Teatterilähtöiset työmenetelmät vanhustyössä - Salon kaupunki

Teemat ja menetelmätToteutimme hankkeen aikana työpajoja kolmessaeri vanhainkodissa. Ryhmäkoko vaihteli viidestätoistakolmeenkymmeneen. Tapasimme ryhmänkahdeksan kertaa. Tapaamisen kesto vaihteli 45minuutista tuntiin. Jaoimme työpajojen aiheetihmisen elinkaarta mukailevaksi. Ensimmäiselläkerralla tutustuimme, toisella kerralla puhuimmelapsuudesta, kolmannella nuoruudesta,neljännellä työelämästä. Viimeinen, kahdeksastyöpaja oli nimeltään ”minä ja maailma”, jossatarkastelun kohteena oli maailma juuri tänään:oma elämä ja tilanne maailmalla juuri nyt.Käytimme työskentelyssämme apuna kuvatehtäviä,draamaharjoitteita sekä musiikkia. Työpajaaloitettiin aina aiheeseen kuljettavalla musiikilla.Jo ensimmäisessä työpajassa totesimme musiikinäärettömän voimakkaaksi työkaluksi. Sen avullatavoitettiin asioita, joita muistisairaat ihmiseteivät ehkä muuten olisi enää tavoittaneet. Laulusaattoi kuljettaa lapsuuden jouluun tai kesäisellejärvenrannalle. Tarinat, joita laulu synnytti, saattoivatolla pitkiä, yksityiskohtaisia ja kokonaisia,vaikka kertoja ei enää tunnistanut paikkaa, jossaoli sitä kertoessaan. Tarinaa oli kuunneltava, silläpienikin häiriö saattoi katkaista tarinan ja kertojasaattoi kadottaa oman muistonsa.Laulun jälkeen teimme toiminnallisia tehtäviä,mm. äänestyksiä, joissa esitimme kärjistettyjäväitteitä työpajan aihetta koskien. Osallistujatsaivat ilmaista mielipiteensä punaisella javihreällä paperilla. Mielipiteistä ja niiden eroistaherätettiin keskustelua. Kuvatehtävissä käytimmetyöpajan aihetta sivuavia kuvia, joista osallistujatkertoivat ajatuksiaan ja mielipiteitään.Tarinoista teatteriksiTyöpajoissa käytettyjen kuvien avulla alettiinhahmotella tulevaa teatteriesitystä. Osallistujatkeksivät lehtikuvan pohjalta roolihahmon, jollehe kehittelivät kokonaisen elämäntarinan. Tästäroolihahmosta kehittyi tarinoihin pohjautuvanesityksen päähenkilö. Käytimme forum-teatteristatuttuja tekniikoita, joissa esitetään kohtaus,joka päättyy konfliktitilanteeseen. Esimerkkikohtauksessanuori tyttö haaveilee laulajanurastaja pyytää isältään lupaa päästä laulutunneille.Isä kuitenkin kieltää laulutunnit vedoten siihen,että tytön olisi tavoiteltava ensin koulumenestystäja sitten työtä. Laulaminen ei siihen kuvioonsopisi. Kohtauksessa tilanne jäi pahimpaankonfliktikohtaan. Osallistujat saivat ehdottaa ratkaisumalleja,joiden avulla tilannetta yritettiinratkaista. Mielipiteet vaihtelivat rajusti ja taassyntyi keskustelua.”Oikeat arvot, jotka toiminnassatoteutuvat, ovat kohtaaminenja kiireettömyys.Jokaisen tarina on tärkeä.”Työpajoista kertyneen käsittämättömän materiaalimääränkanssa vetäydyimme käsikirjoittamaanja harjoittelemaan esitystä. Toivoimme,että esitys tulisi olemaan merkityksellinen vanhuksille,joiden tarinat näkyivät näyttämöllä.Samalla se oli merkityksellinen myös meille. Tarinoitakuunnellessamme olimme saaneet kokeakertojien mielentilan ja tunteet ja tahdoimmesäilyttää ne esityksessä. Upeat jakamisen hetkettuntuivat arvokkailta ja haurailta. Esityksessätarinat etäännytettiin kertojistaan. Niissä esiintyvienihmisten nimet muutettiin ja kertojaksituli roolihenkilö. Kertomukset itsessään säilyivätlähes sanasta sanaan alkuperäisinä. Mietimmeharjoituksissa sitä, kuinka suuria tarinoitaolimme kuulleet. Samanlaisen kokemuksen tahdoimmepalauttaa kertojille. Tahdoimme, että hetunnistavat oman tarinansa ja näkevät sen arvokkaanaja ainutlaatuisena.Osallistujat olivat eri paikoissa kunnoltaan hiemaneritasoisia, joten olemme soveltaneet tehtäviätilanteen mukaan. Kaikki ovat työpajaammetervetulleita kunnosta riippumatta. Jos joku onhalunnut tulla vain kuuntelemaan, sekin on sopinut.Olemme huomanneet, että tehtävät toimivateri paikoissa eri tavalla. Yhdessä paikassakuvatehtävät toimivat, kun taas toisessa paikassatoiminnallisemmat tehtävät ovat enemmän mieleen.Tämän mukaan olemme muokanneet työpajoja.Yhteistä kaikkialla on ollut se, että vanhukseton todella helppo saada innostumaan jakertomaan tarinoitaan.”Tarinoita kuunnellessammeolimme saaneet kokeakertojien mielentilan jatunteet ja tahdoimme säilyttääne esityksessä.”

