Fintendo Magazine 1

MAGAZINE

VUOSI 2017 NRO 1

The Legend of Zelda

Breath

of the

Wild

Legendan uusi aikakausi

SIVUA

62

sivua

Fintendon ensimmäisen vuoden

Parhaita paloja

Fintendo.fi – 1

Sisältö

42

3 Pääkirjoitus

4 Fintendon avajaistiedote

6 Teema: Switchin julkaisuikkuna

7 Zelda: Breath of the Wild

10 1-2 Switch

12 Mario Kart 8 Deluxe

15 Testissä Switch ja uudet ohjaimet

18 Teema: Switchin taistelupelit

19 Arms

21 Pokkén Tournament DX

24 Dragon Ball Xenoverse 2

27 Nintendon E3 2017 -julkistukset

Artikkeli

30 Videokatsaus

31 Teema: Splatoon

32 Splatoon 2

35 Splatoonin marssi Wii U:lta Switchille

21

40 Esittelyssä Zelda-maraton

Artikkeli

42 Hey! Pikmin

Arvostelu

45 Miitopia

Arvostelu

47 Story of Seasons: Trio of Towns

Arvostelu

50 Lohkaisuja foorumilta

51 Teema: Fire Emblem

52 Fire Emblemin lyhyt historia

54 Fire Emblem Echoes

57 Fire Emblem Heroes

60 Fire Emblem Warriors

31

2 – Fintendo.fi

Pääkirjoitus

Jos luet tätä, olet erittäin todennäköisesti hankkinut Super Fintendo

-jäsenyyden Fintendo-foorumilla. Onnittelut ja kiitokset

hyvästä valinnasta. Super Fintendo on vapaaehtoinen tilaus, jolla

tuetaan yhteisön kehittämistä. Yksi vuoden mittainen Super-tilaus

riittää kattamaan esimerkiksi Fintendo.fi-osoitteen vuodeksi.

Muita ylläpitokuluja ovat esimeriksi palvelinmaksu ja julkaisujärjestelmien

tiettyjen lisäosien lisenssit. Mielellään järjestäisimme

myös enemmän kilpailuja tai tukisimme sisällöntuotantoa,

mikäli se olisi mahdollista.

Digitaalinen Fintendo Magazine on tarkoitettu Super Fintendo

-tilaajaeduksi, mutta emme ole vaikeuttaneet lehden lukemista

erityisillä kirjautumisoikeuksilla. Toivomme kuitenkin, ettet laittaisi

lehteä ainakaan julkiseen jakoon. Kaikki tämän lehden jutut on

julkaistu aiemmin Fintendo-blogissa vuoden 2017 ensimmäiseltä

puoliskolla. Super-jäsenet voivat kuitenkin saada jatkossa luettavaksi

tiettyjä blogitekstejä ennakkoon.

Fintendo Magazineja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla enempää,

joten suomalaista Nintendo-lehteä kaipaavien kannattaa pitäytyä

Fintendo-blogin lukemisessa. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos

Super-jäseniä saadaan vain tarpeeksi.

Toimitus ja ylläpito

Päätoimitus ja taitto:

Ville Polvela

Avustajat:

Tommi Koivusilta

Ilkka Kuusisto

Toni Soininen

Antti Sandberg

Oskari Vartia

Miikka Lehtonen

Senja Littman

Veeti Kainulainen

Ville Kovanen

Antti Nikkilä

Ari Koivunen

Yhteystiedot

Sähköposti:

Web:

Discord:

Facebook:

Twitter:

mail@fintendo.fi

fintendo.fi

fintendo.fi/discord

facebook.com/fintendofi

@fintendofi


Fintendon

avajaistiedote

Virallinen Nintendo Suomen Foorumi ja myöhemmin Nintendo

Klubi palvelivat suomalaisia Nintendo-faneja internetissä

yli kymmenen vuoden ajan. Nintendo Klubi oli paikka, jossa

pelaajat keskustelivat Nintendosta, järjestivät peliturnauksia

ja solmivat jopa uusia ystävyyssuhteita. Monilla on lämpimiä

muistoja myös takavuosien klubiliitteistä ja klubikorteista.

Monet toivoivat kuitenkin yhteisön ylläpidolta enemmän aktiivisuutta

ja klubilaisten huomioimista. Foorumi ei houkutellut

uusia käyttäjiä enää viime vuosina ja aktiivisuus putosi. Pientä

hämmennystä aiheutti myös kahteen eri kanavaan – Nintendo

Klubiin ja Nintendo Suomeen pilkottu viestintä. 30.4.2017 Nintendo

Klubin nettisivusto lakkautettiin resurssien puutteesta

johtuen. Suomen oma Nintendo-yksikkö on osa Pohjoismaissa

toimivaa Bergsala-ketjua, eikä muissa maissa Nintendolla ole

enää käytössä virallisia keskustelualueita.

Ylläpito etsi jatkajaa Klubin pitkälle perinteelle, ja myös pitkäaikaiset

jäsenet toivoivat jatkoa keskustelufoorumille. Samana

päivänä kun Nintendo Klubi suljetaan, avataan myös uusi Fintendo.fi-yhteisö.

Fintendoa ylläpitää joukko ympäri Suomea

asuvia entisiä Nintendo Klubin aktiivijäseniä. Kokeneeseen ylläpitoomme

ja toimitukseemme kuuluu aiemmin muun muassa

Levelin, IGN Suomen, Site Folkin ja Smash Finlandin parissa

vaikuttaneita henkilöitä.

Uuden yhteisön tärkeimpänä tehtävänä on tarjota palvelua

faneilta faneille ja nostaa Nintendon näkyvyyttä Suomessa.

Me tarjoamme vaihtoehtoja keskustella Nintendon peleistä ja

konsoleista muiden suomalaisten kanssa haluamallasi tavalla.

Modernilla Xenforo-alustalla pyörivä ja mobiililaitteillakin toimiva

foorumimme sisältää tuttuja ominaisuuksia vanhoille

Klubin foorumin käyttäjille. Tutkimme myös mahdollisuutta

julkaista Nintendo Klubin aikaisten viestien arkisto jossain vaiheessa.

Käytössämme on Noftalgiasta Fintendoksi uudelleen

brändätty Discord-kanava, jolla voi harrastaa vapaamuotoisempaa

viestittelyä ja järjestää esimerkiksi verkkopeliturnauksia.

Olet myös tervetullut seuraamaan Twitter– ja Facebooktilejämme.

Lisäksi tuotamme omaa Nintendo-aiheista sisältöä ja jaamme

myös muiden suomalaisten fanien julkaisuja. Kuvaatko You-

Tubeen esimerkiksi Let’s Play -videoita Nintendon peleistä,

keräiletkö retropelejä tai löytyykö pöytälaatikostasi vanhoja

peliarvosteluita? Järjestätkö jossain peli-iltoja muille faneille?

Kerro niistä meille!

Toivotamme kaikki uudet ja vanhat Nintendo-fanit tervetulleiksi.

Voit lähettää palautetta ja toivomuksia esimerkiksi foorumin

palauteketjussa Legendaarista Nintendo Klubia ei ehkä

enää ole, mutta sen henki kulkee meidän fanien mukana.

• Ville Polvela

30.4.2017

4 –

Fintendo.fi

Fintendo.fi

Fintendo.fi/shop

Kasseja, t-paitoja, julisteita ym. kivaa.

Äänestä osoitteessa fintendo.fi/pr


Teema

Switchin julkaisuikkuna

Switchin julkaisuikkuna

Yhden tarinan loppu on toisen alku


Arvostelu

The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Lajinsa ensimmäinen

Alusta: Switch, (Wii U) Ilmestynyt: 3.3.2017

Kehittäjä: Nintendo EPD Julkaisija: Nintendo

The Legend of Zelda on yksi maailman arvostetuimmista

pelisarjoista ja yksi niistä suurista nimistä, jotka myyvät

konsoleita. Tämä tiedetään myös Japanissa, sillä vuosia kehityksessä

ollut The Legend of Zelda: Breath of the Wild päätettiin

julkaista Wii U:n lisäksi samaan aikaan uudella Nintendo

Switch -konsolilla. Megaluokan budjetin voimin kehitetty

uudenlainen täysin avoimen maailman Zelda-peli hyvästelee

Wii U:n arvokkaasti ja avaa Switchin aikakauden toiveikkaasti.

Breath of the Wild menee suoraan asiaan, eikä pelin alussa

katsella pitkiä juonta pohjustavia animaatioita. Oikeastaan

aloitus muistuttaa huvittavan paljon aivan ensimmäistä kasibittisen

Nintendon Zeldaa. Vanha kuoma Ganon on ottanut

Hyrulen valtaansa ja sadan vuoden horroksesta heräävää

Linkiä tarvitaan apuun. Mystinen parrakas mies antaa suippokorvalle

ensimmäiset seikkailussa tarvittavat esineet ja tämän

jälkeen pelaajalla on täysi vapaus valita mitä tekee. Halutessaan

Ganonin linnaan voi marssia vaikka heti, mutta haaste voi

osoittautua liian hankalaksi heikolle ja puutteellisia varusteita

kantavalle Linkille.

Breath of the Wild luottaa piirroselokuvamaiseen ulkoasuun.

Tyyli muistuttaa hieman Wiin Skyward Swordia, mutta

HD-resoluution ansiosta yksityiskohdat pääsevät paremmin

oikeuksiinsa. Piirtoetäisyyskin on yllättävän pitkä ottaen

huomioon Wii U:n ja taskukokoisen Switchin tehot.

Kompromissejakin on tosin jouduttu tekemään. Resoluutio

on Wii U:lla ja Switchin kannettavassa muodossa

720p. Switchin ollessa telakoituna tilaksi muuttuu ylöspäin

skaalautuva 900p. Ruudunpäivitys on molemmilla alustoilla

30 kuvaa sekunnissa, jossa esiintyy pientä takkuilua

ja tekstuurien ponnahtelua kummallakin konsolilla etenkin

tiheillä metsäalueilla, Wii U:lla hieman enemmän.

Peli hämmästyttää pyöriessään Switch-konsolin omalla 6,2 tuuman

näytöllä. Akku riittää noin kolmen tunnin pelisessioihin,

mikä ei kuulosta paljolta, mutta on sitä kun ottaa huomioon

kuinka valtava maailma on mahdutettu pienelle kasetille. Mobiilitila

on myös erinomaisesti optimoitu, sillä siinä ruudunpäivitys

tökkii vähemmän tai se ei häiritse niin merkittävästi.

“Breath of the Wild luottaa piirroselokuvamaiseen

ulkoasuun.”

Uusi Hyrulen kuningaskunta on laajempi kuin koskaan.

Pelkästään ensimmäinen alue on isompi kuin koko Ocarina of

Timen pelikenttä ja koko maailma jättää jopa Skyrimin toiseksi.

Avoimen maailman seikkailuista puhuttaessa nousee aina

esiin kysymys siitä onko peli muutakin kuin pelkkää avointa

preeriaa. Ruohopeltoja ja metsiä riittää Breath of the Wildissakin,

mutta vastavuoroisesti piilotettuja aarteita, salaisuuksia,

sivutehtäviä jakavia hahmoja ja vihollisten tukikohtia vilisee

kaikkialla. Kirjaimellisesti jokaisen kiven kääntäminen kannattaa.


Link ei ratsasta pelkästään Eponalla.

Hyrulen mailla sijaitsee peräti 120 pyhäkköä, joissa vierähtää

useampi kymmenen pelituntia. Pyhäköt ovat

eräänlaisia minitemppeleitä, jotka sisältävät joko kamppailuja

muinaisten robottien kanssa tai pienimuotoisia

arvoituksia. Pelkästään pyhäkön oviaukolle pääseminen

voi olla itsestään pieni haaste, mutta kohteen luokse

voi saapua yleensä mistä ilmansuunnasta tahansa.

Pulmissa availlaan tuttuun Zelda-tyyliin lukittuja ovia ja

painellaan kytkimiä, mutta ratkaisut nojautuvat aiempia

pelejä enemmän fysiikan lakeihin. Täysin oikeaa vaihtoehtoa

ei ole ja tehtävien suoritusjärjestys on täysin vapaa,

sillä tarvittavat kyvyt ja esineet ovat koossa jo muutaman

tunnin pelaamisen jälkeen. Pelaaja tulee varmasti hämmästymään

kuinka monella eri tavalla lohkareet saa liikkeelle

tai sähkövirran kulkemaan huoneen päästä päähän.

Perinteisiä suurtemppeleitäkään ei ole kokonaan unohdettu.

Temppelien arkkitehtuuri on kuitenkin muuttunut, sillä niitä

ei jaeta enää erikseen ladattaviin kerroksiin, vaan katonrajasta

voi loikata sekunnissa suoraan aulaan. Pomovastustajan

kanssa pääsee ottamaan mittaa aktivoimalla kartalla näkyvät

kytkimet, mutta niiden luokse pääseminen vaatii varusteiden

luovan käytön lisäksi mekaniikan lakien ymmärtämistä. Eläinteemaiset

linnakkeet sisältävät esimerkiksi liikkuvia osia, jotka

täytyy kääntää oikeaan kulmaan reitin avaamiseksi.

voi juuri vaikuttaa edes asetusvalikossa. Kykyjen karttuessa

tehtäviä suorittamalla, sekä väistöliikkeiden ja suojaamisen

tullessa tutummaksi kamppailut helpottuvat loppua kohden.

Väliaikaista helpotusta saa myös nauttimalla metsän antimista

avotulella kokattuja ruokia ja taikajuomia.

Breath of the Wildin Link ei heiluttele pelkästään miekkaa,

vaan hallitsee myös jousipyssyn, vasarat, kirveet ja keihäät.

Aseet kestävät vain tietyn verran osumia, joten aarrearkkuja

täytyy availla ahkerasti tai kättä pidempää on

pöllittävä vihollisilta. Etenkin pelin alkupuolella rajallinen

inventaario ja välineiden jatkuva hajoaminen ärsyttää. Asevaraston

kokoa on mahdollista laajentaa myöhemmin, mut

ta valitettavan hitaasti vain yhden paikan kerrallaan.

.

“Uusi Hyrulen kuningaskunta on laajempi

kuin koskaan.”

Linkin elämäpalkki koostuu edelleen sydämistä, mutta vihollisten

päällä on nähtävillä energiapalkit. Pomotaistelut ovat

astetta modernimpia, sillä mörssärit lyövät voimalla ja osaavat

paljon erilaisia liikkeitä. Etenkin ensimmäiset koitokset

ovat todella haastavia vähäisillä sydämillä, heikoilla varusteilla

ja totutun erikoisella Nintendon näppäinasettelulla, johon ei


Energia palautuu ruoan avulla.

Breath of the Wild on ensimmäinen Zelda-peli, jossa hahmoille

on annettu oikeat äänet. Ääninäyttelyä tosin esiintyy vain

välianimaatioissa ja Link tyytyy edelleen vain kiljahtelemaan,

mutta esimerkiksi prinsessa Zelda ja lukuisat muut sivuhenkilöt

jutustelevat englanniksi

Äänet tuovat hahmojen persoonallisuudet hyvin esille, mutta

toisaalta dubbauksen laatu on vaihtelevaa ja esimerkiksi japanilaisissa

äänissä on enemmän tunnelatausta. Ääniraitaa

ei voi vaihtaa muuttamatta konsolin omia kieliasetuksia.

Musiikkipuolella tutut Zelda-viisut ovat yllättävän pienessä

roolissa, sillä esimerkiksi Linkin vipeltäessä maailmalla kuuluu

taustalla pääasiassa vain luonnon ääniä tai hämärää ambienssia.

Isoissa taisteluissa soundtrack on kuitenkin kohdallaan.

Yhteenveto

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on onnistunut

sekoitus klassista ja modernia pelisuunnittelua. Se sisältää

mahdollisesti kaikkien aikojen parhaiten suunnitellut ongelmanratkaisutehtävät

ja mallikelpoisen avoimen maailman systeemin.

Perinteinen Zelda-mytologia on edelleen voimissaan,

vaikkakin klassisia sävellyksiä jää hieman kaipaamaan.

• Ville Polvela

Legendan uusi aikakausi.

Julkaisun jälkeen

Zelda tulee saamaan ladattavaa lisäsisältöä kahdessa osassa.

Kesällä peli saa ainakin vaikeamman haastetilan ja uutta

kerättävää. Jouluksi on tulossa kokonaan uusi pätkä tarinaan.

Paketti maksaa 20 euroa ja se on jo ostettavissa eShopkauppapaikalla.

Nintendo julkaisi pelille maaliskuun lopussa päivityksen, joka

paransi ruudunpäivitystä tietyillä alueilla. Raskaimmat efektit

saavat kuvan edelleen tökkimään, mutta esimerkiksi alun

ruohoaroilla ongelmia tuskin enää huomaa.

Päivitys 1.2.0 toi peliin vaihtoehdon valita ääninäyttelyn kieli.

Englannin lisäksi hahmot voivat puhua japania, saksaa, ranskaa,

espanjaa ja venäjää. Switch-versiossa kielen voi vaihtaa

suoraan pelin asetuksissa, mutta Wii U:lla joudutaan

lataamaan erillinen äänitiedosto. Näiden kahden päivityksen

myötä päädyin nostamaan arvosanan täyteen viiteen tähteen.


Arvostelu

1-2-Switch

Yhden illan juttu

Alusta: Switch Ilmestynyt: 3.3.2017


Wii Sports ja Wii Play esittelivät aikanaan onnistuneesti

liiketunnistusta hyödyntävien Wii-ohjaimien ominaisuuksia

ja myivät konsolia heti julkaisussa suurelle yleisölle.

Myös Nintendon uunituoreen Switch-konsolin kahtia jakautuvat

Joy-Con -ohjaimet sisältävät mielenkiintoista tekniikkaa.

Ohjaimet ovat pääosassa kovasti markkinoidussa uudessa

1-2-Switch -pelissä, mutta toisin kuin Wiin julkaisun minipelikokoelmat

1-2-Switch ei tule minkään tuotteen kylkiäisenä,

vaan on oma täysihintainen pelinsä.

1-2-Switch tarjoilee laajan kattauksen muutamasta sekunnista

noin minuuttiin kestäviä minipelejä. Jujuna on kuitenkin

se, ettei tv-ruutua tarvitse seurata lainkaan, vaan pelaajan

on keskityttävä vastapuolen tekemisiin, ääniin ja ohjaimen

antamaan palautteeseen. Kaikki pelit saa avattua käyttöön

nopeasti ja käyttöliittymä on niin simppeli, että aloittaminen

onnistuu vaivattomasti kosteimmissakin illanistujaisissa. Suurin

osa peleistä on suunniteltu kahdelle yhtäaikaiselle pelaajalle,

vuorottelua harrastetaan vain muutamassa tapauksessa.

Lisäksi juhliin voi osallistua tiimipohjaisessa lautapelitilassa.

Minipeleissä hyödynnetään vaihtelevalla menestyksellä Joy-

Conien liikesensoreita, IR-kameraa ja tärinäominaisuuksia.

Joukossa on kourallinen oikeasti hauskoja ja luovia pelejä,

mutta vastaavasti tylsiä ja kerran kokeiltavia virityksiä löytyy

vähintään vastaava määrä.

Joy-Conien anturit ovat tarkkoja, mutta liikkeentunnistus ei

ole enää uusi ja hohdokas idea. Moni 1-2-Switchin aktiviteetti

on joko Wiin aikakaudelta tuttu tai perustuu pelkästään asentojen

vaihteluun ja minimaalisiin liikkeisiin. Esimerkiksi nyrkkeilyssä

ei ole näytöttömyyden vuoksi Wii Sportsin tyylistä

syvyyttä ja pelillisyyttä, vaan pelissä läiskitään vain ilmaa valmentajan

ohjeita kuunnellen. Poseeraukseen ja vastustajan

liikkeiden kopiointiin perustuvat catwalk- ja tanssipeli eivät

myöskään säväytä. Oikean Joy-Conin pikkuruisen kameran

täysi potentiaali jää arvoitukseksi, sillä tekniikkaa hyödynnetään

vain suun liikkeiden tarkasteluun yhdessä syömispelissä.

Paketin parhaat ja mielenkiintoisimmat pelit ovat konsepteiltaan

aika villejä ja useimmissa niistä käytetään hyödyksi

ohjaimien edistyksellistä tärinämoottoria. Pöytätenniksen

on vaikea kuvitella toimivan ilman ruudulla liikkuvaa palloa,

mutta ohjaimen värinäpalautteen ja äänien avulla palloralli

voi lähteä käyntiin heti ensimmäisellä yrittämällä.

Parhaiten tärinäominaisuudet tulevat esille Ball Counting- ja

Safe Crack -minipeleissä. Ensimmäisessä Joy-Conia pyöritellään

kämmenellä ja tunnustelemalla koitetaan saada selville kuinka

monta kuulaa pyörii ohjaimen “sisällä”. Tärinän luoma illuusio

liikkuvista objekteista on lähes autenttinen, mutta sataprosenttisen

varman vastauksen antaminen on silti varsin hankalaa.

Safe Crack -pelissä murretaan taas kilpaa kassakaappeja.

Ohjainta pyöritellään ilmassa ja värinäpalautteen perusteella

etsitään kaapin lukolle oikea asento. Vastaavia kokemuksia ei

ole toistaiseksi tarjolla muilla konsoli- ja ohjainvalmistajilla.


Naama näkkärille ja kapula ääntä kohti.

“Paketin parhaat ja mielenkiintoisimmat pelit

ovat konsepteiltaan aika villejä.”

Lisäksi mainitsemisen arvoisia huvituksia ovat Quick Draw,

jossa haetaan lännen nopeinta liipaisinsormea, sekä Milk,

jossa lypsetään kilpaa lehmiä, niin kummalliselta kuin se

kuulostaakin. Näyttelijät esittelevät kunkin minipelin säännöt

korneilla, mutta tyylikkäästi tuotetuilla videoilla. Vaikka ideat

ja säännöt ovat periaatteessa yksinkertaisia, tuhlaantuu aloittamisessa

silti turhan paljon sekunteja ohjaimien kalibrointiin

ja lähtölaskennan odotteluun. Kaikki pelaajat eivät myöskään

aina ymmärrä milloin toimintoja saa suorittaa ja milloin ei,

minkä takia virheitä ja varaslähtöjä sattuu etenkin aluksi.

