Views
3 months ago

Kuljetus & Logistiikka 1 / 2018

Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.

Lähtölaskenta ILAan

Lähtölaskenta ILAan 2018 Kansainvälisen ilmailu- ja avaruusalan edustajat kokoontuvat yhteen huhtikuussa Berliinissä. ILA on kehittymässä maailman johtavammaksi innovaatiomessuksi. Lentäviä takseja, päästöttömiä lentokoneita, 3D-tulostettuja droneja – ilmailu- ja avaruusteollisuus edustavat ainutlaatuista innovaatiota. Saksalaiset ilmailualan yritykset sijoittavat 11 % liikevaihdostaan tutkimukseen ja kehitykseen noin kaksi kertaa enemmän kuin muut yhtiöt. Nämä mahtavat tulokset tulevat olemaan esillä ILA Berlin -messuilla 25. - 29. huhtikuuta 2018. Yli 1 000 näytteilleasettajaa esittelevät tuolloin osaamistaan – siviili-ilmailusta puolustus, turvallisuus ja 26 Kuljetus & Logistiikka 1/2018 avaruusliikenteeseen, suurista yrityksistä erikoistuneisiin alihankkijoihin. Innovaatio ja johtajuus ilmailussa Ilmailu- ja avaruusteknologia kehittyy huimalla vauhdilla. Saksasta on tullut yksi alan maailmanlaajuisista johtajista: esimerkiksi joka kuudes matkustajakone kootaan siellä ja jokaisessa maailmalla rakennetussa lentokoneessa on saksalaista teknologiaa. Lisäksi Saksa on myös tärkeä jäsen Euroopan avaruus- ja sotilasilmailuohjelmissa sekä keskiössä helikopteri ja moottorivalmistuksessa. Tämän seurauksena ILA Berlinissä liikutaan uusimpien innovaatioiden ja tärkeimpien tulevaisuuden teemojen, kuten 3D -tulostuksen, kestävän lentämisen ja Industry 4.0: n ympärillä. “Tänä päivänä ILA edustaa innovaatiota ja johtajuutta ilmailussa. Olemme tietoisesti kehittäneet maailman vanhinta ilmailu- ja avaruusalannäyttelyä alan johtavaksi inno-

vaatiomessuksi”, sanoi Volker Thum, Saksan ilmailu- ja avaruusteknologian liiton (BDLI) toimitusjohtaja. “Tapahtuma tarjoaa ympäri maailman tuleville näytteilleasettajille täydellisen tilaisuuden esitellä viimeisintä teknologiaa ja keskustella tärkeimmistä tulevaisuuden kysymyksistä alan johtajien kanssa. Tapahtumaan odotettavat 150,000 kävijää tullaan hurmaamaan spektaakkelimaisilla messuilla ja lentonäytöksillä.” Vauhtia teemaan Industry 4.0 Tähän päivään asti ison energiatehokkaan lentokoneen kehittäminen on ollut erittäin aikaa vievää ja kallista. “Industry 4.0” mukaisesti ilmailuteollisuus sitoutuu nopeuttamaan huomattavasti kehitystä ja vähentämään kuluja. Virtuaalisilla kehitysprosesseilla tulee olemaan mahdollista ensin simuloida lentoa tietokoneella konseptien optimoimiseksi varhaisessa vaiheessa. Ilmailuteollisuus tulee kokemaan huomattavan automatisaation aallon Industry 4.0:n vanavedessä, ja Big Data -konseptit, jotka käsittelevät satojen lentokonesensorien informaatiota, tulevat mullistamaan lentokoneiden ylläpidon. Lukuisat näytteilleasettajat tulevat näyttämään viimeisintä teknologiaa ILA -messuilla ja esittelemään heidän tulevaisuuden näkemyksiään. Eräs pääteknologia Industry 4.0:ssa on additiivinen valmistaminen – eli 3D -tulostus. Nämä teknologiat ovat vasta tulossa miljardien eurojen markkinoille. Saksa, jossa tuhansia miljoonia euroja investoidaan 3D -teknologiaan ja kokonaisia 3D -kampuksia rakennetaan, on yksi maailman tämän alan johtajista. Mahdollisuudet ovat loputtomia, erityisesti lentokoneteollisuudelle. Esimerkiksi 3D -tulostuksen avulla painoa on mahdollista pudottaa monia prosentteja joka voi vähentää A350 XWB:n painoa jopa 1 000 kiloa. Jokainen vähennetty kilo-gramma säästää 25 tonnia kerosiinia lentokoneen eliniän aikana. • Kuvat: ILA 2016 Berlin Kuljetus & Logistiikka 1/2018 27

Kuljetus & Logistiikka 1 / 2015
Kuljetus & Logistiikka 1 / 2016
Kuljetus & Logistiikka 5 / 2017
Kuljetus & Logistiikka 3 / 2015
Kuljetus & Logistiikka 2 / 2018
Kuljetus & Logistiikka 5 / 2014
Kuljetus & Logistiikka 1 / 2017
Kuljetus & Logistiikka 4 / 2015
Kuljetus & Logistiikka 4 / 2016
Kuljetus & Logistiikka 5 / 2016
Kuljetus & Logistiikka 3 / 2016
Kuljetus & Logistiikka 3 / 2017
Kuljetus & Logistiikka 2 / 2017
Kuljetus & Logistiikka 2 / 2015
Lehden sisältöä 1/2009 (pdf) (1.3 MB) - SKAL
Kuljetus & Logistiikka 4 / 2017
Kuljetus & Logistiikka 5 / 2015
Kuljetus & Logistiikka 2 / 2016
MPT 4sivua liite.indd - MPT kuljetus oy