Esimerkki työpajakerrastaTyöpajakerta 2., Aihe: Lapsuus1. Esittely: kerromme lyhyesti keitä olemme jamitä teemme. Lyhyt johdatus päivän aiheeseen.2. Alkujumppa: helppoja jumppaliikkeitä,esim. käsien, hartioiden ja nilkkojen pyörittely,”laatikon” nostelu puolelta toiselle, kylkien venytys,kasvojen vääntely.3. Laulu: Oravan pesä, soitetaan kitaralla, osallistujatsaavat laulaa mukana.4. Kuvat keskustelun herättäjänä: kuviavanhoista leluista (nukke, nalle, auto, pallo, keinuhevonen…).Osallistujat saavat kertoa millaisiamuistoja kuvat herättävät, millaisia leluja itselläon lapsena ollut, mikä oli kaikista tärkein lelu jamistä se oli saatu.5. Hahmon keksiminen: esitellään lehdestäleikattu kuva pienestä tytöstä ja luodaan kuvanpohjalta kokonainen hahmo. Osallistujat keksivättytön nimen, millainen perhe hänellä on, missähän asuu, mitä harrastaa, mikä on lempiainekoulussa, mikä on haaveammatti, lempilelu taimillaisia ystäviä hänellä on. Näin hahmosta syntyypäähenkilö esitykseemme ja hahmoon palataanmyöhemmillä työpajakerroilla mm. forumteatterikohtauksilla,jolloin osallistujat saavatkeksiä lisää elämäntarinaa tälle.6. Kerrotaan sana/lause kerrallaan tarinaa:Sana tai lause kerrallaan keksitään tarinasiitä, millainen äsken kehitellyn hahmon yksipäivä voisi olla.7. Loppuverryttely: helppoja verryttelyliikkeitä,esim. käsien ja jalkojen silittely, vatsan taputtelu,kasvojen hierominen.8. Laulu: Päivänsäde ja menninkäinen.VastaanottoKaikissa kolmessa hoitolaitoksessa olemme yllättyneetsiitä, kuinka tarpeellista tällainen toimintaon. Työpajojen ilmapiirissä on jotakin uskomatonta.Osallistujat odottavat tapaamisiamme,hetkeä jolloin saa puhua ja joku kuuntelee. Teatterija toiminnalliset tehtävät ovat työpajoissaehdottomasti vain työväline. Oikeat arvot, jotkatoiminnassa toteutuvat, ovat kohtaaminen ja kiireettömyys.Jokaisen tarina on tärkeä. Dokumentointija muistiinkirjoittaminen työpajoissa onselvästi saanut osallistujat tuntemaan omat mielipiteensäarvokkaiksi. Omien tarinoiden arvokonkretisoituu, kun ne nähdään näyttämöllä.Työryhmällemme tärkeä hetki oli ensimmäisestäprosessistamme muodostuneen esityksenensi-ilta. Esitystä oli saapunut seuraamaan suurimäärä vanhainkodin asukkaita. Eturivissä istuivatmeille tarinoita kertoneen osaston asukkaat.Pitkin esitystä eturivistä kuului iloisia hihkauksia”Toihan on juuri niin kuin meillä oli lapsena.” tai”Olisin itse voinut sanoa juuri noin.”Esityksen jälkeen tapasimme katsojia, jotka olivatyhtä hymyä. He olivat tunnistaneet esityksestäomia tarinoitaan. Mieleenpainuvin oli kuitenkinsilmäkulmaansa pyyhkivän hoitajan kommentti.”Näitä samoja tarinoita me ollaan kuunneltuvuosikaudet, enkä mä ole koskaan ymmärtänytkuinka hienoja ne ovat.”Työpajojen pohjalta syntyneiden esitysten kautta kertojatsaavat tunnistaa oman tarinansa arvokkaana jaainutlaatuisena. Kuva: Timo Marila

Muistojen kotiKolme nukketeatteritaiteilijaa, LauraHallantie, Roosa Halme ja Nanna Mäkinentoteuttivat työpajakokonaisuutta”Muistojen koti”. He kaikki ovatvalmistuneet Turun ammattikorkeakoulustateatteri-ilmaisun ohjaajiksisuuntautumisvaihtoehtonaan nukketeatteri.nuket lähtevät vierailulleLähdimme mukaan hankkeeseen, sillä halusimmesoveltaa ja laajentaa ammattitaitoamme.Halusimme kohdata vanhuksia nukkien kanssaja aktivoida heitä kertomaan omia muistojaanerilaisista aiheista. Meillä oli valittuna jokaisellekäyntikerralle eri aihepiiri, jonka pohjalta valitsimmelaulettavat laulut sekä vierailevat nuket.Syksyllä tapasimme ryhmää kymmenen kertaa.Ryhmäkoko vaihteli 15–25 osallistujan välillä.Tapaamisemme kestivät n. 45 minuuttia. Jokainenkerta oli rakennettu hieman eri tavoin, muttatoistuvina elementteinä käytimme aloituslaulua(Jos sun lysti on), yhteislauluja harmonikansäestyksellä, nukkien esittäytymistä sekä nukenja vanhuksen kohtaamista. Aiheemme valitsimmekalenterijuhlien, vuodenajan ja myös toivomusten(mm. oma koti, uni, lavatanssit, joulu)mukaan.Vuorovaikutteisuus nuken kauttaTapaamisissamme monet osallistujat käyttäytyivätkuin nuket olisivat olleet eläviä olentoja. Nesaivat vanhuksilta nimiä, joista osa oli peräisinheidän lapsuuden muistoistaan. Eräs rouva antoilehmänukellemme uuden nimen, Kekko. Hänkertoi meille tarinan, kuinka lapsena oli yrittänytlypsää Kekko -lehmää, mutta lehmä ei ollut suostunut.Kun lypsäjä sitten antoi lehmälle heiniä,suostui lehmäkin antamaan maitoa. Vanhuksethalusivat pitää hahmoista huolta ja hoitaa niitä.He pitivät nukkeja hellästi sylissään, juttelivatniille ja olisivat ottaneet monet hahmot mukaanhuoneisiinsa, ellemme olisi pyytäneet niitä takaisin.Eräällä rouvalla oli omia kissapehmoleluja,joista hän huolehti kuin elävistä