Timo Taskuravun aarre

FINNISH EDITION
Timo Taskuravun aarre
Tuula Pere • Roksolana Panchyshyn
W
ickWick

Timo Taskuravun aarre, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Roksolana Panchyshyn
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-325-578-4 (sähköinen kirja)
ISBN 978-952-325-078-9 (painettu kirja)
Ensimmäinen painos
Copyright © 2017 Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2017, Helsinki
Painettu EU:ssa
Colin the Crab Finds a Treasure, original Finnish text
Story by Tuula Pere
Illustrations by Roksolana Panchyshyn
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-325-578-4 (ePub)
ISBN 978-952-325-078-9 (Print)
First edition
Copyright © 2017 Wickwick Ltd
Published 2017 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Printed in EU
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2017
Finnish “Timo Taskuravun aarre”, ISBN 978-952-325-078-9 (Print), ISBN 978-952-325-578-4 (ePub)
English “Colin the Crab Finds a Treasure”, ISBN 978-952-325-333-9 (Print), ISBN 978-952-325-833-4 (ePub)
Colin the Crab Finds a Treasure text with illustrations by Tuula Pere has been published by Wickwick Ltd in 2010 and 2013
Finnish “Timo Taskuravun aarre”, ISBN 978-952-5878-07-3 (Print), 978-952-5878-41-7 and 978-952-5878-42-4 (ePub)
English “Colin the Crab Finds a Treasure”, ISBN 978-952-5878-08-0 (Print), 978-952-5878-43-1 and 978-952-5878-44-8 (ePub)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles and
reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions as
well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details, contact
specialsales@wickwick.fi.

FINNISH EDITION
Timo Taskuravun aarre
Tuula Pere • Roksolana Panchyshyn
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

2

Timo Taskuravun kodikkaassa keittiössä kaikella oli paikkansa.
Tavaraa oli niukasti, ja se oli enimmäkseen isovanhemmilta
perittyä. Timo eli vaatimatonta ja työteliästä
elämää ja nautti omin saksin rakentamansa kodin rauhasta.
Harmaa kattila porisi iloisesti liedellä. Astia oli kovassa käytössä kolhiintunut,
mutta se ei Timoa haitannut. Hän tiesi, että juuri tässä kattilassa
kypsyivät jokipoukaman maukkaimmat keitot ja muhennokset. Taskuravun
laaja ystäväjoukkokin pääsi usein nauttimaan herkuista. Nyt Timo
kuitenkin istui yksin keittiönsä keinutuolissa ja odotti leväpuuron valmistumista.
Tukeva aamiainen oli tarpeen, sillä Timo oli lähdössä alajuoksulle Mikko
Mustekalan kauppaan. Komeroista puuttui yhtä ja toista. Mausteet olivat
vähissä, ja yrttiteepurkki aivan tyhjä. Leväjauhettakin oli saatava lisää.
Timo siirsi puuron hautumaan lieden reunalle ja päätti käväistä työkaluvajassa
ennen aamuateriaa. Hän oli ahkera rakentaja ja tarvitsi jatkuvasti
täydennyksiä rakennustarvikkeisiinsa. Nytkin oli hankittava nauloja ja
rautalankaa sekä suuret saranat vanharouva Monnin repsottavaan porttiin.
Viikosta oli tulossa kiireinen. Timo oli kysytty ammattimies. Koko
poukaman väki luotti kotiensa korjaukset Timon Taskuravun taitaviin
saksiin. Hienoista ylpeyttä tuntien hän röyhisti rintapanssariaan ja suuntasi
keittiöön puurolle.
3

