Solisti 01/2015

solpalvelut

SOLin asiakas- ja henkilöstölehti
www.solisti.fi
www.sol.fi

SOLIN ASIAKAS- JA HENKILÖSTÖLEHTI | 1/2015 |

sol.fi | solisti.fi

Koillismaan

Osuuskauppa

säästää satoja

tuhansia

tehokkaalla

kiinteistönhoidolla

SIVU 8

Lean-filosofia

soveltuu

hyvin kaikille

palvelualoille

SIVU 38

Ruotsin SOL

kasvaa

vauhdilla

SIVU 46

Ravintola

Nallikarissa

tarjoilevat ja

kokkaavat

SOLilaiset

SIVU 35

Vartija puhkesi hymyyn

Jesse Yli-Malmi opastaa asiakkaita kauppakeskus Goodmanissa. SIVU 16


SISÄLTÖ 1/2015

30

Kuopion Matkus Shopping

Center on paljon muutakin

kuin kauppakeskus. SOL on

huolehtinut suuren kauppakeskuksen

puhtaudesta

jo talon rakennusvaiheesta

saakka. Aku Hirviniemen

Putous-koulu keräsi yleisöä

maaliskuun äijäpäivillä.

4

Pääkirjoitus: Yksi plus yksi on

enemmän kuin kaksi

6

Puhdasta asiaa

8 Koillismaan Osuuskaupassa

säästetään satoja tuhansia

hyvällä kiinteistönhoidolla

11

Kesäduuni vaikka koko vuodeksi

Lahden kiinteistöpalveluilla on

12

kasvu tiukasti hyppysissä

Pesulapalvelut osallistuvat alan

15

kansainväliseen kehitystyöhön

Goodmanissa vartijat ovat

16

omaksuneet aurinkoisen

asiakaspalveluasenteen

SOL opastaa asiakkaita Halosen

20

kanta-asiakastilaisuuksissa

22

Tykkimäen huvipuiston

lopputuote on ilo

Pidä huolta itsestäsi

26

2 www.sol.fi

30

35

38

42

46

49

50

52

56

59

Matkus on savolaisten komea

kauppapaikka

Ravintola Nallikarista tuli

Henkilöstöpalveluiden

tyytyväinen asiakas

Kerralla oikein -malli on

käytössä jo useissa erilaisissa

SOLin kohteissa

Ponssella arvostetaan aloitteita

Ruotsin SOL kasvaa vauhdilla

Auringon alla: VAU! nostaa

arjen yläpuolelle

SOLin koulutus uudistuu

Aym – onnellinen mies

Bangladeshista

Monikulttuurinen työryhmä

järjestää monenlaista toimintaa

Hymyn valokeilassa:

Amevi Agboyi

Päätoimittaja

Taija Paavola:

”Monikulttuurisuus

on meille

arvokas asia.”

Bangladeshilainen

Aym Saeed Chowdhury

kertoo tarinansa.

Sivu 52


Liikkeelle pitää lähteä pienin, mutta päättäväisin askelin.

Tutustu

Solistiin

verkossa

ja tilaa

uutiskirje

osoitteessa

solisti.fi

26

Viimeistään

nelikymppisenä

on syytä tiedostaa,

että hyvä kunto ja

jaksaminen eivät

ole itsestäänselvyyksiä.

50

SOL koulutus

uudistuu.

Luokkahuoneista

siirrytään

työpaikoille

ja käyttöön

otetaan uusia

oppimisen

tapoja.

22

Tykkimäen

huvipuiston

viime vuonna

avattu

Aquaparkvesipuisto

on

täydessä

iskussa.

Siisteys on

koko perheen

kohteelle

avainasia.

SOLISTI ON SOLIN ASIAKAS- JA HENKILÖSTÖLEHTI Päätoimittaja Taija Paavola, SOL Palvelut Oy, taija.paavola@sol.fi Toimitusneuvosto

Anu Eronen, Peppi Kaira, Juhapekka Joronen, Jaana Ryynänen, Merja Oljakka, Timo Sairanen, Elina Jalonen, Niilo Kemppe, Kimmo Kallonen

Toimitus Omnipress Oy, Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki, www.omnipress.fi Toimituspäällikkö Vaula Aunola, puhelin 050 596 5426,

vaula.aunola@omnipress.fi Ulkoasu HANK, www.hank.fi Kannen kuva Mikaela Löfroth Painopaikka PunaMusta Oy, 2015 Painos 20 000 kpl.

441 619

Painotuote

www.sol.fi

3


Yhteiset

kokemukset

tuovat voimaa

ideointiin ja

uuden

rakentamiseen.

4 www.sol.fi


PÄÄKIRJOITUS

Uudenmaan piirin

palveluvastaavat

ja esimiehet tapasivat

Turengissa.

Ohjelmassa oli

tärkeää asiaa työhyvinvoinnista,

patikointia aurinkoisessa

metsässä,

makkaranpaistoa

ja seurustelua.

Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

MITÄ YHDESSÄ tekeminen merkitsee

sinulle? Minulle ja varmasti suurimmalle

osalle ihmisistä sen merkitys on suuri.

Usein suurempi, kuin heti tulee edes

ajatelleeksi. Kokemusten jakaminen

sekä yhdessä tekeminen on antoisaa.

Vapaa-ajallani olen kokenut monia hienoja

hetkiä urheilun ja liikunnan parissa,

ja parhaimmat muistoni liittyvät

lähes poikkeuksetta joukkueen kanssa

yhdessä koettuihin hetkiin, voittoihin ja

tappioihin. Etenkin jälkimmäiset ovat

kasvattaneet. Koetun tappion käsitteleminen,

siitä oppiminen ja uuden hengen

löytäminen on yhdessä helpompaa.

Saman kirjan lukeminen tai elokuvan

katsominen yhdessä ja niistä keskusteleminen

on antoisaa. Yhdessä tekeminen

tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta,

energiaa sekä merkityksellisyyttä.

JOKAISEN PANOSTA tarvitaan yhteiseen

hyvään. Yhdessä tekeminen ei kuitenkaan

ole ainoastaan antoisaa ja

kokemuksellisesti rikkaampaa, vaan

monessa asiassa myös välttämätöntä.

Esimerkiksi yhteiskunta vaatii toimiakseen

lukemattomien ihmisten yhteisen

panoksen. Yhteistyö työelämässä on

myös välttämätöntä. Ilman palvelun

ostajaa ei ole palvelun tuottajaa. Yhteistyö

tuo työhön myös iloa, ja monelle

työkaverien kanssa yhdessä tehty työ

on yksi suurimmista voimavaroista.

Aina et pysty työhösi yksin ja yhteistyö

tuo helpotusta raskaisiin töihin. Yhteistyö

tuo meidän kaikkien vahvuudet

ja voimavarat esille, eikä työssä ole

mahdollista erikoistua ilman toista.

Toisen kanssa yhdessä koettu ja jaettu

asia auttaa jaksamaan sekä tuo voimaa

ideointiin ja uuden rakentamiseen.

Yhteistyöllä rakennettu tulos on monen

osaajan panostuksen summa. Onnistuminen

tarjoaa jokaiselle mukana olijalle

hyvänolon tunteen.

MEILLÄ ON TUHANSIA asiakkaita ja arjessa

tapahtuu tuhansia yksittäisiä kohtaamisia.

Meitä SOLilaisia on jo lähes 12 000

erilaista ihmistä. Yhdessä ja yhteistyöllä

muodostamme sen saumattoman ketjun,

jonka ammattitaitoa on palvella

tuhansia asiakkaita ja tavoitella yhteistä

päämäärää, aurinkoista asiakasta. Vaikka

toimimme yhdessä ja yhteistyöllä,

jokainen antaa ainutlaatuisen panoksensa

tähän työhön. Yhdessä tehdessä

on hyvä muistaa antaa tilaa kullekin

yksilölle ja hyväksyä erilaiset toimintatavat.

Yhteinen kokemus asiakkaan

edusta ja yhteiset toimintatavat varmistavat

sovitun päämäärän toteutumisen.

Tällöin niin nuoret kuin vanhat, kokeneet

ja vasta-alkajatkin pystyvät toimimaan

aidosti yhdessä.

PIAN PÄÄSEMME taas nauttimaan kesästä.

Sen myötä saamme aurinkoiseen SOLjoukkoomme

jälleen satoja kesätyöntekijöitä.

On erittäin tärkeää, miten heidät

otetaan vastaan, ja miten heitä ohjataan

palvelemaan asiakkaitamme erinomaisen

palvelun saavuttamiseksi. Monille

kesätyöpaikka on ensimmäinen varsinainen

kosketus työelämään. Se on merkityksellinen

kokemus, joka luo pohjaa

tulevaisuuden työelämässä pärjäämiselle.

Meidän kokeneempien vastuulla on

uusien SOLilaisten perehdyttämisessä

tuoda esiin arvojemme mukainen ihmiskäsitys

eli se, että jokainen on erilainen

mutta aina ainutlaatuinen ja tärkeä.

Uusien työkavereiden kanssa työskentely

ja heidän huomioon ottaminen on

paitsi merkityksellistä, niin myös antoisaa.

Ota haaste vastaan ja voit yllättyä,

miten saat uusia näkemyksiä työhösi

ja uutta energiaa työpäivääsi. Kesällä

pääsemme tutustumaan uusiin ihmisiin

ja jollekin voi syntyä uuden ystävyyden

alku. Muistele omia ensimmäisiä työpäiviäsi

niin SOLissa kuin ensimmäisessä

työpaikassasi, miltä sinusta tuntui ja

mitä sinä tarvitsit?

YHTEISTYÖSSÄ ON suuri voima. Sen avulla

voimme saavuttaa paljon enemmän

kuin yksin tehden. Sanonnassa – yksi

plus yksi on enemmän kuin kaksi – on

paljon ajatusta. Se kiteyttää yhteistyön

merkityksen erinomaisesti.

Aurinkoista kevättä ja kesää.

JUHAPEKKA JORONEN

TOIMITUSJOHTAJA, SOL PALVELUT OY

www.sol.fi

5


PUHDASTA ASIAA

SOL huolehtii

Manner-Suomen

60 myymälän

siisteydestä.

KappAhl teki sopimuksen siivouksesta

SOL ON huolehtinut KappAhl-muotiketjun

myymälöiden siivouksesta vuoden alusta

lähtien. Sopimus koskee KappAhlin Manner-

Suomen 60 myymälää.

– Palveluasenne ja joustavuus saivat

meidät valitsemaan SOLin, kertoo KappAhlin

Country Controller Annika Suursalmi.

Suursalmi kuvaa, että heille myymälöiden

siisteys on erittäin tärkeää.

– Vaatteista syntyy paljon pölyä, joten

kohteemme ovat haastavia. Asiakkaillemme

esimerkiksi sovituskoppien siisteys on olennaista.

Oma henkilökuntamme kerää niistä

henkarit ja vaatteet pois, mutta SOLin henkilöstö

huolehtii, että lattiat ovat puhtaat ja

peilit tahrattomat.

KappAhlin myymälät siivotaan aamuisin.

Vilkkaimmat myymälät siivotaan lähes joka

päivä, muut kolme kertaa viikossa.

Yhteistyön ensimmäiset kuukaudet ovat

sujuneet hyvin.

– Tähän mennessä olemme olleet pääosin

todella tyytyväisiä. Myymälöistämme

on tullut jopa spontaania palautetta – ”ihana

että siivous toimii”, Suursalmi kertoo.

SOL otti ilomielin vastaan uuden valtakunnallisen

asiakkaan.

– Meidän osaltamme töiden käynnistämistä

helpottivat KappAhlin myymäläkonseptien

samankaltaisuus ja se, että ketju tiedotti

hienosti omaan suuntaansa uudesta

kumppanista siivouksessa. Myymäläpäälliköt

ja meidän palveluesimiehemme sopivat

yhdessä kunkin myymälän erityispiirteistä,

kertoo SOLin myyntipäällikkö Anne-Marie

Ylikangas.

SOL Baltics

tiivistää alueen

yhteistyötä

SOLIN VIRON, Latvian ja Liettuan

liiketoimintayksiköt sulautuivat

maaliskuun alussa yhteen ja toimivat

nyt osana vasta perustettua SOL

Baltics yritystä. SOL Baltics työllistää

yli 2 300 työntekijää ja yrityksen liikevaihto

saavutti 23 miljoonan euron

rajapyykin vuonna 2014 tarjoten toimialapalveluja

kaikissa maissa.

– SOL on ollut aktiivinen kiinteistö-

ja toimitilaliiketoiminnassa

Baltiassa jo vuodesta 1991 alkaen.

Parantaaksemme yhä palvelujemme

tasoa, teimme tämän merkittävän

muutoksen alueen liiketoimintaan.

Tavoitteemme on tuottaa korkean

laadun asiakaspalvelua ja SOLin

markkina-aseman voimistaminen

alueella, SOL Baltian johtaja Rinel

Pius kertoo.

Keski-Pohjanmaan Keskussairaala

ostaa monipalveluosaamista

VUODEN VAIHTEESSA SOL teki laajan sopimuksen Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan

kanssa useiden erilaisten palvelujen toimittamisesta. Sopimukseen kuuluvat siivousja

sairaala- apulaisen tehtävät sekä lähetti- ja kuljetuspalvelun tehtävät. Toiminta on

ympäri vuorokautista ja työllistää yli 65 henkeä.

SOL käynnisti Turvallisuusvalvojien koulutuksen

SOL ON tällä hetkellä Suomen yksi suurimmista

turvallisuusalan yrityksistä ja toiminta

kasvaa tasaisesti.

– Nyt käynnistyvä turvallisuusvalvojien

erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus

vahvistaa organisaatiotamme entisestään

ja mahdollistaa myös uusien toimipaikkojen

perustamisen. Tutkinto syventää

erityisesti esimies- ja asiantuntijaroolissa

työskentelevien osaamista, SOLin henkilöstön

kehityksen johtaja Merja Oljakka sanoo.

– Tutkinto on varsin laaja ja sen suorittaminen

antaa vartioimisliikkeen vastaavan

hoitajan pätevyyden. Ensimmäiset turvallisuusvalvojat

valmistuvat keväällä 2016,

Oljakkala sanoo.

Yhteistyökumppanina on Turun aikuiskoulutuskeskus,

joka on toteuttanut alan

koulutusta jo vuodesta 2002.

SOL tarjoaa asiakkaille kattavan paketin

turvallisuuspalveluja arjen asiakaspalvelutilanteiden

hoitamisesta aina yrityksen

turvallisuuden konsultointiin ja etävalvontajärjestelmien

hallinnointiin.

6 www.sol.fi


Uusi valtakunnallinen 24/7 palvelukeskus

sai nimekseen Aurinkovoimala

24/7

SOL LAAJENTAA Hämeenlinnan hälytyskeskuksen

monipuoliseksi palvelukeskukseksi,

jonne vaiheittain siirretään valtakunnallisesti

turvallisuus-, siivous-, kiinteistö-,

ja henkilöstöpalveluiden tukipalvelut.

Aurinkovoimalasta tulee

palvelupäällikkö Arto Mäkisen

mukaan valtakunnallinen taustatuki,

joka tarjoaa tarvittaessa

apua ympäri vuorokauden sekä

SOLin asiakkaille että omalle henkilöstölle.

– Keskuksessa on myös yöaikaan väkeä

paikalla. Hälytys- ja turvapalveluissa näin on

tietysti aina ollut, mutta nyt ympärivuorokautinen

valmius laajenee koskemaan myös

muita palveluita, Mäkinen sanoo.

Keskus ohjaa työntekoa ja valvoo kentällä

liikkuvia partioita. Mäkinen korostaa,

että Aurinkovoimalan päivystäjät

ovat kriisitilanteiden ammattilaisia.

Palvelukeskus on SOLilmeen

mukaisesti avara, aurinkoinen

ja yhtenäinen kokonaisuus,

jossa on tilaa ja tunnelmaa.

Aurinkovoimalaksi nimetty palvelukeskus

on saneerattu perinteikkääseen,

1930-luvulla rakennettuun ja 1990-luvun

puolivälissä toimintansa lopettaneeseen

Hattelmalan piirimielisairaalaan.

Uutta!

Kulmavahti

taikoo

mattojen kulmat

ojennukseen

SISUSTAJAN AINAINEN harmi – mattojen

kulmien käpristyminen on nyt

historiaa. SOL Pesuloista voit ostaa

matoillesi kotimaiset kulmavahdit,

jotka myös pitävät matot paikoillaan.

Pakkauksessa on neljä kulmavahtia

ja sen hinta on 9,90 euroa.

SOL ONNITTELEE!

SPR palkitsi

palveluesimies

Tarja Rönkän

MAAHANMUUTTAJATAUSTAISIA NAISIA työllistymään

avustanut iisalmelainen palveluesimies

Tarja Rönkä palkittiin ansioistaan

Suomen Punaisen Ristin Ennakkoluuloton

edelläkävijä -tunnustuksella. Rönkä on hyvin

iloinen ja yllättynyt saamastaan huomionosoituksesta.

– Kaikki sai alkunsa siitä, kun alueemme

maahanmuuttoneuvoja Kaja Rahkema otti

minuun yhteyttä. Meillä on nyt töissä monia

maahanmuuttajia

ja heidän kanssaan

on mennyt

erittäin hyvin, Tarja

Rönkä toteaa

tyytyväisenä.

– Ihan normihommiahan

tässä

on tehty, kertoo

muistamisestaan

yllättynyt palveluesimies

Tarja

Rönkä.

Hotelli GLO Artin

vuoden työntekijä

SOLIN PALVELUVASTAAVA Tek Subba palkittiin

Hotelli GLO Artin vuoden 2014 työntekijänä.

Vuoden työntekijän valitsi hotellin

henkilökunta äänestyksellä. Perusteluissa

kehuttiin Tekin hurmaavaa ja ystävällistä

asiakaspalvelijan luonnetta sekä ahkeruutta

ja ammattitaitoa.

Kultaisia

ansiomerkkejä

kiinteistöalan taitajille

KIINTEISTÖTYÖANTAJA LIITON kultaiset

ansiomerkit luovutettiin Katarina Nelimarkalle,

Pirkko Karjuselle ja Ritva Ristilälle

joulukuussa. Kultainen ansiomerkki myönnetään

yhdistyksen hallituksen yksimielisen

päätöksen perusteella poikkeuksellisen

ansiokkaasta tai pitkäaikaisesta toiminnasta

yhdistyksen ja kiinteistöpalvelualan hyväksi.

Oikaisu

VIIME LEHDESSÄ VR:n ja SOLin

yhteistyötä käsittelevässä artikkelissa

oli virheellinen maininta, että VR

Transpoint olisi VR Gourpin tytäryhtiö.