Yhteenveto

1-2-Switchin kokoelmasta löytyy sekä hyviä että huonoja pikapelejä.

Valitettavasti kaikki tarjonta on käyty läpi jo ensimmäisen

illan aikana, eikä sen jälkeen pelin pariin palaa kuin

esimerkiksi esittelymielessä sukujuhlissa. Peli olisi huomattavasti

pitkäikäisempi ja kiinnostavampi, mikäli moninpelitiloja

olisi useampia tai ennätyspisteillä olisi edes jonkinlainen

seuranta. 50 euron hintalappua ei voi perustella järkevästi. On

helppoa ennustaa 1-2-Switchin päätyvän jossain vaiheessa

konsolibundleihin ilmaiseksi kylkiäispeliksi.

• Ville Polvela

Täyden hinnan minipelikokoelman soisi olevan pitkäikäisempi.


Arvostelu

Mario Kart 8 Deluxe

Kahdeksas ihme


Kehittäjä: Nintendo EAD Julkaisija: Nintendo

Uusi Mario Kart -peli on aina erityislaatuinen tapaus ja Nintendo-konsolin

takuuvarma myyntihitti. Wii U:lle vuonna

2014 ilmestynyt Mario Kart 8 oli yksi konsolin laadukkaimmista

ja suosituimmista peleistä. Monet ihmiset kuitenkin skippasivat

niin konsolin kuin pelinkin kokonaan. Nintendo ei aikaillut,

vaan Switchille päätettiin tuoda Mario Kart 8:n päivitetty

Deluxe-painos jo julkaisuikkunassa.

Mario Kart 8 Deluxe kattaa Mario Kart 8:n kaiken sisällön maksulliset

DLC-paketit mukaan lukien. Deluxe ei kuitenkaan ole

puhdas porttaus, vaan se sisältää myös pieniä pelimekaanisia

uudistuksia, kourallisen uusia hahmoja, ja myllää paljon kritiikkiä

keränneen Battle-pelitilan uuteen uskoon. Wii U -version

veteraanit joutuvat punnitsemaan, kannattaako täyden hinnan

Switch-painokseen päivittää, mutta mikäli kasi jäi kokonaan

välistä, tarjoaa Deluxe rahalle täyden vastineen.

Kaikki pelitilat, moottoriluokat, hahmot ja peräti 48 erilaista

rataa ovat Deluxessa suoraan auki. GP-kisoissa menopelien

vauhti on sidoksissa yleiseen vaikeusasteeseen. 50-kuutioiset

ovat hidasta sunnuntaiajelua, mutta vastavuoroisesti korkeimmassa

200cc-luokassa luulot otetaan pois ja jarruillekin tulee

tarvetta. Noin puolet mahtavan näköisistä radoista on aiemmista

Mario Karteista tuttuja nykyaikaan päivitettyjä, ramppeja

ja seinillä ajamisen mahdollistavia antigravitaatiopätkiä

hyödyntäviä versioita. Avattavaakin toki riittää menopelien

runkojen, renkaiden ja riippuliitimien muodossa. Uusia osia

avautuu käyttöön tasaiseen tahtiin keräämällä kilpailuissa kolikoita.

Osaset eroavat toisistaan tietysti kosmeettisesti, mutta

lisäksi niillä on omat laskennalliset nopeutta, kiihtyvyyttä, painoa,

ohjattavuutta ja pitoa mittaavat arvonsa, jotka eivät ole

täysin samoja kuin Wii U:lla.

Myös pelihahmon painoluokka vaikuttaa hieman statistiikkaan.

Toadin ja Dry Bonesin kaltaisten höyhensarjalaisten

ohjastamat kärryt kiihtyvät nopeasti. Vastaavasti

painavalla Bowserilla on korkea huippunopeus,

mutta sen saavuttamiseen kuluu enemmän aikaa. Väliin

mahtuvat vielä esimerkiksi tasapainoiset Mario-veljekset.

Hitaammissa moottoriluokissa nopeilla mopedeilla ja kaaroilla

on etulyöntiasema, mutta 200cc:llä kiihtyvyyteen ja tiukkaan

kääntyvyyteen kannattaa panostaa enemmän. Deluxessa

haastetta ja kaaoksen määrää lisäävät myös kaksi esinepaikkaa

ja tavaroita varastelevan Boo-kummituksen paluu. Uusia

pelaajia auttavat alkuun erilaiset apuvälineet, kuten automaattikiihdytys

ja radalta putoamisen estävä smart steering.

Älyohjausta käytettäessä ei voi kuitenkaan hyödyntää kaikkia

oikoreittejä tai driftatessa latautuvan miniturbon täyttä tehoa.

Alkuvalikosta pääsee myös lukemaan pieniä ajovinkkejä.

“Kaikki pelitilat, moottoriluokat, hahmot ja peräti

48 erilaista rataa ovat Deluxessa suoraan auki.

GP-kisoissa menopelien vauhti on sidoksissa yleiseen

vaikeusasteeseen. ”


Vauhdikkaammissa moottoriluokissa ohjattavuudella on enemmän merkitystä.

Battle-tilan uudistukset ovat taatusti monia pelaajia eniten

kiinnostava asia. Wii U:lla pelitila oli toteutettu selvästi kiireessä,

sillä pelimuotoja oli vain yksi, Balloon Battle, ja kaikki

kahdeksan kenttää olivat suoria kopioita kilparadoista. Deluxessa

taistelutiloja on peräti viisi erilaista, ja lisäksi vanhat

kunnon areenat tekevät onneksi comebackin. Areenoitakin on

vain kahdeksan kappaletta, mutta ne ovat sopivan pienikokoisia

ja muiden pelaajien metsästämiseen suunniteltuja.

Klassista Balloon Battlea on uudistettu jonkin verran. Tarkoituksena

on edelleen ampua kilpakumppanien kulkuneuvoihin

kiinnitetyt ilmapallot tyhjiksi, mutta Deluxessa aloitetaan

viidellä pallolla, eikä peli pääty välittömästi viiden osuman

jälkeen, vaan rangaistuksena kerätyt pisteet puolitetaan. Palloja

voi myös edelleen varastaa muilta sienien turbovoimaa

hyödyntämällä. Coin Runners on ehkä viisikon tylsin pelimuoto,

sillä siinä kerätään yksinkertaisesti kilpaa kolikoita ja kiusataan

muita aseilla.

“Klassista Balloon Battlea on uudistettu jonkin

verran.”

GameCuben Double Dashin Bob-Omb Blast tekee myös paluun.

Kyseessä on eräänlainen Balloon Battlen variaatio, jossa ainoat

käytettävät esineet ovat pommeja. Pommeja voi kerätä reilusti

varastoon ja tykittää sitten sarjatulella muita kohti. Toinen

Double Dash -suosikki Shine Thief on myös mukana. Siinä

tarkoituksena on napata haltuun kultainen aurinko ja ajaa

karkuun muita ryöväreitä 20 sekunnin ajan. Aurinko tipahtaa

yhdestä osumasta ja voi vaihtaa omistajaa tiuhaan tahtiin.

Kamppailut ovat todella intensiivisiä, sillä etenkin viimeisillä

sekunneilla kaikki muut 11 pelaajaa viskovat jokaisesta ilmansuunnasta

kilpikonnankuoria ja pommeja kohti mestarivarasta.

Renegade Roundup on täysin uusi kilpailumuoto. Siinä pelaajat

jaetaan kahtia rosvoiksi ja poliiseiksi. Poliisit ovat varustautuneet

pysyvillä lihansyöjäkasveilla, joilla koetetaan napsia

kaikki roistot kiinni aikarajan puitteissa. Kiinniotetut kiikutetaan

häkkeihin, joiden alla sijaitsee painike. Lainsuojattomat

yrittävät pysyä pelissä loppuun asti ja voivat vapauttaa toisiaan

nappulan yli ajamalla. Poliisileikki toimii parhaiten samalla

sohvalla pelattuna, sillä yhteistyö vaatii kommunikointia.

Nettimatsien aikana ei voi käydä minkäänlaista keskustelua.

Jaetun ruudun hauskanpitoon voi osallistua neljä pelaajaa

yhdellä Switchillä. Peli tukee vain Switchin omia ohjaimia, eli

Pro-padia ja Joy-Coneja joko yhdessä tai erikseen. Kolmella

tai useammalla pelaajalla ruudunpäivitys puolittuu 30 kuvaan

sekunnissa, mutta resoluutio pysyy televisiossa 1080p:nä ja

kannettavassa tilassa 720p:nä. Moninpeli onnistuu samassa

lähiverkossa useamman Switchin kanssa, mutta tällöin tilanne

muuttuu vähän sekavammaksi. Langaton yhteys tukee kahdeksaa

Switchiä, mutta sitoo yhden pelaajan yhdelle konsolille.

LAN-adapterin vaativassa langallisessa verkossa onnistuvat

täydet 12 kuskin kaahailut, ja ruudun voi jakaa kahtia. En

kuitenkaan voinut testata lähiverkon toimivuutta käytännössä.

“Jaetun ruudun hauskanpitoon voi osallistua neljä

pelaajaa yhdellä Switchillä.”


Maksiminopeuden saavuttaa keräämällä 10 kolikkoa.

Myös maailmanlaajuisen nettipelin puolelle voi ottaa yhden

apukuskin mukaan. Verkossa on mahdollista osallistua yksittäisiin

kilpailuihin tai liittyä turnauksiin ja yksityisiin auloihin.

Kisoissa menestymällä ansaitaan pisteitä, joiden perusteella

etsitään oman tasoisia pelaajia ja päätetään sopiva moottoriluokka.

Ajoneuvo- ja hahmoyhdistelmää on mahdollista

vaihtaa Deluxessa ratojen välissäkin. Odotin nettikoodin paranevan

Deluxe-versioon, mutta toistaiseksi peli on kärsinyt

samantyyppisistä pienistä ongelmista, joita nähtiin Wii U:n

julkaisussa. Pelit katkeavat virheviesteihin liian usein rataäänestyksen

aikana, eikä kavereiden huoneisiin jonotuslistalle

liittyminen vaikuta toimivan kunnolla. Lagi vaikuttaa välillä

ikävästi esineiden käyttöön, sillä animaatioista huolimatta kilpakumppanien

vauhti ei oikeasti hidastu kaikista osumista.

Julkaisun jälkeen

Nintendo julkaisema Switchin ohjelmistopäivitys lisäsi konsolille

tuen Wii U:n GameCube-ohjainadapterille. GameCubeohjaimet

toimivat moitteettomasti myös Mario Kartissa. Pelin

pahimmat nettiongelmat ratkaistiin pian julkaisun jälkeen.

Yhteenveto

Mario Kart 8 Deluxe on helppo julistaa monipuolisimmaksi

kart-peliksi kautta aikojen. Mikäli Wii U -versio jäi välistä

tai kaipailee Switchille kunnon moninpeliä, kannattaa Deluxe

ehdottomasti hankkia. Peli näyttää yhtä terävältä myös

Switchin omalla näytöllä, ja kivana bonuksena kaverin voi

haastaa milloin tahansa Joy-Conin ojentamalla.

• Ville Polvela

Nopein ja laajin Mario Kart -kokemus.


Artikkeli

Laitetesti: Nintendo Switch ja Pro Controller

Testissä

Nintendo Switch

ja uudet ohjaimet

Nintendo Switch

Ilmestynyt: 3.3.2017

Värit: Kaksi erilaista konsolibundlea, harmailla

ja sinipunaisilla Joy-Coneilla.

Hinta: 339 € – 379 €

Näyttö: 6,2 tuuman kosketusnäyttö

Tallennustila: 32 GB (laajennettavissa SDkorteilla)

CPU: 8-ytiminen ARM Cortex

GPU: Nvidia Tegra X1

RAM: 4 GB

Paino: 297 grammaa (pelkkä konsoliyksikkö)

Keisarin uudet vaatteet

Wii U -konsolista ei tullut Nintendon toivomaa

myyntihittiä, vaikka Nintendon omat yksinoikeuspelit

olivatkin pääosin laatutavaraa. Tietä

menestykseen vaikeutti kummallinen nimi, heikoksi

jäänyt muiden julkaisijoiden tuki, kilpailijoita huonommat

verkkopalvelut sekä alusta alkaen sekava ja

vähäinen markkinointi. Japanissa ei kuitenkaan lannistuttu,

vaan Wii U:n tuotantolinjojen hiljennyttyä

kauppoihin tuotiin Nintendo Switch. Switchin ja Wii

U:n konsepteissa on paljon yhtäläisyyksiä.

Molempien laitteiden keskiössä on kosketusnäytöllinen

ohjain. Suurin ero on se, että Switchillä myös

konsolin keskusyksikkö on rakennettu kuuden tuuman

kokoisen näytön sisään. Tämä tarkoittaa sitä,

että konsolin voi ottaa mukaan minne vain älypuhelimien

ja muiden käsikonsolien tapaan. Wii

U:n GamePad-ohjain toimi vain muutaman metrin

säteellä televisioon kytketystä konsolista.


Myös Switchin pelikuvan saa näkymään televisiossa. Myyntipaketin

mukana toimitetaan HDMI-piuhalla varustettu

telakka, jonka sisään Switch sujahtaa näppärästi. Kuva

siirtyy isolle näytölle muutamassa sekunnissa,

eikä pelatessa huomaa minkäänlaista viivettä.

Telakoituna laitteen akut latautuvat

ja pienikokoisen konsolin sisuksista

otetaan kaikki irti, jotta peli saadaan

pyörimään 1080p-resoluutiolla.

Kannettavassa muodossa Switch

menee eräänlaiseen säästötilaan,

jolloin resoluutio putoaa 720p:ksi.

Pelikokemus ei siltikään juuri muutu,

sillä Switchin LCD-näyttö on erittäin

laadukkaan oloinen ja kirkas, eikä edes

ruudunpäivitys putoile lainkaan. Esimerkiksi

The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kuva

tökkii jopa vähemmän kannettavassa tilassa, ja Mario Kart 8

Deluxe pyörii silti 60 kuvaa sekunnissa. Tehoiltaan Switch sijoittuu

jonnekin Xbox Onen ja Wii U:n välimaastoon. Pienet

tuuletusaukot sisältävä masiina hyrrää hiljaisesti ja lämpenee

käytössä, mutta ei kuitenkaan huolestuttavasti. Laitteen

virta kestää pelistä riippuen suunnilleen kolme tuntia, mutta

näin kompaktiin ja suorituskykyiseen käsikonsoliin olisi tuskin

edes mahtunut paljoa suurempi akku. Konsolin pohjasta löytyy

USB C -portti matkalla lataamista varten, mutta

sijoittelu voisi olla parempikin, sillä lataaminen

ei onnistu laitteen nojatessa pöytää vasten.

Telakan lisäksi konsolipakettiin kuuluu

kaksi Joy-Coneiksi ristittyä ohjainta.

Langattomia Joy-Coneja on mahdollista

käyttää erikseen tai ne voidaan yhdistää

yhdeksi ohjaimeksi joko Switchin näytön

tai välikappaleen ympärille. Joy-Coneja

voi käyttää myös vaakatasossa, ja tietyt

moninpelit onnistuvat siis pelkästään yhden

ohjainparin voimin. Kumpikin kämmenen kokoinen

kalikka sisältää liikkeentunnistimen, tärinämoottorin,

neljä tavallista nappulaa, kaksi digitaalista

olkanappia ja analogitikun. Lisäksi vasemmanpuolimmaisessa

ohjaimessa on miinus-näppäin ja kuvankaappausnappula,

kun taas oikeanpuolimmaisesta löytyy plus-nappi, Switchin

päävalikon avaava toimintanäppäin ja toistaiseksi vähälle

käytölle jäänyt IR-kamera, joka tunnistaa esimerkiksi kuinka


monta sormea pelaajalla on pystyssä.

Joy-Coneille voi kuvitella useita erilaisia käyttötarkoituksia, ja

etenkin liikesensoreiden tarkkuus ja värinäpalautteen voimakkuus

vakuuttavat. Näitä ominaisuuksia on käsitelty tarkemmin

esimerkiksi 1-2-Switch-pelin arvostelussa. Yhden Joy-Conin

akunkesto on noin 20 tuntia, ja myös ohjaimet latautuvat

konsolin ollessa telakoituneena. Aikuisen käsiin ohjaimet ovat

kuitenkin aika pieniä. Etenkin pitkissä pelisessioissa nappuloiden

koon ja oikean tikun paikan huomaa vaikuttavan ergonomiaan.

Muissa pelimedioissa liikkuneet väitteet ohjaimien

herkkyydestä muille langattomille signaaleille eivät ole

myöskään täysin tuulesta temmattuja, sillä koin itsekin ongelmia

yhteyden katkeamisen kanssa muutaman kerran Zeldaläpipeluuni

aikana.

Nintendo myy erikseen myös perinteisen padin mallista Proohjainta,

joka kätkee Joy-Conien tapaan sisälleen HD-tärinämoottorin

ja liikesensorit. Pro-padin nappulat ja tikut ovat

hieman isompia, ja se korvaa toisen neljän näppäimen sarjan

ristiohjaimella. Ohjaimessa on sopivasti painoa, ja sen kahvat

tuntuvat hyvältä. Akku kestää tuplasti yhteen Joy-Coniin verrattuna,

ja myös Prossa on USB C -tyypin portti. Switchiä ja kaikkia

sen lisävarusteita koristaa Suomessa kuitenkin suhteellisen

korkea hintalappu. Pelkän konsolin hinta alkaa Suomessa 349

eurosta, ja ohjaimista voi joutua pulittamaan jopa 80 euroa.

Switch ei pyöritä Wiin tai Wii U:n levyjä, sillä fyysiset pelit toimitetaan

kaseteilla. Myöskään vanhat ohjaimet eivät toistaiseksi

ole tuettuja. Arkkitehtuuri on täysin uusi ja perustuu Nvidian

Shield-tuoteperheeseen. Ulkoisesti laite tuntuu arvokkaalta, ja

mattamainen pinnoite näyttää hyvältä.

Switchin käyttöliittymä peittoaa kaikki Nintendon aiemmat

yritykset. Pyöreät kulmat ja Mii-hahmot on hylätty,

ja modernissa tyylissä on vaikutteita Googlen, Xboxin ja

Playstationin designista. Teemoja on toistaiseksi kaksi –

valkoinen ja musta. Parasta käyttöliittymässä on kuitenkin

sen nopeus. Pelit ja eShop käynnistyvät välittömästi, eikä

ylimääräisiä varoitusviestejä tarvitse klikkailla läpi. Kotinäppäimellä

palataan päävalikkoon välittömästi milloin vain

ja lepotilasta siirrytään peliin muutamassa sekunnissa.

Samaa minimalistista tyyliä noudattavasta eShopista ei kuitenkaan

voi hankkia toistaiseksi kuin vain pelejä. Esimerkiksi Netflix

ja YouTube eivät tarjoa vielä omaa sovellustaan Switchille,

eikä konsolilla ole mahdollista surffata edes internetissä.

Puutteita on myös muissa verkko-ominaisuuksissa. Jostain

syystä kavereita ei voi etsiä Wii U:n tapaan käyttäjätunnuksen

perusteella, vaan systeemissä luotetaan pahamaineisiin

kaverikoodeihin ja ehdotuksiin mobiilipelien perusteella. Kavereiden

kanssa ei voi viestitellä eikä keskustella äänichatissa.

Verkossa voi pelata jo muutamaa peliä, mutta esimerkiksi Mario

Kartin online-infrastruktuuri ei vaikuta juuri kehittyneen

Wii U -versiosta. Nettipelaaminen on Nintendon mukaan

ilmaista syksyyn asti, ja vuosimaksu tulee olemaan 20 – 30

euroa.

Yhteenveto

Switchille voi ennustaa Wii U:ta ruusuisempaa tulevaisuutta.

Pelkästään selkeämpi konsepti ja laitteen ulkonäkö tekevät

Switchistä houkuttelevan ostoksen. Nintendo markkinoi

Switchiä kotikonsolina, jonka voi ottaa mukaan reissuun.

Kannettavassa tilassa laite tekee suuren vaikutuksen, mutta

japanilaisjätti tunnetusti ymmärtääkin käsikonsolipelaamisen

päälle. Myynti on lähtenyt maailmalla hyvin liikkeelle, ja ennätyksiä

on rikottu erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Japanissa.

Suomessa konsoleita pidättelee markettien myyntipöydillä

kilpailijoita korkeampi hintalappu. Tämän vuoden pelitarjonta

vaikuttaa kiinnostavalta yksinoikeuksien perusteella, ja tarvittaessa

Nintendo voi esitellä erilaisia konsolibundleja tai Joy-

Conien värivaihtoehtoja lennättämään paketteja hyllyiltä.

• Ville Polvela


Teema

Switchin taistelupelit

Switchin taistelupelit

Iske Makwan ja Robert mattoon


Arvostelu

Arms

Venyy ja paukkuu



Mitä saadaan, kun yhdistetään Nintendon Punch Out-

, Wii Sports- ja Splatoon-pelisarjat? Todennäköisesti

teemabiisillään ja räikeän keltaisella päävalikollaan hurmaava

kesämäiskintä Arms. Kyseessä on kolmiulotteinen taistelupeli,

jota tähdittävät venyvillä vieteri- ja nuudelikäsivarsilla läiskivät

sankarit, taattua Nintendo-outoutta siis. Punch Outin tyyliin

kamera pysyy pelihahmon selän takana. Wii Sportsin nyrkkeilyä

kokeilleet oppivat nopeasti Armsin liikeohjauksen. Splatoonin

perintö näkyy taas yleisessä designissa sekä kehittäjien

aikeissa päivittää peliä kuukausittain.