Matka Mikko Mustekalan kaupalle ei ollut pitkä, mutta siihen
oli varattava runsaasti aikaa. Menomatkalla, kun Timon peräkärry
oli vielä tyhjä, hänellä oli tapana pysähtyä jututtamaan tuttaviaan
ja poimia halukkaita kyytiin ostoksille. Paluumatka täyden
kuorman kanssa kesti vähintään yhtä kauan. Olihan silloin lisäksi
pinnisteltävä vastavirtaan.
Portillaan Timo kääntyi vielä katsomaan taakseen, kuten aina lähtiessään.
– Siinäpä minulla kunnon talo, hän nyökytti itsekseen tyytyväisenä
näkemäänsä.
Kaikki oli itse rakennettua. Jokainen kerros ja huone, ikkuna ja porras.
Vaatimaton kellarihuoneisto oli vähitellen kohonnut pengertä pitkin
ylemmäs. Lopulta ullakkokerros kurkotti rantakasvien välistä kohti
taivasta. Timo istui usein öiseen aikaan haaveissaan talonsa katolla ja
ihaili kuun hopeista loistetta jokivarren niityillä ja kukkuloilla sekä
kotipoukaman vedenpinnalla.
– Totta vie, mitä mainioin rakennus, rapu pohti sulkiessaan huolella
portin takanaan.
Kevein mielin Timo Taskurapu suuntasi kärryineen alajuoksuun ja
kertasi mielessään ostoslistaa. Virta oli tänään rauhallinen ja kuljetti
häntä miellyttävästi eteenpäin.
4

5

Virran sileäksi hiomat kivet reunustivat suojaisaa joenmutkaa.
Tämä luonnon muovaama kylpypaikka oli joen väen ahkerassa
käytössä. Jo matkan päähän Timo Taskurapu näki veden kuplivan
villisti ja pehmeän pohjahiekan tupsahtelevan pilvinä ylös. Se saattoi
merkitä vain yhtä asiaa. Mella Meritähti oli aamupesulla ja harjasi
kaikkia viittä sakaraansa yhtä aikaa.
– Timo-kiltti, ei kai sinulla ole kiire. Olen aivan pian valmis, Mella
huuteli porisevan veden keskeltä. – Pääsen varmaan kyydissäsi
alajuoksulle.
– Totta kai, Timo vastasi hyvillään. – Kärryni ovat vielä aivan tyhjät.
Mahdut mainiosti mukaan.
6

Pian putipuhdas Mella istuikin ajopelin päällä ja oikoi nautiskellen
sakaroitaan.
– Mikko Mustekalan kaupassa on aina hauska käydä. Siellä tapaa
samalla tuttujakin, Timo totesi.
– Niin, onhan se hyvä kauppa, jos haluaa jotain ihan tavallista, Mella
vastasi ja nyrpisti hienoisesti nenäänsä. – Mutta minun tarpeeni
ovat usein aivan erityisiä. Sakaroiden kiillotusvahaa ja notkistavaa
imukuppivoidetta löytyy vain erikoisliikkeistä.
Timo nyökkäsi hämillään. Hänelle kelpasivat tavallinen ruoka ja tavalliset
työkalut. Niitä Mikko Mustekalan kaupassa oli aina riittävästi.
7

8

Mikko Mustekalan kaupan edessä oli väentungos. Timo
Taskurapu etsi kärryilleen rauhallisen paikan kulman takaa,
mutta Mella Meritähti liihotti heti katsomaan, mistä oikein oli
kysymys.
Timo lähestyi varovasti tungeksivaa joukkoa. Ryhmän keskellä oli
selvästi jotakin kaikkia kiinnostavaa. Taskurapu erotti yksittäisiä
sanoja hälinän seasta. Puhuja oli Antti Ankerias.
– Uusinta uutta…, aivan merikelpoinen…, vaihtovirtalaturi ja säihkyturbiini…,
ankerias mainosti laitetta, joka vangitsi kaikkien
huomion.
Timo kömpi hiljakseen rantapengertä ylemmäs. Näköalapaikaltaan
hän katseli alas kaupan eteen. Väkijoukon huomion keskipisteenä
paistatteli Antti Ankerias vierellään uusin tekniikan ihme. Hän oli
hankkinut aavan meren toiselta puolelta viimeistä huutoa olevan
motokopterin ja oli siitä hyvin ylpeä.
– Uusi motokopterini on taatusti tämän joen nopein vehje, Antti
kehaisi. – Aion pikapuoliin testata sitä valtameriolosuhteissa. Kyllä
siinä riittää Sargassomeren sukulaisillakin ihmettelemistä!
9

