yhdessä -askarteluryhmäti 31.1. klo 13. Askarrellaantuotteita Yhteisvastuukeräyksensekä lähetystyön hyväksi.Miesten keskustelu- ja laulupiirike 1.2. klo 19, Ari Kunnamo.Viherlaakson kappeliViherkalliontie 2Lähetyspiiri ma 30.1. klo 14.Kappelilounas ti 31.1. klo 12–13. Kaikille avoin. Aterian hinta4 €. Alkuhartaus, Antti Pohjolan-Pirhonen.Raamattupiiri ke 1.2. klo 18.30.Ohjaaja: Ritva-Maija Laitia-Ehoniemi.Perhekerho torstaisin klo 10–11.30.Jmies-iltato 26.1. klo 19 Kauklahden kappelissa,Kauppamäki 1. Vain miehille!Kuusi vuoropuheluaRaamatusta-keskustelusarja jatkuu to 2.2. klo19 Auroran kappelissa. Aiheena”Kun Egyptistä vapautuminen onkertomus”, professori Antti Laato.Vuoropuhelusarjan vakiokeskustelijanaopetusneuvos Kalevi Virtanen.Tutustu ennakkotekstiin,kysy ja kommentoi: www.espoontuomiokirkkoseurakunta.. Kahvitarjoiluklo 18.30.Aikuisrippikoulualkaa. Kokoontumiset 1.3., 8.3.,15.3. ja 5.4. klo 19–21 virastotaloKirkonkympissä (Kirkkokatu 10).Ilmoittautuminen aikuisrippikoulunpastorille: Seppo Särkiniemi040 733 5616.Englanninkielinenjumalanpalvelus5.2. alkaen joka sunnuntai klo16.30 Espoon tuomiokirkonseura kuntatalossa, Kirkkoranta 2.”Elämästä Musiikkia,Musiikista Elämää”pe 27.1. klo 19Espoon tuomiokirkkoNuorten solistienkonserttisu 29.1. klo 15Kauklahden kappeliYhteisvastuukeräysalkaa 5.2.Tule mukaan kerääjäksi tai muihinkeräyksen tehtäviin. Uudet javanhat kerääjät siunataan tehtäväänsämessussa, joista kukinvoi valita itselleen sopivan: 5.2.klo 12 Auroran, Kauklahden jaNupurin kappeleissa, 12.2. klo17 Kalajärven kappelissa, 19.2.klo 17 Suvelan kappelissa ja26.2. klo 12 Viherlaakson kappelissa.Lisätiedot: diakoni MerjaLehtisalo 040 763 6685.Äitilomanen4.–5.2. Hilassa virkistystä ja lepoakaipaaville äideille. Ulkoilua,liikuntaa, hiljentymistä. Leirillä käsitelläänmyös aihetta ”keskeneräinen?!”.Leirin hinta 40 €, omatliinavaatteet. Tiedustelut ja ilmoittautuminen:Outi Wenell p.8050 3584 tai outi.wenell@evl.Solmuja parisuhteessa-kurssivaikeassa tilanteessa oleville pareille,jotka haluavat pysähtyä tarkastelemaansuhdettaan. Kurssiei ole pariterapiaa ryhmässä,vaan tavoitteena on antaa rakenne,jolla parit voivat itse ohjatustikäsitellä omaa kriisiään jaedetä ratkaisuprosessissa ohjaajientuella. Kurssi kokoontuu neljänäiltana ja kahtena lauantaina27.2.–14.5. Ohjaajina: Outi Wenellja Elina Huttunen. Kurssin hinta:100 €/pari sis. kurssimateriaalinsekä iltakahvit ja lauantaisin lounaan.Tiedustelut ja ilmoittautumiset1.2. alkaen: Elina Huttunenp. 8050 3518.Sururyhmäläheisensä menettäneille kokoontuukevään ajan Kauklahden kappelissa(Kauppamäki 1) keskiviikkoisin8.2 alkaen (15.2., 7.3.,21.3., 4.4., 18.4. ja 2.5.). Ohjaajinadiakoni Pauliina Alanko ja pastoriPirkko Nurminen. Ilmoittautumiset29.1 mennessä: Pirkko Nurminen040 567 4420.Parisuhteen palikatParisuhteen lataamispäivä la28.4. klo 10–14. Kalajärven kappelissa(Ruskaniitty 3). Päivän aikanakäsitellään aiheita: sitoutuminen,tunteet, riidat, seksuaalisuus,sanat, teot, anteeksiantaminen,luottamus ja rakkaus. Mukanadiakoni Outi Wenell ja pastoriSeppo Särkiniemi. Hintaan 10 €/aikuinen, 7 €/lapsi sis. ohjelma,materiaalit, keittolounas ja lastenhoito.Tiedustelut ja ilmoittautuminen1.2. alkaen: Outi Wenellp. 8050 3584.Hei sinä, vireä seniori!Tule mukaan keikkaluontoiseen,Harmaiden Panttereiden, auttamistoimintaanEspoon tuomiokirkkoseurakunnanalueella. Annammeapua lastenhoidossa,pienissä kodinhuollollisissa töissä,digiboxin, television ja tietokoneenasennuksissa sekä tavaroidenkuljetuksissa. Jos kiinnostuit,ota yhteyttä. Diakoni Maarit vanSanten 050 438 0189.Portugalin ja EspanjanGalician pyhiinvaelluspaikatLähde 10.–17.9. Fatima- ja Bom deJesus pyhiinvaelluspaikoille Portugalissaja Santiago de CompostelaanEspanjassa. Alustava hinta1 895 €. Lisätiedot ja ilmoittautuminen:matkanjohtajat pastoriHannu Mäenpää 040 513 0861,hannu.maenpaa@evl. ja pastoriMarja Malvaranta 040 531 1040,marja.malvaranta@evl.UnelmakammariKirpputori ja kahvila – kaikenkansan kohtaamispaikka, Kaivomestarinkatu8. Avoinna ma10–13 ja to 10–18.Peittopajassa ma klo 13–15 kudotaanÄiti Teresa -peittoja Intiaan.Tiedustelut 040 513 0862.Päivystävä pappiarkisin klo 9–18 p. 8050 3501.Perhetyönpuhelinpäivystysti klo 10–12. Keskusteluapuaajanvarauksella perheen, parisuhteenja vanhemmuuden kysymyksissä,p. 8050 3583 ja8050 3584.Diakonian ajanvarausEspoon keskus p. 040 5130862 ja 040 736 9315Suvela p. 040 531 1037 ja050 438 0189Kalajärven alue p. 040 5311042Auroran alue p. 040 763 6599Kauklahti p. 050 438 0176Laaksolahti p. 040 547 1861Viherlaakso p. 040 572 5344Ajankohtaisimmattapahtumatiedotwww.espoontuomiokirkkoseurakunta> Kalenteri tai Ajankohtaista-sivu.InternationalAnglican Worship Servicesun 29th Jan at 12 at PerkkaaChapel.Tea & Fellowship Sat Jan28 at 3 pm at Suvela Chapel(Kirstinpiha 3), Mari Mathlin.A group for anyone whowants to speak English, makeinternational friends andlearn more about the Christianfaith. For more informationcontact Pastor MariMathlin, mari.mathlin@evl. ,t. 050 438 0182.ToimipisteetLeppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu2, Perkkaan kappeliUpseerinkatu 5, Karakappeli Karakalliontie12, Uuttu Lintukulma2, KilonRisti Vanharaide 1,Lasten kappeli Arkki Leppävaarankatu7 B 3. krs, Leppäsiipi,kirkkoherran virasto Alberganesplanadi1.Messut ja hartaudetHiljainen aamurukous pe 27.1.klo 7.45–8.45 Kilonristissä.Rippikoulusunnuntain messuja kirkkokahvit