eläimistä.Vaikka nukkeja pidettiinkin elävinä, olivat vanhuksetsilti hyvin tarkkoja yksityiskohdista. Varjonukke-lehmää tutkittiin tarkkaan ja se todettiinusein huonoksi lypsylehmäksi pienten utareidentakia. Joidenkin nukkien nuketuskepit saivat aikaanohimenevän ihmetyksen, mutta unohtuivatkuitenkin pian, kun oli jotakin tärkeää kerrottavaanukelle. Nuket istahtivat vanhusten syliinja kuuntelivat paljon erilaisia tarinoita. Joitakinaiheita, kuten hurjasti tanssivia isovanhempia,nuket innostuivat kuvittamaan lavalla.Työpajoissa nuket istahtivat osallistujien syliin ja kuuntelivatpaljon erilaisia tarinoita. Kuva: Roman ChauzovTeksti: Nanna MäkinenEsimerkki kulttuurihoitopaketistaOsallistujia ryhmässä 6-8.Tarvittavat välineet ja rekvisiitta: erieläinhahmo-teatterinukkeja tai leluja, musiikkiinstrumentti(esim. haitari) tai eläinaiheisia laulujacd:llä kuunneltavaksi, cd-soitin.Tila: rauhallinen, vanhukset istuvat, pöytä eläintenesittäytymiseen, apupöytä cd-soittimelle ym.tavaroille.Tehdään istumajärjestys niin, että kaikki näkevät”lavalle”, eli pöydän, ja että heidän luonaanpääsee käymään vaivattomasti.1.Aloitetaan tutustumalla sanomalla kaikillehenkilökohtaisesti käsipäivää ja toivotetaan osallistujattervetulleiksi. Voidaan hieman kuulostellaja kysellä kuulumisia. Kerrotaan, että tällä kertaamukana on lauma eri eläimiä ja avataan avointakeskustelua eläinaiheen ympäriltä. Keskusteluavoi aloittaa esimerkiksi kyselemällä mitä eläimiävanhuksilla itsellään on ollut tai muistavatko hejoitakin eläinlauluja.2. Laululla (Piippolan vaari) kutsutaan eläinvieraatpaikalle. Joku eläinhahmoista voi esittäytyäja kertoa mikä eläin on, nimensä, ikänsä,missä asuu, sekä esittää itsestään kertovan laulun(esim. Mää mää lampaani). Vanhukset voivatmyös laulaa laulua ja eläinhahmo voi käydä van-

husten polvella istahtamassa. Myös muita eläinhahmojavoidaan esitellä tällä tavalla, niin ettäesittäymisnumero on etukäteen mietitty.3. Esittäytyneet hahmot voivat kysellä vanhuksiltaosaavatko he vaikkapa keriä tai lypsääja pyytää heitä näyttämään. Hahmot jatkavatkeskustelua, jota aloiteltiin aivan alussa. Lauletaanyhdessä eläinaiheinen laulu. Uusia hahmojasaapuu paikalle ja vanhuksilta kysytään hahmoillenimi, rotu ja ikä. Nämä faktat hahmosta ovatusein vanhusten omia muistoja.4. Hahmo, joka saa identiteetin joltakinvanhukselta, voidaan antaa tämän vanhuksenhoidettavaksi. Kosketus eläimeen saattaa tuodalisää muistoja. On tärkeää, että kaikki vanhuksetsaavat mahdollisuuden kertoa ja koskea. Alunistumajärjestys helpottaa ryhmässä keskusteluasekä eläinten liikkumista vanhuksen luota toiselle.5. Lopuksi lauletaan eläinlauluja yhdessäniin, että vanhukset voivat pitää eläinhahmojasylissään, tanssittaa tai silitellä niitä. Kerätääneläinhahmot rauhassa pois vanhuksilta. Vanhustakiitetään eläimen hoidosta ja mukavista tarinoista.Kiitetään kaikkia yhteisestä hetkestä jatarvittaessa autetaan vanhukset liikkeelle tai käydäänilmoittamassa hoitajalle.Myöhempää käyttöä varten voi itselle kirjoittaamuistiin tarinoita, joita on kuullut. Näitä voi hyödyntääseuraavilla kerroilla, jos jokin eläimistätulee uudelleen vieraaksi, tai jos valmistetaan esitystävanhusten kertomien tarinoiden pohjalta.”Saimme kokea paljononnistumisia, hyviä hetkiävanhusten kanssa. Saimmekuulla ihania muistoja sekähauskoja tarinoita.”onnistunut kohtaaminenKeskustelun voi aloittaa esimerkiksi kyselemällä, mitäeläimiä vanhuksilla itsellään on ollut tai muistavatkohe joitakin eläinlauluja. Tapaamisissa osallistujat pitivätnukkeja hellästi sylissään, juttelivat niille ja olisivatmielellään ottaneet monet hahmot mukaan huoneisiinsa.Kuva: Roman ChauzovYhteenvetona projektista totesimme, että saimmekokea paljon onnistumisia ja hyviä hetkiävanhusten kanssa. Saimme kuulla ihania muistojasekä hauskoja tarinoita. Toisaalta olimmeusein hukassa, kun emme tienneet mikä olisi”hoitavaa kulttuuria”, jota meidän pitäisi tarjota.Huomasimme myös, että osallistujat innostuivateri hetkistä. Onneksi harvoin kukaan tylsistyi.Joskus joku nukahti, mutta siitä emme loukkaantuneet.Monella vanhuksella oli puutetta juttukaveristaja sitä me tarjosimme. Olimme läsnä jakuuntelimme. Oli hienoa huomata, kuinka jotkutvanhuksista juttelivat avoimesti nukelle. Esineetja hahmot herättivät helpommin muistoja ja mielikuviakuin pelkät kysymykset ja jutustelu. Kulttuurihoitovoi yksinkertaisimmillaan olla kahdenihmisen kohtaaminen, improvisoitu dialogi, jotaseuraa kolmas henkilö eli katsoja.Vanhukselle voi olla mieluisampaa jutella avoimestinukelle tai nallelle kuin ihmiselle. Esineet ja hahmottuovat helpommin muistoja ja mielikuvia kuin pelkätkysymykset ja jutustelu.