10

Vähin äänin Timo Taskurapu laskeutui alas rantatöyräältä ja
livahti huomaamatta Mikko Mustekalan tyhjään kauppaan.
Toki Timokin ymmärsi, että laite oli upea, mutta hän ei kuitenkaan
jaksanut innostua siitä.
Ravulla itsellään ei ollut tarvetta vekottimelle, jossa oli suriseva moottori
ja liikaa nappuloita. Hän mietti, miten kummassa Antti keksi
käyttöä kaikille laitteilleen. Ainakaan Antin aika ei käynyt koskaan
pitkäksi. Aina riitti vaihdettavia osia, hankittavia lisälaitteita ja huollettavia
moottoreita.
Antti kiusoitteli usein, että Timo Taskurapu oli jokipoukaman ainoa
elävä fossiili. Mutta Timo ei välittänyt. Sellaisia taskuravut olivat,
olivat aina olleet ja tulisivat olemaan. Niin oli Timon isoisäkin
sanonut, ja hän oli ollut hyvin viisas äyriäinen.
Timo Taskurapu päätti rauhassa keskittyä omiin ostoksiinsa.
11

Timon tavarat oli pian koottu. Kauppias oli kokonaan hänen
käytettävissään, sillä kaikki muut asiakkaat olivat menneet ulos
ihailemaan Antti Ankeriaan motokopteria.
– Tässä sinullekin Timo vähän uusinta tekniikkaa, Mikko Mustekala
suositteli ja käänteli lonkeroissaan kiiltävää porakonetta.
– Entinen porani on vielä oikein hyvässä kunnossa, Timo vastasi
hämillään. Hän ei millään raaskinut luopua ikivanhasta porasta,
jonka oli saanut isoisältään. Se oli juuri hänen saksiinsa sopiva eikä
hurissut rasittavasti.
12

– Entä nämä erikoistarjoukset, mustekala viittoili hyllyjä ympärillään.
– Meilläkin on nyt paljon loistavia ylellisyystavaroita edullisin
hinnoin.
– Kiitos vain, mutta minulla taitaa olla kaikki, mitä tarvitsen, Timo
sopersi epävarmalla äänellä.
– No, ehkä ensi kerralla. Jotain uutta ja virkistävää kevään kunniaksi,
kauppias ehdotti toiveikkaana.
Oudon olon vallassa Timo kantoi ostoksensa kärryihin ja lähti paluumatkalle.
Mella Meritähti oli kieltäytynyt paluukyydistä. Hän pääsisi
myöhemmin Antti Ankeriaan motokopterilla kotiinsa ja vielä yhdessä
hujauksessa.
Timo Taskurapu ponnisteli kuormineen metri metriltä ylävirtaan.
Olikohan veden virtaus kiihtynyt, vai oliko kuorma vain tavallista
painavampi? Pyörät jumittuivat tämän tästä pohjakiviin, mutta
sisukkaasti Timo taivalsi kotia kohti.
13

14

Vanharouva Monnin talon kohdalla Timo Taskuravun oli pakko
pysähtyä lepäämään. Hän istahti kärrynsä laidalle ja katseli
rouvan taloa. Se oli hänelle kovin tuttu, sillä Monni-rouva tarvitsi
yhtenään Timon apua. Muuten iäkäs talo ei olisi enää pysynyt koossa.
Rakennus oli ollut aikanaan komea. Nyt sen loistonpäivät olivat jo
ohi. Vanharouva Monni ei kuitenkaan voinut kuvitella asuvansa
muualla. Talo oli täynnä hänen rakkaita muistojaan ja tavaroitaan.
– Aitoa antiikkia, rouva Monni huuteli parvekkeeltaan ja kohotti
kädessään monihaaraista kynttilänjalkaa.
Rouva oli mielipuuhassaan kiillottamassa aarteitaan. Timo tarjosi
hänelle apuaan puhdistuspuuhiin, mutta rouva Monni kieltäytyi
kiireesti.
– Olet kyllä lähitienoon taitavin talonrakentaja ja katonkorjaaja,
mutta arvoposliini ja antiikkihopea eivät sovi sinun saksiisi, rouva
selitti. – Minulla sen sijaan on tästä työstä vuosikausien kokemus.
– Ymmärrän kyllä, Timo vastasi ja koppasi kärryjen kädensijat tukevaan
otteeseen saksiensa puristukseen.
Vanharouva Monni huiskutti Timolle hyvästiksi kiillotusliinallaan
ja jatkoi aherrustaan antiikin parissa.
15