su 29.1. klo10 Leppävaaran kirkossa. Messuunovat tervetulleita erityisestitämän vuoden rippikoululaisetperheineen. Rippikoululaisetmuistakaa riparipassi! Liturgiaja saarna Tiina Palmu, avustavapappi Merja Alanne, nuorisotyönohjaajaMartiina Lahtija kanttori Kullervo Latvanen.Messu ja kirkkokahvit su 29.1.klo 12 Karakappelissa. Liturgiaja saarna Inkeri Juvela, kanttoriKullervo Latvanen ja laulu SariAnetjärvi.Anglikaanimessu su 29.1.klo 12 Perkkaan kappelissa.Pyhäkoulu su 29.1. klo 10Leppä vaaran kirkon Pikkuparkissaja klo 12 Kilonristissä. Pyhäkouluunovat tervetulleita kaikki3–10-vuotiaat lapset.Arkin aamumessu ke 1.2. klo8–8.30 Lasten kappeli Arkissa.Taaperokirkko pe 3.2. klo 10Lasten kappeli Arkissa. Taaperokirkossaei pelätä yllättäviäkäänteitä, vaan pienet saavatnäkyä, kuulua ja vipeltää.Aiheena Myrsky – Jeesus auttaahädässä.Arkin Pajala 28.1. klo 10–13 Lasten kappeliArkissa. Aiheena Myrsky.Hartaus klo 11.30. Kahvi- jamehu tarjoilu.Raamattupiiri Vanhantestamentin aikakirjoistakiinnostuneilletorstaisin klo 18.30 Karakappelissa.Jatkamme Aikakirjojen tutkimista.Onko Aikakirjoilla merkitystämeidän aikanamme? Tuleottamaan asiasta selvää. KaritaSalminen, 040 536 7066.Raamattu-, rukousjaylistysryhmäkeskiviikkoisin klo 18.30 Karakappelissa.Rohkaisemme toinentoisiamme ja rakennummeyhteisestä uskosta ylösnousseeseenJeesukseen Kristukseen.Maria Savolainen, p. 592 172 jaIrmeli Vaittinen, p. 596 225.Vainojen uhrienmuistopäivän tilaisuuspe 27.1. klo 18 Kilonristissä. TerveisetJerusalemin vainojen uhrienmuseosta Jad VaShemistäAuli ja Jaakob Happonen; musiikki,Ulla & Pete Ronkainen; juonto,pappi Juha-Pekka Rissanen.LEPPÄVAARAAikuisrippikoulualkaaEdessä häät tai kummius? Jäikö ripari käymättä?Nyt on tilaisuus korjata asia mukavassa aikuisporukassa.Kauneimmatkastevirretsu 29.1. klo 18 Leppävaaran kirkossa.Tule tunnelmoimaan kauneimpienkastevirsien äärelle. Tilaisuudessalauletaan kanttorinjohdolla niin tuttuja kuin vähäntuntemattomampiakin kastetilaisuudenvirsiä.LEPPÄVAARAYhteisvastuunaloitusinfoke 1.2. klo 18Leppävaaran kirkossa.Tule ja tiedä kaikkitarpeellinen vuoden2012 Yhteisvastuusta jasiihen osallistumisesta.Yhteisvastuunaloitusinfoke 1.2. klo 18 Leppävaaran kirkossa.Tilaisuudessa saat kaikentarvittavan tiedon vuoden2012 Yhteisvastuusta ja siihenosallistumisesta. Paikan päällävoit ilmoittautua vapaaehtoiseksikerääjäksi. Kahvitarjoilu.Sydämellisesti tervetuloa! Lisätiedot,diakoni Nataša Stambej040 513 0867.YksinhuoltajienOlohuoneLEPPÄVAARAVainojen uhrienmuistopäiväpe 27.1. klo 18 KilonristissäTilaisuus hiljentyä ja rukoilla vainottujen puolesta.Lisää ohessa.to 2.2. klo 17.30–19 Leppävaarankirkon Olotilassa. Tarjollapientä suolaista iltapalaa, lastenhoitojärjestetty. Lopussa lyhythartaus.Yhteisvastuunlastenvaate- ja tarvikekirpputorila 11.2. klo 10–14 Uutussa.Tule myymään ja tekemään ostoksia!Pöytävaraukset, Hanna-So a Mattilalle, 040 722 8491.Pöytä vuokra 10 euroa Yhteisvastuunhyväksi.Tukeaelämän hallintaan;Mitä eron jälkeen?la 11.2. klo 11 Leppävaaran kirkonrippikoulusalissa ja takkahuoneessa.Aiheesta alustaaElatusvelvollisten Liiton puheenjohtajaAhti Hurmalainen. Aikaavarattu myös yleisökeskustelulleja kysymyksille.Kehon rukouksen päiväla 11.2. klo 10–17 Karakappelissa.Kokonaisvaltaista rukoustaliikeilmaisun ja meditaationkeinoin. Riitta Vainio. Hinta 25 €.Ilmoittautuminen 27.1. mennessäMerja Alanne, merja.alanne@evl. , 050 347 2548. Päivä toteutetaan,mikäli ilmoittautuneitaon vähintään 10 henkilöä. Klo17 kaikille avoin iltaehtoollinen,jossa mukana kehon rukousta jahiljaista laulua.Alfa-kurssiTässäkö tämä elämä on? TuleAlfa-kurssille pohtimaan kristinuskonperusasioita. KokoonnummeLeppävaaran kirkollemaanantaisin 30.1.–16.4. klo18–20.15. Alfa-kurssi koostuuyhteisistä aterioista, alustuksistaja keskusteluista ryhmissä sekäyhdestä viikonlopusta seurakunnanleirikeskuksessa. Kurssion muuten ilmainen, mutta ruokailustakerätään vapaaehtoinenmaksu. Myös viikonlopustakerätään pieni maksu. Tiedustelutja ilmoittautumiset RauniVirtanen, 040 523 3380, MarkkuKojo, 040 747 1494 tai alfa.leppavaaranseurakunta@gmail.com.Talvihubaleiri 2012Talvihuba on talviloman parasleiri! Leppävaaran ja Espoonlahdenperinteikäs 7.–8.-luokkalaistenleiri järjestetään Hollolassa20.–24.2. jo toisen kerran. Leirion ensisijaisesti 7.–8.-luokkalaisille,mutta myös kerhonohjaajattervetulleita.Ohjelmassa tiistaina ja torstainavalintasi mukaan laskettelua,ratsastusta tai muuta talvihubaaMessilässä. Muina päivinätouhuamme leirikeskuksessayhdessä ja erikseen ja teemmereissun Lahteen.Leirin hinta 80 € kattaa matkat,majoituksen, ruokailut sekäseurakunnan ryhmätapaturmavakuutuksen.Ilmoittautumiset www.lenu. .Lisätiedot maria.andersson@evl. tai 050 432 7504.Naisten yöla 25.2.–su 26.2. Velskolan kartanossa.Yön aiheena on ”Elämällekiitos – saan siltä paljon”.Uutta näkökulmaa, tuoreita ideoita,liikunnan riemua sekä kehonja mielen hoitoa. Tule pysähtymäänaiheen äärelle yhdessämuiden naisten kanssa. Yön hintaon 25 €. Kuljetus tarvittaessa.Mukana Ulla-Maija Mannisenmäkija vapaaehtoistyön ohjaajaHeli Siltakorpi. Lisätiedot ja ilmoittautuminenviim. 