31.07.2015 Views

Syksy 2004 - IT-kouluttajat ry

Syksy 2004 - IT-kouluttajat ry

Syksy 2004 - IT-kouluttajat ry

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

A s i a k a s l e h t iKoulutus kannattaa!Syksy 2004

Eeron puumerkkiAikuiskoulutus jayrittäjyyden edistäminenYRITTÄJYYS EDISTÄÄ TYÖLLISYYTTÄKasvuhakuiset yritykset luovat uusia työpaikkoja ja työttömyys on yleisesti vähentynyt eniten yrittäjyyskasvuisissamaissa. Kansainvälisesti mitattuna meillä Suomessa yrittäjyyttä on vähän. Yrittäjyydenkasvua hidastaa mm. liiketoimintaan ja työllistämiseen liittyvät riskit, riskinottohalunpuuttuminen, yrittäjyyden alkutaipaleen byrokratia ja epäonnistumisen pelko. Suomessa noinkymmenen seuraavan vuoden aikana lähemmäs satatuhatta yrittäjää on luopumassa yritystoiminnasta ikääntymisenseurauksena. Mistä löytyvät motivoituneet rohkeat jatkajat?VALTAKUNNALLISESTI YRITTÄJYYSKOULUTUSTA KEHITETTÄVÄYrittäjyyskasvatusta on lisättävä etenkin nuorten keskuudessa ja tähän haasteeseen peruskoulujen, lukioidenja ammatillisten oppilaitosten on vastattava. Monia hankkeita on valtakunnallisesti käynnissä tämän asiantiimoilla. Hankkeiden avulla lisätään yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä ja mm. oppisopimustyyppistenkoulutusten edistämistä. Toivottavasti nämä hankkeet tuottavat myös pysyviä käytänteitä. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessatavoitteena on liiketoiminnan tietämyksen syventäminen ja yrittäjätoiminnan tukeminen.Tätä myös me Innofocuksessa olemme toteuttaneet vuosia ja tulemme voimakkaasti edelleen kehittämään.PIENYRITYSTEN KEHITTÄMINEN – AMMATILLISEN LISÄKOULUTUKSEN TOIMINTA- JA PALVELUMALLIOpetusministeriön Koulutus ja tutkimus 2003-2008 kehittämissuunnitelmasta löytyy kohta ”Ammatillistaaikuiskoulutusta hoitavia oppilaitoksia kehitetään valtakunnallisesti ja alueellisesti toimivana verkostona.Tehtävissä korostetaan pienyritysten ja niiden henkilöstön koulutus- ja palvelutehtäviä sekä maakunnallisiatai seudullisia tehtäviä.”Aikuiskoulutuskeskukset ovat ottaneet haasteen vastaan. Opetushallitus myönsikeväällä 2004 valtionavustuksen samanaikaisesti 37 aikuiskoulutuskeskuksenyhteiselle pienyritys -kehittämishankkeelle. Kukin aikuiskoulutuskeskus kehittääoman alueen tarpeiden mukaisesti yksittäisen palveluratkaisun pienyritystenkehittämiseen ja samalla hankkeen aikana rakennamme uudenlaisenvaltakunnallisen toimintamallin. Ko. toimintamalli mahdollistaa tulevaisuudessayrittäjäasiakkaiden tarpeiden mukaisen palvelukokonaisuudenkehittämisen ja yksittäisten palvelujen räätälöidyn tuottamisen. Aikuiskoulutuskeskuksettulevat tarjoamaan yrittäjälle liiketoiminnan kilpailukykyä jahenkilöstön osaamista kehittäviä konkreettisia palveluja. Innofocus on mukanatässä valtakunnallisessa hankkeessa ja kehitämme yhdessä laajan osaavanverkostomme kanssa Länsi-Uudellemaalle yrittäjyyskoulutukseen mallia.Innofocuksen koulutuspalvelukeskuksen koko kirjo on Sinun ja yhteisösi käytettävissä,tule hakemaan omasi. Kehittäkäämme yhdessä läntisen Uudenmaan osaamistaja kilpailukykyä.SisällysEeron puumerkki ............................................................Työvoimatoimiston työnantajapalvelut toimivatverkossa ja verkostossa ..................................................Innofocus kehittää toimintaansa osanaLänsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymää ..............Hanko – Suomen etelä ......................................................JET-tutkinto innosti kehittämään .......................................Componenta valimotyöntekijäkoulutukset ..........................Innofocuksesta voit saada osaamisestasi todistuksen ...........Datanomiksi Nummelasta ................................................Syksyllä alkavia koulutuksia ............................................Koulutusta ...................................................................24567810121415Eero Hillman, rehtori, Innofocus2Syksy 2004

Teksti ja kuvat: Päivi NikanderTeksti: Päivi NikanderTyövoimatoimistontyönantajapalvelut toimivat verkostossa ja verkossaInnofocus kehittääTyönantajapalvelut tarjoavat työnantajillerekrytointipalveluja, henkilöstön vähentämiseenliittyviä palveluita ja henkilöstön jatyöyhteisön kehittämispalveluita.Vihdin työvoimatoimiston työnantajapalveluidenkautta voi saada neuvontaa niintyövoiman rekrytointi- kuin henkilöstönvähentämiseen liittyvissä tilanteissa. Yritystenavustaminen työvoiman hankinnassa onkeskeinen työvoimatoimiston tehtävä.VERKOSTOSTA VOIMAAVihdin työvoimatoimistontyönantajapalveluidentiimissätoimivat johtavatyövoimaneuvoja Maija-Leena Heino ja työvoimaneuvojatMarko Immonenja Riitta Karisalmi. Maija-Leena Heino toteaa yhteistyöstä:– Tämän tiimin voimaon