Muistoja matkalaukustaTeksti: Tiina Puranen ja Heidi FredrikssonNukketeatteritaiteilija Tiina Puranenja näyttelijä Heidi Fredrikssonovat Rahtiteatteri - Fraktteatern.Teatteri toimii kahdella kielellä jatuottaa kahdesta kolmeen produktiotavuodessa.kiinnostus soveltavaan teatteriinKeväällä 2010 aloimme työstää apurahojen turvinvanhuksille suunnattua Muisto-esitystä.Samoihin aikoihin Framil etsi tekijöitä Hymykuopat-projektiin.Päätimme hakea Muistoesityksellämmeja työpajaehdotuksellammemukaan hankkeeseen. Molemmilla oli kasvavamielenkiinto soveltavaa teatteria kohtaan.Hankkeen aikana olemme suunnitelleet kaksikulttuurihoitopakettia, jotka esittelemme tässälyhyesti. Ensimmäinen työpajapaketti sopii kaikenlaisillevanhuksille, myös hieman huonokuntoisemmillekin.Toinen sisältää sekä esityksen ettätyöpajan, jotka perustuvat vanhoihin valokuviin.Työpaja: Muistojen matkalaukkuMuistojen matkalaukku on matkalaukku, jostajokaisena työpajakertana paljastuu uusi muisteltavatapahtuma tai tarina. Aihetta muistellaanvanhusten kanssa teatterin keinoin. Laukusta ilmestyyaiheeseen liittyvää rekvisiittaa: musiikkia,teatterinukkeja sekä kuvallista materiaalia.Vanhukset pääsevät itse elävöittämään tarinankulkua omassa roolissaan. Roolityön ei tarvitseolla suurta, vaan vanhus voi istua pyörätuolissaanja eläytyä vaikkapa hattu päässään omaanrooliinsa. Tärkeintä on päästä leikkimään muistoihin.Muisto-esityksessä vanhan rouvan valokuva-albumintapahtumat alkavat elää. Kuva: Timo VäntsiMuistojen matkalaukun aiheita ovat erilaisetjuhlat, vanhat sadut ja arkiset tapahtumat kutensaunominen tai torilla käyminen. Työpajoissakäsitellään myös vuodenaikoja ja tehdään kuvitteellisiaretkiä esim. talviseen metsään, jossapehmometsäneläimet voivat hypätä yksitellentyöpajalaisten syliin.Työpaja sisältää tarinan ja sen elävöittämisendraamallisin, visuaalisin ja aistillisin keinoin.Vanhukset saavat itse osallistua tarinan kulkuun,jolloin suunnitellussa rungossa on aina paikkaimprovisaatiolle. Aiheita pyritään valitsemaanmyös ryhmäläisten intressien ja kykyjen mukaan.Esitys ja työpaja: Muistojen näyttämöEsitys kertoo erään vanhuksen, Muiston, elämästäja muistoista. Lavastus on olohuoneennurkka keinutuoleineen ja tavaroita pursuavinepöytineen ja hyllyineen. Muisto selaa valokuvaalbumiaan,jonka kuvat ilmestyvät projisoituinahänen takanaan olevaan kehykseen. Jokaiseenkuvaan liittyy oma äänimaailmansa ja kuvan tapahtumatalkavat elää Muistolle esineistä muodostuviennukkien kautta. Muisto lähtee mukaanmuistojensa leikkiin, kunnes albumin kuvat onkatseltu läpi ja tunnelma palaa alun arkisuuteen.Esitys on lähes sanaton, runollisen koskettava,mutta paikoin myös naurulihaksia kuntouttavateos. Näytelmän kollaasimaista rakennetta onmyös dementiapotilaiden helppo seurata.Työpajojen lähtökohtana ovat niin ikään valokuvatsekä mahdollisesti vanhat lehdet ja muu kuvamateriaali.Työpajan ensimmäinen kerta on jokoheti esityksen jälkeen tai seuraavana päivänä.Ensimmäisellä kerralla keskustellaan esityksestä,ajatuksista ja muistoista, joita esitys on katsojassaanherättänyt. Esityksen maailmasta siirrytäänsulavasti katsojien omakohtaisiin muistoihin.”Kotiläksyksi” pyydämme vanhuksia tuomaanseuraavalle kerralle omia kuvia tärkeistä muistoista.Niistä lähdemme rakentamaan pieniä paperiteatterikohtauksia.Kuvia voidaan skannataja tulostaa sekä tietenkin piirtää itse. Tulostetutkuvat liimataan ohuelle pahville ja niissä oleviahenkilöitä leikataan paperiteatterinukeiksi.Nukkeja voi kukin myös parannella. Jos muistaaesimerkiksi mustavalkokuvassa olevan leninginvärin, sen voi värittää. Niin ikään taustakuvatvoidaan skannata ja tulostaa tai maalata itse.”Työpaja sisältää tarinanja sen elävöittämisendraamallisin, visuaalisinja aistillisin keinoin.”