27.1. mennessäHelille, 040 537 6876 taiheli.siltakorpi@evl. .LEPPÄVAARAYhteisvastuunlastenvaate- jat arvikekirpputorila 11.2. klo 10–14Uutussa.Tule myymään jatekemään ostoksia!AikuisrippikouluOnko rippikoulu jäänyt käymättä?Haluatko liittyä kirkkoon?Kevään aikuisrippikoulu alkaato 9.2. klo 18 Leppäsiivessä,2. kerros, Alberganesplanadi 1.Lisätiedot ja ilmoittautumisetleppa vaaranseurakunta@evl. .DiakoniaDiakonian palveluaika on ohjausta,neuvontaa ja ajanvaraustavarten ma klo 10–12 Alberganesplanadi1, p. 8050 5539 ja8050 5525. Muuna aikana ajanvarauksetpuhelimitse suoraandiakoniatyöntekijöiltä.Sinkkuilta”Jeesus auttaa hädässä”- seuraavan pyhän saarnatekstiäpohditaan yhdessäpastori Anne Blomqvistinkanssa la 28.1. klo 18 Espoonlahdenkirkolla.Lähimmäispalvelunperuskurssijärjestetään kolmepäiväisenäla 3.3., ke 7.3. jake 14.3. Olarin kappelissa,Kuunkehrä 4. Kurssillevoit tulla tutustumaanlähimmäispalveluun japohtimaan omia ajatuksiaaiheesta. Kurssimaksu10 €. Tiedustelut ja ilmoittautumiset10.2. mennessä040 773 8715 tai katja.karvinen@evl..Каждую последнююпятницу месяца вцеркви Leppävaaraпроводятся «чайныезаседания» РусскогоКлуба Эспоо.Музыка, общение, чайс баранками. Делимсяопытом жизни вФинляндии.Для деток отдельнаякомната с кучей игрушек.Есть кухня. Приглашаютсявсе желающие. Тел. 050366 1779, Veräjäkallionkatu2.Каждую пятницу,кроме последней ПТмесяца, в церкви Leppävaaraпроводятсяознакомительные занятияпо изучению Библии(Евангелие от Матфея).Приглашаются всежелающие. Тел. 050 3661779, Veräjäkallionkatu 2.MUISTO-PAIKKAwww.muistopaikka.fi


16 esse ❘ 26.1.2012 26.1.2012 ❘ esse 1716 esse ❘ 18.8.2011Laestadius-elokuva sai ensiesityksensä SuomessaLars Levi Laestadiuksen vähemmäntunnettu puoliluonnontieteilijänä nouseeesiin vastavalmistuneessa dokumenttielokuvassaArktiset tulet. 45minuutin mittainen elokuva kertookiinnostavasti tositarinan: Ranskankuningas Ludvig Filip I lähettiretkikunnan tutkimusmatkalleLappiin vuosina 1838–39 ja Karesuvannonkirkkoherrana Laestadiuspyydettiin retkikunnan oppaaksiNorjan Altasta Karesuvantoon.Kirkkoherran kasvi- ja kansatieteellinentietämys sekä paikallistuntemusolivat tutkijoille suureksiavuksi, ja hänet palkittiin ansioistaanRanskan kunnialegioonan ristillävuonna 1841.Arktisissa tulissa tutkijoidenpatikkamatka näytellään. Laestadiuksenroolissa on Markku Köngäsja ranskalaista tutkimusmatkailijaXavier Marmieria esittääSamuel Chazalmartin. Kertojaääniselostaa historiallisen retkentaustaa ja kulkua miesten taittaessajalan tunturimaastoa. Vuoropuheluaei ole nimeksikään, muttamatkakumppaneiden yhteys välittyysanoittakin.Kuvaukset on tehty oikeillapaikoilla Versailles’n palatsin ullakkoaja Kautokeinon soita myöten.Lapin ruskaluonto hehkuukuvissa.Pohjoisen kulttuuri-instituutintuottama elokuva on tehty Lapintaide- ja kulttuurialan oppilaitostenyhteistyönä. Sen ohjaaja onkulttuurin opiskelija Gretta-GaroliinaSammalniemi.Laestadiuksesta kertovan dokumentinidea syntyi professoriJuha Pentikäisen ja ohjaaja-professoriHannu Kahakorven keskusteluissa.Elokuvaksi idean toteuttivatopiskelijat ja opettajatkolmesta pohjoisen oppilaitoksesta,Ammattiopisto Lappiasta, Kemi-Tornionammattikorkeakoulustaja Lapin yliopistosta. Toteutukseenosallistuivat myös Saamelaisalueenkoulutuskeskus jaVersailles’n yliopisto.Suomen kantaesitys oli torstaina19.1. Helsingissä, mutta ensi-iltansaelokuva sai jo marraskuussaranskankielisellä nimellä LesFeux Arctiques Laestadiuksen juhlavuodentapahtumassa RanskanVersailles’ssa.Elokuvaa esitetään maaliskuussaEnontekiöllä, Rovaniemellä,Torniossa ja Kemissä. Se on tulossaDVD-levitykseen, ja tekijät neuvottelevatmyös esityksestä Ylen kanavilla.Elokuvan tekemisestä löytyynetistä paljon lisätietoa hakusanalla”Arktiset tulet”. Elokuvalla on sivustomyös Facebookissa.Ohjaaja Gretta-Garoliina Sammalniemeähaastatellaan Kotimaalehdessä26.1.Tuija Tiihonen/KotimaaMonen alan tiedemiesArktiset Tulet (Les FeuxArctiques) kertoo Ranskankuningas Ludvig Filip I lähettämienLa Recherche -retkikuntientieteellisistä tutkimusmatkoistaLappiin 1838–39. Laestadius täydensi omillatieteellisillä aineistoillaanranskalaisten Lapissa tekemiätutkimustöitä.Ranskalaiset tilasivatLaestadiukselta myös lappalaistenhistorian, josta kypsyiLaestadiuksen vuosina 1840–1845 kokoama Lappalaistenmytologian katkelmia. Tästäarvokkaasta yhteistyöstä kuningasLudvig Filip I palkitsiLaestadiuksen Ranskan kunnialegioonanristillä 1841.Laestadius syntyi vuonna1800. Hän oli ruotsalainenmonen uran kansainvälisestiarvostettu tiedemies, jonkaäidinkieliä olivat Luulajansaame ja ruotsi. Äiti oli saamelainenja myös hänen vaimonsaoli saamelaista juurta.Heille syntyi 15 lasta, joistakymmenen eli aikuiseksi.Heillä lasketaan olevan nykyäännoin 700 jälkeläistäympäri maailman.Sakari Sarkimaa /Kotimaadeski• Radio-ohjelmaaYLE Radio 1TORSTAI 26.1.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Past. Kai Sadinmaa,Helsinki. Uusinta klo 7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.30 Hartaita säveliä.18.50 Iltahartaus. Khra Marko Marttila,Valkeala.PERJANTAI 27.1.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Past. Pauliina Kivivuori,Hyvinkää. Uusinta klo 7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.30 Hartaita säveliä.18.50 Iltahartaus. Teol. kand. Heli Ansio,Helsinki.LAUANTAI 28.1.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Past. Pirjo Pöllänen,Metodistikirkko, Lahti. Uusinta klo7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.00 Ehtookelloina Lapuan kirkon kellot.18.01 Iltahartaus. Seurakuntapast. HelenaPaalanne, Oulu.Yle kuvapalveluSUNNUNTAI 29.1.09.55 Utajärven kirkon kellot kutsuvat.10.00 Jumalanpalvelus Utajärven kirkosta.Saarnaajana khra Heikki Nissinen.11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Kolminaisuudenkirkosta Lahdesta. Palveluksentoimittaa khra Aki Leskinen.Kirkkokuoroa johtaa kantt.Petri Huttu.18.00 Horisontti. Ohjelma uskonnoista jaelämänkatsomuksista.MAANANTAI 30.1.