Tavallisissa Arms-matseissa asetetaan vastakkain kaksi pelaajaa,

ja voittaja on yksinkertaisesti se, joka läpsii aikarajan

sisällä ensin vastustajan elämäpalkin tyhjäksi. Pelimekaniikka

tulee tutuksi muutamassa tunnissa. Vieterimies tai -nainen lyö

vasemmalla ja oikealla nyrkillä pelaajan liikkeiden mukaisesti.

Joy-Conia kallistamalla on mahdollista ohjata iskun suuntaa

vielä ilmassa, myös liikkuminen perustuu nojailuun. Ohjaimet

yhteen tuomalla blokataan, ja heitto suoritetaan viemällä molemmat

kädet eteen. Nappuloita käytetään vain hyppäämiseen,

pyrähtämiseen ja latautuvan super-combon aktivoimiseen.

Kivi-paperi-sakset tyyliin hyökkäys voittaa heiton, heitto

suojan ja suoja iskun.

Gyroihin perustuva ohjaus ei kuitenkaan ole ainoa tapa pelata

Armsia, vaikka sillä peliä vahvasti markkinoidaankin. Perinteisten

kontrollien ystävät on huomiotu erinomaisesti, sillä

peli tukee myös Pro-ohjaimia ja Joy-Coneja yhdessä tai erikseen.

Näillä ohjaustavoilla molemmille käsille on annettu

omat napit. Liikkuminen ja iskujen kääntäminen hoidetaan

taas analogitikulla. Molemmilla ohjaustavoilla on omat etunsa

ja haittapuolensa, itse koin oloni varmemmaksi Pro-ohjain

kourassa. Nyrkkien kääntäminen ja suojaaminen oikeiden liikkeiden

perusteella on toki luontevaa, mutta vastaavasti hutilyöntejä

esiintyy useammin, ja niistä saa syyttää vain omia

ranteita. Napilla lyönti taas lähtee suoraan aina. Perinteisen

padin ainoa ongelma on torjumisen sijoittaminen ohjaussauvan

klikkauksen taakse, vaikka muitakin nappuloita olisi vapaana.

“Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään

kehäketun rooliin, sillä vieteriukot pelaavat mielellään

myös lentopalloa ja korista.”


Sivukoukku saattaa yllättää.

giapalkkeja, mutta tasapuolista kilpailua kaipaaville

on tarjolla erillinen Ranked-tila, jossa kohdataan

oman kokemustason pelaajia. Yksityisille

huoneille voi asettaa salasanan ja niiden säännöt

voi määrittää vapaasti. Verkkopeli toimii loistavasti,

sillä lagia ja linjoilta putoamista esiintyy

erittäin harvoin. Telakoituna peli pyörii täydellä

1080p-resoluutiolla 60 kuvaa sekunnissa, eikä ruudunpäivityksestä

tingitä käsikonsolitilassakaan.

“Julkaisussa valittavana on 10 hahmoa,

jotka eroavat toisistaan hieman. Jokaisella

taistelijalla on jokin erikoiskyky, ja

lisäksi hanskavalikoima vaihtelee.“

Kaikki ladattavat hahmot ovat ilmaisia.

Armsissa ei ole varsinaista tarinatilaa, mutta sen

virkaa toimittaa arcademainen Grand Prix -turnaus,

jossa kohdataan 10 eri tekoälyn ohjaamaa haastajaa.

Ottelun aluksi kerrotaan muutaman lauseen

verran taustatietoa vastustajasta, mutta esimerkiksi

minkäänlaisia välianimaatioita ei katsella lainkaan,

vaikka persoonallisen näköiset hahmot olisivat

sellaisiin kuin luotuja. Nintendo avaa sosiaalisen

median kanavillaan ajoittain Armsin saloja, ja tarustoa

toivoisi enemmän selattavaksi pelin ekstroihinkin.

“Armsissa ei ole varsinaista tarinatilaa,

mutta sen virkaa toimittaa arcademainen

Grand Prix -turnaus.“

Julkaisussa valittavana on 10 hahmoa, jotka eroavat toisistaan

hieman. Jokaisella taistelijalla on jokin erikoiskyky, ja

lisäksi hanskavalikoima vaihtelee. Esimerkiksi pop-tähti Ribbon

Girlillä on useampi hyppy, Master Mummyn elämä palautuu

blokatessa ja tieteellinen koe Helix väistelee muotoaan

muuttamalla. Kullakin hahmolla on aluksi käytössä kolme erilaista

hanskaa, joilla on erilaisia kokoja ja elementtejä. Kevyillä

nyrkeillä voi takoa nopeasti, mutta ne jäävät raskaampien

lyöntien alle. Vastapuolta voi kiusata elementti-iskujen voimin

esimerkiksi väliaikaisella sokeudella, lamauttamalla käsivarret

sähköiskulla ja toiselle puolelle kenttää heittävällä tuulivoimalla.

Hanskoja voi sekoitella keskenään, ja toimivan yhdistelmän

löytäminen onkin avain voittoon.

Otteluihin mahtuu mukaan kolme tai neljäkin pelaajaa,

mutta kaikki vastaan kaikki -säännöillä voittaja on aina se, joka

pysyttelee kaukana toiminnasta. Tiimipohjaiset pelit ovat taas

hauskoja, sillä niissä joukkueen jäsenet sidotaan toisiinsa kiinni

köydellä. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään

kehäketun rooliin, sillä vieteriukot pelaavat mielellään myös

lentopalloa ja korista. Lentopallossa pomputellaan verkon

puolelta toiselle pommia, ja koripallossa koriin yritetään heittää

vastustaja. Lisäksi kavereiden kanssa voi mätkiä tekoälyä

tai rikkoa kilpaa maalitauluja.

Internetin yleisissä Party-auloissa pelimuodot ja vastustajat

vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Party-tilassa pyritään tasoittamaan

puntteja pienentämällä jatkuvasti voittavien pelaajien ener-

Yhteenveto

Armsin perusmekaniikat ja kontrollit oppii nopeasti. Liikearsenaaliin

kuuluu vaikeampiakin kikkoja, mutta yleisesti muihin

taistelupeleihin verrattuna taitokatto vaikuttaa olevan aika

matalalla. Vaikka erilaisia pelitiloja onkin ihan hyvä määrä, tulee

pelin anti käytyä läpi käytännössä yhdessä illassa lyhyiden

erien vuoksi. Arms vaatii vähintään yhden pelikaverin, sillä polettien

keräily uusia hanskoja varten viihdyttää maksimissaan

muutaman tunnin kerta-annoksina. Jos sattui ottamaan osaa

Global Testpunch -betatestiin, ei kokonainen peli aiheuta enää

yllätyksiä. Toivottavasti päivitykset toisivat hahmogalleriaan

muutaman villin tappelijan lisää.

• Ville Polvela

Päivitykset ratkaisevat pelin pitkäikäisyyden.


Arvostelu

Pokkén Tournament DX

Kehäketun

uusintaottelu

Alusta: Switch, (arcade) Ilmestynyt: 22.9.2017

Kehittäjä: Bandai Namco Julkaisija: Nintendo, The Pokémon

Company

Pokkén Tournament julkaistiin Wii U:lle noin 1,5 vuotta

sitten. Bandai Namcon kehittämä ensimmäinen reaaliaikainen

Pokémon-mäiskintä ei ollut lainkaan hassumpi tekele,

mutta pöhinä pelin ympärillä lopahti äkkiä. Kovasti kilpaillussa

taistelugenressä turnauspelaajien kiinnostus määrittelee pitkälti

pelin eliniän. Pokkén-yhteisön kokoon vaikutti tietysti

myös Wii U:n pieni laitekanta, mutta Nintendo ei luovuttanut,

vaan julkaisee pelin uudelleen Mario Kart 8 Deluxen -tyylisenä

päivitettynä DX-versiona.

Näkyvimmät uudistukset koskevat hahmovalikoimaa, sillä

rosteriin liittyy kourallinen täysin uusia taistelijoita (Croagunk,

Darkrai, Decidueye, Empoleon ja Scizor), jotka nostavat

kokonaismäärän 21:een. Kaikki pelattavat hahmot, support-

Pokémonit ja kentät ovat DX:ssä heti auki, mukaan lukien Wii

U:lla yksinpelikampanjan läpäisemällä avattavat Mewtwot.

Jokaisella hahmolla on selvät heikkoutensa ja vahvuutensa.

Charizardin kaltaisilla isoilla körmyillä on eniten elämäpisteitä

ja ruista ranteessa, mutta toisaalta ne voivat joutua helposti

näppäräsormisen Pikachu-pelaajan kombotettavaksi. Legendaarisella

Mewtwolla taas tuntuisi olevan vastaus jokaiseen

tilanteeseen, mutta hahmolla on muita pienempi energiapalkki

ja sen hutilyönnit ovat helposti rangaistavissa. Pokkén-hahmot

ulkoasultaan ovat realistisempia kuin muissa Pokémonpeleissä,

ja murahtelevat aitojen eläimien tapaan Pikachua

lukuun ottamatta.

Tavalliset taistelut ovat puhtaita paras kolmesta kaksinkamppailuita,

mutta DX sisältää myös tuen 3 vs. 3 -tiimipeleille,

joissa pelaajat valitsevat kolme erilaista taistelijaa. Tiimimatseissa

yhden Pokémonin hävitessä vuoro siirtyy seuraavalle, ja

vastapuoli ansaitsee muutaman pisteen lisää energiapalkkiin.

“Näkyvimmät uudistukset koskevat hahmovalikoimaa,

sillä rosteriin liittyy kourallinen täysin uusia

taistelijoita.”

Silmämääräisesti Switchin Pokkén DX ei juuri poikkea Wii

U -versiosta, mutta tehokkaampana konsolina Switch tuo

grafiikkaan piirun verran terävyyttä ja uudistaa moninpelitiloja.

Käyttöliittymä on samanlainen, ja pelaajaa tervehtii alussa

jälleen rasittavan aktiivinen mentorihahmo. Ensimmäiseksi

selostus kannattaakin käydä kytkemässä kokonaan pois

asetuksista, tai vähintäänkin vaihtaa ääniraita paljon miellyttävämmän

kuuloiseen japanilaiseen dubbaukseen.


Lisäksi pelaajan vaihtoehtoihin kuulu

perinyt suoraan Mishiman klaanin jugglaustaidot.

Ottelut tekee erikoiseksi kaksi eri kamerakulmaa,

joiden välillä vaihdellaan pitkin

erää. Peli alkaa aina hahmon takaa

kuvatusta Field Phase -asemasta, jossa

on mahdollista liikkua vapaasti kaikkiin

suuntiin. Tietyillä iskuilla tai liikesarjoilla

taistelu siirtyy sivulta kuvattuun Duel

Phaseen, jossa ei voikaan enää liikkua

syvyyssuunnassa. Käytössä olevat

liikkeet muuttuvat hieman kuvakulman

mukaan, joten asema ehtii vaihtua

useita kertoja yhden matsin aikana

pelaajien hakiessa parempaa Phasea ja

etulyöntiasemaa itselleen. Esimerkiksi

Gengar on selvästi alakynnessä pelin

alussa ja pitkillä etäisyyksillä.

Perusliikkeet, eli kevyt ja raskas isku,

sekä pidemmän kantaman Pokémonliike

ovat kukin oman napin takana.

Legendaarisella statuksella tai tyyppieroilla

ei ole vaikutusta ottelun lopputulokseen.

vat suojaus, heitto, vastaisku, hyppy

ja kertakäyttöinen support-Pokémon.

Jälkimmäinen voi toimia esimerkiksi

elinvoiman palauttajana, kombon aloittajana

tai pysäyttäjänä. Hitaammin

latautuvissa supporteissa on enemmän

tuhopotentiaalia, mutta intensiivisissä

matseissa niitä ei ehdi välttämättä edes

käyttää. Pikachu nakkelee kentälle sähkötyypin

edustajana tietysti Thunderbolt-salamoita,

ja lähitaisteluissa heiluu

häntä sekä Tail Whip, kun taas aggressiivisen

tuli- ja taistelutyyppi Blazikenin

Flare Blitz kuluttaa roolipeleistä tuttuun

tapaan energiapalkkia. Jotkin iskut

voivat hetkellisesti vaikuttaa omaan tai

vastustajan voimaan, kestävyyteen ja

ketteryyteen. Muutama fyysinen hyökkäys

on tosin lainattu huvittavasti Tekkenin

puolelta, esimerkiksi Pikachu on

Hyökkäykset muuttuvat hieman riippuen

siitä, mihin suuntaan ohjaustikku

osoittaa tai onko liike aloitettu ilmassa.

Taisteluun on yhdistetty eräänlainen kivi-paperi-sakset-mekaniikka:

tavallinen

hyökkäys voittaa heiton, heitto päihittää

vastaiskun ja vastaisku hyökkäyksen.

Perille saatetut lyönnit kasvattavat

myös erillistä Synergy-mittaria, jonka

täytyttyä on mahdollista aktivoida uusista

Pokémon-peleistä tuttu voimakas

Mega-evoluutio tai muu erikoiskyky.

Erän voittajaksi selviää usein vastustajan

liikkeet paremmin ennakoiva hyökkäystriangelin

hallitseva pelaaja, mutta

aktivoimalla synergian oikeaan aikaan

voi ottelu kääntyä vielä päälaelleen.

“Nettipeli rullasi hienosti jo

Wii U:lla, eikä Switch-versio tee

sääntöön poikkeusta. Verkossa

on mahdollista pelata joko tavallisia

tai ranked-matseja tuttujen

ja tuntemattomien kanssa.

Seuranhaku parittaa keskenään

ensisijaisesti samantasoisia ja

lähialueen pelaajia viiveen minimoimiseksi.”

Paikallinen moninpeli onnistuu nyt yhdelläkin konsolilla, vaikka ruudun jakaminen ei olekaan optimaalisin tapa.


väliset pelit pyörivät lähes yhtä sujuvasti kuin offline-tilassa,

eivätkä matsit valtameren toisella puolella asuvien pelaajien

kanssakaan ole pelikelvottomia. Ranking-listoja voi selata

pisteiden tai voittojen mukaan, ja jopa suomalaisille pelaajille

löytyy oma lista. DX:ään on lisätty muutamia käteviä ominaisuuksia,

kuten mahdollisuus katsella muiden pelaajien tilastoja

ja viimeisimpiä ottelutallenteita. Lisäksi pelaajat voivat

luoda viimein omia, jopa 100 pelaajan ajastettuja turnauksia

tai huoneita.

Mewtwon ympärillä pyörivä parin tunnin mittainen “tarinatila”,

eli Ferrum League on mukana myös DX:ssä. Kymmenistä

peräkkäisistä taisteluista koostuva liiga on hyvä pelimuoto

harjoitella liikkeitä, mutta sisällöllisesti se on erittäin köyhä.

Juonta kuljetetaan eteenpäin tekstibokseilla ja pelaaja ansaitsee

voitoista vain asusteita avatarilleen. Vaatteita ja taisteilijoiden

kokemuspisteitä tienaa lisäksi uudesta Daily Challenge

-tilasta, jossa suoritetaan päivittäin vaihtuvia haasteita tietyillä

hahmoilla. Haasteissa ei ole mitään tavallisista matseista

poikkeavia twistejä tai tavoitteita, minkä vuoksi pelimuoto on

valtava pettymys.

Muihin taistelupeleihin verrattuna Pokkén-mekaniikat eivät

siis edelleenkään ole erityisen syvällisiä. Pelissä on joitain

komboja, mutta kovin pitkät sarjat eivät ole mahdollisia, sillä

tilanne resetoidaan lopulta melkein aina Phasen vaihdolla.

Kombojen ja perusiskujen salat neuvotaan kattavassa Training

Modessa.

Paikallisessa moninpelissä Switch-versio ottaa teknisen edistysloikan.

Peli tukee langallista Pokkén-padia, Switchin Proohjainta

ja Joyconeja yksin tai yhdessä. Kaksinpelit onnistuvat

samalla tai jaetulla ruudulla ja langattomasti kahden konsolin

voimin. Jaetun ruudun moninpeli on toteutettu hieman kummallisesti,

sillä pelikuvaa kutistetaan aivan liikaa ja ruudulle

jää paljon hukkatilaa energiapalkkien lisäämisen jälkeenkin.

Lisäksi ruudunpäivitys putoaa puoleen, eli 30 kuvaan sekunnissa.

Ideaalitapauksessa kummallakin pelaajalla on oma

Switch ja näyttö.

Voittajaksi selviytyy useimmiten hyökkäystriangelin paremmin

hallitseva pelaaja, mutta aktivoimalla synergian oikeaan

aikaan voi ottelu kääntyä vielä päälaelleen. Muihin taistelupeleihin

verrattuna Pokkén-mekaniikat eivät siis edelleenkään

ole erityisen syvällisiä. Pelissä on joitain komboja, mutta kovin

pitkät sarjat eivät ole mahdollisia, sillä tilanne resetoidaan

lopulta melkein aina Phasen vaihdolla. Kombojen ja perusiskujen

salat neuvotaan kattavassa Training Modessa.

Yhteenveto

Pokkén Tournament DX korjaa muutamia Wii U -version puutteita,

mutta uudistukset ovat varsin maltillisia. Kyseessä on

pitkälti saman, helposti lähestyttävän pelin porttaus parilla

uudella taistelijalla, joten pelille ei voi oikein povata uutta

esports-tulemista. Lisähahmoja saisi olla toinen kourallinen

lisää, jotta täyden hinnan peli kannattaisi ostaa uudelleen.

Uusille pelaajille ja naapuruston leikkimielisiin turnajaisiin

Pokémon-peijaisista riittää vastinetta rahalle. Mario Kart

8 Deluxen Battle-tilan mylläys oli merkittävämpi päivitys.

• Ville Polvela

Mewtwo on tarinatilan pääpahis.

Nettipeli rullasi hienosti jo Wii U:lla, eikä Switch-versio tee

sääntöön poikkeusta. Verkossa on mahdollista pelata joko tavallisia

tai ranked-matseja tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

Seuranhaku parittaa keskenään ensisijaisesti samantasoisia ja

lähialueen pelaajia viiveen minimoimiseksi. Eurooppalaisten

Kelpo lisäys Switchin moninpelikarkeloiden joukkoon.


Ennakko Dragon Ball Xenoverse 2

Aika parantaa haavat

Alusta: PC, (PS4, Xbox One, Switch)

Ilmestynyt: 28.10.2016 (PC), 22.9.2017 (Switch)

Kehittäjä: Dimps, QLOC Julkaisija: Bandai Namco

Dragon Ball tekee uutta tulemista Japanissa pyörivän

Super-lisänimellisen tuoreen animaatiosarjan myötä,

ja englanniksi dubattu versiokin on saatu käyntiin. Kenties

animen ja elokuvien myötävaikutuksella 2015 ilmestyneestä

Dragon Ball Xenoverse -pelistä tuli iso myyntihitti, ja Bandai

Namco näyttikin pian vihreää valoa jatko-osalle. Pikatahtia

valmistunut Xenoverse 2 lainaa paljon elementtejä ykkösestä

ja parantaa monella osa-alueella. Switch-versio ilmestyy noin

vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen.

Conton City -nimisen hubimaailman porteista sisään astuttuaan

pelaaja kutsutaan aika-avaruutta hallinnoivien jumalien

puheille. Pahat ajassa matkustavat henget sörkkivät aikajanaa

ja yrittävät muuttaa historian kulkua, millä voi olla radikaaleja

seurauksia myös nykyhetkessä. Konnuuksien takana vaikuttavat

olevan ykkös-Xenoversessä esitelty Mira ja Towa -demonipariskunta

ja läjä hieman tuntemattomampia Dragon Ball Z

-elokuvien pahiksia. Pelaaja liittyy aikapoliisipartioon, jonka

tehtävänä on palauttaa historia oikealle reitille nyrkkien avulla.

Visuaalisesti näyttävät hektiset tappelut ovat tietysti Dragon

Ballin suola, mutta Xenoverset eivät ole puhtaita taistelupelejä,

vaan mukaan on sotkettu roolipelielementtejä. Pelaaja ei

tallustele universumissa Gokun, Vegetan tai muiden tuttujen

kasvojen saappaissa, vaan luo aluksi oman hahmon. Avatar

valitaan viidestä eri rodusta, jotka ovat kaikki ykkösosasta

suoraan lainattuja. Roduilla on tietysti pieniä eroavaisuuksia

taistelutyyleissä ja muissa ominaisuuksissa. Ihminen on tasapainoinen

ja aloittelijaystävällinen vaihtoehto, saiyan on voimapesä,

namekilaisilla ja majineilla on isoimmat energiapalkit

ja frieza-soturit hyötyvät vikkelistä kintuista. Myös hahmon

sukupuoli ja ruumiinrakenne vaikuttavat hienoisesti statistiikkaan.

Luontityökalut eivät ole erityisen monipuolisia, mutta

sankarin ulkonäköön voi vaikuttaa myöhemmin lisää vaatteilla.

“Ääniasetuksista saa päälle joko japanilaisen

tai englanninkielisen dubbauksen, ensimmäinen

on näistä kahdesta laadukkaampi.”

Tarinatilassa pelaaja osallistuu kolmantena osapuolena

merkittävimpiin Dragon Ball Z -sarjan taisteluihin, joissa tilanne

on vinksahtanut sankareille liian tukalaksi. Myös Superin

alkua käsitellään hieman juonen loppupuolella, ja siinä esitellyt

transformaatiot ja uudet persoonat ovat mukana. Toisenlaisen

näkökulman avulla moneen kertaan kerrottu tarina

saa pientä piristystä, mutta vaihtoehtoulottuvuuden kanssa

olisi voinut hullutella vielä rajumminkin. Miksei esimerkiksi

välillä taisteltaisi hyviksiä vastaan? Juoni on pätkitty muutaman

yhteenoton mittaisiin episodeihin, joiden välillä nähdään

joko lyhyitä animepätkiä tai pelin omalla moottorilla pyöriviä

välinäytöksiä. Ääniasetuksista saa päälle joko japanilaisen tai

englanninkielisen dubbauksen, ensimmäinen on näistä kahdesta

laadukkaampi.


