Kuljetus & Logistiikka 1 / 2019

tohonka

Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.

VUODEN 2018

KATSASTUKSEN

VIKATILASTOT

Eniten autoja hylätään edellisten

vuosien tapaan etuakseliston,

jousituksen ja iskunvaimennuksen

sekä jarruvikojen

vuoksi. Ensimmäisen kerran

katsastukseen tulevista autoista

hylättiin keskimäärin 3,1 %. Toukokuussa

2018 voimaantulleet

lainsäädäntömuutokset näkyvät

käytännössä muun muassa siinä,

että huonokuntoiset renkaat saadaan

nopeammin pois liikenteestä.

Vuonna 2018 määräaikaiskatsastuksessa

hylättiin 3–15-vuotiaista

henkilöautoista noin 20 %,

kun vastaava luku vuonna 2017 oli

20,6 %. Ensimmäisen kerran katsastukseen

tulevista autoista hylättiin

keskimäärin 3,1 %, kun luku

vuonna 2017 oli 3 %. Hylkäysten

osuuksissa ei viime vuosina ole

tapahtunut isoja muutoksia.

Katsastustilastoissa on viime

50

vuoden tapaan mukana mallikohtaiset

ajokilometrit. Tämä mahdollistaa

mallin hylkäysten osuuden

ja vikatietojen suhteuttamisen

mallilla keskimäärin ajettuihin

kilometreihin. Uutuutena katsastustilastoissa

löytyy korjauskehotuksiin,

hylkäyksiin ja ajokieltoihin

johtaneiden vikojen lukumäärät

käyttöönottovuosittain, mallisarjoittain

ja vikakohteittain.

”Tiedot mahdollistavat esimerkiksi

tarkastelut eri vikojen yleisyydestä

sekä merkkien ja mallien

välisen vertailun katsastuksessa

löytyneiden vikojen suhteen”,

kertoo erityisasiantuntija Ari Väisänen.

Uusimpia autoja hylätään eniten

jarruista löytyvien vikojen ja puutteiden

vuoksi. Vanhempia autoja

taas hylätään eniten etuakseliston

takia. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa

löytyvät viat ovat

yleinen hylkäysperuste.

Katsastuksen uudet arvosteluperusteet

tulivat voimaan toukokuussa

2018 – muutos painottaa

renkaiden kunnon ja jarrujen tarkempaa

huomioimista

20.5.2018 otettiin käyttöön uudet

katsastusaikavälit ja katsastuksen

uudet arvosteluperusteet. Katsastuksen

arvosteluperusteiden

More magazines by this user
Similar magazines