16

Veera Vesiliskon talolla riitti jatkuvasti vilskettä. Suurperhe vietti
vauhdikasta elämää. Pieniä liskonpoikasia oli niin monta, että
Timo Taskurapu meni laskuissaan sekaisin. Puuhakas Veera tuli
pihaan vaihtamaan kuulumisia.
– On tämäkin ollut aamu, vesiliskoäiti huokaili pyyhkiessään käsiään
esiliinaan.
– Ei kai ole sattunut mitään vakavampaa, Timo hätäili.
– Lapset ovat vain olleet niin villeinä, ettei leipomisesta ole tullut
mitään, Veera tuskaili. – Ensimmäinen pellillinen hyönteispalleroita
meni pilalle, ja illalla on kuopuksen syntymäpäivät.
Liskonpoikaset kiipeilivät Timo Taskuravun kuorman päällä. Kärsivällisesti
rapu seurasi touhua sivusta ja pelasti pari pienintä, jotka
olivat sotkeutuneet jaloistaan narukerään.
Toisinaan Timo Taskurapukin haaveili omasta perheestä. Se olisi
ollut hänen mielestään suurempi aarre kuin mikään muu. Hän olisi
kovin mielellään kattanut monta ruokalautasta keittiön pyöreän
pöydän ääreen ja kertonut iltasatuja pienille taskuravuille. Timolla
oli toki paljon ystäviä, joita hän kestitsi usein uudessa huvimajassaan.
Enimmäkseen hänen talonsa oli kuitenkin hiljainen. Hänellä oli vain
muutamia sukulaisia, ja hekin asuivat matkojen päässä.
Timo huokaisi haikeasti ja jatkoi taivaltaan. Kuorma tuntui painavan
entistä enemmän. Veera Vesilisko kiirehti sisälle leipomaan, ja tusina
liskonpoikasta jäi kisailemaan keskenään sotkuiselle pihamaalle vesiheinän
joukkoon.
17

Keittiön lattialaudat narahtelivat Timon keinutuolin jalkojen
alla. Teemuki jäähtyi hänen saksissaan. Siinä hän oli istunut jo
pitkään mietteissään ja katsellut ikkunasta ulos pimenevään virtaan.
Kauppamatkan jälkeen hänen mielensä oli tullut kumman alakuloiseksi.
Timo muisteli päivän tapahtumia. Oli ollut mukava tavata tuttuja,
Mella Meritähteä ja Antti Ankeriasta, rouva Monnia ja Veera Vesiliskoa.
Timo oli iloinen ystäviensä puolesta. Kaikkien elämä vaikutti
olevan mallillaan. Mellaa kauniimpaa meritähteä oli vaikea kuvitella.
Antti menestyi liiketoimissaan. Rouva Monni viihtyi vanhassa talossaan
antiikkikokoelmansa keskellä.
18

Onnellisin Timon mielestä oli kuitenkin liskoperhe. Vaikka Veera
Vesilisko vaikutti välillä kovin väsyneeltä, hän ei olisi vaihtanut
yhtäkään liskolapsistaan edes suurimpiin aarteisiin maailmassa.
Timo oli siitä varma, kun hän näki, miten hellästi liskoäiti kiireen
keskelläkin silmäili lapsiaan.
Taskurapu keinutteli mietteliäänä edestakaisin keinussaan. Vaikka
kaikki oli hyvin, hän tunsi itsensä tyytymättömäksi. Ehkä hänen
elämästään puuttui sittenkin jotain tärkeää. Mutta mitä se oli? Timo ei
osannut kuvitella itseään hienoissa vaatteissa huomion keskipisteenä,
ei myöskään huippunopean motokopterin kyydissä. Eikä hänen keittiössään
ollut käyttöä kiiltäville hopeille tai hauraille posliineille.
Mutta oliko Timo aivan liian tavallinen, suorastaan tylsä? Hänen
elämänsä kulki tuttua rataansa, eikä siitä riittänyt suuria uutisia
kerrottavaksi tai aarteita esiteltäväksi. Rapu huuhteli teekuppinsa ja
vetäytyi nukkumaan tilkkutäkin alle.
19