Nettiin kytkettynä Conton Cityssa vipeltää myös muita pelaajia.

Noin kymmentuntisen kampanjan tehtävissä on tarkoitus

yleensä joko mäiskiä tekoälyltä elämäpalkki tyhjäksi tai säilyä

hengissä kunnes apujoukot saapuvat. Kentällä saattaa pyöriä

yhtäaikaisesti useampia vihollisia tai apulaisia, mutta pelaaja

ohjastaa vain omaa hahmoaan ja voi lukittautua yhteen vastustajaan

kerralla. Kamera pysyy pelaajan selän takana, ja laajalla

taistelualueella pystyy liikkumaan vapaasti kolmiulotteisella

akselilla.

Hahmojen hyökkäysrepertuaarit koostuvat joko fyysisistä

lähitaisteluliikkeistä tai ki-energiasäteistä. Kevyet iskut ja erillinen

latausliike kasvattavat ki-palkkia, jota voi kuluttaa erikoisliikkeiden,

kuten Kamehameha-aaltojen, potkusarjojen

tai muodonmuutosten tekemiseen. Liikkeiden ketjuttaminen

on tärkeää ja helppoa. Pelkästään yhtä nappia hakkaamalla

saa aikaan peruskomboja, joiden perään voi uhrata hieman

ki’tä. Komboja on kuitenkin mahdollista torjua tai paeta teleportilla,

mikäli itsestään latautuva stamina-mittari ei ole tyhjä.

Vastaavasti staminaa kuluu myös vastustajaa jahdatessa.

Taisteluissa pystyy käyttämään myös Contonin kaupoista ostettavia

taikakapseleita, jotka tulevat tarpeeseen erityisesti

vaikeimmissa koitoksissa. Uusintayrityksiä jaellaan kitsaasti, ja

yksi kuolema keskellä moniosaista tappelua saattaa palauttaa

suoraan kappaleen alkuun. Kapseleilla voi esimerkiksi palauttaa

runsaan määrän elämäpisteitä tai vahvistaa iskuja hetkellisesti.

Uusia liikkeitä pystyy puolestaan oppimaan opettajilta, joita

ilmestyy kaupunkiin tarinan edetessä. Oma hahmo kerää

taisteluista kokemuspisteitä, jotka nostavat voima-arvoja tai

mittareiden kattoja entisestään. Sama vaikutus on myös tietyillä

asusteilla, mutta halutessaan vaatteiden antamat pisteet

voi ohittaa päälle laitettavalla taikakalulla. Taistelutaktiikoiden

suunnittelussa saa siis käyttää paljon luovuutta.

Conton Cityssa tapaa myös muiden pelaajien luomuksia ja sivuhahmot

tarjoavat lisätekemistä. Kaupunkiin on esimerkiksi

piilotettu seitsemän lohikäärmekuulaa, jotka avaavat uusia

hahmoja tai päällepantavaa. Kuulia etsitään myös muun

muassa namekilaisten haasteryppäässä tikittävää kelloa ja

häiritseviä vihollisia vastaan. Boltsien metsästystä ei jaksa

loputtomiin, mutta samantyylisiä, luovempia tehtäviä olisi

voinut ripotella myös pääjuonen sekaan.

“Netissä voi haastaa muita pelaajia kaksintaisteluihin,

jolloin pelattavana ovat kaikki Dragon Ball

-hahmot, myös paikallista moninpeliä tuetaan.“


Switch-version erikoisuudet

Xenoverse 2:n Switch-versio ilmestyy noin vuosi alkuperäisen

julkaisun jälkeen. Switch Edition sisältää kaikki aiemmin ilmaiseksi

ladattavana olleet DLC-hahmot, myöhemmin julkaistut sankarit

ovat edelleen maksumuurin takana. Kaikki 87 taistelijaa ovat suoraan

auki, mutta ennakkotietojen mukaan vain niille, jotka hankkivat

pelin lokakuuhun mennessä. Switch-versio sisältää myös

ensimmäisen osan Demon God Demigra -tarinapätkän.

Tiettyjä erikoisiskuja, kuten Kamehameha-säteitä on mahdollista

tehdä Joy-Conien ansiosta pelkillä käsiliikkeillä. Switch-versio tukee

kuuden pelaajan moninpeliä lähiverkossa tai netissä. Telakoituna

resoluutio on 900p ja kannettavassa tilassa 720p. Ruudunpäivitys

on 1 vs. 1 -matseissa 60 fps, mutta useamman pelaajan

peleissä se puolitetaan.

Netissä voi haastaa muita pelaajia kaksintaisteluihin, jolloin

pelattavana ovat kaikki Dragon Ball -hahmot, myös paikallista

moninpeliä tuetaan. Sivutehtäviä on mahdollista tehdä

yhteistyössä verkkoväen kanssa. Muut pelaajat helpottavat

urakkaa huomattavasti ja tekevät pelaamisesta myös hauskempaa,

mikäli yhteydet vain toimivat. PC-version testijakson

aikana virheviestit ponnahtelivat ruudulle valitettavan usein

jo pelaajahaun aikana, ja huono isäntäyhteys sai hahmot

pomppimaan välillä ympäri ruutua. Yhden kerran viholliset

lakkasivat kokonaan ilmestymästä, jolloin ainoaksi keinoksi

poistua tehtävästä jäi pelin sammuttaminen.

PC-versiota vaivasivat vielä pari viikkoa julkaisun jälkeenkin

useat bugit, jotka pahimmillaan saattoivat estää tarinassa

etenemisen. Yhdessä pakollisessa tutoriaalissa vihollinen joko

katosi kokonaan kentän ulkopuolelle tai tappoi kaikki hahmot

yhdellä iskulla. Pääsin eteenpäin pienellä onnenkantamoisella

ja pudottamalla grafiikka-asetukset niin alas kuin mahdollista.

Lisäksi pelin käynnistäminen kesti välillä luvattoman kauan, mutta

kummallisin ongelma oli ehkä ilmoitus yhteyden katkeamisesta

offline-tilassa, josta siirryttiin Xenoversen alkuvalikkoon.

“Muut pelaajat helpottavat urakkaa huomattavasti

ja tekevät pelaamisesta myös hauskempaa,

mikäli yhteydet vain toimivat.”

Yhteenveto

Dragon Ball Xenoverse 2:ssa on valtavasti sisältöä sarjan faneille.

Kymmenet eri mentorit, liikkeet ja asusteet mahdollistavat

oman Gokun ja kumppaneiden jalanjäljissä kulkevan

unelmien sankarin luomisen. Erilaisia pelattavia hahmoja on

kiitettävä määrä, joskin suurin osa on aluksi lukittuna. Taistelusysteemissä

ja hahmonkehityksessä on syvyyttä, mutta

tehtävien rytmityksessä ja monipuolisuudessa olisi hieman

kehitettävää. Bugit ja verkko-ongelmat kielivät alkuperäisenä

julkaisupäivänä viimeistelyn puutteesta. Pahimmat ongelmat

saatiin lopulta korjattua, mutta kaikkiin pelimuotoihin ei riittänyt

verkossa pelaajia, vaikka väkeä houkuteltiin takaisin vaihtuvilla

raid-tehtävillä sekä ilmaisilla ja maksullisilla DLC-hahmoilla.

• Ville Polvela


Artikkeli

E3 2017 -katsaus

Nintendon

E3 2017 -julkistukset

Toivottuja pelejä

Nintendo osallistui kuluneella viikolla

Los Angelesin E3-messuille. E3

on pelialan suurin vuosittainen tapahtuma,

jolloin julkaisijat esittelevät lähivuosien

peli- ja laitetarjontaansa. Tänä

vuonna messut olivat avoinna myös

kuluttajille. Nintendo paljasti tulevia

pelejä tuttuun tapaan suorassa nettilähetyksessä,

ja järjesti lisäksi paikalliset

Splatoon 2-, Arms– ja Pokkén DX

-turnaukset. Tänä vuonna keskityttiin

erityisesti Switch-konsolin julkaisuihin.

ainoaksi Metroid-peliksi. Varsinaisen

esityksen jälkeen paljastettiin vielä

3DS:lle sivusta kuvattu Metroid: Samus

Returns, joka on Game Boyn Metroid

2: Return of Samusin päivitetty versio.

Return of Samus nousi jälleen otsikoihin

viime vuonna julkaistun PC-fanipelin

johdosta, jonka levityksen Nintendo

kielsi. 3DS-pelin kehityksestä vastaa espanjalainen

MercurySteam, joka tunnetaan

muun muassa Castlevania: Lords of

Shadow -sarjasta. Mukana on myös Metroidin

isänä pidetty Yoshio Sakamoto.

Toinen vaatimaton, mutta toivottu

julkistus oli Pokémon Companyn

Tsunekazu Ishiharan ilmoitus pääsarjaan

kuuluvan Pokémon-roolipelin saapumisesta

Switchille. Pelin kerrottiin

ilmestyvän aikaisintaan vuoden päästä.

E3 Spotlight -striimin suurin pommi oli

ehdottomasti ilmoitus Metroid Prime

4:n kehityksen käynnistymisestä. Kriitikoiden

ja pelaajien rakastaman sarjan

viimeisimmästä osasta tulee kuluneeksi

10 vuotta. Nelosesta ei vilautettu logon

lisäksi muuta kuvaa. Pelin takana ei ole

kuitenkaan enää Retro Studios, vaan “lahjakkaista

tekijöistä koostuva tiimi”, jota

johtaa aiempia Primejä valvonut Kensuke

Tanabe. Prime 4 ei jäänyt messujen


Ensi vuodelle paljastettiin myös kaksi

täysin uutta peliä, joista saatiin jopa

trailerit. Kyseessä ovat vielä nimettömät

Yoshi– ja Kirby-tasoloikkaseikkailut. Yoshi-peli

on ihastuttavan graafisen tyylinsä

perusteella jatkoa Wii U:n ja 3DS:n

Yoshi’s Woolly Worldille. Co-op on

jälleen mukana, ja pelikuvan perusteella

päästään tutkimaan käsityömaailman

molempia puolia. Kirby-peli vaikuttaa

jatkavan edellisten seikkailujen mukaisella

moninpelattavalla loikkalinjalla.

Tarvittaessa muut pelaajat voi korvata

tekoälyn ohjastamilla apureilla. Videolla

pinkki Kirby nähtiin käyttävän jälleen

useiden erikoiskykyjen yhdistelmäliikkeitä.

Xenoblade 2:n ilmoitettiin olevan yhä

aikataulussa tälle vuodelle. Pelin traileri

avasi Spotlight-lähetyksen, ja kehittäjiä

nähtiin esittelemässä peliä myöhemmin

Nintendon Treehouse -ohjelmassa.

Xenoblade 2 ei ole suoraa jatkoa Wiillä

ja New 3DS:llä vakuttaneelle ykkösosalle,

mutta jatkaa samalla musiikillisella

ja tarinakeskeisellä tyylillä. Fire Emblem

Warriors ilmestyy syksyllä Switchille ja

New 3DS:lle. Hyrule Warriorsin tapaan

kyseessä on Koei Tecmon kehittämä

Nintendo-maailman Warriors-sarjan

pelimekaaniikoihin yhdistävä toimintapeli.

Pelaaja pääsee niittaamaan petoja

ja sotilaita suosituimpien Fire Emblem

-sankareiden sekä muutaman uuden

hahmon roolissa.


Odotetun Super Mario Odysseyn

julkaisupäiväksi tarkentui 27. lokakuuta.

Kyseessä ei ole aivan perinteinen Mariotasohyppely,

sillä putkimies voi ottaa

taikahattunsa avulla lähes minkä tahansa

objektin tai vihollisen muodon. Vihollisten

kykyjä käytetään salaisuuksien

löytämiseen ja pomovastustajia vastaan.

Pelissä on paljon pieniä yksityiskohtia ja

oikean maailman elementtejä. Eläinhahmot

saavat esimerkiksi kasvoilleen Marion

ikoniset viikset, ja New Yorkia muistuttava

New Donk City -maailma vilisee

viittauksia Donkey Kongiin katukylteissä

ja mainoksissa.

3DS ei jää myöskään ilman Mario-peliä.

6. lokakuuta ilmestyy Mario & Luigi: Superstar

Saga + Bowser’s Minions, joka

on Game Boy Advancelle julkaistun

ensimmäisen Mario & Luigi -roolipelin

päivitetty versio. Esimerkiksi valikot

ja grafiikka on laitettu uuteen uskoon.

Bowser’s Minions -tilassa päästään taas

seuraamaan tarinaa Bowserin kätyreiden

näkökulmasta. Koopa-, Goomba- ja

Boo-armeijat yrittävät yhdessä löytää

kadonneen kuninkaansa.

“Yoshi-peli on ihastuttavan

graafisen tyylinsä perusteella

jatkoa Wii U:n ja 3DS:n Yoshi’s

Woolly Worldille.”

Kolmansien osapuolien tuki

Ubisoft esitteli omassa tilaisuudessaan

muutamaa Switch-peliä. Isoimmassa

roolissa oli jo 29. elokuuta ilmestyvä,

Super Marion ja Raving Rabbidsin maailmat

yhteen tuova Mario + Rabbids:

Kingdom Battle, jonka esittelyyn osallistui

myös Shigeru Miyamoto. Kyseessä

on seikkailua ja vuoropohjaisia taisteluita

yhdistelevä peli, joka muistuttaa

pelimekaniikaltaan esimerkiksi 3DS:n

Code Name: S.T.E.A.M. -peliä. Mario,

Luigi, Yoshi ja Peach saavat seurakseen

esikuviensa mukaisesti pukeutuvia Rabbids-kaneja.

Taisteluihin hahmot varustautuvat

laserpistooleilla, mutta myös

vihollisten päälle loikkiminen toimii.

Lokakuussa ilmestyy yhä vankkaa

suosiota nauttiva Just Dance 2018

Switchille, Wii U:lle ja Wiille. Lisäksi

ranskalaisjulkaisija esitteli yhä ilman

julkaisupäivää olevan Steep-talviurheilupelin

laajennusta. Ensi vuoden syksylle

aikataulutettiin Starlink: Battle for

Atlas -monialustapeli. Star Wars -henkinen

avaruusseikkailu tukee jollain tapaa

koottavia leluja.

“Bethesda esitteli omassa konferenssissaan

The Elder Scrolls:

Skyrimiä.”

Segan Sonic seikkailee kesällä Switchin

latauspalvelussa klassisen kaksiulotteisena

Sonic Manian muodossa. Jouluna

ilmestyy myös 3D-kenttiä sisältävä

Sonic Forces, jossa pelaaja pääsee ensimmäistä

kertaa luomaan oman sankarinsa.

Niin ikään jouluna julkaistaan

moninpelihitti Rocket League, joka tulee

tukemaan eri alustojen välistä verkkopeliä.

EA:n FIFA 2018 oli osa Nintendon

lyhyttä videokollaasia. Switch-porttaus

on puuttuva tarinatila lukuunottamatta

identtinen muiden konsoliversioiden

kanssa. Bethesda esitteli omassa konferenssissaan

The Elder Scrolls: Skyrimiä,

joka saa tuen Link-amiibolle ja liikeohjaukselle.

Peli ilmestyy syksyllä.

• Ville Polvela


Lisää verkossa

Videokatsaus

Testissä Nintendo Switch ja julkaisupelit

Kontrolleri

Markus ja Jarkko vierailevat Ruotsissa Nintendon Pohjoismaiden

päämajassa kokeilemassa Switchin julkaisuikkunan

pelejä.

Katsastetaan: NES Classic Mini

Skidi ja Faija

Unboxataan Faijan nuoruuden suosikkikikonsolin uusi

pienoisversio. On siinä muksuilla ihmettelemistä.

Pelisessio - Splatoon 2 Salmon Run

Pelaajaboardcast

PBCn kovimmat läiskyttelijät Norsukampa, Obossumi

sekä Hazuki_exe kävivät ottamassa hieman miehistä

mittaa Splatoon kakkosen uudessa Salmon run -pelitilassa.


Teema

Splatoon

Splatoon

Väriä elämään


Arvostelu Splatoon 2

Kertausharjoitukset



Wii U:n vaisusta menestyksestä huolimatta Nintendo

onnistui julkaisemaan konsolille useita mainioita yksinoikeuspelejä.

Yksi näistä oli Splatoon, täysin uusi nimike,

joka edusti vieläpä isolle N:lle tuntemattomampaa nettiräiskintäpelien

genreä. Nintendomainen toteutus kuitenkin

villitsi pelaajat, ja Splatoonista tuli hittipeli erityisesti Japanissa.

Hyvän vastaanoton saanut sarja jatkuu Switchillä vain kaksi

vuotta debyytin ilmestymisen jälkeen. Syntyykö näin lyhyessä

ajassa täysiverinen jatko-osa?

Kaksi vuotta on kulunut myös Splatoonin Inkopolis-kaupungissa.

Hubina toimiva aukio on kasvanut, muotitrendit ovat

muuttuneet ja musiikkimaailmaa hallitsee nouseva Off the

Hook -duo. Aukiolla voi vierailla edelleen vanhoissa tutuissa

putiikeissa, amiibo-kioskilla ja minipelikojulla sekä jututtaa

tietysti muiden pelaajien inkling-avatareja. Kalmariteinien

uusista vaatteista huolimatta kaikki näyttää käyttöliittymää

myöten samalta kuin Wii U:lla, vaikka Switch antaakin hieman

lisää terävyyttä ja kontrastia väreihin.

päästään käsiksi kaikkiin aseluokkiin, joten yksinpeli toimii samalla

lyhyenä tutoriaalina. Erilaisia asetyyppejä on kymmenkunta

erilaista. Konetuliaseet pohjautuvat pääasiassa tarkkuus-

ja konekivääreihin, mutta joukossa on myös maalitelan

ja ämpärin tyylisiä hauskoja erikoisuuksia. Suurin osa aseista

on ykkösosasta tuttuja, mutta lisää on tulossa päivityksillä.

Uusia luokkia edustavat kuperkeikat mahdollistavat tuplapistoolit

sekä sateenvarjohaulikko, jota ei voi toistaiseksi käyttää

lainkaan kampanjan ulkopuolella. Tähtääminen hoituu

ohjaustikuilla tai sitten täysin liikkeentunnistuksen avulla, joka

toimiikin erinomaisesti, kiitos Switchin ohjaimien kehittyneen

teknologian.

“Erilaisia asetyyppejä on kymmenkunta erilaista.

Konetuliaseet pohjautuvat pääasiassa tarkkuusja

konekivääreihin, mutta joukossa on myös maalitelan

ja ämpärin tyylisiä hauskoja erikoisuuksia.”

Viemäriin loikkaamalla päästään yksinpelikampanjan pariin.

Pelaajaa tervehtii ykkösosasta tutun Squid Sisters -bändin

Marie, joka kertoo Inkopoliksen Mahtavan Loiskekalan jälleen

kadonneen. Hukassa on myös orkesterin toinen jäsen Callie.

Pelaajan matka vie reiluun 30 erilaiseen kenttään, joiden parissa

vierähtää yhteensä muutama tunti. Checkpointeilla pätkiksi

pilkottujen tasojen suunnittelussa on otettu jälleen oppia

Super Mario Galaxyista ja Sunshinesta. Uusina elementteinä

kenttiin on lisätty esimerkiksi trampoliineja ja Sonic-henkisiä

vauhtiraiteita.

Loikkataitojen ohella aktiivisessa käytössä ovat Splatoonin

maalikäyttöiset tavaramerkkiaseet. Kakkosen tarinassa


Salmon Run on uusi yhteistyöpainotteinen pelitila.

Vihollisten naamojen lisäksi mustetta voi roiskia pitkin

ympäristöä. Pelihahmo voi kiitää ja kiivetä mustekalamuodossa

oman väristä maalipintaa pitkin tankaten samalla varastoa

uudelleen täyteen. Vieraan värisessä maalissa liike vastaavasti

hidastuu. Yksinpelitila persoonallisine pomovastustajineen on

varsin helppo läpijuoksu, mutta halutessaan kenttiä voi tutkia

tarkemmin keräilytavaran vuoksi.

Moninpeli on kuitenkin Splatoon 2:n suola. Kaikki Wii U:lla aikanaan

nähdyt 4 vs. 4 -pelitilat tekevät paluun, ja niitä voi pelata

vapaasti kaverihuoneissa netissä tai paikallisessa verkossa

heti. Globaalissa nettipelissä loistavia pelimuotoja ja karttoja

kuitenkin kierrätetään, eivätkä esimerkiksi Ranked-tilat eli aluehallinta

Splat Zones, liikkuva tornipuolustus Tower Control

ja ihmepyssyn tavoittelemisen ympärillä pyörivä Rainmaker

aukea ennen kymppitason saavuttamista Turf War -matseissa.

Ranked-otteluiden etsiminen kahdesta tai neljästä ystäväluettelon

jäsenestä koostuvalla tiimillä ei taas onnistu ennen

tietyn arvosanan ansaitsemista. Sykli kestää kerrallaan kaksi

tuntia, ja areena arvotaan kahdesta vaihtoehdosta.

Ranked-pelit voivat olla ohi alle minuutissa tai venyä hieman

jatkoaikasäännön vuoksi. Vähemmän vakavissa, kolme minuuttia

kestävissä Turf War -otteluissa on tarkoituksena värjätä

vastapuolta enemmän pinta-alaa. Pisteitä kertyy plakkariin

eniten alueen valtaamisesta takaisin, mutta myös muita pelaajia

kannattaa ampua, sillä hetkellinen muutaman kalmarin

ylivoima on arvokas. Maalatessa täyttyy myös erikoisliikkeen

mittari. Rakettirepun, suojakilven ja räjähtävän hamsteripallon

kaltaiset spesiaalit ovat kaikki täysin uusia ja varsin hyvin tasapainoitettuja,

sillä käyttäjä jää avoimeksi hyökkäyksille, eikä

koko vihollistiimin tuhoaminen onnistu kovin helposti. Oman

mausteensa tuovat vielä vaatteiden “perkit”, eli vaikkapa juoksunopeutta

lisäävät tai paremmin pommeilta suojelevat erikoiskyvyt.