Näin ei ole vaan VR Transpoint

on osa VR-Yhtymä Oy:tä, sen logistiikkadivisioona.

www.sol.fi

7


KIINTEISTÖPALVELUT

Koillismaalla

säästetään

Koillismaan Osuuskaupassa on paneuduttu yhteistyössä SOLin

palveluammattilaisten kanssa energiansäästöön, ympäristöasioihin

ja asiakasviihtyvyyteen. Tulokset ovat olleet erinomaisia.

TEKSTI KARI MARTIALA KUVAT VESA RANTA

Napapiirin tuntumassa,

Koillismaan talousalueella

toimiva Koillismaan Osuuskauppa

on Kuusamon ja

Kemijärven kaupunkien sekä

Taivalkosken, Posion, Sallan, Savukosken

ja Pelkosenniemen kuntien alueella

toimiva asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen

liikeyritys. Osuuskaupalla

on alueellaan noin 20 toimipaikkaa ja

13 000 asiakasomistajaa.

– Koillismaan Osuuskauppa on

alueellaan erittäin vahva toimija, joka

työllistää lähes 250 henkilöä. Esimerkiksi

Kuusamossa olemme yksi alueen

suurimmista yksityisistä työllistäjistä

yhdessä Pölkyn sahan kanssa, Osuuskaupan

varatoimitusjohtaja Esa Niinisalo

kuvailee.

Kemijärvelläkin, joka on kokenut

kovia teollisuuden työpaikkojen

kadotessa kunnasta, näkymät ovat jo

valoisampia. Alueelle on tulossa uutta

teollisuutta ja tulevaisuudenuskoa luovat

myös kaivoshankkeet, kuten Savukosken

Sokli.

– Tämän hetken suurin investointimme

on Kemijärvelle nouseva 2500

m 2 kokoinen S-Market, joka valmistuu

vuoden 2016 alussa. Se on tärkeä kauppapaikka

aivan kaupungin keskustassa,

mutta kuitenkin lähellä ohi kulkevaa

5-tietä.

Seitsemän pohjoisen kunnan alue on

aktiivista matkailu- ja rajaseutua. Koillismaan

alueella on kaksi kansainvälistä

rajanylityspaikkaa, toinen Kuusamossa

ja toinen Sallassa.

Rajan pinnassa toimiville kunnille

venäläiset asiakkaat ovat merkittävä voimavara.

Alueella käy paljon venäläisiä

asiakkaita, ja Osuuskaupallakin on hyvät

kanavat tehdä kauppaa myös rajan toiselle

puolelle.

– Ruplan kurssin heittely näkyy

selkeästi, sillä takana on monia todella

vilkkaita vuosia. Uskomme kuitenkin,

että kaupankäynti palaa kuitenkin entiselleen

aikaa myöten, Niinisalo sanoo.

– Meillä on myös Kuusamossa oma

lentokenttä, joka tuo tänne Euroopasta

matkailijoita, ja talvikaudella tänne lennetään

charter-lentosarjoja muun muassa

Keski-Euroopasta.

8 www.sol.fi


Energiatehokkuus

on

tuonut viidessä

vuodessa

600 000

euron säästöt.

– Paikallisten palveluntuottajien

käyttäminen on uskottu SOLin

väelle, Koillismaan Osuuskaupan

varatoimitusjohtaja Esa Niinisalo

(vas.) sanoo.

Palveluvastaava Harri Kihlmanin

(oik.) mukaan SOL huolehtii kaikista

osuuskaupan kohteista.

Investoiminen uusiin kylmälaitteisiin

on tuonut merkittäviä

säästöjä.

www.sol.fi

9


KIINTEISTÖPALVELUT

Asiakasviihtyvyys

on kunnia-asia

Koillismaan Osuuskauppa ja SOL ovat

tehneet yhteistyötä jo toistakymmentä

vuotta.

– Yhteistyö käynnistyi siivouksesta,

ja nykyisin SOL siivoaa kaikki meidän

kiinteistömme, Niinisalo kertoo.

– Siivous on erittäin tärkeää, sillä

asiakasviihtyvyys on meille kunniaasia.

Olemme pystyneet saamaan

SOLin kanssa säästöjä myös siivouksessa.

Osa siivouksesta voidaan

suorittaa liikkeiden aukioloaikoina,

jolloin kustannukset ovat edullisemmat

ja asiakkaille syntyy hyvä vaikutelma

kaupan siisteydestä ja puhtaudenpidon

tehokkuudesta.

– Viisi vuotta sitten kumppanuus

laajeni kiinteistönhoitoon, ja meillä on

tällä hetkellä heidän kanssaan managerointisopimus.

Eli vaikka käytämme

paikallisia palveluntuottajia, SOL

koordinoi heidän käyttöään.

Yhteistyötä tehdään muun muassa

vaativissa asennus- ja korjaustöissä.

– SOL huolehtii esimerkiksi autopesurihuolloista

ja kylmälaitekorjauksista.

Ne ovat vaativia huoltokohteita,

ja huoltomiehen tilaaminen Oulusta

tai Rovaniemeltä tulisi varsin kalliiksi,

niinpä SOL moniosaajayrityksenä

huolehtii niidenkin huoltotöistä kustannustehokkaasti.

Toiminta on todella

aukotonta ja yhteistyö toimii erittäin

hyvin.

Onnistumiset tuovat uusia

onnistumisia

Osuuskaupalle tuotettavassa kiinteistönhoidossa

työskentelevät SOLin

palveluvastaava Harri Kihlman sekä

Juha-Pekka Välimaa ja Toni Koponen.

– Me olemme kaikki innostuneita

tästä työstä, ja onnistumiset tuovat

uusia onnistumisia, Kihlman kuvailee.

Yhteistyössä on mukana myös SOK

Kiinteistötoiminnot, joten tehtävissä

onnistuminen on monen tekijän summa.

SOK:n huoltopalvelupäällikkö Esa

Kähkönen kertoo, että ensimmäinen

tarvekartoitus tehtiin Koillismaan

Osuuskaupassa vuonna 2009.

– Tein sen perusteella raportin, mitä

pitää uusia ja paljonko se maksaa. Sen

jälkeen automatiikka päivitettiin tähän

päivään ja nyt haetaan vain oikeita asetuksia,

Kähkönen kertoo.

– SOLin Harrilla on tässä iso rooli,

sillä minä käyn Koillismaalla kohdekierroksella

vain pari kertaa vuodessa.

Yhteistyö SOLin väen kanssa on ollut

hedelmällistä ja yhteistyö toimii hyvin.

Energiansäästö on

jatkuvaa työtä

Kiinteistöautomatiikka kehittyy koko

ajan, ja ilmastoinnin, jäähdytyksen ja

lämmityksen osalta järjestelmien pitää

olla koko ajan tasalla.

– Tekniikan kehittyessä SOLin väen

on jatkuvasti pidettävä yllä osaamistaan

pysyäkseen ajan tasalla. Tämän

asian he ovat hoitaneetkin muun

muassa osallistumalla eri laitevalmistajien

järjestämiin koulutuksiin, Niinisalo

kuvailee.

Energiansäästö on jatkuvaa työtä

ja investoimista uusiin laitteisiin. Uusi

teknologia mahdollistaa reaaliaikaisen

kiinteistöjen etävalvonnan ja monipuoliset

säätömahdollisuudet.

– Energiansäästöä voidaan tukea

myös investoinneilla. Asensimme juuri

esimerkiksi yhteen liikekiinteistöömme

maalämmön ja led-valot, hän kertoo.

– Olemme seuranneet viiden

kuluneen vuoden, 2009-2014, ajalta

energiankulutustamme, ja sen mukaan

olemme pystyneet säästämään näiden

vuosien aikana yhteensä noin 600 000

euroa lämpö-, sähkö- ja vesikustannusten

osalta.

– SOLin miehet ovat tässä tärkeässä

roolissa, koska he hoitavat päivittäistä

kiinteistönhoitoa.

Konetyöt paikallisilta

palveluntuottajilta

Kiinteistöautomatiikka

kehittyy jatkuvasti.

Koneilla tehtävät työt on Kihlmanin

mukaan kilpailutettu ja tehtäviin on

valittu hyvät paikalliset palveluntuottajat.

– Meille ei ole ollut kannattavaa

hankkia omaa konekantaa esimerkiksi

lumitöihin, hän sanoo.

– Paikalliset toimijat tekevät myös

perushuoltotöitä, mutta vaativammat

huoltotehtävät me hoidamme itse.

Meillä on 24h päivystys, ja jos ongelmia

ilmenee esimerkiksi Sallassa, sinne

ei tarvitse välttämättä lähteä itse huoltotöihin,

vaan niitä voi tehdä tietokoneella

vaikka kotoa, hän kuvailee.

Koillismaalla on todella vaativa

toimintaympäristö. Talvella saattaa

olla parikin viikkoa pakkasta -40°C ja

kesällä vuorostaan lämmintä +30°C.

Sellaisten lämpötilavaihtelujen hallitseminen

niin, että sisätiloissa on aina

miellyttävää työskennellä ja asioida,

vaatii käyttäjältään aikamoista taitavuutta.

Kiinteistönhuoltajien on oltava

ajan tasalla koko ajan.

– Olemme investoineet myös veden

kulutukseen hankkimalla vesihanoihin

uutta tekniikkaa ja vaihtamalla pisuaarit

vedettömiin järjestelmiin. Ympäristöasiat

ovat meille tärkeitä, ja siksi

haluamme kuormittaa ympäristöämme

mahdollisimman vähän ja välttää turhia

päästöjä, Niinisalo sanoo. l

10 www.sol.fi


KESÄTÖITÄ SADOILLE

TYÖPAIKAT

Kesäduuni vaikka

koko vuodeksi

• SOL palkkaa vuosittain noin 800

kesätyöntekijää ympäri Suomen.

Kesätöitä löytyy siivous-, kiinteistö-,

pesula-, turvallisuus- ja henkilöstöpalveluiden

parista.

• SOLin kesätyöhaku aukeaa uudestaan

13.4. Avoimista työpaikoista

ilmoitetaan SOLin, TE-palveluiden,

Oikotien ja Monsterin verkkosivuilla.

TEKSTI JA KUVA TERHI PÄÄSKYLÄ-MALMSTRÖM

VIIME KESÄNÄ Saara Lehtinen löysi kesätyöpaikan

SOLilta. Hyvä työpaikka ja

joustavat työajat saivat hänet jäämään

kesän päätyttyäkin. Helsingin yliopistolla

Venäjän kieltä ja kirjallisuutta opiskeleva

Saara Lehtisen kesä kului toimistosiivoustehtävissä

valtioneuvoston kampuksella

eli Helsingin keskusta-alueella

sijaitsevissa ministeriörakennuksissa.

Syksyn tullen opinnot jatkuivat, mutta

Lehtinen jäi osa-aikaiseksi SOLilaiseksi.

– Pidin työstä ja tarvitsin rahaa opintotuen

ohelle, joten tutuksi tulleeseen

työhön oli helppo jäädä.

Talven yli Lehtinen on työskennellyt

opintojensa ehdoilla.

– Joustavien työvuorojen ansiosta olen

suositellut SOLia myös muille opiskelijoille,

Saara Lehtinen kertoo.

– Olen saanut valita työvuorot

vapaasti opiskeluaikatauluni mukaan.

Arjen aikatauluttaminen on itsestä kiinni

ja ainakin minulla viikkoihin on jäänyt

myös mukavasti vapaa-aikaa, Lehtinen

kertoo ja kiittää työnantajansa joustavuutta.

Myös Lehtisen tuleva kesä kuluu

hyväksi havaitun kaavan mukaan: siivoustöitä

ja aikaa niiden tekemiseen riittää

viitenä päivänä viikossa.

– Tulevaisuudessa aion hakeutua

oman alani töihin, mutta näin opiskeluaikana

SOL on hyvä ja mieluinen työpaikka,

josta en halua luopua.

Työelämän tärkeä startti

SOL ON tänäkin vuonna yhteistyökumppanina

Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa,

jonka tarkoitus on haastaa työnantajat

tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia

kesätyöpaikkoja sekä herättää

keskustelua kesätyön merkityksestä.

– Kesätöissä ollaan isojen asioiden

äärellä, sanoo kampanjan projektijohtaja

Päivi Salminen-Kultanen T-Media Oy:stä.

– Kesätyö antaa nuorelle mahdollisuuden

kurkistaa oikeaan työelämään ja pohtia,

miltä alalta tuleva ammatti voisi löytyä.

Ensimmäiset kesätyökokemukset vaikuttavat

myös laajemmin nuoren käsityksiin

työelämästä ja siellä viihtymisestä.

Kampanjassa on mukana yli 200

työnantajaa, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan

ja kehittämään vastuullisen

kesätyön kuutta periaatetta.

– Kampanjan logo on hakijalle merkki

siitä, että työnantaja haluaa hoitaa nämä

asiat kunnolla. Eikä kyse ole vain yksittäisistä

kesätyöpaikoista, vaan suomalaisen

kesätyön kehittämisestä ylipäänsä.

Nuoret, vanhemmat ja työnantajat

ovat ottaneet kampanjan omakseen, mikä

näkyy myös saadussa palautteessa.

– Osapuolet ovat hyvin tyytyväisiä

siihen, että työelämää halutaan kehittää

ja että siitä puhutaan mediassa positiiviseen

sävyyn. Liian usein työelämäasiat

ovat esillä negatiivisen kautta, Salminen-

Kultanen toteaa.

– Olemme todella iloisia, että SOL on

mukanamme luomassa myönteistä kuvaa

työelämästä. Se on iso ja vastuullinen

teko, jolla on myös laajempi yhteiskunnallinen

merkitys.

Vastuullisen

kesätyön

periaatteet:

✔ Hyvä hakijakokemus

✔ Mielekäs työ

✔ Perehdytys ja ohjaaminen

✔ Oikeudenmukaisuus ja

tasapuolisuus

✔ Kohtuullinen palkka

✔ Kirjallinen työsopimus ja

-todistus

www.sol.fi

11


KIINTEISTÖPALVELUT

Kasvu tiukasti

hyppysissä

SOL on saanut Lahden seudulla mukavasti uusia kiinteistönhoidon asiakkaita.

– Pelkkä kustannustehokkuus ei riitä, vaan haluamme tarjota asiakkaillemme

laatua, SOLin palvelujohtaja Minna Kosonen kertoo.

TEKSTI HANNELE KOSKINEN KUVAT LAHTI REGIONIN KUVAPANKKI JA HANNELE KOSKINEN

Tavoitteena

on laajentaa

toimintaaluetta.

12 www.sol.fi


Lahden seudun kiinteistöpalveluista

vastaava SOLin palvelujohtaja Minna

Kosonen kertoo, että toimintojen

kasvu on ollut ripeää, mutta

pysynyt silti hyvin hyppysissä.

– Emme ole tehneet yritysostoja vaan

luotamme siihen, että hyvä kello kuuluu

kauas. Johdonmukaisesti johdetun toiminnan,

hyvän asiakaspalvelun sekä ammattitaitoisen

tekemisen avulla saavutetaan

tuloksia.

– Vuonna 2003 lähdettiin tyhjästä rakentamaan

Lahden seudun kiinteistö-, turva- ja

siivouspalveluja ja toiminta on laajentunut

uusien asiakkuuksien avulla.

Markkinaosuus on kasvanut Lahdessa

tasaisesti, ja tällä hetkellä asiakkaita palvelee

jo parisenkymmentä kiinteistöalan ammattilaista.

Kohteita on yli 80.

Kosonen nimeää pienet ja keskisuuret

yritykset sekä asunto-osakeyhtiöt tyypillisimmiksi

lahtelaisiksi asiakkaiksi.

– Teollisuusasiakkaitakin tietenkin on.

Tavoitteenamme on laajentaa toimialuetta,

minkä myötä uskon myös asiakasyritysten

kirjon laajenevan. Tällä hetkellä toimintaa

Lahti on

Suomen

yhdeksänneksi

suurin

kaupunki ja

yli 200 000

asukkaan

talousalueen

keskus.

www.sol.fi

13


KIINTEISTÖPALVELUT

Kiinteistöpalveluiden

palveluesimies

Pasi Piiroinen tuli

SOLiin töihin pari

vuotta sitten.

– Olen viihtynyt

tosi hyvin.

– Toiminta lähti

liikkeelle nollasta

ja tällä hetkellä

asiakkaitamme

palvelee jo

parisenkymmentä

palveluvastaavaa,

palvelujohtaja

Minna Kosonen

kertoo ylpeänä.

on Lahden lisäksi Hollolassa, Heinolassa

ja Orimattilassa.

Tiukassa kilpailutilanteessa pelkkä

kustannustehokkuus ei riitä.

– Palvelun ja työn laatua ei voi liikaa

korostaa, Kosonen sanoo.

Työntekijöiden osaamista

arvostetaan

Lahden kiinteistöpalveluiden palveluesimies

Pasi Piiroinen korostaa ammattitaitoisen

henkilökunnan merkitystä.

–Samaan suuntaan kulkeva, osaava ja

motivoitunut porukka vie yleensä hyvään

päämäärään, Piiroinen sanoo.

– Kiinteistöpuolella tarvitaan monenlaista

erityisosaamista, ja varsinkin

talviaikaan työ voi olla myös fyysisesti

vaativaa. Hyvä ja tehokas konekanta on

tietysti tehokkaan ja tuottavan kiinteistöhuollon

edellytys, hän jatkaa.

Kiinteistöpalveluilla on Lahdessa

komea kalusto.

– Meillä on viisi omaa kuormaajaa, ja

alihankkijaverkosto on mukana tukemassa

ja auttamassa tilanteen niin vaatiessa,

Piiroinen selostaa astuessamme alakerran

tilavaan halliin.

– Nämä ovat olleet työmaalla, hän

pahoittelee pyyhkäisten viereisen Hiluxin

vähän rapaista pintaa.

– Pesuun ovat menossa.

Huollon palveluvastaavat työskentelevät

pääsääntöisesti normaalin työpäivän

puitteissa. Leimallista kiinteistöhuollon

työlle kuitenkin on, että kausivaihtelut

vaikuttavat varsin vahvasti.

– Etenkin talviaikaan on seurattava

tarkasti säätiedotuksia. Pyrimme varoittamaan

kentällä toimivaa henkilöstöä

pari päivää aikaisemmin, jos on luvassa

esimerkiksi lumisadetta.

– Päivystäjää lukuun ottamatta kaikki

ovat yleensä viikonloppuisin vapaalla.

Poikkeukselliset säät kuitenkin vaikuttavat,

ja tapauskohtaisesti sovimme, miten

ja millä porukalla työt näissä tilanteissa

hoidetaan.

Kiinteistöalan konkarit

viihtyvät töissä

– Kiinteistönhuoltoon liittyvät tehtävät

ovat kokonaisuus, joka kaikkineen tuntuu

omalta alaltani, Piiroinen toteaa.