Yön aikana jokipoukaman vesi vetäytyi alas. Se ei tietänyt hyvää.
Timo heräsi kesken uniensa ja tähysti huolestuneena makuuhuoneensa
ikkunasta. Yhtäkkiä veden virtaus näytti kääntyvän väärään
suuntaan. Vesimassat alkoivat vyöryä jokea ylöspäin. Mereltä oli
tullut hyökyaalto, joka painoi voimalla vettä suistosta ylävirtaan.
Timon talo oli vahva ja kestäisi kyllä. Irtotavaraa leijui veden mukana
edestakaisin. Pyörteet kieputtivat roskia porraskaiteiden ympärillä.
Mutta mikä ihme kolisi huvimajan pylväitä vasten?
20

Taskurapu pujahti ovesta ulos ja ryömi varovasti pihan poikki
huvimajaansa. Oli pidettävä tiukasti kiinni pohjakivistä ja
kasveista kaikilla jaloilla. Timo pääsi vaivalloisesti perille ja huomasi,
että virta oli tuonut mukanaan helmisimpukan, joka oli irronnut
mereltä simpukkaviljelmältä. Simpukka kolahteli holtittomasti
ympäriinsä, ja Timolla oli täysi työ sen pelastamisessa.
Lopulta Timo onnistui nappaamaan helmisimpukan saksiinsa. Hän
kiinnitti sen lujasti huvimajaan ankkuriköydellä ja jäi loppuyöksi
vartioon.
– Ajatella, aivan oikea helmisimpukka ja mereltä asti, Timo ajatteli
tyytyväisenä. – Mahtaakohan sen kuoren suojassa olla jo hieno
helmi? Tästä riittää kertomista ystäville.
Timo koputti varovasti saksellaan simpukan kuoreen, mutta se pysyi
itsepäisesti kiinni. Tämä ei kuitenkaan masentanut Timoa. Hänellä
oli kärsivällisyyttä odottaa.
21

Timo Taskurapu oli valvonut simpukan lähellä koko yön. Joen
virtaus oli rauhoittunut, ja aamuaurinko lämmitti poukaman
matalaa vettä. Helmisimpukan kuori pysyi visusti kiinni. Timo
silmäili vierastaan hellästi.
– Simpukka-raukka. Olet varmasti kokenut kovia, rapu puheli itsekseen.
– Onneksi kuoresi on pysynyt ehjänä, ja olet nyt turvassa täällä
minun luonani.
Tunnit kuluivat. Timo istui kärsivällisesti huvimajassaan simpukan
vieressä ja jutteli sille rauhoittavasti. Puolilta päivin taskurapu koputti
varovasti suljetun simpukankuoren reunaan.
– Ruokaa tarjolla, ystäväiseni, Timo sanoi lempeästi. – Sinun on aika
syödä jotain.
22

Pikkuhiljaa kuori raottui. Lopulta taskurapu sai taitavasti ujutettua
tipan ravitsevaa hyönteiskeittoa aralle vieraalleen. Simpukka
vetäytyi nopeasti uudelleen kiinni, ja Timo jäi pettyneenä odottamaan
tyhjä lusikka kädessään. Juuri kun hän alkoi tuntea itsensä
toivottomaksi, kuori aukeni jälleen.
– Se oli hyvää. Parasta, mitä olen koskaan syönyt, hiljainen ääni sanoi
simpukankuoren sisältä. – Olen Saara Simpukka. Myrsky heitti minut
pois kotoani rannikon simpukkaviljelmältä. Kiitos, että autat minua.
Hiljaisuuden vallitessa ruokailu jatkui lusikka lusikalta, kunnes
helmisimpukka oli kylläinen.
23

Timo puuhaili päivän omissa askareissaan talonsa pihapiirissä.
Samalla hän kuitenkin piti koko ajan silmällä simpukkaa, joka
lepäili huvimajan suojissa.
– Nyt minullakin on kotonani jotain arvokasta, tai ainakin uudella
ystävälläni on, Timo pohti ja kuvitteli hohtavaa helmeä, jota simpukka
suojeli sisällään.
Otti aikansa ennen kuin Saara toipui raskaista kokemuksistaan
hyökyaallon kourissa. Timo Taskurapu ymmärsi, ettei helmisimpukalla
ollut helppoa. Simpukka oli joutunut vieraaseen paikkaan
ja tuntemattomien joukkoon. Matka rannikon simpukkaviljelmältä
läpi myrskyssä vellovan jokisuiston oli ollut vaaroja täynnä. Nyt Saara
Simpukka oli turvassa ravun kotipoukamassa.
24