yhteistyössä, niin tässätiimissä kuin toimiston sisälläkin.Tärkeätä on eläväja toimiva yhteistyöverkostoalueen yritysten kanssa.Meillä on pienen paikkakunnanetu puolellamme, voimmehenkilökohtaisesti tunteaalueen yritysten edustajat.Elinkeinoelämän tarpeidenennakoinnin kannalta tämäon hyvin tärkeää. Ennakoinninsuhteen on tärkeää ylläpitääsuhteita myös yrittäjäyhdistyksiin,kauppakamareihin,kuntaan jne. Lisäksiasiansa tunteva kouluttaja onmyös tärkeä ennakointitiedonlähde. Kouluttajat, jotkaovat ammattitaitoisia ja joillaon toimivat yhteydet työelämään,voivat kertoa meilleviestejä työvoiman tarpeistaja siitä, mitä osaamista tarvitaan.Maija-Leena Heinoluottaa yhteistyönvoimaan.TYÖNANTAJAPALVELUIDENTÄRKEIN TEHTÄVÄON MATCHING– Tärkein tehtävämme on”matching” eli sovittaa yhteentyövoiman tarve ja työtähakeva henkilö, toteaa MarkoImmonen ja jatkaa:– Keinoja on monia. Tällähetkellä Työvoimahallinnonsivut, www.mol.fi,ovat syyskuussa 2003 tehdyntutkimuksen mukaanSuomen kolmanneksi arvostetuinverkkobrandi (TaloustutkimusOy, 2003). Tähänverkkoon työnantajat voivatilmoittaa vapaat työpaikatja tätä kautta niin työttömätkuin työssä olevatkin saavathelposti tiedon avoinna olevastatyöpaikasta. Vihdissäavointen työpaikkojen täyttäminenkestää tällä hetkelläkeskimäärin kymmenenpäivää, eli saamme työntekijänja työnantajan tarpeetsuhteellisen hyvin yhteen sovitettua.VIHDISSÄ TYÖNANTAJA-PALVELUUN ONKESKITETTY MYÖSTYÖVOIMAKOULUTUSTyövoiman tarve on muuttunutviimeisten vuosien aikana,teolliset työpaikat ovatVihdissä vähentyneet, palvelualoillaja sosiaali- ja terveysalallaon jatkuva työvoimantarve. Työvoimakoulutusasiatsopivat hyvintyönantajapalveluun - näinsaamme tuoretta tietoa siitä,millaista henkilöstöä yrityksetkaipaavat ja toisaaltameillä on hyvät tiedot paikallisestatyövoimakoulutuksestaja niissä opiskelevista henkilöistä.Työvoimakoulutusvoi olla avuksi yrityskohtaisessarekrytoinnissa. Samoinkoulutuksen henkilökohtaistaminentyövoimatoimistonasiakkaille tuo usein onnistuneenlopputuloksen. Koulutuksessahaetaan ammattitaidonajantasaistamista, ammatillistentietojen päivittämistätai kokonaan uusi ammatti.Kouluttajan kanssa sovimmetarkkaan koulutuksensisällön, joka uutetaan työelämäntarpeista. Koulutuksenopetussuunnitelmat ovatvuosien varrella lähentyneettyöelämää. Kouluttajien velvollisuuson tuntea todellisettyöelämän tarpeet. Koulutuksenpituuteen vaikuttavatmonet seikat. Nonstop-koulutuksissa koulutusaikaon hyvin yksilöllinen henkilöntavoitteiden mukaan.Monet koulutuksiin osallistujattyöllistyvät työssäoppimisjaksonaikana. He voivatjakson aikana voi näyttääosaamisensa. Työvoimapoliittisenkoulutuksen perimmäisenätavoitteena onaina työllistyminen, korostaaMaija-Leena Heino.– Koulutus aloitetaan useimmitenns. aloitusjaksolla,jonka aikana määritelläänosaamiskartoitusten avullaammattitaidon tämän hetkinentaso. Henkilökohtaisessaopetussuunnitelmassamääritellään ne ammattitai-don osa-alueet, joissa on vielähiomista. Tavoitteena onsaavuttaa koulutuksen avullapaitsi työpaikka myös ammattitaidostakertova sertifikaattieli tutkintotodistus.TYÖANTAJAPALVELUNTÄHTIHETKIÄ– Tähtihetkiä ovat ilmanmuuta ne, jolloin tuo matchingosuu kohdalleen, tarpeetkohtaavat, toteavat yhdestäsuusta Marko ja Maija-Leena.Kuvassa Maija-LeenaHeino ja Marko ImmonenMarko muistelee erästä yksittäistätapahtumaa: - Muistanpaerään kerran, jolloin yrittäjäsoitti ja kertoi selkänsä revähtäneen.- Betoniauto tulee huomenna,eikä ole tekijää, mistäsellaisen voisi saada? – SoitimmeInnofocukseen kouluttajaVoitto Kavanderille ja kysyimmeapua, jospa koulutettavissaolisi sopivaa henkilöä.Voitto sanoi, että kyllä järjestyyja niinpä valu saatiin tehtyä.Tällä kertaa hyvin nopeatyövoiman tarve saatiin tyydytettyäyhteistyön avulla. Ainaemme lupaa täyttää työpaikkaanäin nopealla aikataululla,vaikka nopeus onkin tavoitteemme.toimintaansa osana Länsi-UudenmaanammattikoulutuskuntayhtymääYhteiskunta muuttuu ja työelämän tarpeetmuuttuvat, oppilaitosten tulee vastata haasteeseenja elää mukana ja usein edellä. Omantyön kehittäminen nähdään tärkeänä osanamuutosta.Ku n t a y h t y m ä neri tulosalueilla(Länsi-Uudenmaankoulutuskeskus,Innofocus, Oppisopimustoimisto)suoritettiinOpetushallituksen johdollaSuomen laatupalkintokriteereihinperustuva itsearviointivuonna 2001.PROSESSIT KUNTOONVuonna 2002 määriteltiin jakuvattiin ydin- ja tukiprosessit.Ydinprosessiksi määriteltiinkoulutusprosessi jase on kuvattu tulosaluekohtaisestieli jokaisella tulosalueellaon omansa. Tukipalvelu-,johtamis- ja henkilöstöprosessiton kuvattukuntayhtymätasoiksi.Itsearvioinnin ja prosessienkuvaamisen sekä Oppisopimustoimistonulkopuolisenauditoinnin yhteydessätuli esiin paljon erilaisia kehittämiskohteita,jotka 