Hän tuli alalle vuonna 1989.

– Tein ensin tuurauksia, mutta kun sain

vakinaisen paikan huoltoyhtiöstä, jätin

tehdastyön ja siirryin tyystin kiinteistönhuollon

puolelle. Sillä tiellä olen edelleen.

SOLissa aloitin työt kaksi vuotta sitten,

Piiroinen kertoo. l

Osaava

henkilöstö

saa kiitosta.

14 www.sol.fi


PESULAPALVELUT

SOL Pesulapalveluiden

osaamista

maailmalla

TEKSTI JA KUVA

TERHI PÄÄSKYLÄ-MALMSTRÖM

SOLilainen Raisa Örn sai

kutsun edustaa Suomea maailmanlaajuisessa

pesula-alan

työryhmässä. Kun työryhmän

työ aikanaan valmistuu,

uudet tekstiilien hoito-ohjeet otetaan

käyttöön kaikkialla maailmassa.

Kansainvälisen työryhmän kolmivuotinen

urakka alkoi tammikuussa

Pariisin pohjoispuolella Clichyssä.

Myös SOLin kouluttaja Raisa Örn lensi

Ranskaan jakamaan osaamistaan ja

ammattitaitoaan. Hän on koulutukseltaan

tekstiili- ja vaatetusalan teknikko

sekä pukuompelija ja hänellä on liki 15

vuoden kokemus alalta.

Työryhmään kuuluu 15 eri alojen

asiantuntijaa ympäri maailmaa,

kuten Kanadasta, Japanista ja Euroopan

maista. Mukana on pesula-alan

ammattilaisten lisäksi niin pesuainekuin

konetoimittajiakin sekä kansainvälisiin

pesuohjemerkintöihin erikoistuvia

henkilöitä. Raisa Örnin vankkaa

ammattitaitoa halutaan hyödyntää erityisesti

kemiallisen pesun osaamisessa.

Työryhmän tarkoituksena on

uudistaa muun muassa kankaiden ja

vaatteiden ammattimaista huoltoa,

kemiallista pesua ja selkeyttää pesuohjemerkintöjä

jatkuvasti uudistuvien

materiaalien vuoksi.

– On hienoa, että SOLin asiantuntijuuteen

luotetaan, Örn iloitsee.

– Olen kiitollinen, että saan olla

mukana jakamassa tietoa ja edustamassa

Suomea maailmalla. Samalla

saan mahdollisimman monipuolisen

näkemyksen alan nykytilasta, tulevaisuuden

tuulista ja pesuohjeiden kiemuroista,

hän jatkaa.

Kun työ aikanaan valmistuu, tulevat

uudet tekstiilien huolto-ohjemerkinnät

eli standardit suosituspohjaisesti

voimaan kaikkialla maailmassa.

SOL Pesulapalveluita käyttävälle

asiakkaalle standardien uusiminen

näkyy nyt jo ympäristöystävällisten

palveluiden lisääntymisenä.

– Yhteisistä kansainvälisistä toimintamalleista

sopimalla voidaan

varmistaa, että asiakas voi aina ja kaikkialla

luottaa saamaansa palveluun ja

siihen, että pesu tehdään jatkossakin

parhaalla mahdollisella tavalla, sekä

tekstiili että ympäristö huomioiden,

Örn lopettaa.

– Seuraavan kerran työryhmä

kokoontuu kesäkuussa. Tavoitteena on

saada standardit silloin kommentointikuntoon.

l

Asiakkaat

hyötyvät

monin tavoin

uusista

ohjeista.

– Uudet standardit näkyvät

jo nyt pesuloidemme entistä

ympäristöystävällisempänä

palveluna, SOLin kouluttaja

Raisa Örn, sanoo.

www.sol.fi

15


TURVALLISUUSPALVELUT

VARTIJA

PUHKESI

HYMYYN

Töykeiden vartijoiden ja järjestyksenvalvojien aika on ohi, sillä nyt

vannotaan aurinkoisen asiakaspalveluasenteen nimiin. Hämeenlinnan

Goodmanissa opastetaan epätietoisia, autetaan vanhuksia kantamusten

kanssa ja ehkäistään hankalia tilanteita keskustelemalla.

TEKSTI PAULI SALOKANGAS KUVAT MIKAELA LÖFROTH

– Pääajatuksena on

pyrkiä myönteisiin

asiakaspalvelukokemuksiin,

SOLin myyntipäällikkö

Pasi Perkiömäki

sanoo.

Myymälävartijoihin perinteisesti

liitetyt mielikuvat

istuvat sitkeässä. Totisia ellei

jopa yrmeitä haalariheppuja

seisoo leveissä haara-asennoissaan

kilisyttelemässä avainnippujaan,

tai kenties hätistelemässä levähdyspisteillä

oleskelevia nuoria muihin maisemiin.

Tai väijymässä valvomon

monitoreista silmät kiiluen

pitkäkyntisiä, jotka käräytetään

viimeistään kassoilla.

Hämeenlinnassa lokakuussa

avatussa uudessa

kauppakeskus Goodmanissa

kaikki on toisin, sillä käytössä

on uusi Hymyilevän vartioinnin

-konsepti. Sen on kehittänyt

SOLin myyntipäällikkö

Pasi Perkiömäki, joka toimi

vuosia hämeenlinnalaisen

ja sittemmin SOLin omistukseen

siirtyneen Linnan Vartijoiden

myymälävartijana. Perkiömäki kehitteli

kokemustensa ja yrityksen arvojen pohjalta

uuden toimintamallin.

– Pääajatuksena on pyrkiä myönteisiin

asiakaspalvelukokemuksiin. Vartijat ja

järjestyksenvalvojat ovat siis tekemisissä

kaikkien asiakkaiden kanssa opastaen,

neuvoen ja palvellen, Perkiömäki

selvittää.

Asiakkaille näkyvin osa

vartijoiden uutta toimenkuvaa

on näiden palvelualttius

käytännön tilanteissa. Apua

saatetaan tarjota esimerkiksi

vanhuksille painavien ostosten

kantamisessa autolle.

Epätietoisia puolestaan opastetaan

infotaulun käytössä

tai suunnistamisessa oikeaan

paikkaan.

16 www.sol.fi


Vartijat ovat

läsnä asiakkaita

opastaen,

neuvoen ja

palvellen.

– Uudenlainen

toimintatapa

tuntuu myös

meistä vartijoista

mukavalta

ja se

omaksuttiin

helposti,

SOLilainen

Jesse Yli-

Malmi kertoo.

www.sol.fi

17


TURVALLISUUSPALVELUT

SOLilainen

Jesse

Yli-Malmi

opastaa

asiakkaita

mielellään.

Pääfokus yhä näpistysten

estämisessä

Perkiömäen mukaan vartijan päätehtävä

on edelleen ei-toivottavien tekojen

kuten näpistysten estäminen, mutta

Goodmanissa toimintatapa on myös

tältä osin uusi. Enää ei pysytellä etäällä,

vaan mennään lähelle.

– Aiemmin kun esimerkiksi tuttu

näpistelijä astui kauppaan, vartija siirtyi

kameroiden taakse seuraamaan, ilmeneekö

aihetta kiinniottoon. Nyt teemme

itsemme näkyväksi ja menemme kysymään

kuulumisia henkilöltä jo ennen

kuin mitään tapahtuu.

Ennaltaehkäisy säästää aikaa sekä

vartijalta että asianomistajalta eli liikkeeltä,

kun poliisia ei tarvitse odotella.

Kiinniotoista ei koidu enää työturvallisuutta

uhkaavia tilanteita. Myös tuotehävikki

on pienempi, koska vaikka tekijä

jäisi kiinni, näpistetyt tuotteet usein

rikkoutuvat.

– Toki ongelmatapauksia esiintyy

edelleen Goodmanissakin, joskin asiakasmääriin

nähden vähän. Kiinniottoja

ja niiden ehkäisyjä tapahtuu muutamia

viikossa. Järjestyksenvalvojat puuttuvat

myös häiriökäyttäytymiseen päivittäin,

Perkiömäki sanoo.

Goodmanissa vakituisia vartijoita on

kaksi samoin kuin järjestyksenvalvojiakin.

Osa-aikaisia on saman verran.

Konsepti viedään muuallekin

Kanta-Hämeen alueella

paikallis- ja myymäläturvallisuudesta

vastaavan Janne

Pelkosen mukaan kokemukset

palvelukonseptista

ovat niin hyvät, että se on

tarkoitus levittää koko Suomeen.

– Asiakaspalvelun merkitys

korostuu jatkuvasti

kaikessa turvallisuustyössä,

ja myös oppilaitokset ovat

alkaneet kiinnittää huomiota

siihen, Pelkonen sanoo.

– Vartiointipalvelun tilaajilta

kiitosta on tullut eniten

konkreettisista raporteista,

– Kokemukset palvelukonseptista

ovat niin

hyvät, että se on tarkoitus

levittää koko Suomeen,

Kanta-Hämeen

alueella paikallis- ja

myymäläturvallisuudesta

vastaavan Janne

Pelkonen sanoo.

joissa kaikki asiakaspalvelutilanteet on

lueteltu. Esimerkiksi Goodmanissa näitä

on päivittäin kymmeniä.

Vartijoille raportoinnista ei koidu

lisätyötä, koska kaikki toiminta on

kirjattu tähänkin asti. Myös vartijoita

itseään kannustetaan asiakkaan kohtaamiseen

henkilökohtaisella palkitsemisella

kuten esimerkiksi leffalipuilla tai

kuntosalikortilla.

– Uusi toimintatapa

vaikuttaa myös vartijoiden

omaan työviihtyvyyteen. En

oikein usko, että asiakaspalvelutyötä

voi tehdä naama

mutrulla, Pasi Perkiömäki

sanoo. l

18 www.sol.fi


SOLin kokonaisuus oli paras

Kauppakeskusjohtaja Eeva

Jauro on ollut tyytyväinen

yhteistyöhön SOLin kanssa.

KAUPPAKESKUSJOHTAJA Eeva Jauron

mukaan SOL valikoitui yhteistyökumppaniksi

kilpailutuksessa, johon osallistui

puolenkymmentä alan yritystä.

– SOLin konsepti sopi omiin tarpeisiimme

parhaiten, koska täällä vartiointi

on erilaista kuin esimerkiksi teollisuuskiinteistössä.

Olemme auki viikon jokaisena

päivänä, ja asiakaspalvelutilanteita

tulee eteen jatkuvasti, Jauro sanoo.

Asiakkailta palautetta ei ole Jauron

mukaan tullut, eikä isompia järjestyshäiriöitäkään

ole ollut. Hän on itse ollut

yhteistyöhön erittäin tyytyväinen.

– Järjestyksenvalvonta on näkyvää,

mitä halusimmekin. Ja vaikka

vartijat työskentelevät myymälöiden

palveluksessa, kaikki on sujunut hyvin

ja tarvittaessa he ovat olleet hyvin

tavoitettavissa. Päivittäisten raporttien

lisäksi asioita käydään läpi viikottaisissa

palavereissa.

Goodmanille kaikki asiakkaat ovat

yhtä tärkeitä ja ansaitsevat parasta

mahdollista palvelua.

– Emme ole halunneet missään

nimessä lähteä sille linjalle, etteivät esimerkiksi

nuoret saisi asioida tai viettää

aikaa täällä. Kaikki ovat tervetulleita,

kunhan sääntöjä noudatetaan. Joissakin

tilanteissa vartijoilta vaaditaan toki

pelisilmää.

Jauron mukaan Goodman on houkutellut

ensimmäisten kuukausiensa

aikana runsaasti kävijöitä etenkin

Hämeenlinnan seudulta. Liikenne Helsingin

ja Tampereen välillä on vilkasta,

joten moni poikkeaa ostoksille myös

ohikulkumatkallaan kauppakeskuksen

alittavalta kolmostieltä.

Goodman on ulkoistanut SOLin vartijoiden

ja järjestyksenvalvojien lisäksi

myös turvallisuuspäällikön tehtävät.

Lisäksi SOLilla on pesula Goodmanissa.

Goodman on

ulkoistanut

myös turvallisuuspäällikön

tehtävät.

www.sol.fi

19


PESULAPALVELUT

SOL ja Halonen löivät

hynttyyt yhteen

Vaatteet ja niiden oikeaoppinen huoltaminen käyvät käsi kädessä.

Kun Halonen järjestää kanta-asiakasillan, on paikalla myös SOL.

TEKSTI TERHI PÄÄSKYLÄ-MALMSTRÖM KUVAT RAMI NUMMELIN

Kukapa meistä ei haluaisi uusien – Mutta meiltä saa kysyä ja me vastaamme.

Tyhmiä kysymyksiä ei ole, Ran-

Tekstiili-

vaatteidensa säilyvän upeina

mahdollisimman pitkään. Muotitavaratalo

Halosen ja SOL

Myymälänjohtaja Allénin mukaan

tala vakuuttaa.

huollon

Pesulapalveluiden vuoden päivät

jatkunut yhteistyö tähtää juuri tähän kassalla. Haastavimmat materiaalit ja

pesuohjeet puhuttavat myös vaateliikkeen

tavoitteeseen.

koristeet löytyvät naisten iltapuvuista.

– Järjestämme kanta-asiakasiltoja

– Me pyrimme aina löytämään oikeat

kahdesti vuodessa. Suosituissa illoissa esitellään

kevään ja syksyn uudet mallistot, vaatii myyjiltämme paljon tietämystä,

vastaukset asiakkaan kysymyksiin, mikä

minkä lisäksi kanta-asiakkaat saavat illan Allén sanoo.

aikana kaikista tuotteistamme 20 prosentin

alennuksen. Tarjolla on myös pientä na myös henkilökuntamme on viisastunut

– SOLin kanssa tehdyn yhteistyön aika-

purtavaa sekä kiinnostavia tuote-esittelyjä, entisestään ja saanut paljon uutta, hyödyllistä

tietoa.

Halosen Turun myymälöiden myymälänjohtaja

Hanna Allén kertoo.

– SOL on illoissa mukana omalla palvelupisteellään,

jossa se esittelee pesulapalve-

Maria Rantala kertoo etenkin SOLin

Suosittu suojakäsittely

luitaan ja vastaa asiakkaita askarruttaviin, suojakäsittelyn nousseen yhdeksi kantaasiakasiltojen

hittituotteista.

kotoistakin vaatehuoltoa koskeviin kysymyksiin.

– Suojakäsittely sopii vaatteelle kuin

vaatteelle ja lisää sen elinikää hylkimällä

Pesuohjeet puhuttavat

likaa ja kosteutta. Käsitelty vaate on helppo

puhdistaa pikku tahroista, ja erityisen

Turun ja Helsingin kanta-asiakasilloissa

palvelumyyjien kanssa edustaa SOL hyvä se on valkoiselle, joka muuten likaantuu

turhankin helposti, Rantala vinkkaa.

Pesulapalveluiden palvelupäällikkö Maria

Rantala. Hän kertoo vaatehuollon olevan – Kanta-asiakasiltojen kautta monet

nykykuluttajille yhä vieraampaa.

Halosen asiakkaat ovat löytäneet muutenkin

tiensä SOL Pesuloiden monipuolisten

– Hoito-ohjemerkkejä ja eri materiaalien

ominaisuuksia ei enää tunneta entiseen palvelujen äärelle.

malliin. Lisäksi markkinoille tulee jatkuvasti

uusia, entistä haastavampia materiaa-

hyvin alkaneesta yhteistyöstä.

Myös myymälänjohtaja Allén iloitsee

leja, joiden hoitamisesta kuluttajalla ei ole – Vaatteet ja vaatehuolto kuuluvat

aiempaa kokemusta, Rantala toteaa. erottamattomasti yhteen. On hienoa, että

Välillä yhteen vaatteeseen yhdistetään olemme saaneet yhteistyökumppaniksemme

juuri laadukkaista palveluistaan tunne-

montaa materiaalia, joiden hoito-ohjeet

saattavat olla jopa ristiriidassa keskenään. tun SOLin! l

20 www.sol.fi

TOP 5

l Uudet tekstiilit kannattaa

suojakäsitellä pesulassa.

Tällöin jopa punaviini irtoaa

vaaleasta silkkipuserosta.

l Pesetä tummat puuvillatekstiilit

emulsiopesussa.

Tällöin ne säilyttävät värinsä

pidempään.

l Käsittele villaiset ja silkkiset

tekstiilit sähköisyyttä

poistavilla antistatictuotteilla.

l Ullakolla tai mökillä säilytetyt

ummehtuneet tekstiilit

tuoksuvat raikkailta

pesulassa teetetyn

hajunpoiston jälkeen.

l Tahranpoisto kannattaa

jättää ammattilaisen

huoleksi. Vaatteelle ei pidä

tehdä kotona mitään, vaan

se kannattaa viedä

mahdollisimman pian

pesulaan.

Vinkit antoi SOL Pesulapalveluiden

palvelupäällikkö

Maria Rantala.


– SOL vastaa asiakkaidemme

kysymyksiin

kanta-asiakasilloissa

Halosen Turun myymälöiden

myymälänjohtaja

Hanna Allén (oik.)

kertoo. SOL Pesulapalveluiden

palvelupäällikkö

Maria Rantala kertoo

palvelun tuoneen uusia

asiakkaita myös SOLin

pesulamyymälöihin.

www.sol.fi

21


SIIVOUSPALVELUT

Lopputuotteena ilo

Tykkimäen huvipuisto odottaa kesäkauden starttia ja huvittelunhaluisia

asiakkaita. Viime vuonna avattu Aquapark-vesipuisto on

täydessä iskussa. Siisteys on koko perheen kohteelle avainasia.

TEKSTI VEERA SALOHEIMO KUVAT JUKKA KOSKINEN JA TYKKIMÄEN ARKISTO

Kouvolan Tykkimäki on Suomen kolmanneksi

suurin huvipuisto. Huvipuiston lisäksi se tarjoaa

monenlaista tekemistä useammaksikin

päiväksi.

– Puhumme resortista tai vapaa-ajankeskuksesta.

Tänne voi ostaa useamman päivän rannekkeen

ja käydä yhtenä päivänä huvipuistossa, toisena

Aquaparkissa ja yöpyä välillä camping-alueella tai

kaupungin hotelleissa, kertoo toimitusjohtaja Sakari

Pasanen.

Pasanen nauttii työstään edelleen 15 vuoden kokemuksen

jälkeen.

– Täällä on mukava työskennellä, koska tavoitteemme

on tuottaa iloa ihmisille. Toki kulissien takana työhön

liittyy samojen yrityshaasteiden ratkomista kuin

muuallakin.

Tykkimäen huvipuiston yhteyteen avattiin vesipuisto

Aquapark viime kesänä. Siellä on useita erilaisia

vesiliukumäkiä ja altaita niin lapsille kuin aikuisille.