Ohjaajat valmistavat paperiteatterinäyttämötetukäteen. Niitä tarvitaan muutama riippuentyöpajan osallistujamäärästä. Valmiit kohtauksetesitetään työpajan viimeisellä kerralla kokoryhmälle ja jos intoa ja uskallusta riittää, voidaanesitys järjestää myös muulle yleisölle. Paperiteatterisopii hyvin vanhuksille, sillä sitä voi esittääpöydän ääressä istuen. Näin ollen myös pyörätuolipotilaidenon helppo ottaa siihen osaa.Rahtiteatterin Heidi Fredriksson (oik.) ja Tiina Puranenkertomassa työmetodeistaan Turun AMK:n taideakatemianteatteri-ilmaisun opiskelijoille. Kuva: Timo MarilaMuistelumatkan kulkuEnsimmäisillä osastoilla jouduimme lähes hetimuuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia. Totesimmevanhusten olevan liian huonossa kunnossasuunnittelemamme paperiteatterityöpajanvaatimiin toimintoihin. Rakensimme siis työpajakokonaisuutemmeuuteen uskoon. Päädyimmemuistelemaan arkisia askareita ja juhlapyhiädraaman keinoin; teimme mielikuvamatkoja.Toimme mukanamme ”Muistojen matkalaukun”.Muistelumatkoilla käytimme apuna aiheisiinliittyvää musiikkia ja lauluja. Aiheitamme olivatvuodenajat juhlapyhineen, saunominen, siivoaminen,lapsuuden sadut ja tarinat, matkusteluja mattopyykki. Työpajoissa vanhukset saivatmuistella ja näytellä miten näissä tilanteissa toimittiin.Välillä viiletettiin ”potkukelkalla” (omallapyörätuolilla) ympäri osastoa ja toisinaan taasvihdottiin viikon liat pois.Työn jatkuessa toisilla osastoilla pääsimme kokeilemaanalkuperäistä paperiteatteri-ideaa.Ryhmäläiset toivat mukaan kuviaan, joita skannasimmeja tulostimme. Tulosteista rakensimmeyksinkertaisia nukkeja sekä lavasteita ja teimmeniistä paperiteatteriesityksen. Käsikirjoitus muotoutuiryhmäläisten muistoista, jotka nivottiinfiktiivisesti yhteen.Eläviä esimerkkejä työstäKävimme esitystämme varten haastattelemassavanhuksia. Olimme tuoneet mukanamme pinonkuvia, jotka levitimme pöydälle. Pöydän ympärilläistui kuusi vanhusta ja kyselimme heiltä, mitäkaikkea kuvat heidän mielessään herättävät. Eräsnainen istui koko ajan aivan hiljaa ja itseensä sulkeutuneena,kunnes aloimme keskustella lapsuudenleikkikaluista ja nukeista. Kysyimme viimeinhäneltä, oliko rouvalla ollut lapsena nukkea.Tapahtui ihmeherääminen. Koko tunnin hiljaa ollutnainen nosti päänsä, hymyili ja sanoi ”Tuulikki.”Kyselimme häneltä Tuulikista ja hän vastailiiloisesti, minkä jälkeen hän taas vaipui omaanmaailmaansa. Tämä oli hätkähdyttävä kokemusja Tuulikki päätyi esitykseemme.Samainen nainen oli usein työpajassamme ja osallistuiniihin omalla hiljaisella, mutta positiiivisellatavallaan. Kerran keskustelimme hoitohenkilökunnankanssa ruotsinkielisistä asukeista jahe mainitsivat tämän rouvan osaavan ruotsia.Kun menimme jututtamaan häntä ruotsiksi,hänen kasvonsa alkoivat säteillä ja hän puhuienemmän kuin koskaan aikaisemmin. Harmi,ettemme aiemmin tienneet hänen kielitaustaansa.”Koko tunnin hiljaa ollutnainen nosti päänsä, hymyilija sanoi: Tuulikki.”Työpajojemme vakio-osallistujiin kuului noin60-vuotias nainen, jolla on vaikea afasia. Hänselvästi nautti työpajoista, koska tuli paikallehuonokuntoisenakin vuoteessaan. Aluksi olivaikea kommunikoida hänen kanssaan, muttatyöpajojen edetessä hänen puheen tuottamisensaparantui, ja pystyimme jo jokseenkin ymmärrettävästikommunikoimaan keskenämme.