Illan hämärtyessä ja kuun noustessa taivaalle uudet ystävykset
kertoilivat toisilleen elämästään.
– Kyllä sinulla on ollut jännittävää siellä suurella merellä, Timo
huokaili haikeana, kun helmisimpukka kertoi värikkäistä koralliriutoista
ja suurista valtamerialuksista, jotka toivat tavaraa kaukaisista
maista.
– Et ehkä usko, Timo, mutta oikeastaan minä kadehdin sinua, helmisimpukka
vastasi mietteliäänä. – Olen tietysti ylpeä helmestä kuoreni
sisällä, mutta muuten elämäni on aika yksitoikkoista. Joudun päivästä
päivään olemaan paikoillani simpukkaviljelmällä ja saan vain katsella
ohikulkevia laivoja ja kaloja.
25

Saara Simpukka huomasi,
että hänen helmensä
kiinnosti rapua. Hän
ei tavallisesti esitellyt
helmeään muille, vaan
piti sen visusti kuorensa
suojassa. Mutta Timoon
voisi luottaa, simpukka
arveli ja avasi kuorensa.
Kuun säteet osuivat
helmen hohtavaan
pintaan ja saivat sen sädehtimään.
Timo Taskurapu
hieraisi tappisilmiään ja oli
ihastuksesta mykkänä. Mitään
tällaista hän ei ollut koskaan nähnyt.
Suurta aaltoa seuranneella viikolla Timo Taskurapu oli poikkeuksellisen
keveällä mielellä. Hänellä oli paljon iloa uudesta asuinkumppanistaan.
Saarakin oli piristynyt. Simpukka söi tyytyväisenä Timon laittamia herkkuruokia
ja lekotteli huvimajan suojassa.
26

Timo oli ottanut tavakseen käydä vanhojen ystäviensä luona kertomassa
uutisia helmisimpukan toipumisesta. Samalla rapu kuvaili ylpeänä loistavaa
helmeä, jota hän sai ihailla illalla kuun valossa. Hän huomasi, että
ainakin Mella Meritähti vaikutti hieman kateelliselta. Vanharouva Monni
oli esitellyt Timolle omia antiikkikorujaan ja kysellyt samalla simpukan
helmen ikää. Antti Ankeriasta oli kiinnostanut kovasti simpukan helmen
arvo, mutta siitä taskuravulla ei ollut aavistustakaan.
Timo Taskurapu oli juuri palaamassa kyläilemästä, kun hän näki oudon
vieraan istuvan postilaatikkonsa päällä.
– Saanen esittäytyä, olen Hannu Hummeri ja tulen kaukaa rannikolta, vieras
sanoi sulavasti. – Rohkenen toivoa, että talostanne löytyy kulkijalle kupillinen
virkistävää teetä.
– Eiköhän, Timo vastasi epäröiden. – Miten satuitte tulemaan juuri minun
luokseni?
– Mutta herra Taskurapu, älkää olko turhan
vaatimaton, vieras liehitteli. – Tehän olette
kuulu ystävällisyydestänne ja vieraanvaraisuudestanne.
– Olkaa hyvä, rapu vastasi hämillään ja
ohjasi tuntemattoman kulkijan sisään.
27

Timo Taskurapu kattoi tarjottimelle pientä välipalaa ja
jutteli samalla vieraalleen. Hannu Hummeri vastaili
hajamielisesti ja pälyili innokkaasti ympäriinsä.
Näytti siltä, kuin hän olisi etsinyt jotain.
– Olen kuullut puhuttavan, että teillä
herra Taskurapu on uusi asuinkumppani,
Hannu Hummeri uteli. – Hän on
kuulemma tullut rannikolta. Mahtaakohan
olla tuttujani?
– Voitte toki tavata hänet, jos
haluatte, Timo taipui vastahakoisesti.
– Voimme syödä välipalan huvimajassani.
Helmisimpukka on siellä
toipumassa koettelemuksistaan.
Timo katseli epäluuloisena, miten sukkelasti
Hannu Hummeri livahti ulos ja suunnisti oikopäätä
helmisimpukan luo.
– Arvoisa simpukka, ottakaa vastaan tämä vaatimaton kukkanen, hummeri
sanoi pehmeästi ja ojensi upean lumpeenkukan Saaralle. – Tällaisia kasvaa
vain siellä, mistä te ja minä tulemme.
28