Huolimatta viime vuoden kylmästä alkukesästä se pääsi

kävijätavoitteisiinsa.

– Se sai erittäin hyvän vastaanoton. Heinä- ja elokuu

toivat todella paljon kävijöitä. Nyt Aquapark on täydessä

iskussa odottamassa toista toimintakesäänsä ja uusia

asiakkaita.

– Huvipuistotoiminta on tuonut meille kokemusta,

jonka perusteella osasimme suunnitella laitetoimittajien

ja arkkitehtien kanssa hyvin toimivan vesipuiston. Aquaparkissa

on paljon tekemistä, mahdollisuus ruokailuun,

saunat ja hyvin toimivat sosiaalitilat, Pasanen sanoo.

Perheet

arvostavat

turvallisuutta

ja väljyyttä.

monivuotinen

kumppani,

jonka kanssa

olemme tehneet

hyvää

yhteistyötä.

Kohde on

hyvin vaativa,

sillä asiakkaita

käy paljon

toimitusjohtaja

Sakari Pasanen

sanoo.

22 www.sol.fi – SOL on


Aquaparkissa

löytyy haasteita

isommille ja

pienemmille

vesipedoille.

Maskotit

Kusti ja Kerttu

vauhdissa.

www.sol.fi

23


Vapaa-ajankeskuksella on laajuutta 16 hehtaaria. Se on kokonaan aidattu ja turvallinen.

Paljon tekemistä

toimivassa ympäristössä

Suomalaiset perheet odottavat huvipuistokäynniltään

hauskaa päivää, joka

sujuu leppoisasti ja helposti.

– Toiminnan täytyy olla monipuolista,

ja kaiken täytyy sujua letkeästi. Perheet

odottavat turvallisuutta ja siisteyttä

– lapset täytyy pystyä päästämään

yksin seikkailemaan laitteisiin.

Huvipuistossa perheet viihtyvät

keskimäärin 6–8 tuntia ja Aquaparkissa

3–4 tuntia. Vesi elementtinä väsyttää

perheen pienimmät nopeammin.

Huvipuisto täyttää helposti asiakkaiden

vaatimukset monipuolisuudesta:

kymmenien laitteiden ja useiden

pelien lisäksi alueelta löytyy Minimaatila,

näyttelytila, touhupaviljonki,

ulkoleikkipaikka, matkamuistokauppa

sekä useita kioskeja ja ravintoloita.

Huvilavetilla esiintyy taikureita ja

artisteja.

Suosituin laite on kaiken ikäisille ja

kokoisille sallittu Väärinpäintalo. Huvipuiston

laitteista neljä on vanhoja Helsingin

Linnanmäen laitteita. Ne ovat

edelleen toimivia ja turvallisia, ja ne on

varustettu historiasta kertovilla isoilla

infotauluilla.

– Näiden laitteiden ääressä isä saattaa

selittää lapsilleen, kuinka hän itse

kävi tuossa laitteessa lapsena.

Camping-alueen sisältä löytyvällä

vapaa-ajankeskuksella on laajuutta 16

hehtaaria. Se on kokonaan aidattu ja

turvallinen.

– Meillä on mukavan väljää ja

ruuhkatonta, lastenrattaidenkin kanssa

mahtuu hyvin liikkumaan. Tämä on

yksi asia, mistä asiakkaamme kiittävät

palautteissa.

Asiakkaita Suomesta

ja rajan takaa

Tykkimäen huvipuiston toiminta on

voimakkaasti sesonkiluonteista. Kesällä

työntekijöitä on 240.

– Olemme erittäin vahva opiskelijoiden

työllistäjä alueella. Ympäri vuoden

24 www.sol.fi


työllistämme 10 työntekijää, joten

osin tarve on myös talviaikaan.

Tykkimäellä käy noin 200 000

kävijää vuosittain. Tämän päälle tulevat

vielä camping-asiakkaat.

– Tänä vuonna tavoittelemme

pientä kasvua kävijämäärään.

Tykkimäen huvipuisto tekee mielellään

yhteistyötä alueen muiden

matkailuyritysten kanssa. Kokemuksia

on muun muassa markkinointiyhteistyöstä.

– Yhdessä yritämme pidentää kävijöiden

viipymisaikaa seudullamme.

Paikalliset kokevat Tykkimäen

omakseen.

– Käsittääkseni kouvolalaiset

kokevat Tykkimäen erittäin hyvänä

kohteena. Kuuluu kesään, että täällä

käydään.

Vapaa-ajankeskus vetää asiakkaita

laajalta alueelta. Kotimarkkina-alueeksi

luetaan ainakin Kymenlaakso,

ellei koko Kaakonkulma.

– Itä-Helsingistäkin tänne on helppo

tulla, välimatka on kohtuullinen ja

meillä on runsaasti ilmaista parkkitilaa.

Alueellista markkinointia teemme

vieläkin laajemmalle alueelle, säteellä

Helsinki-Tampere-Joensuu-Kuopio.

Venäläisiä on asiakkaista noin 10

prosenttia.

– Venäläiset ovat verrattain pieni,

mutta kasvava joukko. He tulevat pääosin

Pietarin seudulta.

SOL vastaa huvipuiston ja Aquaparkin

siisteydestä. Aurinkoisella

otteella huolehditaan ulko- ja sisätilojen,

kuten kioskien ja ravintoloiden

kunnosta.

– SOL on monivuotinen kumppani,

jonka kanssa olemme tehneet hyvää

yhteistyötä. Kohde on hyvin vaativa,

sillä asiakkaita ja siten myös roskaa on

paljon. Siisteys on ykkösarvo, jonka

laiminlyömiseen asiakas kiinnittää

heti huomiota. Kaiken pitää olla tip

top.

Tykkimäen huvipuisto juhlii ensi

vuonna 30-vuotisjuhliaan. l

Enterprise vie korkeuksiin pää

alaspäin. Tykkimäellä voi nauttia

vauhdista muutamien Linnanmäeltä

tulleiden ja kunnostettujen

ikisuosikkien kyydissä.

Minimaatilalla voi syöttää pupuja,

harjata lampaita tai kokeilla

poni- ja aasiratsastusta.

Siisteys on

ykkösarvojamme.

www.sol.fi

25


TYÖTERVEYS

Pidä huolta

itsestäsi

Vaikka elämä olisi sujunut ilman isoja kolhuja ja kolotuksia,

viimeistään nelikymppisenä on syytä tiedostaa, että hyvä

kunto ja jaksaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä.

TEKSTI HANNELE KOSKINEN KUVAT ANTERO AALTONEN JA SHUTTERSTOCK

Kuulen, kuinka Maaret Helintö

silmäilee kalenteriaan haastatteluaikaa

sopiessamme.

– Odotahan, työpäiväni

päättyy neljältä, ja lapsen harkat

alkavat viideltä. Siinä välissä voisi

olla aikaa.

Työterveyteen erikoistuvan lääkärinkin

vuorokaudessa on ne samat

24 tuntia.

– Kyllä, olen kuten monet muutkin

lapsiperheen äidit; aina on sovitettava

ja lomitettava työ ja perheen vaatima

aika. Päivät ovat usein liiankin tarkkaan

aikataulutetut, hän naurahtaa ja

myöntää, että joutuu välillä muistuttamaan

myös itseään, että oma, itselle

varattu aika on terveyden kannalta

arvokas pääoma.

– Itsestä huolehtiminen on äärimmäisen

tärkeää. Olen pyrkinyt pitämään

oman, säännöllisen kuntoiluhetken

sillä välin, kun lapseni treenaa

omaa lajiaan. En seisoskele hallilla,

vaan käyn itse reippaalla lenkillä.

Iän myötä jaksaminen

heikentyy

Kokemus lääkärinä on vahvistanut

Maaret Helinnön näkemystä siitä, että

ihmiset voidaan karkeasti jakaa kahteen

ryhmään: liikkuviin ja liikkumattomiin.

On niitä, jotka ovat aina jollakin

tavoin hoitaneet fyysistä kuntoaan

ja niitä, jotka koulun pakollisten liikuntatuntien

jälkeen eivät ole tehneet juuri

mitään fyysisen kuntonsa eteen.

– Monet havahtuvat usein vasta

neli-, viisikymppisinä, tuntemukseen,

että oma jaksaminen ei äkkiä tunnukaan

olevan kuten ennen.

Hän toteaa, että useimmille on

hämmentävä kokemus huomata, että

jotakin pitäisi tehdä, jotta tavalla tai

toisella jaksaisi työelämässä vielä parikymmentä

vuotta.

Liikkeelle

pitää lähteä

pienin, mutta

päättäväisin

askelin.

26 www.sol.fi


– On tavallista,

että tavanomaisessa

terveystarkastuksessa käy

ilmi, että henkilön fyysinen

kunto on tämän omaa mielikuvaa

paljon huonompi.

Esimerkiksi huonon olon, väsymyksen

tai flunssakierteen syyt ovatkin

syvemmällä. Ihminen oireilee, eikä

kunto riitä tavanomaiseen arkiseen

tekemiseen.

Helinnöllä ei ole taikasauvaa,

jota heilauttamalla,

hokkuspokkus, sohvaperunasta

kehkeytyisi kevyesti ja joustavasti

liikkuva tehopakkaus.

– Fyysisen kunnon rakentaminen

tyhjästä ei ole helppoa. Kuntoilun

aloittaminen vaatii itsekuria. Liikkeelle

pitää lähteä pienin, mutta päättäväisin

askelin.

Liikkeelle omien

voimien mukaan

Jos totuus on, että peilistä katsoo

uupunut, ennen aikojaan nuhjaantunut

keski-ikäinen, ei Helinnön mukaan

ole syytä pistää päätä pensaaseen tai

luopua toivosta. Hän kehottaa heitä,

jotka vuosiin eivät ole harrastaneet

mitään fyysistä ponnistusta vaativaa,

lähtemään liikkeelle varovaisesti.

www.sol.fi

27


– Monet havahtuvat usein vasta neli-, viisikymppisinä, tuntemukseen, että oma jaksaminen ei äkkiä tunnukaan olevan kuten ennen,

Terveystalon työterveyslääkäri Maaret Helintö kertoo.

Pysy kunnossa

– Neuvon aloittamaan jostakin yksinkertaisesta,

esimerkiksi kävelystä tai pyömetrin

lenkeistä, ja voi tavattoman pal-

– Nyt hän nauttii jopa kuuden kilo-

28 www.sol.fi räilystä. Uinti on hyvä laji, se ei kuormita

niveliä eikä tukirankaa, mutta on hyvää

harjoitusta koko kropalle. Ainakin aluksi

on syytä välttää lajeja, jotka edellyttävät

äkkinäisiä tai nopeita kääntö- tai iskuliikkeitä.

Kun peruskuntoa lähdetään

hakemaan, esimerkiksi polvet ovat usein

kovilla jo teknisesti helpostakin liikunnasta.

– Liian kova aloitus tappaa usein

hyvänkin motivaation heti alkuunsa.

Helinnön mukaan työterveyshuolto,

työterveyshoitaja, lääkäri tai fysioterapeutti

on oiva henkinen lenkkikumppani

ainakin kuntoilun alkuvaiheessa.

– Teemme kuntokartoituksia erilaisissa

työkuntoisuusarvioissa. Silloin on

hyvä tilanne lähteä rakentamaan ohjelmaa

kohti uutta elämää.

Ensi alkuun yleensä riittää, että tekee

vähän enemmän kuin ennen. Hän ottaa

esimerkiksi asiakkaansa, joka vielä joitakin

kuukausia sitten jaksoi kävellä vain

parinsadan metrin matkan.

jon aikaisempaa paremmin.

– Kun kyse on peruskunnon hakemisesta

ja parantamisesta, ei alkuun ole välttämätöntä

kuin kevyesti hengästyä. Aerobista

kuntoa ja treenejä toki tarvitaan,

mutta niiden aika on vasta sitten, kun

elimistö on saanut hivenen tottua uuteen,

entistä liikunnallisempaan elämään.

Syö useammin

ja vähemmän

– Kehotan asiakkaitani kiinnittämään

huomiota myös ruokailuun. Ruuan laatu

on tärkeää, samoin päivittäisten ruokakertojen

määrä. Meillä on paljon ravintosuosituksia,

ja ihmiset noudattavat

niitä monesti jopa kiitettävästi.

Suomalaiseen kulttuuriin iskostunut

ruokarytmi on kuitenkin usein väärä.

– Syödään liian harvoin, ja liian

suuria annoksia, hän sanoo. Helinnön

mukaan säännölliset, pienet ruokaannokset

lisäävät työvireyttä ja osaltaan

estävät myös paino-ongelmia.

• Lopeta tupakointi

• Vähennä alkoholin kulutusta

• Syö monipuolisesti, riittävän

usein ja pieniä annoksia

• Liiku säännöllisesti, riittävästi

ja tehokkaasti taitojen ja kunnon

mukaan

• Lepää riittävästi

• Kuuntele kehoasi


Tupakoinnin lopettaminen

kannattaa aina

Tupakoiva joutuu viimeistään

työterveyslääkärin vastaanotolla

sen tosiasian eteen, että neljäkymmentä

vuotta on rajapyykki,

jolloin savuttelu viimeistään on

lopetettava.

– Elimistöllä on siinä vaiheessa

vielä mahdollisuus tehdä ratkaisevat,

korjaavat liikkeet ennen tupakan

aiheuttamaa lopullista tuhoa,

Helintö sanoo. Hän ei löydä

yhtään syytä, minkä varjolla ihminen

voisi jatkaa tuprutteluaan.

Alkoholismi on

salakavala sairaus

– Joskus tuntuu, että ihmiset

eivät alkoholin käyttönsä suhteen

uskalla olla rehellisiä edes itselleen.

Erityisesti naisten lienee

monesti vaikea myöntää juomistaan

ongelmaksi. Tosiasia kuitenkin

on, että säännöllinen alkoholin

nauttiminen, vaikka määrät

olisivatkin pieniä, on terveyden

kannalta haitallista.

– Kohtuukäyttäjänäkin itseään

pitävän on syytä miettiä elimistölle

aiheutuvia vaurioita, vaikka

kuinka tuntuisi, että lasillinen,

pari, illassa rauhoittaa ja tuntuu

rentouttavan rankan työpäivän

jälkeen.

– Harva tietää alkoholin vaikutusta

unen laatuun. Lasillinenkin

viiniä viivästyttää palauttavan

unen alkua useita tunteja.

Helinnön mukaan ihminen voi

työterveyslääkärin vastaanotolla

valittaa muistamattomuutta, väsymystä

ja univaikeuksia, koska ei

osaa tai ei uskalla yhdistää oireitaan

liialliseen alkoholin käyttöön.

– Joskus totuuden joutuu lähes

puristamaan ihmisestä, jotta hän

uskaltaisi katsoa totuutta silmiin,

Maaret Helintö sanoo.

Riittävä lepo on

hyvän arjen edellytys

Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen

kannalta riittävä lepo on

Maaret Helinnön mukaan ensiarvoisen

tärkeää. Ihmisen unentarve

keskimäärin on seitsemän, kahdeksan

tuntia vuorokaudessa.

– Yhtäjaksoinen, häiriintymätön

uni on hyvän arjen ehdoton

edellytys.

– Vähäinen unimäärä, liiallinen

alkoholin käyttö ja usein myös

tupakointi ovat ne tekijät, jotka

tavallisesti ovat myös mielenterveyteen

ja masennukseen liittyvien

oireiden taustalla.

– Oireet tulevat pikkuhiljaa,

ja oman kropan signaaleja pitäisi

oppia tunnistamaan.

Naiset tulevat yleensä vastaanotolle

varhaisemmassa vaiheessa,

miehet vasta sitten, kun asiat

alkavat olla oikeasti retuperällä.

Helintö heittää palloa myös työpaikoille

ja esimiehille.

– Ihmisen on pakko opetella

jossakin kohden näkemään rajansa

ja sanomaan ei. Tunnollinen

saa ja pitääkin työssään olla,

mutta on kyettävä myös priorisoimaan.

Terve itsekkyys on sallittua.

Kenenkään ei pitäisi yrittää venyä

alituiseen yli oman jaksamisen. l

Ehdoton ei ikärasismille

SOL TUKEE ikääntyvien henkilöiden työllistymistä

monin tavoin.

– Ikääntyvät työntekijät ovat meille tärkeä

resurssi. Käynnistimme SOL Henkilöstöpalveluissa

viime vuonna Tekesin tuella laajan

ikääntyneiden työllistymistä edistävän

Keltaiset Pantterit -hankkeen, SOL Henkilöstöpalveluiden

toimitusjohtaja Niilo Kemppe

kertoo.

– Erityisen hienoa on, että hankkeessa on

mukana sekä asiakkaitamme että Palvelualojen

ammattiliitto PAM ja Työeläkevakuuttaja

Ilmarinen.

SOLin kumppani hankkeessa on Susinno

Oy. Yrityksen ovat perustaneet akateemiset

huippututkijat, jotka edustavat laajasti poikkitieteellistä

osaamista.

– Tavoitteena on luoda työntekijöitä ja

asiakkaita hyödyttäviä käytännön ratkaisuja

ja palkitsevia malleja. Kaikki tahot tarvitsevat

tietoa siitä, mikä kannustaa työuran

jatkamiseen.

Käynnistimme SOLissa viime vuonna

myös työhyvinvointia edistävän Onnen reppu-

hankkeen, jossa etsitään uusia innovaatioita

yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

– Hyvinvointiohjelmamme SOL Lifen

tavoitteena on auttaa esimiehiä ja työntekijöitä

voimaan hyvin ja jaksamaan turvallisessa

työssä. Onnen reppu -hankkeen avulla

pyritään tukemaan työhyvinvointia, työn

imua ja pitkäaikaisterveyttä sekä vähentämään

henkilöstön vaihtuvuutta, SOLin henkilöstö-

ja lakiasioista vastaava johtaja Timo

Sairanen kertoo.

Hankkeen toteutuksessa ovat mukana

konsultit Päivi Frantsi ja Satu Kaski. Hankkeen

projektipäällikkönä toimii henkilöstöasioiden

palvelupäällikkö Heidi Johansson,

– Kaikki esimiehemme tekevät myös

Jatkuvan välittämisen -mallin mukaan työhyvinvointiin

liittyviä kartoituksia, Johansson

kertoo.

– Osa meistä ajattelee niin, että tietyt kivut

ja krempat kuuluvat työnkuvaan, mutta eihän

se niin tietenkään ole, hän muistuttaa.

– On tärkeää tunnistaa oireet niin varhain,

että työkyvyn säilymistä päästään

aidosti tukemaan. Tavoitteena on, ettei

kukaan meistä tulevaisuudessa joudu työkyvyttömyyseläkkeelle

ainakaan tuki- ja

liikuntaelinsairauksien vuoksi, vaikka monet

työtehtävämme ovatkin fyysisesti kuormittavia,

Niilo Kemppe lisää.

www.sol.fi

29


SIIVOUSPALVELUT

Savolaisten komea

kauppapaikka

Kuopion Matkus Shopping Centerissä on viihtyisä ja lämmin tunnelma.