2003niputettiin suurempiin kokonaisuuksiinseuraavasti:Koulutusprosessin tulokset/tuotokset, ennakointi ja asiakasyhteydet,strategiatyöskentelyjohtamisprosessissa,asiakastyytyväisyys koulutusprosessissa,yhteinenopetussuunnitelma ja opintojentarjonta Länsi-Uudenmaankoulutuskeskuksen,Innofocuksen näyttöprosessi,henkilöstöprosessija sen maastouttaminen.KEHITTÄMISKUMMIKSIHELIAKehittämismenetelmäksi valittiinHelsingin liiketaloudenammattikorkeakoulun,Helian kehittävän arvioinninkoulutusohjelma mm. seuraavistasyistä:• ryhmissä tapahtuva kehittäminenluo edellytyksiäkollektiiviseen ajatteluun,dialogiin ja osaamisen jakamiseen• sekaryhmät tutustuttavateri tulosalueiden henkilöihinja sitouttavat kehittämiseenlaajemmin• koulutukseen sisältyi laatutyökaluihintutustumistaja käyttöä sekä kehittämisprojektinvaiheiden suunnittelua• koulutuksen sisältö vastasijohtamisen erikoisammattitutkinnonsuunnitteluosionsisältöjä.Osallistujat ryhmiin valittiinedustuksellisuus -periaatteenmukaan, koskaosallistujamäärä oli rajattu.Ryhmät rajasivat kehittämiskohteensaja kokoontuivatyhteen esittelemään suunnitelmiaankuusi kertaa; kolmekertaa vuonna 2003 ja kolmekertaa vuonna 2004. Väliaikoinaryhmät työskentelivätitsenäisesti.Kehittävän arvioinnin koulutusohjelmaajatketaan 2004–2005 eri ryhmillä, joiden tavoitteenaon viedä suunnitelmatkäytäntöön.TYÖKALUPAKKIIN LISÄÄVÄLINEITÄ– Ensimmäistä kertaa kuntayhtymäneri tulosalueidenhenkilöstö teki työtä yhdessä.Jatkuvan kehittämisensilmukka, työskentelymenetelmänä,tuli todeksi työryhmissä.Ja leviää varmasti organisaatioonryhmien jäsentenkautta.– Laatukoulutuksen työkaluttulivat tutuiksi, learning cafe,seinätaulutekniikka, benchmarking,kalanruodot jne.Olemme täydentäneet työntekijöidemmetyökalupakkia,toteaa kehittämisjohtajaVaula Muranen, vuodenkehittämisrupeaman jälkeenja jatkaa: – Tästä on hyväedetä eteenpäin, olemmelöytäneet punaisen langan.4 5

Kuvat: Hangon kaupungin kuva-arkistoYlempi teksti: Riitta Kainiemi ja Leena Rantanen-VäntsiAlempi teksti ja kuva: Päivi NikanderHanko – Suomen eteläJET-tutkintoinnosti kehittämäänHAASTATELTAVANA HANGON KAUPUNGIN KAUPUNGINJOHTAJATOM AXBERG, 53 VUOTTA• Koulutus: VTK Turusta• Työkokemus:- Brändön kunta, kunnanjohtaja- Kaskisten kaupunki, kaupunginjohtaja- Ympäristöministeriö, ministerin erityisavustaja- Hangon kaupunki, kaupunginjohtaja• Hanko on satama kaupunki,mitkä ovat kaupungintulevaisuuden haasteet?– Toiveena on edelleen pysyäkilpailukykyisenä logistisenaratkaisuna Itämeren nopeillehenkilö- ja tavaravirroille.• Mitkä ovat Hangon kaupunginmenestystekijät?– Sijainti, osaava henkilökuntaja usko tulevaisuuteen• Mikä on kaupungin elinkeinotilanteenkehittämisensuunta?– Hangon kaupunki harjoittaaaktiivista elinkeino-,maankäyttö, ja kaavoituspolitiikkaaluodakseen paikkakunnallehyviä edellytyksiäteollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle.• Valtakunnallinen työttömyysaste(huhtikuu 2004)on 10,4 %. Uudenmaan lukemaon 7,4 % ja Hangontyöttömyysaste on 8,9 %.Miten työllisyyttä on edistettyja edistetään kaupungintoimesta?– Olemalla aktiivinen myössilloin kun elinkeinoelämäsiirtää työpaikkoja muualle(= Finncarrier 50 työpaikkaaTurkuun) tai eduskunta vähentäävaltion työpaikkoja(= Hangon Rannikkopatteriston100 työpaikan siirtomuualle).• Yleistä Hangon koulutuspolitiikasta.– Elinkeinoelämän lähivuosientarve olisi syytä huomioidaparemmin.• Miten kaupungin henkilöstönosaamista kehitetään?– Tilaamalla ja ostamallakoulutusta KuntakoulutusOy:sta• Miten koette, miten osittainHangon omistaman aikuiskoulutuskeskuksentulisipalvella kuntaa ja kuntalaisia?– Kysymys on erittäin laaja jamonipuolinen!Huomioimalla tulevia tarpeita,koska merkittäviä ”työntekijäryhmiä”lähivuosina jääeläkkeelle elinkeinoelämän jakunnan työpisteistä.HANGON KAUPUNKISIJAINTI JA VÄESTÖLeveysaste: 59 49 N. Pituusaste: 22 56 EMaapinta-ala 114,5 km 2Kokonaispinta-ala 632 km 2Rantaviivaa yhteensä n. 130 kmSaaria ja luotojan. 90 kplAsukasluku vuonna 2002 9999Suomenkielisiä (%) 53,6Ruotsinkielisiä (%) 44,0Tuloveroprosentti 18,75HANGON ELINKEINORAKENNE VUONNA 2000Maa- ja metsätalous 0,6Teollisuus/Rakennus 39,4Palvelut/Kauppa/Liikenne 58,9SUURIMMAT TYÖNANTAJATPalveluksessa olevat 2002Hangon kaupunki • 617Yritykset vapaasatama-alueella • 400Fundia Wire Oy Ab, terästuotteet • 350Helkama Velox Oy+ Helkama Bica Oy, pyörät, kaapelit • 242Hangö Stevedoring Oy Ab, satamatoiminta • 225Oy Visko Ab, keinosuoli • 180Oy Forcit Ab, räjähteet + disp. • 166Orion-yhtymä Oyj Fermion, lääkeraaka-ain. • 150Rautaruukki Oyj Metform, teräsputket • 148Genencor International Europe Oy, entsyymi • 142Innofocuksen kouluttajaLeena Rantanen-Väntsiojentaa Genencorin vuoroesimiesMika RahkolalleJET-tutkintotodistuksen.Vuoroaan odottaaViskon vuoropäällikköTarmo Salmela.