Tervetulleena uudistuksena poistettuja kykyjä on

mahdollista siirtää muihin varusteisiin.

Splatoon 2:n kiinnostavin pelitila on todennäköisesti yhteistyötä

vaativa Salmon Run, jonka pelaamisesta myös palkitaan

parhaiten. Muiden räiskintöjen Horde-pelimuotojen

kaltaisessa lohinousussa pyritään tuhoamaan mitä kummallisemman

näköisiä meriotuksia, robotteja ja pallogrillejä,

keräämään kultamunia ja pitämään neljän hengen joukkue

hengissä kolmen kierroksen ajan. Kaatuneet sotilaat kannattaa

herättää pikaisesti henkiin, sillä kovasta myllytyksestä ei

selviä yksin hengissä. Jostain syystä Salmon Run ei ole kuitenkaan

pelattavissa netissä joka päivä eikä vaikeusasteen valitseminen

onnistu kuin vain lähiverkossa.


Off the Hook -duo esittelee pelattavat kentät jokaisen käynnistyskerran yhteydessä.

Onlinen puolella haastavuus vaikuttaa määräytyvän täysin

satunnaisesti. Ikävä kyllä online-infrastruktuuri ei vaikuta

muutenkaan juuri kehittyneen Wii U:n ajoilta. Todennäköisesti

ratkaisuilla yritetään pitää kaikki pelitilat kansoitettuina.

Lagin minimoimisen kannalta on tietysti hyvä asia, että saman

maanosan pelaajat keskitetään samaan huoneeseen,

mutta aamupäivisin ja korkeimmilla tasoilla peliseuraa joutuu

odottamaan jopa useita minuutteja, eikä valikosta ole mahdollista

poistua kellon tikittäessä. Seuraavan erän alkamista

odotellessa ei myöskään ole mahdollista pelata minipelejä tai

edes muokata varusteita, vaan aulasta on aina poistuttava ja

kaveriin on liityttävä uudelleen. Sääntövalikot, äänikeskustelu

ja spectator-tila ovat kuitenkin osa yksityisiä huoneita,

joissa kokemus ei kartu. Kahteen tuntiin pienennetyn kenttärotaation

vielä hyväksyy, mutta minkä ihmeen takia koko

peliporukka täytyy yhä potkia pihalle pelkästään siksi, että

voidaan ilmoittaa uuden syklin alkaneen?

Pelin yhteydessä julkaistiin Nintendo Switch Online -mobiilisovellus,

jonka sisälle kätkeytyy Splatnet-niminen alisivu.

Splatnetin kautta on mahdollista tilata kuriirille alennustavoita,

katsoa etukäteen seuraavien rotaatioiden tiedot ja seurata

viimeisimpien pelien tilastoja pelaajatietoineen. Huomiota

herättänyt äänichatti hoidetaan myös älypuhelimen välityksellä,

mutta käytännöllisyydeltään tähän tarkoitukseen

puhelimille on saatavilla parempiakin applikaatioita. Muuten

Splatnet on ihan kiva lisä, mutta mikään ei olisi estänyt sen toimintojen

sisällyttämistä suoraan peliin. Täytyy myös muistaa,

että Switchin verkkopalvelut ovat ilmaisia vain vuoden 2017

loppuun saakka.

Yhteenveto

Wii U:n Splatoonia päivitettiin pitkään, ja Splatoon 2 hyödyntääkin

paljon ykkösestä opittuja asioita. Kakkosen

pelaaminen ei tunnu merkittävästi erilaiselta, mutta toimiviin

pelimekaniikkoihin ei suurempia muutoksia edes tarvittu, sillä

splättääminen on hauskaa ja koukuttavaa. Samaistuttavien

hahmojen dialogissa vilisee näppäriä vitsejä, ja seinillä vilisee

yhteisön piirtämiä meemejä. Paikalliset lanit onnistuvat hienosti,

mutta muuten verkko-ominaisuuksissa olisi vielä rutkasti

kehittämisen varaa. Katsetta ei tarvitse kääntää muita genren

edustajia tai saman talon Mario Kart 8 -tiimiä kauemmaksi.

• Ville Polvela

Vähän uudistuksia, mutta mitäpä sitä hauskaa läiskyttelyä

rikkomaan.


Artikkeli

Splatoonin marssi Wii U:lta Switchille

Nuoret sotilaat

Nintendo on tunnetusti tehnyt viime vuosina täysosumien

lisäksi myös lukuisia ”hieman” ohi maalistaan ammuttuja

laukauksia. Yksi isoimmista miinusmerkeistä kiotolaisfirman

kylkeen on ollut aika lailla koko 2000-luvun kestänyt uusien

hittinimikkeiden vähäinen määrä. Tässä hieman havainnollistavaa

esimerkkiä tilanteesta:

Nintendon ns. mainstay-tasolle jääneet

IP:t 1980–2000

– Donkey Kong (Rare toki auttoi vähän)

– Super Mario

– Metroid

– Pilotwings

– Mario Kart

– Earthbound/Mother

– The Legend Of Zelda

– Star Fox

– Warion tasoloikkapelit (syntyivät puolivahingossa Mario

Land -sarjasta)

– F-Zero

– Yoshi

– Super Smash Bros.

– Kirby

– Punch-Out

– Pokémon (alkoi 3rd partyna, jonka Nintendo kiinnitti)

– Mario Party

– Fire Emblem (vain kotimaassaan)

Otetaanpas sitten tähän verrokiksi 2000-luvun vastaavat:

Nintendon ns. mainstay-tasolle jääneet

IP:t 2000-nykyhetki

– WarioWare

– Animal Crossing

– Advance Wars (sai toki alkunsa jo Famicomilla)

– Golden Sun

– Pikmin

– Rhythm Heaven

Puhutaan tosiaan aika laskevasta trendistä, vaikka jaottelu

olikin aika karkea. Listauksessa on myös jätetty tarkoituksella

pois Kid Icaruksen kaltaiset nimikkeet, jotka olivat vuosikymmenten

ajan hiljaiseloa viettämässä, tai Wave Racen, StarTropicsin

ja Sin & Punishmentin kaltaiset parin pelin ihmeet, joille

ei varmaan enää jatkoa nähdä koskaan.

“Kuka voisikaan unohtaa mm. Steel Diveria ja

Rusty’s Real Deal Baseballia...”

Melkoinen lista siis tuotenimikkeitä, joiden varaan rakennettiin

vuosituhannen vaihteeseen asti kokonaisia pelisarjoja, jotka

elävät ja voivat enemmän tai vähemmän hyvin vielä tänäkin

päivänä kun taas muutama esimerkki sai alkunsa mainitulla

aikavälillä.


Kalmarit ovat pelin päätähtiä, mutta ei tule unohtaa yksinpelissä esiintyviä otuksia.

Moni taho onkin miettinyt, miksi Nintendon ideatehdas on

uusien tuotteiden osalta hiljentynyt noinkin radikaalisti. Jotkut

ovat löytäneet motiivin laajentuneesta kilpailusta, Nintendon

kovimman visionäärin Shigeru Miyamoton vanhenemisesta ja

ties millä JFK:n murhalle vertoja vetävistä salaliittoteorioista.

Fakta on kuitenkin se, että pioneerien on aina helpompi keksiä

uutta ja katsella sivusta, kun näitä uusia ideoita jalostavat

tahot korjaavat isoa siivua kakusta. Voitaneen olettaa, että kyseessä

on ihan normaali vuosien vieriminen ja jatkuvan uuden

keksimisen tarpeen väheneminen.

mongerrettua dialogia ja musiikkia sekä kaikkea muuta, mikä

ei tulisi ensimmäisenä mieleen puhuttaessa ”nettiräiskinnästä”.

Toisaalta, mitä muutakaan olisi voinut odottaa Nintendolta?

“Splatoonista tuli lopulta yksi Wii U:n eniten myydyistä

peleistä. Lähes viiden miljoonan myyntejä

voidaan pitää poskettoman kovina lukemina ottaen

huomioon Wii U:n lopullisen laitekannan

jääneen alle 14 miljoonan.”

Nintendo on kuitenkin tämän vuosituhannen puolella yrittänyt

kiivaasti tuoda uusia omistusoikeusnimikkeitä markkinoille.

Kuka voisikaan unohtaa mm. Steel Diveria ja Rusty’s Real Deal

Baseballia ja… niin tuota… joo. Kun asiaa katsastellaan ihan

aikuisten oikeasti, niin Nintendolla on nyt pitkästä aikaa pullat

hyvin uunissa uusien hittisarjojen luomisessa. Steel Diver

ja kumppanit saattoivat olla epäonnistuneita viritelmiä, mutta

esimerkiksi Xenoblade Chronicles on varmasti pitkään porskuttava

tuotenimike. Arms on ainakin pelaavan maailman

kuhinan perusteella liittymässä uudeksi perheenjäseneksi

Nintendon sukupuuhun. Viime vuosien suurin Nintendomenestys

ei ole kuitenkaan vielä päässyt pelisarjan statukseen

ainoan osan ilmestyessä muutenkin yhdelle aikamme

isoimmista konsolimarkkinoiden myyntiflopeista. Splatoon

on tuotenimike, joka tulee olemaan Nintendolle kultaakin kalliimpi

tulevina vuosina.

Moni yllättyi Nintendon paljastaessa vuoden 2014 E3-messuilla

pyrkimyksensä ottaa jalansijaa ”verkkoräiskintämarkkinoilla”.

Yllätys oli muutamaa minuuttia myöhemmin noussut aika

lailla kolmanteen potenssiin, kun realistisen sodankäynnin ja

fragien sijaan esittelyvideo olikin täynnä maalin ampumista

seinille, piirrosmaisia hahmoja, jotka nyt sattuivat olemaan

kykeneväisiä muuttumaan kalmareiksi sekä sulautumaan juuri

maahan ampumaansa maalilätäkköön, outoa siansaksaksi


Ykkösosan suosikkikarttoja nähdään myös Splatoon 2:ssa.

Splatoon julkaistiin hieman alle vuotta myöhemmin suhteellisen

kovalla hypellä, ja peli osoittautuikin hitiksi. Täysin

uudenlainen konsepti upposi kansaan kuin Master Sword Ganonin

otsalohkoon. Erikoisella julkaisusuunnitelmalla pidettiin

peli kiinnostavana pitkään (Splatoonia ei julkaistu ns.

kokonaisena, vaan sisältö avautui DLC:n muodossa tasaisin

väliajoin), ja DeviantArt-taiteilijat ympäri maailmaa innostuivat

hahmoista ja loresta. Nintendolla oli ensimmäistä kertaa

sitten ensimmäisen Pikmin-pelin käsissään ihka uusi IP,

joka sytytti niin arvostelijat kuin pelaajatkin. Splatoonista tuli

lopulta yksi Wii U:n eniten myydyistä peleistä. Lähes viiden

miljoonan myyntejä voidaan pitää poskettoman kovina lukemina

ottaen huomioon Wii U:n lopullisen laitekannan jääneen

alle 14 miljoonan, uuden IP:n statuksen ja vieläpä genren, joka

ei ehkä ole Nintendon ydinyleisölle se kaikkein houkuttelevin.

Kerrottakoon tynnyrissä tai syvällä maan alla asuville hieman

mustekalasodan perusideaa. Splatoonin pääpelimuoto on

nimeltään Turf War, jossa kaksi neljän hengen tiimiä ottaa yhteen

monimuotoisilla areenoilla. Tehtävänä on maalata seiniä

ja maata peittoon vastustajajoukkuetta enemmän. Apuna toimii

monipuolinen asearsenaali, joka liitetään pelaajan alter

egona toimivan ”Inklingin” varustukseen yhdessä statistiikkaan

vaikuttavan vaatetuksen kanssa. Vaatteilla luodaan myös

oman hahmon identiteettiä.

“Tehtävänä on maalata seiniä ja maata peittoon

vastustajajoukkuetta enemmän.”

Vaikka aseet noudattavatkin ”normaalien” räiskintäpelien inventaariolistaa

(perusvarma sarjatuliase, lähikontaktiin soveltuva

tuhoamisase, pitkän matkan riskaabelimpi kivääri), ei

niiden pääasiallinen tehtävä ole suinkaan vastustajan eliminoiminen.

Tapot, eli Splatoonin maailmassa ”splatit”, helpottavat

sitä pääasiallista työsarkaa, eli alueiden täyttämistä omalla

värillä. Kuoleman jälkeen kalmarimuksu palautetaan takaisin

tukikohtaan. Splatoon-joukkueiden pienillä kokomäärillä hetkellisestä

ylivoimasta on valtava apu. Splatit kasvattavat toki

omaa kokemuspistevarastoa, mutta ne isoimmat expaköntit

tulevat tilille nimenomaan matsien voittamisesta, joten sooloilulle

ei kannata antaa kovinkaan paljon painoarvoa.

Muiden pelimuotojen joukossa on muun muassa Splat Zones,

joka on pelin oma versio kukkulan kuninkaasta. Tower Control

puolestaan keskittyy ympäri kenttää leijuvan pienen alueen

hallussapitoon. Rainmaker on Splatoonin twistillä varusteltu

versio Capture The Flagista. Kaikkia näitä ei päässyt

kuitenkaan pelaamaan milloin tahansa dedikoiduilla servereillä,

vaan vain tietyt pelimuodot ja -kentät olivat kerrallaan

valittavissa. Idea kuulosti aluksi idioottimaiselta pelaajan

aliarvioinnilta, mutta rotaatiomalli osoittautui kuitenkin

nerokkaaksi vedoksi sen pitäessä pelin freesinä, karsien samalla

pois pelaajien keskittymisen vain yhteen pelimuotoon

ja kenttään. Kyllä, katson juurikin sinua, CS ja de_dust.

Vaikka kyseessä on verkkomoninpeli, löytyi Splatoonista myös

yllättävänkin hyvä yksinpelimuoto, joten japanilaishuipuilta

vastaanotetut turpasaunat sai helposti pois mielestä pelaamalla

pelin oivaa kampanjaa.


Myös Splatoonin persoonallinen maailma

ja sen kirjaimellisesti värikäs lore

keräsivät supersuosion fanien keskuudessa

ympäri maapalloa. Jopa peliä

pelaamattomat tahot innostuivat mustekalamuksuista

sen verran, että pian

olivat Tumblr-sivustot ja kaiken maailman

pinterestit täynnä fanitaidetta, jota

myös pelin kehitystiimi hyvinkin ei-nintendomaiseen

tapaan arvosti julkisesti.

Splatoonin Miiverse-galleria onkin tänä

päivänä se paikka, jonne kannattaa suunnata,

mikäli tähän hienoon yhteisöpalveluun

haluaa tutustua.

Splatoon oli käsittämättömän absurdi

riski Nintendolta, joka kuitenkin lopulta

kannatti, ja tästä on kiittäminen pääosin

Nintendon ns. uudesta sukupolvesta

vanhojen konkarien sijaan koostunutta

kehittäjätiimiä. Nuoremmalla väellä

oli tiedossa nettiräiskintöjen isoimmat

koukut, ja kun niihin yhdistettäisiin firman

oma lähestymistapa peleihin ja

pelaamiseen, oli lopputuloksena yllätyshitti,

joka on muuttumassa pelisarjaksi

Switchille ilmestyneen jatko-osan

myötä. Splatoon 2 voi olla monen

odottama kesän hittipeli, mutta jos

kurkistetaan hieman kulisseihin, on

Splatoon 2:n rooli näytelmässä huomattavasti

isompi kuin minkään perinteisen

kakkososan.

Splatoon 2 oli yksi Switchin ensimmäisessä

esittelytilaisuudessa paljastetuista

peleistä. Maailma pidätteli henkeään

pitkään huhumyllyssä ja hypejunassa

aikaansa viettäneen konsolin ottaessa

ensiaskeleitaan parrasvaloissa. Vaikka

moni odottikin uutta Mario-peliä

ja pelikuvaa/julkaisupäivää jo pitkään

tiedossa olleelle uudelle Zelda-seikkailulle,

sai Splatoon 2:n mainitseminen

ehkä ne isoimmat reaktiot pelaajien

keskuudessa. Esitelty pelikuva näytti

tuolloin, ja näyttää yhä, hieman ehkä

kakkososan sijaan 1.5-päivitykseltä

”vähäisten” uudistuksiensa vuoksi, mutta

aika varmaa on, että Nintendo tiesi

tarkkaan, mitä tehdä Splatoonin kanssa.

Uuden konsolin julkaisuikkunaan IP,

joka on pari vuotta julkaisunsakin jälkeen

yhä tulikuumaa tavaraa. Splatoon

2 tulee varmasti toimimaan ostoperusteena

niille, jotka rakastuivat alkuperäiseen

peliin, kuin myös niille, jotka

empivät aikoinaan Wii U:n ostoa sen

hinnan ja markkinastatuksen vuoksi.

Jos katsoo jatko-osaa kohtaan pelaajien

keskuudessa vellovaa hypeä, voidaan

käsi sydämellä todeta suunnitelman

ensimmäisen osan onnistuneen. Suunnitelman

toinen osa on alkamassa Nintendon

tuodessa Switch-konsolipaketin

kauppoihin, muutaman kuukauden

päästä tiedämme oliko tämä suunnitelma

sitten kuinka onnistunut.

“Splatoon oli käsittämättömän absurdi riski Nintendolta, joka

kuitenkin lopulta kannatti, ja tästä on kiittäminen pääosin Nintendon

ns. uudesta sukupolvesta vanhojen konkarien sijaan koostunutta

kehittäjätiimiä.”


Marien vihreä tiimi voitti ykkös-Splatoonin viimeisen Splatfestin.

Kuten tuli aiemmin mainittua, ei Splatoon

2 tunnu kokeneempien läiskyttelijöiden

mielestä välttämättä täydeltä

jatko-osalta. Lähestymistapa palvelee

nimenomaan niitä pelaajia, jotka tuntevat

nimen, mutta eivät koskaan Wii

U:lla peliä pelanneet. Jos Nintendo olisi

kehitellyt pidemmän aikaa isommilla

uudistuksilla varusteltua, pesäeroa ykköseen

tekevää jatko-osaa, olisi kakkonen

saattanut karkoittaa ensimmäiseen

peliin ihastuneet tahot. Vaikka

Splatoon möikin suhteessa Wii U:n laitekantaan

perhanan hyvin, on sillä silti

vielä iso työ nousta lopullisen maailmanmaineen

niittinä toimivaan kymppimillikerhoon.

Keskustelut myös pelin vaatimattoman

oloisista uudistuksista ovat aika lailla

kiinni katsojan silmässä. Tällä hetkellä

tiedossa tärkeimpinä uudistuksina on

entistä tarinapainotteisempi ja moninpelimenestystä

tukeva yksinpeli, upouusi

pelimuoto Salmon Rush, joka

on Splatoonin vastine Gears Of War

-sarjasta tutuille Horde-taisteluille, uusia

aseita, uusia areenoita, spectatormoodi

moninpeliin ja niin edelleen.

Monilta saattaa kuitenkin unohtua

kehittäjien luvanneen päivitellä uutukaistakin

ykkösen tapaan niin kauan,

kun ideoita ja materiaalia riittää. Jos

uudistukset tuntuvat nyt vähäisiltä,

saattaa kokonaisuus olla parin kuukauden

päästä aivan päälaellaan.

Splatoon 2 tulee mitä suuremmalla

varmuudella olemaan astinkivi Splatoonin

lopulliselle läpimurrolle. Nintendon

Splatoon-arvostuksesta kertoo

esimerkiksi hahmojen kiinnittäminen

Mario Kartin maailmaan. Kuten me kaikki

Fire Emblem -fanit tiedämme, on

lopullinen portti menestykseen Smash

Bros. -pelissä esiintyminen. Aika näyttää,

pääsemmekö joskus mättämään

Linkiä ja Kirbyä kuonoon Inkling-tenavalla,

mutta sitä ennen nauttikaamme

sadoista hauskoista hetkistä Splatoon

2:n parissa.

• Miikka Lehtonen

“Splatoon 2 tulee mitä suuremmalla

varmuudella olemaan

astinkivi Splatoonin lopulliselle

läpimurrolle. Nintendon

Splatoon-arvostuksesta kertoo

esimerkiksi hahmojen kiinnittäminen

Mario Kartin maailmaan.”


Artikkeli

Esittelyssä suomalainen Zelda-maraton

Suomalainen faniryhmä

seikkailee Hyrulessa

Mikä? Zelda-maraton Milloin? 10.7.2017

Missä? Twitch.tv/zeldamarathonfin

Suomalainen Zeldamarathonfin-tiimi järjesti ensimmäisen

Zelda-pelimaratoninsa kesällä 2012. Ensi viikolla, 10. – 15.

heinäkuuta, on vuorossa jo kuudes vuosittainen maraton,

parempana kuin koskaan! Zeldamarathonfinin Twitch-kanavalla

voi seurata suorana seitsemän Zelda-fanin pelaamista,

tavoitteena on läpäistä kaikki Nintendon pelikonsoleille

julkaistut The Legend of Zelda -pääsarjan pelit. Aikaa pelien

läpäisyyn kuluu 125 tuntia, eli pelaaminen jatkuu yötä päivää

maanantai-iltapäivästä lauantai-iltaan asti. Striimi käynnistyy

maanantaina 10.7. kello 15 viime vuoden maratonin parhailla

paloilla, ja live-kuvaan siirrytään klo 16. Ensimmäisenä

pelinä on todellinen Zelda-klassikko Ocarina of Time. Tarkka

pelikohtainen aikataulu löytyy muun muassa Twitch-kanavan

kuvauksesta ja tapahtuman Facebookista.

Seuraavaksi katsaus tapahtuman historiaan.

Erno. Lisäksi paikalla kävi satunnaisesti myös muita vierailijoita

katsomassa mistä oikein on kyse.