Eri yrityksien henkilökunta puhaltaa yhteen hiileen, ja hyvä henki heijastuu

myös asiakkaisiin. SOL on huolehtinut suuren kauppakeskuksen puhtaudesta

jo talon rakennusvaiheesta saakka. TEKSTI KARI MARTIALA KUVAT TIMO PORTHAN JA KARI MARTIALA

30 www.sol.fi


Kymmenkunta kilometriä

ennen Kuopion keskustaan

johtavaa liittymää, 5-tien

varressa sijaitsee marraskuussa

2012 avattu komea

kauppakeskus Matkus Shopping Center.

Samassa rakennuskokonaisuudessa toimii

myös Kuopion IKEA.

Kauppakeskuksessa toimii yli 80 erikoisliikettä:

muotia, sisustusta, urheilua, kosmetiikkaa,

leluja, kenkiä ja sekä tietysti ravintoloita,

kahviloita ja herkkumyymälöitä.

Matkus Shopping Centeristä on kehittynyt

myös monipuolinen tapahtumakohde.

Kauppakeskuksessa järjestetään

kuukausittain konsertteja ja teemapäiviä.

Viikoittain pienten lasten äitejä hemmotellaan

MammaCafélla, kun lapset

puolestaan remuavat TenavaTiistaitapahtumissa.

SOLin väki on työskennellyt IKEAssa

siitä lähtien, kun sisustustavaratalon

suuri betonihalli nousi harjakorkeuteensa.

Kauppakeskus Matkus

Shopping Centerissä SOLilaiset

ovat toimineet aivan alusta alkaen.

– Kilpailutimme siivoukset normaaliin

tapaan ja meistä oli selvä

Matkus ei ole

pelkkä liikekeskus

vaan monipuolinen

vapaaajanviettopaikka.

Aku Hirviniemen

Putous-koulu

keräsi yleisöä

maaliskuun

Äijäpäivillä.

Kävijät ovat

antaneet

hyvät pisteet

siisteydestä.

www.sol.fi

31


SIIVOUSPALVELUT

synergiaetu, että SOL toimi jo IKEAssa,

kauppakeskuksen kiinteistöpäällikkö Jyrki

Lempinen sanoo.

– Yhteistyö käynnistyi hyvin luontevasti,

ja olemme olleet SOLiin erittäin

tyytyväisiä.

Suoritamme säännöllisin väliajoin

asiakastyytyväisyystutkimuksia, ja yhtenä

osana tutkimusta on yleinen siisteys. Niiltä

osin olemme saaneet erittäin hyvät pisteet.

– Kun kyselen meillä käyviltä vierailta,

minkälaisen yleiskuvan he ovat käyntinsä

aikana saaneet, lähes kaikki vastaavat

kauppakeskuksen olevan valoisa, viihtyisä

ja puhdas.

Lempisen mukaan SOLin palveluvastaavat

ovatkin kauppakeskuksessa erittäin

tärkeässä roolissa.

– Olemme tuoneet monenlaisten

tapahtumien myötä Kuopioon uudenlaisia

elämää. Meillä käy todella paljon

ihmisiä ja varsinkin talviaikaan likaa

kulkeutuu helposti sisään, joten siisteystason

ylläpitäminen ruuhkan keskellä on

erittäin tärkeätä.

Kun kauppakeskukseen lennähtää

keikalle vaikka joku Suomen musiikkitaivaan

tähdistä tai supersuosittu stand up

-esiintyjä, SOLin väki saa hyvissä ajoin

varoituksen tulevasta tapahtumasta.

Näin pystytään varaamaan riittävä määrä

ylimääräistä henkilöstä puhtaustason

säilymiseksi.

– Uskoisin, että olemme onnistuneet

siinä melko hyvin. Olemme tehneet reilut

kaksi vuotta yhteistyötä ja hyvältä näyttää,

Lempinen kiittää.

Ennakointi on tärkeää

Lempisen ja SOLin palveluesimies Tarja

Pylkkäsen yhteistyö toimii rempseästi,

savolaiseen malliin.

– Yhteistyö on - ja sen pitääkin olla -

molemminpuolista. Asiakkaan ei tarvitse

aina olla se, joka ottaa yhteyttä ja muistuttaa

asioista, vaan se toimii myös toisin

päin, Jyrki Lempinen korostaa.

– Yhdessä tekeminen kuuluu yrityksemme

arvoihin, joten esimerkiksi jouluna

muistamme myös SOLilaisia. Olemme

Matkuksen Perhehuone on kohtaamispaikka,

jossa lapsiperheet voivat rauhoittua

kauppakeskuskäynnin yhteydessä,

lämmittää lastenruokaa ja rentoutua

hiljaisessa, kodinomaisessa ympäristössä.

palveluvastaavat Raija Jakola ja Tero Rautiainen

huolehtivat kierroksellaan myös

Perhehuoneen siisteydestä.

Kauppakeskuksen kiinteistöpäällikkö

Jyrki Lempinen ja SOLin palveluesimies

Tarja Pylkkänen.

32 www.sol.fi


antaneet heille lahjaksi muun muassa

suklaata ja elokuvalippuja. Kun työnsä

hoitaa hyvin, siitä on mukava saada myös

pikkuinen bonus.

– Tyytyväisiä on oltu. Yhteistyö toimii

ja pystymme antamaan rakentavaa palautetta

puolin ja toisin, rehellisesti ja avoimesti.

Jos joku kysyisi, niin voisin sanoa,

että suosittelen, meillä kyllä kaikki toimii.

Matkuksessa tehdään kerran kuukaudessa

laadunvalvontakierros, jossa koko

talo käydään läpi, lattiasta kattoon. Kierroksilla

painotetaan erilaisia asioita, tehdään

muistio ja kirjataan annetut pisteet

SOLin Instaan.

– Tietyt alueet pitää siivota jopa laatta

kerrallaan, sillä vain niin me saamme

tämän talon pysymään puhtaana. Ennakoivaa

huoltoa pitää tehdä säännöllisesti,

sillä käytäviä on niin paljon, että niitä

ei yhden yön aikana ehditä siivota. Jos

pinnat jätetään hoitamatta, se näkyy välittömästi.

Lempinen haluaa mainita myös hyväntekeväisyystoiminnan,

johon SOLin väkikin

ottaa osaa.

– Olemme järjestäneet esimerkiksi

sairaalan syöpäosaston lapsille ja heidän

vanhemmilleen mahdollisuuden tulla

ostoksille sellaiseen aikaan, jolloin täällä

ei ole muita asiakkaita. SOL tekee silloin

desinfiointipesun kaikille kosketuspinnoille,

kuten liukuportaille, kaiteille ja

vessoille. Pyrimme näin minimoidaan

tartuntariskit.

SOL on mukana talkoissa tekemässä

hyvää, eikä veloita tilojen desinfioinnista.

Työtä melkein kellon ympäri

Kun Matkus Shopping Center aamulla

aukeaa, siivoojat ovat olleet talossa jo jonkin

aikaa. He myös jäävät vielä töihin klo

21 jälkeen, kun kauppa sulkeutuu.

– Meillä on koko aukioloajan yksi

päivystäjä sekä IKEAssa, että kauppakeskuksessa.

He tekevät tarkistussiivouksia

ja lähtevät heti paikalle, jos siivousta tarvitaan

jossakin kohteessa, SOLin palveluesimies

Tarja Pylkkänen kertoo.

IKEAn puolella SOLin väki vastaa

myös ravintoloiden siivoamisesta. Yleisestä

siisteydestä huolehditaan säännöllisin

tarkastuksin ja lisäksi äkilliset tilanteet

ovat ravintoloissa arkipäivää, kun

juomia kaatuu tai jätskiä valuu lattialle.

IKEAn osalta SOL huolehtii koko

talon siivouksesta, mutta kauppakeskuksessa

osa liikkeistä huolehtii puhtaanapidostaan

itse.

– Siivoamme säännöllisesti esimerkiksi

Nina&Henrissä, Espritissä, Elisassa,

Gina Tricotissa, KappAhlissa ja Budget

Sportissa. Joissakin liikkeissä käymme

kuusi kertaa viikossa, joissakin joka toinen

viikko, Pylkkänen jatkaa.

Myös pienemmille liikkeille, jotka

hoitavat siivouksen itse, tarjotaan apua ja

SOLilaiset pesevät tarpeen mukaan ikkunoita

ja lattioita.

IKEAssa SOL huolehtii siivouksen

lisäksi myös kärrypalvelusta ja nostoavusta.

– Asiakas voi pyytää kassalta nostoapua,

jolloin meidän työntekijämme

tulee hänen avukseen. Toiset tarvitsevat

apua raskaiden kalusteiden nostamisessa,

mutta joillekin yksikin laatikko voi olla

liikaa. Perheen vanhemmat voivat myös

keskittyä huolehtimaan lapsista, kun me

autamme pakkaamaan tavarat autoon.

– Matkus Shopping Centerin arvojen

mukaisesti arvostamme henkilökuntaa,

yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita.

Avoimesti toimien lopputulos ei voi olla

muuta kuin hyvä, kauppakeskuksen kiinteistöpäällikkö

Jyrki Lempinen sanoo.

– Asiakkaat tekevät meille paljon kysymyksiä,

ja totta kai neuvomme heitä

mahdollisimman hyvin, SOLin palveluesimies

Tarja Pylkkänen sanoo.

Palvelemme

sekä asiakasta

että asiakkaan

asiakkaita.

www.sol.fi

33


SIIVOUSPALVELUT

Työ koetaan mielekkääksi

SOL huolehtii myös kauppakeskusalueen

ulkoalueiden siisteydestä.

– Tyhjennämme koko alueen roskikset,

kesällä leikkaamme nurmikot ja kitkemme

rikkaruohot pensaiden ja puiden

juurilta. Koko kesäkauden meillä on yksi

henkilö täysipäiväisesti huolehtimassa

piha-alueesta, ja tarvittaessa käytämme

lisäksi rikkaruohojen kitkijöitä, Pylkkänen

kertoo.

– Matkuksessa panostetaan tosissaan

siivoukseen, ja asiakas arvostaa tekemäämme

työtä. Asioista huolehditaan

hyvässä yhteistyössä. Tunnemmekin

olevamme yhtä suurta perhettä. Talossa

on todella hyvä henki, kaikki tervehtivät

ja kohdatessa vaihdetaan aina muutama

sana.

Mukava työympäristö vähentää Pylkkäsen

mukaan myös henkilökunnan vaihtuvuutta.

– Meillä on täällä monta työntekijää,

jotka ovat olleet mukana alusta alkaen.

Työ on vaihtelevaa, mikä tuo mielenkiintoa

tekemiseen.

– Tässä työssä täytyy olla asiakaspalveluhenkisyyttä

ja sosiaalisuutta. Kun

johonkin tapahtumaan voi ottaa osaa

jopa 12 000 ihmistä, pitää siivouksessakin

uskaltaa tarttua toimeen. Me palvelemme

työllämme sekä asiakasta, että asiakkaan

asiakkaita.

Asiakkaat eivät aina erota IKEAn

henkilökuntaa ja SOLin väkeä toisistaan,

vaatetuksessakin kumpikin yritys suosii

voimakasta keltaista väriä.

– Pyrimme auttamaan asiakkaita aina

mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi

palveluvastaava Katja on työskennellyt

kohteessa jo kolme vuotta ja tuntee

IKEAn itsepalveluvaraston hyllyt ja osaa

neuvoa asiakasta, mistä hänen etsimänsä

tuote löytyy. Hän on ihan ilmiömäinen

työssään, Pylkkänen kehaisee.

– Minulla on täällä hyvät palveluvastaavat,

ja me koemme tekevämme tätä

työtä yhdessä. l

Kauppakeskuksen kiinteistöpäällikkö

Jyrki Lempisellä ja SOLin palveluesimies

Tarja Pylkkäsellä ilo on herkässä, yhteistyö

toimii savolaisen sutjakkaasti.

SOLin Mervi Savolainen työskentelee

päivisin IKEAssa.

Matkus Shopping Center ja IKEA

muodostavat yhdessä lähes 80 000 m 2

kauppakeskuskokonaisuuden.

34 www.sol.fi


HENKILÖSTÖPALVELUT

Kokki-tarjoilija Annika Kiviniemi

tuli taloon ensin SOLilaisena ja siirtyi

sitten Nallikarin palkkalistoille.

– Minut on siis testattu perusteellisesti,

hän kertoo nauraen.

Joustoa

kausivaihteluiden

ehdoilla

Oululainen Ravintola Nallikari on tehnyt

parin vuoden ajan yhteistyötä SOLin kanssa.

Raudanlujat ammattilaiset pyörittävät ravintolaa

ja henkilöstövuokrauksen ammattilaiset

takaavat heille osaavan henkilökunnan.

Hyvää

henkilökuntaa

saadaan

nopeallakin

aikataululla.

TEKSTI ANNI JYRINKI KUVAT VESA RANTA

www.sol.fi

35


HENKILÖSTÖPALVELUT

– Kesällä meillä

työskentelee

SOLin kautta

kymmenen tarjoilijaa

ja neljä

kokkia. SOL huolehtii

myös kiinteistönhuollosta

ja siivouksesta,

Nallikarin toimitusjohtaja

Janne

Gehör kertoo.

Nallikarin erikoisuus

on saunaosaston

yllä oleva pikarin

muotoinen

rakennelma,

jonka sisältä löytyy

poreallas.

Kausivaihtelut ovat ravintolaalalle

suuri haaste. Ja vielä Gehör kertoo, miksi Ravintola Nallika-

Hyvä porukka aina kasassa

Ravintola

suurempi silloin, kun ravintola

sijaitsee uimarannan ukseen sen sijaan, että työntekijät olisirissa

päädyttiin henkilökunnan vuokra-

Nallikari

tuntumassa keskellä vilkasta vat omilla palkkalistoilla.

• Ravintola Nallikari sijaitsee Oulussa,

36 www.sol.fi kesämatkailualuetta, leirintäalueen kyljessä.

Talvella meri on jäässä ja paikalla

puhaltaa pohjoinen viima. Pienen matkan

päässä sentään on kylpylä, joka vetää

lomailijoita ympäri vuoden.

Oululaisen ravintola Nallikarin toimitusjohtaja

Janne Gehör yhtiökumppaneineen

on ratkaissut kausivaihtelun

tuomat henkilöstöongelmat yhteistyöllä

SOLin kanssa.

– Kesällä ravintolassa työskentelee

SOLin kautta kymmenen tarjoilijaa ja

neljä kokkia. Ympäri vuoden siivous ja

kiinteistönhuolto ovat myös SOLin työntekijöiden

hoidossa.

– Pikkujoulujen aika, hiihtolomaviikot

ja juhlat työllistävät ravintolan

henkilöstöä talvisin. Erittäin joustavasti

olemme nopeallakin aikataululla saaneet

SOLin henkilöstöpalveluiden kautta

ammattitaitoista henkilökuntaa, Gehör

kiittelee ja kertoo vielä, että talvisin

ravintolassa tarjotaan päivittäin lounasta

ja päivällistä, järjestetään tilaisuuksia

yrityksille ja yhteisöille sekä pidetään

perhejuhlia.

– Suurin haasteemme on se, kun

olemme auki ympäri vuoden. Talvisin

on hiljaisempaa ja henkilöstön tarve

sesonkiaikaa paljon pienempi. Vuokratyöntekijät

voivat silloin tehdä muualla

töitä ja meidän ei puolestamme tarvitse

lomauttaa tai irtisanoa ketään.

Hänen lisäkseen ravintolaa pyörittävät

yrityksen osakkaat ravintola- ja

myyntipäällikkö Katja Piippo sekä keittiöpäällikkö

Antti Lindholm.

– Yleensä ravintolassa selvitään omalla

väellä syyskuusta huhtikuulle, Gehör täsmentää

ja laskeskelee, että vuosittain kolmasosa

keväällä mukaan tulevista työntekijöistä

on edellisiltä vuosilta tuttuja.

– Aina on hyvä porukka saatu kasaan.

Yhteishenki on hyvä ja yhteistyö SOLin

rekrytointipalvelun kanssa toimii sujuvasti.

Toki talvellakin on päiviä ja iltoja, jolloin

oma väki ei riitä. Esimerkiksi jos lounasasiakkaiden

lisäksi syömässä on myös

Tyky-porukoita tai seminaariin osallistujia.

Ihan yllätyksenä nämä tilanteet eivät

toki tule ja etukäteen SOLilta pyydetään

tarvittava määrä henkilöstöä paikalle.

Nallikarin leirintäalueen ja

kylpylä-hotelli Edenin välittömässä

läheisyydessä meren rannalla

• Ravintola Nallikari on alunperin

arkkitehti Risto Harjun vuonna

1975 suunnittelema ravintola ja

juhlapaikka

• Ennen nykyistä toimintaansa

ravintola oli useampia vuosia

tyhjillään ja vaati täydellisen

remontin, ennen kuin toiminta

uusien yrittäjien voimin käynnistyi

keväällä 2014.

• Ravintolassa on kaksi osaa: Meri

Ravintola, joka on 80 asiakaspaikkainen

iltaravintola. Päivisin se on

yksityis -ja kokouskäytössä. Bistro

on lounasravintolan ja kahvilan

yhdistelmä, jossa tarjollaan viikonloppuisin

myös brunssia.

• Lisäksi ravintolan yhteydestä löytyy

saunaosasto, joka on vuokrattavissa

eri tilaisuuksia varten.

• Nykyisin ravintola on auki ympäri

vuoden

www.ravintolanallikari.fi


Nallikarissa

työilmapiiri

on kohdillaan,

SOLilainen

tarjoilija

Heidi Volotinen

kehuu.

”Miljöö on aika

lailla täydellinen”

SOLILAINEN Heidi Volotinen aloitti työt Nallikarissa

viime vuoden heinäkuussa ja tarjoilee

ravintolassa ensi kesänäkin.

– Vähän aikaa sitten kysyttiin, kiinnostaisiko

tällainen mahdollisuus ja tottakai kiinnosti.

Nallikarissa on tosi mukava tehdä töitä ja

miljöö on aika lailla täydellinen. SOLin kanssa

kaikki on sujunut mainiosti enkä löydä mitään

moitittavaa. Aina on pidetty, mitä on luvattu.

Nallikarissa riittää vipinää varsinkin kesähelteillä.

– Vieressä on uimaranta ja ravintola on

yleensä täynnä lomafiiliksissä olevia asiakkaita

ja turisteja, lähinnä Saksasta, Norjasta ja Venäjältä.

