Teatterilähtöiset työmenetelmät vanhustyössä - Salon kaupunki

Ohjaajat valmistavat paperiteatterinäyttämötetukäteen. Niitä tarvitaan muutama riippuentyöpajan osallistujamäärästä. Valmiit kohtauksetesitetään työpajan viimeisellä kerralla kokoryhmälle ja jos intoa ja uskallusta riittää, voidaanesitys järjestää myös muulle yleisölle. Paperiteatterisopii hyvin vanhuksille, sillä sitä voi esittääpöydän ääressä istuen. Näin ollen myös pyörätuolipotilaidenon helppo ottaa siihen osaa.Rahtiteatterin Heidi Fredriksson (oik.) ja Tiina Puranenkertomassa työmetodeistaan Turun AMK:n taideakatemianteatteri-ilmaisun opiskelijoille. Kuva: Timo MarilaMuistelumatkan kulkuEnsimmäisillä osastoilla jouduimme lähes hetimuuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia. Totesimmevanhusten olevan liian huonossa kunnossasuunnittelemamme paperiteatterityöpajanvaatimiin toimintoihin. Rakensimme siis työpajakokonaisuutemmeuuteen uskoon. Päädyimmemuistelemaan arkisia askareita ja juhlapyhiädraaman keinoin; teimme mielikuvamatkoja.Toimme mukanamme ”Muistojen matkalaukun”.Muistelumatkoilla käytimme apuna aiheisiinliittyvää musiikkia ja lauluja. Aiheitamme olivatvuodenajat juhlapyhineen, saunominen, siivoaminen,lapsuuden sadut ja tarinat, matkusteluja mattopyykki. Työpajoissa vanhukset saivatmuistella ja näytellä miten näissä tilanteissa toimittiin.Välillä viiletettiin ”potkukelkalla” (omallapyörätuolilla) ympäri osastoa ja toisinaan taasvihdottiin viikon liat pois.Työn jatkuessa toisilla osastoilla pääsimme kokeilemaanalkuperäistä paperiteatteri-ideaa.Ryhmäläiset toivat mukaan kuviaan, joita skannasimmeja tulostimme. Tulosteista rakensimmeyksinkertaisia nukkeja sekä lavasteita ja teimmeniistä paperiteatteriesityksen. Käsikirjoitus muotoutuiryhmäläisten muistoista, jotka nivottiinfiktiivisesti yhteen.Eläviä esimerkkejä työstäKävimme esitystämme varten haastattelemassavanhuksia. Olimme tuoneet mukanamme pinonkuvia, jotka levitimme pöydälle. Pöydän ympärilläistui kuusi vanhusta ja kyselimme heiltä, mitäkaikkea kuvat heidän mielessään herättävät. Eräsnainen istui koko ajan aivan hiljaa ja itseensä sulkeutuneena,kunnes aloimme keskustella lapsuudenleikkikaluista ja nukeista. Kysyimme viimeinhäneltä, oliko rouvalla ollut lapsena nukkea.Tapahtui ihmeherääminen. Koko tunnin hiljaa ollutnainen nosti päänsä, hymyili ja sanoi ”Tuulikki.”Kyselimme häneltä Tuulikista ja hän vastailiiloisesti, minkä jälkeen hän taas vaipui omaanmaailmaansa. Tämä oli hätkähdyttävä kokemusja Tuulikki päätyi esitykseemme.Samainen nainen oli usein työpajassamme ja osallistuiniihin omalla hiljaisella, mutta positiiivisellatavallaan. Kerran keskustelimme hoitohenkilökunnankanssa ruotsinkielisistä asukeista jahe mainitsivat tämän rouvan osaavan ruotsia.Kun menimme jututtamaan häntä ruotsiksi,hänen kasvonsa alkoivat säteillä ja hän puhuienemmän kuin koskaan aikaisemmin. Harmi,ettemme aiemmin tienneet hänen kielitaustaansa.”Koko tunnin hiljaa ollutnainen nosti päänsä, hymyilija sanoi: Tuulikki.”Työpajojemme vakio-osallistujiin kuului noin60-vuotias nainen, jolla on vaikea afasia. Hänselvästi nautti työpajoista, koska tuli paikallehuonokuntoisenakin vuoteessaan. Aluksi olivaikea kommunikoida hänen kanssaan, muttatyöpajojen edetessä hänen puheen tuottamisensaparantui, ja pystyimme jo jokseenkin ymmärrettävästikommunikoimaan keskenämme.