Kolmas maraton sujui jo rutiinilla. Mukaan otettiin tällä kertaa

myös käsikonsolipelejä, nostaen pelimäärän kahteentoista.

Lisäksi joukkoon liittyi jo kuudes pelaaja, Juho. Maratonin

kesto oli jälleen 100 tuntia, ja suosio oli edellisvuosien tasolla,

keskimäärin katsojia oli n. 5-20. Tällä kertaa tapahtumasta

tehtiin myös kooste parhaista paloista, joka on katsottavissa

Zeldamarathonfinin Youtube-kanavalta.

“Keväällä 2012 veljekset Sami ja Simo, heidän

serkkunsa Anton ja ystävänsä Janne saivat idean

pelata läpi kaikki The Legend of Zelda -pelisarjan

pelit. Innoittajana toimi “Zeldathon”, amerikkalainen

hyväntekeväisyyteen rahaa kerännyt suora

Zelda-pelimararon.”

Keväällä 2012 veljekset Sami ja Simo, heidän serkkunsa Anton

ja ystävänsä Janne saivat idean pelata läpi kaikki The Legend

of Zelda -pelisarjan pelit. Innoittajana toimi “Zeldathon”,

amerikkalainen hyväntekeväisyyteen rahaa kerännyt suora

Zelda-pelimararon. Alun perin tarkoituksena oli vain pelata

pelit läpi, ajatus livestriimistä kehittyi vasta viime hetkillä. Kaveriporukka

pelasi yhtäjaksoisesti 100 tunnin aikana 8 Nintendon

kotikonsoleille julkaistua Zelda-peliä. Tapahtumapaikaksi

valikoitui Simon ja Samin kotitalon autotalli, jossa sai huoletta

meluta myös öisin. Livelähetyksen kuvan- ja äänenlaatu oli

heikkoa, ja tapahtumaa seurasi satunnaisesti vain muutamia

katsojia.

Seuraavana vuonna valmisteluun ja suunnitteluun käytettiin

enemmän aikaa ja 100 tunnin rypistys sujui pääosin ongelmitta.

Mukaan liittyi myös uusi pelaaja, nelikon hyvä ystävä


Lähetyksen taustagrafiikka vaihtuu vuosittain.

Vuonna 2015 uuden laitteiston myötä videokuvan ja äänen

laatua saatiin parannettua merkittävästi. Lisäksi markkinointiin

panostettiin entistä enemmän ja tällä kertaa se myös näkyi.

Tapahtuma noteerattiin muun muassa Helsingin Sanomien

Nyt-liitteessä, Kouvolan Sanomissa, YleX:llä sekä Yle Kymenlaaksossa.

Katsojamäärät olivat jopa kymmenkertaiset edellisvuosiin

verrattuna. Huippuhetkenä jopa yli 450 katsojaa seurasi

tapahtumaa, ja keskimääräinen katsojamääräkin oli noin

100. Kohokohdista tehtiin jälleen kooste Youtube-kanavalle.

“Kuudes Zelda-maraton tuo jälleen 125 tuntia Zeldan

legendaa.”

Viides Zelda-maraton toi mukanaan jälleen lisää pelejä, mukana

oli nyt ensimmäistä kertaa kaikki Zelda-sarjan pääpelit

ja maratonin kestoa pidennettiin 125 tuntiin, eli yli viiteen

vuorokauteen. Lisäksi porukka täydentyi nykyiseen kokoonpanoonsa

Antonin siskon Anniinan liittyessä mukaan. Monet

tutut katsojat edellisvuodelta olivat jälleen mukana seuraamassa,

innokkaimmat fanit lähes yötä päivää alusta loppuun

asti.

Maanantaina 10.7.2017 alkava kuudes Zelda-maraton tuo

jälleen 125 tuntia Zeldan legendaa, mukana myös uusin

julkaisu Breath of the Wild. Tapahtumaa voi seurata vaikka

Zelda ei olisikaan suosikkipelisarjasi, nimittäin pelien lisäksi luvassa

on hulvatonta menoa, tätä hullumpaa sakkia saa hakea!

• Sami Kaalinpää

Twitter: @ZeldamarathonFi


Arvostelu

Hey! Pikmin

Ei mitään rakettitiedettä

Alusta: 3DS Ilmestynyt: 28.7.2017

Kehittäjä: Arzest Julkaisija: Nintendo

Vietin koko elokuun uusimman Pikmin-seikkailun parissa.

En oikein tiennyt, mitä peliltä aluksi odottaa, kun vastaanotto

maailmalla on vaikuttanut erittäin ristiriitaiselta. Monet

ovat tahtoneet pitkään oikeaa Pikmin-peliä käsikonsolille, kun

kosketusnäyttöohjauksen uskoisi toimivan Pikmin 3:n esimerkin

mukaisesti. Moni pelaaja oli Hey! Pikminin julkistuksen aikaan

pettynyt, kun peli ei näyttänyt aivan siltä kuin kuviteltiin.

Miten lie nyt lopulta julkaisun jälkeen?

salaisiin käytäviin aarteiden toivossa. Muita pelimekaanisia

toimintoja ei ole; näillä muutamilla mennään alusta aina loppuun

asti. Sankari ei siis osaa edes hyppiä kunnolla, minkä

vuoksi mietinkin, että mihin genreen tämä peli pitäisi liittää.

Seikkailu?

“Suurimman eron peliin tekevät luonnollisesti

Pikmin-otukset, joita on viittä erilaista tyyppiä.

Jokainen eroaa toisistaan jollain tavalla.“

Se, mitä Nintendo lopulta toimitti, on todellakin jotain poikkeavaa.

Pienet Pikminit heitettiin täysin erilaiseen ja uuteen 10

tunnin spinoff-tasoloikkapeliin, jos sitä nyt edes sellaiseksi voi

kutsua. Ideana on ohjata päähenkilö Olimaria ja johtaa joukkoa

Pikmineitä laajoissa 2D-kentissä etsien erilaisia aarteita,

samalla vältellen vihollisia sekä muita luonnon ihmeitä. Maailmoja

on noin kahdeksan, ja jokainen sisältää noin viisi kenttää

sekä pomotaistelun. Olimar on haaksirikkoutunut jälleen

mystiselle planeetalle, ja tehtävänä on aarteiden löytäminen,

jotta rakettiin saataisiin energiaa. Hey! Pikminissä ei tarvitse

kuitenkaan stressata aikarajoista tai huonoista lopuista.

Olimaria liikutellaan täysin pelkällä ohjauslevyllä ja ristiohjaimella,

ja kaikki muut toiminnot tehdään kosketusnäytön kautta.

Olkanäppäimillä voi katsoa pientä karttaa alueesta, mutta

muutoin mitkään napit eivät yksinkertaisesti tee mitään. Ideana

onkin se, että toisella kädellä pidetään konsolia kiinni, siinä

missä toinen käsi on varattu aina pelkästään stylus-kynää

varten. Kosketusnäytöllä Olimar voi heitellä erilaisia Pikmineitä

minne päin tahansa vain koskskettamalla tiettyä kohtaa

ruudulta. Näytön oikeassa alareunassa on myös viheltämiselle

ja jetpackille toiminnot, joita Olimar voi hyödyntää tilanteista

riippuen. Viheltäminen kutsuu lähellä olevat Pikminit ripeästi

pelaajan lähelle, ja rakettirepulla Olimar voi leijua esimerkiksi


Olimar liikkuu napeilla, mutta lähes kaikkeen muuhun käytetään koskeusnäyttöä.

Suurimman eron peliin tekevät luonnollisesti Pikmin-otukset,

joita on viittä erilaista tyyppiä. Jokainen eroaa toisistaan

jollain tavalla. Esimerkiksi punainen Pikmin kestää tulta ja

keltainen lentää paljon pidemmälle, kun sitä heitellään.

Mustat pystyvät tuhoamaan kovempia esteitä, violetit taas

osaavat lentää ja siniset uida, mutta toki muitakin eroja näillä

pikkukavereilla on. Pikminejä yhdistelemällä luodaan erilaisia

kenttiä, mutta valitettavasti kaikkia tyyppejä ei koskaan

sekoiteta keskenään yhteen joukkoon, eikä pelaajalla ole koskaan

minkäänlaista päätösvaltaa käytettävien Pikmineiden

suhteen. Olimar on jokaisen kentän alussa yksin ja saa mukaansa

maksimissaan muutaman erityyppisen Pikminin aina

niille suunnitelluilta paikoiltaan. Odotin varsinkin viimeisiltä

kentiltä sellaisia hetkiä, kun kaikkien Pikminien kykyjä täytyisi

käyttää nerokkaasti yhdessä, mutta valitettavasti mitään tällaista

ei koskaan tapahdu. Tutkimisille toivoisi edes jonkinlaisia

vaihtoehtoja värivalikoiman mukaan. Pelaajalle annetaan

pari esimääriteltyä Pikminiä, ja niillä kentät on vain läpäistävä.

Rehellisesti sanoen en näkisi tätä suurena ongelmana, jos

itse kentät olisivat kuitenkin rakennettu hyvin jokaisen pelaajalle

annettavan “työkalun” ympärille, mutta suurimmaksi

osin näin ei ole. Hey! Pikmin kärsii ikävän usein pelaajan

ajan tuhlaamisesta ilman mitään järkeviä syitä. Mikä olisikaan

mukavampaa kuin se, että valitset esimerkiksi kahdesta

ovesta “väärän”, minkä jälkeen paluuta toiselle reitille

ei enää olekaan? Näinä hetkinä ei auta muu kuin valtavan

kentän aloittaminen alusta, jos haluaa kerätä kaikki aarteet.

Päätös on kummallinen, sillä ensimmäisellä pelikerralla ei voi

tietää, missä mikäkin on, ja koko pelin ideana on tutkiminen.

Tietyissä tasoissa on vielä ylimääräiset maalit, jotka vievät ns.

ekstrakenttiin. Siinä missä esimerkiksi Super Mario Worldissa

oli mielenkiintoista etsiä salaisia reittejä uusiin maailmoihin,

Hey! Pikminissä ei aina edes tiedä, onko matkalta löytynyt

maali oikea vaiko ei. Miltei poikkeuksetta piilotettu maali on

oikean vieressä aivan kentän lopussa.

Hey! Pikmin ei oikein loista teknisesti. Peli näyttää 3DS:n

näytöllä toki hyvältä, eikä graafisesti mitään valittamista

olekaan. 3D-efekti ei ole käytettävissä ollenkaan, mutta peli

tökkii New 3DS:llä aivan liian usein, vaikka ruudunpäivitys

on lukittu 30 kuvaan sekunnissa. Taustalla soivat luonto- ja

ambienssiäänet toimivat, mutta yksikään kappale ei jäänyt

oikeastaan mieleen.


Onneksi Hey! Pikmin ei kuitenkaan ole pelkkää alamäkeä.

Kaikki perusasiat ovat ehdottomasti kunnossa, mutta niitä on

hiukan vaikeaa kuvailla. Peli ei jämähdä koskaan, bugeja ei

tullut vastaan ainuttakaan ja pelaaminen on yleisellä tasolla

hauskaa. Suunnittelultaan reiluimmissa tasoissa seikkailu on

rentouttavaa ja mukavaa. Aarteiden etsiminen on äärimmäisen

mieluisaa, koska jokainen löytynyt tavara on aivan uniikki ja

tuttu oikeasta maailmasta. Mielipuuhaani pelissä itse asiassa

olikin aarteiden kuvausten lukeminen. Olimar kertoo esimerkiksi

alkuperäisen Marion NES-kasetin olevan “maalaus miehestä,

joka on tuhon oma”. Kapteeni ei aivan ymmärrä ihmisten maailmaa,

ja se on aivan mahtavaa.

“Onneksi Hey! Pikmin ei kuitenkaan ole pelkkää

alamäkeä. Kaikki perusasiat ovat ehdottomasti

kunnossa, mutta niitä on hiukan vaikeaa kuvailla.“

Täytyy kyllä antaa kehuja myös siitä, miten jokainen maailma

on erilainen. Vihollisia ei juurikaan kierrätetä paria poikkeusta

lukuun ottamatta. Myös kenttien kikkailut ovat usein yhteyksissä

maailman kanssa. Esimerkiksi vesimaailmassa käytetään

paljon enemmän sinisiä Pikmineitä, koska usein kentissä myös

uidaan paljon. Tämä on ehdottomasti pelin suurin plussa ja

auttaa suuresti siihen, ettei hidastempoinen peli muutu tappavan

yksitoikkoiseksi, vaan pysyy virkeänä. Nautittavia ovat

myös visuaalisen uhmakkaat pomotaistelut, vaikka ne ovatkin

lopulta todella helppoja, eikä kuolemanvaaraa ole käytännössä

koskaan. Nintendo-tapaan tässäkin pelissä on paljon yllätyksiä,

ja se on aina plussaa. Pelissä on myös tuki amiiboille, jotka

tosin avaavat vain lisää aarteita.

Yhteenveto

Joskus Pikminit eivät aina seuraa niin hyvin pelaajaa kuin

toivoisi, mutta se koituu harvoin esteeksi. Ajoittain otukset

kuitenkin lentävät kuolemaansa jetpackin ikonin virhepainalluksista

johtuen. Toisella läpipeluukerralla peli tuntuu jo paljon

paremmalta, kun ongelmista tietää ja niiden kanssa on oppinut

elämään.

Valitettavasti kaikkien hyvien ja huonojen puolien jälkeen on

todettava, että Hey! Pikmin ei koskaan pääse täyteen potentiaaliinsa.

Kaikkia mahdollisuuksia ei kokeilla, minkä vuoksi

peli tuntuu todella helpolta. Samalla kaavalla olisi mahdollista

tehdä aivan huikea peli, se vaatisi vain monipuolisempaa ja

reilumpaa kenttäsuunnittelua. Hey! Pikministäkin voi nauttia,

kunhan ei ole keräiltävien esineiden suhteen tiukka perfektionisti.

• Toni Soininen

Hidastempoinen, mutta rentouttava aarrejahti Pikminien

seurassa.


Arvostelu

Miitopia

Päätöntä menoa



Nintendo loi Mii-avatarit alun perin Wii Sports- ja Wii Play

-pelejä varten. Wiin julkaisun ja lukuisten minipelikokoelmien

jälkeen pyöreäpäisiä pelaajahahmoja on pyörinyt

myös Mario Kart -radoilla, Smash Bros. -areenoilla ja 3DS:n

StreetPass-peleissä. Yksi suosituimmista StreetPass-peleistä

oli yksinkertaisia roolipelielementtejä sisältänyt StreetPass

Quest, mutta täysiveristä Mii-ukkeleiden tähdittämää seikkailua

on saatu odottaa. Sellainen on kuitenkin nyt tarjolla

Miitopian muodossa.

Teräväkyntinen katti on oiva hyökkääjä, kukkaisväki kanavoi

Auringon voimaa ja panssarivaunu on hidas, mutta kestävä

tankki. Luokkia avautuu enemmän tarinan edetessä.

“Prinsessaksi voi siis luoda ihka oikean kuninkaallisen,

mutta mikään ei estä valitsemasta rooliin

vaikkapa 3DS-ystäviä tai Hollywood-körmyjä. Luonnollisesti

myös pääpahiksen naaman saa valita

itse. “

Miitopian taustatarina on hyvin simppeli. Kuningaskuntaa

kiusaa paha lordi, joka pyyhkii kansalaisten kasvot pois ja

muuttaa ne ilkeitä peikkoja, lihansyöjäkasveja, limamörköjä

ja jopa perhosia voimistavaksi energiaksi. Kyläläisten, kauppiaiden

ja prinsessojen avuksi tarvitaan tietysti sankaria, ja

sellainen on pelaajan luoma ja nimeämä Mii-hahmo. Päähenkilön

lisäksi pelaaja voi vaikuttaa kaikkien muidenkin NPChahmojen

ulkonäköön. Prinsessaksi voi siis luoda ihka oikean

kuninkaallisen, mutta mikään ei estä valitsemasta rooliin vaikkapa

3DS-ystäviä tai Hollywood-körmyjä. Luonnollisesti myös

pääpahiksen naaman saa valita itse. Kaverilistalaisten lisäksi

hahmoja voi tuoda peliin 3DS:n Mii-editorin tai Tomodachi

Life -pelin tallennuksesta, nettiyhteyden vaativasta hakupalvelusta

tai skannaamalla QR-koodin.

Kyläläisten roolit ja vuorosanat ovat esimääriteltyjä, mutta

pelaaja voi valita omalle hahmolleen sekä kolmelle apulaiselle

ammatin ja luonteenpiirteen muutamasta eri vaihtoehdosta.

Ammatit ovat käytännössä hahmoluokkia,

mutta perinteisten velhojen ja ritareiden lisäksi työkseen

voi valita esimerkiksi ravintolakokin, kasvin, kissan ja panssarivaunun.

Kokin erikoisuudet parantavat taistelukentällä

muita ryhmän jäseniä ja aseena heiluu paistinpannu.


Verkkopankista voi ladata kiitettävän määrän julkkisten naamoja.

Myös luonteenpiirteet vaikuttavat taistelijoiden erikoisliikkeisiin

ja käyttäytymiseen. Kiltit hahmot voivat jakaa parannustarvikkeita

muiden kanssa tai hyppäävät jopa itse eteen

suojaksi. Höyrypäät kanavoivat vihansa lyöntivoimaksi, mutta

eivät välttämättä seuraa muiden tekemisiä. Huolelliset taas

käyttävät useita vuoroja seuraavan siirron suunnitteluun,

mutta se varmasti myös tehoaa. Siirtymäpätkillä hahmot

koheltavat ja juoruilevat keskenään luonteidensa mukaisesti.

Jutuilla ei ole yleensä pätkääkään tekemistä seuraavan mission

kanssa ja hyvä niin, sillä levottomat keskustelut naurattavat

ainakin ensimmäisellä kerralla. Bonuksena jutustelu ja

harrastukset kohentavat porukan yhteishenkeä ja auttamishalua.

Valitettavasti samat kommellukset vain alkavat toistua

jo muutaman pelitunnin jälkeen.

Miitopian maailmankartalla liikutaan pääasiassa sivuttaissuunnassa.

Kentät ovat muutaman minuutin pituisia rykäisyjä,

jotka päättyvät loppupomoon tai seikkailijoiden löytäessä

motellin. Sankarit liikkuvat reitillä automaattisesti ja toimivat

itsenäisesti myös satunnaisesti käynnistyvissä vuoropohjaisissa

taisteluissa, pelaajan omaa hahmoa lukuunottamatta.

Kartalla pelaajan tarvitsee vain valita suunta risteyksissä ja

koukistaa sormea aarrearkun tai kytkimien kohdalla. Taustagrafiikka

vaihtuu maailman mukana, mutta polut pysyvät

samanlaisina. Vanhoihin kenttiin voi halutessaan palata kokemuspisteiden

tai kulkemattomien teiden vuoksi.

“Kentät ovat muutaman minuutin pituisia rykäisyjä,

jotka päättyvät loppupomoon tai seikkailijoiden

löytäessä motellin.“

Reissaajat palaavat kentän alkuun koko nelikon kuollessa,

mutta tämä on harvinaista, sillä kuoleminen on lähes mahdotonta

tavallisissa kentissä, sillä sotilaat mättävät useimmat

viholliset helposti kumoon raa’alla voimalla pikakelausnappikin

pohjassa. Elämä- ja taikapisteitä nostavia ruokia jaellaan

suhteellisen avokätisesti, parannusloitsut ovat tehokkaita ja

taisteluissa on mahdollisuus käyttää myös turvaruutua, joka

palauttaa täyden puhdin muutamassa vuorossa. Taktiikkaa,

tiimin koostumusta ja opittuja kikkoja joutuu miettimään

kunnolla ensimmäistä kertaa vasta parinkymmenen tunnin

jälkeen lopputaistelussa, joka onkin pelin paras yksittäinen

hetki.

Taukopaikkojen kaupoista ja uhkapeleistä voi hankkia parempia

aseita ja kestävämpiä pukuja. Amiibo-figuurit avaavat

käyttöön esimerkiksi Marion haalarit ja Linkin tunikan, jotka

voi vetäistä vielä kaiken muun päälle. Ärsyttävänä seikkana

kosmeettiset kuosit täytyy käydä pukemassa uudelleen joka

kerta, kun pelaaja ansaitsee voimakkaamman taisteluasun.

Yhteenveto

Dialogi on rikasta ja hahmot ilmehtivät värikkäästi, mutta

pelkästään nintendomainen outous ja kaverit hassuissa

puvuissa eivät riitä tekemään Miitopiasta mieleenpainuvaa

kokemusta. Tavallisen sarjakuvamainen ulkoasu ei räjäytä

mieltä, eikä peli ei tarjoa juuri minkäänlaista haastetta, vaan

kulkee raiteilla tappelukohtausten lisäksi myös tarinan osalta

juonenkäänteiden toistuessa samankaltaisina episodista toiseen.

Miitopian voisi julkaista myöhemmin uudestaan ilmaispelattavalla

mallilla. Lyhyet kentät ja yksinkertaiset kontrollit

ovat jo nyt suoraan kuin mobiilimaailmasta. Tavararulettien ja

henkiinherätysesineiden kätkeminen mikromaksujen taakse

nostaisi vielä sopivasti vaikeusastetta.

• Ville Polvela

Sopii ihka ensimmäiseksi roolipeliksi.


Arvostelu

Story of Seasons: Trio of Towns

Maajussille morsian


Kehittäjä: Marvelous Julkaisija: Nintendo, Marvelous

Olin jo melkein luovuttanut pelaamisen Nintendo 3DS:llä,

koska laitteelle ei ollut ilmestynyt hetkeen minua kiinnostavia

pelejä. Apuun ryntäsi kuitenkin viljelysimulaattori

Story of Seasons: Trio of Towns, tuo klassikoksi muodostuneen

Harvest Moon -pelisarjan jälkeläinen.