Hyväntuulisia asiakkaita palvellaan monella

kielellä.

– Puhun itse sujuvaa englantia ja ruotsiakin,

kun on pakko eli lähes päivittäin, Heidi nauraa.

Heidi kehuu SOLin Nallikarin tiimin yhteishenkeä.

– Olen saanut monta kaveria ja löysin viime

kesänä joukosta uuden sydänystävänkin. Annika

Kiviniemi oli ensin SOLin kautta Nallikarissa

kokkina ja siirtyi tämän vuoden alussa suoraan

Nallikarin palvelukseen.

Heidi tekee töitä myös muissa SOLin kohteissa

ja ravintola-alan työt ovat tuttuja pitkältä

ajalta.

– Olen tehnyt alan töitä jo viisi vuotta ja

pidän niistä. Tämän hetken ykköstavoite on

kuitenkin päästä yliopistoon lukemaan psykologiaa.

Ammattitaito on kaiken a ja o

Ravintola Nallikarin erikoisuus on saaristolaisbuffet.

Lounaspöydän jokainen ruokalaji

tehdään paikallisista raaka-aineista

ja omassa keittiössä.

Ravintolan rakennus on vuodesta 1975

lähtien ollut useiden eri toimijoiden ja

yrittäjien hallussa. Sitä on purrut ajan

hammas ja se on kärsinyt myös vesivahingosta.

Joten ennen viime keväisiä avajaisia,

joutui paikka täydelliseen remonttiin.

– Ulkonäkö on kuitenkin lähes kuin

ennen vanhaan, Gehör tuumaa ja mainitsee

yhden erikoisuuden, jota ennen ei

Nallikarista löytynyt.

– Saunaosaston yläpuolella on pikarin

muotoinen rakennelma, jossa ylimpänä

on poreallas.

Vaikka vuorossa oleva keittiöhenkilökunta

olisi SOL palveluiden palkkalistoilla,

tehdään ravintolan tarjoama ruoka aina

samalla pieteetillä ja samoin kriteerein.

– Haku meille ensi kesäksi töihin taitaa

olla parasta aikaa SOLin nettisivuilla auki.

– Minusta on hienoa, että me täällä

voimme keskittyä siihen, minkä osaamme.

Eli ravintolan pyörittämiseen. Yhteistyökumppani

SOL hoitaa puolestaan sen,

minkä he osaavat parhaiten eli etsivät ja

löytävät meille oikeat ihmiset töihin. l

Kausivaihtelut

ovat suuri

haaste.

www.sol.fi

37


TOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Yksinkertaista

ja tehokasta

Lean-filosofiaan perustuvan Kerralla oikein -malli on käytössä jo

useissa erilaisissa SOLin kohteissa. – Sen avulla saavutamme konkreettisia,

suuriakin säästöjä asiakkaillemme. Samalla työhyvinvointi paranee, kun

työntekijöidemme päivät kuluvat ilman tarpeetonta stressiä,

kehityspäällikkö Harri Emaus kertoo tyytyväisenä.

TEKSTI JA KUVA VAULA AUNOLA

Kehityspäällikkö Harri Emaus

on tehnyt töitä Lean-filosofian

parissa SOLissa jo muutaman

vuoden.

– Olemme kehittäneet

oman, Lean-filosofiaan perustuvan

Kerralla oikein -mallin, ja se on meillä

nykyään käytössä valtakunnallisesti kaikissa

piireissä, hän kertoo.

– Alun perin Toyotan tehtailta liikkeelle

lähtenyt Lean-filosofia perustuu siihen,

että toiminta tulee tehokkaammaksi, kun

tuotantoprosessista poistetaan kaikki

hukka. Tavoitteena on parantaa asiakkaan

kokemaa arvoa (laatua). Kehitystoiminnan

tulee olla sellaista, minkä asiakas

tunnistaa tärkeäksi.

– Eli ei siis suinkaan pyritä lisäämään

ja nopeuttamaan askelia, vaan kävelemään

vähemmän.

Kokemuksia SOLin Kerralla oikein

-mallin toimimisesta on kertynyt hyvin

erilaisista kohteista, ja tulokset puhuvat

puolestaan.

– Esimerkiksi Helsingissä valtioneuvoston

kampusalueella palvelumme pystyi

poistamaan työntekijöiltämme peräti

kaksi tuntia hukkaan menevää työaikaa

päivässä ja siirtämään nämä resurssit laatua

ja lisäarvoa tuottavaan työhön. Myös

esimerkiksi Radissonin Royal-hotelleissa

sekä Nesteen Kilpilahden jalostamoalueella

on saavutettu merkittäviä etuja.

– Olemme käyttäneet Kerralla oikein

-mallia myös kauppakeskuksissa, liikennevälineissä

ja pesuloissa, siis hyvin erilaisissa

ja erikokoisissa kohteissa.

– Asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä

ja jopa suositelleet meitä Lean-osaajina

muillekin, Emaus toteaa tyytyväisenä.

Emaus kertoo, että tavoitteena ei ole

vain ajan säästäminen.

– Kun työntekijöiltämme ei kulu aikaa

turhaan tekemiseen, heille jää enemmän

38 www.sol.fi


Tarkoitus ei ole

juosta

nopeammin,

vaan kävellä

lyhyempi matka.

- TAIICHI OHNO

www.sol.fi

39


TOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Työntekijöitä

saatu palaute

on ollut ehdottoman

myönteistä.

aikaa keskittyä asiakkaidemme kannalta

oleellisiin tehtäviin ja laatu paranee.

Tarkka analyysi paljastaa hukan

Kerralla oikein -mallin käyttö aloitetaan

tutkimalla työkohteen toiminnot tarkkaan.

– Kutsumme tätä Kerralla oikein

-kävelyksi. eli aivan konkreettisesti silloin

seurataan kutakin työntekijää, ja merkitään

ylös kaikki työpäivän aikana tehdyt

työt ja muu toiminta. Sen jälkeen nämä

käydään läpi, ja tulokset puretaan erivärisille

Post it -lapuille. Vihreälle lapulle

merkitään arvoa lisäävät työt, keltaiselle

valmistelu- ja aputyöt ja punaisille toiminnot,

jotka ovat turhia eli hukkaa ja

joista on siis syytä päästä eroon.

Kartoituksen aikana mietitään myös

monta kertaa vastauksia kysymykseen

miksi?.

– Tärkeää on pohtia toimintojen syitä

eikä sitä, kuka teki tai kenen olisi ehkä

pitänyt tehdä jokin asia toisin. Kerralla

oikein -kävely saattaa paljastaa puutteita

esimerkiksi työvälineissä tai niiden sijainnissa,

ja asia voidaan siis korjata hyvin

helposti kuntoon.

Kun kaikki toiminnot on siirretty

lapuille, ne liimataan vaikka työhuoneen

seinälle ja aloitetaan hukan poistaminen.

– Olenkin nähnyt komeita Post it -seiniä,

Emaus kertoo hymyillen.

– Kaikessa yksinkertaisuudessaan

menetelmä on kuitenkin hyvin konkreettinen

ja tehokas. Miettimisen, ideoinnin

ja mahdollisen töiden uudelleenjärjestelyn

jälkeen seinälle jää pitkä rivi vihreitä

lappuja, joiden joukosta pilkistää muutama

keltainen lappu.

Seuraava vaihe on uuden toimintatavan

käyttöönotto.

– Kaikista työvaiheista on kirjoitettava

uudet työohjeet. Kirjallinen ohjeistus on

aina tärkeää, sillä näin voimme taata, että

kohteessa osataan toimia kaikissa tilanteissa

oikein.

Emaus myöntää, että Kerralla oikein

-mallin käyttöönoton myötä esimiesten

työmäärä kasvaa hetkellisesti.

– Sen jälkeen kaikki sujuu kuitenkin

niin paljon tehokkaammin ja sujuvammin,

että tämä satsaus kannattaa ehdottomasti

tehdä. Tietenkään työ ei jää tähän,

vaan tilannetta tulee seurata jatkuvasti.

Stressi hälvenee

Harri Emaus korostaa, että kohteen toimintojen

uudelleenjärjestelyssä yhteistyö

on tärkeää sekä asiakkaan että oman

väen kesken.

– Toimintojen uudelleenjärjestely

tehokkaaksi ei ole vain esimiesten asia

vaan kohteessa työskentelevältä työntekijältä

saattaa hyvinkin tulla se paras idea

siihen, miten homma saadaan toimimaan

tehokkaasti.

– Esimiehen kannattaa siis hyvissä

ajoin kertoa tulossa olevasta muutoksesta

ja motivoida oma tiiminsä siihen.

Niissä kohteissa, joissa Kerralla oikein

-malli on otettu käyttöön, työntekijöiltä

saatu palaute on ollut myönteistä. Emaus

kertoo, että palvelualoilla yleinen ongelma

on työntekijöiden stressi siitä, ehtiikö

työpäivän aikana tekemään kaiken sen,

mitä pitäisi.

– Nyt tämä stressi poistuu, kun työtehtävät

ovat tarkasti ja realistisesti mitoitettuja.

40 www.sol.fi


– Kohteiden esimiehet ovat myös

kertoneet, että yhdessä tehty muutos

on parantanut työilmapiiriä muutenkin

ja yhteyttä otetaan molempiin

suuntiin aiempaa herkemmin, jos

kohteessa huomataan jotain yhteistä

pohdintaa kaipaavaa.

Omaa Lean-koulutusta

SOL on toteuttanut omaa Leankoulutustansa

osana johtamistaidon

opiskeluja jo joitakin vuosia.

– Olemme rakentaneet Kerralla

oikein -mallin toteuttamisesta koulutuspaketin

yhteistyössä palvelupiirin

osaajien kanssa. Työhön ovat osallistuneet

muun muassa Mirka Nerg,

Merja Viander, Sari Kpitaru ja

Satu Mähönen. Koulutuspaketti on

kaikkien piirien käytössä. Nykyään

Lean-koulutusta sisältyy myös muihin

opintomateriaaleihin.

Tietoa tarjotaan myös asiakkaille.

– Meiltä löytyy nykyään niin vankkaa

osaamista tästä aiheesta, että

tarjoamme konsultointia mielellämme

myös omille asiakkaillemme. l

– Kun työntekijöiltämme ei

kulu aikaa turhaan tekemiseen,

heille jää enemmän

aikaa keskittyä asiakkaidemme

kannalta oleellisiin

tehtäviin ja laatu paranee,

SOLin kehityspäällikkö Harri

Emaus toteaa.

www.sol.fi

41


SIIVOUSPALVELUT

Ponssella

arvostetaan

aloitteita

– Me haluamme, että meille tarjotaan uusia palveluja,

Ponssen työsuojelupäällikkö Tiina Lavinen kertoo. Yhteistyö SOLin

kanssa sujuu mutkattomasti ilman turhaa byrokratiaa.

TEKSTI VAULA AUNOLA KUVAT VAULA AUNOLA JA PONSSE

Suomalainen metsäkonevalmistaja

Ponsse, täyttää tänä vuonna

45 vuotta. Yhden miehen

pajana aloittanut perheyritys

on nykyään yksi maailman johtavista

metsäkonevalmistajista.

– Ponssen toimintaperiaate on suunnitella,

testata ja valmistaa kaikki tuotteiden

avainkomponentit itse, työsuojelupäällikkö

Tiina Lavinen kertoo.

SOL vastaa siivouksesta sekä Vieremän

tehtaalla että huoltopalvelukeskuksissa

ympäri maata.

Lavinen kertoo, että siivouspalvelujen

ostaminen ulkopuoliselta toimittajalta on

Ponssella itsestäänselvyys.

– Se tuo meille selkeää lisäarvoa. Me

olemme ammattilaisia metsäkoneiden

valmistamisessa, huollossa, tuotekehityksessä

ja markkinoinnissa. On järkevää

käyttää yhteistyökumppania, joka vahvistaa

toimintaedellytyksiämme.

Kehitytään yhdessä

Ponssella kumppanilta odotetaan

ammattimaisuuden ja laadun lisäksi

topakkaa aloitteellisuutta.

– Haluamme, että kumppanimme

toimii niin kuin mekin toimimme. Tunnemme

metsäkoneiden käyttäjät ja heidän

työskentelyolosuhteensa, ja pyrimme

koko ajan kehittämään heille vieläkin

parempia koneita ja laitteita.

– Kumppanimme pitää siis osata tarjota

myös meille uusia palveluja. Emmehän

me voi tietää, mitä kehitystä heidän

alallaan tapahtuu, Lavinen toteaa.

– Kaiken pitää sujua avoimesti ja

mutkattomasti. Emme kaipaa turhaa

byrokratiaa, vaan asioista sopimisen pitää

tapahtua paikan päällä. Täällä on jatkuvasti

muuttuvia tilanteita, joten reipas

kommunikointi on tärkeää. Haluamme,

että SOLilaiset kertovat meille heti, jos

jokin asia vaatii huomiota.

42 www.sol.fi


Ponssen supertiimi koossa.

Paikalla palveluvastaavat

(oikealta vasemmalle) Arja

Ryhänen, Marjo Koistinen,

Toni Hukkanen, Virpi

Hirvonen ja palveluohjaajat

Jonna Pulkkinen ja Päivi

Ikonen.

Vuoden 2015 uuden malliston

koneista PONSSE Ergo 8w

lähti maaliskuussa sarjatuotantoon.

Reipas

kommunikointi

on tärkeää.

www.sol.fi

43


Ponssella kaikki ovat ponsselaisia. SOLilaisille soitto, että nyt tänne voi tulla – Tehdasympäristössä toimi-

Tämän vahvistaa myös SOLin palveluesimies

Tarja Rönkä.

Tehtaan työturvallisuusasioista vas-

eli joustoa vaaditaan.

– Näin välittömässä ilmapiirissä on taava Lavinen kertoo tämän olevan myös

helppo viihtyä, mikä vaikuttaa suoraan turvallisuuskysymys.

myös meidän työntekijöidemme vaihtuvuuteenveluvastaavien

turvallista toimia. Teh-

– Silloin työpisteessä on SOLin pal-

Lavinen korostaa, että kaikkien alihankkijoiden

pitää olla ehdottoman luo-

työturvallisuusohjeet ja -riskit. Teemme

dasympäristössä kaikkien on tunnettava

tettavia.

jatkuvaa riskianalysointia, ja annamme

– Myös siivoustyössä kuullaan ja työturvallisuuskoulutusta kaikille täällä

nähdään monia luottamuksellisia asioita,

jotka eivät saa levitä tehtaan seinien

myös turval-

työskenteleville eli myös SOLilaisille.

Siisteys on

ulkopuolelle.

Yli 4 000 vierasta vuodessa

lisuustekijä.

Tiina Lavinen kertoo, että tehtaan siisteys

on monin tavoin tärkeää.

Tarvitaan joustavaa palvelua

Siivousta tehdään tehtaalla tuotannon – Tietenkin tuotteiden laadun ylläpitäminen

tarvitsee puhtautta. Meillä on

ehdoilla.

– Pyrimme tietenkin sopimaan aikatauluista

jo etukäteen, mutta tilanteiden ta, kuten hydrauliikan esivarustelu.

myös erityistä puhtautta vaativia kohtei-

eläessä se ei aina ole mahdollista. Osa – Lisäksi siisteys on ehdoton turvallisuustekijä.

Lattiat eivät saa olla liukkaita,

työpisteistä on sellaisia, että sieltä tulee

44 www.sol.fi

taan aina tuotannon ehdoilla

kertovat Ponssen työsuojelupäällikkö

Tiina Lavinen (vas.)

ja SOLin palveluesimies Tarja

Rönkä.


Einari

Vidgren ja

PONSSE paz

vuosimallia

1969.

eikä niillä saa lojua mitään ylimääräistä,

mihin voi kompastua.

Ponssen Vieremän tehtaalla vierailee

vuosittain yli 4 000 asiakasta ja yhteistyökumppania.

– On tärkeää, että toimintaympäristömme

on siisti ja viihtyisä. Haluamme,

että vieraamme tuntevat itsensä tervetulleiksi.

SOL hoitaa Ponssen tehtailla myös

jätteiden kierrätystä.

– Noudatamme ympäristöarvoja kaikessa

toiminnassamme. Suurin osa tästä

työstä tehdään tietenkin tuotekehityksen

yhteydessä, kehittämällä uusista metsäkoneista

koko ajan ympäristöystävällisempiä.

Sen lisäksi haluamme, että kaikki

uusiokäyttöön soveltuva materiaali kerätään

tuotannosta talteen ja lajitellaan.

– SOLilaiset huomaavat omassa työssään,

ellei kierrätys toimi ja tarvittaessa

kehitämme toimintoa yhteistuumin. l

Metsäkonejätti

suosii suomalaista

PONSSE VIETTÄÄ tänä vuonna 45-vuotisjuhlavuottaan. Einari Vidgren

luovutti ensimmäisen Ponsse Paz -metsäkoneen koneyrittäjä

Eero Vainikaiselle Karttulaan vuonna 1971. Tammikuun lopussa

Vieremän tehtaasta ajettiin ulos 10 000. PONSSE-metsäkone,

joka urakoi niin ikään Karttulan savotoilla. Kone luovutettiin

puunkorjuuyritys Karttulan Metsätyö Oy:lle, joka tekee myös

yhteistyötä Ponssen tuotekehityksen kanssa ja on ollut mukana

kehittämässä muun muassa energianpuun korjuuteknologiaa.

Ponssella uskotaan kotimaiseen osaamiseen, ja yritys investoi

voimakkaasti tuotantoon ja palveluverkoston kehittämiseen

Suomessa. Vieremän tehtaalla investoidaan valmistukseen tänä

vuonna noin 8,5 miljoonan euron arvosta. Ponssen toimittajaverkostosta

90 prosenttia sijaitsee Suomessa, ja alihankinnassa tehtävistä

komponenteista peräti 20 prosenttia valmistetaan Vieremän

tehtaan vieressä olevassa kumppanuuskylässä. Tuotannosta

yli 73 prosenttia menee vientiin, noin 40 eri maahan.

Vuonna 2014 Ponsse Oyj:n liikevaihto oli 390,8 miljoona euroa,

ja yhtiö työllisti keskimäärin 1 246 metsäkoneiden ammattilaista.

www.sol.fi

45


SOL MAAILMALLA

Ruotsin SOL

kasvaa vauhdilla

SOL Renerietin menestysresepti perustuu Lean-johtamiseen,

asiakkaiden ja heidän asiakkaidensa toiveiden kuuntelemiseen

ja koko henkilökunnan saumattomaan yhteistyöhön, kertoo

toimitusjohtaja Ingrid Rosander.

TEKSTI VAULA AUNOLA KUVAT MERJA LEMPINEN

– Meitä pidetään

nyt alallamme

laadun

tarjoajina ja

olemme siitä

hyvin ylpeitä,

SOL Renerietin

toimitusjohtaja

Ingrid

Rosander

kertoo.

