Kuljetus & Logistiikka 2 / 2020

tohonka
  • No tags were found...

Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.

Sähköllä läpi Suomen

Raskaan liikenteen sähköistyminen myös pitkillä matkoilla tulee

mahdolliseksi kymmenen vuoden kuluessa. Siihen mennessä akkujen

kapasiteetti kasvaa ja hinnat tippuvat. Samalla sähkökäyttöisten

kuorma-autojen ja raskaiden rekkojen ostohinta lähenee

perinteistä kalustoa.

Teksti: Virpi Adamsson

Suurimmat mahdollisuudet sähköistyminen

on tähän mennessä

antanut kevyisiin ajoneuvoihin ja

kaupunkiliikenteeseen. Ovella on

kuitenkin se aika, että myös raskaan

liikenteen pidemmät matkat

sujuvat sähköllä. Ensimmäisten

joukossa sähköistyvät VTT:n arvion

mukaan alueellinen kuljetus ja

200–300 kilometrin edestakaiset

reitit. Tällaisia ovat Etelä-Suomessa

esimerkiksi Vuosaari–Jyväskylä,

Turku–Vaalimaa ja Hanko–Lohjanharju

väliset matkat.

Muutos on tärkeä, sillä tieliikenteen

raskaat ajoneuvot vastaavat huomattavasta

osasta liikenteen päästöjä:

77 prosenttia rahdista kulkee yli

48 tonnin ajoneuvoyhdistelmissä. Ja

niiden osuus tulee kasvamaan.

VTT:n asiantuntija Mikko Pihlatie

arvioi raskaiden tavaravirtojen reittien

sähköistymisen riippuvan täyssähköisen

kaluston tuottavuudesta

ja operoinnin toteutettavuudesta.

16

VTT:n johtava tutkija

Mikko Pihlatie toivoo

koronan vauhdittavan

raskaan liikenteen

sähköistymistä. Nyt

on nähty, millaiset vaikutukset

liikenteen

päästöjen vähentymisellä

on suurkaupunkien

ilmanlaatuun.

– Tämän vuosikymmenen toisella

puolella päästään siihen, että sähkökäyttöisten

kuorma-autojen ja

raskaiden rekkojen ostohinta alenee

ja omistajan kulu tulee samoihin

kuin perinteisten. Se motivoi

muutokseen yhdessä latausmahdollisuuksien

kasvun kanssa.

Vuonna 2030 täyssähköinen rekka

on kilpailukykyinen dieselkäyttöisen

kanssa. Kevyet ajoneuvot

ovat jo sitä. Mikko Pihlatie sanoo

olleellista olevan, miten markkinat

ja teknologiaratkaisut kehittyvät.

Green dealillä eteenpäin

Ruotsissa kokeillaan parhaillaan

sähköä raskaassa kalustossa. Teollisuus

ei kuitenkaan vielä valmista

isoja sähkörekkoja, ja se rajoittaa

Pihlatien mukaan kehitystä. Kun

ajoneuvovalmistajille tuli tiukentuneet

päästörajoitukset 2014 annetussa

AFID-direktiivissä, sähköisiä

kuorma-autoja ei vielä ollut.

– Viime joulukuussa julkaistiin

eurooppalainen Green deal, joka

tavoittelee puhdasta liikennejärjestelmää.

Sen ansiosta direktiiviä

päivitettäneen jo ensi vuonna vauhdittamaan

vähä- ja nollapäästöisten

ajoneuvojen infrastruktuurin

rakentamista.

Tämän hetken haasteena sähköisten

hyötyajoneuvojen käyttöönotossa

on se, että yhdellä

latauksella ei pääse pitkälle. Eri

käyttötapausten vaatimukset operoinnin

ja latauksen järjestämisen

osalta vaihtelevat. Kehitteillä on

jaettuja latausjärjestelmiä, jolloin

käytössä on sekä pistoke- että automaattilataus.

– Akut ovat keskeinen tekijä, ja

niiden hinnat ovat tippuneet voimakkaasti.

Vuoteen 2030 mennes-

More magazines by this user
Similar magazines