– Prosessi on tuonut johtamiselleyhteistä suuntaa, näkemystäja yrittämistä. Johtamisenfokus on selkeytynyt.Oli tärkeää ja oikeaan osunutvalinta, että johtoryhmä jatulosalueiden johtajat sitoutettiinensin käymään koulutuksessa.– Koulutus suunniteltiinkunnan tarpeista. Työn ohessaopiskelu on vaatinut kaikiltapaljon, meille tärkeintäei ole ollut todistus koulutuksestavaan yhteinen pro-Genencorin ja Viskon esimiehillä oli aihettajuhlaan, kun molempien yritysten esimiehistäkoostuva ryhmä sai päätökseen johtamisenerikoisammattitutkinto- eli JET-koulutuksen,ja valmistuville ojennettiin tutkintotodistukset.Koulutuksen järjestiInnofocus, Länsi-Uudenmaanaikuiskoulutuskeskus.Koulutus suunniteltiinalusta asti yhteistyössä Genencorinja Viscon kanssa.Tutkintotodistukset ojensiInnofocuksesta kouluttajaLeena Rantanen-Väntsi.Päätösjuhlaa vietettiin Lahdenseudulla tutustumallamuun muassa Lahden yliopistokeskukseen.Genencorin henkilöstöpäällikköSari Jouhki korosti puhuessaanvalmistuville, ettäkoulutuksella lähdettiin hakemaantoimintarajat ylittävääyhteistyötä ammattiryh-sessointi ja oppiminen.– Koulutuksen sivutuotteenaolemme saavuttaneettuttuutta, yhteisöllisyyttäja strategiseen suunnitteluunliittyvät työkalut, joidenkäyttö näkyy jo nyt kunnanpitkän aikavälin suunnitteluntoteutuksessa.– JET:in lopullista vaikuttavuuttavoidaan arvioida vastamuutaman vuoden kuluttua,ison laivan kääntäminen johtajuuttakehittämällä on pitkäprosessi.mien ja kahden yrityksen välillä.Lähdettiin yhdessä kysymäänja kyseenalaistamaan,etsimään vastausta ja uusiatoimintatapoja sekä yhteisöllisyyttäja luottamusta.Sari Jouhkin mukaan koulutuksellalähdettiin Genencorissahakemaan oppivan tehtaankulttuuria. Aiemminkinesimiehille oli tarjottu lyhytkurssi, mutta nyt lähdettiinhakemaan pitkäkestoisempaatukea.– Koska johtaminen ei olepelkkää taloutta tai pelkkäälainsäädäntöä, haluttiin uudenlainenkoulutus, joka samallatukee organisaationomia tavoitteita, kuten oppivaatehdasta. Tätä kehitystäTyökaluja kehittämiseen JET:in kauttakoulutus tuki, ja uusien toimintatapojenjuurruttaminentulee jatkumaan.Lahden yliopistokeskuksessakuultiin professori TuulaPohjolan luento ympäristöjohtamisesta.Lisäksi tutustuttiinmm. Hartwallin tehtaisiinja erityisesti, miten perehdytysheillä hoidetaan.Yksi tutkinnon suorittaneistaViskon vuoropäällikköTarmo Salmela vastaanottitutkintotodistuksen tyytyväisinmielin.– Pitkälti tämän koulutuksenansiosta itselläni on nyt kirkasvisio, johon pyrin esimiestyötänikehittämään. Salmelallaon 15 alaista ja hän teki koulutukseenliittyvän kehittämishankkeenaiheesta muutosjohtaminen.– Erityisen antoisaksi koulutuksenteki, kun sai jatkuvastipeilata omaa työtään muihinsamaa työtä tekeviin, Salmelaarvioi.Vihdin kunnan henkilöstöpäällikön Päivi Perämäen mukaan JET-koulutukseen on osallistunutheiltä 43 henkilöä ja tarvetta on vielä kolmannelle ryhmälle.Kuvassa vasemmalta neljäntenä Päivi Perämäkiympärillään Vihdin kunnan JET-tutkinnon suorittajia.67

Teksti: Petteri SarvalaKuvat: Petteri Sarvala ja Componenta Oyj kuva-arkistoKuvassa Mauri Sellmantyön ääressä.sä ryhmässä ja valmistuikesäkuussa. Kuusi viikkoavierähti Ruotsissa. Sinä aikanahän opiskeli Alvestan valimonlaitteiden ja koneidenominaisuuksia. Nämä koneetsiirtyivät kesän aikana Karkkilanvalimoon.Componentavalimotyöntekijäkoulutukset jatkuvatEdellisessä asiakaslehdessä kerroimmevalimotyöntekijäkoulutuksista ComponentaOyj:ssä Karkkilan valimolla. Koulutuksensen hetkisenä tavoitteena oli rekrytoida jakouluttaa noin 60 uutta työntekijää ja moniosaistaa90 nykyisen henkilökunnan työntekijää.Tällä hetkellä koulutuksenon käynyt63 uutta työntekijää4:ssä eri opiskelijaryhmässä.Uusi ryhmäaloitti 2.9. ja siinä vahvuuson 28 henkilöä. Nykyisenhenkilökunnan moniosaistamiskoulutustapäätettiin jatkaavasta myöhemmin syksyllä2004.Projektipäällikön näkökulmastakatsoen koulutus onmennyt suunnitelmien mukaan:Tosin Alvestan tehtaansiirto Karkkilaan, tuotantokapasiteetinnousu ja näistäseikoista johtunut ajoittainenhektisyys ovat muuttaneetkoulutusten yksityiskohtiausein.Koulutuksia suunniteltaessatavoitteena oli myös, ettähalukkaat uudet ja vanhattyöntekijät voivat suorittaaammattitutkinnon työnohessa monimuoto-opiskeluna.Aika näyttää toteutuukotämä tavoite.Kuvassa vasemmallaJarmo NurmikoluProjektin alussa uskoimme,että hyvin suunniteltu onpuoleksi tehty. Me kouluttajinapaneuduimme erityisestikoulutuksen suunnitteluun,opetussuunnitelmaanja opettaja- ja tilaresurssienvaraamiseen. Opetuksen jatyön yhdistäminen, henkilökohtaisenopetussuunnitelmanja työtilanteiden yhdistäminenmuutostöidenalaisessa valimossa tuotti yllätyksiä.Arkea ovat suuressatehtaassa lukuisat toimenkuvamuutoksetsekä