46 www.sol.fi

SOL Renerietin toimisto

löytyy Tukholman Masthamnenista

Viking Linen

terminaalin läheltä. Ruotsin

SOL on toiminut muutaman

vuoden ajan ja yrityksellä menee

varsin mainiosti. Yrityksen liikevaihto

kasvoi viime vuonna yhdeksän prosenttia.

– Meistä tuli SOLilaisia marraskuussa

2012, kun SOL osti perheyritys

Renerietin, kertoo toimitusjohtaja

Ingrid Rosander, joka johti yritystä

myös ennen kauppaa.

Rosander kertoo, että he ovat hyötyneet

monin tavoin siitä, että ovat

nykyään SOLin tytäryhtiö.

– Ensinnäkin, olemme parantaneet

taloudellista raportointia ja kehittäneet

menetelmiä, joilla voimme valvoa

paremmin alueellisia tuloksia. Esimiehiämme

on myös osallistunut SOLin

kansainväliseen Lean-johtamiskoulutukseen.

Kokemuksien vaihto muista

maista tulleiden osallistujien kanssa oli

hyvin mielenkiintoista ja opettavaista.

– Esimiehemme ovat perehtyneet

Lean-filosofiaan ja käytämme sitä

koko ajan enemmän kaikissa toiminnoissa.

Olemme saaneet jo nyt sen

avulla hyviä tuloksia sekä asiakkaiden,

että yrityksemme kannalta.

Rosander korostaa, että kaikkien

yrityksessä on tiedettävä mihin suuntaan

ollaan menossa.

– Työntekijöille pitää selkeästi

tiedottaa yrityksen tavoitteista ja keinoista

niiden saavuttamiseen. Kaikkien

pitää olla sitoutuneita yhteisiin

päämääriin.

Arjen keksintöjä

SOL Reneriet näkyy erityisesti siellä,

missä kulkee paljon ihmisiä.

– Meillä on jo entuudestaan pitkä

kokemus kulkuneuvojen siivoamisesta

ja asiakkaitamme ovat muun

muassa Tukholman metro, Viking

Line, Arlanda Express ja Malmö Airport.

Me palvelemme myös monissa

muissa hyvin erilaisissa tiloissa kuten

toimistoissa, hotelleissa ja ostoskeskuksissa.

Uusimpia kumppaneitamme

on ulkomainosyhtiö Clear Channel,

jonka mainokset vaihdamme

Tukholman alueella.

Ja koko ajan etsitään uusia toiminta-alueita

ja asiakkaita.

– Tarjoamme asiakkaillemme uusia

ratkaisuja aktiivisesti. Keksimme


SOL Reneriet toimii myös

Tukholman alueen ulkopuolella

ja toiminta muilla

alueilla kasvaa tasaisesti.

www.sol.fi

47


SOL MAAILMALLA

Palveluvastaava Mohamad Majid tuli toimistolle tapaamaan hallinnosta vastaavaa Helena Svenssonia.

esimerkiksi ehdottaa, että voisimme

hoitaa bussien ja metrojen mainostaulujen

vaihtamisen. Olimme hyvin

tyytyväisiä siitä, että tämä sopimus

syntyi ja ratkaisu osoittautui hyvin

toimivaksi sekä asiakkaalle että meille,

koska olemme paikan päällä jo

valmiiksi.

– Haluamme laajentaa toimintaa

myös alueellisesti ja olemme palkanneet

lisää myyjiä sekä Tukholman

että Skånen alueelle.

Laatu myy itse itsensä

Ingrid Rosander korostaa, että palveluiden

tuottamisessa on tärkeintä

asiakaslähtöisyys ja joustavuus.

– Me emme ajattele vain asiakkaidemme

etua vaan myös heidän

asiakkaidensa parasta. Tärkeintä

on katsoa asioita avoimin silmin ja

parantaa palveluiden laatua jatkuvasti.

Sitähän asiakkaat odottavat

meiltä.

– Meitä pidetään nyt alallamme

laadun tarjoajina ja olemme siitä

hyvin ylpeitä. Monta kertaa meitä on

pyydetty mukaan tarjouskilpailuun

niin, että suosittelijoina ovat olleet

nykyiset asiakkaamme.

SOL Renerietin tulevaisuuden

Rosander näkee valoisana.

– Jos vain pysymme lähellä asiakkaitamme

ja tarjoamme heille niitä

palveluja, mitä meiltä odotetaan,

uskon, että yrityksemme kasvaa entisestään.

l

Jan Krantz toimii SOL

Reneretin varajohtajana.

SOL RENERIET

SOL Renerietin liikevaihto

oli viime vuonna noin

19 miljoonaa euroa. Yrityksen

asiakkaista suurin osa toimii

liikenteen parissa.

Ruotsalaisia SOLiaisia on

kaikkiaan noin 560.

48 www.sol.fi


AURINGON ALLA

VAU! nostaa arjen yläpuolelle

ASIAKASKOHTAAMISISSA on oltava

asiakasta varten läsnä ilolla, intohimolla

ja suurella sydämellä. Positiivinen

asenne ja iloinen mieli varmistavat

onnistuneen asiakaskokemuksen.

Palvelussa usein pienikin asia tai

hetki voi ratkaista kaiken. Jopa sen,

miten asiakas kokee koko yrityksen.

Henkilökohtainen palvelu eli asiakkaan

kohtaaminen on tärkein osa

palvelua. Se on kuitenkin myös paljon

muuta – kaikki, mitä asiakkaan hyväksi

tehdään. Tuote, hinta ja toimivuus ovat

henkilökohtaisen asiakaskohtaamisen

ohella osa palvelua.

Loistemestari, tietokirjailija, ekonomi

Heikki Peltola puhuu palveluloistosta:

”Se on sitä, että kaikkeen tekemiseen

haetaan kirkkaan konseptin lisäksi poltetta

ja pilkettä, intohimoista ja iloista

yhdessä innostumisen henkeä.”

Palvelua on kaiken aikaa kehitettävä

ja parannettava, mieluiten yhteistyössä

asiakkaan kanssa. Palvelu ei koskaan

ole kyllin hyvää. Sitä voi aina parantaa.

Palvelu on hyvänolon tunnetta niin

asiakkaalle kuin itsellekin. Palvelu

on onnistunutta silloin, kun molemmille

tulee VAU-tunne – tuon hetken

haluaisin elää uudelleen ja kertoa siitä

kaikille.

Peppi Kaira

Peppi Kaira on SOLin palveluyritysten

emoyhtiö SOLEMO Oy:n ja SOL Pesulapalvelut

Oy:n toimitusjohtaja.

Kirkkaan

konseptin

lisäksi

tarvitaan

poltetta ja

pilkettä.

www.sol.fi

49


KOULUTUS

VAULA AUNOLA

– Uudistuksen

yksi tärkeä

tavoite on tehostaa

entisestään

työntekijöiden

ja esimiesten

välistä vuoropuhelua

arjessa,

henkilöstön

kehitysjohtaja

Merja Oljakka

kertoo.

SOLin koulutus uudistuu

Uudistus palvelee moniosaamista ja Uusi SOL IN starttaa. Luokkahuoneista

siirrytään asiakkaiden luo ja käyttöön otetaan uusia oppimistapoja. TEKSTI VAULA AUNOLA

SOLissa työntekijät osallistuvat

monenlaisiin koulutuksiin,

joista monet tähtäävät

tutkintoihin. Henkilöstön

kehitysjohtaja Merja Oljakka

kertoo, että SOLin koko koulutusjärjestelmää

lähdettiin uudistamaan

monesta eri syystä.

Koko uudistuksen tarkoitus on

synnyttää uudenlainen, mukautuvampi

koulutusjärjestelmä.

– Haluamme, että tulevaisuudessa

pystymme reagoimaan nopeasti ja herkästi

muuttuviin tilanteisiin.

– Otamme käyttöön uudenlaisia

oppimisen tapoja ja tarkennamme koulutuksien

sisältöjä palvelemaan vielä

paremmin muun muassa moniosaamista

ja Lean-filosofiaa, palvelukokemusta

sekä tiivistämään yhteistyötämme asiakkaidemme

kanssa myös koulutuksien

osalta.

Merja kertoo, että koulutusuudistuksen

aikana käydään läpi kaikki

ohjelmat.

– Uudistamme ja yhdistämme niitä

tarvittaessa, toki säilyttäen hyväksi

koetut käytännöt. Samalla otamme

käyttöön uusia oppimisen muotoja ja

hyödynnämme esimerkiksi videointia

ja erilaisia etäyhteyksiä. Kokeilemme

myös erilaisia oppimisympäristöjä esimerkiksi

kävelykokouksia.

Tulevaisuudessa verkko-opinnot

lisääntyvät kaikilla työntekijöillä.

– Lähiopetuspäivien määrä laskee

selvästi ja merkittävä osa koulutuksesta

tulee jatkossa tapahtumaan entistä tiiviimmässä

yhteistyössä asiakkaidemme

kanssa ja heidän tiloissaan toteutettuna.

Koulutusuudistuksen yksi tavoite on

lisätä tiedonkulkua ja parantaa työntekijöiden

ja esimiesten välistä vuoropuhelua

arjessa.

– Miten menee? on aina hyvä

kysymys avata keskustelu. Esimiehen

pitää tietää miten uuden työntekijän

perehdytys ja sopeutuminen sujuu,

Opintoja

voi suorittaa

entistä

joustavammin.

ja tarvitaanko lisää perehdytystä tai

työnopastusta.

– Tutoreilla on entistä tärkeämpi

rooli perehdytyksessä ja he kouluttavat

uusia palveluvastaavia koeaikana

SOLin ohjelmien mukaisesti.

– Työnohjausta lisätään ja samoin

coaching tekee tuloaan, meille valmistuu

kolme sertifioitua coachia tämän

vuoden kuluessa.

Merja kertoo, että toiminnan kehittämiseen

liittyvien kohdekoulutuksien

määrä tulee myös lisääntymään.

– Niiden avulla voimme reagoida

muutoksiin ja kehittää omaa tapaamme

työskennellä joustavasti kerralla oikein

periaatteen mukaisesti.

Tutkintokoulutuksia SOL tarjoaa

työntekijöilleen tulevaisuudessakin.

– Tähän ei ole tulossa isoja muutoksia

ja vuosittain noin 250–300 henkilöä

suorittaa järjestämämme koulutuksen

avulla tutkinnon, Oljakka toteaa tyytyväisenä.

SOL IN syventää osaamista

Merja Oljakka kertoo, että aivan uutta

on muun muassa SOL IN -perehdytyskoulutus,

jonka suorittavat tulevaisuudessa

kaikki palveluvastaavat neljän

kuukauden koeajan jälkeen.

50 www.sol.fi


MONTA

OPINPOLKUA

VUONNA 2014 SOLin koulutuksiin

osallistui 12 800 työntekijää. Koulutustapahtumia

järjestettiin

1600 ja oppisopimuksella opiskeli

ammattitutkintoa 250 SOLilaista.

Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa

opiskelee tällä hetkellä

24 esimiestä, kiinteistöpalvelujen

erikoisammattitutkintoa tavoittelee

27 esimiestä ja Johtamisen erikoisammattitutkinnon

suorittaa tänä

vuonna 12 SOLilaista.

– Tässä koulutuksessa piirikohtaisesti

perehdytään tarkemmin SOLiin

yrityksenä, sen tuottamiin palveluihin,

asiakaspalveluun ja laatuun, lisäpalvelujen

tarjoamiseen. Ympäristö ja

turvallisuus ovat myös tärkeä osa tätä

koulutusta.

Toimihenkilöiden perehdytykseen

sisältyy eri aiheisiin liittyviä SOL IN

työpajoja, joissa asioita opiskellaan käytännön

esimerkkien avulla.

– Lisäksi siihen kuuluu verkkoopintoja.

– Koulutus on näin joustavaa ja

kukin voi suorittaa opintoja silloin, kun

parhaiten sopii ja halutessaan palata

kertaamaan asioita.

Oljakka pitää tärkeänä, että verkkooppimisympäristö

kehittyy jatkuvasti

sisältäen myös opiskelijoiden tuottamia

tarinoita onnistumisista asiakkaiden

kanssa sekä kokemuksia opinnoista.

– Se tulee olemaan tulevaisuudessa

yhteinen tietopankkimme ja keskusteluareena,

minkä avulla voimme myös

toteuttaa yrityksemme sisäistä benchmarkkausta.

Opiskelua asiakkaan lähellä

Koulutusuudistuksen tavoitteena on

toteuttaa noin puolet koulutuksista

asiakaskohteissa.

– Koulutukset siirtyvät asteittain

luokkahuoneista työpaikoille ja tämä

on jo otettu innostuneesti vastaan kentällä.

Merja jatkaa, että asiakkailta on

tullut jo nyt hyvää palautetta uudistuksesta.

– Näissä asiakaskohteissa toteutettavissa

koulutuksissa on hyvin helppoa

ottaa huomioon kunkin asiakkaan

odotukset ja tarpeet eli koulutuksien

yhteydessä pystymme myös kehittämään

toimintoja kohteissa. Useissa

kohteissa myös suoritetaan auditointi

ennen koulutuksien aloittamista.

– Pyrimme monin erilaisin tavoin

syventämään koulutusyhteistyötä asiakkaidemme

kanssa ja asiakkaidemme

työntekijät voivat osallistua esimerkiksi

meidän ympäristö- ja hygieniakoulutuksiimme.

Monien eri alojen osaajia

tarvitaan

Toukokuussa ilmestyy kokonaan uudistettu

perehdytysopas.

– Nyt ilmestyvässä aurinkokuntamme

perehdytysoppaassa käsitellään

kaikkia osaamisaloja. Tämä tukee

henkilöstömme perehdytystä ja monipalvelujen

tarjoamista asiakkaille ja

antaa kokonaisvaltaisemman käsityksen

kaikista palveluistamme.

– Palveluvastaavien verkkoperehdytysosiot

on päivitetty ja perehdytyksen

tueksi on tuotettu videomateriaalia.

Koulutusuudistus antaa eri palveluiden

osaajille tilaisuuden opiskella

yhdessä.

– On tietenkin olemassa myös eri

palveluita koskevia erityisiä opiskelukokonaisuuksia,

mutta sen lisäksi on paljon

asioita, joita eri alojen taitajat voivat

aivan hyvin opiskella yhdessä. Samalla

opiskelijat saavat ja jakavat arvokasta

tietoa eri alojen ammattilaisten työstä.

– Ensimmäinen monipalveluosaajien

traineeohjelma käynnistyi yli vuosi

sitten ja ensimmäiset heistä ovatkin jo

esimiestehtävissä.

– Monipalveluosaajille tulee olemaan

jatkuvasti tarvetta, koska malli on

osoittautunut toimivaksi.

– Huhtikuussa alkoi uusi monipalvelukoulutus

Kiinteistöpalvelujen erikoisammattitutkinto,

jossa opiskelijoista

tulee sekä kiinteistönhoidon että siivouksen

ammattilaisia esimiestyöhön.

Opiskelijoilta nämä koulutukset vaativat

paljon, jokainen joutuu varmasti

mukavuusalueensa ulkopuolelle. l

www.sol.fi

51


MONIKULTTUURISUUS

– Voin edelleen

aistia

kotimaani

tuoksut ja

kukkien värimaailman,

bangladeshilainen

palveluvastaava

Aym Saeed

Chowdhury

kertoo

Aym vietti

lapsuutensa

Dhakassa

Bangladeshin

pääkaupungissa.

52 www.sol.fi

Bangladeshistä

on matkaa

Helsinkiin

noin 6 400 km.

Aym – onnellinen

mies Bangladeshista

Sulje hetkeksi silmäsi ja anna ajatusten virrata suurten teepuutarhojen luo.

Voit lähes aistia Foyn järven ja Cox’s Bazarin rantalomakohteet Chittagongissa.

TEKSTI MIRKKA KORTELAINEN KUVAT ANTERO AALTONEN JA AYM SAEED CHOWDHURYN KOTIALBUMI

Bangladeshista kotoisin oleva

SOLilainen palveluvastaava

Aym Saeed Chowdhury

kertoo mielellään kiehtovia

tarinoita kotimaastaan. Nuori

mies on myös hyvin juurtunut Suomeen.

Palataan ajassa taaksepäin. Koska tulitkaan

kaukaa Bangladeshin sydämestä?

– Tulin Suomeen opiskelemaan vuonna

2004. Muistan hyvin ystäväni Savonian

ammattikorkeakoulusta, Kuopiosta.

Heidän kanssaan vietin aikaa ennen kuin

siirryin Helsinkiin Haaga-Heliaan, josta

valmistuin. Aikani Savonian ammattikorkeakoulussa

oli mahtavaa. Opettajat

ja henkilökunta olivat erittäin auttavaisia

ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa.

Päivät kuluivat joutuisasti ja ahkeroiden.

Aym kohensi kuntoaan salilla. Treenin

jälkeen saunottiin kaveriporukalla.

– Iltaisin kävimme kahviloissa ja

juttelimme ideoistamme muiden opiskelijoiden

kanssa. Kun kevät vaihtui

kesään, paransimme maailmaa torilla. En

koskaan tuntenut olevani ulkomaalainen

opiskelija ystävieni seurassa.

Yritteliään perheen lahjakas lapsi

Aym työskenteli ennen Suomeen muuttoaan

IT-alan yrityksessä, joka käsitteli

vakuutusalan dokumentteja.

– Isäni pyöritti omaa kuljetusfirmaa.

Äitini oli viikkolehden toimittaja ja kirjoitti

mielellään myös runoja. Minulla on

kolme siskoa. Vanhin siskoni asuu Yhdysvalloissa,

kaksi muuta asuvat vanhempieni

luona. Äitini kasvatti minut erittäin

hyvin, ja hänen neuvoistaan ja elämänviisaudesta

on ollut apua aina.

– Isäni keskittyi työntekoon ja oli kenties

lempeämpi.

Lapsena Aym viihtyi koulun penkillä.

– Akateemisten aineiden lisäksi olin

lahjakas jalkapallossa, kriketissä, koripallossa,

pöytätenniksessä ja shakissa.

– Kävin Bangladeshin ilmavoimien

koulua Dhakassa 10. luokkaan asti. Sen

jälkeen jatkoin opintojani muissa tunne-


Äitini

neuvoista

ja elämänviisaudesta

on ollut apua.

www.sol.fi

53


MONIKULTTUURISUUS

Aymin kotikaupunkissa Dhakassa asuu yli

15 miljoonan ihmistä 140 000 neliökilometrin

alueella. Dhakan väestötiheys on maailman

suurin.

Ahkera koululainen kotitalon katolla

Dhakassa 8-vuotiaana.

tuissa kouluissa ja yliopistoissa Dhakassa

ja sittemmin täällä Suomessa.