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Khra Pirjo Vahtola,Kaarina. Uusinta klo 7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.30 Hartaita säveliä. Kuuntelijoiden toivomaahengellistä musiikkia.18.50 Iltahartaus. Martti Nissinen lukeeLaulujen laulua.TIISTAI 31.1.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Tiedottaja VirpiHyvärinen, Joensuu. Uusinta klo7.50.07.45 Hartaita säveliä.SuhdekorjaamoOulussa asuva Piia Rautio(oik.) on kärsinytskitsofreniasta. J-P. Annalanjohdolla hän haluaanyt korjata suhdettasiskoonsa.TV2 ke 1.2. klo 19.30.Yle kuvapalveluEsikoulupaniikkiManhattanillaElokuvassa seurataan hyvässäasemassa olevien perheidenponnisteluja lastensa saamiseksihienoon esikouluun NewYorkissa. Nimekästä esikouluapidetään ehtona menestyksellekoulussa, opinnoissa ja elämässäyleensäkin. Kuvassa Juliana.FST5 to 26.1. klo 22.00.18.30 Hartaita säveliä.18.50 Iltahartaus. Johtava past. Petri Viinikkala,Helluntaiherätys, Lahti.KESKIVIIKKO 1.2.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Past. Matti Mikkola,Kuru. Uusinta klo 7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.30 Hartaita säveliä.18.50 Iltahartaus. Kurssihartaus.TORSTAI 2.2.06.05 Hartaita säveliä.06.15 Aamuhartaus. Viestintäpääll.Simo Repo, Espoo. Uusinta klo7.50.07.45 Hartaita säveliä.18.30 Hartaita säveliä.18.50 Iltahartaus. Khra Pauli Niemelä,Kiiminki.• TV-ohjelmaaYLE TV1LAUANTAI 28.1.11.05 Pisara. Uusinta 30.1. klo 14.55.SUNNUNTAI 29.1.15.05 Historiaa: Juutalaislasten pelastajat.Natsit surmasivat 1,5 miljoonaajuutalaislasta ja epätoivoisetvanhemmat koettivat kaikin keinoinpiilottaa lapsiaan. Eva Kuperpääsi kolmivuotiaana piiloon nunnaluostariinja tapaa nyt 62 vuodenpäästä pelastajansa.ErottamattomatOn tytär ja kaksi äitiä, sisarukset,ja heidän välilläänsyyllisyys josta onvoitava vapautua. Kuvassa:Taru (Tiina Lymi, vas)ja Eve (Minna Haapkylä).TV1 su 29.1. klo 21.05.TORSTAI 2.2.10.50 Paikan kertomaa: Tyrvään PyhänOlavin kirkko. Keskiaikainen PyhänOlavin kirkko on seissyt muinaisellakultti- ja kauppapaikalla satojavuosia. Vuosien varrella koviakinkokenut kirkko on saanut perinteisenasun talkootyöllä.Muut kanavatTV7:n ohjelmatiedot: www.tv7.fi > Viikonohjelmat.Radio Dein ohjelmatiedot: www.radiodei.fi > Ohjelmat.Hartaat säveletKuuntelijoiden toiveita lähetetään YleRadio 1:ssä maanantaisin kello 18.30–18.50. Toiveita voi lähettää osoitteeseenHartaat sävelet, PL 14, 00024 Yleisradiotai s-posti: yle.radio1@yle.fi, aiheena Hartaatsävelet. Ohjelman toimittaa Kirkon tiedotuskeskus.Yle kuvapalvelu TerveydenhoitoaPERHETERAPIAA, PARITERAPIAAJA VANHEMPAINOHJAUSTASoile Hakalehto, Perheterapeutti (ET), sosiaalikasvattaja050 3637934, soile.hakalehto@gmail.comvastaanotto Eteläinen Hesperiankatu, Helsinkimahdollisuus kotikäynteihin Virkoja avoinnaEspoon hiippakunnan tuomiokapitulijulistaa haettavaksiOlarin seurakunnan V kappalaisen viranViran tehtäviin kuuluvat:Papin perustyö: jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset;kasvatus, opetus, rippikoulu; rippi ja sielunhoito.Erityistehtävät: asiantuntijapappina toimiminen diakoniatiimissä,jumalanpalveluselämän kehittäminen diakonian näkökulmastasekä kriisityö, mielenterveys- ja päihdetyö. Eduksi katsotaan hyvätviestintä- ja verkostoitumistaidot sekä kokemus hengellisestä työstäverkossa.Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallistataitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Viranpalkkaus on vaativuusryhmän 602 mukainen(peruspalkka 2972,42 e + vuosisidonnainen palkanosa).Hakuaika päättyy maanantaina 13.2.2012 klo 15.00. Espoonhiippakunnan tuomiokapitulille osoitetut hakemukset toimitetaanosoitteella: Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, Kirkkokatu 10,PL 203, 02771 Espoo, espoo.tuomiokapituli@evl.fi.Lisätietoja antaa tarvittaessa notaari Pilvi Keravuori (09) 8050 8838tai kirkkoherra Salla-Maria Viitapohja (etunimi.sukunimi@evl.fi),040 513 0857. LakiasioitaILMAINEN NEUVO OY:nOikeudellinen puhelinpalvelu0600 30 6060Puhelun hinta 2,95 € min + pvm/mpmwww.ilmainenneuvo.Lakipalvelu Taisto EronenPuh. 050 409 9160avioehdot, testamentit, perunkirjoitukset,ositukset, perinnönjaotja sukupolvenvaihdoksetwww.lakipalvelu-eronen.fi”Amme kuin jalokivi” Kph-kalusteidenpinnoitustyöt 20 v. kokemuksella,5 v. takuu. Myös seinälaatat. Hintaesim.amme 425,-. Huom! Verovähennyskelpoinen.Ilmainen arviointi ja tarjous:046 619 6456 tai www.ammehuolto.comLiikaa tavaraa?Kutsu avuksesi järjestämisen ammattilainenkäymään kanssasi läpi papereita, tavaroita,kaappeja ja komeroita.www.tavararemontti.fi - 040 5118757.Sohvat, tuolit verhoillaan.P. 0400 503 179.Verhoomo LeppänenMuutot • Muuttolaatikot• Kuljetukset • Kalustekasauksetwww.sb-palvelut.fi p. 044 336 7633KOTISIIVOUKSET, ikkunanpesut,tekstiilihuonekalujen pesut 25e/h+alv.www.kaijaclean.fi p. 045 888 2636REMONTIT SOPUHINTAANMyös kodin pienet kunnostustyöt.Kotitalousvähennys. p. 050 594 0360www.kotimaa-yhtiot.fi/mediaopas Palveluja tarjotaan Vuokrata halutaanIlmoitusmyynti020 754 2000 / vaihdeMITOIN KUIN MITOINUUSI ILME KEITTIÖÖN- ovet, tasot, rungot- vetimet, saranatILMAINEN TARJOUS- jaMITTAUSPALVELUSoita: Erkki 0500 503357Mikko 0409 311466ergadesign.fiUUSI VUOSI - UUSI KUOSINyt on hyvä aika tehdä kotiin pintaremonttia.Puuttuuko luotettava remonttimies? Meiltäsaat ilmaisen arvioinnin jälkeen aikataulu- jahinta-arvion, joka pitää!Soita Petrille 050 566 0569. www.hilpi.fiSovitaan mitä tehdään. Tehdään mitä on sovittu.Tilitoimistotyöt sopimusveloituksellaIsossa-Omenassawww.infotilit.fiKOTISIIVOUKSET, muuttosiivoukset,23,58e/h+alv. (Kotital.väh.).www.loistopalvelut.fi p. 045 888 2583MUUTOT JA KULJETUKSET1-2 miestä ja iso pakettiauto.Kuljetus Neppis p. 040 585 0074. SeuratHERÄNNÄISSEURATSu 29.1. klo 11 Kirkkopyhä Lauttasaarenkirkossa, Myllykallionrinne1, Hki. Saarnaa Simo Juntunen,mukana Esa Ruuttunen ja Herännäisnuortenkuoro. Keittolounas jaseurat, joiden alussa laulaa PetteriSalomaa. Puhujina Simo Juntunen,Martti Nissinen, Juha Rintamäki jaSeppo Tirkkonen. Klo 16 SeuratupateologitSeuratuvalla, Salomonkatu17 D, Hki. Kalevi Toiviainenalustaa aiheesta ”Pappiskuva1900-luvulla”.Ti 31.1. klo 12.30 Tiistaipiiri Seuratuvalla,Salomonkatu 17 D, Hki.LestadiolainenUUSHERÄYSRukoushuone Fredrikinkatu 61 BSeurat 29.1. klo 14Jeesus herättää uskonAnja Sivonen ja Martti Huhtinen OstetaanKäteisellä Kuolinpesät,muuttojäämistöt tyhjennyksineen,tyylihuonekalut, valaisimet, astiat,posliini- ja lasiesineet, taulut, työkalutym. koti-irtaimet. Noudetaan sopimuksenmukaan. puh. 040 764 1348Ostamme, noutaen vanhoja tauluja,maljakoita, Arabian astioita, huonek.,kirjoja, LP-levyjä ym. Sekä jäämistöjentyhjennykset, myös viikonlopp., ilt.Elegantik Oy, p. 040 756 5964. Ilmoitusaineistotilmoitusmyynti@kotimaa.fiJos voisimmealoittaa alustaJohanna Sinisalo: Enkelten verta. 304 sivua.Teos 2011JohannaSinisalotekee sentaas: tarttuuajankohtaiseenaiheeseen,muokkaasiitä vetäväntarinanja jättääpainavanjäljen lukijanmieleen.Enkelten verta lähtee liikkeelle kuningatarmehiläisenkuolemasta jalaajenee hyytäväksi ekologiseksi visioksimaailmamme tilasta mehiläistenuhatessa kadota maan päältä.Tällä kertaa Sinisalo ei ainoastaansaa lukijaa koukkuunsa vaanwww.esse.fiEspoon seurakuntasanomatToimitusKirkkokatu 1, 02770 EspooPL 200, 02771 Espoop. 020 754 2000, faksi (09) 8050 2285esse.toimitus@kotimaa.fiMenovinkitesse.tavataan@kotimaa.fiLukijapostiesse.lukijoilta@kotimaa.fimyös koskettaa pintaa syvemmältä;isän rakkaus on tarinan kantavavoima, ja sen kuvaus riipaisee.Päähenkilö Orvo on sympaattinen”vaikeuksien väistelijä”, mehiläishoitaja,hautausurakoitsija jayksinhuoltajaisä. Orvon keskittyessämehiläisiin käy hänen poikansaomaa taisteluaan eläinten oikeuksienpuolesta ja herättää vastustustajyrkillä blogeillaan. Väistämättömäntragedian alkujuuret ovat Orvonisässä, myyttisen dominoivassahahmossa, joka pojanpoikaansakaraistakseen vei tämän pienenätutustumaan teurastamoonsa – jalapsi näki liikaa.Sinisalon tarinoissa on useinmukana mystinen aspekti. Myöstässä kirjassa Orvo löytää pakotienpaikkaan, jossa kaikki maapallolletehdyt tuhotyöt ovat vielä peruttavissa.Onko se illuusio tuonpuoleisestavai vain yksityinen lintukoto,jossa hän voi kohdata poikansauudelleen?ToimituspäällikköHannele Koskinen, p. 040 350 5434hannele.koskinen@kotimaa.fiToimitussihteeriPaula Huhtala, p. 020 754 2325paula.huhtala@kotimaa.fiToimittajatUlla Lötjönen, p. 020 754 2243ulla.lotjonen@kotimaa.fiElina Raunio, p. 020 754 2346elina.raunio@kotimaa.fiPäätoimittajaUrpu Sarlin, p. (09) 8050 2520urpu.sarlin@evl.fiEspoon seurakuntayhtymäJohanna Sinisalo on suomalaisenkirjallisuuden huippunimi.Brittiläinen The Guardian -lehtivalitsi hänen edellisen kirjansaLinnunaivot yhdeksi vuoden 2010parhaimmista romaaneista. Sinisalotaistelee väsymättä niitä tuulimyllyjävastaan, jotka haluavatkokea kirjallisuuden pinnallisenaviihteenä tai jotka väittävät tärkeisiinaiheisiin tarttumista saarnaamiseksi.Juuri tällaisia kantaaottaviatarinoita tänä päivänä tarvitaan.Henna SalmelaKun tekstivoitti tarinanJani Saxell: Unenpäästäjä Florian. Avain,2010. 209 s.Varsinkin fantasia- ja scifidiggaritsaattavat huumaantua UnenpäästäjäFlorianin alkuasetelmasta. Harmaaja savuinen eurooppadystopiaOsoite- ja tilausasiatPuhelin (09) 8050 2327essetilaukset.espoo@evl.fiOsoitemuutokset päivittyvätväestötietojärjestelmästä.Lehti jaetaan koteihin perheenvanhimman seurakunnan jäsenennimellä.Taitto ja kuvankäsittelyKustannus-Osakeyhtiö KotimaaIlmoitusmarkkinointiSari Havia p. 020 754 2284Seija Kosunen, p. 020 754 2270Jaana Mehtälä, p. 020 754 2309Myynti- ja markkinointipäällikkö:Minna Zilliacus, p. 020 754 2361Ilmoitustrafiikki /-valmistusKotimaa-yhtiöt / Tuula HurriPl 279, 00181 Helsinkip. 020 754 2275, faksi 020 754 2343ilmoitusmyynti@kotimaa.fiIlmoitusvaraukset ja -aineistotviimeistään julkaisupäivää edeltävänviikon keskiviikkona klo 16 mennessä.Ilmoitushinnat1,80 e / pmm + alv 23 %.Rivi-ilmoitukset 1–10 riviin 1,50 e /pmm + alv 23 %.JulkaisijaEspoon seurakuntayhtymäviestinta.espoo@evl.fip. (09) 8050 2327ToimitusneuvostoAnssi Siukosaari (Leppävaara) pj.anssi.siukosaari@pp.inet.fiErkki Berg (Tapiola).Marita Helki (Espoonlahti).Antti Kujanpää(Tuomiokirkkoseurakunta).Kirsi Rostamo (Olari).Mauri Vihko (Kauniainen).Juha Vähäsarja(Tuomiokirkkoseurakunta).Urpu Sarlin, julkaisija.Mikko Hormio, kustantaja.on satumainen,muttarealistinen.Sen rakennusaineenaSaxellon käyttänytsekä lähihistoriankonflikteja,että romanikerjäläisistäkäytävää keskustelua.Kuten kaikki scifikirjallisuudenmestariteokset, teos ottaa kantaanäyttämällä lukijalle kauhukuviatämän päivän päätösten seurauksista.Fantasiaotteen