Aluksi minun on pakko myöntää, että en ole koskaan aikaisemmin

pelannut Harvest Moon -sarjan pelejä. Minulla on

ainoastaan kokemusta Stardew Valleystä, jolla on kuitenkin

yhtäläisyyksiä Harvest Moonin kanssa. Ja vaikka kotelossa ei

tällä kertaa luekaan Harvest Moon, niin Story of Seasons: Trio

of Towns on kuitenkin periaatteessa sen aidon ja alkuperäisen

farmipelisarjan uusin osa. Julkaisija on vaihtunut hiljattain Euroopassa

ja Pohjois-Amerikassa, mutta Marvelous-yhtiöllä ei

ole oikeuksia Harvest Moon -nimen käyttöön. Alkuperäisen

Harvest Moonin tekijät ovat olleet mukana tekemässä Story

of Seasons: Trio of Towns -peliä, joten sarjan fanit varmasti

huomaavat, että kyseessä on se aito ja oikea jatko-osa.

Kolmesta kaupungista on avoinna aluksi vain yksi – West

Town, joka on villi länsi -teemainen entinen kaivoskylä. Kylän

maaperä vaikuttaa todella kuivalta, mutta hyvin siellä näyttävät

kasvit silti kasvavan. Rantakaupunki Luluko on taas saanut

selvästi vaikutteita Havaijista, sillä paikka sijaitsee meren

rannalla, ja siellä kasvaa trooppisia kasveja, kuten banaaneja

ja kookospähkinöitä. Viimeisenä kolmesta paikkakunnasta

pelaajalle paljastuu japanilaistyylinen Tsuyukusa, jonka riisiä

viljelevät asukkaat pukeutuvat kimonoon ja muihin perinteisiin

japanilaisiin vaatteisiin. Kaikki kaupungit näyttävät erilaisilta,

mutta ne kaikki tarjoavat samat palvelut. Tuotevalikoimat

ja kauppiaiden luonteet tietenkin eroavat.

“Maajussi saa elantonsa Trio of Townissakin kasvien

viljelystä.“

Story of Seasons: Trio of Townsissa pelaaja on joko nuori

mies tai nainen, joka on koko elämänsä halunnut asua farmilla.

Eräänä päivänä päätät kertoa unelmistasi vanhemmillesi,

mutta isä ei suunnitelmasta innostu. Et kuitenkaan suostu luovuttamaan,

ja saat kuin saatkin suostuteltua isäsi antamaan

mahdollisuuden. Saat luvan muuttaa hylätylle maatilalle, joka

sijaitsee sopivasti sukulaissedän naapurissa, ja sinun tulee todistaa

isällesi, että pystyt huolehtimaan itsestäsi ja farmistasi.

Maatilan pyörittämisen ohella tutustutaan kolmen erilaisen

kaupungin ihmisiin ja tapoihin.


Kasvien viljely on ykköstulonlähde.

Maajussi saa elantonsa Trio of Townissakin kasvien viljelystä.

Aluksi viljelykasvien määrä on vähäinen, mutta mitä pidemmälle

peliä pelaa ja mitä enemmän tutustuu uusiin hahmoihin,

sitä enemmän avautuu uusia siemeniä ostettavaksi.

Vuodenajat vaikuttavat kauppojen inventaarioon ja myös

siihen, mitä kasveja voi istuttaa. Pellot täytyy kastella päivittäin

kaksi kertaa, ja jos unohtaa kastelun, niin kasvit eivät

tietenkään kasva. Rakkaudella kypsytetyt tuotteet voi myydä

lopulta toreilla. Viljelyn lisäksi pelissä on paljon muitakin

aktiviteetteja, kuten kalastaminen, kokkaaminen ja erilaisten

mineraalien etsiminen. Pelaajan on myös mahdollista ystävystyä

villieläinten kanssa antamalla niille erilaisia herkkuja,

mutta kannattaa varoa vihaisia karhuja, jotka voivat puraista!

Naisille on tarjolla viisi unelmien prinssiehdokasta. Kaikki

miehet ovat hyvin erilaisia, joten valinnasta voi tulla vaikea.

Vastaavasti miehille esittäytyy viisi neiti X:ää. Minusta olisi

ollut kiva, jos aviopuolisokseen olisi voinut valita myös samaa

sukupuolta olevan henkilön, koska pelin miehet ovat vähän

tylsiä, kun taas naishahmot ovat todella söpöjä. Mikään pakkohan

pelissä ei ole mennä naimisiin, mutta jos kuitenkin

päättää valloittaa henkilön sydämen, onnistuu se antamalla

hahmolle lahjoja. Lahjukset voivat olla melkein mitä vain,

vaikkapa oman maan kananmunia. Lahjojen antamisen

suhteen kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä kaikki eivät

tykkää kaikista tavaroista. Pelissä on esimerkiksi hahmo, joka

varmasti suuttuu, jos eteen tuotaisiin kulhollinen jogurttia.

Tilalla kuuluu olla tietysti myös erilaisia eläimiä. Aluksi saatavilla

ovat lehmä ja kana, mutta myöhemmin on mahdollista

ostaa muun muassa hevosia, alpakoita ja jopa puhveleita.

Ensin eläimille täytyy kuitenkin rakentaa talli tai muu asuinpaikka.

Karjatilan hoito on rankkaa hommaa, sillä esimerkiksi

lehmä on lypsettävä päivittäin, ja se pitää harjata, jotta

ammu pysyisi onnellisena ja tuottaisi laadukkaampaa maitoa.

Eläimet kannattaa myös päästää päiväksi ulos ja muistaa ottaa

yöksi takaisin sisälle, etteivät ne vilustu.

Tuotantoeläinten lisäksi seuraksi voi hankkia kissan tai

koiran. Lemmikkien kanssa voi leikkiä, käydä kävelyllä, niitä

voi paijata ja kanniskella ympäriinsä. Karvaisilla ystävillä

on erikoiskykyjä, esimerkiksi kissa saattaa löytää kävelyllä

”aarteita”. Oma kattini poimi mukaan pääasiassa vain erilaisia

kasveja, mutta eiköhän se kulta-aarrekin vielä joskus löydy.

Farmarin työ voi olla joskus hyvin yksinäistä puuhaa. Onneksi

kaupungeissa asuu komeita poikamiehiä ja kauniita neitosia,

joiden kanssa voi lyödä hynttyyt yhteen ja mennä naimisiin.


Inrarilla on metkut mielessä.

Rahanpuute vaivaa harvoin, sillä tuohta putoilee ovista ja ikkunoista.

Maataloustuotteiden myymisen lisäksi on muitakin

tuottoisia ansaintakeinoja, kuten tavaroiden keräily. On hyvin

terapeuttista kävellä ympäri maita ja mantuja ja siinä samalla

kerätä myymistä varten talteen oksia, siemeniä, kukkia ja

hedelmiä. Toinen tapa rikastua on tehdä osa-aikaisia töitä

renkinä kylien asukkaille. Tehtävät ovat yleensä samoja kuin

omalla kotitilalla, eli sadon keräämistä, kasvien kastelua ja

eläinten hoitamista. Valittavana on myös keikkoja, joissa toimitetaan

tavaroita henkilöltä toiselle. Työt on tietysti tehtävä

kunnolla ja tietyn aikarajan sisällä, tai palkkaa ei makseta.

rahaa ja tarvittavia materiaaleja vastaan. Prinssit ja prinsessat

ansaitsevat asuinpaikakseen hienon kartanon, mutta

sen rakentamiseen tarvitaan kasoittain rahaa ja mainetta

kaupunkilaisten piireissä.

“Rahanpuute vaivaa harvoin, sillä tuohta putoilee

ovista ja ikkunoista. Maataloustuotteiden

myymisen lisäksi on muitakin tuottoisia ansaintakeinoja,

kuten tavaroiden keräily.”

Yhteenveto

Story of Seasons: Trio of Towns on kelpo viljelysimulaattori.

Viljelykasveissa ja tuotantoeläimissä on paljon valinnanvaraa,

ja pelin parissa saa ajan hyvin kulumaan. Pelisessiot kannattaa

jakaa pieniin pätkiin, sillä tekeminen on kuitenkin samanlaista

päivästä toiseen. Olisin kaivannut Trio of Townsiin lisää

sattumanvaraisia tapahtumia, sillä niitä oli loppujen lopuksi

melko vähän erilaisia. Minua harmitti myös se, ettei oman

hahmon ulkonäköön pystynyt juurikaan vaikuttamaan, vaikka

Super Mario -asusteet toivatkin pientä lohtua.

“Farmarin työ voi olla joskus hyvin yksinäistä

puuhaa.“

• Senja Littman

Mihin nämä rankalla puurtamisella ansaitut kolikot sitten

kannattaa tuhlata? Järkevintä on kuluttaa lantit kasvien

siemeniin ja eläimiin, koska niihin kulutetun summan saa

myöhemmin takaisin moninkertaisena. Itse kuitenkin tykkäsin

tuhlata rahani vaatteisiin ja talon remppaamiseen, koska

pitäähän sisustuksen ja farmarinkin näyttää nätiltä. Vaatteita

hankitaan kauppiailta, jotka toimittavat halutut asusteet

Virtuaalisen maatilan pyörittäminen on rentouttavaa

puuhaa.


Lisää verkossa

Lohkaisuja

foorumilta

“Pidgey #016”

- Mauno 14.7.2017

“Daisy on kuumempi kuin Peach

tai Rosalina.”

“Fintendo XCOM Squad” - Rush 12.9.2017

- Norsukampa 4.7.2017

“Ikuiset traumat, kun laktoosi-intolerantikkona

jouduin juomaan

ala-asteen leirikoulussa vesikaakaota,

kun muut joivat maitoon

tehtyä.

Ei ollut hyvää.”

“#NotMySplatfest - Genkku 6.8.2017

- Tapza 13.5.2017

Sauli Niinistö: “Pelaan tabletilla liikaa - ainakin Jennin mielestä.” - IL 12.1.2018

@FintendoFi


Teema

Fire Emblem

Fire Emblem

Liekki palaa vahvempana kuin koskaan


Artikkeli

Fire Emblemin lyhyt historia

Tulitunnuksen taikaa

Nintendoa pidetään laatua ja käyttäjäystävällisyyttä (joskaan

ei aina käyttäjäkärsivällisyyttä) tarjoavana pelitalona,

joka tarjoaa värejä ja leppoisuutta muilla konsoleilla

valloillaan olevan realisminhakuisen yrmyotsaisuuden sijaan.

Kyseinen status ei todellakaan ole kovin kaukaa haettu ajatus,

mutta Nintendolla oli vuosikausia hallussaan myös pelisarja,

joka oli kaikkea muuta kuin käyttäjäystävällinen ja ylipirteä.

Tämä Nintendon ja Intelligent Systemsin kehittämä sarja kantaa

nimeä Fire Emblem, ja sen yltiövaikeat ja haastavat juuret

ulottuvat niinkin kauas kuin kasibittisille ajoille vuoteen 1990.

Kuten ajan henkeen kuului, eivät nousevan auringon maan

ihmiset oikein ymmärtäneet, että länsimaalainenkin ihmispelaaja

voi nauttia kutkuttavasta haasteesta. (Miten kävi alkuperäiselle

Super Mario Bros. 2:lle tai vaikka Seiken Densetsu

-sarjalle?)

Tuolloin nykypäivän kaltainen Japani-fanitus ei ollut täällä

härmässä vielä niin pinnalla, joten ymmärrettävästi Fire Emblemiä

ei nähty emämaansa ulkopuolella kuin vasta 13 vuotta

ykkösosan julkaisun jälkeen, ja tähänkin vaadittiin kahden sarjan

suosikkihahmon esiintyminen Super Smash Bros. -tappelupelisarjassa.

Ei siis mitenkään oppikirjamainen startti.

pykälää kovempiin sfääreihin permadeath-mekaniikalla. Sarjan

pelit tarjoavat aina värikkään ja monipuolisen hahmokaartin,

josta jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Kun

tämän suosikin taitoihin ihastuu ja hyvin käsikirjoitettuun

taustatarinaan kiintyy, on syytä kiinnittää huomiota sankarin

taisteluihin. Jos vihollisen isku saa suosikin tai minkä tahansa

muun hahmon osumapisteet nolliin, on tuloksena ihan pysyvä

kuolema, eikä taistelijaa nähdä enää loppupelin aikana. Tämä

elementti on toiminut pitkään Fire Emblemin yhtenä kiehtovimmista

koukuista, ja se on länsimaisen suosionkin aikakautena

oleellinen, joskin nykyään valinnainen osa pelisarjaa.

“Fire Emblemiä ei nähty emämaansa ulkopuolella

kuin vasta 13 vuotta ykkösosan julkaisun jälkeen,

ja tähänkin vaadittiin kahden sarjan suosikkihahmon

esiintyminen Super Smash Bros. -tappelupelisarjassa.

Ei siis mitenkään oppikirjamainen

startti.”

Fire Emblem -sarjaa on kiittäminen taktiikkaroolipeligenren

mainstreamiin saattamisesta vähintäänkin Japanissa. Taktiikkaroolipeligenre

tarjoaa nimensä mukaisesti niin perijapanilaista

roolipeliä sinitukkaisine sankarihahmoineen ja

massiivisine maailmanpelastustarinoineen, mutta tekemistä

väritetään myös strategiaelementeillä.pliikeratojen, aseiden ja

varustuksen kanssa, tai vuoropohjaisten taisteluiden lopputuloksena

on mustelmia ja tappion karvaan kalkin nielemistä.

Fire Emblem -peleissä on tämä taktikoinnin tärkeys viety


Lisää verkossa

Suurelle yleisölle Fire Emblem -hahmot tulivat tutuksi Super Smash Bros. -pelien kautta. Wii U- ja

3DS-versioissa pelattavaan kastiin kuuluivat Marth, Lucina, Ike, Roy, Corrin ja Robin (kuvassa).

Fire Emblem -peleissä on tämä taktikoinnin tärkeys viety

pykälää kovempiin sfääreihin permadeath-mekaniikalla. Sarjan

pelit tarjoavat aina värikkään ja monipuolisen hahmokaartin,

josta jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Kun

tämän suosikin taitoihin ihastuu ja hyvin käsikirjoitettuun

taustatarinaan kiintyy, on syytä kiinnittää huomiota sankarin

taisteluihin. Jos vihollisen isku saa suosikin tai minkä tahansa

muun hahmon osumapisteet nolliin, on tuloksena ihan pysyvä

kuolema, eikä taistelijaa nähdä enää loppupelin aikana. Tämä

elementti on toiminut pitkään Fire Emblemin yhtenä kiehtovimmista

koukuista, ja se on länsimaisen suosionkin aikakautena

oleellinen, joskin nykyään valinnainen osa pelisarjaa.

Fire Emblem -sarja kattaa äskettäin ilmestyneen uutukaisen

jälkeen kaikki fyysiset julkaisut mukaan laskettuna 15 peliä

sekä kaksi julkistettua, mutta kehityksessä yhä olevaa tuotosta

(kuin myös animaatiosarjan ja mobiilipelin). Näiden

viidentoista pelin joukkoon mahtuu myös muutamia uusioversiointeja,

joten tahti ei ole aivan ollut Final Fantasyihin verrattavissa

olevaa sarjatuotantoa. Final Fantasy -sarjan kanssa

Fire Emblemillä on kuitenkin yhteistä se, että sarjan pelit ovat

omia tarinoitaan ja mukaan voi käytännössä hypätä minkä

pelin myötä tahansa. Muutamat nimikkeet ovat suorahkoa

jatkoa toisilleen sisältäen tuttuja hahmoja, alueita tai

suoria viittauksia aiempien osien tapahtumiin, mutta aiemman

pelin tapahtumat kerrataan varsin mainiosti. Tässä tapauksessa

noviisia kaupan pelihyllyllä auttaa se, ettei pelien

titteleistä löydy uusia pelaajia pelottelevia numeroita.

“Viidentoista pelin joukkoon mahtuu myös muutamia

uusioversiointeja, joten tahti ei ole aivan

ollut Final Fantasyihin verrattavissa olevaa sarjatuotantoa.”

Bandwagoniin kannattaa toden totta hypätä viimeistään nyt,

sillä sarjan uusimman pelin, Fire Emblem Echoesin, myötä on

fantasiastrategia tulevaisuutensa määrittelevässä risteyksessä.

Mikä oudointa, Fire Emblem on siinä samassa risteyksessä nyt

toista kertaa ja vieläpä saman pelin myötä.

• Miikka Lehtonen


Arvostelu

Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia

Kaikuja menneisyydestä

Alusta: 3DS

Kehittäjä: Intelligent Systems

Ilmestynyt: 19.5.2017

Julkaisija: Nintendo

Fire Emblem Gaiden (Faiā Emuburemu Gaiden) ilmestyi Japanissa

Famicom-konsolille vuonna 1992. Kyseessä on Fire

Emblem -sarjan toinen peli, jota ei ykkösosan tavoin julkaistu

koskaan NES:lle länsimaissa. Gaidenia kuvaillaan usein strategiasarjan

outolinnuksi, sillä se ei noudata perinteistä aseiden

heikkous- ja vahvuustriangelia. Lisäksi Gaidenia pidetään yhtenä

vaikeimmista Fire Emblem -peleistä. Japanin ulkopuolella

pelistä päästään nauttimaan ensimmäistä kertaa 3DS:llä Fire

Emblem Echoes: Shadows of Valentian nimellä.

välille, ovat pienessä maalaiskylässä kasvaneet teini-ikäiset

Alm ja Celica, joilla on monimutkainen ystävyyssuhde ja

hämärä yhteys Zofian kruunuun.

Tarinaa seurataan sekä Almin että Celican näkökulmasta.

Alm marssii armeijansa kanssa kohti pohjoista, ja Celica tutkii

idässä Milan temppeliä. Kummallakin sankarilla on omat luottohenkilönsä

ja sotajoukkonsa, eikä yksikköjä jaeta pelattavien

hahmojen välillä. Taistelijoiden jakaminen kahtia pienempiin

ryhmiin on toimiva ratkaisu, sillä näin yksikään sotilas ei

jää vaille käyttöä. Toiselle hahmolle voi lähettää aseita kuriirien

välityksellä, mistä on hyötyä erityisesti silloin kun toinen

joukko jumittaa vaikeassa tehtävässä. Kummankin hahmon

tehtävät täytyy suorittaa uusien juonikappaleiden avaamiseksi,

vaikkei järjestyksellä olekaan väliä.

Tehtävät käynnistyvät pelaajan astellessa vihollisen miehittämälle

laatalle maailmankartalla. Tavoitteena on lähes aina

pelikentän tyhjentäminen konnista. Echoesissa ei siis esimerkiksi

nähdä uudemmissa peleissä esiteltyjä puolustus- tai

valloitusmissioita.

“Shadows of Valentia on Fire Emblem Gaidenin

modernisoitu versio.”

Shadows of Valentia on Gaidenin modernisoitu versio. Juoni

on pysynyt pohjimmiltaan samana, mutta hahmot ovat kokeneet

muodonmuutoksia, dialogia on enemmän ja mukaan

on ujutettu uusia sivuhahmoja taustatarinoineen. Tapahtumat

sijoittuvat kuvitteelliselle Valentian mantereelle, jota hallitsee

kaksi kuningaskuntaa: pohjoisen Rigel ja etelän Zofia. Maiden

välille syntyy ideologinen ja uskonnollinen kiista, sillä pohjoisessa

palvotaan pimeyden Duma-jumalaa ja etelässä maan

jumalatarta Milaa. Zofia on ajautunut rappiolle heikon johdon

vuoksi, ja rigeliläiset valloittajat koettavat hyötyä tilanteesta.

Ainoat henkilöt, jotka voivat tuoda rauhan kuningaskuntien


Fire Emblem -amiibolla voi kutsua apuun tekoälyn ohjaaman hahmon.

Almin ja Celican figuurit avaavat myös salaisen luolaston.

Asetriangelin poistuminen ei tarkoita akilleenkantapäiden

täydellistä poistumista, vaan jokainen luokka on heikko

vähintään yhdelle liikkeelle. Nuolet tuhoavat edelleen lentävät

kelmit, ja magia puree panssareihin, mutta hahmot voivat oppia

myös yksittäisiä iskuja, jotka tehoavat paremmin tiettyyn

vihollistyyppiin. Loitsukirjat ja terät eivät kulu käytössä, mutta

taikuus ja erikoisliikkeet nipistävät hetkellisesti pisteitä taistelijoiden

elämäpalkeista.

Useimmissa ruudukkopohjaisissa kartoissa vastustajia on paljon,

mikä voi hieman turhauttaa. Ongelmien ydin on kanttori-niminen

yksikkö, joka kutsuu apuun uusia mörököllejä

muutaman vuoron välein, eikä tulva lopu ennen kuin hahmon

surmaa. Pelaajan on syytä panostaa korkean puolustusarvon

ritareihin ja parantajiin, jotta pahisten hyökkäysvuoroista

selviää hengissä. Isoissa linnakkeissa pomon tai kanttoreiden

luokse päästäkseen joutuu tekemään kunnon työn, sillä

NES-aikakaudelta lainattu arkkitehtuuri ei tunne rikottavia

salaovia, eikä esimerkiksi ratsun selkään mahdu kuskattavaa

hahmoa. Ulkokentistä suurin osa on masentavan avointa

tasankoa, mutta vain muutaman vahvan vihollisen sisältävät

pienemmät sokkelot toimivat. Tällöin suojaa joutuu hakemaan

kivenlohkareiden takaa, omat vuorot täytyy käyttää

tehokkaasti ja vaihtelevaan osumatarkkuuteen on helpompi

varautua. Statistiikat näytetään tyylikkäällä tummalla pohjalla,

mutta sen tulkitseminen on hieman haastavampaa kuin 3DS:n

Fire Emblem Fatesissa ja Awakeningissa.