Taskurapu tarjoili ruokaa simpukalle
ja uudelle vieraalleen. Hannu
Hummerin juttu luisti. Hän tiesi
uskomattoman paljon helmisimpukoista
ja simpukkaviljelmistä.
Myös Saara näytti vähitellen
innostuvan. Hänen poskensa
alkoivat suorastaan hehkua.
Timo Taskurapu kuunteli
sivusta, miten Hannu
Hummeri kertoi pitkiä tarinoita
omista seikkailuistaan.
Timolla ei ollut varastossa
yhtään niin jännittävää juttua.
Tuskin kukaan olisi kiinnostunut
siitä, miten taskurapu paikkasi
kattoja ja rakensi aitoja. Hummeri ja
simpukka uppoutuivat toistensa seuraan.
Vähin äänin Timo kokosi likaiset astiat ja
kantoi tarjottimen takaisin keittiöön.
29

Hannu Hummerin vierailun jälkeen Saara Simpukan käytös oli
muuttunut. Vierailu oli päättynyt oudosti. Vieras oli yhtäkkiä
kadonnut Timon käydessä keittiössä. Helmisimpukka nökötti yksin
huvimajassa, kuori visusti kiinni eikä vastannut Timon kysymyksiin.
Timo Taskurapu oli hämillään. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä
oli kysymys. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Eikö Saara enää tahtonut
puhua hänen kanssaan? Helmisimpukka halusi vain syödä ja nukkua.
– Simpukka on varmasti kyllästynyt minuun, taskurapu arveli.
– Minä olen aivan liian tavallinen. Minun täytyy tehdä asialle jotain.
30

Varastohuoneen perältä Timo Taskurapu löysi kuntoiluvälineitä,
jotka Antti Ankerias oli kauan sitten antanut hänelle lahjaksi.
Nyt ne olisivat tarpeen. Ravun täytyi kohentaa ulkoista olemustaan.
Alkoi päiväkausien aherrus. Timo Taskurapu nosteli raskaita painoja
ja voimisteli ahkerasti. Välillä hän tutki peilikuvaansa, mutta ei
huomannut merkittäviä tuloksia.
Helmisimpukka seurasi Timon touhuja vaieten. Hänen olisi tehnyt
mieli kertoa totuus rapuystävälleen, mutta oli vaikea aloittaa. Oli
tapahtunut jotain sellaista, mitä ei olisi koskaan saanut tapahtua.
Simpukka oli kadottanut helmensä.
31

32

Taas yhden päivän aherrettuaan Timo Taskurapu lähestyi varovasti
helmisimpukkaa, joka kyhjötti yksin huvimajassa. Ilta oli
kaunis, ja vesi virtasi verkkaisasti.
– Minusta tuntuu, että sinulla on paha olo, Timo sanoi ja silitti
samalla hiljaa simpukan kuorta. – Haluaisin kovin mielelläni auttaa
sinua. Kunpa voisit kertoa minulle, mikä mieltäsi painaa.
Saara Simpukka vaikeni yhä. Häntä hävetti, että oli antautunut suin
päin Hannu Hummerin lumoukseen. Hän oli uskonut turhaa liehittelyä
ja sallinut viekkaan vieraan ottaa helmen saksiinsa. Simpukka
ja hummeri olivat kamppailleet hetken, ja helmi oli pudonnut joen
pohjan kivikkoon. Mahtaisiko hän nähdä helmeään enää koskaan?
Hiljaisuus jatkui, mutta Timo oli kärsivällinen.
Taskurapu ja helmisimpukka istuivat vieretysten huvimajassa, ja kuu
jatkoi kiertoaan taivaalla. Sen säteet osuivat simpukankuoren välistä
tipahteleviin kyyneliin. Lopulta kuori avautui hitaasti, ja Timo näki,
ettei sisällä ollut enää helmeä. Nyyhkyttäen simpukka kertoi Timolle,
mitä oli tapahtunut.
– Miksi et kertonut minulle heti? taskurapu ihmetteli.
– En uskaltanut. Pelkäsin, että minä en ole enää sinun mielestäsi
arvokas, simpukka tunnusti.
– Kuinka saatoitkaan ajatella niin. Arvokkainta on se, että juuri sinä
olet ystäväni. Ei helmellä ole väliä, sinulla itselläsi on, Timo vastasi
totisena.
33