se, etteifyysisesti pinta-alaltaansuuressa tehdasmiljöössä tavoitaopiskelijaa samalla tavoinkuin luokkatilanteissa.Lisäksi päänvaivaa aiheuttivatkysymykset päivärahoista,vakuutuksista ja korvauksista,jotka liittyivät opiskelijoidentyöskentelyyn koulutusajalla.Kaikista asioista onkuitenkin selvitty. Valimo onsaanut työntekijöitä ja opiskelijattöitä.JARMO NURMIKOLUOPISKELI RUOTSISSAALVESTAN TEHTAALLAJarmo Nurmikolu, 44v. (yläkuvassa vasemmalla)on yksi Alvestan koulutusosuudensuorittaneistaopiskelijoista. Hän aloittiopintonsa ensimmäises-– Alvestassa työskentely olihyvä kokemus kaikin puolin.Työssäoppimisen kannaltasain lisää ammatillistaosaamista ja myös kuudenviikon aikana ehti kulttuurielämäänkinja ruotsalaiseenelämäntapaan perehtyä hiukanparemmin. Negatiivisinaasioina koin eron perheestäja matkustamisen Alvestaan,se vei niin paljon aikaa.MAURI SELLMAN TOIMIITYÖPAIKKAOHJAAJANAKarkkilan tehtaalle koulutettiintammi-helmikuun aikana20 työpaikkaohjaajaatätä projektia varten. MauriSellman, 52 v. (yläkulmankuvassa) on yksi heistä.Mauri työskentelee Karkkilantehtaan puhdistamossa.Hän tuli itse töihin Componentalleviisi vuotta sitten.Hänen oma perehdyttämisensäaikanaan kesti noin2 viikkoa vanhemman työntekijänopastamana. Maurilähti työpaikkaohjaajakouluttajaksi,koska hän vastaapuhdistamossa osaltaan laatuasioista.– Työpaikkaohjaajatehtävänparhaana puolena näen sen,että näin saa uusia haasteita.Sääli vain, että näin suurenrekrytoinnin yhteydessäon yksittäisen henkilön perehdyttämiseenkäytettävissävain vähän aikaa.MATTI ROUSKUKOULUTTAADI, Matti Rousku 26v. työskentelee Componentassaprosessi-insinöörin tehtävissä.Hän on kouluttanutopiskelijoille kaavausta ja valamista.– Kouluttajan tehtävät ovatmukavaa vaihtelua muilletyötehtäville ja koulutusjaksonaikana pääsee loistavastitutustumaan tuleviin työkavereihinja heidän toivomuksiinsa.Olen yllättynyt, kuinkanopeasti osa opiskelijoistaon omaksunut mm. sulatontyötehtäviä, jotka eivätole niitä helpoimpia tehtäviävalimossa. Jokunen opiskelijoistaon pyytänyt jopa omaaloitteisestilisää metallurgiaanja valurautoihin liittyväälukemista. Ja sitähän minäilomielin olen toimittanut.Omalta kannaltani haasteellistaon ollut kolmen eriasian eli opiskelijaryhmienkouluttamisen, valimoprojektinteknisen suunnittelunja tuotannon ylläpitämisenyhdistäminen.Componenta Oyj on kansainvälisestitoimiva metalliteollisuudenkonserni, jonka tuotantolaitokset- valimot, konepajatja takomot - sijaitsevatSuomessa ja Ruotsissa.Konsernin liikevaihto on 180miljoonaa euroa (v.2002)ja henkilöstön määrä noin1 600. Konsernin asiakaskuntaaovat raskas ajoneuvoteollisuus,energia- ja voimansiirtoteollisuus,koneenrakennusteollisuusja offroad-eli työkoneteollisuus.Componenta on erikoistunutasennusvalmiiden valettujen,hammastettujen jakoneistettujen komponenttientoimituksiin suoraan asiakkaankokoonpanolinjalle.Konsernin lähivuosien tavoiteon tulla ensisijaiseksi yhteistyökumppaniksivaluratkaisujensuunnittelussa ja toteutuksessa.89

Teksti ja kuvat: Päivi NikanderDatanomiksiuusin opetusmenetelminDatanomiksi NummelastaPerinteinen opetustyyli ei tue uusia oppimistyylejäja –ympäristöjä. ”Älä opeta minua,vaan anna minun oppia”- on lause, jota toteutamme.Jokainen oppilas oppii ja keskittyy eritavalla ja nämä yksilölliset erot tulee ottaaopetuksessa huomioon.Jussi Vuorikoski, LuK Helsingin Yliopisto (matematiikkaja tietotekniikka) on datanomi-koulutuksen pääopettaja.Vihdin kirkonkylässä asuva viisilapsisen perheenisä on toiminut kouluttajana Innofocuksessa reilutkaksi vuotta. Hän on toiminut yli 20 vuotta kansainvälisissätyötehtävissä tietotekniikan parissa (myyntiä, asiakasvastuita,asiantuntijatehtäviä, ohjelmointia ja koulutusta). Vuosienvarrella ovat tulleet tutuiksi niin prosessiautomaatiovälineetkuin erilaiset ohjelmointiympäristöt ja –arkkitehtuuritkin.Integraatio sekä teknisellä että järjestelmätasolla, hajautetuttoteutusympäristöt, niiden suorituskyky ja hallittavuusovat jääneet erityiskiinnostuksen kohteiksi.Jussi Vuorikosken kaavio kuvaa opintojen kehittymistäaloituspäivästä todistuksen saantiin. Punaisenalankana opinnoissa on opittavien asioiden yhdistäminenliiketoimintaan ja työhön.OHJELMOINTIIN ÄIDINKIELI– Samoin kuin lapselle, tuleeensimmäisestä opitustakielestä äidinkieli, tulee ohjelmointiinsuuntautuneilladatanomeillakin ensimmäisestäopitusta ohjelmointikielestä’äidinkieli’. Siksime opettelemme ensimmäisenäJavan. Muut kielet opetellaansitten myöhemmin.OPINNOT LIITETÄÄNKIINTEÄSTI TYÖELÄMÄNTILANTEISIINNäissä datanomiopinnoissaopiskelutehtävät liitetäänkiinteästi työelämän tilanteisiin.Opiskelu tapahtuu ryhmissä,jotka ovat virtuaaliyrityksiä.Tehtävät tullaantoteuttamaanhankkeina, jotkakilpailutetaanyritysten