Kuolema voi koittaa milloin vain kriittisistä osumista johtuen,

ja hahmot pysyvät haudassa Classic-pelitilassa. Huonolle tuurille

voi kuitenkin näyttää keskisormea Mila’s Turnwheel -nimisen

kapineen avulla. Pyörällä on mahdollista kelata aikaa

muutaman kerran taaksepäin siirtojen korjaamista varten. Almin

tai Celican kaatuessa pyörä ei tosin toimi, vaan tällöin on

palattava edelliseen tallennuspisteeseen.


Välianimaatiot ovat draamaa täynnä.

Tasoeroja voi kuroa umpeen aiempia tehtäviä uudelleen

suorittamalla. Tätä varten Echoesiin on lisätty myös luolastoja,

joissa maailma muuttuu yllättäen kolmiulotteiseksi ja kuvakulma

vaihtuu sankarin selän taakse. Toiminta siirtyy takaisin

2D-ruudukkoon pelaajan koskiessa viholliseen. Kolkoista

hautakammioista löytää luurankojen lisäksi muun muassa

piilotettuja aseita, kokemuspisteitä kasvattavia lähteitä ja

hahmoluokkaa korottavia patsaita. Hahmonkehityksessä ei

kuitenkaan ole juuri valinnanvaraa, sillä esimerkiksi uudemmissa

peleissä esitellyt ninjat, varkaat ja eläinhahmot loistavat

poissaolollaan. Useimmille luokille on tarjolla vain yksi kehityspolku.

Toisaalta pääpaino on enemmän aseiden potentiaalin

avaamisessa.

“Erityisesti nopeatempoiset ja nätisti animoidut

taistelukohtaukset ovat ilo silmälle.”

Echoesissa ei myöskään ole mahdollista naittaa hahmoja

keskenään, vaan syventäviä keskusteluja käydään sivukylissä

tai klassiseen tapaan kesken taistelun. Dialogi on pääasiassa

hyvin kirjoitettua, vaikka kielessä esiintyy muutamia keskiaikaiseen

maailmaan kuulumattomia ilmaisuja. Huumoria ja

väkinäisiä suhteita on vähemmän kuin muissa tuoreissa Fire

Emblem -julkaisuissa. Ensimmäistä kertaa kaikki tärkeät henkilöt

ovat täysin ääninäyteltyjä. Dubbaajat hoitavat tonttinsa

erinomaisesti ja äänet tuovat erilaiset persoonallisuudet loistavasti

esiin. Äänet tekevät myös tarinan seuraamisesta mukavampaa,

sillä luettavaa olisi muuten pitkän romaanin verran.

Myös Fire Emblemin juurille palaava soundtrack ansaitsee kehuja

helposti mukana hyräiltävine sävelmineen.

Juonikappaleiden välillä nähdään onneksi muutamia lyhyitä

videopätkiä. Erityisesti nopeatempoiset ja nätisti animoidut

taistelukohtaukset ovat ilo silmälle.

Yhteenveto

Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia huomioi 3DS-veljien

keränneen kritiikin vaihtamalla graafisen tyylin klassisempaan

versioon ja viemällä sotafantasian astetta vakavampaan suuntaan.

Jostain syystä kaikkia kehuja keränneitä uudistuksia

ei ole kuitenkaan lisätty osaksi NES-pelin remakea. Intelligent

Systems on luultavasti halunnut kokeilla poikkeavan pelimekaniikan

vastaanottoa pelaajissa, ja ainakin vanhemmat fanit

vaikuttavat tykkäävän.

• Ville Polvela

Tekstilaatikoiden päällä sijaitseville hahmojen puolivartalokuville

toivoisi tosin useampia ilmeitä tai asentoja elävöittämään

tylsän staattista diashow’ta, vaikka uusi graafinen

tyyli sekoittaakin sopivasti realismia ja sarjakuvamaisuutta.

Onnistunut remake, jota oltaisiin voitu uudistaa vielä

rohkeammin.


Arvostelu

Fire Emblem Heroes

Kentät kutsuvat

sankareita

Alusta: Android, (iOS) Ilmestynyt: 2.2.2017

Kehittäjä: Intelligent Systems Julkaisija: Nintendo

Nintendo on kokeillut onneaan mobiilimarkkinoilla jo muutaman

kerran. Strategiana on selvästi esitellä pelisarjoja

uudelle yleisölle, josta toivotaan löytyvän potentiaalisia konsoleiden

ostajia. Kaikkien tuntemat Pokémonit toteuttivat jo

suunnitelmaa menestyksekkäästi, ja nyt samaa yritetään Fire

Emblemillä, jonka tunnettavuus ei ole aivan taskuhirviöiden

tai punalätsäisen putkimiehen tasolla. Fire Emblem Heroes on

ladattavissa Android- ja iOS-laitteille ilmaiseksi. Peli sisältää

kuitenkin vapaaehtoisia mikromaksuja, joiden avulla voidaan

helpottaa pelissä etenemistä. Pelaajalle annetaan käyttöön

aluksi kourallinen sankareita, joista kaksi on Heroesia varten

luotuja uusia päähenkilöitä. Muut pelattavat hahmot ovat tuttuja

sarjan muista peleistä. Joukkoihin voi kuitenkin hankkia

uusia jäseniä muutamin eri tavoin.

Heroes sisältää tarinatilan, jossa seurataan pelaajan taistelutovereiden

edustaman Askranin ja prinsessa Veronican

johtaman Emblian imperiumin välienselvittelyä. Kampanja

on jaettu muutaman tehtävän mittaisiin episodeihin, joita

julkaistaan lisää suunnilleen kuukauden välein. Tehtävien

yhteydessä näytetään lyhyitä keskustelupätkiä, joissa ei

esiinny kovin syvällisiä lohkaisuja. Tarina on pikemminkin

vain syy esitellä eri pelien sankareita ja maailmoja, joihin

Heroesin pienet 6 × 8 ruudun kartatkin pohjautuvat.

“Tarkoituksena on tyhjentää pelikenttä kaikista

tekoälyn ohjastamista vihollisista, joita voi olla

kolme tai useampi. Pelaajan oma armeija on rajoitettu

aina neljään henkilöön, ja joukot liikkuvat

tuttuun Fire Emblem -tapaan vuorotellen.“

Panssaroitu taistelija ei mahda mitään magiaa vastaan.


Tarkoituksena on tyhjentää pelikenttä kaikista tekoälyn

ohjastamista vihollisista, joita voi olla kolme tai useampi.

Pelaajan oma armeija on rajoitettu aina neljään henkilöön,

ja joukot liikkuvat tuttuun Fire Emblem -tapaan vuorotellen.

Raskaat panssariyksiköt etenevät vain yhden ruudun kerrallaan,

kun taas ratsujoukot liikkuvat peräti kolme ruutua,

mutta pysähtyvät metsikön tullessa vastaan. Asetyypit

noudattavat sarjalle ominaista kivi-paperi-sakset-triangelia,

jonka perusteella määritellään heikkoudet ja vahvuudet.

Luokille on myös annettu selkeyttävä värikoodi. Yksittäisten

taisteluiden lopputulos on myös etukäteen laskettavissa, sillä

Heroesissa ei ole mukana hutilyöntien ja kriittisten osumien

kaltaisia tuurielementtejä.

Episodien tai vaihtuvien haasteiden suorittamisesta palkitaan

taikakuulilla, höyhenillä ja timanteilla. Päivityksillä peliin on

lisätty myös miettimistä vaativat Hero Battlet, joita suorittamalla

käyttöön avautuu tehtävien pomohahmoja. Kuulien

hamstraaminen on oikeastaan Heroesin suurin koukku, ja niitä

voi myös ostaa oikealla rahalla. Kuulia käytetään uusintayritysten

lunastamiseen ja uusien taistelijoiden arpomiseen.

Aivan kaikki historialliset kasvot eivät ole Heroesissa mukana,

mutta vanhempien pelien faneja ilahduttavat varmasti

nykyaikaan päivitetyt hahmopotretit. Lottokoneiden teemahahmot

vaihtuvat ajoittain, mutta hyvien yksiköiden tai

suosikkisankareiden pyöräyttämisen todennäköisyys on aina

todella pieni, vaikka prosenttilukuun lisätäänkin desimaaleja

viiden hahmon välein. Ilmaiset kristallipallot tuhlautuvat

nopeasti heikkoihin duplikaatteihin.

Jalokiviä käytetään hahmojen kokemuspisteiden pikaiseen

kerryttämiseen, ja höyhenillä nostetaan tähdillä merkittyä

potentiaalia. Tähdet avaavat käyttöön voimakkaampia

aseita ja parempia erikoiskykyjä. Osa liikkeistä parantaa

yksinkertaisesti lyöntivoimaa tai puolustusta, mutta joukossa

on lisäksi teleportaation ja ketjuhyökkäysten kaltaisempia

erikoisuuksia.

Kykyjä voi myös siirtää ylimääräiltä yksiköiltä toisille. Tässä

piilee Heroesin syvällisin ja samalla rikkinäisin osuus. Takumin,

Hectorin ja Ryoman kaltaiset hahmot ovat jo luonnostaan

uskomattoman voimakkaita vastaiskutekniikoineen, mutta

periyttämisen avulla on mahdollista luoda vaikkapa lähes

kuolematon tankki ja neljä kertaa ampuva tappava jousimies.

Osa kyvyistä auttaa myös koko tiimiä. Supersotilaita tarvitaan

etenkin maksimitason vihollisten ja Arena-pelitilassa

esiintyvien muiden pelaajien luomusten päihittämiseksi.


Julkaisun jälkeen

Heroesille julkaistaan edelleen päivityksiä, uusia hahmoja,

tehtäviä ja jopa pelimuotoja melkein joka viikko. Pelihahmojen

välinen tasapaino on kehittynyt, sillä uusien sankareiden mukana

on esitelty uusia kykyjä, joiden avulla on helppoa kehittää

vastataktiikoita metapelin suosituimmille kokoonpanoille.

Lisäksi sankareista on mahdollista muodostaa parivaljakoita,

jotka boostaavat vierekkäin aseteltuna toistensa ominaisuuksia

taistelukentällä. Varsinaisia statseihin koskeneita tasapainopäivityksiä

ei ole kuitenkaan julkaistu.

Kiitosta ansaitsee myös ilmaispelaajien elämän helpottaminen.

Tarinatilan tehtäviä on mahdollista suorittaa uudelleen putkessa

Chain Challenge- ja Squad Assault -pelimuodoissa, joista

on mahdollista tienata lisää kuulia ja sulkia. Pari kertaa kuukaudessa

järjestettävä Tempest Trials on oiva lisäys peliin. Tempest

Trials -pistepottia kerryttämällä on mahdollista avata vain

kyseisen pelimuodon kautta aukeavia voimakkaita hahmoja,

timantteja, kuulia ja muita sälää. Lisäksi Trialsin teemasoturien

kokemus kasvaa tapahtuman aikana nopeammin. Summonlotossa

neljän tähden hahmoista tehtiin yleisempiä vaihtamalla

prosenttiluvut päittäin kolmen tähden taistelijoiden kanssa.

Uusien bannereiden ensimmäiset hahmot ovat nyt myös täysin

ilmaisia. Toisaalta uusien hahmojen myötä ylimääräiset kuulat

kuluvat yhä useammalla varastotilan laajentamiseen.

Näiden päivitysten myötä päädyin nostamaan pelin yleisarvosanaa

puolikkaalla neljään tähteen.

2.10.2017

Luomisprosessi voi vain viedä useita päiviä valtavien kokemuspistevaatimusten

vuoksi.

Yhteenveto

Fire Emblemin ominaispiirteet ovat älylaitteille kutistetussa

Heroesissa mukana, vaikka pelimekaniikkaa onkin hieman

yksinkertaisettu. Kaikki toimii kuitenkin paremmin kuin ensin

olettaisi. Parhaat korkean tason tehtävät haastavat sopivasti

aivoja, vaikka joukossa on myös läpijuoksukarttoja ja puolimahdottomia

koitoksia, joista pääsee yli käytännössä vain

maksamalla. Viikoittaiset päivitykset ja säännöllisesti jaettava

ilmainen sälä ovat hyviä keinoja ylläpitämään kiinnostusta.

• Ville Polvela

Ilmaispelattava Fire Emblem voi tulla kalliiksi, mikäli siinä

aikoo pärjätä.


Arvostelu

Fire Emblem Warriors

Miekat vastakkain

Alusta: Switch, (New 3DS) Ilmestynyt: 20.10.2017

Kehittäjä: Team Ninja, Omega Force

Julkaisija: Nintendo,, Koei Tecmo

Muutaman vuoden takainen Wii U:n ja 3DS:n Hyrule Warriors

oli positiivinen yllätys. Nintendon, Koei Tecmon ja

Team Ninjan yhteisvoimin syntyneessä projektissa Dynasty

Warriors -sarjan hack and slash -mäiskintä laitettiin yhteen

Zelda-maailman kanssa. Mahdollisuus kontrolloida ensimmäistä

kertaa tuttuja ja hieman tuntemattomampia Zeldahahmoja

oli parasta kuviteltavaa fanipalvelua. Aavistelin tuolloin

yhteistyön saavan jatkoa Fire Emblemin kanssa, jonka

keskiaikainen teema liippaa vielä lähemmältä Dynasty Warriorsin

fantasiaa.

Fire Emblem Warriorsin tehtävät ja karttojen rakenne ovat tuttuja

Dynasty Warriorsista, mutta hahmot ja tietyt toimintaan

vaikuttavat elementit ovat ehtaa Fire Emblemiä. Valtaosa tarinatilassa

esiintyvistä naamoista on peräisin suosituimmista

käsikonsoliosista, eli 3DS:n Awakeningista ja Fatesista sekä

DS:n Shadow Dragonista. Muutama bonustaistelija on piilotettu

History-pelitilan haasteiden taakse, mutta pelin alussa

näistä kartoista on avoinna vain yksi. Harmittavasti vanhempien

pelien sankareita ei ole huolittu mukaan, vaikka esimerkiksi

Smash Bros. -peleistäkin tutuille Roylle ja Ikelle olisi ollut tilausta.

Tarinan päähenkilöitä ovat Aytolis-nimisen ruhtinaskunnan

nuori kruununprinssi Rowan ja prinsessa Lianna. Eräänä

kauniina päivänä taivaalta putoaa maan valtaavia örkkejä ja

kaksosten äiti katoaa. Nuorison ei auta kuin lähteä etsimään

keinoa monstereiden kahlitsemiseen ja järjestyksen palauttamiseen.

Matkalla kohti naapurivaltion rajoja joukkoon liittäytyy

ihmetteleviä legendoja muista Fire Emblem -maailmoista.

Fire Emblem -peleissä juoni ei ole koskaan ollut pääasia,

mutta Warriorsin draama on fantasiasarjan sisäiselläkin asteikolla

kehnoimmasta päästä. Kampanjassa ei vierailla vanhoilla

tapahtumapaikoilla, vaan kaikki taistelut sijoittuvat

Warriorsia varten luotuun maailmaan, jossa liikutaan vauhdilla.

Remiksatut kappaleet ovat tuttuja aiemmista julkaisuista.

“Englanninkielinen dubbaus ei vakuuttanut trailerien

perusteella, mutta pelissä korvaan särähtää

ilkeästi vain muutaman hahmon uusi ääni. Halutessaan

Switchin kauppapaikalta voi noutaa japanilaisen

ääniraidan ilmaiseksi.”


Pelikentälle voi valita maksimissaan

neljä pelattavaa hahmoa ja neljä

tukiroolia. Tiimin tulisi kattaa tietysti

mahdollisimman monta asetyyppiä,

mutta miekkailijoita lukuun ottamatta

valinnanvaraa on aika vähän, esimerkiksi

pelattavia velhoja on koko pelissä

vain kaksi.

“Teknisesti Switchin Fire Emblem

Warriors ottaa suuren

harppauksen eteenpäin Wii

U:n ajoista. Yksinpelissä 1080ptilassa

ruudunpäivitys tippuu

harvoin alle 30 FPS:n rajan

keskellä valtavintakaan monsterilaumaa.

Muutama tuttu pahis tekee pikavisiitin,

mutta rosterista jäi käyttämättä lukuisia

särmikkäitä kasvoja, jollainen myös

pelin loppuvastustaja olisi saanut olla.

Välivideot ovat kuitenkin laadukkaasti

animoituja ja kaikki dialogi on ääninäyteltyä.

Englanninkielinen dubbaus

ei vakuuttanut trailerien perusteella,

mutta pelissä korvaan särähtää ilkeästi

vain muutaman hahmon uusi ääni.

Halutessaan Switchin kauppapaikalta

voi noutaa japanilaisen ääniraidan ilmaiseksi.

Pelattavat sankarit hallitsevat suojauksen

ja kuperkeikan, mutta pelkkä

raaka voima riittää yleensä voittoon.

Warriors-peleissä hyökkäysnappeja on

perinteisesti kaksi: kevyt ja raskas isku.

Vihollisia niittaamalla näitä kahta iskua

käyttämällä on mahdollista luoda liikesarjoja

ja samalla ladata voimakkaiden

erikoisliikkeiden mittareita. Awakening-

ja Warrior-nimisten, näyttävillä animaatioilla

tehostettujen kykyjen lisäksi

taisteluita maustaa Fire Emblemin

puolelta lainattu aseiden kolmio. Triangelisäännön

myötä esimerkiksi miekkailijat

kukistavat kirvesmiehet helposti,

mutta joutuvat vastaavasti tekemään

enemmän töitä keihässotilaita vastaan.

Viholliset pudottavat lisäksi satunnaisia

aseita, joissa saattaa piillä myös boosteja

muun muassa panssaroituja tai

lentäviä vihollisia vastaan.

Tehtävissä on tavoitteena yleensä vastustajan

linnoitusten valloittaminen

ja päälliköiden päihittäminen. Karttaruudussa

tekoälyn ohjaamille sotilaille

voidaan osoittaa puolustettavia tai

hyökättäviä kohteita. Taktikointi ja joukon

liikkeiden vilkuilu kesken tehtävän

on tärkeää, sillä Classic-asetuksella

pelattaessa kuolema pitää taistelijan

syrjässä myös tulevista koitoksista.

Omien avaintekijöiden kaatuessa pelaajaa

ei aina heitetä kymmeniä minuutteja

taaksepäin, vaan tehtävää on mahdollista

jatkaa edellisestä välitallennuksesta.

“Halutessaan pelin saa

pyörimään sulavammin 60 kuvaa

sekunnissa tekstuurien

kustannuksella. Jaetun ruudun

kaksinpelissä tökkimistä esiintyy

huomattavasti vähemmän

jälkimmäisellä 720p-asetuksella.

“

Joukkoja voi komentaa parempiin asemiin karttanäkymässä.


Jaetun ruudun moninpeli rullaa paremmin matalammalla resoluutiolla.

Hahmoja kannattaa sijoittaa pareittain, sillä duon jäsenet täydentävät

toisiaan yhteishyökkäyksillä ja valtaavat alueita tehokkaammin.

Parivaljakon siteellä on kolmiportainen asteikko,

jonka täyttymisestä palkitaan harvinaisilla esineillä ja usein

varsin huumoripitoisella keskustelulla sankareiden välillä.

Oma armeija voimistuu taisteluissa kerätyillä kokemuspisteillä.

Tietyissä History-haasteissa tasokatot ovat aika korkealla,

joten grindaaminen kannattaa. Taisteluiden ulkopuolella on

mahdollista vaihdella aseita ja kehittää hahmojen ominaisuuksia.

Jokaisella armeijan jäsenellä on kolme monihaaraista

kehityspuuta, joissa etenemällä parannetaan esimerkiksi hahmon

kestävyyttä, tehdään erikoiskyvyistä pidempikestoisia ja

opitaan uusia liikekomboja. Päivitykset eivät ole täysin ilmaisia,

sillä ne maksavat kultaa ja keräilyesineitä.

Teknisesti Switchin Fire Emblem Warriors ottaa suuren harppauksen

eteenpäin Wii U:n ajoista. Yksinpelissä 1080p-tilassa

ruudunpäivitys tippuu harvoin alle 30 FPS:n rajan keskellä valtavintakaan

monsterilaumaa. Halutessaan pelin saa pyörimään

sulavammin 60 kuvaa sekunnissa tekstuurien kustannuksella.

Jaetun ruudun kaksinpelissä tökkimistä esiintyy huomattavasti

vähemmän jälkimmäisellä 720p-asetuksella.

Yhteenveto

Loputtomien armeijoiden niittaaminen on viihdyttävää, ja

Fire Emblemin ystävät nauttivat pienistä yksityiskohdista,

mutta ilman fanilaseja Fire Emblem Warriors näyttäytyy tavanomaisen

keskinkertaisena pelinä. Tehtävätyypit kaipaisivat

pientä piristystä, kuten kiinnostavampia pomovastustajia, jollaisia

olivat esimerkiksi Hyrule Warriorsin hirviöt. Pelissä esiintyvät

konnat ja uudet kuninkaalliset eivät myöskään kuulu

Fire Emblem -hahmojen eturintamaan. Fire Emblemin mytologiassa

riittäisi kuitenkin sisältöä toiseenkin toimintaseikkailuun.

Kimishima voisi soitella vaikkapa Puolaan ja kysellä

neuvoja Witcherin tekijöiltä.

• Ville Polvela

Fire Emblem -nimeä kantava toimintapeli ei tarjoa

suurempia yllätyksiä.


Fintendon some

Facebook

facebook.com/fintendofi

Seuraa tiliä, niin pysyt perillä Fintendo-blogin uusimmista

päivityksistä ja yhteisön järjestämistä tapahtumista.

Twitter

twitter.com/fintendofi

@Fintendofi-tili jakaa lähes päivittäin Nintendo-aiheisia

uutisia ja linkkejä blogin sisältöön.

Discord

fintendo.fi/discord

Fintendon aktiivinen Discord-kanava on paras paikka

Nintendo-peliseuran hakemiseen ja yleiseen lurpatteluun.

Voit ottaa kanavalla itsellesi mm. Fortnite- ja

Mario Kart -pelaajaroolit.


“Thank you so much for playing

my game!”


Fintendo Magazine 1

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?