Teksti: Terhi Lehtovaara ja Anna-Maria ToivonenHoilaariTerhi Lehtovaaramusiikin opettaja, laulupedagogi,musiikkiterapian opiskelijaAnna-Maria Toivonensosiaalikasvattaja, kansanmuusikko,musiikkiterapian opiskelijamusiikkiterapia aktivoi ja virkistääKiinnostuimme hakemaan mukaan Hymykuopathankkeeseen,koska olemme molemmat työskennelleetjo aiemmin vanhusten parissa: Terhillä onkokemusta esiintymisistä ja vanhainkodin laulupiireistäkansalaisopiston musiikinopettajanja kesäkanttorin töittensä kautta, Anna-Mariapuolestaan on esiintynyt usein vanhainkodeissaesittäen vanhoja suomalaisia kansanrunoja ja-lauluja. Musiikkiterapiaopiskelijoina pääsimmehankkeessa yhdistämään hanketyöntekijänja terapiaharjoittelijan työn mitä mainioimmallatavalla. Pääsimme välittömästi hyödyntämään jakokeilemaan opintojemme kautta saatuja ideoitaja näkökulmia käytännössä. Saimme myös osal-listua hanketyöntekijöinä taiteilijatapaamisiin jayhteistyöpalavereihin, joiden kautta saimme arvokastaoppia ja tietoa kulttuuri- ja taidetoiminnanhoitavista vaikutuksista laajemminkin.työskentely dementiaosastollaAloitimme dementiapienryhmäkodissa työskentelyntapaamalla ensin henkilökuntaa. Halusimmealusta asti tehdä selväksi, että emme olevierailevia esiintyjiä, vaan nimenomaan musiikkiterapeutteja.Sovimme toimintatavoista ja tavoitteista.Musiikkiterapian tavoitteena oli• aktivoida muistia, puhetta ja itseilmaisua• virkistää• aktivoida kehon toimintojaTavoitteenamme oli myös pyrkiä kannustamaanhenkilökuntaa musiikin käyttöön ja erityisestilaulamiseen arkisten hoitotilanteiden lomassa.Lisäksi halusimme päästä kokeilemaan perinteisenlaulupiirin ohella muita musiikkiterapiaanpohjautuvia työskentelytapoja.Toiminta oli suunnattu osaston kaikille kuudelletoistaasukkaalle, jotka olivatkin lähes poikkeuksettaaina paikalla. Kokoonnuimme osastonpäivähuoneessa, jossa he istuivat valitsemillaanpaikoilla löyhästi piirissä. Yritimme aina järjestäytyäniin, että kaikki näkivät toisensa, mikätosin oli joskus haasteellista tilan pienuudenvuoksi. Aloitimme jokaisen tapaamisen alkulaululla,jossa toivotettiin jokainen omalla nimellätervetulleeksi. Henkilökohtaisen huomion saaminenlaulamisen kautta tuntui olevan tärkeääja lauluun osallistuivat pikkuhiljaa kaikki. Lauluoli meidän keksimämme, joten mielestämme olimerkittävä huomio, että dementiasta huolimattaryhmäläiset pystyivät oppimaan vielä aivan uudenlaulun.Koko osaston musiikkiterapiatuokion tärkeinmenetelmä oli laulaminen. Se osoittautui virkistystäantavaksi ja aktivoivaksi toiminnaksi. Useinliitimme lauluun myös kehoa aktivoivaa pientämusiikkiliikuntaa. Joskus toimme mukanammepieniä soittimia (marakasseja, kulkusia, rytmikapuloita),muutaman kerran jopa tanssimme.Varsinaisia laulutoiveita asukkaat pystyivät esittämäänhyvin vähän. Lauluvalinnoissa pyrimmehieman myötäilemään vuodenaikoja ja lisäksilauloimme vanhoja tuttuja kansanlauluja, koululaulujaja iskelmiä. Usein hämmästelimme sitä,miten hyvin vanhat laulut kuitenkin olivat muistissa.Sellaisetkin asukkaat, jotka eivät kyenneetenää muistelemaan asioita puheen tasolla, lauloivatsujuvasti ulkomuistista pitkiäkin lauluja.Emme jakaneet laulumonisteita emmekä laulukirjoja,vaan pyrimme laulattamaan laulut ulkoa.Osallistumista tukivat selvästi esim. sellaiset lauluvalinnat,joissa oli selkeä, usein kertautuva kertosäe,johon oli helppo yhtyä mukaan.Laulaminen osoittautui virkistystä antavaksi ja aktivoivaksitoiminnaksi. Kuva: Anna-Maria ToivonenKerran järjestimme henkilökunnan kanssa ”Perjantaitanssit”.Kun saavuimme osastolle, olikaikilla naisilla helmikaulakorut, joita he olivataskarrelleet aikaisemmin viikolla. Ilmassa oli selvästikihelmöivää jännitystä ja parketti täyttyikinnopeasti tanssijoista, kun saimme hoitajiakinmukaan tanssittajiksi. Niin kuin kunnon lavatansseissaaina, tuli meilläkin pientä kolmiodraamaa,sillä yksi naisista oli selvästi mustasukkainenyhdestä miehestä tämän tanssiessa meidänkanssamme. Tämä kyseinen herra muuten yhtäkkiäkaatui kesken tanssin, mikä oli tanssiparinaolleen Anna-Marian mielestä tietysti hyvinkin pe-