kesken– näinsaadaan todenmukai-nen kuva ohjelmistotuotannosta.Opiskelu tapahtuuongelmalähtöisesti, ensinkohdataan ongelma, ja sittenetsitään siihen ratkaisu.Näin eteen tulee tilanteita,joissa itse tulee ottaa asioistaselvää – aivan kuten elävässäelämässäkin. Opetuksessatärkeintä on oppiminen.Oppimistapahtumaanliittyy keskeisesti opiskelijanmotivaatio, jonka ylläpitäminenon paitsi opiskelijanasia myös opettajan tehtävässäkeskeinen osaamisen alue.Opettajan omaan motivaatioonvaikuttavat opetettavaryhmä, joka tässä tapauksessaon erittäin ”hyvä” ja työyhteisöntuki uusille ajatuksille,joka sekin on ollut varsinvankka.UUSI MAHDOLLISUUSSeuraava mahdollisuus päästämukaan datanomiopintoihinon ensi vuoden alussa,jolloin seuraava ryhmä alkaa.TALOUSHALLINTOAVIRTUAALIYRITYKSESSÄOpiskelijat tutustuvat taloushallintoonniin ikään virtuaaliyrityksentoimintojenkautta. Opiskelijat toimivatyrityksen erilaisissa tehtävissä,myynnissä, varastossa,talous- ja tietohallinnossaja välillä toimitusjohtajina.– Opiskelijoilla tulee ollavalmistuttuaan kuva siitä,miten ja mihin heidän toimintansayrityksessä vaikuttaavarsinkin taloudellisessamielessä, toteaa taloushallinnonasiantuntijaopettajaSeija Rainikka. Seijaon toiminut useita vuosiataloushallinnon asiantuntijanaInnofocuksen koulutuksissa.– Minulla on mielenkiintoinentyö, kertoo Kari Ikola.Kari työskentelee ElcoteqNetwork Oyj:ssä integroiduntuotannon ohjausjärjestelmän(Baan) käyttäjienprofiloijana. Elcoteq NetworkOyj on johtava tietoliikennetuotteisiinja -asiakkaisiinkeskittyvä elektroniikanvalmistuspalveluyritys.– Minun työni vaikuttaanoin 3000 ihmisen elämääneri puolilla maailmaa.– Olen koulutukseltani ylioppilasmerkonomi.Siirryinvarastopäällikön tehtävistätähän nykyiseen tehtäväänireilut viisi vuotta sitten.Osaan hommani, muttahaluan tietää enemmän tästäSARILLA ON MUUNTAUTUMISKYKYÄ;PÄIVÄLLÄ PÄIVÄHOITOA JA ILLALLA OHJELMOINTIALohjalainen Sari Mäki (33v.) toimii päivisin erityisavustajanapäiväkodissa.Kaksi iltaa viikossa vierähtäälähiopetuksessa Nummelassa.Kahden lapsen äiti saavielä monet kerrat iltakouluunlähtiessään vastata lastenkysymykseen: Miksi sinääiti lähdet?DATANOMIKSI EI VOI OPISKELLA VASEMMALLA KÄDELLÄalasta, en halua jäädä arvuuttelemaankesken tietohallintopalaveria,kuinka montatiiltä siinä palomuurissa olikaan.– Opiskelu vaatii, tätä ei tehdävasemmalla kädellä. Viisilapsinenperhe ja omakotitalovaativat oman aikansa,mutta nyt otan opiskeluuntarvittavan ajan jostakin. Tämäon minun omaa aikaani,sillä haluan saada suoritettuatämän tutkinnon. Olenollut tyytyväinen koulutukseen,Java-ohjelmointi varsinkinvaatii erityistä paneutumista.Tuntuu, että on ainauusia tapoja ratkaista asioita.Taidan vaatia myös itseltäniaika paljon – se on sitä, kuntässä iässä opiskelee.– Minua kiinnostaa ennenkaikkea ongelmanratkaisu jasitähän ohjelmoinnissa riittää.Tämä ala tarjoaa jatkuviakehittymisen haasteita.Tulevaisuudesta en vielä tiedä,opinnothan jatkuvat vuoteen2006. Yrittäjää minustatuskin tulee, mutta jos löytyisihyvä työpaikka.12 13

Alkavia koulutuksiaInnofocuksessaKoulutustaTYÖVOIMAPOLIITTINEN KOULUTUS SYKSYLLÄ 2004.Työvoimaviranomaisten ostamaa koulutusta työttömilletai työttömysuhan alaisille. Koulutuksiin hakeudutaan työvoimatoimistonkautta.KOULUTUKSEN NIMI ALKAA LOPPUUEspoo• ATK-asentajan kurssi (pajalle ohjaava) 27.09.2004 19.11.2004• ATK-kurssi 07.10.2004 16.12.2004• Ammatillista suuntaa etsimässä 04.10.2004 20.12.2004• Kompassi 06.09.2004 24.09.2004• Maahanmuuttajien työnhakuryhmä 01.11.2004 26.11.2004• Markkinointiviestinnän ammatti- 15.09.2004 30.06.2005tutkintoon valmistava koulutus• Suomen kielen peruskurssi 30.08.2004 20.12.2004• Tavoitteena työelämä 13.09.2004 21.12.2004• Tietokoneen AB-ajokortti ja 21.10.2004 14.02.2005tehokas työnhaku• Työelämän suomi tasolta 2 tasolle 3 06.09.2004 10.02.2005• Työelämän suomi tasolta 2 tasolle 3 13.09.2004 17.02.2005• Työelämään ohjaava koulutus 01.09.2004 22.12.2004- Tavoitteena työ• Työnhakuryhmä ATK-taitoja opetteleville 06.09.2004 17.09.2004• Työnhakuryhmä ATK-taitoja syventäville 01.11.2004 12.11.2004• Kotipalvelutyöntekijän kurssi 27.09.2004 05.11.2004Karkkila• valimotyöntekijä(aika vielä avoin)• Arjen voimavarat / Toivike-projekti 06.09.2004• Elintarviketyöntekijänkoulutus / Atria Oy 20.09.2004 21.01.2005• Valimotyöntekijä 02.09.2004 10.11.2004• Valimotyöntekijä(aika vielä avoin)Lohja• Tuotantoammattilaisen koulutus 04.10.2004 18.03.2005• Työllisty yrittämällä 04.10.2004 12.11.2004Nummela• Väylät uusiksi - urasuunnittelua 23.8.2004 01.10.2004työttömyyden pitkittyessä• Ohjaava NonStop koulutus 04.10.2004 29.07.2005• Puualan NonStop• Rakennusalan NonStop 2004 11.10.2004• Kone- ja metallialan NonStop (hitsaus ja