kirjaan tuo sankarinFlorianin työ: hän tuo reiluakorvausta vastaan asiakkailleenunia, nämä kun ovat tulevaisuudenEuroopasta tyystin loppuneet.Florianin hahmo on mielenkiintoinensekoitus shamaania ja asfalttisoturia.Kliseistä, mutta toimii.Bonuksena kirjassa ovat kotimaisetmaisemat: tulevaisuutta voitutkailla niin Helsingissä kuin Tapiolassakin.Saxellin loihtimassa tarinassaon elementit kohdallaan. Kompastuskivenäon itse teksti. Ajatusvirtamainensanapyöritys sopii tarinantunnelmaan, mutta käy tovinkuluttua raskaaksi. Uusioyhdyssanat,slangi, ylipitkät lauseet ja virtanaohivilahtavat henkilöt muuttuivatainakin tämän lukijan päässätakkuiseksi mössöksi. Iltalukemiseksioli väsyneen valittava helppolukuisempikirja. Paikoin tunsinhermostuvani Saxelliin: ”Hei tyyppi,rauhoitu sen sanasnobbailunkanssa ja anna mun vain uppoutuatähän tarinaan!”Omintakeinen tyyli on tietenkinkirjailijalle eduksi, mutta joslukuflow keskeytyy parin virkkeenvälein sanapatoihin, on teksti selättänyttarinan.Maria HakalaKustantajaKustannus-OsakeyhtiöKotimaaViestintäpalvelut,johtaja Mikko Hormiop. 020 754 2000ISSN 1455-2310KirjapainoSanomapaino OyVantaa 2012Painos 81 300 kpl41. vuosikertaJakeluItella Posti Oy


18 esse ❘ 26.1.2012 ELÄMÄNKAARIikkunapaikka esse.toimitus@kotimaa.fi26.1.2012 ❘ esse 1929.1.2012ELÄMÄNKAARIJani Ketola/Rodeo4. sunnuntai loppiaisestaPyhän aihe onJeesus auttaa hädässä.Alttarilla onvihreä liina ja kaksi kynttilää.Pyhän tekstit ovatPsalmi 107:1–2, 23–31EnsimmäinenKuninkaiden kirja 17:1–6Kirje heprealaisille 11:23–27Johanneksen evankeliumi 6:16–21RukousHerra Jumala, kaikkivaltias Isä.Me kiitämme sinua siitä,että et jätä meitä yksin.Sinä tunnet pelkomme ja ahdistuksemme.Auta meitä hädässämme.Vahvista ruumistamme ja sieluamme.Tee meidät sisäisesti lujiksikestämään osaksemme tulevatvastoinkäymiset ja koettelemukset.Kuule meitä Poikasi JeesuksenKristuksen,meidän Herramme tähden.Jeesus ilmestyy oppilailleenMoni on kokenut elämänsä aikana ihmeellisiäasioita. Olen kuullut seurakuntalaisten kertomuksiaahdistuksen tai vaaran aikana koetuistaenkelien vierailuista. Joskus vaarasta pelastuminenon ihmeen varassa. Joku kertoo yllättävästäparantumisesta vaikeasta sairaudestaan.Oudot ja uudet tilanteet tuntuvat pelottavilta.Tutussakin elinympäristössä yllättävät ja vieraatasiat voivat saada ihmisen kauhusta kankeaksi.Merenkulkija tunnistaa vaaran myrskyssäja kovassa aallokossa. Silloin vene voikaatua tai ajautua karille ja ihmistä uhkaa hukkuminen.Ihminen voi ihan aiheesta pelätä rajuilmaaja ukkosta.Luonnonilmiön ja ihmeen yhdistyminensaa ihmisen takuulla pelokkaaksi. Evankeliumitekstinkuvaama oppilaiden reaktio on kovin inhimillinen: joko nyt elämämmepäättyy.Tällaisessa hetkessä on hyvä kuulla tuttu ja turvallinen ääni. Pelko on tarpeetonta.Apu on lähellä.Toisinaan ihminen löytää itsensä elämässään myrskyn keskeltä. Aina hankalassaelämäntilanteessa, ahdistuksen keskellä, Jeesuksen tuttu ja turvallinenääni ei kuulu kovin selkeästi.Silti Jeesus on läsnä siellä missä kristityn elämässä myrskyää ja aallot ympärilläkäyvät vaahtopäisiksi. Juuri tällaisessa tilanteessa Jeesus sanoo: ”Minätässä olen, älkää pelätkö.”Jeesus tarkkailee omiensa toimia koko ajan. Toisinaan hän on näennäisestipois, mutta silti hän tietää, missä hänen omansa ovat ja mitä he kokevat tai tekevät.Tähän opetuslapsijoukkoon on turvallista kuulua. Ihmisen voimien uupuessaapu on lähellä. Yksin ei tarvitse tehdä mitään.Teksti paljastaa Jeesuksen todellisen olemuksen. Hän on taivaallinen kuningas,joka auttaa ihmistä tuttavallisesti ja turvallisesti hädän hetkellä. Jeesus ontodellinen Pelastaja. Lopulta hän johtaa omansa myös perille.Kalervo Salokalervo.salo@evl.fiKirjoittaja on Leppävaaran kirkkoherra.Kirjoitus pohjautuu viereiseen ensi sunnuntain raamatuntekstiin.Jeesus käveleeveden päälläKun tuli ilta, opetuslapset menivätalas rantaan, nousivat veneeseenja lähtivät kohti Kapernaumia,toiselle puolen järveä.Oli jo pimeä, eikä Jeesus vieläollut palannut heidän luokseen.Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvelläkävivät vaahtopäiset aallot.Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviidentai kolmenkymmenenstadionmitan verran,he näkivät Jeesuksen kävelevänjärven aalloilla ja lähestyvän venettä.He pelästyivät. Mutta Jeesussanoi: ”Minä tässä olen, älkääpelätkö.” He aikoivat ottaa hänetveneeseen, mutta samassa vene jotuli siihen rantaan, jonne he olivatmenossa.Evankeliumi Johanneksen mukaan6:16–21ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTAKastettu:Adeliina Luminella Aavakoski, Kaisa Anna-Liisa Ervasti, Ruth OrvokkiHuopalahti, Emma Eeva Maria Karvonen, Oona Pauliina Katainen, Emmi LiinaJuulia Kokko, Ella Helmi Maria Korte, Kaius Harry Tapio Kouhi, Viola SigridKyllönen, Anton Otto Tapio Käppi, Tuomas Arnold Laine, Sara Maria AlexandraLeino, Amanda Elsa Helena Louhos, Eino Johannes Merikanto, Samu VeikkaMatias Mäkinen, Matilda Helmi Viola Nieminen, Ellen So a Nyqvist, TopiasJuho Einari Pitkänen, Noel Benjamin Rontti, Santtu Eemeli Rättö, Delila EstherAbigail Setälä, Karla Julia Silvennoinen, Max Eliel Alexander Sundström, AnnaHelmi Vesto, Eemil Mikael Vesto, Venla Ada Maria Virranta.Avioliittoon aikovat:Leena Airi Anneli Stenlund ja Karl Erik Långström.Hautaan siunattu:Terttu Päivikki Seppälä 81 v, Matti Paavo Mämmi 70 v, Kaisa Sylvia Perttilä65 v, Riitta Kaarina Vierikko 43 v.ESPOONLAHDEN SEURAKUNTAKastettu:Seela