Myös Aymin sukulaiset ovat pärjänneet

työelämässä hyvin. He toimivat

etupäässä liikemiehinä.

– Osa sukulaisistani on töissä

Bangladeshissä tai ulkomailla Yhdysvalloissa,

Englannissa, Tanskassa ja

Alankomaissa. Eli sukuamme on

ympäri maailmaa.

Kotimaan suosikkeja

Entä mitä Aym toisi Suomeen Bangladeshista?

Ei niinkään politiikkaa

vaan ihmisten arjen ja työteliäisyyden.

– Bangladeshin talous kasvaa isojen

teollisuussektoreiden ansiosta.

Ihmiset ottavat hyvin vastaan uutta

teknologiaa ja luottavat tulevaisuuteen.

Aym pitää Bangladeshin ruokakulttuurista

ja sen monimuotoisuudesta.

– Suosikkejani ovat kebab, naanleipä,

kalacurry, kanabiryani ja lam-

54 www.sol.fi

paanlihabiryani. Tyypillisiä kotimaani

herkkuja ovat erilaiset makeiset ja tietenkin

tuore jugurtti. Tuoreet mausteet

ja niiden huikeat aromit antavat

ihanan jälkimaun ruokailun päätyttyä.

– Kotimaani elämä ja kulttuuri

ovat antoisia, ja voin edelleen aistia

kotimaani tuoksut ja kukkien värimaailman.

Aym listaa matkailijoille muutaman

vinkin.

– Suosittelisin vierailemaan muun

muassa suurissa teepuutarhoissa,

Foyn järven rannalla, Cox’s Bazarin

rantalomakohteissa Chittagongissa,

Bangladeshin itsenäisyyssotamuseossa,

Ahsan Manzilin palatsissa ja

Paharpurin buddhalaisessa temppelissä.

Palveluohjaajana

lähellä ihmistä

Aym työskentelee tällä hetkellä palveluohjaajana

ja välillä palveluvastaavana.

Bangladeshilainen lohicurry

1 kg lohta nahattomana ja

paloiteltuna isoiksi kuutioiksi

1 rkl kasvisöljyä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 cm pala inkivääriä

1 rkl jeeriaa eli juustokuminaa

1 tl korianterijauhetta

1/4 tl chilijauhetta

150 ml kasvislientä

1/2 tölkki tomaattimurskaa

Tuoretta korianteria

Sekoita sitruunamehu ja 2 tl jeeriaa

kulhossa. Lisää siihen lohifileet ja jätä

maustumaan vähintään 10 minuutiksi.

Kuumenna öljy ja paista sipuli, inkivääri

ja valkosipuli. Hauduta kunnes sipuli on

pehmeää. Lisää kumina, korianteri, chili

ja sitten tomaatit ja kasvisliemi. Lisää

lohi pannulle ja keitä varovasti 10-15

minuuttia, kunnes kala on kypsää. Lisää

tuoretta korianteria ja tarjoile.


(”Hyvää työpäivää”, lausutaan:

shuvo hok tomar kormo dibosh.)

– Viihdyn kansainvälisessä työyhteisössä

ja monikulttuurisena työnantajana SOL

on minulle hyvin tärkeä, Aym kertoo.

Ennen Suomeen muuttoa Aym (oikealla)

oli töissä Dhakalaisessa IT-alan yrityksessä,

hoitaen hallinnollisia tehtäviä ja

oikolukua.

Perheenjäsenten

läheisyydellä

on minulle

suuri

merkitys.

– Aloitin SOLilla maaliskuussa

2006. Toinen työsopimukseni alkoi

heinäkuussa 2007 ja jatkuu edelleen.

Pidän työssäni oikeastaan kaikesta.

On mukava kohdata ihmisiä, oppia

uusia asioita ja olla osa kansainvälistä

työyhteisöä.

Aym on tyytyväinen, että opintoja

voi hyödyntää monin eri tavoin.

Taskussa on tradenomin kandidaattitutkinto,

kaupankäynnin kandidaattitutkinto

ja tietotekniikan korkeampi

tutkinto. Silti nuori mies jatkaa opiskeluaan

edelleen.

Elämän pieniä nautintoja

Elämän ja arjen onnellisuustekijät

tulevat Aymille pienistä asioista, ja

hän viihtyy hyvin Helsingissä.

– Helsingin muotoilu on melko

modernia Tukholmaan ja Amsterdamiin

verrattuna. Täällä on runsaasti

mukavia tapahtumia, ja säätilojen

vaihtelut tuovat kaupunkiin eksotiikkaa.

Jokaisella lähiöllä on oma

ilmeensä, ja luontoa on mukavasti

silmien iloksi.

– Arvostan myös esimerkiksi hyviä

yöunia. Hymy on myös tärkeää, ja

positiivinen asenne auttaa aina.

Aym on Suomessa asuessaan vieraillut

kerran kotimaassaan.

– Vanhempani suunnittelevat

tapaavansa minut lähiaikoina Suomessa.

Tykkään suomalaisesta lohikeitosta

– ehkäpä tarjoan sitä vanhemmillenikin.

Perheenjäsenten läheisyydellä

on suuri merkitys minulle.

Näitä suhteita vaalitaan etäisyyksistä

huolimatta.

Tulevaisuus näyttää Aymin mielestä

valoisalta.

– Olen onnellinen mies. Minulla

on ollut onnellinen lapsuus, hyvä

perhe ja olen voinut saavuttaa monia

unelmia. Pidän työnteosta, ja olen

utelias oppimaan uutta ja tapaamaan

uusia ihmisiä. SOL on monikulttuurisena

työnantajana minulle tärkeä. l

www.sol.fi

55


MONIKULTTUURISUUS

Olemme

kaikki

yhdenvertaisia

Monikulttuurista kehi-

Onko sinulla ideoita monikulttuurisen työyhteisön

kehittämiseen? SOLin monikulttuurinen työryhmä

kaipaa iloiseen joukkoonsa lisää vaikuttajia.

TEKSTI MIRKKA KORTELAINEN KUVAT VAULA AUNOLA

SOL tunnetaan hyvin monikulttuurisena

työyhteisönä. työssä oppimiseen sekä työhyvinvoinarvoiset

mahdollisuudet urapolkuun ja

– Monikulttuurisen kehitysryhmän

työssä korostuvat misen helppous ovat tärkeitä. Olemme

tiin. Työtapojen harmonisointi ja asioi-

perehdyttäminen SOLin työtehtäviin

ja juurtuminen suomalaiseen teriaaleja useille eri kielille.

muun muassa kääntäneet koulutusma-

työkulttuuriin, kertoo Monikulttuurisen

työryhmän puheenjohtaja Sari monikulttuuristen työntekijöiden osaa-

– Yksi tärkeimmistä haasteista on

Crnobreg.

misen nykyistä tehokkaampi kartoitus

SOLilla on työntekijöitä jo yli 60 eri ja hyödyntäminen.

maasta ja kaikista maanosista.Crnobreg Hyvä vuorovaikutus syntyy

korostaa, että erilaisuudesta huolimatta

kaikki SOLilaiset ovat yhdenvertaisia.

– Haluamme tarjota kaikille saman-

56 www.sol.fi

tysryhmää vetäva Sari

Crnobreg (kesk.) tapasi

palveluvastaavat

Makhan Khatrin (vas.) ja

Shahana Aktherin.

Crnobregin mukaan sitä kautta, että

työnantajalla on selkeä käsitys ihmisten

taustojen erilaisuudesta. Kotouttami-

Panostamme

työntekijöiden

huolelliseen

perehdytykseen

ja työturvallisuuteen.


sesta huolimatta on tärkeää, että ihmisen

oma identiteetti säilyy.

– Perheitä on kotoutettu myös

SOLin avulla. Eheällä perheellä on

valtava positiivinen merkitys työntekijän

elämään, ja siitä kantautuu hyötyjä

työelämäänkin.

Crnobregin mielestä on ilahduttavaa,

että SOLissa työskentelee nykyistä

enemmän pariskuntia, mikä mahdollistaa

heille myös tulevaisuuden suunnittelun

ihan uudella tasolla uudessa

kotimaassaan.

– Omia juuria ja identiteettiä ei pidä

unohtaa – päinvastoin. Monikulttuurisuus

on monimuotoinen rikkaus, ja

oman identiteetin kanssa kannattaa olla

sinut.

Mukavaa yhdessäoloa

Monikulttuurisuusryhmän järjestämät

tapahtumat ovat olleet suosittuja.

– Ne tuovat iloa arjen keskelle, ja

eri kulttuureista tulevat SOLilaiset

tutustuvat toisiinsa. Kuluvan kevään

ja kesän aikana pyrimme järjestämään

riemukkaita urheilutapahtumia. Pari

vuotta sitten järjestimme Meitä on

moneksi -tapahtuman, joka keräsi suuren

yleisön Finlandia-talolle.

– Tulevaisuudessa voisimme osallistua

vaikka Maailma kylässä -tapahtumaan,

Crnobreg visioi.

Monikulttuurinen kehitysryhmä

myös ylläpitää maailmankalenteriaan,

josta löytyvät eri maiden juhlapyhät.

– Tämä on tärkeä työsuunnittelun

työkalu esimiehille. Maailman juhlat

ovat meille yhteisiä, ja erilaisista tapakulttuureista

voimme itse kukin oppia

uusia, kiinnostavia ja innostavia asioita.

Tutustumalla eri maihin ja niiden

www.sol.fi

57


Anna osaajalle

mahdollisuus

MONIKA-NAISTEN KOORDINOIMA

Osaavat naiset -hanke tukee monin

Somekampanja

tavoin maahanmuuttajanaisten

TÄNÄ VUONNA kampanjoidaan

myös somessa.

Käynnissä on Twitterkampanja,

jota voi

seurata tunnuksella

@osaavatnaiset.

Hankkeen vetäjät ovat

kutsuneet muun muassa

kansanedustajia

mukaan työpaikkojen

etsintään.

työllistymistä. SOL on hankkeen

aktiivinen kumppani ja on tarjonnut

jo nyt työmahdollisuuksia monille

naisille.

Monika naisten projektipäällikkö

Heidi Hirvonen kertoo, että varsinkin

pitkään työelämästä poissa

olleiden maahanmuuttajataustaisten

naisten työllistyminen ei aina

suinkaan suju mutkattomasti.

– Osalla kohderyhmästä ei esimerkiksi

ole atk-taitoja lainkaan.

Näin ollen työnhaku tyssää jo siihen,

kun moni työnantaja vaatii sähköisen

työhakemuslomakkeen lähettämistä.

Heitä autamme ansioluettelon

ja työhakemuksien laatimisessa.

Työnhakijoita ohjataan myös kieliopintoihin

ja muiden koulutuksien

pariin. Hirvonen korostaa sitä, että,

yhteistyö työnantajien kanssa on

myös erittäin tärkeää.

– Olen todella iloinen, että SOL

on mukana hankkeessamme.

– SOLin työhönottaja Laura

Itkonen on käynyt vieraanamme

useita kertoja kertomassa naisille,

millainen SOL on työnantajana ja

– Yhteistyö SOLin kanssa on ollut tiivistä ja onnistunutta koko hankkeen ajan. He ovat olleet mukana

minkälaisia työpaikkoja on tarjolla.

monenlaisissa tapahtumissa kertomassa parhaista rekrytoinnin ja perehdyttämisen käytännöis-

Yhteistyömme tavoitteena on ollut

tä, Monika-naisten projektipäällikkö Heidi Hirvonen kertoo.

työllistää 30 naista joka vuosia, ja

tämä tavoite on ylitetty projektin

tapoihin olemme myös paremmin ja

aidommin läsnä työkavereina.

– Ideoita ei hänen mukaan ole koskaan

liikaa, ja yhteistyöllä voidaan aikaansaada

ihan uudenlaisiakin juttuja.

jokaisena toimintavuonna, Hirvonen

kehuu.

– Työnantajien kohtaaminen

Tule mukaan vaikuttamaan

antaa työnhakijoille tärkeää tietoa

Sari Crnobreg toteaa, että kehitysryhmällä

on runsaasti uusia tavoitteita ja työelämään

avannut jo useille ovet työelämään.

Video opastaa

suomalaisesta työelämästä ja on

koko ajan tarvitaan lisää innokkaita

vaikuttajia, sillä kehitysryhmän jäsenistö

elää työtehtävien ja niiden mahdollisten

muutosten mukana.

– Esimerkiksi Etelä-Aasiasta kotoisin

olevia kaivattaisiin kovasti mukaan. On

tärkeää, että meillä on kattava edustus eri

maanosista.

Crnobreg muistuttaa, että monikulttuurinen

työryhmä kannustaa kaikkia

SOLin työntekijöitä aloitteellisuuteen.

Työryhmä on tuottanut yhdessä PAMin

(Palvelualan työnantajat ry) kanssa uusille

työntekijöille videon, joka perehdyttää

työntekijän moniin tärkeisiin asioihin.

– Videolla esiintyjät ovat tietenkin

itsekin SOLilaisia. Video on moderni ja

eloisampi kanava kertoa työntekijälle tärkeistä

asioista, ja kuvan avulla katsoja saa

myös tärkeää mielikuvaa työnantajasta,

työkavereista, työyhteisöstä ja työelämän

pelisäännöistä. l

Uskon, että myös työnantajat hyötyvät

projektistamme ja saavat

kauttamme erittäin sitoutuneita ja

positiivisia työntekijöitä.

Osaavat naiset -projektia rahoittaa

Uudenmaan ELY-keskus, ja nyt

meneillään on viisivuotisen hankkeen

neljäs toimintavuosi.

–Tietysti toivon, että hankkeen

rahoitusta jatketaan. Niin tärkeästä

asiasta tässä on kysymys.


HYMYN VALOKEILASSA

Amevi toi Togon auringon mukanaan

Amevi Agboyi sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin.

– Myönteisellä asenteella pääsee pitkälle. Kielitaidolla avataan ovia.

TEKSTI MIRKKA KORTELAINEN KUVA VESA RANTA

Amevi Agboyi muutti

Suomeen vuonna 2008.

Hänen miehensä Ben

Aboky tuli Suomeen

vuonna 1996. Totuttelemista

Suomeen riitti – täällä oli

omituinen sää, pimeää ja hiljaisia

ihmisiä.

– Sopeuduin kuitenkin nopeasti,

koska olin päättänytkin sopeutua

ja päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Oma asenne vaikuttaa kaikkeen.

Jos esimerkiksi työnhaussa

ei heti onnista, niin positiivisiakin

kokemuksia tulee varmasti, kun jaksaa

yrittää.

Amevi on kotoisin Afrikan länsirannikolta

Togosta.

– Lapsuuteni oli ihan tavallinen.

Minulla on kolme sisarusta. Isä

kävi töissä, ja äiti hoiti meitä lapsia

kotona. 60-vuotias isäni on nyt

eläkkeellä.

Vanhempiaan ja sisaruksiaan

Amevi on päässyt tapaamaan vain

kerran Suomeen muuttonsa jälkeen.

– Meillä on 5-vuotias tytär

Sonia ja puolitoistavuotias poika

Fabio. Lapsiperheen matkakulut

ovat aikamoiset, joten matkustaminen

on haaveissa, mutta ei juuri nyt

ajankohtaista.

Tähtäimessä on

ammattitutkinto

Amevi kävi lukion Togossa pääaineenaan

kirjanpito. Sen jälkeen

hän opiskeli kansainvälistä kauppaa

ammattikorkeakoulussa ja valmistui

vuonna 2006.

– Työskentelin sihteerinä kaksi

vuotta ennen kuin muutimme Suomeen.

Perheen esikoinen syntyi vuonna

2010.

– Kun Sonia oli vuoden vanha,

halusin takaisin työelämään ja aloin

etsiä töitä kaikkialta. Pääsin SOLille

töihin elokuussa 2011.

– Ensin siivosin yksityisiä asuntoja.

Nyt minulla on oma alue ja rappukohteita.

Omia menoja ja niiden

aikatauluja pystyy suunnittelemaan

hyvin, kun työ on säännöllistä.

– Aloittaessani minulla ei ollut

kokemusta alalta. Sain perehdytyksen

SOLilta, joka tarjoaa työssä kehittymiseen

monia mahdollisuuksia.

Olen tällä hetkellä tutor-koulutuksessa,

ja tulevaisuudessa aion suorittaa

alaani liittyvän ammattitutkinnon.

Amevi painottaa kielitaidon merkitystä.

– Kielitaidolla avataan ovia

ystävyyssuhteisiin, ja sillä pääsee

paremmin yhteiskuntaan kiinni. Jo

Palveluvastaava

Amevi

Agboyi sanoo,

että työtä

oman tulevaisuuden

eteen

kannattaa

tehdä määrätietoisesti.

– Ei pidä luovuttaa.

Työtä

ja koulutusta

saa varmasti,

kun tahtotila

on hyvä.

pienellä kielen opiskelulla pääsee

alkuun.

Togon kasviksia kaivaten

Amevi perheineen viihtyy hyvin

Suomessa, vaikka kaikkein läheisimmät

ystävät asuvatkin Togossa.

Pikkuhiljaa ystäviä on löytynyt

myös Suomesta.

– Uusia ystäviä on löytynyt varsinkin

lasten kanssa ulkoillessa.

Amevi nauraa hersyvästi sanoessaan,

että jos jotain voisi läheisten

lisäksi tuoda Togosta, olisi se aurinko.

– Ja paljon kasviksia. Togossa on

hurmaavia kasviksia ruoanlaittoon

ja kaipaan niitä. Muutenhan suomalaisessa

ruokakulttuurissa risteävät

maailman eri maut, ja esimerkiksi

erilaisia riisilajeja on saatavilla

monipuolisesti. l

www.sol.fi

59


SOL

Monipalvelut

YHDISTÄÄ saumattomasti

jokaiselle asiakkaalle sopivan

palvelukokonaisuuden.

Osaava ja innovatiivinen palvelualan

perheyritys tuottaa

yrityksille monipuolisia

siivous-, toimitila-, kiinteistönhoito-,

pesula-, turvallisuus-

ja henkilöstöpalveluja.

Kuluttaja-asiakkaita palvelevat

aurinkoiset SOL pesulat.

Kansainvälinen SOL toimii

Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa

ja Venäjällä.

Puhelin 020 5705

myynti@sol.fi, www.sol.fi

Siivouspalvelut

Toimitilapalvelut

Kiinteistöpalvelut

Turvallisuuspalvelut

Henkilöstöpalvelut

Pesulapalvelut

www.solisti.fi

Facebook: www.facebook.com/solpalvelut

Twitter: @SOLPalvelut, @SOLPesula, @solhepa

Instagram: instagram.com/solpalvelut

Linkedin: www.linkedin.com/company/sol-group

Youtube: www.youtube.com/solpalvelut

More magazines by this user