koneistus) alk. 11.10.2004• Koneistajan täsmäkoulutus, alkaen 04.10.2004 22.1.2004• Laitoshuoltajan ammattitutkinto 20.09.2004 06.05.2005• Laitoshuoltajan ammattitutkinto 19.09.2005 05.06.2006OMAEHTOISET KOULUTUKSET SYKSYLLÄ 2004.Valtion rahoittamaa perus- ja jatkokoulutusta yksityishenkilöille.Hakeudutaan suoraan oppilaitokseen.KOULUTUKSEN NIMI ALKAA LOPPUUEspoo• Johtamisen erikoisammattitutkinto 04.10.2004 14.12.2005• Mikrotukihenkilökoulutus 06.09.2004 30.11.2005• Sihteerin ammattitutkintoon 08.10.2004 28.10.2005valmistava koulutus• Työturvallisuuskorttikoulutus 26.08.2004 26.08.2004Hanko• Johtamisen erikoisammattitutkinto 01.09.2004 31.08.2006• Työturvallisuuskorttikoulutus 07.10.2004 07.10.2004KOULUTUKSEN NIMI ALKAA LOPPUUKarkkila• Työturvallisuuskorttikoulutus 18.11.2004 18.11.2004Kirkkonummi• Välinehuoltajan ammattitutkinto 13.09.2004 16.12.2005Lohja• A-ajokorttitutkinto (NOSTE) 30.08.2004 31.03.2005• Anniskelutesti Lohjalla:23.9.2004 • 21.10.2004• Avoin yrittäjäkurssi Lohjalla 13.09.2004 29.09.2004• Hotelli-, ravintola- ja suurtalous- 04.10.2004 28.02.2006esimiehen erikoisammattitutkinto• Hygieniapassi; Testitilaisuus Lohjalla klo 18.00:• 26.8.2004 • 30.9.2004 • 4.11.2004 • 9.12.2004 26.8.2004• 30.9.2004 • 4.11.2004 • 9.12.2004• Kevytsukeltajan tutkintoon valmistava 10.01.2005 28.05.2005koulutus (Ammattisukeltajan ammattitutkinnon osatutkinto)• Perhepäivähoitajan ammattitutkintoon 06.09.2004 16.12.2005valmistava koulutus• Tietoyhteiskuntataidot kaikille 09.09.2004 04.12.2004- Vertaisohjaajakoulutus• Työpaikkaohjaajakoulutus 21.09.2004 21.09.2004oppisopimusopiskelijoiden ohjaajille• Työturvallisuuskorttikoulutus 16.09.2004 16.09.2004Nummela• AB-ajokortin Excel-koulutus 04.10.2004 17.12.2004• AutoCAD 2005 koulutus 27.09.2004 17.12.2004• Datanomi, tietojärjestelmien kehittäminen 15.01.2005 27.04.2007(Tietojenkäsittelyn perustutkinto)• Hygieniapassi; Testitilaisuus Nummelassa klo 18:• 2.9.2004 • 14.10.2004 • 18.11.2004• Kiinteistönhoitajan ammattitutkinto 13.09.2004 18.02.2006(NOSTE)• Laitoshuoltajan ammattitutkinto 20.09.2004 31.12.2005• Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 13.09.2004 15.12.2006• Märkätila-asentaja 10.09.2004 10.09.2004• Sähköturvallisuustutkinto S2 18.11.2004 18.11.2004• Tietokoneen käyttäjän A-ajokortti- 13.09.2004 10.02.2005koulutus verkossa• Tulityökoulutus:• 9.9.2004 • 14.10.2004 • 11.11.2004 • 9.12.2004 9.9.2004• 14.10.2004 • 11.11.2004 • 9.12.2004• Työturvallisuuskorttikoulutus: 28.10.2004OPPISOPIMUSKOULUTUS SYKSYLLÄ 2004Valtion rahoittamaa perus- ja jatkokoulutusta työsuhteessa oleville.KOULUTUKSEN NIMI ALKAA LOPPUU• Perhepäivähoitajan ammattitutkinto 13.09.2004 02.06.2006(NOSTE)• Siivoustyönohjaajan 20.09.2004 29.04.2006erikoisammattitutkintoOikeudet muutoksiin pidätetään.SOITA PALVELUNUMEROOMME 01080-0990JA KYSY LISÄÄ!TAI KATSO LISÄTIETOJA: www.innofocus.fiEsimerkkejä koulutustarjonnastamme.Hakulomakkeita, lisätietoja ja esitteitä saat soittamallapalvelunumeroomme 01080-0990,internetistä osoitteesta www.innofocus.fitai palauttamalla takasivulla olevan palvelukortin.ptateat= perustutkinto= ammattitutkinto= erikoisammattitutkintoAUTO- JA KULJETUSALA• Logistiikan pt- varastonhoitaja• Varastonhoitajan at• Autoalan pt- ajoneuvoasentajaKAUPPA JA HALLINTO• Johtamisen eat• Kielet• Kiinteistösihteeri• Liiketalouden pt(merkonomi)• Markkinointiviestinnän at• Myynnin at• Sihteerin at• Taloushallinnon at• Yrittäjän atKONE- JA METALLIALA• CAD/CAM- koulutukset• Hitsauksen perus- jatäydennyskoulutus• Hitsausluokat ja erikoishitsauskoulutukset- rakennuskohteet- vedenalainen hitsaus• Koneistajan at• Koneistuksen perus- jatäydennyskoulutus• Kone- ja metallialannonstop• Kone- ja metallialan pt- koneistaja- levyseppähitsaaja• Levyseppähitsaajan atLVI-ALA• Kiinteistönhoitajan at• Talotekniikan pt- kiinteistönhoitaja- LVI-asentaja• Putkiasentajan at• Isännöinnin atMAJOITUS-,RAVITSEMIS- JATALOUSALA• Baarimestarin eat• Catering-alan pt• Dieettikokin eat• Hotelli-, ravintola- jasuurtalousalan esimieheneat• Kokin at• Matkailualan pt• Hygienia- ja anniskelupassiMUU TEKNIIKKA• Työturvallisuuskorttikoulutus• TulityökorttikoulutusOHJAAVA KOULUTUS• Ammattitaitokartoitus• TyönhakutilanteenkartoitusPUHTAUSPALVELUALA• Puhdistuspalvelujen pt- toimitilahuoltaja• Laitoshuoltajan at• Välinehuoltajan pt• Siivoustyönohjaajan eat• Siivousalan perus- jatäydennyskoulutusPUU• Puualan pt, puuseppä• Puusepän koulutus,nonstop• Teollisuuspuusepän atRAKENNUS• Korjausrakennus jamuuraus• Rakennusalan nonstop• Rakennusalan pt + at(talonrakentaja)• Rakennusalan perus- jatäydennyskoulutus• MärkätilaserfikaattiSOSIAALI- JATERVEYSALA• Hierojan at• Iltapäivätoiminnanohjaaja• Kotipalvelutyöntekijä• Koulunkäyntiavustajanat• Perhepäivähoitaja atSUKELLUS• Ammattisukeltajan at(vedenalainen rakennusja tarkastus)• Sukelluskouluttaja ja- matkaopas(matkailualan sukelluspainotteinen at)• Vedenalaistutkija(arkeologit ja biologit)SÄHKÖ• Automaatioasentajan at• Automaatiotekniikantaitotupa• Sähköalan pt• Sähköturvallisuus 2• Sähköturvallisuus 3• SFS 6002TIETOTEKNIIKKA• Tietotekniikanperuskoulutus- ajokortit @, A ja AB• Tietojenkäsittelyn at(mikrotukihenkilö)• Tietojenkäsittelyn pt(datanomi)• AutoCADINNOFOCUSLänsi-Uudenmaanaikuiskoulutuskeskuksen asiakaslehti.Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.JULKAISIJA:Innofocus Länsi-UudenmaanaikuiskoulutuskeskusOjakkalantie 2, 03100 NUMMELA.Puh. (09) 222 011, fax (09) 2220 1246e-mail: info@innofocus.fiPäätoimittaja: Eero HillmanToimituspäällikkö: Päivi NikanderUlkoasu: Mainostoimisto Ad-Office OyPaino: Itä-Uudenmaan Paino OyOsoitteiston lähde:Innofocus asiakasrekisteriInnofocus palvelunumero: 01080-0990TOIMIPISTEET:Hallinto:Ojakkalantie 2, 03100 NUMMELA.Puh. (09) 222 011, fax (09) 2220 1246e-mail: info@innofocus.fiTekniset alat/Tietotekniikka:Vihdintie 30-32, 03100 NUMMELA.Puh. (09) 222 011, fax (09) 2220 1299e-mail: info@innofocus.fiPalvelualat:Suurlohjankatu 2, 08100 LOHJA.Puh. (019) 369 6810, fax (019) 369 6811e-mail: lohja@innofocus.fiMuut toimipisteet:ESPOO: Kamreerintie 6, 02770 EspooKARKKILA: Valurinkatu 4 A 9,03600 KarkkilaHANKOWWW:http://www.innofocus.fiSähköpostia: info@innofocus.fiSähköpostia henkilökohtaisesti:etunimi.sukunimi@innofocus.fi

Innofocus koordinoi läntisen Uudenmaan Noste-ohjelmaa.SINULLE, TYÖSSÄKÄYVÄ 30-59 –VUOTIAS, JOLLA EI OLEPERUS- TAI KANSAKOULUN JÄLKEISTÄ TUTKINTOA:NOSTE-OHJELMA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN• saada todistuksen ammattitaidosta• saattaa kesken jääneet kouluopinnot loppuun• parantaa tietotekniikka- ja kielitaitoaHIIDEN OPISTOVoi suorittaa mm. ATK-ajokorttitutkinnon,kielitutkintoja ja–opintoja sekä erilaisia opiskeluvalmiuksienparantamiseenliittyviä kursseja. Yhteys: HiidenOpisto, Lohjan toimisto, Linnaistenkatu9, Lohja, (019) 369 1498,Nummi-Pusulan toimisto, Kirkkotie1, Nummi, (019) 373 319,Vihdin toimisto, Karhumäenpolku5, Nummela, (09) 2242 2787.www.hiidenopisto.fiINNOFOCUSKatso koko Innofocuksen koulutustarjonta,voit tulla mukaanlähes kaikkiin koulutuksiin; kysymyös peruutuspaikkoja TietokoneenA-ajokorttiin 30.8.04-31.3.05. Yhteys: Innofocus,Noste-koordinaattorip. 050-337 3705 tai Innofocuspalvelunumero 01080-0990 jawww.innofocus.fi.KARIS KURSCENTERUnder perioden 1.9.–31.12.2004i Karis eller under perioden8.9.–17.12.2004 i Hangö kan duavlägga hela DatoranvändarensA-kort eller delar av kortet.Information om utbildningarnager Margareta Fagerlund,tfn (019) 278 484, margareta.fagerlund@kkcedu.fi. www.kkcedu.fiKIRKKONUMMENKANSALAISOPISTOTietokoneen käyttäjän A-kortti taikansalaisen @-kortti,6.9.–15.12.2004, ma ja ke 18.00-20.15, Kirkonkylän koulukeskuksessaA-talo. Tiedustelut peruutuspaikoista(09) 2967 2465.Katso myöswww.kirkkonummi.fi/kansalaisopisto.KARJAAN SUOMENKIELINENKANSALAISOPISTOTietokoneen A-ajokortti Karjaalla13.10.2004-16.03.2005 iltaopetuksena.Ilmoittautumisia otetaanvastaan numerossa (019) 2786687 tai kansalaisopisto@karjaa.fi.Katso myös kotisivut osoitteessawww.karjaa.fi/kansalaisopisto.LUKIO-OPINNOTVoit aloittaa tai saattaa loppuunkesken jääneet lukio-opintosi. Otayhteyttä paikkakuntasi aikuislukioon:Lohjan lukion aikuislinja,(019) 369 1464; Porkkalan lukionaikuislinja, (09) 2967 2424,-2426 tai -2423. Aikuislinja tarjoaalukiokoulutusta joko kokolukion oppimääränä tai erilliskursseina,opiskelija saa halutessaantehostettua opinto-ohjausta.Jos olet kiinnostunut liikuntaalanopinnoista, ota yhteyttäUrheiluopisto KisakeskukseenFiskarsiin, (019) 212 0320,www.kisakeskus.fi. Jos etsit rakennusalanosaamista, ota yhteyttäSiikaranta-opistoon,(09) 867 971, www.siikaranta.fi.Kun Sinä tai yrityksesi tarvitseeerikoisosaamista myös akateemisiltaaloilta, ota yhteyttä HelsinginYliopisto, koulutus-ja kehittämiskeskusPalmenia, Länsi-Uusimaa,(09) 819 08523 ja www.helsinki.fi/aikuiskoulutus/lum”RATKAISUJA JA RAHOITUSTA”Yritysten ja yhteisöjen edustajat!Tervetuloa tutustumaan henkilökunnan koulutus- ja koulutuksen rahoitusratkaisuihinLohjalle 6.10.2004 KLO 14-16. Paikalla Noste-verkoston toimijat.INNOFOCUS, SUURLOHJANKATU 2, LOHJAOsoitteenmuutosKiitos, lähettäkää minullekin tämä lehtiEn halua Innofocus lehteäLähettäkää lisätietoa/esitteitä,minua kiinnostaa erityisesti seuraavat alat/koulutuksetVastaanottajamaksaapostimaksunNimi:Uusi osoite:Vanha osoite:Länsi-UudenmaanammattikoulutuskuntayhtymäTunnus500126003103 VastauslähetysTerveisiä lehdentekijöille:

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!