lottava tilanne (hän ehti juuri ja juuri sujauttaakätensämiehen takaraivon alle, ettei tämä lyönytpäätään lattiaan) – mutta mies nousi istumaan janauroi sydämensä kyllyydestä sanoen: ”Voi ettäkun en olekaan pitkään, pitkään, pitkään aikaantanssinut näin!”Läheisyyttä, kosketusta, henkilökohtaista huomiota– näitä huomasimme asukkaiden meiltä pyytävänlisää ja suuressa ryhmässä emme pystyneetvastaamaan kaikkien tarpeisiin. Koska halusimmemyös tutkailla musiikin ja laulamisen vaikutuksiasyvemmin ja henkilökohtaisemmin, ehdotimmepienryhmätyöskentelyä kevätkaudeksi.PienryhmäPienryhmässä halusimme korostaa läheisyyttä.Kosketus, kuten kädestä pitäminen ja silittäminen,nousi tärkeäksi osaksi toimintaa. Tekemistähelpotti kun mukana oli myös osaston henkilökuntaa.Tuntui tärkeältä pystyä ottamaan kontaktiakosketuksen ja katseen kautta. Pienryhmässäohjaajien oma soittaminen väheni ja soittimienkäytössä korostui soittaminen yhdessä potilaidenkanssa. Pieni ryhmä mahdollisti rummun kierrättämisenkädestä käteen. Eräs ryhmän rouvista,jolla oli tapana usein hakata pöytää tai tuolinkaiteita sai selvästi purettua tunteitaan rummuttamalla.Laulamisen lisäksi kuuntelimme paljonmusiikkia, ”tanssitimme” huiveja ja soitimme,tanssimme itse tai jumppasimme kuunneltavanmusiikin tahtiin. Seurasimme vuodenkiertoa lauluillammeja rekvisiitalla. Vapun aikaan heittelimmeilmapalloja ja puhaltelimme serpentiinejä.Ennakkoon asettamistamme tavoitteista selkeimmintoteutui mielen virkistyminen. Puhuminenoli vanhuksilla vähäistä, joten verbaalitasollamuisteleminen oli hyvin vaikeaa. Muistojakyllä selvästi nousi pintaan. Erityisesti yksi rouvakertoi lapsuudestaan, muisteli usein elämäänsäpappilassa ja sitä miten isä lähti metsätöihin.Elämäntarinoihin tai merkityksellisiin lauluihinkiinni pääseminen oli kuitenkin mahdotonta. Nejäivät omien tulkintojemme varaan. Merkityksellisiksilauluiksi tulkitsimme sellaiset, joidenkohdalla ryhmän jäsenissä tapahtui joku reaktio,kuten naurahdus tai mukana laulaminen.musiikkiterapeuttina vanhainkodissaSyksyllä Terhi jatkoi työskentelyä toisessa vanhainkodissa.Työnkuva muistutti yhteisöllisenmusiikkiterapeutin toimenkuvaa, jossa terapeutintehtävänä on palvella koko yhteisöä jakäynnistää sen sisällä itsehoitavia toimintoja.Rooli vaihtui toiminnan mukaan musiikkipedagogistaja musiikkiterapeutista muusikkoon, jopakanttoriin. Tavoitteena oli päästä sisälle hoitoyhteisööntyöskentelemällä talossa yksi päivä viikossan. klo 10-15. Musiikkitoiminta suunniteltiinyhdessä sairaanhoitajan ja aktivointiterapeutinkanssa. He valitsivat mukaan potilaat, joiden hekatsoivat hyötyvän eniten musiikkiterapeutinkanssa työskentelystä. Päivän aikatauluissa oliaina pientä väljyyttä, jotta tarvittaessa olisi mahdollistareagoida ajankohtaisiin tilanteisiin vaikkapalaulamalla onnittelulauluja päivänsankarilletai auttaa aktivointiterapeutteja musiikkiinliittyvien toimintojen valmistelussa.YksilötyöskentelyYksilötyöskentelyssä keskeisimmät menetelmätolivat pianon soittaminen ja musiikin kuuntelu.Kaksi asukkaista halusi soittaa pianoa ja soittopaikkajärjestyi ruokasalista. Kumpikin oli harrastanutaiemmin musiikkia, toinen kuorolauluaja toinen harmonikan soittoa ja kummallakin olipalava halu oppia vielä jotain uutta. He huomasivat,että soittaminen oli yhä mahdollista ja toimihyvänä jumppana paitsi käsille ja sormille myösaivoille, kun oikea ja vasen käsi haastettiin toimimaanyhtä aikaa. Tärkein tavoite ei ollut opettaapianonsoittoa vaan voimaannuttaa sen kauttavahvistaen ja tukien heidän jo olemassa oleviataitojaan ja tuoda toiminnalla mielekkyyttä jaelämyksiä esimerkiksi raskaaseen intervallihoitojaksoon.Potilaat kokivat jopa hämmentävänäsen henkilökohtaisen huomion ja palvelun, jonka” Teimme yhdessä työtä,jotta suhde musiikkiin eikatkeaisi, vaan toisi vanhuksilleelämänhalua ja rikastuttaisiheidän arkeaan.”Kuva: Anna-Maria Toivonen

he soittotilanteessa saivat. Tärkeintä oli yhdessäolonhetki itselle tärkeän ja rakkaan asian, musiikinäärellä, ei lopputulos. Työskentelyn kruunasikuitenkin mahdollisuus jakaa työskentelyn tuloksiamyös muiden talon asukkaiden ja henkilökunnankanssa – esiintyminen ja yhteislaulujensäestäminen joulujuhlassa.Yksi viikottainen tapaaminen toteutettiin asukkaanomassa asunnossa, koska liikkuminen javuoteesta nouseminen olivat hänelle vaikeita.Hänellä oli huoneessa oma piano ja toteutin hänenmusiikkitoiveitaan laulamalla ja soittamalla.Kuuntelimme myös yhdessä musiikkia cd:iltä jateimme muistelutyötä niiden virittäminä. Sainkuulla hänen elämäntarinaansa ja muistojaanteattereiden ja oopperan lavoilta ja jakaa niihinliittyviä tunteita ja kokemuksia.LaulutuokiotPitkäaikaishoidon osaston potilaista musiikkiterapeuttiseenlaulutuokioon osallistumaan valittiinhoitajien kanssa alun perin sellaisia vanhuksia,jotka tuntuivat nauttivan musiikista tai jotkaheikosti jaksoivat lähteä mukaan muuhun viriketoimintaan.Tuokiot pidettiin osaston tv-aulassa,käytäväsyvennyksessä. Monet vanhuksista olivatfyysisesti hyvin iäkkäitä ja huonokuntoisia, muttaeivät muistisairaita, ja suuri osa heistä tuotiinpaikalle vuoteissaan. Toiminnassa painottui yhdessälaulaminen ja jutteleminen. Jopa taputtaminentai käsien heiluttaminen oli monelle joliian vaikeaa. Myös tässä ryhmässä huomasinhenkilökohtaisen huomion ja kosketuksen tärkeyden.Pyrin kiertämään välillä jokaisen