Vaikka Timo Taskurapu oli tavallisesti rauhallinen otus, nyt
hänen sisällään kuohui. Kuinka Hannu Hummeri oli saattanut
olla niin röyhkeä. Käydä nyt viattoman helmisimpukan kimppuun
ja yrittää varastaa sen helmi! Timo päätti, että hän ei jätä kiveäkään
kääntämättä. Helmi oli löydettävä.
Taskuravun sakset kolahtelivat joenpohjan kiviin ja risuihin. Sisukkaasti
ja järjestelmällisesti rapu tutki poukaman jokaisen kolon.
Lopulta uurastus palkittiin. Väsyneenä mutta leveästi hymyillen
Timo piti hohtavaa helmeä simpukan silmien edessä.
– Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, Saara Simpukka sanoi silitellen
Timon löytämää helmeä. – Kukaan muu ei olisi jaksanut etsiä tätä
niin kauan kuin sinä.
– Mutta miksi sitten näytät niin surulliselta? Timo kyseli ihmeissään,
kun huomasi kyyneleet helmisimpukan silmissä.
– Minulla on kyllä kaikki hyvin täällä kanssasi, mutta kaipaan
takaisin perheeni luokse meren rannalle, Saara sanoi hiljaa. – Lähden
huomenna.
34

Timo tiesi, ettei hänen kannattaisi taivutella Saara Simpukkaa
jäämään. Helmisimpukan oikea paikka oli rannikon simpukkaviljelmällä.
Kyllä taskurapu sen ymmärsi.
35

Antti Ankerias tuli noutamaan Saaran
mukaansa uudella motokopterillaan.
Antti oli menossa meren yli sukulaistensa luo ja lupasi koukata
helmisimpukan kotilahden kautta. Ennen kuin Saara kiipesi kyytiin,
hän kääntyi vielä kerran kiittämään ja halaamaan Timo Taskurapua.
Ystävykset rutistivat toisiaan niin, että kuoret kalahtivat vastakkain.
Motokopterin ovet suljettiin, ja yhdessä hujauksessa Antin upea
ajopeli oli kadonnut alavirtaan.
Timo Taskurapu kuljeskeli tyhjentyneessä pihapiirissään. Olo oli
haikea, mutta Timo päätti ajatella asian iloista puolta. Helmisimpukka
pääsi takaisin kotinsa turvaan ja perheensä luo. Taskurapu oli
joka tapauksessa saanut simpukasta uuden ystävän. Timo innostui
suunnittelemaan tulevaisuutta. Ehkä hänkin voisi ostaa itselleen
motokopterin, sellaisen pienen ja käytetyn, jolla voisi joskus käydä
kyläilemässä Saaran luona simpukkaviljelmällä.
Illan hämärtyessä kuu nousi poukaman ylle. Timo istui kuistillaan ja
ihaili hopeista loistetta. Se toi hänen mieleensä simpukan ja helmen.
Mutta tärkeintä oli, että Timo tiesi Saaran tuona iltana ihailevan
samaa kuuta kaukana rannikolla. Niin he olivat yhdessä sopineet.
36

37

Avuliaalla Timo Taskuravulla on kotijoella
monta ainutlaatuista ystävää. Mella
Meritähteä viehättävämpää tai Antti Ankeriasta
menestyvämpää on vaikea kuvitella. Rouva Monnin
antiikkikokoelma on jokivarren vaikuttavin ja vesiliskojen
suurperhe seutukunnan vauhdikkain.
Timo Taskurapu epäilee olevansa liian tavallinen. Tuttu arki
muuttuu, kun hyökyaalto heittää hänen pihaansa Saara
Simpukan. Uudella ystävällä on kuorensa suojassa jotakin
arvokasta, josta kiinnostuvat muutkin – erityisesti
epäluotettava Hannu Hummeri.
Mutta mikä onkaan suurin aarre maailmassa?
wickwick.fi