Cecilia Madeliina Eskola, Matias Lassi Evakoski, Vilma Johanna So aNyqvist, Nora Alexandra Raitimo, Jooa Emil Rasanen, Emma So a Suard,Jaakko-Juhani Akseli Säiläkivi, Olavi Aku Eemeli Tuomaala, Oliver EliasTuunainen, Saga Johanna Vajanne, Daniel Juhani Kristian Valtonen.Hautaan siunattu:Sakari Daniel Salo 91 v, Eila Annikki Halttunen 89 v, Eila Ensi Taimi Lahtonen88 v, Aini Rauha Eloranta 87 v, Saini Onerva Brisk 80 v, Uolevi Pirhonen 77 v,Jorma Antero Ikävalko 65 v, Pertti Johannes Sirviö 59 v, Ari Isto Vuorinen 49 v.KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTAKastettu:Elsa Johanna Tuomela, Kiira Marketta Karvinen.Hautaan siunattu:Erkki Veikko Ant-Wuorinen 84 v.LEPPÄVAARAN SEURAKUNTAKastettu:Justus Pauli Olavi Kadenius, Elmo Johannes Kukko, Elmo Lauri MatiasNiskanen, Valo Armas Aurinko Hikman, Aada Elina Lahtinen, Valtteri MatiasKoppinen, Maisa Karoliina, Kietäväinen, Alvar Ilo Ilmari Warva, Tuulia AinoErika Karhiniemi, Inari Vilhelmiina Hyökki, Iida Elviira Salo, Tara Lea MaritaRantalainen, Iida Maria Anttila, Lola Meron Nykänen, Sami Abiyot Nykänen.Avioliittoon aikovat:Mikko-Pekka Johannes Pätynen ja Anna Riitta Sipilä.Hautaan siunattu:Tauno Johannes Leinonen 85 v, Raimo Uolevi Aspegren 79 v, Valpuri VuokkoMarjatta Pärssinen 73 v, Kyösti Olavi Kaukiainen 72 v, Juha Kauko Helenius57 v, Jarmo Tapio Helle 54 v.LEPPÄVAARAMä silmät luon ylöstaivaaseen...KauneimmatKastevirretsu 29.1. klo 18YhteislaulutilaisuusLeppävaaran pä kirkossaESPOONLAHTI”Liian kiltit aikuiset”Kaksi iltaa kiltteydestäke 1. 2. ja 15.2. klo 18.30kirjailija Anna-LiisaValtavaaraEspoonlahden kirkollaTUOMIOKIRKKOKuusivuoropuheluaRaamatustaKeskustelusarjantoinen ilta 2.2. klo 19Auroran kappelissaHeiniemenpolku 1Vieraana professori Antti Laato:”Kun Egyptistä vapautuminenon kertomus”Keskustelukumppaninaopetusneuvos Kalevi VirtanenLue ennakkoteksti, kysy ja kommentoi:www.espoontuomiokirkkoseurakunta.fiOLARIN SEURAKUNTAKastettu:Amanda Linda Karoliina Rekonen, Eero Arvo Oliver Havu, Jerkka JaakkoForssell, Julius Oskari Ollanketo, Juuli Jose ina Tammi, Lukas AntonioDominguez, Sara Kristiina Backman.Avioliittoon aikovat:Minttu Martiina Jussilainen ja Juha Matti Hintikka.Hautaan siunattu:Leo Allan Vuokko 87 v, Terttu Liisa Kirsti Räisänen 80 v, Hannu IlmariMustonen 64 v, Heikki Johannes Peltonen 58 v, Eija Anneli Johansson 52 v,Jari Juhani Virola 50 v.TAPIOLAN SEURAKUNTAKastettu:Meeri Aino Maria Suila, Pinja Emilia Junnila, Vincent Valtteri Stenfors, VilmaElla Matilda Viitanen, Helvi Ilona Lammila, Aino Tuulia Uski, Patrik JohannesUusitalo, Rio Benjamin Ruski, Matilda Ellen Puukko, Elias Viljami Puukko.Avioliittoon aikovat:Satu Helena Eerola ja Jouko Tapio Ranta.Hautaan siunattu:Lasse Tapani Mäkelä 85 v.ESBO SVENSKA FÖRSAMLINGKastettu:Edvin Erik Matheo Löf, Elin Elva Amanda Carstens, Filippa Lovisa MimosaMattsson, Elis Arthur Korkeamäki, Nicolas Max Antonio Lehtinen, ValterMikael Björkbom.Hautaan siunattu:Maria Elisabeth Teresia Smeds 60 v, Helmi Alice Snabb 82 v, Arne WilhelmBerglund 89 v, Maire Lovisa Enqvist 89 v, Kristina Anita Eklund 67 v.Otan osaaHiljaisella kotitielläni kuoli pyöräilijä onnettomuudessa.Kuolinpaikalle tuotiin valkoinen pyörä ja senjuurelle on tuotu kynttilöitä ja kukkia. Pyörään onripustettu lyhtyjä, kukkia ja kortteja. Päivittäin näenihmisiä pysähtyneenä pyörän viereen.Kuolema koskettaa myös silloin, kun kuollut ihminenon tuntematon. Se muistuttaa omista suruista.Surevien lohduttaminen on tärkeää. Kun isä kuolikesällä, sain paljon erilaisia osanoton ilmauksia läheisiltä,tutuilta ja jopa aivan tuntemattomilta ihmisiltä.Olen niistä kaikista kiitollinen ja ne tuntuivat oikeastisiltä, kuin joku olisi ottanut kannettavakseen pienenpalan minun suruani.Ehdottomasti suurin osa osanoton ilmauksista tuliFacebookin tai sähköpostin kautta tai sitten kasvotustentavatessa. Kun äiti kuoli vuonna 1996, sain valtavastikukkia ja kortteja. Koko koti oli täynnä erilaisiakukkia. Nyt isän kuollessa sain kukkia yhdeltä ystävältäja kortteja tuli kolme tai neljä.Olen ollut tästä muutoksesta hieman hämmentynytja miettinyt sen merkitystä. Facebookin ja sähköpostinkautta osanoton ilmauksen voi lähettäähelposti ja siististi surevaa häiritsemättä. Sureva voiitse pureskella suruaan sopivan kokoisina pieninäpalasina silloin, kun hänelle itselleen se parhaitensopii.Liian suuri hienotunteisuus voi jättää surevan aivanliian yksin. Suomalainen näyttää ajattelevan, ettäensin on oltava läheinen, että voi viedä surukotiinruokaa tai tarjota muuta konkreettista apua. Muttavoisi toimia niinkin, että naapuri tai ystävä tulee läheisemmäksisurun aikana auttaessaan surevaa.Sureminen on muistamista. Isällä oli aina autossasellaisia kovia hedelmäkarkkeja, joita säilytetään peltipurkissa.Isän kuoleman jälkeen ostin sellaisia minäkinja säilytän niitä autossa. Kerran tai kaksi viikossasyön yhden karkin, hymyilen surumielisesti jamuistan isän eksentrisiä, tavallisuudesta poikkeaviapiirteitä.Terhi Paananen / Kotimaadeskiterhi.paananen@evl.fiKirjoittaja on pastori ja koulutussuunnittelija Helsingistä.Hän on Kalevi ja Eine Lehtisen tytär.Hyvä lukija, voit tarjota tälle palstalle ajatuksia elämästäja mietteitä arjen ja uskon saranakohdista osoitteenaEsse, Ikkunapaikka, PL 200, 02771 Espoo , s-posti: esse.toimitus@kotimaa.fi, aiheeksi Ikkunapaikka. Kirjoituksenpituus on 2300 merkkiä välilyönteineen ja tekstit julkaistaanmieluiten omalla nimellä.