luona, kädestäpitäen laulaen. Joskus lauluvalintani eivätkuitenkaan ole olleet ihan tutuimmasta päästä:”Tätä laulua en ole kyllä kuullut ainakaan sataanvuoteen”, kommentoi kerran “Hertta”, 102 v.Laulut herättävät usein haikeitakin muistoja lapsuudestaja kotiseuduilta.Erään tuokion päätteeksi yksi rouvista jäi kovastiitkemään ja ikävöimään kotiseudulle Karjalaan japohdiskelin ääneen, miten saisin hänet vähän piristymään.Viereisen sängyn rouva tokaisi: ”SoitaSäkkijärven-polkka!” ja minä soitin ja heti kaikkienmieliala koheni. Myös osastolla vierailuillaolleet omaiset ja hoitohenkilökunnan jäsenetosallistuivat usein toimintaan. Joka toinen viikkolaulatin lisäksi ruokalassa yhteislauluja ja tähäntilaisuuteen osallistui vanhuksia ja henkilökuntaamyös muilta vanhainkodin osastoilta.Musiikkiterapeutti osana hoitotiimiäKoko päivän kestävä työskentely vanhainkodissaantoi jo pienen aavistuksen siitä, millaiseksitoimenkuva voisi muodostua, jos kokopäiväinenmuusikko/musiikkiterapeutti olisi tällaisen hoitoyksikönkäytössä pidempään yhtenä tai useam-

pana päivänä viikossa. Musiikkiterapeutti voisiolla osana moniammatillista vanhusten hoitotiimiä.Laitosmaailmassa on usein haastavaa vastatapotilaiden henkilökohtaisiin tarpeisiin. Turunkaupungin sosiaali- ja terveystoimi on ottanutvuonna 2011 käyttöön kulttuurisuunnitelmanvanhusten ympärivuorokautisissa hoitopaikoissa.Vanhusten kulttuuriset tottumukset jaodotukset kirjataan yksilölliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan.Omalla työlläni katson pystyneenivastaamaan juuri asukkaiden yksilöllisiintarpeisiin. Kohtaamieni vanhusten elämässämusiikilla on aina ollut erityisen suuri merkitys.Teimme yhdessä työtä, jotta suhde musiikkiinei katkeaisi, vaan toisi heille elämänhalua ja rikastuttaisiheidän arkeaan. Musiikkituokioidenyhteydessä minulla oli aikaa vaihtaa ajatuksia jakuulla asukkaiden joskus kipeitäkin elämäntarinoita.löllisiä tarpeita. Muusikkoina/musiikkiterapeutteinatoivomme, että voisimme jatkossa olla myösjakamassa kokemuksiamme ja tietämystämmehoitohenkilökunnalle koulutuksen muodossa.Muistisairaiden määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaannykyisestä, joten musiikkiin pohjautuvaakuntoutusta ja hoitoa ei ole realistista rakentaapelkästään muusikoiden ja musiikkiterapeuttienvaraan. Avuksi tarvitaan potilaiden omaiset jahoitajat, jotta ”musiikkipillerin” säännöllinen japäivittäinen käyttö saadaan osaksi hoitokulttuuria.Varmasti monella on jo omakohtaisiakin kokemuksiasiitä, miten musiikki vaikuttaa, muttamyös tieteellisiä tutkimustuloksia saadaan kokoajan lisää. Näiden tutkimustulosten varassa toimintaavoidaan jatkossa järjestää suunnitelmallisemminja tavoitteellisesti. Silloin toimintaatoteuttamaan tarvitaan ammattilaisia eikä se voirakentua pelkästään vapaaehtoistoiminan varaan.Työ on toteutettu vuosina 2010 -2011 seuraavissa paikoissa Turussa:Mäntyrinteen vanhainkotiKaskenlinnan sairaalaDementiaryhmäkoti PohjantähtiKurjenmäkikotiLehmusvalkaman hyvinvointikeskusKerttulin vanhainkotiPortsakotiRuusukorttelin palvelukeskusLämmin kiitos kaikille osallistujille ja osastojen hoitohenkilökunnalle.Musiikkiterapia osana kuntoutustaMusiikkitoimintaa on käytetty osana esim.muistisairaiden kuntoutusta jo pitkään. Useinse kuitenkin jää ulkopuolisten tahojen konserttivierailuiksitai satunnaisiksi lauluhetkiksi,joissa ei pystytä huomioimaan vanhusten yksi-

Framil ry, Framil rf on vuonna 2006 perustettu Varsinais-Suomen näyttämö- ja esitystaiteen yhdistys,joka toimii teatterin, sirkuksen, nukketeatterin, performanssin ja soveltavan draaman tekijöidenomana äänenä. Framil kehittää esittävän taiteen ammattilaisten toiminta- ja työmahdollisuuksiaprojektien ja koulutusten avulla. Yhdistys toimii erityisesti vapaan kentän tukena.Tämä julkaisu on tehty osana Hymykuopat-hanketta (1.10.-2009 - 30.6.2012). Hymykuopat on Euroopansosiaalirahaston ja Lapin ELY-keskuksen rahoittama hanke, jota hallinnoi Salon kaupunki.Hankkeessa kehitetään kulttuurialan kolmannen sektorin ja kuntien välistä palvelutuotantoa. Framilry on yksi hankkeessa toimivista monista yhdistyksistä. Framilin hankkeessa tuottamat palvelut ontoteutettu yhteistyössä Turun kaupungin KUVA-hankkeen kanssa.Esitteen toimitus: Marja SusiTekstit: Jaakko Loukkola, Tiina Puranen, Heidi Fredriksson, Nanna Mäkinen, Terhi Lehtovaara,Anna-Maria ToivonenVisuaalinen suunnittelu ja taitto: Maija NyströmJulkaisija: Framil ry, 2012Kiitokset: Turun kaupunki, KUVA-hanke, Salon kaupunki, Varsinais-Suomen taidetoimikunta,Tuulia Koponen, Olli Hirvonen, Helena Malmivirta, Pirjo Rajakangas, Annamari Karjalainen, FiikkaForsman, Timo Väntsi, Henri Terho, Anu Taivainen, Sari Äikää-Torkkeli, Katriina Lamberg