20 esse ❘ 26.1.2012Haaveena ammattilaulajan uraNuorten solistien konsertin ideoinut Maaria Myllyniemi toivoo, että yhä useampi innostuisi ystävyysseurakuntatoiminnasta.Maaria Myllyniemeä kiinnostavat oikeudenmukaisuusja musiikki. 17-vuotiaan naisen aloitteesta ensi sunnuntainajärjestetään hyväntekeväisyyskonsertti, jossanuoret solistit pyrkivät auttamaan köyhää virolaisseurakuntaa.Teksti Noora MelaanvuoKuva Jani LaukkanenSibelius-lukion abiturienttiMaaria Myllyniemi esiintyysunnuntaina Kauklahdenkappelilla nuorten solistien konsertissa,jonka tuotto ohjataan virolaisenKosen seurakunnan musiikkitoimintaan.Kosessa useita kertoja perheensäkanssa vieraillut Myllyniemi onnähnyt, kuinka pienillä resursseillaEspoon tuomiokirkkoseurakunnanvirolainen ystävyysseurakuntajoutuu pyörittämään toimintaansa.”Seurakunta on kasvava, muttaNeuvostoliiton jäljet näkyvät. Esimerkiksityöntekijöitä on vain yksi.Kanttoritkin ovat vapaaehtoisia”,kertoo Myllyniemi.Hänen mielessään virisi ideakonsertista, jonka avulla voitaisiintehdä jotakin köyhän seurakunnaneteen. Koulun kautta löytyi esiintyjiksikaksi nuorta solistia, ja loputmuusikoista hän tavoitti muustatuttavapiiristä.Myllyniemi itse laulaa konsertissayksinlauluja, ja muut solistitesittävät instrumentaalimusiikkia.Luvassa on urkujen, pianon, kontrabassonja viulun soittoa.”Kaikki ovat hyviä soittajia. Siitätulee hyvä konsertti. Toivottavastimoni ihminen löytää paikalle.”Valmistautuminen ei ole vaatinutkiireiseltä abiturientilta mahdottomiaponnisteluja, sillä solistikonserttiavarten esiintyjien ei tarvitseharjoitella kappaleita yhdessä.Käytännön järjestelyissä Myllyniemeäon auttanut hänen isänsä, jolleystävyysseurakuntatoiminta on ollutsydäntä lähellä jo pitkään.Jumalanpalveluksessaei arvostellaSeurakuntaelämä ja uskonasiatovat tulleet Myllyniemelle tutuiksijo lapsena, ja ne tuntuvat tärkeiltäaikuisuuden kynnykselläkin. Myllyniemion esiintynyt reissuillaanKosen kirkon jumalanpalveluksissa,ja hänen lauluaan on kuultumyös Kauklahden kappelilla.Jumalanpalveluksissa laulaminenon hänestä kiitollista puuhaa,koska ihmiset eivät tule kirkkoonarvostellakseen esiintyjää. ”Jos onnistunliikuttamaan jotakuta ihmistälaulullani, se on molemminpuolinenilo”, laulajaneitonen luonnehtii.Liikuttuminen tai ihmisten välisenyhteyden löytyminen ei ole ainakiinni edes siitä, onko yhteistäkieltä. ”Eräs vanhempi ihminen tuliluokseni, kun olin laulanut Kosenkivikirkon messussa. Hän halasi jaantoi suklaarasian. Yhteistä kieltäei ollut, mutta viesti välittyi.”Kotikeskustelutauttoivat yo-kokeessaMyllyniemi suoritti pari ylioppilaskoettajo viime syksynä, ja jäljelläon kolme koetta. Syksyn kirjoituksissahän sai uskonnon kokeestatäydet pisteet jokeritehtäviä myöten.Myllyniemi arvelee menestyksensäyhdeksi syyksi sitä, että hänon käynyt kotiväen kanssa paljonkeskusteluja uskontoaiheista.”Kokeessa kysyttiin esimerkiksiuskontodialogin merkityksestämaailmanrauhaan, ja samasta olitullut puhetta kotonakin.”Omista arvoista kärkeen Myllynieminostaa oikeudenmukaisuuden.”Minulla on vahva tarveoikeudenmukaisuudelle. Ihmisarvoloukkauksetovat tuntuneet ainatosi järkyttäviltä.””Laulamisesta tuliminun juttuni”Kevään aikana Myllyniemi osallistuuvaltiotieteellisen tiedekunnanvalmennuskurssille, koska hän haluaisipäästä opiskelemaan käytännöllistäfilosofiaa.Musiikkia hän ei aio jättää.”Toivon, että tulevaisuudessa laulustakehittyisi ammatti. Se vaatiikuitenkin kypsymistä, enkä vielävoi lähteä pyrkimään Sibelius-Akatemiaan.”Myllyniemi on soittanut viuluapienestä lähtien, ja laulutunneillehän meni lukion alkaessa.”Yhteistä kieltä ei ollut,mutta viesti välittyi.””Laulamisesta tuli minun juttuni.Aloitin laulamisen sellaisenaaikana, jolloin muutenkin etsin itseänija pohdin, kuka olen. Löysintätä kautta osittain vastauksia.”Koska laulamisessa tarvitaanmyös paljon fyysistä lihastyötä,harjoittelu on auttanut Myllyniemeätutustumaan paremminomaan kehoonsa ja hyväksymäänsen. Musiikki voi hänen mielestäänolla parhaimmillaan rentouttavaaja viedä ajatukset pois koulutyöstä.Laulujen tulkinta antaa myösmahdollisuuden ilmaista itseään jatunteitaan. ”Sanat tuovat musiikkiinniin paljon lisää. Juuri tulkinnanvuoksi laulusta tuli minulle instrumenttinatärkeä.”Pappi ilahtui nuortenideastaKauklahdenaluekappalainenAri Kunnamo otti vastaannuorten idean hyväntekeväisyyskonsertistapositiivisinmielin. ”Kaikkeen, mikä nouseeseurakuntalaisista itsestään, pitääsuhtautua myönteisesti. Pidänparempana alhaalta kasvavaaseurakuntaa kuin sitä, ettäme työntekijät vain keksisimmeideoita”, Kunnamo toteaa. Hänenmukaansa ei ole aivan jokapäiväistä,että nuoret ryhtyvätomasta aloitteestaan järjestämäännoin isoa projektia.Kunnamon havaintojen mukaanseurakunnan työntekijätsuhtautuvat seurakuntalaistenesittämiin ideoihin vaihtelevasti.Osa ottaa esitykset vastaanvähemmän varauksellisesti, osakriittisemmin. Tietysti riippuuaina ehdotuksestakin, onko setoteuttamiskelpoinen. ”Monestivoi olla intoa mutta ei taitoa. Jasitten on heitä, joilla on taitoa,mutta ei intoa. Kun molemmatosuvat yhteen, se on harvinaista.Tässä nuorten konsertissaon molempia. Maaria Myllyniemion monilahjakkuus, jolla onpotentiaalia.”Nuorten solistien hyväntekeväisyyskonsertti29.1. klo 15 Kauklahdenkappelissa

More magazines by this user
Similar magazines